Elli Tompuri – Ja Punainen Diiva Copyright © 2001 Yliopistopaino Ja Tekijä
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Uusi nainen Helka Mäkinen Elli Tompuri – ja punainen diiva Copyright © 2001 Yliopistopaino ja tekijä Ulkoasu: Heikki Jantunen Kannen kuva: Ulla af Heurlinin yksityisarkisto Yliopistopaino PL 4 (Vuorikatu 3 A) 00014 Helsingin Yliopisto Puh. vaihde 09 7010 230 Kirjatilaukset: Fax. 09 7010 2374 Puh. 09 7010 2363 E-mail: [email protected] www.yliopistopaino.helsinki.fi Tämän kirjan kopiointi on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty. Helsinki 2001 ISBN 951-570-474-x, 951-45-9873-3 (PDF) 6 Esipuhe 1. JOHDANTO____8 8 Historiaan piirtynyt kuva Elli Tompurista 19 Tutkimuskysymys, aiheen rajaus ja lähdeaineisto 24 Teoreettiset lähtökohdat ja aiempi tutkimus 2. LÄPIMURTO VAPAAMIELISYYDEN SYMBOLINA 1905–1906____37 41 Salome ja sensuuri 47 Homoseksuaalinen sensibiliteetti ja Salome Sisällys 55 Salome, Tompuri – uusi nainen 63 Salomen tappajat ja himoajat 67 Näytelmän sisältö kyseenalaistetaan 71 Vapaamielisyyden läpimurto 3. MARGINALISOITUMINEN 1918–1923____83 84 Vapaan Näyttämön perustaminen 91 Vapaan Näyttämön esitysten vastaanotto 115 Teatterin toiminnan päättyminen 119 Vapaan Näyttämön merkitys 123 Riitautuminen Kansallisteatterin johtokunnan kanssa 133 Teatterikiertueen ristiriitainen vastaanotto 141 Uusi nainen – vaarallinen nainen 4. VASEMMISTON TÄHTENÄ 1930-LUVULLA____158 158 Kotiin palaava tähti 162 Viimeinen vierailu Kansallisteatterissa 167 Kaunis Saksa – Poltettua runoutta 178 Vasemmiston diiva 184 Työnlausujat – proletaarista taidetta? 190 EK-Valpo ja Elli Tompuri 5. MUISTELMAT JULKISEN KUVAN UUDISTAJANA____206 206 Kustantajan ja suomenruotsalaisten tuki 212 Liberaalin porvariston ja vasemmiston hyväksyntä 219 Tompurin kerronnalliset strategiat 6. YHTEENVETO____226 237 English Summary 239 Lähteet 256 Liitteet (3 kpl) 280 Henkilöhakemisto Esipuhe Päätökseeni ryhtyä väitöskirjatutkimuksen tekemiseen vaikutti olennaisesti opintojeni loppuvaiheessa Helsingin yliopiston teat- teritieteen professoriksi valittu Pirkko Koski. Hänen käynnistä- mänsä ja johtamansa Suomen teatterihistoria -projekti kansain- välisine kesäkouluineen sai tutkijantyön tuntumaan innostavalta yhteistyöltä yksinäisen puurtamiseen sijaan. Professori Pirkko Kos- kea minun on kiittäminen useimmista akateemisten jatko-opin- tojeni onnekkaista vaiheista, kuten tutkijakoulupaikasta, osaavas- ta ohjauksesta, kansainvälisistä kontakteista ja hauskasta seuras- ta. Tutkimukseni eri vaiheita olen esitellyt vuodesta 1995 lähtien teat- teritieteen kansainvälisessä kesäkoulussa professoreiden Bruce Mc- Conachie (University of Pittsburgh), Janelle Reinelt (University of California, Davis), Freddie Rokem (University of Tel Aviv), Ste- ve Wilmer (Trinity College Dublin) ja William Worthen (Univer- sity of California, Berkeley) ohjauksessa. Kesäkoulun ainutlaatui- nen ilmapiiri ja kannustavat työskentelymetodit ovat muovanneet sekä väitöskirjaani että minua tieteenharjoittajana. Professorit Rei- nelt ja Worthen järjestivät minulle tilaisuuden vierailla University of California Davisissa, jossa työtäni kommentoi myös professori Sue-Ellen Case. Jaksan edelleen hämmästellä hänen kykyään osoit- taa yhtymäkohdat silloin vielä hyvin keskeneräisen tutkimukseni 6 ja Alexandra Kollontain ajattelun välillä. Yhteistyömme jatkui Kan- sainvälisen teatterintutkijain järjestön (International Federation for Theatre Research, IFTR/FIRT) feministisessä työryhmässä. Työni loppuunsaattamisessa tärkeäksi tulivat esitarkastajana toi- mineen Suomen historian dosentti Kalle Michelsenin rakentavat ehdotukset sekä Taiteiden tutkimuksen laitoksen esimiehen ylei- sen kirjallisuustieteen professori H.K. Riikosen tuki. Käsikirjoi- tuksen eri vaiheita lukivat lisäksi estetiikan professori Arto Haa- pala sekä teatteritieteilijät Hanna Korsberg ja Hanna Suutela, joi- ta kaikkia kiitän arvokkaista kommenteista. Yhteistyöstä kiitok- sensa ansaitsevat lukuisat eri yhteyksissä tapaamani henkilöt, teat- teritieteen oppiaineen tutkijat ja opiskelijat, kesäkouluihin osal- listujat, arkistojen ja kirjastojen henkilökunnat sekä nimeltä mai- niten rouva Ulla af Heurlin ja teatterintutkija Ritva Laatto. Tutki- mukseni rahoituksesta kiitän Valtakunnallista esittävän taiteen tut- kimuksen tohtorinkoulutusohjelmaa (VEST) sekä Alfred Korde- linin säätiötä. Myötämielinen kustantaja on ylellisyyttä, jonka soisi jokaiselle väittelijälle. Kiitän Yliopistopainon kustannusjohtaja Sirkka Stoltia sekä kustannustoimittaja Markku Pääskystä ja taittaja Heikki Jan- tusta. Vanhempiani Heta ja Seppo Kekäläistä sekä sisaruksiani Mikaa ja Kaarinaa haluan kiittää onnellisesta lapsuudesta ja nuoruudes- ta sekä läpi elämäni jatkuneesta kannustuksesta. Puolisoni Matti Mäkisen seurassa elämä ei ole koskaan tuntunut ikävältä. Omistan kirjan äidilleni ja tyttärelleni Olgalle. Helsingissä tammikuun 29. päivänä 2001 Helka Mäkinen 7 1. JOHDANTO Historiaan piirtynyt kuva Elli Tompurista Suomalaiseen teatterihistoriaan piirtyneet muistot näyttämötai- teilija Elli Tompurista (1880-1962)1 eivät muodosta yhtenäistä kä- sitystä hänen merkityksestään ja vaikutuksestaan. Tompuria on kuvattu melko runsaasti erilaisissa muistelmateoksissa, laitoshis- toriikeissa, teatterikatsauksissa ja elämäkerta-artikkeleissa, mutta välittyvä henkilökuva on perustavalla tavalla ristiriitainen. Teatterimuistelmia kirjoittaneet Tompurin aikalaiset myöntävät Tompurin ilmeisen älykkyyden ja näyttämöllisen lahjakkuuden, mutta täysi tunnustus jää puuttumaan. Elli Tompurin persoonaan muistelmakirjallisuudessa kerrostuneet merkitykset ovat kuin vas- tauksia kysymykseen, miksi hänestä ei tullut sitä kansallista täh- teä, johon hänen lahjansa ja pyrkimyksensä viittasivat. Suomen Kansallisteatterissa näyttelijänä 1920-luvun alkupuo- lella uransa aloittanut ja myöhemmin useita teattereita johtanut oopperalaulajatar Aino Acktén tytär Glory Leppänen arvioi muis- telmissaan Tompuria seuraavasti: 8 Teattereiden johtokunnat eivät uskaltaneet kiinnittää Elli Tom- puria vakinaisesti teattereihinsa, he pelkäsivät hänen egosentri- syyttään ja suorapuheisuuttaan. Teattereiden henkilökunnat tuki- vat johtokuntien epäluuloja. Etenkin naisnäyttelijät kai pelkäsivät joutuvansa tämän harvinaisen persoonallisuuden varjoon näyttä- möllä. Ja totuuden nimessä on sanottava, että Elli Tompurin olisi varmasti ollut melko mahdotonta alistua teatterin sisäiseen kuriin ja ns. ”hienotunteiseen” ohjaukseen. /—/ Mutta Elli Tompuri oli harvinaisuus maassamme, myrskylintu, joka yhä uudestaan kai- ken uhalla kohottautui siivilleen.2 Tompurin kutsuminen myrskylinnuksi on peräisin Bertel Gri- penbergin runosta Stormfågeln, jonka runoilija tarinoiden mukaan omisti nuorelle ja uhmakkaalle näyttelijättärelle. Vehkalahdelta ko- toisin ollut Tompuri kävi oppikoulun viimeiset luokat ruotsinkie- lellä Helsingissä, joten hän tutustui pääkaupungin ruotsinkieli- seen nuorisoon. Vuosisadan ensimmäisellä kymmenyksellä Tom- puri ja Gripenberg kävivät tiivistä romanttisiakin sävyjä saanutta kirjeenvaihtoa, joka jatkui elinikäisenä ystävyytenä.3 Vastaukseksi siihen, miksi Tompuri ei saavuttanut hänelle ”kuu- luvaa asemaa” näyttämötaiteilijana, teatterimuistelijat tarjoavat Tompurin särmikästä persoonallisuutta: hänen haluttomuuttaan sopeutua muiden päätöksiin, suorapuheisuuttaan, erikoisuuttaan ja epätasaisuuttaan. Glory Leppäsen tasapuolisuuteen pyrkivässä arviossa syytä löytyi sekä Tompurin luonteesta että teattereiden johtokuntien epäluuloisuudesta. Näyttelijänä ja myöhemmin ohjaajana ansioitunut teatterimies Wilho Ilmari muisteli Tompuria yhteisten kiertueiden ajoilta 1910- luvulta: Tompuri oli äskettäin saapunut Saksasta ja hänellä oli ansioitu- neen taiteilijan nimi kotimaassaan. Hän olikin tuohon aikaan näyttelijänä parhaimmillaan, älykäs ja säkenöivä, rooliin intohi- 9 moisesti heittäytyvä – mutta ei joka esityksessä. /—/ Yksityishen- kilönä Elli Tompuri tällä kiertueella oli meidän silmissämme jo siihen aikaan diiva, outo lintu, ainakin mitä tuli hänen ulkonai- seen esiintymiseensä ja mukanaan raahaamaansa runsaaseen rek- visiittaan.4 Wilho Ilmarin yli viisikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen kir- joittaman kuvauksen mukaan Saksasta palannut Tompuri oli suo- malaisten näyttelijöiden keskuudessa poikkeustapaus. Ilmarin mu- kaan Tompuri oli ”jo siihen aikaan diiva” eli Tompurin myöhem- män diivamaisuuden Ilmari tuottaa tekstissään annettuna totuu- tena. Ilmarin käyttämä ”me” viittasi kiertueen muihin näyttelijöi- hin, joten Tompuri näyttäytyy erona yksimieliseksi konstruoidus- sa ryhmässä. Ilmarin kuvaaman diivan asenteen voi tulkita olevan yksi jälkikäteen tuotettu selitys Tompurin kokemiin vaikeuksiin suomalaisessa teatterielämässä, erityisesti muiden näyttelijöiden keskuudessa. Ilmarin kuvauksessa Tompurin erottautuminen si- sälsi epäsolidaarisuuden elementin muita kohtaan. Samaisesta myrskylinnuksikin tituleeratusta ”oudosta linnusta” teatterinjohtaja Eino Salmelainen, jonka johtamassa Tampereen Teatterissa Tompuri vieraili näytäntövuonna 1929-1930, esitti seu- raavanlaisen luonnehdinnan teoksessaan Teatterin naisia: Sinulla oli kärkevä kieli, et helposti antanut tunnustusta, en aina- kaan minä sattunut kuulemaan. Kuitenkaan sinua ei kartettu, ei vihattu. Päinvastoin kaikki tah- toivat kuulla käsityksiäsi. Lähelläsi oli viihtyisää. Tämä johtui siitä, että et ollut paha. Kieltämättä olit mustasuk- kainen kilpailijoillesi, haavoittuneena ilkeäkin, mutta rakastit elä- mää, rakastit teatteria, sen näyttelijöitä, ohjaajia, johtajiakin – kaik- kia noin ylimalkaan. Hehkuit intoa ja vaikka kaikessa ajattelitkin vain itseäsi, paloi intosi niin suurena loimuna, että siitä riitti läm- 10 pöä sivullisillekin. Olit elämänmyönteinen,