HELSINGIN YLIOPISTON KASVATUSTIETEEN LAITOKSEN TUTKIMUKSIA 191

Pauli Arola

TAVOITTEENA KUNNON KANSALAINEN Koulun kansalaiskasvatuksen päämäärät eduskunnan keskusteluissa 1917–1924

HELSINKI 2003 Valvoja ja ohjaaja Professori Martti T. Kuikka

Esitarkastajat Dosentti Arja Virta, Turun ja Uumajan yliopisto Dosentti Arto Nevala, Joensuun yliopisto

Vastaväittäjä Professori Antero Heikkinen, Joensuun yliopisto

Kansi: Nuoren tasavallan vakavia kansalaisen alkuja opettaji- neen. Riihimäen kauppalan Keskuskansakoulun ylin luokka keväällä 1925. Opettajat vasemmalta: Iida Aittola, Aina Nummi- nen, johtajaopettaja J.K. Tuura ja Maiju Lehtonen. Riihimäen kaupunginmuseon kuvakokoelmat. Opettaja Tuura aloitti uransa 1890-luvulla ennen kansakoulujen piirijakoasetusta. Hänen ope- tustyönsä päättyi1930, kun maa oli itsenäinen ja kansalaiskas- vatuksen perusteet oli määrittelty. Myös kuvan oppilaat elivät murrosaikaa: he aloittivat koulunsa itsenäisessä Suomessa ja heidän kouluaikanaan säädettiin sekä oppivelvollisuus että kan- sankoulutoimen järjestysmuodon perusteet.

Yliopistopaino,

ISBN 952-10-0808-3 (nid.) ISBN 952-10-0809-1 (PDF) ISSN 1238-3465 HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Tutkimuksia 191

Arola, Pauli

TAVOITTEENA KUNNON KANSALAINEN Koulun kansalaiskasvatuksen päämäärät eduskunnan keskusteluissa 1917–1924

Tiivistelmä Kansalaiskasvatus, jonka kohtalosta oli huolestuttu 1900-luvun alussa venäläistä- miskausien ja eduskuntauudistuksen aikana, tuli ratkaisuvaiheeseensa Suomen it- senäistyttyä 1917. Suomi sai 1921 oppivelvollisuuslain ja 1923 lain kansakou- lutoimen järjestysmuodon perusteista, jotka määrittivät kansalaisten tarvitseman perussivistyksen laajuuden. Tämä tutkimus keskittyy eduskunnan käymiin kes- kusteluihin kansalaiskasvatuksesta. Tarkoitus on selvittää, miten koulun kansa- laiskasvatus tuli eduskunnan keskustelujen kohteeksi, mitkä olivat niissä ilmaistut kansalaiskasvatuksen tavoitteet ja miten keskustelu on selitettävissä poliittisten toimijoiden intentioiden, valta-aseman ja julkisuuden avulla. Tutkimuksen lähde- aineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista, puolue- ja yksityisarkistoista, aikakaus- lehdistä ja sanomalehdistä. Sen menetelmä on geneettinen. Tutkimustulosten mukaan kansalaiskasvatuksen tarpeellisuudesta oltiin edus- kunnan poliittisten puolueiden kesken jokseenkin yksimielisiä. Oppivelvollisuus toteutuisi lähitulevaisuudessa, ja siksi kansalaiskasvatuksesta ei vuoden 1917 val- tiopäivillä tullut tärkeää keskustelun aihetta, vaan se jäi ajankohtaisempien tee- mojen varjoon. Kansalaiskasvatuksesta tuli kuitenkin sen itsestään selvyyden vuoksi puoluetaistelujen lyömäase, jolla perusteltiin täysin vastakkaisia asioita. Kansa- laissodan jälkeen kansalaiskasvatuksessa nähtiin keino välttää vuosien 1917–1918 yhteiskunnallinen kaaos. Vaikka tulkinta oli tarkoitushakuinen, se kertoo luotta- muksesta valistuksen voimaan. Oli ilmeistä, että valistuksen projekti jatkui edel- leen 1920-luvun alun kansalaiskasvatuksessa. Kansalaiskasvatus tuli eduskunnan keskustelujen kohteeksi, kun keskeiset po- liittiset ongelmat kuten hallitusmuoto ja torpparikysymys, jotka aikaisemmin oli- vat estäneet sen tulon keskustelun aiheeksi, oli ratkaistu, ja sivistysasioille liikeni huomiota. Perusta eduskuntakeskusteluille luotiin vuoden 1919 eduskuntavaaleissa. Edistyspuolueen johto, Mikael Soininen ja , lähti eduskunnassa tekemään yhteistyötä sosialidemokraattien keskeisten hahmojen kuten Julius Ai- lion kanssa, mitä maalaisliiton Santeri Alkio tuki. Oppivelvollisuuslainsäädännöllä keskusta ja vasemmisto halusivat lujittaa demokratiaa, estää oikeiston vallan kas- vua ja torjua oikeistokaappauksen mahdollisuus. Samalla lainsäädäntö palveli so- sialidemokraatteja äärivasemmiston taholta tulevan poliittisen uhan torjumisessa. Varojen sijoittaminen o