<<

Kretsen kring Edvard Westermarck och det tidiga 1900-talets idélandskap

Hankkeen loppuraportti SLS:lle

Raportoija: Prof. Petteri Pietikäinen, hankkeen johtaja (Oulun yliopisto)

Raportointiaika: Tammikuu 2014-huhtikuu 2017

Tutkijat ja heidän rahoitusaikansa:

1. Jatko-opiskelija/post doc Niina Timosaari 1.1.2014- 28.2. 2016

2. Jatko-opiskelija Otto Pipatti 1.6.2014- 30.6. 2016

3. Jatko-opiskelija/post doc Jouni Ahmajärvi 1.1.2015 - 31.12.2016 alkaen

4. Jatko-opiskelija Julia Dahlberg 1.5.2015 – 30.4. 2017

Hankkeen toiminnasta:

Hanke käynnistyi tammikuussa 2014, jolloin ensimmäinen rahoitettava tohtoriopiskelija Niina Timosaari aloitti rahoituskautensa. Kesäkuussa 2014 aloitti Otto Pipatti oman rahoituskautensa. Jouni Ahmajärvi aloitti vuoden 2015 alusta ja Julia Dahlberg toukokuussa 2015. Kaikkien rahoitettavien päämääränä oli kirjoittaa hankkeen aikana väitöskirja sekä aloittaa post doc – tutkimus. Tämä on käytännössä onnistunut Niina Timosaarelta ja Jouni Ahmajärveltä, jotka molemmat ovat väitelleet, mutta myös Otto Pipatti on jättänyt työnsä esitarkastukseen ja Julia Dahlberg on tekemässä saman toukokuussa 2015. Vuoden 2017 aikana hankkeen jäsenet toteuttavat myös hakemuksessaan esittämänsä lupauksen yhteisen kirjan kirjoittamisesta.

Hankkeen tukiryhmässä ovat olleet Olli Lagerspetz (Åbo Akaemi), Marja Jalava (Helsingin yliopisto) ja Ilona Salomaa (Helsingin yliopisto). Jalava toimi lisäksi Jouni Ahmajärven toisena ohjaajana. Tukiryhmä on osallistunut kolmena syksynä (2014-2016) hankekokouksiin. Lisäksi hankkeella on seurantaryhmä, jossa ovat mukana Ann-Catrin Östman (pj, Åbo Akademi), Juhani Ihanus (Helsingin yliopisto) ja Kirsti Suolinna (Åbo Akademi). Seurantaryhmä, Pietikäinen ja SLS:n edustaja ovat kokoontuneet kolme kertaa tammikuussa 2015, 2016 ja 2017.

Hanke aloitti Helsingissä SLS:n tiloissa hankepalaverien sarjan 7.2. 2014. Ensimmäisenä vuonna järjestettiin hankepalaverit myös 15.5. ja 11.9.2014. Alusta lähtien niissä on yleensä keskusteltu kahden hankkeen jäsenen väitöskirjateksteistä tai tekeillä olevista artikkeleista.

Hankkeen avajaisseminaari järjestettiin Säätytalolla 27.11. 2014. (Edward Westermarck och hans intellektuella krets – vetenskap, moral och social aktivism i det tidiga 1900-talets ). Seminaarissa esiintyivät hankkeen tutkijoiden lisäksi ”key-note” –puhujat Christer Lindberg Lundin yliopistosta sekä Kirsti Niskanen Tukholman yliopistosta.

Hanke osallistui myös kokonaisuudessaan kansainväliseen European Society for the History of the Human Sciences (ESHHS) -konferenssiin Oulun yliopistossa 22 – 25.7. 2014. (Seuran puheenjohtajana toimi tuolloin Pietikäinen). Hankkeella oli konferenssissa oma esitelmäsessio.

[Ark.Sign.] 2(7)

Niina Timosaari (ainoa Oulussa asuva rahoitettava tutkija) on lisäksi osallistunut prof. Pietikäisen johtamaan, säännöllisesti kokoontuvaan tutkijaseminaariin Oulun yliopistossa koko hankkeen ajan.

Vuonna 2015 hanke piti Helsingissä SLS:n tiloissa neljä hankepalaveria 27.1., 28.5., 23.9. ja 11.12. 2015. Niissä kussakin käsiteltiin kahden hankkeen jäsenen papereita. Kokoukseen 11.12. osallistuivat lisäksi hankkeen tieteellisen tukiryhmän jäsenistä Marja Jalava ja Olli Lagerspetz, jotka kommentoivat esitettävinä olleita papereita. Vuoden 2016 aikana hanke piti SLS:n tiloissa kaksi hankepalaveria 9.5. ja 11.11. Niissä kussakin käsiteltiin yhden-kahden hankkeen jäsenen papereita, ja kokoukseen 11.11. osallistuivat lisäksi hankkeen tieteellisen tukiryhmän jäsenistä Olli Lagerspetz ja Ilona Salomaa, jotka kommentoivat esitettävinä olleen Julia Dahlbergin väitöskirjan lukua.

Julia Dahlberg ja Jouni Ahmajärvi osallistuivat SLS:n tutkijaseminaariin 30.10.2015. Näiden lisäksi hanke (sans Pietikäinen, joka oli estynyt) osallistui Historiantutkimuksen päiville Joensuussa 24.10.2015. Hankkeella oli oma sessio, nimeltään ”Tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutussuhteet varhaisessa suomalaisessa sosiologiassa: westermarckilaiset julkisina intellektuelleina”. Vuoden 2016 marraskuussa Niina Timosaari ja Julia Dahlberg osallistuivat SLS:n tutkijaseminaariin. He olivat lisäksi Wivan Nygård-Fageruddin haastateltavana Helsingin kirjamessujen Tiedetorilla 28.10.2016 aiheesta ”Edvard Westermarck och kvinnorna/ Edvard Westermarck ja naiset”.

Hanke alkoi loppusyksystä 2015 alkaen valmistella tulevan artikkelikokoelman rakennetta ja sisältöä. Kirjan rakenne on sovittu, samoin artikkelit ja niiden kirjoittajat. Toimittajina ovat Pietikäinen ja Pipatti. Käsikirjoitus valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä. Teoksen mahdollisia kustantamoita ovat SLS ja SKS. Tätä kirjoitettaessa on vielä ratkaisematta saadaanko kirja SLS:n julkaisemaksi niin, että muiden paitsi Julia Dahlbergin artikkelit käännetään SLS:n toimesta ruotsiksi.

Väitökset ja loppuseminaari:

Ensimmäinen hankkeen aikana väitellyt tutkija oli Niina Timosaari, joka väitteli 28.5. 2016 Oulun yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Marja Jalava Helsingin yliopistosta.

Seuraavaksi hankkeessa väitteli Jouni Ahmajärvi. Hänen väitöstilaisuutensa järjestettiin Oulun yliopistossa 21.1. 2017. Vastaväittäjäjänä toimi Ilona Salomaa Helsingin yliopistosta (Salomaa on myös hankkeen tukiryhmän jäsen).

Otto Pipatin väitöskirja on tätä kirjoittaessa juuri saanut molempien esitarkastajien (Olli Lagerspetz ja Pertti Töttö) hyvin myönteiset lausunnot. Mikäli aikataulu sen mahdollistaa on Pipatin väitöstilaisuus Helsingin yliopistossa kesäkuun alussa 2017.

Julia Dahlberg on jättämässä väitöskirjansa esitarkastukseen toukokuussa 2017. Dahlberg väittelee Pipatin tavoin Helsingin yliopistossa.

Hankkeen loppuseminaari järjestetään 31.5. 2017 SLS:n tiloissa. Hankkeen tutkijoiden lisäksi seminaarissa puhuvat kutsuttuina ”key-noteina” Carl Marklund Södertornin yliopistosta sekä Per Wisselgren Uumajan yliopistosta. Heidän esitelmänsä ovat avoinna yleisölle; iltapäivän ohjelma, jolloin vuorossa ovat hankkeen tutkijat, on suljettu seminaari, jossa Marklund ja Wisselgren kommentoivat hankkeen tutkijoiden esityksiä.

[Ark.Sign.] 3(7)

Hankkeen tutkijoiden toiminta 2014 – huhtikuu 2017:

Jouni Ahmajärvi:

Artikkelit:

- “Individuals and Peoples are not Each Other´s Enemies: Gunnar Landtman´s Sociological Foundations for Cosmopolitanism”, Marianna Papastephanou (ed.)., Cosmopolitanism: Educational, Philosophical and Historical Perspective. Contemporary Philosophies and Theories in Education. Volume 9. , Springer 2016, 47-64.

Väitöskirja:

- Ihmisluonto, yhteiskuntaevoluutio ja rauhanomaisen kehityksen mahdollisuudet. Oulun yliopisto 2017.

Esitelmät:

- The Product´s of Nature and Social Inequality – Biological Factors in Gunnar Landtman´s . The British Society for History of Science (BSHS). Post Graduate Conference. The University of Leeds. Leeds 9.1.2014.

- Gunnar Landtman on United States of Europe. European Society for Human Sciences (ESHHS) Conference, University of Oulu. Oulu 22 – 25.7. 2014.

- Human Nature, Democracy and International Co-Operation – Gunnar Landtman (1878 – 1940) on Europe. Images of Europe: Past, Present, Future. International Society for the Study of European Ideas (ISSEI) Conference. The Catholic University of Porto. Porto 4.- 8.8. 2014.

- Civilised Peoples are not Each Other´s Enemies. Svenska Litteratur Sällskapet (SLS) seminaari 27.11.2014. Säätytalo, .

- “On Institutionalization of the Early Finnish Sociology”, 34th Annual Meeting of the European Society for the History of the Human Sciences , Université d’Angers, UFR Lettres, Langues et Sciences Humaines. July 7th•‐July 10th, 2015.

- Yhdessä Otto Pipatin kanssa: "Westermarckilaiset ja teoria altruismin laajenemisesta", Historiantutkimuksen päivät 2015. Joensuun yliopisto 24.10.2015.

- Ragnar Numelin and the origins of diplomacy. ESHHS & Cheiron konferenssi, Barcelona 28.6.2016.

- Ahmajärvi esiteltiin SLS:n kuukauden tutkijana elokuussa (Månadens forskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland – augusti 2016)

[Ark.Sign.] 4(7)

Julia Dahlberg

Monografier:

- Julia Dahlberg och Joachim Mickwitz, Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945, Svenska litteratursällskapet i Finland, 2014.

Artiklar:

- Julia Dahlberg ja Niina Timosaari, ”Kaikkihan tiesivät että Edvard-setä oli homo! Lähdekriittisyys ja intimiteetti”, teoksessa Hakosalo, Jalagin, Junila och Kurvinen (toim.): Historiallinen elämä: biografia ja historiantutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.

- Konst och vetenskap. Intellektuell gemenskap i Helena Westermarcks brev till sin bror, Niin & Näin 89, 2/2016, 57-66.

- ”Den sanna bildningen. Nationellt och universellt som strategi inom den finska kunskapseliten, ca 1820–1850”, utkommer i Historisk Tidskrift för Finland 102:1 (2017).

- Naimattomat, yksineläjät ja perheettömät tilastoissa, ca 1750-2015, utkommer i antologin "Perheen jäljillä. Sukupuoli ja perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa n. 1450–2000" (toim. Anu Lahtinen & Johanna Ilmakunnas, 2017).

Konferensframträdanden:

- “Nation building, masculine citizenship and bourgeois family identity 1760–1917”, The workshop Families, values and knowledge transfer in Northern Europe, Finnish Centre of Excellence in Historical Research, University of Tampere, November 27–28, 2014.

- ”Konstnärinnan och vetenskapsmannen. Genus, offentlighet och intellektuella roller i det sena 1800-talets Finland”, seminariet Edvard Westermarck och hans intellektuella krets. Vetenskap, moral och social aktivism i det tidiga 1900-talets Finland, Svenska litteratursällskapet i Finland, 27.11.2014 Helsingfors.

- “Helena ja Edvard Westermarck – taiteilija, tiedemies ja 1880-luvun intellektuaalinen toimijuus Suomessa”, Tiede historiassa, historia tieteessä. Seminaari maisteri ja tohtorivaiheen opiskelijoille, Turun yliopisto 23.–24.10.2014.

- ”Individualitet, samtidskänsla och 1880-talisternas intellektuella praktik. Helena och Edvard Westermarck”, Sommarskola arrangerad av doktorandprogrammet för historia och kulturarv, Humanistiska fakulteten, Helsingfors universitet, 25–27.8.2014.

- “Improving society. Edvard and Helena Westermarck and New Intellectuals of the 1880’s”, European Society for the History of Human Sciences’s Annual conference, Oulu 22 July–25 July 2014.

[Ark.Sign.] 5(7)

- “From economic patriotism to nationalist separatism. Civic values in a rising elite family under Sweden, Russia and Finland 1700–1920”, European Social Science History Conferense, Wien, 23–26.4.2014.

- ”Konst och vetenskap. En idéhistorisk syskonbiografi om Helena och Edvard. Westermarck”, Nätverket för 1800-talsstudiers sjätte årskonferens, 31.1.2014.

- “Helena och Edvard Westermarck. Intelligentsia i Finland?”, XVI Suomalaiset historiapäivät (XVI Finnish History Days), 7.2.2015, Lahti

- ”Konstnärinnan och vetenskapsmannen. Om genrer, syskonskap och behovet av att diskutera kvinnors och mäns texter parallellt”, Nordiska kvinno- och genushistorikermötet 19–21.8.2015, Stockholm.

- Nordisk sommarskola för doktorander i Köpenhamn 3-6.8.2015: "Politik, kultur och nation under det långa 1800-talet", arrangerat av forskningsprojektet "Impacts of the Danish Defeat of 1814. Political and Cultural Spaces of Communication in the Era of Reaction and Scandinavism", Institut for Historie, Syddansk Universitet.

- Yhdessä Niina Timosaaren kanssa ”Tiedemies asiantuntijana ja intellektuellina. Tapaus Edvard Westermarck” Historiantutkimuksen päivät 2015. Joensuu universitet, 24.10.2015.

- “Family Networks and Scientific Ideas. The Arrival of Darwinism in Finland”, European Social Science History Conference 2016, Valencia, Spain.

- “Grandfather and the Enlightenment. Performing Family Tradition in the Late 19th Century Educated Finnish Elite”, Annual Conference of the International Society for Cultural History, Trieste, Italy, 18–22 July 2016.

- “Som en slagen hjälte under våra fötter. Berget som symbol och bergsbestigning som upplevelse i två självbiografiska texter från det sena 1800-talet”. Världen i sinnet, i verket, på kartan. Nätverket för 1800-talsstudiers 8:e årskonferens, 28–29.1.2016 Helsingfors.

- Dahlberg esiteltiin SLS:n kuukauden tutkijana tammikuussa 2017 (Månadens forskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland – januari 2017).

Petteri Pietikäinen:

Esitelmät:

- “Evolution, society and morality: Edward Westermarck’s evolutionary sociology. Presentation at the Biology Department’s (University of Oulu) Thursday Seminar on 19 February 2015. Host: Prof. Arja Kaitala.

- “Edward Westermarck and his circle of evolutionists in Finland”. Presentation at the Argumenta Seminar on Evolution in Oulu on 28 November 2016. Organiser: Prof. Seppo Vainio

[Ark.Sign.] 6(7)

Otto Pipatti:

Artikkelit:

- "The Evolution of Westermarck’s Theory of Moral Emotions." Teoksessa Lagerspetz, O. Antfolk, J., Gusfafsson, Y. & Kronqvist, C. (toim.): Evolution, Human Behaviour and Morality. The Legacy of Westermarck. Lontoo: Routledge, 115–128.

- Yhdessä Camilla Kronqvistin kanssa, "The Emotional Origins of Morality: Methodological Issues." Teoksessa Lagerspetz, O. Antfolk, J., Gusfafsson, Y. & Kronqvist, C. (toim.): Evolution, Human Behaviour and Morality. The Legacy of Westermarck. Lontoo: Routledge, 109-114.

Esitelmät:

- Westermarck's Debt to Adam Smith. ESHHS Conference 2014 Oulu. Oulun yliopisto 23.7.2014.

- Luento Adam Smithistä 31.3. 2014 Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian luentokurssilla Skotlantilainen valistus.

- Yhdessä Jouni Ahmajärven kanssa: "Westermarckilaiset ja teoria altruismin laajenemisesta", Historiantutkimuksen päivät 2015. Joensuun yliopisto 24.10.2015.

- Pipatti esiteltiin SLS:n kuukauden tutkijana huhtikuussa (Månadens forskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland – april 2016)

Niina Timosaari:

Monografiat:

- Edvard Westermarck – Totuuden etsijä. Gaudeamus 2017.

Toimitetut teokset:

- Niina Timosaari (toim.) Aatteiden ja oppien teillä. Juha Mannisen juhlakirja. Studia Historica Septentrionalia 73, Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, Societas Historica Finlandiae Septentrionalis, Rovaniemi 2014

Artikkelit:

- Niina Timosaari & Julia Dahlberg: ”Kaikkihan tiesivät että Edvard-setä oli homo! Lähdekriittisyys ja intimiteetti”, luku teoksessa Hakosalo, Jalagin, Junila ja Kurvinen (toim.): Historiallinen elämä: biografia ja historiantutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014, 98-112.

[Ark.Sign.] 7(7)

- Yhdessä Heidi Kurvisen kanssa, ”Feministitutkijat historiatieteen haastajina”, luku teoksessa Jarmo Pulkkinen ja Kari Väyrynen (toim.) Historian teoria. Vastapaino, Helsinki 2016.

- ”Edvard Westermarck ja ihmistieteiden hyöty”, Kasvatus ja aika 3/2016.

Väitöskirja:

- Tieteen keinoin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Edvard Westermarck ja sukupuolta, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskevat lainuudistusvaatimukset. Oulun yliopisto 2016.

Esitelmät:

- ”Calling for the Responsibility of the Father – Edvard Westermarck on the Problem of Illegitimacy”. ESHHS Conference 2014 Oulu. Oulun yliopisto 23.7.2014.

- “Valikoitu vanhemmuus - Edvard Westermarck ja eugeeniset avioliittorajoitukset”, Tiede historiassa, historia tieteessä -seminaari. Turun yliopisto 24.10.2014.

- “Should Everyone Have the Right to Marry? Westermarck on Eugenic Restrictions”, Edvard Westermarck och hans intellektuella krets – vetenskap, moral och social aktivism i det tidiga 1900-talets Finland. Säätytalo, 27.11.2014.

- ”Feministitutkijoiden haaste historiantutkimukselle” The Oulu Centre for Theoretical and Philosophical Studies of History –avajaisseminaari. Oulun yliopisto 11.12.2014. [Kutsuttu puhuja]

- Yhdessä Julia Dahlbergin kanssa ”Tiedemies asiantuntijana ja intellektuellina. Tapaus Edvard Westermarck” Historiantutkimuksen päivät 2015. Joensuun yliopisto, 24.10.2015.

- Timosaari esiteltiin SLS:n kuukauden tutkijana tammikuussa (Månadens forskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland – januari 2016).

[Ark.Sign.]