Baptria 2011 Nro 2

Vol. 36 2011, nro 2 Suomen Perhostutkijain Seura ry Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf

33 Baptria 2/2011 ISSN 0355-4791 Suomen Perhostutkijain Seura ry Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf

TOIMISTO Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimisto avoinna tiistaisin klo 15.30–20.00 Huom. loka–helmikuussa avoinna vain parittomina viikkoina. • Osoite/Address: Suomen Perhostutkijain Seura ry, Lämmittäjänkatu 2 A, FI–00810 Helsinki • e-mail: [email protected], internet: http://www.perhostutkijainseura.fi

Pankkiyhteys — Bankförbindelse: Sampo 800019-268583 Toiminnanjohtaja — Verksamhetsledare IBAN: FI0680001900268583, BIC-koodi PSPBFIHH Jari Kaitila, Kannuskuja 8 D 37, 01200 Vantaa, puh. 050 586 8531, HALLITUS — STYRELSE e-mail: [email protected] Puheenjohtaja — Ordförande Taloudenhoitaja Antti Aalto, c/o Anna Aalto, Anttilantie 10, Lassi Jalonen, Isonmastontie 2 as 1, 05840 Hyvinkää. Puh. (019) 338 231 kesäas., 00980 Helsinki. Puh. 040 557 3000, e-mail: [email protected] Kevätkesällä lentävä Minucia lunaris e-mail: [email protected] -yökkönen löytyi Suomelle uutena Varapuheenjohtaja TOIMIKUNNAT — UTSKOTT lajina Hangosta toukokuussa 2010. Reima Leinonen, Rauhalantie 14 D 12, Eettinen toimikunta: Kuva: Timo Lehto, Bulgaria. 87830 Nakertaja. Puh. 040 529 6896, e-mail: [email protected] Vesa Lepistö (pj), Jyrki Lehto, Markus Lindberg, Karl-Erik Lundsten Muut hallituksen jäsenet: Suojelutoimikunta: Baptria 2/2011 Mari Kekkonen, Peräniityntie 14 as 2, 05820 Hyvinkää Erkki Laasonen (pj), Petri Hirvonen (siht.), Puh. 040 769 5339, e-mail: [email protected] Vol. 36 Jari Kaitila, Hannu Koski, Jaakko Kullberg, Jaakko Kullberg, Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Reima Leinonen, Kari Nupponen, Panu Välimäki Hyönteisosasto 00014 Helsinki. Puh. 050 328 8886, Julkaisija — Utgivare Havainto- ja tiedonantotoimikunta: Suomen Perhostutkijain Seura ry e-mail: [email protected] Olavi Blomster, Sami Haapala, Lassi Jalonen, Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf Kimmo Silvonen, Pronssitie 28, 02750 Espoo. Jari Kaitila, Jaakko Kullberg, Pertti Pakkanen, Puh. 040-709 0987, e-mail: [email protected] Hannu Saarenmaa, Panu Välimäki Jäsenlehdestä ilmestyy neljä numeroa Ari Uusimäki, Kankaretie 1 A 5, 00770 Helsinki Taloustoimikunta: Lassi Jalonen (pj), vuodessa. Lehti postitetaan Suomen Puh. 050 380 7199, e-mail: [email protected] Perhostutkijain Seura ry:n jäsenille. Bo-Göran Kumlander, Risto Martikainen, Osoitteenmuutokset seuran toimistoon. Sihteeri — Sekreterare Heikki Seppälä, Esko Tuomisto Markus Lindberg, Ukonkivenpolku 1 G, 01610 Vantaa. Ilmoitukset — Annonser Puh. 040 701 9891, e-mail: [email protected] 1/1 sivu – sida 250 euroa 1/2 sivu – sida 150 euroa 1/4 sivu – sida 80 euroa TARVIKEVÄLITYS (Hyönteistarvike TIBIALE Oy) Baptrian toimitus — Avoinna Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimiston aukioloaikana tiistaisin klo 15.30–20.00. Huom. loka–helmikuussa vain parittomina viikkoina. Päätoimittaja • OSOITE: Lämmittäjänkatu 2 A, FI-00810 Helsinki • TILAUKSET: [email protected] Panu Välimäki www.tibiale.fi tai puh. Markus P. Rantala 050 561 6760 (ma–to klo 16–19). Simeonintie 3, 90410 Oulu, puh. 040 716 8516, e-mail: [email protected] nontieteellisten maakuntien Toimittajat: Tulevia kokouksia historia ja rajat (Nils Hellberg & Hannu Lauri Kaila, (tieteellinen tarkastus) Tanner) sekä perhostutkimusta Thai- LOKAKUUN KOKOUS Luonnontieteellinen Keskusmuseo, maassa (Markku Pellinen). Kokouksen Hyönteisosasto, PL 17, 00014 Helsinki, 15.10.2011 (lauantai) klo 13.00–16.00 yhteydessä tarjolla ruokaa vakiintunee- e-mail: [email protected] (Kirkkokatu 6, Helsinki, Kruununhaka. Jari Kaitila seen tapaan edulliseen hintaan. Kannuskuja 8 D 37, 01200 Vantaa, Tieteiden talo, sali 104) puh. 050 586 8531, e-mail: Erityisteemana hankalat lajiryhmät [email protected] JOULUKUUN KOKOUS Jaakko Kullberg Kokouksessa tarjotaan määrityspalvelua 14.12.2011 (keskiviikko) 18.30–21.00 Luonnontieteellinen Keskusmuseo, ja ohjelmassa keskitytään opastamaan (Kirkkokatu 6, Helsinki, Kruununhaka. Hyönteisosasto, PL 17, 00014 Helsinki, joidenkin lajiparien tai -ryhmien tunnis- Tieteiden talo, sali 505) e-mail: [email protected] tamista. Esitelmiä makroista: Timandra- Timo Lehto • Sääntömääräinen syyskokous suku, Leptidea sinapis, juvernica (reali) Merimiehenkatu 8 B 29, 00120 Helsinki, Ks. kutsu viereisellä sivulla. puh. 050 338 3725, ja morsei, metalliyökköset (ei chrysitis- • Esitelmät: Idänsiilikästutkimuksen e-mail: [email protected] ryhmä), Amphipyra pyramidea/berbera Timo Leponiemi (Borearctia menetriesii) uudet käänteet sekä mikroista Scoparia- ja Eudonia-su- Kultapiiskuntie 13, 05810 Hyvinkää (Reima Leinonen) sekä katsaus juurila- puh. 0400 030030, vut). Ottakaa yksilöitä mukaan! e-mail: [email protected] sisiiven (Bembecia ichneumoniformis) nykytilaan Suomessa (esittäjä avoin). Magnus Östman, (ruotsinnokset) MARRASKUUN KOKOUS Alexandersgatan 19b 23, 06100 Borgå, 19.11.2011 (lauantai) 13.00–17.00 tel. (09) 6122 2923, 040 768 5526, Kevätkausi alkaa Helsingissä: e-mail: [email protected] Hämeenlinna (Stone Gallery Lunnikivi) 18.1.2012 (keskiviikko) 18.30–21.00 Paino — Tryckeri: Kirjapaino Uusimaa, Porvoo Lapin havainnot ja tunturiperhosseuran- Ulkoasu ja taitto: Timo Lehto ta 2011 (Kalle Männistö), Suomen luon- — Tervetuloa kaikki osallistumaan!

ISSN 0355-4791 Viimeisin informaatio kokousohjelmista on luettavissa seuran nettisivuilta www.perhostutkijainseura.fi

34 Baptria 2/2011 Ps. kevään 2012 hyönteisviikonloppua vietetään Helsingissä 14.–15. huhtikuuta. KUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Suomen Perhostutkijain Seura ry:n • Sääntömääräiset syyskokousasiat sääntömääräinen syyskokous • toimintakertomukset ja tilinpäätös 30.6.2011 AIKA: Keskiviikko 14.12.2011 klo 18.30 • tilintarkastajien lausunto PAIKKA: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki • tili- ja vastuuvapauden myöntäminen

Baptria P Ä Ä K I R J O I T U S Kuvitus/Photo manipulations: Timo Lehto

Mystifiointiin uppoutui viime talviöinä myös lehden taittaja. Mikä sen mielenkiintoisempaa kuin pohtia jo ennakkoon, miten asiat voisivat olla. Kuvamanipulaatioissa testailuja idän- siilikkään 'sulautumisesta' mahdolliseen "Mitä ihmettä ne vaatii?" lajin elinympäristöön.

onet suoperhoset eivät jakaudu näennäisesti malikaapuyökkönen, joka vielä 1990-luvun alussa oli tavoi- yhtenäisessäkään maisemassa tasaisesti, vaan teltu suurharvinaisuus, joka selviää vain kaikkein paahtei- M muodostavat pienialaisia erillisesiintymiä saman simmissa malikasvustoissa – ulkomailla tunnetusta ravinto- suon sisällä. Tämä johtunee niiden erityisvaatimuksista, jot- kasvista pujosta ei puhuttu mitään. Yhteistä näille lajeille on, ka eivät aina ole ilmiselviä. Tarkkojen elinpaikkavaatimusten että ne paljastuivat sittenkin ”normiperhosiksi”, joiden elin- pohdinta korostuu erityisesti harvinaisina pidettyjen ja hei- tavoissa ei ole mitään poikkeuksellista lähilajeihinsa nähden. kosti tunnettujen ”idänsiilikkäiden” kohdalla. Näistä lajeis- Perhoslajien mystifiointi saa toisinaan lähes naiiveja piir- ta tunnetaan ehkä vain muutamia havaintoja tai korkeintaan teitä, sillä yksittäisten lajien nostaminen erikoisasemaan pe- yksittäisiä populaatioita eikä harvinaisuudelle tunnu löytyvän rustuu usein tunnettujen tosiasioiden täydelliseen sivuutta- yksinkertaista selitystä. Tällaiset lajit nousevat toisinaan lä- miseen, kuten yllä oleva kaapuyökköstarina havainnollis- hes mystiseen asemaan ja erilaiset uskomukset valtaavat alaa. taa. ”Idänsiilikkäiden” elintavat eivät selviä nojatuolista kä- Yhteistä näille lajeille on, että niiden etsimiseen nähdään tol- sin, mutta onko tosiaan odotettua, että niiden toukat käyt- kuttomasti vaivaa. Ajankohtaisena esimerkkinä itse idänsii- täytyisivät tai vaatisivat jotain aivan muuta kuin kaikki nii- likkään on arveltu vaativan arvokkaita ikimetsiä, missä lajin den lähisukulaiset, joiden elintavat usein tunnetaan kohta- elinkierto tapahtuu kokonaan ikikuusten latvustoissa vuosisa- laisen tarkasti. Toisaalta, mysteerin avautumisen seuraukse- taisia naavatuppoja järsien – ja milloin mitäkin. Mystifiointia na perhosista tulee lähinnä vain kylmiä objekteja, joihin on tapahtuu myös aivan tavallisten ihmisten keskuudessa, sillä vaikea luoda tunnesidettä. Tunnesiteitä ei voi sivuuttaa, sil- onhan esimerkiksi pääkallokiitäjää pidetty kuoleman airuena, lä juuri kukaan ei järkisyistä ajele pahimmillaan usean sadan jonka kohtaaminen ennustaa lähipiirissä tapahtuvaa onnetto- kilometrin päähän viettämään vapaa-aikaansa epämääräisiin muutta. olosuhteisiin vain purkittaakseen rahtusen kitiiniä, mitä per- Se tiedetään, että pääkallokiitäjässä ei ole mitään mystistä. hoset pohjimmiltaan ovat. Pahimmillaan mysteerin aukeami- Kysymyksessä on aivan tavallinen perhonen, joka on lähinnä nen johtaa siihen, että harrastajat, jotka eivät kyseisiä lajeja kaalikoihin tai naurisperhoseen rinnastettava laajalle levinnyt ole itse koskaan löytäneet, eivät vaivaudu niitä edes etsimään puutarha- ja maataloustuholainen. Mystinen asema voi myös – niistä ei saa enää ”kiksejä”. Vastaus otsikon kysymykseen romahtaa nopeasti. Reilut kymmenen vuotta sitten käytettiin kuuluukin: ”Ne eivät todennäköisesti vaadi valtavasti aikaa esimerkiksi keltasiilikkään tai häiveperhosen mitään erikoista, mutta me harrastajat etsintään, joiden esiintymispaikat olivat varjeltuja – jopa riito- vaadimme mystifiointia”. ja aiheuttaneita julkisia salaisuuksia. Kumpikin lajeista osoit- tautui ekspansiivisiksi ja suhteellisen laaja-alaisiksi elinpaik- Panu Välimäki kavaatimustensa suhteen. Pahimman inflaation on kokenut

35 Baptria 2/2011 Baptria UUTISIA JA TIEDOTUKSIA

Aholalle ja Silvoselle Lankiala-palkinto

tukseltaan vedä vertoja eteläisemmille pai- koille. ”Keski-Pohjanmaalla oli kerätty varsin vähän, kun muutin Reisjärvelle”. Maakunnan lajisto onkin laajentunut runsaan kymmenen vuoden aikana lähes 70 uudella lajilla. ”Paikallistutkimus on ihmisten omasta mie- lenkiinnosta kiinni. Joku tykkää etsiä Suo- melle uusia lajeja. Keskisuomalaiset ja poh- janmaalaiset voivat taas olla kiinnostuneita omista paikallisista lajeista ja niistä uusista lajeista, jotka sinne mahdollisesti lentävät. Minusta se on tärkeä pointti harrastuksessa”.

Toukissa paljon selvitettävää Kimmo Silvonen kiinnostui perhosista vuonna 1967. Toukkien valokuvaamisen hän aloitti vuonna 1983. ”Toukkia harras- tin heti alusta alkaen perhosten kasvatta- mista varten. Varsinaisesti toukkien keräämi- nen lähti siitä, kun löysin erikoisen näköisen lepäniltayökkösen (Acronicta alni) toukan. TIMO LEPONIEMI Kasvatus kuitenkin epäonnistui — toukka The Finnish Lepidopterological Society awarded Lankiala-prize to Matti Ahola and Kimmo kuoli ja tuli hätä saada se puhallettua kokoel- Silvonen, who published a book series Larvae of Northern European Noctuidae Vol. I–III. maa varten. Tästä tapahtumasta alkoi touk- | Lepidopterologiska Sällskapet i Finland belönade Matti Ahola och Kimmo Silvonen med kien puhaltaminen Silvosen osalta. ”Toukis- Lankiala-priset för bokserien Larvae of Northern European Noctuidae Vol. I–III. sa minua viehättää se, että niissä on niin paljon tuntematonta tai ainakin huonosti tun- nettua. Lajien ravintokasveja ei tunneta ja Yökköstoukkatietoa Erkin kanssa kerättiin ja puhallettiin”. Toukan aika usein ne ovat kirjoissa vielä nykyäänkin kolmen kirjan verran puhaltaminen tarkoittaa sen preparoimista kokoelmakuntoon. Ensimmäinen retki teh- väärin”. Matti Ahola sai vuonna 1969 Erkki Pelto- tiin pohjoisen Tervolaan. ”Erkki Peltosella oli Aholaan tutustuminen vauhditti Silvosen selta innostuksen kipinän perhostoukkiin. hyvin paljon biologista tietoa kaikenmaail- toukkaharrastusta ja vaikutti ajatusmaa- Aholan innostus tarttui Kimmo Silvoseen. man lajeista. Hän löysi toukkia ja tiesi kertoa, ilmaan. ”Toukkaharrastukseen tuli vauh- Vuosikymmeniä kestäneen toukkaharras- minkä lajin toukasta milloinkin oli kyse. Siinä tia, kun Matti muutti Hämeenkoskelle vuon- tuksen tuloksena meillä on nyt komea kol- tuli sellainen mieliteko, että itsekin voisi jos- na 1969. Häneltä sain tosi hyvää opastusta. miosainen kirjasarja yökköstoukista. Eikä kus jonkun lajin tunnistaa”. Ajattelin aluksi, että keräilyn tarkoitus on löy- pelkästään suomalaisista yökköstoukista, Ensi alkuun Ahola harrasti kaikkia mah- tää kaikki lajit, kunnes Matti opetti, että tär- vaan laajalti koko Pohjois-Euroopan lajis- dollisia toukkia, mutta vuodesta 1980 lähti- keintä onkin oppia tuntemaan kaikki lajit ja tosta. Ahola ja Silvonen palkittiin kirjasar- en harrastus on keskittynyt pelkästään yök- kerätä niistä tietoa. Tästä olen samaa miel- jasta SPS:n viikonloppukokouksessa Helsin- kösten toukkiin. Amerikkalaiset lajit mu- tä!”. gissä keväällä 2011 arvostetulla Lankiala- kaan laskien Ahola on kasvattanut noin tu- Silvonen kiittelee edelleen Aholalta saa- palkinnolla. hat yökköslajia. ”Kotimaisia lajeja olen kas- maansa vetoapua. ”Toiselta harrastajalta Matti Aholan perhosharrastus alkoi suu- vattanut noin 400, mutta kaikki eivät toki ole saa oppia ja jos yksin nyhertää, sitä ei myös- rena pääkallokiitäjävuonna 1956. Toukkien kerätty kotimaasta”. kään jaksa samalla tavalla”. Silvonen pe- pariin hänet innosti Erkki Peltonen. ”Ensim- Tätä nykyä Matti Ahola asuu Reisjärvellä, räänkuuluttaa entistä aktiivisempaa yhteis- mäiset toukat olivat yökkösten toukkia, joita joka ei lajistollisesti eikä havaintoponnis- työtä harrastajien välille. ”Suomen Perhos-

Lankiala-palkinto Lankiala-palkinto on Suomen Perhostutkijain Seuran myöntämä palkinto. Huomionosoitus myönnetään henkilölle, jonka katsotaan erityisen merkittävällä edistäneen perhosharrastusta, perhostutkimusta tai perhosten suojelua. Lankiala-palkinnon suuruus on nykyisin 500 euroa. Lankiala-palkinto perustettiin vuonna 1996 SPS:n perustaja- ja kunniajäsenen Eero Lankialan kunni- aksi, kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Ensimmäisen kerran Lankiala-palkinto jaettiin Leo Sippolalle vuonna 1998. Sen jälkeen ennen nyt palkittuja Mattia Aholaa ja Kimmo Silvosta palkinnon ovat saaneet Jorma Wettenhovi, Arto Avanto, Matti Virtala ja Martti Kuisma.

36 Baptria 2/2011 HAASTATELTUJEN YHTEYSTIEDOT: Silvonen Kimmo Matti Ahola 040 709 0987 050 516 8251 [email protected] [email protected]

munista”. Munittamien on muutenkin edul- messa harvinaisia ja sellaisia, jotka saattavat AHOLAN JA SILVOSEN lista. ”Munituksesta saaduissa toukissa on se joskus levitä tänne. Uralilta voi myös löytää KASVATUSVINKIT etu, että ne eivät ole loisittuja niin kuin use- ennestään tuntemattomia toukkia”, kertoo at luonnosta löydetyt toukat, mikä parantaa Silvonen. Näiltä retkiltä onkin karttunut tie- • Vain yhden lajin toukkia samaan merkittävästi kasvatuksen onnistumismah- toa etenkin monista itäisistä lajeista, joiden purkkiin. Osa toukista on dollisuuksia. Samalla toukkia saa useampia kehitysvaiheista ei ole aiemmin tiedetty mi- kannibaaleja ja ne syövät myös yksilöitä yhdellä kerralla”. tään. Tämä tieto on nyt kansissa Pohjoisen saman lajin toukkia. Toukkien etsinnässä kenttähaavinta on Euroopan yökkösten toukat -kirjasarjassa. • Tarjoa toukille tuoretta ruokaa tehokas menetelmä ja yö on paras vuoro- Virheellisillä ravintokasvitiedoilla on tai- joka päivä. kauden aika, opastaa Silvonen. ”Yöllä touk- pumus kasaantua kirjallisuudessa, sillä uu- • Muista hygienia. Pidä toukka-astiat kia löytyy helpommin ja useampia lajeja kuin det kirjat keräävät usein tietonsa jo julkais- puhtaina. Poista ulosteet ja kuivunut päivällä. Toukkia kannattaa haavia varpu- tuista aineistoista, missä ilmoitetut virheel- ravinto. kasvillisuudesta tai etsiä silmämääräisesti liset tiedot siten siirtyvät ajan kuluessa ”yk- • Varo liiallista kosteutta, homehtu- lehtipuista. Vapaasti löydettäviä toukkia löy- siin kansiin”. Ahola ja Silvonen suhtautuvat mista ja suoraa auringonvaloa! tyy parhaiten loppukesästä heinäkuun lopul- kirjoissaan kriittisesti moniin aikaisemmin • Saat helpoimmin toukkia, ta alkaen – toki myös päivisin”. Silvonen et- julkaistuihin ravintokasvitietoihin. Epävar- kun munitat naaraan. sii toukkia mieluiten keväällä ja alkukesästä moja ja monesti virheellisiäkin tietoja on • Voit nopeuttaa kasvatusta pitämällä soilla, koska siellä on hyvin toukkia päivällä- toisteltu useissa yhteyksissä ilman kritiikkiä. toukkia 24-tuntisessa keinovalossa kin. ”Paikat ja kasvit kannattaa tietenkin vali- Tähän Ahola ja Silvonen eivät ole halunneet tai täydessä pimeydessä. ta sen mukaan, mitä lajeja etsii”. mennä, vaan ravintokasvit on pyritty var- • Koiraan munittaminen ei onnistu mistamaan omilla ja tuttujen harrastajien koskaan, mutta luonnosta pyydys- Lapista huippulajeja kokemuksilla ja suorilla kasvatushavainnoil- tetyt naaraat ovat useimmiten la. Kirjasarjassa on kuitenkin lueteltu myös kasvatukseen paritelleita! muualla julkaistuja ravintokasvitietoja. Parasta löytöä Silvosen on vaikea nimetä, mutta savukirjoyökkösen (Lasionycta skrae- Vuosikausien työ valmis tutkijain Seurassakin vetoapua on varmasti lingia) munitus Ruotsissa kesällä 1988 yh- saatavilla, mutta se ei välttämättä kohdis- dessä Aholan kanssa on yksi sellainen. Aho- Yökköstoukkakirjojen tekeminen alkoi 14 tu niihin, jotka sitä haluaisivat. Meillä ei ole lalle tulee mieleen Ruotsin retkiltä myös vuotta sitten vuonna 1997. Ensimmäinen ollut sellaista järjestelmää, joka johdattaisi muita huippuhetkiä. ”Samalla retkellä mu- osa tuli painosta vuonna 2005 ja viimeinen, kiinnostuneita nuoria ja kokeneempia har- nitimme hentoharmoyökkösen (Xestia laeta- kolmas osa kevättalvella 2011. Nyt Ahola rastajia yhteen”. Myös Ahola korostaa, että bilis), tummakangasyökkösen (Lasionycta huokaisee tyytyväisenä, kun vuosikausien toukkien kasvattaminen ja tutkiminen on secedens) ja idänkangasyökkösen (Polia la- työ on vihdoin saatu kansiin. Aikaa jää nyt useimmiten tiimityötä. Muiden harrastajien muta) eli koko joukon kovia lajeja. Vaikka La- myös enemmän omalle perhosharrastuk- apu on auttanut erityisesti silloin, kun on pissa olen käynyt usein, se reissu oli kyllä yksi selle. ”Moni muu asia on jäänyt tekemättä. kyse harvinaisesta tai hankalasti kasvatet- antoisimpia”. Mieleenpainuneet kasvatus- Nyt pitää esimerkiksi etiketöidä ja järjestää tavasta lajista.”Baptrian lukijoistakin monet kokemukset eivät rajoitu pelkästään yök- omat kokoelmat”. ovat antaneet kasvatuksiimme harvinaisten kösiin. Kirjasarjassa työläintä oli kirjoittamisen lajien munia ja toukkia. Tällainen apu on ol- ”Eräs parhaita kasvatuksiani oli hierak- aloittaminen, pohdiskelee Silvonen. ”Se oli lut usein ratkaisevan tärkeää”, tekijät kiittä- kalehtimittari (Scopula corrivalaria). Tämän aluksi aika tahmaista, mutta siihen tuli nope- vät harrastajaystäviään. vaativan lajin kasvattaminen oli erittäin asti rutiinia. Parasta oli se, kun kirjat valmis- helppoa ja siitä syntyi alle vuodessa kolme tuivat. Nyt on aikaa keskittyä muihin projek- teihin”. Kirjasarjan tekeminen ei aina tuntu- Huolellisuutta, huolellisuutta sukupolvea peräkkäin”. Munittamisesta on Silvosen mukaan tul- nut helpolta. ”Välillä tuntuu, että kirjan teke- ja huolellisuutta lut säännönmukaista harrastuksen ede- minen vei harrastukselta enemmän kuin an- Toukkien kasvatuksessa Kimmo Silvonen tessä ”Jos jonkun harvinaisen lajin naaraan toi sille. Se on sitonut paljon ja Matin tavoin korostaa huolellisuuden merkitystä. ”Touk- saan kiinni, se menee aina munitukseen. Ko- materiaalia on jäänyt käsittelemättä”. Sil- kien hoidon tulee olla yhtäjaksoista. Omis- keneillekin harrastajille voi kuitenkin sattua vonen toteaa myös harrastuksen muuttu- sa kasvatuksissani olen munannut monta erheitä. ”Joskus munituspurkkiin joutuu koi- neen. ”En esimerkiksi levitä enää juuri lain- kertaa, kun minulle on tullut jonkun esteen ras, mutta näiden munittaminen ei ole vielä kaan perhosia, vaan ainoastaan neulaan nii- vuoksi parin – kolmen päivän tauko. Vaikka koskaan onnistunut”, Silvonen naurahtaa. tä. Olen myös luopunut toukkien keräämises- toukat usein kestävät sen, niin ne kärsivät sil- tä kokoelmaa varten. Kerään niitä nykyään pääasiassa vain valokuvaamalla. Se on ni- ti siitä. Parempi on, jos toukkia pystyy ruokki- Uralilta ennestään tuntemattomia menomaan ajankäyttökysymys – aika ei riitä maan joka päivä tuoreella ruualla, mikä vaa- toukkia tii sitoutumista”. kaikkeen”. Pelkkä toukkien ruokinta ei riitä. ”Hygie- ”Toukkamiesten” mieleenpainuvimmat ret- Toukkien kuvaaminenkaan ei ole Silvo- nia on tärkeä seikka, eikä erilaisia toukkia ket ovat suuntautuneet Uralille, jonne Aho- selle pelkästään harrastus. ”Tavoitteenani sovi laittaa samaan astiaan. Yhdessä purkis- la ja Silvonen ovat tehneet jo neljä matkaa on valokuvata ainakin kaikki suurperhostou- sa kannattaa pitää vain yhtä lajia. Ahola pai- yhdessä ja kolme erikseen. Uusi retki on jo kat, hankkia niistä lisätietoa ja tehdä kenttä- nottaa naaraiden munittamisen merkitystä suunnitteilla. ”Hirveä into on ollut näissä ret- opas myös toukista”. Nyt valokuvia on jo yli toukkaharrastuksessa. ”Jos haluaa varmasti kissä ja kesällä 2011 mennään taas. Alueen 900 kotimaisen makrolajin toukasta, Silvo- määritettyjä toukkia, kannattaa etsiä naa- lajiston erityispiirteet viehättävät. ”Uralin nen summaa. ras, munittaa se ja kasvattaa toukat näistä alueella on sellaisia lajeja, jotka ovat Suo- Timo Leponiemi

37 Baptria 2/2011 TIMO LEHTO Minucia lunaris (Denis & Schiffermüller 1775) (Catocalinae) Suomesta

Jaakko Karvonen

Kirjoittajan osoite — Author´s address: Jaakko Karvonen, Tiilimäki 32 A 2, FI-00330 Helsinki, [email protected]

SARA KARVONEN SARA rä oli melko kaukana maamme kaakkois- puolella. Yksilö oli hyväkuntoinen, koet- taessa vielä melko pehmeä ja sijaitsi kohtalaisen runsaassa rysämateriaalissa aivan Minucia lunaris (Denis päällimmäisessä kerroksessa, joten se on & Schiffermüller 1775) luultavimmin tullut rysään pitkän pyynti- (Catocalinae) new to Finland jakson loppupuolella. Minucia lunaris was caught for the first time in Finland in N Hanko with a red LEVINNEISYYS. Laji on laajalti levinnyt Etelä- ja Keski-Euroopasta Lähi-itään wine trap in 1.–21.5.2010. The specimen Minucia lunaris; N:Hanko 2010, J. Karvonen leg. was most likely a migrant brought to Fin- ja Pohjois-Afrikkaan (Goater ym. 2003). Ete- land by warm south-eastern winds. The lä-Euroopassa se on sopivilla biotoopeil- nearest resident populations are in south- Suomen havainto. Minucia lunaris; N la yleinen. Laji on viime vuosikymmeninä ern Sweden and Denmark. The species is Hanko Täktom 6635:2446 (KKJ Peruskoordi- levittänyt esiintymisaluettaan jonkin ver- absent from the Baltic countries. naatisto); 1.–21.5.2010; 1 ; J. Karvonen ran pohjoiseen ja saanut pysyvät, joskin harvalukuiset populaatiot mm. Englan- TAUSTAA. Suomen ensimmäinen Minu- tiin (Goater ym. 2003), Tanskaan (Skule 2008) ja cia lunaris -yksilö (kuva) tuli merenranta- Etelä-Ruotsiin (M. Lindeborg, henk. koht. tie- Minucia lunaris (Denis kalliolla olevaan syöttirysään N Hangon to 2010, Fibiger & Skule 2004). Norjasta lajia ei & Schiffermüller 1775) Täktomissa (6635:2446; KKJ Peruskoor- ole tavattu (Fibiger & Skule 2004). Suomen lä- (Catocalinae) ny för Finland dinaatisto) aikavälillä 1.–21.5.2010. Tällä hialueilta havaintoja on niukasti. Lajia ei ajanjaksolla oli pitkään lämpimiä etelän- ole tavattu Baltian maista (U. Jürivete, henk. Minucia lunaris fångades för första gång- ja kaakonpuoleisia ilmavirtauksia etenkin koht. tiedonanto 2010), mutta sekä Puolas- en i Finland i N Hangö 1.–21.5.2010 med toukokuun puolivälin aikoihin (Wetterzent- sa että Valko-Venäjällä se esiintyy (Fibiger en rödvinsfälla. Högst sannolikt vandrade rale 2010), jolloin havaittiin parin päivän si- & Skule 2004). Venäjän euroopanpuoleisista arten till Finland med varma sydöstra vin- sällä tuttuja vuodenaikaisvaeltajia, kuten osista M. lunaris on ilmoitettu Keski- ja dar. De närmaste kända förekomsterna av Colias hyale, Vanessa atalanta, V. car- Etelä-Venäjältä, mutta ei Suomea lähinnä M. lunaris finns i södra Sverige och Dan- dui (Hyönteistietokanta 2010). Pyyntialueel- olevista osista (Fibiger & Skule 2004). mark. M. lunaris har inte fångats i de bal- la ei ole tammimetsiä, kuten ei koko Han- Tanskalle uutena laji saatiin virallises- tiska länderna hittills. koniemellä Raaseporista länteen (ks. myös ti vuonna 1938, joskin edellisenä vuote- Lampinen & Lahti 2010). Lajilla on selvästi na oli jo nähty syötillä yksi karkuun pääs- jonkin verran vaellustaipumusta ja on il- syt yksilö (Skule 2008). Sen jälkeen 1900-lu- meistä, että suomalaisen yksilön alkupe- vulla saatiin vain neljä yksilöä lisää, mutta

38 Baptria 2/2011 Etelä-Euroopassa Minucia lunaris voi aloittaa TIMO LEHTO lentonsa jo maaliskuun lopulla, mutta pitkäikäisenä perhosena lento jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Kuvan yksilö (viereinen sivu) lensi Bulgariassa pensaikkoisessa tammia kasvavassa rinnemaastossa (kuva oikealla).

vuodesta 2004 lähtien laji näyttää vakiin- tuneen Tanskaan, sillä vuosina 2004–2009 sitä ilmoitettiin havaitun lähes vuosittain, yhteensä 12 yksilöä. Vuonna 2010 lajia ei kuitenkaan ilmeisesti havaittu Tanskassa (B. Skule, henk. koht. tieto 2010). Ruotsin ensimmäinen M. lunaris saatiin Skånen Sandhammarenista vuonna 1973 (Skou 1991). Paikka oli lajille so- piva pieniä tammia kasvava hiekkadyyni- alue. Etsimisestä huolimatta seuraava yk- silö saatiin vasta vuonna 2000. Sen jäl- keen laji on epäilyksettä vakiintunut alueelle ja sitä on saatu lähes vuosittain, kaikkiaan yhteensä 30–40 yksilöä (M. Lindeborg, henk. koht. tieto 2010). Sandhammarenin löy- töjen lisäksi Ruotsista on yksi löytö muualta, noin 100 kilometriä pohjoisempaa Blekingestä Ruotsin itärannikolta vuodelta 2006. Tämä yksilö oli mitä ilmeisimmin vaeltaja.

ELINTAVAT JA ELINYMPÄRISTÖ. M. lunaris elää toukkana tammella (Quer- cus) (Skou 1991) ja mahdollisesti poppeleil- la (Populus) (Gustafsson 2010). Lajin tyypillinen elinympäristö on lämmin, avoin ja kuiva tammimetsä tai jopa useammin pensasmaisia tammilajeja kasvava läm- min rinnemaasto. Pääasiallinen lentoaika on touko–kesäkuu, mutta Etelä-Euroopas- lamaalla on kyllä sopivia valoisia lämpi- sopeutuneet (Tauber ym. 1986). Voi olla, että sa lento voi alkaa jo maaliskuussa. Aikui- miä tammimetsiä tai kohtalaisesti tammea ilmasto-olosuhteet estävät ainakin toistai- nen perhonen on hyvin pitkäikäinen, kos- kasvavia metsänreunamia, joihin laji voi- seksi pysyvän Minucia lunaris -populaa- ka lentoajan loppujakso, jolloin tavataan si asettua. Lähimmät pysyvät populaatiot tion syntymisen Suomessa. Mikään ei sen vain selvästi vanhoja (kuluneita) yksilöi- (Skåne ja Tanska) ovat kuitenkin suhteel- sijaan estä toivomasta lisäyksilöitä kevät- tä, on Lounais-Bulgariassa pitkä kestä- lisen kaukana Suomesta. Hyönteisten me- kesäisten lämpimien etelänpuoleisten il- en koko toukokuun jatkuen vielä pitkälle nestystä rajoittavat usein kesän pituus ja mavirtausten tuomana tuliaisena. kesäkuulle (J.-P. Kaitila, suull. tieto). Laji tulee lämpötila, joihin paikalliset yksilöt ovat erityisen halukkaasti syötille, mutta myös valolle (Skou 1991), mieluiten UV-putkil- Lähteet le. Oikeassa elinympäristössä lajin pystyy myös hätyyttämään päivällä lentoon alus- Fibiger, M. & Skule, M. 2004: Fauna Europaea: Noctuidae. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. — Helsingin — Teoksessa Karsholt, O. & Nieukerken, E.J. van (toim.) (2004) Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, (J.-P. Kaitila, kasvillisuudesta ja karikkeesta Fauna Europaea: Lepidoptera, Moths. Fauna Europaea versi- Helsinki. Viitattu 22.12.2010. http://www.luomus.fi/kasviatlas suull. tieto). on 2.2. Päivitetty 3.6.2010 [viitattu 22.12.2010]. http://www. Skou, P. 1991: Nordens Ugler, Danmarks Dyreliv Bind 5 faunaeur.org — Apollo Books, Stenstrup. 566 s. LAJIN TULEVAISUUS SUOMESSA. Goater, B., Ronkay, L. & Fibiger, M. 2003: Noctuidae Europaeae, Skule, B. 2008: Minucia lunaris D & S – om de nu 12 danske Vuonna 2010 Pohjois-Euroopasta saatiin Vol. 10: Catocalinae & Plusinae. — Entomological Press, Sorø, fund og om en klaekning. — Lepidoptera, Ny serie bind IX, Denmark. nr. 5, 9–15. Minucia lunarista muutama yksilö Skå- Gustafsson, B. 2010: Svenska fjärilar:Minucia lunaris. Päivitet- Tauber, M. J., Tauber, C. A. & Masaki, S. 1986: Seasonal nen vakituiselta esiintymisalueelta, joiden ty 9.12.2010 [viitattu 22.12.2010]. http://www2.nrm.se/en/ Adaptations in Insects. — Oxford University Press, Oxford. lisäksi Hangosta tavattu yksilö on ainoa svenska_fjarilar/m/minucia_lunaris.html Wetterzentrale 2010: Karten archiv ab 1948. Päivitetty tietooni tullut löytö. Kuten aiemmin todet- Hyönteistietokanta 2010: Lepidoptera. Päivitetty 14.12.2010 30.10.2010 [viitattu 22.12.2010]. http://www.wetterzentrale. tiin, suomalainen yksilö oli mitä ilmeisim- [viitattu 21.12.2010]. http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/ de/topkarten/fsreaeur.html min vaeltaja. Lounais-Suomessa ja Uudel- EntDatabase.html

39 Baptria 2/2011 ARTIKKELIN KUVAT:ARTIKKELIN JOHANNES LEHKOLA

Kirjoittajan osoite — Authors address Johannes Lehkola, Turunmaankatu 2 A 12, FI–20740 Turku, [email protected] 1 Lyhyesti hyönteisten pariutumiskäyttäyty- misestä — esimerkkinä sitruunaperhonen [Gonepteryx rhamni (L., 1758)]

Johannes Lehkola

len vuosien aikana seurannut rittelukertojen määrästä, kun taas naarai- kenevät parittelemaan ilman naaraan suo- useita eri hyönteisten käyt- den lisääntymispotentiaalin toteuttami- ranaista suostumusta (Svärd & Wiklund 1988). täytymismalleja niin lentotyy- seen riittää tavallisesti huomattavasti ma- Yleissääntönä päiväperhosissa on innok- leissä, vihollisilta suojautu- talampi parittelufrekvenssi eli elinaikai- kaat koiraat ja paritteluun vastentahtoi- Omisessa, ruokailussa kuin esiintymisessä nen paritteluiden määrä (Bateman 1948). Pa- sesti suhtautuvat naaraat, sillä tavallises- eri alueilla. Yksi merkittävä seikka on eri rittelurituaalit saattavat johtaa toisen yksi- ti naaraat saavat tarpeeksi siittiöitä kaikki- hyönteisryhmien parittelu ja siihen kuulu- lön vammautumiseen tai jopa kuolemaan, en muniensa hedelmöittämiseen jo ensim- vat monimuotoiset rituaalit. On huvittavaa mutta myös vähemmän turmiolliset keinot mäisestä parittelusta (Sims 1979, Lederhouse seurata esimerkiksi kulta- tai kuparikuori- voittaa naaraan kiinnostus ovat uskomat- 1981, Svärd & Wiklund 1988, Wiklund ym. 1993). aisten parittelua, jossa naaras syö ahnaasti toman moninaiset (ks. Andersson 1994, Arn- Päiväperhosilla parittelu tapahtuu ta- putkikasvilla koiraan samalla istuessa se- qvist & Rowe 2005). vallisesti siten, että koiras asettuu siivet lässä parittelemassa. Samalla tavalla kieh- pystyssä paikoillaan istuvan naaraan vie- tovaa on nähdä roskakasojen lentävän il- Perhosilla relle ja taittaa takaruumiinsa kärjen naa- massa kunnes ne sitten osoittautuvat kär- naaraiden ylivalta raan siipien välistä pilkottavia genitaale- päsiksi liikkuen paikasta toiseen samal- ja kohti (Välimäki ym. 2011). Toisin kuin ylei- la paritellen. Samoin on asian laita myös Perhosten kohdalla naaras päättää yleen- sesti ajatellaan, naaraan siipien levittämi- luteilla, joiden genitaalit ovat muodostu- sä parittelun aloittamisesta, mutta koiras nen pariutumisrituaalin aikana viestii naa- neet niin, että ne parittelevat aina takaruu- parittelun päättymisajankohdasta (esim. raan haluttomuudesta paritteluun (Berg- miit vastakkain. Kaikissa mainitsemissa- Välimäki ym. 2011). Jälkimmäisestä hyvä- ström 2004). Tavallisesti tämä onkin sangen ni esimerkeissä on kyse pariutumisrituaa- nä esimerkkinä toimii havainto, että koi- tehokasta, sillä tällöin koiras ei pääse levi- leista, jolloin vastapuoli (yleensä koiras) raan kuollessa parittelun aikana, naaras tettyjen siipien ohitse riittävän edulliseen tekee kaikkensa saadakseen usein vasta- ei tällöinkään välttämättä pääse irtautu- asemaan naaraan vierelle. Varsinkin kaali- hakoiselta vaikuttavan naaraan kiinnostu- maan kopulasta. Tunnetuista tapauksis- perhosnaaraat (Pieridae) korostavat ritua- maan itsestään. Sukupuolten väliset erot ta vain monarkkiperhonen (Danaus ple- lisoitunutta kieltäytymiselettä nostamalla johtuvat pohjimmiltaan siitä, että koirai- xippus) muodostaa poikkeuksen edeltä- takaruumiin kärjen pystyasentoon, jolloin den kelpoisuus riippuu voimakkaasti pa- vään sääntöön, sillä tällä lajilla koiraat ky- naaraan genitaalit ovat hyvin vaikeasti

40 Baptria 2/2011 KUVA 1. Naaras on kosiolennon jälkeen antanut koiraan tehdä lähempää tutta- vuutta.

KUVA 2. Kosiomenot jatkuvat maassa.

KUVA 3. Naaras esittää kaaliperhosille ominaisen kieltäytymiseleen.

koiraan tavoitettavissa (Bergström 2004). Sa- malla naaras saattaa työntää anaalipapillit näkyviin ikään kuin houkutellakseen koi- rasta. Tämäkin tulkitaan helposti merkki- nä halukkuudesta, mutta ainakin lanttu- perhosella (Pieris napi) anaalipapilleis- ta vapautuu edellisen koiraan naaraaseen siirtämiä yhdisteitä (antiferomonit), joi- 2 den tarkoituksena on lähinnä viestiä kil- pailevalle koiraalle naaraan jo paritelleen (Andersson ym. 2000, 2004). Tiettyyn rajaan saakka helposti tulkit- tava viesti sukupuolisesta haluttomuudesta hyödyttää molempia osapuolia. Koiraat 1 voivat keskeyttää sekä energeettisesti että ajallisesti kuluttavan kosiorituaalin ja kes- kittyä potentiaalisempien parittelukump- panien etsimiseen. Naaraan osalta anti- feromonien erittäminen vähentää niihin kohdistuvaa kosivien koiraiden häirintää, sillä koiraiden kosinta-aktiivisuus kor- reloi negatiivisesti vapautuvien antifero- monien määrän kanssa (Andersson ym. 2000, 2004). Koiraat siis hylkäävät runsaasti anti- feromoneja erittävän naaraan välittömäs- ti, mikä vapauttaa aikaa munimiselle, ruo- kailulle ja muille naaraille välttämättömil- le toiminnoille. Koiraiden sukupuolinen kiinnostus palautuu vasta tietyn ajan kulu- 3 essa, kun edellisestä parittelusta peräisin olevat antiferomonit ovat riittävästi haih- dollistavat paritteluyritykset vallan erikoi- lättävän vaivattoman oloisesti. Toisinaan tuneet naarasta. Sukupuolien välinen risti- sissa paikoissa ja asennoissa. kosiomenot saattavat kuitenkin jatkua pit- riita syntyy, jos joko naaraiden tai koirai- Havainnoin sitruunaperhosen pariutu- käänkin vielä laskeutumisen jälkeen. Esi- den mekanismit kehittyvät asteelle, mikä misrituaaleja eräänä keväisenä päivänä. merkiksi tummavirnaperhosella (Leptidea tuottaa sukupuolille epäluonnollisen kor- Yleensä kaikki alkaa siitä, kun naaras ja reali) pariskunta voi arvioida toistensa kean tai alhaisen parittelutiheyden (Arnqvist koiras lentävät pareittain ja kisailevat len- eleitä jopa kolmen vartin ajan ennen lo- & Rowe 2005). täessään. Pariskunta laskeutuu useita ker- pullista parittelupäätöstä (Friberg & Wiklund toja maahan ja jatkaa samaa leikkiä mel- 2009). Tavalliset lajit tarjoavat usein koisen kauan ja välillä tietysti tuloksetta- Tässä nimenomaisessa tapauksessa sit- parhaat näytökset kin. Käyttäytyminen on tavallista päivä- ruunaperhoskoiraan onnistui saada naa- perhosilla, koska koiraiden on välttämät- raan laskeutumaan kosiolennon päätteek- Niinkin tavallinen ja ”mitätön” laji per- tä saatava naaras keinoja kaihtamatta lassi (Kuva 1). Tämän jälkeen pariskunta arvi- hosharrastajien keskuudessa kuin sitruu- keutumaan, jotta parittelun aloittaminen oi toisiaan ja koiras pyrki asettumaan naa- naperhonen saattaa tarjota aivan uusia nä- olisi ylipäätään mahdollista. Esimerkik- raan vierelle normaaliin parittelunasemaan kökulmia perhosten seurantaan. Laji ei ole si pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) (Kuva 2). Naaras vaikutti kuitenkin vastaha- kovinkaan arka, se on runsas ja helppo ha- kohdalla koiraat saattavat hyökätä lentä- koiselta ja levitti siipensä ja nosti takaruu- vainnoida aivan lähietäisyydeltä. Tästä vien naaraiden kimppuun tarttuen jaloil- miinsa pystyyn koiraan ulottumattomiin huolimatta kommentit rajoittuvat yleensä laan naaraiden siivistä tai suoranaisesti (Kuva 3). Koiras jatkoi kosintaa ja tässä vai- tasolle, että ”sittishän” se siinä vaan lente- iskemällä ne voimalla maahan (P. Välimäki, heessa naaraan hermot pettivät ja paris- lee, ei sillä niin väliä. Totuus on kuitenkin suull. tieto). Kun naaras vihdoin kelpuuttaa kunta lensi kymmenisen metriä eteenpäin. siinä, että takaruumiin taipuisat jaokkeet koiraan, pariskunta saattaa laskeutua min- Tällä kertaa naaras jäi eräänlaisten heini- ja siten moneen taipuvat genitaalit mah- ne tahansa ja paritella välittömästi ja yl- en varaan ikään kuin ilmaan istumaan, jol-

41 Baptria 2/2011 Lähteet

Andersson, M. 1994:_Sexual selection. — Princeton University Press, Princeton, NJ. Andersson, J., Borg-Karlsson, A.-K. & Wiklund, C. 2000: Sexual cooperation and conflict in butterflies: a male-trans- ferred anti-aphrodisiac reduces harassment of recently mated females. — Proceedings of the Royal Society of London Series B 267: 1271–1275. Andersson, J., Borg-Karlsson, A.-K. & Wiklund, C. 2004: Sexual conflict and antiaphrodisiac titre in a polyandrous butterfly: male ejaculate tailoring and absence of female cont- rol. — Proceedings of the Royal Society of London Series B 271: 1765–1770. Arnqvist, G. & Rowe, L. 2005: Sexual conflict. — Princeton University Press, Princeton, NJ. Bergström, J. 2004: The evolution of mating rates in Pieris napi (PhD dissertation). — Stockholm University, Department of Zoology, Stockholm. Bateman, A.J. 1948: Intrasexual selection in Drosophila. 4 — Heredity 2: 349–368. KUVA 4. Naaras voi halutessaan vaikeuttaa koiraan paritteluyrityksiä myös valitsemalla alustan, Friberg, M. & Wiklund, C. 2009: Nya rön skogs- och ängsvit- vingar – vem är vem in fjärilsvärlden. — Fauna och Flora joka ei välttämättä ole koiraalle kaikkein helpoin. 104: 12–17. Lederhouse, R.C. 1981: The effect of female mating frequency loin koiraalla ei ollut edes mahdollisuutta parittelevat vain harvoin useammin kuin on egg fertility in the black swallowtail, Papilio polyxenes as- asettua tukevasti parittelemaan (Kuva 4). kerran (Wiklund & Forsberg 1991) ja parittelu terius (Papilionidae). — Journal of the Lepidopterists’ Society 35: 266–277. Koiraan innostus ei kuitenkaan loppu- tapahtuu todennäköisemmin heti diapaus- Simmons, L.W. 2001: Sperm Competition and its Evolutionary nut tähän, vaan sain seurata käyttäytymis- sin päätyttyä (Wiklund ym. 1996), minkä seu- Consequences in Insects. — Princeton University Press, NJ. tä, mitä en koskaan aikaisemmin ole näh- rauksena sukupuolisesti aktiivisten naa- Sims, S.R. 1979: Aspects of mating frequency and reproducti- nyt. Hämmästyksekseni koiras pyrki pa- raiden löytäminen lienee harvinaista. Ko- ve maturity in Papilio zelicaon. — American Midland Natura- rittelemaan pysyen lennossa naaraan ylä- siskeluyrityksen päätyttyä naaras jäi het- list 102: 36–50. puolella. Koiras kävi ikään kuin "dippaa- keksi aurinkoon siivet levällään koiraan Svärd, L. & Wiklund, C. 1988: Fecundity, egg weight and massa" naaraan genitaaleja 15–20 ker- jatkaessa matkaansa. longevity in relation to multiple matings in females of the monarch butterfly. — Behavioral Ecology and Sociobiology taa ollen kiinni naaraassa vai lyhyen ai- Havaintoni osoittaa, että perhosia voi 23: 39–43. kaa kerrallaan. Koiraan tarttuminen naa- havainnoida muutenkin kuin keräämäl- Välimäki, P., Kivelä, S.M. & Mäenpää, M.I. 2011: Mating with a raaseen onnistui mielestäni vaivattomas- lä tai ylenkatsomalla tavallisempia laje- kin decreases female remating interval: a possible example of ti tässä kohtuuttoman epäedulliselta vai- ja. Kaikilla lajeilla on omia mielenkiin- inbreeding avoidance. — Behavioral Ecology and Sociobiolo- gy, julkaistu 17.6.2011. DOI 10.1007/s00265-011-1213-3. kuttaneessa asemassa. Varsinaista siitti- toisia erityispiirteitään, jotka usein liitty- Wiklund, C. & Forsberg, J. 1991: Sexual size dimorphism in öiden siirtoa tuskin kuitenkaan tapahtui, vät tavalla tai toisella sukuvietin toteutta- relation to female polygamy and protandry in butterflies: sillä normaalisti päiväperhosten onnistu- miseen. Etenkin koiraiden sinnikkyys ja a comparative study of Swedish Pieridae and Satyridae. nut parittelu kestää huomattavasti kauem- kekseliäisyys naaraiden valloittamises- — Oikos 60: 373–381. min (Wiklund ym. 1998). Tämä siksi, että päi- sa tarjoaa ehtymättömän aitan perhosten Wiklund, C., Kaitala, A. & Wedell, N. 1998: Decoupling of väperhoskoiraat siirtävät siittiöt naaraan käyttäytymisestä kiinnostuneille. Edellä reproductive rates and parental expenditure in a polyandrous butterfly. — Behavioral Ecology 9: 20–25. elimistöön kalvomaiseen pussiin eli sper- kuvatut tapahtumat kannattaa pistää aina Wiklund, C., Lindfors, V. & Forsberg, J. 1996: Early male emer- matoforiin pakattuna, eikä spermatofo- merkille ja muistaa kun seuraavalla ker- gence and reproductive phenology of the adult overwinte- rin siirtäminen onnistu yhtälailla vaivatto- ralla näkee mitä tahansa perhosia normaa- ring butterflyGonepteryx rhamni in Sweden. — Oikos 75: masti ”dippaamalla” kuin vapaasti uivien listi pariutumassa tai vaikkapa Acanthso- 227–240. siittiöiden (Simmons 2001). Todennäköisim- midae-luteiden parittelevan takaruumiit Wiklund, C., Kaitala, A., Lindfors, V. & Abenius, J. 1993: Po- min kysymyksessä oli aikaisemmin pari- vastakkain ilman minkäänlaista mahdolli- lyandry and its effect on female reproduction in the green- veined white butterfly (Pieris napi L.). — Behavioral Ecology tellut naaras, jonka sukupuolinen haluk- suutta muuhun... and Sociobiology 33: 25–33. kuus oli alentunut. Sitruunaperhosnaaraat

Baptria VINKKI PARITTELEVIA PERHOSIA VALOKUVINA Hyönteisfoorumin kameramiehet ovat löytäneet mielenkiintoisen kuvausaiheen: parittelevat perhoset. Näihin usein haastaviinkin kuvaustilanteisiin on päässyt useampikin kuvafoorumin vierailija, ja jopa harvinaisuuksista on saatu ikuistettua upeita digikuvia. Kuvassa kalliosinisiivet J. Tyllisen kuvaamana.

Hyönteisoorumilta kuvia parittelevista perhosista löytyy mm. linkistä: http://hyonteiset.net/foorumi/viewtopic.php?f=62&t=22890 (otsikkona: Live kuvia parittelevista perhosista) Timo Lehto

42 Baptria 2/2011 Baptria KIRJA-ARVOSTELU

Maailman tavallisimpien päiväperhosten tutkija

Lehto, Olli 2011: Perhosten värittämä maailmani. Helsinki. Otava. 288 ss.

Siinä eivät funktioteoriat, akateemikon virat tai maailmanliittojen hallitukset painaneet paljon- kaan, kun Olli Lehto pääsi haaveineen kaupun- gin pääpuistoon tai lähikukkulalle perhosta- maan. Muu maailma jäi taakse ja perhosmaail- ma oli edessä. Korkeassa asemassaan Olli Lehto pääsi vai- vihkaa suosimaan perhosmielessä lupaavia ja ennen käymättömiä kokous- tai luentoseutuja. 55 maasta päiväperhosia tallettaneen akateemikko Olli Lehdon seikkailuista voi nauttia Hänen nerokas ideansa oli perehtyä maailman Perhosten värittämä maailmani -kirjassa. Amazonian Kolumbianan perhosiin kirjan kirjoittaja tavallisimpiin perhosiin. Eihän siitä mitään oli- tutustui vuonna 1992. sikaan tullut, että hän olisi harvoina vapaahet- kinään rynnistänyt joidenkin harvinaisuuksien ressissa, milloin tämä oli saanut ensimmäisen sivatpa edes suomalaiset lajit olleet Sammatti- perään. Silti Lehto myöntää, että ”järkeviä aja- kohtauksensa. Kun Lehdon poika lahjoitti isäl- tekstin yhteydessä ja lopuissa olisi ollut maan- tuksia häiritsee irrationaalinen keräilyvietti” (s. leen perhosaiheisia postimerkkejä, hän innos- osaotsikot! 97). Sehän juuri antaa harrastukselle voimaa ja tui niistäkin. Olli Lehdon kirjan teksti on enimmäkseen mo- pysyvyyttä. Jatkuvuutta ja sidettä kotiperhosiin merkitsi nipuolista ja värikästäkin. Paikoin esitys on kaa- Lehto tekee maailman perhosia harrastaville Sammatin kesäpaikka. Sen lisäksi Olli Lehto on vamaista, kun mainitaan laji, ja sitten luetellaan, suomalaisille suuria palveluksia, toisaalta neu- Suomessa tehnyt keräilymatkan vain Kilpisjär- mistä kaikkialta sitä saatiin aikaisemmin. Suoje- vomalla tunnettujen asuinympäristöjen lähet- velle. Lehdon kirja ulottuu osapuilleen Ann Ar- luasioista puhuttaessa olisi voinut mainita, että tyviltä hyviä luontopaikkoja ja toisaalta innos- borista ja Martin Luther Kingin murhasta vuon- linnunsiipiperhosille (Ornithoptera) luvanvarai- tamalla ja opastamalla aloittelijoita lajintunte- na 1968 karttaperhosen runsausvuoteen Sam- nen tarhaaminen on ollut hyödyllistä, sillä pai- muksessa. Vaikka tieteelliset nimet pitävät kiis- matissa 2010. kallisten pitää päästä hyötymään perhosistaan. tämättömän asemansa, Kari Nissisen laatima ja Lehdon kirjan suuri seikkailu on perhemat- Pieni mutta yllättävä asia on, että paikoin piakkoin julkaistava maailman päiväperhosten ka pikkuautolla Ohion Clevelandista Panaman tekstissä on nimenomaan toimittajien suosi- (sinisiipisiä lukuun ottamatta) suomenkielisten Christóbaliin, 8729 kilometriä. Rio Grande del mia huonoja tai turhia sanoja: s. 179 ”ovat pe- nimistö antaa kirjalle elävyyttä, ”lihaa luiden Norten ja Panaman kanavan väliltä hän tallet- räisin jo etruskien ajalta”, (turha ja kömpelö); ss. ympärille”. ti 600 yksilöä, joissa oli 234 uutta lajia. Lehto ei 182 ja 190 ”tuttavuuteni syveni entisestään” ja On hyödyllistä tietää etukäteen, mitä kultakin siis tallettanut mitään suuria yksilömääriä, eikä ”sää huononi entisestään” (huonoja, koska ver- paikalta on tai ei ole odotettavissa. Mistä satun- myöskään harrastanut vaihtamista. bit merkitsevät jo muutosta); s. 190 ”lähes koko- nainen keräilijä voisikaan tietää vaikkapa, että Guatemalassa perhe joutui keskelle sissien naan tyhjin käsin” (turha ja vielä ristiriitainen); kun hän matkallaan etelään on ensin tutustu- välienselvittelyä. Salvadorissa poliisi kysyi, onko s. 198 ”ehdotonta aatelia” (aateli on jo voimakas nut itäisen Meksikon trooppiseen perhosrik- Finlandia sama kuin California. Costa Rican Kuo- ilmaisu). kauteen, hän joutuu nousemaan Meksikon ylä- lemanvuorella tie johti 3500 metriin, missä on Olli Lehto on tuottanut hyvin omansalaisen tasangolle, ja perhoset loppuvat siihen. ainoa paikka, josta näkyvät yhtaikaa Atlantti ja kirjan. Kaikkialta kuultaa syvä perehtyneisyys Olli Lehto on lahjoittanut erikoislaatuisen ja Tyyni valtameri. Lukijaa kylmää, kun ajattelee, perhosasioihin, ja maailmantapahtumat ja his- hartaasti järjestetyn kokoelmansa Helsingin yli- miten vaarallisissa paikoissa auto tapasi mennä toriantiedot syventävät perspektiiviä. Teksteis- opiston eläinmuseon tieteellisiin kokoelmiin. rikki. Sankaruutta kaikki tyynni! tä henkii lämmin inhimillisyys ja rakkaus aihee- Hän on tallettanut 55 maasta yli 4000 yksilöä Kirjan ansiokkaista kartoista näkee, että Olli seen, perhospostimerkit mukaan lukien. Kir- 945 päiväperhoslajista. Lehto tuli keränneeksi Euroopassa (Suomesta joittajan suuri vaatimattomuus näkyy siitä, että Lapsuudessa 1930-luvulla kytenyt perhos- siis kaksi paikkaa) ja Aasiassa sekä Keski- ja Poh- kirjan sankarista ja hänen perheestään on vain harrastus alkoi viritä uudelleen, kun Lehto jois-Amerikassa 16–18 paikassa kussakin. Afrik- kaksi enemmän tai vähemmän kaukokuvaa, ja 1960-luvulla opasti tytärtään perhosten maa- ka ja Etelä-Amerikka jäivät pahasti jälkeen 8 ja niistäkin toinen päällyksen takapinnalla. Kansi ilmaan. Hän jäi lopullisesti koukkuun, kun hän 5 paikallaan. Eniten uusia lajeja tuli Meksikosta, on kyllä tyylikäs, mutta siihen olisi hyvin sopi- sai 1970-luvulla tilaisuuksia kerätä perhosia 146, ja Thaimaasta, 125. nut haavimies. eri puolilla maailmaa. Ruotsalaiskollega kyse- Sinänsä hienot kuvataulut ovat hiukan ilotto- Kauri Mikkola li Lehdon vaimolta Moskovan maailmankong- masti yhdessä nipussa kirjan loppupuolella. Oli-

43 Baptria 2/2011 MARKKU SUOKNUUTI Havaintoja Etelä-Kymenlaakson soiden perhoslajistosta 2010

Markku Suoknuuti

Kirjoittajan osoite — Author’s address Markku Suoknuuti, Heinäkorvenkuja 146, FI-48410 Kotka, e-mail: [email protected]

arsinkin 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneiden metsäojitusten ja lisääntyvän turvetuotannon aiheuttamat kasvillisuusmuutokset ovat muuttaneet suoluontoa myös perhosille huonompaan suuntaan. Suolajiston V säilymisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että riittävästi luonnontilassa olevia elinympäristöjä esiintyisi riittävän lähellä toisiaan, jotta paikallispopulaatiot säilyisivät elinvoimaisina, lajien leviäminen suolta toiselle olisi mahdollista, ja lajiston monimuotoisuus olisi turvattu pitkällä aikavälillä. Varsinaiset suolajit ovat ilmeisen heikkoja etsimään uusia elinympäristöjä vanhan tuhoutuessa, koska ne eivät juuri harhaudu elinympäristönsä ulkopuolelle. Soiden tyypillinen äärevä mikroilmasto on suuressa määrin suokasvillisuuden määräämää. Vakaiden hydrologisten olosuhteiden ja sitä kautta luontaisen suokasvillisuuden säilyminen on siksi tärkeää. Ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamalle perhoskantojen taantumiselle ei kuitenkaan voida lyhyellä aikavälillä mitään. Suoperhosten suojelussa päällimäisenä tarpeena on suolajiston nykytilan määrittäminen ja vanhoihin havaintoihin pohjaava suolajistomuutosten dokumentointi tarkastelemalla ns. perinteistä suurperhoslajistoa, koska näistä on saatavilla täydellisin vertailuaineisto aiemmilta vuosikymmeniltä.

declined. Moreover, there is an increasing body of evidence that Many mire-dwelling lepidopterans are formerly abundant species like Boloria aquilonaris, B. eunomia, declining in southern Kymenlaakso Coenonympha tullia, Coranarta cordicera and Syngrapha microg- Area of peatlands in their natural state has declined drastically since amma are declining as well. Yet, the red-listed species Thalera fim- the mid 20th century in Finland. As a consequence, many lepidop- briralis, Idaea muricata, Aspitates gilvaria and Lacanobia w-lati- teran species associated with such habitats have become threatened num along with some other more common mire-specialists are still or nearly threatened based on the IUCN criteria. In order to evalu- seemingly stable in southern Kymenlaakso. Unfortenately, most of ate status of mire-dwelling lepidopterans, I compare the former in- the populations of threatened species inhabit mires that fell outside cidence of the species in certain mires with recent observations in the current nature reserves. The most evident anthropogenic change southern Kymenlaakso, SE Finland. It became evident that large that threatens mire-dwelling lepidopterans is draining of mires for and diverse mires are of major importance for specialized lepidop- forestry, although peat production has even more dramatic conse- teran fauna. In southern Kymenlaakso, more than 50 percent of quences locally. There is an urgent need to acknowledge lepidop- peatlands has, however, been drained. This reflects to lepidoptera terans when choosing areas for protection. Yet, any conservation act so that Boloria freija intolerant to habitat deterioration has already may appear ineffective unless species-specific habitat requirements become extinct (the last observation in 2002), whereas such spe- know well enough, which requires more explicit documentation of cies as Oeneis jutta, Erebia embla and Nola karelica have clearly species–mire type associations.

44 Baptria 2/2011 << KUVA 1. Kananiemensuon Haukkavuoren HEIKKI HYTTINEN edustan aapasuoalue ja minerotrofinen neva- juotti edustavat harvinaista ja uhanalaista suokasvillisuutta varsinkin Etelä-Suomessa.

KUVA 2. Rämekylmänperhosta (Oeneis jutta) tavataan Etelä-Kymenlaaksossa nykyisin vain kahdella suolla.

Suoympäristön merkitys vaihtelee lajeittain ja alueittain

Soiden perhosfaunaan kuuluu koko jouk- ko lajeja, joista vain osa on varsinaisia suolajeja. Näiden ns. tyrfobionttien (ks. Mikkola & Spitzer 1983, Väisänen & Suoknuuti 1989, Pöyry 2001) koko elinkierto on riippuvainen suoympäristöistä, joilla sekä habitaatin hydrologian ja ravinnetalouden määrää- mä kasvillisuus että mikro- ja mesoilmas- to täyttävät tietyt vaatimukset. Luonteen- omaisesti varsinaiset suolajit esiintyvät eristyneinä saarien kaltaisina populaati- kankailla. Tämän seurauksena edellä mai- veja ovat yleensä runsaina soilla esiintyvät oina, joita ympäröi lajistolle epäedullinen nitut perhosten habitaatinmukaiset luoki- ombrotrofiaan eli sadevesiravinteisuuteen tai jopa täysin elinkelvoton ympäristö. Li- tukset eivät ole täysin yhteneväisiä, sillä sopeutuneet sekä monet kasvupaikaltaan säksi soilla elää elinympäristövaatimuk- ensimmäinen (Mikkola & Spitzer 1983) perus- minerotrofisia olosuhteita vaativat soilla siltaan laaja-alaisempia suolajeja (tyrfofii- tuu Etelä- ja Keski-Suomen havaintoai- yleiset kasvilajit. Suuri osa suoperhosten lit lajit), joita esiintyy vaihtelevasti muil- neistoon ja keskimmäinen (Väisänen & Suok- toukista käyttää ravintonaan jotakin seu- lakin elinympäristötyypeillä. Tavallisesti nuuti 1989) koko maan tilanteeseen. Pöyry raavista ombrotrofiaan sopeutuneista kas- tyrfofiilejä tavataan soiden lisäksi toisen- (2001) tarjoaa konservatiivisimman arvion, veista: suokukka (Andromeda polifolia), laisissa kosteikoissa, mutta myös esimer- sillä varsinaisiin suolajeihin luetaan tässä vaivaiskoivu (Betula nana), kanerva (Cal- kiksi kanervakankailla tai havu- ja lehti- tapauksessa vain lajit, joiden populaatiois- luna vulgaris), variksenmarja (Empetrum metsissä. ta yli 95 % esiintyy soilla ja tyrfofiilien- nigrum), tupasvilla (Eriophorum vagina- Lajien sitoutumisessa suoympäristöön kin kohdalla oletetaan pääsääntöisesti latum), suopursu (Ledum palustre), hilla on selkeitä alueellisia eroja. Esimerkik- jin populaatioista yli 50 % esiintyvän soil- (Rubus chamaemorus), juolukka (Vaccini- si levinneisyysalueensa eteläosissa Kes- la. um uliginosum) ja isokarpalo (V. oxycoc- ki- ja Etelä-Euroopassa paahteisissa ym- cos). Minerotrofisten kasvupaikkojen - la päristöissä tavattavat Scopula virgulata, Suoperhoset elävät usein jeista hieskoivu (Betula pubescens), pajut Aspitates gilvaria ja Lacanobia w-latinum tavallisilla kasveilla (Salix spp.), mustikka (Vaccinium myrtil- ovat eteläisestä Fennoskandiasta pohjoi- lus), sarat (Carex spp.), kurjenjalka (Po- seen rajoittuneita lähes yksinomaan suo- Perhosten kannalta merkittävimpiä elin- tentilla palustris) ja rantamatara (Gali- ympäristöön. Toisaalta Etelä-Suomessa ympäristöjä ovat erilaiset ombro- ja oli- um palustre) ovat tavallisia suoperhosten tiukasti soilla esiintyvät Boloria freija ja gotrofiset nevat ja rämeet sekä niiden yh- ravintokasveja. Ensin mainitut kasvilajit B. frigga esiintyvät Lapissa myös tunturi- distelmät. Suoperhostoukkien ravintokas- ovat usein yleisiä ja runsaita keidassoiden

Många av myrarnas fjärilar minskat. Det finns dessutom allt mer indicier på att tidigare talrika på tillbakagång i södra Kymmenedalen arter såsom Boloria aquilonaris, B. eunomia, Coenonympha tullia, Coranarta cordicera och Syngrapha microgamma även de minskar. De orörda torvmarkernas yta har minskat dramatiskt i Finland se- Å andra sidan verkar de rödlistade arterna Thalera fimbrialis, Idaea dan mitten av 1900-talet. Som en följd av detta har många fjärilsar- muricata, Aspitates gilvaria och Lacanobia w-latinum samt en del ter hemmahörande på torvmarkshabitat blivit hotade eller nära ho- andra vanligare myrspecialister fortfarande ha stabila förekomster tade utgående från IUCN:s kriterier. I ett försök att bedöma status i södra Kymmenedalen. Tyvärr finns de flesta populationerna av de hos ett antal myrarter bland fjärilarna jämförde jag arternas tidigare hotade arterna på myrar utanför de nuvarande naturskyddsområde- förekomst på vissa myrar i södra Kymmenedalen, sydöstra Finland, na. Den viktigaste av mänskan förorsakade förändringen som hotar med nyare observationer. Det blev uppenbart att stora och mångfor- myrarterna är utdikning i samband med skogsbruk, fastän torvtäkt miga myrar har en avgörande betydelse för myrspecialisterna bland har ännu mer dramatiska följder lokalt. Det finns ett uppenbart be- fjärilsarterna. I södra Kymmenedalen har emellertid över 50 pro- hov att konsultera lepidopterologer då områden som skall skyddas cent av torvmarkerna dikats. Detta återspeglas i fjärilsfaunan så att väljs ut. Naturskyddsåtgärder kan visa sig vara ineffektiva om inte Boloria freija, som inte tolererar någon försämring av sin livsmiljö, de artspecifika kraven på livsmiljöer är tillräckligt väl kända. Detta redan har försvunnit (den senaste observationen är från 2002), med- kräver bättre dokumentation av associationerna mellan arterna och an arter som Oeneis jutta, Erebia embla och Nola karelica klart har olika myrtyper.

45 Baptria 2/2011 reunaluisuissa ja keskustasanteilla. Kas- ta, mikä pelkän kasvillisuuden perusteella tullia, Scopula virgulata, Idaea murica- vupaikkansa ravinteisuuden suhteen laa- jäisi turhan vähälle huomiolle. ta (VU), Dysstroma infuscatum, Eupit- ja-alaisina ne tulevat toimeen myös mi- hecia gelidata, Carsia sororiata, Maca- nerotrofisilla soiden osilla. Minerotrofiaa Kymenlaakson ria carbonaria, Lycia lapponaria, Aspi- ilmentävät kasvilajit puuttuvat ombrotro- suolajisto tates gilvaria (VU), Orgyia antiquoides, fisilta kasvupaikoilta, siksi niitä esiintyy Gynaephora selenitica (VU), Nola ka- keidassoilla vain soiden laiteilla. Kymenlaakson suoperhosista on kerätty relica (EN), Hypenodes humidalis, Syn- Suojeltavien suokohteiden valinnas- tietoa lukuisten harrastajien toimesta koh- grapha microgamma, Acronicta menyant- sa tulisi perhoslajisto huomioida nykyis- talaisen runsaasti viimeisen 60 vuoden hidis ja Coranarta cordigera. Elinympä- tä paremmin. Suojelullisesti arvokkaim- ajalta. Kun 1950- ja 1960-luvulla ”löydet- ristövaatimuksiltaan laaja-alaisempia suo- pina soina on perinteisesti pidetty koh- tiin” Pyhtään ja Kotkan suuret suot, kas- lajeja (tyrfofiilit) edustavat Dahlica char- teita, joilla esiintyy harvinaisia kasvilaje- voi alueen suokasvillisuuden ja -perhosla- lottae, Siederia rupicolella, Psyche rotun- ja ja suotyyppejä (tai lintuja). Perhosille jiston tuntemus esimerkiksi Yrjö Sara- da, Acanthopsyche atra, Canephora hir- tai yleisemmin hyönteisille ei ole annettu mon, Kauko Tainan ja Einari Vallealan an- suta (NT), Sterrhopterix standfussi, S. fus- yhtä suurta arvoa, koska monet perhoslaji- siosta. Heidän toimilla ja tiedoilla on ollut ca (NT), Pyrgus malvae, Plebeius optile- en ravintokasvit ovat suhteellisen tavalli- suuri merkitys arvioitaessa perhoslajiston te, Brenthis ino, Boloria euphrosyne, Pa- sia. Luonnollisesti luotettavimpaan loppu- kehitystä ja tilaa aina nykypäiviin asti. rarge achine (VU), Chlorissa viridata, tuloksen päästäisiin huomioimalla lajisto Mikkolan ja Spitzerin (1983) sekä Väi- Thalera fimbrialis (EN), Scopula corri- mahdollisimman kattavasti. Toisaalta ko- säsen ja Suoknuutin (1989) luokituksen valaria (EN), Rheumaptera subhastata, rostan suotyyppien tarkkaa dokumentoin- mukaan Kymenlaaksossa tavatuista la- Eupithecia goossensiata, Macaria brun- tia (ks. erillinen tietolaatikko suotyyppien jeista varsinaisia suolajeja (tyrfobiontit) neata, Arichanna melanaria, Hypoxys- moninaisuudesta Etelä-Kymenlaaksossa, ovat Pachytelia villosella, Phalacopterix tis pluviaria (VU), Perconia strigillaria, s. 47), sillä tavallisillakin kasveilla elävät graslinella, Rhagades pruni (uhanalais- Eriogaster lanestris, Lasiocampa quer- perhoset saattavat olla hyvin erikoistunei- luokka NT, Rassi ym. 2010), Colias palae- cus, Macrothylabia rubi, Saturnia pavo- ta suon muiden ominaisuuksien suhteen. no, Boloria aquilonaris, B. eunomia (Kuva nia, Orgyia recens, Gynaephora fasceli- Näin ollen perhoslajisto saattaa sisältää 3), B. freija (NT), B. frigga, Erebia embla, na, Thumatha senex, Cybosia mesomel- sellaista informaatiota suon suojeluarvos- Oeneis jutta (NT) (Kuva 2), Coenonympha la, Eilema lutarellum, Eilema cereolum (VU), Diacrisia sannio, Callistege mi, No. KOHDE Pinta-ala (ha) 1Tila Ojitus-% Käynnit Nola aerugula, Deltote uncula, Lithopha- ne lamda, Amphipoea lucens, Celaena ha- 1. Muurainsuo 37 Os 41 2. Muurainsuo 10 L 5 worthii, Anarta myrtilli, Lacanobia w-la- 3. Muuransuo 7 O 100 tinum (VU), Mythimna pudorina (VU), 4. Suurisuo 73 L 4 2 5. Järvensuo 97 L 7 7 Polia trimaculosa, Agnorisma puniceum 6. Munasuo (S) 393 Os 45 (VU) ja Coenophila subrosea. 7. Munasuo (N) 637 L 9 8. Hirvijärvensuo 96 O 100 9. Makkarasuo 6 O 85 Etelä-Kymenlaakson soita inven- 10. Kananiemensuo 598 L 5 7 toitiin vuonna 2010 11. 2Mustanjärvensuo 280 Os 35 10 12. ”Kuppikallionsuo” 3 L 0 13. Niskasuo 73 O 100 Kartoitusalueeksi vuodelle 2010 valittiin 14. Kultainmäensuo 14 (O) 90 9 soita eteläisestä Kymenlaaksosta: Pyhtää, 15. Kivihaikulansuo 41 O 100 16. Vehkovuorensuo 2 (L) 10 Kotka, Kouvolan eteläosa (Vehkaojan- 17. Suurirahka 39 Os 55 suo ja Honkalamminsuo) sekä Hamina. 18. Turvesuo 118 O 100 Monilta alueen soilta on perhoshavainto- 19. Kivimäen suot 20 L 0 20. Suurisuo 76 O 95 ja jopa yli 50 vuoden ajanjaksolta, mikä 21. Rajajärvensuo 16 (O) 80 mahdollistaa ajallisen tarkastelun. Alueen 22. Lammenrahka 25 O 95 suot jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäi- 23. Laukkakallionsuo 4 L 0 24. Tuomiojansuo 115 O 95 seen kuuluvat perhoslajistoltaan parem- 25. Munasuo 101 Os 70 11 min tunnetut (kohteet 1–37, Taulukko 1), 26. Nälkäsuo 228 (O) 85 6 27. Honkalamminsuo 73 (L) 10 1 jälkimmäiseen puutteellisemmin tunnetut 28. Vehkaojansuo 303 (O) >80 2 (0–10 suoperhoslajia) tai ojitusten myö- 29. Kajasuo 455 Os 40 7 tä luonnonarvojaan suuresti menettäneet 30. Ymmyriäissuo 30 Os 60 31. Ruokosuo 29 Os 35 4 suot (kohteet 38–56), joita ei tässä yhtey- 32. Ruotsinsuo 42 (O) 85 dessä juuri käsitellä. 33. Tiltermusansuo 6 L 0 34. Haukilammensuo 6 L 0 Useimmille ensimmäisen ryhmän soil- 35. Syväsuo 5 L 0 2 le tehtiin useampia inventointikäyntejä. 36. Pahanlamminsuo 34 Os 20 4 Kohdekäyntejä tärkeimmille soille ker- 37. Rajasuo 287 L 2 17 tyi yhteensä 82 [keskiarvo 6/suo, vaihte- 1Suon tila: L = luonnontilainen, (L) = lähes luonnontilainen, Os = osaksi ojitettu, (O) = lähes kokonaan ojitettu luväli 1–17, 89 käyntiä Hannu Kosken 7 ja O = kokonaan ojitettu. käyntiä Mustajärvensuolla mukaanluki- 2Hannu Kosken käynnit mukana en] pääsääntöisesti toukokuun lopun ja TAULUKKO 1. Etelä-Kymenlaakson perhoskartoituksen kohdesoita 2010 [tärkeimmät kohteet heinäkuun lopun välisenä aikana. Lisäk- lihavoitu, käyntejä 1–2 (kursivoitu)]. Ojitusprosenttien ja pinta-alatietojen lähdeaineistoina si muutamalle listan ulkopuoliselle suolle Mäkilän ym. (1991) aineistot sekä ilmakuva-arvioinnit ja karttadigitoinnit. (Niskasuo, Kivimäensuo, Ymmyriäissuo–

46 Baptria 2/2011 TIETOLAATIKKO OLLI VESIKKO Suot ovat muutakin kuin korpia, rämeitä, nevoja ja lettoja — otteita joidenkin Kymeenlaakson merkittävimpien suoalueiden suotyypeistä ja kasvillisuudesta

Suojelusuot (Suurisuo, Järvensuo, Munasuo, Kananiemensuo, Mustanjärvensuo ja Raja- suo) sijaitsevat Suomen suovyöhykealuejaossa Saaristo-Suomen laakiokeidassuoalueen KUVA 3. Rämehopeatäplä (Boloria eunomia) ja Rannikko-Suomen konsentristen kermikeidassoiden raja-alueella (Soidensuojelutyö- oli yksi mielenkiinnon kohteista Kymenlaak- ryhmä 1981, Ruuhijärvi 1983) (Kuva 4). Morfologialtaan ja kasvillisuudeltaan suot poikke- son suoinventoinneissa. avat toisistaan (Taulukko 2). Laakiokeitaille tyyppilliset piirteet: hyvin kehittynyt laide, selvä ja usein jyrkkä reunaluisu sekä tasainen pienmuotomorfologialtaan (kermit, kuljut) suun- Kurjensuo) tehtiin yksittäisiä käyntejä tautumaton keskustasanne ovat tyypillisiä piirteitä. Parhaiten piirteet näkyvillä Munasuol- matkalla tärkeimmille kohteille. Kohteil- la, jota pidetään Suomen edustavimpana laakiokeitaana. Myös Kananiemensuon läntinen la kartoitukseen käytettiin aikaa puolesta keidas edustaa laakiokeitaille tyypillistä morfologiaa. Konsentriset kermikeitaat (Kananie- tunnista noin neljään tuntiin, yleisimmin mensuon itäinen kermikeidas ja Mustanjärvensuo) edustavat kilpi- ja laakiokeitaan väli- kuitenkin 1–2 tuntia. Seuraavat henki- muotoa, joilla reunaluisu ja laide ovat hyvin kehittyneet, mutta kermit ja kuljut ovat aset- löt osallistuivat kohteiden kartoitukseen: tuneet samankeskisesti kiertämään suon korkeinta kohtaa. Kananiemensuon Lamminsuo Lauri Luukkonen (LLu), Heikki Hyttinen ja Rajasuo ovat suurmuotomorfologialtaan heikommin kehittyneitä, tasapintaisia keidas- (HHy), Ossi Öhman (OÖh), Jukka Heik- soita ilman hyvin kehittyneitä reunaluisuja. Suurisuo on rakenteeltaan epämääräisin ja vai- kilä (JHe), Markku Suoknuuti (MSu) ja keasti luokiteltavissa, edustaen kuitenkin nuorehkoa kehittymässä olevaa keidassuota. Hannu Koski Mustanjärvensuolla. Havainnot perustuvat aktiivihavain- ka–vaivero (Chamaedaphne calyculata) -valtaiset nointiin (haaviminen ja toukkien etsimi- ja suopursu–hilla-valtaiset varsinaiset isovarpurä- nen) sekä syötti- ja feromonipyydysten Suurisuo (Riitinginsuo, Pyhtää) meet (VIR) sekä paikoin tupasvillaräme (TR), joilla pohjakerros muodostuu rahka- ja muista lehtis- (yhteensä 19/5) käyttöön. Syöttirysiä oli Pyhtään kirkonkylän luoteispuolella sijaitseva lä- ammalista. Pyhtään Suurisuolla (1 kpl), Järvensuolla hes luonnontilainen suo (73 ha) on kasvistolli- (3), Mustanjärvensuolla (4), Kultainmä- sesti edustava. Suon etelä- ja itäosia luonnehti- ensuolla (1), Munasuolla (Kotka, 1), Näl- vat suotyypeistä mesotrofinen sarakorpi (MeSK), luhtainen ruoho-ja heinäkorpi (LuRhK), sekä lai- Järvensuo (Pyhtää) käsuolla (2), Kajasuolla (1), Ruokosuolla teella pienialaisesti metsäkortekorpi (MkK). Ensin (1), Pahanlamminsuolla (1) ja Rajasuolla mainitulla tyypillä (myös seuraavalla mutta kook- Järvensuon (98 ha) pohjois- ja länsiosia, ojitettua (4). Feromonipyydyksiä (1/suo) oli Kana- kaampana) valtapuuston muodostavat hieskoi- Takasuota (17 ha) lukuun ottamatta, luonnehtii niemensuolla, Nälkäsuolla, Kajasuolla, vu, kuusi (Picea abies) ja paikoin tervaleppä (Al- ombrotrofinen keidassuokasvillisuus. Avoin kei- Pahalamminsuolla ja Rajasuolla. Lajien nus glutinosa). Pensaskerroksen lajeista mainit- dasräme (KdR) sekä ombrotrofinen lyhytkorsine- takoon mesotrofian indikaattoreina pohjan- Sa( - va (OmLkN) edustavat keskustasanteen tyypilli- lentoaikojen aikaistuminen ja lyhenemi- lix lapponum), kapealehti- (S. rosmarinifolia) sekä sintä kasvillisuustyyppiä. Kermien kasvillisuutta nen sekä syöttinesteiden ja rysämyrkky- kiiltolehtipaju (S. phylicifolia). Monilajisen kenttä- luonnehtii mänty (Pinus) –kanerva–hilla–rusko- jen haihtuminen kuuman kesän seurauk- kerroksen runsaimpia lajeja ovat suoputki (Peuce- rahkasammal (Sphagnum fuscum) -valtainen ka- sena johti siihen, että pyydysten laji- ja danum palustre), harmaa- (Carex canescens), joka- nervarahkaräme (KrRR), jota on paikoin omana paikan- (C. nigra), jouhi- (C. lasiocarpa) ja pullosa- tyyppinä keskustasanteellakin. Kermien välisillä yksilömäärät jäivät keskimääräistä kesää ra (C. rostrata), maariankämmekkä (Dactylorrhiza pinnoilla lajisto on lähinnä tupasvilla–suokukka– alhaisemmiksi. maculata), raate (Menyanthes trifoliata), rimpive- mutasara (Carex limosa) –silmäkerahkasammal Erityisen mielenkiinnon kohteena oli- siherne (Utricularia intermedia), suo-orvokki (Viola (Sphagnum balticum) -valtaista [kuljuissa lisäksi vat lajit Pachytelia villosella, Phalacrop- palustris), kurjenjalka, terttualpi (Lysimachia thyr- leväkköä (Scheuchzeria palustris), valkopiirtohei- terix graslinella, Rhagades pruni, Bo- siflora), järvi- (Equisetum fluviatile) ja suokorte (E. nää (Rhynchospora alba), pitkälehtikihokkia (Dro- palustre), luhtarölli (Agrostis canina), luhtakastikka sera anglica) sekä vajo- (Sphagnum majus), kulju- loria eunomia, B. freija, *B. frigga, B. (Calamagrostis stricta) sekä siniheinä (Molinia ca- (S. cuspidatum) ja pohjanrimpirahkasammalta (S. aquilonaris, Erebia embla, Oeneis jut- erulea) osoituksena luhtaisuudesta ja ravinteisuu- jensenii)]. Varsinaista kuljunevaa (KuN) on alueelta, Coenonympha tullia, Scopula virgu- desta. Harvinaisista lajeista esiintyvät ”punaisen la vähän. lata, Idaea muricata, Eupithecia gelida- kirjan” (Rassi ym. 2010) lajit punakämmekkä (Dac- Luoteis- sekä lounaisreunalla tavataan reunalui- tylorrhiza incarnata, VU) ja suovalkku (Hammarbya suilla suopursu–juolukka–hilla-valtaisia tai vai- ta, Lycia lapponaria, Aspitates gilvaria, paludosa, NT). Pohjakerroksen sammalista mainit- vaiskoivu–kanerva–hilla-valtaisia puustoisia var- Orgyia antiquoides, Gynaephora seleni- takoon vaateliaat viita- (Sphagnum fimbriatum), sinaisia isovarpurämeitä (VIR). Tupasvillarämeelle tica, Nola karelica, *Eilema cereolum, siro- (S. flexuosum), kuovin- (S. obtusum), oka- (S. (TR) luonteenomaista kasvillisuutta on suon poh- Syngrapha microgamma, Lacanobia w- squarrosum), letto- (S. teres), keräpää- (S. subsecun- joispuoliskolla aika vähän. Länsikylänjärven poh- latinum, *Mythimna pudorina sekä *Ag- dum) sekä pallopäärahkasammal (S. wulfianum). joispuolella tavataan minerotrofisia suokasviyh- Luhtaisen ruoho- ja heinäkorven (LuRhK) lajistoon teisöjä: pullosara–jouhisara–raate–valkopiirtohei- norisma puniceum [*lajia ei tavattu Ete- kuuluvat monien edellä mainittujen lisäksi mm. nä–kalvakkarahkasammal (Sphagnum papillosum) lä-Kymeenlaakson soilta (kahta viimeksi keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus), röyhyvihvilä -valtaista suursarakalvakkanevaa (KaSN), pullosa- mainittua harvainaisina muilta elinympä- (Juncus effusus), korpikastikka (Calamagrostis pur- ra–jouhisara–raate–rimpivesiherne–(siniheinä)– ristötyypeiltä)]. Painotuksesta huolimat- purea) ja ranta-alpi (Lysimachia vulgaris). kalvakkarahkasammal-valtaista mesotrofista kal- Suon keski- ja pohjoisosat ovat karumpia. En- vakkasuursaranevaa (MeKaSN), järviruoko (Phrag- ta, myös muut suolajit huomioitiin, joskin nen isovarpurämeitä kasvillisuus on luhtaista ne- mites australis) –raate–rimpivesiherne–kalvakka- tulokset raportoidaan vain rajallisesti (ks. vakorpea (LuNK) ilman mesotrofian indikaattori- rahkasammal-valtaista mesotrofista kalvakkane- Etelä-Kymenlaakson soilta havaitut suoperhoslajit, lajeja. Puustoltaan ryteikköisellä rämeosalla val- vaa (MeKaN) sekä mesotrofista raate–rimpivesi- sivu 52). litsevia suotyyppejä edustavat suopursu–juoluk- herne–kalvakkarahkasammal–kuovinrahkasam-

47 Baptria 2/2011 KUVA 4. Kymenlaakson suojelusuot (Suurisuo, Järvensuo, Munasuo, Kananiemensuo, mal-rimpinevaa (MeRiN). Mustanjärvensuo ja Rajasuo) sijaitsevat Suomen suovyöhykealuejaossa Saaristo-Suo- Yhdistelmätyypeistä esiintyvät pienialaisina men laakiokeidassuoalueen ja Rannikko-Suomen konsentristen kermikeidassoiden mänty–hieskoivu–raate–jouhisara–sararahkasammal (Sphagnum fallax) -valtainen varsinainen raja-alueella. sararäme (VSR), mesotrofinen sararäme (MeSR), mesotrofinen mänty–tervaleppä–siniheinä–jou- Vietto- ja rahkakeitaat hisara–raate–kalvakkarahkasammal-valtainen (Järvi-Suomen KOUVOLA kalvakkanevaräme (MeKaNR), lähteinen nevarä- LUUMÄKI keidassuot) me (LäNR), hieskoivu–jouhisara–raate–haprarahkasammal (Sphagnum riparium) -valtainen varsi- Kilpikeitaat nainen sarakorpi (VSK) sekä luhtainen nevakorpi (Etelä-Suomen (LuNK). Järven länsipuolella on paikoin myös luh- kermikeidassuot) taista ruoho- ja heinäkorpea (LuRhK). Kananiemensuo Kasvualustansa mesotrofiaa indikoivasta lajis- Mustanjärvensuo tosta edellisillä tyypeillä esiintyvät kataja (Junipe- Laakiokeitaat Munasuo Rajasuo (Saaristo-Suomen Järvensuo rus communis, LäNR), paatsama (Frangula alnus, keidassuot) Suurisuo HAMINA VIROLAHTI LäNR), tervaleppä (LäNR), järviruoko (MeKaN), si- niheinä (MeKaN, LäNR), tähtisara (Carex echinata. PYHTÄÄ KOTKA LäNR), rimpivesiherne, maariankämmekkä (LäNR) sekä rahkasammalista viita- (LuNK, LäNR), siro- PORVOO (MeKaSN), luhta-/ranta- (S. inundatum/S. denticu- latum) (MeKan vesijuotit), kuovin- (MeKaSN/Me- RiN), hapra- (LuNK), oka- (LuNK, LäNR), keräpää- 10 km (MeKaN), letto- (LäNR, MeSR/MeKaSN) ja pallo- päärahkasammal (LuNK).

No. KOHDE SUOTYYPIT Valkmusan kansallispuisto 4. Suurisuo LuRhK, MkK, VIR, TR, LuNK, LuSK, MeNK (Pyhtää ja Kotka)

5. Järvensuo VSK, LuNK, VIR+oj, TR, KrRR, OmLkN, KuN, KaSN, MeKaSN Valkmusan kansallispuistoon kuuluvat Munasuo, MeKaN, MeRiN, VSR, MeSR, KaNR, LäNR, KdR, Mtkg Kananiemensuo sekä Mustanjärvensuo. Alueen 7. Munasuo (N) LhK, KgK, RhKgK, MrK, MK, MkK, LuRhK, SaK, VIR, KrRR, TR, kasvillisuus on raportoitu osin jo aiemmin (To- RmTR, RaN, OmLkN, MeKaN, KaSN, VSN, LuNK, VSR, MeSR, lonen 1968a,b, Seppä 1991, Suoknuuti & Seppä 1992). Laajempi julkaisematon Kananiemensuo- KdR, KaSR, VrRR, LkSR, RuN, MiLkN, LkKaN, OligSphRiN, ta ja Mustanjärvensuota koskeva selvitys on edel- MeSN leen työn alla. Tässä yhteydessä kuvaan Valkmu- 10. Kananiemensuo KgK, RhKgK, MK, MrK+mu, SaK, LuRhK+mu, LäLNK, VSK, san kansallispuiston kasvillisuutta pääpiirteittäin. LuSK, LuNK+mu, MeSK, NigNK, TK+oj, KgR+mu, TR+mu, ITR, RmTR, RmITR, VKR, VIR+oj+mu, RaVIR, tVIR, VkR, KrRR, VKrR, VSR+oj, MeSR+mu, LäNR, MeRiNR, OlKaNR, Munasuo KdR, VLkNR, LuN, VSN, LuSN, KaSN, RiKaSN, MeRiKaSN, OmLkN, RaOmLkN, LuNmu, VSNmu/KaSNmu, MeSNmu, Munasuon pohjoinen keidassuo-osa (637 ha) OmLkNoj+mu, PTA, RaN, KuN, LkKaN, RaLkKaN, (VMi) kuuluu laakiokeitaisiin. Suon lähes puuttomalle keskustasanteelle luonteenomaista kasvillisuut- LkN, RaSphRiKaN, MeKaN, OligSphRiN, OligRuRiN, LuRiN, ta ovat rahkanevat (RaN), eteläosissa kuljuneva MeSphRiN, PaLu, MeEuLä, Rhtkg, MtkgII, Vatkg (KuN) ja keidasräme (KdR). Rahkanevalla kermien 11. Mustanjärvensuo LhKmu, RhKmu, VIR+oj+mu, RaIR, TR+mu, ITR, RmITR, ja mättäiden kasvillisuus on rahkarämeille tyypil- KrRR, LuNmu, (Ra)OmLkN+oj+mu, VSNmu, MeSNmu, listä. Tavallisimpia lajeja ovat kanerva, variksen- NKmu, MeNKmu, MiLkNRoj, KdR+oj+mu, Mtkg, Vtkg marja, suokukka, vaivaiskoivu, tupasvilla, tupasluikka (Trichophorum cespitosum) sekä rusko- ja 37. Rajasuo MK, LuRhK, VIR, KrRR, TR, OmLkN, RaN, KuN, VKaN, rämerahkasammal (S. angustifolium). Välipinnoil- MeKaN, KaSN, VSN, OligRiN, MeSR, LuNK la kasvavat tupasvilla, suokukka sekä ruso- (S. ru- bellum) ja hentorahkasammal (S. tenellum). Rahka- Suotyyppilyhenteiden etumääreet: I = isovarpuinen, Ra = rahkainen, Rm = rahkamättäi- nevan kuljujen sekä kuljunevan lajiston runsaim- nen, Lu = luhtainen, Lä = lähteinen, Ri =rimpinen ja Sph =rahkasammalinen, Olig = oligot- pia lajeja ovat mutasara, valkopiirtoheinä, leväkkö rofinen, Me = mesotrofinen, Mi = minerotrofinen, Om =ombrotrofinen, V= varsinainen. sekä silmäke- ja vajorahkasammal. Suon keskusta- Tyyppilyhenteiden lisäosat: oj = ojikko ja mu = muuttuma. santeella esiintyy myös kasvitonta ruoppaa muita Kymenlaakson soita yleisemmin. Keidasrämeil- Suotyypit: (Ka)NR =(kalvakka)nevaräme, Ka(S)N = kalvakka(suursara)neva, KaSR = kalvak- le tyypillistä kasvillisuutta (puustoisia rahkaräme- kasararäme, KdR = keidasräme, KgK = kangaskorpi, KgR = kangasräme, KrRR = kanerva- kermejä ja kermien välisiä kulju- tai lyhytkorsinevoja) on Munasuolla kansallispuiston muita soita rahkaräme, KuN = kuljuneva, LhK = lehtokorpi, Lk(Ka)N = lyhytkorsi(kalvakka)neva, (Lk)N = vähemmän. (lyhytkorsi)neva, LkSR = lyhytkortinensararäme, MeEuLä =meso-eutrofinen lähteikkö, MK Laakiokeitaille tyypillinen selväpiirteinen = mustikkakorpi, MkK = metsäkortekorpi, MrK = muurainkorpi, Mtkg = mustikkaturvekan- reunaluisu on hyvin havaittavissa munasuon län- gas, NK = nevakorpi, (Nig)NK = (Carex nigra) -nevakorpi, PaLu = pajuluhta, PTA = palatur- si- ja itäpäässä. Suurimmillaan korkeusero laiteen peen nostoalue, Ptkg = puolukkaturvekangas, RaN = rahkaneva, RhK = ruoho- ja heinäkor- ja keskustasanteen välillä on 3,2 metriä. Reunalui- pi, RhKgK = ruohokangaskorpi, Rhtkg = ruohoturvekangas, RiN = rimpineva, RuN =ruop- sun kasvillisuutta Munasuolla edustavat suopur- pakuljuneva, RuRiN = ruopparimpineva, SaK = saniaiskorpi, SN = saraneva, SR = sararäme, suvaltaiset varsinaiset isovarpurämeet (VIR), ka- TR = tupasvillaräme, VIR = vars. isovarpuräme, VKR = vars. korpiräme, VKrR = kanervaräme, nervarahkarämeet (krRR) sekä paikoin ombrotro- VLkNR = varsinainen lyhytkorsinevaräme, VrRR = variksenmarjarahkaräme, (V)SK = (vars.) fiset lyhytkorsinevat (OmLkN) ja tupasvillarämeet suursarakorpi, (V)SN = (vars.) suursaraneva, (V)SR = (vars.) sararäme, Vtkg = varputurvekan- (TR). gas. Munasuolla laide on vaihtelevasti kehittynyt suon eri osissa. Laajimmillaan laiteen leveys vaihtelee 100–400 metrin välillä. Ravinteisuudeltaan laiteen kasvillisuustyypit vaihtelevat puuttomista TAULUKKO 2. Tiivistelmä joidenkin Kymenlaakson suojelualueiden suotyypeistä.

48 Baptria 2/2011 MARKKU SUOKNUUTI

KUVA 5. Kananiemensuon läntinen keidas on morfologialtaan ja kasvillisuudeltaan pieni laakiokeidas. Hyvin kehittynyt laide sekä jyrkkä reunaluisu isovarpuräme- ja kanervarahka- rämevyöhykkeineen puuttoman ja pienmuotomorfologialtaan suuntautumattoman keskustasanteen ympärillä kuuluu laakiokeidassoiden tunnuspiirteisiin (vrt. Munasuo).

tai puustoisista niukkaravinteisista suotyypeistä kermien väliset alueet pääasiassa tupasvilla–sil- pintaosan kuivuuden seurauksena kasvillisuuden (VSK, VSR, KaNR, VKaN, VSN, KaSN) keskiravintei- mäkerahkasammal–vajorahkasammal-valtaista muodostaa reunaluisun alaosassa kookaspuustoi- siin tai keski- ja runsasravinteisuuden rajamailla ombrotrofista lyhytkorsinevaa (OmLkN). nen suopursu–rämerahkasammal–seinäsammal oleviin tyyppeihin (SaK, RhKgK, MK, MrK, LuRhK, Läntisen keitaan (kuvat 5 ja 6), vaakasuoran kes- (Pleurozium schreberi) -valtainen varsinainen iso- LuNK, MeSR, MeKaN). kustasanteen eteläosat ovat suuntautumattomi- varpuräme (VIR). Keskustasanteeseen rajoittuvan en mättäiden, kermien ja kuljujen muodostamaa reunaluisun yläosa on matalampipuustoista ka- miltei puutonta ruoppa- ja kuljunevaa (KuN). Mär- nerva–ruskorahkasammal–poronjäkälä (Cladonia Kananiemensuo kien sammalpeitteisten kuljujen kasvillisuuden rangiferina) -rahkarämettä (KrRR). Kahden edellä muodostavat laakiokeitaiden keskustoille tyypilli- mainitun suotyypin muodostaman reunametsän Kananiemensuo (598 ha) on monipiirteinen, laa- set valkopiirtoheinä–mutasara–leväkkö–kuljurah- leveys vaihtelee 50–150 metrin välillä lukuunot- jan suotyyppivalikoiman (45 eri tyyppiä) omaa- kasammal–vajorahkasammal-valtaiset yhteisöt. tamatta suon kaakkois- ja itäosaa, jossa keskus- va sekakompleksi, johon kuuluu kolme keidas- Matalilla kermeillä ja mättäillä esiintyy tyypillises- tasanteen keidasräme vaihtuu minerotrofisten ly- suo-osaa: Lamminsuo, läntinen keidas ja itäi- ti kanerva–hilla–ruskorahkasammal-valtaista kas- hytkorsi- ja kalvakkanevojen (MiLkN/KaN) kautta nen kermikeidas. Neljänneksi keidassuoalueeksi villisuutta. Väli- ja rimpipinnalle luonteenomaisia minerotrofisen juotin (oligotrofiseksi) rahkasam- on kehittymässä Haukkavuoren edustalla oleva lajeja ovat tupasvilla, tupasluikka, suokukka sekä malrimpinevaksi (OligRiN). Laide on vaihtelevasti ombrotrofisten rämeiden ja keidasrämeen alue. ruso-, hento- ja silmäkerahkasammal. Keskusta- kehittynyt. Laajimmillaan laiteen leveys on 100– Edellisten lisäksi Kananiemensuolla on kaksi laa- santeen keidasrämeisillä reunoilla noin 10 met- 120 metriä suon lounais- ja pohjoisreunalla, joil- jaa aapasuoksi luokiteltavaa osaa: läntisen ja itäi- rin levyiset kermit ja niiden väliset kuivemmat la yleisimmät suotyypit ovat varsinaiset sarane- sen keitaan toisistaan erottava suuri minerotrofi- tupasvilla–vajorahkasammal–silmäkerahkasam- vat (VSN), sararämeet (VSR, MeSR) ja sarakorvet nen juotti sekä suon eteläosassa Kananiemenhar- mal-valtaiset kuljut suuntautuvat kaltevuutta vas- (VSK). Suon länsi- ja luoteisosissa laiteen leveys jun ja Haukkavuoren edustalla sijaitseva aapasuo taan. Reunaluisu on kaakkois- ja eteläosaa lukuun on 10–50 metriä. Luhtainen ruoho- ja heinäkorpi (kuva 1, s. 44). ottamatta hyvin kehittynyt, suon pinnan kohotes- (LuRhK), varsinainen sarakorpi (VSK) sekä vaikea- Lamminsuo on Kananiemensuon lounaiskul- sa lyhyellä matkalla paikoin 2,8 metriä laidettaan kulkuisen märkä luhtainen nevakorpi (LuNK) ovat massa sijaitseva pieni mineraalimaasaarekkeiden korkeammalle. Kaltevuuden aiheuttaman suon laiteen tavallisimmat suotyypit. Suon pohjoisel- läntisestä keitaasta erottama keidassuo. Suo edus- MARKKU SUOKNUUTI taa suurmuodoltaan tasapintaisia heikosti viettä- viä keidassoita. Laide ja reunaluisu ovat vaihtelevasti kehittyneitä. Suon länsiosassa laide on kapea ja heikosti kehittynyt. Länsireunalla suo liittyy vie- reiseen harjuun hyvin kapean, paikoin vain muutamia metrejä leveän tupasvilla- tai kangasräme- vyöhykkeen (TR/KgR) välityksellä. Itäosissa laiteen leveys vaihtelee muutamasta metristä 200 metriin. Itäosan laiteen vallitsevia kasvillisuustyyp- pejä ovat nevakorvet ja nevarämeet. Eteläreunal- la esiintyy pienialaisesti mesotrofista sararämettä (MeSR) vaateliaine putkilokasvi- ja sammallajei- neen. Kookaspuustoista suopursu–juolukka–rä- merahkasammal-valtaista isovarpurämettä (VIR) kasvava reunaluisu on parhaiten kehittynyt suon itäosissa. Tämän lisäksi laajoja isovarpurämeitä tavataan niin suon etelä- kuin pohjoisosissakin. Isovarpuräme vaihettuu kapean kanerva–variksenmarja–ruskorahkasammal-valtaisen rahkarä- mevyöhykkeen (KrRR) välityksellä keidasrämeek- si (KdR). Keskustasanteen matalien ja suuntautu- KUVA 6. Kananiemensuon läntisellä keitaalla laide muuttuu jyrkäksi isovarpurämevaltaiseksi mattomien kermien kasvillisuus on kanerva–hil- reunaluisuksi (alueen perhoslajeja ovat mm. pursupikkumittari Eupithecia gelidata ja rämevar- la–ruskorahkasammal-valtaista rämettä (KrRR) ja pumittari Dysstroma infuscatum).

49 Baptria 2/2011 la reunalla keskustasanteelta ja ympäröivältä mi- ti matalammalla kuin suon muissa osissa, minkä me (RaTR), kanervarahkaräme (KrRR) ja varsinai- neraalimaalta laiteelle valuvat vedet kulkeutuvat seurauksena pohjoinen reunaluisu on jyrkempi nen isovarpuräme (VIR) ovat tyypillisiä suon itä- keitaan koillisosissa sijaitsevien mineraalimaasaa- kuin muualla. Suon länsi- ja itäreunalla tavataan reunalla. Haukkavuoren edustalla on luhtaisuu- rekkeiden välitse kohti Kymijokea. Kapeissa suo- selkeä alemmasta isovarpurämeestä ja ylemmäs- den ohella havaittavissa lähteisyyttä, minkä seu- salmissa tavataan tämän vuoksi märkiä suotyyp- tä kanervarahkarämeestä muodostuva reunalui- rauksena paikalla esiintyy vaateliaita kasvilajeja pejä: luhtaista ruoho- ja heinäkorpea (LuRhK) sekä su. Suon itäosalla reunaluisu kohoaa laidepuron [esim. suovalkku, soikkokaksikko (Listera cordata), pajuluhtaa (PaLu). luonnehtiman varsinaisen sarakorven (VSK) ja äimäsara (Carex dioica), villapääluikka (Trichopho- Itäinen kermikeidas (kuva 7) poikkeaa läntises- varsinaisen saranevan (VSN) muodostamasta lai- rum alpinum) sekä rahkasammalista letto-, hete- tä keitaasta. Suon vedenjakaja (keskustasanteen teesta 100 metrin matkalla noin 1,5 metriä. (S. warnstorfii), ranta-, ja pohjanrahkasammal (S. korkein kohta) sijaitsee epäkeskisesti suon etelä- Laiteen leveys kermikeitaan luonnontilaisel- subfulvum), mutta myös muita sammalia kuten reunalla. Korkeimman kohdan pohjoispuolisella la osalla on 5–250 metriä. Kapeimmillaan laide purolähdesammal (Philonotis fontana) sekä poh- alueella kermi- ja kuljumorfologia kiertää saman- on Tarkjärven ja Kymijoen mineraalimaasarekkei- jan- (Warnstorfia tundrae) että hetesirppisammal keskisesti vedenjakajaa. Suo on siis muodoltaan den ympärillä sekä Kananiemen kalliojyrkänteen (W. exannulata)]. Suon länsi- ja lounaisosalla vallit- epäsymmetrinen ja yksipuolisesti konsentrinen kohdalla (5–20 m). Tarkjärvellä laiteen muodostaa sevat pääosin minerotrofiset tyypit: luhtaiset ruo- kermikeidas. Keskustasanteen korkeimmalle koh- Kymijoen keväisten ja syksyisten säännösteltyjen ho- ja heinäkorvet (LuRhK), erilaiset saranevat, ne- dalle tyypillistä kasvillisuutta on mutasara–leväk- tulvien tuoman lisäravinnevaikutuksen varassa vakorvet ja -rämeet, joiden kasvillisuutta leimaa kö–valkopiirtoheinä–vajorahkasammal–silmäke- oleva luhtaneva. Suon itäreunalla laajenemisen luhtaisuutta ja keskiravinteisuutta ilmentävät la- rahkasammal-valtainen kuljuneva (KuN), paikoin estää Kananiemen kalliojyrkänne, minkä edustal- jit. Tällä alueella mineraalimailta valuvat lumensu- lähes kasviton ruoppaneva sekä ombrotrofinen la olevalla vetisellä laiteella tyypillisiä suotyyppejä lamisvedet ja pohjavesivaikutus estävät ombrot- tupasvilla–suokukka–ruskorahkasammal–ruso- ovat varsinaiset saranevat (VSN), oligo- ja mesotrofisen kasvillisuuden kehittymisen ja ovat olleet rahkasammal-valtainen rahkainen lyhytkorsineva rofiset rimpinevat (OligRiN/MeRiN) sekä kapea- yhtenä edellytyksenä aapasuokasvillisuuden säi- (RaOmLkN). Kermit ovat suon pinnan tasaisuudes- na vyöhykkeenä uloimpana esiintyvät luhtaiset lymiselle. ta johtuen heikommin kehittyneitä kuin suon kei- nevakorvet (LuNK) ja sarakorvet (VSK). Suon luo- Aapasuon keskiosalla ovat tyypillisiä kalvakat dasrämeosalla. Melko pian keskustasanteen huip- teisreunalla laide on parhaiten kehittynyt. Täällä suursaranevat (KaSN), mesotrofiset rimpinevat pukohdan jälkeen suo viettää pohjoiseen. Suon leveän laiteen muodostavat varsinaiset sarakor- (MeRiN) ja varsinkin keskustan etelä- ja länsiosis- pinta laskee 975 metrin matkalla yli viisi metriä. vet ja -rämeet (VSK/VSR) sekä luhtaiset nevakor- sa mesotrofiset rimpiset kalvakkasuursaranevat Viettosuuntaan poikittain asettuneiden kermien vet (LuNK). Suojelualueen laajimmat kuusivaltai- (MeRiKaSN). Suon keskiosalla esiintyy runsaasti korkeus on 30–50 senttimetriä, leveys keskimää- set varsinaiset korvet (VK) ovat tällä alueella run- kooltaan vaihtelevia rimpiä. Rahkasammalet [kal- rin 10 metriä ja pituus 50–200 metriä. Kermeillä saimmillaan. Kermikeitaan eteläreunalla keskus- vakka-, vajo- ja kurjenrahkasammal (S. pulchrum)] kasvillisuuden muodostaa kanerva–ruskorahka- tasanteen ombrotrofinen kulju- ja rahkanevakas- leimaavat rimpiä, joiden putkilokasveihin kuulu- sammal–poronjäkälä-valtainen rahkaräme (KrRR). villisuus muuttuu minerotrofiseksi aapasuokas- vat luhtavilla (Eriophorum angustifolium), raate, Kermien väliset alueet ovat allikoiden, kuljurahka- villisuudeksi, pääasiassa erilaisiksi nevoiksi, ilman valkopiirtoheinä ja mutasara. Sammalpeitteisten sammal-, vajo- ja/tai silmäkerahkasammalvaltais- puustoista ja viettävää reunaluisua. rimpien lisäksi alueen keskiosalla tavataan avo- ten kuljujen tai ombrotrofisen lyhytkorsinevakas- Kananiemensuolla on kaksi laajaa minerotrofis- rimpiä, joiden reunalajistoon kuuluvat edellisten villisuuden luonnehtimia. ten nevojen luonnehtimaa aapasuoaluetta [Kana- lisäksi leväkkö, pikkukihokki (Drosera intermedia), Itäisen kermikeitaan pohjoisosassa ei tavata niemenharjun edustalla (”eteläinen aapasuo-osa”) pitkälehtikihokki ja rimpivesiherne. Vaatelias- niin selväpiirteistä rämekasvillisuuden hallitse- sekä suuri minerotrofinen juotti läntisen- ja itäi- ta kasvilajistoa edustavat pohjan- ja juolukkapa- maa reunaluisua kuin länsi- ja itäosissa tai länti- sen keitaan välillä]. Kananiemensuon eteläosis- ju (Salix myrtilloides), suovalkku, suohorsma (Epi- sellä keitaalla. Reunaluisun yläosan kasvillisuuden sa avoin rimpi- ja kalvakkanevojen luonnehtima lobium palustre), suokorte sekä lampare- (Sphag- muodostavat kanervarahkaräme (KrRR) ja isovar- alue kerää ympäristöään selvästi alavampana laa- num platyphyllum), keräpää- ja kuovinrahkasam- puräme (VIR). Viimeksi mainittu vaihtuu alaosas- jalta alueelta sulamis- ja sadevesiä. Ilman suon va- mal. Suon avoin neva-alue vaihettuu keskustan saan edelleen kanervarahkarämeeksi, jolla mä- luma-alueen ja suon pinta-alan sopivaa kokosuh- pohjois- ja itäpuolella varsinaisten lyhytkortisten täspinnan ohella tavataan yleisesti kosteahkoa detta sekä riittäviä valuvesiä aapasuokasvillisuut- kalvakkanevojen (LkKaN) ja ombrotrofisten lyhyt- tupasvilla–rämerahkasammal-valtaista välipintaa. ta tuskin esiintyisi alueella. korsinevojen (OmLkN) välityksellä aiemmin mai- Reunaluisun alaosassa tavataan lisäksi rahkais- Eteläinen aapasuo edustaa eteläsuomalaisit- nittuihin puustoisiin rämetyyppeihin. Morfologi- ta ombrotrofista lyhytkorsinevaa (RaOmLkN) en- tain harvinaista kasvillisuutta. Suon keskustaa altaan alue on melko tasapintainen. Pintavesiä tunen Tarkjärven luhtanevaa (LuN) ja rantakasvilli- korkeammalla olevilla reunoilla tavataan om- lee keväisin runsaasti, mutta veden poistuminen suutta. Laide sijaitsee Tarkjärven alueella selväs- brotrofista kasvillisuutta. Rahkainen tupasvillarä- tapahtuu pääasiassa haihtumalla. Sateisina vuosina alue saattaa olla keskiosiltaan vaikeakulkuisen MARKKU SUOKNUUTI märkää, kun niukkasateisina kesinä aiemmin han- kalakulkuisilla rimpinevoilla on vaivatonta kulkea. Kananiemensuon aapasuoaluetta, mukaan lukien minerotrofinen juotti, voidaan pitää perus- tetun kansallispuiston suojelullisesti merkittävim- pänä kohteena sen paikallisen erikoislaatuisuu- den, kasvillisuuden ja maiseman kannalta. Aika näyttää, säilyykö alue aapasuona vai kaventaako alkava rahkoittumminen Haukkavuoren edustalla minerotrofisen osan kapeaksi juotiksi. (Kuva 1, s. 44) Läntisen keitaan ja itäisen kermikeitaan erottaa laaja minerotrofisten rimpi- ja välipintanevojen hallitsema juotti. Ympäristöään alavammat kes- kiosat saavat yllä mainituilta keitailta sekä juotin eteläpuolisilta mineraalimailta sulamisvesiä, min- kä johdosta ravinteisuudeltaan oligotrofiset rimpinevat (OligRiN) keskittyvät juotin keskiosiin. Rimmet (mm. leväkkö, valkopiirtoheinä, mutasara, pitkälehtikihokki, rimpivesiherne) ovat pää- sääntöisesti rahkasammalpeitteisiä (vajo-, pohjan- rimpi- ja silmäkerahkasammal), joskin ruoppa- ja avorimpiä esiintyy rahkasammalrimpien joukos- sa. Avorimmissä tavataan mm. pohjanlummetta KUVA 7. Kananiemensuon itäisen kermikeitaan keskustasanteella keidasrämeen kermit (Nymphaea candida) merkkinä ympäristöään kor- ja kuljut vuorottelevat suon viettosuuntaa vastaan. Tyypille luonteenomaista perhoslajis- keammasta ravinnetasosta. Tällä alueella tavataan toa edustavat uhanalaisista mm. suotarhayökkönen Lacanobia w-latinum, rämekarvajalka myös matalia jänteitä, joiden valtakasvillisuuteen Gynaephora selenitica ja rämevihersiipi Rhagades pruni. kuuluvat vaivaiskoivu, isokarpalo, mutasara, suo-

50 Baptria 2/2011 MARKKU SUOKNUUTI kukka, leväkkö ja kalvakkarahkasammal. Keskiosien rimpineva-aluetta reunustaa kalva- koiden suursaranevojen (KaSN) sekä lyhytkortisten kalvakkanevojen (LkKaN) luonnehtimat kuivemmat minerotrofiset nevat. Välipinta on Poh- janmaan aapasoiden tapaan vallitsevin veden korkeustasoista. Juotin keskiosan rimpinevalla sekä monin paikoin lyhytkortisilla kalvakkanevoil- la (LkKaN) tavataan varpuja kasvavia ruskorahka- sammalvaltaisia laikkuja sekä mättäitä, jotka ovat paikoin jopa 40 senttimetrin korkuisia. Mättäät ja juottia reunustavien keitaiden kermien työnty- minen juotille jännemäisinä muodostumina ovat merkkeinä etenevästä rahkoittumisesta. Puuttoman keskiosan vastakohtana tavataan juotin etelä- ja pohjoisosissa puustoisia suotyyp- pejä. Pohjoisosalla minerotrofiset nevat vaihettu- vat varsinaisten sararämeiden (VSR) ja sarakorpi- en (VSK) välityksellä kookaspuustoisiksi lehti- ja/ tai havupuuvaltaisiksi yhdistelmätyypeiksi sekä varsinaisiksi korviksi (VK). Juotin eteläosissa puus- toiset usein saravaltaiset yhdistelmätyypit esiin- tyvät kapeina vyöhykkeinä lähellä suon reunaa. Moreenimailta valuvien pinta- ja pohjavesien seurauksena tavataan muutamin paikoin mineraa- KUVA 8. Esimerkiksi luumittarin (Aspitates gilvaria) suosimia minerotrofisia kalvakka-, limaan läheisyydessä selvästi mesotrofisia, jopa sara- ja rimpinevoja esiintyy Etelä-Suomessa luonnontilaisina vain vähän. Kuva Kananie- meso-eutrofisia suotyyppejä (LuNK, MeSR), joilla mensuon aapasuolta. esiintyy vaateliaita ja alueellisesti harvinaisia putkilokasvi- ja sammallajeja. Yksittäisistä suokuviois- Kermien väliköissä on suuria avovesiallikoita, joi- rahkasammal-valtaista kalvakkanevaa (MeKaN) ta kasvillisuudeltaan arvokkaimpiin kuuluu lähtei- den reunoilla sekä kuivemmissa kuljuissa kasvavat tai mesotrofista rimpinevaa (MeRiN), joilla mesot- nen lettonevakorpi (LäLNK) juotin kaakkoisosissa, mutasara, valkopiirtoheinä, leväkkö sekä tyypilli- rofian indikaattoreina esiintyvät mm. juolukka- sillä kaikenlaiset letot ovat Etelä-Suomessa nykyi- set keidassoiden kuljusammalet. Suon pohjoisel- paju, suovalkku, harajuuri, kurjenjalka, suoputki, sin pienialaisia ja uhanalaisia. Leton ja siihen ra- la keidasrämeosalla tasanteen kermeillä vallitseva rimpivesiherne sekä luhta- (NT), kuovin-, lampare- joittuvan mesotrofisen sararämeen (MeSR) kasvil- suotyyppi on rahkainen tupasvillaräme (RaTR) ja ja keräpäärahkasammal. lisuuteen kuuluvat mm. suovalkku, villapääluikka väliköissä kuljuneva (KuN). Etelä-Kymenlaaksossa (ja miksei pohjoisempa- sekä lettoja heterahkasammal, lettokuirisammal nakin) ei vastaan ole tullut yhtä hienoa turvepoh- (Calliergon richardsonii), rassisammal (Paludella jaista ”järviruokonevaa” kuin Rajasuon itäisellä lai- squarrosa) ja hetesirppisammal. teella, missä järviruokoa kasvaa satojen metrien Rajasuo (Hamina) matkalla jopa 100 metrin levyisenä vyöhykkeenä. Rajasuo (287 ha) on Kananiemensuon ja Muna- Luoteisella laiteella suotyyppejä edustavat pai- suon jälkeen kolmanneksi arvokkain suoalue Ete- koin vaikeakulkuisen märkä luhtainen nevakorpi Mustanjärvensuo lä-Kymenlaaksossa. Sitä luonnehtii laaja ja avoin (LuNK) Hirvikankaan koillispuolella. Kasvilajeis- Miltei luonnontilaisen Kananiemensuon vasta- kuljunevojen (KuN) ja ombrotrofisten lyhytkor- ta tavallisimpia ovat kuusi, hieskoivu, virpapaju kohtana suojelualueeseen kuuluu reunoiltaan sinevojen (OmLkN) muodostama tasainen keskus- (Salix aurita), raate, jouhisara, leveäosmankäämi 1960-luvulla ojitettu konsentrinen Mustanjär- tasanne. Keidassoiden reunaluisuille yleensä tyy- (Typha latifolia), kurjenjalka sekä hapra- ja kuovin- vensuo (280 ha). Vielä 1940-luvulla suo oli laajan pilliset rämeet ovat pienialaisia ja reunaluisu on rahkasammal ja S. recurvum -ryhmän rahkasam- korpialueen välityksellä yhteydessä Valkiajärven- heikosti kehittynyt laajoilla alueilla: suon reunalta malet. Lahdekkeen perällä on luhtaista ruoho-ja suon–Mustajärven alueeseen, joka yhdessä Mus- erilaiset minerotrofiset nevat muuttuvat ombrot- heinäkorpea ojituksen muuttamana (LuRhKmu). tanjärvensuon kanssa muodosti kooltaan Kana- rofisiksi suon keskustaan päin mennessä. Alueen laiteen puuttomia suotyyppejä edustavat niemensuon veroisen suoalueen. Sittemmin Mus- Suon pohjoisimmalla lahdelmalla laiteen kas- kalvakkasuursaranevat (KaSN). Suon eteläosien tajärvi kuivattiin ja metsitettiin ja Valkiajärvensuo villisuustyyppejä edustavat kuusi–mustikka–met- suokasvillisuuskartoitus on maastotyövaiheessa, raivattiin osin pelloiksi ja osin ojitettiin metsätalo- säkorte (Equisetum sylvaticum)–korpirahkasam- joten tietoja sen osalta täydennetään myöhem- uden käyttöön. Nykyisin Valkiajärvensuo on tur- mal (Sphagnum girgensohnii) -valtainen mustikka- min. vetuotantoalue. korpi (MK), kuusi–hieskoivu–järviruoko–suoveh- Hirvikankaan itäpuolella tavataan metsäsaa- Mustanjärvensuo on ojitusalueita lukuun otta- ka (Calla palustris)–terttualpi–haprarahkasammal- rekkeiden ympäristössä rämetyypeistä varsinais- matta kasvillisuudeltaan ja profiililtaan samankal- valtainen luhtainen nevakorpi (LuNK) sekä luhta isovarpurämettä (VIR) ja tupasvillarämettä (TR) tainen kuin Kananiemensuon itäinen kermikeidas. tainen ruoho- ja heinäkorpi (LuRhK), jolla kasvaa sekä edellisten välittävänä tyyppinä isovarpuis- Nykyisin Mustanjärvensuon laiteen muodostavat lisäksi korpikaislaa (Scirpus sylvaticus) ja korpikas- ta tupasvillarämettä (ITR), rahkamättäistä isovar- ruoho- ja heinäkorpi (RhK)-, nevakorpi (NK)-, ne- tikkaa. Suon koillisella laiteella suotyyppejä edus- puista tupasvillarämettä (RmITR), rahkarämeistä varäme (NR)- ja saranevamuuttumat (SNmu) sekä tavat mesotrofinen sararäme (MeSR) ja kalvak- kanervarahkarämettä (KrRR) ja variksenmarjarah- turvekankaat. Kananiemenharjun reunalla on ai- kasararäme (kaSR) – paikoin mesotrofisena (Me- karämettä (VrRR). Rämealueen etelä-, kaakkois- ja kanaan ollut lähde- ja luhtavaikutteisia kasviyh- KaSR). Ensin mainitulla valtalajeina ovat mänty, itäpuolella aukeaa puuton suoalue, jonka kasvilli- teisöjä, mutta merkkejä tuosta kasvillisuudesta on tervaleppä, hieskoivu, siniheinä, jouhisara, raate, suus on ombrotrofista nevakasvillisuutta: kuljune- jäljellä enää hyvin vähän. Nykyisin Kananiemen- suoputki sekä sammalista sararahkasammal. Kal- voja (KuN) ja lyhytkorsinevoja (OmLkN). Nämä harjun puoleista reunaa on ennallistettu, minkä vakkasararämeen kasvillisuus on mänty–vaivais- kaksi suotyyppiä alatyyppeineen kattavat suurim- seurauksena on syntynyt vaikeakulkuisen märkä koivu–jouhisara–raate–suokukka–kalvakkarahka- man osan suon pinta-alasta. Etelä-Kymenlaakson rahkasammalpeitteinen alue. Reunaluisun kasvil- sammal-valtaista. keidassoille tyypillistä keidasrämettä ei suon poh- lisuuteen kuuluvat ojikko- tai muuttuma-asteella Varsinaisella suursaranevalla (VSN) valtalajei- joisella osalla mahdollisesti suon nuoruudesta ja olevat ombrotrofiset lyhytkorsinevat (OmLkN), tu- na ovat jouhisara, pullosara sekä sara- ja rämerah- tasaisuudesta johtuen esiinny. pasvillarämeet (TR) ja isovarpurämeet (VIR). kasammal, kalvakkasuursaranevalla (KaSN) pul- Suon eteläosien kasvillisuutta leimaavat om- Keskustasanteen korkein kohta sijaitsee epä- losara, suokukka ja kalvakkarahkasammal sekä brotofiset lyhytkorsinevat ja kuljunevat sekä keskisesti suon eteläreunalla. Tällä osalla tavataan lyhytkortisella kalvakkanevalla (LkKaN) tupasvil- puustoisilla osilla karut rämeet (VIR, KrRR, ITR) koko suojelualueen komeinta keidasrämettä. Ker- la, tupasluikka ja kalvakkarahkasammal. Laiteel- sekä paikoin myös minerotrofisista nevatyypeis- meillä kasvillisuustyyppinä on kanerva–ruskorah- ta löytyy myös järviruoko–suokukka–kalvakka- tä kalvakat – ja varsinaiset suursaranevat (KaSN, kasammal-valtainen rahkaräme (KrRR). Muita hy- rahkasammal-valtaista varsinaista kalvakkanevaa VSN) sekä luhtaiset nevakorvet varsinkin suon vin kehittyneillä kermeillä yleisesti esiintyviä lajeja (VKaN), sekä mesotrofista järviruoko–järvikorte lounaisnurkan laiteella. ovat rämeiden suurvarvut sekä tupasvilla ja hilla. (Equisetum fluviatile)–valkopiirtoheinä–kalvakka-

51 Baptria 2/2011 Etelä-Kymenlaakson soilta nen ja uhanalainen Eilema cereolum -va- kansallispuiston räme- ja keidasrämealu- havaitut suoperhoslajit hakeltasiipi (Arctiidae) esiintyy tutkimus- eet. Myös havainnot Phalacropterix gras- aluetta lähimpänä ensimmäisen Salpaus- linella -pussikkaasta jäivät yhteen van- Kymenlaakson kaikkiaan 70 suolajista selän pohjoispuolisilla soilla. Lajia ei ole haan toukkasäkkiin (Mustajärvensuo, H. (tyrfobiontit ja -fiilit) on Etelä-Kymen- havaittu kertaakaan Etelä-Kymenlaakson Koski), vaikka laji tunnetaan vanhastaan laaksossa havaittu kaikkina aikoina 68 la- soilta (loikkarina kylläkin muista Etelä- 14 suolta. Laji esiintynee kuitenkin edel- jia, joista Scopula corrivalaria, Hypoxys- Kymenlaakson ympäristöistä). Laji vai- leenkin soilla, joilta sitä on aiemmin ha- tis pluviaria, Mythimna pudorina ja Agno- kuttaa harvinaistuneen laajemmin Kaak- vaittu. Rhagades pruni (Zygaenidae) ha- risma puniceum on löydetty muilta elin- kois-Suomessa, mutta toisaalta sitä on ta- vaittiin neljältä suolta [Mustajärvensuo ympäristötyypeiltä kuin varsinaisilta soil- vattu Etelä-Pohjanmaalta (Kontiokari 2009), (Havainnoitsija: MSu), Kananiemensuo ta. Lajeja Boloria frigga ja Eilema cereo- mihin viime vuosina ilmoitetut E. cereo- (MSu), Kajasuo (MSu), Rajasuo (OÖh)] lum on havaittu vain Keski- ja Pohjois- lum -havainnot ovat enenevissä määrin [varmistetut suotyypit: KdR, KrRR, VIR, Kymenlaaksossa. painottuneet (Välimäki ym. 2010). OmLkN]. Mahdollisesti lajin vähyys joh- Etelä-Kymenlaaksoa lähin Boloria tui keräilyaktiivisuuden tai tarkkaavai- frigga -populaatio on aikanaan ollut Kar- Etelä-Kymenlaakson varsinaiset suuden vähyydestä. Toisaalta poikkeuk- hunsuolla (E. Valleala) keskisessä Ky- suolajit (tyrfobiontit) sellisen voimakkaat vuosittaiset runsaus- menlaaksossa nykyisen Kouvolan alueel- vaihtelut ovat lajille ominaisia (P. Välimäki, la. Kymenlaakson lähialueella lajia on vii- Elinympäristönsä suhteen luokitelluis- suull. tieto) ja siksi yhden vuoden havainto- meksi tavattu Luumäen Haisevansuolta ta pikkuperhoslajeista Etelä-Kymenlaak- aineistolla ei saa tarkkaa kuvaa lajin todel- vuonna 2002 (kymmeniä), mutta sen jäl- son soilla esiintyy kolme varsinaista suo- lisesta tilasta. Metsäojitukset ja turvetuo- keen yksilöitä ei ole paikalta löytynyt ha- lajia. Pachytelia villosella -pussikas on tanto ovat varmasti heikentäneet ainakin vainnoinnin jatkumisesta huolimatta (Roo- havaittu kymmeneltä suolta ennen vuot- Pyhtäällä eteläisen Munasuon, Hirvijär- pe Elfving, suull. tieto). Laji on taantunut myös ta 2010, jolloin lajia ei havaittu lainkaan vensuon (Ruotsinpyhtää/Pyhtää) ja Veh- Pohjois-Kymenlaaksossa (H. Kronholm, suul- (Taulukko 3). Tyypillisesti harvalukuisena kaojansuon R. pruni -kantoja. linen tieto). Nykytilanteessa vaikuttaa sil- P. villosella ei välttämättä tule havaituk- Päiväperhosista Colias palaeno ha- tä, että B. frigga on ilmeisesti hävinnyt si, mutta todennäköisesti sen esiintymis- vaittiin kahdeksalla suolla [Kananiemen- koko Kymenlaakson alueelta. Harvinai- alueita ovat edelleen ainakin Valkmusan suo (MSu), Mustanjärvensuo (H. Koski), Havaintopaikkojen Uhanalaisluokka Havaintopaikat 1 Luokka Asema 2010 lkm.

LAJI Uudet esiintymät 2010 • Colias palaeno S 36 8 0 Kultainmäensuo, Rajasuo • Carsia sororiata S 32 10 0 • Boloria aquilonaris S 31 7 t Nälkäsuo • Coenonympha tullia S 30 9 t Rajasuo • Coranarta cordigera S 28 11 t • Boloria eunomia S 27 6 t Rajasuo • Syngrapha microgamma S 24 8 t Pahanlamminsuo, Rajasuo • Macaria carbonaria S 24 9 0 Kultainmäensuo, Ruokosuo, Rajasuo, Honkalamminsuo, Pahanlamminsuo • Acronicta menyanthidis S 21 9 P Nälkäsuo, Ymmyriäissuo, Ruokosuo, Pahanlamminsuo, Rajasuo • Rhagades pruni S 18 4 0/t (?) NT • Hypenodes humidalis S 18 6 P • Thalera fimbrialis s 15 9 0 EN Pahanlamminsuo, Rajasuo • Phalacropterix graslinella S 14 1 p, t (?) • Scopula virgulata S 13 6 0 Rajasuo • Dysstroma infuscatum S 13 3 p, t (?) • Oeneis jutta S 12 2 T NT Järvensuo • Canephora hirsuta s 12 3 p NT Ruokosuo • Orgyia antiquoides S 12 5 p, t (?) • Pachytelia villosella S 10 0 p, t (?) • Lacanobia w-latinum s 10 6 0, p VU Nälkäsuo, Rajasuo • Aspitates gilvaria S 9 7 0, t VU Rajasuo • Lycia lapponaria S 9 1 0 ?, p • Idaea muricata S 8 4 0 ?, p VU • Boloria freija S 8(9) 0 T, H NT • Gynaephora selenitica S 7 2 t VU Pahanlamminsuo • Nola karelica S 6 3 T EN Nälkäsuo • Pararge achine s 6 0 H VU • Eupithecia gelidata S 5 1 p • Sterrhopterix fusca s 2 0 P NT • Erebia embla S 2 0 T, H 1S = tyrfobiontti, s = tyrfofiili • Boloria frigga S 0 0 - 2Arvio lajin kannan tilasta: H = hävinnyt, T = taantunut, t = ojitusten seurauk- • Scopula corrivalaria s 0 0 - EN sena elin- ympäristöjen muuttuessa taantuva, 0 = vakaakantainen, • Hypoxystis pluviaria s 0 0 - VU • Eilema cereolum s 0 0 - VU P = tiedot merkittävästi puutteelliset, p = tiedot vajavaiset, lajin esiintymistä • Mythimna pudorina s 0 0 - VU kaivataan lisätietoja, - = ei tavattu alueen soilta. • Agnorisma puniceum s 0 0 - VU

TAULUKKO 3. Kymenlaaksossa tavattujen tyrfobionttien ja vähintään silmälläpidettävien tyrfofiilien suoperhoslajien tunnettujen esiintymien lukumäärä Etelä-Kymenlaakson soilla, vuoden 2010 havaintopaikkojen lukumäärä ja uudet havaintopaikat sekä arvio kannan kehityssuunnasta. Uhanalaisuusluokitus Rassin ym. (2010) mukaan.

52 Baptria 2/2011 Kultainmäensuo (LLu), Munasuo (Kot- lajista ovat Kotkan Ruonalasta (1973/R. taan ja kasvillisuudeltaan muuttuneet, joka) (LLu, OÖh), Nälkäsuo (HHy), Kaja- Väisänen), Kotkasta (21.6.1973/V.-M. ten lajin esiintyminen nykyisin on epä- suo (MSu, HHy), Ymmyriäissuo–Kurjen- Salmi) sekä Nälkäsuolta (12.7.1993/VIR, varmaa. Edellisten lisäksi on lajia havait- suo (MSu), Rajasuo (MSu, LLu, OÖh] LäNR/MSu). Lajilla oli aikanaan kan- tu Ristisaaressa (1959–1961/Y. Saramo), [KrRR, VSN, ITR, VIR, TRmu, VSRmu, ta myös Anjalankosken (nyk. Kouvolan) Laji esiintyy edelleen hyvin paikoittaises- VSR, RmTR] tunnetuista 36 esiintymästä. nykyisin turvetuotannossa olevalla Väli- ti Virolahdella (Kirkontura, Rännästentu- Kultainmäensuolta ja Rajasuolta lajia ei suolla (H. Luoma, suull. tieto) sekä 1970-lu- ra) kihokkeja ja karpaloita kasvavilla koh- entuudestaan tunnettu. Boloria eunomia vulla muutamalla pienellä rämeellä Hami- dilla (J.-P. Kaitila, suull. tieto). tavattiin kuudella suolla [Mustanjärven- nan Pyhällön seudulla (J.-P. & P. Kaitila). Dysstroma infuscatum havaittu Ete- suo (H. Koski), Kivimäensuo (LLu), Kul- Pohjois-Kymenlaaksossa E. embla on ha- lä-Kymenlaaksossa kaikkiaan 13 suolta, tainmäensuo (LLu), Nälkäsuo (HHy), Ka- vaittu viimeisiä kertoja 1993 (H. Kronholm, mutta 2010 lajia tuli vastaan vain kolmel- jasuo (MSu, HHy), Rajasuo (OÖh, MSu, suull. tieto). Myös Oeneis jutta on 1980-lu- ta [Mustanjärvensuo (H. Koski), Kajasuo LLu)][OmLkN, ITR, VSN, VrRR] tunne- vun alun jälkeen taantunut. Aiemmin lajia (MSu), Rajasuo (LLu, OÖh)]. Havaintojen tuista 26 esiintymästä. Rajasuolta ei ol- esiintyi ainakin 12 suolla [Purolan Muu- vähyys johtunee lähinnä vähäisestä hämä- lut aiempia B. eunomia -havaintoja. Bo- rainsuo (JHe), Munasuo (Pyhtää) (2002/R. räaikaan tehdystä havainnoinnista isovar- loria aquilonaris havaittiin seitsemäl- Nygård), Kananiemensuo (20.6.1996/ purämeillä. Havainnoinnin vähäisyys eri- lä suolla [Kananiemensuo (MSu), Mus- V.-M. Mussalo), Suljennonsuo (1982/H. tyisesti Kananiemensuolla kesäkuun alku- tanjärvensuo (H. Koski), Kultainmäen- Lonka), Suurirahka (12.6.1966/K. Tai- puolella selittää osin myös Eupithecia-su- suo (LLu), Munasuo (Kotka) (LLu), Näl- na), Lammenrahka (LLu), Vehkaojansuo vun ainoan varsinaisen suolajin vähäiset käsuo (HHy), Kajasuo (MSu), Rajasuo (H. Luoma), Kajasuo (1974/J. Pakkanen), havainnot. Tosin Eupithecia gelidataa ei (OÖh)][LuSK, KdR, VSK, VIR, KrRR, Pertonrahka (1960/K. Taina), Valkianjär- sopivien elinympäristöjen (suopursuval- KdR, LäNR] tunnetuista 31 esiintymäs- vensuon–Palannesuon alue (1962/K. Tai- taiset isovarpurämeet, VIR) yleisyydestä tä. Nälkäsuolta lajia ei tietääkseni ole aina)]. 2000-luvulla lajia on havaittu kol- huolimatta ole tavattu kuin vain viideltä emmin havaittu. Boloria freija on Etelä- mella suolla, vaikka ainakin näennäises- suolta aiemminkaan. Vuonna 2010 lajista Kymenlaaksosta todennäköisesti hävin- ti sopivia elinympäristöjä on edelleen run- tehtiin havainto (3 exx /LLu) vain Kana- nyt (Taulukko 3). Lajin etsimiseen on vuosit- saasti jäljellä. Ilmastonmuutos on saatta- niemensuolta, jolla laji on usein ollut koh- tain käytetty tuloksetta kohtuullisen pal- nut edesauttaa lajin taantumista. Vuon- talaisen runsas laajalla alueella. Selvim- jon aikaa varsinkin niillä soilla, joilla la- na 2010 laji esiintyi runsaana Järvensuol- min havainnoinnin hajanaisuus näkyy Ly- jia on aiemmin havaittu. Ensimmäinen la (JHe) ja lisäksi vanhalla paikalla Kul- cia lapponarian (kuva 9) kohdalla. Laji on tiedossa oleva havainto lajista on Mussa- tainmäensuolla (HHy, LLu). Muualta lajia havaittu elävän kahdeksalla suolla, mutta losta (13.6.1917/A. Ulvinen). Lajia on ai- ei sopivista elinympäristöistä ja etsinnöis- vuonna 2010 havaintoja tehtiin vain yh- kanaan tavattu Kananiemensuolla (1967, tä huolimatta tullut vastaan. deltä [Mustanjärvensuo (MSu, J.-P. Kai- 1970–1972, 1978/Y. Saramo & R. Väisä- Etelä-Kymenlaakson mittarilajistoon tila, M. Viitanen, LLu, HHy, H. Koski)] nen, 1981 tai 1982/A. Laitinen & S. Hen- (Geometridae) kuuluu kahdeksan varsi- [RmTR, KrRR, KdR]. Lajin havaintojen tunen), Suurirahkalla (1954/R. Stenius), naista suolajia. Scopula virgulata -leh- puuttuminen muilta vaivaiskoivuja kas- Kotkan Suurisuolla (1976 /LLu), Vehka- timittarille tunnetaan nyt 13 suoesiin- vavilta kohteilta johtunee siitä, että sitä ei ojansuolla (1980–1990-luku), Kajasuol- tymää. Lajia havaittiin 2010 kuudella lentoaikaan etsitty kuin Mustajärvensuol- la (2000-luku/A. Toikka), Metsäkylän Si- suolla [Kananiemensuo (MSu), Mustan- ta. Joka tapauksessa Vehkaojansuon van- kosuolla (1975/J. Pakkanen) ja Rajasuol- järvensuo (H. Koski), Kultainmäensuo hastaan tunnettu L. lapponaria -esiintymä la (S. Leinikka). Viimeinen tiedossani ole- (LLu), Munasuo (Kotka) (LLu), Kajasuo on nykyisellään tuhoutumassa turvetuo- va yksilö on päivätty 22.5.2002 Kajasuon (MSu), Rajasuo (OÖh, LLu)][MeKaN, tannon seurauksena. koillispuolella Pyssymäellä (OÖh). Kes- RaOmLkN, KdR, VSN, KaSN], joista jäl- Carsia sororiata on yleinen ja usein kisessä Kymenlaaksossa lajia tavattiin kimmäisin oli uusi löytöpaikka. Lajilla ei runsas monien eri suotyyppien laji, jota vielä 2003 (Alajalansuo). Anjalankoskella ole havaittavissa taantumista, mutta Kul- ehkä useimmiten tavataan keidasrämeiltä B. freija oli aikanaan runsas Hangassuolla tainmäensuon lisäojitus suon lounaisreu- (KdR), ombrotrofisilta lyhytkorsinevoilta ja sitä tavattiin myös Harjunsuolla (H. Luo- nalla ja Vehkaojansuon turvetuotanto ovat (OmLkN) sekä kalvakkasuursaranevoilta ma, suull. tieto). merkittäviä uhkatekijöitä lajin esiintymil- (KaSN, MeKaSN) – jopa satoja yksilöitä Heinäperhosista Coenonympha tul- le. Idaea muricata on tavattu suurimmak- päivän aikana. Vuonna 2010 lajia havait- lia on yleinen avoimien ombro- ja mine- si osaksi samoilta soilta kuin edellinen tiin 10 suolla 32 tunnetusta esiintymäs- rotrofisten nevojen laji, jota vuonna 2010 laji. Tunnetuista esiintymistä (8 suota) la- tä [Suurisuo (Pyhtää) (LLu), Järvensuo löytyi yhdeksältä suolta [Kananiemensuo jia havaittiin neljällä suolla [Kananiemen- (LLu), Kananiemensuo (MSu), Mustan- (MSu), Mustanjärvensuo (H. Koski), Kul- suo (MSu), Mustanjärvensuo (H. Kos- järvensuo (H. Koski, MSu), Kultainmä- tainmäensuo (LLu), Kivimäensuo (LLu), ki, MSu), Munasuo (Kotka) (OÖh, LLu) ensuo (LLu), Munasuo (LLu), Nälkäsuo Munasuo (Kotka) (LLu, OÖh), Nälkäsuo ja uutena lajina Nälkäsuolla (HHy)][Me- (HHy), Kajasuo (MSu), Ruokosuo (LLu), (HHy), Kajasuo (MSu), Ymmyriäissuo- KaSN, OmLkNmu]. Muita lajin elinym- Rajasuo (LLu, OÖh)][MeKaSN, TR, Kurjensuo (MSu), Rajasuo (MSu, LLu, päristöjä löytyy Pyhtään suojelluilta Suu- KrRR, VIR, RaITR, VSN, MiLkN, VSR, OÖh).][KdR, KaSN, TR, VSN, KaSN] risuolta, Järvensuolta ja Munasuolta, joil- KdR, OmLkN, OligRiN]. Macaria car- kaikkiaan 28:sta havaintopaikasta. Raja- la lajin kannat vaikuttavat vakailta. Suu- bonarialle tunnetaan alueella 24 esiinty- suolta lajia ei tietääkseni ole aiemmin ta- rirahkalta on tehty ainakin yksi I. muri- mää, joista laji havaittiin vain yhdeksällä vattu (ilmoitettu). Erebia embla on tavattu cata -havainto 1990-luvulla (15.7.1993/ toukokuun vähäisestä keräilyaktiviteetis- muutaman kerran Etelä-Kymenlaaksossa, KrRR/MSu). Viimeksi mainitun suon laita johtuen [Kananiemensuo (MSu, HHy), mutta luultavasti ei enää 1990-luvun alun de, reunaluisu ja osaksi keskustasanne Kultainmäensuo (LLu), Honkalamminsuo jälkeen. Tiedossa olevat vanhat havainnot ovat ojitusten seurauksena hydrologial- (MSu, HHy), Vehkaojansuo (MSu, HHy),

53 Baptria 2/2011 TIMO KÄMÄRÄINEN esimerkiksi keidasrämeillä. Aikuisia perhosia tai toukkia löytyy keväällä yleensä huomattavan vähän verrattuna syksyisiin toukkiin. Palannesuon metsäojituksen ja Vehkaojansuon turvetuotannon aiheuttamat kasvillisuusmuutokset uhkaavat lajin paikallispopulaatioita. Nola karelica on Noliidae-heimon ainoa varsinainen suolaji. Lajia on kaikkiaan alueelta tavattu kuudelta suolta, mutta nykyisin laajoista etsinnöistä huolimatta havaintoja on vain kolmelta [Munasuo (Kotka) (LLu, OÖh), Nälkäsuo (HHY), Vehkaojansuo (HHy)]. Nälkäsuolta lajia ei aiemmin tunnettu. Nola karelica esiintyi säännöllisesti Kananiemensuolla vie- KUVA 9. Tiukasti suoympäristöihin sidoksissa olevaa lä 1960-luvulla (1965, 1967 /Y. Saramo), rämepörhömittaria (Lycia lapponaria) voi etsiä mutta sen jälkeen lajia on etsinnöistä huo- istumasta rungoilta. Koiraiden parveilulento tapahtuu limatta havaittu vain kerran (19.7.1987/ juuri ennen auringonlaskua. ITR/MSu, E. Vanhala). Lajin asema on epäselvä ojitetulla Ruotsinsuolla ja osit- Kajasuo (MSu, HHy), Ruokosuo (MSu, vetuotantoaluetta lukuun ottamatta lajin tain ojitetulla Kajasuolla. Lisäksi lajia tu- HHy), Syväsuo (MSu, HHy), Pahanlam- nykyisiin esiintymiin ei kohdistu merkit- lisi etsiä ainakin Pyhtään Järvensuolta ja minsuo (MSu, HHy), Rajasuo (OÖh)] täviä uhkatekijöitä. Munasuolta, Honkalamminsuolta, Pahan- [RmTR, ITR, VIR, KrRR, OmLkN, PTA, Lymantriidae-heimossa on kaksi varsi- lamminsuolta sekä Rajasuolta, koska näis- KdR, LkNRmu, MeSR]. Lajin kannat ovat naista suolajia: Orgyia antiquoides (kuva sä kohteissa lajille soveliasta elinympäris- alueella monin paikoin elinvoimaisia, mis- 10) ja Gynaephora selenitica. Ensin mai- töä on riittävästi. Vehkaojansuon esiinty- tä osoituksena nyt löydetyt Kultainmäen- nittua lajia on alueelta aiemmin havaittu mällä (havaintoja yksilöistä 2010) on suu- suon, Honkalamminsuon, Ruokosuon, Pa- 12 suolta. Vuonna 2010 laji löytyi viideltä ri häviämisriski, sillä se sijaitsee metsäoji- hanlamminsuon ja Rajasuon ennestään kohteelta [Kananiemensuo (MSu), Mus- tusalueen ja turvetuotantoalueen välisellä tuntemattomat esiintymät. Aspitates gil- tanjärvensuo (H. Koski), Munasuo (Kot- pienehköllä alueella, jota turvetuotannon varia on parhaimpien perhossoiden lähin- ka) (LLu), Kajasuo (MSu), Pahanlam- vaikutukset eivät ainakaan toistaiseksi ole nä erilaisten saranevojen laji, jonka uhka- minsuo (MSu, HHy)][MeKaSN, KrRR, muuttaneet. na ovat Etelä-Suomessa keidassoiden lai- VSR, MeSphRiN, RmTR, KdR, KaSN, Loput neljä varsinaista suolajia edusta- teiden ojitukset. Niukemmin lajia esiintyy TR]. Gynaephora seleniticaa havaittiin vat Noctuidae-heimoa. Hypenodes humi- keidassoiden ombrotrofisilla osilla. -Ete 2010 yhteensä vain kaksi aikuista kahdel- dalis elää toukkana muun muassa rahka- lä-Kymenlaaksossa laji esiintyy yhteen- ta suolta [Kananiemensuo (MSu), Pahan- sammalilla (Skou 1991) ja on siten luonteen- sä yhdeksällä eri suolla, joista seitsemäl- lamminsuolta (HHy, MSu)][RmTR, ITR], omainen suolaji. Lajin asema joko tyrfo- tä laji havaittiin 2010 [Järvensuo (LLu), joista Pahanlamminsuo on uusi löytöpaik- bionttina tai -fiilina ei kuitenkaan ole yk- Kananiemensuo (MSu), Munasuo (Kot- ka. Lisäksi lajista tunnetaan aiempia ha- siselitteistä. Mikkola ja Spitzer (1983) luo- ka) (OÖh, LLu), Nälkäsuo (HHy), Vehka- vaintoja Järvensuolta, Palannesuolta, Tuo- kittelevat lajin tyrfofiiliksi. Lajiin ei usein ojansuo (HHy), Kajasuo (MSu) ja uutena miojansuolta, Vehkaojansuolta sekä Kaja- tule kiinnitettyä huomiota sen pienen esiintymispaikkana Rajasuo (LLu)][Me- suolta. Lajin esiintymisen havaitsee hel- koon seurauksena ja osin tästä syystä lajia KaN, KaSN, OligRiN, OmLkN, TR, ITR]. poimmin elo- ja syyskuun vaihteen tie- on Etelä-Kymenlaaksossa ilmoitettu vain Vehkaojansuon esiintymän tuhoavaa tur- noilla, jolloin toukkia voi olla satamäärin 18 suolta, joista kuudelta laji löytyi myös

JANI RAITANEN 2010 [Suurisuo (Pyhtää) (LLu), Järven- suo (LLu), Mustanjärvensuo (H. Koski, MSu), Munasuo (Kotka) (LLu), Ruoko- suo (LLu), Rajasuo (LLu)][RaITR]. Syn- grapha microgamma kuuluu alueella erityisesti suopursuvaltaisten isovarpurämei- den (VIR) lajeihin. Lajia havaittiin 2010 kahdeksalla suolla tunnetuista 24 esiin- tymästä [Kananiemensuo (MSu), Mus- tanjärvensuo (H. Koski), Kivimäensuo (LLu), Munasuo (Kotka) (LLu), Nälkäsuo (HHy), Kajasuo (MSu, HHy), Pahanlam- minsuo (MSu, HHy), Rajasuo (OÖh)] [VIR, ITR, KrRR]. Näistä soista laji löy- tyi uutena Pahanlamminsuolta ja Raja- suolta. Acronicta menyanthidis havait- KUVA 10. Luonteeltaan tyrfobionttia pikkutupsukasta (Orgyia antiquoides) näkee harvoin tiin yhdeksällä suolla tunnetuista 20 löy- aikuisena. Toukkien tai koteloiden löytäminen suon varvuilta on usein helpompaa. töpaikasta [Järvensuo (JHe), Kultainmä-

54 Baptria 2/2011 ensuo (LLu), Mustanjärvensuo (H. Kos- Suomen kahdesta Sterrhopterix-lajista S. nen erilaisten rantaluhtien (mm. pensaik- ki), Nälkäsuolla (HHy), Kajasuo (HHy), standfussi on ilmeisesti soilla tavallisem- koluhdat) ja luhtaisten nevojen laji, johon Ymmyriäissuo–Kurjensuo (MSu), Ruo- pi kuin lähilaji S. fusca. Molempia laje- S. corrivalaria saattaisi olla sidoksissa. kosuo (LLu), Pahanlamminsuo (MSu, ja on tavattu Etelä-Kymenlaaksossa, mut- Kyseisiä elinympäristöjä löytyy Etelä-Ky- HHy), Rajasuo (OÖh, LLu)][VSR], joista lajien runsaussuhteista ja esiintymises- menlaakson soilta vain rajallisesti (lähin- ta viideltä ei ollut aikaisempia havain- tä ei ole tarkkaa kuvaa. Varma suohavain- nä Valkmusan kansallispuistosta), sillä ai- toja (Nälkäsuo, Ymmyriäissuo–Kurjen- to S. fusca -lajista on ainakin Vehkaojan- emmat esiintymät ovat suurimmaksi osak- suo, Ruokosuo, Pahanlamminsuo, Raja- suolta (H. Luoma suull. tieto) ja Kananiemen- si tuhoutuneet metsäojitusten seurauksena suo). Coranarta cordigera on alueella ha- suon reunalta (21.7.1987 /MSu, E. Vanha- (keidassoiden laiteet). Kehityksensä alku- vaittu 28 suolla. Vuonna 2010 laji havait- la). vaiheessa oleviksi soiksi on toki luettava tiin 11 kohteelta [Järvensuo (JHe), Kana- Päiväperhosista Pararge achine katosi myös umpeenkasvavien merenlahtien luh- niemensuo (MSu), Mustanjärvensuo (H. 1970-luvun aikana, mutta on viime vuo- tanevat ja erilaiset pensaikkoiset ja puus- Koski), Kivimäensuo (HHy), Kultainmä- sikymmenen aikana ainakin paikoin run- toiset luhdat, jos suokasvillisuudella on ensuo (LLu), Munasuo (Kotka) (LLu), sastunut uudelleen selvitysalueella. Vuon- niillä valta-asema. Lajia on tavattu juu- Nälkäsuo (HHy), Kajasuo (MSu, HHy), na 2010 lajia ei havaittu tässä käsitellyil- ri tämäntyyppisistä elinympäristöistä esi- Ruokosuo (MSu, HHy), Pahanlamminsuo tä suokohteilta. Lajin kuitenkin tiedetään merkiksi Munapirtin alueelta (1961/M. (MSu, HHy), Rajasuo (OÖh, MSu, LLu)] esiintyvän muutamilla alueilla soiden lä- von Schantz) ja etenkin Virolahden turilla, [VIR, VSR, RmTR, KrR, KrRR, TR, ITR, heisyydessä Etelä-Kymenlaaksossa, joten missä yksilöitä voi havaita jopa runsaas- OmLkN, LäNR, RmITR]. sitä voi esiintyä myös soiden laiteilla. Pa- ti (J.-P. Kaitila, suull. tieto). Yleistyykö laji il- rarge achine -esiintymien nykytilanteen mastollisten tekijöiden muuttuessa (ilmas- Etelä-Kymenlaakson selvittäminen olisi aiheellista. ton lämmetessä) jää nähtäväksi. Hypoxys- elinympäristövaatimuksiltaan Thalera fimbrialis -mittaria havaittiin tis pluviaria -mittaria (kuva 11) on Virolah- laaja-alaiset suolajit (tyrfofiilit) sekä perinteisiltä että uusilta löytöpaikoil- tea lukuun ottamatta tavattu alueella mah- ta (yhteensä 15 suota). Vuonna 2010 laji dollisesti harhautuneena vain kolme yksi- Suolajeista suurin osa on tyrfofiilejä, joi- löytyi yhdeksältä suolta [Järvensuo (LLu), löä Kotkassa (Pernoo 1984/MSu, Hovila ta Kymenlaaksossa on havaittu yhteensä Kananiemensuo (läntinen keidas) (MSu), 2003/MSu, Halla/O. Reunanen) erilaisissa 44 lajia. Valtaosa näistä lajeista on ylei- Mustanjärvensuo (H. Koski, MSu), kulttuuriympäristöissä. Virolahdelta yk- siä ja usein runsaana esiintyviä, minkä Munasuo (Kotka) (OÖh, LLu), Nälkäsuo sittäisiä yksilöitä on saatu valopyydyksiin vuoksi tässä yhteydessä ei ole tarkoituk- (HHy), Kajasuo (MSu), Ruokosuo (LLu) 1970-luvulta lähtien erilaisten kosteikko- senmukaista käsitellä niitä kovin tarkasti. ja uusina löytöpaikkoina sekä Pahanlam- jen reunamilta, mitkä saattavat indikoida Tämän ryhmän osalta käydään havaintoja minsuo (HHy, MSu) että Rajasuo (LLu)] paikallisia esiintymiä turien saraikoissa (J.- läpi lähinnä uhanalaisista ja harvinaisem- [KdR, KrRR, OmLkN, TR, ITR, KrRR]. P. Kaitila, suull.tieto). Keski-Suomessa laji on mista lajeista. Mikkolan ja Spitzerin (1983) Thalera fimbrialis on Etelä-Kymenlaak- soiden reunojen minerotrofisten nevakor- tai Väisäsen ja Suoknuutin (1989) mainitse- sossa edelleen yleinen ja toisinaan runsaa- pien ja rämeiden sekä saranevojen perho- mat tyrfofiilit, joita Pöyry (2001) ei luokit- na tavattava. Lajia tavataan myös soiden nen. Etelä-Karjalassa Imatran alueella laji tele suoperhosiksi jätetään kokonaan tä- läheisyydessä mineraalimailla, kuten kui- on 2000-luvulla esiintynyt runsaana tuo- män tarkastelun ulkopuolelle. Tällaisia la- villa kanervakankailla. Scopula corrivala- repohjaisella maakaasulinjalla (S. Haapala, jeja ovat soiden lisäksi runsaina muissa- riaa ei ole koskaan havaittu Etelä-Kymen- suull. tieto). kin elinympäristöissä tavattavat Plebeius laakson soilta. Laji on selvästi minerotro- Uhanalaisista yökkösistä tyrfofiileihin argus, Callophrys rubi, Scopula immuta- fisten, luhtaisten nevojen ja rantaluhtien lajeihin luetaan Lacanobia w-latinum, ta, Eulithis testata, Rheumaptera undula- laji [ravintokasveina mainitaan kosteikko- Mythimna pudorina ja Agnorisma punice- ta, Pasiphila debiliata, Angerona pruna- jen isot hierakat (Rumex spp.) (Mikkola ym. um. Näistä ensin mainittu on selvemmin ria, Alcis repandatus, Ematurga atoma- 1985, Hausmann 2004)]. Suomen esiintymillä suolaji, joka esiintyy lähinnä suurten kei- ria, Hylaea fasciaria, Coscinia cribraria, ei kasva juurikaan isoja hierakoita, mut- dassoiden avoimemmilla keidasrämeillä Parasemia plantaginis, Phragmatobia fu- ta sen sijaan kurjenjalka on hyvin tyypilli- ja niiden reunamilla. Lajia on Etelä-Ky- liginosa, Syngrapha interrogationis, Hyp- MATTI ANTTILA pa rectilinea, Papestra biren, Polia bom- bycina, P. trimaculosa, Orthosia opima ja Lycophotia porphyrea. Psyche rotunda -pussikas on tutkimus- alueen soista tavattu ainoastaan Vehkao- jansuolta (1973/H. Luoma, suull. tieto). Lajin nykytilasta ei löytöalueelta ole tietoja. Elinympäristön suurin uhkatekijä on nykyisin turvetuotanto jo aiemmin suurek- si osaksi metsäojitetulla suolla. Canepho- ra hirsuta on havaittu uudet löytöpaikat mukaan lukien yhteensä 12 suolla – vuonna 2010 kolmella kohteella [Kananiemen- suo (itäinen kermikeidas, MSu), Ruoko- suo (MSu, HHy), Syväsuo (MSu, HHy)] [RmTR, VIR, LäNR, ITR]. Ruokosuol- KUVA 11. Tyrfofiili sademittari Hypoxystis( pluviaria) on soilla esiintyessään runsaimmillaan ta lajia ei tiettävästi ole aiemmin tavattu. usein nevan ja rämeen vaihettumisvyöhykkeessä.

55 Baptria 2/2011 menlaaksossa havaittu 10 suolla eikä sitä teen (tai kolmeen) aiemmasta 12 löytöpai- tössä ovat haitallisesti vaikuttaneet lajin voi pitää erityisen harvinaisena. Vuonna kasta ja näistä vain toinen sijaitsee suoje- esiintymiin. Lajin kahdeksasta tunnetus- 2010 L. w-latinum löytyi kuudelta koh- lualueella. Nola karelica löytyy kolmelta ta esiintymästä (joista Pahanlamminsuo teelta [Järvensuo (JHe), Mustanjärvensuo suolta, joista jokainen on metsäojituksen uutena 2010) vain kaksi (Kananiemen- (H. Koski), Munasuo (Kotka) (LLu), Näl- tai turvetuotannon piirissä ja siten niiden suo ja Mustanjärvensuo) sijaitsevat suoje- käsuo (HHy), Kajasuo (HHy), Rajasuo laatu on edelleen vaarassa heiketä. Vaa- lualueilla. Silmälläpidettävien lajien Rha- (OÖh)]. Nälkäsuo ja Rajasuo edustivat ai- rantuneista lajeista Pararge achine on il- gades pruni (18 suokohdetta) ja Canepho- emmin tuntemattomia esiintymispaikko- meisesti tulossa takaisin ja sille soveliai- ra hirsuta (12) tilanne on vielä suhteelli- ja. Lajin kannat ovat edelleen monin pai- ta elinympäristöjä löytyy usean suon reu- sen vakaa, mutta eräiltä ojitetuilta kohteil- koin elinvoimaisia. Lisäksi L. w-latinum namilta, vaikka lajia ei näiltä paikoilta ole ta lajit ovat vaarassa hävitä tulevaisuudes- on tavattu myös mineraalimailta esimer- toistaiseksi havaittukaan. Erittäin uhan- sa. Sterrhopterix fuscan aseman arvioin- kiksi Pyhtään Ristisaaressa, Virolahdel- alaisiin lajeihin luetaan kuuluvaksi Tha- tia on toistaiseksi vaikeuttanut määritys- la ja Salpausselillä, joskin suopopulaatiot lera fimbrialis, jonka 15 suopopulaatios- vaikeudet ja havainnoinnin niukkuus eikä vaikuttavat kuivien ympäristöjen vastaa- ta viisi (15/5) sijaitsee nykyisillä luonnon- lajin asemaa pysty nykyaineistolla arvi- via runsaammilta. Sekä Mythimna pudo- suojelualueilla. Muillakin esiintymissoil- oimaan. Lähilaji S. stanfussi on S. fuscaa rina että Agnorisma puniceum ovat Ete- la laji vaikuttaa edelleen menestyvän hy- laajemmalle levinnyt ja esiintyy yhtenäi- lä-Kymenlaaksossa harvinaisia eikä näi- vin, joskin ojitetun Ruotsinsuon tilanne on sesti koko pohjoisessa Fennoskandiassa tä ole tavattu soilta lainkaan. Ensin mai- epävarma. Laji esiintynee todennäköises- (Bengtsson ym. 2008), mutta myös harvinai- nittu laji elää toukkana järviruo’olla (Skou ti myös Honkalamminsuolla ja Lammin- sempaa lajia on varmuudella tavattu Ete- 1991), mikä mahdollistaa lajin elinympä- suolla ympäristöjensä soiden tavoin. Vaa- lä-Kymenlaaksossa. Ongelmaksi on muo- ristöksi esimerkiksi keidassoiden laitei- rantuneista lajeista Idaea muricata (8/3), dostunut, että pussikkaita tapaa hyvin har- den järviruokokasvustot (ks. huomiot Ra- Aspitates gilvaria (9/5) ja Lacanobia w- voin aikuisena ja edellä mainittujen laji- jasuon kasvillisuudesta) sekä soistunei- latinum (10/5) esiintyvät ilmeisen vakaa- en toukkasäkkien luotettava erottaminen den merenlahtien ja järvenrantasoistumi- kantaisina nykyisillä esiintymisoilla, tosin maastossa vaatii harjaantumista (ks. Bengts- en erilaiset luhdat ja luhtanevat. Agnoris- näidenkin kohdalla vähintään puolet esiin- son ym. 2008). ma puniceum -toukat elävät esimerkiksi tymistä sijaitsee suojelemattomilla suoalu- suovehkalla ja vadelmalla (Skou 1991), jot- eilla. Lisäksi Idaea muricatan nykyasema Monimuotoiset suuret suot ka esiintyvät esimerkiksi Salminlahden ja Suurirahkalla on tuntematon eikä lajia ole avainbiotooppeja Virolahdella kosteikkojen reunamilta. Ky- havaittu monilla sen elinympäristöksi so- seisen yökköslajin mahdolliset suoesiinty- veliailta vaikuttavilla soilla (Honkalam- Etelä-Kymenlaaksossa sijaitsee edelleen mät löytyvät todennäköisimmin metsäisil- minsuo, Rajasuo, Kajasuo). Gynaepho- erikokoisia laadukkaita soita. Suot, joil- tä tai avoimehkoilta luhdilta tai luhtaisista ra selenitican nykytilanteen arviointi on ta löytyy luonnontilaista tai ojituksen vain ruoho- ja heinäkorvista. edeltäviä lajeja vaikeampaa vuosittais- vähän muuttanutta ombrotrofista tai niuk- ten kannanvaihteluiden seurauksena, mut- ka- ja keskiravinteista räme- ja nevakas- Johtopäätöksiä suolajien ta epäilemättä Vehkaojansuon ja Valkian- villisuutta sekä erilaisia yhdistelmätyyp- ja niiden elinympäristöjen tilasta järvensuon metsäojitukset ja turvetuotan- pejä (erityisesti keidasrämeitä) ovat suo- to etenkin jälkimmäisen suon ympäris- perhoslajistoltaan monimuotoisempia (Tau- Etelä-Kymenlaaksossa 10 yleisimmin ta- vattavan (ja runsaslukuisimman) suolajin Uhanalaiset Lajimäärä Hävinneet Hävinneet Havainto- Pinta-ala joukkoon kuuluu 7 tyrfofiiliä ja 3 tyrfo- historia

bionttia yleisyyden mukaisessa järjestyk- lajit (ha) 1 2 3 sessä Boloria euphrosyne, Plebeius opti- 4 No SUO lete, Brenthis ino, Diacrisia sannio, Coli- 1. Kananiemensuo 598 58 *** 6 B. freija, P. achine, O. jutta, N. karelica as palaeno, Macaria brunneata, Arichan- 2. Mustanjärvensuo 280 55 *** 6 O. jutta. na melanaria, Carsia sororiata, Boloria 3. Vehkaojansuo 303 51 ** 7 B. freija, O. jutta. 4. Munasuo (Kotka) 101 49 * 6 aquilonaris, Cybosia mesomella. Muita 5. Kajasuo 455 46 ** 6 B. freija, P. achine, O. jutta. tavallisisempia suolajeja edustavat Nola Järvensuo 97 45 ** 6 P. achine aerugula, Perconia strigillaria, Chlorissa 7. Munasuo (N, Pyhtää) 637 42 ** 6 O. jutta (?) 8. Kivimäensuot 20 41 * 4 P. achine (?) viridata, Deltote uncula, Coenonympha 9. Suurirahka 39 35 ** 4 B. freija, O. jutta, I. muricata (?) tullia, Coranarta cordigera, Bolororia 10. Nälkäsuo 228 34 * 6 E. embla eunomia, Syngrapha microgamma, Ma- 11. Vehkovuorensuo 2 33 * 1 12. Rajasuo 287 32 *? 4 B. freija caria carbonaria ja Acronicta menyan- 13. Lammenrahka 25 29 * 1 P. achine, O. jutta thidis. Kaikki edellä mainitut lajit esiin- 14. Tuomiojansuo 115 28 * 3 15. Kultainmäensuo 14 27 * 2 tyvät vähintään 20 selvitysalueen 56 suo- Pahanlamminsuo 34 27 * 2 kohteesta. 17. Suurisuo (Kotka) 76 25 ** 1 B. freija Punaisen kirjan (Rassi ym. 2010) lajeis- 18. Turvesuo 118 22 * 0 Ruokosuo 29 22 * 2 ta eniten ovat taantuneet Boloria freija, 20. Honkalamminsuo 73 21 * 1 Oeneis jutta, Pararge achine sekä Nola 21. Ruotsinsuo 42 20 ** 1 N. karelica, T. fimbrialis(?) karelica. Ensin mainittua lajia on havait- 1 Nykyään tunnettu tyrfobionttien ja tyrfofiilien perhoslajien määrä tai arvio tu 2000-luvulla vain Kajasuon ympäris- 2 *** = lajihavaintoja 50 vuodelta, ** = 30–50 vuodelta, * = < 30 vuodelta töstä, mutta lajin löytyminen 2010-luvul- 3 Nykyinen Rassin ym. (2010) luokituksen mukaisten silmälläpidettävien ja uhanalaisten lajien määrä (tai arvio) 4 Viimeisestä havainnosta yli 10 vuotta la ei enää ole itsestään selvää. Oeneis jutta -esiintymien määrä on romahtanut kah- TAULUKKO 4. Suoperhoslajistoltaan monimuotoisimmat suot (vähintään 20 lajia).

56 Baptria 2/2011 lukko 4). Parhaita suokohteita luonnontilan ja kasvillisuuden ohella luonnehtii myös KUNTA (vanha jako) Suoala (ha) Luonnontilaista (ha) Ojitusprosentti Suota maa-alasta (%) suurehko tai suuri pinta-ala. Anjalankoski 7106 2892 60 10 Elimäki 402 28 93 1 Perhoslajistoltaan monimuotoisia soita Hamina 3502 1016 71 6 edustavat Pyhtäällä Kananiemensuo, Jär- Iitti 1708 461 73 3 Jaala 1106 111 90 3 vensuo ja Munasuo (pohjoinen), Kotkas- Kotka 1478 384 74 8 sa Mustanjärvensuo, Munasuo ja suurim- Kouvola 64 51 20 2 maksi osaksi ojitettu Nälkäsuo, Haminas- Kuusankoski 933 457 51 8 Miehikkälä 1616 549 66 4 sa Kajasuo ja Rajasuo sekä Kouvolassa Pyhtää 2589 1664 28 9 Honkalamminsuo. Osittaisesta ojituksesta Valkeala 6395 1535 76 7 huolimatta Kajasuolla on edelleen laajal- Virolahti 1101 231 79 3 ti perhosille tärkeitä luonnontilaisia om- Yhteensä 28000 9379 ka. 66 6 bro- ja minerotrofisia neva- ja rämealuei- TAULUKKO 5. Kymenlaakson yli 20 ha:n kokoisten soiden luonnontilaisen suokasvillisuuden ta. Rajasuolla ja Honkalamminsuolla tulee osuus kokonaissuoalasta Mäkilän ym. (1991) mukaan. tehdä lisäselvityksiä, koska esiintymistie- dot lajistoista ovat edelleen monin kohdin Tarkasteluun sisällytettiin silmälläpidet- kittävän suoalueen metsäojitusten sekä puutteelliset. Honkalamminsuo on korke- tävät lajit erityisesti siksi, että parannus- erityisesti äskettäin tapahtuneen turvetuo- an luonnontilaisuusasteensa johdosta mer- ta lajien elinolosuhteisiin ei ole näköpii- tannon aloittamisen seurauksena laajat ja kittävä niin kasvistollisesti kuin oletetta- rissä eikä kantojen positiivinen kehitys- arvokkaat räme- ja neva-alueet on jota- vasti myös perhoslajistoltaan. Rajasuon kulku ole siten odotettavissa. Ojitettujen kuinkin kokonaisuudessaan menetetty. laadukkuudesta sen sijaan kertoo 10 suo- soiden kasvillisuuden kehittyminen kohti Tiettyjä perhoslajeja koskeva taantumi- lajin ennestään tuntemattoman esiintymän metsäkasvillisuutta ja mahdolliset paineet nen on ilmennyt myös laajoilla luonnon- löytyminen yhden vuoden havainnoinnil- turvetuotannon lisäämiseen uhkaavat näi- tilaisilla soilla. Taantumaa ei siis voi kä- la. Toisaalta esimerkiksi viime vuosiin asti denkin lajien asemaa Kymenlaaksossa. sittää yksinomaan metsäojitusten (tai pai- (ojituksista huolimatta) erinomainen per- Luonnontilainen suokasvillisuus joutui kallisesti turvetuotannon) aiheuttamak- hossuo, Vehkaojansuo, on nopeasti me- laajamittaisen metsäojitustoiminnan koh- si, vaan syitä täytyy etsiä myös muual- nettämässä arvoaan ihmistoiminnan (tur- teeksi 1950- luvun lopulta alkaen. Intensii- ta. Luontaisesti eristyneinä populaatioi- vetuotanto) seurauksena. visintä ojitus oli 1960-luvulla ja 1970-luna esiintyvien suoperhoslajien häviämis- Kooltaan pienemmistä soista hyviä vun alkupuolella. Kasvilajiston muutosten riski huonojen sääolosuhteiden tai mui- perhossoita ovat mm. Kivimäensuo, Suu- ohella ojitukset ovat vaikuttaneet myös den populaatiodynamiikkaan vaikuttavien rirahka, Kultainmäensuo, Tuomiojan- luonnontilaisten suotyyppien määriin ja tekijöiden sekä ilmaston pitempikestoi- suo, Ruokosuo ja Pahanlamminsuo, joil- niiden keskinäisiin osuuksiin. Voimak- sen muutoksen johdosta saattaa olla kas- la on useampia uhanalaisten ja harvinais- kaimmin ojitus on Etelä-Suomessa koh- vanut (ks. Gilpin & Hanski 1991). On mahdol- ten lajien esiintymiä. Etelä-Kymenlaak- distunut erityisesti puustoisiin päätyyppi- lista että lajien Boloria freija, B. frigga, son pienemmät suot ovat yleensä muu- ryhmiin eli korpiin, rämeisiin ja puustoi- Erebia embla ja Oeneis jutta (tietyin va- taman suotyypin luonnehtimia metsäisiä siin yhdistelmätyyppeihin. Tämän seu- rauksin Nola karelica) taantuminen on ai- soita (mm. korpia ja rämeitä), joilla neva- rauksena on Etelä-Suomen aidoista korpi- nakin osaksi ilmastonmuutoksen aiheutta- kasvillisuus esiintyy lähinnä yhdistelmä- tyypeistä ojitettu 76 %, korpiyhdistelmistä maa. Toisaalta Oeneis juttaa tavataan ny-

Uhanalaiset tyyppien (esim. sararäme, nevakorpi) yh- 74 %, aidoista rämetyypeistä 79 % ja rä- kyisilläkin harvoilla paikoilla runsaudel- Lajimäärä Hävinneet Hävinneet Havainto- Pinta-ala historia teydessä. Useilla soilla esiintyy uhanalai- meyhdistelmistä 68 %, nevoista 50 %, le- taan entisenlaisena (Järvensuo: > 50 exx.,

lajit sia suotyyppejä (usein vieläpä ravinteisia) toista 70 % sekä luhdista ja lähteiköistä 23 Kultainmäensuo: > 41 exx.), mitä ei vält- (ha) 1 2 3 4 ja sen seurauksena vaateliaita ja harvinai- % (Kokko 1989, Aapala 1989). Ojituksen seu- tämättä ilmastonmuutoshypoteesin perus- No SUO sia kasvilajeja. Esimerkiksi Kymin lento- rauksena ovat suotyyppien alueelliset erot teella odotettaisi. Kuitenkin monet metsi- 1. Kananiemensuo 598 58 *** 6 B. freija, P. achine, O. jutta, N. karelica 2. Mustanjärvensuo 280 55 *** 6 O. jutta. kentän läheisyydessä on tällaisia pienem- korostuneet ja ojituskelvottomien tyyppien yökkös- ja mittarilajit, joita on aiem- 3. Vehkaojansuo 303 51 ** 7 B. freija, O. jutta. piä suoalueita, joista mainittakoon Raja- en osuudet kasvaneet. Mäkilän ym. (1991) min esiintynyt tuoreiden kangasmetsien 4. Munasuo (Kotka) 101 49 * 6 järvensuon rimpiletto- ja lettorämealue 5. Kajasuo 455 46 ** 6 B. freija, P. achine, O. jutta. raportoimat kuntakohtaiset ojitusprosen- lisäksi esimerkiksi vanhoissa kuusikorvis- Järvensuo 97 45 ** 6 P. achine sekä läheinen Suurisuo harvinaisine kas- tit Etelä-Kymenlaakson yli 20 hehtaarin sa (mm. Xanthorhoe annotinata, Enteph- 7. Munasuo (N, Pyhtää) 637 42 ** 6 O. jutta (?) vilajeineen. Valtaosalla pienistäkin soista soilta kertovat koruttomasti luonnontilai- ria caesiata, Malacodea regelaria, Parie- 8. Kivimäensuot 20 41 * 4 P. achine (?) 9. Suurirahka 39 35 ** 4 B. freija, O. jutta, I. muricata (?) on luonnontila ainakin osaksi, jos ei koko- sen suokasvillisuuden vähenemisestä eri- taria vittaria ja Xestia sincera) ovat taan- 10. Nälkäsuo 228 34 * 6 E. embla naan, menetetty. tyisesti keidassoiden minerotrofisilla lai- tuneet Etelä-Suomessa ja Baltiassa mah- 11. Vehkovuorensuo 2 33 * 1 deosilla. Entistä Kouvolaa (missä suoalaa dollisesti juuri ilmastonmuutoksen seu- 12. Rajasuo 287 32 *? 4 B. freija 13. Lammenrahka 25 29 * 1 P. achine, O. jutta Uhanalaisten lajien populaatiot on hyvin vähän!) ja Pyhtäätä lukuun ot- rauksena (Viidalepp & Mikkola 2007). Ilmas- 14. Tuomiojansuo 115 28 * 3 tamatta Etelä-Kymenlaakson kunnissa yli tonmuutoksen merkityksen arviointi on 15. Kultainmäensuo 14 27 * 2 vain osin suojelualueilla (Taulukko Pahanlamminsuo 34 27 * 2 50 % soista on nykyisin ojitettu edelleen käytännössä mahdotonta, koska 17. Suurisuo (Kotka) 76 25 ** 1 B. freija Kahdentoista alueelta tavatun uhanalai- 5). mahdollisia vaikutusmekanismeja ei tun- 18. Turvesuo 118 22 * 0 sen (mukana myös NT-lajit) lajin tunne- Laajamittaiset metsitysojitukset ovat neta riittävän hyvin. Ruokosuo 29 22 * 2 20. Honkalamminsuo 73 21 * 1 tuista suopopulaatioista (yhteensä 112) si- epäilemättä merkittävin yksittäinen syy 21. Ruotsinsuo 42 20 ** 1 N. karelica, T. fimbrialis(?) jaitsee luonnonsuojelualueilla 34 (31 %) soiden perhoslajistossa havaittuihin muu- Tulevaisuuden näkymiä ja suojelualueiden ulkopuolisilla soilla 55 toksiin. Metsäojituksen seurauksena sekä 1 Nykyään tunnettu tyrfobionttien ja tyrfofiilien perhoslajien määrä tai arvio 2 *** = lajihavaintoja 50 vuodelta, ** = 30–50 vuodelta, * = < 30 vuodelta (49 %). Pääsääntöisesti viimeksi kulunei- suokasvi- että suoperhospopulaatioita on Eräistä tyrfofiileista lajeista mm. Mac- 3 Nykyinen Rassin ym. (2010) luokituksen mukaisten silmälläpidettävien ja uhanalaisten lajien määrä (tai arvio) den 30–35 vuoden aikana viidesosa tun- korvautunut metsäympäristöjen lajeilla. rothylavia rubi (13 suolla), Saturnia pa- 4 Viimeisestä havainnosta yli 10 vuotta netuista uhanalaisten tai silmälläpidettävi- Myös turvetuotanto on osaltaan vähentä- vonia (13), Coenophila subrosea (12), en perhoslajien populaatioista (23/20 %) nyt luonnontilaisten soiden osuutta. Esi- Lithophane lamda (11), Polia trimaculosa on hävinnyt Etelä-Kymenlaakson soilta. merkiksi Vehkaojansuon vanhastaan mer- (11), Thumatha senex (9), Celaena ha- 57 Baptria 2/2011 worthii (8), Eupithecia goossensiata (5), välein toteutettava uhanalaisen lajis- REIJO SILOAHO Dahlica charlottae (3), Siederia rupico- ton seuranta on mielestäni perusteltua lella (2), Sterrhopterix fusca (2) ja Amphi- hyvin tunnetuillakin suoalueilla, mutta poea lucens (2) on havaintoja vähänlaises- vähemmälle huomiolle jääneillä luon- ti siihen nähden, mikä luultavasti on nii- nontilaisilla suurilla soilla (mm. Pyh- den tosiallinen esiintymisfrekvenssi. Mo- tään Suurisuo, Honkalamminsuo, Ra- nissa tapauksissa kysymys lienee lähinnä jasuo) lajistoselvitystyötä pitäisi jatkaa yöaikaan tapahtuvan havainnoinnin puut- tehostetusti. Rajasuolla myös tarkem- teesta. Toisaalta etenkin tyrfobionttien la- pi kasvillisuusselvitys olisi paikallaan. Gynnidomorpha minimana 13 mm jien kohdalla kysymys saattaa olla myös Ottaen huomioon suolajistoon kohdis- todellisesta muutoksesta, mitä yöhavain- tuvat uhkatekijät, metsäojitusten ja tur- nointikaan ei korjaisi. Havaintojen perus- vetuotannon aiheuttamia muutoksia Kirjoittajan osoite — Author’s address teella voidaan olettaa esimerkiksi Dysstro- suoluonnossa ja -perhoslajistosta tulisi Juhani Itämies, ma infuscatum -mittarin taantuneen Ete- seurata aktiivisesti. Turvetuotanto tu- Kaitoväylä 25 a6, FI–90570 Oulu, lä-Pohjanmaan tapaan (ks. Kontiokari 2009), hoaa suon varsinaisen tuotantoalueen [email protected] mutta nykyaineistolla muutoksen todenta- osalta täydellisesti, mutta välilliset vai- minen ei ole luotettavaa. Joka tapaukses- kutukset voivat heijastua selvästi tuo- sa yöaikaista havainnointia tulisi harras- tantoalueen ulkopuolelle. Tästä syystä taa aiempaa enemmän. Pussikashavain- turvetuotannon vaikutuksia tulisi seu- mmet (1979) antaa G. minimana tojen vähyyden takana on todennäköisim- rata nimenomaan tuotantoalueisiin ra- -kääriäisen ravintokasviksi suo- min sen sijaan eri syyt – pussikkaat kiin- joittuvilla suoalueilla. Yleisesti ottaen putken (Pedicularis palustris) ja nostavat vain harvoja harrastajia ja niiden perhosharrastajien tulisi dokumentoida kertoo toukkien elävän siemenil- lajimääritys koetaan hankalaksi. Pussikas- nykyistä tarkemmin havaintopaikkojen Elä. Razowski (2001) lisää ravintokasveik- esiintymien tilasta tulisi tehdä jatkoselvi- suotyypit, jotta lajien todellisista elin- si vielä sekä suolakkeet (Triglochin) että tyksiä erityisesti niiltä soilta, joilta tiedot ympäristöistä ja uhkakuvista saataisiin raatteen (Menyanthes) ja mainitsee edel- ovat puutteelliset tai joilla tiedetään jon- mahdollisimman realistinen käsitys. leen toukkien elävän siemenillä. Svensson kin harvinaisen tai uhanalaisen lajin esiin- (2006) toteaa toukan elävän aiemmin kuva- Kiitokset kaikille perhoshavaintoja tyneen. tulla tavalla. Suomalaisille pikkuperhos- Etelä-Kymenlaakson suurten luonnon- tehneille ja erityisesti Panu Välimäelle ja Jari-Pekka Kaitilalle lisätiedoista harrastajille on tuttua, että laji löytyy par- tilaisten soiden ja suojelusoiden lajisto on ja kommenteista sekä Suomen Luonnon- haiten soilta ja sen esiintyminen on yhdis- joitakin soita lukuun ottamatta (mm. Pyh- suojelun Säätiön rahastolle taloudelli- tetty yleisesti juuri raatteeseen. tään Suurisuo, Honkalamminsuo ja Raja- sesta tuesta kartoitukseen liittyvien suo) hyvin tunnettu. Muutaman vuoden matkakulujen kattamiseksi. Vihertävinä nuukahtaneet varret paljastavat toukan Lähteet Elokuun puolivälissä kesällä 2009 tein toi- Aapala, K. 1989: Suoluonnon tila keidassuoalueella ja Ruuhijärvi, R. 1983: The Finnish mire types and their distri- sen yrityksen G. minimanan kasvattami- Pohjanmaan aapasuoalueella. — Oulun yliopiston Oulangan bution. – Teoksessa: Gore, A. J. P. (toim.) Ecosystems of the aseman monisteita nro. 11. 93 s. world 4B. Mires: Swamp, Bog, Fen and Moor. Regional seksi Oulun laiteilla olevalta suolta, mis- Bengtsson, B. Å., Johansson, R. & Palmqvist, G. 2008: National- studies. — Elsevier, Amsterdam. s. 47–67. tä olin useana aiempana vuotena kerännyt nyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Käkmalar – säcks- Seppä, H. 1991: Pyhtään Munasuon kasvillisuus, morfologia lajia aikuisena. Olin jo kesällä 2008 yrit- pinnare (Lepidoptera: Micropterigidae – Psychidae. ja kehityshistoria. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. tänyt kasvatusta, mutta sillä kertaa epäon- — ArtDatabanken, SLU, Uppsala. 646 s. Helsingin yliopisto, maantieteen laitos. 118 s. nistuin. Haeskelin suolta selvästi tavalla Gilpin, M. E. & Hanski, I. 1991: Metapopulation dynamics: empi- Skou, P. 1991: Nordens ugler. — Apollo books, Stenstrup. rical and theoretical investigations. — Academic Press, London. 565 s. tai toisella kärsineen oloisia raatteen versoja. Tuossa vaiheessa kesää oli paljon jo Hausmann, A. 2004: The geometrid moths of Europe, Vol. 2: Soidensuojelutyöryhmä 1981: Valtakunnallinen soiden- Sterrhinae. — Apollo books, Stenstrup. 600 s. suojelun perusohjelma. — Maa- ja metsätalousministe- ruskeaksi menneitä kuivahtaneita kasve- Kokko, A. 1989: Suoluonnon tila ja ojituksen kohdistuminen eri riö. 164 s. ja, joissa ei kuitenkaan näkynyt selväs- päätyyppiryhmiin ja suotyyppeihin Etelä- ja Keski-Suomen sekä Suoknuuti, M. & Seppä, H. 1992: Kananiemensuon ja ti toukkiin yhdistettäviä merkkejä. Sen si- Pohjanmaan ja Kainuun alueilla. — Oulun yliopiston Oulangan Mustanjärvensuon kasvillisuusselvitys. — Julkaisematon jaan vihertävinä nuukahtaneet lehdet vai- Biologisen aseman monisteita no. 12. 76 s. raportti Metsähallitukselle (etelärannikon puistoalue). kuttivat mielestäni lupaavilta. Kun avasin Kontiokari, S. 2009: Etelä-Pohjanmaan perhoslajiston muutok- 33 s. + 4 liitettä. set 2000–2009. — Baptria 34: 112 – 125. Tolonen, K. 1968a: Pyhtään Kananiemensuon kasvillisuudes- yhden vihertävänä nuukahtaneen kasvin, Mikkola, K., Jalas, I. & Peltonen, O. 1985: Suomen perhoset, Mit- ta. — Kymenlaakson Luonto 9: 13–20. näin varren sisällä selvän perhostoukan. tarit 1. — Suomen perhostutkijain seura, Tampere. 260 s. Tolonen, K. 1968b: Pyhtään Munasuon kasvillisuudesta. Syöntijäljet saattoivat jatkua hyvin syväl- Mikkola, K. & Spitzer, K. 1983: Lepidoptera associated with peat- — Kymenlaakson Luonto 9: 1–11. le rahkasammaleen sisälle ulottuvaan var- lands in central and northern Europe: a synthesis. Viidalepp, J. & Mikkola, K. 2007: The distress of northern teen, joten kasvit piti kaivaa reilusti sam- — Nota Lepidopterologica 6: 216–229. Lepidoptera: retreat in Estonia – a consequence of climate maleen sisältä. Mäkilä, M., Toivonen, T., Suomi, T. & Grundström, A. 1991: change. — Baptria 32: 90–99. Kymenlaakson suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. — Väisänen, R. 1992: Distribution and abundance of diurnal Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti no. 99. 206 s. Lepidoptera on raised bog in southern Finland. Siemenet eivät ole Pöyry, J. 2001: Suoperhosten uhanalaisuus ja suojelutilanne Ete- — Annales Zoologici Fennici 29: 75–92. välttämättömiä toukille lä-Suomessa. – Teoksessa: Aapala, K. (toim.) Suomen Väisänen, R. & Suoknuuti, M. 1989: Pyhtään Munasuon– ympäristö 490. — Suomen ympäristökeskus. s. 213–257. Kananiemensuon suurperhoslajisto.– Baptria 14: 1–8. Otin melkoisen mättään rahkasammalta ja Rassi , P., Hyvärinen, E., Juslen, A. & Mannerkoski, I. (toim.) Välimäki, P., Kaitila, J.-P. & Lehto, T. 2010: Mielenkiintoiset istutin raatteen versot sammaleen sekaan 2010: Suomen lajien uhanalaisuus — Punainen kirja 2010. suurperhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2009. — Baptria 10 litran muoviämpäriin, jossa oli pohjas- 685 s. 35: 38–71. sa ja sivuilla reikiä ilmanvaihtoon ja lii-

58 Baptria 2/2011 Piirteitä kuusiokätkökääriäisen [Gynnidomorpha minimana (Caradja, 1916)] toukkabiologiasta

Juhani Itämies

allisen veden poistoon. Ämpärin kantena JUHANI ITÄMIES oli valoverhokangas. Versot olivat ämpä- rissä talven yli ulkona. Kesällä 2010 äm- päristä kuoriutui kolme G. minimana -yk- silöä. Kasvatuksessa siis varmistui, että laji elää ainakin raatteella, mutta kirjal- lisuustiedoista poiketen toukat eivät ainakaan välttämättä tarvitse ravinnokseen siemeniä. Siemenet eivät tulleet tässä tapauksessa kysymykseen, koska kaikki ke- räämäni versot käsittivät yksinomaan leh- tiä — siemeniä ei ollut lainkaan tarjolla. Lisäksi avasin suolla useita siemenystöjä, jotka tuohon aikaan kesästä olivat melkoi- sia ”limakasoja”, mutta näissäkään ei nä- kynyt minkäänlaisia jälkiä toukista.

Elokuun puolivälissä liian myöhäistä? 1 Yksilömäärällisesti kasvatustulos ei ollut kovin hyvä. Toisaalta en tiedä kuinka sukuun, joten siitä on erityisen tarpeellista paljon toukkia alun alkaenkaan oli, sillä saada hyväkuntoisia näyteyksilöitä. en maastossa varmistanut oliko versoissa toukkia vai ei. Keräsin vain reilut kymme- Toukka koteloituu omintakeisesti? nen nuupahtaneita lehtiä käsittävää kas- via kasvatukseen. Oman käsitykseni mu- Melkoisen perkuu-urakan jälkeen löysin kaan olin vähän turhan myöhään kesästä kaikki kolme G. minimana -koteloa äm- liikkeellä, minkä seurauksena osa toukis- päristä. Mielenkiintoista oli, että kaksi ko- ta oli jo ennättänyt koteloitua luonnossa. teloista oli rahkasammaleen verson kär- Voi myös olla, että raatteen versoissa ele- kitupsussa ja yksi raatteen kuivien lehti- lee jokin kärpänen tai kovakuoriainen, joi- en sisällä (Kuvat 1 ja 2). Otanta on vielä pie- den syöntijäljet muistuttavat G. minima- ni, mutta havainto viittaa joka tapauksessa naa. Versoja kannattaa siis ottaa useam- siihen, että toukat koteloituvat enemmän pia, jos kokeilee kyseisen kääriäisen kas- tai vähemmän systemaattisesti rahkasam- vatusta. G. minimana kuuluu hankalaan maleen kärkitupsuun. 2

Kasvatetuista kolmesta toukasta kaksi oli Gynnidomorpha Larver av Gynnido- koteloitunut rahkasammaleen verson kärki- minimana (Caradja, 1916) larvae morpha minimana (Caradja, tupsuun (Kuva 1), yksi raatteen kuivien lehtien sisään (Kuva 2). do not feed obligatorily on seeds 1916) lever inte enbart av frön

G. minimana is known to feed on seeds of G. minimana är känd för att leva på frön Pedicularis palustris, Triglochin and Men- av Pedicularis palustris, Triglochin och Kirjallisuus yanthes. I did rear the species from seed- Menyanthes. Jag födde upp arten på stjäl- Emmet, A.M. 1979: A field guide to the smaller British Lepi- less stems of Menyanthes trifoliata, which kar av Menyanthes trifoliata utan frön, vil- doptera. — British Entomological and Natural indicates that the larvae do not necessarily ket indikerar att larverna inte nödvändigt- History Society, London. 271 s. need seeds to complete their development. vis behöver frön för att fullfölja sin utveck- Razowski, J. 2001: Die Tortriciden (Lepidoptera, tortricidae) Shoots infested by G. minimana were dis- ling. Skott angripna av G. minimana kunde Mitteleuropas. — František Slamka, Bratislava. 319 s. ISBN 80-967540-7-6. tinguishable from uninfested ones by leaves skiljas från icke-angripna skott genom att that were wilted but still green. bladen vissnade men förblev gröna. Svensson, I. 2006: Nordens vecklare, The Nordic Tortricidae. — Kristianstads Boktryckeri AB, Lund. 349 s.

59 Baptria 2/2011 Lampronia fuscatella (Tengström, 1848) -kasvatuksia Etelä-Hämeessä keväällä 2011 (Lepidoptera: Prodoxidae)

Asko Vuorinen & Veli Vikberg

Kirjoittajien osoitteet — Authors’ addresses: kasvuisena ja perhonen lentää alkukesällä Ta: Hämeenlinna, Hattelmala (6763:3363 KKJ:n yhtenäiskoordi- Asko Vuorinen, (Bengtsson ym. 2008). Kauppakuja 9 B 10, 14200 Turenki, Kanta-Hämeestä kirjoittajien tiedossa naatisto) e-mail: [email protected] on vain yksi aiempi kasvatus Lammin Bio- Yksi äkämä 13.4.2011 nuoren raudus- koivun oksanhaarassa noin 2–2,5 m kor- logisen aseman alueelta vuosia sitten (Sa- Veli Vikberg, keudella kuivassa puoliavoimessa pai- Liinalammintie 11 as. 6, 14200 Turenki, kari Kerppola leg.). Tästä syystä AV päät- kassa istutettujen mäntyjen seassa. Avat- e-mail: [email protected] ti yrittää etsiä lajin äkämiä koivujen ok- taessa perhostoukka oli elävä ja loisen sista, missä ne ovat useimmiten 1–2 met- toukka tuli esille kahden päivän kuluttua oivunäkämäkoi [Lampronia rin korkeudella (Bengtsson ym. 2008). Etsintä ja koteloitui. 23.4.2011 kuoriutui yksi koi- fuscatella (Tengström, 1848) toteutettiin huhtikuussa ja toukokuun ras lajia Panteles schuetzeanus (Roman, 1925) (Ichneumonidae: Stilbopinae). (Prodoxidae)] tunnetaan Eu- alussa 2011. Kuusi äkämää löytyi yksi- tellen kukin omasta neliökilometriruudus- Ta: Hämeenlinna, Hattelmala (6764:3363) roopasta, missä sen levinnei- Yksi äkämä 14.4.2011 nuoressa raudus- syysalueK ulottuu Ranskasta Koillis-Venä- taan. Äkämät pidettiin sisällä lasitölkeis- sä talouspaperiin käärittynä. Kolmen äkä- koivussa 0,5 m korkeudella. Melko pie- jälle (Bengtsson ym. 2008). Suomessa löytö- ni äkämä oli ohuessa oksassa (ei oksan- jä on etelästä aina Inarin Lappia myöten, mistä kuoriutuneen perhosen lisäksi ha- haarassa), sen sivussa oli ruskeaa purua. mutta lajia ei ole vielä todettu useasta si- vaitsimme kaksi perhosen loispistiäistä Myöhemmin perhosen kotelo työntyi sämaan ja Itä-Suomen maakunnasta (Kull- (ks. alla). ulos purun seasta ja 30.4.2011 kuoriutui berg ym. 2002). Laji on kaikkialla harvinai- koirasperhonen. nen ja paikoittainen. Lajin toukka elää Lampronia fuscatellan Ta: Hämeenlinna, Viisarin sorakuoppa (6769:3358) koivujen oksissa, mihin se aiheuttaa äkä- äkämälöydöt keväällä 2011 Yksi äkämä 15.4.2011 nuorehkon (rau- mämuodostuksen. Toukka talvehtii täysi- AV löysi alla mainitut äkämät ja tunnis- dus?)koivun oksanhaarassa 2,5 m kor-

PEKKA MALINENPEKKA ti perhoset. Koivun äkämät olivat yksitel- keudella aurinkoisella paahteisella pai- len etäällä toisistaan, minkä seurauksena kalla. 3.5.2011 kuoriutui yksi naarasper- niiden etsimiseen kului paljon aikaa (noin honen. Ta: Hattula, Parola (6775:3356) 30–40 tuntia). Äkämät löytyivät melko Yksi äkämä 16.4.2011 nuorehkon sora- nuorilta koivuilta eikä yhtään löytynyt kuopassa kasvaneen hieskoivun oksan vanhojen koivujen alaoksilta. Äkämiä et- haarassa 1,5–2 m korkeudella. 2.5.2011 sittiin myös soilta, mutta kosteilta paikoil- kuoriutui yksi naarasperhonen. ta ei löytynyt yhtään äkämää. VV tunnisti Ta: Janakkala, Hakoinen (6754:3368) Lampronia fuscatella 16 mm kasvatuksista kuoriutuneet kaksi loispisti- Yksi äkämä 25.4.2011 aurinkoisessa leh- äislajia. tometsän reunassa kasvaneen nuoren

On rearings of Lampronia fuscatella (Tengström, Uppfödning av Lampronia fuscatella (Tengström, 1848) (Lepidoptera, Prodoxidae) in 2011 1848) (Lepidoptera, Prodoxidae) år 2011

Galls of Lampronia fuscatella on twigs of birches were searched Galler av arten Lampronia fuscatella söktes på grenar av björk vå- in spring 2011 in Kanta-Häme, southern Finland. Single galls were ren 2011 i Egentliga Tavastland, södra Finland. Enstaka galler hit- found at six localities in Ta Hämeenlinna, Ta Hattula and Ta Jana- tades på sex lokaler i Ta Tavastehus, Ta Hattula and Ta Janakkala kkala on thin twigs of rather young birches (both Betula pubes- på tunna grenar av relativt unga björkar (både Betula pubescens cens and B. pendula). Three specimens of the moth emerged from och B. pendula). Tre exempar av fjärilen kläcktes ur gallerna som the galls collected from Hämeenlinna and Hattula. In addition, insamlats i Tavastehus och Hattula. Dessutom föddes en hane av one male of Panteles schuetzeanus (Roman, 1925) (Hymenop- Panteles schuetzeanus (Roman, 1925) (Hymenoptera: Ichneumoni- tera: Ichneumonidae: Stilbopinae) was reared from a gall found in dae: Stilbopinae) upp ur en gall hittad i Tavastehus och en hona av Hämeenlinna and one female of Scambus inanitus (Schrank, 1802) Scambus inanitus (Schrank, 1802) (Hymenoptera: Ichneumonidae: (Hymenoptera: Ichneumonidae: Pimplinae) from a gall found in Pimplinae) kläcktes ur en gall funnen i Janakkala. Detta är de för- Janakkala. These are the first rearings of those ichneumonid spe- sta uppfödningarna av dessa ichneumonider ur galler av Lampronia cies from galls of Lampronia fuscatella in Finland. Lampronia fus- fuscatella i Finland. Lampronia fuscatella rapporteras här som ny catella is a new host species for Scambus inanitus. värdart för Scambus inanitus.

60 Baptria 2/2011 PANU VÄLIMÄKI

Lampronia fuscatellan äkämiä on löydetty aiemmin tavallisimmin koivua kasvavilta soilta. Aikuisia perhosia tapaa erittäin harvoin. Toukkia kannattaa etsiä keväällä ennen lehtien puhkeamista toukan koivunoksaan tuottaman purutulpan perusteella.

hieskoivun haarautumakohdassa 1,5 m hin sitä ennen ei ollut kuvattu yhtään la- kolme vaikeasti erotettavaa lajia. Horst- korkeudella. Avattaessa äkämästä löytyi jia. Panteles schuetzeanus tunnetaan Sak- mann (2005) käsitteli noiden Scambus-la- loispistiäisen valkoinen kotelo. 30.4.2011 sasta, Irlannista, Englannista ja Latviasta. jien taksonomiaa ja nimesi vanhimmal- kuoriutui yksi naaras lajia Scambus inanis Suomesta A. Roman tunnisti yhden naa- le lajille Scambus inanis (Schrank, 1802) (Schrank, 1802) (Ichneumonidae: Pimpli- raan Ahvenanmaalta Brändöstä, minkä W. neotyypin. Scambus annulatus on tämän nae). Hellén ilmoitti loispistiäisiä käsittelevässä lajin nuorempi synonyymi. Klaus Horst- Ta: Janakkala, entisen sokeritehtaan katsauksessaan (Hellén 1937). Kysymykses- mann selvitti, miten kolmen lajin naaraat ympäristö (6760:3371) Yksi äkämä 21.4.2011 ohuessa nuoren sä on tietääksemme ainoa meiltä julkaistu ja koiraat voidaan useimmiten erottaa toi- hieskoivun oksassa 1,5 m korkeudel- yksilö. Tässä yhteydessä kasvatettu yksi- sistaan. Koivun äkämästä kasvattamam- la puoliavoimessa ympäristössä. Pie- lö on siten ensimmäinen koirasyksilö Suo- me naaras menee hänen antamiensa tunto- nehkö äkämä ei ollut haarakohdassa ja mesta. Lajin biologiaa on tutkittu Englan- merkkien mukaan lajiin Scambus inanis. avattaessa sieltä löytyi keskenkasvuinen nissa (Bland 1989, Quicke 2005). Kyseinen Tämä on yleinen ja laajalle levinnyt puis- valkoinen mustapäinen perhostouk- loispistiäinen on solitaarinen koinobiontti sa elävien melko pienien isäntien, erito- ka. Tämä eli muutaman päivän ja kuoli. sisäloinen (endoparasitoidi), joka on kas- ten miinaajaperhosten ja lehdenkääntäji- Toukka talletettiin spriiputkeen 3.5.2011. vatettu vain koivunäkämäkoilta. en, kuten heimojen Gracillariidae ja Tort- Kasvatuksesta kuoriutunut Scambus- ricidae lajien loinen (Shaw 2006). Äkämien naaras meni Brittein saarten Pimplinae- aiheuttaja silmukoiden heimosta Prodoxi- Pohdinta alaheimon lajien käsikirjan (Fitton ym. 1988) dae on tälle Scambus-lajille aikaisemmin Koivunäkämäkoi on Suomessa laajalle le- mukaan lajiin Scambus annulatus (Kiss, tuntematon isäntä. Scambus-lajit ovat tiet- vinnyt, mutta vähälukuinen laji. Sitä voi 1924). Myöhemmin on varmistunut, että tävästi solitaarisia idiobiontteja ulkoloisia yrittää haavia tai karistaa koivun oksis- tuolla nimellä Euroopassa on kulkenut (Fitton ym. 1988). ta alkukesällä. Varmemmin perhosen voi saada, jos onnistuu löytämään sen toukan Lähteet aiheuttamia äkämiä koivujen oksista lop- Quicke, D. J. 2005: Biology and immature stages of Panteles pukeväästä. Kuten kokemuksemme osoit- Bengtsson, B. Å., Johansson, R. & Palmqvist, G. 2008: schuetzeanus (Hymenoptera, Ichneumonidae), a parasitoid taa, kasvatuspurkkiin voi perhosten sijasta Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: of Lampronia fuscatella (Lepidoptera: Incurvariidae). ilmaantua myös lajin loispistiäisiä. Käkmalar-säckspinnare. Lepidoptera: Micropterigidae– — Journal of Natural History 39(5): 431–443. Keski-Euroopassa ja Brittein saarilla Psychidae. — ArtDatabanken, SLU, Uppsala. Roman, A. 1925: Schwedische Schlupfwespen, alte und neue. — Arkiv för Zoologi 17A (1924): 1–34. on kasvatettu kolme vainopistiäislajia ja Bland, K. P. 1989: Notes on Lampronia fuscatella (Teng.) (Lep.: Incurvariidae). — Entomologist’s Record and Journal of Roman, A. 1931: Insektenfaunen inom Abisko nationalpark II. kolme varsinaista loispistiäistä (Ichneu- Variation 101(11–12): 249–253. Studier under ledning av Yngve Sjöstedt 4. Parasitsteklar – monidae) koivunäkämäkoin äkämistä (Yu Fitton, M. G., Shaw, M. R, & Gauld, I. D. 1988: Pimpline Ichneu- Ichneumonidae. — Konglige Svenska Vetenskapsakademiens ym. 2005). Vain yksi varsinaisiin loispistiäi- mon-flies (Hymenoptera, Ichneumonidae (Pimplinae). — Skrifter I Naturskyddsärenden 17: 4–54. siin kuuluva laji on kasvatettu niistä mon- Handbooks for the Identification of British Insects 7(1): 1–110. Shaw, M. R. 2006: Notes on British Pimplinae and Poemenii- ta kertaa ja useiden tutkijoiden toimes- Hellén, W. 1937: Für die Fauna Finnlands neue Ichneumoniden nae (Hymenoptera: Ichneumonidae), with additions to the II. — Notulae Entomologicae 17: 5–13. British list. — British Journal of Entomology and Natural ta. Tämän koivunäkämäkoin loispistiäi- History 19: 217–238. Horstmann, K. 2005: Ûber einige mit Scambus inanis (Schrank, sen Roman (1925) kuvasi nimellä Brachy- 1802) nah verwandte Arten (Hymenoptera, Ichneumonidae, Yu, D.S.; van Achterberg, K. (Braconidae); Horstman, K. pimpla? schuetzeana Ruotsista. Kuusi Pimplinae). — Entomofauna 26 (7): 101–116. (Ichneumonidae) 2005: World Ichneumonoidea 2004. vuotta myöhemmin, kun laji löytyi Abis- Taxonomy, Biology, Morphology and Distribution. CD/DVD. Kullberg, J., Albrecht, A., Kaila, L. & Varis, V. 2002: Checklist — Taxapad, Vancouver, Canada. kosta Ruotsin Lapista, Roman (1931) vei of Finnish Lepidoptera – Suomen perhosten luettelo. sen sukuun Panteles Förster, 1869, mi- — Sahlbergia 6: 45–190.

61 Baptria 2/2011 Salaperäiset kiertokiitäjät [Agrius convolvuli (L., 1758)] seurantaan

Matts Cygnel

Kirjoittajan osoite — Author’s address Matts Cygnel, Kråkvikintie 15, 25870 Dragsfjärd, [email protected]

iertokiitäjiä havaitaan Suomes- havaintoa. Kesällä 2010 pyydystin 27 yksi- naurisperhosen (P. rapae) tapaan (ks. Hydén sa käytännössä joka vuosi ja eri- löä 22.8.–26.9. välisenä aikana. Jotta saisin ym. 2006). Kiitäjistä ainakin etelänpäiväkii- toten valkotupakan (Nicotiana tietää mikäli samat yksilöt pyörivät illasta il- täjä (Macroglossum stellatarum) saattaa ke- alata) keksiminen aikuisten suo- taan pihapiirissäni, panin ensimmäiset yk- vätkesällä tapahtuneen vaelluksen jäljiltä Ksimaksi mesilähteeksi on 1990-luvun puo- silöt purkkiin. Halusin välttää turhaa tap- tuottaa kaksikin kotimaista sukupolvea sa- livälin jälkeen lisännyt kiertokiertäjähavain- pamista ja aloin systemaattisesti merkkaa- man kesän aikana kuten esimerkiksi vuon- toja merkittävästi. 2000-luvulla kiertokiitä- maan kiertokiitäjiä vedenkestävällä tussil- na 2006 (Välimäki ym. 2008). jiä on havaittu myös toukkina lounaissaa- la siiven yläpintaan kirjoitettavalla yksilölli- Kotimaista kantaa edustavien kiitäjäyk- ristossa kierroilla (Calystegia ja Convolvulus) sellä koodilla. Tein sen verannalla niin, että silöiden kohdalla voisi olettaa, että perho- (Välimäki ym. 2008). Toukkahavainnot vahvis- pidin vasemmalla kädellä kiinni perhosen set pysyttelisivät paikallisina ainakin väli- tavat lajin pyrkivän lisääntymään Suomes- lämpimästä ruumiista ja levitin etusiiven aikaisesti, jolloin näistä yksilöistä kertyisi sa, mutta lajin talvehtiminen ei oletetta- kovaa muovialustaa vasten jotta sain tussi- myös jälleenpyyntejä samalta paikalta pe- vasti onnistu maassamme. Olen ihmetellyt merkit paikoilleen. Koska on kysymys kiitä- räkkäisinä iltoina. Näin ei kuitenkaan merk- kiertokiitäjän esiintymistä omalla pihalla- jästä, joiden siivenkärjet tahtovat kulua voi- kaamieni kiertokiitäjien osalta käynyt. Kol- ni, joka sijaitsee Ab Kemiönsaaressa Lou- makkaasti, merkkaaminen kannattaa suo- me yksilöä tuli havaittua uudestaan heti sa- nais-Suomessa. Tarkemmin olen arvuutel- rittaa vain etusiipien keskiosille – ei lähelle mana iltana puolessa tunnissa – yksi jopa lut lajin liikkuvuutta ja sitä edustaako osa ulkoreunaa. Oikealle etusiivelle tuli nume- kolmesti! Kaikesta päätelleen perhoset ei- syksyllä havaituista perhosista kotimaassa rot 1–9 ja vasemmalle vastaavat kymmen- vät siis vahingoittuneet tai edes merkittä- kehittynyttä sukupolvea vai ovatko kaikki luvut. Merkkaamisessa oli tarpeellista käyt- västi häiriintyneet käsittelystä. Kokemuk- vaeltajia. Kotipihani lähistöllä esiintyy tou- tää enintään neljää merkkiä esimerkiksi nu- seni mukaan merkintä-jälleenpyynti sopii kan ravintokasveja, jotka mahdollistaisivat meroille 1, 2, 3 ja 4. Kuvasta näkyy miten menetelmänä kiertokiitäjien seurantaan toukkien kehittymisen. Ydinkysymyksenä sijoitin täplät: oikeanpuoleiset edustavat erinomaisesti. Vaikka yksilöt saattoivat jää- on ollut jäävätkö pihamaallani tapaamani numeroita 1 ja 2 ja vasemmanpuoleiset nu- dä alueelle välittömästi merkkaamisen jäl- yksilöt pyörimään samalle alueelle vai häi- meroita 3 ja 4. Näitä merkkejä yhdistämäl- keen, yksikään ei tullut takaisin seuraavana pyvätkö ne tiehensä ja jatkavat matkaansa lä sain perhoset yksilöllisesti merkatuiksi. iltana tai sen jälkeen! Havaintoni viittaavat heti tankattuaan? Valitettavasti sain vain 12 yksilöä merkkiin, selvästi vaeltaviin yksilöihin, joskin 12 yksi- Vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2010 havain- koska aloitin merkkaamisen vasta syyskuun lön otos näin liikkuvan lajin kyseessä olles- noin kymmeniä kiertokiitäjäyksilöitä vuo- alusta alkaen. sa on turhan pieni luotettavien johtopää- sittain. Kaiken kaikkiaan tein ehkä 60–70 tösten tekemiseen. Siksi merkkaamista olisi Kiertokiijäjät eivät vaikuta hyvä tehdä useamman harrastajan voimin, paikkauskollisilta useammalla paikalla ja mahdollisuuksien Merkinnät siipiin voi tehdä vedenkestäväl- mukaan useana vuotena. lä tussilla. Numeroiden sijaan voi yksilölliset Merkillistä kyllä en saanut yhtään kierto- Sukupuolijakauman alueelliset erot ovat koodaukset tehdä helposti pistemerkintöjä kiitäjää vuosina 2008 ja 2009, vaikka niitä myös mielenkiintoisia ja voivat kertoa yk- käyttäen. lenteli esimerkiksi Ab Raaseporissa. Vuon- silöiden alkuperästä, sillä tavallisesti vael- na 2010 Raaseporista ilmoitettiin vain kuu- lusten yhteydessä havaitaan ylimäärin naa- si yksilöä, mutta pihamaallani yksilöitä oli raita paikallisiin populaatioihin verrattuna. huomattavasti enemmän. Heräsi epäilys, Lounaissaaristossa on todettu, että koirai- että joinakin vuosina tänne lentäneet naa- den osuus on noin 75 % ja Helsingissä 10– raat ovat alkukesästä laskeneet munansa, 20 %. Minun Kemiönsaaren havaintomate- MATTS CYGNEL joista kehittyy paikallinen kesäsukupolvi riaalissa koiraita on noin 60 %. Tässä mieles- tavallisempien kesäviipyjien amiraalin (Va- sä havaittujen yksilöiden sukupuolen mää- nessa atalanta), kaali- (Pieris brassicae) ja rittäminen on oleellisen tärkeää.

62 Baptria 2/2011 TIMO LEHTO MATTS CYGNEL Havainnointi onnistuu parhaimmin kukilta Suomesta on saatu vähän kiertokiitäjiä al- kukesästä (Hyönteistietokanta 2011). Tämä voi osittain johtua siitä, että aikuiset kiitä- jät ruokailevat erittäin mielellään nimenomaan valkotupakalla, mutta myös syyslei- mulla (Phlox) ja petunialla (Petunia) (Hydén ym. 2006), jotka kukkivat suhteellisen myö- hään ja siten vaikuttavat havaintojen ka- saantumiseen todellista voimakkaammin syyspuolelle. Sinänsä helposti kasvatettava ja näyttävä valkotupakka vaatii lisäksi esi- viljelyn alkukeväällä. Valopyynti ei helpota kiertokiitäjien havainnointia valoisina ke- säöinä, sillä laji tulee ilmeisen heikosti valolle pimeinä syysiltoinakin (ks. Lehto 2007). Omalta pihaltani en ole koskaan saanut kiertokiitäjää valolla, vaikka valopyydys sijaitsee kohtalaisen lähellä mesilähteitä).

Voisiko kiertokiitäjien seurantaa toteuttaa laajemmin? Tarpeeksi monen merkkaajan avulla voisi erittäin hyvällä onnella löytää saman kier- tokiitäjäyksilön jopa eri paikkakunnilta. Toi- vottavasti mahdollisimman moni innostuisi merkkaamaan ja havainnoimaan kiertokiitä- Kiertokiitäjien havainnoimista ajatellen jiä omilla vakiopaikoillaan vaikkapa vuosit- ylivoimaisesti vetovoimaisin mesilähde Lähteet tain. Näin lajin liikkuvuudesta saataisiin en- vaikuttaa olevan valkotupakka (Nicotiana Hydén, N., Jilg, K. & Östman, T. 2006: Nationalnyckeln tistä tarkempaa tietoa. Kysymyksessä on va- alata). Alkukesästä istutettuna tämän yksi- vuotisen kasvin kukinta jatkuu yleensä till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare– paaehtoinen ja leikkimielinenkin, mutta toi- heinäkuun lopulta aina ensimmäisiin yöpak- tofsspinnare. Lepidoptera: Lasiocampidae– saalta sangen haastava ja mielenkiintoinen Lymantriidae. — ArtDatabanken, SLU, Uppsala. kasiin asti. Kiertokiitäjät vierailevat jonkun 480 s. hanke. Jos kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä verran myös muilla tupakkalajeilla sekä Hyönteistietokanta 2011: Hyönteistietokanta: joko SPS:n toiminnanjohtajaan (jari.kaitila@ esimerkiksi syysleimuilla ja petunioilla. perhostutkijainseura.fi) tai suoraan kirjoit- Lepidoptera. [viitattu 16.7.2011]. http://hyonteiset. luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html#newobs- tajaan (ks. yhteystiedot yllä) koordinoinnin toi- Yläkuvassa kiertokiitäjä ravinnonhaussa LEP mimiseksi. Helsingin puistoistutuksilla syksyllä 2010. Lehto, T. 2007: Kiertokiitäjät mettä vaanimassa. Vaikka perhonen on nopealiikkeinen ja — Baptria 32: 58–59. Toimituksen lisäys: Tätä lehteä saatettaessa painokuntoon syys- vaikuttaa käytökseltään aralta, ei varovainen Välimäki, P., Pöykkö, H., Kaitila, J.-P. & Kullberg, J. kuussa 2011, on kirjoittaja jatkanut kiertokiitäjien merkkaamis- valaisu otsalampulla tai taskulampulla tunnu 2008: Suurperhoshavainnot ja vaelluskatsaus ta. Syksyn kahdeksasta merkitystä yksilöstä on eri lentoiltoina häiritsevän yksilöiden ruokailua (T. Lehto, 2006–2007. — Baptria 33: 45–79. uudelleenpyydystetty samalta paikalta kaksi yksilöä. suullinen tieto).

63 Baptria 2/2011 Baptria 2/2011 Vol. 36 s. 35 Pääkirjoitus s. 36 Uutisia ja tiedotuksia — Aholalle ja Silvoselle Lankiala-palkinto s. 38 Minucia lunaris (Denis & Schiffermüller 1775) (Catocalinae) Suomesta Karvonen J. s. 40 Lyhyesti hyönteisten pariutumiskäyttäytymisestä — esimerkkinä sitruunaperhonen [Gonepteryx rhamni (L., 1758)] Lehkola J. s. 43 Kirja-arvostelu (Lehto, Olli 2011: Perhosten värittämä maailmani) Mikkola K. s. 44 Havaintoja Etelä-Kymenlaakson soiden perhoslajistosta 2010 Suoknuuti M. s. 58 Piirteitä kuusiokätkökääriäisen [Gynnidomorpha minimana (Caradja, 1916)] toukkabiologiasta Itämies J. s. 60 Lampronia fuscatella (Tengström, 1848) -kasvatuksia Etelä-Hämeessä keväällä 2011 (Lepidoptera: Prodoxidae) Vuorinen A. & Vikberg V. s. 62 Salaperäiset kiertokiitäjät [Agrius convolvuli (L., 1758)] seurantaan Cygnel M.

Vaikka Perustarvikkeet aloitteleville paketissa lahjaksi ystävälle!

Olemme koonneet kaksi erilaista tuotekokonaisuutta helpottamaan monipuolisen hyönteisharrastuksen aloit- tamista. Voit käyttää välineitä eri hyönteisryhmien harrastamisessa tai keskittyä vain esimerkiksi perhosiin.

ALOITTELEVAN PERHOSHARRASTAJAN PAKETTI Hinta 90,- (ovh 121,00) Paketti on suunniteltu erityisesti perhosharrastusta aloittele- valle. Mukana olevat kolme erikokoista levityslautaa mahdollis- tavat erikokoisten perhosten levittämisen kokoelmakuntoon. • PAKETIN SISÄLTÖ: kokoontaitettava 40 cm haavi ja 80 cm teleskooppi- 00 varsi, lasikantinen laatikko (23×30 cm), kolme levityslautaa (4, 6 ja 12 mm 90 raot), atulat, neljä 100 kpl neulapussia (koot 0,1,2 ja 3), neulausalusta sekä käyttöohjemoniste.

ALOITTELEVAN HYÖNTEISHARRASTAJAN PAKETTI Hinta 85,- (ovh 112,50) Perustarvikkeet kaikkien hyönteisryhmien harrastuksen aloit- tamiseen. Hyönteisimurilla on kätevä poimia kovakuoriaisia ja muita pieniä hyönteisiä vaikka karikkeen joukosta. Mukana 00 olevaan levityslautaan voi levittää erilaisia siivekkäitä hyöntei- siä sudenkorennoista perhosiin. Pienimmät kuoriaiset ja muut 85 hyönteiset on kätevä tallentaa kokoelmaan liimaamalla ne kuoriaispahville. • PAKETIN SISÄLTÖ: kokoontaitettava 40 cm haavi ja 80 cm teleskooppivar- si, hyönteisimurisetti (imuri ja 3 pulloa), lasikantinen laatikko (23×30 cm), levityslauta 9 mm raolla, 100 kpl kuoriaispahveja (4×12 mm), kuoriaisliima, atulat, kolme 100 kpl neulapussia (koot 0,1 ja 3), neulausalusta sekä käyttöohjemoniste.

Pakettien hinnat on jo valmiiksi alennettu niin alhaisiksi, että jäsenille ei enää anneta lisäalennusta. Paketit myynnissä 1.11.2011 alkaen. Harrastuksen kehittyessä voit täydentää paketteja tuotevalikoimamme laatikoilla, neuloilla, levityslaudoilla ja muilla välineillä. Tutustu tuotevalikoimaamme Hyönteistarvike TIBIALE Oy:n nettisivuilla www.tibilale.fi.

TILAUKSET: Tilaa omasi ensisijaisesti sähköpostitse: [email protected] tai puhelimitse 050-5616760 (Markus Rantala) arkisin klo 15–20 välisenä aikana. Toimitusaika 1–3 viikkoa. Hinnat eivät sisällä pakkaus-/toimituskuluja. Voit myös tulla ostoksille toimistollemme (Lämmittäjänkatu 2 a, 00810 Helsinki, Herttoniemi). Olemme avoinna tiistaisin 15.30–20.00, loka–helmikuussa VAIN PARITTOMINA VIIKKOINA. Hyönteistarvike TIBIALE Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Jäsenhinnat voimassa Hyönteistarvike Tibiale Oy:n omistajayhdistysten jäsenille (Suomen Perhostutkijain Seura, Suomen Hyönteistieteellinen Seura ja Helsingin Hyönteistieteellinen Yhdistys).