TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA – SER. C OSA – TOM 366 SCRIPTA LINGUA FENNICA EDITA Murtumia lasikellossa Naisten kirjoittamat taiteilijaromaanit Suomessa 1900-luvun alkupuolella Jasmine Westerlund Turun yliopisto University of Turku 2013 Kotimainen kirjallisuus Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Humanistinen tiedekunta Turun yliopisto Ohjaajat: Professorit Päivi Lappalainen ja Lea Rojola Turun yliopisto Esitarkastajat: Professori emerita Liisi Huhtala Oulun yliopisto FT Kristina Malmio Helsingin yliopisto Vastaväittäjä: Professori emerita Liisi Huhtala Oulun yliopisto Kannen kuva: Iris Westerlund Kannen taitto: Juhana Saarelainen Summary translated by David Hackston Tekijänoikeudet: Jasmine Westerlund Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkistettu Turnitin OriginalityCheck-järjestelmällä. Sarja C 366 ISBN 978-951-29-5473-5 (Painettu/Print) ISBN 978-951-29-5474-2 (Sähköinen/PDF) ISSN 0082-6995 Juvenes Print – Turku 2013 Sisällys 1. Johdanto 5 1.1. Aluksi 5 1.2. Tutkimuskysymys 6 1.3. Kirjailijat ja tutkimuskohteet 10 1.4. Naistaiteilijaromaani Suomessa 15 1.5. Käsitteiden muovautuminen ja merkitykset 21 1.6. Aiempi tutkimus 34 2. Naistaiteilijaromaanin kronotoopit 44 2.1. Oma huone ja lasikupu 44 2.2. Luontoon matkustaminen 58 2.3. Kaupunki 65 2.4. Arki 74 3. Naistaiteilijaromaanin avioliiton ja kuoleman juonet 84 3.1. Ongelmallinen juoni 84 3.2. Taiteilijanaisen kuolema 90 3.3. Avioliitto ja rakkaus – ja miten ne kierretään 98 4. Toisenlaisia taiteilijuuden juonellistamisen ja kerronnan mahdollisuuksia 116 4.1. Kerronnan kokeilut 116 4.2. Halu ja haluttomuus 130 4.3. Äitiys 143 4.4. Taiteilijuus 157 4.5.Uskonto ja yhteiskunnallisuus 168 5. Naistenväliset yhteydet 180 5.1. Äitien perintö 181 5.2. Demeter ja Persefone 188 5.3. Tummat ja vaaleat sisaret 196 5.4. Luostarisisaret 206 5.5. Ystävät 212 5.6. Myyttiset naiset ja ihanteet 217 6. Lopuksi 228 Lähteet 237 Summary 257 Kiitokset 261 1. Johdanto 1.1. Aluksi Taiteilijaromaanin juoneen kuuluu, että taiteilijuus on kutsumus, joka valitaan jo lapsena. Minäkin kiinnostuin taiteilijaromaaneista jo lapsena: lempikirjojani olivat kanadalaisen L. M. Montgomeryn Pieni Runotyttö (1923) ja sitä seuraa- vat runoilija-Emiliasta kertovat teokset, jotka vasta sittemmin olen ymmärtä- nyt taiteilijaromaaneiksi. Näissä teoksissa tulevat esiin monet niistä kysymyk- sistä, jotka ovat keskeisiä naistaiteilijaromaanien kannalta. Teoksen päähenki- lö, Emilia Starr, on orpotyttö, joka ei voi mitään sille, että hänen täytyy kirjoit- taa: hän kirjoittaisi vaikka pysyisi köyhänä kuin kirkonrotta eikä saisi julkais- tuksi yhtikäs mitään. Nainen taiteilijana on myös suurempien voimien väline. Emilia ei itse luo, vaan hänen kauttaan puhuu jokin, jonka on saatava äänensä kuuluviin. Emilian opettaja sanoo hänelle: “Minusta tuntuu, että sisimmässäsi on jotain, joka koettaa pyrkiä ilmi – mutta sinun tulee tehdä itsestäsi soitin, joka pystyy sen ilmaisemaan.” (Montgomery 1923/1965, 303–304). Emilian lähipiiri ei ymmärrä tämän halua kirjoittaa – kirjoittaminen ja romaanien lu- keminen eivät ole tytölle tai nuorelle naiselle sopivaa ajanvietettä. Emilialla on lisäksi vaalea ja iloinen vastapari, hänen ystävänsä Ilse, joka tosin itsekin on taiteilija. Myöhemmin Emilian sulhanen Dean Priest suhtautuu Emilian kirjoit- tamiseen sitä nuivemmin, mitä paremmin hän menestyy – nainen, joka on taiteilija, ei voi kokonaan omistautua rakkaudelle. Dean jopa antaa murskakri- tiikin Emilian ensimmäisestä romaanikäsikirjoituksesta, niin että Emilia polt- taa teoksen. Myöhemmin Emilia kuitenkin löytää rakkauden ja menee naimi- siin toisen taiteilijan, kuvataiteilija Teddy Kentin kanssa. Kirjasarja ei kuiten- 5 kaan etene niin pitkälle, että lukija saisi tietää, mahtuuko kahden taiteilijan kotiin lapsia – nouseeko Emilia kirjoituskoneen äärestä keinuttamaan kehtoa? 1.2. Tutkimuskysymys Tutkimukseni käsittelee nimenomaan naistaiteilijaromaania. Miksi tehdä tällainen sukupuolitettu jaottelu mies- ja naistaiteilijaromaaneihin? Koska juuri nainen ja taiteilija ovat kautta vuosisatojen muodostaneet erittäin ongelmallisen yhtälön. Taiteilijuus on ollut naisille mahdollista vain hyvin rajatusti jos ollenkaan, ja näin ollen taiteilijaromaania on pidetty leimallisesti miesten lajina – lajina, jossa miehet kirjoittavat miestaiteilijoista. Hyödynnän tutkimuksessani ajatusta strategisesta essentialismista, jota ovat muotoilleet mm. Teresa de Lauretis ja Gayatri Chakravorty Spivak. Strategisessa essentialismissa oletetaan hetkellisesti tietynsisältöinen kategoria ’naiset’ (ks. Koivunen 2000). Tämä on välttämätöntä, jotta saataisiin sanotuksi jotakin maailmasta tai edistettyä tiettyjä päämääriä. Tässä tapauksessa mahdollistan strategisen essentialismin avulla puhumisen naistaiteilijaromaaneista ja niiden tutkimisen omana erityisenä ryhmänään, jolla on joitain tiettyjä, yhdistäviä piirteitä. Pohdin tutkimuksessani naisten taiteilijuuden ja naistaiteilija- romaanin ehtoja. Kysyn, millainen on naistaiteilijaromaani, jonka päähenkilö on äiti. Millaisista kysymyksistä joudutaan naistaiteilija-romaaneissa tällöin neuvottelemaan ja millaisia ratkaisuja on mahdollista löytää? Kysyn, millä ehdoin äiti ja taiteilija voivat mahtua samaan teokseen, ja käsittelen kronotooppeja ja juonia, joita teoksissa tällöin nousee esiin. Yritän tutkimuksessani hahmottaa sitä, millaiseksi muodostuu suomalainen naistaiteilijaromaani, jossa äitiydellä on keskeinen sija. Pyrkimyksenäni on aineistoni kautta avata näkökulmia suomalaiseen naistaiteilijaromaaniin laajemminkin, vaikka neljän teoksen perusteella ei ole mahdollista tehdä kovin kattavia johtopäätöksiä aiheesta. Uskon kuitenkin, että valitsemani teokset antavat käsityksen naistaiteilijaromaanin mahdollisuuksista ja ongelmista Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Naistaiteilijaromaanit ovat 6 suomalaisessa kirjallisuudessa kartoittamatonta aluetta, ja paljon jää vielä tehtäväksi. Omalla työlläni pyrin avaamaan keskustelua ja valaisemaan tätä pimentoon jäänyttä mutta merkittävää ja tutkimuksen arvoista kirjallisuuden aluetta. Tartun äitiyden ja taiteilijuuden vaikeaksi koettuun yhtälöön monilta eri puolilta. Samoin kuin tutkimuksessani äitiys ja taiteilijuus, lähestymis- tavassani puolestaan kontekstualisointi historiaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä kirjallisuudentutkimuksen metodit kietoutuvat jatkuvasti yhteen. Kontekstualisoivan tutkimusotteen vuoksi yhtä tärkeitä keskustelu- kumppaneita tutkimuksessani ovat 1900-luvun alun feministiajattelijat Ellen Key ja Emma Goldman, äitiydestä sosiologian puolella kirjoittaneet Ilpo Helèn ja Ritva Nätkin kuten myös kirjallisuustieteilijät Mihail Bahtin, Susan Lanser, Anne E. Boyd, Peter Brooks ja Erich Meuthen. Kuten Kati Launis (2005, 27) huomauttaa, kontekstualisoivan, historiallisen tutkimuksen ja kerronnan tutkimuksen ei tarvitse sulkea toisiaan pois – naiseus kerrotaan romaaneissa fiktioksi juuri tiettyjä ajan romaaneille tyypillisiä keinoja käyttäen. Käytän tutkimuksessani apuna mahdollisuuksien mukaan myös arkistolähteitä ja aikalaiskritiikkejä. Oman osansa aikalaiskeskusteluun tuovat siis Signe Stenbäckin arkiston materiaalit sekä sanomalehtikritiikit Menneestä päivästä ja Lasiseinästä. On selvää, että kirjallisuus toimii aina tiettyjen konventioiden, esittämisen- ja kertomi- sentapojen sekä lajien kautta, mutta se ei tee tätä irrallaan maailmasta: avioliiton ja kuoleman juonet yhdistyvät kysymyksiin sukupuolimoraalista ja elämänfilosofiasta, kronotoopit liittyvät liikkumisenvapauteen ja mahdolli- suuteen kouluttautua ja työskennellä. Pyrin hahmottamaan taiteilijaromaanin lähtökohtaisesti toisin kuin se useimmiten on hahmotettu. Taiteilijaromaani on yleensä nähty kehitys- romaanin alalajina – taiteilijaromaanin määritelmissä on keskitytty pohtimaan päähenkilön yksilönkehitystä, kehitystä taiteilijaksi. Lisäksi taiteilija- romaanitutkimuksissa on usein tehty listoja erilaisista tyypeistä, kuten Maurice Beeben salainen lähde ja norsunluutorni, joihin teoksen päähenkilön ja tämän taiteilijakehityksen voi sijoittaa. Omassa tutkimuksessani nais- taiteilijaromaani ei hahmotu kehitysromaaniksi eikä selity tällaisten määritel- 7 mien avulla. Olennaiseksi tutkimuksessani ei nouse kehittyminen taiteilijaksi, sillä teokset eivät seuraa päähenkilöitään johdonmukaisesti lapsesta aikuisuuteen, eikä varsinaisesta kehittymisestä välttämättä voida puhua: taiteilijuus ei muodosta yhtenäistä nousevaa linjaa, vaan se sijoittuu sirpaleiksi ympäri tarinaa. Hahmotan taiteilijuuden tutkimieni naistaiteilijaromaanien perus- teella jonkinlaisena läpikulkutilana; naistaitelijaromaaneissa kysymys nais- taitelijaromaaneissa ei ole taiteilijaksi tulemisesta, vaan taiteilijuuden toteuttamisesta naisen muiden roolien, kuten äitinä ja vaimona olemisen, lomassa. Kyse voi olla myös taiteilijuudesta luopumisesta. Kun miesten kirjoittamien taiteilijaromaanien kohdalla taiteilijuus on ollut monoliitti, jonka kokonaisvaltaista, kaiken muun ohittavaa merkitystä on korostettu, nais- taiteilijaromaanien kohdalla taiteilijuus on pikemminkin yksi säie langassa, johon kuuluu myös monia muita asioita, kuten äitiys. Tutkimissani teoksissa naiset tekevät taidetta ajan ja tilan salliessa. Hylätessäni vanhat tavat määritellä taiteilijaromaania, tuon esiin uu- sia. Tutkimukseni keskeinen ajatus on, että tutkimani teokset määrittyvät taiteilijaromaaneiksi kronotooppien ja näihin olennaisesti liittyvien juonien avulla. Lisäksi näen naistaiteilijaromaaneille keskeisinä erilaiset naistenväliset suhteet.