26 URHEILU KESKIVIIKKONA 18.8.1999 Kestääkö suomalaisten rintama ?

■ Ennusmerkkien mukaan Jyväskylän MM-rallin voittoa juhlitaan tänäkin vuonna kotimaisin voimin.

riolia lukuun ottamatta ovat jou- Jyväskylästä, mutta kumpikaan Ari Mäntylä tuneet keskeyttämään ainakin tuskin ajaa ensimmäisenä maali- kerran auton hajottua. Auriol korokkeelle sunnuntaina. Mikäli Tommi Mäkinen voit- saa syyttää itseään siitä, että tai- Sainzin itsetunto sai aimo ko- taa Jyväskylän MM-rallin sekä val katkesi Kreikassa pyörän ri- lauksen ulosajoon päättyneessä nappaa bonuspisteet tv-pätkältä pustuksen särkymiseen. Mänttä- rallissa eikä Toyota löy- eivätkä Toyota-kuljettajat yllä Mäkinen pystyy varmasti pi- tänyt parannusta auton jousituk- pisteille, kasvattaa Puuppolan tämään Mitsun tiellä Suurajois- seen kahden viikon testeissä. hurjapää MM-johtonsa 24 pis- sa, mutta miten pitkään hänen Auriol on kaksikosta vahvempi teeseen. Tällöin Mäkisellä olisi hyvä tuurinsa jatkuu tänä vuon- Jyväskylässä, mutta hänkään ei mahdollisuus sinetöidä neljäs na. Viime vuonna hän joutui pysty haastamaan suomalaisia. maailmanmestaruus jo Kiinan- keskeyttämään kaksi kertaa Sainz ja Auriol yltävät muuta- rallissa syyskuussa. mystiseen sähkövikaan ja vas- maan hyvään erikoiskoeaikaan Näin auvoisesti MM-sarja taavat oikut ovat edelleen mah- ja Toyota-pilotit voivat hyvinkin tuskin kehittyy, mutta joka ta- dollisia. viedä parhaimmat pisteet televi- pauksessa Mäkinen starttaa ko- siopätkältä. Myös Burns voi yl- toiseen MM-osakilpailuun yhtä Subarulta puuttuu lättää Ruuhimäessä. Britti pau- makeista asemista kuin kolme kutti viime vuonna legendaari- vuotta sitten, jolloin hän johti voitto Jyväskylästä selle pomppupätkälle pohja- MM-sarjaa 13 pisteellä ennen Mikäli Mäkisen Mitsu selviää ajan, vaikka ajoi pikataipaleen Suurajoja. Mäkinen varmisti en- Suurajoista ongelmitta, on hal- ensimmäistä kertaa. simmäisen maailmanmestaruu- litsevaa maailmanmestaria vai- tensa kauden kolmanneksi vii- kea kukistaa ajamalla Jyväsky- McRaelta puuttuu meisessä osakilpailussa vuonna lässä. Juha Kankkunen ja 1996 ja mikäli Mäkinen voittaa Marcus Grönholm pääsevät var- kokemusta Jyväskylässä, ei tänäkään vuon- masti iskuetäisyydelle, mutta Colin McRae ei ole koskaan na mestaruusjuhlia tarvitse odot- varsinkin Grönholmin suoritus onnistunut Jyväskylässä. Hän on taa marraskuuhun asti. riippuu Peugeotin kestävyydes- osallistunut kilpailuun neljä ker- tä. Nopeutta Grönholmilla riit- taa ja kolmesti matka on päätty- Mäkisellä oltava tää, mutta olisi ihme, jos Peu- nyt keskeytykseen. Kaksi kertaa geot selviäisi pulmitta maaliin. hän on ajanut ulos. myös tuuria Subarun rallitalli odottaa McRae on kolmen viimeisen Kukaan kuljettaja ei ole pys- Kankkuselta paljon, sillä Jyväs- vuoden aikana selvittänyt Suur- tynyt voittamaan Mäkistä Jyväs- kylän MM-rallia ei ole vielä ajoissa yhteensä 14 erikoiskoet- kylässä viiteen vuoteen. Tilas- voitettu Subarulla. Kankkunen ta, joten skotti on jäänyt vaille tollisesti ajatellen Mäkisen voit- alkaa olla ulkona mestaruustais- arvokasta kokemusta. McRae on toputken pitäisi jo katketa. tosta, mutta vanhalle ketulle nopea niin kauan kuin hän py- Muutkin MM-sarjan kärkikuljet- maistuisi Suurajojen ykköstila. syy tiellä. Viime vuonna hän oli tajat osaavat ajaa kovaa Keski- Subarulla on saaliina kolmesta keskeyttäessään toisena. RISTO AALTO Suomen sorateillä ja autourhei- viimeisestä MM-rallista kaksi Thomas Rådströmin vauhti ei Herra Mäkinen, aiotteko voittaa Jyväskylän MM-rallin myös tänä vuonna ? Carlos Sainzin kartanlukija Luis Moya tietää Tommi Mäkisen olevan suosikki Suur- lussa tekninen vika on väistämä- voittoa ja yksi kakkostila, joten riitä palkintopallille, vaikka ajoissa. tön elementti. Kankkunen ja ruotsalainen ilmoittaa Jyväsky- Mäkinen ei ole tänä vuonna starttaavat voittaja-autolla per- län toiseksi kotikilpailukseen. keskeyttänyt kertaakaan tekni- jantaina alkavaan kilpailuun. Rådström on huonossa huudossa bastian Lindholm sekä Viron Kuljettajien MM-sarjan pisteet seen vikaan, kun muut MM-sar- Carlos Sainz ja Auriol saatta- Uuden-Seelannin keskeytyksen rallilahjakkuus Marko Märtin jan tähtikuljettajat Didier Au- vat kerätä muhkean pistepotin jälkeen eikä ruotsalaisella ole Toyotan Corolla WRC:llä. – = ei mukana Monte Portu- Kata- Argen- Akropo- Uusi- Yhteen- varaa riskeihin Suurajoissa. Jy- KULJETTAJAT 0 = ei pisteille Carlo Ruotsi Safari gali lonia Korsika tiina lis Seelanti sä väskylässä ei vaan pärjää ilman F2-kamppailu 1. Tommi Mäkinen Suomi Mitsubishi Lancer Evolution 10 10 0 2 4 3 3 4 10 46 Tommi johtanut MM-sarjaa koko ajan rohkeita ajolinjoja. pimennossa 2. Didier Auriol Ranska Toyota Corolla WRC 4 3 6 4 6 5 4 0 3 35 3. Carlos Sainz Espanja Toyota Corolla WRC 0 6 4 6 0 5 2 6 1 30 Jyväskylän MM-ralliin start- 50 Seat voi 4. Juha Kankkunen Suomi Impreza WRC 6 1 0 0 1 – 10 0 6 24 Tommi Mäkinen taa 22 WRC-autoa sekä Mitsu- yllättää bishin kaksi tehtaan A-ryhmä- 5. Colin McRae Iso-Britannia Ford Focus WRC 0 0 10 10 0 3 0 0 0 23 Didier Auriol 46 Harri Rovanperä ja Toni Gar- läistä. Kaksivetoisten ja N-ryh- 6. Richard Burns Iso-Britannia WRC 0 2 0 3 2 0 6 10 0 23 Carlos Sainz demeister voivat yllättää Seatin mäläisten taistelulle riittää vä- 7. Philippe Bugalski Ranska Citroen Xsara KitCar 0 – – – 10 10 – – – 20 Juha Kankkunen uudella kehitysversiolla. Seatis- hän mielenkiintoa tasokkaassa 40 8. Jesus Puras Espanja Citroen Xsara KitCar – – – – 0 6 0 – – 6 Colin McRae sa on rallin mustan hevosen ai- rallissa. Ketä kiinnostaa Tapio nekset. Jos uusi Cordoba on niin Laukkasen ja Jarmo Kytölehdon 9. Freddy Loix Belgia Mitsubishi Carisma GT 0 0 0 – 3 0 0 3 0 6 Richard Burns hyvä kuin Rovanperän meno kamppailu F2-luokan voitosta, 10. Thomas Rådström Ruotsi Ford Focus WRC – 4 – – – – 1 0 0 5 35 Tampereen SM-rallissa antoi kun mukana on 17 täysiveristä 11. Toni Gardemeister Suomi Seat Cordoba WRC 0 0 – 0 – – – – 4 4 ymmärtää, napsii espanjalaistalli tehtaan ralliohjusta. Moni katso- 12. Francois Delecour Ranska Ford Escort WRC 3 – – – – 0 – 0 – 3 30 30 vielä monta MM-pistettä kauden ja lähtee jo seuraavalle erikois- 12. Ian Duncan Kenia Toyota Corolla WRC – – 3 – – – – – – 3 aikana. Seatin kisan pippuroi kokeelle, kun F2-luokan kärki- tallikaverien keskinäinen kamp- kuljettajat vasta saapuvat nume- 14. Bruno Thiry Belgia Subaru Impreza WRC 2 0 0 1 0 0 – – – 3 15. Petter Solberg Norja Ford Focus WRC – – 2 0 – – – – – 2 24 pailu. Rovanperälle on erittäin roilla 26 ja 28. 23 tärkeää pysytellä Jyväskylässä 15. Markko Märtin Viro Toyota Corolla WRC – 0 – – – – – 2 – 2 Gardemeisterin edellä. Tallin 15. Possum Bourne Uusi-Seelanti Subaru Impreza WRC – – – – – – – – 2 2 20 Kuka odottaa ykköskuljettajan on näytettävä, 18. Piero Liatti Italia Seat Cordoba WRC 1 – 0 0 0 0 0 0 – 1 että hän pystyy ajamaan Seatilla häntäpäätä yhtä nopeasti ja taitavasti kuin Jyväskylän MM-ralliin on il- 18. Harri Rovanperä Suomi Seat Cordoba WRC 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 Gardemeister Uudessa-Seelan- moittautunut 130 kilpailijaparia. 18. Leonidas Kirkos Kreikka Ford Escort WRC – – – – – – – 1 – 1 nissa. Suurimmalle osalle Suurajot on – = ei mukana 0 = ei pisteille 10 Skodalle Jyväskylästä tulee seikkailu, sillä tänäkään vuonna FIA-cup N-ryhmän kuljettajille murheellinen kilpailu. Vaikka rallissa ei ajeta SM-pisteistä. VALMISTAJAT FIA-cup 1. Gustavo Trelles, Uruguay, Mitsubishi 61 Armin Schwarz toisi Octaviaa Valitettavasti monen kuljettajan 1. Toyota 78 kaksilitraisille ja 2. Hamed Al Wahaibi, Oman, Mitsubishi 52 miten taitavasti, hän ei pysty hieno ajo jää vaille huomiota, 2. Mitsubishi 59 kaksivetoisille 3. Manfred Stohl, Itävalta, Mitsubishi 14 nousemaan kymmenen parhaim- sillä viimeiset kilpailijat saapu- man joukkoon. Saksalaista en- vat yötauoille yli kaksi tuntia 3. Subaru 52 autoille 4. Marc Duez, Belgia, Mitsubishi 13 0 nen kympin sakkiin ajavat Toy- kärjen jälkeen. Siinä vaiheessa 4. Ford 35 1. Renault 75 4. Jouko Puhakka, Suomi, Mitsubishi 13 otan kolmatta tehdasautoa oh- televisioraportit on lähetetty, ra- 5. Seat 12 2. Hyundai 55 4. Miguel Campos, Portugali, Mitsubishi 13 jastava Pasi Hagström, Ford diojutut juonnettu ja sanomaleh- 6. Skoda 3 3. Volkswagen 16 7. Ramon Ferreyros, Peru, Subaru 11

Monte Carlo Ruotsi Safari Portugali Katalonia Korsika Argentiina Akropolis Uusi Seelanti Escort WRC:tä sompaileva Se- det painettu.

JYVÄSKYLÄN kaupunki on kuitenkin ajettu selkä seinää vasten. Jyväskylällä ei ole varaa menettää MM-rallia, sillä kilpailun tuoma Tampere peikkona taloudellinen hyöty on kymmeniä miljoonia markkoja. Kansainvä- listä imagoarvoa ei pysty rahassa edes laskemaan. Nostamalla Tampereen toiseksi isäntäehdokkaaksi pystyy AKK Sports Oy ko- jatkoneuvotteluissa rottamaan jatkosopimuksen hintaa. Tampere pystyisi varmasti järjestämään Suomen MM-rallin, mutta järjestäjien ei välttämättä kannata suunnata korkeamman tar- KAUKANA ovat ne ajat, jolloin Jyväskylän MM-rallin tarvitsi jouksen mukaan. Suomen parhaimmat rallipolut ja osaavimmat te- pelätä sarjapaikkansa puolesta. Ralliautoilun Suomen MM-osakil- kijät löytyvät Keski-Suomesta. Jyväskylä on myös osoittautunut pailu kuuluu Australian, Katalonian ja Britannian MM-rallien sopivan kokoiseksi isäntäkaupungiksi. Vaikka hotellit ovat täynnä kanssa parhaimpien kilpailujen kastiin. Viime vuonna rallitallien ja kävelykadun ravintoloissa tungosta, on tiiviissä tunnelmassa yhdistys valitsi Jyväskylän MM-rallin sarjan parhaimmaksi kilpai- oma hohtonsa. Tampereella tuskin hyörittäisiin viikko pelkästään luksi. rallin ympärillä. Kädenvääntö kotoisesta MM- rallista onkin siirtynyt Suomen Uusien sääntöjen mukaan rallin keskuspaikka täytyy olla sama rajojen sisälle. Tampereen kaupunki himoitsee Jyväskylässä 49 kaupunki koko rallin ajan, joten Tampere ei pääse nauttimaan edes vuotta järjestettyä rallia. Tamperelaiset ovat valmiita maksamaan yötauosta, jos ja kun Jyväskylä valitaan isäntäkaupungiksi. yhtä suuren kynnysrahan kuin mitä jyväskyläläiset ovat Autour- heilun Kansallisen Keskusliiton markkinointiyksikölle pulittaneet TEHDASTALLIEN lisääntyminen on aiheuttanut melkoisia käy- kolmen vuoden sopimuksesta. Jyväskylän kaupungin ja AKK tännön ongelmia rallin järjestäjille. Hotellihuoneita tarvittaisiin Sports Oy:n välinen sopimus päättyy vuosituhannen vaihteessa, ja enemmän ja nyt alkaa tilasta olla pula myös huoltopaikoilla. Kah- AKK Sports Oy on neuvotellut jatkosopimuksesta sekä Tampe- den auton rallitalli tarvitsee huoltoalueeksi 30 x 15 metrin suurui- reen että Jyväskylän kanssa. sen tilan, joten huoltoparkkia ei voi viedä minkä tahansa pajan pi- haan. MM-RALLIN kilpailuluvan haltija AKK Sports Oy on luvannut Peugeotin ja Skodan lisäksi uutta tämän vuoden rallissa ovat tv- ilmoittaa syyskuun aikana kummassa kaupungissa Suomen MM- erikoiskoe, maaliramppi Lievestuoreella, pikataipaleille kootut ralli järjestetään vuosina 2000 — 2003. Rallin nykyisellä järjestä- katsomot, ratapihalle vedetyt makuuvaunut, kotimajoituksen yleis- jällä ei ole mitään syytä lähteä pois Jyväskylästä, sillä kaupungin- tyminen ja Tiilimaan erikoiskoe. Harjun pikataivalta ei tänä vuon- johtaja Pekka Kettunen on autourheilun ystävä. Kettunen uskoo, na ajeta. Jäiköhän sitä joku kaipaamaan ? että jatkosopimus järjestäjän kanssa syntyy helposti. Rikkana rokassa on Laajavuoreen suunnitteilla oleva rallirata, jota lähitienoon asukkaat vastustavat ankarasti. Kaupunki on näyt- tänyt hankkeelle vihreää valoa, joten siitä sopimus Jyväskylän kanssa ei jää kiikastamaan. Jyväskylän MM-rallin kilpailunjohtaja Simo Lampinen myös vakuuttaa, että kaupungin kanssa solmitta- valla jatkosopimuksella ja Laajavuoren ralliradalla ei ole kytköksiä RISTO AALTO ARI MÄNTYLÄ toisiinsa. Ralliradalla ei kaupunkia kiristetä. Jyväskylässä on totuttu juhlimaan MM-rallin voittajia. Ralli ottaa viikoksi syliinsä koko kaupungin.

*1143226* Sivu 26 M S P K