Uusmaalaisen Aluesuunnittelun Vuodet
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet nyländsk regionplanering 1946 - 2006 Tekijät Marja Alpola-Narinen, teksti Tuula Palaste-Eerola, kuvatoimitus ja taitto Susan Neiro, käännökset Julkaisija Uudenmaan liitto Painopaikka Tallinna 2006 ISBN 952-448-172-3 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet 1946 - 2006 Esipuhe Vuodesta 1946 on pitkä harppaus nykypäiviin. Maailma, kotimaamme ja maakuntamme ovat kokeneet valtavia muutoksia vuosikymmenien myötä. Helsingin seudun aluesuunnittelun täyttäessä 60 vuotta on oikea aika kirjata jälkipolville Helsingin seudun aluesuunnittelun historia alkaen Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitosta ja päätyen Uudenmaan liittoon. Muutoksista huolimatta seututason alueiden käytölle on edelleen samat perustelut kuin silloin aikanaan. Liitto perustettiin torjumaan yhdyskuntarakenteen hajoamista ja väestökasvun ongelmia sekä parantamaan vaikeaa asuntotilannetta. Lähtökohdat olivat siis samat kuin 2000-luvun puolivälin kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa. Seutukaavoituksen tärkeys ymmärrettiin jo hyvin toiminnan alkuvuosina: ”Seutukaavoitus on ehdoton edellytys terveen asutuksen muodostumiseen. Siten voidaan osoittaa tie onnellisille asutuskeskuksille ja onnelliselle maaseutuasutukselle sikäli kuin sitä maankäytön ja rakentamisen avulla voidaan kehittää. Seutukaavoituksen vaikutus voikin ulottua sangen pitkälle ihmiselämään, sillä ne ulkoiset edellytykset joiden puitteissa elämä vietetään, vaikuttavat paljon myöskin aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.” Näin pohdiskeli vuonna 1947 aikansa arvostetuin kaavoituksen asiantuntija professori Otto.-I. Meurman. Monien vaiheiden jälkeen seudullinen kaavoitus on saanut kodikseen maakunnan liiton ja säädöspohjan maankäyttö- ja rakennuslaista. Vaikka monet asiat ovat muuttuneet, ovat sisältökysymykset edelleen samat kuin alkuaikoina. Käsittelemme yhdyskuntarakenteen, asumisen ja perusrakenteen kysymyksiä. Tehtävän vaikeutta kuvaavat laadittavana olevan vaihekaavan aihepiirit, mm. jätehuollon alueet, ampumaradat, maa-ainestenottoalueet ja moottoriurheilualueet. Kaikki ovat sellaisia toimintoja, joiden saamisesta kunnat eivät ainakaan kilpaile keskenään. Uudenmaan liitto tarjoaa alueiden käytön suunnittelulle hyvän toimintaympäristön. Vuorovaikutus aluekehitystyön kanssa auttaa hahmottamaan tulevaisuuden suunnittelun kuvan monipuolisemmin. Maakunnan toiminta Euroopan unionissa ja muu kansainvälinen yhteistyö tuovat myös omat virikkeensä. Tämä historiikki on syntynyt yhteistyönä, jossa tekstistä vastaa Uudenmaan liiton kansainvälisten asiain sihteeri Marja Alpola-Narinen ja kuvatoimituksesta sekä ulkoasusta maakunta-arkkitehti Tuula Palaste-Eerola, joilla molemmilla on pitkä ja monipuolinen kokemus aluesuunnittelun eri puolista Helsingin seutukaavaliiton ajasta lähtien. Tekijöiden tukena on ollut entisten ”liittolaisten” ryhmä: Uudenmaan liiton apulaisjohtaja Osmo Järvenpää, hallintopäällikkö Anneli Palonen ja Helsingin seutukaavaliiton osastopäällikkö Jussi Vuorinen. Parhaat kiitokset tekijöille ja työhön osallistuneille siitä, että olemme saaneet asiapitoisen ja samalla sujuvasti luettavan historiakirjan Helsingin seudun aluesuunnittelusta. Helsingissä lokakuussa 2006 Maakuntajohtaja Aimo Lempinen Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 5 Förord Klivet från år 1946 till dessa dagar är stort. Världen, vårt hemland och landskap har genomgått enorma förändringar under årtiondens lopp. Då regionplaneringen i Helsingforsregionen fyller 60 år är det dags att för de kommande generationerna teckna ned dess historia från Regionplansförbundet för Helsingfors jämte omnejd fram till Nylands förbund. Trots allehanda förändringar är motiveringarna för en områdesanvändning på regional nivå desamma som på den tiden det begav sig. Förbundet grundades för att motarbeta en splittrad samhällsstruktur och problemen med befolkningstillväxt samt för att förbättra den svåra bostadssituationen. Utgångspunkterna var de samma som för den kommunala struktur- och servicestrukturreformen i mitten av 2000-talet. Regionplaneringens betydelse var klar redan under de första verksamhetsåren. ”Regionplaneringen är en ovillkorlig förutsättning för en sund bosättning. Med den kan man visa väg för lyckliga bocentra och en lycklig landsortsbefolkning, såtillvida det är möjligt att utveckla den med hjälp av markanvändning och byggande. Regionplaneringen kan rätt långt påverka människornas liv, eftersom de yttre omständigheter som omger ens liv, även en hel del påverkar den materiella och psykiska välmågan och trivseln”. Så resonerade den i sin tid mycket uppskattade sakkunniga inom planläggning, professor Otto-I. Meurman år 1947. Efter många skeden har den regionala planeringen fått ett hem vid landskapsförbundet och sin juridiska bas i markanvändnings- och bygglagen. Även om mycket har ändrats, är innehållsfrågorna de samma som i början. Vi behandlar frågor i anslutning till samhällsstruktur, boende och grundstrukturer. De teman som omfattas av etapplanen, som är under arbete ger en bild av den här uppgiftens svårighet; bl.a. områden för avfallshantering, skjutbanor, områden för tagning av marksubstanser och motorsportbanor. De är alla sådana funktioner, som kommunerna i alla fall inte strider om att få. Nylands förbund erbjuder en bra verksamhetsmiljö för markanvändningsplaneringen. Samverkan med regionutvecklingsarbetet hjälper att ge en mångsidigare uppfattning om framtidsplaneringen. Landskapets verksamhet inom Europeiska Unionen och det övriga internationella samarbetet ger sina egna impulser. Den här historiken är en samarbetsprodukt; för texten svarar sekreteraren för internationella ärenden Marja Alpola- Narinen och för bildbehandingen och lay-outen svarar landskapsarkitekt Tuula Palaste-Eerola. De arbetar bägge vid Nylands förbund och har en lång och gedigen erfarenhet av områdesplaneringens olika aspekter alltifrån Helsingfors regionplansförbund. En grupp av gamla kolleger har bistått dem i arbetet: Nylands förbunds biträdande direktör Osmo Järvenpää, förvaltningschef Anneli Palonen och Helsingfors regionplanförbunds avdelningschef Jussi Vuorinen. Ett stort tack till de ansvariga och alla medverkande för en innehållsdiger och språkligt fl ytande historiebok om regionplaneringen inom Helsingforsregionen. Helsingfors i oktober 2006 Landskapsdirektör Aimo Lempinen Yhdistys seutuasemakaavan toteuttamista varten 7 Tiivistelmä Heinäkuussa 2006 tuli kuluneeksi 60 vuotta Helsingin seudun ja sen ympäristön Aluesuunnitel- maliiton perustavasta kokouksesta. Helsingin kaupungin rahatoimenjohtaja Erik von Frenckellin johdolla pidettiin kokous, johon osallistui alueen kuntien lisäksi myös valtionhallinnon edustajia. Kokouksessa perustettiin vapaaehtoinen yhdistys Helsingin ja sen ympäristön Aluesuunnitelmaliitto – Regionplansförbund för Helsingfors jämte omnejd. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Helsingin kaupunki, Helsingin maalaiskunta, Espoon kunta sekä Keravan ja Grankullan kauppalat. Jälleenrakennuskauden Suomessa oli suurena huolena asutustoiminnan järjestäminen. Kaavoi- tusta ei ollut kuin kaupungeissa, ja asutus oli leviämässä hallitsemattomasti sinne, mistä maata sai ostaa. Tässä tilanteessa erityisesti Helsingin kaupunki, jonka pinta-ala oli kasvanut viisikertaiseksi suuren alueliitoksen jälkeen, huolestui hajoavasta yhdyskuntarakenteesta. Ulkoisesti ja resursseiltaan vaatimattoman alun jälkeen aluesuunnitelmaliitto ryhtyi työhön toi- minnanjohtajansa, arkkitehti Otto Flodinin johdolla. Aluesuunnitelmaliiton tehtäväkenttä osoittau- tui pian varsin laajaksi. Perustietoa väestöstä tai maankäytöstä ei ollut käytettävissä. Tarvittiin laajoja ja perusteellisia tutkimuksia ja selvityksiä suunnittelun pohjaksi. Alkuvaiheessa kunnat saattoivat teettää liitolla myös omia suunnitelmiaan, mutta varsinaisen työn hahmottuessa tästä luovuttiin. Tavoitteena oli saada aikaan koko alueen käsittävä suunnitelma, jollainen toteutuikin ryhmitte- lykaavion nimikkeellä 1950-luvun puolivälissä. Kaaviossa määriteltiin senhetkinen ja tuleva asutus, työpaikat ja erilaisten toimintojen sijainti sekä liikenneväylät. Periaatteena oli, että jokseenkin itse- näiset yhdyskunnat samoin kuin teollisuus tulisi sijoittaa liikenneväylien tuntumaan. Asumalähi- öiden väliin tuli jättää viherkäytäviä ja luonnoltaan arvokkaat alueet säilyttää. Ryhmittelykaaviota ei varsinaisesti julkistettu, mutta se herätti silti jyrkästi vastakkaisia mielipiteitä. Seutukaavoitus rakennuslakiin Otto Flodin oli asiantuntijana mukana, kun ryhdyttäessä valmistelemaan seutukaavoituksen si- sältävää rakennuslakia. Lain tultua voimaan vuonna 1959 koko maa jaettiin seutukaava-alueisiin. Uudellemaalle tuli neljä seutukaava-aluetta ja neljä seutukaavaliittoa: Helsingin seutukaavaliitto – Helsingfors regionplansförbund, Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto sijaintipaikkanaan Lohja, Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto – Västra Nylands regionplansförbund Karjaalle sekä Itä-Uu- denmaan liitto – Östra Nylands regionplansförbund Porvooseen. Helsingin seutukaava-alueeseen kuuluivat tuolloin Helsinki, Espoo, Helsingin maalaiskunta, Kerava, Kauniainen ja Järvenpää. Sisäasiainministeriö antoi maan ensimmäisen seutukaavan laatimismääräyksen Helsingin seu- dulle marraskuussa 1961. Seutukaava-alue laajeni vuonna 1964, kun mukaan tulivat Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin kunnat sekä Hyvinkään kaupunki ja maalaiskunta. Uusi rakennuslain mukainen Helsingin seutukaavaliitto aloitti toimintansa vuoden 1965 alusta. 8 Uusmaalaisen aluesuunnittelun vuodet Lakisääteisen Helsingin seutukaavaliiton alkuaikojen näkyvimpiä saavutuksia olivat vuonna 1966