Taikalyhtyjä Ja Pontikkapannuja

Jan-Peter Gustafsson

Taikalyhtyjä ja pontikkapannuja

Ruotsalainen ja suomalainen hyvinvointivaltio Ingmar Bergmanin ja Mikko Niskasen elokuvissa

Yleisen historian Pro gradu Historian ja etnologian laitos Jyväskylän Yliopisto Toukokuu 2019

Sisällysluettelo 1. Johdanto ...... 1 1.1. Elokuva historiantutkimuksen lähteenä ...... 1 1.2. Metodit ja tutkimuskysymykset ...... 4 1.3. Suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan eroista ja yhtäläisyyksistä ...... 9

2. Ohjaajien ja elokuvien esittelyt ...... 16 2.1. Lyhyesti Ingmar Bergmanin ja Mikko Niskasen elämänvaiheista ...... 16 2.2. Elokuvien esittely ...... 20

3. Niskasen ja Bergmanin elokuvien sukupuoliroolit ...... 32 3.1. Avioliitto ja perhe-elämä ...... 33 3.2. Naiset, miehet ja työelämä ...... 46

4. Niskasen ja Bergmanin elokuvat ja yhteiskunnan rakennemuutos ...... 58 4.1. Päihteet ...... 74 4.2. Väkivalta ...... 79 4.3. Terveys ...... 84

5. Päätäntö ...... 93

6. Lähteet ...... 97 Elokuvat: ...... 97 Sanoma- ja aikakauslehtiaineistot: ...... 97 Tutkimuskirjallisuus: ...... 99 Artikkelit: ...... 101 Verkkoaineistot: ...... 107

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Tiedekunta – Faculty Laitos – Department Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Historian ja etnologian laitos

Tekijä – Author Jan-Peter Gustafsson

Työn nimi – Title Taikalyhtyjä ja pontikkapannuja: Ruotsalainen ja suomalainen hyvinvointivaltio Ingmar Bergmanin ja Mikko Niskasen elokuvissa Oppiaine – Subject Työn laji – Level Historia Pro gradu -tutkielma

Aika – Month and year Sivumäärä – Number of pages Toukokuu 2019 96

Tiivistelmä – Abstract Tässä tutkielmassa olen tarkastellut ruotsalaista ja suomalaista hyvinvointivaltiota Ingmar Bergmanin ja Mikko Niskasen elokuvien kautta. Elokuvia on taustoitettu pääasiassa tutkimuskirjallisuudella ja artikkeleilla, sekä jossain määrin myös sanoma- ja aikakauslehtiaineistolla. Tutkielma ja siihen valikoituneet elokuvat on rajattu ajal- lisesti 1960-1980-luvuille. Lähiluenta ja kontekstualisointi ovat olleet tärkeimmät tutkimusmenetelmät. Elokuvat esittävät yhteiskunnan nurjempaa puolta ja niistä nousee esiin erityisesti yksilöiden ja yhteisöjen ongelmat valtiossa, jossa lähtökohtaisesti pyritään mahdollisimman laajaan hyvinvointiin. Parisuhteet ja yhteiskunnalliset ongelmat nousevat työssä esille elokuvien sisältöjen kautta. Käsittelen sukupuolten rooleja miesten ja naisten välisten valtasuhteiden kautta perheissä ja työelämässä. Elokuvien kautta pohdin rakennemuutosta yhteiskunnallisena ilmiönä ja sen, kautta käsittelen alkoholismia, väkivaltaa ja terveyttä. Tuloksena on kuva yhteiskunnista, joissa on ollut vielä tehtävää hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Elokuvat näyt- täytyvät keinoina tuoda esille ne ihmiset, jotka ovat huonossa asemassa ja ne yhteiskunnalliset epäkohdat, joihin tarvitaan muutosta.

Asiasanat – Keywords Elokuvat, hyvinvointivaltio, folkhemmet, kansankoti, Ruotsi, Suomi, representaatio, narratiivit, Mikko Niska- nen, Ingmar Bergman Säilytyspaikka – Depository Jyväskylän yliopiston kirjasto, JYX-julkaisuarkisto

Muita tietoja – Additional information

1. Johdanto

”Elokuva on sanaton syytös. Se antaa ymmärtää, että ihmisarvot ovat hukassa, ellemme muuta yhteiskuntaa radikaalisti.”1 – Siegfried Kracauer

1.1. Elokuva historiantutkimuksen lähteenä

Elokuvat ja niiden käyttö historiantutkimuksessa ovat lähteenä ja tutkimuskohteena suhteellisen vähän käytettyjä, vaikka ne ovat antoisa lähde jo noin sadan vuoden ajalta2. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen ilmiö, sillä kulttuurihistoriallisessa tutkimuksessa on käytetty paljon erilaisia lähteitä kuten maalauksia, veistoksia ja valokuvia. Elokuvista tulee nimittäin esille ”tiettyjen tilanteiden konkreettinen todellisuus”, eli elokuva pystyy kuvailemaan todella kouriintuntuvasti tilanteita, joita muut lähteet eivät kerro yhtä yk- sityiskohtaisesti3. Saksalainen elokuvateoreetikko ja sosiologi Siegfried Kracauer menee kirjassaan Caligarista Hitleriin – Saksalaisen elokuvan psykologinen historia4 niinkin pit- källe, että väittää elokuvan ylittävän sisällöllään ”kansanomaiset aikakauslehdet ja radio-ohjelmat, menestyskirjat, mainokset, kielen muodit ja muut kansan kulttuurielämän alakerrostuman tuotteet”5. Jos verrataan elokuvaa kaunokirjallisuuteen, niin historioitsija, joka on kiin- nostunut jostain tietystä aikakaudesta, perehtyy usein myös aikakauden kaunokirjallisuuteen, koska hän voi käyttää sitä lähteenä, jonka kautta hän voi ymmärtää tuon tietyn aikakauden toimintamalleja ja ihmisten käyttäytymistapoja6. Eriksonin mukaan tutkijaa

1 Kracauer 1947, 171 Kracauer viittaa elokuvaan Vallankumouksen hornankattila (Die Liebe der Jeanne Ney) 2 Salmi 1993, 117 3 Erikson 1980, 91 4 Teos on ollut tämän tutkimuksen kannalta hyödyllinen, vaikka se sisältääkin myös jokseenkin elokuvien arvostelua teoksina, joka ei ole oleellista tämän tutkimuksen kannalta. 5 Kracauer 1947, 11-12 6 Erikson 1980, 91-92

1 eivät tässä tapauksessa niinkään kiinnosta esteettiset seikat tai tekijän sanoma tai sie- lunelämä, ellei niillä ole jotain merkitystä lähteen tulkintaan7. On varmastikin hyvin yleistä, että näillä esteettisillä seikoilla on merkitystä, sillä taiteilijat (tässä tapauksessa ohjaajat) ovat usein sisällyttäneet teoksiinsa jotain omakohtaista - omasta elämästään kumpuavaa. Sosiaalihistoriasta kiinnostuneille näytelmät, elokuvat ja kirjallisuus muodostavat hyvän lähteistön, sillä muita arkielämää kuvaavia lähteitä on suhteellisen vä- hän. Todellisuuteen pohjautuvat kaunokirjalliset (tai muut taiteelliset lähteet) antavat lisäväriä ja toimivat apuvälineinä menneisyyden ymmärtämisessä8. Kracauerin mukaan elokuvissa voidaan nähdä niitä mielenlaadun syviä kerrostumia, jotka jäävät tiedosta- mattomiksi9. Hannu Salmi taas kirjoittaa elokuvan ja yhteiskunnan suhteesta, että niiden välillä voi vallita yksiviivainen kausaalisuhde eikä elokuva vain heijasta ja ilmaise yhteiskuntaa vaan käy myös aktiivista keskustelua siitä ja sen kanssa. Salmi tiivistääkin Jean-Patrick Labellin ajatuksen seuraavalla tavalla: elokuva ei ole ikkuna todellisuuteen, mutta se kyllä ilmaisee ympäröivää yhteiskuntaa omien keinovarojensa rajoissa.10 Usein elokuvaa lähteenään käyttävät tutkijat valitsevat tarkasteluun doku- mentit tai dokumentaariset propagandaelokuvat. Dokumenttielokuvan käyttö lähteenä on sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta dokumentaarinen elokuva on myös ohjaa- jansa ja rahoittajansa näkemys asiasta, jota se käsittelee. Sitä voidaan muokata joko sel- laiseen suuntaan, että se vastaa totuutta, tai niin, että se on jopa valheellinen11. Lähde- kriittisesti elokuvia käytettäessä on myös otettava huomioon se, mitä näytetään ja mitä näkyy12. Tämä tarkoittaa sitä, että kamera on melko armoton tallennusväline, mutta tietenkin sitä hallitsee ihminen, joka voi sitten yhtäältä leikkaamalla päättää mitä eloku-

7 Erikson 1980, 92 8 Erikson 1980, 92 9 Kracauer 1947, 11 10 Salmi 1993, 152 & 154 11 Salmi 1993, 12-13 12 Salmi 1993, 138

2 vasta jätetään pois ja toisaalta erikoistehosteilla voidaan lisätä asioita katsojan nähtä- ville. Toisinaan fiktiivinen elokuva voi olla jopa totuudenmukaisempi kuin doku- menttielokuva. Tästä on hyvä esimerkki Suomessa ulkoministeriön tilaamat mainos-ja propagandaelokuvat 1960-luvulla, joilla haluttiin markkinoida Suomea mielenkiintoi- sena matkustuskohteena ja edistää esimerkiksi Suomen puutaloutta. Pekka Lähteen- korva väittää artikkelissaan Ulkoasianministeriön tilaamat kotimaiset propagandaelokuvat 1960-luvulla, että todellisemman kuvan Suomesta antoi muun muassa Pertti ”Spede” Pasasen elokuva Pähkähullu Suomi13. Tämän aasinsillan kautta pääsemmekin siihen, mikä on käsillä olevan työn aihe. Tarkastelen tässä ruotsalaisen Ingmar Bergmanin (1918-2007) ja suomalaisen Mikko Niskasen (1929-1990) ohjaamia fiktiivisiä elokuvia ja sitä, miten ne esittävät, rakentavat, ylläpitävät ja haastavat kuvaa ruotsalaisesta ja suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Tutkielmassani tarkastelen elokuvia niiden representaatioiden kautta, pohtien miten ne sopivat kansallisiin narratiiveihin suomalaisesta ja ruotsalaisesta hyvinvointivaltiosta. Tarkastelen, miten elokuvat esittävät ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan ja erityisesti nais- ja mieshahmot. Pohdin sitä, millä tavoin perhe esitetään ja millaisia yhteiskunnallisia ongelmakohtia ohjaajien elokuvissa esiintyy ja miten ne lin- kittyvät suomalaiseen ja ruotsalaiseen hyvinvointivaltion kontekstiin. Tärkeänä metodi- sena lähestymistapana käytän kontekstualisointia ja kulttuurihistoriallista elokuvien tar- kastelua14. Seuraavaksi käsittelen tarkemmin tutkielman metodeja ja lähestymistapoja sekä tutkimuskysymyksiä15.

13 Lähteenkorva 2009, 209-210 14 Hannu Salmen mukaan elokuvien tarkastelu kulttuurihistoriallisesti pyrkii löytämään kytkökset elokuvan ja sitä ympäröivän yhteiskunnan väliltä. Salmen mukaan tällöin elokuvaa ei tarkastella hermeettisenä (Salmi 1993, 14), mutta omasta mielestäni kulttuuri- historiallinen tutkimus ei saa myöskään unohtaa tätä elokuvan luonnetta. Ohjaajalle elokuva on yleensä ensisijaisesti taiteellista ilmaisua. 15 Nostan esille vielä erään tärkeän tutkielman rajaukseen liittyvän asian. Nykypäivänä sukupuolentutkimus, jota tämäkin tutkielma hyödyntää, ei voi ohittaa transsukupuolisuutta, mutta koska tässä tutkielmassa käsiteltävissä elokuvissa ei juurikaan esiinny he- teronormatiivisuudesta ja binäärisestä sukupuolikäsityksestä poikkeavaa käytöstä tai

1.2. Metodit ja tutkimuskysymykset

Yllä mainittu kontekstualisointi on ehkä tärkein tutkimusasenteistani. Kontekstualisoin- tia käytetään usein aatehistorian saralla, mutta se on aivan yhtä käytännöllinen kulttuu- rihistoriassa. Juhana Saarelainen määrittelee kontekstualisoinnin yksinkertaisesti siten, että kysytään ”mitä tämä merkitsee?”16. Jotta voidaan ymmärtää, miten eri aikoina on ymmärretty kulttuuria, tarvitaan siis kontekstia ja kontekstualisointia. Tässä tapauksessa kontekstina ovat siis Suomen ja Ruotsin yhteiskunnat 1960-1980-luvuilla. Tärkeää kontekstualisoinnissa on kyseenalaistaa aiempien tutkimusten ja tutkijoiden esittämiä konteksteja eli aiemmin luotuja totuuksia, joita pidetään oikeina. Niitä ei sovi unohtaa, mutta on kuitenkin soveliasta kyseenalaistaa niitä ja miettiä ovatko ne sittenkään oikeita. Täten ei aleta ikään kuin väkisin sovittaa omia tutkimustuloksia tiettyihin ”totuuksiin”17. Tutkimus ei muutenkaan saa olla liian teoriavetoista, eli lähteitä ei tule mukauttaa teorioihin. Jerker Erikson mainitsee ruotsalaisen Rune Waldekranzin näkemyksen, jonka mukaan sosiologiset havainnot elokuvista ovat liikaa sidoksissa omaan aikaamme. Elokuvilla saattaa olla joitain konventioita, jotka ovat vanhaa perua, mutta ovat sitkeästi pitäneet pintansa. Tällainen on esimerkiksi ”onnellinen loppu”, joka juontaa juurensa jo 1800-luvun melodramaattisiin näytelmiin. Eli siis ”sepitteinen ratkaisu”, kuten Erikson ilmaisee, ”jolle etsitään esikuvaa meidän päiviemme yhteiskunnasta, saattaa seurata va- kiintuneita ja perinteellisiä muotoja.”18 On siis tärkeää pyrkiä tunnistamaan näitä konventioita. Vaikka Waldekranz ei suoraan hyväksyisikään elokuvien sosiologisia luen-

hahmoja (pois lukien Aus dem Leben der Marionetten, jossa esiintyy homoseksuaali- suutta), tutkielmassa korostuu binäärinen sukupuolinäkemys. Toki elokuvissa esiintyy hahmoja, jotka eivät istu perinteisiin sukupuolikäsityksiin, mutta transsukupuolisuutta sinänsä ei esitetä. 16 Saarelainen 2012, 244 17 Saarelainen 2012, 245 18 Erikson 1980, 111

4 tatapoja, tässäkin tullaan siihen, miksi elokuvan tutkiminen on tärkeää. Sepitteiset tari- nat nimittäin usein muovaavat myös kansallisia narratiiveja, kuten Suomessa esimerkiksi Tuntematon sotilas ja Täällä pohjantähden alla (myös elokuvina, mutta erityisesti kir- joina) ovat tehneet19. Uusien kontekstien kautta voidaan löytää jokin uusi näkökulma kansalliseen narratiiviin, jos esimerkiksi elokuvan tekijä arvostelee yhteiskuntaa. Tämä on yksi syy, miksi fiktiota on hyvä tutkia. Fiktiiviset teokset vaikuttavat paljon ihmisten käsityksiin asioista, ja esimerkiksi työssäni käsiteltävä Mikko Niskasen ohjaama elokuva Kahdeksan surmanluotia kuvastaa suomalaisten pienviljelijöiden ahdinkoa muuttuvassa yhteiskunnassa, joka johti vakaviin seuraamuksiin. Elokuvan versio tapahtumista vaikutti myös hyvin paljon julkiseen keskusteluun, ja esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi vuoden 1982 76:nen numeron etusivulla: 13 vuoden tuomio takana: 8 surmanluodin ampuja va- pautui20. Pelkästään jo elokuvan nimi siis löysi tiensä tapahtuman historiaan. Myös aika- laiskriitikko Mauri Sirnö kirjoitti Kahdeksan surmanluotia -elokuvasta, että ”Kun [Väinö] Linna pysähtyi hiljaiseen hyvinvointiin, nousukauteen ja lempeään rauhaan, repi Niska- nen nuo unelmat rikki”21. Myös Kracauer huomioi teoksessaan fiktion vaikutuksen kansalliseen narratiiviin kirjoittamalla: ”Minkä tahansa legendan, johon järkiperäiset todistelut eivät te- hoa, voi olettaa pohjaavan voimallisiin kollektiivisiin toiveisiin”22. Kracauer viittaa tällä lainauksella Saksan kuningasta Frederik Suurta käsittelevään myyttiin. Saksassa tehtiin elokuvia, joissa Frederik esitettiin tuon myytin mukaisena kansansa isänä ja kansallissan- karina. Samoihin aikoihin julkaistiin totuudenmukaisempi kirja Frederikistä, joka pyrki kansallismielisten ihmisten mukaan horjuttamaan Frederik-legendaa. Totuus ei pärjän- nyt legendalle, vaan legendaarinen Frederik jäi elämään ihmisten mieliin. Eli Frederik- legendaa voidaan pitää tärkeänä osana ensimmäisen maailmansodan jälkeistä saksa- laista kansallista narratiivia.23 Matti Hyvärinen taas on kirjoittanut Internet-julkaisus-

19 Oinonen & Mähkä 2012, 275 20 Ilta-Sanomat 1.4.1982 21 Sirnö 1972 22 Kracauer 1947, 113 23 Kracauer 1947, 111-113

5 saan narratiivien tutkimuksesta ja kertomuksista, että kertomukset ovat tietämisen tär- kein muoto ajallisuuden ymmärtämiseksi ja lisäksi kertomukset rakentavat ihmisten mi- nuutta ja identiteettiä24. Kontekstualisointi voidaan johdattaa Quentin Skinnerin ajatuksesta, että teosta pitäisi tutkia siten, että ymmärretään, mihin kontekstiin se liittyy ja mitä kirjoittaja on halunnut teoksellaan tehdä. Skinnerille esimerkiksi Thomas Hobbesin Leviathan on ollut Hobbesin puheenvuoro tuona aikana vallinneisiin poliittisiin puheisiin. Tätä aja- tusta voidaan johdattaa myös toiseen suuntaan, kuten Paul Ricœur on tehnyt, eli kysyä mikä on teoksen yleinen merkitys esimerkiksi yhteiskunnalle25. Esimerkkinä käyvät jäl- leen Väinö Linnan teokset ja suomalainen kansallinen narratiivi. Tässä käsiteltävien elokuvien merkitysten pohdinta ruotsalaiselle ja suomalaiselle yhteiskunnalle tulee jää- mään hieman vähemmälle, sillä tarkoitukseni on tarkastella, miten elokuvat represen- toivat yhteiskuntaa ennemmin kuin niiden vaikutuksia siihen. Representaatiotutkimuksessa on tärkeää, että ei vain esittele representaa- tioita, vaan myös problematisoi ne26. On syytä miettiä, miksi Niskanen ja Bergman esit- tävät tietyt hahmot elokuvissaan kuten esittävät ja miksi he nostavat tiettyjä asioita elo- kuviinsa. Miksi Niskanen halusi näyttää maaseudulla asuvien ahdingon? Johtuiko se hä- nen omasta taustastaan? Samoin voidaan kysyä miksi Bergmanille uskonnolliset teemat nousevat usein esiin. Syyksi voidaan arvella myös Bergmanilla olleen hänen oma elä- mänsä. Tämän takia tätä työtä varten on ollut tärkeää myös perehtyä ohjaajien elämä- kertoihin. Sisältöanalyysi on myös tärkeää ja liittyy vahvasti representaatioiden tutkimi- seen. Sen avulla päästään selville vallitsevasta normistosta, yhteiskunnan sallimista rat- kaisuista, eli sovinnaisuuksien todellisuudesta27. Esimerkiksi, jos elokuvassa esitetään jonkinlaista toimintaa vaikkapa työn tekoa, voidaan siitä tehdä erilaisia päätelmiä. Voi esimerkiksi olla, että miehet esitetään tekemässä fyysisesti raskaampia töitä ja naiset taas saatetaan esittää siivoamassa tai laittamassa ruokaa, jolloin tällaista perinteistä

24Hyvärinen, haettu 10.11.2018 http://www.uta.fi/yky/yhteystiedot/henkilokunta/mattikhyvarinen/index/Kerronnallinen%20tutkimus.pdf 25 Saarelainen 2012, 250 26 Oinonen & Mähkä 2012, 287-288 27 Erikson 1980, 104

6 työnjakoa voidaan pitää normaalina tai sovinnaisena, erityisesti silloin kun nämä havainnot ovat toistuvia. Erilaisten metaforien tunteminen on tärkeää tällaisessa tutkimuksessa. Esimerkiksi Bergmanin elokuvissa metaforat ovat vahvoja. Hänen elokuvissaan usein kesä on esitetty rakkauden ja ilon aikana ja maaseutu – vielä tarkemmin saaristo – ilon ja rakkauden paikkoina. Syksy ja kaupunki ovat näiden vastakohtia. Asko Nivala ja Heli Rantala toteavatkin artikkelissaan Käsitehistoria kulttuurihistoriallisena tutkimusmene- telmänä että ”Metaforat kertovat aina paljon syntykulttuurinsa tavasta käsitellä asioita, sillä ne syntyvät yrityksestä käsittää jokin vieras ja uusi asia palauttamalla se jonkin toisen paremmin tunnetun elämänalueen muotoihin”28. Voimme siis päätellä Nivalan to- teamuksen perusteella, että kesä ja maaseutu Bergmanin elokuvissa ovat todennäköi- sesti jonkinlaisia johdannaisia ruotsalaisesta kulttuurista yleensä ja ruotsalaisten ja poh- joismaisten ihmisten perinteisestä tavasta käsittää ne hyvinä ja kauniina asioina. Muu- tenkin Nivalan edellä esitetty lainaus auttaa ymmärtämään ruotsalaista teollistuvaa ja kaupungistuvaa yhteiskuntaa luontometaforan suhteen. Vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Ruotsi oli vahvasti agraariyhteiskunta. Vuonna 1900 kaupungeissa asui vain 34 prosenttia väestöstä ja 20 prosenttia oli töissä teollisuusaloilla29. Sekä Bergmanin että varsinkin Niskasen elokuvissa maaseutu on tärkeässä roolissa, ja Heikki Hiilamo kirjoittaakin Suomesta: ”Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa hedelmällisyydellä oli huomattava merkitys työvoiman uusintamisessa”30. Eli maaseutu ja hedelmällisyys - joka liittyy usein nuoruuden ja aikuisuuden väliseen kehitykseen - lii- tetään yhteen yhteiskunnallisella tasolla. Ei siis ihme, että maaseutu on Bergmanin ja Niskasen elokuvissa nuoruuden, rakkauden ja elinvoiman metafora. Varsinaiset tutkimuskysymykset, joihin työssäni pyrin vastaamaan ovat: ’miten elokuvat suhteutuvat kansalliseen narratiiviin Suomesta hyvinvointivaltiona ja Ruotsista kansankotina (folkhemmet)?’; ’miten miesten ja naisten asema yhteiskunnassa ja perheessä näkyy elokuvissa’; ’millaisia yhteiskunnallisia ongelmia elokuvissa

28 Nivala & Rantala 2012, 228 29 Hedenborg & Kvanström 2013, 184 30 Hiilamo 2006, 52

7 nousee esiin?’ ja ’millä tavalla nämä ongelmat esitetään?’. Elokuvat, jotka valitsin tähän tutkimukseen ovat sellaisia, joista sai aihetta pohtia sukupuolirooleja ja yhteiskunnallisia ongelmakohtia. Pyrin myös valitsemaan elokuvat siten, että ne olisivat suhteellisen lähekkäin julkaistu esimerkiksi Viskningar och rop ja Kahdeksan surmanluotia -elokuvat on julkaistu vuonna 1972. Kuitenkin esimerkiksi elokuvien Såsom i en spegel (1961) ja Käpy selän alla (1966) välillä on useampi vuosi. Kaksi elokuvista – Kahdeksan surmanluotia ja Scener ur ett äktenskap – on myös televisioon tehtyjä sarjoja. Kaikissa elokuvissa on kuvattu perheitä jollain tasolla ja kaikista löytyy myös yhteiskunnallinen kulma. Bergmanin kohdalla elokuvien valikoimisessa otin huomioon myös sen, että eräät hänen elokuvansa ovat hyvin monitulkintaisia, kuten vaikkapa Persona vuodelta 1966, joten pyrin ottamaan mukaan sellaisia elokuvia hä- neltä, joissa symboliikkaa on hieman vähemmän. Tärkeitä teoksia tutkielman kannalta ovat olleet historiallis-sosiologiset ko- kooma- ja yleisteokset, joissa kuvaillaan suomalaisen, ruotsalaisen ja pohjoismaisen yhteiskunnan ja erityisesti hyvinvointivaltion kehitystä. Esimerkiksi Åsa Lundqvistin teos Family Policy Paradoxes: Gender equality and labour market regulation in Sweden, 1930- 2010 on ollut hyödyllinen katsaus siihen, millaisia perhepoliittisia päätöksiä Ruotsissa on tehty. Suomalaisen yhteiskunnan perhepolitiikasta taas tärkeä teos on ollut Heikki Hiila- mon Akantappolaista isäkiintiöön. Myös Raija Julkusen kirjoitukset ovat olleet suomalaisen sukupuolikeskustelun osalta tärkeää. Susanna Hedenborgin ja Lars Kvanströmin Det svenska samhället -teos on ollut myös hyvä yleiskatsaus Ruotsin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Elokuvien tutkimuksesta ja kulttuurihistorian menetelmistä hyviä teoksia ovat olleet jo aiemmin mainittu Kracauerin teos, Hannu Salmen kirjoitukset, sekä useita hyödyllisiä artikkeleja sisältävä Asko Nivala ja Rami Mähkän toimittama teos Tulkinnan polkuja. Olen myös ottanut lähteiksi, jonkin verran lehdistöaineistoa koskien elokuvia ja niistä herännyttä keskustelua. Niitä pääsin lukemaan paljon Kansallisen audio- visuaalisen instituution (KAVI) kirjastossa. Lehdistöaineisto koostui lähinnä lehtileik- keistä, sekä muutamista pidemmistä artikkeleista, jotka on julkaistu aikakauslehdissä.

Osa aineistosta oli jopa debattia eri kirjoittajien kesken ja osa oli ikään kuin mielipidekir- joituksia, joissa elokuvan tapahtumien kautta kritisoitiin yhteiskuntaa. Varsinaista tutkimusta Niskasen ja Bergmanin elokuvista ei ole tämän ai- heen tiimoilta juurikaan tehty. Kummastakin löytyy kyllä artikkeleja, joissa saatetaan kä- sitellä näitäkin teemoja, mutta esimerkiksi Bergmanilla varsinkin naiskuvausta käsittele- vää aineistoa on jonkin verran ja Niskasen elokuvien yhteiskunnallisuutta on taas käsi- telty esimerkiksi hänen kuvaamansa maaseudun autioitumisen kautta. Kuitenkaan näitä kahta ohjaaja ei ole vertailtu, eikä heidän töitään ole tarkasteltu hyvinvointivaltion kon- tekstissa. Seuraavaksi kerronkin hieman suomalaisen ja ruotsalaisen hyvinvointivaltion kehityksestä ja niiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Tarkoitukseni on tällä tavoin antaa juurikin kontekstia elokuvien synty-yhteiskunnista.

1.3. Suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan eroista ja yhtäläisyyksistä

Gøsta Esping-Andersenin mukaan hyvinvointivaltioon johtava sosiaalipolitiikka mahdol- listuu ja tulee tärkeäksi teollistumisen takia: teollistumisen myötä perheet, kirkko ja esimerkiksi säätyyn perustuvat suhteet menettävät merkityksensä ihmisen sosiaalisina ver- kostoina ja niiden tilalle tulee kaupungistuminen, yksilöllisyys ja markkinariippuvuus. Yh- teiskunnan pitää turvata uusissa puitteissa hyvinvointi kansalaisilleen.31 Suomi oli Ruotsin vallan alla reilut 200 vuotta sitten ja Suomen ja Ruotsin poliittisten järjestelmien ja yhteiskuntien yhteydet yleensä voidaan juontaa jo sieltä asti. Näin ovat tehneet myös muutkin kirjoittajat kuten Jorma Sipilä ja Anneli Anttonen32. Lisäksi toisen maailman sodan jälkeen, jolloin hyvinvointivaltiot alkoivat toden teolla ke- hittyä, Suomi solmi suhteitaan tiiviimmin taas Ruotsiin Saksan sijasta33.

31 Esping-Andersen 1990, 13 32 Sipilä & Anttonen 2008, 56 33 Anttonen & Sipilä 2000, 54 & 60

Suomalainen hyvinvointivaltio ja ruotsalainen kansankoti34 voidaan molemmat lukea pohjoismaisiksi hyvinvointivaltioiksi. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeinen piirre on se, että sosiaalietuudet ovat koko kansaan varten eli universaaleja, joka on tärkeää siksi, että sillä saadaan rakennettua sekä nationalismia että lisättyä kansalaisten vastuuta35. Osa sosiaaliturvasta on ansiosidonnaista, mutta kuitenkin tarkoi- tusperät ja avustusten maksut ovat varsin utilitaristiset – kaikki vanhemmat saavat lap- silisää, eivätkä vain ne, jotka sitä erityisesti tarvitsevat. Ennen kaikkea julkisella sektorilla on monopoliasema tiettyjen hyvinvointipalvelujen, kuten koulutuksen, sosiaalipalvelu- jen ja päivähoidon tuottamisessa ja järjestämisessä.36 Kaikki nämä palvelut mahdolliste- taan pääasiassa verotuksella, joka aiheuttaa yhden keskeisistä kritiikeistä hyvinvointivaltiota kohtaan: kriitikkojen mukaan korkea verotus nimittäin tappaa yritteliäisyyden ja työnteon kannattavuuden37. Pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla on kansainvälinen maine anteliaan hyvinvointivaltion ja suuren talouskasvun yhdistäjinä sekä korkeiden työllisyysasteiden (etenkin naisten osalta) maina38. Pohjoismaisia hyvinvointivaltioita on myös kritisoitu niiden kalleudesta, sillä se vaikeuttaa maiden asemaa globaalissa kilpailussa39. Heikki Hiilamo ja Raija Julkunen ovat tahoillaan esittäneet, että kansainvä- lisesti Suomi ja Ruotsi ovat sosiaalisen hyvinvoinnin, sukupuolten välisen tasa-arvon sekä perhepolitiikan menestystarinoita: 1960-luvulla Suomi ja Ruotsi olivat useista OECD-maista jäljessä, mutta 1970-luvulta alkaen perhepoliittiset avustukset lisääntyivät ja paranivat sekä tasoltaan että kustannuksiltaan. Suomi ja Ruotsi ovat olleet myös mal- limaita sukupuolten välisen tasa-arvon tavoittelussa. Kummassakin otettiin käyttöön työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen tähtääviä poliittisia ajatuksia, ja tärkeää oli tehdä myös naisille mahdolliseksi ansiotyössä käymisen. Julkisen sektorin laajeneminen

34 Ruotsissa sosiaalidemokraatit ottivat oikeistolaisten käyttämän termin ’koti’ ja kehit- tivät siitä käsitteen ’kansankoti’, joka oli siis yhdistelmä oikeistolaista ja keskusta-vasem- mistolaista politiikkaa (Kettunen 2011, 29-30) 35 Esping-Andersen 1990, 68 36 Jokinen & Saaristo 2006, 125 37 Jokinen & Saaristo 2006, 126 38 Stephens 1996, 32 39 Stephens 1996, 32

10 onkin parantanut naisten työllisyysmahdollisuuksia.40 Myös naisten asema yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisina henkilöinä on mahdollistanut, että hyvinvointivaltio itses- sään voi kasvaa41. Pauli Kettusen mukaan nationalismilla on ollut tärkeä rooli hyvinvointival- tioiden rakentamisessa, sillä sen avulla kansakunta pystyi vaatimaan valtiolta toimenpi- teitä työväen- ja sosiaalisissa asioissa. Kansasta nostettiin pienryhmiä kuten työläiset, joista valtion tuli pitää huolta. Toisaalta nationalismi mahdollisti myös valtion kritisoimi- sen, mikäli se ei pitänyt kansalaisistaan tarpeeksi hyvää huolta.42 Myös Diana Mulinari on sitä mieltä, että hyvinvointivaltioon liittyy nationalismia. Hänen mukaansa monet, jotka eivät ole sosiaalidemokraatteja ovat kuitenkin sitä mieltä, että Ruotsin hyvinvoin- tijärjestelmä on tärkeä ja esimerkillinen. Erityisesti muualta kuin Pohjoismaista ja Euroo- pasta tulleet maahanmuuttajat pitää opettaa sisäistämään ruotsalainen malli sukupuolten välisestä tasa-arvosta.43 Sekä Ruotsissa että Suomessa tärkeimmät poliittiset puolueet hyvinvointivaltion ja kansankodin kannalta ovat olleet sosiaalidemokraatit ja/tai maalaisliitto/kes- kustapuolue. Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysliike korostuvat enem- män ja Suomessa keskustan ja sitä kautta siis punamultayhteistyön rooli nousee tärke- äksi.44 Siinä missä suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu vahvan julkisen sektorin varaan, Ruotsin kansankoti pyrkii käyttämään tulonsiirtoja45. Sosiaalidemokraattis- ten hyvinvointiuudistusten takana oli Esping-Andersenin mukaan kaksi tärkeää argu- menttia. Ensinnäkin työläisten katsottiin tarvitsevan sosiaalista pääomaa, terveyttä ja koulutusta osallistuakseen yhteiskuntaan mahdollisimman tehokkaasti. Toiseksi yhteiskunnallinen uudistaminen ei ollut vain pyrkimystä tasa-arvoon ja emansipaatioon vaan

40 Hiilamo 2006, 19-20 & Julkunen 1990, 1 41 Julkunen 1990, 2-3 42 Kettunen 2011, 20 43 Mulinari 2008, 168-169 44 Hiilamo 2006, 35-37. Ruotsissa sosiaalidemokraattinen puolue oli pitkään maan johtava puolue. He nousivat maan hallitukseen vuonna 1932 ja heidän valtansa loppui vasta vuonna 1976 (Hedenborg & Kvanström 2013, 266) 45 Jokinen & Saaristo 2006, 119-120

11 siitä oli myös taloudellista hyötyä.46 Esping-Andersen myös painottaa, että myöskään Ruotsissa vasemmisto ei ollut kyllin vahva siihen, että se olisi yksin voinut ajaa ja ylläpi- tää hyvinvointivaltioon liittyviä uudistuksia, vaan maanviljelijöiden poliittinen asema on perinteisesti esimerkiksi Pohjoismaissa ollut hyvin merkittävä, joten sosiaalidemokraattien on ollut pakko etsiä heidän joukostaan kannattajia ja äänestäjiä47. Ruotsi ja Suomi ovat Hiilamon mukaan myös pieniä ja avoimen talouden maita, joihin vaikuttaa kansainväliset suhdanteet. Lisäksi yhdistäviä tekijöitä ovat maan- tieteellinen sijainti, luterilaisuus, homogeeniset yhteiskunnat ja kansalliset, kielelliset sekä historialliset perinteet.48 Eroja on havaittavissa, kun tarkastellaan maita lähemmin. Suomi oli esimerkiksi pidempään agraarinen kuin Ruotsi49. Vähemmistöjen ja naisten asema on Ruotsissa ollut jokseenkin huonompi kuin Suomessa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Suomessa kansallisia vähemmis- töjä oli hyvin vähän ja suurin osa suomalaisista kuului talonpoikiin, eikä Suomessa ollut todella rikkaita tai todella köyhiä niin paljoa, kuin monissa muissa länsimaissa. Niissä maissa, joissa näin on, etuudet ja uudistukset eivät tule niin helposti yhteiskuntaan, koska valtaväestö pelkää niiden hyödyttävän enemmän vähemmistöjä kuin heitä itse- ään.50 Näin oli myös Ruotsissa, jossa kansankodin tarjoamat etuudet eivät koskettaneet esimerkiksi saamelaisia, romaneja ja tattareja51. Naisten aseman erilaisesta tilanteesta naapurimaiden välillä kertoo muun muassa äänioikeus, jonka naiset saivat Suomessa aiemmin kuin Ruotsissa. Ruotsissa naiset pääsivät äänestämään ja asettumaan vaaleissa ehdolle miesten kanssa yhdenvertai- sina vasta vuonna 1921, kun Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli säädetty jo

46 Esping-Andersen 1990, 12 47 Esping-Andersen 1990, 30 48 Hiilamo 2006, 34 49 Hiilamo 2006, 34 50 Jokinen & Saaristo 2006, 119 51 Hedenborg & Kvanström 2013, 278-279. Tattarit eivät ole sama asia, kuin Suomen tataarit. Tattareiden katsottiin Ruotsissa olevan romanien lisäksi muita valtaväestöstä poikkeavia ihmisiä. He eivät olleet siis etninen ryhmä. Luokitteluun kuuluivat kaikki rikokseen taipuvat ihmiset ja tiettyjen ammattien harjoittajat. Myös ulkonäköä korostet- tiin ja heitä kuvailtiin ”tummiksi, ulkomaalaisen näköisiksi”. (Tamminen 2015, 116-119 & Broberg & Tydén 2005, 126-127)

12 vuonna 190652. Molemmissa maissa myös eli käsitys kotiäitiydestä ja naisen asemasta kotona, mutta Suomessa se oli käytännössä enemmän utopiaa kuin todellisuutta. Se oli yksinkertaisesti liian kallista53. Tärkeä yhdistävä tekijä on myös kansanliikkeet ja niiden merkitys. Raittius- liikkeet olivat Suomessa ja Ruotsissa eräänlainen esiaste työväenliikkeille, joiden toiminta ei ollut vielä järjestäytynyt eikä työläisillä ollut muuta kanavaa tuoda asioitaan julki54. Ruotsissa raittiusseurat olivat myös hyvin vahvoja, ja Ruotsin tiukka alkoholipoli- tiikka juontaa juurensa niiden toimintaan ja vaatimuksiin55. Ruotsin raittiusliikkeen mukaan työläisen tuli olla raitis ja tunnollisesti maksaa veronsa todistaen täten olevansa yhtä tärkeä kuin muut kansalaiset56. Työväenliike olikin toinen kummassakin maassa toiminut liike. Työväen- liike järjesti Ruotsissa erilaisia sivistykseen liittyviä tapahtumia, kuten luentoja eikä se suoranaisesti vastustanut kaikkia porvarillisia ideoita, kuten hyviä tapoja ja isänmaan- rakkautta, mutta nekin olivat kiistanalaisia57. Suomessa työväenliike järjestyi 1800-luvun lopulla, koska Suomi teollistui myöhään, mutta se kuitenkin mobilisoitui nopeasti ja kasvoi paljon vuoden 1905 suurlakon jälkeen58. Naisasialiike oli molemmissa maissa vahva ja tärkeä yhteiskunnallinen te- kijä ja se koostui kummassakin kolmesta kaudesta. Ensimmäinen kausi sijoittuu 1900- luvun vaihteeseen, jolloin naisten koulutusta ja sitä kautta heidän mahdollisuuksiaan kehittää itseään ja hankkia kunniallinen elanto syntyi ajamaan erilaisia naisasialiik- keitä59. Keskustelu naisten äänioikeudesta oli erityisen tärkeää kummassakin maassa. Toisaalta naisasialiike esitti kovia kannanottoja kodin ja perheen suojelemiseksi. Näin se

52 Hedenborg & Kvanström 2013, 202 53 Jokinen & Saaristo 2006, 124 54 Jokinen & Saaristo 2006, 238 55 Hedenborg & Kvanström 2013, 195 56 Hedenborg & Kvanström 2013, 194-195 57 Hedenborg & Kvanström 2013, 195 58 Jokinen & Saaristo 2006, 237 59 Juvonen 2010, 258-259

13 rajasi naisten yhteiskunnallisen tehtäväkentän naiselliseen elämänpiirin kuten äitiy- teen.60 Toinen kausi alkoi 1960-luvulla. Ruotsissa feminismi sai uusia muotoja ja naisten yhteiskunnallista roolia kotiäiteinä kyseenalaistettiin Grupp 8:n toimesta, joka toimi esikuvana suomalaiselle Yhdistys 9:lle61. Ryhmät olivat tyytymättömiä vallitseviin sukupuolinormeihin ja vaativat sukupuolisen tasa-arvon toteutumista parisuhteissa. Nii- den ihanteena oli työssäkäyvä ja perheellinen nainen.62 Vielä 1960-luvulle tultaessa naisten ja miesten asema oli kummassakin maassa tarkoin määritelty heteroydinperheen mallin mukaan, eikä sitä vastustavaa ja esimerkiksi homoseksuaalisutta puolustavaa puhetta julkisuudessa käyty63. 1970-luvulla Ruotsissa kolmannen vaiheen feministit perustivat marxilai- seen ajatteluun pohjaavan liikkeen, jossa halutiin ottaa esille miesten sorto naisia kohtaan, eikä pelkkä taloudellinen itsenäisyys riittänyt naisten vapauttamiseksi, vaan naisten tuli vapautua miehistä myös emotionaalisesti ja seksuaalisesti.64 Kolmannen vaiheen feministit ajoittuivat Suomessa myös 1970-luvulle. He eivät enää korostaneet niinkään tasa-arvoa miesten ja naisten kesken perinteisessä mielessä, vaan yksilöiden mahdollisuuksia päättää itseä koskevista asioista ja vapautta toteuttaa itseään. He myös kokivat, että avioliitto on itsessään naista sortava instituutio65. Merkittävää olivat varsinkin miesten roolin muutokseen kohdistuvat vaatimukset, eli pelkästä naisasialiikkeestä ei ollut kysymys66. Vuonna 1974 ensimmäisenä maana maailmassa Ruotsissa annettiin va- paus perheelle valita, kumpi hoitaa lapsia – isä vai äiti. Seksuaalivalistus lisääntyi ja Ruot- sissa tehtiin muun muassa paljon seksuaalivalistuselokuvia ja -lehtiä67.

60 Hedenborg & Kvanström 2013, 201-202 & Jokinen & Saaristo 2006, 206-207 61 Hedenborg & Kvanström 2013, 301 62 Jokinen & Saaristo 2006, 207-208 63 Juvonen 2010, 264 64 Juvonen 2010, 266-267 65 Jokinen & Saaristo 2006, 208-209 66 Anttonen & Sipilä 2000, 85 67 Hedenborg & Kvanström 2013, 301

1960-luvun sosiaaliset uudistukset olivat mahdollisia, koska erilaisilla am- matti- ja muilla järjestöillä oli sekä tilaisuus että keinot, joilla vaikuttaa tehokkaasti yhteiskuntaan. Järjestöt pystyivät vaikuttamaan, koska suvaitsevaisuus oli lisääntynyt (esimerkiksi ehkäisyn ja abortin suhteen) ja poliittinen tilanne oli muuttunut.68 Seuraavaksi siirryn kertomaan tarkemmin elokuvista, joita käsittelen työs- säni. Elokuvat olen valikoinut siten, että ne on tehty suunnilleen samoihin aikoihin naa- purimaissa. Täten vertailusta tulee hieman mielekkäämpää. Bergmanin ura oli huomattavasti pidempi kuin Niskasen, sillä hän oli noin kymmenen vuotta vanhempi ja eli huomattavasti vanhemmaksi. Myöhemmin siirryn varsinaiseen analyysiin, vaikka sivuan jo joitakin teemoja seuraavassa luvussa. Sisällytän seuraavan luvun alkuun pienet esittelyn ohjaajien elämistä.

68 Sipilä & Anttonen 2008, 54-55 & 58

2. Ohjaajien ja elokuvien esittelyt

2.1. Lyhyesti Ingmar Bergmanin ja Mikko Niskasen elämänvaiheista

Ingmar Bergman syntyi heinäkuussa vuonna 1918 papin perheeseen ja hän menehtyi vuonna 2007. Hänen äitinsä oli kotiäiti ja hänellä oli myös isoveli ja pikkusisko. Kotona vallitsi kova kuri, johon liittyi ankaria rangaistuksia ja erilaisia sääntöjä.69 Lapsuudessa merkittävin tapahtuma oli, kun Ingmarin isoveli Dag sai joululahjaksi kinematografin eli elokuvakoneen, Laterna magican, jonka kateellinen Ingmar osti veljeltään sadalla tina- sotilaalla70. Tuo kone oli Bergmanille rakas ja luultavasti se määritteli paljon hänen tule- vaa ammattiaan. Ingmar kasvoi pikkukylässä ja hänen isänsä oli sairaalapappina Sophiako- dissa71. Kaupunkien hektisyys ei koskaan viehättänyt häntä ja hänellä tuntuu olleen aina tietynlainen tarve olla lähellä luontoa ja omassa rauhassa. Tästä kertoo esimerkiksi se kohta hänen elämäkerrassaan, kun hän kertoo kuinka hän etsi kuvauspaikkoja Berliinistä sen jälkeen, kun oli lähtenyt verokohun takia pois Ruotsista. Kaupunki oli ankea ja ra- kennukset rumia ja huumenuoria lorvaili puistossa. Tuon jälkeen hän matkusti Los An- gelesiin, jossa oli helleaalto. Barbara Streisand pyysi häntä ja vaimoaan tulemaan allas- juhliin, joihin he eivät menneet, vaan siltä seisomalta Bergman omien sanojensa mukaan tuumasi vaimolleen, että nyt he matkustavat Fåröhön72 ja viettävät siellä loppu kesän. Bergman kuvailee saaren rauhaa ja luonnon läheisyyttä, joka oli hänestä selvästi muka- vampaa, kuin kaupunkielämä.73 Bergman aloitti uransa teatterissa ja hän oli töissä esimerkiksi Dramaten -

69 Bergman 1987, 5-7 & 11 70 Bergman 1987, 18-19 Kinematografi on eräänlainen laite, jolla heijastetaan kuvia, joiden taustalle voi keksiä tarinan. Bergman nimesi omaelämäkertansa Laterna magica ni- misen kinematografin mukaan, joten voidaan olettaa sen tehneen häneen syvän vaikutuksen nuorena. Samainen laite nähdään myös suuressa roolissa Bergmanin vuoden 1982 elokuvassa Fanny och Alexander 71 Bergman 1987, 16 72 Bergman omisti saarella mökin ja monet hänen elokuvansa on kuvattu siellä 73 Bergman 1987, 100-102

16 teatterissa ohjaajana. Bergman kuvailee työtään usein hienoksi ja hänestä saa sellaisen kuvan, että hän rakasti työtään sekä teatterissa että elokuvien parissa, vaikka haasteita- kin oli milloin valtion, milloin näyttelijöiden ja milloin terveyden kanssa.74 Tärkeä henkilö Bergmanin uran kannalta oli muun muassa Victor Sjöström, joka oli ruotsalaisen elokuvan merkkihenkilöitä. Hän antoi Bergmanille tärkeitä neuvoja, kun Bergman aloitti en- simmäiset elokuvaprojektinsa.75 Perhe-elämä oli Bergmanille suhteellisen vaikeaa. Elämäkerrassaan hän jopa epäilee, että hänen lapsensa olivat tyytyväisiä, kun hän joutui valtion kanssa ongelmiin verotusasioissa. Samassa yhteydessä Bergman mainitsee, että hänen suhteensa lapsiinsa oli joko etäinen tai sitä ei ollut ollenkaan.76 Hän oli avioliitossa viisi kertaa, mutta ei mainitse kaikista liitoistaan paljoakaan. Esille tulee kuitenkin se, että Bergmanista sel- västi tuntui, että hänen avioliittonsa perustuivat tietynlaisen porvarillisen elämän kulis- seille77. Elämäkerrassaan Bergmanille seksuaalinen herääminen ja rakastuminen on sidottu vahvasti nuoruuden kesään ja auringonpaisteeseen, kun taas eroamiseen liittyy syksy ja sade78. Tämä kokemus toistuu myös hänen elokuvissaan. Bergman kärsi omien sanojensa mukaan koko elämänsä ajan ”hermostu- neesta mahasta”, joka aiheutti hänelle pidätysvaikeuksia. Se oli sekä nöyryyttävää että työskentelyä haittaavaa, joskin hän kirjoittaa, että sai sen pidettyä kurissa.79 Bergman joutui 1970-luvun puolivälissä verotukseen liittyvien epäselvyyksien takia suuren kohun keskelle. Kohun seurauksena hän kärsi hermoromahduksen, jonka johdosta hän oli hoidossa Sophiakodissa.80 1980-luvulla Bergmanin työtahti hidastui (verrattuna siis siihen, että aiemmin hän saattoi ohjata useamman elokuvan samana vuonna) ja hän ohjasi elo- kuviakin lähinnä televisioon. Viimeinen hänen ohjaamansa elokuva ilmestyi vuonna 2003 ja hän menehtyi rauhallisesti vuonna 2007.

74 Bergman 1987, 35, 36, 45 & 83 75 Bergman 1987, 67. Sjöström myös näytteli pääosaa Bergmanin elokuvassa Smul- tronstället (suom. Mansikkapaikka) 76 Bergman 1987, 87 77 Bergman 1987, 82 78 Bergman 1987, 74-76; 107-108 & 78 79 Bergman 1987, 60-61 80 Bergman 1987, 89-90

Mikko Niskanen syntyi vuonna 1929 ja kuoli 1990. Hänellä oli yhteensä viisi sisarusta, joten heillä oli iso perhe. Niskasen perhe asui ensin Äänekoskella, mutta Mi- kon ollessa vielä pieni lapsi, he muuttivat Konginkankaalle, jossa heidän isänsä toimi maanviljelijänä. Kotioloja Niskanen on kuvannut hyviksi, vaikkakin kasvatus oli lujaa ja siihen liittyi kuria, muttei ilmeisesti niin kovaa kuria kuin, mitä Bergman oli kokenut ko- tonaan.81 Niskasella oli myös suhteellisen hyvät välit vanhempiinsa, vaikka yhdessä vaiheessa välit isään menivätkin poikki, koska poika näytteli nuorisoseurantalolla eikä työ- väentalolla, kuten isä itse. Mikon suhde isäänsä kuitenkin parani, joten lopullisesta väli- rikosta ei ollut kysymys.82 Kuten Bergmanilla, myös Niskasella tausta oli teatterissa. Hän pääsikin vuonna 1947 opiskelemaan teatterikorkeakouluun. Muutto Helsinkiin ja uudet opiske- lutoverit ovat varmasti muovanneet Niskasen kokemusta kaupunkien ja maaseudun eroista. Hän ei ilmeisesti koskaan tuntenut hirveän suurta yhteenkuuluvuutta muiden teatterikoululaisten kanssa, koska heidän taustansa olivat hyvin erilaisia. Ainoastaan Veikko Sinisalon kanssa hänellä tuntuu olleen todella hyvät välit, ehkä siksi, että myös Sinisalo oli tullut köyhemmistä oloista Helsingin ulkopuolelta.83 Elokuvauransa Niskanen aloitti näyttelijänä ja näkyvin rooli noilta ajoilta on eittämättä Mielosen rooli Edvin Laineen Tuntematon sotilas –elokuvassa vuodelta 1955. Samoihin aikoihin Niskanen tutustui Laineen lisäksi T.J. Särkkään, jonka kautta Nis- kanen pääsi itsekin pikkuhiljaa siirtymään tärkeämpiin rooleihin elokuvan teon kannalta, sillä hän pääsi tekemään ensimmäisen ohjaustyönsä eli lyhytelokuvan Kaiken varalta, joka oli vakuutusmainosfilmi ja se oli määrä esittää Särkän elokuvan Juha (1956) alkuelo- kuvana. Niskanen toimi myös Särkän assistenttina Juha –elokuvan kuvauksissa.84 Vuonna 1958 Niskanen pääsi apurahan turvin Neuvostoliittoon Moskovaan opiskelemaan Yleisliittolaiseen Elokuvakorkeakouluun. Omin sanoin Niskanen kuvaili Neuvosto-

81 Toiviainen 1999, 11-12 82 Toiviainen 1999, 14-15 83 Toiviainen 1999, 16-17 84 Toiviainen 1999, 36, 37-39

18 liiton oppeja näin: ”Nuo kaksi vuotta Neuvostoliitossa merkitsivät kielen oppimista, avioliittoa venakon kanssa ja varmuutta ammattiin. Kieli ei ole unohtunut. Avioliitto on sär- kynyt. Varmuus?”85 Myös Niskanen oli eläessään naimisissa useampaan otteeseen – tarkemmin siis kolme kertaa – mutta toisin kuin Bergman, Niskanen ei käsittele juurikaan avioliittoa elokuvissaan, vaan hänelle yhteiskunnalliset kysymykset perheen ulkopuolelta ovat tärkeämpiä. Toki perhe on myös Niskasen elokuvissa esillä ja isossa osassa, mutta perhesuhteet eivät ole samalla tavalla tuskaisia kuin Bergmanilla. Niskasen suhde omiin lapsiin oli suhteellisen etäinen, mutta suhteet hän heihin silti oli luonut, ja lisäksi Niska- nen koki, että hänen suhde työhönsä ei ollut sellainen, että hän olisi kyennyt elämään kunnollisessa avioliitossa.86 Erinäiset terveydelliset ja elämäntapaan liittyvät ongelmat varjostivat Mikko Niskasen elämää sen eri vaiheissa. Vuonna 1969 Niskanen oli matkustanut ma- sentuneena Moskovaan ja oli sietä palattuaan niin huonossa kunnossa, että oli sairaala- hoidon tarpeessa. Diagnoosi oli akuutti vatsakatarri, depressio ja maksavaivoja.87 Myö- hemmin kun Niskanen kuvasi Kahdeksan surmanluotia -elokuvaa, jossa hän itse esitti pääosaa, hän toi omia sairauskohtauskokemuksiaan mukaan elokuvaan88. Depression ja ahdistuksen oireita Niskanen koki myös myöhemmin 50-vuotiaana, jolloin hän oli psyki- atrin hoidettavana noin kahden vuoden ajan89. Alkoholia Niskanen nautti kohtuukäyttä- jää enemmän, mutta erinäisten lausuntojen perusteella ei voida puhua täydellisestä al- koholismista90. Niskanen kuoli eturauhassyöpään omaisten läsnä ollessa 25.11.199091. Niskasellekin luonto ja maaseutu olivat luonnollisia ja rakkaimpia asuinym- päristöjä. Tämä näkyi hänen elokuvissaan sympatiana maanviljelijöitä, työläisiä ja pikku-

85 Toiviainen 1999, 52 86 Toiviainen 1999, 305-306 87 Toiviainen 1999, 138 88 Toiviainen 1999, 146 89 Toiviainen 1999, 237-238 90 Toiviainen 1999, 153 & 238 91 Toiviainen 1999, 303-304

19 pitäjiä kohtaan, sekä hänen omissa lausunnoissaan, joissa hän otti kantaa maanviljelijöi- den kiristyneeseen tilanteeseen esimerkiksi 1970-luvun loppupuolella92. Mielenkiintoista onkin, että sekä Bergman ja Niskanen esittävät elokuvissaan jonkinlaista kaipuuta esiteolliseen maaseutuyhteiskuntaan, jossa hyvinvointivaltio – sellaisena kuten sen Ruotsissa ja Suomessa tunnemme – ei olisi luultavimmin kyennyt toimimaan. Seuraavaksi esittelen tähän tutkielmaan valikoituneiden elokuvien juonet, keskeiset hahmot ja teemat. Teen tämän kronologisessa järjestyksessä vuorotellen ohjaajien välillä. Elokuvat ovat Såsom i en spegel93 (1961), Käpy selän alla (1966), Visk- ningar och rop94 (1972), Kahdeksan surmanluotia (1972), Scener ur ett äktenskap (1974)95, Syksyllä kaikki on toisin (1978), Aus dem Leben der Marionetten/ Ur marionetternas liv (1980)96 ja Ajolähtö (1982).

2.2. Elokuvien esittely

Såsom i en spegel -elokuvassa on vain neljä hahmoa: Karin (Harriet Andersson), David (Gunnar Björnstrand), Martin (Max von Sydow) ja Minus (Lars Passgård). Karin on pääs- syt mielisairaalasta ja viettää kesäistä päivää veljensä Minusin, isänsä Davidin ja mie- hensä Martinin kanssa. He uivat ja syövät illallista. Sen jälkeen Karin, Minus ja Martin esittävät näytelmän Davidille.97 Elokuvan keskeisenä teemana on uskonto ja mielisairaus ja missä niiden raja menee. Karin nimittäin uskoo puhuvansa Jumalan kanssa. Karinin mielisairaus uu- siutuu ja pahenee elokuvan aikana ja hän luulee kuulevansa Jumalan äänen erään tietyn seinän läpi ja uskoo kohtaavansa tämän hetkenä minä hyvänsä. Karinin mielisairaus ai-

92 Toiviainen 1999, 233 93 Suom.: Kuin kuvastimessa. Bergmanin elokuvien suomennetut nimet ovat virallisissa julkaisuissa käytettyjä käännöksiä 94 Suom.: Kuiskauksia ja huutoa 95 Suom.: Kohtauksia eräästä avioliitosta 96 Suom.: Marionettien elämästä 97 Bergman 1961

20 heuttaa jännitteitä henkilöiden välille: Karinin miesystävä Martin on tietenkin huolissaan, mutta David, Karinin isä, on kirjoittanut päiväkirjaansa haluavansa käyttää Karinin tilaa hyväksi ja tutkia tämän sairauden etenemistä. Karinin veli Minus taas haluaa auttaa Karinia.98 Elokuvan lopussa Karin sekoaa totaalisesti ja menee rannalla olevaan hyl- kyyn, josta Minus löytää hänet. Sen jälkeen Karin menee mökkiin ja puhuu seinälle, jonka läpi hän on kuullut Jumalan. Muut hankkivat Karinille helikopterin viemään tätä sairaa- laan, josta Karin järkyttyy. Lopulta Martin saa pistettyä rauhoittavalla lääkeruiskulla Ka- rinia, joka sanoo nähneensä Jumalan. Jumala paljastuu hämähäkiksi.99 Uskonnolliset ja mielisairauteen liittyvät teemat eivät olleet Bergmanille vieraita ja tässä elokuvassa ne on yhdistetty. Uskovaisuuden ja mielikuvituksen raja tuntuu olevan Bergmanille häilyvä, ja toisten erilaisuus on ymmärtämättömille ongelma. Elokuvan lopussa Karin viedään takaisin mielisairaalaan ja David ja Minus näyttävät jat- kavan elämäänsä suhteellisen normaalisti tilanteesta huolimatta100. Mikko Niskasen Käpy selän alla -elokuva seuraa neljän kaupunkilaisnuoren Riitan (Kristiina Halkola), Leenan (Kirsti Wallasvaara), Timpan eli Timon (Pekka Autio- vuori) ja Santun (Eero Melasniemi) kesäistä telttaretkeä maaseudulla. Nuoret pystyttä- vät teltat, juovat viiniä, polttavat tupakkaa, uivat ja pelleilevät. Lähtöasetelmassa Riitta ja Santtu ovat pariskunta ja myös Timo ja Leena seurustelevat. Suomen kesä on par- haimmillaan ja aurinko paistaa. Teltta on lähellä maataloa, jossa nuoret käyvät välillä hakemassa maitoa ja saunomassa. Santtu on kuitenkin heti alusta hieman vastahakoinen ja suhtautuu penseästi metsäretkeen.101 Kun nuoret palaavat maatilalta erään vierailun jälkeen, Leena pelästyy vastaan juoksevia hevosia. Läikytettyään maitoa järkyttynyt Leena lähtee takaisin maatilalle hakemaan uutta, jolloin Santtu lähtee Leenan perään. Tällöin selviävät Santun aikeet.

98 Bergman 1961 99 Bergman 1961 100 Bergman 1961 101 Niskanen 1966

Santtu ja Leena puhuvat hevosen symboliikasta eli seksuaalisesta heräämisestä, ja San- tun mielestä Leena pitäisi ”vapauttaa”. Hän yrittää lähennellä Leenaa, joka kuitenkin torjuu hänet. Tämän jälkeen Santtu ja Leena keskustelevat elämästä ja arvoista.102 Santtu ja Leena päätyvät lopulta rakastelemaan, kun Riitta ja Timo eivät ole lähettyvillä, mutta he kuitenkin aavistavat jotain tapahtuneen. Myöhemmin nuoret lähtevät lavatansseihin, joissa Santtu ostaa viinapullon, jonka nuoret nauttivat yhdessä ja Riitta yrittää tehdä Santtua mustasukkaiseksi tanssimalla muiden miesten kanssa. Pa- lattuaan leiripaikalle Santun ja Riitan välille tulee riitaa siitä, että Santulla on muita naisia, vaikka Riita tekee kaiken hänen vuokseen. Seuraavana päivänä Leena pakkaa tava- ransa ja lähtee takaisin kaupunkia päin ja tähän elokuva loppuu.103 Elokuvan pääasiallisena teemana on nuorison elämä 1960-luvun Suomessa ja nuorten identiteetin etsintä. Se kommentoi suomalaista yhteiskuntaa nuorten näkö- kulmasta, ja katsoja saa seurata tuon ajan nuorten ongelmia ja oivalluksia. Lopussa Timo toteaa ”Nuoruus on kuulemma kaikkein parasta aikaa. Mitenköhän vaikeeta se on van- hana?”104 Viskningar och rop -elokuva kertoo kolmesta sisaruksesta Agnesista (Har- riet Andersson), Karinista (Ingrid Thulin) ja Mariasta (Liv Ullman, joka näyttelee myös sisarusten äitiä takaumassa) ja palvelustytöstä Annasta (Kari Sylwan). Elokuvan keski- össä on sairas ja hidasta kuolemaa tekevä Agnes. Karin ja Maria ovat tulleet asumaan samaan taloon, jotta voisivat olla lähellä kuolevaa siskoaan.105 Elokuva on kerrottu muistojen ja kokemusten kautta noiden neljän naisen näkökulmista. Ensimmäisenä Karin muistelee omaa lapsuuttaan ja etäistä, mutta rakasta äitiä, joka suosi selvästi Mariaa. Muistelun jälkeen lääkäri David (Erland Josephson) saapuu katsomaan Agnesia ja kertoo sitten tätä hoitavalle Annalle, ettei Agnes elä enää kauaa.106

102 Niskanen 1966 103 Niskanen 1966 104 Niskanen 1966 105 Bergman 1972 106 Bergman 1972

David on lähdössä pois, mutta kohtaa Marian. Selviää, että heillä on ollut suhde. Maria muistelee suhteen alkua, johon liittyy myös Annan lapsen sairastuminen. David tuli katsomaan lasta, joka sittemmin kuoli. Tuolloin Marian mies ei ollut kotona ja Davidilla ja Marialla oli jo suhde. Maria muistelee, kuinka seuraavana aamuna hänen miehensä Joakim (Henning Moritzen) saapuu kotiin ja pistää itseään vatsaan puukolla, mutta ei kuole.107 Marian takauman jälkeen palataan elokuvan nykyisyyteen. Anna tulee Ag- nesin huoneeseen, jolloin Agnes pyytää hänet viereensä. Yöllä Anna käy herättämässä Karinin ja Marian, koska Agnes hengittää oudosti ja on tuskissaan. Agnes huutaa kivusta, ja siskot jäävät valvomaan hänen viereensä. Agnes herää ja toteaa voivansa paremmin, mutta vielä kerran kokee voimakasta tuskaa, kunnes lopulta kuolee. Anna sulkee hänen silmänsä. Vanhemmat naiset tulevat ja laittavat ruumiin kuntoon, ja pappi pitää pienen siunauksen ruumiille jo ennen kuin hautajaiset on sovittu. Tämän jälkeen siirrytään taas Karinin muistelmiin.108 Hän toimii miehensä Fredrikin (Georg Årlin) kanssa diplomaattitehtävissä ulkomailla, mutta muistelmissa he ovat käymässä Ruotsissa. Illallispöydässä on kireä tunnelma ja Karin rikkoo vahingossa viinilasin. Myöhemmin Karin on jo menossa nukku- maan ja ottaa viinilasista jääneen lasinsirun ja silpoo sillä sukuelimensä. Hän menee haarat levitettyinä miehensä eteen ja pyyhkii jalkovälistään veret kädellä naamaansa.109 Tämä on eräs hätkähdyttävimmistä kohtauksista Bergmanin elokuvissa. Takauman jälkeen Karin ja Maria keskustelevat ja tappelevat, koska Karin on hyvin vastahakoinen Marian toiveille siskosten lähentymisestä. Myöhemmin sisarukset sopivat riitansa ja heidät nähdään hymyilemässä toisilleen ja keskustelemassa iloi- sesti.110 Tätä seuraa Annan uni. Hän kävelee yöllä talossa ja menee kertomaan Ka- rinille ja Marialle, että kuulee omituista itkua. He menevät kaikki Agnesin huoneeseen,

107 Bergman 1972 108 Bergman 1972 109 Bergman 1972 110 Bergman 1972

23 jossa Agnesin ruumis makaa sängyllä alkaen yht’äkkiä itkeä. Agnes pyytää Annaa tuo- maan Karinin huoneeseen, mutta Karin ei suostu jäämään sinne, koska vihasi aina Ag- nesta ja toteaa olevansa itse elossa. Karin poistuu ja Maria tulee huoneeseen Agnesin pyynnöstä. Agnes halaa Mariaa, joka järkyttyy ja huutaen juoksee pois huoneesta. Lo- pulta Anna jää Agnesin luo, mennen Agnesin viereen ja Agnesin eloton ruumis makaa hänen sylissään.111 Tätä kuvaa verrattiin Dagens Nyheterissä Michelangelon Pietà -veis- tokseen112. Elokuvan tästä kohtauksesta välittyvät sen kaksi pääteemaa, jotka ovat kuo- lemasta vieraantuminen ja eristäytyminen tai eristäminen. Agnesin hautajaisten jälkeen Maria ja Karin pohtivat aviomiestensä kanssa, mitä he tekevät Annalle ja tulevat siihen tulokseen, että Anna saisi ottaa itselleen jonkin muiston Agnesista, josta Anna kieltäytyy. Lopulta Maria ja Karin aikovat lähteä pois miestensä kanssa, mutta sisarukset jäävät vielä hetkeksi puhumaan. Nyt vuorostaan Ka- rin ehdottaa, että heidän tulisi lähentyä toisiaan, mutta Maria pitää sitä vain typeryy- tenä. Anna löytää tyhjässä talosta Agnesin päiväkirjan, jossa Agnes muistelee aikaa, kun Maria ja Karin saapuivat hänen luokseen: ”Kaikki särky oli poissa ja läheisimmät ihmiset olivat luonani”. Elokuva loppuu tekstiin: ”niin vaikenevat kuiskaukset ja huudot”113 Kuten elokuvassa Såsom i en spegel, myös tässä elokuvassa korostuu mielenterveys, mutta myös fyysinen sairastuminen. Sekä eristäytyminen että eristäminen ovat näkyviä teemoja, joiden kautta kuoleman käsitteleminen eri tavoin tulee esille. Toi- sille se on pelottava ja vastenmielinen asia, joka tulee sulkea pois ja toisille taas luonnol- linen ja herkkä hetki, jonka lähestyessä kuoleva tarvitsee läheisyyttä. Näistä voidaan johdattaa ajatus siitä, että ensin mainittu suhtautumistapa on porvarillinen ja moderni kun taas jälkimmäinen työväenluokkainen ja perinteinen. Kahdeksan surmanluotia perustuu todelliseen suomalaiseen rikokseen.

111 Bergman 1972 112 Narti 1973 113 Bergman 1972

Vuonna 1969 Tauno Pasanen ampui Pihtiputaalla neljä häntä pidättämään tullutta polii- sia114. Elokuva alkaa itse surmanluodeista, jonka jälkeen siirrytään tarkkailemaan polii- sien hautajaisia ja Pasin115 (Mikko Niskanen) virumista vankilassa, sekä Pasin perheen kotioloja116. Tunnelma on kaikin puolin surullinen ja heti alusta asti elokuva pistää poh- timaan tapahtumia. Alun jälkeen näemme Pasin elämää ja työtä yleensä. Pasin perheeseen kuuluvat vaimo (Tarja-Tuulikki Tarsala) ja neljä lasta, joita vanhemmat selvästi rakasta- vat. Pasi tekee maataloustöitä omalla pientilallaan ja siinä sivussa hakee ja saakin välillä pätkätöitä esimerkiksi viemärinkaivajaksi. Työt kuitenkin loppuvat joko siihen, että ne tulevat valmiiksi tai kaivinkone korvaa työntekijät.117 Alkoholi on elokuvassa läsnä lähes koko ajan. Pasi keittää yhdessä naapu- rinsa Reiskan (Paavo Pentikäinen) kanssa pontikkaa ja käy kapakassa juomassa olutta. Pasille alkoholi on pakokeino elämän kurjuutta vastaan, kuten hän sanoo vaimolleen, joka on pahoillaan siitä, kun Pasi tulee humalassa kotiin118. Alkoholi kuitenkin aiheuttaa tappelun muun muassa häissä. Pasin kaikki ystävät ovat myös alkoholin perään, ja juopottelu onkin yhteistä puuhaa. Kotona Pasi on vihainen, kun vaimo suuttuu juopotte- lusta, jonka johdosta vaimo ja lapset lähtevät pois kotoa peläten Pasia. Vaikka Pasi onkin aggressiivinen ei hän lyö lapsiaan eikä vaimoaan humalassa. Ainoastaan elokuvan lopussa, kun Pasi menettää lopullisesti malttinsa, tämä ampuu vaimonsa ja poikansa pe- rään. Vaimo soittaa myös yhden juopottelukerran jälkeen poliisit, ja Pasi joutuu putkaan. Seuraavana päivänä Pasi saa sydänkohtauksen, jonka voidaan päätellä johtuvan viinan- juonnista119. Elokuva loppuu siihen, kun Pasia tullaan kotoa pidättämään kohtalokkain seurauksin120. Kaikin puolin Pasissa tiivistyy se, että hän kokee olevansa ahdistettu tuohon tilanteeseen. Töistä ei tule mitään, ja se heijastuu kotiin ja suhteeseen vaimon

114 Jokinen & Saaristo 2006, 145 115 Tauno siis muuttui elokuvassa Pasiksi 116 Niskanen 1972 117 Niskanen 1972 118 Niskanen 1972 119 Niskanen 1972 120 Niskanen 1972

25 kanssa. Niinpä hän ei osaa enää tehdä muuta kuin tappaa. Pasi menee tekonsa jälkeen naapuriin ja käskee soittamaan nimismiehelle.121 Elokuva oli suuri menestys, jonka on arveltu johtuneen ainakin sen taiteel- lisista saavutuksista ja realismista, jotka vetosivat sekä katsojiin että kriitikoihin. Niska- nen myös esitti pienviljelijä Pasin rooliin siten, että se herätti nostalgisia tunteita ja kosketti yleisöä, joilla monilla oli juuret maaseudulla. Pasin läheinen suhde luontoon ja eläi- miin herätti yleisössä kaipuuta vanhaan agraariyhteiskuntaan ennen yhteiskunnan rakennemuutosta.122 Scener ur ett äktenskap -elokuva alkaa avioparin Johanin (Erland Joseph- son) ja Mariannen (Liv Ulman) haastattelulla. He korostavat olevansa jopa ”tuskastutta- van porvarillisia” ja siltä heidän koko elämänsä vaikuttaakin. Molemmat ovat töissään korkeassa asemassa, Johan dosenttina ja Marianne perheasioiden juristina. He ovat muutenkin kaikin puolin porvarillisia, joka näkyy myös siinä, että autona perhettä palve- lee farmarimallin Volvo, ruoan kanssa syödään hienoja juustoja ja ruokajuomana voi olla alkoholia, mutta sitä nautitaan kevyesti ja sivistyneesti.123 Haastattelussa ja muiden ihmisten silmissä heidän kymmenen vuotta kes- tänyt avioliittonsa vaikuttaa täydelliseltä, mutta heidän liittoonsa tulee erilaisia säröjä elokuvan aikana. Ensin selviää, että Marianne on tullut vahingossa raskaaksi ja he pää- tyvät aborttiin. Seuraava särö tulee, kun Johan valittelee Mariannelle heidän huonoa seksielämäänsä. Isoin särö pariskunnan rakkauselämään tulee, kun Johan paljastaa hä- nellä olevan suhde toiseen naiseen, Paulaan. Tästä seuraa raadollinen tilitys avioelä- mästä ja muiden ihmisten suhtautumisesta Johanin ja Mariannen mahdolliseen avioeroon.124 Näin siis murtuu Johanin ja Mariannen porvarillisiin kulisseihin rakennettu onni. Kuitenkaan Marianne ja Johan eivät heti vain jätä toisiaan, vaan he tapailevat vielä

121 Niskanen 1972 122 Esim. Antikainen 1972 ja Helsingin Sanomat 6.4.1972; Kuusi 2005, 134, Kahdeksan surmanluotia keräsi 2,3 miljoonaa televisiokatselijaa vuonna 1972 ja 1,5 miljoonaa vuonna 1973 (Kuusi 2005, 134) 123 Bergman 1974 124 Bergman 1974

26 salaa senkin jälkeen, kun Johan on muuttanut pois. Myös Marianne on hankkinut rakastajan, mutta silti Marianne ja Johan ovat vielä kovin kiintyneitä toisiinsa. Lopulta Mari- anne ja Johan kirjoittavat avioeropaperit, jota edeltää käsirysyksi yltyvä riita.125 Mielenkiintoinen elokuvauksellinen tehokeino elokuvassa on roolihahmo- jen vähyys. Tämä ei ole Bergmanin elokuvissa poikkeavaa, vaan esimerkiksi vuonna 1966 ilmestyneessä Persona –elokuvassa on vain kolme hahmoa, joista yksi näyttäytyy vain vilaukselta. Kuitenkin huomattavaa Scener ur ett äktenskap –elokuvassa on se, että siinä on paljon keskeisiä henkilöitä, joita ei näytetä, kuten Johanin ja Mariannen lapset ja kummankin päähahmon avioliiton ulkopuoliset rakastajat126. Tämä tosin vahvistaa avioliiton kuvausta Johanin ja Mariannen väliseksi asiaksi. Elokuvan lopussa Johanin ja Mariannen avioliitosta tulee kuluneeksi kak- sikymmentä vuotta. Nyt he pettävät uusia puolisojaan toistensa kanssa. He yhä rakasta- vat toisiaan, vaikkakin Johanin mielestä epätäydellisellä tavalla.127 Tässä elokuvassa korostuu hyvinkin vahvasti porvarillisen elämän ja varsinkin avioliiton kulissit. Avioliiton tulee näyttää täydelliseltä ulkopuolisille tarkkailijoille. Myös naisten ja miesten asema 1970-luvun ruotsalaisessa yhteiskunnassa nousee esille, sillä naiset ovat periaatteessa vapaita harjoittamaan ammattiaan samalla tavalla kuten miehet, mutta kohtaavat silti edelleen ennakkoluuloja ja perinteisiä arvoja kannattavat miehet taas kokevat tulevansa syrjäytetyiksi, jos eivät ole tarpeeksi moderneja. Lyhyesti siis elokuvassa näkyvät sosiaaliset ja yhteiskunnalliset paineet, joita yksilöille kasaantuu. Syksyllä kaikki on toisin -elokuva keskittyy pankinjohtaja Kalervon (Mikko Niskanen) ja hänen perheensä ympärille, sekä kuvaamaan elämää keskisuomalaisessa pienessä kunnassa. Elokuvan alussa ollaan Kalervon hautajaisissa, joista sitten palataan- kin aiempiin tapahtumiin.128 Kunta, joka elokuvassa nähdään, on ahdingon partaalla. Peltitehtaassa val- mistetaan kiukaita, mutta toiminta ei tunnu olevan kannattavaa. Kuntaan on tulossa vie-

125 Bergman 1974 126 Bergman 1974 127 Bergman 1974 128 Niskanen 1978

27 railulle ministeri, jonka toivotaan auttavan tässä ahdingossa. Juuri kun kunnanvaltuu- tettu Pettinen (Tapio Hämäläinen) on pitämässä puhetta ministerin vierailulla ja toteaa ”kuntamme on elinvoimainen ja yritteliäs” saa hän tiedon, että peltitehdas on mennyt konkurssiin, sen johtaja paljastunut huijariksi ja lähtenyt karkuun. Myöhemmin kuntaan yritetään saada uutta yritystä myymällä vanha koulu eräällä hautakiviyrittäjälle (Kauko Helovirta), mutta sekin suunnitelma menee pieleen.129 Kunnan nuorisosta saa sellaisen kuvan, että he eivät juurikaan perusta van- hemmasta polvesta. Eräs tärkeä henkilö elokuvassa on Kalervon vanhempi poika Kari (Kari Heiskanen), joka muun muassa lähettää ystäviensä kanssa radio-ohjelmaa kirkon tornista. He nimittävät itseään isäinmaallisiksi kapinallisiksi. He myös vaihtavat lipputan- koon työhaalarit, kun ministeri saapuu vierailulle. He varastavat olutta ja viettävät aikaa jonkinlaisessa diskossa. Kariin liittyy kasvutarina elokuvan aikana, ja hän löytää myös rakkauden.130 Kalervon perhe koostuu Kalervon lisäksi siis Karista, Kalervon vaimosta El- lasta (Tea Ista) ja heidän nuorimmasta pojastaan Juhasta (Juha Niskanen). Elokuvan ede- tessä selviää, että Kalervolla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, josta on syntynyt myös lapsi. Kalervo käy välillä tapaamassa ja auttamassa taloudellisesti entistä rakasta- jatartaan. Kalervo on myös sotkeutunut aiemmin kylällä tapahtuneeseen sahanomista- jan vakuutuspetokseen, jonka seurauksena sahanomistaja teki itsemurhan. Kalervo peukaloi pankin tilinpäätöksiä ja on merkannut tappiot voitoiksi. Lopulta Kalervo jää tästä kiinni pankkitarkastajille, ja hänet irtisanotaan virastaan. Tämän seurauksena Ka- lervo tappaa itsensä jättäen viestin: ”Syksyllä kaikki on toisin.”131 Lopussa siirrytään taas Kalervon hautajaisiin. Juha lähtee haudalta itkien juoksemaan läheiselle koskelle aikoen hypätä siihen, mutta hänen ystävänsä Manu (Jyrki Luukko) seuraa häntä ja estää häntä hyppäämästä. Pojat kävelevät yhdessä pois kos- kelta.132 Syksyllä kaikki on toisin -elokuvaa voi pitää jopa tietyllä tavalla Niskasen

129 Niskanen 1978 130 Niskanen 1978 131 Niskanen 1978 132 Niskanen 1978

28 versiona Bergmanin Scener ur ett äktenskap -elokuvasta, sillä niissä käsitellään paljolti samoja asioita, kuten porvarilliseen elämään liittyviä kulisseja. Niskanen myös käsittelee tässä elokuvassa suomalaisen maaseutukunnan ahdinkoa ja niiden taloudellista ahdinkoa. Aus dem Leben der Marionetten -elokuva on saksankielinen, ja Bergman on ohjannut sen siirryttyään asumaan Saksaan verotusta koskevien sotkujen vuoksi. Elo- kuvasta välittyy tietyllä tavalla Bergmanin koti-ikävä133. Elokuva kertoo miehestä nimeltä Peter Egermann (Robert Atzorn), jolla on pakkomielteisiä unia ja ajatuksia tappaa vaimonsa Katarina (Christine Buchegger). Elo- kuvan alussa nähdään murha, jonka Peter tekee, mutta kohteena on pornoklubin esiin- tyjänä toimiva prostituoitu Katarina ”Ka” Krafft (Rita Russek) (käytän jatkossa hahmosta nimeä Ka sekaannusten välttämiseksi).134 Elokuva on kerrottu takaumien kautta, ja siinä hypitään tekoa edeltävissä ja sitä seuranneissa tapahtumissa. Tärkeässä roolissa on Peterin ja Katarinan psykolo- giystävä Mogens Jensen (Martin Benhart), jolla on salasuhde Katarinaan ja joka auttaa poliisia murhatutkimuksessa kertomalla omaa psykologista näkemystään Peteristä. Myös Peterin äidillä on iso rooli elokuvassa, ja hänen ja Katarinan suhdetta kuvataan vaikeaksi. Äidillä on ollut syvä ja jokseenkin ylisuojeleva ote Peteristä, joka oli jo lapsena sisaruksiaan heikompi ja sairaalloinen. Tässä elokuvassa Bergman myös käsittelee ho- moseksuaalisuutta varsin näkyvästi, sillä elokuvassa on mukana hahmo nimeltä Tim (Karl-Heinz Pelser), joka tutustuttaa Peterin Ka:lle, mutta joka on salaisesti itse rakastu- nut Peteriin. Myös elokuvan lopussa professori Jensen tulee siihen lopputulokseen, että Peterin suorittama murha ja siihen liittynyt ruumiin raiskaaminen anaalisesti olivat seu- rausta Peterin latentista homoseksuaalisuudesta.135 Takaumien lisäksi elokuvauksellisista elementeistä tulee mainita lukuiset unikohtaukset, joista eräässä Peter pitää veistä hymyilevän Katarinan kurkulla, sekä elo-

133 Bergman 1987, 81-102 134 Bergman 1980 135 Bergman 1980

29 kuvan mustavalkoisuus alkua ja loppua lukuun ottamatta. Kaupunkikuvissa näkyy loppu- mattomalta tuntuvia autojonoja, ja asfalttiviidakko tuntuu ahdistavalta.136 Ruotsalainen maaseutu ja siinä samalla kansankoti on poissa. Elokuvan tehokeinona käytetty mustavalkoisuus antaa yhdessä kaupungin karuuden kanssa synkän kuvan Saksasta verrattuna Ruotsiin, joka nähdään aiemmissa Bergmanin elokuvissa. Niskasen elokuva Ajolähtö alkaa siitä, kun kolme poikaa Juuso (Timo To- rikka), Pyry (Heikki Paavilainen) ja Lauri eli Late (Tero Niva) pääsevät armeijasta. Koti- matkalla linja-autossa pojat juovat viinaa sekä häiritsevät muita kyydissä olevia matkus- tajia. Matka jatkuu kotia kohti, mutta ensin pojat menevät rockbändin keikalle, jossa juodaan lisää viinaa ja joudutaan pieneen tappeluun. Tämän jälkeen pojat menevät tun- temansa tytön luokse, jolle Juuso kertoo aikovansa lähteä Göteborgiin ja sieltä Norjaan öljylautoille töihin.137 Elokuvassa seurataan aina vuorotellen poikien elämää. Juuso lähtee linja- autolla matkaan kohti Göteborgia. Pyry jää kotikylään, menee kirjastoautoon lainaa- maan kirjoja ja ihastuu kirjastoauton hoitajaan Tainaan (Sanna Majanlahti), jonka kanssa hän alkaa seurustella. Kotona Late ei tule toimeen äitipuolensa eikä isänsä kanssa, ja hän menee vähäksi aikaa töihin autokorjaamoon, mutta lähtee kuitenkin Juuson perään Gö- teborgiin. Juuso on sillä välin matkustanut Norjaan töihin öljylautalle. Kummankaan töistä ei tule mitään eikä yhteistä kieltä paikallistenkaan kanssa näytä löytyvän. Late lyöttäytyy suomalaisten juoppojen matkaan, ja Juuso taas tuntuu yksinäiseltä Nor- jassa.138 Late ja Juuso palaavat kotiin ulkomailta. Laten panttilainaamoon viemä auto lunastetaan takaisin ja pojat ajelevat ympäri kyliä. Late ei ole vieläkään valmis pa- laamaan kotiinsa ja asuu tuttavansa verstaassa. Pyry seurustelee Tainan kanssa, ja hä- nen sukulaisensa Ruotsista käyvät keskustelemassa Pyryn kotitilan kohtalosta. Pyry opiskelee maatalouskoulussa, mutta opinnot jäävät kesken, koska hänen isänsä on päättä- nyt myydä kotitilan ja muuttaa ”kirkolle”. Late ja Pyry päättävät lähteä töihin Koverharin

136 Bergman 1980 137 Niskanen 1982 138 Niskanen 1982

30 terästehtaalle Hankoon, ja Juuso lähtee takaisin Norjaan.139 Late haluaisi lähteä Juuson mukaan, mutta Juuso sanoo, että Laten kannattaa jäädä Suomeen. Late ottaa töistä ”rokulipäivän”, ajaa autollaan järven rantaan ja kaasuttaa itsensä pakokaasulla kuoliaaksi. Tuula (tehtaan työnjohtajan vaimo, johon La- tella on suhde, roolissa Leena Uotila) kertoo Laten itsemurhasta Pyrylle, joka on tilanteesta selvästi järkyttynyt. Elokuvan lopussa Taina käy Pyryn luona, mutta näkee vain tyhjän huoneen.140 Nuorisokuvauksena Ajolähtö keskittyy nuorten haluun päästä pois kotiky- lästä ja tehdä jotain muuta kuin heidän vanhempansa. Poikkeuksena on toki Pyry, joka jää kotiin ehkä myös velvollisuuden tunnosta, mutta myös siksi, että maanviljelys on hä- nelle luonnollista. Kaikkien poikien taustat ovat vaatimattomia: Pyry sanoo olevansa ta- lonpojan poika, ja Latekin asuu maatilalla. Ainoastaan Juuson tausta jää auki, mutta to- dennäköisesti hänkin on vaatimattomista oloista.141 Näiden elokuvien, aikakaus- ja sanomalehtiaineiston, sekä tutkimuskirjallisuuden pohjalta pohdin, miten elokuvissa esitetyt sukupuoliroolit ja yhteiskunnalliset ongelmat sijoittuvat suomalaiseen ja ruotsalaiseen hyvinvointivaltion kontekstiin. Aloi- tan käsittelemällä sukupuolirooleja sekä perheessä että työelämässä, jonka jälkeen tarkastelen yhteiskunnallisia epäkohtia, joita elokuvissa esiintyy.

139 Niskanen 1982 140 Niskanen 1982 141 Niskanen 1982

3. Niskasen ja Bergmanin elokuvien sukupuoliroolit

Tässä ja seuraavassa luvussa käsittelen niitä asioita, joita Bergman ja Niskanen nostivat elokuvissaan esille ja sitä, miten ne heijastelevat ruotsalaista ja suomalaista yhteiskuntaa ja mitä epäkohtia ne nostavat yhteiskunnasta esille. Bergmanin elokuvissa kuvataan usein epäonnista rakkautta, kun taas Niskanen nostaa esille hieman enemmän sosiaalisia ongelmia kuten alkoholismin. Toisaalta Bergmanin kuvaamat rikkoutuvat perheet ja rakkauden epäonnistuminen ovat selviä soraääniä niille ihanteille, joita ruotsalaiseen perheeseen liitettiin koko 1900-luvun ajan142, joten nekin voidaan kokea osana sosiaalisten ongelmien kirjoa. Teoksessaan Suomalainen yhteiskunta Kimmo Jokinen ja Kimmo Saaristo esittävät, että perhettä on pidetty eräänlaisena agenttina, joka välittää yleiset yhteiskunnalliset prosessit yksilöiden maailmaan143. Eli toisin sanoen perhe on ikään kuin yhteiskunnan heijastuma pienoiskoossa, ja tätä käsitystä vahvistaa vielä samasta teoksesta lainaus: ”Silmäys perheeseen ja kouluun kertoo meille kiteytetysti sen, mitä suomalainen yhteiskunta on”144. Tämä ajatus on peräisin jo 1500-1600-luvulla, kun protestanttis- ten maiden avioliittokäsitys muuttui maallisemmaksi ja poliittisemmaksi. Jo tuolloin perhe ja kotitalous nähtiin pienoiskuvana yhteiskunnasta. Kristillisessä maailmassa avioliiton tuli olla yksiavioinen, miehen ja naisen välinen sekä koko elämän kestävä yhteis- kuntarauhan ja jatkuvuuden takaavana instituutiona. Taloudellinen hyöty ja uusien kansalaisten tuottaminen olivat hyvin tärkeitä osia avioliittoa. Nämä perinteet jatkuivat vielä pitkälti 1900-luvulle ja osin vielä nykyaikaan.145 Perheen tehtävänä on myös ollut rangaista yhteiskuntaa vastaan rikkoneita jäseniään sen sijaan, että heidät jätettäisiin yhteiskunnan harteille, joten tässäkin mielessä perhe uusintaa ja vahvistaa vallitsevia yhteiskunnallisia arvoja146. Tällaisen oletuksen pohjalle myös perustan tutkielmani per- heosuuden.

142 Hedenborg & Kvanström 2013, 280-281 143 Jokinen & Saaristo 2006, 192 144 Jokinen & Saaristo 2006, 193 145 Lidman 2015, 76 146 Eräsaari 1994, 180

Suomessa ja Ruotsissa on molemmissa pitkään vallinnut patriarkaalinen perhenäkemys, jossa mies on perheen pää ja pääasiallinen elättäjä ja naisen ensisijainen paikka on kotona lasten kanssa147. Tätä perhekäsitystä kutsun porvarilliseksi ihanteeksi, sillä se ei ollut kuitenkaan realistinen käsitys perhesuhteista Pohjoismaissa. Esimerkiksi Suomessa suurin osa ihmisistä oli töissä maaseudulla vielä 1960-luvun loppuun saakka, jolloin työ itsessään oli sidoksissa kotitilaan, eli myös naiset ja lapset tekivät samalla tavalla töitä kodin eteen niin kuin miehetkin148. Ruotsalaiseen perhepolitiikkaan liittyvät vahvasti sekä sosiaaliset uudistukset että työllisyyspolitiikka, joita molempia alettiin harjoittaa jokseenkin perhelähtöi- sesti 1930-luvulla. Työllisyyspolitiikan avulla haluttiin taistella työttömyyttä vastaan ja sosiaalisilla uudistuksilla haluttiin puuttua alhaiseen syntyvyyteen.149 Perhe oli valtiolle niin tärkeä instituutio, että niiden perustamista ja hajoamista säädeltiin. Valtio myös sääteli pariskuntien taloudellista asetelmaa (kuka on töissä ja kuka kotona, eli kuka elät- tää ketäkin).150 Aloitan käsittelemällä perheitä ja avioliittoa, joita lähestyn sen kautta, mil- lainen dynamiikka perheessä vallitsee sen jäsenten kesken. Käsittelen sen jälkeen miesten ja naisten sukupuolirooleja yhteiskunnassa työelämän kautta.

3.1. Avioliitto ja perhe-elämä

Tutkielmassa käsiteltävistä ohjaajista varsinkin Bergman käsitteli paljon naisia elokuvissaan, esimerkiksi seksuaalisuuden, avioliiton ja äitiyden näkökulmista151. Hänen suhtau- tumiseensa naisiin ja tapaansa esittää heidät elokuvissaan kiinnostavampina kuin miehet kiinnitettiin huomiota jo aikalaisten toimesta152. Kuitenkin hänen elokuvissaan ei olla paljoa kotona, ja muutenkin hahmoihin liittyy kodittomuuden tuntua153 (poikkeuksena

147 Hedenborg & Kvanström 2013, 240; Jokinen & Saaristo 2006, 147 148 Jokinen & Saaristo 2006, 87-88 & 195-196 149 Lundvist 2008, 86 150 Melby; Rav; Rosenbeck & Wettenberg 2011, 148 151 Wood 2013, 13 152 Höök 1962 153 Wood 2013, 5-6

33 tässäkin tutkielmassa käsiteltävä Scener ur ett äktenskap). Tavallaan tässä Niskasen ja Bergmanin elokuvat poikkeavat toisistaan, sillä Niskasen elokuvissa taas ollaan paljon kotona ja sieltä ei haluta lähteä pois edes väkisin. Molemmilla esiintyy kuitenkin haikai- lua maaseutua kohtaan ja koti-ikävää. Modernisaatiolla ja kaupungistumisella onkin ollut perhesuhteisiin suuri vaikutus, sillä isovanhemmat eivät enää automaattisesti voineet hoitaa lapsenlapsia, kun ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin154. Tämä loi tar- vetta myös päivähoidolle155. Bergmanin elokuvassa Scener ur ett äktenskap Marianne on jäänyt eron jälkeen asumaan lastensa kanssa, ja Johan suhtautuu heidän yhteisiin lapsiinsa jokseenkin kylmästi ja välinpitämättömästi156. Porvarillinen isä onkin perinteisesti ollut etäinen auktoriteetti, jonka päätösvaltaan ja mielenkiintoihin kuuluvat lasten opiskelu ja elämän muut valinnat157. Johan esittelee itsekin itsensä vanhanaikaisena ja porvarillisena mie- henä, joten tällainen suhde lapsiin ei ole sinänsä yllättävää. Myös Marianne edustaa korkeasti koulutettua ja siinä mielessä eliittinaista, jolla on työn ja perhe-elämän ohella myös vapaa-aikaa158. Muutenkin Johanin ja Mariannen elämä on kuvattu suhteellisen stereotyyppisenä porvarielämänä, johon kuuluvat ulkomaanmatkat ja hienot ruoat ja juomat, sekä kiinnostus kulttuuria, tässä tapauksessa teatteria, kohtaan, jossa Johan ja Marianne ovat tavanneet. Åstrom liittää nämä aspektit tyypilliseen porvarielämään159. Elokuva representoi siis tyypillistä porvarillista perhe- ja avioliitoelämää, jota pidetään yllä erilaisilla kulisseilla, eli koko elämä on tavallaan teatteria ja Johan ja Marianne sen näyttelijöitä. Näyttelijät ajautuvat kriisiin, kun kulissit paljastuvat ja näytelmän ulkopuolinen elämä tulee esiin. Niskasen elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin on melko samanlainen perhe- kuvaus. Elokuvan päähenkilön, pankinjohtaja Kalervon, perhe on myös hyvin porvarillinen perhe, joka on poikkeuksellinen kuvaus Niskaselle, sillä muissa hänen elokuvissaan

154 Hiilamo 2006, 126 155 Hiilamo 2006, 126 156 Bergman 1974 157 Åstrom 1990, 197 158 Åstrom 1990, 45 159 Åstrom 1990, 195-196 & 198-199

34 päähenkilöiden asema on vaatimattomampi. Myös tämän perheen kulisseja on yritet- tävä pitää pystyssä mahdollisimman pitkään ja pelko sekä häpeä vankilaan joutumisesta johtaa Kalervolla itsemurhaan. Bergmanin elokuvassa kulisseja pidetään pystyssä, kunnes Johan paljastaa totuuden avioliiton ulkopuolisesta suhteestaan Mariannelle.160 Lop- putulos ei ole Bergmanilla niin melodramaattinen kuin Niskasen elokuvassa. Tosin Ka- lervon niskoille valahtaakin huomattavasti isompi painolasti. Hänen pankkinsa asiak- kaina on varmasti useita merkittäviä yksilöitä ja yrityksiä, joten jos hän menettää luot- tamuksensa kyläyhteisössä sekä avioliitossa on se erittäin raskas taakka. Lisäksi syöksy- minen johtavasta asemasta alas työttömäksi on raskasta. Johan ei joudu tällaiseen syök- sykierteeseen. Avioliiton ulkopuolisia suhteita ja avioeroa Bergman ja Niskanen käsittele- vät siis ainakin yllämainituissa elokuvissa. Bergmanin elokuvassa aviopari päätyy eroon, mutta Niskasen elokuvassa ei, vaikka heillä kummallakin on omat avioliiton ulkopuoliset suhteensa ja pankinjohtaja Kalervolla on jopa avioliiton ulkopuolinen lapsi. Myös avioliiton ulkopuolisissa suhteissa näkyy porvarielämän tyypillinen vastuunjako: lasta hoitaa hänen äitinsä – tietenkin pääasiassa siksi, ettei Kalervon ja naisen suhde tule julki – ja Kalervo auttaa naista ja lasta taloudellisesti. Bergmanin elokuvassa myöskään avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät onnistu, josta voidaan päätellä, että elokuvan hahmoilla on ongelmia sitoutumisen suhteen tai sitten Bergman haluaa esittää rakkauden ja kiintymyksen monimutkaisempana asiana kuin vain kahden henkilön välisenä liittona. Avioliittojen särkyminen ja avioliittojen ulkopuoliset suhteet ovat yleinen teema Bergmanin elokuvissa, joka todennäköisesti juontaa sekä hänen lapsuuteensa, sillä hänen vanhempiensa avioliittoon liittyi uskottomuutta. Se voidaan tietenkin juontaa myös hänen omaan elämäänsä ja epäonnisiin avioliittoihin ja parisuhteisiin, sekä (porvarillisiin) elämäntapoihinsa yleensä161. Avioero oli tullut osaksi ruotsalaista yhteiskunnallista keskustelua 1950-luvulla. Tuolloin kuviteltiin, että uusi demokraattinen perhemalli soti patriarkaalista mallia

160 Bergman 1974, Niskanen 1978 161 Bergman 1987, 20-21, 82, 137, 153 ja 160-161

35 vastaan. Miehet eivät olleet enää automaattisesti perheen päitä, jonka ajateltiin johtavan epävarmuuteen omasta asemasta perheessä, ja naisten oletettiin olevan valmiita olemaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia perheen jäseniä, vaikka suurin osa naisista oli tuohon aikaan vielä elänyt lapsuutensa patriarkaalisessa perheessä, jonka taas oletettiin vaikut- tavan heidän käsitykseensä heidän asemastaan perheessä. Naisten katsottiin myös olevan vapaampia jättämään epämiellyttävä aviomies, koska heillä oli nyt mahdollisuus an- siotyöhön. Avioeroja haluttiin estää tarjoamalla pareille pariterapiaa, ja jatkuvan avio- eropuheen katsottiin johtavan siihen, että parit luulivat sen olevan ainoa vaihtoehto, jos perheen sisäiset ristiriidat paisuivat.162 Myös Suomessa esiintyi 1960-luvulla samansuuntaisia arvioita siitä, miksi avioerot lisääntyivät. Avioerojen lisääntymistä pidettiin osittain rakennemuutoksen seurauksena. Ajateltiin, että miehiä ei miellyttänyt naisten ansiotyössä käyminen ja siksi miehet suuntasivat perheen ulkopuolelle. Arveltiin myös, että perhesuhteet varsinkin aviopuolisoiden osalta olivat muuttuneet siten, että naisilla oli korkeammat odotukset avioliiton suhteen kuin aiemmin ja sietivät siksi vähemmän ristiriitoja.163 Avioerot ja parisuhteiden päättymiset kuitenkin näkyvät elokuvien perusteella syiltä rakkauden loppumiselle tai uusien syntymisille, eivätkä suinkaan näytä johtuvan siitä, että nainen karkaisi ansiotyöhön. Esimerkiksi Scener ur ett äktenskap -elokuvassa Johan rakastuu Paulaan eikä avioliitto Mariannen kanssa tunnu enää mahdolliselta tai hyvältä vaihtoehdolta. Käpy selän alla -elokuvassa Leenan ja Timpan eron syynä on uskottomuus ja tietynlainen erilleen kasvu. Toki on mahdollista, että taloudelliset syyt jäädä avioliittoon esimerkiksi väkivaltaisen miehen kanssa eivät olleet enää niin merkit- täviä naisten ansiotyön ansiosta, mutta myös väkivaltaisen tai sillä uhkaavan miehen jättäminen on ollut vaikeaa edelleen, kuten näemme elokuvassa Kahdeksan surmanluotia. Tosin siinä vaimolla ei ole ansiotyötä, joten voidaan olettaa, että hänelle sekä taloudelliset että kiintymykseen liittyvät syyt painavat vaakakupissa sen puolesta, että avioliittoon kannattaa ja voi jäädä.

162 Lundqvist 2008, 91-92 163 Yesilova 2009, 167

Ainakaan Bergmanin elokuvassa Scener ur ett äktenskap Johan ja Mari- anne eivät käy minkäänlaisessa pariterapiassa vaan ongelmat puidaan keskenään tai tut- tavien kanssa164. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että he ovat kumpikin korkeasti koulu- tettuja ammattilaisia, mutta eivät turvaudu muiden ammattilaisten apuun. Toki tämä taas on johdettavissa kulissiajatteluun. Vaikka terapeuttia sitoisikin vaitiolovelvollisuus, saisi hän tietää heidän ongelmistaan ja lisäksi ongelmien myöntäminen sotisi kulissiajat- telua vastaan. Toisaalta myös avioliiton ongelmat tulevat esille vasta kun Johan tunnus- taa suhteensa Mariannelle, jolloin avioliiton purkaminen vaikuttaa järkevimmältä vaihtoehdolta, koska luottamus toiseen on menetetty eikä terapialla enää silloin edes vält- tämättä saavutettaisi toivottua tulosta avioliiton säilymisestä. Sekä suomalaisessa että ruotsalaisessa hyvinvointivaltioissa ensimmäiset valtion kehittämät avustukset ja tukirahat suunnattiin nimenomaan helpottamaan äi- tejä ja lapsiperheitä. Molemmissa maissa tämä kehitys alkoi jo 1930-luvulla165. Ruotsissa lapsilisää alettiin maksaa vuonna 1935, vuonna 1937 äitiysapu ja äitiysraha tulivat ja vuonna 1937 aloitettiin ennalta ehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut166. Tällä on tietenkin ollut tarkoitus turvata ”perinteinen” naisten ja miesten roolijako yhteiskunnassa. Tämä näkyi myös siinä, että miehet saivat korkeampaa palkkaa samasta työstä kuin naiset, sillä olivathan äitiys- ja lapsirahat tarkoitettu naisille167. Myös Suomessa lapsilisä maksettiin suoraan äidille, koska naisten ajateltiin luontaisen hoivakykynsä takia käyttä- vän sen suuremmalla todennäköisyydellä lastensa hyväksi kuin miesten (tähän vaikutti tietenkin osittain myös Ruotsin malli)168. Lapsilisän maksaminen oli kuitenkin myös eräänlainen tunnustus äidin työn tärkeydestä169. Elokuvan Kahdeksan surmanluotia perusteella lapsilisät tai muut perheille suunnatut avustukset eivät ole kovin merkittävä taloudellinen apu, vaan perheen elin-

164 Bergman 1974 165 Jokinen & Saaristo 2006, 118; Hedenborg & Kvanström 2013, 274-277 166 Hedenborg & Kvanström 2013, 277 167 Hedenborg & Kvanström 2013, 283-284 168 Hiilamo 2006, 105 169 Hiilamo 2006, 107

37 taso on selkeästi alhainen. Bergmanin elokuvissa taas on kuvattu niin porvarillisia ihmi- siä, että heille äitiysrahat ja lapsilisät taas ovat luultavasti olleet vain hyvä lisä ansiotu- loihin. 1960-luvulla perinteisiä sukupuolirooleja alettiin haastaa julkisessa keskustelussa hyvinkin voimakkaasti sekä Suomessa että Ruotsissa. Sinänsä erikoista on, että tuo keskustelu aloitettiin Suomessakin niinkin myöhään. Suomi oli nimittäin monessakin mielessä naisemansipaation edelläkävijä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, mutta naisten aseman parantaminen ikään kuin unohtui 1920-luvulle tultaessa. Syinä voi olla ollut koko kansan kahteen leiriin jakanut sisällissota ja muutenkin epävakaa poliittinen tilanne 1920-luvulla, jolloin kotiäidin ja -rouvan rooleista tuli naisille eräänlainen selviy- tymiskeino, kuten Margaretha Mickwitz esittää170. Niskasen 1960-luvun aikalaiselokuvassa Käpy selän alla nuoriso puhuu naisten ja miesten rooleista. Riitta toteaa nähdessään poikien tekevän aamupalaa: ”Ha- luun tollasen miehen, joka tekee aamupalaa!”, johon Santtu vastaa: ”Niin ja pesee pyykit!”. Santun ja Leenan keskustellessa kahdestaan Leena sanoo, että hänen äitinsä on kasvattanut hänet empatiakykyiseksi, mutta hänelle ei ole kerrottu elämän nurjista puolista. Santtu taas ilmaisee vihansa poliitikkoja ja valtaapitäviä kohtaan. Hän ei myöskään halua porvarillista elämää, jota hänen tyttöystävänsä Riitta haluaa. Riitta haluaa Santun mukaan kirkkohäät, kodin, perheen ja henkivakuutuksen. Santusta tuntuu, että Riitta haluaa järjestää oman elämänsä lisäksi myös hänen elämänsä.171 Tällaiset kommentit voidaan liittää hyvinkin vahvasti Yhdistys 9:n aloittamaan keskusteluun sukupuolirooleista, joista erityisesti miehiä koskevat ulostulot saivat osakseen voimakkaita reaktioita. Esimerkiksi isyysloma oli tällainen voimakasta vastustusta herättänyt asia172. Mieskuvaa yleisesti haastettiin esimerkiksi Arvo Salon toimesta, joka julkaisi vastineen Kari Suomalaisen mielipidekirjoitukseen naisasiamiehistä. Tässä kirjoituksessa Salo haastaa perinteistä mieskuvaa muun muassa nostamalla esiin, että

170 Mickwitz 2008, 11-12 171 Niskanen 1966 172 Mickwitz 2008b, 36

38 miestä pidetään miehekkäänä vain, jos hän on parrakas, fyysisesti suuri ja puhuu röme- ällä äänellä.173 Salon mielestä tämän siis oli muututtava siten, että myös naisen pitäisi saada olla vapaasti roteva ja miehen herkkä174. Naisasialiikkeet ovatkin vaikuttaneet siihen, että isäroolit ovat muuttuneet osallistuvampaan suuntaan. Yhä harvempi nainen haluaa puolisokseen ”perinteistä miestä”, joka ei osallistu lasten kasvatukseen ja koti- töihin. Tällainen kehitys on havaittu sekä Pohjoismaissa että esimerkiksi Yhdysval- loissa.175 Ruotsissa tämä on vaikuttanut myös siten, että miesten keskuudessakin arvos- tetaan muitakin ominaisuuksia kuin urakeskeisyyttä ja lastenhoidosta sekä -huomioimi- sesta on tullut osa hegemonista maskuliinisuutta176. Yllämainitussa kohtauksessa näkyvät siis hyvin sekä nuorten miesten että naisten modernit näkemykset sukupuolirooleista. Santtu ei edes halua niin sanotusti pe- rinteistä naista huolehtimaan itsestään ja Leena haluaisi, että naisetkin voisivat jo nuorena valmistautua elämän koviin puoliin, eivätkä vain naisellisina pidettyihin hyveisiin. Vielä 1960-luvulla esiintyi ajatus siitä, että perhe oli miehen omaisuutta ja vieläpä itsestään selvästi, mutta sen vastapainona taas esitettiin ajatuksia siitä, miten koko perhe oli instituutiona porvarillisen yhteiskunnan perintöä, johon kuului naisen seksuaalisuuden kontrollointi ja yleisesti seksuaalinen omistajuussuhde177. Nämä näke- mykset ovat selvästi ääripäitä toisistaan, mutta jossain niiden välimaastossa on varmasti ollut se näkemys perheestä, joka on edustanut valtavirtaa. Varsinainen isäbuumi alkoi 1970-luvun Yhdysvalloissa ja näkyy Jouko Hut- tusen mielestä esimerkiksi tuolloin ilmestyneessä Kramer vastaan Kramer -elokuvassa, jossa lapsiaan rakastava isä taistelee sen puolesta, ettei menettäisi heitä avioerossa178. Bergmanin elokuvassa Scener ur et äktenskap Johanista ei anneta tällaista kuvaa, ja Ka- lervo taas Niskasen elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin tuntuu suhtautuvan niin aviolli- siin kuin avioliiton ulkopuolisiin lapsiinsa enemmän velvollisuuden kuin kiintymyksen

173 Salo 2008, 74-75 174 Salo 2008, 77 175 Huttunen 1994, 55-56 176 Hearn et al. 2012, 39 177 Yesilova 2009, 85-85 & 90 178 Huttunen 1994, 48

39 kautta. Räikein vastakohta rakastavalle isälle lienee kuitenkin elokuvassa Såsom i en spegel Karinin isä David, joka avoimesti myöntää käyttäneensä Karinin mielisairautta hy- väksi omassa työssään.179 Kahdeksan surmanluotia -elokuvan Pasi taas osoittaa helliäkin tunteita lapsiaan kohtaan. Toisaalta Pasi on humalassa pelottava ja uhkaava isä, jolta äiti suojelee lapsiaan. Myös Kalervo Syksyllä kaikki on toisin -elokuvasta ainakin yrittää rakentaa nuo- rempaan poikaansa läheisempää suhdetta kalareissuilla.180 Yleisesti perinteinen isärooli, joka näkyi varsinkin vielä 1960-luvulla, oli siis perheenelättäjä, joka ei kuitenkaan mennyt emotionaalisesti tai psykologisesti syvälle perheen sisälle. Tehtävistä tärkeimmät olivat rajojen asettaminen ja eräänlaisena roolimallina toimiminen.181 Elokuvien kautta voikin kyseenalaistaa sen, pitivätkö nuoret isiään tai van- hempiaan yleensä esikuvina. Elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin Kari tuntuu kapinoivan kaikkea sitä vastaan, mitä hänen isänsä pankinjohtajana edustaa. Laten suhde omaan isään ja äitipuoleen taas elokuvassa Ajolähtö on tulehtunut siihen pisteeseen, ettei Late voi edes asua kotona. Ja voidaanko Såsom i en spegel -elokuvan Davida pitää missään mielessä hyvänä roolimallina pojalleen, puhumattakaan Pasista Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa? Vanhemmat – erityisesti isät – eivät siis näytä pystyvän suoriutu- maan porvarillisen miesihanteen asettamasta velvoitteesta olla esimerkkinä. Toki Nis- kasen elokuvissa porvarillisia perheitä ei juurikaan kuvata, mutta porvarillisella elämän- tavalla on usein ollut merkittävä vaikutus myös työväenluokkaan, sillä sitä on voitu pitää tavoiteltavana, kuten esimerkiksi kotirouvuus oli monille työläisnaisille182. 1970-luku oli Ruotsissa tärkeä sukupuoliroolien ja sukupuolineutraalisuu- den vuosikymmen, mutta toisaalta lait, joita säädettiin, eivät silti vaikuttaneet esimerkiksi kotielämään vaan vanhat sukupuoliroolit elivät niissä edelleen183. Suomessa isiä alettiin kannustaa osallistumaan perhe-elämään aktiivisemmin 1970-luvulta alkaen. Taustalla oli ajatus siitä, että kumpikin vanhempi hyötyisi, mikäli sukupuolirooleista tulisi

179 Niskanen 1978, Bergman 1974 & 1980 180 Niskanen 1972 & 1978 181 Huttunen 1994, 49, 50-51 182 Karisto, Takala & Haapola 2011, 175 183 Lundqvist 2011, 62

40 modernimpia. Miesten ei enää kuulunut olla yksinomaan elättäjiä eikä naisten vain ko- dinhengettäriä - toki naisia koskivat kaksoisroolit pidempään kuin miehiä.184 Elokuvan Käpy selän alla naishahmoista erityisesti Riitta on mielenkiintoinen kaksoisroolin omaksunut nainen. Hän toisaalta toteaa, että haluaa miehen, joka osallistuu kodinaskareisiin, esimerkiksi ruokaa laittamalla, ja toisaalta elokuvan loppupuolella hän tilittää kuinka hän pesee ja ompelee Santun pyykit, ostaa päänsärkypulverit ja vitamiinit ja muutenkin hoitaa kodinaskareet185. Myös Hanna Kuusi on huomauttanut tästä kaksoisroolista186. Elokuvassa puhutaan naisen vapautumisesta myös seksuaalisessa mie- lessä. Kohtauksessa, jossa Santtu lähentelee Leenaa, hän jopa käyttää termiä ”vapauttaa”, jolloin elokuvassa käydyt keskustelut sitoutuvat varmasti siihen todelliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jota käytiin opiskelijanuorten johdolla 1960-luvulla. Santun koko repliikki kuuluu: ”Sut pitäis vapauttaa jotenkin. Eikai se Timppa oo liian kesy?”. Tätä aiemmin Leena on säikähtänyt hevosia, joiden Santtu ja Leena tietävät tarkoittavan sek- suaalista heräämistä (Leena on psykologian opiskelija). Leenan pelästymistä Santtu se- littelee muun muassa sillä, että tämä ”ei osaa olla miehen kanssa”. Myöhemmin Santtu ja Leena rakastelevat.187 Naisten seksuaalinen vapautuminen ja yleisesti ajatus siitä, että nainen hallitsee omaa ruumistaan, liittyy vahvasti 1900-luvun puolivälin feministiseen aattee- seen eli niin sanottuun feminismin toiseen ja kolmanteen aaltoon. Suomessa varsinkin kolmannen vaiheen feministit 1970-luvulla puhuivat naisten (ja muidenkin yksilöiden) oikeudesta päättää itseään koskevista asioista188. Tärkeää oli myös e-pillerien tulemi- nen189. Ehkäisykeinona e-pilleri siirsi ehkäisyn säännöstelyn myös naisten käsiin. Vielä maailmansotien aikana yleisin ehkäisykeino oli keskeytetty yhdyntä, joka oli siis hyvin

184 Karisto, Takala & Haapola 2011, 216 185 Niskanen 1966 186 Kuusi 2003, 269 187 Niskanen 1966 188 Jokinen & Saaristo 2006, 208 189 Hedenborg & Kvanström 2013, 301

41 pitkälti miehen toiminnasta kiinni190. E-pillerin avulla nainen saattoi varmistaa itse, milloin hän tulee raskaaksi vai tuleeko ollenkaan. Äärimmäinen oman seksuaalisuuden hallinta naisilla tulee taas esille Berg- manin elokuvassa Viskningar och rop. Siinä Karin muistelee erästä illallista miehensä Fredrikin (Georg Årlin) kanssa, jonka aikana Karinin viinilasi särkyi. Karinin ja Fredrikin välinen tunnelma vaikuttaa kireältä, ja kun illallinen on syöty, Karin riisuutuu yöpukua varten, jonka jälkeen hän ottaa lasinsirun, jolla hän silpoo omat sukuelimensä. Kun Fred- rik tulee heidän makuuhuoneeseensa, on Karin haarat levällään ja pyyhkii Fredrikin näh- den omat verensä kasvoilleen. Kohtaus on erittäin voimakas ja ahdistava, eräänlainen hyökkäys patriarkaalista maailmaa vastaan, jossa mies omistaa naisen ruumiin. Aborttia sivutaan tässä käsitellyistä elokuvista ainoastaan Bergmanin Sce- ner ur ett äktenskap –elokuvassa, jossa Marianne tekee abortin. Keskustelu abortin teosta on hyvin rationaalinen Johanin ja Mariannen välillä, ja Johanin mielestä se on ennen kaikkea Mariannen oma päätös. Johan on siis miehenä ainakin tässä suhteessa moderni, sillä hänestä Mariannella on oikeus omaan kehoonsa ja siihen haluaako hän enää syn- nyttää. Marianne päätyy aborttiin, ja kummatkin ovat hyvin tyytyväisä, vaikkakin Mari- anne pelkää äitinsä reaktiota191. Ruotsissa abortti oli vuodesta 1944 laillinen, mutta se oli mahdollista tehdä vain sosiaalisten ja lääketieteellisten syiden nojalla. Vuonna 1974 säädettiin laki, joka salli naisen tehdä abortin vapaasti, mikäli raskaus ei ollut edennyt yli 12 raskausviikon192. Ruotsissa kiivaana käynyt aborttikeskustelu rantautui myös Suomeen193, ja täällä libe- raalimpi aborttilaki laadittiin ja hyväksyttiin 1970-alussa194. Aborttilainsäädäntöä haluttiin uudistaa etenkin siksi, koska sen katsottiin rajoittavan naisen yksilöllisiä oikeuksia, mutta siltikin myös uudessa aborttilaissa säilyi anomis- ja myöntämiskäytäntö195. Porvarilliseen perhemalliin näyttää liittyvän omien vanhempien odotuksiin

190 Jokinen & Saaristo 2006,195 191 Bergman 1974 192 Hedenborg & Kvanström 2013, 302 193 Helén 2008, 235 194 Pimenoff 2008, 133 195 Helén 2008, 235

42 vastaaminen. Joskus näihin vaatimuksiin voi olla vaikea vastata. Scener ur ett äktenskap -elokuvan Marianne yrittää kapinoida perhettään vastaan, kun hän haluaisi olla mene- mättä perheen sunnuntaipäivälliselle, mutta lopulta hän taipuu vanhempiensa tah- toon196. Mariannessa ja Käpy selän alla –elokuvan Leenassa on jotain samaa siinä mie- lessä, että kumpikin kertoo äitiensä opettaneen heille tiettyjä käytöstapoja. Leenalle ne ovat toisten ihmisten kunnioitus ja Mariannelle ennen kaikkea omien vanhempien ja muiden ihmisten odotusten täyttäminen197. Omien vanhempien odotusten täyttämistä käsitellään myös Niskasen Ajo- lähtö –elokuvassa. Siinä varsinkin Latella on ongelmia isänsä ja äitipuolensa kanssa, mutta myös Pyry joutuu kohtaamaan pettymyksen, kun ei saakaan jatkaa kotitilansa parissa, vaikka meni maatalouskouluun opiskelemaan. Viimeistään 1970-luvulla Suomen agraariyhteiskunta oli lopullisesti pienentynyt, ja Suomesta oli 1990-luvulla tullut jo sel- västi palveluyhteiskunta198. Tässä siis näkyvät yksilön ongelmien lisäksi yhteiskunnalliset vaikutukset siihen, miksi odotuksien täyttäminen tai elämäntyön jatkaminen ei onnistu (käsittelen tätä aihetta lisää neljännessä luvussa). Såsom i en spegel –elokuvassa taasen David eli Minusin ja Karinin isä olettaa hänellä olevan oikeus jopa Karinin mielisairauden hyväksikäyttöön tutkimuksessaan. Minus taas iloitsee elokuvan lopulla siitä, että hänen isänsä puhui hänelle199. Bergma- nille itselleen elokuva oli osoitus siitä, miten aviopuolisot luovat elämälleen kulissia, jonka pystyssä pitäminen lopulta koituu liiton tuhoutumiseksi. Hän omisti elokuvan vaimolleen. Elokuvassa miehen ja naisen välinen välirikko, joka johtuu ymmärtämättömyy- destä, puetaan naisen mielisairaudeksi. Tätä Martin – Karinin aviomies – ei voi ymmär- tää.200 Minusin ja Davidin välinen suhde voidaan kiteyttää hyvinkin perinteikkää- seen miehuuselämäkertaan. Niissä oma isä on usein joko liian etäinen tai halveksittava

196 Bergman 1974 197 Niskanen 1966 & Bergman 1974 198 Jokinen & Saaristo 2006, 88 199 Bergman 1961 200 Bergman 1991, 228

43 ja miehen malli haetaan jostain muualta201. Elokuvassa marttyyriäidin tyypillisen roolin on kuitenkin omaksunut Karin202. Isähahmoa elokuvassa ei suoraan ole, mutta selvää on kuitenkin Minusin halveksunta omaa isäänsä kohtaan, vaikka hän samalla haluaakin miellyttää tätä203. Samanlainen suhde voidaan löytää myös Niskasen Ajolähtö -elokuvasta, jossa Late halveksuu omaa isäänsä erityisesti tämän äitipuolen vuoksi. Isähahmo Latelle on selvästikin Juuso, jonka kanssa Late haluaisi matkustaa jopa Norjaan asti töi- hin. Vaikka he ovatkin ikätovereita, Juuso on luonteeltaan vahvemman oloinen ja lisäksi sosiaalisempi kuin Late. Isän tai isähahmon menettäminen myös otetaan näennäisen raskaasti. Ajolähtö -elokuvassa Latelle se vaikuttaa olevan viimeinen niitti ja hän päättää tappaa itsensä ja Juha on aikeissa hypätä koskeen menetettyään isänsä elokuvassa Syk- syllä kaikki on toisin. Todennäköistä on, että 1900-luvun alun Ruotsissa porvarillisessa kodissa noudatettiin miesten ja isien käskyjä ja kulissin ylläpito oli tärkeää varsinkin korkeissa asemissa oleville ihmisille. Tämän myös Bergman nostaa esille omassa elämäkerrassaan, kun hän mainitsee ymmärtäneensä, miksi kotona oli niin kova kuri. Papin perheen oli tietenkin oltava malliesimerkki muulle yhteisölle204. Kuten näkyy, myös Bergmanin elokuvissa miesten ja naisten suhteet ovat varsin perinteisiä, vaikka eletäänkin 1900-luvun jälkimmäistä puoliskoa. Miehillä on lopulta enemmän valtaa ja he käyttävät fyysistä vä- kivaltaakin pitääkseen sitä yllä. Tämä on ollut todennäköisesti myös todellisuutta monissa perheissä, sillä kansainvälisenä naisten vuotena 1975 Ruotsi asetti komitean tutki- maan naisten asemaa ja yksi löydös oli, että kotitalouksissa noudatettiin edelleen perin- teisiä sukupuolirooleja205. Myös Suomessa sukupuolten välillä oli roolijako sen suhteen, kuka on niin sanotusti perheen pää. 1970-luvun alussa murroksessa olevat sukupuolten väliset roolit antoivatkin aihetta kritisoida Niskasen elokuvaa Kahdeksan surmanluotia. Esimerkiksi Keskipohjanmaa -lehden mielipidekirjoituksessa esitettiin 16.4.1972, että elokuvan yksi

201 Jokinen & Saaristo 206, 176-177 202 Jokinen & Saaristo 206, 176-177 203 Bergman 1961 204 Bergman 1987, 12-13 205 Lundqvist 2011, 77 & 78

44 ongelmista on, että siinä nainen, joka sanoo miehelleen vastaan, esiintyy ikään kuin osa- syyllisenä tapahtumiin. Kirjoittajan mukaan ”vanha roolijako oli tässäkin esillä ja saanut aikaan sen, että mies kuvasi miestä ja välimatka naiseen oli liian pitkä”. Kirjoittaja penää miehiltä vastuuta teoistaan ja syyllistää myös Niskasta ryyppymieheksi, joka piiloutuu Käpykoloon206 ”vaikeuksien tullen valittamaan ja ryyppäämään”. Hänen mukaansa naisilla tällaista vaihtoehtoa ei ole.207 Kirjoittajan mukaan Niskanen esittää elokuvan vaimon siis siten, että tämä avasi suutansa liikaa ja väärissä tilanteissa. Toisaalta tällainen riuska maatalon emäntä ei ole mikään ainutkertainen esitys suomalaisessa elokuvassa tai kirjallisuudessa, joten kyse on todennäköisesti konventioista, joilla halutaan luoda yleisölle tuttu tapahtuma ympäristö. Nykykatsojan silmin vaimon toiminta varmastikin vaikuttaa hyväksyttävältä ja hänen tarkoitusperänsä (lasten suojelu ja aviomiehen ter- veydestä huolehtiminen) ovat selvästi hyvät, mutta aikalaisten silmissä vaimo on voinut näyttää osasyylliseltä tapahtumiin, koska tämä sanoi miehelleen vastaan. Tämä taas kertoo siitä, että vanhanaikainen käsitys miesten ja naisten välisestä hierarkiasta on ollut elossa perheissä ja yhteiskunnassa. Yleisesti siis elokuvien mies- ja naisrooleissa korostuu tietynlainen painis- kelu oletuksien ja odotuksien kanssa. Yksilöiden on vaikeata sopeutua niihin kaavoihin, joihin heitä halutaan asettaa. Lisäksi elokuvien perhekuvauksista näkyy kulissien ylläpi- täminen, jotta oma elämä näyttäisi paremmalta myös muiden silmissä. Myös seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden hallinta, sekä perheiden sisäiset valtasuhteet näkyvät elokuvissa ja vahvistavat osaltaan sitä, että perinteisiä valtasuhteita ja konservatiivisia mieli- piteitä on esiintynyt vielä paljonkin 1960-luvun vapautuneemman ilmapiirin jälkeen. Elo- kuvista näkee myös senkin, että tämä vapautuneempi keskustelu oli hyvin pitkälti tie- dostavan nuorison hallitsemaa. Koska Suomi oli vielä 1960-luvulla maatalousvaltainen maa, ovat perheet olleet suurempia kuin Ruotsissa. Suomessa perheiden suuruus oli 1980-luvulla samalla

206 Käpykolo ja siitä laajennettu Käpylinna olivat Niskasen rakennuttama asunto/eloku- vastudio Konginkankaalle (Toiviainen 1999, 204-206) 207 Jukola 1972

45 tasolla kuin Ruotsissa 1960-luvulla.208 Tämä on mielenkiintoista siksi, että kuten seuraavaksi kerron, Suomessa naisten työllisyys oli kuitenkin aina korkeampaa kuin Ruotsissa, jossa mieselättäjämalli oli Suomea yleisempää sekä kaupungeissa että maaseudulla. Tämä näkyy myös, kun verrataan perheitä, joita Niskasen ja Bergmanin elokuvissa kuvataan. Esimerkiksi elokuvissa Kahdeksan surmanluotia ja Syksyllä kaikki on toisin päähen- kilöiden perheisiin kuuluu useampia eri ikäisiä lapsia, kun taas Såsom i en spegel ja Sce- ner ur ett äktenskap elokuvissa perhekoot ovat pieniä. Kuitenkin Niskasen elokuvissa naiset ovat useammin kotiäitejä kuin Bergmanin elokuvissa. Tämä tosin taas palautuu siihen, että Niskanen kuvaa maaseutuväestöä, jossa naisten työt liittyvät kotitilan hoitoon ja Bergman taas keskittyy yleisporvarillisiin henkilöihin sekä maalla että kaupungissa.

3.2. Naiset, miehet ja työelämä

Sekä agraarisessa Suomessa että Ruotsissa keskeinen ero miesten ja naisten työn suhteen oli se, että miesten työ oli palkkatyötä ja naisten ei, jolloin työn arvo oli miehille paljon konkreettisempaa. Ruotsissa tämä ilmiö murtui hieman aiemmin, mutta sielläkin agraariyhteiskunnan kaupungistuminen kiihtyi vasta ensin 1920- ja sittemmin 1970-lukujen aikana209. Kehitystä hidasti Ruotsissa alhainen syntyvyys, jonka syynä pidettiin muun muassa teollistumista. Teollistuminen johti siihen, että uusia töitä syntyi, mutta perheet olivat kriisissä: miehet eivät olleet enää sidottuna koteihin työnsä puolesta, ja edellinen malli siitä, että perheessä oli useampi henkilö joka hankki elantoa ei enää pi- tänyt paikkansa, vaan ansiotyö siirtyi nyt selkeästi ja yksinomaan miesten hartioille.210 Heikki Hiilamo on todennut, että Suomessa ei ollut koskaan kotiäitien ai- kakautta, jonka hän perustelee tilastoilla: vuonna 1960 lapsiperheiden äideistä toimi ammateissa 45% ja 1975 67%211. Edelleen vuonna 1978 Suomessa alle kuusivuotiaiden

208 Haataja 2006, 63 209 Hedenborg & Kvanström 2013, 247-249 210 Lundqvist 2008, 87-88 211 Hiilamo 2006, 77

46 lasten äideistä 73% osallistui työelämään. Ruotsissa vastaava prosenttiluku oli 69%. Al- haisemmat tulotasot, köyhempi maaseutu sekä vuokra-asuntojen vähyys ovat muuta- mia syitä Suomen korkeammille luvuille. Jos halusi pysyä hengissä köyhissä oloissa, kaikkien oli osallistuttava työhön, ja tämä loi miesten ja naisten välille työeettistä kumppa- nuutta. Omistusasuminen taas johti siihen, että lainoja hankittiin enemmän kuin Ruot- sissa.212 Myös Raija Julkunen huomauttaa, että Suomessa oli pitkään kapea ylä- luokka ja kaupunkiporvaristo eikä myöskään porvarillinen mieselättäjä ja kotiäiti -malli juurtunut Suomeen samalla tavalla kuin aikaisemmin teollistuneeseen ja yhteiskunnalli- selta luokkarakenteelta erilaiseen Keski-Eurooppaan213. Tosin kyllä Suomessakin varsinkin naimisissa olevien naisten työssäkäynti lisääntyi toisen maailmansodan jälkeen214. Luokka oli Pohjoismaissa yhteiskunnallisena kysymyksenä yleensä tärke- ämpi kuin sukupuoli, varsinkin työllisyyspolitiikassa. Esimerkiksi Suomessa naisten yö- töitä tehtaissa ei kielletty todennäköisesti siksi, että kaikki työvoima oli tärkeää perheiden toimeentulon kannalta. Ruotsissa vastaavasti naisten yötyöt tehtaissa kiellettiin, mikä aiheutti voimakkaan vastareaktion sosiaalidemokraattisten naisten parissa.215 Työ kodin ulkopuolella ei näytä olevan vaihtoehto Pasin vaimolle elokuvassa Kahdeksan surmanluotia, vaan hän on sidottuna kotiin ja lapsiin. Tästä asetel- masta tulee väkisinkin mieleen, mikseivät lapset ole päivähoidossa? Päivähoitokysymys oli noussut esille jo 1960-luvulla, mutta silloinkin pääasiassa ilmeisesti kaupungeissa, joissa naisten työllisyys on ollut yleisempää216. Lisäksi todennäköistä on, että jos Pasille- kaan ei ole töitä tarjolla, tuskin on hänen vaimollensakaan. Elokuvassa nähdään myös, kuinka Pasi antaa vaimolleen rahaa ostoksiin, jotka tämä sitten hoitaa217. Tämä on voinut olla vain tapa, mutta 1900-luvun alkupuolella joissain Pohjoismaissa säädettiin laki siitä, että miehen tuli antaa kotona olevalle

212 Hiilamo 2006, 78-79 213 Julkunen 1990, 3 214 Karisto, Takala & Haapola 2011, 173 215 Melby; Rav; Rosenbeck & Wettenberg 2011, 158 216 Anttonen & Sipilä 2000, 112 217 Niskanen 1972

47 vaimolleen rahaa tämän omiin tarpeisiin. Tällä ikään kuin nostettiin arvoon naisen pal- katon työ, jota hän teki kotona, mutta samalla myös vahvistettiin perinteistä mieselät- täjämallia.218 Ja toisaalta se on voinut myös juurtua ikään kuin tavaksi, mutta todennä- köisempää on, että vaimo on Pasia paremmin perillä siitä, mitkä ovat esimerkiksi lasten tarpeet ja mitä kodin- tai elintarvikkeita tarvitaan. Toisaalta myös tällä tavalla sidotaan naista perinteiseen lasten- ja kodinhoitajan rooliin. Ruotsissa taas elettiin vielä 1950-1960-luvuilla kotiäitien ”kulta-aikaa”, ja siellä naisten osallistuminen työelämään kiihtyi vasta 1970-luvulla. Iso ero nähdään, jos vertaillaan naisten työllistymistä vuosina 1960-1980: Ruotsissa naisten työllistyminen li- sääntyi tuona aikana 24% ja Suomessa 4,5%.219 1960-luvulla Ruotsia koetteli voimakas työvoimapula, jonka raukeamiseen naiset olivat avainasemassa. Syitä naisten työllisty- miseen ja sen mahdollistamiseen oli useita. Ensinnäkin palvelu- ja julkisen sektorin uudet työllistymismahdollisuudet, toiseksi palkkaerot miesten ja naisten välillä kapenivat ja kotiin jääminen tuli kalliimmaksi vaihtoehdoksi. Kolmas tärkeä tekijä oli naisten oma pyrkimys tasa-arvoiseen ja itsenäiseen elämään miesten rinnalla.220 Työvoiman lisään- tyminen molemmissa maissa onkin johtunut lähinnä naisten lisääntyneestä työelämään liittymisestä 1960-luvulta lähtien (Ruotsissa toki myös maahanmuutto on lisännyt työ- voimaa, kuten myöhemmin kerron suomalaisista siirtolaisista)221. Naisten asemaa työläisinä alettiin Euroopassa yleensä vahvistaa jo toisen maailmansodan jälkeen222. Kunnallisten päivähoitopaikkojen ja hoivatyöpaikkojen jär- jestäminen on yksi tärkein valtioiden tekemä uudistus, jolla naisten mahdollisuutta ir- tautua kotoa palkkatyöhön vahvistettiin, eli luotiin naisille uusia väyliä vapaampaan elä- mään223. Naisten työllisyyden kehityksen kannalta tärkeä lasten päivähoito kohtasi kuitenkin sekä Suomessa että Ruotsissa jyrkkää vastustusta 1960-luvulla. Ruotsissa päivä-

218 Melby; Rav; Rosenbeck & Wettenberg 2011, 159 219 Hiilamo 2006, 77 220 Hiilamo 2006, 78 221 Haataja 2006, 55 222 Jokinen & Saaristo 2006, 124 223 Jokinen & Saaristo 2006, 120

48 hoidosta sanottiin muun muassa, että sitä tarvitsevat ”työelämään ryntäävät äidit” ei- vätkä niinkään lapset. Suomessa suhtautuminen oli vielä kärkkäämpää, sillä päivähoidon ajateltiin kertovan siitä, että nainen joutuu taloudellisen pakon edessä menemään an- siotyöhön ja jättämään lapset päivähoitoon.224 Jotkut sanoivat päivähoitoa Suomessa jopa ”äidinriistoksi”225. 1960-luvulla naisten lisääntynyt työllisyys Ruotsissa johti siihen, että sosiaalidemokraattiset naiset vaativat päivähoidon laajentamista. Oikeistolaiset puolueet vastustivat tätä, koska heistä koti oli lasten oikea paikka.226 Laitosmaisen päi- vähoidon uskottiin myös vahingoittavan pienen lapsen varhaiskehitystä227. Näitä asenteita oli vielä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa vanhoilla ihmisillä, kuten käy ilmi Lissie Åstromin haastattelututkimuksesta. Ruotsissa joillain agraariyhteiskunnan kasvateilla oli vielä vahvasti sellainen näkemys, että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia ja päiväkoti on kommunistinen paikka, jossa lapsen individu- aalisuus on uhattuna ja että se synnyttää vain rikollisia228. Suomessa Keskusta vastusti päiväkoteja ja puhui kotihoidon tuen puolesta 1960-luvulla, koska päiväkodeista ei ajateltu olevan hyötyä maaseudun väestölle. 1980-luvun puolivälissä tuli laki kotihoidon tuesta, joten isoin ristiriita vasemmistopuolueiden ja poliittisen keskustan välillä saatiin ratkaistua.229 Vielä vuoteen 1973 asti päivähoito oli hyvin marginaalinen ilmiö Suo- messa, ja vuosien 1970-1985 välillä päivähoitopaikkojen määrä kolminkertaistui230. Taustalla on todennäköisesti se, että päivähoitolaki säädettiin juurikin vuonna 1973231. Kuten jo aiemmin mainitsin, esimerkiksi elokuvassa Kahdeksan surmanluotia olisi perheelle taloudellisesti varmasti kannattavampaa pistää lapset päivähoitoon ja vaimonkin mennä ansiotöihin. Kuitenkin mahdollisuudet ovat siihen varmasti olleet huonot ja pitää huomioida, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun loppuun,

224 Hiilamo 2006, 124-125 225 Hiilamo 2006, 127 226 Borchorst 2008, 39 227 Mélart 2008, 104 228 Åstrom 1990, 28, 35, 235 & 141 229 Anttonen & Sipilä 2000, 126-127 230 Anttonen & Sipilä 2000, 129 231 Julkunen, 1990

49 jolloin päivähoitolakia ei ollut vielä edes säädetty, joten varsinkin alueelliset erot päivä- hoitopaikoissa ovat varmasti olleet suuremmat kuin lain säätämisen jälkeen. Lisäksi naisten työllisyystilanteesta 1970-luvun alun Suomessa kertoo paljon Liisa Pasasen (Liisa Pasanen oli siis tosi elämän vaimo elokuvasta Kahdeksan surmanluotia) antama haastattelu Katso -lehdelle, jossa hän kertoo olleensa autoliikkeessä töissä ja saaneensa vain muutaman sadan markan kuukausipalkkaa, joka on ollut hyvin pieni raha yksinhuoltajalle, jolla oli neljä lasta hoidettavanaan. Sekä Pasasen perheelle että uhrien perheille tehtiinkin keräys. Tämä oli merkittävä taloudellinen tuki Liisa Pasa- sen perheelle, joka joutui lopulta muuttamaan lastensa kanssa töiden perässä eri paik- kakunnalle kuitenkaan onnistumatta saamaan työtä sieltäkään. Perheen vanhimmalle pojalle töitä kuitenkin löytyi, joka taas kertoo siitä, että kouluttamaton mies on ollut paremmassa asemassa työmarkkinoilla kuin kouluttamaton nainen.232 Kuitenkin Ruotsin ja Pohjoismaiden yleensä erilainen suhtautuminen naisten työssäkäyntiin näkyy kansainvälisesti tarkasteltuna jo siinä, että Englannissa 1940- luvulla käynnistynyt Beveridgen hyvinvointivaltioprojekti oli valmis jättämään kotiäidit ilman eläketurvaa, kun taas Ruotsissa Alva ja Gunnar Myrdal halusivat siirtää myös äidit työelämään ja helpottaa siten molempien vanhempien työllistymistä.233 Entäpä sitten miesten osallistuminen perinteisesti naisille miellettyihin ko- titöihin? Moderneille miehille ei olekaan enää itsestäänselvyys jättää kotitöitä pelkäs- tään naisille vaan myös he osallistuvat niihin234. Tosin monet ovat vasta eläkkeellä alka- neet tehdä kotitöitä ja vielä työikäisenä ne jätettiin naisten harteille235. Kotitöiden jaka- minen sekä miesten että naisten kesken auttaa sovittamaan perhe- ja työelämän, jolloin taloudellinen hyöty on suurempi236. Perinteisesti mies on ollut perheen pääasiallinen elättäjä, jonka vastuulla on perheen ekonomia ja joka on siten enemmän tai vähemmän vapaa kotitöistä sen takia.237 Esimerkiksi Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa Pasia ei

232 Rasilainen 1972 233 Anttonen & Sipilä 2000, 55 234 Åstrom 1990, 45 235 Åstrom 1990, 69 236 Åstrom 1990, 75 237 Åstrom 1990, 147-148

50 nähdä juurikaan kotitöiden parissa vaan hän tekee pääasiallisen ansaintatyön ja käy myös kotitilan ulkopuolisissa töissä238. Myös vanhempainvapailla haluttiin edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, eli naisten mahdollisuuksia työelämässä haluttiin parantaa ja miesten vastuuta lasten hoidosta haluttiin lisätä239. Toisen maailmansodan jälkeen kodeissa valtatasapaino oli edelleen perinteisesti jaettu240. 1940-1950-luvuilla ydinperhe oli vielä tärkeä Ruotsissa. Vaikka naisten kaksoisrooliin äiteinä ja työläisinä puututtiin jollain tasolla, ei käsitystä siitä, että mies on perheen elättäjä murrettu, koska ongelmaan ei suhtauduttu vakavasti. Äiti oli edelleen tärkein ihminen lapselle.241 Ruotsissa mieselättäjämalli ei murentunut myöskään siksi niin nopeasti toisen maailmansodan jälkeen, koska siellä miehet eivät olleet osallis- tuneet sotaan samalla tavalla kuin muissa maissa (esimerkiksi Suomessa). Noissa maissa monet perheet menettivät isän ja monien isät olivat vammautuneet sodassa tai kärsivät sodan aiheuttamista mielenterveysongelmista.242 Kotirouva- ja mieselättäjämalli ei siis koskaan ollut varsinaista realismia Suomessa, mutta jonkinlaisen ihanteena sitä pidettiin. Vuonna 1966 perhekustannusten tasaus komitea esitti äidinpalkkion maksamista kotona oleville ja siellä itse lapsensa hoi- taville äideille.243 Mieselättäjämallia heikensi Suomessa entisestään myös sosiaalietuuk- sien yksilöllisyys, sillä ne lisäsivät erityisesti naisten taloudellista riippumattomuutta244. Elokuvissa Kahdeksan surmanluotia ja Syksyllä kaikki on toisin nähdään Niskasen ku- vauksia erilaisista suomalaisista kotirouvista. Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa Pasin vaimo ei tosiaankaan elä missään yltäkylläisyydessä, mutta elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin taas Kalervon vaimoa voidaan pitää jonkinlaisena porvarillisena kotirouvana, joka käyttää hienoja vaatteita ja osallistuu vapaa-ajan aktiviteetteihin kuten kuorolaulan- taan245.

238 Niskanen 1972 239 Haataja 2006, 19 240 Lidman 2015, 167 241 Roman 2008, 104 242 Michel 2011, 132 243 Mélart 2008, 106 244 Anttonen & Sipilä 2000, 82 245 Niskanen 1978

Tässä mielessä Bergmanin elokuvat ovatkin ruotsalaisen yhteiskunnan haastajana melko isossa osassa, sillä niissä naisilla oli erilaisia rooleja kuin muissa elokuvissa eivätkä naiset olleet aina vain äitejä tai vaimoja. Esimerkiksi Bergmanin kanssa työskennellyt näyttelijä Lena Endre mainitsee YLEn haastattelussa tammikuulta 2018: ”Nainen ei ollut vain kohde, objekti, vaan tekijä, subjekti, maailmaa katsottiin naisen näkökulmasta. Naiset saivat tehdä rooleja, joissa oli psykologiaa, tummia syviä pohjavi- reitä ja kipupisteitä.”246 Tässä tutkimuksessa käytetyistä elokuvista Endren kommentti pätee erityisen hyvin elokuvaan Viskningar och rop, jossa naisten kokemukset ja naiset itse ovat elokuvan keskiössä. Elokuvan naiset pohtivat omaa suhdetta siskoihinsa ja hei- dän omiin elämiinsä, eivätkä he ole vain rakastavia vaimoja tai äitejä. Suomessa mieselättäjämallista oli vahvoja ja vanhoja näkemyksiä, ja sen perinteet näkyivät esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen suomalaisessa äitiysloma- keskustelussa. Porvaristo vastusti äitiysloman vuoksi menetettyjen ansioiden maksamista, koska heidän mielestään vaimon ja lasten elättäminen oli miehen tehtävä, ei val- tion247. Vasta 1960-1970-luvuilla näitä käsityksiä alettiin murtaa ensinnäkin siten, että naisten työllisyyttä ja työoloja parannettiin ja toiseksi siten, että miesten mahdollisuutta olla isinä helpotettiin vanhempainrahalla sekä huoltajuuden mahdollistamisella myös isille avioerotilanteissa.248 Ruotsissa taas esimerkiksi vuonna 1974 otettiin käyttöön van- hempainetuudet äitiysetuuksien tilalle, eli vanhemmat saivat jakaa keskenään puolen vuoden loman, jonka sai jaksottaa vapaavalintaisesti – joko koko- tai osa-aikaisena – ennen kuin lapsi täytti kahdeksan249. Isyysvapaat eli ”pappa dagar” tulivat Ruotsissa voimaan vuonna 1980, joka mahdollisti isien kotiin jäämisen äidin kanssa 10 päivän ajaksi synnytyksen jälkeen250. Tässä Suomi oli Norjan kanssa Ruotsia edellä, sillä niissä isyysvapaat esiteltiin maailmassa ensimmäisinä vuonna 1977251.

246 Parkkinen 2018 247 Hiilamo 2006, 117 248 Roman 2008, 104 249 Hiilamo 2006, 117-118 250 Haataja 2006, 20 251 Haataja 2006, 85

Bergmanin ja Niskasen elokuvissa naisten ja miesten uudet ja vanhat roolit ovat näkyvästi esillä. Esimerkiksi Kahdeksan surmanluotia –elokuvassa miesten ja naisten työnjako on hyvin perinteikäs: Pasi käy kyselemässä töitä, jolla saisi perheelleen rahaa ja Pasin vaimo siivoaa, tekee ruokaa ja käy kaupassa ostamassa lapsille uusia vaatteita. Vaimo myös informoi Pasia, milloin kukin lapsi tarvitsee jotain uutta vaatetta tai perhe tarvitsee lisää rahaa252. Tosin elokuvassa nähdään myös naisia palkkatöissä, esimerkiksi kioskin hoitajina, mutta ylempiä virkoja hoitavat miehet: nimismies, kauppias ja taksoituslautakunnan puheenjohtaja ovat kaikkia miehiä253. Naisilla oli kuitenkin tässä vaiheessa jo tilastollisesti tarkasteltuna paljon mahdollisuuksia osallistua työelämään, ja jo vuonna 1965 58% naimisissa olevista suomalaisista naisista oli palkkatyössä254. Silti naiset eivät päässeet miesten tavoin korkeisiin yhteiskunnallisesti merkittäviin työteh- täviin, ja kuten huomautin aiemmin, naisten työllistyminen oli heikkoa varsinkin sellai- sille naisille, joilla ei ollut erityistä koulutusta. Myös Bergmanin elokuvissa naisten ja miesten välinen työnjako näkyy, mutta eri näkökulmasta. Bergmanin elokuvien hahmot usein kapinoivat jonkinlaista jär- jestelmää vastaa ja niin on myös Scener ur ett äkentskapp –elokuvassakin. Siinä Mari- anne on töissä avioliittoihin erikoistuneena juristina, josta hän nauttii. Hänelle työ on mieluista ja kunnianhimoista. Eräässä kohtauksessa Marianne kuitenkin avautuu Joha- nille, että kun hän päätti synnytyksen jälkeen jatkaa uraansa, sai hän kuulla arvostelua omalta ja Johanin äidiltä tästä päätöksestä.255 1970-luvulla syntyi ajatus siitä, että isien tulisi osallistua lasten kasvatukseen, koska se olisi erityisen hyödyllistä pojille, jotka saisivat miehen mallin isältään256. Vaikka paljon tehtiin sen eteen, että miehet osallistuisivat lasten kasvatukseen ja vaikka miehistä suurin osa suhtautui positiivisesti mahdollisuuteen jäädä isyyslomalle tai eroti- lanteissa saada huoltajuus, ei monikaan käyttänyt tätä mahdollisuutta, vaan äidit jäivät

252 Niskanen 1972 253 Niskanen 1972 254 Jokinen & Saaristo 2006, 207 255 Bergman 1974 256 Roman 2008, 112

53 edelleen useammin lasten kanssa kotiin257. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, Johan näyt- täytyy elokuvassa Scener ur ett äktenskap melko etäisenä isänä eikä ole syytä olettaa hänen osallistuneen juurikaan lasten hoitamiseen. Myös Suomessa isien käyttämät etuudet olivat melko vähäisiä. Vielä vuonna 1980 vain 13 prosenttia isistä käytti oikeut- taan vanhampainrahaan, mutta luku nousi pitkin 1980-lukua258. Lisäksi monet miehet myös pitivät vuosilomansa lapsen syntymän aikoihin259. Ruotsissa naisten kohoaminen tärkeisiinkin työtehtäviin alkoi 1800-luvun loppupuoliskolla. Jotain kertoo se, että aiemmin ”julkinen nainen” oli käsite, jolla kuvat- tiin prostituoitua ja se sidottiin usein naisiin, jotka eivät toimineet kotona. Vuonna 1881 Ruotsin ensimmäisen mainostoimiston perusti Sofia Gumaelius, ja samoihin aikoihin Tukholman Grand hotellia johti Wilhelmina Skogh. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että kaikilla naisilla olisi ollut mahdollisuus vastaaviin töihin, vaan suurimalle osalle naisista nämä olivat täysin saavuttamattomissa.260 Vasta vuonna 1909 naiset pääsivät Ruotsissa opiskelemaan korkeakouluihin, ja vuonna 1938 Ruotsissa toimi ensimmäinen naispro- fessori261. Ruotsissa vallitsi vielä pitkään myös sellainen järjestelmä, jossa naiset eivät voineet liittyä ammattiliittoihin ja heitä pidettiin työpaikoilla ikään kuin vierailijoina tai ulkomaalaisina262. Vasta vuonna 1958 Ruotsissa myös naiset saivat toimia esimerkiksi lukion opettajina ja pappeina263. Alemman tason opettajina naiset olivat Ruotsissa saaneet toimia jo vuodesta 1858, mutta sadan vuoden ajan heidän katsottiin soveltuvan opettajiksi vain pienille lapsille juurikin heidän luontaisen hoiva- ja kasvatuskykynsä ta- kia264. 1970-luvulta lähtien Ruotsissa on tehty paljon töitä sen eteen, että myös poliitti- sessa päätöksenteossa näkyisi sukupuolten välinen tasa-arvo, mutta silti naiset eivät ole päässeet yhtä usein pää- ja valtiovarainministereiksi kuin miehet265.

257 Roman 2008, 109 258 Karisto, Takala & Haapola 2011, 217-218 259 Karisto, Takala & Haapola 2011, 218 260 Hedenborg & Kvanström 2013, 202 261 Hedenborg & Kvanström 2013, 326 262 Hedenborg & Kvanström 2013, 283 263 Hedenborg & Kvanström 2013, 284 264 Hedenborg & Kvanström 2013, 324 265 Hearn et al. 2012, 33

Esimerkiksi Scener ur ett äktenskap -elokuvan Marianne on akateemisesti koulutettu nainen. Hänenkään mahdollisuutensa päästä tuohon asemaan tuskin olisivat olleet kovin hyvät jonakin toisena aikana. Hän on myös jatkanut työtään avioliiton sol- mimisen jälkeen, joten naisten työmoraali ja kunnianhimo on elokuvan valossa ollut aivan yhtä korkea kuin miestenkin. Vastapainona tälle on taas menneisyyteen sijoittuvan Viskningar och rop -elokuvan Karin ja Maria, jotka ovat molemmat kotirouvia ja joiden miehet ovat selkeästi arvostetuissa ammateissa. Suomessa alettiin eräitä valtion virkoja jakaa uudelleen vuonna 1961 siten, että myös naiset pystyivät hakeutumaan ja työllistymään niihin. Tällaisia olivat esimerkiksi veturinkuljettaja ja metsänhoitaja, mutta esimerkiksi poliisinvirka oli tuolloin vielä naisilta poissuljettu työ.266 Niskasen elokuvissa naisia nähdään aina lähinnä vaatimatto- missa viroissa, jos he ylipäänsä ovat töissä kodin ulkopuolella, kuten esimerkiksi Ajolähtö -elokuvan Taina, joka on töissä kirjastoautossa. Tosin Käpy selän alla -elokuvassa Leena ja Riitta ovat molemmat korkeakouluopiskelijoita, joten heidän työllistymismahdollisuu- tensa ovat varmastikin melko hyvät tulevaisuudessa. Vuonna 1987 Helga Hernes esitti, että Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat ”naisystävällisiä”. Tällä tarkoitettiin sitä, että naiset saivat elämälleen sisältöä ja merkitystä myös muualta kuin äitiydestä. Termi on sinänsä herättänyt keskustelua, sillä joidenkin mielestä sitä on vaikeaa erottaa vain yleisestä sukupuolten välisestä tasa-arvosta.267 Toisaalta ilmiön käsitteen ”naisystävällinen” takana on sanottu olevan kaksois- standardinen. Naisille katsotaan soveliaaksi toimia työssä, mutta työn pitää olla naisille sopivaa, kuten hoiva-alan työtä. Naisten alat ovat myös matalapalkkaisia töitä. Samalla naiset hoitavat myös kotia ja lapsia, jotta miehet voivat keskittyä luomaan uraa268. Poh- joismaat eivät myöskään kaikesta huolimatta ole yhtenäinen joukko tasa-arvo kysymyk- sissä, sillä vaikka päivähoitopaikkojen ja hoiva-alan töiden järjestäminen näkyi esimerkiksi sekä Ruotsissa ja Suomessa, Tanskassa sukupuolten välinen tasa-arvo ei saanut niin

266 Rotkirch 2008, 93 267 Borchorst 2008, 31 268 Jokinen & Saaristo 2006, 124-125

55 suurta poliittista huomiota kuin muualla, todennäköisesti siksi, että lama iski sinne aiemmin ja kovemmin 1970-luvulla269. Tässä tutkielmassa yksi todiste siitä, että Bergman antoi naishahmoilleen muitakin rooleja kuin kotiäidin tehtävät, on elokuvassa Aus dem Leben der Marionetten Katarina, joka on muotialalla töissä, oletettavasti korkeassa asemassa, sillä hän suunnit- telee muotinäytöksiä ja hänellä on alaisia, joita hän käskyttää270. Huomioitavaa on kuitenkin samaisen elokuvan Ka, joka on prostituoitu ja joka kohtaa myös äärimmäistä vä- kivaltaa Peterin murhatessa hänet. Niskanen taas sitoo lapsetkin jo pienestä pitäen sukupuoliroolien mukaisiin tehtäviin. Toiviainenkin huomauttaa, että esimerkiksi elokuvassa Kahdeksan surmanluotia Pasin tytär Ellu nähdään liitettynä äitiinsä ja naisellisiin töihin271. Tosin Niskasen elokuvissa esiintyy myös miehiä ja poikia kohtaan samanlaista sitomista heille kuuluviin töihin, kuten Pyryn aikeet jatkaa isänsä työtä. Åsa Lundqvist kirjoittaa, että sukupuolten välisen tasa-arvon katsottiin Ruotsissa parantavan sekä miesten että naisten elämää. Miesten ajateltiin tulevan aktii- visemmiksi perhe-elämässä ja naisten taloudellisesti itsenäisemmiksi.272 Nykyisin Poh- joismaissa kyseenalaistetaan ihmisten eriarvoisuus myös sukupuolten sisällä: naiset ja miehet eivät ole yhtenäisiä joukkoja. Helga Hernes huomauttikin tästä toteamalla, että sukupuolten välinen tasa-arvo tulee rakentaa siten, että ryhmien sisällä vallitsee myös tasa-arvo273. Pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon on puutteistaan huolimatta eräänlainen pääpiirre Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa274. Kuten tämän alaluvun alussa totesin, 1960-luvulta alkaen Suomessa ja Ruotsissa työllisyys siis kasvoi naisten ja äitien siirryttyä yhä laajemmin ansiotyön piirin. Tästä johtuen myös parisuhteet modernisoituivat, kun mies ei ollut enää yksin perheen pääasiallinen elättäjä. Elokuvissa tämä näkyy naisten esittämisenä muinakin kuin äiteinä

269 Borchorst 2008, 39 270 Bergman 1980 271 Toiviainen 1999, 156 272 Lundqvist 2011, 68 273 Borchorst 2008, 32 274 Borchorst 2008, 30

56 ja kotirouvina, vaikka myös heitäkin näkyy varsinkin Niskasen elokuvissa, joissa muutenkin kuvataan maaseutua enemmän. Tämä on toisaalta mielenkiintoista siksi, että Suo- messa naiset ja äidit olivat olleet pidempään ja enemmän mukana ansiotyössä kuin Ruotsissa. Onkin arveltu, että tähän on vaikuttanut juurikin se, että Suomessa agraariyh- teiskunnasta siirryttiin pois myöhemmin kuin Ruotsissa, sillä maaseudulla työntekoon osallistuvat kaikki perheenjäsenet. Myös miesten roolia haluttiin uudistaa ja uudistet- tiinkin jossain mielessä 1960-luvulta eteenpäin ja 1970-luvulla sekä Suomessa että Ruot- sissa miesten mahdollisuuksia jäädä kotiin lasten kanssa parannettiin. Kuitenkin harva mies näin teki ja myös elokuvissa näkyy enemmän perinteisiä isärooleja, mutta myös läheisiä ja helliä tunteita näyttäviä isiä esitetään myös. Joistain elokuvista myös näkee, kuinka jo lapsia sidotaan tiettyihin rooleihin, jolloin siis siirretään ja uusinnetaan niitä tapoja, joita pidetään luonnollisina tai sovinnaisina. Toisaalta esitetään myös, kuinka voi olla vaikeaa tai mahdotonta toimia näiden roolien mukaisesti. Konservatiivisia piireissä perheen suurimmaksi uhaksi 1960-luvulta alkaen esitettiin ”nykyajaksi” verhottua rakennemuutosta. Maaltamuutto, kaupungistuminen, teollistuminen ja yhteisöllisyyden häviäminen määrittelivät kaikki perheitä ja perhesuh- teita uudestaan. Myös sukuyhteyksien väheneminen, avioerojen lisääntyminen ja per- hekokojen pieneneminen olivat sellaisia tekijöitä, joita vastaan perinteisten perhearvo- jen puolustajat taistelivat.275 Seuraavassa luvussa keskityn kertomaan enemmän ja laajemmin tästä rakennemuutoksesta ja sen aiheuttamista ongelmista, joita elokuvissa esi- tetään ja käsitellään.

275 Yesilova 2009, 92

4. Niskasen ja Bergmanin elokuvat ja yhteiskunnan rakennemuutos

”Sanokaa sille yhteiskunnalle terveisiä, että järjestää meille töitä, niin maksetaan niitä veroja!”276

Tämä Pasin lausahdus Kahdeksan surmanluotia –elokuvassa kuvastaa hyvin sitä ahdinkoa, jota maaseudulla koettiin Suomessa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa277. Maaseutu harveni, kun ihmiset muuttivat kaupunkeihin, maalle asumaan jääneille ei riittänyt pal- veluja ja kouluja lakkautettiin, maanviljely ei tuottanut enää riittävää toimeentuloa ja palkat olivat huonot278. Myös Peter von Bagh huomioi Niskasen esille tuoman maaseudun ja agraariyhteiskunnan heikkeneminen kaupungistumisen ja modernisaation tieltä esimerkiksi elokuvissa Ajolähtö ja Kahdeksan surmanluotia279. Ongelmat eivät olleet vain maalaisväestölle tuttuja, vaan myös kaupungeissa kohdattiin asuntopulaa sekä puutteita palveluissa ja kouluissa. Uusi elinympäristö ja vanhasta irtautuminen johtivat myös psykologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.280 Yksi hyvinvointivaltion syntyä selittävä teoria on niin sanottu teollistumisteoria, jonka mukaan itse teollistuminen luo tarpeen hyvinvointivaltiolle hajottamalla kiltojen, sukujen ja perheiden välisiä yhteyksiä, jotka olivat aiemmin sosiaalisen turvallisuuden verkostoja281. Hyvinvointipalvelut siis syntyvät ihmisten tarpeista, mutta koska edellä mainitut sosiaaliset verkostot eivät pysty toimimaan enää samalla tavalla tarvitaan palveluille ja etuuk- sille uusi tarjoaja eli valtio. Toisaalta valtio ei, ainakaan elokuvien valossa, tuo kaikkia palveluita kaikkien saataville, vaan maaseutu näyttää esimerkiksi juuri Niskasen eloku-

276 Niskanen 1972 277 On myös huomioitava, että Pasia esittää Niskanen itse, joten tuo lausahdus on to- dennäköisesti Niskasen itsensäkin kannanotto pienviljelijöiden silloiseen tilanteeseen. 278 Jokinen & Saaristo 2006, 147 279 Bagh 1998, 687 280 Jokinen & Saaristo 2006, 147 281 Hiilamo 2006, 21

58 vissa jäävän ilman kaikkea sitä, mitä töiden lisäksi kaupungeissa olisi tarjolla, ja naapuriapu vaikuttaa olevan paljon konkreettisempaa. Bergmanin elokuvassa Aus dem Leben der Marionetten taas näyttää siltä, että suurkaupungeissa ongelmat ovat selvempiä, varsinkin köyhien ja rikkaiden välillä, ja ihmissuhteet ovat taustaltaan enemmän ammattiin ja muihin yhdistäviin tekijöihin kuin asuinpaikkaan ja naapuruuteen sidoksissa. Ulko- maalaiseen (tarkemmin saksalaiseen) suurkaupunkiin sijoittuvassa elokuvassa korostuu myös ikään kuin yleinen välinpitämättömyys. Rakennemuutos maatalousyhteiskunnasta kaupungistuneeksi yhteiskun- naksi tapahtui Suomessa varsin myöhään ja se kiihtyi vasta 1960-luvun ja 1970-luvun vaihteessa. Teollisuus ja rakentaminen eivät olleet Suomessa niin merkittäviä kuin esimerkiksi Ruotsissa.282 Hyvinvointivaltion kannalta rakennemuutokseen liittyy perhesuhteiden muuttuminen siten, että vanhemmat ja aikuiset lapset eivät enää asu samassa taloudessa eivätkä edes samalla paikkakunnalla, joten vanhustenhuollosta tulee tärkeä sosiaalipoliittinen kysymys. Kansaneläkejärjestelmästä onkin ollut suuri apu varsinkin köyhille ja vanhoille naisille.283 Kahdeksan surmanluotia -elokuvan taustalla on juurikin tämä suomalaisen yhteiskunnan suuri muutos maatalouspainotteisesta yhteiskunnasta kaupunkilaiseksi. Siinä myös nähdään uusia sosiaalisia oloja helpottaneitakin puolia ja elintason nousua: elokuvan alkupuolella vaimo on hankkinut uuden pesukoneen (vähittäismaksulla tietenkin) ja Pasi katsoo selvästi mielissään, kun vaimo ja lapset vievät pesukonetta sisälle284. Toiviainen kiteyttää elokuvan seuraavasti: ”Kysymys ei tosiaankaan ole yksin pihtiputaa- laisesta nälästä ja pienviljelijästä, mutta ei myöskään koko Suomesta tai mistä tahansa Suomesta, vaan tietystä Suomesta tietyllä historiallisella hetkellä: sodanjälkeisen maa- talouspolitiikan, yhteiskunnallisen murroksen ja maaltapaon jälkeensä jättämästä kehi- tysalueen Suomesta 1960-luvulla.”285 Onkin selvää, että elokuvan pääosassa on maaseudun ahdinko. Verojen

282 Hannikainen 2008, 71 283 Anttonen & Sipilä 2000, 65 284 Niskanen 1982 285 Toiviainen 1999, 149

59 maksu käy vaikeaksi, kun töitä ei ole, muutto kaupunkiin ja työ tehtaassa eivät ole var- teenotettavia vaihtoehtoja, kun talon myymisestäkään ei saisi rahaa. Eräs kuvaava kohtaus on kun vaimo vie tienvarteen maitotonkan ja eräs mies tuumaa vaimolle, että maitoa on muutenkin liikaa ja ”voivuoret kasvaa”, vaimo toteaa tähän: ”No, jos nää täm- möisten mökkiläisten tipat on sitä maijon ylituotantoa, ni sanokaa niille herroille, että juovat vaikka kusensa!”286 Pasin tila näyttää elokuvassa myös olevan tietyssä mielessä melko jälkeen jäänyt. Tämä kyseenalaistaakin toisaalta sen kuvan, että koneellistuminen olisi niin laa- jaa kuten esimerkiksi Niko Hänninen esittää kirjoittaessaan, että metsä- ja maatalous- työt olisivat olleet vahvasti koneistuneita 1970-luvulle tultaessa287. Vaikka Hännisen mukaan traktoriurakoitsijoiden omistamien traktoreiden käyttö oli yleistynyt 1960- ja 1970- luvuilla, Pasi ajaa puita edelleen hevosella288. Tämä jälkeenjääneisyys johtuukin Pasin tilan ja varmastikin elokuvassa kuvatun pitäjän taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Elo- kuvassa ilmeneekin se, että pientilallisten kohdalla voitiin puhua köyhistä työntekijöistä. Pientilat joutuivatkin vaikeuksiin senkin takia, että metsätöistä tuli yhä enemmän oma ammattinsa sesonkityön sijasta289. Niskasen kuvausta maaseudun ahdingosta kiiteltiin. Aikalaiskriitikot kirjoit- tivat muun muassa siitä, miten yksilö sietokykynsä ylittyessä hakee turvaa viinasta, us- konnosta tai vankilasta. Maaseudun ja kaupungin välillä oli suuri kuilu, jonka puitteissa maalaisten ja kaupunkilaisten todellisuudet muodostuivat.290 Kuitenkin esimerkiksi Pekka Kuusi aikalaisena kritisoi maan yleistä maatalousromantiikkaa. Väinö Linnaa mu- kaillen hän kirjoitti, että maattomuudesta johtuva katkeruus aiheutti aikoinaan sisällis- sodan, mutta 1960-luvulle tultaessa pienviljelijä oli jo oman tilansa ”orjana köyhä ja kau- nainen”291. Tämä kuvaus osuu äärimmäisen hyvin Pasiin. Elokuvaa käytettiin jopa avoimesti poliittisiin tarkoitusperiin. Esimerkiksi

286 Niskanen 1972 287 Hänninen 2012, 123 288 Hänninen 2012, 127 289 Hänninen 2012, 143 290 Sirnö 1972 ja Vikström 1973 291 Kuusi 1963, 101

Suomenmaassa kirjoitettiin elokuvan ohella siitä, miten Maalaisliitto on koko ajan pyrkinyt parantamaan pienviljelijöiden oloja. Nostettiinpa samassa kirjoituksessa esille, kuinka työväenliike oli huijannut pienviljelijöitä taistelemaan riveissään sisällisso- dassa.292 Kansan Uutisissa taas Peter Von Bagh löysi elokuvan tapahtumien taustalta kapitalismin, joka yrittää valjastaa tuotantoonsa senkin osan Suomea, ”josta ei repimällä- kään lähde irti ihmeempiä rikkauksia.” Hänen mukaansa yhteiskunnalliset instituutiot (uskonto, koulu ja moraali) ”järjestävät köyhälistöä kapitalismin etujen mukaiseen jär- jestykseen: yhden poliisiksi puolustamaan kodin, kirkon ja yksityisomaisuuden suuria ihanteita, toisen mökkiläiseksi ja molemmille aseet käteen”.293 Mielenkiintoista onkin, että näissä kummassakin artikkelissa tarkastellaan elokuvan tapahtumia ja teemoja, ei- vätkä todelliset Pihtiputaan tapahtumat saa huomiota. Elokuvalla näyttää siis olleen suuri vaikutus ihmisten kuvaan Suomen pienviljelijöiden elinoloista ja siitä, mitä Pihtipu- taalla tapahtui alkuvuodesta 1969. Kahdeksan surmanluotia ei myöskään ollut ainoa Niskasen elokuva, jonka maaseutukuvausta kiiteltiin totuudenmukaisena. Myös Syksyllä kaikki on toisin -elokuvan maaseututaajaman kuvausta kehuttiin realistiseksi kuvaukseksi maasta, joka painis- keli ”taloudellisen ja moraalisen laman keskellä”294. Niskasen elokuvien Kahdeksan surmanluotia, Syksyllä kaikki on toisin ja Ajolähtö kannalta onkin mielenkiintoista se, että maalta- tai jopa maastamuutto oli lop- pujen lopuksi pakollista hyvin suurelle osalle maaseudun väestöä, sillä yksinkertaisesti valtion talous ei enää kestänyt sitä, jos sen työvoimaa ei siirretty aktiivisesti teollisuuden pariin, kuten muualla Euroopassa oli käynyt295. Bergmanin elokuvissa taas ei kuvata maaseudun köyhyyttä tai työttö- myyttä. Ennemmin hänen elokuvissaan korostuvat huonot ammatit kaupungeissa, kuten prostituutio elokuvassa Aus dem Leben der Marionetten. Hänen elokuviensa hahmot ovat myös usein töissä luovilla aloilla. Kuitenkin on huomioitava, että 1970-luvun lama iski myös Ruotsiin, sillä laivanrakennus lakkasi siellä lähes kokonaan, mikä oli suuri asia,

292 Kuusela 1972 293 Bagh 1972 294 Makkonen 1978 295 Karisto, Takala & Haapola 2011, 60-61

61 koska Ruotsi oli aiemmin ollut maailman toiseksi suurin laivanrakennusmaa296. Onkin huomion arvoista, että Bergman pysyttäytyi kuitenkin kuvaamaan ennemmin porvarillisia tai taiteellisia ihmisiä, jotka painiskelivat psykologisten tai rakkauselämän ongelmien kanssa. Kansainvälisesti yleisenä kehityksen indikaattorina on pidetty maanviljelyksen vähenemistä, joten se on siis toivottavaa kehitystä297. Suomi oli kuitenkin vielä 1980-luvulla yhtä maatalousvaltainen kuin Ruotsi oli ollut 1960-luvulla298. Kuten Ajo- lähtö –elokuvassa nuoret, myös hyvin moni muu suomalainen muutti Ruotsiin työn pe- rässä jo 1960-luvulta alkaen. Vuosina 1969-1970 Suomesta muutti Ruotsiin ja muualle ulkomaille 80 000 ihmistä299. Kaksi kolmasosaa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista oli vuosien 1969 ja 1982 välillä 15-34-vuotiaita, eli nuoria naisia ja miehiä, kuten myös Ajo- lähtö -elokuvassa300. Suurimmat kannustimet muuttamiseen olivat korkeampi palkka ja parempi elintaso yleensä301. Elokuvan valmistumisen aikoihin Ruotsissa asui pysyvästi 400 000 suomalaista, ja 200 000 suomalaista oli Ruotsin työllisyyslistoilla302. Lisäksi vuonna 1982, eli samana vuonna kuin Ajolähtö ilmestyi, Suomessa oli 213 000 maatilaa ja maanviljelijöiden osuus työläisistä oli 10,7%. Vuonna 2007 viljelijöiden osuus oli pu- donnut alle neljään prosenttiin ja maatiloja oli 66 900. Kuten Tiina Silvastikin toteaa, näi- den lukujen valossa Ajolähdön realismi on melko ilmeistä.303 Elokuvassa toki vaihtoehdot, joita maaseudun nuorille näytetään ovat vä- häisiä. Pojat joko jäävät Suomeen töihin teollisuuden pariin tai sitten lähtevät ulkomaille töihin öljynporauslautoille. Esimerkiksi opiskelu on vain Pyrylle vaihtoehto, mutta sekin on ikään kuin muodollisuus, jotta voisi jatkaa isän maatilaa. Kukaan muu pojista ei lähde opiskelemaan eikä Pyrykään käy koulua loppuun. Niskanen oli kuitenkin esittänyt opis- kelijoita aiemmissa nuorisokuvauksissaan, mutta tässä elokuvassa korostuvat selvästi

296 Lundqvist 2011, 70 297 Silvasti 2009, 197 298 Haataja 2006, 12 299 Jokinen & Saaristo 2006, 147 300 Snellman 2008, 129 301 Snellman 2008, 128 & Kuusi 1963, 85 302 Laakkonen 2009, 209 303 Silvasti 2009, 199

62 sellaiset nuoret miehet, joille koulumaailma ja opiskelu eivät syystä tai toisesta sovi. Yksi syy siihen, miksi maa- ja metsätaloudesta tuli niin paljon työttömiä Suomessa on todennäköisesti ollut alan koneistuminen ja ammattimaistuminen. Monet maanviljelijät tekivät niin sanotusti ”luppo aikana” metsäteollisuuden töitä hakkuineen, ajoineen ja uittoineen304. Kun näistä töistä tuli ammattimaisempia ja koneet pystyivät korvaamaan työvoimaa, maanviljelijöille ei riittänyt niin paljoa töitä, kuten käy elokuvassa Kahdeksan surmanluotia, kun Pasin ja muiden työttömien viemärinkaivuu loppuu kaivinkoneen saapumiseen. 1960-luvulla myös uiton merkitys väheni, kun tieverkko alkoi jo olla niin kehittynyttä, että maakuljetukset onnistuivat paremmin ja tehokkaam- min305. Maanviljelyksen rinnalle alkoi nousta siis maa- ja metsäteollisuus. 1960-luvulle asti työttömyyttä ehkäistiin valtion rahoittamien työttömyys- töiden avulla, mutta sitä alettiin pitää kalliina ja työmarkkinoiden kannalta jäykkänä vaihtoehtona. Niinpä 1972 tuli voimaan uusi työllisyyslaki, jossa Ruotsin mallin mukaan työnvälitys ja ammatinvalinnanohjaus valtiollistettiin. Myös työttömyyskorvaukset saivat vasta vuoden 1972 lain myötä todellista merkitystä, kun niiden saamiseksi asetettuja ehtoja lievennettiin.306 Ruotsi oli pitkään kärsinyt ihmisten poismuutosta, mutta toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin muutti enemmän ihmisiä kuin sieltä lähti pois307. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että Ruotsi ei ollut osallistunut varsinaisiin sotatoimiin, joten siellä tehtaat ja muut tuotantolaitokset pystyivät aloittamaan työt taas sodan jälkeen melko normaalisti, ja vienti ulkomaille oli voimakasta308. Ongelmallista maastamuutossa Ruot- sille oli varsinkin se seikka, että toimiakseen sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio vaatii korkean työllisyysasteen, jotta saataisiin verokruunuja. Tämä myös tarkoitti sitä, että yhteiskunnalliset ongelmat, jotka voivat vähentää työntekoa, oli kitkettävä.309 Suo- melle poismuutto Ruotsiin taas edusti eräänlaista jälkeenjääneisyyttä ja samalla se oli

304 Hänninen 2012, 123-124 305 Hänninen 2012, 125-126 306 Karisto, Takala & Haapola 2011, 299 307 Hedenborg & Kvanström 2013, 266 308 Hedenborg & Kvanström 2013, 266 309 Esping-Andersen 1990, 28

63 haaste, johon Suomen piti keksiä ratkaisu, ettei maasta tulisi taloudellisesti ”merkityk- setöntä tyhjiötä”, kuten Pekka Kuusi asian ilmaisee teoksessaan 60-luvun sosiaalipoli- tiikkaa310. Suomalaiset ovat edelleen Ruotsin suurin maahanmuuttajaryhmä311. Ongel- miakin maahanmuutosta syntyi jo tuolloin, sillä suomalaisnuorten maahanmuuttoa jopa haluttiin Ruotsissa rajoittaa, koska heistä oli asunnottomina, työttöminä ja kielitaidotto- mina tulossa ongelma Tukholman sosiaaliviranomaisille312. Kuitenkin 1970-luvulla maahanmuuttajien lapsille haluttiin luoda samat oi- keudet kuin kantaväestön lapsilla oli313. Ajolähtö -elokuvassa näkyykin Pyryn veljen perheen elämää Ruotsissa, eikä se ainakaan huonolta vaikuta. Heillä on Volvo ja oma asunto. Todennäköisesti siis oli yksilöstä kiinni, miten hän pärjäsi, vaikka avustuksia olikin. Toki on merkittävää, että maahanmuuttajien lapsia pyritään integroimaan yhteiskuntaan, sillä se vaikuttaa varmasti myös perheen päätökseen siitä, jäävätkö he Ruotsiin vai palaavatko kotimaahan. Uudet yhteiskunnalliset liikkeet ja aatteet liittyivät vahvasti kaupunkien kasvamiseen, työn uudelleen jakoon ja siihen, että myös naiset siirtyivät palkkatöihin. 1960- ja 1970-luvuilla Ruotsiin ja Suomeen tuli uusia aatteita, kuten rauhanaate, ja li- säksi feministinen liike sai enemmän huomiota ja nuorisosta tuli merkittävä yhteiskunnan osa314. Koska Pohjoismaissa valtiolla ja kansalaisyhteiskunnalla oli tiiviit välit, vapaa- ehtoisliikkeet olivat suosittuja ja niillä oli vaikutusvaltaa. Naiset saivat myös omien liik- keidensä kautta äänensä kuuluviin yhteiskunnallisissa asioissa.315 Tästä tietenkin syntyi kuilu nuoren ja uudella tavalla ajattelevien ihmisten ja vanhojen, konservatiivisempien ihmisten välillä. Elokuvassa Scener ur ett äktenskap Johan tilittää kuinka hänen uramahdollisuuksiansa on rajoitettu yliopiston ja ministeriön toimesta, koska hän ei ajattele tarpeeksi progressiivisesti eikä hänen poliittinen ajatus- maailmansa ole ”oikeanlainen” eikä hän ”kallistu vasempaan”. Hän on hyvin katkera ja

310 Hannikainen 2008, 73 & Kuusi 1963, 87 311 Snellman 2008, 127 312 Laakkonen 2009, 210 313 Lundqvist 2011, 73 314 Hedenborg & Kvanström 2013, 301 & 313; Jokinen & Saaristo 2006, 186; Toiviainen 1999, 110 315 Melby; Rav; Rosenbeck & Wettenberg 2011, 163

64 kokee, että hän on ”kallis tuottamaton yksilö, joka pitäisi rationalisoida pois”316 Hän siis kokee, että hänet suljetaan pois sen takia, että hän kannattaa yhä porvarillista ajatus- maailmaa. Tämä voi olla keski-ikäistyneen Bergmanin omia tunteita kenties siitä, että häntä ei pidetty tarpeeksi yhteiskunnallisena ohjaajana, kuten kävi ilmi jo Viskningar och rop -elokuvaa koskevasta keskustelusta. Elokuvaa syytettiin muun muassa siitä, että sen hahmoilla ei ollut tarpeeksi yhteiskunnallista ja sosiaalista taustaa, sekä Bergmania itse- ään taas siitä, että hän vaikutti vain harvoin kiinnostuneelta yhteiskunnallisista asi- oista317. Johanilla on muutenkin mielenkiintoinen näkemys työväestöön. Hän kokee ikään kuin olevansa yläpuolinen tarkkailija, joka laskeutuu työväestön tasolle. Kun hän tulee vierailulle Mariannen luo, hän kertoo, kuinka hän on muuttanut betonikuuti- oon, josta näkyy toinen betonikuutio. Hän sanoo, että porttikongissa humalaiset 13-vuo- tiaat hakkaavat eläkeläisiä, vesi pitää hakea vesipisteestä ja talo halkeilee joka puolelta. Hänestä tuo kaikki on mielenkiintoista. Hänen uusi naisystävänsä Paula on hyvin vakaa työväenliikkeeseen ja vasemmistolaiseen politiikkaan uskova henkilö, ja Johan toivoo joskus saavuttavansa samanlaisen vakaumuksen318. Tämä kaikki kuvastaa sitä kuinka vieraantunut Johan on porvarillisessa elä- mässään ollut työläisten elämästä. Todennäköisesti työläiskortteleissa ja lähiöissä asu- vista ei ole ollenkaan mielenkiintoista, jos heidän talonsa halkeilee ja he joutuvat pel- käämään 13-vuotiaiden humalaisten väkivaltaa. Johanin mielestä aiempi ympäristö ei ollut oikeasti turvallinen vaan kaikki turvallisuus haettiin ulkoapäin ystävistä, tuloista ja kesämökistä319. Suomessa lähiöt rakennettiin kaupunkien ja kasvukeskusten yhteyteen pääasiassa 1960-1970-luvuilla, Ruotsissa jo toisen maailmansodan jälkeen. Asuntojen tuli Ruotsissa olla laadukkaita ja hyvin varusteltuja jääkaappeineen ja muine moderneine kalusteineen320. Bergmanin kuvaus halkeilevista seinistä ja vesipisteistä ei kuitenkaan nähdäkseni istu laadukkaan määritelmään. On kuitenkin huomioitava, että Johan itse on

316 Bergman 1974 317 Sjöstrand 1973 318 Bergman 1974 319 Bergman 1974 320 Hedenborg & Kvanström 2013, 280-281

65 omien sanojensakin mukaan porvarillinen ihminen, joten hänen kuvaukseensa asuntojen kunnosta voi olla lisätty myös liioittelua. Tosin on syytä epäillä, että Bergman on myös pannut Johaniin hyvin paljon itseään. Kuten kerroin tutkielman toisessa luvussa, hän kirjoitti Berliinin huumenuorista, jotka norkoilivat puistoissa. Vaikka Berliinin huo- miot on tehty Tukholmaan verrattuna paljon suuremmassa kaupungissa ja erilaisessa valtiossa, voi olla, että Bergmanilla oli taipumusta tulkita nuorison turmiollisuutta yleisesti. 1970-luvulla tapahtui myös käänteistä muuttoliikettä Ruotsissa kaupun- geista maaseudulle. Taustalla oli ajatus elää luonnonläheisempää elämää. Muuttoliike kosketti kaikkia suuria ruotsalaisia kaupunkeja, eli Tukholmaa, Malmöä ja Göteborgia.321 Maallemuutto ja niin sanottu ”vihreä aalto” oli kuitenkin ohi jo 1980-luvulle tultaessa, jolloin kaupunki alkoi taas vetää ihmisiä puoleensa322. Luultavasti Bergmanilla on voinut olla jonkinlaisia sympatioita tällaista maaseutua suosinutta liikettä kohtaan, samoin kuin hänen elokuvansa Johanilla. Elokuvan Scener ur ett äktenskap lopussa, kun Marianne ja Johan taas tapaavat, he ovat nimenomaan maaseudulla. Voisi siis todeta, että elokuvan perusteella urbaani kaupunkiympäristö ei sovi rakkaudelle tai ainakin rakastuneet pake- nevat kaupungin kiirettä maaseudun rauhaan. Suomeen nuorisoporukat tulivat amerikkalaisen mallin mukaan 1950-luvulla, jolloin puhuttiin ”lättähatuista” ja ”myssymisseistä”, ja 1960-luvulla nuorisoliik- keet uudistuivat ja politisoituivat suuren muuton myötä323. Nuoriso sai uutta pontta 1960-luvulla rauhanliikkeestä ja opiskelijaradikalismista, ja muun muassa Helsingissä Vanhan ylioppilastalon valtaus on jäänyt elämään eräänlaisena legendana suomalaisesta opiskelijaradikalismista324. 1960-luvun nuoriso oli myös vasemmistolaisempi, nai- sisempi ja urbaanimpi kuin heitä ja sotia edeltänyt sukupolvi. Kansanliikkeet vaativat ha- nakasti valtiota puuttumaan yhteiskunnalliseen kehitykseen.325

321 Nilsson 2005, 139 322 Nilsson 2005, 151 323 Toiviainen 1999, 110 324 Jokinen & Saaristo 2006, 187 325 Anttonen & Sipilä 2000, 110

1960-luvun nuoriso näkyy hyvin Niskasen elokuvassa Käpy selän alla. Vaikka elokuvan päähenkilöiden taustat jäävät melko häilyviksi, tulevat ne jonkin verran esiin puheissa ja repliikeissä, kuten esimerkiksi kun Leena sanoo Santulle opiskelevansa psykologiaa. Sakari Toiviaisen mukaan elokuva ”nosti pintaan 1960-luvun opiskelijanuo- rison tuntemukset ja asenteet, arvot ja estot, elämänilon ja ahdistuksen, sekä muotoili ne tavalla, josta nuoriso tai jokin tietty nuoriso saattoi tunnistaa itsensä tai jonkin puolen itsestään”326. Toiviaisen mukaan elokuvassa myös korostuu yhteiskunnallinen murros siten, että nuorille ei ole valmiita käytösmalleja vaan juuri tämä kokemus (matka maaseudulle ja metsään) muokkaa heidän luonnettaan ja maailmankatsomusta327. Elokuvan nuoret pohdiskelevat paikkaansa maailmassa ja puhuvat myös politiikasta. Leif Sundström kirjoittaa artikkelissaan Sukupuoliroolit ja asuminen, että 1960-luvun yhteiskunnallinen prosessi liittyi vahvasti sosiaaliseen ja taloudelliseen oi- keudenmukaisuuteen. Suureen liikkeeseen kuuluminen saattoi tuoda yksittäiselle akti- vistille turvaa ja yhteydentunnetta sekä myös erityislaatuisuuden tunnetta siitä, että kuuluttiin ”yhteiskuntapoliittiseen avantgardeen”328. Nuorten matkassa on tämän kannalta siis olennaista, että he ovat omassa homogeenisessä porukassaan, jossa kaikki ovat ensinnäkin nuoria ja valtaosa myös opiskelee. Ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta haetaan siis toisilta, jotka jakavat samoja kokemuksia ja saman elämänvaiheen. Kuitenkin lopussa Leena lähtee yksin pois, joten ehkä hän ei kuitenkaan oikeasti tuntenut kuulu- vansa joukkoon ja tai sitten halusi vain yksinäisyyttä. Lopullinen maaseudun ”alasajo” Suomessa tulee näkyviin Ajolähtö –elokuvan nuorten tulevaisuuden näköalattomuutena, joka on Niskasen toinen käsittelemäni nuorisokuvaus. Ajolähtö näyttää nuoret pikemminkin ajelehtijoina kuin päämääräisesti opiskelevina henkilöinä. Tietynlaisen sukupolvikokemuksen puuttuminen näkyy nuo- rissa, sillä he eivätkä välttämättä heidän vanhempansakaan ole kokeneet esimerkiksi so- taa vaan kokemukset ovat paljon individualistisempia eivätkä sitovia. Toiviainen on sitä mieltä, että Ajolähtö –elokuvan nuoret eivät ole sodan armoilla, kuten kaksikymmentä

326 Toiviainen 1999, 108 327 Toiviainen 1999, 112 328 Sundström 2008, 111

67 vuotta aiemmin ilmestyneen Niskasen ohjaaman Pojat –elokuvan nuoret, vaan kansain- välisten markkinoiden ja ylikansallisen talouselämän pelinappuloita329. Jo 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa alettiinkin esittää näkemyksiä globalisaation vaikutuksista kansallisvaltion sääntelykyvyn heikkenemiseen. Hyvinvoin- tivaltion näkemysten mukaisesti kansakunta tai kansallisvaltio pitää huolen kansalaisistaan, joten tässä syntyy ristiriita globaalien toimijoiden ja kansallisvaltioiden välille.330 Niskasen elokuvissa maaseudun väestö ikään kuin unohdetaan, kuten huomataan elokuvan Ajolähtö lisäksi myös Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa. Kummassakaan maaseudun miehillä – sekä nuorilla että vanhoilla – ei ole tulevaisuuden näkymiä tai mahdollisuuksia. Tiina Silvasti on haastattelut maataloudesta luopuneita ihmisiä ja löytänyt heidän kokemuksistaan paljon samaa kuin mitä Niskasen elokuvassa esiintyy. Ensinnäkin Silvastin mukaan rakennemuutoksessa piilevä rakenteellinen väkivalta, eli erilaisten yh- teiskunnallisten instituutioiden harjoittama epäsuora väkivalta, joka estää perustarpei- den toteuttamisen, koskettaa juuri maaseudun miehiä ja poikia. Kun tietyt maaseutu- kulttuuriin liitettävät hyveet ja normit – kuten vaikkapa tilan jatkaminen pojan toimesta – eivät enää toteudu, vaan poliittiset toimet estävät sen, syntyy tuskastumista ja turhau- tumista, joka puretaan alkoholiin ja väkivaltaan.331 Maaseudun autioituminen kosketti- kin erityisesti maaseudun poikia ja nuoria miehiä, vielä enemmän kuin tyttöjä ja naisia, sillä naisten on ollut jokseenkin helpompaa lähteä maaseudulta kaupunkiin332. Syynä tälle on varmasti ollut ilmiö, joka näkyy myös Ajolähtö -elokuvassa, eli oletus pojasta työnjatkajana maatilalla. Tilastollisesti tästä ilmiöstä kertoo se, että vuoteen 1970 tultaessa nuorista naisista enää viisi prosenttia sai elantonsa maataloudesta, kun miesten vastaava luku oli vielä 25 prosenttia333. Toki kaikki miehet ja pojat, jotka joutuvat tai ovat vaarassa joutua muuttamaan elämäntapaansa tai asuinseutuaan eivät turvaudu alkoholiin ja fyysiseen väkival- taan. Esimerkiksi Niskasen elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin taloudelliseen ahdinkoon

329 Toiviainen 1999, 247 330 Julkunen 1994, 107 331 Silvasti 2009, 204-205 332 Rahikainen 2003, 176 333 Rahikainen 2003, 176

68 joutunutta pienviljelijä Anttilaa (Aarno Sulkanen) ei nähdä ryyppäämässä tai tappele- massa, vaan hän käy pankissa neuvottelemassa laina-asioista uudestaan, jotta ei joutuisi vielä huonompaan taloudelliseen asemaan. Hänen taloudelliset ongelmansa myös rat- keavat.334 Instituutioilla (tässä tapauksessa pankilla) voi olla myös selvästi yksilöä aut- tava rooli. On myös tärkeätä pohtia, onko elokuvilla ollut vaikutusta siihen, millaisena kaupungit nähtiin, varsinkin kun elokuvat olivat suurmenestyksiä, kuten Kahdeksan surmanluotia. Elokuvat muodostavat ikään kuin kehän, jossa elokuvantekijä ensin itse arvostelee kaupunkia ja näin elokuvallaan ruokkii ennakkoluuloja. Tällaista teoriaa vahvistaa kaupunkitutkimuksen näkemys, jonka mukaan ihmiset karttavat pelkäämiään paik- koja, vaikka eivät omaisi objektiivista tietoa noiden paikkojen vaarallisuudesta335. On myös kuva siitä, että kaupungeissa ihminen on yksinäinen väenpaljou- den keskellä, koska yhdistäviä tekijöitä on niin vähän asuinpaikan lisäksi336. On kuitenkin selvää, että myös kaupungeissa ja lähiöissä on solidaarisuutta naapureiden kesken, ja toisaalta myös samalla kun ihmisiä muutti kaupunkeihin, maaseutu autioitui, jolloin siellä olevat sosiaaliset piirit pienenivät. Samalla uusien sukupolvien myötä sellaiset maaseudun piirteet kuin yhteisöllisyys ja naapuriapu menettivät merkitystään.337 Kuitenkin on huomioitava, että elokuvissa myös näkyvät maaseudun pie- niin piireihin liittyvät ongelmat kuten juoruilu. Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa Pa- sin vaimoa katsellaan paheksuvasti ja ihmetellen, kun hän ostaa kaupasta lapsilleen vaatteita ja jäätelöä. Myöskään perheen lapset eivät säästy, vaan yksi lapsi joutuu koulussa tappeluun sen takia, että hänen isänsä on ”pontikankeittäjä”. Saunassa vaimo to- teaakin: ”pois täältä ois päästävä”, mutta totuus on, että talo ei menisi kaupaksi edes kesämökkiläisille.338 Kyläyhteisön pienuudesta kertoo myös Ajolähtö -elokuvan kohtaus, jossa Pyry menee kirjastoautoon ensikerran ja hän kertoo Tainalle, että hänen kirjasto-

334 Niskanen 1978 335 Karisto, Takala & Haapola 2011, 184 336 Karisto, Takala & Haapola 2011, 184 337 Karisto, Takala & Haapola 2011, 185-186 338 Niskanen 1972

69 korttinsa on kastunut kalastusreissulla. Toiset pojat autossa tietävät, että Pyry ei ole ka- lastanut pitkään aikaan eikä hänen perheellänsä ole edes venettä.339 Bergmanille henkilökohtaisesti suurin poliittinen kokemus oli kansallisso- sialismi. Vuonna 1934 eli ollessaan 16-vuotias, Bergman lähetettiin Natsi-Saksaan asumaan perheeseen, jossa oli saman ikäinen poika, joka tuli sitten vuorostaan Ruotsiin Bergmanien kotiin. Koko Bergmanien perhe suhtautui myönteisesti kansallissosialismiin, ja Ingmarin isoveli oli jopa perustamassa Ruotsin kansallissosialistista puoluetta.340 Puo- lue oli johdettu sosialistisesta puolueesta, ja se katosi Ruotsin puoluekentältä nope- asti341. Bergmanille oli hänen omien sanojensa mukaan kova järkytys huomata mitä sak- salaiset olivat tehneet juutalaisille ja muille keskitysleirien uhreille ja lopulta Bergman totesi: ”Ei koskaan enää politiikkaa!”342 Uudempi tutkimus kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi Bergmanin itsesyy- tökset natsien sympatisoinnista. Esimerkiksi Antti Alanen kirjoittaa Filmihullun nume- rossa 6/2018 haastatelleensa juutalaistaustaista Erland Josephsonia, joka näytteli useissa Bergmanin elokuvissa (tässäkin käsitellyistä elokuvista kahdessa). Josepshon totesi, että Bergmanin itsesyytökset olivat perättömiä jo siksi, että Ruotsissa kyllä tiedet- tiin holokaustista ja sitä seurattiin343. Myös Bergmanin kertomukset oman isän ankaruu- desta saattavat olla oikeasti hänen veljensä Dagin kokemuksia. Dag Bergman oli antanut haastattelun, jonka julkaisemisen Bergman oli aiemmin kuuleman mukaan kieltänyt, jossa hän kumoaa paljon Bergmanin kertomia asioita heidän lapsuudestansa344. Bergman kuitenkin lähentyi ajan myötä sosiaalidemokraattista puoluetta. Vuonna 1963 Tystnaden (suom. Hiljaisuus) -elokuvan synnytti kohun siinä esiintyvien hyvin radikaalien seksuaalisten kohtausten takia. Kulttuuriministeri Ragnar Edenman teki Bergmanista Kungliga Dramatiska Teatern eli Dramatenin johtajan. Hän myös puo- lusti Bergmania ja hänen elokuvaansa Ruotsin parlamentissa oikeistokonservatiiveja

339 Niskanen 1982 340 Bergman 1987, 116-120 341 Hedenborg & Kvanström 2013, 273 342 Bergman 1987, 120 343 Alanen 2018, 19 344 Alanen 2018, 18. Haastattelu on nähtävissä Jane Magnussonin uudessa dokumen- tissa Bergman – Ett år, ett liv ja siitä tehdyssä useampi osaisessa tv-versiossa.

70 vastaan. Erik Hedling onkin arvellut, että sosiaalidemokraatit halusivat Bergmanin ja tä- män elokuvat symboliksi ruotsalaisesta korkealaatuisesta taiteesta, eräänlaiseksi esimerkiksi ”kulttuurillisesta hyvinvoinnista”.345 Bergmanin yhteiskunnallisuus on usein rajattu perheen sisään, kuten näh- dään elokuvassa Scener ur ett äktenskap. Bergmania selvästi miellytti ajatus pienoisyh- teiskunnista kouluissa tai perheissä. Elämäkerrassaan hän kirjoittaa, että koulu ja luok- kahuone heijastavat yhteiskuntaa ja yhteiskunta, kodit ja koulu ”panivat anarkistit jär- jestykseen”346. Hedling on kuvannut Bergmanin elokuvien yhteiskunnallisuutta siten, että kun 1960 ja 1970-luvuilla ruotsalaiset ihmiset katsoivat peiliin, he näkivät terveitä, hyvinvoivia ja hyvin toimeentulevia, onnellisia kansalaisia, mutta elokuvissaan Bergman rikkoo tuon peilin ja tuo ihmisten ja yhteiskunnan ongelmat esille347. Tämä on selvää varsinkin Scener ur ett äktenskap -elokuvassa, jossa koko elokuvan juoni perustuu eräällä tavalla sille, että hyvinvoivan kulissin takaa paljastuu ikäviä asioita, etenkin kun keskiössä on vielä avioliitto, jolla on perinteisesti ollut tärkeä rooli yhteiskunnan uusin- tamisen ja jatkuvuuden turvaajana. Kuten jo aiemmin mainitsin, osa aikalaisista arvosteli Bergmanin elokuvia siitä, että niissä ei käsitelty yhteiskunnallisia ja sosiaalisia asioita. Esimerkiksi Dagens Ny- heter -lehdessä Ingrid Sjöstrand ihmetteli Viskningar och rop -elokuvasta, miksei Berg- man käsitellyt siinä ennemmin kerrostalo- eli kaupunkielämää tai pienituloisten ongelmia. Hän myös arvosteli elokuvaa siitä, että siinä ei käynyt selväksi oliko kyseessä luok- kayhteiskunta.348 Hän myös esitti, että tällainen ”yhteiskunnallinen epätietoisuus” joh- tuisi empatian puutteesta349. Myöhemmin myös Ingmari Eriksson jakoi osittain saman mielipiteen kuin Sjöstrand. Hän kirjoitti, että elokuvasta puuttui yhteiskunnallinen tausta, jonka takia se ei ollut hänen mielestään realistinen350. Kuitenkin näille näkemyk-

345 Hedling 2008b, 25 346 Bergman 1987, 109-110 347 Hedling 2008, 183 348 Sjöstrand 1973 349 Sjöstrand 1973 350 Eriksson 1973

71 sille löytyi vastustajia. Elokuva herätti keskustelua jopa siinä määrin, että Dagens Nyhe- ter julkaisi juttusarjan otsikolla ”Debatten om ’Viskningar och rop’”351. Elokuva- ja teat- terikriitikko Ana Maria Narti vastasi Sjöstrandille, että elokuvassa Bergman esittää kuoleman todellisuutena, joka poistaa valheet ja yhteiskunnalliset naamiot, jotka ylläpitävät porvarillisen elämän kulissia352. Nartin mukaan elokuvan siskojen kautta voidaan tarkastella porvarilliseen elämään liittyviä seikkoja. Vanhin sisko Karin on Nartin mukaan täynnä eläimellistä vihaa kaikkia muita ihmisiä kohtaan eikä halua todellista kontaktia kenenkään kanssa. Toisesta siskosta Mariasta Narti kirjoittaa syntyvän kuva lämpimästä ja lempeästä naisesta, joka kuitenkin paljastuu laskelmoivaksi hyötyjäksi, joka ensin haluaa saada tarvitsemansa kontaktin toisesta ihmisestä, mutta sitten hylkää heidät, koska liiallinen avautuminen voisi heikentää hänen yhteiskunnallista asemaansa. Nartin mukaan elokuvassa näkyy porvarillisen elämäntavan pyrkimys poistaa kaikki solidaarisuus jokapäiväisestä elä- mästä ja sen halu välinpitämättömyyteen ja eristäytyneisyyteen. Tämän vastapainona onkin palvelustyttö Anna, jolla on Nartin mukaan ainoa inhimillinen suhde kuolemaan.353 Nartin näkemystä on vaikea haastaa, sillä se ottaa niin hyvin huomioon elokuvan hahmot abstraktioina, jotka heijastelevat sitä yhteiskuntaa, johon Bergman lapsuudessaan tutustui. Bergman oli lapsena hyvin kiintynyt äitiinsä, jota lapsen kiinty- mys kuitenkin häiritsi. Äiti oli kuitenkin välillä myös rakastava ja huomioiva, mutta sel- västi tämä suhde, jossa välittäminen saavutettiin sairastumalla tai teeskentelemällä sai- rasta, jätti syvät jäljet Bergmaniin. Bergman myös mainitsee elämäkerrassaan juuri vä- linpitämättömyyden, joka oli hänen äitinsä oma ase, mutta jolla myös sai äidin huomiota.354 Kyse ei kuitenkaan ole täysin henkilökohtaisten traumojen purkamisesta, sillä niin hyvin Narti tunnistaa nuo piirteet porvarillisen elämäntavan osiksi. Kenties myös muilla oli samanlaisia kokemuksia porvarillisperheen arjesta. Erikoista on varsinkin Bergmanin osalta, että maahanmuuttoa ei käsitellä

351 Narti 1973 352 Narti 1973 353 Narti 1973 354 Bergman 1987, 7

72 eikä maahanmuuttajia esiinny hänen elokuvissaan. Ruotsi oli kuitenkin jo 1940-luvun lopusta asti korkean maahanmuuton maa ja siitä lähtien maahanmuutto on ollut Ruot- sissa erittäin suuri tekijä väestönkasvun osalta355. Bergman taas itse muutti pois Ruot- sista, ja sen vaikutukset voi aistia elokuvasta Aus dem Leben der Marionetten. Toinen huomattava asia on, että vaikka kummankin ohjaajan elokuvissa voi havaita maalaisromantiikkaa ja läheistä luontosuhdetta, ei elokuvissa käsitellä ym- päristöliikkeitä. 1960- ja 1970-luvuilla molempiin maihin oli nimittäin levinnyt vihreäliike ja muita ydinvoimaa vastustavia liikkeitä, ja esimerkiksi Suomessa tärkein tällainen ym- päristöliike oli koijärviliike.356 Teollistumista tai kaupunkeja ei kuitenkaan näytetä luontoa uhkaavana voimana, vaan esimerkiksi Niskasen Syksyllä kaikki on toisin -elokuvassa teollisuuden lähteminen pois kylästä aiheuttaa taloudellisia ja työllistymiseen liittyviä ongelmia. Syynä voi olla Niskasen kohdalla se, että hänelle luonto ja maaseutu on ollut elannon lähde, jolloin sen suhde ihmiseen on alisteinen. Bergman taas ei elokuvissaan muutenkaan ota selkeästi kantaa oikean tai väärän suhteen, mutta hänen tapansa esit- tää kaupunki on selvästi kielteisempi kuin tavat, joilla hän esittää maaseudun. Yhteiskunnan rakennemuutos näkyy siis Bergmanin ja Niskasen elokuvissa usein jokseenkin negatiivisessa valossa. Varsinkin Niskasen elokuvissa maaseudun autioituminen on toistuva teema, johon liittyy sekä maalta- että maastamuuttoa. Bergma- nilla yhteiskunnalliset teemat ovat hieman implisiittisempiä, mutta ne tulevat usein esiin esimerkiksi perhesuhteiden kautta. Bergmania on saattanut jopa kalvaa se, että häntä pidettiin epäpoliittisena ohjaajana, kun taas Niskasen elokuvia käytettiin jopa siis poliittisen debatin välineenä. Seuraavaksi käsittelen hieman yksityiskohtaisemmin joitain yhteiskunnallisia ja sosiaalisia asioita, joita Bergman ja Niskanen nostavat esille elokuvissaan, kuten psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia, jotka heijastelevat yhteiskunnan tilaa. Terveyden lisäksi käsittelen päihteiden käyttöä ja väkivaltaa (jota käsittelevä alaluku sisältää myös itsemurhat), joita molempia esiintyy ohjaajien elokuvissa. Painopisteet ovat kuitenkin oh-

355 Hearn et al. 2012, 32 356 Hedenborg & Kvanström 2013, 314; Jokinen & Saaristo 2006, 186 & 240-241

73 jaajilla sen verran poikkeavia näissä asioissa, että esimerkiksi päihteiden käyttöä käsit- televässä alaluvussa Niskasen elokuvat korostuvat, kun taas terveysluvussa Bergmanin osalta korostuu mielisairaudet.

4.1. Päihteet

Elokuvassa Kahdeksan surmanluotia sosiaalisten ongelmien ilmenemismuoto on alkoholismi, joka on koko elokuvan keskiössä. Pasille juominen on pakokeino arjen ongelmista, mutta viinan juonti ja keittäminen lisäävät vain ennestään hänen ongelmiaan. Al- koholilainsäädäntö oli 1900-luvun alussa tiukkaa sekä Suomessa että Ruotsissa. Vuonna 1917 Ruotsissa säädettiin laki, jonka nojalla kansalaiset saivat ostaa vain tietyn määrän alkoholipitoisia juomia kuukaudessa. Siellä ei kuitenkaan säädetty kieltolakia, kuten oli tehty Suomessa ja Norjassa357. Suomessa kieltolaki oli voimassa vuosina 1919-1932358. Suomessa alkoho- lilainsäädännön liberalisointi näkyi selvimmin kuitenkin vasta vuoden 1969 uudessa lain- säädännössä, jolloin keskiolut tuli kauppoihin ja anniskeluravintoloiden määrä lisääntyi varsinkin uusissa lähiöissä, joita syntyi pääasiassa 1960- ja 1970-lukujen aikana359. Elo- kuvassa Kahdeksan surmanluotia vapautunut alkoholin myynti näkyy muun muassa Pa- sin olutostoksina kioskilta ja kaupasta, mutta siltikin vahvempi ja halvempi keino päihtyä oli juoda omia keitoksia360. Maaseudun asukkaille halutiinkin mahdollistaa samanlaiset alkoholinostomahdollisuudet kuin kaupunkilaisille osittain siksi, että laittomuuksista päästäisiin eroon361. Niskasen elokuva kuitenkin antaa sellaisen kuvan, että alkoholismia ja sen aiheuttamia ongelmia ei voida rajoittaa tällaisilla toimilla, vaan ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin, että niitä voitaisiin ennaltaehkäistä tai, että niihin voitaisiin puuttua sillä, millaista alkoholia ja mistä ihminen saa.

357 Hedenborg & Kvanström 2013, 269 358 Jokinen & Saaristo 2006, 161 359 Jokinen & Saaristo 2006, 152-153 & 162 360 Niskanen 1972 361 Kuusi 2003, 382

Kylä- ja lähiöyhteisöissä toisten alkoholin käytöstä ja humalaisesta käytök- sestä syntyi juoruja, jotka levisivät helposti. Tämä voi johtaa sulkeutumiseen ja eristäy- tymiseen362. Tämä on nähtävissä tietenkin Kahdeksan surmanluotia –elokuvassa, kun Pasin vaimo ja lapsetkin joutuvat kärsimään isänsä maineesta pontikankeittäjänä: yksi Pasin lapsista joutuu koulussa tappeluun ja vaimoa katsotaan ”nenänvartta pitkin”, kun tämä on kaupassa ostamassa lapsilleen vaatteita ja jäätelöä. Ruotsissa alkoholismiin puuttuminen oli jokseenkin vaikeaa, sillä Ruotsissa alkoholinkäyttöön liittyvät valtion rajoitukset ovat saaneet kritiikkiä siitä, missä menee yksityiselämän raja, johon valtion ei enää pitäisi puuttua363. Sekä Suomessa että Ruot- sissa alkoholilainsäädäntöön liittyvä liberalisoituminen (eli Ruotsissa alkoholin säännös- telyn lopettaminen ja Suomessa keskioluen tuominen ruokakauppoihin) lisäsi alkoholin kulutusta364. Bergmanin elokuvissa alkoholin käyttö on enemmin keski- ja yläluokkaista nautiskelua, jossa korostetaan hyvää makua ja verrataan itseä ranskalaisiin ja italialai- siin, joille ajatellaan olevan ominaista viinilasillisen juominen ruokailun yhteydessä365. Bergmaninkin elokuvissa juominen välillä yltyy siihen pisteeseen, että henkilöt humaltu- vat ja sanovat tai tekevät jotain, mitä myöhemmin katuvat. Esimerkiksi Johanin ja Mari- annen käsirysy elokuvassa Scener ur ett äktenskap johtuu runsaasta viskin nauttimi- sesta. Myös aiemmin elokuvassa nähdään ystäväpariskunnan vierailu Johanin ja Mari- annen luona, joka päättyy pariskunnan sanalliseen tappeluun juovuksissa366. Humaltu- misella on siis tällaisissa tapauksissa elokuvissa paljastava funktio, joka sitten aiheuttaa jännitteitä tai laukaisee jonkinlaisen tilanteen, kuten tappelun.

362 Jokinen & Saaristo 2006, 162 363 Stenius 1996, 5 364 Stenius 1996, 10 & Sirén 2000, 35 365 Jokinen & Saaristo 2006, 168-169 366 Bergman 1974

Alkoholismiin suhtauduttiin Ruotsissa oireena ja sairautena jo 1970-luvulla, jolloin alettiin puhua, että alkoholismin taustalla olivat kaupungistuminen, mark- kinatalous ja epätasa-arvo367. Tämän lisäksi Ruotsissa alkoholi on ollut yhteiskunnallisena kysymyksenä myös hyvin sukupuolittunut asia, sillä kun ylhäällä mainittu laki alkoholin säännöstelystä tuli, säädettiin myös, että naisille ei myydä niin paljoa alkoholia kuin miehille368. Humaltumiseen ja sukupuoleen liitetyt asenteet näkyvät Bergmanin elokuvissa siten, että miehistä huomaa humalan jo päällepäin, mutta naiset ovat hilli- tympiä myös juotuaan paljon alkoholia. Esimerkiksi elokuvassa Scener ur ett äktenskap Johanille ja Mariannelle tulee humalassa riitaa: Marianne lähinnä puolustautuu, kun Jo- han huutaa ja lyö369. Ruotsissa alkoholismi liitettiin myös ennen kaikkea tattareihin, joiden ajateltiin olevan helpommin taipuvaisia alkoholismiin370. Tällä tavalla alkoholismista tehtiin myös eräänlainen ulkoruotsalainen asia, sillä tattareiden ei ajateltu olevan aitoja ruotsalaisia. Taustalla voi olla myös raittiusliikkeen ajatus siitä, että ruotsalainen työläi- nen on raitis, jolloin alkoholismista on varmasti kehittynyt erittäin kova tabu. Perinteisesti Suomessakin naisten alkoholinkulutus oli tilastollisesti pientä. Tämä käy ilmi vuonna 1946 tehdystä gallupista ja vuonna 1968 tehdystä kulutustutki- muksesta. Vuonna 1946 neljä viidesosaa naisista ilmoitti olevansa joko ehdottoman tai käytännössä katsoen raittiita. Naisten osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta taas oli vain 13 prosenttia vielä vuonna 1968. Miehistä vain 13 prosenttia oli raittiita vuoden 1968 kyselyn mukaan.371 Elokuvan Käpy selän alla lopussa nähdään myös naisten rajua alkoholin käyttöä, kun Riitta juo viinaa ja hänen ja Santun välille syntyy riita. Hanna Kuusi arvioi, että Niskanen on tarkoituksella halunnut luoda radikaalin vaikutelman, sillä naisten rei-

367 Stenius 1996, 13 368 Hedenborg & Kvanström 2013, 269 369 Bergman 1974 370 Broberg & Tydén 2005, 127 371 Kuusi 2003, 299

76 pas alkoholin juominen ei sopinut sen ajan naiskuvaan ja olikin elokuvan julkaisun aikoihin hätkähdyttävää372. Kohtauksessa myös kääntyy päälaelleen yleinen stereotypia naisista juomista kontrolloivina ja miehistä juopottelijoina373. Onkin syytä pohtia sitä, onko Niskasen kuvaus myös naisten alkoholin käytöstä kuitenkin realistisempi kuin mitä tilas- tot ja gallupit antavat ymmärtää. Tosin on myös huomioitava, että juopottelu ei ole elokuvan Riitallekaan mikään toistuva tapa. Naisten alkoholikulutusta rajoitti Suomessa myös suhteellisen pitkään se, että naiset eivät päässeet kaikkiin ravintoloihin ilman miesseuraa edes vielä 1970-luvulla. Ilman miesseuraa liikkuvien tai yksinäisten naisten ravintoloista pois sulkemisen taustalla oli ilmeisesti pelko siitä, että he aiheuttaisivat järjestyshäiriöitä, jolloin Alkoho- liliikkeen tarkkailijat voisivat pudottaa ravintolan alempaan anniskeluravintolaluokkaan. Mitään naisten ravintolakäyntejä kieltävää pykälää ei siis ollut kirjattu lakiin.374 Toiviainen taas liittää viinan keiton ja juopottelun (sekä aseet) eräänlaisiksi maskuliinisuuden ja miehuuden osoituksiksi, sekä toteaa viinan laittoman keiton ja viinan juonnilla olevan elokuvassa Kahdeksan surmanluotia yhteiskunnallisia funktioita, joilla osoitetaan miesten yhtenäisyyttä, pakoa perheestä ja naisten maailmasta sekä viime kädessä yhteiskunnan kontrollista.375 Viina siis esitetään tämän tulkinnan mukaan eräänlaisena ymmärrettävänä pakokeinona kaikesta siitä, mikä Pasia mahdollisesti ah- distaa. Toiviainen kirjoittaa: ”Viinan voimalla on mahdollista kyseenalaistaa herrojen valta ja kääntää sota nostalgiseksi voitoksi” eli esille tuodaan myös ”viinan ilot”. Huma- lassa tunnetaan yhteenkuuluvuutta ja pidetään hauskaa miesporukalla (vaikka välillä ta- pellaankin). Se auttaa pakenemaan arjen ahdistavuutta ja saa vastustumaan auktori- teetteja (niin hyvässä kuin pahassa).376 Kuitenkin Kahdeksan surmanluotia -elokuvan viimeinen osa on nimeltään Viina se ol kaiken pahan alku, ja alkoholin nauttimisen hyvistä puolista huolimatta, se koituu Pasin ja neljän poliisin kohtaloksi.

372 Kuusi 2003, 268 373 Kuusi 2003, 269 374 Kuusi 2003, 296-297 375 Toiviainen 1999, 150-151 376 Toiviainen 1999, 154

Kuusi taas huomauttaa, että elokuvassa Käpy selän alla alkoholin kulutuk- sella on sinänsä positiivinen vaikutus ja elokuva edustaa tältä osin eräänlaista totuuste- rapiaa, jossa alkoholin käyttö on realistista ja arkinen osa henkilöhahmojen elämää377. Humaltumisella on Kuusen mukaan elokuvassa samanlainen merkitys kuin luonnolla, sillä ne purkavat hahmojen patoumia378. Ruotsalaisten ja suomalaisten juomatavat – tai ainakin niiden stereotypiat – tulevat hyvin esiin myös Niskasen elokuvassa Ajolähtö, jossa Laten ollessa Götebor- gissa hän löytää suomalaisia juoppoja, joiden seuraan hän lyöttäytyy. Ruotsalaisten ei nähdä käyttävän alkoholia ollenkaan, vaan jopa katsovan paheksuvasti suomalaisia rel- lestäjiä379. Kuitenkin esimerkiksi, kun Ruotsissa poistettiin annoskortit vuonna 1955, alkoholin kulutus kasvoi kahdessa vuodessa 25 prosenttia, eli myös siellä juotiin paljon alkoholia, kun se vain oli mahdollista380. Jotain myös kertoo se, että 1970-luvun lopulla Ruotsissa oli kansanliike alkoholirajoitusten puolesta ja 1980-luvulla valtiopäiväpuolu- eet esittivät ohjelmissaan kiinnostusta vähentää kokonaiskulutusta alkoholin haittojen vähentämiseksi381. Kuitenkin monille on varmasti tuttu stereotypia siitä, että Tukholman juopot ovat suomalaisia siirtolaisia tai heidän jälkeläisiään. Voisiko siis ruotsalaiseen al- koholikulttuuriin liittyä edelleen porvarillinen tapa pitää ongelmat piilossa, sekä jo aiemmin mainittu raittiusliikkeen näkemys ruotsalaisesta raittiista työläisestä? Kuten elokuvissa Kahdeksan surmanluotia, Scener ur ett äktenskap ja Ajo- lähtö nähdään, alkoholin käyttö ja humaltuminen voi johtaa väkivaltaiseen välienselvit- telyyn. Seuraavaksi käsittelenkin elokuvien kautta väkivaltaa, niin humalassa tapahtuvaa kuin myös selvin päin tehtyä.

377 Kuusi 2003, 226 378 Kuusi 2003, 269 379 Niskanen 1982 380 Lenke 1985, 327 381 Lenke 1985, 329

4.2. Väkivalta

Väkivaltaa esiintyy sekä Bergmanin että Niskasen elokuvissa huomattavasti. Sinänsä kahta aivan erilaista elokuvaa Kahdeksan surmanluotia ja Aus dem Leben der Marionet- ten yhdistää tapa, jolla väkivaltainen teko esitetään. Kumpikin elokuva alkaa itse teolla ja sen jälkeen siirrytään pohjustamaan tapahtunutta. Myös itsensä vahingoittamista tai itsemurhaa käsitellään kummankin ohjaajan elokuvissa. Suomessa 1970-luvulla työikäisistä erityiseksi terveydellisiksi ongelmaryh- miksi nimettiin maaseudun miehet, pienviljelijät, yrittäjät sekä pienten työpaikkojen työntekijät, jotka jäivät terveydenhuollon ulkopuolelle382. Juuri tuohon ryhmään voidaan sijoittaa Kahdeksan surmanluotia -elokuvan Pasi ja Syksyllä kaikki on toisin -elokuvan pankinjohtaja Kalervo sekä tietenkin Late elokuvasta Ajolähtö. Kaikki he päätyvät väkivaltaiseen tekoon joko itseään tai muita kohtaan. Voisi siis nostaa esille, että jos nämä miehet olisivat saaneet terveydellistä – henkistä tai fyysistä – hoitoa, he eivät vält- tämättä olisi ajautuneet väkivaltaan itseään tai muita kohtaan. Toisin kuin elokuvissa Ajolähtö ja Syksyllä kaikki on toisin, joissa Late ja Kalervo eivät hae ulkopuolista apua, elokuvassa Kahdeksan surmanluotia Pasi yrittää neuvotella helpotusta veroihin, mutta helpotuksia ei myönnetä. Late tosin yrittää rakentaa omaa turvaverkkoa varsinkin Juu- son kautta. Bergmanin tässä käsitellyistä elokuvista itsetuhoisuutta kuvataan vain elokuvassa Viskningar och rop, jossa ensin Marian mies Joakim pistää itseään veitsellä ma- haan ja myöhemmin Karin silpoo itseään särkyneellä lasilla. Bergman esittää väkivallan hyvin luonnollisena toimintana, esimerkiksi kun Karin lyö Annaa koska tämä katsoi häntä väärällä tavalla383. Samanlaista hyvin luonnol- lisessa valossa esitettävää väkivaltaa nähdään Scener ur et äktenskap -elokuvassa kun Marianne ja Johan tappelevat ja Johan uhkaa jopa tappaa Mariannen. Marianne syyttää tappelun jälkeen itseään ja Johan pyytää heti anteeksi384. Onkin syytä huomata, että

382 Harjula 2007, 122 383 Bergman 1972 384 Bergman 1974

79 vaikka Johan ja Marianne ovat sinällään uudessa ruotsalaisessa yhteiskunnassa tasave- roisia jäseniä, ei perheen dynamiikka ole juurikaan muuttunut, vaan mies on lopulta vallan ja voiman käyttäjä. Mariannen itsesyyttely näyttää lisäksi sen, että tietyllä tavalla muuten moderni Marianne on omaksunut perinteisen vaimon paikan, jonka ei tule vas- tustaa miestään. Puolisoiden valtasuhteiden taustalla voidaan nähdä olevan laaja poliittinen ulottuvuus, johon kuului siis perinteisiä näkemyksiä naisen ja miehen ”paikasta”. Naisiin kohdistuva väkivalta nousikin poliittisesti merkittäväksi asiaksi erityisesti 1970- luvulla toisen aallon feminismin myötä, jolloin väkivaltaa alettiin tulkita varsinaisesti osana sukupuolten valtasuhteita yhteiskunnassa.385 Kuitenkin vasta 1990-luvulla keskusteluun nousi Ruotsissa miesten väkivalta naisia kohtaan parisuhteissa, joka nähtiin keskeisenä poliittisena ongelmana. Sen ajateltiin kumpuavan perinteisistä valtaraken- teista, joissa miehellä on valtaa naista kohtaan ja sen osoittaminen väkivallalla on oi- kein.386 Perheväkivaltaan liittyy usein kulttuurisia oletuksia sukupuolirooleista. Fyysi- sesti vahvempi mies lyö naista, joka on verbaalisesti kyvykkäämpi.387 Tilastollisesti naiset ovatkin useammin parisuhdeväkivallan uhreja kuin miehet388. Laillinen kuritusoikeus poistui Suomessa laista vasta 1969, jolloin sillä tarkoitettiin tosin vain lapsia. Perhe- ja parisuhdeväkivalta säilyivät asianomistajarikoksina Ruotsissa vuoteen 1982 ja Suomessa vuoteen 1995, jolloin ne siirtyivät yleisen syytteen alaisiksi.389 Bergmanin ja Niskasen elokuvissa naisten vihaisuutta, väkivaltaa tai raivoa ei esitetä tyypilliseen hysteeriseen ja naiviin sävyyn. Satu Lidmanin mukaan naisten vi- haisuus on usein mielletty juuri tällaiseksi, jonka lisäksi siihen on usein suhtauduttu huu- morilla tai mitätöivästi390. Niskanen ja Bergman esittävät naisten vihaisuuden aiheel- liseksi tai vähintään samalla tavalla kuin miesten. Esimerkiksi kun Riitta elokuvassa Käpy

385 Lidman 2015, 31 & 47 386 Roman 2008, 111 387 Lidman 2015, 11 388 Sirén, Aaltonen & Kääriäinen 2010, 11 389 Lidman 2015, 167 390 Lidman 2015, 61

80 selän alla suuttuu Santulle tämän uskottomuuden vuoksi tai kun siskokset riitelevät Viskningar och rop -elokuvassa, on riidan taustalla monimutkaisia, henkilökohtaisia ja psykologisia asioita, joihin suhtaudutaan vakavasti. Samankaltainen kohtaus kuin edellä mainittu Johanin ja Mariannen riita elokuvassa Scener ur et äktenskap esiintyy myös Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa, kun Pasi ampuu vaimonsa ja lapsiensa perään ja pyytää kuitenkin heti anteeksi391. Mo- lempiin raivonpuuskauksiin liittyy myös alkoholi. Alkoholin ja väkivallan välillä onkin sekä Suomessa että Ruotsissa havaittu tilastoissa yhteyksiä. Esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä vuodelta 2000 selviää, että selvä muutos Suomen väkivaltarikoksissa tapahtui vuonna 1969, jolloin samaan aikaan uuden alkoholilain kanssa pahoinpitelyjen määrä kasvoi392. Myös Ruotsissa väkivaltarikoksiin liittyy voimakkaasti alkoholi ja sielläkin on havaittu, että al- koholikulutuksen nousun kasvun myötä myös väkivalta on lisääntynyt393. Selvityksen kirjoittaja Reino Sirén nostaakin esille tähän liittyvän ristiriidan siitä, että ruotsalaisten al- koholinkäyttöä pidetään maltillisempana kuin suomalaisten humalahakuista rajua ker- tajuomista, jolla suomalaista väkivaltarikollisuutta ja väkivaltaista käytöstä yleensä on selitetty.394 Scener ur ett äktenskap -elokuvassa Marianne käyttäytyy humaltuneena provosoivasti Johania kohtaan, joka johtaa lopulta tappeluun ja lyömiseen. Usein myös väkivallan uhrillakin on veressään alkoholia. Sirén vahvistaakin tällaisen syy-seuraus- suhteen (uhri provosoi humalassa tekijää, joka on myös humalassa) kirjoittamassaan selvityksessä.395 Sirénin selvityksessä myös ilmenee se, että jo 1970-luvulta asti Suomessa on tehty haastattelututkimuksia, joissa on selvitetty väkivaltakokemuksia. Niistä on sel- vinnyt, että piiloon jäävää väkivaltaa on paljon.396 Niskasen elokuvat kuvaavatkin hyvin

391 Niskanen 1972 392 Sirén 2000, 3 393 Sirén 2000, 32 394 Sirén 2000, 26 395 Sirén 2000, 26 396 Sirén 2000,7

81 sitä, että väkivaltaa tapahtuu usein melko arkisissa olosuhteissa, humaltumisen seurauksena. Monet eivät varmastikaan ilmoita pieniä tai isompiakaan käsirysyjä, varsin- kaan jos toinen osapuoli on oma puoliso. Bergmanin elokuvista saa sellaisen kuvan, ettei Ruotsissa asia ole sen paremmin, sillä eihän Marianne ilmoita Johanin häneen kohdista- masta väkivallasta viranomaisille. Taustalla voi olla myös Suomessa uhriuden tunnistamiseen ja tunnustami- seen liittyviä kulttuurillisia seikkoja, nimittäin täkäläisessä kulttuurissa elävä vahvan naisen myytti on katsottu omalta osaltaan vaikuttaneen väkivallan sekä avioliitossa tapahtuneen raiskauksen tunnistamiseen397. Tietenkään väkivaltaan ei aina liity alkoholi, vaikka elokuvissa ne ovatkin vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kuten jo aiemmin mainitsemastani kohtauksesta, jossa Ka- rin lyö Annaa elokuvassa Viskningar och rop, näkee, väkivaltaan liittyy ennen kaikkea vallan osoittaminen. Olisikin sopimatonta, jos Anna löisi Karinia takaisin, sillä hän on perheen palvelija. Raiskausta, tai oikeastaan raiskausyritystä, käsitellään elokuvassa Ajo- lähtö, kun pojat ovat festivaaleilla ja Juuso aikoo raiskata erään nuoren naisen. Toiset pojat kuitenkin estävät häntä.398 Juuso on tilanteessa vahvasti humaltunut, ja tällainen tuntemattomien tekemä väkivalta- ja seksuaalirikollisuus on lisääntynyt sekä Suomessa että Ruotsissa399. Avioliitossa tapahtuvaa raiskausta ei sinänsä näytetä elokuvissa. Pasi yrittää saada vaimoltaan seksiä elokuvassa Kahdeksan surmanluotia, mutta vaimo kiel- täytyy, ja Pasi jättää asian sikseen. Tässä kohtauksessa Niskanen on toki ollut lempeä humaltunutta isokokoista ja ilmeisen himokasta miestä kohtaan näyttämällä hänet kuitenkin sellaisena, joka antaa periksi. Toki elokuvassa oli tarkoitus saada sympatiaa myös Pasille, joten raiskauskohtaus olisi ollut varmasti liian raju eikä se olisi palvellut elokuvan tarkoitusta, eikä tilannetta olisi varmastikaan helpottanut se, että Niskanen itse esitti Pasia.

397 Lidman 2015, 145 398 Niskanen 1982 399 Sirén 2000, 24

1960-luvulla Pohjoismaissa käynnistynyt keskustelu, joka vaikutti suku- puolisuhteiden ja seksuaalisen siveellisyyden uudelleenmäärittelyyn, johti siihen, että jo 1960-luvulla Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminali- soitiin, kun Suomi seurasi tässä perässä vasta vuonna 1994400. Suomessa kyllä tehtiin mietintöjä ja ehdotuksia avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisoimiseksi jo 1960-luvulla, mutta sitä ei kuitenkaan tehty, sillä sen katsottiin olevan käytännössä tar- peetonta, koska tapauksia oletettiin olevan niin vähän401. Taustalla oli ajatus, että avioliiton solmiminen on ikään kuin yhteinen sopimus sukupuoliyhteydestä, joka oli myös ikään kuin osa aviollisia velvoitteita402. Kuitenkin vaimolla (ja tietenkin myös miehellä) on oikeus kieltäytyä, mikä näkyy yllämainitusta kohtauksesta, joten onkin syytä pohtia, oliko lainsäädäntö yhtenevä kansan moraalitajun kanssa? Niskasen elokuvien Kahdeksan surmanluotia ja Ajolähtö kautta voikin tarkastella raiskaukseen liittyviä kaksoisstandardeja, jotka esiintyivät Suomessa. Raiskaus oli tekona rikollinen vasta silloin kun se soti yhteiskunnan siveellisyysnormeja vastaan, eli, kuten Riikka Kotanen toteaa väitöskirjassaan, avioliiton ulkopuoliset raiskaukset loukkaavat yhteiskuntaa kokonaisuutena403. Siksi onkin tärkeää huomioida, että Ajo- lähtö -elokuvan Late ja Pyry estävät Juusoa ja täten myös ovat ikään kuin yhteiskunnan normien ja arvojen puolustajia eivätkä suinkaan rikollisen toiminnan hyväksyjiä tai sivus- takatsojia. Myöskään yhteiskunnan rakennemuutos ei näytä väkivaltatilastojen kautta tarkasteluna täysin ongelmattomalta. Maaseutu on ollut perinteisesti alhaisem- man rikollisuuden aluetta kuin kaupunki, ja kaupunkien väestön kasvaessa myös rikolli- suus kasvaa asukasta kohti404. Tämä on varmasti itsessään myös lisännyt ja vahvistanut kaupunkien ja maaseudun välistä vastakkainasettelua. Toisaalta muuttoliike myös lisää ihmisten irrallisuutta eli ihmisten vieraantumista toisistaan, jonka on nähty vähentävän

400 Lidman 2015, 137 401 Kotanen 2013, 63 402 Kotanen 2013, 63 & 64 403 Kotanen 2013, 66-67 404 Sirén 2000, 55

83 rikollisuutta405. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ihmiset vieraantuvat toisistaan, eivätkä ole niin paljon tekemisissä keskenään. 1980-luvulla Ruotsiin perustettiin aiempaa enemmän naisten turvakoteja, joka kertoo eräänlaisesta heräämisestä parisuhdeväkivaltaan yhteiskunnallisena ongel- mana406. Vaikka elokuvassa Aus dem Leben der Marionetten murhatuksi tuleva Ka onkin prostituoitu, voisiko olla mahdollista, että hänkin olisi paremmin turvassa, jollain kei- nolla? Tämä tulkinta antaa kuvan siitä, että Bergman olisi ruotsalaisen hyvinvointivaltion kannalla ja että sillä on mahdollisuudet ennalta ehkäistä murhat ja raiskaukset. Kuiten- kaan elokuvassa Bergman ei nosta esiin mitään ulkopuolista syyllistä. Sellaisena voidaan pitää korkeintaan Peterin psykiatria, joka ei ehkä tarpeeksi vakavasti suhtaudu hänen murhanhimoonsa. Eikä myöskään ole syytä olettaa, että pohjoismaalainen hyvinvointivaltio olisi estänyt Peteriä murhaamasta, jos hän on tuon teon päättänyt suorittaa. Kaikki väkivalta ei siis liity päihtymiseen, kuten nähdään Bergmanin elokuvassa Aus dem Leben der Marionetten, jossa väkivallan taustalla on mielisairaus. Tämän kautta pääsemmekin seuraavaan alalukuun, jossa käsittelen terveyttä sekä fyysisestä että psykologisesta näkökulmasta elokuvien pohjalta.

4.3. Terveys

Ruotsissa terveyspolitiikka oli Suomea edellä muun muassa siinä, että kaikkia kansalaisia koskeva sairasvakuutus oli siellä säädetty vuonna 1955407. Suomeen sairasvakuutus tuli vuonna 1964 siten, että silloin korvattiin hoitokulut ja vasta vuonna 1967 alettiin myös korvata työtuloja408. 1980-luvulla Ruotsissa taas julkinen terveydenhuolto alkoi saada rinnalleen enemmän myös yksityisiä palveluita, kuten esimerkiksi alkoholismin ja narko- maanien hoidossa kävi. Yksityiset palvelut olivat ennen kaikkea keino säästää julkisia va- roja.409 Suomen pakollinen sairasvakuutusjärjestelmä edisti taloudellista terveysturvaa,

405 Sirén 2000, 79 406 Lundqvist 2011, 91 407 Harjula 2007, 95 408 Harjula 2007, 96 409 Stenius 1996, 15-16

84 mutta iso ongelma, johon sairasvakuutusjärjestelmä ei kyennyt vastaamaan, oli avohoi- topalvelujen kehittymättömyys ja palveluiden epätasainen jakautuminen alueelli- sesti410. Bergman käsittelee elokuvissaan usein esimerkiksi mielisairautta, varmasti osittain siksi, että hän itse kärsi välillä mielenterveysongelmista ja mielisairaita ihmisiä kuului myös hänen lähipiirinsä411. Mielisairautta tässä käsiteltävissä elokuvista kommen- toivat eniten Såsom i en spegel, jossa päähenkilö Karin kuvittelee kuulevansa Jumalan puhuvan hänelle seinän läpi, sekä Aus dem Leben der Marionetten, jossa päähenkilön mielenterveys on elokuvan keskiössä. Mielisairaat kohtasivat Ruotsissa hyvin karua kohtelua vielä 1970-luvulle asti, osittain varmasti siksi, että Ruotsi ei ollut ottanut toisessa maailmansodassa osaa itse sotatapahtumiin, joten julmuus, joka ”vääränlaisiin” ihmisiin kohdistui, ei tullut niin lähelle kaikkia kansalaisia kuin vaikkapa Saksassa. Tosin Ruotsissakin eugeniikan suosio väheni natsien harjoittamien rodullisten puhdistusten tullessa julki ja vielä enemmän 1950-luvulla, jolloin Ruotsissa toteutetut pakkosteriloinnit muuttuivat luonteeltaan enemmän lääketieteellisiksi – ainakin nimellisesti.412 Eugeniikka ja rotuhygienia kuitenkin kuuluivat ruotsalaisen kansankodin käsitteistöön ja niillä oli pitkät perinteet Ruot- sissa, sillä Ruotsissa rotuhygienian ja eugeniikan suosio liittyy vahvasti agraariyhteiskunnan vähittäiseen muuttumiseen kaupunkilaiseksi teollisuusyhteiskunnaksi ja luterilaisen uskonnon merkityksen vähenemiseen suhteessa maallisempaan ja moderniin elämän- tapaan413. On myös sanottu, että uudessa modernissa yhteiskunnassa papin paikan vei- vät tiedemiehet, jotka nousivat yhteiskunnan uskottavimmiksi auktoriteeteiksi414. Kan- salaisen tuli olla terve ja puhdas, ja mielisairaita ihmisiä pakkosteriloitiin vielä vuoteen 1975 asti415. Kuitenkin jo Såsom i en spegel -elokuvan tiimoilta esitettiin näkemyksiä

410 Karisto, Takala & Haapola 2011, 296 411 Bergman 1987, 27-33 412 Tamminen 2015, 112 & 113 413 Hedenborg & Kvanström 2013, 229-230; Broberg & Tydén 2005, 77 414 Broberg & Tydén 2005, 79 415 Hedenborg & Kvanström 2013, 278-279 & 343

85 siitä, että mielisairaudet – tässä tapauksessa skitsofrenia – tulisi esittää realistisesti. Skit- sofrenia esitettiin Stig Ahlgrenin Vecko Journalen -lehteen kirjoittaman artikkelin mukaan elokuvassa pelottavana, mutta hän kuitenkin nosti esille, että Bergman olisi kon- sultoinut elokuvaan liittyen psykiatreja. Suurin huoli Ahlgrenilla näytti olevan se, että Ruotsissa oli tilastojen mukaan tuohon aikaan 24 000 skitsofreenikkoa, joista suurin osa näkisi elokuvan läheistensä kanssa. Ahlgren esittääkin, että nuo ihmiset näkisivät itsensä elokuvasta kuin kuvastimesta.416 Elokuvassa Karinin sairaus esitetään kieltämättä hyvin pelottavana, ja se aiheuttaa Karinille lopullisen sekoamisen. Toisaalta Karin näytetään sympaattisessa valossa eikä hänen taustastansa paljastu esimerkiksi huumeiden tai alkoholin suurkulutusta, vaan oletettavasti hänellä on huono isäsuhde. On kuitenkin jokseenkin turhaa etsiä elokuvasta jotain syytä Karinin sairaudelle, sillä Bergmankaan ei osoita sormella mitään tai ketään. Mielisairaaloista ei ole Ruotsissa juuri jäänyt kulttuuriperintöä – muuta kuin rakennuksia – jopa sellaisiin paikkoihin, joissa sairaala on ollut keskeinen osa yhtei- söä. Myös se on huomionarvoista, että asiakirjat, joita mielisairaaloista on olemassa, ovat lääkärien, eivät potilaiden, kirjoittamia.417 Onkin usein tavallista vielä nykyäänkin, että museot ja yleinen historiallinen kulttuuriperintö huomioi positiiviset asiat ennemmin kuin esimerkiksi mielisairauteen liittyvät asiat418. 1800-luvulta aina 1900-luvun puo- liväliin asti Ruotsissa perustettiin paljon erilaisia instituutioita, joihin yhteiskuntaan so- pimattomia yksilöitä voitiin eristää, kuten siihen aikaan ajateltiin olevan paras keino toimia kyseisten ihmisten kanssa. Tällaisia olivat esimerkiksi juurikin mielisairaalat, alkoho- listien hoitolaitokset, huostaanottolaitokset ja vankilat.419 Tässä suhteessa Bergman murentaakin lintukotomaista kuvaa kansankodista tuomalla esiin mielisairaita ja yhteiskunnan nurjempaa puolta esimerkiksi tässä kä- sitellyissä elokuvissa Såsom i en spegel ja Aus dem Leben der Marionetten, vaikka jälkim- mäinen sijoittuukin Ruotsin sijasta Saksaan. Molemmissa elokuvissa päähenkilöt pääty- vät mielisairaalaan. Elokuvien tätä osuutta voi pitää jopa kauhukertomuksellisena, sillä

416 Ahlgren 1961 417 Eivergård 2005, 29 418 Eivergård 2005, 35 419 Eivergård 2005, 35

Ruotsissa on ollut yleistä kertoa kauhutarinoita juurikin siitä, kuinka joku joutui mielisai- raalaan420. Tällainen kansallisen narratiivin (tässä tapauksessa kansankodin) murene- minen, jota Bergmanin voidaan katsoa elokuvillaan jossain määrin edistäneen, saattaa olla ihmiselle vaikea asia. Marie Lennestig kirjoittaa artikkelissaan Mentalsjukhuset i hembygden, että mielisairaalamuseoissa järjestetyillä kierroksilla voi usein selvitä ensi- kertaa esimerkiksi oppilaille, millä tavoin mielisairaita kohdeltiin ennen vanhaan. Mo- nesti tällaisen asian kuuleminen ensimmäistä kertaa saattaa herättää vihan ja surulli- suuden tunteita.421 Myös Ahlgren mainitsee artikkelissaan, että skitsofrenian yksi pelottava piirre on, että se johtaa hänen mukaansa lopulta elinikäiseen laitoshoitoon422. On siis ilmeistä, että mielisairaalaa pidettiin ja pidetään yhä pelottavana paikkana. Niskanen taas sitoi elokuviensa hahmoja terveyteen liittyviin keskustelui- hin. Esimerkiksi tehdastyöläisten työoloista ja terveydestä oltiin huolissaan, mistä kertoo esimerkiksi kolmen metallitehtaan oloista tehty Meteli-tutkimusohjelma (1973- 1983). Myös rajut viikonloppuryyppääjät nostettiin esiin riskiryhmänä 1980-luvulla juoppojen ja ongelmallisten odottavien äitien lisäksi.423 Esimerkiksi Ajolähtö -elokuvassa Late, Pyry ja Juuso ovat töissä juurikin metallitehtaassa ja he myös juopottelevat raskaasti. 1960-luvun vaihteessa Suomessa herättiin siihen, että aikuisten ja erityisesti miesten kuolleisuus oli paljon korkeampi kuin muiden Pohjoismaiden, joiden tasolle yllettiin miesten osalta ainoastaan 0-14 -vuotiaiden kohdalla424. 1960-luvun tilas- toista selviää myös, että miehet olivat Suomessa naisia alttiimpia psyykkisille sairauksille ja tapaturmille425. Miesten eliniän odote Suomessa oli vuonna 1965 66 vuotta kun naisten oli 73. Vuonna 1965 Suomi sijoittui sekä miesten että naisten kuolleisuuden osalta Euroopan maiden vertailussa ”kärkisijalle”, eli tilanne oli Suomessa huono. Erityisiä eroja

420 Lennestig 2005, 85 421 Lennestig 2005, 92 422 Ahlgren 1961 423 Harjula 2007, 123 424 Harjula 2007, 77 425 Mickwitz 2007, 24

Suomen terveydenhoidossa oli alueellisesti (Lounais-Suomen alhaiset kuolleisuusluvut vastaan Itä- ja Pohjois-Suomen korkeat luvut), sukupuolten välillä sekä iällisesti. 1960- 1970-lukujen terveyspoliittisesti merkittävin kysymys oli: ”miten ja miksi maailman ter- veimmistä lapsista kehittyy Euroopan sairaimpia aikuisia”.426 Toisaalta vaikka sairasvakuutus tuli Suomeen muita länsimaita myöhemmin vuonna 1964, oli se heti yksi katta- vimmista koko maailmassa427. Mielenkiintoinen paradoksi onkin, että terveydenhuollon viranomaisten toimesta huomioitiin myös kaupungistumisen ja teollistumisen haitat terveydelle siten, että työtapaturmien ja esimerkiksi ilmansaasteen vaikutukset huomioitiin terveyshai- toiksi ja maalaisympäristö sekä maataloustyö nostettiin selkeästi terveellisemmiksi428. Tällaiset virallisten tahojen ulostulot ovat varmasti vahvistaneet myös tavallisten ihmisten näkemystä kaupunkien ja maaseudun välisestä vastakkainasettelusta, josta myös- kään siis terveyskeskustelu ei ollut irrallinen. Niskasen ja Bergmanin elokuvista voisi saada sellaisen kuvan, että liika nä- köalattomuus maaseudulla asumisen tai sieltä lähtemisen jälkeen ajavat ihmisen ahdinkoon, jota helpotetaan esimerkiksi alkoholilla. Tämä on tietenkin osa tyypillistä Pohjois- maalaista kirjallisuus- ja elokuvakonventiota, jossa maaseutu näytetään hyvänä ja luonnollisena asuinpaikkana ihmisille, kun taas kaupungit kuvataan turmiollisina. Vuonna 1971 terveydenhuollon suunnittelukomitea korostikin mietinnössään, että terveys tuli ottaa huomioon muun muassa sosiaaliturvan, yhdyskuntasuunnittelun, työ-, liikenne-, ympäristönsuojelupolitiikan sekä yksilöiden väkivaltarikoksilta suojelun lisäksi myös alkoholi- ja huumausainepolitiikan sektoreilla429. Suomessa vuosina 1971-1977 lääkintä- hallituksen vuosikertomuksessa todettiin, etteivät terveiden elämäntapojen edistämis- keinot olleet tehonneet, koska tupakan ja alkoholin kulutus kasvoivat430. Eikä esimerkiksi juomatavoilla ole juurikaan eroa Niskasen elokuvien välillä, vaan alkoholia käytetään kaikissa reippaasti.

426 Harjula 2007, 79 427 Anttonen & Sipilä 2000, 72 428 Harjula 2007, 105-106 429 Harjula 2007, 113 430 Harjula 2007, 119

Myös fyysistä sairautta käsitellään Niskasen elokuvissa, kuten Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa Pasin sairaskohtauksien kautta. Kuten jo aiemmin mainitsin, maaseudun miehet ja muun muassa pienviljelijät kuuluivat erityiseen terveydelliseen ongelmaryhmään Suomessa. 1960-luvulla Suomea vaivasi vieläpä merkittävä lääkäri- pula, joka näkyi erityisesti maaseutujen vähäisenä lääkärien määränä. Kuitenkin erinäis- ten toimenpiteiden – muun muassa opiskelijamääriä lisääminen ja uusien lääketieteel- listen tiedekuntien avaaminen Ouluun, Kuopioon ja Tampereelle – ansiosta Suomessa päästiin jo 1970-luvun lopulla niihin tavoitteisiin, jotka 1960-luvulla asetettiin.431 Kuiten- kin syrjäseuduilla kansalaisten terveys oli surkeassa kunnossa uudistuksista huolimatta. Tämä johti siihen, että säädettiin kansanterveyslaki, jonka seurauksena alkoi syntyä ter- veyskeskuksia, joissa sai peruspalveluita, avohoitoa ja ennalta ehkäisevää terveyden- huoltoa.432 Vuosien 1945-1975 aikana Suomeen rakennettiin 19 000 yleis- ja 11 000 mie- lisairaalapaikkaa433. Kaikesta huolimatta vielä 1980-luvun alussa aikuisten miesten kuolleisuus Suomessa oli kansainvälisesti kärkisijoilla ja sydän ja verisuonitaudit, itsemurhat sekä tapaturmat olivat edelleen yleisiä kuolinsyitä434. Niskasen Ajolähtö -elokuva, joka loppuu Laten itsemurhaan, herättääkin fiktiivisyydestään huolimatta kysymyksen, olisiko Laten kohtalo ollut toisenlainen, mikäli terveyspoliittiset tavoitteet olisi saavutettu? On selvää, että Laten mielenterveys ei ole voinut olla kohdillaan eikä myöskään Juuson juopottelu näy hyvässä valossa. Kuitenkin elokuvan loppu on ennen kaikkea kuvaus yksilön sietokyvyn loppumisesta. Yhteiskun- nalliset tekijät ja oman elämän sosiaaliset ongelmat, kuten riita perheen kanssa ja ystä- vyyssuhteiden muutokset tai kunnollisen parisuhteen puuttuminen, poistavat turvaver- kon, jolloin herkkä nuori tekee epätoivoisen teon. Näin myös totesi elokuvan käsikirjoit- taja Matti Ijäs Keskisuomalaisen artikkelissa, kun häneltä kysyttiin, miksi Late päätyi itsemurhaan elokuvan lopussa. Ijäksen mukaan tällä ratkaisulla haluttiin myös herättää katsojissa kysymällä, ”miksi aina kaikki herkkä ja hyvä tuhotaan?”435 Kaikki herkkä ja

431 Harjula 2007, 83 432 Anttonen & Sipilä 2000, 74 433 Harjula 2007, 87 434 Harjula 2007, 107 435 Keskisuomalainen 4.4.1982

89 hyvä voidaan elokuvassa yhdistää Laten lisäksi myös maaseutuun, joka myös tekee hidasta kuolemaa. Ajolähtö -elokuvan nuorison ongelmat korostuvat ehkä parhaiten elokuvassa kuultavien Mikko Alatalon laulujen sanoituksissa: ”Älä kysy mitä maasi voi vuok- sesi tehdä, vaan kysy mitä tehdä voit isänmaan vuoksi, isänmaa luottaa sinun nuoruutesi voimaan, sinua varten nuo jumalat loi maan”436. Alatalon sanoituksista nousee esiin se, miten nuoret ovat velvoitettuja elämään sen mukaan, että valtio voi hyötyä heistä. Nuorten aikuisten harteille asetetaan vastuu yhteiskunnan toimivuudesta, ja kaikki nämä paineet kasautuvat niin pahoiksi, että pojat purkavat sitä rajulla ryyppäämisellä. Tästä muodostuu myös mielenkiintoinen kehä, joka johtaa siihen, että hyvinvointivaltio tarvitsee verotuloja pitääkseen yllä ja rakentaakseen hyvinvointipalveluita, mutta kuitenkaan nämä palvelut eivät tavoita elokuvan nuoria – etenkään Latea – jotta he voisivat toimia terveinä ja tuottavina kansalaisina. ”Ajolähdön pojat ovat ankaran ajan ja kan- sainvälisten myllerrysten armoilla, eivät maailmansodan ajopuina, vaan ylikansallisen talouselämän, hallitsemattomien markkinavoimien pelinappuloita” Toiviainen kirjoittaa rinnastaen elokuvan Niskasen ensimmäiseen elokuvaan Pojat437. Ajolähtö -elokuvan nuoret siis hoitavat omaa ahdistustaan alkoholilla, jonka syynä on pärjääminen globaalissa kilpailussa työpaikoista ja taloudellisesta toimeentulosta, toisin kuin sotaveteraa- nien sukupolvi, jossa alkoholismia esiintyi kovien sotakokemusten takia438. Nuoret miehet ovat näissä kahdessa eri narratiivissa – joko sotilaina tai siviileinä, sodassa tai rauhassa – kamppailemassa eräänlaista näkymätöntä koneistoa vastaan oman olemassa- olonsa puolesta. Tavat ja ajat ovat erilaiset, mutta lohtua ja ratkaisua haetaan samoista asioista. Myös Bergmanin elokuvassa Viskningar och rop esitellään fyysistä sairautta, sillä koko elokuvan keskiössähän on Agnesin sairaus, joka johtaa kuolemaan439. Elokuvassa ei kuitenkaan selviä, mikä sairaus Agnesilla on.

436 Niskanen 1982, laulun sanat Alatalo & Rinne 437 Toiviainen 1999, 247 438 Kivimäki 2013, 369 & 396 439 Bergman 1972

Ana Maria Narti sitoo elokuvan sen hetkiseen nykypäivään kirjoitukses- saan, jossa hän kommentoi ”hyvinvointimaailman” tapaa käsitellä kuolemaa ja sairautta. Hänen mukaansa kuolevat ja sairaat suljetaan steriiliin ja byrokraattiseen sairaa- laan – terveiden ja hyvinvoivien onneksi – jossa he sitten kuolevat hiljaa ja mukavasti. He elävät viimeiset hetkensä yksin, jolloin Nartin mukaan he varmasti eniten kaipaisivat yhteisöllisyyttä ja elämän kauniita asioita.440 Nartin mukaan hyvinvointivaltio on materialistinen valtio, jossa sairas tai kuoleva ihminen ei voi enää ostaa, myydä tai työsken- nellä, joten hänet suljetaan pois ja hänen oloaan helpotetaan vain materialistisella hoi- dolla, kun oikeasti hän tarvitsisi inhimillistä lämpöä441. Tämä on varmastikin sinänsä totta, mutta toisaalta myös hyvinvointivaltio mahdollisti hoitoon pääsyn monille ja lisäsi täten myös mahdollisuuksia parantua sai- rauksista. Yksilöiltä ei viety myöskään oikeutta tavata ja pitää yhteyttä kuolevien läheis- ten kanssa, ja lisäksi kipuja ja kärsimyksiä pystyttiin varmasti lievittämään sairaaloissa enemmän kuin kotona. Nartin tulkinnan ongelma on siinä, että se painottaa liikaa yhteiskuntaa, kun vikaa on myös yksilöissä, jos he eivät välitä toisistaan. Tosin kuten jo aiemmin tässä luvussa mainitsin, Narti myös huomioi elokuvan hahmojen harjoittavan yksilöinä tyypillistä porvariluokan elämää, johon välinpitämättömyys ja eristyneisyys kuuluivat. Todennäköisesti Narti siis näki hyvinvointivaltion materialistisen luonteen sellaisena alustana, joka mahdollistaa tällaisen suhtautumisen laajemmin. Hän huomaut- taakin, että elokuva on ikään kuin viimeinen varoitus siitä, millaiseksi yhteiskunta menee, jos ihmiset kadottavat myötätunnon toisiinsa442. Tämä kysymys voidaan liittää myös kaupungistumiseen ja modernisaa- tioon. Karisto, Takala ja Haapola huomauttavatkin, että kaupunkielämää on kuvailtu jokseenkin pessimistisesti ja siihen on liitetty muun muassa pinnan alla kytevää väkivaltaa, välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan ja oman edun tavoittelua443. He kuitenkin jatkavat, että välinpitämättömyyden ja ”viileyden” takana on joidenkin tutkijoiden mukaan selviytymismetodi, joka estää kaupunkilaista lähtemästä mukaan ”hullutuksiin ja

440 Narti 1973 441 Narti 1973 442 Narti 1973 443 Karisto, Takala & Haapola 2011, 181

91 hurmosliikeisiin”444. Tässä luvussa olen käsitellyt ensin laajemmin yhteiskunnan rakennemuutoksen kautta ja sitten yksityiskohtaisemmin päihteiden, väkivallan ja terveyden kautta elokuvissa näkyviä teemoja ja pyrkinyt sitomaan niitä sekä aikalaiskeskusteluun että kontekstiin tutkimuskirjallisuuden kautta. Näyttäisi siltä, että elokuvissa korostuu yhteiskunnan muutos yhä enemmän moderniksi kaupunkilaiseksi ja globaaliksi yhteiskun- naksi, jossa yksilöiden on vaikea löytää paikkaansa. Myös terveys-, päihdeongelmien ja väkivallan taustalla näyttää elokuvissa olevan yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ongelmat. Toisaalta myös elokuvissa näkyy henkilöitä, joilla tällaisia ongelmia ei ole, mutta useimmiten elokuvien päähenkilöillä kuvataan olevan jotain tällaisia ongelmia.

444 Karisto, Takala & Haapola 2011, 181-182

5. Päätäntö

Tätä tutkielmaa tehdessä oli kaksi merkkivuotta liittyen tutkielman aiheeseen. Ensinnä- kin vuonna 2018 tuli täyteen sata vuotta Ingmar Bergmanin syntymästä. Tämä myös nä- kyi esimerkiksi siten, että Bergmanin elämästä valmistui neljäosainen dokumenttielo- kuva, joka yhdessä hänen omien elokuviensa kanssa esitettiin (osa tosin alkuvuodesta 2019) Suomessa YLE Teemalla445. Toisekseen surullisempi merkkivuosi taas oli 2019, jolloin Pihtiputaan poliisisurmista tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Tämä on olennaista sikäli, että Bergman on selvästi edelleen suurin ruotsalainen elokuva-alan henkilö ja Pihtiputaan tapahtumien ohella on usein puhuttu myös Niskasen elokuvasta446. Tulkinnallisesti Bergmanin elokuvat ovat tällaisessa tutkielmassa jokseenkin haastavampia kuin Niskasen. Bergmanin elokuvat antavat useampia tulkintamahdol- lisuuksia, sillä niissä on paljon enemmän symboliikkaa ja abstrakteja kohtauksia. Tämä käy selville esimerkiksi aiemmin mainituissa aikalaiskeskusteluissa koskien Viskningar och rop -elokuvaa. Niskasen elokuvat taas nojaavat vahvasti realismiin, josta häntä ja hänen elokuviaan myös usein kiiteltiin. Realismin kautta myös yhteiskuntakriittisyys on jokseenkin helpommin luettavissa. Yhteistä Niskasen ja Bergmanin elokuville on ainakin maaseudun ja luonnon korostaminen. Tässä tutkielmassa on useampaan otteeseen nostettu esille Pohjois- mainen kehyskertomus maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelusta. Bergmanin elokuvista erityisesti Scener ur ett äktenskap -elokuvassa lähiötä kuvaillaan Johanin toimesta melko ankeaksi paikaksi ja Niskasen elokuvassa Kahdeksan surmanluotia kaupunkiin muuttaminen tuntuu vastenmieliseltä vaihtoehdolta pienviljelijälle. Toinen merkittävä yhtäläisyys on miesten ja naisten välisten parisuhteiden ongelmat. Kummankin elokuvissa on käsitelty esimerkiksi uskottomuutta, joka johtaa avioliiton ulkopuolisiin lapsiin tai avioeroon. Avioliitto kuvataan myös eräänlaisena ku- lissina, jonka pystyssä pitäminen on tärkeää, jotta oma asema yhteisössä on turvattu.

445 Esimerkiksi: Itäkannas 2018 & 2018b 446 Esimerkiksi: Mikkonen 2019 & Vuorinen 2019

Myös onnellisempia hetkiä parisuhteissa on kuvattu, mutta yleensä elokuvissa esiintyviä perheitä, rakastavaisia tai aviopuolisoita varjostaa jokin mennyt, tuleva tai nykyinen tapahtuma. Pyry ja Taina aloittavat seurustelusuhteen Ajolähtö -elokuvassa, mutta lopussa jää avoimeksi, mikä on heidän suhteensa tila, sillä Pyry on muuttanut pois kotiky- lästä. Scener ur ett äktenskap -elokuvan Johan ja Marianne taas palaavat yhteen ainakin rakastajan ja rakastajattaren roolissa. Kummankin elokuvissa myös korostuu se, kuinka vaikeaa miesten ja naisten on elää tiettyjen roolien mukaisesti. Toki myös joillekin oma rooli kelpaa eikä sitä haasteta, mutta monesti elokuvista huomaa tietynlaista vapauden kaipuuta pois niistä kahleista, joita ylhäältä päin asetetaan. Esimerkiksi tällaisia ovat naiseen liitetty oletus, että lasten syntymän jälkeen siirrytään pois työelämästä tai oletus miehestä vastuulli- sena perheen elättäjänä, jonka on turvattava oma toimeentulo, silloinkin kun yhteiskunnan muutos ei mahdollista enää elämää pienviljelijänä ja muutto ulkomaille voi olla ainoa keino. Toisinaan myös haavat, joita yksilöt elokuvissa saavat, ovat niin syviä, että ainoa pakokeino on itsemurha. Eroja näiden kahden ohjaajan elokuvien välillä on kuitenkin ehkä enem- män kuin samankaltaisuuksia. Suurin ero on varmasti se, että Niskasen elokuvissa on usein koko yhteiskunta esillä, kun taas Bergmanilla elokuvissa on usein hyvin vähän hahmoja, joiden välisten suhteiden kautta voidaan tehdä tulkintoja yhteiskunnasta. Usein Niskanen myös käsittelee elämää hyvin laajasti yhteiskunnassa yleensä. Kahdeksan surmanluotia -elokuvan Pasi sekä isä, aviomies, pienviljelijä, murhaaja, alkoholisti kun taas Bergmanin elokuvissa hahmoilla saattaa olla tiedossa vain perhesuhteet ja työ eikä hei- dän elämäänsä näytetä kuin yhdessä roolissa. Kuitenkin myös hänen elokuvissaan on hahmoja, joille annetaan paljon laajempi tausta. Esimerkiksi Viskningar och rop -elokuvan sisarusten taustat eivät nouse esiin, mutta Aus dem Leben der Marionetten -elokuvassa Peterille annetaan montakin roolia eri hahmojen näkökulmista, sillä hän on esimerkiksi aviomies, murhaaja ja poika. Huomionarvoista on myös, että Bergman ei enää kuvannut juurikaan nuorisoa elokuvissaan 1960-luvulle tultaessa, vaan nuorten kuvaaminen oli hänelle tyypil- listä vuosikymmentä aiemmin. Niskanen taas kuvasi nuorisoa useammassa elokuvassa

94 läpi uransa. Käpy selän alla ja Ajolähtö ovat tässä tutkielmassa esiintyneitä elokuvia, joissa nuoret saavat äänen ja nuorten tuntoja ja asemaa yhteiskunnassa pohditaan. On myös huomioitava, että kuten Bergmanista on usein sanottu, hän antoi naisille paljon mielenkiintoisempia rooleja kuin muut oman aikansa ohjaajat, ja se näkyy myös Niskasen ja Bergmanin vertailussa. Bergmanin tässäkin käsitellyissä elokuvista naiset olivat selvästi pääosassa kahdessa elokuvassa ja lopuissa he ovat miesten kanssa yhtä tärkeässä roolissa. Niskasen elokuvissa naiset ovat pääasiassa sivurooleissa, mutta Käpy selän alla -elokuvassa naiset ja miehet ovat tasaveroisissa rooleissa. Tutkielman tarkoituksena on ollut keskittyä elokuvien haastamaan narratiiviin suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja ruotsalaisesta kansankodista, eikä niinkään keskittyä aikalaisten poliittiseen diskurssiin, vaikka sitäkään ei ole jätetty täysin huo- miotta. Aikalaiskeskustelua olen tuonut esille sanoma- ja aikakauslehtileikkeillä, joissa käsitellään tutkielmassa käytettyjä elokuvia, useimmiten osana yhteiskunnallista keskustelua tai niiden yhteiskunnallisia puolia on sidottu ajankohtaisiin asioihin. Elokuvien näkyvimpinä teemoina ovat olleet sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat, seksuaalisuus ja perhesuhteet sekä nuoruus. Kummankin ohjaajan elokuvat välittävät meille kuvaa siitä, millaista niiden yksilöiden, jotka eivät ole sopeutuneet hyvinvointivaltion vaatimuksiin, elämät ovat mahdollisesti olleet. Mielisairaiden, alko- holistien, köyhien, naisten ja nuorten elämä ei ole aina helppoa yhteiskunnassa, jossa materialistinen onni tuntuu menevän kaiken muun inhimillisen pyrkimyksen edelle447. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö hyvinvointivaltio ja kansankoti olisi sinänsä hyviä asioita, jotka pyrkivät parhaansa mukaan pitämään huolta kansalaisista, mutta, kuten on huomattu, kansankoti ei ole koti kaikille. Elokuvan käyttäminen historiantutkimuksen lähteenä on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi, ja siitä saa muutakin käsitettä yhteiskuntien kehittymisestä kuin vain tekstilähteistä. Lisäksi Ruotsin ja Suomen yhtäläisyyksien ja erojen ymmärtäminen auttaa käsittämään oman ja naapurimaan yhteistä taivalta ja kulttuurien ja politiikan siirtymistä maasta toiseen. Elokuvan tutkimuksen haasteena on kuitenkin sen fiktiivinen luonne ja taiteen kääntäminen tieteelliseksi kieleksi.

447 Jokinen & Saaristo 2006, 126

Tutkielma antoi paljon uusia näkökulmia elokuvaan sekä taiteena että tutkimuskohteena. Elokuvissa näkyy miesten ja naisten ongelmat sopeutua sekä sukupuo- lirooleihin että yhteiskunnan vaatimuksiin olla ”kunnon kansalaisia” eli olla työelämässä tai pystyä toimimaan sairauden kanssa. Ohjaajien tarkoitusperät käyvät jokseenkin sel- keämmiksi, kun konteksti, jossa heidän elokuvansa on tehty, on selvillä. Tietenkin pitää muistaa, että ohjaajat ammentavat myös paljon omasta elämästään kuten taiteilijoilla usein on tapana tehdä. Tulevaisuudessa tällaista tutkimusta voisi tehdä laajemmin käyttäen use- ampien ohjaajien eri elokuvia ja keskittyen vielä tarkemmin esimerkiksi vain yhteen vuo- sikymmeneen tai sitten siirtyä 1990-2000-luvuille tai vastaavasti 1900-luvun ja elokuvan alkuvuosikymmenille. Fiktiivinen elokuva voi antaa hyvän kuvan siitä, millaista elämä, sovinnaisuudet tai sopimattomuudet ovat kenties menneisyydessä olleet ja miten niihin on suhtauduttu. Mitä on näytetty ja mitä ei ole näytetty ja miksi tällaisiin valintoihin on kenties tultu. On myös tärkeää, että tutkitaan esimerkiksi sellaisten ohjaajien kuin Ing- mar Bergmanin tai Mikko Niskasen elokuvia, koska he ovat kuitenkin arvostettuja tai- teentekijöitä, joiden teoksilla on myös kansallista arvoa ja niitä esitetään yhä televisi- oissa ja elokuvateattereissa. Fiktiivisen elokuvan hienous piilee toisaalta myös siinä mikä siitä tekee samalla haastavan. Tulkintoja voi olla lukemattomia määriä. Kamera on armoton tallen- taja, jos sen suuntaa oikeisiin paikkoihin. Samalla se mahdollistaa myös fantastisten jopa maagisten asioiden esittämisen. Elokuvat tuovat valkokankaalle ihmisten ilot ja surut, pelot ja toiveet. Niin tekivät ja tekevät yhä Mikko Niskasen ja Ingmar Bergmanin elokuvat.

6. Lähteet

Elokuvat:

Bergman, Ingmar: Såsom i en spegel, 1961, DVD

Bergman, Ingmar: Viskningar och rop, 1972, DVD

Bergman, Ingmar: Scener ur ett äktenskap, 1974, DVD

Bergman, Ingmar: Aus dem Leben der Marionetten/Ur marionetternas liv, 1980, DVD

Niskanen, Mikko: Käpy selän alla, 1966, TV-esitys 5.5.2009

Niskanen, Mikko: Kahdeksan surmanluotia, 1972, DVD

Niskanen, Mikko: Syksyllä kaikki on toisin, 1978, TV-esitys 26.10.2010, DVD

Niksanen, Mikko: Ajolähtö, 1982, TV-esitys 3.2.2009, DVD

Sanoma- ja aikakauslehtiaineistot:

Ahlgren, Stig: Riset bakom spegeln, Vecko Journalen, Nr. 47/1961

Antikainen, Erkki: Kahdeksan Surmanluotia – ”Totuudenmukainen kuva oloista joissa täälläpäin eletään”, Kansan Uutiset, 9.4.1972

Bagh, Peter Von: Kahdeksan surmanlutia – Suomen ensimmäinen realistinen elokuva, Kansan Uutiset, 5.4.1972

Eriksson, Ingmari: Slutrepliken i debatten om ”Viskningar och rop” – Film som finkultur, Dagens Nyheter, 12.5.1973

Höök, Marianne: Vad tror han på?, Vecko Journalen, Nr. 12/1962

Jukola, Hellin: Lukijan kynästä – Surmanluodeista, Keskipohjanmaa 16.4.1972

Kuusela, Kalevi: Turvaton pienviljelijä yhteiskunnan ruuvipenkissä, Suomenmaa, 7.4.1972

Makkonen, Velipekka: Niskasen syksyn tilitys, Tiedonantaja, 31.10.1978

Narti, Ana Maria: Debatten om ”Viskningar och rop” - Den politiska dödsångesten, Da- gens Nyheter, 21.4.1973

Rasilainen, Raimo: Mitä on tapahtunut surmanluotien jälkeen?, Katso Nr. 17, 17- 23.4.1972

Sirnö, Mauri: Reunahuomautuksia, Kansan Uutiset, 6.4.1972

Sjöstrand, Ingrid: Ingmar Bergmans ”Viskningar och rop”: Psykologist otrolig, Dagens Nyheter, 17.4.1973

Vikström, Uljas: Elokuva Suomen maaseudun ristiriidoista, Punalippu 3/1973

13 vuoden tuomio takana: 8 surmanluodin ampuja vapautui, Ilta-Sanomat, etusivu, 1.4.1982

Miksi Ajolähtö päätyi kuolemaan? Keskisuomalainen, 4.4.1982

Poliisit kiittivät ”Surmanluoteja”, Helsingin Sanomat, 6.4.1972

Tutkimuskirjallisuus:

Anttonen, Annelli & Sipilä, Jorma: Suomalaista sosiaalipolitiikkaa, Vastapaino, Bookwell Oy Jyväskylä, 2000

Bagh, Peter von: Elokuvan historia, Otavan kirjapaino, Keuruu 1998

Bergman, Ingmar: Laterna magica – muistelmat, Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu, 1987

Bergman, Ingmar: Kuvasta kuvaan, Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu, 1991

Esping-Andersen, Gøsta: The Three Worlds Of Welfare Capitalism, Polity Press, TJ Press, Padstow, Cornwall, Iso-Britannia, 1990

Haataja, Anita: Pohjoismainen ansaitsija-hoivaajamalli – Ruotsin ja Suomen perheva- paajärjestelmän vertailu, Sosiaali- ja terveysministeriö, Yliopistopaino, 2006, Helsinki

Harjula, Minna: Terveyden jäljillä – suomalainen terveyspolitiikka 1900-luvulla, Tampe- reen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere, 2007

Hedenborg, Susanna & Kvanström, Lars: Det svenska samhället – 1720-2010 - Böndernas och arbetarnas tid, Studentlitteratur AB Lund, Elanders, Puola, 2013

Hiilamo, Heikki: Akantappolaista isäkiintiöön, STAKES, Gummerus kirjapaino Oy, Vaaja- koski, 2006

Jokinen, Kimmo & Saaristo, Kimmo: Suomalainen yhteiskunta, WSOY Oppimateriaalit Oy, Porvoo, 2006

Julkunen, Raija: Suomalainen hyvinvointivaltio – naisten liittolainen?, Hyvinvointivaltion sukupuolijärjestelmän tutkimusprojekti julkaisu nro. 1, Jyväskylän Yliopisto Yhteiskunta- politiikan laitos, 1990

Karisto, Antti; Takala, Pentti & Haapola, Ilkka: Matkalla nykyaikaan – Elintason, elämän- tavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa, WSOYPro Oy, Helsinki, 2011

Kivimäki, Ville: Murtuneet mielet – Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945, WSOY, EU, 2013

Kotanen, Riikka: Näkymättömästä näkökulmaksi – Parisuhdeväkivallan uhrit ja oikeudel- lisen sääntelyn muutos Suomessa, Helsingin yliopisto, Helsinki, 2013

Kracauer, Siegfired: Caligarista Hitleriin – Saksalaisen elokuvan psykologinen historia, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1987

Kuusi, Hanna: Viinistä vapautta – Alkoholi, hallinta ja identiteetti 1960-luvun Suomessa, SKS, Hakapaino, Helsinki, 2003

Kuusi, Pekka: 60-luvun sosiaalipolitiikkaa, Werner Söderström Osakeyhtiön laakapai- nossa Porvoossa, 1963

Lidman, Satu: Väkivaltakulttuurin perintö -Sukupuoli, asenteet ja historia, Gaudeamus Oy, Helsinki University Press, 2015

Lundqvist, Åsa: “Family Policy Paradoxes: Gender equality and labour market regulation in Sweden, 1930-2010”, The Policy Press, Portland Or, USA, 2011

100

Salmi, Hannu: Elokuva ja historia, Suomen elokuva-arkisto, Painatuskeskus Oy, Helsinki, 1993

Sirén, Reinoso: Pahoinpitelyrikollisuus 1950-1997 – Kehityspiirteitä ja kehitystä selittäviä tekijöitä, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 169, Hakapaino Oy, Helsinki, 2000

Sirén, Reino; Aaltonen, Mikko & Kääriäinen, Juha: Suomalaisten väkivaltakokemukset 1980-2009, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 103, Hakapaino Oy, Helsinki, 2010

Tamminen, Tapio: Kansankodin pimeämpi puoli, Atena Kustannus Oy, Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu, 2015

Toiviainen, Sakari: Tuska ja hurmio – Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa, Suomen kir- jallisuuden seura, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999

Yesilova, Katja: Ydinperheen politiikka, Gaudeamus Helsinki University Press, Hakapaino, 2009

Åstrom, Lissie: Fäder och söner – Bland svenska män i tre generationer, Carlson Bokför- lag, Stockholm, 1990

Artikkelit:

Alanen, Antti: Pommi syntymäpäiväkakussa, Filmihullu, 6/2018

Borchorst, Anette: Woman-friendly policy paradoxes? Childcare policies and gender equality visions in Scandinavia, teoksessa: Melby, Karl; Ravn, Anna-Brite & Wetterberg,

101

Christina Carlsson (toim.): Gender equality and welfare politics in Scandinavia – The limits of politival ambition?, The Policy Press, University of Bristol, 2008

Broberg, Gunnar & Tydén, Matias: Eugenics in Sweden: Effiecient Care, julkaistu teoksessa: Broberg, Gunnar & Roll-Hansen, Nils (toim.): Eugenics and the Welfare State – Sterilization Policy in Denmark, Sweden, Norway and Finland, Michigan State University Press, Printed and bound in the United States, 2005

Eivergård, Mikael: Psykiatri som kulturarv, julkaistu teoksessa: Jönsson, Lars-Eric & Svensson, Birgitta (toim.): I industriasamhällets slagskugga – Om problematiska kulturarv, Carlsson Bokförlag, Tukholma 2005

Erikson, Jerker A.: Elokuva aikansa kuvastajana, julkaistu teoksessa: Immonen, Kari (toim.): Taide aikansa kuvastajana, Turun yliopiston offset -paino, 1980, Turku

Eräsaari, Risto: Takaisin perusavoihin!?, julkaistu teoksessa: Virkki, Juha (toim.): Ydinper- heestä yksilöllistyviin perheisiin, Jyväskylän Yliopiston Perhetutkimusyksikkö Ja Werner Söderström Osakeyhtiö, 1994

Hannikainen, Matti: Lapionvarresta näyttöpäätteelle, teoksessa: Häggman, Kai; Aalto, Seppo et al. (toim.): Suomalaisen arjen historia 4 – Hyvinvoinnin Suomi, WSOY, WS Book- well Oy, Porvoo, 2008

Hearn, Jeff; Nordberg, Maria; Andersson, Kjerstin; Balkmar, Dag; Gottzén, Lucas; Klinth, Roger; Pringle, Keith & Sandberg, Linn: Hegemonic Masculinity and Beyond: 40 Yeas of Research in Sweden, Men and Masculinities, 15(1), 31-55, 2012

Hedling, Erik: “The Welfare State Depicted: Post-Utopian Landscapes in Ingmar Berg- man’s Films”, Ingmar Bergman revisited: Performance, Cinema and the Arts, p. 180-293, 2008

102

Hedling, Erik: Breaking the Swedish Sex Barrier: Painful Lustfulness in Ingmar Bergman’s The Silence, julkaistu Film International 6(6), p.17-26, 2008b

Helén, Ilpo: Seksuaalinen arki, teoksessa: Häggman, Kai; Aalto, Seppo et al. (toim.): Suo- malaisen arjen historia 4 – Hyvinvoinnin Suomi, WSOY, WS Bookwell Oy, Porvoo, 2008

Huttunen, Jouko: Isyys ja miehisyys: isä perhepsykologisessa tutkimuksessa, julkaistu teoksessa: Virkki, Juha (toim.): Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin, Jyväskylän Yliopis- ton Perhetutkimusyksikkö Ja Werner Söderström Osakeyhtiö, 1994

Hänninen, Niko: Metsätöiden murros ja suuri muutto Ruotsiin – syy ja seuraus, julkaistu teoksessa: Saarista, Sakari & Hänninen, Kirsi (toim.): Työväki maahanmuuttajana, Työ- väen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Väki Voimakas 25, Bookwell Oy, Jyväs- kylä, 2012

Julkunen, Raija: Hyvinvointivaltio moraaliyhteisönä: Yhdenmukaisuus, ero ja oikeuden- mukaisuus, julkaistu teoksessa: Virkki, Juha (toim.): Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin, Jyväskylän Yliopiston Perhetutkimusyksikkö Ja Werner Söderström Osakeyhtiö, 1994

Juvonen, Tuula: Naisaktivismin muuttuvat ehdot, julkaistu teoksessa: Saresma, Tuija; Rossi, Leena-Maija & Juvonen, Tuula (toim.): Käsikirja sukupuoleen, Vastapaino, Tam- pere, 2010

Kettunen, Pauli: The transnational construction of national challenges: the ambiguous Nordic model of welfare and competitiveness, julkaistu teoksessa: Kettunen, Pauli & Pe- tersen, Klaus (toim.): Beyond Welfare State Models – Transnational Historical Perspec- tives on Social Policy, Edward Elgan, UK, 2011

103

Kuusi, Hanna: Työväestö 1960- ja 1970-lukujen suomalaisessa elokuvassa. Matti Hanni- kainen (toim.): Työväestön rajat. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Tampere, 2005

Laakkonen, Risto: Maastamuuton surullinen kuva, julkaistu teoksessa: Helne, Tuula & Kalliomaa-Puha, Laura (toim.): Filmi-Kela: Suomi-filmistä sosiaalipolitiikkaan, Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala, 2009

Lenke, Leif: Om bedömningarna av restriktionsystemet, julkaistu teoksessa: Bruun, Kettil & Frånberg, Per (toim.): Den Svenska Supen – En Historia Om Brännvin, Bratt Och Byro- krati, Bokförlaget Prisma Stockholm, Berlings, Arlöv, 1985

Lennestig, Marie: Mentalsjukhuset i hembygden, julkaistu teoksessa: Jönsson, Lars-Eric & Svensson, Birgitta (toim.): I industrialsamhällets slagskugga – om problematiska kulturarv, Carlsson Bokförlag, Tukholma, 2005

Lundqvist, Åsa: Family policy between science and politics, julkaistu teoksessa: Melby, Karl; Ravn, Anna-Brite & Wetterberg, Christina Carlsson (toim.): Gender equality and welfare politics in Scandinavia – The limits of politival ambition?, The Policy Press, Uni- versity of Bristol, 2008

Lähteenkorva, Pekka: Ulkoasianministeriön tilaamat kotimaiset propagandaelokuvat 1960-luvulla, julkaistu teoksessa: Mulari, Heta & Piispa Lauri (toim).: Elokuva historiassa, historia elokuvassa, Kulttuurihistoria, Turun Yliopisto, Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere, 2009

Melby, Kari; Rav, Anna-Brite; Rosenbeck, Bente & Wettenberg, Christina Carlsson: What is Nordic in Nordic gender model?, julkaistu teoksessa: Kettunen, Pauli & Petersen, Klaus (toim.): Beyond Welfare State Models – Transnational Historical Perspectives on Social Policy, Edward Elgan, UK, 2011

104

Michel, Sonya: Moving targets: towards a framework for studying family policies and welfare states, julkaistu teoksessa: Kettunen, Pauli & Petersen, Klaus (toim.): Beyond Welfare State Models – Transnational Historical Perspectives on Social Policy, Edward Elgan, UK, 2011

Mickwitz, Margaretha: Tasa-arvotilanne 1960-luvulla, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Margaretha; Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008

Mickwitz, Margaretha: Yhdistys 9 ja sukupuoliroolikeskustelu, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Margaretha; Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008b

Mulinari, Diana: Women friendly? Undertanding gender racism in Sweden, julkaistu teoksessa: Melby, Karl; Ravn, Anna-Brite & Wetterberg, Christina Carlsson (toim.): Gender equality and welfare politics in Scandinavia – The limits of political ambition?, The Policy Press, University of Bristol, 2008

Nilsson, Lasse: Den gröna vågen – utflyttningen från de svenska städerna runt 1970, julkaistu teoksessa: Rahikainen, Marjatta (toim.): Lokala perspektiv på 1960-talet – Bilen, fritiden och den ökade rörligheten, Studier i stads- och kommunhistoria nr 28, Gummerus Kirjapaino Oy, Vaajakoski, 2005

Nivala, Asko & Rantala, Heli: Käsitehistoria kulttuurihistoriallisena tutkimusmenetel- mänä, julkaistu teoksessa: Nivala, Asko & Mähkä, Rami (toim.): Tulkinnan polkuja, Kult- tuurihistoria, Turun Yliopisto, Uniprint, Turku, 2012

105

Oinonen, Paavo & Mähkä, Rami: Fiktio kulttuurihistorian lähteenä ja kohteena, julkaistu teoksessa: Nivala, Asko & Mähkä, Rami (toim.): Tulkinnan polkuja, Kulttuurihistoria, Tu- run Yliopisto, Uniprint, Turku, 2012

Pimenoff, Marina: Edistyksen kiertokulku, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Margaretha; Es- sen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008

Rahikainen, Marjatta: Nuorena työhön – lasten ja nuorten työnteko 1900-1970, julkaistu teoksessa: Aapola, Sinikka & Kaarinen, Mervi (toim.): Nuoruuden vuosisata – Suomalai- sen nuorison historia, SKS, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2003

Roman, Christine: Academic discourse, social policy and the construction of new families, julkaistu teoksessa: Melby, Karl; Ravn, Anna-Brite & Wetterberg, Christina Carlsson (toim.): Gender equality and welfare politics in Scandinavia – The limits of politival ambition?, The Policy Press, University of Bristol, 2008

Rotkirch, Holger: Tasa-arvoisuus lain edessä, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Margaretha; Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008

Saarelainen, Juhana: Konteksti ja kontekstualisoiminen, julkaistu teoksessa: Nivala, Asko & Mähkä, Rami (toim.): Tulkinnan polkuja, Kulttuurihistoria, Turun Yliopisto, Uniprint, Turku, 2012

Salo, Arvo: Karin rooli, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Margaretha; Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008

106

Silvasti, Tiina: Rakennemuutoksen kuvat ja luvut, julkaistu teoksessa: Helne, Tuula & Kal- liomaa-Puha, Laura (toim.): Filmi-Kela: Suomi-filmistä sosiaalipolitiikkaan, Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala, 2009

Sipilä, Jorma & Anttonen Anneli: Miten hyvinvointivaltio muutti elämäämme? julkaistu teoksessa: Häggman, Kai; Aalto, Seppo et al. (toim.): Suomalaisen arjen historia 4 – Hy- vinvoinnin Suomi, WSOY, WS Bookwell Oy, Porvoo, 2008

Snellman, Hanna: Suurimuutto Ruotsin lähiöihin, julkaistu teoksessa: Häggman, Kai; Aalto, Seppo et al. (toim.): Suomalaisen arjen historia 4 – Hyvinvoinnin Suomi, WSOY, WS Bookwell Oy, Porvoo, 2008

Stenius, Kerstin: From Co-operation to Competition – The division of labour between ”public” and ”private” providers in Swedish 20th century alcoholism treatment, Nordisk Alkoholtidskrift, Vol. 13, 1996, English Supplement

Stephens, John D.: The Scandinavian Welfare States: Achievements, Crisis and Prospects, julkaistu teoksessa: Esping-Andersen, Gøsta (toim.): Welfare States in Transition: Na- tional Adaptations in Global Economies, SAGE Publications, Lontoo, 1996

Sundström, Leif: Sukupuoliroolit ja asuminen, julkaistu teoksessa: Mickwitz, Marga- retha; Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat – Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle, Gaudeamus, Hakapaino, Helsinki, 2008

Wood, Robin; Introduction: Journeys: För att inte tala om alla dessa kvinnor, julkaistu teoksessa: Grant, Barry Keith (toim.): Ingmar Bergman, Wayne State University Press, Detroit, Michigan, 2013

Verkkoaineistot:

107

Hyvärinen, Matti: Kertomuksen tutkimus, julkaistu verkossa, haettu 10.11.2018: http://www.uta.fi/yky/yhteystiedot/henkilokunta/mattikhyvarinen/index/Kerronnalli- nen%20tutkimus.pdf

Itäkannas, Lauri: Ingmar Bergman 100-vuotta Yle Teemalla ja Femillä, 26.6.2018, haettu 26.6.2018, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/06/26/ingmar-bergman-100-vuotta-yle- teemalla-ja-femilla

Itäkannas, Lauri: Ingmar Bergman: 4+1 näytöstä, 21.12.2018b, haettu 21.12.2018 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/21/ingmar-bergman-4-1-naytosta

Mikkonen, Nadja: Pihtiputaan musta perjantai, 7.3.2019, haettu 11.3.2019 https://yle.fi/uutiset/3-10672788

Parkkinen, Pia: ”Olen aina tiennyt, että minussa on sekä nainen että mies” – mestarioh- jaaja Ingmar Bergmanin löytö, Lena Endre muistaa oppi-isänsä sanat ikuisesti, 16.1.2018, YLE, haettu 16.1.2018, https://yle.fi/uutiset/3-10025827

Vuorinen, Terho: ”Kuule, meidän ukot on kaikki tapettu” – Riitta Turpeinen sai 50 vuotta sitten puhelun, joka vei jalat alta, 23.2.2019, haettu 23.2.2019 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006011586.html

108