Televisiomoraalin Muutos Suomessa. Analyysi Helsingin Sanomien Mielipidekirjoituksista 1970-2003
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
TELEVISIOMORAALIN MUUTOS SUOMESSA – ANALYYSI HELSINGIN SANOMIEN MIELIPIDEKIRJOITUKSISTA 1970–2003 Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Taidekasvatus Lisensiaatintutkimus Syyskuu 2010 Ilkka Salomäenpää JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta – Faculty Laitos – Department Humanistinen tiedekunta Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Tekijä – Author Ilkka Salomäenpää Työn nimi – Title Televisiomoraalin muutos Suomessa – Analyysi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista 1970–2003. Oppiaine – Subject Työn laji – Level Taidekasvatus Lisensiaatintutkimus Aika – Month and year Sivumäärä – Number of pages Syyskuu 2010 331 Tiivistelmä – Abstract Tutkimuksessa tarkastellaan televisiomoraalin muutosta 1970-luvulta 2000-luvulle Helsingin Sanomien yleisönosaston mielipidekirjoitusten diskurssianalyysilla. Televisiomoraali on käsitys siitä, mitä on hyväksyttävää esittää televisiossa. Televisiomoraali muovautuu televisiokenttään kohdistuvan normatiivisen sääntelyn, kuten lainsäädännön, ohjeiden ja viranomaistoiminnan vaikutuksessa. Suomessa televisiomoraali perustaa snellmanilaiseen sivistysajatteluun. Tällöin hyväksyttäväksi ohjelmaksi on mielletty vastuullisen viestinnän ja sivistävän ohjelmiston televisio. Televisiomoraalin käsitteen tarkastelussa tutkimus soveltaa Oleg Drobnitskin moraalikäsitteen teoretisointia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kytkeytyy humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Vallan ja median suhdetta tarkastellaan Frankfurtin koulukunnan, Michel Foucault`n ja Stuart Hallin avulla – ja erityisesti Hallinkin huomioiman Antonio Gramscin hegemonian käsitteen avulla. Taiteen ja moraalin välistä suhdetta tutkimuksessa tarkastellaan siten, että taiteen tehtävänä nähdään yksilöiden kasvattaminen ympäröivää yhteiskuntaa kriittisesti tarkasteleviksi kansalaisiksi. Näkökulmaa lähestytään Frankfurtin koulukunnan Theodor W. Adornon esteettisen teorian lisäksi myös Ernst Blochin, Nicolas Bourriaudin ja Pierre Bourdieun ajatuksien avulla. Tutkimus huomioi televisiomoraalin tarkastelussa suomalaisen yhteiskunnan televisiokenttään kohdistamat tavoitteet ja tarpeet, eli televisioon vaikuttavien viestinnän normien muutokset ja teknologis-ekonomisten arvojen korostumisen. Televisiosensuuri on seuraus, joka saattaa tapahtua, kun televisiomoraalin rajat ylitetään. Sääntely/itsesääntely ovat rajoitussanoina nykyisin kuvaavampia kuin sensuuri/itsesensuuri. Itsesääntelyllä tarkoitetaan median oikeutta tai käytäntöä valvoa ohjelmistoaan mahdollisimman laajasti itse. Taide-aloista valvotuin on elokuva, mutta nyt taiteen vapaus yhteiskunnassa tunnustetaan. Elokuvien valvonta ja televisio- ohjelmiston sääntely yhdistyvät lastensuojelussa. Keskeisimmäksi televisio-ohjelmistoon vaikuttavaksi normatiiviseksi tekijäksi tutkimuksessa nousee televisioyhtiöiden välinen lastensuojelullinen sopimus (2004/2007). Normatiivisen sääntelyn tarkastelu osoittaa, että televisioon vaikuttavat useat erilaiset muutostarpeet. Yleisradio toteuttaa perinteisiä arvoja kaupallisia kanavia enemmän, sillä sen tehtävät on laissa säädetty. Tutkimus selvittää diskurssianalyysilla, kuinka television ohjelmiston herättämä katsojapalaute on muuttunut 1970–2003 -välisenä ajanjaksona, ja kuinka suomalaiset ovat televisiomoraalin näkökulmasta käsittäneet ja hyväksyneet television ohjelmatarjonnan. Aineistona ovat Helsingin Sanomien yleisönosaston vuosien 1970, 1981, 1992 ja 2003 mielipidekirjoitukset, joita tarkastellaan laajemman vuosikymmenen yleistä viitekehystä vasten. Mielipidekirjoitukset yhtenevät yhteiskunnan ja televisiokentän yleisiin tapahtumiin ja muutoksiin. Tulosten mukaan katsojien asenteiden voidaan katsoa muovautuneen aiempaa hyväksyvämmiksi, joustavammiksi ja suvaitsevaisemmiksi. Yleisö on kasvanut mediaa monipuolisemmin ymmärtävään audiovisuaaliseen kulttuuriin. Asiasanat – Keywords Televisio, moraali, hegemonia, sensuuri, elokuva, mediakasvatus Säilytyspaikka – Depository Taidehistoria/Taidekasvatus (Juomatehdas) Muita tietoja – Additional information SISÄLLYS Tiivistelmä 1 Johdanto 6 1.1 Tutkimus televisiomoraalista 14 1.2 Tutkimus osana suomalaista mediatutkimusta 19 1.3 Tutkimuksen rakenne 25 2 Moraali ja sensuuri: käsitteiden määrittely 27 2.1 Moraalikäsitys 27 2.1.1 Marxilainen tulkinta moraalikäsitteestä 29 2.1.2 Taiteen jännitteinen suhde moraaliin ja televisioon 34 2.2 Televisiomoraali 41 2.2.1 Televisiomoraalin vaikeat rajat 48 2.2.2 Televisiosensuuri 55 3 Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat 60 3.1 Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria 61 3.2 Foucault`n vallan käsite 66 3.3 Stuart Hall ja Antonio Gramscin hegemonian käsite 69 3.4 Hegemonisen television varjossa 72 4 Televisiomoraali normatiivisen sääntelyn valossa 77 4.1 Televisiota koskeva oikeudellinen sääntely 81 4.1.1 Sananvapauden perusoikeudellinen merkitys 82 4.1.2 Uuden direktiivin varjosta: Laki televisio- ja radiotoiminnasta 85 4.1.3 Mainonnan valvonta 89 4.1.4 Ohjeistukset hyvään tiedonvälitykseen 95 4.1.5 Poliittinen valta ja julkinen palvelu 100 4.2 Taiteen vapaus ja rajat 110 4.2.1 Rikoslain rajat ja suvaitsevaisuuden rajat 113 4.2.2 Moraalin ja oikeuden rajat haastava taide 116 4.2.3 Taiteen kaupallisuudesta 124 4.3 Elokuvien ennakkotarkastus 126 4.3.1 Elokuvatarkastuksen synty ja television eriytyminen 127 4.3.2 Pois sensuurista: videolaki tukahdutti sananvapautta 129 4.3.3 K13-ikäraja: synty ja toimiminen 133 4.4 Lasten suojelu haitallisilta ohjelmilta 140 4.4.1 Lastensuojelullisen sopimuksen toimiminen 147 4.4.2 Yllättävä ratkaisu: Television vastuu kasvaa? 156 4.5 Yhteenveto 162 5 Tutkimustehtävä, aineisto ja metodi 169 5.1 Tutkimustehtävä 170 5.2 Aineistosta 172 5.3 Mielipidekirjoitusten analyysi 175 6 Informaatiota vai propagandaa – poliittinen televisio 177 6.1 Kiroilua ja irstailua vastaan 188 6.2 Lapsiin kohdistuu poliittista propagandaa 190 6.3 Televisiossa liikaa väkivaltaa 192 6.4 Ohjelmat ovat ala-arvoisia 193 6.5 Televisio kristillisten arvojen vastainen 195 7 Viihdettä, vaihtoehtoja ja moraalipaniikkia 197 7.1 Ulkopolitiikkaa ei saa arvostella 209 7.2 Vakavilla asioilla ei saa pilailla 211 7.3 Ohjelmat masentavat katsojan 212 7.4 Dallas vaarantaa yhteiskunnan arvot 213 7.5 Väkivaltainen lastenohjelma kauhistuttaa 216 8 Televisiokentän murros – kanavakilpailun synty 217 8.1 Tasa-arvon puolesta 228 8.2 Naiskansakin kaipaa silmäniloa 230 8.3 Kuvakielen ongelmallisuus uutisissa 233 8.4 Häiritsevät mainokset 235 8.5 Televisiossa ei saa näyttää tupakointia 238 9 Ohjelmavirran pyörteissä – kahleita vai kasvatusta? 239 9.1 Onko sotakin viihdettä? 250 9.2 Inhorealismia asiaohjelmissa 252 9.3 Ei aikuisten ongelmia lapsille 253 9.4 Varjelua aikuisten maailmalta 255 9.5 Televisiota ei tarvita 256 10 Televisiomoraalin muutos 258 10.1 Väkivalta 260 10.2 Kielenkäyttö 261 10.3 Seksi 262 10.4 Aivopesusta manipulaatio 264 10.5 Lastensuojelu 265 10.6 Tasa-arvo 265 10.7 Hyvinvoiva yhteiskunta 266 10.8 Sensuuri 269 11 Televisiomoraalin kaupallistuminen -ehdottomuudesta joustavuuteen 270 12. Lopuksi: Televisiomoraalin haasteita 275 12.1 Huoli väkivallasta 276 12.2 Tosi-tv ja lainsäädäntö 279 12.3 Monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus 281 12.4 Televisioteknologiasta: Yle ja Nokia 283 12.5 Kohti vuotta 2016 286 LÄHTEET 289 LIITE 1: Televisioyhtiöiden lastensuojelullinen sopimus 316 LIITE 2: Tutkimusaineisto 320 1 Johdanto Television ohjelmien taso on heikentynyt siitä, mitä se oli ennen vuotta 1965. Tätä mieltä on lähes joka toinen suomalaisista äänestysikäisistä. (Helsingin Sanomat 1970a, 14.) Näin tiedotettiin Helsingin Sanomissa viisi päivää sen jälkeen, kun Erkki Raatikainen oli ottanut Yleisradion ohjat. Yhtiön edellisen johtajan Eino S. Revon reporadion aikakausi oli edelliset viisi vuotta ollut informatiivisen ohjelmapolitiikan kukoistusta, mikä on jäänyt eritoten mieliin vasemmistolaisten yhteiskuntakriittisten ohjelmiensa vuoksi. Voimakkaita reaktioita herättäneet informatiiviset kansaa valistavat ohjelmat herättivät närkästystä etenkin oikeiston piirissä. (ks. esim. Kortti 2007, 77.) Kuitenkin on huomioitu myös esimerkiksi se, että suomalainen TV-journalismi ja -dokumentti itse asiassa syntyivät tuona aikana, ja vakiintuivat 1970-luvun ensimmäisinä vuosina (ks. esim. Cavada 2007, 225–228). Keskustelu televisio-ohjelmien heikkenevästä tasosta on ollut leimaavaa lähes koko television historian ajan. Heikolla ohjelmistolla on tarkoitettu niin poliittisesta propagandasta syytettyjä ohjelmia, kuin kaupallista ja viihteellistä ohjelmistoa, josta eritoten amerikkalainen viihteellinen televisio-ohjelmisto on löytänyt aina vastustajansa. Tarkasteltaessa suomalaista televisio-ohjelmistoa arvottavaa keskustelua, on huomioitava televisiosta käyty kädenvääntö sen sivistävistä lähtökohdista lähestyttävän julkisen palvelun viestintäpolitiikan ja kaupallisten yhtiöiden vapaata kilpailua painottavan viestintäpolitiikan välillä. Ilkka Heiskasen (1986, 93) mukaan television aikuistumisvaihe, 1960–70-luvun vaihde oli televisiopelon aikaa. Se koski television vaikutuksia poliittisen ja ideologisen taistelun välineenä sekä kansallisen moraalisen selkärangan murtajana (mt. 93). Tämä uusi media pelotti uhkakuvissa yhteiskuntajärjestystä rappeuttavana viihdemasiinana, jonka väkivaltainen amerikkalainen ohjelmisto pilaisi suomalaisen kasvatuksen. Arvostelevien näkökulmien on voitu nähdä kytkeytyvän snellmanilaiseen kansakunnan valistukseen, jolloin television moraalinen rooli tiedotusvälineenä on ensisijaisesti kansan sivistystä ja demokratiaa palvelevana, eli kaikille yhtäläiset mahdollisuudet tiedonsaantiin mahdollistavana mediana. Televisioon on luotu odotuksia