KRISTILLISET Arkki-kirjat
Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Hyvä lukija
Kun otit tämän luettelon käteesi, saatoit ihmetellä: mikä Aurinko Kustannus? Mitkä Arkki-kirjat? Aurinko Kustannus Oy perustettiin vuonna 2009, ja sen ensimmäinen toimenpide oli Kustannus Oy Arkin ostaminen sen aikaisemmalta omistajalta. Aurinko Kustannuksen ja siten Kustannus Oy Arkin omistavat kokonaan allekirjoittaneet. Toimimme Aurinko Kustannuksen nimen alla, mutta jot- ta kustannustoimintamme pitkät juuret pysyvät muistissa, kustannamme perinteikkäät kristilliset kirjamme Arkki-kirjat-logon alla. Pitkästä kustannushistoriasta, joka ulottuu 1800-luvulle, muistut- tamisen lisäksi haluamme helpottaa lukijoittemme kirjojen valintaa Arkki-kirjat-logoa käyttämällä. Arkki-kirjat-logo kertoo, että juuri nämä kirjat Auringon kustantamista kirjoista ovat niitä laaduk- kaita kristillisiä kirjoja. Haluamme tarjota kristillisissä kirjoissamme lukijoillemme vahvaa sanomaa, uskon vahvistusta ja iloa. Tuotannostamme löytyy klassikoita, muun muassa Lutherin ja Augustinuksen teoksia, mutta myös nykypäivän menestysteoksia, kuten Jorma Laulajan Turvallisesti Sinun, Juha Vähäsarjan Joka päivä Jumalan kämmenellä ja Hanna Ekolan Sano suruasi rakkaudeksi. Lisäksi olemme saaneet pal- jon kiitosta laajasta lastenraamattuvalikoimastamme. Tässä luettelossa näet nyt saatavilla olevat kris- tilliset kirjamme ja muut tuotteemme. Meiltä voit tilata kätevästi myös Fg-Naxoksen cd-levyjä. Teemme myös asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä kirjoja, kuten historiikkeja, juhla- ja onnittelukirjo- ja. Esimerkkejä niistä löydät sivulta 31. Valikoimamme laajenee jatkuvasti: otamme uusintapainoksia ja julkaisemme uusia kirjoja. Uutuu- det julkistamme kotisivuillamme, joilta voit myös helposti tilata kirjat. Tilaukset voit tehdä myös lä- hettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@aurinkokustannus.fi tai soittamalla numeroon 0400-850 500. Lisäksi tulemme erittäin mielellämme esittelemään tuotantoamme seurakuntaasi. Lähetämme vastaisuudessa tämän Arkki-kirjat tuoteluettelomme noin kerran vuodessa.
Aurinkoisin terveisin kustantajat Tanja Kanerva ja Jussi Erkintalo
Arkki-kirjat
Arkki-kirjat löytyvät kotisivuiltamme www.aurinkokustannus.fi /arkkikirjat Arkki-kirjat 1
SISÄLLYS
Hartaus-, rukous- ja lahjakirjat 2 Kirjoja surusta ja ilosta 8 Kirjoja nuorille 10 Kirjoja lapsille 20 Seinäkalenterit 21 Virsikirjat 23 Kristikunnan klassikoita 27 Räätälöidyt kirjat 31 Cd-levyjä 32 Tilauslista 36
Kuule, Herra, nöyrä rukouksemme, tee palvelijoittesi matkasta onnellinen. Varjele meitä kaikessa elämässämme ja elämäntiemme haaroissa rakkaan Poikasi kautta.
Mikael Agricola HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Auvinen, Ville Auvinen, Ville USKON SIEMENIÄ ARMON PISAROITA
Päivähartauskirja, jossa Hartauskirjan tekstit 2 uskon siemenet kasvavat tuovat toivoa, iloa ja vahvaksi ja turvalliseksi lohdutusta vuoden jo- varmuudeksi Jumalan läs- kaiselle päivälle. Hil- näolosta, joka päivä. jentymishetkeen ja ajattelun aihetta koko
Arkki-kirjat päiväksi.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI RIIKKA TÄHTINEN ISBN 9789522302236 ISBN 9789522300669 LK24.1 • SID. N. 272 SIVUA LK 241 • SID. 271 SIVUA 125 X 180 • 26,90 EUROA 125 X 180 • 27,50 EUROA
Laulaja, Jorma Suokunnas, Seppo TURVALLISESTI SINUN JUMALAN SANAN TURVASSA
Emerituspiispan har- Tuttavalliset hartaus- tauskirjan tiiviit tekstit tekstit kutsuvat lu- ravitsevat sielua. kijaa Jumalan sanan ääreen. Lyhyet tekstit sopivat evääksi arkeen, yksityiseen tai yhtei- seen hartaushetkeen: niistä riittää pureske- lemista koko päiväksi. Jumalan sanan turvas- sa on hyvä olla.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522302427 ISBN 9789522303172 LK 24.1 • SID. 186 SIVUA LK 24.1 • SID. N. 350 SIVUA 125 X 180 • 26,90 EUROA 125 X 180 • 26,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 9/13
Herra, opeta minua rukoilemaan lasteni ja lastenlasteni kanssa; auta kertomaan Jumalasta ja sanomaan läheisilleni, että rukoilen heidän puolestaan. Anna oikea mieli kertoakseni, että uskon Jumalaan. Jorma Laulaja Turvallisesti Sinun HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Lindqvist, Jan-Erik Hakanen, Aimo JUMALANUMALAN HALTUUNHALTUUN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ
Koruttomasti, vailla Aimo Hakanen on mahtipontisuutta Pas- koonnut otsikoiden 3 torin sanat kuljettavat alle evankeliumin kes- lukijan pyhän äärelle, keistä sisältöä. Tekstin joka ilmenee meidän pääosan muodostavat kaikkien arkipäivässä. Uudesta testamentista
peräisin olevat Jeesuk- Arkki-kirjat sen puheet.
“Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa mi- nua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh. 8:12
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522301666 ISBN 9789522302175 LK 24 • SID. 405 SIVUA LK 22 • SID. 120 SIVUA 125 X 180 • 25, 90 EUROA 125 X 195 • 20 EUROA
Nevala, Jukka Nevala, Jukka TIEIE VALMISVALMIS ONON VIHREÄ SANAKIRJA
Jukka Nevalan neljän- Teos avaa keskeisiä nessä kirjassa on har- ekoteologisia käsittei- taus kuukauden jokai- tä arjen kielelle. Jokai- selle päivälle. Valokuvat selle viikolle valittu tuovat Suomen herkän raamatun kohta ja sii- luonnon jokaisen luki- hen liittyvä teksti anta- jan ulottuville. vat ajattelun aihetta.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI VALOKUVAT JUKKA NEVALA VALOKUVAT JUKKA NEVALA ISBN 9789522302052 ISBN 9789522301154 LK 24 • SID. 96 SIVUA LK 8522 • SID. 96 SIVUA 210 X 210 • 26,90 EUROA 210 X 210 • 26,90 EUROA
Kiitos, että saamme rukouksessa jäädä eteesi ja tuoda kaikki elämämme asiat Sinun haltuusi. Jukka Nevala Tie valmis on HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Mustakallio, Heikki – Pietarinen, Pertti Pietarinen, Pertti (toim.) ARMON LEIPÄÄ MATKAMIEHEN RIIHIRUKIISTARIIHI IRUKIISTA RUKOUSKIRJAJ 4 Heikki Mustakallion Valikoima klassisia ja teksteistä Pertti Pietari- aivan uusia rukouksia nen on koonnut hartaus- inspiraatioksi omaan kirjan, joka muodostaa tai yhteiseen rukous-
Arkki-kirjat väljän kaaren adventis- hetkeen. ta tuomiosunnuntaihin. Mustakallio eli kristil- lisyyttä mitä puhtaim- millaan, minkä ansios- ta häntä rakastettiin yli uskonnollisten ryhmit- tymien.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522302519 ISBN 9789522302960 LK24.1 • SID. NOIN 200 SIVUA LK 24.11 • SID. 185 SIVUA 145 X 220 • 25,90 EUROA 145 X 220 • 27,50 EUROA
Appelberg, H.A. LEPOA JA LOHDUTUSTA
Virkistävää ja lohdut- tavaa evankeliumia vä- syneelle, arjen huolien kanssa kamppailevalle ihmiselle. Isotekstinen.
ISBN 9789516186040 LK 24 • SID. 100 SIVUA 19,90 EUROA
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. Heikki Mustakallio Armon leipää riihirukiista
HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Vähäsarja, Juha Vähäsarja, Juha JOKA PÄIVÄ JUMALAN JOKA PÄIVÄ KÄMMENELLÄ ARMON SUOJASSAJ 5 Pastori Juha Vähäsar- Vahvistava rukous vuo- jan hartauskirja tarjo- den joka päiväksi. aa turvallisen, Jumalan Rinnakkaisteos Vähä- suuruutta ja armoa ko- sarjan hartauskirjalle; rostavan hiljentymis- teoksia voi käyttää joko Arkki-kirjat hetken vuoden jokai- yhdessä tai erikseen. selle päivälle.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522301208 ISBN 9789516188006 LK 24 • SID. 320 SIVUA 9 789516 188006 LK 24 SID. 320 SIVUA 120 X 175 • 20, 00 EUROA 120 X 175 • 27,50 EUROA
Vähäsarja, Juha Vähäsarja, Juha VAATIIAATII MIESTÄMIESTÄ JOKA PÄIVÄ JUMALAN KÄMMENELLÄ (ÄÄNIKIRJA) Vahvat ja herkät tekstit koskettavat. Näistä itse Juha Vähäsarjan har- koetuista, nähdyistä ja tauskirja nyt äänikirja- kuulluista tarinoista voi na. Sisältää 8 cd-levyä, jokainen mies löytää tut- joilla tekstit on jaksotel- tuja tuntoja. tu vuodenajan mukaan.
KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789516188907 LK A24 • 47,50 EUROA
KANSI LAPINE OY ISBN 9789522300195 LK 24 • SID. 110 SIVUA 125 X 180 • 21,90 EUROA
Jumalan Raamatussa ilmoittama laki on ehdoton. Velkamme ehdottaman lain edessä ei voi lyhetä, vaan se kasvaa kasvamistaan. Emme pääse tuomiota pakoon. Jumala päätti suuressa rakkaudessaan kuitenkin armahtaa meitä. Juha Vähäsarja Joka päivä Jumalan kämmenellä HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Kujala, Eeva-Liisa (toim.) Metsälähde, Minea (toim.) KATSEELLANI KUULEN SINUT IHANA ARMO
6 Kirja puhuu ihmisen, tai- Raamatun teksteistä teen ja luonnon ykseydes- koottu teos rakentuu tä.Teos ei ole pelkästään kirkkovuoden mukaan. upea lahjakirja vaan todis- Tunnelmalliset luon- te maailman kauneudesta, tokuvat rauhoittavat
Arkki-kirjat taiteen voimasta ja Juma- mielen kauneudellaan. lan mahdista.
KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522302243 SID. 96 SIVUA • LK 22 200 X 230 • 26,90 EUROA KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522301192 SID. 72 SIVUA • LK 22 165 X 220 • 24,90 EUROA
Metsälähde, Minea Kaskinen, Anna-Mari (toim.) TOIVONOIVON AIKAANAIKAAN SINUAINUA SIUNATASIUNATA TAHDONTAH
Raamatun katkelmia, Siunauksia, rukouksia viisautta ja voimistavia ja ajatelmia kristinus- sanoja, joita kuvittavat kon vuosituhansien luomakunnan kauneut- varrelta. ta korostavat valokuvat. Rakentuu kirkkovuoden mukaan.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522300577 ISBN 9789516189089 LK 22 • SID. 72 SIVUA LK 23 • SID. 74 SIVUA 165 X 220 • 24,90 EUROA 135 X 210 • 25,90 EUROA
Siunauksen toivottaminen ei ole vain kaunis tapa tai sanonta. Siunaus on enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Se on hyvyyttä ja rakkautta Jumalan ehtymättömistä lähteistä. Anna-Mari Kaskinen Sinua siunata tahdon HARTAUS-, RUKOUS- JA LAHJAKIRJAT
Kolho, Heli – Turunen, Tuula SIIVELLÄ
Enkeleitä on kaikkialla, jos niitä vain haluaa nähdä. Heli 7 Kolho on vanginnut valokuviinsa jännittäviä enkeliha- vaintojaan ja Tuula Turusen tekstit puhuttelevat helläs- ti lukijaa ja kutsuvat pysähtymään, näkemään hetken merkityksen ja läsnäolon tärkeyden. Vain tähän hetkeen
pysähtyessä voimme olla ehyesti it- Arkki-kirjat semme ja tuntea enkelin siiven hipaisun. Kirjan tekijöiden näyttely on kiertänyt ympäri Suo- mea ja saanut ihastu- neen vastaanoton.
KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522302847 LK 82 • SID. 80 SIVUA 170 X 190 • 23,90 EUROA
inko AurinkoAurinAur NUS KUSTANNUSKU
IIVELLÄ S ko © Heli Kolho – Tuula Turunen
© Heli Kolho – TTuula Turunen uuula Tuurun t nen
Muistan SinutSinu AurinkoAurin KUSTANNUS
KUSTANNUS © Heli Kolho – TTuula Turunen KUSTANNUS Aurinko
tunnen Sinut Aurinko sanoja ei tarvitse.
-KORTTISARJA uula Turunen taa
inut inut
ni. iton iton
,
en
toivosta? toivosta?
aan yli.
ja vahvat
silloin erot silloin silloin erottaa silloin
alla, ystävä alla, alla, ystäväni. alla,
Mikä voisi s voisi Mikä Mikä voisi sinut sinut voisi Mikä
Olet tähtipeiton tähtipeiton tähtipe Olet Olet
Kanna siivet,siivet
tämän pimeydpimeyden
voimalliset ja vahvat Kuvat Heli Kolho tämän autiomaanautiom yli. Tekstit Tuula Turunen Korttien kääntöpuolella SINULLE OKSALLA HÖYHEN EAN 6430033317099 • 2,50 EUROA EAN 6430033317105 • 2,50 EUROA EAN 6430033317112 • 2,50 EUROA lyhyt runoteksti.
AurinkoAAurin KUSTANNUSko
Unelmoi.
ÄÄlä aloittamaloittamista pelkää ista pelkää ko tai virheitävirheitä.
© Heli Kolho – Tuula Turunen .
ko ko
k Niitä ei oleole. . © Heli Kolho – Tuula Turunen
o – T © Heli Kolho – T – Kolho Heli © uuula Tur Turunen Tuula – Kolho Heli © runenn STANNUS
AurinkoAurin KUSTANNUS
KUSTANNUS KUSTAN
Aurinko Aurin Aurin
uula Turunen uula
e
.
ta,
uhoita. tässä.
niitä joita niitä niitä joita niitä
rakastamme. rakastamme. rakastamme. rakastamme.
aina joka aina aina joka aina
huokosessamme huokosessamm
me kannamme me Hiljennä nyt.nyt kannamme me
rytmiimme mukaan.
Me muistamme Me Vain sielun muistamme Me Pysähdy, odota,odo
kuuntele, rauhoita.ra Kaikki on jo tässä.
tarvitsemme rytmiimme mukaan.
RAUHA ONNEA RAKKAUS EAN 6430033317129 • 2,50 EUROA EAN 6430033317136 • 2,50 EUROA EAN 6430033317143 • 2,50 EUROA
Elämämme tiet ja hetket ovat tarkoituksellisia ja annettu suurella rakkaudella lahjaksi. Tuula Turunen Siivellä KIRJOJA SURUSTA JA ILOSTA
Jaeger, Helen Babbs, Liz SURUSTAURUSTA TOIVOONTOIVOON PYHIINVAELTAJANYHIINVAELTAJAN SYDÄN
8 Teos toimii luotettavana, Teos on lohduttava ja toi- rakastavana ja kuuntele- voa herättävä seuralainen vana ystävänä. Sen seu- meille kaikille matkallam- rassa saa kokea ja ilmaista me. Se avaa silmät näke- kaikenlaisia ajatuksia ja mään hetkessä piilevän
Arkki-kirjat tunteita surun kohda- kauneuden. tessa.
SUOMENNOS SUSANNA MOLISKI ISBN 9789516187870 LK 04 • SID. 43 SIVUA 155 X 170 • 19,90 EUROAEUROUR A
ISBN 9789516187917 LK 254 • SID. 112 SIVUA 145 X 225 • 24,90 EUROA
Koskenniemi, Lauri ET OLEOLE YKSINYKSIN - SanojaSa suruun
Teos sisältää lyhyitä tekstejä,stet jä, jotka saavat syvyytensä omoma-a- kohtaisista kokemuksista.ta. KiKir-r- jan hartaustekstit ovat ssyn-yn- tyneet vähitellen kirjoittajantajan vaimon muiston äärellä.. Siksi ne ovat erityisen kkosket-osket- tavia ja lohduttavia, ne jjakavatakavat yhteistä kokemusta. Sururu onon läsnä kaikkien elämässä,, mut-mut- ta jakamalla surun koemmemme pääsevämme lähemmäs totoistaista ihmistä. Kirja on lohduttavattaava lahja lähimmäiselle, jokaa on ssu-u- run sylissä.
KANSI LEENA SEPPÄNEN ISBN 9789516184442 LK 24 • SID. 94 SIVUA • 115 X 191955 15,90 EUROA
Syvän surun kokeneet sanovat, että aikaa tarvittiin paljon, eräät vuosikausia. Me olemme hyvin erilaisia surussammekin. Jumalan ihmeellistä johdatusta sekin on, että jotkut löytävät elämässään tasapainon suhteellisen pian. Lauri Koskenniemi Et ole yksin KIRJOJA SURUSTA JA ILOSTA
Ekola, Hanna Ekola, Hanna – Salonen, Juha SANOANO SURUASISURUASI RAKKAUDEKSIRA SURULLA ON AIKANSA muistojenij kirjaj Sano suruasi rakkaudek- 9 si on kirja surun kos- Surukirjaan voi kir- kettamalle. Ekolan teks- joittaa ja kerätä omia teissä surun ja ikävän muistoja läheises- rinnalla kulkevat toivo ja
tä, jonka on menettä- lohdutus. Arkki-kirjat nyt. Lisäksi kirja sisäl- tää Ekolan lohduttavia mietteitä ja herkkiä va- lokuvia.
KANSI JOHANNA ORAS ISBN 9789516189560 LK 04 • SID. 128 SIVUA 210 X 210 • 24,90 EUROA KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522301536 LK 04 • SID. 80 SIVUA 160 X 220 • 25,90 EUROA Soisalo, Tellervo (toim.)
ILON HETKELLÄ, J UHLAN Ekola, Hanna HETKELLÄ, S URUN HETKELLÄ VALOAALOA JAJA VOIMAAVOIMAA JA MUUTOKSEN HETKELLÄ
Monipuolisen taiteilijan Viehättävä kirjasarja, joka vahvistava runoteos; va- tarjoaa oikeat sanat aina, loisia ajatuksia ja miet- kun haluaa muistaa läheis- teitä elämästä. tä. Herkät kuvat ja syväl- liset tekstit ilahduttavat ja lämmittävät, olipa sitten kyseessä onnittelu, iloinen perhetapahtuma, merk- kipäivä, osanotto tai muu muistaminen. Pieni kir- janen on enemmän kuin kortti; se on lahja, joka jää kauniiksi muistoksi.
KANSI EEVA AALTIOLUMIVUORI ILON HETKELLÄ JUHLAN HETKELLÄ KANNET IIRIS KALLUNKI KUVAT JUHA SALONEN ILON HETKELLÄ 9789522300447 ISBN 9516186858 • LK 10.8 JUHLAN HETKELLÄ 9789522300454 SID. 80 SIVUA • 160 X 215 SURUN HETKELLÄ 9789522300430 22,90 EUROA SURUN HETKELLÄ MUUTOKSEN HETKELLÄ MUUTOKSEN HETKELLÄ 9789522300423 LK 10.8 • NID. 16 SIVUA, MUKANA KIRJEKUORI 105 X 150 • 6,90 EUROA
Jokaisen pitää saada tehdä omat virheensä ja aloittaa alusta viisaampana. Hanna Ekola Valoa ja voimaa KIRJOJA NUORILLE
Heinonen, Juha Laakso, Tarvo SURUJENI JUURET ROKKIPAPPI – ANTON LAURILA Krusifi ksin juurella 10
Rockmuusikko Anton 1980-luvun alussa
rj rjat i
k Laurilan vaiherikas elämä Suomen valtasi räväk- lapsuudesta nykyhetkeen. kä ilmiö, joka kiteytyi Laurila selvisi syöksykier-
Arkki-kirjat kahteen sanaan: pappi teestä Jumalan antaman rokkaa. Tarvo Laakso mahdollisuuden avulla. kertoo kirjassaan, mi- ten hänestä tuli evan- keliumin rokkaava palvelija.
KANSI JARKKO NIKKANEN ISBN 9516187986 • LK 991 ISBN 9789522301437 SID. 275 SIVUA • 29 EUROA LK 78.99 • SID. 120 SIVUA 150 X 220 • 22,90 EUROA
Erkkilä, Minna-Leena Kanerva, Tanja (toim.) VALTAKUNTA NUORUUDENUNELMIA
Teos on vauhdikas fan- Nuoruudenunelmat tasiaseikkailu, josta ei sisältää muun muas- puutu yllättäviä kään- sa Saima Harmajan, teitä, mutta se sisältää Eino Leinon ja Uuno myös syvemmän sano- Kailaan ajatuksia, jotka man. ovat syntyneet elämän suurten kysymysten ää- rellä. Mainio lahja vaik- ka rippikoululaiselle.
KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789516189867 KANSI IIRIS KALLUNKI LK 04 • SID. 64 SIVUA KANNEN KUVA RIIKKA JÄNTTI 170 X 190 • 19,90 EUROA ISBN 9789516188938 LK L842 • SID. 286 SIVUA 137 X 190 • 19,90 EUROA
Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin, kun yö liki ikkunan liikkui – se virsi viihdytti niin. Eino Leino Nuoruudenunelmia KIRJOJA LAPSILLE
OMA KASTEPÄIVÄNI
Klassista ja juhlavaa kirjaa on varovasti ajanmukaistettu ja uudistettu. Kirja sisältää kastetoimituksen kaavan ja 11 tekstit. Se on siis myös käytännöllinen opas seurakunta- laiselle ja kertoo, mitä kastejuhlassa tapahtuu.
Teoksessa on tilaa valokuville ja muistoille kastejuhlasta. Kirja sisältää rukouksia ja juhlaan sopivia raamatunkoh- Arkki-kirjat tia. Tekstiä täydentää upea kuvitus, muun muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin maalauksia. Kirjas- sa on mukana myös täytettävä sukupuu.
ISBN 9789516189171 • SID. 64 SIVUA • 210 X 285 • 24,90 EUROA
MeiltäMMeiiltää oonn mamahdollistahhdollista tilatatilataa myösmyöy s kaste-kaaste- jjaa ririppitodistukset.ppp ittoddistuksete . PyydäPyyydydä tarjous.tarjo asiakaspalvelu@aurinkokustannus.fi KIRJOJA LAPSILLE
Skevington, Andrea – Williams, Sophy Joslin, Mary — Hall, Amanda KOKO PERHEEN RAAMATTU PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN
12 Tästä koko perheen Kauniissa teoksessa on yhteisiin lukuhetkiin 365 raamatunkertomus- sopivasta Raamatusta ta, joissa viite kyseiseen löytyy 146 raamatun- raamatunkohtaan. Vuoden
kertomusta kauniisti jokaiselle päivälle on myös Arkki-kirjat kuvitettuna. oma rukouksensa.
7 SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN 9789522301000 LK L 22 • SID. 384 SIVUA SUOMENNOS TUIJA HANKKILA 200 X 245 • 29,90 EUROA ISBN 9789522302229 LK L22 • SID. 256 SIVUA 7 175 X 245 • 24,90 EUROA
Boyle, Renita – Florian, Melanie Thomas, Marion – Endersby, Frank PIENTEN RAAMATTU RAAMATTU LAPSILLE
Rakkaimmat raamatun- Tämä lastenraamattu si- kertomukset kerrottuna sältää keskeisiä Raama- tavalla, joka saa pienenkin tun kertomuksia; yhteensä kuulijan rauhoittumaan 59 kertomusta, joista 26 on ja pohtimaan kuulemaan- Vanhasta ja 33 Uudesta tes- sa. Kirja sisältää 34 ker- tamentista. Kertomuksen tomusta Vanhasta testa- ohessa on viittaus Raama- mentista ja 35 Uudesta tun kohtaan. testamentista.
SUOMENNOS MINEA METSÄLÄHDE SUOMENNOS MIRJA PALMANTO ISBN 9789522301482 ISBN 9789522301499 LK L22 • SID. 144 SIVUA LK L22 • SID. 128 SIVUA 210 X 235 • 23,90 EUROA 210 X 235 • 23,90 EUROA 3 3
Jeesus ei ollut eksyksissä. Hän tiesi tarkalleen, missä oli. Mutta Jeesuksen vanhemmat eivät tienneet. He olivat eksyneet huoliinsa. Pienten Raamattu KIRJOJA LAPSILLE
James, Bethan – Corke, Estelle PIENEN ENSI-RAAMATTU
Pienen ensi-Raamattu sopii lahjaksi 1313 lapselle vaikka jo kastejuhlassa. 34 lyhyttä kertomusta ja kaunis kuvitus johdattavat lapsen
Raamatun maailmaan. Tuttujen kertomusten lisäksi kirjaan Arkki-kirjat on koottu myös hieman harvemmin kuultuja raamatunkertomuksia.
SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN 9789522301291 • LK L22 SID. 144 SIVUA • 135 X 170 • 19,90 EUROA 3
Piper, Sophie – Gévry, Claudine LAPSEN KASTE-RAAMATTU HYVÄN YÖN RAAMATTU
Ihastuttava lastenraa- Tämä tukevasivuinen mattu sisältää 53 ker- lastenraamattu sisäl- tomusta Raamatus- tää yhteensä kymmenen ta. Sen lisäksi siinä on kertomusta Vanhasta ja osio, johon voi täydentää Uudesta testamentis- lapsen tietoja, ja kirjan ta. Lisäksi kirjassa on kanteen voi asettaa va- kymmenen rukousta. lokuvan lapsesta, vaikka Tämän lastenraamatun kummien sylissä. avulla lähetät lapsen un- ten maahan turvallisin mielin.
SUOMENNOS SUSANNA HIRVIKORPI SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN 9789522303103 ISBN 9789522303080 L22 • 40 SIVUA L22 • SID. 144 SIVUA 205 X 220 • 17,90 EUROA 135 X 170 • 19,90 EUROA 3 2
Alla tähtitaivaan olen ihan pieni. Silti saan mä luottaa siunaat kaikki tieni. Hyvän yön Raamattu
KIRJOJA LAPSILLE
Wright, Sally Ann – Ayres, Honor Wright, Sally Ann – Ayres, Honor LAPSEN RUKOUSKIRJA LAPSEN MINI-RAAMATTU
14 Kirja sisältää yli kolme- Lapsen ensimmäinen kymmentä rukousta ja raamattuaiheinen kirja herttaisia kuvia luon- sisältää iloisia, värikkäi- nosta sekä lapsen omas- tä kuvia ja lyhyitä ker- ta elämästä. Lapsen on tomuksia Raamatusta.
Arkki-kirjat helppo oppia vaikka ul- Tukevat pahvisivut, jotka koa kirjan lyhyet rukouk- kestävät kovempaakin set eri aihepiiristä; kirja selaamista. sisältää niin kiitos-, suo- jelus- ja iltarukouksia.
SUOMENNOS MIRJA PALMANTO SUOMENNOS PIIA B. HOLOPAINEN ISBN 9789522303127 ISBN 9789522303134 LK. L22 • SID. 28 SIVUA LK. L22 • SID. 28 SIVUA 170 X 170 • 12,90 EUROA 170 X 170 • 12,90 EUROA ILMESTYY 2013 VIIKOLLA 10 ILMESTYY 2013 VIIKOLLA 10 2 2
Ayres, Honor – Thomas, Marion LAPSEN RAAMATTU
Lapsen Raamatussa on yh- teensä 300 kertomusta, 178 Vanhan testamenttiin pe- rustuvaa ja 122 Uuteen testamenttiin perustuvaa kertomusta. Raamatun ker- tomusten pidemmät kaaret ovat tiivistetty sivunmittai- siksi osiksi, jotka lapsen on helppo omaksua kerralla ja seurata siten tapahtumien kulkua ja ymmärtää kerto- musten ydinopetus.
SUOMENNOS SUSANNA HIRVIKORPI ISBN 9789522302984 L22 • SID. 320 SIVUA 160 X 190 • 27,90 EUROA 4
Aamulla kuningas Dareios lähti murheellisena katsomaan, miten Danielin oli käynyt. ”Jumala lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidat”, Daniel sanoi. Lapsen Raamattu
KIRJOJA LAPSILLE
James, Bethan ja Grudina, Paola Bertolini
TUNNETKO JEESUKSEN HYVYYDEN? TUNNETKO JUMALAN SUURUUDEN? 15 TUNNETKO JEESUKSEN? TUNNETKO JUMALAN?
Tunnetko? -sarja Arkki-kirjat
Tunnetko? -sarjan pienet, tukevat pahvikirjat johdattavat lapsen ensi- askelia Jumalan ja Jeesuksen tuntemisessa. Iloisten kuvien ja lyhyiden tekstien avulla lapsi oppii uskon perusasiat, Jumalan hyvyyden ja rak- kauden. Sopii niin kotien kuin kerhojenkin ensiopetukseen.
SUOMENNOS MIRJA PALMANTO TUNNETKO JUMALAN? ISBN 9789522301994 TUNNETKO JEESUKSEN? ISBN 9789522302014 TUNNETKO JUMALAN SUURUUDEN? ISBN 9789522302007 TUNNETKO JEESUKSEN HYVYYDEN? ISBN 9789522302021 LK L22 • SID. 10 SIVUA • 110 X 110 • 4,90 EUROA 3
Jumala on hyvä! Hän kertoi Moosekselle, kuinka mekin voimme olla. Tunnetko Jumalan suuruuden? KIRJOJA LAPSILLE
Nystrom, Carolyn – Reeves, Eira JEESUKSESTA 16 RUKOILEMISESTA PYHÄSTÄ HENGESTÄ
Tiesitkö tämän? -sarja Arkki-kirjat Kauniit kirjaset kertovat kristinuskon kes- keisistä asioista tavalla, joka pienenkin lap- sen on helppo ymmärtää. Herttaiset ja värikkäät kuvat sekä viittaukset raamatun- kohtiin täydentävät tekstiä.
SUOMENNOS TANJA KANERVA JEESUKSESTA ISBN 9789522301710 RUKOILEMISESTA ISBN 9789522301727 PYHÄSTÄ HENGESTÄ ISBN 9789522301703 LK L22 • NID. 32 SIVUA • 105 X 115 • 4,90 EUROA 3
Metsälähde, Minea – Frölander-Ulf, Lena JEESUS OMILLA TEILLÄÄN JOOSEF JA VELJET PÄÄSIÄISEN KERTOMUS Raamattu tutuksi -sarja
Sarjassa tutustutaan keskeisiin Raamatun kerto- muksiin. Raamatun maailmaan johdattaa ihas- tuttava ja iloinen kuvitus, joka riemastuttaa lasta samalla kun tekee tutuksi Raamattua.
JEESUS OMILLA TEILLÄÄN ISBN 9789522300096 JOOSEF JA VELJET ISBN 9789522300102 PÄÄSIÄISEN KERTOMUS ISBN 9789522300119 KANSI IIRIS KALLUNKI • LK L22 NID. 32 SIVUA • 125 X 172 • 7,90 EUROA 3
Aamulla ylipapit antoivat Jeesuksen maaherra Pontius Pilatuksen käsiin. Maaherra kuulusteli Jeesusta, mutta tämä ei puolustautunut ylipappien syytöksiltä. Pääsisäisen kertomus KIRJOJA LAPSILLE
Wright, Sally Ann ja Maclean, Moira TENAVIEN TARRAKIRJA RAAMATUSTA 1–6 17
Kätevänkokoinen tarrakirja, joka solahtaa mukavasti vaikka joululahjapussiin! Kuusi erilaista tarrakirjaa sisältää valikoiman rakas-
tettuja kertomuksia Raamatusta. Osiin 1-4 Arkki-kirjat on valittu erilaisia kertomuksia, jotka kerto- vat Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta ih- misiä kohtaan. Osa 5 on keskittynyt pääsiäisen tapahtumiin ja osa 6 joulun kertomukseen. Lapsi voi lu- kea kertomuksen ja täydentää sitten tarroilla tai tehdä sen yhdessä vanhemman kanssa. Jokainen tarrakirja sisältää yli 30 tarraa. Mu- kana myös ohjeet, jotka opastavat, mihin ku- vaan kunkin tarran voi liittää.
SUOMENNOS MERVI PÖNTINEN OSA 1 ISBN 9789522302908 OSA 2 ISBN 9789522302915 OSA 3 ISBN 9789522302922 OSA 4 ISBN 9789522302939 OSA 5 ISBN 9789522302946 PÄÄSIÄINEN OSA 6 ISBN 9789522302953 JOULU 105 X 148 • NID. 16 SIVUA • 3,90 EUROA 3
Oikeastaan näytti siltä, että lapsi voisi syntyä hyvin pian. ”Majatalossa ei ole tilaa”, isäntä selitti. ”Talli on täynnä eläimiäni, mutta muuta paikkaa ei ole.” Tenavien tarrakirja Raamatusta, joulu KIRJOJA LAPSILLE
Robb, Andy Chisholm, Jane RAKENNA OMA JOULUSEIMI SEIMEN ÄÄRELLÄ – tarrakirja taiteesta Rakenna oma jouluseimi 18 on mainio puuhapaketti. Seimen äärellä sisältää Se äärellä lapsella kuluu joulun kertomuksen, useita toveja ja joulu saa- joka alkaa enkelin il- puu ihan huomaamatta. mestymisestä Marial- le ja päättyy itämai- Arkki-kirjat den tietäjien lahjoihin ja jonka kuvituksena on kertomusta kuvittavia maaluksia.
MUKANA 16 VÄRITYSKUVAA, MUKANA JOULUN KERTOMUS, KOOTTAVA SEIMI, 11 TUKEVAA ADVENTTIKALENTERI, PAHVISTA LEIKKIHAHMOA, YLI 70 TARRAA MAALAUKSISTA, 2 TARRASIVUA TIETOA MAALAUKSISTA 4 ISBN 9789522302656 SUOMENNOS TANJA KANERVA NID. 16 SIVUA + 2 TARRASIVUA 7 ISBN 9789522302779 KOKO 210 X 280 • 10,90 EUROA NID. 24 SIVUA • 240 X 305 14,90 EUROA
Wright, Sally Ann – Ayres, Honor JOULUN LAPSI
Joulun lapsi on jännit- tävä kirja, joka sisältää joulun kertomuksen li- säksi adventtikalenterin ja kolmiulotteisen seimi- JOULUN asetelman. Laadukasta ja tukevaa materiaalia, joka kestää joulusta jouluun.
LAPSISally Ann Wright Honor Ayres •
SUOMENNOS TANJA KANERVA 2 ISBN 9789522300010 LK L 22 • 8 SIVUA • 225 X 225 16,90 EUROA
Tässä maalauksessa viisaat miehet ovat saaneet suuren saattueen linnuista, koirista ja eksoottisista eläimistä. Seimen äärellä KIRJOJA LAPSILLE
Metsälähde, Minea (toim.) ARMIAS, OLE SUOJANI
Rukouskirja sisältää ko- 199 koelman rakkaim pia ru- kouksia. Kuvituksena nostalgisia enkelikiilto- kuvia. Kirja sopii sekä
yhdessä lapsen kanssa Arkki-kirjat luet tavaksi että jo luke- maan oppineelle.
KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522302069 LK L24 • SID. 64 SIVUA 155 X 195 • 19,90 EUROA 4
SUOJELUSENKELI- Brooks, Jremy – Fournier, Laure MUISTIKIRJA LASTEN RUKOUKSIA MAAILMALTA
Tähän kauniiseen Värikäs kirja kuvaa lap- muistikirjaan voi tallet- sia maailmalta arkisissa taa kaikki tärkeät asiat, puuhissa ja sisältää eri vaikka lapsuuden ruko- tilanteisiin sopivia ruko- ukset, Suojelusenkelin uksia, muun muassa ilta- siipien suojaan. Muisti- ja kiitosrukouksia. kirja on todellinen aarre ja ihana muisto lapsuu- desta. Viehättävä lahja myös aikuiselle. Viivoi- tetut sivut helpottavat kirjoittamista. SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN 9789522300126 LK L8522 • SID. 24 SIVUA EAN 6430033316900 240 X 240 • 19,90 EUROA SID. 64 SIVUA • 155 X 195 9,90 EUROA 3
Kanssasi käsi aina kädessäsi saanhan kulkea, mua ethän melskeisiin maailman unohda? Yksinhän ei maailmassa pärjää kukaan, suojelusenkelin tarvitsen aina mukaan. Armias ole suojani KIRJOJA LAPSILLE
Pitt, Sarah – David, Juliet VILSKETTÄ NOOAN LAIVASSASSA
20 Missä on kyyhky-hky- nen? Hauska ppipii-i- loleikki ilahduttaattaa pientä lukijaa ja tekeetekee
tutuksi kertomuksenksen Arkki-kirjat Nooan arkista.
ISBN 9789522301369 LK L22 • SID. 8 SIVUA 255 X 240 • 13,90 EUROA 2
David, Juliet – Parry, Jo Box,B Sue – Atkins, Alison NOOA JA VEDENPAISUMUS MAAILMAN SYNTY -tarrakirja
Tämä kirja on haus- Kertomus johdattelee ka tapa kertoa lapselle maailman luomiseen. Nooan arkista ja ve- Lapsi voi osallistua lu- denpaisumuksesta. kuhetkeen lisäämällä Pahvisivuisen kirjan sivuille tarroja. Kirjas- mukana on kymme- sa on kaunis kuvitus ja nen tukevaa ihmis- ja runsaasti sitä täydentä- eläinhahmoa, joilla voi viä tarroja. leikkiä kertomuksen uudestaan.
SUOMENNOS MAIKKI TILVIS ISBN 9789522302076 LK L22 • SID. 6 SIVUA 150 X 150 • 14,90 EUROA SUOMENNOS TANJA KANERVA 2 ISBN 9789522300683 LK L22 • SID. 16 SIVUA 280 X 210 • 4,90 EUROA 3
Ja Jumala loi hopeisen kuun loistamaan yöllä ja täytti taivaan tuikkivilla tähdillä. Maailman synty KALENTERIT 2013
KAUNEIMMAT KIRKKOMME 2013 21 Seinäkalenterissa on ihastuttavia kuvia kirkoista eri puo- lilta Suomea kaikkina vuodenaikoina. Tämän vuoden ka- lenteriin on kuvattu seuraavat kirkot: Helsingin Temppe-
linaukion kirkko, Hämeenlinnan Vanajan kirkko, Joensuun kirkko, Imatran Kolmen ristin kirkko, Kemin kirkko, Ke- Arkki-kirjat rimäen kirkko, Petäjäveden kirkko, Rauman Pyhän ristin kirkko, Sallan kirkko, Teijon kirkko, Tuusulan kirkko ja Ha- minan Marian kirkko. Kalenterissa on nimipäivät, juhlapäivät, kuunkierto, kirkko pyhien tekstit, sitaatteja Raamatusta ja runsaasti ti- ULKOASU IIRIS KALLUNKI laa muistiinpanoille. EAN 6430033317020 Nelivärikuvitus, wiresidonta, yksi laskutasku ajankohtais- 297 X 420 AUKAISTUNA 10,90 EUROA ten paperien säilyttämistä varten.
SUOMALAINEN SEINÄMAPPI 2013 RAAMATUNLAUSEIN
Heli Konttisen upeat luontokuvat tarjoavat pysähdyttäviä hetkiä Suomen luonnosta. Kalenterissa on nimipäivät, juhlapäivät, kuunkierto, sitaat- teja Raamatusta ja runsaasti tilaa muistiinpanoille.
KUVAT HELI KONTTINEN ULKOASU IIRIS KALLUNKI EAN 6430033317044 297 X 420 AUKAISTUNA 8,90 EUROA
Kysy tarjoukset vuoden 2014 seurakuntakalentereista!
Olkoon Jumalan nimi kiitetty ajasta aikaan, sillä yksin hänen on viisaus ja voima. Dan. 2:20 Kauneimmat kirkkomme ja Suomalainen seinämappi -kalenterit KALENTERIT 2013
Ekola, Hanna VALOA JA VOIMAA 2013 22 -seinäkalenteri
Monipuolisen taiteilijan herkkä runokalenteri tuo jokai- sen kodin seinälle lisää valoa ja vahvistaa lumoavilla luon-
Arkki-kirjat tokuvillaan. Jokaista kuukautta koristaa luontokuvan lisäksi Hanna Ekolan juuri tätä kalenteria varten kirjoittamat tekstit. Nelivärikuvitus, wiresidonta, yksi laskutasku ajankohtais- ten paperien säilyttämistä varten.
ULKOASU IIRIS KALLUNKI EAN 6430033317051 297 X 420 AUKAISTUNA • 10,90 EUROA
ARMIAS OLE SUOJANI 2013 -seinäkalenteri
Kaikkien nostalgian ystävien ihana kalenteri, jossa van- hanaikaisia herttaisia kuvia enkelistä ja muista kauniista asioista. Kalenterissa on nimipäivät, juhlapäivät, kuunkierto, kirk- kopyhien tekstit, ja runsaasti tilaa muistiinpanoille. Nelivärikuvitus, wiresidonta, yksi laskutasku ajankohtais- ten paperien säilyttämistä varten.
ULKOASU IIRIS KALLUNKI EAN 6430033317068
297 X 420 AUKAISTUNA • 10,90 EUROA
KLASSINEN
KUSTANNUS KUSTANNUS
Aurinko Aurinko
KUSTANNUS Aurinko
tie
. ENKELIKORTTISARJA näy,
i lapsosen lapsosen tie.
a enkeli kotihin vie. enkeli vierellä käy
ssa kulkev kulkev
on matka, ei kotia
in pitkä aan ihana aan korve korve Hänt’H ihanihana enkeli kotihin vie.
vaavaan ihana enkeli vierellä käy.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, MaanMa korvessa kulkevi lapsosen tie.
ENKELINKELI SUOJELUSENKELI VARJELEE EAN 6430033317150 • 2,00 EUROA EAN 6430033317167 • 2,00 EUROA
Meidän ei tarvitse tehdä mahdottomia. Riittää, että tartumme mahdollisuuksiin. Hanna Ekola Valoa ja voimaa -seinäkalenteri VIRSIKIRJAT
SOINNUTETUT KIRKKOVIRSIKIRJAT
• kannet Milla Toro • uusi, selkeä taitto, jokainen • koko 110 x 160 virsi omalla aukeamalla/sivulla • n. 1700 sivua • painettu Suomessa 23 • mukana liiteosa • personoitavissa • uusimmat päivitykset • kaksi lukunauhaa • nuotilliset, soinnutetut virret • hinta 17, 90 euroa • myös jumalanpalvelusliitteen • ilmestyy viikolla 12/13 virret soinnutettu Arkki-kirjat
RUSKEA ORNAMENTTI ORNAMENTTIRISTI KOVAKANTINEN PUNAINEN ISBN 9789522303028 KOVAKANTINEN
ISBN 9789522303035
Saatavana myös aidoissa nahkakanissa, vetoketjulla tai kultasyrjällä, sekä nimipainatuksella Värivaihtoehdot: musta, punainen ja violetti. Hinta 85 euroa, kahden viikon toimitusaika.
ORNAMENTTIRISTI SININEN KOVAKANTINEN ISBN 9789522303042
VIRSIKIRJAT
Aamu ja ilta 1051 1052 Elämä Jumalan maailmassa 563 Sofi e Lithenius 1895 564 Toisinto Eurajoelta / Armas Maasalo 1937 E‹ H7 C E‹ H7 # # , : j Œ Ç & œ œ œ œ œ œ œ œ œ & œ œ œ œ Ç œ 1. Il -ta on tul- lut, Luo -#jaœ -ar ni,œ -asmi - 1. Au -korin - vai-#œ puu mail -leen,œ pois G D G E‹ H7 A‹ C D H7 E‹ C 24 , # Œ # & œ & œ œ œ œ œ Ç Ç œ œ œ œ oœ -leœ suoœ -jaœ œ-An ni.œ œ -siteekœ -œ syn -#nitœ päi -kavä -to -se aa, i -kui- suu -#œ den C G A‹ E‹ H7 E‹ F©7 H7 A‹ H7 E‹ # , œŒ Œ # Œ & œ œ œ œ œ œ œ œ & Ç œ œ œ œ œ Ç œ an -enta - rau-lahal- siu-naa Jeeœ -#sukœ - sen. hel -iäkmaanœ -si-va-#joœ - aa. #œ Kun H7 C H7 E‹ Arkki-kirjat 2. Jos vielä uuden päivän saan, # , lapsenas auta kasvamaan, & œ œ œ œ Ç œ œ niin että taivaan kirkas sää y -li mait-ehœ ten -too # joœ varœ --jo täällä jo saisi lämmittää. A‹ DH7 E‹ C 3. Lapsena hoida taivahan # keskellä vieraan maailman. œ Œ Täällä jo taivas rintaan luo, & œ œ œ Ç œ œ œ jan -sa luo, jää luok -#semœ -oi me, nukkua helmaas nyt mun suo. œ œ D G C A‹ H7 E‹ # , & œ œ Ç Ç œ œ œ œ Her -vara, -silo - meil -#leœ suo.Ç
Säk. 1 englantilainen viim. 1800-luvun alkupuolelta. Säk. 1 suom. lastenlehdessä Varpunen 1860. Uud. ja säk. 2‒3 mahd. Aune Krohn 1931. Virsikirjan lisävihkoon 1963.
878 Elämä Jumalan maailmassa Jumalan luomistyö 879
(457 = 344, 417) Ruotsissa 1697 457 2. Soikoot taivaan ääret 5. Puiden lehdet, juuret, F C/E D‹ D‹/C A‹ B¨ Luojan kunniaa, sienirihmat maan, : enkeleitten äänet laaksot, vuoret suuret & b Ç Ç œ Ç Ç Œ œ rauhan sanomaa. tuokoot kiitostaan. 1. Kii -tytetœ - nyt ol -ikoon Ç -Jusäin Ç --maœ Herra armossansa Niityt, pellot, soikaa C“4 C A‹ D‹7 G7 C kuninkaamme on, Luojan kunniaa, kirkkaudessansa metsät huminoikaa, b : Œ : Œ voittaa auringon. harjut riemuitkaa. & Ç œ Ç Ç Kiitos olkoon Luojan, Kiitos olkoon Luojan, la,Ç Ç kiiÇ -tosœ -lu lau - soi - koon oikeuden tuojan, oikeuden tuojan, G‹ C7 F D‹ kansaansa hän muistaa. kansaansa hän muistaa. : 3. Kiitos Herrallenne, 6. Linnut, äänillänne & b Ç œ Ç œ Ç Ç Œ Ç Ç œ kuu ja aurinko! Herraa kiittäkää, luo -ma- kun - nas - sa. Kii-Ju tosœ --ma Tähdet, kiitoksenne riemuvirsiänne, C/E F F/A G‹ A7 älköön sammuko. ilmat, heliskää. : Kiitos Luojallesi Ihmislasten teiltä Ç Ç œ : anna, kaikki maa. nouskoon taivaisiin & b Ç Œ Ç œ Ç Ç Œ Järvet, virran vesi, kiitossäveleitä lal -le huo -pilen -- dos - taan, meret, laulakaa. loppumattomiin. G‹ F/A C G‹7 C7 Kiitos olkoon Luojan, Kiitos olkoon Luojan, : oikeuden tuojan, oikeuden tuojan, & b Ç œ Ç œ Ç Ç Œ Ç œ Ç œ kansaansa hän muistaa. kansaansa hän muistaa. Kaik -ki -ti val --le aal -ar-mo- lah -- jois 4. Myrsky, sade, kaste, 7. Nouse, Herran kansa, F F C/E D‹ A D‹ lauluun viritkää, Luojaa kiittämään. , tuuli, liekin loiste, Herra lapsiansa b : Œ Herraa kiittäkää. johtaa Hengellään. & Ç Ç œ œ œ œ Ç Ç œ œ Pakkastalvi, suoja, Katso, valtiaamme, taan. Kii -oltos -koon Luo-oijan, --ke rakeet, lumi, jää, meitä taivaasta, C/E G C D‹ G‹7 C7 F ylistäkää Luojaa elämän me saamme, , suurta, väkevää. armon sinulta. : j & b œ œ œ œ Ç Kiitos olkoon Luojan, Kiitos olkoon Luojan, œ œ Ç Ç œ Ç oikeuden tuojan, oikeuden tuojan, u -den tuo -jan, kan -sasaan- hän muis - taa. kansaansa hän muistaa. kansaansa hän muistaa.
Haqvin Spegel psalmin 148 ja apokryfi sen Kolmen miehen kiitoslaulun pohjalta 1686. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1880, 1937, 1984. VIRSIKIRJAT
SOINNUTETUT TASKUVIRSIKIRJAT
• koko 85 x 115 • painettu Suomessa • n. 1700 sivua • personoitavissa 25 • mukana liiteosa • hinta 12,90 euroa • uusimmat päivitykset • ilmestyy viikolla 9/13 • nuotilliset, soinnutetut virret
• uusi, selkeä taitto, jokainen virsi omalla aukeamalla/sivulla Arkki-kirjat
RUSKEA ORNAMENTTI ORNAMENTTIRISTI KOVAKANTINEN SININEN ISBN 9789522302335 KOVAKANTINEN ISBN 9789522302366
SUOJELUSENKELI ENKELI JA KIEHKURA VARJELEE KOVANKANTINEN KOVAKANTINEN ISBN 9789522302359 ISBN 9789522303011
Taskuvirsikirjat voi personoida omalla lisälehdellä! VIRSIKIRJAT
KESTÄVÄT JA KAUNIIT TASKUVIRSIKIRJAT
26 Arkki-kirjat
RISTI SININEN 9,90 € SUOJELUSENKELI 9,90 € RISTINPUU 9,90 € KOVA KANSI. SISÄLTÄÄ KOVA KANSI KOVA KANSI. SISÄLTÄÄ KATEKISMUKSEN. ISBN 9789516189461 KATEKISMUKSEN. ISBN 9789522300256 ISBN 9789516187009
KIEHKURARISTI KIEHKURARISTI 9,90 € ORANSSI 15,90 € TAIPUISAKANTINEN, KESTÄVÄ MUOVIPINTA TAIPUISA KANSI NUPUKKI ISBN 9789516189454 JÄLJITELMÄÄ. SISÄLTÄÄ KATEKISMUKSEN. ISBN 9789522301390 Kaikki taskuvirsikirjamme ovat
• kauniita ja laadukkaita • koko 85 x 115 mm • päivitettyjä ja ulkoasultaan uudistettuja • mukana liiteosa • entistä selkeämpiä ja luettavampia • painettu Suomessa • nuotillisia, keskeiset kouluissa • personoitavissa. käytetyt virret soinnutettu KRISTIKUNNAN KLASSIKOITA
Pieper, Franz Koskenniemi, Heikki – Thurén, Jukka KRISTILLINEN DOGMATIIKKA – Koskenniemi, Erkki (toim.) UUSI TESTAMENTTI Kristillisen opin yleisesityk- LYHYESTI SELITETTYNÄ 27 senä ja syvällisenä, Raamat- tua kunnioittavana teokse- na Pieperin Dogmatiikka Avuksi itsenäiseen edustaa ryhdikästä luterilai- raamatunlukuun tai
käytettäväksi raamat- suutta. Teologeille ja kaikille Arkki-kirjat opin selkeydestä kiinnos- tupiireissä. Lyhyet tuneille se on korvaamaton selitykset auttavat lu- apuväline. Professori Heikki kijaa hahmottamaan Koskenniemi, tunnettu fi lo- yksittäisen raamatun- logi ja kirkollisten tekstien kohdan merkityksen. kääntäjä, suomensi teoksen vuonna 1961 ja tarkisti suo- mennoksen vuonna 1991.
SUOMENNOS HEIKKI KOSKENNIEMI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522300690 • LK. 23 SID. 908 SIVUA • 145 X 210 80,00 EUROA KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789516187405 LK. 22.22 • 994 SIVUA 125 X 180 • 47,00 EUROA
Beaumont, Mike Evankelis-luterilaisen kirkon JOKA KODIN RAAMATTUOPAS TUNNUSTUSKIRJATUNNUSTUSKIRJAT
Kätevä opas matkalle Raa- Tunnustuskirjat mää- mattuun. Teos luo selkeän rittelevät luterilais- katsauksen Raamatun ker- ta oppia.Luterilaisen tomuksiin, esittelee keskei- kirkon tunnustus- set henkilöt ja aiheet. Yli kirjojen kokonaisuus 150 kuvaa. määriteltiin uskon- puhdistuksen aikana v. 1580 hyväksytyssä Yksimielisyyden kir- jassa (Liber concor- diae).
SUOMENNOS HELIMINNA HAKALA ISBN 9789522300461 LK 2203 / SID. • 126 SIVUA 200 X 250 • 32,90 EUROA ISBN 9789516185968 LK 23 • SID. 654 SIVUA 180 X 250 • 80 EUROA
Kristuksen suorittamaan sijaishyvitykseen kuuluu myös se, että Kristus on ihmisten sijasta täyttänyt ihmisille annetun Jumalan lain. Franz Piper Dogmatiikka KRISTIKUNNAN KLASSIKOITA
28
Luther,Lth MarttiM tti Luther,Lth MarttiM tti Luther,Lth MarttiM tti Arkki-kirjat EN MINÄ KUOLE – GALATALAISKIRJEEN HENGELLINEN VAAN ELÄN SELITYS VIRVOITTAJA 9789522301765 • 20,00 EUROA 9516185258 • 63,00 EUROA ISBN 9789522303356 • 49,90 EUROA
LLuther,h MarttiM i ILOSTA JA ARMOSTA Luther,Lutherhe MarttiMarttit Luther,LLuthher MarttiMartti 9789522300317 • 24,90 EUROA ISO KATEKISMUS ISÄ MEIDÄN 9789522301772 • 20,00 EUROA -RUKOUKSEN SELITYS 9789522302298 • 20,00 EUROA
Luther,Luther MarttiMartti Luther,L h MarttiM i Luther,L h MarttiM i KIRKOLLISKOKOUKSISTA RISTITYN AKI JA JA KIRKOSTA K L VAPAUDESTA EVANKELIUMI 9789522301918 • 24,90 EUROA 9789522302311 • 15,00 EUROA 9789522302328 • 20,00 EUROA
Mutta olkaamme me köyhät, heikot kristityt, joita tuollaiset pyhimykset nimittelevätkin kerettiläisiksi, iloisia ja hyvällä mielellä, ja kiittäkäämme ja ylistäkäämme riemuiten Jumalaa. Martti Luther Kirkolliskokouksista ja kirkosta KRISTIKUNNAN KLASSIKOITA
29
Luther,Lutther MarttiMartti Luther,Luther MarttiMartti Luther,Luther MarttiMartti LUENTOJA MANNAA JUMALAN MARIAN
ENSIMMÄISESTÄ LAPSILLE YLISTYSLAULU Arkki-kirjat JOHANNEKSEN KIRJEESTÄ 9789516189157978 951 618 915 7 • 24224,90,90 EUROA 97895223023049789 9522302304 • 2020,00,00 EUROA 9789522302328 • 20,00 EUROA
Luther, Martti Luther,Lutherh MarttiMartti Luther,Luther MarttiMartti MARTTI LUTHERIN MATKAEVÄSTÄ SIDOTTU SATUJA 9789522301789 • 24,90 EUROA RATKAISUVALTA ISBN 9789522302281 • 20,00 EUROA 97895223019879789522301987 • 2424,90,9 EUROA
AugustinusAugA ustinuini s AugustinusAugugustu inunus Bäck,B k JhJohannesh HENKI JA KIRJAIN TUNNUSTUKSET MUUKALAISEN 9789522301932 • 24,90 EUROA 9789522301734978789595222301731 4 • 22424,90,900 EEUROA KOTIELÄMÄ 9789522302465978959 22302465 • 24224,904,90,9 EEUROA
Gerhard,Gerhard Johannes Johannes Gerhard,Gerhard JohJohannesannes Giertz,Giertz BBoo OPPI JUMALAN USKON PYHÄ KALLIOPOHJA SANASTA SALAISUUS ISBN 9789516180710 • 28,90 EUROA 9789522302274 • 39,50 EUROA 9789522302748 • 24,90 EUROA
Minä rakastan Sinua, Herra, täysin tietoisesti, epäilyksittä. Sanasi tunki minun sydämeeni ja sytytti minussa rakkauden. Augustinus KRISTIKUNNAN KLASSIKOITA
30 Arkki-kirjat Gierz,Gi BBo Hedberg,Hdb FF. G.G Hedberg,Hdb FF. GG. USKON ABC AINOA HEDBERGIN ISBN 9789516185265 • 24,90 EUROA AUTUUDEN TIE TESTAMENTTI 9789522302458 • 24,90 EUROA 9789522301741 • 20,00 EUROA
Hedberg, F. G. Melanchthon, Philip Rosenius, C.C E. USKONOPPI YDINKOHDAT ELÄMÄN LEIPÄÄ AUTUUTEEN 9789522301956 • 24,90 EUROA 9789522301796 • 39,00 EUROA 9789522301758 • 20,00 EUROA
Rosenius, C. E. Rosenius, C. E. Rosenius, C. E. ROSENIUKSETA ROSENIUKSETA ROSENIUKSETA NYKYSUOMEKSI 1–2 NYKYSUOMEKSI 3–4 NYKYSUOMEKSI 5–7 9789522301802 • 20,00 EUROA 9789522302878 • 24,90 EUROA 9789522302885 • 27,90 EUROA
Tämän ilmoittaa meille evankeliumi, joka siis suo paremman viisauden ja ymmärryksen kuin koko maailma voi luulotellussa viisaudessaan ja siveydessään antaa. F. G. Hedberg Uskonoppi autuuteen
RÄÄTÄLÖIDYT KIRJAT
Arkkila, Reijo ja Kakkuri, Teemu (toim.) F. G. Hedberg – Suokunnas, Seppo (toim.) FREDRIK GABRIEL HEDBERG AVARAN ARMOTAIVAAN ALLA
11811–2011811 2011 JuhlakirjaJuJ h F. G. Hedbergin keskeisiä ajatuksia on koottu kau- Joukko tutkijoita ja evankeli- 31 niiseen pieneen kirjaseen. sen liikkeen vaikuttajia valot- taa eri puolia Hedbergin toi- KANSI IIRIS KALLUNKI minnasta ja merkityksestä. ISBN 9789522302434 NID. 32 SIVUA • 150 X 180 7,90 EUROA
KANSI IIRIS KALLUNKI Arkki-kirjat ISBN 9789522300775 LK. 28 • SID. N. 300 SIVUA 180 X 215 • 34,50 EUROA
Nevala, Jukka – Siirilä, Jouko Heikkinen, Jouko M. V. ja Koivula, Veijo KUNINKAAN TIELLÄ – CRUX SPES UNICA – Hämeenkylän kirkossa ja seurakunnassa Risti, ainoa toivo
Hämeenkylän kirkon Piispa Olavi Rimpiläisen 20-vuotisjuhlakirja. 75-vuotisjuhlakirja.
KANSI IIRIS KALLUNKI KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN 9789522300874 ISBN 9789522300881 LK 92.833 • SID. 112 SIVUA LK 20.2 • SID. 342 SIVUA 200 X 230 • 29,90 EUROA 175 X 245 • 54,90 EUROA
Viertola, Helena Suokunnas, Seppo AJAN HIEKKAAN HENGELLINEN RIEMULAULU PIIRRETTYIIRRETTY POLKUPO F. G. Hedbergin kir- Valittuja runoja joittamat, muokkaamat vuosilta 1991–2011 ja julkaisemat hengelli- KANSI IIRIS KALLUNKI set laulut. ISBN 9789522302397 LK 82.2 • NID. 183 SIVUA KANSI IIRIS KALLUNKI 120 X 200 • 25,90 EUROA ISBN 9789522300904 LK 24.31 • NID. 69 SIVUA 115 X1 90 • 24,90 SIVUA
Älä murehdi meitä, jotka jäämme. Pilvien takana on aurinko, maasta nousevat kukat, rakkaudella kylvetyt, ja kättesi työt elävät päiviemme askareissa. Helena Viertola HENGELLISTÄ MUSIIKKIA
32
Arkki-kirjat 3 CD-BOX: 3 CD-BOX: HENGELLISIÄ LOHDUTUKSEN SUOMEN VIRSI SOI SUOSIKKISÄVELMIÄ SÄVELIÄ (3 CD) 15,50 EUROA 15,50 EUROA 15,50 EUROA
PUNAISIA HETKIÄ SINISIÄ HETKIÄ ENKELIN ÄÄNIN (3 CD) (3 CD) (3 CD) 15,50 EUROA 15,50 EUROA 15,50 EUROA
3 CD-BOX: 3 CD-BOX: 3 CD-BOX: MEDITATION 2 JUNIORIN TENAVIEN 13,50 EUROA SUOSIKKIBOKSI SUURSUOSIKIT 15,50 EUROA 15,50 EUROA
Tule tutustumaan myyntinäyttelyymme! Tervetuloa joka arkipäivä klo 10–15 Nuijamiestentie 5, 2. kerros. HENGELLISTÄ MUSIIKKIA
33
3 CD-BOX: JACKSON MAHALIA – SOILE ISOKOSKI – VIRSIÄ, Arkki-kirjat HILJAISUUDEN HARMONIA THE GOSPEL QUEEN HENGELLISIÄ LAULUJA 15,50 EUROA 11,95 EUROA (3 CD) 20,00 EUROA
QUIET LAND OF ERIN HANDEL G. F. (3 CD): TAIZE – Ô TOI – STARR DEIDRE MESSIAH – CLEOBURY L’AU-DELÁ DE TOUT (VOCALS) – MARK JON STEPHEN 21,95 EUROA 10,00 EUROA 11,95 EUROA
ARJA KORISEVA – 3 CD-BOX: SINUN KATAJAINEN KANSA – KIRKOSSA EDESSÄSI, H ERRA – TOTUUDEN ETSIJÖILLE 20,00 EUROA MIKA PIIPARISEN 21,95 EUROA MUSIIKKIA – PIIPARINEN MIKA 15,50 EUROA
Tule tutustumaan myyntinäyttelyymme! Tervetuloa joka arkipäivä klo 10–15 Nuijamiestentie 5, 2. kerros. HENGELLISTÄ MUSIIKKIA
34
JAKARANDA – NURU KOTIMAISET GOSPEL- HILLSONG –
Arkki-kirjat 18,50 EUROA SUOSIKIT – VIIMEISEEN CORNERSTONE KAUPUNKIIN (3CD-BOX) 18,50 EUROA 13,50 EUROA
3 CD-BOX: TULKOON YLIOPPILASKUNNAN KIITOSTA SOI LAULUNI – JOULU LAULAJAT – SOI KAUNEIMPIA HENGELLISIÄ 15,50 EUROA KUNNIAKSI LUOJAN LAULUJA (2 CD) – MATTILA 21,95 EUROA KARITA (SOPRANO) 21,95 EUROA
MOST BEAUTIFUL LAUKKARINEN PEKKA VARIOUS ARTISTS – SONGS FROM ISRAEL – LEMPPARILEVY WOW 2013 15,50 EUROA 19,95 EUROA 18,50 EUROA
VARIOUS ARTISTS – SJUNG TILL JESUS – 30 LOVSÅNGSKLASSIKER 18 EUROA
Tule tutustumaan myyntinäyttelyymme! Tervetuloa joka arkipäivä klo 10–15 Nuijamiestentie 5, 2. kerros. TILAUS
Tuotenumero Tekijä Nimi OVH Tilaus 9789522302458 Hedberg, Fredrik Gabriel Ainoa autuuden tie 24,90 9789522302397 Viertola, Helena Ajan hiekkaan piirretty polku – valittuja runoja vuosilta 1991-2011 25,90 9789516188549 Steinbeck, Nina Ajattelen sinua 11,90 9789522302069 Metsälähde, Minea Armias, ole suojani 19,90 6430033317068 Armias, ole suojani 2013 (seinäkalenteri) 10,90 35 9789522302519 Mustakallio, Heikki Armon leipää riihirukiista 25,90 9789522300669 Auvinen, Ville Armon pisaroita 27,50 9789522302434 Hedberg, F.G. Avaran armotaivaan alla 7,90 9789522300881 Koivula, Veijo Crux Spex Unica - Risti, ainoa toivo 54,90
9789522302922 Wright, Sally Ann Daavid ja Goljat 3,90 Arkki-kirjat 9789522301796 Rosenius, C.O. Elämän leipää 39,00 9789522301765 Luther, Martti En minä kuole - vaan elän 20,00 9789516189195 Wright, Sally Ann Ensimmäinen jouluyö (tarrakirja) 4,90 6419559003204 Helsingin Evankelinen Kuoro Et ole yksin 20,00 9789516184442 Koskenniemi, Lauri Et ole yksin 15,90 9789516185968 Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat 80,00 9789522301864 Tuhren, Jukka Galatalaiskirja ja Filippiläiskirje 39,00 9516185258 Luther, Martti Galatalaiskirjeen selitys 63,00 9789522301741 Hedberg, Fredrik Gabriel Hedbergin testamentti 20,00 9789522300904 Suokunnas, Seppo Hengellinen riemulaulu 24,90 9789522303356 Luther, Martti Hengellinen virvoittaja 49,90 9789522301932 Augustinus Henki ja kirjain 24,90 9789522301888 Tuhren, Jukka Heprealaiskirje 39,00 9789522303103 Piper, Sophie Hyvän yön Raamattu 17,90 9789522301192 Metsälähde, Minea Ihana armo 24,90 9789522300447 Soisalo, Tellervo Ilon hetkellä 6,90 9789522300317 Luther, Martti Ilosta ja armosta 24,90 9789522301772 Luther, Martti Iso katekismus 20,00 9789522302298 Luther, Martti Isä meidän -rukouksen selitys 20,00 9789522300096 Metsälähde, Minea Jeesus omilla teillään 7,90 9789522300027 Ayres, Honor Jeesus parhain ystäväni 14,90 9789522301895 Tuhren, Jukka Johanneksen evankeliumi 39,00 9789522300409 Thuren, Jukka Johanneksen ilmestys 39,00 9516185215 Auvinen, Ville Johannes 3:16 – opettajan opas 11,00 9789516185227 Auvinen, Ville Johannes 3:16 – rippikoulukirja 15,00 9789522300461 Beaumont, Mike Joka kodin raamattuopas 32,90 9789516188006 Vähäsarja, Juha Joka päivä armon suojassa 27,50 9789522301208 Vähäsarja, Juha Joka päivä Jumalan kämmenellä 20,00 9789516188907 Vähäsarja, Juha Joka päivä Jumalan kämmenellä (äänikirja) 47,50 9789522301611 Suokunnas, Seppo Jokapäivän rukoukset 20,00 9789522300102 Metsälähde, Minea Joosef ja veljet 7,90 9789522302953 Wright, Sally Ann Joulu 3,90 9789522300010 Wright, Sally Ann Joulun lapsi 16,90 9789522300454 Soisalo, Tellervo Juhlan hetkellä 6,90 9789522301666 Lindqvist, Jan-Erik Jumalan haltuun 25,90 951618071X Giertz, Bo Kalliopohja 29,00 9789516188426 Thuren, Jukka Katoliset kirjeet 39,00 9789522302243 Kujala, Eeva-Liisa Katseellani kuulen Sinut 26,90 6430033317020 Kauneimmat kirkkomme 2013 (Raamatunlausein, seinäkalenteri) 10,90 9516186947 Himanka, Mikko Kirkkovuosi rukoillen 24,90 9789522301918 Luther, Martti Kirkolliskokouksesta ja kirkosta 24,90 9789522302229 Skevington, Andrea Koko perheen Raamattu 24,90 9789516189225 Thuren, Jukka Korinttilaiskirjeet – Tessalonikalaiskirjeet – Paimenkirjeet 39,00 TILAUS
Tuotenumero Tekijä Nimi OVH Tilaus 9789522302311 Luther, Martti Kristityn vapaudesta 20,00 9789516189737 Arkkila, Martti Kristuksen kirkko vai ihmisten? 39,90 9789522302328 Luther, Martti Laki ja evankeliumi 20,00 9789522303080 Godfrey, Jan Lapsen kasteraamattu 19,90 36 9789522302984 Ayres, Honor Lapsen Raamattu 27,90 9789522300126 Brooks, Jeremy Lasten rukouksia maailmalta 19,90 9789522301659 Ekola, Hanna Lauluja valoksi ja voimaksi -nuottikirja 16,90 9789516189829 Luther, Martti Luentoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä 47,50 9789522302908 Wright, Sally Ann Luominen 3,90
9789522301970 Tuhren, Jukka Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot 39,00 Arkki-kirjat 9789522300683 Box, Sue Maailman synty -tarrakirja 4,90 9789516189416 Akinsiku Manga-Raamattu 9,90 9789516189157 Luther, Martti Mannaa Jumalan lapsille 24,90 9789522302304 Luther, Martti Marian ylistyslaulu 20,00 9789522301963 Tuhren, Jukka Markuksen evankeliumi 39,00 951618801X Koppen, Luise Martti Lutherin Käthe-rouva 25,90 9789522302281 Luther, Martti Martti Lutherin satuja 20,00 9789522301789 Luther, Martti Matkaevästä 24,90 9789522302960 Pietarinen, Pertti Matkamiehen rukouskirja 27,50 9789522302083 Thuren, Jukka Matteuksen evankeliumi 39,00 9789516188785 Laulaja, Jorma Mikä tie, mikä matka! 24,90 9516187684 Giertz, Bo Minä olen teidän kanssanne 29,00 9789516188457 Giertz, Bo Minä olen teidän kanssanne 2 24,90 9789522302939 Wright, Sally Ann Mooses 3,9,00 9789522302465 Bäck, Johannes Muukalaisten kotielämä 24,90 9789522300423 Soisalo, Tellervo Muutoksen hetkellä 6,90 9789522302076 David, Juliet Nooa ja vedenpaisumus 14,90 9789522302915 Wright, Sally Ann Nooan arkki 3,90 9789516189867 Kanerva, Tanja Nuoruudenunelmia 19,90 9789516188464 Felix, Marcus Minucius Octavius – kristinuskon puolustus 24,90 9789522301413 Heley, Veronica Oi jouluyö 19,90 9789516189171 Tilvis, Maikki Oma kastepäiväni 24,90 9789522302274 Gerhard, Johannes Oppi Jumalan sanasta 39,50 9789522301901 Tuhren, Jukka Paavalin kirjeet Filomonille, kolossalaisille, efesolaisille 39,00 951618765X Knuuttila, Maarit Pappilan hätävara : vieraanvaraisuuden taidosta 25,90 9789516188358 Koskimies, Tiina Pappilan puutarhassa – kasveja ja kulttuurihistoriaa 25,90 9789522301291 James, Bethan Pienen ensi-Raamattu 19,90 9789522301482 Boyle, Renita Pienten Raamattu 23,90 9789516187870 Babbs, Liz Pyhiinvaeltajan sydän 19,90 9789522301949 Hedberg, Fredrik Gabriel Pyhän kasteen puolustus 24,90 9789522301000 Joslin, Mary Päivästä päivään – koko perheen Raamattu 29,90 9789522302946 Wright, Sally Ann Pääsiäinen 3,90 9789522300119 Metsälähde, Minea Pääsiäisen kertomus 7,90 9789522301499 Thomas, Marion Raamattu lapsille 23,90 9789516189423 Kianto, Liisa Raamatun ikuisia lupauksia 22,50 9789522302656 Robb, Andy Rakenna oma jouluseimi (tarroja, värityskuvia, leikkikavereita) 10,90 9789522302717 Palmanto, Mirja Ritarilinnassa (tarinallinen tarra- ja tehtäväkirja) 9,90 9516187986 Laakso, Tarvo Rokkipappi (Krusifi ksin juurella) 29,00 9789522301871 Tuhren, Jukka Roomalaiskirje 39,00 9789522301802 Rosenius, C.O. Roseniusta nykysuomeksi 1–2 20,00 9789522302878 Rosenius, C.O. Roseniusta nykysuomeksi 3–4 24,90 9789522302885 Rosenius, C.O. Roseniusta nykysuomeksi 5–7 27,90 9789522301536 Ekola, Hanna Sano suruasi rakkaudeksi 25,90 TILAUS
Tuotenumero Tekijä Nimi OVH Tilaus 9789522302779 Chrsholm, Jane Seimen äärellä (tarrakirja taiteesta) 14,90 9789522301987 Luther, Martti Sidottu ratkaisuvalta 24,90 9789522302588 Siionin kannel (M-koko, lila) – evankelinen laulukirja 25,00 9789522302571 Siionin kannel (nuotillinen, M-koko, vihreä) – evankelinen laulukirja 25,00 9516184073 Siionin kannel (tekstilaitos, 85X110 mm) – evankelinen laulukirja 9,00 9516184243 Siionin kannel (tekstilaitos, 85x110 mm) – evankelinen laulukirja 9,00 9516184081 Siionin kannel : evankelinen laulukirja – neliääninen sävelmistö 63,00 9789522302847 Kolho, Heli Siivellä 23,90 9789516189089 Kaskinen, Anna-Mari Sinua siunata tahdon 25,90 6430033316900 Suojelusenkeli muistikirja 9,90 6430033317044 Suomalainen seinämappi 2013 (Raamatuntekstillä, seinäkalenteri) 8,90 9789522301437 Heinonen, Juha Surujeni juuret - Anton Laurila 22,90 9789516189560 Ekola, Hanna Surulla on aikansa – muistojeni kirja 24,90 9789522300430 Soisalo, Tellervo Surun hetkellä 6,90 9789522302380 Jantunen, Timo Sydämen sivistys : kasvatuksen ytimessä 27,90 9789522302052 Nevala, Jukka Tie valmis on 26,90 9789522302175 Hekanen, Aimo Tie, totuus ja elämä 20,00 9789522301710 Nystrom, Carolyn Tiesitkö tämän Jeesuksesta? 4,90 9789522301703 Nystrom, Carolyn Tiesitkö tämän Pyhästä Hengestä? 4,90 9789522301727 Nystrom, Carolyn Tiesitkö tämän rukoilemisesta? 4,90 9789522302021 James, Bethan Tunnetko Jeesuksen hyvyyden? 4,90 9789522302014 James, Bethan Tunnetko Jeesuksen? 4,90 9789522302007 James, Bethan Tunnetko Jumalan suuruuden? 4,90 9789522301994 James, Bethan Tunnetko Jumalan? 4,90 9789522302427 Laulaja, Jorma Turvallisesti Sinun 26,90 9789522301314 Laulaja, Jorma Tämän päivän matka 27,50 9789516188884 Salo, Boris Unohdettu aarre– luterilaista spiritualiteettia 27,90 9516185266 Giertz, Bo Uskon ABC 16,00 9789522302748 Gerhard, Johannes Uskon pyhä salaisuus 24,90 9789522302236 Auvinen, Ville Uskon siemeniä 26,90 951618815X Suokunnas, Seppo Uskon varassa 45,00 9789522301758 Hedberg, Fredrik Gabriel Uskonoppi autuuteen 20,00 9789516187405 Koskenniemi, Heikki Uusi testamentti lyhyesti selitettynä 47,00 9789522300195 Vähäsarja, Juha Vaatii miestä 21,90 9789516186859 Ekola, Hanna Valoa ja voimaa 22,90 6430033317051 Ekola, Hanna Valoa ja voimaa 2013 (seinäkalenteri) 10,90 9789516188938 Erkkilä, Minna-Leena Valtakunta 19,90 9789516189393 Nevala, Jukka Vihreä rukousvaellus 27,90 9789522301154 Nevala, Jukka Vihreä sanakirja 26,90 9789522301369 David, Juliet Vilskettä Nooan laivassa 13,90 9789522303035 Virsikirja (kirkkovirsikirja punainen ornamenttiristi, soinnutettu, 110x160) 17,90 9789522303028 Virsikirja (kirkkovirsikirja ruskea ornamentti, soinnutettu, 110x160) 17,90 9789522303042 Virsikirja (kirkkovirsikirja sininen ornamenttiristi, soinnutettu, 110x160) 17,90 9789516189461 Virsikirja (taskuvirsikirja Enkeli, 95x120, nuotillinen) 12,00 9789522302601 Virsikirja (taskuvirsikirja Kiehkuraristi, 92x120, sininen, nidottu, taipuisa) 12,00 9789516189454 Virsikirja (taskuvirsikirja Risti, sininen, taipuisat muovikannet) 12,00 9789516187009 Virsikirja (taskuvirsikirja Ristinpuu, 95x120 , nuotillinen) 12,00 9789522301390 Virsikirja (taskuvirsikirja, 85x125, oranssi, taipuisat nupukkijäljitelmäk.) 15,90 9789522300256 Virsikirja + katekismus (taskuvirsikirja Risti, sininen, baladek, nuotillinen) 12,00 9789522301956 Melanchthon, Philipp Ydinkohdat 24,90 xxxx Postillapaketti Nuijamiestentie 5 B 21 00400 Helsinki p. 0207 289650 faksi 0420 850 500 www.aurinkokustannus.fi
Kustantaja KIRJATILAUKSET Tanja Kanerva 041-522 6273 tanja.kanerva@aurinkokustannus.fi Kirjavälitys Oy / Asiakaspalvelu Hakakalliontie 10 Kustantaja 05470 Hyvinkää Jussi Erkintalo 0400-850 500 puhelin 010 345 100 jussi.erkintalo@aurinkokustannus.fi kirjakauppatilaukset 010 345 1520
Arkki-kirjat löytyvät kotisivuiltamme www.aurinkokustannus.fi /arkkikirjat ULKOASU IIRIS KALLUNKI • PAINOPAIKKA SP-PAINO OY, NURMIJÄRVI OY, SP-PAINO • PAINOPAIKKA IIRIS KALLUNKI ULKOASU