Viisijakoisuus Suomalaisuussymbolina Suomalaisessa Virsikirjassa 1800-Luvulla
119 Viisijakoisuus suomalaisuussymbolina suomalaisessa virsikirjassa 1800-luvulla Marianne Ahmaoja Suomalaisen virsikirjan uusiminen, kansallisen identiteetin suurhanke Suomen siirtyminen osaksi Venäjää loi pohjan kansallisen Suomen kehittämi- selle. Suomessakin huomattiin, että tulevaisuus kannatti rakentaa oman kie- len, kulttuurin ja sivistyksen varaan. Yhteinen oma kieli lähensi sivistyneistöä ja rahvasta ja herätti sivistyneistössä halun työskennellä rahvaan, oman maan ja kansan hyväksi. Venäjän keisari puolestaan pyrki pitämään kirkon ja papiston lähellään, sillä Suomessa papit olivat virkamiehiä, jotka hoitivat kuntien hal- lintoa ja johdattivat rahvasta. Venäjä pyrki osoittamaan niin suomalaisille kuin ruotsalaisillekin, että Suomen asiat olivat vähintään yhtä hyvin kuin Ruotsin val- lan aikana eikä valtauskonnosta ortodoksisuudesta poikkeaminen ollut laajassa Venäjän keisarikunnassa uutta. Kun luterilaisen valtiokirkon ja uuden hallitsijan tavoitteet niveltyivät yhteen, Suomi sai pitää luterilaisen uskontonsa, juhlia us- konpuhdistuksen riemujuhlavuotta 1817, laatia kirkkolain ja aloittaa kirkollis- ten kirjojen uudistamisen 1817. Tarvittiin kuitenkin kolme komiteaa ennen kuin uudistetun virsikirjan tekstit oli saatu sivistyneistön hengellisiä, kulttuurisia ja kielellisiä tarpeita vastaavaan muotoon. (Niemi 1954, 30, 170; Haapalainen, Lempiäinen, Pajamo ja Suokunnas 1988, 70–73; Heininen ja Heikkilä 1997, 161–165; Klinge 1997, 47; Vainio ja Savolainen 2006, 69–70.) Lähes koko vuosisadan kesken olleen virsikirjauudistuksen loppuun
[Show full text]