Kuva Kimmo Jylhämö
6 • niin & näin /
!""!#!$"!%&'())&%%%* (+,-,())&.%))/((/0) 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A Thomas Wallgren Georg Henrik von Wright: muistelma
”Sydämelliset onnittelut 60-vuotispäivän johdosta. Georg Henrik, kuten opin tästä päivästä lähtien sanomaan, Kiitos kirjoistasi. Ajatuksesta ja julistuksesta on tullut tiesi minusta enemmän kuin olin voinut aavistaakaan; mil- alituinen seuralaiseni.” laisen ylioppilastodistuksen olin saanut, että olin pyrkinyt opiskelemaan fi losofi aa ja maatalous-metsätieteelliseen tie- Näin kirjoitin tuoreena ylioppilaana elämäni ensimmäisessä dekuntaan, ja että olimme sukulaisia. (En tänäkään päivänä ja toistaiseksi ainoassa ihailijasähkeessä 14. kesäkuuta 1976. tiedä tarkkaan, miten olimme toisillemme sukua. Nähtä- Tyrmistyksekseni sain samana kesänä kirjeen ihailuni västi kyseessä oli sellainen kaukainen sukulaisuus, jollainen kohteelta. Akateemikko kutsui minut kotiinsa keskuste- on lähes väistämätöntä meidän osastamme maata kotoisin lemaan. Tutisevin polvin kiipesin siis eräänä kauniina hei- olevien ”sivistyneiden suomenruotsalaisten” välillä, ja jollai- näkuun iltapäivänä kahdet portaat von Wrightien kotiin ja sesta useimmat meistä tuntuvat tulevan tietoisemmiksi van- soitin ovikelloa. hetessamme.) En pysty enää palauttamaan mieleeni, mistä (On ehkä kaipuuni – ihmisen surun – merkki, että puhuimme. Luulen, että se koski sitä, mitä olin lukenut, kaivelen muististani yksityiskohtia. Kasvot liukuvat pakoon, mutta varmasti muitakin asioita. Georg Henrik suositteli kun yritän pitää niistä kiinni. Näen edessäni kevyen kesä- minulle kahta kirjaa, jotka olivat Eino Kailan Persoonal- paidan kaulusnappi avoinna, siniraitaisen, kerman- eikä lisuus ja Ludwig Wittgensteinin Varmuudesta. Otaksutta- lumenvalkoisen; housut, harmaat tai vaalean beesit, melko vasti saman tapaamisen aikana hän kehotti minua syksyllä kapealla ruskealla vyöllä. Ja kontrastin nuorekkaan äänen osallistumaan pakollisten kurssien ohella niille luennoille, ja vanhenemaan alkaneen kehon välillä. Muistan tuoksun: joita pitivät eräs vanhempi professori (kenties Jussi Tenkku auringon lämmittämän nahan ja kirjojen pölyn. Sekä tai Holger Thesleff) sekä nuorempi opettaja, tuore maisteri sukkani, jotka hankaavat kiiltävää tammiparkettia vasten. Matti Sintonen. Georg Henrikillä on täytynyt olla kengät jalassa. Millaiset? Samana päivänä viiletin kaupunginkirjastoon Rikhar- Ja miksi tuntuu tärkeältä muistaa, oliko paita todella raidal- dinkadulle, josta löysinkin heti molemmat teokset. Pian linen? Tuleeko hän näin lähemmäs minua? Kuinka kuolema tämän jälkeen nostin peukalon pystyyn ja vaelsin läpi väistyy elämän tieltä?) Puolan ja Tšekkoslovakian, ja miksi niitä menneisyyteen Sain ensivaikutelman hieman jäykästä ja kunnioitusta vajonneita maita kutsuttiinkaan, Eurooppaan ja Vapauteen. herättävästä porvarillisesta ympäristöstä, ja samaan aikaan Muistan varhaisen aamun Eino Kailan kanssa ojan penkalla aseistariisuvasta ja vapauttavasta ystävällisyydestä. Kalustus Gorazdessa: kukaan ei ollut kertonut minulle, että Titon ja sisustus muistuttivat siitä, mikä oli minulle tuttua iso- Jugoslaviassa oli minareetteja ja jonkinlaisia valkoisilla he- äitieni sisarten yksinkertaisemmista kodeista Meilahdesta. vosilla ratsastavia ottomaaneja. En tiennyt myöskään, että Ehkä tässä oli syy siihen, miksi näin von Wrightin aina kymmenen vuotta myöhemmin kokisin Jürgen Haber- isovanhempieni sukupolven edustajana, vaikka hän oli vain masin ja Mihailo Markovicin Dubrovnikissa, juuri ennen kaksitoista vuotta isääni vanhempi? Ja eikö intuitiivinen kuin kaikki romahti ja viimeksimainittu, Georg Henrikin kalusteluokitteluni ole historiallisesti oikeaan osunut? Suo- hyvä jugoslavialainen ystävä ja kollega Praxis-ryhmästä, messa ero niiden välillä, jotka ehtivät elää aikuisina ennen kompromettoi itsensä sekä läntiset liberaalit ja vasemmis- sotaa ja niiden, jotka eivät ehtineet, on yhtä selkeä kuin ero tolaiset ystävänsä ryhtymällä Milosevicin suurserbialaisen sodan kokeneiden ja ”liian nuorten” välillä. Historian pyörä politiikan johtavaksi puhetorveksi. syventää joskus muutaman vuoden eron sukupolvien kui- Kun näin tapahtui, ehkä vuonna 1992, kysyin Marko- luksi. Georg Henrik kuului, täpärästi mutta selkeästi, sotaa vicista. Syynä tähän oli se, että olin kuullut Habermasin edeltäneeseen sukupolveen. aiemmalta assistentilta Axel Honnethilta kirjeestä, jonka Akateemikko kutsui teelle työhuoneeseensa. Kaksi noja- Praxis-ryhmän ystävät Jugoslavian ulkopuolelta aikoivat tuolia, kallellaan vastapäätä toisiaan, poispäin huoneesta ja yhdessä kirjoittaa Markovicille. (Markovic ei tietääkseni Laivurinkadulle päin, selät koko seinän levyistä kirjahyllyä vastannut siihen koskaan.) von Wright kertoi, että hän oli vasten. Tuolien välissä pieni pyöreä mahonkipöytä ja jal- tosin ollut yhteydessä Markoviciin hiljattain, mutta että kalamppu. Samassa paikassa istuin joskus myöhemminkin. hän ei tiennyt lainkaan kirjeestä eikä Markovicin kan- Mukavaa ja rentoa, vailla tungettelevia katsekontakteja ja nanotoista. Mitään tämän suurempaa kiinnostusta asiaan liiallista intimiteettiä, mutta sopivaa keskusteluja varten. hän ei tietääkseni koskaan osoittanut.1 Muistan, että tämä Ensimmäinen keskustelu kesti ehkä puolisen tuntia. kummastutti ja hiukan ärsytti minua. Arvostin Georg Hen-
/ niin & näin • 7
!""!#!$"!%&'())&%%%* (+,-,())&.%))/((/0( 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A rikiä kuitenkin aivan liian paljon ottaakseni asian uudelleen losofi na, että hän oli sitä, mihin britit viittaavat ilmaisulla esiin hänen kanssaan. Se kaduttaa minua jälkiviisauden fi rst-rate. Hän oli toisin sanoen epätavallisen hyvä, mutta kelmeässä valossa. Samaan aikaan arvelen, että tämä pieni, hänelle oli itsestäänselvää, ettei hän kuulunut epä-tavallisiin merkityksetön tapaus on useilla tavoilla valaiseva. [de utom-ordentliga] – heihin, jotka voivat laskea perustan jollekin todella uudelle. on Wright kirjoittaa muistelmissaan, ettei Markovicin tapaus viittaa myös erääseen toiseen hänellä ole erityisempiä introspektion tai itse- seikkaan, joka oli uskoakseni Georg Henrikille tärkeä ja kritiikin lahjoja. Tämä oli varmasti totta. Ei tyypillinen. Ei ollut helppoa päästä lähelle häntä muuten yksinkertaisesti ollut Georg Henrikin tapaista kuin tietyissä älyllisissä ja, kuten saamme nähdä, moraali- Vpohdiskella hänen tai toisten ihmisten viljelemättömämpiä sissa asioissa. takamaita. Häntä estivät monet seikat: hänen oma kor- Voidaan väittää, että von Wright, kuten useat muut rektiutensa ja viktoriaaninen porvarillinen kasvatuksensa kuuluisuudet, sääteli läheisyyttä ja etäisyyttä tietoisesti ja samoin kuin turhamaisuutensa ja tapansa ottaa itsensä taidokkaasti, ja että minä kuuluin yksinkertaisesti niihin, hieman juhlallisesti.2 Mutta kenties tiellä oli myös muita, joita ei päästetty lähelle. Georg Henrikillä oli luonnollisesti surullisempia tosiseikkoja. monia ystäviä, jotka olivat hänelle läheisempiä kuin minä. Epäilen, että monet Georg Henrikin ystävät, jotka olivat Mutta lähiystäviä? En tiedä, mutta tiedän sen, että hän häntä lähempänä ja voivat olla hänen kanssaan tekemisissä kerran keskustelussa sanoi itsestään, ettei hänellä ole ollut yhdenvertaisemmalta pohjalta, tekivät saman virheen kuin erityisempää kykyä ystävyyteen (eikä rakkauteen?). Hän minä – saman porvarillisen virheen, tunnen kiusausta sanoa arvosti kyllä paljon kestäviä ystävyyssuhteita, mutta saattoi – ollessaan ilmaisematta ärtymystään mainitsemani kaltai- myös ihmetellä, oliko hänelle laskettava viaksi, että hänelle sista pikkuasioista. Eikö tämä virhe ole tyypillinen ainesosa oli ollut niin vaikeaa luopua vanhoista ystävyyssuhteista sivistyneessä, miesten välisessä, eurooppalaisessa 1900-luvun (uusien saamiseksi tällä tavoin tilalle, uskon olleen ajatus- ystävyydessä; totuudenkaipuun puute, jollainen voi pahim- kulun lausumattomana jatkona). massa tapauksessa johtaa kollektiiviseen sokeuteen? Entä Kailan ja Wittgensteinin kirjat? En tiennyt silloin, Ei ole niin, että uskoisin Georg Henrikin tunteneen että nämä kaksi olivat olleet Georg Henrikin unohtumat- itsensä huonommin kuin monet muut. Pikemminkin päin- tomat opettajat. Näin oli ehkä hyvä, sillä kumpikaan kirja vastoin. Mutta hän ei kerta kaikkiaan kuulunut niihin, jotka ei tehnyt minuun syvää vaikutusta. Kailan kirjaa pidin ovat omaksuneet ihanteekseen ajatuksen psykologisesta itse- suorastaan pitkästyttävänä, ja Wittgensteinin kiinnosta- tuntemuksesta. Hän ei myöskään Nietzschen tavoin tehnyt vampi kirja oli enemmän arvoituksellinen kuin jännittävä. eri puoltensa välienselvittelystä fi losofi ansa ydintä. Hänen Raportoin tämän myös Georg Henrikille ilman sen suu- näkökulmastaan kriittisen pohdiskelun tehtävä oli looginen, rempia verukkeita, kun samana syksynä törmäsin häneen, yhteiskunnallinen ja moraalinen, ei psykologinen, henkinen kuten monta kertaa myöhemminkin, fi losofi an laitoksen tai yksityinen. Liiallinen itsetutkiskelu uhkasi tässä katsan- käytävällä Metsätalossa ja hän pyysi minut huoneeseensa nossa muuttua lähinnä esteeksi ajattelulle. Voidaan ajatella keskustelemaan lyhyesti. tiettyä kohtaa Ajatuksen ja julistuksen esseessä, joka käsit- Nämä spontaanit keskustelut toistuivat myöhemmin telee Dostojevskin kellari-ihmistä. Siinä von Wright kuvaa elämässäni lukemattomia kertoja. Kyseessä olivat lyhyet sortumisen identiteetin kyseenalaistavaan itsekritiikkiin, keskustelut, joissa vaihdettiin raportteja perhe-elämästä ja jollainen näyttelee suurta roolia modernissa kirjallisuu- arjesta sekä elämästä laitoksella, esimerkiksi sen tutkija- dessa, enemmänkin patologiseksi tilaksi kuin ihanteeksi. seminaarin ohjelmasta, jota von Wright monina vuosina Ja on huomiota herättävää, että kolmesta kanonisoidusta johti. Usein tulimme myös johonkin yksittäiseen yhteis- modernista epäilijästä – Marxista, Nietzschestä ja Freu- kunnalliseen ja aikalaisdiagnostiseen teemaan, mutta oli dista – Freud puuttuu Georg Henrikin maailmankuvasta harvinaista, että olisimme puhuneet jostakin tarkkaan ra- Nietzschen ollessa perifeerinen, kun taas suuret venäläiset jatusta käsitteellisestä ongelmasta. Kun näin tapahtui, olin moralistit, Dostojevski ja Tolstoi, valtaavat etualan kaikkien yleensä pyytänyt audienssia asiassa, jota varten olin tarkoin Georg Henrikin suurmiesten keskuudessa. valmistautunut. Joitakin kertoja, ei monia, vierailin Georg Toinen este, jota von Wright piti varottavana, jos ei Henrikin ja Elisabethin kotona, ja kävimme myös kirjeen- halua tukahduttaa oman ajattelunsa kehitystä, oli liian vaihtoa. suuri lukeneisuus.3 On kiintoisaa verrata molempia itse Minulla oli aina tunne, että Georg Henrik oli tosissaan, asetettuja rajoituksia akateemikon kiinnostuksen kohteissa kun hän allekirjoitti kirjeensä ”kiintymyksellä / Georg siihen ihmisihanteeseen, jota hän varhain ilmensi ja joka oli Henrik”, ja että hän yksinkertaisesti piti minusta. Miksi hänen itsestäänselvä johtotähtensä läpi elämän. Ihanne oli kehuskelen tällaisella satunnaisella, epävarmalla ja yksityi- renessanssin uomo universalis.4 Yhtä tyypillistä luokalle ja sellä seikalla? Eräs syy on, että haluan selittää, mistä näkö- ajalle kuin ihanne itse on sen paradoksaalisen vakaumuksen kulmasta ja miten suurella auktoriteetilla kirjoitan Georg itsestäänselvyys, että yleisneron elämännälällä on oltava Henrik von Wrightistä ihmisenä. Mutta on myös muita rajansa. Juuri kyky keskittymiseen ja rajoittumiseen oli syitä. varmasti avain Georg Henrikin menestykseen kaikessa siinä, Mainitsin von Wrightin itsekriittisen näkemyksen ky- mihin hän ryhtyi5. Hänhän oli niin selväpäinen ja arvos- vystään ystävyyteen. Tämä itsekritiikki tulee nähdä yhdessä telukykyinen kuin kukaan vain voi olla. Toinen seikka on, hänen suuren inhimillisen lämpönsä kanssa. Ystävällisen että nerot, joita von Wright eniten ihaili, Dostojevski tai suhteemme todellinen keskus oli hyvin pitkään – ja aina Wittgenstein, seurasivat elämässään täysin toisia johtotähtiä. hänen kuolemaansa asti – se, että Georg Henrik ymmärsi Georg Henrik tiesi sen itse: hän sanoi kerran itsestään fi - ja jakoi syvästi sukupolveni kaikkea toimintaa varjostavan
8 • niin & näin /
!""!#!$"!%&'())&%%%* (+,-,())&.%))/((/0& 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A asiaintilan: huolen ja kärsimyksen kehitys- ja ympäristökrii- sillä on täytynyt olla vahvaa vetovoimaa Georg Henrikiin. sistä. Georg Henrik ymmärsi siis, tavalla johon en ole usein Kun hän huomasi olevansa fi losofi sesti lahjakas, tuli uranva- törmännyt elämässäni, mutta jonka näen syvästi luon- linnasta helppo.9 teenomaiseksi hänelle ihmisenä ja fi losofi na (palaan tähän Lapsuus- ja nuoruusvuosien psykologiset ja kulttuuriset myöhemmin), että tämä huoli varjosti minulle ja monille seikat eivät selitä, miksi von Wrightistä tuli analyytikko ikätovereilleni ja nuoremmilleni kaikkea, sekä hyvässä että siinä merkityksessä, jonka olen yllä antanut tälle termille. pahassa. Hyvässä siinä mielessä, että varjo antaa meille Tässä on ollut varmaankin kyse ensisijaisesti niistä sattu- mielekkyyttä ja suuntaa meitä, ja pahassa siinä, että se repii mista, joita von Wright on usein selostanut. Eino Kailan meidät rikki. Tarvitsin Georg Henrikin ymmärrystä. Se teki merkitys oli ratkaiseva. Että von Wrightillä on Cam- minulle hyvää, vaikka aina olikin olemassa alue, johon se ei bridgeen saapuessaan tavatonta onnea – hänestä tulee sekä täysin ulottunut: fi losofi a. Wittgensteinin että C. D. Broadin läheinen ystävä, ja mo- Joka on lukenut von Wrightin teoksia, tai edes hänen lemmat antavat hänelle valtavasti tukea ja kannustusta – on muistelmansa, ei ole voinut välttyä huomaamasta, että tärkeää sille, millaiseksi hänen uransa muotoutuu, mutta ei sydä messään hän oli ja pysyi jonakin, jota kutsun tässä ratkaise sitä, miten hän suuntautuu. Väitöskirjan aiheenhan analyytikoksi, toisin sanoen analyyttisena fi losofi na, joka antoi jo Kaila. Cambridgestä tuli erinomainen foorumi on suuntautunut erityisesti logiikan fi losofi aan. Ymmär- von Wrightin läpimurtoteokselle, ja Broad sekä Wittgen- tääkseen von Wrightin elämää ja sen suhdetta hänen te- stein auttoivat häntä maineeseen. Heidän roolinsa voidaan oksiinsa on ensin ymmärrettävä hänen aikaansaannoksiaan kuitenkin helposti käsittää väärin. On totta, että Broad oli ja omaa näkemystään itsestään analyyttisenä fi losofi na. palavasti rakastunut Georg Henrikiin, ja voidaan hyvin Päälinja on help po nimetä: se kulkee induktion ongelmasta olettaa, että hänen innostunut vastaanottonsa väitöskirjalle yksityiskohtaisempiin, mutta laaja-alaisempiin aikaansaan- avasi ovia. On myös uskottavaa, että Wittgensteinin ja noksiin logiikan fi losofi assa, edeten edelleen etiikkaan, Georg Henrikin ystävyyttä auttoi matkan varrella sattuma, tieteenfi loso fi aan, toiminnan fi losofi aan ja mielenfi loso- että näillä kahdella fi losofi lla oli heidän tavatessaan Cam- fi aan. En aio syventyä tässä mihinkään näistä. Sen sijaan bridgessä yhteinen kulttuuritausta, jonka he voivat innolla koetan luonnostella osan hänen Lehrganginsa ulommaisista ja ilolla herättää henkiin teellä tai kävelyretkillä, mutta äärivii voista. Lähestyn myös tiettyä erityiskysymystä, joka jonka on täytynyt vieraannuttaa heitä ympäristöstään.10 on kiinnostanut minua ja joka sopii kätevästi spontaanien Mutta Broad ei olisi rakastunut kehenkään törppöön, eikä muistelusteni viitekehykseen: kysymystä von Wrightin Wittgenstein olisi varmaankaan ystävystynyt kenen tahansa yhteis kunta- ja historiakäsityksestä.6 Tavoitteenani ei siis ole keskinkertaisen suomenruotsalaisen porvarin kanssa. von antaa uutta valoa Georg Henrikin fi losofi aan muuten kuin Wrightillä oli onnea, jollaista voi olla vain, jos on myös siinä rajoitetussa merkityksessä, että näkökantani voivat toi- ainutlaatuisia omia avuja. vottavasti auttaa meitä ymmärtämään, minkä merkityksen Väitöskirjasta tuli itsenäisyysjulistus ja läpimurto. Georg Henrik itse antoi fi losofi sille töilleen. Tällä voi vuo- Tästedes fi losofi oli vapaa nojaamaan omiin ideoihinsa ja rostaan olla meille merkitystä siinä, millaiseksi näemme fi lo- kehittämään omaa linjaansa ajattelijana. Aluksi von Wright sofi an tehtävän nykypäivänä. Lukijaa varoitetaan myös siitä, oli seurannut tutkimuksissaan lähinnä Kailaa ja cambrid- että sallin itselleni arvauksia, joiden ensisijainen ja toisinaan geläisiä opettajiaan (Wittgensteinia lukuunottamatta) ainoa pohja on siinä, että tunsin von Wrightin ihmisenä – siinä mielessä, että hän halusi auttaa edistämään heidän ja jaoin hänen yhteiskunnallis-kulttuurisen kotipaikkansa. korkeakulttuurisia ja esteettisiä ihanteitaan ja heidän tie- On tiettyjä muitakin fi losofeja, joiden olisi mahdollista kir- teellistä kehitysoptimismiaan. Georg Henrik on jälkikäteen joittaa Georg Henrikistä lähtemällä samasta etuoikeutetusta puhunut eettisestä ja yhteiskunnallisesta optimismista, kokemuspiiristä7 kuin minä, mutta en tiedä, tekevätkö he jonka hän nuorena yhdisti tutkimuksiinsa muun muassa niin vai estääkö heidän arvostelukykynsä heitä8. deonttisessa logiikassa. Kuten monet analyyttiset fi losofi t ennen ja jälkeen häntä, von Wright näki suuren osan elä- eorg Henrik von Wright kasvoi ja kävi kou- määnsä omat aikaansaannoksensa analyyttisessa fi losofi assa lunsa saksalaiseen korkeakulttuuriin suuntau- eräänlaiseksi metapolitiikaksi: heidänlaisensa fi losofi t halu- tuneessa kirjallisessa ympäristössä. Tässä vii- sivat tukea ihmiskunnan kukoistusta tukemalla tieteellisen tekehyksessä oli myös liberaali, anglofi ilinen kulttuurin kehitystä sekä Hellaasta periytyvää, modernina virtaus.G Kulttuuriselle ja yhteiskunnalliselle ympäristölle oli aikana uusiutunutta vapauttavan valistuksen projektia. tyypillistä, että sellaisilla käsitteillä kuin nerous, kutsumus Analyyttisen fi losofi an valistusoptimismi ei von Wrightin ja luomisvoima oli jakamattoman positiivinen sävy, johon kohdalla ollut koskaan puhtaaksiviljeltyä. Opis kelu- ja so- meidän voi olla vaikeaa eläytyä. Älyllinen työ, erityisesti tavuosina sitä painosti kulttuurikonservatiivinen elitismi akateeminen ja korkeakulttuurinen työ, oli ylevässä ase- ja estetisoiva snobismi, joka sai ilmaisunsa taipumuksessa massa, jota eivät vielä syövyttäneet opiskelijavasemmiston, näytellä historian kulussa mieluummin ulkopuolisen hippiliikkeen tai dekonstruktionistien epäilykset. Isän tarkkailijan kuin sitoutuneen osanottajan roolia. Hieman kunnialliset, mutta karkeat ja epäsankarilliset tehtävät lan- paheksuttavana viime vuosina liiallista huomiota saaneessa karullateollisuudessa tyydyttivät vain vaivoin pojat omat sodanaikaisessa kirjoituksessa ”Betraktelser om Europa” toiveet, ja luulen, että nuorelle Georg Henrikille luonteen- (1941) en pidä niinkään sen ajan mittapuulla varsin mietoa omaista valtavaa kunnianhimoa ruokki myös perhepsykolo- sympatiaa Hitlerin Saksaa kohtaan tai pateettista Eurooppa- ginen tilanne. Nuoren miehen tehtäväksi tuli isän salaisten sovinismia, joista kumpikaan ei jäänyt pysyväksi, vaan sivis- unelmien toteuttaminen. Filosofi a kantoi silloin kuten tysaristokraattista teennäisyyttä. Historian kulku on nuo- nytkin jonkin korkean, puhtaan ja vaikean sädekehää, ja relle Georg Henrikille monissa tuon ajan esseissä osittain
/ niin & näin • 9
!""!#!$"!%&'())&%%%* (+,*,())&-%)).((./+ 0123455%678! 0123455%98:4!;8 0123455%<4==2> 0123455%?=83@ syy sitoutumiseen, mutta ennen kaikkea kohde esteettiselle panjaan. Tapaus opetti minulle jotakin siitä merkityksestä, tarkastelulle. Tarkastelut voivat antaa syytä huolestumiseen. joka on kansalaisliikkeillä ja laajapohjaisella sitoutumisella Kun näin on, osoittaa yksinäinen ajattelija suuruutensa demokratiaan. Ruotsin, samoin kuin Norjan ja Tanskan, ja riippumattomuutensa historian oikuista tunnistamalla demokratia on (tai oli) yhteiskuntaa läpäisevä tavalla, jota tragedian alkuperän ja tunnustamalla sen kohtalonomaisen me Suomessa emme ole koskaan saavuttaneet. voiman. Georg Henrikin poliittinen peruskanta vakiintui Sillä välin, kun von Wright oli yhteiskunnan kehityk- sodan jälkeen nopeasti, ja hänestä tuli eräs niistä skandinaa- sessä ensisijaisesti sivustakatsoja, hän vakiinnutti asemansa visista, melko epäpoliittisista ja 60-luvulta lähtien enemmän sitoutuneena osanottajana aikansa fi losofi assa. Koska von tai vähemmän vasemmistohenkisistä porvarillisista liberaa- Wright näki itsensä ja koko analyyttisen fi losofi an siinä leista, jotka ovat hallinneet pohjoismaista kulttuurielämää valistusoptimistisessa ”metapoliittisessa” yhteydessä, jota yli puolen vuosisadan ajan. Olen aina pitänyt itsestään- olen kuvannut, esiintyy kahden hänen omaksumansa roolin selvänä, että hän äänesti RKP:n sosiaaliliberaalin siiven välillä jännite: historianfi losofi sen fl anöörin ja sitoutuneen ehdokkaita, vaikka ainoa konkreettinen todiste tästä onkin, loogikon. Jännite on perussyy siihen, että Georg Henrikin että hän tuki julkisesti U. B. Lindströmin ehdokkuutta fi losofi akäsitys on aina ollut minulle vieras. En ole yksin- eduskuntavaaleissa 1990-luvulla. kertaisesti koskaan voinut sulattaa ajatusta, että fi losofi a voidaan jakaa tieteelliseen ja maailmankatsomukselliseen eorg Henrikin suhde historiaan ja yhteis- osaan. Yhtä vähän olen uskonut ajatukseen, että edellisen kuntaan määrittyi kaikissa myöhemmissä vai- osan voidaan selvemmin kuin jälkimmäisen nähdä olevan heissa keskeisesti sen perusnäkemyksen kautta, valistuksen ja edistyksen puolella pimeyden voimia vastaan. jonka hän esitti sodanaikaisissa artikkeleissa. Jännite, jonka nimesin von Wrightin fi losofi assa, pitäisi HänenG poliittinen ihanteensa oli ”ihmisen valtakunta, luullakseni nähdä osoituksena fi losofi an sisäisestä perusta- jonka järjestäytymisen tulisi suuntautua yksilön luonteen vasta jännitteestä angloamerikkalaisen liberaalin valistus- muovaamiseen sivistysihanteen mukaiseksi”.11 Tälle ihan- innon ja saksalaisen sivistyskonservatismin välillä, joka oli teelle hän antoi alusta alkaen universaalin ja vapaamielisen leimallista hänen elämälleen. Jännitteen neutralisoi varhain tulkinnan. Ihanne ei koskenut valtion suhdetta eliittiin, se, että von Wright oppi toteuttamaan yhtä rooliaan, sitou- vaan kaikkiin ihmisiin, ja se päti koko ihmiskuntaan. Aja- tunutta, kirjoittamalla akateemisia artikkeleita ja kirjoja tuksen- ja sananvapaudelle von Wright antoi perustavan- englanniksi ja toista rooliaan ”saksalaisena mandariinina”12 laatuisen merkityksen. Myöhemmin, 50- ja 60-luvulla, se kirjoittamalla esseitä ruotsiksi. yhdistyy teknis-skientistiseen rationalismiin ja 70-luvulla Onnistuiko neutralisoiminen? Pinnallisessa mielessä taas sosialistiseen vivahdukseen, mutta nämä suuntaukset vastaus on itsestäänselvästi myöntävä, koska kyseessä oli ovat väliaikaisia. Pysyvää on sen sijaan demokraattisen va- von Wrightin tuotteliaisuuden edellytys sekä esseistinä että kaumuksen puute – piirre, jota en ole nähnyt käsiteltävän analyytikkona. Mutta ongelmaton se ei ollut. Vuoden 1990 keskusteluissa. paikkeilla voidaan von Wrightissä huomata taipumus antaa On osoitus hänen sivistysaristokraattisesta yhteiskun- loogis-analyyttisen fi losofi an ja aikalaisdiagnoosin suhdetta nallisesta perusnäkemyksestään, että von Wright kirjoitti koskevan kysymyksen tulla relevantiksi hänen fi losofi anäke- omasta ajastaan joitakin poikkeuksia lukuunottamatta tark- mykselleen. Teoreettista syvyyttä von Wrightin pohdinnat kailijan näkökulmasta. Tarkkailijan näkökulmalla tarkoitan tästä aiheesta eivät koskaan saavuttaneet. Sitä vastoin tässä niiden asennetta, jotka esittävät omia pohdiskelujaan vuosien varrella syventynyt oivallus valistuksen dialektiikan ja reaktioitaan aikaansa, mutta jotka eivät anna konkreet- moniulotteisuudesta vaikutti Georg Henrikin maailman- tisia suosituksia eivätkä ilmennä mitään näkyvää toivetta, kuvaan ja itseymmärrykseen. että heidän omat pohdintansa vaikuttaisivat tapahtumien Uskon, että Georg Henrikin elämän viimeisiä vuosia kulkuun tai mielipideilmastoon. Osallistujan näkökulmalla hallitsi tunne, että hänen todellinen kotinsa maan päällä oli tarkoitan niiden asennetta, jotka ottavat kirjoituksissaan analyyttinen fi losofi a. Muut tehtävät ja toimet saivat viime kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja yrittävät vaikuttaa vuosina, hänen voimiensa ehtyessä, tehdä tilaa sille, että tapahtumien kulkuun tai toisten asennoitumiseen. Jos hän jatkoi omistautumistaan tärkeimmälle; niistä aiheista mukaan ei lasketa korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa, ovat kirjoittamista, joissa hän oli erityisen lahjakas. Kirjoitta- Georg Henrikin osallistujan näkökulmasta kirjoittamat minen ja erityisesti analytiikka tuli vanhan fi losofi n elämän artikkelit varsin harvassa. Niihin kuuluvat paitsi kuuluisa tyyneksi, onnelliseksi keskipisteeksi tavalla, jolla se tuskin vuoden 1967 Vietnam-artikkeli, myös Suomen radiossa oli ollut 60-luvun alun jälkeen, mutta samalla se sai myös vuonna 1981 luettu vetoomus maailmanlaajuisesta vastuusta toisenlaisen etumerkin kuin ennen. Georg Henrik kirjoitti sekä Helsingin Sanomissa 1990-luvun alussa ilmestynyt tärkeimmät fi losofi set teoksensa analyyttisen fi losofi an artikkeli ydinvoimasta, mutta ei kovinkaan moni muu. edistysoptimismin merkeissä. Mutta viimeisinä vuosina Muistan esimerkiksi elävästi valtavan pettymykseni ja tur- tällainen kevytmielinen optimismi oli poissa; sen korvasi hautumiseni, kun kysyin syksyllä 1994 Ruotsista toimek- tunnelma, joka oli sukua sellaiselle spengleriläiselle kaiholle, siannon saaneena, josko Georg Henrik, ja myöskin Tove joka voidaan tunnistaa myös hänen paljon varhaisemmista Jansson – mitä me suomenruotsalaiset teemmekään elämäl- esseistään. Tämä kaiho oli kuitenkin nyt, pitkien vuosien lämme nyt, kun kaksi suurinta on poissa? – haluaisivat al- aikalaiskriittisen sitoutumisen jälkeen, saanut toisenlaisen lekirjoittaa pohjoismaisen vetoomuksen ei-kannan puolesta kaikupohjan kuin ennen. Nuoruuden kopeus oli poissa.13 tulevissa EU-kansanäänestyksissä. Molemmat pidättyivät Georg Henrik ei lekotellut enää itsetyytyväisenä selvä- allekirjoittamasta, mutta Ruotsissa sekä Olof Lagercrantz näköisyyden privilegioissa. Kaihoa saatteli nyt pikemminkin että Astrid Lindgren osallistuivat luonnollisestikin ei-kam- myötätunto ja sellainen väistämättömän kärsimyksen sie-
10 • niin & näin /
!""!#!$"!%&'())&%%%*) (+,-,())&.%))/((/00 1234566%789! 1234566%:9;5!<9 1234566%=5>>3? 1234566%@>94A tokyky, jota eräs Georg Henrikin arvostamista fi losofeista, kuin lahjakkuuden, joka hänellä oli vaativien argumenttien Peter Winch, kutsui kerran pitkämielisyydeksi. kehittämisessä ja käyttämisessä.) Vähemmän tunnettu, tai Myötätunto oli minulle tärkeää, sillä olin eräs niistä, ainakin vähemmän keskusteltu, on eräs toinen ja viime jotka saivat elää sen lämmössä. Eräässä viimeisistä kir- kädessä tärkeämpi seikka. jeistään minulle Georg Henrik kirjoitti toivostaan, että olisin saanut kokea, että unelmani – joka oli myös hänen, eorg Henrik von Wrightin tunnusomaisin per- mutta johon hän vanhempana halusi antaa nuoremmalle soonallisuuspiirre, sellaisena kuin minä tunsin suuremman oikeuden – että unelmani maailman nälän, hänet, oli hänen myötämielisyytensä. Se ympäristön tuhoutumisen ja sodan päättymisestä toteu- ilmeni monin eri tavoin. Eräs niistä oli hänen tuisi armeliaalla tavalla. Olen varma, ettei Georg Henrik valtavaG kirjeenvaihtonsa. Hänen on täytynyt vastaanottaa uskonut näin tapahtuvan, ja hän tiesi täysin hyvin, etten hyvin suuri määrä kirjeitä. Yllätyin kerta toisensa jälkeen minäkään usko sitä. Mutta uskon, että hän kirjoitti näin siitä, miten usein sain kuulla toisilta ihmisiltä, että Georg ystävänpalveluksena. Hän tiesi, että ihminen elää lähes aina Henrik ei ollut vain kiittänyt heitä hänelle lähetetyistä kir- toivossa ja että hän voi hyvin saadessaan tukea toivolleen. Ja joista tai käsikirjoituksista, vaan että hän oli myös lukenut myös tästä olen hänelle syvästi kiitollinen. ja kommentoinut niitä. Hyvä kasvatus tuskin riittää siihen, Henkilökohtaisella kiitollisuudella on myös yleisempi ja että tällainen kyky säilyy läpi elämän. Siihen tarvitaan älyllisempi aspekti. Sen jälkeisellä viikolla, kun olin saanut myös suuri annos epäitsekkyyttä ja hyvää tahtoa. Vieläkin tiedon Georg Henrikin kuolemasta, luin artikkelin, jonka silmiinpistävämpää oli se hyvänsuopa kiinnostus, jonka kaksi muuta fi losofi sta kotijumalaani, Jacques Derrida ja osoittaminen oli Georg Henrikille luonteenomaista kaiken- Jürgen Habermas, julkaisivat yhdessä Libérationissa sekä laisissa keskusteluissa fi losofi sista seminaareista satunnaisiin Frankfurter Allgemeine Zeitungissa 31. toukokuuta 2003. Ar- kahdenkeskisiin tapaamisiin. Nuorempien kollegojen kes- tikkeli ärsytti minua. Koin voimakkaasti, että Georg Henrik kuudessa meidän on tapana joskus pilailla Georg Henrikin poikkeaa ratkaisevassa suhteessa edukseen niistä Heideg- puhetavan kustannuksella. Hänen suomenruotsalainen in- gerin ja Wittgensteinin jälkeisen sukupolven fi losofeista, tonaationsa oli yhtä räikeä riippumatta siitä, mitä kieltä hän jotka ovat hallinneet länsimaista fi losofi aa vuoden 1950 puhui. Mutta yhtä hyvin voisimme muistella hänen selkeää jälkeen. Siinä missä sellaiset yhdysvaltalaiset kuin Quine, ääntään. Davidson ja molemmat Rortyt, britit kuten Winch ja An- Uskon, että kaikki, joilla oli tilaisuus tavata Georg scombe tai Habermasin ja Apelin kaltaiset saksalaiset eivät Henrik, muistavat hänen puhetapansa: ystävällisen innos- ole koskaan kyenneet sallimaan kuin vuotta 1950 edeltävien tuneen äänensävyn hänen puhuessaan ja valppaan, eteen- katastrofi en muokkaavan maailmankuvansa perusteita, on päinojentuneen päänasennon hänen kuunnellessaan muita. Georg Henrik, samoin kuin hänen hieman nuoremmat Myös katseen muistamme. Se ei koskaan ollut ensisijaisesti kollegansa Ernst Tugendhat, Derrida ja Julia Kristeva, kriittinen tai koetteleva, vaan ilmaisi uteliasta avoimuutta ollut selkeästi perillä jälkikolonialistisen todellisuuden ja ja tarkkaavaista kiinnostusta siihen, mitä muilla oli sa- maailmanlaajuisen kehityskriisin sivilisaatiohistoriallisesta nottavanaan. Kuulun heihin, jotka kaipaavat tätä katsetta. merkityksestä. Tämä on sinänsä moraalinen saavutus fi lo- Olemme nyt hiukan enemmän yksin maailmassa. sofi lle, joka syntyi vuonna 1916 pienessä maassa, jolta puut- tuvat kolonialistinen menneisyys ja monikulttuurinen arki. Bromarv, heinäkuu 2003 Mutta eräs toinen seikka on merkittävämpi. Georg Henrik on uskomattomien norjalaisten ohella ainutlaatuinen fi lo- Suomentanut Tommi Uschanov sofi sukupolvensa edustaja siinä, että hän on vailla heidegge- rilaisen herooista elehtimistä ymmärtänyt ympäristökriisin merkityksen ja liittänyt sen maailmankuvaansa. Georg Henrik, toisin kuin Derrida ja Habermas, ei olisi koskaan voinut kirjoittaa Euroopan unionista ikään kuin kasvulla ei Viitteet olisi rajoja. 1. von Wrightin muistelmateos Mitt liv som jag minns det (Söderström, Jo tästäkin syystä Georg Henrikin läsnäololla oli puh- Helsingfors 2001) ei anna valaistusta Markovicin edesottamuksiin 70- distava merkitys yhteiskunta- ja kulttuurielämällemme. luvun jälkeen. Sen sijaan saamme tietää, että 70-luvulla von Wright ”mahdollisesti” toimi ”koordinoivana voimana” erilaisissa solidaa- Niin kauan kun kirjoitettiin myös hänelle, ei yhteiskunnal- risuudenosoituksissa, kun hallitus ahdisteli Markovicia ja muuta lisissa kysymyksissä sen enempää kuin fi losofi assakaan voitu Praxis-ryhmää (s. 250). sallia millaista ajattelemattomuutta hyvänsä. Kun Georg 2. Ymmärrettävistä syistä von Wright näki itsensä eräänlaiseksi instituu- Henrik on poissa, meillä on edessämme sama ongelma, tioksi koko sen ajan, kun tunsin hänet. Että hän oli tarkka itsestään eikä lainkaan vapaa siitä ylpeydestä, jota hän arvostelee usein muissa, jonka Tšehov pelkäsi iskevän hänen omaan tuotantoonsa tietävät kaikki hänen muistelmiensa lukijat. Hän kirjoittaa esimer- ja koko venäläiseen kirjallisuuteen Tolstoin kuoltua. Ei kiksi: ”Kunnianarvoisan [Bolognan] yliopiston 900-vuotisjuhlien ole enää olemassa yhtä hyvää syytä tehdä parastaan kuin yhteydessä sain viidestätoista kunniatohtorin arvostani sen, jota ennen. eniten arvostan” (s. 263). Eräitä ihmisiä häiritsi tämä piirre von Wrightin persoonallisuudessa. Minusta se oli enemmän huvittava Vielä erään asian on saatava paikkansa muistelmassani. kuin huolestuttava. Se, ettei von Wright ollut liian nuhteeton, oli Kaikki tietävät, että Georg Henrik oli älykäs ja luotettava, kaunista ja teki minulle helpommaksi arvostaa hänen monia hyviä ilmensi hyvää arvostelukykyä ja osasi käyttää kynää. (Itse puoliaan! Asiaan kuuluu, ettei hän ollut lainkaan vallanhimoinen, hän ei ajatellut olevansa mikään suuri tyyliniekka. Ja hän toisin kuin monet muut, jotka ottavat itsensä erittäin vakavasti. 3. Mitt liv som jag minns det, s. 123. näki kyvyn omaperäiseen ja fi losofi sesti hedelmälliseen 4. Ks. esim. kirjoitus ”Humanismens förfall”, Finsk tidskrift 139 (1946), työhön suurimmaksi ansiokseen tutkijana; suuremmaksi s. 202.
/ niin & näin • 11
!""!#!$"!%&'())&%%%** (+,-,())&.%))/((/01 2345677%89:! 2345677%;:<6!=: 2345677%>6??4@ 2345677%A?:5B 5. Georg Henrik von Wrightin ura oli Suomessa vertaansa vailla. Filosofi an tohtori 24-vuotiaana, Helsingin yliopis- ton professori 29-vuotiaana, kutsu Wittgensteinin profes- suurin perijäksi Cambridgeen 31-vuotiaana, akateemikko vuodesta 1961, jne. 6. Luonnehdin näitä merkintöjä ”spontaaneiksi”. Minusta on vaikuttanut tärkeältä kirjoittaa muistelmani ilman että lukisin niitä muistokirjoituksia tai muita pohdintoja, joita tiedän julkaistun lehdissä. Ajatuksena ei ole, etten halua oppia muilta, vaan etten ole halunnut antaa muiden vaikuttaa siihen, millainen on oma panokseni kuvaan siitä, miten von Wrightin tuntemat ihmiset näkivät hänet. Myös muistelmiin ja muihin kirjoituksiin, joihin viittaan, olen paneutunut vasta käsikirjoituksen ollessa suurimmaksi osaksi valmis. 7. Ajattelen tässä osallisuutta Helsingin suomenruotsalaisen sivistysporvariston ympäristöön. von Wrightin elämään kuului tietenkin muita kokemuspiirejä, jotka tunnen huo- nosti tai en ollenkaan. Mutta uskon todellakin, että niillä on vain vähäisempää merkitystä von Wrightin persoonalli- suuden ymmärtämiselle. 8. Niille, jotka ovat kiinnostuneita puhtaammin fi losofi sesta kehityslinjasta von Wrightin elämässä, ei toistaiseksi ole olemassa mitään kokonaisesitystä, ellei Chen Bon kiinan- kielinen kirja ole sellainen. Tärkeimmän lähteen muodos- tavat von Wrightin muistelmat. Kirjallisena ja elämäkerral- lisena teoksena kirja on tietenkin keskinkertainen, mutta fi losofi sena omaelämäkertana se on täynnä kiinnostavia havaintoja. von Wrightin johdanto paksuun kokoomate- okseen The Philosophy of Georg Henrik von Wright (Open Court, La Salle 1989) sekä sen sisältämät esseet ovat von Wrightin omien töiden ohella välttämätöntä luettavaa kai- kille, jotka haluavat ymmärtää hänen fi losofi aansa. Kiin- nostava on myös Jürgen Habermasin muotokuva pienessä kirjoituksessa ”Zwischen den Traditionen: eine Laudatio auf Georg Henrik von Wright”, teoksessa Vom sinnlichen Eindruck zum symbolischen Ausdruck (Suhrkamp, Frankfurt am Main 1997). Olen itse tarkastellut erästä linjaa von Wrightin älyllisessä ja fi losofi sessa kehityksessä esseessäni ”Georg Henrik von Wright som tidsdiagnostiker”, Ajatus 56 (1999), s. 119–141. 9. von Wright itse on sijoittanut päätöksensä ryhtyä fi losofi ksi ainakin kahteen ajankohtaan. Epämääräinen ajankohta, joka mainitaan omaelämäkerrallisessa esipuheessa teok- seen Humanismi elämänasenteena (Otava, Helsinki 1981), vaikuttaa minusta vakuuttavammalta kuin muistelmissa (s. 32) mainittu aiempi, tarkkaan paikallistettu käänne. 10. On tunnettua, että von Wright ja Wittgenstein puhuivat tavallisesti keskenään musiikista ja kirjallisuudesta eivätkä fi losofi asta. Bussissa matkalla von Wrightin hautajaisiin Inkooseen sain yllätyksekseni kuulla Tom Reuterilta, joka oli kysynyt von Wrightiltä asiasta, että nämä kaksi ystä- vystä ja kollegaa puhuivat keskenään englantia eivätkä saksaa. Tiettyjä saksan sanoja esiintyi Reuterin mukaan keskustelussa silloin, kun jommankumman täytyi tarken- taa sanomaansa ja das richtige Wort jäi löytymättä. 11. ”Humanismens förfall”, s. 202. 12. Vrt. Jürgen Habermas, “Die deutschen Mandarine”. Teoksessa Philosophisch-politische Profi le (Suhrkamp, Frankfurt am Main 1981). 13. Tai ainakin melkein. Eräässä von Wrightin viimeisistä kirjoituksista, perusteluissaan Inkoon kirkossa 14.6.2003 esitetylle ohjelmalle, hän kirjoittaa Beethovenista, että tämän teos Heiliger Dankgesang oli ”ilmaus kirkastuneelle elämänviisaudelle, jollaisen jotkut meistä saavuttavat van- huusvuosinaan kaukana ihmisten riitelystä ja hälinästä.” Reagoin ensin kielteisesti tähän muotoiluun, sillä näin sen merkiksi, että nuoren von Wrightin snobismi oli palannut. Mutta ehkä näin ei ollutkaan? Ehkä von Wright kirjoitti ”jotkut meistä” vain ilmaistakseen oman ambivalenssinsa? Toisaalta häntä viehätti sellainen ”kirkkaus”, josta hän puhuu, mutta toisaalta hänen oma sitoutuneisuutensa kanssaihmisiin muodostui kenties liian suureksi, jotta hän olisi voinut lukea itsensä valittujen joukkoon.
12 • niin & näin /
!""!#!$"!%&'())&%%%*( (+,-,())&.%))/((/01 2345677%89:! 2345677%;:<6!=: 2345677%>6??4@ 2345677%A?:5B