<<

Jäteneuvonnan tiedotuslehti 2021

Eurajoki Kokemäki s. 14 s. 8

Sisällys

Suomi ei kuulu 4 Roskaamatta paras 17 Tietoa ja toimintaa Roskaantuminen aiheuttaa ympäristö­ Tapahtumia vuodelle 2021. maailman roskaisimpien haittojen lisäksi kustannuksia. alueiden joukkoon, 18 Kunnissa tapahtuu 7 Arkipäivän ympäristötekoja Jätehuollon tärpit kunnittain. mutta meiltäkin roskaa Ruoka ja ympäristötietoisuus. valitettavasti löytyy 8 Toisen turha on toisen aarre sekä maalta, merialueilta Kierrätyskeskukset nykyajan 19 Osallistu ja voita että sisävesistöistä. tavarataloina. pikakompostori! s. 4 9 Pikaopas lajitteluun Nappaa ohje kotiin tai töihin.

10 Jätteiden vastaanottopaikkoja kotitalouksille 2021 12 Usein kysytyt kysymykset Kysy, me vastaamme.

13 Lajittelun ja kierrätyksen ammattilaiset Tutustu jäteneuvojan päivään.

14 Polttaisitko sinä vettä? Vain lajitellusta biojätteestä saa ravinteita, multaa ja energiaa.

16 Kotipihan vieraslajit Osaatko käsitellä puutarhajätteen­ oikein?

2 Jäteneuvonnan tiedotuslehti 2021

JULKAISIJA Porin kaupunki Elinvoima- ja ympäristötoimiala

TOIMITUSTIIMI Pepita Heurlin, Liisa Malin Tarja Räikkönen, Anne Silver

ULKOASU JA TAITTO Laura Telin, Kumppania Oy

PAINOPAIKKA PunaMusta Oy, Tampere

ISSN-L 1459-3084 ISSN 1459-3084 (Painettu) ISSN 2323-4938 (Verkkojulkaisu) ANSSI KOSKINEN ANSSI PAINOSMÄÄRÄ 86 500 kpl PIIRROKSET, KANSIKUVA Mikä saa minut Seppo Leinonen

JÄTENEUVONTA www.pori.fi/jateneuvonta nostamaan roskan? p. 044 701 2500 [email protected] atsoin Muovin matka se, miten omaksi tai tärkeäksi paikan -videon (WWW.PORI.FI/ koemme. Kysymys on mielestäni MUOVINMATKA). Kertaus yhdenlaisesta yhteisöllisyydestä. muoviroskaan liittyvistä Jokin yhteinen muodostuu niin seikoista oli selvästi tärkeäksi, että haluamme pitää siitä Kpaikallaan. Videolla muistutetaan, huolta. Kysymys ei ole niinkään ros- että muovi ei maadu, vaan hajoaa kaantumisen haittojen tiedostami- aina vain pienemmiksi kappaleiksi sesta, vaan enemmän tunteesta, joka – mikromuoviksi. Toinen tärkeä saa meidät toimimaan. muistutus on se, että vesistöissä Tässäkin asiassa kaupungilla on olevat muoviroskat rooli. Varsinaisen ovat pääosin peräisin jäteneuvonnan lisäksi maalta. Sadevesivie- On kuitenkin kaupunki voi toimin- märit kun laskevat muistettava, että nallaan ja viestinnäl- meillä monesti Koke- lään luoda yhteenkuu- mäenjokeen. Sadevesi kaikkein tärkein luvuutta, joka näkyy voi viedä roskat pois rooli on meillä vaikkapa ympäristöm- silmistä, mutta hyvällä me roskattomuutena. todennäköisyydellä ne jokaisella. On kuitenkin muis- päätyvät vesistöön. tettava, että kaikkein AALI PAI TR NO U T E U N I O Kun katson omaa käyttäytymistä- tärkein rooli on meillä jokaisella. L T I

I E H ni taaksepäin, huomaan, että maassa Meidän tekemisistämme tai teke- olevat roskat tulee poimittua, jos mättömyydestämme muodostuu se ClimateCalc CC-000084/FI PunaMusta Magazine tunnen paikan omakseni tai itselleni yhteinen ympäristö, jonka näemme

ISTÖM ÄR ER P K tärkeäksi. Oman taloyhtiön edus- omassa arjessamme. M K Y I talta tulee toisinaan noukittua jopa

M I KT LJÖMÄR tupakantumpit. Toinen paikka, jossa Painotuotteet Painotuotteet1234 5678 4041-0619 noukin roskia, on Yyteri. Mutta miksi vain näissä paikoissa, miksi en poimi LAURI KILKKU roskia muualla? toimialajohtaja Oletukseni on, että roskan pudot- Porin kaupunki / Elinvoima- ja tamiseen tai noukkimiseen vaikuttaa ympäristötoimiala

3 Roskaamatta paras

Mediassa on nostettu esiin valtamerien roskapyörteet, muoviin takertuneet kilpikonnat ja valaiden vatsoista löytyneet muovikilot. EU:n meristrategia edellyttää meren roskaantumisen seurantaa myös Itämerellä. On arvioitu, että meri­roskasta ainakin 80 prosenttia on peräisin maa-alueilla tapahtuvasta roskaamisesta.

uomi ei kuulu maailman roskai- maalipurkit, ovat ympäristövaikutukset huo- simpien alueiden joukkoon, mutta mattavasti vakavampia kuin karkkipaperien meiltäkin roskaa valitettavasti aiheuttama epäsiisteys. löytyy sekä maalta, merialueilta että Muoviroskat ovat hyvin säilyviä ja voivat sisävesistöistä. Ihmiset roskaavat kulkeutua pitkiäkin matkoja esimerkiksi ve- Stahallisesti ja tahattomasti. Roskaa syntyy sistöissä. Eläimet, kuten linnut ja kalat, voivat monista lähteistä, esimerkiksi matkailusta, erehtyä luulemaan muoveja ruuaksi ja näin ulkoilusta, liikenteen rengasku- saada elimistöönsä haitta-aineita tai tukoksia. mista, rakentamisesta, toimimat- Eläimet voivat myös takertua roskiin, mikä Tupakantumppi tomasta jätehuollosta, yksittäi- vaikeuttaa niiden selviytymistä luonnossa. sistä roska-astioista, laittomasta Muovi ei maadu, vaan hajoaa vain pienemmiksi on Suomen ja jätteen hylkäämisestä, teollisuu- mikromuoveiksi. Mikromuoveja on löydetty koko maailman desta, maataloudesta, kalastuk- pieniä määriä myös ihmisen ravinnosta, kuten sesta sekä veneilystä. kaloista, mutta toistaiseksi emme vielä tiedä yleisin muoviroska. Suomessa jopa 90 prosenttia niiden vaikutuksista. Tutkittavaa riittää. Tumpit roskikseen! roskista on muovia. Yleisimpiä Muovituotteiden ympäristövaikutuksiin roskia ovat tupakantumpit, epä- puututaan mahdollisesti jo tänä vuonna tule- määräiset muovinriekaleet sekä van EU:n SUP-direktiivin (single-use plastics) muoviset ruokaan liittyvät pak- kautta. Sen toimenpiteet riippuvat tuoteryh- kaukset, kuten take away -tuotteiden kääreet. mästä, mutta tiedossa on esimerkiksi uusia Tähän kärkijoukkoon ovat nykyisin liittyneet vaateita tietyille kertakäyttömuovituotteille, myös kertakäyttömaskit. kuten tuotekieltoja ja merkintävaatimuksia. Kieltolistalla ovat muun muassa muoviset ker- Roskaantumisesta on aina haittaa takäyttöpillit ja -aterimet. SUP sisältää myös Roskaantumisen vaikutukset riippuvat siitä, “saastuttaja maksaa” -periaatteen, jossa ym- mistä jätteestä on kyse. Jos kyseessä on päristösiivouksen kuluja pyritään siirtämään vaarallinen jäte, esimerkiksi öljykanisterit tai tuotteiden valmistajille.

4 DREAMSTIME Vaikuta esimerkilläsi

• Vie roskat aina roska-astiaan. • Pidä roskapussi mukana autossa ja retkellä. • Pidä siivoustalkoot. • Ilmoita hylätyistä jätteistä kuntaasi. • Tutustu Suomen muovi­ tiekarttaan ”Vähennä ja vältä, kierrätä ja korvaa” osoitteessa WWW.MUOVITIEKARTTA.FI.

Kertakäyttömaskit ovat jo surullisen yleinen näky luonnossa. Niissä on muovia ja ne kuuluvat sekajätteeseen. Kotitalouksien sekajäte menee poltto­ laitokseen. Monia jätteitä vastaanotetaan ilmaiseksi

Kotitalouksille ilmaisia jätteitä Vaarallinen jäte, paristot ja pienakut, lääkkeet, sähkölaiteromu, metalli, paperi, kartonki-, lasi- ja muovipakkaukset

Seuraaville jätejakeille löytyy sekä ilmaisia että maksullisia vastaanottopaikkoja Haravointijäte, risut ja oksat, puujäte, kestopuu

Katso vastaanottopaikat ja lisätiedot tämän lehden keskiaukeamalta tai

WWW.KIERRATYS.INFO.

Sanna Kopra-Virtanen toimii ympäristötarkastajana Harjavallassa ja Porissa.

Yhteinen lähiympäristömme Roskaantumisesta ilmoittaminen Porin kaupungilla konkreettiseen roskien ja Harjavallassa ja Porissa ympäristötarkastajana roskaantuneiden paikkojen siivoamiseen sekä toimiva Sanna Kopra-Virtanen kertoo, että puistoroskisten jätehuoltoon kuluu arviolta yli ympäristövalvontaan ilmoitetuista roskaan- 300 000 euroa vuodessa. Kaupungin puutarhuri tuneista paikoista löytyy usein huonekaluja, Ismo Ahonen kertoo, että roskaisimpia alueita sähkölaiteromua ja joskus kotitalousjätettä. Porissa ovat esimerkiksi luotojen alueelta Han- Toisinaan tarkastuksissa huomataan, että yh- hipuiston ympyränmuotoinen pysäköintialue, den hylätyn jätteen ympärille on alettu kerätä jota siivotaan lähes päivittäin. Roskaa muitakin. Harjavallassa ilmoitetut roskaantu- löytyy myös Isomäestä ja sen pysä- miset keskittyvät pääasiassa syrjäseuduille ja Autossa on köintialueilta, missä syödään läheltä maastoon, ei niinkään kaupungin keskustaan. ostettua pikaruokaa. Roskaa leviää myös – Roskaamistapauksissa ympäristötarkas- oltava aina isompien tavaratalojen läheisyyteen, tajan toiminta perustuu suoraan jätelain 72 § roskapussi kuten Porin Mikkolassa ja Tikkulassa. roskaamiskieltoon, Kopra-Virtanen tiivistää. Yleisesti voi sanoa pikaruokapaikko- Suomessa roskaaminen on kielletty lailla ja mukana ja jen ja grillien lähiympäristöjen olevan vastuu siivoamisesta on roskaajalla. Jos roskaa- sille paras roskaisia, eli kun myydään pakkauksissa ja ei ole tiedossa, vastuu siivoamisesta siirtyy ruokaa ulos, lisää Ahonen. maanomistajalle. hävityspaikka – Koronakausi on näkynyt ihan Kir- Roskaantumisilmoitukset tehdään oman on kotiroskis. jurinluodossakin kesällä ruokaroskana, kunnan ympäristövalvontaan. Kopra-­Virtanen kun ravintolapalveluita ei ollut varsi- muistuttaa, että roskaantumis­ilmoituksissa naisesti auki. Meidän toivomuksemme tärkeintä olisi kertoa mahdollisimman tark- on, että jokainen ulkoalueiden käyttäjä laittaisi kaan paikan sijainti. Mukaan voi lisätä kuvan. sen roskan aina asialliseen paikkaan. Autos- Jos osoitetietoa ei ole, voi katsoa netistä takaan ei saa heittää mitään ulos. Autossa on karttakuvan ja merkitä siihen tarkoittamansa oltava aina roskapussi mukana ja sille paras paikan. Yhteydenottoväylistä sähköposti on paikka on kotiroskis. Pidetään yhdessä ympä- kätevä, mutta ilmoituksia otetaan vastaan ristöämme siistinä! Ahonen muistuttaa. myös lomakkeella ja puhelimitse.

6 Arkipäivän ympäristötekoja Tyhjät paperipussit Onni on oma 500 hyötykäyttöön kestokuppi euron edestä

Jätekatoksen biojäteastiaan laitet­ Take away -kahvin tai teen voi nykyisin ruokaa roskiin tavan bio- eli ruokajätteen tulee monista kahviloista ostaa mukaan olla pakattua. Kaupasta ostettu ikiomaan kestokuppiin. Pakkaa laukkuusi Tämän verran keskimäärin biohajoava pussi on hyvä vaihto­ehto, mukaan lempikuppisi, on se sitten hieno menee nelihenkiseltä per­ mutta pakkausmateriaali voi olla termosmuki tai lapsenlapsilta saatu heeltä syömäkelpoista ruokaa myös kierrätettyä. Pakkaamiseen käy valokuvamuki, näin saat aina juoda roskiin vuosittain. Ratkaisu hyvin esimerkiksi sanomalehdestä juomasi tutusta kotitalouksien ruokahävikin taiteltu pussi tai kääre, paperinen kupista. Samalla vähentämiseen löytyy pienistä perunapussi, tyhjentynyt jauhopussi vähennät jätettä arkipäiväisistä asioista: osta tai vaikka pikaruokapaikan take away ja säästät luonnon­ harkiten, käytä vanhenemassa -paperipussi. Tärkeintä on, että biojäte varoja. Kiitos huo­ olevat elintarvikkeet ajoissa lajitellaan – ja pakataan. maavaisuudestasi! ja hyödynnä ylijäämäruoka. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ruokahävikin vähe­ nemiseen, ja pienetkin teot ovat tärkeitä. Lue lisää hävikin vähentämisestä: WWW.HAVIKKIVIIKKO.FI. 33 prosenttia sekajätteestä biojätettä

Kotitalouksien sekajätepussi sisältää vieläkin paljon muuta kuin sekajätettä. Hyvin suuri Kierrätettävät ruokapakkaukset osa sekajätepussin sisällöstä olisi kierrätettävissä ja hyö­ Pakkaus suojaa ruoka-ainetta kuljetuksen ja säilytyksen aikana; siten sillä on dynnettävissä materiaalina; tärkeä rooli esimerkiksi ruokahävikin vähentämisessä. Pakkaukset voidaan nykyisin paljon hyvää raaka-ainetta kierrättää uusien tuotteiden raaka-aineiksi. Tärkeintä kierrätyksessä on eri mate­ ohjautuu turhaan polttoon. riaalien lajittelu oikeisiin astioihin. Tätä voi kauppakassin uutuuksien kanssa Muistetaan siis lajitella vielä­ hetken joutua pohtimaan, mutta pienellä vaivalla saa hyviä tuloksia. Esimerkiksi kin tarkemmin. monissa hapanmaitotuotteissa purkin ympärillä oleva kartonkikääre voidaan kätevästi repäistä irti, näin saadaan muovipurkki muovipakkauksiin ja kartonki­ kääre kartonkipakkauksiin.

7 Porin seudun kierrätyskeskukset

Eurajoki Yrittäjäntie 6 ma–ke 8–16, to 9–17, pe 8–15 p. 044 312 4937

Harjavalta Revonkatu 11–13 p. 044 929 4865 Toiselle turha Kokemäki Suokkaantie 4 on toiselle aarre ma–ke 9–15, to 10–18, pe 9–14 p. 040 488 3949 Eurajoen kierrätyskeskus toimii vilkkaana Nakkila tapaamispaikkana, jossa tarjonta kohtaa kysynnän. Satakunnantie 1, käynti Mikaelintien Kierrätyskeskuksessa omistajaa vaihtavat käytöstä kautta (Työpajan yhteydessä) p. 045 639 3701 poistetut, aikaisemmalle omistajalle tarpeettomat, ehjät, toimivat ja puhtaat, kodin ja toimiston tavarat. Pori Savipajakatu 8 (Tiiliruukki) ma, ke 9–18, ti, to 9–16, pe 9–14 Eurajoen kierrätyskeskukseen voi tuoda tai tulla etsimään veloituksetta vaatteita, p. 044 701 2516 huonekaluja, astioita, polkupyöriä, urheiluvälineitä, leluja, valaisimia, mattoja, verhoja ja pienkoneita. Suuria kodinkoneita tai jätteeksi kuuluvaa tavaraa ei oteta vastaan. Ulvila – Parasta työssämme on se, että moni hyötyy toiminnasta ja kaikki on ilmaista, Kierrätysmyymälä Korona kierrätyskeskuksen henkilökunta toteaa yhteen ääneen. Friitalantie 11 C (Friitala-talo) – Tavaran kiertovauhti on huima, viikossa lähtee uuteen kotiin jopa satoja ma, ke, to 11–16, ti 12–17, pe 11–14 tavaroita. Hittituotteet määräytyvät vuodenajan mukaan; talvella liikkuvat p. 0400 134 953 muun muassa sukset, monot, luistimet ja villapaidat, kertoo kierrätyskeskuksessa työ- ja yksilövalmentajana toimiva Hanna-Leena Juhola. Kiertopiste Huonokuntoisista tekstiileistä osa joudutaan laittamaan sekajätteeseen, Materiaali- ja tekstiilipankit mutta osa pystytään kuitenkin hyödyntämään paikallisille yrittäjille. Niitä käy- Satakunnankatu 28, Pori tetään esimerkiksi trasselin tapaan koneiden puhdistuksessa. ti, to 9–16 – Tämän vuoden aikana on tarkoitus kehittää tiedottamista ja lajitteluosaa- p. 044 988 6991 mista, kertoo Juhola. Sisään tulevien tuotteiden lajittelun lisäksi myös jätteeksi päätyvän materi- Varaosapankki aalin oikeaoppiseen lajitteluun kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Vanhat rakennusosat ja -materiaalit Kierrätyskeskuksen toiminta on osa Eurajoen kunnan sivistyspalveluja. Veturitallinkatu 7, Pori Kestävän kehityksen näkökulmat toteutuvat tavaran liikkumisen lisäksi myös ma–ke 9–16, to 11–16, pe 9–14 työllistymistä edistävänä toimintana. p. 044 701 7645 Eurajoen kierrätyskeskuksen some-kanavista löytää vinkkejä myymälään saa- puneista aarteista sekä ajantasaista tietoa aukioloajoista ja tuotteiden vastaan- Vallitsevasta tilanteesta johtuen otosta. Käy kurkkaamassa! tarkista aukioloaika ennen vierailua soittamalla tai kierrätyskeskusten WWW.FACEBOOK.COM/EURAJOENKIERRATYSKESKUS omilta verkko- tai Facebook-sivuilta. WWW.INSTAGRAM.COM/EK_KESKUS

8 Kiitos, kun lajittelet Katso vastaanottopaikat WWW.KIERRATYS.INFO

Lasipakkaukset Metalli Paperi • lasipullot • säilyke- ja juomatölkit • postiluukusta tullut paperi • lasipurkit • alumiinifoliot, -vuoat ja -kannet • kopio- ja tulostinpaperi Poista kannet ja korkit. Huuhtele. • kattilat, pannut, aterimet Etikettejä ei tarvitse poistaa. • käsityökalut • tyhjät maalipurkit, paineettomat aerosolipullot

Sekajäte Biojäte Kartonkipakkaukset • likaiset muovi- ja kartonkipakkaukset • hedelmien ja vihannesten kuoret • maito- ja mehutölkit • tekstiilit, matot • pienet luut ja perkuutähteet • muro- ym. paketit • jalkineet, laukut • kahvin ja teen porot • paperipussit ja -kassit • astiat, lelut • ruuantähteet • paperirullien hylsyt, munakennot • hehku- ja halogeenilamput • pilaantuneet elintarvikkeet • pahvilaatikot Pakkaa paperi- tai biojätepussiin.

Muovipakkaukset Vaarallinen jäte Sähkölaiteromu • elintarvikkeiden muoviset pakkaukset • maalit, lakat, liimat, liuottimet • akulla, paristoilla, • pesuaineiden muoviset pakkaukset • öljyt, ajoneuvojen nesteet verkkovirralla tai • muovikassit, -pussit ja -kääreet • kemikaalit, joissa varoitusmerkki aurinko­kennoilla toimivat • styroksipakkaukset • ajoneuvojen akut laitteet Laita kannet ja korkit irrallisina • lääkkeet (palauta apteekkeihin) keräykseen. Huuhtele. • paristot ja pienakut (palauta kauppoihin)

9 3 Aukioloajat

3

vastaanotto

€ = maksullinen = € 0 = maksuton = 0 , renkaat maksutta max. 8 kpl renkaat maksutta max. , 3

Jätteen toimitus sallittu vain mainittuna aikana! vain mainittuna sallittu toimitus Jätteen

(painekyllästetty puu) puu) (painekyllästetty

3

max. 1 m 1 max.

aukioloajat: www.mm-mykra.fi 0440 379 154 p. avoinna ympäri vuorokauden, ei betonilautoja, ympäri vuorokauden, avoinna 0500 530 508 soita tarvittaessa p. ma–pe 9–15 02 631 6100 p. ma–pe 8–16, p. 0207 209 900, vain puuainesta (ei esim. metalleja esim. vain puuainesta (ei 209 900, 0207 p. ma–pe 8–16, eikä pensasaitoja ei kantoja tai laminaattia), 0400 919 041, p. lauantai 10–12, huhti–syyskuussa kuukauden 1. seuraavana lauantaina vastaanotto on lauantai on pyhäpäivä, jos 1. ympäri vuorokauden 0400 228 286 p. keskiviikkoisin 8–11 ja kuukauden 1. lauantaina 10–12, 8–11 ja kuukauden 1. keskiviikkoisin seuraavana lauantaina vastaanotto on lauantai on pyhäpäivä, jos 1. ma–pe 7.30–16, p. 02 572 1791 p. ma–pe 7.30–16, Suomen Autokierrätyksen vastaanottopiste ma 12–18, ti–pe 9–11, p. 02 631 6100, kulku Horninkadulta, 02 631 6100, p. ti–pe 9–11, ma 12–18, saa olla enemmän kuin 1 m kestopuuta aukioloajat: www.delete.fi aukioloajat: www.delete.fi saa olla enemmän kuin 1 m kestopuuta 040 198 5944, p. ma–pe 8–17, p. 02 546 7260, myös ajoneuvojen akut maksutta, akut maksutta, ajoneuvojen myös 02 546 7260, p. ma–pe 8–17, Suomen Autokierrätyksen vastaanottopiste perjantaisin 12.30–15.30 02 631 6100 p. ma–pe 7–18, p. 02 823 5954 p. ma–pe 7–18, renkaat maksutta vanteettomat ja syksyllä 9–14 lauantaina keväällä kolmena 23.10. 2.10., syksy: 18.9., 22.5. 24.4., 10.4., 2021 kevät: ma–pe 8–16.30, p. 02 868 0700 myös renkaat ja akut maksutta, renkaat ja akut maksutta, 02 868 0700 myös p. ma–pe 8–16.30, Suomen Autokierrätyksen vastaanottopiste parillisen kuukauden 2. lauantai 10–13 parillisen kuukauden 2. ja 11.12. 9.10. 14.8., vuonna 2021: 12.6., kasvukaudella aikana 700 m Kaatopaikantietä ajo-ohje: Kettulantieltä, heinäkuun suljettu ma–pe 9–15, 010 636 5000 p. ma 14–19, kesäkuu: 14–19, ma ja to huhti–toukokuu: ja 24.6. suljettu arkipyhinä 14–18, syys–lokakuu: ma ja to parittomien viikkojen tiistaisin 14–18 viikkojen parittomien lauantai 10–13 parillisen kuukauden 1. ja 4.12. 2.10. 7.8., vuonna 2021: 5.6., lauantai 10–12, kuukauden 1. seuraavana lauantaina vastaanotto on lauantai on pyhäpäivä, jos 1. 044 701 2520, p. ti–pe 7–18, ma 7–21, 8 kpl max. renkaat maksutta, vanteettomat ja vanteelliset ennen tuontia soitettava vaarallisista jätteistä 044 720 1034 p. hoitaa vastaanottamisen Toimintatupa ma–pe 8.30–11.30 ja 12.30–15 tiistaisin 14–18 viikkojen parillisten ma–pe 8–16, p. 020 781 7660, myös akut ja renkaat maksutta, akut ja renkaat maksutta, myös 020 781 7660, p. ma–pe 8–16, Suomen Autokierrätyksen vastaanottopiste ma 10–18, ti ja to 14–18, p. 050 327 6761, 6761, 050 327 p. 14–18, ti ja to ma 10–18, 3) (Venesjärventie Oy:stä Riicafe etukäteen ostettava jätemaksulipuke su 11–18 la 10–18, ma–pe 10–20, tiistaisin 7–11 parittomien kuukausien 1. lauantai 10–13 kuukausien 1. parittomien ja 13.11. 4.9. 3.7., vuonna 2021: 8.5., pe 8–13.30 8–15.30, ma–to noutopalvelu myös 044 701 8572, p. huhti–lokakuussa maanantaisin 16–18 vasemmalla soratie 1 500 m Pomarkkuun, ajo-ohje: kirkolta torstaisin 10–17.30 torstaisin 040 531 1631 p. ma ja ke 9–18, ti ja to 9–16, pe 9–14, p. 044 701 2516 p. pe 9–14, 9–16, ti ja to 9–18, ma ja ke 1 m max. sekajäte ma–pe 7–16.30 02 633 1427 p. ma–pe 8–16, p. 010 778 0133 p. ma–pe 8–16, vain maksukorteilla käteisellä) (ei maksu akut, myös

Kestopuu, 0 € € € 0 0 0

(maalattu, lakattu, purkupuu, purkupuu, lakattu, (maalattu,

puupohjaiset levyt) puupohjaiset 0 0 0 0 0 0 0 0 0 € € 0 € € € € €

Käsitelty puu Käsitelty

Käsittelemätön, puhdas puu puhdas Käsittelemätön, 0 0 0 0 0 0 0 0 0 € € 0 € € € € €

Risut ja oksat ja Risut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 € € 0 0 €

Haravointijäte 0 0 0 0 0 0 0 0 € 0 € € € € 0 Sähkölaiteromu

0 0 0 0 0 0 0 0 0 € 0 0 0 0 0 0 0 0 (esim. remonttijätteet) (esim.

Metalliromu

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Isokokoinen sekajäte Isokokoinen

€ € € € € € € € € € €

t

lasipakkaukset ja pienmetalli ja lasipakkaukset (mihin tahansa näistä vaarallisen vaarallisen näistä tahansa (mihin

€ Paperi, kartonki, pahvi, pahvi, kartonki, Paperi, 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

lasi ei lasia ei lasia jätteen vastaanottopaikoista asuinkunnasta riippumatta) asuinkunnasta vastaanottopaikoista jätteen

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Vaaralliset jätteet Vaaralliset www.rinkiin.fi . www.rinkiin.fi tai Veikko Lehti Oy Lehti Veikko 6 Karellintie Oy Lehti Veikko 7 Kartanonvoima MM-terminaali 54 Järvikyläntie Tuulikinmäki 5/Satamatie 2 Kauppatie jäteasema Kooninkeitaan 79 Ruusilantie Kankaanpää, Autovaruste Peipohjan 358 Linjatie 2 ja Köyliöntie Vanha kaatopaikka Vanha Köykäntie Hevossuon jäteasema Hevossuon 50 Hevossuontie Rauma, Eurajoen Romu Oy Eurajoen Romu 179 Lapintie ABC-kylmäasema 1 Kirkkotie Lännen Oy Jätepalvelu Sairaalantie 7 Oy Reikko Harjuntie 9 Oy Ympäristöpalvelut Delete 54 Järvikyläntie varasto Kaupungin Puhdistamontie Lämpö Oy Kokemäen 6 Kartanonvoima Lassila & Tikanoja Riihiläntie (Ruskila) Siirtokuormausasema, Sataenergia Oy viereinen alue) kaatopaikan Riuttantie 300 (ent. kierrätyskeskus Porin Savipajakatu 4-8 piha Kunnanviraston 1 Kankaanpääntie varasto Kaupungin 105 Tutintie Entinen kaatopaikka Paloasema Haapionkatu 23 Jätevedenpuhdistamo Satamatie 27 Keskusta vastapäätä) 6 (liikekeskusta Kauppatie varasto Kunnan Riuttantie 8 Hangassuon jätekeskus 980 Raumantie Jätevedenpuhdistamo 4 Puhdistamontie varasto Kaupungin 195 Kaasmarkuntie Ay ja Lämpö Hake Kullaan 95 Ruukintie Oy Stena Recycling 23 Mäkipuistontie Gigantti Oy Oy Gigantti Horninkatu 1 Oy Kuusakoski Mäntyluoto Kankaanpään Jätehuolto Jussila Oy Jussila Jätehuolto Kankaanpään 13 Rautatienkatu Kankaanpää, Lavian ekopaja 8 Teollisuustie Lavia, Lavian jätevedenpuhdistamo Viittatie 10 Lavia, Rauhalammintie 2 Shellin piha , Keskisjoen ent. kaatopaikka ent. Keskisjoen Noormarkku Veikko Lehti Oy Oy Lehti Veikko Aittaluodon lajitteluasema Tiilimäen Romuliike Oy Tiilimäen Romuliike Jokisatamantie 7

Pori 11

10 Ulvila Nakkila Eurajoki seudun jäteneuvonta Porin 044 701 2500, p. /jateneuvonta, www.pori.fi jateneuvonta@pori.fi Jätteiden vastaanottopaikkoja Jätteiden vastaanottopaikkoja 2021 kotitalouksille javarten kunnissa on Rinki-ekopisteitä Pienempiä hyötyjätteitä netistä osoitteesta lähin piste Katso kunnan hyötyjätepisteitä. www.kierratys.info Siikainen Pomarkku Kokemäki Harjavalta Merikarvia -

-

-

viranomaiselle. ­viranomaiselle.

WWW.POMARKKU.FI WWW.POMARKKU.FI , Pomarkun osalta Pomarkun ,

. Lisätietoja: p. 044 701 3332, Pomarkun osalta Pomarkun 044 701 3332, Lisätietoja: p. . -sivulta. Lisäksi moni uusia laitteita myyvistä Lisäksi moni uusia laitteita -sivulta. kaupoista WWW.PORI.FI/EKOMAKSU pisteisiin. Niitä ei saa heittää sekajätteeseen. Lähimmän keräyspisteen löydät löydät Lähimmän keräyspisteen sekajätteeseen. Niitä ei saa heittää pisteisiin. Tyhjät käsidesipullot kuuluvat muovipakkauksiin. Tyhjät käsidesipullot Huom! Irralliset paristot ja pienakut eivät kuulu SER-kierrätykseen. ja pienakut eivät kuulu SER-kierrätykseen. Huom! Irralliset paristot Pidennettyä tyhjennysväliä voi hakea joko sähköisesti tai paperilomakkeella tai paperilomakkeella sähköisesti joko hakea voi tyhjennysväliä Pidennettyä WWW.KIERRATYS.INFO WWW.PORI.FI/JATEASTIA ­ keräys sähkölaiteromua. vastaanottaa Vie ne kauppojen paristonkeräyslaatikkoon. ne Sekajätteenä sekajätteeseen. ja kertakäyttöhanskat Laita käytetyt kasvomaskit maskit ja hanskat laitetaan että Huolehdi siitä, toimitetaan turvallisesti polttoon. jossa ne kadulle, Niitä ei missään tapauksessa saa heittää kunnolla roska-astiaan. maahan Älä kuitenkaan kerää eläinten jalkoihin. takertua roskaavat ja saattavat paljain käsin. joutuneita maskeja Sekajäteastian yli neljän viikon tyhjennysvälistä tehdään joko ilmoitus (8 viikon tyh ilmoitus (8 viikon tehdään joko tyhjennysvälistä Sekajäteastian yli neljän viikon jätehuolto tyhjennysväli) (12 viikon jennysväli) tai poikkeamishakemus tai kompostointia erilliskeräystä biojätteiden edellyttää tyhjennysväli Pidennetty lajittelua. sekä hyötyjätteiden kompostorissa haittaeläinsuojatussa alueellisiin SER- viedä maksutta voi ja elektroniikkalaitteet sähkö- Vanhat palauttaa lajitellut, hyötykäyttöön menevät jätteensä hyötyjätepisteisiin (esim. paperi, paperi, (esim. hyötyjätepisteisiin jätteensä menevät hyötykäyttöön lajitellut, palauttaa jäteneuvonnasta. ja kartonkipakkaukset) ja kysyä neuvoa lasi- metalli, Lisätietoja: kimppa-astiaan mökki tulee hankkia oma jäteastia tai liittyä Mökin sekajätteille liittyä myös voi Luvialla ja Laviassa kanssa. naapureiden tai tiekunnan osakkaiden ellei jäteastiaan roskapussia ei saa kuljettaa, Kodin käyttäjäksi. aluekeräyspisteen vähäinen määrä Jätteiden käytännössä vain muutamia kilometrejä. – etäisyys ole lyhyt jätteiden mökille, kuuluu myös Lajittelu jätehuoltoa hoitamatta. ei ole peruste jättää sen sijaan ei ole luvallista. polttaminen Ekomaksulla katetaan kuluja, jotka syntyvät jotka kerä muun muassa vaarallisten jätteiden katetaan kuluja, Ekomaksulla Asukkaat ja hoidosta ja jäteneuvonnasta. ylläpidosta hyötyjätepisteiden yksistä, keräyspaikkoihin, viedä vaaralliset jätteensä siis maksutta ja mökkiläiset voivat

sekajätteet? ekomaksua? Miksi maksan Miten pidennän pidennän Miten Minne voin viedäMinne voin

Mihin vien kesämökkini

toimimattomat sähkölaitteeni? toimimattomat Miten toimin kasvomaskien ja kasvomaskien toimin Miten kertakäyttöhanskojen kanssa? kertakäyttöhanskojen sekajäteastiani tyhjennysväliä? sekajäteastiani vastauksineen. Entä miksi ekomaksua maksetaan? Kokosimme yhteen yhteen maksetaan? Kokosimme Entä miksi ekomaksua liittyvää jätehuoltoon kysymystä askarruttavaa yleisesti viisi Omien roskien asianmukainen käsittely ja jäteasioiden ja jäteasioiden asianmukainen käsittely Omien roskien kysymysten äärelle. käytännön hoitaminen johtavat onnistuu? muuttaminen tyhjennysvälin Kuinka Usein kysytytUsein kysymykset 12 Porin kaupungin jäteneuvojat Liisa Malin ja Anne Silver kannustavat ottamaan jäteasioissa rohkeasti yhteyttä. Lajittelun ja kierrätyksen ammattilaiset Jäteneuvonta palvelee asukkaita jätteiden lajittelussa, kierrätyksessä ja muissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Monipuolinen työ vaatii laajaa tietopohjaa ja kykyä pysyä ajan hermolla jatkuvasti muuttuvalla alalla.

teksti, valokuva ELLINOORA NYMAN

orin seudun jäteneuvonta palvelee yhdeksän kunnan asukkaita jäte- Porin seudun jäteneuvonta pal­ huoltoon liittyvissä asioissa. Jäteneuvojat Liisa Malin ja Anne Silver velee Eurajoen, Harjavallan, Ko­ nauttivat työn monipuolisuudesta, vaikka se tuo myös lisää haastetta kemäen, Merikarvian, Nakkilan, työpäiviin. Pomarkun, Porin, Siikaisten ja – Jäteneuvojan työ on todella monipuolista ja vaatii paljon tietoa eri Ulvilan asukkaita ja mökkiläisiä. Posa-­alueilta. Työnkuvamme koostuu pitkälti asukkaiden yhteydenottojen vastaan- Jäteneuvojan voi pyytää neu­ ottamisesta ja heidän kysymyksiinsä vastaamisesta. Tämän lisäksi työhön kuuluu vontakäynnille muun muassa kuitenkin paljon muutakin, kuten oppaiden ja tiedotteiden laatimista, sekä isona kouluihin sekä taloyhtiöiden ja osana myös ympäristökasvatus kouluille ja päiväkodeille, yhdistysten tilaisuuksiin. kertovat Malin ja Silver. Tiedotuslehti JäteVaakkuun, Jätteiden Silver muistuttaa, ettei kodin jätteiden lajittelu ja lajitteluoppaisiin ja muihin kierrätys ole rakettitiedettä vaan helppo käytäntö ottaa materiaaleihin sekä JäteVaakun oikeaoppinen osaksi arkipäivää, kunhan asiaan perehtyy hieman lajitteluapuun voi tutustua lajittelu ja etukäteen. Joskus aloittaminen saattaa kuitenkin tun- verkossa osoitteessa tua haastavalta, jos ei tiedä mistä oikeaa tietoa hakisi. WWW.PORI.FI/JATENEUVONTA. kierrätys ei ole Malin ja Silver toivovatkin, että asukkaat ottaisivat jäte- Tutustu Jätevaakku Musta­ rakettitiedettä. neuvontaan rohkeasti yhteyttä, jos heillä on kysyttävää varikseen myös Facebookissa jätehuollosta. ja Instagramissa. – Jätehuollossa on alueellisia eroja, joten ei kannata Yhteystiedot: lähteä etsimään tietoa netin syövereistä vaan mieluummin kysyy neuvoa suoraan • [email protected] oman alueen jäte­neuvonnasta, sitähän varten me täällä olemme. • p. 044 701 2500

13 Polttaisitko sinä vettä?

Suomalaiset lajittelevat biojätettä vuosittain 275 miljoonaa kiloa käsittelylaitoksissa hyödynnettäväksi. Tätäkin enemmän biojätettä löytyy kotiroskiksista: yli 300 miljoonaa kiloa joka vuosi. Tämä poltetaan sekajätteen mukana.

iojätteen lajittelu pois seka- Biojäte talteen -kampanja Porissa jätteen joukosta on todel- Jätelakimuutokseen valmistaudutaan linen ympäristöteko. Kun Porin seudulla muun muassa toteutta- lajittelet biojätteen erikseen, malla Biojäte talteen -kampanja Porin toimitetaan se käsittelylai- taajama-alueilla. Kampanja alkoi syys- Btoksiin, joissa siitä saadaan valmistettua kuussa 2020 ja päättyi helmikuussa 2021. biopolttoaineita, multaa ja maanparan- Mukaan haastettiin lähes 700 kotitaloutta, nusaineita. Biokaasua voidaan käyttää joista 140 oli omakotitaloja. myös sähkön ja lämmön tuotantoon. Kampanjan tavoitteena oli selvittää Näin pystytään vähentämään muun biojätteen lajittelun tehostamisen ja muassa fossiilisten polttoaineiden erilliskeräyksen laajentamisen haasteita. käyttöä. Biojäte on siis myös ilmastolle Omakotitaloille tarjottiin käyttöön naa- edullista polttoainetta. Kompostoimalla Vaihtoehdot puruston yhteiset kimppabiojäteastiat. biojätteen itse kotikompostorissa saa Kampanjasta saatuja tuloksia voi käydä omaan käyttöön multaa sekä maan­ biojätteen tarkastelemassa osoitteessa parannusaineita ja näin voi säästää lannoi- lajitteluun oma- WWW.PORI.FI/BIOJATETALTEEN. te- ja jätekuluissa. Mikäli biojäte laitetaan sekajätteen joukkoon, on kuin heittäisi kotitaloissa Rakasta joka murua -kampanja polttoainetta, ravinteita ja rahaa huk- Ympäristöministeriön ja maa- ja metsä- kaan. Kompostointi talousministeriön käynnistämä Rakasta Kotitalouksien sekajätettä ei ole Biojätteen voi kompostoida joka murua -kampanja kannustaa asuk- Suomessa viety kaatopaikalle enää mo- omalla pihallaan haittaeläin­ kaita lajittelemaan biojätteensä aktiivi- neen vuoteen. Hyötyjätteiden lajittelun suojatussa kompostorissa. semmin. Kampanjaa toteuttavat Suomen jälkeen jäljelle jäävä sekajäte viedään Kiertovoima, Kuntaliitto sekä 31 kuntien poltettavaksi jätteenpolttoon erikois- Erilliskeräys jätelaitosta. Lajittelumotivaation nos- tuneissa jätevoimaloissa. Sekajätteen Jätteenkuljetusyritykseltä voi tamiseksi tarjotaan kiinnostavaa tietoa lämpöarvo olisi paljon parempi ilman tilata biojäteastian ja sille sekä arkea helpottavia niksejä. Aineis- joukossa olevaa märkää biojätettä, joka tyhjennyksen. Biojätemäärän toon voi käydä tutustumassa osoitteessa sisältää myös runsaasti jätevoimalan ja kustannusten kannalta WWW.BIOJATE.INFO. kattilarakenteille haitallista suolaa. järkevintä on tilata kimppa- Moni meistä lajitteleekin jo biojätteet astia. Se soveltuu parhaiten joko kotikompostoriin tai erilliskeräys- 3–4 talouden biojätteille. Yritys astiaan. Biojätteen kerääminen tehostuu voi jakaa laskun suoraan jokai­ vielä uuden jätelain myötä lähivuosina: selle osallistujalle erikseen. lajittelun piiriin tulee jopa 800 000 suo- malaista lisää. Valmisteilla on jätelaki- Sopivilla välineillä ja hyvillä uudistus, jossa biojätteen erilliskeräys lajitteluohjeilla biojätteen olisi tulossa mahdollisesti jo vuonna lajittelu on helppoa. 2024 myös omakotitaloille yli 10 000 Opastusta biojätteen kompos­ asukkaan taajamissa, eli käytännössä tointiin ja erilliskeräykseen saa laajasti Porin seudulla. jäteneuvonnasta.

14 SHOTSOFLOUIS / UNSPLASH / SHOTSOFLOUIS @

Nahistuneet hedelmät voi käyttää leivontaan tai juomasekoituksiin. LOUIS HANSEL HANSEL LOUIS

Poriin on tulossa toinenkin biokaasun Ravinnerikas kompostimulta tankkausasema vuoden 2021 aikana. tuottaa iloa kotipuutarhurille.

Kimppa-astian sijoittaminen vaatii maanomistajan luvan.

15 Kätevästi lainaten Porissa työpajatoiminnan yhteydessä toimivalta Luontopajalta voi lainata panttia vastaan välineistöä vieras­ lajien torjuntaan 3.5.2021 alkaen. Lainattavissa on muun muassa lapioita, talikkoja, viikatteita ja oksasaksia. Lisätietoja: WWW.PORI.FI/LUONTOPAJA

Kotipihan vieraslajit – osaatko käsitellä puutarhajätteen oikein?

Vieraslajit ovat lajeja, Vieraslajeja sisältävä puutarhajäte Ohjeita puutarhajätteen jotka ihminen on vaatii tarkkuutta käsittelyyn Vieraslajit leviävät herkästi juurenkappa- • Älä koskaan vie kasvijätettä met- levittänyt uudelle alueelle leista, siemenistä ja muista kasvinosista, sään, ojanvarteen, joutomaalle tai joko tahattomasti tai minkä takia kitkentäjätteen kanssa täytyy muuhun sellaiseen paikkaan, josta olla tarkkana. Pihan vieraslajien kasvin­ vieraslajit voivat levitä luontoon. tarkoituksella. Jotkin osia voi päätyä puutarhajätteeseen, vaikka • Vieraslajien kitkeminen taimina vieraslajit aiheuttavat niitä ei aktiivisesti pihaltaan kitkisikään. vähentää syntyvän kasvijätteen Puutarhan kasvit ovat usein ulkomailta määrää ja parantaa torjunta­ haittaa luonnossamme tuotuja tai jalostettuja lajikkeita, jotka tulosta. esimerkiksi tuholaisina eivät kuulu luontoon. • Pienet määrät vieraslajeja sisäl- tai yksipuolistamalla Kotipuutarhasta löytyviä haitalli- tävää kasvijätettä voi hävittää sia vieraslajeja ovat esimerkiksi teiden sekajätteen mukana. alkuperäistä lajistoamme. varsiltakin tutut komealupiini ja kurttu- • Älä kompostoi vieraslajikasvi­ Haittojen ehkäisemiseksi on ruusu, kosteissa kasvupaikoissa viihty- jätettä, siemenet säilyvät vä jättipalsami, kolmi-nelimetrisiksi kompostoinnissa elinkykyisinä. tärkeää estää vieraslajien kohoavat jättiputket, suuret, raparpe- • Vieraskasvijätteen voi käsitellä kulkeutuminen luontoon. rimaiset lehdet kasvattava etelänrutto- mädättämällä suljetuissa jäte­ Vieraslaji päätyy Suomen juuri sekä korkeiksi ”bambuviidakoiksi” säkeissä pari kuukautta tai kesän kasvavat japanin- ja sahalinintatar. yli. Mädätyksen jälkeen kasvi­ luontoon useimmiten Haitallisten vieraslajien kasvatta- jätteen voi kompostoida. puutarhakarkulaisena minen, myyminen ja maahantuonti on • Isommat erät vieraskasvijätettä kielletty vieraslajilaissa. Kasvatuskielto voi viedä Hangassuon jätekeskuk- esimerkiksi kasvijätteen koskee myös pihoihin niiden ulkopuolelta seen. Varmista, että kuorma on mukana. levinneitä vieraslajeja, eli esiintymät huolella peitetty, jotta kasvijätettä on vieraslajilainsäädännön mukaisesti ei pääse varisemaan matkalle. poistettava, vaikka lajia ei puutarhassaan • Huolehdi, etteivät espanjansiru­ teksti, valokuva AURA TUOMINEN aktiivisesti kasvattaisikaan. Lajikohtaiset etanat tai niiden munat leviä torjuntaohjeet löytyvät Vieraslajiportaa- puutarhastasi puutarhajätteen lista osoitteesta WWW.VIERASLAJIT.FI. mukana.

16

17

Jätevaakku Mustavaris. Jätevaakku

Facebookissa: tai Ajankohtaista

> verkossa: WWW.PORI.FI/JATENEUVONTA

osalta tapahtumien ilmoitteluamme Seuraa

järjestelyihin.

saattaa vaikuttaa tapahtumien tapahtumien vaikuttaa saattaa

Muuttuva koronatilanne koronatilanne Muuttuva

2.10. klo 10–12 ja klo 13–15 klo ja 10–12 klo 2.10.

Kompostorin syyshuolto lauantaina lauantaina syyshuolto Kompostorin •

klo 17–19 klo p. 044 701 2500. 701 044 p.

Kompostointi mökillä tiistaina 8.6. 8.6. tiistaina mökillä Kompostointi • jäteneuvonta seudun Porin , Lisätietoja: WWW.PORI.FI/SIIVOUSTALKOOT

tiistaina 18.5. klo 17–19 klo 18.5. tiistaina ympäristöstä! puhtaasta nauti ja hengessä mukavassa Talkoile •

aloittaminen Kompostoinnin • . osoitteessa huhtikuuta 15.–23. Ilmoittaudu • WWW.PORI.FI/SIIVOUSTALKOOT

[email protected]. yhteydessä. ilmoittautumisen

mahdollisuudet kuntasi osoittamaan vastaanottopaikkaan, jonka saat saat jonka vastaanottopaikkaan, osoittamaan kuntasi mahdollisuudet mitse p. 044 701 2500 tai sähköpostilla sähköpostilla tai 2500 701 044 p. mitse

myös jäteastiasta, johon kerätyt roskat voi jättää, tai selvitä kuljetus selvitä tai jättää, voi roskat kerätyt johon jäteastiasta, myös ­ puheli joko ilmoittautua voi niille ja ­

Sovi talkoopäivä ja selvitä talkoisiin osallistuva henkilömäärä. Sovi Sovi henkilömäärä. osallistuva talkoisiin selvitä ja talkoopäivä Sovi • luodontie 10. Kurssit ovat maksuttomia maksuttomia ovat Kurssit 10. luodontie

hanskoja ja jätesäkkejä. Talkoisiin osallistuneiden kesken järjestetään arvonta. järjestetään kesken osallistuneiden Talkoisiin jätesäkkejä. ja hanskoja Hanhiluodossa, osoitteessa Kirjurin­ osoitteessa Hanhiluodossa,

laisille ole tarjolla tarjolla ole ­ laisille talkoo ei vuonna Tänä alueita. yleisiä siivotaan Talkoissa Porin sijaitsee Kompostointipuisto

roskattomaan vappuun! roskattomaan Kompostointipuistoon.

kiertotaloutta -osahanke Luuppi haastavat kaikki mukaan mukaan kaikki haastavat Luuppi -osahanke kiertotaloutta uutta ja tutustumaan tutustumaan ja uutta

Porin seudun jäteneuvonta ja CIRCWASTE – Kohti Kohti – CIRCWASTE ja jäteneuvonta seudun Porin Tervetuloa oppimaan oppimaan Tervetuloa

kompostointiin

24.4.–7.5.2021

Vinkkejä

Haaste siivoustalkoisiin Haaste > Ajankohtaista >

DREAMSTIME

JATENEUVONTA

WWW.PORI.FI/

Lisätietoja:

opistolla.

­ ­ kansalais

myös Otsolan Otsolan myös

sekä tilanteen niin salliessa, salliessa, niin tilanteen sekä

Luento järjestetään verkkoluentona, verkkoluentona, järjestetään Luento

hankkeen kanssa. kanssa. hankkeen - kiertotaloutta Kohti –

seudun jäteneuvonnan ja CIRCWASTE CIRCWASTE ja jäteneuvonnan seudun

Luento toteutetaan yhteistyössä Porin Porin yhteistyössä toteutetaan Luento

ehkäisemisestä. ehkäisemisestä.

lähteistä, vaikutuksista ja ja vaikutuksista lähteistä,

roskaantumisen roskaantumisen

klo 17.30–19 tietoa tietoa 17.30–19 klo

Maanantaina 19.4. 19.4. Maanantaina

ilmiönä -etäluento ilmiönä

Roskaantuminen Roskaantuminen

Tietoa ja toimintaa ja Tietoa Kierrätys- puuhiin!

Kunnissa tapahtuu Jätekeräykset on tarkoitettu kotitalouksien vakituisessa ja vapaa-ajan asumisessa syntyville jätteille. Kaikki keräykset ovat koko alueen asukkaiden käytössä asuinkunnasta riippumatta.

romua, vanteellisia ja vanteettomia Eurajoki Harjavalta renkaita, painekyllästettyä puuta (max. 1 m³), muovipakkauksia sekä ikkuna­ lasia ilman pokia. Sekajätteen vastaan- Vaarallisen jätteen kiertävä keräys Vaarallisen jätteen keräystempaus ottohinta on 20 euroa peräkärryllinen (öljyn imuauto on mukana) lauantaina 18. syyskuuta klo 9–13 (max. 2 m³) tai 5 euroa jätesäkillinen. lauantaina 2. lokakuuta Opintiellä (teknisten palveluiden varikko). • Lapijoen nuorisotalo, Tuo jäteöljyt käsin nostettavissa Taipaleentie 13, klo 9–9.30 kanistereissa. Öljyn imuauto ei ole • ABC-kylmäasema, mukana. Nakkila Kirkkotie 1, klo 9.50–10.20 • Sydänmaan koulu, Kierrätyskeskuksessa avoimet ovet Sydänmaantie 614, klo 10.40–11.10 lauantaina 18. syyskuuta klo 10–14, Vaarallisen jätteen kiertävä keräys • Irjanteen nuorisotalo, Revonkatu 11–13. Kahvitarjoilu. lauantaina 4. syyskuuta Huhdantie 8, klo 11.30–12 • Anolan keräyspiste, • Kuivalahden koulu, Kaasmarkuntie 160, klo 9–9.30 Etukämpäntie 47, klo 13.10–13.40 • Viikkalan uusi koulu, • Luvian tori, Kokemäki Vinotie 1, klo 9.45–10.15 Luvian kirkkotie 9, klo 14–15 • Arontien keräyspiste, Arontie 7, klo 10.30–11.15 Metallin, sähkölaiteromun, Vaarallisen jätteen kiertävä keräys • Lammaisten keräyspiste, ajoneuvojen akkujen ja renkaiden (öljyn imuauto on mukana) Huopilantie 1, klo 11.40–12.10 keräystempaus lauantaina 25. syyskuuta • Pyssykankaan talouskauppa, tiistaina 1. kesäkuuta klo 13–18 • Kauvatsan paloasema, Hormistontie 400, klo 13–14 Luvian torilla. Yttiläntie 277, klo 9–10.30 • Järventaustan vanha koulu, • Paloasema, Tulkkila, Järvimaantie 173, klo 14.20–14.50 Luvian ranta-alueilla on seka- Haapionkatu 23, klo 11.45–14.00 • Ruskilan keräyspiste, jätteen aluekeräyspisteitä, jotka Ruskilankatu 23, klo 15.15–15.45 eivät ole yleisessä käytössä. Tuo jäteöljyt käsin nostettavissa Pisteet on tarkoitettu ranta-alueiden kanistereissa. Öljyn imuauto ei ole vapaa-ajan kiinteistöille. Vakituiset Merikarvia mukana. asuinkiinteistöt voivat liittyä niiden käyttäjiksi ottamalla yhteyttä Porin Nakkilan kierrätyskeskuksessa kaupungin jätehuoltoyksikköön Jätteiden keräystempaus (Työpaja, Satakunnantie 1, käynti p. 044 701 2535. (öljyn imuauto on mukana) Mikaelintien kautta) on K-Supermarket lauantaina 21. elokuuta klo 9–15 Onnipekan ylijäämäruuan jakelua jätevedenpuhdistamolla, Satamatie 27. joka arkipäivä klo 12.30–13.30. Keräyksessä otetaan vastaan maksul­­ Kierrätyskeskuksen ollessa suljettuna li­sena isoja sekajätteitä ja maksutta asiakkailta, ruokajakelu toimii vaarallisia jätteitä, sähkölaite- ja metalli- pihassa.

18 Vaarallisen jätteen kiertävä keräys Pomarkku lauantaina 2. lokakuuta Siikainen • Noormarkku, Museotie 7, klo 9–10.30 Isojen sekajätteiden (maksullinen) • , paloasema, klo 12–13 Jätteiden keräystempaus ja metallin, sähkölaiteromun sekä • Reposaari, (öljyn imuauto on mukana) ajoneuvojen akkujen ja renkaiden Santunpuisto, klo 13.45–14.45 lauantaina 7. elokuuta klo 9–14 (maksuttomia) keräystempaus Tuo jäteöljyt käsin nostettavissa Yhtenäiskoulun pihassa, lauantaina 15. toukokuuta klo 9–15 kanistereissa. Öljyn imuauto ei ole Lauttijärventie 8. Monitoimihallin pihassa, Harjantie 1. mukana. Keräyksessä otetaan vastaan maksul- Sekajätteinä voi tuoda isoja jätteitä, lisena isoja, kodin sekajäteastiaan mah- jotka eivät mahdu kodin sekajäte- Porin saariston vapaa-ajan tumattomia sekajätteitä ja maksutta astiaan. Tällaisia ovat esimerkiksi asukkaat voivat liittyä venesatamien vaarallisia jätteitä, sähkölaite- ja metal- rikkinäiset huonekalut, wc-istuimet ja sekajäteastioiden käyttäjiksi ottamal- liromuja sekä vanteellisia ja vanteetto- lavuaarit, patjat, matot, sukset, matka- la yhteyttä Porin kaupungin jätehuol- mia renkaita. Sekajätteen vastaanotto- laukut, lasten turvaistuimet, ikkunat toyksikköön p. 044 701 2535. hinta on 20 euroa peräkärryllinen (max. pokineen, isot muoviesineet, kuten 2 m³) tai 5 euroa jätesäkillinen. saavit ja ammeet. Sekajätteen vastaan- Laviassa jätteiden keräystempaus ottohinta on 20 euroa peräkärryllinen keskiviikkona 18. elokuuta klo 13–18 (max. 2m3) tai 5 euroa jätesäkillinen. torilla, Viittatie 1. Maksu maksetaan paikan päällä kätei- Keräyksessä otetaan vastaan Ulvila sellä (maksukortit eivät käy). Varaathan maksullisena isoja, kodin sekajäteas- tasarahan. tiaan mahtumattomia sekajätteitä ja maksutta sähkölaite- ja metalliromua, Vaarallisen jätteen kiertävä keräys vanteellisia ja vanteettomia renkaita (öljyn imuauto on mukana) sekä moottoriajoneuvojen akkuja. Se- lauantaina 11. syyskuuta Pori kajätteen vastaanottohinta on 20 euroa • Harjunpään koulun piha, peräkärryllinen (max. 2 m³) tai 5 euroa Katinhännäntie 17, klo 9–9.45 jätesäkillinen. • Paluksentien ja Elvantien risteys, Vaarallisen jätteen kiertävä keräys klo 10.10–10.40 lauantaina 11. syyskuuta Lavian taajama-alueella on • , kaupungin varasto, • Kyläsaaren koulu, sekajätteen aluekeräyspisteitä. Tampereentie 1650, klo 11–11.40 Mörtintie 1, klo 9–10.30 Tee sopimus sekajäteastioiden käytöstä • Leineperin vanha meijeri, • Pihlavan koulu, Lavian kirjastossa, josta saat samal- Pitkäjärventie 7, klo 12.30–13 Vanhamaantie 2, klo 11–12 la jäteastian avaimen. Voit liittyä • Kaasmarkun koulu, • Mäntyluoto, Uniluodon käyttäjäksi myös ottamalla yhteyttä Kylänraitti 66, klo 13.20–13.45 venesatama, klo 13–14.30 Porin kaupungin jätehuoltoyksiköön p. • Ulvilan terveyskeskus, 044 701 2535 tai [email protected]. Välskärintie 1, klo 9–14

Vastaa ja voita Biolan Pikakompostori 220eco!

Vastaa alla olevaan kyselyyn rastittamalla mielestäsi oikea vaihtoehto. Vastauskuponki Laita vastauskuponkiin postimerkki ja tiputa postilaatikkoon. Voit myös tuoda sen Palvelupiste Porinaan, Yrjönkatu 6, Pori, tai lähettää vastaukset sähköpostilla osoitteeseen [email protected], laita tällöin aiheeksi ”Kilpailu”. Vastausten on oltava perillä viimeistään 10.5.2021.

Merissä olevasta roskasta on peräisin maa-alueilta noin 25 % 50 % 80 %

Sekajätteen joukossa on biojätettä keskimäärin puolet kolmasosa viidesosa 19 Piilotetut sanat Ruudukkoon on piilotettu 20 roskaantumiseen liittyvää sanaa. Etsi mahdollisimman monta. Oikeat sanat löytyvät WWW.PORI.FI/JATENEUVONTA > Ajankohtaista.

Ö M A T K A R K K I P A P E R I K Y K O I V K K F E G E E I E Ä E E S O M U O V I R I E K A L E R F O K Y R E O V A K K R U P I T O R L R O S K A K V A V Y A R A K I A B S R Y O A L G R H H A K E R T A K Ä Y T T Ö M U O V I Ä Y E S K A I K I H T I R V I S Y M M U S P Ä G Y W G K S Y M S T P Ä O O Y A A Ä Ä F R K S U U T Ä E V R Ö I S O T N O U L K P Ö R E I I R H Y I P P M U T I I M I V I V R O S K A P U S S I V U S B S O E E V A K F O R W B O K T T S U A K K A P I V O U M U I Ö S T M V I L L I P I V O U M

www.pori.fi/jateneuvonta p. 044 701 2500 [email protected]

Nimi: Kiinnitä tähän Osoite: postimerkki

Postinumero ja -toimipaikka: Porin kaupunki Puhelinnumero: Jäteneuvonta Mistä lehden jutusta pidit eniten? PL 121 28101 Pori Mitä aihetta toivoisit lehdessä käsiteltävän?