Kahden Maailmansodan Välissä• • •% • • • MUISTELMIA 20- JA 30-LUVUILTA
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
VÄINÖ TANNER Kahden maailmansodan välissä• • •% • • • MUISTELMIA 20- JA 30-LUVUILTA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI Helsinki Kolmas painos Helsinki 1966, KK: o kirjapaino Sisällys Alkusanat 7 SISÄ- JA ULKOPOLIITTISTA RAJANVETOA Kansalaissodan jälkimaininkeja 11 Suhtautuminen kommunisteihin 20 Suuntariidat puolueessa 35 Hella Wuolijoen salonki 46 Viron vapaussota ja sosiaalidemokraatit 49 Suomen ja Neuvostoliiton ensimmäiset lähettiläät 54 Genovan matka 55 Moskovan aseistariisumiskonferenssi 62 Stählbergista Relanderiin 70 TANNERIN HALLITUS Hallitus ja sen ohjelma 77 Amnestialaki 83 Itkonen sisäministerinä 83 Hylättyjä lakiehdotuksia 85 Suojärven perintökirjariita 87 Suojeluskuntaparaati 89 Edo Fimmen ja Vladimirov 92 Turun Yliopiston vihkiäiset 93 Pääministerin sihteeri 95 Ulkopolitiikkaa 96 Työriitoja 97 Hallituksen kaatuminen 100 LAPUAN LIIKKEEN VAIHEILTA Lapuan liikkeen syitä 107 Haarla diktaattoria etsimässä 109 Kallion hallituksen eroaminen 112 Uusia levottomuuksia 124 Kommunistilakien hyväksyminen 126 Lapualaiset Helsingin kaupunginvaltuustossa 127 Kaappaussuunnitelmia 129 Levottomuuksia puhujamatkoilla Lapuan liikkeen aikoihin 147 Tampereen lippujupakka 151 Uusi eduskuntatalo 1S5 ”UKKO-PEKKA UUDELLEEN — LUUMÄELLE” P. E. Svinhufvud 161 Kivimäen hallitus 165 Pohjoismainen suuntaus 167 Kivimäen hallituksen kaatuminen 177 Kallio presidentiksi 182 PUNA-MULTAYHTEISTY ÖTÄ Neuvottelut hallitusyhteistyöstä 187 Cajanderin hallituksen nimittäminen 190 Yliopiston suomalaistaminen 191 Holstin ero 198 IKL:n lakkauttaminen 199 Työväestön ja talonpoikain edustajien yhteistyö hallituksessa 201 Ahvenanmaan kysymys 208 Puolustuskysymys 220 VAIKEITA TILANTEITA KIRJEENVAIHDON VALOSSA Vältytäänkö sodalta? 239 Sodalta ei vältytty — entä sitten? 250 Henkilöluettelo 271 Alkusanat Väinö Tanner on vuosien mittaan kirjoittanut joukon muistelma- luontoisia teoksia, jotka ajallisesti kattavat yli seitsemän vuosi kymmentä,1880 -luvun alusta jatkosodan päättymiseen asti. Maailmansotien välinen aika, itsenäisyytemme ensimmäiset vuosi kymmenet, on tässä sarjassa kuitenkin muodostanut aukon. Tämä kirja, joka on syntynyt Väinö Tannerin muistiinpanojen, kirjeiden ja puheiden käsikirjoitusten pohjalla, pyrkii nyt täyttä mään tuon tyhjän tilan. Samalla se pyrkii eräästä näkökulmasta valottamaan näiden kahden vuosikymmenen tapahtumia ja sitä kehitystä, minkä alaiseksi nuori valtakunta itsenäistymisensä jälkeen joutui. Materiaalin kokoamisessa ja järjestelyssä on Väinö Tanneria avustanut maisteri Sinikka Sivula. Kustantaja Sisä- ja ulkopoliittista rajanvetoa Kansalaissodan jälkimaininkeja Sosiaalidemokraattisella puhujalla oli matkoillaan vielä 1920 suuria vaikeuksia, kun hänen puhetilaisuutensa tahdottiin joko estää tai häiritä sitä. Melkoinen häiriö sattui Mouhijärvellä, jonne minua pyydettiin selostamaan silloista puolueen asemaa ja poliittisia tapahtumia. Porissa oleva sosiaalidemokraattinen piiritoimisto oli lähettä nyt minulle kirjeen, jossa kerrottiin, että heidän puhujanaan käytetty Fahler oli lähetetty Mouhijärvelle antamaan tilannese lostusta. Fahler oli toiminut saamansa käskyn mukaisesti, mennyt kokoukseen ja yrittänyt päästä alkuun. Mouhijärvi oli poikkeusasemassa Porin piirin muihin kuntiin nähden, sillä sitä hallitsi hyvin voimakas nimismies, 'majuri’ Wahlroos (tsaari-Venäjän armeijan luutnantti), joka tahtoi säi lyttää toimialueensa kaukana uusien ajatusten ulottuvilta. Nimismies oli kieltänyt sosiaalidemokraattisia puhujia saapu masta kuntaan. Kun Fahler tuli, Wahlroos otti hänet heti haltuun sa ja heitätti rekeen, jossa hänet vietiin kunnan rajalle. Siellä hänet päästettiin kävelemään maantielle ja sanottiin, ettei hän saisi enää koskaan tulla Mouhijärvelle, eikä sinne saisi tulla kukaan muukaan sellaisilla asioilla. Saadessani selostuksen tapahtumista sydämeni lämpeni tietysti Mouhijärveä kohtaan ja ajattelin, että lähtisin koettelemaan, kuinka pätevä Wahlroosin komento oli. Pyysin paikkakuntalaisia järjestämään puhetilaisuuden ja työväenyhdistyksen henkiin- herättämiskokouksen. Tulin kokouspaikkaan, Häijälän kylässä sijaitsevaan Haikalan torppaan 16. 4. 1920. Tupaan oli saapunut muutamia kymmeniä 11 henkilöitä. Tervehdittyäni istahdin keinutuoliin ja aloin kertoa tyynesti ja rauhallisesti, mitä edellisenä vuonna ja sen jälkeen oli tapahtunut ja mihin nyt oli pyrittävä. Kokous sujui aluksi rauhallisesti ja mukavasti. Sitten avautui ovi ja sisään astui suojeluskuntapukuun pukeutunut nuori mies, joka kysyi, mitä kokousta tuvassa pidettiin. Nousin keinutuolista ja astuin muutaman askeleen nuorukaista kohti. Kysyin, kuka hän oli ja kehotin häntä heti poistumaan, koska tuvassa pidettiin kokousta. Nuorukainen pyörähtikin hyvin nopeasti ympäri ilmei sesti peläten jotakin voivan sattua hänelle. Pian ovi temmattiin uudestaan auki ja sisälle ryntäsi miehiä, jotka mitään puhumatta nykäisivät minut tuoliltani, tarttuivat monin kourin minuun käsiksi, osa hieman kuristellenkin, ja raahasivat minut pihalle. Ulkona oli suuri joukko ilmeisesti suojeluskuntaan kuuluvia miehiä. Siellä alkoi tavaton rähinä. Nimismies Wahlroos ravisteli minua käsi revolverin liipaisimella ja joku toinen hakkasi kivää rin perällä. Aivan korvani juuressa ammuttiin neljä laukaustakin. Tarkoituksena ei kuulemma ollut koskea minuun, vaan pauku tella "yleisen kunnioituksen osoitukseksi”. Yleisön keskuuteen levisi jo tieto, että minut oli ammuttu. Jonkin verran minua mukiloituaan miehet kuljettivat minut takaisin tupaan. Väki oli sinä aikana ehtinyt hävitä, osa ovesta, osa ikkunoista. Wahlroos istahti pöydän ääreen ympärillään joukko miehiä jonkinlaisena lautakuntana. Siirryttiin suoraan asiaan. Wahlroos kysyi, kuka olin ja mitä minulla oli asiaa. Sanoin, että olin osuusliike Elannon toimitusjohtaja, kansanedustaja ja entinen senaattori ja että asiani oli selvittää poliittista tilannetta paikka kunnan väestölle. Nimismies hämmentyi eikä jatkanut enää kyselyään. Huomautin, että jos tämä oli ainoa nimismiehen kaipaama tieto, aioin lähteä pitämään johtokunnan kokousta, sillä työväenyhdistys oli juuri perustettu ja sen johtokunta istui sivuhuoneessa. Otin pöydältä lampun mukaani, pyysin anteeksi poistumistani 12 ja menin kokoukseen. Sivuhuoneessa sitten jatkettiin työväen yhdistyksen toiminnan suunnittelua. Sen jälkeen ei tapahtunut mitään. Wahlroos seurueineen poistui, vähän ajan kuluttua mei dänkin kokouksemme päättyi, ja minä lähdin toiseen taloon, josta minulle oli varattu yösija. Mielestäni oli kuitenkin tapahtunut niin törkeä loukkaus puhe vapautta ja ihmisen esteetöntä kulkua kohtaan, etten jättänyt asiaa siihen. Ilmoitin tästä heti silloiselle sisäministerille Albert von Hellensille. Hän valitti kovin asiaa, mutta sanoi, että hänen oli vaikea puuttua siihen. Ilmoitin tapauksesta myös Turun ja Porin läänin maaherralle, joka sanoi, etteivät he voineet erottaa nimismiestä toimestaan, kuten olin vaatinut. Hän lupasi kuiten kin panna toimeen tutkimuksen. Juttua puitiin oikeudessa marraskuussa 1920. Kihlakunnan oikeus istui lähellä Karkun asemaa olleella kokouspaikalla. Väkeä oli tullut melkoisesti paikalle. Oikeudenkäynti oli lyhyt ja oma laatuinen. Minua vastapäätä istui puheenjohtaja, joka ei nähtä västi ollut lainkaan suopea minua ja asiaani kohtaan. Lauta kunnan jäsenet olivat paikkakunnan johtavia henkilöitä, jotka eivät voineet ymmärtää asennettani. Yleisökin oli enimmäkseen vihamielistä. Tehtävänäni oli vain esittää vaatimus tällaisen asian käsittele misestä oikeudenmukaisesti, mutta siitä ei tullut lainkaan sellaista käsittelyä, kuin olin odottanut. Erilaiset henkilöt todistivat jyr kästi minua vastaan. Sen sijaan minun esittämäni todistajat seli tettiin kaikki työväenyhdistyksen johtokunnan jäseniksi, ja hei dät jäävättiin. Jutun käsittelyä jatkettiin vielä tammi- ja toukokuussa 1921 ja sen jälkeen hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, mutta tulos oli sama kaikissa oikeusasteissa: syyte hylättiin ja kaikki asianosaiset vapautettiin. Matkani oli ollut aivan turha. Ympäristön vihamielisyyttä Mouhijärvellä kuvaa, että yrittäes säni päästä käräjäpaikalla olevaan ravintolaan syömään siellä kieltäydyttiin antamasta minulle ruokaa. 13 Armahduksen vaatiminen kansalaissotaan osallistumisesta tuo mituille oli kuulunut jo osana sosiaalidemokraattien vaalitaiste luun. Marraskuussa 1919 tein siitä Väinö Hupiin kanssa edus- kuntaesityksen. Oikeisto vastusti tietysti jyrkästi, samoin osa maalaisliitosta. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125—68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluot tamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin melkein vuosikymmenen, ennen kuin armah- duskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. Oli jatkuvasti taisteltava. Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalais sodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murha polttoon syyllistyneitä. Kun ei muuta keksitty, tuumin, että olisi hyvä tilaisuus panna toimeen jarrutus budjettikeskustelun yhtey dessä joulukuussa 1920. Jarrutus alkoi perjantaina 17. 12. Asiassa noudatettiin sotilaal lista järjestystä. Sovittiin, että jokainen oli aina tavattavissa. Väi nö Hupli hoiti käytännölliset järjestelyt. Jos porvarit ilmestyivät joukolla eduskuntatalolle, oli rummutettava väki koolle, koska tilapäinen enemmistö voi tehdä yhtä ja toista, esittää monenlaisia ponsia, hyväksyttää ne jne. ja jarrutuksen järjestäjät olisivat hä vinneet, jos eivät olisi olleet paikalla. Lomaa annettiin, mutta kaikkien piti olla tavoitettavissa puhelimitse. Liikkuma-alamme oli ahdas, vain jokin