Uuden Suomen Viimeinen Nousu Ja Tuho 1976-91
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Jyrki Vesikansa Uuden Suomen viimeinen nousu ja tuho 1976-91 Suomen historian lisensiaattityö Helsingin yliopistossa 1994 Sisältö Lähtökohtia 1 Käsittelytapa ja metodit 3 - Lehtikuolemista ja lehdistön rakenteesta 8 Savuavilla raunioilla (johdanto) 12 I Tietä umpikujasta etsitään 27 1. Remppajengi pelastaa jo tuomitun 27 2. Reippaasta alusta ongelmiin 45 3. Idea Iltalehdestä ja uusia kriisejä 53 4. Hakuammunnan tulokset 68 II "Vuosisadan lehtiuudistus" 70 1. "Kolmanteen painokseen" 70 2. Tieteellisen liikkeenjohdon välivaihe 78 3. Suuren muutoksen tulokset 99 III "Kiehtova" suvantovaihe 100 1. Arto Tuominen pelastajana - ainakin jonkin aikaa 100 2. "Suuri Harppaus" ja "Tekniikan Toinen Askel" 123 3. Mitä tehdä uudella painokoneella 138 4. Juhlinnasta riitoihin ja SPUS-hankkeeseen 148 5. Käytettiinkö mahdollisuutta hyväksi? 164 IV Viimeiset kierrokset 166 1. Selvästi Parempi - ja paljon kalliimpi 166 2. Uusi Suomi liitetään Aamulehti-yhtymään 176 3. SPUS journalistinen menestys 196 4. Ensimmäistä omaa markkaa etsimässä 205 5. Virmavirran turhat suunnitelmat 222 6. Mihin päästiin "ylätiellä"? 229 V Oljenkortta etsitään - turhaan 231 1. Kuilun partaalle 231 2. Pelastusyrityksiä ja lopun alku 245 3. Viimeinen yritys viikkosanomalehdellä 268 4. "Kaikkihan on sanottu" 287 VI Vanhuksen ruumiinavaus 294 1. Vastuunkantajat ja strategiat 294 2. Ratkaisevat "kovat" tosiasiat 300 3. Uuden Suomen vaihtoehdot 315 Liitteet A. Uusi Suomi-yhtiön avainhenkilöitä 319 B. Lähdeluettelo 321 C. Kaavioita ja kuvia 325 3 KÄSITTELYTAPA JA METODIT Tämän tutkimuksen runko on tavanomaista "rankelaista" historiankirjoitusta, jossa arkistoläh- teiden perusteella yritetään selvittää, wie es eigentlich gewesen ist. Keskeisenä lähteenä ovat tällöin olleet Uusi Suomi Oy:n hallintoelinten pöytäkirjat, erinäiset kirjeet, muistiot ja laskelmat sekä osin päiväkirjan luontoiset muistiinpanot. Tietenkin on käytetty myös ilmestynyttä Uutta Suomea ja muitakin lehtiä sekä tutkimus- ja muuta kirjallisuutta, jota on kylläkin pääteeman ja koko tutkimuskaudenkin osalta vähän. Lehdistön sekä ylipäänsä suomalaisen yhteiskunnan aiemmasta kehityksestä on tunnetusti runsaasti taustakirjallisuutta. Sen sijaan kaudelta 1976-91 on hyvin vähän historiallista tutkimusta, saati erikoistöihin perustuvia yleisesityksiä esim. poliittisesta tai yhteiskunnallisesta kehityksestä. Sosiologista, kansantaloudellista ja muuta yhteiskuntatieteellistä tutkimusta on, mutta silti tässäkin työssä välttämätön suomalaisen yhteiskunnan kehityksen analysointi viime vuosikymmeninä ei voi toistaiseksi olla juuri sanomalehden pääkirjoitusta syvällisempää. Olenkin varonut paisuttelemasta yleisen yhteiskunnallisen ja kulttuuritaustan esittelyä, niin helppoa kuin tämän kuvailu asioita ammatikseen seuranneelle lehtimiehelle olisikin. Suppeus tältä osin ei tarkoita taustan vähättelyä; ei Uudessa Suomessa tietenkään eletty eikä toimittu yhteiskunnallisessa tyhjiössä. 1 * Työn olisi voinut rajata sen "rankelaisimpaan" osaan; joku saattaisi pitää tulosta tällöin jopa "tieteellisempänä" tai ainakin (koulumestarimaisesti arvioiden) selkeämmin "opinnäytteenä". Kovin poikkeuksellisena ei voi kylläkään enää pitää haastattelujen käyttämistä tapahtumakulkujen konstruoinnissa. Tekstiluonnosten lähettäminen kommentoitavaksi mukana olleille on myös palauttanut tapahtumia heidän mieleensä ja auttanut aukkojen täyttämisessä. Keskeisten haastattelujen muistiinpanot ovat (usein asianomaisten jälkikäteen tarkistamina) käytettävissä. Muistitiedon ristiriitaisuus ja epätarkkuus on silti tullut esiin tässäkin työssä. Pääsääntöisesti olenkin nojannut kirjallisiin ensisijaislähteisiin ja turvautunut muistitietoon vain aukkojen täyttämiseksi. Kaikki tämä on kuitenkin jo tavanomaista "arkipäivän rankelaisuutta", jonka metodiikkaa on tuskin syytä laveammin esitellä Pentti Renvallin tai muiden oppi-isien referoinnilla. 1Vrt. esim.: Suomen tulevaisuus ..., Suomi 2020 ..., Suomi 2017, Sosiaalipolitiikka 2017, Kansantalous 2017, Savolainen: Suomen strategia, Taloudellisen suunnittelukeskuksen ja Sitran julkaisut, Kansallinen teollisuusstrategia ym. julkaisut, joissa arvioidaan 1970- ja 1980-lukujen kehitystä. Kirjoittaja on käsitellyt kaikkia em. julkaisuja monissa lehtiartikkeleissaan ja osallistunut moniin keskeisiin tapahtumiin. Vrt. myös kirjoittajan laatimat "Uuden Suomen Suomalaisen klubin" ja Kauppalehden Optio-klubin keskustelut vuodesta 1983, joissa vaikuttajat ovat keskustelleet keskeisistä kehityslinjoista. - Taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä vuoden 1991 loppupuolelle saakka kirjoittaja on myös käsitellyt teoksissaan Kehitysmaasta elintaso-Suomeen ja Talouden vapauden puolesta. 4 Lähdekritiikin tavanomaisia sääntöjä olen tietenkin pyrkinyt noudattamaan, joskaan tässä ei em. peruslähteiden osalta ole ollut suuria ongelmia. Pöytäkirjalähteiden osalta on huomattava, että niiden laatijat olivat yleensä tavallaan asianosaisia - tyypillisenä esimerkkinä päätoimittaja Johannes Koroma Uusi Suomi Oy:n hallituksen pitkäaikaisena sihteerinä. Lähteen kirjoittajalla oli siis intressejä painottaa sitä johonkin suuntaan, mikä saattoi (lähinnä tiedostamattomasti) vaikuttaa lopputulokseen. Pöytäkirjojen tarkistaminen ei voinut ainakaan täysin suodattaa tätä. US-yhtiöiden eri toimielinten pöytäkirjoissa on puheenvuoroja referoitu kiitettävän usein, vaikkei varsinaisia keskustelupöytäkirjoja tehty kuin poikkeuksellisesti. Pöytäkirjasarjoissa on tosin aukkoja (esim. US-yhtiön johtoryhmän osalta 1983-86). Erilaisten muistiinpanojen tarkkuuteen ovat vaikuttaneet mm. laatijoiden perustiedot. Esim. vuorineuvos E.O. Mansukoski, jonka osin päiväkirjamaisia muistiinpanoja olen käyttänyt paljon, tunsi US:n toimituksen asiat vain pinnallisesti. Moni muu muistiinpanojen tekijä on taas saattanut ymmärtää kerrotut liiketaloudelliset tiedot puutteellisesti. Kaikkea tätä olen yrittänyt suodattaa lähdekriittisesti. Tekstiä ei ole kuitenkaan paisutettu pohtimalla rikkiviisaasti jokaisen yksittäisen lähteen sisintä olemusta. Yleensä lähdekritiikki näkyy johtopäätöksissä eivätkä ongelmat primäärilähteiden osalta eroa mistä tahansa lähihistorian tutkimuksesta. * Erityinen kriittisyys on ollut tarpeen käytettäessä muistelmia, pamfletteja ja "tutkivan journalismin" tuloksia. Muistelmista Jarmo Virmavirran tuoreeltaan laatiman Herää Suomi-teoksen sinänsä suppeaa US- osuutta sävyttää poleemisuus, vaikka hän ilmaisee sen maltillisesti. Sitä paitsi Virmavirta tunsi Uusi Suomi-yhtiön aiempaa kehitystä vain pinnallisesti. Jaakko Lassilan muistelmiin ei US:n osalta liity sellaista kitkeryyttä kuin niiden Kansallispankkia koskevaan loppuosaan, mutta teksti on US:n osalta ylimalkaista (itse asiassa se näyttää osin seuraavan laatimieni ja Lassilalle lähettämieni haastattelumuistiinpanojen runkoa). Uutta Suomea sivuavissa pamfleteissa on helppo osoittaa detaljivirheitä. Silti tällaisia lähteitä ei ole viisasta sivuuttaa. Tunnekylläinen ja tendenssimäinen Tapaus Uusi Suomi heijastaa tavallaan päiväkirjamaisesti eräiden toimittajien mielialoja, mutta kertoo myös ilmeisen luotettavasti ja US:n toimitusosaston arkistoa täydentävästi ay-liikkeen toiminnasta US:n kriisissä. Lähinnä "tutkivaan journalismiin" kuuluvassa A-P Pietilän Oikean Paukun tarinassa taas on lukuisten mutkien oikaisujen rinnalla sellaisia "tutkivalla journalismilla" saatuja tietoja, joita tavanomaisin historiantutkimuksen keinoin on vaikea hankkia. Tutkimukselleni Pietilän detaljitiedot eivät ole kylläkään olleet olennaisia enkä ole käyttänyt Paukku-teosta paljonkaan. Yleisemmin historiantutkimus joutunee sen sijaan pohtimaan kantaansa "tutkivaan journalismiin" niin lähteenä kuin metodina, jos omasta ajastamme halutaan esitellä muukin kuin virallinen julkisivu. Perusongelma on "tutkivien journalistien" nojautuminen nimettömiin lähteisiin. Niiden luotettavuuden tarkistaminen on ongelmallista, mutta monet tiedot saadaan vain tällä metodilla. (Niin ne on tosin saatu usein ennenkin - anonyymi tieto on vain päässyt kirjalliseen asuun kirjeessä, päiväkirjassa tai vaikkapa poliisiraportissa). Historiantutkijat joutuvat uskoakseni vielä, paitsi käyttämään "tutkivan journalismin" julkaisemia tuloksia, myös opettelemaan sen menetelmiä (ja ao. toimittajat mm. lähdekritiikin perussääntöjä). Tässä tutkimuksessa ei ole kylläkään käytetty kuin parissa kohdassa nimettömiä, luottamuksellisia lähteitä. Myös omaan muistitietooni olen nojannut mahdollisimman vähän ja lähinnä tunnelmakuvien elävöittämiseksi; yksikään rakennelma ei ole sen varassa. Oman muistitietoon nojautumisen olen tuonut esiin lähdeviitteissä aina, kun kysymys on ollut muusta kuin yleisesti tunnetuiksi katsottavista tiedoista. Journalistisia metodeja olen sen sijaan käyttänyt haastatteluissa. Kokemukseni mukaan 5 haastateltava ei useinkaan "avaudu" työntämällä nauhuri hänen eteensä, vaan keskustelua on käytävän rennossa ilmapiirissä. Olen silti pyrkinyt tarkistamaan jälkikäteen näin saadun tiedon oikeellisuuden niin sen esittäjältä kuin (tietenkin) mahdollisista muista lähteistä. * Kokonaiskuvan hahmottamiseksi olen kuitenkin mennyt edellä hahmoteltua, hieman lavennettua "rankelaisuutta" tai "historismia" pidemmälle. Kun olen opiskeluajoista alkaen katsonut olevani "lamprechtilainen kollektivisti", olen pyrkinyt tapahtumakulkujen konstruoinnin ohella hahmottamaan sitä ilmapiiriä ja "kulttuuria", jossa Uudessa Suomessa ja sen liepeillä toimittiin. 2 Olenkin mm. tuonut esiin ehkä pieniä, mutta mielestäni kuvaavia yksityiskohtia arvellen tällaisen mosaiikin antavan kuvan "uussuomalaisesta elämänmuodosta", miksei "mentaliteetistakin" melko tuoreen historiantutkimuksen