Ingmar Bergman
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Ingmar Bergman 3 2018 0 Sisältö Pääkirjoitus………………………………………………………………………..108 Mikko Ketola 1940-luvun Ingmar Bergman ja uskonto ............................................................ 110 Pekka Rehumäki Jumalan hiljaisuuden tuolla puolen: Ahdistuneisuus ja rakkaudettomuus Ingmar Bergmanin elokuvissa ............... 122 Henry Bacon Ruumiini pelkää, minä en: Kuolema ja sen pelko Ingmar Bergmanin elokuvissa ........................................ 140 Niilo Rantala Talven valoa uskon pimeyteen ............................................................................. 151 Matti Taneli Avioero bergmanilaisittain: Kylmistä vuoteista palavaan syleilyyn ................................................................ 162 Nina Maskulin Isä, poika ja paha henki: Ingmar Bergmanin suhde isäänsä pastori Erik Bergmaniin ............................. 173 Matti Myllykoski Stimulus ................................................................................................................ 183 Me ollaan bergmanilaisia kaikki Ingmar Bergmanin syntymästä tuli 14.7.2018 kuluneeksi 100 vuotta. Elokuvan historian merkittävimpiin kuuluvan ohjaajan elämää ja elokuvia on muisteltu ja analysoitu tänä vuonna monella taholla. Myös Vartija antaa oman monipuolisen panoksensa juhlavuoteen. Pekka Rehumäki käsittelee Bergmanin vähemmän tunnettuja 1940-luvun elokuvia analysoiden sitä, miten niissä näkyy uskonto. Hän toteaa, että ”uskonnollisuus ilmeni Bergman-elokuvissa ja käsikirjoituksissa vahvana tietoisuutena tuonpuoleisuudesta. Jumalan olemassaolo oli jatkuvasti ongelmallinen, ei niinkään personoituneen pahan olemassaolo.” Henry Bacon tarkastelee ahdistuneisuutta ja rakkaudettomuutta Bergmanin elokuvissa. Hänen havaintoihinsa kuuluu, että ”Bergman keskittyi enenevässä määrin parisuhteen dynamiikkaan. Yhä keskeisemmäksi teemaksi nousi ihmisten kyvyttömyys todella rakastaa läheisiään.” Niilo Rantalan aiheena on kuolema ja sen pelko Bergmanin elokuvissa. Hänen päätelmänsä on, että ”kuoleman voittamisesta tai tuonpuoleisesta Bergman ei ryhdy epärehellisiä selityksiä antamaan.” Matti Taneli keskittyy erityisesti Talven valoa -elokuvaan. Hän päättää: ”Se on mestariteos (papin) uskonkriisin kuvauksesta, joka valaisee kärsimyksen ja rakkauden problematiikkaa. Elokuva tarjoaa ravitsevaa evästä (uskon)elämän ja sen merkityksen syvälliseen pohdintaan.” 108 Nina Maskulinin teemana on avioerokuvaukset Bergmanin elokuvissa Kohtauksia eräästä avioliitosta sekä Fanny ja Alexander. Hänen mukaansa niissä ”arkea leikittävät luomisvoimat, eroottinen tai taiteellinen, käynnistävät sekä katastrofin että uuden mahdollisuuden.” Matti Myllykosken käsittelyssä on Ingmar Bergmanin suhde isäänsä pastori Erik Bergmaniin. Hänen nähdäkseen ei voi ”ainakaan väittää, että Bergman olisi ollut radikaalisti maallistunut papin poika, joka suhtautui rentoutuneen rauhallisesti Jumalan kuolemaan. Bergman oli radikaalisti maallistunut, mutta nimenomaan kristillisen uskon muodostaman dilemman vuoksi ja sen kautta.” Seuraava ja tämän vuoden viimeinen Vartijan numero on erikoisnumero Sarajevosta ja Bosniasta. Se ilmestyy jouluksi. Mikko Ketola 109 1940-luvun Ingmar Bergman ja uskonto Pekka Rehumäki Paholaisen silmä Varhaisin muistoni Ingmar Bergmanin elokuvista on televisiossa esitetty komedia Paholaisen silmä (Djävulens öga, 1960). Käytettävissä olevien tietojen mukaan Paholaisen silmä näytettiin ensi kerran televisiossa vuonna 1972. Tämä on outoa, sillä mielessäni yhdistän katsomiskokemuksen edelliselle vuosikymmenelle. Todennäköisesti muistan väärin. Joka tapauksessa muistan elävästi Nils Poppen yksinkertaisen touhukkaan kirkkoherran ja oudon juonen, jossa tuonpuoleisia asioita käsiteltiin suorastaan burleskin komedian keinoin. Paholaisen silmä ei lukeudu Bergmanin pääteoksiin. Ohjaaja itse vaikenee siitä kirjassaan Bilder. Jörn Donner piti sitä tyhjänpäiväisenä tilaustyönä. Elokuva jäi kuitenkin teatterimaisuudessaan mieleeni, ja poikkesi jo silloin edukseen muista näkemistäni. Näin sittemmin Bergmanin elokuvia harvakseltaan televisiosta: Seitsemännen sinetin, Mansikkapaikan, Kuin kuvastimessa jne. Kerta kerralla viehätyin niistä enemmän. Elokuvissa oli kiinnostavia teemoja, rakkautta ja kuolemaa. Jumalastakin puhuttiin, eikä uskonnollisia kysymyksiä ylipäätään kartettu. Myös komedioissa, niin kuin Paholaisen silmässä, ne otettiin vakavasti. Kunnes tuli Fanny ja Alexander (1982), niin ehjä, kokonainen ja komea, että teki melkein kipeää. Elokuvan pidempi versio lähetettiin meillä neljässä osassa vuodenvaihteessa 1983-84. Oli kesäyö, kun katsoin VHS-nauhalle taltioidun, viisituntisen elokuvan yhdeltä istumalta. Aamuyön tunteina oivalsin, että Fanny ja Alexander on mahtava synteesi niistä teemoista, jotka olin oppinut tunnistamaan sattumanvaraisesti näkemistäni Bergman-elokuvista. Vaikka Bergman jatkoi televisiotuotantoja aina 85-vuotiaaksi, vuoteen 2003, Fanny ja 110 Alexander jäi hänen viimeiseksi filmityökseen. Elokuvauraansa ei voisi komeammin päättää. 1940-luvun oppivuodet Ingmar Bergman (1918-2007) oli koko pitkän elämänsä ajan tavattoman tuottelias. Vuosina 1946-1983 Hän ohjasi yhteensä 38 pitkää elokuvaa, keskimäärin noin yhden elokuvan vuodessa. Elokuvien, käsikirjoitusten, tv-tuotantojen ja lyhytfilmien määrä nousee 77 nimikkeeseen. Bergman piti itseään ennen kaikkea teatterimiehenä, jonka uran hän aloitti jo parikymppisenä. Vuosien mittaan ohjauksia kertyi 171 kappaletta. Nykyisin Bergmanin vaikutus ulottuu kaikkialle, sillä hänen alkuperäisistä käsikirjoituksistaan on tähän mennessä tehty eri puolilla maailmaa yhteensä 374 erilaista näyttämösovitusta. Ensimmäiset tekstinsä Bergman julkaisi 1940-luvulla. Tämän ensimmäisen ammatillisen vuosikymmenensä loppuun mennessä hänen elokuvistaan jo seitsemän oli päätynyt ensi-iltaan. Lisäksi hän oli laatinut oman käsikirjoituksen kolmeen muiden ohjaamaan elokuvaan. Hän oli opetellut henkilöohjausta, perehtynyt alan teknisiin vaatimuksiin ja kokeillut eri tyylilajeja. Hänet oli myös noteerattu kansainvälisesti Venetsian ja Cannesin elokuvajuhlilla, kun ne sodan jälkeen aloittelivat toimintaansa. Bergmanista oli kehittymässä auteur, sellainen millaisena hänet myöhemmin opittaisiin tuntemaan. Nuoren Bergmanin pääteos Vankila ehti ensi-iltaan ennen vuosikymmenen loppua, maaliskuussa 1949. Se oli ensimmäinen elokuva, jonka hän itse oli käsikirjoittanut ja ohjannut. Varsinainen mestarinäyte se ei vielä ollut. Sellaiseksi luen Kesäisen leikin, jonka hän kirjoitti ja ohjasi vuonna 1950, mutta jonka ensi-ilta viivästyi niin että se nähtiin vasta vuonna 1951. 111 Sturm und Drang - Kiihkosta Kriisiin Alussa oli sana, niin kuin Maaret Koskinen kirjansa nuoresta Bergmanista otsikoi. Vuonna 1941 hänet pestattiin kuukausipalkkaiseksi kirjoittajaksi maan johtavaan filmistudioon Filmstadeniin, Svensk Filmindustrin (SF) palvelukseen. Tehtävänä oli muokata ja korjailla yhtiön hankkimia käsikirjoituksia. Bergman ei voinut olla tarjoamatta SF:lle myös omia tekstejään. Yksi niistä käsitteli sadistista latinanlehtoria ja piinattua lukiolaista . Bergman oli kirjoittanut tarinan heti ylioppilaaksitulonsa jälkeen, kesällä 1937. Hän näyttää purkaneen siihen kaikki kasvuvuosiensa turhaumat. Aikansa isossa talossa kierrettyään käsikirjoitus hyväksyttiin tuotantoon. Kevätpuolella 1944 alkoivat kuvaukset. Kokenut teatteri- ja filmimies Alf Sjöberg vastasi ohjauksesta. Bergman hääräsi kuvaussihteerinä ja sai myös ohjata muutaman kohtauksen. Kiihkon (Hets) ensi-illan koittaessa lokakuussa 1944 Bergman oli jo lopettanut kuukausipalkkaisen työnsä Filmstadenissa. Hänestä tuli Helsingborgin kaupunginteatterin johtaja, siihen mennessä nuorin ruotsalaisena teatterinjohtajana. Kiihko menestyi kohtalaisesti ja herätti jonkin verran kansainvälistä huomiota. Suomessakin se näytettiin alkuvuodesta 1946. Elokuva lasketaan tänä päivänä Bergman-kaanoniin kuuluvaksi. Sjöberg toteutti intensiivisen käsikirjoituksen erinomaisella taidolla. Kiihkon menestyksen rohkaisemana Bergmanille annettiin ohjattavaksi oma elokuva. Hän tarttui innolla haasteeseen ja muokkasi tanskalaisen Leck Fisherin (1904-1956) näytelmästä ‘Moderdyret’ käsikirjoituksen, joka teatterin ollessa tauolla kuvattiin heinä-elokuussa 1945. Kris kertoo uhrautuvan sijaisäidin (Dagny Lind) kasvattamasta 18-vuotiaasta Nellystä (Inga Langré), joka ajautuu dekadentin viettelijän (Stig Olin) uhriksi. Elokuva tuli ensi-iltaan helmikuussa 1946, mutta floppasi pahasti. Sitä luonnehdittiin rohkean metsästäjän ohilaukaukseksi. Elokuvaa ei hankittu Suomeen teatterilevitykseen eikä sitä toistaiseksi ole esitetty meillä edes televisiossa. 112 Bergman on myöhemmin tunnustanut esikoisohjauksensa puutteet. Nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan hän sähläsi tekniikan kanssa ja suututti henkilökunnan. Yhtiö ei suostunut maksamaan enempää innokkaan nuorenmiehen oppirahoja. Elokuvaura Svensk Filmindustrin palveluksessa nousi toistaiseksi pystyyn. Vasta vuonna 1949 hän sai seuraavan kerran ohjata SF:lle. Sateessa ja satamakaupungissa Lahjakkuus oli kuitenkin tunnistettu ja poikkeusoloista vauhdilla nouseva Ruotsi tarjosi muitakin mahdollisuuksia. Itsenäinen tuottaja Lorens Marmstedt satsasi mielellään nousevaan kykyyn. Hän tarjosi tälle muokattavaksi norjalaisen Oscar Braathenin (1881-1939) näytelmää ‘Bra mennesker’. Siitä tuli Bergmanin toinen elokuva Elämän sateessa (Det regnar på vår kärlek). Vankilasta vapautunut nuorukainen (Birger Malmsten) ja yhtä lailla juureton nuori nainen (Barbro Kollberg) yrittävät aloittaa yhteistä elämää. Kuvaukset tehtiin kesällä 1946, ja ensi-ilta oli saman vuoden marraskuussa. Birger Malmsten (1920-1991) teki