Nutturat Löystymässä
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
OUTI VUORENRINNE Nutturat löystymässä Kirjavalinnan liberalisoituminen Suomen yleisissä kirjastoissa 1960- ja 1970-luvuilla AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Esitetään Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön johtokunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Tampereen yliopiston Pinni B:n luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere, 12. päivänä kesäkuuta 2015 klo 12. TAMPEREEN YLIOPISTO OUTI VUORENRINNE Nutturat löystymässä Kirjavalinnan liberalisoituminen Suomen yleisissä kirjastoissa 1960- ja 1970-luvuilla Acta Universitatis Tamperensis 2061 Tampere University Press Tampere 2015 AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden yksikkö Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -ohjelmalla Tampereen yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti. Copyright ©2015 Tampere University Press ja tekijä Taitto Maaret Kihlakaski Kannen suunnittelu Mikko Reinikka Myynti: [email protected] https://verkkokauppa.juvenes.fi Acta Universitatis Tamperensis 2061 Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1553 ISBN 978-951-44-9817-6 (nid.) ISBN 978-951-44-9818-3 (pdf) ISSN-L 1455-1616 ISSN 1456-954X ISSN 1455-1616 http://tampub.uta.fi Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print Tampere 2015 441 729 Painotuote TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa seurataan tasa-arvoajatusten, tasavertaisen ihmiskäsityksen ja palve- lulaitosfunktion ilmenemisen kautta asenteiden muutosta ja vapautumista yleisten kirjastojen kirjavalintaan vaikuttavien eri toimijoiden osalta ja sitä, miten tämä muutos tuli mahdolliseksi. Tutkittavana ilmiönä on yhteiskunnallinen muutosprosessi Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla ja kirjastolaitoksen rooli siinä. Kirjavalinnan libera- lisoituminen oli osa laajempaa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointivaltiokehitystä, jossa myös eri yhteiskuntaluokkien kulttuuri tasoittui ja yhtenäistyi. Tutkimus kytkee kirjastojen kirjavalinnan muutosprosessin yleiseen kirjastotoimeen historiallisesti, ideologisesti ja toiminnallisesti läheisesti liittyvien sektoreiden koulutoimen, joka muuttui rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskoulujärjestelmäksi, ja vapaan kan- sansivistystyön, joka muuttui osin aikuiskoulutukseksi, muutosprosesseihin sekä populaarikulttuurin muutosprosessiin, jossa ala-arvoisena pidetystä kulttuurilajista tuli yleisesti hyväksytty kulttuurilaji, jonka sivuuttamista yleisen kirjaston kirjava- linnassa oli enää vaikea perustella. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden sektoreiden julkista diskurssia ja siinä esiintyviä tasa-arvoajatuksia ja tasavertaista ihmiskäsitystä. Tutkimus kytkee myös kirjastojen kirjavalinnan muutosprosessin osaksi tutkitun ajankohdan yleistä yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä tarkastelemalla pääpiir- teissään 1960- ja 1970-lukujen yleistä yhteiskunnallista ja kulttuurista ilmapiiriä ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tarkastelun kohteena ovat ylimmän kirjastotoimen sekä kirjastoalan epävi- rallisten toimijoiden eli kirjastonhoitajakunnan kirjavalintaperiaatteet ja niiden liberalisoituminen julkisessa diskurssissa ja käytännön kirjavalintatyössä. Ylimpään kirjastotoimeen on luettu kuuluviksi Valtion kirjastotoimisto, kirjastontarkastajat, vuoden 1950 kirjastokomitea ja vuoden 1973 kirjastokomitea ja niiden mietin- nöt sekä vuoden 1928 kansankirjastolaki ja -asetus ja vuoden 1961 kirjastolaki ja -asetus sekä niistä käydyt eduskuntakeskustelut. Lähdeaineistona ovat valtion kirjastotoimen asiakirjat (mm. kirjastontarkastajien arkistot). Vielä elossa oleville tutkittuna ajankohtana virassa olleille kirjastontarkastajille lähetettiin myös suppea kysely. Kirjastoneuvos Helle Kannilan asema ja toiminta Suomen yleisen kirjasto- toimen synnyssä ja kehityksessä ja vaikutus eritoten kirjavalintaan vielä aktiivisten työvuosien jälkeenkin oli niin keskeinen ja merkittävä, että hänen kirjavalintanä- kemystensä tarkastelu ansaitsee paikkansa tässäkin tutkimuksessa lähteinä hänen kirjoituksensa Kirjastolehdessä sekä teoksensa Kirjanvalinnan ongelmia vuodelta 1967. Vuoden 1961 kirjastolain valmistelua ja toteutusta tutkittiin käyttäen apuna valtiopäiväasiakirjoja ja muita arkistolähteitä. Ylimmän kirjastotoimen julkaiseman Arvostelevan kirjaluettelon kirja-arvostelut on käsitelty omana kokonaisuutenaan, jaoteltuina kaunokirjallisuuteen, ajanvietekirjallisuuteen, nuorisokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kirjastoalan epävirallisten toimijoiden eli pääasiassa kirjaston- hoitajakunnan kirjavalintakäsityksiä tutkittiin Kirjastolehden ja kymmenen yleisen kirjaston henkilökuntalehden kirjoitusten diskurssin kautta. Aluksi tarkastellaan yleisen kirjastolaitoksen kehittymistä diskurssissa sivistyslaitoksesta palvelulaitok- seksi, sillä tämä muutos on ollut edellytyksenä kirjavalinnan liberalisoitumiselle. Samalla tarkastellaan tasa-arvokäsityksen ja ihmiskäsityksen muuttumista ja toteu- tumista tässä palvelulaitos -konseptissa. Niiden toteutumisen tarkastelu edellytti yksityiskohtaisempaa, vaikkakin katsauksenomaista paneutumista eri työmuotojen kehitykseen. Palvelulaitos -konseptissa kirjavalinta muuttui sivistyskasvatuskirjaston tärkeimmästä työmuodosta yhdeksi palvelulaitoskirjaston palvelumuodoksi, ja tätä kehitystä tarkastellaan erikseen. Tutkittuna ajankohtana sellaiset aineistolajit kuin ajanviete- eli populaarikirjallisuus, musiikki, aikakauslehdet ja sarjakuvat saivat kuitenkin oman erityisasemansa kirjavalintakeskustelussa ja suhtautuminen niihin oli muutoksen kohteena, joten niitä käsitellään kutakin omana kokonaisuutenaan. Aineistojen analysointimenetelmänä on pääsääntöisesti laadullinen sisällönanalyysi, mutta Arvostelevan kirjaluettelon kirja-arvosteluja analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Arvostelevan kirjaluettelon kvantitatiivisessa analyysissä nouda- tetaan Juha Keräsen käyttämää luokittelua. Kritiikin kvalitatiivisessa analysoinnissa sovelletaan kirjallisuudentutkimuksen kirjallisuuskritiikin menetelmiä: Markku Huotarin kirjallisuuskritiikin analyysimallia, Graham Houghin moraalikritiikin teoriaa ja Roland Carterin ja Walter Nashin kritiikin kielellisen ilmaisun teoriaa. Tutkimustuloksista käy ilmi, että lähtökohtana kirjavalinnan liberalisoitumiselle ja muutokselle sivistyslaitoskirjastosta palvelulaitoskirjastoksi, jossa yleinen kirjas- totoimi saattoi toteuttaa ajankohdan yleisiä tasa-arvovaatimuksia ja tasavertaista ihmiskäsitystä, oli se yleinen yhteiskuntapoliittinen ja kulttuuripoliittinen murros, joka Suomessa käynnistyi 1960-luvulla ja jatkui koko tutkitun ajanjakson ja jossa Suomi lopullisesti muovautui ja lujittui pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Yleisen kirjastotoimen kehityksen kannalta tässä murroksessa keskeisimpiä tekijöitä olivat tietoisuus siitä, että elettiin muutoksen keskellä, vuoden 1961 kirjastolaki, joka sekä taloudellisesti että väljällä tehtävämäärittelyllään mahdollisti muutoksen ja muista pohjoismaista saatu malli palvelulaitoskirjastosta ja sen käytännön toteuttamisesta. Yhteispohjoismaisista ja yleismaailmallisista esikuvista huolimatta se arvomaail- man muutos, joka tapahtui siirryttäessä sivistyslaitos -konseptista palvelulaitos -kon- septiin nousi kuitenkin reaalisesta suomalaisesta kirjastohistoriallisesta kontekstista, jossa omalta osaltaan purettiin sääty-yhteiskunnan jäänteitä, käsitystä tasa-arvosta ja ihmisestä. Tutkimuksessa yllätti kuitenkin se valmius, aktiivisuus, määrätietoisuus ja tarkoituksellisuus, jolla palvelulaitoskirjastoa lähdettiin rakentamaan. Se kirjasto- laitoksen muutos, joka ylimmän kirjastotoimen diskurssissa oli suppeasti ilmennyt vain kirjastontarkastajien kirjavalintakäsitysten liberalisoitumisessa vuonna 1969 tai vuoden 1973 kirjastokomitean tilannekatsauksessa, paljastui koko laajuudessaan ja syvyydessään kirjastoalan epävirallisten toimijoiden kirjastodiskurssissa, joka tuli julki Kirjastolehdessä ja yksittäisten kirjastojen henkilökuntalehdissä. Tämän muutoksen kärkiryhmäksi nousi kirjastoalan epävirallisten toimijoiden ryhmästä keskipolven radikaaleiksi tutkimuksessa nimetty ryhmä, kuten Bo Carpelan, Jorma Etto, Sven Hirn ja Sirkka-Liisa Meri. He olivat kaikki johtavassa asemassa olevia kirjastonhoitajia, joilla oli sekä aseman tuomaa auktoriteettia muutokselle että mahdollisuus muutoksen edistämiseen. He määrittelivät palvelulaitoskirjaston päämääriä, kirjavalintaa, ihmiskäsitystä ja kirjastonhoitajan ammattikuvaa. Kirjasto- laitos määriteltiin yhteiskunnalliseksi palvelulaitokseksi, yleisönpalvelulaitokseksi, joka oli toimistaan vastuussa sekä veronmaksajille että yhteiskunnalle kokonaisuudessaan, jonka hyvinvointivaltio -konseptissa kirjastolla oli oleellinen rooli. Tässä yhteydessä diskurssi osoitti myös kirjastotoimen ihmiskäsityksen olevan muuttumassa. Tähän asti lähinnä Helle Kannilan viljelemä ajatus ”verovaroin ylläpidetystä kirjastosta”, joka Kannilalla oli tarkoittanut lähinnä kasvotonta valtiovaltaa, muuttuikin yksilöksi, yksittäiseksi veronmaksajaksi, joka tuli sekä tärkeäksi tavoittaa kirjaston asiakkaaksi että tyydyttää hänen lukutarpeitaan tasa-arvoisesti. Tasa-arvo, sekä alueellinen, taloudellinen, sosiaalinen että mahdollisuuksien tasa-arvo oli muutenkin keskeisenä tavoitteena niissä moninaisissa uusissa tai pe- rinteisten työmuotojen laajennuksissa, joita 1960-luvulta lähtien kirjastoissa alettiin aktiivisesti toteuttaa. Merkillepantavaa tässä yhteydessä oli se aktiivisuus ja myöntei- syys, jolla maan ylin kirjastoviranomainen, Valtion kirjastotoimiston johtaja Kaarina Nutturat löystymässä – 5 Ranta eri yhteyksissä kentällä esitteli yleisen kirjastotoimen uusia työmuotoja, joiden esikuva yleensä oli lähtöisin muista pohjoismaista – ja antoi siten