6.12. Klo 15.00 Musiikkitalo Klaus Mäkelä Kari Kriikku
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
6.12. klo 15.00 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI Musiikkitalo Klaus Mäkelä kapellimestari Kari Kriikku klarinetti Leevi Madetoja: Kullervo op. 15 15 min Jouni Kaipainen: Carpe diem! op. 38 26 min 1. 2. VÄLIAIKA 20 min Jean Sibelius: Lemminkäinen, neljä legendaa op. 22 48 min 1. Lemminkäinen ja saaren neidot 2. Tuonelan joutsen 3. Lemminkäinen Tuonelassa 4. Lemminkäinen palaa kotitienoille Konsertissa soittaa neljä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijaa, jotka on valittu opiskelemaan Musiikkitalon orkes- teriakatemiaan: Beata Kavander, 2-viulu, Liisa Orava, altto- viulu, Otto-Aaron Takala, sello ja Saga Söderström, käyrätorvi. Musiikkitalon Orkesteriakatemia on Helsingin kaupungi- norkesterin, RSO:n ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vuonna 2015 käynnistynyt yhteistyömalli, jonka tavoitteena on yhä korkeatasoisempi, työelämälähtöisempi ja kansainvä- lisempi koulutus. Väliaika noin klo 15.55. Konsertti päättyy noin klo 17.25. Suora lähetys Yle Areenassa ja Yle Teemalla. MUISTITHAN SULKEA MATKAPUHELIMESI! Valokuvaaminen, videoiminen ja äänittäminen konsertin aikana kielletty. Leevi Madetoja: Kullervo op. 15 Kun Leevi Madetoja (1887–1947) ryh- linen elementti jää aiheeseen nähden yllät- tyi säveltämään sinfonista runoa Kullervo tävänkin pieneen rooliin. (1913), hän oli Filip von Schantzin, Robert Sinfonisena runona Kullervo ei rakennu Kajanuksen ja Sibeliuksen jälkeen neljäs draamalliseksi kertomukseksi vaan pikem- suomalainen säveltäjä, joka otti Kalevalan minkin maalaa sankaristaan tunnevoimai- traagisen sankarin orkesteriteoksensa ai- sen luonnekuvan. Keskeisessä asemassa heeksi. Silti hän on voinut lähestyä aihet- on heti alussa vasten jousten tremoloa ta jokseenkin puhtaalta pöydältä. Von kuultava käyrätorvien signaalimainen mot- Schantzin alkusoittoa vuodelta 1860 hän toaihe, ja vaskilla on muutoinkin tärkeä tuskin tunsi, eikä Kajanuksen Kullervon su- rooli musiikkia eteenpäin piiskaavana voi- rumarssikaan (1881) välttämättä ollut hä- mana. Mottoaiheen lisäksi Madetoja esit- nelle tuttu. Sibeliuksen Kullervo-sinfonia telee joukon lyhyitä aihelmia, joista raken- oli puolestaan jo ehtinyt muuttua osaksi tuu kuohuvan jännitteinen, vain lyyrisessä myyttistä lähihistoriaa, sillä vuoden 1893 suvantovaiheessa hetkeksi tasaantuva ko- jälkeen Sibelius oli vetänyt teoksen pois konaisuus. Nielsenin tai Mahlerin teoksis- julkisuudesta. ta tutulla tavalla teos päättyy eri sävellajis- Laajemmassa Kalevala-aiheisen musiikin sa (e-molli) kuin missä oli alkanut (h-molli). kontekstissa vertailukohdan Madetojalle 3 asettivat lähinnä muutamat Sibeliuksen teokset, ennen muuta Tuonelan jout- sen, Lemminkäinen palaa kotitienoille sekä Pohjolan tytär, ja vaikka niiden asetta- ma haaste ei ollut määrällisesti suuri, se oli laadullisesti musertava. Kullervo jäikin Madetojan ainoaksi Kalevalan innoittamak- si orkesteriteokseksi, mutta muutamia kale- valaisia vokaali-orkesteriteoksia hän sävelsi. Kullervo valmistui suhteellisen varhaises- sa vaiheessa Madetojan uralla. Takana oli- vat hänen orkesteriteoksistaan Sinfoninen sarja, Konserttialkusoitto ja Tanssinäky, mutta ensimmäinen hänen kolmesta sin- foniastaan odotti vielä reilun parin vuoden päässä tulevaisuudessa. Kullervo ei olekaan tyylillisesti vielä täysin itsenäinen, ja vaikka siinä on eleitä, jotka viittaavat hänen sin- fonioihinsa, sen Madetojalle harvinaisessa romanttis-pateettisessa uhmassa voi ais- tia Tšaikovskin vaikutusta aina muutamia tunnusomaisia melodis-harmonisia kään- teitä myöten. Sen sijaan suomalaiskansal- Jouni Kaipainen: Klarinettikonsertto Carpe diem! op. 38 "Klarinettikonserttoni Carpe diem! on hitaan osan ja nopean finaalin tauotto- eräässä mielessä protesti sitä ilmiötä vas- maksi yhdistelmäksi. taan, että ei ainoastaan musiikissa vaan "Carpe diem!", tartu hetkeen, on laina an- kaikkea nykytaidetta hallitsevat minun tiikin roomalaisen runoilijan Horatiuksen mielestäni voimakkaat negatiiviset tun- oodista ja kuvaa paitsi konserttoa yleensä teet. […] Myönnän, että elämme vaikeita jo sen avausta, jossa klarinetti ottaa heti aikoja. Tässä tilanteessa on kuitenkin tär- ohjat käsiinsä eloisasti kieppuvilla, elämä- keämpää korostaa elämää ylläpitäviä po- niloa pursuavilla kuvioillaan. Osa rakentuu sitiivisia tunnekategorioita. Maailmaa ei sonaattimuodon tapaan kahden vastakkai- pidä pelätä. Pitää tarttua hetkeen.” sen elementin, rytmisesti sykkivän "päätee- Näin kuvaili Jouni Kaipainen (1956–2015) man" ja klarinetin multifonien haurastaman klarinettikonserttonsa (1990) henkistä koraalimaisen "sivuteeman" varaan. taustaa haastattelussa ennen Esa-Pekka Toinen osa alkaa tuskaisella purkauk- Salosen johtamaa kantaesitystä Helsingin sella, kuin korostaakseen, että vaikka elä- juhlaviikoilla syyskuussa 1990, jolloin Kari mänilo ja hetkeen tarttuminen ovat kon- 4 Kriikku oli solistina. Teos ei ollut irtiotto serton ydintä, niiden todellinen merkitys vain siitä ahdistavasta tunnemaailmas- paljastuu vasta, kun niitä peilaa vasten ta, jonka Kaipainen koki hallitsevan tuon tuskaisampia tuntoja. Orkesterin pur- ajan taidetta, vaan myös hänen omasta kaukset ja klarinetin hiljainen itsetutkiske- varhaistuotannostaan. Se oli välittävä ni- lu vuorottelevat, kunnes intensiteetiltään vel siirryttäessä hänen aiempien teosten- tihentyvä silta vie angstin kahleista vapau- sa karheanmodernista ekspressionismis- tuvaan, rytmisesti lennokkaaseen ja säih- ta 1990-luvun klassistisempaan ilmaisuun; kyvän taiturilliseen finaaliin. ero tulee selväksi vertaamalla esimerkik- si hänen kahta ensimmäistä sinfoniaansa (1985,1994), joiden puoliväliin Carpe diem! sekä ajallisesti että tyylillisesti sijoittuu. Carpe diem! oli Kaipaisen ensimmäinen konsertto. Kohtaaminen hänelle uuden teoslajin kanssa osoittautui menestyk- sekkääksi, ja konsertoista tuli yksi hänen tuotantonsa keskeisistä juonteista nel- jän sinfonian ja seitsemän jousikvarte- ton rinnalla. Taiturillinen klarinettiosuus syntyi yhteistyössä Kari Kriikun kanssa ja vie soittimen sekä ilmaisullisesti että tek- nisesti äärirajoilleen. Teoksessa on kaksi merkittyä osaa, mutta rakenne on kolmi- vaiheinen, sillä jälkimmäinen osa rakentuu Jean Sibelius: Lemminkäinen, neljä legendaa Kalevalasta op. 22 "Uskon että musiikki yksinänsä, se on ab- lopun symbolismin tuntoja, ei vähiten soluuttinen musiikki, ei voi tyydyttää. Se Tuonelan joutsenessa; kesän 1894 mer- herättää kyllä tunteita ja mielentiloja mut- kittäviin kokemuksiin kuuluivat Wagnerin ta aina jääpi jotain ei tyydytettyä sieluum- oopperoiden rinnalla myös Münchenissä me, sitä aina kysyy 'minkätähden tämä'. – nähdyt sveitsiläisen symbolistimaalarin Musiikki on kuin vaimo, sen täytyy tulla Arnold Böcklinin teokset. miehestä raskaaksi. Tämä mies on Poësis." Neliosaisessa muodossaan Jean Sibeliuksen (1865–1957) pohdin- Lemminkäinen rakentuu lähes sinfoniseksi nat runoilija J. H. Erkolle ovat heinäkuul- kokonaisuudeksi. Avausosa Lemminkäinen ta 1893, jolloin hän oli alkanut hahmotel- ja saaren neidot hahmottuu sonaattimuo- la kalevalaista oopperaa Veneen luominen. don tapaan ja ilmentää nautiskelevasti ve- Sanojen takaa kuultavat lähes sitaatin- nyvine kaarroksineen Lemminkäistä eroot- omaisina Wagnerin Oper und Drama -kir- tisen huuman vallassa. Kokonaisuuden jan ajatukset, mutta juuri syvempi tutus- hitaana osana on Tuonelan joutsen, jonka tuminen tämän teoksiin Bayreuthissa ja hivelevissä jousisoinneissa ja englannin- Münchenissä kesällä 1894 sekä niiden ai- torven jalopiirteisesti kaartuvassa soolos- 5 heuttama luova kriisi saivat Sibeliuksen sa piirtyy kuva kalevalaisessa Tuonen mus- luopumaan omasta oopperahankkeesta. tassa joessa uiskentelevasta myyttisestä Kun Veneen luominen oli ajanut karille, joutsenesta. Sibelius kääntyi Lisztin sinfonisten runojen Lemminkäinen Tuonelassa sukeltaa innoittamana ohjelmalliseen orkesterimu- kuoleman maailmaan, mutta hauraas- siikkiin. Tuhoutuneen oopperan raunioille sa välitaitteessa soi Lemminkäisen äi- syntyi pääosin vuoden 1895 aikana sävellet- din rakkaus, kun hän hakee poikaansa ty Lemminkäinen, neljä legendaa Kalevalasta. Tuonelasta. Lemminkäinen palaa kotitie- Lemminkäisen kantaesitys huhtikuussa noille rakentaa lyhyitä aihelmia muuntele- 1896 sai enimmäkseen myönteisen vas- malla väkevän kuvan Lemminkäisestä elä- taanoton, mutta Sibelius ei ollut teokseen mäntäyteisenä, voitokkaana sankarina. täysin tyytyväinen ja teki uusitun version Kimmo Korhonen 1897. Kriitikko Karl Flodinin murska-arvion jälkeen Sibelius jätti teoksesta vain osat Tuonelan joutsen ja Lemminkäinen pa- laa kotitienoille julkisuuteen, ja ne saivat lopullisen muotonsa vuonna 1900. Kaksi muuta osaa Sibelius viimeisteli nykyisin tunnettuun asuunsa vasta 1939. Lemminkäisessä Sibelius loi vaikutta- van synteesin kansallisesta aiheesta ja post-wagneriaanisesta myöhäisroman- tiikasta. Samalla mukana on 1800-luvun KLAUS MÄKELÄ KARI KRIIKKU ”Konsertissa voi tietenkin olla monia koho- Klarinetisti Kari Kriikku kuuluu Suomen kohtia, mutta aivan erityisiä ovat minulle kansainvälisesti menestyneimpiin ja ar- sellaiset tilanteet, joissa tuntuu, että koko vostetuimpiin instrumentalisteihin. Hän orkesteri kollektiivisesti heittäytyy sellai- on esiintynyt solistina eri puolilla maail- seen tilaan, jota ei oltu harjoiteltu.” maa monissa aikamme huippuorkeste- Näin on kertonut huikeaa kansainvälis- reissa kuten New Yorkin filharmonikoissa, tä kapellimestariuraa luova Klaus Mäkelä Amsterdamin Concergebouw-orkesterissa (s. 1996). Hän on tällä hetkellä Ruotsin ja Milanon La Scalassa. Hän esiintyy aktii- radion sinfoniaorkesterin päävierailija ja visesti myös kamarimuusikkona. Tapiola Sinfoniettan