Baptria 2013 Nro 3

Vol. 38 2013, nro 3

ISSN 0355-4791

TOIMISTO Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimisto avoinna tiistaisin klo 15.30–20.00 HUOM. Talvikaudella helmikuun loppuun asti vain parittomien viikkojen tiistaisin. • Osoite/Address: Suomen Perhostutkijain Seura ry, Lämmittäjänkatu 2 A, FI–00810 Helsinki • e-mail: [email protected], internet: http://www.perhostutkijainseura.fi Pankkiyhteys — Bankförbindelse: Sampo Pankki, IBAN: FI0680001900268583, BIC-koodi DABAFIHH

HALLITUS — STYRELSE Taloudenhoitaja Lassi Jalonen, Isonmastontie 2 as 1, 00980 Helsinki. Puheenjohtaja — Ordförande Puh. 040 557 3000, e-mail: [email protected] Reima Leinonen, Rauhalantie 14 D 12, TOIMINNANJOHTAJA — 87830 Nakertaja. Puh. 040 529 6896, VERKSAMHETSLEDARE e-mail: [email protected] Jari Kaitila, Kannuskuja 8 D 37, 01200 Vantaa, Varapuheenjohtaja Suomessa pikkuapolloa (Parnassius puh. 050 586 8531, Kimmo Silvonen, Pronssitie 28, 02750 Espoo. mnemosyne) on tutkittu useaan e-mail: [email protected] Puh. 040-709 0987, e-mail: [email protected] otteeseen ja perhosen esiintyminen TOIMIKUNNAT — UTSKOTT Muut hallituksen jäsenet: (1.7.2013 alkaen) sekä biologia tunnetaan poikkeuk- Eettinen toimikunta: Vesa Lepistö (pj), Maria Heikkilä, Otsolahdentie 7 A 7, 02110 Espoo sellisen hyvin. Kartoitusten tuloksia Jyrki Lehto, Markus Lindberg, Karl-Erik Lundsten Puh. 040 502 2504, e-mail: [email protected] sisämaan jokilaaksojen esiintymillä Suojelutoimikunta: Erkki Laasonen (pj), Juha Lemström, Takilatie 148 A, 00850 Helsinki esitellään tämän lehden sivuilla 70–83. Petri Hirvonen, Jari Kaitila, Hannu Koski (siht.), Kuva: Annika Harlio Puh. 040 550 0847, e-mail: [email protected] Jaakko Kullberg, Reima Leinonen, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg, Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Juha Pöyry, Tatu Sallinen, Panu Välimäki Hyönteisosasto 00014 Helsinki. Puh. 050 328 8886, Havainto- ja tiedonantotoimikunta: e-mail: [email protected] Olavi Blomster, Lassi Jalonen, Jari Kaitila, Ari Uusimäki, Jorvaksenpuisto 3 B 10, 02420 Jorvas Jaakko Kullberg, Pertti Pakkanen, Baptria 3/2013 Puh. 050 380 7199, e-mail: [email protected] Hannu Saarenmaa, Panu Välimäki Vol. 38 Sihteeri — Sekreterare Taloustoimikunta: Lassi Jalonen (pj), Julkaisija — Utgivare Markus Lindberg, Ukonkivenpolku 1 G, 01610 Vantaa. Bo-Göran Kumlander, Risto Martikainen, Suomen Perhostutkijain Seura ry Puh. 040 701 9891, e-mail: [email protected] Esko Tuomisto Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf Jäsenlehdestä ilmestyy neljä numeroa vuodessa. Lehti postitetaan Suomen TARVIKEVÄLITYS (Hyönteistarvike TIBIALE Oy) Internet: www.tibiale.fi Perhostutkijain Seura ry:n jäsenille. Osoitteenmuutokset seuran toimistoon. – Avoinna Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimiston aukioloaikana tiistaisin klo 15.30–20.00. HUOM. Talvikaudella helmikuun loppuun asti vain parittomien Ilmoitukset — Annonser viikkojen tiistaisin. OSOITE: Lämmittäjänkatu 2 A, FI-00810 Helsinki • TILAUKSET: 1/1 sivu – sida 250 euroa [email protected] tai puh. Markus P. Rantala 050 561 6760 (ma–to klo 16–19). 1/2 sivu – sida 150 euroa 1/4 sivu – sida 80 euroa

Baptrian toimitus OHJELMAA: loppuvuosi 2013 – alkuvuosi 2014 Päätoimittaja Panu Välimäki Keskiviikko 13.11.2013 klo 18.30 Tuo mukanasi yksilöitä tunnistettavaksi. Simeonintie 3, 90410 Oulu, • Tilaisuuteen ennakkoilmoittautuminen puh. 040 716 8516, KERHOILTA, Helsinki, Tieteiden talo, e-mail: [email protected] sali 104 ([email protected], Toimittajat: • Kesän 2013 havainnot – keskustelua p. 0505868531) Lauri Kaila, (tieteellinen tarkastus) kauden havainnoista (kehrääjät, kiitäjät, e-mail: [email protected] päiväperhoset ja mittarit) Keskiviikko 11.12.2013 klo 18.30, Jari-Pekka Kaitila VUOSIKOKOUS, Helsinki, Tieteiden talo, puh. 050 586 8531, Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.30, sali 505 e-mail: [email protected] KERHOILTA, Helsinki, Tieteiden talo, • Marko Nieminen: Täpläverkkoperhosen Jaakko Kullberg sali 104 puh. 050 328 8886, viimeisimmät tutkimustulokset e-mail: [email protected] • Kesän 2013 havainnot – keskustelua • Vuosikokousasiat Timo Lehto (taitto) kauden havainnoista (yökköset ja mikrot) (ks. erillinen kutsu viereisellä sivulla) puh. 050 338 3725, e-mail: [email protected] Tiistai 3.12.2013 klo 16.00 alkaen, Lauantai 8.2.2014 klo 12.30, Timo Leponiemi KERHOILTA, Helsinki, SPS:n toimisto KUUKAUSIKOKOUS, Helsinki, puh. 0400 939939, e-mail: [email protected] • Oligia-, Amphipoea-, ja Acronicta tridens Tieteiden talo, sali 505 Tomi Mutanen -ryhmän lajien tunnistaminen. - Ohjelma avoin. e-mail: [email protected] Magnus Östman, (ruotsinnokset) tel. (09) 6122 2923, 040 768 5526, KEVÄÄN 2014 VIIKONLOPPUTAPAHTUMAA VIETÄMME e-mail: [email protected] 12.–13. HUHTIKUUTA HÄMEEENLINNASSA – MERKKAA KALENTERIIN. Paino — Tryckeri: Ohjelmasta ja ilmoittautumisesta tiedotetaan tammikuussa nettisivuilla ja jäsenkirjeessä. Kirjapaino Uusimaa, Porvoo Ulkoasu ja taitto: Timo Lehto Tarkemmat ohjelmat kokouksista, mahdolliset muutokset sekä tästä vielä puuttuvat kerhoilllat ISSN 0355-4791 näet nettisivuiltamme: www.perhostutkijainseura.fi

66 Baptria 3/2013 Baptria PÄÄKIRJOITUS KUVA: HANNU MÄÄTTÄNEN

Populismia!

erhosharrastajien ukkoutumisen syitä on voitava pohtia rehellisesti. Jokaisen elinvoimaisen kansanliik- keen edellytys on tiedostaa ja torpata umpioitumisen vaarat. Voisi olla esimerkiksi aika miettiä, miten ja Pmissä muodossa kerromme perhosista nuorille. Tutkimusten ja tiedon kasvaessa tulee huomioida, että perhoset näyttäytyisivät valovoimaisina myös maallikoille. Harras- tuksemme viehättäviä kohteitahan on Suomessa nyt enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Peruspulliaiset ovat lähtökohtaisesti ulalla, kun hehkutamme trabealiksista ja dominuloista. Noloksi tilanne kääntyy, kun kysyttäessä näi- den lajien suomenkielisiä nimiä vastaaminen voikin olla yllättä- Tuomo A. Komulainen väijymässä suon perhosia. vän hankalaa! Keskenämme voimme ufojen dialogia käydäkin, mutta jonkinlainen kosketus tavallisen perunansyöjän arkeen olisi hyvä säilyttää. Slangiamme semmoisenaan ei ymmärrä promillekaan valtaväestöstä. Näen perhosharrastuksen metsästysvietin muotona, jossa tunnepitoiset väijyntä- ja saalistuskokemukset luonnossa ovat liikkeelle paneva voima. Genitaalipreparaatit eivät kiinnosta teinejä. Heitä innostaa sadan metrin kilpajuoksu tammikeh- Keskenämme voimme rääjän kanssa. Heidän sydämensä sykkii syreeninkukan heilun- nasta horsmakiitäjän pörrätessä siinä. Tosiasia on, etteivät kor- " ufojen dialogia käydäkin, keimmin koulutetut ekspertitkään aikanaan nuorina kloppeina syttyneet tieteellisistä tiiliskivistä tuhansine alaviitteineen. mutta..." Varsinkaan nuorelle harrastajalle akateeminen huippututkimus ei ole arkitodellisuutta. Tiedon kaivon syvetessä on tärkeää, lukkokaapissa saaden ihailijoikseen vain kollegamme että myös ammennuslaitteet toimisivat. Olisi hienoa, jos jaksai- ja ajoittain valitettavasti tuholaiset? Voisimmeko esitellä simme kertoa yhä uudelleen harrastuksemme perusasioita harrastuksemme hedelmiä nuorille ja ottaa heitä mukaan innostuneesti emmekä arkailisi lehtihaastattelujakaan. jahtireissuille? Voisiko roskiin meneviä vanhoja kokoelmia Jokaisessa koulussa on poikia ja tyttöjä, jotka odottavat tarjota esimerkiksi kirjastoille näyttelyä varten? harrastuskärpäsen puraisua. Kuinka saisimme aikaan lepidop- Mitä laajempi innostus, sitä vakaammalla pohjalla myös terologisen herätysliikkeen 2000-luvun nuorissa? Virolahdella syvällisempi perhostutkimus on. Niin se vain on, että ritari- 4.–7. heinäkuuta pidetyn nuorisoleirin runsas ja innokas osan- perhosen perässä kirmaavien rasavillien keskuudessa otto lupasi jo hyvää. Leirillä näki heti, että jännittävien keruu- varttuvat uudet huippuasiantuntijamme. kokemusten kertominen ja käytännön vinkit maastossa ovat tärkeämpiä kuin kuormittaa nuoria aivoja aikuisillekin vaikeil- Tuomo A. Komulainen la käsitteillä. Toinen mietinnän arvoinen seikka on pääsevätkö FM, TM kokoelmamme oikeuksiinsa, jos ne kyhjöttävät vuosikymmenet

KOKOUSKUTSU Käsiteltävät sääntömääräiset syyskokousasiat: • toimintakertomus SPS:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS • tilinpäätös 11.12.2013 klo 18.30 Helsinki, Kruununhaka, Tieteiden talo, sali 505 – tervetuloa!

67 Baptria 3/2013 Baptria NUORISOLEIRILLÄ

Nuoret viihtyivät Virolahdella

iisitoista poikaa ja tyttöä ninä tavattu Harjusta tiettävästi vain ker- – Oletko löytänyt maailmalle uusia laje- kokoontui SPS:n nuorisolei- ran, mutta muualta Virolahdelta huomat- ja? rille Virolahden Harjun op- tavasti useammin ja viime vuosina lähes – Voiko Suomesta saada purjeperhosia? pimiskeskukseen 4.–7. hei- vuosittain. näkuuta 2013. Monella oli Varsinaisia oppitunteja emme katsoneet Vvanhempansa mukana. Tunnelma oli heti Käytännön keräilyä tarpeelliseksi järjestää. Keskityimme huipussaan, kun isonokkosperhosia pyöri käytännön havainnointiin ja annoimme syöteillä. Valotusreissulla kävimme lähi- Leirin tarkoituksena oli tukea nuorten vinkkiä tilanteen ollessa päällä. Leiril- metsiköissä joka yö, ja lamppujen äärel- perhosharrastusta ja antaa heille käytän- lä korostuikin hiljaisen tiedon merkitys. lä valvoimme aamukolmeenkin asti. Hei- nön vinkkejä. Ohjaajina toimivat allekir- Kaikkea ei voi kirjoja lukemalla oppia. nänorsut ja härkäpäät saatiin purkkiin, ri- joittaneen lisäksi Lassi Jalonen, Jari Kai- tarimittari ja kuusikarvajalka tunnistet- tila, Matias Mustonen, Hannu Määttänen Uusia kavereita ja perhoslajeja tiin. Arvokkain havainto oli valorysään ja Robert Perttilä. Hyviä kysymyksiä sa- eksynyt kirjokaapuyökkönen (Cucullia teli. Ville Hauta-Luoma oli tullut leirille poi- fraudatrix), joka on viime vuosikymme- – Mitä atlaskehrääjän toukka syö? kansa Santerin kanssa Pohjanmaalta. – Seinäjoelta asti ajoimme tänne, mutta oli sen arvoista! Hauta-Luoma kiitte- li. Hänen havaintojensa mukaan nuorten aika ei tullut missään vaiheessa pitkäksi. – Ovat viihtyneet täällä niin hyvin, että harmittaa lähteä pois. Kauempaa saapuneet saivat Virolah- delta uusia perhoslajeja, sellaisiakin joita ei ole mahdollista saada heidän kotiseu- dultaan. Lassi Jalonen totesi, että poruk- ka nivoutui hyvin yhteen. – Nuoret olivat innoissaan saadessaan olla samanhenkisten harrastajien kanssa.

Leirillä oli mukana myös muista hyöntei- sistä, kuten kovakuoriaisista ja luteista, sekä hämähäkeistä kiinnostuneita. Myös näistä tarjottiin oppia erityisesti Matiak- sen ja Hannun toimesta.

▲ Ohjaaja Lassi Jalonen jakaa yöpyydyksiin tullutta materiaalia leiriläisille. Kuva: HANNU MÄÄTTÄNEN Tuomo A. Komulainen 68 Baptria 3/2013 ”Voiko purjeperhosen ▼ Virolahden tapahtuman arvokkain perhoshavainto oli ehdottomasti kirjo- kaapuyökkönen (Cucullia fraudatrix). saada Suomesta?” Kaapuyökkösten tapaan, hankalasti aikuisina havaittavia perhosia voi etsiä Nuorena harrastajana muistan myös toukkina. Kirjokaapuyökkösen pohtineeni samanlaista kysymystä toukat elävät myöhäiskesällä pujolla. pääkallokiitäjän kohdalla. Olin Toukkien hyvä suojaväritys lisää etsimis- tehtävän vaikeusastetta! tietoinen, että lajia oli saatu Kuva: TIMO LEHTO Suomesta etenkin menneinä vuosi- kymmeninä, mutta silti en ollut ollenkaan varma oikeasta vastauk- sesta. Muistan jopa kuulleeni aika- laiskuvauksen isäni vanhan tädin syntymäpäivillä, miten pääkallokii- Omalta kannaltani tämä ei heikentänyt kohtaa- täjiä oli pyydystetty onnistunees- misen arvoa, sillä oli hienoa edes nähdä purje- ti syöteillä Porin vanhalta hautaus- perhonen Suomessa.” maalta. Syötin reseptiä en tieten- Pari päivää myöhemmin Kari Heinonen kään ymmärtänyt pistää muistiin ja havaitsi vielä yhden purjeperhosen Porin nyt asianosaiset eivät ole enää näistä Tahkoluodossa. Aivan varmasti nämä mystisistä jutuista kertomassakaan. havainnot saivat perhosharrastajien kiin- nostuksen heräämään ja lajia tarkkailtiin Joka tapauksessa nuorisoleirillä entistä aktiivisemmin ja pyyntitarkoitukses- esitetty kysymys purjeperhosesta sakin, mutta lisäyksilöitä ei tietääkseni enää osoittautui odottamattoman ajan- löytynyt eikä yhtään purjeperhosta talletettu. ◀ Innokkailla leiriläisillä riitti hyviä kysy- kohtaiseksi vain muutamia viikkoja Ainoa tietooni tullut haaviin saakka erehtynyt myksiä ohjaajille. Kuva: HANNU MÄÄTTÄNEN myöhemmin. yksilö Pohjoismaissa havaittiin elokuun alkupuolella Tukholmassa. Oululaislähtöinen, ▼ Ohjaaja Jari Kaitila katsoo, kun Sameli Purjeperhonen elää toukkana monilla ruusu- erityisesti hyönteisten evoluutiota tutkiva Pippola ripustaa syöttirysää.” kasveihin kuuluvilla puilla ja pensailla. Vaikka Sami M. Kivelä oli juuri muuttanut Tukhol- Kuva: KIRSI HELIN lajin ravintokasveja esiintyy Suomessa, ilmas- maan jatkaakseen tutkimusuraansa sikäläisen totekijät poissulkevat lajin esiintymisen yliopiston eläintieteenlaitoksella. maassamme yksiselitteisesti. Laji on kuitenkin "Muuton jälkeisinä päivinä pyydystelin etelämpänä sangen runsaslukuinen ja laajalle lanttuperhosia tutkimustarkoituksiin yliopis- levinnyt. Useimmille ”etelänlomalaisille” tämä ton kampusalueella. Eräänä päivänä kiinnitin näyttävä vaaleankeltainen liitelijä on tullut huomiota huomattavasti lanttuperhosia tutuksi hedelmätarhoissa tai näiden läheisil- suurempaan vaaleaan perhoseen muutaman lä kukkaistutuksilla. Purjeperhosen vakituinen kymmenen metrin päästä itsestäni. Perhonen esiintyminen kattaa alueet Pohjois-Afrikasta lensi varsin rauhallisesti ja ensivaikutelma Keski-Eurooppaan ja Aasian lauhkeiden osien otuksesta oli varsin kaaliperhosmainen. Juuri kautta Länsi-Kiinaan. Kuten pääkallokiitäjä, sillä hetkellä aurinko oli pilvessä, mikä saattoi purjeperhonen on toki tavattu maassamme. vaikuttaa asiaan. Perhonen laskeutui kukkaan Ennen vuotta 2013 tehtyjä ja täysin kiistat- ja päätin mennä katsomaan, mikä perhonen tomia havaintoja ei tosin ole kuin yksi 1980- oli kyseessä. Sain pyydystettyä sen haaviin ja luvun puolivälistä. Silloin tällöin on esitetty yllätyin huomatessani, että kyseessä oli purje- muitakin luotettavan oloisia havaintoja, perhonen. Hieman yllätyin myös siitä, että mutta nämä ovat puutteellisen dokumentoin- perhonen ei lähtenyt lentoon, kun lähestyin sitä nin tai odottamattoman havaintoajankohdan haavimisetäisyydelle, ja siksi sain sen helposti ”Mitähän seurauksena todettu sittenkin liian epävar- kiinni. Haavista vapauttamisen jälkeen se kyllä moiksi tai vaihtoehtoisesti yksilöiden on sitten lähti vikkelästi liikkeelle. Ensimmäinen mielenkiintoista oletettu kulkeutuneen maahamme ihmisen ajatukseni oli, että yksilö olisi karannut yliopis- seuraavaksi näkyy?” avustuksella ns. importteina. ton kasvatustiloista, joissa muistin nähneeni Vuoden 2013 elokuun alkupuolella aktiivi- jonkin vanhan kokeen jäljiltä lentohäkin nen luontoharrastaja Ismo Hyvärinen ilmoitti pohjalla kuolleita purjeperhosia.” havainneensa purjeperhosen Korppoon Kaikki todennäköisyydet sotivat suoma- VINKKI: Myös vuonna 2014 Utössä. Kuvaus kohtaamisesta lähietäisyydel- laisen purjeperhosen pyydystämistä vastaan. on tarkoitus järjestää tä oli niin yksityiskohtainen, että epäilyksel- Lajia on tavattu todistettavasti edellisen 30 Perhostutkijain Seuran le ei jäänyt sijaa – todellakin purjeperhonen vuoden aikana kahtena vuotena yhteensä nuorisoleiri. Paikka ja aika Suomessa! Reilu viikko tästä eteenpäin rauma- neljä yksilöä satunnaisissa paikoissa satun- lainen pitkänlinjan perhosharrastaja ilmoitti naiseen aikaan. Esimerkit Suomesta osoitta- tarkentuvat myöhemmin. nähneensä purjeperhosen kotipihallaan. vat, että sattumalta oikeassa paikassa oikeaan ”Istuskelin aamupäivällä kotipihalla- aikaan oleminen ei riitä, vaan myös pyyntivä- ni ja naapurin aidan yli lennähti suuri vaalea lineistö pitäisi olla käsillä, kuten Tukholman perhonen. Olen nähnyt purjeperhosia runsaasti tapauksessa riippumatta yksilön alkuperäs- välimeren alueella ja tunsin lajin epäröimät- tä. Tämäkään ei vielä takaa perhosharrastajan tä jo sille ominaisesta ritariperhosesta poik- kannalta toivottua lopputulosta, sillä purje- keavasta liitelevästä lentotavasta. Perhonen perhonen on äärimmäisen hyvä lentäjä ja siksi lensi pihan poikki ja hiljensi vauhtiaan yrittäen etenkin hyvällä säällä vaikeasti haavittava. istahtaa viereeni 3–4 metrin päähän pihlajan- Alkuperäiseen kysymykseen on silti vastattava oksalle, mutta jatkoi kuitenkin heti matkaansa. – Kyllä, purjeperhosen voi saada Suomesta. Haavia ei tietenkään ollut käden ulottuvilla, siksi yllättävä ja odottamaton tapahtuma oli. Panu Välimäki 69 Baptria 3/2013 MIKKO KUUSSAARI Pikkuapollon esiintyminen sisämaan jokilaaksoissa Mikko Kuussaari, Miska Luoto, Risto K. Heikkinen, Joona Lehtomäki, Marianne Mayer, Jere Salminen & Tea von Bonsdorff

▲ Pikkuapollokoiraan takaruumis on valkoisen villakarvan peittämä. Koiraat liikkuvat paljon naaraita vilkkaammin. ▼ Rekijoen haaroittuneella latva-alueella laidunnetut niityt muodostavat pitkiä yhtenäisiä niittykäytäviä ja ihanteellisen elinympäristön pikkuapollolle.

Kirjoittajien osoitteet – Authors’ addresses: Mikko Kuussaari ja Risto K. Heikkinen, Suomen ympäristökeskus, Luontoympäristökeskus, Ekosysteemimuutosyksikkö, PL 140, 00251 Helsinki, [email protected] Miska Luoto, Geotieteiden ja maantieteen laitos, PL 64, 00014 Helsingin yliopisto Joona Lehtomäki, Biotieteiden laitos, PL 65, 00014 Helsingin yliopisto Marianne Mayer, Kimaratie 10 A 4, 01680 Vantaa Jere Salminen, Kellaritie 6, 07930 Pernaja Tea von Bonsdorff, Luonnontieteellinen keskusmuseo, PL 7, 00014 Helsingin yliopisto

Johdanto 1997b, 1999) ja Tsekissä (Konvicka & Kuras 1999, tenäiskoordinaattiruudusta, mutta näistä Vlasanek & Konvicka 2009, Vlasanek ym. 2009) vain kolmanneksesta oli tuoreita havain- Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne) on sekä Fennoskandiassa (Väisänen ym. 1991, toja vuosilta 1988–1997. suuressa osassa Eurooppaa taantunut (van Bergström 2005). Atlaksen ilmestymisen jälkeen pik- Swaay & Warren 1999). Se kuuluu EU:n habi- Suomessa pikkuapolloa on tutkittu kuapolloa on löydetty myös joistakin uu- taattidirektiivin liitteen IVa tiukkaa suo- useaan otteeseen, ja sen esiintyminen ja sista ruuduista. Uudet havaintoruudut jelua vaativiin lajeihin (Neuvoston direktii- biologia tunnetaan päiväperhosista poik- liittyvät lajin esiintymisen tarkempiin vi 92/43/ETY, Ilmonen ym. 2001) ja laji on rau- keuksellisen hyvin. Väisänen & Somer- kartoituksiin, joita on tehty viimeisten 15 hoitettu monissa Euroopan maissa. Suo- ma (1985) selvittivät pikkuapollon liikku- vuoden aikana kaikilla pikkuapollon tär- messa pikkuapollo rauhoitettiin vuonna mista ja populaatiokokoa Lemlandin Fla- keimmillä esiintymisalueilla. Tärkeim- 1976, ensimmäisenä perhoslajina yhdes- kassa Ahvenanmaalla jo vuonna 1984. mät nykyiset tunnetut esiintymät sijait- sä isoapollon (P. apollo) kanssa (Mikkola Raportissaan he listasivat 15 pikkuapol- sevat Ahvenanmaalla (Väisänen & Somerma & Häkkinen 1977). Pikkuapollon ekologiaa lon tunnettua populaatiota sekä lisäksi 1985), Saaristomerellä (Karhu 2002), Eurajo- ja eri alueiden kantojen geneettistä eri- 25 lajin vanhaa esiintymisaluetta, joilta ella (Välimäki ym. 2000, Välimäki & Itämies 2003) laistumista on tutkittu Norjassa (Aagaard ei ollut uusia havaintoja vuoden 1970 jäl- sekä Halikonjoen varrella Halikossa (Luo- & Hanssen 1989, Aagaard ym. 1997), Ranskassa keen. Suomen suurperhosatlaksen (Huldén to ym. 2002, Heikkinen ym. 2007, Ovaskainen ym. (Descimon & Napolitano 1993, Napolitano & Des- ym. 2000) mukaan pikkuapolloa on havait- 2008) ja Rekijoen varrella Somerolla (So- cimon 1994), Unkarissa (Meglécz ym. 1997a, tu Suomesta noin sadasta 10×10 km2 yh- merma & Väisänen 1994, Luoto ym. 2001, Salmi-

70 Baptria 3/2013 Occurrence of the Clouded Apollo along Förekomst av mnemosynefjäril längs the inland river valleys in SW Finland ådalar i inlandet i sydvästra Finland We studied the occurrence of the Clouded Apollo (Parnassius Vi studerade förekomster av mnemosynefjäril (Parnassius mnemo- mnemosyne) along the river valleys of the inland rivers Rekijoki, syne) i dalarna längs åarna Rekijoki, Uskelanjoki och Halikonjoki Uskelanjoki and Halikonjoki 1998–2002. We provide an overview åren 1992–2002. Vi ger här en översikt av våra tidigare publicerade of our previously published papers investigating the role of envi- artiklar om hur miljöfaktorer påverkar fjärilens förekomstmönster. ronmental variables for the pattern of the butterfly’s occurrence Vi visar också hur användbara satellitbilder är för att förutspå artens and on the usefulness of satellite images in predicting the species’ förekomst. Vi rapporterar dessutom tidigare opublicerade resultat occurrences. In addition, we report unpublished results on indi- om individernas rörelsemönster baserat på en storskalig studie där vidual movement patterns based on a large-scale mark-recapture individer märktes och fångades på nytt. I artikeln redogörs också för study, population dynamics in Rekijoki based on annual transect artens populationsdynamik i Rekijoki ådal utgående från årligen ut- monitoring and on female behavior studied by following mated fe- förda linjetaxeringar. Honornas beteende studerades genom att följa males individually. parade honor individuellt. The results showed that there are two inland metapopulations, Resultaten visar att det finns två metapopulationer i inlandet, one along the upper parts of the river Rekijoki and another along den ena längs Rekijokis övre lopp och den andra längs Halikonjoki. the river Halikonjoki. Both metapopulations occupied an area Båda metapopulationerna upptog en yta på ca 15 km2, men metapo- of ca. 15 km2, but the metapopulation in Rekijoki was larger (ca. pulationen vid Rekijoki var större (ca 10 000 fjärilar) och livskrafti- 10 000 butterflies) and more viable than the one in Halikonjoki gare än den vid Halikonjoki (ca 1 000 fjärilar). År 1999 märktes to- (ca 1 000 butterflies). In 1999, a total of 1 599 butterflies were talt 1 599 fjärilar och 1 241 återfångster gjordes inom det 6 km2 stora marked with 1 241 recaptures within a 6 km2 study area in Reki- undersökningsområdet vid Rekijoki. Fjärilarna rörde sig regelbun- joki. The butterflies moved regularly between habitat patches det mellan habitatytorna genom att utnyttja de gräsbevuxna korri- using the grassland corridors along the upper branches of the dorerna längs de övre grenarna av ån (emigrationen översteg typiskt river (emigration rate typically exceeding 40% in separate grass- 40 % på separata gräsbevuxna ytor), men de undvek att flyga över land patches), but avoided crossing cultivated fields. odlade åkrar. Mean observed movement distances were 267 m for males and Hanarna rörde sig i medeltal 267 m och honorna 237 m. Den 237 m for females. The longest recorded overall movement of a längsta noterade sträckan en enskild fjäril flög var 4,1 km. Mnemo- single butterfly was 4.1 km. The Clouded Apollos tended to stay synefjärilarna tenderade att stanna på områden med hög fjärilstäthet in areas with high butterfly density (>100 butterflies/ha) and when (>100 fjärilar/ha) och då de flög iväg föredrog de att immigrera till moving, preferred to immigrate to areas with high butterfly densi- områden med hög fjärilstäthet. Den individuella variationen i be- ty. There was much individual variation in behaviour among mat- teende bland parade honor (n= 60) var stor. En del individer kon- ed females (n = 60). Some individuals concentrated on feeding on centrerade sig på att inta föda i blommor och rörde sig endast korta flowers with only short movement distances, whereas others flew sträckor, medan andra flög längre sträckor och koncentrerade sig i longer distances and concentrated less on feeding. A distinct series mindre grad på födointag. Ett distinkt beteendemönster hos honorna of female behavior typically preceded the observations of oviposi- föregick observationerna av äggläggning (n= 11): (i) honan började tion (n = 11): (i) the female started to fly slowly with frequent turn- flyga sakta med talrika kast fram och tillbaka medan den förflyttade ing back and forth when moving from open grassland to deciduous sig från öppen gräsbevuxen mark till kanten av lövskog, (ii) den lan- forest edge, (ii) quickly landing on a plant at the forest edge, and dade snabbt på en växt i skogskanten och (iii) sjönk ned till marken (iii) then moving down to the ground, (iv) where it walked rest- (iv) där den gick omkring rastlös med krökt bakkropp tills den fann lessly with its abdomen curled until it found a place for oviposition en plats för äggläggningen (ofta en bit död ved eller en vissnad växt). (often a piece of dead wood or a withered plant). All observed ovi- Alla observationer av äggläggning ägde rum inom 5 meter från en positions took place within 5 m distance to forest edge and Alnus skogskant med Alnus incana, som är typiska växtplatser för täta be- incana trees which are typically associated with especially dense stånd av larvens värdväxt Corydalis solida. growth of the larval host plant Corydalis solida.

nen ym. 2001, Heikkinen ym. 2005, 2007, Ovaskai- (esim. C. cava; Meclécz ym. 1997a, Konvicka & kumisesta tilanteessa, jossa lajille sopivat nen ym. 2008). Uudenmaan rannikkoalueil- Kuras 1999), mutta Suomesta varmoja touk- niityt esiintyvät kymmeninä toisistaan ta on laajalti vanhoja havaintoja, joista kahavaintoja on vain pystykiurunkan- erillisinä laikkuina (Välimäki & Itämies 2003). viimeisimmät ovat 1940-luvulta (Clayhills nukselta. Kiurunkannuksen esiintymi- Tutkitussa metapopulaatiossa merkittiin 1957, Mikkola 1979, Väisänen & Somerma 1985, nen asettaa siis rajat pikkuapollon esiin- yhteensä 564 pikkuapolloa 43 eri niitty- Huldén ym. 2000). Pikkuapollo näyttää si- tymiselle. Suomessa pikkuapollon elin- laikulla. Tulokset osoittivat, että tyypilli- ten hävinneen Uudeltamaalta yli 50 vuot- ympäristövaatimuksia on tutkittu lähin- sesti melko suuri määrä perhosia liikkuu ta sitten. Vuonna 2000 Porvooseen teh- nä perhosten systemaattisten kartoitus- paikallispopulaatioiden välillä silloin, dyn siirtoistutuksen seurauksena Uudel- ten sekä merkintä-jälleenpyyntitutkimus- kun ne sijaitsevat alle puolen kilometrin lemaalle on viime vuosina syntynyt uu- ten avulla (Väisänen & Somerma 1985, Somer- päässä toisistaan. Yli kilometrin pituisia delleen elinvoimainen lisääntyvä kanta. ma & Väisänen 1994, Välimäki ym. 2000, Luoto ym. siirtymiä havaittiin vain muutamia. Sopi- Pikkuapollon elinpaikkoja ovat tuo- 2001, 2002, Välimäki & Itämies 2003). Eurajoel- vilta niittylaikuilta tapahtuvan emigraati- reet, lehtimetsien reunustamat runsas- la on selvitetty myös toukkien ekologiaa on havaittiin vähenevän perhostiheyden kukkaiset niityt, joilla tyypillisesti kas- ja elinympäristövaatimuksia (Välimäki & Itä- kasvaessa. Eniten immigraatiota (perhos- vaa runsaasti toukan ravintokasvia, pys- mies 2005). yksilöiden saapumista) havaittiin pinta- tykiurunkannusta (Corydalis solida). Eurajoella vuonna 2000 tehty inten- alaltaan suurilla niityillä, joilla ennestään Muualla Euroopassa toukka elää toisi- siivinen merkintä-jälleenpyyntitutkimus oli runsas pikkuapollokanta. naan myös muilla kiurunkannuslajeilla tuotti arvokasta tietoa pikkuapollon liik-

71 Baptria 3/2013 Tutkimuksen tavoitteet sesti Rekijoen maisemasta. Halikonjoella pääosa jokivarsiniityistä on jo pitkään ol- Aineisto ja menetelmät Tutkimme pikkuapollon sisämaaesiin- lut ilman hoitoa ja niityt sijaitsevat usei- tymiä Somerolla ja Halikossa vuosina na toisistaan metsän eristäminä laikkuina Pikkuapollon ja kiurunkannuksen 1998–2002. Pikkuapollo valittiin tutki- (Lehtomaa & Karhunen 2002). esiintymisen kartoitukset muskohteeksi esimerkkinä niittyjen taan- Tässä artikkelissa esitämme yhteen- tuneista perhoslajeista. Tavoitteena oli vedon tutkimuksistamme. Myöhempien Pikkuapollon esiintymisen kartoitus Someron selvittää ympäristön paikallisen ja alueel- vuosien tutkimustuloksia on otettu mu- Häntälässä alkoi esitutkimuksella vuonna lisen laadun sekä elinympäristön hoidon kaan vain osittain. Osa tuloksista on ai- 1998. Pohjatietona käytettiin Somerman & merkitystä lajille, joka on kärsinyt luon- emmin julkaistu tieteellisinä artikkeleina Väisäsen (1994) esittämiä karttoja sekä julkai- nonniittyjen laidunnuksen loppumisesta (Luoto ym. 2001, 2002, Heikkinen ym. 2005, 2007, sematonta Petri Rannikon vuonna 1994 ja niittyjen umpeenkasvusta. Ovaskainen ym. 2008) ja osa on aiemmin jul- tekemää selvitystä pikkuapollon esiintymi- Tutkimukset aloitettiin Somerolla Re- kaisemattomia. sestä Häntälässä (Rannikko 1994; kuva 1). Alueelle perustettiin noin kolmen kilometrin kijoen latvaosien alueella, missä sijait- Tutkimuksilla pyrittiin vastaamaan pituinen päiväperhosten laskentalinja, jolta see Suomen laajin jäljellä oleva tuorei- erityisesti seuraaviin kysymyksiin: perhosia on sen jälkeen laskettu vuosittain. den niittyjen keskittymä (Kontula ym. 2000, Vuonna 1999 toteutettiin intensiivinen Lehtomaa 2000). Alueella tiedettiin olleen 1. Minkälainen pikkuapollon esiintymis- merkintä-jälleenpyynti esitutkimusaluet- elinvoimainen pikkuapollopopulaatio kuva on sisämaan jokivarsilla ja miltä ta laajemmalla alueella (Luoto ym. 2001). 1960-luvun alusta alkaen (Valtonen 1960, se näyttää eri mittakaavatasoilla? Samaan aikaan aloitettiin karjan laidunnuksen vaikutuksia päiväaktiivisiin perhosiin Valtonen & Kuusinen 1961). Rekijoen runsaas- 2. Miten eri ympäristötekijät vaikuttavat selvittävä tutkimus, jossa perhosia laskettiin ti haaroittuneella latva-alueella on laaja pikkuapollon esiintymiseen ja runsau- vakiolinjoilta 18:lla eri tavoin laidunnetulla niittyverkosto, jossa avoimet niityt muo- teen? niityllä eri puolilla Rekijokilaaksoa (Pöyry ym. dostavat jopa yli kilometrin pituisia toi- 3. Miten lajin esiintymistä voidaan selit- 2004, 2005, 2006). Vuoden 1999 tutkimuksis- siinsa yhteydessä olevia niittykäytäviä. tää ja ennustaa satelliittikuvatietojen sa selvisi, että pikkuapolloa esiintyi Rekijoki- 1990-luvulla karjan laidunnus aloitettiin pohjalta? laaksossa huomattavasti aiemmin tiedettyä uudelleen vuosien tauon jälkeen useilla 4. Minkälainen on lajin populaatioraken- laajemmalla alueella (Salminen ym. 2001). alueen jokivarsiniityillä, mutta toisaal- ne jokilaaksoissa ja missä määrin pik- Uusien tietojen pohjalta vuonna 2000 toteutettiin koko pikkuapollon Rekijoen esiinty- ta monet niityt olivat edelleen ilman hoi- kuapollot liikkuvat eri niittyjen välil- misalueen kattanut systemaattinen kiurun- toa 2000-luvun alussa (Ikonen ym. 2001, Iko- lä? kannuksen ja pikkuapollon esiintymisen ja nen 2002, Luoto ym. 2003). Tutkimusta laajen- 5. Mihin pikkuapollonaaraat munivat ja runsauden kartoitus (Luoto ym. 2002). nettiin myöhemmin Halikonjoen alueel- miten naaraiden ajankäyttö jakautuu le, jossa maisemarakenne eroaa oleelli- käyttäytymisen eri osa-alueisiin? Häntälän seudun esiintymä. Keväällä 2000 kiurunkannuksen esiintymistä kartoitettiin Rekijokilaaksossa 40 km2 kokoisella alueella. Maastokartoituksen teki TB tarkastamal- la maastossa kaikki 50×50 m2 ruudut, joissa matalalentoilmakuvan perusteella oli avointa niittymäistä elinympäristöä. Jokaisesta ruudusta kartoitettiin erikseen kiurunkannuksen runsaus ruudun avoimella niittyalueella sekä metsäalueella. Niityn ja metsän osuudet ruudun pinta-alasta sekä kiurunkannuksen kukinnan vaihe merkittiin muistiin. Koko kartoitusalue tarkastettiin kiurunkannuksen kukinta-aikana. TB ja MK kartoittivat aikuisia pikkuapolloja kaikilta niittyä sisältäneiltä tutkimusruuduil- ta 5.–30.6. 2000 (Luoto ym. 2002). Jokaisen tutkimusruudun niittymäinen alue käveltiin rauhallisesti läpi ja laskettiin havaittujen pikkuapollojen määrä. Kartoitusta tehtiin vain pikkuapollojen ollessa aktiivisia, auringon paistaessa klo 10–17 välisenä aikana. Koko kartoitusalue tarkastettiin ennen kuin perhosten määrät alkoivat vähentyä parhaan lentokauden jälkeen heinäkuun ensimmäisel- lä viikolla.

Reki-, Uskelan- ja Halikonjoki. Vuonna 2000 0 1000 2000 m Havainto pikkuapollosta 1994 Esiintymisalue vuoden toteutettiin kiurunkannuksen ja pikkuapol- Tutkimuslinja 1994 1985 jälkeen lon esiintymisen kartoitus myös Rekijoen yläjuoksun niittykeskittymää laajemmalla KUVA 1. Pikkuapollon esiintyminen Häntälässä ja lähialueilla vuoden 1985 jälkeen perustuen alueella. Tavoitteena oli mahdollisten uusien Somerman & Väisäsen (1994) tutkimukseen sekä Petri Rannikon vuonna 1994 tekemään selvi- esiintymien löytäminen ja kokonaiskuvan tykseen. Kuvassa on esitetty P. Rannikon 18. (läntinen reitti) ja 21. (itäinen reitti) kesäkuuta muodostaminen Lounais-Suomen sisämaan vuonna 1994 kävelemällä inventoimat alueet ja havaitut pikkuapolloyksilöt (yht. 79 pikkuapol- jokivarsien pikkuapolloesiintymistä ja lajille loa). Kaksi reittien ulkopuolelle merkittyä yksilöä havaittiin 15.7. 1994 lehtohopeatäpläkartoi- sopivista niittyalueista. Taustalla oli edellisenä tuksen yhteydessä. kesänä halikkolaiselta Antti Nymanilta saatu

72 Baptria 3/2013 tieto, jonka mukaan Halikonjoen varrella oli MIKKO KUUSSAARI jo pitkään elänyt useita toisistaan erillisiä pikkuapollokantoja. Kartoitusalueena olivat Reki-, Uskelan- ja Halikonjokien varret yhteensä 2 500 km2 kokoisella alueella. Alueelta oli käytössä kolme vuonna 1999 kevään ja kesän eri aikoina otettua Landsat-satelliittikuvaa. Niistä tehtiin elinympäristötulkinta kustakin 25×25 m2 kokoisesta ruudusta (Toivonen & Luoto 2003). Maastokartoituksessa tarkastettiin koko alueelta kaikki satelliittikuvatulkinnan perusteella vähintään hehtaarin kokoiset niit- tylaikut. Näiltä yhteensä 150 niityltä kartoitettiin ensin kiurunkannuksen esiintyminen ja runsaus keväällä 2000. ML ja Vesa Hyyryläi- nen kartoittivat pikkuapollon esiintymisen ja runsauden kaikilta kiurunkannuksen esiinty- misniityiltä kesäkuussa perhosen parhaaseen lentoaikaan.

Halikonjoen esiintymä. ML kartoitti Hali- konjoen pikkuapolloesiintymän rakenteen ja laajuuden tarkemmin 20.–30.6. 2001 (Luoto ym. 2002). Yhteensä 20 km2 kokoinen tutkimusalue jaettiin 50×50 m2 ruutuihin ja pikkuapollon esiintyminen sekä runsaus käytiin arvioimassa niittyä sisältäneil- tä ruuduilta samalla tavalla kuin Häntälän seudulla vuotta aikaisemmin. Keväällä 2002 Niina Ryynänen kartoitti kiurunkannuksen esiintymisen Halikonjoen varrella samalla tavoin kuin se tehtiin kaksi vuotta aikaisemmin Rekijokilaaksossa.

Pikkuapollon esiintymistä ja runsautta selittävät ympäristö- muuttujat

Vuonna 1999 kerätyn merkintä-jälleenpyynti- aineiston (merkintätutkimuksesta tarkemmin alla) avulla tutkittiin, miten eri ympäristöteki- jät vaikuttavat pikkuapollon esiintymiseen ja Jyrkät etelärinteet ovat lämpimiä elinympäristöjä, joissa metsälaikut ja jokilaakson rinteet runsauteen Someron Häntälässä (Luoto ym. suojaavat perhosia tuulelta. 2001, Heikkinen ym. 2005). Tässä selostetaan tutkimuksen lähestymistapa ja tulokset vain lyhyesti. monimuotoisuus -indeksi, laikkujen analysoitiin uudelleen käyttäen erityisiä vari- Merkintä-jälleenpyynnin kiinniotto- keskikoko sekä kaksi laikkujen muotoa anssin ositusmenetelmiä (Heikkinen ym. ja (n = 2 846) tarkasteltiin 6 km2 kokoisel- kuvaavaa muuttujaa; mitattuna samanai- 2005). la alueella, joka jaettiin 50×50 m2 kokoisiin kaisesti 50×50 m2 ruudulle ja sitä ympäröi- ruutuihin. Yhteensä 2 408 tutkitusta ruudusta välle 50 m levyiselle bufferivyöhykkeelle) Satelliittikuvatietojen 349 ruudulla (14,5 %) havaittiin pikkuapol- 5) topografia (ruudun minimi-, maksimi- ja käyttökelpoisuus pikkuapollon loja. Pikkuapollon esiintymistä (havaittu/ei keskikorkeus meren pinnasta ja tämän esiintymisen mallintamisessa havaittu) ja runsautta (kiinniottoja ruudulla vaihtelun suuruus sekä rinteen maksimi- käyntikertaa kohti) 50×50 m2 ruuduissa seli- ja keskikaltevuus ruudun sisällä) Häntälän seudun ja Halikonjoen pikkuapol- tettiin 24 ympäristömuuttujalla, jotka mesi- 6) ilmastotekijät (auringon säteilyn määrä, loesiintymien kartoitustietoja hyödynnettiin kasvien runsautta lukuun ottamatta mitattiin tuulisuus) osatutkimuksessa, jossa tutkittiin satelliittiku- tai arvioitiin kaikista 2 408 ruudusta. Mesikas- 7) niittyjen kytkeytyneisyys (niittyjen määrä vatietojen käyttökelpoisuutta pikkuapollon vien runsaus arvioitiin ainoastaan niittyä sisäl- ruudun ulkopuolella painottaen lähimpänä esiintymisen selittämisessä ja ennustamisessa täneistä ruuduista (n = 567). sijaitsevia niittyjä) (Luoto ym. 2002). Tässä selostetaan tutkimuk- Ympäristömuuttujat jaettiin seitse- sen lähestymistapa ja tulokset vain lyhyesti. mään ekologiseen muuttujaryhmään (ks. Perhosen esiintymisen ja runsauden mallin- Osatutkimuksessa selvitettiin, miten satelliit- tarkemmin Luoto ym. 2001): nuksen apumuuttujina käytettiin lisäksi tikuviin perustuvaan elinympäristötietoon, merkintätehokkuutta sekä perhosmäärien ympäristön topografiatietoihin sekä GIS- 1) pikkuapollon ja sen toukan ravinto (mesi- alueellisen autokorrelaation mittaa. Merkin- menetelmiin perustuen voidaan 1) selittää kasvien ja kiurunkannuksen ja runsaus) tätehokkuus oli suurempi päivittäin tutkitulla pikkuapollon esiintymistä yhdellä maise- 2) elinympäristötyyppien pinta-ala (niityn, ydinalueella kuin muilla seitsemällä tutkimuk- ma-alueella ja 2) ennustaa lajin esiintymis- viljellyn pellon, tien tai rakennetun alueen, sen osa-alueella. Autokorrelaation mitassa tä kahdella erillisellä maisemarakenteeltaan joen, hakkuuaukean tai taimikon, sekä huomioitiin pikkuapollon esiintyminen ja erilaisella alueella. havu-, seka- ja lehtimetsän pinta-ala) runsaus naapuriruuduissa. Tutkimuksen Pikkuapollon esiintymistä selittävän tilas- 3) niittyjen hoito (laidunnettu / ei laidunnettu) tulosten tulkintaan saatiin hyödyllinen lisä- tollisen mallin rakentamiseksi Häntälän 4) elinympäristölaikkujen rakenne (Shannonin näkökulma, kun Luodon ym. (2001) aineisto seudun esiintymä jaettiin kahteen yhtä 73 Baptria 3/2013 suureen osaan, läntiseen ja itäiseen, joista tiin pikkuapollon populaatiokokoa, liikkumis- sija, perhosen merkintänumero ja merkintä- molemmat olivat laajuudeltaan 31,5 km2 ta ja populaatiorakennetta. Populaatioraken- numeron väri (punainen, sininen, vihreä vai (Luoto ym. 2002). Läntistä osa-aluetta käytet- teella tarkoitetaan eri niittyjen välillä havait- musta), sukupuoli, naaraiden parittelusta- tiin tilastollisen mallin rakennusalueena ja tavaa perhosten tiheyden vaihtelua sekä sitä, tus parittelutulpan perusteella, kuntoluok- itäinen osa toimi rakennetun mallin maise- miten perhoset pysyttelevät synnyinniityil- ka (asteikolla 1–4), käyttäytyminen havainto- marakenteeltaan samankaltaisena testaus- lään ja liikkuvat eri niittyjen välillä. hetkellä (lennossa, istumassa kasvillisuudes- alueena. Seuraavassa vaiheessa pikkuapollon Rekijoen tutkimusalueella perhosten liik- sa, ruokailemassa kukalla, parittelemassa), Halikon esiintymistietoja käytettiin Rekijoen kumiselle eri niittyjen välillä näytti olevan kukilla havaituista yksilöistä mesikasvilaji sekä länsipuoliskon esiintymisaineistolla raken- poikkeuksellisen otolliset olosuhteet, sillä säätekijöistä aurinkoisuus (aurinko paistoi/ei netun mallin testausalueena. Tässä tapauk- Rekijoen runsaasti haaroittuneella latva- paistanut) ja tuulisuus (asteikolla 0–5). Lisäksi sessa tilastollinen malli siis siirrettiin maise- alueella niityt muodostavat jokivarsille laajoja jokaisen perhosen kiinniottopaikka merkit- marakenteeltaan erilaiselle testausalueelle, toisiinsa kytkeytyneitä niittyalueita. Tilanne tiin maastossa ilmakuvasuurennokselle noin sillä Halikonjoella niittyjen esiintymiskuva on eroaa useista aiemmin tehdyistä niittyper- 10×10 m2 tarkkuudella. pirstoutuneempi kuin Rekijoen latva-alueil- hosten laaja-alaisista merkintä-jälleenpyyn- Merkintä-jälleenpyyntiaineiston tallennus- la. Pikkuapollon esiintymistä tarkasteltiin titöistä, joissa tutkitut niityt ovat tyypillisesti vaiheessa kunkin perhosen kiinnioton sijainti kullakin kolmesta tutkimusalueesta 0,25 km2 sijainneet selvästi toisistaan erillisinä laikkuina tallennettiin 50×50 m2 ruudun tarkkuudella ruuduissa. Jokaisella tutkimusalueella sijaitsi (esim. Wahlberg ym. 2002). Erityisen kiin- perhosen esiintymisen ja runsauden mallin- siten 126 kappaletta 500×500 m2 mallinnus- nostavan vertailukohdan tarjoaa Välimäen ja nustarkasteluja varten (Luoto ym. 2001). ruutuja. Itämiehen (2003) Eurajoella tekemä pikkua- Populaatiorakenteen tarkastelemista varten Mallin rakentamisessa käytettiin viidenlai- pollon merkintä-jälleenpyyntitutkimus, jossa tutkimusalueen niityt jaoteltiin suurempiin sia ympäristömuuttujia, joita kaikkia mitattiin perhosia merkittiin 43 toisistaan selvästi erilli- niittylaikkuihin, minkä jälkeen 50 metrin tutki- kustakin tutkimusruudusta (ks. tarkemmin sellä niittylaikulla noin 12 km2 alueella. musruutujen perhoshavainnot koodattiin niit- Luoto ym. 2002): Tutkimusalueena oli 6 km2 alue Häntälän tylaikuille. pikkuapolloesiintymän keski- ja itäosassa 1) eri elinympäristötyyppien pinta-ala (Luoto ym. 2001). Tutkimusalue jaettiin Häntälän populaation seuranta (viljellyn pellon, tien tai rakennetun alueen, kahdeksaan osa-alueeseen, lähes päivittäin veden, havu- ja lehtimetsän, niityn sekä (yhteensä 19 päivänä) tutkittuun ydinaluee- Häntälän pikkuapollokantaa on seurattu erikseen tasaisen ja kaltevan niittyalueen seen ja 5–8 kertaa lentokauden aikana tutkit- vakioitua linjalaskentamenetelmää käyttäen pinta-ala) tuihin muihin osa-alueisiin. Pikkuapolloja vuodesta 1998, jolloin Jari Aalto ja JS perus- 2) elinympäristölaikkujen rakenne (Shannonin merkittiin yhteensä 23 päivänä niiden koko tivat päiväperhosten laskentalinjan pikkua- monimuotoisuus -indeksi, ruudun lentokauden ajan, ensimmäisten perhosten pollon esitutkimukseen liittyen. Vuodesta suurimman niittylaikun koko) kuoriutumisesta 6.6. aina heinäkuun alkuun 2000 alkaen linjan laskennasta on vastannut 3) niittyjen kytkeytyneisyys (niittyjen määrä asti. Kahtena viimeisenä merkintäpäivänä häntäläläinen perhosharrastaja Reijo Myyrä. ruudun ulkopuolella painottaen lähimpänä 30.6.–1.7. perhosten esiintyminen painottui Laskentalinja kuuluu SYKEn koordinoimaan sijaitsevia niittyjä) yhdellä osa-alueella sijainneille, mikroil- maatalousympäristön päiväperhosseuran- 4) topografia (maaston korkeusvaihtelu sekä mastoltaan muita osa-alueita viileämmille taan, jonka tuloksista on raportoitu vuosittain niittyjen keskikaltevuus ruudun sisällä) pohjoisrinteille. Muilla osa-alueilla lennossa vuodesta 1999. 5) alueellinen autokorrelaatio pikkuapollon oli enää harvoja kuluneita yksilöitä. Parhaan Yhteensä 3,2 km pituinen laskentalin- esiintymisessä (pikkuapollon esiintyminen lentokauden aikaan merkintään osallistui ja sijaitsee Häntälän seudun pikkuapol- naapuriruuduissa) 3–6 henkilöä päivittäin ja koko lentokauden loesiintymän ydinalueen itäpuoliskossa. aikana yhteensä seitsemän henkilöä (MK, TB, Se jakautuu 21 laskentalohkoon, joista 13 Merkintä-jälleenpyynti ML, JS, Juha Pöyry, Heikki Tuominen ja Kari sijaitsee Häntälän koulun itäpuolella pohjoi- Haapala). seen suuntautuvassa notkossa (kuva 2). Vuonna 1999 Someron Häntälässä tehdyssä Kiinniotetuista perhosista kirjattiin muistiin Kahdeksan laskentalohkoa sijaitsee notkoa merkintä-jälleenpyyntitutkimuksessa selvitet- päivämäärä, kellonaika, osa-alue, havainnoit- ympäröivien peltojen pientareilla. Laskenta- HENNA KETTUNEN

Merkitty paritellut naaras. Takaruumiin alla erottuu koiraan parittelussa erittämä tulevia KUVA 2. Häntälän perhoslaskentalinja ja kultakin 21 laskentalohkolta vuosina 1998–2004 paritteluja estävä parittelutulppa (sphragis). havaittujen pikkuapollojen lukumäärä.

74 Baptria 3/2013 linja tuottaa tietoa pikkuapollon vuosittaisis- ta kannanvaihteluista, kantojen alueellisesta synkroniasta sekä mahdollisten ympäristö- muutosten, kuten niittyjen hoitoon liittyvi- en muutosten vaikutuksesta pikkuapollon runsauteen. Seuranta-aineistoa pikkuapollon kannankehityksestä on kertynyt laajemmalta alueelta Rekijoen varrella myös muiden SYKEn niittyjen hoitotutkimusten yhteydessä.

Naaraiden käyttäytymisen seuranta

MK keräsi tietoa naaraiden käyttäytymisestä seuraamalla paritelleita naaraita yksilöllises- ti yhdellä laidunniityllä kahdeksana päivänä Somerolla 9. –27.6. 2000. Tiedot seurattujen yksilöiden käyttäytymisestä tallennettiin sekuntikellon ja sanelukoneen avulla. Käyt- täytymistiedot kerättiin Wahlbergin (1995) täpläverkkoperhostutkimuksessa käyttä- mällä menetelmällä. Käyttäytymistietoa kerättiin yhteensä 60 naaraasta, joista 8 muni vähintään yhden munan seurantajakson aikana. Yhden naaraan seuranta-aika vaihteli 2 ja 60 minuutin välillä (keskiarvo 17,8 min, mediaani 15 min). Yleensä seuranta lope- tettiin joko naaraan munintaan tai jos, 15 minuutin seurantajakso tuli täyteen. Samaa naarasta seurattiin toisinaan pitempäänkin, mikäli naaraan käyttäytyminen viittasi munintapaikan etsimiseen, mutta se ei muninut 15 0 5 10 km ensimmäisen minuutin aikana. Kaikkiaan 26 naaraan kohdalla seuranta keskeytyi esimer- KUVA 3. Pikkuapollon (mustat pisteet) ja niittyjen (ruskeat alueet) esiintyminen Reki-, kiksi perhosen lennettyä metsän yläpuolelle Uskelan- ja Halikonjokien valuma-alueilla vuosina 2000–2002. (A) Rekijoen pikkuapolloesiinty- ja kadottua näkyvistä. mä Someron Häntälän, Talvisillan, Syvänojan ja Kerkolan kylien alueella sekä Kiikalassa sijaitse- Yhteensä 12 seuratusta yksilöstä kirjat- van Nikkalanojan pienialainen erillisesiintymä alueen kaakkoisnurkassa. (B) Halikonjoen pikku- tiin muistiin tiedot sen käyttäytymisen jakau- apolloesiintymä. Niittyjen esiintyminen perustuu Corine Land Cover -maanpeiteaineistoon tumisesta eri osa-alueisiin: lepoon/paistat- ja 25×25 m2 resoluutioon. teluun, ruokailuun, lentämiseen ja munintapaikan etsimiseen kävelemällä. Jokaisen lentojakson kesto (s) ja pituus (m) arvioitiin ta kasvavia, vähintään hehtaarinkokoisia reaaliajassa seuraamalla naarasta ja tallenta- Tulokset niittyjä, mutta useimmilta niityiltä kiu- malla tiedot sanelukoneelle. Seurannan päät- runkannus puuttui kokonaan. Etäisyy- tyessä mitattiin seurannan alku- ja loppupis- Pikkuapollon esiintyminen det pikkuapollon nykyisistä esiintymistä teiden välinen etäisyys. Jokaisen perhosen parhaisiin kiurunkannusniittyjen verkos- liikkuma reitti piirrettiin ilmakuvakopiolle heti sisämaan jokivarsilla seurannan päätyttyä. toihin olivat 3–10 km (kuva 3). Jokaisesta lentojaksosta kirjattiin muistiin Vuosien 2000–2001 kartoituksissa pik- Häntälän esiintymästä 3 km etelään laskeutumispaikka (mesikukka, muu kasvi vai kuapolloa havaittiin Rekijoella 15 km2 ja Nikkalanojalla todettiin erillinen pie- paljas maa) ja kukkien osalta kasvilaji. Mesi- Halikonjoella 15 km2 alueella (kuva 3). ni pikkuapolloesiintymä vuonna 2002 kasveilla ruokailuun käytetyt ajat laskettiin Pikkuapollon esiintymisalueet olivat sa- (kuva 3; J. Paukkunen, suull. tieto). Nikka- erikseen eri kasvilajeille. Lentojaksoista kirjat- vipohjaisia jokien ranta-alueita. Tyypilli- lanojan niittyjen ja Häntälän esiintymän tiin muistiin myös koiraiden ahdistelut ja sillä perhosen esiintymispaikoilla joki oli välillä on melko pitkä metsän ja pelto- niiden kestot sekä tapaukset, joissa lentoreitti kohtasi kahden elinympäristön välisen reunan uurtanut maisemaan syvän laakson, jon- jen muodostama leviämiseste. Erityises- (niitty-metsä tai niitty-pelto). Näistä tapauk- ka rinteillä avoimet niityt ja lehtipuuval- ti heti Häntälän esiintymän eteläpuolella sista kirjattiin muistiin, kääntyikö perhonen taiset metsiköt vuorottelivat muodosta- oleva noin kilometrin levyinen metsäalue takaisin niitylle vai jatkoiko se matkaa metsän en tuulen suojaisia ja mikroilmastoltaan lienee tehokas este pikkuapollon leviä- sisään, metsän ylitse tai pellolle. Koiraiden lämpimiä niittylaikkuja. Niittyjen reuna- miselle jokivartta pitkin etelään. Reki- ja häirintätiedot kirjattiin myös kukilla ja milla valtalajeina kasvoi usein harmaa- Halikonjokien esiintymien välinen etäi- kasveilla oleskelleista naaraista. leppää (Alnus incana) ja haapaa (Popu- syys on linnuntietä 20 km, mutta perhos- Jokaisesta muninnasta kirjattiin muistiin munien määrä, munan tai munien sijainti lus tremula). Rekijoella kiurunkannusta ten leviämistä ohjaavia jokivarsia pitkin 2 suhteessa niityn ja metsän reunaan, mille havaittiin 792 50×50 m ja pikkuapolloa lähes 45 km. 2 alustalle munat oli sijoitettu, toukan ravin- 347 100×100 m ruudussa (kuva 4). Ha- tokasvin runsaus keväällä, vallitsevan kasvil- likonjoella kiurunkannusta havaittiin 687 Esiintymistä ja runsautta selittävät 2 2 lisuuden korkeus sekä runsaimpien kasvi- 50×50 m ja pikkuapolloa 115 100×100 m ympäristötekijät lajien peittävyydet 25 cm säteellä munin- ruudussa (kuva 5). Rekijoen latva-alueen tapaikasta. Lisäksi mitattiin munintapaikan ja Halikonjoen pikkuapolloesiintymien Useat ympäristötekijät selittivät pikkua- etäisyys lähimpään harmaaleppään ja arvioi- välisillä Reki-, Uskelan- ja Halikonjoen tiin munintapaikan varjoisuus (yläpuolinen pollon esiintymistä ja runsautta 50×50 2 latvuspeittävyys %). varsilla oli jonkin verran kiurunkannus- m ruuduissa (taulukko 1). Parhaiten pik-

75 Baptria 3/2013 Kiurunkannuksen 5A Kiurunkannuksen 4A tiheys tiheys 1–5 1 6–12 2–3 31–21 4–5 22–34 6–8 Pikkuapollo- Pikkuapollo- havainto havainto

0 1000 2000 m

4B 5B

0 1000 2000 m 0 2000 4000 m

KUVA 4. (A) Kiurunkannuksen runsaus 50×50 m2 ruuduissa ja pikkuapollon esiintyminen KUVA 5. (A) Pikkuapollon ja kiurunkannuk- 100×100 m2 ruuduissa vuoden 1999 tutkimusalueella. (B) Niittyjen (ruskeat alueet) ja pikkua- sen sekä (B) pikkuapollon ja niittyjen (ruskeat pollon esiintyminen 100×100 m2 ruuduissa (mustat pisteet) vuoden 2000 laajemmalla tutki- alueet) esiintyminen Halikonjoella vuosina musalueella (edellisen vuoden tutkimusalue rajattu kartalle katkoviivalla). 2001–2002 tutkituissa 100×100 m2 ruuduissa. MIKKO KUUSSAARI Ympäristömuuttuja Pikkuapollon esiintyminen runsaus Pikkuapollon esiintyminen lähiympäristössä ++ ++ Tutkimuskäyntien lukumäärä + + Kiurunkannuksen runsaus + + Niityn pinta-ala tutkimusruudussa ++ ++ Niittyjen kytkeytyneisyys ++ Auringon säteilyn määrä + + Lehtimetsän määrä + Tuulisuus – Rinteen kaltevuus – Elinympäristölaikkujen keskikoko +

TAULUKKO 1. Pikkuapollon esiintymiseen ja runsauteen vaikuttavat tekijät Häntälässä Luodon ym. (2001) ja Heikkisen ym. (2005) tulosten pohjalta. ++ = erityisen voimakas vaikutus.

◀ Pikkuapollon elinpaikoilla sen toukan ravintokasvi kiurunkannus (Corydalis solida) esiintyy tyypillisesti hyvin runsaana muodostaen keväällä laajoja yhte- näisiä kasvustoja. Toukkia näkee harvoin, koska ne piilottelevat suuren osan ajastaan maassa kuivan kasvillisuuden kätköissä.

76 Baptria 3/2013 MIKKO KUUSSAARI kuapollon esiintymistä ja runsautta selit- eikä vain Luodon ym. (2001) 6 km2 tutki- tivät sopivan niityn määrä tutkimusruu- musaluetta. dussa ja sen ympäristössä (niittyjen kytkeytyneisyys) sekä pikkuapollon määrä Esiintymisen selittäminen tutkimusruudun ympäristössä. Niittyjen ja ennustaminen satelliittikuva- kytkeytyneisyys vaikutti suuresti perho- tietojen perusteella sen esiintymistodennäköisyyteen, mutta ei juurikaan perhosen runsauteen tutki- Neljä pääosin satelliittikuviin perustuvaa musruuduissa. Perhosen runsauden osal- ympäristömuuttujaa selitti 98,4 % pikkua- ta elinympäristön laatumuuttujilla (kiu- pollon esiintymisen vaihtelusta Rekijoen runkannuksen ja mesikukkien määrä) oli esiintymän läntisellä puoliskolla (taulukko Osa Rekijoen pikkuapolloniityistä on edelleen sopivan elinympäristön määrää suurempi 2). Suurin selitysvoima oli niittyjen kyt- laidunnuksen ulkopuolella. Tutkimuksen merkitys (Heikkinen ym. 2005). keytyneisyydellä, mutta myös lehtimet- yllättävä tulos oli se, ettei pikkuapollon Muita pikkuapollon esiintymiseen sän määrä, rinneniittyjen pinta-ala ja tut- runsaudessa ollut eroa laidunnettujen ja ja runsauteen positiivisesti vaikuttavia laiduntamattomien niittyjen välillä. kimusruudun korkeusvaihtelu kasvattivat ympäristötekijöitä olivat auringon sätei- pikkuapollon esiintymistodennäköisyyttä lyn ja lehtimetsän määrä sekä elinympä- 0,25 km2 tutkimusruuduissa tilastollisen Ympäristömuuttuja Pikkuapollon ristölaikkujen keskikoko. Tutkimusruu- mallin rakennusalueella. esiintyminen dun tuulisuudella oli negatiivinen vaiku- Rekijoen esiintymän läntisen puolis- 2 0,25 km tus sekä pikkuapollon esiintymistoden- kon pikkuapollon esiintymistietoihin ruudussa (Luoto ym. näköisyyteen että runsauteen perustuva tilastollinen malli ennusti la- Niittyjen kytkeytyneisyys ++ 2001). Karjan laidunnuksella ei ollut vai- jin esiintymisen itäisellä puoliskolla oi- Lehtimetsän pinta-ala + kutusta lajin esiintymiseen. Laidunne- kein 92 % tutkimusruuduista, kun mal- Rinneniittyjen pinta-ala + tuista ja laiduntamattomista kiurunkan- linnuksen pohjana käytettiin satelliittiku- Tutkimusruudun nusniittyä sisältäneistä ruuduista yhtä viin perustuvia tietoja malliin sisältyneis- korkeusvaihtelu + moni oli pikkuapollon asuttamia. Niit- tä ympäristömuuttujista itäisen puoliskon tyjen sekä ruutukohtaisten perhoskanto- tutkimusruuduilla (kuva 6). Kauempana jen kytkeytyneisyyden selitysvoima pik- TAULUKKO 2. Pääosin satelliittikuvatietoi- sijaitsevalla Halikonjoen ennustealueella hin perustuva pikkuapollon esiintymisto- kuapollon esiintymistä tarkasteltaessa mallin ennusteen toimivuus oli selvästi dennäköisyyttä 0,25 km2:n ruuduissa Reki- kasvoi entisestään, kun tarkasteltiin Re- heikompi kuin Rekijoella, sillä se ennus- joella selittävä tilastollinen malli (Luoto ym. kijoen koko 15 km2 pikkuapolloesiinty- ti perhosen esiintymisen oikein vain 67 2002). ++ = erityisen voimakas vaikutus. mää (Luoto ym. 2002, Heikkinen ym. 2005, 2007) %:lla tutkimusruuduista.

Mallin rakentamiseen Mallin testialue Mallin testialue KUVA 6. Satelliittikuvien maanpeitetietoi- käytetty alue Rekijoella Rekijoella Halikonjoella hin perustuneen pikkuapollon esiintymisen mallinnuksen ennusteet kahdelle ennuste- alueelle (500×500 m2 ruuduissa) ja ennustei- den vastaavuus suhteessa lajin todelliseen esiintymiseen (Luoto ym. 2002).

Kartta A: Mallin ennustama pikkuapollon esiintymistodennäköisyys (p): 0,0–0,1 0,1–0,5 0,5–0,9 0,9–1,0 Pikkuapollo havaittu ruudussa

Kartta B: Kartta C: Niittyjen Lehtimetsän kytkeytyneisyys (Si): pinta-ala (ha): < 0,2 < 0,2 0,2–1,0 0,2–2,0 > 1,0 > 2,0

Kartta D: Kartta E: Rinneniittyjen Ruudun pinta-ala (ha): korkeusvaihtelu (m): < 0,2 < 10,0 0,2–2,0 10,0–20,0 > 2,0 > 20,0

77 Baptria 3/2013 A B

Koirastiheys (yksilöitä/ Tutkitut niityt käyntikerta) 5–8 käyntikertaa 0 19 käyntikertaa 0–1,80 1,80–3,58 3,58–6,83 6,83–13,00 13,00–22,33

C D

Niityille Keskimääräinen saapuneiden laikullapysymis- immigranttien aika (vrk) määrä

0 0 < 1 1–6 < 2 7–10 < 3 11–15 < 4 16–21 >= 4 22–28

KUVA 7. Pikkuapollon populaatiorakenne Someron Häntälässä vuoden 1999 merkintä-jälleenpyyntitutkimuksen perusteella. (A) Tutkimusalueen 87 niittyä. Muita tehokkaammin tutkitut ydinalueen niityt on esitetty ruskealla värillä. (B) Pikkuapollokoiraiden tiheyden vaihtelu (kiinniottoja niittylaikulla/käyntikerta). (C) Koiraiden keskimäärin niityllä pysymä aika (vrk). 0 500 1000 m (D) Niitylle saapuneiden koirasimmigranttien eli muilla niittylaikuilla merkittyjen koirasyksilöiden määrä.

▼ KUVA 8. Pikkuapollon havaitut liikkeet (mustat viivat) Koko aineisto Ydinalue vuoden 1999 merkintä-jälleenpyynnin niityillä (keltaiset Koiraat Naaraat Koiraat Naaraat alueet). Jokivarsilla sijaitsevat niityt muodostavat ekolo- Merkintäaineisto gisten käytävien verkoston, jota pitkin perhoset liikkuvat Merkittyjä yksilöitä 1186 413 351 124 niityltä toiselle. Merkittyjen 1-kuntoluokkaisten osuus (%) 69,0 76,5 82,1 87,1 Jälleenpyydettyjä yksilöitä 590 76 232 36 Jälleenpyyntiprosentti 49,7 18,4 66,1 29,0 Kiinniottoja 2350 494 873 157 Jälleenpyyntejä 1161 80 523 35 Liikutut matkat (m) Jälleenpyyntien väliset matkat keskiarvo 182 207 maksimi 1861 1423 Ääripisteiden etäisyys keskiarvo 262 237 maksimi 1910 1423 Kaikkien kiinniottopisteiden välinen matka keskiarvo 352 250 maksimi 4113 1423

▲ TAULUKKO 3. Yhteenveto vuoden 1999 merkintä-jälleenpyyntiaineistosta ja havaituista 0200 400 m perhosten liikkumista matkoista.

78 Baptria 3/2013 400 400 Koiraat Naaraat 50

300 300 40

30 200 200

100 100 10

0 0 0 0 500 1000 1500 2000 5 10 15 20 25 30 5 10 15 20 25 30 Liikuttu matka (m) KUVA 9. Pikkuapollon havaittujen liikkei- KUVA 10. Pikkuapollon päivittäisen populaatiokoon kehitys vuoden 1999 merkintä- den pituusjakauma vuoden 1999 merkintä- jälleenpyynnin ydinalueella. Päivittäiset populaatiokoot ja niiden keskihajonnat on arvioitu jälleenpyynnissä (vain vähintään 7 päivää Jolly-Seber-menetelmällä POPAN5-ohjelmistossa (Arnason & Schwarz 1999). merkinnän jälkeen havaitut yksilöt). Harmaat pylväät kertovat eri päivinä kiinnisaatujen eri yksilöiden määrän.

Häntälän populaatiorakenne toiselle, mutta välttivät metsien ja pelto- Häntälän populaation koko ja perhosten liikkuminen jen ylittämistä (kuva 8). Suurin osa yk- ja kannanvaihtelu silöistä liikkui merkintä-jälleenpyyntitu- Kuuden neliökilometrin kokoisella alu- losten perusteella joen varressa alle 500 Lennon huippuviikolla tehtyjen seuran- eella tehdyssä merkintä-jälleenpyynti- m pituisella alueella (kuva 9). Koirail- tojen perusteella päivittäiset koiraiden tutkimuksessa merkittiin yhteensä 1 599 la kaukaisimpien pyyntipisteiden väliset populaatiokokoarviot vaihtelivat vuoden pikkuapolloa (1 186 koirasta ja 413 naa- etäisyydet olivat keskimäärin 267 m ja 1999 merkinnän ydinalueella 221 ja 314 rasta) ja näistä saatiin yhteensä 1 241 jäl- naarailla 237 m (taulukko 3). Yksittäis- yksilön välillä (viikon keskiarvo 253 yksi- leenpyyntiä (taulukko 3). Koiraista 49,7 ten yksilöiden havaittiin liikkuneen lähes löä; kuva 10). Heikommasta jälleenpyyn- % saatiin kiinni merkintäpäivän jälkeisi- tutkimusalueen laidasta laitaan. Pisin yh- titodennäköisyydestä johtuen naaraiden nä päivinä vähintään kerran (ydinalueella den yksilön kaikkien merkintäpisteiden populaatiokokoarviot jäivät huomatta- 66,1 %, muilla niityillä 42,9 % yksilöis- perusteella havaittu liikuttu matka oli 4,1 vasti koiraita epävarmemmiksi (kuva 10). tä), mutta naaraista vain 18,4 % (ydinalu- km. Naaraiden pienemmistä havaintomääris- eella 29,0 %, muilla niityillä 13,8 % yk- Pikkuapollon emigraatio yksittäisil- tä huolimatta on todennäköistä, että su- silöistä). Suuremman jälleenpyyntitoden- tä niityiltä oli tyypillisesti melko suur- kupuolten lukusuhde oli maastossa nor- näköisyyden takia tiedot koiraiden liik- ta, keskimäärin >40 % jälleenpyyde- maali 50:50 tai lähellä sitä. kumisesta ovat luotettavampia kuin naa- tyistä yksilöistä tavattiin elämänsä aika- Aiemmissa päiväperhosten merkintä- raiden vastaavat. na merkintäniittynsä ulkopuolelta. Per- jälleenpyyntitutkimuksissa on havaittu, Pikkuapollon populaatiorakenteen hah- hosten keskimääräinen yhdellä niityllä että lennon huippupäivänä lennossa saat- mottamiseksi tutkimusalueen niityt jaet- pysymä aika oli tyypillisesti lyhyt, vain taa olla 25–45 % populaation koko len- tiin yhteensä 87 laikuksi (pinta-ala: 0,06– noin 1 vuorokausi, mutta pysymisajois- tokauden yksilöistä (esim. Warren 1987). 2,0 ha), joissa kaikissa kasvoi kiurunkan- sa oli suurta vaihtelua eri niittyjen välillä Vuonna 1999 Somerolla pikkuapollon nusta (kuva 7a; Mayer 2005). Tutkittujen (niittykohtainen keskiarvo 0–6 vrk; kuva lentokausi oli suhteellisen lyhyt, koska niittyjen kokonaispinta-ala oli 62 ha. Mui- 7c). Myös eri niityille saapuneiden yksi- aurinkoinen ja lämmin sää jatkui lähes ta niittyjä tehokkaammin tutkitun ydin- löiden määrissä oli huomattavaa vaih- yhtäjaksoisesti koko lentokauden ajan. alueen niityt (8,4 ha) on esitetty kuvassa telua tutkittujen niittyjen välillä (kuva Tämän takia lennon huipun aikaan oli 7a muita tummemmalla värillä. Pikkua- 7d). Selkeimmin perhosten liikkumiseen todennäköisesti lennossa normaalivuot- polloja havaittiin yhteensä 73 laikussa, vaikuttanut ympäristömuuttuja oli nii- ta suurempi osa pikkuapolloista, mutta enimmillään 146 eri yksilöä yhdellä niityn pikkuapollotiheys (Mayer 2005). Nii- tuskin kuitenkaan yli puolet koko lento- tyllä lentokauden aikana. Suuria tiheyk- tyllä pysytty aika kasvoi perhostiheyden kauden yksilöistä. Karkean minimiarvion siä (10–20 kiinniottoa hehtaarilla käynti- kasvaessa. Myös immigraatio oli suurin- laskemiseksi ydinalueen koirasapollojen kertaa kohti) havaittiin monilla niityillä ta niityille, joilla pikkuapollotiheys oli koko kesän populaatiokoolle kerroimme tutkimusalueen eri osissa, mm. eteläosan suuri. Muista ympäristömuuttujista vain koiraiden huippupäivän populaatiokoon etelään aukeavilla lehtimetsien suojaa- auringon säteilyn määrällä oli tilastolli- kahdella. Koiraiden ja naaraiden yhteis- milla rinneniityillä ja useilla ydinalueen sesti merkitsevä vaikutus pikkuapollon määrän arvioimiseksi kerroimme koiras- niityillä (kuva 7b). Parhailla pienialaisilla liikkumiseen, kun perhostiheys oli otet- populaation arvioidun koon vielä kahdel- (0,1–0,2 ha) niityillä laskennallinen pik- tu huomioon. Perhosyksilöt viipyivät vä- la olettaen, että naaraita oli yhtä paljon kuapollotiheys oli yli 200 yksilöä hehtaa- hiten aikaa kaikkein paisteisimmilla rin- kuin koiraita. Näin ydinalueen koko len- rilla koko lentokauden aikana. Suurilla, teillä. Tämä liittynee niittyjen kasvilli- tokauden populaatiokoon arvioksi kesällä luokkaa hehtaarinkokoisilla niityillä ha- suuden kuivumiseen lentokauden loppua 1999 saatiin 1 012 yksilöä. vaittiin parhaimmillaan noin 100 yksilöä kohti. Kesällä 1999 sää pysyi aurinkoi- Ydinalueen ulkopuolisten tutkittujen hehtaarilla koko lentokauden aikana. sena ja sateettomana koko pikkuapollon niittyjen pinta-ala oli 6,4 kertaa ydin- Pikkuapollot liikkuivat vilkkaasti jo- lentokauden ajan ja tutkimusniityt kärsi- alueen niittyjä suurempi, mutta pikkua- kivarsien niittykäytäviä pitkin niityltä vät kuivuudesta kesäkuun lopulla. pollon kiinniottojen käyntikertojen mää-

79 Baptria 3/2013 rään ja niittypinta-alaan suhteutetut mää- Vuoden 2000 laajan kartoituksen pe- vuoden aikana kannan koko on vaihdel- rät olivat ydinalueella keskimäärin muita rusteella pikkuapolloa esiintyi koko Re- lut aiempaa enemmän (kuva 11). Pikkua- alueita suurempia. Käyntikertojen mää- kijokilaaksossa yhteensä noin 347 heh- pollon vuosittainen tiheys on vaihdellut rään suhteutettu kiinniottojen yhteismää- taarinkokoisessa ruudussa. Näistä 54 % niittylaskentalohkoilla välillä 18–213 ja rä ydinalueen ulkopuolisilla niityillä oli (188 ruutua) sijaitsi vuoden 1999 merkin- hakamailla välillä 5–81 yksilöä/1000 m noin 4 kertaa suurempi kuin ydinalueel- täalueella ja 46 % (159 ruutua) merkintä- laskentalinjaa, kun otetaan huomioon jo- la. Tältä pohjalta voidaan ydinalueen ul- alueen ulkopuolella. Olettaen, että yksi- kaisen vuoden kolme parasta pikkuapol- kopuolisilla tutkimusalueen niityillä arvi- lötiheys oli merkintäalueen ulkopuolel- lon laskentapäivää. Parhaalla yksittäisel- oida eläneen karkeasti neljä kertaa enem- la samaa suuruusluokkaa kuin merkin- lä niittylaskentalohkolla 12 vuoden kes- män pikkuapolloja kuin ydinalueella eli täalueella, voidaan arvioida koko Rekijo- kimääräinen tiheys oli 168 yksilöä/1000 noin 4 000 yksilöä kesällä 1999. Näin las- kilaakson pikkuapollopopulaation olleen m ja parhaana vuonna 2011 jopa 647 yk- kettuna 6 km2:n kokoisen tutkimusalu- vuosina 1999–2000 noin 9000–10000 yk- silöä/1000 m laskentalinjaa. Jokivarren een 62 hehtaarin niittyalueilla eli vuonna silöä. notkoja ympäröivillä pellonpientareil- 1999 arviolta vähintään noin 5 000 pik- Vuosien 1998–2012 linjalaskentatu- la havaittiin vain yksittäisiä yksilöitä, kuapollon populaatio. Keskimääräinen losten mukaan pikkuapollon kanta Hän- vaikka laskentalinjan kokonaispituudesta tiheys oli vähintään noin 80 yksilöä heh- tälän notkoissa oli seurannan alkuvuosi- 42 % kulkee pellonpientareilla (kuva 2). taarilla niittyä. na varsin vakaa, mutta viimeisten kuuden Kuutena vuonna kahdestatoista pikkuapolloa ei havaittu piennarlohkoilla lainkaan. Parhaana lentoaikanaan pikkuapollo on tyypillisesti laskentalinjan niittyjen Niityt runsain päiväperhoslaji, mutta jokivarsi- 200 Hakamaat notkoja ympäröiville peltoaukeille ne ek- 0 m ) Pellonpientareet syvät vain harvoin. 150 Naaraiden käyttäytyminen 100

t i h e y s ( k . / 1 Naarasperhosten välillä oli selviä yksi- löllisiä eroja käyttäytymisessä. Osa yksi-

p o l 50 löistä keskittyi ruokailemaan mesikukil- la ja liikkui vain lyhyitä matkoja mesiku-

P i k u a kalta toiselle. Osa yksilöistä lensi pitem- 0 piä matkoja ja käyttäytyminen painottui 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 vähemmän ruokailuun. Munintahavain- ▲ KUVA 11. Pikkuapollon kannanvaihtelu Häntälän laskentalinjalla 1998–2012 (yht. 1 716 toja edelsi tyypillinen käyttäytymissar- yksilöä). Vuosittaiset perhostiheydet (yksilöitä/1000 m laskentalinjaa) on esitetty erikseen ja: perhosen lento muuttui levottomasti niitty-, hakamaa- ja piennarlaskentalohkoilla ja ne perustuvat vuosittain kolmeen parhaim- edestakaisin kääntyileväksi, kun se saa- paan pikkuapollon laskentapäivään. Perhoslaskennoista on vastannut vuodesta 2000 alkaen pui avoimelta niityltä lehtimetsän reu- Reijo Myyrä. Linjan kulkua muutettiin hieman vuosina 2002 ja 2005, ja vuonna 2005 haka- naan. Pian tämän jälkeen se laskeutui lä- maalla kulkevan linjan pituus yli kaksinkertaistui. hellä metsän reunaa kasville (usein nok- koselle) ja tämän jälkeen käveli kasvin vartta pitkin alas maan pinnalle. Maan pinnalla perhonen käveli takaruumis käyristyneenä, kunnes löysi sopivan munintapaikan, esimerkiksi puunpalasen tai kuihtuneen kasvin. Kaikista laidunniityl- lä seuratuista 60 naaraasta 12 havaittiin etsivän munintapaikkaa laskeutumalla kasvin vartta pitkin maan pinnalle. Näis- tä 9 naaraan havaittiin munivan yhden tai useampia munia seurantajakson aikana (yhteensä 15 munaa). Kaikki 11 havaittua munintaa tapah- tuivat korkeintaan viiden metrin etäisyy- dellä harmaaleppää kasvavan lehtimet- sikön reunasta (keskietäisyys 1,0 m har- maalepikon reunasta metsikön sisään- päin, keskihajonta 3,1 m; kuva 12). Mu- nintapaikoilla puiden latvuspeittävyys oli Niitty, jossa Corydalista Sekametsää, jossa harmaaleppää Pelto Niitty, jossa ei Corydalista Metsää/puita ilman harmaaleppää Munintahavainto keskimäärin 31 % (keskihajonta 29, vaih- Harmaaleppävaltaista metsää Vesi teluväli 0–85 %) ja etäisyys lähimpään harmaaleppään oli keskimäärin 2,4 m (keskihajonta 1,6 ja vaihteluväli 1–5,5 m). ▲ KUVA 12. Kartta pikkuapollonaaraiden munintahavainnoista käyttäytymistutkimuksessa 2001. Harmaalepikot ovat alueita, joilla kiurunkannuksen runsaus on tyypillisesti kaik- 80 Baptria 3/2013 MIKKO KUUSSAARI ◀ Merkityistä naaraista aika harvat saatiin uudelleen kiinni (merkinnän ydinalueella 29 %), kun taas koirailla jälleenpyyntiprosentti oli selvästi korkeampi (66 %).

100

20 Eri käyttäytymisluokkien osuus (%)

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 12 yksilöllisesti seurattua naarasta kein suurin. Seurantaniityllä kiurunkan- olivat aho- ja niittyleinikki (Ranuncu- nusta kasvoi runsaana myös avoimella lus polyanthemos ja R. acris; 74,5 % ha- Muninta niityllä. vainnoista), metsä- ja puna-apila (Trifo- Kävely Neljässä tapauksessa naaras muni vain lium medium ja T. pratense; 8,6 %), keto- Lento yhden munan ja viidessä tapauksessa 2–3 orvokki (Viola tricolor; 7,7 %) sekä voi- Ruokailu munaa vieri viereen tai melko lähelle toi- kukka (Taraxacum officinale; 1,5 %) ja Paistattelu/lepo siaan. Munintapaikkojen kasvillisuus oli metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum; ▲ KUVA 13. Yksilöllisesti seurattujen usein korkeampaa kuin avoimella niityl- 0,9 %). Kukkakäyntien määrä näytti ole- pikkuapollonaaraiden ajankäytön lä (munintapaikalla keskimäärin 28 cm, van melko suorassa suhteessa kukkivien jakautuminen käyttäytymisen osa-alueisiin. keskihajonta 16 cm). Munintapaikkojen mesikasvilajien runsauteen. Pikkuapol- vallitsevia kasveja olivat nokkonen (Urti- lon eniten käyttämät leinikit olivat tutki- ▼ KUVA 14. Pikkuapollonaaraiden seurantajakson alku- ja loppupisteiden väliset etäi- ca dioica) ja koiranputki (Anthriscus syl- musniityllä myös ylivoimaisesti runsaim- syydet suhteessa seurantajakson aikana vestris). Kiurunkannusta ei ollut havaitta- pia mesikasveja. Ruokailun kesto eri me- yhteensä lennetyn matkan pituuteen vissa muninnan aikaan yhdelläkään mu- sikasvilajeilla vaihteli ilmeisesti niiden (n = 48). nintapaikalla, koska sen maanpäälliset tarjoaman ravinnon määrän mukaan. Esi- osat lakastuvat jo toukokuun loppupuo- merkiksi metsä- ja puna-apilalla ruokailu liskon aikana. kesti huomattavasti pitempään kuin aho- 500 Tarkemman käyttäytymisseurannan ja niittyleinikillä. naaraat (n = 12; kuva 13) käyttivät keski- Kohdatessaan metsän tai viljellyn pel- määrin 39,7 % ajasta ruokailuun mesiku- lon reunan naaraat yleensä kääntyivät ta- killa. Eniten aikaa kului lepoon ja pais- kaisin niitylle. Yhteensä 48 (59 %) kaikis- 400 tatteluun (46,7 %). Lentämiseen (6,8 %) ta 82 tapauksesta, joissa seurattu naaras ja munintapaikan etsimiseen kävelemällä kohtasi metsän reunan, se kääntyi takai- (3,1 %) ja munintaan (3,7 %) kului aikaa sin niitylle. 32 % naaraista lensi metsän vähemmän. Keskimäärin naaraat lensi- sisään ja 10 % metsän yläpuolelle. Pellon 300 vät 140 m (keskihajonta = 123 m) matkan reunan kohtaamisista (n = 5) 40 % joh- seurantajakson aikana. Seurannan alku- ti kääntymiseen takaisin niitylle ja 60 ja loppupisteiden välinen etäisyys seu- %:ssa tapauksista perhonen lensi vähin- rannan jälkeen oli keskimäärin vain 40 m tään 10 m matkan pellon päällä (jonka 200 (keskihajonta = 41 m). Vaikka seurannan jälkeen se saattoi palata lähtöniitylle). matkaLennetty (m) alku- ja loppupisteiden välinen etäisyys Naaraiden käyttäytymisen seuranta korreloi merkitsevästi seurantajakson ai- tehtiin laidunniityllä, jolla pikkuapollo-

kana lennetyn kokonaismatkan kanssa (rS tiheys oli poikkeuksellisen suuri, mikä 100 = 0,76, P < 0,001, n = 47), korrelaatio ei tarkoitti käytännössä, että myös naaraita ole läheskään täydellinen (kuva 14). Osa aktiivisesti etsiviä koiraita oli runsaasti. varsin pitkiäkin matkoja lentäneistä naa- Silti kukilla ruokailevat naaraat joutuivat raista oli seurannan lopussa päätynyt lä- melko harvoin koiraiden ahdistelemiksi. 0 helle lähtöpistettään. Riski kasvoi, kun naaras lähti lentoon. 47 Perhosten laskeutumisista (n = 1 292) % koiraiden häirinnöistä (n = 49) kohdis- 0 100 200 73 % tapahtui mesikukille ja 27 % kas- tui lentäviin naaraisiin, vaikka naaraat Alku- ja loppupisteiden etäisyys (m) ville tai maahan. Suosituimmat kukat lensivät vain 7 % seuranta-ajasta. Tämän 81 Baptria 3/2013 perusteella naaraiden käyttäytymisen Tutkittujen pikkuapollo- masta niitystä. Laajan esiintymän laita- painottuminen paistatteluun, lepoon ja esiintymien elinvoimaisuus osien paikalliskantojen koosta ei ole seu- ruokailuun toimi myös koiraiden häirin- rantatietoja. On mahdollista, että esiinty- nän välttämisstrategiana. Kaikki seuratut Tutkimustulosten perusteella Rekijoki- män laidoilla on tapahtunut viime aikoi- naaraat olivat paritelleet ennen käyttäy- laakson pikkuapolloesiintymä on elinvoi- na suurempia muutoksia kuin esiintymän tymisen seurantaa. Siksi ne todennäköi- mainen. Vuoden 1999 merkintä-jälleen- keskiosissa. sesti pyrkivät minimoimaan kohtaamisia pyyntitutkimuksen ja vuoden 2000 esiin- Aiempien tietojen valossa näyttää to- koiraiden kanssa. tymisen kartoituksen perusteella koko dennäköiseltä, että pikkuapollo on laa- Rekijoen esiintymän populaatiokoko oli jentanut esiintymisaluettaan Rekijoella Tulosten tarkastelu vuosituhannen vaihteessa suuruusluokal- viimeisten 15–20 vuoden aikana (vrt. So- taan noin 10 000 yksilöä. Elinvoimaiseen merma & Väisänen 1994). Vuosien 1999–2000 Pikkuapollo valittiin tutkittavaksi lajik- esiintymään viittaavat myös alueen niit- kartoituksissa löytyi suuria pikkuapollo- si esimerkkinä monista niittyjen taantu- tyjen suuri pinta-ala ja hyvä kytkeytynei- tiheyksiä huomattavasti aiempaa laajem- neista hyönteislajeista. Suomen suurper- syys, toukan ravintokasvin hyvin runsas malta alueelta. Alueella toteutettu laaja- hosatlaksen (Huldén ym. 2000) mukaan ja laaja-alainen esiintyminen sekä niitty- mittainen laidunniittyjen ennallistami- pikkuapollo oli 1990-luvulle tultaessa hä- jen hyvä hoitotilanne. Raivauksella avoi- nen tarjoaa potentiaalisen luontevan seli- vinnyt 59–68 % vanhoista elinalueistaan, mena pidettävien ja karjan laiduntamien tyksen mahdollisesti tapahtuneelle esiin- kun lajin esiintymistä tarkastellaan 10×10 niittyjen osuus alueella on kasvanut huo- tymän laajentumiselle. Tämän lisäksi il- km2 esiintymisruuduissa. Useat päiväper- mattavasti viimeisten 20 vuoden aikana maston lämpeneminen on hyvinkin voi- hoslajit ovat taantuneet Suomessa vähin- (Ikonen ym. 2001, Ikonen 2002, Luoto ym. 2003). nut edistää lajin runsastumista ja levit- tään yhtä voimakkaasti (Huldén ym. 2000, Tänä ajanjaksona on kunnostettu laidun- täytymistä, sillä pikkuapollo levittäy- Kuussaari ym. 2007). Niiden joukossa on eri- käyttöön suuri pinta-ala umpeenkasva- tynyt viime aikoina myös Virossa (Meier tyisen monia kuivien niittyjen lajeja, esi- neita ja metsittyneitä entisiä niittyjä. Sa- ym. 2005). Tarkkaa tietoa Häntälän seudun merkiksi valkotäpläpaksupää (Hesperia maan aikaan niittyverkoston kytkeyty- esiintymän laajentumisesta ei kuitenkaan comma), tummakirjosiipi (Pyrgus alve- neisyys on kasvanut siten, että nykyisin ole, koska aiemmat tutkimukset ovat ra- us), täpläverkkoperhonen (Melitaea cin- jokivarren niittykäytävien ja -laikkujen portoineet tietoja lähinnä alueista, joilla xia) ja rinnehopeatäplä (Argynnis niobe). niityt muodostavat jopa useiden kilomet- pikkuapolloa havaittiin. Sen sijaan kar- Tämä on ymmärrettävää, koska kuivien rien pituisia ekologisia käytäviä niittyjen toitetuista alueista, joilla pikkuapolloa niittyjen eli ketojen määrä on vähenty- eliöstölle (Luoto ym. 2003). ei havaittu, on niukasti aiempia tietoja. nyt tuoreita niittyjä voimakkaammin ja Linjalaskentaseurannan tulokset osoit- Esiintymän laajentuminen on mahdollis- eliölajiston kannalta selkeästi elinvoimai- tavat, että Rekijokilaakson esiintymän ta jatkossakin, sillä esimerkiksi Talvisil- sia ketoverkostoja löytyy Suomesta enää ydinalueen pikkuapollokanta Häntä- lan, Hingistönkulman ja Syvänojan joki- vain Ahvenanmaalta. Tuoreiden niittyjen län kylän alueella on ollut hyönteislajik- laaksoissa kiurunkannusta esiintyy huo- päiväperhoslajeista pikkuapolloakin voisi suhteellisen vakaa, vaikkakin viimeis- mattavasti pohjoisempana kuin mihin makkaammin ovat taantuneet luhtakul- ten kuuden vuoden aikana kannan koko pikkuapollon esiintyminen ulottui vuon- tasiipi (Lycaena helle), tummaverkkoper- on vaihdellut aiempaa enemmän. Vuosi- na 2000. honen (Melitaea diamina) ja keltaverkko- en 1998–2012 seurantajaksolla pikkua- Halikonjoen pikkuapolloesiintymä on perhonen (Euphydryas aurinia) (Huldén pollo on aina ollut yksi Häntälän lasken- selvästi pienempi ja sirpaleisempi, ja näin ym. 2000, Kuussaari ym. 2007). Nämä kaikki talinjan runsaimmista päiväperhoslajeis- ollen uhanalaisempi kuin Rekijoen esiin- ovat lajeja, jotka ovat kärsineet erityises- ta. Seurantajakson heikoimpana vuonna tymä (kuva 3; Heikkinen ym. 2007). Pääosin ti karjan laidunnuksen loppumisen jälkei- 2008 sitä havaittiin linjalla 31 yksilöä ja Halikonjoen pääuoman rannalla sijaitsevat sestä luonnonniittyjen umpeenkasvusta parhaana vuonna 2011 peräti 344 yksi- paikallispopulaatiot ovat metsäalueiden (Rassi ym. 2001). löä. Seurantatulosten perusteella Hän- toisistaan erottamia. Halikonjoella vanho- tälän pikkuapollopopulaatio oli vuonna jen niittyalueiden hylkäämistä seurannut

MIKKO KUUSSAARI 2011 noin kolme kertaa suurempi kuin umpeenkasvu oli vuoteen 2000 mennes- vuonna 1999, jolloin intensiivinen mer- sä edennyt selvästi pidemmälle kuin Re- kintä-jälleenpyyntitutkimus tehtiin. Jos kijoella missään vaiheessa. Vuonna 2001 laskentalinjan havaintomäärät heijastavat enää yksi pikkuapollon asuttamista nii- koko Häntälän seudun pikkuapollokan- tyistä oli yhä karjan laidunnuksen piiris- nan suuruutta, niin seuranta-aineiston pe- sä. Vuosien 2001–2002 kartoitusten ai- rusteella voidaan karkeasti arvioida koko koihin pieniä osia pikkuapollon Halikon seudun kannankoon vaihdelleen viimeis- esiintymän eteläisimmästä kärjestä jäi ten 15 vuoden aikana 3 000 ja 30 000 yk- uuden Turun moottoritien alle. Silti vuo- silön välillä. sina 2002–2003 tehtyjen merkintä-jäl- Siirryttäessä Häntälän kylän notkoista leenpyyntitutkimusten perusteella Hali- esiintymän laitaosia kohti pikkuapollon konjoella eli selvästi yli 1 000 pikkuapol- paikallispopulaatioiden kytkeytyneisyys lon kanta (Ovaskainen ym. 2008, I. Ikonen & M. heikkenee ja esiintymä muuttuu raken- Kuussaari, julkaisematon aineisto). teeltaan laikuttaisemmaksi ja enemmän Viime vuosina Halikonjoellakin on Useimmilla Rekijoen niityillä karjan metapopulaation kaltaiseksi kuin keski- saatu niittyjen ennallistamishankkei- laidunnus aloitetaan vasta kesäkuun loppu- osissaan. Esimerkiksi Kerkolan niityillä ta käyntiin (Ikonen ym. 2006). Näiden yhte- puoliskolla. Tämä näyttäisi olevan pikkua- elävä pikkuapollokanta sijaitsee yli kilo- ydessä myös karjan laidunnus on saatu pollon kannalta ihanteellinen hoitotapa, kunhan laidunpaine ei ole liian kova. metrin päässä sen kaakkoispuolella sijait- palautettua eräille pikkuapolloniityille sevasta lähimmästä pikkuapollon asutta- (Ikonen ym. 2006). Ennallistamisen ansios- 82 Baptria 3/2013 ta pikkuapollolle sopivan elinympäristön tynee siihen, että Rekijoen varsilla karja umpeenkasvaneiden niittyjen raivaukses- määrä on kasvanut ja pikkuapollopopu- tuodaan niityille yleensä vähitellen kesä- ta etenkin olemassa olevien pikkuapollo- laatioden väliset yhteydet ovat parantu- kuun aikana, jolloin pikkuapollon toukat kantojen läheisyydessä. Laidunnus vai- neet (Ikonen ym. 2006). Aktiivisten hoito- ja kotelot ehtivät kehittyä ja perhoset kuo- kuttaa pikkuapolloon myönteisesti estä- toimien ansiosta Halikonjoen pikkuapol- riutua pääosin ennen kuin karjan tallaus mällä niittyjen umpeenkasvua. Aikaisin loesiintymän tulevaisuus näyttää nyt sel- ja laidunnus suuremmin vaikuttavat kas- kesällä alkavalla voimakkaalla laidun- västi valoisammalta kuin vielä vuositu- villisuuteen. nuksella lienee kuitenkin haitallinen vai- hannen vaihteessa. Tulokset Reki- ja Halikonjoelta osoit- kutus pikkuapollon runsauteen. tavat, että pikkuapollo voi esiintyä run- Niittyjen raivauksen ja saana jo pitkään hylättyinä olleilla ja kas- Kiitokset hoidon merkitys vilajistoltaan pahoin köyhtyneilläkin nii- tyillä. Pikkuapollolle näyttää riittävän Lämpimät kiitokset kaikille pikkuapollo- Tutkimustuloksissa oli yllättävää, ettei suurehko niittyalue, jossa kasvaa run- tutkimukseen osallistuneille sekä tutki- pikkuapollon tiheyksissä ollut eroa Re- saasti toukan vaatimaa kiurunkannus- musta rahoittaneille ympäristöministeri- kijokilaakson laidunnettujen ja laidun- ta ja kesäkuussa kukkivia mesikasveja. ölle, Metsähallitukselle ja Suomen Aka- tamattomien niittyjen välillä. Tulos liit- Tulosten perusteella pikkuapollo hyötyy temialle."

Lähteet Luoto, M., Kuussaari, M. & Toivonen, T. 2002: Modelling butterfly dis- the vertebrate grazing intensity and successional age. — Oikos 115: tribution based on remote sensing data. — Journal of Biogeography 401–412. 29: 1027–1037. Aagaard, K. & Hanssen, O. 1989: Population studies of Parnassius mne- Rannikko, P. 1994: Pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) linjalaskenta mosyne (Lepidoptera) in Sunndalen, Norway. — teoksessa Paulicek- Luoto, M., Rekolainen, S., Aakkula, J. & Pykälä, J. 2003: Loss of plant Someron Häntälän kylän jokilaaksoissa vuonna 1994. van Beek, T., Ovaa, A. H. & van der Made, J. (toim.): Future of butterflies species richness and habitat connectivity of grasslands associated with — Julkaisematon raportti. in Europe: strategies for survival. Agricultural University, Wageningen. agricultural change in Finland. — Ambio 32: 447–452. s. 160–166. Salminen, J., Kuussaari, M., Luoto, M. & von Bonsdorff, T. 2001: Havain- Ikonen, I. 2002: An assessment of the favourable conservation status of toja pikkuapollosta (Parnassius mnemosyne) Somerolta ja Halikosta. Aagaard, K., Hindar, K., Hanssen, O., Balstad, T. & Fjellstad, W. 1997: the Rekijoki river valley habitats. — Finnish Environment 594: 1–123. — Baptria 26: 88–89. Population structure and genetic diversity of Norwegian populations of Parnassius mnemosyne and Parnassius apollo (Lepidoptera). Ikonen, I., Hagelberg, E., Lammi, A., Lundström, E., Seppälä, O. & Somerma, P. & Väisänen, R. 1994: Pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) — NINA Oppdragsmelding 462: 1–20. Särmäntö, P. 2006: Halikonjoen luonnonhoidon yleissuunnitelma. sisämaan esiintymä Someron Häntälässä. — Baptria 19: 53–59. — Suomen ympäristö 36/2006: 1–68. Arnason, A.N. & Schwarz, C.J. 1999: Using POPAN-5 to analyse banding Toivonen, T. & Luoto, M. 2003: Landsat TM images in mapping of semi- data. — Bird Study 46(suppl.):S157–168. Ikonen, I., Kauppi, J., Lammi, A., Lehtomaa, L. & Seppälä, H. 2001: natural grasslands and analysing of habitat pattern in an agricultural Rekijokilaakson luonnonhoidon suunnitelmat. — Alueelliset landscape in south-west Finland. — Fennia 181: 49–67. Bergström, A. 2005: Oviposition site preferences of the threatened ympäristöjulkaisut 231: 1–175. butterfly Parnassius mnemosyne – implications for conservation. Valtonen, T. 1960: Pikkuapollosta Somerolla ja muualla Hämeessä. — Journal of Insect Conservation 9: 21–27. Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.) 2001: Luontodirektiivin — Luonnon Tutkija 64: 60–61. kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen Natura 2000 -ehdotuksen Clayhills, T.H. 1957: Provinsen Nylandias Macrolepidoptera med särskild luonnontieteellinen arviointi. — Suomen ympäristö 510: 1–177. Valtonen, T. & Kuusinen, J. 1961: The Macrolepidoptera of Somero (EH). hänsyn till arternas förekomst i provinsens 29 socknar. — Fauna — Annales Entomologici Fennici 27: 169–197. Fennica 3: 1–83. Mayer, M. 2005: Pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) palauttaminen Uudellemaalle ja kannan elinvoimaisuuden arviointi, Pro gradu van Swaay, C.A.M., Warren, M.S. 1999: Red data book of European Descimon, H. & Napolitano, M. 1993: Enzyme polymorphism, wing pat- -tutkielma. — Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto. butterflies (Rhopalocera). Nature and Environment 99. — Council tern variability, and geographical isolation in an endangered butterfly of Europe Publishing, Strasbourg. species. — Biological Conservation 66: 117–123. Meglécz, E., Neve, G., Pecsenye, K. & Varga, Z. 1999: Genetic variations in space and time of Parnassius mnemosyne (L.) (Lepidoptera) Vlasanek, P., Hauck, D. & Konvicka, M. 2009: Adult sex ratio in the Par- Heikkinen, R.K., Luoto, M., Kuussaari, M. & Pöyry, J. 2005: New insights populations in north-east Hungary: implications for conservation. nassius mnemosyne butterfly: effects of survival, migration, and weat- into butterfly-environment relationships using partitioning methods. — Biological Conservation 89: 251–259. her. — Israel Journal of Ecology & Evolution 55: 233–252. — Proceedings of the Royal Society Series B 272: 2203–2210. Meglécz, E., Pecsenye, K., Peregovits, L. & Varga, Z. 1997a: Allozyme Vlasanek, P. & Konvicka, M. 2009: Sphragis in Parnassius mnemosyne Heikkinen, R.K., Luoto, M., Kuussaari, M. & Toivonen, T. 2007: Modelling variation in Parnassius mnemosyne (L.) (Lepidoptera) populations (Lepidoptera: Papilionidae): male-derived insemination plugs loose ef- the spatial distribution of a threatened butterfly: impacts of scale and in North-East Hungary: variation within a subspecies group. ficiency with progress of female flight. — Biologia 64: 1206–1211. statistical technique. — Landscape and Urban Planning 79: 347–357. — Genetica 101: 59–66. Väisänen, R., Heliövaara, K. & Somerma, P. 1991: Morphological variati- Huldén, L., Albrecht, A., Itämies, J., Malinen, P. & Wettenhovi, J. 2000: Meglécz, E., Pecsenye, K., Peregovits, L. & Varga, Z. 1997b: Effects of on of Parnassius mnemosyne (Linnaeus) in eastern Fennoscandia (Lepi- Suomen suurperhosatlas (Atlas of Finnish Macrolepidoptera). population size and habitat fragmentation on the genetic variability of doptera, Papilionidae). — Entomologica Scandinavica 22: 353–363. — Suomen Perhostutkijain Seura and Luonnontieteellinen keskusmu- Parnassius mnemosyne populations in NE Hungary. — Acta Zoologica seo. Viestipaino, Tampere. Academiae Scientiarum Hungaricae 43: 183–190. Väisänen, R. & Somerma, P. 1985: The status of Parnassius mnemosyne (Lepidoptera, Papilionidea) in Finland. — Notulae Entomologicae 65: Karhu, K. 2002: Saaristomeren pikkuapolloesiintymien kartoitus. Meier, K. Kuusemets, V., Luig, J. & Mander, U. 2005: Riparian 109–118. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 9/2002. buffer zones as elements of ecological networks: Case study on Parnassius mnemosyne distribution in Estonia. — Ecological Välimäki, P. & Itämies, J. 2003: Migration of the clouded Apollo butter- Kontula, T., Lehtomaa, L. & Pykälä, J. 2000: Someron Rekijokilaakson Engineering 24: 531–537. flyParnassius mnemosyne in a network of suitable habitats: effects of maankäytön historia, kasvillisuus ja kasvisto. — Suomen ympäris- patch characteristics. — Ecography 26: 679–691. tö 306: 1–91. Mikkola, K. 1979: Vanishing and declining species of Finnish Lepidop- tera. – Notulae Entomologiceae 59: 1–9. Välimäki, P. & Itämies, J. 2005: Effects of canopy coverage on the im- Konvicka, M. & Kuras, T. 1999: Population structure, behaviour and mature stages of the Clouded apollo butterfly [Parnassius mnemosyne selection of oviposition sites of an endangered butterfly,Parnassius Mikkola, K. & Häkkinen S.-L. 1977: Minne ovat apolloperhoset hävin- (L.)] with observations on larval behaviour. — Entomologica Fennica mnemosyne, in Litovelske Pomoravi, Czech Republic. — Journal of neet? – Suomen Luonto 1/1977. 16: 117–123. Insect Conservation 3: 211–223. Napolitano, M. & Descimon, H. 1994: Genetic structure of French Välimäki, P., Itämies, J. & Helminen, O. 2000: Pikkuapollon (Parnassius Kuussaari, M., Heliölä, J., Pöyry, J. & Saarinen, K. 2007: Contrasting populations of the mountain butterflyParnassius mnemosyne L. mnemosyne) esiintyminen Rauman ympäristössä vuonna 1999. trends of butterflies preferring semi-natural grasslands, field margins (Lepidoptera: Papilionidae). — Biological Journal of the Linnean — Baptria 25: 61–69. and forest edges in northern Europe. — Journal of Insect Conservati- Society 53: 325–341. on 11: 351–366. Wahlberg, N. 1995: Täpläverkkoperhosen (Melitaea cinxia) lisääntymisbiolo- Pöyry, J., Lindgren, S., Salminen, J. & Kuussaari, M. 2004: Restoration gia. — Baptria 20: 181–187. Lehtomaa, L. 2000: Varsinais-Suomen perinnemaisemat. — Alueelliset of butterfly and moth communities in semi-natural grasslands by cattle ympäristöjulkaisut 160: 1–429. grazing. — Ecological Applications 14: 1656–1670. Wahlberg, N., Klemetti, T., Selonen, V. & Hanski, I. 2002: Metapopulation structure and movements in five species of checkerspot butterflies. Lehtomaa, L. & Karhunen, A. 2002: Luonnon monimuotoisuuden yleis- Pöyry, J., Lindgren, S., Salminen, J. & Kuussaari, M. 2005: Responses — Oecologia 130: 33–43. suunnitelma, Halikonjokilaakso. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen of butterfly and moth species to restored cattle grazing in semi-natural moniste 7/2002. grasslands. — Biological Conservation 122: 465–478. Warren, M.S. 1987: The ecology and conservation of the heath fritillary, Mellicta athalia. II. Adult population structure and mobility. — Journal of Luoto, M., Kuussaari, M., Rita, H., Salminen, J. & von Bonsdorff, T. 2001: Pöyry, J., Luoto, M., Paukkunen, J., Pykälä, J., Raatikainen, Applied Ecology 24: 483–498. Determinants of distribution and abundance in the clouded apollo but- K. & Kuussaari, M. 2006: Different responses of plants and terfly: a landscape ecological approach. — Ecography 24: 601–617. herbivore insects to a gradient of vegetation height: an indicator of

83 Baptria 3/2013 Suomelle uusi perhoslaji Earias vernana (Fabricius, 1775) (Nolidae) Hankoniemen Tvärminnestä kesällä 2011

Kauko Helomaa

Kirjoittajan osoite — Author’s address: Kauko Helomaa, Gresantie 2, FI-02700 Kauniainen, [email protected]

erhostutkimusryhmä Kau- tavallisena esiintyvästä tummatakasiipi- dennäköisiltä, sillä lajia tavataan leimal- ko Helomaa, Kai Saloranta sestä tammikääriäisestä (Tortrix virida- lisesti vain kaupunkialueiden hopeapop- ja Kari Vaalamo löysi Tvär- na). Etusiipien alapinnat ovat vihertävän peli-istutusten liepeillä. Ensimmäisessä minnen valorysästä erikoi- valkoiset ja takasiipien puhtaan valkoiset. kasvuvaiheessa E. vernana ja E. chlora- sen näköisen Earias chlo- Lajin takaruumis on alta ruskehtavanval- na -toukat on vaikea erottaa toisistaan Pranaa muistuttavan siistikuntoisen koi- koinen. morfologisesti. Hyvänä erona toimii E. rasperhosen 21.08.–03.09. 2011 väliseltä Laji on yöaktiivinen ja tulee kohtalai- vernana -toukan väriltään ruskeanlila se- ajalta. Perhosen etusiipien väritys oli kui- sesti sekä valolle että syötille. Päivisin länpuoleinen katkoviiva, joka E. chlora- tenkin tuttuun lajiin verrattuna hailakam- aikuiset saattavat lepäillä ravintopuunsa na -toukalla on yhtenäinen. Syödessään man vihreä ja etusiivissä oli kaksi kaare- rungoilla. lehtien alapuolella olevaa nukkaa touk- vaa poikkijuovaa. Takasiipien valkoisuus ka muodostaa pitkulaisia villamaisia hah- oli suunnilleen samaa luokkaa kuin Eari- Biologia tuvia, joita se käyttää kotelokehdon val- as chloranalla, ehkä kuitenkin aavistuk- mistuksessa. Toukka on täysikasvuise- sen hailakampi ja hopeanharmaan sävyt- Jäljempänä esitetyt seikat lajin biologi- na valkoisenharmaa, kyttyräselkäinen ja tämä. Alan kirjallisuutta tutkimalla herä- asta on kerätty yhdistelmällä julkaistuja vantteranoloinen. Toukan keskijaokkei- si epäilys, että kyseessä olisi maalle uusi kirjallisuustietoja (Koch 1984, Ebert 1997, Aho- den käsnät ovat korkeat ja jaokkeissa on laji, venhokkaisiin (Nolidae) kuuluva Ea- la & Silvonen 2005, Fibiger ym. 2009). mustat pisteet. Toukka elää yhteenkeh- rias vernana. Pari asiantuntijalausuntoa rättyjen kärkiversojen välissä etenkin vahvisti määrityksen oikeaksi. MUNA. Earias vernanan munat ovat vankemmissa puissa 2–5 m korkeudella. Earias vernana on melko helposti tun- tummanruskeita, kuulamaisia ja säännöl- Toukka kehittyy täysikasvuiseksi olosuh- nistettava laji, jos yksilö ei ole kovin ku- lisesti säteittäisesti kohoreunaisia. Naa- teista riippuen 3–6 viikossa. Kehitykses- lunut (Koch 1984, Skou 1991, Fibiger ym. 2009). ras munii munat yksittäin hopeapoppe- sä voidaan erottaa kolme kasvuvaihet- Siipiväliltään lajin yksilöt vaihtelevat 18– lin (Populus alba) kärkilehtien valkonuk- ta, jolloin toukan ravinnonkäyttö ja kas- 23 millimetriin. Tuntosarvet ovat molem- kaiselle alapuolelle vuoroin aivan lehden vissa näkyvät ulkoiset merkit muuttuvat. milla sukupuolilla siimamaiset, ja pää keskisuonen lähelle, vuoroin lehden ty- Toisessa vaiheessa toukka alkaa kehrätä valkoinen. Etusiipi terävöityy kohtalai- vipuolelle, monesti myös lehtisuonten lä- asustamiaan lehtiä rullalle. Kolmannes- sesti kohti kärkeä. Keskiruumiin ja etu- helle. Muna-aika kestää yleensä alle vii- sa vaiheessa toukka on täysin piilossa ke- siipien väri on valkoisenvihertävä ja sii- kon. rämäisesti yhteen vedettyjen kärkilehtien pien kärjet raikkaan vihreät. Etusiivis- sisällä ja pistelee siellä ”poskeensa” leh- sä on kaksi selvästi erottuvaa pohjaväriä TOUKKA. Toukka elää saksalaisen kir- tien sisäpintoja. Hopeapoppelivesaikoissa tummempaa poikkijuovaa, joiden voi- jallisuuden mukaan yksinomaan hopea- toukkien olemassaolon saattaakin havaita makkuus kuitenkin vaihtelee hyväkun- poppelilla, joskin epävarmana tietona siitä, että toukkien yhteenkehräämät ok- toisillakin yksilöillä. Siipiripset ovat vih- mainitaan myös haapa (Populus tremu- sien kärkilehdet / -versot erottuvat selväs- reänvalkoiset. Takasiivet ovat kärjen vi- la) ja raita (Salix caprea). Etenkin esiin- ti normaaleista kärkilehdistä poikkeavina hertävyyttä lukuun ottamatta puhtaan- tymisalueen pohjoisosissa vaihtoehtoiset ”nippuina”. valkoiset, mikä erottaa sen Suomessakin ravintokasvit vaikuttavat hyvin epäto- PERTTI PAKKANENPERTTI TÄRKEIMPIÄ SIIPITUNTOMERKKEJÄ • Poppelivenhokas (Earias vernana) Etusiivet pohjaväriltään hailakan vihertävät, ulko-osistaan voimakkaamman vihreät, poikkijuovat erottuvat vaihtelevasti. • Kääriäisvenhokas (Earias chlorana) Voimakkaan vihreät etusiivet lähes tasaväriset, etureuna selvästi vaalea. • Tammikääriäinen (Tortrix viridana, Earias vernana Earias chlorana Tortrix viridana Tortricidae, Tortricinae), siivet muodoltaan tasaleveät, etusiipien etureuna vain kapealti vaalea, takasiivet kokonaan tummat. 84 Baptria 3/2013 Earias vernana (Fabricius, 1787) Earias vernana (Fabricius, 1787) (Nolidae) new to Finland (Nolidae) ny för Finland

Earias vernana was found new to Finland. One male was caught Earias vernana är påträffad som ny för Finland. En hane fångades with a light trap in N Hanko Tvärminne (664:328) 21.08.– med ljusfälla på lokalen N Hangö Tvärminne (664:328) 21.08.– 03.09.2011. The location is ca. 200 km north of the known north- 03.09.2011. Platsen ligger ca 200 km norr om artens hittills nord- ernmost finding of the species, which was recorded from south- ligaste fyndplatser i sydvästra Estland (Pärnumaa, Kablist, år western Estonia (Pärnumaa, Kablist) in 2002. In northern Europe, 2002). I norra Europa har arten fasta förekomster i Lettland, Li- the species is resident in Latvia, Lithuania and southern Sweden. At tauen och södra Sverige. Den är vida spridd i centrala och södra more southern latitudes it is widely distributed in central and south- Europa. Om antagandet att larven endast lever på Populus alba ern Europe. If an assumption that larvae of the species feed exclu- är sant, är artens etablering i södra Finland osannolik. Undantag sively on Populus alba holds true, establishment of local popula- kan vara urbana områden med planterade P. alba, såsom i Sverige tions in Finland is unlikely except in some urban areas with planted och Baltikum. P. alba stands like in Sweden and the Baltic countries.

KOTELO. Täysikasvuinen toukka aloit- joisinna kerran Lounais-Virossa (Jürivete & nen Baltian kautta Suomeen yltänyt ilma- taa kotelokehdon kehräämisen lehdel- Õunap 2008). Eteläisimmillä leveysasteilla virtaus, mutta Etelä-Ruotsi kuului tällöin le, lehtiruodille tai nuorelle oksalle. Ko- laji tunnetaan laajalta alueelta läntisestä laajan matalapaineen piiriin (http://www. telokehto on vähemmän veneenmuotoi- Euroopasta Etelä-Venäjälle Mustanmeren wetterzentrale.de/). Lähivuodet näyttävät, nen (lähinnä munan- / ellipsinmuotoi- ja Kaspianmeren väliselle alueelle, mut- jääkö Tvärminnestä saatu yksilö ainoaksi nen) kuin muilla venhokkailla. Kotelo- ta puuttuu kuitenkin Iso-Britanniasta ja harhailijaksi vai runsastuuko laji lähialu- kehdon etuosassa sijaitsevat tavanomaiset Belgiasta (Fibiger & Skule 2011). eilla siinä määrin, että useampia yksilöitä kohtisuorassa olevat kuoriutumisuurteet. Hopeapoppelin luontaisen esiintymis- saadaan myös Suomesta. Hopeapoppeli Toukka koteloituu yksi tai kaksi päivää alueen ulkopuolella Pohjois-Euroopassa ei esiinny Suomessa luontaisesti (ks. http:// kotelokehdon valmistumisen jälkeen. Ko- Earias vernana suosii lämpimiä paikkoja www.luomus.fi/kasviatlas/), mutta kaupunki- telo on väriltään punaruskea ja siinä on ja esiintyy lähinnä kaupunkiympäristöis- ympäristöissä sitä tapaa istutettuna. Pe- näkyvissä violetit / vaaleansiniset raidal- sä. Etelämpänä elinympäristöiksi sovel- riaatteessa esimerkiksi pääkaupunkiseu- liset siipikuviot. tuvat kaikenlaiset hopeapoppeleita kasva- dulla (Espoonlahti ja Tikkurila) hopea- vat ympäristöt, joita tyypillisesti on mm. poppeli esiintyy samankaltaisesti kuin FENOLOGIA. Kirjallisuudessa ei ole yh- jokien varsilla ja lämpimillä kukkuloilla. Latvian ja Ruotsin E. vernana -paikoilla teneväistä linjaa siitä, onko E. vernana Laji ei siis liene kovin tarkka elinympä- ja sikäli ainakin tilapäisten kotimaisten yksi- vai kaksisukupolvinen. Aikaisem- ristönsä muista piirteistä, mutta yhteis- populaatioiden syntyminen olisi mahdol- min lajia pidettiin yksipolvisena, mut- tä esiintymispaikoille on hopeapoppelin lista. ta myöhemmin lajin on todettu esiinty- esiintyminen ja levinneisyyden pohjois- vän etelämpänä (Keski-Eurooppa) sään- osissa myös niiden lämpimyys. Toisaalta, nöllisesti kahtena erillisenä sukupolve- jos laji eläisi jollakin esitetyistä vaihtoeh- na. Täällä toukkavaihe ajoittuu kevätsu- toisista ravintokasveista, potentiaalisten Lähteet kupolvella (I gen.) elokuulta lokakuulle elinympäristöjen kirjo laajenisi entises- (kesäsukupolven jälkeläisiä) ja kotelos- tään, mutta sidos hopeapoppeliin vaikut- Ahola, M. & Silvonen, K. 2005: Larvae of Northern European sa talvehtineet aikuiset lentävät huhti- taa turhan selvältä. Noctuidae. Vol 1. — KuvaSeppälä Yhtiöt Oy, Tampere, 657 s. kuun lopusta kesäkuun puoleen väliin. Ebert, G. [Hrsg.] 1997: Die Schmetterlinge Baden-Württen- Kesäsukupolven (II gen.) toukka-aika Pohdinta bergs. Band 5: Nachtfalter III. — Ulmer, Stuttgart, 575 s. on kesä–heinäkuu (kevätsukupolven jäl- Fibiger, M., Ronkay, L., Steiner, A. & Zilli, A. 2009: Noctuidae keläisiä) ja lentoaika heinäkuun puolesta Earias vernanan lähimmät vakituiset Europaeae. Vol. 11. — Entomological Press, Sorø, 504 s. välistä elokuun loppuun. Pohjoisessa laji esiintymispaikat ovat Latviassa (Savenkov Fibiger, M. & Skule, B. 2011: Fauna Europaea: Nolidae. & Šulcs 2010) ja sikäli lajin löytyminen Suo- lentänee samanaikaisesti kuin E. chlora- — In: Karsholt, O. & Nieukerken, E..J. van (toim.). Fauna na eli varsinaisesti vasta kesäkuun alusta mesta ei välttämättä ole yllättävää. Käy- Europaea: Lepidoptera, Moths. Fauna Europaea version 2.4, heinäkuun loppupuolelle ja uudelleen vä- tännössä E. vernana esiintyy Viron etelä- http://www.faunaeur.org hälukuisempana elokuun puolivälin tie- puolisessa Baltiassa monin paikoin, mis- Ivinskis, P. 2004: Lepidoptera of Lithuania: Annotated noilta syyskuun alkuun. Suomessa elo- / sä ravintokasvia on vähänkään enemmäl- Catalogue. — Institute of Ecology of Vilnius University syyskuun taitteessa havaittu yksilö edusti ti. Laji on lisäksi havaittu kerran lähem- Publishers, Vilnius, 379 s. epäilemättä kesäsukupolvea.. pääkin Viron Pärnumaalla vuonna 2002 Jürivete, U. & Õunap, E. 2008: Estonian Lepidoptera. (Jürivete & Õunap 2008). On mahdollista, että — Eesti Lepidopteroloogide Selts, Tallinn. Levinneisyys laji olisi runsastunut Baltiassa, mikä olisi edesauttanut lajin löytymistä Suomes- Koch, M. 1984: Wir bestimmen Schmetterlinge. ja elinympäristöt — Neumann Verlag, Leipzig, 792 s. ta. Hangossa tavatun yksilön alkuperä Pohjois-Euroopassa Earias vernana saattaisi olla myös Etelä-Ruotsin vaki- Savenkov, N. & Šulcs, I. 2010: Latvian Lepidoptera esiintyy säännöllisesti Tanskassa, Etelä- tuisella esiintymisalueella. Säähavain- Catalogue. 176 s. Ruotsissa (Skou 1991) sekä pienellä alueella not tukevat Baltiaa (tai sen eteläpuolista Skou, P. 1991: Nordens Ugler, Danmarks Dyreliv Bind 5 Liettuassa (Ivinskis 2004) ja Latviassa (Saven- Keski-Eurooppaa) yksilön lähtöalueena, — Apollo Books, Stenstrup, 566 s. kov & Šulcs 2010). Lisäksi laji on tavattu poh- sillä 28.08.2011 vallitsi voimakas eteläi-

85 Baptria 3/2013 Mitä kuuluu 1970-luvun suurperhosharvinaisuuksille tänään?

Erkki M. Laasonen & Leena Laasonen

Kirjoittajien osoite – Authors’ address: yksityiskohtaisempi, koska mukana ovat automaattisin rysin satojen kilometri- Erkki M. Laasonen & Leena Laasonen, myös ne osiot, jotka tuolloin ankaran en päässä kotipaikkakunnalta. Syksyl- Vyökatu 9 B 13, FI-00160 Helsinki, ajanpuutteen vuoksi jäivät käsittelemättä. lä 1967 olimme Jari Kaitilan isän Pekan [email protected] vieraana Virolahden kirkon koululla – Havainnointimenetelmät Ilkka Jalas, Kalevi Kiianlinna ja muuta- ja perhosaineistot ma Syndikaatin jäsen. Viikonlopun aika- Johdanto na saimme neljään valorysään yhdeksän Työryhmä Antti Aalto, Eero ”Has- Blepharita amicaa (jaloruskoyökkönen) erhostutkimuksen konkarit se” Karvonen, Jaakko Karvonen, Saka- ja neljä Macdunnoughia confusaa (pisa- ovat monesti iltapuhteilla tu- ri Kerppola, Erkki M. Laasonen, Lee- rametalliyökkönen). Innostuimme näistä rinoidessaan ihmetelleet per- na Laasonen ja Jorma Lilja tutki perho- vallan hirveästi ja päätimme jättää rysät hosfaunan tavatonta muutosta sia 1970-luvulla laajalti Etelä-Suomes- sinne isä-Kaitilan katkottavaksi, kun kel- vuosikymmenien aikana. Eri- sa. Ryhmä otti nimekseen ”Syndikaatti”, lokatkaisijaa ei ollut. Viikon välein kukin Ptyisesti sitä, kuinka ennen niin harvinai- koska tuona aikana halukkaat tiedonanta- Syndikaatin jäsen kävi vuorollaan koke- set lajit ovat toinen toisensa jälkeen muut- jat SPS:n kokouksissa kerättiin etukäteen massa rysät Virolahdella. Talven mittaan tuneet yleisiksi – etelärannikolla suo- lomakkeelle eikä lomakkeen ”tiedonan- katkaisijaongelmakin ratkesi, nykymit- rastaan erityisen yleisiksi. Ei ihme, että taja” -sarakkeeseen tuollainen nimiryöp- tapuun mukaan varsin kömpelöllä lait- moneltakin taholta on noussut ajatus tar- py olisi mitenkään mahtunut. Syndikaa- teella. Tästä oli helppo jatkaa seuraavana kentaa tuota ”mutua” vanhaan havainto- tin tuloksista on aiemmin julkaistu kak- vuonna läpi pyyntikauden. aineistoon tukeutuvalla tutkimuksella. si erillistä artikkelia koskien maalle uusia Pyydyspaikkojamme olivat Ka Viro- Tämä artikkeli on kehitelmä aihetta kä- ja harvinaisia perhosia (Karvonen ym. 1979) lahdella Hämeenkylä [6714:8542 (ETRS- sitelleestä esitelmästä, jonka pidimme sekä Helsingin Isosaaren lajistoa (Laasonen TM35FIN)], Hurppu [< 1 km valtakun- Suomen Perhostutkijain Seuran (=SPS) & Laasonen 1991). nan rajalta (6706:8540)], Pappila kirkol- järjestämän Hyönteisviikonlopun yhtey- 1970-luvulla Syndikaatti kehitti per- la (6709:8537) ja Ala-Pihlaja (6708:8533), dessä Helsingin Vuosaaressa 20.04.2013. hosten etäpyynnin konseptin: koko ke- N Helsingissä Uutela [maatila, jossa Mii- Artikkeli on osin esitelmää laajempi ja säkauden jatkuvan perhostutkimuksen na Äkkijyrkkä sittemmin piti suomen-

The present status of Macrolepidoptera stress that scarcity of old data on those species precludes detailed regarded as rarities in the 1970’s analysis so that firm conclusions are hardly reachable.

In the 1970’s, a group of lepidopterologists [The Syndicate (Antti Aalto, Eero ”Hasse” Karvonen, Jaakko Karvonen, Sakari Kerppo- Macrolepidoptera som var rariteter la, Erkki M. Laasonen, Leena Laasonen and Jorma Lilja)] estab- under 70-talet och hur deras status lished a concept of remote observation of moths by automatic light ser ut i dag. traps along the whole southern coast of Finland from Ka Virolahti to Aland Islands in the west. By reflecting this historical data to Samarbetsgruppen Syndikatet – Antti Aalto, Eero ”Hasse” Karvo- recent observations recorded in the Finnish Entomological Data- nen, Jaakko Karvonen, Sakari Kerppola, Erkki M. Laasonen, Le- base (http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html), ena Laasonen and Jorma Lilja – utvecklade på 1970-talet ett system we tried to assess what has happened to Macrolepidopteran species där man genom att utnyttja automatiska ljusfällor kunde operera på that were considered rare in the 1970’s. Majority (73 %) of the rari- ett område som sträckte sig hundratals kilometer längs södra Fin- ties of the 1970’s are presently much more common or even trivial lands kust ända från Virolahti i öster till Åland i väster. 73% av de compared to their status at that time. During the preceding 40 years, storfjärilar som vi då ansåg vara rariteter, är i dag tydligt allmän- rarities in the 1970’s have been replaced by newcomers. As a conse- nare eller t.o.m. mycket allmänna. Under loppet av 40 år har dessa quence, 81 % of the present-day rarities were not acknowledged in arter ersatts av ett hundratal nya migranter, d.v.s. 81% av de mest the 1970’s at all. The IUCN evaluation of threatened species focus- sällsynta arterna är idag något helt annat än på 1970-talet. Utvär- es primarily on trends during the preceding decade, and thus tend to deringen av hotade arter – Rödlistade arter i Finland 2010 – foku- neglect long-term changes in the environment or population viabil- serar på förändringarna under de senaste 10+ åren. Möjligheten att ity. Accordingly, some species are currently Red-Listed in Finland utvärdera längre tidsrymder, t.ex. 40 år, är begränsad. Många på although they are apparently much more common nowadays than 1970-talet vanliga arter har blivit sällsynta, men när vi saknar de- in the 1970’s. Opposite of the above trends, many species still com- taljerade uppgifter om dessa kan vi tyvärr inte ta helt tillfredsstäl- mon in 1970’s has seemingly become present-day rarities. Yet, we lande ställning till förändringen.

86 Baptria 3/2013 KUVA 1. Syndikaatin 1970-luvulla maalle uutena ilmoittamat suurperhoset: Ylärivi vasemmalta P. chloridice*, C. glaucatus ja H. vitalbata*; Keskirivi H. tarsicrinalis*, T. ni ja A. mandarina*; Alarivi A. cinerea, P. saucia ja X. collina*. FIGURE 1. Species reported as new to Finland by the Syndicate in the 1970’s.

*) Syndikaatin 1970-luvulla tallentama yksilö. / Individual captured by the Syndicate in the 1970’s. (Photo Leena Laasonen) karjaansa (6675:8399)] sekä suljetut so- löä. 2010-luvun vertailuvuodet ovat vuo- Tulokset tilassaaret Isosaari (6664:8392) ja San- det 2008–2012, mutta tutkimuspaikkam- tahamina (6668:8390). Helsingin länsi- me ovat nyt toisia ja siksi myös menetel- puolella havaintopaikkamme olivat Han- mämme. Tämän seurauksena jouduimme Pikkuperhoset tarkastelun koniemellä Tvärminneby (6639:8287), turvautumaan lajien nykytilan selvittä- ulkopuolella Täcktom (6640:8279), Bromarf [Furuvik misessä muihin lähteisiin, joista tärkein (6638:8276)] sekä Ahvenanmaalla Fög- oli Luonnontieteelliseen Keskusmuse- Pikkuperhosmuistiinpanojemme haja- lön Overö (6680:8140), Lemlannin Apal- on palvelimella sijaitseva Hyönteistieto- naisuuden seurauksena emme pysty näi- holm (6671:8118), Maarianhaminan Yt- kanta (http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/ tä tarkemmin analysoimaan ja lajien ny- ternäs (6680:8108) ja Eckerön Storby EntDatabase.html). Tästä ns. Virtalan tieto- kyharvinaisuuden arviointi jää näin luki- (6699:8088). kannasta (myöhemmin lyhennys V2013) jan vastuulle. Sen verran voidaan todeta, Tähän artikkeliin koottu 1970-luvun etsimme kaikki 09.05.2013 mennessä il- että Syndikaatti talletti 1970-luvulla ensi havaintoaineisto käsittää yksinomaan moitetut havainnot tarkasteltavista lajeis- kerran Suomesta seuraavat pikkuperho- valo- ja haavipyynnin tuloksia suurper- ta. Muutamista lajeista etsimme myös set: Mompha divisella (pihatupsukoi), hosten osalta. Muistiinpanomme pikku- uusimmat havainnot Virtalasta vuosilta Coleophora clypeiferella (täpläpussikoi), perhosista olivat aikoinaan niin vähäi- 2008–2012 (V2008–12) sekä Helsingin Cochylimorpha alternana (kaunokkikät- set, ettei mikroja tästä syystä voinut nyt Hyönteisvaihtoyhdistyksen ”Pistearvot” kökääriäinen), Aethes francillana (pork- kunnolla tutkia. Käytimme syöttirysiä- [luettelot vuosilta 1971 (PA1971) ja 2012 kanakätkökääriäinen), Dichrorampha kin, mutta niillä emme vielä 1970-luvul- (PA2012)] (Anonyymi 1971, 2012). Kaikkien cinerascens (paahdekenttäkääriäinen), la näytä erityisempää saaneen. 1970-lu- näiden lähteiden ja omien nykyhavainto- Sciota lucipetella (kaakonkoisa) ja An- vun ydinvuotena käytimme vuotta 1971, jemme mukaan arvioimme tarkasteltavi- cylosis cinnamomeana (kanelikoisa) (Kar- mutta poimimme omia havaintojamme ja en 1970-luvulla harvinaisina pitämiem- vonen 1979). muutakin tietoa ajalta 1965–1974 täyden- me suurperhosten (41 lajia) harvinaisuu- tämään harvinaisuuksien havaintoaineis- den 2010-luvulla seuraavalla asteikolla: Monet suurperhoset runsastuneet toa etelärannikolta. Syndikaatin kukin hyvin harvinaiset (HH), harvinaiset (H), jäsen kirjasi kesän mittaan kokemiskäyn- selvästi yleistyneet (SY) ja vielä hyvin Syndikaatilta löytyi havaintoja noin puo- tinsä jälkeen jokaisen merkittävän, neu- yleiset lajit (HY). Kirjasimme myös kun- lesta (41 lajia) 1970-luvulla Etelä-Suo- latun yksilön ja ilmoitti ne heti toisille. kin lajin mahdollisen uhanalaisuuden as- mesta ilmoitetuista harvinaisesta suur- Perhoset jaettiin marraskuussa mahdol- teikolla erittäin uhanalainen (EN), vaa- perhosesta (yht. 89 lajia). Näistä yhdeksän lisimman tasan ja tästä jaosta tehtiin lu- rantunut (VU) ja silmälläpidettävä (NT) ilmoitimme tuolloin maalle uutena (Tau- ettelo helpottamaan (tai vaikeuttamaan?) (Kaitila ym. 2010). Emme edes pyrkineet lukko 1, Kuva 1). Näistä lajeista ainakin Ci- tulevien vuosien jakoa. Julkaisut ja omat erottelemaan mahdollisia vaellushavain- lix glaucatus (valkosiipi), Agrotis cinerea vuotuiset muistiinpanomme muodostivat toja kotimaista kantaa koskevista havain- (tuhkakatkoyökkönen) ja Pieris chloridi- rungon, kun keräsimme listan 1970-lu- noista. ce (arosinappiperhonen) ovat epäilemättä vulla harvinaisimpina pitämistämme 41 Tutkimme myös lajeja. jotka 1970-lu- säilyneet hyvin harvinaisina (= HH), sil- suurperhoslajista, joista meillä itselläm- vulla olivat yleisiä, mutta joita emme tä- lä niitä 40 vuoden aikana satojen jäsenten me oli havaintoja. Jaoimme nämä 41 la- nään juuri näe. Niistä ei ole yksilökohtai- työn tuloksena on havaittu enintään nel- jia vielä kolmeen ryhmään: (1) Syndikaa- sia muistiinpanoja ja siksi arvio osoittau- jä yksilöä lajia kohti. Horisme vitalbatan tin ilmoittamat maalle uudet lajit, (2) la- tui selvästi edellistä osiota vaikeammak- (luuviirumittari) ja Trichoplusia nin (tup- jit joista tuolloin oli havaittu 2–7 yksilöä si. sumetalliyökkönen) kohdalla uurastus on ja (3) lajit joista oli havaittu 10–40 yksi- tuottanut enemmän havaintoja, mutta sil-

87 Baptria 3/2013 Yksilöt Yksilöt Pisteet Pisteet Arviomme LAJI / SPECIES (PA1971) (V2013) (PA1971) (PA2012) v. 2013

Cilix glaucatus, valkosiipi 1 4 100 100 HH Agrotis cinerea, tuhkakatkoyökkönen 1 5 100 100 HH Pieris chloridice, arosinappiperhonen 13 15 100 100 HH Horisme vitalbata, luuviirumittari 1 24 100 100 H Trichoplusia ni, tupsumetalliyökkönen 4 24 90 90 H Peridroma saucia, helmiäisyökkönen 1 131 100 80 SY Autographa mandarina, tummavaskiyökkönen 10 2156 90 20 HY Herminia tarsicrinalis, etelänkärsäyökkönen 3 2229 80 20 HY Xestia collina, juomuruuniyökkönen 12 2336 80 20 HY

TAULUKKO 1. Syndikaatin 1970-luvulla maalle uutena ilmoitta- TABLE 1. Macrolepidopteran species reported as new to Finland in mat suurperhoset. Taulukossa on lajinimien jälkeen sarake yksilö- the 1970’s by the Syndicate. The two columns Yksilöt (PA1971) and havainnoista vuonna 1971 pistearvoluettelon mukaan (PA1971) ja Yksilöt (V2013) report the number of individuals observed until 1971 vuonna 2013 Virtalan tietokannan mukaan (V2013). Tukena ovat and 2012, respectively. The next two columns stand for the scored myös sarakkeet pistearvoista vuonna 1971 ja vuonna 2012 (PA1971 rarity of the species in respective years (1971 / 2012) on a scale 1 ja PA2012). Nykytilan arviointi on esitetty seuraavalla asteikolla: HH= (abundant) – 100 (extremely rare). The right column includes our edelleen erittäin harvinainen laji, H = edelleen harvinainen laji, SY= assessment of species’ status in 2013 (HH = a very rare species, H = a selvästi yleistynyt laji ja HY = nykyisin hyvin yleinen laji. rare species, SY = a species, which has become clearly more common, and HY = a very common species).

Yksilöt Yksilöt Pisteet Pisteet Arviomme Uhan- LAJI / SPECIES (PA1971) (V2013) (PA1971) (PA2012) v. 2013 alaisuus

Eublemma minutatum, harmokääpiöyökkönen 7 29 80 90 H Epirrhoe tartuensis, isoraanumittari 3 35 90 90 H EN Cucullia fraudatrix, kirjokaapuyökkönen 6 88 80 80 H NT Ipimorpha contusa, poppelikääröyökkönen 2 129 80 80 SY VU Euxoa adumbrata, arohietayökkönen 2 217 80 50 SY VU Emmelia trabealis, kiertoyökkönen 5 232 80 70 SY Heliothis armigera, hukkavaellusyökkönen 2 238 90 70 SY Sedina buettneri, pikkukalvakkayökkönen 2 261 80 60 SY Lamprotes c-aureum, kultayökkönen 7 337 80 60 SY NT Archanara geminipuncta, pilkkuruokoyökkönen 3 407 90 50 SY NT Paradarisa consonaria, laikkuharmomittari 7 1852 80 30 HY Deltote bankiana, oliivikiiltoyökkönen 2 2143 80 25 HY Noctua comes, pilkutonmorsiusyökkönen 6 6498 80 30 HY NT

TAULUKKO 2. Syndikaatin tallettamat hyvin harvinaiset lajit, joita TABLE 2. Very rare moths (only 2–7 individuals observed until 1971) vuoteen 1971 mennessä oli ilmoitettu 2–7 yksilöä. Uhanalaisuusluokat: caught by the Syndicate. The current Red List status as follows: EN = EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut ja NT = silmälläpidettävä endangered, VU = vulnerable, NT = nearly threatened (see Table 1 for (muut sarakeotsikot ja lyhenteet kuten Taulukossa 1). other column headings and abbreviations). ti pidämme näitäkin lajeja edelleen har- yleisiä (= HY). (oliivikiiltoyökkönen) ja Noctua comes vinaisina (= H). Peridroma saucian (hel- Seuraavan harvinaisuusluokan 13 la- (pilkutonmorsiusyökkönen) on nykyhar- miäisyökkönen) vaellushavaintoja on jo jista oli vuoteen 1971 mennessä ilmoitet- rastajan lähes mahdoton mieltää harvi- yli sata ja jos uskaltaisi ennustaa: kohta tu 2–7 yksilöä (Taulukko 2). Näistä lajeis- naisuuksiksi. Kuitenkin tämä lajijoukko paljon enemmän. Siksi annamme lajille ta kolmea pidämme edelleen harvinai- kokonaisuudessaan sisältää kolme nykyi- arvion selvästi yleistynyt (= SY). Selvim- sina: Eublemma minutatum (harmokää- sin uhanalaiseksi ja neljä silmälläpidettä- min vuosikymmenten aikaiset muutokset piöyökköen), Epirrhoe tartuensis (iso- väksi luokiteltua lajia. näkyvät taulukon kolmen alimman lajin raanumittari) ja tietyin varauksin Cu- Kolmannen harvinaisuusluokan 19 la- kohdalla. Yökköslajit Autographa man- cullia fraudatrix (kirjokaapuyökkönen). jista oli vuoteen 1971 mennessä ilmoitet- darina (tummavaskiyökkönen), Hermi- Muut tämän ryhmän lajit ovat joko sel- tu havaitun 9–40 yksilöä (Taulukko 3). Kol- nia tarsicrinalis (etelänkärsäyökkönen) västi yleistyneet (7 lajia) tai muuttuneet mea lajia lukuun ottamatta [Chortodes ja Xestia collina (juomuruuniyökkönen) hyvin yleiseksi (3 lajia). Kolmea viimeksi brevilinea (ruskohämy-yökkönen), Lu- ovat runsastuneet todella reippaasti ja tarkoitettua lajia Paradarisa consonaria perina zollikoferi (kaakonpeittoyökkö- ovat Etelä-Suomessa nykyaikana hyvin (laikkuharmomittari), Deltote bankiana nen) ja Scopula ornata (valkolehtimitta-

88 Baptria 3/2013 Yksilöt Pisteet Arviomme LAJI / SPECIES (V2013) (PA2012) v. 2013 Uhanalaisuus

Chortodes brevilinea, ruskohämy-yökkönen 34 90 H VU Luperina zollikoferi, kaakonpeittoyökkönen 82 90 H Scopula ornata, valkolehtimittari 82 80 H Nycteola asiatica, poppelilaahusyökkönen 262 60 SY Mythimna turca, jättiolkiyökkönen 421 50 SY Gastropacha quercifolia, pihlajanorsu 447 40 SY Callimorpha dominula, kiiltosiilikäs 452 50 SY NT Mythimna pudorina, ruso-olkiyökkönen 453 40 SY VU Apamea anceps, nummijuuriyökkönen 468 50 SY EN Lemonia dumi, maitiaiskehrääjä 542 35 SY NT Eupithecia millefoliata, ahdepikkumittari 661 40 SY NT Eulithis pyropata, tulimittari 690 30 SY NT Hydraecia ultima, hierakkayökkönen 709 50 SY Ourapteryx sambucaria, ritarimittari 757 30 SY Cupido argiades, kannussinisiipi 1493 50 SY VU Hemithea aestivaria, lehvämittari 2542 30 HY NT Autographa excelsa, idänpronssiyökkönen 3561 25 HY Pelosia muscerda, pistesiipi 5457 20 HY Catocala fulminea, keltaritariyökkönen 6943 25 HY

TAULUKKO 3. Syndikaatin tallettamat harvinaiset lajit, joita vuoteen 1971 mennessä oli ilmoitettu 9–40 yksilöä (sarakeotsikot ja lyhenteet kuten Taulukoissa 1 ja 2). | TABLE 3. Rare moths (9–40 individuals observed until 1971) caught by the Syndicate (see Tables 1 and 2 for column headings and abbreviations).

KUVA 2. Esimerkkejä 1970-luvulla hyvin harvinaisina pitä- KUVA 3. Esimerkkejä lajeista, jotka ovat taantuneet 1970-luvun mistämme lajeista: E. trabealis, E. tartuensis, D. bankiana ja E. jälkeen: S. simulans, C. tridens, S. ravida ja O. polygona. adumbrata. | FIGURE 2. Examples of Macrolepidopteran species | FIGURE 3. Examples of species that have declined from the 1970’s. considered as very rare in the 1970’s. (Photo Leena Laasonen) (Photo Leena Laasonen) ri)] tämä ryhmä sisältää vain lajeja, jot- HH = 4–15 havaintoa, H = 24–88 ha- ta on epäilyksettä yleistynyt ja neljän- ka ovat voimakkaasti yleistyneet 1970-lu- vaintoa, SY = 129–1493 havaintoa ja HY nes nykyisellään hyvin yleisiä. Siten 73 vun tilanteeseen verrattuna. Viimeistään = 1852–6943 (havainnot V2013 mukaan). % tarkastelemistamme lajeista on tänään tämän lajijoukon kohdalla on syytä lisätä, Yhteenvedosta 1970-luvun suurperhos- kaikkea muuta kuin harvinaisia. Vertai- ettei ole suinkaan varmaa, että kaikki vii- harvinaisuuksista tänään (Taulukko 4) käy luksi poimimme vuoden 2012 pisteluet- me vuosikymmenenä havaitut yksilöt oli- ilmi kaksi asiaa. Mitä useampia havainto- telosta (PA2012) kaikkiaan 122 harvinai- si edes kirjattu tietokantaan. ja lajista oli vuoteen 1971 mennessä ker- sinta Etelä-Suomen lajia ja vertasimme Arviomme lajien harvinaisuuden ke- tynyt, sitä varmemmin laji on joko sel- niitä vuoden 1971 listan (PA1971) vastaa- hityksestä 1970-luvulta 2010-luvulla sai västi yleistynyt tai tullut hyvin yleiseksi viin lajeihin. Havaitsimme, että 101 lajia edellä esitettyjen taulukoiden tausta-ai- myöhempinä vuosikymmeninä. Toisek- (83 %) on tänään jotain aivan muuta kuin neistoihin perustuen seuraavat raja-arvot: si, puolet 1970-luvun harvinaisista lajeis- vuonna 1971. Vuosikymmenien aika-

89 Baptria 3/2013 ASEMA 1970-LUVULLA / Lajimäärä / STATUS IN THE 1970’S Total number of species HH H SY HY

Maalle uudet lajit Species reported as new to Finland in 1970’s 9 3 2 1 3 Hyvin harvinaiset lajit (2–7 yksilöä v. 1971 mennessä) Very rare species (2–7 individuals until 1971) 13 0 3 7 3 Harvinaiset lajit (9–40 yksilöä v. 1971 mennessä) Rare species (9–40 individuals until 1971) 19 0 3 12 4

Osuus / Percentage 7 % 20 % 49 % 24 %

TAULUKKO 4. Syndikaatin 1970-luvulla tallettamat harvinaisuudet ja niiden jakautuminen nykytilan mukaisiin yleisyysluokkiin (ks. Taulukko 1). | TABLE 4. All rare species caught by the Syndicate in the 1970’s divided into abundance classes based on their current status (see Table 1 for abbreviations).

Yksilöt Arviomme LAJI / SPECIES (V2013) v. 2013 Uhanalaisuus

Chortodes brevilinea, ruskohämy-yökkönen 34 H VU Epirrhoe tartuensis, isoraanumittari 35 H EN Cucullia fraudatrix, kirjokaapuyökkönen 88 H NT Ipimorpha contusa, poppelikääröyökkönen 129 SY VU Euxoa adumbrata, arohietayökkönen 217 SY VU Lamprotes c-aureum, kultayökkönen 337 SY NT Archanara geminipuncta, pilkkuruokoyökkönen 407 SY NT Callimorpha dominula, kiiltosiilikäs 452 SY NT Mythimna pudorina, ruso-olkiyökkönen 453 SY VU Apamea anceps, nummijuuriyökkönen 468 SY EN Lemonia dumi, maitiaiskehrääjä 542 SY NT Eupithecia millefoliata, ahdepikkumittari 661 SY NT Eulithis pyropata, tulimittari 690 SY NT Cupido argiades, kannussinisiipi 1493 SY VU Hemithea aestivaria, lehvämittari 2542 HY NT Noctua comes, pilkutonmorsiusyökkönen 6498 HY NT

TAULUKKO 5. 1970-luvun harvinaisten lajien nykytilanteen arviointi suhteessa niiden nykyiseen uhanalaisasemaan (ks. lyhenteet kuten Taulukossa 2). | TABLE 5. The current status of species considered as rarities in the 1970’s in relation to their current Red List status (see Table 2 for column headings and abbreviations). na Suomeen on työntynyt valtava määrä on tuottanut EN-, VU- ja NT-merkintöjä, ko 6). Valitettavasti vain ”mutu” kriteeril- uusia, harvinaisia vaeltajia. Lisänä vielä ei kovin hyvin ota huomioon pitkäaikais- lä, kun ei noista yleisistä lajeista aikoi- muutama laji, joka on tällä välin asettunut muutoksia, vaan keskittyy vain edeltä- naan tullut muistiinpanoja tehtyä. Val- tänne pysyvästi. vään vuosikymmeneen. Tämän seurauk- taosa taulukon lajeista näyttää monella Kaikista aiemmista taulukoista poi- sena pitkäaikainen positiivinenkin tren- muuttujalla harvinaistumista: vähäisiä mimme vielä lajit, joilla on nykyisin jo- di voi näyttäytyä uhanalaistarkastelussa havaintomääriä vuosien 2008–2012 ai- kin uhanalaismerkintä ja vertasimme sitä taantumisena. Kahta hännänhuipun HY- kana, pistearvojen nousuja vuodesta 1971 lajin 40-vuotiskehitykseen (Taulukko 5). Pe- lajia Hemithea aestivaria (lehvämittari) vuoteen 2012 ja vielä eriasteisia uhan- riaatteessa kotimainen laji voi olla har- ja Noctua comes on paras olla selittele- alaisluokkia. Esimerkiksi Actebia fennica vinainen, mutta silti voida ihan hyvin, mättä. Ensin tullaan lujaa alas hyppyri- (suomenmaayökkönen) oli 1970-luvulla ilman että sen tarvitsee olla uhanalai- mäkeä (= runsastutaan tosissaan) ja sitten selvästi kotimainen, mutta viime aikoina nen. Siksi taulukon alku näyttää mielen- hyppyrin nokalla on pikku nyppylä, jon- havaitut neljä yksilöä mahdollisesti vain kiintoiselta: kaikki harvinaisena pysy- ka vuoksi laji saa NT merkinnän. satunnaisia vaeltajia tai merkkejä erit- neet kolme kotimaista lajia ovat saaneet täin harvalukuisen kotimaisen kannan uhanalaismerkinnän. ”Kaikki” siksi, että Muutamat lajit huippuvuosista. Taantuneiksi katsomis- muut HH- tai H-lajeista ovat vaeltajia, harvinaistuneetkin tamme lajeista Stanfussiana simulansis- joita uhanalaistarkastelu ei koske. Listan ta (vajayökkönen) Opigena polygonaan keskivaiheilla SY-lajeissa luontevin seli- Jotkin lajit näyttävät mielestämme yleist- (kirjomaayökkönen) ovat sellaisia, joi- tys lienee, että uhanalaistarkastelu, joka rendistä poiketen harvinaistuneen (Tauluk- ta olemme itsekin havainneet 0–1 yksi-

90 Baptria 3/2013 ASEMA 1970-LUVULLA / Lajimäärä / Yksilöt Pisteet Pisteet STATUS IN THE 1970’S Total number of species HH H SY HY LAJI / SPECIES (V2008–12) (PA1971) (PA2012) Uhanalaisuus

Maalle uudet lajit Actebia fennica, suomenmaayökkönen 4 35 60 EN Species reported as new to Finland in 1970’s 9 3 2 1 3 Standfussiana simulans, vajayökkönen 24 25 50 NT Hyvin harvinaiset lajit (2–7 yksilöä v. 1971 mennessä) Amphipoea crinanensis, tummasekoyökkönen 34 20 40 VU Very rare species (2–7 individuals until 1971) 13 0 3 7 3 Calamia tridens, viheryökkönen 35 10 40 EN Harvinaiset lajit (9–40 yksilöä v. 1971 mennessä) Rare species (9–40 individuals until 1971) 19 0 3 12 4 Opigena polygona, kirjomaayökkönen 37 12 30 VU Spaelotis ravida, lattamaayökkönen 38 20 35 EN Osuus / Percentage 7 % 20 % 49 % 24 % Catarhoe rubidata, punavaippamittari 95 30 30 Pabulatrix pabulatricula, kirjojuuriyökkönen 478 6 30 NT Xestia ashworthii, sinerväruuniyökkönen 595 15 15 VU

TAULUKKO 6. 1970-luvun yleiset lajit, joita emme 2010-luvulla ole havainneet (lyhenteet kuten Taulukoissa 1 ja 2). | TABLE 6. Some examples of species still common in the 1970’s, but that have probably declined afterwards (see Tables 1 and 2 for column headings and abbreviations).

löä vuosittain eikä niiden kotimaisuudes- delleen. Esimerkiksi Boloria thore tho- naisuuksista jää tämän käsittelyn ulko- ta ole edelleenkään epävarmuutta, mutta re ja Chlorocystis v-ata (lehtovähämit- puolelle, koska näistä meillä ei ole omia kovin harvalukuisilta ne nykyään vaikut- tari) ovat lajeja, joiden rauhoituksen pur- muistiinpanoja – emme mekään sentään tavat. Catarhoe rubidata (punavaippa- kuun SPS:n Perhostensuojelutoimikunta kaikkea saaneet. mittari), Pabulatrix pabulatricula (kirjo- on esittänyt painavia perusteita (Kaitila ym. juuriyökkönen) ja Xestia ashworthii (si- 2010), mutta aika näyttää miten asia ete- Perhosharrastus on aina nerväruuniyökkönen) ovat mahdollisesti nee. tarjonnut onnistumisia luettu mukaan taantuneiden lajien jouk- ja haasteita koon turhaan. Itse emme ole niitä näh- Pohdintaa neet, mutta muut kyllä lajeja raportoivat Syndikaatin jäsenten oppi-isän ja tuki- etelärannikolta ja Karjalasta. 1970-luvulta poimimme vain 41 harvi- jan V.J. ”Vili” Karvosen (Kuva 4) avulla naisinta lajia, koska suuremmasta mää- opimme perhostietoutta varsinkin pik- Rauhoitettujen lajien arviointi rästä lajeja ei enää ollut mahdollista saada kuperhosista todella tehokkaasti. Kunni- tuskallista täsmällisiä havaittuja yksilömääriä. Alun anosoituksena Vilille kerrottakoon tässä perin Matti Virtalan kehittämän hyönteis- muisteluna P. chloridicen ”synty”. Hei- 1970-luvulla perhoset eivät olleet rau- tietokannan ansiosta tilanne on paljon pa- näkuussa 1970 (30.07.) olimme koko päi- hoitettuja ja nykyjään rauhoitettujen la- rempi 2000-luvulla. Esikuvien puuttees- vän seuloneet Helsingin ruderaattirantoja jien pistearvot vaihtelivat Euphydryas sa teimme tutkimuksessamme rajauksia, valtaisan Pieris daplidice (sinappiperho- maturnan (kirjoverkkoperhonen) 12 pis- jotka ovat mielestämme hyvinkin jatko- nen) -vaelluksen keskellä. Parhaat yksilöt teestä Boloria thore thoren (purohopea- kehittelyn arvoisia. Nykyharvinaisuuden tulivat talteen, mutta yksilöiden laskenta täplä) 50 pisteeseen. Miltei kaikkien laji- asteikon rajat HH/H alle 20 havaintoa tyrehtyi innon puutteeseen jossain 500 ja en pistearvot olivat 12 pisteen ja 30 pis- tänään, H/SY alle 100 havaintoa ja SY/ 1000 yksilön välillä. Karvoset – Isä-Vi- teen välillä. Yksilöiden saavutettavuutta HY alle 1500 havaintoja ovat kaikki pit- li, Jaakko ja Hasse – läksivät ansaitusti kuvaavat vaihtopistearvot olivat siis var- kän pohdinnan tulosta, pohdinnan johon saunaan Siikajärvelle. Löylyssä Vili ker- sin kohtuullisia eikä lajeja pidetty ollen- vaikuttivat nuo muut tietolähteet: Virtala, toi levittäneensä jo joukon perhosia, mm. kaan harvinaisina. Tänään tilanne on var- pistearvot ja uhanalaisuusmerkintä. Silti yhden liidunvalkoisen ja kontrastisen yk- maan ihan toinen. Hankalinta on, ettem- ne jäävät subjektiivisiksi ja joku muu oli- silön. Mutta oliko se lainkaan daplidice? me tiedä miten huolestuttava tai helpot- si ne ehkä asettanut toisin. Yksittäinen Vaatteet päälle (suihku kuulemma unoh- tava kunkin lajin tilanne oikeasti on. Ne laji lähellä rajapintaa aiheutti aina eniten tui) ja vauhdilla takaisin Helsinkiin, jossa ovat rauhoitettuja, niitä ei seurata, eikä päänvaivaa. Esimerkiksi jo edellä mainit- lajimääritys P. chloridice onnistui vaivat- havaintoja kerry kuin kohdennettujen yk- tu Cucullia fraudatrix on epäilemättä ai- ta. Hasse soitti meille yöllä, jolloin saa- sittäisselvitysten kautta. Tällöinkään ha- van viime vuosina runsastunut, mutta ei toin vahvistaa, että coll. Laasosessakin vainnot harvoin ovat julkisia eivätkä siten aivan vielä ylittänyt asettamaamme ”sel- oli kaksi yksilöä talletettuna Katajano- saatavissa. västi yleistyneen” -kynnystä. Lisävaivaa kan kärjestä. Sitten jauhettiin pitkin ran- Perhostensuojelutoimikunta ja ympä- syntyi myös siitä, että käyttämämme tietoja useita seuraavia päiviä, minkä työt ristöviranomaiset ovat varmasti rauhoi- tolähteet eivät suinkaan aina olleet yk- ja opinnot myöten antoivat – ilman yh- tettujen lajien seurantaan liittyvät ongel- situumaisia. Haluamme kuitenkin ko- täkään P. chloridicea. Vielä syksyllä ke- mat tahoillansa tiedostaneet. Nyt vain on rostaa, että ilman muistiinpanojen vah- rättiin Sisymbrium altissimumilta (unka- keksittävä ratkaisu, jolla seuranta saatai- vistusta joistain nykyisin hyvin yleisistä rin pernaruoho) toukkia, joista vaivatta siin käyntiin. Epäilemättä ratkaisu, joka Etelä-Suomen lajeista olisi mahdotonta tuli suoraan aikuisia, mutta nekin vain P. perustuu molemminpuoliseen luottamuk- uskoa missä arvossa niitä 70-luvulla pi- daplidicea. seen, rehelliseen havainnointityöhön ja dimme eikä yksittäisten lajien mahdolli- Kaikki ei aina onnistunut ilman han- hyvin huolelliseen raportointiin olisi löy- set virhearviot muuta suurta kuvaa moni- kaluuksia 1970-luvullakaan. Virolahden dettävissä. Lisäksi joidenkin lajien rau- en suurharvinaisuuksien yleistymisestä. Hurpussa saimme aikaan noottikriisin, hoituksen perusteita tulisi miettiä uu- Toisaalta noin puolet 1970-luvun harvi- kun neuvostorajavartijat väittivät yhteis- 91 Baptria 3/2013 Lähteet

Anonyymi 1971: Suomen suurperhosten vaihtopistearvot. — Helsingin Hyönteisvaihtoyh- distys, 26 s.

Anonyymi 2012: Suomen perhosten pistearvot. — Helsingin Hyönteisvaihtoyhdistys, 54 s.

Kaitila, J.-P., Nupponen, K., Kullberg, J. & Laasonen, E. 2010: Perhoset, Lepidoptera. — Julkaisussa Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. — Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki, s. 430–470.

Kaitila, J.-P., Välimäki, P., Aro, H., Järkkä, J., Pakkanen, P. & Rantanen, M. 2010: Onko puroho- peatäplän (Boloria thore) perinteinen alalajijako etelän- (ssp. thore) ja pohjanpurohopeatäp- lään (ssp. borealis) perusteltua Suomessa? — Baptria 35: 24–31.

Karvonen, J., Laasonen, E.M., Aalto, A., Kerppola, S. & Karvonen, E.V. 1979: Lepidoptera species new to Finland, caught with continuous light trapping. — Notulae Entomologicae 59(!): 153–158.

Laasonen, E.M. & Laasonen, L. 1991: Helsingin Isosaaren perhoset. — Baptria 16: 23–34.

◀ KUVA 4. Oppi-isämme ja tukijamme tri V.J. ”Vili” Karvonen opetti meille perhostietoutta ennen kaikkea pikkuperhosista todella tehokkaasti. | FIGURE 4. Sharing his wide-ranging knowledge especially of Microlepidoptera upraised the late Dr. V.J. Karvonen our mentor and a person of utmost importance to Finnish lepidopterology. (Photo Pekka Pankakoski)

▼ KUVA 5. Käytössämme olleita autoja 1970-luvulta. Perhe Laaso- sella oli Morris Mini, tosin paljon vanhempaa ikäluokkaa kuin kuvassa ja Lada (Photos Kati Laasonen); Karvosilla Plymouth Valiant ja Volvo (Photos Pekka Pankakoski). | FIGURE 5. Cars (Morris Mini, Lada, Plymouth Valiant, Volvo) we used in the 1970’s. neuvotteluissa suomalaisten kanssa, että laatikkoa suurempia, mekaanisia rohjo- sia pääteillä ei ollut, joten ajoittain men- heidän öisiä toimiaan vakoillaan täältä ja. Aavistamattamme panimme katkaisi- tiin tosi kovaa (Kuva 5). Alkuasukkaiden valonheittäjien avulla. Suomen rajavarti- jan Hangon Täcktomissa maatilan kana- viihtyvyyteen saattoi joskus kuitenkin jat puolestaan osoittivat kiitettävää ryh- lan sisään. Katkaisijaan ilmeisesti kehit- tulla säröjä. Varsinkin silloin, kun ajoim- tiä, kun he päättivät leikkiä edes sen ver- tyi staattista sähköä ja kolmessa viikos- me Porvoon keskustan läpi klo 3 yöllä La- ran itsenäistä ja suvereenia Suomea, että sa se keräsi kuivunutta kanankakkapölyä dalla katkinaisin pakoputkin. antoivat valojemme palaa. Mutta jos naa- ja untuvanhitusia niin, että käynti kerta purit keksivät valittaa ylempään instans- kaikkiaan tukehtui. Siinä sitten putsat- Kiitokset siin, niin sitten meille kuulemma tulee tiin kymmenen hammasrattaan joka iki- lähtö. No, lähtö tuli mutta ihan muista nen hammas ja aikaa meni ainakin neljä Kiitokset ennen kaikkea Syndikaatin jä- syistä. Sähkölinja sinne niemeen pariin tuntia. Arvasitte aivan oikein: putsattiin senille, joiden työhön tämä artikkeli no- taloon ja rajavartiostoon oli tosi kurja. hammasharjalla! Kanalan ulkoseinällä jaa. Kiitokset myös Suomen Perhostutki- Kun kellokatkaisija sytytti neljä 160 wa- katkaisija kyllä toimi. jain Seuran toiminnanjohtajalle Jari Kai- tin sekavalorysää, niin maidonjäähdytys- Valtatiet 1970-luvulla olivat mitä oli- tilalle ja Hyönteisviikonlopun suunnitte- järjestelmä navetassa kaatui ja mikä pa- vat. Virolahdelle mentiin Porvoon, Lovii- luryhmälle kutsusta tulla esitelmöimään hinta, televisiokin meni ihan viiruille. san ja Haminan keskustain lävitse ja Han- Hyönteisviikonloppuun 20.–21.04. 2013. Eihän siinä muu auttanut kuin lopettaa. koniemelle Nummenkylän ja Lohjan kes- Kiitämme dipl.ins. Pekka Pankakoskea Tuon ajan kellokatkaisijat olivat kenkä- kustan kautta. Onneksi nopeusrajoituk- vanhojen kuvien lainaamisesta.

92 Baptria 3/2013 Pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni) Jeroen van der Kooij Matarakiitäjä (Hyles gallii) Timo Lehto

Kaikuluotausta karkuun sydän syrjällään, korvat kyljillään — juttua perhosten kuuloelimistä

märässä ympäristössä ja arvioimaan len- ovatkin kehittyneet juuri paineesta pys- Kirjoittajan osoite – Author’s address: tävien saalishyönteisten sijaintia, kokoa tyä pakenemaan saalistavaa petoa. Kuu- ja muotoa. Ihmiskorvalle lepakon ääntely loelimiä on etupäässä yöaktiivisilla per- Maria Heikkilä, Otsolahdentie 7 A 7, 02210 Espoo, [email protected] on liian korkeaa, mutta perhosten lisäksi hosilla, ja ne ovat nimenomaan herkkiä useiden muiden hyönteisten tiedetään ky- korkeille taajuuksille (yli 20 kHz). Tutki- kenevän kuulemaan sitä (Conner & Corcoran muksissa on huomattu perhosten kykene- össä odottaa vaara, joka on 2012). vän kuulemaan lepakon päästämää ääntä kuultava ennen kuin on lii- Fossiiliaineiston perusteella perhos- jopa 100 metrin päähän. Havaittuaan ää- an myöhäistä. Se on lepakko, ten on päätelty olevan noin 200 miljoonaa nen ne saattavat tehdä huimiakin väistö- joka saalistaa hämärässä per- vuotta vanha hyönteisryhmä. Lepakot il- liikkeitä tai pudottautua maahan (Miller & Yhosia kaikuluotausmenetelmällä. Lepa- mestyivät vasta myöhemmin; vanhimmat Surlykke 2001). koista tällä tavoin saalistavat vain pien- fossiilit ovat noin 50–60 miljoonan vuo- Valtaosa perhosista ja niiden toukista lepakot (Microchiroptera). Ne päästävät den takaa. Tällöin perhoset joutuivat koh- reagoi ääniaaltoihin esimerkiksi tunto- korkeataajuisia äänipulsseja, jotka heijas- taamaan uuden pedon, joka aseena oli nä- karvojen tai -sarvien värähtäessä, mutta tuessaan esteistä ja palatessaan lepakon kökyvyn sijasta ääni (Grimaldi & Engel 2004). osalla aikuisvaiheen perhosista on myös luokse, auttavat tätä suunnistamaan hä- Todennäköisesti perhosten kuuloelimet varsinaisia kuuloelimiä joko siivissä,

Auditory organs of Lepidoptera Hörselorgan hos fjärilar

When the first bats evolved at least about 50–60 million years ago, Då de första fladdermössen utvecklades för åtminstone ca 50–60 miljo- moths faced a new predator, which used ultrasound instead of vi- ner år sedan mötte fjärilarna en ny predator som använde ultraljud istäl- sion to hunt. It is presumed that it is precisely to evade the attacks let för synen vid jakt. Man har antagit att det är specifikt för att undkom- of bats that hearing organs evolved several times independently in ma attacker från fladdermöss som hörselorgan hos fjärilar utvecklats fle- Lepidoptera. Hearing organs are especially common in macrolep- ra gånger oberoende av varandra under evolutionens gång. Hörselorgan idoptera and can be found on the thorax (e.g. in Noctuoidea), the är speciellt vanliga hos Macrolepidoptera och finns på thorax (t.ex. hos abdomen (e.g. Geometroidea, Pyraloidea, Dudgeonidae in Cos- Noctuoidea), på abdomen (t.ex. Geometroidea, Pyraloidea, Dudgeoni- soidea, Drepanidae and Axiidae and possibly also harmaclonine dae inom Cossoidea, Drepanidae och Axiidae och möjligen också Har- Tineidae), the base of the wings (e.g. Papilionoidea, Thyridoidea), macloninae inom Tineidae), vid vingbasen (t.ex. Papilionoidea, Thyri- or on the head (certain hawkmoths). An evolutionary arms race doidea) eller på huvudet (vissa svärmare). En kapprustning verkar ha ägt between Lepidoptera and bats seems evident; moths developing rum mellan fjärilar och fladdermöss; nattfjärilar har utvecklat överlev- survival methods, including better hearing and avoidance strat- nadsmetoder, såsom bättre hörsel och flyktstrategier, medan fladdermös- egies, and bats trying to overcome these means by varying the sen har försökt kringgå försvarsmetoderna genom att variera frekvens frequency and intensity of their ultrasonic hunting calls. In some och intensitet hos de ultraljud de använder vid jakt. Hos vissa fjärilar har Lepidoptera, hearing organs have evolved a secondary adaptation hörselorganen genomgått ytterligare en anpassning så att de används vid and play a role in courtship communication. kommunikationen i parningsspelet.

93 Baptria 3/2013 keski- tai takaruumiissa. Tällaisissa kuu- Koisamaisilla perhosilla (Pyraloidea) loelimissä on tympanaalikalvo, joka on kuuloelimet ovat myös takaruumiin ty- yleensä läpinäkyvä ja joustava ohut täry- vellä. Kuuloelimiä tämän ryhmän perho- kalvomainen elin ilman täyttämän ontelon silla on kahta tyyppiä, jonka perusteella päällä. Kalvon värähtely välittyy kuuloeli- ne jaetaankin kahteen eri heimoon (Pyra- men aistinsoluihin ja niiden kautta hyön- lidae ja Crambidae). Takaruumiissa ole- teisen aivoihin, jossa kuuloaistimus muo- via kuuloelimiä on löydetty niin ikään dostuu (Minet & Surlykke 2003). Näiden lisäk- sirppisiiviltä (Drepanidae) sekä samaan si perhosilla saattaa olla muualla ruumiis- yläheimoon kuuluvan Cimeliidae-heimon 1 saan hieman toisenlaisia ääneen reagoivia perhosilta. Lisäksi Harmacloninae-ala- rakenteita. Esimerkiksi eräillä kiitäjillä heimon aitokoilta (Tineidae) sekä puun- (mm. Hyles ja Acherontia -suvut) erilaistu- tuhoojamaisiin perhosiin (Cossoidea) si- neet huulirihmat yhdessä imukärsän mo- joitetulla Dudgeonidae-heimon perho- lemmin puolin sijaitsevien piliferien kans- silta on takaruumissa rakenteita, joilla sa pystyvät aistimaan ääntä (kuva 1.) (Göpfert on mahdollisesti rooli kuuloaistimuksen ym. 2002). Täpläperhosilla (Nymphalidae) muodostumisessa (Minet & Surlykke 2003). puolestaan on kahta alaheimoa lukuun ot- Etusiiven alapuolella sijaitsevia kuu- tamatta etusiiven (joskus myös takasiiven) loelimiä on puolestaan neotrooppisilla tyvellä rakenne, joka sisältää äänelle herk- alueilla elävien päiväperhosten ja pak- 2 kiä aistinsoluja (kuva 2.) (Ribarič & Gogala 1996; supäiden sukulaisilla, yöaktiivisilla He- Minet & Surlykke 2003). dylidea-heimon perhosilla (Yack ym. 2007) KUVA 1. Lähikuva matarakiitäjän (Hyles gallii) Mitä suurempi hyönteinen, sitä parem- sekä ainakin osalla Thyrididae-heimon kuuloelimenä toimivasta piliferistä ja muun- perhosista (johon kuuluu myös mm. jo tuneesta huulirihmasta. Ääniaallot aiheut- min kaikuluotaussignaalit siihen osuvat. tavat pullistuneen ja imukärsän puoleisel- Kuuloelimiä onkin erityisesti niin sano- Karjalan kannakselta tavattava Keski- ja ta pinnalta kaljun huulirihman värinää, joka tuilla suurperhosilla, vaikka lepakoil- Etelä-Euroopan laji Thyris fenestrella). välittyy piliferin aistinsoluihin. Toinen huuli- le kelpaavat pienemmätkin saaliit (syö- Nämä kuuloelimet voi nähdä etusiiven rihmoista on poistettu näkyvyyden paranta- hän yksi lepakko jopa 2700 hyttystä yös- alapuolella siipisuonen tyven pullistuma- miseksi. sä). Lepakon ravintona makroperhoset na (kuva 5.), mutta tarkemmalta rakenteel- ovat tietenkin aivan omassa luokassaan ja taan hedyliidien ja thyridiidien kuuloeli- KUVA 2. Täpläperhosilla (Nymphalidae) on met kuitenkin poikkeavat toisistaan (Mi- etusiiven vatsapuolella rakenne (Vogelin elin), sellaisen satuttua tutkaan on lepakon il- joka toimii kuuloelimenä. Rakenne ei ole näin man muuta tartuttava tilaisuuteen. Tämä net & Surlykke 2003). selvä useimmilla täpläperhosilla, mutta tällä herkullisuus aiheuttaakin yöaktiivisille Perhosten ja lepakoiden välillä on evo- Morpho achilles -yksilöllä se erottuu hyvin. makroille erityisiä paineita ja siksi kuu- luution kulussa tapahtunut kilpavarus- loelimet ovat niille elintärkeitä (Rydell & telua, perhosten pyrkiessä välttelemään KUVA 3 a & b. Yökkösmäisillä perhosil- Young 2002). saalistajia ja lepakoiden yrittäessä paran- la kuuloelimet ovat keskiruumiissa. Kuvassa taa taktiikkaansa saaliin kiinnisaamisek- rahayökkönen Polychrysia moneta. Kuuloelinten sijainnista perhosen ruu- missa sekä niiden rakenteesta on pystytty si. Eräät perhoslajit pystyvät hämäämään päättelemään, että ne eivät polveudu sa- lepakkoa päästämällä itse häiritsevää masta kantamuodosta vaan kuuloelimiä ääntä, minkä tuloksena lepakon hyökkä- on kehittynyt itsenäisesti useaan kertaan ys menee perhosen eduksi ratkaisevasti perhosten evoluutiohistorian aikana. Per- harhaan. Siilikkäät (Arctiinae: Erebidae) hosten sukupuu on vielä osin selvittämät- esimerkiksi tekevät ääntä keskiruumiista tä ja on vaikea sanoa kuinka moneen ker- löytyvillä elimillä, kiitäjät (Sphingidae) taan tällainen itsenäinen kehittyminen taas striduloimalla eli hankaamalla mm. on tapahtunut (Kristensen 2012). Joka tapa- genitaalien sivulämssiä. Päästämällä itse uksessa ääntä havaitsevia rakenteita on ääntä perhoset voivat myös varoittaa le- perhosille muodostunut ilmeisesti use- pakkoa omasta myrkyllisyydestään tai 3 a ampaan kertaan kuin millekään muulle vain aiheuttaa hetkellistä hämmennystä, hyönteisryhmälle (Surlykke ym. 2003). jonka aikana ehtii paeta (Miller & Surlykke Tunnetuimmat esimerkit varsinaiset 2001; Rydell & Young 2002). kuuloelimet omaavista perhosista liene- Kuurojen perhosten mahdollisuuksia vät yökkösmäiset (Noctuoidea) ja mittari- paeta lepakoiden saalistusta parantaa, jos maiset (Geometroidea) perhoset. Yökkös- välttelee lentämistä tai lentää matalalla ti- mäisillä perhosilla kuuloelimet sijaitsevat heän kasvillisuuden seassa. Lentokyvyt- keskiruumissa (kuva 3.), kun taas mittari- tömänä tuskin myöskään osuu lepakon maisilla ne ovat takaruumiin tyvellä (kuva reitille. Jos täytyy lentää, kannatta se teh- 4.). Yleensä perhosten kuuloelimet ovat dä sellaiseen aikaan päivästä, jolloin le- molemmilla sukupuolilla samanlaiset, pakot eivät ole aktiivisimmillaan tai vas- mutta mittarimaisten perhosten ylähei- ta sitten kun ne talvehtivat. Samaten elä- moon kuuluvan Uraniidae-heimon perho- minen alueilla, joilla lepakoita ei esiin- silla koiraiden ja naaraiden kuuloelinten ny, kuten arktisilla alueilla tai kaukaisilla sijainti ja rakenne poikkeavat toisistaan saarilla, on melko varma keino. Perhosel- 3 b (Minet & Surlykke 2003). le on myös eduksi, jos se on myrkyllinen,

94 Baptria 3/2013 KUVA 4. Koivumittarilla (Biston betularius), kuten muillakin mittareilla, on kuuloelin takaruumiin tyvellä. Kuvan yksilö on käsitelty kali- umhydroksidiliuoksessa ja suomut harjattu pois. Takaruumiin kitiinikuoren läpi erottuu täryontelo.

KUVA 5. Kuuloelin siivessä. Kuvassa Macrosoma semiermis (Hedylidae) -koiraan siipi alapuolelta kuvattuna. Kuuloelin on havaittavissa siipisuonen pullistumana aivan etu- ja takasiipeä toisissaan kiinnipitävien sukamaisen frenulumin ja koukkumaisen reti- naculumin vieressä. 4 5 pahanmakuinen tai lento on kiemurtele- loelinten surkastuminen tai katoaminen vaa ja epäsäännöllistä (Rydell & Young 2002; on kuitenkin ilmeisesti harvinaista, vaik- Lähteet: Conner & Corcoran 2012). Sellaistakin on esi- ka kuuloaisti ei olisikaan enää kovin hyvä tetty, että kiitäjien jalkojen erittäin terä- (Rydell & Young 2002). Conner, W.E. 1999 : ‘Un chant d’appel amoureux’: acoustic communication in moths. — Journal of Experimental vät ja kunnioitettavan kokoiset kannukset Varmuutta siitä, mihin päiväperho- Biology 202 : 1711–1723. toimisivat keinona pistellä ahdistelevaa set kuuloelimiään tarvitsevat ei ole, mut- saalistajaa. Joidenkin perhosten muhkea ta ainakin osan vielä auringonlaskun ai- Conner, W.E. & Corcoran, A.J. 2012: Sound strategies: the karvapeite puolestaan huonontaisi äänen kaan lentävistä päiväperhosista, erityi- 65-million-year-old battle between bats and insects. — Annual Review of Entomology 57: 21–39. heijastumista siitä takaisin lepakon kor- sesti heinäperhoset (Satyrinae), on huo- viin. mattu kuulevan lepakoiden ultraääntä ja Grimaldi, D. & Engel, M.S. 2004: The Amphiesmenoptera: Lepakoillekin on evoluution kulussa reagoivan siihen väistöliikkein (Rydell ym. The Caddis-flies and Lepidoptera. —Teoksessa : Grimaldi, D. & Engel, M.S. (toim.), Evolution of the Insects: 548–606. 2003). kehittynyt keinoja vastaiskuun. Jotkut le- Kuulolle on kuitenkin kehittynyt Cambridge University Press, Cambridge. pakot pyrkivät päästämään kaikuluotau- muitakin funktioita kuin saalistajan vält- sääniä taajuuksilla, joita perhoset eivät tely, esimerkiksi vastakkaisen sukupuo- Göpfert, M.C., Surlykke, A. & Wasserthal, L.T. 2002: Tympanal and atympanal “mouth-ears” in hawkmoths kuule (Conner & Corcoran 2012). Hyökkäyk- len houkuttelukutsun kuuleminen. Muun (Sphingidae). — Proceedings of the Royal Society B sen loppuvaiheessa hyönteisiä saalistavat muassa eräät villakaskoiraat (Lymantrii- — Biolological Sciences 269: 89–95. lepakot lyhentävät äänipulssiensa pituut- nae: Erebidae) päästävät ultraääntä, jon- ta lisäten kuitenkin niiden määrää lajis- ka naaras kuulee. Kyky kuulla ja päästää Kristensen, N.P. 2012: Molecular phylogenies, morphological homologies and the evolution of moth ‘ears’. ta riippuen jopa sadasta kahteen sataan ”lemmenkutsuja” on myös joillain siilik- — Systematic Entomology 37: 237–239. pulssiin sekunnissa. Tämän loppusurinan käillä (Arctiinae: Erebidae), yökkösillä mahdollistavat lepakon uskomattoman (Noctuidae), koisilla (Pyralidae), kiitäjil- Miller, L.A. & Surlykke, A. 2001: How some insects detect nopeat kurkunpään lihakset ja peto saa lä (Sphingidae) sekä mittareilla (Geomet- and avoid being eaten by bats: tactics and countertactics of prey and predator. — BioScience 51: 570–581. nopeasti päivitettyä tietoa saaliin sijain- ridae), ja lienee kehittynyt kyvystä erot- nista. Osa lepakoista pystyy vielä surinan taa lepakoiden kaikuluotaussignaalit (Con- Minet, J. & Surlykke, A. 2003: Auditory and sound produc- lopuksi laajentamaan kaikuluotauksen ner 1999). ing organs. — Teoksessa: Kristensen, N.P. (toim.), Lepi- doptera, moths and butterflies. Volume 2: Morphology; kattavaa aluetta (äänikeilaa) äänipulssien Lopuksi kerrottakoon, että perhosten Physiology, and Development: 289–323. Walter de Gruyter päätaajuutta madaltamalla. Tämän arvel- kuuloelimissä loisii punkkeja, jotka voi- GmbH & Co. KG, Berlin. laan kehittyneen nimenomaan keinoksi vat tuhota koko kuuloelimen. Nämä pun- pystyä paremmin seuraamaan kuuloeli- kit eivät kuitenkaan koskaan iske molem- Ratcliffe, J.M., Elemans C.P.H., Jakobsen, L. & Surlykke, A. 2013: How the bat got its buzz. — Biology Letters millä varustettujen hyönteisten väistöyri- piin korviin, ja näin säästävät perhosen 9: 2012–1031. http://dx.doi.org/10.1098/rsbl.2012.1031 tyksiä (Ratcliffe ym. 2013). kyvyn paeta saalistajiaan, mikä tietenkin Perhosissa on niin lajien kuin ylempien on toisessa korvassa loisivalle punkille- Ribarič, D. & Gogala, M. 1996: Acoustic behaviour of some butterfly species of the genus Erebia (Lepidoptera: (Minet & Surlykke 2003) ryhmien välillä eroja siinä, kuinka voima- kin kovin edullista . Satyridae). — Acta Entomologica Slovenica 4(1): 5-12. kasta ja minkä taajuista ääntä ne kuulevat. Myös mitä monimuotoisempi on alu- ■ Rydell, J. & Young, M.R. 2002: The Ecology and Evolution of een lepakkolajisto, sitä laajempaa skaa- Lepidopteran Defences against Bats. — Teoksessa: Emmet, A.M. & Langmaid, J.R. (toim.), The Moths and Ps. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla laa alueen perhoset kuulevat. Trooppisten Butterflies of Great Britain and Ireland. Volume 4 (Part I): lepakoiden salaista maailmaa esittelevä alueiden perhoslajit ovatkin yleensä kuu- 11–41. Harley Books, Colchester, Essex. loaistiltaan herkempiä ja laajempialaisia näyttely jatkuu 29.12.2013 saakka. Lisätietoa pääsylippujen hinnoista Rydell, J., Kaerma, S., Hedelin, H. & Skals, N. 2003: (Minet kuin lauhkeiden alueiden toverinsa ja aukioloajoista: www.luomus.fi/museo Evasive response to ultrasound by the crepuscular butterfly & Surlykke 2003) . Sellaisilla alueilla, joilla LUONNONTIETEELLINEN MUSEO / NATURHISTORISKA MUSEET / NATURAL HISTORY MUSEUM Manataria maculata. — Naturwissenschaften 90: 80–83. lepakkoja ei luonnostaan esiinny, on perhosten kuuloelinten kyky reagoida ultra- Surlykke, A. Yack, J.E., Spence, A.J. & Hasenfuss, I. 2003: Hearing in hooktip moths (Drepanidae: Lepidoptera). ääneen heikentynyt. Näin on myös eräillä — The Journal of Experimental Biology 206: 2653–2663. päiväaktiivisilla (esimerkiksi koivuntyt- töperhosella Archiearis parthenias) sekä Yack, J.E. Kalko, E.K.V. & Surlykke, A. 2007: Neuroethology of ultrasonic hearing in nocturnal butterflies (Hedyloidea). lentokyvyttömillä perhosilla (esimerkik- Journal of Comparative Physiology A. 193: 577–590. si huhtimittari Agriopis marginaria), joil- VAMPYYRIN ta löytyy kuuloelimet. Täydellinen kuu- VARJOSTAMAT lepakoiden salainen maailma

2.11.2012 – 29.12.2013 Aihartza Joxerra KUVA: 95 Baptria 3/2013 POHJOINEN RAUTATIEKATU 13, HELSINKI TI, KE JA PE 9–16, TO 9–18, LA–SU 10–16 / LIPUT 8 / 4 € LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO WWW.LUOMUS.FI Baptria 3/2013 Vol. 38 s. 67 Pääkirjoitus s. 68 Baptria nuorisoleirillä; Nuoret viihtyivät Virolahdella Komulainen T. s. 69 "Voiko purjeperhosen saada Suomesta?" Välimäki P. s. 70 Pikkuapollon esiintyminen sisämaan jokilaaksoissa Mikko Kuussaari, Miska Luoto, Risto K. Heikkinen, Joona Lehtomäki, Marianne Mayer, Jere Salminen & Tea von Bonsdorff s. 46 Suomelle uusi perhoslaji Earias vernana (Fabricius, 1775) (Nolidae) Hankoniemen Tvärminnestä kesällä 2011 Helomaa K. s. 86 Mitä kuuluu 1970-luvun suurperhosharvinaisuuksille tänään? Laasonen E. M. & Laasonen L. s. 93 Kaikuluotausta karkuun sydän syrjällään, korvat kyljillään – juttua perhosten kuuloelimistä Heikkilä M.

Tuhdisti tietoa päiväperhosista

SAARINEN JANTUNEN

PÄIVÄPERHOSET MATKALLA POHJOISEEN Teksti ja kuvat: Panu Välimäki & Timo Lehto Tulossa marraskuussa – Hyönteistarvike "Suomen päiväperhoset maailmanennätys- vauhdissa." 9.2010. aimaa 12. TIBIALE Oy:n kustantamia uutuuskirjoja: – Etelä-S misten ih ottavaa ini aa san laajej mmm la on painav töön perhosil uvat ympäris u, että äivä ka heijast n sanott sistä, jot O n tekemi kuin koskaan. lmakehää kkaammin ttäminen i avissa VAUHTIA ja voima ttinen syö verratt UUTTA N npal , joka on ANNE idin yle katastrofi VUOSITUH hiilidioks kaan ESSA apoja saada ai a. VAIHTE ski- mimpia t taan. ailmassa Etelä- ja Ke Pon var so rhosma eie sen pi on maailman viim peasinisiii äperho- een äkyvät jo pe tiia Ho linen päiv täysimittais merkit n uimaa vauh essa taval enkin rofi n ttunut h osti, ja Suom steet kuit katast on muu llä huon astoennu Ilmasto lajisto nen. Ilm pimämpi väperhos menee hyvin, mi ityillä t, ettei läm en päi lajeilla la, ni varoittava 2080- Suom llä etsänreunoil LLapiissa sovi lajille n aikana. Mi uluu m soilla ja omi enää Pohjolan 22 vuode Mitä ku ai vain Su n aikaan miksi? istöissä t meenn lla.a Samaa olle kaikkea eympär mee Suo luvu isolle jouk ennen a, paahd am n- vautuvat areill ia lajeja odot ilmasts on Päiväperhoset Lennä, ovet a nen pikku- Mitä uus nä, kun . Etukan ja pellonpient le? se sia lajeja llut rhosil t ensimmäi uu n on jo tu ille päiväpe katoava iveperhone oiden eläv itkä lajit unn- LAJISTO MUUTTUU hä tiedustelij a? M ut valtaakku — mmäisten lähivuosin vat olot? alkan eess ensi sopi a 1991 neessää läähh ossa. - utos vie niille aa vuonn mmmen jouk 113 päivä mu sa vuosiky jjaa ylili ja esittelee ja . Kahdes nuutt tieettoo Kir eisyyden Näihin kysymyksiin vasturanta irjaann a ILMASTO LÄMPENEE jin levinn ta perhosse jaa on k uuoododoiilltta perhosla a vuodes äivä a ja tutki n ulkkooll muutoksi nallinen p rrastaja rannikono nsauden taa to- oista ha ta etelä matkalla pohjoiseen ru mäistä ker paaeht rhoses safiirisoturi va im 0 1991 – ens ja havaia n- 75 asta päiväpe lömäärien on llisten yksi valottaa neljästä miljo reille. de lla – sekä tuntu perustee ta tällä simmille PÄIVÄPERHOSET tojen evvaisuut pohjoi erhosten tul t päiväp taa löytyvä rjas isadalla. KiK is- vuos lajjieen tunn MATKALLA oto perustied iden myös n läähialue Lähde harrastajien ja uusien päiväperhosten ksi, Suome Kimmo Saarinen & Juha Jantunen tamise taa. htamat lajistoaa uno matkaan – 2000-luvun kesät eivät jätä Maailman päiväperhoslajienketään kylmäksi. POHJOISEEN KIMMO SAARINEN & JUHA JANTUNEN • kovakantinen, 248 sivua suomenkielinen nimistö ISBN 978-952-67544-1-3 • koko 170 242 mm × (osa 1) 8.10.2013 8.09 Kirja esittelee 113 päiväperhoslajin Kari Nissinen levinneisyyden ja runsauden muutoksia vuodesta 1991 – ensimmäistä ker- • kovakantinen, 320 sivuaPP-seuranta_kansipaperi_000.indd 1 Lennä, taa todellisten yksilömäärien ja havain- • koko 210 ×257 mm safi irisoturi tojen perusteella – sekä valottaa päivä- Upeasti kuvitettu teos, joka kattaa 7 080 Kari Nissinen perhosten tulevaisuutta tällä vuosisa- päiväperhosen nimistön latinaksi, suo- Maailman dalla. Millä lajeilla menee hyvin, millä päiväperhoslajien meksi ja osin myös englanniksi. Nimistä huonosti, ja ennen kaikkea miksi? Mitä suomenkielinen noin 6 800 on kokonaan uusia. nimistö uusia lajeja odotamme Suomeen ja Tämä ensimmäinen osa käsittää ritari- mitkä lajit katoavat ensimmäisenä, kun perhosten, kaaliperhosten ja täpläperhos- ilmastonmuutos vie niille sopivat olot? ten heimot – yhteensä noin puolet nykyi- Kirjasta löytyvät myös perustiedot sin tunnetuista päiväperhoslajeista. lajien tunnistamiseksi, Suomen OSA 1 RITARIPERHOSET Papilionidae Kirja ei ole päiväperhoslajien määritys- KAALIPERHOSET Pieridae TÄPLÄPERHOSET lähialueiden lajistoa unohtamatta. Nymphalidae s.l. opas. Kuitenkin sen ylellisen runsas esi- • Hinta 35 euroa, merkkikuvitus esittelee 657 lajia, joista jäsenille 32 euroa rakentuu säväyttävä kokonaiskuva maailman perhoslajistosta ja sen eri ryhmien ainutkertaisista piirteistä. Katso lisätietoja kirjoista ja esimerkkiaukeamien kuvia • Hinta 54 euroa, nettisivuiltamme: jäsenille 49 euroa www.tibiale.fi

JÄSENILLE: Tilaa molemmat kirjat yhteishintaan 81 euroa ja saat toimituksen postiin kaupan päälle. Samalla saat myös muut tilaamasi tarvikkeet ilman toimituskuluja. – tai – Tilaa jompikumpi kirjoista ja vähintään 50 euron edestä muita Tibialen tarvikkeita niin saat saman edun. Tarjous on voimassa 30.11.2013 asti. Tilaukset: [email protected]

96 Baptria 3/2013 Hyönteistarvike TIBIALE Oy