Gradu02532.Pdf
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Tampereen yliopisto Jussi Valkama Eheyttämistä ja ristiriitoja K. N. Rantakarin poliittinen toiminta vuodesta 1929 vuoteen 1939 ___________________________________________ Suomen historian pro gradu -tutkielma Tampere 2008 Tampereen yliopisto Historiatieteen laitos VALKAMA JUSSI: Eheyttämistä ja ristiriitoja. K. N. Rantakarin poliittinen toiminta vuodes- ta 1929 vuoteen 1939. Pro gradu -tutkielma, 156 s. Suomen historia Huhtikuu 2008 ___________________________________________________________________________ Pro gradu käsittelee maltillisen konservatiivin K. N. Rantakarin poliittista toimintaa vuodesta 1929 vuoteen 1939. Kyseessä on osaelämäkerrallinen tutkimus, joka sijoittuu Rantakarin po- liittisen uran viimeisiin aktiivisiin vuosiin. Tutkimuksessa käsitellään muun muassa Rantaka- rin osallistumista kokoomuksen suuntataistoon, suhtautumista Lapuanliikkeeseen ja sen seu- raajaan IKL:ään ja sitä, miten Rantakari toimi uuden ulkopolitiikan eli pohjoismaisen suuntauksen muotoilemiseksi ja vakiinnuttamiseksi. Lisäksi arvioidaan, minkälaisia vaikutuksia uudella ulkopolitiikalla oli sisäpolitiikkaan ja kansalliseen eheytymiseen. Tutkimuksessa selvitetään myös, kuinka Rantakari pystyi sopeutumaan 1930-luvun suuriin poliittisiin muutoksiin ja minkälainen rooli maltillisella konservatismilla ylipäätään oli suomalaisen oikeiston ja politiikan kentässä. Lähdeaineistona on käytetty Porvarillisen Työn Arkiston kokoomuspuoletta koskevaa materi- aalia, poliitikkojen yksityiskokoelmia Kansallisarkistossa ja Rantakarin omaa kokoelmaa Tu- run yliopiston kirjastossa. Lehdistöstä on tutkittu systemaattisesti Rantakarin kirjoittelu Uu- den Suomen pakinoitsijana Johanneksena vuosina 1929−1932 ja hänen kirjoituksensa Aika- lehdessä vuosina 1932−1933. Aamulehdestä, Ilkasta, Karjalasta ja Satakunnan Kansasta on käytetty yksittäisiä artikkeleita. Yhtenä tärkeänä lähdekokonaisuutena ovat olleet myös J. K. Paasikiven päiväkirjat, joissa on paljon viittauksia Rantakariin. Rantakarin toimintaa peilataan hänen vanhasuomalais-konservatiivista taustaansa vasten. Kuinka se näkyi hänen käyttäytymisessään? Henkilöhistoriallisen tutkimuksen metodisena ongelmana on käytännössä aina se, kuinka paljon olisi selitettävä ympäristöä ja kuinka paljon henkilön omaa toimintaa. Mitään selvää vastausta tähän kysymykseen ei ole. Tutkimuksen lähtökohtana on, että yksilön ja yhteisön välillä vallitsee sellainen vuorovaikutus, jossa toista ei voi erottaa toisesta. Siksi Rantakarin toimintaympäristön analysointi on tärkeässä osassa. Yhtenä metodisena selittäjänä olen käyttänyt myös sukupolvien erilaisista avainkokemuksista kummunnutta suhtautumista yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Rantakari kuului vuoden 1905 suurlakko-sukupolven maltillisiin konservatiiveihin, jotka vastustivat kaikkia äärimmäisyys- liikkeitä kuten kommunismia mutta myös vuoden 1917 itsenäisyysliikettä ja lopulta myös Lapuanliikettä. Sen sijaan Rantakarin vastustajat oikeiston sisällä kuuluivat suurelta osin it- senäistymisvuosilta avainkokemuksensa ammentaneeseen vapaussotasukupolveen. Jääkäri- liikkeen ja aktivismin onnistuminen Suomen itsenäistyessä loivat tälle sukupolvelle uskon aktiivisen ja suorasukaisen toiminnan siunauksellisuudelle myös tulevaisuudessa. Suurlak- kosukupolven ja vapaussotasukupolven erilaiset käsitykset törmäsivät rajusti yhteen 1930- luvun vaihtuvissa poliittisissa kuvioissa. Tutkimuksessa tullaan tulokseen, että Rantakari oli yksi ensimmäisistä henkilöistä oikeistos- sa, joka näkyvästi vastusti Lapuanliikettä. Vuosina 1932−1934 suhtautuminen lapualaisuuteen jakoi kokoomuksen kahtia. Rantakari oli merkittävässä osassa tässä puolueen suuntataistoksi revenneessä linjariidassa. Rantakarin edustamien maltillisten voitto takasi sen, että suomalai- sen konservatiivisuuden päälinja pysyi kiinni skandinaavisessa konservatismissa ja samalla se hylkäsi itäeurooppalaisen autoritaarisen ja epäparlamentaarisen konservatismi-tulkinnan. Ran- takarin suuren poliittisen vaikutusvallan valtakunnallisella tasolla mahdollisti hänen vahvat suhteensa vallankahvassa olleisiin henkilöihin. Rantakari oli itse ollut vaikuttamassa näiden henkilöiden pääsemiseen johtaviin asemiin. Aika oli otollinen maltillisten konservatiivien valtaan pääsylle, koska oikeiston jyrkempi siipi oli pelannut itsensä paitsioon demokratian vastaisella toiminnallaan. Sivussa oli IKL:n lisäksi puolueena myös kokoomus. Se ei kuiten- kaan estänyt yksittäisten kokoomuspoliitikkojen vallassaoloa. Valta ikään kuin lankesi maltillisen oikeiston käsiin. Laillisuusmiehenä tunnetuksi tulleen presidentti Svinhufvudin ja kompromissiratkaisuna valtaan nousseen Kivimäen hallituksen uskottiin olevan lopulta paras tae lapualaisuutta vastaan. Ulkoministeriön virkamiehenä Ran- takari vaikutti sekä hallituksen että presidentin taustalla. Kivimäen hallituksen aikana Ranta- karin poliittinen vaikutusvalta oli huipussaan. Hän oli merkittävästi vaikuttamassa Pohjois- maisen suuntauksen muotoilemisessa, läpiviemisessä ja hyväksyttämisessä. Varsinkin kielirii- ta vaikeutti läpivientiä ja sitä Rantakari pyrki kaikin tavoin liennyttämään. Uusi ulkopolitiikka edellytti kansan eheyttä. Sitä Rantakari rakensi tradition ja historiallisen jatkuvuuden varaan. Vähemmälle jäivät vasemmiston ja maalaisliiton suosimat sosiaalipoliittiset painotukset. Poliittinen vire kävi Mäntsälän kapinan jälkeen koko ajan vasemmalle. Vasemmiston jatkuvat vaalivoitot ja SDP:n ja maalaisliiton yhä selvemmiksi käyvät yhteistyöpyrkimykset alkoivat huolestuttaa maltillista oikeistoa. Ratkaiseva tappio koitti vuonna 1937, kun maalaisliiton Kallio voitti kokoomuksen Svinhufvudin presidentinvaaleissa SDP:n tuella. Pian sen jälkeen muodostettiin punamulta-hallitus. Se oli kaukana Rantakarin vaaliman konservatiivisuuden ihanteista. Hallituksen nimittämisestä alkoi Rantakarin uran alamäki. Uusilla vallankäyttäjillä ei ollut hänelle enää samalla tavalla käyttöä. Rantakarin vaikutusvalta hupeni kovaa vauhtia ulkoministeriössä. Sama tapahtui lopulta myös kokoomuksen sisällä. Jatkuvat riidat olivat syöneet hänen vaikutusvaltaansa omien parissa ja Rantakari nähtiin puoluetta hajottavana voimana. Vuoteen 1939 mennessä Rantakari oli joutunut vetäytymään ulkoministeriöstä ja kokoomuk- sen johtoelimistä. Hänen kaikki valta-asemansa olivat kaikonneet. Aika oli ajanut Rantakarin ohi. Hän ei pystynyt enää vuosikymmenen lopulla luomaan nahkaansa riittävällä tavalla uu- delleen. 1. JOHDANTO...........................................................................................................................1 1.1. Tutkimuksen tavoitteet ja aikaisempi tutkimus...............................................................1 1.2. Metodi..............................................................................................................................7 1.3 Rantakarin aikaisempi yhteiskunnallinen toiminta.........................................................16 1.4. Konservatiivinen kokoomuspuolue tuuliajolla tasavallassa..........................................21 2. RANTAKARI UUDEN SUOMEN KAUTTA KOKOOMUKSEN SISÄPIIREIHIN........26 2.1. Punainen vasemmisto hapattaa valtiollisen elämän.......................................................26 2.2. Lapuanliikkeen ja Rantakarin ihanteet kohtaavat kielipolitiikassa ...............................30 2.3. Lapualaisuuden siunaus ja kirous..................................................................................36 2.3.1. Rantakari varoittelee kansanliikettä ylilyönneistä ja laittomuuksista.....................36 2.3.2. Keskustan ja lapualaisuuden puristuksessa ............................................................44 2.4. Vaalitoiminnan organisaattorina....................................................................................53 2.4.1. Rantakari johdattaa kokoomuksen eduskuntavaalivoittoon ...................................53 2.4.2 Presidentintekijänä ..................................................................................................57 3. KOKOOMUS SUUNTATAISTON KOURISSA................................................................65 3.1. Radikaalit jyräävät kokoomuksen johtoon ....................................................................65 3.1.1. Johanneksen elintila hupenee Uudessa Suomessa..................................................65 3.1.2. Puoluejohto luisuu radikaalien käsiin − Rantakari ulos puoluetoimistosta............71 3.2. Rantakarin lopullinen tilinteko lapualaisuuteen ja läheneminen keskustaan ................78 3.3. Äärilinjan vallan päivät kokoomuksessa .......................................................................80 3.3.1 Kokoomus vaaleihin IKL:n kyljessä − Rantakari pysyttelee sivussa......................80 3.3.2. Rantakarilaisen maltillisuuden paluu kokoomukseen ............................................83 4. ULKOMINISTERIÖN POLITIKOIVA SALANEUVOS...................................................87 4.1. Etujoukoissa Kansainliiton ohi kohti Pohjoismaista suuntausta ...................................87 4.2. Ulkoministeriö uuden ulkopolitiikan tukikohtana.........................................................91 4.3. Rantakarilaisen ulko- ja sisäpolitiikan vaikea ristiriita törmää SDP:ssä .......................95 4.4. Väsymätön propagandisti ajaa pohjoismaista puolueettomuutta...................................98 4.5. Kivimäen hallitus kaatuu − Rantakarin toimintaympäristö muutoksessa ...................103 4.6. Rantakarin ura ulkoministeriössä kääntyy laskuun .....................................................107 5. SISÄPOLITIIKAN VAIKEA SARKA..............................................................................114