Yla-Anttila.Pdf
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Kimmo Ylä-Anttila Verkosto kaupunkirakenteen analyysin ja suunnittelun välineenä Tekniikan tohtorin arvon saavuttamiseksi tehty väitöskirja, joka julkaistavaksi hyväksyttynä esitetään julkisesti tarkastettavaksi Tampereen teknilli- sen yliopiston Rakennustalon auditoriossa RG202 maaliskuun 26. päivänä 2010 kello 12. Thesis for the degree of Doctor of Technology to be presented with due permission for public examination and criticism in Rakennustalo, Audito- rium RG202, at Tampere University of Technology, on the 26th of March 2010, at 12 noon. Tampereen teknillinen yliopisto Tampere University of Technology Tampere 2010 Arkkitehtuurin laitos School of Architecture ISBN 978-952-15-2322-9 (nid.) ISBN 978-952-15-2558-2 (PDF) SISÄLLYSLUETTELO 9 1 VERKOSTOT JA METAPOLISAATIO 11 1.1 JOHDANTO 20 1.2 TRIANGULAATIO TUTKIMUSMENETELMÄNÄ 29 1.3 UUSI KAUPUNKIKEHITYSVAIHE: METAPOLISAATIO 45 1.4 METAPOLISAATION TULKINTA-AVAIMIA 53 1.5 KAUPUNKIRAKENTEEN MORFOLOGINEN TUTKIMUSPERINNE 65 2 VERKOSTOTEORIA JA TOPOMORFOLOGISEN ANALYYSIKOKONAISUUDEN MUODOSTAMINEN 67 2.1 VERKOSTOAJATTELUN TEORIA 71 2.2 VERKOSTOAJATTELU TILATIETEISSÄ 89 2.3 TOPOMORFOLOGISEN ANALYYSIKOKONAISUUDEN MUODOSTAMINEN 111 3 VERKOSTOANALYYSIN MENETELMÄT 114 3.1 VERKOSTO GRAAFINA 116 3.2 FYYSISTEN VERKOSTOJEN ANALYYSIMENETELMÄT 127 3.3 SUHTEELLISEN SIJAINNIN ANALYYSIMENETELMÄT 134 3.4 TILA–AIKA-VERKOSTOJEN ANALYYSI 143 3.5 YHTEENVETO VERKOSTOLUENNAN MENETELMISTÄ 147 4 VERKOSTOANALYYSIN TESTAUS 149 4.1 CASE TAMPERE 158 4.2 TOPOMORFOLOGINEN MONITASOANALYYSI 174 4.3 TOPOMORFOLOGISEN ANALYYSIMENETELMÄN ARVIOINTI 179 5 VERKOSTONÄKÖKULMA KAUPUNKISUUNNITTELUSSA 182 5.1 KAUPUNKISUUNNITTELUN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 190 5.2 INTEGROIVA SUUNNITTELU 205 6 YHTEENVETO JA DISKUSSIO 1 METAPOLISAATIO JA VERKOSTOT city? An old word. See ’m.city (or multicity).’ Metapolis Dictionary of Advanced Architecture (Gausa ym. 2003, s. 111) ”But the equipment we have for making sense of what is happening to our cities has lagged far behind these changes.” (Sudjic 1992, s. 297) 1.1 JOHDANTO 11 Kaupunkien uusi kehitysvaihe Kaupunkisuunnittelun kansainvälisessä keskustelussa on kymmenen viime vuoden aikana vakiintunut käsitys siitä, että kaupungit ovat tulleet uuteen kehitysvaihee- seen. Lukuisat uudet tulkinnat ja käsitteet, kuten Metapolis, Zwischenstadt, Multi- plex City, Netzstadt tai Regional City1 kaikki viittaavat tähän samaan kaupunkikehi- tysvaiheeseen, jossa kaupunkiseudut muuttuvat sekä määrällisesti että laadullisesti uudenlaisiksi. Uusi kaupunkimuoto, eräänlainen metapoli2 tai metakaupunki, on po- lysentrinen, monikeskuksinen rakenne, joka sekoittaa perinteisiä käsityksiä kaupun- gin ja maaseudun sekä keskustan ja periferian suhteista. Yhteistä näille tulkinnoille on ymmärrys siitä, miten kaupunkirakenteen tila–aika-suhteet, kaupungin toiminnal- liset verkostot ja ihmisten arkielämän elinolosuhteet sekä elintavat ovat järjestäyty- neet uudella tavalla. Globaalissa mittakaavassa kaupungistuminen on edelleen käynnissä; ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa yli puolet väestöstä asuu nyt kaupungeissa3. Kaupungit kasvavat, mutta niiden kasvu tai hajaantuminen eivät ole ainoat uudelle kehitys- vaiheelle ominaiset piirteet, vaan merkityksellistä on niiden sisäisen rakenteen uu- delleenjärjestäytyminen ja sitä seuraava kaupunkiympäristön laadullinen muutos. Kaupungit ovat jo vuosikymmeniä kasvaneet kaupunkiseuduiksi matalatehoisina rönsyinä (sprawl)4, ja samalla askel kerrallaan niiden tilallis-toiminnallinen rakenne on järjestäytynyt monilta osin uudelleen. Kaupunkia perinteisessä mielessä ei enää ole5, vaan kyseessä on uusi moninapainen kaupunki tai kaupunkiseutu, useiden pääl- lekkäisten ja toisiaan leikkaavien moninaisten virtojen, verkostojen ja kokemusmaa- ilmojen kompleksinen yhdistelmä. Samanaikaisesti kun kaupungit ovat saavuttaneet uuden kehitysvaiheen, kaupun- kisuunnittelu ei kaikilta osin ole pystynyt seuraamaan vallitsevaa kehitystä. Kau- punkisuunnittelu on reagoinut uuden kompleksisen kaupunkitodellisuuden ja yh- teiskunnallisen toimintaympäristön muutoksiin ensisijaisesti suunnitteluprosessin näkökulmasta. 1960- ja 1970-luvuilla vallinnut kokonaisvaltainen rationalistisen suunnittelun malli muutettiin ensin vastaamaan nopeatempoisesti muuttuvia ta- louselämän tarpeita kehittämällä maankäytön suunnittelua strategiseen ja yhä yleispiirteisempään suuntaan. 1990-luvun alussa vakiintuivat kestävän kehityksen näkökulmat, mm. vuonna 1994 voimaan tulleen YVA-lain myötä6. Viimeisimpänä KUVAT, edelliset aukeamat: Satun- 1 Ascher (1995), Sieverts (1997), Amin & Graham (1997), Oswald & Baccini (1998), Calthorpe & Fulton (2001). naisia otteita Tampereen kaupunki- 2 Ascher (1995) s. 34. seudusta (ilmakuvat Hannu Vallas ja 3 UN Habitat 2006 Annual Report (2006) s. 4. Jussi Kirjasniemi / Lentokuva Vallas 4 Yhdysvalloissa sprawlia on käsitelty jo 1960-luvulta asti, ks. esim. Gottmann (1961), Gottmann & Harper toim. Oy). (1967). 5 Gausa, Guallart, Müller, Soriano, Porras, Morales (2003) s. 111. 6 Maa ja Vesi Oy (1998): Ympäristövaikutusten selvittäminen yleiskaavoituksessa. 12 uudistuksena on ollut kommunikatiivisen suunnittelun periaatteen mukaantulo uu- teen Maankäyttö- ja rakennuslakiin vuonna 20007. Itse kaupunki, sen tilallinen ja toiminnallinen rakenne, on jäänyt lähes kokonaan kes- kustelun ulkopuolelle. Arkkitehtuurin piiristä ponnistava kaupunkisuunnittelu tuntuu luovuttaneen otteensa yksittäisiä asuinalueita suurempia kokonaisuuksia koskevaan suunnitteluun. Modernia kaupunkisuunnittelua, lähinnä sen monofunktionaalista, avointa ja väljää tilarakennetta vastaan on kamppailtu 1970-luvulta alkaen ja tilalle on ehdotettu paluuta perinteistä, tiivimpää kaupunkitilaa suosivaan suunnittelutapaan. Samoin aika ajoin ovat toistuneet vaatimukset kokonaisrakenteen tiivistämisestä8, lähinnä ekologisten ja ekonomisten argumenttien siivittämänä. Kokonaisrakenteen näkökulmasta nämä pyrkimykset ovat kuitenkin toteutuneet enimmäkseen vain asuinalueiden sisäisen rakenteen tasolla ja niiden vaikutus kokonaisrakenteeseen tai sen periaatteiden uudistamiseen on ollut varsin vähäinen9. Kokonaisrakenteen tasol- la kaupunkisuunnittelu noudattaa edelleen vuosikymmeniä vanhoja suunnitteluperi- aatteita ja -normeja, joiden jäljet johtavat funktionalistisen kaupunkisuunnittelun ja aluepohjaisen suunnittelun (zoning) sekä hajakeskittävien puutarhakaupunkimallien juurille10. Viimeaikainen kansainvälinen kaupunkikehitystä tutkiva kirjallisuus esittää, että van- hoilla kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin keinoilla ei uutta kaupunkia kyetä enää käsittelemään, vaan on etsittävä uusia keinoja11. Muutamia esimerkkejä onkin jo esi- tetty12 ja niissä paitsi kiinnitetään huomio modernin ja nyt myös jo postmodernin kaupunkisuunnittelun ongelmakohtien korjaamiseen, myös ehdotetaan uusia proak- tiivisia ja integratiivisia lähestymistapoja, joilla voidaan parantaa kaupungin tilallis- toiminnallisten verkostojen toimivuutta sekä kompleksisen kaupunkikokonaisuuden hahmotettavuutta ja luettavuutta. Näistä uusista esityksistä huolimatta paradigman muutos käytännön suunnittelus- sa on vasta alkuvaiheissaan. Vaikka käsitys kaupunkien muutoksista onkin jo melko hyvin läpäissyt suunnittelukeskustelun, voidaan kuitenkin edelleen sanoa, että ny- kyiselle matalatehoiselle ja moninapaiselle kaupunkirakenteelle ei kaupunkisuunnit- telun käytännöissä ole vielä vakiintunut omaa rakenteen kuvaustapaa, suunnittelun sisältöteoriaa eikä myöskään vastaavia suunnittelumenetelmiä13. Tämän väitöskirjan 7 Maankäyttö- ja rakennuslaki perusteluineen (1999). 8 Rakenteen eheyttämisestä 1980-luvun alussa ks. esim. Kaupunkimaisten yhdyskuntien kehittämiskampanja (1981) ss. 82-91. 9 Esimerkiksi 1960-luvun kompaktikaupunki-buumi toteutui yksittäisten asuinalueiden tiivistymisen tasolla, kuten vaikka Tampereen Hervannassa, missä tuloksena oli tehokkaammin rakennettu ja kooltaan suurempi asumalähiö. Kokonaisrakenteen tasolla jatkui sama hajakeskittämisen periaate. 10 Tämä suomalaisen kaupunkisuunnittelun paradigma perustuu toisen maailmansodan jälkeen muovautuneeseen or- gaanisen hajakeskittämisen malliin, joka manifestoitui Otto-I. Meurmanin Asemakaavaopissa (1947) ja sitä seuran- neissa yleiskaavoissa 1950- ja 1960-luvuilla. Ks. lisää luvussa 1.3. 11 Sieverts (2003) s. 12. 12 Eurooppalainen kaupunkisuunnittelun systemaattisin kehitys kohti uusia menetelmiä on tapahtunut saksalaispe- räisen Zwischenstadt-keskustelun kontekstissa; ks. esim. Bormann, Koch, Schmeing, Schröder & Wall (2005) sekä Bölling & Christ (2005). Yhdysvaltalaisessa keskustelussa uutta synteesiä erilaisista oraalla olevista menetelmistä ovat koonneet mm. Nan Ellin (2006) ja Paul Lukez (2007). 13 Uusi matalatehoinen ja moninapainen kaupunki on jo jonkin aikaa ollut tunnistettu uusi kaupunkimuoto, mutta myös kansainvälisellä kentällä siltä yhä puuttuu oma “urban design practise”, tai suunnittelutieto on vielä syn- keskeisenä tavoitteena on omalta osaltaan edistää tämän uuden suunnittelukäsityk- 13 sen muotoutumista kehittämällä sekä kaupunkirakenteen analyysin että suunnitte- lun menetelmiä. Verkostomenetelmät Tässä käsillä olevassa väitöskirjassa lähdetään liikkeelle nykyisestä uudesta kaupun- kikehityskontekstista, metapolisaatiosta, ja tarkoitus on siirtyä keskustelussa jälleen kohti suunnittelukohdetta eli itse kaupunkia ja sen tilallista rakennetta. Tavoitteena on etsiä vastauksia siihen, miten tätä uuden kaupunkikehitysvaiheen synnyttämää kaupunkirakennetta voidaan tutkia ja suunnitella. Erityisenä tarkastelun kohteena on se, mitä verkostoihin perustuvat lähestymistavat ja työvälineet