<<

1

JULKAISIJA LIONS CLUB MARTTILA 2017

HÄRKÄTIEN PUHELIN – PAIKALLISENA PAREMPI 120 VUOTTA!

Joulukuussa tulee kuluneeksi 120 v yhtiömme perustamisesta. Olemme toimineet asiakkaittemme omistamana jo kolmella vuosisadalla aina valokuituaikaan saakka. TERVETULOA 120 VUOTTA KAKKUKAHVILLE YHTEYDENPITOA Toimitalollemme Marttilaan torstaina 7.12.2017 Pannu on kuumana klo 10:00-18:00.

PALJON JOULUISIA TARJOUKSIA SEKÄ LAITTEISTA ETTÄ PALVELUISTA!

Marttilan Telefooni – Härkätien Puhelin 1897 – 2017

Matka-Heinon bussi hoitaa kuljetuksia edestakaisin. Ensimmäinen lähtö Koskelta 10:00 ja Tarvasjoelta 10:45. Aikataulu ilmoitetaan Auranmaan Viikkolehdessä.WWW.HTP.FI Bussissa ohjelmasta vastaa paikallisopas Ensi Kulta.

Härkätien Härkätie 733, 21490 Marttila Puhelin Oy P. (02) 484 484

Suomi 100-vuotta kunniaksi istutettiin kuusi Marttilan ala-asteen pihalle

Ekaluokkalaiset Anni Väänänen, Taisto Rautarinta sekä LC- Tänäkin vuonna jaamme puuroa Marttilan Yrittäjien kanssa presidentti 2016 Mikko Tegel istuttivat kuusen koulun pihalle. Marttilan joulun avauksessa 2.12. 2017 klo 16.00. 2 Lions tervehdys Lions-järjestö täytti 100 vuotta 7.6.2017 Amerikkalainen 38-vuotias Melvin Jones halusi vuonna 1917 tehdä hyvää ihmisille, jotka tarvitsevat apua ja tukea. Hän kutsui ystäviään mukaan, ja ehdotti, että he alkaisi- vat tehdä suunnitelmallista palveluyötä paikkakuntiensa hyväksi. Ystävykset kokoontuivat vauhdikkaasti liikkeelle kaik- Hyväntekijän sekä leijonien Chicagoon 7.6.1917 perusta- kialla maailmassa. Palvelua Vuoden Hyväntekijän. maan uutta palvelujärjestöä. saaneita ihmisiä on jo 49 Melvin Jonesin visiosta tuli miljoonaa. Lionstoiminta totta jo lähes 100 vuotta Marttilassa sitten. Lionstoiminta Kädessäsi oleva painotuore Lionsjärjestö levisi nope- Suomessa Marttilalainen-lehti on Lc- aktiivisesti tukemassa erilaisia jakavat jälleen joulupuuroa asti kansainväliseksi liikkeeksi, Suomeen Lions-aatteen toi Marttilan merkittävin varain- kohteita ja tahoja, we serve. jouluvalojen avajaisissa 2.12. jonka tavoite on parantaa kanadansuomalainen Aarne keruun aktiviteetti. Kaikki Hyvää Martinviikkoa ja joulu- Petri Prusila ihmisten elämänlaatua. Ritari, jonka sukujuuret ovat lehden julkaisemisesta saadut nodotusta, Marttilan leijonat Presidentti 2017-2018 Järjestö on kasvanut maa- Etelä-Pohjanmaalla. Ensim- varat jaetaan hyväntekeväi- LC-Marttila ilman suurimmaksi ja luo- mäinen lionsklubi perustet- syytenä eri kohteisiin. Ydinaja- tetuimmaksi palveluklubien tiin Helsinkiin vuonna 1950. tuksena on, että ulkopuolelta järjestöksi. Lions-toiminnan Suomen 932 lionsklubissa on kerätyt varat myös jaetaan visio ja palveluajatus ”We hiukan yli 24 000 jäsentä. Suo- ulkopuolisille. Marttilan Lions- Serve”, (me palvelemme) on mi on Euroopan 4. ja maailman toiminnassa halutaan korostaa kantanut Lionstoiminnan 13. suurin lionsmaa. erityisesti paikallisuutta, joten 2000-luvulle, ja palveluajatus Vuosien 2014 - 2018 aikana avustettavat/tuetut kohteen kantaa seuraavalle vuosisadal- Suomen lionien tavoitteena ovat pääsääntöisesti Marttilan le. Järjestö toimii tällä hetkellä on palvella 1,8 miljoonaa alueella. Hyviä esimerkkejä yli 200 maassa tai itsehallin- ihmistä ja järjestö toteutti tästä ovat kansainväliseen toalueella ja jäseniä on lähes hiljattain päättyneen Punai- nuorisovaihtoon osallistumi- 1,4 miljoonaa. Lionsjärjestö nen Sulka -keräyksen, jonka nen, Kosken Lukion matka- on vuonna 1945 perustetun tuotto, 2,8M€ ohjataan ko- kurssien tukeminen (molem- YK:n perustajajäsen. konaisuudessaan nuorten mista matkakertomus tässä 100-vuotistapahtumiin syrjäytymisen ehkäisytyöhön. lehdessä), pyöräilykypärien liittyen on järjestö asettanut Keräyksen suojelijana toimi hankinta ykkösluokkalaisille Tiedustelut Klubin jäseniltä jäsenistölle haasteen pal- Tasavallan Presidentti Sauli keväisin, joulupuuron jaka- vella 100 miljoonaa ihmistä Niinistö. minen joulun alla, muutamia 1.7.2014 - 30.6.2018 välisenä Leijonat viettävät valtakun- mainitakseni. aikana. Palveluhaasteteemoja nallista Hyvän Päivää vuosit- Lämmin kiitos kaikille tä- on neljä: nälänhätä, nuoriso, tain 8.10. Hyvän Päivän yh- män lehden ilmoittajille, te näönsuojelu ja ympäristö. teydessä Suomen Lions-liitto teette mahdolliseksi sen, että Haastekampanja on lähtenyt palkitsee sekä valtakunnallisen jatkossakin Lc-Marttila on MARTINPÄIVÄT

Maanantaina 6.11. klo 9.45 Tiistaina 7.11. klo 17.00 – 18.30 Keskiviikkona 8.11. klo 19.00 Linnateatterin esitys Tatu ja Patu työn- Puhelimen tulo Marttilaan -luento Puhallinkonsertti kirjastossa touhussa Martintalolla kirjastossa Antti Räty, trumpetti Tatu ja Patu kertovat nyt totuuden työstä ja työn- (HTP, Marttila-seura, kirjasto) Tanja Nisonen, käyrätorvi teosta – miksi työtä tehdään ja missä. Veljekset Anna-Liisa Lindberg, pasuuna uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen Tiistaina 7.11 klo 17.30-19.30 ”Mart- Nicolas Indermühle, tuuba maailmaan ja määrittelevät, miten mikäkin työ tilan Kunnon Eväät” – Martintalo ja oikeastaan pitäisi tehdä ja kuka sen parhaiten ulkoliikunta-alueet Torstaina 9.11. tekee. Veljesten riemastuttava käsitys saattaa – lajiesittelyjä ja kokeiluja: mm. Cuba Dance, arvontaa kirjastossa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta Kangoo jumps, kuplafutis Kirjastossa torstaina kävijöiden kesken arvotaan kyllä työ tekijäänsä opettaa! – testauksia ja mittauksia: kehonkoostumus, kaksi Marttilan kirjaston kassia; toinen sisältää Yli 3-vuotiaille. Kesto noin 45 min. puristusvoima, kävelytesti aikuisten kirjoja ja toinen lasten kirjoja. Vapaa pääsy. (Kulttuuritoimi) Ohjelma tarkentuu vielä lähiaikoina. Lajiko- keilut, testaukset ja muu ohjelma ovat osal- Perjantaina 10.11. Maanantaina 6.11. klo 18.00 listujille maksuttomia. Tilaisuuteen ilmoittau- Martinpäivä-kahvit kirjastossa (huom. aika) kirjailija Sirpa Kähkönen dutaan etukäteen myöhemmin annettavien kirjastossa ohjeiden mukaisesti. Kahvi- ja mehutarjoilu! (Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, hyvinvoin- tilautakunta ja Marttilan Murto) 3 Syksyinen tervehdys kunnasta Syksy on jo pitkällä ja talvi päivä päivältä turvaaminen kuntalaisille. lähempänä. Syksy on ollut ajoittain hyvin Haasteellista on, miten se saadaan turvattua kaikilla alu- sateinen, mutta onneksi olemme saaneet eilla Suomessa. Syrjäisimmillä nauttia myös aurinkoisista syyspäivistä. alueilla palveluiden tarjoajia Jälleen kerran luonto vaipuu talviuneen ei ole samassa määrin kuin ja kevään tullen herää taas henkiin. Tämä suurissa kaupungeissa ja etäi- luonnon kiertokulku on ihmeellinen asia, syydet ovat usein pitkät. jota saamme seurata vuosi toisensa jälkeen. Positiivista virettä Täällä Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on yksi luontomme suuri rikkaus. Haasteista huolimatta voimme katsoa tulevaisuu- Suomen juhlavuosi levina vuosina mm. valtion- teen luottavaisin mielin. Tont- osuusleikkausten johdosta. tikauppa on kunnassa tänä Kuluva vuosi on suomalai- Kunnissa on jouduttu sopeu- vuonna vilkastunut. Tähän sille merkittävä vuosi Suomen tumaan toistuviin leikkauksiin mennessä on myyty neljä täyttäessä 100 vuotta. Vuoden viime vuosien aikana. Rahaa omakotitonttia ja yksi teol- aikana maassamme järjeste- on ollut käytettävissä entistä lisuustontti. Lisäksi useampia tään lukuisia juhlatapahtumia vähemmän, mutta kuntien vel- omakotitontteja on varattuna. itsenäisyytemme kunniaksi. voitteita ei ole merkittävässä Marttilassa on erinomaisen Marttilassa juhlavuoden ta- määrin vähennetty. Marttilassa hyvä tonttivaranto, mistä pahtumia ovat yhdessä to- leikkaukset ovat ensi vuonna kunta on saanut positiivista teuttaneet kunta, seurakunta, keskimääräistä suuremmat. mainintaa lehdissäkin. Tänä järjestöt ja yrittäjät. Itsenäi- Se tuo haasteita talouden syksynä alettiin kaavoittaa syyden juhlavuonna on hyvä tasapainottamiseen. uutta asuntoaluetta Myllypel- pysähtyä pohtimaan menneitä Kuntien toimintaa muuttaa lontien varteen. Sen myötä tapahtumia, nykyisyyttä ja kat- hyvin merkittävällä tavalla tonttivaranto kasvaa enti- soa tulevaisuuteen. Itsenäisyys sote- ja maakuntauudistus, sestään. Ensi vuoden suun- ei ole itsestäänselvyys. Saam- jonka on suunniteltu tulevan nitelmissa on Teollisuustien me olla kiitollisia, että Suomi voimaan vuoden 2020 alussa. jatkon rakentaminen Tiipilän säilytti itsenäisyytensä. Elämä Uusimpana lisäyksenä liikuntatarjontaan tuli ke- Kunnista siirtyy pois suuri teollisuusalueella, jolloin teol- täällä olisi melko erilaista, jos väällä kävelyportaat, jotka ovat helposti kaikkien määrä henkilöstöä ja sote- lisuustonttien myynti alueelta olisimme joutuneet vieraan kuntalaisten käytettävissä. palveluista vastaavat maa- tehostuu. Ilahduttavaa on vallan alle. kunnat. Kunnilta pyydetään ollut myös työllisyyden pa- tulevaisuudessa. Vetovoimai- hyvinvoinnin edistämisessä. loppuvuoden aikana lausun- rantuminen syksyn kuluessa. Tulevaisuuden nen ympäristö, kilpailukykyi- Marttilassa on kunnan koko toa uudistusta koskevasta Tämän syksyn aikana on nen yrityskanta, työvoiman haasteita huomioiden poikkeuksellisen esityksestä, jota on korjattu valmistunut kaksi suurta han- saatavuus, vahva talous ja hyvät liikunta- ja kulttuuripal- Kunnassa valmistellaan par- perustuslakivaliokunnan kan- ketta. Vanhustentalo I:n perus- yhteisöllisyys ovat elinvoi- velut. Uusimpana lisäyksenä haillaan ensi vuoden talousar- nanoton johdosta. Uudis- korjauksen myötä ikäihmisille maisuuden edellytyksiä. Kun- liikuntatarjontaan tuli keväällä viota ja suunnitellaan samalla tuksen tärkein tavoite pitää pystytään tarjoamaan aiempaa nan pitää löytää omat vah- kävelyportaat, jotka ovat hel- tulevien vuosien toimintaa. olla laadukkaiden ja helposti esteettömämpiä asuntoja pal- vuutensa ja hyödyntää niitä posti kaikkien kuntalaisten Kuntien talous kiristyy tu- saatavilla olevien palveluiden velukeskuksen välittömässä muuttuvassa ympäristössä. käytettävissä. Myös järjestöt läheisyydessä. Siirtoviemäri Marttilassa on kaikki edel- ja seurakunta tarjoavat mo- Turkuun otettiin käyttöön lytykset elinvoimaisuuden nenlaista vapaa-ajan toimintaa lokakuun alussa. Hankkeen edistämiseen. Ne pitää osata kaikenikäisille. Voimavarojen yhteydessä rakennettiin myös hyödyntää. Tämä edellyttää yhdistämisellä saavutetaan kriisivesiyhteys Tarvasjoen hyvää yhteistyötä kaikkien parhaimmat tulokset. suunnasta, mikä parantaa kunnassa toimivien tahojen vesihuollon varautumista kesken. Hyvää loppusyksyä kriiseihin. Tulevaisuudessa kunnilla toivottaen on tärkeä rooli myös ter- Elinvoimaa veyden ja hyvinvoinnin edis- Heini Luoma, Kuntien elinvoimaisuuden täjänä. Liikunta ja kulttuu- vs. kunnanjohtaja merkitys tulee korostumaan ri ovat merkittäviä asioita

Marttilassa on hyvin merkittyjä eräreittejä, jonka varrelta löytyy kiehtovia paikkoja. Marttilan erikoisuuksia on myös tämä GolfPark -rata. 4 Suomi 100 vuotta – Härkätien Puhelin Oy 120 vuotta Suomi itsenäistyi 6. 12. 2017, mutta Mart- tilassa sijaitseva Här- kätien Telefooni Oy oli siihen mennessä ollut toiminnassa jo 20 vuotta.

Vuonna 1877 Turussa Au- ran sokeritehtaassa kokeiltiin uutta amerikkalaista keksin- töä, ”haastelevaa lennätintä.” ”Kunhan tätä keksintöä vielä parannellaan, niin sillä ihmeitä saadaan toimeen!”, kerrot- tiin sanomalehdessä. Pian tämä ihme tuli tavallistenkin ihmisten saataville, kun Tur- kuun perustettiin Suomen ensimmäinen puhelinlaitos 1882. Syntyi todellinen tele- foonikuume! Härkätien varteen oli ve- detty sähkölennätinlanka jo Krimin sodan aikana 1850-lu- vun lopulla. Vuonna 1890 sen viereen rakennettiin puhelinlinja Turusta Forssaan. Marttilan kruununnimismies Edward Sjöman sekä kar- tanonomistajat Johannes Nyberg Koskelta ja W.Z Lindström-Juvakoski Tarvas- Marttilan Seudun Puhelinosuuskunnan monttööri Oiva Elomaa (kesk.) apumiehineen vuonna 1938. joelta päättivät, että puhelin oli saatava myös Härkätien allekirjoitettiin 8.12.1897. nä on, näet, saatu Marttilan Maailma on muuttunut sa- oikeaan ennustaessaan, että maaseutupitäjiin. Näin sai Turkulainen Uusi Aura -lehti telefooniwerkko walmiiksi dassa vuodessa aivan toisen- sillä vielä saataisiin ”ihmeitä alkunsa Marttilan Telefooni kirjoitti merkkitapauksesta ja nyt owat marttilalaiset lä- laiseksi. Tietotekniikan huima toimeen”! Oy, jonka perustamisasiakirja seuraavasti: ”Näinä päiwi- hemmässä yhteydessä ”ison kehitys on tehnyt puhelimesta Paikallisen puhelinyhtiömme maailman” kanssa. Eikö ole välttämättömän laitteen, joka historiaa on esillä marraskuussa jotain uutta?” löytyy jokseenkin jokaisen Marttilan kirjastossa. Uudella puhelinyhtiöllä oli taskusta. Sen avulla nykypäivän yksi kaukolinja Turkuun. Tämä ihminen on aina tavoittavissa, Tervetuloa erityises- tarkoitti, että vain yksi puhelu pysyy ajan tasalla ja pitää yh- ti Marttila-Seuran jär- kerrallaan oli mahdollinen. teyttä kaikkialle maailmaan. jestämään tilaisuuteen Puheluita välitti kolme käsi- Lehtitoimittaja oli osunut 7.11.2017 klo 17:00. välitteistä puhelinkeskusta. Marttilassa ensimmäinen kes- kus oli Calamniuksen aptee- kissa Vanha-Krouvin talossa, Tarvasjoen keskus oli Lind- holm-Kuukkalan kaupassa ja Koskella kelloseppä Koskisen talossa. Yhtiön ensimmäisessä puhelinluettelossa vuonna 1897 oli 14 tilaajaa - Martti- lassa 4, Eurassa 4 ja Koskella 6. Puhelin tuli Härkätien pi- täjiin verrattain varhain. Esi- merkiksi sähköt saatiin tänne vasta paljon myöhemmin: Tarvasjoelle ja osin Marttilaan vasta 1916 ja Koskelle 1919. Into oman puhelimen hankki- miseen oli alusta lähtien suuri. Taloon hankittua telefoonia tultiin ihmettelemään läheltä ja kaukaa. Moista ”kummi- tuskalua” vähän pelättiinkin. Laitteen omistaja peri maksun sen käytöstä. Puheluaika oli rajattu kolmeen minuuttiin, eikä puhelinta ollut sopivaa käyttää yöllä, kirkonmenojen aikana, eikä juhlapyhinä. Ul- komaille ei soittanut siihen L.M.Ericssonin luurankopuhelin vuodelta 1892. aikaan kukaan. Puhelinluettelon sivu vuodelta 1897. 5

p. 050 569 6341

FysioterapeuttiFysioterapeutti Asta Keskitalo Keskitalo 044 3630 530 044 3630 530 Postitie 1 B 37, 21490 Marttila Näillä merkeillä varustettu Postitie 1 B 37, 21490 Marttila liike palvelee Sinua http://marttilanmurto.fi ammattitaidolla. fb MarttMu – Marttilan Murto

MARTTILALAISTEN LIIKUTTAJA Puh...... (02) 727 3636 Päivystys ...... 044 727 3636 Avoinna JO VUODESTA 1906 Fax (02) 727 3630 – www.helahoito.fi ma-pe Frisbeegolf Harrasteliikunta Hiihto Palloilu Yleisurheilu Helsingintie 38 PL 83, 24101 Salo 8-17 Skandinavia Suomen Kodit Oy Karjatilatarvike Oy Myllypellontie 1, 21490 Marttila Marjamäentie 47 21560 Ollila Puhelin: 010 421 1600. Faksi: 02 484 6575 040 0863373 Sähköposti: [email protected] – Kotisivu: www.sktoy.fi

Lions- Clubin Viljo Ojala jäsenet maanrakennus ja kuljetus PJ Prusila Petri Siht. Urmas Jouko Riitsuontie 384, Aalto Teemu 21490 Marttila Meidän kanssamme onnistut! Björk Pasi Puh. 0500 469 628 Heikkilä Lauri Tiina Rainio Perttu Niemi Heikkilä Marko Myyntineuvottelija, Kiat Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV P. 050 3424 207 P. 0400 780 860 Jäntti Matti [email protected] [email protected] Kanasuo Teemu Kuljetusliike Kaskela Ahti Auranmaan OP-Kiinteistökeskus Kerko Heikki Turuntie 2, 21380 Aura R. Nikkanen Ky Kraappa Kalle Marttila Kujanpää Jarmo Kylämäki Juha Linqvist Reino Murto Markku Mäkelä Juhani Rouna Aimo Tegel Mikko Tynjälä Juhani Valta Juha-Pekka Vainio Ville Toni Sillanpää 0400 628 365 Jani Prusila 0400 323 762 6 MARTTILAN TAISTELU 29.8.1599

Taistelujen kulku lounaisessa Suomessa 1599, ks kartta. Ruotsissa puolalaissyntyiseltä äidiltään Katariina Jagellonikalta katolisen uskon perinyt kuningas Sigismund oli menettänyt valtansa Ruotsissa 25.9.1598 Stångejoen taistelus- sa lähellä Lindköpingiä Itä-Göötanmaalla. Suomen osalta tilanne oli vielä jäänyt ratkai- sematta. Siksi Kaarle-herttuan johdossa Suomeen lähetettiin laivasto, jonka kuljettamat joukot, lähes 3000 miestä nousuvat maihin Karunan Kärkniemessä ja siirtyivät siitä Pai- MARTTILAN TAISTELU 29.8.1599 mioon. Siellä oli ensimmäinen yhteenotto 28.8.1599.

Kautta historian on maailmassa taisteltu vallasta. Nuijasodan jälkeen Ruotsi-Suomessa oli Sigismundin puolella taistelevat Aksel Kurjen noin 1000 miehen joukot siirtyivät aamul- tilanne, jossa katolinen usko pyrki pääsemään uudelleen valtaan. Sen kannattajia löytyi la 29.8.1599 edullisempaan asemaan Marttilan Mäntsälän, Palaisten, Krouvin, Purhalan, tehdystä uskonpuhdistuksesta huolimatta laajasti sekä Ruotsin valtakunnassa että lähival- Huovariston ja Hirvaksen kyliin Härkätien varteen. Kurki päätti ensin tuhota tiedustelun tioissa. Myös muita syitä kahinointiin oli, kuten vallanperimysriidat. perusteella Härkätietä Turun suunnasta saapuvan ruotsalaisten etujoukon ja pakotti hei- dät vetäytymään aina Euraan () saakka. Marttilan taistelussa 29.8.1599 Kaarle-herttua ruotsalaisjoukkoineen voitti kuningas Sigis- mundin puolesta taistelleen ja Aksel Kurjen johtaman suomalaisjoukon. Kaarle-herttuan pääjoukot olivat kuitenkin tällä välin koukanneet Paimiosta Kalevantietä Tämä oli viimeinen maataistelu joukkojen välillä ja jätti jälkeensä paljon kuolleita ja haa- ja Nummipolkua pitkin Marttilan Palaisten ja Krouvin kyliin. Ruotsalaiset hyökkäsivät me- voittuneita. nestyksellisesti mainituissa kylissä ja lisäksi Purhalassa, Huovaristossa ja Hirvaksella majailevan Aksel Kurjen suomalaisen jalkaväen ja tykistön kimppuun. Näin Kaarle-herttuan valta-asema Suomessa oli varmistettu. Koska Turun ja Viipurin lin- Suomalainen jalkaväki hajaantui ja pakeni menettäen tykistön ja kuormaston ruotsa- noille ei ollut tulossa vahvistuksia, ne antautuivat. Merkittävintä Suomen tulevia vaiheita laisille. Kun Kurki oli palaamassa ruotsalaisen etujoukon takaa-ajosta, olivat ruotsalai- ajatellen olivat kuitenkin kuningas Sigismundin joukkojen tappiosta Marttilassa aiheutu- set vastassa. Kurki joutui väsyneine joukkoineen pakenemaan metsän kautta Someron neet seuraukset: suuntaan. Hän onnistui kuitenkin kokoamaan osan miehistään ja kahakoimaan pakomat- kallaan seuraavia Kaarle-herttuan joukkoja vastaan. - Katolinen reaktio eli katolisen uskon paluu luterilaiseen Suomeen ei toteutunut. - Suomen liittäminen osaksi siihen aikaan Viroon saakka yltänyttä Puolaa ei toteutunut. Sigismundia tukevat Aksel Kurjen joukot joutuivat pakenemaan osin Viipuriin, osin Suo- Lions Club Marttila - Suomen kielen asema vahvistui menlahden yli laivoilla Viroon.

Kautta historian on maail- heidät vetäytymään aina Euraan meinen maataistelu joukkojen - Katolinen reaktio eli kato- ten kesällä infotaulu taistelusta massa taisteltu vallasta. Nuija- (Tarvasjoki) saakka. välillä ja jätti jälkeensä paljon lisen uskon paluu luterilaiseen ja sen merkityksestä vuonna sodan jälkeen Ruotsi-Suomessa Kaarle-herttuan pääjou- kuolleita ja haavoittuneita. - Ih- Suomeen ei toteutunut. 1932 paljastetun Marttilan oli tilanne, jossa katolinen usko kot olivat kuitenkin tällä välin mistenojan sanotaan saaneen - Suomen liittäminen osaksi taistelun muistomerkin luo. pyrki pääsemään uudelleen koukanneet Paimiosta Ka- nimensä sinne heitetyistä kaa- siihen aikaan Viroon saakka Marttilan kunta, Marttilan Sota- valtaan. Sen kannattajia löytyi levantietä ja Nummipolkua tuneista. yltänyttä Puolaa ei toteutunut. veteraanit ja Marttila-Seura yh- tehdystä uskonpuhdistuksesta pitkin Marttilan Palaisten ja Kaarle-herttuan valta-asema - Suomen kielen asema teistoimin järjestivät Marttilan huolimatta laajasti sekä Ruotsin Krouvin kyliin. Ruotsalaiset Suomessa oli varmistettu. Kos- vahvistui. Puhaltajien avustuksella 29.8. valtakunnassa että lähivaltioissa. hyökkäsivät menestyksellisesti ka Turun ja Viipurin linnoille ei Marttilassa heräsi ajatus juhlatilaisuuden muistomerkillä. Myös muita syitä kahinointiin mainituissa kylissä ja lisäksi ollut tulossa vahvistuksia, ne tuoda esiin Marttilan taistelu ja Siinä paljastettiin myös laatta, oli, kuten vallanperimysriidat. Purhalassa, Huovaristossa ja joutuivat antautumaan. Merkit- sen merkitys Suomi 100 vuotta joka kertoo Marttilan taistelun Ruotsissa puolalaissyntyi- Hirvaksella majailevan Aksel tävintä Suomen tulevia vaiheita -juhlavuotena. Se oli myös merkityksestä. seltä äidiltään Katariina Ja- Kurjen suomalaisen jalkaväen ajatellen olivat kuitenkin kunin- esimerkki yhteistyöstä kunnas- gellonikalta katolisen uskon ja tykistön kimppuun. Suoma- gas Sigismundin joukkojen tap- samme. LC Marttilan toimesta Juhani Tynjälä perinyt kuningas Sigismund oli lainen jalkaväki hajaantui ja piosta Marttilassa aiheutuneet pystytettiin matkailijoita var- menettänyt valtansa Ruotsissa pakeni menettäen tykistön ja seuraukset: 25.9.1598 Stångejoen taistelus- kuormaston ruotsalaisille. Kun sa lähellä Lindköpingiä Itä-Göö- Kurki oli palaamassa Martti- tanmaalla. Suomen osalta tilan- laan ruotsalaisen etujoukon ne oli vielä jäänyt ratkaisematta. takaa-ajosta, olivat ruotsalaiset Siksi Kaarle-herttuan johdossa vastassa. Kurki joutui väsynei- Suomeen lähetettiin laivasto, ne joukkoineen pakenemaan jonka kuljettamat joukot, lähes metsän kautta Someron suun- 3000 miestä nousuvat mai- taan. Hän onnistui kuitenkin hin Karunan Kärkniemessä ja kokoamaan osan miehistään siirtyivät siitä Paimioon. Siellä ja kahakoimaan pakomatkal- oli ensimmäinen yhteenotto laan seuraavia Kaarle-herttuan 28.8.1599. joukkoja vastaan. Sigismundin puolella taiste- Sigismundia tukevat Aksel levat Aksel Kurjen noin 1000 Kurjen joukot joutuivat pa- miehen joukot siirtyivät aa- kenemaan osin Viipuriin, osin mulla 29.8.1599 edullisempaan Helsingistä Suomenlahden asemaan Marttilan Mäntsälän, yli laivoilla Tallinnaan (Reval) Palaisten, Krouvin, Purhalan, Viroon. Huovariston ja Hirvaksen ky- Marttilan taistelussa 29. liin Härkätien varteen. Kurki 8.1599 Kaarle-herttua ruotsa- päätti ensin tuhota tiedustelun laisjoukkoineen voitti kuningas perusteella Härkätietä Turun Sigismundin puolesta taistel- suunnasta saapuvan ruotsa- leen ja Aksel Kurjen johtaman laisten etujoukon ja pakotti suomalaisjoukon. Tämä oli vii- Marttilan taistelun muistomerkki paljastetiin 29.8. 7 AMMATTINA JÄTEHUOLTO VIEMÄRIN PESU JA -KUVAUKSET JÄTEHUOLTO MÄKIÖ OY Puh. (02) 7661 187 TOIMI [email protected] UUSI PISTE A V A T T U Osta nastarengaspaketti T:mi Anna Schukov SALOSSA, 2004 - 2017 Raitalankatu 5 KA-RENKAASTA, Taiteen perusopetusta: niin talvi ei yllätä. musiikkileikkikoulut, Henkilöautoihin soitonopetus, soitinvuokraus, musiikkiesitykset, koulutukset jne… Kuorma-autoihin Tilaisuuksien ja tarpeiden mukaan jo yli 10 vuoden kokemuksella. AURAN SEURAKUNNAN JA AURANLAAKSON Maatalous- ja KANSALAISOPISTON MUKSUMUSKARIT työkoneisiin www.auranseurakunta.fi/toiminta/musiikkityo/muskarit/ Meiltä RENKAAT www.auranseurakunta.fi/toiminta/musiikkityo/muskarit/ http://taidekoululiisahellevi.fi/musiikki/http://taidekoululiisahellevi.fi/musiikki/muksumuskareita-alle-kouluikaisille/ 02 484 1071 http://taidekoululiisahellevi.fi/musiikki/opettajat/ muksumuskareita-alle-kouluikaisille/ http://taidekoululiisahellevi.fi/musiikki/opettajat/ e-mail: [email protected] KA-RENGAS 040 9010 963 e-mail:p. 040 [email protected] 8946 • VANTAA • SALO www.karengas.fi p. 040 533 8946 RAVINTOLA OSTAJISSA Kuokantalo ON EROJA ☺Lounas ☺ Karaoke ☺ Pizzat ym ☺ ☺ Pitopalvelu ☺ Tilausravintola ☺ www.kuokantalo.fi / [email protected] 02-4845220 / 0400-537242

Puunhankinnassa korostuvat kokemus, kokonaisvaltaisuus, ammattitaito ja korjuujälki.

Haluathan parhaan kokonaisratkaisun metsällesi ja itsellesi?

Kirkkotie 1, 21490 MARTTILA Myy siis puusi meille. Puh. 484 420 WESTAS GROUP www.westas.fi

Näkemyksiä puusta.

Avoinna ma-pe 9–17, la 9–13 8

Matkaporukkamme yhdessä poseeraamassa Matkakurssi Amsterdamiin Lähtöpäivänä tunnelma kanava-ajelulla. Kanava-ajelu oli dimme pois Amsterdamista. huutokaupan aikana. Toinen Pysähdyimme kaupunkiin pa- oli vähintäänkin innostunut. todella mukava ja rauhallinen Aamulla pääsimme tutustu- kohteemme oli rantakaupunki riksi tunniksi, jonka aikana sai Joukko lukiolaisia kerääntyi tapa tutustua vilkkaaseen Ams- maan Aalsmeerin jättimäiseen Zandvoort. Kaupunki oli rau- tutustua sievään kaupunkiin ja istuutui bussiin, jonka koh- terdamiin. Ajelu päättyi lähelle kukkahuutokauppaan. Suuret hallinen viileänä maaliskuun ja sen kauniiseen keskustaan. teena oli Helsinki-Vantaan Rijks-museota, josta oli lyhyt hallit olivat täynnä erivärisiä päivänä, mutta upeat rannat Rantakohde loi taas uutta lentokenttä. Lentokentällä matka Van Gogh -museoon, ja erikokoisia kukkia, joita keräävät paljon ihmisiä kesäisin kuvaa kauniista Hollannista. kaikki sujui lopulta sutjakasti, seuraavaan kohteeseemme. kärrättiin ympäriinsä kukka- lomailemaan ja rentoutumaan. Iltapäivällä kohteemme oli ja pääsimme lentämään kohti Van Gogh-museossa jokainen Amsterdamia. Matka oli osalle ryhmä sai oman oppaan, joka jopa ensimmäinen lentokoke- antoi ainutlaatuisen kierrok- mus. Amsterdamin lentoken- sen museossa jakaen meille tällä meitä oli vastassa iloinen tehtäviä ja antaen meidänkin ja reipas opas, sekä ilmastoitu osallistua teosten analysoin- bussi. Opas ja bussikuski veivät tiin. Näin Van Goghin teokset meidät Amsterdamiin, ja lupa- jäivät varmasti mieleen. Päivällä sivat käydä läpi koko kaupun- kävimme vuokraamassa pol- gin läpi näyttäen sen niin hyvin kupyörät ja lähdimme tutus- kuin vain bussilla voi. Kierros tumaan Amsterdamin liiken- olikin hyvä, ja antoi upean en- teeseen. Liikenne on turistille sikuvan kauniista kaupungista. jokseenkin sekavaa tuhansien Bussikierros päättyi lähelle pyörien vuoksi, mikä teki ko- hotelliamme, jonka sijainti oli kemuksesta jännittävän. Lii- äärimmäisen hyvä. Piti mennä kenteessä ajelua ei kuitenkaan vain kanaalin yli lautalla, joita ollut paljon, sillä pyöräretken meni seitsemän minuutin kohde oli rauhaisa ja suuri Von- välein, ja pääsi päärautatie- delpark, johon tutustuimme asemalle, josta ei ollut matka tehtäviä tehdessä. Iltapäivän eikä mikään Amsterdamin kohde oli Rijks-museo, joka oli keskustaan kaupoille ja nähtä- uskomattoman suuri ja josta vyyksille. Myös hotellihuoneet saattoi löytää kaikenlaista aina olivat mukavat ja juuri uusitut. maalauksista miekkoihin ja Illan päätteeksi pääsimme laivojen pienoismalleihin asti. syömään läheiseen ravintolaan Pitkän päivän päätteeksi pää- The Butcheriin, jossa saimme simme syömään Hard Rock nauttia hyvät burgerit pitkän Cafen suuret ja maukkaat päivän päätteeksi. ruoka-annokset. Toinen päivämme alkoi Kolmantena päivänä läh- Toisen päivän illallinen Hard Rock Cafessa 9 Zaandam. Itse kaupungissa emme käyneet, mutta tu- tustuimme sen ulkopuolelle jäävään kylään ja vanhoihin tuulimyllyihin. Tämä maisema on tuttu monista Hollannin postikorteista. Puiset tuuli- myllyt vihreiden niittyjen ja sinisten vesien ympäröimänä. Käveltyämme toiselle tuuli- myllylle pääsimme tutustu- maan tuulimyllyyn rakennet- tuun sahaan ja sen toimintaan. Saha toimikin todella hyvin, mutta oli tosin kovin hidas nykyajan teknologiaan ver- rattuna. Viimeisenä saimme nähdä myllyn rakennuksesta tehdyn videon, mikä olikin kiinnostava. Tämän jälkeen sai itse tutustua tuulimyllyjen lähelle rakennettuun pikkuky- lään ja sen kauppoihin. Sieltä sai tuliaiset ja hyvää suklaata! Päivä oli todella onnistunut, ja oli hienoa päästä päiväksi myös vilkkaan kaupungin ul- kopuolelle.

Neljännen matkakurssipäi- vämme aloitimme Madame Tussaud’n vahakabinetista. Näimme valtavan määrän erilaisia vahanukkeja, joiden joukosta pystyi tunnistamaan kuuluisia poliitikkoja, laulajia, taiteilijoita, viihdealan am- Maisemia kauniista Zaandamista mattilaisia sekä urheilijoita. Kamerat räpsyivät ja monet tutuiksi tulivat esimerkik- muiden turistien mielestä ja törmää. Vaikka monet oppilaat neessa, jolloin oli mahtavaa, saivat selfien suosikkinäyt- si Amsterdamin eläintarhan eteneminen pienessä huoneis- olivat matkustelleet entuudes- että meille tarjottiin tällainen telijänsä tai -hahmonsa kak- gorillat ja Amsterdam-laiva. tossa oli hidasta, saimme silti taan paljon, matkustaminen mahdollisuus koulun puolesta. soisolennon kanssa. Toivuttu- Iltamme päättyi Stand Up -esi- keskittyä rauhassa ja pysähtyä isolla porukalla luo reissuun Kiitos siis kaikille sponsoreille, amme hätkähdyttävän aidon tykseen paikallisessa Comedy ajattelemaan Amsterdamin ihan oman tunnelmansa ja kotijoukoille, tukijoille, opetta- näköisistä nukeista aloitim- Caféssa, jossa esiintyjät saivat vuosia toisen maailmansodan yhdessä koetut kokemukset jille ja ihanalle koululle, jotka me tutustumisen kaupunkiin testata taitojaan kehittämällä aikaan. Jokainen opiskelija myös varmasti vahvistivat mahdollistivat tämän unohtu- omatoimisesti Amazing Race mitä hauskempia letkautuksia sekä opettaja oppi varmasti ryhmähenkeämme. Joukos- mattoman elämyksen! – tyyppisen kilpailun avulla. suomalaisesta juroudestamme. kokemuksesta jotain uutta, samme oli myös useampia Tehtävälista oli pitkä ja varsin Viimeisenä päivänämme ja nyt Anne Frankin tarina sellaisia henkilöitä, jotka eivät kirjoittajat: kattava, mutta onneksi aikaa vihreässä ja vilkkaassa kaupun- viimeistään on kaikille abi- olleet ikinä olleet lentoko- Reetta Vähä-Heikkilä jäi myös ostosten tekemi- gissa pääsimme tutustumaan turienteille tuttu. Frankien ja Emilia Välimaa selle tai rennolle oleskelulle Anne Frankin taloon. Vaikka piilopaikan vieressä kohoaa kaupungilla. Kilpailun aikana kohde oli varsin suosittu myös suuri Westerkerkin kirkko, johon menimme tutustumaan Anne Frankin talon jälkeen. Pä- tevien oppaiden ohjauksessa saimme tutustua iäkkääseen kirkkoon ja sen vaiheisiin sekä saimme pientä perehdytystä myös kirkkoarkkitehtuurista. Yhteisten kohteiden jälkeen saimme tutustua itsenäisesti Joordanin alueeseen, jonka pienistä kadunvarsikaupoista oli loistava mahdollisuus hank- kia viimeiset matkamuistot. Nautimme viimeisen illalli- semme yhdessä Grand Café Restaurant 1E Klas’ssa, jossa saimme harjoitella kohteliasta käytösetikettiä sekä nauttia maistuvasta ruoasta. Iltamme kruunasi käynti A’Dams Towe- rissa ja samalla myös Euroopan suurimmassa keinussa. Pääsim- me nauttimaan huikeista näky- mistä 100 metrin korkeudella sekä haastamaan itsemme ainutlaatuiseen kokemukseen. Matkakurssimme oli todella onnistunut. Kaikki sujui suun- nitelmien mukaan, eikä mitään kovin yllättävää tapahtunut. Luulen, että kaikki saivat mat- kalta mukaansa unohtumat- tomia kokemuksia, jollaisiin Tunnelmia Amsterdamin yläpuolelta Euroopan Amsterdam oli täynnä pieniä, kauniita kanaaleja. ei ihan heti tulevaisuudessa korkeimmasta keinusta 10

Kaupunkikuvaa Brisbanesta. Matka Australiaan Matka Australiaan kestää Perhe ollenkaan. Australiassa on mutta ihmisiä rannoilla oli suurempia hämähäkkejä. tovin jos toisenkin, seikkailuni Koko vaihdon aikana minä tosiaan talvi heinäkuussa ja harvassa, Kävin pyörimässä Vaikka Australiassa elää- alkoi jo ennen kuin pääsin itse pimeys laskeutuu noin neljän aalloissa heidänkin edestä. kin suuri määrä maailman maahan. Kahdelta yöllä suun- ja Tillmann pysyimme samassa isäntäperheessä Rungejen aikoihin, vaikka käärmeet ve- Haita ei näkynyt mutta niis- vaarallisimmista eläimistä, tasin kohti Helsinki-Vantaan täytyvätkin talvella talviunille tä kyllä varoitettiin, kuten niin niiden kohtaaminen tai lentokenttää katsoen aikatau- luona. Vanha ja sydämellinen pariskunta piti meistä erittäin viileämmän sään takia, niin krokotiileistä, dugongeista ja varsinkaan kosketukseen luani, lentojani, viisumia sekä itse pidin sitä parempana kuin kenguruistakin. Luonnossa joutuminen on hyvin epä- hotelli varausta. Paperia oli hyvää huolta. Heillä oli lapsia ikäluokkaa 35-45 jotka myös Suomen kesää. Vesikin oli aina normaalisti näki kenguruita, todennäköistä. kansiollinen mukana ja matkaa yli kaksikymmentä asteista, värikkäitä lintuja ja hieman reippaasti yli vuorokausi. Len- osallistuivat järjestämään tokentällä kaverini taputtivat meille aktiviteetteja. Aina oli minua selkään ja toivottivat jotain tekemistä ja yksikään onnea, kesäkuun loppupuolel- päivä ei ollut tylsä. Asuimme la olevana usvaisena aamuna siis Brisbanen seudulla, joka oli aika jättää Suomi taakseni on yksi Australian suurimpia ja suunnata etapista toiseen. kaupunkeja. Tarkemmin otta- Nautin tilanteesta, jossa sain en talo sijoittui lähiöön, jonka vähän avata siipiäni ja kokea nimi on Kallangur. Ystävystyin monenlaista suunnatessani Tillmannin kanssa nopeasti ja Frankfurtista Singaporeen ja vietimme usein illat biljardia lopulta Australiaan. Mahtavia pelaten ja musiikkia kuun- keskusteluja kanssamatkus- nellen. tajien kanssa, koneen vaihtoa moottorivian takia, Singapo- Kulttuuri ren perhospuutarha ja maail- Olin siinä uskossa että man suurimpien lentokenttien englannin kielellä pärjää, olin sokkeloissa haahuileminen väärässä. Australialainen ak- tuntui kaikin puolin upealta. sentti oli vaikea omaksua ja Sydneyssä pääsin hotelliin siinä meni hetki, että pääsin yöksi huilaamaan pitkien len- kärryille. ’’G’day mate, chuck tojen jälkeen. Koneen vii- a uey to servo, I gotta go to västymisen vuoksi minulla ei loo.’’ Australialaiset ihmiset ollut kuitenkaan kauheasti olivat mielestäni rentoja ja aikaa nukkua. Sillä aamulla piti ystävällisiä. Ilmapiiri kaikkialla ehtiä shuttle-bussiin, joka vei oli tosi mukava, huumori oli minut terminaalin, josta pääsin iso osa kulttuuria ja vieraat pääkohteeseeni Brisbaneen. ihmiset juttelivat toisilleen Brisbanessa minua oli vastassa kuin vanhat tuttavat. Posi- host-perheeni emäntä Noela tiivinen asenne tarttuu hel- ja saksalainen kanssavaihdokki posti ja nopeasti pimenevät Tillmann. päivätkään eivät haitanneet Kuva epätoivoisesta yrityksestä saada hauska selfie kengurun kanssa. 11 Kokemuksia pelkoni laskeutumalla kalliolla Australia tarjosi minulle ’’abseiling’’ toiminnassa, jota ei paljon enemmän kuin osasin tule sekoittaa purjehtimiseen koskaan odottaa. Isäntäper- (sailing) kuten minä tein. Oli heeni rakastivat urheilua, aika yllättävää kun lyötiin val- joten näimme Australialaisen jaat käteen ja kypärä päähän, jalkapallo-ottelun. En ollut en- kun odotin pääseväni vesille. nen edes kuullut lajin olemas- Kallion kielekkeeltä pääsin sa olosta, mutta sitä oli kiva kuitenkin hengissä alas ja seurata. Kenttä oli pyöreä, se oli jopa ihan hauskaakin. maaleja kolme molemmilla Nautimme Tillmannin kanssa joukkueilla ja peliä pelattiin muutenkin kaikin puolin Aust- käsin että jaloin. Stadionilla ralian antimista keskenämme, oli hyvä tunnelma ja ilmapiiri. paikallisten nuorten ja muiden Kävimme myös katsomassa vaihtoon tulleiden kanssa. Australian suurimman rugby- pelin finaalin, State of Origin. Lions toiminta Stadion oli loppuunmyyty ja Kallangurin Lions club oli yli viidenkymmenentuhan- todella aktiivinen ja osallis- nen kokoinen yleisö muo- tuimme heidän tapahtumiin ja dostui lähes kokonaan koti kokouksiin muutaman kerran. kannattajista. Helposti yksi Heillä oli silmiinpistävän hyvä parhaimmista ellei jopa pa- yhteishenki ja osa heistä osal- ras urheilutapahtuma jossa listuivat myös järjestämään olen ikinään ollut. Näimme meille tekemistä ja kokemuk- myös paljon erilaisia maise- sia vapaa-ajallakin. Rennon mia erilaisissa kohteissa ja ilmapiirin myötä oli mukava aktiviteetteja oli joka päivälle. pitää heille puhe itsestäni, Mieleenpainuvimmat olivat Suomesta ja kotipaikkakun- kajakoiminen ja surffaaminen. nastani. Autoimme heitä myös Surffauskokemus oli minulle järjestämään tapahtuman, jo- jopa maaginen, kun pääsin en- hon kaikki Kallangurin alueen simmäistä kertaa laudan pääl- vaihtonuoret tulivat. Tapahtu- le ratsastamaan aallolla, niin man teemana oli nurmikeilailu, se oli jotain sanoinkuvaamat- joka on iso laji Australialaisten toman hienoa. Voitin myös keskuudessa. Veikkaan että lä- Minä ja Tillmann kajakkien kanssa vesillä.

hinnä eläkeläiset ovat kohde- me katsomassa pelikaaneja, yleisö vaikka vakuutettiinkin ruokkimassa kenguruja ja kuinka nuoriso alkaa olemaan vierailimme eläintarhassa. lajista innostunut. Kävimme Bussimatkatkaan eivät olleet myös paikallisten Lions clubin puuduttavia, kun meininki oli organisoimissa toiminnoissa, hyvä, bluetooth kaiutin pauha- kuten hyväntekeväisyyskes- si ja laulu raikui. Aboriginaalien kuksessa jossa kierrätetään pyhät alueet ja kulttuurillinen ja korjataan silmälaseja niitä keskus oli hyvin mielenkiintoi- tarvitseville. nen. Meille opetettiin heidän tanssi, kulttuuri ja välineistöä. Leiri Bumerangia pääsi heittämään Viimeinen viikko koostui ja didgeridoota puhaltamaan, leiristä nimeltä Camp Koo- olimme onnekkaita sillä yksi kaburra, joka järjestettiin leirin ohjaajista oli aboriginaa- Sydneyn pohjoisosassa. Ete- lista taustaa, jolloin saimme lämpään mennessä asteet vielä lisämakua kiehtovasta putosivat muutaman yksikön, alkuperäiskulttuurista. Kiipei- muttei se juurikaan haitannut. lyä kiipeilypuistossa ja uintia Leirillä oli noin neljäkym- legendaarisella Bondi-biitsillä. mentä nuorta eri maista. Kierros Sydneyn oopperata- Meille syntyi erinomainen lossa ja keskustassa. Purjeh- ryhmähenki jo ensimmäisenä timista mielettömissä maise- iltana, jopa leirinohjaajat oli- missa. Mieleen on painautunut vat ihmeissään. Leirialue oli myös kitaran soitto nuotion normaalinoloinen leirikeskus äärellä, syvälliset keskustelut koristettuna upealla järvimai- ja hauskanpito. Jäähyväiset semalla, pimeällä linnunratakin jätettiin haikein tunnelmin oli kauniisti nähtävillä ja vää- mutta yhteydessä tulemme rinpäin kääntynyt kuunsirppi olemaan vielä kauan. jaksoi edelleen ihmetyttää. Leiriläiset esittelivät aina iltai- Lions club sin oman maansa ja niin tein Minulla on kavereita jotka minäkin muiden suomalaisten ovat lionsin kautta reissan- leiriläisten kanssa. Salmiakki neet ja sitä kehuneet. Kehua ei ollut yllätykseksi kaikkien voin minäkin, nautin reissusta mieleen, sitä käytettiin jopa erittäin paljon ja haluan kiittää rangaistuksena leirin aikana paikallista Lions Clubia sekä laatimien sääntöjen rikko- kaikkia jotka olivat jollain ta- misesta, esimerkiksi omalla valla osana matkaani ja tekivät kielellään puhuminen oli ran- sen mahdolliseksi. Olen hyvin gaistavaa, sillä yleiskielenä oli kiitollinen siitä kaikesta mitä englanti. Leirillä oli paljon ak- se minulle antoi. tiviteetteja, jotka tapahtuivat ihan leirikeskuksessa, mutta Timi Nikkilä oli myös paljon muuallakin tapahtuvaa toimintaa. Kävim- Australialaista maisemakuvaa luontopuistosta. 12

Simo Laaksosen nousujohteinen F3-kausi päätökseen Barcelonassa

Marttilalainen formula- ta on merkittävä. Lähdin vä- luat menestyä niin myös oman kuljettaja Simo Laaksonen, häisellä ennakkokokemuksella ajamisen tasoa pitää koko ajan 19, on kilpaillut tänä vuonna ja myös ylioppilaskirjoituksiin pystyä parantamaan. Vähäi- menestyksellisesti F3-autojen keskittyen kauteen, joka on seen kokemukseeni nähden kansainvälisessä Euroformula ollut ilahduttavan nousujoh- olen päässyt yllättävän hyvin F3 Open -sarjassa. Edellisellä teinen. Myös oma tasoni on ja nopeasti luokkaan sisälle ja kaudella formuloiden Saksan noussut kokemuksen myötä saanut ajettua hyviä tuloksia. ADAC F4-sarjaa ajanut Laak- ja olemme päässeet tiimini Laaksosen Campos Racing sonen siirtyi keväällä GP2- ja kanssa vauhdillisesti selkeästi aloitti kauden vaisusti vaikka GP3-luokista tutuksi tulleen eteenpäin, Laaksonen summaa luokan ensikertalainen pysyi espanjalaisen Campos Racin- kauttaan. hyvin vauhdissa mukana. En- gin F3-autoon. Hän muistuttaa, että F3- nen kauden päätösviikonlop- Kun kautta on enää Es- auto on ensimmäinen niin pua Laaksonen on ajanut Un- panjan Barcelonassa ajettavat sanottu siipiformula, joka karin Hungaroringillä ja Italian kaksi osakilpailua jäljellä, Laak- vaatii kuljettajalta ja hänen Monzassa palkintopallille. sonen ajaa kahdenkymmenen insinööriltään saumatonta - Löysin omaan suoritta- kuljettajan joukossa sarjan yhteistyötä sekä paljon tie- miseeni tasaisuuden melko tulokaskuljettajana yhteispis- totaitoa. nopeasti. Kun Campos lainasi kauden vaisusti vaikka luo- Marttila on kotini, johon on teissä hienosti sijalla kuusi. - Etenkin kuljettajan koh- GP3-tiiminsä saksalaista pääin- kan ensikertairtoama tasoni reissulta aina mukava palata. - Siirtyminen F3-autoon oli dalla luokan vaatimustaso on sinööriään meille muutamaan on noussut kokemuksen myö- Nuoren suomalaiskuljetta- suurempi hyppy kuin mitä ku- selvästi korkeammalla. Pitää kilpailuun niin sen jälkeen tä, Laaksonen tot jan kiireet eivät pääty kauden vittelin sen olevan. Ero edellis- osata kommunikoida niin että vauhtini on ollut myös tulok- - Alkukauden ajoin hieman päättymiseen vaan ne jatkuvat kauden F4-autoon esimerkiksi asiat menevät auton säätöjen sellisesti kärjen tasolla.aisusti kokemattoman espanjalaisinsi- Helsingin Santahaminan urhei- autojen aerodynamiikan osal- suhteen eteenpäin. Ja jos ha- vaikka luokan ensikerta nöörin kanssa. Kun insinöörini lujoukoissa, jossa Laaksonen vaihtui, ero oli huomattava. aloitti varusmiespalveluksensa Laaksonen sanoo, että Eu- suorittamisen lokakuun puoli- roformula F3 Open -mesta- välissä. ruussarja on ollut hänelle sel- keä askel ajajauralla ylöspäin. Euroformula F3 Open sarjan - Kiitos tästä pääyhteistyö- pistetilanne 14/16 osakilpailua: kumppanilleni Wihurille sekä 1. Harrison Scott (GBR) 340 kaikille paikallisille tukijoille, 2. Nikita Troitsky (RUS) 191 joiden mukana olo on minulle 3. Jannes Fittje (GER) 137 tärkeä asia. Kun saan lähialu- … eelta kannustusta niin se pistää 6. Simo Laaksonen yrittämään ja tekemään asiat (FIN) Campos 88 yhä paremmin. Vaikkakin ajan uraani kaukana Suomesta niin -Marko Mäkinen- 13 parturi-kampaamo RAKENNUSTYÖ ANNA-MAIJA HARRI TASKINEN Kyrö Myllypellontie 1, • Uudisrakennukset 21490 Marttila • Saneeraukset puh. (02) 484 6741 • Vedenerist. VTT:n sertifikaatti 0440 748 179 [email protected]

Puiden, pensaiden, köynnösten ym. taimia HONGISTON TAIMISTO Hongistontie 889, Koski Tl, puh. 050 5544 126 Marttilan Kaivuu ja Kuljetus Oy ERKKI 0400 222 010 PASI 0400 492 170

Kauniita Joulukuusia sisälle ja ulos Kuivaa klapia Heimo Mattila Rekoistentie 82, 21490 Marttila 050 5678901 www.heimomattila.fi Tervetuloa kuusen- hakuretkelle, laavu ja nuotiopaikka metsikössä.

PIKKUJOULUT ja PERHEjUHLaT toiveittesi mukaan... PUROLAN • Ravintola UNKISSA joulupöytä • Mutterisauna ja palju LOIMIPESULA • Kärryajelua tai ratsastusta Katso tarkemmin: www.purolanloimipesula.fi Tied. ja varaukset: [email protected] 040-5748 210 /Janne 050 5433 386/Marianne 0440-846 832 /Heli www.unki.fi tai 044 4845 800/Elina

AUTOKORJAAMO V. AHOKAS SALONTIE 53 A MARTTILA MAA- JA METSÄTILOJEN – Moottorien ja vaihteistojen PAIKALLINEN huollot ASIANTUNTIJA – Määräaikaishuollot – Kolarikorjaukset ► kiinteistönvälitys ► kiinteistöjen arviointi (AKA) – Maalaustyöt ► kauppakirjat, ositus- ja jakokirjat – Varaosat, öljyt, akut ► sukupolvenvaihdokset – Ilmastointihuollot ► perinnönjaot, perunkirjat – Pakokaasumittaukset ► muut notariaattipalvelut diesel, bensiini ja ORB – Renkaat ja rengastyöt – Tuulilasit Kosken Osuuspankki – Ym. auto-alan työt KOSKI TL Hämeentie 14 Puh. (02) 484 330 Petteri Urmas LKV, AKA, KAUPANVAHVISTAJA SALO Länsiranta 8 Puh. (02) 727 8850 Puh. 044 4843 314 Puh. 4846 070 VASKIO Kauppatie 15 Puh. (02) 727 8800 HÄMEENTIE 14, KOSKI TL 044-4846 070 www.poppankki.fi/koski www.maaseudunnotariaatti.fi 14 100 vuotta sähköntoimitusta Paimionjoen varrella Vuonna 1914 rakennettiin Tarvasjoen Juvalta Marttilaan pitäjän ensimmäinen sähkölinja, pari vuotta linja ulottui Koskelle ja sieltä edelleen Somerolle. Vuonna 1914 rakennettiin myös linjat -Juva, Juva-, ja Juva-Kyrö. Rakennustyön käynnisti Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiö, yksi Suomen ensimmäisiä maaseudulla toimivia sähköyhtiöitä. Siihen asti yhtiön Sauvon Karunassa sähköä jauhanut höyryvoimalaitos oli käymässä pieneksi ja yhtiö päätti hankkia lisää sähkötehoa rakentamalla vesivoimalaitoksen Tarvasjoen Juvalle. Juvan kosken oli todettu olevan sopiva paikka vesi- voimalaitokselle ja uudet sähkölinjat tarvittiin laitoksen sähkön siirtämiseksi kuluttajille.

Silloin Suomessa elettiin mäiset sähköt jo vuonna 1908 rauhattomia vuosia kansa- oman sähkölaitoksen toimesta. laissodan jakaessa kansaa. Kaupungissa olivat ihmisten Ensimmäinen maailmansota hämmästeltävinä sähkövalot oli ollut käynnissä vuodesta ja sähköraitiotie, jotka herät- 1914 saakka ja sen aiheut- tivät laajaa kiinnostusta sähköä tama inflaatio nosti hintoja. kohtaan koko maakunnassa. Talojen valaistus oli päreiden Uutiset sähköstä ja tarinat sen ja öljylamppujen varassa, mis- käytöstä tulivat pian ihmisten tä koitui alituinen palovaara tietoon ja sähkövalot haluttiin sekä siivoamista nokeavan omaankin kotiin. liekin vuoksi. Kun öljylam- Näin sähkön käyttö vää- puissa käytetyn lamppuöljyn jäämättä lisääntyi 1920-luvulle kennukseen, myllärin tupaan sekä padon valmistuttua lii- radion kuuntelua eivät säh- hinta jatkuvasti kallistui alkoi tultaessa, jolloin noin neljäsosa sekä lähimmille naapureille. tettiin uudet voimalinjat tälle kökatkot entiseen malliin sähkövalolle olla kysyntää, suomalaisista asunnoista oli Näin saatiin valoa pienitehoi- sähkötehtaalle. Patoaltaan häirinneet. toisaalta näin voitiin säästää valaistu sähkövalolla. Maa- sen sähkölampun avulla vain täyttö ja koekäytöt alkoivat Voimalaitokselta maakun- polttoainetta maanpuolustuk- taloudessa sähkömoottori ovenpielessä olevaa nappia ja sähköä päästiin syöttä- taan suunnitellut sähkölinjat sen tarpeisiin. osoittautui käyttökelpoiseksi kiertämällä. 1920-luvulla tuli mään verkkoon elokuusta rahoitettiin vuonna 1914 nii- Lounais-Suomen alueella voimanlähteeksi puimakoneil- käyttöön jo muitakin sähkö- alkaen. Voimalaitoksen vih- den alueelta saatavilla osake- sähköistyksen kanssa päästiin le, kun työläästä lokomobiilistä, laitteita kuten keittolevy ja ra- kiäisiä vietettiin syyskuun 23. merkinnöillä. Sota-aika aiheutti alkuun muuta Suomea myö- höyrykoneesta, päästiin eroon. dio. Yöksi mylläri sulki turpiini päivänä 1916. Voimalaitoksen levottomuutta rahalaitoksissa hemmin. Täällä päin kun oli Paimionjoen vesivoimaa oli veden säästämiseksi ja sähköä valmistumisen jälkeen yhtiö ja sen vuoksi katsottiin par- tapana epäillä uusia asioita. käytetty hyödyksi jo 1600-lu- saatiin taas aamulla, kun mylläri työllisti erityisesti Tarvasjoel- haaksi menetellä näin. Tätä Uudella sähkölampulla oli vulta asti. Sähköistyksen yleis- oli ensin herännyt ja saanut la ja naapurikunnissa suuren kautta sähköyhtiön osakkeet monia etuja. Se valaisi silloisen tyessä rakennettiin 1900-luvun turpiinin avattua. Ensimmäiset joukon miehiä ja konttori- jakautuivat laajalti maakuntaan, sanonnan mukaan monen alussa niiden yhteyteen pieniä radiot toimivat yleensä akuilla, tehtävissä myös naisia. Uusia myös Marttilaan. Juvalta Mart- kynttilän edestä, ei päästänyt sähköä tuottavia vesiturpiineja, joita ladattiin käytön mukaan. ammatteja tuli pitäjään kuten tilaan rakennetun johdon reitti tulta irti eikä noennut huo- puhuttiin valoturpiineista. Ne Kun akku tyhjeni, se kannettiin linjamies, sähkömonttööri eli seurasi pääosin jokivartta ja neita.Turkuun oli saatu ensim- kehittivät sähköä myllyra- naapuriin, jossa oli sähköä la- sähköasentaja, sähkölaskujen johdolta vedettiin sivuhaaroja tausta varten ja akku haettiin kokooja ja piirimies. muuntamoille, jotka olivat pois seuraavana päivänä. Naa- Voimalaitoksen sähkönke- tavallisesti muuntopiiri-osuus- purisopu oli arvossaan. hitys alkoi syksyllä 1916 ja kuntien omistuksessa. Muun- Juvan vesivoimalaitoksen riippui suuresti joen vesiti- tamoiden pienjänniteverkot rakentaminen aloitettiin huhti- lanteesta sekä vuosittain että rakennettiin osuuskunnan kuussa 1913, mikä oli Suomes- vuodenajoittain. Tosin nyt omana hankkeena ja ne kehit- sa siihen aikaan uutta. Voimalai- sähköä oli saatavilla ympäri tyivät kukin omaan tahtiinsa. tosta rakennettiin vielä pitkin vuorokauden, sitä ennen vain Vasta 1950-luvun puolivälissä kesää 1916 ja rakennusten muutamia tunteja päivässä. sähköyhtiö vähitellen lunasti Toisinaan ongel- niitä itselleen, jotta pienjän- mat laitoksen käy- niteverkkoja voitiin vahvistaa tössä aihettivat sähkön kulutuksen kasvaessa. keskeytyksiä säh- Sähköistymisen tiellä oli könjakeluun, mut- vuosikymmenten saatossa ta myöhemmin monia karikoita kuten 30-lu- varmuus parani vun pula-ajat ja 40-luvun so- kun sähköä voitiin tavuodet. Sähkölle löydettiin siirtää johdoille kuitenkin jatkuvasti uutta Juntolan (1920) ja käyttöä ja vähitellen siitä tuli Askalan (1936) voi- erottamaton osa ihmisten malaitoksilta sekä arkipäivää. Turusta, sinne ra- kennetun sähkölin- Mikko Tegel jan kautta. Parantu- käyttöpäällikkönä nut sähköverkon Sähköyhtiöllä 1990-2000 käyttövarmuus oli luvuilla, nykyisin eläkkeellä. 040 9010 961 kuluttajille helpo- tus, sillä sähköko- neiden käyttöä ja

15 Suomi 100, Marttilan Nuorisoseura 120 vuotta

Virkeitä ja vetreitä toimijoita molemmat On suuri kunnia saada osal- piirissämme, jossa uhmaten näyttelemiselle – sitä ei mo- tiistai tulevat laittamaan krop- ja tässä kuten niin monessa listua kädessäsi olevan julkai- omaa arvostusta ja kunniaa nikaan asiaa harrastamaton pansa likoon opetellessaan muussakin tapahtumassa, on sun täydentämiseen tekstillä ja 14 keski-ikäistä ja vähän van- ole tullut ajatelleeksi. Kaikilla Zumban ja Laviksen askeleita. yhteistyökumppanina Marttilan vieläpä aiheella, joka on tullut hempaakin henkilöä heittäytyy tansseilla on joku tarina ker- Vaikka talvi taas tuo haastetta kunta. Nuorisoseuratoimin- minulle viime vuosina erittäin roolisuorituksiin unohtaen rottavana. Kerronta tapahtuu harrastussalin viileytenä, en nalle on tärkeää omata hyviä tärkeäksi. Kiitos Petri mahdol- täysin katu-uskottavuutensa ilmein, elein, kuvioin, askelin, muista kenenkään pahemmin yhteistyökumppaneita oman lisuudesta kertoa ”jotain pien- säilymisen näytelmäkauden musiikin täydentämisellä laulul- palelleen Zumbatunnin jälkeen. ja naapurikuntien alueilta. Näin tä” Marttilan Nuorisoseuran jälkeen. Vuoden 2018 keväällä la ja sanoilla, yleisöä viekoitel- Reippaat askelsarjat, koko ke- saadaan toimintaan virkeyttä, tämän hetkisestä toiminnasta. esitettävän näytelmän len ihan kuin näytelmässä. Sen hon heilutukset ja veivaukset, jota pieni seura ei muuten voisi Monen suomalaisen har- ”Kuka kumma kuuluisuus” lisäksi että tanssijat opettelevat edestakas ryntäilyt ja pyörin- saavuttaa. Omasta puolestani rastustoiminnan ja seuratoi- roolihenkilöt vaativat jälleen rytmit, askeleet, vuorot, kuviot nät saavat hien pintaan, vaikka olen tietysti kiitollinen itsenäi- minnan tavoin on Marttilan heittäytymistä, jossa tuo katu- ja asennot he opettelevat myös hyppelyt jätetäänkin vähem- selle 100 vuotiaalle Suomelle ja Nuorisoseuran toiminnassa uskottavuus saattaa rapista ilmeet eleet ja toistensa huo- mistöön. Osa ryhmästä jaksaa 120 vuotiaalle Nuorisoseuralle ollut vuosien aikana vilkkaan yhdeltä jos toiselta. Vaan onko mioimisen. Ohjaajana arvostan vielä lihaskunto-osuuden ja voidessani harrastaa kaikkea toiminnan ja hiljaiselon aika- sillä nyt enää niin väliä - tässä Veijareita ja Riijareita paljon, venyttelyt, joten kaksituntinen minulle niin rakasta. Seuran kausia vuorotellen. Tällä hetkel- iässä. Onneksi ryhmä on tänä sillä kertaakaan ei ryhmä ole liikuntasessio on täydellinen. puolesta olen kiitollinen kaikil- lä seura elää oman toimintansa vuonna saanut kaksi rohkeaa pettänyt luottamustani sen Vaikka ohjaajan polvet hieman le paikallisille tahoille, jotka niin virkeää jaksoa, jonka soisin nuorta neitosta joukkoonsa ta- heittäytymiskykyyn. tekemistä rajoittavatkin, on taloudellisesti kuin toiminnal- jatkuvan vuosia eteenpäin. soittamaan pappaikäisten tou- Vuosi sitten aloimme siirtää tärkeintä että liike jatkuu. Sen lisesti ovat mahdollistamassa Nuorisoseura nimenä an- huja. Allekirjoittanut ohjaajana kansantanssin perinnettä Nas- pitäisi jatkua koko iän. Marttilan nuorisoseuran talon taa monelle kuvan, että se on ei heiluta piiskaa ihan konk- sikoihin, joiden ikä vaihtelee Nuorisoseurojen yhdeksi ylläpitämistä. Se on seuramme toimintaa, jossa varhaisnuo- reettisesti, mutta sanallisesti 1,5 vuodesta kouluikäisiin. Me toimintamuodoksi on aiko- sydän, jota ilman mikään edellä ret saavat toteuttaa erilaisin kyllä. Pääasia on jälleen kerran vanhemmat tanssijat luotam- jen saatossa muodostunut kuvaamani ei olisi mahdollista. toiminnoin niin luovaa kuin saada yleisö viihtymään kaikissa me siihen, että pikku-lasten iltamien järjestäminen. Tätä kunniallistakin puoltaan. Siis kuudessa näytöksessämme. piiri saa yleisöltä sellaisen suo- toimintaa jatketaan 100 vuo- Terveisin harrastaja, en tarkoita, että luovuus olisi Kansantanssiryhmä Veija- sion, että kaikki muukin menee tiaan Suomen taivalta kunni- ohjaaja, zemppaaja jotenkin epäkunniallista ….jos- reissa ja Riijareissa harjoittelee siinä siivellä yleisöön. oittaen 2.12.2017. Kaikessa Merja Tuominen kus siinä vaan on oma kunnia viikoittain 25 tanhukärpäsen Nyt en malta olla kehumat- toiminnassa on yhteistyö mui- alias Tuomiska vaakalaudalla. Näin Marttilas- puremaa henkilöä. Kansantans- ta myös niitä reippaita naisia, den kunnassa olevien tahojen sa näen tilanteen näytelmä- si on hyvin läheistä toimintaa jotka laajalla ikäskaalalla joka kanssa ensiarvoisen tärkeää,

Hautaustoimisto Pekka Vaari LIUOTTIMIEN TISLAUS Kuntoilijanlenkki 2, PIONEERIKAIVUU JA MYYNTI LIETO JaRkko Koskinen Lähellä Härkätien terveyskeskusta Maanrakennusurakointia p. 488 6661, telakoneella Toimitusjohtaja JYRKI VARJONEN 0400 584 282 ja yhdistelmäkoneella Aina voi soittaa Myös kiviedustus Härkätie 1416 – 21560 Ollila Jarkko 040 584 7650 [email protected] 16 Hiekat, sorat, murskeet, mullat. Rakennusten pohjien kaivuut. Vesi- ja viemärijohdot, pitkäpuomikaivuut – Kylmäkoneet – Ilmalämpöpumput Myynti, asennus ja huolto MARTTILAN MAANRAKENNUS OY 0500 594 468 - [email protected] p. 0400 780 702,

Vuoritie 3, 20320 TURKU www.louhintaportaala.fi

VJL J. YLITALO Oy LVI-urakointia ja tarvikemyyntiä www.okpalvelut.fi T:mi M. Pelttari Janne Ylitalo 044 5146 758 Hämeentie 3411. 21480 PRUNKILA Härkätie 1472, 21560 OLLILA [email protected] Puh. 4846 074, 050 5146 751 Renkaat ja vanteet EDULLISESTI METALLIRAKENTEET • Kesärenkaat • Säilytys • Talvirenkaat • Renkaat moottori- • Aluvanteet pyöriin ja mopoihin • Käytetyt renkaat • Tuontiautot J-P VA LTA TAKSI RAIKKO www.jpvalta.fi P. 044 022 8919 0500 227 633

KOULUTETTU Hieroja Teollisuustie 1 C, 21490 Marttila LEENAPEKKA Puh. 044-484 5742. 0500-228 919 Avoinna: ark 9–17, la 9–14 Raija Kuoksa VALTAXI Myllypellontie 1 044-544 5555 MARTTILA Kukka- ja Lahjapuoti PUH. 040 847 4377 Härkätie 710 - Leikkokukat - Ruukkukukat - Sidonnat iloon ja suruun - Lahjatavarat - Kortit & Adressit Terveisin Sirkka puh. 4845103 Auki M-P 10-17.00. L-S 10-13.00. Muulloin sovittuun aikaan.

MIR-SÄHKÖ OY Omistajan käyntikortti 21490 MARTTILA

JULKAISU- TOIMIKUNTA:

Juha-Pekka Valta pj. Ahti Kaskela KELLOKELLO JA JA KULTA KULTA JOKINEN, JOKINEN, Turuntie Turuntie 13, 10, Salo Salo, p. p. (02) (02) 731 731 2325 Esko Uusitupa www.kellojokinen.netwww.kellojokinen.net •• www.timanttiset.fi www.timanttiset.fi Juhani Mäkelä

P. 050 37 67 517 Sivunvalmistus: Kello ja Kulta Jokinen Graafinen Palvelu Seppo Mäkinen – . [email protected] Paino: Salon Lehtitehdas