Näkymiä Maakunnan Maisemahistoriaan – Uudenmaan Paikkatietoaineistot E 113 - 2011

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan – Uudenmaan paikkatietoaineistot E 113 - 2011

NÄKYMIÄ MAAKUNNAN MAISEMAHISTORIAAN ISBN 978-952-448-326-1 ISSN 1236-6811 (painotuote) ISBN 978-952-448-327-8 ISSN 1236-6811 (pdf) UUDENMAAN PAIKKATIETOAINEISTOT

NÄKYMIÄ MAAKUNNAN MAISEMAHISTORIAAN Uudenmaan paikkatietoaineistot

Uudenmaan liitto • 2011 Uudenmaan liiton julkaisuja E 113 - 2011 ISBN 978-952-448-326-1 ISSN 1236-6811 (painotuote) ISBN 978-952-448-327-8 ISSN 1236-6811 (pdf)

Ulkoasu: Anni Levonen Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola Kannen valokuvat: Kristiina Rinkinen

Hansaprint Oy Helsinki 2011 200 kpl

Kuvailulehti 4

Esipuhe 5

Johdanto 6 OSA 1: PAIKKATIETOAINEISTOT 7 1560-luvun kylätonttien paikannukset 9 Paikkatietoaineiston lähteet 9 Paikkatietokannan ominaisuudet 10 Aineiston käytettävyyden arviointi 10 Maisemarakenne 1700-luvun lopulla: Kuninkaan kartaston digitointi 13 Kuninkaan kartasto lähdeaineistona 13 Työvaiheet 14 Paikkatietokannan ominaisuudet 15 Aineiston käytettävyyden arviointi 17 OSA 2: KATSAUKSIA UUDENMAAN MAISEMAHISTORIAAN 21 Uusimaa uuden ajan alussa 23 Kiinteän asutuksen kehitys Uudellamaalla 23 1560-luvun kyläasutuksen piirteitä 27 Asutuskehityksen suuntaviivoja 1560-luvulta 1700-luvun lopulle 33 Asutuskehityksen yleiskuva 33 Uudenmaan asutusrakenne 1700-luvun lopulla 34 1700-luvun lopun maisema Kuninkaan kartastossa 37 Rakennettu ympäristö 37 Maatalouden maisema 47 Tieverkko 51 LIITE 1 55 Menneisyyden maisemasta tämän päivän kulttuuriympäristöksi –Esimerkkejä aineiston soveltamisesta 56 Lähteet 60

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 3 Kuvailulehti | Presentationsblad

PUKKILA LAPINJÄRVI HYVINKÄÄ MYRSKYLÄ MÄNTSÄLÄ Julkaisun nimi | Publikation ASKOLA Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan – Uudenmaan paikkatietoaineistot KARKKILA PORNAINEN JÄRVENPÄÄ LOVIISA Tekijä | Författare NUMMI-PUSULA Uudenmaan liitto | Nylands förbund NURMIJÄRVI KERAVA VIHTI TUUSULA Raportin laatija | Rapporten är utarbetad av PORVOO Anna Riionheimo SIPOO VANTAA LOHJA Julkaisusarjan nimi ja sarjanumero | Seriens namn och nummer ESPOO KARJALOHJA Uudenmaan liiton julkaisuja E 113 - 2011 | Nylands förbunds publikationer E 113 - 2011 HELSINKI KAUNIAINEN Julkaisuaika | Utgivningsdatum SIUNTIO 2011 KIRKKONUMMI

INKOO ISBN RAASEPORI ISBN 978-952-448-326-1 (painotuote | trycksak), ISBN 978-952-448-327-8 (pdf)

ISSN 1236-6811

Kieli | Språk HANKO suomi | finska

Sivuja | Sidor 60

Tiivistelmä | Sammanfattning Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan -selvityksessä on tuotettu paikkatietoja Uudenmaan asutus- ja maisemarakenteesta noin 1560- ja 1780-lukujen poikkileikkausajankohdilta. Julkaisu esittelee näiden aineistojen ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia. Julkaisussa on myös avattu viime vuosisatojen asutusrakenteen kehityksen syy- ja seuraussuhteita sekä maiseman muutokseen ja säilyneisyyteen liittyviä tekijöitä. Selvitys on osa laajempaa yhdistyneen Uudenmaan liiton alueen kattavaa kulttuuriympäristöselvitystä. I utredningen ”Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan” har producerats geografisk information om bosättnings- och landskapsstrukturen i Nyland vid tvärsnittstidpunkter omkring 1560- och 1780-talen. Publikationen presenterar egenskaperna hos dessa datamängder och möjligheterna att utnyttja dem. I publikationen redogörs också för orsak-verkan-sambandet när det gäller bosättningsstrukturens utveckling under de senaste århundradena samt för faktorer i anslutning till landskapets förändring och bevarande. Utredningen är en del av en mera omfattande kulturmiljöutredning som omfattar hela det sammanslagna Nylands förbunds område.

Avainsanat (asiasanat) | Nyckelord (ämnesord) asuminen, asutusrakenne, asutushistoria, maisema, maisemarakenne, maisemahistoria, paikkatiedot, historiallinen paikkatieto boende, bosättningsstruktur, bosättningshistoria, landskap, landskapsstruktur, landskapshistoria, geografisk information, historisk geodata

Huomautuksia | Övriga uppgifter Julkaisusta löytyy pdf-versio kotisivuiltamme www.uudenmaanliitto.fi/julkaisut. Publikationen finns i pdf-version på vår webbplats www.uudenmaanliitto.fi/julkaisut.

4 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan PUKKILA LAPINJÄRVI HYVINKÄÄ MYRSKYLÄ MÄNTSÄLÄ

ASKOLA KARKKILA PORNAINEN JÄRVENPÄÄ LOVIISA NUMMI-PUSULA NURMIJÄRVI KERAVA VIHTI TUUSULA PORVOO SIPOO VANTAA LOHJA ESPOO KARJALOHJA HELSINKI KAUNIAINEN SIUNTIO

KIRKKONUMMI

INKOO RAASEPORI Esipuhe

HANKO Uusimaa mainitaan hallinnollisena alueena ensim- maan asuttamiseen sekä asutusrakenteen, elinkei- mäisen kerran 1300-luvun alussa. Maakunta käsitti nojen ja maiseman muutoksia uuden ajan alusta tuolloin rannikkoalueen Tenholasta Kymenlaaksoon. 1700-luvun lopulle. 1370-luvulla Uusimaa jaettiin läntiseen Raaseporin Maisemahistoriaselvitys on osa laajempaa yhdis- linnalääniin ja itäiseen Porvoon linnalääniin. Monien tyneen Uudenmaan liiton alueen kattavaa kulttuu- vaiheiden ja vuosisatojen jälkeen Uusimaa on jälleen riympäristöselvitystä ja sitä on hyödynnetty myös yhtenäinen alue Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liit- Uudenmaan liiton peltoselvityksessä. tojen yhdistyttyä vuoden 2011 alussa. Uudenmaan liitto esittää lämpimät kiitoksensa Tämän päivän ymmärtäminen ja suunnittelu ansiokkaasta työstä konsultti Anna Riionheimol- edellyttävät historian tuntemusta. Maisemahistori- le. Kiitoksen ansaitsevat myös työtä eri vaiheissa an ymmärtämisen avuksi Uudeltamaalta on tuotet- kommentoineet intendentti Johanna Forsius Mu- tu kaksi paikkatietoaineistoa, joiden avulla voidaan seovirastosta ja rakennustutkija Henrik Wager Itä- tarkastella historiallista maisemaa ja siinä tapah- Uudenmaan maakuntamuseosta. Erityiset kiitok- tuneita muutoksia. Paikkatietoaineistot on tuotettu set kuuluvat 1560-luvun kyliä koskeneita aineistoja historiallisten kartta-aineistojen ja muiden lähtei- selvityksen käyttöön luovuttaneelle dosentti Georg den pohjalta noin 1560- ja 1780-lukujen poikki- Haggrenille Helsingin yliopistosta. Selvitystyötä leikkausajankohdilta. Nykykoordinaatistoon viedyt ovat ohjanneet Uudenmaan liiton maakunta- paikkatiedot mahdollistavat muutosten tarkastelun arkkitehdit Kristiina Rinkinen ja Elina Kuusisto. maakuntatasolla. Koko Uudenmaan maakunnan kattava maisemahistoriaselvitys valmistui sopivasti liittojen Helsingissä maaliskuussa 2011 yhdistymisen kynnyksellä. Katsauksia maakunnan maisemahistoriaan kuvaa paikkatietoaineistojen Riitta Murto-Laitinen pohjalta maisemarakenteen lähtökohtia Uuden- aluesuunnittelun johtaja

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 5 Johdanto

Uudenmaan maakuntakaavan uudistamiseen liittojen tarkkuustaso sopii maakunnallisen ja seudul- tyvän kulttuuriympäristöselvityksen yhteydessä lisen tason tarkasteluun – paikallisella tasolla mai- Uudenmaan alueelta on tuotettu kaksi maisemahis- semahistorian lähteeksi sopivat tarkemmat histori- toriallista paikkatietoaineistoa. Aineistot sisältävät alliset karttalähteet. tietoa maakunnan asutus- ja maisemarakenteesta Vastaavia, maakunnallisen tarkasteluun sopivia 1560-luvulla ja 1700-luvun lopulla. Tämä julkaisu historiallisia paikkatietoaineistoja on tuotettu esittelee näiden aineistojen ominaisuuksia ja käyt- aikaisemmin Museoviraston rakennushistorian tömahdollisuuksia. Julkaisun ensimmäisessä osassa osastolla Itä-Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä ja perehdytään aineistojen teknisiin ja sisällöllisiin Kanta-Hämeestä. Itä-Uudenmaan osalta Uuden- ominaisuuksiin. Toisessa osassa luodaan paikkatie- maan liiton aineistot perustuvat Museovirastolla toaineistoihin perustuva katsaus Uudenmaan mai- vuonna 2003 tuotettuihin digitointeihin. semahistoriaan. Historiallisen paikkatiedon avulla voidaan luoda digitaaliseen muotoon yksinkertaistettu esitys his- toriallisesta maisemasta. Aineistojen avulla voidaan tarkastella historiallisen maiseman elementtejä ja yhdessä nykyistä maankäyttöä kuvaavien tietoläh- teiden kanssa voidaan selvittää myös maiseman muutokseen ja säilyneisyyteen liittyviä piirteitä. Aineistojen käyttäminen edellyttää kuitenkin niihin liittyvien rajoitteiden huomioimista. Tässä julkaisussa esiteltävien paikkatietoaineistojen vah- vuudet ovat maakunnallisten yleispiirteiden hahmottamisessa, tulkinnassa ja esittämisessä. Aineis-

6 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan OSA 1 Paikkatietoaineistot

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 7 HISTORIALLISEN PAIKKATIEDON tuottaminen on valintaprosessi, jossa historiallista maisemaa pyritään esittämään lähdeaineistosta valittujen, yksinkertaistettujen elementtien avulla. Uudeltamaalta tuotettu 1560- luvun aineisto sisältää tietoa ajankohdan kylätonteista. Tunnistetut kohteet on esitetty aineistossa pistemäisinä yksittäispaikannuksina. 1700-luvun lopun maisemarakennetta kuvaava aineisto on tuotettu historiallisten rekognosointikarttojen ns. Kuninkaan kartaston pohjalta. Aineistoon on digitoitu Kuninkaan kartastoon merkittyjä asutuksen kohteita, peltoja, niittyjä ja tielinjoja. Historiallinen maisema näyttäytyy aineistossa Kuninkaan kartastosta valittujen maisemaelementtien muo- dostamana kokonaisuutena. Tässä julkaisussa esiteltävät Uudeltamaalta tuotetut historialliset paikkatietoaineistot voivat toimia tarkastelun apuna maakunnallisten yleispiirteiden selittäjinä, mutta paikallistason tarkastelussa tarvitaan muita, mittakaavaltaan tarkempia maisemahistoriallisia lähteitä. Historiallisten karttojen ja historiallisen paikkatiedon käyttömahdollisuuksia eri kaava- tasoilla on esitelty tarkemmin esimerkiksi ympäristöministeriön julkai- semassa oppaassa Historiallinen paikkatieto –Digitaalisen paikkatiedon tuottaminen historiallisista kartoista1. Entisen Uudenmaan liiton alueen aineistot on tuotettu kulttuuriympä- ristöselvityksen yhteydessä vuosien 2009–2010 aikana. Entisen Itä- Uudenmaan liiton alueen osalta aineistot perustuvat Museoviraston inventointien kehittämishankkeessa vuonna 2003 tuotettuihin digitointeihin. Kulttuuriympäristöselvityksen yhteydessä eri alueiden aineistot on yhdis- tetty ja yhdenmukaistettu. Uudenmaan liiton kulttuuriympäristöselvityk- sen yhteydessä tehdyn työn on suorittanut Anna Riionheimo. Museoviras- ton aineiston on digitoinut tutkija Mira Vierto ja työtä on ohjannut intendentti Johanna Forsius. Eri aineistojen osalta apua ovat antaneet intendentti Johanna Forsius Museoviraston rakennushistorian osastolta sekä dosentti Georg Haggren Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineesta.

1Mökkönen 2006

8 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1560-luvun kylätonttien paikannukset

Paikkatietoaineiston lähteet

Keskiajan ja uuden ajan alun asutuksen selvittä- Paikkatietoaineistoon on sisällytetty kylätieto- misessä keskeisimpiä historiallisia lähteitä ovat kannasta ainoastaan noin 1560-luvulta tunnetut maakirjat, joita on laadittu verotuksen tarpeisiin kylät ja kartanot eli ne kohteet, jotka on mainittu aina 1540-luvulta lähtien. Maakirjoja täydentävät tämän ajankohdan veroluetteloissa. Aineistoa on erilaisten kirkollisten verojen luettelot, joissa mai- tämän lisäksi täydennetty sisällyttämällä paikkatie- nitaan parhaimmillaan kaikki asutut talot, myös tokantaan erikseen kolmetoista sellaista kylää, jotka maakirjoista puuttuvat rälssin omistuksessa olleet on mainittu vuoden 1540 maakirjassa, mutta jotka kohteet. Kirkollisten verojen luettelot eivät kuiten- puuttuvat 1560-luvun luetteloista. Paikkatietoai- kaan ole aina yhdenmukaisia maakirjojen kanssa ja neistoon on tuotu myös osa kylätietokannan omi- eri luetteloiden välillä saattaa esiintyä eroja kylien naisuustietokentistä. taloluvuissa ja rajoissa. Kylien sijaintia sekä asu- Kylätietokantaan sisältyvien kylien paikannuk- tuksen rakennetta myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan set on tehty osin suoraan tietokannan koordinaatti- alussa voidaan selvittää yhdistämällä 1500-luvun tietojen perusteella. Niiden puuttuessa kylätonttien verotusluetteloiden sisältö historiallisen karttama- sijainnit on paikannettu ja digitoitu arkeologian lai- teriaalin tietoihin.2 tokselta saadun erillisen työskentelyaineiston avulla. 1560-luvun asutusrakennetta kuvaava paikka- Kylätietokantaan kuuluvan Helsingin pitäjän alueen tietokanta perustuu useisiin eri lähteisiin (kartta paikannukset on tehty pääosin Museoviraston mui- 1). Tämän seurauksena paikkatietokannan laatu ja naisjäännösrekisterin perusteella. paikannusten sijaintitarkkuudet vaihtelevat aineis- Alkuperäislähteitä, eli maakirjoja tai kirkollis- ton eri osissa. ten verojen luetteloita, ei ole tämän työn yhteydessä Länsi- ja Keski-Uudenmaan keskeisin paikka- voitu käydä läpi. Niiltä osin kuin yliopiston kylätie- tietoaineiston lähde on Helsingin yliopiston arkeo- tokanta ei kata alueita, kylätiedot on poimittu vuon- logian laitoksen kylätietokanta, joka sisältää tiedot na 1973 julkaisutusta Suomen asutus 1560-luvulla keskiaikaisen Raaseporin läänin rannikkopitäjien -kyläluettelosta4, joka sisältää 1500-luvun veroluet- sekä Porvoon läänin Helsingin pitäjän kylistä. Kylä- teloihin perustuvat tiedot 1560-luvun kylistä koko tietokannan rungon muodostavat 1540- ja 1570- Suomen alueelta. luvun maakirjoissa mainitut kylät. Rälssin hallus- Kylätietokannan ulkopuolelle jäävien kylien pai- sa olleet kylät ja kartanot on täydennetty 1550- ja kannukset Keski-, Pohjois- ja Itä-Uudeltamaalta on 1560-lukujen kirkollisista verolähteistä. Tietokan- tehty Museoviraston muinaisjäännösrekisterin, his- ta perustuu myöhäiskeskiajan ja 1500-luvun alun toriallisten karttojen (pääasiassa Kuninkaan kartas- hallintopitäjäjakoon. Vanhoista pitäjistä siihen ton) tai kirjallisten lähteiden avulla. Itä-Uudenmaan kuuluvat Tenhola, Pohja, Karjaa, Inkoo, Siuntio, alueen paikannukset perustuvat Museovirastolla Kirkkonummi, Espoo, Lohja ja Helsinki. Nykyiseen vuonna 2003 tuotettuihin digitointeihin. Helsingin kuntajakoon nähden kylätietokanta kattaa Raase- ja Vantaan kylien paikannuksissa on paikoin käytet- porin, Hangon, Inkoon, Siuntion, Kirkkonummen, ty lähteenä Saulo Kepsun tutkimusta (2005), joka Karjalohjan, Lohjan ja Espoon alueet sekä osan sisältää tietoa alueen keskiaikaisista kyläpaikoista. Nummi-Pusulasta, Vihdistä, Helsingistä, Vantaasta Pohjoisen Vihdin alueen paikannukset on tarkista- ja Mäntsälästä.3 nut Johanna Forsius Museoviraston rakennushistorian osastolta.

2 Haggren 2005a 3 Haggren 2005b 4 Jutikkala et al. 1973a, 1973b Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 9 1560-luvun paikkatietoaineiston lähteet

Kartta 1. Paikkatietokanta perustuu useisiin eri lähteisiin. Länsi- ja Keski-Uudenmaan osalta tärkein lähde on Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen kylätietokanta. Muilta osin kylätietojen lähteenä on käytetty Suomen asutus 1560-luvulla -kyläluetteloa (Jutikkala et al. 1973). Paikannukset on tehty yliopiston kylätietokannan, muinaisjäännösrekisterin ja sekä muiden lähdeaineistojen (historialliset kartat, kirjalliset lähteet) pohjalta. Entisen Itä-Uudenmaan liiton alueen osalta paikkatieto Uudenmaan liitto perustuu Museoviraston Itä-Uudenmaan liitto rakennushistorian osaston Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 tuottamaan aineistoon (2003).

Paikkatietokannan ominaisuudet Aineiston käytettävyyden arviointi Kylätonttien paikannukset on tehty paikkatieto- 1560-luvun kylien paikkatietokanta on tuotettu kantaan pistekohteina (kuva 1). Jokaista kylätont- maakunnallista tarkastelua varten. Paikallisella tia vastaa yksi piste, jolloin jokainen kylä esiintyy tasolla paikannustarkkuuksissa on merkittäviä tietokannassa vain kerran. Pistekohde kuvaa kylän eroja. Historiallisissa veroluetteloissa mainittujen oletetun tonttimaan keskimääräistä sijaintia, mutta kylien paikantaminen on mahdollista historiallisen sijaintitarkkuudet vaihtelevat kohdekohtaisesti käy- karttamateriaalin perusteella, mutta paikannuksen tettävissä olleesta lähteestä riippuen. tarkkuus riippuu käytettävissä olevan karttalähteen Kohteiden ominaisuustietona on kyläkohtaisia tarkkuustasosta. Aineiston tuottamisessa on käytet- ominaisuuksia sisältäviä kenttiä (nimi, nimi2, tyyp- ty useita erilaisia lähdemateriaaleja, joiden sisällöt, pi, tilaluku, hallintopitäjä, kirkkopitäjä) sekä taus- lähdeaineistot ja tarkkuudet vaihtelevat. toittavia lisätietoja sisältäviä kenttiä (kartano, Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen ma- info_hy, info ja lähde). Osa kentistä on tuotu suo- teriaalin ja muinaisjäännösrekisterin perusteella raan Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen tehdyt paikannukset ovat aineiston tarkimpia siellä tietokannasta, jolloin tiedot sisältyvät vain osaan missä paikannuksen lähteenä on käytetty suurimit- kylistä. takaavaisia, 1600–1700 lukujen tiluskarttoja (maa- kirjakartat, isojakokartat) tai maastotarkistuksia.

10 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kuva 1. 1560-luvun kyläpaikannuksia Raaseporin Pohjan alueelta. Kylät on paikannettu pistekohteina siten, että yksi kylä esiintyy tietokannassa vain kerran. Kohteiden ominaisuustietona on mm. tieto rälssimaasta ja taloluvusta.

kylä, 1560-luku

kartano, 1560-luku

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Taulukko 1. KENTTÄ SISÄLTÖ LÄHDE 1560-luvun paikkatietoaineiston ominaisuustietokentät. NIMI Kylän ensisijainen nimi HY arkeologian laitoksen kylätietokanta/Suomen asutus 1560-luvulla kylä- luettelo/Itä-Uusimaa: Museviraston (RHO) tietokanta NIMI2 Kylän muut nimet HY arkeologian laitoksen kylätietokanta/Suomen asutus 1560-luvulla kylä- luettelo/Itä-Uusimaa: Museviraston (RHO) tietokanta NRO_HY HY arkeologian laitoksen kylätieto- HY arkeologian laitoksen kylätietokanta kannan kylänumero* H_PITÄJÄ Hallintopitäjä 1560 HY arkeologian laitoksen kylätietokanta/Suomen asutus 1560-luvulla kylä- luettelo/Itä-Uusimaa: Museviraston (RHO) tietokanta K_PITÄJÄ Kirkkopitäjä 1560* HY arkeologian laitoksen kylätietokanta KUNTA Kunta (2010) TYYPPI Tieto rälssimaasta (kartano) HY arkeologian laitoksen kylätietokanta/Suomen asutus 1560-luvulla kylä- luettelo/Itä-Uusimaa: Museviraston (RHO) tietokanta TILALUKU Kyläkohtainen taloluku HY arkeologian laitoksen kylätietokanta/Suomen asutus 1560-luvulla kylä- luettelo/Itä-Uusimaa: Museviraston (RHO) tietokanta KARTANO Lisätietoja kartanoista* HY arkeologian laitoksen kylätietokanta

INFO_HY Lisätietoja kylistä* HY arkeologian laitoksen kylätietokanta INFO Lisätietoja kylistä/paikannuksesta LÄHDE Paikannuksessa käytetty lähde

*Tieto ainoastaan Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen kylätietokantaan sisältyvillä kohteilla

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 11 Erityisesti Itä-Uudellamaalla ja Uudenmaan poh- esitettyyn listaukseen. joisosissa paikannusten lähteenä on käytetty pää- Paikannuksen pistemäisyys aiheuttaa myös omat osin Kuninkaan kartastoa, jonka pohjalta tehtyjen rajoituksensa kylätonttien paikallisen tason tar- paikannusten tarkkuus on aineiston heikoin. Ko- kasteluun, eikä pistemäisellä paikannuksella voida konaisuudessaan aineisto on kuitenkin tarkoitettu kuvata kylän alueellista ulottuvuutta. Aineisto ei maakunnalliseen tarkasteluun, missä paikannus- sisällä myöskään muuta maankäyttöä kuten pelto- tarkkuuksien erot eivät ole ratkaisevia. Paikallisella ja tai niittyalueita. Asutusrakenteen yksinkertainen tasolla paikannustarkkuuksien erot ovat kuitenkin esitystapa palvelee kuitenkin hyvin juuri maakun- merkitseviä. nallisen ja seudullisen tason tarkastelua. 1560-lu- Arkeologian laitoksen kylätietokannan ulko- vun kylätonttien paikannukset sisältävän aineiston puolelle jäävältä alueelta kylien tiedot perustuvat avulla voidaan hahmottaa ja esittää helposti histori- yksinomaan Suomen asutus 1560-luvulla -kylä- allisen asutusrakenteen yleispiirteitä ja asutusmai- luetteloon. Alkuperäislähteitä ei ole käytetty, eli ky- seman kokonaiskuvaa. lien poiminta perustuu julkaistussa kyläluettelossa

12 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Maisemarakenne 1700-luvun lopulla: Kuninkaan kartaston digitointi

Kuninkaan kartasto lähdeaineistona 1700-luvun lopun maisemahistoriallisen paikkatie- jo edellisenä syksynä. Merialueiden rekognosointi- tokannan lähdeaineistona on suomalaisen rekog- kartoitus aloitettiin vuonna 1785 ja rannikkokartat nosointiprikaatin eteläisen osaston vuosina 1776– laadittiin pääosin vuosina 1791–1796.7 Uudenmaan 1805 kartoittama ns. Kuninkaan kartasto. Rannikon alueella kartoitustyö kesti siis noin 1770-luvulta osalta lähteenä on käytetty myös Kuninkaan kartas- 1790-luvulle. toon kuuluvaa erilliskartastoa, Kuninkaallista Suo- Kuninkaallinen Suomenlahden merikartasto menlahden merikartastoa, joka on laadittu pääosin julkaistiin pääkartastosta poiketen mittakaavassa vuosina 1791–1796. Kuninkaan kartastosta säilynei- 1:20 000 – pääkartasto oli puhtaaksi piirrettäessä tä alkuperäisiä karttalehtiä säilytetään Ruotsin sota- pienennetty käytännöllisyyden takia noin mittakaa- arkistossa, mutta aineistoa on julkaistu Suomessa vaan 1:40 000. Rannikkokartoissa yhdistettiin me- näköispainoksina. Paikkatietoaineiston lähteenä on rikartta sekä rannikon maa-alueiden (mantereen käytetty Kuninkaan kartastosta toimitettuja kartta- ja saarten) topografinen kuvaus. Maantieteellisesti teoksia vuosilta 1989 ja 20095. Suomenlahden meri- ja rannikkoalueiden kartoitus Kuninkaan kartaston valmistuminen liittyi ulottui Kymijoelta Ahvenanmaalle.8 Ruotsin puolustuspolitiikkaan; sodankäynnin va- Lähdekriittisesti arvioituna Kuninkaan kartas- ralle tarvittiin tarkkaa tietoa ympäristön ominai- ton varsinaiset virheet liittyvät kohteiden välisiin suuksista, jotta mahdollisen sodan syttyessä sotilas- etäisyyksiin sekä paikannimistön kirjoitusasuun9. päällystö voisi suunnitella hyökkäys- ja puolustus- On syytä pitää mielessä, että kartoilla esitetyt koh- toimia maastoa etukäteen tuntematta. Karttojen tuli teet on valittu ensisijaisesti sodanaikaisten hyök- palvella hyökkäys- ja puolustustoimien suunnitte- käys- ja puolustustoimien kannalta, mikä vaikuttaa lua ja siksi kartoituksessa keskityttiin nimenomaan kartan sisältöön ja vastaavasti käyttökelpoisuuteen armeijan kannalta oleellisiin ympäristön piirteisiin. maisemahistorian lähteenä. Erityistä huomiota kiinnitettiin armeijan liikkumi- Paikkatietoaineisto kattaa alueellisesti Uuden- sen kannalta tärkeisiin vesistöihin ja tielinjoihin. maan alueen, mutta aineisto on paikoin puutteelli- Rakennetun ympäristön piirteistä merkittiin mm. nen. Lohjanjärven saariston aluetta ei ole kartoitettu kylät, kirkot, kartanot, sotilasvirkatalot ja myllyt. Kuninkaan kartastooon, joten tältä alueelta paikan- Maankäytöstä kartastoon on eritelty yleispiirteisesti nukset puuttuvat. Kuninkaallisesta Suomenlahden ainakin pelto-, niitty- ja suoalueet, mäkiset ylänkö- merikartastosta vuonna 2009 julkaistu näköis- alueet sekä hiekkamaat.6 painos sisältää karttalehdet Loviisasta ainoastaan Kuninkaan kartaston pohja-aineistona käytet- Porkkalanniemen länsireunalle asti, joten myös tiin jo aikaisempia geometrisiä sekä sotilaallisia Porkkalanniemen ja Hankoniemen väliseltä rannik- karttoja, tiettävästi ainakin 1700-luvulla valmis- koalueelta paikannukset puuttuvat. Kohteet puut- tuneita pitäjänkarttoja. Pohjatyön jälkeen karttojen tuvat myös Kuninkaan kartaston näköispainoksessa sisältöä täydennettiin kenttätöillä, jotka aloitettiin karttalehtien väliin jääviltä marginaalialueilta. Sekä keväällä 1777 Suomen itäiseltä rajaseudulta. Hel- Kuninkaan kartaston että Kuninkaallisen merikar- singin ympäristön kartoittaminen oli tosin aloitettu taston alueellisesta kattavuudesta on tehty erillinen

5 Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, toim. Alanen & Kepsu 1989 sekä Kuninkaallinen merikartasto 1791-1796, toim. Harju & Tiilikainen 2009 6 Alanen & Kepsu 1989, 8-9, 21 7 Alanen & Kepsu 1989, 8-15, Harju & Tiilikainen 2009, 14 8 Harju & Tiilikainen 2009, 6-15 9 Alanen & Kepsu 1989, 21 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 13 Kuninkaan kartasto ja kuninkaallinen merikartasto Näköispainosten kattavuusalueet Uudellamaalla (Alanen&Kepsu 1989, Harju&Tiilikainen 2009)

Kartta 2. Kuninkaan kartasto kattaa miltei koko Uudenmaan alueen. Lähdeaineistosta jää puuttuumaan osa Uudenmaan liitto Uudenmaan rannikosta Itä-Uudenmaan liitto sekä Lohjanjärven Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 keskiosien alue.

digitointi, johon on vektoroitu viivakohteena pää- ruskartalle. Oikaisun perustana olevat vastinpisteet kartaston ulkorajat rannikolla ja Lohjanjärven saa- voivat olla esimerkiksi luonnonympäristön muuttu- ristossa sekä merikartaston kattavuuden pohjoisraja mattomana säilyneitä piirteitä, jotka ovat tunnistet- (kartta 2). tavissa sekä historialliselta kartalta että nykyiseltä peruskartalta. Tyypillisiä vastinpisteitä ovat esi- Työvaiheet merkiksi jokien mutkat, rantaviivan muodot, teiden risteykset tai jotkut rakennetun ympäristön kohteet Kuninkaan kartaston sisältämiä kohteita on vekto- kuten sijaintinsa säilyttäneet kirkot tai kartanot. roitu paikkatiedoksi pisteinä (asutus, rakennettu ym- Pistemäiset rakennetun ympäristön kohteet on päristö), alueina (pellot) ja viivoina (tiestö) (kuva 2). paikannettu pääosin silmämääräisesti nykykart- Entisen Uudenmaan liiton alueen osalta kohtei- taa ja historiallista karttaa vertaamalla. Pellot sekä den vektorointi on suoritettu osin silmämääräisesti tielinjat on puolestaan digitoitu pääosin nykykoor- ja osin nykykoordinaatistoon oikaistuista karttaleh- dinaatistoon asemoiduilta karttalehdiltä kuitenkin distä suoraan digitoimalla. Kartan oikaisu tarkoittaa siten, että kohteiden paikannuksia on samanaikai- historiallisen kartan sovittamista nykykoordinaatis- sesti arvioitu ja korjattu silmämääräisesti. toon erilaisten vastinpisteiden avulla. Oikaisua var- Museoviraston rakennushistorian osastolla ten kartaston karttalehdet on ensin skannattu ja sen vuonna 2003 tuotetuissa vektoroinneissa testattiin jälkeen sovitettu nykyiselle rasterimuotoiselle pe- Kuninkaan kartaston lehtien asemoimista, mutta

14 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kylä Talo Kartano Torppa Rakennuskeskittymä/muut Kirkko Teollisuuden kohde Niitty Pelto Tie

Kuva 2. Kuninkaan kartaston paikannuksia Raaseporin Karjaalla. Kohteet on paikannettu pisteinä (rakennettu ympäristö), viivoina (tiestö) ja alueina (pellot ja niityt). Karttalehtien leikkauskohtien marginaalialueista johtuva katkos on nähtävissä peltoalueiden muodoista esimerkiksi Läppträsketin pohjoisosassa, Läppin kylän pohjoispuolella ja Västanbyn kylän itäpuolella. Marginaalialueille jääneet kohteet puuttuvat tietokannasta.

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

asemointi osoittautui työlääksi ja vektorointitulos venyttämisen eriasteisia polynomifunktioita käyt- osittain epätarkaksi.10 Rakennetun ympäristön pis- tämällä. Oikaisun tarkkuus onkin ollut digitoinnin temäisiä digitointeja on nyt yksinkertaistettu ja luo- kannalta riittävä. Oikaisuun liittyvistä ongelmista kiteltu uudelleen vastaamaan entisen Uudenmaan huolimatta karttalehtien asemointi tukee digitoin- liiton alueelta tuotettuja digitointeja. Myös sijainteja nin onnistumista varsinkin sellaisilla alueilla, jossa on tarkistettu. Museovirastossa digitoidut aluekoh- kohteiden silmämääräinen paikantaminen on han- teet eli pellot ja niityt on tuotu tietokantaan sellai- kalaa. senaan. Aineistoa on täydennetty Itä-Uudenmaan rannikolta ja muutamilta alueilta sisämaasta. Paikkatietokannan ominaisuudet Kuninkaan kartaston asemointia vaikeuttaa kartaston pieni mittakaava ja virheet kohteiden välisis- Pistekohteet: rakennettu ympäristö sä etäisyyksissä. Karttalehtien asemointi on paikoin Kaikki rakennetun ympäristön kohteet on vekto- haasteellista ja oikaisun onnistuminen vaihtelee roitu pistemäisinä kohteina. Kohteet on luokiteltu karttalehdittäin. Tässä digitointityössä käytössä ol- viiteen eri pääluokkaan (tyyppi) sekä tyyppikohtai- lut paikkatieto-ohjelma ArcGIS mahdollistaa kui- siin alaluokkiin (tarkenne). Kohteiden tyypittely ja tenkin karttapinnan kääntämisen, kiertämisen ja luokittelu on kuitenkin luonteeltaan viitteellistä;

10 Forsius 2006, 39

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 15 TYYPPI, PISTEKOHTEET TARKENNE, PISTEKOHTEET

ASUTUS Kylä Rakennuskeskittymä Talo Torppa Kartano Virkatalo Rustholli Kestikievari Krouvi Pappila Muut TEOLLISUUS Ruukki Saha Tiilitehdas Muut INFRASTRUKTUURI Mylly Silta Virstanpylväs Taulukko 2. Markkinapaikka Merkkitulen paikka Kuninkaan kartaston Laituri pohjalta tuotetun pistemuotoisen KIRKKO paikkatietoaineiston PUOLUSTUS tyypittelyperusteet tietokannassa. AUTIOT

Aluekohteet: peltoja niittyalueet Kuninkaan kartaston perusteella ei aina ole mah- Aluekohteina on digitoitu pellot, niityt sekä kau- dollista erottaa, onko kartastoon merkitty piste tai punkialueet. Museoviraston tuottamat, entisen pisteryhmä kylä, talo tai kokonaan jokin muu koh- Itä-Uudenmaan liiton aluekohteiden digitoinnit de kuten esimerkiksi aitta tai riihi. Osa kartaston on tuotu tietokantaan sellaisenaan. Digitointien kohteista on nimetty tai tyypitelty (esim. merkinnät tuottamisessa käytetyistä erilaisista asemointitek- torppa, pappila, krouvi jne.), mutta kartastoon si- niikoista johtuen peltoalueiden sijaintien tarkkuus sältyy paljon myös tarkentamattomia kohteita, joi- vaihtelee entisten Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan den rakennustyyppi ei käy lähteestä ilmi (kuva 3). liittojen alueilla. Länsi- ja Keski-Uudellamaalla Kylät on digitoitu ainoastaan yhtenä pistekoh- peltoalueiden paikannukset ovat edistyneemmäs- teena siten, että jokainen kylä esiintyy tietokannassa tä asemointitekniikasta johtuen pääosin tarkempia, vain kerran. Jos kylien asutus on Kuninkaan kar- Itä- Uudellamaalla peltoalueiden digitoinnit vas- tastossa hajaantunut selvästi eri keskittymiin, on taavat puolestaan muodoltaan tarkemmin alkupe- keskittymät digitoitu erillisinä pistekohteina. Tar- räisten karttalehtien sisältöä. kenteeksi on tällöin merkitty rakennuskeskittymä. Kuninkaan kartasto ei yleispiirteisyytensä vuok- Rakennuskeskittymiksi on merkitty myös sellaiset si mahdollista yksittäisten peltolohkojen tarkkojen epäselvät Kuninkaan kartastossa esiintyvät piste- muotojen vektorointia. Entisen Uudenmaan liiton ryhmät, joille ei ole ilmoitettu nimeä tai tyyppiä. Ta- alueen osalta aluekohteiden reunaviivat on peh- loiksi on merkitty mm. kaikki ”hem”- merkinnällä mennetty siten, että kohteet muistuttaisivat Kunin- ilmoitetut kohteet sekä jotkut kylistä erilliset, nime- kaan kartastossa varsin yleispiirteisesti piirrettyjä tyt kohteet. Jos Kuninkaan kartastossa on esiintynyt peltoalueita. Joskus peltojen erottaminen muista vain yksi nimeämätön asumuspiste, on tälle annettu maankäyttömuodoista kuten niityistä tai metsistä tarkenteeksi muu. on hienojen värierojen vuoksi haasteellista. Entisen Uudenmaan liiton alueella peltoja niittykuvioiden

16 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kuva 3. Kuninkaan kartaston karttakuvaa Sipoonjoen alajuoksulta. Rakennetun ympäristön elementtejä on merkitty pistejoukoin. Kylät on Kuninkaan kartastossa yleensä nimetty, mutta usein esimerkiksi kylää ja taloa ei ole mahdollista erottaa toisistaan. Kohteiden yhteydestä löytyy joskus merkintä kohteen tyypistä (esim. torppa, kartano, talo), mutta kartastoon on merkitty myös useita erikseen nimeämättömiä kohteita. (Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, Alanen &Kepsu 1989)

muodot perustuvat pitkälti asemoidun kartan suo- Tielinjat on digitoitu karkeasti osin asemoiduilta raan digitointiin, mutta sijainteja on pyritty tarkis- karttalehdiltä ja osin silmämääräisesti, joten niiden tamaan myös silmämääräisesti. Silmämääräisessä linjaukset ovat tarkkuudeltaan vain suuntaa anta- tarkastelussakin päästään kuitenkin vain suurpiir- via ja sopivat tieverkoston tarkasteluun maakun- teiseen tulokseen, sillä pelto- tai niittyalueen reu- nallisella tasolla. Tielinjojen vektoroinnissa ei ole nan löytäminen nykykartalta Kuninkaan kartaston huomioitu Kuninkaan kartaston karttalehtien väliin perusteella on vain suuntaa antavaa. jääviä tyhjiä kaistaleita.

Viivakohteet: tiestö Aineiston käytettävyyden arviointi Viivakohteet on luokiteltu kahteen luokkaan: pää- teihin ja sivuteihin. Kuninkaan kartasto on pienimittaavainen ja luon- Kuninkaan kartastossa tieluokkia on useita teeltaan yleispiirteinen karttalähde, joka sopii mai- (esim. maantie, kärrytie, sivutie, polku jne.), mutta niosti juuri maakunnallisen tai seudullisen tason paikkatiedoksi on digitoitu silmämääräisesti tulkiten maisemahistorian tarkasteluun. Paikallisella tasolla ainoastaan suurimmat tiet sekä sitä seuraava tie- maisemahistorian lähteenä on käytettävä tarkempaa luokka. Nämä on eroteltu viivan paksuuden mukaan historiallista kartta-aineistoa, kuten esimerkiksi pää- tai sivuteiksi. Kuninkaan kartaston selitysosan 1600–1700-luvun suurimittakaavaisia tiluskarttoja mukaan pääteiksi merkityt tiet vastaavat pääosin tai isojakokarttoja. luokkaa päätie/maantie ja sivutiet pääosin luokkia Kuninkaan kartaston digitoinnissa on lähde- tie, kärrytie tai sivutie. Jako pää- ja sivuteihin perus- materiaalin yleispiirteisyyteen tai painetun kartas- tuu kuitenkin digitoijan tulkintaan eikä edusta suo- ton ominaisuuksiin liittyviä ongelmia. Kuninkaan raan mitään tiettyä historiallista teemoittelua. kartaston näköispainoksessa vuodelta 1898 kart-

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 17 KENTTÄ, PISTEKOHTEET SISÄLTÖ

NIMI Kohteen nimi, kirjoitusasu Kuninkaan kartaston mukaan TYYPPI asutus/teollisuus/infastruktuuri/kirkko/puolustus/autiot TARKENNE Kohdetyypin tarkennus Kuninkaan kartastossa ilmoitetun määritelmän mukaan (ks. taulukko 2) KOKOLUOKKA Kylän tai rakennuskeskittymän arvioitu koko asteikolla 1-5 HUOMIOITA Lisätietoja paikannuksista KARTTALEHTI_KK Kuninkaan kartaston näköispainoksen sivunumero, jolta kohde löytyy (Alanen&Kepsu 1989) KARTTALEHTI_KMK Kuninkaallisen merikartaston näköispainoksen sivunumero, jolta kohde löytyy (Harju&Tiilikainen 2009)

KENTTÄ, ALUEKOHTEET SISÄLTÖ

TYYPPI pelto/niitty/kaupunki HUOMIOITA Lisätietoja paikannuksesta, esim. tieto siitä jos aluekohde katkeaa karttalehden reunaan LÄHDE Tekijätaho

Taulukko 3. KENTTÄ, VIIVAKOHTEET SISÄLTÖ Kuninkaan kartaston pohjalta tuotetun TYYPPI päätie/sivutie paikkatietoaineiston NIMI Tien nimi* ominaisuustietokentät geometriatyypeittäin. LINJAUS Tien linjaus*

*Tiedot perustuvat pääosin Juhani Viertolan (1974) ja osin Mikko Härön (1993) teoksiin sekä Museovirastolla digitoituun, historialliset tielinjaukset sisältävään tietokantaan. Tiedot sisältyvät vain osaan kohteista.

talehdet on pienennetty koosta 25*35 cm kokoon Tiiviin asutuksen alueella ja selkeästi tunnistetta- 18*26 cm11. Julkaisussa karttalehtien marginaalei- vissa kohteissa kylien paikantaminen on onnistunut hin jää tyhjiä kaistaleita, joten painetut vierekkäi- paremmin kuin muualla. Kokonaisuudessaan pai- set karttalehdet eivät aina asetu täysin kohdakkain. kannusten tarkkuustaso on kuitenkin viitteellinen. Näiden kaistaleiden ”alle” saattaa jäädä olennai- Erityisesti yksittäisten rakennuspisteiden, kuten siakin kohteita. Viivakohteiden eli tiestön osalta torppien tai talojen paikantaminen ainoastaan Ku- karttalehtien väliin jääviä tyhjiä alueita ei ole digi- ninkaan kartaston pohjalta on suurpiirteistä. toinnissa huomioitu, vaan tielinjat jatkuvat yhte- Aineistoa käytettäessä on hyvä muistaa, että näisenä karttalehdeltä toiselle. maisemahistorialliset lähdeaineistot, kuten histo- Kuninkaan kartaston pohjalta tuotettu maise- rialliset kartat, ovat jo itsessään tulkintoja vallitse- mahistoriallinen paikkatietoaineisto sopii käytet- vasta maisemasta – kartta ei ole täydellinen todelli- täväksi maakunnallisella tarkastelutasolla. Paikan- suuden kuva. Kartan sisältämään informaatioon on nusten sijaintitarkkuuksissa on suuria eroja, minkä vaikuttanut sekä kartoituksen tarkoitus että karto- seurauksena tietokannan laatu vaihtelee alueittain. grafin tieto ja tulkinta ympäristöstään. Myös kartan

11 Alanen & Kepsu 1989, 23

18 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan lukija ja käyttäjä tekee kartan sisällöstä oman tul- krouvit, kartanot, virkatalot jne.). Kohteiden tyy- kintansa. Historiallisten karttojen kohdalla kartan pittely ei kuitenkaan kartastossa eikä sen pohjalta tekijän ja nykyajan kartanlukijan välinen ajallinen tuotetussa paikkatietoaineistossa ole kattavaa. Ku- välimatka vaikeuttaa karttojen sisällön tulkintaa ja ninkaan kartaston alkuperäinen käyttötarkoitus on käsitteiden ymmärtämistä. Karttojen tietosisältö on vaikuttanut kartoitettavien elementtien valintaan. muokkautunut kartoituksen päämäärien mukaan, Kartasto on tehty sotilaallisiin tarkoituksiin ja ym- joka on vaikuttanut siihen, mitä elementtejä on ku- päristöstä on lähtökohtaisesti kartoitettu armeijan vattu ja miten yksityiskohtaista tietoa kustakin ele- liikkumisen kannalta olennaiset kohteet. Kunin- mentistä on merkitty.12 kaan kartastoon ei esimerkiksi ole merkitty jokais- Kuninkaan kartaston merkintöjen avulla koh- ta Uudenmaan kestikievaria, kartanoa tai pappilaa teita on voitu jaotella monenlaisiin eri kategorioi- erikseen, vaan kohteet on saatettu merkitä ainoas- hin, joista jotkut ovat varsin yksityiskohtaisia (esim. taan muutamalla rakennuspisteellä, joiden merki-

12 Frisk 2000, 12-13

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 19 tystä ei ole sen tarkemmin selitetty. Paikkatietokannan digitoinnit perustuvat ainoastaan Kuninkaan kartaston sisältöön, joten lähde- kartaston puutteet tai kohteiden tulkintaongelmat heijastuvat suoraan paikkatietoaineiston sisältöön. Jatkossa Kuninkaan kartaston pohjalta tuotettua tietokantaa on mahdollista käyttää pohja-aineistona esimerkiksi kattavamman 1700-luvun lopun maisemahistoriallisen paikkatietokannan rakenta- misessa. Kuninkaan kartasto ja sen pohjalta tehty paikkatietoaineisto esittävät yksinkertaistetun kuvan maisemasta ja sen elementeistä. Kuninkaan kartaston sisältöä on digitointiprosessissa edelleen yksinkertaistettu; esimerkiksi kylät on merkitty ainoastaan yhtenä pistekohteena. Yksinkertaistaminen vähen- tää aineiston tietosisältöä, mutta palvelee tietokannan käyttöä maakunnallisen maisemahistorian ja asutusrakenteen lähteenä. Tietokannasta voi nostaa yhdellä kyselyllä esiin esimerkiksi kaikki aineiston kylät, jotka näkyvät maakunnallisen tason tarkastelussa yksittäisinä kohteina. Puutteistaan huolimatta tietokantaan sisältyvä kohteiden tyypittely mahdollistaa myös kohteiden tarkastelun erilaisina temaat- tisina kokonaisuuksina, jotka auttavat Uudenmaan historiallisen maisemarakenteen alueellisessa hahmottamisessa.

20 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan OSA 2 Katsauksia Uudenmaan maisemahistoriaan

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 21 HISTORIALLISTEN PAIKKATIETOAINEISTOJEN avulla voidaan tarkastella Uudenmaan asutus- ja maisemarakennetta eri aikoina. 1560-luvun kylärakennetta kuvaava paikkatietoaineisto avaa näkymän Uuden- maan asutustilanteeseen uuden ajan alussa, jolloin kiinteää asutusta oli levinnyt rannikolta jo Uudenmaan pohjoisosiin saakka. Kuninkaan kartaston pohjalta tehdyn paikkatietoaineiston avulla voidaan puolestaan tarkastella Uudenmaan asutus- ja maisemarakennetta muutama vuosisata myöhemmin, 1700-luvun loppuvuosikymmeninä. Eri ai- katasoja kuvaavat aineistot eivät ole keskenään aivan yhteismitallisia, mutta niitä vertailemalla voidaan kuitenkin hahmottaa myös ajankoh- tien välillä maakunnan asutusrakenteessa tapahtuneiden muutosten suuntaviivoja. Erilaiset karttatarkastelut, visualisoinnit ja tietokantakyselyt auttavat maisemahistoriallisen kehityksen hahmottamisessa, mutta edel- lyttävät aineistoihin liittyvien rajoitteiden huomioimista. Aineistojen maakunnallinen luonne aiheuttaa epätarkkuuksia paikallisella tasolla ja sisällön yksityiskohtiin ja tyypittelyyn liittyvät puutteet rajoittavat yleispätevien tulkintojen tekemistä. Aineistoja käytettäessä onkin syy- tä huomata, että Uudenmaan historialliset paikkatietoaineistot voivat toimia tarkastelun apuna maakunnallisten yleispiirteiden selittäjinä, mutta yksityiskohdissa tarkastelun tueksi tarvitaan aina myös muita maisemahistoriallisia lähteitä.

22 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Uusimaa uuden ajan alussa

Kiinteän asutuksen kehitys Uudellamaalla Uusimaa oli rautakauden ja keskiajan taitteessa kohdealueita olivat Pohja, Inkoo, Siuntio, Espoo, Si- 1100-luvulla vielä harvaan asuttua aluetta. Jälkiä poo ja Porvoo. Asutuksen tihentyessä ja tilan loppu- rautakautisesta kiinteästä asutuksesta on löyty- essa ruotsalaisasutusta levisi 1300-luvulla toisaalta nyt ensisijaisesti läntiseltä Uudeltamaalta, jossa saaristoon ja toisaalta suomalaisten perässä myös rautakautisen asutuksen keskittymiä olivat erityi- sisämaahan kuten Karjalohjalle, Lohjalle, Tuusu- sesti Karjaan Läppträsketin ja Romsarbyn seudut, laan, Askolaan, Myrskylään, Liljendaliin ja Lapin- Tenholan kirkon tienoo ja Lohjan Hiitinkylän alue järvelle. Muuttovirta kesti 1100-luvulta 1300-luvul- (kartta 3). Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, le. Tänä aikana ruotsalaisasutus levisi Uudenmaan että Uudenmaan pohjois- ja itäosat olivat ensim- rannikoille ja vanha suomalaisasutus sulautui siihen mäisellä vuosituhannella vielä enimmäkseen vailla vähitellen.15 kiinteää asutusta. Alueella liikkui kuitenkin erän- 1560-luvulle tultaessa kiinteä asutus oli levinnyt kävijöitä, jotka olivat lähtöisin Varsinais-Suomesta, jo Uudenmaan pohjoisosiin saakka (kartat 4 ja 5). Hämeestä sekä otaksuttavasti myös Virosta. Hämä- Asutus keskittyi vahvasti rannikkoseuduille ja Uu- läisten vaikutus tuntui erityisesti Uudenmaan itä-, denmaan länsiosiin, jossa kylärakenne oli paikoin keski- ja pohjoisosissa, läntinen Uusimaa oli puo- varsin tiivis. Alueen pohjoisosat olivat vielä harvaan lestaan varsinaissuomalaisten vaikutuspiirissä.13 asuttuja, erityisesti Keski-Uudenmaan pohjoisosis- 1100-luvulta lähtien Uudenmaan kiinteä asutus sa oli laajoja asumattomia alueita. alkoi vähitellen lisääntyä. Uudenmaan rannikolle Keskiajan asutuksen leviämiseen vaikuttivat alkoi saapua uudisasukkaita Ruotsista, jossa syn- monet tekijät, kuten maaperän laatu, ilmasto-olot, tynyt väestöpaine edisti muuttoa uusille asuinseu- paikalliset ympäristötekijät (esimerkiksi mikroil- duille. Ruotsalaisten saapuessa myös rannikon suo- masto ja topografia) sekä käytettävissä oleva maata- malainen asutus oli lisääntynyt; suomalaisia taloja lousteknologia16. Asutushistorialliseen kehitykseen ja kyliä on ennen ruotsalaisten tuloa ollut Tenholan vaikuttavia maisemaelementtejä olivat erityisesti ja Karjaan rautakaudelta jatkuneen asutuksen lisäk- vesistöt, vesireitit ja harjujaksot. Jokisuut ja joki- si ainakin Siuntiossa, Kirkkonummella, Espoossa, laaksot olivat asutuksen kannalta otollisia kohde- Sipoossa, Porvoossa, Pernajassa ja Pyhtäällä. Myös alueilta niin liikenteellisesti kuin maaperän omi- Uudenmaan sisäosissa Karjalohja-Sammatissa, naisuuksiltakin. Länsi- ja Keski-Uudellamaalla Nummi-Pusulassa ja Vihdissä suomalaista kiinteää asutuksen sijoittumisessa on nähtävissä erityisesti asutusta on ollut viimeistään 1100-luvulla, joskin Karjaanjoen, Siuntionjoen ja Vantaanjoen merkitys. Lohjanjärven koillisosan asutus periytyy mahdolli- Itä-Uudellamaalla tihein asutus seurailee puoles- sesti jo rautakaudelta. Uudenmaan itäosissa nyky- taan erityisesti Porvoonjoen, Sipoonjoen, Mustijoen aikaan jatkuvaa kiinteää asutusta on viimeistään ja Koskenkyläjoen rantoja. Myös harjut vaikuttivat 1100-luvulla ollut ainakin Porvoonjokilaaksossa, keskiaikaisen asutuksen sijoittumiseen ja leviämi- luultavasti myös Askolassa ja Artjärvellä.14 seen; kuivapohjaiset harjujaksot olivat kelvollisia Ruotsalaiset uudisasukkaat asettuivat aluksi rakennuspaikkoina sekä kulkureitteinä. suomalaisen rannikkoasutuksen lomaan läntisel- Peltoviljelyn kannalta parhaimpia alueita olivat le Uudellemaalle, erityisesti Tenholaan ja Karjaalle, helposti muokattavissa olevat hienojakoisten maa- 1200-luvun alussa myös Kirkkonummelle ja Perna- lajien kerrostumat. Eteläsuomen rannikkovyöhyk- jaan. 1200-luvulta alkaneen toisen muuttovaiheen keellä tällaisia olivat erityisesti jääkauden jälkeisen

13 Kepsu 2005, 10-27, 58-61, Haggren 2008, 36-39 14 Kepsu 2005, 34-61, Haggren 2008, 36-39 15 Kepsu 2005, 34-61 16 Kepsu 2005, 10-11 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 23 Rautakautiset muinaisjäännökset Uudellamaalla Lähde: Muinaisjäännösrekisteri / Museovirasto 2010

Kartta 3. Rautakautisen asutuksen jälkiä on löydetty erityisesti läntiseltä Uudeltamaalta. Uudenmaan liitto Uudenmaan keski- Itä-Uudenmaan liitto ja pohjoisosat ovat Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 pääosin löydöttömiä.

Litorinameri-vaiheen aikana suolaiseen veteen ker- mas Helsingissä. Näiden porttien välissä vallitsi rostuneet ns. litorinasavet. Uudenmaan sisäosissa ilmastoltaan epäsuotuisampi vallialue, joka hidasti hienojakoiset maalajit olivat vuosikerrallisia lus- asutuksen leviämistä ja suuntasi asutusta porttien tosavia, jotka olivat ravinteikkaampia, mutta litori- kautta sisämaan edullisemmille seuduille. Vallialu- nasaviin verrattuna vaikeammin muokattavissa.17 eet asutettiin vasta parhaimpien alueiden jälkeen ja Reijo Solantie (1992) on tutkinut läntisen Uu- siellä asutuksesta muodostui paikoin harvempaa. denmaan asutushistoriaa huomioiden erityisesti Rannikon lisäksi parhaimmat seudut löytyivät Loh- ilmaston vaikutuksen asutuskehitykseen. Hän erot- jan ja Vihdin muodostamasta Länsi-Uudenmaan taa Länsi- ja Keski-Uudenmaan rannikkoseudulta keitaasta sekä tämän jälkeen Nurmijärven eteläosis- kolme ilmasto-olojen seurauksena syntynyttä edul- ta Pornaisiin ulottuvasta Keski-Uudenmaan kei- lista porttia, joiden kautta asutus levisi rannikol- taasta. Uudenmaan pohjoisosat olivat ilmastollisesti ta sisäosiin (kartta 6). Näistä asutuksen leviämisen epäedullisia ja niinpä Karkkila, Nurmijärvi ja Mänt- väylistä lännestä katsoen ensimmäinen oli Karjaan sälä asutettiin myöhäisimpänä ja siellä asutuksesta portti, jossa kulkuväylänä toimi Karjaanjoki, toinen muodostui hyvin harvaa.18 portti oli Siuntiossa Siuntionjoen tienoilla ja kol-

17 Orrman 2003a, 67-71 18 Solantie 1992, 14-17

24 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Uudenmaan asutus 1560-luvulla

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 4. 1560-luvun kylärakenne oli tiivis rannikon tuntumassa sijaitsevalla asutusvyöhykkeellä ja Uudenmaan länsiosissa. Alueen pohjoisosat olivat vielä harvaan asuttuja.

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 25 Tiheimmän asutuksen alueet 1560-luvulla

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 5. Rannikkovyöhykkeen asutustiivistyminä hahmottuvat erityisesti kirkonseudut Tenholassa, Pohjassa, Snappertunassa, Inkoossa, Siuntiossa, Kirkkonummella, Espoossa, Porvoossa ja Pernajassa. Myös alueen jokilaaksot (Karjaanjoki, Siuntionjoki, Vantaanjoki, Porvoonjoki) erottuvat tiiviisti asuttuina alueina. Pohjoisella Uudellamaalla asutus on pääosin harvaa Nummi- Pusulan ja Vihdin paikallisia asutuskeskittymiä lukuun ottamatta.

Tihentymäalueet perustuvat yksittäisten kylien sijaintiin. Muita asutuksen tiheyteen vaikuttavia tekijöitä (esim. talolukua) ei ole huomioitu.

26 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1560-luvun kylät sekä Länsi- ja Keski-Uudenmaan asutushistoriallis-ilmastollinen rakenne Kartta 6. Solantien (1992) asutushistoriallis- ilmastollisessa vyöhykejaossa Länsi- ja Keski-Uudenmaan tiiviisti asuttuina alueina erottuvat rannikkovyöhyke sekä asutuksen ns. porttiseudut Karjaalla, Siuntiossa ja Helsingissä. Porttiseuduilta asutus kulkeutui jokien kautta syvemmälle Uudenmaan sisäosien keidasalueille. Asutuksen leviämistä puskuroivat ilmastollisesti huonommat vallivyöhykkeet ovat hahmotettavissa harvemmin asuttuina alueina. Eteläisen vallin ilmastollisesti ankarimpia alueita olivat Espoon Nuuksio, Inkoon pohjoisosat sekä Pohjan ja Tenholan pohjoisosista Sillbölen perämetsiin ulottuva vyöhyke. Tässä vallissa asutuksen kulkuväylän muodostivat Karjaan ja Siuntion portit. Pohjoinen valli ulottui Pusulan pohjoisosista Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto Tuusulan luoteiskolkkaan ja sieltä koilliseen. Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 (Solantie 1992)

1560-luvun kyläasutuksen piirteitä Maantieteellisesti tarkasteltuna kylien koko kas- Erilaisia asutuskeskittymiä: voi itään päin mentäessä ja rannikolla kylät olivat kylät, kartanot ja yksinäistalot pienempiä kuin pohjoisempana (kartta 7). Ranni- Kylien keskimääräiset taloluvut olivat keskiajal- kolla asutus oli tiheää ja kylät pieniä, tyypillisesti la vielä pieniä; useimmat Uudenmaan kylistä olivat 2-5 talon asutuskeskittymiä tai yksinäistaloja. muutamien talojen muodostamia asutuskeskittymiä Keskiajalta uudelle ajalle siirryttäessä maan- tai yksinäistaloja. Yksinäistalot olivat yleensä jaka- omistus Suomessa oli vielä hyvin talonpoikaista. mattomia kantataloja tai kylissä tapahtuneen au- Rälssitilojen määrä alkoi kasvaa varsinaisesti vasta tioitumisen seurauksena ainoaksi jääneitä taloja.19 1500-luvun lopulta alkaen ja 1600-luvulla20. Räls- Tyypillisimpiä olivat kylät, joiden taloluku on kor- sitilat olivat joko sätereitä eli varsinaisia aatelin keintaan viisi (taulukko 4). Itä-Uudellamaalla oli asuinkartanoja tai talonpojalle viljeltäväksi annettu- myös muutamia kookkaita, jopa yli 20 talon suurky- ja vuokratiloja. Keskiajan lopulla rälssitiloista vain liä. Yli kymmenen talon kylät olivat Uudellamaalla pieni osa oli aatelin asuinkäytössä; rälssin Suomessa kuitenkin pääosin harvinaisia. omistamista 1100 tilasta asuinkartanoita oli yhteen-

19 Orrman 2003b, 115-116 20 Orrman 2003b, 120

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 27 800

700

600

500 Kylien määrä aineistossa 400

300

200

100 Taulukko 4. 1560-luvun kylien 0 tilalukujen vaihtelu. 1 2-5 6-10 11-15 16-20 21-31 Tieto Aineistossa on eniten alle puuttuu kymmenen talon kyliä, Taloluku joista suurimman osan taloluku on alle viisi.

1560-luvun kylät taloluvuittain

Kartta 7. Tiiviisti asutulla rannikolla kylät olivat kooltaan pieniä. Pohjoiseen ja itään päin mentäessä taloluvut kasvoivat ja asutus harveni. Yli kymmenen talon kylistä valtaosa sijaitsi Itä-Uudellamaalla ja alueen pohjoisosissa. Yli kahdenkymmenen talon kyliä Uudenmaan liitto on aineistossa kuusi: Nurmijärvi, Itä-Uudenmaan liitto Laukkoski, Monninkylä, Sarvlax, Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 Myrskylä ja Porlammi.

28 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan sä vain 250. Vielä 1500-luvulla säterit vastasivat va yksi Janakkalan hallintopitäjään kuuluva kylä. maataloudeltaan sekä pääosin myös rakennuskult- Mäntsälän ja Pukkilan pohjoisosien kylät kuuluivat tuuriltaan suuria tai tavallisia talonpoikaistiloja.21 puolestaan Hollolan kihlakunnan Tennilän ja Uu- Noin neljäsosa Suomen keskiaikaisista karta- denkylän hallintopitäjiin. noista oli keskittynyt Uudellemaalle22. Uudenmaan Kirkollinen pitäjäjako alkoi muodostua 1300-lu- säteritilat muodostivat osan Suomen etelärannikkoa vun alussa Uudellemaalle rakennettujen kirkkojen seurailevasta keskiaikaisesta kartanovyöhykkeestä, ympärille (kartta 9). Kirkkopitäjien ja hallintopitäji- jossa kartanot sijoittuivat hienojakoiselle ja kevyel- en rajat eivät aina vastanneet toisiaan, vaan varsin- le savimaalle rannikon tuntumaan23. Kartanoiden kin rajaseuduilla pitäjäjaoissa oli eroja. Pitäjien erot sijoittumiseen vaikutti myös rannikkoa seuraileva kasvoivat myös itään päin mentäessä.25 Suuri Rantatie, joka oli tärkeä keskiaikainen liiken- neväylä. Kyläympäristö Paikkatietoaineiston pistemuotoiset yksittäispai- Hallinnolliset aluejaot: hallinto- ja kirkkopitäjät kannukset eivät anna mahdollisuutta kyläympä- Uudenmaan maakunta muodostettiin 1300-luvun ristön yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Kylien alussa, jolloin alue käsitti Tenholasta Kymenlaak- muuta maankäyttöä ja asutuksen sijaintia voi tä- soon asti ulottuneen rannikkokaistaleen. 1370-lu- män sijaan selvittää esimerkiksi 1600-luvun lopun vulla Uusimaa jaettiin kahteen eri alueeseen; itäi- kyläkohtaisista maakirjakartoista tai 1700-luvun seen Porvoon linnalääniin ja läntiseen Raaseporin alun geometrisista kartoista, jotka ovat suurimit- linnalääniin. Alueiden raja kulki nykyisen Espoon takaavaisia ja yksityiskohtaisia tiluskarttoja. Myös itäosissa.24 isojakokartat ovat hyvä lähde historiallisen kylä- Linnaläänien perustamisen myötä asutus jär- kuvan selvittämiseen. Rinnakkaisten tonttimaiden jestettiin hallintopitäjiin ja verokuntiin eli boolei- paikannuksia sisältyy joidenkin kohteiden osalta hin (kartta 8). 1500-luvun puolivälissä läntiseen Museoviraston ylläpitämään muinaisjäännösrekis- Uuteenmaahan kuuluivat Tenholan, Pohjan, Kar- teriin. jaan, Inkoon, Siuntion, Kirkkonummen, Espoon Uudenmaan kylät olivat luonteeltaan tiiviitä ryh- ja Lohjan hallintopitäjät ja itäiseen Uuteenmaahan mäkyliä (kuva 4). Kylän talot muodostivat yhdessä Helsingin, Sipoon, Porvoon, Pernajan ja Pyhtään yhtenäisen kylätontin, jonka ulkopuolelle järjestäy- hallintopitäjät. Hämeen ja Uudenmaan raja kulki tyivät kylän taloudellisen maiseman peruselemen- nykyisen Uudenmaan pohjoisrajaa etelämpänä ja tit, peltoja niittyalueet. Uudellamaalla, varsin- Uudenmaan pohjoisosien kyliä kuului tämän vuoksi kin Uudenmaan itäosissa, oli myös tavallista, että Hämeeseen luettuihin kihlakuntiin. Näitä olivat esi- samaan kylään kuului useampia, toisistaan erillisiä merkiksi Nummi-Pusulan pohjoisosien Sääksmä- kylätontteja. Näihin erillisiin kylätontteihin saat- en kihlakuntaan kuuluvat Portaan hallintopitäjän toi kuulua yksittäisiä tai useampia taloja. Kylätont- kylät, Karkkilan, Vihdin ja Hyvinkään pohjoisosien tien kokoon vaikuttivat ainakin topografia ja talojen Hattulan kihlakuntaan kuuluvat Lopen hallintopi- määrä.26 täjän kylät sekä Mäntsälän pohjoisosissa sijaitse- Yhteisen kyläalueen sisällä eri talot sijoittui-

21 Orrman 2003b, 121, Härö 1993, 18 22 Nummela 2003, 142 23 Orrman 2003b, 121, Niemelä 2008, 37 24 Haggren 2008, 36-52 25Haggren 2008, 41-44 26 Seppälä 2006, 50

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 29 1560-luvun kylät hallintopitäjittäin

Kartta 8. Nykyisen Uudenmaan alueella sijainneet 1560-luvun kylät Uudenmaan liitto kuuluivat Raaseporin, Porvoon Itä-Uudenmaan liitto ja Hämeen linnaläänien alaisiin Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 hallintopitäjiin.

1560-luvun kylät kirkkopitäjittäin

Kartta 9. Länsi-Uudenmaan kirkkopitäjiä olivat 1560-luvulla Tenhola, Pohja, Karjaa, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi, Espoo, Helsinki, Lohja ja Vihti.

Kirkkopitäjäjako sisältyy 1560-luvun kylien paikkatietoaineistoon ainoastaan Uudenmaan liitto Helsingin yliopiston arkeologian Itä-Uudenmaan liitto laitoksen kylätietokantaan Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 kuuluvien kylien osalta.

30 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kuva 4. Sipoon Immersby Samuel Broteruksen piirtämässä maakirjakartassa vuodelta 1698. Kartassa näkyvät kylän erilliset tonttimaat joen varressa, eteläisen peltolohkon takana, Byträskiin johtavan joen haaran eteläpuolella ja jokihaaran varressa olevan pellon pohjoispuolella. 1560-luvun kylien paikkatietokantaan kylä on paikannettu joen varrella sijainneen, neljän talon asutuskeskittymän tienoille. (Kansallisarkisto)

vat omille tonteilleen, jotka saattoivat olla aidattu- peltoihin (ns. rintapellot), tonttien ryytimaat käsit- ja. Näillä ns. tilatonteilla sijaitsivat maatilojen omat täviin pihapeltoihin sekä satunnaisiin, kauemmak- rakennukset, joita olivat ainakin tupa, navetta ja si metsiin raivattuihin pienialaisiin ulkopeltoihin. jonkinlainen lato – varallisuudesta riippuen myös Rintapeltoalueet olivat tärkeimpiä lannoitettuja pel- erikoistuneemmat talousrakennukset kuten erilai- toalueita, joista saatiin pääosa viljantuotannosta.30 set eläinsuojat, aitat ja pajat. Rakennusten lähei- Keskiajalla rintapeltoja ryhdyttiin Uudellamaal- syydessä sijaitsivat myös talojen omat kasvimaat. lakin viljelemään kaksivuoromenetelmällä, jossa Osa rakennuksista, kuten saunat ja riihet sijoitettiin noin puolet peltoalasta oli vuorovuosin viljelyksis- paloturvallisuuden vuoksi kyläalueen ulkopuolelle sä ja puolet kesantona. Kylän pellot aidattiin kak- kauemmaksi muista rakennuksista.27 sivuoroviljelyn vuoksi kahteen vainioon ja jaettiin Luonnonolot vaikuttivat asutuksen sijoittumi- keskiajalla yleistyneen sarkajaon mukaisesti kapei- seen merkittävästi. Ryhmäkylien tonttialueet sijoit- siin peltosarkoihin. Sarkojen leveys riippui kunkin tuivat yleisesti moreenimäille tai auringonpuoleisil- talon veroluvusta ja koska yhden talon sarat sijaitsi- le rinteille, joissa maaperän kosteus oli vähäisem- vat pellossa toisistaan erillään, oli yhteistyö muiden pi28. Uudenmaan pohjoisosissa ja rannikolla kyliä kyläläisten kanssa välttämätöntä.31 Kyntö, kylvö ja sijoittui paikoin myös alemmaksi vesistöjen ranta- sadonkorjuu oli suoritettava samanaikaisesti ja yh- alueille29. Tonttimaiden ulkopuolelle jäivät pellot, teistuumin. Sarkajako sitoi siis kyläläisten työnteon niityt, laitumet ja vielä kauemmaksi yhteisessä nau- tiiviisti yhteen ja vahvisti kyläyhteisön merkitystä. tinnassa olleet metsästysmaat ja kalavedet. Niittyalueet olivat peltojen lisäksi tärkeä osa kes- Keskiajalla peltoviljelyyn oli otettu olosuhteil- kiaikaista kylämaisemaa. Niityt olivat perinteisessä taan parhaimmat alueet, joiden muokkaaminen maataloudessa peltoviljelyn ehdoton edellytys, sillä käytettävissä olevilla työvälineillä oli mahdollista. lannoituksen onnistuminen edellytti karjalle riit- Perinteisen maatalouden ajan peltoalueet voidaan tävää rehu- eli heinäsatoa. Niityt sijoittuivat sinne, jakaa kylän läheisyydessä sijaitseviin parhaimpiin missä maaperän olosuhteet olivat heinän kasvun

27 Rosendahl 2008, 92-94 28 Orrman 2003b, 115 29 Härö 1993, 10 30 Soininen 1974, 76 31 Orrman 2003c, 91-93, Jutikkala 2003a, 239-245

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 31 kannalta suotuisat.32 ulkoniityt ja kalavedet olivat kylien muodostamien Keskiaikaisen kylän keskusalue käsitti intensii- jakokuntien yhteisomistuksessa. visen maankäytön maat; kylätontin rakennuksineen Varsinkin vanhoilla kylillä saattoi olla omistus- ja ryytimaineen, kylätontin välittömään ympäris- oikeuksia pitkienkin matkojen päässä, eri puolilla töön sijoittuneet aidatut rintapeltovainiot, keskeiset jakokuntaa ja mahdollisesti myös toisten jakokunti- kylätiet ja läheiset niittymaat. Kauemmaksi keskuk- en alueella. Uudempien kylien ulkopellot ja niityt si- sesta kuljettaessa maankäyttö oli vähemmän inten- jaitsivat yleensä lähempänä kylän keskustaa. Vaikka siivistä. Kauempana oli metsään raivattuja pieniä jakokunnat omistivat metsät, kalavedet, ulkoniityt ulkopeltoja, jotka olivat vain heikosti lannoitettu- yhteisesti, periytyivät kuitenkin yksittäisten talojen ja ja niittymaita siellä missä maaperä oli suotui- vanhat nautintaoikeudet yksityisiin pelto- tai niitty- sa. Kauempana keskuksesta sijainneet metsämaat, tilkkuihin usein pitkän ajan takaa.33

32 Nummela 2003, 149-150 33 Orrman 2003c, 88-89

32 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Asutuskehityksen suuntaviivoja 1560-luvulta 1700-luvun lopulle

Asutuskehityksen yleiskuva Kuninkaan kartastoon merkittyjen asutuskohteiden ten kylien autioitumiseen. On arvioitu, että koko tarkastelu osoittaa, että 1700-luvun lopulla Uuden- Uudenmaan alueella taloluku laski yli neljännek- maan asutus oli 1560-lukuun nähden levinnyt ja asu- sellä 1560-luvulta 1635-luvulle. Taloluvut nousivat tuksen kuva monipuolistunut (kartta 10). Vanhat ky- hieman 1600-luvun lopulla, mutta eivät kuitenkaan lät muodostivat yhä 1700-luvun lopussa asutusmai- vielä saavuttaneet 1560-luvun tasoa. Esimerkiksi seman rungon, mutta kylien ydinasutuksen ulkopuo- keskiaikaisen Raaseporin läänin rannikkopitäjien lelle oli syntynyt uutta asutusta, erityisesti torppia. taloista oli 1600-luvun loppuun mennessä autioitu- Uudenmaan ilmastollisesti haastavat pohjoisosat nut noin kolmannes, saaristossa jopa puolet.36 olivat pitkään harvaan asuttuja; osa alueesta asu- Rannikolla kylätontteja autioitui paikoitellen tettiin vasta 1700-luvun kuluessa. 1780-luvulle tul- myös rantaviivan siirtymisen vuoksi. Kun vanha taessa pohjoiselle Uudellemaalle oli syntynyt uusia tonttimaa jäi maankohoamisen vuoksi vähitellen taloja ja torppia, mutta myös muutamia uusia kyliä. liian kauaksi rannasta, se siirrettiin lähemmäk- Esimerkiksi Pusulan pohjoisosien Kärkölän uudis- si uutta rantaviivaa. Tontteja autioitui esimerkik- asutus syntyi kruunun omistamalle ns. liikamaal- si Tammisaaren saariston Danskogin, Kopparön le, joka erotettiin kruunulle kylien tiluksista isojaon ja Älgön kylissä, Inkoon Orsissa ja Norrbyssä sekä kuluessa34. Mäntsälän pohjoisosien kylät syntyivät Kirkkonummen Dåvitsissa ja Medvastössä.37 pääosin jo 1600-luvun puolella35. Autioituminen edesauttoi samalla suurtilojen Eri aikatasojen aineistoihin paikannettujen syntymistä. Viljelemättä jääneet tilat liitettiin kylän asutuskohteiden päällekkäisvertailu osoittaa, että muihin taloihin tai läheisiin säteritiloihin, minkä useimmat 1560-luvun kylistä on myös Kuninkaan seurauksena suurtilojen määrä alkoi 1500-lopulta kartastossa merkitty kyliksi (kartta 11). Aineistossa lähtien vähitellen kasvaa. Lähikylistä liitetyt tilukset on kuitenkin myös kohteita, joissa 1560-luvun ky- kasvattivat kartanoiden ja muiden suurtilojen maa- län paikalle on Kuninkaan kartastossa merkitty ky- omaisuutta ja niiden oma maataloustuotanto tehos- län sijasta yksittäinen talo, kartano, torppa tai jokin tui. Suurtilojen menestymisestä kertoo myös se, että muu, määrittelemätön rakennuskeskittymä. Muu- autioitumisesta huolimatta peltopinta-ala Uuden- tamissa tapauksissa 1560-luvun kylän alueelle ei maan alueella miltei kolminkertaistui 1500-luvun Kuninkaan kartastossa ole merkitty lainkaan koh- puolivälistä 1700-luvulle. On arvioitu, että keski- teita. Kohteiden puuttuminen voi johtua aineistojen määräinen tilakohtainen peltoala olisi kasvanut Uu- sisällöllisistä puutteista (karttalehtien väliin jäävät dellamaalla vuosien 1560 ja 1695 välillä hieman yli marginaalialueet tai paikannusten epätarkkuudet), kahdesta hehtaarista seitsemään hehtaariin.38 mutta ilmiö voi kertoa myös 1560-luvun jälkeen ta- Autioitumiskehitys liittyy laajemmin myös maa- pahtuneesta kylien autioitumisesta. talouden ja maaseutuyhteiskunnan rakenteellisiin 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla vallinneet muutoksiin. Kartanot, säterit ja menestyvät talon- vaikeat olosuhteet, kuten sodat, linnaleirirasitus ja poikaistalot tarvitsivat lisää työvoimaa, mikä lisäsi katovuodet ajoivat talonpoikia luopumaan itsenäi- erilaisen työvoiman tarvetta maaseudulla. Kaikki ei- sestä viljelystä ja johtivat talojen ja joskus kokonais- vät menestyneet itsenäisinä talonpoikina ja amma-

34 Solantie 1992, 50 35 Oksanen 1991, 129-158 36 Haggren 2005c, Nummela 2003, 137 37 Haggren 2005c 38 Nummela 2003, 147 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 33 Asutuksen kohteet Kuninkaan kartastossa

Kartta 10. 1700-luvun lopulle tultaessa Uudenmaan asutusrakenne oli 1560-luvun aineiston kyläpaikannuksiin nähden tiivistynyt ja levinnyt. Kuninkaan kartaston pohjalta tuotettu aineisto antaa mahdollisuuden myös tarkastella erilaisia asutuksen kohteita, kuten kyliä, taloja ja torppia. 1700-luvun lopun asutusmaisemassa torppa- Uudenmaan liitto asutus oli useilla alueilla levinnyt Itä-Uudenmaan liitto perinteisten kyläkeskustojen Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 ulkopuolelle.

tillinen eriytyminen lisääntyi.39 maan keski- ja pohjoisosissa asutus oli paikoin ti- 1560-luvun asutustaso saavutettiin autioitu- hentynyt 1560-luvun asutusrakenteeseen verrattuna misen jälkeen uudelleen vasta 1700-luvun puoli- (kartta 12). Pohjoisella Uudellamaalla vanhastaan välissä. Uudenkaupungin rauhaa 1721 seurannut harvaa asutusrakennetta täydensivät alueelle perus- vuosisata oli ilmastollisesti ja taloudellisesti parem- tetut uudistalot ja torpat. paa aikaa kuin suurvaltasotien ja kriisien leimaama Vanhojen kyläkeskustojen ulkopuolelle levinnyt 1600-luku. Suuri osa sota- ja katovuosina autioi- torppa-asutus täydensi kylien välisiä autioita alueita tuneista taloista asutettiin ja peltoalueet raivattiin ja hajautti asutusrakennetta. Uudisraivaus vaikutti uudelleen.40 Myös Kuninkaan kartastoon merkityis- koko asutuskuvan vähittäiseen muuttumiseen kun sä kylissä on siis saattanut tapahtua väliaikaista au- asutusta levisi yhä enemmän perinteisen kyläasu- tioitumista, joka ei enää käy ilmi 1700-luvun lopun tuksen ulkopuolelle. Vanhaan asutusmaisemaan asutustilanteesta. kohdistuvista muutoksista huolimatta ryhmäky- lät säilyttivät perinteisen luonteensa pääosin vielä Uudenmaan asutusrakenne 1800-luvulle saakka. 1700-luvulla voimistuneiden 1700-luvun lopulla muutosten vaikutus on kuitenkin jo havaittavissa Kuninkaan kartaston kylämaisemassa. Torppa-asu- Asutuskohteiden kokonaisuuden tarkastelu osoit- tuksen leviäminen, tilojen halkominen ja uudis- taa, että asutuksen yleiskuva 1700-luvun lopulle talojen perustaminen olivat muutostekijöitä, jotka tultaessa oli 1560-luvun tilanteeseen nähden tii- alkoivat vähitellen muuttaa kyläkeskustoihin kes- viimpi ja hajaantuneempi. Tiheää asutusta oli yhä kittynyttä perinteistä asutusrakennetta 1700- erityisesti rannikkoseudulla, mutta myös Uuden- luvun kuluessa.

39 Nummela 2003, 136-140 40 Haggren 2005c

34 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1560-luvun kylät sekä asutuksen kohteet Kuninkaan kartastossa

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 11. 1560-luvun kylistä suuri osa on merkitty myös Kuninkaan kartastossa kyläksi. Joidenkin 1560-luvun kylien alueelle on Kuninkaan kartastossa merkitty kuitenkin ainoastaan talo, torppa, kartano tai jokin muu tunnistamaton kohde.

Vertailussa on huomioitava aineistojen erilaisuuksista johtuvat epätarkkuudet, sisällölliset erot ja kattavuuteen liittyvät rajoitteet. Kuninkaan kartaston pohjalta tuotettu aineisto on luonteeltaan yksityiskohtaisempi kuin 1560-luvun kyläaineisto. Aineistosta puuttuvat kuitenkin ne kohteet, jotka jäävät Kuninkaan kartaston näköispainoksessa karttalehtien välisille alueille. Kuninkaan kartaston pohjalta tehty paikkatietokanta ei myöskään kata Uudenmaan saariston länsiosia tai Lohjanjärven keskiosia.

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 35 Tihein asutus Kuninkaan kartastossa

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 12. Kuninkaan kartaston asutuspisteiden perusteella lasketun asutuksen tihentymäalueita erottuu erityisesti jokilaaksoista sekä esimerkiksi Pohjan ja Kirkkonummen kirkonseuduilta, Inkoon rannikkoalueelta, Espoosta, Sipoosta, Pernajasta ja Loviisasta. Uudenmaan keski- ja pohjoisosissa erottuvat Nummi-Pusulasta Valkerpyyjärven ja Pitkäjärven välinen asutusseutu. Vihdissä asutus on tiivistä Vihdin kirkon koillispuolella, jossa asutustiheyttä nostaa erityisesti alueen runsas torppa-asutus. Itä-Uudenmaan pohjoisosissa tiiviisti asuttuna alueena erottuu Myrskylän Kirkkojärven pohjoisranta, jossa asutuskohteet on paikannettu useina yksittäisinä taloina. Sama koskee Koskenkylänjoen varressa sijaitsevaa asutusta Pyhäjärven eteläpuolella Lapinjärven pohjoisosissa.

Tarkastelussa on huomioitu kaikki asutuksen kohteet, myös rakennuskeskittymät ja muut tunnistamattomat kohteet. Esimerkiksi pienen Pernajalahden itärannalla erottuva asutustiivistymä johtuu Jackarbyn hajaantuneesta asutusrakenteesta; alueelle on paikannettu lukuisia erillisiä rakennuskeskittymiä, jotka näkyvät analyysissä asutuksen tihentymäalueena.

36 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1700-luvun lopun maisema Kuninkaan kartastossa

Rakennettu ympäristö ta todellisuudessa varsinkin isojaon alkuvaiheessa Kuninkaan kartaston kylämaisema taloille saattoi jäädä lohkoja eri peltoihin. Isojako Kuninkaan kartastoon on merkitty erilaisia asutuk- kohtasi varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeni- seen liittyviä kohteita (kartta 13). Erilaisia asutuksen nä paljon vastustusta tiiviin kyläyhteisön yhteiseen kohdetyyppejä ovat mm. kylät, talot, kartanot, tor- viljelykulttuuriin tottuneiden talonpoikien taholta. pat ja muut rakennuskeskittymät. Useimmissa kylissä sarkajaon aikainen vainiopak- Uudenmaan asutus keskittyi 1700-luvun lopul- ko kuitenkin päättyi. Kylärakenne säilyi useimmis- la vielä vanhoihin ryhmäkyliin, mutta asutuksen le- sa kylissä tiiviinä isojakojen jälkeenkin, sillä talo- viäminen tilanhalkomisten ja torppien perustamisen ja vanhalta kylätontilta ei isojaon yhteydessä juuri myötä alkoi vähitellen muuttaa kylämaisemaa. Myös siirretty. Itä-Uudenmaan isoissa ja ahtaissa kylissä 1700-luvun puolivälissä aloitettu isojako vaikutti halukkuus ulosmuuttoihin alkoi kasvaa 1700-luvun maanomistussuhteisiin sekä paikoin myös kyläasu- lopulla ja siellä tonttien siirtäminen olikin yleisem- tuksen rakenteeseen. Toisaalta keskiajalta periytyvä pää.43 perinteinen kylärakenne tiiviine kyläkeskustoineen Kuninkaan kartaston sisältö on poikkileikkaus säilyi vielä läpi 1700-luvun, ja vasta isojaon uudistuk- ajasta, jolloin isojaot olivat vasta käynnistymässä, set 1800-luvulla vaikuttivat maaseudun asutuksen eivätkä lopulliset tulokset olleet nähtävissä. Kunin- pirstaloitumiseen ja kyläasutuksen hajaantumiseen. kaan kartaston mittakaava ei muutenkaan anna hy- Isojakoasetus annettiin vuonna 1757, jonka jäl- vää mahdollisuutta isojaon vaikutuksen arviointiin, keen uutta maanjakotapaa alettiin vähitellen toteut- eivätkä maanomistusolot ilmene kartalta. Isoja- taa kylissä. Isojaon perimmäisenä tarkoituksena oli ko ei vielä olennaisesti hajottanut eteläsuomalaista maatalouden tehostaminen. Perinteinen sarkaja- ryhmäkylää, mutta aloitti kehityksen, jossa jakojen koon ja kylävainioiden yhteisviljelyyn perustunut jälkeen tapahtuneet vähittäiset vapaaehtoiset ulos- maanomistus nähtiin 1700-luvulla esteenä maa- muutot ja torppa-asutus alkoivat häivyttää jyrkkää talouden kehittymiselle. Isojaossa pelto-omistusta rajaa tonttialueiden, kylänvainioiden ja ulkotilusten pyrittiin muuttamaan siten, että tilukset jaettiin välillä.44 Fyysistä maisemakuvaa enemmän isoja- kapeiden sarkojen sijaan isommiksi ja harvemmiksi ko muutti omistusmaisemaa; maasta tuli isojakojen lohkoiksi, jolloin yhden talon omistukset olisi koot- myötä enemmän yksityisomaisuutta. tu yhteen. Näin jokainen talo saisi viljellä peltojaan Torppa-asutus levitti omalta osaltaan asutus- itsenäisesti ja harjoittaa tiluksillaan omaa maatalo- ta myös perinteisten kyläkeskustojen ulkopuolel- uttaan riippumatta muiden kyläläisten maatalous- le (kuva 5). Torpat olivat vuokramaalle perustettuja töistä tai viljelyvalinnoista.41 Isojaossa jaettiin pellot, viljelytiloja, joiden vuokra maksettiin joko rahana niityt ja metsät, jakamatta jätettiin esimerkiksi kyli- tai työnä, useimmiten emätilan pelloilla tehtävinä en sikopiirit, hiekan- ja savenottomaat sekä vesijät- päivätöinä eli taksvärkkinä.45 1700-luvun loppuun töalueet.42 mennessä torppia oli perustettu varsin runsaasti; Isojaon tavoitteet eivät kuitenkaan aina toteutu- torppa-asutuksen keskittymiä esiintyy Kuninkaan neet siinä laajuudessa kuin oli tarkoitettu. Isojaon kartastossa ympäri maakuntaa (kartta 14). tarkoituksena oli koota talon peltolohkot mahdolli- Torppien perustaminen oli pitkään vain aate- simman yhtenäiseksi alueeksi talon ympärille, mut- liston keskiajalta periytyvä etuoikeus. Torppien

41 Saarenheimo 2003, 349-353 42 Soininen 1974, 320 43 Saarenheimo 2003, 356-362 44 Saarenheimo 2003, 362 45 Rasila 2003, 365-367 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 37 Kylät, talot, kartanot ja torpat Kuninkaan kartastossa

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 13. Kuninkaan kartaston pohjalta tehty paikkatietokanta antaa mahdollisuuden tarkastella asutuksen kohteita yksityiskohtaisemmin kuin 1560-luvun kyläaineisto. Kohteiden tyyppejä ei kuitenkaan ole merkitty kartastoon kattavasti, vaan ainoastaan joidenkin rakennusten osalta. Kuninkaan kartastoon ei ole merkitty esimerkiksi kaikkia kartanoita, kestikievareita tai virkataloja erikseen. Kartastossa esiintyy myös lukuisia määrittelemättömiä kohteita, jotka voivat olla asuinrakennuksia tai toisaalta mitä vain rakennetun ympäristön kohteita.

38 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kuva 5. Kuninkaan kartastoon merkittyä torppa- asutusta Eknäsin kartanon ja Siggbölen kylän välisellä alueella Porvoon pohjoisosissa. (Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, Alanen &Kepsu 1989)

määrä kartanoissa alkoi kasvaa varsinaisesti vas- velivat kruunun tarkoitusta edistää uudisasutusta.47 ta 1600–1700-lukujen vaihteessa, jolloin torpat Esimerkiksi Pusulan pohjoisosien Kärkölän alueen nähtiin ratkaisuna lisääntyneen työvoimatarpeen asutus on syntynyt tällaiselle kruunun omistamalle tyydyttämiseen. 1600-luvun lopulla oikeus torppi- maalle. Kuninkaan kartastossa alueelle on merkitty en perustamiseen myönnettiin myös rustholleille ja yksittäisiä taloja, joille ei ole vielä merkitty edes pel- lopulta, 1700-luvun puolessavälissä, myös talon- toja – raivaustyö on ollut vasta käynnissä. pojille. Tämän seurauksena torppien määrä lähti voimakkaaseen kasvuun. Torppien perustaminen oli Rusthollit, pappilat, virkatalot ja kestikievarit Uudenmaan alueella erityisen yleistä; 1700-luvun Kuninkaan kartastoon on merkitty paikoitellen tar- alussa yli puolet Suomen torpista sijaitsi Uudella- kempia talotyyppejä, kuten rustholleja, pappiloita, maalla, erityisesti itäisellä Uudellamaalla. Perus- virkataloja, kestikievareita ja krouveja. Tyypittely tamisoikeuksien laajennuttua torppia syntyi aluksi ei ole kuitenkaan kattavaa ja merkintöjen tarkkuus kyläryhmien liepeille, mutta varsinkin isojaon jäl- vaihtelee kohteittain. On tärkeää huomata, että Ku- keen asutus laajeni myös kylien takametsiin.46 ninkaan kartastoon ei ole merkitty jokaista rusthol- Uudisasutusta syntyi myös vanhojen kyläkes- lia, kestikievaria tai kartanoa erikseen. Paikkatie- kustojen ulkopuolelle ns. kruunun liikamaille, eli toaineisto ei siis sisällä kattavasti erilaisten kohde- isojaossa kruunulle palautetuille, ylimääräisiksi tyyppien edustajia, vaan tyypittelyä voi pitää luon- katsotuille tiluksille ja metsäalueille. Liikamaat pal- teeltaan esimerkinomaisena.

46 Rasila 2003, 365-384, Jutikkala 2003b, 391-395, Niemelä 2008,43-44 47 Jutikkala 2003c, 338-342

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 39 Tihein torppa-asutus Kuninkaan kartastossa

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10

Kartta 14. Merkittäviä torppakeskittymiä on sijainnut Kuninkaan kartaston perusteella arvioituna esimerkiksi Vihdin kirkon koillispuolella, Averia- ja Kotojärven eteläpuolella sijaitsevalla alueella, Pohjan kirkon länsipuolella, Siuntionjoen laaksossa ja Porvoon seudulla. Paikallisia torppakeskittymiä on sijoittunut tiheästi pitkin koko Uudenmaan rannikkoa; tiivistä torppa-asutusta on mm. Espoonlahden ympärillä, Espoon itäosissa, Laajasalon pohjoispuolella nykyisen Viikin ja Herttoniemen ympäristössä, Sipoon kirkon tienoilla ja Sipoonjoen alajuoksulla, Mustijoen varrella Boen ja Hinthaaran kartanoiden ympärillä sekä Loviisan rannikolla Labbyn eteläpuolella.

40 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Rusthollit olivat ratsutiloja, jotka ruotujakolai- sille ja liikenteen solmukohtiin sijoittuneita maja- toksen aikana varustivat sotaan ratsumiehen ja tästä paikkoja, jotka liittyvät kruunun kyydityslaitokseen hyvitykseksi saivat nauttia kruunulle kuuluvat ve- eli talonpoikien velvollisuuteen kyyditä ja majoittaa rot. Rusthollit olivat siten tavallisia talonpoikaistilo- kruunun asioissa liikkuvia henkilöitä. Jo 1200-lu- ja varakkaampia. Ratsutilat alkoivat erottua omaksi vun lopulla muotoutunut kestitys- ja kyyditysjärjes- talonpoikaiseksi yläluokakseen 1700-luvulla, mutta telmä oli osa talonpoikien veroluontoista rasitusta. varsinaisesti rusthollareiden sosiaalinen nousu lähelle Varsinaisia kestikievareita ryhdyttiin perustamaan säätyläisiä tapahtui vasta 1800-luvun kuluessa.48 1580-luvulla Juhana III:n määräyksestä. Alkuvai- Virkataloja olivat jollekin kruunun viranhaltijal- heessa kestikievarit toimivat usein nimismiesta- le luovutetut tilat, joiden tuotto oli osa virkamiehen loissa, jotka sijaitsivat liikenteellisesti tärkeimmillä palkkaa. Yleisimmin virkatalot olivat sotilasvirka- paikoilla. Vuonna 1649 annetussa yleisessä kesti- taloja eli esimerkiksi kapteenien taloja. Sotilasvir- kievarijärjestyksessä määrättiin, että kestikievareita katalot liittyvät 1600-luvun lopulla syntyneeseen tuli perustaa kaikkien yleisten maanteiden varsille ruotujakolaitoksen eli Ruotsi-Suomen sotalaitok- enintään kahden peninkulman (= n. 20 kilomet- sen uudistukseen. Ruotujakolaitoksessa sotaväki rin) välein, käytännössä välit vaihtelivat kuitenkin järjestettiin niin, että sotilaat ja päällystö hajau- yhdestä kolmeen peninkulmaan. Jokaisella ha- tettiin rauhan ajaksi muun väestön pariin ympäri lukkaalle annettiin nyt mahdollisuus kestikievarin maata. Sotaväen käyttöön annettiin tiloja, joilla he hoitamiseen, mikäli talo sijaitsisi liikenteellisesti pystyivät harjoittamaan maanviljelystä. Siinä missä sopivalla paikalla. Kestikievareissa saivat yöpyä ja sotamiehet joutuivat tyytymään vaatimattomampiin ruokailla kaikki, jotka pystyivät maksamaan vaadi- sotilastorppiin, saivat ylemmän viran haltijat käyt- tun palvelumaksun. Kestikievarien paikat saattoi- töönsä sitä suuremmat maatilat mitä korkeammalla vat vaihdella kunkin pitäjän tienvarsikylien välil- sotilashierarkiassa he olivat. Ison reduktion aikaan lä, vaikka niiden paikkoja yritettiinkin 1730-luvun myös joitain entisiä säteritiloja määrättiin virkata- kestikievarijärjestyksellä vakiinnuttaa.51 loiksi. Toisaalta upseerit koettivat myös usein hank- Krouvit olivat kestikievareista poiketen keskit- kia haltuunsa kartanoita, vaikka heillä olikin peri- tyneet ainoastaan ruokatarjontaan ja anniskeluun. aatteessa asumispakko omassa virkatalossaan. Vir- Vuoden 1649 kestikievarijärjestyksessä määrättiin, katalot sijoittuivat rakennuskulttuuriltaan yleensä että krouveja ei saanut perustaa alle kahden pe- kartanoiden ja talonpoikaistalojen välimaastoon.49 ninkulman päähän kestikievareista, mutta ainakin Pappilat olivat myös omanlaisiaan virkataloja, 1780-luvulla Siuntiossa Bollstadin kylän kestikieva- joita oli alettu perustaa jo keskiajalla. 1700-luvun ri ja Sjundbyn krouvi sijaitsivat Kuninkaan kartas- alkuun tulessa ne olivat kehittyneet säätyläistaloik- ton mukaan lähekkäin. 1680-luvun lopulla aateliset si, jotka olivat rakennuksiltaan ja vaurausasteeltaan saivat luvan perustaa rälssitilojensa yhteyteen krou- lähimpänä kapteenien virkataloja. Pappilan sijain- veja ilman että niistä tarvitsi maksaa veroja. Tämä ti aivan kirkon vieressä periytyy keskiajalta, jolloin kasvattikin krouvien määrää vuoteen 1789 asti, jol- vanhimmat pappilat rakennettiin vanhoille kirkon loin krouvien verotusta muutettiin ja useat pienem- maille tai kruunulta saaduille maille.50 pien kartanoiden krouvit lopettivat toimintansa. Krouvit ja kestikievarit liittyvät kiinteästi tiever- Yleensä kartanoiden krouveja pitivät torpparit.52 koston rakenteeseen. Kestikievarit olivat teiden var-

48 Jutikkala 2003d, 273, Niemelä 2008, 40 49 Jutikkala 2003d, 273, Niemelä 2003, 369 50 Härö 1993, 20 51 Salminen 1993, 151-159, 185 52 Salminen 1993, 192-198 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 41 Kuva 6. Vantaan Hakunilan kartano on esimerkki kohteesta, jota ei ole Kuninkaan kartanossa erikseen tunnistettu. Kartano on merkitty kartastoon punaisin asutuspistein, mutta sitä ei ole nimetty. Merkintöjen puuttuessa kohteita ei ole tyypitelty myöskään paikkatietokantaan. (Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, Alanen &Kepsu 1989)

Kartanot Kuninkaan kartastoon merkittyihin kartanoihin kartano. Talonpoikia saatettiin myös häätää tiloil- pätee myös edellä mainittu esimerkinomaisuus; taan muodostettavan säteritilan tieltä.53 kartastoon ei ole merkitty jokaista Uudenmaan 1600-luvun lopulla osa läänityksistä peruutettiin 1700-luvun lopun kartanoa erikseen (kuva 6). Ku- takaisin kruunulle ns. isossa reduktiossa, mutta osa ninkaan kartastoon merkittyjen kohteiden perus- sätereistä säilyi aateliston hallussa. Säterejä myös teella kartanoiden maantieteellistä levinneisyyttä alennettiin isossa reduktiossa yleisesti säterirat- voi kuitenkin tarkastella maakunnallisella tasolla sutiloiksi, jolloin ne pääosin säilyttivät oikeutensa, (kartta 15). mutta olivat velvollisia sotaan lähetettävän ratsu- Kartanoiden määrä alkoi kasvaa pian 1560- miehen varustamiseen. Joistakin uudemmista kar- luvun jälkeen. 1500-luvun lopulta 1600-luvulle jatku- tanoista tehtiin myös tavallisia ratsutiloja ja joskus nut talonpoikaistilojen autioituminen antoi aatelis- säteri jouduttiin luovuttamaan sotilasvirkataloksi.54 miehille, virkamiehille ja ratsutalonpojille mahdol- 1700-luku oli kartanoiden kasvun aikaa, jolloin lisuuden kylmiksi jääneiden tilojen lunastamiseen ja niistä muodostui todellisia suurtiloja maan ostojen oman maaomaisuutensa kasvattamiseen. Suurtilan ja uudisraivauksen myötä. 1700-luvun alusta lähti- tai kartanon perustaja saattoi myös hankkia kylän en kartanot käyttivät yhä enemmän torppareita, joi- loputkin talot itselleen ostamalla tai vaihtamalla. den raivaamat maat voitiin liittää osaksi kartanoi- 1600-luvulla kartanoita syntyi erityisesti kruunun den vanhoja tiluksia. Mikäli raivatut torpat liitettiin läänityspolitiikan kautta. Suurvaltasotien syödes- emätilaan, joutuivat torpparit siirtymään yhä kau- sä kruunun kassavaroja yläluokalle jaettiin palkki- emmas takamaille. Torppareiden raivaamia alueita oina ja korvauksina maa-aloja eli läänityksiä, joilta saatettiin myös liittää yhteen kartanon ulkotiloiksi. läänityksen haltija sai kerätä kruunulle kuuluvat ve- Uudisraivausta edistettiin myös kartanoiden omalla rot. Läänityksen alueelle jääneet talonpojat joutui- työvoimalla. Kartanot hankkivat maata myös osta- vat näin maksamaan kartanolle veroja ja erityises- malla lähialueiltaan myytäväksi tarjoutuvia talon- ti kruununtalonpojat velvoitettiin tekemään myös poikaistiloja.55 päivätöitä, varsinkin jos kyseessä oli aatelin asuma-

53 Nummela 2003, 141-142, Jutikkala 2003d, 269-287, Niemelä 2008, 33 54 Jutikkala 2003d, 287-290 55 Jutikkala 2003b, 385-390, Niemelä 2008, 36-38

42 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1560-luvun kartanot ja Kuninkaan kartastoon merkityt kartanot

Kartta 15. 1560-luvun kartanot olivat keskittyneet rannikon ja sitä seurailevan Suuren Rantatien tuntumaan. 1700-luvun lopulle tultaessa kartanoita oli perustettu aina pohjoista Uuttamaata myöten.

Paikkatiedoksi on digitoitu vain Kuninkaan kartastoon erikseen merkityt kartanot. Uudenmaan liitto Aineistosta puuttuvat siten mahdolliset Itä-Uudenmaan liitto karttalehtien väliin jääneet kohteet sekä Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 sellaiset kohteet, joissa kartanoa ei ole erikseen nimetty. Kirkot, kaupungit ja puolustuksen kohteet Kuninkaan kartastossa

Kartta 16. Kirkkojen sijainti liittyi kirkkopitäjäjakoon. Ne sijoittuivat myös liikenteellisesti edullisille paikoille. Kaupungit ja Kuninkaan kartastoon merkityt puolustuksen kohteet sijaitsevat rannikolla.

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto Kaupungit on merkitty laajempina alueina Kuninkaan kartastoon, joten Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 kaupunkikohteet on digitoitu myös alueina pellot ja niityt sisältävään tietokantaan.

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 43 Kirkot Kaupungit ja puolustuksen kohteet Paikkatiedoksi on digitoitu myös Kuninkaan kar- 1700-luvun lopulla Uudellamaalla oli neljä kaupun- tastoon merkityt kirkot, kaupungit ja puolustuksen kia; Porvoo, Tammisaari, Helsinki ja Loviisa. Vanhin kohteet (kartta 16). kaupungeista oli Porvoo, joka mainitaan ensimmäi- Kirkkopitäjät alkoivat muodostua ensimmäis- sen kerran jo vuonna 1383. 1500-luvulla perustettu- ten kirkkojen ympärille 1200- tai 1300-luvulla. ja kaupunkeja olivat Tammisaari (1528) ja Helsinki Ensimmäisissä maininnoissa 1320-luvulta esiinty- (1550). Loviisa on Kuninkaan kartastoon merkityis- vät Karjaan ja Tenholan kirkkopitäjät, sen jälkeen tä kaupungeista nuorin; se perustettiin korvaamaan Kirkkonummi, Inkoo ja Pohja. Uusia seurakuntia Viipurin ja Haminan menetystä vasta vuonna 1745.58 syntyi kun ne itsenäistyivät kappeliseurakunniksi. Helsingin perustamisella oli vaikutusta kaikki- Esimerkiksi Siuntio ja Espoo olivat aluksi Kirkko- en Uudenmaan kaupunkien asemaan. Vuonna 1550 nummen kappeliseurakuntia, myöhemmin niistä Kustaa Vaasa määräsi Porvoon ja Tammisaaren, sa- tuli omia kirkkopitäjiään. Kappeliseurakuntia olivat moin kuin Rauman ja Ulvilan asukkaat muuttamaan myös esimerkiksi Karjaasta irtautunut Snappertuna, vasta perustettuun Helsingin kaupunkiin. Muutto- Pohjasta irtautunut Tammisaari, Tenholasta irtau- määräyksen seurauksena Porvoo lakkasi väliaikai- tunut Bromarv sekä Inkoosta irtautunut Degerby. sesti toimimasta kaupunkina. Tammisaaren por- Lohjan seurakunta mainitaan ensimmäisen kerran varit saivat palata takaisin kaupunkiinsa jo vuonna 1380-luvulla. Siihen 1800-luvulle asti kuuluneet 1556. Porvoon kaupunkioikeudet palautettiin vasta Nummen ja Pusulan kappelit perustettiin 1600-lu- vuonna 1579.59 vulla. Sen sijaan Lohjaan alun perin kuulunut Vihti Merkittäviä Kuninkaan kartastoon merkittyjä irtautui omaksi kirkkoherrakunnakseen jo 1500-lu- puolustuksen kohteita ovat Suomenlinna eli Svea- vun alussa. Pyhäjärven kappeli kuului puolestaan borg sekä Loviisan edustalla sijaitseva Svartholma. Vihdin seurakuntaan 1800-luvulle saakka.56 Muita kohteita ovat Hankoniemen edustan Gustavs Itä-Uudellamaalla ensimmäinen kirjallinen värn ja Gustaf Adolphs fäste. Myös Raaseporin linna todiste Porvoon seurakunnan synnystä on vuodel- on sisällytetty tietokannassa puolustuksen kohteita 1327. Porvoosta erkautuneita seurakuntia olivat siin. Kuninkaalliseen merikartastoon on merkitty Sipoo, Pernaja, Mäntsälä, Askola, Pukkila ja Pornai- myös Itä-Uudellamaalla sijaitseva Vähä-Ahvenkos- nen. Pernaja mainitaan omana pitäjänään jo 1363. ken puolustusvarustus. Sipoo erotettiin omaksi kirkkoherrakunnakseen ennen vuotta 1425 ja Mäntsälä vasta 1600-luvulla. Teollisuuden kohteet 1600-luvulla perustetut Askolan ja Pukkilan kappe- Teollisuuden kohteista Kuninkaan kartastoon on lit sekä vuonna 1729 perustettu Pornaisten kappe- merkitty ruukkeja, tiilitehtaita ja sahoja (kartta 17). li määrättiin erotettavaksi eri kirkkoherrakunniksi Ruukkien keskittymistä Uudenmaan lounais- vasta 1800-luvun lopulla. Pyhtää, Lapinjärvi, Myrs- osiin selittävät alueen sijaintitekijät sekä maisema- kylä, Loviisa ja Liljendal ovat aikoinaan kuuluneet rakenteelliset lähtökohdat. Länsi-Uudenmaan syvät Pernajan kirkkopitäjään. Pernajaan kuului myös merenlahdet mahdollistivat Ruotsista tuodun rau- Koskenkylän tehdasseurakunta, jonka vuonna 1688 tamalmin ja raakaraudan kuljettamisen syvemmälle rakennettu kirkko purettiin 1800-luvulla.57 sisämaahan (kuva 7). Myös läheisen Lohjan Ojamon

56 Haggren 2008, Suomen sukututkimusseuran www-palvelu 57 Suomen sukututkimusseuran www-palvelu 58 Gardberg 1981, 18, 40, Nikula 1981, 166 59 Gardberg 1981, 40

44 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Teollisuuden kohteet Kuninkaan kartastossa

Kartta 17. Teollisuuden kohteista tietokantaan on eritelty Kuninkaan Kartastossa esiintyvät ruukit, tiilitehtaat ja sahat. Ruukit sijoittuvat Uudenmaan lounaisosiin lukuun ottamatta Itä- Uudellamaalla sijaitsevia Pernajan Forsbyn ja Ruotsinpyhtään Strömforsin ruukkeja. Sahat sijoittuvat pääosin Pohjois- ja Keski-Uudellemaalle. Rannikolle on merkitty muutamia sahoja, mm. Pohjan Åminneforsiiin, Helsingin Pajamäkeen ja Vanhankaupunginlahdelle. Uudenmaan liitto Tiilitehtaat ovat keskittyneet Itä-Uudenmaan liitto rannikon tuntumaan, pääosin Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 Helsingin niemeä ympäröivälle alueelle.

Kuva 7. Fiskarsin ruukki Kuninkaan kartastossa. Ruukki on sijoittunut liikenteellisesti edulliselle paikalle Pohjanpitäjänlahden päähän. (Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, Alanen &Kepsu 1989)

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 45 Muut rakennetun ympäristön kohteet Kuninkaan kartastossa

Kartta 18. Kuninkaan kartastoon on merkitty vaihtelevasti myös muita rakennetun ympäristön kohteita, kuten myllyjä, virstanpylväitä ja merkkitulen paikkoja. Kuninkaan kartastoon merkityt myllyt sijaitsevat pääosin vesiuomien varrella, mutta Kuninkaalliseen merikartastoon on merkitty myös muutamia tuulimyllyjä.

Sahamyllyt on merkitty tietokannassa sahoiksi. Muutamissa tapauksissa samassa koskessa on sijainnut sekä viljamylly että saha ja joissain kohteissa merkintöjen epäselvyyden vuoksi tietokantaan on merkitty sekä mylly että saha. Sillanpaikkoja on digitoitu tietokantaan vaihtelevasti. Museoviraston tuottamassa alkuperäisessä Itä-Uudenmaan aineistossa Uudenmaan liitto sillanpaikkojen digitointi on kattavampaa Itä-Uudenmaan liitto kuin läntisellä Uudellamaalla, jossa on digitoitu ainoastaan tärkeimmät Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 sillanpaikat.

rautakaivoksen malmia käytettiin ainakin Mustion, Tiilitehtaiden toimiala kasvoi huomattavasti vas- Antskogin, Billnäsin ja Fiskarsin ruukeissa. Ruukit ta 1800-luvun alkupuolella, minkä jälkeen kasvu hyödynsivät myös koskivoimaa ja tarvitsivat laajoja pysähtyi. Tiilen käyttö oli verraten vähäistä ennen metsäalueita puuhiilen lähteeksi.60 1800-luvun loppua.62 Kuninkaan kartastoon merkityt sahat sijaitsevat pääosin Uudenmaan keski- ja pohjoisosissa. Saho- Muut rakennetun ympäristön kohteet jen sijaintiin vaikuttivat ruukkien lailla vesivoiman Muita Kuninkaan kartastossa esiintyviä rakennetun tarve, raaka-aineen sijainti sekä hyvät kuljetusyh- ympäristön kohteita ovat muun muassa sillat, virs- teydet. Kauppa- ja vientisahat olivat 1700-luvulla tanpylväät, myllyt ja merkkitulen paikat (Kartta 18). keskittyneet Länsi- ja Keski-Uudellemaalle, mutta Sillat liittyvät kiinteästi tierakenteeseen ja ne 1700-luvun lopulla riittävien metsäalueiden puute olivat kartoittamisen kannalta olennainen kulke- alkoi vaikuttaa sahojen käytön vähenemiseen ran- miseen vaikuttava elementti. Esimerkiksi Suureen nikkoalueella.61 Rantatiehen liittyviä merkittäviä sillanpaikkoja län- Tiilitehtaita on Kuninkaan kartastoon merkit- tisellä Uudellamaalla olivat Fiskarsinjoen ylittävä ty muutamia. Tiilitehtaat sijoittuvat tiiviisti ranni- silta Pohjankurussa sekä Karjaanjoen ylittävä silta kon tuntumaan, suurin osa Helsingin lähialueille. Karjaan Landsbrossa, Pikkalajoen silta Siuntiossa

60 Salonen 1987, 25-26, Solantie 1992, 46 61 Åström 1980, 252-254, Härö 1993, 65 62 Schybergson 1980, 427, Härö 1993, 68

46 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan sekä Vanhankaupungin lahden silta. Itä-Uudella- kierteli maaseudulla laajasti. Maatalouden ja käsi- maalla tiehen liittyviä siltoja oli esimerkiksi Por- työn tuotteiden ostaminen kaupunkien ja markki- voossa, Koskenkylässä ja Loviisan itäpuolella. napaikkojen ulkopuolella tehtiin virallisesti luvalli- Tieverkostoon liittyvät myös virstanpylväät, joita seksi vasta vuonna 1842. Tosin jo 1800-luvun alussa on kartastoon merkitty joidenkin pääteiden varsil- oli lakkautettu lähellä rannikkoa ja kaupunkeja ole- le, erityisesti Suurelle Rantatielle. Virstanpylväät via markkinoita.65 Kuninkaan kartastoon on mer- olivat oikeastaan peninkulmapatsaita (peninkul- kitty markkinapaikkoja Inkoon kirkon eteläpuolelle, ma = 10 kilometriä), jotka helpottivat tiellä liikku- Lohjan kirkonkylän eteläpuolelle sekä Siuntion Pik- mista. Patsaat olivat vielä 1700-luvulla useimmiten kalansillan kupeeseen. Itä-Uudellamaalla tärkeä, puisia, vaikka kivestä tehtyjä ryhdyttiin Suomessa aina 1800-luvulle toiminnassa ollut kauppapaik- ottamaan käyttöön vähitellen 1700-luvun lopulla.63 ka on sijainnut Porvoon pohjoispuolella Saksalas- Kuninkaan kartastoon merkityt peninkulmapatsaat sa, Strömsbergin kartanon eteläpuolella Porvoon- sijaitsevat lyhyimmillään osapuilleen 2,5 kilometrin joen mutkassa, mutta Kuninkaan kartastoon ei tätä päässä toisistaan, joka vastaa neljännespeninkul- kauppapaikkaa ole kuitenkaan merkitty66. Tämän man matkaa. Patsaiden etäisyydet vaihtelevat kui- vuoksi se ei myöskään sisälly tietokantaan. tenkin tieosuudesta riippuen. Sopivat merkkitulen paikat puolestaan liittyvät Myllyjä on Kuninkaan kartastoon merkitty var- Kuninkaan kartaston lähtökohtien mukaisesti so- sin runsaasti. Myllyistä suurin osa on jokien tai dankäynnin suunnitteluun67. Sopivia merkkitulen purojen varsilla sijaitsevia vesimyllyjä. Kuninkaal- tai vartiotulen paikkoja on merkitty maaston kor- lisen merikartaston pohjalta on tietokantaan voitu keimpiin kohtiin, muusta ympäristöstä erottuville täydentää myös muutamia tuulimyllyn paikkoja. Ve- mäille. simyllyt sijoitettiin jokien ja purojen varteen, jotka saattoivat olla vedenkorkeudeltaan mataliakin uo- mia. Kuninkaan kartaston vesimyllyt ovat ilmeisesti Maatalouden maisema pääosin viljamyllyjä. Viljamyllyt olivat talonpoikien yhteisomistuksessa ja niitä käytettiin vuorotellen, Kuninkaan kartastosta digitoitujen peltoja niitty- osakkaiden kesken jaettujen jauhatusvuorojen mu- alueiden tarkastelu avaa näkymän Uudenmaan maa- kaisesti. Myllyjä pystyttiin tavallisesti käyttämään talousmaisemaan 1700-luvun lopussa (kartta 19). kuitenkin vain tulvavesien aikaan keväisin ja syksyi- 1780-lukuun mennessä peltoala oli kasva- sin.64 nut miltei kolminkertaiseksi 1500-luvun lopulta. Markkinapaikat liittyvät valtakunnan kaupan- Pellonraivaus oli oletettavasti vähentynyt suuren käynnin järjestämiseen. Merkantilistinen kauppa- Pohjan sodan ja Isovihan aikana 1700-luvun alus- politiikka oli 1600-luvun alusta alkaen keskittä- sa, mutta voimistunut myöhemmin 1700-luvulla.68 nyt kaupankäynnin kaupunkeihin tai laillistetuille Peltoalan kasvusta huolimatta perinteisen maata- markkinapaikoille, mihin talonpoikien piti matkus- louden maiseman rakenne perustui yhä samoihin taa myymään tuotteitaan. Maaseudulla sallittiin ai- elementteihin kuin 1560-luvulla. Talojen lähistöl- noastaan viljan ostaminen talonpojilta. Käytännössä lä sijaitsevat pihapellot sekä rintapellot sekä kau- laiton kaupankäynti oli yleistä ja kulkukauppiaita kaisemmat ulkopellot muodostivat yhdessä niitty-

63 Viertola 1974, 85-86, 91-92 64 Rantanen & Kuvaja 1994, 347-350 65 Ranta 1980, 282-284 66 Selen 1996, 47 67 Alanen&Kepsu 1989, 9 68 Nummela 2003, 142-149 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 47 Pelto- ja niittyalueet Kuninkaan kartastossa

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto

Kartta 19. Perinteisen maatalouden maisemaa luonnehti peltojen ja niittyjen vaihtelu; niittyalaa oli noin kaksinkertainen määrä peltoalaan nähden. Kuninkaan kartastosta digitoitujen peltoja niittyalueiden yhteinen pinta-ala on noin 1460 km2, mikä on noin 16 prosenttia koko Uudenmaan maa-alasta.

48 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan jen kanssa maatalousmaiseman rungon. Pelto- ja pelloilla viljeltiin ainoastaan leipäviljoja eikä rehua, niittymaisema järjestäytyi kylätonttien ulkopuolelle oli niittyalan tarve ilmeinen. luonnonolojen määrittelemien reunaehtojen mu- Niittyjen sijainti määräytyi luonnonolojen pe- kaan. Kuninkaan kartaston valmistumisen aikaan rusteella. Kostean maan niityt olivat luonnonniit- käynnissä olleet isojaot muuttivat kuitenkin omis- tyjä, jotka olivat syntyneet ajoin veden peittämälle tussuhteita kun peltoja jaettiin uudelleen ja sarkoi- maalle, esimerkiksi jokien varsille. Kuivan maan hin perustuneesta jakomenetelmästä yhteisviljelyk- niityt syntyivät puolestaan raivauksen tulokse- sineen pyrittiin pääsemään eroon. na.69 Pääosa niityistä oli luonnonniittyjä, joita ei sen Perinteisen maatalouden maisemaa luonnehti kummemmin hoidettu – pääasiallisesti heinämai- peltojen ja niittyjen vaihtelu (kuva 8). Niittyjen mer- ta yritettiin estää metsittymästä tai mätästymäs- kitys maatalouden kannalta oli 1700-luvun lopul- tä. Heinää kerättiin sieltä, missä sitä luontaises- la yhä suuri. Peltoviljely vaati kehittyäkseen riittä- ti kasvoi; pellonpientareilta, kaskiahoilta ja jokien vää lannoitusta, ja karjan lukua sääteli käytettävissä varsilta.70 Myös rannikolle syntyneet kaistalemaiset olevan rehun määrä. Lannoituksen onnistuminen tulvaniityt olivat arvokkaita heinänkeruupaikkoja. edellytti siis riittävää rehu- eli heinäsatoa. Koska Uusia niittyjä saatiin soista raivaamalla sekä

69 Soininen 1974, 151-152 70 Nummela 2003, 149-150

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 49 Kohteet Kuninkaan kartastossa

Kylä Talo Kartano Torppa Rakennuskeskittymä/muut Kirkko Teollisuuden kohde Niitty Pelto Tie

Kuva 8. Kuninkaan kartastosta digitoituja maankäyttömuotoja Mustionjoen varressa. Pellot ja niityt lomittuivat maisemarakenteeseen luonnonmaantieteellisten perustekijöiden mukaan.

vesistöjen varsilta. 1740-luvulla sallittiin myös ve- talouteen. Vanhoja niittyjä voitiin raivata pelloiksi, sistöjen kuivattaminen, mikä aloitti 1900-luvulle mitä helpotti myös parantunut maanmuokkausväli- kestäneen järvien laskukauden. Kuivattujen järvien neistö. 1800-luvun lopulla käyttöön otettu apulan- alta saatiin hyvää niitty- ja peltomaata kehittyvän ta vapautti myös lisää maata viljelylle kun kesannon maatalouden tarpeisiin. Kaukoniityt levittivät kylien tarve pelloilla väheni. Maatalouden uudistumiske- maankäyttöä kauas kyläkeskusten ulkopuolelle.71 hitykseen nivoutuivat myös 1800-luvulla käynnis- Peltoalan kasvua rajoittivat toisaalta käytettävis- tyneet uusjaot.72 sä oleva niittyala ja toisaalta työvoima. Intensiivisen Perinteisen maatalouden maisemaa luonnehti- viljelyn alue saattoi ulottua ainoastaan niin kauak- vat useat, pienet, maastoa myötäilevät peltokuviot ja si kuin sitä käytettävissä olevilla resursseilla voitiin luonnonolosuhteiden pohjalta maisemaan lomittu- hyödyntää. Peltoala alkoi kasvaa voimakkaasti vasta vat niittyalueet. Maatalouden tehostumisen myötä 1800-luvun lopulla maatalouden modernisoitu- 1800-luvun lopulta peltokuviot alkoivat suuren- miskehityksen myötä. 1800-luvun loppupuolella tua ja maatalousmaisema alkoi muuttua vähitellen pelloilla ryhdyttiin viljelemään leipäviljan lisäk- muodoiltaan yhä geometrisemmaksi.73 si rehua, mikä oli suuri muutos perinteiseen maa-

71 Björn 2003, 609-610 72 Östman 2004, 19-51 73 Björn 2003, 613

50 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Tieverkko tuli myös merkitä tilustensa läpi kulkevat talvitiet. Historialliset tiet Järvenselkiä ylittävien talvireittien viitoituksesta Suurin osa Uudenmaan tärkeimmistä tielinjauksista vastasivat pitäjät yhdessä.78 syntyi jo keskiajalla74. Historiallisten tielinjojen ke- Tiet eroteltiin tiemääräyksissä niiden leveyden hitystä ja tienrakennusta ohjasivat luonnonolosuh- mukaan. Vuoden 1734 laki määräsi maanteiden le- teet, kuten vesistöt, topografia, maaperän ominai- veydeksi 10 kyynärää ja muiden yleisten teiden le- suudet, ilmasto ja kasvillisuus. Esimerkiksi harjut veydeksi 6 kyynärää. Näiden raja ei ollut kuitenkaan olivat erinomaisia kulkureittejä kuivan ja kovan aina selvä ja yleisetkin maantiet saattoivat paikoin maapohjansa vuoksi. Historialliset tiet myötäilivät olla hyvin kapeita.79 maaston piirteitä ja mukautuivat maisemarakenteeseen.75 Uudenmaan tärkeimpiä teitä 1700-luvun lopulla Vesistöt olivat myös tärkeitä kulkureittejä. Niitä Kuninkaan kartastosta paikkatiedoksi digitoitu tie- voitiin ylittää kesäisin veneillä ja talvisin jäätä pitkin verkosto kattaa tärkeimmät tielinjat (kartat 20 ja 21). kulkemalla. Ennen 1900-lukua liikkuminen olikin Yksi koko maan merkittävimmistä teistä oli Suu- talvisin oikeissa olosuhteissa hyvin sujuvaa ja usein ri Rantatie, joka kehittyi Uudenmaan rannikkoa nopeampaa kuin maanteillä. Talvitiet nopeuttivat seurailleen vesireitin kilpailijaksi. Tiestä on mainin- matkantekoa varsinkin Uudenmaan rannikolla, jos- toja aina 1300-luvun lopulta lähtien. Suuren Ranta- sa pitkälle sisämaahan työntyneet merenlahdet an- tien linjaus kulki Turusta Paimion, Salon ja Perni- toivat mahdollisuuden matkareitin oikaisemiseen. ön kautta Uudellemaalle, josta se jatkui Porvoon ja Talviteistä ei ole jäänyt merkkejä nykymaisemaan, Vironlahden kautta Viipuriin.80 Suuri Rantatie oli mutta niiden linjaukset poikkesivat paikoin suures- osa Ruotsin valtakunnan yhdistävää keskusreittiä, tikin varsinaista maanteistä. Talvitiet noudattelivat joka muodostui linjasta Göteborg-Västerås-Tuk- maanpinnan muotoja ja suosivat peltoaukeita, jokia holma-Turku-Viipuri. Venäjän vallan aikana tie oli ja järvenselkiä, joilla reellä tai suksilla liikkuminen myös tärkeä linkki Pietarista Helsinkiin ja edelleen oli hyvillä talvikeleillä vaivatonta.76 Talvitiet lyhensi- Turkuun.81 vät matkoja useita virstoja, esimerkiksi Tammisaa- Suuren Rantatien linjaus jakaantui paikoin kah- resta jään yli Hankoniemelle vienyt talvitie lyhensi teen rinnakkaiseen linjaukseen. Turun suunnalta matkaa maantiehen nähden 17 virstalla77. Uudellemaalle saavuttuaan Rantatie kulki Tenholan 1600-luvun puolivälissä teiden ajokelpoisuu- ja Pohjan kautta Karjaalle, jossa historiallinen lin- teen ryhdyttiin kiinnittämään aikaisempaa enem- jaus jakaantui kahteen. Eteläisempi linjaus suuntasi män huomiota. Tärkeimpiä teitä parannettiin siten Karjaan kirkolta etelään ja vei Fagervikin, Inkoon ja että niitä pystyi ajamaan vaunuilla ja kärryillä. Tei- Degerbyn kautta Siuntion Sunnanvikiin, jossa lin- den rakentamisesta ja kunnossapidosta vastasivat jaukset yhtyivät. Toinen, pohjoisempi linjaus lähti maan- ja talonomistajat. 1700-luvun lopulla alettiin Karjaan kirkolta koilliseen ja päätyi Sunnanvikiin vaatia, että yleiset tiet pidettäisiin auki myös talvi- Högbenin ja Kokkilan kautta. Lohjanharjua pit- sin, mihin talonpojat velvoitettiin aluksi osuuksit- kin kulkeva pohjoisempi linjaus lienee vanhempi, tain ja myöhemmin aurauskunnittain. Talonpoikien mutta 1500-luvun alussa pääosa liikenteestä kulki

74 Härö 1993, 49 75 Fogelberg 1974, 9-34 76 Salminen 1993, 42, Gardberg & Dahl 1999, 32 77 Viertola 1974, 178 78 Viertola 1974, 82-89, Gardberg & Dahl 1999, 33 79 Viertola 1974, 86 80 Viertola 1974, 39-40 81 Gardberg & Dahl 1999, 7, 23 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 51 Uudenmaan tieverkosto Kuninkaan kartastossa ja tärkeimmät keskiaikaiset tiet

Kartta 20. Suurin osa Uudenmaan 1700-luvun tärkeimmistä tielinjoista perustui keskiaikaiseen tieverkostoon. Myös vesistöt olivat tärkeitä kulkureittejä, joita hyödynnettiin erityisesti talviteiden linjauksissa.

Kuninkaan kartastosta on digitoitu silmämääräisesti tulkiten ainoastaan päätiet ja merkittävimmät paikallistiet. Linjaukset on eroteltu tietokantaan pää- tai sivuteiksi. Jaottelu ei edusta Kuninkaan kartaston alkuperäistä luokittelua, vaan perustuu silmämääräiseen Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto tulkintaan. Keskiaikaisten teiden digitoinnit on tuotettu Museoviraston Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 rakennushistorian osastolla.

Uudenmaan tieverkosto Kuninkaan kartastossa

Kartta 21. Suuri Rantatie oli yksi koko maan merkittävimmistä tielinjoista, josta on mainintoja aina 1300-luvulta lähtien. Muita tärkeitä tielinjoja 1700-luvun lopussa Uudellamaalla olivat muun muassa Hämeentie, Porvoontie, Meritie ja Ylinen maantie.

Kuninkaan kartastoon merkityt tielinjat on tunnistettu pääosin Juhani Viertolan Uudenmaan liitto (1974) ja osin Mikko Härön (1993) Itä-Uudenmaan liitto teoksien perusteella. Apuna on käytetty myös Museovirastolla tuotettuja, Pohjakartta-aineisto © Maanmittauslaitos, lupanro 1011/MML/10 historiallisten tielinjausten digitointeja.

52 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan vielä eteläisen linjan kautta. Syynä tähän oli Länsi- siirtymistä Vironiemelle85. Myös Suuren Rantatien Uudenmaan keskuksena toiminut Raaseporin linna. Helsingin kaupunkialueen kautta kiertävä tieosuus Linnan merkityksen vähennyttyä 1500-luvun jäl- noudatteli tätä linjausta. kipuolella muodostui pohjoisesta tiestä vähitellen Hämeenlinnasta kulki Lopen kautta Vihtiin niin rantatien päälinja.82 sanottu Meritie, joka Vihdissä haarautui Lohjalle Sunnanvikista tie jatkui Pikkalansillan yli Kirk- ja toisaalta Espooseen. Espooseen vievä tienhaara konummelle ja sieltä edelleen Espoon Bemböleen. yhdistyi rantatiehen Espoon kartanon eteläpuolel- Bembölestä linjaus jakaantui jälleen kahteen. Toi- la. Myös rantamaantieltä Porkkalan niemen kärkeen nen linjaus vei suoraan Helsingin pitäjän kirkon- jatkunut yhteys liittyy myös ilmeisesti vanhaan, kylään. Tämä Helsingin kaupunkialueen kiertävä myöhäiskeskiajalle palautuvan Meritiehen. Meritie vanhempi Rantatien linjaus yritettiin lakkauttaa tarjosi lyhyimmän matkan Hämeenlinnasta Raase- 1770-luvun alussa perustuen sodan 1741-43 koke- poriin, jonne pääsi Lohjan jälkeen Suuren Rantatien muksiin, jolloin venäläiset olivat päässeet saarta- pohjoiselle linjaukselle liittymällä.86 maan ruotsalaisjoukot kulkemalla Helsingin pitäjän Hämeenlinnasta Porvooseen johtava Porvoontie kirkonkylältä Huopalahteen vienyttä tietä pitkin. kulki Hollolasta Mäntsäläjoen vartta pitkin Porvoon Rantatien vanha linjaus säilyi kuitenkin käytössä seudulle. Vanhempi linjaus vei Hämeenlinnasta kiellosta huolimatta.83 Kuninkaan kartastossa tämä Marttilan ja Uudenkylän väliselle Pitkäsillalle, siel- pohjoinen tie on merkitty selvästi ohuemmalla vii- tä Mäntsälänjoen vartta pitkin Mäntsälän kirkolle valla kuin Helsingin kautta kulkeva linjaus ja siksi se ja edelleen Porvooseen. Vuonna 1778 kartoitettiin on merkitty paikkatietokannassa sivutieksi. Kunin- Hausjärveltä Mäntsälään Oitin, Olkisten, Sulkavan kaallisessa merikartastossa pohjoisempi linjaus on ja Sälinkään kautta kulkeva oikotie, joka yhtyi van- puolestaan merkitty eteläistä paksummalla viivalla. haan Porvoontiehen Mäntsälän kirkolla. Tie val- Rantatien eri linjaukset päätyivät lopulta Hakki- mistui vuonna 1783, jonka jälkeen vanhaa linjausta laan. Sieltä tien linjaus jatkui Myrkrogin kestikieva- ryhdyttiin nimittämään ”vanhaksi Porvoontieksi”.87 rin kautta Sipoon kirkolle ja edelleen Yli-Vekkosken Vanhan Porvoontien ja Hämeentien yhdisti puoles- kautta Porvooseen. Porvoosta rantatie jatkui Kos- taan Tuusulasta Mäntsälään vievä tie, joka oli mer- kenkylän ruukin kautta Pernajan kirkolle, Loviisaan kittävin Keski-Uudenmaan paikallisteistä.88 ja edelleen Ahvenkoskelle. 1700-luvun puolivälin tienoilla muotoutui Lo- 1500-luvun loppuun mennessä oli rakennettu viisasta Suurelle Savontielle vievä linjaus, jonka oli myös tärkeä, Vantaanjoen suulta Janakkalan kautta alun perin tarkoitus vahvistaa Loviisan asemaa Sa- Hämeenlinnaan johtava Hämeentie. Hämeentie oli von ja Pohjois-Karjalan kaupan keskuksena. Linjaus vanha hämäläisten kulkema reitti, jonka kunnosta- vei Loviisasta Lapinjärven, Porlammin, Artjärven ja mista maantieksi oletettavasti vauhditti Helsingin Uudenkylän kautta suurelle Savontielle. Tien mer- perustaminen Vantaanjoen suulle vuonna 1550.84 kitys ei kuitenkaan Loviisan kannalta muotoutu- Vanhankaupunginlahdelta Vironniemelle kulke- nut odotusten mukaiseksi, sillä Itä-Suomen kauppa va tieosuus oli puolestaan määrätty rakennetta- keskittyi enemmän Pohjanmaan kaupunkeihin.89 vaksi vuonna 1638, jolloin valmisteltiin Helsingin Läntisen Uudenmaan varhaisin paikallistie on

82 Härö 1993, 50, Viertola 1974, 40 83 Salminen 1993, 88 84 Viertola 1974, 55 85 Viertola 1974, 55 86 Viertola 1974, 55 87 Viertola 1974, 55-57 88 Viertola 1974, 78 89 Viertola 1974, 69 Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 53 Kuninkaan kartastossakin näkyvä Vihdistä Loh- kirkolta Mustion ruukille vievä tielinja. jan ja Nummen kautta Saloon vievä Ylinen Uuden- Eräs maininnan arvoinen paikallistie on myös maantie, johon yhtyi myös Pohjasta Sammatin kaut- Tuusulasta Nurmijärven kautta Vihtiin kulkeva ta kulkeva paikallistie. Pohjasta Sammatin kaut- poikittaistie, joka rakennettiin 1770–80-lukujen ta tähän yhtyvä linjaus oli myös keskiaikainen tie, vaihteessa93. Kuninkaan kartastossa alueen tiet on mutta kunnostettiin maantieksi vasta 1700-luvun merkitty vain ohuella viivalla, mutta tieverkostosta ja 1800-luvun vaihteessa. Kuninkaan kartastoon on erotettavissa Tuusulasta Vihtiin vievä linjaus. tie on kuitenkin jo merkitty paksummalla, päätietä/ Itä-Uudenmaan paikallisteistä merkittävä oli maantietä osoittavalla viivalla lukuun ottamatta ai- ainakin Pernajan Koskenkylästä Korsmalmin kautta van tien loppupätkää Valkerpyyn järven länsipuo- Elimäelle johtava tie, joka yhdisti Itä-Uudenmaan lella. Pohjasta lähti tie myös etelään, Hankoniemel- Kymenlaaksoon. Tie periytyy 1600-luvulta, kenties le. Kuninkaan kartastoon Hankoniemelle kulkeva varhaisemmaltakin ajalta, mutta 1700-luvun alussa osuus on merkitty päätietä osoittavalla paksummal- se kunnostettiin maantieksi. 1700-luvulla maan- la viivalla, mutta pian Hankoniemen jälkeen tieviiva tieksi kunnostettiin myös itäinen, Suurelta Ranta- muuttuu ohuemmaksi. Tie oli ilmeisesti kartoitta- tieltä Elimäelle vievä tielinjaus, joka erosi Ranta- misen aikoihin vasta rakenteilla.90 tiestä Ahvenkoskella.94 Myös Tenholasta Bromarviin vievä tie on ilmei- Tärkeimpien tielinjauksien lisäksi 1780-luvun sesti uudempi; siitä on mainintoja aina 1600-lu- kulttuurimaisemaan kuuluivat olennaisena osana vulta lähtien91. Tammisaaren kärkeen vei tie johon myös lukuisat pienemmät kylä- ja tilustiet. Kunin- oli yhteys sekä Karjaalta että Snappertunasta. Nämä kaan kartastoon on merkitty varsin kattavasti myös tiet ovat myös oletettavasti jo keskiaikaisia92. Suuren pienempiä teitä ja kyläympäristöjen tieverkostoja Rantatien eteläisen ja pohjoisen linjauksen välil- sekä talviteitä. Paikkatiedoksi on digitoitu kuiten- lä kulki muutamia yhteystietä, joista paksummalla kin vain suuremmat, merkitykseltään seudulliset viivalla on Kuninkaan kartastoon merkitty Inkoon maatiet.

90 Härö 1993, 50, Viertola 1974, 78 91 Härö 1993, 50 92 Viertola 1974, 78 93 Viertola 1974, 79 94 Viertola 1974, 79

54 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan LIITE 1

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 55 Menneisyyden maisemasta tämän päivän kulttuuriympäristöksi –Esimerkkejä aineiston soveltamisesta

Historiallisen paikkatiedon avulla voidaan tarkas- ympäristöjen suojelurajauksiin. Tietokantakyselyi- tella maiseman historiallisia ominaispiirteitä sekä den ja karttatarkastelujen avulla voidaan saada sel- kartoittaa maisemassa tapahtuneita muutoksia. Ai- ville, onko 1560-luvun kylänpaikoille kerrostunut neistoja voidaan hyödyntää monin eri tavoin paitsi nykyisen kulttuuriympäristön arvotekijöitä ja toi- maisemahistoriallisten tulkintojen lähtökohtana, saalta missä sijaitsevat ne alueet, joilla kulttuuriym- myös nykyisiä kulttuuriympäristöjä tarkasteltaessa. päristöjen arvojen kerrostuminen on voimakkainta. Yhdessä nykyistä maankäyttöä kuvaavien aineisto- Historiallisen asutusmaiseman ja nykyisten jen kanssa maisemahistoriallinen paikkatieto voi kulttuuriympäristöarvojen kohtaamista analysoiva toimia apuna tutkittaessa esimerkiksi ympäristön tarkastelutapa voi olla hyödyllinen esimerkiksi kult- säilyneisyyttä tai kartoitettaessa kulttuuriympäris- tuuriympäristöjen inventointien tausta-aineistona. töihin liittyviä arvoja. Tulosten avulla voidaan osoittaa maakunnallisessa Alla esitetyissä tarkasteluissa on selvitetty mittakaavassa erilaisten arvojen kerrostuma-aluei- 1560-luvun kylätonttien suhdetta nykyisen kulttuu- ta, jotka voivat edelleen toimia lähtökohtana tar- riympäristön elementteihin, kuten rakennuskannan kemmille, paikallisen tason tarkasteluille. ikään, muinaisjäännöksiin sekä erilaisiin kulttuuri-

56 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan 1910-lukua vanhempi rakennuskanta 1560-luvun kylätonttien alueella

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto Pro Gradu -aineisto, Anna Riionheimo

Liitekartta 1.

1560-luvun kylien alueella sijaitsevan nykyisen rakennuskannan ikä. Punaisena erottuvat ne kylät, joiden alueella ennen 1910 valmistuneiden rakennusten määrä on suurin. Lähteenä on käytetty Väestörekisterikeskuksen rakennus- ja huoneistorekisteriä. Tarkastelussa on huomioitava, että tieto rakennuksen perustamisvuodesta puuttuu osalta rakennuksista. Kylän aluetta on mallinnettu 500 metrin laajuisella etäisyysvyöhykkeellä. Tarkastelun avulla voidaan etsiä alueita, joilla sijaitsee vanhaa rakennuskantaa ja joiden asutushistoria juontaa juurensa jo 1560-luvulle. 1560-luvun kylien ja vanhimman rakennuskannan päällekkäisyys voi indikoida kulttuuriympäristön arvojen kerrostumisesta.

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 57 1560-luvun kylätonttien alueella sijaitsevat muinaisjäännökset

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto Pro Gradu -aineisto, Anna Riionheimo

Liitekartta 2.

1560-luvun kylien alueella (=500 metrin etäisyydellä paikannuspisteestä) sijaitsevien muinaisjäännösten määrä. Punaisena erottuva ne kylät, joiden alueella muinaisjäännösten määrä on suurin. Muinaisjäännökset edustavat osaltaan nykyisen kulttuuriympäristön säilynyttä kerrostumaa, joiden kohdalla maiseman historiallinen arvo on osoitettavissa. 1560-luvun kyläaineiston ja muinaisjäännösaineiston yhteistarkastelulla voidaan se selvittää paitsi kulttuuriympäristön arvojen kerrostumista, myös maiseman historiallista jatkuvuutta.

58 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Kulttuuriympäristön arvotekijät 1560-luvun kylätonttien alueella

Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan liitto Pro Gradu -aineisto, Anna Riionheimo

Liitekartta 3.

1560-luvun kylien alueelle kerrostuneet nykyisen kulttuuriympäristön arvot (1-5). Arvotekijöinä on käytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen rajauksia (RKY), valtakunnallisten maisema-alueiden rajauksia, maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen rajauksia (Uudenmaan rakennettu kulttuuriympäristö 20071, Itä-Uudenmaan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys 20072), muinaisjäännösrekisteriä sekä rakennus- ja huoneistorekisteriä. Punaisena erottuvilla alueilla kulttuuriympäristön eri arvojen kerrostuneisuus on kaikista suurin. On kuitenkin syytä huomata, että ainakin maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä koskevan inventointitiedon määrä vaihtelee maakunnan eri osissa ja voi siten vaikuttaa lopputulokseen.

1 inventointiluonnos, Uudenmaan liitto, Putkonen 2007 2 Itä-Uudenmaan liitto, Itä-Uudenmaan maakuntamuseo, Museoviraston rakennushistorian osasto 2007

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan : 59 Lähteet

Alanen, Timo & Kepsu, Saulo: Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805. Niemelä, Jari: Talonpoika toimessaan. Suomen maatalouden historia 1. SKS, Helsinki 1989. Tietolipas 255, SKS, Helsinki 2008. Björn, Ismo: Muuttuva maalaismaisema. Teoksessa Suomen maatalouden Niemelä, Jari: Ruotujakolaitos – osa maataloutta. Teoksessa Suomen historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, maatalouden historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä- Helsinki 2003. Alitalo. SKS, Helsinki 2003. Fogelberg, Paul: Tieverkon luonnonmaantieteellinen tausta. Teoksessa Nikula, Oscar: Kaupunkilaitos 1721-1875. Teoksessa Suomen kaupunkilaitoksen Suomen teiden historia 1. Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, historia 1. Keskiajalta 1870-luvulle. Toim. Päiviö Tommila. Suomen Helsinki 1974 kaupunkiliitto, Helsinki 1981. Forsius, Johanna: Historiallinen paikkatieto Hämeen ja Itä-Uudenmaan Nummela, Ilkka: Asutus, pelto ja karja. Teoksessa Suomen maatalouden maakuntakaavoja varten tehdyissä selvityksissä. Teoksessa Mökkönen, historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Teemu: Historiallinen paikkatieto. Digitaalisen paikkatiedon tuottaminen Helsinki 2003. historiallisista kartoista. Suomen ympäristö 34, Ympäristöministeriö, Helsinki Oksanen, Eeva-Liisa: Mäntsälän historia Ruotsin vallan aikana. Teoksessa 2006. Mäntsälän historia 1. Mäntsälä 1991. Frisk, Michael: Historiska kartor. Begrepps- och informationsanalys inför en Orrman, Elias: Suomen keskiajan asutus. Teoksessa Suomen maatalouden anpassning till GIS. Riksantikvarieämbetet, Stockholm 2000 historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Gardberg, C.J & Dahl, Kaj: Kuninkaantie Turusta Viipuriin. Kustanneosakeyhtiö Helsinki 2003a. Otava, Helsinki 1999. Orrman, Elias: Talonpoikainen maalaisyhteiskunta. Teoksessa Suomen Garberg, C.J: Kaupunkilaitos keskiajalla ja uuden ajan alussa. Teoksessa maatalouden historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä- Suomen kaupunkilaitoksen historia 1. Keskiajalta 1870-luvulle. Toim. Päiviö Alitalo. SKS, Helsinki 2003b. Tommila. Suomen kaupunkiliitto, Helsinki 1981. Orrman, Elias: Keskiajan maatalous. Teoksessa Suomen maatalouden historia Haggren, Georg: Historialliset lähteet ja niiden käyttö arkeologian 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki apuvälineenä. Merellinen perintömme (cd rom), 2005a. 2003c. Haggren Georg: Luettelo Keski- ja Länsi-Uusimaan keskiaikaisista kylistä. Ranta, Raimo: Ulkomaan- ja kotimaankauppa. Teoksessa Suomen Merellinen perintömme (cd rom), 2005b. taloushistoria 1, agraarinen Suomi. Kustanneosakeyhtiö Tammi, Helsinki Haggren, Georg: Autioituneet kylätontit. Kurkistusreikä Uudenmaan 1980. asutushistoriaan. Merellinen perintömme (cd rom), 2005c. Rantanen, Arja & Kuvaja, Christer: Sipoon pitäjän historia vuoteen 1868 osa 1. Haggren, Georg: Uudenmaan synty – läntisen Uudenmaan keskiaika. Sipoon kunta, Jyväskylä 1994. Teoksessa Kylä, keskiaikaa itämeren rannalla. Espoon kaupunginmuseo, Rasila, Viljo: Torpparijärjestelmä. Teoksessa Suomen maatalouden historia 1. 2008. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki 2003. Harju, Erkki-Sakari & Tiilikainen, Heikki (toim.): Kuninkaallinen merikartasto Rosendahl, Ulrika: Kylä ja sen rakentajat. Teoksessa Kylä, keskiaikaa Itämeren 1791-1796. C.N. af Klerckerin johtama kartoitustyö Suomenlahdella. Atlasart, rannalla. Espoon kaupunginmuseo, 2008 Jyväskylä 2009. Saarenheimo, Juhani: Isojaot ja isojaon järjestelyt. Teoksessa Maanmittaus Härö, Mikko: Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman Suomessa 1633-1983. Maanmittaushallitus, Helsinki 1983. kulttuurihistoriallinen inventointi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto 1993. Saarenheimo, Juhani: Isojako. Teoksessa Suomen maatalouden historia 1. Jutikkala, Eino, Jokipii, Mauno, Luukko, Armas, Soininen, Arvo M.: Suomen Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki 2003. asutus 1560-luvulla, Kyläluettelot. Helsingin yliopiston historian laitoksen Salminen, Tapio: Suuri rantatie. Tielaitos ja painatuskeskus, Helsinki 1993. julkaisuja N:o 4, Helsinki 1973a. Salonen, Torsti: Länsi-Uusimaa rautakaudesta tietokoneaikaan: Jutikkala, Eino; Jokipii, Mauno; Luukko, Armas; Soininen, Arvo M.: Suomen yhteiskuntakehityksen pääpiirteet Länsi-Uudellamaalla sen pohjoisosien asutus 1560-luvulla, Kartasto. Suomen historiallinen seura, käsikirjoja VII, näkökulmasta katsottuna. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto, 1987. Forssa 1973b. Schybergson, Per: Teollisuus ja käsityö. Teoksessa Suomen taloudellinen Jutikkala, Eino: Peltojen sarkajako. Teoksessa Suomen maatalouden historia historia. Tammi, Helsinki 1980. 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki 2003a. Selen, Göran: Porvoon pitäjä kautta aikojen I. Porvoon maalaiskunta, Porvoo 1996. Jutikkala, Eino: Kartanot. Teoksessa Suomen maatalouden historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki 2003b. Seppälä, Sirkka-Liisa: Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006. Jutikkala, Eino: Maatalouspolitiikka. Teoksessa Suomen maatalouden historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä-Alitalo. SKS, Helsinki Soininen, Arvo: Vanha maataloutemme. Maatalous ja maatalousväestö 2003c. Suomessa perinteisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1974. Jutikkala, Eino: Aatelisvalta ja lahjoitusmaat. Teoksessa Suomen maatalouden historia 1. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala ja Anneli Mäkelä- Solantie, Reijo: Mikä on Uusimaa? Uudenmaan asutushistoriaa. Uudenmaan Alitalo. SKS, Helsinki 2003d. maakuntaliitto 1992. Kaukiainen, Yrjö: Suomen asuttaminen. Teoksessa Suomen taloushistoria. Suomen sukututkimusseura, www-palvelu: Tietoja Suomen seurakunnista Helsinki 1980. (http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/) Kepsu, Saulo: Uuteen maahan. Helsingin ja Vantaan asutus ja nimistö. Viertola, Juhani: Yleiset tiet Ruotsin aikana. Teoksessa Suomen teiden historia 1. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2005. Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, Helsinki 1974. Mökkönen, Teemu: Historiallinen paikkatieto –Digitaalisen paikkatiedon Åström, Sven-Erik: Sahateknologia ja –ekologia. Teoksessa Suomen tuottaminen historiallisista kartoista. Suomen Ympäristö 34, taloudellinen historia. Tammi, Helsinki 1980. Ympäristöministeriö, Helsinki 2006. Östman, Ann-Catrin: Mekanisoinnin ensimmäinen aalto. Teoksessa Suomen maatalouden historia 2. Toim. Matti Peltonen. SKS, Helsinki 2004.

60 : Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan – Uudenmaan paikkatietoaineistot E 113 - 2011

NÄKYMIÄ MAAKUNNAN MAISEMAHISTORIAAN ISBN 978-952-448-326-1 ISSN 1236-6811 (painotuote) ISBN 978-952-448-327-8 ISSN 1236-6811 (pdf) UUDENMAAN PAIKKATIETOAINEISTOT