Ihminen, Mikä Ja Kuka Olet? Ihminen, Mikä Ja Kuka Olet? Filosofisia Polkuja Kasvatukseen, Kasvuun Ja Olemiseen
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Ihminen, mikä ja kuka olet? Ihminen, mikä ja kuka olet? Filosofisia polkuja kasvatukseen, kasvuun ja olemiseen toimittanut Matti Itkonen Sähköinen julkaisu ISBN 951-44-5470-7 Copyright © 2001 Tampere University Press MYYNTI TAJU Tampereen yliopiston julkaisujen myynti PL 617, 33101 Tampere puhelin (03) 215 6055 faksi (03) 215 7685 e-mail: [email protected] http://granum.uta.fi Kansi Jarkko Lindqvist Taitto Terhi Malmi ISBN 951-44-5041-8 Tampereen Yliopistopaino Oy Tampere 2001 Sisältö Saatesanat ........................................................................................ 7 KASVATTAA Juha Varto ....................................................................................... 9 Mihin lasta kasvatetaan? Jan Bengtsson .............................................................................. 26 Tilan hahmottaminen ja ajansäätely luokkahuoneessa Pentti Moilanen ........................................................................... 34 Avoin dialogi ja kasvattajan vallan pakko Pekka Elo & Juha Savolainen .........................................................53 Filosofiaa sivistysyhteiskunnassa KASVAA Matti Itkonen .............................................................................. 81 Aikapoika. Fenomenologis-kriittinen itsekasvatusmatka yhteen nuoruusepookkiin Timo Laine................................................................................. 119 Kasvatustilanteen kaksisuuntaisuudesta Jaana Parviainen .......................................................................... 143 Noema, noesis ja taidekritiikki Juhani Peltonen ........................................................................... 164 Käsityökasvatus Suomessa: historiaa ja filosofismetodista kehittelyä Vesa Heikkinen ........................................................................... 189 Matkailu-, majoitus- ja ravitsemisalan esimiehet ikuisella matkalla kohti asiantuntijuutta OLLA Matti Itkonen ............................................................................ 207 Olinpa kerran. Filosofinen matka mielikielikuviin Gary Backhaus ............................................................................ 266 Varhemman itsen jälleenelotus Alberto J. L. Carillo Canán ..................................................... 299 World and Ontological Predicate Seppo Sajama ........................................................................... 314 Vastuun alkuperäinen konkreettinen merkitys Kirjoittajat ............................................................................... 330 Saatesanat Eletty aika, eletty tila, eletty keho ja eletty toinen – niissäkö on vastaus koko ihmisyyteen, ihmisenä maailman asumiseen? Ensin synnymme, sitten kuolemme; mitä niiden välissä oikein on? Joku tai jokin kasvattaa meitä. Ehkä kasvamme myös itse. Jätämme jälkemme alustaan, oman kulkureittimme, eksistoimispolkumme. Vasta kuolema muuttaa elämämme kohtaloksi – silti olimme. Muis- toissa olemme yhä. Arvoisa lukija, kanssakokija, käsissäsi on teos, joka puhuu olemi- sesta hyvin moniäänisesti. Tuossa polyfonisuudessa kaikuvat filoso- fien sanat, jotka pysäyttävät kaikkein kyynisimmänkin epäilijän. On pakko kuunnella, ottaa kantaa, kiihtyä, väittää vastaankin. Hyvä niin, koska ainoastaan hiljaisuudessa asuu tekstin kuolema, tieten- tahtoinen sanamana. Sinne kielikalmo maatuu. Jyväskylässä, lokakuisen illan jo pimetessä, tuoreen vuosituhannen ryhtymiskohdassa Matti Itkonen KASVATTAA Mihin lasta kasvatetaan? –Juha Varto– Lähtökohta Moderni ja postmoderni ihminen pitää kammottavana tapaa, jolla Platon antoi selvän päämäärän lapsen kasvattamiselle. Platonin aja- tus mallivaltiosta sisälsi tietoisen kasvatusihanteen, joka perustui valtion toteuttamaan hyvään. Kun valtion päämäärä, rakenne ja ihan- teellinen toteutus oli selvitetty, lapsen kasvattaminen näitä toimeen- panemaan oli johdonmukainen seuraus. Platon ymmärsi hyvin, kuinka tärkeää on aloittaa demokratian, yhteisen hyvän ja altruismin kasvattaminen alusta alkaen; vain lapsesta kasvattaen valtion vaati- mat hyveet toteutuvat ilman hypokrisiaa. Kun Karl Popper hätääntyneessä kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset näki Platonissa avoimen yhteiskunnan vihollisen, hän näki sekä oikein että väärin: Platonin mallivaltio ei ollut nykyisessä mielessä avoin, koska se oli ihannevaltio, siis valmiiksi jo paras mah- dollinen; toisaalta kyseessä oli tavanomainen ajatusolio, jonka kuka tahansa voi ajatella myös toisin ilman, että on velvollinen Platonin tavoin perustelemaan ajatteluaan. Saman ovat ymmärtäneet myös monet, hyvinkin erilaista valtio- ihannetta ajaneet johtajat ja ajattelijat. Sosialistisen ihmisen toteut- taminen oli aloitettava varhaiskasvatuksesta ja koulusta, samoin uuden saksalaisen kasvattaminen 1930-luvulla. Kun tieteellinen maailmankatsomus löi lopulta itsensä läpi toisen maailmansodan jälkeen, kaikkialla länsimaissa pyrittiin toteuttamaan tätä ideologi- 9 aa: varhaiskasvatuksessa kasvatustiede ja -psykologia saivat norma- tiivisen jalansijan, kouluopetuksessa myös ajatus tieteelliseen tie- toon perustuvista opetussisällöistä tuli korostuneeksi. Ajateltiin, että näin voitetaan se ideologinen hauraus, joka näytti riivaavan Euroop- paa ja jonka syyksi oli pantu fasismin ja kommunismin läpilyönti keskellä Goethen, Tsehovin ja Cervantesin kulttuuria. Kasvatuksesta kirjoittavat olivat jo aiemmin nähneet tämän vaa- ran. Sodan jälkeen tilanne oli ilmeinen ja kaikkien oivallettavissa. Esimerkiksi J. A. Hollo pitää ratkaisevan tärkeänä, että kasvatuksen periaatteita valittaessa lähtökohta ei saa olla itse kasvattamisen ulko- puolella. Hollo sanoo, että kasvatus on kiinteästi kiinni siinä todel- lisuudessa, jossa se tapahtuu, nimittäin kasvattamistodellisuudessa, ja niinpä juuri tämä todellisuus on otettava huomioon. Tämä uusi tilanne on paljastunut monin tavoin ongelmallisek- si. Kasvatusfilosofia ja kasvatustiede ovat etääntyneet ohjelmallisen kauas toisistaan, jopa niin, että jos kasvatustieteilijä sanoo jonkin asian kuuluvan kasvatusfilosofiaan, tarkoittaa tämä, ettei asia kuulu hänen alaansa. Kasvatuksen klassikot – meillä lähinnä Rousseau ja Hollo – ovat jääneet huomiotta pohdittaessa kasvatuksen sisältöjä ja päämääriä. Kun tämän yhdistää tilanteeseen, jossa ei ole yhtei- sesti jaettua käsitystä valtion tai yhteiskunnan päämäärästä tai teh- tävästä, kasvatuksen syy ja päämäärät jäävät koko lailla irrallisiksi. Kasvatus on joka tapauksessa valtion (tai yhteiskunnan) valvonnas- sa lainsäädännön, opastuksen, rahallisten tukien ja koulutuksen kaut- ta. Tämä valvonta kutistuu kontrolliksi, mikäli valtiolla (tai yhteis- kunnalla) ei ole ääneen lausuttua syytä valvoa tai ohjailla kasvatusta johonkin valittuun suuntaan. Tilannetta on mahdollista selittää sanomalla, että kasvatuksessa on siirrytty valtiokeskeisyydestä kohti yksilön toteutumisen pää- määrää. Tämä sopii hyvin modernin ja sen jälkitilojen maailmaan, jossa ainakin valtio on menettänyt merkitystään (tai merkityksen- sä) suunnannäyttäjänä tai päämäärien asettajana. Yhteiskunta toi- saalta ei ole muotoutunut sillä tavalla tunnistettavaksi kansalais- yhteiskunnaksi, että se edustajiensa kautta pystyisi asettamaan pää- määriä, jotka voisivat toimia kasvatuksen apuna; yhteiskunta on 10 odottamattomalla tavalla kadonnut pirstaleiseen oman edun tavoit- teluun ja globaalien markkinavoimien esiinpurkautumiseen. Vaikka samalla on ilmaantunut uudenlaista kiinnostusta ja huolta lasten ja nuorten maailmankuvan muotoutumisesta, näyttää kiin- nostus liittyvän kasvatuksen ammattilaisten omaan vanhemmuu- teen; vanhemmuus motivoi kasvattajaa pohtimaan näitä kysymyk- siä arjen keskellä, kasvatustodellisuudessa, mutta yhtä ilmeistä on, että sekä kiinnostus että motiivi katoavat lasten kasvaessa. Ehkä juuri tämä on syynä julkisen kriittisen keskustelun vähäisyyteen. Myös alan asiantuntijat vetoavat usein argumenttiin ”myös omat lapse- ni”, jolloin he osoittavat ratkaisevan kyvyttömyytensä asettaa kasva- tuskysymystä kriittisen ja yleisemmän pohdinnan kohteeksi. Samalla yksilöllisyyden vaatimukset korostuvat. Kasvattaja ja kasvatettava ovat tilanteessa, jossa on vain vähän ulkoista tukea, yleis- tä periaatetta tai ideologiaa kasvattamisen ja kasvamisen avuksi. Vas- tuuseen asetettu yksilö joutuu toimimaan ikään kuin mitään yleis- tä ei edes olisi: yksilöllisyyttä korostetaan sentimentaalisuuteen asti aina niin kauan, kun näin valittu yksilöllisyys törmää muihin ihmi- siin. Yhteisyyttä ja kommunikaatioyhteyttä on vaikea rakentaa ihmisyhteisössä, jollei kasvattamisessa ole näille ratkaisevan tärkeää paikkaa. Kun yksilö on tullut asetetuksi – tahtoen tai tahtomattaan – päämäärien asettajaksi, ongelmaksi on noussut kyvyttömyys asettaa päämääriä. Taustalla on vanha asetelma: jos yksilö ei ole selvillä niis- tä mahdollisuuksista, joita yksilön toteutumisessa (yleisellä tasolla) voi olla, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia asettaa päämääriä muualle kuin jo näkyvään ja toteutuneeseen. Kuvittelukykykään ei ole avuksi, mikäli ei ole sellaista keskus- teluavaruutta, jossa yleensä voivat tulla esille ihmisenä olemisen moninaisuuden kaikki piirteet. Tällaista avaruutta voi luoda ainoas- taan tuomalla itse kasvattamiseen kysymyksen yleisestä, yhteisestä ja jaettavissa olevasta. Mahdollisuudet on asetettava niin, että ne ymmärretään valittavissa oleviksi elämäntavoitteiksi, jotka aina si- sältävät mahdollisuuden itseluotuun vaativampaan elämään. Jos tämä mahdollisuus puuttuu, kasvattaja ja kasvatettava eivät kumpikaan pysty kuvittelemaan muita mahdollisuuksia kuin ne, jotka tavan- omaisimmalla tavalla ovat näkyvinä. 11 Tämä myös näkyy