<<

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Vuosikertomus 2014

Sisältö

Puheenjohtajalta 3 Liikunta elämäntavaksi ! 4 Yhteiskuntasuhteet 4 Talous 4 Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla 5 Lasten ja nuorten liikunta 6 Aikuisten harrasteliikunta 11 Urheilutoiminta 14 Palkitseminen 17 Vuoden parhaat urheilijat ja teot 18 Vuoden seuratyöntekijät 18 Hallitus 19 Kevätkokous 19 Syyskokous 20 LiikUn jäsenet 21 Toimihenkilöt 22 Tuloslaskelma 23 Tase 24 Tilintarkastuskertomus 25 Tilastot 26-30

LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoi- mijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille.

Liikunta elämäntavaksi! 2 Puheenjohtajalta

Armon vuonna 2014 elettiin suomalaisessa liikuntakulttuurissa mielenkiintoisia aikoja. Erilaiset baro- metritiedot kertoivat, että kansakunnan liikuntaa kuvaavat tunnusluvut ja kehityskäyrät ovat suhteel- lisen huonolla tolalla ja monet olivat kääntyneet ei-toivottuun suuntaan. Esimerkiksi lasten ja nuor- ten liikuntaa koskevista tiedoista voitiin päätellä, että työsarkaa riittää. Selityksenä asian tilalle on paljolti se, että fyysisen toimeliaisuuden vastavoimat ovat kovin vahvoja. Eivät kaukosäätimien suun- nittelijat tai mopokauppiaat ole varmaankaan tietoisesti fyysistä aktiivisuutta vähentämässä, mutta silti heidän toimensa siihen myötävaikuttavat. Tämän vuosituhannen puolella esimerkiksi 15- vuotiaille sallittujen moottoriajoneuvojen määrä on maassamme kaksinkertaistunut ja jokseenkin varmaan on, että maan 230 000 mopoa tai mopoautoa vähentää varsin monen nuoren arjen aktiivi- suutta. Ei siis ihme, että etenkin rippikouluikäisillämme liikuntalukemat ovat kansainvälisestikin ver- taillen huonot. Maailman liikkuvimman urheilukansan ja menestyneimmän Pohjoismaan tittelin saa- vuttamiseen vuonna 2020 on vielä matkaa. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä monella Alueellista järjestöämme, LiikUa, koskevat rintamalla on tunnistettavissa liikunnan kannalta indikaattorit ovat olleet hyvällä tolalla jo pit- myös myönteistä virettä ja virityksiä. Uskoa kään ja olemme saaneet toimia monessa asi- tulevaisuuteen luovat esimerkiksi Liikkuva koulu assa mallioppilaan roolissa. Vuosi 2014 ei tee -ohjelman levittäytyminen ja laajeneminen ym- asiassa poikkeusta. päri maan. Toisaalta liikuntajärjestökentän uu- distusvaihe on päässyt yli hankalimman vaiheen- Leireillä riittää osallistujia ja tekijöitä, koulu- sa ja vihdoin on voitu taas tarttua kunnolla tukset vetävät ja saavat hyvää palautetta, kun- konkreettiseen tekemiseen myös valtakunnan takumppanuutta on kehitetty edelleen ja Ra- tasolla. jattomasti liikuntaa Turun seudulla -hanke Lupaavia merkkejä yhdessä asiaan tarttumisesta antaa uutta näkemystä tähän liittyen. Aikuis- on olemassa. Esimerkiksi alueellisen toiminnan ten terveysliikunnan asiaa on saatu vietyä virtaviivaistaminen on käynnissä yhteistuumin ja eteenpäin. Esimerkkeinä mainittakoon Sata- LiikU on vahvasti mukana prosessissa. Ikuisena kunnan sairaanhoitopiirin kanssa aloitettu optimistina ennustan, että muutaman vuoden prosessi ja Suomi Mies seikkailee -kiertueen sisällä liikunnan indikaattorit viestivät miellyttä- hieno alueellinen tulos. vämpää sanomaa kuin ne ovat viime aikoina Lisäksi arki- ja hyötyliikunta on nostettu esiin tehneet ja vuoden 2020 tavoite on saavutetta- alueen eteläisemmän maakunnan maakunta- vissa. strategiaan. Urheilijan polkua on lanattu yh- dessä yhteistyökumppanien, esimerkiksi Tu- run seudun ja Satakunnan urheiluakatemioi- den, kanssa. Respect-kulttuuria, jossa huomi- oidaan huippujen lisäksi ruohonjuuritason tekijöitä, on edistetty muun muassa alueelli- sen urheilugaalan keinoin. Kuluneen vuoden työn tuloksia voidaankin tarkastella pää pys- tyssä ja kiitos kuuluu koko joukolle ihmisiä, jotka asioita ovat olleet edistämässä. Siis kii- tos kaikille ja jatketaan yhdessä samalla mei- ningillä.

Pasi Koski Puheenjohtaja Pasi Kosken onniteltavana vuoden puheenjohtaja 2014 Varsinais-Suomen vuoden valmentaja

Kari Raatikainen LP Viesti

3 Liikunta nyt vaikuttamaan sekä Valoon että lajiliittoihin elämäntavaksi! lounaissuomalaisten seurojen ja lajien alueyksi- köiden etujen vaalimiseen.

LiikUn toiminta keskittyi kahdelle valitulle pää- toimialalle: päivittäisen liikunnan lisäämiseen ja Alueiden yhteinen URPO–hanke urheilutoiminnan tukemiseen. Lisäksi LiikU (Uusia resursseja paikallistason onnistumi- toteutti toimintasuunnitelman mukaista yhteis- seksi –hanke) kuntasuhteiden hoitoa ja viestintää. Kaikkien liikunnan aluejärjestöjen yhteinen URPO-hanke toimi hieman päivitetyllä sisällöllä vuonna 2014. Vuonna 2014 painottuivat paitsi Yhteiskuntasuhteet alueiden, myös Valo/Olympiakomitean hanketoi- minnan kehitystyö ja yhteisten hankkeiden koor- dinointi. Lisäksi painopisteenä oli alueiden yhtei- Alueellisella tasolla LiikU on käynyt neuvotte- sen taso 1:n valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen luja liikunnan ja urheilun tukemisesta sekä mu- (Alue-VOK:n) koordinointi ja jalkautus sekä alu- kaan pääsemisestä eri hankkeisiin mm. Varsi- eiden muun yhteistyön kehittäminen. nais-Suomen ELY:n, Satakuntaliiton, Varsinais- Suomen Liiton sekä alueen kuntien kanssa. Aluejohtaja Jari Haapanen kuuluu jäsenenä Talous Varsinais-Suomen ELY:n Lounais-Suomen lii- kuntaneuvostoon sekä Turun seuraparlament- Yhdistyksen taloudellinen tilanne säilyi kohtuulli- tiin. Satakunnan ja Varsinais-Suomen kunnissa sena. Tilinpäätös oli 6.455,11 euroa ylijäämäinen. on vierailtu neuvottelujen merkeissä sekä lisäk- Tuottojen kertymä oli 1 893.467,44 euroa, joka si on järjestetty seutukuntakohtaisia tapaami- on edellisen vuoden 2013 tasoa. Oman pääoman sia. LiikU järjesti yhdessä Varsinais-Suomen osuus taseessa on vuoden 2014 tuloksen jälkeen AVIn kanssa alueen kuntien edustajille semi- 262.297,75 euroa. Omaa pääoma vastaa noin naarin 24.-25.9. Mukana oli 38 osallistujaa. kolmen kuukauden kiinteitä kuluja. LiikU on ollut mukana Turun seudun 11 kun- nan liikunnan kehittämistyössä. Turun seutu - Varsinaisen toiminnan tuottojen osuus on noin hyvinvoinnin malliseutu liikunnan keinoin vuon- 50 prosenttia yhdistyksen tuotoista. na 2016 -hankkeen hallinnointi on ollut LiikUn Tämä kertoo siitä, että LiikUn järjestämälle toi- vastuulla. Hankkeen projektipäällikkönä LiikUn minnalle on tarvetta ja kysyntää. Varsinaisen palkkalistoilla ja toimistossa toimii Anu Oitti- toiminnan kulujäämä on 929.255,11 euroa. Valti- nen. Ohjausryhmän puheenjohtajana on Anne- on perusavustus (546.000 euroa) pysyi edelleen Mari Virolainen sekä ohjausryhmän jäsenenä vuoden 2010 tasolla. Sen osuus LiikUn tuotoista Jari Haapanen. on jo alle 30 prosenttia. Muun rahoituksen

osuus tarkoittaa n 1,3 miljoonaa euroa. Erilais- Seuraparlamentti toimii jo alueen monessa ten erityis-, kehittämis- ja hankeavustusten osuus kunnassa. Aluejohtaja on ollut mukana jäsene- on noin 293.000 euroa. nä Turun seuraparlamentissa ja sen lisäksi vie- raillut eri kuntien seuraparlamenttien kokouk- sissa. Muutoinkin kuntakumppanuus on tiivis- tynyt entisestään. Vuoden alussa valmistui edellisenä syksynä Valon kanssa toteutettu kysely kuntien liikuntastrategioista tai liikunnan osuudesta kuntien strategioissa.

Loka-marraskuussa oltiin yhteydessä alueen kansanedustajiin eduskunnassa käsittelyssä ol- leen liikuntalakiuudistuksen tiimoilta.

Lisäksi LiikU on antanut toimintakertomuskau- den aikana erilaisia lausuntoja niin valtakunnal- lisella, alueellisella kuin paikallistasolla ja pyrki-

4 Rajattomasti liikun- suus liitettiin osaksi ”Rajattomat” seurakoulu- tuksia, jotka jatkuivat yhteistyössä LiikUn kans- taa Turun seudulla sa. Seuratiedon kokoamista ja seurojen avustuspro- sessia kehitetään uudella Seuratietojärjestelmän Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla pilottihankkeella, joka sai vuoden 2014 lopulla -hankkeen tavoitteena on liikuntapalvelujen nimekseen Seuraverkko. Tavoitteena on sähköi- parantaminen alueellisella yhteistyöllä aktiivisen nen järjestelmä, johon seuratiedot syötetään elämäntavan ja alueen vetovoimaisuuden edistä- kerran ja sen jälkeen niitä tarvittavin osin täy- miseksi. Hankkeessa ovat mukana Kaarina, Lie- dennetään. Tätä pilotoitiin noin 30 alueen seu- to, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, ran kanssa syksyllä 2014. Hanke sai 80.000 eu- Paimio, Raisio, Rusko, Turku ja Sauvo. Hanket- ron jatkorahoituksen vuodelle 2015. ta hallinnoi Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Hankkeen rahoitus tulee mukana olevista Liikuntapaikkaviestintä ja saavutet- kunnista (0,30 €/asukas). tavuus korostuvat olosuhdetyössä Vuoden 2014 aikana kehitettiin yhteistyötä nel- Liikuntapaikoista viestimiseen ja alueelliseen jän painopisteen ympärillä: liikkumaan aktivoin- olosuhdenäkemykseen halutaan panostaa. On nissa, olosuhdetyössä, seura- ja muissa kump- tärkeätä löytää työkaluja houkuttelevalle ja vuo- panuuksissa sekä liikuntaviestinnässä. rovaikutteiselle alueelliselle liikuntapaikkavies- tinnälle. Liikuntapaikkojen saavutettavuus on tärkeää. Alueellinen kartoitus liikuntaolosuhteis- Aktivoinnissa tavoitteena yhteiset tuot- ta on työn alla. teet Aktivointi-kehittämisryhmässä tavoitteena ovat Positiivinen liikuntaviesti tärkeä osa vai- yhteiset, koko aluetta palvelevat toimet liikku- kuttavuustyötä maan aktivoinnin edistämiseksi. Tärkeää on Liikunnan asemaan vaikuttaminen ja positiivisen tavoittaa elämäntavaltaan passiivisimpia, joille viestin luominen liikunnasta on yksi hankkeen liikunnan harrastamisen terveys- ja hyvinvointi- tavoitteista. Yhteiset linjaukset siitä, miksi liikun- vaikutukset ovat merkittävimmät sekä yksilö- ta on tärkeä osa kuntakenttää, mitkä ovat sen että kansanterveystasolla. kehittämisen keskeiset painopisteet ja millä toi- Nuorten alueellisen liikkumaan aktivointituot- menpiteillä ja työkaluilla saamme parasta aikai- teen, www.mihi.fi:n kehittäminen aloitettiin. seksi, helpottavat liikunnan esille nostamista Turun Poweractionia markkinoitiin kaikkien kunnissa. kuntien 13-19 -vuotiaille. Alueellinen www.likiliikkuja.fi –sivusto saatiin Ikäihmisten Wertaisliikuttajakoulutukset koko- julkaisukuntoon. Tavoitteena on sekä tiedottaa sivat yhteen noin 120 liikuntakaveritoiminnasta liikuntamahdollisuuksista että osallistaa asukkai- kiinnostunutta, ja toiminta tulee jatkumaan alu- ta. Hyvän pohjan työlle antaa jo olemassa oleva een kunnissa. Alueellinen soveltavan liikunnan www.liiku.fi/ulos -sivusto. seutufoorumi järjestettiin 27.5. yhteistyössä Varsinais-Suomen aluehallintoviraston ja SoveLi Hanke-esittelyt: 29.10. Uudenmaan liitto ja pää- ry:n kanssa. kaupunkiseudun kunnat, 14.11. OKM; isot kau- pungit / Seuraverkko, 19.11. Pohjanmaan alueen Kumppanuudella kehitetään seurojen kunnat. toimintaedellytyksiä Yksi hankkeen painopiste on seuratoiminnan tukeminen ja kehittäminen. Seurojen vuoropu- helua ja ajankohtaisista asioista keskustelua ha- lutaan edistää. Seurafoorumissa 10.4. teemana oli drop out ja harrastuksen jatkumisen haaste. Tämän pohjalta ryhdyttiin kehittämään Omalle huipulle –seuraprosessia, jossa yhdessä seuro- jen kanssa etsitään keinoja liikkumaan aktivoin- tiin, matalan kynnyksen liikuntaan jne. Kokonai-

5 Lasten ja nuorten kehittäjä Anna Blomroos työsti yhdessä kolmen ammattitaitoisen kouluttajan kanssa uuden Liik- kuva varhaiskasvatus -koulutuksen. Koulutus liikunta tarjoaa varhaiskasvatuksen liikunnan suositusten LiikUn tehtävä on toimia lasten ja nuor- pohjalta konkreettisia keinoja lasten liikunnan ten liikunnan alueellisena toimijana, ke- lisäämiseksi. Koulutuksesta saa mukaan starttipa- hittäjänä ja koordinaattorina. Keskeinen ketin yksinkertaisista vinkeistä, joilla lisätä päivä- tavoite on edistää lasten ja nuorten päi- hoitoikäisten lasten arkiliikuntaa ja edistää lapsen vittäistä liikkumista yhdessä paikallisten motorista kehitystä. Liikkuva varhaiskasvatus ja valtakunnallisten liikuntatoimijoiden pyrkii pois tuokiokeskeisyydestä ja vie iloisen liikkuminen osaksi jokapäiväistä elämää kotona, kanssa. päivähoidossa ja kaikissa lapsiryhmissä. Nuorisoliikunnan keskeiset yhteistyötahot ovat Valo, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetus- hallitus, ELY-keskus, Aluehallintovirasto sekä Lasten liikuttajien osaamista ja varhaiskasvatuk- kunnat ja lajiliitot. sen kehittämistyötä tuettiin myös mentoroinnin Tärkeimmät toimenpiteet päivittäisessä avulla. LiikU oli mukana syksyllä 2013 käynnisty- liikunnassa: neessä Turun kaupungin varhaiskasvatuksen, 1. Kehitämme eri-ikäisten liikkumismahdolli- Helsingin yliopiston Orientaatioprojektin ja Tu- suuksia ja -olosuhteita. run ammattikorkeakoulun yhteisessä kehittämis- 2. Tarjoamme laadukkaita koulutuspalveluita projektissa, ToLiVassa (Toimintakulttuurin lii- liikunnan parissa toimiville yhteistyössä eri toi- kunnallistaminen varhaiskasvatuksessa). Projektin mijoiden kanssa. tavoitteena oli innovoida keinoja ja menetelmiä 3. Liikunnallistamme koulu- ja päivähoitopäivää lasten liikunnalliskulttuurisen toiminnan kehittä- yhteistyössä kuntatason toimijoiden (kasva- miseen ja etsiä kolmannen sektorin mahdolli- tusalan ammattilaiset, kunnan eri toimijat, yh- suuksia tukea ammattikasvattajia työssään. distykset) kanssa. ToLiVa -hanke jatkui kevätkauden 2014 ja sen 4. Herätämme liikuntainnostusta LiikUn aikana kehiteltiin mentoroinnin mallia varhaiskas- toteuttamien tapahtumien kautta. vatuksessa sekä tuotettiin kahden Turun AMK:n 5. Edistämme perheiden liikkumista yhteistyös- sosionomiopiskelijan toimesta Mentori kehittä- sä kasvatusalan ammattilaisten, kunnan eri toi- mistyön tukena varhaiskasvatuksessa -opas. Syk- mijoiden ja seurojen kanssa. syllä aloitettiin AVI-rahoituksen turvin Turun 6. Edistämme nuorten toimintamahdollisuuksia AMK:n isännöimänä ToLiVa 2 -hanke, jossa toi- ja osallisuutta heidän omassa toimintaympäris- minnallisuuden lisäämistä laajennettiin koske- tössään. maan suurempaa aluetta Turun kaupungin var- haiskasvatuksessa. LiikUn osuus hankkeessa Pienten lasten liikunta koostuu edelleen pääasiallisesti mentoroinnista LiikUssa vuoden 2014 yhtenä painopisteenä oli ja siihen liittyvistä toimista kuten mentoreiden lisätä liikettä pienten lasten päivähoitopäivään. rekrytoinnista, koulutuksesta sekä koordinoin- LiikU edisti tavoitetta lisäämällä lasten liikuttaji- nista. Lisäksi hankkeen puitteissa koulutettiin en osaamista, tuottamalla sekä jakamalla työka- Turun kaupungin varhaiskasvatuksen henkilökun- luja liikuntakasvatuksen tueksi ja tekemällä laaja taa. -alaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. LiikU toteutti yhteistyössä eri tahojen kanssa LiikUn laadukkaisiin sekä monipuolisiin koulu- työkaluja tukemaan varhaiskasvattajan arkea. tuksiin osallistui yhteensä 620 lounaissuomalais- Alettiin muun muassa rakentaa varhaiskasvatuk- ta varhaiskasvattajaa. Laadun takaavat ammatti- sen liikunnan vuosisuunnitelmaa Auran kunnan taitoiset kouluttajamme sekä hyvät koulutusma- kanssa. Sen tavoitteena on tukea liikuntakasva- teriaalit. Innostuksen syttyminen ja konkreettis- tuksen suunnitelmallisuutta ja monipuolisuutta ten ideoiden tarjoaminen ovat LiikUn koulutus- pohjautuen varhaiskasvatuksen liikunnan suosi- ten parasta antia. Koulutuksista kerätään aina tuksiin. Motorisiin perustaitoihin pohjautuvat palautetta ja toimintaa kehitetään herkällä kor- Liikuntakortit jalkautettiin käytännön työkaluiksi valla. Vuoden aikana LiikUn lasten liikunnan päivähoitoon ja varhaiskasvattajille. Kortteja ti- lattiin noin 1800 kappaletta ympäri Suomea.

6 Vuoden 2014 aikana LiikU jatkoi yhdessä Turun Liikkuva koulu -ohjelma kaupungin Liikuntapalvelukeskuksen, Suomen Liikkuva koulu käynnistyi hankevaiheella vuosina Salibandyliiton Länsirannikon alueen, TPS Sali- 2010-2012 ja on nyt Liikkuva koulu -ohjelma. bandyn ja TuNMKYn kanssa kiertuetta, joka Rahoituksen Liikkuva koulu -ohjelma saa Opetus mahdollistaa kaikille turkulaisille esikoululaisille - ja kulttuuriministeriön kautta veikkausvoitto- lajitutustumisen salibandyssä ja koripallossa. varoista. LiikUn vastuuna kiertueella oli toteuttaa var- Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteet: haiskasvattajille Pallotellen -koulutuksia ja tarjo-  Aktiivisempi koulupäivä – hyvinvoiva kou- ta sitä kautta lisäosaamista sekä vinkkejä pallot- lulainen telutuokioiden ja -harjoitusten toteuttamiseen arjessa. Pallo on varhaiskasvattajille yksi hyödyl-  Liikettä vähintään tunti päivässä kaikille lisimmistä liikuntavälineistä, jolla pystyy moni- koululaisille puolisesti harjoittamaan eri taitoja ihan pienestä  Käytäntöjä kaikkiin Suomen peruskoului- lapsesta esikouluikäiseen asti. Vuoden 2014 hin aikana kiertue tavoitti lajitutustumisissa noin 500 lasta ja Pallotellen -koulutuksia järjestettiin  Koulusta eväitä aktiiviseen elämäntapaan neljä, joihin osallistuin yhteensä 73 varhaiskas- vattajaa. Pallotellen -koulutuksen antiin oltiin LiikUn tehtävänä on ollut avustaa kuntien hanke- pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä ja varhaiskas- vastaavia liikunnan suunnittelussa ja toteutukses- vattajat kokivat saaneensa koulutuksesta ideoi- sa Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden suun- ta, joita voivat heti ottaa käytäntöön. Eräs var- nassa sekä mentoroida ohjelmassa mukana olevia haiskasvattaja totesi, että koulutuksen jälkeen kuntia ja kouluja. Mentorin tehtävänä on ollut innostus pallojen käsittelyyn lasten kanssa li- toimia hankkeen tukihenkilönä, viestinviejänä ja sääntyi ja kynnys madaltui - pienetkin jutut on -tuojana sekä verkottajana. Mentoreina ovat tosi kivoja! toimineet: Ahlgren Bo-Erik, Hietanen Rea, Joki- nen Timo, Manner Maritta, Puolakanaho Maija, Pienten lasten perheiden yhteistä liikuntaa tuet- Tammirinne Maarit, Virtanen Juha ja Virtanen tiin järjestämällä LiikUn suurleirien, Kesiksen ja Veli-Pekka. Pitkis-Sportin, yhteydessä perheleirejä, joihin aikuinen ja lapsi osallistuvat yhdessä. Perhelei- Lisäksi LiikU on tarjonnut Liikkuva koulu reille osallistui yhteensä 290 henkilöä. -ohjelmassa mukana oleville kunnille liikunnan Pitkiksen leiriseikkailuun osallistui 58 4-7- täydennyskoulusta. Täydennyskoulutusta on tar- vuotiasta lasta ja heidän huoltajilleen tarjottiin jottu koulun henkilökunnalle sekä oppilaille eri- liikuntamahdollisuutta leirillä sekä esiteltiin Pit- tyisesti välituntiliikunnan käynnistämiseen oppi- kis kokonaisuutta. laiden toteuttamana ja työyhteisön hyvinvoinnin tukemiseen liikunnan avulla. LiikU on kartoitta- Valtakunnalliset työryhmät ja verkos- nut liikuntakerhotoiminnan tilannetta ja tarvetta tot sekä järjestänyt tilaisuuksia yhteistyössä eri taho- LiikUn lasten liikunnan kehittäjä Anna Blom- jen kanssa Liikkuva koulu -ohjelman edistämisek- roos osallistui Valon organisoimaan verkosto- si. työhön ”Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin”. Verkoston LiikUn alueella Liikkuva koulu -ohjelman hank- tavoitteena on luoda hyvinvointiohjelma päivä- keita ovat olleet: Liedon kunta, Naantalin kau- hoitoon ja vahvistaa liikkumisen roolia uudessa punki, Mynämäen kunta, Salon kaupunki, Ruskon varhaiskasvatuslaissa sekä uusissa varhaiskasva- kunta, Turun kaupunki, Huittisten kaupunki, tuksen opetussuunnitelmissa. LiikU oli mukana Rauman kaupunki, Porin kaupunki, Siikaisten myös verkoston osaaminen teemaryhmässä, kunta, Merikarvian kunta, Nakkilan kyläkoulut, jonka tehtävänä on selvittää, mitä kaikkea osaa- Lavian kunta, Säkylän kunta ja Friitalan koulu Ul- mista lasten kanssa eri rooleissa, tilanteissa se- vilasta. kä olosuhteissa toimiessa tarvitaan ja niiden pohjalta pyritään vaikuttamaan kouluttamiseen ja koulutuksiin.

7 Aktiivinen, osallisuutta lisäävä koulupäi- nön koordinaattorina Valon ja koulujen välillä. vä Lounais-Suomessa 2014 LiikUn alueelta ensimmäisenä vuonna oli mu- Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Aktiivi- kana 14 koulua. nen, osallistava koulupäivä Lounais-Suomessa -hanke jatkui monipuolisena. Hankkeen avulla Kerhotoiminnan verkostot haluttiin lisätä lasten päivittäistä liikuntaa kehit- LiikU on toiminut asiantuntijatahona alueensa tämällä koulupäivän aikana tapahtuvan liikun- aamu- ja iltapäivätoiminnan verkostoissa. Ver- nan määrää, laatua ja resursseja sekä osallistaa kostoon kuuluu kerhotoiminnan koordinaat- nuoria. Vuoden 2014 aikana hankkeeseen osal- toreita sekä kerhotoiminnan toteuttaja eri listui yhteensä 21 kuntaa ja yli 70 kou- kaupungeista. Verkoston tehtävänä on muun lua. Painopisteinä olivat muun muassa liikun- muassa koordinoida kerhotoiminnan alueellis- taan innostaminen, välituntiliikunta, perhelii- ta kehittämistä. LiikUn työntekijät osallistui- kunta, koulun henkilöstön ja oppilaiden koulut- vat liikunnan asiantuntijoina viiteen Satakun- taminen, oppilaiden osallisuus, koulumatkalii- nan ja Varsinais-Suomen aamu- ja iltapäivätoi- kuntaan edistäminen sekä koulun henkilökun- minnan verkoston kokoukseen. Vuoden aika- nan tarpeiden näkökulmasta erityisliikunnan na liikunnan täydennyskoulutuksiin osallistui koulutuskokonaisuuden rakentaminen. 101 aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaa. Juha Virtanen LiikUsta osallistui valtakunnalli- seen kerhotoiminnan kehittämisryhmään, jos- Oppilaiden fyysistä aktiivisuutta pyritään lisää- sa pyritään löytämään uusia keinoja sekä to- mään myös oppituntien aikana toiminnallisena teuttajia liikunnallisen kerhotoiminnan lisäämi- opettamisena. Koulutuksia järjestettiin niin seksi. LiikU toteutti kerhotoiminnan ideamyl- avoimena kuin tilauskoulutuksina. lyn Siikaisissa, sekä teki yhteistyötä Rauman koulutoimen, Rauman vapaa-aikatoimen ja Koulutusten ja tapahtumien lisäksi edistettiin Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen olosuhdetyötä koulupihojen kehittämiseksi, Rauman yksikön kanssa kerhotoiminnan kehit- järjestettiin vanhempainiltoja liikuntateemalla tämiseksi Raumalla. Myös Porin kaupungin sekä edistettiin kerhotoimintaa. Merkittävimpi- kanssa yhteistyö on alkanut. nä liikuntatapahtumina olivat Porin alakoulujen seikkailupäivät. Nuoret LiikU haluaa tarjota nuorille vaikuttamisen AVI -yhteistyö paikkoja sekä lisätä heidän osallisuuttaan oman Vuoden 2014 aikana järjestettiin kaksi hanketa- ikäluokkansa toiminnan suunnittelussa sekä paamista, yksi Porissa ja yksi Turussa, yhteis- toteuttamisessa. Vuonna 2012 koottu nuorten työssä AVIn kanssa. Tapaamisten tavoitteena ryhmä jatkoi aktiivista toimintaa tänäkin vuon- oli informoida hakijoita uudesta AVI- na. Ryhmään kuuluu yhdeksän nuorta, joiden hankkeiden hakuajasta sekä tehdä nostoja hy- tavoitteena on toimia mukana erilaisissa ta- vistä käytännöistä. Lokakuun lopussa järjestet- pahtumissamme sekä projekteissa pitäen tiin kaikille avoin kaksipäivänen alueseminaari omalta osaltaan huolen siitä, että LiikUn jär- Liikunta osaksi koulun toimintakulttuuria. Yh- jestämät tapahtumat nuorille oikeasti myös teistyötapaamisiin osallistui yhteensä viisikym- näyttävät sekä tuntuvat nuorten näköisiltä. mentä henkilöä. LiikUssa arvostetaan nuorten tarjoamia uusia näkemyksiä sekä ideoita ja halutaan sitä kautta LiikU mukana #MunLiikkeessä myös kehittää nuorten toimintaa. Valo ja Coca-Cola ovat sopineet nuor- ten vapaa-ajan liikuntaan liittyvästä kolmivuoti- Turun kasvatus- ja opetuspalvelukeskuksen sesta yhteistyöstä. Yhteistyön tavoitteena on kanssa jatkettiin edelleen yhteistyötä koulutta- inspiroida yläkouluikäisiä aktiiviseen ja liikun- malla uudet Spin-oppilaat Turun eri yläkou- nalliseen vapaa-ajan viettoon. Samalla halutaan luista. Yhteensä 44 Spin-oppilaalle pidettiin lisätä julkista keskustelua ja tietoisuutta suoma- valtakunnallinen Järkkää tapahtuma -koulutus. laisen vapaa-ajan liikuntakulttuurin tilasta. Alu- Näillä oppilaille tarjottiin myös mahdollisuutta eiden osuus yhteistyössä on kouluttaa yläkou- lähteä mukaan LiikUn kesäleireille ohjaajaksi. lun oppilaita vertaisohjaajiksi ja toimia käytän-

8 Vuoden 2014 alussa valittiin LiikUn hallituk- Sport liikuntaleiristä valmistui myös Pekko- seen ensimmäiset nuoret läsnäolo- ja puheoi- Joonas Rantamäen Pro gradu -työ, jossa tutkit- keudella (Sofie Grusander ja Tommi Mäkivir- tiin, miten Pitkis-Sport on näkynyt Satakunnan ta). Kansan sivuilla 50 vuoden aikana. Sporttis leiriä ei vuonna 2014 järjestetty pienen- tyneen osanottajamäärän ja työajan riittämättö- Lasten ja nuorten leiritoiminta ja liikun- myyden takia. tatapahtumat LiikU koulutti kesäleirien yhteydessä järjestettä- LiikU on toiminut voimakkaasti lasten ja nuor- villä ohjaajakoulutuksilla noin 120 yli 14-vuotiasta ten liikuntainnostuksen herättäjänä. Keskeisiä nuorta. Ohjaajakoulutusten tavoitteena oli antaa valintoja LiikUn tapahtumille ovat olleet ilon nuorille valmiuksia toimia erilaisissa ohjaustehtä- ja innostuksen ilmapiirin levittäminen, moni- vissä niin leireillä kuin muissakin tapahtumissa. puolisen ja riittävän liikkumismäärän saavutta- Koulutus tukee myös urheiluseurassa ohjaa- minen sekä lajien välinen yhteistyö. LiikU on jauraansa aloittelevia nuoria. Monipuolisen ohjaa- toiminut yhdistävänä tekijänä seurojen, koulu- jakoulutuksen sisältöön kuuluu muun muassa jen sekä kotien välillä. LiikU on pyrkinyt ta- ohjaajakoulutusta, tapahtuman järjestämistä, en- pahtumiensa kautta luomaan toimintaympäris- siapua, seikkailuliikuntaa ja leiritoiminnan perus- tön, joka auttaa lasta kehittymään urheilussa teita. Ohjaajakoulutusten suoritettua nuorilla on ja liikkumaan omaehtoisesti. Tärkeä osa Lii- myös mahdollisuus hakea LiikUn leireille ohjaa- kUn tapahtumissa on ollut tiedonvälitys lasten jiksi ja kouluttajiksi. vanhemmille, jotta he ymmärtäisivät liikunnal- LiikU jatkoi vuonna 2013 alkanutta eri leirien lisen elämäntavan merkityksen lapsilleen. Lii- pääjärjestäjien (Partio, VPK ja SPR) ajatusten kU on pyrkinyt edesauttamaan seuroja luo- vaihtoa, yhteistyön lisäämisestä ja hyvien koke- maan kaikille urheilun pariin haluaville lapsille musten vaihtamiseksi. Ryhmä kokoontui kahdesti mahdollisimman laadukkaan startin urheilus- vuonna 2014 teemoina turvallisuus ja organisaa- tiot leireillä sekä some-koulutus ja kriisiviestintä, sa. josta luennoi Lounais-Suomen poliisilaitoksen Vuonna 2014 LiikU tarjosi yli kymmenelle viestintäpäällikkö Mari Kaunistola. tuhannelle alueensa lapselle ja nuorelle lukui- Koulujen talvi- ja syyslomien aikana järjestettiin sia mahdollisuuksia päästä tutustumaan eri perinteisiä Mini-Pitkis, Hiihtis- ja Syystis- lajeihin ja löytää oma laji, jota voi jatkossa har- liikuntapäiviä, joissa liikkui yli tuhat henkilöä. Ke- rastaa läheisessä seurassa tai kaveriporukassa. säloma-ajan toiminta Satakunnassa tapahtui Pitkis Yhteistyö urheiluseurojen kanssa oli edellisten -lajikoulujen merkeissä. Pitkis-lajikouluja toteutui vuosien tapaan tiivistä ja toimivaa. Paikallisten seitsemän, joissa liikkui 141 lasta ja nuorta. Niis- seurojen mukanaolo yhteistyössä madaltaa sä pääsi harrastamaan suosikkilajiaan viikon ajan. lapsen kynnystä lähteä mukaan uuden lajin Toiminta toteutettiin yhteistyössä seitsemän eri toimintaan ohjaajien ollessa jo tuttuja entuu- urheiluseuran kanssa. LiikU vastasi Karhu- destaan leireiltä ja tapahtumista. Futiksen urheilukoulun suunnittelusta ja vetämi- sestä sekä Puck-Camp kiekkoleirin oheisharjoit- LiikUn leirit, joihin kuuluvat; Hiihtis-, Kesis- ja teluista heinäkuussa Merikarvialla. Pitkis-Sport -leirit keräsivät yhteensä yli 3000 LiikUn Sporttivaunu, Pitkis-Seikkailu- ja Perhe- osanottajaa monipuolisen liikunnan pariin. päivät liikuttivat aktiivisesti tuhansia alueemme Kesis- ja Pitkis leirit ovat niin osanottaja kuin lapsia, nuoria ja perheitä. Keväällä toteutettiin lajien monipuolisuusmääriltään Suomen suu- kolme Hippulat Vinkumaan -perheliikuntailtaa rimpia. Kesis leirin teemana oli ”Kesiksellä yhteistyökumppaneiden kanssa. Porin torilla jär- kaverit kohtaavat”. Pitkis-Sportin teemana oli jestetyssä Mukulatori tapahtumassa LiikUlla oli ”Fiksu Pitkis”, jonka myötä koulutuksissa ja oma liikunnallinen piste, johon osallistui satoja palavereissa jalkautimme seuraavia asioita: lapsia. Perinteistä Pitkis-Sporttikiertuetta ei jär- Fiksu Kouluttaja – Fiksu Leiriläinen! Fiksuutta jestetty keväällä. on: liikunnalliset elämäntavat, kierrätys, ekolo- LiikU osallistui Porissa päivähoidon lasten olym- gisuus, hyvä käytös ja some-käyttäytyminen. pialaisten järjestämiseen. Kolmen päivän aikana Molempien leirien some-viestintää, lähinnä olympialaisissa liikkui noin tuhat päiväkoti-ikäistä facebookissa, kehitettiin myös reilusti. Pitkis- lasta.

9 Oppilaitosyhteistyö Hanke kuului Leader-ohjelmaan, johon saatiin LiikU jatkoi vahvaa oppilaitosyhteistyötä Naan- tukea Aktiivinen Pohjois- toimintaryh- talin ammattiopiston lähihoitajaopiskelijoiden mältä. Hankkeen tarkoituksena oli aktivoida kanssa. Opiskelijoille tarjottiin vuoden aikana urheiluseuroja yhteistyössä muiden seurojen ja lisäosaamista koulutuksen keinoin. LiikUn las- kunnan kanssa järjestämään perheliikuntatapah- ten liikunnan kehittäjä piti heille Liikuntaa pie- tumia, saada seuroja aloittamaan omia perhelii- nissä tiloissa -koulutuksen. Turun ammattikor- kuntakerhoja sekä kouluttaa ohjaajia seurojen keakoulun opiskelijoille tarjottiin mahdollisuut- avuksi erilaisiin perheliikunnan toimintoihin. ta lähteä mukaan LiikUn järjestämälle Kesis- Hankkeen lukumääräiset tavoitteet saavutettiin, leirille erityislasten avustajaksi ja lisäosaamista Hippulat Vinkuu -tapahtumia ja siitä muokattuja erityislasten kanssa toimimiseen. Leirillä oli perheliikuntatapahtumia järjestettiin yhteensä mukana yhteensä seitsemän lähihoitaja- ja fy- seitsemän jokaisessa neljässä kunnassa. Niihin sioterapiaopiskelijaa. Satakunnan Ammattikor- osallistui yhteensä n 1800 henkilöä. Kuntien keakoulun kanssa tehtiin yhteistyötä, jossa 12 vapaa-aikatoimet, paikalliset liikuntaseurat ja oppilasta suoritti työharjoittelun henkilökohtai- muut yhdistykset saivat hyvän mallin, mitä kun- sina avustajina Pitkis-Sportin futuuri- ja pyörä- nat voivat jatkaa. Hyvänä tuloksena voidaan tuolikoripalloleireillä. LiikU piti opiskelijoille myös pitää, että paikkakunnan liikuntaseurat ja infotilaisuuden ja järjesti kaksi leiriohjaajakoulu- muut yhdistykset löysivät toisensa ja toimijat tusta. LiikU jatkoi yhteistyötä Rauman koulu- oppivat tuntemaan toisensa, jolloin jatkossa on toimen ja vapaa-aikatoimen sekä Turun yliopis- helpompi tehdä yhteistyötä monissakin asioissa. ton opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksi- Perheliikuntakerhoja saatiin neljään seuraan eri kön kanssa. Kolmannen ja neljännen vuosikurs- muodoissa toimimaan ja niissä pyöri noin sata sin liikuntaan erikoistuvia opiskelijoita koulu- osallistujaa vuoden aikana. tettiin välituntiliikunnan ohjaaja -koulutuksella. Opiskelijat kävivät kouluttamassa Rauman ala- Koulutustoiminta kouluissa 5.-6. luokkalaisia oppilaita välkkärioh- LiikUlla on tarjolla 58 erilaista liikunnan täyden- jaajiksi. nyskoulutusta lasten ja nuorten parissa toimivil- le. Tämän lisäksi LiikU tarjoaa vuosittain erilai- Hankkeet ja kampanjat sia teemaseminaareja lasten liikunnasta. Vuonna LiikU on osallistunut lukuisten valtakunnallisten 2014 lasten ja nuorten LiikU toimi Valon alueel- hankkeiden toteuttamiseen toiminta-alueellaan. lisena yhteistyökumppanina koulutuksien saralla LiikU on ollut mukana markkinoimassa koulu- tarjoten liikunnan täydennyskoulutusta opetta- laisille suunnattuja Taisto ja Liikuntaseikkailu jille, kerho-ohjaajille, päivähoidon henkilökun- sekä varhaiskasvatukseen suunnattuja Varpaat nalle ja urheiluseuraohjaajille. LiikU jatkoi vuon- Vauhtiin ja Pihaseikkailu -kampanjoita. na 2014 aktiivista oppilaitosyhteistyötä Naanta- #MunLiike kampanjassa koulutimme 16 lou- lin ammattiopistossa (RASEKO), WinNovassa, naissuomalaisen yläkoulun oppilaista ohjaajiksi. kouluttamalla lähihoitajaopiskelijoita ja Turun Valtakunnallisen Vammaisurheiluliiton (VAU) yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman koulutus– ja verkostotyöryhmään ovat kuulu- yksikön kanssa. neet Rea Hietanen ja Jukka Pelkonen. Lisäksi olemme markkinoineet sekä auttaneet eri ta- Lasten ja nuorten liikunnan kouluttajat hoja kehittämään lasten ja nuorten liikuntaa Alanen Jorma, Blomroos Anna, Heinonen Hen- paikallistasolla sekä hakemaan AVIn jakamaa na, Hietanen Rea, Hievanen Karoliina, Karin- lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustusta. harju Kati, Kirjavainen Tiina, Koskinen Susanne, Kuokkanen Petri, Lecklin Sari, Lehto Juhani, Perheliikuntahanke Pohjois- Leino Satu, Lindström Susanna, Löytökorpi Je- Satakunnassa re, Mäkinen Laura, Okkonen Minna, Pohjankos- Vuonna 2014 päästiin toteuttamaan täydellä ki Maija, Pihlavisto Pasi, Rekikoski-Niemi Eija, painolla jo vuonna 2013 aloitettua ”Liikkuva Ruokonen Minna, Salminen Anna, Setälä Elina, arki yhdessä – perheiden hyvinvoinnin edistä- Tammirinne Maarit, Toivanen Emma, Tuominen minen liikunnan avulla” -hanketta Pohjois- Kari, Vahlberg Paula, Valli Kalervo, Vieltojärvi Satakunnassa. Mia, Viikari Milla ja Virtanen Juha.

10 Aikuisten hon koko rekkakiertue päättyi 10.10. Kiertueen aikana alueellamme tehtiin kuntotestaukset harrasteliikunta kaikkiaan 3700 miehelle ja naiselle. Lisäksi tar- jottiin tietoa ravinnosta, terveydestä ja liikun-

nasta sekä paikallisista liikuntamahdollisuuksista. Työikäisten työssä jaksaminen sekä ikään- Tapahtumat olivat erittäin suosittuja ja saivat tyvien toimintakyvyn säilyttäminen ovat hyvän osanoton sekä yleisöltä että medialta. suuria haasteita myös Lounais-Suomessa. LiikU on edistänyt alueellaan aikuisväes- tön liikunnallista elämäntapaa ja itsenäis- Haastepyöräily tä fyysistä aktiivisuutta, luonut edellytyk- Haastepyöräily -kampanjaan osallistui Varsinais- siä aikuisliikunnalle sekä tarjonnut moni- Suomessa 13 ja Satakunnassa 20 kuntaa. Kam- puolista ohjausta. Siinä merkittävänä panjassa kymmenen kilometrin mittaisten pyö- apuna on ollut KKI-ohjelman myöntämä räilysuoritusten määrästä kilpailtiin nyt kahdessa tuki. Aikuisten harrasteliikunnan keskei- sarjassa kunnan asukasluvun mukaan. set yhteistyötahot ovat Valo, KKI- Varsinais-Suomessa Haastepyöräilyn aikana teh- ohjelma, Opetus- ja kulttuuriministeriö, tiin kaikkiaan 25.183 kirjausta. Varsinais- ELY-keskus, Aluehallintovirasto sekä kun- Suomen kunnista mukana olivat Kemiönsaari, nat ja lajiliitot. Kustavi, Laitila, Masku, Mynämäki, Naantalin saaristo-osat, Nousiainen, Pyhäranta, Raisio, Toiminta jakautui edelleen neljään pääalueeseen. Rusko, Somero, Taivassalo ja Vehmaa. Ensimmäinen merkittävä alue on ollut tapahtu- Intersport Länsikeskus ja LiikU lahjoittivat pal- mat, joiden avulla on aktivoitu uusia liikunnan kinnoiksi kaksi polkupyörää. Pyörät menivät harrastajia. Toinen alue on ollut työyhteisölii- Nousiaisiin ja Naantalin saaristo-osalle. Lisäksi kunta. Tavoitteen mukaisesti on toteutettu annettiin pyöräilykypärät jokaiseen kuntaan pal- hankkeita ja koulutuksia yhteistyössä eri järjes- kinnoiksi. töjen, yhdistysten ja muiden yhteisöjen kanssa vahvistamaan terveysliikuntatoimintaa. Lisäksi Satakunnassa jo 22. kerran järjestetyssä Haaste- LiikU on kehittänyt poikkihallinnollista verkos- pyöräilyssä tehtiin 190.455 kirjausta. Mukana toyhteistyötä terveysliikunnan edistämiseksi Satakunnasta olivat , , , sekä koulutustoimintaa. , , Kankaanpää, , Kih- niö, Kokemäki, Köyliö, Luvia, , Parka- LiikU on kehittänyt harrasteliikuntaa taloudelli- no, , , Punkalaidun, Rauma, Siikai- sesti terveesti, pitäen kuitenkin hintatason mah- nen, Säkylä ja . Intersport Länsikeskus ja dollisimman kohtuullisena. Viestinnällä on vai- LiikU lahjoittivat palkinnoiksi kaksi polkupyörää, kutettu väestöön mahdollisimman laajasti. Kam- jotka menivät Luvialle ja Harjavaltaan. Lisäksi panjoista ja tapahtumista on viestitty seurojen, jokaiseen kuntaan lahjoitettiin polkupyöräkypä- yhdistysten ja työpaikkojen kautta sekä suoraan rä ja muita palkintoja. kuluttajille. Talven Mestariliikkuja ja Kisälliliikkuja - kampanja Tapahtumat LiikU ja Satakunnan Hiihto ry järjestivät talven Aikuisliikunnan näkyvimmät tapahtumat vuonna Mestariliikkujakampanjan kolmatta kertaa. Kam- 2014 olivat liikuntaneuvonnan koulutuskiertueet panjassa kerättiin 9.1.–31.3. tehtyjä hiihto, sau- Porissa ja Turussa, valtakunnallinen SuomiMies vakävely- ja lumikenkäilysuorituksia henkilökoh- seikkailee -rekkakiertue, kuntien Haastepyöräily taiseen Mestariliikkujakorttiin. Mestariliikkuja - -kampanja ja Kunnon Eväät -tapahtuma. tittelin ansaitsi, jos suorituksia tuli vähintään 35 eri päivää yhteensä 500 km. Kisälliliikkuja - SuomiMies seikkailee -rekkakiertue kampanjassa suorituksia tuli olla vähintään 20 Vuonna 2014 toteutettiin valtakunnallinen rek- päivää ja 250 km. Yhteistulokseen hyväksyttiin kakiertue. Testirekka kiersi viikolla 40. Kan- kaikki suoritustavat, joten huono lumitilanne- kaanpäässä, Porissa, Raumalla, Harjavallassa ja kaan ei vaikuttanut. Huittisissa. Viikolla 41. testattiin Laitilassa, Loi- maalla, Salossa, Kemiönsaaressa ja Turussa, jo- Talvi oli kuitenkin erittäin leuto, jonka vuoksi

11 osallistujamäärä jäi pieneksi. Vaikka kesken uusia ja innovatiivisia tapoja lisätä arkiliikuntaa kampanjan annettiin mahdollisuus tehdä suori- oman työpäivän aikana ja sen jälkeen sekä en- tuksia muillakin liikuntamuodoilla ja kampanja- nen. Tärkeää on löytää jokaiselle oma mielekäs aikaa pidennettiin maaliskuun loppuun. tapa liikkua. LiikU teki henkilöstölle kuntokar- Mestariliikkujia oli 23 henkilöä ja Kisälliliikkujia toitukset, johon osallistui 308 henkilöä, sekä viisi henkilöä. Osallistujia oli kymmenestä eri hyvinvointikyselyn. Toisessa vaiheessa tehdään kunnasta ja suurin yksittäisen henkilön hiihtä- konkreettisia toimenpiteitä ja suunnataan kohti mä määrä oli tuhat kilometriä. Palkitsemistilai- omia, työyhteisön tai hallintokunnan yhdessä suus järjestettiin keväällä Jämillä. Kesport Jämi asettamia tavoitteita. Kolmas vaihe paneutuu ja Häijään urheilutarvike lahjoittivat palkinnoik- hyvinvointijohtamiseen ja koko organisaatioon. si suksipaketit ja LiikU jakoi muita palkintoja.

Verkostoyhteistyö Työyhteisöliikunta Verkostoituminen yhä useamman toimijan kans- Työyhteisöliikunnan tavoitteena on toteuttaa sa on luonut mahdollisuuden määrätietoisem- eri järjestöjen, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa paan liikunnan edunvalvontaan ja toteutukseen. hankkeita ja koulutuksia vahvistamaan työyh- Vahva rooli kunto- ja terveysliikunnan tuottaja- teisöjen terveysliikuntatoimintaa. Tulokset na ja alueen liikuntaolosuhteisiin vaikuttajana on ovat hitaasti saavutettavissa, joten toimintaa on tehnyt LiikUsta kiinnostavan kumppanin. pyritty kehittämään pitkäjänteisesti. LiikU on Tärkeimmät sidosryhmät, joiden kanssa syventy- ottanut määrätietoisesti vastaan työyhteisölii- nyttä yhteistyötä on toteutettu, ovat Kunnossa kunnan kehittämisen haasteen. LiikUn järjestä- Kaiken Ikää (KKI) -ohjelma, Valo, Soveltava Lii- mään työyhteisöliikuntaan osallistui kaikkiaan kunta SoveLi ry, kunnat, seurat, apteekit ja alu- yli 6.600 ihmistä. eelliset latuyhdistykset. KKI palkitsi LiikUn pit- käjänteisestä verkostoyhteistyöstä KKI– Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa aloitettiin ohjelman 20 -vuotisjuhlassa. Tuloksekasta yh- kolmen vuoden Vähän enemmän arkiaktiivi- teistyötä on tehty myös muiden yhdistysten ja suutta -hanke. Hankkeen tavoitteena on kehit- työyhteisöjen kanssa. Merkittävimpiä yhteistyö- tää työhyvinvointia pitkäjänteisesti ja monipuo- hankkeita on ollut Työterveyslaitoksen ja Varsi- lisesti, muun muassa tarjoamalla 2014 työajalla nais-Suomen yrittäjien kanssa tehtävä HyVe- koko henkilöstölle kattava kehontilan perus- ohjelma, jossa yrittäjille tarjottiin mahdollisuus tutkimus, johon osallistui 1662 henkilöä. Lisäk- kuntotestaukseen. Lisäksi tarjottiin tietoa ravin- si hankkeessa toteutettiin työhyvinvointikysely, nosta, terveydestä ja liikunnasta sekä paikallisis- jossa kartoitettiin muun muassa ravitsemuksel- ta liikuntamahdollisuuksista. Aikuisliikunnan hen- lisia asioita, työmatkaliikkumista, arkiaktiivi- kilöstön edustajat ovat olleet jäseniä erilaisissa suutta sekä työstä palautumista. Kyselyssä oli kehittämistyöryhmissä ja toimikunnissa. myös mahdollisuus esittää ehdotuksia ja toivei- ta työnantajan tukemaan terveysliikuntaan ja Jukka Läärä on osallistunut: tuleviin terveysliikuntalajikokeiluiden sisältöi-  LiikUn aikuisten liikunnan kehittämistyö- hin. Työntekijöille tarjottiin myös ryhmämuo- ryhmä toista elämäntapavalmennusta ja hankittiin HY-  Into-hanke opiskelijaliikunnan kehittämis- MIS -liikuntapäiväkirja, jossa työyksiköiden hankkeen ohjausryhmä joukkueet kilpailivat liikunta- ja arkiaktiivisuus  Liito-hankkeen ohjausryhmä kirjauksilla arkiaktiivisimman työporukan titte-  Liiku Terveemmäksi neuvottelukunnan listä. Hankkeen tarkoitus on olla Suomen ar- jäsen kiaktiivisin työpaikka.  LiPaKe-ohjausryhmän jäsen

 Satakunnan sairaanhoitopiirin Vähän LiikU ja Eurajoen kunta aloittivat 2014 kolmen enemmän -hankkeen ohjausryhmän jäsen vuoden yhteistyön HeTeKa-hankkeessa. HeTe-  KASTE aluejohtoryhmän jäsen Ka eli henkilöstön terveyden edistämiskampan- Tino-Taneli Tanttu on osallistunut: ja tähtää henkilöstön hyvinvoinnin edistämi-  Liikkujan Apteekki -kiertueen valtakunnal- seen Eurajoen kunnan työntekijöille. Tavoit- linen ohjausryhmä teena on hankkia lisävirtaa työvuosiin, parantaa  KKI:n liikuntaneuvonnan koulutussuunnit- työviihtyvyyttä ja lisätä aktiivista yhdessäoloa. telun työryhmä Kampanjan avulla halutaan tarjota henkilöstölle 12  LiPaKe-hankkeen ohjausryhmä, sihteeri kumppanina on myös Varsinais-Suomen liitto.  Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueellinen hyvinvointikertomuksen val- Liikunnan palveluketju -hanke mistelutyöryhmä, liikunnan asiantuntija LiikU aloitti vuonna 2013 koordinoimaan Naan- Juha Koskelo on osallistunut: talissa sekä perusturvakuntayhtymä Akselin jä-  LiikUn aikuisliikunnan kehittämistyöryh- senkunnissa (Mynämäellä, Maskussa ja Nousiai- mä sissa) liikuntaneuvonnan palveluketjua eli LiPaKe-  Liikkuva Huittinen KKI-toiminnan ohja- hanketta. KKI-ohjelman rahoittamassa LiPaKe- usryhmä hankkeessa kuntien terveyskeskuslääkärit ohjaa- vat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat po- Koulutus tilaat vastaanottotilanteessa liikuntaneuvojalle. Valo vastaa aikuisten kunto- ja terveysliikunnan Liikuntaneuvoja Sami Rantanen, työskentelee ohjaajakoulutuksen yleisestä kehittämisestä ja hankekuntien terveyskeskuksissa asiantuntijahoi- lajitutkintojen koordinoinnista. LiikU ja muut tajana. aluejärjestöt vastaavat alueillaan kunto- ja ter- Liikuntaneuvojan tehtävänä on vaikuttaa asiakkai- veysliikunnan 1.-2. tason koulutusten organi- den terveyskäyttäytymiseen, auttaa ja ohjata asi- soinnista ja tutkintotodistusten myöntämisestä. akkaita ja löytää heille mieluinen tapa jatkaa liik- Aikuisten harrasteliikuntakoulutuksen avulla kumista kunnan matalankynnyksen liikuntatarjon- koulutetaan aikuisten harrasteliikuntaryhmille nan parissa. Hanke jatkuu vuonna 2015. uusia ohjaajia, nostetaan ohjaajien osaamista ja parannetaan palvelujen laatua. Koulutuksia on LiikUn terveysliikunnasta vastaavat Jukka Läärä, LiikUn alueella toteutettu avoimina tai tilaus- Juha Koskelo ja Tino-Taneli Tanttu kävivät 5.- koulutuksina. 8.9. tutustumassa Milanossa kehitettyyn Round Table -ohjelmaan. Vierailun tarkoituksena oli LIITO-hanke saada vaikutteita ja ideoita omaan toimintaan. KKI-ohjelman rahoittaman LIITO-hankkeen Päällimmäisenä ajatuksena jäi palvelujen saata- toiminta-ajatuksena on aktivoida ikäihmisiä vuuden helppous. ylläpitämään omaa toimintakykyään ja ennalta- ehkäistä syrjäytymistä liikunnan, sosiaalisten LiPaKe alueellinen verkostotyö kontaktien ja ravintotietouden keinoin. Kun- LiikU järjesti vuonna 2014 yhdessä KKI-ohjelman nossa Kaiken Ikää -ohjelman tukemassa hank- ja UKK-instituutin kanssa liikuntaneuvonnankou- keessa ovat mukana Naantali, Nousiainen, lutuskiertueen Turussa 31.3. ja Porissa 1.4. Syk- Masku ja Mynämäki. Kaikissa kunnissa on toi- syllä LiikU järjesti yhdessä aluehallintoviraston minta saatu hyvin alkuun ja ikäihmisten innos- kanssa liikunnan palveluketjua käsittelevät työko- tus on ollut suurta. Vuonna 2014 toiminnan koukset Turussa 9.9. ja Porissa 11.9. Tilaisuuksi- painopiste oli Iloa ja oloa -toiminnan kehittämi- en jälkeen LiPaKe-toimintamalli on levinnyt pe- nen. Toiminnassa pyritään löytämään ikäihmi- rusturvakuntayhtymä Akselin ja Naantalin lisäksi selle liikuntakaveri, jonka kanssa tämä voi liik- Kemiönsaarelle. Käyttösuunnitelma LiPaKe toi- kua yhdessä. minnalle on lisäksi tehty tai tekeillä useissa lou- naissuomalaisissa kunnissa. Terveysliikunnan asemointi poikkihallin- nollisesti Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Ope- Liikkujan Apteekki tus ja kulttuuriministeriö (OKM) julkaisivat Liikkujan Apteekki -toiminta on jatkunut valta- vuonna 2014 Muutosta Liikkeellä toimenpano- kunnallisena toimintana, LiikUn alueella toteutu- suunnitelman valtakunnallisista linjauksista ter- neen pilottihankkeen (2010-2012) jälkeen. Liik- veyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan. kujan Apteekin toiminta-ajatuksena on terveyslii- LiikU toteuttaa ministeriöiden linjauksien mu- kunnan varhainen puheeksi ottaminen osana ap- kaisesti kuntien liikunnan- ja terveydenhuollon teekin jokapäiväistä asiakastyötä. ammattilaisten yhteistyön tiivistämisessä ja mi- Liikkujan Apteekki tukee kunnissa olevia liikunta- nisteriöiden linjauksien käyttösuunnitelmien neuvontakäytäntöjä. Apteekeissa on kehitetty laadinnassa yhdessä aluehallintoviraston, sai- henkilökunnan valmiuksia kertoa liikunnan vaiku- raanhoitopiirien ja KASTE-ohjelman kanssa. tuksista terveyden edistämisessä sekä sairauksien Varsinais-Suomessa merkittävänä yhteistyö- hoidossa lääkehoidon rinnalla. Apteekit tekevät

13 huomattavasti aiempaa enemmän yhteistyötä Urheilutoiminta kuntansa sote- ja liikuntatoimijoiden kanssa, ohjaavat tai lähettävät asiakkaan tarvittaessa LiikUn urheilutoiminnan yksikön kol- kunnan liikuntaneuvojalle sekä järjestävät terve- mas toimintavuosi toteutui melko hyvin ysliikunnan teemapäiviä. Suomen 115 Liikkujan toimintasuunnitelman mukaan. Tavoit- Apteekista 17 on LiikU:n alueella. teet pohjautuivat Valon valitsemaan strategiaan ja paikallistasolla toteutet- Lisää Virtaa työvuosiin -hanke tuun kartoitukseen. Toimintasuunnitel- Lisää Virtaa työvuosiin on Satakunnassa ja Var- man tavoitteissa keskiössä olivat seura- sinais-Suomessa vuonna 2013 alkanut pilotti- toiminta ja urheilijan polku tukitoimi- hanke. OKM:n rahoittamassa hankkeessa keski- neen. Tavoitteina ovat olleet muun mu- tytään päivähoidon henkilöstön ja opettajien assa valmentajien osaamisen kehittämi- hyvinvointiohjelman rakentamiseen. Hyvinvoin- nen, monipuolisen harjoittelun kasvat- tiohjelmalla halutaan rakentaa kohderyhmälle taminen ja yhteistyön lisääminen paikal- sopiva malli, joka on levitettävissä hankkeen listasolla. jälkeen. LiikUn urheiluyksikön keskeisenä tehtävänä oli Hankkeessa on kartoitettu liikunnan asemaa vastata näihin valtakunnallisiin haasteisiin työyhteisössä, johdon suhtautumista henkilös- muun muassa edistämällä urheilijoiden, seuro- tön hyvinvointia lisääviin toimiin sekä lisätty jen valmentajien ja toimihenkilöiden sekä ur- henkilöstön tietoa liikkumattomuuden haitoista. heiluakatemioiden toimintaedellytyksiä ja pai- Hankkeessa mukana olevien työyhteisöjen ja kallista yhteistyötä. Yksikön toiminnasta vasta- heidän työterveyshuollosta vastaavien tervey- sivat kehittämispäällikkö Jukka Pelkonen ja denhuollon ammattilaisten yhteistyötä on vah- seurakehittäjä Tapio Saarni. Tukipalveluiden vistettu muun muassa raportoimalla henkilös- osalta toimistosihteeri Sari Virtalan työpanok- tön terveysmittauksien tuloksista työterveys- sesta kohdennettiin osa urheiluyksikön tueksi. huoltoon. Hankkeen työyhteisöt ovat valinneet hankkeen myötä liikunnan ja hyvinvoinnin vas- Koulutus tuuryhmän ja laatineet vuosisuunnitelman työ- Urheiluyksikön koulutustoiminnan sisältöihin viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja liikunnan lisäämi- kuuluvat muun muassa ohjaaja- ja valmentaja- seksi. Hanke jatkuu vuonna 2015. koulutus, seuratoimijoiden ja seurajohdon koulutus, ja monet muut seuroille suunnatut Aikuisten harrastetoiminnassa mukana keskeiset koulutukset. Koulutuksia toteutet- olleet oto-toimijat tiin pääsääntöisesti yhteistyökursseina kuntien, LiikUn toiminnassa mukana olevilla henkilöillä lajiliittojen, Suomen Valmentajien, SSA urhei- on kysynnän kasvaessa tärkeä rooli. luakatemian, sairaala Neon sekä seurojen ja Seuraavat henkilöt ovat toimineet testaajina, seurayhtymien kanssa räätälöiden. kouluttajina tai ohjaajina LiikUn aikuisten har- rastetoiminnassa vuonna 2014: Aluejärjestöt ovat yhdessä Valon kanssa to- teuttaneet I tason VOK (valmentaja- ja ohjaa-

jakoulutuksen) -sisältöjä jo kolmen vuoden Satakunta: ajan ja nyt seurat alkavat olla tietoisia näistä Alanen Jorma, Aro Minna, Ketola Sari, Kivelä koulutuksista. Koulutuskokonaisuus käsittää Harri, Mali Hero, Mannila Minna, Valkama Mika 12 sisältöä, joiden yhteenlaskettu kesto oppi- ja Vallin Jone. mistehtävien kanssa on 50 tuntia. Koulutusko- konaisuuden tavoitteena on luoda valmentajil- Varsinais-Suomi: le ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoitusker- Hillgren Marika, Jortikka Jenni, Ketola Hannu, ran laadukkaaseen toteuttamiseen. Lisäksi Koskela Raimo, Lagerström Kai, Mäkeläinen koulutukseen osallistuja suorittaa mahdolliset Leena, Ojala Merike, Rantanen Sami ja Virta- lajiliiton edellyttämät lajiopinnot, joista jokai- nen Riia. sen koulutukseen osallistuvan lajin kanssa so- vitaan erikseen. Koulutus tarjoaa myös mah- dollisuuden eri lajeissa ja seuroissa toimivien valmentajien väliseen verkostoitumiseen ja osaamisen jakamiseen. 14 Kehittämistyön tavoitteena on kokonaisvaltai- ta LiikUn henkilöitä on ollut mukana erilaisissa sen valmennuksen ja ohjauksen edistäminen valtakunnallisissa työryhmissä. Jukka Pelkonen kaikissa lajeissa. Lisääntynyt osaaminen näkyy on ollut jäsenenä muun muassa VAU koulutus- laadukkaana valmennuksena ja ohjauksena, li- ja verkostotyöryhmässä ja Suomen Valmentaji- sääntyneenä lajien välisenä vuoropuheluna, en Aspa-tiimissä. hyvänä harjoitteluna ja terveenä urheiluna sekä liikuntana. Jatkossakin valmentajat suorittavat Seuran hallinnon ja kehittämiskoulutuksessa lajiopinnot lajiliiton suositusten mukaisesti. suosituimpia koulutuksia ovat urheiluseuran Vuoden 2014 aikana toteutettiin ensimmäistä talouteen, verotukseen ja kehittämiseen liitty- kertaa valtakunnallinen VOK-superviikonloppu vät koulutukset. Toiseksi suositumpia ovat ve- kokeilu yhteistyössä alueiden ja lajiliittojen täjien rekrytointiin ja johtamiseen liittyvät kou- kanssa. Koulutus tehtiin kahdessa osassa, puo- lutuskokonaisuudet. let keväällä ja toinen puoli syksyllä. LiikU jär- jesti superviikonloput kahdella paikkakunnalla, Kouluttajina eri tilaisuuksissa ovat toimineet: Porissa ja Turussa. Ekman Kari, Gardin Markku, Joukamaa Petteri, Kalaja Sami, Korkatti Sirpa, Koskelo Juha, Lahti- Kunnat olivat keskeinen kumppani seuroille nen Irja, Lehtinen Pirjo, Lilja Katri, Lukka Juha- järjestettävässä koulutustoiminnassa. Koulutus- ni, Miettinen Marja, Mäkelä Roope, Okkonen ten kohderyhmiksi valittiin aloittavat ohjaajat, Minna, Pelkonen Jukka, Pihlavisto Pasi, Piispa kokeneemmat valmentajat sekä seuratoimijat, Erik, Pohjavirta Raija, Puronaho Petri, Saari Mi- joille suunniteltiin omat koulutussisällöt. Tie- ka, Saarni Tapio, Tuominen Kari, Turunen An- don lisäämisen ohessa pyrittiin kehittämään nukka, Tyrkkö Mika, Vanhapaasto Juha, Viita- paikallistason yhteistyötä seurojen välillä ja nen Marko ja Vilén Päivi. lisätä valmentajien välistä vuorovaikutusta. Kunnat vastasivat koulutusten kustannuksista Auditoinnit ja tiloista seurojen puolesta ja LiikU toteutti Nuorisourheilun laatuseurojen Sinettiauditoin- koulutuksen käytännön järjestelyt. Kuntakoulu- teja järjestettiin normaali määrä LiikUn alueella tusten toteuttajina jatkoivat Turun seudulla yhdessä lajiliittojen kanssa. Yhteensä auditointe- yhdentoista kunnan Rajatonta Liikuntaa -hanke, ja tehtiin yhdeksän. Auditoinneissa toteutetaan sekä Rauman alue, jossa olivat mukana Rauma, seurojen tekemän työn laatutason tarkastusta Eura, Eurajoki ja Pyhäranta. Uusina kunta- suhteessa sinettiseuratoiminnan kriteereihin. kumppaneina aloittivat Huittinen, Kokemäki, Viime vuoden aikana LiikUn alueella auditoitiin Säkylä, Köyliö ja Oripää, sekä Pohjois- seuraavat seurat: Turku Trojans, Oikea Rytmi Satakunnan kunnista Kankaanpää, Honkajoki, Pori, Rasti Piikkiö, PoNMKY, Nakkilan Vire, Karvia, , Jämijärvi ja La- Fera, Naantalin Löyly, Vammalan Seudun Voima via. Koulutustoimintaa kehitettiin myös yhteis- ja Turun Budokwai. työssä Satakunnan urheiluakatemian kanssa. Opiskelijoille ja valmentajille kohdistettiin tee- Urheiluakatemiatoiminta makoulutusta muun muassa mentaali-, ravinto- Urheiluakatemiaverkosto on urheilijan polun ja fysiovalmennuksen teemoilla. Lisäksi toisen vuosikurssin opiskelijoille järjestettiin valmen- perustukiratkaisu, jonka kautta urheilu ja opis- kelu yhdistyvät ja urheilijalle on tarjolla osaava tajakoulutusta yhden opintojakson verran valmennus helposti saatavilla olevissa olosuh- VOK sisällöin. teissa. Urheiluakatemiaverkoston toimintatapa

on osaamista lisäävä ja yhteistyöhön ohjaava. LiikU on käynnistänyt nyt yhdessä seurojen LiikU on toiminut tiiviissä yhteistyössä erityi- päätoimisten toiminnanjohtajien, valmennus- sesti Satakunnan Sport Academyn (SSA) kanssa, päälliköiden ja valmentajien kanssa paikallisen vastaten muun muassa sen strategiatyön, Pori- verkoston, joka pyrkii edistämään maakunnalli- laisen Urheilijan Polun (PUP) toteutuksesta. sesti päätoimisten asemaa, arvostusta, verkos- Strategian avulla pyrittiin ratkaisemaan, miten toitumista ja osaamista. LiikU vastaa verkosto- työn sisällön ja toiminnan kehittämisestä ja onnistumme auttamaan satakuntalaisia nuoria matkallaan huippu-urheilijaksi. Työstön kautta kokonaisuudesta. syntyivät suuntaviivat satakuntalaisen urhei- Verkostotapaamisia jatkettiin eri teemojen ja luakatemian kehittämiselle. sisältöjen muodossa v. 2014. Koulutusten osal-

15 LiikU ja Porin kaupungin koulutus- ja opetusvi- Yhteiset maksuttomat koulutukset urheiluseu- rasto solmivat vuonna 2014 jatkosopimuksen roille jatkuivat. LiikU osallistui myös kuntien SSA koordinaattoripalvelujen toteuttamisesta. seuraparlamenttien ja -foorumien tilaisuuksiin ja Sopimuksen tavoitteena oli tuoda lisää yhteisiä toi sinne ajankohtaisia asioita liikuntakentältä. henkilöresursseja akatemiatyöhön, sekä kehit- Vuoden aikana järjestettiin myös Satakuntaliiton tää ja tehostaa SSA:n toimintaa. Tehtävää on kanssa yhteisiä ideapäiviä kuntien vapaa- hoitanut LiikUn kehittämispäällikkö Jukka Pel- aikatoimille. Pohjois-Satakunnan perheliikunta- konen. Akatemia kattaa jatkossa urheilijan po- hanke myös yhdisti LiikUn ja kuntien toimintaa lun alakoulusta aina kolmannelle asteelle saak- monella tavalla. ka. Akatemiaan kuuluvan Kuninkaanhaan ylä- LiikUn seurakehittäjä Tapio Saarni osallistui koulun kanssa jatkettiin tiivistä yhteistyötä myös Satakunnan Yhteistyöryhmän, JYTRYn muun muassa valmennus- ja liikuntaluokkien toimintaan. JYTRY on yli 40 satakuntalaisen pääsykokeiden ja valmennuksen teemapäivien järjestön yhteistyöryhmä, jonka tehtävänä on muodossa. vahvistaa satakuntalaista yhteisö- ja vapaaehtois- toimintaa sekä kolmannen sektorin keskinäistä Turun seudun urheiluakatemian (TSUA) kanssa ja kuntien välistä yhteistyötä. on tehty yhteistyötä koulutusten, seminaarien, toimistopalaverien ja palkitsemistilaisuuksien Seuratuki osalta. Lisäksi Turun seudulla on toiminut ke- OKM:n myöntämä suora seuratuki seuratoimin- hittämisryhmä TSUA:n, Turun kaupungin ja Lii- nan kehittämiseen on saanut jo pysyvän käytän- kUn kesken, joka suunnittelee paikallisia urheili- nön. LiikUn alueen seuroille myönnettiin yh- jan polun tukitoimia. Työryhmässä ovat olleet teensä 751.000 euroa ja tukea sai 58 eri seuraa. Jari Haapanen ja Jukka Pelkonen. Lisäksi LiikUn Summat vaihtelivat 1.500 - 29.000 euroon. Syk- aluejohtaja Jari Haapanen on TSUA:n johtoryh- syllä OKM ilmoitti, että seuratuen hakuaikaa män jäsen. muutetaan päättyväksi joulukuussa 2014, mikä aiheutti seuroille hieman haasteita. Vuoden lopussa järjestettiin avoimia ja tilattuja Lajiliittoyhteistyö koulutuksia, joissa kerrottiin kehittämistuen Lajiliittojen kanssa jatkettiin aktiivista yhteistyö- kriteereistä ja hankehakemusten tekemisestä tä monella eri toimintasektorilla. LiikU on toi- vuodelle 2015. Yksilökohtaista tukea annettiin minut yli viidenkymmenen lajin seurojen kanssa noin 30 seuralle hakemusten täyttöön liittyen. yhteistyössä toimintavuoden aikana. Teemoina ovat olleet muun muassa koulutustilaisuudet, Muut toiminnot konsultoinnit, leirit, respect tilaisuudet, audi- Syksyllä solmittiin raumalaisen yleisseuran Rasti- toinnit, seuratuet ja liikuntatapahtumat. Lukon kanssa yhteistoimintasopimus, jossa Lii-

kU tarjoaa seuralle sihteeri- ja kehittämispalve- LiikU oli myös mukana tuottamassa koulutus- luja kahdeksan kuukauden ajan. Yhteistyön tar- ja koordinointipalveluja suunnistuksen kolmen koituksena on antaa RaLu:lle seuran hallinto ja seuran; Hiisirastin, Rasti-Lukon ja Ulvilan Uran kehittämistoimintoja siten, että seuran perus- yhteiselle seuratukihankkeelle. Hankkeen nimi toiminnot saadaan toimimaan sujuvasti ja myös on Rastit Kiikarissa. Vuoden 2013 aikana akti- jatkossa onnistuneesti. Hanke jatkuu aina 2015 voitiin seurojen toimijoita perustamaan suun- kevääseen asti. nistuskouluja ja perustettiin yhteinen nuorten valmennusryhmä, jolle järjestettiin yhteisiä har- Viestintä joituksia sekä koordinoitiin kisoja. Hanke jatkuu LiikU viestii urheilutoimintaa koskevista ajan- vuonna 2014. kohtaisista asioista oman uutiskirjeen välityksel- lä. Uutiskirje ilmestyi jäsenrekisterissä oleville Kuntayhteistyö seuratoimijoille kuusi kertaa vuodessa. Lisäksi Valon kuntayhteistyöstrategiassa yhtenä tärkeä- koulutuksia ja tapahtumia markkinoidaan LiikUn nä painopistealueena on saada kuntiin kunnan nettisivuilla ja suorilla sähköpostilähetyksillä. liikuntastrategia. Vuonna 2013 aloitettu Ulvilan Uutiskirjeen sisältö rakentuu muun muassa kaupungin vapaa-aikatoimen kanssa aloitettu ajankohtaisista seura-asioista, valmentamisen liikuntastrategian teko kaupungille saatiin talvel- osiosta, koulutusinfosta ja respect-osiosta. Seu- la 2014 päätökseen. rojen ja valmentajien rekisteritietoja päivitettiin LiikUn järjestelmään, viestintää valmentajille 16 pyrittiin tehostamaan suoran sähköpostijakelun kautta.

Palkitseminen

LiikU toteutti vuonna 2014 Lounais-Suomen (Ahlaisten Urheilijat ry) ja Vähänummi Kari Urheilugaalan Turussa, jossa palkittiin vuoden (Ahlaisten Urheilijat ry). 2013 ansioituneet henkilöt ja tahot. Se oli suu- rin alueiden järjestämistä gaalatapahtumista, paikalla oli noin 500 juhlavierasta. Vuoden aika- Tunnustuslevyke na käynnistettiin suunnittelu gaalatapahtuman Aittakari Jari (Ahlaisten Urheilijat ry), Huhtala maakunnallistamisesta. Vuoden 2014 parhaat Matti (Ahlaisten Urheilijat ry), Jouste Päivi palkittiin maakunnallisissa, Varsinais-Suomen ja Satakunnan, Urheilugaaloissa. Tässä kertomuk- (Ahlaisten Urheilijat ry), Kankaansivu Reijo sessa on mainittu vuoden 2014 palkitut urheili- (Ahlaisten Urheilijat ry), Kirkkomäki Seppo jat ja tahot. (Nousiaisten Susi ry), Lammi Jouko (Ahlaisten Urheilijat ry), Lundgren Sirpa (Ahlaisten Urheili- LiikUn ansiomerkit jat ry), Mäkelä Kirsi (Ahlaisten Urheilijat ry), Mä- LiikU myöntää vuosittain ansiomerkkejä seura- kinen Anitta (Ahlaisten Urheilijat ry), Pihala Mik- toiminnassa ansioituneille henkilöille. Ansio- ko (Ahlaisten Urheilijat ry), Salmi Marita merkin saaneet ovat ohessa. (Ahlaisten Urheilijat ry), Selivaara Eero

(Ahlaisten Urheilijat ry), Wittsberg Anu LiikUn standaari (Ahlaisten Urheilijat ry) ja Vuori Lauri (Ahlaisten Nousiaisten Susi ry, Rymättylän Soihtu ry ja Urheilijat ry). Säkylän Urheilijat ry. Muistomitali Kultainen ansiomerkki Virtanen Auli (Vehmaan Kiisto ry), Kanneljärven Helin Päivi (LiikUn hallitus), Leppiniemi Teller- Urheiluopisto ja Varsinais-Suomen Pesis ry. vo (Ahlaisten Urheilijat ry), Mäkelä Markku (Ahlaisten Urheilijat ry), Mäkitalo Juha (Säkylän Urheilijat ry), Santala Soini (Paimion kaupunki Liikuntapalvelut), Selivaara Matti (Ahlaisten Ur- heilijat ry) ja Syrjälä Pirkko (Ahlaisten Urheilijat ry).

Hopeinen ansiomerkki Aittakari Jorma (Ahlaisten Urheilijat ry), Aitta- kari Liisa (Ahlaisten Urheilijat ry), Haavisto Kari (Säkylän Urheilijat ry), Harjula Marja-Liisa (Ahlaisten Urheilijat ry), Heilimä Janne (Ahlaisten Urheilijat ry), Korpela Ulla (Säkylän Urheilijat ry), Levander Jari (Säkylän Urheilijat ry), Lundgren Erkki (Ahlaisten Urheilijat ry), Mäki Timo (Säkylän Urheilijat ry), Nummelin Hannu (Ahlaisten Urheilijat ry), Pöysti Riitta (Nousiaisten Susi ry), Railo Tarja (Säkylän Ur- heilijat ry), Rantasalo Pirjo (Nousiaisten Susi ry), Salmi Erkki (Ahlaisten Urheilijat ry), Seli- vaara Jaakko (Ahlaisten Urheilijat ry), Selivaara Pertti Karppinen ojentaa Varsinais-Suomen Urheilu- Juha (Ahlaisen Urheilijat ry), Selivaara Kristiina gaalassa elämänurapalkinnon Angelniemen Ankku- (Ahlaisten Urheilijat ry), Vidlund Hannu reiden Matti Mäkiselle. 17 Vuoden parhaat Vuoden urheilijat ja teot seuratyöntekijät

LiikU valitsi vuoden 2014 parhaat yhdessä Tu- AURA Tuominen Jari Auran Painiseura run, Porin ja Rauman Urheilutoimittajien ker- EURAJOKI Leppänen Teemu FC Eurajoki hojen kanssa. Valinnat tehdään erikseen Sata- HUITTINEN Savolainen Elina Lauttakylän Luja kunnan ja Varsinais-Suomen alueilta. JÄMIJÄRVI Huhtaniemi Jarmo Jämin Jänne KAARINA Kaunonen Mari Littoisten Työväen Urheilijat Urheilukulttuurin edistäjä, Satakunta: KANKAANPÄÄ Järvinen Mauri Kankaanpään Suunnistajat Neva Tapio kirja ”Tenu” KARVIA Koskela Päivi Karvian Kiri Urheilukulttuurin edistäjä, Varsinais-Suomi: KEMIÖNSAARI Nordell Rolf Kimito Sportförening Aarnen Talli KOSKI TL Kanasuo Saku Kosken Kaiku Elämänura, Satakunta: KUSTAVI Valtonen Launo Kustavin Ahto Röppänen Mauri KÖYLIÖ Haavisto Jani Köyliön Lallit Elämänura, Varsinais-Suomi: LAITILA Koski Sari Laitilan Jyske Mäkinen Matti LAVIA Kuusela Vesa-Pekka Selkäsaaren kiertäjät Vuoden Jokeripalkinto, Satakunta LIETO Kurka Ulla Liedon Luja Mäkinen Janina, Porin Slalomseura LOIMAA Isomaa Marko Loimaan Uimaseura Vuoden Jokeripalkinto, Varsinais-Suomi: LUVIA Kivekäs Erkki Luvian Veto Jalava Juhani MARTTILA Kurri Ulla Marttilan Murto Urheiluvaikuttaja, Satakunta: MASKU Kirstinä Anne Maskun Tempo Wallenius Pekka MERIKARVIA Tuppurainen Jorma Merikarvian Into Urheiluvaikuttaja, Varsinais-Suomi: MYNÄMÄKI Sankala Marko Wirmo Discgolf Mynämäki Santala Soini NAANTALI Läärä Jukka Merimaskun Ahto Vuoden urheiluteko, Satakunta: Karinharju Olavi Nakkilan Keilailuliitto Porin Kamppailuyhdistys ry NOUSIAINEN Latvala Ari Nousiaisten Susi Vuoden urheiluteko, Varsinais-Suomi: PARAINEN Ranta-aho Jessica Pargas IF Paavo Nurmi Games 2014 PARKANO Juupajärvi Jaana Parkanon Ratsastajat Vuoden joukkue, Satakunta: POMARKKU Peltomaa Risto Pomarkun Pyry Vammalan Lentopallo ry PORI Koivukoski Jouni Porin Golfkerho Vuoden joukkue, Varsinais-Suomi: PÖYTYÄ Kaunismäki Anne Pöytyän Kaima LP Viesti RAISIO Appel Markku Raision Kuula Vuoden valmentaja, Satakunta: RAUMA Siivonen Jaana Rauman Uimaseura Kivi Karri SALO Tammi Timo Salon Vilpas Vuoden valmentaja, Varsinais-Suomi: SAUVO Myllykylä Saila Karunan Urheilijat Raatikainen Kari SIIKAINEN Puska Mari Siikaisten Naisvoimistelijat Vuoden nuori urheilija, Satakunta: SOMERO Siviranta Janne Sobudo Lähdekorpi Heikki SÄKYLÄ Saarinen Onni Säkylän Urheilijat Vuoden nuori urheilija, Varsinais-Suomi: TARVASJOKI Peltoniemi Kirsi Tarvasjoen Urheilijat Kirmula Miika TURKU Helin Sirpa Turku-Pesis Vuoden urheilija, Satakunta: ULVILA Palomäki Markus Vanhankylän Alku Vilander Toni Vuoden urheilija, Varsinais-Suomi: Dirty River Roller Grrrls Leinonen Eeli Nieminen Jarkko Euran Raiku Korhonen Pekka Vuoden Akatemiaurheilija, Satakunta: Kaarinan Pojat Immonen Ari-Pekka Kuusisto Helena Loimaan Korikonkarit Littunen Juha Vuoden Akatemiaurheilija, Varsinais-Suomi: Merimaskun Ahto Laaksonen Maiju Nikkanen Minna Naantalin Voimistelijat Järviö Saija Vuoden kouluttaja, Satakunta: Perniön Urheilijat Kuosa-Jokela Virpi Tuominen Kari Petanque Club de Pori Havukainen Seppo Vuoden kouluttaja, Varsinais-Suomi: Piikkiön Kehitys Lindberg Hanna Miettinen Marja Raision Loimu Juniorit Murtojärvi Timo Vuoden Työyhteisöliikuttaja, Satakunta: Raision Rinkka Virtanen Kaija Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Säkylän Urheilijat Puumalainen Jukka-Pekka Vuoden Työyhteisöliikuttaja, Varsinais- Tanssiseura Sekahaku Kaitsalmi Erkki Suomi: Turun Riennon Koripallo Torvinen Nina Hartela Oy Satakuntalainen urheilumarkkinointipalkinto: 18 Fera ry Satakuntalainen urheiluseura: Rauman Lukko ry Hallitus Yhteiskuntasuhteet, markkinointi ja etutyö: Anne-Mari Virolainen pj., Diana Bergroth- Pasi Koski Lampinen, Henry Toivari, Pasi Koski, Tiina Ok- pj., edustaminen ja johtaminen ko ja Jari Haapanen Anne-Mari Virolainen LiikUn hallitus päätti vuoden 2014 kokouksis- varapj., yhteiskuntasuhteet Diana Bergroth-Lampinen saan muun muassa järjestää Lounais-Suomen Urheilugaalan Turussa, jatkaa Turun seutukunta vpj., resurssit - hyvinvoinnin malliseutukunta liikunnan keinoin Markku Gardin -hankkeen hallinnointia, Valon ja muiden taho- urheilijan polku Päivi Helin jen edustajista kokouksiin sekä tilaisuuksiin, hyväksyä uusia sekä erottaa LiikUn jäseniä, vali- lapset ja nuoret ta Lounais-Suomen Urheilugaalassa palkittavat Heikki Grönlund aikuisten liikunta henkilöt ja tahot sekä käynnistää eri hankkeita.

Martti O. Virtanen Kokouksissaan hallitus seurasi mm. LiikUn toi- seuratoiminta Satu Mikola minta- ja taloussuunnitelman toteutumista, toi- mikuntien ja työryhmien työskentelyä, eri hank- seuratoiminta keiden etenemistä, Valon toiminnan käynnisty- Tiina Okko viestintä mistä, liikuntalain valmistelua sekä liikunnan Henry Toivari aluejärjestöjen valtionavustuksen tulosperustei- den uusimistyötä. kuntayhteistyö Tarja Mäki-Punto-Ristanen koulupäivän liikunnallistaminen Kevätkokous

Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 15.4. Nuorten osallisuuden kehittämiseksi hallituksen Porissa, SOKOS-Hotelli Vaakunassa. Kokouk- kokouksiin ovat osallistuneet nuorten edustaji- sen puheenjohtajana toimi Timo Santavuo ja na Sofie Grusander sekä Tommi Mäkivirta. sihteerinä aluejohtaja Jari Haapanen. Hallituksen nimeämään työvaliokuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajan ja varapuheenjohtaji- Puheenjohtaja Pasi Koski avasi kokouksen luo- en lisäksi Satu Mikola, Heikki Grönlund sekä den vuosikatsauksen menneeseen vuoteen. aluejohtaja. Lisäksi hallituksen nimeäminä apu- Koski toi puheenvuorossaan esille tuoreen lii- eliminä toimivat seuraavat työryhmät: kunnan EU-barometrin jonka mukaan liikunnan

harrastaminen on vähenemässä. Lisäksi hän Seuratoiminnan kehittämisryhmä: esitti huolestuneisuutensa liikunnan harrastami- Satu Mikola pj., Martti O. Virtanen, Pasi Koski, sen kalleudesta urheiluseurassa. Avauksen yh- Mika Mikola, Ville Lintunen, Kristiina Grönroos, teydessä seurakehittäjä Tapio Saarni esitteli Seppo Välimäki, Mika Ruuhiala, Tapio Saarni seurajohdon uudistuvaa koulutusta.

Urheilijan polku kehittämisryhmä: Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin LiikUn Markku Gardin pj., Mika Korpela, Jari Mäkelä, vuosikertomus ja vahvistettiin tilinpäätös vuo- Marja Miettinen, Mika Tyrkkö, Jarno Haanpää delta 2013. ja Jukka Pelkonen Kevätkokous valitsi ehdollepanotoimikunnan

valmistelemaan syysvuosikokouksessa tehtäviä Koululiikunnan työryhmä: LiikUn puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja Tarja Mäki-Punto-Ristanen pj., Päivi Helin, Kris- hallituksen jäsenten valintaa. Toimikuntaan va- ta Tuomisto, Timo Stenfors, Karita Toivonen, littiin Timo Santavuo puheenjohtajaksi ja jäse- Rea Hietanen ja Juha Virtanen, niksi, Saara-Sofia Siren, Markku Mattila, Reijo

Kallio, Jukka Tuominen ja sihteeriksi aluejohtaja Aikuisten liikunnan kehittämisryhmä: Jari Haapanen. Heikki Grönlund pj., Leena Haanpää, Juha Kos- Kevätkokous päätti LiikUn jäsenmaksuksi vuo- kelo, Harri Helajärvi, Tino-Taneli Tanttu ja Juk- deksi 2014 hallituksen esityksen mukaisesti 60 ka Läärä euroa jäseneltä. Kokouksessa oli läsnä kahdek- 19 san LiikUn jäsenyhdistystä. Syyskokous Raision Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen kertoi kokousväelle haasteista, joilla lentopallon

MM-kisojen aikana syntynyt lentisbuumi saadaan Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Raisiossa, siirretyksi kotoiseen lentisliigaan. kaupungintalon valtuustosalissa. Kokouksen pu- heenjohtajana toimi Raision seuraparlamentin Kokous hyväksyi LiikUn toiminta- ja taloussuun- puheenjohtaja Tuuli Salospohja ja sihteerinä oli nitelman vuodeksi 2015. Kokous valitsi ehdolle- aluejohtaja Jari Haapanen. Kokouksessa oli panotoimikunnan esityksestä LiikUn varapu- edustettuna 16 LiikUn jäsenyhdistystä. heenjohtajaksi Anne-Mari Virolaisen Liedosta.

Hallituksen jäseniksi vuosiksi 2015-2016 valittiin Kokouksen avauspuheenvuorossa puheenjohtaja Minna Juusela Ulvilasta (vastuualueena lasten ja Pasi Koski esitti huolestuneisuutensa liikunta- nuorten aktiivisen arjen edistäminen), Heikki aktiivisuuden laskuun niin lapsilla, aikuisilla kuin Grönlund Turusta (vastuualueena aikuisten ar- nuorilla. Hän kertoi Valon toiminnan käynnisty- jen edistäminen), Tiina Okko Turusta vän. LiikUn tilanteen hän totesi hyväksi, mutta (vastuualueena markkinointi ja viestintä). totesi samalla alueellisen toiminnan kaipaavan Vuosikokous päätti valita kolme henkilöä vas- virtaviivaistamista. tuualueelle seuratoiminnan laatu ja toimivuus.

Valituiksi tulivat Satu Alanen Turusta, Vesa Val- Raision kaupungin liikunta- ja nuorisotoimenjoh- konen Salosta ja Martti O. Virtanen Raumalta. taja Reijo Hakorinta toivotti kokousväen terve- Näin hallituksen jäsenmäärä kasvoi kahdella jä- tulleeksi Raisioon. Puheenvuorossaan hän kertoi senellä. 40 vuotta täyttävän kaupungin olevan strategian- sa mukaisesti liikuntakaupunki. Tilintarkastajiksi vuodeksi 2015 valittiin Olavi

Ala-Nissilä KHT ja Veikko Kokkonen HTM se-

kä heille varahenkilöiksi Kalle Laaksonen KHT

ja Toni Koivu HTM.

20 LiikUn jäsenet

Järjestöjäsenet (33 kpl) Petanque Club de Pori ry, Piikkiön Karhu ry, Piikkiön Kehi- Hengitysliitto HELI ry, Lounais-Suomen Taitoluistelu ry, Paavo Nur- tys ry, Piikkiön Palloseura ry, Porin Jujutsuseura ry, Porin mi -keskus kannatusyhdistys ry., Satakunnan Hiihto ry, Satakunnan Judoseura Fudoshin ry, Porin Kendoseura ry, Porin Minigolf Pesäpallo ry, Satakunnan Suunnistus ry, Soveltava Liikunta SoveLi -Aces ry, Porin Naisvoimistelijat ry, Porin Narukerä ry, Po- ry, SPL:n Satakunnan piiri ry, SPL:n Turun piiri ry, Suomen Ampu- rin Salibandyseura ry, Porin Shotokan Karate Dojo ry, Porin maurheiluliitto ry, Suomen Jousiampujain liitto ry, Suomen Jääkiek- Tae Kwon Do ry, Porin Taitoluistelu ry, Porin Tarmo ry, koliitto ry, Suomen Jääkolkkaliitto ry, Suomen Kaukalopallo– ja Porin Veto ry, Porin Ässät ry, Punkalaitumen Kunto ry, Ringetteliitto ry, Suomen Koripalloliitto ry, Suomen Käsipalloliitto Pyhärannan Myrsky ry, Pöytyän Urheilijat ry, Raisio Futis ry, ry, Suomen Lentopalloliitto ry, Suomen Pesäpalloliitto ry, Suomen Raision Jumpparit ry, Raision Kuula ry, Raision Loimu junio- Ratsastajainliitto ry, Suomen Salibandyliitto ry, Suomen Taitoluiste- rit ry, Raision Nuorisokiekko ry, Raision Pyryt ry, Raision luliitto ry, Suomen Tennisliitto ry, Suomen Voimisteluliitto Svoli ry, Rinkka ry, Rauman Judoseura Samurai ry, Rauman Latu ry, SVUL:n Satakunnan piiri ry, SVUL:n Varsinais-Suomen piiri ry, Rauman Lukko ry, Rauman SalBa ry, Rauman Taitoluistelijat TUL:n Satakunnan piiri ry, TUL:n Varsinais-Suomen piiri ry, Varsi- ry, Rauman Urheilijat ry, Reposaaren Urheilijat ry, Runos- nais-Suomen Hiihto ry, Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry, Varsi- mäen Urheilijat ry, Ruskon Naisvoimistelijat ry, Ruskon nais-Suomen Pesis ry, Varsinais-Suomen Suunnistus ry, Varsinais- Yritys ry, Rymättylän Soihtu ry, Salibandy Naantali ry, Salo Suomen Sydänpiiri ry, Varsinais-Suomen Yleisurheilu VARSY ry, Golf ry, Salon Karateklubi ry, Salon Ratsastusseura ry, Salon Vilpas Koripallo ry, Satakunnan Kansansoutu ry, Sauvon Naisvoimistelijat ry, Sauvon Urheilijat ry, SBS Wirmo ry, Segelföreningen i Björneborg BSF ry, Siikaisten Sisu ry, Ska- Liikunta- ja urheiluseurajäsenet (229 kpl) ting Team Raisio ry, Someron Esa ry, Someron Liikunta ry, Aboa Aquanauts ry, Agility-Team Turku ry, Ahlaisten Urheilijat ry, Someron Pallo lentopallo ry, Suomen Yuishinkai ry, Säkylän Angelniemen Ankkuri ry, Aura Golf ry, Auranmaan Painiseura ry, Karhukopla ry, Säkylän Naisvoimistelijat ry, Säkylän Urheili- Aurinko Golf ry, BC Sisu ry, Budokwai ry/Taekwondo Team Turku, jat ry, Taivassalon Tahti ry, Tanssiseura Oikea Rytmi ry, COCO Sport ry, Dirty River Roller Grrrls ry, Eurajoen Keilailuliit- Tanssiseura Sekahaku ry (ent. Lavatanssikerho Sekahaku), to ry, Eura-Kauttuan Urheilijat ry, Euran Naisvoimistelijat ry, Euran Tanssiurheiluseura Bolero ry, Tanssiurheiluseura DC Dia- Pallo ry, Euran Raiku ry, FC Halikko ry, FBT Karhut United ry, Fera mond ry, Tanssiurheiluseura Fregolina ry, Tanssiurheiluseura ry, Floorball Club Turku (FBC) ry, Grappling Team Pori ry, Harjat- Swivel ry, Tarvasjoen Urheilijat ry, TPS Juniorijääkiekko ry, tula Golf & Country Club ry, Hiisirasti ry, Hinnerjoen Yritys ry, TPS Salibandy ry, Turku Aikikai ry, Turku Disco & Show Hirvensalon Heitto ry, Honkajoen Seudun Urheilijat ry, Honkilah- Dancers ry, Turku-Pesis ry, Turun Amerikkalainen Jalkapal- den Vesat ry, Huittisten Liikunta ja Voimistelu ry, Huovinretki ry, lo ry, Turun Atleettiklubi ry, Turun Ju-Jutsuseura ry, Turun Ihoden Kiri ry, Kaarina Motocross ry, Kaarinan Naisvoimistelijat ry, Kisa-Veikot ry, Turun Kontaktikarateseura ry, Turun Lasku- Kaarinan Pojat ry, Kalannin Vankka ry, Kankaanpään Maila ry, Kan- varjourheilijat ry , Turun Latu ry, Turun Liikuntaseura ry, kaanpään Seudun Leisku ry, Kankaanpään Suunnistajat ry, Kankaan- Turun Moottorikerho ry, Turun Nappulaliiga ry, Turun Pal- pään Urheilijat ry, Karkun Hyvinvointikeskus Tietoisuuden ystävät lokerho ry, Turun Pursiseura ry, Turun Pyrkivä ry, Turun ry/Sastamalan Aikikai ry, Karunan Urheilijat ry, Karvian Kiri ry, Ratagolfseura ry, Turun Riento ry, Turun Riennon Koripallo Kiekko-67 Juniorikiekko ry, Kiikoisten Kirma, Kiskon Kiskojat ry, ry, Turun Riennon Taitoluistelu ry, Turun Ringette ry, Tu- Kokemäen Kerhoampujat ry, Kokemäen Naisvoimistelijat ry, Kor- run Seudun Agilityurheilijat ry, Turun Seudun Ampujat ry, telan Ryhti ry, Kosken Kaiku ry, Kotimäen Ratsastajat ry, Kupari- Turun Seudun Nyrkkeilijät ry, Turun Sirkus ry, Turun Sla- kiekko Jr ry, Kustavin Ahto ry, Kuusjoen Humu ry Kyläsaaren lomseura ry, Turun Sulka ry, Turun Soutajat ry, Turun Sou- Kajastus ry, Köyliim Mölkky-03 ry, Köyliön Lallit ry, Lahjan Tytöt tupiiri ry, Turun Suunnistajat ry, Turun Toverit ry, Turun ry, Laitilan Jyske ry, Lapin Salama ry, Lassilan Louhu ry, Lauttakylän Tähtitanssi ry, Turun Urheiluliitto ry, Turun Urheiluratsasta- Luja ry, Lavian Kisa ry, Liedon Kyokushin ry, Liedon Naisvoimisteli- jat ry, Turun Weikot ry, Turun Voimistelijat ry, TVS-Tennis jat ry, Liedon Pallo ry, Liedon Parma ry, Liikkeelle K-18 ry, LJ- ry, Ulvilan Pesä-Veikot ry, Ulvilan Ura ry, Ulvilan Voimistelu Kilpikonnat ry, Loimaan Jankko ry, Loimaan Korikonkarit ry, Loi- ja Liikunta ry, Uudenkaupungin Ratsastajat ry, Ura-Basket ry, maan Palloilijat Junioripesis ry, Loimi-Kiekko ry, Luoteis-Satakunnan Vahdon Tuisku ry, Vanhankylän Alku ry, Varsinais-Suomen Ratsastajat ry, Luvian Ratsastajat ry, Luvian Veto ry, Maarian Mahti Veteraaniurheilijat ry, Vartsalan Sauva ry, VG-62 ry, Veh- ry, Maarian Reipas ry, Mailajuniorit ry, Marttilan Murto ry, Maskun maan Kiisto ry, Voimistelu- ja urheiluseura Kytö ry, Voimis- Kataja ry, Merikarvian Seudun Ampujat ry, Merimaskun Ahto ry, telu– ja Urheiluseura Turun Rientävä ry, Yläneen Kiri ry, Mesuca Basket ry, Metsämaan Urheilijat ry, Muurlan Vihuri ry, My- Åbo Lawn-Tennis Klubb ry nämäen Isku ry, Mynämäen Seudun Latu ja Polku ry, Naantalin Vuoden 2014 aikana LiikUn jäseneksi liittyivät seuraavat Löyly ry, Naantalin Taekwondo ry, Naantalin Voimistelijat ry, Nak- yhdistykset: Club Cucaracha Yläne ry, Rasti-Lukko ry ja kilan Paterit ry, Nakkilan Vire ry, Nesteen Soutajat ry, Nice Futis Turun Ammattikorkeakoulun Liikuntaseura TuLi ry. ry, Noormarkun Koitto ry, Noormarkun Nopsa ry, Nousiaisten Susi ry, Oripään Urheilijat ry, Paattisten Pamaus ry, Paimion Haka Vuoden 2014 aikana LiikUn jäsenyydestä ovat eronneet tai ry, Paimion Naisvoimistelijat ry, Paimion Rasti ry, Paimion Urheilijat poistettu: Kankaanpään Seudun Reumayhdistys ry, Liikunta- ry, Paraisten Nappulat ry, Paraisten Sport ry, Peimarin Latu ja Pol- seura Naantali ry, Salon Raittiusyhdistys ry/LUK ja Vasaran ku ry, Perniön Urheilijat ry, Perttelin Peikot ry, Pauke ry. 21 Toimihenkilöt 31.12.2014

Toimistot LiikUn toimistoissa osoitteissa Yliopistonkatu

31, Turku ja Liisankatu 11, Pori, toimivat alla olevat lajiliittojen tai niiden alueyksiköiden tai Valpola Pekka Suomen Koripalloliitto ry muiden liikuntajärjestöjen toimihenkilöt. Paalasmaa Lauri Suomen Luisteluliitto ry Jäppilä Mari Suomen Palloliiton Turun piiri ry

Kattelus Sami Suomen Palloliiton Turun piiri ry Karita Toivonen on toimivapaalla ajalla 1.9.2013 Koivuniemi Jouni Suomen Palloliitto Turun piiri ry -31.8.2015. Lisäksi toimistoissa on työskennellyt Mäki Vesa Suomen Palloliiton Turun piiri ry lyhytaikaisia työntekijöitä sekä eri oppilaitosten Nummijoki Tommi Suomen Palloliiton Turun piiri ry harjoittelijoita ja työharjoittelijoita LiikUn ja Koivisto Tiina Suomen Salibandyliitto ry muiden järjestöjen tehtävissä. Lyytikkä Hannele Suomen Voimisteluliitto ry Murtonen Satu Suomen Voimisteluliitto ry Kamppila Kimmo TUL:n Varsinais-Suomen piiri ry Pori Aatola Anne Turku-Pesis ry Isoviita Anette Porin Naisvoimistelijat ry Mikola Satu Varsinais-Suomen Pesis ry Ojala Eija Suomen Voimisteluliitto ry Mikola Mika Varsinais-Suomen Pesis ry Pennanen Heli Varsinais-Suomen Pesis ry Turku Oksanen Juha Varsinais-Suomen Yleisurheilu ry Lehtonen Vesa Suomen Jääkiekkoliitto ry Pennanen Virpi Soveltava Liikunta ry Suutala Heikki Suomen Jääkiekkoliitto ry Taulu Anne Soveltava Liikunta ry Ailanto Pirjo Suomen Selkäliitto ry

22

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

Tilinpäätös 2014

VARSINAINEN TOIMINTA Tilinpäätös Budjetti Tilinpäätös 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 TUOTOT osanottomaksut 752456,54 713400 826607,78 pääsylipputulot muut tuotot 177643,38 172000 173708,85 TUOTOT YHTEENSÄ 930099,92 885400 1000316,63

KULUT palkat ja palkkiot 716197,39 680000 686087,56 henkilöstösivukulut 185520,32 200000 179400,88 henkilöstökulut yhteensä 901717,71 880000 865488,44 vuokra- ja vastikekulut 242015,10 268000 261080,01 Poistot 1459,65 0 1946,20

Muut kulut ostopalvelut 386562,84 308300 396026,70 matka- ja majoituskulut 80556,73 70000 76758,58 materiaalikulut 91360,20 65200 65974,46 muut toimintakulut 155682,80 147000 152217,55 muut kulut yhteensä 714162,57 590500 690977,29

KULUT YHTEENSÄ 1859355,03 1738500 1819491,94

Varsinaisen toiminnan kulujäämä - 929255,11 -853100 -819175,31

Varainhankinta

Varainhankinnan tuotot 123897,20 113100 120510,63

Varainhankinnan kulut 27657,30 20000 26866,88

Varainhankinta yhteensä 96239,90 93100 93643,75

Sijoitustuotot, avustukset

Sijoitustuotot 376,59 2000 211,88

Rahoituskulut 0 9,08

Satunnaiset kulut 0 78,00

Avustustuotot 839093,73 758000 759490,68

Varausten muutos 0 0

Tilikauden tulos ylijäämä 6455,11 0 34083,92

Tulot yhteensä 1893467,44 1758500 1880529,82

Kulut yhteensä 1887012,33 1758500 1846445,90 23 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

Tase 31.12.2014

VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013

PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 4378,94 5838,59 OSAKKEET JA OSUUDET Osakkeet ja osuudet 9127,92 12306,23 PYSYVÄT VASTAAVAT 13506,86 18144,82 VAIHTUVAT VASTAAVAT LYHYTAIKAISET SAAMISET MUUT SAAMISET Ennakkomaksut 3000,00 Muut Saamiset 21476,58

SIIRTOSAAMISET 11462,48 21048,02

LYHYTAIKAISET SAAMISET 32939,06 24048,02

RAHAT JA PANKKISAAMISET 451571,59 434063,40 Vaihtuvat vastaavat 484510,65 458111,42

VASTAAVAA 498017,51 476256,24

VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA Edellisten vuosien ylijäämä 255842,64 221758,72 Tilikauden ali-/ylijäämä 6455,11 34083,92

OMA PÄÄOMA 262297,75 255842,64

VIERAS PÄÄOMA SAADUT ENNAKOT 100007,00 98350,00 LYHYTAIKAINEN Lakis.vak.velka 207,04 Muut lyhytaaikaiset velat 17149,32 14674,30 SIIRTOVELAT Muut siirtovelat Siirtovelat 118563,44 107389,30

LYHYTAIKAINEN 235719,76 220413,60

VASTATTAVAA 498017,51 476256,24 24 25 Tilastot: lasten ja nuorten liikuttajakoulutukset ja tapahtumat

VARSINAIS-SUOMI VARSINAIS-SUOMI

Koulutukset ja tilaisuudet Tilai- Osallis- Nuorten koulutukset Tilai- Osallis- suudet tujia suudet tujia

Havainnoista liikkeeksi - Lasten 5 79 #MunLiike –koulutukset 6 116 motoristen taitojen havainnointi Järkkää tapahtuma –koulutukset 5 68 Keskittymistä vaativat leikit ja 2 43 Tervetuloa ohjaajaksi –koulutukset 2 40 rentoutuminen Välkkäri –koulutukset 35 660 Lasten liikunnan ideatori 1 18 Välkkäreiden liikuntatapahtuma 1 137 Lastentanssin avaimet 2 31 Yläkoulun välkkäri –koulutukset 2 41 Leikitellen luistimilla 1 11 Liikkuva varhaiskasvatus 3 54 yhteensä 51 1061 Liikuntaa pienissä tiloissa 5 81 Muut tilaisuudet Liikuntakerho ohjaajakoulutukset 1 9

Liikuntaleikkikoulu ohjaajakoulutus 2 41 Koulun ja kodin yhteistyöpäivä 1 700

Motoristen perustaitojen vahvistami- 1 49 Liikuntapäivä lapsille ja nuorille 1 20 nen sisäliikunnassa Luento yläkouluikäisten vanhemmille 1 30 Nassikkapaini 1 10 Pallotellen 4 73 Perinneleikit 1 30 Pienten lasten pihaleikit 1 14 Sykettä yhdistyksen viestintään 2 15

Ryhmä haltuun liikkuen 1 17 Tapahtuman järjestäminen – 1 11 Seikkailuliikunta 3 79 yhdistystoiminnassa Sherborne jatkokoulutus 1 18 Tervetuloa ohjaajaksi – koulutus yhdis- 1 12 tystoiminnassa Vekara vipellys - liikuntaa alle 3- 1 17 vuotiaille Turun aamu– ja iltapäivätoiminnan 1 320 yhteensä 35 644 liikuntatapahtuma Varhaiskasvatuksen vanhempainilta- 6 319 Koulutyöyhteisön koulutukset luennot Varhaiskasvatuksen liikunnan vuosi- 1 9 Liikunta työyhteisön tukena – 2 68 suunnitelma –koulutus koulutukset aamu– ja iltapäivätoimin- taan yhteensä 16 766 Toiminnallinen oppiminen 3 56 yhteensä 5 124

Kouluttajatilaisuudet

Valtakunnalliset 4 18 kouluttajakoulutukset Muut kouluttajatilaisuudet 2 47 yhteensä 6 65

26 Tilastot: lasten ja nuorten liikuttajakoulutukset ja tapahtumat

SATAKUNTA SATAKUNTA

Lasten liikuttajat Tilai- Osallis- Nuorten koulutukset Tilai- Osallis- suudet tujia suudet tujia

Havainnoista liikkeeksi—lasten 3 62 #MunLiike –koulutukset 8 149 motoristen taitojen havainnointi Liikuntapäivä 1 110

Lastentanssi matkalla kohti koreo- 1 7 Välkkäri –koulutukset 14 309 grafiaa Yläkoulun välkkäri –koulutukset 4 60 Pallotellen 1 9 yhteensä 27 628 Erityistukea tarvitseva lapsi liikun- 1 19 nassa Kouluyhteisökoulutukset

Seikkailuliikunta 2 30 Toiminnallisen oppimisen koulutus 3 42

Liikuntaa pienissä tiloissa 2 46 Liikuntaneuvonnan koulutuskiertue 1 120

Sherborne –peruskoulutus 1 12 Liikunta kouluyhteisön tukena 3 97

Nassikkapaini 1 10 yhteensä 7 259 yhteensä 12 195

Muut tilaisuudet

Perheliikuntapäivä 1 824

yhteensä 1 824

Opettajakoulutukset

Seikkailuliikunta 1 13

Liikuntavinkkejä sisäliikuntaa— 1 10 erilaisia viitepelejä yhteensä 2 23

27 Tilastot: Lasten ja nuorten leirit sekä liikuntapäivät

SATAKUNTA

Leirit ja liikuntatapahtumat Tilaisuudet Osanottajia Ohjaajia Lajeja

Mini-Pitkis liikuntapäivät 4 418 96 24

Pitkis-Sporttikiertue 57 2285 225 7

Pitkis-Urheilukoulut 19 920 82 23 Pitkis-Lajikoulut 32 685 96 18 Pitkis-Sporttivaunu 62 2200 35 33 Pitkis-Sport liikuntaleiri 5 pv 44 1564 240 70 Pitkis-perhepäivät ja Sporttivaunu 32 5811 203 35

Koulujen Seikkailu- ja liikuntapäivät 5 3042 118 36 yhteensä 255 16925 1095 246 Nuorisojohtajakurssi 1 6 300 24 Nuorisojohtajakurssi 2 6 240 120 Nuorisojohtajien jatkokoulutuspäivät 3 22 4 Kouluttajatilaisuudet/koulutukset 5 632 26 yhteensä 21 1194 174

VARSINAIS-SUOMI

Leirit ja liikuntatapahtumat Tilaisuudet Osanottajia Ohjaajia Lajeja

Hiihtis-liikuntapäivä 1 86 18 8

Kesis-lajipakettileiri 1 521 153 36

Perheleiri 2 134 12 8

Ohjaajaleirit 1 18 2 10

Syystis-liikuntapäivä 2 106 20 11 yhteensä 7 865 205 79

Leiriohjaajakoulutus 5 325

Lajiohjaajatapaaminen 2 71

Ohjaajatapaaminen 2 66 yhteensä 9 462

28 Tilastot: Aikuisten harrasteliikunta

VARSINAIS-SUOMI JA SATAKUNTA

Kampanjat, tapahtumat ja -koulutukset Tilaisuudet Osallistujia Tilaisuudet Osallistujia Satakunta Satakunta V-S V-S

Kuntien välinen haastepyöräily 20 kuntaa 190 455 13 kuntaa 25 183 kirjausta kirjausta

Mestariliikkuja- ja kisälliliikkujakampanja 1 28 Mestariliikkuja palkitsemistilaisuus 1 15

Liikkujan Apteekki tapahtumat 3 80 5 500

Kunnon Eväät tapahtumat - - 1 189

Lisää virtaa työvuosiin -testatut (hanke) 7 111 6 122

SuomiMies seikkailee -testikiertue, testatut (naiset muka- 5 1999 5 1988 na) Yleisötapahtumat 41 5049 28 19550

Testaukset yleisötapahtumissa 32 758 24 4039 yhteensä 78 198 495 58 51571

Liikunta osana arkea - - 1 14

Lihaskunto ja liikehallinta - - 1 14

Kestävyyskunto ja lihashuolto - - 1 14

Kuntosalin startti - - 1 13

SuomiMies Seikkailee –kurssi - -

Liikuntaneuvonnan koulutustapahtumat 2 189 2 281 Yhdistysvierailut / neuvottelut 35 142 5 132 Liikuntaneuvonnan alueelliset kuntakoulutukset 5 41 4 32

Muut koulutustilaisuudet ja luennot 7 139 15 455

Harrasteliikuntakoulutukset yhteensä 49 511 30 955 Yrityskohtaiset kuntotestaukset 68 1866 24 2193

Yritysten liikuntapäivät 4 85 8 1115 Yritysliikuntatapahtumat yhteensä 72 1951 32 3308 yhteensä 199 200957 120 55834

29

Tilastot: Urheilutoiminta

VARSINAIS-SUOMI JA SATAKUNTA

Koulutukset Tilai- Osallis- Koulutukset Tilai- Osallis- suudet tujia suudet tujia

Fyysinen harjoittelu 3 42 Päätä oikein 1 8 Harjoittelun suunnittelu ja arvi- 2 25 Ravitsemuskoulutus 1 94 ointi Respect –ilta 1 52 Herkkyyskausien huomiointi har- 2 31 Seura– ja kuntaseminaari 3 63 joittelussa Seura työnantajana 1 3 Ihmisen elinjärjestelmät ja 2 31 Seuratuen hakukoulutukset 3 83 harjoittelu Seurojen tulevaisuusillat 19 266 Kannustava valmentaja ja 5 79 ohjaaja Seurojen pj –koulutus 2 18 Kasvua ja kehitystä tukeva harjoit- 1 13 Sinettiseurakoulutus 1 32 telu Sinettiseurojen auditoinnit 9 96 Kinesioteippaus 1 25 SSA Urheilijakoulutus 3 198 Kouluttajakoulutus 1 23 SSA Mentaalivalmennus 3 46 Lapseni Urheilee –ilta 1 57 Taitoharjoittelu 3 43 Lasten ja nuorten 2 37 Taloudenhoidon ABC 1 53 valmentaminen Tervetuloa ohjaajaksi 3 40 Liiketaitoharjoittelu 4 126 Tiedätkö urheilija mitä syöt ja 1 23 Liikunnallinen elämäntapa 2 30 miksi - nuori urheilija Liikuntaa kaikille –koulutusta las- 1 10 Tukien hakeminen 1 9 ten liikunnan ohjaajille Tunne– ja vuorovaikutustaidot 3 41 Monipuolinen harjoittelu 1 14 valmennuksessa Nappaa mukaan 1 5 Tytöt ja naiset urheilijoina 1 82 Nuoren urheilijan ravitsemus 1 38 Urheiluseuran viestintä 1 10 Nuorten liiketaitoharjoittelun 1 20 Valmennuksen teemakoulutus 4 263 perusteet Valmentajana ja ohjaajana kehit- 1 13 Omalle huipulle - Harrasteliikunta 1 40 tyminen ja harrastuksen jatkuminen seura- Valmentajaklinikka 12 121 toiminnan haasteena Valmentajan vuorovaikutustaidot 1 18 Oppiminen ja opettaminen harjoi- 5 78 tustilanteessa Vammat Veks 1 49 Perheliikunnan ohjaajakoulutus 2 21 Verkostotapaaminen 4 41 Perheliikunta-info ja tapahtumat 14 278 Valmentaminen vammaisurhei- 1 19 lussa Psyykkinen valmennus 1 49 Workshop joukkueiden psyykki- 1 28 Psyykkiset ja sosiaaliset ominai- 2 26 sestä valmentamisesta suudet harjoittelussa yhteensä 142 2910

30