Siikajokilaakson Asutuksen Synty

Siikajokilaakson asutuksen synty

Nimistöhistoriallinen tutkimus Siikajokilaakson asutuksesta keskiajalta 1600-luvun puoliväliin

Oulun yliopisto Historiatieteet Suomen ja Skandinavian historian Lisensiaatintyö Maaliskuu 2011 Matti Leiviskä SISÄLLYS

JOHDANTO...... 4

Maantiede ja luonnonolosuhteet...... 4 Historiallinen tausta ...... 6 Tutkimustehtävä, lähteet ja menetelmät...... 13

1. ASUTUSKEHITYS 1600-LUVUN PUOLIVÄLIIN MENNESSÄ ...... 22

1.1. Siikajokilaakson yleiskehitys...... 22 1.2. Siikajokisuu ...... 25 1.3. Keskijuoksu ...... 28 1.4. Jokilatvat...... 32 1.5. Asutuskehitykseen vaikuttaneet tekijät ...... 38

2. ASUTUS- JA HENKILÖNNIMET...... 43

2.1. Siikajokisuu ...... 44 2.1.1. Putaanojan eteläpuoli...... 44 2.1.2. Eteläranta ...... 48 2.1.3. Soininsaari...... 51 2.1.4. Pohjoisranta...... 55 2.1.5. Kansainvälinen rannikkoseutu ...... 64 2.2. Siikajoen keskijuoksu...... 68 2.2.1. Revonlahti...... 68 2.2.2. Lappi eli Tuomioja ...... 78 2.2.3. Paavola eli Pehkola...... 81 2.2.4. Luohua...... 88 2.2.5. Mankila eli Korkala...... 93 2.2.6. Rantsila ...... 98 2.2.7. Sipola...... 104 2.2.8. Rannikkolaisten takamaa ...... 108 2.3. Siikajokilatva ...... 110 2.3.1. Kestilä...... 110 2.3.2. Tavastkenkä ...... 119 2.3.3. Pyhäntä ...... 128

2.3.4. Iso Lamujärvi ...... 130 2.3.5. Vähä Lamujärvi...... 132 2.3.6. Piippola eli Kortteinen...... 135 2.3.7. Launola eli Laakkola ...... 139 2.3.8. Pulkkila...... 141 2.3.9. Itäinen uudisasutusalue...... 145

3. LUONTONIMET ...... 147

3.1. Jälkiä saamelaisista ...... 147 3.2. Hämäläinen pohja...... 159 3.3. Skandinaavit Pohjanrannalla ...... 189 3.4. Ohut suomalainen kerros...... 192 3.5. Itä menee ylitse muiden...... 195

ERÄNKÄYNTI, ASUTUSVIRRAT JA ASUTUKSEN SYNTY...... 220

LÄHTEET JA TUTKIMUSKIRJALLISUUS ...... 226

LIITE 1. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1540-LUVULLA...... 245

LIITE 2. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1550-LUVULLA...... 246

LIITE 3. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1560-LUVULLA...... 247

LIITE 4. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1570-LUVULLA...... 248

LIITE 5. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1580-LUVULLA...... 249

LIITE 6. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1590-LUVULLA...... 250

LIITE 7. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1650-LUVULLA...... 251

LIITE 8. SIIKAJOKILAAKSON TALONHALTIJALUETTELOT 1548 1654...... 252

HAKEMISTO...... 265

JOHDANTO

Maantiede ja luonnonolosuhteet Siikajoki on yksi Pohjois-Pohjanmaan suurista joista. Se saa alkunsa Pyhännän kunnan alueelta Suomenselältä, aivan Kainuun ja Pohjois-Savon rajan tuntumasta. Oulu- ja Py- häjoesta poiketen sillä ei ole yhtä suurta lähdejärveä, vaan joki syntyy useiden pienten purojen yhdistyessä toisiinsa. Perämereen joki laskee Siikajoen kunnan alueella. Noin 160 km pitkällä Siikajoella on lukuisia sivu-uomia, joista suurin Lamujärvestä alkunsa saava Lamujoki. Pienempiä sivuhaaroja on laskutavasta riippuen parikymmentä. Jokien lisäksi Siikajoen vesistöalueella on noin 150 järveä, joista suurin osa on pinta-alaltaan alle 10 hehtaaria. Ylivoimaisesti suurin järvi on Iso Lamujärvi.1 Maastonmuodoiltaan Siikajokilaakso on pääosin tyypillistä alavaa ja loivapiirteistä Pohjanmaata. Vain alueen kaakkoisosissa maasto on kumpuilevaa. Soiden määrä on alueella suuri ja ne peittävät lähes 60 % maapinta-alasta.2 Siikajokilaakson nykyinen asutus koostuu pääasiassa nauhamaisista jokivarsiky- listä, jotka ovat muodostuneet Siikajoen ja sen sivu-uomien rannoille. Tästä perustyy- pistä poikkeavat vain Siikajokisuun ympäristön rannikkoasutus sekä muutamat järven- rantakylät Kestilässä, Piippolassa ja Pyhännällä. Näiden lisäksi alueella on pari kauempana vesistöistä sijaitsevaa asutuskeskittymää, jotka muistuttavat savolaisia ja kainuu- laisia vaarakyliä.3 Jokivarsikylät ovat olleet Siikajokilaakson vallitseva asutusmuoto aivan asutuksen syntyajoista lähtien, sillä luonnonolot eivät ole alueella ratkaisevasti muuttuneet. Joet ovat tarjonneet helpoimmat kulkuväylät, varmistaneet vedensaannin ja kalastusmahdollisuudet. Niiden rannoilla sijaitsivat yleensä myös hedelmällisimmät peltomaat ja rehevät luonnonniityt, jotka mahdollistivat maanviljelyn ja karjanhoidon. Maankohoaminen on vaikuttanut Siikajokisuun ympäristön merenranta-asutukseen, mutta sen vaikutus on jäänyt pienemmäksi kuin monissa muissa Pohjois-Pohjanmaan rannikkokylissä, esimerkiksi Limingassa. Sen sijaan vedenkorkeuden suuresta vuotui- sesta vaihtelusta johtuva eroosio on muuttanut paljon jokiuomaa ja on tehnyt suupuolen jokitörmistä korkeat ja jyrkät. Lisäksi joen pääuoma on vaihtanut paikkaansa ainakin jokisuulla ja muutamissa muissa paikoissa.4

1 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen (PPY) tiedot Siikajoen vesistöalueesta. 2 Seppä 1999, 44. 3 Kansalaisen karttapaikka. Järvenrantakyliä ovat mm. Kestilän Järvikylä, Piippolan Lamu ja Pyhännän kirkonkylä. Vaara-asutukseksi voidaan luokitella esimerkiksi Pyhännän Ahokylä ja Viitamäki. 4 Suomenmaa IX1 1929, 127.

Kartta 1. Siikajokilaakson kyläjako 1600-luvun puolivälissä. Jako perustuu vuoden 1654 maakirjassa (KA 9138) käy- tettyyn kyläjakoon, lukuun ottamatta Pyhännän, Iso Lamun ja Vähä Lamun kyliä, jotka tuolloin luettiin yhdeksi La- mun kyläksi. 5 Historiallinen tausta

Vallitsevan käsityksen mukaan asutus nykyisen Suomen alueella on jatkunut monin paikoin katkeamattomana kivikaudelta lähtien, vaikka väestön määrä, etnisiteetti, kulttuuri ja kieli ovatkin vaihdelleet aikakaudesta toiseen. Rautakauden loppupuoliskolle (noin 600 800 jaa.) tultaessa voimakkaimmat asutuskeskukset löytyivät Lounais- Suomen rannikolta sekä Kokemäenjokilaakson ja Vanajaveden ympäristöstä. Kun alueet vähitellen erkanivat kieleltään ja kulttuuriltaan toisistaan, alettiin niitä kutsua eri nimillä: sisämaan asutusta Hämeeksi ja sen asukkaita hämäläisiksi, rannikon asukkaita taas suomalaisiksi ja heidän asuinaluettaan Suomeksi. Myöhempi Satakunta on näiden kahden kulttuurialueen sulautuma, joka yläosaltaan oli pitkälti hämäläinen ja alaosaltaan suomalainen. Tässä vaiheessa myös Kyrönjokilaakso Etelä-Pohjanmaalla muodosti oman voimakkaan asutuskeskuksensa, joka kuitenkin surkastui ja mahdollisesti autioitui 800-luvulla. Hämeessä asutus sitä vastoin laajeni molemmin puolin Päijännetta ja hämä- läisen vaikutuksen myötä Karjalaan, Laatokan länsi- ja luoteisrannalle, ja Savoon nykyisen Mikkelin seudulle alkoi kehittyä oma talonpoikainen kulttuurinsa 600- ja 800- luvulla.5 Eteläisessä Suomessa asutus näyttäisi jatkuvasti voimistuneen kivikaudelta lähti- en. Sen sijaan Pohjois-Suomi on perinteisen käsityksen mukaan ollut lähes asumatonta seutua rautakauden lopulta aina varhaiskristillisen ajan alkuun saakka (noin 400–1000 jaa.). Alueella saattoi elellä korkeintaan harvalukuinen, pyyntitaloudessa elävä lappa- laisväestö.6 Heidän kilpailijoikseen tulivat 700-luvulta lähtien länsisuomalaiset, lähinnä hämäläiset, jotka aloittivat säännöllisen eränkäynnin pohjoiseen. Tällöin alueelle saattoi syntyä myös jonkinlaista kausiasutusta. Edelleen länsisuomalaisten kilpailijoiksi Poh- jois-Suomeen tulivat 1000-luvulta lähtien karjalaiset, jotka lopulta saivat nautinta- alueekseen koko Pohjanrannan eli Pyhäjoen ja Kemijoen välisen rannikkoalueen. Karja- lainen ylivalta väistyi alueelta 1300-luvulta lähtien, kun länsisuomalainen pysyvä asutus eteni Pohjanmaan rannikkoa pitkin yhä pohjoisemmaksi.7

5 Edgren 1999, 330; Vahtola 2003, 9 31. 6 Käytän tässä nimitystä lappalainen Hiltusen ja monien muiden tutkijoiden, kuten Jouko Vahtolan ja Matti Enbusken esimerkin mukaan. Nykyisen käsityksen mukaan lappalaisella on tosin vanhastaan ollut merkitys 'saamelainen' kaikissa suomen murteissa ja merkitykset 'syrjäseudun asukas' tai 'kiertelevä pyy- täjä' ovat myöhäissyntyisiä. Ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, että kaikki lappalaiset olisivat olleet saamelaisia sanan nykyisessä etnisessä merkityksessä. Vrt. Vahtola 1999, 111; Enbuske 2008, 67. 7 Luukko 1956, 78-109; Hiltunen 1996, 68.

Kartta 2. Suomen asutus rautakauden lopulla asuinpaikka- ja kalmistolöytöjen perusteella. Tiedot perustuvat Museoviraston sivuilta löytyviin karttoihin, http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kartat.htm.

7 Nykyinen tutkimus on monilta osin kyseenalaistanut edellä kerrotun perinteisen käsityksen Pohjois-Suomen varhaishistoriasta ja tutkijat ovat päätymässä niin sanotun jatkuvuusteorian kannalle. Teorian lähtökohtana on, että ainakin tietyt osat Pohjois- Suomea ovat olleet jatkuvasti asuttuna esihistorialliselta ajalta saakka.8 Monet arkeologiset löydöt, kuten Pohjanmaan rannikon ja Kainuun kalmistot, tukevat tätä teoriaa ja todisteita löytyy jatkuvasti lisää. Tällä hetkellä näyttääkin vahvasti siltä, että aiempi aukko Pohjois-Suomen asutuksessa on johtunut vain tutkimuksen puutteesta, sillä tut- kimustyön laajentuessa on uusia todisteita vanhasta asutuksesta löytynyt lähes kaikkial- 9 ta, rannikon jokisuista Kainuun sisävesille saakka. KYÖSTI JULKU totesi jo vuonna 1985 Pohjois-Suomen varhaishistorian tutkimuksen olevan voimakkaassa käymistilas- sa.10 Runsaasti uutta tutkimusta on ilmestynyt tuon vuoden jälkeen, mutta paljon on edelleen tutkimatta. Käymistila tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään. Käsitykset Pohjois-Suomen asutushistoriasta ovat muuttuneet paljon viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ja todennäköisesti nykyinenkään tulkinta ei ole lopul- linen. Kiinteän asutuksen syntyvaihetta on vähitellen jouduttu siirtämään aina vain var- haisemmaksi.11 Täysin mahdollista on, että tilanne on samanlainen myös Siikajokilaak- son osalta. Vaikka Siikajokilaaksosta on verraten vähän rautakautisia esinelöytöjä, eikä sieltä toistaiseksi tunneta tuon ajan asuinpaikkoja, niin alueen läheltä tehdyt löydöt, esimerkiksi Vihannin ja Vaalan rautakautiset asuinpaikat, viittaavat varhaisen asutuksen olemassaoloon.12 Siikajoen Ylipäästä tehtyjen löytöjen perusteella jokisuussa on voinut olla maanviljelyyn ja karjanhoitoon perustavaa pysyvää asutusta jo sydänkeskiajalla (1000–1300 jaa.). Muutamien jokisuusta sekä jokilatvoilta löydettyjen esineiden perusteella asutus voitaisiin ajoittaa paljon vanhemmaksikin, jopa 600–800-luvuille periyty- väksi.13 Se voisi siis liittyä Julkun ja monien muiden tutkijoiden hahmottelemaan Perä- meren rannikon rautakautiseen kainulaisasutukseen, jota pidetään alkuperältään lähinnä hämäläisenä.14 Vähäisen arkeologisen materiaalin pohjalta ei kuitenkaan voida vetää näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vaan tueksi tarvittaisiin lisää todisteita.

8 Julku 1986a, 138 150; Mäkivuoti 1992, 352; Hiltunen 1996, 68-69. 9 Julku 1985, 83-84; Julku 1986a, 140-150; Mäkivuoti 1992, 343-344. 10 Julku 1985, 83. 11 Forss 1996, 56. 12 Forss 1996, 49. 13 Siikajoen Ylipään Kärnän keihäänkärki ja veitsi ja Pyhännän Tavastkengän Koivulan silmäkirves ajoittuvat välille 600 800 jaa. Hieman myöhemmälle ajalle (900 1100-luvuille) ajoittuu Pyhännän Kirkonky- län Leiviskän maalta löytynyt hevosenkengän muotoinen pronssisolki. Papinkankaan kuoppajärjestelmän kaivauksissa saatu radiohiiliajoitus vuosille 1150 1450; Sarkkinen 2000, 19; Forss 1996, 57; Hiltunen 1996, 83. 14 Erityisesti Vahtola 1980 ja Julku 1986a, myös Koivunen 1992 ja Mäkivuoti 1992.

8 Siikajokilaakson mahdollisen rautakautisen tai keskiaikaisen asutuksen todenta- minen on historiantutkimuksen menetelmin vaikeaa, sillä yhtenäiset asiakirjalähteet ovat alueelta vasta vuodesta 1543 eteenpäin.15 Niiden avulla voidaan tehdä vain epäsuo- ria päätelmiä asutuksen varhaisvaiheista. Muiden lähteiden avulla on yritetty hahmottaa alueen varhaishistoriaa, mutta toistaiseksi tutkimukset ovat olleet varsin pinnallisia. Nimistössä on kuitenkin havaittu jäänteitä ainakin hämäläisestä, karjalaisesta ja saame- laisesta vaikutuksesta, mutta väestön pysyvästä oleskelusta alueella ei ole uskallettu puhua.16 Sen sijaan on korostettu satakuntalaisen asutusvirran suurta merkitystä rannikon kiinteän asutuksen synnyssä. Tilanne on siten pitkälti samanlainen muidenkin Poh- janmaan jokilaaksojen kohdalla.17

JOUKO VAHTOLAN mukaan karjalaisten Perämerelle suuntautunut liikenne hidasti pysyvän asutuksen syntyä varsinkin Oulujokilaaksossa. Sama syy lienee myös Pyhäjo- kilaakson hitaan asutuskehityksen taustalta.18 Näiden kahden joen väliin jäävän Siikajo- en kohdalla tilanne on ollut varmasti suunnilleen samanlainen, sillä myös se on ollut merkittävä kulkuväylä kuljettaessa sisämaasta Oulujärven kautta Pohjanlahdelle. Se on voinut olla osin jopa Oulujokea tärkeämpi reitti, sillä Neittävänjoen ja edelleen Siikajo- en kautta liikuttaessa vältettiin Oulujoen yläosien vaaralliset kosket.19 Siikajokilaakso kuului Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorodin haltuun jääneeseen alueeseen, joten karjalainen vaikutus on todennäköisesti ollut täällä voimakasta. Jopa pysyvä karja- laisperäinen asutus on mahdollista. Sellaisesta ei tosin ole tähän mennessä tähän men- nessä löydetty vankkoja todisteita, toisin kuin Kemi-, Ii- ja Oulujokisuusta sekä Hai- luodosta.20 Pähkinäsaaren rauhan raja murtui nopeasti Perämeren rannikolla, mihin osaltaan vaikuttivat Ruotsin tietoiset asuttamistoimet.21 Pian rauhan solmimisen jälkeen ruotsalaiset perustivat Pohjois-Pohjanmaan ensimmäiset seurakunnat, Salon ja Kemin, joiden kirkot rakennettiin Novgorodin puolelle jääneelle alueelle. Tavoitteena oli näin säilyttää ote Pohjanmaan rannikosta ja lisätä Ruotsin vaikutusvaltaa alueella asuneeseen väes-

15 Sakkoluettelot vuodesta 1543 eteenpäin, vuotuisverot vuodesta 1548. 16 Hiltunen 1996, 69-73; Leiviskä 2007 passim. 17 Hiltunen 1996, 85. 18 Vahtola 1984a, 31. 19 Huurre 1986, 157; Aulis Forss esittää päinvastoin, ettei Siikajoella olisi juuri ollut liikenteellistä merki- tystä, Forss 1996, 58. 20 Vahtola 1980, 383 391; Vahtola 1984b, 36; Vahtola 1991a, 102; Hiltunen 1996,74 77. 21 Julku 1985, 103 106; Enbuske 2008, 78.

9 töön.22 Tässä onnistuttiin ilmeisen hyvin, sillä jo 1400-luvun alkupuolella oltiin tilanteessa, jossa valtakuntien välinen raja käytännössä kulki Pyhäjärven tienoilta Siikajoen latvojen kautta Muhokselle.23 Näin ollen koko Siikajokilaakso kuului läntisen hallinnon piiriin jo keskiajan lopulla. Paikallishallinnossa alue kuului 1500-luvun alussa Salon pitäjään, jonka ensimmäinen kirkko ja keskuspaikka oli perustettu luultavasti 1320- luvun lopulla Kirkkoluodolle lähellä nykyistä Saloisten kirkkoa. Ensimmäiset varmat asiakirjatiedot siitä ovat vuodelta 1374. Tätäkin vanhempia mainintoja Salosta on, mutta niitä pidetään todellisuudessa myöhemmin syntyneinä.24 Joka tapauksessa seurakuntien perustaminen Saloon ja toisaalla myös Kemiin tapahtui pian vuoden 1323 Pähkinäsaa- ren rauhan jälkeen.25 Sijaintinsa puolesta uusi Salon kirkko oli kaukana suurten jokien muodostamista kulkureiteistä, Salonlahden pohjukassa. Lähimmät kulkukelpoiset joet, Pyhäjoki ja Sii- kajoki, olivat molemmat yli 20 kilometrin päässä kirkosta. Pieneen Pattijokeenkin oli matkaa noin seitsemän kilometriä.26 Sijainti oli syrjäinen sisämaasta päin katsottuna, mutta mereltä käsin se oli erittäin edullinen. Uuden seurakunnan keskus oli strategisesti täydellinen paikka Ruotsin ja läntisen kirkon tukikohdaksi alueella: se oli helposti rannikon läntisen asutuksen ja toisaalta keskushallinnon saavutettavissa mutta sivussa si- sämaasta tulevien vihollisten, venäläisten ja karjalaisten, jokireiteiltä.27 Kirkon puuttuminen Siikajokisuulta ei siis merkitse sen asutuksen nuoruutta Saloisiin nähden, vaan sen turvattomampaa sijaintia.28 Alueeltaan Salon seurakunta ja myöhempi pitäjä oli todella suuri. Se ulottui rannikolla etelän Siiponjoesta pohjoiseen Limingan seuduille, alkujaan ehkä Oulujoelle saakka. Sisämaassa sen raja oli aluksi epämääräinen, mutta luultavasti se ulottui aivan suurten jokien latvoille asti. Käytännössä Salon pitäjä käsitti Siikajoki-, Pyhäjoki- ja Kalajokilaaksojen alueet ja ennen 1400-lukua myös Liminka luettiin Saloon kuuluvaksi.

22 Luukko 1954, 257 258. Mielenkiintoinen yksityiskohta Siikajoen varhaisen asutuksen kannalta on, että 1300-luvulla perustettu Saloisten kirkko sijaitsi nykyisen Raahen tienoilla, vain reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Siikajokisuusta. 23 Julku 1987a, 190, 253; Hiltunen 1996, 79. 24 Luukko 1954, 256 257; Toivanen 1990, 168 170; esimerkiksi kuningas Maunu Eerikinpojan kym- menyssääntö vuodelta 1329, jota on aikaisemmin pidetty vanhimpana Saloa koskevana asiakirjana, on laadittu vasta 1470-luvulla. 25 Luukko 1954, 257 258. 26 Kansalaisen karttapaikka. 27 Pyhäjoesta karjalaisten kulkureittinä. Julku 1987a, 118 125; Siikajokea karjalaiset ovat käyttäneet kulkureittinään Perämerelle ehkä jo 900-luvulta lähtien. Koivunen 1985, 73. 28 Vrt. Vahtola 1992, 614.

10 Tämä kokonaisuus hajosi vähitellen 1500-luvun kuluessa, kun ensin Kalajoki (1544) ja sitten Pyhäjoki (1568) erosivat omiksi seurakunnikseen ja pitäjikseen.29 Kirjallisia lähteitä Pohjois-Suomen keskiajasta on erittäin vähän, ja vain yhdessä niistä, vuoden 1413 Erik Pommerilaisen verokirjan otteessa, annetaan edes summittaisia tietoja alueen asutuksesta. Tämän lähteen mukaan Pyhä- ja Kemijoen väliin jäävällä Rannan alueella oli tuolloin ainoastaan 40 verotettua savua.30 Luvun pienuuteen vedoten on vanhassa tutkimuksessa pidetty alueen asutusta pääosin vasta 1400-luvulla syn- tyneenä,31 mutta nykyisen lähdetulkinnan valossa tämä ei pitäne paikkaansa. Verokir- jassa esiintyvän termin savu (rök) tulkinnasta on keskusteltu paljon vuosien aikana, eikä tässä yhteydessä ole mahdollisuutta puuttua siihen kovin tarkasti. Lyhyesti sanottuna se ei nykyisen tulkinnan mukaan tarkoita yhtä veronmaksukykyistä taloa, kuten aiemmin uskottiin, vaan termi perustuu lähinnä viljellyn maan määrään ja verotusarvoon. Pieni savuluku siis kertoo Rannan olevan verotukseltaan jälkeenjäänyt tai että sen elinkeinot perustuivat muuhun kuin maanviljelyyn, todennäköisesti kalastukseen, eränkäyntiin ja karjanhoitoon.32 Rannan eli nykyisen Pohjois-Pohjanmaan pienelle veroluvulle 1400-luvulla on olemassa myös toinen, mielestäni varsin todennäköinen selitys. Alue oli ollut 1300- luvun lopulta lähtien lähes sotatoimialuetta, jonne venäläiset ja karjalaiset tekivät tois- tuvasti hävitysretkiä. Ne varmasti hidastivat ja jopa taannuttivat alueen väestö- ja talo- uskehitystä. Erityisen paljon hävitysretkiä tehtiin 1400-luvun aikana, mikäli on usko- mista Kemin, Iin ja Limingan talonpoikien vuonna 1490 tekemää valituskirjettä. Sen mukaan venäläiset olivat hyökänneet alueelle säännöllisesti viimeisen 80 vuoden aikana eli 1410-luvulta lähtien. Luultavasti sotaisuudet olivat alkaneet 1300-luvun puolella, sillä Oulun vastaperustettu linnaa vastaan oli hyökätty jo 1377. Vuonna 1415 jonkinlainen tuhoamisretki tehtiin Oulunsaloon. Seuraavat maininnat hävityksestä ovat Luukon mukaan vuosilta 1452, 1461, 1478, jolloin mahdollisesti hyökättiin ainakin Kemiin, Iihin ja Liminkaan. Myös vuonna 1489 venäläisten sanotaan yrittäneen hävitysretkeä, mutta sillä kertaa he eivät päässeet rannikkokyliin saakka. Monissa suomalaisissa, ruot- salaisissa ja venäläisissä aikalaislähteissä kerrotaan "suuresta venäläisvihasta", joka vuonna 1496 iski Pohjois-Pohjanmaalle. Tuhon kohteeksi joutui koko Pohjois- Pohjanmaan rannikko Siikajoelta (mahdollisesti jopa Kalajoelta) Kemiin saakka. Ryös-

29 Toivanen 1990,160 161. Vuosiluvut voudintilien mukaan. 30 Luukko 1954, 106; Julku 1970, 3 5; Hiltunen 1996, 79. 31 Luukko 1954, 108 108; Hiltunen 1996, 82 83. 32 Vahtola 1980, 53 56; Vahtola 1984b, 38; Vahtola 1992, 614; Hiltunen 1996, 80.

11 töretket jatkuivat vielä 1500-luvun puolella ja muutamien lähteiden mukaan koko Poh- janranta hävitettiin toistamiseen vuonna 1517.33 Edellä kuvattu sotainen kausi 1400-luvulla ei voinut olla vaikuttamatta Siikajoki- laakson ja koko Pohjois-Pohjanmaan talous- ja väestökehitykseen, mutta tarkkojen läh- teiden puuttuessa emme voi edes arvioida tuhojen todellista laajuutta. Todennäköistä kuitenkin on, että ilman hävityksiä alueen asutus olisi ollut vankempaa kuin se ensim- mäisten verotuslähteiden valossa oli. Vertailukohdaksi voitaisiin ottaa ne naapurialueet, joihin tuhot eivät olleet ulottuneet. Esimerkiksi Tornion- ja Kemijokilaakso samoin kuin Kyrönjokilaakso olivat 1500-luvun puolivälissä asuttuina latvaosiaan myöten.34 Vuodel- ta 1548 olevien Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisten yksityiskohtaisten veroluetteloiden mukaan 44 talon Siikajoki oli kuitenkin jo yksi alueen suurimmista kylistä. Jokilaakson asutus näyttää tuolloin keskittyneen pääasiassa jokisuulle, sillä samojen luetteloiden mukaan ylempänä Siikajoen varressa oli ainoastaan kahdeksan veroa maksavaa taloutta.35 Jokisuu oli tässä vaiheessa jo niin tiheään asuttu, ettei talomäärä juuri lisääntynyt koko 1500-luvun aikana. Näin vankka asutus ei tietenkään ole voinut syntyä hetkessä, vaan sen synty on vietävä ainakin pitkälle 1400-luvun puolelle, ellei kauemmaksikin.36 Mistä tämä asutus oli peräisin? Vanha tutkimus on painottanut erityisesti satakuntalaisten merkitystä Siikajokisuun asutuksen synnyssä, vaikka jonkinlaisia viitteitä karjalaisestakin vaikutuksesta on nähty.37 Vielä selvemmin on vanhastaan korostettu savolaisten osuutta Siikajokilaakson yläosien asuttamisessa.38 Uudemmassa tutkimuksessa on kuitenkin todettu, ettei savolaisten osuus Siikasavon eli Siikajoen keski- ja ylä- juoksun asuttamisessa ollut niin ylivoimainen, kuin nimi antaisi olettaa.39 Mikäli Siikajokilaakson keski- ja yläosissa oli asutusta jo ennen varhaisimpia asiakirjalähteitä, se oli luultavasti hyvin harvaa ja luonteeltaan täysin erilaista kuin jokisuun tiivis kyläasutus. Mahdollisesti alueella on ollut jonkinlaista saamelaisperäistä asutusta tai niin sanottuja erätaloja, jotka sijaitsivat kaukana toisistaan ja käyttivät mo- nipuolisesti hyväkseen laajan alueen luonnonvaroja. Jonkinlaisista länsisuomalaisista eräasemista onkin löydetty merkkejä Savosta ja Kainuusta. PENTTI KOIVUSEN mukaan erätalo on voinut jopa olla tärkein Pohjois-Suomen rautakauden ja keskiajan asutusmuo-

33 FMU III 2580, FMU V 4286; FMU VI 4691 a; Luukko 1954, 209, 240 255; Julku 1970a, 7; Julku 1986b, 50; Julku 1987b, 46 55. 34 Vahtola 1980, 47; Vahtola 1984, 31. 35 Vahtola 1984b, 32. 36 Hiltunen 1996, 83. 37 Luukko 1954, 331 332; Hiltunen 1996, 85. 38 Luukko 1954, 333 336. 39 Pirinen 1982, 286-288.

12 to. Tämä selittäisi hyvin alueen löytöjen vähäisyyden tuolta ajalta, sillä arkeologien kannalta tällaisen asutuksen löytäminen on lähes sattuman varassa.40 Todennäköisesti paras lähde ongelman selvittämiseksi onkin alueen paikannimistö, jossa on voinut säilyä merkkejä myös tästä alueen vanhimmasta asutuskerroksesta.

Tutkimustehtävä, lähteet ja menetelmät

Pohjois-Suomen asutushistoriaa ja paikannimistöä on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tutkittu melko paljon.41 Myös Siikajokilaakson asutushistoriaa on jo aiemmin tutkittu muutamassa yhteydessä, mutta alueen nimistöstä ei ole olemassa erikois- tutkimusta. Ensimmäinen erityisesti Siikajokilaakson asutushistoriaan keskittynyt tutkimus on Kyösti Julkun vuonna 1970 Kalevassa julkaistu kaksiosainen artikkeli Siika- jokilaakson asutuksen alkuperä.42 Tässä suppeassa esityksessä Julku pitäytyy pitkälti vanhoissa näkemyksissä. Tuorein alueen asutushistoriaa käsittelevä tutkimus on vuonna

1996 ilmestynyt Siikajokilaakson historia I, jossa MAUNO HILTUNEN käsittelee lyhyesti alueen asutuksen syntyä. Hän perustaa tutkimuksensa lähinnä 1500-luvun tilikirja- aineistosta poimittuihin henkilönnimiin eikä juuri käytä hyväkseen alueen paikannimis- töä asutuksen alkuperän selvittämisessä.43 Nämä puutteet ovat ymmärrettäviä, sillä kyse on laajasta paikallishistoriasta eikä tarkoituksellisesta nimistön tutkimisesta. Jonkin verran Siikajokilaakson asutushistoriaa ja paikannimistöä on käsitellyt

ARMAS LUUKKO vuonna 1954 ilmestyneessä Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historian toisessa osassa. Luukon harjoittama nimistötutkimus ei kuitenkaan ole nykyisten vaati- musten mukainen. Ongelmana on erityisesti hänen käyttämänsä vertailuaineiston kapea- alaisuus sekä tutkimuksen osittainen tarkoitushakuisuus. Toisaalta Luukon käsittelemä maantieteellinen alue on niin laaja, että Siikajokilaakson osuus jää lopulta melko vähäi- seksi. Hiltusen ja Luukon lisäksi Siikajokilaakson nimistöä ovat tutkimuksissaan sivun- 44 neet muutamat muutkin tutkijat, esimerkiksi Jouko Vahtola ja VILJO NISSILÄ. Tämän kirjoittaja on aiemmin tutkinut Siikajokilaakson vanhinta kylännimistöä vanhan Salon

40 Lehtosalo-Hilander 1986, 162 170; Huurre 1986, 160; Koivunen 1992, 156. 41 Tärkeimpinä ja vakiintuneita historiakäsityksiä eniten muuttaneina tutkimuksina voisi mainita Jouko Vahtolan nimistöhistoriallisen tutkimuksen Tornio- ja Kemijokilaakson asutuksen synnystä sekä Koivu- sen ja Mäkivuodin suorittamat arkeologiset kaivaukset eri puolilla Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseutua. 42 Kaleva 28.9. ja 29.9. 1970; Julku 1970a. 43 Hiltunen 1996, 68 73 ja 84 98. 44 Nissilä 1948;Vahtola 1980; Vahtola 1992.

13 pitäjän kylännimistöä koskeneen tutkimuksen yhteydessä.45 Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Siikajokilaakson asutushistoria ja varsinkin sen nimistö on jäänyt melko vähäiselle tarkastelulle. Tarve alueen vanhimman henkilön- ja paikannimistön kattavalle tutkimukselle on siten selvästi olemassa, sillä sen avulla on mahdollista saada uutta tietoa alueen varhaishistoriasta ja asutuksen synnystä. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on tutkia, mitä nimistö kertoo Siikajokilaakson varhaishistoriasta, alueen asuttamisesta ja siellä vaikuttaneista kulttuureista. Tärkeim- mät tutkimuskysymykseni ovat: 1) mistä ja milloin ensimmäiset pysyvät asukkaat ovat alueelle tulleet, 2) keitä alueella on liikkunut ennen pysyvää asutusta, 3) miten jokilaakson eri osien asutushistoriat poikkeavat toisistaan. Lähteenä käytän alueen vanhinta asu- tusnimistöä, johon kuuluvat henkilön-, talon- ja kylännimet. Toinen keskeinen lähde on alueen luontonimistö. Se sisällyttäminen tutkimukseen on kokonaisuuden kannalta vält- tämätöntä, sillä liikkumiselle ja pyyntielinkeinoille tärkeiden luonnonpaikkojen nimet voivat kertoa paljon alueen varhaishistoriasta.46 Toisaalta monet kylän- ja talonnimet perustuvat luontonimiin, joten tutkimuksen liian jyrkkä rajaaminen pelkkään asutusni- mistöön olisi osin mahdotontakin. Maantieteellisesti tutkimukseni rajautuu Siikajoen ja sen sivuhaarojen muodosta- maan Siikajokilaaksoon, joka vielä 1500- ja 1600-luvulla muodosti yhden Siikajoen pitäjän. Nykyisten hallinnollisten rajojen mukaan tutkimusalueeni kattaa kolmen kunnan eli Siikajoen, Siikalatvan ja Pyhännän alueet. Ajallisesti tutkimukseni keskittyy 1600-luvun puoltaväliä edeltäneeseen aikaan, sillä siihen mennessä alueen asutuksen päälinjat olivat jo saaneet lopullisen muotonsa. Lähdeaineiston kohdalla tämä rajaus ei ole aivan tarkka, sillä monet asutushistorian kannalta tärkeät asiat tuleva esille vasta nuoremmassa aineistossa. Nykyisessä tutkimuksessa Siikajokilaakson asutushistoriaa pidetään melko sel- keänä ja rannikkoseutua lukuun ottamatta myös suhteellisen nuorena ilmiönä. Yksi tär- keistä tutkimuskysymyksistäni onkin, onko Siikajokilaakson asutushistorian niin yksise- litteinen, kuin tähänastisen tutkimuksen valossa on nähty? Onko Siikajokisuun asutus lähinnä länsisuomalaista alkuperää ja asuttivatko savolaiset uudisasukkaat vasta 1500- luvun kuluessa lähes asumattoman Siikasavon eli Siikajoen keski- ja yläjuoksun aina Revonlahtea myöten, kuten nykyään uskotaan? Vai alkoiko jokilaakson asuttaminen jo paljon aikaisemmin ja oliko kyseessä paljon nykyistä tulkintaa monimutkaisempi pro-

45 Leiviskä 2007, 29 32. 46 Ainiala 2008, 123.

14 sessi? Jotta näihin kysymyksiin pystyy vastaamaan, on jokilaakson asutuskehitystä tut- kittava kokonaisuutena. Alueen vanhemmat asutuskeskukset ovat väistämättä vaikuttaneet myöhemmin asutettujen seutujen kehitykseen, aluksi eränkäynnin sekä kaukoniitty- jen ja -kaskien kautta, mutta myöhemmin myös uudisasutuksena. Toisaalta uutta väkeä on voinut tulla uudisasutusalueiden kautta vanhoihin kantakyliin. Tämän vuoksi yhtä kylää tai aluetta ei voida käsitellä irrallisena yksikkönä, vaan on otettava laajemmin huomioon alueen sisäinen kehitys ja muuttoliike. Tässä tutkimuksessa Siikajokilaakson asutushistoriaa on tutkittu kahden suuren lähdeaineiston, verotuslähteiden ja paikannimistön avulla. Edellisiin kuuluvat Pohjanmaan vanhempi tilikirjasarja eli voudintilit ja uudempi tilikirjasarja eli läänintilit, joiden avulla asutuksen etenemistä 1500- ja 1600-luvulla voidaan seurata erittäin tarkasti. Voudintilit ovat 1500-luvun puolivälistä lähtien tehtyjä veroluetteloita, joissa tiedot on luokiteltu pitäjittäin, alueittain ja kylittäin. Läänintilit ovat pitkälti samanlaisia mutta tiedoiltaan uudempia ja osin tarkempia. Tätä tutkimusta varten olen käynyt järjestelmällisesti läpi Siikajokilaakson verotiedot vuosilta 1548–1654 ja laatinut aineiston pohjalta kaikkien jokivarren talojen talonhaltijaluettelot kyseisiltä ajanjaksolta. Luetteloista selviää muun muassa useimman talon perustamisajankohta sekä taloa hallinneiden isäntien tai leskiemäntien nimet. Lähteiden tutkiminen näin pitkältä aikaväliltä on välttämätöntä, sillä ensimmäiset kattavat tiedot jokivarren talojen nimistä ovat vasta vuosilta 1653 ja 1654. Koska suurin osa tuolloin käytetyistä talonnimistä ovat säilyneet nykypäiviin saakka, on talonhaltijaluetteloiden avulla mahdollista yhdistää nykyinen asutus vanhimmissa verotiedoissa esiintyvään. Kun vielä hyödynnetään vanhaa kartta-aineisto, voidaan 1500-luvun talot sijoittaa maantieteellisesti oikeille paikoilleen. Vanhat veroasiakirjat myös erinomaisia lähteitä vanhimman asutusnimistön, lä- hinnä kylännimien, henkilönnimien ja niistä kehittyneiden talonnimien tutkimiseen. Vertailuaineistona käytän ennen kaikkea muualta Suomesta kerättyä, samanaikaista asiakirjanimistöä. Asutusliikkeen myötä henkilönnimistöä siirtyi jo 1600-luvulle men- nessä kauas lähtöalueiltaan, joten niiden kohdalla nuoremman vertailuaineiston käyttä- minen antaisi väärän kuvan 1500-luvun tilanteesta. Vanhaa asiakirjanimistöä on koottu Nimiarkiston asiakirjanimikokoelmiin, joita olen voinut hyödyntää vertailuaineistona. Niitä käytettäessä on kuitenkin kaksinkertaisen virheen mahdollisuus, sillä nimen koko- elmiin poiminut kerääjä on voinut tulkita nimen väärin. Varsinkin yksittäisiin nimiesiin- tymiin on suhtauduttava suurella varauksella. Onkin suositeltavaa, että kaikki poiminta-

15 kokoelmista saadut nimiesiintymät tarkistetaan alkuperäislähteestä. Vanhimpien veroluetteloiden lisäksi olen käyttänyt muutamia nuorempia asiakirjalähteitä, muun muassa 1700- ja 1800-luvun henkikirjoja sekä vuosina 1765 1783 laadittuja isonjaon verollapanoasiakirjoja ja karttaselityksiä, joihin alueen paikannimiä on ensimmäisen kerran koottu laajemmin. Nimiä on merkitty melko paljon jo 1600-luvun tuomiokirjoihin, mutta niiden täydellinen läpikäyminen ei ollut tässä yhteydessä mahdollista. Vanhojen asiakirjalähteiden ohella toinen merkittävä lähdeaineisto tässä tutkimuksessa on alueen nykyinen paikannimistö. Sen osalta kattavimmat lähdeaineistot löytyvät Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Nimiarkistosta, jonne on haastattelemalla kerätty tiedot suurimmasta osasta Suomen paikannimiä. Lisäksi arkistoon on koottu laajat poimintakokoelmat vanhoissa asiakirjoissa esiintyvää henkilön- ja paikannimistöä. Ensimmäisen paikannimien keruuohjelman aloitti Muinaismuisto-Yhtiö jo vuonna 1878, mutta näin vanhojen keräysten laatu on hyvin vaihteleva, eikä niihin ole päätynyt aineistoa Siikajokilaaksosta. Systemaattisesti nimiä on kerätty vuodesta 1915 lähtien monien eri organisaatioiden toimesta. Kerääjinä eli nimestäjinä ovat olleet kielitieteellisen peruskoulutuksen saaneet henkilöt. Arviot nykyisten kokoelmien kattavuudesta ovat vaihdelleet. Vielä vuonna 1990-luvulla esitettiin arvioita, että Suomen paikannimistä olisi kerätty jo yli 95 %. Myöhemmin tämä luku on asetettu kyseenalaiseksi, kun paikannimistön on havaittu olevan aiemmin uskottua dynaamisempi, elävä ja alati muuttuva kokonaisuus. Voidaan silti sanoa, että asutushistoriallisen tutkimuksen kannalta kokoelmat ovat riittävän kattavat.47 Vaikka Nimiarkiston kokoelmat ovat ainutlaatuisia ja tarjoavat asutushistorian tutkimukselle korvaamattoman lähdeaineiston, liitty niiden käyttöön omat ongelmansa, jotka täytyy ottaa huomioon tietojen luotettavuutta arvioitaessa. Keräyksissä koottu aineisto ei ole homogeenistä, vaan laatu vaihtelee alueesta, kerääjästä ja keräysajankohdasta riippuen.48 Yleisesti voidaan todeta, että vanhemmat keräykset ovat nuoria parempia ja maaseudulta on saatu enemmän aineistoa kuin taajamista. Asutushistoriallisen tutkimuksen kannalta hedelmällisimmät kokoelmat on yleensä kerätty maaseutukylistä 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Siikajokilaaksossa tähän parhaimpaan kastiin voidaan lukea Kestilän, Piippolan ja Pyhännän nimikokoelmat,

47 Kiviniemi 1978b, 21; Närhi 1978, 52 53, 61 62; Vahtola 1980, 84 85; Kiviniemi 1990, 33; Ainiala 2001, 9; Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kotisivut. 48 Virrankoski 1978, 14.

16 jotka on kerätty vuosina 1971 79. Ennen 1960-lukua tehtyjen keräysten ongelmana ovat kerääjien huonot ohjeistukset, joiden vuoksi nimien taustatietoja ei ole osattu kerätä riittävän laajasti.49 Tämä puute näkyy Rantsilan kokoelmissa, jotka on kerätty vuosina 1954 55. Nuorempien keräysten kohdalla ongelmana on maaseudun väestökato, rakennemuutos ja vanhempien kertojasukupolvien katoaminen, jolloin varsinkin pienialaisten viljelysten ja niittyjen nimiä ei ole saatu enää talteen.50 Nämä ongelmat tulevat hyvin esille Pulkkilan ja Siikajoen kokoelmissa, jotka on kerätty vasta vuosina 1979 ja 1981 83. Revonlahden ja Paavolan kokoelmat ovat laadultaan vaihtelevia, sillä niissä on sekä vanhempia, 1960-luvulla kerättyjä, että nuorempia, 1990-luvulla kerättyjä nimiä. Siikajokilaakson paikannimikokoelmat sisältävät noin 28 000 nimilippua, jotka on käyty läpi tätä tutkimusta varten. Jokainen nimilippu sisältää paikannimen kirjakielisen asun (normaaliasu, hakuasu), paikallisen murreasun ja taivutusmuodon, paikan sijaintitiedot ja selvityksen paikan lajista (talo, mäki, joki jne.). Tämän jälkeen seuraa usein laajempi selvitys paikasta ja sen nimestä, esimerkiksi niihin liittyvä tarina tai kansanetymologia.51 Nimilippujen lukumäärä on suunnilleen sama kuin alueelta kerättyjen paikannimien kokonaismäärä, sillä jotkin liput sisältävät useampia nimiä, kun taas toisten nimien tiedot jakaantuvat useammalle lipulle. Määrä vastaa Suomen keskimääräistä nimitiheyttä, jonka on arvioitu olevan 6 7 nimeä neliökilometrillä.52 Suurin osa Siikajokilaakson, kuten muunkin Suomen, paikannimistä on sellaisia yleissuomalaisia paikannimiä, jotka eivät ole asutushistoriallisen tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia (esimerkiksi Kivimäki tai Riihipelto). Kun tällaiset karsitaan pois, jää Siikajokilaaksosta jäljelle noin 1100 paikannimeä, jotka sisältävät jonkin harvinaisemman määriteosan (Jylhänkangas) tai ovat muuten erikoisia (Uljua). Lopulta tutkittavaksi jäi noin 150 nimipesyettä, joihin sisältyy yksi tai usempia paikannimiä. Esimerkiksi Pulkkilan Jylhänkangas, -koski, -niska, -lampi ja -ranta muodostavat yhden nimipesyeen, jota on tutkimuksessa käsitelty yhdessä Siikajokilaakson muiden Jylhä- nimien kanssa. Käyttämäni tutkimusmenetelmä on nimistöhistoriallinen. Jo hieman kuluneen sanonnan mukaan paikannimet ovat paikan muisti. Ne voivat säilyttää tietoa satojen tai

49 Närhi 1978, 57 58; Ainiala 2001, 8; Tärkein nimestystyön laatua parantanut tekijä oli Terho Itkosen vuonna 1961 ilmestynyt Nimestäjän opas. 50 Kiviniemi 1990, 32 33. 51 Närhi 1978, 56 57. 52 Kiviniemi 1990, 35. Siikajokilaakson kokonaispinta-ala on 4731,6 m2, joten laskennallisesti tällä alueella voisi olla 28 000 33 000 paikannimeä.

17 jopa tuhansien vuosien takaisista tapahtumista ja ovat tästä syystä niitä harvoja lähteitä, joita meillä on ajalta ennen varsinaisten asiakirjalähteiden syntyä. Luonteeltaan paikannimet ovat jätelähteitä, jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle perimätietona siirtyen tai joissakin tapauksissa myös vanhoihin asiakirjoihin tallennettuina. Ne ovat erittäin pysyviä jäänteitä, ellei aivan täydellistä autioitumista ole tapahtunut. Paikannimetkään eivät voi kertoa alueen menneisyydestä, jos perimätieto on päässyt kokonaan katkeamaan. Säilyminen ei välttämättä vaadi pysyvää asutusta vaan jatkuvaa ihmisen vaikutusta alueella, esimerkiksi eränkäynnin muodossa.53 Paikannimet voivat säilyä, ehkä hieman äänteellisesti mukautuen, vaikka alueelle tulisi suurikin uusi etninen ryhmä. Niiden kyky säilyä on suoraan verrannollinen nimetyn kohteen kokoon ja pysyvyyteen. Suuret järvet tai joet säilyttävät nimensä paremmin kuin vaikkapa pelto, koska niiden käyttäjäryhmät ovat laajempia. Myös paikan sijainti ratkaiseen paljon, sillä voimakkaiden asutuskeskusten läheisyydessä erilaiset omistukseen (Väinönpelto) tai maankäyttöön (Myllykangas) viittaavat nimet voivat helposti peittää alleen aiempaa nimistöä. Sen sijaan syrjäisemmiltä seuduilta voi löytyä erittäin vanhoja nimikerrostumia jopa melko pienien paikkojen nimissä, koska nimien muutospaine eivät ole ollut yhtä suuri.54 Vanhojen nimien kohdalla täytyy ottaa huomioon, että pysyvyydestään huolimatta ne ovat voineet aikojen kuluessa muuttua huomattavasti ääntämisasultaan. Alkuperäisen muodon jäljille voidaan kuitenkin päästä vanhojen asiakirjatietojen avulla.55 Paikannimet voivat kertoa paljon alueen entisestä elämästä ja elinkeinoista, esimerkiksi maanviljelystä tai eräkäynnistä. Suurin merkitys niillä kuitenkin on, kun tutkitaan, mistä seudun asutus tai ensimmäiset siellä liikkuneet ihmiset olivat peräisin. Asutushistoriallisen nimistötutkimuksen perusajatuksena on, että uusi väestö tuo alueelle mukanaan uutta nimistöä. Jos voidaan todeta samanlaista nimistöä kahden eri alueen välillä, niillä on todennäköisesti ollut jonkinlainen yhteys keskenään. Johtopäätöksiä ei kuitenkaan pidä tehdä yhden tai kahden nimen perusteella, vaan nimiä tai nimiryhmiä täytyy olla useita.56 Kun nimiä on käytettävissä riittävästi, voidaan niitä tutkia karkeasti ottaen kolmen tekijän perusteella, jotka ovat: 1) nimien alkuperäiskieli,

53 Nissilä 1968, 56; Kiviniemi 1978b, 21 22; Kiviniemi 1978a, 73 77; Vahtola 1980, 13-14; Vahtola 1984a, 82 83; Vahtola 1990, 1. 54 Nissilä 1968, 56; Kiviniemi 1978a, 73 77; Virrankoski 1978, 12 13; Vahtola 1980, 13; Kiviniemi 1990, 36 43; Ainiala 1997, 238. 55 Virrankoski 1978, 14 17; Vahtola 1984a, 83, 89 90. 56 Nissilä 1968, 54 55; Vahtola 1984a, 84.

18 2) nimien sisältö sekä 3) nimien, nimityyppien ja niihin sisältyvien appellatiivien (yleisnimien) maantieteellinen levintä.57 Yksittäinenkin nimi voi olla asutushistorian kannalta merkityksellinen, jos voidaan todeta sen olevan nykyiseen valtaväestöön nähden erikielinen, esimerkiksi saamelainen tai ruotsalainen. Selvästi vierasperäisten elementtien lisäksi nimissä voi esiintyä sellaisia murrepiirteitä, jotka ovat ominaisia vain jollekin tietylle Suomen murteelle. Näissä tapauksissa pitäisi kuitenkin pystyä erottamaan alkujaan vierasperäiset lainanimet sellaisista tapauksista, joissa nimielementti on lainattu kieleen ensin, minkä jälkeen se on vasta siirtynyt paikannimeen. Rajanveto näiden kahden mahdollisuuden välillä ei ole aina kovin helppoa, mutta se on välttämätöntä, sillä molemmat mahdollisuudet antavat erilaisia viitteita asutushistoriasta. Jos kokonainen paikannimi voidaan todeta lainatuksi, osoittaa se yleensä, että väestöryhmät ovat olleet pysyvästi tekemisissä toistensa kanssa ja jopa sulautuneet toisiinsa. Sen sijaan nimeen sisältyvien appellatiivien erikielinen alkuperä ei merkitse vieraan väestöryhmän asumista alueella, sillä sanat on voitu ottaa käyttöön myös välillisesti, muilta suomalaisilta opittuina.58 Pelkän kielellisen taustan ohella tärkeä osa nimistön tutkimuksessa on paikannimien sisällön ja asiataustan alkuperän selvittäminen, sillä nimiä ei ole koskaan annettu ilman syytä. Nykyisin tuo alkuperäinen nimeämisperuste voi tosin olla hämärä tai täysin tavoittamattomissa. Tulkinnassa on kuitenkin hyvä muistaa, että perusteena on usein ollut jokin ominaisuus, jolla lähekkäiset, samankaltaiset paikat on pyritty erottamaan toisistaan. Perusteet ovat vaihdelleet ajanjaksosta, kulttuurista, elinkeinoista ja monista muista tekijöistä riippuen. Yleisesti voidaan todeta, että vallitsevan kulttuurin ja maankäytön kannalta tavanomaiset asia näkyvät harvoin nimissä, koska ne eivät olisi yksilöineet paikkoja riittävän hyvin. Jos kylässä on esimerkiksi paljon koivumetsiä, siellä tuskin on yhtään Koivukangasta tai muuta Koivu-alkuista paikannimeä. Jos kylä sen sijaan on havupuuvaltainen, saattavat kaikki vähänkin koivua kasvavat paikat olla nimettyjä tämän ominaisuuden mukaan. Oikein tulkittuna nimen asiatausta voi auttaa paljon sen alkuperän selvittämisessä ja ikäämisessä. Jos nimen epäillään olevan vierasperäinen, pitäisi nimen merkityksen vastata tarkoittamansa kohteen ominaisuuksia. Nykyisin puuttuvat ominaisuudet ovat voineet löytyä kohteelta jossakin historian vaiheessa. Varsinkin tällaisen muuttuneen piirteen löytäminen voi auttaa nimien ikäämisessä. Esimerkiksi annikkoalueilla voidaan nykyisin kuivalta maalta

57 Kiviniemi 1978b, 22; Vahtola 1984a, 85. 58 Kiviniemi 1978b, 22 23; Kiviniemi 1984, 329 332; Vahtola 1984a, 85 89; Vahtola 1990, 5

19 löytyviä, mutta asiataustaltaan vesistöön liittyviä nimiä ajoittaa maankohoamisen avulla.59 Monet paikannimet sisältävät johonkin elinkeinoon, uskomukseen tai kulttuuriin viittaavan merkityksen, joista osa voidaan yhdistä johonkin tiettyyn väestöryhmään tai ajanjaksoon. Asutushistorian kannalta tärkeitä ovat erilaiset heimo- tai kansallisuusnimiä sisältävät paikannimet, kuten Hämeen- tai Karjalan-alkuiset nimet, jotka edellyttävät kyseisten väestöryhmien liikkumista tai oleskelua alueella. Syntyäkseen ne edellyttävät myös jotakin vastakkaista väestöryhmää, sillä heimoon tai kansallisuuteen viittaavat nimet ovat aina jonkun muun ryhmän antamia. Useita henkilönnimiäkin voidaan yhdistää tiettyyn väestöön (esimerkiksi ruotsalais- tai karjalaisperäiset etunimet), mutta niiden kohdalla on usein vaikea sanoa, onko kyse suorasta vai välillisestä vaikutuksesta.60 Minkään alueen paikannimistö ei ole syntynyt yhdellä kertaa, vaan siihen kuuluu useita eri-ikäisiä ja eri alkuperää olevia kerroksia. Nimien maantieteellistä sijoittumista vertailemalla voidaan tutkia eri asutuskerrosten keskinäisiä ikäsuhteita ja jopa asutuksen syntyajankohtaa.61 Tämä ajatus pätee laajemmastikin, sillä nykyisessä asutushistoriallisessa nimistöntutkimuksessa keskeisellä sijalla eivät ole niinkään yksittäiset nimet, vaan nimenomaan paikannimien levikit eli niiden sijoittuminen paikallisesti ja koko Suomen mittakaavassa. Nimet ovat voineet levitä asutuksen mukana siirrynnäisinä, jolloin nimi on annettu samanlaiselle paikalle kuin lähtöseudulla, vaikka sen merkitys olisi ollut kielenkäyttäjälle tuntematon. Toisaalta suurin osa nimistä näyttäisi syntyneen vakiintuneiden nimeämismallien mukaan, jolloin nimien taustalta löytyvät opitut ja tietoisesti käytetyt mallit sekä nimeämisperusteille että nimenmuodostukselle (analoginen nimeäminen). Monet nimeämismallit ovat olleet yleisiä koko kielialueella, joten niiden perusteella ei asutushistoriallisia päätelmiä voida tehdä. Useimmille nimeämismalleille on kuitenkin ominaista ajallinen tai paikallinen vaihtelu eli ne ovat olleet vain tietyn väestöryhmän käytössä tai malli on ollut aktiivinen vain tiettynä historian ajanjaksona. Tästä seuraa, että kun tarkastellaan eri paikannimien ja nimityyppien levikkiä Suomessa, voidaan saada selville asutuksellisia yhteyksiä eri

59 Kiviniemi 1978a, 80 82; Kiviniemi 1978b, 24 25; Kiviniemi 1984, 327, 331 332, 335 337; Vahtola 1984a, 104. 60 Vahtola 1984a, 104 112. 61 Saloheimo 1971; Virrankoski 1978, 9.

20 alueiden välillä eri aikakausina. Levikistä voidaan saada hyödyllistä tietoa silloinkin, kun niiden asiatausta ei paljasta mitään mitään erikoista.62 Lähteet ja menetelmät Siikajokilaakson asutushistorian tutkimiseen ovat olleet käytettävissä jo parin vuosikymmenen ajan, mutta tähän mennessä niitä ei ole hyödynnetty perusteellisesti. Tämä tutkimus pyrkii täyttämään tuon puutteen ja valaisemaan omalta osaltaan sitä epätietoisuutta, joka Pohjois-Suomen varhaishistorian vaiheista vielä vallitsee. Mikään tieto ei ole lopullista ja täydennettävää löytyy vielä Siikajokilaaksonkin asutuhistorian osalta, mutta sen pääpiirteet lienevät tämän jälkeen selvillä.

62 Kiviniemi 1975, 12 13, 50 53; Kiviniemi 1977, 4 9, 207 208; Kiviniemi 1978a, 84 88; Kiviniemi 1984, 337 338; Vahtola 1984a, 91 93; Vahtola 1990, 3; Ainiala 2008, 118.

21 1. ASUTUSKEHITYS 1600-LUVUN PUOLIVÄLIIN MENNESSÄ

1.1. Siikajokilaakson yleiskehitys

Ennen Siikajokilaakson nimistöhistorian ja asutuksen synnyn käsittelyä on syytä tarkastella 1500- ja 1600-luvun asutuskehitystä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Vuosina 1548–1654 Siikajokilaakson asutus kasvoi moninkertaiseksi, mikä näkyy selvimmin verotalojen lukumäärän kasvussa. Kun ensimmäisissä verotiedoissa koko jokilaaksossa oli vain 62 veroa maksanutta taloa, niin vuoteen 1654 mennessä talojen lukumäärä oli kasvanut jo 225:een.63 Koska tältä ajalta ei ole saatavilla tarkkoja väkilukutietoja, on taloluvun muutosten seuraaminen ainoa tapa tutkia asutuskehityksen kulkua jokilaakson eri osissa. Talolukuja voidaan myös verrata lähialueiden tietoihin, ennen kaikkea Pyhä- ja Kalajokilaakson ja Oulujärven länsilaidan talolukuihin. Valitettavasti tämän tutkimuksen puitteissa ei ole mahdollista koota näiltä alueilta yhtä tarkkoja tietoja kuin Siikajokilaaksosta, vaan olen joutunut käyttämään aiemmissa tutkimuksissa esiintyviä lukuja.64 Koska ne ovat vain muutamalta poikkileikkausvuodelta, jotka eivät aina ole edes samoja kuin käyttämäni, on vertailukelpoisten taulukoiden tekeminen vaikeaa. Siksi vertailutietojen talolukuihin pitää suhtautua lähinnä vain suuntaa-antavina. Siikajokilaakson taloluvun kehitystä on käsitelty aiemmissakin tutkimuksissa,65 mutta näissä tiedoissa on lukuisia puutteita. Niiden tekijöillä ei ole ollut käytätettävissä tietoja talojen tarkasta maantieteellisestä sijainnista. Lisäksi tiedot ovat vain muutamalta poikkileikkausvuodelta. Tällaisissa otannoissa asutuksen todellinen tilanne jää helposti huomaamatta ja tiedot vääristyvät, sillä yksittäisten vuosien veroluetteloissa taloja jäi usein merkitsemättä. Tavallisin syy oli veronmaksukyvyttömyys, jolloin talo kirjattiin autioksi (öde) tai sitä ei merkitty luetteloon lainkaan. Vuosittaisesta vaihtelusta johtuen en ole käyttänyt talolukuja verratessani yksittäisten vuosien tietoja, vaan olen pyrkinyt arvioimaan asuttuina olleiden talojen todellista määrää viisivuotiskausittain. Apuna olen käyttänyt laatimiani taulukoita, joihin olen merkinnyt jokaisen talon veronmaksutiedot vuosittain. Taulukossa yksittäisten talojen veronmaksutiedot voivat näyttää tällaisilta:

63 Nokkaveroluettelot 1548 KA 4534e:14, 4537:11–12; maakirja 1654 KA 9138:72–75v; Pääluvun tiedot perustuvat laatimiini talonhaltijaluetteloihin, jotka perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin. 64 Pyhä- ja Kalajoen sekä Oulujärven länsilaidan tiedot perustuvat seuraaviin teoksiin: Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115; Keränen 1986, 620–621. 65 Hiltunen 1996 passim; Luukko 1954 passim.

22 15- 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 Michil Nilsson päävero x x x x x x x x x x x x x x x x x x Kymmenysluettelo x x x x x x x x x x x x x x x x

Kuten taulukosta nähdään, saattoi talo joinakin vuosina jäädä merkitsemättä veroluetteloihin, vaikka se selvästi olikin asuttu. Joskus merkintä on jäänyt pois vuotuisten verojen luettelosta, joskus taas kymmenysluetteloista. Toisilla taloilla aukot sattuvat eri vuosille, joten veroluetteloiden taloluvut voivat vaihdella vuosittain paljon, vaikka todellista muutosta ei olisikaan tapahtunut. Sekaannusta saattaa aiheuttaa myös se, että nimien kirjoitusasut vaihtelivat ja sama isäntä voitiin merkitä joko sukunimellä tai patronyymillä. Joskus taas veron maksoi joku toinen henkilö, kuten isännän isä, poika tai veli. Seuraavissa taulukoissa ja kaavioissa olen ottanut huomioon nämä vaihtelut. Taloluvut on merkitty viisivuotiskausittain ja luvut tarkoittavat jokaisen jakson alussa (esimerkiksi 1.1.1555) asuttuna olleiden verotalojen todellista määrää. Tutkitun ajanjakson eli vuosien 1548 ja 1654 välisenä aikana koko Siikajokilaakson taloluku kasvoi suunnilleen 3½-kertaiseksi. Ensimmäisen vuoden verotiedot eivät tosin anna aivan todenmukaista kuvaa, sillä se on selvästi puutteellinen sekä jokisuun että jokivarren osalta. Seuraavissa kuvioissa käytän ensimmäisenä lukuna vuoden 1550 alussa asuttuna olleiden talojen määrää, joka kuvastaa paremmin todellista tilannetta. Oheisesta kuviosta näkyy hyvin, että Siikajokilaakson taloluku kasvoi

Siikajokilaakson taloluvun kokonaiskehitys alueittain 1550–1655

300

250

200 Jokilatvat

150 Taloluku

Keskijuoksu 100

Jokisuu

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 1. Siikajokilaakson taloluvun kehitys alueittain vuosina 1550 1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

23 ajanjakson aikana eniten joen keskijuoksulla ja latva-alueilla, kun taas jokisuulla Siikajoen kylässä kasvu jäi paljon vaatimattomammaksi. Kun verrataan Siikajokilaaksoa Pyhä- ja Kalajokilaaksoon, havaitaan niiden asutuskehityksen kulkeneen hyvin samanlaisia uomia. Niissä kaikissa taloluku kasvoi ajanjakson kuluessa moninkertaiseksi: Siikajokilaaksossa 3½-kertaiseksi, Kalajokilaaksossa kolminkertaiseksi ja Pyhäjokilaaksossa peräti kuusinkertaiseksi. Kaikkien taloluku siis kasvoi selvästi, mutta kasvu ei ollut tasaista. Välillä se oli hitaampaa ja muutamina vuosina tapahtui selvä kasvupyrähdys. Kaikissa kolmessa jokilaaksossa nämä hyppäykset sattuivat samalle ajalle. Ensimmäinen tapahtui 1560- luvulla, jolloin jokilaaksojen ensimmäinen uudisasutuskausi oli vilkkaimmillaan. Tämän jälkeen 1570- ja 1580-luvulla asutus osin jopa taantui. Päätekijänä oli vuonna 1570 alkanut sota Ruotsin ja Venäjän välillä, joka rasitti asukkaiden taloutta ja jonka seurauksena Pohjois-Pohjanmaallekin tehtiin hävitysretkiä. Uusi nousukausi alkoi 1590- luvun lopulla, jolloin valtakuntien välillä solmittiin rauha ja olot vakiintuivat. Seuraavan vuosisadan alkupuolisko oli vaikea sotien ja katovuosien takia, joten taloluku polki

Siika-, Pyhä- ja Kalajokilaakson taloluvun kehitys 1550-1655

300

Kalajokilaakso 250

Siikajokilaakso 200

Pyhäjokilaakso 150 Taloluku

100

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 2. Siika- Pyhä- ja Kalajokilaakson taloluvun kehitys vuosina 1550–1655. Siikajokilaakson tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin. Pyhä- ja Kalajokilaakson osalta tiedot teoksista Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115.

24 paikallaan ja osin vähekin. Tasaisempi kausi alkoi 1630-luvulla ja jatkui edelleen 1650- luvulla, jolloin taloluku lähti jonkin verran jyrkempään kasvuun.66 Seuraavissa kappaleissa käyn tarkemmin läpi talolukujen kehityksen Siikajokilaaksossa alueittain ja kylittäin ja vertaan tietoja lähialueiden kehitykseen.

1.2. Siikajokisuu

Siikajokisuun molemmin puolin sijaitsevan Siikajoenkylän taloluku kasvoi vuosien 1548–1654 välisenä aikana 51 verotalosta 62 taloon. Muutos oli pieni verrattuna koko jokilaakson taloluvun kehitykseen, eikä se johtunut niinkään uudistilojen perustamisesta vaan vanhojen tilojen jakamisesta. Enin osa jaoista tapahtui vuoden 1600 tienoilla, jolloin vaikeiden vuosien 1570 95 aikana patoutunut tarve purkautui.67 Suurimmillaan päästiin 66 taloon vuosina 1610 ja 1633, mutta sittemmin lohkotiloja liitettiin takaisin kantatiloihin.68

Talolukujen kehitys jokisuissa 1550-1655

100

60 Siikajoki

Taloluku Kalajoki 40

Pyhäjoki

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 3. Talolukujen kehitys Siika- Pyhä- ja Kalajokisuussa vuosina 1550–1655. Siikajokilaakson tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin. Pyhä- ja Kalajokilaakson osalta tiedot teoksista Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115.

66 Luukko 1954, 305 306; Virrankoski 1973, 13 20, 32 34. 67 Siikajoen voudintilit 1590 1610. 68 KA 4869:25v, 4969:32v.

Kartta 2. Siikajoenkylän alue ja rantaviivat 800-, 1100-, 1300- ja 2000-luvulla (nykyiset 10 m, 7,5 m, 5 m korkeuskäyrät ja nykyinen vesiraja). Ajoitustiedot perustuvat Okkosen julkaisemiin ajoitustietoihin; Okkonen 2003, 86 87, liite 5 ja 11; alkuperäistiedot julkaisuissa Kääriäinen 1982 ja Vermeer et al. 1988.

Tarkastelukauden alussa Siikajoenkylä oli 51 talollaan selvästi vertailtavista kylistä suurin, sillä Kalajoella taloja oli 36, Pyhäjoella vain 23.69 Kalajoella kokonaiskehitys kulki varsin samoja uria kuin Siikajoella, mutta Pyhäjoella tapahtui selvää kasvua myös jokisuussa. Vaikka se oli alkuun selvästi jäljessä kahdesta muusta, niin se saavutti ne suhteellisen nopeasti. Kalajoen kanssa Pyhäjoki pääsi tasoihin 1570- luvulla ja 1630-luvulla se kilpaili taloluvussa jo Siikajoenkylän kanssa.70 Muista poiketen Pyhäjoen taloluvun kehitys on varsin samanlainen koko jokilaakson pituudelta ja sen jokisuun kehitys muistuttaa enemmän naapurijokien keski- ja yläjuoksujen kuin suupuolen kehitystä. Kokonaisuutena Siikajoenkylän asutus ei näytä juuri lisääntyneen tarkasteltavana ajanjaksona, vaan kylä vaikuttaa saavuttaneen lopullisen muotonsa jo ennen 1500-luvun puoliväliä. Kylän sisällä kehityksessä on kuitenkin eroja, joiden avulla voidaan ehkä laittaa niiden asutus keskinäiseen ikäjärjestykseen.

Siikajoenkylän eri alueiden taloluvun kehitys 1550-1655

Pohjoisranta

Vanhan uoman eteläpuoli

15 Taloluku Soininsaari

Eteläranta

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 4. Siikajoenkylän eri alueiden taloluvun kehitys 1550–1655. tiedot perustuvat vuosien 1548– 1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

69 Nokkaveroluettelo 1548-1549, KA 4534e:14, 4537:11; Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115 70 Virrankoski 1954, 109, 115; Matinolli 1969, 101.

27 Kuten kuviosta nähdään, tapahtui kaikkein suurin kasvu Siikajoen pääuoman etelärannalla, jonka taloluku kasvoi seitsemästä kuuteentoista eli taloluku yli kaksinkertaistui. Suurin osa kasvusta selittyy talojen jakamisella, mutta ilmeisesti siihen oli täällä huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin muualla kylässä. Jonkin verran kasvua tapahtui Siikajoen vanhan uoman eli Putaanojan eteläpuolisella alueella, jossa taloluku kasvoi pysyvästi yhdestätoista viiteentoista. Täällä kasvu selittyy jakamisen lisäksi sillä, että siihen kuului uudisasutusta, jota oli voinut asettua uudelle merestä paljastuneelle maa-alueelle. Muualla Siikajokisuussa maankohoamisen merkitys jäi tässä vaiheessa vähäiseksi. Vanhinta asutus lienee ollut siellä, missä taloluku oli vanhastaan suuriin ja kasvu ajanjakson kuluessa pienin, koska uusille tiloille ei enää ollut tilaa eikä hyvää viljelysmaata. Tämän perusteella Siikajoenkylän vanhin asutus sijoittuisi joen pohjoisrannalle, jossa vuonna 1550 oli 22 taloa ja vuonna 1655 kaksi vähemmän eli 20. Suurimmillaan taloluku kävi 23:ssa, joten taloluku jopa hieman taantui ajanjakson kuluessa. Vanhimman asutuksen sijoittuminen joen pohjoisrannalle on ymmärrettävää luonnonolojen kannalta, sillä auringonpuoleiset rantapenkereet olivat asutuksen ja viljelyn kannalta kaikkein otollisimpia. Niiden vuotuinen valo- ja lämpökertymä on suurin ja ne kuivuvat nopeasti keväisin. Joen nykyisen pohjoisrannan tavoin kasvu jäi vähäiseksi myös Soininsaaressa eli Siikajoen vanhan ja uuden uoman väliin jäävällä alueella, jossa Siikajoen kirkko nykyisin sijaitsee. Siellä taloluku oli aluksi 11, enimmillään 14 ja kauden lopussa 10. Soininsaaren kohdalla taloluvun vähäinen kehitys ja taantuminen selittynee saaren maa- alan pienuudella ja toisaalta myös sillä, että saarella sijainneita tiloja liitettiin 1600- luvulla Siikajoen kappalaisen virka-asuntoon.71 Toisaalta täytyy ajatella myös vanhempaa kehitystä. Soininsaaren asutus sijaitsee Siikajoen vanhan uoman pohjoisrannalla, joten sen asutuksen täytyy olla uuden joen rantoja vanhempaa.

1.3. Keskijuoksu

Tutkimuksessa käsiteltynä ajanjaksona Siikajokilaakson taloluku kasvoi määrällisesti eniten joen keskijuoksulla, johon kuuluivat kylät Revonlahdelta Sipolaan. Tässä suhteessa Siikajokilaakso ei poikennut naapureistaan, sillä kehitys oli samanlainen

71 Vrt. Hiltunen 1996, 355.

28 myös Kalajoella ja Pyhäjoella. Joitakin eroja näiden jokilaakson välillä kuitenkin oli. Kalajoen keskijuoksun asutus oli alun pitäen selvästi voimakkaampaa kuin Siikajoen tai Pyhäjoen vastaavilla alueilla. Kahden viimeksi mainitun joen keskijuoksulla oli vuonna 1550 vain kymmenkunta taloa, kun Kalajoella niitä oli jo yli viidenkymmenen. Asutuksen voimakkuudesta huolimatta Kalajoen keskijuoksulla tapahtui vielä selviä kasvupyrähdyksiäkin, kun kahdessa muussa kasvu oli tasaisempaa. Kokonaisuutena tarkasteltuna Siikajokilaakson keskiosien asuttaminen oli vuosina 1548–1654 voimakasta mutta tasaista. Uusia asukkaita saapui alueella ja vanhoja taloja jaettiin vähitellen. Ajanjakson sisällä kehityksessä oli joitakin eroja. Kun 1500-luvulla kasvu johtui vielä pääosin uudistilojen perustamisesta, se johtui 1600-luvulla etupäässä vanhojen tilojen jakamisesta. Keskijuoksun alueen kyläkohtainen tarkastelu osoittaa, ettei kehitys ei ollut tasaista paikallistasolla vaan eri alueiden välillä oli selviä eroja.

Talolukujen kehitys jokien keskijuoksuilla 1550–1655

200 Kalajoki 180

160

140

120 Pyhäjoki

100 Siikajoki Taloluku

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 5. Taloluvun kehitys Siika-, Pyhä- ja Kalajoen keskijuoksuilla vuosina 1550–1655. Siikajokilaakson tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin. Pyhä- ja Kalajokilaakson osalta tiedot teoksista Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115.

Siikajoen keskijuoksun alimmaisen kylän, Revonlahden, asuttaminen alkoi vasta 1550-luvun jälkipuoliskolla, mutta vuoteen 1654 mennessä se oli kasvanut alueen kylistä selvästi suurimmaksi.72 Sen suurimmat kasvukaudet ajoittuvat 1570-luvulle ja vuoden 1600 tienoille. Aluksi kasvu johtui vielä uudisasutuksesta mutta myöhemmin

72 Vuotuinen vero 1557 KA 4562:5; maakirja 1654 KA 9138:72v 73.

29 etupäässä tilojen jakamisesta. Siikajokisuun tavoin uusi voimakas kasvu näyttää alkaneen Revonlahdella tarkastelukauden lopulla 1650-luvulla. Pehkolan eli Paavolan kylä oli asuttu jo ennen ensimmäisten veroluetteloiden laatimista, mutta kasvu oli siellä niin voimakasta, ettei asuttamisen alkamisesta voinut vielä olla kovin pitkää aikaa. Suurimman osan 1500-luvun jälkipuoliskoa taloluku polki paikallaan, mutta vuosien 1585–1600 välillä se lähes kaksinkertaistui, kun vanhoja tiloja jaettiin useampaan osaan. Paavolan kasvu oli 1600-luvulla melko varovaista ja 1630-luvulta lähtien jopa hieman taantuvaa, kun taloluku väheni seitsemääntoista. Mankila oli ensimmäisissä veroluetteloissa vielä yksitaloinen kylä, mutta heti 1550-luvun jälkipuoliskolla se kasvoi voimakkaasti. Tämän jälkeen asutus hieman taantui mutta lähti kasvuun jälleen 1580-luvulla. Mankilan 1500-luvun kasvukehitys kulki samaa tahtia sen pohjoispuolisten naapurikylien Temmeksen, Tyrnävän ja Ängeslevän kanssa, jotka asutettiin Limingan vanhoista kantakylistä käsin 1550- ja 1560-luvulla.73 1600-luvun alkuvuosikymmeninä asutus ei lisääntynyt, mutta vuodesta 1620 vuoteen 1654 taloluku kaksinkertaistui tiloja jaettaessa ja nousi lopulta 14 taloon.

Siikajoen alemman keskijuoksun kylien taloluvun kehitys 1550-1655

Revonlahti 25

20 Pehkola

Rantsila 15 Taloluku

Mankila

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 6. Siikajoen alemman keskijuoksun eli Revonlahden, Pehkolan, Mankilan ja Rantsilan taloluvun kehitys 1550–1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

73 Vahtola 1991a, 113 114.

30 Rantsila näyttää asutuksensa osalta muodostaneen poikkeuksen Siikajoen keskijuoksun kylien joukossa. Siellä oli jo ensimmäisten veroluetteloiden aikaan melko voimakas asutus, joka ei 1500-luvun kuluessa juuri kasvanut. Vasta vuodesta 1595 lähtien taloluku lähti varovaiseen kasvuun, mutta kaikista muista kylistä poiketen vuoteen 1654 mennessä tapahtunut kasvu johtui pelkästään vanhojen tilojen jakamisesta. Savalojan varteen 1550-luvulla perustettua yksittäistaloa lukuun ottamatta kylään ei syntynyt lainkaan uudisasutusta, vaan Rantsilan pääkylän seutu oli kokonaan vanhojen talojen hallinnassa ensimmäisistä veroluetteloista lähtien. Tämä viittaisi siihen, että seudun asutus olisi muuta keskijuoksua vanhempaa.

Lapin, Luohuan ja Sipolan taloluvun kehitys vuosina 1550-1655

Luohua 12

Sipola 10

Lappi 8 Taloluku

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 7. Lapin, Luohuan ja Sipolan taloluvun kehitys vuosina 1550–1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

Ylimmäisin Siikajoen keskijuoksun kylistä oli Sipola, joka säilyi yksitaloisena melkein koko 1500-luvun ajan. Vasta vuosisadan viimeisinä vuosina kylän vanha kantatalo jaettiin neljään osaan ja sinne perustettiin ensimmäinen uudistalo. Tämän jälkeen kasvu jatkui tasaisena tarkastelukauden loppuun saakka. Pääosiin kasvu johtui tilajaoista, mutta mahtui kylään vielä muutama uudisasukaskin. Kaikki Siikajoen keskijuoksun kylät eivät sijainneet joen pääuoman varrella. Yhden Siikajoen sivuhaaran, Luohuanjoen varrella sijaitsevan Luohuan asuttaminen alkoi vasta 1560-luvulla, minkä jälkeen se jatkui hyvin tasaisena koko tarkastelukauden ajan. Tänne uudisasutusta syntyi paljon vielä 1600-luvullakin. Vanhojen tilojen

31 jakaminen alkoi vasta 1630-luvulla, selvästi vanhempia kyliä myöhemmin. Toisen Siikajoen pääuomasta erillään olevan kylän eli Lapin (nykyinen Tuomioja) vanhin asutus keskittyi pienten Vuolunojan, Tuomiojan ja Ohtuanojan rannoille. Ensimmäiset asukkaansa se sai vasta 1590-luvulla, jolloin perustettiin yhdellä kertaa melkein kaikki kylän talot.74 Alkurysäyksen jälkeen uusia taloja ei perustettu lainkaan, vaan taloluku jopa hieman taantui 1630- ja 1640-luvulla. Kantatilojen jakaminen alkoi täällä vasta 1640-luvulla. Jos Siikajoen keskijuoksun kylät asetetaan taloluvun kehityksen perusteella aikajärjestykseen samojen kriteerien mukaan kuin Siikajokisuun kylänosat, on asutus vanhinta Rantsilan seudulla. Siellä taloluku oli valmiiksi suurin, kasvu oli hitainta ja suhteellisesti pienintä. Toiseksi vanhinta asutus olisi Pehkolan seudulla ja kolmantena tulisi Mankila. Muiden kylien asuttamisen alkuajankohta selviää jo suoraan asiakirjatietojen perusteella: Sipola 1553, Revonlahti 1556, Luohua 1566 ja Lappi 1594.75 Näihin vuosiin täytyy suhtautua silti suuntaa-antavina, sillä ne tarkoittavat vain ensimmäisten talojen verolletulovuotta. Talot oli voitu perustaa jo useita vuosia aiemminkin, mutta ne olivat siihen saakka nauttineet uudistiloille luvattuja verovapaita vuosia. Kaikkein voimakkainta kasvu oli Revonlahdella. Koska sen talolukukin kasvoi selvästi muita kyliä suuremmaksi, olivat asumisen edellytykset ilmeisesti hyvät, mutta jokin muu tekijä oli jarruttanut kehitystä. Todennäköisin syy on vanhan asutuksen eli Siikajoen kylän läheisyys: alueen niityt ja ehkä peltomaatkin olivat jokisuun talojen omistuksessa eikä uudisasuntojen perustamista sinne sallittu. Kun asutus lopulta alkoi, olivat asuttajat luultavasti jokisuun taloista, joilla oli jo valmiiksi omistusoikeus maahan.

1.4. Jokilatvat

Siikajoen latvaosien asuttaminen näyttää alkaneen muuhun jokivarteen verrattuna melko myöhään. Ensimmäiset verotiedot alueen taloista ovat vuodelta 1557, jolloin nykyisen Sipolan yläpuoliset jokivarret olivat vielä asumattomia ja asukkaita oli vain latvajärvien eli Pyhännän sekä Vähä ja Iso Lamun rannoilla.76 Nykyisen Piippolan kirkonkylän vieressä sijainneen Kortteisenjärven asutus mainitaan vasta vuodesta 1562 lähtien. Se

74 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:26. 75 KA 4548:10, 4562:5, 4687:30v, 4806:78. 76 Vuotuinen vero 1557 KA 4578:56v.

32 oli luultavasti paljon tätä vanhempaa perua, sillä ensimmäisissä verotietojen mukaan talot olivat poikkeuksellisen isoja muihin jokilatvan taloihin verrattuna.77 Siikajokilatvan vanhempi asutus voisi olla verrattavissa Oulujärven ympäristön vanhaan asutukseen. Oulujärven erämaan yksityiskohtaiset verotiedot vasta vuodesta 1555 lähtien, vaikka ainakin kymmenen talonpoikaa oli asunut siellä jo paljon aikaisemmin.78 Siikajoen latvaosien asuttaminen oli 1560-luvun alussa huomattavasti joen keskijuoksua nopeampaa, ja se ehti kasvaa taloluvultaan jopa hieman suuremmaksi ennen kuin olosuhteet muuttuivat 1570-luvulla. Ensin talot alkoivat autioitua pysyvästi ja vuodesta 1584 lähtien venäläisten (luultavimmin Käkisalmen karjalaisten) hävitysretket ulottuivat Siikajoenkin latvoille ja seudun talot tuhottiin säännöllisin väliajoin.79 Latvaosien asutus taantui 1590-luvun puoliväliin saakka ja jäi pysyvästi jälkeen joen keskijuoksusta.

Siikajokilaakson taloluvun kehitys alueittain 1550-1655

120

100

60 Jokisuu Taloluku

Keskijuoksu

20 Latvaosat

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 8. Siikajokilaakson taloluvun kehitys alueittain vuosina 1550–1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

Kalajoen latvaosiin verrattuna Siikajokilatvan asutus oli selvästi jäljessä, mutta Pyhäjoen yläosiin verrattuna ero oli paljon pienempi. Muutenkin kehitys näyttää

77 Vuotuinen vero 1562 KA 4645:187. 78 Keränen 1984, 102; Luukko 1954, 366–369. 79 Luukko 1954, 747 753; ensimmäinen hävitysmerkintä vuotuisten verojen luettelossa 1584, KA 4773:19.

33 kulkeeneen melko samoja uria jälkimmäisen kanssa ja varsinkin 1550-luvun lopun voimakas kasvupiikki näkyy selvästi molemmissa. Kalajoen latvoilla kasvu oli tasaisempaa, mutta vuoden 1600 tienoille osuva uusi asutusaalto näkyy sielläkin voimakkaana. Tämän perusteella voisi ajatella, että asutuksen ensimmäinen ja toinen aalto saapuvat jokilatvoille hieman eri suunnista. Tässä kuviossa on mukana myös Oulujärven länsilaidan taloluku, jonka kehitys näyttää olleen monella tapaa yhtenevä Siikajokilatvan kanssa. Sielläkin asutus vahvistui nopeasti 1550-luvulta 1580-luvulle, minkä jälkeen venäläisten joukkojen hyökkäykset tuhosivat kokonaan Oulujärven asutuksen.80 Nämä hävitysretket ulottuvat Siikajoen latvoille ja jonkin verran myös Pyhäjoen yläosiin. Sen sijaan Kalajokilatvoilla niistä ei kärsitty.81

Jokilatvojen ja Oulujärven länsiosan taloluvun kehitys 1550-1655

200

180 Kalajoki

160

140

120

100 Taloluku

80 Pyhäjoki

60 Siikajoki

40 Oulujärven länsiosa

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 9. Siika-, Pyhä- ja Kalaojen jokilatvojen ja Oulujärven länsiosan talolukujen kehitys 1550 1655. Siikajoen osalta tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin. Pyhä- ja Kalajoen sekä Oulujärven länsilaidan tiedot perustuvat seuraaviin teoksiin: Matinolli 1969, 101; Virrankoski 1956, 109, 115; Keränen 1986, 620– 621.

1550-luvulle sattuva voimakas kasvupiikki sopii hyvin yhteen Pohjois-Savoon ja Kainuuseen suuntautuneen asutusaallon kanssa. Asukkaita saattoi tulla Pohjanmaan jokilatvoille suoraan Savosta tai Kainuun kautta. Osa tulijoista saattoi olla

80 Keränen 1984, 122. 81 Luukko 1954, 761.

34 kauempaakin, esimerkiksi Karjalan kannakselta, jossa vuodesta 1553 lähtien riehunut sota sai väestön etsimään rauhallisempia asuinalueita.82 Lähempi tarkastelu osoittaa, ettei kehitys ollut Siikajoen latvoillakaan samanlaista kaikkialla vaan eri alueiden välillä on selviä eroja. Selvimmin Kainuun kehitystä seurailevat Kestilän ja Tavastkengän taloluvut. Niissä 1550-luvun lopun asutusryntäys näkyy voimakkaimmin, samoin 1580-luvun notkahdus. 1600-luvun alussa tapahtuva taloluvun kasvu johtui osittain uudisasutuksesta, osittain jo vanhojen kantatilojen jakamisesta.

Kestilän ja Tavastkengän taloluvun kehitys 1550-1655

Kestilä

Taloluku Tavastkenkä

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 10. Kestilän ja Tavastkengän taloluvun kehitys vuosina 1550–1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

Siikajoen kolmella latvajärvellä, Pyhännänjärvellä sekä Iso ja Vähä Lamujärvellä, asutuskehitys oli hyvin heikkoa koko tarkasteltavana ajanjaksona. Näistä kolmesta Pyhännänjärven kehitys oli jopa taantuva, Lamujärvillä sentään lievästi kasvava. Kaiken kaikkiaan latvajärvien taloluku ei kuitenkaan ehtinyt kasvaa muutamaa taloa suuremmaksi 1600-luvun puoliväliin mennessä. Lamujoen varrelle sijaitsevien Launolan ja Pulkkilan kasvu oli paljon latvajärviä selvempää ja seuraili paremmin yleisiä kehityslinjoja. Launolassa ja Pulkkilassa asutus alkoi 1550-luvun asutusaallon myötä. Molemmissa erottuu selvästi vuoden 1600 tienoille sattuva kasvupiikki, joka johtui ennen kaikkea uudisasutuksesta. Piippolassa

82 Keränen 1984, 105.

35 taloluku kasvoi näistä kylistä suurimmaksi, mutta siellä kasvu tapahtui enemmän jakamisen kautta. Tämä voi viitata asutuksen vanhempaan alkuperään. Lähemmän tarkastelun perusteella näyttäisi siltä, että varsinkin Kestilä, Tavastkenkä, Launola ja Pulkkila olivat 1550-luvulta lähtien voimakkaimmin asuttamisen kohteena. Lamujokivarressa ensimmäinen asutusaalto jää tosin heikommaksi kuin Siikajoen pääuoman varrella, jonne Kainuuseen ja Pohjois-Savoon suuntautunut asutusliike ehkä heijastui voimakkaammin. Sen sijaan toinen, vuoden 1600 tienoille sattuva aalto tuntuu molempien jokien varrella yhtä voimakkaana, joten sen tulosuunta oli ehkä toisenlainen. Latvajärvien kehitys jää Kortteisenjärveä eli nykyistä Piippolan seutua lukuun ottamatta hyvin heikoksi. Ensimmäinen asutuspiikki erottuu selvästi sekä Pyhännäjärvellä että Iso ja Vähä Lamujärvellä, mutta vuoden 1600 tienoilla selvää kasvua tapahtuu vain viimeisessä. Iso Lamujärven seudulla näyttäisi alkavan tasainen kasvu 1620-luvulta lähtien, jolloin mukana oli jo puhdasta sisämaan asutusta. Esimerkiksi Ahokylän ja Viitamäen seudulle syntynyt mäkiasutus luettiin tässä vaiheessa Iso Lamujärven asutukseen kuuluvaksi.83

83 Pyhännänjärven, Vähä Lamujärven ja Iso Lamujärven talonhaltijaluettelot.

36 Latvajärvien taloluvun kehitys 1550-1655

10 Taloluku

5 Pyhännänjärvi

Iso Lamu

Vähä Lamu

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 11. Siikajoen latvajärvien eli Pyhännänjärven, Iso Lamujärven ja Vähä Lamujärven taloluvun kehitys vuosina 1550–1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

Lamujokivarren taloluvun kehitys 1550-1655

Piippola

10 Launola

Taloluku Pulkkila

0 1550 1555 1560 1565 1570 1575 1580 1585 1590 1595 1600 1605 1610 1615 1620 1625 1630 1635 1640 1645 1650 1655 Vuosi

Kuvio 12. Lamujokivarren kylien eli Piippolan, Launolan ja Pulkkilan taloluvun kehitys vuosina 1550– 1655. Tiedot perustuvat vuosien 1548–1654 nokkavero-, vuotuis- ja kymmenysveroluetteloihin sekä maakirjoihin.

37 1.5. Asutuskehitykseen vaikuttaneet tekijät

Siikajokilaakson kylät voidaan 1500-luvun tietojen perusteella asettaa melko tarkasti ikäjärjestykseen. Seuraavassa taulukossa esitän jokilaakson kylät niiden perustamisajankohdan mukaan vanhimmasta nuorimpaan. Tässä vaiheessa en ota vielä kantaa neljän vanhimman kylän asutuksen syntyajankohtaan.

Siikajokilaakson vanhimmat kylät asutuksen alkuajankohdan mukaisessa järjestyksessä. Siikajoenkylä Ennen vuotta 1548 Rantsila Ennen vuotta 1548 Pehkola eli Paavola Ennen vuotta 1548 Mankila Ennen vuotta 1548 Revonlahti 1550-luku Sipola 1550-luku Piippola 1550-luku? Latvajärvet 1550-luku? Kestilä 1550-luku Tavastkenkä 1560-luku Launola 1560-luku Pulkkila 1560-luku Luohua 1560-luku Lappi 1590-luku

Siikajokilaakson voimakkain asutus ja vanhimmat kylät sijaitsivat lähes poikkeuksetta Siikajoen ja sen sivu-uomien varsilla. Järvien rantojakin asutettiin, mutta vielä 1600-luvun puoliväliin mennessä niiden asutus ei ehtinyt kasvaa kovin suureksi. Asutuksen keskittymiselle vesistöjen ääreen oli monia syitä. Yksi kaikkein tärkeimmistä oli vedensaannin helppous, sillä kaivon rakentaminen oli todella vaikeaa tuon ajan välineillä. Toisaalta tulvaniityt ja maanviljelyn kannalta paras maaperä löytyivät juuri vesistöjen läheisyydestä. Vesistöt olivat myös hyviä kulkuväyliä ja niissä voitiin harjoittaa kalastusta pää- tai lisäelinkeinona. Vasta 1600-luvulta lähtien alkoi syntyä mäkiasutusta kauemmas vesistöjen varsilta, kun tilaa uudisasutukselle ei enää niiden rannoilta löytynyt.84 Aivan kaikkien vesistöjen rannoille asutusta ei syntynyt, sillä alkeellisen maatalouden aikana myös maaperän ominaisuuksilla oli ratkaiseva merkitys asutuksen sijoittumiseen ja kehittymiseen. Varsinkin maan helppo muokattavuus on ollut tärkeä kriteeri, joten hienojen maalajien, kuten saven, hiesun ja hienon hiedan esiintymät kulkevat pitkälti käsikädessä vanhimman asutuksen sijainnin kanssa. Eri savilaaduissakin on eroja. Litorina-meren aikana (noin 5800–1000 eKr.) syntyneet

84 Virrankoski 1973, 69–72.

38 litorinasavet eivät ole yhtä ravinteikkaita kuin vanhemmat lustosavet, mutta ne ovat tasakoosteisia ja helpommin muokattavia. Näitä savikoita syntyi Litorina-meren korkeimman rannan alapuolisille alueille, vähintään 10–20 metriä syviin vesialtaisiin. Pohjanmaan alueella tämä korkein ranta on noin 80–100 metrin tasolla nykyisestä merenpinnasta.85 Suurin osa Siikajokilaakson jokirannoista on tämän tason alapuolella ja vain aivan ylimmät jokiosuudet ja latvajärvet jäävät litorinasavien esiintymärajan ulkopuolelle.86 Pohjois-Pohjanmaalla laajimmat savialueet löytyvät nykyisen Limingan seudulta. Siikajokilaaksossakin savikoita on jokirannoilla miltei koko joen pituudelta, mutta ne eivät sijoitu tasaisesti kaikkialle. Laajimmat yhtenäiset esiintymät ovat nykyisen Rantsilan kohdalla ja melko suuret keskittymät löytyvät myös Kestilästä Neittävänjoen rannoilta. Paavolan seudulla saviesiintymiä on myös runsaasti, mutta ne ovat hajallaan useassa paikassa. Jokilaakson alimmista osista, nykyisen Ruukin alapuolelta, savikot puuttuvat lähes kokonaan.87 Näin ollen Siikajoenkylän ja Revonlahden alueet eivät ole olleet maanviljelyn kannalta kovin otollisia. Seuraavassa taulukossa ovat tiedot Siikajokilaakson kuntien peltojen ja luonnonniittyjen pinta-aloista vuodelta 1910. Vertailun vuoksi mukana on myös Limingan vastaavat lukemat.

Siikajokilaakson kuntien ja Limingan peltopinta-alat (ha) suuruusjärjestyksessä vuonna 1910.88 Liminka 4625 Kestilä 2018 Rantsila 1881 Paavola 1839 Pulkkila 1839 Piippola 1298 Revonlahti 964 Siikajoki 752 Pyhäntä 721

Vuoden 1910 tilanteen voidaan katsoa heijastavan vielä jossakin määrin tilannetta perinteisen maatalouden aikaan, vaikka peltoalat olivat huomattavasti suuremmat kuin vuosisatoja aikaisemmin. Viljelykset kuitenkin keskittyivät edelleen jokivarsien helposti

85 Orrman 1992, 366–368; Orrman 2003, 68–71; Glückert-Rantala-Ristaniemi 1993, s.8, 12 ja 28-29; Sarkkinen & Torvinen 2000, 9. 86 Alueen peruskartat Kansalaisen Karttapaikka –verkkopalvelussa. 87 Alueen maaperäkartat Geokartta-verkkopalvelussa. 88 SVT III:9, taululiite 1, 28 31. Vanhoista kylistä Lappi ja Luohua kuuluivat Paavolaan, Mankila ja Sipola Rantsilaan, Tavastkenkä ja Iso Lamu Pyhäntään, Vähä Lamu Piippolaan, Launola Pulkkilaan.

39 muokattaville savimaille. Siikajokilaakson suurimmat peltoalat löytyivät Kestilästä ja Rantsilasta eli juuri niiltä alueilta, joissa myös laajimmat saviesiintymät sijaitsevat. Siikajokilaakson asutushistorian kanssa hyvän peltomaan saatavuudella ei juuri näytä olevan yhteyttä. Rantsilan kohdalla jonkinlainen yhteys voisi olla, mutta sen sijaan Kestilän asuttaminen alkoi vasta 1550-luvulla. Myöhemmälle kehitykselle sillä on toki ollut merkitystä, sillä peltopinta-alaltaan suurimmat kunnat olivat 1900-luvun alussa myös väkirikkaimpia.89 Entäpä Siikajokilaakson tarjoamat mahdollisuudet huuhtaviljelylle, joka oli savolaisen kaskitalouden perusta Savossa ja Kainuussa. Huuhtaa varten ei tarvita savikkoja, mutta sekin vaatii tietynlaista maaperää onnistuakseen. Vaatimuksena ei ollut pelkkä kuusimetsä, kuten usein luullaan, vaan maaperän riittävä korkeus. Huuhtaviljely nimittäin onnistui parhaiten supra-akvaattisilla alueilla, jotka olivat jääneet jääkauden jälkeisen korkeimman merenpinnan yläpuolelle eivätkä niiden ravinteet eivät ole huuhtoutuneet pois.90 Tällaisia alueita ovat Siikajokilaaksossa vain yli 190 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta sijaitsevat mäet, joita löytyy vain aivan jokilatvoilta Lamulta, Pyhännältä, Tavastkengältä ja Kestilän itäosista. Alempana jokivarressa huuhtakaskeminen ei ole onnistunut kovinkaan hyvin ravinteiden puutteen vuoksi. Tavallisten lehtimetsien kaskeaminen toki onnistui, mutta Savon ja Kainuun huuhtakaskien veroisiin satoihin ei niiden avulla päästy. Pohjanmaa on perinteisesti ollut voimakasta karjatalousaluetta. Siksi savi- tai kaskialueita ratkaisevampi tekijä Siikajokilaakson vanhan asutuksen leviämiselle näyttäisikin olleen luonnonniittyjen esiintyminen, kuten seuraavasta tilastosta voidaan todeta. Siikajokilaakson kuntien ja Limingan luonnonniittyjen pinta-alat (ha) vuonna 1910. 91 Luonnonniity (ha) Osuus kunnan pinta-alasta Liminka 6429 10,7 Rantsila 6475 10,2 Paavola 4415 8,2 Siikajoki 4405 17,4 Kestilä 3781 7,2 Piippola 3367 7,4 Pulkkila 3335 9,9 Revonlahti 2583 11,3 Pyhäntä 894 1,2

89 Suomenmaa 1929. 90 Orrman 2003, 99. 91 SVT III:9, taululiite 1, 28 31. Vanhoista kylistä Lappi ja Luohua kuuluivat Paavolaan, Mankila ja Sipola Rantsilaan, Tavastkenkä ja Iso Lamu Pyhäntään, Vähä Lamu Piippolaan, Launola Pulkkilaan.

40 Niittyjenkin osalta Siikajokilaakson olosuhteet vaihtelivat suuresti alueittain. Vuoden 1910 tilastotietojen mukaan jokilaakson suurimmat luonnonniittyalat olivat Rantsilassa. Seuraavaksi suurimmat niittyalat löytyivät Paavolasta, Siikajoelta ja Kestilästä. Piippolasta ja Pulkkilasta niittyjä löytyi melko runsaasti, mutta Revonlahdella ala jäi jo pienemmäksi. Selvästi vähäisimmät niittyalat olivat Pyhännän kunnan alueella.92 Valtakunnan tason vertailussa Siikajokilaakson kunnat pärjäsivät enimmäkseen todella hyvin, sillä vuonna 1910 useimmassa Suomen kunnassa (68,8 %) niittyjen suhteellinen osuus pinta-alasta oli vähemmän kuin 5 %. Huonosti pärjäsivät etenkin silloisen Hämeen, Turun ja Porin sekä Uudenmaan läänien kunnat. Sellaisia kuntia, joissa luonnonniittyjä oli yli 10 % pinta-alasta, oli koko Suomessa vain 24 kappaletta. Oulun läänissä näistä oli peräti 13 ja Siikajokilaaksossa kolme: Rantsila, Siikajoki ja Revonlahti.93 Luonnonniittyjen saatavuus näyttää menevän täysin yksi yhteen vanhimman asutuksen sijainnin kanssa. Limingan niityt ovat tässä vertailussa niukasti suurimmat, mutta Siikajokilaakson laajimmat niittyalueet eivät jääneet siitä pahasti jälkeen. Siikajokilaakson osalta suurimmat niityt löytyvät keskijuoksulta ja jokisuulta. Jokilatvoilla niittyalat ovat jo huomattavasti pienemmät, mikä sopii hyvin yhteen 1500- luvun asutuskehityksen kanssa. Näiden tietojen perusteella voidaan sanoa, että juuri luonnonniittyjen saatavuudella oli Siikajokilaakson asuttamisen kannalta kaikkein suurin merkitys. Syykin on selvä: ankarat ilmasto-olot tekivät maanviljelyn epävarmaksi, vaikka maaperä olisikin antanut siihen mahdollisuuden. Karjanhoito oli varmemmalla pohjalla, sillä vaikka halla palellutti viljan, niin yleensä heinäsato kuitenkin säästyi. Suurimpien niittyalojen pitäjissä oli jo 1500-luvulla myös suurin karjavarallisuus ja suurimmat yksittäiset karjanomistajat. Koko Pohjanmaan 30 suurimman karjanomistajan joukossa oli vuonna 1567 peräti viisi Siikajokilaakson talonpoikaa: Paavolan Paavo Laurinpoika (27 lehmää), Rantsilan Frants Eerikinpoika (24) sekä Siikajoen kylän Olli Tuomaanpoika Tuomaala (20), Mikko Niilonpoika Tuomaala (20), Juho Ollinpoika Ritarla (20).94 Siikajokilaakson asutuksen kehittymiseen 1500-luvulla vaikuttaneet luonnonolosuhteet näyttävät melko selviltä, vaikka aivan kaikkia mahdollisia tekijöitä ei

92 SVT III:9, taululiite 1, 28 31. 93 SVT III:9, 47 48. 94 Hiltunen 1996, 237, 244.

41 tässä voidakaan ottaa huomioon. Esimerkiksi niittyjen pinta-alaa merkityksellisempää oli niiden laatu, sillä pienialaisilta luhtaniityiltä saatiin moninverroin enemmän heinää kuin suurilta suoniityiltä. Myös kalastusmahdollisuudet ja erilaisten turkis- ja riistaeläinten esiintyminen on voinut vaikuttaa asutuskehitykseen.95 Jotkin hallinnollisetkin tekijät ovat voineet vaikuttaa asutuksen syntyajankohtaan. Esimerkiksi vuonna 1542 kiinteän asutuksen ulkopuoliset maa-alueet peruutettiin kruunulle ja näille alueille muuttaville luvattiin kolmen vuoden verovapaus.96 Tässä yhteydessä rannikon asukkaita on voinut lähteä asumaan vanhoille eräjärvilleen ja kaukoniityilleen. Vuoden 1555 veronkorotusta on pidetty merkittävänä tekijänä savolaisten Kainuuseen suuntautuneessa muuttoliikkeessä, sillä sen seurauksena uudisasukkaaksi lähteminen muuttui entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.97 Levottomuudet rajaseudulla taas saivat 1500-luvulla aikaan karjalaisten muuttoliikkeen Kannakselta Savoon, Keski- Suomeen, Kainuuseen ja Pohjanmaalle.98 Voidaan siis sanoa, että Siikajokilaaksonkin asuttamisessakin kyse oli monen asian summasta, johon kuuluivat tasavertaisina sekä sekä vetäviä että työntäviä tekijöitä. Sitä emme kuitenkaan voi tietää, kummat niistä lopulta olivat ratkaisevampia. Kaikkien tekijöiden seikkaperäinen tarkastelu vaatisikin oman erikoistutkimuksensa.

95 Vrt. Enbuske 2008, 32 34. 96 Seppälä 2009, 44. 97 Keränen 1984, 80. 98 Saloheimo 2006, 185 185.

42 2. ASUTUS- JA HENKILÖNNIMET

Siikajokilaakson asutuksen syntyvaiheiden tutkiminen on aloitettava siitä asutustilanteesta, joka varhaisimpien asiakirjalähteiden perusteella vallitsi alueella 1500-luvun alussa. Säännölliset ja kattavat veroluettelot Siikajokilaaksosta, kuten muualtakin Pohjois-Pohjanmaalta, ovat vuodesta 1548 eteenpäin. Vuosien 1548 1549 nokkaveroluetteloiden mukaan Siikajoen kylässä oli 44 veroa maksavaa taloutta, joista joen pohjoisrannalla oli 22, Soininsaaressa 11, joen vanhan uoman eli Putaanojan etelärannalla 7 ja nykyisen pääuoman etelärannalla 11 taloa. Ylempänä jokivarressa taloja oli vain muutamia: Pehkolassa eli Paavolassa 4, Mankilassa 1 ja Rantsilassa 6.99 Siikajokilaakson vanhimpia kantataloja ei ole aiemmin kyetty sijoittamaan maantieteellisesti, vaikka oikeiden lähteiden avulla se onkin mahdollista. Asutuksen sijoittamisen kannalta tärkein tekijä on, että vielä 1500-luvulla ja osittain 1700-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin saakka veronkerääjät todella kiersivät talosta taloon keräämässä tietoja talojen verotettavasta varallisuudesta, ja veroluettelot tehtiin tämän kiertojärjestyksen mukaan. Ne siis kertovat suoraan talojen maantieteellisen sijainnin suhteessa toisiinsa. Järjestys säilyi vuosikymmenestä toiseen samanlaisena, vaikka kiertosuunta vaihteli, uusia taloja perustettiin ja vanhojen talojen asukkaat muuttivat paikasta toiseen. Tämän vuoksi luetteloiden avulla voidaan havainnoida jokilaakson sisäistä muuttoliikettäkin. Toinen talojen kartalle sijoittamista helpottava tekijä on, että luetteloiden alkuperäinen maantieteellinen kiertojärjestys oli voimassa vielä vuoden 1653 kymmenysluettelossa ja 1654 henkikirjassa, joissa talojen nimet mainitaan ensimmäisen kerran. Tätä ennen luetteloihin merkittiin vain talojen isäntien nimet ja patronyymit, satunnaisesti myös lisä- tai sukunimet. Toisinaan luetteloissa mainitaan leskeksi jääneiden emäntienkin nimiä. Laatimalla yhtenäiset talonhaltijaluettelot vuodesta 1548 vuoteen 1654 ja käyttämällä apuna vanhaa ja uutta kartta-aineistoa, on mahdollista sijoittaa ensimmäisten verotietojen talot maantieteellisesti oikealle paikalleen. Vasta sitten voidaan perusteellisesti tutkia jokilakson eri alueiden asutushistoriaa. Seuraavissa alaluvuissa käydään alue alueelta ja kylä kylältä läpi koko Siikajokilaakson vanhin asutusnimistö eli kylien ja talojen nimet sekä niiden asukkaiden etunimet, liikanimet ja sukunimet. Alalukujen jako jokisuuhun, keskijuoksuun ja jokilatvaan perustuu näiden kolmen alueen selvästi erilaiseen asutuskehitykseen 1500-luvulla.

99 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:13v 14; nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:10v 11.

43 2.1. Siikajokisuu

Siikajoenkylän ja muunkin jokilaakson asutusnimistön käsittely etenee pitkälti 1500- ja 1600-luvun veroluetteloiden järjestyksen mukaan. Siikajoen luettelot alkavat yleensä joen länsipuoliselta merenrannikolta ja joen vanhan uoman eteläpuolella olevista taloista. Tämän jälkeen käydään läpi vanhan ja uuden jokiuoman väliin jäävän Soininsaaren talot eli Siikajoen kirkon seutu. Sitten siirrytään Siikajoen pohjoisrannalle, jota seuraten edetään sisämaahan päin aina Revonlahden rajalle saakka. Lopuksi käännytään takaisin myötävirtaan ja käydään läpi ylimmäiset Siikajoen länsirannan talot. Alueiden järjestys vaihtelee toisinaan, mutta niiden sisällä kiertojärjestys talosta taloon säilyy vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen lähes muuttumattomana. Siikajoenkylän jälkeen jokilaakso käydään läpi vastavirtaan nousten.

2.1.1. Putaanojan eteläpuoli

Siikajoki ei ole aina kulkenut täsmälleen samaa reittiä kuin nykyisin, vaan muutoksia on tapahtunut sekä joen ala- ja keskijuoksulla että jokisuulla. Siikajoenkylällä huomattavin muutos on joen pääuoman siirtyminen nykyiselle paikalleen, jolloin vanha uoma, nykyinen Putaanoja/Korvenoja, on vähitellen kuivanut. Tarkkaa tietoa uuden uoman puhkeamisesta ei ole, mutta se oli tapahtunut viimeistään 1500-luvun alussa, sillä jo ensimmäisissä verotiedoissa taloja oli rakennettu uuden uoman rannalle. Siikajoen vanhimpien veroluetteloiden ensimmäisinä tiloina olivat yleensä Öystin suvun hallussa olleet tilat. Suvun vanha päätila sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinenkin Öystilä (Öistilä 1654),100 Siikajoen vanhan uoman, myöhemmän Putaanojan etelärannalla, kilometrin verran Siikajoen kirkosta lounaaseen.101 Nimi Öysti on vanha, sillä se esiintyy jo ensimmäisissä verotiedoissa: Per Östhen 1549, Per Öysti 1566.102 Se perustuu muinaisruotsalaiseen ja -islantilaiseen henkilönnimeen Östen, jonka pohjalla taas on nimi Eysteinn. Nimen alkuperäinen merkitys on mahdollisesti 'Onnenkivi'.103 Etunimestä Östen on Suomessa merkintöjä lähinnä Ahvenanmaalta, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajamailta sekä Pohjanmaan ruotsalaisista pitäjistä

100 Maakirja 1654 KA 9138:72. 101 N 7192890 E 2534359 102 KA 4537:11, KA 4678:23, KA 4686:55v. 103 Mikkola & Paikkala 1988, 186.

44 (Oloff Östensson 1440 Korsholma, per Eystensson 1546 Lapväärtti, Erich Östensson 1546 Korsnäs). Yksi vastine nimelle löytyy myös Tornionjokilaaksosta, jossa on talon nimeltä Öystilä ja asiakirjoihin merkittynä per östensson 1539, p oestenss 1546.104 Suomalaisten käyttämänä nimi oli 1500-luvulla harvinainen, mutta samaan aikaan Pohjanlahden toisella puolella Norlannissa se oli hyvin yleinen.105 Nimi lieneekin osoitus suorasta ruotsalaista vaikutuksesta Siikajokisuulla. Sijaintinsa puolesta talo on voitu perustaa jo 1200-luvulla. Muutama sata metriä Öystilästä kaakkoon on Impolan talo (Imboila 1653)106, jonka ensimmäinen tunnettu isäntä on Heikki Antinpoika Impo (Henric Imbo 1548).107 Varsinais-Suomessa on nimelle on useita vanhoja vastineita: Uskelassa Imboijlaby 1564, Laitilassa Bertil Imboilann 1560, Lapissa Peder Imboilann 1560 ja Raisiossa Jönns Imbola 1549. Satakunnassa on nykyisin Impola-nimisisä taloja Porissa, Pyhärannalla, Raumalla ja Sastamalassa.108 Nimen taustalla voi olla joko kirkollinen Immanuel tai skandinaavien käyttämät Imma ja Immi, joilla on germaaniset vastineet. Karjalassa molemmat ovat harvinaisia, joten nimi lienee sielläkin läntistä tuontia.109 Siikajoella nimi on kulkeutunut joko Varsinais-Suomesta tai sitten se on levinnyt suoraan ulkomaisten vaikutteiden mukana. Perustamisajankohta voi korkeuskäyrin perusteella olla jo 1100-luvun jälkipuoliskolla. Impolasta erotettiin 1560-luvulla sen länsipuolella sijaitseva Eskola (Eskoila 1654)110, joka sai nimensä talon toisen isännän, Esko Antinpojan mukaan (Eskill Andersson 1567)111. Edellä mainitun Öystin suvun hallussa oli Rehula (Rehula 1653), jonka isäntä oli vuonna 1548 Henric Öster.112 Talo sijaitsee puolitoista kilometriä Öystilästä lounaaseen, mereen laskevan Rehulanojan etelärannalla.113 Se sijaitsee jo huomattavasti edellisiä taloja alempana alueella, joka paljastui merestä vasta 1300-luvun aikana. Talonnimenä Rehula on laajasti käytetty kaikkialla eteläisessä Suomessa, jossa sen lähtökohtana on Gregorius-nimen puhuttelumuoto.114 Vanhoissa lähteissä nimeä

104 Vahtola 1980, 410. 105 Thors 1959, 103 104; Audén 1980, 78. 106 Maakirja 1653 KA 9137:319. 107 KA 4534e:13v. 108 AK; KA 1011:33, 879:5v, 880:6, 1518:17; Kansalaisen Karttapaikka. 109 Nissilä 1976, 28; Nissilä 1980, 151, 165; Mikkonen & Paikkala 1988, 80; Mikkonen & Paikkala 2000, 152. 110 Maakirja 1654 KA 9138:72. 111 Vuotuisvero 1567 4694:56v. 112 Maakirja 1653 KA 9137:319; nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14. 113 Sijainti: Rehula N 7192148 E 2532826; Mallula N 7192568 E 2533026. 114 Mikkonen & Paikkala 2000, 533 534.

45 tavataan erityisesti lounaisessa Suomessa (Siffred Rehu 1551 Loimaa, Mattis Rehu 1563 Halikko, Thomas Rehw 1561 Pöytyä, Gres Rehule 1551 Lieto).115 Siikajoella nimi voi olla etunimilähtöinen, vaikka se ei esiinykään 1500-luvulla yhdenkään isännän etunimessä. Liikanimenä se mainitaan jo vuonna 1579 (Henrick Rehu).116 Myös toinen selitys on mahdollinen. Rehula sijaitsi 1500-luvulla keskellä merenrantaniittyjä, joten talonnimi voi perustua myös laajasti murteissa tunnettuun sanaan rehu 'elämille annettava ravinto'.117 Vuonna 1593 Rehulasta erotettiin Mallula-niminen tila, jonka paikalla on nykyisin Uusitalo. Mallu-nimelle on useita mahdollisia lähtökohtia. Se on yksi Magdalenan kansanomaisista nimityksistä, mutta mahdollinen on myös karjalainen naisennimi Malu (< venäjän Malanja).118 Kumpaakaan nimeä ei esiinny 1500- tai 1600- lukujen verotiedoissa Mallulan kohdalla, joten nimi voi viitata vanhempaan aikaan. Kyseessä saattoi olla myös naimattoman sisaren tai lesken asuttama talo, jonka verot maksettiin Rehulan yhteydessä. Nimi tuskin voi viitata talon ensimmäisen isännän Matti Heikinpojan nimeen (Matz Hendersson 1593)119, sillä tällaista nimikäytäntöä ei muualta tunneta. Nimelle löytyy vastineita Etelä-Pohjanmaalta, jossa ovat talot nimeltä Mallula (Vähänkyrön Hiiripellossa) ja Mallu (Kurikan Meskaiskylällä). Voionmaa piti Etelä- Pohjanmaan Mallu-nimiä hämäläisperäsinä.120 Edellisten talojen eteläpuolisella rannikolla oli Heikki Pekanpoika Märsyn (Henric Mersse 1549, Henric Persson 1557) isännöimä Kiviniityn tila (Kiwinitty 1653).121 Se oli rakennettu pienen mereen laskevan Kiviniitynojan laidalla, lähelle 1300-luvun rantaviivaa. Sukunimi Märsy voisi olla alkujaan merimiehelle annettu liikanimi, sillä sanalle märsy tunnetaan sekä merkitys 'laivan mastohäkki, -kori' (< ruotsin märs) että 'laivan alapurje'.122 Hieman Kiviniityn pohjoispuolella, Keltaojan suulla, oli kylän toinen Mallula (Mallula 1653).123 Kiviniityn eteläpuolinen alue oli vielä 1500-luvulla asumatonta, mutta vuonna 1621 perustaa Jussi Sipinpoika sinne

115 AK; KA 1944:8, 987:93, 906:32v, 599:22v. 116 Kymmenysluettelo 1579 KA 4756:68. 117 SKES s.v. rehu. 118 Mikkonen & Paikkala 1988, 110, 117. 119 Vuotuisvero 1593 4801:57v. 120 Voionmaa 1935, 52, 174. 121 KA 4537:11, 4578:51; Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:319. 122 Mikkonen & Paikkala 1988, 584. 123 Sijainti: Kiviniitty N 7190716 E 2533118; Mallula ; KA 9137:319.

46 Lukkarila-nimisen uudistilan. Nimi esiintyy vasta Jussin lesken aikana vuonna 1653, muodossa Kirstin enckia Luckarr. 124 Merenrantakierroksen jälkeen palataan takaisin Siikajoen varteen, jossa vanhan ja uuden jokiuoman risteyksessä sijaitsi Ryytilä eli Rytilä (Krytilä 1653, Rythtilä 1654)125 on myös vanha kantatalo. Sen rakentaminen on maankohoamisen puolesta ollut mahdollista jo ennen 1000-lukua. Taloa isännöi 1500-luvun puolivälissä Mikko Ollinpoika (Michell Olson 1548).126 Talonnimi Ryytilä esiintyy vasta paljon myöhemmin: Anders Rauellsson Rythtilä 1654.127 Nimen takana voisi olla sana ryti 'järviruoko', mutta luultavasti tämäkin talonnimi perustuu henkilönnimeen. Todennäköisesti Ryti onkin etuvokaaliseksi muuttunut, kansanomainen muoto Rudolf- nimestä, jonka laajemmin tunnettuja muunnoksia ovat muun muassa Ruti ja Ryyty. Nimellä on muinassaksalainen kanta ja se on ollut laajasti käytössä Keski-Euroopassa. Nimi ja sen erilaiset lyhentymät, luultavasti myös Ryti, ovat levinneet lähinnä saksalaisten kauppiaiden mukana.128 Sukunimi Ryti(lä) esiintyy vanhoissa asiakirjoissa vain Karjalassa, etenkin Jääsken pitäjässä. Esimerkiksi Jääskessä Anders Rytie 1566, Benth Rytie 1550, p Rytilen 1550, mags rytile 1550. Lisäksi Muolaassa p Ryti 1554 ja Taipalsaaressa Jöns rytie 1553.129 Siikajoella nimi voi olla alkuperältään karjalainen tai sitten se on lainautunut itsenäisesti saksalaisilta. Vuosina 1620–1633 talon toisen puolen isäntänä oli Ragnvald Jussinpoika (Raguald Jonsson 1622, Ragwald Jönsson 1633).130 Ragnvald on alkujaan muinaisskandinaavinen nimi, joka ollut melko yleinen Suomen ruotsalaisalueilla.131 Se osoittaa ruotsalaisten nimien olleen muodissa Siikajokisuulla vielä 1600-luvullakin. Vuonna 1576 Rytilän länsipuolelle perustettiin Ketilän uudistila (Keitilä 1654). Tähän päivään siitä on säilynyt vain paikannimi Ketelinmäki, jolla nykyisin sijaitsevat Anttilan ja Ryytilän talot. Vuonna 1765 Pirilän tilaan kuului pelto nimeltä Ketilä.132 Vaikka tilaa sanotaankin 1500-luvulla uudeksi, täytyy sen nimen olla vanhempaa perua. Ainakaan 1500- tai 1600-luvun nimiaineiston perusteella sitä ei voida selittää. Nimen

124 KA 4952:113v. KA 9138:72. 125 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:319; maakirja 1654 KA 9138:72. 126 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14. 127 KA 4534e:14, KA 4694:56v, KA 9138:72. 128 Mikkonen & Paikkala 2000, 559 560; Vilkuna 1988 s.v. Rudolf. 129 AK; KA 5298:24, 5034:27, 5034:27v, 5034:4, 5263:86, 5066:74. 130 Kymmenysluettelo 1622 KA 4944:27; maakirja 1633 KA 4969:32v. 131 Vilkuna 1999, 152. 132 KA 9138:72; PK Siikajoki s.v. Hannuksela; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765.

47 taustalla lienee muinaisskandinaavinen henkilönnimi Kettil, joka on suomalaisittain äännetty Ketteliksi. Nimi tunnettiin keskiajalla Etelä-Suomessa myös muodossa Kätil.133 Nimelle on vanhoja vastineita Varsinais-Suomesta: Mynämäellä Ketelis (kylä) 1556, Clemet Ketelis 1558, Lass Ketelis 1560; Lemulla Kadrin Keteleis 1566. Naantalin Keitilän kylä lienee myös samaa kantaa. Satakunnassa vastineita on vain yksi, Kyrön Keteli (kylä) 1540. Pohjanmaalla nimi on hyvin harvinainen ja siitä on pari merkintää: Kætill Smidh 1440 Korsholma, Ketiil anderson 1546 Ilmola.134 Talonnimi on siis voinut tulla Siikajoelle Lounais-Suomen kautta, mutta koska sen lähellä on muitakin skandinaavisperäisiä talonnimiä, on paikallinen synty todennäköinen. Joka tapauksessa nimi viittaa suoraan tai välilliseen skandinaaviseen vaikutukseen. Talonpaikka oli vapautunut merestä jo 800-luvulla. Todennäköisesti Rytilästä oli erotettu myös viereinen Hannuksela, jonka nimen takana on luonnollisesti sen Hannus-niminen isäntä. Hän lienee ensimmäisissä veroluetteloissa mainitun Oluff Hanssonin isä. Hannuksela-nimellä talo mainitaan vasta 1650-luvulla (Andhers Ericsson Hannuxela 1654).135 Johanneksen lyhentymä Hannus on ollut jo varhain niin suosittu nimi, ettei nimenkantajan alkuperää voida tarkemmin määritellä. Talonnimenä Hannuksela on ollut suosiossa erityisesti Etelä- Pohjanmaalla.136

2.1.2. Eteläranta

Seuraavat Siikajoenkylän talot olivat joen nykyisen pääuoman etelä- ja länsirannalla. Tämä alue on kokonaisuudessaan vapautunut veden alta jo ennen 1000-lukua. Alimpana oli Pekkalan talo, jonka nimi mainitaan harvinaisen varhaisessa vaiheessa: Matts Peckoijn 1548, Matz Peckala 1559. Tila jaettiin kahteen osaan vuonna 1564.137 Pekka on Suomessa ennen kaikkea itäinen. Se on kansankielinen muoto venäläisestä nimestä Pedka < Petrus. Nimi tosin tunnetaan vanhastaan lännessäkin, jossa sen kannaksi on esitetty ruotsalaista Peter-nimeä. Talonnimestä kehittynyt sukunimi Pekkala on jonkin verran käytössä Länsi-Suomessakin, mutta varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Pekkala-nimiset talot keskittyvät nykyisin lähinnä Savoon ja Kaakkois-Suomeen.

133 Thors 1959, 67 68. Mikkonen & Paikkala 1988, 97. 134 KA 1049:12v, 998:32v, 608:1v, 733:73v, 862:7v; 1920:55; Thors 1959, 68. 135 KA 4534e:14; KA 9138:72. 136 Vilkuna 1988 s.v. Hannu; Mikkonen & Paikkala 2000, 97 98. 137 KA 4534e:14, KA 4611:12, 4667:72v.

48 Samalta suunnalta on peräisin myös sukunimi Pekkanen ~ Pekkonen ~ Pekonen, josta on 1500-luvulla paljon tietoja Karjalan Jääskestä ja Muolaasta sekä Savosta Pellosniemeltä.138 Näiden tietojen perusteella Siikajoen Pekkala olisi alkuperältään todennäköisesti itäinen eli karjalainen. Pekkalan lähinaapurina on Aabraham Niilonpojan isännöimä Pramila, jonka nimi juontuu suoraan ensimmäisen isäntänsä etunimestä (Abram Nilson 1548).139 On tietenkin mahdollista, että kyse oli suvussa periytyvästä etunimestä ja ensimmäinen, talolle nimensa antanut Abraham oli elänyt jo paljon aikaisemmin. Abrahamin kansanomainen muoto Prami on vanhastaan yleinen Länsi-Suomessa, esimerkiksi Satakunnassa (madz prami 1554 Köyliö, Erich prami 1562 Eura ja And. prami 1567 Huittinen). Varsinais-Suomen Yläneeltäkin mainitaan Pramila 1566.140 Nimimuoto on voitu oppia itsenäisesti eri puolilla Suomea, sillä Abrahamin lyhentymä Brahm on levinnyt Saksasta laajalti hansakauppiaiden mukana.141 Siikajoen Abraham mainitaan kerran myös lisänimellä Soruns 1557,142 jonka voisi tulkita tarkoittavan patronyymiä Sorunpoika tai sukunimeä Soro. 1500-luvun lähteissä tätä sukunimeä tavataan Satakunnassa mutta myös Kannaksen eteläpuolisista pitäjistä. Sen pohjalla on vanha suomalainen henkilönnimi Sora ~ Soro(i).143 Talon nykyinen nimi Kastelli esiintyy jo vuonna 1641 isännän nimessä Eskel Casteli 1641.144 Kyseinen Esko oli melko varmasti sukua Revonlahdella vuosina 1598–1602 mainitulle Kastelli Ryssälle (Castel Ryss 1601).145 Etunimeä Castel ei tunneta muualta, sukunimenä se esiintyy Oulunsalossa vuosina 1568 1571 (Lasse Kastell 1567, Lasse Castell 1569). Sanan kastelli merkitys on 'linnake, linnoitus'. Nimi voisikin viitata henkilön asuinpaikkaa jonkin vanhan linnoituksen lähettyvillä.146 Kohdassa, jossa Raahentie nykyisin ylittää Siikajoen, oli vuonna 1654 peräti neljä Hahto-nimistä taloa. Nykyisin paikalle on enää yksi Hahtola, joka on merkitty karttoihin virheellisesti Huhtalaksi. Talonnimi esiintyy asiakirjoissa jo varhain: Hactho 1557, Hachto 1654, Hachtå 1728, Hachto 1810.147 Pohjanmaalla Hahto tunnetaan

138 Mikkonen & Paikkala 1988, 132; Mikkonen & Paikkala 2000, 452; Kansalaisen Karttapaikka s.v. Pekkala. 139 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14. 140 AK; KA 1969:51v, 2140:2v, 2198:6, 1046:1. 141 Nissilä 1980, 147. 142 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:51. 143 Mikkonen & Paikkala 2000, 616 617. 144 KA 9110:62v 145 KA 4814:66, 4822:67v. 146 KA 4694, 4702, 4711, 4726; Vahtola 1987, 63; SSA s.v. Kastelli. 147 KA 4579:20v, KA 9138:72, KA 9288:118, Ou:2:836.

49 sukunimenä Siikajoen lisäksi ainakin Hailuodossa (1572) ja myöhemmin myös Kempeleessä. Satakunnassa tai Varsinais-Suomessa nimeä ei esiinny. Myöskään skandinaviasta siitä ei ole merkintöjä, mutta nykyisen Saksan alueelta vastineita on muutamia. Todennäköisesti kyseessä on germaaninen laina, joka on tullut saksalaisen kauppiaan mukana.148 Tosin sana hahto tunnetaan myös merkityksessä 'pystyyn kuivunut puu' Paavolassa ja Rantsilassa sekä Orivedellä ja Keuruulla.149 Vaikka nykyisin peruskarttaan merkitty Huhtala onkin todellisuudessa Hahtola, on melko lähellä sitä ollut aikoinaan myös Huhtala-niminen talo. Ensimmäisen kerran sen nimi esiintyy vuonna 1653 muodossa Huchtala.150 Talo oli olemassa jo ensimmäisissä veroluetteloissa, ja se voidaan lukea Siikajoen vanhoihin kantataloihin. Sana huhta 'havumetsään tehty kaski' on tyypiltään läntinen. Sen itäinen vastine on huuhta.151 Talonnimen takana on siis aikoinaan paikalle tehty kaskipelto, jonka viereen asumus on jossakin vaiheessa perustettu. Seuraava talo eli Tiitto (Tijttoi 1653) on niin ikään vanha kantatalo.152 Sen nimi voisi perustua Tituksen venäläiseen vastineeseen Titov, josta karjalaiset ovat käyttäneet muotoa Tiitto(i).153 Tiitusta tai mitään sitä muistuttavaa nimeä ei esiinny Siikajoella 1500- tai 1600-luvun lähteissä, joten talonnimen täytyy olla vanhempaa perua. Kalajokilaakson Haapajärvellä Tiittoja asui jo 1500-luvulla. Huomattavaa on, että Titus ei kuulunut lännessä käytössä olleisiin nimiin, vaan se tunnettiin lähinnä idän ortodoksisilla alueilla. Sukunimen Tiitto(nen) vanhin keskittymä Etelä-Karjalassa, esimerkiksi Joen titton 1544 Jääski, Jörenn Tijttoinen 1570 Uusikirkko.154 Ylä- Satakunnan Pirkkalassa ja Kangasalalla on vanhastaan esiintynyt lähes samanlainen, talonnimestä kehittynyt sukunimi Tiitola (esimerkiksi Jöns tijtoi 1573 Kangasala). Sen taustalla lienee alasaksalaisen Diet-nimen muunnos.155 Nikola-niminen talo (Nikoila 1653) sijaitsi 1500-luvun puolivälissä aivan Siikajoen kylän etelärajalla. Vielä vuonna 1548 se merkittiin Siikasavoon kuuluvaksi. Siitä erotettiin 1600-luvun alussa kaksi muuta tilaa: toinen Nikola vuonna 1602 ja

148 Klemetti 1950, 119; Vahtola 1991a, 97; Mikkonen & Paikkala 1988, 297. 149 SMS s.v. hahto. 150 KA 9137:319. 151 Nissilä 1976, 92 93; Mikkonen & Paikkala 2000, 667. 152 KA 9137:319. 153 Mikkonen & Paikkala 1988, 844. 154 Nissilä 1948, 234; Nissilä 1980, 180; Pirinen 1982, 235; Mikkonen & Paikkala 2000, 667. 155 AK, KA 1925:51; Mikkonen & Paikkala 2000, 667.

50 vuonna 1605 Kaijankoski (Kajankåski 1654, Nikoila 1653).156 Talonnimi Nikola perustuu ilmeisesti talon pitkäaikaisen isännän Nikolaus Soininpojan nimeen (Nicls Swensson 1579). Nimi oli yleinen kaikkialla Suomessa ja sillä voi olla sekä läntinen että itäinen lähtökohta.157 Kaijankoski perustuu suoraan luontonimeen, mutta koskelle nimensä antanutta Kaijaa ei mainita vanhoissa verotiedoissa.

2.1.3. Soininsaari

Nykyinen Siikajoen kirkon seutu oli jo 1500-luvun puolivälissä erityisen tiheään asuttu. Tälle joen uuden ja vanhan uoman väliin jäävälle Soininsaarelle oli ahtautunut jo ensimmäisten veroluetteloiden aikaan peräti kahdeksan taloa. Määrä kasvoi muutamassa vuodessa vielä neljällä, kun tiloja jaettiin pienemmiksi. Saaren asuttaminen on voinut alkaa periaatteessa jo pian 800-luvun jälkeen, mutta viimeistään 1100-luvun lopulla, jolloin se oli silloisen Siikajoen pääuoman pohjoisrannalla. Paikka oli asutuksen kannalta jokisuun parhain, sillä se muodosti loivasti etelään viettävän mäenrinteen. Saaren kaikki talot voidaan yhdistää muutamaan suureen kantatilaan, joista suurin on saaren nimestä päätellen ollut Soini (Soini 1653, Såinila 1654). Vanhimmissa veroluetteloissa nimi kuitenkin kirjoitetaan säännöllisesti ruotsalaisessa muodossa: Sven Svensson 1549, Morthen Swensson 1565, Matz Swensson 1614.158 Talonnimi perustuu siis ruotsalaiseen henkilönnimeen Sven, jonka merkitys on alkujaan ollut 'poika, nuorukainen, aseenkantaja'. Nimi on lainautunut suomeen viimeistään keskiajalla ja sen pohjalta on monin paikoin Länsi-Suomessa syntynyt muoto Soini.159 Karjalan Jääskessä ja Muolaassa oli vanhastaan käytössä samaa kantaa oleva sukunimi Soininen. Koivistossa mainitaan myös Pekka Soini 1544.160 Siikajoella nimi näyttäisi kehittyneen itsenäisesti Svenin pohjalta, mikä merkitsee suoraa skandinaavista vaikutusta, mutta toisaalta myös paikallisten asukkaiden länsisuomalaista kielitaustaa. Soiniin voidaan 1500-luvun aineiston perusteella yhdistää ainakin kolme viereistä tilaa, nimittäin päätilasta erotetut Martikkala (Martickala 1653), Kerttula (Gärtula 1654) ja Tuomaala (Thomala 1592), joista viimeksi mainittu autioituu ja häviää jo

156 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:13v-14; vuotuisvero 1602 KA 4828:15v; maakirja 1605 KA 4843:42v; kymmenysluettelo 1653 KA 9137:319; maakirja 1654 KA 9138:72. 157 Vuotuisvero 1579 4755:61v; Nissilä 1976, 60 61; Mikkonen & Paikkala 1988, 124. 158 KA 4537:11, 4671:93v, 4890:26v. 159 Thors 1959, 86 87; Vilkuna 1988, 155, 158. 160 Saloheimo 2006, 154.

51 1600-luvun alussa.161 Kerttulaa lukuun ottamatta näiden talojen nimet voidaan palauttaa niiden perustajien etunimiin. Kaikkien talojen ensimmäisille isännille on yhteistä patronyymi Svensson. Hyvä esimerkki jokisuun ja yläjuoksun välisistä muuttajista on Matti Soininpoika, joka mainitaan Paavolassa vuosina 1550 51.162 Seuraavana vuonna hän ilmeisesti palasi takaisin kotikylälleen ja sai siellä lisänimen Sauilax eli Savolainen.163 Hän ehtii hallinnoida tilaansa täällä vain yhden vuoden, minkä jälkeen tilanpitoa jatkoi poika Eerikki. Vaikka Eerikki oli isäntänä 65 vuotta, ei tila saanut nimeään hänen mukaansa, vaan sitä kutsutaan edelleenkin Kerttulaksi. Nimen täytyy perustua jonkin tilan aiemman asujan nimeen, jolloin talon perustaminenkin on vietävä vähintään 1500-luvun alkuun. Mahdollista toki on, että jokin naispuolinen sukulainen oli asunut talossa miesten ollessa Rantsilassa ja talon nimeksi olisi tällöin vakiintunut hänen nimensä. Tälle ei löydy suoraa tukea asiakirjoista, sillä yhtään Kerttua ei Soininsaaresta mainita. Sen sijaan Eerikin äiti Piritta mainitaan, koska hän maksoi talon verot vuonna 1556.164 Joka tapauksessa tila näyttäisi olleen pitkään jonkun Kerttu-nimisen henkilön omistuksessa ennen vuotta 1552. Luultavasti Soinista erotettu on myös talo, jota 1500-luvulla isännöivät Heikki Suistamoinen (Suctamoijn 1548) ja myöhemmin hänen poikansa Gorgonius Heikinpoika Suistamoinen (Gorgonius Suctamonen 1571). Asiakirjatietojen perusteella voidaan todeta, että Gorgonius on täällä muunnos Gregorius-nimestä (Gregorius Hendersson 1585).165 Sukunimi viitannee suoraan Laatokan Karjalan Suistamon pitäjään. Toinen mahdollisuus on, että nimi viittaa talon sijaintiin, sillä se on sijainnut aivan Siikajoen suistossa, meren rannalla. Talo autioitui 1630-luvulla ja on hyvin mahdollista, että se yhdistettiin viereiseen Pirilään, josta oli vähän aikaisemmin tehty kappalaisen virkatalo. 166 Soininsaaren pohjoispäässä sijaitsevan Pirilän nimi perustuu myös henkilönnimeen. Talon varhaisimpana tunnettuna isäntänä mainitaan Niilo Pirinpoika, Nils Birgisson 1548. Muutamina vuosina patronyymi kirjoitetaan myös muodossa Spira ja Spiri 1557.167 Nimi on muunnos muinaisskandinaavisesta miehennimestä Birger. Se

161 KA 4797:59v, 9137:319, 9138:72. 162 Matts Svensson (1550) KA 4541:9. 163 Nokkaveroluettelo 1553 KA 4548:10. 164 KA 4578:51. 165 KA 4534e:14, 4726:55v; 4773:141. 166 Ks. liite. Myös Hiltunen 1996, 355. 167 KA 4534e:14, 4578:51, 4579:20v.

52 oli Suomessa melko yleinen vielä keskiajalla, mutta 1500-luvulla se oli käynyt erittäin harvinaiseksi Ahvenanmaata lukuunottamatta. Se puuttuu jopa Uudenmaan ja Pohjanmaan ruotsalaiskylistä. Pari merkintää on Varsinais-Suomesta: Jörien Birgelsson Perniössä ja mognus birilsson Taivassalossa vuonna 1540 sekä vuonna 1570 Birgill Sifredson Lapin pitäjässä. Ruotsin puolella nimen painotus on melko eteläinen, mutta esiintymiä on myös Norlannissa. Talonnimeä Pirilä esiintyy vanhastaan Siikajoen lisäksi erityisesti Ala-Satakunnassa mutta myös Varsinais-Suomessa, Kyrönmaassa ja Karjalan Muolaan pitäjässä.168 Suurimmassa osassa Suomea nimi näyttäisi jääneen pois aktiivisesta käytöstä ja kivettyneen vain talonnimeksi. Siikajoella etunimi näyttäisi olleen käytössä vielä 1500-luvulla, ellei sitten patronyymin tulkita tarkoittavan 'Piri(lä)- nimisen talon poikaa'.169 Mahdollista on, että nimi olisi syntynyt Siikajoella paikallisesti Birger-nimen pohjalta ja olisi osoituksena skandinaavisperäisestä asutuksesta. Toinen vaihtoehto on, että kyse välillisestä siirtymästä Länsi-Suomen vanhoilta asutusalueilta. Pirinpojat näyttävät myös olleen aktiivisia asuttamaan Siikajokilaakson yläosia. Heitä tavataan 1500-luvulla erityisesti Paavolasta, mutta Lasse Pirinpoika asuu muutamia vuosia aivan Siikajoen latvoilla, Kestilän ja Piippolan välissä olevalla Lievosenjärvellä.170 Herääkin kysymys, perustiko hän uudisasuntonsa näille paikoille täysin sattumalta vai oliko seuduilla kotitalon vanhoja niitty- ja eräalueita? Soininsaaren kolmas mahtitalo oli Pudas (Putahan 1653), josta erotettiin 1500- ja 1600-luvun aikana peräti neljä pienempään tilaan. Nykyisin tätä tilaa ei enää ole ja nimikin on säilynyt vain Putaanojan nimessä. Talot ovatkin todennäköisesti sijainneet sen pohjoisrannalla. Sukunimenä Pudas tunnetaan Siikajoella edelleen.171 Sana pudas 'joen päähaaran rinnakkainen, pienempi uoma' tunnetaan suomen pohjoismurteissa. Sen merkitys kertoo hyvin selvästi talonnimen syntytarinan. Alkujaan talo oli Siikajoen vanhan pääuoman varressa, mutta kun joen kulkureitti muuttui nykyiselleen, mahdollisesti 1300-luvulla, alettiin vanhaa uomaa kutsua Putaaksi. Samalla talokin sai

168 Thors 1959, 16 17; Vahtola 1980, 299; Mikkonen & Paikkala 1988, 666; Satakunnassa Kokemäellä Birgilä (kylä) 1548, Sim. birielän 1550, Olof Birilän 1567, Eurassa Anders Biriälän 1551, KA 1933:57, 216a:19v, 2198:16, 1941:4v; Varsinais-Suomen Uskelassa Birijlä (kylä) 1557, Kiikalassa Birile (kylä) 1551, Maskussa Morthin Birile 1566, Nousiaisissa Oluf Birilan 1567 ja Birisala (kylä) 1567, Raisiossa Birila (kylä) 1565, Morthin Birile 1566, KA 675:5, 557:6v, 1049:3v, 1024:10, 1049:2v, 1088:9, 1077:23; Viipurin Karjalan Muolaan pitäjässä nils pirilä 1553 sekä Jöns, Anti ja Henickel pirile 1554, KA 5068:52, 5083:111v. 169 Tällaisesta nimikäytännöstä on esimerkkejä muualtakin Suomesta; Mikkonen & Paikkala 2000, 15. 170 Lass Birgilsson 1564, KA 4667:74v. 171 KA 9137:319; PK Siikajoki s.v. Pudas.

53 uuden nimen. Sen aikaisempi nimitys ei tule esille asiakirjoista vaan isännät olivat nimeltään vain tavallisia Ollin- ja Laurinpoikia. Edellisten lisäksi Soininsaaressa oli vielä kaksi vanhaa taloa, jotka säilyivät yhtenäisenä ainakin 1600-luvun puoliväliin saakka. Näistä nimeltään erikoisempi oli Frakila (Per Fraki 1567, Fräkilä 1653).172 Frakejä oli myös joen toisella puolella, Eskolan ja Hannukselan välisellä alueella, jossa vuosina 1548–1570 asui Heikki Pekanpoika Frakilainen (Henric Frakelaijn 1548, Frakilain 1550, Fragila 1560, Fragella 1563)173 ja myöhemmin hänen poikansa Pekka Heikinpoika Fraki. Siikajoen lisäksi Frakejä tunnetaan vain Tornionlaaksosta, tosin siellä nimi on useammin muodossa Fräki. Vahtola on selittänyt nimen Frederikin kansanomainen muunnokseksi,174 mutta tämä ei tunnu kovin todennäköiseltä. Mitään sen kaltaista nimeä ei esiinny vanhoissa satakuntalaisissa tai varsinaissuomalaisissa asiakirjoissa. Nimen harvinaisuus saa epäilemään, että sen taustalla olisi jokin epätavallisempi nimi. Norjan vanhoissa lähteissä on muutamia mainintoja Frakista: Bergenissä henkilönnimet Pædher ffrak 1488, Erland frack 1488–1504 sekä paikannimi Frackegjerd (1567). Lisäksi Oslonvuonossa on Frakkastadir. Mahdollisesti nimi mainitaan myös parissa ruotsalaisessa riimukivessä, muun muassa Uplannin Västra Rydin kivessä sekä Gävlen Hämlingen kivessä. Nimen takana on adjektiivi frakkr 'rohkea, ryöhkeä, karski'.175 Nykynorjassa tai -ruotsissa ei tällaista nimeä tunneta, ei myöskään Suomen ruotsalaisalueilla, joten alkuperältään sitä voi pitää lähinnä muinaisskandinaavisena. Viimeisen Soininsaaren talon, Sarkkilan, nimi ei esiinny vielä 1500-luvun asiakirjoissa, vaan ensimmäisen kerran se mainitaan vasta vuoden 1653 maakirjassa (Eskil Erichson Sarckilan).176 Vanhastaan nimeä Sarkki ja siitä juontuvaa talonnimiä Sarkkila tavataan Ylä-Satakunnasta, mutta jo 1500-luvulla se esiintyy myös Pohjois- Pohjanmaalla, Raahesta Iihin ulottavalla alueella.177 Nimi on selvä osoitus yläsatakuntalaista alkuperää olevasta asutuksesta. Vuonna 1620 Siikajoen kappalainen Johannes Thomae Londinus lunasti Sarkkilan itselleen, mutta talo siirtyi takaisin entisen omistajasuvun haltuun jo seuraavalla vuosikymmenellä.178

172 KA 4694:56, 9137:319. 173 KA 4534e:14, 4541:9, 4623:155v, 4656:179v. 174 Vahtola 1980, 417. 175 Lind 1920–1921, 89–90; Klemetti 1950, 92–93. 176 KA 9137:319. 177 Mikkonen & Paikkala 1988, 769. 178 Vuoden 1620 autioluettelo KA 4937:112v.

54 Soininsaaren asutus nimistöön voidaan lisätä myös myöhempi talonnimi Pernu, joka ei kylläkään esiinny vielä vanhimmassa asiakirja-aineistossa. Vanhin maininta siitä on isojakoasiakirjoissa, joissa Pirilän talolla mainitaan Pernun Perckiö (niitty) 1765. Tämän nimistä taloa Siikajoella ei vielä tuolloin ole, joten myöhempi talonnimi perustuu kyseiseen luontonimeen. Nimen taustalla on alkujaan germaaninen miehennimi Björn, Bern, Pern, Pernu 'Karhu', joka on ollut varhain käytössä Skandinaviassa ja Baltiassa. Suomen alueelta nimestä on vanhoja merkintöjä Viipurista (hans bern 1549, Baern Hansson 1570), Käkisalmesta (Hans Bärn 1597), Iistä (olle pernu 1548), Kyröstä (Marcus Pernu 1550), Lapualta (Tapani Pernu 1550) ja Ylistarosta (Olli Pernu 1562).179

2.1.4. Pohjoisranta

Siikajoen pohjoisrannan perimmäinen talo oli meren rannalla, lähes kymmenen kilometrin päässä pääkylästä sijaitseva Karinkanta. Perimätiedon mukaan Karinkannan vanha nimi olisi Tornio, mutta tämä ei tule esille asiakirjoista. Tieto on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen, sillä Vahtola on tulkinnut Tornio-nimet merkiksi hämäläisestä vaikutuksesta.180 Kun talonnimi esiintyy ensimmäisen kerran, se oli jo muodossa Karinkanda 1653.181 Talo oli vankasti asuttu jo ensimmäisissä verokirjoissa ja sitä voidaan pitää yhtenä Siikajoen kantataloista. Se oli yksittäistalona vielä 1600-luvun puolivälissä, mutta myöhemmin sen ympärille on kehittynyt melko suuri asutusrypäs. Nimen alkuosa voi sisältää sanan kari 'kivikko, pieni saari'. Toinen, joskin epätodennäköinen mahdollisuus on karjalainen etunimi Kari, joka on lyhentymä nimestä venäläisestä nimestä Makarij (< kreikan Makarios 'Onnellinen').182 Nimen loppuosalle kanta tunnetaan merkitykset 'niemi' ja 'kapea kaistale vesien, soiden ja peltojen välissä'.183 Karinkannan merkitys olisi siis 'niemi, jossa on kari' tai 'Karin omistama tai asuttama niemi'.

179 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765; Nissilä 1980, 175; Vahtola 1992, 618; Mikkonen & Paikkala 2000, 459. 180 Pohjalla vanha asetermi tornio 'keihäs' 'ase'. Myös sukunimestä Tornio on merkintöjä Hämeestä 1400- luvulla ainakin Tuuloksesta (Tornesson 1477) ja Hauholta (Tornesson 1482). Vahtola 1980, 102 112, 145. 181 PK Siikajoki s.v. Tornio; KA 9137:319. 182 Mikkonen & Paikkala 1988, 94–95. 183 SMS.

55 Karinkannan ja Siikajoen pääkylän välissä oli pitkä taival asumatonta merenrantaa ja muut pohjoisrannan verotetut talot löytyivät vasta jokisuusta. Alimmaisena talona oli 1500-luvulla Matinheikki (Matinheiki 1653).184 Sen nimi on syntynyt luultavasti samalla tavalla kuin ylempänä jokivarressa sijaitsevan Laurinmatin nimi. Tässä tapauksessa Matti-nimisen isännän tai Matti(la)-nimisen talon poika Heikki on perustanut kantatalon viereen oman uudistilansa. Tällainen nimeämistapa on ollut yleinen Pohjois-Pohjanmaan rannikolla sekä Tornionjoen ja Kemijoen alajuoksulla.185 Matinheikin nimi ei selity 1500- tai 1600-luvun aineiston perusteella, sillä kumpaakaan etunimeä ei esiinny talon isäntien nimissä. Talon nimeäminen on näin ollen vietävä vähintään 1500-luvun alkupuoliskolle. Aikaisintaan talo on voitu perustaa 1300-luvulla, jolloin sitä ympäröivät alueet nousivat merestä. Nykyisen Siikatörmän leirikeskuksen kohdalla sijaitsi 1900-luvun alkuun saakka Pietola (Pietoila 1653), joka oli olemassa jo vuoden 1548 veroluetteloita laadittaessa.186 Talonnimi selittyy luontevasti ensimmäisen tunnetun isännän Pietarin Niilonpojan (Per Nilsson 1548) nimen pohjalta, sillä Pieto on yksi Pietarin kansanomaisista muodoista.187 On silti mahdollista, että talo oli nimetty jo paljon aiemmin ja nimi liittyisi johonkin aikaisempaan isäntään, sillä sijaintinsa puolesta se on voitu rakentaa jo 1100-luvulla. Pietari tai Pieto on voinut olla suvussa kulkeva nimi, joka oli jo useamman sukupolven ajan toistunut talon isäntien nimenä ja antanut aiheen talon kutsumiselle Pietolaksi. Hannila-niminen talo (Hannuila 1653) on hävinnyt Siikajoen maisemasta jo 1800-luvulla ja sen maat on jaettu viereisten tilojen kesken.188 Talo sijaitsi Siikajoen pohjoisrannalla, Nokanojan suussa. Se oli asuttu jo 1500-luvun puolivälissä, vaikka nimi Hannila ei esiinnykään vielä tuon ajan asiakirjoissa. Luultavasti nimen antanut Hannu-isäntä onkin elänyt paljon aikaisemmin. Etunimi Hannu on niin laajasti tunnettu, ettei sen perusteella voida päätellä talon perustajien alkuperää. Vuosina 1592–1604 talon isäntänä on Arvid Paavonpoika tai Niilonpoika (Arued Pålsson 1592, Arffue Nilsson 1593).189 Arvid(her) on skandinaavinen etunimi, joka on ollut keskiajalta lähtien käytössä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Muutamia yksittäismainintoja siitä on myös Satakunnasta. Pohjanmaalla nimi on ollut harvinainen, mutta Ruotsin puolelta

184 KA 9137:319. 185 Mikkonen & Paikkala 1988, 542. 186 KA 4534e:14, KA 4546:9. 187 Nokkaveroluettelo 1548 4534e:13v-14; Mikkonen & Paikkala 1988, 134. 188 KA 9137:319; PK Siikajoki s.v. Hannila. 189 Kymmenysluettelo 1592 KA 4798:79; kymmenysluettelo 1593 KA 4802:67.

56 siitä on enemmän merkintöjä.190 Hannilan välissä oli 1500-luvulla pieni talo, jonka nimi kirjoitetaan vuonna 1653 muodossa Hlupput ja vuonna 1675 Klupu.191 Talo oli asuttuna vuoteen 1590, minkä jälkeen se mainitaan autiona tasaisin väliajoin aina vuoteen 1653 saakka. Sana klupu (< ruotsin klubba 'nuija, vasara') esiintyy paikannimissä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa.192 Hannilan naapuritalo Toppila (Tåppila 1653) on edelleen paikallaan.193 Talon nykyisen nimen synty voidaan sanoa lähes vuoden tarkkuudella: vuonna 1620 talon isännäksi tuli Martti Matinpoika, joka oli Rantsilan Toppilan poika. Rantsilassa sukunimi Toppi esiintyy jo ensimmäisissä verotiedoissa.194 Siikajoen Toppilan vanhempaa nimeä ei tule esille asiakirjoissa, mutta sen ensimmäisen tunnetun isännän nimi oli Niilo Serki (Nils Segke 1548, Nils Serke 1549, Nils Serki 1550)195 Serki on karjalaisten käyttämä muoto venäläisestä nimestä Sergei, joten 1500-luvulla talon asukkaat olisivat tämän perusteella taustaltaan karjalaisia. Nimi voitaisiin tulkita tarkoittavan myös kalannimestä johdettua sukunimeä Särki, josta on vanhoja merkintöjä eri puolilta läntistä Suomea.196 Toppilan vieressä sijaitsi ensimmäisistä verotiedoista lähtien aina 1600-luvun alkupuolella kaksi taloa, jotka häviävät luetteloista vuoteen 1635 mennessä. Luultavasti niiden maat liitettiin viereiseen Toppilaan. Talojen varhaisten isäntien nimet olivat varsin epätavalliset: Henric Asmundsson 1548, Hindrik Åsmundsån 1558, Morthen Asmundsson 1548, Mårthen Åsmundsån 1558.197 Tässä tapauksessa nimi Asmundsson ei todennäköisesti ole tyypillinen patronyymi, vaan tulkittava paremminkin 'Asmundi- nimisen talon poika'. Tähän viittaa muun muassa se, että Heikki-isännän poika Lasse esiintyy toisinaan myös Asmundinpoikana samoin kuin Mortti Asmundinpoika on joinakin vuosina Ollinpoika.198 Nimen takana on muinaisskandinaavinen Asmund(er) 'jumalainen suoja'. Sitä tavataan keskiajalla paikoin Suomen ruotsalaisseuduilla Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla mutta myös Pohjois-Pohjanmaalla, jossa Siikajoen lisäksi mainitaan pauill asmundson 1547 Hailuodossa, Asmund Henricson 1546

190 Thors 1959, 13; Audén 1980, 68; Vilkuna 1999, 40; Mikkonen & Paikkala 2000, 71 72. 191 KA 9137:319; Maakirja 1675 KA 9163:294. 192 Kansalaisen karttapaikka. 193 9137:319; PK Siikajoki s.v. Toppila. 194 Maakirja 1620 KA 4936:69v; nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:12. 195 Nokkaveroluettelot 1548–50, KA 4534e:14, 4537:11, 4541:9. 196 KA 4534e:14v; Nissilä 1973, 266; Mikkonen & Paikkala 1988, 150; Mikkonen & Paikkala 2000, 635 636. 197 KA 4534e:14v, KA 4593:10v. 198 Vuonna 1564 Lasse Hendricson (KA 4667:72v) mutta saman vuoden kymmenysluettelossa Lasse Asmundsson (4670:32v). Vuonna 1568 vuotuisveroluettelossa Mårthen Olsson (KA 4702:56o)

57 Kokkolassa ja per Asmundson 1548 Limingassa. Muualla nimi on erittäin harvinainen.199 1500-luvulla nimi mainitaan lisäksi vain Pirkkalassa (Jöns Asmund 1555, Marc Asmund 1559) ja Raumalla (Jons Asmundt 1560, Erich Asmundzson 1565).200 Ruotsissa Asmunder oli yleinen keskisessä Norlannissa.201 Luultavimmin Siikajoella kyse oli suorasta ruotsalaisvaikutuksesta. Sijaintinsa puolesta talot on voitu perustaa jo 1100-luvulla, jolloin ne ovat sijainneet Siikajoen mutkan muodostamassa lahdessa (vrt. Lahdenperä). Toisin kuin voisi luulla, Törmälän-talon nimi ei perustu joen rantavallia tarkoittavaan sanaan törmä, vaan sukunimeen Terma(inen). Perimätiedonkin mukaan talo olisi ollut alkujaan Termala, mutta tämä muoto on aikojen saatossa väistynyt tutummalta kuulostavan Törmälän tieltä.202 Talo tuli Sven ja Pekka Niilonpoika Termaisen omistukseen vuonna 1552 . Tätä ennen heidät mainitaan hieman ylempää jokivarresta (Per Termainen 1548, Sven Termainen 1548, Swen Dmoi 1578).203 Sukunimi Termainen perustuu karjalaiseen ristimänimeen D'ermoi ~ Jermoi ~ Termo(i) (< ven. Jeremija). Nimeä pidetään kannakselaisena. Eniten sitä tavataan asiakirjalähteissä Kivennavalla, josta on sekä kylännimi Termola että sukunimi Termoinen (esimerkiksi Olli Termonen 1577).204 Termaiset eivät olleet talon ensimmäisiä asukkaita, mutta myös ensimmäisen mainittu isäntä Kare Tuomaanpoika (Karei Tomasson 1548, Kerei Tomosson 1549) oli alkuperältään karjalainen. Etunimi Kare on lyhentymä venäläisestä nimestä Makarij (< kreikan Makarios).205 Karen naapurina mainitaan Olavi Serki (Oluf Serki 1548), joka lienee myös karjalainen. Serki on karjalaisten käyttämä muoto venäläisestä nimestä Sergei. Toinen Serki mainitaan viereisen Toppilan isäntänä vuosina 1548–1550.206 Törmälän eteläpuolella sijaitsevan Lahdenperän (Lahdenperä 1653)207 varhaisten isäntien nimissä ei voida havaita mitään karjalaan tai mihinkään muuhunkaan suuntaan viittaavaa. Nimi itsessään on silti mielenkiintoinen. Se pohjautuu varmasti luontonimeen, vaikka nykyisin talo on lähes parin sadan metrin päässä joesta. Maaston

199 Thors 1959, 14 15; Vahtola 1988, 121; Mikkonen & Paikkala 1988, 36–37. 200 KA 1983:1, 2091:7, 880:5v, 1026:50v; Suvanto 1987, 144. 201 Thors 1959, 14 15. 202 PK Siikajoki s.v. Törmälä. 203 KA 4534e:14, 4753:75. 204 Nissilä 1976, 11, 32, 92; Mikkonen & Paikkala 1988, 836. 205 KA 4534e:14, 4537:11; Mikkonen & Paikkala 1988, 94–95. 206 KA 4534e:14. Mikkonen & Paikkala 1988, 150; nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:13v-14; nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:11; nokkaveroluettelo 1550 KA 4541:9. 207 KA 9137:319.

58 perusteella paikalla on voinut olla meren lahti tai joen mutka, joka olisi muodostanut jonkinlaisen lahdelman. Kun alueen nykyinen korkeus merenpinnasta (>7,5 m) otetaan huomioon, voidaan laskea, että se on viimeksi ollut veden peittämä noin 800 vuotta sitten. Paikalla on siis voinut olla joen- tai merenlahti ennen 1200-lukua, joten talon perustaminen olisi vietävä tähän aikaan. Toinen vaihtoehto on, että talo on perustettu ennen Siikajoen nykyisen pääuoman puhkeamista, jolloin se on ollut joen kaivertaman mutkan perällä. Leskelä (Leskelä 1653) on talonnimenä varsin yleinen kaikkialla Suomessa. Alkujaan nimet ovat viitanneet suoraan siihen, että talo on ollut pitkään jonkun leskinaisen omistuksessa. Siikajoen Leskelän tapauksessa kyseessä on Valpuri-leski, joka maksoi talon veroja 1630-luvulla. Tämän jälkeen tilaa ei mainita tutkimissani asiakirjoissa, joten leski lienee asunut tilaa siihen saakka yksin ja pellot olivat naapureiden viljelyksessä. Talon nykyistä nimeä enemmän sen varhaisten asukkaiden alkuperästä kertoo ensimmäisen isännän nimi: Oleff Borsson 1557, Oluff Borsth 1569.208 Yleensä hänen nimenään on Olavi Heikinpoika, joten edelliset on katsottava sukunimeksi tai talonnimeksi. Kyse voi olla venäläisperäisestä nimestä Boris 'taistelija', joka on ollut karjalaistenkin käytössä.209 Vanhoissa lähteissä tätä nimeä esiintyy vain Laatokan luoteisrantojen pitäjissä: Pauelko Bårisoff 1641 Suistamo, Boriska Philipoff 1645 Pälkjärvi, Borisko Dorofiaff 1631 Kurkijoki, Boriskå Federof 1651 Sortavala, Boris Ilianpoika 1651 Hiitola, Borisa Iwanan 1618 Suojärvi.210 Toinen mahdollinen selitys on sukunimi Pörsti, josta on merkintöjä Hiitolasta, Kurkijoelta, Kirvusta ja Lappeelta. Viljo Nissilä on yhdistänyt sukunimen sanaan förste 'ensimmäinen'.211 Molemmat vaihtoehdot osoittavat joka tapauksessa selvästi Karjalaan. Seuraavaa taloa kutsutaan nykyään Millalaksi, mutta sen alkuperäinen nimi näyttäisi olleen Mielola 1653 tai Millola 1654. Samaa todistavat myös Pirilään vuonna 1765 kuuluneet kaksi niittyä: Mielahan oja ja Mielahan haca.212 Ainoat vastineet nimelle löytyvät Viipurin Karjalan Lappeen pitäjästä: Lau meeloin 1552, Hans meloin 1555, Hans miello 1549, Tomas meloin 1557, Lasse miello 1549.213 Nimen pohjalla voisi olla ortodoksinen ristimänimi Meleti, josta on voitu johtaa myös yleinen

208 KA 4579:20v, 4712:35. 209 Nissilä 1973, 242 243; Mikkonen & Paikkala 1988, 42. 210 KA 9652:55v, 9666:287, 6125a:40v, 9681:293, 9681:243, 6045b:36; Nissilä 1976, 10. 211 Nissilä 1975, 231; Mikkonen & Paikkala 2000, 512. 212 KA 9137:319, 9138:72; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765. 213 KA 5054:127, 5095:101v, 5143:109, 5025:114v, 5025:114v.

59 savolainen sukunimi Mielonen.214 Mahdollinen kanta on myös vanha muinaissuomalainen henkilönnimi, jonka muunnoksia ovat muun muassa Mieli ja Mielikkä (< mieli, mieluinen).215 Jos kantanimi on naisennimi Milla, on sillä useaita mahdollisia tulosuuntia. Läntisiä lähtökohtia ovat Emilian ja Camillan lyhentymä, idässä samanlainen nimi on syntynyt slaavilaisen Ludmilan pohjalta.216 Nykyinen talonnimi Ukkola ei esiinny vielä 1500- tai 1600-luvun veroluetteloissa, sillä sen vanhempi nimi on ollut Käräjä (Käräjä 1654).217 Tämän talon ja Törmälän välillä näyttäisi olleen jonkinlainen yhteys. Käräjän ensimmäisenä isäntänä nimittäin mainitaan Sven Termainen, joka on samanniminen kuin Törmälän myöhempi isäntä. Todennäköisesti he ovatkin yksi ja sama henkilö, sillä jälkimmäinen ilmestyy luetteloihin samaan aikaan kun edellinen häviää. Törmälän ja Ukkolan omistajat näyttävät vaihtavan tiloja keskenään, sillä oltuaan välillä jonkin aikaa Tuomas Soininpojan omistuksessa, Ukkola siirtyi Törmälän entiselle isännälle Kärä tai Kare Tuomaanpojalle. Talonnimi Käräjä johtuu luultavasti hänen nimestään, ja kuten aiemmin jo todettiin, nimi on alkuperältään karjalainen.218 Nykyinen Rialan talo tunnettiin 1700- ja 1800-luvulla Riedalana (Riedala 1728, Riedala 1810)219. Asiakirjojen perusteella on vaikea sanoa, kumpi nimi on lähempänä alkuperäistä. Vuonna 1654 nimi kirjoitettiin muodossa Rijala220, mutta ensimmäisissä veroluetteloissa talon isäntänä on Oluff Olson Riddarla (1549).221 Hänen veljensä Niilon Ollinpoika Ridala asui samoihin aikaan Millalaa. Mahdollisia lähtökohtia tälle nimelle on useita. Kaakkois-Suomessa tavataan vanhastaan sukuja talonnimeä Rita, johon voi olla yksi Riston rinnakkaismuodoista. Sukunimeä Ritala tavataan Satakunnassa, Kaakkois-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.222 Läntiset nimet voivat perustua ruotsin riddare 'ritari' sanaan, eikä tämä selitys ole mahdoton Siikajoen tapauksessakaan. Patokosken (Patokoski 1653) nimi perustuu luontonimeen, joka johtuu koskeen rakennetusta lohipadosta.223 Talolla oli jo vuonna 1586 vesimylly, jota varten on tarvittu myllypato.224 Talonnimi ei kerro mitään asukkaiden alkuperästä, mutta ensimmäisen

214 Nissilä 1976, 53; Pirinen 1982, 235. 215 Suuri paikannimikirja 2007, 269. 216 Vilkuna 1988 s.v. Milla. 217 KA 9137:319. 218 KA 4534e:14, 4537:11; Mikkonen & Paikkala 1988, 94–95. 219 Vuoden 1728 maakirja KA 9288:118v; vuoden 1810 henkikirja Ou:2:836. 220 KA 9138:72. 221 KA 4537:11. 222 Mikkonen & Paikkala 2000, 545. 223 Hiltunen 1996, 201. 224 KA 9138:72; vuoden 1586 myllytulliluettelo KA 4777:80.

60 isännän nimi Henric Person Haijnka 1549 kertoo sentään jotain. Luultavasti kyseessä on sukunimi Haikka ~ Haiko ~ Haikonen, joka perustuu alkujaan saksalaiseen henkilönnimeen Haicko. Vanhastaan sukunimi on yleisin Kannaksella, josta se on asutuksen mukana levinnyt myös Savon puolelle.225 Todennäköisesti nimi on täällä alkuperältään karjalainen. Nevala (Nefwala 1654) on vanhimmissa veroluetteloissa Siikajoenkylän pohjoisrannan ylimmäinen talo, jonka jälkeen alkoi Siikasavo. Talon nimi voisi viitata suoraan talon sijaintiin nevan laidalla, mutta selitys ei välttämättä ole näin yksinkertainen. Vuonna 1641 talon isännäksi tuli Sipi Eerikinpoika. Samanniminen henkilö mainittiin uudisasukkaana Mankilassa vuosina 1620–1635 ja sielläkin talon nimeksi jäi Nevala (Nefwala 1654), vaikka sen omistaja vaihtuikin.226 Tämän perusteella näyttää siltä, että talon nykyinen nimi perustuu 1640-luvulla taloa hallinneen isännän sukunimeen. Sukunimestä Nevalainen on vanhoja tietoja Karjalasta, muun muassa Viipurissa ffrans neffalain 1556 ja Jääskessä hans neffuolaijn 1543. Saloheimon mukaan Nevalaisen-suku on alkujaan lähtöisin Joutsenosta, josta sukua levisi 1620- luvulla Iisalmeen ja edelleen ainakin Pielisjärvelle.227 Tässä vaiheessa yksi Nevalainen eksyi ehkä Siikajokilaaksoonkin. Nevalan ja Penttilän välissä on nykyisin metsäalue nimeltä Huumosenkangas, jonka paikalla on todennäköisesti ollut Huumosen talo. Vuonna 1765 paikalla oli Humosen Haca.228 Tämän nimistä taloa ei esiinny Siikajoelta 1500- tai 1600-luvun asiakirjoissa, mutta vuosina 1552 79 Huumosenkankaan kohdalla, Siikajoen pohjoisrannalla, oli kaksi nimettömäksi jäänyttä tilaa. Niiden isäntinä olivat Jussi Ollinpoika ja Eerikki Jussinpoika. Eerikin talon vuotuisverot maksoi vuosina 1568 69 Jussi Jussinpoika, joka voisi olla sama henkilö kuin myöhemmin Iso Lamujärvellä ja Paavolassa tunnettu Jussi Jussinpoika Huumonen.229 Sukunimeä Huumonen tavataan Siikajokilaakson lisäksi vanhastaan vain Kannaksella (A Humoi 1560 Viipurin pitäjä, Marti humoine[n] 1544 Uusikirkko Vl, Sigi Huma[n] 1544 Muolaa) eikä lainkaan Savossa.230 Alkuperältään se lienee samanlainen kuin karjalainen sukunimi Huomo, joka pohjautuu ortodoksiseen ristimänimeen (< venäjän Foma). Muita mahdollisia

225 Mikkonen & Paikkala 2000, 89. 226 KA 9138:73v. 227 Mikkonen & Paikkala 2000, 396; Saloheimo 2006, 106. 228 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765. 229 Jöns Olson 1551, Jöns Olsson 1565; Erich Ionsson 1553, Erich Jonsson 1579; Ions Ionsson 1568; nokkaveroluottelo 1551 KA 4543:9; nokkaveroluettelo 1553 KA 4548:10; vuotuisvero 1565 KA 4671:93v; vuotuisvero 1568 KA 4702:56v; vuotuisvero 1579 KA 4755:61v. 230 Pirinen 1982, 805; Mikkonen & Paikkala 2000, 137; Saloheimo 2006, 30 31.

61 lähtökohtia ovat saksalaiset puhuttelunimet Humo, Hummo, Huhm (< Hugimar, Hummar).231 Vuoteen 1562 asti Nevalan yläpuoliset talot luettiin Siikasavoon kuuluviksi. Niistä suurimmat olivat Hyttisen veljesten perustamat tilat, joista alimpana sijainnut Antti Hyttisen tila oli veroluvultaan Siikasavon suurin. Todennäköisesti tila on sama kuin 1560-luvulta lähtien säännöllisesti mainittu Penttilä (Bengtilä 1653).232 Tämän nimen talo sai myöhemmän isäntänsä Pentti Paavonpojan mukaan, joka näyttää olleen varsin poikkeuksellinen henkilö. Vuosina 1562–1565 hän maksoi maaveroa Soininsaaressa, samoin kuin viereisen Laurinmatin isäntä Matti Laurinpoika. Kymmenysviljat molemmat kuitenkin maksoivat ylempänä jokivarressa, jonne he muuttivat pysyvästi vuonna 1566. Toinen erikoinen piirre on, että toisinaan Penttiä kutsutaan liikanimellä smedh eli 'seppä' (Bencth smedh 1577) ja muutamina vuosina häntä nimitetään Soininpojaksi (Benct Swensson 1576). Samoja liikanimiä käytetään myös hänen veljestään Antti Paavonpojasta (Anders Smedh 1577, Anders Swensson 1576).233 Jälkimmäinen liikanimi selittynee sillä, että miehet saivat isäpuolekseen Tuomas Niilonpoika (Soinin), Soininsaaren Martikkalan isännän (ks. Paakkari). Veroluetteloissa mainitaan vuosina 1548–1551 myös kolmannen Hyttisen veljeksen, Paavo Hyttisen talo, jonka nimeksi vakiintui Paakkari (Packari 1653).234 Yleensä Paakkari-nimien on selitetty syntyneen ammattinimityksestä paakari (ruotsin bagare), mutta tässä tapauksessa se pohjautunee perustajansa etunimeen Paavo eli Paakka. Talon varhaishistoriassa nähdään mielenkiintoinen esimerkki 1500-luvun verosuunnittelusta. Kun talo siirrettiin vuonna 1562 Siikajoenkylään kuuluvaksi, oli sen omistajana Paavo Hyttisen leski Maarit. Parin vuoden päästä talo sai jo uuden isännän Tuomas Niilonpojasta, joka aiemmin omisti Siikajoen suurimman tilan, 12 ½ panninmaan Martikkalan Soininsaaressa. Toki muillakin asioilla saattoi olla osuutta Tuomaan ja Maaritin avioliitossa, mutta joka tapauksessa Tuomaan verotaakka putosi 4 panniin eli kolmasosaan entisestä. Paakkari jaettiin kahteen osaan 1570-luvulla, jolloin toinen puoli saa Heikki-isännän mukaan nimen Heikkala. Tämän Heikki Heikinpojan liikanimenä mainitaan useana vuonna Vikiö (Henrich Vichie 1574, Henrik Vikie 1579).235 Nimi on luultavasti saksalaisen Friedrich-nimen hypokorismi. Toisaalta sen

231 Nissilä 1976, 17 18; Mikkonen & Paikkala 2000, 134, 137. 232 Maakirja 1653 KA 9137:319. 233 KA 4750:76, 4747:72v. 234 KA 9137:319. 235 KA 4740:21v, 4756:68.

62 pohjalla voi olla Lounais-Suomen saaristossa tavattu linnunnimi vikiö 'haapana, värrä, tukka- eli jouhisotka, Fuligula fuligula', jolla on ruotsalainen kanta (ruotsin vigg(e) 'Fuligula fuligula').236 Joka tapauksessa kyse on läntisestä nimestä. Edellisten talojen yläpuolella oli vielä yhden Hyttisen veljeksen talo, Lauri Hyttisen perustama Laurila. Tämä nimi ei esiinny asiakirjoissa, mutta se on pääteltävissä siitä erotettujen tilojen nimistä. Laurilan maita oli poikkeuksellisesti joen molemmilla puolilla, sillä siitä 1600-luvun alussa erotettuja taloja ovat sekä Siikajoen itärannalla sijaitseva Laurinmatti (Laurinmatti 1653) että länsirannan Laurikainen (Lars Larsson Laurikaine 1654) ja Laurinperttu (Bertil Larson LaurinBertu 1653).237 Näiden kaikki nimet ovat johdettavissa talojen ensimmäisten isäntien nimistä, Matista, Laurista ja Pertusta. Laurinmatti oli vanhan Hyttisen päätilan jatkaja. Sukunimeä Hyttinen on vanhassa tutkimuksessa pidetty perussavolaisena ja todisteena Siikasavon savolaisesta asutuksesta. Nimeä tavataankin Savon eteläosista jo 1500-luvulla, mutta sen lähtöalue on Karjalankannas, jossa sukua oli huomattavasti Savoa enemmän. Kannaksella sukunimeä tavataan runsaasti kaikista vanhoista pitäjistä jo 1500-luvun puolivälissä. Nimi ei ollut tuntematon lännessäkään, sillä Ala- Satakunnassa Kokemäellä oli 1500-luvulla Hyttilä-niminen talo (Poual Hytilän 1551) ja sukunimi Hytti (Poll Hythi 1565, Lauris Hyte 1420)238 Mahdollista on myös nimen syntyminen paikallisesti. Sukunimen uskotaan olleen alkujaan ammattinimi, joka viittaa hytissä tapahtuvaan raudan sulattamiseen.239 Nimen paikallissyntyisyyttä tukee se, että molemmat Paavonpojat ovat ammatiltaan seppiä (ks. aiemmin Penttilä). Mahdollisesti sepän ammatti kulki suvussa, minkä vuoksi heidän liikanimekseenkin oli tullut Hyttinen. Näin lähellä rannikkoa on paikallissyntyinen tai karjalainen alkuperä joka tapauksessa todennäköisempi kuin savolainen, sillä olisi todella erikoista, jos savolainen uudisasukas olisi jo tässä vaiheessa pystynyt asettumaan aivan Siikajoenkylän rajalle. Kun Hyttisten talot olivat vielä niin suuria kooltaan, olisi niiden perustamisen täytynyt tapahtua jo varhain 1500-luvun alussa.

236 Nissilä 1980, 183; SKES s.v. vikiö. 237 KA 9137:319, 9138:72. 238 Suvanto 1987, 55. 239 Saloheimo 2006, 32; Mikkonen & Paikkala 2000, 140.

63 2.1.5. Kansainvälinen rannikkoseutu

Siikajoen kylän asutusnimistössä voidaan havaita monenlaisia painotuksia, mutta koko kylän osalta silmiinpistävä piirre on poikkeuksellisen suuri skandinaavisten nimien määrä.240 Molemmin puolin Siikajoen vanhaa pääuomaa eli nykyistä Putaanojaa on paljon skandinaaviseen henkilönnimiin perustuvaa nimistöä, kuten Frakila, Keteli, Pernu ja Öystilä. Hieman näistä erillään on Asmund. Lisäksi sukunimi Märsy on taustaltaan ruotsalainen. Luukko mainitsee Siikajoelta myös Tuomas Styremanin (< ruots. 'perämies'), jonka nimi näkyy myöhemmin paikannimessä Styrmannin Pelto 1765. Skandinaavisia mutta laajasti suomalaistenkin käyttämiä nimiä olivat Piri ja Soini.241 Vaikka useimmille näistä nimistä löytyy 1500-luvulla vastineita suomalaisten asuttamilta alueelta, ei näin monen skandinaavisen nimen esiintyminen aivan toistensa vieressä voi olla sattumaa. Jos nimet olisivat tulleet suomalaisen asutuksen mukana Länsi-Suomen asutuskeskuksista, luulisi mukana olevan enemmän muutakin nimistöä.242 Näin on esimerkiksi Kalajoen, Pyhäjoen ja Salon rannikkokylissä, joissa vierasperäisen aineksen osuus on huomattavasti Siikajokea pienempi.243 Koska skandinaavinen nimistö sijoittuu vankasti Siikajoen vanhan pääuoman molemmin puolin, täytyy sen kuulua kylän asutusnimistön vanhinpaan kerrostumaan. Siikajokisuun vanhin asutus on siis ollut alkuperältään läntistä ja siihen sisältyy vahva skandinaavinen elementti. Rannansiirtymäkronologian perusteella näiden talojen perustaminen on ollut mahdollista jo 800 1100-luvulla, sillä ne sijaitsevat nykyisin noin 7,5 10 metrin korkeudella merenpinnasta.244 Todennäköisesti talot on perustettu 1100- luvun lopulla, jolloin meri oli jo vetäytynyt hieman kauemmas ja maaperä kuivunut. Ruotsalaisen nimistön esiintyminen näin voimakkaasti Siikajokisuun asutusnimistössä voi johtua kolmesta tekijästä. Yksinkertaisin selitys on, että kyse on skandinaavisista muuttajista. Toinen vaihtoehto on, että tulijat ovat Länsi-Suomen asutuskeskuksista, mutta kaikkien tulijoiden nimet ovat sattuneet olemaan alkuperältään skandinaavisia. Kolmas vaihtoehto on eräänlainen kompromissi kahden edellisen välillä. Alkujaan Siikajokisuun asutus on ollut täysin tai lähes kokonaan

240 Siikajoen vierasperäisten nimien runsauteen kiinnittivät huomiota jo Armas Luukko ja Kyösti Julku; Julku 1970, 10. 241 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765; Nissilä 1980, 48. 242 Vrt. Suvanto 1987, 52. 243 Luukko 1954, 307 331. 244 Kansalaisen karttapaikka.

64 länsisuomalaista, mutta jossakin vaiheessa skandinaavinen vaikutus on ollut niin voimakas, että heidän kauttaan tunnetuiksi tulleet henkilönnimet ovat nousseeet muoti- ilmiöksi jokisuun asukkaiden keskuudessa. Muutamat aidot skandinaaviset muuttajat, esimerkiksi kauppamiehet ja kalastajat, ovat kiihdyttäneet tätä kehitystä. Kun vierasperäiset nimet oli kerran otettu käyttöön, ne jäivät helposti elämään periytyvinä liikaniminä tai talonniminä, kuten Seppo Suvanto on todennut tapahtuneen Satakunnassa.245 Suvanto on Satakunnan vanhinta henkilönnimistöä tutkiessaan tullut siihen tulokseen, että vanhat muinaissuomalaiset kutsumanimet korvautuivat läntisillä, usein kristillisellä nimistöllä, pääosin 1200- ja 1300-luvulla.246 Jos alueella on samaan aikaan vallinnut voimakas skandinaavinen vaikutus, kuten Pohjois-Pohjanmaalla tuohon aikaan, on juuri heidän kauttaan saatu nimistö voinut jäädä vallitsevaksi. Tämä kehityskulku ja ajoitus sopisi hyvin yhteen Siikajokisuun asutuksen syntyvaiheiden kanssa. Skandinaavinen vaikutus ei ole ainoa vierasperäinen elementti Siikajokisuulla, sillä myös mahdollista saksalaista nimistöä on jonkin verran. Saksalaisvaikutukseen voivat viitata talonnimet Hahto, Rytilä ja Vikiö sekä paikannimessä esiintyvä Schantzi 1765 (niitty). Karinkannan Härmänvainio sisältää saksalaisen etunimen Herman.247 Myös Tyni nimessä Tynin Perckiö 1765 on hansakauppiaiden mukana itämeren piirissä levinnyt nimimuoto, joka perustuu Antonius-nimen lyhentymään. Se oli kuitenkin tunnettu laajalti kansankielessä, joten nimi voi olla paikallissyntyinenkin.248 Saksalainen nimistö voi liittyä lähinnä saksalaisten hansakauppiaiden vaikutukseen, joka on ollut Suomessa voimakkaimmillaan 1200-luvun lopulta 1430-luvulle. Pohjois-Pohjanmaalla saksalaisia asutuspesäkkäitä on havaittu Kemi- ja Tornionjoen sekä Ii- ja Oulujoen suulta, joten sellaisen löytyminen Siikajokisuulta ei olisi lainkaan poikkeuksellista.249 Siikajoen nykyisen pohjoisrannan asutusnimistö poikkeaa merkittävästi edellisestä. Siellä useiden talojen asukkaat olivat 1500-luvun nimistön valossa alkuperältään karjalaisia. Koska talot sijaitsevat Siikajoen nuoremman uoman rantamilla, ne kuuluvat vasta asutuksen toiseen polveen. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin Siikajoen pääuoma siirtyi nykyiselle paikalleen. Perimätiedon mukaan joki puhkaisi uuden reitin Ukkolan talon kohdalle vasta 1600-luvulle, mutta koska tämän

245 Suvanto 1987, 148 149. 246 Suvanto 1987, 147 149. 247 PK Siikajoki s.v. Härmänvainio; Vahtola 1988, 61; Mikkonen & Paikkala 2000, 145. 248 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765; Nissilä 1980, 48; Mikkonen & Paikkala 2000 s.v. Tyni. 249 Suvanto 1987, 148; Vahtola 1984b, 36 37.

65 uoman rannalla oli asutusta jo ensimmäisten verotietojen aikaan, täytyy sen olla vanhempaa perua. Maannousu huomioon ottaen väylä on voinut puhjeta jopa ennen 1300-lukua, jolloin maannousu haittasi jo pahasti virtausta vanhassa uomassa. Nykyään Putaanoja virtaa jo merestä poispäin ja laskee Siikajokeen. Tavallisesti voimakkaimman karjalaisvaikutuksen ajaksi Pohjois-Suomessa on katsottu 1200-luvun loppu ja 1300- luvun alku.250 Tämä ajoitus sopii erittäin hyvin yhteen Siikajokisuun karjalaisen asutusnimistön sijoittumisen kanssa. Itäiset vaikutteet näkyvät selvinä myös ylempänä jokivarressa sijaitsevien talojen nimistössä, joten karjalainen asutusvaikutus on ollut jossakin vaiheessa ilmeisen voimakas.

250 Kirkinen 1963, 83 84; Kirkinen 1994, 45.

Kartta 3. Siikajoenkylän alue ja talot 1500-luvun lopulla. Talot on merkitty eri väreillä sen mukaan, mikä niiden asukkaiden alkuperä näyttäisi olevan 1500-luvun aineiston perusteella. Kartan ulkopuolelle jäävät Hyttisten kolme talo sekä Nevala ja Nikola, jotka näkyvät kuitenkin Revonlahden kartassa. Karttaan on merkitty myös rantaviivat 800-, 1100-, 1300- ja 2000-luvulla (nykyiset 10 m, 7,5 m, 5 m korkeuskäyrät ja nykyinen vesiraja). Ajoitustiedot perustuvat Okkosen julkaisemiin ajoitustietoihin; Okkonen 2003, 86 87, liite 5 ja 11; alkuperäistiedot julkaisuissa Kääriäinen 1982 ja Vermeer et al. 1988. 67

2.2. Siikajoen keskijuoksu

Heti ensimmäisistä voudintileistä lähtien Siikajokilaakso jaettiin verotuksessa kahteen osaan: Siikajoenkylään ja Siikasavoon (Sicaiocki Saffuo 1551), josta aluksi käytettiin nimeä Savonkylä (Saffuo by 1548).251 Siikajoenkylä ulottui aluksi vain noin kahdeksan kilometrin päähän rannikolta sisämaahan päin, kun taas jälkimmäiseen kuului jokivartta yli 70 kilometrin matkalta. Myöhemmistä kylistä Siikasavoon kuuluivat Revonlahti, Lappi, Pehkola eli Paavola, Luohua, Mankila, Rantsila, Sipola, Kestilä, Tavastkenkä, Pyhäntä, Iso ja Vähä Lamu, Piippola, Launola ja Pulkkila. Alkujaan Siikasavon verotusalue ulottui ylämaassa suunnilleen Lamujokisuun tienoille Sipolaan. Sitä kauemmaksi verotus ulotettiin vasta vuoden 1562 verouudistuksessa, vaikka mahdollisesti asutusta oli aivan jokilatvoilla jo ennen tätä. Siikajokilaakson ensimmäisissä, vuoden 1548 ja 1549 nokkaveroluettelossa Siikasavosta mainitaan 15 veroa maksanutta talonpoikaa. Heistä neljä asui aivan Siikajoenkylän rajalla ja heidät merkittiin veroluetteloissa vuoroin Siikasavon, vuoroin Siikajoen puolelle. Varsinaisessa Siikasavossa oli 11 verotettua taloa: Pehkolassa eli Paavolassa 4, Mankilassa 1 ja Rantsilassa 6.252 Verotusalueiden rajat eivät aluksi olleet selvät, ja vasta vuoden 1562 verouudistuksessa Siikajoenkylän raja vakiintui nykyiselle paikalleen. Samalla kahden "Siikasavon kanta-asukkaan", Paavo ja Lauri Hyttisen perustamat talot siirrettiin hallinnollisesti Siikajoenkylän puolelle.253

2.2.1. Revonlahti

Revonlahti oli Siikasavon kylistä alimmaisin. Ensimmäisen kerran se erotettiin omaksi kyläkokonaisuudekseen vasta vuoden 1582 kymmenysluettelossa, jossa kylännimi kirjoittiin muodossa Reuonlachti.254 Nimen pohjalla on vanha luontonimi, joka ilmeisesti tarkoittaa Siikajoen vanhempaa, umpeen kuivunutta uomaa. Nimi sisältää itäsuomalainen sanan repo 'kettu', joka esiintyy myös suuren suon, Revonnevan nimessä.255 Näin merkittävien maastonkohteiden nimien täytyy olla paljon kylän

251 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14; nokkaveroluettelo 1551 KA 4543:10. 252 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:13v 14; nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:10v 11. 253 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14; Vuotuisvero 1562 KA 4645:178v. 254 KA 4765:79. 255 PK; SKES s.v. repo.

68 asutusta vanhempia, joten ne todistavat myös rannikon asukkaiden itäisestä alkuperästä. Revonlahden asutus syntyi melko myöhään naapurikyliin verrattuna, sillä sen vanhinta taloa, Nahkalaa, verotettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1556.256 Suurin osa kylän taloista perustettiin 1560- ja 1570-luvulla. Asutuksen hitaaseen kehitykseen vaikutti Siikajoenkylän läheisyys, sillä Revonlahden alue oli luultavasti rannikon talojen niitty- ja eräaluetta, jonne uudisasutuksen syntyminen oli vaikeaa. Kun jokisuun asutus kävi liian tiiviiksi, alkoi lopulta muuttoliike rannikolta sisämaahan päin. Monet Revonlahden kanta-asukkaat olivat jokisuun talojen poikia, jotka muuttivat pysyvästi suvun omistamille maa-alueille. Ennen pysyvää muuttoa paikalla oli voinut olla kausiluontoista asutusta, esimerkiksi niittypirteillä. Siikajoen talojen omistukset Revonlahdella tulevat esille vielä isonjaon aikaisessa nimistössä 1700-luvun lopulla, sillä kylästä löytyivät Rialan arot 1773 ja Vikiönkaarre 1773. Pehkosen pelto 1773 voi viitata myös Revonlahden itäiseen naapurikylään.257 Ensimmäiset esimerkit Siikajoelta muuttaneista asukkaista tavataan heti Revonlahden kylän alimmaisista taloista. Vuodesta 1571 lähtien verotetun Länkelän ensimmäinen isäntä Perttu Heikinpoika Märsy (Bertil Mersy torpar 1571)258 oli nimensä perusteella lähtöisin Siikajoen Kiviniityn talosta. Talon myöhempi nimi Länkelä esiintyi isännän sukunimenä 1600-luvun vaihteessa, jolloin talon omistajasuku oli vaihtunut (Peer Laangmman 1599, Peer Längenen 1600).259 Nimen taustalla on ruotsalaisten ja saksalaisten käyttämä etunimi Lang, Lange (< adjektiivi lang 'pitkä'), johon pohjautuvaa sukunimeä Lankinen ~ Länkinen tunnetaan melko laajalta alueelta jo 1500-luvulla. Savon Rantasalmen pitäjän Putkisalmen neljänneskunnasta Länkinen tavataan jo vuoden 1541 veroluetteloissa ja vielä myöhemminkin, esimerkiksi vuonna 1563 merkittiin Per Lengin ja vuonna 1564 Mons Lengin. Nimen takavokaalinen muoto Lankinen esiintyy Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Karjalan Kannaksella. Silloin tällöin tämä muoto esiintyy myös Rantasalmella Länkisen tilalla.260 Talolle vakiintunut nimi on siis alkuperältään itäinen, vaikka talon perustajat olivatkin lähtöisin Siikajoelta. Toinen selvä osoitus Siikajoen kylän ja Revonlahden välisestä yhteydestä on vuonna 1576 perustettu Angeria (Angeria 1653).261 Sen ensimmäinen isäntä Lasse Heikinpoika Märsy nimittäin mainitaan pääveroluettelossa Siikajoen Kiviniityn aution

256 Nokkaveroluettelo 1556 KA 4562:5. 257 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Revonlahti 1773. 258 Kymmenysluettelo 1571 KA 4727:29. 259 KA 4814:66, 4818:59. 260 Nissilä 1980, 147; Pirinen 1982, 756; Mikkonen & Paikkala 2000, 291, 326. 261 KA 9137:320.

69 omistajana, samaan aikaan kun hän maksoi pelkkää kymmenysveroa Revonlahdella.262 Kiviniitty merkittiin autioksi ensimmäisen kerran vuonna 1574 eli kaksi vuotta ennen kuin Lasse mainitaan Angerian isäntänä.263 Sukunimenä Angeria on hyvin paikallinen, sillä Revonlahden lisäksi sitä tunnetaan vain Karungista ja Rovaniemeltä. Peräpohjolaan nimen epäillään tulleen juuri Revonlahdelta.264 Revonlahdella se voisi perustua alkujaan luontonimeen Angeriankoski, jossa määriteosana on esiintynyt karjalainen sana anger 'ankerias' tai 'angervo'.265 Tässäkin tapauksessa talon perustajat ovat siis peräisin Siikajoelta, mutta talonnimi on itäistä perua. Kaksi jokilatvoilta saapunutta veljestä, Lasse ja Matti Heikinpoika Kuronen perustivat Siikajoen etelärannalle kaksi Kurosen tilaa 1580-luvulla. Veljeksistä jälkimmäinen lienee sama kuin vuoden 1586 itsellisveroluettelossa mainittu Matz Rydz. Tämä nimitys viittaa yleensä henkilön ortodoksiseen taustaan eli karjalaisuuteen.266 Vuoden 1588 kymmenysluettelossa hänen nimekseen merkittiin Matz Kåre(nen), jonka voi tulkita tarkoittavan Kurosta.267 Siikasavon vuoden 1585 maakirjassa Lasse Kurosen (Lasse Kuronen 1585) nimiin merkittiin tila Iso Lamujärvellä, mutta se oli jo tuolloin ollut neljä vuotta autiona.268 Revonlahden kymmenysluetteloissa Lasse mainitaan jo vuosina 1586–88.269 Mahdollista on, että Kuronen oli alkujaan rannikolta, mutta hän oli asunut hetken aikaa jokilatvoilla ja palannut sitten alajuoksulle. Näinhän tekivät myös Siikajoen Huumoset ja Pirinpojat. Sukunimeä Kuronen ei esiinny Revonlahdella enää 1600-luvun alkupuolen verotiedoissa, mutta vuonna vuosien 1653–54 veroluetteloissa molempien talojen nimenä on Kuronen (Kuroinen 1653).270 Nimi esiintyy pari kertaa 1500-luvun tiedoissa Kannaksella, mutta pääosa merkinnöistä on Savosta, etenkin Rantasalmen Keriharjun neljänneskunnasta. Nimi lienee samaa alkuperää kuin kannakselaiset sukunimet Kurronen ja Kurri.271 Revonlahden Kuroset ovat voineet tulla Savonkin kautta, mutta liikanimi Ryssä kertoo heidän olleen karjalaisia.

262 Siikasavossa Lasse Mersy 1576 ja Siikajoella Lass Mersy 1570; kymmenysluettelo 1576 KA 4747:73v; kymmenysluettelo 1570 KA 4718:35. 263 KA 4739:60. 264 Mikkonen & Paikkala 2000, 68. 265 SMS s.v. anger. 266 Saloheimo 2006, 175. 267 Itsellisveroluettelo 1586 KA 4777:99v; kymmenysluettelo KA 1588 4784:79v; Saloheimo 2006, 175. 268 Lasse Kuronen legatt öde 4 åhr hör ingen gård effter han haffuer arend jordh och äre utth fattigh therföre gör allenest årlig renthe udh, KA 4773:142v. 269 Lasse Kuronen 1586; Kymmenysluettelo 1586 KA 4778:82. 270 KA 9137:320. 271 Mikkonen & Paikkala 2000, 267; Pirinen 1982, 754, 769,785; Saloheimo 2006, 73 74.

70 Seuraavana Revonlahden talona mainittiin yleensä Penttilä (Bengtilä 1653)272, joka sijaitsee Siikajoen nykyisen uoman länsirannalla, nykyisin vastapäätä Revonlahden kirkkoa. Nykyinen jokiuoma oli siis tuolloin jo puhjennut, vaikka pääosa kylän taloista sijaitsi vielä joen vanhan uoman varrella. Penttilä on saanut nimensä suoraan ensimmäisen isäntänsä, Pentti Simonpojan mukaan, joka muutti kylälle 1570-luvulla (Bengt Simonsson 1574).273 Penttilän asukkaiden alkuperästä ei voida nimistön perusteella sanoa oikeastaan mitään, sillä sen asukkaiden sukunimiä ei mainita kertaakaan ja heidän etunimensä, kuten Pentti ja Simo, ovat yleisiä sekä lännessä että idässä. Luultavasti tulija oli kuitenkin lähtöisin rannikolta. Revonlahdella oli 1600-luvun puolivälissä kolme Virsu-nimistä taloa (Wirsu 1623).274 Yksi niistä sijaitsi Siikajoen vanhan ja uuden joen risteystä vastapäätä, joen länsirannalla, ja kaksi muuta ylempänä jokivarressa. Ensiksi mainitun talon perusti Antti Karjalainen (Anders Karialainen 1577), joka on sukunimensä perusteella varmasti idästä lähtöisin. Siikajokilaaksossa Karjalaisia mainitaan jo 1550-luvulla Pyhännältä, josta suku luultavasti tuli Revonlahdelle.275 Pekka Kärkinen tulee veroluetteloissa Antti Karjalaisen paikalle vuonna 1587. Hän saapui ilmeisesti Kestilästä, jossa Kärkisiä tavataan jo 1560-luvulla.276 Niilo Eerikinpoika Virsu, jonka mukaan talo sai nimensä, tuli isännäksi vuonna 1622.277 Pekka Kärkisen jälkeen Virsu jaettiin kolmeen osaan 1600-luvun taitteessa Pekan poikien kesken. Aluksi yhden osan isännäksi merkittiin Kastelli Ryssä (Castenn Rys 1599, Castel Ryss 1601), joka saattaisi olla alkuperäisen omistajasuvun jälkeläinen.278 Samanniminen henkilö mainitaan kylältä jo vuoden 1586 itsellisluettelossa.279 Ryssä- nimityksen katsotaan yleensä viittaavan henkilön ortodoksiseen ja siten myös karjalaiseen alkuperään.280 Kastelli taas on etunimenä ainutlaatuinen. Sukunimenä se esiintyy 1500- ja 1600-luvulla Oulunsalossa ja Siikajoella. Nimeen voisi sisältyä sana kastelli 'linnoitus'.281 Talon nykyinen nimi Virsu on on peräisin 1600-luvun alusta. Talon omistajaksi nimittäin tuli vuonna 1614 Niilo Eerikinpoika, jonka liikanimeksi

272 KA 9137:320. 273 Vuotuisvero 1574 KA 4739:63. 274 KA 4952:117. 275 Pyhännänjärvellä Anders Pollson 1557 ja Anti Karleine 1562. Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v ja kymmenysluettelo 1562 KA 4646:34v; vuotuisvero 1577 KA 4749:64v. 276 Simon Kärkine 1563; kymmenysluettelo 1563 KA 4657:31v. 277 278 KA 4814:66, 4822:67v. 279 Kasten Rydz, KA 4777:99. 280 Saloheimo 2006, 175. 281 KA 4694, 4702, 4711, 4726; Vahtola 1987, 63; SSA s.v. Kastelli.

71 merkittiin Virsu vuosina 1622, 1653 ja 1654.282 Virsu-nimeen sisältyy ortodoksinen ristimänimi Virsu (< venäjän Firs, kreikan Thyrsos). Nimeä tavataan laajalti Karjalan Äyräpään kihlakunnassa (Ani Virsu 1546 Kivennapa, hans virsu 1546 Muolaa, Ollij virsun 1550 Vl. Uusikirkko), mutta ei lainkaan Savossa. Kyse on selvästi karjalaisperäisestä tulijasta.283 Toinen Virsu-niminen talo sijaitsi Siikajoen uuden uoman etelärannalla, mutta sen yhteys edellä mainittuun Virsun taloon ei selviä tutkimastani aineistosta. Tämän ensimmäinen isäntä Esko Vilpunpoika mainitaan verotiedoissa vuonna 1573.284 Esko- isännän jälkeen talo jaettiin kahteen osaan vuosina 1606 1607. Toisen puolen isännäksi tuli patronyymin perusteella Eskon veljenpoika, toiseen mahdollisesti vävy. Vielä 1600- luvun puolivälissä molempien talojen virallisenä nimenä oli Virsu (Wirsu 1654), joka lienee siis ollut talon nimenä jo Eskon aikana.285 Myöhemmin toisen puolen nimeksi on vakiintunut Lunki. Nimi juontuu taloa vuosina 1624–1632 hallinneesta isännästä, Lunki Heikinpojasta (Liung Hendersson 1624).286 Etunimi Ljung on ruotsalaisperäinen (< ljung 'rauhallinen'). Nimi oli Suomessa 1500-luvulla hyvin harvinainen. Merkintöjä siitä on vain Itä-Uudeltamaalta. Myös Ruotsissa nimi esiintyi harvoin ja yleensä vain melko pienellä alueella Itä-Götanmaalla ja Smålandissa.287 Saattaa olla, että nimi olisi tunnettu Karjalan rannikkopitäjissäkin, josta se olisi voinut tulla karjalaisten muuttajien mukana Siikajokilaaksoon. Todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on suora Pohjanmaan kautta tullut ruotsalaisvaikutus. Siikajoen vanhan uoman pohjoisrannalla sijaitsevan Vilmulan nimi perustuu talon ensimmäisen isännän sukunimeen Vilmu (Per Wilmu 1562).288 Nimeä ei esiinny vanhoissa verotiedoissa missään muualla Suomessa, vaan ainoat vanhat maininnat siitä ovat Revonlahdelta. Se voisi olla samaa alkuperää kuin sukunimi Vilmi, jota tavataan muun muassa Kurkijoella ja Käkisalmella. Etymologisesti se voidaan yhdistää saksalaisperäiseen Wilhelm-nimeen.289 Koska muitakin karjalaisia muuttajia tuli samaan

282 Nils Erichsson nybyggiere optogit 1614; Nieles Wirsu 1622; Nils Erichson Wirsu 1653; kymmenysluettelo 1622 KA 4944:28v; maakirja 1624 KA 4952:117v; kymmenysluettelo 1653 9137:320; maakirja 1654 9138:72o-73v; 283 Nissilä 1976, 100; Mikkonen & Paikkala 2000, 756; Saloheimo 2006, 179. 284 Eskell Philipsson, kymmenysluettelo 1573 KA 4737:77. 285 Eskill Sigfredson 1607, Hendrich Clemetson 1607; vuotuisvero 1607 KA 4855:112. Ensin mainitun isä Sipi Vilpunpoika (Sigfrid Philipsson 1584) maksoi talon verot Esko Vilpunpojan puolesta vuonna 1584; vuotuisveroluettelo 1584 KA 4770:59. 286 KA 4952:117v. 287 Thors 1959, 74. 288 KA 4646:350. 289 Mikkonen & Paikkala 2000, 791.

72 aikaan Revonlahdelle, on nimen karjalainen alkuperä todennäköinen. Paikallissyntyisyyttäkään ei voida täysin sulkea pois, vaikka Wilhelm-nimestä ei olekaan merkintöjä lähialueilta. Vuonna 1633 Vilmulan viereen perustetaan Moisala- niminen uudistila, jonka isäntä oli lähtöisin kylän vanhemmasta Moisalasta.290 Seuraava talo Siikajoen vanhan uoman varressa oli 1500-luvulla Jääskelä. Sen nimi juontuu ensimmäisten asukkaiden sukunimestä Jääskeläinen (Anti Ieskelenen 1565), joka on alkujaan viitannut suoraan Jääsken pitäjään Karjalan Kannaksella. Sen pohjalla on venäläinen nimi Jeska ~ Ješko (< kreikan Euthymios). Pohjois- Pohjanmaalla nimeä pidetään yleisesti osoituksena karjalaisesta asutusvaikutuksesta, vaikka nimeä esiintyy usein samoilla alueilla kuin savolaisiakin. Savon asuttamista tutkinut Kauko Pirinenkään ei pidä Pohjois-Pohjanmaan Jääskeläisiä savolaisina vaan kallistuu karjalaisen alkuperän suuntaan. Sukunimi ei vanhoissa lähteissäkään vaikuta varsinaiselta savolaissuvulta, sillä Savon ydinalueilla sitä tavataan vähän ja suurin osa vanhoista merkinnöistä on Tavinsalmen uudisasutusalueelta. Sinne Jääskeläisten otaksutaan tulleen suoraan Karjalasta.291 Jääskeläisiä asettui asumaan eri puolille Siikajokilaaksoa, sillä vuonna 1566 mainitaan Iso Lamujärveltä uudisasukas Jons Jeskeleinen 1566 ja myöhemmin Luohualta Henrick Ieskilene 1574.292 Revonlahden Jääskeläiset ovat voineet tulla myös rannikolta, sillä sukua esiintyi jo vuonna 1545 Iissä ja pari vuotta myöhemmin Kemissä.293 Revonlahdelta löytyy lukuisia esimerkkejä sisämaasta rannikolle päin edenneestä muutosta. Korkalan talon perustaja Lasse Korkalainen asui vuosina 1563–1574 Kestilässä, mutta muutti sieltä 1575–76 Revonlahdelle (Kestilässä Lass Korkolaine 1563, Revonlahdella Lass Korcholainen 1577).294 Kylässä oli vielä tuolloin runsaasti tilaa uudisasutukselle. Sukunimeä Korkalainen ei voida yhdistää saamelaisperäiseen paikannimeen Korkala, joka perustuu saamelaiseen sanaan kuorku 'kivinen, loiva ranta'. Todennäköisempi selitys on karjalainen Gregorius-nimen muunnos Gorga, josta on ensin kehittynyt talonnimi ja edelleen sukunimi Korkala(inen).295 Revonlahden Korkala

290 Eskel Bengtson mainitaan ensimmäisen kerran talon isäntänä vuoden 1598 kymmenysluettelossa; KA 4812: 27v. Maakirja 1633 KA 4969:33v. 291 Kymmenysluettelo 1565 KA 4678:26v. Nissilä 1976, 36; Mikkonen & Paikkala 2000, 176–177; Nissilä 1948, 228; Pirinen 1982, 229, 290; Saloheimo 2006, 45. 292 Uudisasukkaiden luettelo 1566 KA 4687:31v; kymmenysluettelo 1574 KA 4740:19. 293 Saloheimo 2006, 45. 294 KA 4657:31, 4750:77. 295 Nissilä 1975b, 190; Nissilä 1976, 52; Mikkonen & Paikkala 2000, 243–244; Siikajoella selvä esimerkki Gregoriuksen muuttumisesta Gorgoniukseksi (Gorgonius Suctamonen 1571 = Gregorius Hendersson 1585); KA 4726:55v; 4773:141.

73 jaettiin 1600-luvun vaihteessa kolmeen osaan, joista ylimpänä sijaitsevan nimeksi vakiintui Lahdenperä. Tämä viittaa siihen, että Siikajoen vanha uoma oli jo tässä vaiheessa kuivunut yläosastaan umpeen ja muodostanut lahden. Revonlahden vanhin talo, vuonna 1556 perustettu Nahkala, sijaitsee Siikajoen nykyisen uoman varrella. Joki on siis virrannut tätä kautta jo 1500-luvun puolivälissä, sillä aivan sisämaahan taloa tuskin olisi rakennettu. Nimensä talo on saanut suoraan ensimmäisen isännän Matti Eerikinpoika Nahkan mukaan (Matts Nahka 1563).296 Revonlahdelle Nahka muutti todennäköisesti Limingasta, jossa mainittu Eerikki Nahka lienee hänen isänsä.297 Sukunimi Nahka on erittäin harvinainen, eikä sille näytä löytyvän lainkaan vastineita muualta Suomesta. Satakunnan Kokemäeltä on kerran merkitty Jöns Nachka 1559, mutta lähempi tarkastelu on osoittanut nimen olevan todellisuudessa Naakka.298 Kyseessä on mitä todennäköisemmin paikallissyntyinen liminkalainen sukunimi, joka on alkujaan voinut viitata esimerkiksi ammattiin tai ulkonäköön. Nykyisen jokiuoman varrelle, Nahkalan alapuolelle, perustettiin 1600-luvun alussa Hentilän ja Kaparin uudistilat (Hendilä 1653, Kapari 1653).299 Kapari voisi olla Kaarlo-nimen hypokorismi, sillä vuosina 1633–1654 talon isäntänä on Elias Carlson 1654.300 Hentilä sen sijaan juontuu sukunimestä, jota tavataan jo varhain 1500-luvulla Mankilassa. Sieltä sukua siirtyi ensin Paavolaan ja sitten Revonlahdelle, jonne talonsa perustanut Paavo Antinpoika lienee Paavolan Antti Hentilän poika. Henti on yksi Henrikin kansanomaisista muodoista, joten nimi voi olla paikallissyntyinen. Vanhojen asiakirjatietojen mukaan talonnimestä juontuva sukunimi Hentilä oli selvästi yleisin Varsinais-Suomessa, etenkin Mynämäellä, jossa olivat muun muassa Hendrik Hendile 1557 ja Hendile 1558 (kylä).301 Revonlahden Moisalan (Måisala 1654)302 ensimmäinen isäntä Antti Paavonpoika saapui Revonlahdelle Paavolasta vuonna 1576, jossa hänen isänsä Paavo Mooseksenpoika ja isoisänsä Mooses Aabrahaminpoika olivat asuneet. Ilmeisesti isä oli kuollut paria vuotta aiemmin, sillä kotitila oli siirtynyt veljen, Simo Paavonpojan

296 KA 4657:31. 297 Luukko 1954, 338; Vahtola 1991, 98. 298 KA 2069:13v; Markku Kuorilehdon kirjallinen tiedonanto 26.9.2010. 299 Maakirja 1653 KA 9137:320. 300 KA 9138:72v. 301 KA 686:2v, 733:45v; Mikkonen & Paikkala 2000, 113. 302 KA 9138:73.

74 haltuun. Samalla Antti Paavonpoika oli päättänyt muuttaa Revonlahdelle uudistilalliseksi. Moisa on Mooses-nimen karjalainen muunnos (< venäjän Moisei).303 Siikajoen latvavesiltä tuli myös Puoskarin (Puoskari 1653)304 perustaja Nisu Ollinpoika vuonna 1570. Hänet mainitaan Kestilän seudun asukkaana vuosina 1567– 1573 (Kestilässä Dionisius Olsson 1568).305 Vielä ensimmäisinä Revonlahden vuosinaan hän maksoi maaveronsa Kestilässä ja vain kymmenysveron uudella asuinpaikkakunnallaan. Dionysios on tunnettu sekä itäisellä että läntisellä taholla, joten talon perustajan kotiseutua ei voi tarkemmin määritellä.306 Talonnimi voisi perustua isännän ammattiin tai liikanimeen puoskari 'parturi; välskäri' (< ruotsin bårdskärare). Nykyisen Revonlahden maaseutuoppilaitoksen kohdalle sijainnut Greuksela on sama kuin Pekka Hotakaisen vuonna 1580 perustama tila. Myöhemmän nimensä se sai vasta toisen isännän, Greus Matinpojan mukaan (Grels Matzson 1598).307 Hänen nimensä on lähinnä läntinen, Gregorius-nimen lyhentymä, josta on merkintöjä monista merenrantapitäjistä Viipurista Tornioon. Sukunimi Hotakainen (Per Hotakainen 1582) taas perustuu karjalaiseen ristimänimeen Hota(a)kka, jolla on kaksi mahdollista kantaa: ortodoksiset Fotios tai Feodosij (< kreikan Theodosius). Yleisimmin nimi on yhdistetty näistä ensimmäiseen.308 Vaikka sukunimi olikin alkujaan karjalainen, oli se 1500- luvulla pitkälti savolaistunut. Hotakaisia oli tuolloin erityisen paljon Juvan Vesikansan neljänneksessä, kun taas Karjalasta on vain muutama yksittäismerkintä.309 Siikajokilaaksossa tätä sukua esiintyy vanhastaan vain Revonlahdella, jonne suku lienee tullut Savosta. Ylimmäisenä Revonlahden vanhimmista kantatiloista oli Lasse Hämäläisen vuonna 1565 perustama asumus (Lass Hämäläine 1565).310 Muutamina vuosina kirjuri on kääntänyt hänen nimensä Tavastiksi (Lasse Tawast 1577).311 Hänen perustamansa tila autioitui jo vuonna 1605 eikä sille löydy selvää jatkajaa vuosisadan puoliväliin mennessä. Luultavasti tilan maat liitettiin viereiseen Greukselaan. Hämäläinen oli jo 1500-luvulla erittäin yleinen sukunimi kaikkialla Savossa ja Karjalassa, mutta lännessä

303 Nissilä 1948, 231; Nissilä 1976, 57 58. 304 KA 9137:320. 305 KA 4765:79. 306 Vilkuna 1988 s.v. Dionysios. 307 Kymmenysvero 1598 KA 4812:27v. 308 Kymmenysluettelo 1582 4765:79; Nissilä 1948, 225; Nissilä 1976, 23; Mikkonen & Paikkala 2000, 128–129. 309 AK; vrt. myös Pirinen 1980, sukunimiliitteet 1a 1c. 310 KA 4678:26. 311 KA 4750:77.

75 se oli paljon harvinaisempi.312 Savossa sukua esiintyy 1500-luvun puolivälissä etenkin Pellosniemellä ja Vesulahdella, mutta vähäisissä määrin myös Juvalla ja Rantasalmella.313 Revonlahdella uudisasukas tuskin oli savolainen, vaan hän saattoi todella olla Hämeestä tullut uudisasukas. Samoihin aikoihin Limingan Rantakylässä mainitaan Mikko Hämäläinen (Michill tauasth 1563, Michel hemelein 1571).314 Edellisten lisäksi Revonlahden alueelta mainitaan muutamia satunnaisesti esiintyviä henkilöitä, mutta heidän määränsä oli kokonaisuuteen nähden vähäinen. Vuonna 1598 mainitaan Antti Kallisen (Anders Callinen 1598) ja Matti Luotolaisen (Matz Luotolainen 1598) viljelykset, jotka sijaitsivat lähellä Penttilää ja Virsua.315 Ilmeisesti Kallinen asettui seudulle pysyvästi, koska Revonlahdella on nykyisinkin Kallila-niminen talo, mutta 1500- tai 1600-luvun lähteissä se mainitaan vain tämän yhden kerran. Sukunimi Kallinen perustuu germaaniseen henkilönnimeen Karl, ja se on ollut yleisesti käytössä sekä Itä- että Länsi-Suomessa jo 1500-luvulla.316 Revonlahdelle Kallinen on voinut saapua kummalta suunnalta tahansa. Luotolainen on sukunimenä huomattavasti harvinaisempi, eikä se ole säilynyt Revonlahdella talonnimenäkään. Täällä sen voisi olettaa lisänimeksi, joka tarkoittaa henkilön tulleen Hailuodosta. Toisaalta Luotolainen oli käytössä sukunimenä myös Ylä-Satakunnassa, sillä Kangasalalta on merkitty Nils Lotolan 1546, Hen. Luotolainen 1510 ja Peer Luotolainen 1557.317

312 Mikkonen & Paikkala 2000, 143 144. 313 Pirinen 1980, sukunimiliitteet 1a 1c. 314 Vahtola 1991a, 112. 315 KA 4812:27v. 316 Mikkonen & Paikkala 2000, 186. 317 Suvanto 1987, 57;

Kartta 4. Revonlahden asutus 1650-luvulla.

2.2.2. Lappi eli Tuomioja

Lapin eli nykyisen Tuomiojan kylän asutus sijaitsee kolmen pienen Siikajoen sivuhaaran, Vuolunojan, Tuomiojan ja Ohtuanojan rannoilla. Kylä asutettiin muuhun Siikajokilaaksoon verrattuna melko myöhään. Kylän vanhin talo oli Roppo (Råppoi 1654),318 joka sijaitsi nykyisen Tuomiojan kylän keskellä, luultavasti samalla paikalla kuin nykyinen Kokon-talo. Sen perustaja Tuomas Matinpoika Ropponen (Thomas Maadzson 1594) mainitaan ensimmäisen kerran vasta 1590-luvulla, aluksi Vihannin asukkaiden joukossa.319 Sukunimi Ropponen on savokarjalainen ja samaa kantaa Roposen kanssa, johon se vanhoissa asiakirjatiedoissa helposti sekoittuu. Nimien takana voisivat olla Robertin tai karjalaisen ristimänimen Trohpi, Rohpi (< venäjän Trofin) puhuttelumuodot. Vanhoissa lähteissä näitä sukuja on paljon Karjalassa (L Råpoi 1558 Viipuri, antij ropon 1549 Muolaa) ja Savossa erityisesti Säämingin mutta myös Juvan, Rantasalmen ja Tavinsalmen pitäjissä (henrich roppoinen 1552 Sääminki, Laurens Ropon 1563 Juva).320 Ropposia saapui samoihin aikoihin myös Pehkolan eli Paavolan kylään, jonne asettui vuonna 1589 Paavali Ropponen (Påual råppo 1589).321 Ropposten sukua muutti myös toiseen 1500-luvun lopulla perustettuun Lapin taloon, jota alettiin niin ikään kutsua Roppolaksi (Råppoila 1654).322 Muut Lapin kylän asukkaat näyttävät saapuneen yhdellä kertaa. Kun vuoden 1594 kymmenysluettelossa Tuomas Matinpoika oli kylän ainoa asukas, niin neljä vuotta myöhemmin kylään merkittiin kerralla kuusi uutta asukasta. Yksi tuona vuonna merkityistä talollisista oli Matti Antinpoika, jonka talon nimeksi tuli Matela (Mattila 1654).323 Nimi voisi perustua suoraan isännän etunimeen, mutta pohjalla voi olla myös ensimmäisen isännän sukunimi Matilainen, joka esiintyy vuoden 1622 kymmenysluettelossa hänen jälkeläisensä nimessä (Påual Matilain 1622).324 Suku lienee peräisin Siikajoen latvoilta, Pyhännänjärven seudulta, jossa asuivat vuosina 1562–1571 Jussi ja Antti Matilainen (Jons Matilainen 1562, Anders Matilainen 1567).325 Siikajoen latvoille suku lienee tullut Juvalta, josta suvusta on selvästi eniten

318 Maakirja 1654 KA 9138:71. 319 Kymmenysluettelo 1594 KA 4806:78; Luukko 1954, 330. 320 Pirinen 1982, 760, 775; Mikkonen & Paikkala 2000, 551. 321 Kymmenysluettelo 1589 4787:76. 322 Maakirja 1654 KA 9138:71. 323 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:26; Maakirja 1654 KA 9138:71. 324 KA 4944:26v. 325 Kymmenysluettelo 1562 KA 4646:34v; kymmenysluettelo KA 1567 4695:29v.

78 vanhoja merkintöjä. Muutamia mainintoja on myös Vesulahdelta ja Rantasalmelta. Kainuussakin Matilaiset esiintyvät jo ensimmäisissä verotiedoissa, joten muutto Kainuun kautta on mahdollinen.326 Nenolan (Nenoila 1654)327 talon nimi voisi perustua sukunimeen Nenonen, jota ei esiinny kertaakaan Siikajokilaakson vanhimmissa asiakirjalähteissä. Se lienee kuitenkin ollut talon perustajan Lasse Laurinpojan (Lasse Larsson 1598) sukunimi tai liikanimi, sillä talo säilyi tutkitun ajanjakson aikana saman suvun hallussa. Sukunimenä se olisi selvästi karjalainen, sillä siitä on useita merkintöjä Viipurin läänin Uudenkirkon, Käkisalmen ja Jääsken pitäjistä (Hin Nenon 1545 Jääski). Myös Savon kaakkoisosasta, Säämingin pitäjän Puumalan neljänneksestä on yksi 1500-luvun merkintä (hans nenon 1541).328 Suunta näyttää siis hyvin samanlaiselta kuin Ropposten kohdalla. Huomioitava on myös mahdollisuus, että kyseessä oli vain komeanenäiselle isännälle annettu liikanimi. Ohtuanojan varrella sijaitsevan Heilalan nimi perustuu sukunimeen Heilanen, joka esiintyy jo sen ensimmäisen isännän nimenä (Nils Heilanen 1603).329 Niilo Heilanen ei kuitenkaan ollut talon perustaja, sillä ennen häntä talossa asui Martta Mantilainen (martta Mandilaine[n] 1600, Marieta Mandilaine[n] 1601)330 Mantilainen on nykyisin lähinnä eteläpohjalainen sukunimi, mutta siitä on pari vanhaa mainintaa myös Savosta, Vesulahden Norolan neljänneskunnasta.331 Myös Heilasista on mainintoja Vesulahdelta ja sen naapuripitäjästä Pellosniemeltä. Saloheimon mukaan suku on lähtöisin Pellosniemen Pitkälahden Anttolasta, nykyisen Mikkelin koillispuolelta.332 Anttola rajoittuu luoteisosaltaan Norolan neljännekseen, joten Mantilaisilla ja Heilasilla vaikuttaisi olleen hyvin samanlainen tulosuunta. Varsin suurella todennäköisyydellä he ovat tulleet Lapin kylään yhtä matkaa. Vuonna 1649 perustettiin kauas toisista Lapin kylän taloista uudistila, jonka nimeksi ilmoitetaan myöhemmin Korsu (Kårsu 1654).333 Nimi perustunee sanaan korsu 'vaatimaton asumus, hökkeli', joka tunnetaan laajalti eri murteissa.334 Tämän talon asukkaiden alkuperää ei voida vanhan asiakirja-aineiston perusteella määrittää.

326 Pirinen 1982, 756; Keränen 1984, liite 1. 327 Maakirja 1654 KA 9138:71. 328 Kymmenysvero 1598 KA 4812:26; Mikkonen & Paikkala 2000, 395; Pirinen 1982, 757. 329 Kymmenysluettelo 1603 KA 4832:42. 330 Kymmenysluettelo 1600 KA 4819:61; kymmenysluettelo 1601 KA 4822:66. 331 Mikkonen & Paikkala 2000, 339; Pirinen 1982, 756. 332 Pirinen 1982, 751; Mikkonen & Paikkala 2000, 108; Saloheimo 2006, 24. 333 Maakirja 1654 KA 9138:71. 334 SMS s.v. korsu.

Kartta 5. Lapin kylän asutus 1650-luvulla.

2.2.3. Paavola eli Pehkola

Nykyinen Paavolan kylä mainitaan omana kokonaisuutenaan ensimmäisen kerran vuonna 1593, jolloin sen nimeksi ilmoitetaan Laurinpauon kyle eli Laurinpaavonkylä.335 Nimi viittaa suoraan kylän vanhan kantatilan perustajaan Paavo Laurinpoikaan. Vuodesta 1598 lähtien kylä tunnettiin nimellä Pehkola (Pechkåila by 1598), joka oli kylän toisen kantatilan nimi.336 Vaikka kylä mainitaan nimeltä suhteellisen myöhään, oli sen asutus huomattavasti vanhempaa kuin lähempänä rannikkoa sijaitsevan Revonlahden. Pehkolan alimmainen kantatalo oli joen itärannalla sijaitseva Lievonen (Lewonen 1564, Liewwoija 1654, nykyisin Lievola).337 Talon perustaja Lasse Pirinpoika Lievonen mainitaan ensin Siikajoella vuonna 1551 ja sitten Pehkolassa vuosina 1553 ja 1557– 58.338 Vuosina 1559–60 hän katoaa luetteloista, mutta sitten 1562–1565 sama henkilö merkittiin uudisasukkaana Kestilän ja Piippolan välisellä alueella, jossa on nykyisinkin Lievosenjärvi.339 Kymmenysluetteloissa Lasse merkittiin aina Paavolaan, jonne hän palasi lopullisesti vuonna 1565. Lievosen perustaja oli epäilemättä kotoisin Siikajokisuun Pirilästä, mutta talonnimeksi jäänyt sukunimi on alunperin karjalainen. Pirinen pitää Lievosta yhtenä ortodoksisen ristimänimen Levoi < Leo muunnoksena. Samaa kantaa on myös sukunimi Levonen ja mahdollisesti myös Leviäinen ja Leivonen, joiden kanssa Lievonen usein vanhoissa asiakirjoissa sekoittuu. Muita samankantaisia karjalaisia nimiä ovat Levaska, Levoska ja Lehvo. Näitä nimiä esiintyy ennen kaikkea Karjalan Kannaksen pitäjissä. Sieltä nimi levisi myös Savoon, josta on yksittäismainintoja Juvalta, Rantasalmelta ja Tavinsalmelta.340 Utajärvellä asuivat Jussi ja Antti Lievonen 1548 (Jusse Leffuoijn, Ante Leffuoijn).341 Koska Lasse Lievonen on selvästi lähtöisin Siikajoelta, täytyy hänen kuulua rannikon vanhoihin karjalaissukuihin.

335 KA 4802:66. 336 KA 4812:28. 337 KA 4670:36, 9138:73v. 338 Siikajoella Lasse Birilson 1551, KA 4543:9; Paavolassa Lass Birilsson nyby(ggare) 1558, KA 4593:10v; Vuoden 1564 kymmenysluetteloon sama henkilö merkittiin nimellä Lass Lewonen; KA 4670:36v. 339 Lasse Bijrgeson nybyggere 1562; vuotuisvero 1562 4645:187v; Lievosenjärvi sijaitsee kohdassa N 7118950 E 461500 340 Nissilä 1948, 229; Pirinen 1982, 231, 235, 770. Mikkonen & Paikkala 2000, 309. 341 Vahtola 1991a, 198.

81 Lievosesta erotettiin 1600-luvun vaihteessa Pohjolan (Pohialainen 1653) ja Hytinkosken (Hytinkåski 1653) tilat.342 Kylännimen takana oleva Pehkonen (Pechkoinen 1653)343 on kylän vanhimpia taloja ellei peräti vanhin. Sen ensimmäinen tunnettu isäntä, Olli Pehkonen, mainitaan jo vuoden 1548 veroluettelossa (Olle Peckoinen 1548).344 Hänen jälkeensä isäntänä jatkavat Matti ja Pekka Pirinpoika Pehkonen (Matz Birgilsson 1565, Mattz Pehckoinen 1565, Per Pehckoinen 1565, Per Birilsson 1566)345 olivat selvästi lähtöisin Siikajoenkylän Pirilästä, mutta verotietojen perusteella ei voida sanoa, kuuluiko myös Olli Pehkonen samaan sukuun. On nimittäin mahdollista, että vanha talonnimi siirtyi uusille isännille ilman sukulaisuussuhdettakin. Sukunimi Pehkonen on itäistä perua: vanhoissa lähteissä sitä tavataan Karjalan Kannaksella etenkin Jääsken pitäjästä (p pehkon 1559) ja Savosta Rantasalmelta ja Juvalta (Olli pehkoinen 1547 Rantasalmi, per olli pähkon 1556 Juva). Savon Pehkosia Pirinen on pitänyt Karjalasta tulleina,346 ja tilanne on luultavasti sama Siikajokilaaksonkin kohdalla. Koska talon ensimmäiset asukkaat olivat alkujaan Siikajoelta, lienee kyse vanhasta Pohjois-Pohjanmaan karjalaissuvusta. Pehkosesta erotetiin 1600-luvun alkupuolella Hemmi (Hemminghi 1654), joka sai nimensä ensimmäisen isännän Hemmi Pekanpojan mukaan (Hemming Persson 1606). Hemmi-niminen talo on olemassa nykyisinkin, mutta Pehkosen paikalla on Rantatalo. Hemming on alkujaan germaaninen etunimi, jonka käyttö yleistyi 1400- luvulla, kun Turun piispa Hemmingin julistettiin pyhimykseksi. Aluksi nimi oli erityisen yleinen Hämeessä, mutta 1500-luvulle tultaessa se oli jo käytössä eri puolella maata: Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Hämeessä, Satakunnan sisäosissa ja jopa Savossa.347 Nivalan (Niwala 1653)348 talon perustaja Niilo Niilonpoika Laulaja (Nilss Laulaia 1558)349 näyttää liikkuneen yhtä matkaa edellä mainitun Lasse Lievosen kanssa. Ensin samannimiset henkilöt asuivat naapureina Siikajoella vuonna 1551 ja sitten Paavolassa vuonna 1557. Vuosina 1558–1560 Niilo Niilonpoika oli Sipolan seudulla ja vuosina 1562–1565 Kestilän ja Piippolan välimaastosta, luultavasti Lievosenjärvellä.

342 KA 9137:320. 343 KA 9137:320. 344 KA 4534e:14. 345 Vuotuisvero- ja kymmenysluettelo 1565, KA 4678:26, 4671:97; vuotuisveroluettelo 1566 KA 4686:58. 346 KA 5188:49; KA 5213:35; KA 6233:4v; Mikkonen & Paikkala 2000, 451; Pirinen 1986, 407 408. 347 KA 4850:86v, 9138:73v; Thors 1959, 57; Nissilä 1975b, 235; Mikkonen & Paikkala 200, 113. 348 KA 9137:320. 349 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:53.

82 Loppuvuodesta 1565 Laulaja muutti takaisin Paavolaan, kuten Lasse Lievonenkin.350 Molemmat henkilöt näyttävät siis olevan siikajokisia uudisasukkaita, jotka lopulta löytävät paikkansa Paavolasta. Sukunimi Laulaja on alkujaan kannakselainen, ammatti- tai toivenimeen pohjautuva sukunimi. Vanhoja mainintoja siitä on erityisen paljon Jääsken pitäjästä, mutta myöhemmin nimi on kulkeutunut myös laajemmalle Suomeen.351 Myöhempi talonnimi Nivala on paikallissyntyinen ja kertoo siitä, että talon kohdalla on joessa ollut koski ja ylityspaikka (niva 'virtapaikka joessa, koski, joen ylistyspaikka).352 Alkuperäisen Nivalan talon lienee sama kuin nykyinen Vanhakartano, jonka kohdalla on kohdalla joessa on selvä kaventuma ja mahdollinen ylityspaikka. Aivan Nivalan viereen perustettiin tai erotettiin vuonna 1591 Huumosen tila (Humoinen 1653). Sen perustaja Jussi Jussinpoika Huumonen (Jöns Humoinen 1585 Lamu, Jus Humoinen 1593 Paavola) tuli Paavolaan jokilatvoilta, Iso-Lamujärveltä, jossa hänet mainitaan vuosina 1585–1590.353 Todennäköisesti hän kuitenkin oli alkujaan lähtöisin Siikajoenkylältä, jossa vielä tänäkin päivänä on Huumosenkangas. Vuoden 1765 Siikajoenkylän isojaon karttaselityksissä nimittäin mainitaan Siikajoen Nikolan talolla peltolohko nimeltä Humosen Haca.354 Huumonen-nimistä taloa ei esiinny Siikajoelta 1500- tai 1600-luvun asiakirjoissa, mutta vuosina 1552 79 Siikajoen pohjois/itärannalla, oli kaksi nimettömäksi jäänyttä pikkutilaa. Niistä toisen isäntänä oli Jussi Ollinpoika ja toisessa Eerikki Jussinpoika. Jälkimmäisen talon vuotuisverot maksoi vuosina 1568 69 Jussi Jussinpoika!355 Hän voisi olla sama henkilö kuin myöhemmin Iso Lamujärvellä ja Paavolassa tunnettu Jussi Jussinpoika Huumonen. Siikajokilaakson lisäksi sukunimeä Huumonen tavataan vanhastaan vain Kannaksella (A Humoi 1560 Viipurin pitäjä, Marti humoine[n] 1544 Uusikirkko Vl, Sigi Huma[n] 1544 Muolaa) eikä lainkaan Savossa.356 Se lienee samaa alkuperää kuin karjalainen sukunimi Huomo, joka pohjautuu ortodoksiseen ristimänimeen (< venäjän Foma). Muita

350 Nokkaveroluottelo 1551 KA 4543:9; kymmenysluettelo 1557 KA 4578:53; vuotuisveroluettelo 1558 KA 4593:10; Vuotuisveroluettelo 1560 KA 4623:153; vuotuisvero 1559 KA 4611:20v; Nils Nilsson nybyggere 1562; vuotuisvero 1562 KA 4645:187v; Ajankohdan voi päätelle melko tarkasti siitä, että vuotuisvero on maksettu vielä Lievosenjärvellä, mutta kymmenykset Paavolassa; kymmenysluettelo 1565 4678:26v. 351 Mikkonen & Paikkala 2000, 296; Saloheimo 2006, 82 83. 352 Mikkonen & Paikkala 2000, 406. SSA s.v. niva. 353 Iso Lamujärvellä Jöns Humoinen 1585 ja Paavolassa Jöns Humo 1590; vuotuisvero 1585 KA 4773:142v ja kymmenysluettelo 1590 4791:72v. 354 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765. 355 Jöns Olson 1551, Jöns Olsson 1565; Erich Ionsson 1553, Erich Jonsson 1579; Ions Ionsson 1568; nokkaveroluottelo 1551 KA 4543:9; nokkaveroluettelo 1553 KA 4548:10; vuotuisvero 1565 KA 4671:93v; vuotuisvero 1568 KA 4702:56v; vuotuisvero 1579 KA 4755:61v. 356 Mikkonen & Paikkala 2000, 137; Pirinen 1982, 805; Saloheimo 2006, 30 31.

83 mahdollisia lähtökohtia ovat saksalaiset puhuttelunimet Humo, Hummo, Huhm (< Hugimar, Hummar).357 Kuten Paavolan kylännimestäkin voi päätellä, oli Paavo Laurinpoika yksi kylän kanta-asukkaista. Ensimmäisen kerran hänen mainitaan asuvan siellä jo vuonna 1549.358 Hänelle ei kirjoiteta kertaakaan sukunimeä, mutta mahdollisesti hän oli Siikajoen Lauri Hyttisen poika. Hänen talonsa nimi Laurinpaavo merkittiin vuonna 1593 koko kylän nimeksi (Laurinpauon kyle).359 Nimen merkitys oli 'Lauri-nimisen talon Paavo-nimisen pojan talo'. Se on tyypiltään samanlainen kuin Siikajoella esiintyvät talonnimet Laurinmatti ja Laurinperttu, jotka ovat Lauri Hyttisen tilasta erotettuja.360 Paavo Laurinpojalla oli muitakin selviä yhteyksiä Hyttisten sukuun, sillä vuosina 1557–1562 hän asui yhdessä Antti Hyttisen kanssa nykyisen Mankilan kylän alueella. Luultavasti heillä oli siellä jonkinlainen yhteiskaski. Viimeistään vuonna 1563 Paavo palasi pysyvästi takaisin Paavolaan, vaikka vuotuisveroluetteloissa hänet merkittiin Mankilaan aina vuoteen 1567 saakka.361 Tilan nykyinen nimi, Niemelä (Niemelä 1653) oli vakiintunut käyttöön viimeistään 1600-luvun puoliväliin mennessä. Se viittaa luonnollisesti talon sijaintiin Siikajoen mutkan muodostamassa niemessä.362 Paavolan kohdalla Siikajokeen laskevan Luohuanjoen länsirannalla oli jo ensimmäisissä veroluetteloissa talo, joka tunnetaan nykyisin nimellä Roppola (Råppoinen 1654).363 Talon vanhempi nimi oli Moisa(la) (Moisa 1599), joka esiintyi myöhemmin sen toisen puolikkaan nimessä.364 Se perustuu talon ensimmäisen mainitun isännän Mooses Aabrahaminpojan (Moisas Abramson 1549) etunimeen.365 Patronyymissä esiintyvä Aabraham oli Siikajokilaaksossa hyvin harvinainen etunimi, joten Mooses oli melko suurella todennäköisyydellä Siikajoen kylän Pramilan isännän, Aabraham Niilonpojan (Abram Nilson 1548) poika.366 Tämänkin Paavolan talon asukkaat voisivat siis alkujaan olla lähtöisin Siikajokisuulta. Talon nykyinen nimi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1589 talon silloisen isännän Paavo Pekanpoika

357 Mikkonen & Paikkala 2000, 134, 137. 358 Nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:12. 359 Kymmenysluettelo 1593 KA 4802:66v. 360 Maakirja 1654 KA 9138:72. 361 Vuotuisveroluettelo 1557 KA 4579:30v; kymmenysluettelo 1563 KA 4657:31; vuotuisvero 1567 4694:61. 362 KA 9137:320. 363 Maakirja 1654 KA 9138:73v. 364 KA 4814:66. 365 KA 4537:12. 366 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:13v-14.

84 Ropposen nimessä (Påual råppo 1589).367 Patronyymin perusteella hän voisi olla edellisen isännän poika, mutta luultavasti hän on tuore tulokas, koska muista kyläläisistä poiketen hänet mainitaan lähes aina sukunimeltä. Samaan aikaan Ropposia asettui myös läheiseen Lapin eli nykyiseen Tuomiojan kylään, jonka kohdalla sukunimen karjalaista alkuperää käsitellään tarkemmin. Mäkelä on sama kuin Matti Soininpojan (Matts Svensson 1550) vuosina 1550– 1551 omistama talo.368 Matin jälkeen talon isännäksi tuli hänen veljenpoikansa Mikko Hannunpoika (Michel Hansson 1552).369 Samainen henkilö mainitaan Siikajoen nokkaveroluettelossa vuonna 1550 ja sitten vuosina 1552–1554 Rantsilassa yhdessä isänsä Hannu Soininpojan kanssa (Hans Svensson 1552).370 Patronyymi Svensson paljastaa heidän tulleen alkujaan Siikajokisuun Soinin talosta. Seuraavan isännän Eerikki Niilonpojan alkuperää ei voida aukottomasti todistaa suuntaan tai toiseen, mutta yksi vaihtoehto on yhdistää hänet Siikajoen Soininsaaressa samoihin aikoihin mainittuun Niilo Soininpoikaan.371 Tämä sopisi hyvin yhteen talon aiemman historian kanssa. Vuosina 1552–1554 talon isäntänä ollut Eelu Mikonpoika muutti uudisasukkaaksi Kestilään.372 Talon nykyinen, paikallissyntyinen nimi esiintyy asiakirjoissa vasta melko myöhään (Mäkelä 1653). Se viittaa talon sijaintiin jyrkkärinteisen kumpareen päällä.373 Paavolan kylän ylimmäinen talo Hyrylä (Hyry 1653) sijaitsi aikoinaan useamman kilometrin päässä muista taloista.374 Sen perustaja Lasse Ollinpoika Hyry (Lasse Hyre 1553, Lass Hyry 1563) saapui kylään vuonna 1562.375 Sitä ennen hän oli asunut ensin vuosina 1549–1551 Rantsilassa, sitten Sipolassa 1553–1554. Vuonna 1552 hänet mainittiin jo Paavolassakin, mutta pysyvästi hän asettui sinne vasta 1556.376 Sukunimi Hyry voisi olla samaa kantaa kuin Hyyrynen ja Hyyryläinen, jotka voisivat perustua ruotsin kieleen vuokralaista merkitsevään sanaan (hyra 'vuokra' ja hyresgäst 'vuokralainen'). Nimen pitkävokaalinen muoto Hyyrylyläinen on lähinnä

367 Kymmenysluettelo 1589 4787:76. 368 Nokkaveroluettelo 1550 ja 1551; KA 4541:9 ja 4543:10. 369 Nokkaveroluettelo 1552 KA 4546:10. 370 KA 4541:9, 4546:10. 371 Eric Nilsson 1565 ja Nils Suensson 1566. Siikasavon kymmenysluettelo 1565 ja Siikajoen vuotuisveroluettelo 1566, KA 4686:55v, 4678:26. 372 Paavolassa Eleff Michelson 1552 ja jokilatvoilla Eleff Michilson 1565, nokkaveroluettelo 1552 KA 4546:10 ja vuotuisveroluettelo 1565 KA 4677:54. 373 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320. 374 KA 9137:320. 375 KA 4548:10, 4656:188. 376 Nokkaveroluettelot 1549 1554, KA 4537:12, 4541:9, 4543:10, 4546:10, 4548:10, 4554:19, 4562:5.

85 savokarjalainen, mutta lyhytvokaalinen Hyry voisi olla sen länsisuomalainen muunnos.377 Vanhoissa asiakirjoissa mainitaan Satakunnassa Kokemäellä on henr hyry 1552, Limingan Rantakylässä Jöns hyrw 1558 ja Temmeksellä Erich hyry 1566.378 Luultavasti kyseessä on Ala-Satakunnasta Pohjanmaan rannikolle saapunut suku, joka tuli Paavolaan Limingasta. Vuonna 1595 perustettiin hieman Hyrylän alapuolelle Koukkarin uudistila (Kåukari 1654)379, jonka ensimmäinen isäntä saattoi ainakin patronyymin perusteella olla Hyrylän poika. Talonnimenä ja sukunimenä Koukkari on laajasti pohjalainen, sillä se tunnetaan sukunimenä Kyrönjokilaaksosta Liminkaan ulottuvalla alueella. Se on johdos sanasta koukka 'koukku, koukkua muistuttava kappale', jolla on tarkoitettu monenlaisia koukun muotoisia työvälineistä varsinkin eteläisissä hämäläismurteissa.380 Paavolan Koukkarin talon kohdalla Siikajoki tekee koukunmuotoisen mutkan, joten nimi voi olla muotoassosiatiivinen ja paikallissyntyinen. Aivan Hyrylän viereen perustettiin vuonna 1607 uudistila, jonka nimeksi tuli myöhemmin Ammunet. Kansan keskuudessa nimen on epäilty olleen vanha sotilasnimi, mutta totuus on paljon arkisempi. Nimen ensimmäinen kirjallinen merkintä paljastaa alkuperäiseksi muodoksi Ammula (Sigfrid Nisiusson Ammula 1654),381 joten nimi liittyy mieluummin talon runsaaseen karjamäärään. Patronyymin perusteella talon ensimmäinen isäntä Jaakko Pekanpoika ei ollut Hyrylän isännän poika, mutta läheisen sijainnin vuoksi on erittäin todennäköistä, että Ammula erosi Hyrylästä.

377 Mikkonen & Paikkala 2000, 141. 378 KA 216a:176v; Vahtola 1991, 98–99. Vrt. että tietyn kaskityypin itäinen muoto on nimeltään huuhta ja läntisen taas huhta. 379 KA 9138:73v. 380 SMS s.v. koukka, koukkari. Pohjalaisissa murteissa sanan vastine on ollut koukkara. 381 PK Paavola s.v. Ammunet; Jacob Peersson nybyggiere optogit 1608 och beginte skatz ta för 1/4 mantall 1622, maakirja 1624 KA 4952:119v; maakirja 1654 KA 9138:73v.

86 Kartta 6. Paavolan eli Pehkolan asutus 1650-luvulla.

2.2.4. Luohua

Luohuanjoki, jonka varrella Luohuan kylä sijaitsee, on yksi Siikajoen suurimmista sivuhaaroista. Se saa alkunsa läheltä Vihannin rajaa, Alpuan kylän pohjoispuolelta, ja laskee Siikajokeen aivan Paavolan keskikylällä. Sen asutus on jonkin verran nuorempaa kuin Siikajoen pääuoman varrella, sillä kylän ensimmäiset asukkaat merkittiin luetteloihin vasta vuonna 1562. Kylännimi esiintyy vuoden 1587 kymmenysluettelossa muodossa Lohua.382 Seuraavana vuonna nimi kirjoitetaan jo Luohua ja vuonna 1598 Luohuva.383 Kylä sai nimensä joesta, jonka rantamille asutus keskittyi. Nimelle ei ole vastineita muualla Suomessa eikä murteissa tunneta yhtään sen kaltaista sanaa. Äänteellisesti melko lähellä sitä ovat Luoju(u)-nimet, joita esiintyy hyvin ahtaalla alueella Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Appellatiivin Luoju(u) merkitystä ei tunneta näillä alueilla. Toinen äänteellisesti melko lähellä oleva sana on itämurteiden luosa 'rapakko, lätäkkö' ja luoso 'tulvavesilammikko', jotka ovat lainaa venäjästä.384 Itkonen on pitänyt nimeä saamelaisperäisenä ja esittänyt sen pohjaksi saamen kielen sanoja luoddad, luodi, luodde ’vaahdota’.385 Täysin varmasti nimen alkuperää ei voida selittää, koska selvät vastineet puuttuvat. Luohuan vanhin kantatila on Sakko (Sackoi 1654), jonka perustaja Lasse Jurvanen (Lasse Juruine 1562) saapui kylään 1560-luvun alussa. Tätä ennen hän näyttää asuneen ylempänä jokivarressa, Sipolan ja Kestilän välisellä alueella, jonne hänen talonsa merkittiin vielä vuosien 1562–1565 maakirjoissa.386 Luohualle Lauri muutti vuonna 1565. Jurvasten suvun lähtöalueena voitaneen pitää Säämingin pitäjän Säämingin tai Haapalan neljänneskuntaa, joissa nimeä esiintyy runsaasti 1500-luvun lähteissä. Nimi perustunee vanhoihin saksalaisiin Georgius-nimen muunnoksiin Jurge, Jurgen, Jurgis. Sen toiseksi mahdolliseksi kannaksi on ehdotettu Johannesta.387 Talonnimeksi jäänyt liikanimi Sakko esiintyy ensimmäisen kerran isännän liikanimenä vuoden 1575 kymmenysluettelossa (Lasse Sacko 1575).388 Nimi lienee paikallissyntyinen, vaikka se esiintyy myös sukuja talonnimenä, erityisesti Huittisissa, jo 1500-luvun puolivälissä. Ylä-Satakunnan Kangasalalta on 1500-luvulta esimerkki

382 KA 4781:90. 383 KA 4781:90, 4784:80, 4812:26v. 384 SMS; SSA. 385 Itkonen 1958 386 Maakirja 1654 KA 9138:71v; vuotuisveroluettelo 1562 4645:187. 387 Pirinen 1982, 752, 767, 782; Mikkonen & Paikkala 2000, 171; Húlden 2001, 417. 388 KA 4743:69.

88 talonnimestä Sakkola, joka perustui isännän etunimeen Zacheus.389 Vuoteen 1654 mennessä tämä kantatalo oli jo jaettu kolmeen osaan, joista kaksi oli nimeltään Sakko ja yksi Kankaala. Viimeksi mainitun viereen perustettiin vielä 1640-luvulla Näsäsen uudistila. Sukunimeä Näsäinen ei pidetä savolaisena vaan karjalaisena. Vanhoja mainintoja on erityisesti Karjalan kannakselta hen Näse 1549 Uusikirkko Vl, A Näsöinen 1562.390 Luohualle Näsänen on voinut tulla Kainuun kautta, jossa sukua tavataan jo vuonna 1605.391 Lauri Jurvasen naapuriksi saapui vuonna 1574 Heikki Jääskeläinen (Henrick Ieskilene 1574), joka lienee samaa sukua kuin Revonlahden ja Lamujokivarren Jääskeläiset. Nykyisen tutkimuksen mukaan sukunimi on karjalainen ja varsinkin Lamujoen Jääskeläiset vaikuttavat erittäin selvästi karjalaisilta (ks. luku 2.3.7.).392 Luohualla nimi ei jäänyt elämään, vaan Jääskeläisen perustaman talon asukkaat vaihtuivat 1590-luvulla ja lopulta sen nimeksi tuli Äijälä (Äijälä 1654).393 Nimi on luultavasti paikallissyntyinen, mutta sille on runsaasti vastineita Länsi-Suomessa. Sukunimestä Äijänpoika vanhoja merkintöjä Ylä-Satakunnasta.394 Siikajokilaaksossa tällaista nimeä ei missään vaiheessa esiinny. Samoihin aikoihin tai hieman ennen Jääskeläistä Luohualle saapui Antti Pekanpoika Turunen (Anders Turuinen 1572), joka mainitaan kylältä vuodesta 1569 lähtien.395 Hänen perustamansa Turusen talo on edelleen olemassa. Suvun lähtöalue on todennäköisesti Savon Rantalmen pitäjä ja neljänneskunta, jossa sukua esiintyi vanhastaan selvästi eniten. Tosin muutamia mainintoja nimestä on myös Säämingistä ja Tavinsalmelta jo vuoden 1541 veroluetteloissa ja Kainuuseenkin sukua oli tullut jo ennen vuotta 1558.396 Turusia asettui 1570-luvulla myös Siikajoen latvoille Tavastkengälle, jossa mainitaan vuonna 1575 Pekka Turunen (Peder Turinen).397 Edellisiä myöhäisempi tulokas oli Pietari Piehikäinen (Peder Piehikeinen 1585), joka saapui Luohualle vasta vuonna 1585.398 Hänen perustamansa talon nimeksi vakiintui sukunimen sijaan etunimi, jonka mukaan talosta tulee Pietarila. Piehikäisen

389 AK; esimerkiksi Sachkoi 1557, Jör Sachku 1551; KA 2025:12, 215a:81v. Suvanto 1987, 46. 390 Mikkonen & Paikkala 2000, 416; Pirinen 1982, 815. 391 Pirinen 1982, 815. 392 Kymmenysluettelo 1574 KA 4740:19; Mikkonen & Paikkala 2000, 176–177; Pirinen 1982, 229, 290. 393 KA 9138:71v. 394 Mikkonen & Paikkala 2000, 782. 395 KA 4734:48; aluksi vain patronyymillä, Anders Persson 1569, KA 4712:39v. 396 Pirinen 1982, 763, 777, 795; Keränen 1984, liite 1. 397 Vuotuisvero 1576 KA 4746:61v. 398 KA 4773:19.

89 tuloaikaan ei nykyisellä Luohuan keskikylällä ollut enää tilaa uusille asukkaille, vaan uudistalo rakennettiin kolmisen kilometriä edellisten talojen yläpuolella, nykyiseen Luohuan Ylipäähän. Sukunimi Piehikäinen on erittäin harvinainen, eikä sitä näytä esiintyvän missään muualla Suomessa. Luultavasti se on jonkinlainen muunnos Pietarista kuten sukunimi Pietikäinen, joka on Juvalta Kiuruveden kautta pohjoiseen levinnyt suku.399 Pietarilan lähellä tavataan vuonna 1607 hyvin harvinainen tapaus eli leskinaisen omistama uudistila, jota emännöi Enckia Cicilia nybyggere 1607. Se, oliko talossa joskus ollut isäntäkin, ei tule esille asiakirjoista. Talo jopa nimettiin lesken etunimen mukaa Sikkolaksi (Sickola 1654).400 Uudisraivaaja lesken alkuperää ei valitettavasti voida nimistön perusteella edes arvailla, mutta nykyisin talonnimeä Sikkola tavataan vain hyvin pienellä alueella Etelä-Savossa, Päijänteen ja Puulaveden välisellä alueella.401 Matti Heikinpoika Heinonen (Matz Heingnen 1592) oli asettunut Siikajoen toisen sivuhaaran, Ohtuanojan varteen joskus ennen vuotta 1592. Veroluetteloihin hän pääsi vasta tuolloin, kun venäläiset polttivat hänen talonsa.402 Luultavasti Heinosen talo oli jonkin verran vanhempi, mutta sitä ei tätä ennen vain merkitty asiakirjoihin. Heinosen suvun lähtöalue on Säämingin Iitlahden neljänneskunnassa, mutta se oli levinnyt jo varhain laajemmalle Savoon, Juvalle, Rantasalmelle ja Tavinsalmelle. Nimi perustuu Henrikin alasaksalaiseen muunnokseen.403 Kainuussa sukua tavataan jo ennen vuotta 1558,404 joten luultavasti suku saapui Siikajokilaaksoon sieltä. Karhun uudistila perustettiin vuonna 1610-luvulla Kipsuanojan liepeille, nelisen kilometriä Luohuan pääkylästä koilliseen. Tila oli alkuun lähes kymmenen vuotta autiona ja se ilmoitettiin toisen kerran uudistilaksi vuonna 1620. Talon perustaja Heikki Erkinpoika Karhu (Henrich Karhu 1611) voisi sukunimensä puolesta olla lähtöisin joko idästä tai lännestä.405 Sukunimenä Karhu on ollut käytössä vanhastaan sekä Etelä- Karjalassa että Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, joista se on levinnyt Savoon ja Etelä-Pohjanmaalle.406 Pohjanmaalla Karhuja asui jo 1500-luvulla. Oulussa mainitaan 1550-luvulla Lauri Karhu ja Iissä 1580-luvulla Erkki ja Hannus Karhu.407 Luohualle

399 Mikkonen & Paikkala 2000, 465. 400 KA 4855:103v, 9138:71v. 401 Kansalaisen Karttapaikka. 402 KA 4797:58. 403 Pirinen 1982, 232, 245, 751, 765, 781. 404 Keränen 1984, liite 1. 405 Kymmenysluettelo 1611 KA 4877:22v; maakirja 1620 KA 4936:69. 406 Kepsu 1981, 44–45. 407 Saloheimo 2006, 51.

90 suku tuli todennäköisesti näiltä rannikon lähialueilta, mutta myöskään paikallissyntyinen, paikannimeen, henkilön ammattiin tai ulkonäköön perustuva nimi ole mahdoton.

Kartta 7. Luohuan asutus 1650-luvulla.

2.2.5. Mankila eli Korkala

Siikajoen pääuoman ja Mankilanjärven (entinen Iso Kärsämä)408 kupeessa sijaitseva Mankilan kylä oli saanut ensimmäisen asukkaansa jo ennen vanhimpien veroluetteloiden aikaa. Kuten sen nimestä voidaan voi päätellä, oli kylän ensimmäinen asukas sukunimeltään Manki(nen). Ensimmäisen kerran kylä erotettiin Siikasavosta omaksi kokonaisuudekseen vuonna 1593, mutta silloin siitä käytetään nimeä Kårkalaby, erään toisen kantatalon mukaan.409 Mankilan vanhimman ja myös alimpana jokivarressa sijaitsevan talon eli Mankilan (Mangila 1653) isäntänä oli vuonna 1548 Antti Antinpoika Manki (Antti Mange 1550). Aluksi kirjuri on tosin merkinnyt hänelle oudon nimen patronyymiseen muotoon Anders Mortensson 1548.410 Sukunimen alkuperä ei ole pystytty lopullisesti selittämään. Lähin vastine sille on Mank(k)i, joka on kaakkoissuomalainen sukunimi (Jääskessä mankane Jons 1554, Taipalsaaressa O mancki 1559, M mancki 1559 ja L mancki 1559). Siitä johdettu Mankinen esiintyy Savossa vain pari kertaa 1500-luvulla Juvan Vesikansan neljänneksessä, ensimmäisen kerran vuonna 1541.411 Nimi on kuitenkin Savossa niin harvinainen, että sitä on vaikea pitää varsinaisena savolaissukuna. Antti Mankin pojan etunimi Erland 'vieras' on pohjoismainen nimi, jonka käyttö Suomessa on rajoittunut lähinnä Pohjois- ja Länsi-Suomen rannikkopitäjiin. Varsinais-Suomeesta siitä on useita mainintoja, Satakunnasta ja Hämeestä vähän. Pohjanmaan ruotslaiskylissä se oli 1500-luvulla hyvin yleinen.412 Todennäköisesti Mankilan Mankit ovat siis peräisin rannikolta päin ja kuuluivat Pohjanmaan vanhoihin karjalaissukuihin. 1580-luvun lopulla Rovaniemelle ilmaantuu jons mangine, joka lienee Siikajoen varresta lähtenyt pakolainen.413 Ensimmäinen pysyvän naapurin Antti Manki sai vuonna 1556, kun seudulle asettui Paavo Nilkku (Påll Nilku 1548).414 Sama mies mainitaan jo ensimmäisissä Siikasavon veroluetteloissa, mutta aluksi vuosina 1548–1555 hän asui ylempänä jokivarressa, jossakin nykyisen Rantsilan ja Sipolan välissä. Hänen perustamansa talon

408 Pitäjänkartat, Rantsila 1846 (3421 04). 409 KA 4802:66v. 410 KA 9137:320v, 4541:9, 4534e:14. 411 AK; KA 5083:304v, 5186:115, 5186:115, 5486:114v; Nissilä 1980, 172; Pirinen 1982, 756. Mikkonen & Paikkala 2000, 336. 412 Thors 1959, 99 100; Vilkuna 1988, 56. 413 Vahtola 1980, 449. 414 KA 4534e:14.

93 nimeksi ei tullut Nilkku, joka lienee isännän jalkavaivaisuudesta johtuva liikanimi, vaan Korkala. Tämä nimi esiintyi ensimmäisen kerran vasta Paavon pojan ollessa isäntänä vuonna 1601 ja silloinkin vain lyhenteenä Oluff Pålson cor. 1601. Koko nimi paljastuu vasta vuonna 1653, jolloin isäntänä on Siffrit Olofson Kårkala (1653m).415 Naapuritalojen nimissä Korkala esiintyi jo aiemmin. Korkalan suku näyttää olleen hyvin aktiivinen Siikajoen keskijuoksun valtaamisessa, sillä Mankilan lisäksi Korkaloita siirtyi varhain Revonlahdellakin. Suvun kantapaikka oli Kestilän suunnalla, josta Paavo Nilkkukin lähti liikkeelle. Kestilän Mäläskänrannalla mainitaan vuosina 1562–1574 Lasse Paavonpoika Korkalainen (Lass Korkolaine 1563),416 joka muutti Revonlahdelle. Kyseessä on epäilemättä samasta suvusta, jonka nimi perustuu luultavimmin karjalaisen Gregorius-nimen muunnokseen Gorga.417 Korkalaa vastapäätä, Siikajoen länsirannalla, perustettiin Paakkola-niminen talo vuonna 1564 tai 1565. Sen ensimmäinen isäntä ei kuitenkaan ollut Paavo vaan Eerikki Paavonpoika, joka oli aikaisemmin asunut jossakin Sipolan ja Kestilän välisellä alueella. Hän saapuu siis samalta suunnalta kuin joen toisella puolella asunut Paavo Nilkku. Luultavasti he ovat samaa sukuakin eli Korkaloita. Talon myöhempi nimi voisi johtua sen toisen isännän Paavo Eerikinpoika Löylysen etunimestä (Påual Löylyinen 1587).418 Paakkola on talonnimenä läntinen,419 mutta sukunimeä Löylynen ei tavata mistään muualta. Mahdollisesti se tarkoittaakin sukunimeä Läylönen, josta on tietoja Kannakselta Jääskestä, Kirvusta ja Kivennavalta. Jääskessä oli jopa kylä nimeltä Läylölä.420 Samoihin aikoihin Paavo Nilkun kanssa eli vuonna 1556 saapui Mankilaan Antti Antinpoika Hentilä (Anders Hendila 1557).421 Vanhojen asiakirjatietojen perusteella talonnimi ja siihen perustuva sukunimi Hentilä näyttäisi vanhoissa asiakirjoissa varsinaissuomalaiselta (Mynämäellä Hendrik Hendile 1557 ja Hendile 1558 (kylä)).422 Toisaalta sukunimeä Hentinen esiintyy runsaasti Karjalassa: Hen[rik] hentti[nen] 1559 Viipuri, Per Henttine[n] 1563 Muolaa, Tomas Henti 1558 Jääski.423 Mankilassa kyse

415 KA 4822:68, 9137:320v. 416 KA 4657:31. 417 Nissilä 1975b, 190; Nissilä 1976, 52; Mikkonen & Paikkala 2000, 243–244; muunnos tulee esille Siikajoella: Gorgonius Suctamonen 1571 = Gregorius Hendersson 1585; KA 4726:55v; 4773:141. 418 Kymmenysluettelo 1587 KA 4781:90. 419 Mikkonen & Paikkala 2000, 430. 420 Saloheimo 2006, 91. 421 KA 4579:30. 422 KA 686:2v, 733:45v. 423 Mikkonen & Paikkala 2000, 113.

94 lienee rannikon kautta tulleesta varsinaissuomalaisesta suvusta. Hentilä ei päässyt vakiintumaan Mankilassa vaan lopulliseksi talonnimeksi tuli Koskela (Karin Coskelan 1644).424 Koskelasta erotettiin 1600-luvun kuluessa kaksi taloa, joiden nimet ovat Pisu ja Keränen (Bisu 1653, Keräinen 1653).425 Jälkimmäinen suku oli samaa kuin Rantsilan Kerälänkylään asettuneet Keräset, jotka olivat luultavasti Kainuun kautta tulleita. Pisu-nimi on mielenkiintoinen, sillä sen kantaja näyttäisi olevan samaa sukua kuin muutkin Koskelan isännät. Nimen takana lienee germaaninen Bis- henkilönnimipesue, josta on johdettu monia muinaisskandinaavisia ja -saksalaisia miehennimiä, kuten Bisa, Bisi, Biso. Nimi on ollut käytössä monella suunnalla: Karjalan kannaksella, Ala-Satakunnassa Kokemäellä ja Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa (oluff bissi 1546).426 Näin selvä yhteys Liminkaan voisi tarkoittaa sitä, että Hentilätkin tulivat Mankilaan juuri sieltä. Saarelan tilan perusti Olli Jussinpoika vuonna 1593.427 Hänellä tai hänen seuraajillaan ei mainita lainkaan sukunimiä, joten asukkaiden alkuperästä ei voida nimistön perusteella sanoa mitään. Talo sijaitsee mäen päällä, noin puolentoista kilometrin päässä joesta. Melko pitkältä tuntuva etäisyys johtuu puhtaasti maastonmuodoista: Siikajoki virtaa Mankilan kohdalla hyvin matalassa uomassa ja loivapiirteisessä maastossa, joten kevättulvat ovat siellä erityisen pahoja. Luultavasti talon nimikin viittaa siihen, että mäen päällä ollut talo on usein joutunut tulvavesien saartamaksi. Edellistä jonkin verran nuorempia taloja olivat vuodesta 1620 lähtien verotetut Nevala ja Paaso. Vuoden 1624 maantarkastusluettelon mukaan Sipi Eerikinpoika oli ylösottanut Nevalan uudistilan jo vuonna 1610.428 Sipille ei merkitä kertaakaan sukunimeä, mutta kun hän 1630-luvulla muutti Siikajoenkylään, hänen sinne perustamaansa taloa alettiin myös kutsua Nevalaksi (Mankilassa Nefwala 1654 ja Siikajoella Nefwala 1654).429 Nimi voisi olla paikallissyntyinen ja viitata talon sijaintiin suon laidassa, mutta sen esiintyminen kahdessa eri kylässä, saman ihmisen perustaman talon nimenä, viittaa vahvasti sukunimeen. Vanhoja merkintöjä sukunimestä Nevalainen on Karjalasta, muun muassa Viipurissa (ffrans neffalain 1556) ja Jääskessä (hans

424 KA 9117:277v. 425 KA 9137:320v. 426 Vahtola 1991a, 98. 427 Kymmenysluettelo 1593 KA 4802:66v. 428 Nybyggere Sigfrid Erichsson optogg 1610. KA 4952:121. 429 Maakirja 1654 KA 9138:72 73v.

95 neffuolaijn 1543).430 Talonnimi Paaso on karjaislähtöinen muoto nimistä Paavo ja Paavali. Sukunimenä se on ollut käytössä Karjalan kannaksella ja Pohjois-Suomessa.431 Täällä se lienee paikallissyntyinen ja viittaa talon ensimmäisen mainitun isännän Tuomas Paavonpojan isään, joka todennäköisesti on perustanut talon. Tämän kutsumamuodon käyttäminen paljastaa asukkaiden ja naapurien itäisen kulttuuritaustan.

430 Mikkonen & Paikkala 2000, 396. 431 Mikkonen & Paikkala 2000, 432; Vahtola 1980, 358.

Kartta 8. Mankilan asutus 1650-luvulla.

2.2.6. Rantsila

Rantsilan seudulla oli jo ensimmäisisten verotietojen aikaan yllättävän vankka asutus. Vuonna 1549 kylässä oli viisi taloa, jotka kaikki olivat keskittyneet muutaman kilometrin pituiselle pätkälle joen pohjoisrannalle. Kylä oli jo tuolloin käytännössä täyteen rakennettu, sillä taloluku lisääntyi vuoteen 1654 mennessä enää vanhoja tiloja jakamalla. Poikkeuksena tähän olivat Savalojan varteen syntyneet talot, jotka olivat selvästi pääkylästä erillään. Alimmaisena Rantsilan pääkylällä oli Esko Heikinpojan (Eskill Henricson 1549) isännöimä kantatalo, joka mainitaan jo vuoden 1549 veroluetteloissa.432 Talon isännillä ei mainita lainkaan liikanimiä tai sukunimiä ennen 1600-luvun puoliväliä, ja heidän etunimensäkin olivat aivan tavanomaisia. Talon nykyinen nimi Kurikka esiintyy vasta 1600-luvun puolivälissä (Kuricka 1653),433 mutta koska isäntälinja jatkui patronyymien perusteella katkeamattomana, oli se luultavasti alkuperäinen talonnimi. Alempaa jokivarresta tosin mainitaan uudisasukas Pekka Kurikka (nybyggere Pether Kurik 1563) vuosina 1563–1566,434 mutta hänen kohdallaan ei voida osoittaa mitään yhteyttä Esko Heikinpojan taloon. Kurikka-nimellä on monta mahdollista lähtökohtaa sekä idässä että lännessä. Itäisten nimien taustalla voisi olla venäläisen nimen Gurij, Gurja, Gura karjalainen muoto, mutta läntisissä nimissä alkuperä on hämärämpi.435 Nimi esiintyy 1500-luvulla siellä täällä sekä itäisissä että läntissä lähteissä, Ylä-Satakunnan Pirkkalasta, Savon Juvan kautta Karjalaan. Voionmaan mukaan Kurikka on vanha suomalainen nimi, jonka vanhin pesäke on Etelä-Häme.436 Rantsilan seudulla oli 1550-luvun alussa monta sellaista talollista, jotka viipyivät kylässä hetken ja siirtyivät sitten toisaalle jokilaaksoon. Heidän aloittamansa tilat eivät kuitenkaan jääneet käyttämättä, vaan niihin tuli nopeasti uudet asukkaat. Kurikkaa vastapäätä, Siikajoen etelärannalle sijainnut talo oli hyvä esimerkki tällaisesta. Sen asutus ei Kurikan tapaan vakiintunut vaan isännät vaihtuivat usein ja talon historiassa esiintyy monenlaisia sukunimiä. Ensimmäinen isäntä Antti Niilonpoika Manki (Lasse Mange 1549) merkittiin jo ensimmäisiin veroluetteloihin.437 Tämän jälkeen tila katosi

432 Nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:12. 433 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320v. 434 Vuotuisvero 1563 KA 4656:188. 435 Mikkonen & Paikkala 2000, 266. 436 Voionmaa 1935, 148. 437 Nokkaveroluettelo 1549 KA 4537:12.

98 luetteloista muutamaksi vuodeksi, kunnes samalla paikalla mainitaan Eilu Niilonpoika Riiko (Elef Rijkoi 1557).438 Hän oli talon isäntänä pitemmän aikaa, aina vuoteen 1580 saakka. Sukunimeä Riikonen pidetään savo-karjalaisena. Karjalassa nimi on yleinen Kannakselta Laatokalle, Savossa sen keskusalue on Säämingin Haapalan neljänneskunnassa.439 Lännessä sukunimi Riiko(nen) on harvinainen mutta ei ole täysin tuntematon. Ylä-Satakunnassa nimi on merkitty asiakirjoihin Ruovedellä Thom Riikoi 1572 ja Ala-Satakunnassa Eurassa hen Riikoij 1570. Varsinais-Suomen Halikosta löytyy Anders Rijkola 1555 ja kylä nimeltä Rijkoijla 1566.440 Kuivaniemellä asui Olli Juhonpoika Riikoi eli Gregi, jonka Luukko on osoittanu olevan läntistä alkuperää. Nimi Riiko onkin syntynyt itsenäisesti sekä itäisellä että läntisellä taholla Gregorius-nimen pohjalta.441 Rantsilan Riikokin oli läntinen tulija, sillä hänen etunimensä viittaa selvästi rannikolle päin. Eilo~Eilu pohjautuu ruotsalaiseen etunimeen Eleff (norjan ja islannin Eileifr, Eilifr), joka oli 1500-luvulla käytössä kaikilla Suomen ruotsalaisalueilla. Varsinais-Suomessa nimi oli harvinainen, Satakunnassa ja Hämeessä se esiintyy satunnaisesti, mutta Pohjanmaalla nimi oli tavallinen. Thors on liittänyt Pohjanmaan esiintymät Norlannista tapahtuneeseen muuttoon, sillä nimi oli myös siellä hyvin yleinen 442 Vuosina 1598–1599 Riikosen talo jaettiin kahteen osaan, joista toisen nimeksi tuli Partanen (Partainen 1653) ja toisen Vares (Wares 1653).443 Veroluvultaan Partanen oli suurempi, mutta patronyymin perusteella Vareksen isäntä oli edellisen isännän poika ja edusti talon alkuperäistä sukua. Partasen isäntä oli luultavasti muualta tullut vävy. Sukunimen Vares esiintymisalue on hyvin läntinen, Lounais-Suomesta rannikkoa pitkin Pohjanmaalle ulottuva alue,444 kun taas Partanen on tyypillinen savolainen sukunimi. Sitä esiintyi vanhastaan eniten Säämingin pitäjän Puumalan neljänneskunnassa mutta myös Juvalla. Kainuun kanta-asukkaidenkin joukossa oli Partasia.445 Nimi ei silti välttämättä ole täällä savolainen, sillä sukunimeä tavataan varhain lännessäkin. Ylä- Satakunnassa Hämeenkyrössä mainitaan And pardaijnen 1555, Madz pardainen 1554 ja

438 KA 4578:53; Elof nimen muunnos Eilu näkyy paikannimessä Eilun Takalo 1772; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Rantsila 1772. 439 Mikkonen & Paikkala 2000, 727–728; Pirinen 1982, 760, 775, 791. 440 KA 2254:69, 2229:131v, 1066:57, 590:12. 441 Nissilä 1956, 68 69; Luukko 1954, 353. 442 Thors 1959, 27; Mikkonen & Paikkala 2000, 77. 443 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320v. 444 Mikkonen & Paikkala 2000, 728; Thors 1959, 94. 445 Pirinen 1982, 758, 773, 789; Keränen 1984, liite 1.

99 Ala-Satakunnan Huittisissa marc pardalan 1563, marc pardalan 1563, thom pardala 1566, jac pardalan 1567 ja kylännimi Pardala 1554.446 Rantsilan kirkon kohdalla, Siikajoen pohjoisrannalla sijainnut Toppi oli myös Rantsilan vanha kantatalo, joka esiintyi jo alueen vanhimmissa veroluetteloissa. Toppi oli myös siitä erikoinen nimi, että se esiintyy poikkeuksetta talon jokaisen isännän nimessä tutkimallani ajanjaksolla. Talon perustaja Olli Toppi (Oluff Toppi 1549)447 lienee lähtöisin rannikolta, jossa Toppi(la) niminen kantataloja oli 1500-luvulla muun muassa Limingan Rantakylässä (Toppi 1548).448 Luultavasti Rantsilan Topit olivat lähtöisin juuri sieltä. Myös Siikajoella oli 1600-luvulla Toppi-niminen talo, mutta se lienee myöhäisempää perua. Etunimi Toppi voi perustua joko Kristoferin tai Topiaksen kansakieliseen muotoon. Myös skandinaavisen Thorbiornin lyhentymää on esitetty sen kantanimeksi. Nimelle on yksi mahdollinen vasti Lempäälästä, josta on vuonna 1510 merkitty Henrik Toppi.449 Nimi esiintyy muualla kuitenkin hyvin satunnaisesti ja suurin osa merkinnöistä on Limingan ja Oulun alueelta, joten kyse voi olla täällä paikallisesta nimimuodosta. Vuonna 1581 Toppilasta erotettiin perintöosuus Matti Ollinpoika Topille, jonka talon nimeksi vakiintui myöhemmin Rahko (Rachkoin 1653).450 On vaikea sanoa, mistä nimi on peräisin, sillä sukunimeä Rahko ei esiinny Rantsilan vanhoissa verotiedoissa. Talon isännät polveutuvat suoraan Olli Topista, joten sukunimenkin pitäisi olla Toppi. Yksi vaihtoehto on, että nimi olisi paikallissyntyinen ja perustuisi sanaan rahka 'suo'. En kuitenkaan pidä tätä vaihtoehtoa todennäköisenä, sillä Rahko on ollut käytössä myös sukunimenä. Pohjanmaalla siitä on eniten mainintoja on Kalajoelta, josta on merkitty muun muassa Matt rahkoi 1556. Pohjanmaalle sukunimi on levinnyt suurella todennäköisyydellä Hämeen seudulta. Päijät-Hämeestä Padasjoelta on jo vuonna 1493 merkitty Ebba rackoi ja 1500-luvulla nimestä on ylivoimaisesti eniten merkintöjä Ylä- Satakunnan Kyröstä (rahko 1559 ja Rahkoila 1571). Myös Hämeen ydinalueella Hattulassa oli 1500-luvulla suuri Rahko-niminen kylä. Agricolan mukaan Rahko oli yksi hämäläisten pakanallista jumalista. Rahko(ise)sta on myös muutamia itäisiä

446 KA 1983:12v, 1973:8v, 2151:6v, 2186:15v, 2198:17 447 KA 4537:12. 448 Vahtola 1991a, 111. 449 Mikkonen & Paikkala 2000, 679. 450 KA 9137:320v.

100 merkintöjä Etelä-Karjalasta, Jääsken, Muolaan, Uudenkirkon ja Viipurin pitäjistä.451 Rahkosia tuli Oulujärven Säräisniemelle 1560-luvulla.452 Rantsilan kylälle nimensä antanut Frants Eerikinpoika (Frans Erson 1548) oli luonnollisesti kylän kanta-asukkaita ja vaurautensa perusteella se oli myös kylän vanhin talo.453 Koko 1500-luvun ajan se oli veroluvultaan Siikajokilaakson suurin. Onkin hyvin mahdollista, ettei Frants Eerikinpoika ollut talon ensimmäinen Frants-niminen isäntä. Kyse saattoi olla periytyvästä etunimestä, joka oli toistunut talon isäntien etunimenä jo usean sukupolven ajan. Etunimi Frants on Länsi-Suomessa esiintynyt muunnos ruotsalaisesta tai saksalainen nimestä Frans tai Franz, joiden molempien taustalla on pyhimysnimi Franciscus. Savossa nimi oli erittäin harvinainen, joten Rantsilan Frantsin voidaan melko varmasti sanoa alkuperältään läntiseksi.454 Juuri mitään muuta hänestä ei voidakaan kertoa. Kantatalo jakaantui 1500- ja 1600-lukujen aikana kahteen osaan, Frantsilaan (Franzila 1653) ja Lampelaan (Lambelainen 1654).455 Vuonna 1569 Frants Eerikinpojan poika Simo asutti Vähä-nimisen autiotilan, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä edellisistä ylävirtaan. Pientä merkitsevä adjektiivi vähä on tyypiltään länsisuomalainen ja vanhastaan yleinen lisänimi Satakunnassa ja Hämeessä. Sitä on käytetty myös sukunimenä samoilla alueilla.456 Nimeämisperuste on selvä, sillä 25 panninmaan kokoiseen kotitilaan verrattuna Simon viiden panninmaan uudistila oli todella vähäinen kooltaan. 1600-luvun puoliväliin mennessä talo oli jo kasvanut huomattavasti suuremmaksi ja siitä voitiin huoletta erottaa osuus Porkka-nimiselle tilalle vuonna 1653 (Pårcka 1653).457 Sukunimestä Porkka on tietoja lähinnä Kymenlaakson ja Viipurin rannikkoseudulta ja Suomenlahden saarilta. Sen taustalla saattaisi olla jokin germaaninen henkilönnimi, esimerkiksi nimet Bork-, Burg- tai Fork. Viljo Nissilä on yhdistänyt sen kalastajille annettuun liikanimeen, joka voisi perustua lauttaa tai tietynlaista pyydystystä tarkoittavaan porkka-sanaa.458 Nimen karjalainen alkuperä ei kuitenkaan ole varmaa, sillä paikannimistössä Porkka esiintyy nykyisin laajalti Länsi-Suomessakin, muun muassa Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Savossa esiintyvää sukunimeä Porkka on Pirinen

451 AK; KA 2089:36, 2247:65v; Mikkonen & Paikkala 2000, 517; Voionmaa 1935, 190. 452 Vahtola 1991a, 123. 453 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14. 454 Mikkonen & Paikkala 2000, 82. 455 KA 9137:320v, 9138:73v. 456 Vahtola 1980, 222 223; Mikkonen & Paikkala 2000, 766. 457 KA 9137:320v. 458 Mikkonen & Paikkala 2000, 483; Saloheimo 2006, 129.

101 pitänyt hämäläisenä.459 Luultavasti kyse on saksalaisesta nimilainasta, joka voitu saada eri puolille maata itsenäisesti. Rantsilan tapauksessa nimi voisi olla peräisin Pohjois- Pohjanmaan rannikkokylistä. Porkasta onkin vanha maininta Iijokisuulta (povall porcka 1573, poual porck 1576), mikä osoittaa nimen olleen käytössä tälläkin suunnalla.460 Nykyisen Savalojan (Sawaloja 1653) kantatalon nimi oli poikkeuksellisesti luontonimeen pohjautuva. Talon perusti Hannu Suninpoika (Hans Svensson 1552) poikansa Mikon kanssa vuoden 1552 tienoilla. Seuraavana vuonna heidän tilaansa jatkoi Niilo Suninpoika (Nils Swensson 1553).461 Patronyymin tulkintaa Suninpojaksi tukee Savalojan luoteispuolella olevan Suninneva (Sunin Neva 1772) nimi.462 Suni on yksi Limingan vanhoista kantataloista, joten asukkaat voivat olla lähtöisin sieltä. Savalojan talo tuhottiin vuoden 1589 hävityksessä ja ilmeisesti myös sen asukkaat tapettiin,463 sillä yhdeksän vuoden autiona olon jälkeen sinne tulivat aivan uudet asukkaat. Heidän alkuperänsä ei käy asiakirjoista ilmi.

459 Pirinen 1986, 406 410. 460 Kansalaisen Karttapaikka; Vahtola 1988, 59; KA 4737, 4740. 461 KA 9137:320v, 4546:10, 4548:10. 462 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Luohua 1772. 463 förbrände aff rydzen 89, KA 4786:47.

102

Kartta 9. Rantsilan asutus 1650-luvulla.

103

2.2.7. Sipola

Kuten edellä todettiin, oli nykyisen Rantsilan kirkonkylän seutu jo 1500-luvulla varsin tiiviisti asutettu. Siksi onkin erikoista, että suurin osa sen yläpuolisesta Siikajokilaaksosta pysyi pitkään lähes asumattomana erämaana. Sipolan kantataloon oli Rantsilan Vähän talosta linnuntietä matkaa yli 12 kilometriä ja jokea pitkin vieläkin pidemmästi. Vuoteen 1562 saakka Sipola oli ylimmäinen jokilaakson verotettavista taloista, joten siihen asti verotuksen maantieteellisenä rajana oli käytännössä Lamujokisuu. Sen yläpuoliselta alueelta veroja ryhdyttiin kantamaan vasta vuoden 1562 verouudistuksen jälkeen. Poikkeuksena oli vuosi 1557, jolloin verot kerättiin myös latvajärvien eli Pyhännän sekä Iso ja Vähä Lamujärven asukkailta.464 Sipolan yläpuolellakin oli siis asutusta jo 1550-luvulla, mutta jostain syystä se jätettiin veronkannon ulkopuolelle. Sipolan ensimmäinen asukas Sipo Matinpoika (Siffrid Matzon 1553) asettui Siikajoen pohjoisrannalle, lähellä Lamujokisuuta, vuoden 1553 tienoilla.465 Tällä paikalla Sipo sai asua ilman häiritseviä naapureita aina 1500-luvun viimeisiin vuosiin saakka, jolloin uudistiloja alkoi viimein syntyä tällekin seudulle. Sipon perustaman kantatalon nimeksi tuli hänen etunimensä mukaan Sipola. Kylännimenä se esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1598 kymmenysluettelossa muodossa Sippoila.466 Ruotsalaisesta henkilönnimestä Sigfrid on kehittynyt monia suomalaisia muunnoksia, joista Sipo on vanhastaan ollut yleisin Kalajoelta Iihin ulottuvalla rannikkoalueella. Voidaan siis todeta myös Sipolan Sipo Matinpoika olleen lähtöisin Pohjois-Pohjanmaan rannikolta.467 Hänen sukunimettömyytensä ja talon nimeäminen etunimen mukaan viittaavat niin ikään läntiseen alkuperään. Sipolan seutu pysyi yksitaloisena aina vuoteen 1595 saakka, jolloin kylän vanha kantatalo jaettiin kolmeen osaan. Sipolasta erotetuista taloista Mattila (Mattila 1653, nyk. Kaurala) ja Tuomaala, (Thomala 1654, nyk. Punkeri) saivat nimensä suoraan ensimmäisten isäntiensä Matin ja Tuomaan mukaan (Matz Sigfridsson 1576, Thomos Sigfridsson 1595).468 Ilmeisesti juuri Mattila oli 1600-luvulla vanhan Sipolan kantatalon jatkaja, sillä yhtään Sipola-nimistä taloa ei kylällä tuolloin ollut. Sipon Paavo-niminen

464 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578; kymmenysluettelo 1562 KA 4646. 465 Nokkaveroluettelo 1553 KA 4548:10. 466 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:28v. 467 Mikkonen & Paikkala 2000, 607 608. 468 Vuotuisvero 1576 KA 4746:61v; vuotuisvero 1595 KA 4811:14; KA 9138:74, 9137:320v.

104 poika (Påual Sigfridsson 1595) muutti kauemmaksi alavirtaan ja perusti sinne talon, jonka nimenä oli 1600-luvun puolivälissä Nilkku (Hendrich Pålson Nilku 1653).469 Kyse oli luultavasti vain tilapäisestä liikanimestä, sillä sen nimistä taloa ei nykyisin tunneta Sipolasta. Isännän etunimen mukaan sai nimensä myös Laru Juhonpojan (Lars Jönsson 1641) perustama Larukka (Larucka 1654, nyk. Laru). Nissilä on selittynyt Laru-nimet venäläisen Laruk-nimen (< kreikan Hilarios) pohjalta, jolloin isäntä olisi siis alkuperältään karjalainen.470 Larukasta erotettiin Kankaala (Kangahala 1654), sai nimensä sijaintinsa perusteella.471 Heikki Laurinpoika perusti vuonna 1595 Kurranojan suuhun, Siikajoen itärannalle Mämmi-nimisen tilan. Nykyisin samanniminen tila löytyy vain Kerälänkylästä, mutta vanhempi Mämmi merkittiin Sipolankylään vielä vuoden 1848 kihlakunnan- ja pitäjänkartassakin.472 Luultavasti talonnimi perustuu sukunimeen Mämmi. Siitä on vanhoja mainintoja Sisä-Suomesta, jossa esiintymien painopiste on selvästi itäinen. Mahdollisesti nimen taustalla on etuvokaalinen muoto ortodoksisesta etunimestä Mamo (< venäjän Mamant, Mamai, Mamij). Tämän nimen kantajista on vanhoja tietoja ainakin Käkisalmesta (Mamonko Doronin 1500) ja Pielisjärveltä (Dmitri Mamonov 1500). Selvä etuvokaalinen muoto samasta nimestä on merkitty Kiteeltä (Jwanko Trofimoff Mämmieff 1600-luvulla). Saloisista on merkitty laurj Memoi 1558, joten Sipolan Mämmi voi kuulua myös Pohjois-Pohjanmaan rannikolla asuneeseen karjalaiseen sukuun.473 Appellatiivi mämmi 'imelä puuromainen pääsiäisruoka' ei tunnu kovin uskottavalta lähtökohdalta nimelle, vaikka se paikoin esiintyykin muualla Suomessa luontonimissä. Erityisesti vesistönimissä, joita suurin osa Suomen Mämmi-nimistä on, se voisi viitata veden tummuuteen tai muuten mämmimäiseen olomuotoon. Mämmin talon kohdalla Siikajoessa on Mämminsuvanto, mutta se on saanut nimensä talon mukaan eikä päinvastoin.474 Mämmistä erotettiin vuonna 1623 Kärjen uudistila (Thomas Kärcki 1623).475 Kärkiä asui jo 1500-luvulla Kestilän seudulla, josta tämä Mämmin vävy todennäköisesti saapui.

469 Vuotuisvero 1595 KA 4811:14v; kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320v. 470 Nissilä 1976, 44. 471 Henkikirja 1641 KA 9110:63v; maakirja 1654 KA 9138:74. 472 Saloisten kihlakunnan kartta, Digitaaliarkisto. 473 Mikkonen & Paikkala 2000, 385–386. 474 SSA s.v. mämmi; Kansalaisen Karttapaikka. 475 KA 4947:55v.

105 Sipolan kantatalojen ja Rantsilan välisellä, lähes parikymmentä kilometriä pitkällä jokialueella oli runsaasti tilaa uudisasutukselle. Sinne syntyikin 1600-luvun aikana paljon pieniä uudistiloja, joilla oli hyvin mahdollisuuksia laajentaa peltojaan ja niittyjään. Tämän alueen ensimmäisiä uudisasukkaita oli Antti Paavonpoika, joka vuonna 1600 perusti uudisasuntonsa Siikajoen Hyttikosken etelänpuoleiselle rannalla. Talon nimeksi tuli paikan sijainnin mukaan Koskela (Kåskela 1653).476 Viitisen kilometriä Hyttikosken alapuolella syntyi 1600-luvun aikana kokonainen yksi uusi kyläkunta, jota alettiin kutsua kanta-asukkaiden sukunimen mukaan Keräläksi. Ensimmäinen Keränen, Paavo Heikinpoika, saapui seudulle viimeistään vuonna 1607, jolloin hänen ilmoitetaan ottaneen ylös paikalla sijainneen vanhan aution.477 Tämän aution edellinen omistaja ei selviä voudintileistä, joten luultavasti kyse oli hyvin vaatimattomasta vanhasta uudistilasta, jota ei pienuuden vuoksi ollut aiemmin edes verotettu. Sukunimi Keränen esiintyy täällä ensimmäisen kerran vasta kolmannessa isäntäpolvessa, jolloin se oli jo vakiintunut talonnimeksi (Mårthen Hendhricson Keräijnen 1653).478 Keränen on tyypillinen savo-karjalainen sukunimi. Se on alkuperältään karjalainen, mutta sitä tavataan jo varhain Savossa Tavinsalmella, Kainuussa Suomussalmella ja Hyrynsalmella. Muhoksen Laitasaaren kylässä Keräsiä asui jo vuonna 1544. JORMA KERÄNEN pitääkin Kainuun Keräsiä Laitasaaresta tulleina ja tilanne voi olla sama Siikajokilaakson Kerästen kohdalla. 1600-luvun aikana suku levisi Perämeren ympäristöön aina Kemi- ja Torniojokilaaksoa myöten.479

476 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320v. 477 Påual Hendersson optagen af öde til 607, vuotuisvero 1607 KA 4855:117v. 478 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:320v. 479 Vahtola 1980, 446, 448; Keränen 1984, 95, liite 1; Vahtola 1991a, 93; Mikkonen & Paikkala 2000, 216; Saloheimo 2006, 57.

106

107 2.2.8. Rannikkolaisten takamaa

Siikajoen keskijuoksun asutusta ja sen vanhinta henkilönnimistöä tutkittaessa paljastuu, että nimitys Siikasavo on suorastaan harhaanjohtava. Se ei voinut vielä 1540- ja 1550- luvulla perustua savolaisten runsaaseen oleskeluun alueella, sillä käytännössä kaikkien alueen silloisten asukkaiden juuret voidaan johtaa rannikolle. Tämän havainnon pohjalta täytyy olettaa, että Siikasavo oli puhtaasti hallinnon näkökulmasta annettu nimitys. Ehkä sillä haluttiin viitata alueen rajoittumiseen Savoon tai korostaa alueen avoimuutta uudisasutukselle. Siikajoen keskijuoksulle saapui asukkaita monelta suunnalta, mutta etenkin jokilaakson sisäisen muuttoliikkeen osuus oli merkittävä. Yli puolet Revonlahden ensimmäisistä asukkaista saapui Siikajokilaakson muista osista, ensin rannikolta mutta myöhemmin myös keskijuoksulta ja latvoilta. Talonnimiin jääneistä sukunimistä vajaa viidesosa oli alkuperältään puhtaasti länsisuomalaisia, mutta toisaalta mainituista sukunimistä suurin osa oli itäisiä, lähinnä karjalaisia. Monia niistä tavataan kyllä Savostakin. Merkittävä määrä talonnimistä perustuu ensimmäisten isäntien etunimiin, mitä voidaan pitää osin läntisenä piirteenä. Revonlahteen kiinteässä yhteydessä olevan Lapin kylän ensimmäisistä asuttajista suurin osa oli sukunimiltään savo-karjalaisia, joiden lähtöalue painottuu lähinnä Savon eteläosiin. Vanhimman asutusnimistön perusteella näyttää siltä, että Siikajokisuun asukkailla on ollut omistuksia nykyisen Paavolan seudulla jo ennen pysyvän asutuksen syntyä, sillä heidän osuutensa kylän asuttamisessa on erikoisen suuri. Paavolan ensimmäisten asukkaiden joukossa on useita Siikajoen Pirilän ja Soinin sekä mahdolisesti yksi Pramilan poika. Pirilän ja Soinin poikien muuttohalukkuuteen vaikutti epäilemättä heidän kotiensa sijainti pienialaisella saarella, jossa ei ollut mahdollisuuksia uudisraivaukselle tai -rakentamiselle. Yhtä lukuun ottamatta kaikki Paavolan kantatalot olivat Siikajoen kyläläisten perustamia. Asutuksen läntisyyteen viittaa ehkä myös se, että yli puolet (8/13) vanhimmista talonnimistä oli paikallissyntyisiä eli ne viittaavat joko ensimmäisen isännän etunimeen tai johonkin luontokohteeseen. Kylän sukuja talonnimissä on kuitenkin yllättävän paljon (1/3) itäisiäkin aineksia, vaikka enemmistö asukkaista oli lähtöisin rannikolta. Tämä voisi ehkä viitata siihen, että Siikajoen kylällä oli enemmän karjalaista asutusta kuin sikäläinen henkilönnimistö antaa ymmärtää. Mahdollisesti itäinen nimistö peittyi siellä vakiintuneiden läntisten talonnimien alle, mutta pääsi näkyviin uudisasutusalueella Paavolassa ja Revonlahdella.

108 Luohuanjokivarren kanta-asukkaista noin kolmasosa tuli jostakin muualta Siikajokilaaksosta, kun taas toinen kolmannes tuli suoraan Savosta. Yhden kolmasosan alkuperä jää tuntemattomaksi, mutta todennäköisesti nämä saapuivat jostakin lähiseudulta. Vanhimmista talonnimistä puolet on paikallissyntyisiä ja toinen puoli alkuperältään savolaisia. Nykyisen Mankilan seudun ensimmäisissä asukkaissa ei ollut lainkaan savolaisia, vaan lähes puolet heistä oli lähtöisin muualta Siikajokilaaksosta ja kaksi tuli jostakin päin Pohjanmaan rannikkoa. Talonnimiksi 1600-luvun puoliväliin päätyneistä nimistä vain yksi on luokiteltavissa savolaiseksi, kun taas karjalaista alkuperää oli lähes puolet. Paikallissyntyisiä oli kolmasosa nimistä ja yksi oli alkuperältään satakuntalainen. Mankila näyttäisi muodostavan selvän itäisen pesäkkeen läntisen asutuksen keskelle. Rantsilan kohdalla Siikajokilaaksossa vaikuttaisi olleen 1500-luvulla poikkeuksellisen voimakas länsisuomalainen, nimistön valossa lähinnä hämäläis- yläsatakuntalainen asutuskeskittymä. Sen pääkylän seutu oli jo ensimmäisten veroluetteloiden aikaan käytännössä täyteen rakennettu, koska varsinaista uudisasutusta sinne ei päässyt syntymään. Alueen asutus lieneekin syntynyt viimeistään 1500-luvun alussa. Mistä länsisuomalainen asutus oli tänne tullut? Kyse tuskin oli enää tässä vaiheessa suorasta hämäläisestä muuttoliikkeestä, vaan todennäköisemmin asukkaat saapuivat rannikon vanhoista asutuskeskuksista. Muutamat sukunimet, kuten Toppi, viittaisivat lähtöseudun olleen Limingassa. Myös paikannimet saattavat viitata Limingan kantatalojen omistuksiin Siikajoen keskijuoksulla. Liminkalaisten vaikutus Siikajoen keskijuoksulla ei olisi kovin suuri ihme, sillä Limingasta on sinne jopa lyhyempi matka kuin Siikajokisuulta. Temmesjokea pitkin päästiin lähes Mankilanjärvelle saakka, jonne matkaa kertyi alle kolmekymmentä kilometriä. Siikajoen keskijuoksun ylimmäisessä kylässä, Sipolassa, asutuspohja oli myös läntinen. Kylä säilyi yksitaloisena aina 1600-luvun vaihteeseen saakka, jolloin sen vanha yksinäistalo jaettiin. Samaan aikaan kylään saapui runsaasti uusia asukkaita, joista merkittävä osa oli alkuperältään karjalaisia. Sipolan tapaus heijastaa pienemmässä mittakaavassa koko keskijuoksun kehitystä: asutuksen pohjan muodostivat rannikolta tulleet länsisuomalaiset asukkaat, mutta 1500-luvun lopun ja 1600-luvun aikana itäiset ainekset lisääntyivät ja paikoin jopa syrjäyttivät vanhan läntisyyden.

109 2.3. Siikajokilatva

Siikajokilaakson asutustilanne Sipolasta ylöspäin oli asiakirjojen valossa varsin sekava vielä 1560-luvulla, jolloin ensimmäisten kymmenysluetteloiden ja maakirjojen maantieteessä on vaikea pysyä mukana. Tilanne selkiytyi 1570-luvulle tultaessa, jolloin vuotuisveroluettelot saivat lopullisen muotonsa. Kymmenysluetteloissa vaihtelua esiintyi hieman pidempään. Osiltaan sekavuus voi johtua verotuksen vakiintumattomuudesta ja kulkureittien vaihtumisesta vuodenaikojen mukaan. Alue oli verottajalle uusi, joten heidän reittinsä eivät olleet vielä vakiintuneet. Toinen sekaannusta lisäävä tekijä on, että muutamilla asukkailla vaikuttaisi olleen viljelyksiä kahdessa paikassa, joista toisesta he maksoivat kymmenykset ja toisesta maaverot. Tämä vaihtelu voi selittyä sillä, että syksyllä, kymmenysverojen keräämisen aikoihin talolliset olivat kaskiviljelmillään, jotka sijaitsivat kauempana vakituisista asuinpaikoista. Toistuvat hävitykset 1580-luvun lopulla sekoittivat tilanteen uudestaan ja muutamien tilojen kohdalla verotiedot olivat sekavia vielä 1600-luvun alkupuoliskon ajan.

2.3.1. Kestilä

Verotietojen osittaisesta horjuvuudesta huolimatta Kestilän seutukaan ei näytä olleen aivan puhdas uudisasutusalue, joka olisi asutettu kertarysäyksellä, vaan siellä oli jo ensimmäisissä verotustiedoissa selvästi useaan eri kerrostumaan kuuluvaa asutusta. Jo vuoden 1562 maakirjassa, jossa Lamujokisuun yläpuoliset asukkaat esiintyvät ensimmäisen kerran, uudistilalliset eroteltiin selvästi muista asukkaista. Tuolloin uusia tulokkaita olivat Niilo Niilonpoika Laulaja ja Lasse Pirinpoika Lievonen (nybyggere Nils Nilsson, nybyggere Lasse Bijrgeson).480 He asuivat Kestilän ja Piippolan välisellä alueella, jälkimmäinen luultavasti Lievosenjärven rantamilla. Molemmat olivat lähtöisin Siikajoen kylältä, jossa heidät mainitaan naapuruksina vuonna 1551. Niilo Niilonpoika muutti jokilatvoille ensin, sillä vuosina 1558–1560 hänet mainitaan Sipolan seudulta ja vuosina 1562–1565 Kestilän ja Piippolan välimaastossa. Lasse Pirinpoika asui vuosina ainakin 1553 ja 1557–58 Pehkolassa, mistä hän tuli Kestilään vuosiksi 1562–1565.

480 KA 4645:187.

110 Molemmat uudisasukkaat palasivat takaisin Pehkolaan loppuvuodesta 1565 ja jäivät pysyvästi sinne.481 Nykyisen Väyrylänsaaren tienoilla asui vuosina 1562–65 Mooses Mooseksenpoika, joka saattoi olla Paavolan Mooses Aabrahaminpojan poika. Ennen Kestilään muuttoa hän joka tapauksessa asui alempana jokivarressa, Rantsilassa, veljensä Olli Mooseksenpojan kanssa.482 Mooses Mooseksenpojalla ei mainita lainkaan sukunimeä tai liikanimeä, mutta hänen Lamujokivarren Launolaan muuttaneen poikansa nimenä oli Per Mooseksenpoika Väyrynen (Per Veyrynen 1581).483 Kestilän Väyrylän talon historia on erittäin sekava ja sen omistajat vaihtuivat usein sekä 1500- että 1600- luvun aikana, mutta siitä huolimatta alkuperäinen talonnimi säilyi ja vuonna 1653 se kirjoitettiin muotoon Wayrinen. Sukunimi esiintyi Kestilässä satunnaisesti jo tätä ennen: Peer Persson Väyry 1599, Madz Wäyry 1641.484 Nimen taustalla voi olla liikanimi, joka perustuu Pohjanmaalta, Kainuusta ja Peräpohjolasta tunnettuihin sanoihin vöyri, vöyrä, veure 'terve, virkeä, komea, voimakas'. Toinen mahdollinen kanta on jokin vierasperäinen henkilönnimi, esimerkiksi skandinaavisen Veremundin tai saksalaisperäisen Wernick-nimen muunnos. Sukunimestä Väyrynen on vanhoissa asiakirjoissa pari mainintaa Juvan Joroisten neljänneskunnasta, mutta kaiken kaikkiaan nimi on Savossa niin harvinainen, että se lienee sielläkin tulokas. Pohjois-Savossa tai Kainuussa nimeä ei vielä 1500-luvulla esiinny.485 Kestilän Väyrysen näyttäisivätkin saapuneen rannikolta päin eivätkä Savosta. Väyrylän yläpuolelle perustettiin vuonna 1624 Pihkakoski (Pichkakåski 1653) samannimisen kosken rannalle.486 Nykyisin sen nimi on lyhentynyt pelkäksi Pihkalaksi. Väyrylän yläpuolella oli jo vuonna 1562 talo, jonka nimeksi tuli myöhemmin Keränen (Keräijnen 1653).487 Sen ensimmäinen isäntä oli Jussi Kainulainen (Jussi Kainulainen 1563), joka oli epäilemättä rannikolta tullut uudisasukas. Kainu-nimitystä on käytetty Pohjanmaan rannikkoalueesta rautakaudelta lähtien ja sen asukkaita

481 Siikajoella Lasse Birilson 1551, KA 4543:9; Paavolassa Lass Birilsson nyby(ggare) 1558, KA 4593:10v; Vuoden 1564 kymmenysluetteloon sama henkilö merkittiin nimellä Lass Lewonen; KA 4670:36v. Nokkaveroluottelo 1551 KA 4543:9; kymmenysluettelo 1557 KA 4578:53; vuotuisveroluettelo 1558 KA 4593:10; Vuotuisveroluettelo 1560 KA 4623:153; vuotuisvero 1559 KA 4611:20v; Nils Nilsson nybyggere 1562; vuotuisvero 1562 KA 4645:187v; Ajankohdan voi päätelle melko tarkasti siitä, että vuotuisvero on maksettu vielä Lievosenjärvellä, mutta kymmenykset Paavolassa; kymmenysluettelo 1565 4678:26v. 482 KA 4562:5, 4579:30. 483 KA 4762:77. 484 KA 9137:321, 4815:23, 4819:64. 485 Pirinen 1982, sukunimiliitteet 1a 1c; Keränen 1984, liite 1; Mikkonen & Paikkala 2000, 772. 486 KA 9137:321. 487 KA 9137:321.

111 nimitetty kainulaisiksi.488 Erikoista kuitenkin on, että juuri tätä asukasta kutsutaan kainulaiseksi, vaikka lähialueella on muitakin rannikolta tulleita. Ehkä hän oli kotoisin Siikajokea kauempaa, joko etelämpää tai pohjoisempaa. Vahtola on esittänyt, että kainulaiseksi olisi voitu nimittää savolaisten tai yleensä itäsuomalaisten joukkoon asettunutta uudisasukasta, joka puhui muista poiketen länsimurretta.489 Mikäli kriteeri todella oli tällainen, voitaisiin tästä päätellä, että Siikajokisuulta tulleet uudisasukkat, joita Kainulaisen naapurissa asui, eivät puhuneet länsimurretta. Kainulaisen nimi ei säilynyt Kestilässä, vaan talon nimeksi tuli 1600-luvulla Matti Mikonpoika Keräsen mukaan Keränen (Madh Michilsson Keräijnen 1653).490 Kainulaisen talon naapurina oli vuosina 1562–74 Lasse Paavonpoika Korkalainen (Lass Korkolainen 1565).491 Korkalan suvun tapaus on hyvin mielenkiintoinen. Nimen takana on luultavasti karjalainen Grigori-nimen muunnos Gorga, josta on ensin kehittynyt talonnimi ja edelleen sukunimi Korkala.492 Tosin Siikajoella on Gregorius- nimestäkin kehittynyt muoto Gorgonius.493 Samannimisiä taloja on useassa paikassa Siikajokilaaksossa ja ilmeisesti ne kaikki ovat saman suvun perustamia. Vanhimmat kirjalliset merkinnät suvun edustajista ovat Siikasavon yläosista, josta heitä muutti vähitellen kohti joen alajuoksua. Ensimmäisenä veroluetteloihin merkittiin Paavo Nilkku (Påll Nilku 1548), joka muutti vuonna 1556 nykyisen Mankilan seudulla.494 Siellä hänen perustamansa talon nimeksi tuli Korkala. Seuraavaksi merkittiin Eerikki Paavonpoika, joka niin ikään vaihtoi asuinpaikkansa Kestilän suunnalta Mankilaan.495 Siellä hän asettui aivan Paavo Nilkun taloa vastapäätä, joten kyseessä lienevät isä ja poika. Lasse Paavonpoika sinnitteli Kestilässä pisimpään, mutta viimein vuonna 1575 hänkin lähti Siikajokea myöten alavirtaan ja asettui Revonlahdelle.496 Hänen Kestilässä sijainneelle talolleen ei ole suoraa jatkajaa myöhemmissä veroluetteloissa, vaan sen maat luultavasti liitettiin naapuritiloihin. Nykyään Kestilässä on useita Korkala-nimisiä taloja, mutta tutkimani aineiston perusteella mitään niistä ei voida yhdistää vanhaan

488 Vilkuna 1957, 17 22; Vahtola 1980, 469 471. 489 Vahtola 1980, 484. 490 Ensimmäisen kerran Matd Michelsson 1643, henkikirja 1643 KA 9115:310v; Maakirja 1653 KA 9137:321. 491 Kymmenysluettelo 1565 KA 4678:26. 492 Nissilä 1975b, 190; Nissilä 1976, 52; Mikkonen & Paikkala 2000, 243–244. 493 Siikajoella Gorgonius Suctamonen 1571 = Gregorius Hendersson 1585; KA 4726:55v; 4773:141. 494 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:14;Mankilassa Påll Nilku, nokkaveroluettelo 1556 KA 4562:5. 495 Eric Pouelson Kestilässä 1562 ja Mankilassa Eric Pouelsson 1565; kymmenysluettelo 1562 ja 1565, KA 4646:350, 4678:26. 496 Siikasavon yläosissa Lass Korkolaine 1562 ja Revonlahdella Lass Korcholainen 1577; Kymmenysluettelo 1563 ja 1577, KA 4657:31v, 4750:77.

112 kantataloon.497 Ne saattavat olla myös paikannimissä säilyneitä jäänteitä Korkaloiden vanhoista niitty- tai eräomistuksista. Kestin talolle ja edelleen Kestilän kylälle ja pitäjälle nimensä antaneen Kestin- suvun ensimmäinen edustaja, Heikki Pekanpoika, saapui seudulle uudisasukkaaksi vuonna 1564 (nybonde Henric Person). Hänen sukunimensä tosin tulee esille vasta pari vuosikymmentä myöhemmin (Henric Gest 1588).498 Nimi perustuu sanaan kesti 'seudulla oleskeleva vierasmaalainen, yleensä saksalainen kauppias'. Epätodennäköisempi vaihtoehto on yhdistää se harvinaiseen etunimeen Gästil, jota tavataan vanhoissa asiakirjalähteissä Ahvenanmaalta. Liikanimestä Kesti on siirtynyt sukunimeksi laajalla, Varsinais-Suomesta Tornion- ja Kemijokilaaksoon asti ulottavalla alueella. Kestilään suku on siis tullut rannikolta, sillä nimi ei ole ollut käytössä Karjalassa tai Savossa. Todennäköisin tulosuunta on Liminka, jossa mainitaan Kestin talo jo vuonna 1548.499 Yhtä matkaa Heikki Kestin kanssa alueelle saapui sukunimetön Eilo Mikonpoika (Elef Michelson 1565), joka asui Kestin naapurina vuosina 1564–73. Hänen skandinaavisperäinen etunimensä (< ruotsin Eleff, norjan ja islannin Eileifr, Eilifr) viittaa niin ikään Pohjanmaan rannikolle.500 Kestin naapurina asui vuosina 1571–87 Antti Kukko (Anders Cukoij 1571, Anders Kuckoi 1587), jonka talo autioitui venäläisten hävityksessä vuonna 1587.501 Sen jälkeen isäntänä mainitaan satunnaisesti hänen poikansa Heikki Antinpoika, mutta kunnolla talo ei enää päässyt jaloilleen vaan oli enimmäkseen autiona.502 Vaikka Kukko ei esiinny enää 1600-luvun lähteissä, on samalla paikalla nykyään Kukkola-niminen talo. Mahdollisesti nimi on säilynyt paikannimissä ja otettu myöhemmin uudelleen käyttöön talonnimenä. Vahtola on pitänyt Kukko-nimiä läntisinä. Niitä tavataan sekä Satakunnassa että Varsinais-Suomessa, mutta ennen kaikkea Hämeessä, jota Vahtola ehdottaa nimen lähtöalueeksi. Karjalassa nimi on laajemmin käytössä vain Kivennavalla ja muualta siitä on vain yksittäisiä mainintoja. Laajalle levinnyt savolainen muunnos nimestä on Kukkonen, mutta Kestilän Kukko lienee samaa rannikolta saapunutta läntistä

497 PK Kestilä s.v. Korkala. 498 1564 kymmenysluettelo KA 4670:36; kymmenysluettelo 1588 KA 4784:80. 499 SKES I, 186; Thors 1959, 46 47; Mikkonen & Paikkala 2000, 217–218; Vahtola 1991a, 112. 500 KA 4678:26; Thors 1959, 27; Mikkonen & Paikkala 2000, 77. 501 Vuotuisvero 1571 KA 4726:60v; Vuotuisvero 1587 4780:61v. 502 Esim. Henrich Andersson Kestilän kymmenysvero luettelossa vuonna 1599; KA 4815:23v.

113 asutusvirtaa kuin hänen naapurissaan asunut Kestin-suku. Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudulla Kukkoja asui vanhastaan ainakin Kalajoella ja Lumijoella.503 Kestilän kirkonkylän kohdalla Siikajokeen yhtyy sen suuri sivuhaara, Neittävänjoki, jonka rantamilla oli jo verotuksen alkaessa useita asumuksia. Ensimmäisenä oli Kärjen talo, joka nimi perustuu suoraan ensimmäisen isännän sukunimeen (Simon Kärkine 1563).504 Sukunimi Kärki(nen) on vanhimpienkin lähteiden mukaan yleisesti käytössä sekä Varsinais-Suomessa, Satakunnassa että Karjalassa. Saloheimo pitää sitä jääskeläisenä sukuna, mutta Kestilän Kärjen kohdalla tulosuuntaa on mahdotonta rajata tarkemmin.505 Sen naapuritalojen nimet ovat kuitenkin selvästi karjalaisperäisiä. Vuosina 1580 1599 Kärjen taloa ei merkitty lainkaan veroluetteloihin. Seuraavana vuonna sen isännäksi tuli Tuomas Pekanpoika, jonka liikanimenä on muutamana vuonna Juoksunen (Thomas Peersson 1601, Tomas Joxånen 1608, Thomas Juoxonen 1613). Nimi esiintyy vielä vuonna 1778 laaditussa isojaon karttaselityksessä, jossa Mäläskän-talon yhden peltolohkon nimenä oli Juoxula. 506 Pirinen on löytänyt yhden Juoksusen Rantasalmen Keriharjun neljänneskunnasta vuonna 1541, mutta muita tietoja nimestä ei ole.507 Vuodesta 1641 lähtien Neittävänjokivarresta mainitaan Eerikki Pekanpoika Mäläskä (Erich Peersson Mäläskä 1653), jonka talo luultavasti erotettiin Kärjestä. Tätä oletusta tukee se, että taloilla oli yhteisiä niittyjä vielä vuonna 1778.508 Sukunimi Mäläskä tunnetaan lähinnä vain Kestilän seudulta. Sen pohjalla voisi olla karjalainen sukunimi Malaska, josta on mainintoja ainakin Räisälästä, tai Meleskainen, josta on pari mainintaa Kivennavalta. Molemmat nimet on liitetty venäjästä karjalaan siirtyneeseen etunimeen Meleško (Meläska Olexieff 1638 Suistamo, Malashko Isakov 1500 Kurkijoki).509 Johdin -ska on hyvin tyypillinen Karjalan asumus- ja henkilönnimistössä, jossa se perustuu venäläisiin nimimuotoihin.510 Koska sukunimeä ei esiinny Savossa tai Kainuussa, täytyy Kestilän Mäläskä todeta suoraan Karjalasta tulleeksi.

503 Virrankoski 1956, 92; Vahtola 1980, 213; Pirinen 1982, sukunimiliitteet 1a 1c; Mikkonen & Paikkala 2000, 260. 504 KA 4657:31. 505 Mikkonen & Paikkala 2000, 278; Saloheimo 2006, 77. 506 Kymmenysluettelo 1601 KA 4822:68v; maakirja 1608 KA 4861a:51v; maakirja KA 1613 4889:26v; Kestilän karttaselitykset 1778. 507 Pirinen 1982, 752. 508 KA 9137:321, Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Kestilä 1778. 509 Mikkonen & Paikkala 2000, 385. 510 Nissilä 1956, 66.

114 Neittävänhaaran perimmäistä taloa asutti 1500-luvun puolivälissä Lasse Paavonpoika Nevonen (Lass Newonen 1563, Lasse Neuuoinen 1581). Vielä vuonna 1778 nimi tulee esille Mäläskän talon omistaman pellon nimessä Nevolan Pelto 1778.511 Sukunimestä Nevonen on yksittäismaininta Pellosniemeltä (michel newoin 1554). Nimi voisi perustua Karjalaiseen ristimänimeen Nehvo(i), joka tulee venäjän kautta kreikkalaisesta Nefon-nimestä.512 Samaa kantaa voisi olla sukunimi Neuvonen, jota 1500-luvun tiedoissa esiintyy sekä Jääskessä, Kivennavalla että Uudellakirkolla ja 1600-luvun lähteissä myös Pohjois- ja Laatokan Karjalassa. Saloheimon mukaan tämä suku olisi ennen kaikkea ruokolahtelainen513. Näiden tietojen perusteella Lasse Paavonpoika oli todennäköisesti Karjalasta lähtöisin. Neuvosen talo hävitettiin vuonna 1587, minkä jälkeen se oli kymmenen vuotta autiona. Vuonna 1598 aution asutti Pekka Sipinpoika. Hänen sukunimeään ei mainita kertaakaan, mutta vuonna 1653 talon nimeksi ilmoitettiin Kivileiviskä (Kiwileiwisk 1653). Myöhemmin nimeksi tuli pelkkä Leiviskä (Leifwiskä 1688).514 Koska silloinen isäntä polveutui suoraan Pekka Sipinpojasta, voidaan hänenkin olettaa olleen sukunimeltään Leiviskä. Kestilästä suku levisi 1600-luvun aikana Pyhännälle ja Tavastkengälle. Sukunimeä Leiviskä tavataan nykyisin vain Siikalatvan seudulla, eikä siitä ole muualta edes vanhoja asiakirjamainintoja. Nimen yhdistäminen vanhaan painomittaan ei ole kovin todennäköistä, ellei niillä sitten ole sama kantasana. Painomitta juontuu muinaisruotsin yhdyssanan lifspund 'liiviläinen punta' tai alasaksalaisen lïvesch pund 'liivinmaalainen punta' alkuosasta.515 Leiviskän merkitys voisi siis olla 'liiviläinen, liivinmaan asukas'. Nimen taustalla voisi olla myös karjalainen ristimänimi Levo ~ Levoi (< venäjän Lev, Leontij < kreikan Leon 'leijona'), josta karjalaiset ovat käyttäneet myös muotoja Levaska ja Levoska. Nämä muodot ovat olleet käytössä lähinnä Laatokan luoteispuolella, erityisesti Kurkijoella: Lewaska Hilipassonn 1582, Lefuoska Hilppasson 1632 Kurkijoki, Leffuoska Philippos 1640 Kurkijoki, Leffuoska Fåmin 1638 Sortavala, Lefwoska Gregoriodz 1646 Ilomantsi, Lefwoska Fedoroff 1642 Kitee, Lefuotska Hattuijff 1641 Suojärvi.516 Kuten edellä

511 KA 4657:66, 4762:77; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Kestilä 1778. 512 Nissilä 1973, 259; Nissilä 1976, 59 60. 513 Mikkonen & Paikkala 2000, 395; Saloheimo 2006, 105. 514 Vuotuisvero 1587 KA 4780:61v; kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321; maakirja 1688 KA 9195:84. 515 SSA s.v. leiviskä. 516 Nissilä 1948, 229; Nissilä 1976, 46 47; Mikkonen & Paikkala 2000, 309; KA 5514:11, 6131a:58, 9649:142v, 9646:127v, 9670:320, 9654:103v, 9652:92.

115 todettiin, on -ska-johdin hyvin tyypillinen karjalaisessa henkilönnimistössä.517 Luultavasti Siikalatvan Leiviskät ovat alkuperältään karjalaisia. Sikstus Sikstuksenpojan (Sijctus Sijctusson 1566, Sixtus Sixtusson 1569)518 vuosina 1566–1569 Siikasavoon merkitty talo ei luultavasti ollut enää Neittävänjoen varrella. Vuonna 1570 samanniminen henkilö merkittiin Säräisniemen veroluetteloihin ja hänen sukunimekseen ilmoittiin Harmainen.519 Sikstus asui luultavasti jo Siikasavon luetteloihin merkittäessä Oulujärven Enonlahden rannalla, jonne saattoi vielä 1500- luvulla olla suora veneyhteys Neittävänjokea myöten. Koska hallintoalueiden rajat eivät olleet vielä vakiintuneet, hänet vain merkittiin Siikasavossa asuvaksi. Vanhoja merkintöjä sukunimestä Harmainen on Viipurin Karjalasta Kivennavan (p[er] harmaine 1560) ja Muolaan pitäjistä (Swenn harmaine[n] 1569) sekä Savon eteläisistä pitäjistä Pellosniemeltä, Vesulahdelta, Juvalta ja Säämingistä.520 Neittävänjoen varrelta mainittiin 1500-luvulla vielä pari pientä taloa, joiden asutus ei jäänyt pysyväksi. Pekka Auvinen (Per Aunuine 1571, Per Aijwainen 1572, Pider Auinen 1575, Per Auanen 1576, Per Awanen 1577) mainitaan veroluetteloissa vuosina 1571–79, ensimmäisenä vuonna tosin Rantsilan seudulla.521 Hänen jälkeensä taloa jatkoi vielä Tuomas Kurki vuosina 1580–84, minkä jälkeen talo autioitui, eikä sille voida nimetä selvää jatkajaa. Auvinen, samoin kuin sukunimi Kurki, ovat jo 1500- luvulla tunnettuja sekä idässä että lännessä, joten asukkaiden alkuperää ei voida päätellä.522 Neitävänjokivarteen asettuivat 1600-luvulla uudisasukkaiksi Pentti Pekanpoika Kiiskinen ja Matti Sipinpoika Huovinen. (Bengdnich Kiiskinen 1635, Bärdtil Peersson 1641, Matz Siffritsson Huofwinen 1654).523 Molemmat ovat savo-karjalaisia sukunimiä, mutta Kiiskiset olivat tulleet Kainuuseen jo ennen vuotta 1558 ja Huoviset 1570- luvulla. Molempia sukuja oli tuolloin Savossakin.524 Luultavasti tulijat olivat lähteneet liikkeelle Kainuusta. Kiiskisen talo lienee sama kuin nykyinen Heikkinen tai Sepäntalo Veneojan varrella. Muita satunnaisia kävijöitä viivähti erityisesti Kestilän nykyisen kirkonkylän alapuolisella jokialueella. Siellä asustivat hetken aikaa Martti Karvonen (Morten

517 Nissilä 1956, 66. 518 Vuotuisvero 1566 KA 4686:58; kymmenysluettelo 1569 KA 4712:39v. 519 Saloheimo 2006, 22. 520 Mikkonen & Paikkala 2000, 100; Pirinen 1982, 750; Saloheimo 2006, 22. 521 KA 4727:29, 4733:78v, 4742:67v, 4746:61v, 4749:64v. 522 Mikkonen & Paikkala 2000, 75, 266. 523 Manttaaliluettelo 1635 KA 9098:51; henkikirja 1641 KA 9110:64; henkikirja 1654 9138:74. 524 Pirinen 1982, sukunimiliittee 1a 1c; Keränen 1984, liite 1; Mikkonen & Paikkala 2000, 134, 221.

116 Karwoinen 1562) ja Lasse Jurvanen (Lasse Juruine 1562). Karvosen sanotaan asuvan Havajoella (Haffua ioki 1562), jonka tarkoittanee nykyistä Lamujokea. Jurvanen taas asettui muutamaa vuotta myöhemmin Luohualle.525 Pirisen mukaan sukunimeä Karvonen esiintyy Savon ensimmäisissä veroluetteloissa vuonna 1541 Rantasalmen pitäjässä ja neljänneksessä sekä Tavinsalmella. Myöhemmin sukua esiintyi vain Tavinsalmella eli nykyisessä Pohjois-Savossa, jonka kautta se lienee tullut Siikasavoonkin.526 Nimi pohjautunee saksalaiseen nimikantaan Garva-, johon kuuluvia nimiä ovat olleet muun muassa Garuward ja Gurufrid. Savossa Karvosta on joskus vaikea erottaa nimistä Karvanen ja Karvinen, jotka lienevät alkuperältään samanlaisia.527 Jurvasten suvun lähtöalue on joko Tavinsalmi tai Säämingin pitäjän Haapalan neljänneskunta, jossa nimenkantajia on useita jo vuonna 1541. Nimen perustunee vanhoihin saksalaisiin Georgius-nimen muunnoksiin Jurge, Jurgen, Jurgis.528

525 Kymmenysluettelo 1562 KA 4646:34v; vuotuisveroluettelo 1562 KA 4645:187; Luohualla Lass Jurwoinen, kymmenysluettelo 1566 KA 4687:30v. 526 Pirinen 1982, 753. 527 Mikkonen & Paikkala 2000, 203. 528 Pirinen 1982, 752, 767, 782; Mikkonen & Paikkala 2000, 171.

117

Kartta 10. Kestilän astus 1650-luvulla. Kukko(la) ei ollut asuttuna 1600-luvulla, mutta se on lisätty karttaa merkittävän todistusarvonsa vuoksi.

118

2.3.2. Tavastkenkä

Muista Siikajokilaakson yläosin kylistä poiketen Tavastkenkä mainitaan erillisenä kylänä jo melko varhain. Ensimmäisen kerran se merkittiin vuoden 1573 kymmenysluetteloon muodossa Tauasth känghämäki.529 Kylän rajat olivat aluksi hyvin häilyvät: toisinaan siihen katsottiin kuuluvaksi kaikki jokilaakson yläosien talot Kestilästä Pyhännänjärvelle, toisinaan taas kylät olivat erillisiä, mutta osa taloista luettiin vuorovuosin toiseen kylään. Tässä yhteydessä käytän 1600-luvulla vakiintunutta ja 1800-luvun puoliväliin saakka voimassa ollutta kylänjakoa, jossa Kestilä, Tavastkenkä ja Pyhäntä olivat erillisiä kyliä ja nykyisen Hyvölänrannan ja Mulkuanjärven talot luettiin Tavastkenkään kuuluviksi. Tavastkengän ja alemman Siikasavon välinen rajanveto näyttäisi kuvastavan laajemminkin alueiden asutushistorian erilaisuutta. Selvin ero on, että Tavastkengän lisäksi muutkin jokilaakson yläosan kylät (Pyhäntä, Iso ja Vähä Lamu sekä Kortteinen eli Piippola) mainittiin jo varhain omina kokonaisuuksinaan, kun taas keskijuoksun talot luettiin yhteen Siikasavon kylään kuuluviksi lähes koko 1500-luvun ajan. Tavastkengän osalta asutuksessa voidaan havaita paljon samoja piirteitä kuin Kestilässä. Muutamat asukkaat vakiintuvat alusta alkaen samoille paikoille ja talot jäivät saman suvun haltuun. Toiset asukkaat olivat liikkuvampia ja heidän talonpaikkansa vaihtuivat usein. Monen kohdalla näyttää olleen myös käytäntönä, että pääveron maksun aikoihin keväällä oltiin päätilalla, mutta syksyllä viljakymmenyksiä maksettaessa toisaalla, ehkä kauempana sijainneen kaskipellon luona. Kylän neljä ensimmäistä kantatilaa merkittiin vuotuisveroluetteloihin vuosina 1566 67. Koska uudistiloille myönnettiin tuolloin vähintään kolmen vuoden verovapaus, olivat asukkaat saapuneet tänne joskus 1560-luvun alkuvuosina. Osa näiden tilojen isännistä merkittiin jo vuoden 1565 veroluetteloihin, mutta tiedot ovat vielä niin sekavia, ettei heidän todellista asuinpaikkaansa voida varmasti sanoa. Viimeistään vuonna 1566 Tavastkengällä oli jo kolme asuttua taloa, joiden isäntinä olivat Jussi Rautaparta, Pekka Heiska(nen) ja Olli Kärkkäinen. Vuotta myöhemmin neljänneksi merkittiin Jussi Havana, mutta koska hänen talonsa oli veroluvultaan muita suurempi, lienee se vähintään yhtä vanha niiden kanssa.530

529 KA 4737:78v. 530 Vuotuisveroluettelo 1566 4686:58; vuotuisveroluettelo 1567 KA 4694:62-62v

119 Yhden kylän neljästä kantatilasta perustivat veljekset Jussi ja Niilo Rautaparta (Jöns Rautaparta 1566, Nils Rautaparta 1568).531 He olivat lähtöisin Juvan Joroisten tai Vesikansan neljänneskunnasta, jotka ovat sukunimen ainoat esiintymisalueet Savossa.532 Yhtä matkaa heidän kanssaan tänne saapui myös Pekka Heiska(nen) (Per Heiska 1566, Per Heiskainen 1571).533 Henrik-nimestä johdettu sukunimestä Heiskanen oli jo 1500-luvulla merkintöjä kaikkialta Savosta, mutta yleisin se oli Juvan Joroisten neljänneskunnassa. Soinisen mukaan Pohjois-Savossa liikkuneet Rautaparrat ja Heiskaset olivat lähtöisin Joroisten Häyrilän kylästä.534 Luultavasti sieltä olivat Tavastkengän tulokkaatkin, sillä sukujen edustajat saapuivat sinne yhtä matkaa, asuivat siellä naapureina ja maksoivat toisinaan verotkin toistensa puolesta. Tosin Heiskasia tavataan Kainuussa jo ennen vuotta 1558,535 mutta Rautapartoja ei. Heiskanen ei jäänyt kylälle pysyvästi, vaan lähes kymmenen vuoden tilanpidon jälkeen hän jatkoi matkaansa kohti parempia kaskimaita ja katosi kokonaan veroluetteloista. Hänen raivaamansa tila ei kuitenkaan jäänyt asumattomaksi. Vuodesta 1575 lähtien Heiskasen paikalle merkittiin Pekka Turunen (Peder Turinen 1575)536, joka otti haltuunsa talon ja sen viljelykset. Sukunimi Turunen on selvästi savolainen. Se on Savon vanhimmissa veroluetteloissa erityisen yleinen Rantasalmella, mutta sitä esiintyy myös Säämingin ja Tavinsalmen pitäjissä. Arvo Soinisen mukaan suvun alkukoti on ollut "Rantasalmen Vesikansassa Haukiveden pohjoisrannalla, siis nykyisessä Kangaslammin pitäjässä". Kainuussakin sukua asui jo varhain, mutta suora muutto Savosta lienee todennäköisempi.537 Yhteistyö Rautapartojen kanssa jatkui vielä Turusenkin aikana, sillä Niilo Rautaparta merkittiin luetteloihin vain satunnaisesti ja Turunen maksoi usein verot hänenkin puolestaan. Lopulta vuonna 1584 molemmat tilat siirtyvät lopullisesti Turusen haltuun ja niiden yhteisnimeksi tuli Turunen (Turuinen 1653). Tosin Heiskala säilyi edelleen paikallisten käytössä ja se tulee esille vuosisatoja myöhemmin yhden tilanosan nimenä (Turunen eller Heiskala 1805).538

531 Vuotuisvero 1566 4686:58; vuotuisvero 1568 KA 4702:62. 532 Pirinen 1982, 760, 775, 791. 533 Vuotuisveroluettelo 1566 KA 4686:58; kymmenysluettelo 1571 KA 4727:29. 534 Vuonna 1541 Joroisissa 5 Heiskasta, muualla yksi tai kaksi; Pirinen 1982, 751; Mikkonen & Paikkala 2000, 110; Soininen 1981, 69, 83, 103; Saloheimo 2006, 139. 535 Keränen 1984, liite 1. 536 Vuotuisvero 1576 KA 4746:61v. 537 Pirinen 1982, 763; Soininen 1981, 74; Keränen 1984, liite 1a. 538 Maakirja 1805 KA 9613:926-928.

120 Tavastkengän kanta-asukkaisiin kuului myös Kärkkäisen suku, josta mainitaan ensimmäisenä Olli Mikonpoika Kärkkäinen (Olli Kärckäinen) vuonna 1565. Silloin hän oli vielä Pyhännänjärven asukkaiden joukossa, mutta viimeistään vuonna 1566 hän asui jo Tavastkengällä. Hänen poikansa Mikko Ollinpoika Kärkkäinen merkittiin talon isännäksi muutamaa vuotta myöhemmin (Michill Kärchinen 1569).539 Talo säilyi saman suvun hallussa 1600-luvun puoliväliin saakka, jolloin taloon tuli, ehkäpä vävyksi, Heikki Pekanpoika Kivileiviskä.540 Hänen mukaansa talon nimeksi vakiintui vähitellen Leiviskä. Nykyisin talon nimi on Autiomäki. Talon perustajasuvusta, Kärkkäisistä, on 1500-luvulla yksittäismainintoja useasta Savon pitäjästä, varsinkin Juvan ja Rantasalmen rajamailta. Kiuruveden Kalliojärvelle muutti Kärkkäisiä Rantasalmen Tuusniemeltä 1540-luvulla.541 Suunnilleen sama tulosuunta lienee Tavastkengän Kärkkäisilläkin. Samoihin aikoihin edellisten kanssa Tavastkengälle saapui Jussi Laurinpoika Havana (Jussi Haffuana 1562),542 joka oli aluksi asunut Pyhännänjärven rantamilla. Hänen sukunimensä perustui ortodoksiseen ristimänimeen Havana, Hovana (< venäjän Fofan, kreikan Theofanos). Vanhoja vastineita nimelle löytyy Laatokan ympäriltä: Parikkalasta Hoffuana Mijckulason 1589, Impilahdesta Iffuana hoffuansson 1589, Uukuniemeltä Howana Pedrison 1614, Sortavalasta Hoffwan Iwansson 1614 ja Kurkijoelta Jyrgi Hoffansson 1615. Myös Kiteellä Hofwan Mosesson 1614. Myöhemmin Havanan sukua on asunut Kurkijoella.543 Tavastkengän Havanan talo hävitettiin vuonna 1586 ja se jäi useaksi vuodeksi tyhjilleen. Tämän jälkeen Havanoita ei Tavastkengällä esiinny, mutta 1640-luvulla suku putkahtaa esiin Hailuodossa.544 Havanan talon tarina jatkui vuoden 1608 maantarkastusluettelossa, jossa kerrotaan Olli Mooseksenpoika Moisan ottaneen Tavastkengällä ylös vanhan aution. Se oli todennäköisesti oli juuri Havanan entinen talo, sillä se merkittiin veroluetteloon samalle paikalle.545 Vuonna 1634 talon isännäksi vaihtuu Pekka Laurinpoika Makkonen (Peer Laarson Mackoinen 1653).546 Luultavasti Pekka tuli taloon vävyksi ja rakensi itselleen

539 Kymmenysluettelo 1565 KA 4678:25v; kymmenysluettelo 1569 KA 4712:40v. 540 Hindrich Peersson Kifwilefwisk; Maakirja 1656 KA 9140:72v. 541 Pirinen 1982, liitteet 1a 1c; Soininen 1981, 99 100. 542 Jons Haffuana förbrände af rydzen år 86, Kymmenysluettelo 1562, KA 4646:350; kymmenysluettelo 1563 4657:30v. 543 Nissilä 1976, 20; Mikkonen & Paikkala 2000, 105. 544 Vahtola 1988, 123. 545 Vuotuisvero 1586 KA 4777:60v; Oluff Måsesson Måijsa nybygg ut af öde, maantarkastusluettelo 1608 KA 4861a:51v. 546 Maakirja 1653 KA 9137:321.

121 uuden asuinrakennuksen vanhan naapuriin, sillä kun tila vuonna 1676 jaettiin kahteen osaan, toisen puolen nimeksi ilmoitettiin Moisala ja toisen Makkonen. Ensimmäisen nimessä on säilynyt vanhan isännän sukunimi, joka on Mooseksesta johdettu karjalainen ristimänimi.547 Sukunimi Makkonen taas perustuu yleiseen karjalaiseen ristimänimeen Makko(i) (< venäjän Makarij, kreikan Makarios), josta on Karjalan ohella lukuisia mainintoja Savon eteläosista Pellosniemeltä, Vesulahdesta ja Säämingistä.548 On tuskin sattumaa, että talon kaikkien varhaisten isäntien nimet viittaavat näin selvästi Karjalaan. Tavastkengällä oli 1500-luvulla viideskin talo, mutta se autioitui venäläisten hävityksessä vuonna 1586, eikä sitä asutettu enää uudestaan 1600-luvulla. Talon perusti vuonna 1575 Tuomas Niilonpoika Kurkinen (Thomas Kurckhinen 1575). Hän asui taloa yhdessä sukulaismiehensä Niilon (Nils Kurchi 1576) kanssa vuoteen 1586 saakka, jolloin venäläiset polttivat talon.549 Tämän jälkeen Tuomas muutti Tornionjokilaaksoon, Keräsjokivarteen.550 Kurkisten asuttama talo sijaitsi todennäköisesti nykyisen Kurkelanmäen päällä, joka tunnettiin vielä 1700-luvun lopulla nimellä Kurkelanmetsä.551 Kurkisilla oli alempana jokivarressa, nykyisen Hyvölänrannan alueella sivutila, jonka Pekka Hyvönen osti itselleen 1500-luvun lopulla. Sukunimi Kurki(nen) on ollut käytössä vanhastaan ympäri Suomea, mutta täällä se lienee savolainen. Pirisen mukaan Kurkisia oli Savossa alkujaan vain Säämingin neljänneskunnassa, myöhemmin myös Rantasalmella. Suku on myös yksi Kainuun vanhimmista, joten myös se on mahdollinen lähtöalue.552 Kylään perustettiin 1600-luvun alkuvuosina pari uudistilaa, joita ei voida yhdistää mihinkään aiemmin perustettuun tilaan. Toisen perusti Lauri Laurinpoika vuonna 1607 nykyisen Tervolankankaan etelärinteeseen, lähelle Havanan vanhaa tilaa. Laurin sukunimeä ei mainita kertaakaan, mutta vuonna 1653 talon nimeksi ilmoitettiin Laakko (Laackoi 1653).553 Vaikka Laakko-nimeä ei esiinny Tavastkengällä ennen 1600-luvun puoltaväliä, se oli todennäköisesti jo talon ensimmäisen isännän sukunimi. Parikin seikkaa tukee tätä oletusta. Kun vuonna 1622 talon isännäksi vaihtui Antti Laurinpoika, tuli samaan aikaan yhden Launolan kylän talon isännäksi Olli Laurinpoika (Oluff Larsson 1622). Hänen perustamansa talon nimeksi tuli myös Laakko(la) (Lackola

547 Nissilä 1948, 231; Vahtola 1980, 363. 548 Pirinen 1982, 756; Nissilä 1948, 229; Nissilä 1973, 256; Nissilä 1976, 48 49; Mikkonen & Paikkala 2000, 333. 549 Kymmenysluettelo 1575 KA 4743:69; Kortteiskylän kymmenysluettelo 1576 4747:74v. 550 Vahtola 1980, 441 442. 551 Pulkkilan seurakunnan rippikirja 1769-1777, 96v. 552 Pirinen 1982, 754, 769; Keränen 1984, liite 1a. 553 Vuotuisvero 1607 KA 4855:120; maakirja 1653 KA 9137:321.

122 1654).554 Kyse lienee siis veljeksistä, joista toinen jäi viljelemään kotitaloa Tavastkengälle ja toinen lähti kotivävyksi Launolaan. Sukunimestä Laakko(nen) on 1500-luvulta eniten tietoja Karjalasta, mutta myös Savosta Juvan Joroisten neljänneskunnasta, joka lienee Siikasavon Laakkosten lähtöalue. Sieltä sukua muutti myös Pohjois-Savoon. Nimi on yksi Nikolauksen kansanomainen muunnos.555 Toinen 1600-luvun alun uudistiloista oli Pellikka, jonka perusti Eerikki Pekanpoika (Erich Peersson 1599).556 Talonnimi tulee esille vasta 1600-luvun puolivälissä, jolloin talon isäntänä oli Eerikki Tuomaanpoika Pellikka (Erich Thomasson Pelicka 1653). Ensimmäisen isännän sukunimi ei tule esille asiakirjoissa, mutta hän oli todennäköisesti Piippolassa 1500-luvun jälkipuoliskolla vaikuttaneen Pekka Pellikan poika. Pellikat ovat yksi Piippolan ja koko Siikalatvan vanhimmista kantasuvuista. Alkujaan suku oli karjalainen (ks. Piippola).557 Pellikka ei välttämättä ollut puhdas uudistila, sillä se merkittiin luetteloissa samalle paikalle kuin Rautapartojen 1500-luvulla perustettu tila. Muita todisteita näiden talojen yhteydestä ei kuitenkaan ole. Nykyisen Hyvölänrannan alueen asuttaminen alkoi Tavastkengältä käsin vuonna 1580, kun Heiskalan isäntä Pekka Turunen perusti sinne sivutilan. Vuosina 1580–86 hän maksoi veroa kahdessa paikassa: vuotuisen veronsa Hyvölänrannan uudistilalla ja kymmenysveronsa Tavastkengän päätilalla. Tämän Hyvölännan ensimmäisen talon nimeksi tuli myöhemmin Laakko eli Alatalo (Laakij 1654, Laacko eller Alatalo 1810).558 Alatalo-nimi lienee perua juuri tästä Pekka Turusen järjestelystä, jossa hänellä oli "ylätalo" Tavastkengällä ja "alatalo" alempana jokivarressa. Talo oli Turusten hallussa ainakin kahden sukupolven ajan, mutta vuosina 1626–1627 isäntänä ollut Martti Laurinpoika (Mårthin Larsson 1626) oli luultavasti jo sukunimeltään Laakko.559 Myös Tavastkengän Kurkisilla oli 1580-luvulla sivutila Hyvölänrannalla. Kun he muuttivat vainovuosien jälkeen pois Siikajokilaaksosta, myivät he tilan Pekka Hyvöselle.560 Ensimmäisen kerran tämä Hyvösen talolle ja samalla Hyvölänrannan kylälle nimensä antanut isäntä mainittiin veroluetteloissa 1500-luvun lopulla (Peer Hyvöinen 1598).561 Hänen ostamansa tila sijaitsi hieman ylävirtaan nykyisestä Hyvölänrannan koulusta, samalla paikalla kuin nykyinen Vanhatalo. Sukunimeä

554 Kymmenysluettelo 1622 KA 4944:29v; maakirja 1654 KA 9138:74v. 555 Mikkonen & Paikkala 2000, 282; Soininen 1981, 63, 96. 556 Kymmenysvero 1599 KA 4815:23. 557 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321v. 558 Maakirja 1654 KA 9138:74; henkikirja 1810 Ou:2, 843. 559 Karjavero 1626 KA 4959c:29v. 560 KA Kajaanin vapaaherrakunta KO a:1, Salon talvikäräjät 1653. 561 KA 4686:58, 4702:62, 4812:28v.

123 Hyvönen tavataan 1500-luvun verotiedoissa varsinkin Juvan pitäjässä ja neljänneskunnassa, mutta muutamia tietoja on myös Rantasalmelta, Säämingistä ja Vesulahdelta. Suku oli levinnyt jo 1500-luvun puolivälissä myös Tavinsalmen uudisasutusalueelle, nykyiseen Pohjois-Savoon, josta Hyvösiä siirtyi edelleen Pohjois- Pohjanmaan jokilatvoille. Esimerkiksi Iisalmen Haapajärvellä asui 1550-luvun vaihteessa Paavo ja Pekka Hyvönen.562 Siikajoen varteen suku on voinut tulla myös Pyhäjärven kautta, jossa Hyvösiä tavataan jo vuonna 1565.563 Siikajoen suurehkon sivu-uoman, Mulkuanjoen ja sen latvoilla sijaitsevan Mulkuanjärven rannat eivät saaneet pysyvää asutusta vielä 1500-luvun aikana, mutta lyhytaikaisia asujia siellä oli useita. Vuosina 1565–1573 joen rannoilla asui Lasse Sorvonen (Lass Sorwonen 1565, Lass Soruoinen 1573). Hänen lyhyestä asumisestaan jäi joen varteen vielä nykyisinkin tunnettu paikannimi Sorvonkangas.564 Nimelle ei ole vanhoja vastineita. Mahdollisesti se voidaan liittää sukunimeen Sorva(nen), jonka pohjalla voi olla kalannimi sorva. Nimeä tavataan eri muodoissa sekä Itä- että Länsi- Suomessa.565 Vuonna 1585 Mulkuanjoen rantamille asui hetken aikaa pakolaisina entiset Pyhännäjärven asukkaat Sipi Antinpoika Karjalainen ja Matti Parkkinen (Sigfrid Karlinen 1585, Madz Parkinen 1585).566 Jälkimmäinen voi liittyä myöhempään Parkkilan taloon, vaikka vielä 1600-luvulla ei tämän nimistä taloa tunnetakaan. Nimi on voinut säilyä myöhempään aikaan paikannimessä, josta se on siirtynyt talonnimeksi. Mulkuanjärvi sai ensimmäisen pysyvän asukkaansa vuonna 1614. Silloin sinne asettuivat Aatami ja Antti Ollinpoika, jotka "ottivat ylös metsästä ja erämaasta" uudisasuntonsa.567 Tämä talo oli sama kuin myöhempi Niirala. Verotiedoissa nykyinen järven-, talon- ja kylännimi Mulkua esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1654 Antin pojan ollessa talon isäntänä (Mårdhen Andersson Mulkua 1654).568 Tuomiokirjoissa nimestä on mainintoja samalta ajalta: Mulkoanjoki 1653 ja Mulkojanjoki 1654.569 Alpo Räisänen selittää nimen mulkku-sanan johdannaiseksi. Sille on kuitenkin hyvin vähän vastineita muualta. Haukiputaalla on saaren nimenä Mulkualetto. Ylä-Satakunnassa

562 Pirinen 1982, 751, 766, 782; Soininen 1981, 98. 563 Matinolli 1969, 119. 564 KA 4678:26, 4737:78v; PK Kestilä s.v. Sorvonkangas. 565 Mikkonen & Paikkala 2000, 618. 566 Vuotuinen vero 1585 KA 4773:19. 567 uptagit af skog och mark; Autioluettelo 1620 KA 4937:114v. nybyggin optogit 1614 beginnte skatta 1618 för 1/4 mantall; maantarkastus 1624 KA 4952:125v-126v 568 Maakirja 1654 KA 9138:74. 569KA Kajaanin vapaaherrakunta KO a:1, Salon talvikäräjät 1653; KA Kajaanin vapaaherrakunta KO a:1, Salon kesäkäräjät 1654

124 Sääksmäeltä on Mulkue-niminen kylä. Voionmaa mainitsee Alavudelta järven nimeltä Mulkua, jota hän pitää siirrännäisenä Sääksmäeltä.570 Voisiko myös Kestilän Mulkua olla samalla tavoin siirrännäinen Sääksmäeltä? Voionmaa esitti jo 1930-luvulla teoksessaan Hämäläinen eräkausi, että Siikajoen Neittävänhaaran latvoilla Veneheitossa olisi saattanut olla sääksmäkeläisten erämaa. Paikassa nimeltä Venhe heijtto ärmarch oli erämaita yhdellä Sääksmäen Kärjenniemen kylän ja viereisen Vedentaan kylän talonpojalla.571 Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että yhden Tavastkengän vanhan kantasuvun, Kärkkäisten, kotiseutuna pidetään alkujaan Sahalahden Kärkkään-kylää Pälkäneen rannalla, joka on aivan Mulkuen kylän naapurissa.572 Voisivatko siis Tavastkengän Kärkkäisetkin olla vanhoille eräalueilleen muuttaneita hämäläisiä talonpoikia? Onhan kylännimen Tavastkenkä merkitykseksikin esitetty 'Hämeenkäytävä' tai 'Hämäläisten kulkutie'.573 Näiden enemmän tai vähemmän pysyviksi jääneiden asukkaiden lisäksi Tavastkengän alueella mainittiin 1500-luvulla muutamia satunnaisia kävijöitä. Olli Asikainen (Oleff Asicanen 1574, Oluff Asikainen 1572) asui kylässä vuosina 1572– 74.574 Sukunimi Asikainen perustuu alasaksalaiseen henkilönnimeen Asikka. Todennäköisesti nimenkantaja on peräisin Rantasalmen Putkisalmen neljänneskunnasta, jossa Asikaisen sukua tavataan 1500-luvulla ylivoimaisesti eniten. Siellä on myös Asikkala-niminen kylä.575 Yhtä matkaa Asikaisen näyttää saapuneen Paavo Jurvainen (Påwall Jurffuainen 1572), jonka sukua tavataan vanhastaan niin ikään Rantasalmella.576 Vuosina 1567–68 uudisasukkaana mainitaan vielä Heikki Mononen (Henric Monoinen 1568).577 Monosia asui erityisesti Säämingin pitäjän Säämingin ja Haapalan neljänneskunnissa, jotka molemmat rajoittuvat Rantasalmen Putkisalmen neljännekseen. Kaikkia kolmea edellä mainittua sukua tavataan Kainuussakin ennen vuotta 1558.578 Koska suvut näyttäisivät olleen peräisin samalta suunnalta, saattoi heidän kohdallaan olla kyse yhtäaikaisesta muutosta.

570 Räisänen 2003, 191; YK s.v. Mulkue; Voionmaa1935, 174. 571 Voionmaa 1947, 234, 484; SMYA 5, 250. 572 Pirinen 1982, 270. 573 Vahtola 1980, 404. 574 Vuotuisvero 1572 KA 4733:78v; kymmenysluettelo 1574 KA 4740:19. 575 Mikkonen & Paikkala 2000, 72; Pirinen 1982, 750; Soininen 1981, 68. 576 Vuotuisvero 1572 4733:78v; Pirinen 1982, 752; Mikkonen & Paikkala 2000, 171; Soininen 1981, 78. 577 Kymmenysluettelo 1568 KA 4703:36. 578 Pirinen 1982, 756, liitekartta; Keränen 1984, liite 1a; Mikkonen & Paikkala 2000, 363.

125

Kartta 11. Tavastkengän asutus 1650-luvulla. Kurkela ei ollut tuolloin asuttu, mutta se on lisätty karttaan todistusarvonsa vuoksi.

126

Kartta 12. Tavastkengälle 1500-luvulla saapuneiden savolaissukujen lähtöalueet, jotka on merkitty Pirisen (1982) kokoamien sukunimitietojen perusteella (Pirinen 1982, sukunimiliitteet 1a 1c). Muutama nykyinen kaupunki on lisätty karttaan alueen sijainnin hahmottamista varten.

127

2.3.3. Pyhäntä

Siikajoen latvajärvien asutus näyttäisi olevan jonkin verran jokivarren yläosien asutusta vanhempaa, sillä niiden kaikkien rannoilta mainitaan asukkaita jo vuoden 1557 nokkaveroluettelossa. Ne myös mainitaan melko varhain omina, Siikasavosta erotettuina kyläkokonaisuuksinaan. Pyhännänjärven ympäristön käsittävässä Pyhännänkylässä (Pyhänäby 1557) oli ensimmäisten verotietojen mukaan kaksi asukasta. 579 Välillä taloja oli kolmekin, mutta vuoteen 1654 mennessä määrä oli pudonnut takaisin kahteen. Jo vuonna 1557 mainittu Antti Paavonpoika Karjalainen (Anders Pollson 1557, Anti Karleine 1563) asui luultavasti nykyisen Leiviskän talon paikkeilla, järven luoteisrannalla.580 Talon- ja suvunnimeä Karjalainen ei esiinny Pyhännällä enää 1600- luvun puolivälissä, vaan silloin talon nimeksi ilmoitetaan viimeisimmän isännän sukunimen mukaan Laakko (Laakoi 1653).581 Karjalaisia asui Savossa 1500-luvulla kaikissa sen hallintopitäjissä, joten suvun lähtöseutua ei voida tarkemmin määritellä.582 Kyse saattoi olla myös aidoista karjalaisista, jolla oli vain alkuperästä kertova liikanimi. Pirinen on todennut, että Savossa sukuja liikanimellä Karjalainen on 1500-luvulla tarkoitettu nimenomaan rajan takaisen Karjalan eli Käkisalmen Karjalan asukkaita. Kannaksen asukkaita ei kutsuttu karjalaisiksi. Sen sijaan heille annettiin usein kotipitäjään viittaavia liikanimiä (Jääskeläinen, (Lap)Veteläinen).583 Pyhännänjärven toinen kantatalo oli järven eteläpäässä sijainnut Pyhäntö, joka on tunnettu myös nimillä Piippo ja Vanhatalo. Talon ensimmäinen tunnettu asukas oli Matti Pekanpoika Musta (Matts Person Musta 1563), joka mainitaan jo vuoden 1557 nokkaveroluettelossa.584 Kyseessä voi olla pelkkä tummuudesta johtuva liikanimikin, sillä sukunimelle Musta (ei Mustonen) on vain vähän vanhoja vastineita. Karjalasta niitä tosin löytyy muutamia: Kaupi Musta 1543 Muolaa, antte Musta 1558 Viipuri, Hind musta 1549 Vl. Uusikirkko. Pohjanmaalla Saloisissa on vuonna 1548 merkitty Musta Lauri.585 Pirinen mainitsee Savossa olleen 1500-luvulla Mustan lappalaissuvun.586

579 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v. 580 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v; kymmenysluettelo 1563 KA 4657:30. 581 Maakirja 1653 KA 9137:321. 582 Mikkonen & Paikkala 2000, 199. 583 Vahtola 1980, 316; Pirinen 288. 584 Kymmenysluettelo 1563 KA 4657:30; nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v. 585 Nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:12v; Julku 1970b, 7; Mikkonen & Paikkala 2000, 372; nokkaveroluettelo 1548 KA 4534e:12v

128 Talostä käytetty Piippo-nimi juontuu Matti Eerikinpoika Piiposta (Madhz Ericsson Pippoi 1654), joka oli isäntänä 1635–1653.587 Pyhännänjärven ja Pyhännön talon nimeen saadaan aivan uusi näkökulma 1500- luvun verotietojen perusteella. Matti Mustan jälkeen talon isäntänä mainitaan kaksi eri henkilöä, joista toinen maksoi talon vuotuiset verot ja toinen kymmenykset. Vuotuisten verojen maksaja oli nimeltään Antti Pyhä Isä (Anders Pyhe Ise 1580, Anders Pyheise 1583).588 Oliko kyseessä todella kirkonmies, kuten nimi antaisi ymmärtää? Perimätiedon mukaan Pyhännön talon maalla, Kirkkoniemessä, jossa nykyinen Pyhännän kirkkokin sijaitsee, on ollut ikivanha saarnahuone viimeistään 1600- luvulla.589 Mikäli Antti Pyhä Isä todella oli jonkinlainen pappi, voisi tämän saarnahuoneen perinne ulottua ainakin 1500-luvulle saakka. Tämän pohjalta ei kuitenkaan voida selittää Pyhännänjärven nimeä, joka on paljon vanhempi. Pyhän Isän puolesta talon kymmenysverot maksoi vuosina 1576–1586 Matti Parkkinen (Matz Parchinen 1580).590 Hänen sukunimensä on alkujaan savo-karjalainen, ja siitä jo 1500-luvulla merkintöjä kaikista Savon pitäjistä, joten lähtöaluetta on vaikea määrittää tarkemmin. Useita Parkkisia mainitaan Siikajokilaakson lähialueille jo 1500- luvulla: Oulunsuussa 1548, Reisjärvellä 1557 ja Paltamon Koutaniemellä 1560. Nimen taustalla on ortodoksinen ristimänimi Parkki ~ Parkko (< venäjän Parfenij, kreikan Parthenios).591 Vuoden 1585 hävityksen jälkeen Matti Parkkinen ja toinen Pyhännänjärven asukas, Sipi Karjalainen muuttivat Siikajokivarteen, jonnekin nykyisen Tavastkengän ja Kestilän välimaastoon.592 Pyhännänjärven läheisyydessä oli 1500-luvulla kolmaskin talo, mutta se autioitui venäläisten hävityksessä vuonna 1586, eikä sitä asutettu enää uudestaan 1600-luvulla. Ensimmäisenä talossa asui Jussi Matilainen (Jons Matilainen 1562). Hieman myöhemmin mainitaan myös Antti Matilainen (Anders Matilainen 1567).593 Tätä sukua tavataan Savon ensimmäisissä verotiedoissa (1541) lähinnä Juvalla, mutta muutamia mainintoja on myös Vesulahdelta ja Rantasalmelta. Karjalasta siitä on vain muutama maininta.594 Tämän jälkeen talon isäntänä merkitään satunnaisesti Tuomas Niilonpoika

586 Pirinen 1982, 329. 587 Maakirja 1654 KA 9138:74v. 588 Vuotuisvero 1581 KA 4761:56v; vuotuisvero 1583 KA 4767:64v. 589 PK Pyhäntä s.v. Kirkkoniemi. 590 Kymmenysluettelo 1580 KA 4759:75. 591 Pirinen 1982, 758; Saloheimo 2006, 117; Mikkonen & Paikkala 2000, 444. 592 Vuotuinen vero 1585 KA 4773:19. 593 Kymmenysluettelo 1562 KA 4646:34v; kymmenysluettelo 1567 4695:29v. 594 Pirinen 1982, 756; Saloheimo 2006, 94.

129 Kurkinen (Thomas Kurckhinen 1575) ja Niilo Kurkinen kanssa vuoteen 1586 saakka, joilla oli viljelyksiä myös Tavastkengällä.595 Sukunimi Kurki(nen) on ollut käytössä vanhastaan ympäri Suomea, mutta täällä lienee lähinnä savolainen. Pirisen mukaan Kurkisia oli Savossa alkujaan vain Säämingin neljänneskunnassa, myöhemmin myös Rantasalmella.596

2.3.4. Iso Lamujärvi

Siikajoen latvajärvistä Iso ja Vähä Lamujärvi mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1563 kymmenysluettelossa, jossa niistä käytetään yhteistä nimitystä Lamu.597 Osa niiden asukkaista kuitenkin esiintyy ensimmäisen kerran jo vuoden 1557 nokkaveroluettelossa, mutta silloin heidät luettiin kuuluvaksi Pyhännänkylään.598 Iso Lamujärvi merkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1599 muodossa Isoi Lamu.599 Iso Lamun kanta-asukasta Pekka Eerikinpoika Lappalaista (Per Lappalain 1557) verotettiin jo vuonna 1557.600 Veronkerääjien kiertojärjestyksestä voidaan päätellä, että Lapin talo sijaitsi jo tuolloin nykyisellä paikallaan, Lamujoen pohjoispuolisella töyräällä, vajaa kaksi kilometria Iso Lamujärvestä pohjoiseen.601 Nykyisin tällä paikalla on Vähä-Lapin talo. Sukunimen Lappalainen luonteesta on kirjoitettu ja kiistelty paljon. Se oli 1500-luvulla varsin yleinen liikanimi Savossa ja myöhemmin siitä kehittyi yksi tavallisimmista sukunimistä. Alun perin se on viitannut suoraan henkilön saamelaiseen alkuperään ja Savon asutushistoriaa tutkineen Kauko Pirisen mukaan tilanne oli tällainen vielä 1500-luvullakin.602 On tosin esitetty, että nimitys lappalainen ei välttämättä viittaisi pelkästään saamelaisiin, vaan yleensä syrjäseutujen asukkaisiin ja samanlaisia elinkeinoja (metsästys ja kalastus) harjoittaviin ihmisiin. Tällaisesta käytännöstä ei kuitenkaan ole selviä todisteita.603 Vaikka Lappalaisen suku olisikin alkujaan ollut saamelainen, oli suku voinut tulla Iso Lamujärvelle Savosta, jossa

595 Kymmenysluettelo 1575 KA 4743:69. 596 Pirinen 1982, 754, 769. 597 Kymmenysluettelo 1563 KA 4657:30. 598 Maakirja 1557 KA 4578:56v. 599 Kymmenysluettelo 1599 4815:23v. 600 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v. 601 Verot on kerätty ensin Pyhännänjärven talollisilta, sitten Lapista ja viimeksi Vähä Lamujärveltä; KA 4578:56v. Myöhemminkin järjestys säilyi samana, mutta Lapin ja Vähä Lamun jälkeen kerääjä kiersi vielä Iso Lamujärven itälaidalla sijaitsevalle Luttisen talolle. 602 Pirinen 1982, 329; Mikkonen & Paikkala 2000, 292–293. 603 Vahtola 1999, 111.

130 sukunimi oli yleinen. Noin 30 kilometrin päässä Lamujärvestä, Kiuruveden Näläntöjärven rannalla, asui samaan aikaan Olli Heikinpoika Lappalainen. Iisalmen Haapajärven rannalla taas asui jo 1550-luvulla kaksi Lappalaisen perhettä, joiden molempien sukujuuret olivat Joroisten Varkauden kylässä. Samaa alkuperää saattaisi olla Lamun Lappalainenkin.604 Vuonna 1585 venäläiset tappoivat Pekka Lappalaisen, minkä jälkeen talon isännäksi tuli muutamaksi vuodeksi (1585–1591) Jussi Huumonen (Jöns Humoinen 1585).605 Myöhemmin sama henkilö tavataan Paavolasta, jossa on nykyäänkin Huumola-niminen talo (Humoijnen 1654). Alkujaan Huumonen oli luultavasti kotoisin Siikajoenkylältä (ks. Paavola ja Siikajoki).606 Sukunimestä Huumonen on vanhoja mainintoja Siikajokilaakson lisäksi Karjalan kannakselta (A Humoi 1560 Viipurin pitäjä, Marti humoine[n] 1544 Uusikirkko Vl, Sigi Huma[n] 1544 Muolaa), mutta ei lainkaan Savosta.607 Alkuperältään se lienee samanlainen kuin karjalainen sukunimi Huomo, joka pohjautuu ortodoksiseen ristimänimeen (< venäjän Foma). Muita mahdollisia lähtökohtia ovat saksalaiset puhuttelunimet Humo, Hummo, Huhm (< Hugimar, Hummar).608 Toinen Ison Lamujärven kanta-asukas, Olli Luttinen (Olli Luttinnen 1565), saapui seudulle 1560-luvulla.609 Muista samaan aikaan perustetuista taloista poiketen Luttisen talo sijaitsi sisämaassa, Viitamäen päällä. Tarkkaa sijaintia on kuitenkin vaikea sanoa, sillä jo 1700-luvulla Luttisen taloja oli peräti kolme.610 Luttinen on melko harvinainen savolainen sukunimi, jota tavataan vanhoissa asiakirjoissa Juvan Joroisten ja Rantasalmen Keriharjun neljänneskunnissa. Luultavasti kyse on samasta pienestä suvusta, sillä kyseiset neljänneskunnat ovat rajanaapureita. Kainuuseen tätä suku oli tullut jo ennen vuotta 1558, mutta suora muutto Savosta on tässä tapauksessa todennäköisempi.611 Nimen pohjalla voisi olla kansanomainen muunnos joko germaanisesta Ludvig- tai Ludolf-nimestä (> skandinaaviset Ludde ja Ludhin) tai Lucianos-nimestä (> venäjän Lukjan ~ Lutjan).612

604 Soininen 1981, 98 99; 338 339. 605 åhr i hieslagem och föreffand aff Rydzenn anno 84 och hans son skall thz optage haffe ett års friiheet efter han är fattig; maakirja 1585 KA 4773:19; vuotuisvero 1585 KA 4773:142v. 606 Maakirja 1654 KA 9138:73v; PK Siikajoki s.v. Huumosenkangas. 607 Mikkonen & Paikkala 2000, 137; Pirinen 1982, 805; Saloheimo 2006, 30 31. 608 Mikkonen & Paikkala 2000, 134, 137. 609 Kymmenysluettelo 1565 KA 4678:25v. 610 Henkikirja 1728 KA 9347:125v; henkikirja 1810 Ou:2, 836. 611 Pirinen 1982, 756, 770, 787, liitekartta; Keränen 1984, liite 1a. 612 Mikkonen & Paikkala 2000, 322.

131 Viitamäen päälle perustettiin toinen talo 1620-luvulla, kun Luttisesta erotettiin osuus ehkä vävyksi tulleelle Antti Antinpojalle. Hänen sukunimensä ei tule esille asiakirjoissa, mutta vuonna 1653 hänen veljenpoikansa nimeksi ilmoitetaan Michel Sarainen 1653.613 Kyse on siis nykyisestä Saaralan talosta. Saaranen on savokarjalainen sukunimi, jota tavataan jo 1500-luvulla Kärsämäellä.614 Sieltä suku todennäköisesti siirtyi Viitamäelle. Vuonna 1641 Iso Lamujärven itärannalle, lähelle Huhmarpuron suuta, perusti uudistalon Tuomas Eerikinpoika Kamunen (Thomas Ericsson Kamunen 1654).615 Tämän talon nimeksi tuli luonnollisesti Kamula. Sukunimestä Kamunen on vain muutamia vanhoja merkintöjä. Viipurista on merkitty kamuns la 1560 (eli Kamusen Lauri) ja Kirvusta on tietoja sekä Kamusen talosta että suvusta. Ala-Satakunnan Eurassa oli Kamu 1546 ja Jac Kamw 1570. Lähin vastine nimelle löytyy Lumijoelta, jossa asui jo vuonna 1558 Erkki Kamunen.616 On siis mahdollista, että Kamuset tulivat tänne rannikolta. Ahokylän ensimmäinen asukas oli Jooseppi Jaakonpoika Aho (Joseph Jacobson Ahoi 1653), joka ilmaantui Lamun veroluetteloihin 1640-luvulla.617 Sukunimestä Aho(nen) on vanhoja tietoja erityisesti Karjalan kannakselta (joanj Aho 1554 Kivennapa, Sunij Aho 1552 Viipuri, Lauri henca Aho 1558 Jääski).618 Toisaalta kyseessä voi olla paikallissyntyinen talonnimikin, sillä ahoja eli 'viljelyn jälkeen nurmettuneita entisiä kaskimaita' on varmasti ollut seudulla 1600-luvulla. Todennäköisesti kyse oli sukunimestä, sillä Ahoja asettui samaan aikaan myös Lamujokivarteen Piippolaan.

2.3.5. Vähä Lamujärvi

Vähä Lamujärvi esiintyi erillisenä kylänä ensimmäisen kerran vuoden 1599 kymmenysluettelossa (Wähä Lamu 1599), mutta sen kanta-asukas Heikki Heikinpoika Vesiläinen mainitaan jo vuoden 1557 nokkaveroluettelossa yhdessä Pyhännänjärven ja

613 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321. 614 Mikkonen & Paikkala 2000, 567. 615 Maakirja 1654 KA 9138:74v. 616 Mikkonen & Paikkala 2000, 190; KA 1927:122, 2229:28; Vahtola 1991a, 110. 617 Joseph Jacobson 1541; henkikirja 1641 KA 9110:64; kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321. 618 Mikkonen & Paikkala 2000, 58.

132 Iso Lamujärven asukkaiden kanssa.619 Vuosina 1548–1560 hänet mainitaan Pyhäjoen puolella, Ainalin kylän asukkaiden joukossa.620 Myöhemmin Vähä Lamujärven eteläpäässä sijainneen Vesiläisen talon nimeksi vakiintui Piippo, joka tuli omistajasuvuksi 1600-luvun alussa. Sukunimi Vesiläinen on erittäin harvinainen, eikä sillä löydy lainkaan vanhoja vastineita. Varsinais-Suomen Halikossa on merkitty kylä nimeltä Vesilä (by) 1564.621 Yksi mahdollisuus on yhdistää se kannakselaiseen sukunimeen Veteläinen (< Lapveteläinen 'Lappeen eli Lapveden pitäjän asukas').622 Toinen mahdollisuus voisi olla, että nimi viittaisi Pirkkalan Vesilahden kylään. Se olisi siis lyhentynyt nimestä Vesilahtelainen. Tätä olettamusta tukee se, että Vähä Lamujärven ympäristössä on sellaista paikannimistöä (Hämeen- ja Limpsiönkangas), joka edellyttää hämäläis-yläsatakuntalaisen vaikutuksen läsnäoloa. Mielenkiintoinen lisäpiirre on, että Vesiläisen asuinpaikalta on löydetty kaksi kuppikalliota. Tätä muinaisjäännöstyyppiä esiintyy runsaasti Savossa, mutta siellä se on liitetty myöhäisrautakautiseen, lähinnä hämäläiseen asutukseen. Lähimmät vastineet löytyvät Kiuruveden puolelta Paljakanvuorelta.623 Vähä Lamujärvi säilyi yksitaloisena aivan 1500-luvun viimeisiin vuosiin saakka. Vuonna 1598 sieltä merkittiin ensimmäisen kerran verotetuksi Pekka Pekanpoika Mahanen (Peer Peersson 1598, Peer Mahainen 1605).624 Mahasen talo sijaitsee vielä nykyäänkin järven luoteisrannalla. Sukunimestä Mahainen on vain pari vanhaa merkintää Tavinsalmelta,625 joten sitä on vaikea pitää varsinaisena savolaissukuna. Nimi voi olla henkilön ulkomuotoon viittaava liikanimi, mutta taustalla voi olla myös ortodoksinen henkilönnimi, esimerkiksi Makarioksen kansanomainen muoto Maho(i).626 Tätä alkuperää tukee se, että Pyhännällä nimestä on kehittynyt myös sukunimi Mahosenaho.

619 Kymmenysluettelo 1599 KA 4815:23v; Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v. 620 Matinolli 1969, 114. 621 KA 1010:14. 622 Mikkonen & Paikkala 2000, 740. 623 Lehtosalo-Hilander 1986, 132 137. 624 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:29; kymmenysluettelo 1605 KA 4844:22. 625 Pirinen 1982, 771, 787. 626 Mikkonen & Paikkala 2000, 380.

133

Kartta 13. Lamun kylän eli Pyhännänjärven sekä Iso ja Vähä Lamujärven seutujen asutus 1650-luvulla.

134

2.3.6. Piippola eli Kortteinen

Vanhimmissa asiakirjalähteissä nykyisen Piippolan seutua nimitetään Kortteisenkyläksi (Korteio by 1562, Korteisby 1563),627 sillä talot sijaitsivat lähellä Lamujoen laajentumasta muodostunutta Kortteisenjärveä. Nykyinen kylännimi esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1584 kymmenysluettelossa (Piippoila 1584).628 Matala Kortteisenjärvi kuivatettiin jo varhaisessa vaiheessa, mutta nykyisin se on osittain palautettu Kortteisen tekoaltaan muodossa. Alkuperäinen järvi lienee tosin ollut huomattavasti sitä laajempi ja lähelle nykyistä Piippolan kirkonkylää. Kuten arvata saattaa, oli Piippolan asuttamisen pääosassa Piipon suku. Ensimmäisissä verotiedoissa kylässä asui kolme Piipon veljestä: Jussi, Lauri ja Olli Piippo (Jöns Pippoi 1562, Lauri Pippoi 1562, Olli Pippoi 1562). Myöhemmin ilmaantui vielä neljäs, Mauno Piipon omistama talo (nybonde Mons Piippoi 1567), joka lienee sijainnut nykyisessä Leskelässä.629 Länsi-Suomessa tai Savossa Piippoja ei ainakaan 1500-luvun tiedoissa esiinny. Varsinais-Suomesta on muutamia keskiaikaisia tietoja, jotka muistuttavat sitä. Esimerkiksi Halikossa Olaff Pypon 1463 ja Kaarinassa Jap Peppo 1461.630 Muun muassa Kauko Pirinen on pitänyt Piippoja Pohjois-Pohjanmaan vanhana karjalaissukuna ja asiakirjatietojen valossa tämä vaihtoehto näyttää hyvin todennäköiseltä.631 Karjalasta Piipoista on useita vanhoja mainintoja: Jääskessä h piippon 1557, p pipainen 1560, Muolaassa L pipuin 1559, Uudellakirkolla P pipoinen 1553, Anti Pipon 1543, mogns pipo 1549 ja Knut pipo 1549.632 Miksi "Pohjois- Pohjanmaan vanhaa karjalaisväestöä" sitten asui Lamujoen yläjuoksulla? Yksi vaihtoehto on, että nämä olivat saapuneet rannikolta. Ehkä alkujaan Siikajokisuulla asunut Piipon karjalaissuku muutti 1500-luvulla pysyvästi vanhalle eräjärvelleen. Sukunimeä ei tosin mainita rannikolla, mutta tämä voi johtua erilaisista merkitsemiskäytännöistä: rannikon kylissä veroluetteloihin merkittiin yleensä vain etunimistä johdetut talonnimet. Muualle Pohjois-Suomeen Piippojen suku levisi juuri Piippolan seudulta. Esimerkiksi Lauri Piippo näyttäisi muuttaneen 1580-luvulla,

627 Kymmenysveroluettelo 1562 4646:35; kymmenysluettelo 1563 KA 4657:30. 628 Kymmenysluettelo 1584 KA 4771:79v. 629 Kymmenysluettelo 1562 KA 4646:35; kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v. 630 Mikkonen & Paikkala 2000, 469. 631 Pirinen 1982, 288; myös Saloheimo 2006, 125. 632 AK; KA 5437:22v, 5213:5v, 5190:4, 5069:3, 5000:96v, 5026:79, 5026:79.

135 venäläisten tekemien hävitysretkien jälkeen, Kemijokilaaksoon, jossa saman niminen henkilö mainitaan vuodesta 1590 lähtien (Lars pipoi 1590).633 Piippojan lisäksi Kortteisenjärven rannalla asui Pekka Pellikka (Per Pellinen 1562, Per Pellicaine 1566, Pehr Pellicke 1568),634 jonka sukunimeä pidetään niin ikään karjalaisena. Esimerkiksi Muolaasta on merkitty per pellika 1543 ja Ands pellika 1543.635 Samalta suunnalta on runsaasti mainintoja myös muodosta Pelli(nen), joka on levinnyt Savonkin puolelle, toisin kuin Pellikka. Molemmat perustuvat Pekka-nimen kansanomaiseen muotoon Pelli.636 1600-luvun puoliväliin mennessä Piippolan Pellikka oli jaettu jo neljään osaan, joista yhden nimi oli Pellikka (Pällicka 1654), kahden Pellilä (Pällila 1654) ja yhden Metsä (Metzä 1653, Mädhsä 1654).637 Lisäksi useita suvun miehiä lähti 1600-luvun alussa maailmalle. Yksi muutti Tavastkengälle ja kaksi mahdollisesti Tornionlaakson saakka, jossa Pellikoita ilmestyi 1620-luvulla sekä Pajalaan että Haapakylään.638 Suurin osa Piippolan vanhimmista taloista oli joko Piipon- tai Pellikan-suvun hallussa, mutta 1600-luvun aikana kylään tuli jonkin verran muitakin asukkaita. Jarvan talo (Jarwa 1653)639 perustettiin kylään 1600-luvun alkuvuosina. Ei voida sanoa varmasti, milloin nimi tuli käyttöön Piippolassa. Se esiintyi ensimmäisen kerran vasta 1653, mihin saakka talo näyttäisi patronyymien perusteella pysyvän Olli Piipon jälkeläisten hallinnassa. Sukunimellä on kaksi vanhaa esiintymisaluetta. Toisaalta sitä tavataan Kaakkois-Suomessa (Iitti, Virolahti, Säkkijärvi, Viipuri, Jääski, Harlu) ja toisaalta Ylä-Satakunnassa ja Hämeessä (Hollola, Jyväskylä, Kangasala, Kihniö, Parkano, Sääksämäki, Vesilahti). Nimen taustalla lienee pohjoismainen miehennimi Hiarwarth ~ Iarward ~ Jaruarda.640 Kun otetaan huomioon ympäristön runsas karjalainen sukunimistö, vaikuttaisi kaakkoinen lähtökohta täällä todennäköisemmältä. Leskelän talon ja kylän perustanut Pekka Leskinen (Per Leskinen 1602) saapui Lamujoen varteen 1600-luvun taitteessa.641 Sukunimensä puolesta hän on erittäin tyypillinen savolainen, sillä Leskisiä tavataan kaikissa Savon pitäjissä ensimmäisistä

633 Vahtola 1980, 449. 634 Kymmenysluettelo 1562 4646:35; kymmenysluettelo 1566 KA 4687:29; vuotuisvero 1568 KA 4702:64. 635 AK; KA 5000:83v. 636 Mikkonen & Paikkala 2000, 453–454. 637 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321; maakirja 1654 KA 9138:74v. 638 Vahtola 1980, 447. 639 Maakirja 1653 KA 9137:321. 640 Mikkonen & Paikkala 2000, 161. 641 Vuotuisvero 1602 KA 4828:17.

136 veroluetteloista (1541) lähtien. Eniten sukua oli Juvan, Säämingin ja Rantasalmen pitäjissä.642 Vuonna 1624 Jooseppi Pekanpoika perusti Leskelän ja Piippolan puoliväliin Aho-niminen tilan (Josepp Pedersson Ahoi 1654).643 Talonnimi voi perustua paikalliseen luontonimeen tai savokarjalaiseen sukunimeen Aho(nen).644 Samaa sukua asettui luultavasti myös nykyisen Pyhännän kunnan puolelle Ahokylään. Piippolan itäpuolella sijaitsevan Kankaalan talon ensimmäisen asukkaan Matti Matinpojan (Matz Matzson i Piipoila 1610)645 sukunimi ei tule lainkaan esille verotiedoissa, mutta pari vuosikymmentä hänen jälkeensä samalle paikalle tulee Eerikki Eerikinpoika Piippo (Erich Piippoi 1649, Erich Erichsson Kangahala 1653).646 Talonnimi on paikallissyntyinen ja johtuu talon sijainnista kuivan mäntykankaan laidassa.

642 Pirinen 1982, 755. 643 Maakirja 1624 KA 4952:125; maakirja 1654 KA 9138:74v. 644 Mikkonen & Paikkala 2000, 58. 645 Uudistilojen luettelo 1610 KA 4871:164. 646 Kymmenysluettelo 1649 KA 9129:527v; maakirja 1653 KA 9137:321.

137

Kartta 14. Piipolan eli Kortteisen kylän asutus 1650-luvulla. Kaikkia taloja ei ole voitu merkitä karttaan niiden lähekkäisen sijainnin vuoksi.

138

2.3.7. Launola eli Laakkola

Vanhimmissa verotiedoissa Lamujoen keskijuoksua nimitettiin Naaraskosken kyläksi (Naraskoski 1567, Naras koski 1581),647 johon luettiin sekä nykyisen Launolan että Pulkkilan alueet. Myöhemmät kylännimet esiintyvät vasta 1500-luvun lopulla, Launola ensimmäisen kerran vuoden 1598 kymmenysluettelossa muodossa Launoila.648 Nykyisin kylästä käytetään yleensä nimeä Laakkola kylän toisen kantatalon mukaan. Kylälle sen alkuperäisen nimen antanut Antti Antinpoika Launonen (Anders Lawninen 1577) saapui seudulle 1570-luvulla.649 Savon ensimmäisissä verotiedoissa (1541) Launosia on eniten Vesulahden Norolan neljänneskunnassa. Yksi maininta on myös Säämingin neljänneskunnasta. Vesulahdelta sukua näyttää siirtyneen 1500-luvun puolivälissä Rantasalmen ja Tavinsalmen pitäjiin650 ja mahdollisesti sieltä edelleen Lamujokivarteen. Toisaalta Launosista on vanhoja mainintoja myös Karjalasta (p[er] lainaine[n] 1551 Muolaa, Per Launainen 1569 Uusikirkko). Launonen perustunee muinaissaksalaiseen nimikantaan Launa ~ Launo 'iloinen'.651 Yhtä matkaa Launosten kanssa Launolan alueelle saapui Pekka Klemetinpoika Luttinen (Per Clemetsson ny bonde 1577, Per Luttinen 1582). Samoihin aikoihin Luttisia asettui myös Iso Lamujärven rannoille. Luttinen on melko harvinainen savolainen sukunimi, jota tavataan vanhoissa asiakirjoissa Juvan Joroisten ja Rantasalmen Keriharjun neljänneskunnissa.652 Launolan Luttisen talo autioitui venäläisten hävityksessä vuonna 1588 eikä sille löydy jatkajaa käsittelemässäni aineistossa.653 Luultavasti talon pellot liitettiin viereiseen Launolaan. Launolan kylän ensimmäisen asukas oli Jussi Junnoinen (Jons Junnoinen 1575), joka perusti Junno-nimisen talonsa Lamujoen ja Junnonojan risteykseen viimeistään vuonna 1570.654 Hän näyttäisi olleen varsin erikoinen persoona, koska hänelle kertyi vuosikymmenten aikana monenlaisia liikanimiä. Hän oli ilmeisesti poikkeuksellisen suurikokoinen (Stor Jons Junnoinen 1583) ja ehkä juuri sen takia hän oli myös seppä

647 Kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v; kymmenysluettelo 1581 KA 4762:77. 648 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:28v. 649 Kymmenysluettelo 1577 KA 4750:78v. 650 Pirinen 1982, 755, 786. 651 Mikkonen & Paikkala 2000, 297. 652 Pirinen 1982, 756, 770, 787. 653 Peder Clemetsson förbrände af ryssen år 88; vuotuisveroluettelo 1588 KA 4783:56. 654 Vuotuisvero 1575 KA 4742:67v; vuoden 1570 kymmenysluettelossa Jons Jonsson, KA 4718:35.

139 ammatiltaan (Jons Smedh 1576).655 Muutamana vuonna veronkantaja nimittää häntä ja hänen sukulaismiestään Antti Jussinpoika Junnoista Iivananpojaksi (Jons Iwasson 1578, Anders Ivansson 1580). Iivana on Johanneksen venäläisperäinen muunnos, joka on ollut karjalaisten käyttämä ristimänimi. Kerran kylään merkitään myös Wagh Jöns Junnoinen 1581, mutta kyseessä on ilmeisesti toinen henkilö.656 Sukunimi Junno(i)nen on Kannakselainen. Nimestä on useita 1500-luvun merkintöjä Kivennavalta, Muolaasta ja Taipalsaaresta. Savossa sukua tavataan vasta 1600-luvun alussa, joten Launolan Junnoisten täytyy olla karjalaisia.657 Tarkempikin lähtöseutu saattaa tulla asiakirjoissa esille, mikäli Lamujokivarressa vuosina 1566 69 verotettu Jussi Jääskeläinen (nybonde Jons Jeskeleinen 1567) oli sama henkilö kuin Jussi Junnoinen.658 Sukunimeä Jääskeläinen pidetään Pohjois-Pohjanmaalla osoituksena karjalaisesta asutusvaikutuksesta ja Launolan tapaus saattaisi vahvistaa tätä käsitystä.659 Junnosta 1600-luvun alussa erotetun veljesosan nimeksi tuli Laakkola (Lackoijla 1653)660 vuonna 1622 isännäksi tulleen Olli Laurinpojan sukunimen mukaan. Samaa sukua asettui laajemminkin Siikajoen latvaseudulle, sillä samana vuonna myös Tavastkengälle perustettiin Laakko-niminen talo, jonka isäntänä oli vuosina 1622–1653 Antti Laurinpoika Laakko (Andhers Laarson Laackoi 1653).661 Mahdollisesti hän oli Laakkolan Olli Laurinpojan veli. Sukunimestä Laakko(nen) on 1500-luvulla eniten tietoja Karjalasta, mutta myös Savosta Juvan Joroisten neljänneskunnasta, josta suku levisi Pohjois-Savoon. Samaa reittiä lienevät tulleet myös Siikajokilatvan Laakkoset. Nimi lienee Nikolauksen kansanomainen muunnos.662 Vuonna 1653 Laakkolasta eroaa Pinolehto-niminen talo (Påhl Olafson Pinolechto 1654),663 jonka nimi perustuu jonkin vanhan luonnonpaikan nimeen. Samoihin aikoihin Laakkolan kanssa perustettiin kylään myös Paakin (Paaki 1654) ja Klaulan eli nykyisen Klaavun (Claula 1654) tilat,664 joiden nimet perustuvat

655 Kymmenysveroluettelo 1582 KA 4765:79v. 656 Kymmenysluettelo 1578 KA 4753:76; kymmenysluettelo 1580 KA 4759:75v; kymmenysluettelo 1581 KA 4762:77; Nissilä 1948, 225; Nissilä 1973, 248; Nissilä 1976, 26; Mikkonen & Paikkala 2000, 149. 657 Mikkonen & Paikkala 2000, 170; Pirinen 1982, 782, 807; Saloheimo 2006, 43. 658 Kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v; kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v; kymmenysluettelo 1569 KA 4712:40. 659 Nimeä tosin esiintyy usein samoilla alueilla kuin savolaisiakin, mutta ainakaan Pirinen ei pidä Pohjois- Pohjanmaan Jääskeläisiä alkuperältään savolaisina. Mikkonen & Paikkala 2000, 176–177; Pirinen 1982, 229, 290; Saloheimo 2006, 45. 660 Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321v. 661 Kymmenysluettelo 1622 KA 4944:29; maakirja 1653 KA 9137:321. 662 Mikkonen & Paikkala 2000, 282; Soininen 1981, 63, 96. 663 Maakirja 1653 KA 9137:321v. 664 Maakirja 1654 KA 9138:74v.

140 suoraan ensimmäisten isäntien Paavo ja Klaus Laurinpojan etunimiin (Påual Larsson 1598, Claus Larsson 1599).665 Isäntien sukunimet eivät tule lainkaan esille, joten heidän alkuperäänsä on mahdotonta päätellä tarkemmin. Mahdollista kuitenkin on, että myös nämä kaksi Laurinpoikaa olivat samaa Laakon sukua kuin viereisen talon isäntä Olli Laurinpoika. Tämä selittäisi myös talojen nimeämisen etunimen mukaan, mikä oli tässä vaiheessa melko epätavallista Siikajoen latvoilla. Edellisten talojen länsipuolella, pienen Naarastenojan varrella sijaitseva Hyvärisen talo perustettiin luultavasti jo 1600-luvun ensimmäisinä vuosina, jolloin sen isäntä Jaakko Jaakonpoika mainittiin ensimmäisen kerran (Jacob Jacobson 1606, Jacob Jacobson Hijfwärinen 1653).666 Säännölliset veronmaksutiedot talosta ovat vasta vuodesta 1620 lähtien, jolloin taloa sanotaan jokin aika sitten ylös otetuksi (Nb. Jakop Jakopsson för några tijds sedhan uptagit skal skathn 1/4 mantal 1620).667 Hyvärinen on yksi monista hyvä-sanasta johdetuista sukunimistä. Hyvärisiä asui jo 1500-luvulla useita Savon Tavinsalmen uudisasutusalueella, josta heillä oli enää lyhyt matka Siikalatvalle. Suvun alkuperäiset asuinalueet näyttäisivät olleen Juvan ja Puumalan seudulla.668

2.3.8. Pulkkila

Nimensä mukaisesti Pulkkila oli jo 1500-luvulla Pulkkisten suvun asuttamaa. Alkuun Pulkkilan ja Launolan seudun talot luettiin yhdeksi Naaraskoski-nimiseksi kyläksi (Naraskoski 1567, Naras koski 1581),669 mutta vuodesta 1584 lähtien Pulkkila erotettiin omaksi kyläkseen (Pulkila 1584).670 Veljekset Jussi ja Mikko Pulkkinen saapuivat nykyisen Pulkkilan kirkonkylän paikkeille 1560-luvun puolivälissä. Jussi Pulkkinen (Jöns Pulchine 1566) mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1566 Lamun uudisasukkaana ja Mikko Pulkkinen viisi vuotta myöhemmin (torpar Michel Pulchinen 1571).671 Pulkkinen on savokarjalainen sukunimi. Savosta nimestä on eniten vanhoja mainintoja Pellosniemen pitäjän Pitkälahden neljänneksestä sekä Säämingin Haapalan ja Puumalan neljänneksistä (joan pulkin 1541 Sääminki). Juvalta on vain yksi merkintä. Esiintymät painottuvat siis aivan

665 Kymmenysluettelo 1599 KA 4815:23v. 666 Kymmenysluettelo 1606 KA 4850:87; Kymmenysluettelo 1653 KA 9137:321v. 667 Autioluettelo 1620 KA 4937:114v. 668 Mikkonen & Paikkala 2000, 140–141; Pirinen 1982, 751. 669 Kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v; kymmenysluettelo 1581 KA 4762:77. 670 Kymmenysluettelo 1584 KA 4771:79v. 671 Uudisasukkaiden luettelo 1566 KA 4687:31v; kymmenysluettelo 1571 KA 4727:34.

141 Karjalan rajan tuntumaan. Karjalasta tietoja on muun muassa Jääskestä, Käkisalmelta, Parikkalasta, Raudusta, Rääkkylästä, Sortavalasta, Suistamolta ja Uukuniemeltä (Lauri pulkine 1557 Jääski).672 Lamujokivarteen Pulkkiset tulivat todennäköisesti Säämingistä, joka oli suvun ydinalue. Toinen mahdollisuus on muutto kiertäen Kainuun kautta, sillä siellä sukua esiintyi jo ensimmäisien verotietojen aikaan 1550-luvulla.673 Melkein kaikki Pulkkilan vanhat talot ovat Pulkkisten taloista erotettuja. Jussi Pulkkisen talo jaettiin 1600-luvun vaihteessa kahteen osaan, joista toisen nimeksi jäi Pulkkila (Pulckila 1653). Toinen puoli jaettiin vuonna 1649 kahteen osaan, jotka saivat talojen sijaintia kuvaavat nimet Mäkelä (Mäkelä 1653) ja Kankaala (Kangal 1653). Myös Mikko Pulkkisen talo jaettiin 1600-luvun taitteessa kahteen osaan. Toista puolta, alkuperäistä Mikko Pulkkisen taloa, nimitetään Alataloksi (Alatalij 1653). Toinen puoli autioitui vuonna 1641, eikä sen nimi tule esille käsittelemässäni aineistossa.674 Luultavasti kyseinen talo oli sama kuin myöhempi Laukka, joka sijaitsee aivan Alatalon naapurissa. Laukan sukua tavataan Siikalatvalla jo vuoden 1576 itsellisveroluettelossa, jossa mainitaan Jons Laucka.675 Nimi on yksi Laurentius-nimen muunnoksista. Samaa kantaa ovat muun muassa savolaiset sukunimet Laukkanen ja Laukkonen, joihin se yleensä vanhoissa asiakirjoissa sekoittuu. Nykyisin Laukka on lähinnä pohjoispohjalainen sukunimi, mutta ainakin Karjalassa se on ollut käytössä myös etunimenä (Lauka Ifuanof 1651 Kurkijoki, Laucka Larsson hämäläinen 1642 Ilomantsi).676 Ainoan Pulkkisten dynastian ulkopuolisen vanhan talon perustaja oli Niilo Niilonpojan Niilekselä (Nilexelä 1653), joka merkittiin Pulkkilan veroluetteloihin vuodesta 1598 lähtien (Nils Nilsson 1598).677 Talo sijaitsi selvästi kylän muista taloista erillään, niistä noin viisi kilometri koilliseen, pienen Uljuanojan rannalla. Talonnimi on paikallissyntyinen ja juontuu ensimmäisen isännän etunimen puhuttelumuodosta muodosta Niilo ~ Niiles.678 Nykyisin taloa ei enää ole, sillä se jäi Uljuan tekoaltaan alle. Vuosina 1598–1604 Pulkkilan seudulla asuivat myös Olli Paavonpoika ja Suni Parviainen (Oluff Parhianen 1598, Oleff Pålsson 1599, Suni Paruia 1599). Vuonna 1608 ilmoitettiin, ettei Olli Paavonpoika voinut enää asua talossaan, ja sen otti

672 Pirinen 1982, 759; Mikkonen & Paikkala 2000, 489–490; Saloheimo 2006, 130. 673 Keränen 1984, liite 1a. 674 Maakirja 1653 KA 9137:321v; kymmenysluettelo 1649 KA 9129:527v; henkikirja 1641 KA 9110:64v. 675 Itsellisveroluettelo 1576 KA 4746:127v. 676 Mikkonen & Paikkala 2000, 296. 677 Maakirja 1654 KA 9138:75; kymmenysluettelo 1598 KA 4812:28v. 678 Mikkonen & Paikkala 2000, 398.

142 haltuunsa Juho Mikonpoika.679 Talo autioitui jo vuonna 1620, eikä sitä voida yhdistää mihinkään myöhempään taloon. Se oli kuitenkin ylimmäinen Pulkkilan taloista ja sijaitsi aivan Launolan rajan tuntumassa. Venäläisestä ristimänimestä Parfenij kehittynyt sukunimi Parviainen on savokarjalainen. Savon ensimmäisissä verotiedoissa sukua on erityisen paljon Rantasalmen pitäjässä, jossa asui peräti 15 Parviaista. Suku oli levinnyt Tavinsalmen pitäjään eli nykyiseen Pohjois-Savoon jo 1500-luvun alkupuolella ja vuosisadan toisella puoliskolla Parviaisia tavataan ainakin Limingan pitäjästä (Peder paruainen 1586), Pyhä- ja Oulujärveltä sekä Iistä.680 Pulkkilan Parviaiset ovat voineet tulla melkein mistä tahansa näistä, mutta todennäköisin tulosuunta on nykyisen Kangaslammin seutu. Erityisesti etunimet viittaisivat tähän tulosuuntaan, sillä Kangaslammin Parviaisten yleisimmät miestennimet 1500-luvun puolivälissä olivat Juho, Mikko, Olli ja Paavo.681 Samanlaista nimiyhteyttä ei voida havaita suvun muiden lähtöpitäjien kohdalla.

679 Kymmenysluettelo 1598 KA 4812:28v; kymmenysvero 1599 KA 4815:23v; Jöns Mikilzon Oluf Påls kan ing boo, maakirja 1608 KA 4861a:60v. 680 Nissilä 1948, 231; Mikkonen & Paikkala 2000, 446–446; Pirinen 1982, 758. 681 Piilahti 1999, 195 112.

143

Kartta 15. Launolan ja Pulkkilan eli Naaraskosken asutus 1650-luvulla.

144

2.3.9. Itäinen uudisasutusalue

Siikajokilaakson varhaisessa asutuksessa voidaan havaita jyrkkälaitainen raja läntisen ja itäisen uudisasutuksen välillä nykyisen Kestilän kirkonkylän seudulla. Sen alapuolisista asukkaista suuri osa oli rannikolta päin tulleita, mahdollisesti vanhoille erä- ja niittyalueille asettuneita uudisasukkaita. Esimerkiksi Lievosenjärvellä asunut Lauri Pirinpoika oli tullut varmasti Siikajokisuulta. Sen sijaan Kestilän yläpuolisen jokivarren asukkaat olivat pitkälti itäistä lähtöä. Varsinkin Neittävänjoen rannoilla asusti useita karjalaista alkuperää olevia sukuja jo 1560-luvulla. Selviä savolaissukuja Kestilässä oli vain muutama ja nekin viivähtivät yleensä siellä vain hetken. Se läntinen asutusvirtaus, joka tuntui voimakkaana vielä Kestilän länsilaidalle, ei näytä ulottuneen lainkaan Siikajokilaakson ylimpiin osiin. Kaikki Tavastkengän ensimmäiset asukkaat olivat kotoisin idästä. Kestilään verrattuna itäinen painotus oli täällä toisenlainen, sillä uudisasukkaat tulivat pääosin Savosta ja vain yksi suku saattoi tulla Karjalasta saakka. Savon osalta asukkaiden tulosuunnan selvä painopiste oli Rantasalmen ja Juvan pitäjissä, mutta muutamien sukujen kohdalla myös Säämingissä. Alue sijoittuu Haukiveden länsirannalle, suunnilleen nykyisen Varkauden ja Savonlinnan välisellä alueella. Tämä onkin luonnollinen tulosuunta, sillä Haukivedeltä on lähes katkeamaton vesireitti Kallaveden ja Iisalmen kautta Siikajoen latvavesille. Samaa reittiä asutus levisi myös Pohjois-Savoon, joten ei ole sattumaa, että Tavastkengällä on huomattavan paljon yhtymäkohtia Iisalmen ja Kiuruveden ensimmäisten asukkaiden kanssa.682 Myös Kainuun varhaisen asutuksen kanssa yhteydet ovat melko selvät, sillä yhteisiä savolaissukuja on yksitoista: Asikainen, Heinonen, Heiskanen, Jurvainen, Karjalainen, Kurkinen, Luttinen, Matilainen, Mononen, Pulkkinen ja Turunen. Luettelo kattaa käytännössä lähes kaikki Siikajoen latvoilla esiintyvät savolaissuvut. Ne kaikki myös esiintyvät Kainuussa ennen Siikajokilaaksoa,683 joten niiden kohdalla muutto Kainuun kautta kiertäen on hyvin todennäköistä. Vähintään voidaan todeta, että Kainuun ja Siikajoen latvojen savolaiset olivat lähtöisin samoilta seuduilta. Pyhäntäjärven vähäiset asukkaat olivat lähtöisin idästä, mutta nimistön painopiste saattaa olla enemmän Karjalan suunnalla. Vain Matilaiset olivat puhtaasti savolaisia. Iso

682 Vrt. Soininen 1981, 247, passim. 683 Keränen 1984, liite 1a.

145 Lamujärvelle tulijoita oli monelta suunnalta. Lappalainen saattoi olla seudun alkuperäisasukas, mutta kaksi sukunimeltään karjalaista asukasta oli lähtöisin rannikolta. Lisäksi mukana oli yksi 1600-luvulla saapunut karjalainen sekä yksi savolainen suku. Vähä Lamujärven asukkaat olivat vähälukuisia, mutta ensimmäinen asukas oli siellä todennäköisesti läntistä lähtöä. 1600-luvun puolivälissä asutus oli kuitenkin jo itäistä. Lamujokivarressa Piippolan seutu muodostaa vanhan karjalaisen asutuspesäkkeen. On vaikea sanoa, mistä asukkaat olivat sinne tulleet, sillä rannikko on lähtöseutuna lähes yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin suora muutto Karjalasta. Myös Launolan asukkaat olivat selvästi karjalaisia ja Pulkkilassakin suuntaus on pitkälti samanlainen, mutta siellä karjalaisuus on voinut suodattua Savon ja Kainuun kautta. Yhteenvetona voidaan todeta Siikajoen latvaosien olleen 1500-luvulla pääosin nuorta uudisasutusaluetta, jossa itäiset tulijat näyttelivät pääosaa. Sisämaasta tulleet olivat enemmistössä ja vain muutamien sukujen juuret voidaan varmasti yhdistää rannikolle. Savolaisuus näkyi latvoilla huomattavasti voimakkaammin kuin muualla jokilaaksossa, mutta täälläkin mukana oli vahva karjalainen elementti.

146 3. LUONTONIMET

Seuraavissa luvuissa käydään läpi Siikajokilaakson keskeisin luontonimistö ja sen antamat viitteet alueen asutushistoriasta. Luvut on jaoteltu paikannimien alkuperän mukaan viiteen lukuun: saamelaiseen, hämäläis-yläsatakuntalaiseen, skandinaaviseen, suomalaiseen ja karjalais-savolaiseen. Tämä järjestys vastaa pitkälti nimistön ikäjärjestystä, joskin kolmen viimeisen keskinäinen järjestys ei ole täysin selvä.

3.1. Jälkiä saamelaisista

Sisä-Suomen saamelainen kantaväestö on ollut suomalaisen historiantutkimuksen perushypoteeseja jo kauan aikaa. Alkuun se oli lähestulkoon pelkkiin kansantarinoihin perustuva oletus, mutta vähitellen sen tueksi on kertynyt aineistoa sekä paikannimien, arkeologisten löytöjen että historiallisten tietojen pohjalta.684 Vanhat asiakirjatiedotkin ovat muutamissa tapauksissa viitanneet saamelaiseen tai silloisen nimikäytännön mukaan lappalaiseen asutukseen Pohjanmaan jokien latvoilla.685 Monissa tutkimuksissa Oulujärven seutua on pidetty jopa erittäin voimakkaana saamelaiskeskuksena. Tälle on esitetty nimistön osalta melko paljon todisteita, mutta asiakirjoissa tiedot ovat vähäisiä. Perimätiedossa saamelaisten asuinpaikoiksi on nimetty muun muassa Neittävänjoen lampien tienoot, Rokuanvaara, Nimisjärvi, Manamansalo, Käkilahti sekä Saaresmäki ja -järvi, jotka tulevat lähelle Siikajoen alkulähteitä.686 Samanlaisia hajatietoja on kertynyt myös Savosta, jossa KUSTAA VILKUNA on määritellyt paikannimistön perusteella useita metsälappalaisten talvikylien paikkoja.687 Seuraavaksi käyn läpi Siikajokilaaksosta löytämäni saamelaisperäisen nimistön, joka viittaisi saamelaisen asutuspohjan olleen tosiasia täälläkin. Suomalaiset ovat vanhastaan käyttäneet saamelaisista nimitystä lappalainen. Nimitys on viitannut nimenomaan saamea puhuvaan ja erätaloudessa eläneeseen sisämaan väestöön. Paikoin tunnettu yleistävä merkitys 'syrjäseudun asukas' on

684 Esimerkiksi Vilkuna 1971; Vahtola 1980, Huurre 1986; Korteniemi 1990; Huurre 1992; myös Leiviskä & Haataja 2010. 685 Tärkeimpänä jämsäläisten valitus vuodelta 1550, jonka mukaan lappalaiset ja savolaiset häiritsivät heidän pyyntiään Pohjanmaan jokilatvoilla sijainneilla eräalueilla; Luukko 1954, 151; Vahtola 1980, 62; 686 Keränen 1984, 46 53; Huurre 1986, 149;. Vahtola 1991a, 82 86; Huurre 1992, 89 91; Julku 1992, 133. 687 Vilkuna 1971, 201 238; Pirinen 1986, 280 281.

147 myöhäissyntyinen.688 Lapin-nimiä on Siikajokilaaksossa melko runsaasti. Tavastkengällä on Lapin achdet 1783 (niitty) ja Lapinkangas. Lamun kylässä on Lapin talo, jonka ensimmäinen tunnettu isäntä oli Per Lappalain 1557, ja paikannimet Lapin Salmi ja Lapin aho 1783. Piippolassa on Lapintaival ja Lapinkoski. Alempana jokivarressa on Lapin kylä (nykyinen Tuomioja), jossa on myös Lapinkangas (Lapin kangahan Pelto 1775).689 Martimo-nimiä esiintyy melko suppealla alueella Perämeren ympäristössä. Siikajokilaaksossa niitä vain Tavastkengällä, jossa on kaksi lampea nimiltään Suuri ja Pieni Martimo.690 Vahtola on pitänyt pitää Martimo-nimiä saamelaisperäisinä. Mahdollinen kantasana voisi olla ruotsin saamessa esiintyvä mar'te 'näätä'. Toinen mahdollisuus voisi olla laajemmin pohjoissaamessa tunnettu sana márrat 'tulvia'.691 Pyhännällä sijaitsevan Mellassalmen nimi taas perustuu sanaan mella 'jokitörmä, hiekkakumpu', joka on saamelainen laina (vrt. luulajansaamen miel'le, pohjoissaamen miel'li, koltansaamen mie'l'l).692 Mella(s)-nimien pohjoinen levikki puolustaa saamelaista alkuperää. Ilmeisesti hyvin vanha Naamanka-nimipesye sijaitsee Tavastkengän itäosassa,

Martimo-nimet. Mella(s)-nimet.

688 Vahtola 1999, 111. 689 Nokkaveroluettelo 1557 KA 4578:56v. 690 PK Pyhäntä. 691 Vahtola 1980, 79; Collinder 1964, 127; Sammallahti 1993 s.v. márrat.

148 entisen Vuolijoen kunnan rajalla, jossa ovat Naamankajärvi, -kangas, -neva ja –puro. Nimien pohjalla on arveltu olevan saamen kielen sana, joka pohjoissaamessa esiintyy muodossa námmi ja inarinsaamessa näämi. Merkitykseltään se on 'poron sarvia niiden kasvuaikana peittävä karvainen nahka'. Se on lainautunut ainakin peräpohjolan suomalaismurteisiin muodossa naama. Useimmat Suomen Naamanka-nimet liittyvät vesistöihin, mitä on pidetty nimen etymologian kannalta vaikeasti selitettävissä.693 Todellisuudessa rinnastus on kuitenkin hyvin luonteva: villipeurat nimittäin hankaavat sarviaan peittävän nahan pois syksyllä ja syystalvella eli samaan aikaan, kun ne siirtyvät talvehtimaan jäätyneille järvenselille. Alkutalvesta peurojen ja porojen suosimien järvien rannoilla ja jäällä on voinut olla paljon sarvista irronneita nahkoja eli naamoja. Pessari-nimiä esiintyy Siikajokilaakson yläosissa Iso Lamujärven Pessarinlahden ja –nevan (Pessarin Niemi 1783) ja niistä johdetussa talonnimessä Pessari. Myös Vähä Lamujärven kupeessa on Pessarinkangas sekä Tavastkengällä pienen joenrantaniityn nimenä Pessari 1783. Ainoat täydelliset vastineet näille nimille löytyvät Kuusamosta, jossa ovat Pessarinvaara, -saari, -puro ja -aho. Pessa-nimiä on hieman laajemmalti: Torniossa Pessajoki ja –koski sekä Pessan talo, Ylitorniossa Pessajoki, -koski, -laki, - lompolo ja -niva. Lisäksi Kymenlaaksossa Kouvolassa on talo nimeltä Pessa ja ilmeisesti siitä johdetut Pessankoski ja -lahti.694 Lapissa Pessa-nimet on yleensä selitetty saamen kielen sanoilla pässe, piesse 'pesä' tai pies'se, päs'se 'tuohi'.695 Näistä ensimmäinen tuntuisi vesistöihin liitettynä luonnollisemmalta, jolloin se viittaisi paikalla olleisiin linnun tai muiden eläinten pesiin. Toisaalta on olemassa myös ortodoksiperäinen etunimi Pessa (< ven. Peša < Petr, Pjotr),696 johon ainakin Kymenlaakson Pessa perustunee. Siita-nimet. Pyhännällä sijaitseva pienen kankaan, Siitankaarron nimeä ei voida selittää millään muulla kuin pohjoissaamen sanalla siida 'lapinkylä'.697 Nimi siis osoittaisi suoraan saamelaisten muinaisen asuinpaikan sijainnin. Siitankaarrossa ei ole tehty tarkempia tutkimuksia, eikä siihen liity mitään paikallista perimätietoa lappalaisista, joten on mahdotonta sanoa, onko nimellä todellisuuspohjaa.

692 SKES; Aikio 2009, 263; Itkonen T.I. 1920, 9. 693 Suomalainen paikannimikirja 2007, 283; Itkonen T.I. 1920, 10; Räisänen 2003, 81 82. 694 PK Pyhäntä ja Piippola; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Tavastkenkä 1783; YK; Kansalaisen karttapaikka. 695 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lamu 1783; Vahtola 1980, 79; Itkonen T.I. 1920, 50; Suomalainen paikannimikirja 2007, 330. 696 Räisänen 2003, 286. 697 PK Pyhäntä; Suomalainen paikannimikirja 2007, 411.

149 Sivakka~Sivakko-nimet perustuvat pääosin sanaan sivakka 'suksi yleensä', 'oikean jalan (lyhyempi) potkusuksi' tai 'nevasuksi'. Muutamissa paikannimissä voisi sopia myös länsimurteissa tavattu sana sivakka 'sileä, solakka, tasainen, hyväkasvuinen', mutta tämä merkitys on selvästi toissijainen.698 Suksen merkityksessä sivakkaa pidetään saamelaisena lainasanana ja sen pohjoinen painottuminen murteissa sekä paikannimissä kieltämättä tukee 699 tätä teoriaa. Peräpohjolassa se on Sivakka-nimet. Kuten nimien painottumisesta huomaa, vanhastaan ollut vallitseva nimitys, kyse on pohjoisesta nimityypistä. Appellatiivi sivakka on lainautunut samalla alueella, mutta ajankohtaa on mutta etelämpänä suksi syrjäyttää mahdotonta määrittää tarkemmin. sen. Eteläisimmillä esiintymisalueilla sivakkaa on käytetty hieman halventavassa merkityksessä puhuttaessa huonommista suksista. Siikajokilaaksossa Sivakka- paikannimiä esiintyy vain Pyhännän Tavastkengällä ja Ahokylässä kahdessa erillisessä nimipesyeessä, joista ensimmäiseen kuuluu Sivakka-aro, -kallio ja -koski ja toiseen Sivakkalampi ja -kangas. Sivakka tunnetaan nykyisinkin Pyhännällä nimenomaan suksen merkityksessä, joten kyse ei välttämättä ole vanhasta nimestä.700 Kurra-nimiä esiintyy Suomessa kahdella alueella: toisaalta Siikajokilaaksossa ja sen lähialueilla, mutta toisaalta myös Jämsässä. Siikajokilaakson Kurra-pesyeeseen kuuluvat Kestilän ja Sipolan välimaastossa sijaitsevat pitkänomainen Kurranjärvi ja siihen liittävät Kurrankangas, -oja ja -neva (Kurran Randa 1776 Sipola). Haapavedellä on entiseen Vatjusjärven lahteen muodostonut Kurranjärvi, josta lähtee Kurranoja. Lisäksi muutaman kilometrin päässä Pyhäjoessa on Kurranlahti ja sen vieressä Kurrankallio. Kuivaniemellä on maatunut pieni ja kapea Kurranjärvi, jonka vieressä on Kurrankangas. Lisäksi Limingassa ovat Kurrankangas ja -suo, Lumijoella

698 SKES s.v. sivakka. 699 Aikio 2009, 151 152; Itkonen T. 1957, 16 23. 700 PK Pyhäntä s.v. Sivakka-.

150 Kurrankaara, Oulaisissa laaja peltoalue Kurra sekä Saloisten Piehingin kylässä Kurranoja ja -lahti. Paikannimien pohjalta alueelle on syntynyt myös sukunimi Kurra, jota tavataan ainakin Haapavedellä, Sievissä ja Nivalassa. Toinen nimikeskittymä löytyy Jämsän seudulta. Siellä on 1500-luvulla perustettu Kurran talo, joka sijaitsee Kurranniemessä. Sen vieressä on kapean lahden erottamana Kurransaari. Lähellä on myös Kurranvuori. Kuoreveden puolelle, noin 9 kilometriä Kurran talosta kaakkoon, on Kurrankorpi. Kaikkien nimien pohjalla lienee saamenkielen sana gurra 'kapea laakso'.701 Paikalliset maastonmuodot tukevat tätä teoriaa, sillä jokaiseen Kurra-nimeen liittyy jonkinlainen pitkä ja kapea vesistö tai muu alava maastonkohta. Samalta pohjalta voisi selittyä myös yhden Siikajoen sivuhaaran, Tavastkengän sijaitsevan Kuurajoen nimi, sillä se virtaa paikoin jopa 15 metriä syvän rotkolaakson pohjalla. Pelso on suuren suoalueen nimi Kestilän, Vaalan ja Muhoksen alueella. Sille ei ole tarkkoja vastineita muualla Suomessa, mutta äänteellisestä lähimpänä olevat nimet löytyvät Lapista. Enontekiöllä on Pelsivaara ja -järvi (pohjoissaamen Belsevárri) ja Inarissa Pelsanjänkä (inarinsaamen Piälsájeggi), -järvi ja -vaarat. Kaikkien näiden, kuten Pelsonsuokin, taustalla lienee saamenkielen sana, joka on inarinsaamessa tunnettu muodossa piälsá 'iso mätässuo'.702 Rova-nimet. Perä- ja Länsipohjan murteissa sana rova tarkoittaa metsäistä harjua tai mäkeä, kivikkoista vaaraa tai kangasmaata tai vanhaa paloaluetta. Se perustuu saamen kielen sanaan roavvi 'palanut vaara, vanha paloalue'. Samaa kantaa lienee myös Kestilässä sijaitseva Rovankangas ja -suo. Rova-nimi on lisää Kestilän pohjoispuolella Vaalassa, jossa on kaksi Rovankangasta sekä Rovanoja. 703 Uljua-nimiä esiintyy Suomessa vain Piippolan, Kestilän ja Tavastkengän rajamailla. Ne kaikki liittyvät Uljua-nimiseen järveen, josta lähtee Uljuanoja ja jota ympäröi Uljuanneva. Nimestä on merkintöjä jo 1600-luvulta: Uliu Jerui 1653 ja Ullian Åja 1667. Tähän saakka Uljua on selitetty muun muassa henkilönnimi Uljas- johdannaiseksi.704 Lähempänä olisi karjalainen nimi Uljo(i), Ulli (< venäjän Uljan, kreikan Julianos),705 mutta tämäkään selitys ei tunnu kovin luontevalta. Mitään vastaavaa etu- tai sukunimeä ei esiinny vanhassa asiakirja-aineistossa, eikä

701 YK s.v. Kurra-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Sipola 1776; Sammallahti 1993 s.v. gurra. 702 PK Kestilä s.v. Pelso-; Suomalainen paikannimikirja 2007 s.v. Pelso; 703 Sammallahti 1993 s.v. roavvi; SSA s.v. rova; Suomalainen paikannimikirja s.v. rova; PK Kestilä Rova; Kansalaisen karttapaikka. 704 YK s.v. Uljua-; Räisänen 2003, 204. 705 Nissilä 1976, 95.

151 etunimipohjaisia vesistönimiä juuri esiinny Siikajokilaaksossa. Paljon todennäköisempi vaihtoehto on saamen kielen sana ul'li 'nousuvesi, tulvavesi'.706 Nimi siis tarkoittaisi tulvivaa järveä, mikä sopisi hyvin kankaiden ympäröimälle, suorantaiselle vesistölle. Tässä merkityksessä nimi olisi ollut suorastaan enteellinen, sillä nykyinen Uljuan tekoallas on rakennettu juuri Siikajokilaakson tulvantorjuntaa varten. Juolu-nimet. Piippolassa, aivan edellä mainitun Uljuanjärven vieressä, on kapeahko soiden ympäröimä kangasselänne nimeltä Juolunselkä. Suomessa on muutamia muita Juolu-nimiä Pohjanmaalla ja Lapissa: Alajärvellä Juoleikkokangas, Enontekiöllä Juolutievat, Kälviällä Juoluharju, Muoniossa Juolunniemi, Ullavalla Juolu (mäkimuodostelma), Ähtärissä Juoleikonkangas. Sulkavalla Etelä-Savossa on lisäksi Juolumäki. Muutamilla paikkakunnilla on myös tunnettu appelatiivi juolu, jonka merkitys on suunnilleen 'kapea kangasmaa tms. maastonmuoto vesien ja nevojen välissä'. Kainuussa esiintyy samaa kantaa olevia Juolunka-nimiä, joita jo T.I. Itkonen piti saamelaisperäisinä. Molempien nimityyppien pohjalla lienee saamelaiseen pyyntisanastoon kuuluva 6uollo. Sillä on tarkoitettu sekä kalastuksessa että peuranpyynnissä johdipatoa tai -aitaa, joka ohjasi saaliin pyydykseen. Pohjanmaan Juolut ja Kainuun Juolungit sopivat maastoltaan erinomaisesti tällaiseen käyttötarkoitukseen, mutta osa niistä on voinut saada nimensä myös muotoon perustuen.707 Vuohto-nimet. Peräpohjalaisissa murteissa tunnetaan sanat vuotso 'kapea, vetinen suo'. Se on selvä saamelainen lainasana, jolle löytyy vastineet sekä pohjoissaamesta (vuoh66u) että inarinsaamesta (vuá66u). Samaan saamelaiseen lainaan perustuvat myös vuohta ja vuohto-nimet, joita esiintyy paikannimissä lähinnä Suomenselän alueella: Piippolassa Vuohtojärvi ja -suo (Wuachtå Suå 1783), Pyhäjärvellä Vuohtojärvi, -lahti, - mäki ja -niemi, Kärsämäellä Vuohtojoki, Pihtiputaalla ja Reisjärvellä Vuohtojärvi. Kiuruvedellä Vuohtolahti. Myös Ylämaalla on Vuohtoniemi.708 Vuolu-nimien pohjalla voisi olla pohjoissaamessa esiintyvä vuolle 'ala-, ali-' ja vuolús 'ala(osa)'. Tämä nimeämisperuste sopisi siksi, että Vuolunoja on Siikajoen alimmainen sivujoki ennen merta. Nykyisin ojan varressa on myös Vuolun talo, mutta vesistönimi on sitä vanhempi (Wuolun oja, Vuolun Niemi 1773 Revonlahti, Vuolun

706 Sammallahti 1993 s.v. ul'li; vrt. myös Grundström 1945 54 s.v. ull. 707 YK; Itkonen T.I. 1948a, 104. Nesheim 1947, 174 177; Räisänen 2003, 36 38. 708 YK; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lamu 1783; Suomalainen paikannimikirja s.v. Vuohtajärvi, Vuohtomäki, Vuotso. Suomenselän nimissä on tapahtunut murteen mukainen äänteenmuutos ts > ht.

152 Neva 1767 Pehkola). Hyvin lähellä on myös suomen murteiden tuntema vuolle 'virtaisa kohta, kova virta', mutta se ei sovi kovin hyvin pienen puron nimeksi. 709 Törmäs-nimet. Tavastkengällä on karttaan merkitty järvi nimeltä Törmänen, mutta paikallisten käyttämä muoto nimestä on Törmäsjärvi ja siitä lähtevän joen nimi Törmäsjoki. Ei tosin ole aivan selvää, kumpi nimimuoto on vanhempi. Vanhin löytämäni asiakirjamerkintä nimestä on vuodelta vuodelta 1651, jolloin järven viereistä suoniittyä kutsuttiin nimellä Törmeisennefua. Isojaon asiakirjoihin merkittiin Törmäsen Järfven Randa ja Törmäsen Nefva 1783.710 Todennäköisesti nimi on kehittynyt järjestyksessä Törmäsjärvi > Törmänen > Törmäsenjärvi, sillä tällaisesta kehityksestä on esimerkkejä muualta Suomesta.711 Suomen kielen sana törmä sopii huonosti selittämään järven nimeä, sillä se on soiden ympäröimä eikä sillä käytännössä ole minkäänlaista rantatörmää. Samoin Törmäsjoki on luonnontilassaan ollut hyvin matalarantainen. Nimi voisikin perustua saamen diermes, tiermes 'ukkonen, Ukko', jolloin järvi olisi *Ukonjärvi. Sekaannus törmä-sanan kanssa on helppo ymmärtää, sillä myös saamessa sanat ovat lähellä toisiaan (tier'me, tär'me, dearbmi 'törmä' < suomen törmä).712 Nimen saamelaista alkuperää tukee myös se, että sille löytyy vastineita lähinnä Lapista ja Koillismaalta: Inarista Törmäsvaara; Kemijärveltä Törmäsensaari; Kittilästä Törmäsvaara; Kolarista Törmäsniva; Kuusamosta Törmäsenaho, -lahti, - vaara; Muoniosta Törmäslommolampi; Posiolta Törmäsjärvi, -kangas ja -perä; Pudasjärvellä Törmäsensaari ja -suo; Rovaniemeltä Törmäsenjängät, -kangas ja -oja sekä Törmäsjoki ja -koski; Sallasta Törmäsenoja; Sodankylästä Törmäsaapa, -haara, - kangas, -lampi, -lehto, -luoto, -saaret ja -vaara; Ylitorniosta Törmäsjärvi, -lompolo, - niva, -saari, -vaara ja -viita. Tavastkenkää etelämpänä on vain Törmäsenniitty Pihtiputaalla.713 Sukunimeä Törmänen tavataan Siikajokisuussa, mutta heidän eräjärvekseen Tavastkengän Törmäsjärveä on vaikea kuvitella, koska kyse on suhteellisen pienestä vesistöstä. Tätäkään vaihtoehtoa ei silti voida kokonaan sulkea pois.

709 Collinder 1964, 250; Sammallahti 1993 s.v. vuolle; SSA s.v. vuolle. Suuri paikannimikirja s.v. Vuolijoki, Vuolinko, Vuolle; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lappi 1775, Pehkola 1767, Revonlahti 1773. 710 KA Pohjanmaa KO a:7, Salon kesäkäräjät 28.-29.7.1651, s. 317v; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Tavastkenkä 1783. 711 Kiviniemi 1975, 25 26. Kiviniemi puhuu kehityksestä, jossa alkuperäisestä paikannimestä (Törmäsjärvi) syntyy ensin elliptinen muoto (Törmänen) ja sen jälkeen epeksegeettinen muoto (Törmäsenjärvi). 712 Itkonen T.I. 1920, 54.; Collinder 1964, 220; Sammallahti 1993 s.v. törmä. 713 Kansalaisen karttapaikka s.v. törmäs.

153 Kuuhinko on yksi kuukkeli kansanomaisista nimityksistä, joka on esiintynyt lähinnä Haapaveden ja Piippolan alueella. Lähialueilla Keski-Pohjanmaalla ja Keski- Suomessa ovat esiintyneet muodot: kuuhanka, kuuhingainen, kuuhingainen, kuuhinkainen, kuuhinko sekä kuu(s)sanka. Piippolassa sana esiintyy nimessä Kuuhingonmaa. Kaikki edellä mainitut muodot saattavat perustua varhaiseen lainaan saamesta.714 Kylännimi Tavastkenkä voisi selittyä saamen kielen sanojen davás 'pohjoiseen; länteen' ja geaidnu 'tie, keino' pohjalta, jolloin sen alkuperäinen merkitys olisi 'pohjoiseen t. länteen johtava kulkureitti'. Sanan davvi ~ davve pohjalta ovat muodostuneet myös nimet Tavajoki (Kuolajärvi), Tavajärvi (Kuusamo, Kittilä), Tavanka (joki, Kuusamo), Taavaeno (Ruotsin Lappi).715 Nykyinen geaidnu ei ole äänteellisesti täysin yhteensopiva -kengän kanssa, mutta aiemmin tällainen sana on voinut olla olemassa. Pohjoissaamessa tunnetaan sana geaiggo 'sojottava, suora, oiko-' ja gæ.'gâ '(suora) rautalevy tai muu esine joka laitetaan hakaan ennen lukon ripustamista'.716 Gæ.'gâ on voinut alkujaan merkitä laajemminkin suoraa esinettä tai asiaa, ehkä myös suoraa harjujonoa tai kulkutietä. Selitys sopisi sikäli hyvin, että Tavastkenkä on alkujaan tarkoittanut pitkää pohjois-etelä-suuntaista harjujonoa, joka alkaa Pohjois-Savosta Vieremältä ja jatkuu Pyhännän ja Kestilän kautta Pohjanlahden rannikolle saakka. Se on varmasti ollut keskeinen metsäpeurojen kulkureitti ja siksi tärkeä myös alueen saamelaisväestölle. Suomen itämurteissa tunnetaan sana kenna(s)~kennä(s) 'kumpare, töyry' ja Pohjois-Savossa siitä johdettu sana kenkämä 'kumpare, kukkula'.717 Ensimmäinen niistä voi olla samaa kantaa kuin sana kannas 'kahden vesialueen tms. väliin jäävä maakaistale', joka on tunnettu suurimmassa osassa Suomea. Jälkimmäinen voi olla johdos ensimmäisestä, mutta se voisi perustua myös kadonneeseen saamen kielen sanaan. Vahtolan esittämä selitys Tavastkengällä sanojen tavast 'häme, hämäläinen' ja ruotsin kielen murteissa tunnetun sanan gänge 'käytävä, kulkutie' pohjalta on hyvä, mutta siinä on omat ongelmansa. Ensinnäkään muuta ruotsalaisperäistä nimistöä ei esiinny näin syvällä sisämaassa. Toisaalta nimen alkuosa Tavast on todennäköisesti osittain kirjureiden muokkaama, sillä kansan suussa nimi on ääntynyt aina ilman t-

714 YK; Räisänen 2003, 63 64; Suuri paikannimikirja s.v. Kuuhankavesi. 715 Itkonen T.I. 1920, 53. 716 Sammallahti 1993; Nielsen 1934. 717 SMS;

154 kirjainta eli muodossa Tavaskenkä. Ensimmäisissä asiakirjamerkinnöissä nimi tosin esiintyy t:llisenä (Tauasth känghämäki 1572), mutta sittemmin yleensä ilman, esimerkiksi Tauaskege 1583, Tauaskengä 1600, Tawaskängä 1654.718 Ruotsin murteiden gänge-sana on tunnettu suppea-alaisesti ja sen käyttö on rajoittunut pieniin kohteisiin, kuten rakennusten oviin tai pihapolkuihin.719 Riez ei kerro tarkemmin, millä alueella sana on Ruotsissa tunnettu tai mikä sen etymologia on, mutta sillä on luultavasti kanta kuin saamen kielen geaidnu sanalla. Mielenkiintoinen on myös Tavastkengän nimessä esiintyvä -nkV-johdin. Kiviniemi on esittänyt, että paikannimissä se voisi viitata suoraan nimen saamelaisperäisyyteen tai sitten suomalaiset olisivat itse "merkinneet" johdoksella nimien vierasperäisyyden. Useinmiten kyse on täytynyt ollut nimenomaan saamelaisista nimistä, sillä -nkV-nimiä esiintyy lähinnä Keski-Suomessa ja Lapissa. Sen sijaan ne puuttuvat suurelta osin länsi- ja etelärannikolta ja itärajan tuntumasta, joissa muut vieraat vaikutteet ovat olleet mahdollisia.720 Kaikkien edellä mainittujen paikannimien saamelainen etymologia ei ehkä ole aivan kiistaton, mutta mukana on useita niin selviä tapauksia, ettei niiden saamelaista alkuperästä ole epäilystä. Siikajokilaaksossa saamelainen nimistö näyttäisi painottuvan hyvin voimakkaasti yläjuoksun kyliin. Suurin keskittymä on nykyisen Tavastkengän alueella, jossa saamelaisperäisiä nimiä on kahdeksan. Tämän jälkeen tuleva Kestilä (4), Piippola (4), Lamu (3) ja Pyhäntä (2). Alempana jokilaaksossa on mahdollinen esiintymäalue myös Lapin kylässä, joskin sen aineisto jää vain pariin nimeen. Maantieteellisesti saamelaisperäiset nimet sijoittuvat melko syrjäisille alueille, kauas vanhimmista asutuskeskuksista ja toisaalta syrjään Siikajoen pääuoman varresta. Vahtola on tehnyt samanlaisen havainnon Tornionjokilaaksossa.721 Tälle voidaan löytää useita syitä. Syrjäisillä alueilla, joille suomalainen asutus saapui myöhemmin, on saamelainen asutus ja nimikulttuuri voinut säilyä pidempään. Voimakkaan suomalaisen asutuksen liepeillä saamelaisperäiset nimet ovat todennäköisesti peittyneet nopeasti erilaisten omistukseen tai käyttöön perustuvan nimistön alle (esimerkiksi Mankilanjärvi, Hautakangas). Saamelaisen nimistön säilyminen nykyaikaan asti edellyttää silti kulttuuriperinteen siirtymistä vanhan saamelaisen ja nuoremman suomalaisen asutuksen

718 Kymmenysluettelo 1573 KA 4737:78v; kymmenysluettelo 1583 KA 4768:78, kymmenysluettelo 1600 KA 4819:64; 1654 maakirja 9138:74. 719 Riez 1962 s.v. gänge. 720 Kiviniemi 1984, 342 345. 721 Vahtola 1980, 91.

155 välillä. Nimet eivät olisi säilyneet, jos heidän välillään ei olisi ollut minkäänlaista kanssakäymistä tai saamelaiset olisivat hävinneet ennen suomalaisen asutuksen tuloa. Heitä ei kuitenkaan esiinny 1500-luvun veroaineistossa, ellei sitten Iso Lamujärven Pekka Lappalainen todella ollut nimensä mukaisesti saamelainen. Saamelaisten puuttuminen Siikajokilaakson vanhoista asiakirjalähteistä voi johtua osin lähteistä itsestäänkin, sillä verot perustuivat pääasiassa maanomistukseen ja maataloustuotteisiin, joiden perusteella voitiin verottaa enemmistöä Pohjois- Pohjanmaan asukkaista. Kalastuskin oli verotuksen piirissä, mutta sen sijaan peuranpyynti, metsäsaamelaisten pääelinkeino, ei ollut.722 Metsäpeuran pyynti suurilla pyyntikuoppajärjestelmillä on ollut erittäin leimallisesti metsäsaamelaiseen kulttuuriin kuuluva piirre. Tälle on monia perusteita. Eteläisen Suomen maatalouskulttuurin alueella pyydettiin etupäässä hirviä, joko yksittäisillä kuopilla tai muilla tavoilla. Pohjoisessa keskityttiin enemmän peuranpyyntiin, yleensä suurilla pyyntijärjestelmillä. Taktiikkana oli enemmän väkeä ja vaivaa vaatinut ajopyynti, jossa peuroja ajettiin kuoppia kohti. Ero etelän ja pohjoisen pyyntikohteissa ja -taktiikoissa johtuu siitä, että maatalouteen sitoutuneella väestöllä on vähemmän aikaa ja myös vähemmän tarvetta massiiviselle pyynnille. Todennäköisesti riista myös väheni tiheän asutuksen lähellä niin paljon, ettei laajempi pyynti olisi ollut mahdollistakaan. Sen sijaan pohjoisessa, jossa asukkaita oli harvemmassa ja maatalouden edellytykset huonommat, olivat tarve ja mahdollisuudet suurpyynnille olemassa.723 Tavastkengän kaakkoisosista Lohipuron alueelta on löydetty suuri, lähes sadan pyyntikuopan järjestelmä. Tämä viittaa väistämättä alueen kerralliseen saamelaisasutukseen. Voidaan siis todeta, että myös kiinteät löydöt tukevat nimistön perusteella syntyvää kuvaa Siikajoen latvaosista ja erityisesti nykyisen Pyhännän seudusta jokilaakson saamelaisen asutuksen keskuspaikkana. Suurpyynti edellytti jokseenkin pysyvää asumista alueella, sillä vaivalla rakennetusta järjestelmä ei haluttu noin vain luopua. Käsitys Sisä-Suomen "kiertelevästä lappalaisväestöstä" on täysin virheellinen, sillä elinkeinonsa takia metsäsaamelaiset olivat huomattavasti paikkauskollisempia kuin esimerkiksi kaskiviljelyllä eläneet savolaiset.724 Tarkempaa ajoitusta saamelaisasutukselle ei saada ilman arkeologisia kaivauksia, mutta se on voinut alkaa jo satoja ellei tuhansia vuosia sitten ja hävitä vain vähän ennen kiinteän

722 Enbuske 2008, 87. 723 Korteniemi 1990, 114–115, 121; Leiviskä & Haataja 2010 passim. 724 Vrt. Virrankoski 1973, 74; Lohipurosta tarkemmin ks. Leiviskä & Haataja 2010.

156 suomalaisasutuksen saapumista seudulle, ehkä 1400-luvun lopulla tai 1500-luvun alussa.

157

Kartta 16. Siikajokilaakson saamelaisperäiset tai saamelaisiin viittaavat paikannimet.

158

3.2. Hämäläinen pohja

Vanhoja eränkäynti- ja asutusyhteyksiä tutkittaessa on yleensä annettu suuri painoarvo erilaisten heimonimien esiintymiselle paikannimissä. Tällaisten nimien todistusvoimaa arvioidessa täytyy ottaa huomioon pari seikkaa. Ensinnäkin heimonimitykset edellyttävät, että alueella on ollut useita erilaisia väestöryhmä, jotka tiedostivat eron toistensa välillä. Hämeen-nimiä tai muitakaan heimonimiä eivät antaneet asianomaiset itse vaan heidän naapurinsa. Vanhin suomalaisten heimojako lienee syntynyt Hämeen sisämaa-asutuksen ja Varsinais-Suomen rannikkoasutuksen välille. Näiden kahden alueen suurimmat erot olivat elinkeinoissa: kun edellinen tukeutui kauan aikaa kaskiviljelyyn ja eränkäyntiin, tuli jälkimmäisessä peltoviljely jo varhain vallitsevaksi. Vähitellen myös näiden kahden alueen murteet alkoivat erota toisistaan. Hämeen ja (Varsinais-)Suomen maakunnat kuvastivat alkujaan nimenomaan kulttuurialueita eivät hallinnollisia yksiköitä. Jaon pohjalta syntyivät hämäläisten ja suomalaisten "heimot". Samalla tavalla, kulttuurierojen pohjalta, erottuivat toisistaan myös karjalaiset, kainulaiset ja lappalaiset. Sen sijaan Satakunta on hallintoalueen pohjalta syntynyt nuorempi nimitys. Alkujaan yläsatakuntalaiset oli luettu hämäläisiksi, kun taas alasatakuntalaiset olivat lähinnä varsinaissuomalaisia.725 Hämäläisistä yhteyksistä kertovia Hämeen-nimiä esiintyy melko tasaisesti ympäri Suomea. Ne puuttuvat vain Etelä- ja Sydän-Hämeen sekä Ylä-Satakunnan seudulta, mikä onkin luonnollista, koska siellä heimonimien syntyyn vaadittua vastakkainasettelua ei ole päässyt syntymään. Hämeen keskusalueiden länsi- ja lounaispuolella nimet ovat syntyneet varsinaissuomalaisten antamina. Itään ja pohjoiseen päin mentäessä vastapuoleksi sopivat vain karjalaiset. Hämeen-nimiä esiintyy jopa Päijänteen länsipuolella, mikä on tulkittu merkiksi karjalaisen vaikutuksen ulottumisesta pitkälle länteen jossakin historian vaiheessa.726 Siikajokilaakson Hämeen-nimet voivat viitata hämäläisten ja karjalaisten vastakohtaisuuteen, mutta toisaalta nimiä ovat voineet antaa myös Pohjanlahden rannikon asukkaat. Nimiä esiintyy kahdella taholla. Suurempi keskittymä on jokilatvoilla, jossa on Kestilässä Hämeenaho, -rimpi ja –niva sekä Piippolassa Hämeenaho ja Hämeenkangas. Muutamia nimiä on lähellä rannikkoa: Siikajoella

725 Vahtola 1980, 96 97. 726 Vahtola 1980, 97 100.

159 Hämehen Vainio ja Hämen Suo 1768, Lapin kylässä Hämeenaho (Hämehen Aho 1775).727 Tämän perusteella syntyisi kuva, jonka mukaan hämäläisten ja jonkin toisen osapuolen intressit kohtasivat toisaalta rannikon tuntumassa ja toisaalta jokilatvoilla. Nimet puuttuvat kokonaan joen keskijuoksulta Sipolasta Paavolaan ulottuvalta alueelta, joten siellä vastakohtaisuutta ei joko ollut tai sitten alue täydellisesti toisen osapuolen hallussa. Koska 1500-luvun aineiston perusteella juuri tämän seudun asutus oli vanhinta ja voimakkaimmin länsisuomalaista, nimistön perusteella jopa hämäläisperäistä, vaikuttaisi jälkimmäinen vaihtoehto todennäköisemmältä. Kainuun-nimet ovat toinen länsisuomalaisiin viittaava heimonimi. Sen syvimmästä olemuksesta on kiistelty vuosikymmenten aikana paljon, mutta nykyisin siitä vallitsee selvä yksimielisyys. Lyhyesti sanottuna nimet liittyvät Pohjanmaan rannikon vanhaan länsisuomalaiseen asutukseen, sillä alueesta ja sen asukkaista on vanhastaan käytetty nimiä Kainuu ja kainuulainen. Pohjanmaan jokilatvoilla esiintyvät Kainuun-nimet Vahtola on selittänyt karjalaisten ja savolaisten antamiksi nimiksi, joilla on merkitty rannikon asukkaiden nautintaomistuksia.728 Pyhännänjärvessä sijaitseva Kainuunsaari selittyykin luontevasti tällä tavalla. Hämäläisperäistä nimistöä löytyy Siikajokilaaksosta yllättävän paljon aivan sen latvaosia myöten. Lamu-nimipesye edustaa varmasti alueen vanhinta nimikerrostumaa, sillä se esiintyy sekä kahden suuren latvajärven, Iso ja Vähä Lamujärven, että Siikajoen suurimman sivuhaaran, Lamujoen, nimissä.729 Vanhin merkintä tästä nimipesyeestä on vuoden 1563 kymmenysluettelossa, jossa Lamujärvien asukkaat luettiin yhteen kylään nimeltä Lamu.730 Erikseen järvet merkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1599 muodossa Isoi Lamu ja Wähä Lamu.731 Sanaa lamu 'laaja, tasainen, loiva' on käytetty vesistöjen ja muiden aukeiden paikkojen määritteenä erityisesti Ylä-Satakunnan alueella, Pohjois- Pohjanmaalla sekä Peräpohjolassa ja Lapissa. Lisäksi yksi erillinen esiintymisalue on Pohjois-Karjalassa Joensuun ympäristössä.732 Siikajoen latvoilla sijaitseville Lamujärville nimi sopii hyvin, sillä molemmat ovat laajoja, rannoiltaan loivia ja lähes saarettomia. Lamu näyttäisi olleen myös jonkinlainen suuralueen nimitys, sillä sen alle niputetiin jo 1500-luvulla ja myöhemmin aina 1800-luvulle saakka kaikkien Siikajoen

727 PK Kestilä, Piippola s.v. Häme-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765, Lappi 1775. 728 Vilkuna 1957, 17 22; Vahtola 1980, 484. 729 PK Pyhäntä, Piippola, Pulkkila ja Rantsila. 730 Kymmenysluettelo 1563 KA 4657:30. 731 Kymmenysluettelo 1599 4815:23v. 732 YK s.v. Lamu.

160 latvajärvien ja niiden välisten "tasaisten" metsäseutujen asutus. Nimen ovat antaneet sisämaasta päin tulleet eränkävijät, sillä Lamun seutu on tasaista vain sisämaan näkökulmasta katsottuna. Rannikolta päin tullessa eroa tuskin huomaa, mutta Savosta tai Pyhäjoen latvoilta tultaessa ero on selvä. Luultavaa kuitenkin on, että Pohjois- Pohjanmaan rannikkokylien asukkaat pitivät myöhemmin nimiperinnettä yllä käyttäessään latvavesiä eräjärvinään. Lamu-nimien runsaus rannikkopitäjissä tukee tätä oletusta ja samalla se osoittaa myös rannikon kylien asutusyhteyttä Ylä-Satakuntaan.733 Siikajoen kolmannen latvajärven, Pyhännän nimi kuluu epäilemättä alueen vanhimpaan nimistökerrostumaa, sillä järvi on alueen suurimpia ja kalaisimpia. Se on myös yhden Siikajoen latvahaaran, Pyhäntäjoen, lähdejärvi. Suomessa on kymmeniä Pyhäjärviä, joihin on kansanperinteessä liitetty tietoja vanhoista uhripaikoista. Monet niistä liittyvät myös todistettavasti johonkin vanhaan rajankäyntiin. Seppo Suvanto havaitsi rajapaikkojen ja Pyhä-nimien yhteyden tutkiessaan keskiaikaista rajalaitosta Satakunnan ja Hämeen alueella. Hänen mukaansa "sellaiset rajapaikkojen nimet, joissa osana on pyhä, voivat olla kaikkein vanhimpia osoituksia rajoista". Samanlaisesta käytännöstä on merkkejä jo rautakaudella sekä Virosta (Püha-nimet) että Skandinavian alueelta (Helga-nimet).734 Kaikki Pyhäjärvet suinkaan ole rajapaikkoja, sillä paikka voi olla pyhä monesta muustakin syystä,735 mutta Pyhäntäjärven tapaukseen tämä selitys tuntuisi sopivan erittäin hyvin. Pyhännällä lisätodisteena olettamukselle on järven kaksi saarta, joista toinen on nimeltään Kainuunsaari ja toinen Venäjänsaari. Kainuu-nimet on monissa tutkimuksissa liitetty Pohjanmaan rannikon länsisuomaisperäiseen asutukseen,736 joten nimi Kainuunsaari kertoo saaren kuuluneen rannikon asukkaiden omistukseen. Vastaavasti nimi Venäjänsaari on annettu rannikon asukkaiden näkökulmasta kertomaan, että saari on ortodoksisten karjalaisten omistama. Järven nimessä esiintyvä johdin -nta on tyypiltään länsisuomalainen, alkujaan mahdollisesti keskihämäläinen (vrt. Tampereen Hervanta ja Ylöjärven Vahanta).737 Ristijärvellä, Oulujärven koillispuolella, on Suomen toinen Pyhäntäjärvi ja vanha asiakirjamerkintä nimestä on myös Mankilasta, jossa oli Pyhänä vainio 1768.738

733 Raahessa peltoalue nimeltä Lamu ja sen vieressä Lamunkangas, Liminganlahdella Lamunkari, Lumijoella Lamunkangas, Kiimingissä Lamukangas ja -korpi, Muhoksella Lamunsuo ja -kangas; YK. 734 Suomalainen paikannimikirja, 358; Vilkuna A. 1956, 163 173; Suvanto 1972, 39; Räisänen 2007, 149 150. Suomen toinen Pyhäntäjärvi Oulujärven koillispuolella, Ristijärven pitäjässä, voisi myös olla osoittamassa Pohjanlahden asukkaiden ja karjalaisten välistä vanhaa nautintarajaa. 735 Vilkuna A. 1956 passim. 736 Vilkuna 1957 passim. 737 YK; Vahtola 1980, 319 321, 484; Nissilä 1968, 56; Räisänen 2007, 149 150. 738 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Mankila 1768.

161

162 Pyhännäjärven länsisuomalaiseen nimistöön voidaan lisätä Ketakanlahti, jolle ei löydy vastineita muualta Suomesta. Se voisi olla johdos sanasta ketta 'aitaus', josta on tietoja Satakunnasta, Hämeestä ja Etelä-Pohjanmaalta, mutta myös Keski-Suomesta ja Keski-Pohjanmaalta.739 Alueen vanhimpaan nimistökerrostumaan kuuluvat myös Oula-nimet. Tavastkengän ja Pyhännän välimaastossa sijaitsee kaksi isohkoa erämaajärveä, Iso ja Pieni Oulainen (Åulahais Träsk 1783), joita ympäröi Oulaistenneva. Isosta Oulaisesta laskee Lamujokeen Oulaistenoja.740 Vahtola on liittänyt Oula-nimet laajempaan Oulu- nimipesyeeseen, jonka pohjalla on sana oulu 'tulvavesi'. Nimeämisperuste sopii hyvin nevojen ympäröimiin ja matalarantaisiin Oulaistenjärviin, jotka tulvivat helposti yli äyräidensä. Vanhassa tutkimuksessa sekä Oula- että Oulu-nimiä on pidetty saamelaisina, mutta Vahtola on osoittanut nimet hämäläislähtöisiksi ja liittänyt ne vanhaan hämäläiseen eränkäyntiin.741 Täällä nimien synty voisi ajoittua samaan yhteyteen kuin Lamujärvien ja -joen ja Pyhäntäjärven nimeäminen. Neittävä-nimiä on Suomessa ainoastaan Kestilän ja Vaalan seudulla. Kantanimi lienee täällä Neittävänjoki, joka on yksi Siikajoen suurimmista sivuhaaroista. Sen pääuoma saa alkunsa Vaalan Likaisenjärvestä, mutta siihen yhtyy myös lukuisia pienempiä puroja ympäröiviltä soilta. Joen laitamilla ovat Kestilässä Neittävänjärvi ja - vaara ja Vaalassa Neittävänkangas. Kyse on vanhasta nimestä, josta on useita merkintöjä jo 1600-luvun tuomiokirjoista: Neitewänjoki 1633, Näittäwän Jokj 1645. Nimipesye perustuu verbiin neitää, neityä 'vuotaa, tihkua läpi; kostua, pehmetä', joka on tunnettu hämäläis- ja pohjalaismurteissa. Nimeämisen taustalla lienee joen syntytapa, sillä se saa alkunsa ikään kuin tihkumalla Rokuanvaaraa ja Oulujärveä ympäröiviltä soilta. Se myös kulkee enimmäkseen suoaluiden läpi. Neittävänhaaraa on käytetty kulkureittinä Siikajoen vesistöstä Oulujärvelle siirryttäessä. Aivan suoraa vesiyhteyttä järvelle ei ollut, sillä perimätiedon mukaan veneet jouduttiin jättämään Neittävänjoen varressa sijaitsevaan Veneheittoon.742 Näin tärkeän kulkureitin nimen täytyy olla vanha ja se pohjautunee jo muinaiseen hämäläiseen eränkäyntiin. Neityä-verbin esiintyminen Pohjanmaan rannikolla, myös Siikajoella, ei poista tätä mahdollisuuttaa ja todista, että nimi olisi vasta rannikon asukkaiden antama. He ovat voineet vain jatkaa vanhaa nimiperinnettä, samoin kuin Lamu-nimien kohdalla.

739 SMS. 740 PK Pyhäntä; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Tavastkenkä 1783. 741 SKES 2, 445; Nissilä 1948, 220 221; Vahtola 1980, 171 176. 742 YK s.v. Neittävä-; Räisänen 2003, 276 277;

163 Naara(s)-nimet743 kuuluvat Siikajokilaakson vanhaan "suurnimistöön", sillä Pulkkilan ja Launolan kylien varheisena yhteisnimityksenä on Naaraskoski (Naraskoski 1567). Nykyisin se esiintyy nimessä Naarastenoja (Narasten Åja 1772).744 Nimityyppiä ovat käsitelleet tutkimuksissaan useat suomalaiset nimistöntutkijat. Vanhimman tulkinnan nimille esitti Viljon Nissilä, joka uskoi niiden perustuvan sanaan naara 'köyden päähän kiinnitetty oksainen tai koukkuinen laite, millä koetetaan tavoittaa vedestä sinne uponneet kalanpyydykset ym'. Tähän tulkintaan ovat yhtyneet muun muassa Jouko Vahtola ja Alpo Räisänen.745 Tulkinnan uskottavuutta vähentää kuitenkin se, että tässä merkityksessä sana tunnettiin aina 1700-luvun lopulle saakka vain Uudenmaan seudulla.746 Sen nykyinen laaja levikki lieneekin syntynyt vasta kirjakielen mukana. Sanan toinen, murteissa harvinaisena tunnettu merkitys 'ansarihma' on taas nuori ruotsalaislaina. Näiden merkitysten nuoruus on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että kyse on vanhasta ja laajalle levinneestä nimityypistä. Sanan kolmas ja selvästi vanhin merkitys on 'emäkoira, -sika; naisesta käytetty solvaussana', joka on vanhastaan tunnettu länsimurteissa, Naara(s)-nimien keskeisimmällä esiintymisalueella. Se voi perustua jopa samaan ikivanhaan uralilaiseen *näxi-vartaloon kuin sana nainen. Huomattavaa on, että kansanetymologioissa Naara(s)-nimet on yhdistetty lähes poikkeuksetta naisiin tai naaraseläimiin, kun taas naarata-verbin avulla nimi on selitetty vain kahdessa tapauksessa. Naara(s)-nimipesyeita tunnetaan Suomessa noin 150.747 Kaija Mallat on hyvin perustein yhdistänyt Suomen Naara(s)-nimet juuri merkitykseen 'nainen'. Tässä tapauksessa nimet olisivat lähinnä mytologisia ja verrattavissa laajemmalle levinneeseen Nais-nimistöön. Osittain samanlainen alkuperä on myös Akka- ja Ämmä-nimillä, jotka ovat erittäin yleisiä. Selitys sopii moitteetta sekä vesistö- että maastonimien selitykseksi. Vahtolan mukaan Naara-nimistö on alkuperältään hämäläinen ja syntyajankohdaltaan erittäin vanha. Pääosa nimistä löytyy Hämeen sydänalueelta ja hämäläisten vanhimmilta eräalueilta Etelä-Savosta, mutta nuoremmilta eräalueilta niitä ei juuri tavata. Tämän perusteella Pohjois-Suomenkin Naara-nimet olisi ehkä annettu jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Toinen tärkeä

743 Murteissa sanoja naara ja naaras ei voida erottaa toisistaan (Mallat 2007, 69) ja paikannimissäkin niiden levikit ovat yhtenevät. 744 Kymmenysluettelo 1567 KA 4695:29v; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Pulkkila 1772, Launola 1772; PK Pulkkila s.v. Naarastenoja. 745 Nissilä 1939, 208; Vahtola 1980, 112 116; Räisänen 2003, 83. 746 Ganander 1939 s.v. naara; 747 SSA s.v. naaras; Mallat 2007, 65 74.

164 huomio on, että levikin perusteella vanhin hämäläisvaikutus näyttäisi Pohjanmaallakin keskittyneen jokilaaksojen sisäosiin eikä rannikolle.748 Eränkäyntiyhteyksien kannalta tärkeä jäänne on hämäläisperäinen Matkus- nimistö, johon kuuluvat Mankilan ja Paavolan välillä sijaitsevat Matkuslampi ja - neva. Verbeistä matkata tai matkustaa johdetut Matkus-nimet esiintyvät pääosin melko suppealla alueella Päijänteeltä Saimaalle, Pieliselle ja Oulujärvelle ulottuvalla alueella, joka oli Sydän- ja Etelä- Hämeen varhaisen eränkäynnin kohteena.

Länsi-Suomessa nimiä esiintyy Matkus-nimet. Jouko Vahtolan (1980, s. 170) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. harvakseltaan, mutta idässä ja pohjoisessa niiden tilalle tulevat karjalaiset Matka- nimet. Nimien levikki voisi kuvastaa viikinkiajan jälkipuoliskon ja varhaiskristillisen ajan alun eli noin vuoden 1000 1100 jaa. aikaista eränkäyntitilannetta. Tuolloin karjalaiset olivat jo tunkeutuneet Pielisen kautta Oulujärven vesistöalueelle ja edelleen Perämeren rannikolle. Vähitellen he työnsivät hämäläiset pois myös Savon eräalueilta.749 Merkittävien vesistönimien tai muiden suurnimien lisäksi Siikajokilaaksossa on paljon hämäläisperäistä piennimistöä, jonka synty ja säilyminen nykypäivään saakka on Koljo-luontonimet ja appelatiivi koljo. Jouko edellyttänyt eränkäyntiä kiinteämpää Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. yhteyttä alueeseen. Tällainen voisi olla

748 Mallat 2007, 52 65, 65 74; Vahtola 1980, 112 116. 749 Vahtola 1980, 168 171.

165 Rantsilasta löytyvä vanha Koljo-nimipesye, johon kuuluvat Siikajoessa oleva Koljonkivi ja Koljonsuvanto sekä jokeen laskeva Koljonoja. Ganander mainitsee vuonna 1789 ilmestyneessä teoksessaan Mythologia Fennica sekä Koljonkiven että koljon suandon. Gananderin mukaan paikallinen perimätieto yhdisti nimet jättiläiseen nimeltä Koljo. Niiden vastinparina oli Kiljonkivi ja Kiljonkangas, jotka taas liittyivät jättiläiseen nimeltä Kiljo. Näistä nimistä Koljo on läntinen ja paikannimissä selvästi hämäläinen.750 Murteissa sana koljo on tunnettu merkityksessä 'suuri, jättiläiskokoinen' Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.751 Vastaavasti Rantsilan Kiljo-nimet ovat itäisiä, sillä ainoa vastine niille löytyy Enonkoskelta Etelä-Savosta.752 Gananderin kuvaama Koljon ja Kiljon kilpailu voisikin olla jonkinlainen vertauskuva läntisen ja itäisen asutuksen kilpailulle Siikajokilaaksossa. Hava(s)-nimet. Havajoki (Haffua ioki) esiintyy kylännimenä Siikasavossa vuoden 1562 kymmenysluettelossa, jossa sillä ilmeisesti tarkoitettiin Lamujokea. Nimellä on nykyisin vain yksi täysi vastine, Kurkijoen pitäjän alueella Laatokassa sijaitseva Havaluoto. Sen sijaan Havas-nimiä on useampia: Havaslahti Kerimäellä ja Lempäälässä, Raumalla Havasluoto, Hankaselmella Havasniemi, Jämsänkoskella Havasniitty, Ruovedellä ja Sääksmäellä Havassaari sekä Viljakkalassa Havassuo. Nämä nimet pohjautuvat sanaan havas 'verkko, lankainen kudos, jota käytetään silmällisissä kalanpyydyksissä, etenkin nuotassa', joka tunnetaan hämäläismurteiden alueella.753 Siikajokilaakson Havajoki ja Vesilahden Havatoja ovat luultavasti samaa kantaa ja todistavat hämäläisistä yhteyksistä.

750 Ganander 1984, 42; Vahtola 1980, 147 150. 751 SMS. 752 YK. 753 Kymmenysluettelo 1562 KA 4646:34v;YK; SMS s.v. havas.

166 Kopista-verbin partisiippimuoto kopiseva esiintyy paikannimien määritteenä lähinnä vanhan Hämeen ja Ylä-Satakunnan alueella. Nimeämisperusteena on niiden kohdalla yleensä ollut kopiseva ääni, joka syntyy kovalla kankaalla tai kalliolla kuljettaessa. Kiviniemi pitää asutushistorian ja eräomistusten perusteella mahdollisena, että nimipesye on varsin vanhaa tyyppiä ja sen esiintymisen nykyinen ydinalue, Akaan ja Sääksmäen seutu, olisi myös pesyeen alkuperäinen lähtöseutu.

Kopiseva-nimet. Pohjoisessa Kopiseva-nimiä on vain Piippolassa, Vihannissa ja Paltamossa, joissa kaikissa on Kopisevankangas.754 Piippolan tapauksessa kyse on melko vähäisen paikan nimestä, joten yhtenä vaihtoehtona voidaan pitää myös nimen itsenäistä kehitystä kopista- verbin pohjalta. Luultavasti se on silti vanhemman eränkäynnin myötä syntynyt, sillä kyse on läntisestä nimityypistä, kun taas Siikajoen latvojen ja Lamujokivarren asuttajat olivat valtaosin itäsuomalaisia. Nimeäjät ovat voineet olla esimerkiksi Lamujärvellä kulkeneita Pohjois- Pohjanmaan rannikon asukkaita, joilla 1 = Lim(p)siö-paikannimi, 2 = appell. lim(p)siö. Jouko Vahtolan (1980) ja Tapio Horilan (1967) mukaan on ollut hämäläinen murretausta. piirtänyt Matti Leiviskä. Limpsiö-nimet. Piippolan

754 YK s.v. Kopiseva-; Kiviniemi 1971, 195.

167 Limpsiönkankaan nimi perustuu appellatiiviin lim(p)siö 'piikivi', joka on esiintynyt kansankielessä hyvin pieneltä alueelta Sydän-Hämeessä ja osin Ylä-Satakunnassa. Esiintymä on niin ahdas, että nimen antajien on täytynyt saapua tältä alueelta. Paikannimiin lim(p)siö on päätynyt Piippolan lisäksi vain Pyhäjoella (Limsiöneva), Keuruulla (Limpsiönkangas) ja Tornionjokivarressa Turtolassa (Limpsiönrova).755 Vormu-nimet . Edellisen kanssa hyvin samantyyppinen levintä on Vormu-nimet. sanalla vormu 'horsma, angervo', joka sisältynee Piippolan Lievosenjärven Vormuksenlahden nimeen. Järven lahdessa on hyvin voinut kasvaa sekä horsmaa että angervoa. Nimen nykyinen asu ei aivan vastaan alkuperäistä muotoa, mutta se on voinut kehittyä siitä (*Vormulahti > *Vormunen > Vormuksenlahti).756 Paikannimissä Vormu esiintyy melko ahtaalla alueella Hämeessä ja Ylä- Satakunnassa, jossa nimet vielä nykyäänkin selitetään kasvillisuudesta johtuviksi.757

1 = Kemi-nimet, 2 = appel. kemi. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä.

755 Vahtola 1980, 159, 161; Horila 1967, 185 188. 756 Kiviniemi 1975, 25 26. Kiviniemi puhuu kehityksestä, jossa alkuperäisestä paikannimestä (*Vormulahti) syntyy ensin elliptinen muoto (*Vormunen) ja sen jälkeen epeksegeettinen muoto (Vormuksenlahti). 757 YK s.v. Vormu-. SKES s.v. vormu, horma. SSA s.v. vormu, horma.

168 Vahtola on osoittanut Kemi-nimet alkuperältään hämäläisiksi. Niiden pohjalla on maastotermi kemi 'kuiva- ja kovapohjainen, ohutmultainen, huonokasvuinen keto, tanner, kenttä, hyvin usein niitty', joka on tunnettu Hämeen ja Ylä-Satakunnan alueella. Kemi-nimet ovat levinneet hämäläisen ja yläsatakuntalaisen vaikutuksen myötä muualle Suomeen, erityisesti Kemijokilaaksoon. Selvä Kemi-nimien kasaantuma löytyy Kalajoen latvojen ja Oulujärven väliseltä alueella. Tähän pesyeeseen kuuluu myös Pulkkilan Keminkangas ja -neva.758 Nimettävän kohteen muotoon viittaavat Köyry-nimet perustuvat Hämeessä ja Satakunnassa tunnettuun adjektiiviin köyry 'väärä, kumara, käyrä pinta'. Paikannimissä sanaa on käytetty pääosin samalla alueella, mutta muutamia Köyry- nimiä löytyy ydinalueen ulkopuoleltakin. Siikajokilaaksossa tätä hämäläis-satakuntalaista nimipesyettä edustavat Piippolan Köyrynaro, Launolan Köyrylampi, - oja ja -kangas sekä Rantsilan Savalojassa Köyrysaari ja -koski.759 Kuiri Useimpien -nimien pohjalla lienee sana kuiri 'Numenius 1 = Köyry-nimet, 2 = adj. köyry. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. arquata, isokuovi', joka on tunnettu Pohjois-Hämeessä sekä osin Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Karjalassa. Paikannimissä se esiintyy pääosin hyvin ahtaalla alueella Hämeessä ja Ylä- Satakunnassa. Siikajokilaaksossa se esiintyy useissa nimipeseyissa: Kestilässä Kuiri Niittu 1778, Rantsilan ja Luohuan kylän rajalla Kuirimaa (Kuirijman Pää 1772, Kuirimaan arot 1775) ja Revonlahdella Kuiri Korven alus 1773.760 Kaikki edellä mainitut ovat vanhoja ranta- tai suoniittyjä, joilla isokuovi on hyvinkin voinut joskus esiintyä.

758 Vahtola 1980, 227 230. PK Pulkkila s.v. Kemi-. 759 YK; SMS; Vahtola 1980, 265 266. 760 YK; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Kestilä 1778, Lappi 1772, Rantsila 1778, Revonlahti 1773.

169

170

Näälinkä esiintyy Kestilän Hyvölänrannalla nimissä Näälingänneva ja –aro, joiden viereen perustettiin 1900-luvun alussa Näälingän tila.761 Nimelle ei ole täydellistä vastinetta muualla Suomessa, mutta muutamat nimet lienevät kannaltaan samanlaisia. Mäntyharjulla on Näälikänsaaret, - niemi ja –apaja ja sekä Näälikänvuori. Tervossa on Nääliönkallio. Alpo Räisänen on yhdistänyt ne lounais- ja hämäläismurteissa tavattuihin sanoihin näälikkö, nääliäinen ja näälistynyt,

Pikari-nimet. joiden merkitys on suunnilleen 'heikko,

surkea'. Kestilässä sillä on voitu tarkoittaa huonosti heinää kasvanutta suota. Rääkkylässä talonnimi Näälikkä ja siitä johdettu Näälikänkorpi perustuvat sukunimeen Neiglick, joten se poikkeaa kannaltaan muista.762 Pikari-nimet. Sana pikari 'jalallinen lasi t. muu juoma-astia; malja' on tunnettu laajalti murteissa, joten sen luulisi paikannimissäkin esiintyvän melko tasaisesti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Pikari-nimien pääesiintymisalue on selvästi Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa.

Limo 'nuori lehtipuu, lehdes; nuori lehtimetsikkö'. Muutamia esiintymiä on lisäksi Jouko Vahtolan (1975) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. hämäläisten vanhoilla eräalueilla

761 PK Kestilä. 762 Räisänen 2003, 90 91.

171 Saimaan ympäristössä sekä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Sana on lainattu muinaisruotsista, josta se on saatu useisiin suomen lähisukukieliinkin. Kyse voi siis olla hyvin vanhasta nimityypistä. Useimmat nimistä liittyvät vesistöihin, mutta toisaalta mukana on myös monia kivien ja kallioiden nimiä. Nimet on ilmeisesti annettu verrattaessa niitä muodon tai muiden ominaisuuksien puolesta pikariin. Siikajokilaaksossa Pikari esiintyy Rantsilan ja Paavolan rajalla Pikarinevan nimessä (Pikari Neva 1767). Myös Siikajoelta on merkitty Pikari Nijttu 1765.763 Limo-nimet. Mankilassa sijaitseva Limonkangas sekä sille perustettu Limo- niminen talo (Paackola eller Limo 1810) perustuvat sanaan limo 'nuori lehtipuu, lehdes, nuori lehtimetsikkö'. Sana on tunnettu vain hyvin ahtaalla alueella Hämeessä.764 Siikajokilaaksossa se tunnetaan vain tässä yhdessä paikannimessä, eikä nykyisin lainkaan appellatiivina. Jylhy- ja Jylhä-nimet ovat jokseenkin samaa kantaa, sillä edellisen merkitys murteissa on 'jyhkeä, jylhä, komea, mahtava' ja jälkimmäisen 'jyhkeydellään, mahtavuudellaan, karuudellaan ym. vaikuttava, pelottava; kolkko'.765 Paikannimissä näiden kahden levikit ovat pitkälti yhtenevät, joskin Jylhy-nimet esiintyvät huomattavasti suppeammalla alueella. Se lieneekin saman nimityypin myöhäisempi muunnos. Siikajokilaaksossa Jylhy-nimiä edustavat vain Paavolan Jylhyjärvi ja -kangas. Jylhä-nimiä on edellisiä runsaammin. Luohualla on Jylhänkangas ja -suo, Revonlahdella Jylhänkangas. Pulkkilassa Lamujoen rantamilla on laaja ja ilmeisen vanha nimirypäs, johon kuuluvat Jylhänkangas, -koski, -niska, -lampi ja -ranta sekä näiden mukaan nimetty talo, Jylhä (alkujaan Jylhänniska 1772).766 Vahtola on osoittanut Jylhä-nimet hämäläiseksi nimityypiksi, jonka esiintyminen Saimaan ja Laatokan seudulla merkittävien maastokohteiden nimissä osoittaa sen vanhuutta. Nimeämisen täytyy siellä liittyä Karjalan asuttamisen vaiheisiin eli 1000-lukua edeltävään aikaan.767 Korkeaa ikää on oletettava myös Siikajokilaakson Jylhä-nimien osalta.

763 YK s.v. Pikari-; SSA s.v. pikari; Häkkinen 2005 s.v. pikari; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Paavola 1767, Siikajoki 1765. 764 PK Rantsila s.v. Limo; henkikirja 1810 Ou:2, 805; SSA s.v. limo. 765 SMS s.v. jylhy, jylhä; 766 PK Paavola, Revonlahti, Pulkkila s.v. Jylhy-, Jylhä-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Pulkkila 1772. 767 Vahtola 1980, 125 127, 30 31;

172

Jylhy- ja Jylhä-nimet. Jylhä-nimet Jouko Vahtolan (1980) mukaan.

173 Jyljä-nimiä esiintyy koko Suomessa vain kahdella paikkakunnalla: Siikajoella (Jyljänkangas, Jyljän maan arot 1781 86.) ja Kestilässä (Iso Jyljänkangas, Jyljänoja, Jyljänkangas, -neva ja –räme, Jyljänmaa).768 Kyse lienee sanan jylhä 'vaikuttava, pelottava, kolkko' paikallisesta muunnoksesta. Siikajokilaaksossa nimien levikki osoittaa asutusliikettä Siikajokisuun ja Kestilän välillä. Partisiippinimistöön kuuluvia Komiseva-nimiä esiintyy pääosin hyvin pienellä alueella Ylä-Satakunnan ja Hämeen rajamailla: Vesilahdella Komiseva (metsäalue) ja Komisevaoja, Sääksmäellä samoin Komiseva (metsäalue) ja Komisevaoja, Tyrvännössä Komiseva (luonnonniitty). Näiden jatkoksi voidaan liittää Suonenjoen Komiseva (puro) sekä Siikajoen Komisevankangas. Verbi komista 'kumista, kopista, kolista' on tietoja sieltä täältä. Kiviniemi on liittänyt sen nimenomaan veden ääntelyyn, vaikka paikannimien perusteella se voisi liittyä paremminkin maaperän kominaan kuljettaessa.769 Kuitenkin myös Siikajoen Komisevankankaan vieressä kulkee Vähäoja, joka on voinut pitää komisevaa ääntä. Koliseva-nimet. Eero Kiviniemi on tutkinut laajasti Koliseva-nimityyppiä ja osoittanut sen eri tietoja vertailemalla vanhan sydänhämäläisen vaikutuksen synnyttämäksi. Nimeämisperusteena on yleensä ollut veden aiheuttama "kolina" pohjakivikossa. Nimityypin keskusalue näyttäisi olleen Vanajan Hattulan seutu. Sen produktiivinen kausi ajoittuu 1400- lukua edeltävään aikaan, sillä nimiä on levinnyt jonkin verran myös Hämeen myöhäiskeskiaikaisten rajojen 770 Koliseva-nimet. Eero Kiviniemen (1973) mukaan piirtänyt ulkopuolelle. Toisaalta Koliseva- Matti Leiviskä.

768 PK Kestilä, Siikajoki s.v. Jyljä-. 769 YK; Kiviniemi 1971, 194 195. 770 Kiviniemi 1971, 85 89.

174 nimet pääosin puuttuvat Saimaan ja Laatokan seudulta, eli ne eivät ole levinneet alueelle, joka tuli karjalaisten vaikutuspiiriin 1000-luvulta alkaen. Tämä rajaa nimityypin käyttöajan suunnilleen ajalle 1000 1400 jaa. Paavolassa Koliseva (Koliseva 1767) on vain pienen rantaniityn nimenä.771 Vaikka kyse on pienen maastokohteen nimestä, liittyy se luontevasti alueen muuhun hämäläisnimistöön. On kuitenkin kyseenalasta olisiko se voinut syntyä ja ennen kaikkea säilyä pelkän eränkäynnin seurauksena, vai olisiko sen kohdalla edellytettävä läheisempää ja kiinteäämpää hämäläisvaikutusta. Komp(p)-nimet. Sanalla komp(p)a on nykysuomessa lähinnä merkitys 'pilapuhe, kärkevä sutkaus t. sukkeluus'. Se sopii kuitenkin huonosti paikannimen lähtökohdaksi. Murteissa sanalle tunnetaan myös merkitys 'maankohouma, kukkula', joka lienee ainakin luontonimien pohjalla. Hämeessä ja Etelä-Savossa tunnetaan myös sukunimi Komppa, joka on syntynyt talonnimen pohjalta. Talot ovat voineet sijaita mäen eli kompan päällä. Pääosa Komp(p)a-nimistä löytyy Päijänteen ympäriltä, joten kyse on hämäläis-yläsatakuntalaisesta nimityypistä. Päijänteen itäpuolella, Etelä-Savossa, monet Komp(p)a-nimistä voivat liittyä myöhäisempään sukunimeen. Luohuan Kompaoja ja Rantsilan Kompanniemi sen sijaan pohjautuvat luontonimiin.

771 PK Paavola s.v. Koliseva; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Pehkola 1767.

175

176 Loukas-nimet. Luohuan Loukaskankaan ja Loukeenahon Låukas neva 1772, Låukas Maan Väli 1772) nimet perustuvat satakuntalais- eteläpohjalaisella alueella tunnettuun sanaan loukas 'loukkupyydys'. Sitä hämäläisten vanhoilla eräalueilla Savossa ja muualla Sisä-Suomessa, minkä vuoksi Vahtola on pitänyt Satakuntaa nimityypin ekspansiokeskuksena. Sen hämäläisenä vastineena olivat Loukku-nimet. Pohjois-Pohjanmaalle nimityyppi lienee levinnyt vasta 1300-luvun jälkeisen länsisuomalaisen Loukas-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. asutusliikkeen myötä.772 Loukku-nimet ovat Loukas- nimien hämäläinen vastinparina. Niiden merkitys oli jokseenkin samanlainen, sillä loukku merkitsee 'metsälintujen tai muun riistän pyyntiin käytetty sadinta'. Nykykielessäkin se on tunnettu tässä merkityksessä hajanaisesti Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla. Paikannimissä Loukun esiintyminen painottuu Päijänteen ympärille, vaikka sitä tavataankin laajalti myös Savon ja Keski-Suomen puolella. Tärkeää on huomata levikin selvä ero Loukas-nimiin verrattuna, sillä siitä nähdään selvästi, että kyse on Loukku-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. eri nimeäjäryhmästä. Loukku-nimi ei

772 PK Paavola, Rantsila s.v. Loukas-, Loukeen-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Luohua 1772; Vahtola 1980, 257.

177 esiinny Saimaan ja Laatokan välillä, joten kyse ei ole aivan vanhimaasta hämäläisestä nimityypistä. Tältä pohjalta Vahtola on liittänyt Loukku-nimet 1000 1400-lukujen väliseen hämäläisvaikutukseen.773 Siikajokilaaksossa nimet painottuvat selvästi yläjuoksulle: Piippolan ja Pulkkilan välissä Loukkusalmi, Kestilässä Loukkukaarto sekä Loukkuneva ja -kankaat sekä Tavastkengällä Loukkukangas. Vain Luohuan Loukkusaari sijaitsee jokilaakson alaosissa.774 Salin-nimet ovat oikeastaan Sadin-nimiä, joissa niin sanottu hämäläinen l on soinnillisen dentaalispirantin edustajana. Kyse on piirteestä, joka on alun perin ollut leimallinen kaikille hämäläismurteille. Äännemuutos on ajoitettu 1000 luvun tienoille. Nykyisin se on lähes hävinnyt hämäläismurteistakin, mutta vielä 1800-luvulla ja 1900- luvun alussa sitä käytettiin melko laajasti.775 Salin-nimien levintä vastaa hyvin pitkälti esimerkiksi Koliseva-tyypin levintää, siten että niitä esiintyy laajasti hämäläisten vanhoilla eräalueilla Savossa, mutta ei juurikaan karjalaisten vaikutusalueella Saimaan vesistön itäpuolella. Tämä sopii ajallisesti hyvin yhteen äännemuutoksen arvioidun syntyajankohdan kanssa. Mielenkiintoisia ovat selvät nimiryppäät Pohjanmaan rannikolla Lesti- ja Kalajokisuulla sekä nimien tunkeutuminen Kuopion Iisalmen -reitin kautta kohti Oulujärveä. Pohjois- Suomessa nimityyppi on ajoitettu noin 1000 1200 väliselle ajalle.776 Siikajokilaaksossa Salin-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. Salin-nimien määrä jää

773 SKES s.v. loukku; SMS; Vahtola 1980, 129 131. 774 PK Kestilä, Paavola, Piippola, Pyhäntä s.v. Loukku-. 775 Virtaranta 1958, 48 50, 54 125, 213; Itkonen T. 1972, 103 104; 776 Vahtola 1980, 164, 166 168; Ainiala 2008, 119.

178 vähäiseksi, sillä vain Lapin kylässä on Salinkangas. Se on kuitenkin yksi nimityypiin pohjoisimmista edustajista ja osoittaa selvästi seudun asukkaiden puhuneen jossakin vaiheessa hämäläismurteita.777 Jyly-nimiä esiintyy Siikajoella kahden erillisen Jylynkankaan nimissä. Niiden pohjalla on maastoappellatiivi jyly 'kiviperäinen, kallioinen, viljelykseen kelpaamaton maa', joka sopii hyvin kahden kivisen kankaan nimiin. Pääosa Jyly-nimistä sijoittuu tiiviisti Päijänteen länsipuoliselle 1 = Jyly-nimet, 2 = appell. jyly 'kiviperäinen, alueelle, joten muualla sijaitsevat kallioinen, viljelykseen kelpaamaton maa'. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. pienemmät ryppäät on katsottava hämäläisen vaikutuksen myötä syntyneiksi. Huomionarvoisia ovat Siikajokikisuun ohella Kalajoki- ja Lestijokisuussa sekä Tornionlaakson sisäosissa sijaitsevat nimiryppäät.778 Kaitaa-nimien pohjalla lienee 'kapeaa, ahdasta' tarkoittava appellattiivi, vaikka sellaisesta ei ole löytynyt tietoja murteissa. Kaitaa- nimien levikki viittaa kuitenkin selvästi tällaisen nimityypin olleen käytössä melko pienellä yläsatakuntalaisella alueella. Siikajoen Karinkannassa on Kaitaa-pesye, johon Kaitaa-nimet. kuuluvat Kaitaanniitty, -haka, -sarka

777 PK Paavola s.v. Salinkangas. 778 PK Siikajoki s.v. Jyly-; Vahtola 1980, 147.

179 ja Kaitaan neljännes 1768. Paavolasta löytyy Kaitaankangas ja -neva.779 Kilpi-nimet. Appellatiivi kilpi 'lumme, erit. lumpeenlehti' on tunnettu pääasiassa hämäläismurteiden alueella mutta myös Länsipohjassa. Useinmiten se liitty vesistönimiin, joissa kilpi on voinut viitata vesistön muotoon tai lumpeiden runsaaseen esiintymisen. Emme voi sanoa, kumpi oli Siikajoen Kilpijärven (Kilpi Järfwi 1781 86) nimeämisen perustana, sillä järvi on nykyisin kuivattu. Nimeämisen takana oli joka tapauksessa taustaltaan

Kilpi-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt hämäläinen ihmisryhmä. Muutamat Matti Leiviskä. Kilpi-nimien esiintymät Etelä-Savossa

viittaavat siihen, että kyse voi olla melkoisen vanhasta hämäläisestä nimityypistä, ei kuitenkaan aivan vanhimmasta.780 Siikajoen Kilpijärvi sijaitsi noin 7,5 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta, joten maankohoaminen huomioon ottaen sen nimeäminen on voinut tapahtua 1100-luvulla. Kom(m)o-nimet. Länsimurteiden sanan kom(m)o alkuperäisin merkitys lienee 'onkalo, syvennys, kuoppa'. Ainakin se sopii hyvin selittämään Siikajoen Kommo-ojan nimeä, sille kyseinen oja on "muutaman sadan metrin mittainen luonnonojan syvänne, joka ei laske mihinkään". Sanan merkitys on aikojen saatossa laajentunut merkitsemään myös onttoa puuta, laatikkoa sekä pientä (asuin)rakennusta. Kestilän Kommonkangas voi perustua tähän myöhempään merkitykseen, sillä paikalla on ollut pieni mökki, Kommo. Toisaalta mökin nimi saattaa perusta vanhempaan paikannimistöön. Pääosa luontonimistä perustuu kuitenkin alkuperäiseen syvennystä tai kuoppaa merkitsevään appellatiiviin. Nimien levikki on selvästi hämäläiskeskeinen.781

779 YK. 780 SMS; PK Siikajoki s.v. Kilpijärvi; Vahtola 1980, 126 128. 781 YK; SSA, SMS s.v. kommo, komo; Vahtola 1980, 287 238.

180 Suomen vähälukuiset Morko-nimet ovat merkityksensä osalta verrattavissa edellä mainittuihin Kommo-nimiin. Hämeenkyrössä tunnetaan sana morkku 'kuilu, ojanne, rotko'. Hauholla, Padasjoella ja Teiskossa morkko on merkinnyt 'pientä (asuin)rakennusta'. Sanan merkitys näyttää siis laajentuneen samalla tavoin kuin kommon tapauksessa, vieläpä suunnilleen samalla alueella. Siikajoella on vanha nimipesye, johon kuuluvat

Morkonkankaat ja -neva. 1 = Kommo-nimet, 2 = Komo-nimet Jouko Vahtolan (1980) k Vuoden 1765 karttaselitykseen on merkitty Majavan Morko ja Morko (niitty). Muita Morko-nimiä Suomessa ovat Oulaisisten Morko (laaja metsäalue) ja Morkonniittu, Haapaveden Morkonkangas, -mäki ja talo Morko, Korpiselän Keskijärvessä syvänne Morko.782 Morko-nimien vähäisyys viittaa siihen, että se on ollut suhteellisen pienen ihmisryhmän käyttämä nimityyppi. Toisaalta sitä on käytetty samassa merkityksessä sekä Hämeenkyrössä että Korpiselässä, syvällä Karjalassa, mikä viittaisi nimien huomattavan korkeaan ikään.

782 YK; Mikkonen & Paikkala 2000 s.v. Morko.

181 Kelju-nimien levikki on myös selvästi hämäläinen. Luontonimissä sen pohjalla lienee appellatiivi kelju 'ketju', joka tunnetaan samalta alueelta kuin Kelju- nimetkin. Laajemmin tunnettu merkitys 'epärehellinen, kiero' sopii huonosti luontonimen selitykseksi. Siikajokilaaksossa nimiä esiintyy vain Sipolassa, lähellä Kurranjärveä, jossa ovat Keljunkaarrot, -neva ja -räme (Keljun Neva 1776). Kaarrot ovat pitkänomaisia kangasharjanteita, joten merkitys 'ketju' sopii hyvin nimeämisen perustaksi.

1 = Kelju-nimet, 2 = appell. kelju 'ketju'. Nälä-nimet. Pyhännän itäosissa Appellatiivit Kirsti Uotila-Falckin (1971) mukaan. KA KK, kartta 467. sijaitseva Nälässuo ja Kiuruveden puolelle jäävä Näläntöjärvi lienevät samaa nimikantaa, jolle on hyvin vähän vastineita muualla Suomessa. Vain Kolarissa on Näläntö-niminen vaara ja sen vieressä Näläntöjärvi ja -vuoma (suo). Lieksassa on mahdollisesti samaan kantaan kuuluva Nälämövaara.783 Nimien pohjalla voisi olla sana nälä ~ näljä ~ nälvä 'lima', joka on tunnettu lounais- ja hämäläismurteissa lähinnä Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.784 Suntti-nimet. Tavastkengän Suntinsuu-niminen neva kuuluu satakuntalais- hämäläiseen Suntti-, Suntin-nimipesyeeseen. Nimet perustuvat maastoappellatiiviin suntti 'salmi, kapea kohta vesistössä tai myös maastossa'. Tavastkengän tapaukseen merkitys sopii erittäin hyvin, sillä Suntinsuu on "kapea nevansalmeke". Appellatiivi tunnetaan kuitenkin myös Juvalla, joten nimi voi olla myös Savosta tulleiden uudisasukkaiden antama. Tämä on jopa todennäköisempi vaihtoehto, sillä kyse on melko pienestä maastokohteesta.785 Muutamat Siikajokilaakson luontonimet perustuvat Länsi-Suomessa käytettyihin henkilönnimiin. Niiden todistusvoima on vähäisempi kuin muiden nimien, sillä laajasti käytettyjen etunimille ei voida sanoa tarkkaa lähtöseutua. Ne voivat silti kertoa jotain

783 YK; Kansalaisen Karttapaikka. 784 SKES 2, 412 413; SSA s.v. näljä, nälvä, nälä; Ganander 1938, 238v. 785 PK Pyhäntä s.v. Suntinsuu; SKES s.v. Suntti; Vahtola 1980, 261 263.

182 eri suunnilta tulleista kulttuurivaikutteista. Pyrri- ja Pyrrö-nimet, kuten Sipolan Pyrrinräme ja -kangas sekä Mankilan Pyrrönkangas ja -saari, voivat perustua muinaisskandinaavisiin etunimiin Birgher tai Byrgher. Samaa kantaa ovat myös Varsinais-Suomessa ja hämäläis-satakuntalaisella alueella esiintyvät Pyri, Pyrilä ja Pyrrilä-nimet, muun muassa talonnimi Pyrrilä 1540 Kalannissa ja Sipi Heikinpoika Pyrrij 1557 Pälkäneellä.786 Verotietojen mukaan Birger on ollut käytössä Siikajokilaaksossa 1500-luvulla. Harta(a)-nimiä esiintyy Siikajokilaaksossa nimessä Hartaanselkä, joka on Mankilan, Paavolan ja Limingan alueella kulkeva pitkä kangas. Lähialueilla nimiä on muutama lisää: Hartaanselkä Hailuodossa, Oulussa, Pattijoella ja Kemissä. Ranualla on Hartaanlehto ja -suo. Pohjois-Pohjanmaan lisäksi Harta(an)-nimiä on vain Hämeessä: Orimattilassa Hartaanpilkka (kallio), Tammelassa Hartaala (niitty). Harta(a)-nimiä on lisäksi Länsi-Uudellamaalla Vihdissä Hartanmäki ja Laatokan rannalla Lumivaaralla Harta (talo) ja Hartarinne.787 Nimen lähtökohdaksi on esitetty germaanista henkilönnimeä Hartwig, josta on syntynyt syntynyt keskiajalta lähtien runsaasti suomalaisia variaatioita, esimerkiksi Harti, Harto ja Harttu.788 Toinen, ehkä todennäköisempi vaihtoehto on yhdistää se sanaan harras 'innokas, ahkera', 'ahnas, perso'.789 Tani-nimet. Raamatullisesen Danielin tai skandinaavisen Danin kansanomaiseen muotoon perustuvia Tani-nimiä esiintyy Siikajokilaaksossa Sipolassa (Taniniemi 1776) ja Kestilässä (Tanin Seljän alus 1778, Tanin Seljän Kainalo 1778, Tanin Neva 1778). Henkilönnimenä Tani ei täällä esiinny tutkimallani ajanjaksolla. Satakunnasta Pirkkalasta, Varsinais-Suomesta, Etelä-Pohjanmaalta ja Suomen kaakkoisimmista osista nimestä Tan(n)i ~ Dani on joitakin vanhoja merkintöjä.790 Löytämieni hämäläisten ja yläsatakuntalaisten nimityyppien (32) ja niiden pohjalta syntyneiden nimipesyeiden (53) määrä ei ole valtava, mutta se on selvä todiste hämäläisestä vaikutuksesta Siikajokilaaksossa. Jokilaakson eri osien keskinäiseen vertailuun kannalta nimien kokonaismäärä voi olla liian pieni, mutta tulokset lienevät vähintään suuntaa-antavia. Nimiä löytyy käytännössä koko alueelta, mutta niiden tiheys määrä vaihtelee suuresti alueittain. Tavastkenkä on kylistä vähiten "hämäläinen", sillä

786 YK s.v. Pyrri-, Pyrrö-; Mikkonen & Paikkala 2000, 503; 787 YK s.v. Harta. 788 Nissilä 1980, 159. 789 SMS s.v. harras. 790 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Sipola 1776, Kestilä 1778; Suvanto 1987, 311-312;£ Mikkonen & Paikkala 2000, 647 648.

183 hämäläisperäisiä nimiä ei ole siellä käytännössä yhtään. Yksi sellainen voisi olla Loukkukangas, mutta koska sana loukku 'ansa' tunnetaan alueella nykyisinkin, nimi ei välttämättä ole kovin vanha. Lamulla ja Pyhännällä hämäläisiä aineksia esiintyy etenkin suurten vesistöjen nimissä. Lamujokivarressa, erityisesti Piippolan seudulla, hämäläisiä nimiä on yllättävän paljon melko pientenkin paikkojen nimissä. Siikajoen pääuoman varrella Kestilässä on selvä hämäläisnimien esiintymä. Samoin Rantsilan ja Paavolan seutu on erittäin selvää hämäläisaluetta, kun taas Revonlahden alueella nimistöä on hyvin vähän. Rannikolle tultaessa läntisen nimistön määrä jälleen lisääntyy ja Siikajokisuulta hämäläistä piennimistöä löytyy todella paljon. Tavastkengän hämäläisen nimistön vähäisyys viittaisi siihen, ettei Siikajoen pääuoma Kestilästä ylöspäin suuremmin ollut hämäläisten kiinnostuksen kohteena. Sen sijaan Kestilän alapuolinen jokivarsi ja suurimmat sivujoet ovat olleet vähintäänkin kulkureitteinä. Kestilässä korostuu vesistöyhteys Neittävänhaaran kautta Oulujärvelle ja Lamujokivarren kohdalla tärkein tekijä lienee kulku Iso Lamujärvelle. Entä kumpi oli elementti lopulta oli voimakkaampi, yläsatakuntalainen vai hämäläinen? Edellä luetelluista 53 nimipesyeestä 30 on yhdistetty pelkästään hämäläisiin, 19 on hämäläis- yläsatakuntalaisia ja vain 3 puhtaasti yläsatakuntalaisia. Tämän perusteella näyttää siltä, että Siikajokilaakson läntinen nimistö on ennen kaikkea hämäläiseltä taholta annettua Entä mille ajanjaksolle tämä hämäläisvaikutus sijoittuu? Muutamat nimityypit, kuten Oula- ja Jylhä-nimet, on ajoitettu hyvin vanhoiksi, jopa 1000-lukua edeltävään aikaan. Siikajoen Kilpijärven nimeäminen edellyttää hämäläisvaikutusta vielä 1100- luvun jälkeisellä ajalla. Arkeologinen löytömateriaali tukee suurelta osin näitä aikarajoja. Siikajoen Ylipään Kärnän keihäänkärki ja veitsi sekä Pyhännän Tavastkengän Koivulan silmäkirves ajoittuvat välille 600 800 jaa. Hieman myöhemmälle ajalle (900 1100-luvulle) ajoittuu Pyhännän Kirkonkylän Leiviskän maalta löytynyt hevosenkengän muotoinen pronssisolki. Vielä näitä vanhempaa perua ovat Paavolasta Ohtuanojan ja Luohuanjoen varrelta löytyneet soikeat tuluskivet. Niitä on käytetty tulen sytyttämiseen ajanlaskua edeltävältä ajalta 700-luvulle saakka, jolloin tulusraudat syrjäyttivät ne lopullisesti. Kiinteitä metallikautisia kohteita edustaa vain Mankilan Jänessaaren on hautaröykkiä, jolle ei kuitenkaan ole tarkempaa ajoitusta.791

791 Sarkkinen 2000, 19; Forss 1996, 57; Lehtosalo-Hilander 1987; Muinaisjäännösrekisteri.

184

Kartta 17. Siikajokilaakson hämäläisiin viittaavat ja hämäläisperäiset paikannimet.

185

Lähialuiden arkeologiset löydöt voivat osittain valaista Siikajokilaaksonkin tilannetta. Pohjois-Pohjanmaan rannikolta tunnetaan nykyisin lukuisia röykkiökalmistoja, jotka esineistön perusteella ajoittuvat 0 500 jaa. Niiden esineistössä on voimakkaita skandinaavis-gergaanisia vaikutteita. Samalta ajalta on siitepölytutkimuksessa löytynyt merkkejä viljanviljelystä. MARKKU MÄKIVUOTI on liittänyt nämä kohteet Etelä-Pohjanmaan ja Norlannin 300-luvulta lähtien kokemaan nousukauteen. Niiden tavoin myös Pohjois-Pohjanmaan rannikon asutus surkastui 600 800-luvulla. Uudelleen maanviljelys ja mahdollisesti myös pysyvä asutus alkoi rannikolla siitepölyjäämien perusteella 1000-luvulla.792 Sisämaassa kehityslinjat ovat lähes päinvastaisia rannikkoon verrattuna. Erittäin mielenkiintoinen on Oulujärven ympäristön ja laajemminkin Kainuun kehitys, sillä niiden rautakautiset irtolöydöt moninkertaistuvat ajalla 800 1300 jaa. Useimmilla löydöillä on yhteys nimenomaan Vanajan Hämeeseen eli Hämeenlinna ympäristöön sekä Ylä-Satakuntaan Tampereen tienoille. Irtolöytöjen lisäksi Kainuusta on löydetty lukuisia esihistoriallisia asuinpaikkoja, jotka olivat pysyvästi asuttuina kivikaudelta rautakauden lopulle saakka. Tällaisia ovat ainakin Vaalan Nimisjärvi sekä Suomussalmen Juntusranta, mahdollisesti myös Utajärven Ahmasjärvi, Kajaanin Äkälänniemi ja Sotkamon Kiikarusniemi. Paltamon Melalahdesta on todettu rukiin siitepölyä 700-luvulta 1200-luvulle saakka, minkä voidaan tulkita tarkoittavan enemmän tai vähemmän pysyvää asutusta. Samaan viittaavat myös Juntusrannan 1000 1100-luvulle ajoittuvat kahden naisen polttohaudat, joiden esineistö on läntistä alkuperää. MATTI HUURRE on tulkinnut nämä löydöt vähintään merkiksi jonkinlaisista länsisuomalaisista kauppa-asemista alueella. Ne liittyisivät ennen kaikkea Vienanmeren suuntaan Bjarmiaan käytyyn kauppaan, joka norjalaisten lähteiden mukaan päättyi viimeistään 1200-luvulle tultaessa. Kainuun läntiset löydöt vähenevät merkittävästi ja lopulta loppuvat kokonaan 1100-luvun jälkeen, joten jonkinlainen yhteys Bjarmian kauppayhteyksien kanssa näyttäisi olevan. Samaan aikaan karjalainen vaikutus voimistuu merkittävästi, mikä on varmasti toinen syy länsisuomalaisten häviöön.793 Siikajokilaakson kaakkoispuolella Savossa kehitys eteni pitkälti saman kaavan mukaan kuin Kainuussa. Savon vanhimmille ydinalueille Mikkelin ympäristöön syntyi kiinteä hämäläinen asutuskeskus 800-luvulla. Tämän suuremman keskuksen

792 Hicks 1992, 83; Mäkivuoti 1997, 75 80. 793 Huurre 1986, 129 160.

186 ulkopuoleltakin on löytynyt pitkäikäisiä asuinpaikkoja ja jopa naisten kalmistoja, joiden esineistö on länsisuomalaista. Tämän pohjalta PIRKKO-LIISA LEHTOSALO-HILANDER on tullut Savossa samaan johtopäätökseen kuin Huurre Kainuussa: eri puolilla Savoa on täytynyt rautakaudella olla jonkinlaisia kiinteästi asuttuja länsisuomalaisia eräasemia. Niitä oli perustettu liikenteen solmukohtiin, joissa ne ovat voineet toimia kulkijoiden levähdyspaikkoina, tavaran kokoamispisteinä ja paikallisen kaupankäynnin keskuksina. Myös Kauko Pirinen yhtyy tähän ajatukseen.794 Aivan kuten Kainuussa myös Savossa läntinen asutus koki tappion 1100-luvulle tultaessa. Arkeologiseen löytöaineistoon tulee silloin yhä enemmän karjalaisia esinetyyppejä ja jopa täysin karjalaisia hautoja.795 Karjalaisten ja hämäläisten käymästä sotaisasta kamppailusta on säilynyt tietoja myös venäläisissä kronikoissa vuodesta 1143 lähtien. Lopulta itäinen vaikutus kävi niin vahvaksi, että Savosta tuli 1100-luvun loppuun mennessä Novgorodin alainen pogosta eli veronkantopiiri. Sellaisena se pysyi aina Pähkinänsaaren rauhaan 1323 saakka. Tämän noin kahdensadan vuoden mittaisen kauden aikana karjalainen vaikutus oli laajimmillaan ja ulottui osin Päijänteen länsipuolellekin, kuten nimistön perusteella on päätelty.796 Siikajokilaakson nimistöaines viittaa monin paikoin siihen, että länsisuomalainen vaikutus on saapunut sinne etelästä, pääosin Hämeestä käsin. Lähiseutujen, etenkin Kainuun arkeologinen löytöaineisto viittaa samaan suuntaan. Lisäksi Oulujärven ympäristössä näyttäisi olleen kiinteääkin länsisuomalaista asutusta. Kuitenkin 1500- luvulle tultaessa tämä sisämaan asutus oli hävinnyt ja länsisuomalaiset asuivat Pohjanlahden rannikolla. Läntisen asutuksen siirtyminen voi liittyä kahteen suureen tekijään. Toisaalta karjalaisten aiheuttamaan paineeseen, toisaalta myös kauppasuhteiden muuttumiseen. Samaan aikaan kun tuottoisa Bjarmian kauppa surkastui 1200-luvulle tultaessa, löytyi pohjoisen päätuotteille, turkiksille, uusi vientisuunta. Itämeren piirissä alkoi tuolloin saksalaisten kauppiaiden johdolla Hansan kukoistuskausi, mikä merkitsi nousun aikaa myös Pohjanlahden rannikkokylille.797 Vanhan läntisen vaikutuksen muistot ja ehkä hyvinkin vanhoihin omistuksiin perustuvat rajat tulivat uudelleen näkyviin 1500-luvun uudisasutuksen edetessä. Hämäläisen ja yläsatakuntalaisen paikannimistön esiintyminen noudattelee Siikajokivarren osalta sitä aluetta, jolle länsisuomalainen asutus ulottui 1500-luvun

794 Lehtosalo-Hilander 1986, 169 181; Pirinen 1986, 285. 795 Lehtosalo-Hilander 1986, 190 192, 223. 796 Pirinen 1986, 285 289; Vahtola 1980, 96 97, 315 316. 797 Vahtola 1980, 414 415.

187 aineiston perusteella. Se on yhtenevä myös 1900-luvun murrerajojen kanssa. Siikajoen varsi jokisuulta Rantsilaan kuuluu Oulun seudun murrealueeseen, jonka vanhimmat osat voidaan jäljittää muinaishämäläiseen kielimuotoon. Siinä on myös muutamia vanhoja karjalaisia ja lounaissuomalaisia piirteitä. Näiden päälle on tullut savolainen vaikutuskerros. Siikajoen latvaosat, Kestilä, Piippola, Pulkkila ja Pyhäntä, kuuluvat keskipohjalaisten murteiden Kalajoen Pyhäjoen-ryhmän ylämaan murteeseen, jossa itäiset piirteet ovat läntisiä voimakkaampia. Usean murrepiirteen kohdalla nykyisen Pyhännän seutu on selvästi savolaisin.798 Murrerajat ja nimistö heijastavat Siikajokilaaksossa melko hyvin 1500- ja 1600-luvun asutuskehitystä. Lamujokivarren kohdalta tämä sääntö ei kuitenkaan päde, sillä sieltä löytyy runsaasti hämäläisperäisiä paikannimiä, vaikka kaikki seudun asukkaat olivat 1500-luvulla itäsiä, lähinnä karjalaisia. Nimistön täytyy olla siellä asutusta vanhempaa. Se saattoi säilyi sen vuoksi, että rannikkolaisten kulku Lamujärvellä jatkui vielä asutuksen synnyn jälkeenkin ja nimiperinne siirtyi uusille asukkaille. Toinen, todennäköisempi vaihtoehto on, että karjalaiset muuttajat olivat tosiasiassa rannikolta tulleita ja heillä oli jo aiempi, käytön kautta syntynyt kytkös alueeseen. He myös käyttivät vanhoja, vakiintuneita paikannimiä, jotka he oppivat länsisuomalaisilta naapureiltaan. Karjalaiset jättivät toki myös omia merkkejään seudun nimistöön, kuten myöhempien lukujen tapaukset osoittavat.

798 Kettunen 1930, 75 81; Kettunen 1940 passim; Rapola 1969, 128 131; Pääkkönen 1994, 288 300.

188 3.3. Skandinaavit Pohjanrannalla

Siikajokisuun vanhoista asiakirjalähteistä löytyy yllättävän paljon skandinaavista alkuperää olevia henkilönnimiä. Mikäli ne todella tarkoittavat kiinteää skandinaavista asutusta, luulisi siitä jääneen merkkejä myös alueen paikannimistöön. Jonkin verran tällaista nimistöä löytyykin, vaikka sen osuus kokonaisuudesta jää vähäiseksi. Lisäksi osa niistä on voinut lainautua suomeen muualla ja ne on otettu täällä käyttöön vasta lainautuneessa muodossa. Ruotsin-nimet. Pulkkilan ja Sipolan rajalla sijaitsevan Ruotsinojan~Ruotinojan nimi voi liittyä myös ruotsalaisiin, mutta todennäköisempi mahdollisuus on sana ruotši, jota ortodoksiset karjalaiset käyttivät lännenuskoista suomalaisista.799 Siikajoen, Revonlahden ja osin Lumijoenkin puolelle on hyvin laaja ja ilmeisen vanha Vartti-nimipesye. Siihen kuuluvat Revonlahden puolella Vartinjärvi, -kangas, - oja ja -korpi, Siikajoen puolella Vartinkangas muuttuu -vaaraksi. Isojakoasiakirjoissa mainitaan vielä Wartin Neva 1773 ja Svartinojan Haca ja Svartin Jervi 1765.800 Viimeksi mainitut merkinnät paljastavat nimen alkuperäiseksi muodoksi Svart, joka tuskin voi merkitä muuta kuin ruotsin kielen sanaa svart 'musta, tumma'. Vartinvaara on rannikon mittakaavassa korkea, paikoin yli 40 metriä merenpinnan yläpuolella, joten se on voinut näkyä tummana hahmona kauas merelle. Toisaalta sen maaperä voi olla poikkeuksellisen tummaa. Suomen ruotsinkielisillä alueilla svart on yleinen määrite varsinkin vesistönimissä mutta myös maastonimissä, esimerkiksi Svartbäck 'Mustapuro' Porvoossa ja Svartsmark 'Mustanmaa' Ulvilassa.801 Hummasti-nimet. Raahen ja Siikajoen rajalla sijaitseville Hummastinvaaralle, - kankaalle ja -järvelle (Hummastin Haat 1768) ei löydy vastineita muualta Suomesta. Hummastinvaara, joka on pesyeen kantanimi, on melkoisen korkea, lähes 60 metriä merenpinnasta oleva, erittäin kivinen mäki. Koska kyse on merkittävästä maastonkohteesta, täytyy sen nimen olla hyvin vanha. Suomen kielen pohjalta sille ei löydy selitystä. Yksi mahdollinen kanta voisi löytyä ruotsin ja norjan murteista, joissa tunnetaan sana humul, hummel 'kivi, kivikko'. Se sisältyy esimerkiksi paikannimeen Hummelsfjäll ~ Håmmålsfjellet 'Kivitunturi', Hummelbacken 'Kivimäki' ja Hummeldal

799 PK Pulkkila ja Rantsila s.v. Ruotsinoja; Vahtola 1980, 395 396. 800 PK Revonlahti, Siikajoki s.v. Vartin-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Revonlahti 1773, Siikajoki 1765. 801 Húlden 2001, 322, 435.

189 'Kivilaakso'. Hummel-nimiä on erittäin runsaasti Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja Merenkurkun saaristojen ruotsalaisperäisissä paikannimissä., joissa se näyttäisi yleensä tarkoittavan nimenomaan kallioista tai kivikkoista maastokohdetta. Varsinais-Suomen Pyhärannalta näyttäisi löytyvän jopa esimerkki hummel-nimen muuttumisesta muotoon hummas, sillä siellä sijaitsevan Hummaskorven vanhempi muoto on vanhojen asiakirjojen mukaan Hummelkorpi.802 Siikajoen Hummasti-nimet ovat siis todennäköisesti alkuperältään ruotsalaisia. Mosa-nimet. Paavolan Mosa (rantapelto) ja Rantsilan Mosa (niitty) eivät voine perustua muuhun kuin ruotsin kielen sanoihin mosse 'rahkasuo, neva', mossa 'sammal'.803 Nimet ovat voineet syntyä rannikon ruotsalaisperäisten asukkaiden käyttäessä Siikajokilaakson keskiosien soita kaukoniittyinään. Siikajoen Tauvon kaakkoispuolella sisämaassa on Loskarinlahti. Nimen loppuosa on selvää suomea, mutta sen alkuosaa on vaikeampi selittää. Se voisi olla sana låg 'matala, pieni', jolloin lähtömuoto olisi *Lågskär 'Matalaluoto, Pieniluoto'. Alkujaan ruotsalaisiin lainasanoihin perustuvat myös Siikajoen Kaasa- Sääri- ja Tauvo-nimet, mutta koska ne sijaitseva lähellä nykyistä merenpintaa, ei niiden korkeasta iästä ole varmuutta. Niiden paikalla on tosin voinut olla matalikkoja ja kareja jo kauan aikaan, koska vesi on ollut matalaa. Kaasa-nimien pohjalla on Pohjanlahden rannikkopitäjissä tunnettu sana kaasi 'puista t. kivistä kasattu merimerkki', joka on samaa kantaa kuin Varsinais-Suomen rannikolla tunnettu kaasa 'röykkiö, joka osoittaa sopivia verkkopaikkoja'. Molemmilla seuduilla se lienee itsenäistä lainaa ruotsin kielen sanasta kas(e), jonka vanhempia muotoja ovat kasa, kaas 'kasa, läjä, rovio'. Sääri-nimet taas perustuvat sanaan skär 'luoto'. Paikannimistössä Sääri-nimiä esiintyy varsinkin Lestijoen ja Kalajoen välisellä alueella, jossa on tunnetaan myös appellatiivi sääri 'pitkähkö (usein maalta mereen pistävä), osittain vedenalainen kari, kiviriutta t. hiekkasärkkä'. Tauvo perustuu sanaan tauko ~ tauvo 'nuotanvetoköysi', tauvota 'vetää nuottaa', joka tunnetaan rannikkopitäjistä Varsinais-Suomesta Peräpohjolaan saakka. Alkuaan sekin on skandinaavinen lainasana, mutta Pohjanmaalle se on voinut tulla länsisuomalaisen asutuksenkin mukana.804 Nimi tarkoittaa lähinnä nuotanvetopaikkaa. Skandinaavinen paikannimistö näyttäisi Siikajokisuussa jäävän lukumäärältään melko vähäiseksi. Huomattavaa kuitenkin on, että kaksi rannikon mittakaavassa korkeaa

802 YK s.v. Hummas-; Sandnes & Stemshaug 1976, 163, 169; Wahlberg 2003 s.v. humla; Kansalaisen karttapaikka. 803 PK Paavola, Rantsila s.v. Mosa. 804 PK Siikajoki s.v. Kaasa-, Sääri-; SKES s.v. kaasa, sääri, tauvo.

190 mäkeä on saanut skandinaavisperäisen nimen. Toisaalta käsittelemäni aineisto koskee lähinnä mantereelta löytyvää nimistöä, josta skandinaavisia aineksia löytyy yleensäkin Pohjois-Pohjanmalla hyvin vähän. Enemmän niitä esiintyy saarten, luotojen ja muiden merellisten kohteiden nimistä. Syy tähän on toisaalta alueen asutushistoriassa, toisaalta elinkeinoissa. Ruotsalaiset tuskin olivat ensimmäisiä asukkaita rannikolla, joten suurin osa mantereen maastokohteista oli jo nimetty heidän tullessaan. Merellisen nimistön runsaammat skandinaaviset ainekset selittyvät sillä, että ensimmäiset länsisuomalaiset asukkaat olivat kotoisin sisämaasta, joten heillä ei välttämättä ollut taitoja tai edes halukkuutta hakeutua avomerelle. Skandinaavien kohdalla asia oli päinvastainen.805 Siikajokisuun välittömässä läheisyydessä ei ole saaristoa, mikä osaltaan selittää skandinaavisten nimien vähäisyyttä. Hailuodosta, joka käytännössä on ollut Siikajoen asukkaiden lähisaaristo, niitä löytyy jonkin verran. Saaren vanha ruotsinkielinen nimitys on Karlö ja yksi sen niemistä on Santonen < *Sandön). Selviä ruotsalaisnimiä siellä ovat myös laaja niittyalue Musa (< ruotsin mosse 'suo'), nykyisin sisämaassa sijaitseva Muukeri (< *Mjåskär 'hoikkaluoto') sekä Vatunki, joka on tavallinen pienten saarten nimenä pitkin Perämeren rannikkoa.806 Hieman etsintäsädettä laajentamalla skandinaavista nimistöä löytyy siis kohtalaisen runsaasti ja voidaan hyvin todeta, että skandinaaveilla on täytynyt olla oma osansa Siikajokisuun asuttamisessa. Vaikutteet voivat olla peräisin vasta keskiajan lopulta tai 1500-luvun alusta, mutta ne voivat liittyä myös vanhempaan Helsinglandin asukkaiden eli helsinkien nautintaan Perämerellä, mikä ajoittuu suunnilleen samaan aikaan kuin hämäläinen valtakausi sisämaassa (800 1200 jaa.). Rannikolla se on karjalaisvaikutusta vanhempaa. Tornionjokilaaksoon osalta Vahtola on nimistöön ja arkeologisiin löydöksiin vedoten esittänyt, että sinne oli saattanut syntyä pysyvä skandinaavinen asutus viikinkiajan loppupuolella eli noin vuoden 1000 tienoilla. Toinen skandinaavinen, lähinnä ruotsalainen, asutusaalto ajoittuu Pohjois-Pohjanmaan rannikolla keskiajan lopulla.807 Näistä kahdesta nimenomaan vanhempi eli helsinkien vaikutus sopisi hyvin yhteen Siikajokisuun skandinaavisperäisen asutusnimistön kanssa, sillä se näyttäisi todella olevan karjalaista vanhempaa ja sijoittuvan vuosien 800 1100 jaa. välisenä aikana syntyneen jokiuman varteen.

805 Vahtola 1980, 392 404. 806 Vahtola 1988,118 120. 807 Vahtola 1980, 395, 403 404; Vahtola 1984b, 38.

191 3.4. Ohut suomalainen kerros

Varsinais-Suomi ja Ala-Satakunta ovat vanhimpia suomalaisen asutuksen alueita, joten niillä uskoisi olleen jonkinlainen vaikutus myös Siikajokilaakson asuttamisessa. Niiden osuudesta Pohjois-Suomen asutushistoriassa on ollut vanhastaan kaksi erilaista koulukuntaa. Varsinaissuomalaisten ja alasatakuntalaisten vahvaa roolia korosti etenkin Kustaa Vilkuna, joka piti heitä pohjoismaisten saagojen kveeneinä ja suomalaisen perimätiedon kainulaisina, pohjoisen tärkeimpinä eränkävijöinä ja asuttajina. Vastakkaista näkemystä edustivat Jalmari Jaakkola ja Armas Luukko, joskin jälkimmäinen näki pohjoisessa merkkejä alasatakuntalaisestakin asutusvaikuksesta.808 Mikä sitten oli todellinen tilanne? Varsinaissuomalaisiin viittaavia Suomen-nimiä on Siikajokilaaksossa erittäin vähän. Ainoa löytämäni on Rantsilan Kerälänkylässä sijaitseva Suomalaissaari. Sekin saattaa olla myöhäissyntyinen vastapari viereiselle 809 Venäläissaarelle. Muuta varsinaissuomalaisten nimistöä on jonkin verran. Ruona- nimet perustuvat Lounais-Suomessa tunnettuun sanaan ruona 'vesijättö, maatunut mutalahti'. Sen pohjalta ovat luultavasti kehittyneet myös samalta alueelta tavatut toissijaiset merkitykset 'veto-oja, puro' tai 'kalanpyydys(paikka) tai sen osa'. Näissä merkityksissä sana tunnetaan myös Lestijokilaaksossa. Paikannimissä ruona esiintyy ennen kaikkea Lounais-Suomessa ja Ala- Satakunnassa, mutta paikoin myös Hämeessä, Kaakkois-Suomessa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Peräpohjolassa.810 Niihin se on Ruona-nimet. Saulo Kepsun (2003) mukaan piirtänyt levinnyt varsinaissuomalaisen Matti Leiviskä. NA KK, kartta 2470.

808 Vahtola 1980, 292; Luukko 1954, 93 94. Koska näiden kahden alueen keskinäinen asutushistoria limittyy lähes täydellisesti, eikä niiden paikannimistössäkään ole käytännössä minkäänlaisia eroja, on perusteltua käsitellä niitä yhdessä. 809 PK Rantsila s.v. Suomalaissaari, Venälässaari. 810 Pitkänen 1985, 222 225, 229; Mikkonen & Paikkala 2000 s.v. Ruonala;

192 asutuksen myötä. Ruona-nimiä on Siikajokilaaksossa kahdessa paikassa: Siikajoenkylässä mereen laskevan Ruonaojan sekä Piippolassa pienen Ruonasenlammen (Ruånasen Järfvi 1783) nimessä. Piippolassa samaan nimipesyeeseen kuuluvat myös Ruonasenneva ja -oja.811 Sukunimeä Ruonanen ei täältä tunneta, joten nimi on luultavasti syntynyt seuraavanlaisen kehityksen myötä: Ruonajärvi > Ruonanen > Ruonasenjärvi.812 Siikajokilaaksossa on vain yksi 1 = Halava-nimipesye, 2 = appell. halava 'paju, raita, ym. pajukasvi. Jouko Vahtolan (1980) Halava-nimi, joka esiintyy vuonna 1778 mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. Kestilässä nimessä Halava Neva (niitty). Muuallakin Halava-nimet ovat melko harvinaisia ja ne esiintyvät pääosin melko pienellä alueella Lounais-Suomessa. Myös Kemijokilaaksossa on yksi Halava-nimien keskittymä. Kaikilla näillä alueilla tunnetaan appellatiivi halava 'paju, raita, pajunsukuinen puu'.813 Alho-nimet. Maaston painannetta, notkoa tai suota merkitsevä alho on vanhastaan tunnettu murteissa Varsinais- Suomessa ja Satakunnassa. Paikannimissä se esiintyy varsin laajalla, Varsinais- Suomesta Hämeeseen ulottuvalla alueella, Alho-nimet. Ritva-Liisa Pitkäsen (1967) mukaan mutta tämän pääalueen ulkopuolella siitä piirtänyt Matti Leiviskä. NA KK, kartta 37. on vain yksittäisiä esiintymiä. Koska nimet

811 PK Siikajoki ja Piippola; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Piippola 1783. 812 Kiviniemi 1975, 25 26. Kiviniemi puhuu kehityksestä, jossa alkuperäisestä paikannimestä (Ruonajärvi) syntyy ensin elliptinen muoto (Ruonanen) ja sen jälkeen epeksegeettinen muoto (Ruonasenjärvi). 813 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Kestilä 1778; Vahtola 1980, 301.

193 puuttuvat lähes tyystiin kauempaa sisämaasta, sitä ei voitane pitää alkujaan hämäläisenä, mutta täysin varmasti käyttäjäryhmää ei voida nimetä. Siikajokilaaksossa se tavataan jokisuulla nimissä Alhonneva (Alhon rämet 1760), -mäki ja -kangas.814 Kouri-nimiä esiintyy runsaasti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikopitäjissä. Ne perustuvat kalajalajin nimeen kouri 'Cyprinopsis carassius, ruutana'. Sana tunnetaan myös Varsinais-Suomen pohjoisosissa, mutta siellä se ei esiinny paikannimissä. Siikajokilaaksossa se esiintyy Rantsilassa nimissä Kourinneva ja -kangas (Kåurin Nittu 1772) sekä Paavolassa nimissä Kourinjärvi, -lampi ja -kangas. Paavolassa samaa kantaa ovat myös Iso- ja Pikku-Kouru(lampi), sillä myös sana kouru tunnetaan merkityksessä 'ruutana' Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.815 Varsinaissuomalainen ja alasatakuntalainen nimistöaines jää Siikajokilaaksossa hyvin ohueksi. Tässä suhteessa tilanne muistuttaa Tornio- tai Kemijokilaaksoa, jossa niiden osuus jää yhtälailla vähäiseksi hämäläiseen vaikutukseen verrattuna. Löytyneet nimet keskittyvät etenkin Siikajokisuulle. Sisämaassa nimet voidaan tulkita rannikon asukkaiden antamiksi. Lounaissuomalaisen nimiaineksen esiintymät Pohjois-Suomessa on liitetty Turun, Rauman ja Ulvilan seutujen lisääntyneisiin kaupallisiin yhteyksiin 1300 1400-luvulla, jolloin uutta väestöä tuli etenkin Limingan ja Haukiputaan Kellon alueelle.816 Siikajokilaakson osalta voidaan yhtyä tähän ajoitukseen, mutta nimiainesten vähäisyyden vuoksi Varsinais-Suomi ja Satakunta eivät selvästikään ole olleet alueen vanhimman asutuksen lähtöalueita. Luultavasti seudulle tuli tässä vaiheessa uusia asukkaita, mutta rannikko oli tuolloin ollut jo niin kauan asuttuna, ettei viimeisin väestökerrostuma juuri jättänyt merkkejä paikannimistöön. Siikajokilaaksoa lähimpänä oleva vanha länsisuomalainen asutuskeskus oli Etelä- Pohjanmaa, mutta nimistön valossa se ole osallistunut lainkaan Siikajokilaakson asuttamiseen. Ainoita tähän suuntaan viittaavia nimiä voisivat olla Luohuan Kyrön Neva 1772 ja Revonlahden Kyrön oja 1773. Kyrö on kuitenkin myös satakuntalainen sukunimi, joka esiintyy jo varhain Lumijoella.817 Luultavasti kyse on Lumijoen Kyröjen kaukoniitystä.

814 SMS s.v. alho; SSA s.v. alho; PK Siikajoki s.v. Alho-. 815 SSA s.v. kouri, kouru2; YK s.v. kouri; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Rantsila 1772. 816 Vahtola 1980, 308 309; Vahtola 1992, 618. 817 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Luohua 1772, Revonlahti 1773. Vahtola 1980, 309 313.

194 3.5. Itä menee ylitse muiden

Selvimmin itäisistä vaikutteista kertovat jälleen heimo- ja kansallisuusnimet, tässä tapauksessa varsinkin Karjalan- ja Venäjän-alkuiset nimet. Niiden antajina ovat luonnollisesti olleet läntisten asukkaat ja kulkijat, useimmissa tapauksissa juuri hämäläiset. Savolaisen aineiston perusteella Pirinen on todennut, että sukuja liikanimillä Karjalainen ja Venäläinen on tarkoitettu nimenomaan rajan takaisen Karjalan eli Käkisalmen Karjalan asukkaita. Kannaksen asukkaita ei kutsuttu karjalaisiksi, vaan heille annettiin usein kotipitäjään viittaavia liikanimiä (Jääskeläinen, (Lap)Veteläinen).818 Siikajokilaakson Karjala-nimet löytyvät pääosin jokilatvoilta. Piippolassa on Karjalankorpi (Karjalan Korfven Alus 1783), Tavastkengällä Karjalan Rämet 1783. Kestilässä Neittävänjokivarressa on paikannimestä talonnimeksi siirtynyt Karjala. Revonlahdella on Karjalansaari, Karjala 1773 (niitty).819 Karjala-nimiä on runsaasti Oulujärven ympäristössä ja laajemmin Kainuussa ja Koillismaalla, mikä osaltaan todistaa karjalaisen vaikutuksen tulleen voimakkaimmin juuri tältä suunnalta.820 Venäjä-nimiä on pidetty osin Karjala-nimiä nuorempina, sillä ne liittyvät kiinteämmin ortodoksiseen uskoon, jonka vuoksi länsisuomalaiset rinnastivat karjalaiset venäläisiin.821 Niiden lukumäärä Siikajokilaaksossa on Karjala-nimiä vähäisempi: Pyhännänjärvessä on Kainuunsaaren vieressä Venäjänsaari ja Rantsilan Kerälänkylässä on Suomalaissaaren vastaparina Venäläissaari. Molemmissa tapauksissa on kyse selvästä idän ja lännen vastakkainasettelusta.822 Näiden selvien karjalaisvaikutuksesta kertovien paikannimien lisäksi Siikajokilaaksossa on runsaasti muutakin karjalaisnimistöä.

818 Vahtola 1980, 316; Pirinen 288. 819 PK Kestilä, Piippola, Revonlahti s.v. Karjala-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Piippola 1783, Revonlahti 1773, Tavastkenkä 1783. 820 Vahtola 1980, 317 318. 821 Vahtola 1980, 319 321. 822 PK Pyhäntä, Rantsila s.v. Venäjä; Vahtola 1980, 319 321, 484.

195 Karjalaisten kulkureittehin viittaavia Matka-nimiä on Siikajokilaaksossa melko paljon: Kestilässä Matkaniitty, Tavastkengällä Matkaräme, Siikajoella Matkajärvi, - lammi ja Matkajärvenneva.823 Nämä nimet liittyvät hyvin vanhaan nimeämisperinteeseen, jota Jouko Vahtola on väitöskirjassaan käsitellyt seikkaperäisesti. Hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti Matka- ja Matkus-nimien vastakkainasetteluun: edelliset ovat levikkinsä perusteella selvästi karjalaisten nimeämiä, kun taas jälkimmäiset liittyvät vanhaan hämäläiseen eränretkeilyyn. Molempien nimityyppien vanhuutta osoittaa se, että hämäläisperäinen Matkus- on vallitseva Savossa, jonne hämäläisten eränkäynti vanhastaan painottui. Niitä nuoremmat Matka-nimet kiertävät Savon, mutta esiintyvät runsaina itäisimmässä Suomessa, Pohjanmaalla ja Lapissa. Erityisen paljon niitä on Oulujokilaaksossa, josta Matkus-nimet puuttuvat tyystin. Siikajokilaaksossa Matka-nimiä on jokilatvoilla, jonne karjalaiset ovat voineet kiertää Oulujärven vesistön kautta, sekä aivan rannikolla. Joen keskijuoksulta ne puuttuvat. Sen sijaan hämäläisiä Matkus-nimiä on Paavolassa.824 Holoppa-nimet perustuvat venäläiseen henkilönnimeen Holop, jonka merkitys on 'orja, palvelija' tai 'sotamies'. Oulun seudulla tunnetaan samaa kantaa oleva sana holoppa merkityksessä 'palvelija' sekä adjektiivina 'kelvoton'. Matka-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Siikajokilaaksossa nimi esiintyy Matti Leiviskä. muutamissa paikannimissä Tavastkengällä, jossa ovat

823 PK Kestilä, Pyhäntä ja Siikajoki. 824 Vahtola 1980, 168 171.

196 Holopanneva, -aro ja -kangas (Hålåpan Saren Kuvet 1780).825 Muut Holoppa-nimet löytyvät ovat Karjalasta.826 Opotta-nimet perustuvat sanaan opota, opatta, obatta 'aidattu alue, aitaus, hakamaa'. Sana on tunnettu lähinnä Pohjois- ja Etelä-Karjalassa, missä se on alkujaan venäläinen lainasana (< ven. oo 'aitaus, haka').827 Paikannimissä sen esiintyminen on hyvin itäinen ja vastaa appellatiivin levikkiä. Tavastkengän Opotanlampi ja – suo sekä Piippolan Opatansaari ovat esiintymistä selvästi Appellatiivin opotta 'aidattu alue, laidun, pelto' levikki. Mirja Hurskaisen (1987) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. läntisimmät ja pohjoisimmat.828 Kaloista runsasta ja kalaisaa merkitsevästä sanasta kalakas on eniten tietoja Etelä- ja Pohjois-Karjalasta, mutta joitakin mainintoja siitä on myös Iijoelta, Kuusamosta ja Rovaniemeltä. Alkuperältään sana on karjalainen, mutta paikannimeen se on päätynyt vain Tavastkenkällä, jossa ovat Kalakkaanneva, -kangas ja -saari.829 Nämä kaikki nimet sijaitsevat Törmäsjärven ympäristössä, joten järven nimikin on voinut jossakin vaiheessa olla *Kalakas. Pyhännän Ahokylässä pienen lammen nimenä oleva Huuvekontti sisältää karjalais-savolais-pohjalaisen sanan huude 'huurre'.830

825 PK Pyhäntä s.v. Holop-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Tavastkenkä 1783; Nissilä 1956, 60; Mikkonen Paikkala 2000, 125. 826 Holopanniemi, -lahti ja –saari PieJ; Holopanpelto ja -mäki Jää*; Holopanpelto Kuusa ja Uuk; Holopanniemi Ilo; Holopankorpi Kir*. YK. 827 SKES 2, 434; Ganander 1938, 281; Nissilä 1956, 55. 828 YK. 829 PK Pyhäntä; SMS; Kepsu 1990, 185 186. 830 SMS; Vahtola 1980, 354.

197 Purnu-nimet. Kestilän Purnunnevan ja –kankaan (Purnu Neva 1778), Rantsilan Kerälänkylän Purnunkankaan ja Purnun (suo) sekä Tavastkengällä pelloksi kuivatun Purnujärven (Purnun Nefva 1783) nimi sisältävät luultavasti kaakkoismurteissa tunnetun sanan purnu 'notko, maa-, vesikuoppa'. Sanan muut merkitykset, kuten 'hinkalo, laari', 'maahan kaivettu ruokatavaroiden säilytyskuoppa', sopivat huonosti luontonimen selitykseksi, mutta ne ovat selvästi samaa kantaa Paikannimissä sen Purnu-nimipesyeet. Mirja Hurskaisen (1987) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. esiintyminen on hyvin kaakkoinen, joten se lienee täällä alkuperältään karjalainen.831 Tattari-paikannimet perustunevat viljelykasvia tarkoittavaan sanaan tattari 'viljatatar, Fagopyrum esculentum', joka on tunnettu vanhastaan suomen murteissa lähinnä Etelä-Karjalassa (Ilomantsi, Suistamo). Vastineita sille on viron, puolan ja venäjän kielissä sekä saksassa ja tanskan ja ruotsin murteissa.832 Paikannimissä Tattarin esiintyminen on savo-karjalainen, joten Siikajokilaaksoon se on voinut tulla savolaistenkin välityksellä, samoin kuin kyseisen viljelykasvin tuntemus. Siikajokilaaksossa nimestä on muutama esimerkki: Iso Lamujärven kupeella Tattarineva (Tattarij Suån Lachti 1783), Mulkuan kylässä pelto Tattarij 1783 ja Siikajoella Tattari Maa 1765.833 Kaksi viimeistä tapausta viittaavat varmasti tattarin viljelyyn. Siikajoen Tattarimaa on esiintymistä melkeinpä pohjoisin.

831 PK Kestilä, Pyhäntä, Rantsila; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Kestilä 1778, Tavastkenkä 1783; SKES s.v. purnu; SSA s.v. purnu; YK; Hurskainen 1987, kartta 16. 832 SKES s.v. tattari. 833 PK Pyhäntä s.v. Tattarineva; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lamu 1783, Tavastkenkä 1783, Siikajoki 1765.

198 Vileikkö-nimiä esiintyy kapeana kiilana Kiteeltä Siikajoen latvoille ulottuvalla alueella. Siikajokilaaksossa se esiintyy Rantsilassa ja Kestilässä nimissä Vileikkö ja Vileikönkangas. Pyhännällä se esiintyy nimessä Markkalanvileikkö. Sanan vileikkö on sanottu täällä tarkoittavan 'tiheäkasvuista metsää'. Myös Kiteellä vileikön merkitys on suunnilleen sama eli "tihhii mehtä – koivikkoo".834 Vorna ja Vorni-nimet perustuvat alkujaan venäläisiin Tattari-nimet. Anne Laamon (2003) mukaan piirtänyt linnunnimiin vorona 'varis' ja Matti Leiviskä. voron 'korppi, kaarne', jotka karjalaiset ovat omaksuneet myös henkilön liika- ja ristimänimeksi. Samaa kantaa ovat myös Laatokan ja Pohjois-Karjalasta tunnetut sukunimet Vorna(nen), Vorne ja Vorni.835 Pulkkilan Vornankoski (Wårnan Niska 1772), josta on saatu talon- ja kylännimi Vorna, sekä Tavastkengän Vorninneva, - kangas ja -oja (Wårnin Neva 1783) ovat siis alkuperältään karjalaisia, joskin nimeämisperuste jää epäselväksi. Kummassakaan

Vileikkö-nimet.

834 YK s.v. Vileikkö-, Vileikön-. 835 Esim. Worona Omelinpoika 1618 Sortavala, Maximko Wornin 1638 eli Maximko Wårona 1641 eli Maxssimko Wårna 1647 Pälkjärvi; Nissilä 1956, 64; Nissilä 1975, 207 208; Mikkonen & Paikkala 2000, 760.

199 kylässä ei esiiinny henkilönnimeä Vorna(nen) tai Vorni, joten ne voivat viitata suoraan lintuihin. Joleikko-nimiä tavataan Siikajokilaaksossa kahdessa nimipesyeessä Kestilässä, jossa ovat Joleikko (kangas) ja siihen liittyvät Joleikonräme ja -aro sekä toinen Joleikonkangas ja siihen liittyvä Joleikonoja. Nimien pohjalla on Karjalassa ja Kainuussa tunnettu sana joleikko, jolla tarkoitetaan muun muassa pitkää (koivu)metsää, synkkää korpea tai 836 vaikeakulkuista, kivikkoista maastoa. Joleikko-nimet. Paikannimien määritteenä joleikko esiintyy samoilla alueilla. Kainuussa ja Kestilässä nimet lienevät karjalaisen asutuksen mukanaan tuomia. Kestilässä tavattavat Maksi-nimet, joihin kuuluuvat Maksin talo sekä siihen liittyvät Manksinharju, -kangas, -mäki, -lampi, -niva ja -selkä, perustuvat karjalaiseen ristimänimeen Maksi (< ven. Maks, kreik. Maksimos).837 Epäselväksi jää, missä vaiheessa tämän niminen henkilö on Kestilässä elänyt. Ainakaan 1500- tai 1600-luvun tiedoista ei Maksia löydy, eikä tällaista taloa ole Kestilässä vielä isonjaon aikanakaan vuonna 1778. Nimipesyeen laajuus viittaisi kuitenkin sen korkeaa ikään. Mäkrä on itämurteinen, alkujaan karjalainen, muoto eläimennimestä mäyrä (< karj. mägrä, aun. mägrü). Siikajokilaaksossa se esiintyy Kestilässä nimessä Mäkrän Sydänmaa, joka on vanha Mäläskän talon suoniitty.838 Sana mäkrä sisältää sanansisäisen konsonanttiyhtymän, joka on leimallinen karjalan murteille. Tosin se esiintyi vielä 1500-luvulla Savossakin.839 Paljakka on "melkoisen korkea mäki" Kestilän Mulkuanjärven laitamilla. Vahtola on tulkinnut Paljakka-nimet karjalaisesta vaikutuksesta johtuviksi, sillä

836 SMS s.v. joleikko; 837 Nissilä 1948, 229 230; Nissilä 1976, 49. 838 SKES s.v. Mäyrä; PK Kestilä s.v. Mäkrän Sydänmaan. 839 Nissilä 1976, 110 110.

200 Laatokan pohjoispää näyttäisi olleen nimipesyeen vanhin ja keskeisin esiintymisalue. Lisäksi nimiä esiintyy laajalti Savossa, mutta ei juurikaan Päijänteeltä Ouluun ulottuvan linja länsipuolella. Paljakka on adjektiivin paljas johdannainen, jonka käytöstä ei ole juuri säilynyt tietoja. Sen täytyy siis olla hyvin vanha nimityyppi. Nimiesiintymien pohjois- ja länsirajalla paljakalla on säilynyt myös appellatiivinen merkitys: Peräpohjolassa 'puuton, paljas laki' ja Jämsässä 'huonokasvuinen kalliomaasto'.840 Rivi-nimiä esiintyy nykyisen Suomen alueella lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla. Toinen keskittymä löytyy Karjalan Kannakselta. Nimet perustavat molemmissa paikoissa sanaan rivi, joka kaakkoismurteissa tarkoittaa 'vedenalaista kivimuodostelmaa, särkkää tai luotoa'. Se on luultavasti pohjalla myös Kestilän Rivinkoskessa, joka on sikäläisen Rivi-pesyeen kantanimi. Nykyisin kosken kohdalla on myös Rivi-niminen talo sekä Mulkuanjokeen laskeva Rivinoja. Talo on perustettu vasta 1800-luvulla ja se saanut nimensä koskesta eikä päinvastoin. Paljon ennen talon perustamista paikalla oli muun muassa niitty nimeltään Rivin Niemi 1783. Lähellä Siikajokisuuta Hailuodon etelärannikolla on Rivikari.841 Röpeikkö-nimet. Sana röpeikkö tunnetaan Kaakkois- Suomessa merkitykssä 'vaikeakulkuinen, kivinen ja tiheäkasvuinen metsä'. Paikannimien määritteenä se tunnetaan vain Kaakkois-Suomessa sekä muutamissa paikoissa Pohjanmaalla (Kestilä, Reisjärvi, Ylikiiminki). Kestilässä nimipesyettä edustaa Röpeikönkangas, jossa röpeikön on sanottu tarkoittavan epätasaista maata.842

Röpeikkö-nimet.

840 PK Kestilä s.v. Paljakka; Vahtola 1980, 378 379; SKES s.v. paljas; SMS. 841 YK; SKES s.v. rivi2; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Tavastkenkä 1783. Kansalaisen karttapaikka. 842 YK s.v. Röpeikkö.

201

202

Kursu-nimiä on vanhassa tutkimuksessa pidetty saamelaisperäisinä.843 Osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Länsipohjaa tunnetaankin sana kursu 'joen t. puron uurtama rotko, kuru', joka perustuu saamenkieliseen sanaan (pohjoissaamen skur6u 'kapea laakso, kuru' ja inarinsaamen ku'r66 'rotko'). Siikajokilaaksossa kursu esiintyy Piippolassa Vähä Lamujärven vieressä nimissä Kursunoja (Pellikaisennevalta lähtevä suo-oja) ja Kursupelto sekä Iso Lamujärvessä nimessä Kursunlahti. Saamelaisperäinen kursu ei kuitenkaan sovi näiden nimien kantasanaksi, sillä maasto on niiden kohdalla hyvin tasaista eikä minkäänlaista rotkoa tai kurua ole havaittavissa. Nimeämisperuste on selvästi toisenlainen. Nimien pohjalla lieneekin itämurteissa, lähinnä Kannaksella, tunnettu sana kurso~kursu 'vetinen, upottava maastonkohta, hetteikkö', joka on lainattu karjalan kielestä.844 Tenko-nimiä ei Kestilän Tenkonevan, -kankaan ja -saaren (Tenkonperä 1778) lisäksi ole juuri muualla Suomessa. Ainoastaan Mäntässä on Tenkosaari. Sen sijaan Tenka-nimiä on Kaakkois-Suomessa melko paljon. Ne perustuneva sanaan denga 'raha', joka on lainautunut karjalan kieleen ja itämurteisiin venäjästä. Karjalassa siitä on olemassa muunnokset tenki ja dengu, joten luultavasti myös tenko-muoto on mahdollinen. Sanaa on käytetty paikoin itämurteissa muotoassosiatiivisesti pyöreän muotoisesta kohoamasta tai syvennyksesta, mikä voisi selittää sen esiintymisen paikannimissä. 845 Sillä olisi tarkoitettu pyöreähköä maastonkohtaa. Ätä-nimiä esiintyy vain Kestilässä, jossa on Ätäoja, ja Antreassa, jossa on Ätäkorpi. Lisäksi Kannaksella on muutamia Ätäskö-nimiä Ruskealassa (Ätäskö(järvi), Ätäskönlampi, -kangas) sekä Jaakkimassa (Ätäskä(järvi)). Kiteellä on Ätäskä-niminen järvi. Näiden kaikkien taustalla lienee Kannaksella tunnettu sana ätelä~ätäle~ätälä 'heinänteon jälkeen kasvanut uusi ruoho, odelma'.846 Nimi on voitu antaa rehevälle luonnonniitylle, joka on ehtinyt kasvaa uutta heinää vielä heinänteon jälkeenkin.

843 Itkonen T.I. 1920, 8. 844 SMS s.v. kurso ja kursu; SSA s.v. kurso. 845 PK Kestilä s.v. Tenkonneva; YK; SKES s.v. tenka. 846 YK; SSA s.v. ätelä; SKES s.v. ätelä.

203

204 Hera-nimet. Piippolasta löytyvät Herajärvi, -oja, -neva ja -kangas liittyvät karjalaiseen nimipesyeeseen, jonka pohjalla on sana hera 'kirkas neste, joka jää jäljelle maidon juoksettuessa juustoksi'. Vesistönimissä, joita useimmat Suomen Hera-nimistä ovat, se viittaa veden kirkkauteen. Vaikka sana hera on tunnettu koko suomen kielialueella, on se paikannimissä selvästi karjalaisperäinen. Sen esiintymien ydinalue sijaitsee Laatokan länsi- ja luoteispuolella ja Saimaan seudulla. Pienvesistöjen nimissä niitä Hera-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan esiintyy melko lännessäkin, mutta ei piirtänyt Matti Leiviskä. Hämeen tai Satakunnan keskusalueilla.847 Siikajoen latvoilla on useita pienpaikkojen nimiä, joka sisältävät karjalaisperäisen etunimen. Ilja-nimien, kuten Piippolan Iljananaron (Iljana Peltå 1783), määriteosa perustuu venäläis-karjalaiseen henkilön- ja pyhimyksennimeen Ilja.848 Kuopio-nimet, joihin kuuluuvat Piippolan pieni Kuopionjärvi (Cuåpiån Randa 1783) ja Pyhännän Kuopio-niminen lampi, sisältävät miehennimen Prokopij (kreikan Prokopios) kansanomaiseen muodon Kopio~Kuopio.849 Romi-nimet, kuten Piippolan Rominoja, sisältävät karjalaisen ristimänimen Romo(i) (< venäjän Roman, kreikan Romanos).850 Jolkko-nimet perustuvat alkujaan venäläiseen ristimänimeen Jelisei, josta karjalaiset ovat käyttäneet muun muassa muotoja Jelko, Jelkko, Jolkki ja Jolkko. Viimeksi mainittu esiintyy Pulkkilassa nimessä Jolkonnevan.851 Isojakoasiakirjoissa on Launolassa merkitty niitty nimeltä Wijpurin 1772,852 joka voisi olla jonkin vanhan asukkaan lähtöseudun mukaan annettu.

847 Vahtola 1980, 330 333; SMS. 848 PK Piippola s.v. Iljananaro; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Piippola 1783; Vahtola 1980, 358; Mikkonen & Paikkala 150 151; Nissilä 1956, 69; Nissilä 1973, 248 249. 849 Nissilä 1975a, 127 129. 850 Vahtola 1980, 328; Nissilä 1973, 265. 851 PK Pulkkila s.v. Jolkonneva; Mikkonen & Paikkala 2000, 165. 852 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Launola 1772.

205 Kakara-nimet. Kaakkurit ja kuikat ovat jostakin syystä keränneet itselleen useita murrevariantteja. Vahtola on tutkinut muotoa kakari ja todennut sen hämäläisperäiseksi. Vastaavasti muoto kakara on alkuperältään selvästi karjalainen. Sana kakara tunnetaan merkityksessä 'Gavia stellata, kaakkuri; Gavia arctica, kuikka' Karjalan Kannaksella ja toisaalta pienellä alueella Varsinais-Suomessa. Siikajokilaakson Kakara-nimet, Siikajoen Ylipään Kakarakaara (Kakara (niitty) 1768) ja Mankilan Kakara (metsäalue), kuuluvat samaan nimiryhmään. Lähialueilla näitä nimiä on myös runsaasti: Haukiputaalla/Kuivaniemellä Kakaralampi, Oulunsalossa Kakara-apaja, Oulujoella Kakaraniva, Pattijoella Kakaraneva ja -räme, Pyhäjärvellä Kakaraneva ja Tyrnävällä Kakarasuo. Nimet johtuvat luonnollisesti siitä, että paikoilla tai niiden läheisissä vesistöissä on oleillut kaakkureita tai kuikkia.853 Kallas-nimet perustuvat sanaan kallas 'äyräs, penger, reuna', joka on tunnettu etupäässä Kaakkois-Suomessa, mutta paikoin myös Pohjois- Pohjanmaalla, Kainuussa ja Peräpohjolassa. Mankilassa se esiintyy nimessä Kallansaari ja Savalojalla nimessä Kallas (niitty) (Kallan Neva 1772).854 Paikannimissä sen levikki vastaa pitkälti appellatiivin levikkiä.

1 = Kallas-, Kallaan-, Kaltaan-, -kallas; 2 = kallas 'äyräs, penger, reuna'. Saulo Kepsun (1997) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä (NA KK, kartta 2050).

853 YK s.v. kakara; SMS s.v. kakara2;SSA s.v. kakara; Nissilä 1939, 169; Vahtola 1980, 233 236. 854 SSA s.v. kalla; SMS s.v. kallas;

206 207

Lapin kylän Lamssi-nimille, joihin kuuluuvat nimet Lamssinmaa ja -rotko, ei ole Suomessa täydellisiä vastineita. Se on luultavasti paikallinen muunnos laajemmasta Lam(p)si-nimipesyeestä. Levikiltään tämä pesye on selvästi kaakkoinen, lähinnä karjalaiseksi tulkittava, vaikka nimiä on jonkin verran myös Päijänteen seudulla. Sielläkin ne voidaan katsoa osoitukseksi karjalaisesta vaikutuksesta. Nimien merkitykseksi sopii parhaiten Lönnrotin tuntema merkitys 'paikka, jossa pyydetty karhu teurastetaan' tai Lam(p)si-nimet. Jouko Vahtolan (1980) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. 'pyynti'.855 Ortodoksisiin henkilönnimiin perustuvia paikannimiä löytyy Siikajoen keski- ja alajuoksultakin. Itko-nimet, kuten Lapin kylässä sijaitsevat Itkonräme ja -oja (Itkon Nijtut 1775), sisältävät muinaissuomalaisen henkilönnimen Itkoi. Samaa kantaa on muun muassa sukunimi Itko(ne). Nykyisin tämä suku on lähinnä savolainen, mutta vanhastaan se on ollut kannakselainen: Lauri Idkoin 1555 Jääski, Hans itkon 1550 Kivennapa, Heino Itkoi 1558 Uusikirkko, L itkoin 1564 Viipuri.856 Paavolan Pesuankangas, -neva ja -oja (Pesua, Pesuan Suu 1767, Pesuan Niska 1768) sisältänevat Petruksen kansankielisen muodon Pesu, joka on ollut yleinen ristimänimi Laatokan Karjalassa. Sieltä nimi on levinnyt Savoon ja Pohjois-Pohjanmaalle.857 Revonlahden Ohvonkankaan nimi tulee karjalaisesta nimestä Ohvo, joka on muunnos venäläisestä ristimänimestä Afanasij. Revonlahden Riikonaro 1773 ja Siikajoen Riikonkangas perustunevat venäläisen Grigorijn karjalaiseen muotoon Riiko. Sama muoto on tosin

855 YK; Lönnrot 1958 s.v. lamsi; Vahtola 1975, 232 235. 856 PK Paavola s.v. Itko-; Mikkonen & Paikkala 2000, 157; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lappi 1775. 857 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Pehkola 1767, Mankila 1768; Nissilä 1957, 67; Nissilä 1976, 73; Vahtola 1980, 327; Mikkonen & Paikkala 2000, 462.

208 syntynyt lännessäkin Gregorius- nimen pohjalta. Revonlahden Truskanpelto 1773 pitää sisällään ortodoksisen ristämänimen Odruska (ven. Andrei). 858 Taari-nimet. Suomen vesistönimiin liittyy monenlaisia veden väriä tai muita ominaisuuksia kuvaavia appellatiivija. Yksi tällainen on ollut taari, jonka pääasiallinen merkitys Kaakkois-Suomen murteissa on 'oluen loppumäskistä tai leivänpaloista tehty mieto mallasjuoma, (huonohko) kalja'. Vesistönimissä Taari-nimet. nimeämisperusteena on voinut olla veden tumma väri. Taari-nimiä esiintyy paikannimissä lähinnä Kaakkois-Suomessa, mutta myös Siikajokilaaksossa. Pieni suolampi Lapin kylän liepeillä on nimeltään Taarinlampi. Samaan pesyeeseen kuuluvat läheiset Taarinneva ja -korpi. Siikajoella on vanha asiakirjamerkintä nimestä Taarin Pelto 1765.859 Meteli-nimet. Revonlahden Metelinkagas liitännäisineen (Metelinaro, -reuna ja - pelto) liittyy laajaan karjalaisperäiseen Meteli-nimistöön, jonka merkityksestä on kiistelty yli vuosisadan ajan. Nimien pohjalla saattaa olla useita nimeämisperusteita, mutta levikkinsä puolesta ne ovat joka tapauksessa karjalaisia ja erityisesti kannakselaisia. Niitä on jonkin verran myös Hämeessä, mutta ne kiertävät sen vanhimmat asuinalueet, joten ne voidaan tulkita sielläkin merkiksi karjalaisesta vaikutuksesta. Vahtola on yhdistänyt Meteli-nimet kahakoihin, joita hämäläisten ja karjalaisten välillä on ollut Sisä-Suomen nautinta-alueilla.860 Ehkä vakuuttavimman etymologian nimille esitti Aspelin jo vuonna 1894, kun hän yhdisti ne venäjästä

858 PK Revonlahti s.v. Ohvonkangas; Nissilä 1976, 61; Mikkonen & Paikkala 2000, 418, 539 540; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Revonlahti 1773. 859 SSA s.v. taari; YK s.v. taari; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Siikajoki 1765. 860 Mahdollisesti myös Pehkolan kylässä on ollut Metelinkangas; Calamnius 1868, 251; Vahtola 1975, 236 238; Vahtola 1980, 354 355; Pirinen 1982, 756, 771, 787; Suuri paikannimikirja s.v. Meteli-.

209 lainautuneeseen meteli-sanaan (< venäjän m! (mâtež) 'kapina' ja m! (mâtežnyj) 'kapinallinen'). Myös vanhassa kirjasuomessa ja murteissa sanalla meteli on 'hälinän, melun, rähinän' lisäksi merkitys 'kapina, mellakka', joten Aspelinin tulkinta näyttäisi olevan oikea.861 Karjalassa kyse on siis venäläisestä lainasanasta, jota on voitu käyttää taistelupaikkoja nimettäessä (vrt. Suomen monet Sota-nimet). Se on voinut toimia myös henkilön liikanimenä. Sillä Karjalasta on merkintöjä sukunimestä Meteli(nen).862 Useisiin Meteli-nimiin on liitetty kertomuksia metelinväestä. Aspelinin mukaan tällainen perinne on tunnettu myös Revonlahdella sekä naapuripitäjissä Paavolassa, Siikajoella, Saloisissa, Limingassa ja Tyrnävällä. Hänen mukaansa perinne olisi tullut Pohjanmaalle Karjalasta, jossa se on laajimmin tunnettu.863 Kansanperinteen metelinväki on voinut tarkoittaa nimenomaan taisteluissa kuolleiden henkiä (vrt. kirkonväki), jolloin perinne yhdistyisi luontevasti Vahtolan esittämään teoriaan. Vastaavasti erilaiset hautaröykkiöt, joita useilta Meteli-alkuisilta paikoilta on tavattu, voisivat olla taisteluissa kaatuneiden hautoja. Kipsua-nimiä ei ole Luohuankylän Kipsuanjärven ja - ojan (Kipsua 1772, Kipsuan ojan 1767) lisäksi muualla Suomessa. Melko lähellä sitä ovat Laihian Kipsu/Kipsunloukko (pelto), Ristiinassa Kipsunlampi, Ristijärvellä Kipsunkallio. Nimelle ei ole aiemmin löytynyt selitystä, mutta T.I. Itkonen piti sitä saamelaisperäisenä.864 Viljo Nissilä on kuitenkin huomauttanut, että - ua-johtimelliset nimet ovat Meteli-nimet. Jouko Vahtolan (1975) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä.

861 Aspelin 1894, 153; Häkkinen 2005 s.v. meteli. 862 Suuri paikannimikirja s.v. Meteli-. 863 Aspelin 1894, 152 156. 864 YK s.v. Kipsu-; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Luohua 1772, Pehkola 1767; Itkonen T.I. 1948a, 106.

210 silmiinpistävän yleisiä Itä-Kannaksen kylännimissä, esimerkiksi Pyhäjärvellä Kiprua, Miissua, Tiitua sekä Raudussa Liipua.865 Luohualla appellatiivi kipsuan on sanottu tarkoittavan 'mutkaista ojaa', mikä voikin olla lähellä totuutta. Todennäköisesti nimeen sisältyy sana kipsa 'vikkelä, nope, nopsa', jonka kanssa samaa kantaa ovat myös kipsahtaa 'kavahtaa, säikähtää (eli liikahtaa äkkinäisesti)' ja kipsakka 'rivakka, ripeä'. Kipsua voisi siis tarkoittaa nopealiikkeistä, myös mutkittelevaa, joten se sopisi hyvin kapean ja mutkaisen puron nimeksi. Verbi kipsahtaa ja sen erilaiset johdokset on tunnettu etenkin Karjalassa, mutta se on levinnyt laajemminkin itä- ja pohjoismurteiden alueella.866 Kun myös -ua-johdin viittaa Karjalaan, lienee Kipsua-nimi karjalaisperäinen. Siikajokilaakson lukuisat Karsikko-nimet liittyvät itäsuomalaiseen karsikkoperinteeseen, jossa karsimalla tehtiin merkki- tai muistopuu. Yleensä karsikko oli kuusi, joskus myös mänty. Karsikko voitiin tehdä kuolleen muistoksi, mutta myös hyvän kalansaaliin tai ensi kertaa niityllä, kalastamassa tai metsällä olleen henkilön kunniaksi. Karjalasta karsikkoperinne on levinnyt Savoon, joten osa nimistä voi olla savolaistenkin antamia.867 Siikajoella ja Revonlahdella Karsikkoneva, Lapin kylässä Karsicko Pelto 1775, Mankilassa Pikku Karsikko (järvi), Savalojalla Karsikkosarka ja - haka, Rantsilassa Karsikko (järvi) ja Piippolassa Karsikkokuusenkoski. Tavastkengällä ei ole varsinaisia karsikko-nimiä, mutta karsikkoperinne on siellä tunnettu. Karsikkopuita ovat olleet muun muassa Lumeropetäjä ja Merkkipetäjä.868 Tässä yhteydessä on hyvä mainita myös Siikajoenkylän lähisaaren eli Hailuodon nimen karjalainen alkuperä. Sen nimen alkuosa haili on kaakkoismurteiden sana, joka tunnetaan lähinnä vain itäisen Suomenlahden alueella.869 Todennäköisesti saaren nimen antajina ovat olleet juuri lähimmän rannikkokylän eli Siikajokisuun asukkaat, mikä taas edellyttää heidän yhteyttään Karjalaan. Hailuodossa on muutakin karjalaista nimistöä, joka on luultavasti annettu samalta taholta.870

865 Nissilä 1956, 66 67. 866 SMS.Voionmaan mukaan kips, kyps tarkoittaa liivin kielessä jänistä. Tähän sanaan perustui hänen mukaansa Hämeessä uuden ajan alussa peritty kipsis- eli kypsis-vero, joka perittiin rahaverona jokaiselta savulta "lintujen ja jänisten sijasta". Kips ~ kyps lieneekin samaa kantaa kipsahtaa verbin kanssa;Voionmaa 1947, 55. 867 Vahtola 1980, 335 336. 868 PK Revonlahti, Siikajoki, Rantsila, Pyhäntä s.v. karsikko-, Lumeropetäjä, Merkkipetäjä; Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset, Lappi 1775. 869 Vahtola 1980, 343 344. 870 Vahtola 1980, 93 96.

211 Olen löytänyt Siikajokilaaksosta 36 karjalaista nimityyppiä, joiden pohjalta on syntynyt 64 erillistä nimipesyettä. Määrä on jonkin verarn suurempi kuin hämäläis- satakuntalaisten nimien, mutta niiden painottuminen on selvästi erilainen. Karjalaisuudessakin voidaan erottaa kaksi erilaista erilaista kerrostumaa: länsikarjalaisuus ja kannakselaisuus sekä laatokan- eli käkisalmenkarjalaisuus. Niiden vahvuudessa ei ole kovin suuria eroja, mutta jokilatvoilta löytyy jonkin verran enemmän itäisempiä nimityyppejä. Ylivoimaisesti voimakkain karjalaispesäke näyttäisi olleen Kestilän ja Tavastkengän seudulta, sillä niiden molempien alueelta löytyy 13 karjalaista nimipesyettä. Selvä vaikutus näkyy myös Piippolassa (7) ja muissa latvakylissä. Siikajoen keskijuoksulla karjalaisperäisiä nimiä on vähän, minkä vuoksi Rantsilan Kerälänkylän ja Mankilassa pienet esiintymät ovat erityisen mielenkiintoiset. Niihin molempiin muutti 1500- ja 1600-luvun aikana useita karjalaisperäisiä sukuja, kuten Keräset ja Korkalat, joiden myötä uutta nimistöäkin on voinut tulla käyttöön. Rantsilan ja Paavolan pääkylien alueet ovat käytännössä vapaita karjalaisista nimiaineiksista. Jokisuuta kohti tultaessa karjalaisvaikutus jälleen lisääntyy. Revonlahden ja siihen läheisesti kuuluvan Lapin kylän nimistössä on paljon karjalaisuutta. Samoin Siikajoelta, jossa länsisuomalainenkin vaikutus oli vahva, löytyy selvä karjalainen elementti. Kuten edellisissä luvuissa on jo tuotu esille, kasvoi karjalainen vaikutus huomattavasti sekä Savossa että Kainuussa 1100-luvulta lähtien. Oletettavasti pian tämän jälkeen syntyi Pohjois-Pohjanmaan rannikolle kiinteä karjalainen asutus.871 Kehitys tuntui väistämättä myös Siikajokilaaksossa, joka oli yksi tärkeimmistä kulkuteistä Oulujärveltä rannikolle. Voidaan melko varmasti todeta, että Siikajokisuun osalta karjalaisvaikutuksen täytyy olla vanhempaa kuin jokilaakson muissa osissa. Se saattoi aluksi liittyä kauppayhteyksiin, mutta vähitellen mukaan ovat tulleet muutkin elinkeinot, etenkin lohen ja silakan eli hailin kalastus.872 Pohjanrannan karjalaisista asukkaista on jonkin verran asiakirjatietojakin.873

871 Nissilä 1948, 235 243; Luukko 1954, 82 83; Vahtola 1980, 315 316; Huurre 1986, 132 133, 160; Lehtosalo-Hilander 1986, 190 192, 223. 872 Vahtola 1991b, 42. 873 7. heinäkuuta 1365 kirjattu kirje, jossa Ruotsin kuningas Albrekt kieltää Pohjanrannan karjalaisia purjehtimasta "kauemmaksi, kuin he aikaisemmin ovat tottuneet purjehtimaan tai matkustamaan", FMU I 727; Julku 1986, 51; lisäksi karjaiset mainitaan vuonna 1374 Tillingen kirkkoherran todistuksessa hiippakuntien rajasta Pohjanmaalla, REA 230; Julku 1970, 8, 14.

212 Kartta 18. Siikajokilaakson karjalaisperäiset tai karjalaisiin viittavat paikannimet.

213 Nimistössä merkkejä karjalaisesta asutuksesta on löytynyt useimpien Pohjois- Pohjanmaan suurten jokien suupuolesta sekä Siikajokea vastapäätä Hailuodosta. Varsinkin 1540-luvulla Peräpohjolassa tavatut karjalaissuvut saattavat pohjautua keskiaikaiseen asutukseen. Tornionjokisuulla Vahtola on pitänyt karjalaista asutusta jo 1100-luvulla syntyneenä.874 Ei ole mitään syytä olettaa, ettei näin ei voisi olla laajemminkin Pohjanmaan rannikon karjalaissukujen kohdalla. Siikajokisuussa karjalainen asutus voisi asutusnimistön sijoittumisen ja maankohoamisen perusteella olla peräisin 1200 1300-luvulta (ks. luku 2.1.5). Koska juuri tämä ajanjakso on yleensä katsottu karjalaisten suuruuden ajaksi pohjoisessa, sopii ajoitus erittäin hyvin. Tässä vaiheessa karjalainen vaikutus vahvistui alueella niin paljon, että Pähkinäsaaren rauhasta 1323 lähtien Pyhäjoen pohjoispuolinen Pohjanmaa kuului myös hallinnollisesti Novgorodin alaisuuteen.875 Näin oli luultavasti ollut jo kauan ennen rauhantekoa. Jo 1300-luvun puolivälin jälkeen Novgorod joutui perääntymään Pohjanmaalta, kun Ruotsin valtiovalta ja roomalaiskatolinen kirkko ottivat alueen hallintaansa. Karjalainen asutus ei suinkaan hävinnyt, mutta vähitellen se sulautui länsisuomalaiseen asutukseen. Merkkejä siitä jäi lähinnä nimistöön ja jossakin määrin myös kieleen.876 Siikajokisuultakin voidaan silti löytää selvää karjalaista henkilönnimistöä 1500- luvullakin. Myös karjalaisten kulkureitit ja yhteydet Laatokalta Pohjanrannalle olivat ilmeisen hyvin muistissa vielä 1500- ja 1600-luvulla, kuten voidaan päätellä karjalaisen asutusliikkeen voimakkuuden ja heidän Karjalasta käsin tekemiensä hävitysretkien perusteella. Murteessa itäinen vaikutus näkyi vielä 1900-luvun alussa, sillä Pattijoelta Kuivaniemelle ulottuva Pohjois-Pohjanmaan eli Oulun murrealue oli huomattavasti itävoittoisempaa kuin sen eteläpuolisen rannikon murteet. Syynä on todennäköisesti juuri vanha karjalaisvaikutus.877 Jokilatvoilla karjalaisuus voidaan pääosin liittää niihin itäisiin uudisasukkaisiin, joita alueelle saapui 1500- ja 1600-luvun aikana. Karjalaisten sukujen liikkuvuutta tutkineen Veijo Saloheimon mukaan Pohjois-Pohjanmaa oli vuosina 1540 1620 merkittävä viipurinkarjalaisen muuttoliikkeen kohdealue, jonne muutti huomattavasti enemmän karjalaisia sukuja kuin Kainuuseen, Keski-Pohjanmaalle tai Pohjois-Savoon. Eniten muuttajia oli Äyräpään ja Lappeen kihlakuntien alueelta, joista molemmista saapui Pohjois-Pohjanmaalle vähintään 16 sukua. Seuraavana tuli Jääsken kihlakunta,

874 Voionmaa 1935, 119 120; Vahtola 1980, 384; Kirkinen 1994, 25; Saloheimo 2006, 184. 875 Kirkinen 1963, 83 84; Kirkinen 1994, 25, 45; Vahtola 1991b, 42. 876 Vahtola 1991b, 42 44. 877 Kettunen 1930, 78 81, 208 209; Pääkkönen 1994, 288.

214 josta muutti kymmenen sukua. Rannan kihlakunnasta saapui todistettavasti vain seitsemän sukua, joista neljä Viipurin pitäjästä. Kymenkartanon alueelta ei muutettu Pohjanmaalle lainkaan. Karjalaiset ajoi liikkeelle etenkin vuonna 1570 alkanut 25- vuotinen sota, mutta lähtijöitä oli ollut jo ennen pahimpien levottomuuksien alkua.878 Muuttovirtaus jatkui voimakkaan vielä 1600-luvulla ja vuodelta 1611 on jopa kirjallinen tieto, että Käkisalmen läänin talonpojat anoivat Ruotsin kuninkaalta lupaa muuttaa Kajaanin lääniin.879 Käkisalmesta suuntautunut muuttoliike näkyi tuolloin voimakkaasti etenkin Kestilässä, mutta myös Revonlahdella ja osin muissakin kylissä, joihin tuli selvästi uutta karjalaista nimistöaineista. Siikajokilaakson karjalaisten sukujen yhteydet Kainuuseen ovat melko vähäiset, sillä yhteisiä sukuja ovat vain Huovinen, Jääskeläinen, Keränen ja Kiiskinen.880 Jääskeläisiä lukuun ottamatta nämä suvut tulivat Siikajokilaaksoon vasta 1600-luvulla. Koska yhteiset karjalaiset sukunimet jäävät vähäisiksi sekä Kainuun että Savon kohdalla, voidaan todeta suurimman osan Siikajokilaakson karjalaisista suvuista saapuneen suoraan tänne. Kaikkia Siikajokilaakson itäisiä aineksia ei tarvitse liittää vanhaan karjalaisvaikutukseen, sillä samaa nimistöä levisi savolaistenkin mukana. Karjalaisten osuus Savon asuttamisessa oli merkittävä, samoin kuin karjalan murteen vaikutus savolaismurteissa.881 Paikannimissä on paljon savo-karjalaisia tapauksia, jotka esiintyvät sekä Savon että Karjalan ydinalueilla. Pohjimmiltaan ne ovat karjalaisia, mutta ne ovat levinneet jo varhain asutuksen mukana Savoon ja tulleet sielläkin laajempaan käyttöön. Tällaiset nimityypit ovat voineet tulla Siikajokilaaksoon Savon kautta. Muutamat nimet taas ovat niin leimallisesti savolaisia, että asutusliikettä olisi mahdollista tutkia niidenkin avulla, vaikkei se olekaan välttämätöntä runsaiden asiakirjalähteiden vuoksi. Muutamia nimiä voidaan kuitenkin ottaa esimerkiksi. Savolaisten osuuteen alueen asutuksessa viitannee Pulkkilan kirkonkylän kohdalla sijainneen Savonjärven ja nykyisen Savonojan (Savon Åja 1783) nimi. Samaan nimipesyeeseen kuulunee myös kauempana sijaitseva Savonneva (Savon Nefva 1783).882 On tosin myös mahdollista, että nimen taustalla onkin karjalais-vepsäläinen

878 Saloheimo 2006, 184 186. 879 Keränen 1984, 168. 880 Keränen 1984, liite 1a. 881 Kettunen 1930, 113, 139, 201, 206; Ruoppila 1955, 7 9; Rapola 1969, 36 39, 96 97; Itkonen T. 1984, 348, 352; Pirinen 1987, 273 275. 882 PK Pulkkila s.v. Savon-; Siikajoen pitäjän karttaselitykset ja verollepanoasiakirjat, Piippola 1783.

215 ristimänimi Savo(i), jota Viljo Nissilä on olettanut myös Savon maakunnan nimen perustuvan.883 Puhtaasti savolaisten käyttämiä ovat Pyhännällä tavattavat nimet Hyyvys ja Lumihyyvys, sisältävät Pohjois-Savon pohjoisosista, Kainuun etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Pohjanmaan itäosissa käytetyn sanan hyyvys 'teeren t. muun kanalinnun (joskun myös jnk. muun eläimen) lumeen kaivama yöpymiskolo t. makuupaikka'. Se lienee samaa kantaa kuin hyyvä, jota on käytetty merkityksessä 'jäniksen makuu- t. piilopaikka' laajalla alueella Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa, erityisesti Jämsän ja Kangasniemen seudulla.884 Ketveli esiintyy Pyhännänjärvessä mantereen ja Kainuunsaaren välisen niemen nimenä. Nimi perustuu sanaan ketvel 'kapea kannas, niemen keula'. Murteissa se on esiintynyt Savon ja Keski-Suomen eteläosissa sekä Karjalassa. Paikannimissä esiintymät ovat samanlaiset, joten tyypiltään se on savokarjalainen.885 Kilka-nimiä on Siikajokilaakson alueella useita. Rantsilassa on Kilkakallio ja -kangas, Kestilässä Kilkakallio-, -korpi ja ranta, Pulkkilassa Kilkakorpi. Tavastkengällä Myllyniemen eli Myllylän talon kansanomainen nimi on Kilkala. Nimensä se on saanut talon läheisyydessä olleesta Kilanpääkuusesta, joka perimätiedon mukaan on liittynyt karhunpalvontaan. Sana kilka on tunnettu

merkityksessä 'paholainen, paha henki' Ketvel-nimet. Saulo Kepsun (1990) mukaan piirtänyt Matti Leiviskä. Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa,

883 Nissilä 1976, 118. 884 SMS; vrt. myös hyykyä 'kyyristyä, vetäytyä kokoon (Karjalan Kannas, Etelä-Savo) ja hyymistyä 'kyyristyä, käpertyä kokoon (Pohjois- ja Laatokan Karjala), SSA. 885 PK Pyhäntä.

216 Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Tässä merkityksessä se on tunnettu myös Rantsilassa.886 Karjalan ydinalueilla sanaa ei tunneta, joten kyse lienee savolaisperäisestä sanasta ja perinteestä. Rani-nimet perustuvat itämurteissa tunnettuun sanaan rani 'huono, karu'. Siikajokilaaksossa se esiintyy paikannimessä Ranisuo, joka on suoalue Pyhännän Viitamäen kylässä. Suo on ollut kivinen ja karu ja huonoa niittää, joten selitys sopii hyvin.887 Paikannimien määritteenä rani esiintyy lähinnä savolaisalueilla. Savon vanhimmat asutusalueet sijaitsivat nykyisen Mikkelin kaupungin alueella, jonne kehittyi viikinkiajalla hämäläinen asutuskeskus. Tältä länsisuomalaiselta pohjalta alkoi

Rani-nimet. vähitellen syntyä oma "savolainen" kulttuuri, johon kuuluvia esityyppejä tunnetaan arkeologisessa aineistossa 1000-luvulta lähtien. Karjalaiset vaikutteet tulevat mukaan 1100-luvulta alkaen, jolloin Savon katsotaan pitkälti karjalaistuneen.888 Historialliselle ajalle tultaessa Savon vankin asutus oli Pellosniemen ja Vesulahden hallintoalueilla. Myös Juvan, Säämingin ja Rantasalmen asutus oli jo tuolloin vanhaa. Sen sijaan Pohjois-Savossa yhtenäinen asutus päättyi vielä 1500-luvulla Kuopion tasalle ja sen pohjoispuolella asutus koostui yksittäistalosta. Vuonna 1541 Savon pohjoisimmat talot olivat Paavo Nissisen talo Vieremäjärvellä ja Kaikkosten talot Kiuruvedellä. Savolainen asutus oli siis levinnyt jo 1500-luvun alkupuoliskolla maakunnan pohjoislaidalle saakka, mutta uudisasutukselle oli vielä niin runsaasti tilaa, ettei varsinaisesta asutuspaineesta voida tässä vaiheessa puhua.889

886 PK Kestilä, Pyhäntä ja Rantsila; SMS s.v. kilka; Ganander 1939, s.v. kilka. 887 SKES s.v. rani. 888 Lehtosalo-Hilander 1986, 171 192. 889 Pirinen 1986, 389.

217 Savon alue ei ollut asutukseltaan homogeeninen, vaan sen eri osien välillä oli selvästi erilaisia painotuksia läntisten ja itäisten ainesten määrässä. Karjalainen vaikutus tuntui eniten Savon eteläisimmissä pitäjissä. Suur-Savossa eli Pellosniemen, Vesulahden ja Juvan suvuissa oli samoja sukuja kuin Kannaksella, mutta muutamat nimit olivat yhteisiä myös itähämäläisten kanssa. Suur-Savon karjalaisnimien joukossa ei ole yhtään sellaista, joka esiintyisi myös Siikajokilaaksossa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Suur-Savosta asutus suuntautui enemmän Hämeen puolelle.890 Savon kaakkoisella pitäjällä Säämingillä oli voimakkaat yhteydet Laatokan eli Käkisalmen Karjalaan. Sen vanhassa sukunimistössä on jonkin verran yhtymäkohtia Siikajokilaakson kanssa. Yhteisiä sukuja ovat Mononen, Riikonen ja Ropponen.891 Nämä ovat tosin voineet tulla Siikajokilaakson suoraan Karjalastakin. Sukunimistön perusteella Juvan Vesikansan ja Joroisten neljänneskunnat sekä Rantasalmen pitäjä muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, jonka vanhin asutuskeskus oli Rantasalmella. Alueella oli myös paljon omaperäisiä sukunimiä, joita ei tavata mistään muualta. Siikajokilaakson kanssa yhteisiä sukunimiä on muutamia. Yhteisiä olivat karjalaissuvut Hyttinen ja Pehkonen, samoin kuin yleisesti läntinen sukunimi Heiskanen. Pohjanmaan rannikolta molemmille seuduille tuli Kainulainen. Hämäläisinä tulijoina Pirinen on Savossa pitänyt Asikaista , Kärkkäistä ja Porkkaa, jotka tavataan Siikajokilaaksostakin.892 Savon kautta on Siikajokilaaksoon voinut saapua sekä itäisiä että läntisiä vaikutteita. Savon 1500-luvun asutushistoriassa on vanhastaan korostettu kruunun suurta osuutta ja paikallisten viranomaisten, etenkin Savonlinnan päällikön Klemetti Kirjurin, panosta on pidetty merkittävänä. Kruunun ansioksi tätä asutusliikettä ei kuitenkaan voida laittaa, sillä kehitys oli alkanut omia aikojaan Savon keskusalueiden väestönkasvun myötä. Muita muuttoliikkeeseen vaikuttaneita tekijöitä olivat huuhtaviljelytekniikan kehittyminen ja kruunun verotuspolitiikka.893 Pohjanmaan jokilaaksoihin savolaisten muutto alkoi niin ikään itsenäisti, mutta sen merkitys jäi lopulta pienemmäksi kuin vanhempi tutkimus on antanut ymmärtää. Savolaisuus tuntui eniten jokien latvaosissa. Siikajokilaaksossakin savolainen muuttoaalto ulottui lähinnä Savon ja Kainuun laidalla sijaitseviin Kestilän, Tavastkengän ja Lamun kyliin. Niiden

890 Soininen 1981, 248. 891 Pirinen 1986, 396 405; Pirinen on tosin pitänyt rajan takaa tulleina kaikkia sellaisia, joiden sukunimi perustui ortodoksiseen nimistöön. 892 Pirinen 1986, 406 410. 893 Pirinen 1982, 64 66; Soininen 1981, 243 250, 265.

218 savolaiset ainekset voidaan liittää kiinteästi Pohjois-Savon asuttamiseen, jonka pääosasta vastasivat Juvan pohjoisten neljännesten ja Rantasalmen pitäjän savolaiset.894 Sukunimistön yhtäläisyydet tukevat tätä olettamusta. Myöhemmin savolaisia työntyi alemmas jokivarteen Luohuan ja Lapin kyliin, mutta tällöin tulokkaat olivat luultavasti Kainuun kautta kiertäneitä. Muualla jokilaaksossa karjalainen vaikutus oli savolaista voimakkaampaa.

894 Soininen 1982, 247.

219 ERÄNKÄYNTI, ASUTUSVIRRAT JA ASUTUKSEN SYNTY

Lähtiessäni tutkimaan Siikajokilaakson asutuksen syntyä, halusin haastaa vallitsevan yksioikoisen käsityksen alueen asutushistoriasta ja saada vastauksen siihen, mistä ja milloin asutus on todella tullut jokilaakson eri osiin ja keitä alueella on liikkunut ennen pysyvän asutuksen syntyä. Nämä tavoitteet oli mahdollista saavuttaa tutkimalla vanhaa asiakirja-aineistoa sekä alueen asutus- ja luontonimistöä. Alkuperäisestä 1600-luvun puoliväliin ulottuneesta aikarajauksesta jouduin tosin lähdeaineiston kohdalla joustamaan, sillä monet myöhemmätkin lähteet kertovat paljon asutuksen varhaisvaiheista. Vanhimman asiakirja-aineiston avulla voidaan seurata asutuksen määrällistä kehitystä Siikajokilaaksossa, mutta vasta yhtenäisten talonhaltijaluetteloiden avulla on mahdollista yhdistää vanhimpien veroluetteloiden tiedot myöhempiin talohin ja kyliin. Talonhaltijaluetteloiden avulla kehitystä voidaan seurata hyvin tarkasti alueittain ja kylittäin, mikä ei ole aiemmin ollut mahdollista. Ne myös mahdollistavat jokilaakson asukkaiden liikkuvuuden havainnoinnin ruohonjuuritasolla, jolloin alueen sisäisen muuttoliikkeen vaiheet saadaan näkyviin aivan uudella tavalla. Näiden tietojen pohjalta syntynyt kuva Siikajokilaakson asutuksen etenemisestä sen eri osissa viittaa jo vahvasti siihen, kuinka erilaiset niiden asutushistoriat lopulta ovat olleet. Vanhimman asiakirja-aineiston perusteella voidaan todeta, että 1500-luvun puolivälissä Siikajokilaakson kiinteästi asutut alueet löytyivät jokisuulta ja joen keskijuoksulta Paavolan Rantsilan seudulta. Siikajokisuun 51 verotalon asutus oli aivan omaa luokkaansa ja se olikin yksi tuon ajan suurimmista merenrantakylistä Pohjois- Pohjanmaalla. Tämä merkitsee kylän erittäin korkeaan ikään ja asutuksen syntymistä huomattavasti ennen ensimmäisiä asiakirjalähteitä. Myös Paavolasta Rantsilaan ulottuvan seudun asutus paljastui tutkimuksessa 1500-luvun puoltaväliä vanhemmaksi, vaikka se olikin vielä tuolloin harvaa jokisuuhun verrattuna ja tilaa löytyi uudisasutuksellekin. Jokilaakson eri osien erilainen asutushistoria tulee selvästi esille asutuksen määrällisessä kehityksessä. Kun jokisuun taloluku ei juuri kasvanut 1500- ja 1600-luvulla, niin samaan aikaan jokilaakson muissa osissa talojen määrä moninkertaistui. Asutuksen alkuperästä pelkät numerotiedot eivät kuitenkaan kerro juuri mitään. Huomattavasti enemmän tietoa saadaan asiakirjoissa esiintyvistä vanhoista henkilönnimistä ja talonnimistä. Jokisuun osalta henkilönnimistö on hyvin

220 kansainvälistä. Siinä on selviä merkkejä skandinaavisesta vaikutuksesta, joka rannansiirtymän perusteella ajoittuisi 1100 1200-luvun tienoille. Vanhimmat talot on voitu perustaa jo 800-luvulta alkaen. Rannikon vanhimmissa henkilönnimissä näkyy lisäksi selvä itäinen, lähinnä karjalainen vaikutus, vaikka sen osuus on läntistä heikompi. Sijaintinsa puolesta karjalainen aines vaikuttaa läntistä nuoremmalta, sillä sillä se sijoittuu lähinnä 1300-luvun rantaviivan tuntumaan. Siikajokilaakson keskijuoksun asutushistoriasta henkilönnnimien seikkaperäinen tutkiminen toi esille monia uusia piirteitä, joista ehkä merkittävin oli rannikon asukkaiden suuri rooli alueen asuttajina. Keskijuoksun osalta Rantsilasta paljastui voimakas läntinen asutusrypäs, jolla oli selviä yhtymäkohtia Limingan vanhojen kantakylien kanssa. Läntinen kerros näkyi selvästi myös Paavolassa, jonne asutus näyttäisi tulleen lähinnä Siikajokisuulta. Paavolan nimissä on huomattavan paljon itäisiäkin aineksia, mikä omalta osaltaan vahvistaa jokisuun asutuksessa havaittuja piirteitä läntisestä ja itäisestä elementistä. Nykyisen Revonlahden seudun kiinteä asutus osoittautui tutkimuksessa edellä mainittuja alueita nuoremmaksi, vasta 1550-luvulla syntyneeksi. Ensimmäisinä asukkaina olivat sielläkin Siikajokisuun ja Limingan kantakylien asukkaat, joilla luultavasti oli vanhojen niittty- ja eräomistusten kautta syntynyt suhde alueeseen. Nimistöltään Revonlahti oli keskijuoksun kylistä selvästi itäpainotteisin. Osaltaan tämä johtui vanhoista rannikolta tulleista vaikutteista, mutta omaa osaansa näytteli jo sisämaasta saapunut savo-karjalainen uudisasutuskin. Siikajoen keskijuoksun sivujokien, Luohuanjoen sekä Tuomi-, Ohtua- ja Vuolunojan, asutuskehitys oli monilta osin erilainen kuin joen pääuoman. Ne asutettiin vasta 1500-luvun loppupuoliskolla ja niiden asukkaiden kohdalla savolaisuus erottui selvästi voimakkaampana piirteenä. Rannikon asukkaat eivät ainakaan tämä valossa näyttäisi olleen kovin kiinnostuneita sivujokien tarjoamista resursseista. Jokilatvoilla läntinen asutusvirtaus pysähtyi 1550- ja 1560-luvulla nykyisen Kestilän kirkonkylän tienoille, jossa kulki varsin jyrkkä raja Siikajoen pääuoman läntistä alkuperää olevien asukkaiden ja Neittävänjoen varteen asettuneiden karjalaisten välillä. Siikajoen ylimpien osien eli Tavastkengän seudun asutus oli kylistä ehkä puhtaimmin savolaista, vaikka sielläkin mukana oli jonkinlainen karjalainen elementti. Ensimmäiset savolaiset näyttäisivät saapuneen jokilatvoille 1560-luvulla, mikä sopii hyvin yhteen Pohjois-Savon asuttamisen kanssa. Alueen savolaisissa nimissä onkin paljon yhtymäkohtia Pohjois-Savon ja Kainuun kanssa, toisin kuin Siikajokilaakson muissa osissa.

221 Siikajoen kolmen latvajärven, Pyhännän, Iso ja Vähä Lamun asutus näyttäisi olleen jonkin verrran vanhempaa kuin joen ylemmän pääuoman varrella, sillä niiden asukkaita verotettiin satunnaisesti jo 1550-luvulla. Nimistön valossa vanhin asutus oli alkuperältään varsin sekakoosteista, sillä siinä voidaan nähdä sekä läntisiä että itäsiä aineksia. Kyse saattoi olla rannikolta tulleista asukkaista, jotka olivat asettuneet vanhoille kalajärvilleen. Samaan luokkaan latvajärvien kanssa voidaan lukea myös nykyisen Piippolan eli Kortteisenjärven seutu, jossa oli voimakas karjalainen asutuspesäke. Lamujoen varren asutus oli muutenkin kauttaaltaan itäistä perua, mutta Pulkkilan osalta se saattoi olla enemmän Savon kautta suodattunutta. Vanhimman asiakirjoista löytyvän henkilönnimistön avulla saadaan tarkka kuva Siikajokilaakson asutuksesta 1500- ja 1600-luvulla, mutta aivan kaikkein vanhimpiin asutuskerroksiin ei niidenkään avulla päästä käsiksi. Vasta kun tutkitaan kattavasti koko jokilaakson luontonimistö, alkaa kokonaiskuva hahmottua. Paikannimistön valossa Siikajokilaakson vanhimpanana kerrostumana voidaan pitää saamelaista asutusta. Nimistössä se tulee esille lähinnä jokilatvoilla, jossa kiinteä suomalainen asutus on nuorinta. Lähempänä asutuskeskuksia saamelaisuus on peittynyt nuoremman suomalaisen nimistön alle. Toisaalta jokilatvoilla metsäsaamelainen asutus on voinut muutenkin säilyä kauimmin, sillä otolliset olosuhteet heidän tärkeimmälle elinkeinolleen, metsäpeuran massapyynnille, säilyivät siellä pisimpään. Ei voida tarkasti sanoa, minkä ikäistä alueen saamelainen nimistö lopulta on, mutta sen vanhimmat kerrokset ovat varmasti kaukaa esihistorialliselta ajalta. Vanhinta suomalaista kerrostumaa Siikajokilaaksossa edustaa hämäläinen nimistö. Lähes kaikki alueen keskeisimmät vesistönimet ja muut suurten luontokohteiden nimet voidaan osoittaa alkuperältään hämäläisiksi. Läntistä nimistöä löytyy aivan perimmäisiä latvavesiä myöten, jopa niillä alueilla, joilla läntistä asutusta ei enää 1500-luvun lähteissä tavata. Osa nimistä onkin varmasti peräisin jo esihistorialliselta ajalta, jolloin hämäläisten liikehdintä oli tällä seudulla vielä hyvin satunnaista. Paikannimet ja arkeologiset löydöt osoittavat yhteyksien vilkastuneen huomattavasti 800-luvulta lähtien. Samaan aikaan vanha rannikon asutus taantui ja asutuksen painopiste ilmeisesti siirtyi koko Pohjois-Suomessa sisämaahan. Tärkein tekijä sisämaan asutuksen synnylle oli luultavasti kaupankäynti sisävesireittejä pitkin koilliseen Vienanmerelle. Tässä yhteydesssä kiinteitä hämäläisiä asutuskeskuksia lienee syntynyt ainakin Oulujärven ympäristöön. Sieltä heidän vaikutuksensa ulottui rannikollekin, jonka vähäinen kiinteä asutus hämäläistyi. Aina 1100-luvulla saakka

222 kestäneen hämäläisvaikutuksen vuoksi Pohjois-Suomen väestö muuttui ainakin kieleltään länsisuomalaiseksi. Läntisten ainesten ohella myös itäiset piirteet ulottuvat koko Siikajokilaaksoon, latvoilta rannikolle saakka. Niitä on kuitenkin selvästi vähemmän jokisuun ja toisaalta joen keskijuoksun vanhan länsisuomalaisen asutuksen alueella. Osa itäisistä nimistä voi olla hyvin vanhoja, sillä karjalainen vaikutus voimistui Pohjois-Suomessa jo 1100- luvulta alkaen. Samoihin aikoihin kauppayhteydet Vienenmerelle tyrehtyivät, Oulujärven ympäristön keskukset tyhjenivät ja läntinen asutus keskittyi rannikolle. Samalla yläsatakuntalaisten suhteellinen osuus läntisessä aineksessa lisääntyi. Pian tämän jälkeen vierasperäiset, etenkin ruotsalaiset, saksalaiset ja yleensä lännen kristilliset vaikutteet voimistuivat rannikolla ja jättivät oman leimansa alueen nimistöön. Tultaessa 1200-luvulle olivat karjalaiset ottaneet haltuunsa pääosan Pohjois- Suomesta ja karjalainen asutus työntyi rannikolle saakka. Keskeisin karjalaisalue ulottui Pyhäjoelta Kemijoelle. Lukumäärältään karjalaiset olivat vähäisempiä alueen kantaväestöön verrattuna, joten asutus säilyi länsisuomalaisena, vaikka siihen tuli paljon itäisiä piirteitä. Sen sijaan sisämaan saamelainen kantaväestö oli tässä vaiheessa käynyt jo vähäiseksi, sillä Savon asuttaminen ja runsas kaskeaminen heikensivät metsäpeurojen elinmahdollisuuksia niiden tärkeimmillä talvehtimisalueilla. Uutta läntistä asutusvirtaa Pohjois-Pohjanmaan rannikolla edusti 1300-luvulta lähtien Varsinais-Suomesta ja Ala-Satakunnasta tullut väestö, jolle ei näytä löytyneen paljoa tilaa Siikajokisuulta. Useasta muusta rannikkokylästä, esimerkiksi Limingasta, tilaa sen sijaan löytyi. Läntisen ja itäisen asutuksen kilpailu sekä idän puolelta 1400- luvulla tehdyt hävitysretket häiritsivät pahasta rannikon asutuksen kehitystä ja luultavasti hävittivät viimeisetkin vanhat asutuspesäkkeet sisämaasta. Silti 1500-luvulle tultaessa oli jo päästy tilanteeseen, jossa rannikon kylät olivat täyteen rakennettuja ja asutus alkoi jälleen suuntautua sisämaahan. Ensimmäisenä asutuksen huipun oli ilmeisesti saavuttanut Liminka, josta uudisasukkaita suuntasi myös Siikajoen varteen nykyisen Rantsilan seudulle. Siikajoenkylä oli jo samassa tilanteessa, mutta sen lähialueilla asutuksen syntyä haittasivat vanhojen talojen omistukset. Toisaalta asutusta oli voinut siirtyä Hailuotoon, joka lienee vanhastaan kuulunut Siikajoenkylän vanhoihin omistuksiin. Varsinkin 1550-luvulla uudisasutuspaine suuntautui Siikajokisuusta parinkymmenen kilometrin päähän nykyisen Paavolan alueelle, mutta osittain aivan jokilatvoille saakka.

223 Käytännössä kaikki Siikajokilaakson ensimmäiset uudisasukkaat olivat rannikon asutuskeskuksista lähtöisin, joten alueen kutsuminen Siikasavoksi ei vielä 1540- tai 1550-luvulla voinut perustua savolaisten runsauteen. Luultavasti kyse oli puhtaasti hallinnollisesta nimestä, jolla korostettiin alueen vapautta uudisasutukselle. Alkujaan alue oli luultavasti ollut kokonaisuudessaan rannikkolaisten takamaata, joka oli Kustaa Vaasan verouudistuksissa palautettu kruunulle ja avattu näin uudisasukkaille. Vasta 1560-luvulla alueelle suuntautui runsas itäinen uudisasutusliike, jossa karjalaiset näyttelivät suurta osaa savolaisten ohella. Rajaseutujen levottomuuksien liikkeelle ajamat karjalaiset vyöryivät koko Siikajokilaakson alueelle, kun taas savolainen asutus ulottui ensivaiheessa vain ylimmäisiin latvakyliin. Täyssinän rauhan jälkimainingeissa Siikajokilaaksoon suuntautui vielä toinen itäinen asutusaalto, johon kuului toisaalta Kainuun hävityksistä paennutta ja toisaalta Käkisalmen Karjalasta muuttanutta väestöä. Itäsiä muuttajia asettui jälleen alueelle aivan rannikkoa myöten ja läntisten aineisten suhteellinen osuus väestöstä väheni monilla alueilla. Tämän viimeisen aallon myötä voidaan katsoa Siikajokilaakson asutuksen saavuttaneen sen muodon, joka vielä 1900- luvun alussakin kuvastui monissa kansankulttuurin ja murteen piirteissä.

Siikajokilaakson asutushistorian vakiintunut yksioikoisuus osoittautui tutkimuksen edetessä harhaksi, joka oli johtunut lähinnä lähteiden pintapuolisesta tarkastelusta. Nimistön perusteella alue on ollut muiden Pohjois-Suomen suurten jokilaaksojen tavoin merkittävä kohtaustapaikka, jossa monenlaiset kulttuurit ovat kerran vaikuttaneet rinnakkain. Sen asuttaminen on ollut hyvin monimutkainen prosessi, jonka kaikkiin tekijöihin ei tämän tutkimuksen puitteissa ollut mahdollista syventyä. Vaille vastausta jäivät tässä vaiheessa monet tärkeät miksi-kysymykset, kuten miksi alueiden keskinäinen asutusjärjestys lopulta oli sellainen kuin se oli. Luonnonniittyjen jakautuminen näyttäisi selittävän asian ainakin osittain, mutta oliko taustalla muutakin? Myös syy karjalaisten hakeutumiseen juuri Pohjois-Pohjanmaalle jää lopullista vastausta vaille. Nämä kysymykset tarjoavat hyvän lähtökohdan jatkotutkimukselle. Siikajokilaakson nimistöhistoriallisen tutkimuksen myötä voidaan jälleen löydä yksi naula sen olettamuksen arkkuun, jonka mukaan Pohjois-Suomi olisi jossakin vaiheessa ollut autio ja vailla kiinteää asutusta. Asutus on toki ollut vähäisempää Etelä- Suomen keskuksiin verrattuna, kuten aina, mutta se oli jatkuvaa ja painottui toisinaan eri alueille. Samaa todistavat arkeologiset löydöt, sillä tuskin satunnaiset kävijät olisivat hukanneet tai jättäneet muuten jälkeensä yhtä suurta tavaramäärää. Erilaiset kerrostumat

224 nimistössä todistavat omalta osaltaan asutuksen katkeamattomuutta, sillä nimien siirtyminen edellyttää pitkäaikaista kanssakäymistä eri asukasryhmien ja asutuksen eri sukupolvien välillä. Niiden säilyminen jopa tuhannen vuoden takaa näihin päiviin saakka olisi tuskin mahdollista pelkästään kaukaisten eränkävijöiden varassa. Tämän tutkimuksen alussa todettiin Pohjois-Suomen varhaishistorian tutkimuksen olevan käymistilassa, eikä yksittäinen työ ratkaisevasti muuta kokonaistilannetta. Tutkittavaa ja löydettävää on edelleen valtavasti ja moni alueen asutushistoriaan liittyvä kysymys kaipaa lähempää tarkastelua. Samaa voidaan oikeastaan sanoa koko Suomen asutushistorian osalta, sillä monin paikoin joudutaan tukeutumaan vanhentuneeseen, jopa 1900-luvun alkupuolelta peräisin olevaan tutkimukseen. Vaikka nimistöntutkimus on osoittanut selvät vahvuutensa asutuksen varhaishistorian tutkimisessa, ovat monien keskeisten suomalaisten asutuskeskusten syntyvaiheet edelleen hämärän peitossa. Pohjoisen Suomen kannalta merkittävä tutkimuskohde on Etelä-Pohjanmaan Kyrönjokilaakson asutushistoria ja sen heijastuminen Pohjanmaan muihin osiin. Sisä- Suomen saamelaisasutuksen arvoitus ei ole lähimainkaan loppuun käsitelty, ja Savon asutushistoriassa ennen 1500-lukua olisi paljon tarkennettavaa. Tutkittavaa olisi myös asutuksen vanhoilla ydinalueilla Hämeessä, Karjalassa, Satakunnassa sekä Varsinais- Suomessa. Tällaisten keskusalueiden nimistön tutkiminen voisi valottaa laajemminkin koko Suomenniemen asutuksen syntyä, mutta niiden kohdalla tutkimus ei ole ratkaisevasti edennyt viime vuosikymmenten aikana. Työ olisi mittava, mutta tietotekniikan kehittyminen on tehnyt suurten nimimassojen käsittelystä entistä helpompaa. Ehkä nyt olisi viimeinkin aika tarttua haasteeseen ja todella aloittaa laajemmin koko Suomen nimistöhistorian tutkiminen.

225 LÄHTEET JA TUTKIMUSKIRJALLISUUS

I PAINAMATTOMAT LÄHTEET

KANSALLISARKISTO, Helsinki (KA) Vanhempi tilikirjasarja Korsholman läänin voudintilit 1548–1634 (mikrofilmit Oulun yliopiston historiatieteissä)

Uudempi tilikirjasarja Pohjanmaan läänin läänintilit 1635–1654 (mikrofilmit Oulun yliopiston historiatieteissä ja Oulun maakunta-arkistossa)

Tuomiokirjat Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan tuomiokunnan Salon sekä Salon ja Siikajoen käräjäkuntien tuomiokirjat 1626 1700

KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN NIMIARKISTO, Helsinki (NA) Asiakirjanimikokoelmat (AK) Karttakokoelmat (KK) Pitäjänkokoelmat (PK) Suomen murteiden sanakirjan kokoelmat (SMS) Kokoelman mikrofilmit. (Säilytetään Oulun yliopiston Suomen kielen laitoksella.) Yleiskokoelmat (YK)

MAANMITTAUSHALLITUKSEN ARKISTO, Helsinki (MHA) Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto Haapajärven kihlakunnankartta 1877 Siikajokilaakson pitäjänkartat 1840–1865 Saloisten kihlakunnankartta 1848 ja 1878 Tavastkengän isojakokartat 1783

226 MUSEOVIRASTO (MV) Muinaisjäännösrekisteri. Kulttuuriympäristön rekisteriportaali http://kulttuuriymparisto.nba.fi/

POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS (PPY) Siikajokilaakson vesistöalue. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=295251&lan=FI/

OULUN MAAKUNTA-ARKISTO (OMA) Oulun lääninkonttorin arkisto (OLKA) Hd1:11 Siikajoen pitäjän verollepanoasiakirjat ja karttaselitykset

II PAINETUT LÄHTEET

1. Lähde ja asiakirjajulkaisut

Finlands medeltidsurkunder (FMU) I V. Samlade och i tryck utgifna af Finlands Stats- arkiv genom Reinhold Hausen. Helsingfors 1910 1928.

Johan Wiktor Calamnius, "Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä". Suomi no 7. Suomalai- sen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1868. Digitoituna osoitteessa: http://digi.kansalliskirjasto.fi.

Ganander Christfrid 1789, Mythologia Fennica, eller förklaring öfver de nomina pro- pria deastrorum, idolorum, locorum, virorum & c. eller afgudar och afgudinnor, forntidens märkelige personer, offer och offerställen, gamla sedvänjor, jättar, troll... Åbo 1789.

Registrum Ecclesiae Aboensis (REA) eller Åbo Domkyrkans Svartbok med tiilägg ur Skoglosters Codex Aboensis. I tryck utgifven af Finlands Statsarkiv genom. Reinh. Hausen. Helsingfors 1890.

227 Suomenmaa, maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja, osa yhdeksän, Oulun lääni, eteläosa. WSOY, Porvoo 1929.

Suomen virallinen tilasto (SVT) III Maatalous

III SANAKIRJAT

Collinder 1964 Björn Collinder, Ordbok till Sveriges lapska ortnamn. Upsa- la 1964.

Ganander 1938 Christfrid Ganander, Nytt Finskt Lexicon. Näköispainos. Tutkimuslaitos Suomen suvun julkaisuja II, Helsinki 1938.

Grundström 1950 51 Harald Grundström, Lulelapsk ordbok 1 4. Landmåls- och Folkminnesarkivet i Uppsala, Uppsala 1946 1954.

Häkkinen 2005 Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja. Kol- mas painos. WSOY, Helsinki 2005.

Lönnrot 1958 Elias Lönnrot, Finskt-Svenskt Lexikon I-II. Kolmas, jäljen- netty painos. WSOY, Helsinki 1958.

Mikkonen & Paikkala 1988 Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala "Sukuni- met". Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala ja Kusta Vilkuna, Uusi suomalainen nimikirja, s. 229-1031. Otava, Helsinki 1988.

Mikkonen & Paikkala 2000 Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala, Sukunimet. Otava, Keuruu 2000.

Nielsen 1934 Konrad Nielsen, Lappisk ordbok I-IV. Institutet for sammen- lignende kulturforskning, Oslo 1934.

228 Riez 1962 Johan Ernst Rietz, Svenskt Dialektlexikon. Ordbok öfver svenska allmogespråket. G.W.K. Gleenerups Förlag, Lund 1962.

Sammallahti 1993 Pekka Sammallahti, Saamelais - suomalais - saamelainen sanakirja. Girjegiisá Oy, Utsjoki 1993.

Sandnes & Stemshaug 1976 Jørn Sandnes og Ola Stemshaug, Norsk Stad- namnlaksikon. Det Norske Samlaget, Oslo 1976.

SKES Suomen kielen etymologinen sanakirja 1ă6. Lexica Societas Fenno-Ugricae XII. Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki 1955 1978.

SMS Suomen murteiden sanakirja 1 8. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 36. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki 1986 2009.

SSA Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Suoma- laisen kirjallisuuden seuran toimituksia 556. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Hel- sinki 1992 2000.

Wahlberg 2003 Mats Wahlberg (toim.), Svenskt ortnamnslexikon. Språk- och folkminnesinstitutet, Uppsala 2003.

Vilkuna 1988 Kustaa Vilkuna, "Etunimet". Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikka- la ja Kustaa Vilkuna, Uusi suomalainen nimikirja, s. 1–228. Otava, Helsinki 1988.

229 IV KARTAT

Suomen maaperäkartat Geologian tutkimuskeskuksen Geokartta-verkkopalvelussa. http://geokartta.gtk.fi/karttaframe.htm

Suomen peruskartat Maanmittauslaitoksen Kansalaisen karttapaikka verkkopalvelussa. http://kansalaisen.karttapaikka.fi

V TUTKIMUSKIRJALLISUUS

Aikio 2009 Ante Aikio, The Saami loanwords in Finnish and Karelian. Saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin väitöskirja. Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti 2009.

Ainiala 1997 Terhi Ainiala, Muuttuva paikannimistö. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seuran Toimituksia 667. Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura, Helsinki 1997.

Ainiala 2001 Terhi Ainiala, "Paikannimistön keruun tavoitteet ja tulokset". Kaija Mallat, Terhi Ainiala, Eero Kiviniemi (toim.), Nimien maailmasta. Kieli 14. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, Helsinki 2001.

Ainiala 2008 Terhi Ainiala, Minna Saarelma ja Paula Sjöblom, Nimistön- tutkimuksen perusteet. Tietolipas 221. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Tampere 2008.

Audén 1980 Bengt Audén, Bottniska Personnamn, Frekvenser i skatte- längder från mitten av 1500-talet. Kungliga Skytteanska Samfundets Handlingar nr 22, Umeå 1980.

Edgren 1999 Torsten Edgren, "Alkavan rautakauden kulttuurikuva Länsi- Suomessa". Pohjan poluilla, Suomalaisten juuret

230 nykytutkimuksen mukaan, s. 311-333. Toimittanut Paul Fogelberg. Suomen tiedeseura, Helsinki 1999.

Enbuske 2008 Matti Enbuske, Vanhan Lapin valtamailla, Asutus ja maan- käyttö Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun. Bibliotheca Historica 113. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2008.

Forss 1996 Aulis Forss, ”Siikajokilaakson esihistorian vuosituhannet”. Mauno Hiltunen, Aulis Forss, Janne Vilkuna, Siikajokilaak- son historia I, s. 17-66. Siikajokilaakson kunnat ja seurakunnat, Oulu 1996.

Glückert-Rantala-Ristaniemi 1993 Gunnar Glückert, Pasi Rantala ja Olli Rista- niemi, Itämeren jääkauden jälkeinen rannansiirtyminen Poh- janmaalla, Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 77. Turun yliopisto, Maaperägeologian osasto, Turku 1993.

Hicks 1992 Sheila Hicks, Tervakangas, results of pollen analysis. Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, Tornion kongressi 15.-16.6.1991, esitelmät referaatit, s. 76 84. Studia His- torica Septentrionalia 21. Pohjois-Suomen Historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Hiltunen 1996 Mauno Hiltunen, ”Siikajokilaakso keskiajalta vuoteen 1860”. Mauno Hiltunen, Aulis Forss, Janne Vilkuna, Siika- jokilaakson historia I, s. 67-806. Siikajokilaakson kunnat ja seurakunnat, Oulu 1996.

Horila 1967 Tapio Horila, 1800-luvun geologiset uudissanat Antero Vareliuksen kielessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 285. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1967.

231

Húlden 2001 Lars Húlden, Finnlandsvenska bebyggelsenamn, Namn på landskap, kommuner, byar i Finland av svenskt ursprung eller med särsklild svenskt form. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2001.

Huurre 1986 Matti Huurre, "Esihistoria". Matti Huurre, Jorma Keränen, Kainuun historia I, s. 10 202. Kainuun maakuntaliitto, Ka- jaani 1986.

Huurre 1992 Matti Huurre, "Kainuun hämärä kausi – aika ennen savolaista uudisasutusta". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, s. 85-94. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Ro- vaniemi 1992.

Hurskainen 1987 Mirja Hurskainen, Lotma vai loso? - Kiteellä esiintyvistä maastoappellatiiveista. Suomen kielen laudaturtyö. Joensuun yliopisto 1987.

Itkonen T. 1957 Terho Itkonen, Suomen kielen suksisanastoa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 254. Suomalaisen Kirjalli- suuden seura, Helsinki 1957.

Itkonen T. 1972 Terho Itkonen, "Historiantakaiset Häme ja Suomi kielentut- kijan näkökulmasta". Historiallinen aikakauskirja 1972 n:o 2, s. 85 112. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystä- väin Liitto, Helsinki 1972.

Itkonen T.I. 1920 Toivo Immanuel Itkonen, "Lappalaisperäisiä paikannimiä suomenkielen alueella". Virittäjä 24. Kotikielen seura, Hel- sinki 1920.

Itkonen T.I. 1948a b Toivo Immanuel Itkonen, Suomen lappalaiset vuoteen 1945. WSOY, Helsinki 1948.

232

Julku 1970a Kyösti Julku, Siikajokilaakson asutuksen alkuperä. Oulun yliopiston Historianlaitoksen Eripainossarja n:o 6, Oulu 1970.

Julku 1970b Kyösti Julku, Pohjois-Pohjanmaan ja Saloisten seudun asutus keskiajalla ja Uuden ajan alussa. Oulun yliopiston Histo- rian laitoksen Eripainossarja n:o 7, Oulu 1970.

Julku 1984 Kyösti Julku, "Pohjois-Suomi keskiajalla ja 1500-luvulla". Oulun seudun paikallishistoriaa, s.42-70. Oulun yliopisto, avoimen korkeakoulun jaosto. Opintomoniste. Oulu 1984.

Julku 1985 Kyösti Julku, "Keskiaika". Faravidin maa, Pohjois-Suomen historia. Studia Historica Septentrionalia 9, s. 82-147. Poh- jois-Suomen Historiallinen yhdistys ja Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, Jyväskylä 1985.

Julku 1986a Kyösti Julku, Kvenland – Kainuunmaa. Studia Historica Septentrionalia 11. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys ja Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, Jyväskylä 1986.

Julku 1986b Kyösti Julku, Pohjanranta. Oulun Yliopiston Historian laitoksen Eripainossarja n:o 146, Oulu 1986.

Julku 1987a Kyösti Julku, Suomen itärajan synty. Studia Historica Sep- tententrionalia 10. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1987.

Julku 1987b Kyösti Julku, "Oulu keskiajalla Oulun sotatie". Kyösti Julku (toim.), Valkean kaupungin vaiheet, s. 29 57. Studia Historica Septentrionalia 13. Pohjois-Suomen Historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1987.

233

Julku 1992 Kyösti Julku, "Suomen vyötärön kerralliset saamelaiset". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, Tornion kongressi 15.-16.6.1991, esitelmät referaatit, s. 131-136. Studia Historica Septentrionalia 21. Pohjois-Suomen Historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Kepsu 1981 Saulo Kepsu, Pohjois-Kymenlaakson kylännimet – Village Place Names in Northern Kymenlaakso. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seuran Toimituksia 367. Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura, Helsinki 1981.

Kepsu 1990 Saulo Kepsu, "Valkealan asuttaminen". Risto Hamari, Timo Miettinen, Saulo Kepsu, Valkealan historia, s. 88 431. Val- kealan kunta, kulttuuri- ja kotiseutulautakunta, Valkeala 1990.

Keränen 1984 Jorma Keränen, Kainuun asuttaminen. Studia Historica Jy- väskyläensis 28. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 1984.

Kettunen 1930 Lauri Kettunen, Suomen murteet II, Murrealueet. Suomalai- sen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 188. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1930.

Kettunen 1940 Lauri Kettunen, Suomen murteet III, Murrekartasto. Suoma- laisuuden Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 188. Suomalai- sen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1940.

Kirkinen 1963 Heikki Kirkinen, Karjala idän kulttuuripiirissä. Bysantin ja Venäjän yhteyksistä keskiajan karjalaan. Kirjayhtymä, Hel- sinki 1963.

234 Kirkinen 1994 Heikki Kirkinen, "Karjalan historia juurista Uudenkaupungin rauhaan". Heikki Kirkinen, Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo, Karjalan kansan historia. WSOY, Helsinki 1994.

Kiviniemi 1971 Eero Kiviniemi, Suomen partisiippinimistöä. Ensimmäisen partisiipin sisältävät henkilön- ja paikannimet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 295. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seura, Helsinki 1971.

Kiviniemi 1975 Eero Kiviniemi, Paikannimien rakennetyypeistä. Suomi 118:2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1975.

Kiviniemi 1977 Eero Kiviniemi, Väärät vedet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 337. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1977.

Kiviniemi 1978a Eero Kiviniemi, "Paikannimistö systeeminä". Eero Kivinie- mi (toim.), Nimistöntutkimus ja paikallishistoria, s.73 89. Paikallishistoriallisen Toimiston julkaisuja n:o 2. Paikal- lishistoriallinen Toimisto, Helsinki 1978.

Kiviniemi 1978b Eero Kiviniemi, "Paikannimistö asutushistoriallisen tutkimuksen lähdeaineistona". Faravid, Pohjois-Suomen Histori- allisen Yhdistyksen vuosikirja 2. Pohjois-Suomen Historialli- nen Yhdistys, Rovaniemi 1978.

Kiviniemi 1984 Eero Kiviniemi, ”Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona”. Suomen väestön esihistorialliset juuret, s. 327- 346. Societas Scientiarum Fennica, Helsinki 1984.

Kiviniemi 1990 Eero Kiviniemi, Perustietoa paikannimistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 516. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seura, Helsinki 1984.

235 Klemetti 1950 Heikki Klemetti, Vierasperäisiä muinaisnimiä Etelä- Pohjanmaalta ja muualta Suomesta. WSOY, Forssa 1950.

Koivunen 1992 Pentti Koivunen, "Myöhäishistorialliset asutusvirrat ja jatku- vuusteoria Pohjois-Suomen kannalta". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, s. 149-164. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Korteniemi 1990 Markku Korteniemi, Lapinhaudat ja hautapyynti Tengeliön vesistön yläosissa. Kulttuurihistoriallinen ja topografinen tutkimus. Yleisen historian lisensiaatintutkimus. Oulun yliopisto, Historian laitos, Oulu 1990.

Kääriäinen 1982 Erkki Kääriäinen, Uusimmat maankohoamisen arvot maam- me mareograafeilla. Terra 94:2. Suomen Maantieteellinen Seura, Helsinki 1982.

Laamo 2003 Anne Laamo, Suomenniemen järvien ja lampien nimet. Suomen kielen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2003.

Lehtosalo-Hilander 1987 Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander, "Esihistorian vuosituhannet Savon alueella". Pirkko-Liisa Lehtosalo Hilander, Kau- ko Pirinen, Savon historia I, s. 11 264. Toinen, kokonaan uudistettu laitos. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1987.

Leiviskä 2007 Matti Leiviskä, "Vanhan Salon pitäjän kylännimistö". Fara- vid, Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 31. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 2007.

Leiviskä & Haataja 2010 Matti Leiviskä, Esa Haataja, "Pyhännän Lohipuron pyyntikuopat". Faravid, Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 34. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 2010.

236

Lind 1920–1921 E. H. Lind, Norsk-isländska personbinamn från medeltiden. A.–B. Lundequistska Bokhandeln, Uppsala 1920-1921.

Luukko 1954 Armas Luukko, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliittojen historiatoimikunta, Oulu 1954.

Matinolli 1969 Eero Matinolli, "Suur-Pyhäjoen eräkausi ja keskiaika". Olavi Huikari, Matti Huurre ja Eero Matinolli, Suur-Pyhäjoen historia vanhimmista ajoista 1860-luvulle. Suur-Pyhäjoen historiatoimikunta, Pyhäjoki 1969.

Mäkivuoti 1992 Markku Mäkivuoti, "Rautakauden asutus Pohjanrannalla". Suomen varhaishistoria, 343-355. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Mäkivuoti 1997 Markku Mäkivuoti, "Idän ja lännen välissä Pohjois-Suomen kansainvälisistä yhteyksistä esihistoriallisella ajalla". Kult- tuurien kosketus, törmäys ja yhteys, Historian ja yhteiskun- taopin opettajien vuosikirja XXIV. Historian ja yhteiskunta- opin opettajien liitto, Helsinki 1997.

Nesheim 1947 Asbjørn Nesheim, "Lappisk fiske og fisketerminologi". Lap- ponica. Studia Septentrionalia III. Oslo 1948.

Nissilä 1939 Viljo Nissilä, Vuoksen paikannimistö I. Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seuran Toimituksia 214. Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura, Helsinki 1939.

Nissilä 1948 Viljo Nissilä, ”Pohjois-Pohjanmaan karjalaista nimistöä”. Virittäjä 1948. Kotikielen Seura, Helsinki 1948.

237 Nissilä 1957 Viljo Nissilä, "Slaavilaisia aineksia nimistössämme". Virittäjä 1957, Kotikielen Seura, Helsinki 1957.

Nissilä 1968 Viljo Nissilä ”Asutushistoriallinen nimistötutkimus”. Antero Penttilä (toim.), Paikallishistoria tänään. Paikallishistorial- linen toimisto, Porvoo1968.

Nissilä 1973 Viljo Nissilä, "Ortodoksisia henkilönnimiä Aunuksen kylän- nimistössä". Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja 72. Suomalais-ugrilainen seura 1973.

Nissilä 1975a Viljo Nissilä, "Karjalaista ainesta Kuopion seudun nimistös- sä". Antti Rytkönen (toim.), Kuopion pitäjän kirja, s. 127 136. Jyväskylän yliopiston kotiseutusarja 10. Kuopion kaupunki, Kuopio 1975.

Nissilä 1975b Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, Joensuu 1975.

Nissilä 1980 Viljo Nissilä, Germaanisen nimiaineiston etymologista ryh- mittelyä Suomen nimistössä. Eripainos Viipurin Kirjallisuus- seuran toimitteista 4, Helsinki 1980.

Närhi 1978 Eeva Maria Närhi, "Suomen Nimitoimiston kokoelmat tutkimuksen lähteistönä". Eero Kiviniemi (toim.), Nimistöntut- kimus ja paikallishistoria, s. 52 72. Paikallishistoriallisen Toimiston julkaisuja n:o 2. Paikallishistoriallinen Toimisto, Helsinki 1978.

Okkonen 1992 Jari Okkonen, "Lapinraunio-termin käyttö asutushistoriallisessa todistelussa". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, s. 356 364. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

238

Okkonen 2003 Jari Okkonen, Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä - Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Ou- lun yliopisto, Taideaineiden ja antropologian laitos, Oulu 2003.

Orrman 1992 Eljas Orrman, "Maantieteelliset tekijät ja kiinteän asutuksen leviäminen Suomessa ja eräissä Ruotsin osissa esihistorialli- sen ajan lopulla ja keskiajalla". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, s. 365 372. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Orrman 2003 Eljas Orrman, "Suomen keskiajan asutus". Viljo Rasila, Eino Jutikkala, Anneli Mäkelä-Alitalo (toim.), Suomen maatalouden historia I Perinteisen maatalouden aika Esihistoriasta 1870-luvulle, s. 67–86. Suomalaisen Kirjallisuuden seura, Helsinki 2003.

Piilahti 1999 Kari-Matti Piilahti, Parviaisten suku. 1, Kaksi uskontoa, monta maakuntaa: Parviaisten vaiheita 1500-luvulta 1700- luvun alkupuolelle. Parviaisten sukuseura, Kuopio 1999.

Pirinen 1982 Kauko Pirinen, Savon historia II:1 – Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy, Piek- sämäki 1982.

Pirinen 1988 Kauko Pirinen, "Savon keskiaika". Pirkko-Liisa Lehtosalo Hilander, Kauko Pirinen, Savon historia I, s. 264 443. Toi- nen, kokonaan uudistettu laitos. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1988.

239 Pitkänen 1985 Ritva Liisa Pitkänen, Turunmaan saariston suomalainen lainanimistö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 418. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1985.

Pääkkönen 1994 Matti Pääkkönen, Oulun seudun murrekirja. Kotiseudun murrekirjoja 13. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1994.

Rapola 1961 Martti Rapola, Johdatus Suomen murteisiin. Toinen, uudistettu painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1961.

Ruoppila 1955 Veikko Ruoppila, Äyrämöismurteiden äännehistoria. Suo- malaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1955.

Räisänen 2003 Alpo Räisänen, Nimet mieltä kiehtovat, Etymologista nimis- töntutkimusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 936. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2003.

Räisänen 2007 Alpo Räisänen, Kainuun kieltä ja paikannimiä. Studia Carelica Humanistica 21. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta 2007.

Saloheimo 1971 Veijo Saloheimo, Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600- luvulla. Joensuun korkeakoulun julkaisuja. Sarja A; 2. Joen- suun korkeakoulu 1971.

Saloheimo 2006 Veijo Saloheimo, Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541ă1620, Viipurinkarjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57. Suomen Suku- tutkimusseura ry, Helsinki 2006.

240 Sarkkinen & Torvinen 2000 Mika Sarkkinen ja Markku Torvinen, Pohjois- Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset 3. Pohjois- Pohjanmaan Liitto, Oulu 2000.

Seppä 1999 Heikki Seppä, "Soiden maa". Suomen kartasto 1999, s. 44- 47. Toimittaneet John Westerholm ja Pauliina Raento. Suo- men Maantieteellinen Seura ja WSOY, Porvoo 1999.

Seppälä 2009 Suvianna Seppälä, Viljana, nahkoina, kapakalana, talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539ă1609. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.

Soininen 1981 Arvo M. Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa. Toinen, täydennetty painos. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1981.

Suvanto 1987 Seppo Suvanto, Knaapista populiin, Tutkimuksia erilaistu- misesta Satakunnan talonpojistossa vuosina 1390ă1571. Historiallisia tutkimuksia 142. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1987.

Thors 1959 Carl-Eric Thors, Finländska personnamnsstudier. Studies on Swedish Personal Names in Finland. Kungl. Vetenskaps- samhällets I Uppsala Handlingar 6. Almqvist & Wiksell, Stockholm 1959.

Toivanen 1990 Pekka Toivanen, ”Eräkaudesta uskonpuhdistuksen aikaan”. Pekka Toivanen, Aulis Forss, Raahen tienoon historia I, s. 121-198. Gummerus, Jyväskylä 1990.

Vahtola 1975 Jouko Vahtola, Paikannimistö Tornionlaakson asutushistorian lähteenä. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto 1975.

241 Vahtola 1980 Jouko Vahtola, Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty. Nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus. Studia Historica Septentrionalia 3. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Kuusamo 1980.

Vahtola 1984a Jouko Vahtola, "Onomastinen metodi Suomen varhaishistorian tutkimuksessa". Eero Kuparinen (toim.), VIII Suoma- lais-Neuvostoliittolainen yhteiskuntahistorian symposiumi Turussa 2.ă6.9.1984. Turun Historiallinen arkisto 41. Turun Historiallinen Yhdistys, Turku 1984.

Vahtola 1984b Jouko Vahtola, "Pohjois-Pohjanmaan asutuksen varhaisvaiheet". Oulun seudun paikallishistoriaa, s. 29-41. Oulun yliopisto, avoimen korkeakoulun jaosto. Opintomoniste. Oulu 1984.

Vahtola 1987 Jouko Vahtola, "Oulujokisuun keskusasema 1500-luvulla". Kyösti Julku (toim.), Valkean kaupungin vaiheet, s. 59 77. Studia Historica Septentrionalia 13. Pohjois-Suomen Histo- riallinen yhdistys, Rovaniemi 1987.

Vahtola 1988 Jouko Vahtola, "Iin asutuksen varhaisvaiheet". Faravid, Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 12. Pohjois-Suomen Historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1988.

Vahtola 1990 Jouko Vahtola, Nimistöntutkimus ja Pohjois-Suomen varhaishistoria. Eripainossarja 241. Oulun yliopiston Historian laitos, Oulu 1990.

Vahtola 1991a Jouko Vahtola, "Oulujokilaakson historia keskiajalta vuoteen 1865". Matti Huurre ja Jouko Vahtola, Oulujokilaakson historia, s. 71-543. Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon, Temmeksen, Tyrnävän,

242 Utajärven ja Vaalan kunnat ja seurakunnat, Oulun kaupunki ja seurakunnat ja Oulujoki-Seura ry, Oulu 1991.

Vahtola 1991b Jouko Vahtola, "Karjalan asutus Pohjois-Pohjanmaalla". Timo Vihavainen (toim.), Talvisota, Suomi ja Venäjä. XII suomalais-neuvostoliittolainen historiantutkijoiden symposiumi. Moskova 24. 27.10.1989. Historiallinen arkisto 95. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1991.

Vahtola 1992 Jouko Vahtola, "Pohjois-Pohjanmaan rannikon asutuksen synty". Kyösti Julku (toim.), Suomen varhaishistoria, Torni- on kongressi 15.-16.6.1991, esitelmät referaatit, s. 613 621. Studia Historica Septentrionalia 21. Pohjois-Suomen Histo- riallinen yhdistys, Rovaniemi 1992.

Vahtola 1999 Jouko Vahtola, ”Saamelaisten esiintyminen Suomessa var- haishistoriallisten lähteiden ja paikannimien valossa”. Poh- jan poluilla, Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, s. 109-116. Toimittanut Paul Fogelberg. Suomen tiedeseura, Helsinki 1999.

Vahtola 2003 Jouko Vahtola, Suomen historia jääkaudesta Euroopan unioniin. Suuri Suomalainen Kirjakerho, Helsinki 2003.

Vermeer et al. 1988 Martin Vermeer, Juhani Kakkuri, Pentti Mälkki, Hanna Bo- man, Kimmo K. Kahma, Matti Leppäranta, Land uplift and sea level variability spectrum using fully measured monthly means of tide gauge readings. Finnish Marine Research No. 256. Merentutkimuslaitos, Helsinki 1988.

Vilkuna A. 1956 Asko Vilkuna, Das Verhalten der Finnen in "Heiligen" (Py- hä) Situationen. FF Communications n:o 164. Suomalainen Tiedeakatemia, Helsinki 1956.

243 Vilkuna 1958 Kustaa Vilkuna, Kainuu-Kvenland, Missä ja mikä? Suoma- laisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1957.

Vilkuna 1971 Kustaa Vilkuna, "Mikä on lapinkylä ja sen funktio". Vanhaa ja uutta Lappia. Kalevalaseuran vuosikirja 51. WSOY, Por- voo 1971.

Virrankoski 1956 Pentti Virrankoski, "Uskonpuhdistuksesta isoonvihaan". Matti Huurre, Pentti Virrankoski, Kustaa Vilkuna, Suur Ka- lajoen historia I Esihistoriallisesta ajasta isoonvihaan, s. 71–541. Suur Kalajoen historiatoimikunta, Kokkola 1956.

Virrankoski 1978 Pentti Virrankoski, "Mitä historiantutkija odottaa nimistön- tutkimukselta?". Eero Kiviniemi (toim.), Nimistöntutkimus ja paikallishistoria, s. 9 23. Paikallishistoriallisen Toimiston julkaisuja n:o 2. Paikallishistoriallinen Toimisto, Helsinki 1978.

Voionmaa 1935 Väinö Voionmaa, "Etelä-Pohjanmaan suomalaisen asutuksen alkuperästä". Historiallinen arkisto XLII, s. 5 279. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1935.

Voionmaa 1947 Väinö Voionmaa, Hämäläinen eräkausi. WSOY, Porvoo 1947.

244 LIITE 1. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1540-LUVULLA

245

LIITE 2. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1550-LUVULLA

246

LIITE 3. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1560-LUVULLA

247

LIITE 4. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1570-LUVULLA

248

LIITE 5. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1580-LUVULLA

249

LIITE 6. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1590-LUVULLA

250

LIITE 7. SIIKAJOKILAAKSON ASUTUS 1650-LUVULLA

251

LIITE 8. SIIKAJOKILAAKSON TALONHALTIJALUETTELOT 1548 1654

Seuraavien luetteloiden tiedot perustu- Henkilönnimen perässä olevat vat vuosien 1548 1654 nokkavero-, vuosiluvut esittävät vuosia, jolloin karjavero-, maavero- ja kymmenysvero- henkilö maksoi talon verot tai oli talon luetteloihin. Luettelo etenee 1500- ja haltijana. Lähteiden puutteista johtuen 1600-luvun merkintöjen mukaisessa vuosiluvuissa on aukkoja erityisesti järjestyksessä, joka on suunnilleen sa- 1630-luvulla. Useimman talon kohdalla ma, kuin kylien ja talojen maantieteelli- viimeinen vuosiluku on jätetty avoi- nen järjestys. Se on myös pitkälti sama meksi (esim. 1621 ), mikä tarkoittaa kuin talonnimien käsittelyjärjestys lu- saman henkilön olleen talonhaltijana vussa 2. viimeisessä tutkitussa veroluettelossa eli Kunkin talon kohdalla mainitaan vuoden 1654 maakirjassa ja mahdollisen asiakirjoissa esiintyvät nimet sekä sesti vielä sen jälkeen. suluissa nykyinen, myöhemmin käyt- töön tullut nimi, mikäli se on tiedossa. SIIKAJOKI, PUTAANOJAN ETELÄPUOLI

Talonnimen perässä on tieto mahdolli- Öystilä sesta kantatalosta. Jos sama talo on ja- Olavi Eilonpoika 1548–1587 Olavi Olavinpoika 1588 1601 kaantunut useampaan osaan, erotetaan Heikki Matinpoika Öystilä 1602– osat toisistaan kirjaimilla a, b, c jne. Rehula Heikki Öystinpoika 1548–1551 Yleensä a on alkuperäinen kantatila. Pekka Niilonpoika Öysti 1549–1572 Heikki Pekanpoika Öysti eli Rehu 1573–1590 Henkilönnimet ovat suomalaiste- Sipo Heikinpoika Rehu 1591–1620 tuissa kirjoitusasuissaan. Nimissä on Lauri Siponpoika Rehula 1621– pyritti noudattamaan todellista tilannet- Mallula, eronnut Rehulasta Matti Heikinpoika 1599–1620 ta, joten niissä on käytetty paikallisia Lauri Siponpoika 1620–1628 Heikki Matinpoika 1629–1634 muotoja, mikäli ne esiintyvät asiakir- Heikki Heikinpoika Mallula 1634– joissa tai ovat muuten pääteltävissä. Mallula Suku- ja liikanimet, henkilön ammatti ja Antti Soininpoika 1548 1550 Leski Kirsti 1551 muut määritteet (esim. leski) on merkit- Pekka Laurinpoika 1552–1558 Olavi Laurinpoika 1559–1577 ty nimen yhteyteen silloin, kun ne esiin- Leski Valpuri 1578–1579 Mikko Ollinpoika Öysti 1579–1619 tyvät asiakirjoissa. Muutamissa tapauk- Autio 1620–1632 sissa henkilön todennäköinen sukunimi Klemetti Öysti 1633 1635 Eerikki Siponpoika 1641 1643 on merkitty mukaan suluissa. Leski Juliana Mallula 1645

Kiviniitty

252 Heikki Pekanpoika Märsy 1548–1566 Eerikki Mikonpoika 1575–1593 Lasse Heikinpoika Märsy 1567–1578 Mikko Mikonpoika 1594–1601 Mikko Antinpoika 1579–1623 Leski Kaarina 1602–1606 Jussi Mikonpoika Kiviniitty 1624– Hannu Mikonpoika Keitilä 1607–

Impola Olavi Paavonpoika Impo 1548–1555 SIIKAJOKI, ETELÄRANTA Heikki Antinpoika Impo 1548–1582 Olavi Heikinpoika 1582–1598 Pekkala Esko Heikinpoika 1599–1601 Matti Pekkala 1548–1563 Mikko Heikinpoika 1599–1619 Niilo Matinpoika Pekkala 1564–1593 Leski Ruut 1620 Martti Niilonpoika 1594–1623 Mikko Ollinpoika 1622–1623 Lasse Martinpoika 1624–1629 Perttu Ollinpoika 1624–1640 Leski Liisa Pekkala 1633– Kaapo Pertunpoika Impola 1641 Pekkala b, erotaan a:sta Heikki Heikinpoika Pekkala 1564–1601 Eskola a Lauri Heikinpoika 1602–1606 Olavi Eilonpoika 1548–1558 Esko Siponpoika 1601, Jussi Pekanpoika 1562 1566 1607–1619 Esko Antinpoika 1567 1619 Heikki Paavonpoika Pekkala 1620– Autio 1620 Pramila a eli Kastelli Eskola b, eronnut a:sta Abraham Niilonpoika Soro 1548–1553 Matti Olavinpoika 1552–1574 Matti Abrahaminpoika 1554–1598 Niilo Olavinpoika 1574–1586 Yrjö Matinpoika 1598 1619 Matti Niilonpoika 1586–1601 Heikki Pekanpoika 1620 Nihdin leski Anna 1602–1621 Heikki Heikinpoika 1623–1635 Sipo Jussinpoika 1622–1650 Esko Kasperinpoika Pramila eli Kastelli Martti Siponpoika Eskola 1651– 1641–

Frakila (hävinnyt) Praimila b, eronnut a:sta Heikki Pekanpoika Frakilainen 1548–1570 Esko Siponpoika Pramila 1633– Pekka Heikinpoika Fraki 1570–1584 Autio 1586 Hahto a Jussi Ollinpoika Hahto 1548–1584 Hannuksela Heikki Ollinpoika 1548–1551 Olavi Hannunpoika 1548–1558 Olavi Jussinpoika 1585–1593 Lasse Ollinpoika 1562–1619 Jussi Jussinpoika 1593–1618 Simon Laurinpoika 1620 Autio 1618–1640 Pentti Laurinpoika 1620–1627 Matti Heikinpoika Hahto 1641– Sipo Pentinpoika 1629–1635 Antti Laurinpoika 1647 Hahto b, eronnut a:sta Antti Eerikinpoika Hannuksela 1647– Sipo Jussinpoika 1606–1635 Matti Siponpoika Hahto 1641–1654 Ryytilä a Mikko Ollinpoika (Märsy) 1548–1591 Sipo Mikonpoika 1593–1623 Hahto c, eronnut a:sta Heikki Mikonpoika Krytilä 1625– Matti Jussinpoika 1606–1620 Perttu Matinpoika 1622–1635 Liitetään takaisin a:han Ryytilä b, eronnut a:sta Jussi Ollinpoika Märsy 1562–1592 Jussi Jussinpoika 1593–1619 Hahto d, eronnut a:sta Ragnvald Jussinpoika 1620–1633 Jaakko Laurinpoika 1607–1619 Antti Ragnvaldinpoika Rytilä 1634– Sipo Jaakonpoika 1620 Mikko Ollinpoika Hahtola 1622–

Rytilä c, eronnut b:stä Leski Margareta Rytilä 1633– Hahto e, eronnut d:stä Jaakko Ollinpoika 1622–1633 Jussi Jaakonpoika 1641 Keitilä eronnut Rytilä a:sta Nihdin vaimo Marketta 1635–

253

Huhtala Paakkari Simo Pekanpoika 1548 Paavo Hyttinen 1548–1560 Pekka Pekanpoika 1549–1551 Leski Maarit 1562–1563 Heikki Pekanpoika 1552–1582 Tuomas Niilonpoika (Soini) 1564–1573 Pekka Heikinpoika ½ 1580–1593 Seppä Antti Paavonpoika Soini 1574–1619 Lasse Laurinpoika ½ 1583–1593 Paavo Antinpoika 1622–1635 Esko Heikinpoika 1598–1633 Autio 1635–1650 Janus (< Kristian) Eskonpoika 1634–1645 Lauri Jussinpoika Paakkari 1651–1654 Leski Marketta Huhtala 1647– Niilo Antinpoika Paakkari 1653 Anna Hannuntytär Paakkari 1653– Tiitto Heikki Ollinpoika 1548–1551 Heikkala, eronnut Paakkarista Pekka Jussinpoika 1552–1594 Heikki Heikinpoika Vikiö 1573–1620 Heikki Pekanpoika 1598 Esko Heikinpoika Kaijankoski 1620 Pekka Pekanpoika 1599–1620 Tuomas Jussinpoika 1622–1629 Penttilä a, eronnut Paakkarista Olavi Knuutinpoika 1633–1651 Seppä Pentti Paavonpoika Soini 1566–1598 Klemetti Matinpoika Tiitto 1652– Eerikki Pentinpoika 1599–1626 Jaakko Eerikinpoika 1627–1642 Nikola a Matti Jaakonpoika Penttilä 1643– Vilppu Heikinpoika 1548–1553 Eerikki Vilpunpoika 1554–1570 Penttilä b, eronnut a:sta Nikolaus Soininpoika 1566–1601 Martti Ollinpoika 1599–1619 Antti Niilonpoika Nikola 1602– Eerikki Martinpoika 1620–1629 (1654) Heikki Eerikinpoika 1634, 1648 Heikki Heikinpoika 1620 Tuomas Eerikinpoika 1635 Autio 1621 Matti Eerikinpoika 1633–1647 Autio 1649–1653 Nikola b eli Kaijankoski, eronnut tilasta a Matti Eerikinpoika Penttilä 1654 Esko Heikinpoika 1605–1635 Matti Eskonpoika Kaijankoski 1641–1654 Nevala Heikki Antinpoika 1548–1575 Nikola c, eronnut tilasta a Lasse Heikinpoika 1576–1619 Olavi Niilonpoika 1599–1619 Niilo Lassenpoika 1620–1633 Paavo Ollinpoika Nikola 1620–1653 Matti Yrjönpoika 1634 Niilo Ollinpoika Nikola 1654 Sipo Eerikinpoika 1641–1647 Klemetti Siponpoika Nevala 1649– Laurinperttu, eronnut Laurinmatti a:sta Lasse Matinpoika 1593–1618 Patokoski a Perttu Lassenpoika Laurinperttu 1620–1653 Heikki Pekanpoika Haiko(nen) 1548–1551 Mikko Laurinpoika Laurinperttu 1654 Olli Heikinpoika 1556–1620 Sipo Ollinpoika 1622–1623 Laurukainen, eronnut Laurinmatti a:sta Perttu Ollinpoika 1624, 1635 Lauri Lassenpoika Laurikainen 1602– Jooseppi Gabrielinpoika 1643–

Patokoski b, eronnut a:sta Gabriel Eerikinpoika 1622–1647 SIIKAJOKI, POHJOISRANTA Yhdistetään a:han 1648

Laurinmatti a Riala Lasse Hyttinen 1548–1560 Olavi Ollinpoika Ritarla 1548–1550 Matti Laurinpoika 1562–1645 Leski Piritta 1551 Matti Matinpoika Laurinmatti 1641– Jussi Ollinpoika 1552–1564 Mikko Niilonpoika, veljenpoika 1552–1598 Laurinmatti b, eronnut a:sta Jaakko Mikonpoika 1599–1619 Gabriel Matinpoika 1647–1651 Jussi Heikinpoika 1620 Nihdin vaimo Yrjö Tuomaanpoika 1621–1650 Matleena Annantytär Laurinmatti 1652– Nisu Yrjönpoika Riala 1651–

254 Riala b, eronnut a:sta Tuomas Lassenpoika 1602–1635 Esko Tuomaanpoika 1622–1626 Autio 1636 Autio 1627–1652 Gabriel Eerikinpoika Riala 1654 Toppila Niilo Serki 1548–1550 Riala c eli Nevala, eronnut a:sta Niilo Niilonpoika 1551–1565 Olavi Nevala 1654 Martti Matinpoika 1566–1593 Perttu Martinpoika 1594–1603 Käräjä (Ukkola) Esko Martinpoika 1607–1620 Sven Termainen 1548–1551 Martti Matinpoika Toppila 1621– Tuomas Sveninpoika 1552–1556 Olavi Tuomaanpoika 1557 Hannila a Leski Kirsti 1557 Lasse Niilonpoika 1548–1554 Kärä Tuomaanpoika 1558–1565 Niilo Lassinpoika 1556–1591 Pekka Tuomaanpoika Käräjä 1566–1594 Arvid Niilonpoika 1592–1604 Pentti Pekanpoika 1595–1644 Klemetti Arvinpoika 1606–1627 Tuomas Laurinpoika Käräjä 1646–1654 Tuomas Klemetinpoika Hannila 1629–

Millala Hannila b, eronnut a:sta Niilo Ollinpoika Ritarla 1548–1550 Nihti Matti Niilonpoika 1607–1619 Mikko Niilonpoika 1551 Leski Marjatta 1622–1623 Niilo Mikonpoika 1552–1601 Liitetään tilaan a Eerikki Niilonpoika 1602–1620 Leski Valpuri 1622–1623 Klupu Jussi Siponpoika 1624–1635 Mikko Niilonpoika 1549–1559 Heikki Heikinpoika 1641 Mikko Mikonpoika Klupu 1550–1590 Jussi Jussinpoika Millola 1642– Autio 1590– Merkittiin Mikko Mikonpoika Klupun nimissä Leskelä veroluetteloihin autiona vielä vuonna 1654 Olavi Heikinpoika Boris 1548–1573 Martti Ollinpoika 1574–1593 Pietola a Tapani Martinpoika 1594–1595 Pietari Niilonpoika 1548–1570 Heikki Martinpoika 1593–1623 Tuomas Pekanpoika 1571–1589 Mikko Paavonpoika 1624–1627 Autio 1590–1600 Leski Valpuri 1629–1635 Eerikki Tuomaanpoika 1601–1629 Autio 1636-1652 Jaakko Eerikinpoika 1633–1635 Matti Jussinpoika Leskelä 1653 Vilppu Tuomaanpoika 1641–1650 Heikki Mikonpoika Leskelä 1654 Eerikki Tuomaanpoika Pietola 1653

Lahdenperä Pietola b, eronnut a:sta Eerikki Eerikinpoika 1548–1551 Jussi Tuomaanpoika Pietola 1624– Heikki Ollinpoika 1552–1579 Jussi Pekanpoika 1580–1601 Matinheikki Heikki Nisunpoika 1602–1619 Olavi Tuomaanpoika 1548–1585 Vilppu Yrjönpoika Lahdenperä 1620– Pekka Tuomaanpoika 1586–1593 Lauri Ollinpoika 1599–1600 Törmälä a Nihti Jussi Laurinpoika 1602–1620 Kare Tuomaanpoika 1548–1551 Leski Priitta 1634–1645 Sven Niilonpoika Termainen 1552–1585 Vilppu Pekanpoika Matinheikki 1647– Olli Sveninpoika 1586–1619 Eerikki Ollinpoika 1620–1622 Karinkanta Matti Eerikinpoika Törmälä 1623– Heikki Niilonpoika 1548–1570 Olavin Niilonpoika 1571–1593 Asmunti a Nisu Niilonpoika 1594–1601 Martti Ollinpoika Asmundi(npoika) 1548–1566 Pekka Olavinpoika 1602–1629 Asmundi Martinpoika 1543–1581 Yrjö Frantsinpoika 1633–1635 Autio 1582 Simo Frantsinpoika Karinkanta 1641– Asmunti b Heikki Asmundi(npoika) 1548–1563 Lasse Heikinpoika Asmundi 1564–1601 SIIKAJOKI, SOININSAARI

255 Jaakko Eerikinpoika 1633 Pudas a Niilon Eerikinpoika Kerttula 1635–1654 Mikko Ollinpoika 1549–1551 Jaakko Siponpoika Kerttula 1633–1654 Olli Ollinpoika 1552–1554 Matti Siponpoika Kerttula 1654 Niilo Ollinpoika 1556–1572 Nisu Laurinpoika 1556–1585 Pirilä Lasse Ollinpoika 1586–1601 Niilo Pirinpoika 1548–1565 Jaakko Laurinpoika 1602–1629 Lasse Niilonpoika 1566–1580 Liitetään Pudas c:hen Olavi Ollinpoika 1581–1590 Leski Piritta 1591 Pudas b, eronnut a:sta Pekka Pekanpoika Tuppurainen 1592–1619 Mikko Mikonpoika 1552–1590 Tuomas Pekanpoika 1620–1626 Tuomas Mikonpoika 1591–1619 Leski Marketta 1626 1629 Yrjö Tuomaanpoika 1620– Kappalainen Markus 1633 1635 (1629) Kappalainen Laurentius Jacobi Pirilä 1653– Simo Yrjönpoika Putahan (1633)– 1653 Suistamo Eerikki Yrjönpoika Putahan 1654 Heikki Sveninpoika Suistamoinen 1548–1570 Gorgonius Heikinpoika Suistamoinen 1571– Pudas c 1623 Niilo Laurinpoika 1548–1550 Sipo Klemetinpoika 1624–1645 Antti Laurinpoika 1551 Autio 1646 Tuomas Laurinpoika 1552–1590 Jaakko Tuomaanpoika 1592–1622 Frakila Kalle Jaakonpoika 1623–1627 Pekka Jussinpoika 1548–1550 Lauri Jaakonpoika 1629–1649 Pekka Pekanpoika Fraki 1553–1580 Liitetään Pudas d:hen 1650 Klemetti Heikinpoika 1581–1592 Niilo Niilonpoika 1593–1635 Pudas, eronnut a:sta Pekka Pekanpoika 1599–1627 Gregorius Ollinpoika 1602–1623 Jaakko Pekanpoika Frakila 1629– Heikki Gregoriuksenpoika Putahan 1624– Sarkkila Soini a Jussi Jussinpoika 1548–1551 Soini Soininpoika 1549–1590 Eerikki Jussinpoika 1553–1554 Leski Valpuri 1591 Olavi Eerikinpoika 1553–1554 Olavi Tuomaanpoika Tuomaala eli Soini Niilo Eerikinpoika 1556 1592–1607 Mikko Eerikinpoika 1564–1565 Matti Soininpoika Soini 1608– Eerikki Eerikinpoika 1566–1619 Kappalainen Johannes Thomae 1620–1629 Soini b eli Martikkala Esko Eerikinpoika Sarkkila 1634– Niilo Soiniinpoika 1548–1551 Tuomas Niilonpoika 1554–1563 Martti Soininpoika 1564–1598 REVONLAHTI Esko Martinpoika 1599–1644 Paavo Eskonpoika Martikkala 1648–1654 Kurola a Matti Heikinpoika Kuronen eli Ryssä 1600– Soini c eli Tuomaala 1623 Tuomas Soininpoika 1548–1572 Heikki Matinpoika 1624–1629 Niilon Tuomaanpoika 1573 Autio 1630–1653 Autio 1574–1577 Kalle Heikinpoika Kuronen 1654 Mikko Eerikinpoika 1578–1598 Joonas Mikonpoika 1599 Kurola b Tuomas Mikonpoika 1601–1608 Lasse Heikinpoika 1606–1624 Autio 1609 Autio 1625–1633 Paavo Rekonpoika 1633–1645 Soini b eli Kerttula Leski Kerttu 1647–1649 Matti Savolainen 1553 Lasse Paavonpoika 1650–1651 Leski Piritta 1557 Kalle Paavonpoika Kuronen 1652– Eerikki Matinpoika 1554–1619 Sipo Eerikinpoika 1620–1629 Länkinen

256 Perttu Heikinpoika Märsy 1571–1599 Pekka Länkinen 1599–1601 Moisala, eronnut Vilmulasta Nihti Antti Pekanpoika Länkinen 1607–1635 Perttu Antinpoika Moisala 1633– Antti Antinpoika 1641–1652 Matti Antinpoika Länkinen 1653– Jääskelä Antti Jääskeläinen 1565–1582 Angeria a Olli Antinpoika Jääskeläinen 1583–1595 Lasse Heikinpoika Märsy 1576–1587 Matti Antinpoika 1595–1645 Tapani Lassenpoika 1589–1635 Jussi Matinpoika Jääskeläinen 1646– Eerikki Tapaninpoika Angeria 1641– Korkala a Angeria b, eronnut a:sta Lasse Paavonpoika Korkalainen 1577–1595 Antti Angeria 1600 Matti Lassinpoika Korkalainen 1595–1620 Tuomas Laurinpoika 1601–1650 Leski Mataleena 1622 Eerikki Tuomaanpoika 1651–1653 Esko Matinpoika 1623–1635 Eerikki Antinpoika Angeria 1654 Autio 1636–1653 Antti Matinpoika Korkala 1654 Angeria c, eronnut a:sta Matti Tapaninpoika Angeria 1644– Korkala b, eronnut a:sta Paavo Lassinpoika 1598–1623 Penttilä Leski Anna 1624–1629 Pentti Simonpoika 1574–1623 Niilo Paavonpoika Korkalainen 1633– Niilo Pentipoika 1624–1629 Esko Pentinpoika 1633–1635 Korkala c eli Lahdenperä, eronnut Korkala Pekka Sipinpoika 1641–1651 a:sta Matti Sipinpoika Penttilä 1652– Sipi Ollinpoika 1598–1623 Pekka Sipinpoika 1624–1635 Virsu a Matti Pekanpoika Lahdenperä 1643– Esko Vilpunpoika 1573–1606 Sipi Vilpunpoika 1584 Nahkala a Esko Sipinpoika Virsu 1607– Matti Eerikinpoika Nahka 1556–1590 Jaakko Matinpoika 1591–1619 Wirsu b (Lunki), eronnut a:sta Hannu Jaakonpoika 1620–1638 Heikki Klemetinpoika 1607–1623 Leski Piritta Nahkala 1639– Lunki Heikinpoika 1624–1632 Heikki Lunginpoika Virsu 1633– Nahkala b, eronnut a:sta Antti Jaakonpoika Nahkala 1633– Virsu c Antti Karjalainen 1576–1587 Hentilä Pekka Kärkinen 1588–1591 Paavo Antinpoika 1606–1619 Kastelli Ryssä 1598–1602 Pietari Matinpoika 1620–1633 Heikki Pekanpoika 1604–1620 Hannu Kaarlonpoika Hentilä 1641– Niilo Eerikinpoika Wirsu 1622–1654 Kapari Virsu d, eronnut c:sta Klemetti Paavonpoika 1601–1627 Paavo Pekanpoika Kärkinen 1598–1651 Sipi Klemetinpoika 1629 Autio, liitetään tilaan a? 1652 Elias Kaarlonpoika Kapari 1633–

Virsu e, eronnut c:sta Moisala Nihti Pekka Pekanpoika 1607–1619 Antti Paavonpoika 1576–1628 Leski Kerttu 1621–1634 Jussi Antinpoika Moisala 1629– Autio, liitetään tilaan a tai b 1635 Puoskari a Vilmula a Nisu Ollinpoika 1570–1591 Pekka Paavonpoika Vilmunen 1562–1595 Nisu Nisunpoika 1592–1635 Esko Pentinpoika 1598–1652 Eerikki Nisunpoika Puoskari 1641– Sipi Eskonpoika Vilmula 1653– Puoskari b, eronnut a:sta Vilmula b, eronnut a:sta Olli Nisunpoika 1598–1623 Heikki Heikinpoika Vilmunen 1653– Heikki Ollinpoika Puoskari 1624–

257 PAAVOLA ELI PEHKOLA Greuxela Pekka Hotakainen 1580–1593 Lievonen Greus Matinpoika 1599–1620 Lasse Pirinpoika Lievonen 1558–1578 Pekka Greuksenpoika 1622–1629 Nissi Lassenpoika 1578–1598 Mikko Pekanpoika 1633–1641 Eerikki Lassenpoika Lievonen 1599–1623 Leski Liisa 1647 Leski Elin 1624–1626 Jaakko Eskonpoika Greuxela 1648– Matti Ollinpoika 1627–1639 Heikki Eerikinpoika Lievonen 1640– Häme Lasse Tavast eli Hämäläinen 1565 1595 Pohjola, eronnut Lievosesta Pekka Lassenpoika 1593 1601 Heikki Lassenpoika Lievonen 1592–1601 Eerikki Lassenpoika 1595 1605 Olli Markunpoika 1602–1635 Autio 1605 Matti Jussinpoika 1641–1645 Jussi Jussinpoika 1646–1649 Lasse Jussinpoika 1649–1650 LAPPI Matti Jussinpoika Pohjalainen 1651–

Roppo Pehkonen a Tuomas Matinpoika Ropponen 1594–1619 Olli Pehkonen 1548–1553 Tuomas Tuomaanpoika Ropponen 1620– Matti Pirinpoika Pehkonen 1554–1562 Pekka Pirinpoika Pehkonen 1564–1611 Roppola Heikki Pekanpoika 1612–1622 Esko Niilonpoika 1598–1605 Pekka Heikinpoika Pehkonen 1623– Leski Anna 1606–1623 Matti Ropponen 1624 Pehkonen b Mikko Laurinpoika 1625–1629 Matti Pirinpoika Pehkonen 1563 1605 Antti Matinpoika 1633–1635 Jaakko Matinpoika 1606 1634 Eerikki Laurinpoika 1641–1646 Nissi Jaakonpoika Pehkonen 1635 Martti Laurinpoika Roppola 1654 Hemmi a, eronnut Pehkonen a:sta Matela Hemmi Perinpoika 1611–1640 Matti Antinpoika (Matilainen) 1598–1623 Hemmi Hemminpoika 1641–1648 Eerikki Matinpoika 1624–1651 Leski Anna 1649 Jaakko Eerikinpoika Mattila 1652– Yhdistetään tilaan Hemmi b 1650

Nenola a Hemmi b, eronnut a:sta Lauri Laurinpoika 1598–1625 Perttu Hemminpoika Hemmi 1634– Eerikki Laurinpoika 1626–1635 Vilppu Laurinpoika Nenola 1635– Hytinkoski, eronnut Lievosesta Jaakko Nissinpoika 1599–1619 Nenola b, eronnut a:sta Jaakko Jaakonpoika 1620, 1624 Eerikki Eerikinpoika Nenola 1654 Eerikki Olavinpoika Hytinkoski 1627–

Heilala Moisa eli Ropponen a Martta Mantilainen 1601–1602 Mooses Abrahaminpoika 1549–1550 Niilo Heilanen 1603–1619 Olli Mooseksenpoika 1551 Jooseppi Niilonpoika 1620–1641 Autio 1552–1555 Priitta Heilanen eli Heilala 1642–1652 Paavo Mooseksenpoika 1556–1572 Eerikki Jaakonpoika Heilanen 1654 Simo Paavonpoika 1573–1584 Pekka Paavonpoika 1587–1590 Paavo Pekanpoika Ropponen 1591 1611 Autio, liitettynä tilaan b? 1612 1626 Heikki Klemetinpoika 1627 1644 Antti Eerikinpoika Huumonen 1645

Moisa eli Ropponen b, eronnut a:sta Klemetti Paavonpoika Moisa 1591–1620 Leski Kerttu 1622–1623 Simo Klemetinpoika 1624–1629

258 Leski Marketta 1633–1635 Jaakko Jaakonpoika 1641–1648 Jussi Simonpoika 1641–1652 Sipi Nisunpoika Ammula 1649– Tuomas Niilonpoika Ropponen 1653

Nivala LUOHUA Niilo Niilonpoika Laulaja 1557, 1566–1571 Leski Kirsti 1571–1575 Sakko a Olli Niilonpoika 1576–1619 Lasse Laurinpoika Jurvanen eli Sakko 1565– Sipi Ollinpoika Nivala 1620– 1599 Lasse Lassenpoika 1600–1635 Nivala b, eronnut a:sta Tapani Lassenpoika Sakko 1641– Matti Niilonpoika Kuronen 1593–1620 Antti Ollinpoika Nivala 1623– Sakko b, eronnut a:sta Tuomas Lassenpoika 1611–1627 Huumonen Mikko Tuomaanpoika Sakko 1629– Jussi Huumonen 1591–1619 Samuli Matinpoika Huumonen 1620– Kankaala, eronnut Sakko a:sta Sipi Lassenpoika 1598–1626 Niemelä a Sipi Sipinpoika 1627–1641 Paavo Laurinpoika 1549–1590 Leski Kaarina 1643 Paavo Paavonpoika 1590–1619 Jussi Sipinpoika Kankaala 1644– Jaakko Paavonpoika 1620 Leski Anna 1622–1629 Näsäinen Heikki Heikinpoika 1633–1541 Heikki Heikinpoika Näsäinen 1641– Eerikki Heikinpoika Niemelä 1543– Äijälä Niemelä b, eronnut a:sta Heikki Laurinpoika Jääskeläinen 1574–1595 Mikko Paavonpoika 1607–1633 Knuut Paavonpoika 1592–1606 Matti Paavonpoika 1634–1635 Tuomas Paavonpoika 1607–1627 Yhdistetään tilaan a Lasse Tuomaanpoika Äijälä 1629–1654

Mäkelä Äijälä b Matti Soininpoika 1550–1551 Eerikki Tuomaanpoika Äijälä 1634– Eelu Mikonpoika 1552–1554 Mikko Hannunpoika 1556–1560 Turunen Autio 1561–1564 Antti Pekanpoika Turunen 1569–1598 Eerikki Niilonpoika 1565–1623 Sipi Antinpoika Turunen 1599–1620 Tuomas Eerikinpoika Mäkelä 1624– Matti Turunen 1622–1651 Heikki Matinpoika Turunen 1652– Hyry a Lasse Ollinpoika Hyry 1556–1601 Pietarila Lasse Lassenpoika 1602–1620 Pietari Vilpunpoika Piehikäinen 1585–1603 Esko Lassenpoika Hyry 1622– Pietari Pietarinpoika 1605–1619 Niilo Pietarinpoika Pietarila 1620– Hyry b, eronnut a:sta Perttu Lassenpoika 1599–1601 Pietarila b, eronnut a:sta Autio 1602 Eerikki Pietarinpoika Piehikäinen 1633–1654

Koukkari, eronnut a:sta Sikkola Leski Cecilia 1607 1629 Tuomas Lassenpoika 1595–1619 Jaakko Jaakonpoika 1620–1629 Matti Pekanpoika Sikkola 1620 Autio 1630–1640 Jussi Ollinpoika 1641 Heinola a Autio 1642–1645 Matti Heikinpoika Heinonen 1592–1620 Heikki Heikinpoika Koukkari 1647–1653 Matti Matinpoika Heinonen 1622– Antti Antinpoika Koukkari 1654 Heinola b, eronnut a:sta Ammunet Perttu Eerikinpoika 1622–1623 Jaakko Pekanpoika 1622–1633 Autio 1624–1628 Leski Kerttu 1634–1635 Eerikki Eerikinpoika Heinonen 1629–

259 Keränen, eronnut Koskela c:sta Karhu Eerikki Heikinpoika 1622–1652 Heikki Eerikinpoika Karhu 1609–1611 Heikki Pertunpoika Keränen 1653– Autio 1612–1619 Sipi Paavonpoika 1620–1629 Saarela Eerikki Sipinpoika Karhu 1633– Olli Jussinpoika 1593–1623 Olli Ollinpoika 1624–1645 Jaakko Ollinpoika Saarela 1647– MANKILA Nevala Mankila a Sipi Eerikinpoika 1620–1635 Antti Antinpoika Manki 1548–1560 Klemetti Jaakonpoika 1641 Nisius Lassenpoika, veljenpoika 1562–1570 Jaakko Jaakonpoika Nevala 1644– Erland Antinpoika 1570–1619 Niilo Erlandinpoika 1620–1629 Paaso Lambert Niilonpoika Mankila 1633– Tuomas Paavonpoika Paaso 1620–

Mankila b eronnut a:sta Esko Erlandinpoika 1626–1635 RANTSILA Yrjö Eskonpoika Mankila 1641– Kurikka a Mäkelä, eronnut Mankila b:stä Esko Heikinpoika 1549–1595 Matti Eskonpoika Mäkeläinen 1645– Jussi Eskonpoika 1595 Lasse Jussinpoika 1598–1611 Paakkola a Eerikki Simonpoika 1613–1620 Eerikki Paavonpoika (Korkala) 1565–1574 Lasse Jussinpoika 1622–1635 Paavo Eerikinpoika 1574–1619 Antti Lassenpoika Kurikka 1641– Matti Paavonpoika 1620–1635 Leski Kaarina Paakkola 1641–1651 Kurikka b, eronnut a:sta Heikki Matinpoika Paakkola 1652– Niilo Jussinpoika 1622–1641 Matti Niilonpoika Kurikka 1643– Paakkola b, eronnut a:sta Jaakko Paavonpoika 1629–1648 Vares Heikki Jaakonpoika Paakkola 1649– Lasse Niilonpoika Manki 1549–1551 Eelu Niilonpoika Riikonen 1556–1575 Korkala a Matti Pekanpoika 1576–1578 Paavo Mooseksenpoika Nilkku 1552–1585 Nissi Pekanpoika 1579 Olli Paavonpoika Hentilä eli Korkala 1586– Pelle Pekanpoika 1579–1595 1619 Olli Pekanpoika 1598–1620 Sipi Ollinpoika Korkala 1620– Matti Yrjönpoika Vares 1622–

Korkala b, eronnut a:sta Partanen, eronnut Vareksesta Antti Ollinpoika Korkala 1633– Lasse Matinpoika 1599–1635 Matti Matinpoika 1641 Koskela a Yrjö Matinpoika 1641 Antti Hentilä 1556–1599 Matti Lassenpoika Partanen 1643– Antti Antinpoika 1595–1633 Antti Antinpoika Koskela 1643– Rahko a, eronnut Toppila a:sta Matti Ollinpoika Toppi 1581–1619 Koskela b, eronnut a:sta Tuomas Matinpoika 1620–1641 Paavo Antinpoika 1606–1619 Matti Tuomaanpoika Rahko 1643– Autio 1620–1625 Jaakko Antinpoika 1626–1635 Rahko b, eronnut a:sta Leski Kaarina Koskela 1643– Tapani Matinpoika Rahko 1606–

Koskela c eli Pisu, eronnut a:sta Toppila a Heikki Antinpoika 1595–1611 Olli Tuomaanpoika Toppi 1549–1565 Antti Heikinpoika 1612–1635 Simo Ollinpoika Toppi 1566–1581 Yrjö Antinpoika Pisu 1641– Eerikki Simonpoika Toppi 1582–1623 Antti Eerikinpoika Toppi 1624–1635

260 Martti Antinpoika Toppi 1641– Sipola a eli Mattila Toppila b, eronnut a:sta Sipi Matinpoika 1552–1575 Sipi Antinpoika Toppi 1645–1654 Matti Sipinpoika 1576–1623 Matti Juhonpoika 1624– Frantsila a Frants Eerikinpoika 1548–1575 Tuomaala, eronnut Sipolasta Pekka Frantsinpoika 1576–1600 Tuomas Sipinpoika 1595–1623 Esko Pekanpoika 1602–1619 Lasse Tuomaanpoika Tuomaala 1624– Heikki Eskonpoika Frantsila 1620– Larukka Frantsila b eli Lampela, eronnut a:sta Reko Laurinpoika (Larukka) 1626 Matti Pekanpoika Frantsila 1601–1620 Leski Marketta 1627–1629 Olli Sipinpoika Lampela 1622– Sipi Laurinpoika 1629–1633 Mikko Laurinpoika 1634–1641 Vähä Lauri Jussinpoika Larukka 1643– Simo Frantsinpoika 1569–1620 Simo Laurinpoika Wähä 1622–1654 Kankaala, eronnut Larukasta Tuomas Laurinpoika Kankaala 1643–1654 Porkka, eronnut Vähästä Pekka Yrjönpoika Porkka 1653– KESTILÄ Savaloja Hannu Suninpoika 1552 Väyrylä Niilo Suninpoika 1553–1589 Mooses Mooseksenpoika (Väyrynen) 1562– Autio 1590–1598 1550 Eerikki Simonpoika 1599–1623 Heikki Antinpoika 1552–1579 Antti Eerikinpoika 1624–1641 Leski Kirsti 1580–1582 Antti Antinpoika Savaloja ½ 1642– Niilo Niilonpoika 1583–1589 Mikko Antinpoika Savaloja ½ 1642– Autio 1589–1600 Paavo Heikinpoika 1601–1611 Autio 1612–1621 SIPOLA Pekka Pekanpoika Väyrynen 1622–1623 Esko Klemetinpoika 1624–1629 Keränen a Jooseppi Heikinpoika 1633–1647 Paavo Heikinpoika (Keränen) 1607–1619 Antti Yrjönpoika Väyrynen 1648 Olli Paavonpoika 1622–1651 Olli Ollinpoika Keränen 1652– Pihkakoski Simo Matinpoika 1624–1629 Keränen b, eronnut a:sta Autio 1630–1640 Heikki Paavonpoika 1622–1623 Niilo Heikinpoika Pihkakoski 1641– Martti Heikinpoika Keränen 1626– Kainula eli Keränen Koskela Jussi Heikinpoika Kainulainen 1562–1570 Antti Paavonpoika 1600–1623 Iisakki Pekanpoika 1570–1605 Tapani Antinpoika 1624–1629 Lasse Iisakinpoika 1606–1620 Sipo Antinpoika 1633– Jaakko Jussinpoika 1622–1629 Pekka Pekanpoika 1633–1634 Pentti Pekanpoika 1635–1641 Nilkku Paavo Siponpoika 1595–1620 Matti Mikonpoika Keränen 1642– Leskit Marketta 1622–1623 Heikki Paavonpoika Nilkku 1624– Kesti Heikki Pekanpoika Kesti 1564–1588 Kärki Autio 1589–1597 Tuomas Heikinpoika Kärki 1623–1642 Eerikki Heikinpoika Kesti 1598–1623 Heikki Tuomaanpoika Kärki 1643– Eerikki Eerikinpoika Kesti 1624–

Kärki Mämmi Simo Heikinpoika Kärki 1562–1581 Heikki Lassenpoika 1598–1620 Autio 1582–1600 Martti Heikinpoika Mämmi 1622–

261 Tuomas Jussinpoika Juoksunen 1601–1619 Turunen (Heiskala) Jussi Kärki 1622–1633 Niilo Rautaparta ½ 1566–1574 Matti Jussinpoika Kärki 1635– Pekka Heiskanen ½ 1566–1674 Pekka Turunen 1575–1586 Mäläskä, eronnut Kärjestä Autio 1586–1597 Eerikki Pekanpoika Mäläskä 1620, Olli Pekanpoika Turunen 1598–1627 1641–1654 Jussi Ollinpoika Turunen 1629–1635 Tuomas Ollinpoika Turunen 1641– Nevola eli Leiviskä Lasse Paavonpoika Nevonen 1562–1587 Mulkua (Niirala) Autio 1588–1597 Aatami Ollinpoika 1609–1619 Pekka Sipinpoika 1598–1635 Martti Aataminpoika Mulkua 1620–1654 Pekka Pekanpoika 1641 Sipi Pekanpoika Kivileiviskä 1644– PYHÄNTÄ

TAVASTKENKÄ Karjalainen eli Laakko (Leiviskä) Antti Paavonpoika Karjalainen 1557–1572 Hyvölä Sipi Antinpoika Karjalainen 1573–1586 Niilo ja Tuomas Kurkinen 1580 1585 Autio 1587–1598 Pekka Pekanpoika Hyvönen 1598–1633 Matti Heikinpoika 1599–1629 Paavo Pekanpoika Hyvönen 1634– Olli Sipinpoika 1635 Martti Ollinpoika Laakko 1641–1653 Laakko (Alatalo) Pekka Turunen 1580–1585 Musta eli Knuutila eli Piippo Autio 1586–1598 (Pyhäntö Vanhatalo) Lasse Pekanpoika Turunen 1599–1623 Matti Pekanpoika Musta 1557–1573 Martti Lassenpoika 1626–1627 Paavo Jurvainen 1573 Leski Kaarina 1629 Olli Asikainen 1574 Hannu Hannunpoika Laakko 1633– Matti Parkkinen (kymmenysvero) 1576–1586 Antti Pyhä isä (päävero) 1581–1584 Kärkkäälä (Leiviskä Autiomäki) Autio 1587–1590 Olli Kärkkäinen 1565–1569 Knut Paavonpoika 1591–1623 Mikko Ollinpoika Kärkkäinen 1567–1586 Pekka Knuutinpoika 1624 Autio 1586–1605 Olli Paavonpoika 1624–1627 Lasse Mikonpoika 1607– Autio 1628–1634 1620 Matti Eerikinpoika Piippo 1635– Hannu Mikonpoika 1606, 1609, 1611, 1622–1623 Mikko Hannunpoika Kärkkäinen 1624– ISO LAMUJÄRVI

Moisala eli Makkonen Lappi Jussi Havana 1562–1586 Pekka Eerikinpoika Lappalainen 1557–1585 Autio 1586–1598 Jussi Huumonen 1585–1591 Jussi Jussinpoika 1599 Autio 1592–1597 Olli Mooseksenpoika Moisa 1606–1627 Eerikki Pekanpoika Lappalainen 1598–1620 Heikki Tapaninpoika (Pellikka?) 1629–1633 Pekka Eerikinpoika Lappi 1621– Pekka Lassinpoika Makkonen 1634– Luttinen Laakko (Tervola) Olli Luttinen 1565–1573 Lasse Lassinpoika Turunen 1607–1620 Pekka Klemetinpoika Luttinen 1574–1586 Antti Lassinpoika Laakko 1622– Autio 1586–1597 Pekka Pekanpoika Luttinen 1598–1627 Pellikka Olli Pekanpoika Luttinen 1622–1647 Eerikki Pekanpoika 1600–1603 Jussi Ollinpoika Luttinen 1650– Tapani Pekanpoika 1603–1652 Heikki Tuomaanpoika (Turunen?) 1653 Kamunen Eerikki Tuomaanpoika Pellikka 1654 Tuomas Eerikinpoika Kamunen 1641–

262 Saarala Metsä, eronnut Pellikka a:sta Antti Antinpoika 1622–1627 Heikki Pekanpoika Metsä 1620–1654 Pekka Antinpoika 1629 Piippo a (Jukola) Mikko Antinpoika 1624, 1641–1652 Jussi Piippo 1562–1588 Mikko Pekanpoika Saaranen 1647, 1653– Autio 1589–1597 Jussin Jussinpoika 1598–1601 Aho Pekka Jussinpoika 1601–1633 Jooseppi Jaakonpoika Aho 1622 Tuomas Pekanpoika 1634–1642 Paavo Pekanpoika Piippo 1643–

VÄHÄ LAMUJÄRVI Piippo b (Lassila) Lauri Piippo 1562–1588 Vesilä a eli Piippo Autio 1589–1597 Heikki Heikinpoika Vesiläinen 1557–1583 Heikki Laurinpoika 1598–1619 Autio 1584–1597 Lasse Yrjönpoika 1620–1647 Antti Heikinpoika Vesiläinen 1598–1609 Lasse Lassenpoika Piippo 1648– Autio 1610–1621 Eerikki Eerikinpoika Piippo 1622–1635 Piippo c (Ollila) Mauno Eerikinpoika Piippo 1641– Olli Piippo 1562–1585 Lasse Ollinpoika 1585–1588 Vesilä b eli Mahanen Autio 1589–1597 Heikki Heikinpoika (Vesiläinen) 1598–1601 Jaakko Ollinpoika 1601–1645 Paavo Pekanpoika Mahanen 1607–1611 Antti Ollinpoika Piippo 1641– Pekka Matinpoika Mahanen 1613–1618 Paavo Pekanpoika Mahanen 1619–1623 Piippo e, eronnut tilasta b Autio 1624 Eerikki Laurinpoika Piippo 1651–

Mahanen Jarva, eronnut Piippo c:stä Pekka Eerikinpoika Mahanen 1598–1610 Olli Ollinpoika 1598–1635 Pekka Pekanpoika Mahanen 1610– Jaakko Ollinpoika 1641–1643 Lasse Jaakonpoika Jarva 1644–

PIIPPOLA Aho Jooseppi Pekanpoika Aho 1624 Kankaala Matti Matinpoika 1610–1624 Leskelä Autio 1625–1642 Mauno Piippo 1567–1574 Eerikki Eerikinpoika Kankaala 1643– Autio 1574–1579 Leski Anna 1579–1584 Leskelä Lasse Kurkinen 1580–1583 Eerikki Paavonpoika 1599 Autio 1584–1598 Pekka Heikinpoika Leskinen 1602–1627 Eerikki Paavonpoika 1599 1601 Jussi Pekanpoika Leskinen 1633– Pekka Heikinpoika Leskinen 1602 1627 Jussi Heikinpoika 1629 Pellikka a Jussi Pekanpoika Leskinen 1633 Pekka Pekanpoika Pellikka 1562–1588 Autio 1589–1597 Pekka Pekanpoika 1598–1619 LAUNOLA Pekka Pekanpoika Pellikka 1620– Junno a Pellikka b eli Pellilä, eronnut a:sta Jussi Jussinpoika Junnoinen 1566–1588 Mauno Pekanpoika 1598–1619 Jussi Jussinpoika 1595–1627 Jooseppi Maunonpoika Pellilä 1620–1654 Pertti Jussinpoika 1629–1641 Leski Kaarina 1644–1651 Pellikka c eli Pellilä, eronnut a:sta Heikki Pertinpoika Junnnoila 1652– Jaakko Pekanpoika 1622–1633 Jooseppi Jaakonpoika 1634–1635 Junno b Jaakko Jaakonpoika 1641 Jaakko Jussinpoika Junnoila 1641– Eerikki Jaakonpoika Pellilä 1643–

263 Laakkola, eronnut Junno a:sta Paavo Jussinpoika (Junnoila) 1606–1620 Olli Laurinpoika (Laakko) 1622–1641 Sipi Ollinpoika Laakkola 1641–

Pinolehto, eronnut Laakkolasta Paavo Olavinpoika Pinolehto 1653

Klaula Klaus Laurinpoika 1599–1604 Lauri Laurinpoika 1606–1652 Heikki Laurinpoika Klaula 1653–

Paakki Paavo Laurinpoika 1598–1651 Heikki Paavonpoika Paakki 1652–

Hyvärinen Jaakko Jaakonpoika Hyvärinen 1606–

Launola Antti Launonen 1577–1619 Eerikki Antinpoika 1620–1643 Paavo Eerikinpoika Launonen 1644

PULKKILA

Pulkkila a Jussi Jussinpoika Pulkkinen 1566–1589 Autio 1590–1598 Lasse Jussinpoika Pulkkinen 1599–1623 Lauri Laurinpoika Pulkkila 1624–

Pulkkila b eli Alatalo Mikko Jussinpoika Pulkkinen 1571–1589 Mikko Mikonpoika 1600–1619 Vilppu Heikinpoika 1620–1635 Heikki Heikinpoika 1641–1647 Esko Tapaninpoika Alatalo 1648–

Mäkelä, eronnut Pulkkila a:sta Jussi Jussinpoika 1598–1620 Tapani Jussinpoika 1622–1635 Esko Tapaninpoika 1641–1648 Hintsa Mikonpoika Mäkelä 1649–

Kankaala, eronnut Mäkelästä Tuomas Heikinpoika Kankaala 1649–

Niilekselä Niilo Niilonpoika 1598–1623 Heikki Niilonpoika 1624–1651 Jooseppi Heikinpoika 1652–

264 HAKEMISTO Gorga...... 73, 94, 112 A Gorgonius ...... 52, 73, 94, 112 Aabraham ...... 49 Gregorius..... 45, 52, 73, 75, 94, 99, 112 Mooses Aabrahaminpoika...... 84 Greuksela...... 75 Aho...... 132, 137 Grigori ...... 112 Ahokylä...... 4, 132 Alatalo...... 123, 142 H Alho-nimet ...... 193 Hahto...... 49, 65 Alpua...... 88 Hahtola ...... 49, 50 Ammula...... 86 Haikonen ...... 61 Ammunet...... 86 Hailuoto...... 211 Angeria...... 69 Halava-nimet ...... 193 Antti Pyhä Isä ...... 129 Hannila ...... 56 Anttila ...... 47 Hannuksela ...... 48 Arvid ...... 56 Hannus...... 48, 90 Asikainen...... 125, 145, 218 Harmainen ...... 116 Asmund ...... 57, 64 Harta(a)-nimet...... 183 Auvinen...... 116 Hartwig...... 183 Hava(s)-nimet ...... 166 B Havajoki ...... 117 Birger ...... 52, 183 Havana...... 119, 121 Bisa, Bisi, Biso ...... 95 Heikkala ...... 62 Boris, Borsson, Borsth ...... 59 Heilala ...... 79 Brahm...... 49 Heilanen ...... 79 Heinonen ...... 90, 145 D Heiska(nen)...... 119, 120, 145, 218 Dan...... 183 Heiskala...... 120 Daniel...... 183 Hemmi...... 82 Diet...... 50 Hemming...... 82 Dionysios...... 75 Hentilä ...... 74, 94 Hera-nimet...... 205 E Holoppa-nimet ...... 196 Eleff ...... 85, 99, 113 Hotakainen...... 75 Eskola...... 45 Huhtala ...... 50 Euthymios...... 73 Hummasti-nimet ...... 189 Eysteinn...... 44 Humo...... 62, 83, 84, 131 Huomo...... 61, 83, 131 F Huovinen ...... 116, 215 Fofan ...... 121 Huumonen ...... 61, 83, 131 Foma ...... 61, 83, 131 Huumosenkangas...... 61, 83, 131 Frakila ...... 54, 64 Huuvekontti ...... 197 Frants...... 41, 101 Hyry ...... 85 Frederik ...... 54 Hyrylä...... 85 Friedrich ...... 62 Hytinkoski ...... 82 G Hyttinen...... 63, 68, 218 Garva- ...... 117 Antti...... 62, 84 Georgius ...... 88, 117 Lauri ...... 63

265 Paavo...... 62 Kapari...... 74 Hyvärinen...... 141 Kare...... 58, 60 Hyyryläinen...... 85 Karhu...... 55, 90 Hyyrynen...... 85 Karinkanta ...... 55 Hyyvys-nimet ...... 216 Karjalainen (sukunimi)...... 128, 145 Hämeenkangas...... 133 Antti...... 71, 124 Hämeen-nimet ...... 159 Karjalan-nimet ...... 195 Hämäläinen (sukunimi)...... 75 Karl...... 76 Karlö...... 191 I Karsikko-nimet ...... 211 Iivananpoika ...... 140 Karvanen ...... 117 Ilja ...... 205 Karvinen...... 117 Imma, Immi...... 45 Karvonen ...... 116 Immanuel...... 45 Kastelli ...... 49, 71 Impola ...... 45 Kelju-nimet...... 182 Iso Kärsämä...... 93 Keltaoja ...... 46 Itko-nimet...... 208 Kemi-nimet...... 169 Kerttula...... 51 J Keränen ...... 95, 106, 111 Jarva ...... 136 Kesti ...... 113 Joleikko-nimet ...... 200 Ketakka-nimet...... 163 Jolkko-nimet...... 205 Ketilä...... 47 Junno...... 139 Ketveli-nimet...... 216 Juoksunen...... 114 Kiiskinen ...... 116, 215 Juolu-nimet...... 152 Kiljo-nimet ...... 166 Jurgen...... 88, 117 Kilka-nimet...... 216 Jurvainen ...... 125, 145 Kilpi-nimet ...... 180 Jurvanen ...... 88, 117 Kipsua-nimet ...... 210 Jylhy-nimet...... 172 Kirkkoniemi...... 129 Jylhä-nimet...... 172 Kivileiviskä...... 115, 121 Jyljä-nimet...... 174 Kiviniitty ...... 46, 69, 70 Jyly-nimet...... 179 Klaula ...... 140 Jääskelä ...... 73 Klupu...... 57 Jääskeläinen...... 73, 128, 140, 195, 215 Koivula...... 8 Heikki...... 73, 89 Kokko...... 78 Jussi...... 73 Koliseva-nimet...... 174 Koljo-nimet...... 166 K Kom(m)o-nimet ...... 180 Kaasa-nimet...... 190 Komiseva-nimet...... 174 Kaijankoski...... 51 Komp(p)a-nimet...... 175 Kaikkonen ...... 217 Kopiseva-nimet...... 167 Kainulainen (sukunimi)...... 111, 218 Korkala...... 73, 94, 112, 113 Kainuun-nimet...... 160 Korkalainen ...... 73, 94, 112 Kainuunsaari...... 160 Lasse...... 73 Kaitaa-nimet ...... 179 Paavo Olavinpoika ...... 94 Kakara-nimet...... 206 Korsu...... 79 Kalakas-nimet...... 197 Kortteisenjärvi ...... 135 Kallas-nimet ...... 206 Koskela...... 95, 106 Kallinen...... 76 Koukka-nimet ...... 86 Kamunen ...... 132 Koukkari...... 86 Kankaala...... 89, 105, 137, 142

266 Kouri-nimet ...... 194 Levaska...... 81, 115 Kouru-nimet ...... 194 Leviäinen...... 81 Kristofer ...... 100 Levoi ...... 81, 115 Kuiri-nimet...... 169 Levoska ...... 81, 115 Kukko...... 113 Lievonen...... 81, 82, 110 Kuopio-nimet...... 205 Lievosenjärvi ...... 81, 110 Kuorku-nimet ...... 73 Limo-nimet...... 172 Kurikka...... 98 Limpsiö-nimet...... 167 Kurki(nen) ...... 116, 122, 130, 145 Limpsiönkangas...... 133 Kuronen...... 70 Ljung ...... 72 Lasse Heikinpoika...... 70 Lohipuro ...... 156 Kurra-nimet ...... 150 Londinus, Johannes Thomae ...... 54 Kursu-nimet...... 203 Loukas-nimet...... 177 Kuuhinko-nimet...... 154 Loukku-nimet ...... 177 Kuurajoki...... 151 Louskari-nimi ...... 190 Kyrön-nimet ...... 194 Lucianos ...... 131 Kärki ...... 105 Ludolf...... 131 Kärki(nen) ...... 114 Ludvig ...... 131 Kärkinen...... 71 Lukkarila ...... 47 Kärkkäinen ...... 119, 121, 218 Lunki ...... 72 Käräjä...... 60 Luohuanjoki...... 88 Köyry-nimet ...... 169 luosa appell...... 88 luoso appell...... 88 L Luotolainen...... 76 Laakko...... 122, 123, 128, 140 Luttinen ...... 131, 139, 145 Laakkola (talo)...... 140 Länkelä...... 69 Lahdenperä...... 58, 74 Länkinen...... 69 Lam(p)si-nimet ...... 208 Löylynen...... 94 Lampela...... 101 Lamu-nimet ...... 160 M Lankinen...... 69 Maarit ...... 62 Lapin-nimet ...... 148 Magdalena...... 46 Lappalainen (sukunimi) ...... 130 Mahanen...... 133 Larukka ...... 105 Makarios...... 55, 58, 122 Laukka...... 142 Makkonen...... 121 Laulaja...... 110 Maksi-nimet...... 200 Laulaja (sukunimi)...... 82 Malanja...... 46 Launonen...... 139 Mallu ...... 46 Laurentius...... 142 Mallula ...... 46 Laurikainen...... 63 Mank(k)i...... 93 Laurila ...... 63 Manki ...... 93 Laurinmatti...... 63, 84 Antti Niilonpoika ...... 98 Laurinpaavo...... 81, 84 Mankila (talo) ...... 93 Laurinperttu...... 63, 84 Mankinen...... 93 Lehvo ...... 81 Mantilainen...... 79 Leiviskä...... 8, 115, 121, 128 Martikkala ...... 51, 62 Leivonen...... 81 Martimo-nimet...... 148 Leo ...... 81 Matela...... 78 Leskelä ...... 59, 136 Matilainen...... 78, 129, 145 Leskinen ...... 136 Matinheikki...... 56

267 Matka-nimet ...... 165, 196 Nissinen...... 217 Matkus-nimet...... 165, 196 Nivala ...... 82, 83 Mattila...... 78, 104 Nokanoja ...... 56 Mella-nimet ...... 148 Nälä-nimet...... 182 Meteli-nimet ...... 209 Näsäinen...... 89 Metsä (talo) ...... 136 Näälinkä-nimet ...... 171 Mielola ...... 59 Mielonen ...... 60 O Millala...... 59 Ohtuanoja ...... 78, 90 Moisa...... 75, 84, 121 Ohvo-nimet...... 208 Moisala...... 73, 74, 122 Opotta-nimet...... 197 Mononen ...... 125, 145, 218 Oula-nimet...... 163 Morko-nimet...... 181 Mosa-nimet...... 190 P Mulkua (talo)...... 124 Paakkari...... 62 Mulkuanjoki ja -järvi ...... 124 Paakki...... 140 Musta...... 128 Paakkola ...... 94 Muukeri...... 191 Paaso ...... 95 Mäkelä...... 85, 142 Paljakka-nimet ...... 200 Mäkrä-nimet ...... 200 Parfenij ...... 129, 143 Mäläskä ...... 114 Parkkinen...... 124, 129 Mämmi...... 105 Partanen...... 99 Märsy ...... 46, 64 Parviainen...... 142 Heikki Pekanpoika...... 46 Patokoski ...... 60 Lasse Heikinpoika...... 69 Pehkola (talo)...... 81 Perttu Heikinpoika ...... 69 Pehkonen ...... 82, 218 Pekkala ...... 48 N Pekkanen ...... 49 Naakka...... 74 Pekkonen ...... 49 Naamanka-nimet...... 148 Pekonen ...... 49 Naara(s)-nimet...... 164 Pellikka...... 123, 136 Naaraskoski ...... 139, 141, 164 Pellilä...... 136 Nahka Pelso-nimet...... 151 Matti Eerikinpoika ...... 74 Penttilä...... 62, 71 Nahkala ...... 69, 74 Pernu ...... 55, 64 Nefon...... 115 Pessa(ri)-nimet...... 149 Nehvo(i) ...... 115 Piehikäinen ...... 89 Neittävä-nimet ...... 163 Pietarila...... 89 Neittävänjoki ...... 9, 114, 163 Pietola...... 56 Nenola...... 79 Pihkakoski ...... 111 Nenonen ...... 79 Piippo ...... 128, 133, 135, 137 Neuvonen ...... 115 Pikari-nimet ...... 171 Nevala ...... 61, 95 Pinolehto...... 140 Nevalainen...... 61, 95 Pirilä...... 52, 59 Nevonen ...... 115 Pirinpoika ...... 52, 53, 110, 145 Niemelä ...... 84 Lass ...... 81 Niilekselä...... 142 Matti ...... 82 Nikola...... 50, 83 Piritta...... 52 Nikolaus ...... 51, 123, 140 Pisu...... 95 Nilkku ...... 93, 94, 105, 112 Pohjola...... 82

268 Porkka ...... 101, 218 Sakko...... 88 Prami...... 49 Salin-nimet ...... 178 Pramila ...... 49, 84 Santonen...... 191 Pudas...... 53 Sarkkila...... 54 Pulkkila (talo)...... 142 Savaloja (talo)...... 102 Pulkkinen...... 141, 145 Savolainen (sukunimi) ...... 52 Puoskari...... 75 Savon-nimet...... 215 Purnu-nimet...... 198 Serki ...... 57, 58 Putaanoja...... 44, 53, 66 Sigfrid...... 72, 95, 104, 124 Pyhä Isä ...... 129 Siita-nimet ...... 149 Pyhäntä-nimet...... 161 Sikkola...... 90 Pyhäntö...... 128 Sikstus ...... 116 Pyrri- ja Pyrrö-nimet...... 183 Sipo ...... 104 Pörsti ...... 59 Sipola (talo) ...... 104 Sivakka-nimet...... 150 R Smedh...... 62 Ragnvald ...... 47 Soini ...... 51, 64, 85 Rahko ...... 100 Tuomas Niilonpoika...... 62 Rani-nimet...... 217 Soininpoika...... 52, 62 Ranta ...... 11 Hannu ...... 85 Rantatalo ...... 82 Matti ...... 85 Rautaparta...... 119, 120 Niilo...... 85 Rehula ...... 45 Soininsaari...... 51 Repo-nimet...... 68 Soro ...... 49 Riala ...... 60 Sorvonen...... 124 Riedala ...... 60 Sorvonkangas...... 124 Riiko...... 208 Styreman...... 64 Eilu Niilonpoika...... 99 Suistamoinen ...... 52 Riikonen...... 218 Suninneva ...... 102 Ritala...... 60 Suninpoika...... 102 Rivi-nimet...... 201 Suntti-nimet ...... 182 Rohpi...... 78 Suomen-nimet...... 192, 195 Romi-nimet...... 205 Suomenselkä...... 4 Roppo...... 78 Sven...... 51, 58, 60 Roppola ...... 84 Sääri-nimet ...... 190 Ropponen ...... 78, 218 Paavali...... 78 T Paavo Pekanpoika...... 85 Taari-nimet ...... 209 Tuomas Matinpoika ...... 78 Tani-nimet ...... 183 Rova-nimet...... 151 Tattari-nimet ...... 198 Rudolf ...... 47 Tauvo-nimet ...... 190 Ruona-nimet ...... 192 Tavast...... 154 Ruotsin-nimet ...... 189 Lasse...... 75 Ryssä...... 70, 71 Tavastkenkä-nimi...... 125, 154 Rytilä...... 47, 65 Tenko-nimet ...... 203 Röpeikkö-nimet ...... 201 Termainen...... 58, 60 Theodosius...... 75 S Theofanos ...... 121 Saaranen ...... 132 Thorbiorn...... 100 Saarela...... 95 Thyrsos...... 72

269 Tiitto...... 50 Venäjän-nimet...... 195 Titov...... 50 Venäjänsaari ...... 160 Titus ...... 50 Veremund ...... 111 Topias...... 100 Wernick ...... 111 Toppi...... 57, 100, 109 Vesiläinen...... 132 Toppila ...... 57 Vikiö...... 62, 65 Tornio-nimet...... 55 Vileikkö-nimet...... 199 Trofin ...... 78 Wilhelm...... 72 Trohpi...... 78 Vilmu...... 72 Truska-nimet ...... 209 Vilmula...... 72 Tuomaala...... 41, 51, 104 Virsu...... 71, 72 Tuomioja ...... 32, 78, 148 Vormu-nimet ...... 168 Turunen ...... 120, 145 Vorna- ja Vorni-nimet...... 199 Antti Pekanpoika...... 89 Vuohto-nimet...... 152 Pekka...... 120, 123 Vuolu-nimet...... 152 Törmälä ...... 58, 60 Vuolunoja ...... 78, 152 Törmäs-nimet ...... 153 Vähä (talo)...... 101 Väyrynen ...... 111 U Ukkola...... 60 Z Ukonjärvi...... 153 Zacheus...... 89 Uljua-nimet...... 151 Uljuanoja ...... 142, 151 Ä Äijälä...... 89 V,W Äijänpoika ...... 89 Valpuri ...... 59 Ätä-nimet...... 203 Vanhakartano...... 83 Vanhatalo ...... 128 Ö Vares ...... 99 Östen ...... 44 Vartti-nimet ...... 189 Öysti ...... 44, 45 Vatunki...... 191 Veneheitto ...... 125

270