255/2020 PÄIVI LAINE PÄIVI PÄIVI LAINE Suutarinpojasta tiedeakatemian akateemikoksi Venäjän Suutarinpojasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi A.J. Sjögrenin ura Pietarissa 1820-1855 Tampereen yliopiston väitöskirjat 255 Tampereen yliopiston väitöskirjat 255 PÄIVI LAINE Suutarinpojasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi A.J. Sjögrenin ura Pietarissa 1820-1855 AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Esitetään Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Tampereen yliopiston Pinni B-rakennus, luentosali 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere, 25.9.2020, klo 12 AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Vastuuohjaaja Professori Pirjo Markkola ja Kustos Tampereen yliopisto Ohjaaja Professori Pertti Haapala Tampereen yliopisto Esitarkastajat Dosentti Kristiina Kalleinen Dosentti Johanna Wassholm Helsingin yliopisto Åbo Akademi Vastaväittäjä Professori Laura Kolbe Helsingin yliopisto Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -ohjelmalla. Copyright ©2020 tekijä Kannen suunnittelu: Roihu Inc. ISBN 978-952-03-1566-5 (painettu) ISBN 978-952-03-1567-2 (verkkojulkaisu) ISSN 2489-9860 (painettu) ISSN 2490-0028 (verkkojulkaisu) http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1567-2 PunaMusta Oy – Yliopistopaino Vantaa 2020 KIITOKSET Olen viettänyt liki kolmekymmentä vuotta sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti Anders Johan Sjögrenin seurassa. Yhteinen tiemme alkoi jo lukiovuosinani Iitissä, jolloin silloisen ryhmänohjaajani, äidinkielen opettajani Marja Pullisen johdattamana sain tutus- tua iittiläissyntyiseen suutarinpoikaan ja hänen omaelämäkertaansa. Voin nyt todeta, ettei kohtaamisemme ollut tuolloin mitään ”rakkautta ensi silmäyksellä”. Tuolloin minua kiin- nostivat historian ohella niin kielet, fysiikka, biologia kuin moni muukin aine. Päästyäni vuonna 1993 Tampereen yliopistoon opiskelemaan historiaa, palasin jälleen Sjögrenin pa- riin, ja niin varsinaisesti alkoi yhteinen tiemme pienempien opinnäytteiden kautta aina pro gradu –tutkielmaan ja väitöskirjaan asti. Aluksi haluan kiittää ohjaajiani. Kiitän erityisesti työni nykyistä vastuuohjaajaa professori Pirjo Markkolaa Tampereen yliopistosta siitä, että työni nousi esiin ”pöytä- laatikon kätköistä” ja että hän on vienyt minua ja työtäni lämpimästi eteenpäin. Kiitän Pirjoa myös siitä ohjauksesta, jota sain häneltä ensimmäisessä historian proseminaarissani 1990-luvulla sekä muissa opinnoissani noina vuosina Tampereen yliopistossa. Kiitän työni alkuvaiheen vastuuohjaajaa professori Pertti Haapalaa Tampereen yliopis- tosta kommenteista ja tuesta. Samoin haluan myös lämpimästi kiittää työni alkuvaiheissa mukana ollutta emeritusprofessori Matti Klingeä Helsingin yliopistosta häneltä saamis- tani kommenteista. Hänen tutkimuksellinen esimerkkinsä on osaltaan vaikuttanut siihen, että tieni on vienyt tieteenhistorian ja autonomian ajan äärelle. Olen ollut todella iloinen siitä, että aihepiirini parhaimmat asiantuntijat, dosentti Kristiina Kalleinen Helsingin yliopistosta ja dosentti Johanna Wassholm Åbo Akademista suostuivat työni esitarkastajiksi. Kiitän heitä arvokkaista kommenteista, jotka ovat olleet suureksi avuksi työn viimeistelyvaiheessa. Lisäksi kiitän professori Laura Kolbea Helsingin yliopistosta siitä, että hän ystävällisesti suostui vastaväittäjäkseni. Vuosien aikana minua ovat apurahoin tukeneet Niilo Helanderin säätiö, Suomen Kult- tuurirahaston Kymenlaakson rahasto, Jalmari Finnen säätiö, A. J. Sjögrenin seura ja Aino Vallin rahasto. Matka-apurahoin työtäni ovat tukeneet Tampereen yliopiston silloinen Yhteiskunta- ja Kulttuuritieteiden yksikkö ja valtakunnallinen historian tutkijakoulu. Lämmin kiitos kaikille näille tahoille luottamuksesta! Kiitos myös työnantajalleni Tam- pereen kaupungille mahdollisuudesta olla vuosina 2012-2014 opintovapaalla tämän työn parissa sekä Koulutusrahastolle, jonka taloudellisella tuella opintovapaa oli mahdollista. Kiitos Pirkanmaan Tulkkikeskukselle käännöksestä ja graafsen suunnittelun opiskelijalle iii Vilma Virtaselle Iitistä karttaliitteiden viimeistelystä. Kiitos Tampereen yliopiston kirjas- ton taittopalveluille taitosta. Vilpitön kiitos kuuluu sekä Venäjän tiedeakatemian Pietarin historian instituutin arkis- ton että erityisesti Kansalliskirjaston henkilökunnalle avusta niinä tuhansina työtunteina, joita olen arkistoissa viettänyt. Erityinen ja samalla lämmin kiitos kuuluu kahdenkymme- nenviiden vuoden ystävyys- ja yhteistyösuhteesta Venäjän tiedeakatemian Pietarin tiede- keskuksen kansainvälisen osaston entiselle päällikölle Svetlana Korenevalle – Svetlana, Frau Sjögren, kiitos tuesta ja siitä, mitä olet hyväkseni tehnyt! Kiitän myös Kunstkameran entistä osastopäällikköä, tutkija Aleksandr Terjukovia keskusteluista aiheeni tiimoilta. Kiitän A. J. Sjögrenin seuraa ja sen jäseniä liki kahdenkymmenenviiden vuoden tues- ta, ikimuistoista retkistä ja keskusteluista aiheen tiimoilta! Kiitos siis Marjalle ja Antille, Maija-Liisalle ja Pertille, Ritvalle, Tuulalle, Anjalle, Liisalle, Eevalle ja monelle, monelle muulle vielä mukana olevalle aktiiville ja niille kaikille, jotka ovat jo poissa seuran toi- minnasta. En unohda teitä koskaan. Kiitos myös ”uudemmille” Sjögren-aktiiveille – kiitos Jaakko ja Hilkka, Ritva, Olli, Mirja ja koko seuran nykyinen hallitus. Kiitos myös siitä, että olleet kutsuneet minua puhumaan seuran tilaisuuksiin ja matkoille – tämä on osal- taan pitänyt minut kiinni niin Sjögrenissä kuin lapsuuteni ja nuoruuteni kotikunnassa Iitissä. Kiitos sekä teille että kaikille muille tuttaville, ystäville ja ihmisille, jotka olette olleet kaikkina näinä vuosina elämässäni mukana ja jotka olette uskoneet, että ”kyllä se vielä valmistuu”. Suuri kiitos kuuluu puolisolleni Reimalle, jonka tuki ja ymmärrys työni loppumetreillä on ollut korvaamatonta. Lopuksi lähetän erityiset kiitokset ”pilven reunalle”. Kiitän äitiäni Marja-Leena Ronimusta kaikesta tuesta ja uskosta ”juhannuslapseensa”. Kiitän äidinäitiäni Hiljaa ja isoenoani Erkkiä kannustuksesta opintielle. Kiitos myös sydämeeni tassunjäljet jättäneelle Noppis-kullalle iloisista ja haikeista hetkistä opintovapaani aikana. A.J. Sjögrenin seuralta saamani Sjögrenin kehystetty muotokuva on ollut viime vuosina poissa seinältä tilanpuutteen vuoksi. Ehkä suurempi syy on kuitenkin ollut se, ettei aka- teemikko Sjögren olisi ollut aina, kun istun tietokoneen ääreen muistuttamassa siitä, että työni pitäisi saada valmiiksi. Nyt on se hetki! Tampereella, maaliskuussa 2020. Päivi Laine iv TIIVISTELMÄ Tämän väitöskirjan lähtökohtana on suomalaissyntyisen Anders Johan Sjögrenin poik- keuksellinen tiedemiesura aatelittomasta oppisäädyn edustajasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi ja venäläisen virka-aatelin jäseneksi vuosina 1820-1855. Sjögren syntyi vuon- na 1794 Iitissä suomenkieliseen suutarinperheeseen. Paikallisen papiston avustamana hän pääsi Loviisan alkeiskouluun, josta opintie vei hänet Porvoon kymnaasin kautta Turun Akatemiaan, missä hän omaksui porthanilais-herderiläisen aatemaailman. Sjögren kuului- kin ns. Turun romantiikan keskeisiin henkilöihin. Aikalaisistaan poiketen Sjögren muutti vuonna 1820 Pietariin tavoitteenaan päästä tutkimusmatkailijaksi ja jäi pysyvästi Venäjälle. Sjögren oli ensimmäinen suomalainen, josta tuli vuonna 1844 Venäjän tiedeakatemian var- sinainen akateemikko. Häntä varten luotiin suomensukuisten ja kaukasialaisten kansojen kielten ja kansatieteen akateemikon virka. Ajanjakso muodostaa hedelmällisen näköalan keisari Nikolai I:n ajan venäläiseen yhteiskuntaan, jota voidaan luonnehtia opetusministeri ja tiedeakatemian presidentti Uvarovin tapaan käsitteillä ”ortodoksia, autokratia ja kansal- lismielisyys” – ortodoksinen itsevaltias keisari yhteiselossa ortodoksisen kansansa kanssa. Ennen kaikkea venäläistä yhteiskuntaa määritteli lojaalisuus keisaria kohtaan. Väitöskirjan tavoitteena on Sjögrenin esimerkin kautta hahmottaa suosikkijärjestel- män merkitystä venäläisessä tiedepolitiikassa ja hallintokulttuurissa. Keskeinen teesi on, että Sjögren oli taitava käyttämään hyväkseen venäläiseen yhteiskuntaan sisäänrakentu- nutta sosiaalista järjestelmää, jonka puitteissa yleneminen ja virkamahdollisuudet toteu- tuivat. Väitöskirjassa tarkastellaan suhteita, joiden avulla Sjögren edisti uraansa ja suhteita, joissa Sjögren edisti muiden uraa. Kysytään, ketkä olivat Sjögrenin patroneita ja ketkä puo- lestaan olivat hänen klienttejään. Samalla havaitaan, että suhteet muodostivat verkostoja, joiden merkitys lisääntyi uran käännekohdissa. Väitöskirjan pääluvut muodostuvatkin Sjögren uran käännekohdista ja verkostojen toiminnasta kyseisillä ajanjaksoilla. Väitöskir- jan päälähdeaineistona ovat Sjögrenin päiväkirja Allmänna Ephemerider, kirjeenvaihto, Venäjän tiedeakatemian istuntojen pöytäkirjat (Protocolés) sekä tiedeakatemian julkaisu- sarja (Bulletin Scientifque). Keskiössä on Sjögrenin päiväkirja, jota on analysoitu egokes- keisen verkostoanalyysin kautta. Tieteellisen uran alkuvaiheissa Sjögrenin tärkeimmät tuttavuudet olivat tiedeakate- mian akateemikot Frähn ja Krug, joiden esityksestä Sjögren valittiin ensimmäiseen vir- kaansa tiedeakatemiassa – Venäjän historian ja muinaisuuksien apulaiseksi vuonna 1829. Yhtä tärkeät tuttavuudet olivat tiedeakatemian jäsenet von Adelung ja Gräfe. Heitä kaik- ki yhdisti ei-venäläinen syntyperä sekä kiinnostus kieliin ja historiaan. Uran vakiintu- v essa Sjögrenin sosiaalinen verkosto laajeni. Kaukasian tutkimusmatkan jälkeen Sjögrenin kontaktit painottuivat itämaisten kansojen ja kielten tutkijoihin, joihin Frähnin ohella kuuluivat Brosset