Pakilan Punainen Kaarti.Pdf
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Maija Hakanen Pakinkylän Punainen Kaarti Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy © Maija Hakanen ja Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy Pakinkylän Punainen Kaarti Marxilainen foorumi -julkaisusarja 57 Julkaisija Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy. Julkaistu yhteistyössä Pakilan demokraattisen kulttuurisäätiön kanssa. Taitto ja kansi: Titta Lindström UPC Print Vaasa 2019 ISBN 978-952-68705-3-3 ISSN 1236-6994-57 2 Sisällys Lukijalle 4 1 ”Kaikki olivat kuin omaa kylää rakentamassa” 7 – Työväen Pakinkylä 2 ”Otetaan uusia jäseniä” 21 – Levoton vuosi 1917 3 ”Kun kaikki oli sillä aatteen kannalla” 43 – Punakaarti paikallisyhteisönä ja Pakinkylän komppania 4 ”Jos uudelleen rupeisi kieltämään niin on todistajat 89 saatavissa täällä” – Pakinkylän murhat 5 ”Konekivääri jouti Mattilassa oikealle siivelle Virtasen johtoon” 109 – Rintamilla ja perääntyminen itään 6 ”Ammuttu tai muuten kuollut” 139 – Teloitukset ja vankileirit 7 ”Hyvin punaiseksi tunnettu jo monta vuotta” 165 – Kuulustelut ja tuomiot 8 ”Hyvin vaarallinen henkilö! ja lopetettava” 193 – Ihmisiä ja kohtaloita 9 ”Pakinkylän työläisiä kehoitetaan liittymään 221 runsaslukuisasti yhdistykseensä” – Punainen Pakinkylä nousee uudelleen LIITE Pakinkylän punakaartin matrikkeli 228 Viitteet 258 Lähteet ja kirjallisuus 271 3 Lukijalle Helsingin toiseksi vanhin työväentalo, Pakilan työväentalo täytti kaksi vuotta sitten sata vuotta. Silloin julkaistiin kokoamani työ- väentalon historiikki ”Salamasta se kaikki alkoi”. Historiikissa kol- me sivua käsitteli vuoden 1918 tapahtumia. Sisällissodan muistovuonna innostuin perehtymään tarkemmin siihen, miten Pakinkylä – nykyinen Pakila – oli mukana noissa dra- maattisissa tapahtumissa. Vuoden 1918 paikallishistoriasta löytyi yllättävän paljon aineistoa, vaikka monet paperit sekä punaisten että valkoisten puolelta ovat hävinneet. Samalla kuva tapahtumis- ta sai uusia ulottuvuuksia. Pakinkylä oli työväen, erityisesti lapsiperheiden asuinalue. Sen työväenyhdistys Salamalla oli keskeinen rooli silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Työväenyhdistyksen puitteissa järjestettiin ar- jen asioita ja toimittiin yhteiskunnan uudistamiseksi. Kun taiste- lu vallasta kärjistyi, perusti työväenyhdistys Pakinkylän Punaisen Kaartin. Sen piiristä syntyi Suomen parhaisiin lukeutuva komppa- nia, joka lähetettiin osallistumaan taisteluille useilla rintamilla. Arkistot kertovat työväenvallankumouksen ja sisällissodan so- siaalisesta ja poliittisesta taustasta, pakinkyläläisten arjesta, jär- jestäytymisestä ja pyrkimyksistä sekä punakaartilaisten kovista vaiheista sodassa ja sen jälkeen vankileireillä – mutta myös punai- sen Pakinkylän nousemisesta uudelleen kaikista vaikeuksista huo- limatta. Arkistot kertovat myös naapurialueiden eli työväen Pa- kinkylän ja pääosin porvarillisen Åggelbyn (Oulunkylän) suhteista takavarikkoineen, jopa murhineen ja Åggelbyn suojeluskunnan roolista sisällissodan ankarissa jälkiselvittelyissä. Olen koonnut monista eri lähteistä tähän kirjaan 284 Pakin- kylän punakaartilaisen ja yhdeksän muissa punakaarteissa olleen taisteluissa kaatuneen tai teloitetun, vankileirille tuomitun, maan- pakoon lähteneen sekä muutaman muun pakinkyläläisen punaisen 4 henkilötiedot. Joukossa on myös tietoja, jotka täydentävät tähä- nastisia Helsingin ja Suomen sotasurmat -tietokantoja. Pakinkylän Punaisen Kaartin ja Työväenyhdistys Salaman var- sinaisia arkistoja, kuten pöytäkirjoja, ei ole sisällissodan vuosilta löytynyt. Jo työväentalon historiikkia tehdessäni tutustuin pakila- laisen työväenliikkeen aktiivin Kaisa Junttilan arkistoon ja julkai- semattomiin käsikirjoituksiin Kansan Arkistossa. Niiden joukos- sa oli myös hänen isänsä Tuomas Junttilan valtiorikosoikeuden kuulustelupöytäkirja. Näistä papereista sain useita nimiä, jotka johtivat hakemaan lisää tietoja Kansallisarkistosta. Lisäksi olen hyödyntänyt Helsingin kaupunginarkistosta, Helsingin kaupun- ginkirjastosta, Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta, Helsin- gin ja Suomen sotasurmat -tietokannoista sekä Työväen Arkistosta löytyneitä Pakinkylää ja punakaartia koskevia tietoja. Uutta tietoa on löytynyt muun muassa Huopalahden nimismiehen arkistosta ja Suomen kommunistisen puolueen Moskovan arkistosta. Kiitän lämpimästi Tuomas Hoppua ja Raimo Parikkaa, jotka ovat historiantutkijoina kommentoineet käsikirjoituksen luonnosta. Heidän ansiostaan julkaisu säästyi muutamalta virheeltä, parani hyvien vinkkien ansiosta ja sain rohkaisua tämän työn julkaisemi- seen. Vuoden 1918 sodassa kadonneiden tietoja laajasti selvittä- neeltä Tauno Tukkiselta olen saanut lisätietoja eräistä Pakinkylän punakaartilaisista. Kiitokset kuuluvat myös Kansallisarkiston, Kansan Arkiston, Työväen Arkiston ja Helsingin kaupunginarkis- ton ammattitaitoiselle henkilökunnalle monista neuvoista ja kym- menien arkistokansioiden hakemisesta innokkaalle paikallishisto- rian harrastajalle. Lopuksi haluan kiittää Pakilan demokraattista kulttuurisäätiötä, Kustannusyhtiö TA-Tietoa, kustannustoimittaja Yrjö Hakasta ja kaikkia paikallishistorian tutkimisessa kannusta- neita pakilalaisia siitä, että tämä kirja on nyt lukijoiden käsissä. Helsingissä heinäkuussa 2019 Maija Hakanen 5 Joose Andin kotitalo, Elontie 15, tyypillinen viime vuosisadan alun pakinkyläläistalo. 6 1 ”Kaikki olivat kuin omaa kylää rakentamassa” – Työväen Pakinkylä Työväenyhdistys Salamalla on ollut suuri kannatus sekä omassa kylässä Pakinkylässä että rajoittuvissa Tuomarinkylässä, Haltialas- sa ja osittain Oulunkylässä. Lähes kaikki kylän miehet muutamaan harvaa poikkeusta lukuun ottamatta kuuluivat yhdistykseen, tosin suuri osa liittyi vasta Venäjän vallankumouksen jälkeen maalis- kuussa 1917, kun työläiset yhdessä venäläisten sotilaitten kanssa määräsivät, että vain työväenyhdistysten jäsenet pääsisivät kruu- nun töihin. Jo ennen kapinan puhkeamista oli yhdistys kehittänyt vilkasta toimintaa ei vain omassa kylässä vaan myös Helsingin pitäjän kunnallisjärjestössä. Koska kapinamiehet paetessaan seudulta 12. huhtikuuta 1918 veivät pois yhdistyksen pöytäkirjat ja muut kirjat, ei sen toiminnasta kapinan aikana voi antaa varmem- pia tietoja. Yhdistyksen tiloissa kuitenkin päätettiin ottaa osaa mie- lenosoituksiin kunnanvaltuustoa vastaan Malmilla elokuussa 1917, ja niin kutsuttuun suurlakkoon marraskuussa samana vuonna. – Nimismies K.J. Blomqvist 8. huhtikuuta 1919 laatimassaan selostuksessa vuoden 1918 tapahtumista1 1900-luvun alussa silloin pääosin ruotsinkieliseen Helsingin pitäjään kuuluneen Baggbölen eli Pakinkylän pinta-ala oli 432 hehtaaria ja kylään kuului seitsemän tilaa: Erikas, Murmästars, Landmästars, Mellangård, Nystuga, Prestbacka ja Björkbacka. Ti- lojen nimet elävät edelleen nykyisen Pakilan kadunnimissä. 7 Näiden tilojen alueelle syntyi pääosin suomenkielinen Pakin- kylän työväen asuntoalue, paljolti vastauksena Helsingin sur- keaan asuntotilanteeseen. Asutuksen perustaminen Helsingin pitäjän puolelle oli edullisempaa ja vapaampaa kuin kaupungin alueelle. Pakinkylään perustettiin kolme työväen asunto-osuuskuntaa. Osuuskunta Alku perustettiin vuonna 1904 (64 palstaa), Osuus- kunta Lepola vuonna 1907 (88 palstaa) ja Osuuskunta Elo vuon- na 1909 (150 palstaa). Palstojen koko oli silloisten maalaiskuntia koskevien määräysten mukaisesti melko suuri, puoli hehtaaria eli 5 000 m2, mikä mahdollisti kotitarveviljelyn. Palstat sijoittuivat Alkutien, nykyisen Lepolantien (silloinen Puistotie ja Huvilatie), Elontien ja Välitalontien varsille. Samansuuntaiset Osuuskun- nantie, Kyläkunnantie, Halkosuontie ja Ripusuontie syntyivät vasta myöhemmin, kun palstoja alettiin jakaa. Muuta asutusta, kuten huviloita, oli Pakinkylän alueella jon- kin verran muun muassa Oulunkylän asemalta Tuomarinkylän kartanoon vievän vanhan tien varrella (nykyinen linjaus suunnil- leen Mikkolantie, Solakalliontien, Yhdyskunnantie, Lukupolku ja Kartanomuseontien). Asukaslukutilastoissa laskettiin usein myös Tuomarinkylä (Domarby), Haltiala (Tomtbacka) ja Niskala (Nackböle) yhteen Pakinkylän kanssa. Asunto-osuuskunnalta palstan ostaneet olivat pääosin am- mattimiehiä perheineen. Osuuskuntien osakkaina oli maalareita, kirvesmiehiä, puuseppiä ja muita eri alojen työläisiä. Pakinky- lästä tuli perheiden asuinalue, lähes puolet asukkaista oli lapsia. Osuuskuntien alkuperäisiä jäseniä ja Pakinkylän asukkaita olivat myös jotkut työväenliikkeen toimihenkilöt kuten Sosialidemo- kraattisen puolueen puoluesihteeri Matti Turkia ja Työmies-leh- den toimittaja Emil Elo (molemmat Alkutiellä).2 Pakinkylän asukasmäärä kasvoi nopeasti 1900-luvun ensi vuo- sikymmeninä. Kun vuonna 1905 Pakinkylässä oli 340 asukasta, oli asukasmäärä vuonna 1915 jo 1 067 asukasta. Vuoden 1918 8 henkikirjan mukaan3 Pakinkylän asukasluku oli 1 071 asukasta: 299 miestä, 292 naista ja 480 alle 16 vuotiasta lasta (tätä van- hemmat kirjattiin miehiin ja naisiin). Vuonna 1925 asukkaita oli jo 1 643 henkeä. Luvuissa ovat mukana myös Tuomarinkylä, Hal- tiala ja Niskala.4 Pakinkylän naapureina olivat Tuomarinkylä, Pukinmäki, Ou- lunkylä, Pikku-Huopalahti, Haaga ja Etelä-Kaarela. Pakinkylä kuului Huopalahden nimismiespiiriin. Pakinkylä oli Helsingin pitäjän alueelle silloin kasvaneista taa- jamista oikeastaan ainoa, joka ei syntynyt aivan rautatien tuntu- maan, mutta sieltäkin oli melko lyhyt matka rautatieasemille ja siten Helsingin kaupungin työmarkkinoille. Pakinkylän itäpäästä oli Malmille matkaa noin 5 km ja Oulunkylän asemalle noin 2,5 km. Pakinkylän länsipäästä oli vuonna 1903 avatulle Huopalah- den asemalle matkaa noin 3,5 km ja Pakinkylän keskivaiheilta vuonna 1910 avatulle Käpylän seisakkeelle noin 3 km. Toisaalta työläiset eivät juuri käyttäneet rautateitä vaan