Georg Henrik Von Wright: Muistelma
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Kuva Kimmo Jylhämö 6 • niin & näin / !""!#!$"!%&'())&%%%* (+,-,())&.%))/((/0) 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A Thomas Wallgren Georg Henrik von Wright: muistelma ”Sydämelliset onnittelut 60-vuotispäivän johdosta. Georg Henrik, kuten opin tästä päivästä lähtien sanomaan, Kiitos kirjoistasi. Ajatuksesta ja julistuksesta on tullut tiesi minusta enemmän kuin olin voinut aavistaakaan; mil- alituinen seuralaiseni.” laisen ylioppilastodistuksen olin saanut, että olin pyrkinyt opiskelemaan fi losofi aa ja maatalous-metsätieteelliseen tie- Näin kirjoitin tuoreena ylioppilaana elämäni ensimmäisessä dekuntaan, ja että olimme sukulaisia. (En tänäkään päivänä ja toistaiseksi ainoassa ihailijasähkeessä 14. kesäkuuta 1976. tiedä tarkkaan, miten olimme toisillemme sukua. Nähtä- Tyrmistyksekseni sain samana kesänä kirjeen ihailuni västi kyseessä oli sellainen kaukainen sukulaisuus, jollainen kohteelta. Akateemikko kutsui minut kotiinsa keskuste- on lähes väistämätöntä meidän osastamme maata kotoisin lemaan. Tutisevin polvin kiipesin siis eräänä kauniina hei- olevien ”sivistyneiden suomenruotsalaisten” välillä, ja jollai- näkuun iltapäivänä kahdet portaat von Wrightien kotiin ja sesta useimmat meistä tuntuvat tulevan tietoisemmiksi van- soitin ovikelloa. hetessamme.) En pysty enää palauttamaan mieleeni, mistä (On ehkä kaipuuni – ihmisen surun – merkki, että puhuimme. Luulen, että se koski sitä, mitä olin lukenut, kaivelen muististani yksityiskohtia. Kasvot liukuvat pakoon, mutta varmasti muitakin asioita. Georg Henrik suositteli kun yritän pitää niistä kiinni. Näen edessäni kevyen kesä- minulle kahta kirjaa, jotka olivat Eino Kailan Persoonal- paidan kaulusnappi avoinna, siniraitaisen, kerman- eikä lisuus ja Ludwig Wittgensteinin Varmuudesta. Otaksutta- lumenvalkoisen; housut, harmaat tai vaalean beesit, melko vasti saman tapaamisen aikana hän kehotti minua syksyllä kapealla ruskealla vyöllä. Ja kontrastin nuorekkaan äänen osallistumaan pakollisten kurssien ohella niille luennoille, ja vanhenemaan alkaneen kehon välillä. Muistan tuoksun: joita pitivät eräs vanhempi professori (kenties Jussi Tenkku auringon lämmittämän nahan ja kirjojen pölyn. Sekä tai Holger Thesleff) sekä nuorempi opettaja, tuore maisteri sukkani, jotka hankaavat kiiltävää tammiparkettia vasten. Matti Sintonen. Georg Henrikillä on täytynyt olla kengät jalassa. Millaiset? Samana päivänä viiletin kaupunginkirjastoon Rikhar- Ja miksi tuntuu tärkeältä muistaa, oliko paita todella raidal- dinkadulle, josta löysinkin heti molemmat teokset. Pian linen? Tuleeko hän näin lähemmäs minua? Kuinka kuolema tämän jälkeen nostin peukalon pystyyn ja vaelsin läpi väistyy elämän tieltä?) Puolan ja Tšekkoslovakian, ja miksi niitä menneisyyteen Sain ensivaikutelman hieman jäykästä ja kunnioitusta vajonneita maita kutsuttiinkaan, Eurooppaan ja Vapauteen. herättävästä porvarillisesta ympäristöstä, ja samaan aikaan Muistan varhaisen aamun Eino Kailan kanssa ojan penkalla aseistariisuvasta ja vapauttavasta ystävällisyydestä. Kalustus Gorazdessa: kukaan ei ollut kertonut minulle, että Titon ja sisustus muistuttivat siitä, mikä oli minulle tuttua iso- Jugoslaviassa oli minareetteja ja jonkinlaisia valkoisilla he- äitieni sisarten yksinkertaisemmista kodeista Meilahdesta. vosilla ratsastavia ottomaaneja. En tiennyt myöskään, että Ehkä tässä oli syy siihen, miksi näin von Wrightin aina kymmenen vuotta myöhemmin kokisin Jürgen Haber- isovanhempieni sukupolven edustajana, vaikka hän oli vain masin ja Mihailo Markovicin Dubrovnikissa, juuri ennen kaksitoista vuotta isääni vanhempi? Ja eikö intuitiivinen kuin kaikki romahti ja viimeksimainittu, Georg Henrikin kalusteluokitteluni ole historiallisesti oikeaan osunut? Suo- hyvä jugoslavialainen ystävä ja kollega Praxis-ryhmästä, messa ero niiden välillä, jotka ehtivät elää aikuisina ennen kompromettoi itsensä sekä läntiset liberaalit ja vasemmis- sotaa ja niiden, jotka eivät ehtineet, on yhtä selkeä kuin ero tolaiset ystävänsä ryhtymällä Milosevicin suurserbialaisen sodan kokeneiden ja ”liian nuorten” välillä. Historian pyörä politiikan johtavaksi puhetorveksi. syventää joskus muutaman vuoden eron sukupolvien kui- Kun näin tapahtui, ehkä vuonna 1992, kysyin Marko- luksi. Georg Henrik kuului, täpärästi mutta selkeästi, sotaa vicista. Syynä tähän oli se, että olin kuullut Habermasin edeltäneeseen sukupolveen. aiemmalta assistentilta Axel Honnethilta kirjeestä, jonka Akateemikko kutsui teelle työhuoneeseensa. Kaksi noja- Praxis-ryhmän ystävät Jugoslavian ulkopuolelta aikoivat tuolia, kallellaan vastapäätä toisiaan, poispäin huoneesta ja yhdessä kirjoittaa Markovicille. (Markovic ei tietääkseni Laivurinkadulle päin, selät koko seinän levyistä kirjahyllyä vastannut siihen koskaan.) von Wright kertoi, että hän oli vasten. Tuolien välissä pieni pyöreä mahonkipöytä ja jal- tosin ollut yhteydessä Markoviciin hiljattain, mutta että kalamppu. Samassa paikassa istuin joskus myöhemminkin. hän ei tiennyt lainkaan kirjeestä eikä Markovicin kan- Mukavaa ja rentoa, vailla tungettelevia katsekontakteja ja nanotoista. Mitään tämän suurempaa kiinnostusta asiaan liiallista intimiteettiä, mutta sopivaa keskusteluja varten. hän ei tietääkseni koskaan osoittanut.1 Muistan, että tämä Ensimmäinen keskustelu kesti ehkä puolisen tuntia. kummastutti ja hiukan ärsytti minua. Arvostin Georg Hen- / niin & näin • 7 !""!#!$"!%&'())&%%%* (+,-,())&.%))/((/0( 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A rikiä kuitenkin aivan liian paljon ottaakseni asian uudelleen losofi na, että hän oli sitä, mihin britit viittaavat ilmaisulla esiin hänen kanssaan. Se kaduttaa minua jälkiviisauden fi rst-rate. Hän oli toisin sanoen epätavallisen hyvä, mutta kelmeässä valossa. Samaan aikaan arvelen, että tämä pieni, hänelle oli itsestäänselvää, ettei hän kuulunut epä-tavallisiin merkityksetön tapaus on useilla tavoilla valaiseva. [de utom-ordentliga] – heihin, jotka voivat laskea perustan jollekin todella uudelle. on Wright kirjoittaa muistelmissaan, ettei Markovicin tapaus viittaa myös erääseen toiseen hänellä ole erityisempiä introspektion tai itse- seikkaan, joka oli uskoakseni Georg Henrikille tärkeä ja kritiikin lahjoja. Tämä oli varmasti totta. Ei tyypillinen. Ei ollut helppoa päästä lähelle häntä muuten yksinkertaisesti ollut Georg Henrikin tapaista kuin tietyissä älyllisissä ja, kuten saamme nähdä, moraali- Vpohdiskella hänen tai toisten ihmisten viljelemättömämpiä sissa asioissa. takamaita. Häntä estivät monet seikat: hänen oma kor- Voidaan väittää, että von Wright, kuten useat muut rektiutensa ja viktoriaaninen porvarillinen kasvatuksensa kuuluisuudet, sääteli läheisyyttä ja etäisyyttä tietoisesti ja samoin kuin turhamaisuutensa ja tapansa ottaa itsensä taidokkaasti, ja että minä kuuluin yksinkertaisesti niihin, hieman juhlallisesti.2 Mutta kenties tiellä oli myös muita, joita ei päästetty lähelle. Georg Henrikillä oli luonnollisesti surullisempia tosiseikkoja. monia ystäviä, jotka olivat hänelle läheisempiä kuin minä. Epäilen, että monet Georg Henrikin ystävät, jotka olivat Mutta lähiystäviä? En tiedä, mutta tiedän sen, että hän häntä lähempänä ja voivat olla hänen kanssaan tekemisissä kerran keskustelussa sanoi itsestään, ettei hänellä ole ollut yhdenvertaisemmalta pohjalta, tekivät saman virheen kuin erityisempää kykyä ystävyyteen (eikä rakkauteen?). Hän minä – saman porvarillisen virheen, tunnen kiusausta sanoa arvosti kyllä paljon kestäviä ystävyyssuhteita, mutta saattoi – ollessaan ilmaisematta ärtymystään mainitsemani kaltai- myös ihmetellä, oliko hänelle laskettava viaksi, että hänelle sista pikkuasioista. Eikö tämä virhe ole tyypillinen ainesosa oli ollut niin vaikeaa luopua vanhoista ystävyyssuhteista sivistyneessä, miesten välisessä, eurooppalaisessa 1900-luvun (uusien saamiseksi tällä tavoin tilalle, uskon olleen ajatus- ystävyydessä; totuudenkaipuun puute, jollainen voi pahim- kulun lausumattomana jatkona). massa tapauksessa johtaa kollektiiviseen sokeuteen? Entä Kailan ja Wittgensteinin kirjat? En tiennyt silloin, Ei ole niin, että uskoisin Georg Henrikin tunteneen että nämä kaksi olivat olleet Georg Henrikin unohtumat- itsensä huonommin kuin monet muut. Pikemminkin päin- tomat opettajat. Näin oli ehkä hyvä, sillä kumpikaan kirja vastoin. Mutta hän ei kerta kaikkiaan kuulunut niihin, jotka ei tehnyt minuun syvää vaikutusta. Kailan kirjaa pidin ovat omaksuneet ihanteekseen ajatuksen psykologisesta itse- suorastaan pitkästyttävänä, ja Wittgensteinin kiinnosta- tuntemuksesta. Hän ei myöskään Nietzschen tavoin tehnyt vampi kirja oli enemmän arvoituksellinen kuin jännittävä. eri puoltensa välienselvittelystä fi losofi ansa ydintä. Hänen Raportoin tämän myös Georg Henrikille ilman sen suu- näkökulmastaan kriittisen pohdiskelun tehtävä oli looginen, rempia verukkeita, kun samana syksynä törmäsin häneen, yhteiskunnallinen ja moraalinen, ei psykologinen, henkinen kuten monta kertaa myöhemminkin, fi losofi an laitoksen tai yksityinen. Liiallinen itsetutkiskelu uhkasi tässä katsan- käytävällä Metsätalossa ja hän pyysi minut huoneeseensa nossa muuttua lähinnä esteeksi ajattelulle. Voidaan ajatella keskustelemaan lyhyesti. tiettyä kohtaa Ajatuksen ja julistuksen esseessä, joka käsit- Nämä spontaanit keskustelut toistuivat myöhemmin telee Dostojevskin kellari-ihmistä. Siinä von Wright kuvaa elämässäni lukemattomia kertoja. Kyseessä olivat lyhyet sortumisen identiteetin kyseenalaistavaan itsekritiikkiin, keskustelut, joissa vaihdettiin raportteja perhe-elämästä ja jollainen näyttelee suurta roolia modernissa kirjallisuu- arjesta sekä elämästä laitoksella, esimerkiksi