Uusmaalaisen Aluesuunnittelun Vuodet

Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet nyländsk regionplanering 1946 - 2006 Tekijät Marja Alpola-Narinen, teksti Tuula Palaste-Eerola, kuvatoimitus ja taitto Susan Neiro, käännökset Julkaisija Uudenmaan liitto Painopaikka

Tallinna 2006 ISBN 952-448-172-3 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet 1946 - 2006 Esipuhe

Vuodesta 1946 on pitkä harppaus nykypäiviin. Maailma, kotimaamme ja maakuntamme ovat kokeneet valtavia muutoksia vuosikymmenien myötä. Helsingin seudun aluesuunnittelun täyttäessä 60 vuotta on oikea aika kirjata jälkipolville Helsingin seudun aluesuunnittelun historia alkaen Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitosta ja päätyen Uudenmaan liittoon. Muutoksista huolimatta seututason alueiden käytölle on edelleen samat perustelut kuin silloin aikanaan. Liitto perustettiin torjumaan yhdyskuntarakenteen hajoamista ja väestökasvun ongelmia sekä parantamaan vaikeaa asuntotilannetta. Lähtökohdat olivat siis samat kuin 2000-luvun puolivälin kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa. Seutukaavoituksen tärkeys ymmärrettiin jo hyvin toiminnan alkuvuosina: ”Seutukaavoitus on ehdoton edellytys terveen asutuksen muodostumiseen. Siten voidaan osoittaa tie onnellisille asutuskeskuksille ja onnelliselle maaseutuasutukselle sikäli kuin sitä maankäytön ja rakentamisen avulla voidaan kehittää. Seutukaavoituksen vaikutus voikin ulottua sangen pitkälle ihmiselämään, sillä ne ulkoiset edellytykset joiden puitteissa elämä vietetään, vaikuttavat paljon myöskin aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.” Näin pohdiskeli vuonna 1947 aikansa arvostetuin kaavoituksen asiantuntija professori Otto.-I. Meurman. Monien vaiheiden jälkeen seudullinen kaavoitus on saanut kodikseen maakunnan liiton ja säädöspohjan maankäyttö- ja rakennuslaista. Vaikka monet asiat ovat muuttuneet, ovat sisältökysymykset edelleen samat kuin alkuaikoina. Käsittelemme yhdyskuntarakenteen, asumisen ja perusrakenteen kysymyksiä. Tehtävän vaikeutta kuvaavat laadittavana olevan vaihekaavan aihepiirit, mm. jätehuollon alueet, ampumaradat, maa-ainestenottoalueet ja moottoriurheilualueet. Kaikki ovat sellaisia toimintoja, joiden saamisesta kunnat eivät ainakaan kilpaile keskenään. Uudenmaan liitto tarjoaa alueiden käytön suunnittelulle hyvän toimintaympäristön. Vuorovaikutus aluekehitystyön kanssa auttaa hahmottamaan tulevaisuuden suunnittelun kuvan monipuolisemmin. Maakunnan toiminta Euroopan unionissa ja muu kansainvälinen yhteistyö tuovat myös omat virikkeensä. Tämä historiikki on syntynyt yhteistyönä, jossa tekstistä vastaa Uudenmaan liiton kansainvälisten asiain sihteeri Marja Alpola-Narinen ja kuvatoimituksesta sekä ulkoasusta maakunta-arkkitehti Tuula Palaste-Eerola, joilla molemmilla on pitkä ja monipuolinen kokemus aluesuunnittelun eri puolista Helsingin seutukaavaliiton ajasta lähtien. Tekijöiden tukena on ollut entisten ”liittolaisten” ryhmä: Uudenmaan liiton apulaisjohtaja Osmo Järvenpää, hallintopäällikkö Anneli Palonen ja Helsingin seutukaavaliiton osastopäällikkö Jussi Vuorinen. Parhaat kiitokset tekijöille ja työhön osallistuneille siitä, että olemme saaneet asiapitoisen ja samalla sujuvasti luettavan historiakirjan Helsingin seudun aluesuunnittelusta.

Helsingissä lokakuussa 2006

Maakuntajohtaja

Aimo Lempinen

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 5 Förord

Klivet från år 1946 till dessa dagar är stort. Världen, vårt hemland och landskap har genomgått enorma förändringar under årtiondens lopp. Då regionplaneringen i Helsingforsregionen fyller 60 år är det dags att för de kommande generationerna teckna ned dess historia från Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd fram till Nylands förbund. Trots allehanda förändringar är motiveringarna för en områdesanvändning på regional nivå desamma som på den tiden det begav sig. Förbundet grundades för att motarbeta en splittrad samhällsstruktur och problemen med befolkningstillväxt samt för att förbättra den svåra bostadssituationen. Utgångspunkterna var de samma som för den kommunala struktur- och servicestrukturreformen i mitten av 2000-talet. Regionplaneringens betydelse var klar redan under de första verksamhetsåren. ”Regionplaneringen är en ovillkorlig förutsättning för en sund bosättning. Med den kan man visa väg för lyckliga bocentra och en lycklig landsortsbefolkning, såtillvida det är möjligt att utveckla den med hjälp av markanvändning och byggande. Regionplaneringen kan rätt långt påverka människornas liv, eftersom de yttre omständigheter som omger ens liv, även en hel del påverkar den materiella och psykiska välmågan och trivseln”. Så resonerade den i sin tid mycket uppskattade sakkunniga inom planläggning, professor Otto-I. Meurman år 1947. Efter många skeden har den regionala planeringen fått ett hem vid landskapsförbundet och sin juridiska bas i markanvändnings- och bygglagen. Även om mycket har ändrats, är innehållsfrågorna de samma som i början. Vi behandlar frågor i anslutning till samhällsstruktur, boende och grundstrukturer. De teman som omfattas av etapplanen, som är under arbete ger en bild av den här uppgiftens svårighet; bl.a. områden för avfallshantering, skjutbanor, områden för tagning av marksubstanser och motorsportbanor. De är alla sådana funktioner, som kommunerna i alla fall inte strider om att få. Nylands förbund erbjuder en bra verksamhetsmiljö för markanvändningsplaneringen. Samverkan med regionutvecklingsarbetet hjälper att ge en mångsidigare uppfattning om framtidsplaneringen. Landskapets verksamhet inom Europeiska Unionen och det övriga internationella samarbetet ger sina egna impulser. Den här historiken är en samarbetsprodukt; för texten svarar sekreteraren för internationella ärenden Marja Alpola- Narinen och för bildbehandingen och lay-outen svarar landskapsarkitekt Tuula Palaste-Eerola. De arbetar bägge vid Nylands förbund och har en lång och gedigen erfarenhet av områdesplaneringens olika aspekter alltifrån Helsingfors regionplansförbund. En grupp av gamla kolleger har bistått dem i arbetet: Nylands förbunds biträdande direktör Osmo Järvenpää, förvaltningschef Anneli Palonen och Helsingfors regionplanförbunds avdelningschef Jussi Vuorinen. Ett stort tack till de ansvariga och alla medverkande för en innehållsdiger och språkligt ﬂ ytande historiebok om regionplaneringen inom Helsingforsregionen.

Helsingfors i oktober 2006

Landskapsdirektör

Aimo Lempinen

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 7 Tiivistelmä

Heinäkuussa 2006 tuli kuluneeksi 60 vuotta Helsingin seudun ja sen ympäristön Aluesuunnitel- maliiton perustavasta kokouksesta. Helsingin kaupungin rahatoimenjohtaja Erik von Frenckellin johdolla pidettiin kokous, johon osallistui alueen kuntien lisäksi myös valtionhallinnon edustajia. Kokouksessa perustettiin vapaaehtoinen yhdistys Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto – Regionplansförbund för Helsingfors jämte omnejd. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Helsingin kaupunki, Helsingin maalaiskunta, Espoon kunta sekä Keravan ja Grankullan kauppalat. Jälleenrakennuskauden Suomessa oli suurena huolena asutustoiminnan järjestäminen. Kaavoi- tusta ei ollut kuin kaupungeissa, ja asutus oli leviämässä hallitsemattomasti sinne, mistä maata sai ostaa. Tässä tilanteessa erityisesti Helsingin kaupunki, jonka pinta-ala oli kasvanut viisikertaiseksi suuren alueliitoksen jälkeen, huolestui hajoavasta yhdyskuntarakenteesta. Ulkoisesti ja resursseiltaan vaatimattoman alun jälkeen aluesuunnitelmaliitto ryhtyi työhön toi- minnanjohtajansa, arkkitehti Otto Flodinin johdolla. Aluesuunnitelmaliiton tehtäväkenttä osoittau- tui pian varsin laajaksi. Perustietoa väestöstä tai maankäytöstä ei ollut käytettävissä. Tarvittiin laajoja ja perusteellisia tutkimuksia ja selvityksiä suunnittelun pohjaksi. Alkuvaiheessa kunnat saattoivat teettää liitolla myös omia suunnitelmiaan, mutta varsinaisen työn hahmottuessa tästä luovuttiin. Tavoitteena oli saada aikaan koko alueen käsittävä suunnitelma, jollainen toteutuikin ryhmittelykaavion nimikkeellä 1950-luvun puolivälissä. Kaaviossa määriteltiin senhetkinen ja tuleva asutus, työpaikat ja erilaisten toimintojen sijainti sekä liikenneväylät. Periaatteena oli, että jokseenkin itse- näiset yhdyskunnat samoin kuin teollisuus tulisi sijoittaa liikenneväylien tuntumaan. Asumalähi- öiden väliin tuli jättää viherkäytäviä ja luonnoltaan arvokkaat alueet säilyttää. Ryhmittelykaaviota ei varsinaisesti julkistettu, mutta se herätti silti jyrkästi vastakkaisia mielipiteitä.

Seutukaavoitus rakennuslakiin Otto Flodin oli asiantuntijana mukana, kun ryhdyttäessä valmistelemaan seutukaavoituksen si- sältävää rakennuslakia. Lain tultua voimaan vuonna 1959 koko maa jaettiin seutukaava-alueisiin. Uudellemaalle tuli neljä seutukaava-aluetta ja neljä seutukaavaliittoa: Helsingin seutukaavaliitto – Helsingfors regionplansförbund, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto sijaintipaikkanaan Lohja, Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto – Västra Nylands regionplansförbund Karjaalle sekä Itä-Uu- denmaan liitto – Östra Nylands regionplansförbund Porvooseen. Helsingin seutukaava-alueeseen kuuluivat tuolloin Helsinki, Espoo, Helsingin maalaiskunta, Kerava, Kauniainen ja Järvenpää. Sisäasiainministeriö antoi maan ensimmäisen seutukaavan laatimismääräyksen Helsingin seudulle marraskuussa 1961. Seutukaava-alue laajeni vuonna 1964, kun mukaan tulivat Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin kunnat sekä Hyvinkään kaupunki ja maalaiskunta. Uusi rakennuslain mukainen Helsingin seutukaavaliitto aloitti toimintansa vuoden 1965 alusta.

8 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Lakisääteisen Helsingin seutukaavaliiton alkuaikojen näkyvimpiä saavutuksia olivat vuonna 1966 valmistunut runkokaava ja vajaat kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut vaihekaava, joka kä- sitti säilytettäväksi tarkoitetut virkistysalueet, luonnonsuojelualueet sekä maa- ja metsätalousalu- eet. Niillä luotiin Helsingin seudun rakenne, jossa aluesuunnitelmaliiton suunnitelma viherkäytä- vistä toteutui. Yhteistyö muiden seutukaavaliittojen kanssa oli tiivistä. Otto Flodin jäi eläkkeelle lakisääteisestä seutukaavaliitosta syksyllä 1968. Häntä seurasi lyhyen aikaa sitten Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päälliköksi siirtynyt arkkitehti Lars Hedman, minkä jälkeen seutukaavajohtajan tehtäviä hoiti 1990-luvulle saakka varatuomari Aarne Vanjoki. Lakisääteisen seutukaavoituksen aikaa leimasi rakennuslain mukaisen valtakunnallisen suun- nittelujärjestelmän kehittyminen. Helsingin seutukaavaliitossa tehtiin useita vaihekaavoja, mm. virkistysalueista, taajamarakenteesta ja seudulle ongelmallisesta jätehuollosta. Seutukaavaliitossa tehty tutkimustyö ja panos virkistysalueiden kehittäjänä on syytä mainita.

Uudenmaan liitto – maakunnan liitto Kokonaan uusi vaihe aluesuunnittelun historiassa alkoi vuonna 1993, kun Helsingin seutukaavaliit- to, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto ja Uudenmaan maakuntaliitto yhdistivät toimintansa. Mu- kaan alueeseen tuli myös Kirkkonummen kunta läntiseltä Uudeltamaalta. Uuden liiton nimeksi tuli Uudenmaan liitto. Seuraavana vuonna mukaan tulivat muutkin Läntisen Uudenmaan kunnat. Rakennuslain lisäksi toimintaa alkoi säädellä uusi laki alueiden kehittämisestä: maakunnan liitot toimivat aluekehittämisviranomaisina. Lainsäädännön taustalla oli Suomen liittyminen Eu- roopan unioniin, mikä tapahtui sitten vuonna 1995. Alueet olivat eurooppalaisessa lainsäädän- nössä ja komission rakennerahoituksessa tärkeä yksikkö. Etelä-Suomi oli yksi suuralueista, joten maakuntien yhteistyö organisoitiin uudella tavalla. Myös kansainvälinen toiminta sai uusia ulot- tuvuuksia ja toimintatapoja. Maankäyttö- ja rakennuslaki uudisti kaavoitusjärjestelmää 1990-luvun lopulla.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 9

Sammandrag

I juli 2006 hade det gått 60 år sedan Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd höll sitt konstituerande möte. Ett möte hölls under ledning av Helsingfors stads drätseldirektör Erik von Frenckell och i den deltog förutom kommunerna i området även representanter för statsförvaltnin- gen. Vid detta möte grundades den frivilliga föreningen Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitel- maliitto - Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd. Stiftelseurkunden undertecknades av Helsingfors stad, Helsinge landskommun, Esbo kommun samt köpingarna Kervo och Grankulla. Det stora problemet i Finland under återuppbyggnaden var hur man ser till bebyggelsen. Det fanns planläggning enbart i städerna och bosättningen spred sig okontrollerat till ställen, där det fanns mark till salu. I den här situationen oroade sig speciellt Helsingfors stad, med en fem gånger större areal sedan inkorporeringen, för samhällsstrukturens splittring. Efter en till det yttre och även resursmässigt sett anspråkslös inledning, satte regionplansför- bundet igång med arbetet under ledning av sin verksamhetsdirektör Otto Flodin. Det visade sig rätt snart att regionplansförbundets verksamhetsområde är ganska omfattande. Det fanns ingen grundläggande information om befolkning eller områdesanvändning. Det behövdes omfattande och grundliga undersökningar och utredningar som grundval för planeringen. I början kunde kommunerna även låta förbundet göra sina egna planer, men alltefter arbetet fi ck sina egentliga former, avstod man från det. Målet var att få en plan som täcker hela området och det uppfylldes i och med grupperingsschemat i mitten av 1950-talet. I schemat fastställdes dåvarande och framtida bosättning, arbetsplatser och utplaceringen av olika funktioner samt trafi klederna. Principen var att de rätt självständiga samhällena, liksom även industrin, borde placeras i anslutning till trafi klederna. Mellan bostads- förorterna bör det lämnas grönkorridorer och de till sin natur värdefulla områdena bör bevaras. Grupperingsschemat publicerdes egentligen inte, men den gav ändå upphov till klart avvikande åsikter.

Regionplaneringen med i byggnadslagen Otto Flodin var med som sakkunnig då beredningen av en byggnadslag som omfattar regionplanering inleddes. Då lagen trädde i kraft år 1959 delades hela landet i regionplaneområden. Nyland ﬁ ck fyra regionplaneområden och fyra regionplansförbund: Helsingin seutukaavaliitto – Helsing- fors regionplansförbund, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto (Väst-Nylands regionplansförbund) i Lojo, Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto – Västra Nylands regionplansförbund i Karis samt Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto – Östra Nylands regionplansförbund i Borgå. Till Helsingfors regionplansförbund hörde då Helsingfors, Esbo, Helsinge landskommun, Kervo, Grankulla och Träskända. I november 1961 beordrade inrikesministeriet att den första regionplanen skall utarbetas för Hel- singforsregionen. Regionplansområdet utvidgades under år 1964, då Nurmijärvi, Tusby ochVichtis kommuner kom med, såsom även Hyvinge stad och landskommun.

12 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet I början av år 1965 inledde Helsingfors regionplansförbund sin verksamhet – i enlighet med byggnadslagen. De främsta resultaten som det lagbaserade Helsingfors regionplansförbund kan visa upp i det inledande skedet var stomplanen som blev klar år 1966 och en etapplan som färdigställdes mindre än tio år senare. Den senare innehöll rekreationsområden som skall bevaras, naturskyddsområden samt jord- och skogsbruksområden. Med dessa skapade man en struktur för Helsingforsregionen, i vilken ingick regionplansförbundets plan om grönkorridorer. Det fanns ett nära samarbete med övriga regionplansförbund. Otto Flodin pensionerades från det lagstadgade regionplansförbundet under hösten 1968. Han efterträddes en kort tid av arkitekt Lars Hedman, som sedermera blev chef för Helsingfors stadspla- neringskontor. Därefter sköttes regionplanechefens uppgifter fram till 1990-talet av vicehärads- hövding Arne Vanjoki. Utvecklandet av ett landsomfattande planeringssystem präglade den lagstadgade regionplaneringens tid. Inom Helsingfors regionplansförbund utarbetade man många etapplaner, bl.a. om rekreationsområden, tätortsstrukturen och om den för regionen problematiska avfallshanterin- gen. Regionplansförbundets forskning och insats som utvecklare av rekreationsområden är värda att nämnas.

Nylands förbund – landskapsförbundet En helt ny era i regionplaneringens historia inleddes år 1993, då verksamheten vid Helsingfors regionplansförbund, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto (Väst-Nylands regionplansförbund) och Nylands landskapsförbund sammanslogs. Då kom även Kyrkslätts kommun från Västra Nylands regionplansförbund med, såsom även Mäntsälä och Borgnäs från Östra Nylands regionplansför- bund. Det nya förbundet fi ck namnet Nylands förbund. Nästa år följde de övriga kommunerna från Västra Nylands regionplansförbund efter. Förutom byggnadslagen började verksamheten regleras av en ny lag om regional utveckling: landskapsförbunden agerar som myndigheter för regionutveckling. Bakom lagstiftningen fanns Finlands anslutning till Europeiska Unionen, som blev verklighet år 1995. I den europeiska lagstiftningen och i kommissionens strukturfi nansiering utgjorde regionerna viktiga enheter. Södra Finland var en av storområdena, vilket ledde till att samarbetet mellan landskapen organiserades på nytt. Även den internationella verksamheten fi ck ett nytt omfång och nya arbetssätt. Markanvändnings- och bygglagen förnyade planläggningssystemet i slutet av 1990-talet – man övergick till planläggning på landskapsnivå.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 13

16 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 21 Yhteistyötä yli seutukaavarajojen 78 Alustava neuvottelukokous 25 Seutukaavaliitto luonnon- ja kulttuuriympäristön vaalijana 85 Aluesuunnitelmaliitto perustetaan 27 Seutukaavoitus ja tutkimus 87 Suuria odotuksia 30 Suunnittelua virkistysmahdollisuuksien hyväksi 88 Flodinin kausi 31 Opaskirjasia ja kotiseututietoa seudun asukkaille 91 Tietoa levitetään 33 Uudenmaan virkistysalueyhdistys 93 ”Perhe-elämää” 35 Uudenmaan saaristo- ja rannikkoprojekti SAARA 94 Tarkoituksenmukainen toimialue 41 Maakuntahallintouudistusta valmistellaan 96 Helsingin seutukaavaliitto - Regionplansförbundet för Helsingfors ry. 43 Uudenmaan liitto – Nylands förbund 99 Liikenteen ”suurpiirteinen hahmottelu” 44 Laki alueiden kehittämisestä laajentaa toimintaa 101 Virkistysalueet ja luonnonsuojelu 49 Uudellamaalla voimassa viisitoista seutu- tai maakuntakaavaa 104 Ryhmittelykaavio suunnittelun avuksi 53 Maakunnan suunnittelu muuttuvassa maailmassa 108 Lakisääteistä seutukaavoitusta 57 Maakuntien yhteistyö jatkuu... 112 Valtio avusti, mutta myös valvoi toimintaa 59 Kansainvälistyvä seutu 113 Runkokaava – perusta myöhemmälle suunnittelulle 61 Alueiden Eurooppaan 115 Ensimmäinen vaihekaava – Helsingin seudun viheralueet kartalle 66 Tulevaisuus lähestyy 121 Väliportaanhallinto ja seutukaavoitus 68 Pääkaupunkiseutu – kehysalue 69 Liiteosa 125 Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja hallittu kasvu – vastuuta muustakin maasta 71 Tekninen huolto 72 Kokonaissuunnitelma viritti keskustelua 74 Lisää seutukaavoja hyväksytään 76

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 17

Uusimaa vuonna 1950. Nyland år 1950. Kartan är en sammanställning av den kartbok Kartta koostettu maanmittaushallituksen toimittamasta karttakirjasta: som redigerats av lantmäteristyrelsen: SUOMI FINLAND, SUOMI FINLAND, yleiskartta 1: 400 000, viides painos. generalkarta 1:400 000, femte upplagan. Kokemäenjoenlaakson aluesuunnitelma 1942. Alvar Aalto. Regional plan för Kumo älvdal 1942. Alvar Aalto.

Teollistuneemmassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, oli ollut seutusuunnittelua 1920-luvulta lähtien. Ruotsissa oli laadittu suunnitelmia Göteborgin ja Tukholman kaupunkiseutujen kehittämistä varten, samoin Tanskassa Kööpenhaminan seutua varten. Kaikkialla oli pyrkimyksenä ollut suurempien, taloudellisesti ja maantieteellisesti yhteenkuuluvien alueiden saaminen yhtenäisen suunnittelun

Maankäyttösuunnitelma tehdas- ja asuntoaluevarauksineen Kyminsuun alueelle Karhulan piiriin. tehtaita varten on ensimmäisiä aluesuunnitelmia Suomessa. Arkkitehtitoimisto Jung & Jung, 1930-luku. Kartan omistaa A. Ahlström Osakeyhtiö. Aluesuunnitelmien laatimiseen oli ollut intressejä myös Suomessa. Suurteollisuudella

Markanvändningsplan jämte fabriks- och bostadsområdesreserveringar för området oli yhdyskuntien rakentajana oma kiinnostuksensa. A. Ahlström Osakeyhtiö vid Kymmene älvs utmynning och för fabrikerna i Karhula är en av de första regionala oli teettänyt jo 1930-luvulla aluesuunnitelman Karhulan tehtaita varten planerna i Finland. Arkitektbyrå Jung & Jung, 1930-talet. Kartan ägs av A. Ahlström Osakeyhtiö Kymenlaaksoon Jung & Jung –arkkitehtitoimistolla. Ahlström-yhtymä teetti myös seuraavan aluesuunnitelman: arkkitehti Alvar Aalto laati Kokemäenjokilaaksoon suunnitelman, joka valmistui kahdeksan kunnan kustantamana vuonna 1942. Kymenlaaksossakin innostuttiin uudelleen suurteollisuuden ja osan kunnista osallistuessa hankkeeseen. Sota ja jälleenrakentaminen leimasivat työoloja, mutta tulos esiteltiin Kymenlaakson aluesuunnitelman ensipainoksena vuonna 1946. Tässä vaiheessa oli saavutettu yhteisymmärrys siitä, ettei aluesuunnitelma voi olla koskaan kaiken kattava ja lopullinen, vaan joustava.

20 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten

Kesällä 2006 tuli kuluneeksi 60 vuotta aluesuunnittelun alkamisesta Helsingin seudulla. Sodanjälkeisessä Suomessa oli tilaus kunnan aluetta laajemmalle kaavoitukselle, kun elämä alkoi kiihkeästi etsiä normaaleja uomiaan – ihmisille tarvittiin asuntoja ja asuinpaikkoja sekä teollisuudelle tilaa jälleenrakennuskaudella yhä enemmän. Helsingin kaupungin alue oli laajentunut viisinkertaiseksi vuoden 1946 alusta, kun siihen oli liitetty ympäröivät kunnat joko kokonaan tai osittain. Pelättiin suunnittelemattoman rakentamisen aiheuttavan myöhemmin vaikeasti korjattavia vahinkoja. Jo 1940-luvun alussa Helsingin kaupunki ja eräät aktiiviset maanomistajat olivat olleet huolissaan hallitsemattomasta rakentamisesta ja sen seurauksista, mutta heinäkuussa 1946 tehtiin merkittävä päätös kehityksen hallitsemiseksi – perustettiin yhdistys Helsingin seudun aluesuunnittelua varten.

”Katsottiin, että seutuasemakaavan toteuttamista varten oli perustettava yhdistys.” Tämä kannanotto kirjattiin maaherra A. E. Martolan johdolla kokoontuneen neuvottelukokouksen pöytäkirjaan 10. huhtikuuta 1946. ”Seutuasemakaavayhdistyksen” perustava kokous pidettiin tasan kolmea kuukautta myöhemmin, 10. heinäkuuta, jolloin puhetta johti Helsingin kaupungin rahatoimenjohtaja Erik von Frenckell, sihteerinä toimi varatuomari Sulo Hellevaara. Yhdistyksen nimeksi tuli Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto – Regionplansförbund för Helsingfors jämte omnejd.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 21 Suur-Helsinki-suunnitelma 1918. Pääkaupunkia ja sen ympäristöä varten oli tehty suunnitelmia aikaisemminkin. Arkkitehti Saarinen – Jung – Sjöström. Kansallisarkisto. Bertel Jungin laatima luonnos ”Suur-Helsingiksi”, tavallaan Suomen ensimmäinen yleiskaava, oli valmistunut vuonna 1911, ja se käsitti silloisen Helsingin kaupungin alueen. Vuonna 1915 Plan för Stor-Helsingfors 1918. Saarinen – Jung – Sjöström. julkaistiin Jungin ja Eliel Saarisen laatima Munkkiniemi - Haaga-suunnitelma ja vuonna 1918 Nationalarkivet. valmistui kauppaneuvos Julius Tallbergin tilaamana ja rahoittamana Eliel Saarisen, Bertel Jungin ja Einar Sjöströmin laatima suunnitelma ”Pro Helsingfors”, jonka nimeksi oli merkitty karttaan Förslag till stadsplan för Stor-Helsingfors – Suur-Helsingin asemakaavan ehdotus. Sitä kutsuttiin myös Suur-Helsinki-suunnitelmaksi. Suunnitelma-alue oli paljon silloista Helsingin kaupungin aluetta laajempi ja ulottui kauas nykyisen Espoon kaupungin puolelle. Suunnitelma sisälsi jo tilastollisia ennusteita kaupungin väkiluvun ja liikenteen kasvusta.

22 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Esikaupunkien liittäminen Helsinkiin oli ollut vireillä jo 1920-luvun loppupuolelta saakka. Selvitysmies Yrjö Harvia laati vuonna 1936 valmistuneen mietinnön alueliitokseksi, josta päätettiin vasta vuonna 1944. Vuoden 1946 alusta Helsingin kaupunki laajeni alueeltaan yli viisinkertaiseksi, kun kaupunkiin liitettiin Haagan kauppala, Oulunkylän, Kulosaaren ja Huopalahden kunnat kokonaisuudessaan sekä huomattavia osia Helsingin maalaiskunnasta. Kaupungin maapinta-alan lisäys oli yhteensä yli 16 000 hehtaaria, kun pinta-ala oli aikaisemmin ollut vajaat 3000 hehtaaria. Helsingin maalaiskunta menetti lähes puolet asukasmäärästään, mutta pääkaupungin väkiluku oli nyt 340 000, kun se oli ollut 155 000 vuonna 1918. Helsingin kaupungilla oli tärkeä rooli ja myös omat intressinsä aluesuunnittelun suhteen. Aloitteen- tekijöinä voidaan kuitenkin pitää myös kolmea espoolaista suurmaanomistajaa: Lauri af Heurlin, Vuosaari liitettiin Helsinkiin vuonna 1966. © Kaupunkimittausosasto, Helsinki 141/2006. K. A. Koskinen ja H. G. Nymalm olivat ehdottaneet Osakeyhtiö Leppävaaran nimissä Helsingin kaupunginhallitukselle vuoden 1940 lopussa, että olisi ryhdyttävä suunnittelemaan siihen saakka Nordsjö anslöts till Helsingfors år 1966. © Stadsmätningsavdelningen, Helsingfors 141/2006. järjestäytymätöntä esikaupunkiasutusta myös selvitysmies Harvian ehdottamilla liitosalueilla, jotka olivat siihen saakka olleet itsenäisiä kuntia tai yhdyskuntia. Taustalla oli myös maanomistajien huoli pika-asutustoimenpiteiden kohdistumisesta heidän mailleen. Maanomistajat tarjoutuivat suorittamaan osuutensa rakennussuunnitelmakustannuksista jo etukäteen. Kyse oli itse asiassa alueista, joita ei liitettykään Helsinkiin, nimittäin Espoon Leppävaarasta ja Helsingin maalaiskunnan Västersundomista. Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosasto esitti vuonna 1941 kiinteistölautakun- nalle aluesuunnitelmaliiton muodostamista. Lautakunta tekikin ehdotuksen kaupunginhallitukselle aluesuunnittelun käynnistämisestä, mutta perusteita ei vielä silloin löytynyt, sota oli aiheuttanut muutakin huolta. Kaupunginhallitus päätti myös anoa, että valtioneuvosto ”ryhtyisi toimenpitei- siin ehkäistäkseen viljelys- ja sekamuotoistilojen muodostumisen pika-asutusteitse Helsingin lii- tosalueille, jotka ovat tonttimaan muotoisia”. Sota keskeytti suunnitelmat, mutta sen jälkeen asiat etenivät nopeasti, sillä 11 prosenttia maan asukkaista oli ilman asuntoa ja maata oli palstoitettava asumisen tarpeisiin. Helsingin seudulle oli sijoitettava yli 30 000 ihmistä. Noin 10 000 maansaantianomuksesta oli hyväksytty uuden maan-

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 23 Palstoitusta ja asutusta Malmin - Tapanilan alueella vuonna 1946. Kartta on kuvituksena diplomi-arkkitehti Berndt Aminoffi n artikkelissa ”Frågan om bildandet av ett regionplaneförbund och åstadkommandet av en regionplan för Helsingfors med omgivningar”, Kunnallistekniikka 1/46.

Parcellering och bosättning i Malm-Staff ansby-området under år 1946. Kartan utgör en illustration i diplomarkitekt Berndt Aminoff s artikel ”Frågan om bildandet av ett regionplaneförbund och åstadkommandet av en regionplan för Helsingfors med omgivningar”, Kunnallistekniikka 1/46.

hankintalain perusteella kolme neljäsosaa vuoteen 1946 mennessä. Siihen tarvittiin enemmän maata kuin koko kaupungin pinta-ala oli ennen alueliitosta. Silti yksityiset maanomistajat arvostelivat viranomaisia siitä, että nämä olivat ”vahingoittaneet yksityisten etuja puuttumalla palstoitustoi- mintaan ja hidastamalla sitä”. Aluerakenne oli koetuksella. Helsingin Asutusyhdistys ry oli myös huolissaan ja lähetti vuoden 1945 loppupuolella kaupunginhallitukselle Hans Perttulan ja A. Rentolan allekirjoittaman kirjelmän, jossa maalailtiin suun- nittelematta tapahtuvan asutus- ja maanositustoiminnan aiheuttavan epäonnistunutta esikaupunkiasutusta, jonka ”välttämätön korjaaminen aiheuttaisi myöhemmin asianomaisille kunnille kuin myös maanomistajille ja -saajille huomattavia kustannuksia ja hankaluuksia”. Yhdistys ehdottikin seutukaavan laatimista Helsingin kaupungille ja sen ympäristölle kantanaan, että suunnittelualueeseen pitäisi kuulua Helsingin kaupungin lisäksi Espoon, Helsingin, Kirkkonummen, Tuusulan ja Sipoon maalaiskunnat sekä Keravan ja Grankullan kauppalat. Joulukuussa 1945 pidetyssä kokouksessa Helsingin kaupunginhallitus päätti pyytää ”riittävän ar- vovaltaista ja puolueetonta” lääninhallitusta kutsumaan neuvotteluun keskeisten valtion laitoksien ja alueen kuntien edustajat, jotta voitaisiin päättää seutusuunnitteluliiton perustamisesta. Helsingin kaupunginhallituksen kokous 4.1.1941 Kaupungintalolla. Perusteena oli pelko ”järjestämättömän esikaupunkiasutuksen syntymisestä” liitosalueen ulko- Pöydän ympärillä herrat Nybergh, O. E. Tulenheimo, Blomberg, Moring, Suolahti, Danielsson, v. Frenckell, v. Wendt, Brotherus, puolelle, sillä uusille alueille oltiin hakemassa rakennuskieltoa. Näille alueille oli tarkoitus laatia Rydman, Ståhlberg, v. Schantz, A. Tulenheimo, Uski, Helo, Hyvärinen, asemakaava tai ”asemakaavan takaisia määräyksiä”. Maanhankintalain mukaisen asutustoiminnan Keto, Railo, Räisänen, Salovaara sekä rouva Salmela-Järvinen. Kuvaaja E. J. Viitasalo. © Helsingin kaupunginmuseo. seurauksena olisi epäyhtenäinen infrastruktuuri siitä seuraavine ongelmineen, ellei seutuasemakaa- vaa ryhdyttäisi laatimaan. Kaupunginhallitus esitti ns. seutuasemakaavaliiton perustamista, mitä Helsingfors stadsstyrelse håller möte på stadshuset 4.1.1941. Runt bordet fi nns herrarna Nybergh, O. E. Tulenheimo, Blomberg, varten lääninhallituksen tulisi koota kaikkien asianosaisten edustajat perustamisesta päättävään Moring, Suolahti, Danielsson, v. Frenckell, v. Wendt, Brotherus, kokoukseen maaherran johdolla. Kirjeessä oli jo ehdotus seutuasemakaavaliiton hallinnosta, johon Rydman, Ståhlberg, v. Schantz, A. Tulenheimo, Uski, Helo, Hyvärinen, kuuluisi 34-jäseninen edustajisto sekä puheenjohtaja. Lisäksi tulisi olla maaherran johdolla toimiva Keto, Railo, Räisänen, Salovaara samt fru Salmela-Järvinen. Fotograf E. J. Viitasalo. © Helsingfors stadsmuseum. jaosto, jonka tehtävänä olisi ”tehdä ehdotus seutuasemakaavatyön ohjelmaksi sekä arvioitava työn kustannukset ja tehtävä ehdotus sanottujen kustannusten jakautumisesta asianosaisten kesken hyö- dyn mukaan”. Jaostolle jätettäisiin ratkaistavaksi työn suorittaja: erikoisesti tätä varten perustettava toimisto, rakennushallitus vai kiinteistötoimiston asemakaavaosasto tai ehkä kaikki nämä yhdessä. Kaupunginhallituksen kanta oli, että työ olisi annettava asemakaavaosastolle.

24 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Alustava neuvottelukokous Alustavassa neuvottelukokouksessa 10.4.1946 varatuomari Torsten Törnblom piti alustuksen, jossa hän hahmotteli yhteistyön mahdollista järjestämistä kolmen eri mallin mukaisesti. Kokouksessa päätettiin asettaa kuntien ja valtion viranomaisten edustajista koostuva toimikunta, johtajanaan maaherra Martola. Valtiota edustivat hänen ohellaan mm. pääjohtaja Arvo Lönnroth tie- ja ve- sirakennushallituksesta, rautatiehallituksen ylijohtaja Frans Ludvig Lehtinen ja ylijohtaja Veikko Vennamo maa- ja metsätalousministeriöstä. Toimikunta valitsi vielä pienen työvaliokunnan, puheenjohtajana pääjohtaja Lönnroth ja jäseninä Helsingin kaupungin asemakaava-arkkitehti Berndt Aminoﬀ ja pankinjohtaja, tilanomistaja Lauri af Heurlin Espoosta. Sihteerinä molemmissa elimissä oli varatuomari Torsten Törnblom. Neuvottelukunnan kokouksessa kuultiin neljä asiantuntevaa esitelmää. Arkkitehti Aminoﬀ luonnosteli seutusuunnittelun tehtävät: • suunnittelualueen rajojen määrääminen • tarvittavan kartta-aineiston hankkiminen • yhteistyö muiden seutukaavaliittojen kesken • seutukuntien eri osien ositteleminen eri tarkoituksiin • liikennetarpeen arviointi, johon sisältyi mm. alustavan liikenneverkoston ja ”liikenne- elimien” suunnittelu Helsingin kaupunginarkkitehti Berndt Aminoff • polttoaineiden ja eri raaka-aineiden tarve luonnosteli seutusuunnittelun tehtävät alustavassa neuvottelukokouksessa 10.4.1946. • vedensaannin sekä poisto- ja viemäriverkoston järjestäminen terveydellisesti Kuva Carl-Göran af Heurlinin albumista. tyydyttävällä tavalla Helsingfors stadsarkitekt Berndt Aminoff skisserade • virkistysaluevaraukset, metsä- ja luonnonalueiden säästäminen, kulttuurimuistomerkkien regionplaneringens uppgifter vid ett preliminärt ja muinaismuistoalueiden rauhoittaminen förhandlingsmöte 10.4.1946. Bild ur Carl-Göran af Heurlins album. • väestön henkisen ja ruumiillisen huollon mahdollisuuksien turvaaminen • väestönkasvuarviointi.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 25 Arkkitehti Aminoﬀ oli jatkosodan aikana esittänyt, että kaavoitustyö tehtäisiin Helsingin kaupungin ja sen liitosalueen osalta kaupungin asemakaavaosastolla ja ympäristökuntien osalta rakennus- hallituksessa. Nyt hän oli kypsynyt ajatukseen, että joukko rakennussuunnitelma-alueita liittyy toi- siinsa yhdeksi suureksi seutukunta-alueeksi ja että seudun osa-alueet kuuluvat maantieteellisesti ja taloudellisesti yhteen. Koolle kutsuttu kokous päätti yksimielisesti perustaa yhdistyksen seutuasemakaavan laatimista varten. Seudun kuntien ja suunnittelun kannalta merkittävien valtion viranomaisten edustajista nimitettiin toimikunta laatimaan ehdotusta säännöistä ja rahoituksesta. Jäseniksi yhdistykseen voisivat tulla johtokunnan päätöksellä myös yksityiset henkilöt sekä yhteisöt ja säätiöt. Varsinaisia jäseniä olisivat kuitenkin vain kunnat. Yhdistykselle määriteltiin kolmiportainen organisaatio. Laajin olisi kerran vuodessa kokoontu- va yhdistyksen kokous, jonka tehtävänä oli käsitellä valtuuskunnan kertomus, tilit ja vastuuvapau- det. Valtuuskuntaan kuuluisi 36 jäsentä, joista 28:n valitseminen kuului yhdistyksen kokoukselle, ja heidän varajäsenensä. Tie- ja vesirakennushallitus ja maanmittaushallitus saivat määrätä kaksi jäsentä, Uudenmaan lääninhallitus, rakennushallitus ja maatalousministeriö kukin yhden. Sekä kunnallis- että valtionhallinnolla oli näin sanansa sanottavana, vaikkakaan valtion viranomaisilla ei ollut kannattajajäseninä äänivaltaa. Valtuuskunnan tehtävänä oli valita johtokunnan jäsenet sekä aluesuunnitelman laatija. Käytännön asioita hoitamaan perustettiin kuusijäseninen johtokunta, jonka puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla oli nimenkirjoitusoikeus yhdessä johtokunnan mää- räämän henkilön kanssa. Valtuuskunnalla tai johtokunnalla ei ollut säännöllisiä kokouksia, vaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sai kutsua ne koolle tarpeen vaatiessa. Helsingin kaupungilla oli kolme edustajaa kuudesta ja lisäksi puheenjohtajuus. Muut paikat olivat Espoon kunnan, Hel- singin maalaiskunnan ja Keravan kauppalan hallussa. Grankullan kauppalan osuudeksi jäi yksi va- rajäsenen paikka, jonka se sai Helsingin kaupungilta. Aluesuunnitelmaliiton kuntajäsenten rahoitusosuuksia määriteltäessä kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka kaukana kunta oli Helsingistä, pinta-alaan, likimääräiseen asukaslukuun sekä kunnan sisällä olevien pääteiden pituuteen. Tuloksena oli näiden laskuperusteiden mukainen keskiarvo. Koko talousarvio ensimmäiseksi vuodeksi oli 1,5 miljoonaa markkaa, tästä 375 000 markkaa oli valtion osuutta, kun taas Helsingin kaupungin ”avustukseksi” oli merkitty 750 000 markkaa.

26 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Aluesuunnitelmaliitto perustetaan Erik von Frenckell johti puhetta Perustava kokous, puheenjohtajana Helsingin kaupungin rahatoimiston johtaja Erik von Frenckell ”seutuasemakaavayhdistyksen” perustavassa ja sihteerinä varatuomari Sulo Hellevaara, pidettiin keskellä kesää, 10. heinäkuuta 1946. Yhdistyk- kokouksessa. Hän oli monitoimimies, joka toimi sen nimeksi tuli Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto – Regionplansförbund för mm. Suomen Palloliiton puheenjohtajana. Kerrotaan, että hän saapui kerran hengästyneenä Helsingfors jämte omnejd. Läsnä olivat Helsingin kaupungin, Helsingin maalaiskunnan, Espoon aluesuunnitelmaliiton johtokunnan kokoukseen, otti kunnan ja Grankullan kauppalan edustajat sekä rautatiehallituksen, maanmittaushallituksen, ra- puheenjohtajan nuijan, kopautti sen pöytään ja aloitti: ”Hyvät palloilijat!” Sihteerin huomautettua, mistä kennushallituksen ja Uudenmaan lääninhallituksen edustus. Kaikki nämä organisaatiot saivat edus- kokouksesta oli kysymys, palattiin päiväjärjestykseen tuksensa samassa kokouksessa nimitettyyn valtuuskuntaan, johtokunta koostui kuntien edustajis- ja kokous saattoi alkaa. ta. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Helsingin kaupunki, Helsingin maalaiskunta, Espoon kunta © Helsingin kaupunginmuseo. sekä Keravan ja Grankullan kauppalat. Erik von Frenckell ledde talet vid det grundande mötet av ”den regionala stadsplaneföreningen”. Han var en ”allroundman”, som bl.a. verkade som ordförande för Finlands Bollförbund. Det sägs att han en gång andfådd anlände till regionplanförbundets styrelsemöte, tog ordförandeklubban, slog den i bordet och sade: ”Bästa bollspelare!” Då sekretaren informerat om vilket möte det var frågan om, återgick man till dagsschemat och mötet kunde inledas. © Helsingfors stadsmuseum.

Vaikka perustamisasiakirjan allekirjoittivat vain Helsingin kaupunki, Helsingin maalaiskunta, Espoon kunta sekä Keravan ja Grankullan kauppalat, aluesuunnitelmaliitto piti alusta lähtien toimintansa kannalta tärkeänä ”Suur-Helsingin lähimmässä vaikutuspiirissä olevia alueita”. Karttapiirros Otto Flodin.

Även om stiftelseurkunden undertecknades enbart av Helsingfors stad, Helsinge landskommun, Esbo kommun samt köpingarna Kervo och Grankulla, ansåg regionplansförbundet genast från början att “områden som ligger i Helsingfors närmsta infl ytelsesfär” är viktiga för sin verksamhet. Kartskiss Otto Flodin.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 27 28 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Helsingin ja sen ympäristön Aluesunnitelmaliitto – Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd r.y:n säännöt.

Stadgar för Helsingin ja sen ympäristön Aluesunnitelmaliitto – Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd r.y.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 29 Suuria odotuksia Odotukset liiton toiminnalle olivat suuret ja ristiriitaiset – lähtökohtana hajautuva yhdyskuntarakenne, josta varsinkin Helsingin kaupunki oli huolissaan, ja nopeasti lisääntyvä väestö. Vaativaan työhön haluttiin pätevä, nimekäs vetäjä. Väliaikainen johtokunta päätyi heti syyskuussa 1946 siihen, että aluesuunnitelman laatijaksi voisi olla ehdolla ainoastaan kaksi henkilöä: professori Otto- I. Meurman tai yliarkkitehti Otto Flodin. Johtokunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell neuvotteli ensin professori Meurmanin kanssa, joka hahmotteli työn etenemisen niin, että aluksi riittäisi ”kansliapäällikkö”, tilastomies tai maantieteilijä, joka hankkisi ja tutkisi erinäistä tilastoaineistoa kolmisen vuotta. Tämän jälkeen aluesuunnittelija ”omistau- tuisi suuremmassa määrin työlle”. Meurman teki tarjouksen johtokunnalle seutukaavoitustyöstä. Hä- nellä oli selkeä käsitys työn laajuudesta ja sen vaatimista taustaselvityksistä. ”Kun seutukaavoitustyötä voidaan syventää mielin määrin ja ulottaa se melkeinpä kaikkea inhimillistä toimintaa koskevaksi ohjelmien laadinnaksi, on miltei mahdoton etukäteen päätellä suureksiko työmäärä tulee paisumaan…ja esitän sellaista perustetta, että Helsingin aluesuunnitelmaliiton johtokunta kiinnittäisi minut asiantuntijana seutukaavoitustyön johtajaksi käyttäen palkkioperusteena työhön käytettyä aikaa”. Meurman kaavaili tarkkaan työn vaatimat resurssit ja vastuujärjestelmän. Hän mm. pitäisi päiväkir- jaa työhön käytetystä ajasta ja esittäisi tulokset kuukausittain. Liitolla tulisi olla oman huoneiston li- säksi tarpeellinen konttorihenkilökunta, toimistopäällikkö ja toimistoapulainen, sekä auto paikallisiin olosuhteisiin perehtymiseksi. Liiton tulisi hankkia ja kustantaa myös ”tarpeellinen materiaali, kartasto ”Piirustus- ja sommittelutyöpuolen” Meurman oli puolestaan yms.” Meurman oli itse siinä vaiheessa Teknillisen korkeakoulun asemakaavaopin professori, joka oli valmis suorittamaan omassa toimistossaan tai yhteistyössä toisten arkkitehtien kanssa. Rakennustaiteen museon kuva- laatinut lukuisia yleis- ja asemakaavoja ja oli ehtinyt virkansa ohella toimia konsulttinakin. Loppujen arkisto. lopuksi hän ei kuitenkaan katsonut ehtivänsä ottaa tehtävää hoitaakseen.

Professor Meurman var för sin del redo att på sin byrå eller Liiton asioita hoiti alkuun sen hallintoelinten sihteeri, varatuomari Torsten Törnblom yhdessä johtokun- i samarbete med övriga arkitekter ta hand om ”ritning och nan puheenjohtajan, tässä vaiheessa jo kaupunginjohtajan, Erik von Frenckellin kanssa. Aluesuunnitelman skissering”. Bilden ur Finlands arkitekturmuseums bildarkiv. laatijan valinta siirtyi seuraavaan kevääseen. Valtuuskunta päätti 1.4.1947 äänin 11 – 9, että työ vaatii koko- päivätoimisen henkilön. Johtokunnan puheenjohtaja neuvotteli puolustusministeriössä, rakennushallituksen yliarkkitehtina sekä Helsingin kaupungin asemakaavaosaston toimistoarkkitehtina kokemusta hankkineen Otto Flodinin kanssa, joka antoi suostumuksensa, ja valtuuskunta teki päätöksensä nopeasti.

30 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Flodinin kausi Arkkitehti Flodinilla näytti olevan selkeä kuva edessä olevasta työstä. Siihen vaadittiin hänen mie- lestään ”asemakaavallista suunnittelijaa”, koska kyseessä oli maan tärkein alue, jonka suunnittelua ei voisi verratakaan eri lähtökohdasta alkunsa saaneisiin Kokemäenjokilaakson ja Kymenlaakson suunnitelmiin. Flodinilla oli kiinnostusta ja tietoa muiden maiden, erityisesti Englannin ja Saksan yhdyskuntasuunnittelusta. Täydellisen seutukaavan laatiminen Helsingin seudulle vaatisi laajoja sosiaalisia, teknillisiä ja taloudellisia tutkimuksia. Aluesuunnitelman laatija Flodin aloitti työnsä kokoamalla saatavissa olevan tiedon: laaditut ja valmisteilla olevat asemakaavat, palstoitus- ja rakennussuunnitelmat sekä liikenteestä tehdyt suunnitelmat. Tiedot siirrettiin yhdelle karttasarjalle. Jo syksyllä 1947 hän käynnisti lukuisia osatehtäviä, joita kutakin tekemään palkattiin konsulttina ”korkeaa asiantuntemusta omaava henkilö”: • Helsingin vaikutuspiiritutkimukset (tekniikan tohtori Reino Ajo) • teollisuuden sijoittumista koskeva selvitys (tohtori Klaus Waris) • vedensaantia ja -poistoa koskeva selvitys (insinööri Ole Hall) • metsä-, viljelys- ja suoalueiden inventointi (insinööri Pentti Saukko) • väestöprognoosin laatiminen (maisteri Karl-Erik Forsberg) • geologiset tutkimukset, mm. hyödyllisten kaivannaisten inventointi

•”liikenne-elimiä” ja niiden vaikutusalueita koskevat tutkimukset Helsingin seudun ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliiton • satamia ja niiden kehittämistä koskeva selvitys (insinööri Duncker) ensimmäinen toiminnanjohtaja, arkkitehti Otto Flodin. Flodin oli hankkinut kokemusta puolustusministeriöstä, • selvitys luontaisista puisto-, retkeily- ja luonnonsuojelualueista ja luonnonsuojelun rakennushallituksesta ja Helsingin kaupungin kannalta tärkeistä yksityiskohdista (maisteri Viljo Erkamo) asemakaavaosastolta. Kuva Uudenmaan liiton kuva-arkisto. • selvitys historiallisista ja kansatieteellisistä yksityiskohdista Den första verksamhetsdirektören för regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd, arkitekten Otto Flodin. Flodin hade skaff at sig erfarenhet från försvarsministeriet, byggnadsstyrelsen och Helsingfors stads stadsplaneavdelning. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 31 32 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Tietoa levitetään Flodin perusteli joulukuun 1947 Arkkitehtiuutisissa aluesuunnitelmaliiton perustamista ja suunnittelutyön käynnistämistä sillä, että ”seutukaavoitukseen liittyy nimittäin mitä moninaisimpien ongel- mien selvittelyjä, jotka vaativat pätevien eri alojen asiantuntijain yh- teistyötä”. Hänellä oli alusta saakka näkemys, ettei alue ollut riittävän laaja muodostaakseen kokonaisuutta ”seutukaavallisessa mielessä”. Hän selvitti arkkitehtikunnalle, mitkä kaikki asiat kuuluvat suunnittelun piiriin, ja että ”kaikki tällaiset kysymykset on organisoita- va järjestelmäksi, aluesuunnitelmaksi”. Flodin ilmaisi selkeästi myös ajatuksen, ettei suunnitelma voi olla koskaan lopullinen, vaan että se ”oikein laadittuna on alati kehitys- ja toteuttamiskelpoinen”. Hän kehotti vielä Helsingin ympäristökuntien rakennus- ja palstoitus- suunnitelmatehtäviä saaneita arkkitehteja ottamaan yhteyttä aluesuunnitelmaliiton toimistoon yhteistyön aikaansaamiseksi. Aluesuunnitelmaliitto piti ensimmäisen tiedotustilaisuutensa vuonna 1948. Tilaisuudessa julkaistiin julkilausuma Palstoitus- ja rakennustoiminta Helsingin ympäristössä. Julkilausumassa ilmais- tiin huolestuneisuus epätarkoituksenmukaisesta palstoituksesta ja rakentamisesta, ”joka useassa tapauksessa on johtanut suunnitelmat- tomien ja epätyydyttävien asuntoalueiden muodostumiseen, joissa ei ole varattu riittävästi yleisiä alueita julkisia laitoksia, puistoja, liikenneväyliä ja virkistysalueita varten.” Julkilausumassa moitittiin maanomistajia siitä, että he eivät ole ”…saadakseen mahdollisimman korkean hinnan maastaan, ottaneet huomioon asemakaavallisia ja sosiaalisia näkökohtia”. Maanomistajien ei katsottu kuitenkaan olevan yksin vastuussa, myös ostajilla oli velvollisuus ottaa selvää mm. tieyhteyksien ja vedensaannin järjestämismahdollisuuksista ennen kaupantekoa. Aluesuunnitelmaliitto painotti myös lupia antavien viranomaisten vastuuta, jotta ”epäterve yhdyskuntamuodostus” ei pääsisi jatkumaan. Nähtiin, että maanlunastuslakia pitäisi tarkistaa ja luopua yksinomaan omakotitalojen rakentamisesta ”[Helsingin] kaupungin ympäristöalueille, koska omakotialueiden järjestäminen ja rakentaminen tulee sekä yksityisille että yhteiskunnalle suhteet- toman kalliiksi”.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 33 ”Arkkitehti Otto Flodin avustajineen aluesuunnitelmaliiton minimaalisessa toimistossa”. Otto Flodin, Anna- Maija Hytönen ja Vieno Vesterinen Mikonkadun-toimistossa. Anna- Maija Hytösen takana kartta ”Helsingin seudun asemakaavalain ja maaseudun rakennuslain alaiset alueet”: Kuva Hufvudstadsbladetin kuva- arkisto.

”Arkitekt Otto Flodin med medhjälpare i regionplaneförbundets minimala byrå”. Otto Flodin, Anna-Maija Hytönen och Vieno Vesterinen i byrån på Mikaelsgatan. Bakom Anna-Maija Hytönen kartan ”Helsingforsnejdens områden som underlyder stadsplanelagen och landsbygdens byggnadslag”. Bild ur Hufvudstadsbladets bildarkiv

Joulukuussa 1947 aluesuunnitelmaliitto sai toisen päätoimisen työntekijän: toimistonhoitajaksi kiinnitettiin Anna-Maija Hytönen. Jo aikaisemmin saman vuoden syksyllä oli päätetty, että liiton tekemisistä on syytä tiedottaa laajemminkin.Vuoden 1948 alkupuolella liiton palveluksessa propaganda- ja informaatiotoiminnan hoitajana aloittanut toimittaja Yrjö Irma Aaltonen, Vieno Vesterinen, Kaarne erosi jo samana vuonna, koska hän ei päässyt ”mahdollisimman Gunnar Piponius ja Matti Aaltonen Ullankadulla vuonna 1953. lähelle liiton kaikkia toimintoja”, jotta hän olisi pystynyt laatimaan ”oma- Vieno Rainilan albumista. aloitteisesti havainnollisia kirjoituksia”. Tilalle palkattiin määräajaksi Kuvaaja Otto Flodin. toimittaja Kai Brunila, joka jatkoi hänkin pian toimittajanuraansa muilla Irma Aaltonen, Vieno Vesterinen, forumeilla. Diplomi-insinööri Gunnar Piponius ja piirtäjä Vieno Vesterinen Gunnar Piponius och Matti Aaltonen på Ulrikagatan år 1953. aloittivat liiton palveluksessa vuonna 1952. Suunnittelijakuntaan saatiin Ur Vieno Rainilas album. merkittävä lisäys seuraavana vuonna, kun johtokunta päätti kiinnittää Fotograf Otto Flodin. liiton palvelukseen arkkitehdit Matti ja Irma Aaltosen.

Maan aluesuunnittelutoiminnasta vuonna 1955 tehdyn selvityksen mukaan Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton toimistossa työskenteli ”toiminnanjohtaja, kolme – neljä arkkitehtia (yleis- ja rakennussuunnitelmien laatijat), tieinsinööri ja apulainen, naistoimistonhoitaja ja naispiirtäjä.”

34 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Piirtäjä Vieno Vesterinen Ullanlinnan-toimiston porttikäytävässä. Kuva Vieno Rainilan albumista. Ritare Vieno Vesterinen i portgången till byrån i Ulrikasborg. Bild ur Vieno Rainilas album.

”Perhe-elämää” Aluesuunnitelmaliitolle ei suinkaan aluksi hankittu omia toimitiloja, vaan ensimmäinen ”koti” oli Helsin- gin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosaston tiloissa, osoitteessa Pohjoinen Esplanaadikatu 11 – 13, eli nykyinen Helsingin kaupungintalo. Suunnitelmissa oli anoa huoneenvuokralautakunnalta Flodinin viisi- henkiselle perheelle suurempi asunto, josta olisi voitu erottaa liitolle pari huonetta. Asuntoa ei ehditty myön- tää, mutta kesän 1950 alussa vapautui huonokuntoi- nen huoneisto kansanhuoltotoimiston tiloista osoit- teesta Mikonkatu 9. Piirtäjä Vieno Rainilan kertoman mukaan toimistoon tuli kerran henkilö, joka kysyi: ”Täältäkö sitä kahvia saa kuoleman jälkeen?” Parin vuoden päästä Mikonkadun huoneiston vuokra nousi tuntuvasti. Seuraavaksi oli tarjolla entiseen verrattuna runsaat tilat Huvilakadulta olympiakisojen jär- jestelytoimikunnan puheenjohtajan ja liiton johtokunnan puheenjohtajan Erik von Frenckellin talosta, tosin kolminkertaiseen hintaan entiseen verrattuna. Flodinit saivat kuitenkin vuokralle 260 neliömetrinn huoneiston Ullankatu 1:stä, johon myös toimisto muutti marraskuussa 1952. Parin vuoden kuluttua vuokra nousi kaksinkertaiseksi, kun taloon asennettiin keskusläm- mitys.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 35 2 7 8 4 1

6 5

Liiton toimipaikat vuosilta 1946 – 2006 merkittyinä vuoden 1950 kartalle. Ullankadulta liitto muutti huhtikuun alussa 1960 Kampintorille osoitteeseen Fredri- Förbundets byråer under åren 1946 – 2006 antecknade på kartan för år 1950 kinkatu 63 A 5. Lakisääteisen Helsingin seutukaavaliiton ensimmäinen osoite oli Uu- 1. Pohjoinen Esplanaadikatu 11 – 13, N. Esplanadgatan 11 -13 denmaankatu 25 A 6, josta muutettiin Eläke-Varman omistamiin tiloihin osoitteeseen 2. Mikonkatu 9, Mikaelsgatan 9 Bulevardi 7. Vuodesta 1971 viihdyttiin pitkään vakuutusyhtiö Pohjolan omistamissa ti- 3. Ullankatu 1, Ulrikagatan 1 4. Fredrikinkatu 63, Fredriksgatan 63 loissa Aleksanterinkatu 15:ssa. Vuonna 1994 Uudenmaan liitto tarvitsi lisää tilaa kol- 5. Uudenmaankatu 25, Nylandsgatan 25 men seutukaavaliiton ja Uudenmaan maakuntaliiton yhdistymisen seurauksena; siir- 6. Bulevardi 7, Bulevarden 7 7. Aleksanterinkatu 15, Alexandersgatan 15 ryttiin kadun toiselle puolelle, Aleksanterinkatu 48:aan, jossa vuokraisäntänä on Sigrid 8. Aleksanterinkatu 48, Alexandersgatan 48 Juseliuksen säätiö.

36 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Aluesuunnitelman laatija Flodin työskenteli paljolti yksin ja teki suuriakin päätöksiä ilman että johtokunta muuta kuin merkitsi tapahtuneen tiedoksi. Toisaalta johtokunta sai päättää mm. uuden pesukulhon hankkimisesta särkyneen tilalle tai siitä, että johtokunnan puheenjohtaja sai hankkia kirjoituskoneen Ruotsista.

Otto Flodin esittelee inventaariokarttaa Ullankadun-toimistossa 1950-luvulla. Kuva Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Otto Flodin presenterar inventariekartan på sin byrå i Ulrikasborg på 1950-talet. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 37 Vuoteen 1957 saakka johtokunta kokoontui harvakseltaan, viisi – kuusi kertaa vuodessa. Toimisto antoi vuosittain lähes 1000 lausuntoa, joista osan käsitteli johtokunta tai lausuntojen antoa varten nimitetty kolmihenkinen työryhmä, mutta suuren osan antoi Otto Flodin itse joko kirjallisesti tai suullisesti. Valtuuskunnan kokouksissa – jäseninä oli sekä valtion että kuntien edustajia – oli korkeatasoisia esitelmiä, joita kuulemaan saapui runsaasti arvovaltaisia kutsuvieraita. Flodin piti itsekin esitelmiä aluesuunnittelusta ja sen problematiikasta erilaisissa tilaisuuksissa ja kirjoitti ar- tikkeleita ammattilehtiin. Aluesuunnitelmaliitto teki oman työnsä ohella kaavoja ja suunnitelmia myös kunnille, pääasias- sa Espoon kunnan ja Helsingin maalaiskunnan alueelle. Tätä perusteltiin sillä, että yhteinen suun- nittelukäytäntö oli välttämätön. Ensimmäisen kerran liittoa pyydettiin konsultiksi vuonna 1948, kun lääninhallitus tarvitsi rakennussuunnitelman laatijaa Espoon Gräsan – Mattbyn alueelle. Val- tuuskunta antoi luvan työn tekemiseen, mutta loppujen lopuksi työ siirtyi sitä jo aloittaneelle ra- kennushallitukselle. Rakennushallitus asetti suunnitelman tärkeysjärjestyksessä omien töidensä ensimmäiseksi, mikä oli liiton johtokunnan mielestä lohtu tässä asiassa. Vuodesta 1952 liitto sai tehdä jäsenkunnille johtokunnan luvalla rakennussuunnitelmia tietyin veloituksin. Huomattavimpia näistä olivat Helsingin maalaiskunnan Håkansbölen (Hakunila) maan- käyttösuunnitelma, Espoon Nöykkiön ja Gumbölen rakennussuunnitelmat sekä Korson rakennussuunnitelma. Tilaustyönä tehtiin myös rakennussuunnitelmia teiden varsille, mihin tarvittiin kallista ja aikaa vievää runko- ja pääteiden maastonmittausta. Aluesuunnitelmaliitto sai kunnilta suunnitelmien tekemisestä sellaisia korvauksia, että se pys- tyi avaamaan oman tilin vuonna 1954 Korson suunnitelman jälkeen. Rahaliikenne oli hoidettu siihen saakka Helsingin kaupungin rahatoimiston kautta. Johtokunta teki kuitenkin 1950-luvun lopulla päätöksen, että rakennussuunnitelmien tekoa olisi vältettävä. Liitolla oli vaikeuksia saada kunnilta korvauksia suunnitelmien teosta, joten johtokunta päätti, että tästä lähtien oli tehtävä aina kirjallinen sopimus ennen työn aloittamista. Esimerkiksi vuonna 1957 liiton saatavat olivat 2,5 miljoonaa markkaa, kun koko vuoden talousarvio oli 3,7 miljoonaa markkaa.

38 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Korson rakennussuunnitelmaan liittyy ehkä merkillisin toimintatapa koko liiton historiassa. Kartat piirrettiin tietenkin käsin, joten alkuperäiskappaleita oli yksi. Yhtäkkiä kuitenkin Korson viemäröimissuunnitelmakartta oli kadonnut! Karttaa etsittiin uutterasti, mutta tuloksetta. Mikä neuvoksi – kartta oli tärkeä? Mieleen tuli sen ajan kuuluisin selvänäkijä, Aino Kassinen, jonka maine oli legendaarinen. Niinpä häneltä tilattiin aika ja Anna-Maija Hytönen yhdessä arkkitehti Tuulikki Teivaalan kanssa lähti neuvonpitoon. Aino Kassinen sanoi hetken mietittyään, että karttaa on käsitellyt joku mies, jolla on harmaa pystyssä oleva tukka, ja että pitää mennä suuren kaapin luo ja katsoa sen tienoilta – siellä se kartta on. Naiset tekivät työtä käskettyä, menivät muiden katsoessa ihmeissään toimistossa sijaitsevan suuren kaapin luo. Kaapin takana olikin karttarulla, jonka sisältä löytyi etsitty Korson viemäröimissuunnitelma.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 39 40 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Tarkoituksenmukainen toimialue Vuonna 1958 valtioneuvoston kanslian yhteyteen Aluesuunnitelmaliiton toimialueen tarkoituksenmukaisuutta selvitettiin jo 1940-luvun lopulla, perustettiin valtakunnansuunnittelukomitean jolloin tekniikan tohtori Reino Ajo tarjoutui tekemään selvityksen kehittämällään ansiointensi- aloitteesta valtakunnansuunnittelutoimisto teettimenetelmällä. Julkaisu ilmestyi nimellä Helsingin varsinaisen elintilan ulottuvuuksista. ja valtakunnansuunnitteluneuvosto. Valtakunnansuunnittelutoimisto lakkautettiin Sitaatti tohtori Ajon kirjeestä: ”Saanen mainita, että eräs Lounais-Hämeen tuntija kertoi vuonna 1973 ja sen tehtävät siirtyivät samassa matemaattisin keinoin osoittamani Tampereen liikennealueen rajan yhtyvän tarkalleen yhteydessä valtioneuvoston kansliaan perustettulle kotiseutututkimuksissa keksittyyn rajaan, jonka toisella puolen alkaa paikallisista suunnitteluosastolle. Valtakunnansuunnittelukomitean traditioista riippuva eri suuri reen jalaksien väli ja sen mukana tosiaankin myös eri jäseninä olivat varatuomari Mauno Laisaari, professorit liikennealue.” Aluesuunnitelmaliitto pyysi Ajolta jossain vaiheessa lisäselvityksiä, Pentti Kaitera ja Otto-I. Meurman, tekniikan tohtori Reino mihin Ajo vastasi: ” Ellette te ymmärrä piirtämäni rajaviivan tarkoitusta, ei asiaa voida Ajo, kansanedustaja Verner Korsbäck sekä sihteerinä auttaa loputtomilla vaatimuksillanne, vaan siitä voidaan mahdollisesti keskustella eri maisteri Väinö Paavilainen, josta tuli myöhemmin palkkion puitteissa…Sallikaa minun lausua ihmettelyni menettelystänne.” Johtokunnan valtakunnansuunnittelutoimiston johtaja. pöytäkirjaan asia on kirjattu näin: ”Johtokunta päätti suorittaa tohtori Ajolle hänen vaatimansa palkkion 54 000 mk siitä vähennettynä veroennakko.” Valtakunnansuunnittelutoimiston johtaja Väinö Aluesuunnitelmaliiton alue säilyi perustamisasiakirjan mukaisena vuoteen 1955 saakka, jolloin Paavilainen piti arkkitehtiopiskelijoille luennon mukaan tuli Tuusulan kunta. Vuonna 1956 liittyivät jäseniksi Järvenpää ja Sipoo. Järvenpää suunnittelusta joskus 1960-luvun alkupuolella. Hänen erosi jo parin vuoden kuluttua, koska ”aluesuunnitelmaliitto edelleenkin työskentelee Espoon mukaansa kaavoituksen lajit voidaan erottaa toisistaan, jos kunnan asioiden parissa eikä ole tiedossa, milloin liitto joutaa kiinnittämään huomiota Järven- ajatellaan tarkasteltavan alapuolella avautuvaa maisemaa pään etäisyydellä oleviin asioihin”. Sipoo ilmoitti myöhemmin suuntautuvansa mieluummin lentokoneesta. Kun lennetään alhaalla, näkyy kortteleita, Porvooseen, erosi liitosta vuoden 1960 lopussa ja liittyi 4.6.1959 perustettuun Itä-Uudenmaan taloja ja katuja – se on asemakaava. Hieman korkeammalta seutusuunnitteluliittoon. erottaa kaupunginosia, teitä, puistoja ja peltoja – se on Valtakunnansuunnittelutoimistolla ja liitolla oli tiettyjä erimielisyyksiä liiton alueen suh- yleiskaava. Ja kun lennetään vielä korkeammalla, näkyy teen: Kirkkonummi ja Sipoo eivät valtakunnansuunnittelijoiden mielestä voineetkaan kuulua taajamia, teitä, vesistöjä ja viheralueita niiden välillä Helsingin seutuun. Liitossa oltiin tästä jyrkästi eri mieltä. Kuumimmillaan keskustelut olivat – silloin on kysymys seutukaavasta. Kun noustaan vielä 1950-luvun lopulla, jolloin oli jo tiedossa, että seudulle sijoittuu 40 prosenttia koko maan vuo- korkeammalle, joudutaan pilveen eikä näy enää mitään tuisesta väestönlisäyksestä. Helsingin naapurikuntien väkiluku kasvoi 1950-luvulla yli kaksinkertaiseksi. – silloin on kyse valtakunnansuunnittelusta.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 41 Seutusuunnitelmien liitto (Seutusuunnittelun keskusliitto 1967 – 1991) perustettiin vuonna 1956 maan seutukaavaliittojen yhteiselimeksi tarkoituksenaan koordinoida yhteisiä toimintatapoja. Ensimmäiset ajatukset ”aluesuunnitelmajärjestöjen” yhteistyöstä oli esitetty jo vuonna 1947, mutta vuonna 1952 perustettiin Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton valtuuskunnan aloitteesta väliaikainen toimikunta asiaa edistämään. Mukana toimikunnassa olivat Kokemäenjokilaakson, Kymenlaakson, Helsingin ja Tampereen yhdistysten edustajat. Toimikunta määrittelikin perustettavan liiton tehtävät, kuten edistää lainsäädännön kehittämistä, tehdä ”valistustyötä suurta yleisöä varten”, pitää huolta suhteista valtakunnansuunnitteluelimeen, välittää jäsenilleen sekä koti- että ulkomaista kirjallista aineistoa, järjestää neuvottelupäiviä sekä tarkistaa alan ammattisanasto.

Seutusuunnitelmien liiton ensimmäisen puheenjohtaja oli Helsingin seutukaavaliiton edustaja maisteri Kaarlo af Heurlin, sihteerinä arkkitehti Risto Sammalkorpi apunaan toimistonhoitaja Anna-Maija Hytönen, samoin Helsingin seutukaavaliitosta. Seutusuunnittelun keskusliiton ensimmäinen toiminnanjohtaja oli varatuomari Leo Virkkunen (myöh. Snellman), joka tuli sittemmin tunnetuksi pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan johtajana 1970-luvulta lähtien. Virkkusen jälkeen tehtävässä jatkoi 1990-luvun lopulle saakka tekniikan tohtori Juha Toimistonhoitaja, vuonna 1947 aloittanut Anna-Maija Hytönen työpöytänsä Talvitie. Vuonna 1991 Seutusuunnittelun keskusliitto ja Maakuntien keskusliitto yhdistyivät ääressä Fredrikinkadun toimistossa. Hän työskenteli liiton palveluksessa vuoteen 1977 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle seutukaavasihteerin virasta. Suomen Maakuntien liitoksi, joka tuli osaksi Suomen Kuntaliittoa vuonna 1993.

Byråföreståndare Anna-Maija Hytönen, som inledde sin uppgift år 1947 vid sitt arbetsbord i byrån på Fredriksgatan. Hon tjänstgjorde för förbundet fram till år 1977, då hon pensionerades från tjänsten som regionplanesekreterare.

42 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Helsingin seutukaavaliitto - Regionplansförbundet för Helsingfors ry. Vuonna 1957 aluesuunnitelmaliitolle hyväksyttiin uudet säännöt ja sen nimi muutettiin Helsingin seutukaavaliitto ry:ksi. Nimenmuutoksella ennakoitiin tulevaa rakennuslakia, jonka valmistelussa Flodin oli asiantuntijana mukana. Toiminta jatkui edelleen vapaaehtoisella pohjalla. Seutuasemakaavan asemesta alettiin tässä vaiheessa puhua seutukaavasta. Li- säksi säännöissä mainittiin erikseen, että liitolla on oltava toimisto ja toimistossa henkilökuntaa. Liiton piti myös ”suo- rituttaa tarvittavia tutkimuksia”. Valtuuskunnan toimikausi piteni kahdeksi vuodeksi ja se sai päätettäväkseen talousar- vion, tilit ja toimintakertomuksen. Jäsenmäärä oli joustava, 30 – 40 jäsentä, joista kuusi valtion edustajia. Yhdistyksen kokous pidettiin enää vain joka toinen vuosi, ja se valitsi valtuuskunnan jäsenet. Teoreettiseksi jäänyt mahdollisuus, että yksityinen henkilö olisi voinut olla liiton jäsen, poistui. Johtokuntaan sai kuulua 7 – 15 jäsentä.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 43 Helsingin ja sen lähiympäristön Liikenteen ”suurpiirteinen hahmottelu” paikallisliikennesuunnitelma 1949. Hans Sahlberg. Liikenteen suunnittelun tarve oli selkeä jo liiton perustajille. Alkuvaiheessa ei ollut käytettävis- Plan för den lokala trafi ken i Helsingfors jämte sä riittävästi tietoa alueiden käytöstä eikä väestömääristä. Liikenneviranomaisilta olisi haluttu omnejd 1949. enemmän yhteistyötä. Hans Sahlberg. Suunnitelmien tarkoituksena 1950-luvulla oli mm. ajonopeuksien nostaminen, autojen käy- tön tehostaminen ja energiansäästö. Liitto otti kantaa Helsingin kantakaupungin liikennejär- jestelyihin ja piti tarpeellisena keskikaupungin asemakaavaa. Kannatettiin otettavaksi käyttöön ”pikaraitiotiejärjestelmä” eli metro, kunhan riittävä määrä ihmisiä asuisi sen varrella. Diplomi- insinööri Hans Sahlberg, joka työskenteli aluesuunnitelmaliiton liikenneasiantuntijana, oli laatinut jo vuonna 1947 pitkälti raideliikenteeseen perustuvan suunnitelman Helsingin paikallisliikenne tulevaisuudessa. Vuonna 1951 perustettiin liiton aloitteesta kuljetus- ja liikenneneuvottelukunta. Neuvotteluun osallistui aluesuunnitelmaliiton luottamushenkilöiden ja virkamiesten lisäksi edustajia rautatie- hallituksesta, Helsingin kaupungin kiinteistötoimiston asemakaavaosastosta (mm. I apulaisase- makaava-arkkitehti Aminoﬀ ) ja kaupunkirakennustoimiston katurakennusosastosta, kaupungin liikennelaitokselta, Suomen Autoklubin, Ammattiautoliiton, Helsingin kuorma-autoliikennöitsi- jöiden ja Helsingin vuokra-autoilijoiden edustajat. Paikalla oli myös professori Meurman. Arkki- tehti Flodin ehdotti, että neuvottelukunta perustaisi kolme jaostoa pohtimaan eri liikennemuo- toja: maantieliikennettä, rautatieliikennettä ja kolmanneksi raitio- ja pikaraitioliikennettä.

44 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Liikenneneuvottelukunta kannusti aluesuunnitelmaliittoa myös maastotöihin, joihin tieviranomaisilla ei ol- V.R. paikallisliikenne, johdinauto- ja linja-autoliikenne 1951. lut resursseja. Liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 1954, vaikka tiesuunnittelua haittasi seu- Hans Sahlberg. dun muun suunnittelun jäsentymättömyys. Yhteistyössä kuntien kanssa tutkittiin liikenneviranomaisten S.J:s lokal-, trådbuss- och busstrafi k 1951. pyynnöstä sellaisia aiheita kuin lentokenttä, onnettomuuksille alttiit liikennealueet ja metro, jonka suun- Hans Sahlberg. tautumista myös Helsingin naapurikuntiin tutkittiin. Metrolinjoja tuli rakentaa kolme: • länteen Lauttasaaren kautta Matinkylään • pohjoisessa Munkkiniemen ja Kaarelan kautta Vantaalle • idässä Herttoniemestä Mellunkylään, haarautuma Vuosaareen Kun väestön määrä kasvoi ja sen tiedettiin tulevaisuudessa lisääntyvän yhä enemmän, tieliikenteen sujumi- nen varsinkin ruuhka-aikoina huolestutti. Ratkaisuna pidettiin raideliikennettä. Käytännöllinen ehdotus oli, että esikaupunkiratojen eli metron ja paikallisjunien raideleveys olisi sama. Aina 1990-luvulle ulottuvia liikenne-ennusteita tehtiin. Maastokäyntejä vaativia ja siten hyvin työllistäviä lausuntopyyntöjä tuli paljon.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 45 Helsingin seutukaavaliitto osallistui suureen liikennelaskentaan 18.5.1961. Kuvassa piirtäjä Vieno Rainila ihmettelee, mihin sarakkeeseen hevospelit merkitään. Liikennelaskennan kenttähenkilökuntana käytettiin myös opiskelijoita ja koululaisia. Kuva Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Helsingfors regionplaneförbund deltog i den stora trafi kräkningen 18.5.1961. På bilden undrar ritare Vieno Rainila, i vilken kolumn höstfordon skall sättas. Som fältpersonal för trafi kräkningen användes även studerande och skolelever. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

46 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Liikennelaskenta tehtiin 18.5.1961 yhteensä 128 pisteessä alueella, joka ulottui Helsingistä länteen Siuntioon, Lohjalle ja Karkkilaan, idässä Porvooseen ja pohjoisessa Riihimäelle saakka. Helsingin kaupunki järjesti laskennan omalla alueellaan, seutukaavaliitto hoiti loput laskenta- alueesta. Helsingin seutukaavaliiton palkkalistoilla oli laskentapäivänä yhteensä 259 henkilöä. Kuva Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Trafi kräkningen utfördes 18.5.1961 på sammanlagt 128 ställen inom ett område, som sträckte sig från Helsingfors till Sjundeå, Lojo och Högfors i väster, till Borgå i öster och till Riihimäki i norr. Helsingfors stad ordnade räkningen inom sitt eget område, medan regionplaneförbundet såg till resten av räkningsområdet. 259 personer var anställda av Helsingfors regionplaneförbund. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Aluesuunnitelman laatija Flodin ehdotti johtokunnalle keväällä 1951 auton hankkimista ja perusteli sitä näin: ”Kun liian paljon kuluu aikaa maastossa käynteihin, jotka on suunnattava yhä pitemmälle, ja linja-autolla ei voida päästä kaikkialle ja ottaen huomioon, että vuokra- autojen käyttäminen tulee liitolle kohtuuttoman kalliiksi, johtokunta päättää, että liitolle hankittaisiin n. 450 000 mk:n hintainen auto.” Johtokunnalle ilmoitettiin tosin vasta seuraavana keväänä, että auto on nyt ostettu. Auton merkki oli Donau DKW, hinta oli puolisen miljoonaa markkaa. – Aluesuunnitelman laatijalla ja toimistonhoitajalla oli ennen tätäkin työsuhde-etuna oikeus Helsingin kaupungin vuosilippuihin, aluksi kaupungin kustantamana, myöhemmin liiton. – Auto ei jäänyt viimeiseksi: syksyllä 1954 päätettiin hankkia Willys Station Wagon -maastovaunu hintaan 1 040 000 markkaa. Edellisestä saatiin 330 000 markkaa. Willys jouduttiin korjaamaan parin vuoden kuluttua 90 000 markalla. Se myytiin vuonna 1962 eikä liiton omistukseen sen jälkeen hankittu uusia autoja.

Tiesuunnitelmia tie- ja vesirakennushallitukselle Aluesuunnitelmaliitto ei laatinut pelkästään vuosien kuluttua vaan myös huomattavasti nopeammin toteutettavaksi aiottuja suunnitelmia. Vielä vuonna 1956 liitto teki TVH:n pyynnöstä useita tiesuunnitelmia: Kauklahden seudun tieverkosto, Tikkurilan tulotiet, Vihdintien liittymät Helsin- gissä ja Espoossa, Uuden Porvoontien liittymät Helsingin maalaiskunnassa ja Sipoossa, Vestersun- domin päätiet, yhdystiet Sipoo – Kerava ja Sipoo – Korso, yhdystie Kivenlahti – Kauniainen sekä tutkimus Espoon Pitkäjärven ylitykseksi. Liikenneverkoston suunnittelutilanteeseen voitiin olla suhteellisen tyytyväisiä 1960-luvulle tultaessa, vaikka joitakin suunnitelmia pitikin ryhtyä muuttamaan: liikenneviranomaiset alkoivat har- ventaa pääteiden liittymiä, mikä huononsi asuinalueiden yhteyksiä.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 47 Maisteri Viljo Erkamo laati ehdotuksen Helsingin seudun luonnonsuojelukohteiksi vuonna 1949. Sopivia kohteita etsittiin yhteistyössä maanomistajien kanssa.

Magister Viljo Erkamo utarbetade ett förslag till naturskyddsobjekten inom Helsingforsregionen år 1949. Objekt som lämpade sig som naturskyddsområden söktes i samråd med markägare.

48 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Virkistysalueet ja luonnonsuojelu Aluesuunnitelmaliitto teki uraauurtavaa työtä virkistys- ja luonnonsuojeluasioissa. Aivan ensim- mäisiin sääntöihin oli sisällytetty tehtäväksi esitysten tekeminen virkistysalueiden sekä luonnon- kauniiden ja muinaismuistoalueiden rauhoittamiseksi muulta toiminnalta. Näitä varten oli tehtävä selvityksiä – pohjatietoa ei ollut. Toiminnanjohtaja Flodin piti Suomen kunnallisyhdistyksen kokouksessa syksyllä 1948 esitelmän Helsingin virkistysalueista. Esityksessään hän käsitteli kysymystä sekä historialliselta että tulevaisuuden kannalta. Flodin näki, että yhä tihenevä asutus, liikkuvuuden lisääntyminen ja suomalaisten unelma omasta kesäpaikasta aiheuttavat tietyn ristiriidan: kaikille avoimet virkistys- ja luonnon- suojelutarkoituksiin sopivat alueet vähenevät nopeasti. Ratkaisuna hän kehotti ihmisiä hankkimaan oman (ja suuremman) maapalansa kauempaa, sillä pääkaupunkiseudun lähistöllä yhdyskunnat väis- tämättä laajentuisivat eikä luonnontunnusta tai eristyneisyydestä olisi pian tietoakaan. Maisteri Viljo Erkamolla teetettiin jo vuonna 1947 ensimmäinen selvitys luonnonsuojelualueista ja asukkaiden virkistysalueista. Seuraavaksi hän sai tehtäväkseen Espoon luonnonsuojeluselvi- tyksen, ja keväällä 1951 valmistui tutkimus Helsingin etäisemmän ympäristöalueen toivottavista luonnonsuojelukohteista. Selvitysten rahoituksesta syntyi kiistaa kuntien kanssa, mutta aluesuunni- telmaliitossa pidettiin luonnonsuojeluselvityksiä tärkeinä. Tutkimukset ja selvitykset olivat perus- tana lausunnoille, joita annettiin mm. retkeily-, urheilu- ja virkistyshankkeista. Tällä työllä luotiin perusta koko myöhemmälle aluerakenteelle. Virkistysalueita suunniteltaessa oli tärkeää, että • alueita on varattava tulevaisuuden Helsinkiä ja sen ympäristöä varten • alueet sijoitetaan jonoon, yhteyteen toistensa kanssa • alueet on ryhmitelty ehdottoman tärkeisiin ja toivottavasti säilytettäviin • alueita on varattava niiden hylkäämisen varalta ”liian paljon” • varattavalle alueelle ei saa olla liian pitkä matka paikallisten asukkaiden kannalta

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 49 V. Erkamon ALKUSANAT ehdotukseen Helsingin seudun luonnonsuojelukohteiksi:

”Luonnonsuojelun kaunis ajatus, joka Keski-Euroopan kulttuurimaissa, samoin kuin Yhdysvalloissa on jo useita vuosikymmeniä sitten johtanut tärkeihin käytännöllisiin ratkaisuihin, on viime aikoina saanut meilläkin yhä suurempaa huomiota osakseen. Toiselta puolen se innostava ja pyyteetön valistustyö, jota useat yksityiset kansalaiset asianharrastuksestaan ovat suorittaneet ja toisaalta Valtion luonnonsuojelunvalvojan ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen virallinen toiminta ovat vähitellen juurruttaneet asian yhä vankemmin yleiseen tietoisuuteen. Lukuisat eri puolille maata perustetut luonnonsuojelualueet ja satoihin nousevat yksittäiset luonnonmuistomerkit ovat puolestaan julistaneet luonnonsuojelun sanomaa. Lopullisesti luonnonsuojelun ajatuksen voidaan katsoa lyöneen itsensä läpi kuitenkin vasta silloin, kun valtion ja kuntien viranomaiset maan käyttöä suunnitellessaan o m a – a l o i t t e i s e s t i pyrkivät ottamaan huomioon myös luonnonsuojelun vaatimukset. Laajemmassa mitassa tämä on kuntien osalta – ellemme ota huomioon Ahvenanmaan maapäivien aloitteita – tapahtunut vasta nyt, Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton pyrkimyksiä toteutettaessa. Voimme pitää varmana, että aivan samoin kuin Helsingistä otetaan maaseudulla esimerkkiä mitä moninaisemmilla elämänaloilla, tämäkin toimenpide saa ennen pitkää seuraajia, ja pyrkimys aktiiviseen luonnonsuojeluun on ehkä piankin monissa maan keskuspaikoissa tosiasia, jota ei voida sysätä sivuun. Pyydän tässä yhteydessä lausua parhaat kiitokseni saamistani neuvoista arkkitehti O. Flodinille ja Valtion luonnonsuojelunvalvojalle toht. Reino Kalliolalle; juuri heidän aloitteestaan jouduin käsillä olevan tutkielman suorittamaan.

Helsingissä 30.VI.1948. Kirjoittaja.”

50 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Väestöntutkimus Ensimmäisen väestöennusteen aluesuunnitelmaliitolle laati maisteri Karl-Erik Forsberg vuonna 1948. Väestötietoja pyrittiin hankkimaan henki- kirjoittajalta, mutta tiedot olivat riittämättömiä. Vuonna 1950 tehtiin valtakunnallinen väestölas- kenta, mutta sekään ei tuottanut kunnan aluetta tarkempia tietoja. Vuonna 1955 pyydettiin jä- senkunnilta, että ne osallistuisivat verotustie- tojen perusteella laadittavan väestörakennetut- kimuksen kustannuksiin. Tutkimus käynnistet- tiin, mutta työmäärä oli huomattavasti suurempi kuin oli kuviteltu. Pääkaupungin ulkopuolista seutua koskeva Helsingin ympäristön väestöra- kennetutkimus valmistui vuonna 1957. Valtakunnansuunnittelukomitea ehdotti vuonna 1957, että Helsingin seutukaavaliitto osallistuisi valtakunnalliseen väestö- ja työvoi- matutkimukseen. Tarkoituksena oli selvittää ta- lousalueittain väestön ja työvoiman määrä ja rakenne vuodesta 1930 vuoteen 1970. Johtokunta ei kuitenkaan myöntänyt määrärahoja. Väestö- muutoksia ja sen alueellisia eroja pyrittiin teh- tyjen tutkimusten jälkeen seuraamaan henkikir- joitustietojen perusteella. Vuonna 1975 Forsberg laati ruotsinkielistä vä- estöä koskevan ennusteen.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 51 Helsingin seudun erityisongelmat tunnustettiin muuallakin. Kymenlaakson Aluesuunnitelma r. y. selvitti 1950-luvun puolessavälissä ”aluesuunnitelmien eli seutukaavojen” laatimistyötä muualla Suomessa tarkoituksena laatia vastaavanlainen järjestelmä Kymenlaaksoon. Yhdistyksen sihteeri, lainopin kandidaatti Leo Anttila laati vuonna 1955 muistion Aluesuunnitelmien toteuttamisesta käytännössä. Muistiossa todettiin Helsingin seudun erityisasema, asutuksen nopea leviäminen ja suunnittelun vaikeudet, kun esimerkiksi liikenneyhteyksien lopullisesta rakentamisesta ei ole tietoa. Anttilan muistion mukaan ”tämä riistää pohjan varsinaiselta aluesuunnittelulta ja siksi onkin työ toistaiseksi keskitetty torjumaan kaikkein pahimpia epäkohtia, joita on lakkaamatta syntymässä laajalla rintamalla”. Toiminta on saanut ”melkeinpä hätävarjelun leiman”, kun toisaalta maanomistajat ja kiinteistönvälittäjät pyrkivät keinottelemaan ja toisaalta kamppailua oli käytävä viranomaisten ”liiallista myöntyväisyyttä ja epäjohdonmukaisuutta vastaan”. Helsingfors förortskommunikationer. Helmer Smeds, Terra N:o1, 1956.

52 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Ryhmittelykaavio suunnittelun avuksi Aluesuunnitelmaliiton laskelmissa varauduttiin huomattavaan väestönkasvuun. Jo vuonna 1950 Helsingin kaupungin alueella oli noin 20 000 asunnon vajaus ja lisäksi oli tarve rakentaa 7000 asuntoa lisää vuosittain. Ennakoitiin entistä tiiviimpää, kaupunkimaista rakentamista myös kaupungin ”periferia-alueilla” ja ympäröivällä maaseudulla. Suunnittelijoiden mielessä oli kehittää työkalu, jonka avulla voitaisiin hallita koko ajan hajoa- maan pyrkivää rakennetta. Jo 1950-luvun alussa ryhdyttiin suunnittelemaan tällaista apuvälinettä, jota sitten alettiin nimittää ryhmittelykaavioksi, muotonsa mukaan myös ”amebasuunnitelmaksi”. Nimitystä käyttivät varsinkin suunnitelman vastustajat. Kaaviosta ilmenivät senhetkinen ja tuleva asutus, työpaikat ja erilaisten toimintojen sijainti sekä liikenneväylät. Suunnitelmaa voidaan pitää hyvänä saavutuksena. Vaikkei ryhmittelykaaviota koskaan virallisesti julkistettu, sitä kehitettiin jatkuvasti ja käytettiin työvälineenä, josta oli paljon hyötyä vuosittain annettujen 700 – 800 lausunnon laatimisessa. Julkistamisen arveltiin vaikuttavan epäedullisesti maan hintaan. Ryhmittelykaavion mukaan oli tärkeätä, että asutuskeskukset ja teollisuus sijoittuvat liiken- neväylien tuntumaan ja taajamat erotetaan toisistaan viherkäytävillä. Kantakaupungin ympärille muodostettiin parikymmentä lähiöryhmää, jotka jakautuivat lähiöihin ja edelleen asumasoluihin. Jokaiselle taajamalle haluttiin oma ”vitaliteetti”, tietty itsenäisyys ja toimintavalmius. Esteenä tälle tavoitteelle nähtiin pääkaupungin läheisyys ja vetovoima.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 53 ”Raiskattu Uusimaa - Helsingin seudun ameba- suunnitelma”

Valtakunnansuunnittelu-lehti julkaisi näin otsikoidun artikkelin vuonna 1965. Ryhmittelykaaviolla ja sen edustamilla ajatuksilla oli siis vastustajansa. Kirjoittaja oli Asuntosäätiön ja Tapiolan puutarhakaupungin primus motorina tunnettu Heikki von Hertzen, joka oli vastustanut usealla forumilla seutukaavaliiton suunnitelmia ”Katajanokan horisontista” suunniteltuina, Helsinki-keskeisinä, kun hänen mielestään oikea suunnittelualue olisi koko Uusimaa. Valtakunnansuunnittelu-lehden artikkelissa esitellään ryhmittelykaaviota ”eräänä ala- arvoisimmista seutusuunnitelmista, mitä tämän miespolven aikana on tehty” ja moititaan, että ”suunnitelmaan on saatu mahtumaan kaikki mahdolliset kardinaalivirheet”. Artikkelissa moititaan ankarasti yli puolentoista miljoonan ihmisen mahduttamista suppealle alueelle, moottoriteiden puristukseen, eräässä Euroopan harvaanasutuimmassa maassa, jossa vielä ”amebamaisesti levittäytyvä, tasapaksu, jäsentymätön asutusmassa on työpaikkojen vapaa-aikatoimintojen ja kulttuuritarpeiden suhteen lähes täydellisesti Helsingistä riippuvainen”. Artikkelin mukaan ihmiset joutuvat ”raskaan ympärivuorokautisen liikenteen, melun ja pakokaasujen vaikutuspiiriin”. Erityisen raskauttavaa on, että ihmiset on suurimmaksi osaksi eristetty Suomenlahdesta ja sen saaristosta eli Uudenmaan arvokkaimmasta vapaa-aika- ja virkistysalueesta. Jos suunnitelma toteutetaan, on odotettavissa ”Helsingin lähiympäristöön sellainen keskitys ja kaaos, että liikenneongelmat, tonttihinnat ja sosiaaliset epäkohdat kärjistyvät huippuunsa”. …’150 miljardin markan METRO’ on vain eräs niistä monista katkerista jälkilaskuista, jotka suomalainen yhteiskunta joutuu näiden mielettömien suunnitelmien seurauksena suorittamaan”.

54 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Helsingin seudun ryhmittelykaavio, kartta vuodelta 1961. Uudenmaan liiton kartta-arkisto.

Grupperingsschema för Helsingforsregionen, karta från år 1961. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Taajamien väliset alueet oli määrä pitää väljinä, joko maa- ja metsätalousalueina tai harvaan asuttuina, luonnoltaan arvokkaat alueet tuli pitää luonnonpuistoina, kansallispuistoina tai retkeilyalueina. Tässä näkyi itse asiassa Otto I. Meurmanin vuonna 1947 julkaistussa Asemakaavaopissa esitetty idea, joka oli tavallaan Englannista peräisin olevan puutarhakaupunkiaatteen ja amerikkalaisen lähiöteorian Suomen oloihin sovellettu periaate. Teollisuus tuli ryhmittelykaavion mukaan sijoittaa pääliiken- neväylien varrelle, ”edulliseen asemaan vallitsevaan tai tulevaan asutukseen nähden”. Asukkaan tarpeet olivat rakentamisen si- joittamisessa lähtökohtana: ” Asutus on sijoitettava sinne, missä se kokonaisuuden kannalta on tarkoituksenmukaista; sille on annettava se muoto ja koko, joka parhaiten soveltuu asukkaiden olemiseen ja elämiseen.” Ryhmittelykaaviossa otettiin kantaa myös loma-asutukseen. Päädyttiin siihen, että hyviä asuntoalueita ei käytetä loma-asutukseen, kesäasutukseen ei pirstota kansanpuisto- ja retkeilyalueita eikä luonnonpuistoja sekä että sopiviin osiin seutua järjes- tetään kesämökkikyliä. Ostoskeskuksia sen sijaan pidettiin Suomen oloihin sopimattomina.

Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 55 Kuva Asuntosäätiön vuonna 1966 teettämästä suunnitelmasta Uusimaa 2010. Bild av den planen ”Uusimaa 2010” som Bostadsfonden lät göra 1966. Kilpailevia suunnitelmia Keskustelu aluesuunnittelusta, aluesuunnitelmasta ja sen vaikutuksista kävi kiihkeänä 1960- luvun puolenvälin tienoilla. Asuntosäätiö, Väestöliitto ja eräät muut kansalaisjärjestöt olivat kaavailleet hanketta nimeltä Porkkalan merikaupunki. Asuntosäätiö teetti Uusimaa 2010 –nimisen suunnitelman, jossa Uusimaa oli jaettu kahdeksaan ”kihlakuntaan”: Helsingin metropolitanalueen, Porvoon, Loviisan, Tuusulan, Hyvinkään – Riihimäen, Raaseporin ja Lohjan – Karkkilan kihlakuntiin. Tavoitteena oli muodostaa väestöpohjaltaan riittävän suuria, suhteellisen itsenäisiä hallintoalueita, jotka olisivat huolehtineet tärkeimmistä paikal- lishallinnon tehtävistä, mm. verotuksesta. Porkkala olisi ollut uusi keskus, joka olisi hyvin sopinut sataman sijaintipaikaksi. Käydyssä keskustelussa moitittiin suunnittelualueella jo maata omistavan Asuntosäätiön suunnitelmia siitä, että niiden toteuttaminen ei perustuisi demokraattiseen päätöksentekoon. Epäiltiin, pystyisivätkö von Hertzenin suunnitelmat to- teutuessaan esimerkiksi luomaan riittävästi työpaikkoja suunnitelluille asukasmäärille. Otto Flodin sanoi lehtihaastattelussa, että ”kaavailut täysitsenäisten kaupunkien muo- dostumisesta Espoonlahden rannoille ja Sipoonjoen suuseudulle ovat liian sinisilmäisiä” – jos Helsinki-keskeisyydestä haluttaisiin päästä, suunnitelmien painopistettä pitäisi siirtää lännemmäksi, Helsingin ja Turun puoliväliin.

56 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Lakisääteistä seutukaavoitusta

Vapaaehtoisen aluesuunnittelun keinot koettiin riittämättömiksi rakentamispaineiden alla, kaivattiin erityistä lainsäädäntöä konkreettiseksi tueksi suunnittelulle. Lainsäädäntöä valmisteltaessa toiminnanjohtaja Flodin oli asiantuntijana useaan kertaan kuultavana. Vuoden 1958 rakennuslaki oli tärkeä etappi aluesuunnittelulle. Lähes kahdenkymmenen vapaaehtoisen seutusuunnittelun vuoden jälkeen seutukaavoitus saatiin rakennuslakiin. Koko maa jaettiin seutukaava-alueisiin. Sisäasiainministeriö antoi 18.11.1961 maan ensimmäisen, uuden rakennuslain mukaisen seutukaavan laatimismääräyksen Helsingin seudulle.

Valmistelutyössä oli noussut jälleen esille kysymys Helsingin seudun ”oikeasta aluejaosta”, johon ottivat kantaa Kauppakamari, Tilastollinen päätoimisto ja valtakunnansuunnittelutoimisto. Niiden mukaan Järvenpään, Kirkkonummen, Vihdin ja Nurmijärven tulisi myös kuulua Helsingin seudun suunnittelualueeseen. Valtakunnansuunnitteluneuvosto oli ottanut kantaa yhtenäisen Uudenmaan puolesta, mutta valtakunnansuunnittelutoimiston ja sisäasiainministeriön kanta neljästä eri suun- nittelualueesta voitti. Neuvottelujen tuloksena Uudenmaan läänin alueelle tuli neljä seutukaava-aluetta: Helsingin, Länsi-Uudenmaan, Läntisen Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan seutukaava-alue. Helsingin seutukaava-alueeseen kuuluivat Helsinki, Espoo, Helsingin maalaiskunta, Kerava, Kau- niainen ja Järvenpää kokonaan. Aluesuunnittelijoiden hämmästykseksi Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin kunnissa seutukaavoitus ei koskenut tässä vaiheessa koko kuntaa, vaan Nurmijärveltä ainoastaan Lepsämän, Klaukkalan ja Valkjärven aluetta, Tuusulasta jätettiin pois Jokela ja Vihdis- tä Vihtijärven alue. Määräyksen sisällön muotoiluun osallistuivat ministeriön ja lääninhallituksen edustajat sekä vapaaehtoisen seutukaavaliiton suunnittelijoita ja päättäjiä. Uudenmaan läänin seutukaava-aluejako vuonna 1961. Lakisääteistä kuntainliittoa valmisteltiin vuodesta 1962 lähtien. Lääninhallituksen rakennuslain Indelning i regionplaneområden i Nylands län år 1961. perusteella koolle kutsuma kuntien perustava edustajainkokous asetti 12.3.1962 pitämässään kokouksessa toimikunnan perustamaan seutukaavaliittoa puheenjohtajanaan Helsingin apulaiskaupunginjohtaja J. A. Kivistö.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 57 Seutukaavoituksen lakisääteistämistä juhlittiin vuonna 1958 Ennen seutukaava-alueen muotoutumista käytiin keskustelua siitä, olisivatko mukana vain ravintola Adlonissa. kunnat vai voisiko jäseninä olla elinkeinoelämän yhteisöjä. Päätös kuntainliittomuodosta oli Vasemmassa kuvassa oikealla: paroni Wrede, Maija Flodin, Holger Östenson. Vasemmalla keskimmäisinä Otto Flodin ja Anna-Maija kuitenkin yksimielinen. Uuden liiton perussääntö vahvistettiin lääninhallituksessa 4.5.1964. Va- Hytönen. paaehtoinen seutukaavaliitto lakkautettiin saman vuoden joulukuussa. ”Todettiin, että toimin- Oikeanpuoleisessa kuvassa oikealta lukien: Holger Östenson, Risto Sammalkorpi, Jaakko Ahonen ja Vieno Vesterinen. tansa päättävä liitto on täyttänyt sille asetetun tarkoituksen ja edeltäessään sen työtä jatkavaa Kuva Vieno Rainilan albumista. lakisääteistä seutukaavaliitto-nimistä kuntainliittoa luonut toiminnallaan perustan, jota kun-

Regionplaneringens lagliga ställning fi rades på restaurang Adlon år tainliitto voi käyttää hyväkseen lähtiessään nyt suorittamaan sille lain asettamia tehtäviä.” 1958. Sisäasiainministeriö määräsi vuonna 1964 rakennuslain mukaisesti Helsingin seutukaava- På bilden till höger baron Wrede, Maija Flodin, Holger Östenson. Till alueen, joka tällöin laajeni. Nyt mukaan tulivat Helsingin, Espoon, Helsingin maalaiskunnan, vänster i mitten Otto Flodin och Anna-Maija Hytönen. På bilden till höger från höger: Holger Östenson, Risto Sammalkorpi, Keravan, Kauniaisten ja Järvenpään lisäksi Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin kunnat kokonaan Jaakko Ahonen och Vieno Vesterinen. sekä uusina Hyvinkään kaupunki ja Hyvinkään maalaiskunta. Uusi, rakennuslain mukainen Bild ur Vieno Rainilas album. Helsingin seutukaavaliitto aloitti toimintansa 1.1.1965. Sisäasiainministeriö määritteli Helsingin seudun suunnittelulle erityiset tarkoitusperät: • alueiden käytön suunnittelemista ja ohjaamista ne vaatimukset huomioon ottaen, mitkä maan pääkaupungin ja sen ympäristön voimakas väestön lisääntyminen ja elinkeinoelämän kehitys eri suhteissa asettavat alueiden tarkoituksen mukaiselle käytölle silmällä pitäen muun muassa tarpeellista • asutuksen ja teollisuuden hajasijoitusta alueen eri osiin niin, että ahtautta ja liiallista keskittymistä pääkaupunkiin sekä tästä aiheutuvia haittoja voitaisiin välttää, • liikenteellisten olojen kehittämistä, • vesihuollon järjestämistä ja vesien suojelua • ranta- ja muiden sopivien alueiden varaamista virkistys- ja retkeilytarkoituksiin, • hyvän maatalousmaan suojaamista voimaperäistä maataloustuotantoa varten sekä • luonnonsuojelullisia näkökohtia.

58 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Valtio avusti, mutta myös valvoi toimintaa Kustannukset kunnille määräytyivät sisäasiainministeriön määräyksen mukaan (1964) seuraavien seikkojen perusteella: verotettu vuositulo asukasta kohti kymmenissä markoissa, kunnan tai sen osan pinta-ala neliökilometreissä sekä yhden vuoden väestönmuutos (viiden vuoden keskiarvo 1958 – 1963). Kustannuskatto yhtä kuntaa kohti oli 35 prosenttia kustannuksista. Lasku- tapaa yksinkertaistettiin vasta vuonna 1971, mistä lähtien kunnan edellisen vuoden väkiluku oli ainoa perusta. Katto, 35 prosenttia, kuitenkin säilyi. Kun- nan äänimäärä liittovaltuustossa määräytyi prosenttiluvun kymmenluvun perusteella, joten Helsingin kaupungilla oli kolme ääntä. Rakennuslaissa määriteltiin seutukaavaliiton valtionavustuksen suuruudeksi 50 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Toisesta puolikkaasta vastaisivat jäsenkunnat. Kun laissa oli sanonta ”hyväksyttävistä kustannuksista”, sisäasiainministeriön punakynä kävi ahkerasti ja todellinen valtionosuus pieneni vuosi vuodelta. Sisäasiainministeriö lähetti marraskuussa 1965 lääninhallituksille kirjelmän seutukaavaliittojen valtionavustuksen käytön valvonnasta. Seutukaavaliitoil- ta edellytettiin rahoituksen vastineeksi mm. seutukaavan valmistumista nel- jässä – viidessä vuodessa työn alkamisesta. Ilmeisesti ministeriössä oli tultu siihen tulokseen, että jo työtä jonkin aikaa vapaaehtoisesti tehneissä liitoissa tehtiin liian paljon ja liian laajoja selvityksiä ”varsinkin seutukaavan kannalta toisarvoisista asioista”. Ministeriön käsityksen mukaan ”ylipitkiksi ajoitettu- ja ns. kokonaisohjelmia olisi tarpeen vaatiessa lyhennettävä, jotta suoritetut tutkimukset ja selvitykset eivät pääsisi vanhenemaan”. Valtionosuusjärjestelmä muuttui vuoden 1989 alusta lukien niin, että val- Suomen seutukaavaliitot Regionplansförbunden i Finland tio maksoi avustukset suoraan kunnille, ei siis enää liitoille.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 59

Runkokaava – perusta myöhemmälle suunnittelulle Vuonna 1966 sisäasiainministeriö määräsi, että maan kaikkien seutukaavaliittojen oli laadittava runkokaava. Helsingin seudulla tämä oli tehtävä vuoden 1967 loppuun mennessä. Tosiasiassa Helsingin seutukaavaliiton liittohallitus oli päättänyt runkokaavan laatimisesta jo vuonna 1964. Runkokaavaa edelsi seutukaavaliittoon Järvenpään kaupunginark- kitehdin virasta Helsingin seutukaavaliittoon tulleen arkkitehti Kalle- Heikki Narisen kehittämä Helsingin seudun ruuturekisteri, maankäy- tön ja sen muutosten kuvailujärjestelmä. Siinä sovellettiin ensimmäis- tä kertaa matemaattisia menetelmiä ja automaattista tietojenkäsittelyä yhdyskuntasuunnitteluun. Ruuturekisteri oli myös runkokaavakartan graaﬁ sen esityksen pohjana. Elokuussa 1968 valmistunut Helsingin seudun runkokaava kattoi kaikki maankäyttömuodot vuoden 2000 poikkileikkaustilanteessa. Se oli ensimmäinen julkiseen käsittelyyn tarkoitettu seudullinen suunnitelma. Runkokaava oli fyysisestikin painava selvitys: se käsitti kaksi paksua osaa sekä liiteosan ja kartan. Kaavaa varten oli tehty kaikkiaan 46 tutkimusta ja selvitystä, niistä 14 yhdessä Uudenmaan muiden seutukaavaliittojen kanssa. Väestökehitystä, liikennejärjestelmää, asumista, loma-asumista, keskus- ja vaikutusaluejärjestelmää punnittiin mones- sa tapauksessa koko Uudenmaan mutta myös valtakunnan kehityksen kannalta samoin kuin kansainvälistäkin taustaa vasten, ajankohtaista Runkokaava oli fyysisestikin painava selvitys: se käsitti kaksi paksua osaa, liiteosan sekä kartan. alueellista aineistoa kun ei ollut saatavissa kaikista aihepiireistä. Väes- Kuvassa Lars Hedmanin käytössä olleet runkokaavakansiot. tömäärän oletettiin lisääntyvän 1 430 000 asukkaaseen vuoteen 2000 Stomplanen var redan fysiskt en tung utredning; den omfattade två tjocka delar, en bilagsdel mennessä. Runkokaava käsitti seutukaavaliiton alueen lisäksi myös Kirk- samt en karta. I bilden de stomplansmappar som Lars Hedman hade till förfogande. konummen ja Sipoon.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 61 Helsingin seutukaavaliitto osallistui Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimukseen. Smith & Polvinen –nimellä tunnettu tutkimus valmistui vuonna 1968 kahden toimiston yhteistyönä, Wilbur Smith & Associates sekä Insinööritoimisto Pentti Polvinen. Sen tilaajana oli Helsingin kaupunki, mutta osan kustannuksista maksoivat Espoon kauppala, Helsingin maalaiskunta sekä tie- ja vesirakennushallitus. Valtionrautatiet osallistui seutukaavaliiton lisäksi työhön kiinteästi. Tutkimuksessa päädyttiin esittämään massiivista liikennejärjestelmää, joka perustui autoliikenteen valtavaan kasvuun. Raideliikenne pohjautui kaupunkiratojen ja metron yhdistelmään. Metroverkon linjat kulkivat kolmea eri reittiä – poikittaislinjana Matinkylästä Länsisalmeen, U-linja Haagan ja Munkkiniemen kautta Kamppiin sekä edelleen Toukolasta Käpylän kautta Maunulaan, lisäksi linja Kalasatamasta Pasilan kautta Haagaan. Raitiovaunut oltiin valmiita poistamaan vuoteen 2000 mennessä joustavamman linja- autoliikenteen eduksi.

Suunniteltu julkisen liikenteen verkko ja tieverkko. Kartat: Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimus 1968.

Nätet och vägnätet för den planerade kollektivtrafi ken Kartorna från Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimus 1968.

62 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Smith & Polvisen liikennejärjestelmää ei kuitenkaan Isoon ja pieneen metroon perustuva sellaisenaan otettu suunnittelun pohjaksi. Helsingin joukkoliikenneverkko Helsingin seudun seutukaavaliitto teki myös omia tutkimuksia, joiden runkokaavan mukaan. perusteella runkokaavan liikenneverkko rakentui. Kollektivtrafi knätet utgående från en stor och liten metro enligt stomplanen för Helsingforsregionen.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 63 Liittohallituksen jäseniä ja virkamiehiä ryhmäkuvassa Viipurin asemalla Helsingin seutukaavaliiton liittohallituksen Leningradin-opintomatkalla vuonna 1973. Eturivissä oikealla Helsingin kaupungille 1968 siirtynyt entinen seutukaavajohtaja Lars Hedman. Uudenmaan liiton kuva-arkisto. Kun toiminnanjohtaja Otto Flodin jäi eläkkeelle lakisääteisestä Helsingin Fullmäktigeledamöter och tjänstemän i gruppbild på seutukaavaliitosta syksyllä 1968, toimistossa työskenteli noin 30 henkilöä. Hänen Viborgs station under en studieresa till Leningrad, som seuraajakseen tuli toinen arkkitehti, aikaisemmin liiton suunnittelupäällikön Helsingfors regionplansförbund gjorde år 1973. I främre raden till höger den tidigare regionplanschefen Lars virkaa hoitanut Lars Hedman, nyt seutukaavajohtajan tittelillä. Hedman Hedman, som övergick i Helsingfors stads tjänst år 1968. ehti olla virassaan vain puolitoista vuotta, kun hänet nimitettiin Helsingin Nylands förbunds bildarkiv. kaupunkisuunnitteluviraston päälliköksi. Liiton asiamiehenä vuodesta 1965 toiminut varatuomari Aarne Vanjoki aloitti ensin virkaatekevänä seutukaavajohtajana elokuussa 1970 ja vakinaisena lokakuun lopussa. Hän teki pitkän uran seutukaavoituksen palveluksessa ja jäi eläkkeelle Helsingin seutukaavaliiton henkilökunta liiton 30- vuotisjuhlassa vuonna 1976. kevättalvella 1990, jolloin toimistossa työskenteli jo lähes 50 henkilöä. Kuvaaja Ensio Ilmonen, Lehtikuva.

Personalen för Helsingfors regionplansförbund fi rar 30- årsjubileum år 1976. Fotograf Ensio Ilmonen, Lehtikuva.

Helsingin seutukaavaliiton henkilökunta liiton 40- vuotisjuhlassa vuonna 1986. Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Personalen för Helsingfors regionplansförbund fi rar 40- årsjubileum år 1986. Nylands förbunds bildarkiv.

64 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Lakisääteistä seutukaavoitusta 65 Ensimmäinen vaihekaava – Helsingin seudun viheralueet kartalle Runkokaavan suunnittelualaa syvennettiin seuraavassa, kaikki maankäyttömuodot sisältävässä suunnitelmassa: Helsingin seudun seutukaava – alustava luonnos valmistui vuonna 1974. Siinä vuodelle 2000 tehty väestösuunnite, 1 150 000 asukasta, eli selvästi alhaisempi kuin runkokaavan ennuste, osui lähes oikeaan. Se alitti toteutuneen vuoden 2000 väkiluvun vain 3 397 asukkaalla! Karttaluonnoksesta valmistettiin kaksi rinnakkaista versiota, toinen käsitti kaikki maankäyttömuodot, toisessa rakentamisalueet oli jätetty pois. Rakentamisalueita käsittävää seutukaavaa ei oltu valmiita vielä hyväksymään. Vuoden 1969 alussa voimaan tulleen rakennuslain muutoksen mukaan vahvistettava seutukaava oli mahdollista laatia myös vaiheittain – aihealueittain tai maakäyttöluokittain – eikä sen tarvitsisi sisältää kaikkia maankäyttömuotoja, niin kuin alun perin oli ajateltu. Helsingin seutukaavaliitossa tehtiin ensim- mäinen vaihekaava viheralueista (virkistys- ja suojelualueet sekä osa maa- ja metsätalousalueista), koska

66 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet viheraluevyöhykkeiden katsottiin jäsentävän yhdyskuntarakennetta. Kaavalla taattiin Helsingin seudun keuhkot, Helsingin keskuspuisto yhtenä tärkeimmistä. Periaatteena oli hallittu kasvu. Vaihekaavaa varten laadittiin lähtökohtaraportit virkistyksestä, luonnonsuojelusta, maisemansuojelusta, ja kulttuurihistoriallisten kohteiden suojelusta sekä selvitettiin loma-asutuksen ja virkistysalueiden normi- tusta. Tehtiin myös kunnittainen virkistysalueinventaario ja tutkittiin metsien moninaiskäyttöä. Näiden li- säksi teetettiin tutkimus Helsingin seudun lähialueen virkistys- ja luonnonsuojelukohteista. Tärkeimmiksi virkistysalueiksi nousivat Nuuksion – Salmin järvialue, saaristorannikko, Sipoon korpeen rajoittuva alue sekä Kytäjän – Usmin alue. Liittovaltuusto hyväksyi vaihekaavan kesäkuussa 1975. Jo maaliskuussa 1975, eli ennen liittovaltuustokäsittelyä, oli sisäasiainministeriö määrännyt vaihekaavaluonnoksen perusteella seutukaava-alueelle rakentamisrajoituksen, mitä jatkettiin vuoden 1978 kesäkuun loppuun, koska kaavan viranomaiskäsittelyn odotettiin kestävän pitkään. Sisäasiainministeriö vahvisti 12.12.1977 ensimmäisen vaihekaavan lukuunottamatta joitakin aluevarauksia, mutta sitä ei pidetty olennaisena kokonaisuuden kannalta. Kaavasta valitettiin KHO:een, joka kumosi päätöksellään 29.4.1980 vahvistetuista alueista kokonaan merkinnällä ”maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, jotka on tarkoitettu erityisesti ulkoilun ja ympäristönsuojelun huomioon ottavan maa- ja metsätalouden harjoittamiseen” varustetut alueet, (yht. n. 30 000 ha) sekä eräitä muita alueita. Kaava palautettiin kumo- tuilta osiltaan uudelleen liittovaltuuston käsiteltäväksi. Muilta osin seutukaava astui voimaan 15.7.1980.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 67 Sisäasiainministeriön ohjauksessa Väliportaanhallinto ja seutukaavoitus seutukaavoituksen suunnitelmalajeja Sisäasiainministeriö käynnisti ns. seutukaavoituksen seurantajärjestelmän vuonna 1971. Seutukaavaliittojen oli kertynyt vuoteen 1976 mennessä niin tuli koeluontoisesti laatia liittoja kuntakohtaiset ennusteet väestön, työvoiman, työpaikkojen ja elinkeino- paljon, että Seutusuunnittelun keskusliitto rakenteen kehityksestä. Vuoden 1973 seurantakierroksella selvitettiin myös keskusverkkoa, ympäristön- asetti toimikunnan yksinkertaistamaan muutoksia ja rakentamisalueita. Seutukaavaliitto hoiti annetut tehtävät ja ilmoitti valtioneuvoston kanslialle, järjestelmää seutukaavajohtaja Aarne sisäasiainministeriölle ja asuntohallitukselle: ”Se, että seutukaavaliitto on kuntakohtaistanut A-laskelman Vanjoen johdolla: mukaisen väestösuunnitteen, ei merkitse sitä, että liitto olisi hyväksynyt laskelman, vaan pitää sitä täysin vallitsevien realiteettien kanssa ristiriitaisena ja vastaiseen suunnitteluun soveltumattomana. Laskelman ”Seutukaavaliittojen tämänhetkistä kuntakohtaistaminen ei siis asiallisesti merkitse liiton taholta kannanottoa kunnittaiseen kehittämiseen.” tehtäväkenttää kuvaa seuraava Lääninsuunnittelua ryhdyttiin kokeilemaan aluksi kehitysaluelääneissä, mutta 1980-luvun alkupuolella luettelo: rakennesuunnitelma (RAKSU), tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämisestä säädettiin laki, jonka perusteella lääninhallitus ryhtyi kokonaissuunnitelma (KOKSU), virkistys- ja laatimaan myös Uudellamaalla alueellisia kehityssuunnitelmia (LAKS). Seutukaavaliittojen tuli osallistua suojeluvaihekaava (VIRSU, SUVI, VIHER- tavoitesuunnitteluun valmistelemalla aluerakennetta ja alueiden käyttöä koskevia ehdotuksia. Myös valtio- ), toteuttamissuunnitelma (TOTSU), neuvoston kanslian tehtäviin kuului väestö- ja työpaikkasuunnitteiden laadinta ja seuranta. Seutukaavaliitot rakentamisalue- ja ympäristönmuutoskartta ja lääninhallitukset hoitivat ennusteiden kuntakohtaistamisen sisäasiainministeriön ohjeiden mukaan. Lää- (RYK), taajamatarkastelu (TATA), haja- ninsuunnittelun ja seutukaavaliiton yhteistyö sujui suhteellisen hyvin, vaikka tiettyä kilpailuakin esiintyi. asutusalueiden suunnitelma (HAJSU), Yhteistyötä oli toki myös muiden väliportaan viranomaisten kanssa, muun muassa läänin- ja piiri- liikenteenhoidon palvelutasosuunnitelma hallintoviranomaisten neuvottelukunnassa. Tämän yhteistyön tuloksia olivat esimerkiksi läänin alueelliset kehittämissuunnitelmat, valtioneuvoston lääneittäisten väestö- ja työpaikkasuunnitteiden kun- (LIHOITSU) sekä osallistuminen läänien takohtaistaminen, läänin investointimuistioiden laadinta sekä asuntotuotannon ohjelmointi. alueellisten kehittämissuunnitelmien Aluepoliittista yhteistyötä organisaatioiden kesken oli Uudellamaalla 1980-luvun loppupuolella varsin (LAKS) ja valtakunnallisen alueidenkäytön vähän. Sen sijaan yhteinen kiinnostus kohdistui erityisesti virkistysalueiden käytön, kuten Vantaanjoen ve- suunnitelman (VAS) laatimiseen.” sistön ja Nuuksion järviylänköalueen suunnitteluun. Mainittakoon, että Helsingin Valtioneuvoston kanslian suunnitteluosaston tehtävät ja henkilökunta siirrettiin sisäasiainministeriöön seutukaavaliitto ei käyttänyt aivan perustettuun aluepoliittiseen yksikköön vuonna 1984. Hieman aikaisemmin, lokakuussa 1983, oli aloitta- näin laajaa lyhennevalikoimaa eikä nut toimintansa ympäristöministeriö, johon siirrettiin yksiköitä sisäasiainministeriöstä sekä maa- ja met- myöskään tehnyt kaikkia edellä mainittuja sätalousministeriöstä. suunnitelmia.

68 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Pääkaupunkiseutu – kehysalue Pääkaupunkiseudun asiat tuntuivat vaativan valtion toimenpiteiden (mm. sijainninsuunnittelu) vastapainoksi kuntien kiinteäm- pää yhteistyötä: perustettiin pääkaupunkiseudun yhteistyötoimikunta, joka syntyi vuonna 1970 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhteisellä päätöksellä (lakisääteinen yhteistyövaltuuskunta YTV vuodesta 1974). YTV:n lakisääteiset tehtävät olivat liikenteen ja jätehuollon hoitaminen. Toiminnan alkuaikoina käytiin keskustelua YTV:n ja seutukaavaliiton tehtäväjaosta. Lop- putulokseksi tuli, että yleispiirteinen suunnittelu kuului seutukaavaliiton tehtäviin, mutta toteuttamissuunnittelu YTV:lle. Helsingin seutukaavaliiton, YTV:n ja kuntien yhteistyönä laadittiin vertailuraportti (YKS-80) kuntien, seudullisten ja valtakunnallisten suunnitelmien välillä sisäasiainministeriön kiirehdittyä yleiskaavallisen yhteistyön käynnistämistä vuonna 1974. Yleiskaavojen yhdistelmäkartta tehtiin seutukaavaliitossa. Koska Kauniaisten kaupungilla ei ollut yleiskaavaa, Helsingin seutukaavaliitto teki kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan sille yleiskaavan vuonna 1975. Pääkaupunkiseudun kuntien YTV-yhteistyö sai aikaan reaktion seutukaava-alueen muissa kunnissa. Seutukaavalii- tosta tuli yhteistyökumppani. Helsingin seutukaavaliiton pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kuntien muodostamaa aluetta nimitettiin aluksi äärialueeksi, vuodesta 1974 kehysalueeksi. Alueen kuntien kesken ja niiden kanssa saatiin aikaan paljon yhteistyötä, perustettiin kunnallis- johtajien kehystoimikunta sekä suunnittelijoiden ja tutkijoiden kehysryhmä. Yhteistyön alkuvaiheessa olivat keskeisiä asumiseen liittyvät asiat (mm. asuntotuotannon runko-ohjelmat), yleiskaavojen ja seutukaavojen yhteensovittaminen sekä elinkei- nopoliittiset kysymykset. Yleiskaavoituksen yhtenäistämisestä kehyskunnissa tehtiin raportti 1970-luvulla, Keski-Uudenmaan kuntien yleiskaavayhteistyöstä 1980-luvulla. Kehysryhmä sai seuraajakseen useita muita työryhmiä kuten suunnittelijaryhmä, elinkeinoryhmä, kunnallistalouden työryhmä, tietojärjestelmätyöryhmä, tonttihintatyöryhmä ja henkilöstötyöryhmä. Yhteis- työ on jatkunut monipuolisena. Kehysalue-nimitys on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 69 Helsingin seudun kasvua haluttiin hillitä

Helsingin seutukaavaliitto osallistui 1970-luvun puolivälissä valtioneuvoston kanslian johdolla tehtyyn laajaan selvitykseen, jolla kiinnitettiin huomiota Helsingin seudun erityisasemaan valtakunnallisessa aluepolitiikassa. Helsingin seudun kasvutekijätutkimukseen (KASTE) osallistui myös pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta. Tutkimusalueeseen kuuluivat Helsingin seutukaavaliiton alueen lisäksi Kirkkonummi ja Sipoo. KASTE- toimikunta päätyi loppumietinnössään 9.3.1976 suosittamaan, että laadittavassa valtakunnallisessa alueellisessa kehittämissuunnitelmassa tulee määritellä Helsingin seutua koskevat valtakunnalliset aluepoliittiset kehittämistavoitteet ja toimintalinjat. Seudun kasvua tuli hillitä yhtenä keinona yhtenäiset suunnittelu- ja päätöksentekoperusteet – esimerkkinä valtakunnalliset työpaikka- ja väestösuunnitteet, joista voitaisiin poiketa väliportaanhallinnossa vain jossain määrin, ”mikäli katsotaan tarpeelliseksi”. Hidastuvan väestö- ja työpaikkakasvun vallitessa Helsingin seudun erityisolosuhteet edellyttivät toimikunnan mielestä yhdyskuntarakenteen eheyttämisperiaatteita suunnittelussa ja rakentamisessa sekä työpaikkojen vähentämiseksi sijainninohjausta ja -rajoittamista.

Seutu oli liiton mielestä asetettu vastakkain muun maan kanssa, mihin sekä liittohallitus että -valtuusto ottivat kantaa: ”Helsingin seutua ei tule asettaa vastakohta-asetelmaan muun Suomen kanssa. Kehitysaluepolitiikkaa tulee soveltaa niin, että voimistetaan maan eri osien vuorovaikutusta… Valtakunnallisen aluepolitiikan kannalta ei Helsingin seutua ole viime aikoina tarkasteltu myönteisessä mielessä, vaan näkökulma on ollut korostetun kehitysaluepoliittinen. Helsingin seutu on valtakunnallisena tehtävänään kuitenkin joutunut suurelta osaltaan vastaamaan mm. elinkeinorakenteen muutoksen aiheuttamista ongelmista siirtolaisuuden ollessa käytännössä toinen vaihtoehto. Tästä on ollut seurauksena voimakas kasvu ja vaikeuksia seudun toimivuudessa ja elinolosuhteissa.”

70 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Väestö, asumisväljyys ja työpaikat Uudenmaan liiton alueella. Toteutunut kehitys vuoteen 2000.

Befolkning, boenderymlighet och arbetsplatser inom Nylands förbunds område. Realiserad utveckling t.o.m. år 2000.

Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja hallittu kasvu – vastuuta muustakin maasta Helsingin seudulla elettiin kiihkeän kasvun vuosikymmeniä sodan jälkeen. Valtio alkoi harjoittaa kehitysaluepolitiikkaa jo 1960-luvulla tasapainottaakseen kehitystä maan syr- jäisemmissä osissa. Kasvavan Helsingin seudun ongelmiin ei pyritty vaikuttamaan. Viisi- kymmentäluvun alussa seudulla asui 12 prosenttia suomalaisista, vuonna 1965 jo noin 16 prosenttia. Helsingin maalaiskunnassa kasvu oli nopeinta. Seudun hallitun kasvun koros- taminen samaan aikaan, kun elinkeinorakenne muuttui nopeasti, ei näyttänyt välttämät- tä houkuttelevalta. Suosiota ei saatu toisellakaan suunnitteluperiaatteella, joka oli yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Sen avulla pyrittiin keskittämään rakentamista jo käytössä oleville alueille, toimivien yhdyskuntien kehittämiseen ja täydentämiseen, kun paineita oli esimerkiksi haja-asutusalueille rakentamiseen. Aluerakentajat rakensivat kokonaisia uusia alueita, mikä vaikutti väestörakenteeseen. Pitkään kuntien omat väestöennusteet ylittivät reippaasti Helsingin seutukaavaliiton kaavailemat luvut: 1980-luvun alussa todettiin ero- jen kaventuneen 200 000 henkeen. Vuonna 1977 liittohallitus oli hyväksynyt aluepoliit- tisista syistä siihen asti alhaisimman väestöennusteen, jonka mukaan Helsingin seudulla asuisi vain 980 000 henkeä vuonna 2000. Ennuste alittaa yli 400 000 hengellä runkokaavan (1968) ennusteen ja seutukaavaluonnoksen (1974) ennusteen 170 000 hengellä.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 71 Tekninen huolto Teknisen huollon suunnittelulle ei löytynyt tarpeeksi aikaa oikeastaan koko seutukaavaliiton vapaaehtoisella suunnittelukaudella, vaikka vesi- ja viemäröintikysymyksiä pidettiin jo silloin aluesuunnittelun keskeisimpinä tehtävinä - asutuksen hallitsematon leviäminen aiheutti myös käytännön ongelmia, koska vedensaanti tai viemäröinti eivät olleet välttämättä maan myyjän intresseissä. Otto Flodin näki lisäksi, että puhtaan veden ja energian tarve kasvaa valtavasti, kun vettä tai sähköä tarvitsevat laitteet yleistyvät. Vettä Päijänne-tunnelista Vedensaannin tarpeen arvioitiin alun perin kasvavan nopeammin kuin tosiasiassa tapahtui, mutta jo 1960-luvulla todettiin, että Helsingin seudun paikalliset vesivarat käyvät riittämättömiksi tulevaisuudessa. Vantaanjoen vesistö oli vuoteen 1969 Helsingin kaupungin pääasiallinen raakaveden lähde. Li- säksi Helsingin kaupungin vesilaitos oli saanut vuonna 1967 vesioikeudelta kymmeneksi vuodeksi luvan ottaa vettä Hiidenvedestä. Alkuna Päijänne-tunnelin suunnittelulle oli valtioneuvostolle vuoden 1963 lopussa lähetetty kirjelmä, joka koski Etelä-Suomen käyttöveden hankinnan yleissuunnitelman kiireellistä laatimista. Helsingin seutukaavaliitto oli yksi kirjelmän allekirjoittajista. Vuonna 1972 perustettiin raakaveden hankintaa suunnittelemaan Pääkaupunkiseudun Vesi Oy, jossa olivat mukana Helsinki, Espoo, Vantaa, Hyvinkää, Kirkkonummi, Kauniainen ja Nurmijärvi Helsingin seudulta sekä Porvoon maalaiskunta ja Sipoo Itä-Uudeltamaalta. Kuntien lisäksi osakkaina olivat Tuusulan seudun vesilaitos ja Oy Alko Ab. Yhtiö rakennutti maailman pisimmän yhtenäisen kalliotunnelin Päijänteestä Helsingin seudulle. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1973 ja tunneli valmistui vuonna 1982. Meriviemäri Jätevesien käsittelyä varten perustettiin Keski-Uudenmaan vesiensuojelukuntainliitto vuonna 1976, vuosien työn jälkeen. Seutukaavaliiton liittohallitus oli jo vuonna 1969 tehnyt aloitteen selvityksen te- kemiseksi jätevesien käsittelystä ja johtamisesta Tuusulanjoen ja Keravanjoen vesistöissä. Helsingin seutukaavaliitto oli aktiivinen: alueen viisi kuntaa perusti yhdessä seutukaavaliiton kanssa toimikunnan, joka sai ehdotuksensa valmiiksi vuonna 1973. Valtiolta toivottua taloudellista avustusta saatiin 20 prosenttia ja lisäksi korkotukilainaa pankilta, joten kuntainliitto voitiin perustaa. Vuonna 1987 valmistunut meriviemäri on parantanut Keravanjoen ja Vantaanjoen vedenlaatua ja mahdollistanut virkistyskäytön kehittämistä. Edelleen laajeneva meriviemärijärjestelmä on osaltaan vaikuttanut aluerakenteen ratkaisuihin.

72 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Jätehuollon vaativa yhteistyö Jätehuollon järjestäminen oli jo aluesuunnitelmaliiton huolia. Runkokaavassa otettiin asiaan kantaa ja mitoitettiin kaatopaikkojen tarve: hehtaari tuhatta asukasta kohti kymmenessä vuodessa, lisäksi tuli varata 500 metrin suoja-alue. Jätehuollon järjestäminen oli ymmärrettävästikin suurten kuntien erityinen huolenaihe – varsinkaan Helsingillä ei ollut sitä varten riittävästi maata. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta sai toimialueensa jätehuollon hoitoonsa 1970- luvulla. Helsingin kaupungin osalta jätehuollon tilanne kävi kriittiseksi, kun Vuosaaren kaato- paikka alkoi täyttyä ja Kyläsaaren jätteenpolttolaitos oli kansalaisten mielestä liian keskeisellä paikalla. Apulaiskaupunginjohtaja Olavi Dahlin johdolla perustettiin jätehuoltokomitea pohtimaan asiaa ja esittämään aluevarausratkaisuja. Helsingin seutukaavaliitto ryhtyi valmistelemaan aluevaraussuunnitelmaa. Ympäristöministeriö vahvisti jätehuollon aluevaraussuunnitelman liittovaltuuston päätöksen mukaisena seutukaavana vuonna 1987. Energiahuollon tarpeet seutukaavaksi Helsingin seutu ei ole koskaan ollut omavarainen energia-asioissa, todettiin jo runkokaavassa. Talvella 1967 Uudenmaan seutukaavaliitot teettivät selvityksiä koko läänin energiahuollosta ja turvevaroista. Pääkaupunkiseudun kunnilla oli oma energianhuoltotoimikuntansa, johon seutukaavaliiton edustajakin kutsuttiin. Muutakin yhteistyötä alan toimijoiden kesken oli. Uu- denmaan seutukaavaliittojen, kuntien ja sähköntuottajien yhteistyönä tehtiin selvitys Uuden- maan suurvoimalapaikoista 1970-luvulla. Selvitykseen oli merkitty myös voimansiirtojohdot. Lain määräykset vuorovaikutteisesta osallistumisesta suunnitteluun olivat vielä kaukana, mutta seutukaavaliiton suunnittelussa maanomistajia kuultiin ja heidän sekä yhteistyökumppaneiden kanssa neuvoteltiin ennen päätöksiä. Liittohallitus päätti vuonna 1975, että tehdään kokeiluluontoisena vaihekaava, jolla varat- taisiin alueet energian tuotanto- ja jakelulaitoksia sekä merkittäviä polttoainevarastoja varten. Tarvittiin useita selvityksiä ja yhteistyötä, jotta voimalinjat saivat paikkansa ilman, että asutus olisi kärsinyt tai yhtenäiset peltoja metsäalat pirstoutuneet, kuten Nuuksion järviylänköalueella tai Sotungissa. Kaavaluonnos valmistui vuonna 1979. Energiahuoltoa käsittelevä seutukaava vahvistettiin ympäristöministeriössä vasta vuonna 1994.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 73 Kokonaissuunnitelma viritti keskustelua Sisäasiainministeriö antoi vuonna 1979 ns. seutukaavoituksen kokoavan ohjeen, jonka mukaisesti seutukaavaliittojen tuli laatia valtuustokausittain eli kerran neljässä vuodessa kokonaissuunnitelma ja sen lisäksi vahvistettavia seutukaavoja kunkin alueen omien tarpeiden mukaan: nyt lähtökohtana oli, että kaavat laadittaisiin vaiheittain. Kokonaissuunnitelman oli tarkoitus olla kaikki maankäyttömuodot kattava kehittämissuunnitelma, jota ei vahvistettaisi eikä sillä seutukaavan tapaan ollut välittömiä oikeusvai- kutuksia. Siihen tuli sisällyttää maakunnalliset kehittämistavoitteet ja toimintalinjat niihin pääsemiseksi. Kokonaissuunnitelman tuli osoittaa seutukaava-alueen alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä alueidenkäy- tön pääperiaatteet ja ohjata osaltaan aluerakennetta ja elinympäristön kehitystä. Helsingin seudun ko- konaissuunnitelmaa käsiteltiin seutukaavaliiton liittovaltuuston vuoden 1981 kesäkuun kokouksessa. Sisäasiainministeriö määräsi Seutukaavoilla oli jo saatu aikaan hyvät puitteet aluerakenteelle. Jo runkokaavassa 1960-luvulla oli tu- yleiskirjeellä vuonna 1974 ettu joukkoliikennettä parhaana matkustamismuotona Helsingin niemelle. Metro oli mukana jo silloin, seutukaavaliitot laatimaan vaikka sitä pidettiinkin turhan kalliina investointina ja arveltiin sen rakentamisen vievän rahaa muilta rakennesuunnitelmia, joissa tuli joukkoliikennemuodoilta. Metron rakentamisvaraukset sisältyivät kokonaissuunnitelmaankin. Tietolii- käsitellä mitoitusta, keskusverkkoa kenteen kehittämiseen uskottiin, vaikka arveltiin, ettei se juurikaan korvaisi fyysistä liikennettä. ja yhdyskuntateknistä huoltoa, Kokonaissuunnitelmakäsittelyn aikana liittohallituksen puheenjohtaja Lauri Lairala hahmotteli alka- ohjevuotena vuosi 1985. Helsingin neen vuosikymmenen kehitystä. Kahdella edellisellä kymmenluvulla oli vallinnut kasvuoptimismi, jota seudun rakennesuunnitelma oli alettu arvioida uudelleen 1970-luvun puolivälin rakennesuunnitelmassa. Kuntien kasvuennusteet valmistui 1976. Parin vuoden olivat tässä vaiheessa huomattavasti optimistisemmat kuin seudulliset tai valtakunnalliset arviot tule- kuluttua laadittiin erikseen vasta väestönkasvusta. Vaikka kasvu olisikin ollut seutukaavaliiton eikä kuntien niitäkin suurempien Maaseudun rakennesuunnitelma. ennusteiden mukainen, se olisi merkinnyt muun muassa 180 000 uuden asunnon rakentamista kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana. Lairala korosti yhteistyötä kuntien kanssa mitoituksen ja rakenta- Siinä ennakoitiin elinkeinorakenteen misen sijoittamisen arvioinnissa. Keskusten sijoittaminen oli myös haasteellinen tehtävä tasapainoisen yhä nopeampaa muutosta, aluerakenteen kannalta. Lairala ennakoi puheessaan ”kaupunkirenessanssia” ja ympäristökysymysten palvelutyöpaikkojen osuuden tärkeyden lisääntymistä. Hänen mukaansa myös ”yhdyskuntasuunnittelun pohjana olevaa ihmiskuvaa vuosituhannen vaihteessa arveltiin arvioidaan jatkuvasti uudelleen ja se asettaa uusia vaatimuksia yhdyskuntasuunnittelulle”. Tämä kaikki olevan 70 % kaikista työpaikoista. edellytti ”uusien ajattelutapojen omaksumista ja jatkuvaa dialogia kaikkien yhteiskunta- ja yhdyskuntasuunnittelun osapuolten kanssa”.

74 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Samassa kokouksessa seutukaavajohtaja Aarne Vanjoki pohdiskeli mm. vahvistetun seutukaavan vaikutuksia. Hän totesi, että vaikka seutukaavan teemana olivat viheralueet, kaava jäsennöi samalla myös seudun muuta rakennetta tulevaisuudessa. Samaan aikaan oli tekeillä jo erillinen taajama-alueita käsittelevä kaava. Vanjoki korosti jäsenkuntien ja liiton välisen vuoropuhelun tärkeyttä. Hän huomautti, että KHOn päätöksellä vaihekaavasta poistetut MM2-alueet (maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, joilla on merkitystä myös ympäristönhoi- don ja virkistyksen kannalta) kuuluvat seudulliseen virkistysaluekokonaisuuteen ja niiden täydentämistä on harkittava. Näiden alueiden poistaminen kaavasta oli merkinnyt myös ohjeellisen ulkoilu- ja retkeilyreitistön pirstoutumista. Vanjoki kannatti taajamavaihekaavan laatimisen ja vahvistetun seutukaavan täydentämisen yhdistämistä, missä prosessissa kokonaissuunnitelma olisi pohjana.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 75 Lisää seutukaavoja hyväksytään Kaavoitus-, rakennus- ja ympäristölainsäädännön vaatimukset kasvoivat, joten maassa katsottiin aiheelliseksi perustaa ympäristöministeriö vuonna 1983. Helsingin seutukaavaliitossa jatkettiin vaihekaavatyötä. Vuonna 1975 hyväksyttyä ensimmäistä seutukaavaa oli tarve tarkistaa ja täydentää. Muita odotettavissa olevia tehtäviä olivat edellä esi- tellyt maankamaran ainesten käytön ja jätehuollon seutukaavat sekä lisäksi yhteysverkon ja loma- asutuksen suunnittelu. Maa- ja metsätalousalueita käsiteltiin vuonna 1979 valmistuneessa maaseudun rakennesuunnitelmassa. Myös taajamien läheisistä maa- ja metsätalousalueista tehtiin eril- lisselvitykset.

76 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Seutukaavaliiton liittovaltuusto hyväksyi lainvoiman vasta vuonna 1980 saanutta ensimmäistä seutukaavaa täydentävän toisen suojelu-, virkistys- sekä maa- ja metsätalousalueita käsittävän seutukaavan (II) 28.12.1984. Samalla hyväksyttiin ensimmäisen seutukaavan muutokset. Tämä merkitsi pysyväisluonteiseksi suunniteltua rajausta rakentamattomien ja rakennettavien alueiden välille. Samassa kokouksessa hyväksyttiin myös jätehuollon alueet käsittävä seutukaava. Ympäristöministeriö vahvisti eräin poikkeuksin ensimmäisen seutukaavan muutoksen ja toisen seutukaavan sekä jätehuollon seutukaavan liittovaltuuston päätöksen mukaisena 30.10.1987. Myös arvokkaista harjualueista laadittiin oma vaihekaavansa vuonna 1992, se vahvistettiin 1994, mutta lopullisesti kaava tuli voimaan vasta vuonna 1996 KHOn päätöksellä.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 77 Uudenmaan seutukaavaliittojen jalkapallojoukkue 1960--luvulla.

De nyländska regionplaneförbundens fotbollslag på 1960-talet.

Uudenmaan seutukaavaliittojen yhteistyöryhmän (USY) kokous. Kuva Esko Riikonen, Uusimaa-lehti.

Samarbetsgruppen för regionplaneförbunden i Nyland (USY) håller möte. Bild Esko Riikonen, Tidningen ”Uusimaa”. Yhteistyötä yli seutukaavarajojen Uudenmaan seutukaavaliitot – Helsingin seutukaavaliitto, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto, Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto ja Itä-Uudenmaan seutukaavaliitto – tekivät aktiivista yhteistyötä koko olemassaolonsa ajan. Merkittävää oli, ettei seutukaava-alue rajannut suunnittelualuetta – pidettiin luonnollisena ja tarpeellisena tarkastella koko Uutta- maata ja kaikkia neljää seutukaava-aluetta yhdessä, toisinaan suunnitelmat ulottuivat lääninrajojen ulkopuolellekin. Uudenmaan seutukaavaliitot olivat mukana rakennuslain mukaisen läänin seutukaavatoimikunnan toiminnas- sa, mutta lisäksi liitoilla oli ollut kiinteää vapaaehtoista yh- teistyötä 1960-luvun loppupuolelta lähtien: Jo vuonna 1969 julkaistiin lukuisia yhteisiä selvityksiä, mm. julkisista inves- toinneista Uudellamaalla, eräiden vapaa-aika-alueiden kasvil- lisuuden kulutuskestävyydestä, matkailusta, väestön raken- teesta ja asumisesta sekä ympäristön laadusta. Uudenmaan seutukaavajohtajista koostuva seutukaavaliittojen yhteistyö- ryhmä (USY) oli luonteeltaan epävirallinen, mutta käytännön työn kannalta merkittävä neuvonpito- ja yhteistyöryhmä. Yh- teistyötä tehtiin myös luottamushenkilötasolla. Lisäksi toimi virkamiehistä koostuneita asiakohtaisia työryhmiä. Liittojen hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat pitivät pari kertaa vuodessa neuvotteluja, joissa keskusteltiin toiminnan suun- nista ja aluepolitiikasta – yhteisellä nimikkeellä Uusimaa-po- Uudenmaan seutusuunnitteluvaltuuskunnan kokous vuonna 1988. litiikka. Vuonna 1988 perustettiin yhteinen seutusuunnittelu- Kuva Esko Riikonen, Uusimaa-lehti. valtuuskunta, jossa oli tarkkailijana mukana Päijät-Hämeen Nylands regionplaneringsdelegation håller möte år 1988. seutukaavaliitto. Bild Esko Riikonen, tidningen “Uusimaa”.

78 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan seutukaavaliittojen edustajat luovuttamassa Uudenmaan tieverkkotutkimusta liikenneministeri Haapasalolle 6.9.1971. Kuvaaja Ensio Ilmonen, Lehtikuva.

Representanter för de nyländska regionplaneförbunden överräcker den nyländska vägnätsundersökningen till trafi kminister Haapasalo 6.9.1971. Fotograf Ensio Ilmonen, Lehtikuva.

Astuttuaan vastaanottotilaan pääministeri kysyi: ”Mitäs väkeä te olette?” Saatuaan vastauksen hän tokaisi suurin piirtein: ”Jaha – te kuulutte niihin, jotka ennustavat Suomen väkiluvun kasvavan 10 miljoonaan!”

Uusimaa-politiikka-periaateohjelman luovutus pääministeri Mauno Koivistolle 16.9.1980 Valtioneuvoston linnassa, paikalla Uudenmaan seutukaavaliittojen luottamushenkilö- ja virkamiesjohtoa. Kai Hägström, Pressfoto.

Nyland politik-principprogrammet överlämnas åt statsministern Mauno Koivisto 16.9.1980. Närvarande på Statsborgen förtroendevalda och ämbetsmän från de nyländska regionplansförbunden. Fotograf Kai Hägström, Pressfoto.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 79 Kartta: Kansanpainos “Kehittyvä Uusimaa”. 1990.

80 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan seutukaavaliittojen yhteiset työryhmät laativat tutkimusten ja suunnitelmien yhdistelmiä sekä yhteisiä selvityksiä, mm. koko Uudenmaan lääniä koskeva jätehuoltosuunnitelma 1970-luvun alussa sekä Uudenmaan jätehuollon kehittämissuunnitelma vuonna 1991. Muita yhteisiä selvityksiä olivat mm. seutukaavaliittojen vuoden 1984 kokonaissuunnitelmien yhdistelmä, Uuden- maan maakunnalliset ulkoilureitit vuodelta 1988. Myös aluerakennetta tarkasteltiin yhdessä: vuonna 1990 julkaistiin kansanpainos Kehittyvä Uusimaa, jossa esitettiin Uudenmaan maankäytön suun- taviivoja 2010. Vuonna 1994 valmistui Uudenmaan aluerakenne- suunnitelma Uudistuva Uusimaa.. Yhdessä laadittiin tilastojulkaisuja ja esitteitä sekä huolehdittiin tietoaineistojen hankinnasta ja tietojenkäsittelystä.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 81 Uusmaalaisen yhteistyön lisäksi suuntauduttiin Varsinais-Suomeen, Kanta-Hämeeseen, Pirkan- maalle ja Päijät-Hämeeseen. Seutukaavaliittojen, sittemmin maakunnan liittojen Helsinki – Hä- meenlinna – Tampere –vyöhykkeen (HHT) vuonna 1987 alkanut yhteistyö tuotti useita selvityksiä ja suunnitelmia vyöhykkeen alueelle.

Teknisen huollon päällikkö Lauri Hakala, tutkija Riitta Hytti ja seutukaavajohtaja Timo Honkala Helsinki – Hämeenlinna– Tampere-seminaarissa Aulangolla vuonna 1990. Kuva Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Chefen för teknisk försörjning Lauri Hakala, forskaren Riitta Hytti och regionplanedirektörrn Timo Honkala i seminariet för Helsingfors-Tavastehus-Tammerfors i Aulanko år 1990. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

82 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Helsingin ja Varsinais-Suomen seutukaavaliitot, Pirkanmaan liitto ja ympäristöministeriö käyn- nistivät ensisijaisesti Turun, Tampereen ja Helsingin kaupunkiseutuja käsittelevän Suomen Kärki- kolmio -projektin syksyllä 1990. Tavoitteena oli edistää alueen kestävää kehitystä koko maan kehityksen veturina ja löytää ratkaisuja yhteiskuntarakenteen toiminnan parantamiseksi sekä palvelujen ja elinkeinoelämän turvaamiseksi. Samalla varauduttiin yhteistyöhön kansainvälisen talouden yhdentyessä. Myös Uudenmaan molempien maakuntaliittojen kanssa oli kiinteää yhteistyötä, jonka kenties näkyvin muoto olivat vuodesta 1975 alkaen yhdessä joka toinen vuosi järjestetyt Uusimaa-seminaarit. Perinnettä on jatkanut Uudenmaan maakuntaparlamentti. Lisäksi Uudenmaan seutukaavaliitot ja maakuntaliitot olivat yhdessä valmistelleet Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen perustamista.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 83 Kestääkö maisema. Piirrokset Richard Ahlqvist.

Vad tål landskapet. Teckningar Richard Ahlqvist.

84 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Seutukaavaliitto luonnon- ja kulttuuriympäristön vaalijana Jo Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton aikoina tehtiin merkittäviä luontoselvityksiä suunnittelun pohjaksi. Rakennuskulttuurin ja kulttuurimaiseman säilyttäminen oli tärkeää myös seutukaavaliittokaudella. Maisteri Viljo Erkamo kartoitti aivan aluesuunnitelmaliiton ensimmäisinä vuosina alueen luonnonsuojelualueet ja virkistysalueet sekä ”toivottavat luonnonsuojelukohteet”. Arvokkaat viheralueet tuli suojata rakentamiselta. Filosoﬁ an maisteri Juhani Laamanen teki kaksi ansiokasta luon- nonsuojelututkimusta vuosina 1968 ja 1974. Viheralueilla oli seutukaavoituksessa kaiken kaikkiaan merkittävä rooli – myös ensimmäiset 1970-luvulla tehdyt vaihekaavat koskivat juuri virkistys- ja luonnonsuojelualueita sekä maa- ja metsätalousalueita. Parikymmentä vuotta myöhemmin laadittiin vaihekaava arvokkaista harjumaisemista. Runkokaavan valmistumisenkin jälkeen tehtiin edelleen tutkimuksia ja selvityksiä mm. arkkitehti Tom Simonsin keskusteluakin herättänyt Maiseman analyysistä maisemansuunnitteluun sekä Simonsin, ﬁ l. yo Sauvo Henttosen ja arkkitehti Richard Ahlqvistin Kestääkö maisema Uudenmaan seutukaavaliittojen yhteistyönä. Helsingin seudun kulttuurihistorialliset kohteet ja tiet sekä kult- tuurimaisemavaranto oli tutkija Kai Linnilän vuonna 1973 ilmestynyt tutkimus, joka koski seutukaavaliiton aluetta Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta, mukana olivat myös Kirkkonummi ja Sipoo. Hieman myöhemmin, vuonna 1980, valmistui yhteistyössä Museoviraston kanssa vuosia vireillä ollut kartoitus Helsingin seudun esihistoriallisista muinaisjäännöksistä Kiinnostus kulttuurihistoriallisen perimän säilymiseen tuntui kasvavan sitä mukaa kuin arvok- kaita kohteita syystä tai toisesta tuhoutui, ja huolta kannettiin myös uudemman ajan kohteiden säilymisestä. Niinpä tutkija Erkki Härö sai tehtäväkseen inventoida kulttuurihistorialliset kohteet uudelleen. Helsingin seutukaavaliiton vuonna 1986 julkaisema Helsingin seudun rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema oli ensimmäisiä Suomessa tehtyjä rakennetun kulttuuriympäristön selvityk- siä, jossa aineisto palveli selkeästi seutukaavoitusta. Uutta oli se, että selvitys painottui yksittäisten kohteiden sijasta ympäristökokonaisuuksiin.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 85 Helsingin seutukaavaliitto osallistui mm. pohjoismaisiin rakennusnäyttelyihin, joita järjestettiin Messuhallissa 1970-luvulla. Kuvat Richard Ahlqvist ja Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Helsingfors regionplansförbund deltog bl.a. i nordiska byggutställningar som ordnades i Mässhalle på 1970-talet. Bilderna Richard Ahlqvist och Nylands förbunds bildarkiv.

86 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Seutukaavoitus ja tutkimus Aluesuunnitelmaliittokauden aikana tehtiin runsaasti maankäyttöön ja siihen vaikuttaviin ilmiöihin liittyviä selvityksiä. Tutkimusten ja selvitysten tekeminen jatkui seutukaavaliiton aikana joko liiton omin voimin tai teettämällä työ ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Vuo- sina 1946 – 1992 ilmestyneistä noin 250 julkaisusta suunnilleen 140 on tutkimuksia ja selvityksiä. Harkin- nan mukaan liitto osallistui yhteisiin tutkimusprojek- teihin muiden organisaatioiden kanssa. Tutkimusai- heiden kirjo oli laaja – asumisesta, väestöstä, kaupan rakenteista ja sijoittumisesta tulevaisuudentutkimuk- seen. Seutukaavaliittoa voi hyvällä syyllä kutsua myös ”yhdyskuntasuunnittelun käytännön korkeakouluksi” – niin moni kaavoittaja ja tutkija on myöhemmin si- joittunut näkyvillekin paikoille lähinnä julkishallinnon organisaatioihin. Tutkimusten ja selvitysten määrä vä- heni 1990-luvulle tultaessa ja tutkimuksen painopis- te on muuttunut vuosien varrella. Uudenmaan liiton julkaisusarjoissa on ilmestynyt yli 200 julkaisua, joista noin 60 on tutkimuksia tai perusselvityksiä.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 87 Suunnittelua virkistysmahdollisuuksien hyväksi

Nuuksion järviylänkö Nuuksion järviylänköalue on valtakunnallisesti merkittävä virkistysaluekokonaisuus, joka on Helsingin seudun suuren väestömäärän ulottuvilla. Nuuksion luonnon monimuotoisuus perustuu sen eteläiseen si- jaintiin sekä rikkonaisen kallioperän luomaan elinympäristöjen vaihtelevuuteen ja pienipiirteisyyteen. Uudenmaan lääninhallituksen aloitteesta Helsingin seutukaavaliitto asetti Espoon, Vihdin ja Kirk- konummen alueella sijaitsevan Tervalammin -Nuuksion alueen luonnonhoidon ja ulkoilun kehittä- miseksi työtä valvovan toimikunnan sekä työryhmän, jossa olivat seutukaavaliiton lisäksi edustettuina alueen kunnat, metsähallitus, lääninhallitus ja YTV. Vuonna 1986 valmistui Nuuksion järviylänköalu- een yleissuunnitelma. Yleissuunnitelma loi pohjaa kansallispuiston perustamiselle. Valtioneuvosto teki vuonna 1989 periaa- tepäätöksen Nuuksion kehittämisestä ulkoilun ja luonnonsuojelun tarkoituksiin. Lääninhallitus nimesi työryhmän, joka koostui seutukaavaliittojen, alueen kuntien, virkistysalueyhdistyksen sekä puolustus- ja ympäristöministeriön edustajista, seuraamaan ja sovittamaan yhteen Nuuksion aluetta koskevaa suunnittelua ja muita toimenpiteitä. Kautena 1989 – 1992 valmistui lukuisia selvityksiä. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1994. Se käsittää läntisimmän osan ns. Nuuksion järviylän- göstä, Uudenmaan laajimmasta ja luonnonarvoiltaan tärkeimmästä saloalueesta.

88 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Seittemän veljeksen reitti ry:n kunniapuheenjohtaja Rolf K. Koskinen opastaa maastossa vuonna 1983. Kuva Tuula Palaste-Eerola.

Hedersordförande för Seittemän veljeksen reitti ry Rolf K. Koskinen i terrängen år 1983. Bild Tuula Palaste-Eerola.

Seitsemän veljeksen vaellusreitti

Vuonna 1987 valmistui Seitsemän veljeksen vaellusreitin yleissuunnitelma. Reitti suunniteltiin kul- Neuvottelu tuusulalaisten maanomistajien kanssa Seitsemän veljeksen kevaksi Helsingin Pirkkolan urheilupuistosta Vantaan ja Etelä-Tuusulan läpi sekä Aleksis Kiven vaellusreitin linjauksesta vuonna 1985. Kuva Tuula Palaste-Eerola. Nurmijärven maisemien kautta Hyvinkään Kulomäkeen. Tarkoitus on, että reitti yhdistyy Kanta- Förhandlingar med markägare i Tusby om linjedragningen för vandringsleden Hämeen maakunnalliseen ulkoilureittiin ja sitä kautta osaksi valtakunnallista ulkoilureitistöä. ”Seitsemän veljeksen vaellusreitti”. Bild Tuula Palaste-Eerola.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 89 Uimareita Pikkukoskella 1980-luvun alussa. Kuva Pekka Huuhka.

Simmare vid Lillforsen i början av 1980-talet. Bild Pekka Huuhka

Vantaanjoki virkistyskäyttöön Vantaanjoella, jonka suulle Helsingin kaupunki aikoinaan oli perustettu, oli ollut tärkeä taloudellinen tehtävä seudun asutushistoriassa. Kalastuksen, uiton, myllyjen ja sahojen sekä vedenhankinnan loputtua jo melko huonoon kuntoon päässeelle joelle suunniteltiin ja toteutettiin uudenlaista toimintaa, jonka käyn- nistämisessä Helsingin seutukaavaliitolla oli osuutensa. Vantaanjoen vesistön virkistyskäytön kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 1982. Seurantaryhmä pää- tyi suosittamaan ensimmäiseksi toimenpiteitä veden laadun kohentamiseksi, koska se olisi edellytys kaikelle muulle toiminnalle. Vantaanjoen vesistön tulisi säilyä luonnon- ja kulttuurimaisemaltaan ehyenä kokonai- suutena, jossa olisi mahdollisuus virkistäytymiseen: retkeilyyn, uintiin, melontaan ja kalastukseen. Ympäristöministeriön asettaman, maaherran puheenjohdolla toimineen Vantaanjoki-toimikunnan mie- tintö valmistui vuonna 1985. Siinä selvitettiin ja sovitettiin yhteen virkistyskäytön kehittämistä jo laadittujen suunnitelmien pohjalta. Toimikunnassa ja sen sihteeristössä oli myös Helsingin seutukaavaliiton edustus. Vuonna 1991 valmistui julkaisu Vantaanjoen valuma-alueen geomorfologiasta ja pari vuotta myöhemmin julkaisu Vantaanjoki Uudenmaan liiton, Vantaanjoen ja Helsingin vesiensuojeluyhdistyksen, Keski-Uuden- maan vesiensuojelun kuntayhtymän, Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin kalatalousyksikön, Vantaanjoen kalastusalueen sekä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen yhteistyönä. Vuonna 1997 valmistui Van- taanjoen kehittämisohjelma. Sen toteuttamiseksi perustettiin Vantaanjoki-projekti, joka siirtyi Uudenmaan liitolta Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistykselle vuonna 2001.

90 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Opaskirjasia ja kotiseututietoa seudun asukkaille Kaikki luonnosta ja ympäristöstä julkaistu ei suinkaan ollut maankäytön suunnitelmia tai tutkimuksia. Seutukaavaliiton alueen kuntiin oli muuttanut vuosien varrella paljon ihmisiä, joille haluttiin tarjota tietoa uudesta kotiseudusta. Jo vuonna 1983 valmistui Vantaanjoen vesistön melontareittiopas, yksityiskohtainen ohjekirja- nen melojille. Työ tehtiin pääasiassa talkootyönä. Kaikki vesistöalueen melontaseurat osallistuivat kesäkautena ennakkoon sovittujen jokiosuuksien kartoitukseen, talvikaudella kokoonnuttiin kä- sittelemään ja muokkaamaan aineistoa opaskirjaseksi. Oppaasta laadittiin ensimmäisestä versiosta saatujen kokemusten ja kysynnän perusteella uusi painos parin vuoden kuluttua. Ensiesityksensä 22.5.1985 saanut Vantaanjoki-elokuva tehtiin erityisesti Vantaanjokiseudun asukkaille, mutta samalla se on raportti suomalaisesta suhtautumisesta vesistöön ja ympäristöön. Elo- kuvan valmisti vuosina 1984 – 85 Filmiryhmä Oy (Virke Lehtinen ja Aito Mäkinen). Elokuvan ra- hoittivat Helsingin seutukaavaliitto, alueen kunnat, vesiensuojeluorganisaatiot sekä Oy Alko Ab. Vantaanjoki-elokuvaa esitettiin televisiossa ja Suomen edustajana festivaaleilla Berliinissä ja Brysselissä vuonna 1986: festivaaliesitysten perusteella elokuva otettiin opetuselokuvalevitykseen Islannissa ja Norjassa. Suomen ulkoasiainministeriö otti elokuvan levitysohjelmistoonsa heti sen valmistuttua. Elokuvaa lainattiin paljon esimerkiksi koulujen käyttöön.

Helsingin seudun seutusuunnittelun 40-vuotisjuhlassa vuonna 1986 maaherra Jacob Söderman esitti kiitokset juhlivalle liitolle sen tärkeästä toiminnasta seudun ja sen ihmisten hyväksi: ”Seutukaavaliiton aloitteellisuus ympäristön suhteen on tänä syksynä saanut palkintonsa: lohikalat ovat nousseet ensimmäisen kerran yli sataan vuoteen vanhaan elinympäristöönsä, Vantaanjokeen. Nyt ne pyrkivät jokea ylös levittäytyäkseen koko seutukaavaliiton toiminta-alueelle. Tämä on luonnon kaunis kiitos ihmisen toiminnasta ympäristön puolesta. Me ihmiset emme pysty parempaan kiitokseen…”

Lakisääteistä seutukaavoitusta 91 Ympäristöpolkuoppaat Oppaita laadittiin muillekin kuin melojille – pyöräili- jät ja kävelijät, mikseipä nojatuoliretkeilijätkin saivat sarjan opaskirjasia, joiden avulla tutustua kotiseutun- sa luonto- ja kulttuuriympäristöön. Ensimmäisenä ilmestyi vuonna 1984 Vantaanjoki- laakson ympäristöpolku, joka esitteli 40 kulttuuri- tai luontokohdetta Helsingin Vanhastakaupungista Van- taan Tikkurilaan, siitäkin tarvittiin toinen painos, nyt myös ruotsiksi (1988). Vuonna 1987 valmistunut, lä- hinnä pyöräilijöiden tarpeisiin soveltuva ympäristöpol- kuopas esitteli 150 kohdetta Keski-Uudeltamaalta. Seuraavaa ympäristöpolkuopasta jouduttiin odot- tamaan liki kymmenen vuotta – vuonna 1993 julkaistiin Läntisen pääkaupunkiseudun ympäristöpolku, joka esitteli 171 kohdetta pääkaupunkiseudulta. Kunkin opaskirjasen valmistelua varten perustettiin työryhmä, jonka kokouksiin ja ikimuistoisiin maasto- retkiin osallistuivat alueen kuntien kaavoitus-, ympä- ristö-, liikunta- ja museotoimen edustajat sekä Keski- Uudenmaan maakuntamuseon ja Museoviraston asiantuntijat. Aineisto koostettiin seutukaavaliitossa. Opas- kirjasia painettiin yhteensä noin 150 000 kappaletta.

92 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan virkistysalueyhdistys Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry – Föreningen Nylands friluftsområden rf perustettiin lokakuussa 1988. Avainasemassa yhdistyksen perustamisessa olivat Uudenmaan seutukaavaliitot, maakuntaliitot, pääkaupunkiseudun kunnat, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, ympäristöministeriö ja Uudenmaan lääninhallitus. Työtä yhdistyksen tai alkuvaiheessa ajatellun säätiön perustamiseksi oli tehty jo useampia vuosia. Mallia otettiin Ruotsista, jossa Tukholman saaristosäätiöllä oli vastaa- vanlaista toimintaa, sekä Norjasta. Seutukaavaliittojen ja maakuntaliittojen johtajat valmistelivat säätiön perustamisehdotuksen. Mukana oli myös edustaja Uudenmaan lääninhallituksesta. Luottamushenkilökäsittelyssä päädyttiin kannattamaan yhdistysmuotoa. Yhdistyksen toteutu- miseen vaikutti tässä vaiheessa ratkaisevasti myös maaherra Jacob Söderman. Jatkovalmistelujen jälkeen tehtiin aikaisempien ehdotusten pohjalta esitys yhdistyksen perustamiseksi ja rahoitusmalli sen toteuttamiseksi. Yhdistyksen ensimmäisenä asiamiehenä toimi seutukaavajohtaja Aarne Van- joki, toisena nykyinen maakuntajohtaja Aimo Lempinen. Virkistysalueyhdistyksen toimintaa rahoittavat pääasiassa jäsenkunnat. Ympäristöministeriön avustus maanhankintaan on ollut 30 %, alussa jopa 50 %. Yhdistys hankkii virkistykseen ja ulkoi- luun soveltuvia luonnonkauniita alueita pääosin ostamalla mutta myös vuokraamalla. Myös alueiden valvonnan ja hoidon järjestäminen on kuulunut alusta asti yhdistykselle. Vuodesta 1991 yhdis- tyksellä on ollut vakituinen suunnittelija, ja toimitilat ovat Uudenmaan liiton yhteydessä. Uudenmaan liiton henkilökuntaa virkistäytymässä Uudenmaan Ensimmäinen virkistysalueyhdistyksen hankkima alue oli Pernajan Lillfj ärden, kolmen saaren virkistysalueyhdistyksen mailla Stora Brändö -saaressa muodostama kokonaisuus. Kaikkiaan (v. 2006) nyt 21 kunnan muodostamalla yhdistyksellä on Kirkkonummella. Uudenmaan liiton kuva-arkisto. omistuksessaan tai vuokrattuna 36 virkistysaluetta, joiden yhteinen maapinta-ala on 1344 hehtaa- Nylands förbunds personal på utfl ykt till Stora Brändö i Kyrkslätt. ria, vesialuetta on yhteensä 1262 hehtaaria. Alueita on sekä saaristossa että sisämaassa, ja ne ovat Ön ägs av föreningen Nylands friluftsområden. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv. jokamiehenoikeusperiaatteella kaikkien halukkaiden käytössä. Maanhankinnasta ollaan siirtymäs- sä ylläpitoon, hoitoon ja alueiden kehittämiseen.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 93 Uudenmaan saaristorannikkoselvityksen (SAARA) projektisihteeri Tiina Tihlman ja Markus Janhunen haastattelemassa asukkaita vuonna 1990. Kuvaaja Maarit Kytöharju.

Projektsekreterare Tiina Tihlman och Markus Janhunen från Nylands kust- och skärgårdsprojekt (SAARA) intervjuar invånare år 1990. Fotograf Maarit Kytöharju.

Uudenmaan saaristo- ja rannikkoprojekti SAARA Uudenmaan saaristo ja rannikko muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Ensimmäinen Hel- singin seudun saaristorannikkoselvitys tehtiin Helsingin seutukaavaliiton, Helsingin ja Espoon kaupungin yhteistyönä jo 1974. Uudenmaan seutukaavaliittojen yhteinen saaristo- ja rannikkoprojekti SAARA perustettiin vuonna 1988 tekemään selvityksiä ja toimenpide-ehdotuksia saaristorannikon mahdollisimman hyvästä käytöstä. Tuloksena oli varsin kattava sarja selvityksiä, joilla kartoitettiin saariston asukkaiden ja siellä vapaa-aikaansa viettävien elinoloja ja tarpeita. Ensimmäiseksi tehtiin tutkimus saaristorannikos- ta Uudenmaan aluejärjestelmässä. Jatkossa tutkittiin veneilyn ja liikkumisen järjestämistä, sitten virkistyskalastusta. Projektissa tehtiin myös kehittämissuunnitelma Suomenlahden venematkailu- reitistöksi. Saariston asukkaita kuin myös kesäasukkaita ja siellä työskenteleviä haastateltiin pal- velutarpeiden ja niiden kohtaamisen selvittämiseksi. Tammisaaren saaristosta tehtiin oma selvi- tyksensä. Edelleen kartoitettiin luonnonsuojelualueita ja tutkittiin ammattikalastusta. Uudenmaan saariston jätehuollosta tehtiin oma tutkimuksensa. Saaristo- ja rannikkoprojektin päätösseminaari pidettiin vuonna 1992. Vuonna 1994 järjestettiin suunnittelukilpailu Uudenmaan saariston kehittämisestä – Saaristo- kylä 2004, jonka voitti arkkitehti Petri Laaksonen ehdotuksellaan Inkoon Barösundin lossiranto- jen kehittämisestä.

94 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Aarne Vanjoen jäätyä eläkkeelle alkuvuodesta 1990 valittiin seutukaavajohtajaksi valtiotieteen maisteri Timo Honkala, joka kuitenkin jo seuraavana vuonna siirtyi apulaiskaupunginjohtajaksi Helsinkiin. Uudeksi seutukaavajohtajaksi valittiin jo vuodesta 1971 liiton hallintopäällikkönä toiminut valtiotieteen maisteri Aimo Lempinen.

Lakisääteistä seutukaavoitusta 95 Maakuntahallintouudistusta valmistellaan Tuskin Uudenmaan seutukaava-aluejako oli saatu päätetyksi 1960-luvun puolivälissä, kun keskustelu seutukaava-alueiden yhdistämisestä alkoi. Keskustelu leimahti uudestaan käyntiin keväällä 1979, jolloin Vihdin kunta harkitsi eroamista Helsingin seutukaavaliitosta. Laajassa katsauksessaan Ympäristöministeriö asetti marraskuussa 1985 työryhmän selvittämään, miten pääkaupunki- Uudenmaan seutukaavaliittojen seudun ja muun Uudenmaan yleispiirteinen alueidenkäytön suunnittelu tulisi organisoida. Työ- toimintaan ympäristöministeriön ryhmä sai mietintönsä valmiiksi maaliskuussa 1987. Toimeksiantoon sisältyivät seutukaavaliittojen työryhmä totesi, että suunnittelu- yhteistyön ja toiminnan koordinoinnin tehostaminen ja seutukaava-alueiden rajojen tarkistami- ja tutkimustoiminnan määrä nen, mutta myös mahdollinen tarve muuttaa seutukaava-aluejakoa. Työryhmä totesi aluksi, että vaihteli suuresti eri liitoissa. Uudenmaan seutukaava-aluejako poikkeaa muusta maasta, koska liittojen alueet eivät vastaa ta- lousmaakuntia, vaan tämän tason alapuolella olevia ns. kaupunkitason yksiköitä ja että ainoa vai- Vuoteen 1984 mennessä Helsingin kutuspiirin keskusalue on Helsinki. seutukaavaliitossa oli julkaistu Helsingin seutukaavaliitto ehdotti Uudenmaan neljän seutukaavaliiton yhdistymistä, mutta pie- 222 tutkimusta, suunnitelmaa tai nemmät liitot yhdistivät voimansa ja asia raukesi silläkin kertaa.– Helsingin kaupunki kannatti tuol- raporttia. Työryhmä huomautti loin kahden seutukaavaliiton mallia, jossa pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa olisivat erillään. kuitenkin, että ns. pienet liitot Vihtiläinen valtuutettu Päivi Varpasuo totesi liittovaltuuston kokouksessa, että ennen murtuu olivat osallistuneet osaan Berliinin muuri kuin Itä-Uudenmaan ja Helsingin seutukaavaliiton raja. julkaisutoiminnasta – liitoillahan oli yhteisiä julkaisuja varten Myöhemmin vuonna 1987 valtioneuvoston asettama, apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomiojan oma sarja, jota Helsingin johdolla toiminut seutuhallintokomitea esitti, että pääkaupungin seutuhallinnosta tulisi säätää lail- seutukaavaliitto piti yllä. Määrän la ja että näin perustettavan seutuhallinnon seutuvaltuusto valittaisiin välittömillä vaaleilla kun- nallisvaalien yhteydessä. Seutuhallinto olisi huolehtinut mm. seutukaavoituksesta ja samalla lak- lisäksi myös painopisteet olivat kautettavan YTV:n tehtävistä sekä lisäksi eräistä asuntopolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä, vir- liittojen kesken erilaisia. Helsingin kistysalueisiin ja vapaa-ajan laitoksiin liittyvästä yhteistyöstä ja vielä ammatillisesta koulutuksesta. seudusta oli tehty erityisesti Seutuhallintokomitean ehdotuksia ei kuitenkaan toteutettu. asumiseen ja liikenteeseen liittyviä Seutukaava- ja maakuntaliittojen yhdistämistä osaltaan edistävä uusi kunnallislaki astui voimaan tutkimuksia. helmikuussa 1990, samoin rakennuslain muutokset. Helsingin kaupunki oli ottanut kantaa seutu- kaavaliittokysymykseen ja teki esityksen valtioneuvostolle huhtikuussa 1990: ”Uudenmaan lääni

96 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet muodostaa talousmaantieteellisesti melko kiinteän kokonaisuuden eikä läänin jakautumista nel- jään erilliseen osa-alueeseen voida enää pitää talousmaatieteellisesti perusteltuna. Muutoinkaan Uudenmaan läänin jakamista neljään erilliseen seutukaavaliittoon ei voida pitää tarkoituksenmu- kaisena.” Helsingin kaupunki esittikin Uudenmaan seutukaavaliittojen yhdistämistä. Vantaan kaupunki puolestaan uhkasi erota molemmista Uudenmaan maakuntaliitoista, ellei koko läänin katta- vaa tai ainakin Helsingin ja Länsi-Uudenmaan alueen seutukaava- ja maakuntaliittoa perustettaisi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton valtuusto kehotti jäsenkuntiaankin ”ilmaisemaan näyttäväs- ti mielipiteensä oman itsenäisen seutukaavaliiton puolesta”. Itä-Uudenmaan liiton liittovaltuusto siirsi asian valmistelun liittohallitukselle. Länsi-Uudenmaan liiton kunnista Lohja, Lohjan kunta, Karkkila ja Nummi-Pusula olivat tehneet seutukaavaliitolleen esityksen liiton kuntien liittymises- tä Helsingin seutukaavaliittoon, ja Karjalohja yhdessä Sammatin kanssa oli ilmoittanut, etteivät kunnat vastusta liittymistä. Uudenmaan maakuntaliiton hallitus oli asettanut elokuussa 1990 toimikunnan pohtimaan maakuntaliittojen ja seutukaavaliittojen yhteistyötä – tarkoituksena oli tehdä esitys toimintojen järjes- tämisestä Uudellamaalla. Toimikunta koostui alueen kaupungin- ja kunnanjohtajista. Mietinnössä esitettiin kaikkiaan kuutta erilaista ratkaisumallia, joista mikään ei toteutunut sellaisenaan. Mietinnössä perusteltiin uudistuksen tarvetta useilla tekijöillä. Euroopan yhdentyminen toisi mukanaan kansainvälisyyden vaatimuksen, aluepolitiikassa edunvalvonnan ja seutusuunnittelun yhteistyölle oli tarvetta, Uuttamaata tuli kehittää entistä tasapuolisemmin, seutukaavoituksesta toi- vottiin yleispiirteisempää, kehittämishankkeet olivat jo nyt rajat ylittäviä, maankäytön suunnittelu, kehittämispolitiikka ja edunvalvonta olivat jo yhdistymässä muualla maassa ja alueellisen suunnittelun koordinoinnin tarve oli kasvamassa, kun työssäkäyntialue oli koko ajan laajenemassa. Halut- tiin suurempi kokonaisuus. Lisäksi arveltiin yhdistymisestä seuraavan kustannusten pienenemisen. Henkilöstön, ”valtavan voimavaran”, asiantuntemusta ja työpanosta ajateltiin hyödynnettäväksi en- tistä tehokkaammin. Toiminta-alueen laajentuessa pidettiin mahdollisena myös aluetoimistoja ja etätyötä. Suurin osa toimikunnasta oli koko läänin kattavan monitoimialaisen kuntainliiton kan- nalla. Päätäntävalta oli kuitenkin kunnilla. Uudenmaan maakuntaliitto perusti vielä vuonna 1992 työryhmän, joka ehdotti maakuntahallinnon perusteellista uudistamista. Helsingin seutukaavaliiton liittohallitus torjui ehdotuksen. Sen

Lakisääteistä seutukaavoitusta 97 mielestä riitti, että seutukaavaliitot ja maakuntaliitto yhdistetään. Samana vuonna valtioneuvoston päätöksellä yhdistettiin kolme Uudenmaan neljästä seutukaava-alueesta, Itä-Uusimaa jäi omaksi Huhtikuussa 1993 myös Läntisen alueekseen. Uudenmaan seutukaavaliiton (Västra Samaan aikaan valmisteltiin myös aluekehittämistehtävien siirtoa lääninhallituksilta maakun- Nylands regionplansförbund) liittovaltuusto nan liitoille. Helsingin seutukaavaliiton liittohallitus antoi lausunnon asiasta ja piti mahdollisena, teki päätöksen liittymisestä uuteen liittoon, että tehtävät ja samalla osa lääninhallituksen henkilökuntaa otettaisiin vastaan vuoden 1994 alus- mitä Tammisaaren kaupunki ja Inkoon ta, ”mikäli siitä ei aiheudu ylimääräisiä kuluja”. kunta kuitenkin vastustivat. Valtioneuvosto Liittojen yhdistyminen lähenee teki päätöksen 7.10.1993. Kuntayhtymän Nummi-Pusulan kunnanhallitus oli lähettänyt maaliskuussa 1990 liittohallitukselle esityksen seu- perussopimuksesta, joka kaikkien tukaava-aluejaon kehittämisestä eli Länsi-Uudenmaan kuntien liittymisestä Helsingin seutukaa- jäsenkuntien oli yksimielisesti hyväksyttävä, valiittoon, ja huhtikuussa hallitus sai vastaavat esitykset muilta jäsenkunnilta. Liittohallitus päätti käytiin sitkeitä neuvotteluja. Uudenmaan tuolloin antaa liiton toimiston tehtäväksi laatia yhdessä Helsingin seutukaavaliiton kanssa muistio liiton perussopimus saatiin kuitenkin liittojen yhdistämisen vaatimista toimenpiteistä. Muistio tehtiin ja siitä neuvoteltiin jäsenkuntien hyväksytyksi vasta vuoden 1995 alusta. kunnanjohtajien kanssa, liittohallitus käsitteli asiaa edelleen ja hyväksyi muistion jatkovalmiste- Uudenmaan liiton liittohallitus oli todennut lujen pohjaksi. Liittovaltuustolle asia esiteltiin lokakuun kokouksessa vuonna 1990. Toimenpide- liittojen yhdistymisasiasta elokuussa 1993: ehdotuksia valtuusto ei tehnyt, mutta evästyksiä jatkovalmisteluun saatiin: yhdistymisen edut ja ”Uudenmaan liittojen aluejakokysymystä haitat, myös taloudelliset, tulisi punnita ja pitää huolta siitä, että luottamushenkilöt osallistuisivat on lainvalmisteluvaiheessa pidetty osaltaan valmisteluun. ongelmallisena. Lakiehdotuksen Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuusto sai yhdistymisasian varsinaisesti käsiteltäväk- perusteluissa todetaan, että mikäli seen lokakuussa 1991. Helsingin seutukaavaliiton edustajat ja Länsi-Uudenmaan kunnallisjohtajat Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton olivat neuvotelleet liittymisestä keskenään ja esitelleet asian myös ympäristöministeriölle. Kaik- ki liiton jäsenkunnat olivat ilmoittaneet kannattavansa liittymistä Helsingin seutukaavaliittoon. ja Uudenmaan liiton yhdistyminen Niinpä liittovaltuusto päätti tehdä esityksen valtioneuvostolle seutukaavajaon muuttamiseksi. Esi- toteutuu, on ilmeistä, että myös Itä- tyksessä olivat mukana myös Helsingin seutukaavaliitto ja lisäksi Mäntsälän ja Pornaisten kunnat Uudenmaan liiton jäsenkunnat päättävät Itä-Uudeltamaalta. Itä-Uudenmaan liiton yhdistämisestä Valtioneuvosto hyväksyi 15.10.1992 esityksen, että Länsi-Uudenmaan seutukaava-alueen kun- Uudenmaan liittoon lähiaikoina.” nat liitetään Helsingin seutukaavaliittoon. Kuntainliitto siis lakkautettiin, sen velat ja varat sekä henkilökunta kokonaisuudessaan siirtyivät uuteen liittoon.

98 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan liitto – Nylands förbund

Vuoden 1993 alussa yhdistyivät Helsingin seutukaavaliitto ja Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto sekä Uudenmaan suomenkielinen maakuntaliitto. Alueeseen lisättiin kuntien anomuksesta valtioneuvoston päätöksellä kolme uutta kuntaa, Mäntsälä ja Pornainen Itä-Uudenmaan liitosta sekä Kirkkonummi Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitosta. Uusi kuntayhtymä sai nimen Uudenmaan liitto – Nylands förbund. Vuoden 1994 alusta liiton alue käsitti 24 kuntaa, kun siihen liittyivät loputkin Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton kunnat. Uudellemaalle jäi siis kaksi liittoa: Uudenmaan liitto ja 11 kunnan muodostama Itä-Uudenmaan liitto. Uudenmaan liiton perussopimus astui voimaan vasta vuoden 1995 alusta, kun kaikki kunnat olivat sen hyväksyneet.

Samalla kun alue laajeni, liitosta tuli selkeämmin kaksikielinen. Osa Helsingin seutukaavaliiton julkaisuista ja Uudenmaan liittojen yhteisistä julkaisuista oli aiemminkin painettu sekä suomen- että ruotsinkielisinä. Uudenmaan läntisimmän osan kuntien tulo yhteiseen liittoon merkitsi kuitenkin kaksikielisyyden ottamista huomioon entistä paremmin. Maakuntavaltuuston esityslistat, pöytäkirjat ja valtuuston päätettäviksi tulevat asiakirjat käännettiin ruotsiksi, mitä varten liittoon palkattiin kielenkääntäjä. Jotta Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton kuntien erityistarpeet olisi voitu ottaa paremmin huomioon, käytettiin perussäännössä jo ennestään ollutta mahdollisuutta ja perustettiin aluetoimikunta, johon Läntisen Uudenmaan kunnat valitsevat edustajansa. Länti- sen Uudenmaan aluetoimikuntaan ovat vuodesta 2001 lähtien voineet osallistua asiantuntijoina myös alueen kuntien johtajat. Uudenmaan ruotsinkielisen maakuntaliiton arveltiin voivan edelleen toimia itsenäisenä, koska Uudenmaan liiton alue ei kattaisi koko sen toimialuetta. Sittemmin liitto lakkautettiin ja siitä muodostettiin koko etelärannikolla toimiva Sydkustens landskapsförbund vuonna 1998.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 99 Yhdistyneiden liittojen henkilökunta retkellä Länsi-Uudellamaalla kesäkuussa 1993. Valokuvaaja Esko Eerola. Personalen vid de förenade förbunden på utﬂ ykt till Väst-Nyland i juni 1993. Fotograf Esko Eerola.

Aluepolitiikan alkuvaiheet ajoittuvat 1960-lukuun, jolloin luotiin määräaikainen lainsäädäntö kehitysalueita varten. Seuraavalla vuosikymmenellä säädettiin laki alueellisen kehityksen edistämisestä, missä lääninhallitusten rooli oli keskeinen. Alueellisia kehittämissuunnitelmia tuli laatia yhteistyössä seutukaavaliittojen ja piirihallintoviranomaisten kanssa ja kuulla tarvittaessa kuntia sekä elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajia.

Rakennuslain uudistaminen ja väliportaanhallinnon uudistus olivat olleet vireillä myös 1980-luvun alussa. Alue- ja yhdyskuntapoliittisen ministerivaliokunnan työryhmä käsitteli uudistuksia, joiden tarkoitus oli selkeyttää lääninhallinnon ja seutukaavoituksen tehtäväjakoa. Aluepoliittista suunnittelua esitettiin muutettavaksi niin, että luovuttaisiin valtakunnallisesta ja eri ministeriöiden alueidenkäytön kehittämissuunnitelmista, mutta läänit laatisivat kuitenkin omia alueellisia kehittämissuunnitelmiaan. Seutusuunnittelun keskusliiton johtaja Juha Talvitie toivoi puheessaan Helsingin seutukaavaliiton liittovaltuuston kokouksessa kesäkuussa 1981, että tarpeetonta päällekkäisyyttä voitaisiin välttää. Haasteena liitoille hän piti yhteiskunnallisten muutosten tietynlaista ennakoimattomuutta, minkä vuoksi paineet alueellista suunnittelua kohtaan kasvavat.

100 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Laki alueiden kehittämisestä laajentaa toimintaa Aluehallinnossa tapahtui suuria muutoksia 1990-luvulla. Kuntalakiin otettiin kuntien yhteistoi- mintasäännöksiin erilliset maakunnan liittoa koskevat säännökset. Maakunnan liitot saivat uuden tehtävän ja lisää vastuuta aluekehittämislain myötä vuonna 1994. Käytännössä koko maan maakunnan liitot toimivat aluekehittämisviranomaisina vuoden 1994 alusta lähtien. Ympäristöasioiden aluehallintoa vahvistettiin vuonna 1995 perustamalla ympäris- töministeriön alaiset alueelliset ympäristökeskukset, joihin yhdistettiin vesi- ja ympäristöpiirit ja lääninhallitusten ympäristöyksiköt. Suuressa lääninhallintouudistuksessa vuonna 1997 läänien lukumäärää vähennettiin kahdestatoista kuuteen. Uudistuksen yhteydessä osa läänien tehtävistä siirrettiin maakunnan liitoille, osa valtion aluehallintoon perustetuille työvoima- ja elinkeinokes- kuksille. Aluekehityslain perusteella maakunnan liitot vastasivat yleisestä alueiden kehittämises- tä, edunvalvonnasta ja myös siihen liittyvistä kansainvälisistä tehtävistä. Uuden lain mukaan alueiden kehittäminen perustui erityisiin ohjelmiin: Uudenmaan liiton tuli laatia alkuvaiheessa alueelleen maaseutuohjelma, saaristo-ohjelma, osaamiskeskusohjelma sekä raja-alueohjelma. Uutena elementtinä tuli mukaan maakunnan kehittämishankkeiden yhteen so- vittamista varten perustettu kuntien, elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen edustajista koostuva maakunnan yhteistyöryhmä. Aluekehittämislaki määritteli suunnittelujärjestelmän, johon kuuluivat valtakunnallisten linjausten lisäksi alueellinen maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja sen toteuttamissuunnitelma. Aluekehittämislakia muutettiin vuonna 2003, minkä jälkeen suunnittelujärjestelmään kuuluvat pitkän aikavälin strateginen maakuntasuunnitelma, valtuustokausittain tehtävä maakuntaohjelma sekä sen toteuttamissuunnitelma.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 101 Aluekehittämissopimuksen allekirjoitustilaisuus Katajanokan Kasinolla 2002. Vasemmalta Tapio Myllymäki VR Osakeyhtiöstä, Hannu Paju TE-keskuksesta, Rita Piirainen Uudenmaan tiepiiristä, maakuntajohtaja Aimo Lempinen, maakuntahallituksen puheenjohtaja Risto Ranta, johtaja Leena Saviranta Uudenmaan ympäristökeskuksesta ja liikennejohtaja Anne Herneoja Ratahallintokeskuksesta.

Regionutvecklingsavtalet undertecknas på Brändö Casino år 2002. Från vänster Tapio Myllymäki från VR Aktiebolaget, Hannu Paju från Nylands arbeskrafts- och näringscentral, Rita Piirainen från Nylands vägdistrikt, landskapsdirektör Aimo Lempinen, landskapsstyrelsens ordförande Risto Ranta, direktör Leena Saviranta från Nylands miljöcentral och trafi kdirektör Anne Herneoja från Banförvaltningscentralen.

Maakuntaa kehitetään hankkeilla Valtion talousarviosta maakuntien jaettavaksi tarkoitettu kehittämisraha oli aluekehittämislain- säädännön myötä maakunnan liittojen alueensa hankkeisiin jaettavaksi tarkoitettu uusi rahoitu- sinstrumentti, jota oli käytettävissä vähiten maan eteläosassa. Rahaa myönnettiin ensisijaisesti maakunnan elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Se oli osittain varattu EUn osarahoittamien hankkeiden valtion vastinrahaosuudeksi. Maakunnan liitot olivat saaneet rahanjakamisoikeuden, koska aluekehitysviranomaisista ainoastaan niillä oli EU:n mittapuun mukainen demokraattinen päätöksentekojärjestelmä. Maakuntarahaa sai alkuun hakea määräajoin. Maakuntahallitus sai yksityiskohtaisesti käsiteltäväkseen jokaisen maakuntarahahakemuksen, mikä työllisti kovasti sekä hallitusta että hakemuksia käsitteleviä viranhaltijoita ja lisäsi huomattavasti myös kokouspapereiden määrää. Käytäntöjä muutettiin sittemmin niin, että haku oli jatkuva ja samalla luotiin joustavampi järjestelmä hankkeiden valmisteluun.

Osaamiskeskusohjelma Aluekehittämistyötä Uudenmaan liitto on tehnyt oman alueen edellytyksistä ja tavoitteista läh- tien. Alueen vahvuuksiin perustuvan osaamiskeskusohjelman toteuttamista varten perustettiin vuonna 1995 Culminatum-yhtiö, jossa liitto on ollut alusta alkaen mukana suurimpana yksittäi- senä omistajana. Työssä ovat olleet mukana pääkaupunkiseudun kunnat, alueen yliopistot ja kor- keakoulut, tutkimuslaitokset ja elinkeinoelämä.

102 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Kulttuuri ja matkailu Matkailu ja siihen liittyvien elinkeinojen edistäminen ovat sisältyneet sekä seutukaavaliiton, maakuntaliiton että maakunnan liiton seudun kehittämisen keinovalikoimaan. Jo vuonna 1977 tehtiin ensimmäinen koko Uudenmaan kattava matkailun kehittämisohjelma. Matkailumarkkinointipro- jekti Upea Uusimaa jatkui maakuntaliitosta Uudenmaan liittoon. Matkailun taloudellisia vaikutuksia selvitettiin vuonna 2001 teetetyssä selvityksessä. Vuonna 1998 valmistuneessa Uudenmaan kulttuuriohjelmassa korostettiin kulttuurin merki- tystä kaikelle alueelliselle kehittämiselle. Kulttuurin pitäisi sen mukaan käsitteenä ulottua laajalle: kotiseututyöstä kansainvälistymiseen, taidekasvatuksesta kulttuuriteollisuuden kehittämiseen ja kulttuuriympäristön suojelemisesta lähiöparantamiseen. Ohjelmassa ehdotetaan, että laadittaviin kehittämisohjelmiin sisällytettäisiin kulttuurivaikutusten arviointi samaan tapaan kuin on arvioitava hankkeiden ympäristövaikutuksia. Matkailuelinkeinon edistämisestä voidaan mainita esimerkkinä maakuntaliiton 1980-luvun lopulla käynnistämä yhteispohjoismainen Kuninkaantie-matkailureittiyhteistyö. Mukana olivat alueet Varsinais-Suomesta Kymenlaaksoon sekä kymmeniä kuntia ja yrityksiä. Matkailureitistä tuli Suomen ensimmäinen virallinen matkailutie. Kuninkaantie eteläisessä Suomessa oli vuonna 2005 päättynyt kymmenen vuoden mittainen suurhanke, jossa kehitettiin Kuninkaantien kylteistä tun- nistettavia matkailureittejä palveluineen Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Ky- menlaakson liiton sekä alueen noin neljänkymmenen kunnan kanssa. Yhteistyö ulottui pohjoismaiden lisäksi Venäjälle ja Baltian maihin, ja hankkeisiin käytettiin mm. Euroopan unionin Interreg- ohjelmarahoitusta. Historia, kulttuuri ja kestävä kehitys ovat olleet avainkäsitteitä Kuninkaantien tuotekehittelyssä ja markkinoinnissa.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 103 Uudellamaalla voimassa viisitoista seutu- tai maakuntakaavaa Aluekehittäminen oli uusi elementti uuden liiton työssä, mutta lakisääteinen kaavoitustyö säilytti asemansa liiton prioriteeteissa. Rakentamattomia ja rakennettuja alueita rajaavat viheralueita käsittävät Helsingin seudun vaihekaavat olivat saaneet lainvoiman 1980-luvulla. Energiahuollon alueet -seutukaava sai ympäristöministeriön vahvistamispäätöksen lokakuussa 1994; arvokkaat harjumaisemat -seutukaava sai lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lokakuussa 1996. Muita vaihekaavoja täydentävän, taajama-alueet, liikenneväylät ja -alueet käsittävän seutukaavan Helsingin seutukaavaliiton liittovaltuusto hyväksyi vuonna 1992. Näin seutukaava kattoi kaikki maankäyttömuodot silloisella seutukaava-alueella, ja seutukaavoituk- selle alun perin määrätty tehtävä oli täytetty. (Rakennuslain 22 §: ”Seutukaavaliiton tulee … viivytyksettä laatia seutukaava…”) Aikaa oli kulunut 28 vuotta. Ympäristöministeriö vahvisti taajamaseutukaavan 18.6.1996, mutta jätti kuitenkin vahvistamatta suunniteltuun Vuosaaren satamaan johtavat maaliikenneyhteydet. KHO päätti tällä perusteella, ettei myöskään sataman aluevarausta voi vahvistaa, koska yhteydet puut- tuivat. Sataman yksityiskohtaisempi suunnittelu oli jatkunut jo pitkään Helsingissä. Kos- ka hankkeen kaavallisiin edellytyksiin oli katsottu kuuluvan, että satamalle oli aluevaraus lainvoimaisessa seutukaavassa, syntyi tarve laatia erillinen Vuosaaren satamaa ja sen lii- kenneyhteyksiä koskeva seutukaava. Sellainen laadittiinkin ripeästi ja liittovaltuusto hy- väksyi sen vuoden 28.12.1999. Tämä oli viimeinen mahdollinen ajankohta, jolloin kaava voitiin hyväksyä rakennuslain mukaisena seutukaavana. Seutukaavan vahvistuskäsittely keskittyi pääasiassa sataman NATURA-vaikutuksiin. Seutukaava sai lainvoiman vuonna 2002, jolloin satamaa voitiin ryhtyä toteuttamaan. Vuosaaren satamaa ja sen liikenneyhteyksiä koskevasta seutukaavasta tuli näin Suomen viimeinen seutukaava. Jo vähän aikaisemmin oli siirrytty uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin käytäntöihin.

104 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan liitto – Nylands förbund 105 Epävirallinen vahvistettujen seutukaavojen yhdistelmä.

Den inoffi ciella kartsammanställningen av de gällande planerna.

106 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Aleksanterinkatu 15:n piirtämössä työskennellään 1970-luvulla: vasemmalta oikealle Anita Eld, Sinikka Lehtonen ja Vieno Rainila. Kuva Vieno Rainilan albumista.

Från vänster till höger: Ritarna Anita Eld, Sinikka Lehtonen och Vieno Rainila jobbar på 1970-talet. Bild ur Vieno Rainilas album.

Suunnittelualueen laajennuttua oli tehtävänä myös liittyneiden liittojen seutukaavaprosessien loppuun saattaminen ja yhtenäistäminen. Länsi-Uudenmaan seutukaava vahvistettiin vuonna 1996. Itä-Uudeltamaalta Uudenmaan liittoon tulleille kunnille laadittiin myös oma seutukaavansa: Mänt- sälän – Pornaisten seutukaava vahvistettiin vuonna 2000. Seutukaavana aloitettua Läntisen Uu- denmaan kaavan laadintaa jatkettiin uuden maakäyttö- ja rakennuslain mukaisena ns. ”siirtymä- vaiheen” kaavana ja se vahvistettiin maakuntakaavana vuonna 2002. Vahvistetuista kaavoista on laadittu koko maakunnan alueen kattava epävirallinen yhdistelmäkartta. Automaattista tietojenkäsittelyä oli käytetty suunnittelun apuna jo kuusikymmentäluvun lopulta lähtien. Valtion tietokonekeskuksen kanssa oli organisoitu laaja yhteistyö ja muun muassa ruuturekisteri sisälsi valmiudet aluetiedon automaattiseen käsittelyyn. Tuohon aikaan tietokoneet olivat puimakoneen kokoisia ja käytössä olivat reikäkortit ja nauhat.

Työtekniikat ovat muuttuneet: kuudenkymmenen vuoden aikana on siirrytty kalkeeripaperista vahasmonistuksen kautta kopiokoneisiin ja skannaukseen, kynistä kirjoituskoneisiin, mekaanisista kirjoituskoneista sähkökirjoituskoneiden kautta henkilökohtaisiin tietokoneisiin. Kartat piirrettiin pitkään käsin, vaativat hiusterät vain vaihtuivat aikaa myöten grafoksiin ja ”rapidoihin”, ”voi”- eli kuultopaperit muoveihin, vesivärit ja puuvärit värikalvoihin ja tussikyniin, sabluunat, ”letrat” ja irtokirjaimet kirjainteippeihin. Myös korjauslakkaa ja partakoneen terää tarvittiin usein. Mäntsälän – Pornaisen seutukaavakarttaa piirrettäessä hyödynnettiin ensimmäisen kerran paikkatieto-ohjelmaa. Piirtämössä ei tarvita enää pantografi a, jolla pienennettiin karttoja eikä planimetriä, jolla laskettiin pinta-aloja. Lähettejä ei enää soiteta hakemaan piirustusrullia, digitaalinen aineisto lähetetään sähköisesti tai levykkeelle

poltettuna painettavaksi. Valopöydätkin ovat käyneet lähes tarpeettomiksi. Saksitaitto ja muu Piirtäjien työpäivä venähti usein myöhään yöhön. ”leikkaa ja liimaa” -työskentely sekä tarkkuutta vaativa asemointi paino- ja kopiotöitä varten Valokuva Holger Östenson. jää historiaan taitto-ohjelmien yleistymisen myötä. Piirtäjät ja konekirjoittajatkin ovat jo Riterskornas arbetsdag sträckte sig ofta långt in på natten. vuosia sitten muuttuneet suunnitteluavustajiksi ja sihteereiksi. Fotograf Holger Östenson.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 107 Maakunnan suunnittelu muuttuvassa maailmassa Uudelle vuosituhannelle saavuttaessa aika oli kypsynyt myös maankäyttöä ohjaavan lainsäädän- nön uudistamiselle. Rakennuslakia oli aikojen saatossa muuteltu ja täydennelty sieltä täältä aina tarpeen mukaan, mutta vuoden 2000 alusta vanha laki korvattiin kokonaan uudella maankäyttö- ja rakennuslailla. Uuden lain mukaan kuntien kaavoja ei tarvinnut enää alistaa valtion vahvistettavaksi. Seutukaava korvattiin maakuntakaavalla, joka on seutukaavaa yleispiirteisempi. Maakun- takaavassa esitetään vain merkitykseltään valtakunnallisia, maakunnallisia ja useampaa kuin yhtä kuntaa koskevia aluevarauksia. Sille on haluttu antaa aluevaraussuunnitelman lisäksi myös uutta painoarvoa maakunnan kehittämisessä. Tämä näkyy myös uusissa maakuntakaavamerkinnöissä, joissa on oma luokkansa kehittämisperiaatemerkinnöille. Paitsi maakunnan tahdon ilmaisijana maakuntakaavalla on tärkeä rooli uuden lainsäädännön mukaisten valtioneuvoston hyväksymien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden välittäjänä kuntien kaavoitukseen. Maakuntakaava onkin uudessa lainsäädännössä ainoa kaavamuoto, joka edelleen alistetaan vahvistettavaksi, vahvistavana viranomaisena on ympäristöministeriö kuten vanhoil- la seutukaavoillakin. Maakuntakaavan roolin merkittävyyttä korostaa myös se, että uudessa laissa valtion ja kuntien viranomaisille säädettiin velvollisuus edistää maakuntakaavan toteuttamista. Maakuntakaavaa työstetään. Pöydän ääressä istumassa vasemmalta Jukka Hynninen, Maakunnan liiton työtä ohjaa maankäyttö- ja rakennuslain rinnalla aluekehittämislaki. Näiden Olavi Veltheim, Asta Tirkkonen ja Lasse Rekola, seisomassa vasemmalta Kaarina Rautio, lakien perusteella maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaavan lisäksi kehittä- Lauri Hakala ja Tuula Palaste-Eerola. Kuvaaja Seija Vanhanen. misen periaatteet määrittelevä maakuntasuunnitelma sekä hankkeiden toteuttamiseen paneutuva Arbete kring landskapsplanen. Vid bordet sitter från vänster Jukka Hynninen, Olavi Veltheim, Asta Tirkkonen och Lasse Rekola, stående till vänster är Kaarina Rautio, Lauri maakuntaohjelma. Alueidenkäytön suunnitteluun ovat vaikuttaneet myös eräät kansainväliset so- Hakala och Tuula Palaste-Eerola. Fotograf Seija Vanhanen. pimukset, joihin Suomi on sitoutunut. Uudellamaalla siirrytään maakuntakaavoitukseen Nähtävillä oleva maakuntakaavaehdotus tarkasteltavana marraskuussa 2003. Förslaget till landskapsplan är framlagt i november 2003. Maakuntakaava jatkaa seutukaavojen perinnettä. Uudenmaan ensimmäisen maakuntakaavan val- Maakuntakaavan ohjaustoimikunnan kokous vuonna 2003. Vasemmalta mistelu aloitettiin jo ennen vuonna 2000 voimaan astunutta maankäyttö- ja rakennuslakia tarpeel- maakuntahallituksen jäsenet Matti Färling, Jussi Pajunen ja Pekka Sauri sekä Lauri Hakala Uudenmaan liitosta. lisilla taustaselvityksillä, joita täydennettiin koko kaavan laatimistyön ajan. Maakuntakaava hyväk- syttiin joulukuussa 2004 ja se oli 1994 syntyneen uuden maakunnan ensimmäinen yhtenäisin mer- Landskapsplanens styrgrupp håller möte år 2003. Från vänster Matti Färling, Jussi Pajunen och Pekka Sauri samt Lauri Hakala från Nylands förbund. kinnöin laadittu maankäytön suunnitelma, joka kattoi koko alueen.

108 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Hyvät, jo aluesuunnitelmaliiton aikaiset alueidenkäytön suunnitteluperiaatteet eivät ole juurikaan vuosien varrella muuttuneet, sillä valtakunnallisiksi alueidenkäyttötavoitteiksi vahvisti valtioneuvosto ympäristöministeriön valmistelemina vuonna 2000 seuraavat tavoitteet: • toimiva aluerakenne • eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu • kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat • toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto • luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet sekä • Helsingin seudun erityiskysymykset Helsingin seudun erityisasema voimakkaasti kasvavana maan ainoana metropolialueena on siis näkyvästi esillä myös valtakunnallisissa alueidenkäytön tavoitteissa. Ruuhkautuminen, riittämätön asuntojen määrä sekä sen seurauksena asumisen kalleus ja ahtaus muodostavat alueen suunnittelulle haasteita, johon myös maakuntakaavoituksen on pystyttävä vastaamaan luomalla edellytyksiä tarpeen mukaiselle asuntorakentamiselle. Maakuntakaavan viranomaisneuvottelu Kansallissalissa 20.4.2004. Yhdyskuntarakenteen eheyden vaatimukset ja kestävän kehityksen periaate edellyttävät raide- Myndighetssamråd i anslutning till landskapsplanen 20.4.2004. liikenteen ja muun tehokkaan joukkoliikenteen mahdollisuuksien hyödyntämistä ja palveluverkon suunnittelua siten, että päivittäispalvelut ovat mahdollisimman hyvin myös kevyen liikenteen saa- vutettavissa. Liikennevirrat suuntautuvat edelleen voimakkaasti pääkaupunkiseudulle ja erityisesti Maakuntavaltuusto hyväksyy maakuntakaavaehdotuksen kokouksessaan joulukuussa 2004. Helsingin niemelle, mutta myös poikittaisliikenne on kasvamassa nopeasti, mikä asettaa liikenne- Landskapsfullmäktige godkänner förslaget till landskapsplan vid sitt järjestelmäsuunnittelulle ja etenkin joukkoliikenteen järjestämiselle uusia vaatimuksia. Liikenne- möte i december 2004. järjestelmäsuunnitelmia on Uudellamaalla tehty seuduittain, mikä ei välttämättä parhaalla tavalla pysty vastaamaan koko maakunnan kannalta keskeisiin kysymyksiin. Vuonna 2005 onkin aloitettu Maakuntakaavaa ”saatetaan” maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti koko Uudenmaan kattavan liikennestrategian laadinta kokoamaan ja sovittamaan yhteen seudul- ympäristöministeriön vahvistettavaksi 16.2.2005. liset liikennesuunnitelmat. Landskapsplanen ”förs” i enlighet med markanvändnings- och bygglagen till miljöministeriet för fastställelse 16.2.2005. Maakuntakaavan vahvistamiseen asti Uudellamaalla ovat voimassa nykyiset viisitoista erillistä vahvistettua kaavaa.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 109 110 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet

Maakuntien yhteistyö jatkuu... Osana Itäisen Suomenlahden rannikkoprojektia laadittiin Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson liiton yhteisenä hankkeena Suomenlahden rannikkovyöhykkeen kehittämisohjelma. Vuonna 1994 valmistuneessa ohjelmassa kartoitettiin alueen toimintaympäristöä ja hahmoteltiin tulevaisuuden stra- tegisia hankkeita. Ohjelman laadintaan osallistuivat myös vyöhykkeen kunnat, ympäristöministe- riö ja Neste. HHT-vyöhykkeellä toteutettiin vuosina 1998 - 2000 ympäristövaikutuksiltan edullista yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää tutkinut HHT-Lyyli -niminen projekti. Monialainen projekti kuului ympäristöministeriön ja liikenneministeriön koordinoimaan valtakunnalliseen Lyyli- tutkimusohjelmaan. Projektissa olivat mukana Uudenmaan liiton lisäksi Hämeen sekä Pirkanmaan liitto, alueen kunnat, YTV, Ratahallintokeskus ja Tielaitos. ... ja laajenee uusin toimijoin Vuoden 1995 alusta alkoi uusi aikakausi maakuntien yhteistyössä. Silloin perustettiin kaikkien Ete- lä-Suomen maakunnan liittojen yhteistyöelin, ELLI. Etelä-Suomen maakuntien liittouma on Ete- lä-Karjalan, Hämeen, Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais- Suomen maakunnan liittojen yhteistyöorganisaatio, jossa puheenjohtajuus on vuorollaan kullakin liitolla. Liittoumalla on merkityksensä myös Euroopan unionin rakennerahastojärjestelmän suur- aluetasona. Liittouman avulla on ollut mahdollista koordinoida toimintaa ja tuoda esiin laajempia näkemyksiä Etelä-Suomen kehittämistarpeista. Liittouman tarkoituksena on ollut kehittää koko Etelä-Suomea sen maakuntien vahvuuksien ja erityispiirteiden pohjalta verkostoitumalla sekä maakuntien sisällä että valtakunnan rajojen ulkopuolellekin. Yhteistyötä on tehty logistiikka-, ympäristö- ja informaatiosektorilla alueen vetovoi- maisuuden ja yritysten kilpailukyvyn lisäämiseksi, on edistetty korkeatasoista osaamista yhdessä koulutus- ja tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän kanssa ja luotu toimivia yhteyksiä eri tasoilla. Liittouman rooli tulee olemaan tärkeä myös Euroopan unionin vuonna 2007 alkavalla rakennerahastokaudella, kun uudet ohjelmat käynnistyvät.

112 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Maakuntahallitus Prahassa syksyllä 2000.

Landskapsstyrelsen i Prag hösten 2000.

Kansainvälistyvä seutu Yhteydet naapurimaihin ovat aina olleet tärkeitä Uudellemaalle. Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi suunnitteluyhteistyötä on tehty myös Viron suuntaan. Euroopan unioniin liittymisen jälkeen kans- sakäyminen laajeni ja sai uusia muotoja, joita tuli vielä lisää unionin laajennuttua vuonna 2005. Ympäristön tila ja taloudellinen kehitys ovat yhteisiä asioita Itämeren alueen maille. Myös muiden maiden aluesuunnittelua seurattiin aktiivisesti. 1970-luvun alkupuolelta lähtien seutukaavaliiton liittohallitus teki vuosittain opintomatkoja, joiden tarkoituksena oli tutustua muun Euroopan aluesuunnittelun kehitykseen. Aktiivinen matkailu oli omiaan herättämään arvostelua, ja iltapäivälehdissä käytettiin jopa nimitystä ”reissukaavaliitto”. Euroopan unioniin liittymisen jäl- keen on kanssakäyminen muun Euroopan suuntaan lisääntynyt ja monipuolistunut. Pohjoismaisen yhteistyön perinne Jo aluesuunnitelmaliiton aikaan oli pidetty yllä tiiviitä yhteyksiä pohjoismaihin, niiden pääkaupun- kiseutujen suunnitteluorganisaatioihin. Yhteydet jatkuivat lakisääteisen seutukaavaliiton aikana. Pohjoismaisten pääkaupunkiseutujen tarve ja kiinnostus yhteistyöhön ilmeni yksittäisten suunnittelijoiden keskinäisen yhteydenpidon lisäksi myös sillä tavoin, että järjestettiin yhteisiä kokouksia kulloinkin ajankohtaisista aiheista. Vuonna 1975 pidettiin ensimmäinen seutusuunnittelukongressi Hässelbyn linnassa Tukholman ulkopuolella. Teemana oli silloin Huvudstäder i omvandling. Kym- menisen vuotta myöhemmin Helsingin seutukaavaliiton 40-vuotisjuhlassa puhuneen Tukholman läänin pitkäaikaisen seutukaavajohtajan Bo Wijkmarkin mukaan pääkaupunkiseuduilla oli enem- män yhteisiä piirteitä kuin eroavuuksia, vaikka esimerkiksi Tukholma seurasi joissakin asioissa hieman Kööpenhaminan perässä ja Helsinki taas hieman Tukholmaa jäljessä. Väestökehitys oli ollut hyvin samanlaista molemmilla pääkaupunkiseuduilla. Tukholmasta muutettiin myös muualle, ja aluepolitiikan tekijät olivat tyytyväisiä. Wijkmarkin mielestä ilmiö ei ollut pelkästään onnistuneen Pohjoismaisia seutukaavoittajia Suomenlinnassa vuonna 1991. Kuvaaja Esko Eerola. aluepolitiikan tulos, vaan kyse oli koko teollistuneen maailman ja sen suurkaupunkien kriisistä – kivikaupunkien oloja vaihdettiin miellyttävämpiin ympäristöihin. Wijkmark totesi, ettei tämä anna Nordiska regionplanerare i Sveaborg år 1991. Fotograf Esko Eerola. täyttä kuvaa tapahtuneesta – 1980-luvun alkupuolella kehitys oli kääntynyt taas päinvastaiseksi: kaupungit olivat alkaneet uudestaan houkutella. Tukholma kasvoi ja sen pitikin kasvaa. Toisaalta

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 113 yhteinen pohjoismainen unelma oli pitää itsellään sekä kaupungin ja maaseudun hyvät puolet: suurin osa kaupunkilaisista oli muuttanut maalta ja halusi nauttia molemmista elämäntavoista. Wijkmark protestoi haja-asutusalueilta tullutta näkemystä, jonka mukaan Tukholmaa ei tarvinnut kehittää. Kaikki suurkaupunkiseudut olivat kehityksessään uudessa vaiheessa – vielä ei tiedetty, mihin kehitys johtaa ja mitä esimerkiksi tietotek- niikka toisi tullessaan – mutta kohti tietoyhteiskuntaa oltiin menossa, suurkaupunkien ja yliopistokaupunkien johdolla. Yhteistä pohjoismaiden suurkaupunkiseutujen suunnittelulle oli kaupunkien monikeskuksisuus yhden keskusta-alueen sijaan. Naapuriyhteistyötä Viron kanssa Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi suhteet eteläiseen naapurimaahan olivat kiinteät. Neu- vostotasavallan aikanakin Virossa hankittiin tietoa suomalaisesta seutukaavoituksesta ja molempien maiden virkamiehet vierailivat vuoroin lahden kummallakin puolella. Helsingin seutukaavaliitto osallistui jopa kaavoituksen suunnitteluun. Erikoinen episodi Viron-suhteissa liittyy maan itsenäistymistä edeltäviin vaiheisiin. Suomesta oli kutsuttu seitsemän hengen valtuuskunta, mukana mm. Varsinais-Suomen seutukaavajohtaja Raimo Narjus ja Helsingin seutukaavaliiton johtaja Aarne Vanjoki, luennoimaan Suomen kunnallishallinnosta ja sen suunnittelusta elokuussa 1989. Delegaatio vietiin oitis Tallinnaan päästyä Otepään urheilukeskukseen, jossa yhteinen seminaari oli määrä pitää. Narjus on merkinnyt muistiin tapahtumia ja kertoo, että isännät olivat ilmoittaneet seurueelle: ”Olette ketjuuntumisen alkaessa kello 20 Tarton ja Viljandin tien risteyksessä, jonne teille on varattu paikat!” Niinpä seurue sai ikimuistoisen kokemuksen, ilmeisesti etukäteen järjestetyn tilaisuuden osallistua Tallinnasta Vilnaan saakka ulottuvaan ihmisketjuun, jota rytmittivät Viron liput sekä kovaääniset, jotka toistivat ihmisten Ihmisten ketju Tallinna - Vilna 23.8.1989 Tarton ja Viljandin teiden risteyksessä. kuultavaksi kaiken, mitä Tallinnan Toompean mäellä sanottiin. Puheen lopuksi Kuvan omistaa Raimo Narjus. lähetettiin vapauden viesti Tallinnasta Vilnaan, ihmiseltä toiselle, koko ketjun läpi. En kedja av människor Tallin – Vilnius vid vägkorsningen Dorpat – Viljandi 23.8.1989. Bilden ägs av Raimo Narjus.

114 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Alueiden Eurooppaan Seutukaavaliittojen ja maakuntaliiton yhdistäminen 1990-luvulla merkitsivät uudenlaisen ajan al- kua monin tavoin. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, aluepoliittinen lainsäädäntö oli mukautettu uusiin toimintatapoihin. Alueista tuli eurooppalaisessa dimensiossa toiminnan pe- rusyksikkö. Vanhat ystävyyssuhteet loivat pohjan uudenlaiselle eurooppalaiselle yhteistyölle. Eu- roopan unioniin liittyminen toi mukanaan uusia työskentelytapoja. Yksittäisten organisaatioiden ja henkilökohtaisten kansainvälisten suhteiden tilalle tai lisäksi tulivat verkostot. Hankeosaaminen nousi arvoon. Katsottiin, että on tärkeätä näkyä Brysselissä. Maakuntien ääni alkoi kuulua myös alueiden komiteassa. Maakuntahallitus teki syksyllä 1994 opintomatkan Itävaltaan tarkoituksena tutustua EU:n jäse- nyyteen valmistautumiseen sekä kansainvälistymiskehitykseen, kuten gateway-asemaan, josta Itä- vallalla katsottiin olevan hyödyllisiä ja Uudellemaalle hyödyntämiskelpoisia kokemuksia. Uudelle- maalle ei toiveista huolimatta herunut kovin paljon suoranaista aluetukea. Kolme liiton pienintä jäsenkuntaa – Karjalohja, Nummi-Pusula ja Sammatti – saivat unionin rakennerahastojen 5b-sta- tuksen, mikä antoi mahdollisuuksia maaseudun kehittämiseen. Inkoon ja Tammisaaren saaristo pääsivät samaan asemaan kansallisten aluekehittämissäädösten perusteella. Uudenmaan liitto osallistui vuosina 1995 – 99 Etelä-Suomen rannikkoseudun Interreg-ohjel- maan, joka edisti yhteistyötä Etelä-Suomen rannikkoseudun ja Baltian maiden välillä. Euroopan unionin yhteisöaloitteisiin kuuluvalla ohjelmalla rahoitettiin hankkeita, jotka liittyivät pienten ja keskisuurten yritysten kehittämiseen, matkailun edistämiseen, maaseudun ja saariston kehittämi- seen, koulutusyhteistyöhön ja asiantuntijavaihtoon, yhteiskunnallisten yhteyksien ja vuorovaiku- tuksen edistämiseen tai liikenneyhteyksien kehittämiseen. Ohjelma jatkui seuraavalla kaudella, jolloin kumppanina oli eteläinen naapurimaa Viro. Liitto toteutti yhdessä jäsenkuntien kanssa mm. kaksiosaisen KUSTI-hankkeen – kuntayhteistyöllä hyvinvointia Uudellemaalle ja Viroon. Euroopan unioniin liittymisen myötä kasvoi tiedontarve myös kunnissa. Uudenmaan liitto ko- Interreg III A -ohjelma-alue. kosi erityisen jäsenkuntien EU-asioiden parissa toimivien verkoston. Alkuvaiheessa haettiin tietoa rahoitusmahdollisuuksista ja EU-ohjelmista – tiedon tarpeella ei ollut rajaa. Uutena ilmiönä tulivat kuvaan partnerihaut, vanhoille EU-maille tutut tavat hakea kumppania hankkeisiin.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 115 Sihteeri Tiina Öhman jakaa Uudenmaan liiton esitteitä Eurooppa-päivänä 9.5.1996.

Sekreterare Tiina Öhman delar ut Nylands förbunds material på Europa-dagen 9.5.1996.

Yhteistyö oli uudella tavalla aikakauden avainsana: kaikkeen toimintaan tarvittiin kumppaneita sekä kotimaasta että muualta Euroopasta. Uudellamaalla ei ollut totuttu karvalakkilähetystöihin, jotka muualta Suomesta, entisiltä kehitysalueilta – EU-kielellä ykkösalueilta – suuntasivat kulkun- sa luontevasti Helsingin sijasta Brysseliin. Toimisto Brysseliin Euroopan unioniin kuulumiseen liittyvään valtavaan tiedon tarpeeseen ja edunvalvonta-alueen laajenemiseen alkoi vastata Brysseliin perustettu EU-toimisto, jonka tehtäviin kuului yhteydenpi- to Euroopan komissioon, EU-tiedon seuranta ja edunvalvonta. Yhteyksiä luotiin aluksi Kööpenhaminan EU-toimiston avustuksella, kiitos uuden kansainvä- listen asioiden johtajan Kaj Lindholmin pitkäaikaisten pohjoismaisten suhteiden. Samalla kuitenkin neuvoteltiin Helsingin kaupungin kanssa, jolla oli omat vahvat intressinsä näkyä Euroopan pääkaupungissa. Yhteinen toimisto perustettiin vuonna 1996, se sijaitsi Suomen suurlähetystöltä vuokratuissa tiloissa. Toimistonhoitaja sai alussa venyä edustuksesta postimerkkien ostoon ainoana työntekijänä kahden työnantajan palveluksessa. Toimintansa alusta saakka Brysselin EU-toimisto, Helsinki EU Oﬃ ce, on luonut ja pitänyt yllä suhteita muihin eurooppalaisiin aluetoimistoihin, Euroopan komissioon ja parlamentin jäseniin, samoin alueiden komiteaan sekä erilaisiin edunvalvontaa ja tiedon nopeampaa saantia varten pe- rustettuihin verkostoihin. Vakiintuneemmalle pohjalle Brysselin-toimisto pääsi vuonna 2001, kun se sai vakinaisen päälli- kön ja lisää henkilökuntaa. Vuonna 2002 yhteistyö laajeni entisestään. Uudenmaan liitto ja Helsingin kaupunki saivat toimistoon uuden, merkittävän kumppanin, kun neuvottelujen jälkeen Helsingin Brysselin-toimisto, Helsinki EU Offi ce, avattiin kesäkuussa 1996 yliopisto liittyi tasavertaisena omistajien joukkoon. Toimiston painopisteisiin tuli nyt uudella ta- osoitteessa rue du Luxembourg 14. Toimisto muutti rue Belliardille valla tutkimus- ja kehitystoiminta. Resurssien lisäys teki mahdolliseksi kehittää tietopalvelua, joka syksyllä 2004. Kuvassa EU-edustaja Eija Nylund ottaa vastaan helsinkiläisiä vieraita. on kaikkien uusmaalaisten yksityisten ja yhteisöjen sähköpostitse käytettävissä. Erityisesti jäsen- yhteisöjä kiinnostavat Itämeren yhteistyö, Euroopan unionin laajentuminen ja yhteistyösuhteiden Helsingfors EU-byrå, Helsinki EU Offi ce, öppnades i juni år 1996. Byrån fl yttade till rue Belliard hösten 2004. EU-representant Eija muodostaminen uusiin jäsenmaihin sekä eurooppalainen kaupunkipolitiikka, koulutuspolitiikka Nylund med gäster från Helsingfors. ja tutkimukseen perustuvan osaamisen hyödyntäminen.

116 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Euroopan pääkaupunkiseutujen liiton edustajat kokoontuivat Helsingissä syksyllä 1999, mukana mm. Uudenmaan liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Arto Bryggare ja maakuntajohtaja Aimo Lempinen. Kuva Studio Mauritz Hellström.

Representanterna för förbundet för de europeiska huvudstadsregionerna samlades i Helsingfors under hösten 1999 med bl.a. ordföranden för Nylands förbunds fullmäktige Arto Bryggare och landskapsdirektör Aimo Lempinen. Bild Studio Mauritz Hellström.

Moskovan alueen kanssa solmittiin vuonna 1996 sopimus. Keskellä liittohallituksen puheenjohtaja Kaarle Salmivuori. Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Samarbetsavtalet mellan Nyland och Moskvaregionen undertecknades år 1996. Förbundsstyrelsens ordförande Kaarle Salmivuori i mitten. Nylands förbunds bildarkiv.

Yhteistyösopimus Riian alueen kanssa allekirjoitettiin vuonna 1996. Kuvassa Carl-Johan Hindsberg ja suurlähettiläs Anna Zigure. Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Samarbetsavtal med Rigaregionen undertecknades år 1996. På bilden Carl-Johan Hindsberg och ambassadör Anna Zigure. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv. Rajat ylittävää yhteistyötä verkostoissa Liittyminen Euroopan unioniin toi mukanaan uusia toimintatapoja. Verkostoitumiselle asetettiin suuria odotuksia. Tuttujen kumppanien kanssa oli helpompi muodostaa konsortioita, joita hankkeisiin osallistuminen vaati. Uudenmaan liitto on toiminut useassa kansainvälisessä verkostossa, joista mainittakoon AER (Assembly of the European Regions), Itämeren piirin alueiden asioihin keskittynyt BSSSC (Baltic Sea States Subregional Conference), Itämeren paletti, metropolialueiden aluesuunnitteluun ja -kehittämiskysymyksiin keskittynyt METREX (Network of European Metro- politan Regions and Areas), EU Capital Regions Network ja Helsinki – Tallinna Euregio. Vuoden 2007 alusta Uudenmaan liitosta tulee Euroopan merellisten alueiden neuvoston eli CPMR-verkoston (Conference of Peripheral Maritime Regions) jäsen. Myös kahdenvälisiä sopimuksia on solmittu: lähinnä yritys- ja matkailuhankeyhteistyöhön pai- nottunut sopimus Riian alueen kanssa 1990-luvulla ja uusmaalaiseen teknologiaosaamiseen pai- nottunut sopimus Moskovan alueen kanssa vuonna 2005. Varsovan ympärillä sijaitsevan Mazovian alueen kanssa on tekeillä yhteistyösopimus (2006). Euroopan unionin pääkaupunkiseutujen verkosto Erityiset suhteet luotiin muihin Euroopan unionin pääkaupunkiseutuihin, joilla oli yhteisiä intres- sejä ajettavanaan Brysselissä. Verkostoon kuului parhaimmillaan edustajia Brysselistä, Madridista, Pariisista, Ateenasta, Tukholmasta, Lissabonista ja tarkkailijajäseniä ainakin Wienistä, Berliinis- tä ja Prahasta. Verkosto otti kantaa pääkaupunkiseutuja kiinnostaviin asioihin ja teki tarvittaessa aloitteita asioiden edistämiseksi. Lisäksi järjestettiin vuosittain kokouksia eri maissa, Helsingissä järjestettiin tällainen konferenssi vuoden 1999 syksyllä. Niihin osallistuivat alueiden johtavat po- liitikot ja virkamiehet. EU-tietoa Carrefour-verkoston kautta Euroopan komissiolla oli vuodesta 1986 saakka ollut erityisesti maaseudun asukkaille EU-asioista tiedottamiseen tarkoitettu Carrefour-verkosto. Uudenmaan liiton aloitteesta perustettiin yksi maamme ensimmäisistä, Carrefour Uusimaa Nyland, asemapaikkana yhteistyökumppanin, Helsin- gin yliopiston tilat Suitiassa. Carrefour-keskus siirtyi vuonna 2001 Laurea-ammattikorkeakoulun yhteyteen Hyvinkäälle. Toiminta päättyi vuonna 2005, kun EU uudisti tiedotusverkostoaan.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 117 Itämeren paletti Itämeren paletti, Baltic Palette, on tavallaan laajentanut alunperin pohjois- maista yhteistyötä – mukaan on vain tullut uusia maita ja kumppaneita Itä- meren ympäriltä. Itämeren Paletti on keskisen Itämeren metropolialueiden välinen yhteistyöverkosto. Mukana ovat olleet Itämeren alueen suurkaupunkiseudut: Suomesta Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueet sekä Ahvenan- maa, Ruotsista Tukholman-Mälarin alue, Virosta Tallinna ja Harjun lääni, Latviasta Riian seutu sekä Venäjältä Pietari ja Leningradin alue. Verkosto syntyi vuosina 1998 – 2000 toteutetun Baltic Palette -hankkeen tuloksena. Tuolloin eri alojen asiantuntijat Itämeren maista kokoontuivat yhteen ja pohtivat alueen polttavia teemoja: kehityskäytäviä, matkailua, tietoyhteiskuntaa ja kaupunkijärjestelmiä. Aiheista julkaistiin laajat raportit.

118 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Via Baltica Development Zone Pirkanmaan liiton ja Hämeen liiton kanssa osallistuttiin Euroopan unioniin liittymisen jälkeisellä rakennerahastokaudella yhteiseen hankkeeseen Via Baltica Development Zone, usean alan kehit- tämisstrategia vyöhykkeelle Tampere – Hämeenlinna - Helsinki- Tallinna - Berliini. Helsinki–Tallinna Euregio kaventaa Suomenlahtea

Uudenmaan liitto, Helsingin kaupunki, Tallinnan kaupunki, Harjun lääninhallitus ja Harjun lää- A spontaneously drawn-up vision picture by Claus Dyckhoff nin kuntaliitto perustivat Helsinki–Tallinna Euregion 22.6.1999. Euregiot ovat Euroopan unionin at Via Baltica Workshop in Vantaa 3.2.2000. alueiden valtion rajat ylittävä alueiden välinen yhteistyömuoto. Vuonna 2003 muodostettiin Hel- sinki–Tallinna Euregio-yhdistys. Siihen kuuluvat tällä hetkellä Uudenmaan liiton lisäksi Helsingin kaupunki ja Tallinnan kaupunki ja sitä ympäröivä Harjumaan lääni sekä Harjumaan kuntien liitto. Yhdistyksen tehtävänä on edistää myönteistä integraatiota ja rajat ylittävää yhteistyötä. Tavoittee- na on myös lisätä alueen näkyvyyttä ja kanssakäymistä Itämeren piirissä sekä muualla Euroopassa. Tieteen ja taiteen kaksoiskaupunki Helsinki – Tallinna on visio, jonka toteuttamista Euregio edis- tää. Vuosittain Euregio järjestää Euregio Forumin, vuorotellen kummassakin maassa.

Maakuntajohtaja Aimo Lempinen puhuu Euregio Forumissa 18.11.2004. Paneelissa vasemmalta Suvi Rihtniemi, Aarne Rentik, Kaupo Reede, Irina Krohn, Herko Sunts, Kirsi Mononen ja Pekka Korpinen.

Landskapsdirektör Aimo Lempinen håller tal vid Euregio Forum 18.11.2004. I panelen från vänster Suvi Rihtniemi, Aarne Rentik, Kaupo Reede, Irina Krohn, Herko Sunts, Kirsi Mononen och Pekka Korpinen.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 119 120 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Tulevaisuus lähestyy

”Helsingin metropolitanalue, pienimpiä maailmassa” oli Helsingin seutukaavaliiton toiminnanjohtajan Otto Flodinin Arkkitehti-lehdessä vuonna 1965 julkaistun artikkelin otsikko. Flodin näki aikanaan alueen ulottuvan noin 20 kilometrin etäisyydelle Helsingistä. Hän korosti alueen yhdyskuntien olevan osa kokonaisuutta ja piti epärealistisena ajatuksia yhdyskuntien itsenäisestä asemasta.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 121 Seuturakenne 1945. Regionstruktur 1945.

Seuturakenne 1995. Regionstruktur 1995.

122 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Yhdyskuntasuunnittelu on aina varautumista tulevaisuuteen, edellytysten luomista tuleville su- kupolville jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Yhdyskuntasuunnittelijan on kuviteltava maailma useamman kymmenen vuoden päähän. Helsingin seutu on Suomen ainoa metropolialue. Vuonna 1945 oli Uudellamaalla 505 000 asuk- kasta ja osuus koko maan väestöstä noin 13 prosenttia. Kuudenkymmenen vuoden aikana tilanne on muuttunut niin, että maakunnassa asuu 1 360 000 henkeä eli noin 26 % maan väestöstä – hieman vähemmän kuin aluesuunnittelijat 1950-luvulla olivat ennustaneet. Väkiluku kasvaa, mutta kasvu on hidastunut vuodesta 1998 lähtien. Uusimaa on kotiseutu myös 43 prosentille Suomessa asuvista ulkomaalaisista. Uudenmaan maakunnan väkiluku ei ole Euroopan pääkaupunkiseutuihin verrattuna suuri, mutta suomalaisittain kyllä: neljäsosa koko maan väestöstä asuu täällä. Tuottavuudeltaan ja talouskasvul- taan seutu on kuitenkin Euroopan suurkaupunkien kärkijoukkoa. Uudenmaan innovaatioympäris- tö, innovaatioiden syntyä ja levittämistä tukevat rakenteet yritysten toimintaympäristössä, on tutkimusten mukaan Euroopan parhaita. Taloudellinen kasvu on ollut nopeaa viime vuosina, mutta kasvun ennakoidaan hidastuvan. Maailmanlaajuinen kilpailu kuitenkin kiristyy koko ajan – entis- täkin dynaamisempaa ja innovatiivisempaa otetta vaaditaan. Jos kansainvälisiä investoijia alueelle kaivataan, on kehitettävä infrastruktuuria, liikennejärjestelmää, koulutusjärjestelmää ja julkisten palvelujen tuottamista, samoin työmarkkinoita ja asuntomarkkinoita. Kaikki tämä on edellyttänyt ja edellyttää alueen toimijoilta yhteistyötä, sekä seudullista että kunnallista, mutta myös valtiolli- set rajat ylittävää.

Uudenmaan liitto – Nylands förbund 123 Itämeren ja Itämeren alueen kehitys on avainasemassa Uudenmaan ja koko Etelä-Suomen kehityksen kannalta. Olemme riippuvaisia kansainvälisen talouden kehityksestä, jolloin haasteena on elinkeinojen kehittäminen. Visio on, että Itämeren alueesta kehittyy globaalin liike-elämän, logis- tiikan ja osaamisen dynaaminen solmupiste. Venäjän talouden kasvu tarjoaa uusia mahdollisuuksia koko alueelle. Jälleen tarvitaan yhteistyötä, maiden sisäistä ja rajat ylittävää. Uudenmaan liitto kehittää koko maakuntaa koskevaa innovaatiostrategiaa ja vahvistaa osittain jo kauan sitten al- kanutta yhteistyötä Ruotsin, Venäjän, Baltian maiden ja uusimpana Euroopan unioniin liittyneen Puolan kanssa. Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuussa 2005 vision, jonka mukaan ”Uusimaa on vuonna 2030 hyvinvoivien ihmisten kansainvälisesti kilpailukykyinen metropolialue”. Maakunnan vahvuuksiksi lasketaan monikulttuurisuus ja kaksikielisyys, hyvin koulutettu ja kielitaitoinen vä- estö, korkea tuotanto- ja tulotaso verrattuna muuhun maahan ja Euroopan unioniin, hyvät liiken- neyhteydet sekä monipuolinen elinympäristö ja luonto. Nämä perustuvat paljolti Uudenmaan liiton ja sen edeltäjien pitkäjänteiseen työhön alueen suunnittelijoina. Haasteita toki on: koulutustasossa ja tuotannossa on alueellisia eroja, asuntoja eikä asuntora- kentamista ole riittävästi tämän hetken eikä tulevaisuuden tarpeisiin. Asuminen on Helsingin seudulla kallista verrattuna muuhun maahan. Muuhun Eurooppaan verrattuna täällä asutaan myös ahtaasti. Seudulla on yhtä aikaa sekä työttömyyttä että työvoimapulaa, työnantajien ja työnhaki- joiden tarpeet eivät kohtaa. Yhdyskuntarakenteen hajautumisesta on huoli 2000-luvullakin – siitä suunnittelu 1940-luvulla aloitti. Taloudellinen kasvu tuo Uudellemaalle lisää työllisyyttä, mutta myös lisää ihmisiä, jotka tarvitsevat asuntoja. Ihmiset ovat muuttaneet suurempien asuntojen perässä aina vain kauem- maksi, autojen määrä ja työmatkaliikenne on lisääntynyt niistä ajoista valtavasti. Väestö ikääntyy kuten kaikkialla Euroopassa, mutta ikärakenne ei muutu Uudellamaalla yhtä paljon kuin muualla Suomessa odotetaan tapahtuvan. Haasteita siis riittää ja suunnittelua tarvitaan edelleen.

124 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Liiteosa

Uudenmaan länsiosaan kaksi seutukaava-aluetta 127 Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto 128 Västra Nylands regionplansförbund - Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto 132 Uudenmaan Maakuntaliitto 137 Helsingin seudun maakuntapoliitikkoja 141 Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto, Helsingin seutukaavaliitto ja Uudenmaan liitto, luottamushenkilöjohtajisto ja johtajat 1946 - 142 Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto, Helsingin seutukaavaliitto ja Uudenmaan liitto, henkilöstö 1946 - 144

125 Uudenmaan länsiosa hallinnollisena alueena, Raaseporin lääninä, on vanhaa perua. Sen jako suomenkieliseen Länsi-Uuteenmaahan ja ruotsinkieliseen, sittemmin seutukaava-alueena Läntiseen Uuteenmaahan (Västra Nyland) tapahtui suhteellisen myöhään.

Sodanjälkeinen asutustoiminta antoi leimansa myös Länsi-Uudellemaalle. Vuosina 1945 – 1951 muodostettiin pääasiassa karjalaista siirtoväkeä varten satoja uusia maatiloja, jotka erotettiin ensisijaisesti yhteisöjen ja sivutoimisten viljelijöiden ja suurten tilojen maista. Porkkalan vuokra-alueen väestö siirtyi lähinnä Espooseen. Tilakoko siis pienentyi ja asukasluku kasvoi. Samalla perinteinen kylä- ja tilaverkosto hajosi, sillä uudet tilat erotettiin tavallisimmin vanhan tilan reunalta ja uudet tilakeskukset sijaitsivat näin vanhojen tilojen väleissä. Eteläosan ruotsinkielisille alueille ei siirtolaisia sijoitettu – enemmistön ottivat vastaan Lohjan kunta ja varsinkin Vihti, joiden tilat olivat alun perin suurimpia. Kun asukasluku lisääntyi, tarvittiin uusia teitä ja uusia palveluja. Maatalouden rakenne muuttui sekin vähitellen, valtaosa tiloista oli luopunut karjanhoidosta ja siirtynyt viljanviljelyyn 1980-luvulle tultaessa. Erityisesti Lohjan seutu oli ja on vieläkin tunnettu hedelmätarhoistaan. Lohjan, Karjaan ja Karkkilan seudulla oli myös teollisuusperinnettä ruukkiajoista lähtien.

126 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan länsiosaan kaksi seutukaava-aluetta

Seutukaavoituksen tarpeen oli nähnyt Länsi-Uudenmaan kauppakamari jo 1940-luvun lopulla. Sen ajatuk- sena oli perustaa koko Länsi-Uudenmaan alueen käsittävä aluesuunnitteluorganisaatio. Myös maaherra Väinö Meltti oli esittänyt samansuuntaisen ajatuksen Lohjalla käydessään. Hankkeesta ei kuitenkaan tullut mitään siinä vaiheessa – seutusuunnittelu oli vapaaehtoista ja enemmistöltään ruotsinkieliset rannikkokunnat pitivät kielellistä identiteettiä tärkeänä. Kauppakamari otti asian uudestaan esille vuonna 1956, asetettiin toimikunta, joka seuraavana vuonna ehdotti länsiuusmaalaisen seutusuunnitteluyhdistyksen perustamista. Vuoden 1958 rakennuslaki edellytti asian järjestämistä, ja silloin 12 rannikkokuntaa päätti perustaa oman liiton. Ajatus ei kuitenkaan heti toteutunut, sillä esimerkiksi kunnalliset keskusjärjestöt suhtautuivat kielteisesti asiaan ja lääninhallitus palautti esityksen, tosin lähinnä muodollisista syistä. Lohjan kauppalanvaltuusto kutsui koolle alueen muut kunnat kesäkuussa 1959 tarkoituksena perustaa seutukaavaliitto. Kokousta varten oli painettu lehtinen ”Alustava suunnitelma ja kustannusarvio Länsi- Uudenmaan seutukaavaliiton perustamiseksi”. Suunnitelma sisälsi jo ehdotuksen liiton perussäännöksi. Liiton alueellisesta rajauksesta todettiin, että vaikka valtakunnansuunnittelutoimisto kannattaa yhtä Län- si-Uudenmaan aluetta, taloudellista kokonaisuutta, on sosiaaliset ja kulttuuriset seikat otettava huomioon: ”... läntisen Uudenmaan ruotsinkieliset kunnat ovatkin perustaneet oman seutukaavaliittonsa lähin- nä kielellisistä syistä. Näin ollen ei liene enään muuta mahdollisuutta kuin perustaa läntisen Uudenmaan pohjoiset, suomenkieliset kunnat käsittävä seutukaavaliitto.” Suunnitelmassa korostetaan, että liiton tulisi olla ”mitä läheisimmässä kosketuksessa alueensa ympärillä olevien seutukaavaelinten kanssa ja erikoisesti edellä mainitun ruotsinkieliset kunnat käsittävän liiton kanssa.” Keskustelu koko läntisen Uudenmaan kattavasta liitosta jatkui. Lohjan kauppala ja Lohjan kunta eh- dottivat helmikuussa 1961, että koko läntinen Uusimaa olisi yksi seutukaava-alue. Kauppakamarikin kii- rehti asiaa jälleen ja ehdotti myös Helsingin seudusta erillisen Pohjoisen Uudenmaan liiton perustamista. Siihen olisivat kuuluneet Hyvinkään lisäksi jopa Klaukkala ja Lepsämä Nurmijärven kunnasta. Pari vuotta myöhemmin Nylands svenska landskapsförbund huomautti, että asialla oli kiire. Valtakun- nansuunnitteluneuvoston kanta oli ollut, että Uudenmaan tuli olla yksi seutukaava-alue, mutta elokuussa neuvoston puheenjohtaja Johannes Virolainen lausui, että Länsi-Uudenmaan tulisi saada oma ruotsin- kielinen tai ruotsinkielispainotteinen liittonsa. Valtakunnansuunnittelutoimiston kannaksi tuli kuitenkin vuoden 1963 lopulla, että Uudellamaalla tulisi olla kolme liittoa: Itä-Uudenmaan, Helsingin ja Länsi-Uu- denmaan. Helsingin seutukaavaliitto oli saanut seutukaavan laatimismääräyksensä vuonna 1961, Itä-Uu- simaa sai omansa vuonna 1963, ennen läntisiä liittoja.

127 Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto

Sisäasianministeriö antoi Länsi-Uudellemaalle seutukaavamääräyksen 7.2.1964, samana päivänä kuin Läntiselle Uudellemaallekin. Kuntien edustajainkokous pidettiin kesäkuussa ja perussääntö hyväksyttiin vuoden 1965 maaliskuussa. Joulukuussa 1965 valittiin seutukaavajohtaja. Seutukaa- voitus noin 41 000 asukkaan alueella saattoi alkaa. Liiton alueeseen kuuluivat Lohjan kauppala (kaupunki vuodesta 1969), Lohjan maalaiskunta (yhdistyivät vuonna 1997), Karkkilan kauppala (kaupunki vuodesta 1977), Pyhäjärven U.l. (yh- distyi Karkkilaan 1969), Nummen, Pusulan (yhdistyivät vuonna 1981), Karjalohjan ja Sammatin kunnat. Uudenmaan lääninhallitus kutsui kuntien edustajat koolle toukokuussa 1964 Perustettu toimikunta kansanedustaja Ilmari Linnan johdolla laati ehdotuksen Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton perustamissuunnitelmaksi. Perustamissuunnitelman hyväksyi edustajainkokous, joka kokoontui kesäkuussa 1964 Lohjan kauppalanvaltuuston istuntosalissa. Puheenjohtajana kokouksessa toimi kansanedustaja Ilmari Linna ja sihteerinä kauppalaninsinööri Mikko Nurminen. Kokouksessa hy- väksyttiin toimikunnan ehdotus perustamissuunnitelmaksi ja perussäännöksi ”siten muutettuna, että kustannusten jaossa huomioidaan kuntien asukasmäärät, veroäyrimäärät ja maapinta-alat suhteessa 4:4:1, kun ne ehdotuksessa oli huomioitu suhteessa 2:2:1”. Seutukaavoituksen nähtiin vaikuttavan yhdyskuntien tasapainoiseen kehitykseen, tasoittavan kaupunkien ja maaseudun välisiä eroja ja antavan mahdollisuuksia maaseutuyhdyskunnille, joiden on ”pystyttävä tarjoamaan väestölleen samat elämän- ja eteenpäinmenomahdollisuudet sekä aineellisesti että henkisesti kuin kaupun- Keskusteluissa oli ollut sellainenkin geissakin”. Kokouspöytäkirjan viimeinen pykälä kuului: ”Puheenjohtaja päätti kokouksen kiittäen vaihtoehto, että Lohjan kauppala kuntien edustajia hyvästä yhteistyöstä, jonka avulla tämä tärkeä asia on yksimielisyyden merkeissä ja Lohjan, Karjalohjan ja Sammatin saatu päätökseen, ja toivoi päätöksen olevan eduksi koko kotiseutumme tulevaisuudelle.” kunnat sekä mahdollisesti myös Seutukaavamääräyksessä määrättiin myös Länsi-Uudellemaalle ”erityiset tarkoitusperät”: Nummen ja Pusulan kunnat • Liikenne-, teollisuus-, asuntoja muiden alueiden varaamista silmällä pitäen edellytysten olisivat muodostaneet oman luomista sellaisten elinvoimaisten ja riittävän itsenäisten keskusten muodostumiselle, jotka voivat hillitä Helsingin liiallista kasvua; seutukaava-alueen. Pyhäjärven • maatalousmaan ja hyvän metsätalousmaan tarkoituksenmukaista suojaamista kunta ja Karkkilan kauppala muilta maankäyttötarkoituksilta Etelä-Suomen asutuskeskusten lisääntyvän väestön olivat olleet sitä mieltä, että ne elintarvikehuollon tyydyttämiseksi; ja Nummen, Pusulan ja Vihdin • edellytysten luomista vastaisetkin tarpeet riittävästi huomioon ottaen suunniteltua kunnat olisivat oma seutukaava- vesihuollon kokonaisjärjestelyä ja vesistöjen saastumisen estämistä varten; alueensa. Vihti määrättiin • riittävien ja sopivien saaristo-, ranta- ja muiden alueiden varaamista matkailu- sekä kuitenkin vuonna 1961 kuulumaan retkeily-, lomanvietto- ja muihin virkistystarkoituksiin; sekä Helsingin seutukaava-alueeseen. • luonnonsuojelu- ja maisemanhoitonäkökohtien huomioon ottamista sekä muinaismuistojen ja historiallisesti merkittävien kohteiden säilyttämistä. Oli puhetta myös Kirkkonummen Määräyksessä liitto velvoitetaan toimimaan yhteistyössä ”pohjoisen Länsi-Uudenmaan ja Hel- mahdollisesta liittymisestä Helsingin singin alueiden seutukaavoituksen kanssa” kuten myös pitämään kiinteää yhteyttä valtakunnan- seutukaavaliittoon. suunnittelutoimistoon.

128 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Liittohallituksen entisen pj:n Ilmari Linnan kunnallisneuvos- arvonimijuhlassa vasemmalta lukien: seutukaavajohtaja Raimo Jouhikainen, Lohjan Sp:n johtaja Heikki Sippola, liittohallituksen puheenjohtaja Kalle Vuorinen, liittovaltuuston puheenjohtaja Veijo Wallenius (puhumassa), rouva Aune Linna ja kunnallisneuvos Ilmari Linna sekä Lohjan kunnan kunnanjohtaja Pauli Koskinen.

Liittovaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja oli toimitusjohtaja Veijo Vallenius Lohjan kaup- palasta ja liittohallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Ilmari Linna Lohjan kunnasta. Karkkilan kauppalanhallitus esitti lokakuussa kokoontuneelle liittovaltuustolle, että ulkopuolisten asiantun- tijoiden käyttöön varattua 62 000 markan määrärahaa supistettaisiin huomattavasti ja että ehdo- tetun sivutoimisen toiminnanjohtajan sijasta palkattaisiin päätoiminen henkilö, ”joka tapauksessa asiantuntija”. Liittohallitus oli esittänyt sivutoimisen henkilön palkkaamista, mutta valtuusto päätti, että tarvitaan vakinainen seutukaavajohtaja. Liitto aloitti toimintansa Lohjan kauppalan Vuoden 1965 joulukuussa liittohallitus valitsi seutukaavajohtajaksi diplomi-insinööri Raimo virastotalossa kauppalanhallituksen Jouhikaisen, joka oli jo ehtinyt hankkia suunnittelukokemusta Helsingin seutukaavaliitosta. vuokralaisena. Sieltä muutettiin syyskuussa Jouhikainen toimi seutukaavajohtajana vuodesta 1966 koko Länsi-Uudenmaan liiton historian 1967 kauppalanlääkärin entiseen ajan, minkä jälkeen hän jatkoi Uudenmaan liitossa yhtenä sen johtajista. Lisäksi perustettiin vastaanottohuoneistoon Tehtaankadun kanslistin virka, jota hoitamaan tuli sittemmin seutukaavasihteerinä toiminut Anja Helenius. puolelle. Lisäksi liitolla oli kolmisen Resurssien vähäisyys johti alusta alkaen tiiviiseen yhteistyöhön sekä kuntien että muiden vuotta marraskuusta 1966 vilkkaassa Uudenmaan seutukaavaliittojen kanssa, sillä mm. tilastollinen päätoimisto oli pyytänyt käytössä kokoushuone Helsingissä seutukaavaliittoja ”paikallistamaan liikeyrityslaskennan piiriin kuuluvat liikeyritykset” Väinämöisenkadun varrella. Lohjan alueellaan hyvin lyhyessä ajassa. kauppalanhallitus tarjosi seutukaavaliitolle Lakisääteistä toimintaa omin maustein tilaa kauppalan ja Kansallis-Osake- Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton alkuvuosina tehtiin kuten muissakin liitoissa paljon perussel- Pankin rakennettavaksi suunnittelemasta vityksiä, kuitenkin alueen erityispiirteiden mukaan: kartoitettiin soravaroja, pohjavesivaroja, luon- liike- ja asuinkiinteistöstä, aivan Lohjan nonsuojelukohteita, väestön- ja elinkeinojen kehitystä jne. Runkokaava valmistui vuonna 1968, ra- keskustasta, mutta edullisemman tilan kennesuunnitelma 1975. Jätehuolto, energiahuolto, liikenne, metsätalous ja teollisuus saivat omat tarjosi rakennusliike Salo ja Rämä linja- erillisselvityksensä. Liitto laati myös karttaesityksenä kaikki maankäyttömuodot sisältävän seutu- autoaseman vierestä. kaavaluonnoksen vuonna 1972, mutta käytti sitten mahdollisuutta laatia seutukaava vaiheittain.

129 Länsi-Uudenmaan 1970-luvun jälkipuoliskolla laadittu maa- ja metsätalousalueita, virkistysalueita ja suojelualueita käsittävä seutukaava vahvistettiin vuonna 1980, taajamaseutukaava vuonna 1983. Länsi-Uudenmaan seutusuunnitelmassa 1988 tarkasteltiin tuotantotoiminnan ja palvelujen vaikutusta alue- ja yhdyskuntarakenteeseen. Liitossa tehtiin sen toiminnan aikana useita kulttuu- rimaisemaa, kulttuurihistoriaa ja arvokasta luontoa koskevia selvityksiä, esimerkiksi Länsi-Uuden- maan kulttuurimaisemainventointi vuodelta 1990 ja selvitykset alueen kasvistoltaan arvokkaista kallioista. Aivan 1990-luvun alussa valmistuivat selvitykset Sammatin ja Karjalohjan kulttuurimai- semista sekä kulttuurihistoriallisista rakennuskohteista. Uudenmaan seutukaavaliittojen yhteistyöhön osallistuttiin aktiivisesti, mutta myös Varsinais- Suomen, Länsi-Uudenmaan ja Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitoilla oli yhteistyöneuvottelu- kunta. Länsi-Uudenmaan ja Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitot teettivät vuosina 1982 – 1984

130 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet yhdessä Uudenmaan läntisen osan alueellisen energiasuunnitelman vuosille 1985 – 2010. Mukana suunnittelualueessa oli myös Vihdin kunta Helsingin seutukaavaliitosta. Liiton merkitys mm. jäsenkunnille suunnatun tilasto-, inventointi- ja suunnitelmatietojen väli- tys- ja hankintapalvelusta koostuvan tietopalvelun tuottajana oli merkittävä. Liitto antoi lausun- toja kuntien suunnitelmista, mutta myös avusti kaavoituksessa ja laati selvityksiä ja ennusteita eri toimialoilta. Vuonna 1982 ympäristöministeriön päätöksellä kokeiluna käynnistetty aluearkkitehtitoiminta palveli sekä kuntia että yksittäisiä kuntalaisia. Työhön kuului rakennus- ja korjaussuunnitteluneu- vontaa, mutta myös kuntien maankäytön suunnitteluun ja kuntien omaan rakentamistoimintaan liittyviä tehtäviä. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto siirtyi tietokoneaikaan liiton 20-vuotisjuhlavuonna 1985: liittoon hankittiin Metric-merkkinen mikrotietokone ja laatukirjoitin. Toimintakertomuksessa todetaan Lohjan museonjohtajan Torsti Salosen liiton kanssa yhteistyössä laatimasta tutkielmasta yhdyskuntarakenteen kehityksestä alueen pohjoisosan näkökulmasta katsottuna, että ”mikrotietokoneen käyttöönotto tekstinkäsittelyssä mahdollisti tutkielman teon sille asetetussa tiukassa aikataulussa”.

Uuteen liittoon Keväällä 1990 Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton jäsenkunnat tekivät aloitteen Länsi-Uudenmaan ja Helsingin seutukaava-alueiden yhdistämismahdollisuuksien selvittämisestä. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue oli laajentunut siinä määrin, että kuntien välisen yhteistyön tiivistämisen katsottiin olevan perusteltua. Kun Uudenmaan maakuntaliitolla oli myös vireillä samansuuntaisia pyrkimyk- siä, liitto oli valmis muutokseen. Seutukaava-alueiden yhdistämisessä nähtiin Länsi-Uudellamaalla mahdollisuus koko alueen aikaisempaa monipuolisempaan, tehokkaampaan ja taloudellisempaan kehittämiseen. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuusto teki 21.5.1991 päätöksen hakea valtioneuvostolta seutukaava-alueen muutosta siten, että Länsi-Uudenmaan seutukaava-alue lii- Aluearkkitehdin työstä. tettäisiin Helsingin seutukaava-alueeseen. Valtioneuvosto hyväksyi seutukaava-alueiden muutos- Piirros Länsi-Uudenmaan aluearkkitehti Leena Heinänen. ta koskevat anomukset 15.10.1992, samaan aikaan myös Kirkkonummen, Mäntsälän ja Pornaisten kuntien osalta. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuusto päätti 18. joulukuuta 1992 liiton lakkauttamisesta saman vuoden lopussa. Samassa kokouksessa liittovaltuusto hyväksyi Länsi-Uu- denmaan seutukaavan ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Vuoden 1993 alusta Länsi-Uudenmaan kunnat ovat olleet Uudenmaan liiton jäseniä.

Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuuston viimeinen kokous joulukuussa 1992. Liittovaltuuston puheenjohtajana Pertti Hirvonen, sihteerinä seutukaavasihteeri Anja Helenius. Kuva: Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Det sista fullmäktigemötet för Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto (Väst- Nylands regionplansförbund) i december 1992. Fullmäktiges ordförande var Pertti Hirvonen och sekreterare regionplanesekreterare Anja Helenius. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

131 Västra Nylands regionplansförbund – Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto

Alue-ehdotukset saivat päätöksensä, kun sisäasiainministeriö antoi seutukaavamääräyksen Läntisen Uudenmaan seutukaava-alueelle 7.2.1964. Alue käsitti Hangon ja Tammisaaren kaupungin ja Kar- jaan kauppalan sekä Bromarvin, Tenholan, Tammisaaren maalaiskunnan, Snappertunan, Pohjan, Karjaan maalaiskunnan, Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen maalaiskunnat. Läntisen Uudenmaan rannikkokunnat saivat siis oman liittonsa. Ensimmäiseksi seutukaavajohtajaksi valittiin seutukaavoituksesta jo Helsingin seutukaavaliitossa kokemusta hankkinut diplomi-insinööri Gunnar Pipo- nius, joka pääsi aloittamaan työnsä vuoden 1965 loppupuolella. Hän viihtyi työssä vuoteen 1968, minkä jälkeen toimistoa johti diplomi-insinööri Stig Häggström eläkkeelle jäämiseensä eli vuoteen 1989 saakka. Hänen seuraajakseen tuli valtiotieteen maisteri Kaj Lindholm, joka johti liittoa Uu- denmaan liittoon yhdistymiseen saakka, vuoden 1993 loppuun. Hän jatkoi uraansa uudessa liitossa kansainvälisten asioiden johtajana ja siirtyi myöhemmin Karjaan kaupunginjohtajaksi. Saaristotutkimus - Skärgårdsutredningen. Seutukaavaliiton toimisto sijaitsi Karjaalla, ensin Kauppiaankatu 2:ssa, sitten Kauppiaankatu Nils-Hinrik Aschan & Eric Adlercreutz 1967. 1:ssä.

132 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Perusselvityksiä ja suunnitelmia Seutukaavoituksen alkuaikoina tehtiin paljon perusselvityksiä. Ensimmäinen liitossa tehty suuri suunnitelma koski liiton alueelle tärkeää saaristoa. Sen te- kivät arkkitehdit Nils-Hinrik Aschan (josta tuli myöhemmin Itä-Uudenmaan seutukaavaliiton pitkäaikainen johtaja) ja Eric Adlercreutz. Suunnilleen samaan aikaan valmistui runkokaava, niin kuin Helsingin ja Länsi-Uudenmaan seudullekin. Vuonna 1970 arkkitehdit Kalle-Heikki Narinen ja Jussi Vuorinen tekivät tutkimuksen Läntisen Uudenmaan keskusrakenteen kehitysmahdol- lisuuksista. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitossa ei laadittu seutukaavoja vaiheittain, toisin kuin muissa liitoissa, vaan päätettiin tehdä koko seutukaava kerralla. Tämä merkitsi pitkää prosessia – vasta vuonna 1979 kaava oli valmis lausun- tokierrokselle kuntiin. Lopullisesti se hyväksyttiin 17.12.1982. Ympäristömi- nisteriö vahvisti kaavan 28.2.1985 muilta osin kuin Inkoon ja Tammisaaren saaristoalueiden osalta. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuusto hyväksyi tämän seutukaavan täydennykset ja muutoksen käsittävän seutukaavan vuonna 1991. Ympäristöministeriö jätti kuitenkin kaavan vahvistamatta siinä vaiheessa. Prosessi kesti niin kauan, että vasta Uudenmaan liiton maakuntavaltuusto hyväksyi monin tavoin tarkistetun kaavan alistettavaksi ym- päristöministeriön vahvistettavaksi tammikuussa 2001. Ympäristöministeriö vahvisti sen seuraavana vuonna.

133 Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton 20- vuotisjuhlakokous 1985. Kuva: Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

20-årsjubileumsmöte för Västra Nylands regionplansförbund 1985. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Seutukaavajohtaja Aarne Vanjoki onnittelemassa 20-vuotiasta naapuriliittoa. Onnitteluja vastaanottamassa Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Ulf Lindström ja seutukaavajohtaja Stig Häggström. Kuva: Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Regionplanedirektör Aarne Vanjoki gratulerar det 20-åriga grannförbundet Västra Nylands regionplansförbund. Fullmäktiges ordförande Ulf Lindström och regionplanechef Stig Häggström tar emot gratulationerna. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

134 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton henkilökuntaa ryhmäkuvassa. Vasemmalta Krister Björklund, Stig Häggström, Birgit Isaksson, Agneta Nylund, Kerstin Nousiainen, Hilkka Mäkipää ja Maj-Len Broman. Kuva Agneta Nylyndin albumista.

Personalen för Västra Nylands regionplansförbund i gruppbild. Från vänster Krister Björklund, Stig Häggström, Birgit Isaksson, Agneta Nylund, Kerstin Nousiainen, Hilkka Mäkipää och Maj-Len Broman. Bild ur Agneta Nylunds album. Julkaisussa 20 vuotta seutusuunnittelua läntisellä Uudellamaalla mainitaan: ”Yhteistyö muiden Uudenmaan liittojen kanssa on koko toimintakauden ajan sujunut hyvin ja muodostanut olennaisen osa työtä. Tämä merkitsee sitä, että on voitu voimakkaasti torjua ne ehdotukset Uudenmaan liittojen yhdistämiseksi, joita silloin tällöin on tehty. Lisäksi on erityistä painoa pantu sille, demokratian kannalta tärkeälle näkökannalle, että sellaisessa yleisuusmaalaisessa liitossa olisi pääkaupunkiseu- dun ulkopuolisten pienten kuntien äärimmäisen vaikea saada äänensä kuuluville – esim. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton kaikilla jäsenkunnilla on itsellään vankka mielipide seudun kehityk- sestä. Vuonna 1982 päätettiin myös korkealla taholla, että nykyinen jako on tarkoituksenmukainen ja ettei sitä ole syytä muuttaa, ei ainakaan ennen kuin koko väliportaanhallinto uudistetaan.” Jäsenkuntien määrä väheni, kun ensin Karjaan maalaiskunta liitettiin Karjaan kauppalaan, josta tuli kaupunki vuonna 1977. Samana vuonna lakkautettiin Bromarvin, Snappertunan ja Tammi- saaren maalaiskunnat, joiden maa-ala jaettiin Tammisaaren, Hangon, Karjaan ja Tenholan kesken. Näistä Tenhola liitettiin Tammisaareen vuoden 1993 alusta. Läntisen Uudenmaan monipuolisen kulttuurihistorian inventoimisen sai tehtäväkseen ﬁ l. kand. Mikko Härö. Monivuotisen työn tuloksena oli vuonna 1993 julkaistu Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman kulttuurihistoriallinen inventointi 1983.

135 Uudenmaan Maakuntaliitto Puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat

Puheenjohtajat 1934 - 41 Lauri Aho hallituksen puheenjohtaja 1941 - 59 Lauri Suoja hallituksen puheenjohtaja 1959 - 68 Einar Winqvist hallituksen puheenjohtaja 1969 - 70 Markku Salonen hallituksen puheenjohtaja 1971 - 73 Eino Sirén hallituksen puheenjohtaja 1973 - 80 Mauri E. Virtanen hallituksen puheenjohtaja 1981 - 82 Heikki S. von Hertzen hallituksen puheenjohtaja 1983 - 90 Paavo Koskijoki hallituksen puheenjohtaja 1991 - 92 Risto Ranta hallituksen puheenjohtaja

Varapuheenjohtajat 1934 - 59 Yrjö Ylänne hallituksen varapuheenjohtaja 1959 - 70 Eino Sirén hallituksen varapuheenjohtaja 1971 - 74 Aaro Stykki hallituksen varapuheenjohtaja 1975 - 77 Markku Salonen hallituksen varapuheenjohtaja 1977 - 79 Manu Ruski hallituksen varapuheenjohtaja 1980 Olli Männikkö hallituksen varapuheenjohtaja 1981 - 92 Kaarle Salmivuori hallituksen varapuheenjohtaja

Toiminnanjohtajat 1959 N. Seppo Koskinen toiminnanjohtaja 21.2 - 2.4 1959 - 1961 Leo Rimpinen toiminnanjohtaja 2.4. alkaen 1961 - 1974 Markku Salonen toiminnanjohtaja 24.10. alkaen 1974 - 1988 Paavali Kääriäinen toiminnanjohtaja 22.2. saakka 1988 Kimmo Behm toiminnanjohtaja 22.2 - 30.4 1988 -1991 Markku J. Jääskeläinen toiminnanjohtaja 1.5. alkaen 1991 - 1992 Matti Tukiainen toiminnanjohtaja

136 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan maakuntaliiton vaiheista

Uudenmaan suomenkielinen maakuntaliitto perustettiin Aleksis Kiven 100-vuotissyntymäpäivänä 10.10.1934 Nurmijärvellä. Perustamiskirjan allekirjoittivat liiton ensimmäinen puheenjohtaja Lauri Aho ja varapuheenjohtaja Yrjö Ylänne sekä liiton ensimmäinen sihteeri, ylioppilas Vilho Väisänen. Liiton tehtävänä oli aatteellinen maakuntatyö Uudellamaalla. Tarkoituksena oli herättää Uuden- maan suomalaisissa kiintymystä kotimaakuntaa kohtaan sekä edistää kotiseudun, sen menneisyyden ja nykyisyyden tuntemusta. Myös Uudenmaan henkinen ja aineellinen vaurastuminen kuului liiton intresseihin. Kotiseututoiminta ja sen avustaminen, tätä koskevien ja muiden maakunnallisten julkaisujen toimittaminen sekä maakunnallisten juhlien järjestäminen kuuluivat liiton toimin- tamuotoihin. Maakuntaliitto järjesti mm. maakuntajuhlia varsinkin alkuaikoinaan. Sota-aika hiljensi maakuntaliiton toiminnan niin, että se käytännössä lakkasi vuonna 1941. Sa- mana vuonna asetettiin kuitenkin toimikunta valmistelemaan Uudenmaan maakunta-arkiston perustamista. Liiton johtokunta yritti saada toimintaa uudelleen käyntiin, mutta vasta vuoden 1955 kesäkuussa maakuntaliiton liittovaltuusto ja liittokokous vahvistivat uudet säännöt (yhdistysre- kisteriin 1959). Toiminta perustui lähinnä yksityisten henkilöiden jäsenyyteen, mutta ryhmäjäseniäkin oli. Ke- sällä 1941 lähetettiin kunnille ja seurakunnille kirjelmä, jossa niitä pyydettiin liittymään maakuntaliiton jäseneksi. Sotien vuoksi jäsenhankinta lykkäytyi usealla vuodella. Maakuntaliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Paavo Koskijoki kirjoitti liiton 50-vuotispäivän ai- koihin: ”Maakuntaliiton työn tulokset eivät aina ole helposti osoitettavissa. Niitä ei nähdä muisto- merkkeinä tai muistolaattoina rakennusten seinissä. Ne ilmenevät sen sijaan päättäjien asenteis- sa, kuntiin kohdistuvien rasitusten kevenemisenä sekä erilaisten maakunnallisten ja kunnallisten hankkeiden toteutumisena.” Huhtikuussa 1959 Uudenmaan Maakuntaliitto ry piti ensimmäisen uusien sääntöjen mukaisen kevätkokouksensa. Silloin valittiin yhdistykselle uusi johtokunta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1941. Kokouksessa käsiteltiin maakuntaliiton toiminnan tarpeellisuutta Uudenmaan läänissä. Esitetyis- sä puheenvuoroissa toimintaa pidettiin tärkeänä, mutta samalla vastustettiin Helsingin kaupungin mukana oloa, koska ”pääkaupungin edustus voisi vaikuttaa haitallisesti varsinaisten maakunnallisten kysymysten käsittelyyn”. Harkittavaksi esitettiin myös erillisten maakuntaliittojen perustamista Itä-, Keski- ja Länsi-Uuttamaata varten, koska kiinnostus eri alueilla ”oli mahdollisesti rajoittunut vain niiden omiin kysymyksiin”. Päätettiin kuitenkin toimia ilman virallista aluejakoa ja perustaa kutakin osa-aluetta varten aluetoimikunta, johon nimettiin hallituksen edustajat. Aluetoimikuntien tuli tehdä liiton toimintaa tunnetuksi, mutta ne saivat päättää toimintatavoistaan itsenäisesti.

137 Kunnat aktiivisemmin mukaan Uudistettujen, kuntien vaikutusvaltaa huomattavasti lisäävien sääntöjen mukaan maakuntaliiton tarkoituksena oli ”toimia Uudenmaan maakunnan henkisen ja taloudellisen edistymisen hyväksi, edistää maakunnan menneisyyden ja nykyisyyden tuntemusta sekä maakunnan kuntien yhteistoi- mintaa ja kunnallisten asioiden hoitoa”. Tässä tarkoituksessa liiton tuli ”järjestää kunnallisia ja taloudellisia neuvottelupäiviä, valistustilaisuuksia ja maakuntajuhlia sekä tehdä aloitteita maakunnan henkisen, taloudellisen ja kunnallisen elämän kehittämiseksi”. Maakuntaliiton ensimmäisen toimintasuunnitelman mukaan liiton tärkeimpiä tehtäviä olivat maakuntaliiton toiminnan tunnetuksi tekeminen informoimalla lehdistöä, kuntia, seurakuntia ja yhteisöjä sekä esittelytilaisuuksien järjestäminen. Tavoitteeksi oli asetettu kaikkien suomenkielis- ten kuntien ja seurakuntien jäsenyys syyskuun alkuun 1959 mennessä. Myös yhteisöjäsenten ja yksityisjäsenten hankintaan oli tarkoitus panostaa. Ensimmäiset Uudenmaan Kunnallispäivät järjestettiin yhdessä lääninhallituksen ja Maalaiskun- tien liiton kanssa marraskuussa 1959. Liiton toiminnan tunnettuuden lisääminen oli 1960-luvullakin päätavoite. Toimintakohteita ja -muotoja etsittiin. Uudenmaan maakuntaliitto osallistui kuntien yhteistyöhön mm. tie-, liikenne- ja kouluasioissa. Liitto otti kantaa tie- ja lääninrajakysymyksiin: se vastusti Orimattilan ja Artjär- ven kunnan siirtämistä Uudenmaan läänistä Hämeen lääniin. Maakuntaliitto kannatti myös koko maakunnan saamista lakisääteisen seutukaavoituksen piiriin. Syyskokouksessa 1962 päätettiin antaa johtokunnalle valtuudet ryhtyä toimiin Suomen kulttuu- rirahaston alaisen maakuntarahaston perustamiseksi. Uudenmaan rahasto perustettiinkin Hyvin- käällä Mikael Agricolan päivänä vuonna 1963. Teitä, sairaaloita ja kuntauudistuksia Maakuntaliiton kuusikymmentäluvun intresseissä olivat erityisesti tie-, ammattikoulu-, vajaamie- lis-, sairaala- ja kuntauudistuskysymykset. Myös vesihuollon pikaista järjestämistä kiirehdittiin vuosikymmenen lopulla. Liitto antoi sisäasiainministeriölle lausunnon maakuntaitsehallinnosta vuonna 1963 – sen mukaan maakuntaitsehallintoon siirtyminen ei ainakaan siinä vaiheessa olisi tärkeintä kunnallishallin- non kehittämisen kannalta, vaan tärkeintä olisi pyrkiä uudistamaan kuntien valtionapujärjestelmä. Liitto korosti yleensäkin kuntien itsemääräämisoikeutta. Vuoden 1962 jälkeen kunnat olivat maakuntaliiton toiminnan ainoat rahoittajat. Toiminnanjohtajan tehtäviä hoiti alkuun sivutoimisesti Kunnallisopiston johtaja, sittemmin kansanedustaja Markku Salonen. Vuonna 1974 maakuntaliitolle valittiin ensimmäisen kerran koko- päivätoiminen toiminnanjohtaja, Paavali Kääriäinen, ja toimistonhoitaja-sihteeri, Birgitta Nord- ström. Uudenmaan liiton perustamisesta kävi neuvotteluja toiminnanjohtajana Markku J. Jääs- keläinen, seuraajanaan Matti Tukiainen, joka jatkoi liittojen yhdistyttyä aluekehittämisjohtajana Uudenmaan liitossa. Maakuntaliitto toimi aktiivisesti maakuntahengen luomiseksi. Vuoden uusmaalaisen henkilön ja Vuoden uusmaalaisen yrittäjän valitseminen siirtyi aikanaan Uudenmaan liiton tehtäväksi. Mat- kailun edistäminen sekä kulttuuri- ja kotiseututyö olivat liiton omaa alaa – toimintamuotoja olivat mm. koululaisille järjestetyt maakunta-aiheiset kirjoitus- ja kuvataidekilpailut ja maakunta-aihei- sen oppimateriaalin tuottaminen peruskoulujen käyttöön. ”Upea Uusimaa – Förträﬄ iga Nyland” oli uusmaalaisuuden juhlavuoden 1992 näyttävä teema, liiton viimeisen toimintakertomuksen mukaan ”Uudenmaan maakuntaliiton 58-vuotisen historian suurin projekti”.

138 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan maakuntaliiton hallituksen kokous Nurmijärvellä 6.9.1984. Vasemmalta Timo Lehto, Väinö Leinonen, Lauri Metsämäki, Matti Riikonen, Olavi Lipponen, Kimmo Behm, Paavali Kääriäinen, Paavo Koskijoki, Kaarle Salmivuori, Erkki Hara, Seppo Timonen, Manu Ruski, Matti Hakala, Tuula Trygg. Kuva: Uudenmaan liiton kuva-arkisto.

Styrelsen för Uudenmaan maakuntaliitto håller möte i Nurmijärvi 6.9.1984. Från vänster Timo Lehto, Väinö Leinonen, Lauri Metsämäki, Matti Riikonen, Olavi Lipponen, Kimmo Behm, Paavali Kääriäinen, Paavo Koskijoki, Kaarle Salmivuori, Erkki Hara, Seppo Timonen, Manu Ruski, Matti Hakala, Tuula Trygg. Bild ur Nylands förbunds bildarkiv.

Yhteisiä hankkeita Uudenmaan seutukaavaliittojen kanssa olivat vuodesta 1975 lähtien joka toinen vuosi järjestetyt Uusimaa-seminaarit, joiden perinnettä on jatkanut edelleen 2000-luvulla Uu- denmaan liiton maakuntaparlamentti. Elinkeinopolitiikka keinovalikoimiin Elinkeinopolitiikan seuranta ja siihen vaikuttaminen nousivat maakuntaliiton edunvalvontatoimin- nassa tärkeälle sijalle, kun elinkeinorakenteen muutokset alkoivat vaikuttaa Uudellamaallakin. Työtä tehtiin yhdessä valtion harjoittaman teollisuuspolitiikan edustajien kanssa: järjestettiin muun muassa neuvotteluja tiedotustilaisuuksia ajankohtaisista aiheista yhdessä teollisuuspiirin kanssa. Uudenmaan lääninhallitus ja maakuntaliitto tekivät vuoden 1984 keväällä ehdotuksen Uuden- maan läänin ja Helsingin kaupungin vaalipiirin kansanedustajien työvaliokunnan perustamisesta. Työvaliokunnan tehtävänä oli selvittää mm. mahdollisuudet Uudenmaan läänin kansanedustajien yhteistoimintakokeilun aloittamiseksi. Tästä kehittyi nykyisinkin aktiivisesti toimiva Uudenmaan ja Helsingin piirin kansanedustajien neuvottelukunta. Uudenmaan maakuntaliitto otti kantaa ja teki esityksiä kulloinkin ajankohtaisista aluepoliitti- sista kysymyksistä. Vuodesta 1982 lähtien liitto kokosi vuosittain yhteistyössä kuntien kanssa mm. kansanedustajien neuvottelukunnan käyttämän Uudenmaan maakuntamuistion alueen hankkeiden edistämiseksi. Elokuussa 1990 Uudenmaan maakuntaliitto kokosi kaupungin- ja kunnanjohtajista koostuvan toimikunnan pohtimaan maakuntaliittojen ja seutukaavaliittojen yhteistyötä. Toimikunnan ratkai- sumallit eivät toteutuneet sellaisenaan, mutta maakuntaliitto perusti parin vuoden kuluttua vielä työryhmän pohtimaan maakuntahallinnon perusteellista uudistamista. Vuoden 1993 alusta syntyi seutukaavaliittojen ja maakuntaliiton yhdistyttyä Uudenmaan liitto.

139 Uudenmaan maakuntavaltuusto piti kevätkokouksen vuonna 2005 Kansallismuseon auditoriossa.

Nylands landskapsfullmäktige höll sitt vårmöte år 2005 i nationalmuseets auditorium.

Uudenmaan maakuntahallitus Aleksanterinkatu 48 A:n portaikossa keväällä 2005.

Nylands landskapsstyrelse i trapporna på Alexandersgatan 48 A under våren 2005.

Helsingin seutukaavaliiton liittohallitus 1989.

Stryrelsen för Helsingfors regionplansförbund 1989.

140 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Helsingin seutukaavaliiton liittovaltuusto toimikauden viimeisessä Helsingin seudun maakuntapoliitikkoja kokouksessa Finlandia-talossa 26.11.1980 Ensimmäisessä rivissä vasemmalta Heikki s.von Herzen, Olof Hansson, Åke Helsingin seutukaavaliiton ja Uudenmaan liiton johtavat luottamushenkilöt ovat aina olleet seu- Almark, Ylermi Runko, Erkki Tuuli, Seppo Toiviainen, Teuvo Suhonen. Kuva: Uudenmaan liiton kuva-arkisto. dun tunnetuimpia vaikuttajia eri aloilta. Vuosikymmenien myötä päätöksentekoelimet politisoi- tuivat. Alkuvuosikymmeninä korostettiin virkamiesasiantuntemusta ja myöhemmin politiikassa Helsingfors regionplansförbunds fullmäktige i Finlandia-huset 26.11.1980. Första raden: från vänster Heikki s.von Herzen, Olof Hansson, Åke Almark, hankittuja meriittejä. Ylermi Runko, Erkki Tuuli, Seppo Toiviainen, Teuvo Suhonen. Bild ur Nylands Helsingin kaupungilta kaupunginjohtaja tai kaavoitusasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja förbunds bildarkiv. olivat peräjälkeen hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Perinne alkoi heti vuodesta 1946: Erik von Frenckell, J. A. Kivistö, Aatto Väyrynen, (Jussi-) Pekka Alanen, Erkki Tuomioja, Pekka Korpinen. Myös ylipormestari Jussi Pajunen ehti poliitikkoaikanaan toimia maakuntahal- lituksessa yhden vaalikauden ajan. Vantaan kaupunginjohtaja Lauri Lairala toimi aluksi liittohallituksen jäsenenä, mutta ehti johtaa hallitusta ansiokkaasti kolmen valtuustokauden ajan. Maineikkaita kansallisestikin tunnettuja poliitikkoja ovat luottamushenkilöiden joukossa olleet mm. patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Erkki Tuuli, Elannon pääjohtaja, Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Ylermi Runko, eduskunnan pu- hemies ja pääministeri Paavo Lipponen, kansanedustaja ja kaupunginjohtaja Kaarle Salmivuori ja kansanedustaja Arto Bryggare. Uudenmaan liiton toiminta käynnistyi toimitusjohtaja Pentti Kivisen johtaessa ensimmäisen kauden ajan maakuntavaltuustoa ja kaupunkineuvos Salmivuo- ren maakuntahallitusta. Risto Ranta (alkuun Tuusulasta, myöhemmin Vantaalta) ehti olla Helsingin seutukaavaliiton ja Uudenmaan maakuntaliiton hallituksissa, kunnes maakuntapoliitikon uran kruunasi kahden vaalikauden mittainen aika Uudenmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana. ”Osallistuva hallitus” -iskusanoilla hän sitoutti koko luottamushenkilökunnan vahvasti liiton toimintaan.

Risto Ranta 50-vuotisjuhlissaan 14.7.1993. Valokuvaaja Sirkka Pohtimo.

Risto Ranta på sin 50-årsfest 14.7.1993. Fotograf Sirkka Pohtimo.

141 Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto, Helsingin seutukaavaliitto ja Uudenmaan liitto Luottamushenkilöjohtajisto ja johtajat 1946 - 2006

kausi Aluesuunnitelmaliitto 1946 - 49 F.L. Lehtinen, valtuuskunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell, johtokunnan puheenjohtaja Otto Flodin, arkkitehti, toiminnanjoh- Arvo Lönnroth, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Toivo Salmio, johtokunnan varapuheenjohtaja, 1947 alkaen taja, 1947 - 64 1950 - 56 F.L. Lehtinen, valtuuskunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell, johtokunnan puheenjohtaja F.A. Kuusisto, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Toivo Salmio, johtokunnan varapuheenjohtaja 1957 - 63 F.A. Kuusisto, valtuuskunnan puheenjohtaja J.A. Kivistö, johtokunnan puheenjohtaja Väinö V. Seppälä, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Toivo Salmio, johtokunnan varapuheenjohtaja 1963 - 64 Seppo Salminen, valtuuskunnan puheenjohtaja J.A. Kivistö, johtokunnan puheenjohtaja Viljo Niskanen, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Toivo Salmio, johtokunnan varapuheenjohtaja

Helsingin seutukaavaliitto JOHTAJISTO 1964 - 68 Åke Almark, liittovaltuuston puheenjohtaja J.A. Kivistö, liittohallituksen puheenjohtaja Otto Flodin, arkkitehti, toiminnanjoh- Veikko Kaljunen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Aatto Väyrynen, liittohallituksen puheenjohtaja taja, 1965 - 68 K.A. Vakkuri, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Aarne Ervi, liittohallituksen varapuheenjohtaja, 1965 alkaen Sulo Hesenius, liittovaltuuston varapuheenjohtaja 1969 - 72 Erkki Tuuli, liittovaltuuston puheenjohtaja Aatto Väyrynen, liittohallituksen puheenjohtaja Lars Hedman, arkkitehti, seutukaa- Oiva Helminen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Mauri Alasaari, liittohallituksen varapuheenjohtaja vajohtaja, 1969 - 70 Kaarlo Pettinen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja 1973 - 76 Erkki Tuuli, liittovaltuuston puheenjohtaja Aatto Väyrynen, liittohallituksen puheenjohtaja Aarne Vanjoki, varatuomari, seutu- Ylermi Runko, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Pekka Alanen, liittohallituksen puheenjohtaja kaavajohtaja, 1970 - 90 Alpo Jokinen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Mauri Alasaari, liittohallituksen varapuheenjohtaja 1977 - 80 Ylermi Runko, liittovaltuuston puheenjohtaja Lauri Lairala, liittohallituksen puheenjohtaja, Vantaa Erkki Tuuli, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Pekka Alanen, liittohallituksen varapuheenjohtaja Seppo Toiviainen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Lars Gerkman, liittohallituksen varapuheenjohtaja Seppo Miettinen, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Kerava 1981 - 84 Ylermi Runko, liittovaltuuston puheenjohtaja Lauri Lairala, liittohallituksen puheenjohtaja, Vantaa Kaarlo Pettinen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Lars Gerkman, liittohallituksen varapuheenjohtaja Seppo Toiviainen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Seppo Miettinen, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Kerava 1985 - 88 Arto Lahtinen, liittovaltuuston puheenjohtaja, Hyvinkää Lauri Lairala, liittohallituksen puheenjohtaja, Vantaa Timo Honkala, valtiotieteen maisteri, Päivi Varpasuo, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Vihti Erkki Tuomioja, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki seutukaavajohtaja, 1990 - 91 C.G. Fogelberg, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Kalevi Konttinen, liittohallituksen varapuheenjohtaja 1989 - 92 Paavo Lipponen, liittovaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Kaj K. Kronman, liittohallituksen puheenjohtaja, Vantaa Aimo Lempinen, valtiotieteen mais- Päivi Varpasuo, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Vihti Erkki Tuomioja, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki teri, seutukaavajohtaja, 1991 - 92 C.G. Fogelberg, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Pekka Korpinen, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki Hans Korsbäck, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Espoo

Uudenmaan liitto 1993 - 94 Pentti Kivinen, liittovaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Kaarle Salmivuori, liittohallituksen puheenjohtaja, Järvenpää Aimo Lempinen, valtiotieteen mais- Arto Lahtinen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Hyvinkää Lauri Nordberg, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki teri, maakuntajohtaja, 1993 - Veikko Alho, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Carl-Johan Hindsberg, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki 1995 - 96 Pentti Kivinen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Kaarle Salmivuori, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Järvenpää Arto Lahtinen, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Hyvinkää Lauri Nordberg, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki Veikko Alho, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Carl-Johan Hindsberg, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki 1997 - 2000 Matti Väisänen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Risto Ranta, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Vantaa Arto Bryggare, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Hannele Lehtikuusi, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki Irmeli Lemberg, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Hannele Luukkainen, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki Lars S. Lindholm, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Pohja Ann-Marie Åberg, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Kirkkonummi

2001 - 2004 Arto Bryggare, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Risto Ranta, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Vantaa Esko Riihelä, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Pekka Sauri, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki Anders Björklöf, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Pohja Sture Söderholm, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Hanko 2005 - 2008 Arto Bryggare, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Helsinki Tapani Mäkinen, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Vantaa Osmo Soininvaara, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Jari Sainio, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Vantaa Esko Riihelä, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, Helsinki Irmeli Wallden-Paulig, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, Helsinki

142 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet kausi Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto 1964 - 68 1965 alkaen 1965 alkaen Veijo Vallenius, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohjan kauppala Ilmari Linna, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Jalmari Alanne, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Nummi Rainer Virtanen, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Karkkila 1969 - 72 Veijo Vallenius, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohja Ilmari Linna, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Raimo Jouhikainen, Arto Mela, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Nummi Kalle Vuorinen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja seutukaavajohtaja, 1966 - 92 Kalevi Hakonen, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Karkkila Veikko Alho, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Karkkila 1973 - 76 Veijo Vallenius, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohja Kalle Vuorinen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Mikko Alanne, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Nummi Veikko Alho, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Karkkila Arto Mela, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Nummi 1977 - 80 Veijo Vallenius, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohja Kalle Vuorinen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Pentti Hemmilä, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Heikki Hyrkkö, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Lohja Eero Kyttälä, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Pusula Veikko Alho, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Karkkila 1981 - 84 Antti Maaheimo, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohja Kalle Vuorinen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Pentti Hemmilä, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Erkki Pätiälä, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Lohja Kaj Törrönen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Lohja 1985 - 88 Antti Maaheimo, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohja Eino Vesalainen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Pentti Hemmilä, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Erkki Pätiälä, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Lohja Raija Lärka, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Lohja Matti Rahkila, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Lohja Raimo Koskinen, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila 1989 - 92 Pertti Hirvonen, liittovaltuuston puheenjohtaja, Lohjan kunta Eino Vesalainen, liittohallituksen puheenjohtaja, Lohja Hannu Tammelin, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Karkkila Heikki Hyrkkö, liittohallituksen varapuheenjohtaja, Lohjan kunta Raija Lärka, liittovaltuuston varapuheenjohtaja, Lohja kausi Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto JOHTAJISTO 1964 - 68 Nils Forsell, hallituksen puheenjohtaja, 1967 alkaen Gunnar Piponius, DI, seutukaavajohtaja, 1966 - 68 1969 - 72 Nils Forsell, hallituksen puheenjohtaja Stig Häggström, DI, seutukaavajohtaja, 1968 - 89 1973 - 76 Nils Forsell, hallituksen puheenjohtaja Krister Björklund, valt.tiet.maisteri, vs. seutukaavajohtaja, 1989 1977 - 80 Heimer Westerlund, valtuuston puheenjohtaja Nils Forsell, hallituksen puheenjohtaja Kaj Lindholm, valt.tiet.maisteri, Ulf Lindström, valtuuston puheenjohtaja Heimer Westerlund, hallituksen puheenjohtaja seutukaavajohtaja, 1989 - 93 1981 - 84 Heimer Westerlund, valtuuston puheenjohtaja Ulf Lindström, hallituksen puheenjohtaja 1985 - 88 Ulf Lindström, valtuuston puheenjohtaja Heimer Westerlund, hallituksen puheenjohtaja Bruno Winberg, valtuuston puheenjohtaja 1989 - 92 Bruno Winberg, valtuuston puheenjohtaja Heimer Westerlund, hallituksen puheenjohtaja 1993 Jaakko Laiho, valtuuston puheenjohtaja Mona Wickström, hallituksen puheenjohtaja

143 Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto, Helsingin seutukaavaliitto ja Uudenmaan liitto Henkilöstö 1946 - 2006

Aalto, Liisa Seutukaava-arkkitehti 1962 - 1989 Hiltunen, Maritta Projektipäällikkö 1996 - 2005 Aaltonen, Matti Yhdyskuntasuunnittelija 1953 Hintsala, Jarkko Suunnittelija 2006 - Aaltonen, Irma Arkkitehti 1953 - 1954 Hirsto, Ilkka Yhd.tekn.suunn.päällikkö 1975 - 1976 Aaltonen, Tuija Kaavoitusteknikko 1997 - 2000 Hirvilammi, Tero Edunvalvontapäällikkö 1996 - 1997 Ahokainen, Mervi Konekirjoittajan sijainen 1978 - 1979 Hirvonen, Kirsi Kanslisti 1991 - 2003 Ahonen , Jaakko Toimistoapulainen 1954 - 1958 Holopainen, Matti Seutukaavainsinööri 1979 - 1988 Ailus, Rauli Aluearkkitehti 1993 - 2006 Holstila, Terttu Tutkija 1975 - 1976 Airamo, Raimo Toimistoarkkitehti 1973 - 1974 Holstila, Eero Valt.maisteri 1968 - 1969 Alpola-Narinen, Marja Kansainvälisten asioiden sihteeri 1973 - Honkala, Timo Seutukaavajohtaja 1990 - 1991 Apo, Arja Julkaisusihteeri 2002 - 2003 Huurtama, Aili Toimistoapulainen 1970 - 1971 Asumalahti, Kauko Yhd.tekn.suunn.päällikkö 1971 - 1975 Hynninen, Jukka Maakuntainsinööri 1999 - Asunta, Miika Apulaisvahtimestari 1986 - 1987 Hytti, Riitta Seutukaavatutkija 1970 - 2004 Autioniemi, Paula Talouspäällikkö 1999 - Hytönen, Anna-Maija Seutukaavasihteeri 1947 - 1977 Berg, Arja Julkaisusihteeri 1990 - Hyvärinen, Liisa Vs. kanslisti 1984 - 1986 Bister, Tero Projektisihteeri 1999 - 2000 Hyypiä, Markku Erityisasiantuntija 1999 - Bonn, Thomas Fil .ylioppilas 1989 - 1990 Hämäläinen, Vappu Vs. apulaiskirjanpitäjä 1975 - 1976 Boström, Patrik Interreg-sihteeri 1998 - 2000 Hänninen, Marja-Leena Kirjanpitäjä 1972 - Broman, Maj-Len Hallintosihteeri 1969, 1994 - Härmälä, Kaarina Toimistoharjoittelija 1966 - 1967 Dahlqvist, Brita Tp. suunnittelija 1982 - 1983 Ihatsu, Jaana Projektimarkkinointivastaava 2004 - 2005 Dennison, John Tutkija 1968 - 1973 Ikonen, Sampsa Toimistovirkailija 1990 - 1992 Diegelmann, Manfred Tie- ja liikenneins. 1962 - 1965 Isaksson, Birgit Kanslisti 1980, 1994 - 1999 Eerola, Esko Suunnittelupäällikkö 1980 - 2003 Jalmanen, Sirja Maakuntajohtajan sihteeri 1990 - Ekholm, Nina Toimistovirkailija 1998 - 1999 Johansson, Leo Tutkimusapulainen 1971 - 1974 Elo, Seija Tiedottaja 1990 - Johansson, Jan-Henrik Erityisasiantuntija 1996 - Eronen, Seija Vs. konekirjoittaja 1980 - 1982 Jokinen, Anna-Liisa Siivooja 1966 - 1971 Ervanne, Irja Seutukaava-arkkitehti 1956 - 1963 Jokinen, Päivi Kirjanpitäjä 1980 - 1990 Fagerlund, Pertti Toimistoinsinööri 1969 - 1972 Jouhikainen, Raimo Apulaisjohtaja 1963 - 1966, 1993 - 97 Ferin, Raija Konekirjoittjaa 1969 - 1972 Joutsenlahti, Juhani Tutkija 1974 - Flodin, Otto Toiminnanjohtaja 1947 - 1968 Jutila, Kaija Seutukaava-arkkitehti 1967 - 1968 Frangén, Päivi Julkaisusihteeri 1996 - 1997 Jylhä, Sanna Maakuntainsinööri 2005 - Gottberg, Tiina Kirjastoapulainen 1985 - 1990 Jylli, Hilkka Erityisasiantuntija 1974, 1994 - Gröhn, Kari Tutkija 1980 - 1981 Järvenpää, Osmo Apulaisjohtaja 1972 - 1995 Haili, Tarja Matkailu- ja kulttuurisihteeri 1988, 1993 - Järvinen, Pentti Seutukaavatutkija 1968 - 1970 Hakala, Lauri Apulaisosastopäällikkö 1968 - 2005 Kaijalainen, Hannele Tutkimusapulainen 1971 - 1974 Hakala, Sirkka-Liisa Piirtäjä 1972 - 1974 Kaila, Juha Osastopäällikkö 1975 - 1979 Hakonen, Anitta Kanslisti 1977 - 1989 Kajaste-Eriksson, Venla Toimistovirkailija 2001 - 2003 Halkola, Erkki Tieinsinööriap. 1955 - 1961 Kaje, Ritva Seutukaava-arkkitehti 1966 - 1967 Hallikainen, Pekka Diplomi-insinööri 1990 - 1991 Kakko, Rauha Piirtäjä 1973 - 1990 Hartikainen, Tarja Vs. aluekehittämispäällikkö 1984 - Kalasvirta, Soila Tutkija 1970 - 1989 Hatanpää, Olli-Pekka Suunnittelupäällikkö 2004 - Kaleva, Laura Tp. puhelunvälittäjä 1986 - 1988 Hatva, Jouko Toimistoarkkitehti 1971 - 1973 Kalmgren, Anneli Vs. apulaisvahtimestari 1984 - 1985 Haukkasalo, Hannu Maakuntainsinööri 2004 - Kamppinen, Arto Tutkija 1972 - 1973 Haveri, Raija Puhelunvaihteenhoitaja 2000 - 2004 Kangas, Kauko Seutukaavatutkija 1980 - 1982 Hedman, Lars Seutukaavajohtaja 1966 - 1970 Kangassalo, Tuomo Liikenneinsinööri 1970 - 1974 Heimo, Jarmo Toimistoarkkitehti 1982 - 1984 Kankaala, Toivo Liikennesuunnittelupäällikkö 1968 -1978 Heinonen, Marjatta Tp. konekirjoittaja 1982 - 1983 Kankuri, Timo Suunnittelija 1980 - 1981 Heinonen, Kimmo Apulaisvahtimestari 1987 - 1988 Kantanen, Matti Tp. piirtäjä 1959 - 1962 Helasranta, Susanne Toimistovirkailija 1996 - 1997 Kantelinen, Sinikka Suunnitteluavustaja 1993 - 2003 Helenius, Anja Hallintosihteeri 1993 - 1997 Kapanen-Grönfors, Ulla Kansainväl. asioiden päällikkö 1986, 1993 - Helin, Pekka Suunnittelijaharjoittelija 1967 - 1968 Karapalo, Riitta Tp. laskija 1965 - 1966 Hentunen, Teemu Kansainvälisten asioiden sihteeri 2004 - Karhunen, Minna Vs. edunvalvontapäällikkö 2001 - 1902

144 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Henkilökuntaa (personalbild) 13.4.1983

Takarivissä vasemmalta (i bakre raden från vänster): Matti Holopainen, Heikki Laukala, Heikki Larimo, Heikki Korhonen, Irma Kolli, Irja Puhakka, Rauha Kakko, Tuula Palaste, Raimo Nenonen, Lauri Hakala ja Lasse Rekola.

Keskirivissä vasemmalta (i den mittersta raden från vänster): Riitta Murto-Laitinen, Vesa Kinanen, Matti Pajanne, Marja-Leena Hänninen, Aimo Lempinen, Anitta Hakonen, Päivi Jokinen, Tarja Laaksonen, Helena Wall, Esko Eerola, Anja Vieno, Rami Lindell ja Timo Permanto.

Edessä vasemmalta (i den främre raden från vänster): Soila Kalasvirta, Riitta Hytti, Anneli Palonen, Osmo Järvenpää, Aarne Vanjoki, Heikki Miettinen, Liisa Aalto ja Vieno Rainila.

145 Karjalainen-Balk, Leena Metsänhoitaja 1971 - 1993 Mertala, Markku Offsetpainaja 1971 - 1973 Karppinen, Anne Toimistoarkkitehti 1980 - 1988 Mesiranta, Eiri Tietohallintoasiantuntija 2002 - 1903 Kautto, Jussi Arkkitehti 1969 - 1971 Miettinen, Heikki Johtaja 1971 - 1974, 1970 - 2000 Kerosuo, Harriet Arkkitehti 1969 - 1972 Mononen, Kirsi Johtaja 1997 - Keski-Levijoki, Eeva Toimistovirkailija 1979 - 1980 Murto-Laitinen, Riitta Suunnittelupäällikkö 1976 - Kinanen, Vesa Tp. tutkija 1983 - 1984 Myllymäki, Vappu Toimistoarkkitehti 1972 - 1985 Koistinen, Tarja Palveluneuvoja 2002 - Mynttinen, Juha Tutkija 1969 - 1972 Kokkoniemi, Hannele Erityisasiantuntija 1981, 1993 - Mäensivu, Vesa Toimistovirkailijan sijainen 1993 - 1996 Koljonen, Hannele Sihteeri 1989, 1993 - Mänttäri, Esa Edunvalvontapäällikkö 2003 - Kolli, Irma Sihteeri 1974 - Narinen, Kalle-Heikki Suunnittelupäällikkö 1966 - 1978 Koponen, Juha Toimistovahtimestari 2003 - 1905 Neiro, Susan Kielenkääntäjä 2001 - Korhonen, Heikki Seutukaavatutkija 1972 - 1996 Nenonen, Raimo Vs. johtaja 1971 - Kortman, Anneli Puhelunvälittäjä 1999 - 2000 Nieminen, Jukka Seutukaavatutkija 1975 - 1982 Koskela, Liisa Toimistoarkkitehti 1987 - 1991 Niiranen, Toivo Painotöiden hoitaja 1987 - 1988 Koskenmäki, Pirjo Toimistovirkailija 1999 - Niskanen, Aino Arkkitehtiylioppilas 1971 - 1972 Kosonen, Sinikka Suunnitteluavustaja 1962 - Nokelainen, Ismo Tp. tutkijasihteeri 1978 - 1979 Kostiainen, Nils Björn Arkkitehti 1950 - 1952 Nordin, Satu Tutkimusapulainen 1967 - 1991 Kostiainen, Reijo Tietohallintopäällikkö 1967 - Norila, Aapo Lähetti 1978 - 1979 Kostiainen, Hilkka Seutukaavatutkija 1970 - 1985 Nousiainen, Kerstin Suunnitteluavustaja 1969, 1994 - Kuivanen, Kari Suunnittelija 1998 - 1999 Nurmi, Päivi Puhelunvälittäjä 1974 - 1975 Kujala, Juhani Tutkija 1969 - 1970 Nylund, Agneta Maakuntainsinööri 1979, 1994 - Kulokari, Hannu Tp. laskija 1965 - 1967 Nyström, Rolf Diplomi-insinööri 1974 - 1977 Kunnas, Erkki Tilastotutkija 1961 - 1964 Oleander, Soile Toimistoapulainen 1976 - 1977 Kurronen, Leena Projektityöntekijä 1994 - 2001 Ollonqvist, Virpi Toimistovirkailija 1997 - 1998 Kuutti , Pirkko Projektisihteeri 1998 - 2006 Ostamo, Tuomo Seutukaavainsinööri 1997 - 1998 Laaksonen, Tarja Sihteeri 1966 - Paavola, Anita Maakuntainsinööri 1993 - 2004 Lagerblom, Anita Piirtäjä 1966 - 1973 Pahlman, Irma Suunnittelupäällikkö 2005 - Lahti, Tanja Ohjelmasihteeri 1999 - 2006 Pajuhalme, Liisa Siivooja 1971 - 1990 Laine, Ritva Toimistoarkkitehti 1984 - 1986 Pajanne, Matti Tutkimuspäällikkö 1966 -2000 Lainevuo, Ari Tutkimuspäällikkö 2005 - Palaste-Eerola, Tuula Maakunta-arkkitehti 1982 - Lammi, Pentti Erityisasiantuntija 1973 - Pallasvuo, Matti Toimistoinsinööri 1974 - 1987 Lamminmäki, Lauri Suunnittelija 1985 - 1986 Palonen, Anneli Hallintopäällikkö 1977 - 1997 Larimo, Heikki Tp. tutkija 1979 - 1984 Peltomaa, Pentti Suunnittelijaharjoittelija 1967 - 1968 Latvanen, Paula Elinkeinosihteeri 2000 - Peltomäki, Jukka Johtaja 2001 - Laukala, Heikki Apulaisosastopäällikkö 1980 - 1988 Perhonen, Pirjo Tp. tutkija 1983 - 1984 Laukkanen, Eero Suunnittelupäällikkö 1966 - 1970 Perkiö, Pirkko Tiedotussihteeri 1965 - 1970 Laukkanen, Timo Suunnittelija 1982 - 1983 Permanto, Timo Suunnittelija 1980 - 1984 Leikas-Nummela, Irja Hallintosihteeri 1997 - 1999 Pietilä, Antti Toimistovahtimestari 2000 - 2005 Leino, Lydia Siivooja 1955 - 1966 Pihlajamaa, Taisto Liikenneinsinööri 1969 - 1972 Lempinen, Aimo Maakuntajohtaja 1971 - Piironen-Havas, Eila Arkkitehti 1952 - 1954 Lempiäinen, Liisa Agronomi 1973 - 1975 Piispa, Päivi Projektivastaava 1997 - 1998 Liikkanen, Markus Projektisihteeri 2004 - Piistari-Niemelä, Lea Maakunta-arkkitehti 2001 - 2003 Lindberg, Eija Konttoriharjoittelija 1969 - 1970 Piponius, Lars Gunnar Diplomi-insinööri 1952 - 1954 Lindell, Rami Apulaisvahtimestari 1980 - 1987 Puhakka, Irja Offsetpainaja 1973 - 1987 Lindholm, Kaj Johtaja 1994 - 2005 Puikkonen, Juhani Seutukaavatutkija 1966 - 1968 Lindsberg, Liisa Tp. joukkoliikennesuunnittelija 1983 - 84, 2000 - 2006 Pullinen, Mika Merkonomi 1997 - 1999 Lindström, Teuvo Tutkija 1970 - 1972 Purme, Into Tutkimuspäällikkö 1968 - 1972, 1994 - 96 Linna, Jurkka Seutukaavatutkija 1968 - 1969 Pykäläaho, Toini Konekirjoittaja 1972 - 1974 Manninen, Veijo Seutukaavatutkija 1966 - 1968 Pönni, Kirsi Matkailusihteeri 1998 - 2000 Martamo, Reijo Toimistoinsinööri 1971 - 1975 Rainila, Vieno Piirtäjä 1952 - 1992 Martikainen, Heli Ylioppilas 1995 - 1996 Raivola, Antero Seutukaava-arkkitehti 1966 - 1970 Martikainen, Heikki Vahtimestari 1996 - 2000 Rajajärvi, Tuomas Toimistoinsinööri 1975 - 1980 Matikainen, Reima Seutukaavateknikko 1968 - 1971 Rantanen, Petri Maanmittausteknikko 1990 - 1996 Matikainen, Mirja Toimistoapulainen 1970 - 1973 Rapo, Päivi Maakuntainsinööri 1991 - Matilainen, Alpo Liikenneinsinööri 1972 - 1973 Rautio, Kaarina Suunnittelupäällikkö 1984 - Mattila, Hanna Projektisihteri 2006 - Reinikka, Arja Suunnitteluavustaja 2004 - Merikanto, Juha Toimistomestari 2006 - Rekola, Lasse Ympäristösuunnittelija 1980 -

146 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Uudenmaan liiton henkilökunta tutustumassa Isosaareen kesällä 2005. Nylands förbunds personal bekantar sig med Mjölö sommaren 2005.

Ronkainen, Kyösti Liikennesuunnittelija 1976 - 1977 Torkkel, Stiina Tp. arkistoapulainen 1984 - 1985 Rouhiainen, Hanna Tp. tutkija 1994 - 1995 Tuhkanen, Päivi Toimistovirkailija 2002 - Räty, Tuija Vs. toimistoinsinööri 1985 - 1986 Tukiainen, Matti Apulaisjohtaja 1991, 1993 - 2001 Saarinen, Eira Tutkija 1972 - 1976 Tuovinen, Pentti Johtaja 1997 - 2005 Saarinen, Hilkka Tp. tiedotussihteeri 1969 - 1971 Tynkkynen, Kati Taloussihteeri 2002 - 2004 Salmela, Arto Tutkimuspäällikkö 1965 - 1968 Tynys-Saarhelo, Pia Suunnittelija 1999 - 2003 Salmi, Petra Toimistovirkailija 2003 - Törhönen, Marjatta Tiedotussihteeri 1966 - 1971 Salminen, Pirjo Tutkija 1973 - 1974 Vakkuri, Jorma Seutukaavainsinööri 1965 - 1970 Salminen, Ylermi Arkkitehtiylioppilas 1948 - 1949 Valkama, Laine Erityisasiantuntija 1999 - Sammalkorpi, Risto Arkkitehti 1954 - 1961 Wall, Helena Puhelunvälittäjä 1975 - 1985 Sarapää, Eveliina Arkkitehtiylioppilas 1998 - 2000 Wallenius, Ulla Toimistosihteeri 1971 - 1976, 1989 - Savander, Juhan Erityisasiantuntija 1981 - Valovirta, Annika Kielenkääntäjä 1994 - 2000 Saviranta, Marja-Leena Seutukaavainsinööri 1972 - 1974 Vanhanen, Seija Johtaja 2000 - Selin, Hannele Suunnittelija 2004 - Vanjoki, Aarne Seutukaavajohtaja 1965 - 1990 Sihvonen, Pekka Toimistoinsinööri 1975 - 1980 Waris, Seija Kirjastonhoitaja 1991 - Siitonen, Hannu Liikenneinsinööri 1975 - Veltheim, Olavi Kaavoituspäällikkö 1988 - 1990, 1992 - Siivonen, Eija Toimistosihteeri 2002 - 2003 Venäläinen, Eero Erityisasiantuntija 2002 - Sjelvgren, Tiina Kielenkääntäjä 2000 - 2001 Vesikkala, Ari Hallintojohtaja 2004 - Slotte, Per-Håkan Seutukaava-arkkitehti 1972 - 1980 Westerlund, Aimo Tutkija 1967 - 1968 Sonkajärvi, Juha Toimistotyöntekijä 2004 - 2005 Vieno, Anja Piirtäjä 1968 - 1994 Stenvall, Maija Liikennesuunnittelija 2005 - Wiik, Anu Puhelunvälittäjä 1988 - 1992 Sukselainen, Pirkko Seutukaava-arkkitehti 1990 - 2002 Viita, Johanna Pääsihteeri 1999 - Svensk, Aune Arkkitehtiylioppilas 1968 - 1969 Vilander, Svetlana Sihteeri 2000 - 2001 Särkelä, Asko Projektivastaava 1997 - 2000 Wilska, Eva-Liisa Tutkija 1969 - 1970 Taimi, Ali Piirtäjä 1968 - 1971 Winter, Helena Elinkeinopäällikkö 1997 - Talonen, Risto Seutukaavatutkija 1965 - 1969 Virtanen, Eva Puhelunvälittäjä 1967 - 1976 Tarsia, Päivi Seutukaavasihteeri 1991 - 1992 Virtanen, Vesa Tp. tutkija 1985 - 1988 Teivaala, Tuulikki Arkkitehti 1954 - 1961 Vuorensyrjä, Esko Seutukaavatutkija 1965 - 1968 Tiala, Toni Projektipäällikkö 2002 - 05 Vuorinen, Jussi Osastopäällikkö 1967 - 1979 Tigerstedt, Pirkko Tiedotussihteeri 1972 - 1974 Väänänen, Pentti Toimistoinsinööri 1969 - 1972 Tihlman, Tiina Projektisihteeri 1993 - 1995 Väätäinen, Eija Edunvalvontapäällikkö 1995 - 1997, 2000 - 03 Tiilikainen, Raila Valt.tiet.ylioppilas 1972 - 1973 Ylöstalo, Kai Apulaisvahtimestari 1976 - 1980 Tirkkonen, Anja Tp. toimistoapulainen 1975 - 1976 Zschauer, Harald Tp. tutkija 1983, 1984 - 86 Tirkkonen, Asta Maakunta-arkkitehti 1996 - 2005 Öhman, Tiina Sihteeri 1993 - Tirkkonen, Kaarina Apulaiskirjanpitäjä 1976 - 1980 Ölander, Carina Suunnittelija 2004 - Taivainen, Mikko Tp. tiedottaja 1999 - 2000 Östenson, Holger Tie- ja liikenneinsinööri 1954 - 1968 Toivola, Markus Hallintosihteeri 2005 -

147 148 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Jälkisanat lukijalle

Käsissänne oleva julkaisu sisältää kuvia ja kertomusta Uudenmaan suunnittelusta ja sen kehityksestä aluesuunnittelun matkan varrelta, tarinaa 1940-luvun puolivälistä lähes tähän päivään. Vaikeinta on ollut rajaus – mitä ottaa mukaan, kun polkuja ja sivupolkuja on riittämiin.

Suuret kiitokset kahdelle Eerolle: Seutusuunnittelun keskusliitossa tiedotuspäällikkönä toimineelle Eero Paanaselle, joka kokosi Helsingin seutukaavaliiton historiikkia 1980-luvun alkupuolelle saakka. Hänen julkaisematon käsikirjoituksensa on ollut käytössämme ja säästänyt aikaa myöhempien ilmiöiden tarkasteluun – silti on aikaa vierähtänyt Kansallisarkistossakin, jonne tekstit ovat houkutelleet uusien löytöjen ääreen. Eero Nurmikko taas on ollut korvaamattomana tukena julkaisun painokuntoon saattamisessa.

Kiitokset vielä ohjausryhmälle ja muille työtovereillemme, entisille ja nykyisille, jotka ovat antaneet korvaamatonta apua työn kuluessa ja joiden kanssa mennyttä on muisteltu – teidän ansiostanne emme ole myöskään aivan uponneet historian syövereihin, vaan pysyneet kohtuullisesti tässä päivässä.

Ohjausryhmä Vantaan kaupunginmuseossa 21.2.2006.

Helsingissä 16. lokakuuta 2006 Styrgrupp håller möte 21.2.2006 på Vanda stadsmuseum.

Marja Alpola-Narinen Tuula Palaste-Eerola

149 Lähteitä

Aalto, Liisa. Muistiinpanoja ja hahmotelmia Helsingin seudun seutusuunnittelun vaiheista. Harry Schulman, Alueelliset todellisuudet ja visiot. Helsingin kehitys ja kehittäminen 1900-luvulla. Yhdys- kuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskus, julkaisu A 18. Espoo 1990. Alustava suunnitelma ja kustannusarvio Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton perustamiseksi. Lohja 1959. Asutustaajamia syntyy nykyisin ilman järjellisiä perusteita. Artikkeli. Helsingin Sanomat 17.5.1956. Brunila, Birger. Asemakaavoitus 1918 – 1945. Helsingin kaupungin historia, V osa. Helsinki 1962. Flodin, Otto. Helsingin ja sen lähivaikutusalueen muodostaman suuryhdyskunnan kehittämisestä. Artikkeli. Yhdyskuntasuunnittelu 2/1963. Flodin, Otto. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelma. Artikkeli. Arkkitehtiuutiset 5, joulukuu 1947. Flodin, Otto. Helsingin metropolitanalue, pienimpiä maailmassa. Artikkeli. Arkkitehti 7 – 8/1965. Flodin, Otto. Helsingin virkistysalueista. Esitelmä Suomen kunnallistekniikan yhdistyksen vuosikokouksessa 24.9.1949. Julkaistu artikkelina Kunnallistekniikka 4, 191 – 194. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton, Helsingin seutukaavaliiton ja Uudenmaan liiton hallin- toarkisto 1946 – 2005. Helsingin kaupunginhallituksen kirje 22.12.1945 Uudenmaan läänin läänihallitukselle seutuasemakaavaliiton perustamisesta. Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimus. Wilbur Smith & Associates, Insinööritoimisto Pentti Polvinen. Helsinki 1968. Helsingin seudun Aluesuunnitelmaliiton ja Helsingin seutukaavaliiton hallinto- ja tutkimusarkisto vuosilta 1946 – 1992. Helsingin seudun kasvua ja siihen vaikuttavia tekijöitä selvittävän toimikunnan – Kaste-toimikunnan mie- tintö. Komiteanmietintö 1976:15. Helsinki 1976. Helsingin seutukaavaliiton perussääntö. Hyväksytty perustavassa kokouksessa 16.5.1963 lähetettäväksi kuntien hyväksyttäväksi. Helsingin seutukaavaliiton perustamissuunnitelma. Esillä 24.3.1963. von Herzen, Heikki. Raiskattu Uusimaa. Helsingin seutukaavaliiton ameba-suunnitelma. Artikkeli. Valtakun- nansuunnittelu ?/1965. Hertzenplanen jättespekulation. Artikkeli. Hufvudstadsbladet 23.5.1967. 20 vuotta seutusuunnittelua läntisellä Uudellamaalla – 20 år regionplanering i Västra Nyland. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto – Västra Nylands regionplansförbund. Karjaa 1985. Laakso, Seppo. Helsingin seudun aluetalous eurooppalaisesta näkökulmasta. Helsingin kaupungin tietokes- kus. Kvartti 1/04. Lairala, Lauri. Helsingin seutukaavaliiton suunnittelu- ja tutkimustehtävät 1980-luvulla. Esitelmä Helsingin seutukaavaliiton liittovaltuuston kokouksessa 11.6.1981. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliiton julkaisut vuosilta 1965 – 1992. Länsi-Uusimaa – rautakaudesta tietokoneaikaan. Toinen, korjattu painos. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliit- to. Teksti Torsti Salonen. Lohja 1987. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliiton julkaisut vuosilta 1965 – 1993.

150 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Maakuntaliittotoiminnan ja seutukaavoituksen järjestäminen Uudellamaalla. Toimikunnan mietintö 21.12.1990. Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40-vuotisjulkaisu. Toimitus Kari Rissa. Hel- singin seutukaavaliitto. Joensuu 1986. Ote Karkkilan kauppalanhallituksen lokakuun 11 p:nä 1965 pitämän kokouksen pöytäkirjasta; § 851. Paananen, Eero. Helsingin seutukaavoituksen historiikki 1946 – (1982). Julkaisematon käsikirjoitus. 1982. Päiväämätön kirje Helsingin seutukaavaliiton johtokunnalle, sisältää Helsingin aluesuunnitelmaliiton menoarvi- on 1.6. – 31.12.1947 ja vuodeksi 1948. Otto – I. Meurman. Pöytäkirja edustajainkokouksesta 12.3.1962. Ruraali urbaani. Vantaan kaupunkisuunnittelun historia. Sari Hirvonen. Vantaan kaupunkisuunnittelu 8/2005, C18:2005. Rönkä, Kimmo. Aluerakentamissopimukset Espoossa ja Vantaalla. Stadsbygdens utvecklingsdynamik –projektin osaraportti 6. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tiedotteita 1062. Espoo 1989. Seutukaavoituksen kehittäminen Uudellamaalla. Työryhmän mietintö 16.3.1987. Ympäristöministeriö, kaavoitus- ja rakennusosasto. Seutusuunnittelu Kymenlaaksossa 1942 – 1992. Juhani Saarinen. Kymenlaakson seutukaavaliiton julkaisuja A:27. Anjalankoski 1992. Sisäasiainministeriön kirje n:o 8700/374/65 Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Kymen lääninhallitukselle. Asia: seutukaavaliittojen valtionavustuksen käytön valvonta. Sisäasiainministeriön päätös seutukaavan laatimisesta Karkkilan ja Lohjan kauppaloita sekä Karjalohjan, Lohjan, Nummen, Pusulan, Pyhäjärven U.l. ja Sammatin kuntia varten. Annettu Helsingissä julkipanon jälkeen 7. päivänä helmikuuta 1964. Suomen rakennustaiteen museo. Jälleenrakennuskausi. Artikkeli museon kotisivuilla. Helsinki 2002. Talvitie, Juha. Seutusuunnittelun ajankohtainen katsaus. Esitelmä Helsingin seutukaavaliiton liittovaltuuston kokouksessa 11.6.1981. Työkenttänä Helsingin ”Metropolitan Area”. Otto Flodinin haastattelu. Uusi Suomi 20.5.1965. Törnblom, Torsten. Seutuasemakaavaliiton organisaatio. Alustus seutuasemakaavaliiton perustamista koskevassa alustavassa kokouksessa 10.4.1946. Uudenmaan liiton kartta- ja kuva-arkisto. Uudenmaan maakuntaliitto ry:n 50-vuotisjuhlakirja 1934 – 1984. Toim. Riitta Kallio. Helsinki 1984. Uusimaa 2010. Iharvaara – Tausti. Asuntosäätiö. Helsinki 1966. Valkama, Laine. Alueiden kehittämislain vaikutukset alueiden kehittämistyöhön. Markkinointi-instituutin MHT- tutkinnon opinnäytetyö. Helsinki 2005.

Haastattelut Liisa Aalto, Lauri Hakala, Anja Helenius, Raimo Jouhikainen, Sinikka Kosonen, Kaj Lindholm, Riitta Murto-Laitinen, Eero Paananen, Vieno Rainila, Lasse Rekola, Anja Vieno sekä lukuisat muut työtoverit.

151 Uudenmaan maakuntakaava, (maakuntavaltuusto hyv. 14.12.2004). Landskapsplan för Nyland, (landskapsfullm. gdk. 14.12.2004 ).

Epävirallinen Uudenmaan vahvistettujen seutukaavojen yhdistelmä vuodelta 2002. Inofficiell kartsammanställning av de fastställda regionplanerna för Nyland år 2002. Uudenmaan liitto | Nylands förbund Aleksanterinkatu 48 A | 00100 Helsinki Etukannen kartta: Alexandersgatan 48 A | 00100 Helsingfors V.R. paikallisliikenne, johdinauto- ja puh. | tfn +358 (0)9 4767 411 | fax +358 (0)9 4767 4300 linja-autoliikenne. toimisto@uudenmaanliitto.ﬁ | www.uudenmaanliitto.ﬁ Hans Sahlberg, 1951. Pärmkartan: SJ:s lokal-, trådbuss- och busstrafik. Hans Sahlberg, 1951.

ISBN 952-448-172-3