Kohti Asiantuntijayhteiskunnan Koulutuspolitiikkaa
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Kohti asiantuntijayhteiskunnan koulutuspolitiikkaa Osmo Lampinen Erkki Laukkanen Olli Poropudas Heikki Ravantti Risto Rinne Matti Vesa Volanen Kohti asiantuntijayhteiskunnan koulutuspolitiikkaa TOIMITTANEET OLLI POROPUDAS & MATTI VESA VOLANEN ©tekijät Kirja kerrallaan, Helsinki 2003 ISBN 952-91-5612-X Esipuhe Kirja on yritys jäsentää Suomen koulutuspolitiikan lähivuosien asialista. Taustalla on halu kartoittaa politiikka-alueen kokonaismaasto ennen kuin jo tiedossa olevilla ja yhä painokkaammiksi nousevilla tekijöillä - globali- saatio, ikärakenteen vanheneminen ja yhteiskuntarakenteen muutos - suostutellaan kansalaiset tarjouksiin, joista ei voi kieltäytyä. Kirjassa tarkastellaan niin viime vuosikymmenen koulutuspoliittisen käänteen seurauksia kuin tämän päivänkin koulutusongelmia. Erityisessä tarkastelussa on koulutuspolitiikan tulevaisuus, jonka tärkein tekijä on teollisuus- ja palveluyhteiskunnan vaihtuminen asiantuntijayhteiskunnaksi. Kirja pyrkii tarjoamaan vaihtoehdon Suomea hallitsevan valtakeskittymän yhteiskuntapolitiikan koulutusratkaisuille Kirja on usean kirjoittajan teksteistä toimittajien yhtenäiseksi muokkaama monografia. Toimittajat ovat Olli Poropudas ja Matti Vesa Volanen. Kir- joittajat ovat koulutuspolitiikkaa näköalapaikoilta seuranneita ja siihen vaikuttaneita asiantuntijoita. Professori Risto Rinne Turun yliopistosta ja tutkija Matti Vesa Volanen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimus- laitokselta ovat tunnettuja koulutuksen ja koulutuspolitiikan tutkijoita. Myös pitkään opetushallinnossa ja ammattikorkeakoulun rehtorina toimi- nut valtiotieteen tohtori Osmo Lampinen on julkaissut lukuisia koulutus- poliittisia teoksia. SAK:n ekonomisti, valtiotieteen lisensiaatti Erkki Laukkanen on työelämän ja talouden asiantuntija, opetusministeriössä työskentelevä opetusneuvos Heikki Ravantti on tehnyt pitkän uran opin- totukiasioiden, erityisesti aikuisopintojen tukijärjestelmien parissa. Ope- tusministeriön erikoistutkija, valtiotieteen lisensiaatti Olli Poropudas on erikoistunut työelämän ja koulutuksen välisiin suhteisiin sekä niihin liitty- viin ennusteisiin. 5 Ammattikasvatussihteeri Pekka Nummela kirkkohallituksesta on lukenut teoksen käsikirjoituksen ja antanut käyttömme arvokkaita huomautuksia. Kiitämme häntä sekä muita kirjan syntymiseen vaikuttaneita ystäviämme ja kollegoitamme Helsingissä, tammikuussa 2003 Toimittajat 6 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 9 2 1990-LUVUN KOULUTUSPOLITIIKKA 19 Punamullasta sateenkaarihallitukseen - sosiaalisesta ohjelmasta uusliberalismiin 19 Uusiin rakenteisiin ja kiristyvään valikointiin 41 Koulutuspoliittisen käänteen yhteiskunnallinen tausta 56 3 KOULUTUSPOLITIIKAN KYSYMYKSIÄ 71 Peruskoulu - kaikkien koulu? 72 Nuorten koulu - ikuinen kahtiajako? 83 Korkeakoulutus - pääsylippu tulevaisuuden työmarkkinoille 91 Aikuiskoulutus - vainko kasaantuvaa hyvää? 104 Opintotuki - ratkaisun ydin 116 4 KOULUTUS 2000-LUVUN ASIANTUNTIJAYHTEISKUNNASSA 125 Koulutuspolitiikan kriisiytyminen 125 Uusien linjausten välttämättömyys 129 5 KOULUTUSPOLITIIKAN ASIALISTA 154 Koulutuspoliittinen keskustelu - puolueet ja etujärjestöt 154 Mitä ensin? 162 Kirjallisuus 175 Kirjoittajat 183 7 8 1 JOHDANTO Tämän kirjan tavoitteena on keskustella Suomen koulutuspolitiikan tulevista linjauksista. Se käsittelee myös Suomen koulutuspolitiikan ajankohtaisia ongelmia ja niihin tarjolla olevia ratkaisuja. Politiikalla ratkaistaan yhteiskunnallisia ongelmia. Ongelmat edellyttä- vät ratkaisuja, ratkaisut edellyttävät resurssien käyttöä ja/tai yhteiskun- nallisten pelisääntöjen muuttamista tai luomista lainsäädännöllisin keinoin. Resurssien suuntaaminen ja pelisäännöt vaikuttavat ihmisten ja organisaatioiden toimintaan. Kyseessä on toiminta, joka klassisessa politiikan tutkimuksessa määritellään politiikaksi. Politiikka on vallan- käyttöä ja valta on toimijan kykyä vaikuttaa muiden toimijoiden käyt- täytymiseen. Ongelmia ovat asiantilat, jotka ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa miten asioiden pitäisi olla. Se, mikä on ongelma, on tulkintakysymys. Tulkintaa tekevät kaikki järjestäytyneet yhteiskunnalliset ryhmät. On- gelman määrittelyssä ideologia on ratkaisevassa asemassa. Yhden ideologian omaksunut henkilö tai ryhmä näkee ongelmana asiantilan, joka toisen ryhmän mielestä on kunnossa. Ideologiat esittävät tiiviste- tysti paitsi edustamiensa yhteiskunnallisten ryhmien tavoitteet ja niiden perustelut myös käsityksen siitä miten yhteiskunta toimii ja/tai miten sen pitäisi toimia, mitkä ovat tärkeitä asioita ja miten näitä asioita tulisi edistää. Jotkut asiat ovat ongelmia kaikkien keskeisten yhteiskunnallisten ryh- mittymien mielestä. Esimerkiksi Suomen liittyminen Euroopan Unio- 9 niin oli kaikkien mielestä ongelma ainakin siinä mielessä, että suoma- laiset instituutiot eivät olleet ennen liittymistä siten järjestetty, että jäsenyyden edellyttämä yhteistyö olisi sujunut kitkattomasti. Sen vuok- si suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittiin institutionaalisia muutoksia. On kuitenkin eri asia tunnistaa joku asia ongelmaksi kuin löytää yhtei- nen linjaus sen ratkaisemiseksi. Osapuolet voivat olla yhtä mieltä asi- antilan ongelmallisuudesta, mutta täysin eri mieltä siitä, millä tavalla ongelma voitaisiin ratkaista Suomalaisen yhteiskunnan keskeiset ongelmat ja niiden ratkaisemiseen tarvittavat toimenpiteet määrittelee poliittinen koneisto, eduskunta ja valtioneuvosto. Keskeisin tulkinnasta päättävä poliittinen elin on hal- litus, joka valmistelee, esittelee ja toimeenpanee poliittiset päätökset. Eduskunnan ja hallituksen politiikan sisällön linjaavat puolueet edus- kunta- ja kunnallisvaaleissa saamansa kannatuksen sekä keskinäisen yhteistoiminnan pohjalta. Suomessa millään puolueella ei ole yksinoikeutta valtaan edes vaali- kaudeksi. Hallitukset ovat monipuoluehallituksia ja edustavat sen vuoksi monenlaisia yhteiskunnallisia ryhmiä ja ideologioita. Se aihe- uttaa tarpeen hakea ja löytää sellaisia ideologisia lähtökohtia, joiden pohjalta eri intressiryhmiä edustavien puolueiden yhteistyö sujuu. Tarkastelemme koulutuspolitiikkaa pohjoismaisesta hyvinvointival- tiollisesta näkökulmasta. Se tarkoittaa, että tasa-arvon ja toisista huo- lehtimisen tulisi olla kaiken politiikan - myös koulutuspolitiikan - läpäisevä teema. Erityistä huolta tulisi pitää niistä, joilla itsellään ei ole taloudellisia tai poliittisia voimavaroja vaikuttaa omaan toimeentu- loonsa ja hyvinvointiinsa; lapsista, vanhuksista, vammaisista, kielelli- sistä, kulttuurisista ja yhteiskunnallisista vähemmistöistä, syrjäyty- 10 neistä. Koulutuspolitiikan, kuten kaiken politiikan tulisi edistää yhteis- kunnan kokonaisuuden etua, sekä tarjota tasapuolisesti kaikille yhteis- kuntaryhmille välineitä hyvinvointiin ja turvalliseen elämään. Hyvinvointivaltiollinen politiikka ei ole jakopolitiikkaa. Siis sitä, että joku toinen vastaa taloudellisten resurssien ja siihen perustuvien hy- vinvoinnin tuottamisesta ja hyvinvointipoliitikot jakavat sitä yhteis- kunnan eri ryhmille. Hyvinvointivaltiollinen politiikka kantaa vastuuta jaettavan riittävyydestä ja on valmis tekemään tarvittaessa myös ki- peitä ratkaisuja. Lähtökohtana on, että kaikkien tulee hyötyä ratkaisu- jen myönteisistä tuloksista ja niitä käytetään erityisesti eniten kärsi- mään joutuneiden aseman lievittämiseen. Tarkastelemme koulutuspolitiikan ongelmia ja niihin tarvittavia ratkai- suja nykyisyyden ja tulevaisuuden perspektiivistä. Tutkailemme kou- lutuksen nykytilaa ja siihen johtanutta koulutuspolitiikkaa, minkälaisia muutoksia koulutuksessa on tapahtunut viime vuosina ja mitkä olo- suhteet ja toimenpiteet ovat niiden taustalla. Pyrimme ennakoimaan tulevaisuutta, minkälaisia haasteita ja sopeutumispaineita se tuo kou- lutukseen. Pohdimme näistä perspektiiveistä jäsentyneitä ongelmia ja pyrimme kehittämään niihin sellaisia ratkaisuja, jotka voisivat olla rakentavia sekä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisuuden kehittämi- sen että eri yhteiskunnallisten ryhmien kannalta. Koulutuksella on kolme tehtävää. Sen vanhin tehtävä on kulttuurin siirtäminen sukupolvelta toiselle. Koulutuksella on taloudellinen tehtä- vä, so. valmistaa tulevista työntekijöistä ammattitaitoista työvoimaa. Koulutus toteuttaa myös yhteiskunnallista valintaa. Työnjakoon pe- rustuvissa yhteiskunnissa on vaativuudeltaan erilaisia työpaikkoja, 11 joiden tuottamat tulot ja yhteiskunnallinen arvostus vaihtelevat. Kou- lutus sijoittaa osaltaan ihmiset näihin tehtäviin.1 Politiikan keskiössä on kysymys resurssien jakamisesta yhteiskunnan eri ryhmille. Koulutuksen resurssien jaossa on kyse paitsi siitä kuka saa ja kuinka paljon koulutukseensa yhteiskunnan varoja, myös tule- vista yhteiskunnallisista asemista, työllisyydestä ja tulotasosta. Vii- meksi mainittuun yhteiskunta vaikuttaa koulutuksen määrällisellä sää- telyllä. Lääkärikoulutuksen suorittanut saa valmistuttuaan korkeat tulot ja hyvän yhteiskunnallisen aseman ja arvostuksen. Mitä vähemmän yhteiskunta kouluttaa lääkäreitä, sitä suurempi on niukkuus heistä, ja sitä korkeammaksi muodostuu palkkojen ja muiden etuisuuksien taso. Koulutus vaikuttaa yhteiskunnalliseen asemaan myös toisella tavalla. Yhdysvalloissa ja Englannissa koulutus eriytyy hyvin varhain. Varak- kaimmat panevat lapsensa korkeatasoista opetusta antaviin oppilaitok- siin, joista he jatkavat parhaimpiin jatko-opintoihin, joista sijoitutaan myös parhaimpiin työpaikkoihin. Suomalaisen koulujärjestelmän perusidea on ollut yhteiskunnallisesti tasa-arvoisempi, mutta sekään ei ole pystynyt estämään tehokkaasti yhteiskunnallisten asemien sosiaalista periytyvyyttä. Suomessa kaikki käyvät peruskoulua, joka on ollut suurin piirtein