Piirikisavaiheen Virret

Home , Lina Sandell, Service Book and Hymnal

Piirikisavaiheen virret

Vk 1 Hoosianna! Vk 220 Oi Jeesus, viimeisenä yönä Vk 15 Tiellä ken vaeltaa Vk 273 Jeesus, parhain ystäväni Vk 21 Enkeli taivaan lausui näin Vk 299 a+b Ei mikään niin voi virvoittaa Vk 24 Kas, yöllä paimenille Vk 302 Sinua, Jeesus, odotan Vk 53 Nuori neitsyt Maria Vk 318 Jeesus, sä ainoa Vk 78 Vieraalla maalla kaukana Vk 329 Kiitos nyt Herran! Vk 87 Kiitosta nyt uhratkaamme Vk 332 a+b Herraa hyvää kiittäkää Vk 88 Lensi maahan enkeli Vk 345 Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää Vk 94 Nyt kansat kaikki laulakaamme Vk 373 Jeesus, kuule rukoukset Vk 104 Pilvimuurista valo välähtää Vk 382 Sinuhun turvaan, Jumala Vk 124 Käy köyhään sydämeeni Vk 388 Jeesus, johdata Vk 133 Halleluja! Nyt ylistys Vk 482 Elämä on meri Vk 134 Pyhä, pyhä, pyhä! Vk 492 Ystävä sä lapsien Vk 135 Jumala loi auringon, kuun Vk 516 Kuulkaa, keitä Mestari Vk 148 Herää, Herran seurakunta Vk 552 Mua siipeis suojaan kätke Vk 158 Vihan päivä kauhistava! Vk 590 Rauha ei saavu, jos emme Vk 164 On Kristus kirkon Herra Vk 603 Isä Jumala, nyt katso maamme puoleen Vk 170 Jumala ompi linnamme Vk 604 Oi Herrani, kun matkani Vk 177 Jeesus on paimen Vk 612 Etkö ole, ihmisparka Vk 184 Mä kauniin tiedän kukkasen Vk 826 Et, Herra, hylkää silloinkaan

Aineisto Suvi-Päivi Koski Lisätiedot (musiikki) Martti Laitinen Toimitus Säde Bartling Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry 2015

VK 1 Hoosianna!

Georg Joseph Vogler (1749–1814) oli säveltäjä, urkuvirtuoosi, kapellimestari, katolinen pappi, musiikkikasvattaja, musiikkiteoreetikko ja urkurakennuksen uranuurtaja. Vogler syntyi Würzburgissa, nykyisessä Saksassa. Hänen isänsä oli viulunrakentaja ja hän sai hyvän musiikillisen kasvatuksen. Mannheimin vaaliruhtinas Karl Theodor lähetti Voglerin Italian Bolognaan opiskelemaan lakia ja teologiaa. Vogler vihittiin papiksi Roomassa ja hänet otettiin myös jäseneksi Rooman kuuluun Arkadia-akatemiaan. Palattuaan Mannheimiin hovikapellimestariksi hän perusti musiikkikoulun muusikoille ja musiikin harrastajille. Vuonna 1786 Ruotsin kuningas Kustaa III palkkasi Voglerin perustamansa Kungliga Teaternin (nyk. Kungliga Operan) kapellimestariksi. Lisäksi hän sävelsi teatterille oopperan per vuosi. Vogler perusti musiikkikoulun myös Tukholmaan. Kustaa III:n salamurhaa 1792 seuraavina vuosina Vogler jatkoi musiikkietnologisia tutkimusmatkojaan Espanjaan, Kreikkaan, Armeniaan ja Pohjois-Afrikkaan. Tukholmassa hän asui vuoteen 1799 asti. Ruotsin-vuosien jälkeen Vogler vaikutti Wienissä 1802–1804 opettajana ja säveltäjänä ja tutustui siellä myös aikalaisiinsa Joseph Haydniin ja Ludwig van Beethoveniin. Vuonna 1807 hänet nimitettiin hovikapellimestariksi Saksan Darmstadtiin, jonne hän perusti kolmannen ja tärkeimmän musiikkikoulunsa. Voglerin oppilaista kuuluisin on säveltäjä Carl Maria von Weber. Voglerin Ruotsin-aikana säveltämä (noin v. 1795) Hoosianna ilmestyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1871 Jyväskylän uuden seminaarin musiikinopettajan Erik August Hagforsin kuorolaulukokoelmassa Suomalainen lauluseppele. Se julkaistiin myös Suomen Lähetysseuran suositussa laulukirjassa Hengellisiä lauluja ja virsiä (v. 1903). Kirkkokuorojen ensimmäisen adventtisunnuntain perinteeksi muodostunut Hoosianna käynnisti juhlavasti kirkkovuoden. Sittemmin siitä tuli yhteislaulu ja vuonna 1986 se pääsi kunniapaikalle virsikirjamme ensimmäiseksi virreksi. Hoosiannaa veisataan Ruotsin ja Suomen lisäksi myös Norjassa, jossa se on vuoden 2013 virsikirjassa Ruotsin ja Suomen tapaan adventtivirtenä. Saksalaiset eivät adventtiklassikkoamme tunne. Sen sijaan sitä lauletaan ainakin Ambomaalla.

Virsiteksti perustuu Matteuksen evankeliumin luvun 21 jakeen 9 sanoihin, joilla riemuitseva kansa otti Jerusalemiin aasilla ratsastavan Jeesuksen vastaan: Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! (Ks. myös Ps. 118:25)

VK 15 Tiellä ken vaeltaa

Virren teksti pohjautuu Matteuksen evankeliumiin (21:1–9 Jeesus ratsastaa Jerusalemiin). Sen kirjoittaja on ekumeniikan dosentti Juhani Forsberg, joka on myös nuorten hengellisen musiikin uranuurtajia Suomessa. Laulu esitettiin Helsingin seurakuntien adventtitapahtumassa 1967 ja se ilmestyi Forsbergin toimittamassa ensimmäisessä Nuoren seurakunnan veisuja - kokoelmassa (1967-1968). Forsberg on kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija ja hän on toiminut myös Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asioiden sihteerinä. Vuonna 2003 kuningatar Elisabet II kutsui Forsbergin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäseneksi (MBE) hänen ansioistaan Porvoon kirkkoyhteisön ja anglikaanisen kirkon hyväksi. Melodiaa pidettiin aiemmin israelilaisena kansansävelmänä, mutta se on israelilaisen Yossef Hadarin (1926-2006) säveltämä. Hänen laulujaan tunnetaan yli 200. Erev Shel Shoshanim eli Liljojen/ruusujen ilta oli alunperin rakkauslaulu ja sitä käytetään esim. juutalaisissa häissä. Sävelmä saattaa soida myös juutalaisessa perjantairukouksessa.

VK 21 Enkeli taivaan lausui näin

"Lastenlaulu / jouluks / Jeesus-lapsosesta / Pyhän Luukkaan evankeliumin 2. kappaleesta." Enkeli taivaan -virren 1. säkeistö (varhainen julkaisu, Saksa 1567)

Omalla äidinkielellä yhdessä laulettavia virsiä alkoi syntyä jo uskonpuhdistuksen alkuvaiheissa 1520-luvulla. Ne olivat suuri uutuus. Myös ensimmäiset virsikirjat syntyivät. Aiemmin kirkon musiikki oli kaikunut pääasiassa latinaksi ja seurakunnan osallistuminen siihen oli ollut hyvin rajallista. Martti Lutherin mukaan oli tärkeää, että Jumalan sana ja kristillinen opetus asuisivat kansan keskuudessa myös virsien kautta. Siksi hän itsekin kirjoitti niitä ja sävelsikin useita. Tämän virren uskonpuhdistaja teki nähtävästi omille lapsilleen joululauluksi (1534/1535). Siitä tuli hyvin suosittu. Ensimmäinen säkeistö on parodia eräästä maallisesta piirilaulusta. Markkinoilla kiertelevät laulajat eli minstrelit toivat kansalle laulujen muodossa tuoreita uutisia aina ”vierailta mailta” saakka. Uutisnälkäinen kansa tungeksi uteliaana heidän ympärillään. Se oli sen ajan tiedonvälitystä. Enkeli taivaan pukee taivaallisen ilosanoman oivallisesti tuollaisen laulun muotoon. Viestiä ei kuitenkaan tuo laulaja vaan Jumalan enkeli. Sitä paitsi ilouutinen (Luuk. 2:8- 16) kuuluu koko maailmalle. Samalla olemmekin mukana seiminäytelmässä. Se oli vanha tapa esittää joulukertomus lapsillekin sopivassa muodossa. Virren suomensi Hemminki Maskulainen (n. 1605). Lutherin alun perin kirjoittamat 15 säkeistöä, jotka Ruotsissa ja suomenruotsalaisella puolella ovat edelleen käytössä, ovat suomenkielisissä virsikirjoissa tiivistyneet kymmeneen. Suomenkielisen virsikirjan sävelmätiedoissa lukee Enkeli taivaan -virren kohdalla vain ”Saksassa 1539”. Nykytietojen mukaan säveltäjä tunnetaan. Hän on Martti Luther – näin todetaan paitsi saksalaisessa ja ruotsalaisessa, myös suomenruotsalaisessa virsikirjassa. Luther korvasi tällä melodialla aiemmin käyttämänsä vanhan kansansävelmän. Uutta sävelmää on luonnehdittu tähän tapaan: Niin kuin taivaan enkeli tulee korkealta, niin melodiakin lähtee liikkeelle ylhäältä ja palaa taivaallista sanomaa vahvistaen saman säkeen lopussa vielä ylös. Ilosanoman kuuluu tulla alas maan päälle, maan kansoille. Säkeistön lopussa sävelmä laskeutuukin koko asteikon alas aina perussäveleen asti. Näin ilosanoma tulee meidän keskellemme.

VK 24 Kas, yöllä paimenille

Virren alkusäkeistöt Maskulaisen virsikirjan tiettävästi vanhimmasta painoksesta (ehkä noin vuodelta 1605)

Virsirunoilija, kirkkoherra Hemminki Maskulainen (noin 1550–1617) toimitti järjestyksessä toisen suomalaisen virsikirjan mahdollisesti vuonna 1605 ja luultavasti Tukholmassa. Teoksesta ei ole säilynyt kansilehteä, jolle nimi- ja painotiedot tavallisesti merkitään. Näin ollen virsikirjan otsikko on myöhempien painosten perusteella tehty oletus: Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja. Painovuosikin on arvio. Maskulainen sepitti kirjaan virsiä itsekin, ehkä jopa 26 kappaletta. Tämä virsi paimenten kohtaamisesta enkelin kanssa on ainoa, joka käsittelee joulun aihepiiriä. Se on ylipäätään ensimmäinen tunnettu suomalainen jouluvirsi. Itse asiassa koko käsite ”jouluvirsi” tavataan tässä kirjassa suomeksi ensimmäisen kerran ja lienee Maskulaisen omaa sanastoa. Virsi pohjautuu Luukkaan evankeliumin joulukertomukseen. Maskulaisen värikästä kuvausta Jumalan nöyrtymisestä ihmisen osaan on aikojen kuluessa tasoitettu ja lyhennetty. Tietysti suomen kielikin on valtavasti kehittynyt:

6. Muutoxen camalan teki/ 5. On tullut Herra taivaan Tuli tänn orjax / palvelijaksi. Paljon kyll covutt näki/ Näin Luoja suostui vaivaan, meit Orjoi saatti Herroix. luodut lunasti. Eija laolaka / Eijaa, laulakaa! Lunastetud oletta Lunastetut olemme Cuoleman cadhotuxest. kahleista kuoleman.

Eijaa on latinankielinen ilonhuudahdus, "eia". Sana on jäänyt aktiivikäyttöön esim. ruotsin kielessä (heja). Säkeistöjä oli alun perin yhdeksän; nyt jäljellä on seitsemän. Puhutteleva sävelmä on alun perin hollantilainen. Suomalainen toisinto tulee Pieksämäeltä.

VK 53 Nuori neitsyt Maria

Keskelle paastonaikaa sijoittuva marianpäivä viittaa jo jouluun. Tämä virsi pohjautuu väljästi Luukkaan evankeliumin alun kertomuksiin Marian ja enkelin kohtaamisesta ja Jeesuksen syntymästä (Luuk. 1:26- 38, Luuk. 2: 4–19), mutta ulottuu pitkäänperjantaihin ja pääsiäisaamuun saakka. Meidän Herramme tehtävää tarkastellaan harvinaiseen tapaan hänen äitinsä näkökulmasta. Samalla virsi edustaa harvoja suomalaisia marianpäivän virsiä. Se julkaistiin Pyhäkoululauluja-kokoelmassa vuonna 1969 nimellä Armas neitsyt Maria. Sanoittaja on tamperelainen pyhäkoulupappi Eero Veneskoski (1918–2001). Hän kuului myös Pyhäkoululauluja-kokoelman toimittajiin. Tekstiä on muokattu ja modernisoitu virsikirjaan, jossa se on ainoa Veneskosken virsi:

Pyhäkoululauluja Virsikirja Enkeli ilmestyy Marialle. Kuvakudos 1300-luvulta. 1. Armas Neitsyt Maria1. 1. Nuori neitsyt Maria Hämmästyen kuuli: hämmästyen kuuli: ” Olet äiti Messiaan, Tulet Herran äidiksi, Hän on Kristus suuri. hän on Kristus suuri.”

Melodia on vuodelta 1954 eli sanoja hieman vanhempi. Se kuului alun perin Oskari Metsolan pyhäkoululauluun Herra suuri taivasten. Virren sävelsi Taneli Kuusisto (1905–1988). Säveltäjänä, urkurina, opettajana, musiikkikriitikkona ja kuoronjohtajana tunnettu Kuusisto toimi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosaston johtajana ja myöhemmin Sibelius-Akatemian rehtorina. Hän oli myös virsikirjakomitean musiikkiasiantuntija. Professorin arvonimen hän sai 1973. Samalla sävelmällä lauletaan myös virsi 488 (Jeesus sinä itsekin). Lisäksi Kuusisto on säveltänyt virren 584 (Siunaa ja varjele meitä).

VK 78 Vieraalla maalla kaukana

Pohjoisirlantilainen Cecil Frances Alexander (s. Humphreys, 1818–1895) alkoi runoilla jo lapsena. Hän kirjoitti lähes 400 runoa ja virttä pääasiassa lapsille. Monista tuli varsin suosittuja. 1848 julkaistu Hymns for Little Children eli Pienten lasten virsiä on hänen kokoelmistaan tunnetuin. Siitä otettiin vuonna 1869 jo 69. painos. Tuosta kokoelmasta on peräisin myös Vieraalla maalla kaukana eli There is a Green Hill Far Away. Se on runoilijan lauletuimpia virsiä. Virsirunoilijamme avioitui vuonna 1850 pastori William Alexanderin kanssa, joka sittemmin nimitettiin Armaghin ja koko Pohjois-Irlannin arkkipiispaksi. Virressä on viisi säkeistöä. Jaakko Haavion suomennos tiivisti ne neljäksi. Suomennos perustuu ruotsalaisen Britt G. Hallqvistin vuonna 1955 tekemään ruotsinnokseen. Virttä lauletaan useilla eri sävelmillä. Suomessa on käytössä tekstiä vanhempi englantilainen sävelmä kokoelmasta The Harmony of Sion (1734). Sen toimitti musiikinopettaja, virsirunoilija William Tans’ur (k. 1783). Cecil Frances Alexanderin virsi tuli Suomessa tunnetuksi Pyhäkoululauluja-kokoelmasta 1969.

VK 87 Kiitosta nyt uhratkaamme

Jaakko Finnon virsikirja [1583?], näköispainos 1988 Wipo Burgundilainen oli syntynyt Pariisista kaakkoon sijaitsevassa Burgundissa noin vuonna 990. Hän toimi Saksan keisarien Konrad II:n ja Henrik III:n hovikappalaisena. Hän on tämän pääsiäismessun sekvenssin (Victimae paschali) tekstin tekijä, saksalaisen tutkimuksen mukaan mahdollisesti myös säveltäjä. Hän kuoli vuoden 1046 jälkeen. Tekstiin on 1100-luvulla tehty lisäyksiä (nykyiset säkeistöt 4, 7 ja 9). Latinankieliset sekvenssit yleistyivät keskiajan lopulla. Niitä saatettiin laulaa jumalanpalveluksissa raamatuntekstien lukemisen yhteydessä nykyisen päivän virren tapaan. Tekstit olivat runomuotoisia. Katolinen kirkko hyväksyi niitä käyttöön kaikkiaan viisi. Tästä pääsiäissekvenssistä Luther mukaili pääsiäisvirtensä Kristus kuolon kahleissa (Christ lag in Todesbanden, Vk 96). Pääsiäissekvenssi suomennettiin 1540-luvulla (Mathias Westhin käsikirjoitus). Se sisältyi jo ensimmäiseen suomalaiseen virsikirjaan eli Jaakko Finnon virsikirjaan (noin vuonna 1583) sekä toiseen eli Hemminki Maskulaisen virsikirjaan (noin vuonna 1605). Pitkän poissaolon jälkeen se otettiin virsikirjoistamme viimeisimpään vuonna 1986. Uusi suomennos vuodelta 1979 on Samppa Asunnan. Nykymuodossa varsinaisen sekvenssin lomassa on kertosäe Kristus ylösnoussut on säkeistöinä 4, 7 ja 9. Kertosäe esiintyy Saksassa virtenä Christ ist erstanden (Evangelisches Gesangbuch 99).

VK 88 Lensi maahan enkeli

Runoilija, herännäispappi Jaakko Haavio (1904–1984) kirjoitti tämän nelisäkeistöisen lasten pääsiäislaulun väljästi Matt. 28:2-7 pohjalta vuonna 1960. Se ilmestyi mm. Pyhäkoululauluja- kokoelmassa vuonna 1969. Varhaisimman runonsa Haavio oli kirjoittanut jo viisivuotiaana. Hänen mukaansa runossa ei saanut olla yhtään turhaa sanaa. Lastenrunojen piti olla samalla aaltopituudella lasten kanssa. Runoilijan ja papin kutsumuksen tärkeysjärjestyksestä hän taas totesi: ”Kulttuuriin osallistuminen on terveellistä, virkistävää ja kasvattavaa, mutta siihen ei saa hukkua, vaan on muistettava, mihin on kutsuttu: olla evankeliumin julistaja.” Haavion kirjoittaman neljännen säkeistön korvasi vuoden 1986 virsikirjassa Niilo Rauhalan selkeämmin pääsiäisaamuun viittaava teksti. Virren säveltäjä on Hämeenlinnan seurakunnan kanttori Kaarlo Voipio (1919–2002). Melodia on alun perin kuulunut maalliseen tekstiin.

VK 94 Nyt kansat kaikki laulakaamme

Pyhittäjä Johannes Damaskolainen kreikkalaisessa ikonissa (kuva: Ortodoksi.net / HAP) Johannes (676–749) oli Damaskoksessa syntynyt syyrialainen pappi ja munkki, joka oli myös lahjakas kirjoittaja. Hän oli idän kirkon hymnirunoilijoista tärkein ja myös merkittävä kirkon opettaja. Vaikka hän oli kristitty, hän toimi islamilaisen kalifaatin korkeana virkamiehenä Damaskoksessa isänsä tavoin. Jouduttuaan kalifin epäsuosioon hän vetäytyi Mar Saban luostariin Kaakkois-Jerusalemiin ja jatkoi siellä kirjoitustyötään. Hymni on peräisin luostariajalta. Virsi tulee meille kuitenkin Englannista Johan Mason Nealen kahden eri käännöksen kautta. Niiden pohjalta Anna-Maija Raittila kirjoitti nykyisen virren vuonna 1984. Suomenkielistä tekstiä vanhempi virsisävelmä on Ilmari Krohnin vuodelta 1923. Ilmari Henrik Reinhold Krohn (1867–1960) oli arvostettu musiikkitieteen professori, säveltäjä ja kirkkomuusikko. Puolisonsa Emilie von Dittmanin varhaisen kuoleman jälkeen hän avioitui runoilija Hilja Haahden kanssa. Tämä rohkaiseva pääsiäisvirsi tuli virsikirjaan vuonna 1986.

11 VK 104 Pilvimuurista valo välähtää

Kun Suomessa suunniteltiin uutta virsikirjaa 1970-luvulla, kirkolliskokous toivoi siihen myös tuntemattomia tai uusia virsiä. Afroamerikkalaisten ankarissa elämänvaiheissa syntyneissä hengellisissä lauluissa eli spirituaaleissa kaikuu erityisen rytmikkäästi ilo, ja musiikkia kutsutaankin myös gospelmusiikiksi (gospel = evankeliumi, ilosanoma). Virsikirjakomitea valitsi uudelle virrelle sävelmäksi ehtoollisvirren Let us break bread together, joka tunnetaan myös orjien kokoontumislauluna. Alkuperää on etsitty 1700-luvulta asti; pääosa vähintään kahdeksasta miljoonasta afrikkalaisesta orjasta kuljetettiin Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikkaan sekä Karibianmeren saarille tuon vuosisadan lopulla.*) Ehtoollisvirsi otettiin Ruotsin virsikirjaan 1986 (Sv.Ps. 75 När vi delar det bröd) ja 1999 julkaistuun Ruotsin kirkon suomenkieliseen virsikirjaan (Rvk 75 Hänen leipäänsä murtaessamme).Virsi löytyy suomenruotsalaisesta virsikirjastamme (Psb 229) ja sitä lauletaan myös mm. Norjassa, Kanadassa, Englannissa ja Australiassa. Suomessa tämän virren sävelmään pyydettiin uusi teksti Anna-Maija Raittilalta. Suurin osa virsikirjamme runoilijoista ja säveltäjistä on miehiä. Raittila on poikkeuksellisen tärkeä: Hänet mainitaan yli 100 virren kohdalla runoilijana, kääntäjänä tai muokkaajana. Virret pohjautuvat useimmiten Raamattuun. Raittilan tekstin ytimenä ovat Johanneksen evankeliumin sanat: ”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana […] Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.” (Joh. 20:19-20). Kertosäe toistaa: Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on. Virsikirjakomitea oli ajatellut virttä nuorten virreksi, mutta kirkolliskokous päätyi liittämään sen pääsiäisvirsiin. Vanha afroamerikkalainen sävelmä kantaa runoilijan tiivistämää pääsiäisen ilosanomaa osuvasti. Nykyinen virsikirjamme otettiin käyttöön 1986. Pilvimuurista valo välähtää on oiva esimerkki siitä, miten puhutteleva virsi voi syntyä vanhan ja uuden aineksen yhdistämisen kautta. Näin on virsihistorian aikana tapahtunut lukemattomia kertoja. Virret, niiden sävelmät tai sanat kulkevat maasta toiseen yhä uusien ihmisten laulettaviksi. *) Amerikkalaisen kirkkomuusikon Carlton Youngin mukaan virren 104 sävelmä Let us break bread together on our knees eli suomeksi Murtakaamme leipää yhdessä polvillamme on syntynyt 1800-luvulla länsiafrikkalaistaustaisten orjien ns. gullah-kulttuurin piirissä, joka ulottui Yhdysvaltain itärannikolla Pohjois-Carolinasta Etelä-Carolinan ja Georgian kautta Floridaan. http://www.umcdiscipleship.org/resources/history-of-hymns-let-us-break-bread-together

VK 124 Käy köyhään sydämeeni Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg (1804– 1877) oli monialainen runoilija ja kaunopuheisuuden dosentti, joka noteerattiin palkinnoin Ruotsissa ja Venäjälläkin. Hän toimi myös Porvoon kymnaasin opettajana ja rehtorina. On sanottu, että hänestä jo eläessään tuli ”Suomen ensimmäinen suurmies”. Runebergin kynästä ovat sekä Vänrikki Stoolin tarinat että poliittisen levottomuuden aikana 1846 kirjoitettu Maamme-laulu (Vårt land). Harva ehkä muistaa, että hän oli myös pappi (pappisvihkimys vuonna 1838). Virsikirjakomitean jäsenenä hän omisti suuren osan 1850-lukua tähän työhön julkaisten myös oman virsikirjaehdotuksensa vuonna 1857. Käy köyhään sydämeeni on siitä peräisin. Runebergin äidinkieli oli ruotsi. Tämän hänen helluntaivirtensä Kom till mitt arma hjärta suomensi opettaja Maria Joutsen. Viimeksi mainitun panos näkyy J. L. Runeberg. monin paikoin eräässä kokoelmassa, jossa tämä virsi Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1893. tiettävästi ensi kertaa ilmestyi suomeksi. Se on Hengellisiä lauluja ja virsiä, jonka Suomen Lähetysseura julkaisi ensimmäisen kerran vuonna 1900. Lähetysseuran laulukirjaan koottiin jo varsin runsaslukuista uudempaa suomalaista, ruotsalaista ja anglosaksista virsirunoutta. Ensimmäinen painos käsitti 90 laulua. Kokoelma laajeni ja sisälsi lopulta 550 laulua ja virttä. Se kului monien sukupolvien käsissä. Viimeinen numeroitu painos lienee vuonna 1976 ilmestynyt 63. painos. Tämänkin jälkeen HLV ilmestyi vielä ainakin vuoteen 1980 saakka. Kokoelma ilmestyi myös samoissa kansissa virsikirjan kanssa. Se ilmestyi alusta asti myös ruotsiksi. Monet HLV:n lauluista ovat siirtyneet virsikirjaamme. Käy köyhään sydämeeni tuli sinne vuonna 1938. Suomenkielisessä virsikirjassamme on 16 ja suomenruotsalaisessa 24 Runebergin virttä. Runeberg on tärkeä henkilö myös ruotsinruotsalaisessa kirjallisuudessa, ja Den svenska psalmboken (1986) sisältää kymmenkunta hänen virttään. Tämän Runebergin virren sävelmäksi valikoitui keskiaikainen kansansävelmä, joka oli otettu hengelliseen käyttöön jo vuonna 1524 Erfurtissa Elisabeth Kreuzigerin (Cruciger) virren Kristus, Jumalan Poika melodiana (VK 256).

13 VK 133 Halleluja! Nyt ylistys Jumalan kolminaisuudesta monipuolisesti kertova Halleluja! Nyt ylistys ilmestyi ensimmäistä kertaa suomeksi kokoelmassa Sionin Wirret Tukholmassa 1790.

Hallelujah, suur ylistös HERralle suurell’, wiisall’ myös Ja sangen wäkewälle Ijäisest’ olkon kaikesta Autuudestansa suuresta Jong’ taritsepi meille Weisatkam, Weisatkam, HERrall’ pyhä, Pyhä, pyhä; Iloisamme, Läss ja kaukan’ ollesamme.

Teksti oli käännös Tukholmassa 1743 ilmestyneessä ruotsinkielisessä Sions Sånger - kokoelmassa julkaistusta virrestä. Suomennoksesta vastasi Taivassalon herrnhutilainen kirkkoherra Elias. Molemmat laulukokoelmat oli julkaistu herrnhutilaisten tarpeeseen. Herrnhutilaisuus on Saksan Herrnhutista lähtenyt 1700-luvun herätysliike.

Virren historia on usein monipolvinen. Halleluja! Nyt ylistys ei myöskään syntynyt herrnhutilaisten virreksi, vaan sen vanhin saksalainen muoto on peräisin jo vuodelta 1655. Tunnetuksi se tuli pastori Bartholomäus Crasseliuksen (1667-1724) muotoilemana. Se julkaistiin vuonna 1698 eräässä darmstadtilaisessa virsikirjassa, joka oli puolestaan kuuluisan hallelaisen virsikirjan edeltäjä. Molemmilla kirjoilla oli sama nimi, Geist=reiches Gesang= Buch (Pyhää Henkeä täynnä oleva virsikirja). Hallelainen virsikirja saavutti jo varhain hämmästyttävän maailmanlaajan levikin.

Menestysvirsikirjan toimitti Johann Anastasius Freylinghausen. Hän oli vaatimaton, musikaalinen pastori, joka työskenteli Hallen varsin edistyksellisessä orpokodissa ja sen kouluissa sekä seurakunnassa pelkällä ylöspitopalkalla parikymmentä vuotta. Hänestä tuli sittemmin pietistijohtaja August Hermann Francken vävy – ja suureksi kasvaneen Hallen laitosten kokonaisuuden johtaja. Aiemmin mainittu pastori Crasselius oli kotoisin aivan Hallen liepeiltä. Häntä on kutsuttu erinomaiseksi hallelaisen pietismin virsirunoilijaksi.

Hallen orpokodin kirjapainossa 1704 painettu Geist=reiches Gesang=Buch

Miten Hallessa 1704 julkaistu virsi sitten voi ilmestyä herrnhutilaisten kokoelmassa Tukholmassa 1743? Herrnhutilaisliikkeen perusti kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf. Isänsä kuoltua hän oli ollut Hallen orpokodin koulussa kasvattina 1710- 1716. Hän kertoo osanneensa ulkoa ainakin 250 tuon uuden hallelaisen virsikirjan virttä. Zinzendorf itse teki sitten useita virsikirjoja, joissa käytti paljon tuon itselleen läheisen virsikirjan sisältöä. Mutta hallelainen virsikirja itsekin oli jo varhain tunnettu Tukholmassa.

14 Tukholmalaiset pietistit olivat myös ehtineet kääntää osia siitä (Mose och Lamsens Wisor, Mooseksen ja Karitsan virret, 1717-). Halleluja-virren ruotsinsi Gunilla Grubb (1692-1729), kauppiaan tytär, jolle olivat läheisiä sekä radikaalit pietistit että herrnhutilaiset. Hän on esimerkki siitä, miten huomattava asema naisilla oli uudessa herätysliikkeessä, pietismissä. Virsi julkaistiin vasta 14 vuotta hänen varhaisen kuolemansa jälkeen.

Halleluja! Nyt ylistys tuli lopulta myös suomalaiseen virsikirjaan vuonna 1938.1) Näin pitkän matkan virtemme siis teki. Vuonna 1790 julkaistussa Sionin Wirsissä ei ollut painettuja sävelmiä, vaan vain sävelmäviitteet. Virttä veisattiin aiemmin Philipp Nicolain loppiaisvirrestä 43 tutulla sävelmällä (On kirkas aamutähti nyt). Meillä melodia on Piae Cantiones -kokoelmasta (1582/1911). Se edustaa näin musiikkiperintömme vielä varhaisempaa ainesta.2)

1) Virsi ilmestyi itse asiassa jo vuoden 1886 suomalaisessa virsikirjassa, mutta eri tekstiasussa. Ensimmäinen suomenkielinen julkaisu on vuodelta 1836, muttei virsikirjassa. 2) Alkuteksti "Triformis relucentia" Piae Cantiones -kokoelmassa käsittelee nykyisen virren tapaan Pyhää Kolminaisuutta.

15 VK 134 Pyhä, pyhä, pyhä!

Pastori Reginald Heberin (1783–1826) on sanottu osaltaan vaikuttaneen siihen, että virsien käyttö Englannin valtionkirkossa (the Church of England) lisääntyi. Hän lähti lähetystyöhön Intiaan vuonna 1823 ja toimi lähetyspiispana vuonna 1813 perustetussa Kalkutan hiippakunnassa. Laajaan työalueeseen kuuluivat Intian lisäksi myös Ceylon ja Australia sekä jopa osa Etelä-Afrikkaa. Heberin suosittu kolminaisuusvirsi perustuu kahteen raamatunkohtaan. Ensimmäinen on Vanhasta testamentista, profeetta Jesajan taivaallisesta kutsumusnäystä: Hänen (Herran) yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. He huusivat toinen toiselleen: “Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.” (Jes. 6:2–3) Toinen on Uuden testamentin ainoasta profeettakirjasta eli Ilmestyskirjasta. Siinä, Raamatun lopulla ja aikojen lopussa, profeetta Jesajan näky kertautuu ja vahvistuu, kun serafit ylistävät Jumalaa valoisasti ja jykevästi Hänen valtaistuimensa edessä:“Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: “Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.”(Ilm. 4:8) Jokaisen säkeistön aloittava Pyhä, pyhä, pyhä -ylistys kaikui siis sekä Vanhan testamentin profetiassa että Uuden testamentin viimeisessä kirjassa.

Virsi (Holy, holy, holy) syntyi Intiassa vuonna 1826, samana vuonna, jolloin työhönsä innolla antautunut Heber kuoli 42-vuotiaana työtaakan, huojuvan terveyden sekä kuuman ilmaston uuvuttamana. Työskentely Intiassa ehti kestää vain vajaat kolme vuotta. Monilahjakas Heber sepitti yli 50 virttä ja paljon muutakin runoutta. Virret julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Kolmisenkymmentä vuotta tekstiä nuorempi sävelmäkin on englantilainen. Se on John Bacchus Dykesin (1823– 1876) vuonna 1861 säveltämä. Hän työskenteli Durhamin kaupungissa sekä kanttorina että pappina, viimeiset vuodet kirkkoherran virassa. Virren varhaisin suomennos on vapaakirkollisen Tekla Renforsin (1904). Mikael Nyberg suomensi sen uudelleen Suomen Lähetysseuran Hengellisiä lauluja ja virsiä - kokoelmaan (HLV 1920/1921). Kirjan ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1900 ja se saavutti heti suuren suosion. HLV:n levikki Suomessa oli uskomattoman laaja ja pitkäaikainen. Sen eri versioista otettiin ainakin 63 numeroitua painosta (1900–1976). Tämänkin jälkeen HLV ilmestyi vielä ainakin vuoteen 1980 saakka. Sen runsaasta ja monipuolisesta sisällöstä siirtyi virsikirjaan paljon - Pyhä, pyhä, pyhä jo vuonna 1938. Heberin ja Dykesin kolminaisuusvirttä lauletaan englannin ja suomen lisäksi ainakin tamiliksi, espanjaksi, saksaksi, norjaksi, ruotsiksi ja tanskaksi.

VK 135 Jumala loi auringon, kuun (Måne och sol)

Britt G. Hallqvist ja Egil Hovland Kuva: Lennart Gullberg

Suositun kolminaisuusvirren Jumala loi auringon, kuun kirjoitti ruotsalainen kirjailija, kääntäjä ja runoilija Britt G. (Gerda) Hallqvist (1914–1997) vuonna 1973. Hänen sukujuurensa ulottuvat muuten Etelä-Pohjanmaalle; kipparina toiminut suomenruotsalainen isänisä haaksirikkoutui laivoineen Ruotsin länsirannikolla, rakastui paikalliseen tyttöön ja avioitui pian tämän kanssa. Hallqvist aloitti runoilijanuransa jo 8-vuotiaana. Lastenkirjoja hän on julkaissut noin 40. Hän käänsi draamaklassikoita Dramaten-teatterille ja teki useita tilaustöitä Ingmar Bergmanille. Tämä sekä Ruotsin akatemian kääntäjäpalkinnon että teologian kunniatohtorin arvon (Lundin yliopisto vuonna 1983) saanut runoilija kuului myös Ruotsin luterilaisen kirkon vuoden 1968 käsikirjakomiteaan. Hallqvistin virsiä on sikäläisessä virsikirjassa 14 ja käännöksiä 70. Norjan virsikirjassa niitä on 16 ja yksi käännös. Suomenruotsalaiseenkin virsikirjaan Hallqvist on antanut panoksensa: 9 omaa virttä ja 20 käännöstä. Suomenkielinen virsikirjamme sisältää Jumala loi -virren lisäksi yhden hänen ruotsinnoksestaan tehdyn suomennoksen (virsi 78 Vieraalla maalla kaukana). Virressä näkyy runoilijan kiintymys Norjaan. Tekstiä vuotta nuorempi sävelmä on norjalaisen kirkkomuusikon ja säveltäjän Egil Hovlandin. Hän kertoo saaneensa Hallqvistin tekstin palattuaan erään hyvän ystävänsä hautajaisista. Säveltäjä totesi: ”Oli kuin minussa olisi yhtäkkiä tapahtunut jonkinlainen räjähdys. Kuulin välittömästi virren kertosäkeen, otin nuottipaperia ja kirjoitin sen muistiin. Tämä kesti korkeintaan 20 sekuntia. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Melodian loppuosa syntyi sitten itsestään.” Näiden kahden taiteilijan ja kristityn monivuotinen yhteistyö tuotti monta upeaa virttä. Egil Hovland (1924-2013) toimi kirkkomuusikkona ja kuoronjohtajaa Fredrikstadissa. Hän oli Norjan tuotteliaimpia säveltäjiä ja säveltäjänä hyvin laaja-alainen: hänen tuotannostaan löytyy teoksia niin oopperasta kamarimusiikkiin, sinfonioista kuoro- ja kirkkomusiikkiteoksiin kuin balettimusiikista virsiin. Hovlandin virret ovat hyvin edustettuina pohjoismaisissa virsikirjoissa: Norjan virsikirjassa hänen sävellyksiään on 67, Ruotsin virsikirjassa 16, suomenruotsalaisessa virsikirjassamme 8 ja suomenkielisessä kome (VK 135, VK 160 ja VK 217).

17 VK 148 Herää, Herran seurakunta

Wache auf! (Herää, Herran seurakunta) Vanhin tunnettu versio Rettungsjubel, Hampuri 1906

Virren runoilija on jäänyt tuntemattomaksi. Silti tekstin synty-ympäristöstä löytyy kiinnostavaa tietoa. Virsi ilmestyi anglikaanipastori Dirk Hermanis Dolmanin (1860–1949) toimittamassa kokoelmassa Rettungsjubel viimeistään vuonna 1906. Hollantilaissyntyinen Dolman oli saanut Britannian kansalaisoikeudet ja työskenteli Saksassa. Hän oli Lontoon juutalaislähetyksen lähetystyöntekijä ja tärkeä henkilö tuolloisessa Pohjois-Saksan kirkollisessa yhteysliikkeessä. Myöhemmin kansallissosialistinen Saksa koki tällaisen eri maissa jo pitkään tehdyn työn uhkaksi ja se lopetettiin. Dolman tosin mainittiin internoitujen joukossa jo vuonna 1918. Dolman perusti Hampuriin Bethel -nimisen kirjakauppa- kustantamon vuonna 1905. Juuri Bethel julkaisi Rettungsjubel- laulukokoelman. Siihen sisältyi lauluja 1800-luvun suurista herätyksistä mm. Walesissa, minkä Dolman mainitsee esipuheessa. Ei olisikaan mahdotonta, että virtemme teksti olisi alun perin ollut englanninkielinen. Porvoon piispaa Herman Råberghia (1838–1920) on luonnehdittu valistuneeksi ja laaja-alaiseksi teologiksi, jolla oli poikkeuksellisen monipuoliset yhteydet sekä kotimaiseen kirkolliseen elämään että ulkomaille. Hän oli toiminut pitkään myös mm. kirkkohistorian professorina. Piispa Råbergh johti tunnustuksellisuutta painottavaa suuntausta, joka korosti sisälähetyksen merkitystä. Itsekin runoilevaa Råberghia on luonnehdittu rohkeaksi mieheksi. Hän osallistui aktiivisesti Suomen Lähetysseuran Hengellisiä lauluja ja virsiä - kokoelman toimittamiseen. Jo ensimmäisessä painoksessa (v. 1900) oli hänen kirjoittamansa esipuhe. Piispan näkyvä osallistuminen ilmeisesti vaikutti myös kirjan saamaan suureen suosioon. Kokoelma ilmestyi alusta alkaen sekä suomeksi että Teol. kand. Herman Råbergh 1867 ruotsiksi. Råbergh oli ruotsintanut tämän saksalaisen hengellisen laulun jo vuonna 1908 (Vakna upp, du Guds församling). Se otettiin Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelmaan 1920/1921. Tekijäksi

18 tosin oli erheellisesti merkitty piispa itse. Virren suomentaja oli Mikael Nyberg, HLV 1920/1921 -kokoelman pääasiallinen toimittaja. Herää, Herran seurakunta otettiin vuoden 1963 virsikirjan lisävihkoon ja varsinaiseen virsikirjaan vuonna 1986.

Virsitekstit ja niiden melodiat ovat usein eläneet omaa elämäänsä. Herää, Herran seurakunta -virsi esiintyy saksalaisessa Rettungsjubel-kokoelmassa aivan eri sävelin (ks. yllä) kuin meidän virsikirjassamme. Meillä on käytössä vanhempi Felix Mendelssohn-Bartholdyn melodia, joka taas oli alunperin virren Deines Kinds Gebet erhöre sävelmä (Drei Geistliche Lieder Op. 96, julk. vuonna 1840) ja käytössä jo koraalikirjassa vuodelta 1889. Virtemme sanat julkaistiin Hampurissa ja ne liittyivät juutalaislähetykseen. Myös Mendelssohn oli kotoisin Hampurista. Hänen vanhempansa olivat kääntyneet juutalaisuudesta kristinuskoon. Felixin ja muiden sisarusten kaste tapahtui Berliinin Jerusalem-kirkossa. Felix Mendelssohn-Bartholdy Tällöin sukunimeen liitettiin nimi Bartholdy. Felixiä ja hänen (1809–1847) saksalaisessa säveltävää pianistisisartaan Fannya pidettiin musiikin postimerkissä vuodelta 2009. ihmelapsina. He olivat läheiset toisilleen ja tekivät myös paljon yhteistyötä. Felix Mendelssohn-Bartholdy on tunnettu erityisesti suurista sävelteoksistaan kuten oratoriot Paulus ja Elias sekä Shakespearen Kesäyön unelman näytelmämusiikki, johon sisältyy suosittu häämarssi. Mendelssohn ihaili Johann Sebastian Bachia, ja hänen vuonna 1829 johtamansa Matteuspassio vaikutti voimakkaasti siihen, että Bachin arvostus virisi uudelleen. Felix Mendelssohnia on luonnehdittu sekä klassikoksi että hehkuvaksi romantikoksi. Työnteon ja matkustamisen rasittama säveltäjä kuoli jo 38-vuotiaana sydänkohtaukseen sisarensa kuoleman masentamana.

19 VK 158 Vihan päivä kauhistava!

Tämä alun perin katolinen, latinankielinen keskiaikainen sekvenssi käsittelee tuomiosunnuntaita (kirkko-vuoden päätös). Se oli osa requiemia eli kuolinmessua. Dies irae! dies illa (vihan päivä) on mahdollisesti fransiskaani-munkki Tuomas Celanolaisen (1200–1270) kirjoittama. Hän oli Franciscus Assisilaisen oppilas. Alunperin sekvenssissä oli 19 säkeistöä, mutta Hemminki Maskulaisen suomennoksessa se on jo tiivistynyt 9 säkeistöön ja professori August Ahlqvistin vuonna 1866 uudistamassa Virren vanhimman suomennoksen alkusäkeistöt, Hemminki Maskulaisen virsikirja n. v. 1605 versiossa 8 säkeistöön. Vakava teksti muistuttaa siitä, että jokaisen on kannettava vastuu elämästään ja sen ratkaisuista. Viimeistä tuomiota kuvataan näin: "Se päivä on vihan päivä, hädän ja ahdistuksen päivä, onnettomuuden ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sumun päivä, pasuunan äänen ja sotahuudon päivä. Se vyöryy varustettuja kaupunkeja vastaan, korkeita torneja vastaan." Tämä pohjautuu esim. Sefanjan kirjan (luku 1) ja Matteuksen evankeliumin (luku 25) kuvaukseen, joka alkaa: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.” (Matt. 25:31–32) Yksikään ihminen ei voi pelastaa itse itseään. Siksi on olennaisen tärkeä turvautua siihen, mitä Jeesus jo on tehnyt puolestamme: 8. Sinuun, Herra Jeesus, turvaan, nyt jo sinun olla saan. Niin en joudu joukkoon kurjaan, jolta taivas suljetaan. Armostasi autuuteen minut kannat taivaaseen.

Myös sekvenssin sävelmä on keskiajalta. Sitä ovat lainanneet teoksiinsa useat säveltäjät, mm. Benjamin Britten, Gustav Mahler, Krzysztof Penderecki ja Dmitri Šostakovitš.

Virsi voidaan laulaa myös virren 193 (Autuuden ja armon sana) sävelmällä. Se on Rudolf Lagin vuonna 1867 säveltämä.

VK 164 On Kristus kirkon Herra

Samuel John Stone (1839–1900) Samuel Sebastian Wesley (1810–1876)

Tämä on kahden englantilaisen Samuelin virsi. Runoilija on Samuel John Stone (1839–1900). Hän seurasi uranvalinnassa pappisisäänsä hoitaen jossain vaiheessa myös samaa kirkkoherranvirkaa kuin tämä aiemmin. Pappisvihkimyksen Stone sai jo 23-vuotiaana. Hän julkaisi lukuisia virsikokoelmia. Hänen taidokkaita ja syvällisiä virsiään on luonnehdittu sävyltään toiveikkaiksi, opillisiksi, musikaalisiksi ja rytmisesti ilmaisuvoimaisiksi. Stone kirjoitti useita virsiä apostolisen uskontunnustuksen pohjalta. Tämä virsi pohjautuu apostolisen uskontunnustuksen kolmanteen kohtaan: "Minä uskon pyhän, yhteisen seurakunnan …" Virsi edustaa Stonen varhaistuotantoa. Säveltäjä on urkuvirtuoosi Samuel Sebastian Wesley (1810–1876). Hänen isoisänsä oli kuuluisa virsirunoilija Charles Wesley, isosetänsä metodistikirkon perustaja John Wesley ja isänsä tuottelias säveltäjä Samuel Wesley. S.S. Wesley halusi uudistaa anglikaanikirkon musiikkia. Hän oli Lontoon kuninkaallisen musiikkiakatemian ensimmäinen urkujensoiton professori. Virren suomensi Anna-Maija Raittila virsikirjan lisävihkoa 1963 varten. Virsikirjaan se tuli vuonna 1986. Alun perin seitsemästä säkeistöstä on meillä vain neljä.

21 VK 170 Jumala ompi linnamme

Oli lokakuun yhdeksäs päivä vuonna 1939. J. K. Paasikivi oli lähdössä valtuuskuntineen Moskovaan neuvotteluihin uhkaavan sodan estämiseksi. Helsingin rautatieasemalla häntä oli saattamassa matkalle suuri joukko suomalaisia. Tilanne oli vakava. Mitä tehtiin? Laulettiin. Mitä laulettiin? Laulettiin Jumala ompi linnamme, virsi, jonka kaikki tunsivat. Se oli suomennettu jo ensimmäiseen suomalaiseen virsikirjaan n. vuonna 1583 (Jaakko Finnon virsikirja). Siitä lähtien tämä virsi on kulkenut suomalaisten mukana historian monenlaisissa vaiheissa.

Mutta virttä veisattiin jo kauan ennen meitä. Se syntyi Saksassa todennäköisesti 1527/1528 ja painettiin 1529. Virren sanoitti ja mitä ilmeisimmin myös sävelsi uskonpuhdistaja Martti Luther (1483 Eisleben, Saksi – 1545 Eisleben). Tämä katolinen munkki suoritti teologian tohtorin tutkinnon Wittenbergin yliopistossa ja hänestä tuli samaisen yliopiston professori (1512). Vuosi 1517 on tärkeä merkkipaalu: silloin Luther naulasi 95 anekaupan vastaista teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Hän oli huolissaan kirkosta ja halusi uudistaa sitä sisältä päin.

Lutherin löytö oli yksinkertainen: pelastuakseen ihminen tarvitsee vain uskon Jeesukseen, Jumalan Poikaan, Kristukseen, ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan. Hyvät teot eivät auta Jumalan tavoittamiseen: hinta on jo maksettu. Yhteys Jumalaan on suora ja yksinkertainen asia – ja tarjolla jokaiselle. Luther joutui ajatuksineen ristiriitaan paavin kanssa, kirkon ulkopuolelle ja sitä myöten valtakunnankiroukseen. Uudistusliike sai nopeasti kannattajia oppineista ja lopulta syntyi kokonaan uusi kirkkokunta. Reformaation vaikutukset Euroopassa olivat laajakantoiset alkaen vaikkapa kirjakielestä (Raamatun kääntäminen ensin saksaksi ja sitten muille kielille), kansanopetuksesta (Katekismus) ja koululaitoksesta. Vaikutukset näkyivät pian Suomessakin: Wittenbergissä opiskellut Mikael Agricola käänsi Uuden testamentin suomeksi (1548). Vuonna 2017 vietetään uskonpuhdistuksen Martti Luther ystävänsä Lukas 500-vuotisjuhlaa. Samalla vietämme itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlaa. Cranach vanhemman maalaamana Lutheria kutsutaan evankelisen virsilaulun isäksi. Liikkeen alkuvaiheissa vaikutti voimakas laululiike. Seurakunta oli siihen asti kuunnellut latinankielistä kuorolaulua jumalanpalveluksissa, mutta nyt sai jokainen itse laulaa – omalla äidinkielellään. Uusia kansankielisiä, Raamattuun pohjautuvia virsiä syntyi nopeaan tahtiin ja tavalliset ihmiset opettelivat niitä ulkoa innoissaan. Näin uskonpuhdistuksen keskeinen sisältö levisi kansan keskuuteen.

Jo 1520-luvulla syntyi ajatus yhteisestä hengellisestä laulukirjasta, virsikirjasta. Ensimmäisessä toteutuksessa oli vain kahdeksan virttä, mutta virsien määrä kasvoi nopeasti. Luther itsekin kirjoitti useita. Tältä Jumala ompi linnamme näytti vanhimmassa säilyneessä virsikirjassa:

Ns. Klugin virsikirja avattuna Jumala ompi linnamme -virren kohdalta (Ein feste Burg ist unser Gott, Wittenberg 1533)

Yhdessä omalla äidinkielellä laulettavat hengelliset laulut ovat olleetkin tyypillisiä luterilaiselle kirkolle alusta asti. Jumala ompi linnamme -virrestä tuli nopeasti uskonpuhdistuksen voittolaulu. Kuten Klugin virsikirjassakin lukee, se perustuu psalmiin 46, joka alkaa näin:

”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin. Meret pauhaavat ja kuohuvat, vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.” (Ps. 46:1-4)

Ihmisen paras turva elämän myrskyissä on Jumalassa. Luther kirjoitti eräällä ystävälleen: ”Maailmassa on käynnissä pelottava ja kova taistelu. Mutta Kristus haluaa johdattaa meitä oikeaan. Ainoa lohtumme, jonka voimme asettaa paholaisen raivoa vastaan, on, että meillä on Jumalan sana.” Tätä uskonpuhdistuksen voitonvirttä on kutsuttu myös lohdutusvirreksi. Se kuuluu maailman tunnetuimpiin: 1900-luvun lopulle tultaessa sitä veisattiin jo 200 kielellä eri puolilla maailmaa. Pelkästään englanniksi siitä tunnetaan noin 100 eri käännöstä.

23 VK 177 Jeesus on paimen (Jesus a jó Pásztor)

Virret ovat yleensä syntyneet Raamatun tekstien pohjalta. Näin oli jo Lutherista alkaen. Ne haluavat kansanomaistaa ja siten opettaa Jumalan sanaa. Tämä unkarilainen virsi on kirjoitettu pääosin Johanneksen evankeliumin pohjalta. Jeesus käyttää siellä seitsemässä eri yhteydessä Minä olen - ilmaisua. Kun me sanomme "minä olen", kerromme vain mitä olemme. Jeesuksen sanoilla on toisenlainen syvyys. Zîlan Özmen 2015 Ne pohjautuvat Vanhan testamentin heprealaiseen JHVH -nimeen. JHVH tarkoittaa Minä olen. Se on siellä lukemattomia kertoja esiintyvä Jumalan nimi. Siinä korostuvat Jumalan rakkaus ja pyhyys. Jumala on, hän on iankaikkinen ja ajan ulkopuolella oleva. Käyttäessään itsestään samaa Minä olen -nimitystä Jeesus osoittaa, ettei hän ole kuka tahansa. Hän on Jumala. Runoilija on valinnut virteen neljä Minä olen -kohtaa:

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.” (Joh. 10:11) säk.1 ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5) säk.2 ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12) säk. 3 ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) säk. 5

Virren toisen säkeistön taustalla väikkyy myös Galatalaiskirje (rakkaus Hengen hedelmänä, Gal. 5:22). Neljännen säkeistön pohjana taas on Jeesus rauhan antajana: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27) Viimeistä säkeistöä vahvistavat vielä Jeesuksen sanat Ilmestyskirjassa: ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:13)

Jeesus on paimen. Tämä paimen ei karkaa hädän hetkellä, ei pelkää rosvoja, ei poistu pimeän tullessa portilta eikä surun kohdatessa. Ei, hän on pannut henkensä alttiiksi laumansa puolesta. Ja ylösnousseena hän tarjoutuu kulkemaan kanssamme koko elämämme matkan. Ei vain haudallemme saakka, vaan ylösnousemuksen aamuun meidät kantaen.

Virsirunoilija on kirkkoherra Zoltan Dóka, joka oli mukana Unkarin luterilaisen virsikirjan (1982) valmistelussa. Tämä virsiruno on syntynyt kirjan ilmestymisvuonna. Muita Dókan virsiä siinä on toistakymmentä. Myös virsikirjan sävelmä on vuodelta 1982. Sen sävelsi budapestilainen urkuri ja kirkkomuusikko Gábor Trajtler.*) Hän toimi virsikirjakomitean sihteerinä. Virren suomensi Anna-Maija Raittila.

*) Virsi 177 on virsikirjamme harvoja unkarilaisia virsiä. Rytmisesti sitä voidaan pitää haastavana vaihtuvan tahtilajinsa vuoksi. Muunnesävelineen se on poikkeuksellinen myös melodisesti. Yhteys unkarilaiseen kansanmusiikkiin on vahva; kenties virren voimakas ilmaisu kuvastaa myös kirkon elämää puun ja kuoren välissä rautaesiripun takana.

VK 184 Mä kauniin tiedän kukkasen

Virsi on tuntemattoman saksalaisen runoilijan ja peräisin noin vuodelta 1560. Teksti alkaa kauniin, suloisen ja ihanan kukkasen voimallisella ylistämisellä. Vasta toinen säkeistö paljastaa, mikä tämä taivaisen tuoksun kantaja on. Se on Jumalan Sana. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105) Jumalan Sanalla tarkoitetaan Kristusta, häntä, joka on tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6). Hän on myös maailman valo (Joh. 8:12), hän on sovittanut synnit (Joh. 3:16) ja voi lohduttaa meitä (säk. 3). Kristus kutsuu luokseen jokaisen, väsyneenkin. (säk. 4). Viides säkeistö muistuttaa uudelleen siitä, miksi tuo kaunis, kallis kukkanen tuli maailmaan. "Hän kärsi ristinkuoleman … aukaisi meille taivaan." Herramme on myös asettanut sakramentit, ja uskoa emme vahvista me vaan hän (säk. 6). Vielä muistutetaan, että Kristus on Hyvä paimen. Me emme johda hänen laumaansa taivaaseen, vaan vain hän itse voi sen tehdä. (7). Virsi on tullut Suomeen Ruotsin kautta: se ruotsinnettiin jo vuonna 1583. Nykyisessä ruotsalaisessa virsikirjassa sitä ei ole, mutta suomenruotsalaisesta se löytyy edelleen (Jag vet en blomma, skön och blid). Vanhoissa virsikirjoissa tämä virsi on usein sijoitettu ehtoollisvirsiin ilmeisesti sakramenttisäkeistön (säk. 6) takia. Melodia on kansansävelmä, mahdollisesti Johannes Rhaun virsikirjasta (Frankfurt v. 1589).

VK 220 Oi Jeesus, viimeisenä yönä

Tämä Johann Jakob Rambachin (1693-1735) virsi on ainoa kiirastorstaivirtemme. Oi Jeesus, viimeisenä yönä käsittelee ehtoollisen asettamista (Luukas 22:14-20). Virsi syntyi pastori Johann Anastasius Freylinghausenin, Geist=reiches Gesang=Buchin toimittajan, pyynnöstä. Hänen virsikirjansa ensipainos oli ilmestynyt Hallessa vuonna 1704. Siinä oli tuolloin joitakin uusia virsiä, jotka saivat osakseen kovaa kritiikkiä. Eräs niistä oli ehtoollisvirsi Mein Jesu / hier sind deine brüder. Sitä pidettiin liian hurmoksellisena. Sen tilalle Freylinghausen pyysi nuorta runoilijaa Johann Jakob Rambachia (1693-1735) kirjoittamaan sopivamman virren. Se ilmestyi tuon supersuositun orpokotivirsikirjan 11. painoksessa vuonna 1719 Hallessa.*) Virressä oli sama runomitta kuin siinä, jonka se korvasi. Rambach, joka oli syntynytkin Hallessa, oli Hallen orpokodin koulun ja latinakoulun kasvatteja. Hän oli monilahjakas pietisti, josta tuli paitsi August Hermann Francken seuraaja Hallen yliopiston professorina, myös johtava professori ja kirkkoherra Giessenin kaupunkiin. Hän toimi siellä myös pedagogion (yliopistoon valmentava sisäoppilaitos) johdossa. Työ sielunhoitajana oli Rambachille pappina läheistä. Hän oli myös taitava ja pidetty luennoitsija. Tanskan kuningas pyysi häntä hovisaarnaajaksi ja professoriksi Kööpenhaminaan, mutta hän torjui kutsun. Rambach julkaisi useita virsikirjoja ja omia runokokoelmia. Hän runoili noin 360 virttä ja hengellistä runoa. Suomessa virsi julkaistiin ensimmäisen kerran vuoden 1886 virsikirjassa Elias Lönnrotin käännöksenä (1874). Virsikirjassamme on myös toinen Rambachin virsi, virsi 233 Oi Isä, Poika, Henki Herran. Meillä käytetty sävelmä on Freylinghausenin virsikirjan toisesta osasta (Neues Geist=reiches Gesang=Buch 1714/1719). Siinä se on anonyymin, hieman vanhemman hautajaisvirren Ich ruhe nun in Gottes armen melodia. Kiirastorstaina ollaan jo matkalla kohti pitkääperjantaita, Kristuksen kuoleman päivää. Näin ollen sävelmä sopii hyvin myös Rambachin virteen.

Ehtoollisvirtemme sävelmä Neues Geist=Reiches Gesang=Buch 1714/1719

*) Vuoden 1986 virsikirjamme ensimmäisissä painoksissa esitetään, että tämä ehtoollisvirsi olisi peräisin vasta Rambachin virsikirjasta hänen kuolinvuodeltaan 1735.

VK 273 Jeesus, parhain ystäväni (Jesus är min vän den bäste) Tätä virttä on laulettu meillä jo kauan. Teksti pohjautuu Roomalaiskirjeen lukuun 8. Siinä apostoli Paavali kuvailee Jumalan rakkautta. Se oli armosta tullut hänenkin, kristittyjä aiemmin vainonneen miehen osaksi. Sekä Paavali että tuolloinen nuori kristillinen seurakunta joutuivat välillä hyvinkin vaikeisiin oloihin. Kuitenkin he olivat varmoja siitä, ettei kukaan eikä mikään voi erottaa heitä Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaudesta: "Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin"? (Room. 8:31-32) "Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8: 37-39) Ruotsalainen Jacob Arrhenius runoilee Jeesus-rakkaudesta samaan tyyliin kuin aikakauden tunnetuimmat saksalaisrunoilijat. Ei ihme, että hänen kielenkäyttöään onkin verrattu myös kuuluisan Johann Arndtin Kristus-mystiikkaan. Meilläkin tunnettua Arndtin klassikkoteosta Totisesta kristillisyydestä oli julkaistu 1700-luvun alkupuolelle tultaessa jo yli 50 painosta ja käännöstä. Jacob Arrhenius (1642–1725) oli virkamies ja Uppsalan yliopiston historian professori, mutta jälkimaailma tuntee hänet parhaiten virsirunoilijana. Tämä virsi ilmestyi hänen kokoelmassaan Psalme-prof vuonna 1691. Se otettiin heti ruotsalaisiin virsikirjoihin (v. 1694, v. 1695) ja pian myös suomalaiseen virsikirjaan (v. 1701). Arrheniusta on luonnehdittu velvollisuudentuntoiseksi, ankaraksi ja työtä pelkäämättömäksi. Toisaalta hänen omaelämäkerralliset tietonsa ja virtensä kertovat, että karun tuntuisen pinnan alle kätkeytyi lämmin luottamus Jumalaan ja aito nöyryys. Gustaf Düben (1624–1690) oli Ruotsin musiikkielämän johtava henkilö yli 30 vuoden ajan. Hän toimi hovikapellimestarina sekä Tukholman saksalaisen kirkon urkurina. Düben tunnettiin myös säveltäjänä. Hänen ystäväpiiriinsä kuului esim. tunnettu tanskalais-saksalainen säveltäjä Dietrich Buxtehude. Nuottikokoelmaansa hovikapellimestari kerrytti ja säilytti niin hyvin, että Uppsalan yliopiston kirjastossa on tallella erityinen Düben-arkisto. Dübenin neljä lasta aateloitiin. Tunnetuin heistä lienee ollut virsirunoilija ja valtiosihteeri, vapaaherra Joachim von Düben. Virsisävelmä on peräisin Gustav Dübenin musiikista Samuel Columbuksen teokseen Odae Sveticae (1674). Sitä käytetään myös virsikirjamme virsissä 404, 411 b ja 506.

27 VK 299 a+b Ei mikään niin voi virvoittaa Ruotsalainen Lars T. (Thorstensson) Nyberg (1720-1792) oli toisen polven pappi. Hän tunsi vetoa herrnhutilaisliikkeeseen, jonka tärkeä taustatekijä oli hallelainen pietismi. Herrnhutilaisliikkeen perusti kreivi Zinzendorf, joka oli itsekin opiskellut Hallessa kuutisen vuotta. Uusi liike oli saavuttanut melkoista suosiota myös Pohjolassa. Samoin kuin pietismi se oli täällä aikamoisessa vastatuulessa. Lars T. Nyberg osoitti kiinnostuksensa liikettä kohtaan niin vahvasti, että hänet erotettiin virastaan. Hän siirtyi työskentelemään Amerikan luterilaisissa seurakunnissa. Vuonna 1750 hän aikoi palata Ruotsiin, mutta tapasi paluumatkallaan kreivi Zinzendorfin ja siirtyi veljesseurakunnan papiksi Lontooseen ja Bristoliin. Vuonna 1776 hän kuitenkin hylkäsi herrnhutilaisuuden, palasi Ruotsiin ja luterilaiseen kirkkoon. Hänestä tuli Flon kirkkoherra. Jo opiskeluvuosinaan Nyberg oli kirjoittanut useita herrnhutilaissävyisiä virsiä. Ne julkaistiin Ruotsin herrnhutilaisten laulukokoelmassa Sions Sånger (1743/1745). Det enda nöje, som jag wet ilmestyi vuoden 1745 painoksessa. Kokoelma suomennettiin nimellä Sionin Wirret vuonna 1790. Myös Nyberghin virsi sisältyi siihen. Kirjan toimitti Elias Lagus, Taivassalon kirkkoherra. Hän oli tuossa vaiheessa Suomen tunnetuin herrnhutilaishenkinen pappi. Kirjasta on otettu lukuisia painoksia ja sitä käytetään edelleen aktiivisesti. Tämä virsi on hyväksytty mukaan nyt suunnitteilla olevaan uusimpaankin versioon. Siitä todettiin näin: ”Tämä Lars Nybergin virsi on ehkäpä Siionin virsien ehdottomin virsi.” Alkuperäisessä virressä kaikki yhdeksän säkeistöä alkavat ilmaisulla den/det enda; 'ainoa': ainoa ilo/huvi, ainoa rauha, ainoa lohdutus, ainoa täyteys, ainoa syntien anteeksiantamus, ainoa armon perusta, ainoa apu syntiä vastaan, ainoa viisaus, ainoa tapa (kuolla kaikessa rauhassa). Sen lisäksi ilmaisu 'ainoa' toistuu joka säkeistössä kahdesti. Näin se vahvistaa virren sanomaa Kristuksesta, joka on ihmisen ainoa pelastus ja turva: Mikään muu ei ole mitään sen rinnalla. Laguksen suomennos alkaa samaan tyyliin. Nykyinen teksti taas aloittaa vertailun kuvaamalla maallisen ja taivaallisen vastakohtaisuutta: Sionin Wirret 1790, nro 136 Virsikirja 1986, nro 299 Ainoax’ tiedän iloxi, Ei mikään niin voi virvoittaa, Huwituxexi ainooxi, en muusta iloani saa, Ainoax’ autuudexi sen, ei autuutta saa suurempaa Jong’ mullen andaa JEsuxen. kuin minkä Jeesus lahjoittaa. Seuraavaksi virsikirjamme kuvaa maallisen turvan riittämättömyyttä: se ei ole mitään verrattuna Jeesuksen taivaalliseen rakkauteen. ”Ainoa” (anteeksantamus, sovitus, tie, pelastus, neuvo, turva, puolustus, tosi viisaus ja vanhurskaus, puhdas pyhitys) tulee näkyviin vasta säkeistöissä 5–8. Haikea melodia toisintoineen (sävelmät a ja b) on Bartholomäus Gesiuksen / Michael Praetoriuksen kokoelmista (Enchiridion 1603, Musarum Sioniarum 1607), joihin Sions Sånger - kokoelmakin jo viittasi.

VK 302 Sinua, Jeesus, odotan

Oi valon lähde ainoa, yö sielustani karkota (302:3) Nykyisen virsikirjamme vanhemmat painokset esittävät, että tämä virsi olisi peräisin jo vuodelta 1622. Uudemmissa taas väitetään sen olevan vuodelta 1703. Kumpikaan tieto ei ole oikea. Heinrich Georg Neuss (1654-1716) toimi diakonina Wolfenbüttelissä, nykyisessä keskisessä Saksassa. Hän julkaisi oman virsikokoelmansa vuonna 1692 Lüneburgissa. Sen uusintapainos ilmestyi vuonna 1703. Sinua, Jeesus, odotan ilmestyi kuitenkin näiden välillä, halberstadtilaisessa virsikirjassa vuonna 1699 (nro 756). Neuss kuului uuteen pietistiseen herätysliikkeeseen. Hän järjesti maanantai-iltaisin kirkossaan collegium musicum -tilaisuuksia. Jo nämä herättivät ärtymystä. Kun hän tuolloin tunnetuimman pietistijohtajan Philipp Jacob Spenerin tapaan piti myös yksityisiä hartaustilaisuuksia eikä suostunut allekirjoittamaan pietistejä vastaan suunnattua asetusta, hänet erotettiin virastaan. Braunschweig-Lüneburgin pietistismielinen herttua Rudolf August kutsui kuitenkin hänet pian matkasaarnaajakseen. Neussista tuli teologian tohtori Giessenissä. Sittemmin hän toimi Wernigerodessa superintendenttinä. Hän lukeutui maltillisiin speneriläisiin pietisteihin eikä hyväksynyt herätysliikkeen radikaaleja suuntauksia. Hänellä oli yhteyksiä myös hallelaisen pietismin johtajaan, A. H. Franckeen. Tämä hänen virtensä ja kuusi muuta ilmestyivät myös hallelaisessa orpokotivirsikirjassa (Geist=reiches Gesang=Buch, Halle 1704). Virren suomensi Elias Lönnrot ja se tuli vuoden 1886 virsikirjaan. Neuss on myös säveltänyt useita virsimelodioita. Tämän virren meillä käytössä oleva sävelmä on kuitenkin vanhempi. Tekijä on anonyymi saksalainen (1628/1648).

29 VK 318 Jeesus, sä ainoa

Norjalainen Ole Theodor Moe (1863–1923) oli leipurin poika. Hän opiskeli teologiaa ja opetti uskontoa. Pappisvihkimyksen jälkeen hän oli sisälähetys- ja merimieslähetystyön palveluksessa ja toimi lopulta myös kirkkoherrana. Tämä henkilökohtaisen uskonratkaisun tehnyt pappismies oli tekemisissä virsien ja laulujen kanssa koko uransa ajan. Hän sekä tutki niitä että käänsi niitä norjaksi englannista ja latinasta. Hän toimi innokkaasti myös raittiusliikkeessä. Tämän norjalaisen virren säveltäjä on Caroline Volla Sørlie (1869–1953). Hän toimi Oslossa pitkään kuoronjohtajana ja sävelsi muitakin virsiä. Uusin norjalainen virsikirja tietää kertoa, että Sørlie kirjoitti tämän melodian jo vuonna 1906; suomalaisen virsikirjan tiedoissa esiintyy vuosiluku n. 1910. Jeesus, sä ainoa otettiin kokoelmaan Hengellisiä Lauluja ja Virsiä ja lopulta myös virsikirjaamme vuonna 1986. Sen suomensi Ilmari Krohnin sisar, kirjailija Aune Krohn (1881–1967) viimeistään vuonna 1951 ja uudisti Anna Maija Raittila. Virsi on yhtä lailla norjalaisessa, tanskalaisessa, ruotsalaisessa kuin suomenruotsalaisessakin virsikirjassa.

30 VK 329 Kiitos nyt Herran!

Virsirunoilija Joachim Neander syntyi Bremenissä. Isä kuoli pojan ollessa 16-vuotias ja tämä pappissuvun vesa aloitti teologian opiskelut ilman sen suurempaa intoa. Parikymppisenä Joachim sai päähänsä mennä tovereittensa kanssa kirkkoon kuulemaan pastori Theodor Undereyckin saarnaa. Elettiin reformoidun kirkonkin sisälle levinneen pietistisen herätyksen alkuvaiheita. Nuori Neander suhtautui pastoriin varsin kriittisesti. Nuorten miesten tarkoitus olikin päästä pilkkaamaan pappia ja kerätä lisäargumentteja tätä vastaan.

Yllättäen Jumalan sana kosketti Joachimia syvästi ja hänen koko elämänsä muuttui. Undereyckista tuli hänen hengellinen isänsä. Neander tutustui sittemmin myös pietistisen liikkeen isään Philipp Jacob Speneriin. Virsirunoilijamme toimi Düsseldorfissa koulun rehtorina sekä kaupungissa raivonneen ruton aikana myös saarnaajana ja sielunhoitajana. Neander vaelsi usein Düssel-joen jylhästä kauneudestaan kuulussa laaksossa ja kirjoitti monet lauluistaan siellä. Tuossa kaukaisessa laaksossa, sopivasti viranomaisten ulottumattomissa, pidettiin myös kokouksia, joissa Neander saarnasi. Myöhemmin koko laakso nimitettin Neanderin mukaan Neanderthaliksi.

Neander kirjoitti 57 laulua ja 20 melodiaa. Reformoidun kirkon Gerhardtiksi ja uuden liiton psalmirunoilijaksi kutsuttu runoilija-säveltäjä palasi kotikaupunkiinsa Bremeniin heinäkuussa 1679. Äitikin oli jo kuollut ja kaikki sisarukset asuivat muualla. Neander rohkaistui julkaisemaan runokokoelmansa Bundeslieder, vaikka oli aiemmin ajatellut, ettei koskaan antaisi niitä julkisuuteen. Ehkä hän aavisti jotakin. Hänen mukaansa laulut julkaistiin lähimmäisen ilahduttamiseksi. Ne oli tarkoitettu luettaviksi ja laulettaviksi matkoilla, kotona ja kristittyjen iloksi luonnossa.

Pitkäaikainen yleinen heikkous vei nuoren runoilijan voimat ja hän kuoli syntymä- kaupungissaan helluntaina 31.5.1680 vain 30-vuotiaana. Hänen tiettävästi viimeiset sanansa kuolinvuoteella olivat profeetta Jesajan kirjasta: “Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10). Undereyck piti hänen ruumissaarnansa.

Naimattomaksi jääneen Neanderin hautapaikka on tuntematon, mutta hänen virsiään lauletaan joka puolella maailmaa. Vk 133:n kohdalla mainittu tärkeä hallelainen virsikirja Geistreiches Gesangbuch toi ne laajojen joukkojen tietoisuuteen. Erityisen suosittu on juuri virsi Kiitos nyt Herran. Sen pohjana on kaksi psalmia: Ps. 58 ja erityisesti Ps. 103 (1-5, 22): “Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!”

Virren anonyymi sävelmä on peräisin 1600-luvulta. Se tuli hengelliseen käyttöön Strahlsundissa 1665 ja tunnetuksi vuonna 1741 julkaistun hallelaisen Geistreiches Gesangbuchin myötä. (Ks. Vk 133)

31 VK 332 a + b Herraa hyvää kiittäkää

Jesper Swedberg (1653-1735) oli ruotsalainen pappi, teologian tohtori ja professori. Vuonna 1694 hän toimitti virsikirjaehdotuksen, joka sai osakseen paljon kritiikkiä. Hän oli myös keskeinen toimija virsikirjassa, joka saatiin lopulta painettua vuonna 1695 erinäisten vaiheitten jälkeen. Tuohon virsikirjaan pohjautuu myös suomalainen vuoden 1701 virsikirja. Monipuolinen Swedberg edusti aikansa puhdasoppisuutta, mutta oli samalla lähellä pietismiä. Tämä kielimies oli mukana yhtä lailla raamatunkäännöstyössä kuin käytännön seurakuntatyössä. Hän oli myös hyvin kiinnostunut kielen historiasta ja laati yhden vanhimmista ruotsalaisista sanakirjoista. Jesper Swedberg toimi yli kolme vuosikymmentä Skaran piispana. Nykyaika muistaa hänet ensisijaisesti hänen virsistään. Ruotsin virsikirjassa niitä on vielä 16 ja meillä viisi. Lisäksi tulevat hänen käännöstyönsä hedelmät. Swedberg piti tärkeänä myös kansanopetusta. Virren 332 Swedberg sepitti Psalmien kirjan viimeisen psalmin eli ylistyspsalmin 150 pohjalta. Ylistyspsalmissa mainitut lukuisat soittimet ovat virressä tiivistetyssä muodossa mukana. Se ilmestyi ensin yllä mainitussa ruotsalaisessa virsikirjaehdotuksessa vuodelta 1694 ja sitä seuranneessa vuoden 1695 virsikirjassa. Se suomennettiin vuoden 1701 virsikirjaan, niin sanottuun Vanhaan virsikirjaamme. Käännöksen uudisti suomenkielen ja kirjallisuuden professori Julius Krohn 1800-luvulla. Swedbergin Herraa hyvää kiittäkää kuuluu niihin virsiin, jotka ovat monelle suomalaiselle läheisiä ja jotka jopa osataan ulkoa. Virrellä on sekä Ruotsissa että meillä kaksi sävelmävaihtoehtoa. Molemmissa on Ruotsissa vuonna 1684 mukailtu versio Heinrich Albertin sävelmästä vuodelta 1640. Suomessa b-vaihtoehtona on tästä ruotsalaisesta toisinnosta kehittynyt suomalainen versio. Ruotsissa taas a-vaihtoehtona on herrnhutilainen melodia n. vuodelta 1740.

VK 345 Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää

Vuoden 2010 lopulla tiedotusvälineet listasivat tavanmukaisesti kansainvälisiä vuotuisia huipputapahtumia. Yksi niistä oli Ruotsin kruununprinsessan häät. Hääkutsun saaneet valitut eri puolilta maailmaa osoittivat arvostustaan täyttämällä Tukholman suurkirkon juhla-asuissaan. Vihkimiseen kuului olennaisena myös upea häämusiikki.

Häämusiikki – Jo Vanhan testamentin Raamatussa kaikuu häämusiikki – kaikkien kansojen kuultavaksi tarkoitettu häälaulu. Siitä kertovat vaikkapa Laulujen laulu ja Kuninkaalliset hääasut vuodelta profeetat Hoosea ja Jeremia. Myös Psalmi 45 on häälaulu 1766, Livrustkammaren, Stockholm kuninkaalle: "Sydämeni on tulvillaan kauniita sanoja. Minä lausun säkeeni kuninkaalle, olkoon kieleni kuin taitavan kirjurin kynä. Kuningas, olet kaunein ihmisten joukossa, sinun huulesi puhuvat suloisia sanoja." (Ps. 45:1-3). Uskon ilosta, valosta ja tulevasta riemusta on syntynyt lukuisia kuninkaallisia häälauluja. Niistä vanhimpiin kuuluvat saksalaisten Johann Walterin Sen suven suloisuutta (Vk 620) ja Philipp Nicolain virret On kirkas aamutähti nyt (Vk 43) sekä Herätkää! niin huuto kaikaa (Vk 163). Virren Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää suomalainen runoilija on jäänyt tuntemattomaksi. Se ilmestyi noin 150 vuotta sitten Turussa kokoelmassa Hengellinen laulaja, jonka julkaisi kolme nimimerkkiä. Pian virsi julkaistiin myös kullaalaisen Karolina Lindgrenin "pränttiin toimittamassa" kolmen virren kokoelmassa. Aivan 1800-luvun lopussa se liitettiin myös osaksi rukoilevaisen liikkeen rakasta laulukirjaa Halullisten sielujen Hengelliset Laulut. Kokoelma oli alun perin ilmestynyt 1790, ja nyt se julkaistiin edelleen "keskinäiseksi rakennukseksi uskossa ja kristillisyydessä näillä wiimeisillä lopun ajoilla". Tässä virressä ei laula vain yksi henkilö vaan koko seurakunta, kaikki kristityt ylistävät. Häissä päähenkilöinä ovat tietysti sulhanen ja morsian. Eikä kysymyksessä ole tavallinen hääjuhla, vaikka virttä käytetään myös häävirtenä. Tavallisten häitten taakse se avaa taivaalliset. Uusi testamentti hyödyntää ja syventää Vanhan testamentin kuvakieltä: sulhanen on Kristus ja morsian Kristuksen kirkko, seurakunta, me kaikki. Tätä kuvaa käytetään monella tavalla: välillä odotetaan keskiyöllä lamput palavina hetkeä, jolloin sulhanen saapuu noutamaan morsiamen, kuten Matteus kirjoittaa. Odotetaan kuninkaan häitä. Efesolaiskirje tuo oman sävynsä. Ilmestyskirjassa, Uuden testamentin ainoassa profeettakirjassa, avautuu vielä yksityiskohtaisempia kuvauksia Karitsan ja Karitsan morsiamen häistä. Karitsan morsian on uusi Jerusalem. Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa sanotaan: ”Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.» Henki ja morsian sanovat: »Tule!» Joka tämän kuulee, sanokoon: »Tule!» Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.” (Ilm. 22:16-17)

33 Raamatun kieli on runollista ja haltioitunutta. Se heijastuu voimakkaasti virsiin. Puhutaan morsiusmystiikasta. Kielikuvia käytetään välillä myös sisäkkäin niin, että on vaikea tietää, mihin toinen päättyy ja mistä toinen alkaa. Näin kuvataan oivaltavasti tulevaa, sellaista, jonka näemme täällä kuin kuvastimesta. ”Katselemme sitä kuin arvoitusta, mutta perillä saamme nähdä kaiken kasvoista kasvoihin”, sanoo apostoli Paavali Korinttilaiskirjeessä (1. Kor. 13:12). ”Tietomme on vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niinkuin Jumala meidät täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:2) Tämä rakkaus sovitti syntimme ristillä. Se meni kuolemaan puolestamme. Se tarjoaa iankaikkista elämää. Muualta sitä ei saa.

Johann Walterin ja Philipp Nicolain jälkeen barokki ja erityisesti pietismi synnyttivät valtaisan virsibuumin. Taivaallinen häälaulu kaikui lukemattomina, iloisina muunnelmina. Tärkeän sysäyksen antoi Hallen laitosten orpokodissa vuonna 1704 painettu virsikirja, josta tuli kansan suosikki yli valtakuntien rajojen. Tätä haltioitunutta sanastoa on myöhemmin karsittu virsistä, mutta tässä se kuitenkin edelleen soi kauniin kutsuvana. Koko seurakunta saa ylistää Jumalan ihmeellisiä tekoja ihmisen hyväksi.

34 VK 373 Jeesus, kuule rukoukset

Kansalaissodan tapahtumat herkistivät suomalaiset. 20-vuotias Jenny Pohjala (1899-1976) kirjoitti tämän runonsa koettuaan hengellisen herätyksen helluntailiikkeessä. Hän nimitti sitä ”Hengen sanomaksi”. Nöyrän rukoussävynsä takia runo on läheinen myös monelle luterilaiselle suomalaiselle. Runo tuli tutuksi Armas Maasalon (1885-1960) pian tekstin syntymisen jälkeen säveltämänä kuorolauluna, josta käytetään myös nimeä Maasalon Rukous. Säveltäjä Maasalo työskenteli urkurina Helsingin Johanneksen kirkossa yli 30 vuotta. Hänellä oli aikoinaan keskeinen asema kirkkomuusikoiden kouluttajana. Maasalo kuului 1930-luvulla virsikirja- ja koraalikomiteoihin. Virsikirjassamme on seitsemän hänen sävelmäänsä. Jeesus, kuule rukoukset ilmestyi mm. kokoelmassa Hengellisiä lauluja ja virsiä ennen kuin se lopulta tuli virsikirjaankin vuonna 1986 Niilo Rauhalan muokkaamana. Amerikan luterilaisen kirkon virsikirjaan se oli otettu käännöksenä jo vuonna 1958 (Service Book and Hymnal).

382 Sinuhun turvaan, Jumala

Haqvin Spegel vanhan litografian mukaan.

Haqvin Spegel (1645-1714) oli kauppiaan poika, josta lopulta tuli Ruotsin arkkipiispa. Hän syntyi Etelä-Ruotsin Blekingessä, joka tuohon aikaan kuului vielä Tanskaan. Spegel jäi nuorena orvoksi ja hänet kasvatettiin sukulaisten luona. Hän aloitti opinnot Lundin katedraalikoulussa vuonna 1658, samana vuonna kun mm. Lundin alue liitettiin Ruotsiin. Tuohon aikaan oli opiskelijoilla tapana suorittaa myös ulkomaisia opintoja. Niitä Spegelillä oli runsaasti, ei vain Saksasta vaan myös Hollannnista ja Englannistakin. Hän toimi mm. hovisaarnaajana sekä sitten peräti kolmessa piispan virassa (Visby, Skara ja Linköping) ennen siirtymistään arkkipiispaksi Uppsalaan. Hän oli myös kuningas Kaarle XI:n sielunhoitaja. Kuningas tunsi elämänsä loppuun asti suurta luottamusta tätä hengenmiestä kohtaan. Spegelin keräämä kirjasto oli aikakautensa suurimpia. Hän painotti sitä, että uskon on tärkeä näkyä tekoina. Piispalle runous ja virret olivat niin tärkeitä, että sanottiin hänen omistaneen niille koko elämänsä. Hän suri joidenkin virsien ankaraa kritisointia niin voimakkaasti, että harkitsi jopa piispuudesta luopumista. Spegel kirjoitti mm. aamu- ja iltavirsien lisäksi myös paljon psalmivirsiä. Psalmien kirja onkin ollut vanhastaan suosittu virsien lähde. Sinuhun turvaan, Jumala pohjautuu psalmiin 71, jota kutsutaan myös vanhuksen rukoukseksi: "Herra, sinuun minä turvaan. ... Jumala, älä ole kaukana! ... Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala. " (Ps. 71:1, 12, 18) Sävelmä on toisinto Pohjois-Savosta. Virsi on tunnettu myös Paavon virtenä Joonas Kokkosen säveltämästä oopperasta Viimeiset kiusaukset (vuodelta 1975). Se kertoo herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta. Kokkonen kirjoitti Paavon roolin basso Martti Talvelalle. Oopperan innoittamana virsi nousi Talvelan toisen virsilevyn teemaksi 1976. Suunnitteluvaiheessa Talvela oli sanonut urkuri Pentti Savolaiselle: “Pentti, tehdään tästä meidän uskontunnustuksemme.”

VK 388 Jeesus, johdata

Jeesus, johdata -virren tekijät olivat varsin tottuneita liikkumaan aatelin ja hallitsijoiden lähipiirissä. Ensinnäkin säveltäjä on hovikapellimestari Adam Drese (n. 1620–1701). Varsovassa opiskellut syntyperältään tuntematon Drese oli aikanaan Thüringenin huomattavimpia musiikkipersoonallisuuksia. Hän oli yhteyksissä mm. Heinrich Schütziin ja ilmeisesti myös J. S. Bachiin. Hovikapellimestarina hän toimi Rudolstadtissa. Alun perin maallista musiikkia säveltänyt Drese kiinnostui hengellisestä musiikista, johon sittemmin keskittyikin. Hän oli saanut voimakkaita vaikutteita pietistisestä herätysliikkeestä. Ehkä tunnetuin hänen sävellyksistään on tämä alun perin hänen omaan tekstiinsä (Seelenbräutigam) kirjoittamansa melodia (Darmstadt 1698). Virsi kokonaisuudessaan tuli tunnetuksi huippusuositun Freylinghausenin virsikirjan (Halle 1704) myötä. Sanat ovat hieman uudemmat. Ne sepitti eräs pietistijohtaja August Hermann Francken perustaman orpokodin oppilas. Hallen edistyksellinen orpokoti poikkesi selvästi ns. ”työlaitoksista”. Se ei myöskään vain harjoittanut laupeutta tai lievittänyt sosiaalista hätää. Pedagogiikkaa ohjasivat ihanteet ja tavoitteet: päämääränä oli uusi ihminen. Vain paras kasvatus kelpasi. Köyhäinkoulun tasokas opetus sai porvarit ja aatelisetkin ulkomaita myöten lähettämään lapsiaan sinne. Lahjakkaimmat pääsivät latinakouluun ja pedagogioon. Suuri osa Preussin upseeristosta ja virkamiesluokasta aloitti uransa täällä. Nikolaus Ludwig von Zinzendorf Kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin (1700–1760) isä oli kuollut pojan ollessa aivan pieni. Kun äiti avioitui uudelleen ja poika jäi isoäidin hoitoon, tämä toimitti hänet Hallen orpokotiin, parhaaseen tietämäänsä koulutuspaikkaan. Isoäidillä itselläänkin oli sinne läheiset yhteydet. Hallessa Zinzendorf opiskeli kuutisen vuotta. Ja siellä tämä sittemmin kansainväliseksi laajentuneen herrnhutilaisliikkeen perustanut kreivi myös tutustui perin pohjin Freylinghausenin virsikirjaan. Freylinghausenille myöhemmin kirjoittamassaan kirjeessä Zinzendorf totesi osaavansa vieläkin ulkoa noin 250 tuon virsikirjan virttä. Kreivi Zinzendorf toimitti herrnhutilaisliikettä varten useita virsikirjoja kirjoittaen itsekin virsiä. Kristityn turvallista vaellusta Jeesuksen kanssa kuvaava Jeesus johdata tiemme kulkua on yksi niistä, Suomessa tunnetuin Zinzendorfin tuotannosta. Hän valitsi virrelleen hovisäveltäjä Adam Dresen sävelmän. Suomennos on Elias Lönnrotin. Sitä uudisti Suomen Lähetysseuran johtaja Jooseppi Mustakallio Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman vuonna 1900 julkaistua ensiversiota varten. Virsikirjaan se tuli vuonna 1938.

37 VK 482 Elämä on meri

Georg Kiviste (1866-1941) tunnettiin aiemmin saksalaisella sukunimellä Steinfeldt. Hän toimi virolaisen seurakunnan pappina Inkerissä Kupanitsan lähellä (Teskova). Seurakunta syntyi tiettävästi, kun seudulle muutti virolaisia Baltian rautatien valmistumisen jälkeen. Sittemmin hän toimi pitkään Narvan kirkkoherrana. Elu on kui meri syntyi vuonna 1934. Tekstissä tuntuisi heijastuvan veljeskansamme pitkä ja vaikea taival. Jo ensimmäinen maailmansota oli ollut sille monin tavoin raskas. Vuonna 1934 itsenäiseen Viroon oli erinäisten vaiheitten jälkeen julistettu poikkeustila. Tapahtui vallankaappaus, minkä jälkeen maata johti yksinvaltiaasti Konstantin Päts. Kansanedustuslaitos hajotettiin ja puolueet lakkautettiin. Tekstin kirjoittaessaan Kiviste oli jo 68-vuotias. Hän nukkui pois vuonna 1941, jolloin myös yksi hänen pojistaan katosi sodan melskeissä.

Georg Kiviste n. v. 1937

Virren sävel on sanoja yli kolmekymmentä vuotta nuorempi (1967). Sen sävelsi silloinen Kaarman ja Kuressaaren nuori kirkkoherra (Ivar-)Jaak Salumäe, joka oli opiskellut myös musiikkia. Sävelmä syntyi hänen odottaessaan vaimoaan ja vastasyntynyttä esikoistaan kotiin synnytyslaitokselta. Salumäe toimi kirkkoherrana myös Viljannissa sekä Tallinnan tuomiokirkkoseurakunnan pappina v. 1990-2010. Hän oli virsikirjakomitean sihteeri v. 1976- 1991.

Kivisten virsiä on nykyisessä Viron virsikirjassa (Kiriku Laulu- ja Palveraamat) kahdeksan, meillä tämä yksi Anna-Maija Raittilan suomentamana. Virolaisvirsiä meillä on kaikkiaan viisi. Virsi on meillä sijoitettu Elämä Jumalan maailmassa / Terveys ja sairaus -osastoon. Tekstin syvää ahdistusta ja lohdutusta käsittelevä sisältö ja sitä oivallisesti tukeva melodia osoittavat, että se olisi ehkä paremmin sopinut sinne, minne se oli alun perin aiottu sijoittaa (Elämä Kristuksessa / Ahdistukset ja lohdutus -osasto). Viron virsikirjassa se kuuluukin Kannatused ja lohutus (Kärsimykset ja lohdutus) -aihepiirin virsiin.

VK 492 Ystävä sä lapsien

Tämän tuttuakin tutumman lastenvirren sanat koostuvat kahdesta osasta. Ensimmäinen on vanha ruotsalainen rukous 1700-luvun lopulta. Toisen ja kolmannen säkeistön kirjoitti paljon myöhemmin ruotsalainen Siri Hedvig Naemi Dahlquist (os. Jonsson, 1889-1966). Hän oli kansakoulunopettajan tytär. Hän opiskeli teologiaa ja solmi avioliiton lähetysjohtaja Gunnar Dahlquistin kanssa. Siri Dahlquist toimi sittemmin uskonnonopettajana ja pitkään myös mm. Sokeiden ystävien toiminnanjohtajana. Hän julkaisi kaikkiaan viisi runokokoelmaa.

Sävelmä on Ivar Widéenin vuodelta 1919. Hänkin oli kansakoulunopettajan lapsi. Opettajaisä toimi myös urkurina. Widéenin sävellystuotanto oli laaja. Hän oli myös Skaran tuomiokirkon urkuri ja kuului ruotsalaista koraalikirjaa valmistelleeseen komiteaan vuosina 1916-1919. Virsi tuli suomalaiseen virsikirjaan vuonna 1938.

39 VK 516 Kuulkaa, keitä Mestari

Virsikirjassamme on kaksi afroamerikkalaista spirituaalisävelmää: virsi 104 Pilvimuurista valo välähtää sekä virsi 516 Kuulkaa, keitä Mestari (Michael, row the boat ashore). Virren 104 suomenkielisen tekstin kirjoitti runoilija Anna-Maija Raittila. Virressä 516 on sen sijaan säilytetty 1964 Saksassa syntynyt sävelmä-sanoitus -kokonaisuus lähes sellaisenaan. Raittila on virren Kuulkaa, keitä Mestari suomentaja.

Saksalaisen virsitekstin kirjoittivat pastorit Kurt Hoffmann ja virsikirjamme ilmestyessä jo edesmennyt Friedrich Walz. Molemmat olivat tunnettuja nuorten hengellisten laulujen ja virsien kirjoittajia. Walz toimi pitkään myös radio- ja TV-pappina. Saksan nykyisessä evankelisessa (luterilaisessa) virsikirjassa on yhteisen kantaosan ohella lisäosia eri maakirkoille. Kantaosassa on mm. kolme Walzin yksin tekemää virsitekstiä ja yksi sävelmäkin. Kuulkaa, keitä Mestari (Hört, wen Jesus glücklich preist) löytyy mm. Reininmaan, Westfalenin ja Lippen maakirkkojen lisäosasta.

Virsi on Jeesuksen vuorisaarnan mukainen autuaaksi julistus (Matt. 5:1-12). Raittilan yleisluontoinen käännös on rikas ja pelkistävä. Hän mukailee virttä ja muuttaa ja pyöristää sen säkeistöjen järjestystä ja sisältöä. Saksalainen virsiteksti on yhdeksänsäkeistöinen ja se päättyy täällä tapahtuvaan Jeesuksen puolesta kärsimiseen ja Jumalan antamaan palkkaan taivaassa. Raittilan käännös tiivistää ajatuksen oivallisesti säkeistössä 9. Sen lisäksi runoilija ottaa säkeistössä 2 esiintyneen köyhyysteeman uudelleen esille loppuun lisäämässään 10. säkeistössä:

Kaikki köyhät katselkaa, halleluja, autuutenne Jumalaa, halleluja.

VK 552 Mua siipeis suojaan kätke

Lina (Carolina Wilhelmina) Sandell (1832-1903) lienee edelleenkin tunnetuin ruotsalainen virsirunoilija. Monet virsikirjamme virsistä ovat syntyneet vaikeissa elämäntilanteissa. Sandellin laajasta tuotannosta välittyy varsin lapsenomainen luottamus Jumalan armoon. Tässäkin virressä hän puhuu turvallisuudesta, luottamisesta ja levosta. Olisi helppo ajatella, ettei runoilijalla ole ollut käsitystä elämän varjopuolista. Siksi on hyvä perehtyä hänen vaiheisiinsa. Lina Sandellin poikkeukselliset lahjat huomattiin jo hänen ollessaan lapsi. Isä, smoolantilainen kirkkoherra Jonas Sandell, oli hänelle erityisen läheinen. Pienestä pitäen terveydeltään heiveröinen ja varsin heikko tyttönen ei pystynyt käymään koulua, vaan oli käytännössä kokonaan isänsä antaman ykstyisopetuksen varassa. Opetus oli epätavallisen monipuolista. Ensimmäisen runokokoelmansa Sandell julkaisi 22-vuotiaana. Sittemmin Sandell myös matkusteli isänsä kanssa. Keskikesällä 1858 he olivat laivamatkalla Jönköpingistä Götan kanavaa pitkin Göteborgiin. Höyrylaivan äkillinen liike heitti Sandellin isän järveen ja tämä hukkui tyttärensä silmien edessä. Lina Sandell asui dementoituneen äitinsä kanssa Fröderydin pappilassa vielä pari vuotta äidin kuolemaan asti. Samalla hänen oma terveytensä heikkeni. Kun vielä vanhempikin sisar kuoli vaikeaan keuhkosairauteeen, runoilija muutti Smoolannista Tukholmaan. Myöhemin hän menetti toisenkin sisarensa. Tukholmassa Lina Sandell jatkoi runouden ja erilaisten julkaisujen toimitustyön parissa työpaikkanaan Isänmaasäätiö (Evangeliska Fosterlands-Stiftelsen). Hänet tunnettiin myös taitavana kääntäjänä (englanti, saksa ja ranska). Tukholmassa Sandell tapasivaltiopäivämies Oscar Bergin, jonka kanssa hän avioitui 35- vuotiaana. Häämatka tehtiin Suomeen. Se huipentui Sakari Topeliuksen tapaamiseen Uusikaarlepyyssä. Ruotsalaisrunoilijan päiväkirjamerkinnöissä on tältä matkalta säilynyt Topeliuksen toteamus runoudesta: "Mitä muoto merkitsee, kunhan on elämää. Ja mitä hyötyä on kauneimmastakaan muodosta, jos elämä puuttuu." Sairaalloisuus jatkui koko Sandellin elämän ajan. Eräässä kirjeessään hän kirjoitti olevansa vanha ja väsynyt - 37-vuotiaana! Myös aviomiehen holtiton rahankäyttö liike-elämässä huolestutti. Se johtikin konkurssiin ja lukuisiin muihin murheisiin. Vakava kaatumisonnettomuus heikensi runoilijan terveyden moneksi vuodeksi ja hänen oli vaiea kävellä. Hän joutui usein myös ihmettelemään niitä ennakkoluuloja, joita hän sivistyneenä, lukevana ja kirjottavana naisena kohtasi.

VK 590 Rauha ei saavu, jos emme me taivu

Marcus Lauesen (1907-1975) oli tunnettu tanskalainen kirjailija, joka teki romaaninsa Og nu venter vi paa Skib, 1931 (suom. Ja nyt odotamme laivaa, 1932) myötä läpimurtonsa sekä koti- että ulkomailla. Hän oli tuolloin vasta 24-vuotias. Kirjailijan uran auettua vireillä olleet teologian opinnot saivat jäädä. Virsiteksti on hänen myöhäistuotantoaan. Rauhanvirren sävelmä on syntynyt vasta Lauesenin kuoleman jälkeen vuonna 1978. Se on mm. Kööpenhaminassa ja Helsingørissä urkurina tunnetun Henrik Fibiger Nørfeltin (s. 1940) säveltämä. Tanskan virsikirjahistoriaan ja urkujen rakentamisen historiaan perehtynyt Nørfelt on osallistunut Tanskan luterilaisen kirkon virsikirjatyöhön ja toiminut kirkkomuusikoiden kouluttajana.

VK 603 Isä Jumala, nyt katso maamme puoleen

Virren ambolainen runoilija on kanttori Helena Shuuladu (1925/1926-), sittemmin Muhongi. Virrestä tuli nopeasti suosittu. Sitä laulettiin Namibian kirkoissa jo maan tuskallisen itsenäistymisen kautena. Se sisältyi yhteiseen esirukoukseen; siitä tuli rukoilevan seurakunnan virsi. Tate Kalunga oli väkivallaton ase sortajia vastaan, ja se auttoi syvimmän turhautumisen hetkellä. Virttä laulettiin sunnuntain jumalanpalveluksissa kerta toisensa jälkeen, ja näin alun perin amerikkalaisesta melodiasta tuli osa namibialaista kansankulttuuria. Suomalaisen lähetystyön naisia edustaa virsikirjassamme opettaja Aune Tuulikki Hirvonen (s. 1926). Hän toimi Namibiassa vuosina 1953–1974 erityisesti opetustehtävissä Ambomaalla Ongandjeran naisseminaarissa. Musiikki-ihmisenä hän suunnitteli ja toteutti Ambo-Kavangon kirkon musiikkityötä. Hän on myös laulusäveltäjä. Suomennoksessa jokainen säkeistö alkaa sanalla ”Isä”. Virsi on rukous, suunnattu Jumalalle: katso maamme puoleen, näe väkivalta, pieni kansamme, koko maailma, anna meille rauha. Sävelmä on amerikkalaisen evankelistan ja laulunjohtajan Philipp Paul Blissin (1838–1876). Bliss ja hänen Lucy-vaimonsa, yksi- ja nelivuotiaiden poikien vanhemmat, kuolivat traagisesti junan suistuttua sillalta Ohiossa. Virsi on Namibian luterilaisen kirkon virsikirjassa Ehangano (1987). Meillä se tuli ensin kokoelmaan Uusia virsiä 79 ja sitten vuoden 1986 virsikirjaan.

VK 604 Oi Herrani, kun matkani

Niilo Rauhala (s. 1936) on Anna-Maija Raittilan tavoin nykyisen virsikirjamme tunnetuimpia nimiä. Hän toimi pitkään sairaalapastorina ja uskonnonopettajana. Tämä vanhoillislestadiolaisuutta hengellisenä kotinaan pitävä runoilijapastori oli virsikirjakomitean jäsen 1973–1984 ja raamatunkäännöskomitean jäsen vuodesta 1984 lähtien. Hän kuului sittemmin myös käsikirjakomiteaan. Hän on julkaissut lukuisia runokokoelmia ja virsikirjassa hänen kädenjälkensä näkyy paitsi hänen omana tuotantonaan myös käännöstyössä. Hänen muokkaamiaan virsiä on virsikirjassamme peräti 129. Jouko Linjama (s. 1934) on kanttori-urkuri ja säveltäjä, joka jatkoi Sibelius-Akatemissa aloittamiaan sävellysopintoja Kölnissä, Saksassa. Hänen teoksiinsa kuuluu urkusävellyksiä, oratoriomaisia teoksia, kuoro- ja yksinlaulusarjoja ja kaksi jousikvartettoa. Hän on voittanut lukuisia suomalaisia ja pohjoismaisia sävellyskilpailuja. Kirkon sävellyspalkinnon Linjama sai vuonna 1979. Tämä Kuolema ja iankaikkisuus -osastoon sijoitettu virsi on virsikirjamme uusia virsiä.

VK 612 Etkö ole, ihmisparka

Etkös ole ihmisparca aivan arca V. 1702 koraalikirja

Virren 612 säkeistöt 1-9 on kirjoittanut Juhana (Johannes) Cajanus (1655-1681). Tämä Paltamon lääninrovastin poika oli kirjautunut Uppsalan yliopistoon jo 15-vuotiaana. Hän opiskeli filosofiaa, kielitiedettä ja teologiaa. Cajanus ehti toimia Turun akatemian filosofian ylimääräisenä professorina ennen varhaista kuolemaansa. Perimätiedon mukaan hän olisi runoillut tekstin kuolinvuoteellaan. Virsi painettiin arkkivirtenä otsikolla Yxi Hengellinen Weisu, Josa Tämän mailman catovainen meno edespannan vuonna 1683. Se tuli tuoreeltaan vuoden 1701 virsikirjaan. Säkeistö 10 on kirkkoherra Alfred Brynolf Roosin (1824–1873) vasta vuonna 1867 kirjoittama. Hän oli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen perustajia. Virsikirjaan tämä viimeinen säkeistö tuli vuonna 1886. Virsisävelmä on kotoisin Hollannista. Se on jo vuoden 1702 koraalikirjassamme.

45 VK 826 Et, Herra, hylkää silloinkaan

Runoilija on ruotsalainen Anders Frostenson (1906–2006). Tuo skånelaisen maanviljelijän poika oli jo lapsena havainnut, miten taitavasti suljemme jonkun yhteisön ulkopuolelle. Rippikoulukaverin yllättävä kuolema juuri ennen konfirmaatiota oli tuonut tunnun elämän pimeydestä. Oppikoulun käynti toisella paikkakunnalla aiheutti jatkuvan koti-ikävän. Syntyi olemassaolon kriisi, joka jatkui opiskeluaikana Lundin yliopistossa. Frostenson opiskeli filosofisessa tiedekunnassa kieliä ja kirjallisuustiedettä ja haaveili toimittajan urasta. Haikeana Frostenson katseli kerran kaupungissa Pelastusarmeijan soittokuntaa. Sen musisointi ilta-auringossa tuntui heijastavan jonkin toisenlaisen valtakunnan loistoa. Kesällä hän oli sitten taas kotitilalla Skånessa. Eräänä painostavana iltapäivänä oltiin pellolla töissä. Yksi siellä puurtavista miehistä totesi: ”Sen, tuleeko sadetta vai ei, tietää vain Hän tuolla ylhäällä.” Sanat hätkähdyttivät syvästi nuorta miestä, jonka kotona ei tällaisista asioista puhuttu. Frostenson alkoi miettiä, onko olemassa joku, jolla on valta sään ja tuulenkin yli. Kysymys toi mieleen myös yliopiston ilmapiirin. Siellä vallitsi hänen mielestään henkinen kaaos ja tyhjyys. Hän koki nyt, että tieto on kuin jalkoihin sidotut raskaat painot. Anders Frostenson kertoo, että hänen luottamuksensa sivistysuskoon kuoli. Hänessä syntyi varmuus siitä, että ihminen tarvitsee maailmankatsomuksen. Opiskellessaan hän oli tehnyt huomioita eri filosofien ajattelusta. Hänen kokemuksensa oli, etteivät ne täyttäneet tällaista mittaa. Hieman myöhemmin Frostenson oli pyöräilemässä Lundin ja Lomman välisellä maantiellä. Siellä Jumala yllätti hänet. Yhtäkkiä nuori opiskelija nimittäin kuuli selvästi Saarnaajan kirjan sanat: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat …” (Saarn. 12:1). Frostenson totesi myöhemmin: “Koko olemukseni tiesi, kuka minulle puhui. Tiesin sen sinä hetkenä ja tiesin, että siitä hetkestä saakka koko elämäni loppuun olin hänen. Muuta vaihtoehtoa ei enää ollut.” Se valo, jota hän oli etsinyt, oli löytynyt. Vielä noin 70 vuotta tuon tapahtuman jälkeen hän kertoi edelleen voivansa kuulla noiden sanojen kaiun korvissaan. Niin, Anders Frostensonin elämä muuttui. Lahjat tulivat uuteen käyttöön: Hän jatkoi filosofian maisterin tutkinnosta teologiaan, ja hänestä tuli pappi. Lopulta hän toimi saarnaajana Drottningholmin linnassa. Hän kirjoitti virsiä ja oli Ruotsin merkittävimpiä virsikirjan uudistajia. Moni hänen virsistään on kansainvälisessä käytössä. Virsi Et, Herra, hylkää silloinkaan tiivistää osuvasti Frostensonin elämän löydön: Pelkkä tyhjyys ja kuolema olivat ajattelevalle ihmiselle aivan liian vähän. Niiden tilalle kirkastui iankaikkinen elämä Herrassa. Katoavaisuuden tuska vaihtuu, kun Jumala luo kaiken uudeksi. Hän kutsuu meitä kotiin, rakkauden ikuiseen kaupunkiin. Virren säveltäjä on ruotsalainen sekä Leipzigissa että Uppsalassa teologian professorina toiminut Nathan Söderblom (1866-1931), joka otti vastaan Uppsalan arkkipiispan viran vuonna 1914. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen arkkipiispa tuli tunnetuksi rauhantyöstään. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1930. Söderblomin sävelmää käytetään myös virressä 237. Suvi-Päivi Koski 2015 Lisätiedot (musiikki) Martti Laitinen 2015 Toimittaja Säde Bartling 2015