Luessa Tiedustella Helsingin Kaupungin Viranomaisilta Sopivaa Tonttia Osakunnan Tarpeisiin
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
SATAKUNTA KOTISEUTUTUTKIMUKSIA XV JULKAISSUT SATAKUNTALAINEN OSAKUNTA TOIMITUSKUNTA: EDWIN LINKOMIES NIILO VALONEN EINO NIKKILÄ MAUNO JOKIPII toimitussihteeri TÄTÄ JULKAISUA OVAT LAHJOITUKSILLA AVUSTANEET: WERNER SÖDERSTRÖM OY. RAUMAN KAUPUNKI MERIKARVIAN KUNTA TYRVÄÄN SANOMAT SATAKUNNAN PARANTOLA Edwin Linkomies Satakuntatalon syntyvaiheet. Satakunta-sarjan XV nide valmistuu painosta siksi, kun Sa takuntalaisen Osakunnan toimesta Helsinkiin rakennettu uusi Satakuntatalo vihitään tarkoitukseensa. Sen vuoksi on aiheel lista tässä yleispiirteisesti kuvata talon syntyvaiheita. Tähän on sitäkin enemmän syytä, kun Satakuntatalon pystyttäminen ei ainoastaan merkitse uuden kehitysjakson alkamista Satakunta laisen Osakunnan historiassa, vaan toivottavasti myös on omiaan elvyttämään kotiseutuun kohdistuvaa harrastusta laajemmissakin satakuntalaispiireissä. Ajatus, että Satakuntalainen Osakunta tarvitsisi oman talon, ei ole syntynyt vasta siinä vaiheessa, jossa sen toteuttaminen jo alkoi olla mahdollisuuksien rajoissa. Eräänlaisena utopiana se on elänyt paljon aikaisemmin. Osakunnan kunniainspitär, rouva Maila Mikkola oli esittänyt sen vuosia sitten, mutta olo suhteiden pakosta se silloin jäi tuulentuvaksi. Taloudellisia edellytyksiä ei ollut olemassa. Vasta uuden tuberkuloosi lain säätäminen v. 1948 muutti olosuhteet sellaisiksi, että suunni telma, joka oli väikkynyt mielissä toiveunena, yhtäkkiä alkoi saa da allensa todellisuuspohjaa. Osakuntahan omisti melkein kaikki Satakunnan keuhkotautiparantolan osakkeet. Kun parantola uuden lain säännösten mukaan oli luovutettava maakunnan kun- 4 Edwin Linkomies tien liitolle, näytti olevan mahdollista vaatia jotakin korvausta siitä perustavasta työstä, jonka Osakunta oli tehnyt parantolan aikaansaamiseksi ja jonka ansiosta Satakunnan kunnat omitta ponnistuksitta nyt saivat haltuunsa laajan ja tarkoituksenmukai sen laitoksen. Keväällä 1949 oli Osakunnan piirissä kypsynyt päätös, ettei voitu pitää Osakunnan velvollisuutena luovuttaa parantolaa Sa takunnan kunnille ilman korvausta, vaan että Osakunnalla oli täysi moraalinen ja myös juriidinen oikeus vaatia kunnilta vasta suoritusta siitä edusta, joka Osakunnan toiminnan tuloksena oli koituva kunnille. Jo silloin pidettiin selvänä, että varat, jotka Osakunta täten saisi, käytettäisiin oman talon rakentamiseksi Helsinkiin. Kuntien olisi siis suoritettava parantolaa niille luo vutettaessa niin suuri rahaerä, että sen turvin olisi mahdollista ryhtyä rakennusyritykseen. Jotta saataisiin muodollisesti pätevä lähtökohta kuntien kanssa käytäville neuvotteluille, hankittiin syksyllä 1949 hallinto-oikeuden asiantuntijalta, professori Aarne Rekolalta lausunto, jossa valaistiin parantolaan liittyviä omistus oikeudellisia seikkoja. Lausunnosta ilmeni, että velvollisuutta parantolan luovuttamiseen korvauksetta kuntien liitolle ei ollut olemassa. Asiantuntija oli sitä mieltä, että korvaus hyvinkin saattoi olla 10—20 % parantolan todellisesta arvosta, joka lasket tiin noin 500 miljoonaksi markaksi. Moni lukija saattanee kysyä, miksi oli tyydyttävä suhteellisesti näin vähäiseen korvausmäärään. Syy oli se, että parantola pää asiallisesti oli rakennettu valtionapujen turvin. Olisi ollut koh tuutonta, että osakkeenomistajat olisivat saaneet hyödyn niistä uhrauksista, jotka valtiovalta oli parantolan hyväksi tehnyt. Sen vuoksi täytyi Osakunnan vaatimusten pysyä sellaisissa rajoissa, että valtiovalta saattoi pitää niitä oikeutettuina. Lääkintöhalli- Satakuntatalon syntyvaiheet 5 Peruskiven laskeminen. tuksen edustajan kanssa päästiin neuvottelujen jälkeen yksimie lisyyteen siitä, että parantolaa luovutettaessa saatiin vaatia 75 miljoonan markan korvaus. Tämän määrän myös kuntien edus tajat suostuivat suorittamaan. Muodollinen kauppakirja tehtiin joulukuun 31 päivänä 1949. Paitsi 75 miljoonan markan kauppa summaa jäi Osakunnan haltuun erinäisiä säästövaroja, niin että rakennushankkeen toteuttamiseksi yhteensä oli käytettävissä noin 100 miljoonaa markkaa. Niin pian kuin näytti todennäköiseltä, että rakennushankkee seen voitaisiin ryhtyä, alettiin syksyn 1949 kuluessa tiedustella Helsingin kaupungin viranomaisilta sopivaa tonttia Osakunnan tarpeisiin. Sen löytäminen ja saaminen osoittautui vaikeaksi ja aikaa vieväksi. Kun taloon paitsi ylioppilasasuntolaa oli sijoitet tava Osakunnan huoneisto, ei voitu ajatella sen rakentamista kaukana keskikaupungista tarjona oleville paikoille. Lopulta päädyttiin tonttiin, joka sijaitsi Lapinlahdenkadun ja Lapinrinteen 6 Edwin Linkomies kulmauksessa ja joka sattumalta oli käytettävissä. Tontin kaup pahinta oli 8.500.000 mk, mutta kaupunki suostui auliisti jättä mään puolet tästä summasta korottomaksi lainaksi, jota ei tarvitse suorittaa, jos taloa jatkuvasti käytetään sen alkuperäiseen tarkoi tukseen. Tontin hankkiminen vei niin pitkän aikaa, että vasta vuoden 1950 alkupuolella voitiin ryhtyä toimenpiteisiin rakennuspiirustus ten aikaansaamiseksi. Sitä varten järjestettin kutsukilpailu, johon nimettiin kolme nuorta arkkitehtia, niistä yksi satakuntalainen. Kilpailulautakunnan yksimielisen käsityksen mukaan oli ylivoi maisesti ansiokkain se ehdotus, jonka oli jättänyt arkkitehti Einari Teräsvirta, joka täten sai tehtäväkseen laatia lopulliset rakennus piirustukset ja valvoa rakennustyön suorittamista. Heti kun ark kitehti oli päässyt työssään riittävän pitkälle, aloitettiin toukokuus sa 1950 louhintatyöt, jotka saatiin päätökseen saman vuoden elo kuussa. Syyskuun 1 päivänä tehtiin talon rakentamisesta urakka sopimus, jossa urakkasumma oli määrätty 91.500.000 markaksi. Rakennusurakan ulkopuolelle jäivät sähkö- ja putkityöt, joiden urakkahinta yhteensä nousi noin 16.750.000 markkaan. Ot taen huomioon arkkitehdin ja asiantuntijain palkkiot sekä muut lisämenot laskettiin rakennusvaiheen alkaessa talon valmiina mak savan pyörein luvuin 120 miljoonaa markkaa. Kun omia varoja oli noin 100 miljoonaa, ei lainavaroihin olisi tarvinnut kovinkaan paljon turvautua. Jo urakkasopimusta allekirjoitettaessa oli kuitenkin kaikille selvää, että oli varauduttava melkoisiin yllätyksiin ja että kustan nukset ilmeisesti tulisivat huomattavasti kohoamaan. Elettiin näet paraikaa inflaatiokautta, joka oli alkanut edellisenä keväänä ja jatkui kiihtyvällä vauhdilla. Urakoitsijat eivät tehneet kiinteitä Satakuntatalon syntyvaiheet 7 Satakuntatalo viimeistelyvaiheessa. sopimuksia, vaan pidättivät itselleen oikeuden saada korvauksen työpalkkojen ja rakennustarvikkeiden hintojen noususta. Tämä teki mahdottomaksi edes osapuilleen arvioida lopullisia kustan nuksia. Kun inflaatio uhkasi sitä rahapääomaa, joka oli saatu parantolaa luovutettaessa, ei kuitenkaan ollut muuta keinoa kuin mahdollisimman nopeasti ryhtyä rakennustyöhön. Samanaikai sesti puhjennut sementtipula viivästytti töiden alkamista niin, että tehokkaaseen rakentamiseen päästiin vasta marraskuun alussa 1950. Peruskivi muurattiin juhlallisin menoin marraskuun 18 päi vänä. Juhlatilaisuudessa oli saapuvilla Osakunta lippuineen sekä runsaasti entisiä osakuntalaisia. Erikoisen mieliinpainuva oli Osakunnan kunniainspittären Maila Mikkolan tilaisuudessa pitä mä puhe, jossa hän korosti vakavan osakuntahengen merkitystä. 8 Edwin Linkomies Se muodostui samalla hänen henkiseksi testamentikseen osakun- talaisille. Peruskiven laskemisen jälkeen työt edistyivät rakennuksella jotenkin ripeästi, niin että harjannostajaiset voitiin pitää maalis kuun 17 päivänä 1951. Mutta sen jälkeen työtahti alkoi huomatta vasti hiljentyä. Osaksi tähän oli syynä helmikuun 8 päivänä 1951 puhjennut putkityömieslakko, jota kesti saman vuoden lokakuun 4 päivään asti. Mutta lakon päättymisen jälkeenkään työ ei saa nut kylliksi nopeaa vauhtia, mistä johtuu, että rakennus lopul lisesti valmistuu vasta vuoden 1952 syyskuun kuluessa. Asunto la oli jo keväällä saatettu sellaiselle valmiusasteelle, että siihen huhtikuun 20 päivänä voitiin ottaa ensimmäiset asukkaat, 84 osa- kuntalaista. Myös konttorihuoneistot ovat olleet vuokrattuina samasta ajankohdasta lähtien. Olympiakisojen aikana heinä— elokuussa 1952 asuntola oli vuokrattu olympiatoimikunnalle, joka sijoitti siihen ulkomaalaisia sanomalehtimiehiä. Inflaatio sekä sementtipulasta ja putkityömieslakosta johtunut viivästyminen ovat, niinkuin oli odotettavissa, suuresti korottaneet rakennuskustannuksia. Vielä ei ole käytettävissä aivan tarkkoja numeroita, mutta on ilmeistä, että Satakuntatalo tulee tontteineen maksamaan noin 195 miljoonaa markkaa. Tähän summaan on silloin laskettu myös korkomenot, jotka pitkän rakennusajan takia ymmärrettävästi ovat nousseet huomattavaan määrään, nim. noin 6 miljoonaan markkaan. Kun lisäksi otetaan huomioon, että ka lustus vaatii lähes 10 miljoonaa, josta tosin lahjoituksina on saatu kerätyksi suunnilleen puolet, havaitaan, että Satakuntaloa tulevat rasittamaan noin 100 miljoonan markan velat. Talousarviota on oleva erittäin vaikeata saada tasapainoon nykyisen korkean korko kannan vallitessa. Niinpä onkin valtiovallalta anottu samanlaista halpakorkoista lainaa, jollaisia on myönnetty Domus Academicalle ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan rakennukselle. Ainoastaan Satakuntatalon syntyvaiheet 9 sellaisen lainan turvin voidaan ylioppilasasuntojen vuokrat pysyt tää kohtuullisissa rajoissa. Satakuntatalon pystyttäminen näin muuttuneissa oloissa, kun on ollut pakko suurelta osalta turvautua lainapääomaan, on ollut mahdollista vain sen auliuden varassa, jota Kansallis-Osake- Pankki on hanketta kohtaan osoittanut. Näin tehdessään pankki on jatkanut niitä perinteitä, jotka ovat muodostuneet vuosikym menien kuluessa tämän