Maailman synty
Ilmatar lentää ilmassa. Hänellä on tylsää ja hän päättää laskeutua veteen. Ilmatar tulee raskaaksi veden tuulista ja ajelehtii odottaen lastaan iät ja ajat. Sotka lensi ilmattaren polvelle ja teki siihen pesän. Sitten se muni 6 kultaista ja yhden rautamunan. Sotka rupesi hautomaan munia. Ilmatarta rupesi polttamaan polvesta ja liikautti polveaan. Silloin munat tippui veteen ,halkesivat ja lensi taivaalle. Niistä ilmestyi maa, taivas, aurinko, kuu ja tähdet. Aika kului ja tuli kymmenes kesä. Väinämöisellä tuli ahdasta äitinsä mahassa. Hän alkoi loitsia .Niin Väinämöinen syntyi. Väinämöinen oli ajautunut aaltojen mukana viisi ,kuusi vuotta ,kunnes hän tuli nimettömälle ja kasvuttomalle saarelle. Väinämöinen nousi vedestä saarelle. Väinämöinen eli saarella vuosia. Väinämöinen sai avukseen Sampsa Pellervoisen. Sampsa, pellonpoika kylvi ahot ,mäet, kankaat vihreiksi ,täyteen kuusia ,mäntyjä, koivuja, leppiä ,tuomia ,pihlajia ,pajuja ,katajia ja tammia. Puut kasvoivat vauhdilla. Oli myös yksi jättiläistammikin joka ylettyi taivaaseen ja jonka oksat estivät pilviä liikkumasta. Kun tammi peitti auringon paisteen niin Väinämöinen alkoi etsiä puun kaatajaa. Mutta mistä hän löytäisi sellaisen? Vihdoin merestä nousi peukalon kokoinen mies. Yhtäkkiä hän alkoi kasvaa, ja pian miehen pää jo tavoitteli pilviä ;silmien välikin oli lähes kaksi metriä kun jättiläinen iski kirveensä tammeen, se leimahti tulta ja kaatui halki taivaankannen. Nytpä vasta puut majat, kukkaset alkoivat kasvaa. Väinämöinen kaatoi terävällä kirveellään ison kasken, kokonaisen metsän puut. yhden hän jätti. Niistä hän teki kokon.– Miksi et kaatanut koivuakin? kokko ihmetteli. – Siinä voit sinäkin levätä matkallasi ja käki kukkua iloksemme.
Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta
Väinämöinen oli kuuluisa tietäjä. Joukahainen lähti haastamaan riitaa Väinölään koska halusi olla kuuluisa tietäjä. Kun Joukahainen pääsi Väinölään hän ajoi Väinämöisen päälle. Väinämöinen kysyi Joukahaiselta kuka sinä olet? Olen Joukahainen. Sitten Joukahainen haastoi riitaa. Väinämöinen loitsi Joukahaisen suohon. Joukahainen yritti lahjoa Väinämöisen että pääsisi pois suosta. Joukahainen antoi Väinämöiselle hänen sisaren Ainon vaimoksi ja pääsi pois suosta.
Ainon kohtalo
Joukahainen rikkoi rekensä. Allapäin hän kertoi äidille että hän antoi Aino-siskonsa Väinämöisen puolisoksi. Älä itke, poikaseni äiti hykerteli. Elämäni ajan olen toivonut sukuuni suurta miestä nyt saan Väinämöisen vävykseni! Entä Aino hänestäkö vaimo Väinämöiselle? Aino kohtasi metsässä Väinämöisen ja sanoi enkä aio naida sinua hän riisui korunsa ja sormuksensa ja heitti Väinämöisen eteen ja juoksi metsän syrjään. Aino löysi lammen ja riisui vaatteensa, kenkänsä ja korunsa. Sitten Aino meni lampeen uimaan ja hukkui. Jänis pitkäkorva, vääräsääri, vei suruviestin Ainon kotiin. Väinämöinen murehti Ainoa.
Joukahaisen kosto
Joukahainen syytti Väinämöistä Ainon kuolemasta.Joukahainen oli niin vihainen että lähti ampumaan Väinämöistä. Väinämöinen ratsasti hevosellaan vettä pitkin pohjolaan. Vihdoinkin Joukahainen näki Väinämöisen. Hän otti tulinuolen ja tähtäsi Väinämöistä. Kolmannella nuolellaan Joukahainen osui Väinämöisen hevoseen ja Väinämöinen luiskahti hevosineen mereen. Kun Väinämöinen oli lillunut vedessä monta päivää ja yötä kokkolintu tulee ja pelastaa hänet. Väinämöinen Pohjolassa. Väinämöinen lyö kirveellä polveensa
Väinämöinen itki surkeuttaan Pohjolassa. Silloin Louhi kuuli miehen itkun ja otti Väinämöisen mukaansa. Väinämöinen vietiin Pohjolan tupaan, hänet syöteltiin vaatteet kuivateltiin, parannettiin haavat, mutta tuntematon oli Pohjola, kylmä ja pimeä paikka. Väinämöinen ikävöi kotiinsa. Ovela Louhi käytti Väinämöisen ahdinkoa hyväkseen. Mitäs annat jos toimitan sinut takaisin kotimaallesi? Haluatko kultaa tai hopeaa? Väinämöinen kysyi. En välitä niistä, mutta… Louhi pysähtyi kesken puheittensa. Mutta mitä? Väinämöinen kysyi. Takoisitko sammon? Louhi madalsi ääntään. Jos teet Sammon annan tyttäreni sinulle ja saatan sinut maillesi. Tyhjästäkö sampo pitäisi tehdä, Väinämöinen ihmetteli. En minä siihen kykene. On vain yksi siihen hommaan seppo Ilmarinen. Jos vain viet minut takaisin Väinölään toimitan Ilmarisen sinulle sammon takojaksi ja tytöllesi iloksi. Ilmarinen on taitava takoja. Hän on takonut taivasta ja kalkutellut ilman kantta. Louhi riemastui. Hän saisi sammon, ihmekoneen, josta hän oli niin kauan haaveillut. Louhi kuvitteli tulevia rikkauksiaan. Ja niin Väinämöinen pääsi pois pohjolasta. Matkalla hänen silmiensä eteen ilmestyi ihana näky. Sateenkaarella istui Pohjan neiti, maan kuulu kaunotar. Väinämöinen pysäytti hevosensa. Tule tänne tyttö! Tule mesileivän leipojaksi minulle! Tule laulamaan ja iloitsemaan Kalevalan kartanoille! Tyttöä huvitti innokas kosijansa. Voi ei, en rupea miniäksi, paras pysyä vain neitona. Tyhjiä ovat puheesi! Kuulepas, vasta miehen saatuasi sinusta tulee nainen. Pohjan neiti asetti ehtoja. Vasta viimeinen oli Väinämöisen mielestä mahdoton: Mistä löytyisi mies joka veistäisi veneen minun kehrävarteni muruista ja työntäisi sitten laivansa laineille sormellaankaan siihen koskematta? Hänelle menen varmaan puolisoksi… Väinämöinen tarttui kuitenkin toimeen. Pari päivää työ sujui ilman kommelluksia. Mutta sitten tapahtui onnettomuus. Hiisi tempaisi kirveen varresta. Kirveen terä osui kiveen ja lensi Väinämöisen polveen. Verta suihkusi, Väinämöinen yritti tukkia haavaa sammaleella. Mutta turhaan. Väinämöinen tarvitsi verensulkusanoja. Mutta sellaista loitsua hän ei itse osannut. Väinämöinen vääntäytyi rekeensä. Varsa ymmärsi miehen hädän ja juoksi lähimpään kylään. Siellä oli ukko joka osasi parantaa Väinämöisen. Minä autan sinua, mutta tarvitsen raudan syntysanat. Väinämöinen kertoi. Kun hän oli kertonut ukko luki manauksen: Veri, seiso kuin seinä. Kuin miekka meressä seiso. Seiso kuin kivi koskessa kovassa! Ukko pysähdytti verenvuodon ja paransi Väinämöisen voiteellaan.
Sammon taonta
Elipä kerran kauan sitten muuan kylässä seppä nimeltä Ilmarinen. Seppä Ilmarinen oli kylän ainoa seppä. Ilmarinen oli todella taitava seppä, hän oli miltei ainutlaatuinen. Ilmarinen oli työskennellyt pajassaan kovin kauan. Häntä tuskin erotti seinistä tai lattiasta, niin likainen hän oli. Ilmarisen oli aika lähteä kosimaan Pohjolan neitoa, mutta Ilmarinen oli toista mieltä ja sanoi :- Minä en ikinä lähde Pohjolaan! Kuolen sinne jos menen. Louhen vartiokoirat eivät kuulleet hänen tuloaan, niin hiljaa ja nopeasti hän tuli. Ilmarinen saapui pihalle ja Louhi huomasi hänet. Nyt tuli vanhaan Louhen vauhtia. Hän huusi tyttärensä pihalle. Hän vei Ilmarisen sisälle pöytään ja antoi hänelle ruokaa ja juomaa. Sitten hän kysyi Ilmariselta :- No Ilmarinen, osaatko takoa sen sammon? - Osaan minä, tietenkin osaan. sanoi Ilmarinen. Louhi lupasi tyttärensä sammosta ja Ilmarinen suostui tarjoukseen.
Ilmarisen palattua kotiin, hänen orjansa alkoivat takoa sampoa. Pitkän aherruksen jälkeen sampo tuli valmiiksi. Ilmarinen lähti Pohjolaan sammon kanssa. Louhi ihastui sampoon heti sen nähdessään. Sampo oli nyt Louhen oma. Louhi vei sammon ison mäen päälle, yhdeksän lukon taakse, jotta kukaan ei sitä saisi. Nyt Ilmarinen sai rohkeutta että hän voisi kosia Pohjolan neitoa. Ilmarinen polvistui neidon eteen ja sanoi :- Tuletko nyt minun vaimokseni? Mutta neito alkoi estellä. Eihän Ilmarinen ollut edes katsonut silmiin kun hän kosi neitoa. Sitä paitsi, Hän oli likainen. Sitten hän tokaisi :- En halua, en tule! Häntä harmitti koska äiti oli tarjonnut hänet sammosta. Äiti ei ollut kysynyt häneltä mitään! Ilmariselle tuli pahamieli. Miksi kaunis neito ei tahtonutkaan sitä häntä? Nyt Ilmariselle tuli koti – ikävä. Alla päin hän alkoi pakkaamaan tavaroitaan. Louhi mietti mielessään :- Nyt minä saan pitää sammon sekä tyttäreni. Ilmarinen lähti kotiin.