<<

Siikaisten KUNTAUUTISET 1

Siikaisten kunnan tiedotuslehti 10/2020

Kierrätystä Siikaissa: Informaatiotilaisuus jätemuovin kierrätyksestä seurakuntakodilla torstaina 5.11. klo 13 Sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto konttiin vanhan viraston pihassa Toimintatuvan kirpputori palvelee tiistaisin 2 Siikaisten KUNTAUUTISET Kuntatalouden ja väestökehityksen madonlukuja – tulevat päättäjät vaikean edessä

Erittäin poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan ja myös listekniikan ja käytössä olevien neliöiden jatkuvaa vähen- Siikaisissa arvioidaan mihin rahat riittävät nyt ja seuraa- tämistä, mikä sekään ei ole suoraviivaisesti mahdollista. vina vuosina. Samaan aikaan valmistaudutaan kevään Tiet, valot ja vesijohdot on rakennettu, eikä niiden pois- kuntavaaleihin. Kuntatalouden asiantuntija Tuomas Han- keriminen tai kokonaan hoitamatta jättäminen taida tuntua hela FCG:stä vieraili Siikaisten valtuustossa syyskuussa kovin järkevältä kuntalaisen näkökulmasta. valottamassa Siikaisten tilannetta tilastokeskuksen väestö- Toisaalta rahoituksen väheneminen on tosiasia. Peruspal- ennusteen ja laskennallisen palvelutarpeen näkökulmasta. veluiden valtionosuusjärjestelmä perustuu suurelta osin Yhtiössä on tehty painelaskelmia myös koronan ja sosiaa- ikäryhmäkohtaisiin laskennallisiin tarvetekijöihin, ei ole- li- ja terveyspalveluiden uudistuksen vaikutuksista. massa olevaan rakennettuun todellisuuteen ja sen ylläpi- toon. Kuntalaisen hinta on etenkin nuorissa ikäluokissa Väki vähenee ja palvelutarve muuttuu kova. Varhaiskasvatus, esikoulu, perusopetus ja ylipäätään Satakunnassa väestöennusteen perusteella asukasluku on koulutus vaativat kunnilta merkittäviä resursseja. Koska laskussa kaikissa kunnissa. Suurimmat suhteelliset asu- vanhusten perusteella saatavat valtionosuudet ovat suu- kasluvun alenemat kohdistuisivat Pomarkkuun, Siikai- remmat, voivat yli 75 -vuotiaat olla laskennallisesti kun- siin, Jämijärvelle ja Honkajoelle. Siikaisten väestömuu- nalle ”ylijäämäisiä”. Tämän raha on kuitenkin siirtymässä tos 2018-2030 olisi -248 henkilöä eli väestö vähenisi 17 maakuntaan. prosenttia runsaassa kymmenessä vuodessa. Siikaislaisia olisi silti edelleen 1210, mikä on enemmän kuin monessa Soten ja koronan tahdissa kohti kuntavaaleja suomalaisessa kunnassa jo tänä vuonna. Jos Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus tällä Alle 24 -vuotiaiden määrä vähenisi yli sadalla ja työikäis- kertaa toteutuisi, kuntien nopeimmin kasvaneet palvelut ten määrä jopa 170 henkilöllä vuoteen 2030. Yli 65-vuoti- siirtyisivät maakunnille. Kunnista lähtevät sosiaali- ja ter- aiden määrä kasvaisi 25:llä. Siikaisissa siis varhaiskasva- veyspalveluihin sekä pelastustoimeen käytetyt eurot. Tä- tuksen, alakoulun, yläkoulun ja toisen asteen palveluntarve män hetken laskelmien mukaan Siikainen vaikuttaisi me- on aleneva ja kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen nettävän muutoksessa taloudellisesti 60 euroa per asukas. kasvava. Opettajia ja lastenhoitajia tarvitaan vähemmän, Laskentaan vaikuttaa merkittävästi vuoden 2020 tilanne ja vanhusten hoitajia enemmän. Työikäisen väen vähetessä tässä erityisesti koronan vaikutukset ovat vielä epävarmo- koulutetusta työvoimasta tulee pula. ja. Toisaalta muutos parantaisi kunnan talouden ennakoi- Siikaisissa toteutunut kehitys oli asukasluvussa hieman tavuutta, kun sotekustannusten hallitsematon vaihtelu ja Tilastokeskuksen väestöennustetta parempi vuonna 2019. nousupaine olisi maakunnan murheena. Asukasluku kuitenkin laski 21 asukkaalla 2018–2019. Koronan osalta valtion tukipaketti vaikuttaa kattavan Sii- kaisten verotulojen aleneman 2020 ja kuluvan vuoden Mihin asti rahat riittävät? menokehityksen hyvin. Koronan talousvaikutukset iske- Talouden asiantuntijat ovat laskeneet väestön muutoksen vät kuitenkin seuraavina vuosina ilman uusia tukipaketteja vaikutusta palvelun tarpeeseen. Siikaisissa väestömuutos erityisesti verorahoituksen kautta. laskennallisesti tarkoittaisi 1,5 miljoonan kustannusten Suuret muutokset ovat edessä, mutta Siikaisten kunnan alentamista, jos palveluiden leikkaaminen rakenteellisesti taloudella on onneksi melko vakaa pohja. Talouden asian- olisi täysimääräisesti mahdollista. Muutokset ja sopeutta- tuntija Tuomas Hanhela totesikin luennoidessaan, että minen koetaan usein mahdottomana tai vaikeana ja poliit- Siikaisilla on muihin verrattuna hyvin, vain suhteellisen tisesti epäsuosittuna. pientä alijäämää odotettavissa, eivätkä kriisikuntakritee- Käytännössä palveluverkon karsimista ja palveluiden jär- ritkään ihan heti ole täyttymässä. jestämistä yli kuntarajojen on ehdotettu ratkaisuiksi lasten Uusilla valtuutetuilla riittää kunnan tulevaisuudessa päh- ja nuorten palveluihin, mutta kun päiväkoteja ja kouluja käiltävää, ja nyt on oikea aika keskusteluun ja mielipi- on vain yksi, ei oikein ole mistä karsia. Palveluiden jär- teiden vaihtoon. Vuoden viimeisessä kuntauutisten nu- jestäminen yli kuntarajojen taas tarkoittaisi joillekin enti- merossa julkaisemme kaikille kuntalaisille suunnatun sestään kasvavia matkoja ja lisää puolityhjiä kiinteistöjä. tulevaisuuskyselyn, joka on osaltaan toivottavasti innos- Kovaa kustannussäästöä tästä olisi nykyperustein vaikea tamassa aktiiviseen vaalikeskusteluun ja äänestysintoon. osoittaa, mutta palvelun olemassaolon takia voi tämäkin vaihtoehto tulla tulevaisuudessa harkittavaksi. Viveka Lanne Sopeutuminen laskennallisesti edellyttäisi myös kunnal- kunnanjohtaja

Kansikuva Raimo Maljanen: Syysruskaa Otamolla. Siikaisten KUNTAUUTISET 3

PERUSPALVELUKESKUS TIEDOTTAA:

INFLUENSSAROKOTUKSET ALOITETAAN POSAN ALUEELLA MARRASKUUSSA Tänä vuonna kaikki influenssarokotukset annetaan ainoastaan ajanvarauksella – ajat ovat varattavissa sähköisesti 2.11.2020.

Koronaviruksen tuomien rajoitusten vuoksi järjestämme ns. yleiset rokotuspäivät kaikissa PoSan alueen kunnissa ajanvarauksella. Rokotuksen voi myös saada jonkin muun ajanvarauskäynnin yhteydessä (äitiys-, lasten-, diabetes, aikuis- ja seniorineuvola, hoitaja- ja lääkärivastaanotto) sekä koti- ja laitoshoidossa. Jokaiselle rokotettavalle on varattava oma aika. Pyydämme varaamaan ajan ensisijaisesti sähköisesti puheluruuhkan välttämiseksi. osoitteessa www.eposa.fi. puhelimitse: - kehyskunnat (Jämijärvi, , , , Siikainen), ajanvaraus 040 652 4340 Neuvolaikäisten lasten ajanvaraus rokotukselle neuvolan terveydenhoitajan ajanvarausnumerosta (samalla roko- tuskäynnillä voidaan rokottaa koko perhe, jokaiselle on kuitenkin varattava oma aika) Koululaiset voidaan rokottaa koulupäivän aikana. Ota tällöin yhteys kouluterveydenhoitajaan joko Wilman kautta tai puhelimitse

Influenssarokotuksen saavat maksutta: • sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö • raskaana olevat • kaikki 65 vuotta täyttäneet • alle 7 vuotiaat lapset • sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • varusmiespalveluksensa aloittavat

Ohjeita rokotukseen tuleville - Ota mukaasi Kela-kortti - Pukeudu niin, että olkavarsi on helposti paljastettavissa - Pese tai desinfioi kädet saapuessasi ja lähtiessäsi - Rokotettavaksi ei voi saapua flunssa- tai infektio-oireisena - Saavu paikalle varatun ajan mukaisesti, ei liian aikaisin. Näin vältämme isot ihmismäärät odotusaulassa ja pystymme noudattamaan turvavälejä.

Lisätietoja influenssarokotuksista: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/influenssarokote

Kiitos yhteistyöstä!

TIEDOTE PUHELINLIIKENTEEN OHJAUSMUUTOKSESTA TERVEYSPALVELUISSA

Puhelinohjaus muuttuu maanantaina 2.11.2020. Tavoitteena on palvelujen laadun sekä saavutettavuuden paran- taminen ja kyseessä on alkuun 4kk pilottijakso, jonka jälkeen tarkastelemme toimivuutta sekä suunnittelemme jatkon tuloksien mukaan. • Jäsenkuntien keskitetyn ajanvarauksen puhelinnumero säilyy ennallaan 040 652 4340. Puhelun aikana asiak- kaat valitsevat jatkossa oman peruspalvelukeskuksensa valikosta, jolloin puhelu siirtyy oikeaan paikkaan. Nume- rot: Honkajoki 1, Jämijärvi 2, Karvia 3, Pomarkku 4, Siikainen 5.

Ennallaan säilyvät numerot: Tapalan peruspalvelukeskuksen ajanvaraus, päivystys ja ohjaus nro. 02 5773265 Fysioterapian ajanvaraus ja ohjaus nro 044 577 3285 Suun terveydenhoidon ajanvaraus ja ohjaus nro. 02 577 3550 Toimintaterapeutin, puheterapian, geronomin ja muistikoordinaattorin puhelinnumerot 4 Siikaisten KUNTAUUTISET Mikko Harju valloitti yleisönsä Pikku Siika -leikkipuiston avajaisissa Myrskyn jälkeen aurinkoisena syysiltana runsas joukko leikkijöitä ja leikkimielisiä ko- koontui juhlistamaan MLL:n Siikaisten osaston ideoimaa ja toteuttamaa leikkipuistoa.

Suunnittelijoiden alkupe- räinen tavoite oli nostattaa Merirosvolaiva leikkipuiston alueelle. Myös parista kei- nusta haaveiltiin. Toiveet to- teutuivat yli odotusten, sillä Leaderistä saatu päärahoitus talkootöineen ja omarahoi- tusosuuksineen onnistui yli odotusten. Yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden lahjoitukset yllättivät positiivisesti. Keinun lisäksi puis- kantaa vaikka omat roudausvälineensä väsymättä, naurah- tosta löytyvät vaijeriliuku ja lahjoituksena saatu pöytä taa Mikko. penkkeineen. Myös yhtenäiskoulun neljännen luokan oppilaat olivat talkoissa mukana. Jokainen lahjoittaja sai Avajaisyleisön on helppo yhtyä kentälle pystytetyn kiitos- oppilaiden ideoiman aiheeseen liittyvän piirustuksen hie- taulun tekstiin, joka hyvin kuvaa yhteisen tekemisen voi- nosti raamitettuna. Tauluja jaettiin 32 kappaletta. maa: ”Hyvällä tahdolla, auttamisen halulla ja yhteistyöllä on kauas kantava voima! Tämä leikkipuisto on rakennettu - Olemme todella tyytyväisiä hankkeemme toteutumisen juurikin näiden asioiden ansiosta!” hienoon lopputulokseen. Koronakaan ei pystynyt tätä es- tämään, vaikka keväinen avajaisjuhla jouduttiinkin siirtä- Teksti ja kuvat Arja Lehtinen mään tänne syksyyn. Nyt meillä on kuitenkin jo hyvä alku kaikenikäisten siikaislaisten ulko-olohuoneeksi ja perhei- den toiminnalliseksi kohtaamispaikaksi. Tarkoituksemme on jatkossa vielä täydentää välineistöä. Jonkinlainen karu- selli täältä vielä ainakin puutuu, arvelee MLL:n Siikaisten osaston puheenjohtaja Miia Leivo.

Illan kohokohta oli Pikku Siika -leikkipuiston kummiksi lupautuneen siikaislaissyntyisen laulaja/lauluntekijä Mik- ko Harjun esiintyminen. Hänen laulunsanojensa mukaan on mm. nimetty uusimmat leikkivälineet: Keinu nimettiin ”Taivas ei oo rajana”-keinuksi ja vaijeriliuku sai nimek- seen ”Anna mennä, lennä”. Leikkikentän välineitä nuori laulaja ehti kokeilemaan jo ennen tilaisuuden alkua.

Lapsuutensa ”leikkikenttiä” Mikko muisteli näin:

- Kaksoisveljeni Fransin kanssa leikimme majaleikkejä tosi paljon kotikallioilla Köppälän mäessä ja Mettäpellon kallioilla. Erityismuistot on Hirvijärven ala-asteelta. Siellä pelattiin ja leikittiin kaikkee mahdollista; pelattiin pesä- palloo, hypättiin pituutta ja korkeutta, talvella hiihdettiin. Mieluisimpina leikkeinä muistan kymmenen tikkua lau- dalla ja pallopaikalla. Ne on tosi hyviä kokemuksia, niillä on kiva fiilistellä. Hyvä, että on liikkunu lapsena paljon, siinä luotiin pohja hyvälle fysiikalla. Jaksaa aikuisena Sinä olet elämä -puu +teksteineen löytyy puiston laidalta. Siikaisten KUNTAUUTISET 5

Myrskyn jälkeen aurinkoisena syysiltana runsas joukko leikkijöitä ja leikkimielisiä ko- koontui juhlistamaan MLL:n Siikaisten osaston ideoimaa ja toteuttamaa leikkipuistoa.

.Mikko Harjun esiintymistä her- kistyivät kuuntelemaan niin lavan eteen ryhmittynyt pikkuväki kuin illan varttuneempikin yleisö.

.MLL:n pisteeltä sai matkaansa mieleisen värisen ilmapallon, ja kasvomaalauksia taiteili SPR:n edustaja.

Leikkivälineet ”koeajettiin” perusteellisesti ja todettiin toimiviksi illan aikana. Merirosvolaivan hiekkalaatikolla oli välillä tungosta.

Kuvassa oikealla tilaisuuden juontaja MLL:n Satakunnan piirin järjestöpäällikkö Riikka Lammi, joka toi juhlaan piirin tervehdyksen ja onnittelut Siikaisten yhdistyksen voimakaksikolle yhdistyksen sihteerille Marika Rantalalle, Mikko Harju istahti esiintymisensä jälkeen Meri- kuvassa vasemmalla, ja yhdistyksen puheenjohtajalle Miia rosvolaivan rappusille muistelemaan lapsuutensa Leivolle, kuvassa keskellä, hienosti hoidetusta hankkeesta. leikkejä ja kunnanjohtaja Viveka Lanne kuuntelee kädessään MLL:lta saatu kiitostaulu.

Siikaisten yrittäjistä Seija Myllymäki ja Veikko Mikkola tarjosivat halukkaille Partiolaiset Leevi Halminen, Linnea Läh- kupin kuumaa kahvia kastamisineen ja teenmäki ja Suvi Latva myivät kuumia mehua löytyi janoisille. makkaroita viilenevässä syysillassa. 6 Siikaisten KUNTAUUTISET Suunnistuksen suomenmestaruus- kilpailut kunnialla ohi!

Reilu kuukausi on vierähtänyt suunnistuksen SM-kil- nitelmia, varasuunnitelmia ja työtä suunnitelmien toteutta- pailuista, jotka järjestettiin Siikaisten Vuorijärvellä 12.- miseksi. Koko tapahtuma toteutettiin vapaaehtoisvoimin. 13.9.2020. Purkutyöt ovat lähes valmiit ja viimeisiä Kilpailuorganisaatioon kuului 25 henkilöä, jotka käyttivät raportteja hiotaan tulevien vuosien kilpailujärjestäjien tähän projektiin yhteensä tuhansia tunteja. Kilpailuviikon- käyttöön. Kilpailujen järjestäminen oli vaativa ponnistus, loppuna meitä oli yhteensä 250 toimitsijaa toteuttamassa johon osallistui useita eri tahoja. kilpailua. Kiitos kaikille aikaansa tähän projektiin anta- neille! Kilpailut järjestettiin yhteistyössä Kankaanpään Suunnis- tajien kanssa. Siikaisten Sisulla pienenä seurana ei yksin Kiitos yhteistyökumppaneille, joiden merkitystä ei voi ko- olisi ollut mahdollisuutta järjestää tämän kokoista tapah- rostaa liikaa. Monet alueella toimivat yritykset ja yhteisöt tumaa, vaan Kankaanpään Suunnistajien vankka kokemus tukivat tätä projektia erilaisin keinoin. Itseäni lämmittää suurten kilpailujen järjestämisestä oli korvaamaton. Rei- erityisesti se, kuinka tämä projekti otettiin vastaan Siikai- lun kolmen vuoden projektin aikana hitsauduimme tiimik- sissa. Kuntalaiset tarjosivat apua, lainasivat erilaisia ko- si, ja nyt tunnen haikeutta, kun yhteistyömme tämän osalta neita ja välineitä sekä tekivät lukuisia palveluksia. Ilman päättyy. teitä kilpailun järjestäminen olisi ollut haastavaa. Minulle tuli tunne, että tämä projekti oli meidän kaikkien yhteinen. Erityisen suuri kiitos menee kilpailukeskuksen pihapiirien omistajille. Otitte meidät kilpailunjärjestäjät ja pari tuhat- Monille kilpailijoille Siikainen oli entuudestaan tuntema- ta vierailijaa lämmöllä vastaan. Kilpailukeskusmiljöö ai- ton paikkakunta. Ihmiset ihastuivat viikonlopun aikana heutti lukuisia ihastuneita huokauksia kilpailijoiden kes- idyllisiin maalaismaisemiin ja kunnan luontoliikuntamah- kuudessa. Kilpailukartan alueella oli yli kolmekymmentä dollisuuksiin. Toivon, että tämä projekti kantaa alueelle maanomistajaa, jotka antoivat luvan hyödyntää maitaan hedelmää vielä tulevinakin vuosina. kilpailumaastona. Nämä maanomistajat olivat hyvin tär- keässä roolissa siinä, että kilpailujen järjestäminen oli yli- Mukavaa syksyn jatkoa kaikille! päätään mahdollista. Suunnistusterveisin, Kilpailujen järjestelyt aloitettiin vuonna 2017. Reilun Hanna Kallio 2000 hengen tapahtuman järjestäminen vaati paljon suun- Kilpailunjohtaja, SM-pitkä 2020

KUVA JARI VAARA

Kilpailun vastuuhenkilöitä tuulettamassa hyvin menneitä kisoja. Siikaisten KUNTAUUTISET 7 Leppijärvi aktiivisin kylä 8 Siikaisten KUNTAUUTISET

KIRJASTON UUTUUSLUETTELO 68.23 Yrjölä, Sakke: Kalankäsittelyn opas 1.6. – 2.10.2020 7 Taiteet. Liikunta 78.3207 Kelloniemi, Kaisa: Nuotin vierellä. AIKUISTEN TIETOKIRJALLISUUS Rautalankaa laulamisesta 79.814 Moore, G.: Mainion Sherlock Holmesin uudet 3 Yhteiskunta aivopähkinät 37.232 Airaksinen, Timo: Hyvinvointivaltion hylkäämät: 79.84 Vuosku; Metti: Aikuisten leikkikirja ikääntyneiden hoidon etiikka 38.1 Sinkkonen, Jari: Onnellinen lapsi 86 Kirjallisuustiede 86.07 Saxell, Jani: Tanssii kirjainten kanssa : 4 Maantiede. Matkat. Kansatiede inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille 46.2 Kanninen, Ella: Minun Italiani : pieniä tarinoita amoresta zuccheroon 9 Historia 91.173 Kahlos; M.: roomalaiset ja barbaarit 5 Luonnontieteet. Matematiikka. Lääketiede 99.1 Gabrielsson, Otto: Rikkaruoho : viimeinen kirje 56.8 Koli, Antti: Retkeilijän vuodenajat : kohteet ja isälle vinkit lähiluontoon 99.1 McNamara, M.: Katoan yön pimeyteen 59.3 Patterson, J.: Hengittämisen voima : Hyvä olo – tositarina yhden naisen pakkomielteestä yksinkertaisilla harjoituksilla jäljittää Golden State Killer 59.34 Häll, K.: Kombucha 99.1 Noah, T.: Laiton lapsi : värikäs nuoruuteni 59.55 Seppänen, Liisa: Muistisairaan maailma Etelä-Afrikassa 99.139 Kovala, Liisa: Stutthofin selviytyjä : suomalainen 6 Metsätalous. Kotitalous merimies kuolemanleirillä 67.51 Valkonen, Sauli: Metsän jatkuvasta 99.16 Steinunn Sigurðardóttir: Heiða : lammaspaimen kasvatuksesta maailman laidalta

AIKUISTEN KERTOMAKIRJALLISUUS McFarlane, M.: Mitä jos en löydä sinua koskaan Moyes, Jojo.: Tähtien antaja Ahrnstedt, S.: Kaikki tai ei mitään Mäkelä, H: Rakkaudella, Alma Arnaldur Indriðason: Jäämies Mäkivalli, J.: Kaksi tietä Kannakselle Autere, T.: Sen edestään löytää Nesbø, Jo: Valtakunta Backman, F.: Ahdistunutta porukkaa Nivukoski, P.: Mainingin varjo Bagge, T.: Sinimusta kyyti Numminen, J.: Pietarin varjo Bauer, B.: Katkeamispiste Nykänen, H.: Vasikka : komisario Ariel Kafka tutkii Burton, J.: Tunnustus Ohlsson, K.: Korkein tarjous kuolemasta Carlson, K.: Eunukki Onkeli, K.: Meiltähän tämä käy Christie, A.: Stylesin tapaus Oranen, R.: Toinen mies Colgan, J.: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua Owens, D.: Suon villi laulu Dahl, A.: Vapaus Paju, Essi.: Koskenniskan naisia Fellowes, Jessica.: Mitfordin skandaali Pesonen, E.: Maailman kaunein sana Fellowes, Julian: Snobit Peters, M.: Kapellimestari Griffiths; E.: Siniviittainen nainen Peura, M.: Kantajat Haahtela, J.: Hengittämisen taito Rautiainen, P.: Tuhkaan piirretty maa Hannah, K.: Sisarten kesken Remes, I.: Kotkanpesä Hassinen, P.: Hämärän aika Riley, L.: Auringon sisar : Electran tarina Hellberg, Å.: Hotelli Flanagans Roberts, N.: Valheiden virta Hogan, R.: Lauluja variksille Roslund, A.: Sä kasvoit neito kaunoinen Hotakainen, K.: Tarina Russell, Kate.: Vanessa Hämeen-Anttila, V.: Kalman kevät Rönnbacka, C.: Ruska Isomäki, R.: Vedenpaisumuksen lapset Sandberg, T.: Kostonkierre Jansson, A.: Musta perhonen Seeck, Max.: Pahan verkko Jansson, A.: Viimeiset sydämenlyönnit Seppälä, J.: Syntymättömän testamentti Jensen, J.: Jäätyneet liekit Siren, E.: Sissiosasto Hirvelä Kealy, I.: Sankaritar Soininvaara, T.: Tsaarin ruoska Kilpi, M.: kuoleman kosketus Tuikka,T.: Kekkosen salaiset päiväkirjat Kinnunen, T.: Ei kertonut katuvansa Tuominen, A.: Hyvitys Kosonen, K.: Viipurin menetys Westö, K.: Tritonius Kyrö, T.: Kirjoituskonevaras Vuori-Kemilä, A.: Mustaa jäätä Kytömäki, A.: Margarita Maskame, E.: Oikealla tavalla vääränlainen Leinonen, T.: Tuohipuu Mäkipää, J.: Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö Lipasti, R.: Aviotärähdys Noronen, P.: Supermarsun kirja tunteista Lovecraft, H.P.: H. P. Lovecraftin parhaat Noronen, P.: Yökoulu ja kammottava kummitusjuna Läckberg, C.: Hopeasiivet Palviainen, J-P.: Allu ja apinajahti Mansell, J.: Kaikki alkoi salaisuudesta Paretskoi, J.: K15 pornoa ja sirkushuveja Mantell, H.: Kuningashuone Parvela, T.: Kepler62 : uusi maailma : 3 Mantell, H.: Syytettyjen Sali Parvela, T.: Kepler62 : uusi maailma : 4 Marttila, J.: Veden varaan Salmi, V.: Kaunis ilma kuolla Siikaisten KUNTAUUTISET 9

Savisaari, A.: Ponku, Peetu ja täydellinen Tippe Waris, H.: Tuli hännän alla Simukka, S.: Lukitut Veirto, K.: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitoinmoinen Troll: Mestarietsivä Peppunen : voittamaton rosvojoukko lohisoppa Tulistuva tubettaja : parhaat koululaisvitsit 2020 Veirto, K.: Köntykset vastaan Kanada Cup Tuohimetsä, R.: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Widmark, M.: Elokuvan arvoitus Walliams, D.: Keskiön jengi Våhlund, E.: Käsikirja supersankareille. osa 4. Susi tulee Varento, Vilu: Be cool

LASTEN JA NUORTEN UUTUUSKIRJAT Maskame, E.: Oikealla tavalla vääränlainen Mäkipää, J.: Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö Kertomakirjallisuus Noronen, P.: Supermarsun kirja tunteista Noronen, P.: Yökoulu ja kammottava kummitusjuna Aho, E.: Helmi, salaperäinen tyttö Palviainen, J-P.: Allu ja apinajahti Bagge, T.: Polkupyörävarkaat Paretskoi, J.: K15 pornoa ja sirkushuveja Bourne, H.: Syitä itkeä julkisesti Parvela, T.: Kepler62 : uusi maailma : 3 Bross, H.: Lintu luokassa Parvela, T.: Kepler62 : uusi maailma : 4 Collins, S.: Nälkäpeli. Balladi laululinnuista ja käärmeistä Salmi, V.: Kaunis ilma kuolla Egan, K.: Elsa ja lapsuuden seikkailu Savisaari, A.: Ponku, Peetu ja täydellinen Tippe Fischer-Hunold, A.: Aaro ja aikakone Simukka, S.: Lukitut Hulkko, J.: Geoetsivät ja jäätävä mysteeri Troll: Mestarietsivä Peppunen : voittamaton rosvojoukko Hunter, E. Kertomuksia klaaneista Tulistuva tubettaja : parhaat koululaisvitsit 2020 Hunter, E.: Soturikissat, osat 1-6 Tuohimetsä, R.: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Hunter, E.: Soturikissat II, Uusi profetia osat 1-6 Walliams, D.: Keskiön jengi Ikola, M.: Jasu : toheloa toimintaa Varento, Vilu: Be cool Ikola, M.: Presidentti Pentti Waris, H.: Tuli hännän alla Ikonen, a.: Täyttä laukkaa, Liinaharja Veirto, K.: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitoinmoinen Jalo, M.: Wadi Rumin aarre lohisoppa Kallioniemi,T.: Liukas lätkä Veirto, K.: Köntykset vastaan Kanada Cup Kinney, J.: Maailman parhaan kaverin seikkailu Widmark, M.: Elokuvan arvoitus Kolu, S.: Villitalon valitsemat Våhlund, E.: Käsikirja supersankareille. osa 4. Susi tulee Koskinen, J-P.: Hugo ja lukutoukan arvoitus

KIRJASTO ON AVOINNA TERVETULOA LUKUPIIRIIN Ma 12-18 Ti 10-16 to 29.10. klo 18 Ke 10-16 to 26.11. klo 18 To 10-16 to 17.12. klo 18 Pe 12-18 Tule rohkeasti mukaan, käsiteltävänä olevan kirjan Leväsjoen lainausasema maanantaisin 19 – 20.30 saat ennakkoon kirjastosta!

VESIHUOLTOLAITOS TIEDOTTAA KIRPPUTORI TOIMINTATUVALLA AVOINNA TIISTAISIN KLO 8-14 Vesilaitoksen taksat muuttuvat 1.1.2021, jonka vuoksi mit- Kankaanpääntie 1 B, Siikainen tarilukemien ilmoittaminen on erittäin tärkeää. Jos kulutta- ja ei ilmoita vesimittarin lukemaa määräaikaan mennessä, Myyntipaikka on ilmainen. Tällä hetkellä myyntiin mahtuu käytämme arviolukemaa kuin se olisi todellinen lukema. vain vähäinen määrä pientä tavaraa. Kirpputori toimii itse- Mittarinlukemakortit postitetaan kuluttajille marraskuun palveluperiaatteella. Annamme numeron, jonka merkitset aikana. Lukeman voi ilmoittaa myös nettisivuilla olevalla myytävään tuotteen hintalappuun. Myyntiaika on myyjän lomakkeella tai s-postilla [email protected]. päätettävissä. Toimintatupa tilittää myyntituotot myyjälle numeroiden perusteella. Uudet taksat ja lukeman ilmoituslomake löytyvät nettisivuil- ta osoitteesta www.siikainen.fi/palvelut/vesi ja viemäri Laitetaan siis tavarat kiertämään. Tuo itsellesi tarpeeto- maksi käyneet tuotteet myytäväksi tai tule edullisille ostok- sille! Maksu vain käteisellä! Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen valikoimaan ja te- Sähkö- ja elektroniikkaromu kemään edullisia löytöjä! Jääkaapit, pakastimet, TV:t ym. sähkölaitteet tulee Myös kirjaston poistokirjoja on edelleen myynnissä kirppu- toimittaa vanhan kunnanviraston pihassa olevaan torin aukioloaikana, myydään 1 euro/kassillinen. vihreään konttiin, osoitteessa Kankaanpääntie 1 B. Kontti on avoinna arkipäivisin klo 8-15. Terveisin Toimintatuvan väki 10 Siikaisten KUNTAUUTISET Siikaisten kunta mukaan Savuton kunta – ohjelmaan ensi vuoden alusta

Savuton kunta-ohjelma koskee kunnan työntekijöiden li- • Henkilökunnan tupakointi on kielletty työaikana. Kielto säksi kiinteistöjä, joten ohjelma koskettaa laajemminkin ei koske työaikaan kuulumattomia lakisääteisiä tai virka- kunnan asukkaita ja kunnan kiinteistöjä käyttäviä toimi- ja työehtosopimuksessa sovittuja lepotaukoja. Työaikaan joita. Toimintakulttuuri ei kuitenkaan ole Siikaisissa vie- luettavilla tauoilla tupakointi ei ole sallittua. Sisätiloissa ras, Posassa savuton ohjelma on ollut käytössä jo vuosia. käytettävässä työnantajan edellyttämässä työasussa tupa- Savuton kunta on valtakunnallinen ohjelma, jonka pääta- kointi ei ole sallittua omalla ajalla tupakoitaessa. voitteena on, että savuton toimintakulttuuri on käytössä • Työpaikkailmoituksissa on aina maininta savuttomuu- oleva toimintamalli koko Suomessa: kaikki Suomen kun- desta. taorganisaatiot ja muut julkisella rahoituksella toimivat organisaatiot, kuten valtionhallinto, verohallinto, poliisi, Työpaikan toimintaympäristö puolustusvoimat, oikeuslaitos, sosiaalirahastot, valtion • Yhteisissä, yleisissä sekä asiakkaille ja vierailijoille tar- yhtiöt ja -liikelaitokset, ovat savuttomia työnantajia nou- koitetuissa sisätiloissa ja kulkuneuvoissa ei tupakoida. dattaen savutonta toimintakulttuuria. Savuttomuuden on • Sisätiloissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa sekä valinnut jo 98 % Manner-Suomen kunnista. Suositellut ulkoalueilla järjestettävissä yleisten tilaisuuksien katoksis- toimenpiteet käsittävät tupakkalain 2§:n mukaisesti kaikki sa ja katsomoissa ei tupakoida. tupakkatuotteet. • Kunnan käytössä olevat tilat ja ulkoalueet merkitään sa- vuttomiksi kylteillä, tarroilla tai julisteilla. Siikaisten kunta lähtee mukaan Savuton Kunta projektiin • Edustus- ja muut tilaisuudet ovat savuttomia. 1.1.2021. Tavoitteena on, että Siikaisten kunta on koko- • Tilanvuokraus- ja työharjoittelusopimuksissa edellyte- naan savuton työpaikka vuoden 2022 alussa. Projektis- tään tupakkatuotteiden käyttöä koskevien linjausten nou- sa on vuoden siirtymäaika. Tämä tarkoittaa, että vuoden dattamista. 2021 ajan kunta tarjoaa tupakoivalle henkilöstölleen mak- sutta nikotiinivieroitushoidon aloitusjakson yhteistyössä Savuttomassa kunnassa huomioidaan myös työterveyshuollon kanssa. • Tilanvuokraussopimuksiin kirjataan tupakkatuotteiden käyttöä koskevat periaatteet. Savuttoman työpaikan yleiset linjaukset • Kunnan vuokra-asunnot ovat savuttomia. • Työpaikan työhyvinvointisuunnitelmaan ja työterveys- • Tupakointi on kielletty kunnan omistamissa tiloissa ja huollon toimintasuunnitelmaan on sisällytetty tupakka- niiden välittömässä läheisyydessä, erityisesti lasten ja tuotteiden vieroituksen tuki. nuorten harrastustilojen ja alueiden sekä päiväkodin, kou- • Työyksiköissä on kirjalliset ohjeet työpaikan tupakka- lun, koulun ruokalan ja kirjastojen alueella. Henkilökunta tuotteiden käyttöön liittyvistä toimintalinjauksista. ja vierailijat eivät tupakoi edellä mainituilla alueilla.

KUVIA KYLILTÄ

Komeaa maissia Otamolla. Hämähäkin taidetta Leväsjoella. Siikaisten KUNTAUUTISET 11 KUNTA PALVELEE

KUNNANVIRASTO ASIOINTIPISTE JA NEUVONTA

Kunnantupa Kankaanpääntie 1 A, 29810 Siikainen Kunnantupa avoinna ma – pe klo 8:30 – 11:30 ja Virallinen sähköposti: 12:30 – 15:00 [email protected] Info Puhelin 044 720 1020 Kelan ja verottajan avustavat asiakaspalvelutehtävät ja neuvonta sekä opastus sähköisten palvelujen käy- tössä. Asiakkaiden käytössä tietokone. JOULUSULKU Palveluneuvoja Leila Rajala 044 720 1040 Kunnantuvan hallinnon ja teknisen palvelut ovat suljettuna joulukuussa 21.12- 3.1.2021. Kirjasto on suljettuna ajalla 24.12.2020-3.1.2020. KIRJASTO

Kunnan palvelunumerot ja yhteystiedot: Kirjaston palveluajat Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: Kunnantupa ma, pe klo 12-18, ti, ke, to klo 10-16 [email protected] Kirjastosihteeri Yhteystiedot ja palvelut: www.siikainen.fi, Katri-Helena Saarinen-Holappa 044 720 1039 www.facebook.com/siikainen Kirjastosta saa ostaa kansalaisopiston aktiivikortin Sovi henkilökohtainen tapaaminen ennalta sähkö- sekä kuntosali- ja ovikortit sekä kesällä matonpesu- postitse tai puhelimitse. paikkakortit. Leväsjoen lainausasema Kunnanjohtaja Viveka Lanne 044 720 1071 maanantaisin klo 19-20.30. Hallintopäällikkö Jenni Puskala 044 720 1021 Saarikoskentie 13, 29880 Leväsjoki Tekninen johtaja Anne Järvenranta 044 720 1028 Lainausasemanhoitaja Paula Luoma 040 517 4007 Sivistystoimenjohtaja/rehtori Jari Tuuri 044 720 1041 Vapaa-aikasihteeri Taisto Salo 044 720 1036

Päiväkoti Pikku-Santra: MUITA PALVELUITA Päiväkodinjohtaja John Söderbacka 044 720 1072 Keskuskeittiö Metsätähti: Yrityspalvelut: Ruokapalveluesimies Tanja Pitkänen 044 720 1057 Siikaisten kunnalla on ostopalvelusopimus Kankaan- Toimintatupa: Ohjaaja 044 720 1047 pään kaupungin kanssa yrityspalveluista. Peruspalve- lu on yrittäjälle maksuton: Vesilaitos/Päivystys: Yritysneuvoja Mari Raukola 040 542 0456 Vesilaitoksenhoitaja Juha-Matti Nurmi 044 720 1034 [email protected] työajan ulkopuolella ja kunnan Omistajanvaihdosneuvonta kiinteistöjen osalta numerosta 044 720 1029 Pia Österlund 050 410 0957 pia.osterlund@yrittäjat.fi

POHJOIS-SATAKUNNAN Maaseutupalvelut: PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ Maaseutupäällikkö Mika Ruissalo 0400 611 707 Lomituspalvelut: Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä: Lomatoimenohjaaja Seija Marjamäki 044 577 5214 www.eposa.fi/yhteystiedot/siikainen Palvelukeskus Metsätähti 044 720 1064 Nuohous: Peruspalvelukeskus ajanvaraus 040 652 4340 Nuohouspalvelu Nygård 040 753 5009 Sosiaaliohjaaja 044 720 1054 -Siikainen kansalaisopisto: Kotihoito 044 720 1061 Opistosihteeri Seija Väre 044 724 6325 Kotihoidon sairaanhoitaja 044 577 3509 Hammashoitola ajanvaraus 02 577 3550 12 Siikaisten KUNTAUUTISET

YHDISTYKSET JA YHTEISÖT TOIMIVAT

Siikaisten Perussuomalaiset ry:n KEVÄT- JA SYYSKOKOUS su 1.11.2020 klo 14:00 Kahvi & Oluttupa Kaarnassa. Kahvitarjoilu. INFORMAATIOTILAISUUS TERVETULOA! JÄTEMUOVIN KIERRÄTYKSESTÄ Seurakuntakodilla torstaina 5.11.2020 klo 13.00. Ajankohtaista muovin kierrätyksestä ja muuta lajitteluun liittyvää. Asiantuntijana seudullinen jäteneuvoja. SIIKAISTEN RESERVILÄISET RY. Vapaaehtoinen kahviraha SPR:n toiminnan tukemiseen. Sääntömääräinen Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita! KEVät- ja syyskokous pidetään perjantaina 6.11.2020 klo 18.00 SPR Siikaisten osasto ja Siikaisten seurakunta Lahtisella, Keskukyläntie 433, Siikainen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus Suomen Punaisen Ristin Siikaisten osasto Pärjätään yhdessä -verkosto jakaa LähiTapiolan tuella lämmintä ruokaa kotiin vietäväksi. kokoontuu torstaina 26.11.2020 klo 18 Eteläpäässä. Paikka: seurakuntakoti Kaikkien siikaislaisten yhdistysten edustajat ovat Ajat: keskiviikkoisin 4.11 ja 11.11 sekä 25.11.2020 tervetulleita! Jakoaika: klo 12-14 Kahvitarjoilu Ruoka pakataan valmiiksi pakasterasioihin - et tarvitse omaa astiaa. TERVETULOA! Toivottaa SPR Siikaisten osaston sekä seurakunnan vapaaehtoiset

PERINTEINEN JOULUKONSERTTIMME ON TÄNÄ VUONNA PERUTTU KORONAEPIDEMIAN VUOKSI

KONSERTOIMME JÄLLEEN ENSI VUONNA

HYVÄÄ LOPPUVUOTTA TOIVOTTAEN!

LIONS CLUB SIIKAINEN Siikaisten KUNTAUUTISET 13

Kuntavaalit 2021 - sinustako kuntavaaliehdokas?

Haluatko vaikuttaa kotikuntasi kehitykseen? Haluatko osallistua muutenkin kuin kommentoimalla aamupalapöydässä lehdestä lukemaasi uutisointia? Jos vastasit kyllä, tule mukaan!

Haluamme edelleen puhua asioista, jotka vaikuttavat siikaislaisten arjen sujuvuuteen; miten nuoret perheet uskaltavat rakentaa täällä tulevaisuutta, miten järjestetään tarvittavat peruspalvelut kaikenikäisille, miten parannetaan kunnan elinvoimaa ja pidetään huolta kuntataloudesta Keskustan Siikaisten kunnallisjärjestön KAIKILLE AVOIN SYYSKOKOUS pidetään Heikinkartanossa, os. Leväsjoentie 499 su 15.11. klo 19.00 - henkilövalinnat - Keskustan kuntavaalien ohjelmaluonnos - johtokunta kokoontuu klo 18 TÄMÄ ON HYVÄ HETKI ALOITTAA Olemme kotikuntasi MATKASI KOHTI KUNTAVAALEJA! Tai ota yhteyttä keskiössä - pj Tero Harju 040 579 5121 ole sinäkin! vaalipäällikkö Leo Forss 0400 131 109 14 Siikaisten KUNTAUUTISET

Kaikille yrittäjille ja yrittämisestä kiinnostuneille

PIKKUJOULUT LA 14.11.2020 klo 19 alkaen Siikaisten nuorisoseurantalolla

Ohjelmassa perinteinen jouluateria, karaoke, Joulupukin vierailu ym. ym.

Hinnat: Siikaisten Yrittäjien jäsen 0€, jäsenen avec 20€, muut 30€/hlö

Tilaisuudessa huomioidaan turvavälit, pidätämme oikeuden tilaisuuden perumiseen koronatilanteen muuttuessa. Järjestäjä Siikaisten Yrittäjät ry

Ilmoittautumiset pe 6.11. mennessä viestillä numeroon 044 054 6989 tai [email protected] i

Sinä teet kodin. Me mahdollistamme sen. Palvelemme sinua

Uutta kotia on helppo suunnitella, kun voit luottaa asioiden sujuvan paikallisen asiantuntijan avulla. Meillä saat saman katon alta kaikki Siikaisten kohtaamispaikka asunnon myyjän ja ostajan palvelut. Varmistamme, että asunnon Neuvottelupalvelut ajanvarauksella vaihtaminen on sinulle helppoa ja turvallista. Muistathan, että klo 10-16.30 OP Länsi-Suomen omistaja-asiakkaana saat etuja myös OP Koti parillisten viikkojen torstait Länsi-Suomen palveluista. Merikarvian konttori Osuuspankin asuntorahoitus Kassapalvelut ti ja pe klo 10.00-16.30 Neuvottelupalvelut ajanvarauksella ma-pe klo 10.00-16.30

Kankaanpään konttori Reija Kovamäki Marja-Leena Sillanpää Pia Salo Kassapalvelut Asiakkuusasiantuntija Asiakkuusasiantuntija Asiakkuusasiantuntija ma, ke ja to klo 10.00-16.30 050 302 0350 050 590 0039 044 714 1957 Neuvottelupalvelut ajanvarauksella [email protected] [email protected] [email protected] ma-pe klo 10.00-16.30 OP Kodin kiinteistönvälitys Kodin vakuutukset Ota yhteyttä, kaikkien asiantuntijoidemme yhteystiedot löydät osoitteesta op.fi/lansi-suomi/soitasuoraan. Ajanvaraus numerosta 0100 0500 tai verkossa op.fi (pvm/mpm) Tero Vaahtio Pia Pitkäranta Kiinteistönvälittäjä LKV Asiakkuusneuvoja 044 015 8555 050 517 9787 [email protected] [email protected]

Asuntolainan myöntää osuuspankki. Asunnot välittää OP Koti kautta maan. Vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus. Siikaisten KUNTAUUTISET 15

Fysioterapeutti • fysioterapia • kalevalainen Reipas Ryhti Taina Koskimäki jäsenkorjaus Kehoa Kuunnellen - fysikaaliset hoidot lääkärin lähetteellä • ravintovalmennus - hieronnat (ilman lähetettä) • hieronta - kotikäynnit • koti- ja yrityskäynnit - DETOX –kehonpuhdistushoidot • kinesioteippaukset - Kinesio -kiputeippaukset • myös lahjakortit Fysioterapeutti, Kalevalainen jäsenkorjaaja Liike- ja palvelutalo FySioterapiaa MyöS Heli Malmila, puh. 040 5643 765 lääKärin läHetteellä. Siikainen Siikaistentie 569, 29810 Siikainen puh. 0400 448 969 www.reipasryhti.blogspot.fi Lämpimästi tervetuloa!

Kotonasi tehdystä Terveisin paikallinen yrittäjä Kaikki LVI-alan työt nopeasti ja työstä saat Mari Halminen luotettavasti Kankaanpäästä, kotitalousvähennyksen. 050-3318996 toimialueena myös Siikainen. OtaArjen rohkeasti yhteyttä! www.arjenjelppari.fi - apua arjen askareisiin -

skyprint oy –– mmoonniieenn mmaahhdoldollliissuuuukkssiieenn ppaaiinnotoaotllotoa skyprint oy –– mmoo nniieenn mmaahhdoldollliissuuuukkssiieenn ppaaiinnotoaotllotoa [email protected] 02 – 5527 217 [email protected] Mi i k a R o p a n e n 04 020 0– –5 52447 281067 Toimitusjohtaja Mika Rop anen 0400 – 544 806 www.sky print.fi Jelppariwww.skyprint.fi Toimituksellinen aineisto: osoitteeseen [email protected] Siikaisten Kunta pidättää oikeuden aineiston muokkaamiseen ja julkaisuun. KUNTAUUTISET YHTEISÖT JA JÄRJESTÖT: Yhdistysten rivi-ilmoitukset logolla yhdistyspalstalla ovat Joka talouteen Siikaisissa maksuttomia. Muut ilmoitukset ja mainokset normaalin ilmoitushinnaston mukaan. jaettava kunnan tiedote Ilmoitusten teko riippumatta yhteisöstä 33€/tunti (alv. 0%). Vastaava toimittaja Valmis aineisto osoitteeseen: kuntauutiset@siikainen. fi Kunnanjohtaja Viveka Lanne Painovalmis PDF/JPG-tiedosto, ilmoituksen värit CMYK, resoluutio 300 dpi, ilmoitusaineis- ILMOITUSMYYNTI: toa lähetettäessä sähköpostista tulee ilmetä seuraavat tiedot; asiakasyrityksen nimi, lähet- Eveliina Levula, puh. 044 720 1051 täjän yhteystiedot sekä ilmoituksen koko (leveys x korkeus). [email protected] Kuntauutisten vuoden 2020 aikataulu Ilmoitusmateriaalin voi toimittaa myös sähköisesti [email protected] osoitteeseen. ILMOITUSHINNAT JA KOOT: Kaikki ilmoitukset ovat 4-värisiä. Numero Ilmoitusmateriaalin Jakelu 1 sivun ilmoitus 190x265 mm, 120 viimeinen toimituspäivä tai 210x297 + 3 mm leikkuuvara 1/2 sivun ilmoitus 190x130 mm 70 €

1/4 sivun ilmoitus 92x130 mm 40 € 11/2020 16.11. 26.11. 1/8 sivun ilmoitus 92x55 mm 20 € Pieni rivi-ilmoitus, 2 €/rivi Vuosi-ilmoitus / 7 nro - 20 %, HINTOIHIN LISÄTÄÄN ALV 24% Kuntauutiset no 11/2020 ilmestyy 26.11.2020. Materiaali kuntauutisiin 11/2020 on toimi- Kustantaja: Siikaisten kunta, puh. 044-720 1020, tettava 16.11.2020 klo 15.00 mennessä kunnantuvan infoon, ulko-ovessa olevaan posti- Painopaikka: Skyprint Oy, Siikainen 2019 lokeroon tai edellä mainitulla sähköpostiosoitteella. 16 Siikaisten KUNTAUUTISET

Seurakuntatahtumat LOKA- MARRASKUUSSA 2020

To 29.10. klo 18.30 naistenpiiri srk-kodilla, Seija Leppänen Porista vieraana sekä Kirsti, Kaisa ja Leena, kahvitarjoilu La 31.10. klo 18 Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus ja poisnukkuneiden muistaminen kirkossa, Ervasti, Tanskanen Su 1.11. klo 10 messu kirkossa, Ervasti, Tanskanen Ma 2.11. klo 9.30-11.30 Päiväkerho Nuokkarilla (joka ma), Miia ja Mari, klo 17 Miestenpiiri srk-kodissa, Ervasti Ti 3.11. klo 18.30 rukouspiiri srk-kodissa Ke 4.11. klo 10 Perhekerho Nuokkarilla (joka ke), Miia, klo 10 Seurakuntakodin kerho, Päivärinta, klo 12-14 SPR Siikainen jakaa LähiTapiolan tuella lämmintä ruokaa kotiin vietäväksi srk-kodilla, klo 15.30 Rippikoulun startti srk-kodin Nuokkarilla (17.30 asti) To 5.11. klo 13 ajankohtaista muovikierrätyksestä ja muuta lajitteluun liittyvää, Seudullinen jäteneuvoja, kahvit SPR:n hyväksi Su 8.11. klo 10 Sanajumalanpalvelus srk-kodissa, Ervasti, Tanskanen Ti 10.11. klo 18.30 Sopusointuja-ilta srk-kodissa, Sanaa ja musiikkia, Kalliomaa, Teikari ja Piirainen, kahvitarjoilu Ke 11.11. klo 12-14 SPR Siikainen jakaa LähiTapiolan tuella lämmintä ruokaa kotiin vietäväksi srk-kodilla, klo 16 seurakuntakodin sururyhmä alkaa (muut 18.11., 25.11., 2.12., 9.12., 16.12.2020 ja 7.1.2021) Ilmoittautuminen Kaisa-diakonissalle 0400 363 588 To 12.11. klo 14 Lähetyspiiri srk-kodilla, Päivärinta Su 15.11. klo 10 messu kirkossa, Ervasti, Tanskanen Ti 17.11. klo 15.30 raamattupiiri srk-kodissa, Ervasti Ke 18.11. klo 10 Seurakuntakodin kerho, Päivärinta, klo 16 sururyhmä srk-kodilla, Päivärinta Su 22.11. klo 12 Sanajumalanpalvelus srk-kodissa, Broberg, Tanskanen Ke 25.11. klo 12-14 SPR Siikainen jakaa LähiTapiolan tuella lämmintä ruokaa kotiin vietäväksi srk-kodilla To 26.11. klo 18.30 naistenpiiri srk-kodilla adventin merkeissä Su 29.11. klo 10 Perhemessu kirkossa, Ervasti, Tanskanen, rippikoululaiset osallistuvat, messun jälkeen rippikoululaisille lounas srk-kodissa ja rippikoulua klo 15 asti Ma 30.11. klo 17 miestenpiiri srk-kodissa, Ervasti

Eu-ruokaa diakoniatoimistolla torstaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan puh. 0400 363 588/Kaisa.

Yhteystiedot: (sähköpostit muotoa [email protected]) Kirkkoherra Olavi Ervasti, puh. 040 586 1345 Talouspäällikkö Susanna Järvenpää, puh. 040 549 3122 Diakonissa Kaisa Päivärinta puh. 0400 363 588 Kanttori Jari Tanskanen, puh. 050 501 7226 Lapsityönohjaaja Miia Leivo puh. 0400 845 821 Suntio Keijo Silvola puh. 040 514 483

Siikaisten seurakunta netissä: Seurakunnan viralliset internet-sivut ovat www.siikaistenseurakunta.fi VIRASTO PUHELINPALVELU avoinna ti-ke-to klo 9-12 (tai sopimuksen mukaan) puh. 040 549 3122