<<

n Karjalohja n n Nummi Lohjan seurakunnan tervehdys koteihin n Pusula Lojo församlings hälsning till hemmen 10.6.2020 n 2/2020 n

Sielunhoitoa Alttaritaulu Lauluja lempeästi lähti kuin kuunnellen. sodasta. rukouksia. s. 3 s. 4–5 s. 8 Pää- kirjoitus Hetki hiljaisuutta Palveluksessanne

.

Särkyneen kuuntelua lempeästi ja herkästi Nummen seurakunnan kokenut paimen, kappalainen Erkki Kuusanmäki kertoo ajatuksiaan sielunhoidon merkityksestä ja vaikutuksesta. Etätöitä – jos Jumala suo hmisen aito kohtaaminen korostuu ko- Tämä pääkirjoitus sai alkunsa etätöissä. ronaviruspandemian aiheuttamien Helatorstaina. Nimi tulee ruotsinkielises- Ipoikkeusolojen keskellä. tä ilmaisusta, joka tarkoittaa pyhää. Lä- – Sielunhoito on kuuntelua ja keskuste- hes keskellä viikkoa olevan, yksittäisen lua turvallisessa, totuudellisessa ja armolli- sessa keskusteluyhteydessä. Luottamuksel- pyhänpäivän teemana on Kristuksen lisessa ympäristössä voi jakaa elämänsä su- taivaaseen astuminen, nykypäivän kie- ruja ja iloja niin kuin ihmisestä itsestään lellä voin muodikkaasti todeta Vapahta- luontevalta tuntuu. Kun luottamus Jumalan jamme siirtyneen etätöihin. Opetuslap- armahtavaan rakkauteen syntyy, on hel- set olivat suuren ja tuntemattoman pompaa avautua ja kertoa myös omaatun- edessä. toa kuormittavista asioista. Jokainen meistä on viime kuukausien Tarkoitus on saada ja löytää apua surun, aikana ollut todennäköisesti ensin epä- ahdingon tai pelkojen keskellä. Keskuste- uskoinen ja epätietoinen. ”Tämä ei voi Syvimmässä pimeydessä luissa saatetaan löytää aivan uusia näköalo- ja mieltä painaviin asioihin, jotka ovat pysy- olla totta.” Sitten olemme sopeutuneet, neet lukittuina ja johtaneet ahdinkoon. seuraavaksi todennäköisesti sopeutu- Syvimmässä pimeydessä Hitaasti pimeyteeni Kun sieluamme on satutettu, kaipaamme neet ja purnanneet. Kaava on mennyt kun kyselen, alkaa piirtyä aarre, Jeesuksen, Hyvän Paimenen läsnäoloa ja alun vähättelystä, pelkoon, epävarmuu- miksi minulle kävi näin, jota ei voi valoisina päivinä löytää. kärsivällistä myötäelämistä. Hän siteeraa teen, paniikkiin ja myös mediassa erilais- mikä tarkoitus kaikella on Sinä autoit minut tänne saakka, Vilho Rantasen runon sanoja: ”Älkää anka- ten syyllisten etsimiseen ja heidän tuo- vai onko mitään tarkoitusta yksin en olisi löytänyt perille. rin käsin sattuko sydämeen, jonka harpussa mitsemiseensa. olemassakaan. soivat sävelet särkyneet.” Koronan myötä törmäämme elämän Minua ei ole ennen nähty, yllätyksellisyyteen ja epävarmuuteen. Sinä pysähdyt mutta sinä näit minut. Jumala hoitaa ihmisyyden ydintä olemaan kanssani, Jokin sinussa rakasti minua Kukaan ei tiedä tarkalleen, millainen päi- et kiirehdikään ohitseni. ja sinun kauttasi minä Erkki haluaa palvella seurakuntalaisiaan vä on huomenna. Kykymme sietää epä- Ja kun uskallan nostaa katseeni, sain katsella sitä toivoa, herkällä sydämellä kuunnellen. Jos ihmis- varmuutta, näkymätöntä ja pelottavaa sinun silmäsi hyväksyvät minut. joka ei koskaan sammu. suhteissamme olemme tulleet loukatuiksi uhkaa on lopulta rajallinen. ja kaltoin kohdelluiksi, saattaa se johtaa Mitä kaikkea olemme pystyneet teke- Tulee selväksi, katkeruuteen ja kovuuteen. mään etänä? Olemme soittaneet noin mitä minulle oikeasti kuuluu, – Anteeksiantamus ei tarkoita, että mei- Krista Kallio 1000 puhelua ikäihmisille kysyen kuulu- mitä todella tunnen ja tarvitsen. dän tulisi hyväksyä asioita, jotka loukkaavat misia, tehneet mitä erilaisempia vi- Eikä totuus murskaakaan minua, diakoni oikeustajuamme, mutta se ohjaa ulos sul- vaikka pelkäsin niin. keutuneisuuden kahleista, kohti eheyty- deoklippejä ihmisten iloksi – toivotta- mistä rakkaudessa Jumalaan ja lähimmäi- – Kun tahdon suunta on kohti ristiä, kohti sovituksen sanomaa, jonka varassa itsekin elämme, olemme hyvällä tiellä armollisemmassa suhtautumisessa it- vasti ei kuitenkaan kauhuksi. Diakonit siin. Anteeksiannon valossa meidän on eh- seemme ja lähimmäisiimme, pohtii Erkki Kuusanmäki. ovat jakaneet ruokakasseja, varhaiskas- kä helpompi ymmärtää, mistä haavoittava vatuksessa on tehty puuhakasseja lapsil- käytös johtuu, vaikka emme hyväksy niiden – Ihmisyyden ytimeen on asetettu sisäi- kusteluihin. Rukoukselle löytyy usein myös le. Olemme myös laittaneet kätemme seuraamuksia. Kyse ei lopulta ole tahdon nen tunto hyvästä ja pahasta, oikeasta ja luonteva paikka keskustelujen päätteeksi, ristiin. voimastamme antaa anteeksi, vaan tahdon väärästä. Kaiken luomakunnan kauneuden Erkki toteaa. Erkki Kuusanmäki Moni meistä on kaivannut, että sai- suunnastamme. keskellä elämme myös maailmassa, johon simme kohdata Sinut - kasvoista kasvoi- Viisas sielunhoitaja osaa ohjata ihmistä kuuluu ihmismielen pimeän puolen ilmen- Elämää poikkeusolojen keskellä • Erkki Kuusanmäki palveli pitkään Hel- singin tuomiokirkkoseurakunnassa eri hin. päästämään irti elämää kuormittavista vää- tymät. Kun tahdon suunta on kohti ristiä, ränlaisista syyllisyyden tunnoista. sovituksen sanomaa, olemme hyvällä tiellä Mitä ajatuksia elämä poikkeusolojen keskel- alueilla ja aikoinaan myös määräaikai- Pidät kädessäsi aivan erilaista Lohka- armollisemmassa suhtautumisessa itseem- lä hänessä herättää? sena sotilaspappina merivoimissa. retta. Tilaisuuksien määrä on huomatta- me ja lähimmäisiimme. – Vaikka etäisyydet ovat pitkät, pysyköön vasti aikaisempaa pienempi. Vanha kan- Papin luokse tulemista ei kenenkään Jumalaan turvautumisen etäisyys lyhyenä. • Vuodesta 2004 vuoteen 2013 hän pal- veli kirkkoherrana Nummella. sa käytti tietyissä tilanteissa sanontaa: tarvitse aristella, sillä me kaikki olemme sa- Olen iloinnut seurakuntalaisten vaalimasta ”Jos Jumala suo.” Tuo lause on saanut maa tekoa: ”Heikkoina ja erehtyväisinä ris- hyvästä lähimmäisyydestä ja huolenpidosta • Neljä vuotta hän oli kappalaisena Es- minut miettimään ja tunnistamaan tin sovituksen armahtavaa sanomaa me Nummella, hän toteaa. poonlahdessa, mutta palasi vuonna oman pienuuteni. Jokainen hetki, jokai- kaikki kaipaamme ja tarvitsemme.” Erkki kertoo, että uusi tilanne on synnyttä- 2018 takaisin rakkaalle Nummelle alue- nen kohtaaminen on Korkeammassa – Markuksen evankeliumissa kerrotaan, nyt monia uusia tapoja tavata ja kohdata seu- seurakunnan kappalaiseksi. kädessä. Otammehan jokaisen kohtaa- kuinka Jeesuksen siunatessa lapsia hän sa- rakuntalaisia. On kohtaamisia paikallisella noo Jumalan valtakunnan olevan lasten bensa-asemalla tai kauniilla kirkkomaalla. • Perheeseen kuuluvat diakonissana miseen tänä kesänä suurena lahjana, kaltainen. Pitäisikö meidän aikuistenkin sit- – Paljon käydään myös keskusteluja ja kar- työskentelevä vaimo Sirkku sekä lap- otammehan? ten olla lapsellisempia, että olisimme ”tai- toitetaan mahdollista avun tarvetta puheli- set Hanna, Lauri ja Eero. vaskelpoisempia”? Kuusanmäki pohtii. mitse. Nummen työntekijät sekä seurakunta- Armon vastaanottamisessa meitä aikui- laiset ovat mukana hartaushetkissä Faceboo- • Hänen harrastuksenaan on pitkään ollut muun muassa piirtäminen, josta sia kutsutaan lastenkaltaisuuteen. kin kautta. Erityisen mukava oli Sirkku-ruus- lehden sivulla on esimerkki. – Se mikä riisuu aseista ja tuottaa iloa on tinnan kanssa ”Virsi pihalta” -päivänä käydä Juhani Korte pienen lapsen aito vilpittömyys ja avoi- laulamassa turvaetäisyyden päästä Nummel- Lohjan seurakunnan kirkkoherra muus. Jumalan edessä olemme läpinäky- la, kotipihalta toiselle. Yhdessä veisasimme [email protected] viä, vaikka kätkemmekin monet sielumme tuttuja virsiä ja kohtasimme rakkaita seura- varjoisat nurkat. Ja juuri sinne sielumme kuntalaisia. ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on parem- Sinä it-innostunut, varjoisiin nurkkiin, jotka pidämme peitossa Erkin mukaan yhteistyö on ollut luontevaa massa kuin on tähti taivahalla, lintuemon sii- tästä suoraan muilta, Hän haluaa tuoda parantavan rak- ja hyvää alueneuvoston, Nummen työnteki- ven alla.” kauden. jöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Hän on nettisivuille: Joskus sielunhoitoon kuuluu myös rippi. kiitollinen seurakuntalaisten alttiudesta toi- – Keskustelut ovat hyvin erilaisia, yksityi- mia ja auttaa toisiaan näissä poikkeusoloissa. Teksti: Hanna Tolonen Erkki Kuusanmäki on Nummen alueseurakun kap- sestä ryhmäkeskusteluun, vapaammasta – Olen toiveikkaalla mielellä tulevaisuu- Kuvat: Leena Anttila palainen. kuulumisten jakamisesta vakavimpiin kes- den suhteen, hän sanoo ja siteeraa virttä 397:

2 Lohkare Lohkare 3 Häivähdys historiaa

Kärkölän kärjessä ”ei yltiömäisiä temppuja, pienikin teko on suur” Vireä Kärkölän kylä on kehittynyt hyvän yhteishengen ansiosta nykyiseen muotoonsa. Kyläkirkkoakin hoiti kyläläisten muodostama saarnahuonekunta (nyk. Kärkölän kyläyhteisö ry) 130 vuoden ajan.

Kenenkään ei tarvitse tehdä yltiömäisiä temppuja, pienikin teko on suur,” lukee ”Kärkölän kyläyhteisön kevättiedotteessa. Lause on lähtöisin kyläyhteisön emäntä Tarja Kyläkirkossa tapahtuu Aaltosen kynästä. Koronakeväänä ei olla voitu • Kärkölän kirkko on avoinna arkipäivisin Taivaalliset talkoilla isommalla porukalla, mutta kylätalon 22.6.–31.7.klo 11–15 (aukioloaikoihin saattaa pihaa on voinut käydä haravoimassa itse kukin tulla muutoksia) taukopaikat omaan tahtiin, kun siltä on tuntunut. – Kyläyhteisö jatkaa toimeliaisuutta uudessa • La 20.6. klo 12 juhannuksen sanajumalanpal- avoinna ajassa. Keskeistä on varmaan juuri huolenpito, ja velus, Sampo Luukkonen, Päivikki Jurmu • Valtakunnallinen kesän Tie- siihen liittyvä tietoisuus historiasta, mikä ruokkii • To 9.7. klo 19 ”Taivaan yllä, maan alla” - kon- kirkko-kausi on peruttu ko- ymmärtämystämme, toteaa Seija Knuth. ronapandemian takia. Kirkon rakentamiseen osallistui koko kylä jo sertti, Duo Ni, kanteleet, ohjelma 10 €. lähes 180 vuotta sitten. Hirret saatiin kyläläisten • Su 2.8. klo 13 Elokirkko, Erkki Kuusanmäki, • Lohjalla kirkot ovat kuiten- metsistä ja naulat sekä saranat taottiin kylän pa- Sanna Kuoppala (Huom! muuttunut kellon- kin avoinna seuraavasti: jassa. aika) – Penkeissä on pieniä eroja, koska talot ovat • Karjalohjan kirkko ark. klo veistäneet omat penkkinsä. Tilaa ei ole muutet- • To 20.8. klo 19 ”Sellon ja laulun ilta” - konsert- 11–15, 31.7. saakka tu rakentamisen jälkeen. Sähköäkään ei ole. ti, Seeli Toivio, sello ja laulu, ohjelma 10 €. • Nummen kirkko ark. klo 11– Voimme vain kuvitella tunnelmia 200 vuoden 15, 31.7. saakka takaisissa hämärissä ja lämmittämättömissä • Su 6.12. klo 13 itsenäisyyspäivän sanajuma- lanpalvelus ja seppelten lasku Kärkölän kylä- Herran huoneissa. • Pusulan kirkko ark. klo 11–15, kirkossa, Sampo Luukkonen, Päivikki Jurmu 31.7. saakka Kiinnostus paikallishistoriaan syntyi • To 24.12. klo 14 jouluaaton hartaus, Sampo • Kärkölän kirkko ark. klo 11–15, isän sukututkimus- harrastuksesta Luukkonen, Päivikki Jurmu. 31.7. saakka Seija Knuth asuu perheineen Espoossa, mutta Kärkölän kyläyhteisö innostaa ja kannustaa toisiaan tietämään ja hakemaan uutta. Kuvassa vasemmal- Kärkölässä sijaitsee edelleen vanha kotipaikka, ta Marjatta Ranta, Seija Knuth, Marja-Leena Syrjälä ja Timo Knuth. • Sammatin kirkko ark. klo 11– jonne palata. 15, 18.6. saakka – Synnyin vuonna 1952 Pusulan Kärkölässä, Mitä enemmän Kun kunta- ja seurakuntaliitos tapahtui 1.1.2013, nut vuodesta 2018 lähtien myös Tiekirkkona. • Lohjan Pyhän Laurin kirkko jossa sekä isä että äitikin olivat syntyneet. Lap- ” Lohjan seurakunta huomasi syksyllä 2013 yllätyk- Seija Knuthia on alkanut historiaa tutkiessaan lii- joka päivä klo 9–16 (30.9. suudenperheeni asui kilometrin päässä kirkos- paneutuu menneisyyteen, sekseen, ettei se voinut aloittaa Kärkölän saarna- kuttamaan ajatus kiitollisuudesta kotipaikkaa ja saakka,1.10. alk. klo 10–14). ta. Äiti lähetti sisaren ja minut kesäaikaan vie- sitä enemmän kunnioittaa huoneessa remonttia, koska se ei sitä omistanut. omia juuria kohtaan. Kirkko on matkailijoilta sul- mään välipalaksi kahvia ja voileipiä hautaa kai- Kärkölän kyläkirkosta tuli yksi Lohjan seura- – Kirkko on kylän vanhimpia rakennuksia. Sen jettu kirkollisten toimitusten vavalle isoisälle, hän kertoo. esivanhempien neuvokkuutta kunnan seitsemästä kirkosta. Kirkko luetaan au- vaaliminen on samalla myös kunnianosoitus aikana sekä juhannuspäivä- Äiti piti pyhäkoulua. Äidin isä Kalle Ylitalo ja sinnikkyyttä. tiokirkkoihin, joita Suomessa löytyy vain 41 kap- 1700-1800-luvun korvenraivaajille ja heidän työlleen nä. oli kyläkirkon viimeinen haudankaivaja-kellon- Seija Knuth ja Marja-Leena Syrjälä tuore Kärkölän käärö kädessään. Marja-Leena muistaa kylän nimet ja tarinat sukupolvia taaksepäin. paletta. Suurin ryhmä, 21 rakennusta, on käytöstä tulevien sukupolvien hyväksi. soittaja. Seija Knuth poistuneita seurakuntakirkkoja. Kärkölän kylä- • Mietiskelypolku ”Kahden – Istuimme haudan reunalla katselemassa, kirkko ei kuitenkaan kuulu tähän ryhmään. Kir- Teksti ja kuvat: maan kansalaisena maail- kun isoisä kaivoi lapiolla. Istuimme siinä, kuten Terijoen alttaritaulu lähti sodasta ja päätyi Kär- kossa järjestetään yhä tapahtumia. Se on toimi- Leena Anttila massa” Pyhän Laurin kirkos- äitini ja hänen Taimi-serkkunsa olivat lapsina kölän kirkkoon. Knuth arvelee, että todennäköisin- sa kirkon aukioloaikoina klo istuneet. Kalle näytti maasta löytyviä luita, kärjessä Uudellamaalla. Alue oli 1700-luvun al- tullut mies juoksi edellä portteja avaten. Mel- Vuonna 1948 kyläläiset järjestivät kirkolleen tä on, että taitelija itse otti taulun mukaansa, kun 9–16. Lähde pienelle pyhiin- nappeja ja sarkavaatteiden kappaleita. Ei ny- kupuolella asumatonta Pusulan ja Pyhäjärven ko ikävää ikääntyvälle kirkonmiehelle. 100-vuotisjuhlan, joka oli jatkosodan vuoksi vii- hänet kotiutettiin 6.12.1941, ja vei sen turvaan Hel- vaellukselle Pyhän Laurin kyään näytettäisi, mutta silloin se oli luonnol- (nyk. Karkkilan) kappelien takamaata, joka sai västynyt kuudella vuodella. sinkiin. kirkkoon tai tee se virtuaali- sesti https://sites.google. lista. Kalle soitti myös kirkonkelloja. Sanoma- kiinteän asutuksen 1760-luvulla. – Kylän naiset kutoivat juhlaa varten matot, Kärkölästä muuttaneet saivat ostaa sen Jaati- Evakuoitu alttaritaulu com/view/hiljenny-pyhn- kellot piti käydä soittamassa lähes heti, kun jo- Vuonna 1780 kylän uudisasukkaat pyysivät joiden loimet oli tehty omassa kylässä kasvate- selta vuonna 1948, kun kylässä 1920-luvulla toimi- on nähnyt myrskyn laantuvan laurin-kirkolla ku tuli edesmenneen talosta kertomaan kuo- Turun piispalta omaa sielunhoitajaa ja siunat- tusta pellavasta ja kuteet saatu niinipuusta (met- nut opettaja teki tästä aloitteen. lemasta. Kalle oli toimessaan 41 vuotta, ja sai tua maata vainajilleen. Lupa saarnahuonee- Kirkon rakentaminen alkoi vasta 60 vuoden sälehmus) otetusta kuidusta. Arvokkain lahja on – Alttaritaulun ostamisen järjesti 1947 Kärkö- • Lohjan oppaat esittelevät siitä kirkon kultaisen ansiomerkin. Hänen jäl- seen ja hautausmaahan myönnettiin 1783. päästä siitä, kun rakennuslupa oli myönnetty. kuitenkin alttaritaulu ”Jeesus tyynnyttää myrs- län kylän kotipaikakseen ottanut entinen viipuri- kirkkoa ja sen maalauksia keensä ei kukaan ryhtynyt käytännössä pal- Lohjan kirkkoherra von Pfaler (toimik. 1842– Kirkko valmistui 1842. Väliin mahtui Kustaan so- kyn Genessaretin järvellä.” lainen Aatto Kaljunen. Hän järjesti varojen kerä- kesätiistaisin 2.6.–- 25.8. klo kattomaan työhön. Pusulan seurakunnan piti 1856) vihki kirkon ja hautausmaan 5.3.1843. ta 1788–1790 ja Suomen sota 1808–1809. Van- Alttaritaulun maalasi taitelija Eeli Jaatinen yksen Kärkölästä muuttaneiden keskuudessa. 13.30 (kesto 45 min). Kokoon- ottaa toimi. Kyläkirkko valmistui aikana, jolloin pääkir- himmat esineet saatiin lahjoituksina ympä- lokakuussa 1941 Terijoen kirkon sakastissa kra- Keräykseen osallistuminen oli näille perheille tuminen asehuoneen ovel- Seija Knuth toimi IT-alan eri tehtävissä koko kolle Pusulaan kulki kylästä pääosin vain kint- röivistä seurakunnista. Puiset patsaat ovat naattien räjähdellessä ympärillä. Terijoki oli me- kunnia-asia, mm. äitini serkku on kertonut minul- la. Vapaa pääsy. Huolehdim- työelämän ajan. tupolku. 1700-luvulla Lohjan kirkosta, Pusulan kirkkoon netetty Moskovan rauhassa maaliskuussa 1940 le näin, Seija muistaa. me turvaväleistä ja otamme – Olen Helsingin Yliopistosta valmistunut – Historioitsija Torsti Salonen on kertonut, lahjoitettuja. Saarnastuoli on saksalaista mallia Neuvostoliitolle. Isoisä-Kalle oli myös hakemassa kyläläisten esittelyyn kerrallaan max. 49 matemaatikko. Diplomi-insinööriporukka hiu- että Lohjan kirkkoherra G.F. Helsingiuksen 1600-luvun alkupuolelta ja peräisin Pusulan kir- -– Kun suomalaiset joukot jatkosodassa olivat lahjoittamaa alttaritaulua alkuvuodesta 1948. kuulijaa. Tilaisuus on tarkoi- kan vieroksui, koska kuulostin humanistilta, (toimik. 1859–1886) mielestä kaikkein ikävin kosta. saapuneet Terijoelle elokuussa 1941, olivat he ”Evakuoitu alttaritaulu näki vihdoin myrskyn tettu yksittäisille vierailijoille. mikä kumma kyllä oli kirosana. Tarvitsi vain virkavelvollisuus oli käydä kerran vuodessa – Pusulaan sen oli lahjoittanut Pusulassa syn- löytäneet kirkon Popeda-nimiseksi elokuvateat- laantuvan, joskin kaukana kotirannastaan.” Ryhmien pyydämme varaa- paneutua asioihin ja tietää, niin pärjäsi. Syven- saarnaamassa Kärkölässä. Tie nimittäin raken- tynyt Tammisaaren kappalainen Nicolaus Sti- teriksi muunnettuna (popeda=voitto). Taiteilijan – Alttaritaulun lahjoittaminen voi kuulostaa hie- man oman esittelyn Lohjan tyminen on minulta onneksi tähän asti suju- nettiin vasta vuonna 1870. Sitä ennen mies tu- gelius, joka sai ostaa kirkon vanhan saarnatuo- katsellessa riisuttua pyhäkköä heräsi hänessä man oudolta. Eivätkä sitä ole uskoneet kaikki seu- Matkailupalvelukeskuksen nut. li hevosen kanssa pappia vastaan Marttilan lin vuonna 1697. Tammisaaren historiassa kerro- ajatus kadonneen Terijoen alttaritaulun tilalle. rakunnan viranhaltijatkaan. Kirkon omistaminen on kautta, puh 044 369 1309 tai [email protected]. Kiinnostus Kärkölän paikallishistoriaan syn- kestikievariin, jonne viiden kilometrin pitui- taan, että saarnatuoli oli jo silloin varmasti yli 100 Kirkkoherra Väinö Mutrun sanoin: ”Terijoen varmaan ollut vielä kummempaa. Saarnahuoneen tyi isän sukututkimusharrastuksesta. Kärkölän- nen tie Pusulasta päättyi. Siitä viranhaltija rat- vuotta. Alkuperästä ei silloinkaan ollut tietoa, kirkko oli yhä pystyssä myrskyt kestettyään, jos- omisti Kärkölän saarnahuonekunta, jolla ei juridi- maa sijaitsee aivan Lohjan pohjoisimmassa sasti 15 kilometriä hevosen selässä ja kylästä Seija tietää. kin sekä sisältä että ulkoa pahasti riisuttuina.” sesti ollut tekemistä Pusulan seurakunnan kanssa. Kärkölän kyläkirkko. 4 Lohkare Lohkare 5 Lohjan seurakunnassa tapahtuu Lisäksi paikallislehdissä julkaistaan viikottain Seurakunnat-palstaa. Seuraava Lohkare-seurakuntalehti ilmestyy 9.9.2020.

Lohjan seurakunta Hiljentymishetki kirkossa tai Kesätoimintaa • Lojo församling • LEENA ANTTILA Jumalanpalvelukset www.lohjanseurakunta.fi JUMALANPALVELUKSET: mielikuvaharjoituksena Pyhän Laurin kirkko su klo 10, ra- Diakoniatyöntekijöitten päi- vystyspuhelin 044 328 4241 dioidaan radio Dei Lohja taajuudel- Perheasiain neuvottelukeskuk- la 107.2 MHz sen puhelinpäivystys (019) Vaikeina aikoina on kautta historian kokoonnuttu kirkkoihin etsimään turvaa ja lohdutusta Jumalan Karjalohjan kirkko su klo 10. 3284260 ti ja to klo 9–11 sekä ke Sanasta ja yhteydestä toisiin. Vaikka yhteys toisiin kasvokkain on rajoitettua, on yhteys Jumalaan aina Nummen kirkko su klo 10, (huom. klo 12–14. 26.7. klo 18 kesämessu Paimenten Sairaalapastorin p. 044 328 voimassa. Yksityinen hartaudenharjoitus on mahdollista kirkoissa niiden aukioloaikoina. Oheisen hiljen- kirkolla Lintukiiman vuorella, opas- 4356, sähköposti anna-maija.la- tymishetken voi toteuttaa missä vain mielikuvaharjoituksena. Voit kuvitella olevasi omassa kotikirkos- tus Pakkalantieltä, ei messua Num- [email protected] men kirkossa klo 10 eikä Pusulan kir- Kaikki yhteystiedot www.loh- sasi. Varaa matkalle mukaan tämä lehti, oma virsikirjasi, Raamattusi tai älypuhelimesi. kossa klo 12) janseurakunta.fi/yhteystiedot. Pusulan kirkko su klo 12 (21.6. klo 12 Virkatodistukset ja sukuselvi- viikkomessu Iloitun leirikirkossa, mes- Vaikeina aikoina on kautta historian kokoonnuttu kirkkoihin et- jan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Sydämeni muis- kaikki pyhät yhdessä. Taivaallinen kohdataan konkreettisesti tykset, kirkollisten toimitus- simään turvaa ja lohdutusta Jumalan Sanasta ja yhteydestä toi- taa sinun sanasi: »Etsikää minun kasvojani.» Herra, minä tahdon nautitussa ehtoollisessa, sillä Kristus itse on todella läsnä Pyhän sun yhteydessä suntio Harri Sojan- ten rekisteröinti ja avioliiton siin. Vaikka yhteys toisiin kasvokkain on rajoitettua, on yhteys etsiä sinua. Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Her- Henkensä kautta leivässä ja viinissä. Siksi polvistumme palvo- non eläkkeelle saattaminen, 2.8. klo esteiden tutkinta: Espoon alue- Jumalaan aina voimassa. Yksityinen hartaudenharjoitus on raan! (jakeet 1, 4, 8, 14). maan Jeesusta. Kumarrumme kiittämään ristiinnaulittua ja ylös- 13 Elokirkko Kärkölän kyläkirkossa, ei keskusrekisteri (Kirkkokatu 1, Es- mahdollista kirkoissa niiden aukioloaikoina. Oheisen hiljenty- noussutta Kristusta. Hänen yhteydessään meillä on uskon kaut- messua Pusulan kirkossa) poo), puhelinpalvelu 09 805 mishetken voi toteuttaa missä vain mielikuvaharjoituksena. Voit ta anteeksianto, sovinto ja iankaikkisen elämän toivo. Hän hoi- Sammatin kirkko su klo 12 (19.7. klo 02600 avoinna ma-to klo 9-15. kuvitella olevasi omassa kotikirkossasi. Varaa matkalle mukaan taa meitä. Hän tietää ja tuntee meidän tarpeemme. 14 Kansanlaulukirkko Sampomäellä, Koronatilanteen vuoksi keskus- tämä lehti, oma virsikirjasi, Raamattusi tai älypuhelimesi. 9.8. klo 12 Elias Lönnrot- kirkkopyhä rekisterin asiakasvastaanotto ja kesäsammattilaisten kirkkopyhä) suljettuna 31.8. saakka, keskusre- Juhannuspäivä la 20.6. jumalanpal- kisteri.@evl.fi velukset: klo 10 Pyhän Laurin kirk- Seurakuntatoimistot ovat sul- ko, klo 10 Nummen kirkko, klo 12 Pu- jettu 31.7. saakka. Palvelemme sulan kirkko, klo 12 Kärkölän kyläkir- puhelimitse ja sähköpostilla (yh- kossa (mahdollisesti ulkona sään sal- teystiedot alla). liessa). Lohjan Pyhän Laurin kirkko on avoinna syyskuun loppuun saakka klo 9 -16. Kirkko on matkailjoilta suljettu kirkollisten toimitusten aikana sekä kesällä juhannuspäivänä. Messu radioidaan Lohja Radio Dein taajuudella 107,2 MHz. Kirkollisista toimituksista (kas- Musiikkitoimintaa te, häät, hautajaiset) sopiminen: Lohjan seurakunta, Laurinkatu Seurakunnan kamariorkesteri Col- La 18.7. klo 19 Karjalohjan kirkko, takodin pihalla. Tapaaminen käsitöi- klo 10.30, Ojamon seurakuntakoti klo 40, Lohja. Toimisto avoinna 1.8. legium Musicum hakee jousisoitta- Kamarikuoro Utopia. Sointuja kated- den, seurustelun tai kahvin merkeis- 10.45, Mäntynummen seurakuntatalo alkaen ma–to klo 9 – 14.30 Rukoile alla oleva rukous tai omin sanoin mieleesi nousseiden sä huomioiden turvavälit. Säävaraus. jia. Edellytämme melko hyvää soit- raaleista. Renessanssin musiikkia, oh- klo 11 sekä Nummi klo 10.30, Saukko- p. (019) 328 41 asioiden puolesta. Halutessasi voit polvistua alttarikaiteelle. Etsi virsi 225 ”Jeesus, Ti 11.8. Kutsumme tulevat eka- la klo 10.45, paluu klo 18. totaitoa: kurssisuoritus I tai vastaa- jelma 10 €. [email protected] Taivaallinen Isäni. Kiitos, että saan tulla eteesi. Kiitos, että olet elä- luona armopöydän.” Lue tai laula virsi. luokkalaiset perheineen kirkkohet- Ti 18.8. kuljetus: kirkkokenttä (Sibe- va taitotaso. Harjoittelemme tiistai- Ke 29.7. klo 19 Karjalohjan kirkos- mäni turva. Kiitos rakkaista läheisistä ja ystävistä, joita olet antanut sa Beatles! Let it be 50 vuotta! Aka- keen. Tervetuloa siunattavaksi koulu- liuksenk.) klo 11, Roution pysäkki (mä- n Karjalohjan alueseura- elämääni. Siunaa ja varjele heitä. Muistan edessäsi myös niitä, jot- sin klo 19. Osallistumme seurakun- en alla heti klo 11 jälk.), paluu klo 18. teeminen saksofonikvartetti. tielle Lohjan Pyhän Laurin kirkossa jo- kunta ka olet jo kutsunut pois odottamaan ylösnousemuksen päivää. Au- nan jumalanpalveluselämään ja kon- ko klo 17 tai klo 18. Olet aloittamassa Ke 19.8. kuljetus: kirkkokenttä (Sibe- seurakuntatoimisto Ke 5.8. klo 19 Karjalohjan kirkos- Astu sisään kirkkoon tai kotona sulje silmäsi ja astu mieliku- ta minua näkemään se, että jokainen hetki on lahja ja auta elä- sertoimme säännöllisesti. Liity mu- koulutiesi. Se on suuri asia elämässäsi. liuksenkatu) klo 11, Lisäteemana riip- Keskustie 30, 09120 Karjalohja 1vissasi sisälle valitsemaasi kirkkoon. Kirkon eteinen, asehuo- mään rohkein mielin sinuun luottaen. Kiitos kaikesta siitä, mitä kavaan ja rentoon joukkoomme! Li- sa Pianoresitaali, esiintyjänä Mikko Mukaan voit kutsua myös isovanhem- puvuudet (esim. päihteet, peli, läheis, p. 044 328 4372 ne, on raja pyhään tilaan. Sinne jätettiin aikoinaan aseet, oman olen saanut perheeni, läheisteni ja sukupolvien kautta. Anna mi- sätietoja kanttori Harri Kerko, p. 044 Heininen. mat ja kummit, Paula-pappi & lasten- omainen), paluu klo 18. voiman välineet. nulle voimaa pyrkiä siihen, mikä on hyvää ja kestävää ja mikä lujit- 328 4362, [email protected] To 6.8. klo 19 Nummen kirkossa ohjaajat.. KAUPUNKIPÄIVÄ n Nummen alueseurakunta Voit jättää sydämesi ja koko olemuksesi Jumalan käsiin sanoen: taa yhteenkuuluvuutta ja rakkautta. Aamen. ”Mitä soivat kirkonkellot”. Kirkon- Ke 19.8. klo 18 lauluilta Pusulassa To 20.8. klo 11–15 seurakuntakeskus, seurakuntatoimisto ”Jumala ole minulle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois KESÄN MUSIIKKIHETKET kellojen ja kanteleiden helinää - se- museon mäellä. Järjestetään yhteis- Sibeliuksenkatu 2, ohjelmassa otettu Rauhanpolku 8, 09810 Nummi minun syntini suuren laupeutesi tähden. Jumala luo minuun (Vapaa pääsy, kesto n. ½ h) kä perinteisistä kirkonkellosävelmis- työssä Pusula-seuran kanssa. huomioon liikuntarajoitteiset. p. 044 328 4372 puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki.” Käy sytyttä- Ti 30.6. klo 12–12.30 Pusulan kirkos- tä nousevaa että uudempaa kelloai- n mässä kynttilä. Katsele hetki kynttilän liekkiä. sa, Päivikki Jurmu. heista konserttikanteleille sävellettyä Pusulan alueseurakunta seurakuntatoimisto Istuudu penkkiin. Tee halutessasi ristinmerkki ja tyynnytä mie- Ke 1.7. klo 12–12.30 Nummen kir- musiikkia. Säveltäjinä mm. Sibelius, DIAKONIAN RETKIPÄIVÄT Tapahtumat toteutetaan ottaen huo- Sentraalitie 5, 03850 Pusula lesi hiljaisuudella. kossa, Päivikki Jurmu. Kaski, Grieg, Kontio. Esiintyjinä Ma- Voit ilmoittautua yhteen päivään 31.7. mioon valtakunnalliset suositukset mennessä diakoniatyön päivystys- ryhmätilanteisiin liittyen. Riskiryhmiin p. 044 328 4372 To 2.7. klo 12 Sammatin kirkossa, kiko Oba ja Marja Nevankallio, kon- puh. 044 328 4241 tai linkin kautta, kuuluvien on syytä noudattaa harkin- Nouse ja siirrä katseesi alttaritauluun (Pyhän Laurin kirkossa Päivikki Jurmu. serttikanteleet. Vapaa pääsy, ohjel- www.lohjanseurakunta.fi (tapahtu- taa osallistumisen suhteen. Huomioit- n Sammatin alueseurakunta haluamaasi seinämaalaukseen). Katsele kuvaa ja eläydy sen 6 Ti 14.7. klo 12–12.30 Pusulan kir- ma 10 €. makalenteri ko. pv:n kohdalta). Mu- han turvavälin 1–2 metriä. seurakuntatoimisto sanomaan. Miten kuva puhuttelee sinua nyt? kossa, Atte Tenkanen. La 15.8. klo 15 Karjalohjan kirkos- kaan mahtuu 35 hlö (huomioitan val- Tarkemmat tiedot tapahtumakalen- Pappilantie 1, 09220 Sammatti Ke 15.7. klo 12–-12.30 Nummen kir- sa Lohjan kaupunginorkesterin 30- takunnalliset suositukset ryhmätilan- terissa www.lohjanseurakunta.fi ja p. 044 328 4372 kossa. Atte Tenkanen. v juhlakonsertti. Karjalohjan kesä- teisiin osallistumisesta). Päivä on mak- ti (Länsi-) sekä ke (Ykkös- To 16.7. klo 12 Sammatin kirkossa, konserttien 30-vuotisjuhlakonsertti. suton ja kuljetus järjestetään ilmoite- Lohja). Nummen ja Pusulan tapah- Alueseurakuntien yhteinen Atte Tenkanen. Esiintyjänä Lohjan kaupunginorkes- tuista paikoista. Ohjelmassa on yhdes- tumia myös Karkkilan Tienoossa sähköposti lohjan.alueseura- Ti 28.7. klo 12 Pusulan kirkossa, San- teri solisteineen. sä tekemistä ja olemista, ruokailu, ul- torstaisin. Olemme myös Faceboo- [email protected], toimistosihteeri na Kuoppala. Ke 19.8. klo 18 lauluilta Pusulassa koilua, hiljentymistä ja mahdollisuuk- kissa (Lohjan seurakunta, alueseura- Keijo Wigren p. 044 328 4372 sien mukaan saunomista. kunnat: Karjalohja, Nummi, Pusula Ke 29.7. klo 12–12.30 Nummen kir- Museon mäellä. Järjestetään yhteis- [email protected] HEPONIEMI (Heponiementie 21) & Sammatti, srk:n diakoniatyö, nuo- kossa. Sanna Kuoppala. työssä Pusula-seuran kanssa. Kirkkotilaa pidetään esikuvana taivaasta. Siksi kirkon katto Ma 17.8. kuljetus: Virkkalan kirkko risotyö/Lindkulla jne.) 4on korkealla ja seinät etäällä. Kun esivanhempamme tulivat To 30.7. klo 12 Sammatin kirkossa, To 20.8. klo 19 Kärkölän kirkossa avaraan ja korkeaan kirkkoon matalista ja ahtaista asumuksis- Sanna Kuoppala. “Sellon ja laulun ilta”, Seeli Toivio, oh- taan, kokemus Jumalasta oli vahva kirkkotilassa. jelma 10 €. Lohkare La 22.8. klo 19 Karjalohjan kirkos- Etsi virsi 195, ”On riemu, kun saan tulla”. Lue tai laula virsi. Sana kirkko on johdettu kreikan kielen sanasta ”kyriakee.” Se Istuudu penkkiin ja vietä siinä hetki hiljentyen. KONSERTTEJA Lohjan seurakuntalehti sa Koivu ja tähti -festivaalin avajais- 2Penkissä, jossa istut, on ennen sinua istunut kymmeniä su- merkitsee Herran omaa, Herralle kuuluvaa. Kirkko on Herran 7Rukoile omin tai Martti Lutherin sanoin: Konserttijärjestelyissä otetaan Lojo församlingsblad kupolvia. Pyhien yhteys ympäröi sinut. Kirkon seinät ovat todis- huone. Mutta Jumala ei asu ihmisten tekemissä rakennuksissa Kristus, rakas Herra ja mestari, sinä olet avannut sydämemme ym- huomioon pandemiatilanne. konsertti, Luonnon ääniä kesäillassa. taneet tuhansien jo iankaikkisuuteen siirtyneiden kristittyjen vaan Jumala asuu luomistyössään, ihmisten sydämissä. Nosta märtämään sanaasi. Suo meidän oppia ymmärtämään sitä pa- To 11.6. klo 19 Nummen kirkossa Ke 26.8. klo 19 Karjalohjan kirkos- Julkaisija: Lohjan seurakunta Toimitus Laurinkatu 40 rukoukset ja nähneet lukuisia ilon ja surun hetkiä. Muistele het- katseesi kirkon kattoon. Anna katseesi kulkea kirkon seiniä pit- remmin. Vahvista meitä sanallasi ja auta meitä elämään ja toimi- Gregoriaanisen musiikin helmiä, vo- sa Koivu ja tähti -festivaalin konsertti ki eläviä ja poisnukkuneita läheisiäsi ja yhteisiä kokemuksia hei- kin ja kulje ajatuksissasi seinien ulkopuolelle, ympäröivään maan sen mukaan. Sinulle olkoon kiitos ja ylistys, sinulle ja Isälle ja Roozeman solo, duo ja trio! 08100 Lohja kaaliyhtye Schola Gregoriana Aboen- p. 019 32 841 dän kanssaan. luontoon. Pyhälle Hengelle iankaikkisesti. Aamen. sis, Atte Tenkanen, Tuomas Tenka- Etsi virsi 737 ”Oi suuri Jumalamme.” Lue tai laula virsi. Rukoile Isä meidän rukous. nen, oboe, Pirjo Rajalin-Tymura ja Lue Ps. 27 Päätoimittaja Sanna Kuoppala, laulu. Vapaa pääsy, Muuta kesäohjelmaa Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra Nouse penkistäsi. Kulje kirkkosi alttarin lähelle. Etsi virsi 397 ”Kun on turva Jumalassa”. Lue tai laula virsi. Juhani Korte 3 ohjelma 10 €. [email protected] on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Yhtä minä pyydän 5Kristillisen kirkon alttari on esikuva pöydästä, jonka äärellä 8Siunaa itsesi ja läheisesi Herran siunauksella. La 13.6. ja 8.8. klo 15.30 Ystävä Ca- Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temp- Jeesus aterioi opetuslapsineen ja asetti ehtoollisen. Alttarilla Ke 24.6. klo 19 Karjalohjan kirkos- fe Karjalohjan seurakuntatalolla. Kar- Toimitussihteeri pelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta olemme kahden maailman risteyskohdassa – taivaallisen ja sa Seeli Toivio esiintyy, ohjelma 10 €. jalohjan hyvämaineisen perinneyh- Teksti: Hanna Tolonen, Simo Jouhki To 9.7. klo 19 Kärkölän kirkossa distys ry:n kuukausitapaaminen seu- Leena Anttila hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle. Kun maallisen. Perinteinen puolikaaren muotoinen alttarikaide miel- [email protected] vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suo- lettään jatkuvaksi iäisyyteen. Jumalanpalvontaan osallistuvat “Taivaan yllä, maan alla”- kantelekon- rustelun ja hartauden merkeissä. Kuvat: Simo Jouhi, Leena Anttila sertti (ohjelma 10), Marja Nevankallio Ti 16.6. klo 13–15 Sanaa, seuruste- ja Makiko Oba. lua ja sumppia Saukkolan seurakun- Seurakunnan kamariorkesteri Collegium Musicum hakee jousisoittajia. 6 Lohkare Lohkare 7 Kohtaamisia

Itseoppinut muusikko luo Lauluja kuin rukouksia – Rakastan kukkia. Karjalohja on antanut minulle paljon iloa ja inspiraatiota säveltämiseen. Olen löytänyt itsestäni luonnonläheisen puutarhaihmisen, ja takapihani muistuttaa kukkatarhaa, Marika Blomerus kertoo.

lko-oven eteen ilmestyi kukkia, taloon vasta, joka oli kaunis, vaikka sade hakkasi ikku- oli muuttanut uusi perhe. Blomerukset naan. Uolivat tulleet Karjalohjalle, ja ensiksi – Ajattelin, että luonto itkee kyyneleitä, sen huomasi asfalttista etupihaa kaunistavista joita en itse kykene itkemään. Ne olivat kuin kukista. Jumalan kyyneleet. Marika Blomerus sanoo nyt elävänsä sel- Syntyi ”Aamuun sateiseen”, Marikan ehkä laista elämää, josta ei voinut aikaisemmin edes tunnetuin laulu. uneksia. Kun laulu oli valmis, Marika itki, eikä itkus- – Hoivaan jokaista kukkaani, ja koen, että ta ollut tulla loppua. minua hoidetaan samanlaisella rakkaudella. Jumalan suuret kädet ympäröivät jokaista kuk- Sielua koskettavaa musiikkia kaa, ja samoin hän suojelee minuakin. Eräänä päivänä Marika katseli puutarhansa Marika kertoo kauniisti äitinsä kuolemasta kukkia, joita rankkasade piiskasi. Miten niiden kymmenen vuotta sitten. Kuolinvuoteellaan käy? Kun sade väistyi, taipuneet kukat nostivat äiti pyysi anteeksi lapsuuden tapahtumia. päänsä ja avasivat taas terälehtensä. – Muistutin, että juuri hän kertoi meille Ju- Tästä kokemuksesta kertoo Marikan sanoit- malasta. Hän antoi meille parhaan lahjan. tama ja säveltämä laulu ”Kukka hentoinen”. Joka päivä Marikan kodissa lauletaan. ”Kuin kukkaa hoivaat, hentoista kukkaa kui- Kaikki lapset laulavat, samoin aviomies Joni van karun maan. Blomerus, joka myös soittaa rumpuja. Per- Sä sateen annat ja auringonkin ajallaan. heen nuorimmaiset Andreas ja Prisilla ovat Et anna tuulen, et myrskyn sitä satuttaa. myös näytelleet kahdella musiikkivideolla, Se vaikka taipuu, saa elää kuitenkin ja jatkaa joita Marika on hiljattain lisännyt youtubelle. kasvamistaan.” Koronakevät on ollut rankkaa aikaa. Perhe ei ole voinut osallistua rakkaaksi tulleen Vih- Pienet katulaulajat din Vapaaseurakunnan toimintaan. Joni toi- mii siellä opettajana ja Marika musisoi. Nyt he Kaikkea on Marika Blomeruksen elämässä riit- hoitavat kotoaan käsin sunnuntaisin kotiseu- tänyt: aurinkoa, mutta myös harvinaisen pal- rakuntansa nettilähetyksiä. Koronan takia pe- jon vastatuulta, sadetta ja myrskyä. ruuntui myös muutamien muiden romani- Hän syntyi 39 vuotta sitten Oulussa. Kun muusikoiden ja –laulajien kanssa suunniteltu hän tuli kouluikään, perhe muutti Lahteen. Laurentius-salissa pidettäväksi aiottu roma- Marika kasvoi alkoholistikodissa. Perheen viisi nogospel-konsertti Bulgariassa slummialu- lasta hakivat turvaa toisistaan. Marika lapsista eella asuvien romanilasten auttamiseksi. vanhimpana alkoi jo varhain kantaa vastuuta Jonilla on vakava munuaissairaus, ja hän muista. Hän myös oppi kovan paikan tullen ris- käy kolme kertaa viikossa dialyysissa Raase- timään kätensä ja rukoilemaan. Äiti sen opetti. porissa. Marikalla todettiin 2015 harvinainen, Vanhemmat pyysivät usein lapsia laula- hitaasti etenevä parantumaton luuytimen maan. Viisivuotiaana Marika sai ensimmäisen syöpäsairaus. sähköisen kosketinsoittimensa. – Syön sytostaattia päivittäin koko loppu- – Osasin soittaa laulamani kappaleet yhdel- elämäni ajan. Lääkehoidolla keskimääräinen lä kädellä korvanuotilla. Musiikista tuli minulle elinikä on noin kymmenen vuotta, Marika to- tapa käsitellä surua, pelkoa ja huolta. Laulami- teaa tyynesti. nen ikään kuin loi ympärilleni uuden maail- - Meillä kummallakin on kuolemaan johta- man ja murheet unohtuivat. va sairaus. Elämme päivän kerrallaan. Tie- Tunteiden purkamisen lisäksi laulamisesta dämme, että jokainen elinpäivämme on kir- tuli elinkeino. joitettu Taivaan Isän kirjoihin ennen kuin yk- – Jos kotona loppui ruoka tai vuokra oli – Olen ollut suuressa myrskyssä, seilannut eksyneenä ja unohdettunakin, mutta selvinnyt Jumalan ar- sikään niistä oli tullut. maksamatta, lähdin vuotta nuoremman Eija- mon ja rakkauden avulla, sanoo Marika Blomerus. Marikan ja neljän tyttären lauluja on kuul- siskoni kanssa kaupan eteisaulaan tai baarin tu myös Karjalohjan alueseurakunnan tilai- terassille laulamaan ja rahaa tienaamaan. kodeissa. koksen uhriksi. Eija-sisko oli nähnyt kaiken. suuksissa, ja mukana on ollut myös Marikan Yhdeksänvuotiaasta lähtien Marika kulki – He julistivat evankeliumia ja rukoilivat – En voinut ymmärtää, miksi Jumala salli sisarentytär. laulamassa. Laulavista sisaruksista tuli tuttu puolestamme ja jättivät meille traktaatteja. niin raskaan surun meille. Syytin Jumalaa ja va- – Haluan tehdä työtä yli seurakuntarajo- näky Lahden kaduilla ja ravintoloissa. He lau- Kuuntelin tunnetun saarnamiehen ja laulunte- josin itsesääliin. Syytin itseäni, kun en ollut pai- jen, yli ennakkoluulojen ja piiloasenteiden. loivat ikivihreitä iskelmiä, ja kolehtikoppana kijän Juhani Valentinin lauluja viikon verran kalla. En kyennyt ennakoimaan, varoittamaan Stereotypiat ovat vaarallisia. En voi luottaa si- toimi milloin vanha taikinakulho, milloin kou- itkien ja miettien. Tein oman uskonratkaisuni. ja suojelemaan veljeäni. En pystynyt antamaan nisilmäisesti. Mutta jos tuomitsen, en ehkä lureppu. Siitä lähtien lauloin vain hengellisiä lauluja. anteeksi sen enempää Jumalalle, veljeni sur- koskaan kohtaa niitä arvokkaita, hyviä ihmi- Aluksi lapsiin suhtauduttiin hyvin. Pienet Tein niitä itsekin, sanoitin, sävelsin ja sovitin. maajalle kuin itsellenikään. Tunsin sisälläni voi- siä, joita voisin kohdata. romanitytöt osasivat laulaa. Myöhemmin tuli Ne olivat oikeastaan rukouksia laulujen muo- makasta vihaa. Katkeruus teki minusta kylmän Heti kun koronan aika on ohi, Marika ja Jo- myös kyllästymistä, jopa vihamielisyyttä. dossa. ja kovan ihmisen ulkoisestikin. En pystynyt ni aikovat perustaa ystäviensä kanssa yhdis- – Opimme, että maailma on paha. Opimme Kaupungilla kiertäminen loppui siihen. Vä- osoittamaan rakkautta lapsilleni, hoidin asiat tyksen, joka tuo esiin romanigospelia. Siinä tunnistamaan ihmiset, joita piti varoa. Opim- hän myöhemmin Marika muutti Lohjalle. kuin robotti. En kyennyt enää itkemään. on vahva sanoma, se on sieluun menevää me myös näkemään, miten onnellisia kuiten- Varsinaista kriisiapua perhe ei saanut, ei eh- musiikkia, Marika sanoo. kin olimme, kun meillä oli kaikesta huolimatta Elämä pysähtyi kä halunnutkaan. Marika kävi muutaman ker- koti mihin mennä. Tiesimme kyllä, että olimme ran tapaamassa psykiatria. rakkaita lapsia, vaikka perheessämme oli alko- Marika kertoo elämänsä pysähdyttävimmästä – Sitten jatkoin yksin Jumalan kanssa. Jat- holiongelma ja vaikeuksia. ja järkyttävimmästä hetkestä. Hän oli 23-vuoti- kan vieläkin. Ehkä en koskaan toivu täysin. Teksti: Liisa Mantere Marika oli 16-vuotias, kun hänen kotiinsa as, kun sai kuulla 17-vuotiaan veljensä kuole- Oli kulunut yli vuosi veljen kuolemasta. Kuva: Leena Anttila tuli saarnamiehiä, jotka siihen aikaan kiersivät masta. Pikkuveli oli joutunut Lahdessa henkiri- Eräänä syksyisenä päivänä Marika katseli tai- 8 Lohkare