TRAAGISEN AJATTELUN SYNTY

reikkalaiset ilmaisevat ja samalla salaavat maail- yhdistävät myös ihmisen ja luonnon. Maa tuo lahjansa ! mankatsomuksensa salaopin jumalissaan. He vapaaehtoisesti, villeimmätkin eläimet lähestyvät toi- asettavat taiteensa kaksoislähteeksi kaksi jumaluutta, siaan rauhantahtoisesti. Pantterit ja tiikerit vetävät Apollonin ja Dionysoksen1 . Taiteessa nämä nimet edus- Dionysoksen kukilla koristeltua vaunua. Kaikki yhteis- tavat vastakkaisia tyylejä, jotka alituisesti kamppaile- kuntaluokkiin jakavat rajat, jotka puute ja mielivalta vat keskenään. Ainoastaan kerran, helleenisen “tahdon” on asettanut ihmisten välille, katoavat: orja on vapaa korkeimpana hetkenä, ne sulautuvat yhteen attikalai- mies, ylhäinen ja alhainen yhdistyvät yhdeksi bakkhi- sen tragedian taideteoksessa. seksi4 kuoroksi. “Maailmanharmonian” evankeliumi Nimittäin kahdessa tilassa ihminen saavuttaa olemas- vyöryy yhä kasvavissa joukoissa seudulta toiselle, saolonsa riemukkaan tunteen, unessa ja hurmiossa. ihminen ilmaisee itseään laulaen ja tanssien korkeam- Kaiken kuvataiteen ja myös runouden erään tärkeän man ideaalin yhteisön jäsenenä, hän on unohtanut osan isä on unimaailman kaunis lume2 , jossa jokainen kävelyn ja puhumisen. Ja vielä enemmän: ihminen ihminen on täysi taitei- tuntee olevansa lumot- lija. Hahmon välittö- tu, hänestä on todella mässä ymmärtämises- tullut jotakin toista. sä me nautimme, kaik- Kuten eläimet puhuvat ki muodot puhuvat hänelle ja maa antaa meille, mikään ei ole maitoa ja hunajaa, niin tarpeetonta ja yhden- TRAAGISEN myös hänestä soi tekevää. Unitodellisuu- jotakin yliluonnolIista. den korkeimmassa olo- Hän tuntee olevansa tilassa meillä on vielä AJATTELUN jumala; mikä muutoin läpikuultava tuntemus eli vain hänen mieli- sen lumeesta. Vasta SYNTY kuvituksessaan, sen kun se lakkaa, alkaa hän havaitsee itses- patologinen vaikutus, sään. Mitä hänelle ovat jossa uni ei enää vir- nyt kuvat ja veistok- kistä ja unitilojen set? Ihminen ei ole parantava luonnon- enää taiteilija: hänestä voima vaimenee. Mutta Friedrich Nietzsche on tullut taideteos, niin tämän rajan sisäpuo- hurmiossa ja ylevänä lella ei ole ainoastaan hän vaeltaa, kuten hän miellyttäviä ja ystäväl- unessa näki jumalien lisiä kuvia, jotka asettuvat tuolla yleistajuisuudella vaeltavan. Ilmestyy luonnon luova voima, ei enää nähtäväksemme. Myös vakava, surullinen, ikävä ja ihmisen: tässä vaivataan jalompi savi ja työstetään synkkä näkyvät lumeessa samalla ilolla, kuitenkin niin, kallisarvoisempi marmori: ihminen. että myös tässä lumeen hunnun on liehuen liikkuttava, Jos hurmio siis on luonnon leikkiä ihmisen kanssa, eikä se saa kokonaan kätkeä todellisen perusmuotoja. niin dionyysisen taiteilijan luova työ on leikkiä hurmion Missä mielessä Apollonista sitten voitiin tehdä taiteen kanssa. Tätä tilaa voi kuvailla vain vertauksin: on jumala? Tämä onnistui vain siinä määrin kuin Apollon jotakin samankaltaista, kun uneksiessa uni samalla on unikuvitelmien jumala. Hänellä, läpeensä “loista- tajutaan uneksi. Näin Dionysoksen palvelijan täytyy olla valla”, syvimmiltä juuriltaan auringon- ja valonjuma- hurmiossa ja olla samalla itsensä takana tarkkailijana, lalla, on elementtinään kauneus ja sen vuoksi hänellä ikään kuin väijyksissä. Dionyysisen taiteilijan olemus on valta Kauniin Unimaailman valtakunnassa. Korkeam- ei näyttäydy maltillisuuden ja hurmion vaihteluna vaan pi viisaus, näiden tilojen täydellisyys puutteellisesti niiden rinnakkaisuutena. ymmärrettävään päivätodellisuuteen verrattuna, kohot- Tämä rinnakkaisuus on tunnusomaista kreikkalaisen taa Apollonin taiteelliseksi ja ennustavaksi jumalaksi. taiteen huippukohdalle. Alunperin Apollon oli yksin Mutta Apolloninkaan olemuksesta ei voi puuttua tämä hallitseva taiteen jumala ja juuri hänen valtansa hieno raja, jota unikuva ei saa ylittää, ettei vaikuttaisi hillitsi Aasiasta rynnänneen Dionysoksen siinä määrin, patologisesti siellä, missä lume ei vain erehdytä vaan että molempien välille saattoi syntyä mitä kaunein pettää — nuo kohtuulliset rajat, tuo villin kiihty- veljesliitto, juuri tuo rinnakkaisuus. Tässä ihailemme myksen puute, tuo kuvaamataiteiden jumalan viisaus helleenisen olemuksen uskomatonta idealismia ja rauha. Hänen silmiensä on oltava aurinkoiset myös korkeimmillaan: aasialaisille luonnonkultti merkitsi silloin, kun ne ovat vihaiset ja välkkyvät pahantuuli- kaikkien raakojen ja alhaisten viettien villeintä vapaut- sesti. Silloinkin hänen päällään on kauniin lumeen pyhä tamista, paneteeristä5 eläimen elämää ja se ylitti vihkimys. tiettynä aikana kaikki inhimillisyyden rajat. Kreikka- Sitä vastoin dionyysinen taide perustuu leikkiin laisille tästä kultista tuli maailman vapahdusjuhla. hurmion, ekstaasin, kanssa. Etenkin kaksi mahtia nos- Siten apolloninen kreikkalainen kulttuuri ei kertaa- tavat yksinkertaisen luonnonihmisen hurmion itseunoh- kaan ollut suuremmassa vaarassa kuin uuden juma- dukseen: kevätvietti, koko luonnon “Pane Alulle!”, ja lan myrskyisessä hyökkäyksessä. Eikä puolestaan narkoottinen juoma. Niiden vaikutukset symbolisoitu- delfisen6 jumalan viisaus ole näyttäynyt koskaan vat Dionysoksen hahmossa. Principium individuationis3 kauniimmassa valossa. Aluksi vastaanhangoitellen murretaan kummassakin tilassa. Esiin tunkeutuvan hän kutoi mahtavan vastustajansa ympärille mitä yleisinhimillisen, suorastaan yleisluonnollisen vallan hienoimman kudelman, niin että tämä tuskin huomasi edessä subjektiivinen katoaa kokonaan. Dionysos- vaeltavansa pian puolittaisessa vankeudessa. Nimittäin juhlat eivät solmi liittoa ainoastaan ihmisten välillä, ne delfinen papisto huomasi uuden kultin vaikuttavan NIETZSCHE syvästi yhteiskunnalliseen uudistumiseen ja edisti sitä kajahtaa kauhistuksen huuto, kaipaava valitus korvaa- poliittis-uskonnollisen näkemyksensä mukaan: - mattoman menetyksen johdosta. Runsas luonto juhlii ninen taiteilija otti oppia Bakkhuksen palveluksen samanaikaisesti saturnaalejaan9 ja peijaisiaan. Sen vallankumouksellisesta taiteesta harkitsevalla kohtuu- pappien tunnekuohut ovat sekoittuneet ihmeellisesti: dellaan. Lopulta itse delfisen kulttijärjestyksen vuosien tuskat herättävät halun, riemu kirvoittaa rinnasta herruus jaettiin Apollonin ja Dionysoksen kesken, tuskallisia säveliä. Jumala, “vapauttajaksi” kutsuttu, molemmat jumalat lähtivät kilpailustaan sekä voitta- on vapauttanut itsestään kaiken, muuttanut kaiken. jina että samalla voitettuina ja tekivät taistelupaikalla Tällä tavoin kiihtyneiden joukkojen laulu ja käytös, sovinnon. Jos halutaan hyvin selkeästi nähdä, kuinka joissa luonto sai äänen ja ilmeet, oli homeeris-kreik- mahtavasti apolloninen elementti sittemmin esti kalaiselle maailmalle jotakin uutta ja ennenkuuluma- Dionysoksen irrationaalis-yliluonnollista kehittymistä, tonta. Kauhulla he tunnistivat tässä sen itämaisen, joka niin muistettakoon, että vanhemmalla musiikkikau- heidän täytyi ensin suunnattomalla rytmisyydellään della yksi päälaji, rauhallinen, oli lempinimeltään myös kukistaa; sen he myös voittivat samoin kuin egypti- “dityrambinen7 ”. Tämä on osoitus siitä, että dionyy- läisen temppelityylin. Apolloninen kansa kahlitsi ylivoi- sinen dityrambi oli ensimmäisinä taiteen sääntöjen maisen vaiston kauneuteen, se taltutti luonnon vaaral- mukaisilla jäljittelyillään samassa suhteessa originaa- lisimmat petoeläimet ikeen alle. Kaikki kansat ovat liinsa, dionyysisen mitan rauhanhymniin, kuin vanhem- todistettavasti viettäneet dionyysisia juhlia. Näistä man kreikkalaisen taiteen jäykät egyptisoivat jumalien kuuluisimmat olivat babyloniassa sakanieksi kutsutut. kuvat homeerisessa eepoksessa nähtyyn olympiseen Viisipäiväiset juhlat repivät röyhkeästi kaikki valtiol- jumalmaailmaan. Mitä voimakkaammaksi apolloninen liset ja sosiaaliset siteet, mutta keskuksena oli suku- taiteen henki kuitenkin kasvoi, sitä vapaammin sai puolinen kurittomuus, kaiken perhe-elämän tuhoutu- myös velijumala Dionysos jäsenensä vapauttaa. Siinä, minen rajattoman hetairian10 vuoksi. Vastineen tälle missä Apollon päätyi Feidiaksen8 aikana täyteen lähes tarjoaa kreikkalaisen dionysosjuhlan kuvaus, jonka järkähtämättömään kauneuden ilmaisuun, viittasi Euripides luonnostelee Bakkhanteissa11. Siinä virtaa Dionysos tragediassa maailman arvoitukseen ja kauhui- itse sulous, sama musikaalinen kirkastumisen hurmio, hin, ja lausui traagisessa musiikissa sisimmän luon- jonka Scopas ja Praksiteles12 tiivistivät veistokseksi. nonajatuksen: tahdon toiminnan kaikissa olennoissa Sanantuoja kertoo, että keskipäivän paisteessa hän ja kaikkien olentojen yläpuolella. vetäytyy laumansa kanssa vuoren huipulle. On oikea Vaikka musiikki oli apollonista taidetta, niin tarkasti hetki ja paikka nähdä näkemätöntä; nyt nukkuu Pan13, ottaen juuri rytmin kuvaavaa voimaa kehitettiin apol- nyt taivas on ihanuuden tyynenä taustana, nyt päivä lonisten tilojen esittämiseen. Apollonin musiikki on kukkii. sävelten arkkitehtuuria kitharalle ominaisin vihjailevin Sanantuoja huomaa alppiniityllä kolme naiskuoroa sävelin. Tässä pidetään huolellisesti erillään juuri se makaamassa säädyllisessä asennossa hajallaan elementti, joka määrää dionyysisen musiikin ja jopa maassa, kaikki uinuu. Äkkiä Pentheuksen äiti, hyvien ylipäänsä musiikin luonteen: sävelten järisyttävä mahti tapojen esikuva, alkaa riemuita: uni on pois pyyh- ja täysin verraton harmonian maailma. Kreikkalaisilla käisty ja kaikki hypähtävät ylös, oli tälle maailmalle mitä hienoin aistimus, kuten mei- dän täytyy sävellajien ankarasta luonteesta huomata: silmäluomesta syvän unen nopeasti karistavat heille suoritetun, todella sopusointuisen harmonian vapaat neitoset, myös naiset nuoret sekä vanhat, tarve on vähäisempi kuin uudemmassa maailmassa. ensin sallivat kutrit harteille valahtaa, Harmonian vaikutuksessa, ja jo sen lyhennetyssä ja sitovat metsäkauriin nahkan jos vain muodossa, nk. melodiassa, “tahto” ilmenee täysin nauhojen ruusukkeet ovat auenneet, välittömästi, liittymättä aiemmin johonkin ilmiöön. vyöttävät kesysti poskea lipovat käärmeet Jokainen yksilö voi toimia vertauskuvana, yksittäisenä täplikkään taljan ympärille. Ja niin he tapauksena yleisessä säännössä, itse tarkastelun ottivat syliinsä kauriita ja villien susien pentuja, tahtona. Mutta sitävastoin dionyysinen taiteilija esittää tarjosivat valkeaa maitoa paisuvista rinnoista, ilmenevän olemuksen välittömästi ymmärrettävänä, jotka vasta olivat imeväisensä jättäneet. jolloin hän hallitsee ei-vielä-hahmoksi-tulleen tahdon Murattiseppeleen asettavat päähän kaaosta ja voi luoda siitä jokaisena luomisvoimaisena ja tammenlehvät ja kukkaisan köynnöksen. hetkenä uuden maailman, mutta myös vanhan, ilmiönä Ja yksi otti Thyrsoksen, iski kalliokiveen, tunnetun maailman. Jälkimmäisessä merkityksessä josta helmeillen veden lähteet kuohuivat, hän on traaginen muusikko. ja toinen sysää narteksruo’on maahan, Luonto näyttäytyy korkeimmalla voimallaan dionyy- ja jumala suo hälle makean viinilähteen. sessä hurmiossa, sielun kaikkien sävelasteikkojen Mutta joka tahtoi lumenvalkeaa juomaa, hurjassa raivossa, jonka on saanut aikaan narkoot- se vain hipaisi sormenpäillä vähän maata tinen kiihtymys tai kevätviettien irtautuminen kahleis- ja sai maidon kuohuamaan; imelää impihunajaa taan. Luonto sitoo yksilöt jälleen toisiinsa ja antaa Thyrsoksen murattisauvasta tihkui niin että heidän tuntea olevansa yhtä siten, että principium taatusti sinäkin, jos tätä olisit ollut todistamassa, individuatonis on tavallaan vain jatkuvaa tahdon heik- olisit hurskaasti jumalaa kunnioittanut14 . koutta. Mitä rappeutuneempi tahto on, sitä enemmän se murentuu yksittäiseksi. Mitä itsekkäämmäksi ja Tämä on täysin lumottu maailma. Luonto juhlii sovin- mielivaltaisemmaksi yksilö on kehittynyt, sitä heikom- tojuhlaansa ihmisen kanssa. Myytti kertoo, että Apol- pi on organismi, jota se palvelee. Sen vuoksi näissä lon on liittänyt revityn Dionysoksen taas kokonaiseksi. tiloissa tunkeutuu esiin tahdon sentimentaalinen Tämä on Apollonin uudelleen luoman, aasialaisesta eri- piirre: se tulee tietoiseksi eripuraisuudestaan ja puraisuudesta pelastetun Dionysoksen kuva. huokailee kadonneen perään. Korkeimmasta halusta TRAAGISEN AJATTELUN SYNTY

kuolevaisille. Sama filosofia muodostaa olympisen jumalmaailman taustan. Kreikkalainen tunsi olemas- saolon kauheudet ja hirvittävyydet, mutta voidakseen elää hän verhosi ne, kuten Goethen symbolissa risti on ruusun alla. Tämä loistava olympolaisuus on päässyt valtaan vain, koska Zeuksen, Apollonin, Athenen jne. säteilevien hahmojen avulla oli määrä kätkeä vanhan jumaljärjestyksen pelottavan synkkä valta, joka määrää Akhilleuksen liian aikaisen kuoleman ja Oidi- puksen kauhuavioliiton. Se että joku olisi poistanut tuon välimaailman taiteellisen lumeen, niin olisi pitä- nyt seurata metsänjumalan, dionysisen tiennäyttäjän viisautta. Tästä välttämättömyydestä kansan taiteel- linen genius on luonut tällaiset jumalat. Siksi teodikea16 ei koskaan ollut helleeninen ongelma: ei vaadittu, että maailman eksistenssi ja siten vastuu sen laadusta kuuluisi jumalille. “Myös jumalat ovat Ananken17 alai- sia” on hyvin syvän viisauden tunnustamista. Olemas- saolonsa näkeminen sellaisena kuin se on kirkastavas- sa peilissä ja suojautuminen tällä peilillä medusoja18 vastaan — tämä oli helleenisen tahdon strategia, sen elämisen edellytys. Kuinka muuten olisi tämä loput- toman herkkätunteinen, kärsimiseen erinomaisesti kykenevä kansa pystynyt kestämään olemassaolon, ellei sille olisi ilmaistu samaa sen korkean sädekehän ympäröimissä jumalissa! Taiteen herättää elämään sama vietti, joka — taide ymmärrettynä elämän jatka- miseen viettelevänä olemassaolon täydennyksenä ja täydellistymisenä — synnytti olympisen jumalmaailman: kauneuden, rauhan ja nautinnon maailman. Kreikkalaisia jumalia ei varmaankaan ole käsitettävä Tällaisen uskonnon vaikutuksesta elämä käsitetään puutteen ja tarpeen synnyttämiksi siinä täyteyden homeerisessa maailmassa sinänsä tavoittelemisen tilassa, jossa ne kohtaavat meidät jo Homeroksella. arvoiseksi — nimittäin elämä sellaisten jumalien Tämänkaltaisia jumalia ei ole keksinyt ahdistuksen kirkkaan auringonpaisteen alla. Homeerisen ihmisen horjuttama mieli. Helleenin silmä katseli luottavaisesti tuska tarkoittaa eroamista sellaisesta olemassaolosta, ylös jumalia kohti, mutta ei kääntyäkseen pois elämäs- ennen kaikkea pikaista eroamista. Jos menetyksen tä. Heistä puhuu elämän, ei velvollisuuden, askeesin valitusta ylipäänsä alkaa kuulua, niin se kuuluu tai henkisyyden uskonto. Nämä kaikki hahmot hengit- “nuorena nukkuneesta Akhilleuksesta”, nopeasta ihmis- tävät olemassaolon voittokulkua; runsas elämäntunne suvun muutoksesta, sankariajan tuhosta. Suurim- säestää heidän kulttiaan. He eivät vaadi; heissä käsillä malle sankarille ei ole arvotonta haikailla elämän oleva on jumalallistunut, olipa se hyvää tai pahaa. jatkamisesta edes päivätyöläisenä. Kyltymätön tahdon Toisten uskontojen vakavuuteen, arvokkuuteen ja halu olla olemassa mihin hintaan hyvänsä ei ole ker- pyhyyteen verrattuna kreikkalainen uskonto on taakaan ilmennyt yhtä avoimesti kuin hellenismissä, vaarassa tulla halveksituksi fantastisena leikittelynä — jossa itse valitus on vielä sen kiitoslaulu. Sen vuoksi ellei käsitä henkäystä mitä syvimmästä viisaudesta, moderni ihminen kaipaa tuota aikaa, jossa hän luulee jonka myötä epikurolainen jumalolento äkkiä ilmestyy kuulevansa täyden sopusoinnun ihmisen ja luonnon verrattoman taiteilijakansan luomistyönä ja lähes välillä. Siten hellenismi on tunnussana kaikille, joiden korkeimpana luomuksena. on etsittävä kimaltelevia esikuvia tahdon tietoiselle Kansan parissa kulki tarina, että Midas15 yritti myöntämiselle. kauan saada kiinni Seilenosta, Dionysoksen tiennäyt- Hellenismi on ymmärretty liian raa’asti ja yksinker- täjää. Lopulta hänet vangittuaan Midas kaipasi häneltä taisesti näissä jaloimmasta alhaisimpaan harhautu- tietoa siitä, mikä olisi parasta ja oivallisinta ihmiselle. neissa käsityksissä. Käsitys on muodostettu tavallaan Ensin Seilenos, näin kertoo Aristoteles, ei halunnut karkeiden, tietyssä mielessä yksipuolisten kansojen sanoa mitään. Vasta kaikin tavoin kiusattuna hän avasi (esim. roomalaiset) antaman kuvan mukaan. Pitäisi toki suunsa nauraen pilkallisesti tällaiselle puheelle: olettaa taiteellisen lumeen tarve myös sellaisen kansan “Surkeat vaivan ja puutteen päivien jälkeläiset, mitä maailmankatsomuksessa, joka tapaa muuttaa taide- teette minulle väkivaltaa, kun kerron teille: teille on teokseksi sen, mihin koskee. Kuten jo osoitettiin, hyödyllisempää, se, mitä ei voi saada tietää, sillä teidän kohtaamme tässäkin maailmankatsomuksessa suun- elämänne kuluu kivuttomimmin omaa kurjuutta nattoman illuusion, saman illuusion, jota luonto niin tuntematta. Joka kerran on ihminen, ei ylipäänsä voi säännöllisesti käyttää hyväkseen tarkoitusperiensä tulla oivallisimmaksi, eikä hänellä voi olla mitään osaa saavuttamiseksi. Todellinen päämäärä peitetään harha- parhaan olemukseen. Mainiointa olisi teille, niin miehet kuvalla; kurotamme kohti tätä harhakuvaa ja harhaut- kuin vaimotkin kaikki tyynni, ettette syntyisi laisinkaan. tamalla luonto saavuttaa todellisen päämäärän. Kreik- Seuraavaksi parasta olisi sitten kuolla pois mahdolli- kalaisissa tahto halusi nähdä itsensä taideteokseksi simman pian, kun kerran olette jo syntyneet”. kirkastettuna. Voidakseen ihannoida itseään täytyi sen Kahlittu metsänjumala paljastaa kansan filosofian luomusten tuntea itsensä ihannoinnoin arvoiseksi: NIETZSCHE niiden täytyi nähdä itsensä uudelleen ikään kuin keessä, sävelessä, sanassa, toiminnassa. Hän pakottaa korkeammassa sfäärissä, ideaaliin kohotettuina ilman, meidät palauttamaan monet seuraukset syiksi, hän saa että tämä katsomuksen täydellinen maailma vaikut- meidät itsemme taiteelliseksi kompositioksi. Hän on taisi imperatiivina tai moitteena. Tämä on kauneuden saavuttanut päämääränsä, kun näemme selvästi edes- sfääri, jossa kreikkalaiset näkivät peilikuvansa: olym- sämme hahmon tai ryhmän tai kuvan, kun hän ilmoit- polaiset. Tällä aseella helleeninen tahto taisteli taiteel- taa meille tuon unenomaisen tilan, jossa hän itse ensin lisen kyvyn veroista vastaan, kärsimisen ja kärsimisen tuotti nuo kuvitelmat. Eepoksen kehotus plastiseen viisauden kykyä vastaan. Tragedia on syntynyt tästä luomiseen osoittaa, miten absoluuttisen erilaisia lyriik- taistelusta ja on sen voiton muistomerkki. ka ja eepos ovat, koska lyriikassa ei koskaan ole pää- Kärsimyksen hurmiolla ja kauniilla unella on omat, määränään kuvien muoto. Yhteistä kummallekin on erilaiset jumalmaailmansa. Kärsimyksen hurmio jotakin aineellista: sana; vielä yleisemmin: käsite. Kun tunkeutuu olemuksensa kaikkivaltiudessa luonnon puhumme runoudesta, niin sen myötä meillä ei ole syvimpään ajatteluun, se tunnistaa hirvittävän olemas- mitään kategoriaa, joka olisi yhdistetty kuvaamataiteen saolon vietin ja samalla alituisen kuoleman kaikessa, tai musiikin kanssa, vaan itsessään kahden totaalisesti mikä on astunut olevaan. Sen luomat jumalat ovat hyviä erilaisen taidevälineen liimautuminen yhteen. Näistä ja pahoja, muistuttavat sattumaa, pelästyttävät yhtäk- toinen merkitsee tietä kuvaamataiteisiin ja toinen tietä kisesti esiin sukeltavalla suunnitelmallisuudella, ovat musiikkiin. Mutta molemmat ovat yksinomaan teitä säälimättömiä ja vailla kauneuden himoa. Ne ovat taiteen luomiseen, eivät itse taiteita. Tässä mielessä totuuden sukua ja lähenevät käsitettä, harvoin ja luonnollisesti myös maalaaminen ja veistäminen ovat vaikeasti ne tihentyvät hahmoiksi. Katse19 niihin vain taidevälineitä. Varsinainen taide on kuvien luomi- muuttaa kiveksi. Miten niiden kanssa sitten pitäisi sen osaamista, on yhdentekevää, onko se esiluomista elää? Niiden kanssa ei pidäkään elää. Tämä on niiden tai jälkiluomista. Tästä ominaisuudesta — yleisinhimil- opetus. lisyydestä — riippuu taiteen kulttuurimerkitys. Taiteil- Tästä jumalmaailmasta — jos sitä ei voi kokonaan ija, joka pakottaa taidevälineellä uskomaan taiteeseen, peittää kuten rangaistavaa salaisuutta — katse täytyy ei voi samalla olla kaiken taiteenilmaisun sisäänimevä vetää pois oheen asetetulla olympisen maailman kimal- välikappale. televalla unisyntymällä. Siksi kasvaa sen hahmojen Apollonisen kulttuurin kuvainpalvonnalla, ilmenipä se aistillisuus, sen värien palo sitä korkeammalle, mitä temppelissä, veistoksessa tai homeerisessa eepokses- vahvemmin totuus tai totuuden symboli pitää itseään sa, oli ylevä päämääränsä kohtuuden22 eettisessä vaa- esillä. Taistelu totuuden ja kauneuden välillä ei ollut timuksessa, joka on samansuuntainen kauneuden koskaan suurempi kuin Dionysospalvonnan hyökkäyk- esteettisen vaatimuksen kanssa. Kohtuullisuus on sen aikana. Siinä luonto paljastui ja puhui salaisuu- mahdollinen vaatimus vain silloin, kun mitta, raja, on destaan kammottavan selvästi sävyllä, jonka suhteen tunnistettavissa. Voidakseen pysyä rajojensa sisäpuo- viettelevä lume menettää mahtinsa. Tämä lähde tuli lella, täytyy tuntea rajat. Tästä apolloninen perikeho- Aasiasta, mutta sen täytyi Kreikassa muuttua virraksi, tus: “tunne itsesi”. Olympinen jumalmaailma kuitenkin koska sieltä se löysi ensimmäistä kertaa sen, mitä Aasia oli se peili, jossa apolloninen kreikkalainen yksin sille ei ollut tarjonnut: mitä kiihottavimman herkkyy- saattoi nähdä ts. tunnistaa itsensä; mutta siinä se näki den ja kärsimiskyvyn kytkettynä mitä valoisimpaan omimman olemuksensa unen kauniin lumeen rajaa- maltillisuuteen ja selvänäköisyyteen. Miten pelastikaan mana. Kohtuullisuus, jonka ikeen alla Zeuksen uusi Apollon hellenisminsä? jumalmaailma nöyrtyi — vastakohtana kaatuneelle Uusi tulokas nostettiin kauniin lumeen maailmaan, titaanimaailmalle — oli kauneuden mitta: kaunis lume olympiamaailmaan. Hänelle uhrattiin suuri osa arvos- oli raja, jonka kreikkalainen oli pitänyt sisällään. Lumee- tetuimpien jumalten kunniasta, esimerkiksi Zeuksen seen ja kohtuullisuuteen suuntautuneen kulttuurin ja Apollonin. Muukalaisen vuoksi ei ole koskaan kur- sisäisin tarkoitusperä voi olla vain totuuden verhoami- sailtu enemmän. Siksi hän oli myös kauhea muuka- nen: niin ylivoimaiselle titaanille kuin väsymättömälle lainen — joka mielessä hostis20 — tarpeeksi mahtava totuutta palvelevalle tutkijallekin huudettiin varoittava tuhotakseen vieraanvaraisen talon. Kaikissa elämän- Μηδεν αγαν23 . -myytissä näytetään kreikka- muodoissa alkoi nyt suuri vallankumous. Dionysos laiselle, kuinka inhimillisen kulttuurin ylenmääräinen levisi kaikkialle, myös taiteeseen. edistäminen on sekä edistäjälle että edistetylle yhtä Lume on apollonisen taiteen alue. Se on silmän ihan- turmiollista. Kuten Hesiodoksen, niin myös sen, joka noitu maailma, alue joka luodaan taiteellisesti unessa, haluaa osoittaa viisautensa jumalan edessä, tulee omata suljetuin silmäluomin. Tähän unitilaan eepos haluaa “viisauden mitallisuus” (µετρον εχειν σοφιης). siirtää meidät. Silmät auki meidän tulee nähdä ei- Tällä tavalla rakentuneeseen ja taiteellisesti suo- mitään ja nauttia sisäisten kuvien katselemisesta, jattuun maailmaan tunkeutui nyt dionysosjuhlien joiden tuottamiseen rapsodi meitä yrittää käsitteiden ekstaattinen sävel, jossa koko luonnon kohtuuttomuus24 avulla kiihottaa. Kuvaamataiteiden vaikutus tavoitetaan ilmeni halussa ja kärsimyksessä ja tuntemisessa25 tässä kiertoteitse: kuvataiteilija johtaa meidät veistetyn yhtä aikaa. Kaikki tähän asti rajana pidetty kohtuuden- marmorin kautta unenomaisesti näkemänsä eloisan määritys, osoittautui taiteelliseksi lumeeksi, “kohtuut- jumalan luokse. Näin varsinainen päämääränä häämöt- tomuus” paljastui totuudeksi. Demonisesti mukaansa- tävä hahmo selkiää sekä kuvataiteilijalle että katso- tempaava kansanlaulu humisi ensimmäistä kertaa jalle, ja kuvataiteilija saa katsojan tarkastelemaan sitä ylivoimaisen tunteen päihtymyksessä: mitä sen sijaan veistoksen välihahmon21 avulla. Näin myös eeppinen tarkoitti Apollonin psalmodija26 laulava taiteilija kitaran- runoilija näkee saman eloisan hahmon ja tahtoo tuoda sa vain arasti vihjaavilla sävelillä? Poeettis-musikaali- sen muidenkin nähtäväksi. Mutta hän ei aseta mitään sessa ammattikunnassa oli aikaisemmin levitetty tätä veistosta itsensä ja ihmisten väliin. Hän paremminkin musikaalista elementtiä kastinjärjestyksen mukaan kertoo, miten tuo hahmo todistaa todellisuutensa, liik- ja pidetty sitä samalla erillään kaikesta epäpyhästä TRAAGISEN AJATTELUN SYNTY harrastuksesta. Musikaalinen elementti oli jähmetetty jossa Dionysoksen ja Apollonin yhdistyminen on yksinkertaisen arkkitehtonisen asteelle apollonisen mahdollista. geniuksen vallalla, mutta nyt se irtautui kaikista rajoi- Tämä maailma ilmenee leikissä hurmion kanssa, ei tuksistaan. Aikaisemmin vain yksinkertaisesti polvei- siinä, että se olisi täysin nielaistu hurmioon. Näytteli- leva rytmiikka päästi jäsenensä bakkhanttiseen jässä tunnistamme jälleen dionyysisen ihmisen, vais- tanssiin: sävel soi, ei enää aavemaisesti ohentuen kuten tomaisen runoilija-laulaja-tanssijan, mutta näyteltynä aikaisemmin, vaan tuhatkertaisen mitan kiihtyessä dionyysisena ihmisenä. Hän yrittää saavuttaa tämän täysiäänisten puhallinsoittimien säestyksellä. Ja sala- esikuvan joko ylevyyden kauhussa tahi naurun mielen- peräisin tapahtui: maailmaan tuli , joka liikutuksessa. Hän ylittää kauneuden eikä kuitenkaan liikkeessään tekee luonnon tahdon välittömästi ymmär- etsi totuutta. Niiden välissä hän riippuu häilyen. — rettäväksi. Oliot, jotka apollonisessa maailmassa olivat Näyttelijä ei ollut alussa yksittäinen ihminen, pitihän piiloutuneet taiteellisesti, muuttuivat Dionysoksen kuvata dionyysista joukkoa, kansaa: siksi dityrambinen ympärillä äänekkäiksi, koko olympisten jumalten hoh- kuoro. Hurmiossa tapahtuvalla leikillä hänet itse, kuten de himmeni Seileniuksen viisauden edessä. Ekstaatti- myös häntä ympäröivä katsojien kuoro, piti ikään kuin sessa hurmiossaan taide lausui totuuden ja pelästytti irtautua hurmiosta. Apollonisen maailman näkökulmas- kuvataiteiden muusat. Dionyysisten tilojen itseunoh- ta helleeninen kulttuuri oli parannettava ja sovitetta- duksessa individi tuhoutui rajoineen ja mittoineen. va. Apollon, oikea parannus- ja sovitusjumala, pelasti Jumalten tuho koitti. traagis-koomisen ajattelun taideteoksella kreikkalaiset Mikä oli näiden tahtojen tarkoitusperä, joka, ollen selvännäkevästä ekstaasista ja olemassaolon inhosta. toki viime kädessä tahto, päästää dionyysiset elementit Uusi taide, ylevän ja naurettavan taide, perustui sisään vastoin omia apollonisia luomistöitään? toiseen jumal- ja maailmannäkemykseen kuin vanha Se merkitsi uutta ja korkeampaa olemassaolon kauniin lumeen taide. Tieto kauhuista ja olemassaolon välinettä — traagisen ajattelun syntyä. absurdiudesta, häiritystä järjestyksestä ja järjettö- mästä suunnitelmallisuudesta, ylipäätään mitä kauheimmasta kärsimyksestä koko luonnossa, oli ______paljastanut taiteellisesti naamioituneet erinyksien, medusojen ja moirien27 hahmot: olympolaiset jumalat olivat erittäin suuressa vaarassa. Ne pelastettin traagis- Dionyysisten tilojen hurmio tuhoaa olemisen tavalliset koomisessa taideteoksessa upottamalla myös ne ylevän rajoitukset ja rajat. Kestonsa aikana se sisältää kuolet- ja naurettavan mereen, ne lakkasivat olemasta vain tavan elementin, johon kaikki aiemmin eletty hukkuu. “kauniita”, ne tavallaan imaisivat sisäänsä tuon van- Niinpä tämä unohduksen kuilu erottaa toisistaan joka- hemman kauhean jumaljärjestyksen ja sen ylevyyden. päiväisen ja dionyysisen todellisuuden maailman. Kun Nyt ne erottautuivat kahteen ryhmään, vain muutamat tuo jokapäiväinen todellisuus kuitenkin astuu uudel- häilyivät välissä milloin ylevinä, milloin naurettavina leen tietoisuuteen, niin se tunnetaan sellaiseksi inho- jumalina. Ennen kaikkea itse Dionysos otti vastaan ten; askeettinen, tahdonkieltävä mieliala on tuon tun- tuon eripuraisen olemuksen. teen satoa. Korkeampana järjestyksenä dionyysinen Kaksi tyyppiä, Aiskhyloninen ja Sofoklinen, osoittavat asetetaan ajattelussa suhteessa tavalliseen ja huonoon. parhaiten, kuinka kreikkalaisen kulttuurin traagisella Kreikkalainen halusi absoluuttisesti pakoa synnin ja ajanjaksolla pystyttiin jatkamaan elämää. Ylevä ilme- kohtalon maailmasta. Hän tuskin janosi mitään maail- nee edelliselle ajattelijana ennen kaikkea suuren- maa kuoleman jälkeen, hänen kaipauksensa suuntau- moisessa oikeudenmukaisuudessa. Ihminen ja jumala tui korkeammalle yli jumalten. Hän kielsi olemassaolon ovat hänellä mitä läheisimmässä yhteisyydessä: juma- viekottelevine jumalheijastuksineen. Päihtymyksestä lallisuus, oikeudenmukaisuus, siveellisyys ja onnelli- heräämisen tietoisuudessa hän näkee kaikkialla ihmis- suus ovat toisiinsa kietoutuneet. Tällä vaa’alla mitataan olemisen hirvittävyyden tai absurdiuden. Se inhottaa yksilö, ihminen ja titaani. Jumalat rakennetaan uudel- häntä. Nyt hän ymmärtää metsänjumalan viisauden. leen tämän oikeudenmukaisuusnormin mukaan. Näin Tässä on saavutettu vaarallinen raja, jonka hellee- korjataan esimerkiksi kansan usko sokaisevaan, ninen tahto apollonis-optimistisella perusperiaatteellaan syntiin viettelevään demoniin — tuo ikivanha jäänne voi sallia. Tässä tahto vaikutti oitis luonnonparan- jumaljärjestyksestä, jonka olympolaiset syöksivät nuskyvyllään kääntääkseen tuon kieltävän mielialan valtaistuimelta — tekemällä tästä demonista työväline uudelleen takaisin. Sen väline on traaginen taideteos oikeudenmukaisesti tuomitsevan Zeun kädessä. Niin ja traaginen ajattelu. ikään olympolaisille vieras ikivanha ajatus sukukirouk- Olemassaolon absurdiuden ja kauheuden inho oli sesta riisutaan Aiskhyloksella kaikesta kitkeryydestään, ennen kaikkea muutettava mielikuviksi, joiden kanssa koska hänellä yksittäinen ihminen säästyy kärsimyk- pystyy elämään. Niitä ovat ylevä kauhistuttavan taiteel- sen välttämättömyydeltä, ja jokainen voi paeta lumouk- lisena kesyttämisenä ja naurettava absurdin inhon sesta. Niin esimerkiksi Orestes teki. taiteellisena purkamisena. Nyt nämä toisiinsa kietou- Kun Aiskhylos löytää ylevän olympisen oikeudenkäy- tuneet elementit ilmenevät taideteoksessa, joka murtaa tön ylevyydestä, Sofokles näkee sen ihmeellisellä taval- dionyysisen tilan jäljittelemällä sitä taiteellisesti. la olympisen oikeudenkäytön läpitunkemattomuuden Ylevä ja naurettava ovat askel yli kauniin lumeen ylevyydessä. Hän tuo takaisin kansanuskomuksen maailman, sillä kummassakin tuntemuksessa on sisäl- kokonaisuudessaan. Sofokleesta ylevältä näyttää se, lä ristiriitaisuuden tunne. Toisaalta ne eivät mitenkään että hirvittävää kohtaloa ei ansaita. Olemassaolon sfink- vastaa totuutta: ne ovat totuuden ympärille kietoutunut sin todella ratkaisemattomat arvoitukset olivat hänen verho, joka tosin on läpikuultavampi kuin kauneuden traaginen muusansa. Sofokleella kärsiminen voittaa punoma verkko, mutta kuitenkin vielä peittävä huntu. kirkastumisensa, sitä pidetään jonakin pyhittävänä. Siinä meillä on totuuden ja kauneuden välimaailma, Ero jumalallisen ja inhimillisen välillä on hänelle NIETZSCHE mittaamaton, sen vuoksi hän vaatii mitä syvintä alis- Suomentajan viitteet: tumista ja antautumista. Hänen varsinainen hyve on sofrosyne28, joka on oikeastaan negatiivinen hyve. 1. Apollon on valon, sopusoinnun, ennustamisen ja paran- Sofokleella näyttämölle astuu sankarillinen inhimilli- nustaidon jumala, niinikään musiikin ja kulttuurin suo- syys, se on jaloin inhimillisyys, joka on kuitenkin tuota jelija. Apollonille kuuluu järjenkäytön puolustus. Diony- sos on taas viinin ja kasvillisuuden jumala. Dionysoksen hyvettä vailla. Sen kohtalo havainnollistaa tuota lopu- palveluksessa ja siihen liittyvässä viinihumalan hurmok- tonta kuilua: syntiä tuskin on olemassa, vain tiedon sessa, ekstaasissa ihminen vapauttaa itsensä irrationaa- puutetta inhimillisen arvosta ja rajoista. liseksi ja eläimelliseksi. Tämä näkökanta on joka tapauksessa aiskhylonista syvempi ja perusteellisempi. Se lähenee olennaisesti dionysistä totuutta ja ilmaisee sen ilman monia sym- boleja. Siitä huolimatta tunnistamme tässä Apollonin eettisen prinsiipin, joka on punottu dionyysiseen maail- mankatsomukseen. Aiskhyloksella ylevän kauhun inho purkautuu maailmanjärjestyksen viisauden edessä niin, että se on vain vaikeasti tunnistettavissa ihmisen heik- koudessa. Sofokleella tämä kauhu on vielä suurempi, koska tämä viisaus on täysin tutkimaton. Se on pelkkää hurskauden tuntemista ilman mitään taistelua, kun taas aiskhylonisen viisauden tehtävä on alituisesti todistaa jumalallinen oikeudenkäyttö oikeaksi ja sen vuoksi se jää aina tyydyttymättömäksi uusien ongelmien edessä. Sofokleella on tunnettavissa “Ihmisen raja”, jota Apollon käskee tutkia, mutta se on ahtaampi ja rajoit- tuneempi kuin mitä se tarkoitti Apollonin esidionyy- sisella ajalla. Ihmisen itseä koskevan tiedon puute on sofoklinen (ongelma), ihmisen jumalia koskevan tiedon puute aiskhyloninen. Hurskaus, luomisvietin ihmeellisin naamio! Antau- tuminen täydelliseen unimaailmaan, jolle suodaan korkein siveellinen viisaus! Paeta totuutta, jotta voisi matkan päästä palvoa sitä, pilviin peittynyttä! Todelli- suuden kanssa sovittaminen, koska se on arvoituksel- linen! Vastenmielisyys arvoituksen ratkaisuun, koska me emme ole jumalia! Halukas vajoaminen pölyyn, onnen lepo epäonnessa! Ihmisen korkein luopuminen itsestään korkeimmassa ilmaisussaan! Olemassaolon kauheuksien ja hirveyksien ihannointi ja kirkastu- minen olemassaolon pelastusvälineinä! Ilontäyteinen elämä elämää halveksien! Tahdon triumfi sen kieltämi- sestä! Tällä tiedon tasolla on vain kaksi tietä, pyhän ja traagisen taiteilijan tiet. Niille on yhteistä se, että ne voivat kuitenkin jatkaa elämää ilman säröä maailman tarkastelussaan, vaikka tietävätkin mitä terävimmin olemassaolon turhuuden. Elämän jatkamisen inho tajutaan luomisen välineeksi, olipa luominen pyhittä- vää tai taiteellista. Kauhea tai absurdi on ylevöittävää, koska se vapauttaa kauhusta ja inhosta, koska se siis on vain näennäisesti kauheata ja absurdia. Lumoamisen dionyysinen voima osoittautuu hyväksi vielä maailman- katsomuksen korkeimmalla huipulla, kaikki todellinen purkautuu lumeeseen, ja sen takaa ilmestyy yhtenäi- nen tahdonluonne, joka kätkeytyy nyt kokonaan totuu- den häikäisevään mantteliin, viisauden sädekehään. Illuusio, harha, on huipussaan. Nyt ei enää tunnu käsittämättömältä, että helleenistä maailmaa ohjasi apollonisena sama tahto, joka imaisi itseensä toisen ilmenemismuotonsa, dionysisen tahdon. Tahdon molempien ilmenemismuotojen taistelulla oli verraton päämärä, olemassaolon korkean mahdolli- suuden luominen ja yltää myös siinä — taiteen kautta — vielä korkeampaan ylistämiseen.

Suomentanut Kimmo Jylhämö TRAAGISEN AJATTELUN SYNTY

2. Saksankielen Schein tavataan suomentaa myös mm. illuusioksi, pinnaksi, ilmeneväksi, näöksi, harhaksi. 3. Principium individuationis eli yksilöitymisperiaate. 4. Bakkhinen on peräisin latinasta, Bakkhos (lat. Bacchus), on eräs rakkaan Dionysos-jumalan monista nimistä (muita mm. Euios, Lysios, ). 5. Panheterinen koostuu sanoista (kaikki) + hetairia (ystävyys). Se on siis kaiken rakastamista, perheellisten Suomentajan siteiden unohtamista. johdanto Sokrateen 6. Delfoin kaupunki oli kuuluisa ennustuspaikka, siellä oli Apollonille pyhitetty temppeli, Delfoin oraakkeli. Papit ongelmaan ennustivat tulkitsemalla hurmostilassa olevan papittaren, Pythian, houreita. 7. Alunperin dityrambi oli Dionysoksen palvontaan liittyvä hurmioitunut runo. Se kuuluu lyriikan, laulurunouden lajiin, jota kuoro lauloi tavallisesti huilun säestyksellä. Myöhemmin 400-luvulla eKr. Ateenalaiset kehittivät sitä raskaammaksi, karsivat toistoa ja toivat tilalle tuli moni- mutkaisemman rakenteen. Friedrich Nietzschen teos Götzen-Dämmerung, oder Wie 8. Feidias oli 400-luvulla eKr. elänyt kuvanveistäjä. man mit dem Hammer philosophirt eli Epäjumalten tuho, tai 9. Saturnaalit olivat muinaisessa Roomassa hillittömät miten moukarilla filosofoidaan, julkaistiin tammikuussa 1889, juhlat 17.-23. joulukuuta, jolloin joulun tapaan annet- muutama viikko Nietzschen romahduksen jälkeen. Teoksen tiin lahjoja. Vangit ja orjat aterioivat isäntiensä kanssa otsikko antaa kaikki tarvittavat vihjeet seuraaville sivuille ja antoivat heidän palvella itseään. käännettyjen fragmenttien lukemiseksi. 10. Hetairia (kreik.): ystävyys. Götzen-Dämmerung, Epäjumalten tuho kääntää, viittaa 11. Euripides oli 480-406 eKr. elänyt tragediankirjoittaja, joka parodianomaisesti Nietzschen hylkäämään Wagneriin ja hänen kirjoitti mm. tässä mainitun tragedian Bakkhantit (suom. säveltämäänsä oopperaan Götterdämmerung, Jumalten tuho. M. Manninen, WSOY 1967). Enää ei lauleta jumalista, vaan epäjumalista, joita vastaan 12. Scopas ja Praksiteles olivat 300-luvulla eKr. eläneitä Nietzsche julistaa sodan teoksensa esipuheessa. kuvanveistäjiä. “Arvojen uudelleen ar- 13. Pan on paimenten jumala. Taiteessa häntä kuvataan viointi, tämä niin musta ihmishahmona, jolla on pukin sorkat ja sarvet. kysymysmerkki, niin valta- 14. Euripides, Bakkhantit: tässä oleva suomennos on Nietzsc- va, että se langettaa varjon hen käyttämästä versiosta. Olennaista Bakkhanteissa sen asettavan ylle — tästä on hurmiollisuuden ohella mitallisuus, jota Nietzsche tehtävästä kumpuava koh- käyttää Apollonisen ja Dionysisen rinnakkaisuuden esi- talo pakottaa joka hetki merkkinä. Käännöksessä saksan kielestä on kuitenkin juoksemaan aurinkoon tingitty mitallisuudesta. Ks. myös Bakkhantit, s. 33. ravistamaan raskas, aivan 15. Midas oli kuuluisa puolimyytillinen fryygialaisten kunin- liian raskaaksi tullut vaka- gas. Seilenos, Dionysoksen opettaja, oli taas pieni lihava vuus harteilta. [...] Ennen viisas mies, joka oli yleensä kännissä. Seilenos vietti kaikkea sota. Sota on aina aikaansa satyyrien seurassa; vanhoja satyyreja kutsut- ollut suuri viisaus liian tiin hänen nimensä mukaan seileeneiksi. sisäisille, liian syvällisille 16. Theodikea eli jumalten oikeus. hengille; jopa haavoissa 17. (kreik. αναγκε) merkitsee kohtalon välttämättö- on parantavaa voimaa. [...] myyttä. Toinen toipuminen, tietyis- 18. on yksi kolmesta varsinaisesta gorgonista, sä olosuhteissa minulle pelottavasta kummituksesta. Myytin mukaan toki toivottavampi, on muuttaa kiveksi sen, joka siihen katsoo. paljastaa epäjumalia.” 19. Saksaksi anschauen. Arvot, historian hahmot 20. Hostis (lat.): muukalainen, vieras, vihollinen, vastustaja. näiden arvojen kantajina, 21. Mittelgestalt: Saksan kielen Mittel merkitsee sekä väli- ylevinä ylläpitäjinä, kaikki nettä että väliä, välissä olevaa tilaa. Mittel ja sen johdan- nämä Nietzsche haluaa naiset on suomennettu toisinaan väliksi ja toisinaan romuttaa. Hän näkee maail- välineeksi. massa enemmän epäjuma- 22. Saksan kielen Mass ja sen johdannaiset sisältävät sekä lia kuin realiteetteja. kohtuullisuuden että mitallisuuden, kummatkin siis “...oder Wie man mit dem Apollonin ominaisuuksia. Välillä Mass on suomennettu Hammer philosophirt”, “tai kohtuudeksi ja välillä mitaksi. miten moukarilla filoso- 23. Meeden agan (kreik): “ei kellekään liikaa” tai “kaikille foidaan”. Pienessä kirjases- kohtuullisesti”. saan Nietzsche aloittaa taas 24. Übermass kerran hajotustyön, purka- 25. Erkenntniss misen. Hän iskee lekalla 26. Psalmodia (kreik.) on psalmilaulu, myös liturgin ja kiiltäviä pintoja, rikkoo ne kuoron välinen laulu. ja paljastaa kauniin kuoren 27. Erinykset ovat kostottaria, jotka vainoavat niitä jotka alta vallan projekteja. Ne surmaavat omia sukulaisiaan. Moirat taas ovat kohtalot- ylevät hahmot, joita länsimainen sivistys on ylläpitänyt, ovat taria, jotka kutovat, mittaavat ja leikkaavat poikki Nietzschelle liekoja. Ikuiset epäjumalat, joita ei enää ole, elämänlankamme punniten samalla hyvän ja pahan mutta joihin kaikkein eniten uskotaan. Yhdeksi näistä (Medusat selitetty viitteessä 18). paljastuu Sokrates, filosofian takapiru, peruste vanhaan 29. Sofrosyne (kreik.) merkitsee tervejärkisyyttä, siveellistä malliin filosofoimiselle. malttia, itsehillintää ja kohtuullisuutta. Nietzsche asettaa Miten Nietzsche onnistuu ylevyyden pudottamisen projek- sofrosynen, terveen järjen, apollonista mitallisuutta tissaan, genealogiassaan, raadolliseen toimintaan palautta- (Mass), teorian tietämistä vastaan. misessaan — sitä voimme tutkia muutamista Sokrateen tapausta koskevista fragmenteista. Mika Saranpää