KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI NARRATIIVINA Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen muutosten vaikutus hakemuksiin
Olli Ukkola Maisterintutkielma Politiikan tutkimus Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Syksy 2019
TIIVISTELMÄ
KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI NARRATIIVINA Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen muutosten vaikutus hakemuksiin Olli Ukkola Politiikan tutkimus Maisterintutkielma Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjaaja: Kia Lindroos Syksy 2019 Sivumäärä: 65 + liite 104 sivua
Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen (European Capital of Culture, ECOC) uusi toimikausi sijoittuu vuosille 2020–2033. Uuden kauden alkaessa myös hankkeen muodon määrittävä uusi päätös 445/2014/EU uusine tavoitteineen ja valintakriteereineen tulee voimaan. Tämä tutkielma tarkastelee uuden päätöksen aikaansaamia muutoksia keskittymällä Galwayn kaupungin ECOC 2020 -hakemukseen, joka on tehty uuden päätöksen ehtoja vasten. Hakemusten toimiessa paitsi tittelistä käytävän kilpailun keskeisimpinä argumentaation väylinä, myös ECOC-tapahtuman sisältöä kuvaavina sopimuksina kaupungin ja Euroopan komission välillä, päätyvät ne määrittämään ECOC-tapahtumien muotoa. Tutkielma esittelee hankkeen historiaa, sen muutoksia vuosien varrella, ja miten muutokset ovat johtaneet konventioiden syntyyn hakemuksissa. Tutkielma esittelee vuosien 2020–2033 hanketta määrittävän päätöksen, sen keskeiset erot aiempiin hanketta määrittäneisiin päätöksiin, ja sen hakemuksille luomat uudet raamit. Eritelläkseen sitä, miten Galwayn hakemus toimii näiden raamien sisällä, hyödynnetään hakemuksen analyysissa kirjallisuusteoreetikko Northrop Fryen teoriaa romanttisesta narratiivista. Galwayn hakemus hyödyntää romanttista narratiivia luodakseen markkinointitekstille sopivia mielikuvia ja tarinallisuutta annettujen raamien sisällä. Hakemustekstejä rajoittavat raamit ohjaavat hakemuksia käsittelemään niitä asioita, jotka komissio on tunnistanut hankkeen heikkouksiksi. Raamit jättävät kuitenkin hakijakaupungeille huomattavasti vapautta myös oman narratiivinsa esittämiseen. Avainsanat: kulttuuripääkaupunki, Euroopan unioni, narratiivi, hakemus
2
SISÄLLYSLUETTELO
Tiivistelmä ...... 2
1. Johdanto ...... 4
2. Euroopan kulttuuripääkaupunki ...... 9 2.1 Historia ...... 9 2.1.1 Aktiivinen kansalaisyhteisö konventioiden haastajana ...... 17 2.2 Ristiriidat ja laastariratkaisut ...... 19 2.2.1 Kilpailu eurooppalaisuudesta ...... 20 2.3 Päätös vuosille 2020–2033 ...... 24
3. Hakemusteksti ja narratiivinen analyysi ...... 30 3.1 ECOC-hakemus ...... 30 3.2 Northrop Fryen narratiivinen analyysi ...... 31
4. Making Waves ...... 35 4.1 Rakenne, teemat ja visuaalisuus ...... 37 4.2 Narratiivi ...... 40 4.2.1 Toimija ...... 44 4.2.2 Ongelma ...... 49 4.2.3 Ratkaisu ...... 53
5. Johtopäätökset ...... 57
Lähdeluettelo ...... 62
Liite ...... 66
3
1. JOHDANTO
Euroopan kulttuuripääkaupunki -hanke (European Capital of Culture, ECOC) on Euroopan unionin (EU) kulttuuripolitiikan kulmakivi. Vuonna 1985 alkunsa saaneena, ja vuosittaisena tapahtumana toistuvana, on se laajuudeltaan ja pitkäikäisyydeltään ainutlaatuinen EU:n kulttuuripoliittisten intressien ajamisen väline. Pitkäikäisyytensä, jäsenmaasta jäsenmaahan kiertävän luonteensa, ja vuosien varrella tapahtuneiden muutoksien vuoksi ECOC-hankkeen täsmällinen määrittäminen on pitkälti riippuvaista siitä, minkä vuoden ECOC-tapahtumasta on kyse. Yleisenä kuvauksena hankkeen voi sanoa toteutuvan vuosittain eri valtioiden kaupungeissa kiertävänä Euroopan kulttuuripääkaupunki -tittelinä, joka velvoittaa titteliä tavoitelleen ja sen voittaneen kaupungin kehittämään ECOC-tapahtuman mittaisen kulttuuriohjelman1. Poliittisesti tarkasteltuna kulttuuripääkaupunki-titteli toimii EU:n pehmeän vallankäytön välineenä, sillä titteliä tavoitellessaan kaupungit sitoutuvat unionin määrittämiin kilpailuehtoihin ja tittelin voittajan toteuttaman kulttuuriohjelman oletetaan vastaavan sisällöltään kilpailun aikana luvattua.
Kulttuuripääkaupunki-hankkeen kohdalla kulttuuri ja politiikka linkittyvät vahvasti. Vuonna 1985 hallitusten välisenä toimintana alkunsa saanut hanke on siirtynyt unionin toiminnaksi, ja siitä on vuosien mittaan yhä selkeämmin muodostunut EU:n kulttuuripoliittisten intressien ajamisen alusta (mm. Žilič-Fišer ja Erjavec 2017, 581–582). Nykyisessä muodossaan hanketta ohjaa Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös, joka määrittää kulttuuripääkaupungille ominaiset piirteet, tavoitteet ja keinot näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Hankkeen ainutlaatuisuus muuhun unionin toimintaan verrattuna on pitkälti seurausta siitä, että kulttuuripolitiikka on pitkään nähty unionin valtuuksien ulkopuolisena toimintana, ja unionin kulttuuripoliittisen aktivoitumisenkin jälkeen valtaosa kulttuuripoliittisista toimista on edelleen jäsenvaltioiden poliittisella toimintakentällä. EU:n kulttuuripoliittisten ohjelmien pienehkö lukumäärä mahdollistaakin unionin kulttuuripoliittisten intressien tarkastelun tarkastelemalla niiden ajamiselle keskeisen ECOC-ohjelman muotoa. Muutokset ECOC-hankkeessa, kuten uusin päätös 445/2014/EU, voivat osaltaan olla seurausta muutoksista EU:n kulttuuripoliittisissa intresseissä tai edustaa pyrkimystä niiden ajamisen tehostamiseen.
1 Avaan hankkeen muotoa ja siinä tapahtuneita muutoksia tarkemmin osiossa 2. 4
Tämä tutkielma tarkastelee yleisellä tasolla Euroopan unionin Euroopan kulttuuripääkaupunki -hanketta, keskittyen erityisesti hankkeen viimeisimpään muutokseen, vuosille 2020–2033 annettuun toiminnan määrittävään päätökseen 445/2014/EU. Sen sijaan, että tarkastelisin päätöstekstiä sellaisenaan, lähestyn päätöksen tavoittelemaa muutosta tarkastelemalla sen ohjeiden mukaan tehtyä ECOC-hakemusta (bid book). ECOC-hakemus on se teksti, jolla yksittäinen kaupunki osallistuu kulttuuripääkaupunki-tittelistä käytävään kilpailuun. Hakemusteksti soveltuu päätöksen tarkasteluun paitsi siksi, että se on tehty päätöksen määrittämiä arviointikriteereitä vasten ja arvioitu niiden perusteella, myös siksi, että hakemusteksti toimii sopimuksena Euroopan komission ja ECOC- kaupungin välillä. ECOC-kaupunki ja komissio pyrkivät tämän sopimuksen ehtoja ja sisältöä muokkaamalla ajamaan omia intressejään, jotka ovat vain osittain päällekkäisiä. Tarkastelun kohteeksi valitsin vuonna 2020 ECOC-tapahtumaa järjestävän Irlannin Galwayn hakemuksen.
Tutkimuskysymykseni on: Miten vuosille 2020–2033 annetun päätöksen muutokset näkyvät yksittäisessä ECOC-hakemuksessa?
Tutkimuskysymykseen vastatakseni tarkastelen ECOC-hanketta yleisellä ja erityisellä tasolla. Yleisen tason tarkastelussa erittelen hankkeen historiaa eli hankkeessa vuosien varrella tapahtuneita muutoksia. Muutoksia tarkastellessani nostan esille niin EU:n taholta tehdyt hanketta määrittävät päätösmuutokset kuin yksittäisten ECOC-tapahtumien aikaansaamat muutokset hankkeen määrittämisessä. Hankkeen tarkastelu yleisellä tasolla mahdollistaa ECOC-tapahtumissa toistuvien konventioiden tunnistamisen. Erityisen tason tarkastelussa keskityn taas Galwayn hakemukseen, jota tarkastelen suhteessa niin päätösmuutoksiin kuin vakiintuneisiin konventioihin. Yleisen tason tarkastelu siis mahdollistaa erityisen tason tarkastelun.
Eurooppalaisten arkeen vuosittain jaettava titteli vaikuttaa useimmin vasta silloin, kun tittelin saanut kaupunki alkaa toteuttaa vuoden mittaista kulttuuriohjelmaansa. Varsinaista ECOC-vuotta edeltää kuitenkin useamman vuoden mittainen suunnittelu, ja useimmissa tapauksissa kaupunkien välinen kilpailu tittelistä. Tämän kilpailun osana tehtävät ECOC-hakemukset ovat kiinnostavia niiden toimiessa unionin ja hakijakaupungin intressien välimaastossa. Unionin intressien, jotka ilmenevät päätöstekstin hakemuksille nimeämissä arviointikriteereissä, yhteensopivuutta titteliä tavoittelevien kaupunkien intressien kanssa arvioi nykyisin pääosin unionin elinten nimittämistä asiantuntijoista koostuva arviointiraati. Arviointiraadilla ollessa huomattava suositteluvalta tittelin määräytymisessä, voi se aikaansaada huomattavia muutoksia hankkeessa valitsemalla konventioita välttäviä hakemuksia.
5
Galwayn hakemuksen analysoinnin välineenä hyödynnän Northrop Fryen tulkintaa romanttisesta narratiivista. Päädyin narratiivisen metodin valintaan siksi, että Galwayn hakemuksessa on sitouduttu vahvasti tarinanomaiseen kerrontaan. Tämä on osittain seurausta siitä, että vahva narratiivi on paitsi viihdyttävä myös vakuuttava argumentaation väline. Hakemus on tavoitteellinen teksti, jolla pyritään vakuuttamaan valinnan tekevä raati. ECOC-hankkeen kohdalla narratiivisuus on tämän lisäksi myös luonteva valinta hakemustekstin perustaksi. Corina Turşien (2015, 72) mukaan ECOC-hankkeen keskiössä on juuri kaupunki-identiteetin ja -historian esittäminen uudessa narratiivissa:
“ECoC is about cities re-inventing their identities, re-narrating their history in a European context.”
Suzana Žilič-Fišer ja Karmen Erjavec (2017, 582) näkevät ECOC-hankkeen poliittisena paitsi EU:n ja hakijoiden risteävien intressien vuoksi, myös siksi, että hanke voi toimia poliittisen muutoksen katalyyttina valituissa kaupungeissa:
“Moreover, the planning and realisation of each ECoC programme are political questions since they are a product of struggles among competing actors with different interests and agendas. What kinds of political effects do ECoC programmes have on the politics of host cities?”
Hankkeen poliittisuus ei siis rajoitu pelkkään poliittisilta instituutioilta tulevaan ohjeistukseen tai tittelistä käytävään kilpailuun. ECOC-tapahtumalla on myös potentiaali aikaansaada poliittista muutosta tittelin voittaneessa kaupungissa, usein tavoilla, joita hakemus ei ennustanut.2 Poliittisuus ilmenee myös siinä, miten yksittäiset ECOC-tapahtumat tulkitsevat ja soveltavat ECOC-hankkeen ohjeistusta ja kilpailutilannetta, luoden näin uusia toiminnan mahdollisuuksia.
Tämän tutkielman ytimessä on potentiaali muutokseen. Niin ECOC-hankkeen historia kuin Galwayn hakemus itsessäänkin sisältävät joukon esimerkkejä siitä, miten annetun ohjeistuksen ja vakiintuneen kilpailutilanteen sisällä voi toimia luovasti, ja näin aikaansaada uusia toimintamahdollisuuksia. Muutoskeskeisyys värittää tutkielman tarkastelua alusta loppuun. Lähden tarkastelemaan ECOC- hanketta dynaamisena projektina, jonka historiaa halkoo joukko keskeisiä taitekohtia, joiden kautta
2 Tästä esimerkkejä osiossa 2.1.1. 6 hanke on muuttanut muotoaan. Tarkastelen hankkeen toteutukseen syntyneitä konventioita, mutta myös sitä, miten näistä poikkeaminen on johtanut muutokseen. Eritellessäni Galwayn ECOC- hakemusta en lähde lukemaan sitä niinkään vastauksena päätöksen 445/2014/EU antamaan ohjeistukseen, kuin pyrkimyksenä omanlaisensa narratiivin rakentamiseen ohjeistuksen antamien raamien sisällä. Tarkastelen ECOC-hakemusta tekstinä, jossa kaksi omia intressejään ajavaa entiteettiä kohtaa: EU:n kulttuuripoliittiset intressit annetuissa raameissa ja arvostelukriteereissä, ja kaupunkien omat, usein kehitykseen, kasvuun ja osallistamiseen linkittyneet intressit raamien sisälle tuotetussa tekstissä.
Tutkielman analyysin pääasiallinen tavoite on Galwayn hakemuksessa rakennetun narratiivin tarkastelu suhteessa vuosille 2020–2033 annettuun päätökseen. Narratiivin tarkastelu mahdollistaa tutkimuskysymykseen vastaamisen: Miten vuosille 2020–2033 annetun päätöksen muutokset näkyvät yksittäisessä ECOC-hakemuksessa? Tähän tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on selvitettävä joukko siihen liittyviä asioita.
Pyrin esittelemään tutkimuskysymyksen käsittelyyn vaadittavat taustat ECOC-hankkeen yleisen tason tarkasteluun keskittyvässä osiossa 2. Tässä osiossa määritän ensin mitä ECOC-hanke pitää sisällään, ja miten se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Tämän kautta avaan sitä tekstiperinnettä, johon Galwayn hakemuskin kuuluu, ja annan laajempaa kontekstia hakemuksen tarkastelun mahdollistamiseksi. Hyödynnän tässä hanketta ohjaavia EU:n dokumentteja. Lähestyn hanketta myös tutkimuskirjallisuuden kautta, nostaen esille hankkeesta tehtyjä huomioita ja sen osakseen saamaa kritiikkiä niiltä osin, miltä ne tekevät intressiristiriitojen tunnistamisesta ja ymmärtämisestä mahdollista. Lopetan toisen osion päätöksen 445/2014/EU tarkasteluun, vertaamalla sitä edeltäneeseen päätökseen ja lukemalla sitä vastauksena hankkeelle annettuun kritiikkiin.
Pohjustan analyysiäni osiossa 3 lyhyellä kuvauksella ECOC-hakemuksista tekstityyppinä, avaten niiden tavoitteita ja sitä prosessia missä ne kirjoitetaan. Tämän lisäksi kuvaan lyhyesti niitä Northrop Fryen romanttisen narratiivin tulkinnan välineitä, joita hyödynnän analyysissäni.
Osiossa 4 siirryn Galwayn hakemuksen analyysiin. Analyysissa keskityn tarkastelemaan hakemusta osana laajempaa ECOC-hanketta, jolla on vuosikymmenien historia ja vakiintuneita konventioita. Erittelen hakemusta niiltä osin, miltä se seuraa näitä konventioita, ja nostan esille ne kohdat, joissa se poikkeaa niistä. Tarkastelen tutkimuskysymyksen mukaisesti sitä, miltä osin poikkeamat
7 konventioista selittyvät ECOC-hankkeessa tapahtuneilla muutoksilla, ja miltä osin hakijakaupungin omilla tavoitteilla.
Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä vaikka päätös 445/2014/EU annettiin jo vuonna 2014, järjestetään ensimmäiset sen asettamien raamien sisällä toimivat ECOC-tapahtumat vasta vuonna 2020. Galwayn vuoden 2020 ECOC-tapahtuma tulee siis olemaan toinen kahdesta uuden päätöksen ensimmäisenä voimassaolovuotena toteutettavasta ECOC-tapahtumasta. Tässä roolissa sillä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten vuosien 2020–2033 ECOC-tapahtumat vastaavat hankkeessa tapahtuneisiin muutoksiin. On kuitenkin olennaista huomata, että varsinainen ECOC-tapahtuma on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle tarkastelun keskittyessä paitsi tapahtumaa myös varsinaista kulttuuripääkaupungin valintaa edeltävään ECOC-hakemukseen.
Kotimaisen kontekstin kannalta on olennaista tietää, että Suomessa on järjestetty kaksi ECOC- tapahtumaa, ensimmäinen Helsingissä vuonna 2000 ja toinen Turussa vuonna 2011. Suomen kolmas ECOC-tapahtuma järjestetään vuonna 2026, ja tapahtuman hakuprosessi käynnistyi vuoden 2019 keväällä (Opetushallitus 2019).
8
2. EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI
Euroopan kulttuuripääkaupunki on vuosittain jaettava titteli. Tittelin saavat valtiot on määritelty vuoteen 2033 asti, mutta tittelin päätyminen yksittäiselle kaupungille näiden valtioiden sisällä tapahtuu avoimen kilpailun kautta. Tittelistä kilpailevat kaupungit suunnittelevat vuoden mittaisen kulttuuriohjelman, joka toimii heidän hakemuksenaan ECOC-kaupungiksi. Kirjoitushetkeen mennessä titteli on hankkeen historian aikana jaettu yli 50 kaupungille. Verkkosivuillaan (European commission 2018) ECOC-hanke määritellään seuraavasti:
Euroopan kulttuuripääkaupunki -hanke on suunniteltu - Korostamaan kulttuurien rikkautta ja diversiteettiä Euroopassa - Juhlistamaan niitä kulttuurillisia ominaisuuksia, jotka eurooppalaiset jakavat - Kasvattamaan Euroopan kansalaisten kokemusta jaettuun kulttuurialueeseen kuulumisesta - Edistää kulttuurin osuutta kaupunkien kehityksessä Tämän lisäksi kokemus on osoittanut tapahtuman tarjoavan loistavan mahdollisuuden: - Kaupunkien elvyttämiseen - Kaupunkien kansainvälisen profiilin nostamiseen - Kaupunkikuvan parantamiseen asukkaiden silmissä - Kaupungin kulttuurin elävöittämiseen - Turismin kasvattamiseen
Ennen kuin lähden käsittelemään näitä hankkeen nykyisiä tavoitteita, koen tarpeelliseksi kuvata hankkeen kehitystä. Historiallinen konteksti osoittaa paitsi miten nykyisiin tavoitteisiin on päädytty, myös sen, miksi Galwayn hakemus sijoittuu hankkeelle keskeiseen taitoskohtaan.
2.1 Historia
ECOC-hanke on yli 30 vuotisen historiansa aikana kokenut huomattavia muutoksia. Tuuli Lähdesmäki (2014a, 481) kuvaa hankkeen alkaneen kulttuurifestivaalina, josta kehittyi vuoden mittainen urbaani tapahtuma. Beatriz García ja Tamsin Cox (2013, 37) menevät kuvauksessaan pidemmälle, väittäessään ECOC-hankkeen kehittyneen halutuksi kehitystyökaluksi, joka täyttää niin EU:n kuin ECOC-kaupunkien tavoitteita:
9
”Over the last 28 years, the ECoC initiative has far outgrown its original goal, evolving into a versatile and highly coveted development tool that encourages and has proven capable of achieving a number of objectives, not only for EU, but also for the host cities themselves – –.”
ECOC-hanke on historiansa aikana kokenut niin suuria muutoksia skaalassa, tavoitteissa ja toteutuksessa, ettei olisi mahdotonta puhua useammasta eri hankkeesta, jotka ovat vuosien mittaan korvanneet edeltäjiään. Euroopan yhteisön ja unionin päätökset kuitenkin linkittävät nämä erilaiset hankkeet yhdeksi ketjuksi, ja 30 vuotiseen historiaan sitoudutaan myös hankkeen virallisessa retoriikassa. Siksi koen tähdelliseksi tarkastella hanketta dynaamisena prosessina, jonka muutoksista keskeisimmät ovat seuranneet tiettyjä taitekohtia. Näitä muutokselle keskeisiä taitekohtia on useita, ja esittelen niistä olennaisimmat seuraavaksi. Ennen tätä on kuitenkin tarpeellista tunnistaa muutoksiin johtaneet syyt.
Ensinnäkin EU:n kulttuuripoliittinen toimintakenttä ja sen kulttuuripoliittiset intressit ovat muuttuneet vuodesta 1985. Tämän seurauksena ECOC-hanke on mukautunut ylhäältä alas suunnattuun päätöksentekoon useaan otteeseen. Toisekseen jokainen ECOC-titteliä tavoitellut kaupunki on kyennyt tulkitsemaan ja toteuttamaan hanketta omalla tavallaan. Kuten EU:n kulttuuripoliittinen toimikenttä, myös kaupunkien toimikenttä ja siitä tehtävät tulkinnat ovat muuttuneet huomattavasti ECOC-hankkeen synnyn ja tämän päivän välillä. Erityisesti uudet tulkinnat hankkeen sisältämästä potentiaalista ovat johtaneet alhaalta ylöspäin suunnattuun muutokseen.
The European City of Culture -hanke3 syntyi vuonna 1985 Euroopan yhteisön kulttuuriministerien kokouksessa Kreikan kulttuuriministeri Melina Mercourisin aloitteesta (85/C153/O24). Mercouris perusteli tarvetta EY-maiden hallitustenväliselle kulttuurilliselle yhteistyölle sillä, että kulttuurin, taiteen ja luovuuden tulisi osoittaa olevan teknologian, kaupan ja talouden kanssa yhtä arvokkaita. Hankkeen pyrkimyksenä oli kaupungin, alueen ja maan kulttuurin esille tuominen, sekä muiden jäsenvaltioiden kulttuurillinen osallistaminen tapahtumiin. Jäsenmaille tarjottiin aakkosjärjestyksessä mahdollisuutta osallistua hankkeeseen nimittämällä kaupunki tittelin saajaksi. (Palmer 2004a, 41).
3 Hankkeen nimi muuttui ”Eurooppalaisesta kulttuurikaupungista” ”Eurooppalaiseksi kulttuuripääkaupungiksi” päätöksen 1419/1999/EC myötä, eli toimikaudesta 2005–2019 alkaen. 4 Päätöslauselma saatavilla osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal- content/EN/TXT/PDF/?uri=CELEX:41985X0622&from=LV 10
Aakkosjärjestyksessä ei täysin pitäydytty, osittain sen vuoksi, että hankkeen rahoitus oli täysin järjestäjämaan vastuulla. Toinen syy aakkosjärjestyksestä poikkeamiselle oli lyhyt valmistautumisaika, jonka vuoksi titteli jaettiin kaupungeille, joiden kulttuurillinen toiminta oli valmiiksi laajaa. Nämä olivat keskeisiä syitä sille, miksi läntisen Euroopan suuret kaupungit olivat erityisen edustettuina hankkeen alkuvuosina. (Turşie 2015, 74). Viisi ensimmäistä valittua kaupunkia olivat Ateena (1985), Firenze (1986), Amsterdam (1987), Berliini (1988) ja Pariisi (1989) (Palmer 2004a, 41). Ron Griffiths (2006, 417) nimittää näitä kaupunkeja tunnustetuiksi taiteellisiksi ja kulttuurillisiksi keskuksiksi. Nicole Immler ja Hans Sakkers (2014, 7) viittaavat Griffithsin nimitykseen käyttäessään kaupungeista ilmaisua ”luonnolliset kulttuuripääkaupungit”5.
Glasgow’n valinta vuonna 1990 oli ensimmäinen ECOC-hankkeen keskeisistä taitekohdista, eli hanketta muokanneista ja sen dynaamisen luonteen osoittavista tapahtumista. Aiempien kulttuurikaupunkien ollessa ”tunnustettuja kulttuurillisia keskuksia”, oli Glasgow vanha teollisuuskaupunki, jossa käytiin läpi siirtymää jälkiteollisuuteen. Kaupungissa esiintyi siirtymäkaudelle tyypillisiä taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jotka olivat johtaneet kaupunkikuvan heikkenemiseen. Glasgow’ssa kulttuurikaupunki-tapahtuma nähtiin keinona määritellä kaupunki uudelleen kulttuurin kautta. Aiemmista hankkeista poikkeavan laajan yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön kautta pyrkimyksenä oli samalla tavoitella taloudellista kasvua infrastruktuurihankkeiden ja kansainvälisen pääoman houkuttelun kautta. ECOC-hanke ja kaupungin kulttuurillisen toiminnan kehittäminen nähtiin keinona vastata taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Glasgow’n tapahtuman näyttäydyttyä jälkikäteen onnistumisena sekä kaupunki-imagon muuttamisessa, että taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa, näkivät monet muut teollisuus- ja satamakaupungit ECOC-hankkeen uudella tavalla sijoituksena pidemmän ajan kehitykseen. (Griffiths 2006, 417–418; Immler ja Sakkers 2014, 7). Glasgow’n kulttuurikaupunki-tapahtuman pitkän aikavälin onnistumiset on myöhemmin kyseenalaistettu esittämällä ne kosmeettisina, jolloin samat keskeiset siirtymävaiheen ongelmat säilyivät uuden pinnan alla (O’Callaghan 2012, 188). Tästä kritiikistä huolimatta on selvää, että vuosi 1990 oli taitekohta niissä tulkinnoissa, mitä kulttuurikaupunki-hankkeen potentiaalista tehtiin. Glasgow’n esimerkki siis muutti ECOC-hanketta nostamalla taloudellisten intressien ajamisen ja kaupunkikuvan kehittämisen potentiaalin sen keskiöön.
5 Alkuperäisessä tekstissä: ”– – capitals of culture by their very nature”. 11
Glasgow’n päätös hyödyntää kulttuurikaupunki-hanketta alueellisen kehityksen suunnan muuttajana on yksi esimerkki kulttuurin ja luovuuden käsitteiden ympärillä tapahtuneesta muutoksesta. Luovan talouden ja kulttuuritalouden käsitteiden vakiintuminen on myös osa tätä laajempaa muutosta, jossa kulttuurillisen ja taloudellisen kehityksen välillä nähdään korrelaatio. (Lähdesmäki 2014a, 485). Griffithsin (2006, 418) mukaan Yhdistyneet kuningaskunnat tukivat Glasgow’n hakemusta juuri sen taloudellisten ja imagollisten tavoitteiden vuoksi. Tämän lisäksi Glasgow’n tavoite rahoituksen hankkimiseen sekä julkisilta että yksityisiltä toimijoilta vastasi vallitsevaa julkisen ja yksityisen yhteistyön kulttuuria (ibid.).
Lluís Bonet ja Emmanuel Négrier (2011, 576–578) esittävät 1980-luvulta alkaen kulttuuripoliittista toimikenttää hallinneen uudenlaiset tavoitteet. Hallitsevana trendinä on ollut taloudellinen ja kulttuurinen kehitys. Tavoitteiden muuttuminen on seurausta siitä, että harjoitetun kulttuuripolitiikan täytyy huomioida laajempi sosiaalinen ja poliittinen muutos. Tässä laajemmassa muutoksessa taloudelliset intressit ja kehitysusko korostuivat, ja niiden huomioiminen muita yhteiskunnan alueita tarkastellessa vakiintui käytännöksi. Kulttuuripolitiikan sisäisiin (intrinsic) tavoitteisiin on tällä aikakaudella kuulunut kulttuurituotannon kehittäminen, sekä kulttuurillisen monimuotoisuuden ja kansainvälisen kulttuurillisen yhteistyön ajaminen. Kulttuuripolitiikan välineellisiin (extrinsic) tavoitteisiin taas on kuulunut täystyöllisyyden, kilpailullisuuden ja talouskasvun tavoittelu, sekä kehitys (development) yhteistyön kautta. (ibid.). Talouskehityksen esittäminen kulttuurillisen kehityksen sivutuotteena on jättänyt jälkensä kulttuuritoimijoiden hyödyntämään retoriikkaan. Esimerkiksi Pohjoismaissa talouden vahvempi linkittyminen kulttuuriin 1990-luvulla toi onnistuneen kulttuuripolitiikan mittareiksi kulttuurin ”kuluttajien” määrät ja sen taloudellisten vaikutusten arvioinnin (Häyrynen 2013, 629–630). Myös Charles Landryn (2000) luova kaupunki -käsitteen yleistyminen on johtanut muutoksiin kaupunkisuunnittelussa ja -retoriikassa. Landry esittää, että nopeasti muuttuvassa maailmassa menestyneitä kaupunkeja yhdistää se, että ne ovat onnistuneesti tukeneet luovuutta, joka puolestaan on mahdollistanut niiden uudistumisen. Landry näkee kulttuurin olevan sekä linkittynyt luovuuteen, että resurssi, joka jää usein kaupunkien toiminnassa hyödyntämättä. Menestyäkseen kaupunkien pitäisikin tukea ja tuoda esille kulttuurisia erityispiirteitään, sillä menestyksen avain on luovuutta tukevien rakenteiden kehittäminen ja ylläpitäminen. (ibid.). Talouden ja kulttuurin linkittyminen onkin ollut 1980-luvulta asti monitasoista, ja tätä vahvistuvaa linkittymistä on kuvattu usein sekä julkista, yksityistä että kolmatta sektoria edistävänä muutoksena.
12
EU:n kulttuuripoliittinen toimikenttä muuttui ratkaisevasti Maastrichtin sopimuksen (1992) myötä. Sopimus antoi sekä laillisen perustan EU:n kulttuurilliselle toiminnalle, että määritti artiklassa 128 yhteisen kulttuurillisen perinnön esille tuomisen yhdeksi yhteisön tavoitteeksi (García ja Cox 2013, 41). Emilia Palosen (2010, 100) mukaan tämä mahdollisti siirtymän implisiittisestä kulttuuritoiminnasta eksplisiittiseen kulttuuritoimintaan. Implisiittisen toiminnan aikakautena EU:n poliittisella toiminnalla saattoi olla kulttuurillisia vaikutuksia, mutta kulttuurillisen toiminnan sallivan lainsäädännön puuttuessa eivät kulttuurilliset seuraukset voineet olla poliittisen toiminnan perusteena. Maastrichtin sopimuksen myötä EU saattoi myös nimetä harjoittamansa politiikan kulttuurilliset päämäärät. (ibid.; Shore 2000, 45). Kulttuuripoliittisen muutoksen tarkastelu siirtymänä implisiittisestä eksplisiittiseen on hyödyllinen näkökulma sen vuoksi, että se tunnustaa myös Maastrichtin sopimusta edeltäneiden kulttuuripoliittisten intressien ja toimien olemassaolon.
Komission varhaiset kulttuuripoliittiset tavoitteet tiivistyvät hyvin seuraavassa lainauksessa komission ”1st report on the consideration of cultural aspects in European community action” -raportista:
”– – cultural policy must make a contribution to strengthening and to expanding the influence of ‘European model of society built on a set of values common to all European societies’ (Opinion of the Commission on convening the 1996 Intergovernmental Conference).” Commission of the European communities (1996, 92)
Lainauksessa eurooppalaisuuden keskipisteeksi nimettiin jaetut arvot, joiden ympärille jaettu eurooppalaisen yhteiskunnan malli on rakennettu. Tarve kulttuuripolitiikan valjastamiseen yhteiskuntamallin vahvistamiseksi ja laajentamiseksi viittaa kuitenkin siihen, ettei komissiossa nähty jaettuja arvoja joko staattisen pysyvinä, tai ainoina eurooppalaisen mallin rakennuspaloina. Cris Shore (2000, 82) esittää vuoden 1992 olleen taitekohta myös siinä, millä keinoin komissiossa pyrittiin ajamaan eurooppalaisia arvoja, eurooppalaista kulttuuria ja eurooppalaisuutta unionin kansalaisten parissa. Shoren mukaan ennen vuotta 1992 komissio luotti poliittisen eliitin toimivan esimerkillisenä ”etujoukkona”, jonka eurooppalaistumista kansalaiset seuraisivat. Vuoden 1992 jälkeen komissio alkoi tukeutua enemmän kaupallisen markkinoinnin keinoihin, eurooppalaisuuden idean myymiseksi eurooppalaisille. (ibid.).
13
Maastrichtin sopimuksen aikaansaama muutos EU:n kulttuuripoliittisessa kentässä näkyi ECOC- hankkeessa ensimmäistä kertaa Euroopan parlamentin ja neuvoston vuoden 1999 päätöksen (1419/1999/EC6) myötä. Päätös määritti ECOC-toimintaa vuosille 2005–2019. Hankkeen ollessa tähän mennessä unionin tarjoamissa raameissa toteutettua hallitustenvälistä yhteistyötä, tuli siitä päätöksen myötä yhteisön toimintaa Euroopan kulttuuripääkaupunki -nimen alla. Toiminnan tavoitteeksi asetettiin Euroopan kulttuurien rikkauden, moninaisuuden ja yhteisten piirteiden esille tuominen, sekä pyrkimys auttaa Euroopan kansalaisia tutustumaan paremmin toisiinsa. (Euroopan komissio 1999). Kulttuurien moninaisuuden nimeäminen eurooppalaisuuden piirteeksi on keskeistä, sillä monikulttuurisuus ei esiintynyt useissa varhaisissa kulttuuripääkaupunki-tapahtumissa. On olennaista muistaa, että ”United in diversity” -motosta huolimatta diversiteetti on ajallisesti ollut EU:n retoriikan keskiössä varsin lyhyen ajan. Diversiteettistä tuli EU:n keskeinen arvo vasta unionin kulttuuripoliittisen aktivoitumisen myötä (Immler ja Sakkers 2014, 10–11). Se, että kirjoitushetkellä diversiteetti tunnistetaan unionin keskeiseksi tavoitteeksi ja piirteeksi, on osoitus siitä, että EU:n kulttuuripoliittiset toimet ovat onnistuneet diversiteetin roolin korostamisessa. Vuoden 1999 päätöksen myötä tittelin hakijoiden pyydettiin vastaavan, miten ne tuovat esille alueellista kulttuuria, edistävät kulttuurien välistä vuoropuhelua, ja tukevat ja kehittävät luovaa työtä, jota kuvattiin kulttuuripolitiikan keskeiseksi osatekijäksi. Suunnittelu- ja arviointiperusteita listaavassa liitteessä esille tuotiin myös taloudelliset intressit, kuten ECOC-tapahtuman myötävaikutus työllisyyteen ja matkailuun, sekä kulttuuriperinnön kestävän hallinnoinnin ja turistien toivomusten yhteensovittaminen paikallisen väestön toivomuksiin. Myöhempien päätösten käsittelyä varten on olennaista huomauttaa, että jo tässä päätöksessä nostettiin esille kaupunkien väestön liikkeelle saamisen ja osallistamisen olennaisuus, jota perusteltiin pitkäkestoisen yhteiskunnallisen vaikutuksen aikaansaajana. (Euroopan komissio 1999).
Poikkeamiset yhden kaupungin nimittämisestä kullekin vuodelle alkoivat vuonna 2000, jolloin vuosituhannen vaihtumisen yhteydessä yhdeksän kaupunkia jakoivat City of Culture -tittelin. Vuosien 2000–2009 välillä titteli oli joko yhdellä tai kahdella kaupungilla joka vuosi, mutta vuonna 2003 aiempaan, vuoden 1999 päätökseen tehdyn muutoksen7 myötä vuodesta 2009 eteenpäin titteli jaettiin kahden kaupungin välillä joka vuosi (Euroopan komissio 2003). Muutos on tulkittavissa yhdeksi EU:n laajentumisen seuraukseksi erityisesti sen vuoksi, että aiemmin määritettyjen tittelin saajien rinnalle nostettiin valtioita itäisestä Euroopasta, Balkanilta ja Välimereltä. ECOC-titteli toimi tunnustuksena uudemmille EU-maille, nostaessaan niiden kaupunkeja läntisen Euroopan kaupunkien
6 Päätös saatavilla osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:31999D1419&from=EN 7 Muutosehdotus saatavilla https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52003PC0700&from=EN 14 rinnalle. Useamman tittelin jakaminen vuosittain taas nopeutti tätä tunnustusprosessia. Samalla tittelin jakaminen entisiin sosialistisiin valtioihin ja kehittyviin demokratioihin on myös keino ohjata näiden maiden kehitystä.
Lähdesmäki (2014a, 483) on tunnistanut entisten sosialististen valtioiden seuraavan Glasgow’n mallia, ja toteuttavan ECOC-tapahtumansa yhteydessä muun muassa infrastruktuurihankkeita. Hankkeen taloudellinen potentiaali nähdään keinona eurooppalaistua. ”Eurooppalaisen standardin” saavuttaminen on esiintynyt jopa näiden kaupunkien virallisissa tavoitteissa, joten idän ja lännen yhdenmukaistaminen ei vaikuta olevan ainoastaan EU:n ajamaa politiikkaa. ECOC-titteli näyttäytyy ainakin hakemusretoriikassa itäisen Euroopan kaupungeille väylänä oman eurooppalaisuutensa legitimoimiseen. (ibid.). Eurooppalaistuminen ”eurooppalaista standardia” mallintamalla on ilmiselvässä ristiriidassa EU:n ja ECOC-hankkeen korostaman eurooppalaisuuden diversiteetin kanssa. Eurooppalaistuminen voi kuitenkin Itä-Euroopan kaupungeille tarkoittaa vain eurooppalaisen elintason saavuttamista infrastruktuurihankkeiden avulla, vaikka ne hakemusretoriikassaan sitoutuisivatkin hankkeen vaatimaan eurooppalaisia yhdistävien kulttuuripiirteiden korostamiseen. Maria Mälksoo (2009, 655) kuvaa Itä-Euroopan maiden ”eurooppalaistumisen politiikkaa” samanaikaisesti tapahtuvaksi hegemonisen eurooppalaisuuden haastamiseksi, että sen tunnustuksen tavoitteluksi. Tätä kuvausta hyödyntämällä Itä-Euroopan ECOC-hankkeita voi tarkastella eurooppalaisuuden tunnustuksen tavoitteluna, jossa hakemusretoriikan ulkopuolella hankkeen tavoitteita haastetaan keskittymällä sen taloudelliseen potentiaaliin.
Aiempi päätös vuosien 2005–2019 ECOC-tapahtumista (1419/1999/EC) korvattiin vuonna 2006 päätöksellä vuosien 2007–2019 ECOC-tapahtumista (1622/2006/EC8). Muutosta perusteltiin muun muassa tarpeella Robert Palmerin (2004ab) raportin esille nostamien ongelmakohtien käsittelemiseen, esimerkiksi ajamalla ja valvomalla pitkän aikavälin kulttuurillista kehitystä. Päätös loi vaiheittaisen valintaprosessin, jossa raati ennen lopullista päätöstä ensin sekä rajaa hakijoiden joukkoa, että suosittelee muutoksia valittuihin hakemuksiin. Valintaraadin kokoonpano määrättiin jakautuvaksi kuudesta jäsenvaltion ja seitsemästä EU:n instituutioiden nimittämästä asiantuntijasta. Valvontaa lisättiin seuraamaan valmisteluiden ja hakemuksen yhdenmukaisuutta, mutta myös arvioimaan edellisen vuoden ECOC-tapahtumia jälkikäteen. Hankkeen rahoitus oli tähän päätökseen asti puhtaasti hakijoiden vastuulla, mutta tämä päätös perusti Melina Mercouri -palkinnon, joka jaettiin vuosittain voittajille. Melina Mercouri -palkinto ei kuitenkaan siirtänyt rahoitusvastuuta
8 Päätös saatavilla https://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2006:304:0001:0006:EN:PDF 15
EU:lle, sillä ECOC-tapahtumien budjetit ovat poikkeuksetta moninkertaisia palkintoon nähden. ECOC-valintaprosessin valmistumisineen kestäessä vuosia, korvasi tämä päätös aiemman päätöksen todellisuudessa vasta vuodesta 2010 alkaen. (European commission 2006).
1998 Päätös 92/C336/02 tulee 2010 Päätös voimaan: 1622/2006/EC tulee ensimmäinen voimaan: Kaupunki ja 1985 The European hakemuskriteereiden kansalaiset kriteeriksi city of culture ja -aikarajojen eurooppalaisen hankkeen synty määrittäminen ulottuvuuden lisäksi
1992 Maatrichtin 2005 Päätös 2020 Päätös sopimus: EU voi 1419/1999/EC tulee 445/2014/EC tulee alkaa harjoittamaan voimaan: ECOC- voimaan eksplisiittistä hankkeen kulttuuripolitiikkaa määrittäminen yhteisön toiminnaksi, ja eurooppalaisen ulottuvuuden sisällyttäminen kriteereihin.
Kuva 1
Toteutukseen ja valvontaan liittyvien kysymysten lisäksi päätös vuosien 2007–2019 hankkeista muutti myös hakemusten kulttuuriohjelmille kohdistettuja kriteereitä. Suzana Žilič-Fišer ja Karmen Erjavec (2017, 581–582) näkevät tämän kriteereiden muutoksen olleen yksi niistä ECOC-hankkeen kehityksen taitekohdista, jonka myötä hankkeen takana vaikuttavat poliittiset ja ideologiset tavoitteet ovat tulleet selkeämmiksi. Kulttuurillisen ohjelman kriteerit jaettiin päätöksessä kahteen kategoriaan. Näistä ensimmäinen oli eurooppalainen ulottuvuus, jonka toteuttamiseksi esitettiin jäsenmaiden kulttuurillisten toimijoiden yhteistyön ajamista, eurooppalaisen kulttuurillisen monimuotoisuuden esittelemistä ja eurooppalaisten kulttuurien yhteisten piirteiden esille tuomista. Toinen kategoria oli kaupunki ja kaupunkilaiset, jonka toteuttamiseksi esitettiin alueen asukkaiden osallistamista, sekä mielenkiinnon nostoa niin alueella kuin ulkomailla. Tämän lisäksi kulttuuriohjelman tulisi olla kestävä ja keskeinen osa kaupungin pidemmän aikavälin kulttuurillista ja sosiaalista kehitystä. (European commission 2006). Kriteerien täyttämisen konkreettisempia toteutustapoja kuvattiin erillisissä ohjeissa kandidaateille (Immler ja Sakkers 2014, 6). Esimerkiksi monimuotoisuuden näyttämiseksi esitettiin monikielisiä tapahtumia, ja esimerkiksi onnistuneesta monimuotoisuuden
16 ilmauksesta nostettiin Istanbulin9 ECOC-vuoteen osana kuulunut maahanmuuttoa käsitellyt elokuva (ibid.).
2.1.1 Aktiivinen kansalaisyhteisö konventioiden haastajana
Esittelen tämän ECOC-hankkeen historiaa tarkastelevan osion lopuksi muutaman yksittäisen ECOC- tapahtuman, joissa virallisten järjestäjien tai vaihtoehtoisen kansalaistoiminnan kautta haastettiin vakiintuneita käytänteitä siitä, miten ECOC-tapahtuma tulisi toteuttaa. Ylhäältä ohjatun muutoksen pyrkiessä vaikuttamaan asettamalla hakemusten kulttuuriohjelmille kriteerejä, tuo muutamaan yksittäiseen tapahtumaan kohdistuva tarkastelu esille sitä, millaisia tulkintoja näistä kriteereistä tehdään, ja millaisin keinoin niitä lähdetään täyttämään.
Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallistaminen ECOC-tapahtumien toteutukseen lisää onnistuessaan järjestäjien käytössä olevia resursseja tuomalla mukanaan hankkeeseen sitoutuneita toimijoita. Tämän lisäksi laaja osallistaminen legitimoi kulttuuritapahtumaa, jonka keskiössä on paikallisen kulttuurin lisäksi myös eurooppalainen ulottuvuus, ja joka edellyttää nykyisessä muodossaan huomattavaa taloudellista sitoutumista osallistujakaupungeilta. Laajamittainen osallistaminen on joidenkin yksittäisten ECOC-tapahtumien kohdalla kuitenkin aktualisoitunut kritiikkinä kulttuuriohjelmaa, tai tapahtumaa vetäviä intressejä vastaan. ECOC-tittelistä käytävää kilpailua varten tehtävän hakemuksen kulttuuriohjelmaa suunnitteleville henkilöille hakemustekstin keskeinen tavoite on voittaa ECOC-titteli vakuuttamalla päätöksen tekevä raati. Voitontavoittelussa hankkeen valintakriteerien täyttäminen täytyy sovittaa yhteen paikalliskulttuurin erityispiirteiden kanssa, ja aina nämä intressit eivät ole soviteltavissa. Cian O’Callaghan (2012, 196) tarkasteli tällaista intressiristiriitaa Corkin (ECOC 2005) kampanjan yhteydessä. Kapinallisuus, joka on Corkin paikalliskulttuurissa ja -identiteetissä keskeinen määrittäjä, ei päätynyt osaksi ECOC- kulttuuriohjelmaa. Kapinaidentiteetin ohittamista perusteltiin sillä, että tapahtuman suunnittelijat tulkitsivat sen olevan ECOC-hankkeelle sopimatonta, sekä haastavan tavoiteltua kansainvälisyyttä. Koettu paikalliskulttuurin sivuuttaminen johti Where’s me culture? (WMC?) -liikkeen syntyyn. Liike paitsi haastoi virallisen kulttuuriohjelman, myös tuotti vaihtoehtoista ohjelmaa ECOC-vuoden aikana, tuoden esille niitä paikalliskulttuurin piirteitä, jotka koettiin ECOC-ohjelman ohittamiksi. (ibid.). O’Callaghan (ibid., 186) yleistää, että taiteen harjoittajien voitiin nähdä jakautuneen kahteen
9 EU:n ulkopuolisia kaupunkeja alettiin vuodesta 1992 ottaa osaksi ECOC-hankkeen sisarhanketta ”European cultural month”. ECOC-hankkeen laajetessa useampaan kuin yhteen kaupunkiin vuosittain, alettiin ECOC-titteliä jakaa EU- jäsenyyttä hakeville valtioille, sekä potentiaalisille hakijoille. 17 ryhmään: ECOC-tapahtuma oli yhdelle ryhmälle keino järjestää kansainvälinen taidetapahtuma, ja toiselle ryhmälle keino esittää paikalliskulttuuria kansainväliselle yleisölle.
Corkin tavoin myös Mariborin (ECOC 2012) kohdalla osallistaminen johti ECOC-tapahtumalle vaihtoehtoiseen toimintaan, mutta hyvin erilaisella tavalla. Mariborin alkuperäinen suunnitelma ECOC-tapahtuman toteuttamisesta korosti korkeakulttuurillisia tapahtumia, ja Glasgow’n mallin mukaisia suuria infrastruktuurihankkeita, jotka monumentteina toimisivat tapahtuman pitkäaikaisena perintönä. ECOC-vuoden lähestyessä poliittinen tuki ohjelmalle kuitenkin väheni, ja vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena infrastruktuuripainotteisen tapahtuman järjestäminen osoittautui mahdottomaksi. ECOC-tapahtuman järjestäjät vaihtuivat alkuperäisen suunnitelman kaatuessa, ja uudet järjestäjät nostivat hankkeen keskiöön osallistamisen. Osallistaminen toteutettiin ottamalla kansalaisyhteisön edustajat keskustelutilaisuuksien ja laajan yhteistyön kautta mukaan sekä tapahtuman suunnitteluun, että toteutukseen. Lopullisessa kulttuuriohjelmassa korostui erilaiset ilmaiset tapahtumat ja keskusteluareenat, joiden kautta pyrittiin ideanvälitykseen ja hankkeen keskiössä olevien teemojen käsittelyyn julkisella areenalle kaikkien kaupunkilaisten, ei vain kulttuurieliitin toimesta. Tämä tavoiteltu ja saavutettu dialogi muutti muotoaan, kun korruptiota ehkäisevä komissio alkoi tutkia Mariborin paikallishallinnon edustajia ECOC-vuoden aikana. Tapahtumien olennaisena osana olleet avoimet keskustelutilaisuudet ja kokoontumispaikat muuttuivat poliittisen keskustelun areenoiksi. Näillä areenoilla syntyi vaihtoehtoisia poliittisia organisaatioita, jotka haastoivat paikallishallinnon. (Žilič-Fišer ja Erjavec 2017, 586–592). Mariborin ja Corkin ECOC-tapahtumien synnyttämät vaihtoehtoiset liikkeet tukevat O’Callaghanin (2012, 201) näkemystä siitä, että ECOC-hankkeella on huomattava potentiaali kulttuurillisen ja poliittisen keskustelun aloittajana. O’Callaghan (ibid.) nostaakin yhdeksi hankkeen mahdollisista kehityssuunnista sen, että tämänkaltainen keskustelu tuotaisiin virallisesti hankkeen keskiöön.
Corkin ECOC-tapahtuman suunnittelijoiden päätös sivuuttaa kapinaidentiteetti virallisessa ohjelmassa noudattaa negatiivisia assosiaatioita välttävää markkinointistrategiaa. Linzin (ECOC 2009) ECOC-ohjelmassa sitouduttiin päinvastaiseen strategiaan. Linz nosti hakemuksessaan esille kaupungin historian kansallissosialismin kanssa, myöntäen myös historiansa synkkien hetkien vaikuttaneen kaupunki-identiteettiin. Euroopan komission arvioitua tätä lähestymistapaa positiivisesti, seurasivat monet muut ECOC-tapahtumat Linzin esittämää mallia. Esimerkiksi Pécs (ECOC 2010) nosti esille sosialismin kulttuurillisen perinnön, ja Marseille (ECOC 2013) sisällytti ohjelmaansa kolonialistisen historiansa tarkastelua. (Turşie 2015, 80–81).
18
2.2 Ristiriidat ja laastariratkaisut
ECOC-hanketta koskevissa päätöksissä vuosien mittaan tapahtunut muutos on ollut osittain seurausta EU:n kulttuuripoliittisen toimintakentän avautumisesta, sekä unionin kulttuuripoliittisten tavoitteiden muutoksesta. Näiden muuttujien lisäksi on kuitenkin tunnistettava, että muutoksella ei ole ainoastaan pyritty hankkeen tehokkaampaan hyödyntämiseen kulttuuripoliittisten intressien ajamisessa, vaan myös vastaamaan hankkeen sisältä ja ulkopuolelta esille nostettuihin epäkohtiin ja heikkouksiin. Tämän reaktiivisen muutoksen takana, ennen hanketta muuttaneita keskeisiä päätöksiä, on laajempia tutkimuksia, jotka sisältävät myös kehityssuosituksia. Näitä laajoja tutkimuksia on kolme: ”European cities of culture and cultural months”10 vuodelta 1994, Palmerin ”European cities and capitals of culture” vuodelta 2004, sekä ”Interim evaluation of selection and monitoring procedures of European capitals of culture 2010–2016”11 vuodelta 2011. Näiden ulkopuolella ECOC-hanketta käsittelevä tutkimuskirjallisuus on pitkälti yksittäisiin ECOC-tapahtumiin keskittyvää tarkastelua. Suurelta osin tämä tapahtumakohtainen tarkastelu on tehty hankkeeseen linkittyneiden toimijoiden kautta, esimerkiksi ECOC-kaupunkien tilatessa tutkimuksia kulttuuriohjelmistaan sekä niiden vaikutuksista (Griffiths 2006, 418). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö myös itsenäistä tutkimusta olisi, mutta itsenäisetkin tutkimukset päätyvät hyödyntämään linkittyneiden toimijoiden tutkimustuloksia niiden muodostaessa valtaosan tarjolla olevasta tutkimuskirjallisuudesta. Garcían ja Coxin (2013, 29–30) tarkastelu oman, erittäin laajan, tutkimusmateriaalinsa ajalliseen jakautumiseen osoittaa, että ECOC- hankkeen alkuvuosina hanketta tarkastelevaa kirjallisuutta julkaistiin hyvin vähän, ja että valtaosa hanketta käsittelevästä kirjallisuudesta vuoteen 2013 mennessä oli julkaistu vuoden 2005 jälkeen. Tämä pätee niin akateemisiin julkaisuihin, kuin tapahtumakohtaisiin jälkiarviointeihin. Julkaisujen ajallinen painotus selittyy hyvin ECOC-hankkeen kulttuuripoliittisen roolin ja tavoitteiden laajentumisella samalla aikavälillä. Kiran Klaus Patel (2013, 547–548) näkee taustalla myös kulttuuritutkimuksen yleistymisen, ECOC-kaupunkien kasvaneen yhteistyön, ja ECOC-hankkeen piirissä tehtävän asiantuntijauran mahdollistumisen.
10 Myerscough, John (1994). European cities of culture and cultural months. Glasgow: Network of cultural cities of Europe. 11 Rampton, James, Neil McDonald ja Neringa Mozuraityte (2011). Interim evaluation of selection and monitoring procedures of European capitals of culture (ECoC) 2010–2016. Ecorys UK Ltd. Saatavilla https://ec.europa.eu/programmes/creative-europe/sites/creative-europe/files/library/2011-capitals-culture- assignment-report_en.pdf. Luettu 14.12.2018. 19
2.2.1 Kilpailu eurooppalaisuudesta
Lähestyn seuraavaksi osaa tutkimuskirjallisuudessa ECOC-hanketta kohtaan tehdyistä huomioista ja kritiikistä. Rajaan tarkasteluni sellaisiin seikkoihin, jotka voivat valaista ECOC-hankkeen tulevaa kehityssuuntaa, sekä sellaisiin tapahtumien ympärille muodostuneisiin konventioihin, jotka tukevat Galwayn ECOC-hakemuksen käsittelyä. Lähden liikkeelle fraasista ”Euroopan kulttuuripääkaupunki”, joka itsessään sisältää hankkeen kannalta keskeisiä kysymyksiä.
Määrittäjänä pääkaupunki (capital) on hankkeessa viitannut nimen omaksumisesta lähtien muualle kuin valtioiden pääkaupunkeihin. Yksittäisen ECOC-tapahtuman kannalta edes kaupunki ei ole välttämätön määrittäjä, sillä ECOC-titteli on jaettu ja siitä on kilpaillut myös useamman kaupungin yhteistyöverkostot, sekä erinäiset toimijat alueellisen nimen alla (esim. Ruhr 2010). Uuden alueellisen metropolin nostaminen hankkeen keskiöön sisältää kuitenkin riskin. Alueellisen toimijan epäonnistuessa sitouttamaan alueen asukkaita uuteen identiteettiin, voi ECOC-hakemus kaatua tähän epäonnistumiseen osallistamisessa. Esimerkiksi Alankomaissa usean kaupungin hakemus yhteisen BrabantStad-nimen alla ei onnistunut saamaan alueen asukkaita identifioitumaan ohjelman kuvaamaan entiteettiin. Kaupunkien asukkaat identifioituivat Pohjois-Brabantin provinssiin, mutta sen sisälle luotu metropolialue jäi heille vieraaksi. (Richards ja Marques 2016, 191–192). Joustavuus pääkaupunki-määrittäjässä on kuitenkin hankkeelle välttämätöntä. Immler ja Sakkers (2014, 8) kertovat hankkeen vetäjien huolen kasvaneen sen suhteen, miten pienet jäsenvaltiot kykenevät ylläpitämään hankkeen imagoa samalla, kun titteli siirtyy näissä maissa asukasluvultaan ja kulttuurituotannoltaan yhä pienemmille kaupungeille.
Giorgia Aiello ja Crispin Thurlow (2006, 149) esittävät laajentuneen EU:n ja sen jäsenvaltioiden suhteen eurooppalaisuuteen olevan tasapainottelua kahden keskeisen pyrkimyksen välillä. Ensinnäkin laajentumisen ja joustavuuden mahdollistamiseksi eurooppalaisuus täytyy pitää inklusiivisena. Inklusiivisuuden myötä on mahdollista sisällyttää eurooppalaisen identiteetin alle niin erilaiset EU:n alueen kulttuurit, sen laajenemisen alueiden kulttuurit, kuin globaalin muuttoliikkeen myötä alueelle muodostuvat kulttuurit. Samalla pyritään myös jonkinlaisen ekslusiivisuuden ylläpitoon. Eurooppalaisuuden tulee sisältää piirteitä, jotka erottavat sen kolmansista kulttuureista, tehden tämän erotuksen kautta siitä mielekkään identiteetin. (ibid.). Ekslusiivisuuden väline ECOC- hankkeen kohdalla on päätöksissä toistuvien jaettujen eurooppalaisten piirteiden korostus. Joustavuuden ja rajaavuuden yhteiselo saa aikaan ristiriidan. Aiello ja Thurlow (ibid.) esittävät tämän ristiriidan käsittelyn vaativan kielellistä sovittelua. ECOC-päätösten välttäessä konkreettisia
20 rajanvetoja, on jokaisella ECOC-tapahtumalla mahdollisuus itse määrittää eurooppalaisten kulttuurien yhteiset piirteet. Näin ekslusiivisuuden voidaan nähdä olevan toteutettavissa inklusiivisesti: jokainen ECOC-tapahtuma rajaa asioita eurooppalaisuuden ulkopuolelle, mutta hankkeen kiertävän luonteen myötä rajauksella on potentiaali muuttua vuosittain. Esimerkkinä eurooppalaisuuden määrittäjien muuttuvuudesta voidaan nähdä Lähdesmäen (2011, 160) kyselytutkimus Pécsin ECOC-vuoteen liittyen, jossa vastaajat tunnistivat kulttuuriohjelmasta eurooppalaisia elementtejä, mutta samat elementit saatettiin tulkita eri vastaajien toimesta myös paikallisuuden, alueellisuuden, kansallisuuden tai globaalisuuden ilmentymiksi.
Vastaava sisäänrakennettu joustavuus näkyy myös hankkeen kulttuurillisissa tavoitteissa. Esimerkiksi eurooppalaisen ulottuvuuden osoittamiseksi hakijoita kehotetaan vuosien 2007–2019 tapahtumia ohjaavassa päätöksessä sekä korostamaan Euroopan kulttuurillista monimuotoisuutta, että tuomaan esille jaettuja piirteitä (1622/2006/EC). Säädöksen kielen soveltuessa monenlaiseen tulkintaan, tapahtuu kulttuurillisen ilmaisun rajaaminen pikemminkin yksittäisissä ECOC-ohjelmissa kuin ylhäältä johdettuna. Aiemmin esille nostamani Corkin tapaus, jossa kapina-identiteetin rajaaminen ohjelman ulkopuolelle perusteltiin ECOC-hankkeen luonteella ja kansainvälisyyden turvaamisella, ei ole ainut laatuaan. Lähdesmäki (2011, 140) näkee ECOC-hankkeessa tapahtuneen muutoksen olevan osa laajempaa globaalia muutosta kohti kulttuurin ”festivaalisoitumista”. Globaalilla tasolla muutoksen syynä on turismin ja kansainvälisyyden tavoittelu, mihin pyritään kulttuurirajat ylittävän ymmärrettävyyden takaamisella, erityisesti suuret kulttuurin kuluttajamaat ja -alueet huomioiden. Tämän seurauksena paikalliskulttuuri väistyy globaalin populaarikulttuurin tieltä. (ibid.; Bonet ja Négrier 2011, 585–586). ECOC-hakemuksissa kulttuurirajat ylittävä ymmärrettävyys kohdistuu ensisijaisesti valinnan tekevään raatiin, ja siihen ohjaa myös aiempiin ECOC-hakemuksiin tukeutuminen, ja näiden hakemusten pyrkimykset jaettujen kulttuurillisten ilmaisujen hyödyntämiseen. Esimerkiksi hakemusten ja tapahtumien oheismateriaalin visuaalisessa ilmeessä hyödynnetään paljon samoja visuaalisia konventioita ECOC-tapahtumasta toiseen (Aiello ja Thurlow 2006). On kuitenkin oleellista tunnistaa, etteivät ECOC-ohjelmat ainoastaan seuraa laajempaa globaalia trendiä kulttuurikuvauksissaan, vaan myös osaltaan toistamisen kautta vahvistavat sitä.
Cian O’Callaghan (2012, 186) kritisoi ECOC-hankkeen tavoitteiden laajenemista siitä, että moninaistuvat tavoitteet eivät ole toisiaan tukevia, vaan usein vastakkaisia:
21
”The ECOC has come to be viewed as a multi-dimensional action that must incorporate economic and cultural objectives, must represent both local cultural heritage and European identities, and must stage an international arts event while simultaneously advancing the local cultural sector and social inclusion objectives. These multiple objectives are not mutually reinforcing and often contradictory.”
Yksi hankkeessa esiintyvistä ristiriidoista on osallistuvan kansalaisen ja kulttuurieliitin välillä. Lähdesmäki (2012, 67) huomauttaa, että ECOC-ohjelman esittäessä kulttuurillisen integraation lähtevän kansalaisista, kaupungeista ja paikallisista instituutioista, määritellään hyväksyttävät kulttuurillisen integraation tavoitteet ja muodot ECOC-ohjelmassa. Näin aktiivisenkin kansalaistoimijan toimintaa rajoittaa ylhäältä annetut raamit. Myös näiden aktiivisten kansalaistoimijoiden rooli ECOC-tapahtumien toteuttamisessa on kyseenalaistettu. Palonen (2010, 89) esittää, että konsulttien vaikutusvalta hankkeen johdossa on huomattava, mikä on osasyy tiettyjen konventioiden vakiintumiselle. Hän päätyy käyttämään jopa ilmaisua eurooppalainen kulttuurillinen eliitti. Helsingin (ECOC 2000) tapahtuman suunnittelijoiden keskeisyys monissa ECOC-vuotta seuranneissa kulttuuritapahtumissa on osoitus siitä, että ECOC-hankkeella on potentiaali luoda ja vakiinnuttaa tätä kulttuurillista eliittiä (ibid., 94–95). Patel (2013, 539) esittää Euroopan komission hyödyntävän kulttuurieliitin vakiintumista hankkeen piiriin. Hänen mukaansa samoihin asiantuntijoihin tukeutuminen on mahdollistanut esimerkiksi tulkinnanvaraiseen ”eurooppalaiseen ulottuvuuteen” sitoutumisen, sillä komissio on voinut luottaa asiantuntijoiden ohjaavan käsitteestä tehtäviä tulkintoja EU:n intressien mukaisiksi (ibid.).
ECOC-tittelin taloudellisten vaikutusten potentiaalin tunnistamisen ja hankkeen valintaprosessia kilpailullisemmaksi muuttaneiden päätösten myötä kilpailu tittelistä on kasvanut. Tämä on johtanut sekä hakijoiden määrän, että hakuprosessiin sijoitetun pääoman kasvuun. ECOC-tittelin voittajien ohelle on syntynyt nopeasti kasvava joukko kilpailun hävinneitä kaupunkeja. Hävinneet kaupungit paljastavat ECOC-hankkeen lieveilmiöitä. Esimerkiksi Cardiffin osallistuminen kisaan Yhdistyneiden kuningaskuntien ECOC-tittelistä paljastaa hakemusprosessin kasvaneen keskeisyyden hankkeessa. Cardiff osallistui kilpailuun huolimatta siitä, että kaupungissa voittaminen arvioitiin hyvin epätodennäköiseksi (Griffiths 2006, 420–421). Kilpailu itsessään nähtiin kaupungin hallinnon markkinoinnista vastaavassa elimessä keinona kaupunkiprofiilin kohotukseen (ibid.).
Pelkän mediahuomion lisäksi tätä ajattelua voi selittää sillä, että monivuotisen hakemisprosessin aikana kaupungit alkavat jo valmistella ja toteuttaa osia ohjelmistaan. Greg Richards ja Lénia
22
Marques (2016, 181) nostavat esille tämän kaltaisen argumentin Lontoon olympialaishakemukseen liittyen: hävitessäänkin hakemisprosessi päätyisi kehittämään hankkeelle keskeisimpiä kaupunginosia. Lähdesmäki (2014a, 493) tunnistaa samanlaisen ilmiön ECOC-tittelistä käydyn kilpailun hävinneissä Itä-Euroopan kaupungeissa. Kilpailuvalmistautumisen lisäksi kulttuuriohjelmia hyödynnetään häviämisen jälkeenkin, sillä niiden suunnitelmat ovat osittain toteutettavissa myös normaaleissa vuosittaisissa budjeteissa, eikä niihin panostettua työtä haluta nähdä hukkaan heitetyksi (ibid.). ECOC-hankkeen valintakriteerien ohjatessa kulttuuriohjelmien suunnittelua, voivat hävinneetkin kaupungit päätyä näin toteuttamaan EU:n kehitysintressejä. Hakuprosessin esittäminen kilpailuun lähtemisen perustaksi on kuitenkin problemaattista. Ensinnäkin pelkän hakuprosessin seurauksista tehdyissä tutkimuksissa on pääasiassa keskitytty taloudellisiin mittareihin, kuten turismiin, eikä hyvinkään toteutetun hakuprosessin kulttuurillisista, sosiaalisista tai imagovaikutuksista ole selvyyttä (Richards ja Marques 2016, 182). Tämän lisäksi hakuprosessiin mukaan lähtemiseen liittyy olennaisesti tarve perustella resurssien sitominen tulokseltaan epävarmaan prosessiin. Hanke täytyy oikeuttaa niin poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurillisesti keskeisille tahoille, ja osallistamisen mahdollistamiseksi myös kansalaisille. Tämän lisäksi kilpailun päätyessä häviöön, on yksi tapa hallita poliittisia, taloudellisia ja kulttuurillisia seurauksia pyrkiä esittämään hakeminen itsessään arvoa tuottaneena. (ibid., 188–189). Hakemusprosessin oikeuttamisen ollessa tärkeää, on hakemusprosessista tehtäviä tulkintoja hyvä lähestyä kriittisesti tiedostaen sen, että kilpailun hävinneillä kaupungeilla on selkeä intressi korostaa hakemusprosessin itseisarvoa.
Kilpailun lisääntyminen on johtanut konventioiden syntyyn hakijoiden kulttuuriohjelmissa. Hakijat eivät ainoastaan pyri täyttämään valintakriteerejä, vaan ovat myös alkaneet tulkita näitä kriteerejä aiempien voittajien hakemusten ja kulttuuriohjelmien kautta. (Lähdesmäki 2014a, 493–494). Tämä on seurausta siitä, että voittoa tavoitteleva hakemusteksti on suunnattu suuren yleisön sijaan päätöksen tekevälle valintaraadille samalla, kun hakemuksessa esitetyn kulttuuriohjelman nähdään olevan sopimus ECOC-hankkeen ja hakijan välillä. Valintakriteerien ollessa tulkinnanvaraisia, on valintaraadin hakemia tulkintoja etsitty aiemmista hakemuksista, sekä valinnoille annetuista perusteista. ECOC-hankkeeseen vakiintuneet konventiot ovat yhdistelmä kaupunkimarkkinoinnin konventioita ja aiempien voittajien näistä tekemiä poikkeamia. Charles Landry (2000, 43) käyttää kaupunkimarkkinoinnin konventioista käsitettä ”kaava-ajattelu” (formula thinking), joka ilmenee esimerkiksi siinä, että jokainen kaupunki nimeää itsensä festivaalikaupungiksi:
23
”Cities always find a way of saying they are central. – – Does it make sense to say you are central when you are not? A string of cities along the former fault-line between East and West Europe project themselves as gateways – – Equally every city is the festival city. – – If you replace one city name by another you would not know the difference.”
Tuon näitä konventioita esille Galwayn ECOC-hakemusta analysoidessani niiltä osin, kuin kyseinen hakemus päätyy niitä noudattamaan.
Hakijoiden osalta keskeisimpiä ECOC-hankkeeseen liittyviä kysymyksiä on se, ovatko aiemmat voittajat saavuttaneet tavoitteitaan. Lähdesmäki (2011, 135–136) arvioi Palmerin raportin pohjalta, että ECOC-tapahtumien pitkäaikaiset seuraukset ovat harvinaisia. Tämä on hakijoiden kannalta keskeistä, sillä Glasgow’n ECOC-vuoden jälkeen juuri pitkäaikaisten seurausten aikaansaaminen on nähty onnistuneen ECOC-tapahtuman potentiaalina. O’Callaghan (2012, 186) vastaavasti arvioi, että tavoitteidensa saavuttamisessa epäonnistuneiden ECOC-kaupunkien määrä on suurempi kuin niissä onnistuneiden. Tämä voi osittain johtua siitä, että tavoitteiden ollessa keskeinen osa ECOC- hakemusta, ja hakemuksen taas ollessa ECOC-kilpailun keskiössä, voivat kaupungit päätyä tarkoituksella toteutukseltaan mahdottomiin tai äärimmäisen haastaviin tavoitteisiin. Valinnan tekevällä raadilla on rajalliset resurssit arvioida esitettyjen tavoitteiden toteutuskelpoisuutta, joten niiden liioittelussa ei ole suurta riskiä ECOC-kilpailun kannalta. Tavoitteisiinsa suhteutettuna menestyneet tapahtumat saattavat näin olla harvassa, mutta sijoituksensa takaisin saaneet eivät ole yhtä harvinaisia. Menestyksen mittaus on myös vaikeaa, varsinkin kun huomioi, miten jälkiarviointi keskittyy vahvasti taloudellisiin ja kaupunkikuvaan liittyviin vaikutuksiin, ja esimerkiksi kansalaisyhteisössä tapahtuneet muutokset jäävät vähemmälle huomiolle. Yksittäisten ECOC- tapahtumien seurausten lisäksi on hankkeen onnistumisen arvioinniksi katsottava myös sitä, miten se palvelee EU:n kulttuuripoliittisia intressejä. Palonen (2010, 105) näkee ECOC-hankkeen olevan EU:n näkökulmasta onnistunut. Hanke on unionille kustannustehokas ECOC-tittelin voittaneiden kaupunkien vastatessa valtaosasta rahoitusta. Hanke tuo samalla esille niin Eurooppaa, EU:ta, valtioita, alueita kuin kaupunkeja. Hankkeen kautta paikalliset toimijat tuottavat vapaaehtoisesti kulttuurisisältöä, joka sopii EU:n kulttuuripoliittisiin tavoitteisiin. (ibid.).
24
2.3 Päätös vuosille 2020–2033
Uusin ECOC-hanketta määrittävä päätös ei ainoastaan jatka olemassa olevaa hanketta, vaan on luultavasti yksi niistä taitekohdista, joissa tuleva tarkastelu osoittaa ECOC-hankkeen muuttaneen muotoaan. Perustelen tätä väitettä esittelemällä seuraavaksi lyhyesti niitä huomattavia eroja, joita vuosille 2007–2019 ja 2020–2033 annettujen päätösten välillä on. Erojen tunnistaminen on keskeistä tälle tutkimukselle, jotta voimme tunnistaa myös ne uudet ehdot, joihin Galwayn hakemuksen tulee mukautua. Hyödynnän tässä tarkastelussa varsinaisten päätöstekstien lisäksi myös komission liitedokumenttia12 uudelle päätökselle.
Komission liitedokumentti esittää, että vuoden 2019 jälkeen ECOC-hankkeen tulee ylläpitää hankkeen yleistä henkeä, rakentaa sen vahvuuksien päälle, ja vastata sen kohtaamiin ongelmiin. Dokumentti listaa viisi hankkeen kohtaamaa ongelmaa. Näistä ensimmäinen on (1) vakauden puuttuminen hallinnollisista rakenteista ja budjeteista. Dokumentti nostaa mm. Mariborin13 ja Pécsin ECOC-tapahtumat esimerkeiksi poliittisen ja taloudellisen tilanteen muutoksesta valinnan ja ECOC- vuoden välillä. Vakauden puutteen nähdään madalluttavan ECOC-tapahtuman tavoitteita, mikä johtaa hankkeen vaikutusten pienenemiseen. Muutokset hakemuksen ja varsinaisen ECOC- tapahtuman välissä vääristävät myös valintaprosessia toteutetun tapahtuman jäädessä vajaaksi suunnitellusta. Tämä on paitsi kilpailutilanteen oikeudenmukaisuuden, myös EU:n kulttuuripoliittisten intressien toteutumisen kannalta ongelmallista, sillä hakemuksessa esitetty kulttuuriohjelma on nähty sopimuksena Euroopan komission ja hakijan välillä. Dokumentti näkee (2) eurooppalaisen ulottuvuuden olevan rajallinen. Syyksi tälle rajallisuudelle nähdään se, ettei ulottuvuuden merkitystä ole ymmärretty riittävän hyvin ECOC-kaupungeissa. Rajallisuuden kritiikkiin sisällytetään myös kritiikki sille, etteivät monet ECOC-tapahtumat ole tuoneet riittävän selkeästi esille linkkiä EU:n ja tapahtuman välillä. (3) Heikko pitkän aikavälin suunnittelu on yksi dokumentin esille nostamista ongelmista. Pitkän aikavälin seurausten puuttuminen selitetään sillä, että ECOC-kaupungit eivät ole suunnitelmissaan ottaneet niitä tavoitteeksi, eivät ole budjetoineet niihin rahaa, tai ovat lopettaneet ECOC-tapahtuman tuottaneen organisaation heti ECOC-vuoden loputtua. Neljäs ongelma on (4) arviointiin ja vertaamiseen tarvittavan datan puute. Vuodesta 2007 ECOC-kaupunkeja on velvoitettu tekemään tapahtumastaan jälkiarvio, mutta näiden muotoa ei ole tarkemmin määritelty. Tämän seurauksena tutkimukset ovat vaihdelleet Liverpoolin 10 vuoden
12 Saatavilla osoitteesta https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX:52012SC0226 13 kts. osio 2.1.1 25 aikavälille sijoittuvasta tutkimuksesta vaatimattomampiin, pelkkiä taloudellisia seurauksia tarkasteleviin tutkimuksiin. Tämä on johtanut paitsi vertaavan tutkimuksen vaikeuteen, myös siihen, että ECOC-kaupunkien on ollut vaikea tunnistaa niitä arviointiperusteita ja -välineitä, joita hyödyntämällä niiden olisi mahdollista arvioida omia suunnitelmiaan. Viimeiseen ongelmakohtaan viittasin jo aiemmin: (5) osassa jäsenvaltioissa on vain rajattu määrä uskottavia kandidaatteja hankkeelle. Vuonna 2015 Belgiassa ja vuonna 2018 Maltassa titteliä haki vain yksi kaupunki. Monet pienistä EU-maista ovat jo järjestäneet useita ECOC-tapahtumia. Vuosille 2007–2019 annetut säännöt tekevät tittelin jakamatta jättämisestä ”poliittisesti hyvin vaikeaa”. (European commission 2012).
Tulkitsen liitedokumentin ongelmakohdat keskeisiksi syiksi uuden päätöksen eroille edelliseen verrattuna. Niiden voidaan tulkita suoraan johtaneen muun muassa siihen, että raadille mahdollistetaan suositus tittelin jakamatta jättämiseksi, sekä kolmen itsenäisen tutkimuksen sijoittaminen hankkeen aikavälille (Euroopan komissio 2014). Oman tutkielmani kannalta keskeisimmät muutokset ovat kuitenkin ne, jotka on tehty arviointikriteereihin. Nämä muutokset vaikuttavat suoraan siihen, miten ECOC-ehdokkaat toteuttavat hakemuksensa. Ennen arviointikriteerien käsittelyä on kuitenkin olennaista korostaa yhtä päätöstekstin muutosta. Vuosille 2007–2019 sijoittuvassa päätöksessä hankkeen tavoitteeksi nimettiin eurooppalaisten kulttuurien monimuotoisuuden, rikkauden ja jaettujen piirteiden korostaminen, sekä eurooppalaisten jaetun ymmärryksen ajaminen (European commission 2006). Tämä tavoite pysyy myös vuosien 2020–2033 päätöksessä, mutta se esitetään yhtenä hankkeen yleisenä tavoitteena, ja sen rinnalle nousee myös toinen yleinen tavoite:
”[Toiminnan yleinen tavoite on] b) edistetään kulttuurin panosta kaupunkien pitkän aikavälin kehitykseen niiden omien strategioiden ja painopisteiden mukaisesti.” Euroopan komissio (2014).
Uusi yleinen tavoite on vastaus liitedokumentin kritiikkiin pitkän aikavälin suunnittelun heikkoudesta. Pitkän aikavälin kehityksen nostaminen hankkeen yleiseksi tavoitteeksi on kuitenkin samalla myös huomattava uusi linjaus, joka heijastuu muuhun päätökseen.
ECOC-hankkeen historiaa käsittelevässä osiossa 2.1 kävin lävitse aiemmat muutokset arviointikriteereissä. Hankkeen muututtua hallitustenvälisestä toiminnasta unionin toiminnaksi vuonna 2005 oli päätöksessä nimettynä valintakriteerinä vain ”eurooppalainen ulottuvuus”. Vuodesta
26
2010 lähtien eurooppalaisen ulottuvuuden lisäksi kriteereihin listattiin myös osallistamista korostava ”kaupunki ja kansalaiset”. Arviointikriteerien puolesta hanke oli jättänyt paljon tulkinnanvaraa ja siten myös liikkumatilaa hakijoille. Vuosille 2020–2033 annettu päätös toi kuitenkin huomattavia muutoksia arviointikriteereihin. Kriteerit on uudessa päätöksessä jaoteltu kuuteen ryhmään, jotka ovat ”panos pitkän aikavälin strategiaan”, ”eurooppalainen ulottuvuus”, ”kulttuuri- ja taiteellinen sisältö”, ”toteutusvalmius”, ”vaikutusala”, ja ”hallinto”. Näistä ryhmistä jokainen käsittää 2–5 arvion perustana olevaa alatekijää. Käsittelen seuraavaksi muutamaa näistä arvioinnin perusteista selventääkseni, miten valintakriteerejä muuttamalla pyritään vastaamaan liitedokumentin esille nostamiin ongelmiin, ja miten muutokset valintakriteereissä samalla johtavat myös ECOC-hankkeen laajempaan muutokseen.
Ensimmäiseksi arviointikriteeriksi listattu ryhmä ”panos pitkän aikavälin strategiaan” pyrkii selkeästi mahdollistamaan uuden yleisen tavoitteen, eli kaupunkien pitkän aikavälin kehityksen, toteutumisen. Tämän ryhmän arviointitekijät vaativat hakijoiden suunnitelmia ulottumaan ECOC-vuoden ylitse. Suunnitelmien tulee vahvistaa kulttuuri-, talous-, ja sosiaalialan yhteyksiä. Tämän lisäksi suunnitelmien tulee sisältää keinot vaikutusten mittaamiseksi ja niistä tiedottamiseksi. (Euroopan komissio 2014). Tämä arviointikriteeri voidaan nähdä Glasgow’n hankkeessa aloittaman kulttuurin, talouden ja sosiaalisen linkittymän tähänastisena kulminaationa. Aiemmatkin päätökset ovat tunnustaneet ECOC-hankkeen kyvyn saada aikaan pitkän aikavälin muutoksia valituissa kaupungeissa, mutta vuosien 2020–2033 päätös nostaa tämän potentiaalin hankkeen keskiöön myös virallisesti. Vuosien 2007–2019 päätös myös nimesi kulttuuriohjelman yhdeksi tavoitteeksi pidemmän aikavälin kehityksen, mutta silloisessa päätöksessä tämä kehitys rajattiin kulttuurilliseksi ja sosiaaliseksi, eikä taloudellista puolta mainittu. On selkeästi eri asia antaa kaupungeille tunnustusta niiden kyvystä hyödyntää kulttuuriohjelmaa taloudellisen elpymisen välineenä, kuin nostaa talouden ja kulttuurin linkittymisaste yhdeksi hankkeen arviointikriteeriksi.
Toinen arviointikriteeriryhmä ”eurooppalainen ulottuvuus” tarjoaa aiempia päätöksiä laajemman, mutta edelleen hyvin tulkinnanvaraisen, selvityksen siitä, mitä kaupunkien tulee tehdä osoittaakseen eurooppalaisuutta. Sen neljästä alakohdasta ensimmäinen toistaa pitkälti hankkeen yleistä tavoitetta, nimetessään arvioitavaksi moninaisuutta, vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä edistävät toimet. Toinen alakohta nimeää arvioitavaksi ne toimet, joilla Euroopan kulttuureihin, kulttuuriperintöön, historiaan, yhdentymiseen ja ajankohtaisiin kysymyksiin liittyviä yhteisiä näkökohtia korostetaan. Kolmas alakohta nimeää arvioitavaksi eurooppalaisen yhteistyön, kuten eurooppalaisten taiteilijoiden ja toimijoiden osallistumisen, laajuuden ja laadun. Viimeinen eurooppalaisen ulottuvuuden
27 arviointiperuste on suunnitelman strategia eurooppalaisen ja kansainvälisen kiinnostuksen herättämiseksi. (ibid.). Kieleltään kriteeri seuraa niitä linjauksia, joita aiemmissa päätöksissä on esiintynyt. Ainoa konkreettinen arviointiperuste, jonka tämä kriteeri nimeää, on eurooppalaisten taiteilijoiden ja toimijoiden osallistumisen mittaaminen. Muilta osin nimetyt tavoitteet ovat tulkinnanvaraisempia ja mahdollisia lähestyä monin keinoin. Huomion arvoinen lisäys aiempiin arviointikriteereihin verrattuna on Euroopan yhdentymisen käsittelyn arviointi valintaraadin toimesta.
Vaikutusala-kriteeriryhmä sisältää osallisuuteen liittyviä vaatimuksia, jotka aiemmassa päätöksessä sisältyivät ”kaupunki ja kansalaiset” -kriteereihin. Kaupunki ja kansalaiset -kriteerin antaessa hakijoille varsin laajan vapauden tulkita ja toteuttaa vaatimustaan kaupunkilaisten osallistumisen vaalimisesta ja mielenkiinnon herättämisestä ulkomailla14, on uuden päätöksen vaikutusala-kriteeri huomattavasti tarkempi siinä, miten hankkeen vaikutusala ja osallisuus tulee osoittaa: Kaupunkilaisten osallistuminen hakemuksen laatimiseen ja ECOC-vuoden toteutukseen tulee osoittaa. Hankkeen tulee luoda uusia ja kestäviä mahdollisuuksia osallistua kulttuuritoimintaan, huomioiden erityisesti mm. nuoret, vähemmistöt ja iäkkäät. Hakemuksen tulee sisältää strategia yleisöpohjan laajentamiseksi, jossa tulee erityisesti huomioida yhteydet koulutukseen ja koulujen osallistamiseen. Vanhaan päätökseen verrattuna tekee uusi päätös selväksi, että osallisuuden osoittamiseksi tulee kaupunkien huomioida erityisesti komission luettelemat ryhmät.
Liitedokumentissa esille nousseeseen huoleen vakauden puutteesta hallinnollisissa ja budjetillisissa asioissa pyritään vastaamaan erityisesti arviointikriteereissä ”toteutusvalmius” ja ”hallinto”. Nämä kriteerit ohjaavat valintaraatia arvioimaan mm. hakijoiden hakemusten saamaa poliittista tukea, niiden infrastruktuurin riittävyyttä, talousarvion toteutettavuutta, ja hallinto- ja toteutusrakenteen toimivuutta (Euroopan komissio 2014).
Uusien ja avatumpien arviointikriteerien lisäksi vuosien 2020–2033 päätös muutti ECOC- hakemuksia myös asettamalla niille selkeän rakenteen. Päätöksen myötä komissio laati arviointikriteereihin perustuvan yhteisen hakemuslomakkeen15, joka toimii kaikkien hakijoiden
14 Alkuperäisessä tekstissä: ”As regards ’City and Citizens’ the programme shall: (a) foster the participation of the citizens living in the city and its surroundings and raise their interest as well as the interest of citizens from abroad;” 15 Saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/programmes/creative-europe/sites/creative-europe/files/capitals- culture-call-applications_en.pdf. 28 hakemusten pohjana. (ibid.). Hakemuslomakkeen kuusi alaotsikkoa heijastavat päätöksen määrittämiä yleisiä tavoitteita ja arviointikriteerejä:
”Contribution to long-term strategy”, ”Cultural and artistic content”, ”European dimension”, ”Outreach”, ”Management”, ”Capacity to deliver” Template for the call for applications
Hakemuslomake on vuosien 2020–2033 päätöksen aikaansaamista muutoksista selkein ECOC- hakemuksia muuttava tekijä. Sen sisältämät alaotsikot ja suorat kysymykset muodostavat raamit, joiden sisällä kaikki vuosien 2020–2033 hakemukset tulee toteuttaa. Arviointikriteerien laajentumisen ja tarkentumisen lisäksi niiden pohjalta muodostettu hakemuslomake lisää hakemuksiin kohdistuvaa ylhäältä tulevaa ohjausta. Jos ECOC-titteliä tavoitteleva kaupunki haluaa luoda uusia tapoja tulkita ECOC-hankkeen sisältämä potentiaali, kuten esimerkiksi Glasgow ja Maribor aikoinaan tekivät, tulee sen onnistua tässä uusien tulkintojen tekemisessä samalla, kun se osoittaa toteuttavansa joukon kriteerejä, joiden on tarkoitus ajaa EU:n kulttuuripoliittisia intressejä. Osion 4 sisältämässä Galwayn hakemuksen analyysissä yksi keskeinen tarkastelukohta onkin, miten hakemuslomakkeen raamit rajoittavat hakemustekstiä, ja miten ja miltä osin hakemustekstin laatijat pyrkivät vastustamaan näitä rajoitteita.
29
3. HAKEMUSTEKSTI JA NARRATIIVINEN ANALYYSI
3.1 ECOC-hakemus
Tämän tutkimuksen keskittyessä yksittäiseen ECOC-hakemukseen suhteessa ECOC-hankkeen historiaan ja hankkeessa vuodesta 2020 lähtien tapahtuviin muutoksiin, on olennaista esittää ensin koherentti kuva ECOC-hakemuksesta tekstinä. Kuvaan tässä kappaleessa lyhyesti ECOC- hakemuksen tavoitteita ja sitä prosessia, missä hakemus tuotetaan. Tämän jälkeen käsittelen hakemustekstiä tekstityyppinä, ja pohdin mitä sen analyysissä tulee erityisesti ottaa huomioon.
ECOC-hakemus on kulttuuripääkaupunki-titteliä tavoittelevan kaupungin sopimus siitä, millaisen kulttuuriohjelman kaupunki toteuttaa, jos se valitaan kulttuuripääkaupungiksi. Sopimustekstinä se pitää sisällään kuvauksen suunnitellusta kulttuuriohjelmasta, mutta myös niistä taloudellisista ja poliittisista sitoumuksista, jotka mahdollistaisivat kyseisen kulttuuriohjelman toteuttamisen. Hakemus on tämän lisäksi myös keskeisin argumentoinnin väylä ECOC-tittelistä käytävässä kilpailussa, minkä vuoksi hakemukset sisältävät erilaisia perusteluita ECOC-tittelin saamisen puolesta aina kulttuuriohjelman erityislaatuisuudesta tittelin taloudellisiin ja yhteisöllisiin hyötyihin. Nämä kaksi pyrkimystä ovat hakemustekstissä keskeisiä: toisaalta se on sopimusteksti, joka sitoo kaupungin tiettyyn toimintaan ECOC-tittelin voittamisen jälkeen, toisaalta se on tittelin voittamisen puolesta argumentoiva markkinointiteksti. Näiden kahden tekstityypin sisällyttäminen samaan tekstiin luo ristiriidan potentiaalin, sillä sopimustekstin keskiössä oleva sitoumus toteutettavuuteen rajoittaa markkinointitekstin mahdollisuuksia pyrkiä luomaan vahvoja mielikuvia ECOC-tittelin mukanaan tuomista mahdollisuuksista.
ECOC-vuoteen valmistautuminen vuosien 2020–2033 hankekauden aikana alkaa vähintään kuusi vuotta ennen ECOC-tapahtumaa hakemuskutsulla. Hakemuskutsun antamisesta vastaa kulloinkin vuorossa olevien maiden kulttuuriministeriöt. Hakemuskutsun antamisen jälkeen ECOC-titteliä tavoittelevilla kaupungeilla on vähintään 10 kuukautta aikaa tuottaa ensimmäinen versio hakemuksesta, sillä valinnan tekevä raati kokoontuu viimeistään viisi vuotta ennen ECOC- tapahtumaa arvioimaan hakemuksia, karsimaan ehdokkaita ja antamaan jäljellä jääville hakijoille lisäohjeistusta. Hakijat tuottavat hakemuksistaan toisen version näiden lisäohjeiden ja suositusten mukaisesti. Yhdeksän kuukautta karsintakierroksen jälkeen raati kokoontuu tekemään lopullisen päätöksensä.
30
Valintaprosessin kaksivaiheisuus mahdollistaa valintaraadille tehokkaamman tavan valvoa hakemuksen sopimustekstin sisältöä ja toteutettavuutta, kuin mikä olisi mahdollista yksivaiheisessa valintaprosessissa. Raati voi lisäohjeissaan vaatia hakijakaupungilta esimerkiksi tietyn kulttuuriohjelman osa-alueen taloudellisen tai poliittisen toteutettavuuden osoittamista toisessa hakemusversiossa. Hakemuksen lopullisen version tuottaminen lisäohjeita reflektoiden mahdollistaa myös hakijakaupungeille arviointikriteereistä tehtyjen tulkintojen sopivuuden varmistamisen. Koska arviointiraati pyrkii arvostelemaan hakemuksia yhdenmukaisesti, ja kaupungit mukautuvat tähän arvioon ensimmäisen ja toisen hakemusversion välissä, johtaa kaksivaiheinen valintaprosessi myös hakemusten yhdenmukaistumiseen.
Arviointikriteereistä ja lisäohjeista johtuva yhdenmukaistuminen koskee kuitenkin pääosin hakemusta sopimustekstinä. Markkinointitekstinä hakemuksen toimintakenttä on laajempi. Hanketta määrittävät päätökset eivät erittele sitä, millaisiin kaupunkikuvauksiin ja tittelin tarpeen perusteluihin hakijat voivat sitoutua. Vuosien 2020–2033 hakemukset etenevät hakemuslomakkeen kysymysasettelun mukaisesti, mutta mallivastausten ja kysymyskohtaisten pituusrajoitusten puuttuessa on hakijoilla mahdollisuus valjastaa annettu kysymysasettelu oman markkinointitekstinsä väyläksi.
Galwayn ECOC-hakemuksen analyysi komission päätöstekstiä hyödyntäen onkin haastavaa osittain siksi, että päätöksen ollessa selkeästi hallinnollinen teksti, on sitä seuraten tehty hakemus puolestaan pääosin markkinointiteksti. Päätös pyrkii luomaan toiminnan raameja ja ehtoja, hakemus pyrkii luomaan mielikuvia ja perusteluja. Nähdäkseni miten Galwayn hakemus vastaa erilaisten tekstityyppien yhteensovittamiseen liittyvään haasteeseen, lähestyn hakemusta narratiivista analyysia hyödyntämällä.
3.2 Northrop Fryen narratiivinen analyysi
Esittelen seuraavaksi Northrop Fryen teorian romanttisesta narratiivista avaamalla oman tutkimukseni kannalta sen keskeisimmät käsitteet ja kategoriat: toimijuuden, viattomuuden ja kokemuksen analogian sekä ongelman ja ratkaisun.
31
Rajaus oman tutkimukseni tavoitteiden saavuttamiseen tarkoittaa sitä, että keskityn vain niihin käsitteisiin ja kategorioihin, jotka näen tarpeellisiksi hakemustekstin romanttisen narratiivin erittelyyn. Tämä rajaus on tarpeellinen paitsi tutkimuksen fokuksen ylläpitämiseksi, myös Fryen kirjallisuusanalyysin välineiden kohdentamiseksi hakemustekstin kaltaisen yksittäisen tekstityypin käsittelyyn. Hakemuksen romanttisen narratiivin analyysissa hyödynnän seuraavaksi esittelemieni käsitteiden ja kategorioiden lisäksi myös muita huomioita romanttisen narratiivin luonteesta, joita Frye on esittänyt teoksissaan Anatomy of criticism ja The secular scripture. Nämä huomiot eivät kuitenkaan ole tekstin tulkinnalle yhtä keskeisiä tai romanttiselle narratiiville yhtä universaaleja kuin tässä esittelemäni kategoriat ja käsitteet, joten esittelen ne analyysin yhteydessä sitä mukaa kuin ne analyysia tukevat.
Frye lähtee Anatomy of Criticism -teoksensa ensimmäisessä esseessä liikkeelle Aristoteleen Runousopissa tekemästä jaottelusta, jonka Frye kokee jääneen Aristoteleen muuta draamateoriaa vähemmälle huomiolle. Tämä jaottelu koskee teoksessa toimivia ihmisiä, ja sitä, että nämä toimijat ovat välttämättä verrattavissa lukijakuntaan. Aristoteles (Runousoppi, 13) ilmaisee, että kuvattujen täytyy välttämättä olla joko parempia, huonompia tai samanlaisia kuin me, mitä Frye tulkitsee toimijuuden kautta. Toimijuus on Fryelle keskeinen kirjallisuuden piirre, ja hän määrittääkin fiktiivisen juonen koostuvan jonkun toiminnasta. Tämä määritelmä nostaa kirjallisuuden keskiöön paitsi toimijan, myös tavoitteellisen toiminnan. Paremmuus ei ole Fryelle moraaliin liittyvä määrittäjä, vaan kuvaa toimijan kyvykkyyttä aina komedian narrihahmon saamattomuudesta Raamatun Jumalan kaikkivoipaisuuteen. Tämä toimijan kyvykkyys on Fryen mukaan yksi mahdollisista määrittäjistä, joiden perusteella kirjallisuutta voidaan jaotella. Fryelle toimijan kyvykkyys tulee ilmi kahdessa eri suhteessa. Toimija voi olla kyvykäs tai kyvytön suhteessa muihin ihmisiin, osoittamalla tavanomaista suurempaa tai pienempää rohkeutta, kestävyyttä tai moraalista selkärankaa. Toinen kyvykkyyttä määrittävä suhde liittyy toimijan ympäristöön, jonka luomat esteet tai rajoitteet toimija on joko kyvykäs ylittämään, tai joiden rajoittama toimija on. (Frye 1957, 33–34). Toimijuuden erittelemiseksi on siis keskeistä määrittää mihin tavoitteellinen toiminta pyrkii, ja miten kyvykäs toimija on suhteessa muihin ihmisiin sekä ulkoisiin voimiin ja realiteetteihin.
Romanttisen ja traagisen narratiivin keskiössä Frye näkee liikkeen viattomuuden ja kokemuksen analogian välillä. Viattomuuden analogian hallitessa tarinankerrontaa korostuvat hyveet ja paheet, ja hyveellisyys usein palkitaan. Kokemuksen analogia puolestaan korostaa aineellista todellisuutta, jossa hyveiden kaltaisiin ideaaleihin sitoutuminen voi johtaa häviöön, ja on realistisemman kirjallisuustyylin ytimessä. Fryelle kumpikin näistä kerronnan tavoissa esiintyy niin romanttisen kuin
32 traagisen narratiivin klassisessa muodossa, mutta niiden välillä tapahtuva liike on eri narratiivin tyypeissä eri suuntaista. Traagisessa narratiivissa viattomuuden analogia toimii lähtöpisteenä, josta kuljetaan kokemuksen analogiaan. Tämän kaltaisessa narratiivissa narratiivin alun ideaalit väistyvät aineelliseksi kuvatun todellisuuden tieltä. Romanttisessa narratiivissa suunta on päinvastainen. Narratiivin lähtökohdan aineellinen maailma väistyy ideaaleja ajavan toimijan toiminnan seurauksena. Kokemuksen analogian raadollisesta maailmasta noustaan toiminnan kautta ideaaliin maailmaan. Romanttinen narratiivi soveltuu erityisen hyvin retoriikan välineeksi tulevaisuuskuviin liittyen, sillä kuvattu liike kokemuksen analogiasta viattomuuden analogiaan voidaan esittää liikkeenä parhaillaan koetuista ongelmista ja uhista kohti ideaalia maailmaa, jossa arkipäivän epämukavuuksia ja epävarmuuksia ei ole. (Frye 1957, 151; 162). Narratiivin erittelyssä on näihin käsitteisiin tukeutumalla mahdollista tunnistaa kokemuksen analogian uhkakuvat, viattomuuden analogian ideaali ja ne toimijan teot, jotka kuljettavat narratiivia yhdestä toiseen. Nämä käsitteet ovat keskeisiä Galwayn hakemuksen narratiivin tunnistamisessa romanttiseksi narratiiviksi, ja tällä narratiivilla tavoitellun mielikuvan erittelemisessä.
Frye (1957, 187) näkee romanttisessa narratiivissa tapahtuvan liikkeen kulkevan useimmin kolmessa vaiheessa. Näistä ensimmäinen on agon, konflikti, joka antaa toimijalle syyn toimia. Konflikti on vahvasti sidoksissa kokemuksen analogiaan, ja sysää toimijan matkalle kohti viattomuuden analogian ideaalia. Pathos, kuolinkamppailu, on taite kokemuksen ja viattomuuden analogioiden välissä, jossa narratiivin keskiössä oleva toimija kohtaa kokemuksen analogian uhkakuvat, ja joko voittaa tai häviää niille. Kuolinkamppailulla on taitekohdan lisäksi merkitys myös todistuksena toimijan sankaruudesta. Todistus sankaruudesta, anagrosis, ei välttämättä ole riippuvainen kuolinkamppailun lopputuloksesta, vaan jo kamppailuun osan ottaminen voi toimia osoituksena sankaruudesta.
Fryen narratiiviset kategoriat ovat johdettuja Aristoteleen Runousopissa tekemistä jaotteluista ja Euroopan ja Pohjois-Amerikan kulttuurialueen jakamien myyttien tarkastelusta. Frye itse keskeisissä teoksissaan hyödyntää narratiivista teoriaansa pääosin kaunokirjallisten teosten erittelyyn, keskittyen erityisesti antiikin draamoihin, 1800-luvun kirjallisuuteen, ja myytteihin. Tästä huolimatta on tarpeetonta rajata Fryen kategorioiden käyttöä menneisyyden kaunokirjallisuuden ja myyttien pariin. Pikemminkin kategoriat voi nähdä keinona tarkastella mitä tahansa johonkin narratiiviseen perinteeseen tukeutuvaa tekstiä osana laajempaa historiallista jatkumoa. Fryen kategorioita onkin hyödynnetty varsin monenlaisen analyysin tukena. Urho Lintinen16 hyödynsi maisterin-
16 Lintinen, Urho (2008). Terrorismin vastaisen sodan poliittisuus. Valtio-opin pro gradu -tutkielma. Saatavilla https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/38220. Luettu 20.8.2019. 33 tutkielmassaan Fryen romanttisen narratiivin käsitteitä yksittäisten Tony Blairin puheiden asettamiseksi laajemman narratiivin raameihin. Elisa Busetto17 tarkasteli maisterintutkielmassaan Thaimaahan kohdistuvaan seksiturismiin osallistuvien ja sen parissa toimivien kansalaisjärjestöjen toimintaan liittyvää oikeuttamista Fryen narratiivisin välinein.
ECOC-hanketta käsittelevien tutkimusten joukossa on yhteen ECOC-hakemukseen keskittyvä narratiivinen analyysi poikkeuksellinen. Narratiiveja käsittelevät tutkimukset ovat pääsääntöisesti keskittyneet niihin narratiiveihin, joiden avulla EU:n instituutiot ovat hanketta hyödyntäen ajaneet tiettyjä eurooppalaisuuden ja eurooppalaisen kulttuurin kuvauksia. ECOC-hakemuksia hyödyntäneet tutkimukset taas ovat käsitelleet hakemuksia joko yhtenä osana jo toteutuneen ECOC-vuoden jälkiarviointia, tai tarkastellen useaa ECOC-hakemusta avatakseen hanketta yleisellä tasolla laajemmin, kuten esimerkiksi Giorgia Aiello ja Crispin Thurlow (2006) tekevät eritelläkseen hankkeen visuaalisia konventioita. Vuosille 2020–2033 hanketta määrittävän päätöksen muutokset hakemusten toimintaympäristöön luovat kuitenkin tarvetta selkeästi hakemuksiin keskittyvälle tarkastelulle. Uuden toimikauden keskeisimpiä avoimia kysymyksiä ovat: johtavatko muutokset arviointikriteereissä ja ohjeistuksissa muutoksiin ECOC-tapahtumien sisällöissä, ja kykenevätkö hakijakaupungit ajamaan omia intressejään tehokkaasti uusien hakemusraamien sisällä? Hakemuksiin keskittyvä analyysi on ensimmäinen vaihe näihin kysymyksiin vastaamisessa, narratiivisen analyysin ollessa Galwayn vahvasti tarinallistetun hakemuksen intressien ja niiden ajamisen keinojen erittelyyn poikkeuksellisen hyvin soveltua metodi.
17 Busetto, Elina. Legitimizing sex and empowerment: an interpretation of narratives. Valtio-opin pro gradu -tutkielma. Saatavilla https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/47777#. Luettu 20.8.2019. 34
4. MAKING WAVES
Tarkastelen seuraavaksi yksittäistä ECOC-hakemusta pyrkien selvittämään, miten hakemuksen laatijat ovat vastanneet vuoden 2014 päätöksen aikaansaamiin muutoksiin. Valitsin analyysin kohteeksi vuonna 2020 ECOC-tapahtuman järjestävän Galwayn kaupungin Irlannista. Luettuani Galwayn hakemuksen, Making Waves, ensimmäisen kerran, olin vakuuttunut siitä, miten hakemus toimii tiukentuneiden arviointikriteerien ja hakemusta rajaavan hakemuslomakkeen luomien raamien sisällä silti vahvasti kerronnallisena, tarinanomaisena. Ottaakseni huomioon paitsi 2. osiossa esille nostamani hankkeen historian ja sen konventiot, ja laajentaakseni tarkastelua myös tähän tarinanomaisuuteen, päädyin hyödyntämään analyysissäni Northrop Fryen narratiivista teoriaa.
Keskitynkin analyysissäni näihin kolmeen asiaan: Miten Galwayn hakemus vertautuu ECOC- hankkeen historiaan? Miten Galwayn hakemus vertautuu hankkeen ja kaupunkimarkkinoinnin konventioihin? Millaisen narratiivin esitykseen hakemuksessa sitoudutaan? Tarkasteluni rajaaminen näihin seikkoihin tarkoittaa sitä, että monet hakemuksen sisältämät tutkimisen arvoiset seikat ovat oman analyysini ulkopuolella. Nämä tukevat kysymykset ovat kuitenkin olennaisia tutkimuskysymykseen vastaamiseksi: Miten vuosille 2020–2033 annetun päätöksen muutokset näkyvät yksittäisessä ECOC-hakemuksessa?
Galwayn hakemus Making Waves valikoitui analyysin kohteeksi tähän tutkimukseen usean syyn seurauksena. Ensimmäinen valintaa ohjanneista kriteereistä oli, että analysoitavan hakemuksen täytyy olla sellainen, joka johti ECOC-tittelin voittamiseen. Lähestyessäni sitä, millaisia hakemuksia EU:n raamit ja valintaprosessit tavoittelevat, on tämä kriteeri ilmiselvin tapa rajata potentiaalista aineistoa vastauksien löytämiseksi. Toinen kriteeri oli valita ECOC-tapahtuma, joka sijoittuu vuosille 2020–2033, sillä tällä aikavälillä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 445/2014/EU määrittää hakemuslomakkeen, hakemusprosessin ja arviointikriteerit. Kuten osiossa 2.3 osoitin, johti päätös hankkeen tavoitteiden uudelleenmäärittelyyn, minkä vuoksi päätöstä edeltäviin ECOC-tapahtumiin keskittyvällä tarkastelulla olisi rajallisesti annettavaa tulevien ECOC-tapahtumien tarkasteluun. Päätöksestä voidaan nähdä alkaneen uusi aikakausi ECOC-hankkeelle, ja ensimmäiset tällä aikakaudella kulttuuripääkaupungiksi pyrkivät kaupungit ovat keskeisessä asemassa määrittämässä hakemuslomakkeen raameissa työskentelyä.
35
Nämä kaksi valintakriteeriä rajasivat aineiston keräämisen alkaessa vaihtoehdot Irlannin, Kroatian, Romanian, Kreikan ja Serbian kulttuuripääkaupunkeihin vuosille 2020-2021. Syyt Irlannin Galwayn valintaan analyysin kohteeksi ovat seuraavat: Galwayn kohdalla hakemusprosessia kuvaavaa englanninkielistä materiaalia oli eniten. Irlannin aiemmat ECOC-vuodet Dublinin (1991) ja Corkin (2005) kautta sijoittuvat Kreikkaa lukuun ottamatta laajimmalle aikakaudelle ECOC-hankkeen alusta mitattuna. Näin Irlantiin voidaan nähdä kasaantuneen institutionaalista tietoa ja osaamista ECOC- hankkeessa toimimisesta (vrt. Palonen 2010). Galwayn hakemuksessa kerrotaan mallia haetun aiemmista hakemuksista, mikä selkeästi linkittää hakemuksen laajempaan ECOC-hankkeen perintöön (Leeuwardenin (ECOC 2018) ja Aarhusin (ECOC 2017) hakemukset myös nimetään). Institutionaalisen tiedon olemassaolo ja vanhan ECOC-hanketta ohjaavan päätöksen alla toteutettuihin hakemuksiin viittaaminen tekee aiemmista ECOC-hakemuksista tunnistettujen konventioiden etsimisestä mielekästä. Niin konventioiden löytyminen kuin niiden puuttuminen Galwayn hakemuksesta luo pohjaa päätöksen 445/2014/EU vaikutusten tarkastelulle. Kaiken tämän lisäksi henkilökohtainen mielenkiintoni Irlantiin kasvoi Galwayn hakemusta lukiessani, sillä siinä esitetty kansallinen narratiivi sisältää monia jaettuja piirteitä Suomen kansallisen narratiivin kanssa.
Galwayn valinta kulttuuripääkaupungiksi eteni seuraavasti: Neljästä hakemuksen lähettäneestä ehdokkaasta raati suositteli vuoden 2015 marraskuussa kolmea Irlannin kulttuuriministeriölle, joka hyväksyi suosituksen ja pyysi näiltä ehdokkailta viimeisteltyjä hakemuksia. Nämä kolme ehdokasta olivat Galway, Limerick ja Waterford (joka edusti kolmen pienemmän kaupungin yhteistä hakemusta). Viimeisen valinnan näiden ehdokkaiden väliltä raati teki heinäkuussa 2016. Tässä tilaisuudessa kukin kaupunki sai 45 minuuttia aikaa esittää oman hakemuksensa, mitä seurasi 75 minuutin mittainen tilaisuus raadin kysymyksille. Raati ei saavuttanut konsensusta ehdokkaiden välillä, joten lopullinen valinta tehtiin suljetulla lippuäänestyksellä, jossa Galway valittiin kuudella äänellä kymmenestä. (Selection Panel 2016, 2–4).
Raati perusteli Galwayn valintaa käsittelemällä hakemusta ECOC-hankkeen määrittämiä kriteerejä vasten. Nostan esille muutaman raadin tekemän huomion, joihin palaan myöhemmin. Pitkän aikavälin kulttuurillisen strategian kriteerin kohdalla hakemusta kiitettiin siitä, että se näki ECOC- tapahtuman potentiaalisena status quon rikkojana. Taiteellisen ohjelman kohdalla paneeli näki huomionarvoisena laajempien eurooppalaisten teemojen käsittelyn ”kulttuuriin sopivalla tavalla18”. (ibid. 5–10).
18 Alkuperäisessä tekstissä: “in a culturally apt manner”. 36
4.1 Rakenne, teemat ja visuaalisuus
Making Waves noudattaa vuosien 2020–2033 ECOC-hakemuksia raamittavaa hakemuspohjaa pääosin, ottaen kuitenkin huomattavia vapauksia hakemuspohjan kysymysten painottamisessa. On varsin selvää, että hakemuspohjan laatijat odottivatkin osaan kysymyksistä pidempiä vastauksia kuin toisiin. Galwayn hakemuksessa vastaukset vaihtelevatkin muutamasta virkkeestä usean sivun mittoihin. Esimerkiksi vastaus ensimmäiseen kysymykseen, “Miksi kaupunkinne haluaa ottaa osaa kilpailuun Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelistä?19”, on kolmen sivun mittainen. Pidemmät vastaukset on pilkottu hakemuspohjan ulkopuolisilla, hakemuksen laatijoiden omilla väliotsikoilla. Nämä väliotsikot ovat erotettu hakemuspohjan kysymyksistä suuremmalla kirjaisinkoolla ja tummemmalla värillä (kts. kuva 2).
Kuva 2 (Liite, 29)
Väliotsikoita hyödyntäen hakemus käsittelee nimellisesti hakemuspohjan kysymyksiin vastatessaan asioita, jotka eivät suoranaisesti vastaa näihin kysymyksiin, vaan esimerkiksi luovat hakemuksen narratiivia.
19 Alkuperäisessä tekstissä: ”Why does your city wish to take part in the competition for the title of European Capital of Culture?” 37
Vastatessaan hakemuspohjan ensimmäiseen kysymykseen Galway 2020 tuo ECOC-hankettaan määrittävän vision esille erittelemällä kolme keskeistä teemaa, joiden ympärille hakemus rakentuu. Nämä teemat ovat muuttoliike (migration), kieli (language) ja maisema/tila (landscape). Teemojen esitetään olevan keskeisiä myös muissa eurooppalaisissa ja maailman kulttuureissa, mutta niiden esitetään yhdistyvän Galwayssa ainutlaatuisella tavalla. (Liite, 4). Eurooppalaisen ulottuvuuden sisällyttäminen hakemuksen teemoihin vastaa arviointikriteereihin, mutta herättää kysymyksen siitä, onko kyseessä ECOC-hankkeelle tyypillistä eurooppalaisuuden saavuttamista nimeämällä asioita eurooppalaisiksi (mm. Sassatelli 2002, 444–446). Pääteemojen eurooppalaisuutta perustellaan laajemminkin, ja tuon näitä perusteita esille alla. Hakemus sisältää kuitenkin teemoja, joiden kohdalla eurooppalaisuus nimeämällä näyttää ilmeisemmältä, kuten seuraavan lainauksen esille nostamat leikkikenttien suunnittelu ja uusiutuva energia:
”This will be achieved through project strands engaging with playground design, green infrastructure, water management, renewable energy, landscape and heritage – all common European themes.” Liite (30)
Kolme pääteemaa toistuvat kuitenkin läpi hakemuksen luoden kuvaa jaetusta visiosta paitsi kulttuuriohjelman sisältämien erilaisten projektien, myös kuvatun Galwayn asukkaiden välillä.
Muuttoliike kuvataan hakemuksessa Galwayta määrittävänä piirteenä. Galwayn kerrotaan toimineen ja toimivan edelleen porttina Euroopan ja Amerikan välillä, korostetusti juuri maastamuuton keskuksena ja irlantilaisen diasporan syntymisen lähtöpisteenä. Kansainvälisyyttä korostetaan tilastoilla siitä, että 24% tämän päivän Galwayn asukkaista on syntynyt ulkomailla, ja että 18% Galwayn asukkaista ei käytä englantia tai iiriä ensimmäisenä kielenään. Kansainvälinen muuttoliike toimii monin tavoin pohjana kulttuurisen monimuotoisuuden, integraation ja poissulkemisen käsittelyyn. Näiden teemojen esitetään olevan keskeisiä paitsi Galwaylle, tehdään niistä myös luonteeltaan eurooppalaisia linkittämällä ne Välimeren alueen pakolaisten kautta laajempaan eurooppalaiseen muuttoliikkeeseen. Muuttoliike nähdään myös alueellisena tapahtumana, ja tämän teeman kautta hakemus käsittelee myös maaseudun väestönkatoa ja kaupungistumista. (Liite, 4; 21).
Kielen nostoa teemaksi perustellaan iirinkielen keskeisellä asemalla Galwayssa, kaupungin ollessa Irlannin ensimmäinen virallisesti kaksikielinen kaupunki. Samalla kielen keskeisyyttä perustellaan
38 niillä kaupungin huomattavilla kielivähemmistöillä, jotka eivät puhu ensimmäisenä kielenään kumpaakaan Irlannin virallisista kielistä. Kielivähemmistöjen kautta hakemuksessa käsitellään kulttuurillisia eroja ja integraatiota. Yhteys laajempaan eurooppalaiseen kontekstiin saadaan aikaan viittaamalla Euroopan muihin kielivähemmistöihin, usein abstraktilla tasolla esimerkiksi nimeltä mainitsemattomien vähemmistökielien häviämisen kautta, mutta myös tarkemmin, nostamalla esimerkiksi saamenkieliset alueet yhdeksi yhteistyökumppaniksi. (Liite, 5; 22).
Maiseman/tilan kuvaus on hakemuksessa monimuotoista. Galwayn alueen kuvataan muodostuvan monista eri maisemista. Luonnonmaisemaa kuvataan kauniiksi mutta karuksi. Maaseudun maisemasta nostetaan sille maatalous ja elämän uusintaminen, mutta myös maan autioituminen ja väestön väheneminen. Kaupunkimaisemasta nostetaan esille muun muassa keskiaikaan ulottuva historiallisuus. Merimaisema esitetään paitsi yhteydeksi muuhun maailmaan, myös linkiksi saaristoon, jonne osa kulttuuritapahtumista on sijoitettu. Maisemien pohjalta luodaan linkkejä luonnon ja sitä asuttavan väestön kulttuurin ja historian välille. (Liite, 4; 22).
Näiden kolmen kulttuuripääkaupunkivuoden sisältöä määrittävän teeman lisäksi hakemuksessa hyödynnetään myös sille nimen antavaa iskulausetta Making Waves (erityisesti Liite, 4; 96) sekä muita toistuvia ilmauksia. Aaltojen kerrotaan olevan metafora joukolle tekoja, joiden seurauksena monimuotoisuudesta löytyy solidaarisuus ja kulttuurillinen itseluottamus. Metaforaa toistetaan tekstissä muun muassa hyödyntämällä vuoroveteen liittyvää sanastoa (ebb and flow (mm. Liite, 9)), puhuttaessa seuraavan aallon taitelijoista ja nostamaan esille rannikkokaupungin yhteyttä merenkäyntiin. Hugh Millerin (2012, 21) tekemä huomio poliittisissa kampanjoissa käytetyistä symboleista auttaa tämän metaforan käsittelyssä: kandidaattien on hyvä assosioida itsensä positiivisten symboleiden kanssa huolimatta siitä, että alituisesti laajenevien käyttötarkoitusten myötä symboliikka menettää sisällöllistä merkitystään. Iskulauseen vakiinnuttaminen lukijan mieleen on tärkeämpää kuin sen merkityksen pitäminen selkeänä. Hakemuksessa esiintyy myös joukko teemoja, joita ei nosteta keskeisiksi, mutta jotka tukevat Galway 2020 -kampanjan pyrkimystä alueellisen erityislaatuisuuden ja samanaikaisen eurooppalaisuuden osoittamiseen. Yksi näistä teemoista on kansantarut ja suullisen tarinankerronnan kulttuuri, jota hakemuksen lopussa verrataan kreikkalaiseen myyttiin Europan ryöstöstä (mm. Liite, 38; 100). Toinen toistuvista ilmauksista on iirinkieliset sanat ja fraasit, jotka käännetään aina englanniksi, mutta samalla vahvistavat kuvaa kaksikielisestä alueesta sekä kielen tematiikan keskeisyydestä (mm. Liite, 5; 8).
39
Visuaaliselta ilmeltään Making Waves seuraa pitkälti ECOC-hankkeen visuaalisia konventioita, joita Aiello ja Thurlow (2006, 152–158) tunnistivat jo yli vuosikymmen sitten. Hakemuksessa esiintyy kaupunkikuvia, havainnekarttoja (Liite, 6; 27; 74) ja yksittäisten projektien havainnekuvia (Liite, 28; 38; 42–43; 46), jotka ovat hankkeelle ilmeinen visuaalisen hahmottamisen väline. Näiden lisäksi Aiellon ja Thurlow’n huomiot konventioista pitävät paikkansa lapsien käyttämisestä kuvissa (Liite, 34; 10; 48) ja kollaasien (Liite, 77) hyödyntämisestä. Lapset toistuvat hakemuksen kuvamateriaalissa, Aiellon ja Thurlow’n näkemyksen mukaan yleensä kulttuurit ylittävän symbolisen luonteensa vuoksi. Hakemuksen ainut kollaasi sijaitsee osallistamista käsittelevän osion yhteydessä, jolloin sillä on selkeästi Aiellon ja Thurlow’nkin kuvaama pyrkimys monimuotoisuuden esille tuomiseen. Kaikki hakemuksen visuaalinen materiaali ei esiinny Aiellon ja Thurlow’n toistuvasti käytettyjen resurssien listauksella. Hakemuksessa vahvistetaan fraasia ”Making Waves” tuomalla aaltoja ja merta esille myös visuaalisesti (Liite, 2; 20). Merimaisemia merikaupunki-brändin tukena hyödynnettiin myös Tallinnan (ECOC 2011) hakemuksessa (Lähdesmäki 2011, 141). Kiireisiä kaupunkikuvia (Liite, 41; 70) enemmän hakemuksessa hyödynnetään aavoja maisemia, joissa ei ole rakennuksia, tai joissa kaupunki sijoittuu kuvan taustalle (Liite, 10; 36; 50; 73). Myös hakemuksen kansikuvat kuuluvat tähän ryhmään.
4.2 Narratiivi
Narratiivinen tulkinta soveltuu Galwayn hakemustekstiin tekstin sitoutuessa narratiivisen tarinankerronnan elementteihin. Northrop Frye (1957, 52) nostaa näistä esille Aristotelesta mukaillen mythoksen tai juonen, ethoksen joka sisältää hahmot ja ympäristön, sekä dianoian tai ”ajatuksen”. Näistä viimeinen, dianoia, on Fryen (ibid.) mukaan narratiivin elementeistä keskeisin sellaisissa tarinoissa, joita tulkitessamme olennaisimmaksi kysymykseksi nousee: Mikä on tarinan tarkoitus?
Hakemusteksti on luonteeltaan tällainen tarina, sillä tavoitteellisena tekstinä sen tarkoitus ei ole luoda hyvää juonta tämän itsearvon vuoksi, vaan välineenä tavoitteiden saavuttamiseksi. Määritellessäni Making Waves tekstin hakemustekstiksi, rajaan samalla tarkasteluani hakemustekstien konventioiden tarkasteluun (vrt. Frye 1957, 96). En kuitenkaan viittaa näillä konventioilla siihen, että hakemustekstiä rajoittaisi jokin selkeä keinovalikoima, sillä kuten valtaosassa kirjallisuusgenreistä, on hakemustekstien laatijoillakin käytössään lähes rajaton määrä keinoja. Hyvässä hakemustekstissä nämä keinot ovat kuitenkin kohdistettuina niin, että ne vakuuttavat tekstin perusteella päätöksiä tekevät henkilöt tekstin esittämän vaihtoehtoisen tulevaisuuden toteutuskelpoisuudesta ja hyödyistä.
40
Hakemustekstejä tarkasteltaessa ECOC-hankkeen kontekstissa, ovat tietyt vakuuttamisen keinot vakiintuneet titteliä tavoittelevien kaupunkien käyttöön.
Dianoia, ajatus, koostuu Galwayn hakemuksen teemoista, eli muuttoliikkeestä, tilasta/maisemasta ja kielestä. Ne ovat hakemuksen esittämän myyntipuheen kiinnekohdat, joihin lähes kaikki hakemuksessa esiteltävät laajemmat kokonaisuudet pyritään liittämään. Rajattuihin teemoihin sitoutuminen, ja niiden toistaminen tekstin lävitse on vaikuttavan retoriikan toimintakeino, toiston tavoitellessa tekstin välittämien temaattisten määritelmien hyväksyntää niiden toistuvuuden vuoksi, niiden aikaansaamien ensireaktioiden sijaan (Frye 1957, 327). Teemat eivät kuitenkaan sellaisinaan muodosta narratiivia, vaan tämän saavuttamiseksi ne tulee liittää laajemmaksi mythokseksi, juoneksi. Frye (1957, 83) kuvaakin mythosta liikkeessä olevaksi dianoiaksi. Esitänkin seuraavaksi, miten Galwayn hakemus luo kuvaa traagisesta lähtöasetelmasta, alueella vallitsevasta ongelmien vyyhdistä, josta romanttisen sankarin piirteisiin verhottu Galwayn väestö voisi vapautua ECOC-hankkeen avulla.
Kirjoittajien kuvauksessa yhdistetään traagisen ja romanttisen tarinankerronnan luonnollista rytmiä, jota Northrop Frye (1957, 162) kuvaa viattomuuden analogian ja kokemuksen analogian vastakkainasettelun kautta. Viattomuuden analogia hyödyntää kerronnassaan fantastisempia elementtejä, korostaa hyveitä ja paheita, ja kulkee kerronnallisesti yleensä hyvän voittoon pahasta. Kokemuksen analogia taas viittaa realistisempaan ilmaisuun, jossa viattomuuden analogian ideaalit väistyvät realistiseksi ja aineelliseksi kuvatun todellisuuden tieltä. Frye sitoutuukin narratiivien tulkinnassaan näkemykseen siitä, että narratiivit kuvaavat liikettä yhdestä maailmasta toiseen, ja että tämä liike on joko nousevaa (ascent) tai laskevaa (descent) (Frye 1976, 37; 97). Romanttisen narratiivin kohdalla on kyse nousevasta liikkeestä, joka kulkee kokemuksen analogiasta viattomuuden analogiaan. Perinteisesti romanttisissa teksteissä kulku kokemuksen analogiasta viattomuuden analogiaan tapahtuu kolmen keskeisen vaiheen kautta: agon eli konflikti on syy sankarin toiminnalle, pathos eli kuolinkamppailu johtaa sankarin tai tämän vihollisen häviöön, ja anagrosis eli kuolinkamppailun kautta tapahtuva todistus, joka tekee selväksi sankarillisuuden (Frye 1957, 187).
Galwayn hakemusta luen viattomuuden analogiaan pyrkivänä, tekstin liikkuessa traagisesta lähtöasetelmasta kohti romanttista ratkaisua. Fryelle (1957, 192) agon tai konflikti on romantiikan perusta, sen arkkityypillinen teema. Tämä vakiintunut tapa rakentaa juonta johtaa hakemustekstin tapauksessa siihen, että konfliktia haetaan muun muassa kamppailusta abstraktein kulttuurin keinoin
41 väestönkadon kaltaista konkreettista ilmiötä vastaan. Romanttista narratiivia hyödyntämällä hakemustekstistä pyritään tekemään vaikuttavampi tekemällä siitä ”hyvä tarina” (vrt. Frye 1957, 139) puuttumatta niihin seikkoihin, joilla hakemuksessa osoitetaan kulttuurituotantokapasiteettia ja muita hankkeen materiaaliselle toteuttamiselle keskeisiä puolia. Romanttinen narratiivi soveltuu hakemustekstiin myös siksi, että romanssi on aina toiminut sinä kirjallisuuden muotona, jonka kautta nostalgista menneisyyttä tai ideaalia tulevaa kultaista kautta on tavattu kuvata (Frye 1957, 186). Ideaalin menneisyyden tai kullatun tulevaisuuden kuvaaminen on Fryen mukaan toiminut myös vallassa olevien asemaa oikeuttavan narratiivin välineenä:
“In every age the ruling social or intellectual class tends to project its ideals in some form of romance, where the virtuous heroes and beautiful heroines represent the ideals and the villains the threats to their ascendancy.” ibid.
Sitoutuminen perinteiseen tarinankerronnan muotoon kertoo uskosta sen toimivuuteen. Vakiintuneiden tarinankerronnan muotojen hyödyntäminen toimii Daniel Chandlerin (2002, 218) mukaan siksi, että olemme kulttuurillisesti sitoutuneet niiden hyödyntämiin merkkijärjestelmiin paitsi näiden järjestelmien hyödyntäjinä, myös niiden käytön ja vaikutuksen kohteina. Vakiintuneita narratiiveja hyödyntäneet tekstit eivät siis ole irrallisia laajemmasta kulttuurillisesta kontekstista, ja tämä laajempi kulttuurillinen konteksti tarjoaa välineitä narratiivien erittelyyn ja tulkintaan.
Hakemusteksti on tietenkin tavoitteellinen: sen toivotaan vakuuttavan paneelin jäsenet siitä, että Galway on kilpailijoitaan parempi valinnan kohde. Narratiivin rooli on järjestää hakemuksen perustelut valintakriteerien täyttämisestä sellaiseen muotoon, jossa yksittäiset seikat muodostavat yhtenäisen vision. EU:n ohjeistus vaatii uuden kulttuuritarjonnan taakse tällaista visiota, jolla idea myydään paitsi paneelille, myös kulttuuripääkaupungin väestölle, hanketta tukeville valtiollisille toimijoille ja lopulta ECOC-vuoden aikana laajalle eurooppalaiselle yleisölle.
Onnistunutta narratiivia määrittää vakiintuminen: Maarten Hajer (2005, 301–302) esittää muut narratiivit voittaneen narratiivin erottuvan siinä, että se vakiintuu normaaliksi sosiaaliseksi käytännöksi sillä tasolla, että sitä hyödyntävät toimijat voivat esittää narratiivista osittaisia tai tiivistettyjä versioita luottaen siihen, että kuulija on tietoinen laajemmasta narratiivista. Hugh Millerille voittanut narratiivi ei jää ainoastaan kielen ja ajatuksen tasolle, vaan toteutuu myös performanssina. Miller kuvaa tätä ilmaisun ja toiminnan symbioosina, narratiivin toteutuessa kielessä
42 ja toiminnassa, sekä alkaessa värittää kontekstista tehtäviä tulkintoja. (Miller 2012, 86). Onnistunut narratiiveja hyödyntävä vaikuttaminen toteutuu siis kahdella tasolla, korvaten kilpailevat narratiivit ja johtaen muutokseen käytöksessä. Lähestyessäni Galwayn hakemusta voin lähteä tulkitsemaan sitä onnistuneena narratiivina siltä osin, että se saavutti hakemuksen tavoitteen tuomariston vakuuttamisesta, ja voitti näin kilpailevien kaupunkien esittämät narratiivit. Osittain hakemustekstin narratiivin onnistumista on kuitenkin vielä mahdotonta arvostella, sillä ennen ECOC-vuoden alkua emme voi arvioida missä määrin narratiivi realisoituu toimintaa ohjaavaksi tai itse toiminnaksi, vaikuttaen galwaylaisten identiteettiin ja kaupungin ilmeeseen. Tämä näkökulma on kuitenkin tämän tutkimuksen ulkopuolella.
Narratiivien vaikuttavuus perustuu jaettuun merkkijärjestelmään, ja tämän vuoksi ne ovat välttämättä sidottuna jaettuun kulttuuriin (Miller 2012, 50). Globalisaation aikakaudella symboleiden tulkinnoissa tehtävät erot ovat Euroopan kaltaisessa suhteellisen tiiviissä yhteisössä kaventuneet, mutta nyanssit käytettyjen ilmaisujen välillä ovat edelleen erilaisia eri kulttuureissa. Narratiivisen lähestymistavan tulkitessa sanoja jo valmiiksi merkityksiltään joustavina ja kontekstisidonnaisina jo kulttuuripiirinsä sisällä (Miller 2012, 19), narratiivin sovittaminen sellaiseksi, että se välittää samankaltaista viestiä eri kulttuureista tuleville ihmisille, on haastavaa. Galwayn hakemuksen laatijat ovatkin joutuneet vastaamaan kulttuurisidonnaisuuden luomaan haasteeseen tasapainottelemalla jaetun eurooppalaisen symboliikan ja irlantilaista erityislaatuisuutta esille tuovan kansallisen kulttuuri-identiteetin ja sitä tukevan merkkijärjestelmän välillä. Tämä näkyy hakemuksessa selkeimmin niissä kohdissa, joissa hyödynnetään iirinkielisiä fraaseja (mm. Liite, 24) tai vahvemmin kulttuuriin sidottuja ilmaisuja, kuten ”Big House” (mm. Liite, 33).
Narratiivinen luentani Galwayn hakemuksesta perustuu siis Fryen kirjoituksissa keskeiseksi nousseiden ja romanttiselle narratiiville tyypillisten käsitteiden käyttämiseen hakemustekstin jäsentelyssä. Tunnistamalla näiden käsitteiden ja hakemustekstin välisiä yhteyksiä voin paitsi eritellä romanttisen narratiivin muotoa ja sen vaikuttavia tekijöitä, myös tunnistaa narratiivin ulkopuolisia, ja sitä haastavia elementtejä. Käsitteet joita lähden tunnistamaan ovat: Toimija, eli sankari, ja tämän kyvykkyys. Ongelma (agon) johon romanttisen narratiivin konflikti pohjautuu. Ratkaisu, joka koostuu hakemustekstissä kuolonkamppailusta (pathos) ja sen kautta tapahtuvasta toimijan sankaruuden osoituksesta (anagrosis).
43
4.2.1 TOIMIJA
”The people of Galway are known for their fierce independence, forged by resistance to centuries of oppression and the harshness of our way of life on the western edge of Europe. A spirit of self-sufficiency – of being in control of one’s own destiny – of being united in community, are qualities that distinguish the people of Galway like nowhere else in Ireland.” Liite (3)
Erittelen seuraavaksi hakemuksen antamaa kuvaa toimijuudesta. Galwayn hakemuksen laatijat ovat, kuten myös ylläolevasta lainauksesta käy ilmi, nostaneet hakemuksen keskeiseksi toimijaksi Galwayn asukkaat yhtenä entiteettinä, pyrkien määrittämään tätä joukkoa yhdistäviä tekijöitä, mutta myös sen monimuotoisuutta. Laajan ihmisjoukon toimijuuteen sitoutumisen seurauksena kuvattu toimija näyttäytyy kyllä äärimmäisen monimuotoisena, mutta on myös toisinaan keskenään ristiriitaisten määrittäjien kohde. Kuvaus kohdistuu kuitenkin kulttuurilliseen identiteettiin tekstissä, jossa tätä identiteettiä käytetään erityislaatuisuuden osoittamiseen. Frye (1957, 33) sanoo romanttisen narratiivin puitteissa toimijan, sankarin, toimivan maailmassa, jossa luonnonlait joustavat tarinan sitä vaatiessa. Keskiössä olevan juonen selviytyminen on lukijallekin niin tärkeää, että epäjohdonmukaisuuksien pitää kasvaa suuriksi, jotta ne alkavat häiritä juonta. Sitoutuminen juonen selviytymistä korostavaan romanttisen narratiivin piirteisiin mahdollistaakin hakemustekstille pienten ristiriitojen ohittamisen.
Galwayn hakemustekstissä sitoudutaan we-pronominiin tulevaa toimintaa kuvaavissa kohdissa. ”Me” on käytännöllinen rajaus toimijuudelle juuri sen monitulkinnaisuuden vuoksi. Toimijuuden voidaan ajoittain tulkita kuuluvan yksittäisen kulttuuritapahtuman järjestäjille, Galway 2020 -yhdistyksen jäsenille, Galwayn asukkailla, irlantilaisille tai laajimmillaan eurooppalaisille. Pääsääntöisesti tulkitsen me-toimijuuden pyrkivän hälventämään rajaa hakemuksen takana olevan Galway 2020 -yhdistyksen ja galwaylaisuuden välillä, jolloin ”me” viittaa juuri galwaylaisiin yhtenä entiteettinä. Hakemuksen toimijuuden rajauksista keskeisin on galwaylaisuuden määrittäminen, sillä muut toimijuuden piirteet tuodaan esille lähes poikkeuksetta galwaylaisuutta tarkentavina tai siihen verrannollisina. Aloitankin tekstin esittämän toimijuuden tarkastelun purkamalla sen antamaa galwaylaisuuden määritelmää.
44
Galwayn maantieteellinen sijainti on yksi keskeisiä toimijan määritelmän kiinnekohtia. Galwayn sijainti ”Euroopan läntisellä laidalla” sijoittaa toimijan Euroopan ja EU:n periferiaan, mikä nousee tärkeäksi määrittäjäksi hakemuksessa. Tämän etäisyyden sanotaan auttavan perspektiivin muodostamisessa niin itään kuin länteen, viitaten niin Eurooppaan kuin Amerikan mantereeseen. Periferian ajatukseen sitoutuminen mahdollistaa Galwayn ja galwaylaisten esittämisen osana Eurooppaa ja EU:ta, mutta rajatusti. (Liite, 3). Retorisena keinona periferiaan sijoittautuminen ei ole ECOC-hakemuksissa uusi. Yleisin hakemuksissa esiintyvä maantieteen retorinen uudelleen tulkinta on hakijakaupungin sijoittaminen Euroopan keskelle, tai sen sydämeen (Immler ja Sakkers 2014, 15). Keskiöön sijoittuminen oli yksi esimerkki Landryn (2000, 43) mukaan kaupunkimarkkinointia vaivaavasta kaava-ajattelusta (formula thinking). Tätä strategiaa ovat ECOC-hankkeen historiassa hyödyntäneet mm. Pécsin ja Marseillen kaltaiset kaupungit, jotka sijaintinsa ja historiansa puolesta ovat selkeästi Euroopan reuna-alueilla (Turşie 2015, 82). Päinvastaista maantieteen retorista uudelleen tulkintaa, hakijan esittämistä Euroopan rajakaupunkina, on myös esiintynyt ECOC- hakemuksissa. Lähdesmäki (2014a, 491) on tunnistanut tämänkaltaisen retoriikan käytön olevan tavanomaista erityisesti Itä-Euroopan entisissä sosialistisissa valtioissa. Periferian kautta hakemus ylläpitää suhteellista ulkopuolisuutta, jota hyödynnetään sekä Galwayn tarkkailijan roolin korostamiseen, että luomaan kuvaa alueesta, jota Eurooppa tai EU ei ole vielä täysin kesyttänyt tai integroinut. Palaan näihin huomioihin myöhemmin.
Periferian ajatusta hyödynnetään ja vahvistetaan myös muuttoliikettä käsiteltäessä, eli yhden hakemuksen pääteeman yhteydessä. Sijainnin Euroopan reunalla esitetään olevan samalla myös sijainti kansainvälisessä risteyskohdassa, mikä yhdessä galwaylaisuuden ja matkaajan roolin linkittämisen kanssa toimii selittävänä tekijänä niin maasta- kuin maahanmuutolle. (Liite, 3). Tämä on myös aiemmissa ECOC-hakemuksissa hyödynnetty retorinen keino, sillä periferiaan itsensä sijoittavat kaupungit yleensä kuvaavat itseään porttina tai risteyskohtana. ECOC-hankkeen kontekstissa tähän retoriikkaan ovat yleensä sitoutuneet kaupungit, jotka viittaavat tässä väitteessä asemaansa Euroopan ja Aasian tai Euroopan ja Afrikan rajalla (mm. Lähdesmäki 2014a, 491). Tässä suhteessa Galway on poikkeuksellinen, sillä kaupungin asema Euroopan rajakaupunkina viittaa selkeiten Pohjois-Amerikkaan. Galwayn kerrotaan kokeneen maastamuuttoa vuosisatojen ajan, mutta lähiaikoina kokeneen myös maahanmuuttoa eri puolilta maailmaa. Muuttoliikkeen nähdään tuottavan linkkejä ympäri maailmaa, ihmisten ollessa ”kulttuuriensa jatkeita”.20 Hakemuksen termistö muuttoliikkeen kohdalla on huomionarvoinen: termiä ”displaced person”, jota hakemuksen
20 Alkuperäisessä tekstissä: ”extensions of their native cultures”. 45 ulkopuolella käytetään yleensä pakolaisuuden yhteydessä, hyödynnetään hakemuksessa myös synnyinmaansa ulkopuolella asuvista eurooppalaisista ja galwaylaisista. (Liite, 4). ECOC- tapahtuman nähdään voivan toisaalta integroida niin Galwayhin muuttaneita, kuin sieltä pois muuttaneita ihmisiä (ibid.), ja toisaalta mahdollistavan kulttuurillisten erojen hyväksynnän (Liite, 13). Galwaysta lähtenyt muuttoliike on hakemuksessa sekä uhka, joka realisoituu alueellisena väestönkatona ja tulevaisuuden turvattomuutena, että osa pidempää historiallista jatkumoa, jonka seurauksena muodostuivat irlantilaiset diasporat. Nämä diasporat esitetään hakemuksessa positiivisesti, esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Irlannin erityissuhteen perustana. Tasapainottelu maastamuuton eri aspektien välillä on tärkeää, sillä väestönkadon ollessa keskeinen hakemuksessa esiteltäviä ongelmia selittävä tekijä, ei siitä voi syyttää maan ulkopuolella eläviä irlantilaisia yhteisöjä haastamatta ECOC-hankkeen yleistä narratiivia kansainvälisyydestä ja jaetuista eurooppalaisuuden piirteistä. Samankaltaisesta ristiriidasta on kyse myös siinä, miten Galwayn hakemuksessa luodaan kielellisesti maantieteellistä sijaintia, korostamalla sekä sijaintia Euroopan laidalla, että keskellä kansainvälistä kulttuurien verkostoa:
”Galway may be at the edge of Europe but we also see ourselves as being at the center of a web of international cultures.” Liite (3)
Toinen galwaylaisuutta määrittävä tekijä on heikoista oloista tehty nousu. Tämä esitetään historiallisena niin pitkällä aikavälillä, tekstin viitatessa vuosisatojen alistukseen sekä luonnon armottomuuteen, kuin lyhyemmälläkin, kuten esimerkiksi viittauksessa taideyhteisön huomattaviin saavutuksiin rajallisista resursseista huolimatta. Erityisesti tässä näkyy romanttisen tarinankerronnan konflikti. Kokemuksen analogia näkyy koetuissa vääryyksissä eli alistuksessa ja resurssien puutteessa. Näistä traagisista lähtöasetelmista noustaan viattomuuden analogian keinoin, korostamalla materiaalisen kehityksen sijaan ratkaisevana tekijänä galwaylaista luonnetta ja yhteisöllisyyttä. Samalla luodaan pohjaa hakemuksen laajemmalle narratiiville: Galway ja galwaylaiset ovat aiemminkin suurista ongelmista huolimatta nousseet ahdingosta kukoistukseen, ja he ovat edelleen kykeneviä tekemään tämän kaltaisen nousun.
Toimijan suhde Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen on monimutkaisten intressien alainen. Periferian ajatukseen sitoutuminen Galwayta määrittäessä luo tarpeen etääntymiselle eurooppalaisuudesta, jotta kaupungin roolia tarkkailijana voidaan legitimoida ja hyödyntää. Mutta kulttuuripääkaupungiksi valituksi tuleminen vaatii eurooppalaisen perspektiivin ja eurooppalaisen kulttuurin ajamista.
46
Kulttuurillinen rajanveto tuo jo itsessään mukanaan ongelmia: nähdäänkö eurooppalaisuus jonakin, jonka saavuttaminen vähentää galwaylaisuutta tai irlantilaisuutta, vai esitetäänkö kulttuuri-identiteetit monimuotoisempina ja toisiaan tukevina?
Toimija määritellään eurooppalaiseksi jo ensimmäisen alaotsikon alla. Eurooppalaisia yhdistäviksi tekijöiksi esitetään jaetut kokemukset ja arvot, vaikkakin myöhemmin jaettua arvokenttää rajataan käyttämällä ilmaisua ”meidän keskeiset arvomme eurooppalaisina”21 (kursivointi lisättynä) (Liite, 3). Eurooppalaisia yhdistävien arvojen rajaaminen vain nimeämättömiin ”keskeisiin arvoihin” mahdollistaa erilaisten arvojen linkittämisen galwaylaisiin niin, että raati voi halutessaan tulkita ne eurooppalaisiksi tai galwaylaisiksi. Tässä hyödynnetään aiemmin mainitsemaani ECOC-hakemusten konventiota eurooppalaisuuden osoittamisesta nimeämällä asioita eurooppalaisiksi (mm. Sassatelli 2002, 444–446). Eurooppalaisuuteen liittyen ECOC-hankkeeseen osallistumisen lopputulokseksi esitetään eurooppalaiseksi identifioituminen ilman kansallisen ylpeyden menettämistä (Liite, 5). Samaa ECOC-tapahtumaa edeltävää ulkopuolisuutta korostetaan myös esittämällä tapahtuman tavoitteeksi ensimmäisen todella eurooppalaiseksi itsensä määrittävän sukupolven luomisen (Liite, 16). Galwayn hakemus hyödyntää näin eurooppalaisuuteen tähtäävää retoriikkaa hyvin samalla tavalla, kuin Lähdesmäki (2014a, 483) tunnisti monien Itä-Euroopan hakijoiden tekevän. Eurooppalaisuuden ei esitetä olevan uhka olemassa olevalle identiteetille, mutta tämän tulkinnan on kuitenkin nähty olevan mahdollinen, tekstin noustessa erikseen sitä vastaan tehdessään selväksi eurooppalaisuuden ja kansallisen ylpeyden olevan yhteensopivia. Kulttuuri-identiteetin monimuotoisuuden mahdollisuus on kuitenkin myös haastettu hakemuksessa: esimerkiksi läheisen suhteen Yhdysvaltoihin nähdään olleen osittain este eurooppalaisen identiteetin hyväksymiselle (ibid). Tasapainottelu eurooppalaisen ja galwaylaisen välillä on kuitenkin osa hakemusta alusta loppuun, ja esimerkiksi ECOC-vuoden toiminnan valinnassa nähdään lähtökohtana autenttinen Galway ja irlantilaisuus, joiden kautta käsitellään jaettuja eurooppalaisia teemoja (Liite, 66). Hakemuksen tapaa käsitellä eurooppalaisuutta voi tarkastella Aiellon ja Thurlow’n (2006, 149) inklusiivisen ja ekslusiivisen eurooppalaisuuden kautta. ECOC-hankkeen vaatiessa inklusiivisuutta kyetäkseen yhdistämään erilaisia kulttuureja eurooppalaisuuden alle, voi Galwayn hakemus esittää eurooppalaisuuden jaettujen kokemusten ja arvopohjan kautta saavutettavana asiana. Nämä kriteerit hakemuksen toimija täyttää jo valmiiksi, mutta tästä huolimatta toimija ei identifioidu eurooppalaiseksi. Se mitä suljetaan eurooppalaisuuden ulkopuolelle määrittää eurooppalaisuutta luomalla sille rajoja, sekä tarjoaa perusteita sille, miksi eurooppalaisuus on tavoittelemisen arvoista.
21 Alkuperäisessä tekstissä: ”our core values as Europeans”. 47
Suhde Yhdysvaltoihin esitetään eurooppalaisuudelle vastakkaisena, mutta kansallinen ja alueellinen identiteetti nähdään sen sijaan jonain, jonka kautta eurooppalaisuus on toteutettavissa.
Hakemus antaa galwaylaisuudelle myös muita määrittäjiä, jotka eivät ole tekstissä yhtä keskeisessä roolissa kuin periferia, vähästä nouseminen ja suhde eurooppalaisuuteen. Näihin sivuroolissa oleviin määrittäjiin kuitenkin tukeudutaan mm. yksittäisten kulttuuritapahtumien oikeuttamisen yhteydessä. Tällaisia määrittäjiä ovat Irlannin suullisen tarinankerronnan perinne (Liite, 38; 40), joka esiintyy tekstissä taustoittamaan pyrkimyksiä uudenlaisille tarinankerronnan muodoilla, sekä yhteisö ja kirkko (Liite, 36), jotka esitetään historiallisesti identiteetille keskeisinä, mutta tätä rooliaan menettäneinä.
Fryen (1957, 33) mukaan romantiikan sankari ilmentää hyveitä, jotka sellaisenaan ovat meille vieraita, mutta romanttiselle narratiiville keskeisiä. Tarinan keskeinen toimija on valittujen hyveiden personifikaatio, ja nämä hyveet ohjaavat hänen toimintaansa materiaalista ympäristöä enemmän. Toisin sanoen hyveet ohjaavat toimijaa ethoksen rajoitteita enemmän. Hakemuksessa toimijan hyveiksi voidaan tulkita empatia ympäröivää kurjuutta kohtaan, ja siitä nouseva halu alueellisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Keskeisiksi hyveiksi, ja samalla galwaylaiset muista eurooppalaisista erottaviksi piirteiksi, on nostettu ulkopuolisuus ja materiaalisesta puutteesta huolimatta saavutettu hyvinvointi. Ulkopuolisuuden itsensä nostaminen hyveeksi olisi epätavallista, mutta hakemuksessa sen esitetään johtavan uudenlaisen näkökulman kehittymiseen. Ulkopuolisuus tarjoaa Galwaylle erityislaatuisen kyvyn tulkita Euroopan kohtaamia uhkia ja mahdollisuuksia, ja jakaa tätä tulkintaa muille EU-jäsenvaltioille. Jälkimmäinen näistä määrittävistä piirteistä esiintyy myös usein suomalaisen kansankuvauksen keskiössä: myöhäinen teollistuminen, sotien jälkeinen agraarinen yhteiskunta nähdään alkuasetelmana, jota vastaan 1900-luvun lopun nopeaa teollistumista ja teknologista kehitystä heijastetaan. Kansallisidentiteetin osittainen rakentaminen erityislaatuisuudella ahdingosta nousemiselle vaatii selityksen sille, miten kansa on voinut joutua ahdinkoon erityislaatuisuudestaan huolimatta. Galwayn ahdingon syytä ei erikseen käsitellä, mutta sen voidaan tulkita olevan seurausta joukosta hakemuksen esittämistä menneistä ja nykyisistä uhkakuvista, kuten vuosisatojen sorrosta, karusta luonnosta, taloudellisista leikkauksista, väestönkadosta ja arvokentän muutoksesta. Hakemuksessa historiallista ahdinkoa selittävät tekijät ovat sivuosassa, mutta ne kuitenkin löytyvät tekstistä. Niitä tarvitaan selittämään ahdingon olemassaolo, mutta liiallinen keskittyminen niihin veisi painopisteen pois kulttuurillisesta potentiaalista ja viattomuuden analogiaan nousemisesta, sekä haastaisi kansallisen erityislaatuisuuden kuvauksen. Ahdingon olemassaolo ei vähennä toimijan sankaruutta, vaan tukee sitä toimijan pyrkiessä aktiivisesti eroon ahdingostaan:
48
”With the rise of the romantic ethos, heroism comes increasingly to be thought of in terms of suffering, endurance, and patience, which can coexist with such weakness, whatever other kinds of strength it may require.” Frye (1976, 88)
Ahdingon syyn sijoittaminen toimijaa määrittävien piirteiden ulkopuolelle on olennaista tekstin vaikuttavuuden kannalta. Erityislaatuisuus on edelleen mahdollista, jos ahdinko nousee toimijan ulkopuolisista tekijöistä. Hakemuksen toimija sijoittuu Fryen toimijan kyvykkyyttä määrittelevällä asteikolla kahden määritelmän väliin: toisinaan toimija kykenee hallitsemaan ympäristöään olemalla tekstiä lukevaa ”tavallista ihmistä” parempi ja hyveellisempi, kun taas toisinaan hän on ympäristönsä uhri huolimatta siitä, että on tätä lukijaa parempi ja hyveellisempi. Lukijakuntaa suurempi mutta silti ympäristön rajoittama kyvykkyys tekee hahmosta samaistuttavan, mutta mahdollistaa toimijalle yksilön kyvyt ylittävän toiminnan. Fryen mukaan tällainen toimija on tyypillinen legendoissa, kuten kansantaruissa. (Frye 1957, 33–34). Kansallisidentiteettiä kuvaavassa ja samalla sitä luovassa tekstissä tämän kaltaiseen toimijuuteen sitoutuminen soveltuu tavoitteellisen narratiivin vahvistamiseen. ECOC-tapahtuma on tällaisen toimijuuden kohdalla työkalu tai resurssi, mikä mahdollistaa ympäristön hallinnan. Hakemuksessa hanke mahdollistaa siis siirtymisen osittaisen kyvykkyyden piiristä ympäristöä hallitsevaan laajaan kyvykkyyteen.
4.2.2 ONGELMA
”Jokaiseen tragediaan kuuluu toisaalta ongelma, toisaalta ratkaisu.” Aristoteles (Runousoppi, 49)
Tämä Aristoteleen toteamus pitää edelleen paikkaansa valtaosassa läntistä tarinankerronnan perinnettä, jonka vuoksi tarkastelen seuraavaksi hakemuksessa esiteltyjä uhkakuvia narratiivin vaatimina ongelmina. Fryen erittely narratiivin kulusta tragedian ja romantiikan välillä perustuu ajattelulle kahdesta toisiaan täydentävästä vastaparista: viattomuuden ja kokemuksen analogioista. Näiden välinen konflikti, Fryen (1957, 192) agon, tuo narratiiviin dramatiikkaa, ja ohjaa sitä eteenpäin, toisen analogian voittoon. Yksi narratiivin mahdollisista kulkusuunnista on ”realismin maailmasta”, kokemuksen analogiasta, nouseminen romantiikan maailmaan, viattomuuden analogiaan. (Frye 1957, 162).
49
Tarkastelen hakemustekstin uhkakuvia kokemuksen analogiana, josta nähdään mahdolliseksi nousu viattomuuden analogiaan. Tarkoitan tällä sitä, että tulkitsen hakemuksen esittelemät ongelmat erilaisen tekstityypin edustajina kuin niitä seuraamaan tarjotun todellisuuden. Hakemuksen romanttinen narratiivi kulkee konkreettisemmasta abstraktimpaan, tämän hetkisistä uhkakuvista ideaalin tulevaisuuskuvan maailmaan. Romantiikan sankareiden ollessa hyveiden personifikaatioita, ja samalla ainakin osittain tavallisen ihmisen ja luonnonlakien tavoittamattomissa, tarvitaan puoleensa vetävän narratiivin luomiseksi myös yhtä lailla vahvoja uhkia ja vihollisia, jotka tarjoavat sankarin edustaman ideaalin toteutumiselle vastavoimaa ja mahdollistavat konfliktin (Frye 1957, 186).
Hakemus lähtee liikkeelle ongelmasta: EU:n hakemuslomakkeen ensimmäisen kysymyksen pyytäessä perusteita kulttuuripääkaupungiksi haluamiselle, vetoaa Galwayn hakemus tarpeeseen kulttuurillisen kapasiteetin avaamisesta:
”– – for reasons of economic social and sectoral challenges, [cultural capacity] is inhibited from finding full expression in citizenship, inclusivity and creativity” Liite (3)
Koska ECOC-hankkeen painopiste on eurooppalaisen yhtenäisyyden ja yhteistyön korostamisessa, liitetään hakemuksessa paikallisesti koettu uhka laajempaan eurooppalaiseen kontekstiin, nimeämällä Galwayn kohtaamat haasteet yleiseurooppalaisiksi:
”We identify in ourselves a microcosm of the current existential challenges to Europe” Liite (3)
Frye (1976, 104) näkee romanttisen narratiivin lähtevän usein liikkeelle laskevasta (descent) liikkeestä, eli ongelmien kasautumisesta. Lähtökohtana tämä paitsi mahdollistaa ja perustelee myöhemmän nousevan (ascent) liikkeen, mutta myös tekee lukijalle selväksi, mitkä uhat toimijan tulee tarinassa voittaa. Galwayn kohtaamat haasteet ovat kulttuurillinen stagnaatio, luottamuspula, vanhan yhteiskunnan katoaminen ja muuttoliikkeen ongelmat. Tämän lisäksi eurooppalaisen viitekehyksen ulkopuolella tekstissä tuodaan esille myös joukko hankkeen toteuttamiseen liittyviä ongelmia. Hakemus vastaa sekä pitkän aikavälin kehityksen, että eurooppalaisen ulottuvuuden arviointikriteereihin yhdellä kertaa esittämällä ongelmansa eurooppalaisina, mutta ECOC-hankkeen kautta muutettavina. Arviointikriteereiden pohjalta olisi mahdollista muotoilla hakemus myös niin,
50 että paikallisiin ongelmiin vastataan eurooppalaisin ja eurooppalaistavin välinein, mutta ottaen huomioon esimerkiksi Cork 2005 -tapahtuman saaman kritiikin paikallisiin ongelmiin keskittymisestä (Turşie 2015, 76), on ongelmien nimeäminen eurooppalaisiksi turvallisin ratkaisu.
Kulttuurillisen tuotannon epävakaus esitetään taloudellisiin realiteetteihin linkittyneenä, ainakin osittain säästäväisyyspolitiikan (austerity) ja kansallisen kulttuuribudjetin leikkaamisen seurauksena (Liite, 3; 29). Tämä yhteys luo ongelman, johon ECOC-tapahtuman kaltainen kertaluontoinen taloudellinen avustus voisi toimia vastauksena. Samalla keskeisen ongelman rajaus kulttuurilliseen tuotantoon on ECOC-hankkeen intresseihin mukautettu. Kulttuuripääkaupungin kasvavan turismin ja valtiollisen tuen tuoma taloudellinen hyöty olisi osaltaan ratkaisu taloudellisiin ongelmiin, mutta taloudellisten intressien asettaminen hankkeen keskiöön kyseenalaistaisi ECOC-hankkeen vakiintunutta narratiivia kulttuurin keskeisyydestä. ECOC-hankkeen painopisteen ollessa kulttuurintuotannossa, ja hakemuksen sitoutuessa tähän painotukseen, esitetään taloudelliset ongelmat ongelmina pääasiassa sen vuoksi, että ne heikentävät kykyä kulttuurintuotantoon.
Luottamuspula on vastaavasti yhteydessä vanhan yhteiskunnan katoamiseen. Tämä vaikutus sijoitetaan vahvasti Galwayn kaupunkia ympäröivälle alueelle, jossa asuvien kerrotaan kokevan, että valtion ja kirkon johtajat ovat pettäneet heidät. Hankkeen yhteydessä tehdyllä kuulemiskierroksella kerrotaan kuullun rikkoutuneista unelmista, toivottomuudesta ja kyynisyydestä demokratiaa kohden. Näitä ongelmakohtia kuitenkin pehmennetään antamalla niille vastapainoksi rohkeus, toivo ja kyvykkyys (self-reliance). (Liite, 3). Tämä vastakkainasettelu tuo esille sekä tilassa vaikuttavan epätoivon, että muistuttaa samalla galwaylaisen toimijan aktiivisuudesta ja erityislaatuisuudesta. Ongelmana luottamuspula alustaa osallistamisen kasvattamiseen pyrkiviä toimia, ja näin osaltaan luo pohjaa arviointikriteereihin vastaamiselle.
Muuttoliike on yhtä lailla yhteydessä vanhan yhteiskunnan katoamiseen. Hakemuksen mukaan Galwayn kaupungin ja sen ympäröivien alueiden kehityksessä on kasvava kontrasti: kaupungin ollessa eloisa, kokee sitä ympäröivä seutu vastaavasti taantumaa. Tämä on seurausta paitsi kaupungistumisesta myös maastamuutosta (Liite, 12). Tämä kasvava alueellinen ero nostetaan hakemuksessa itsessään ongelmakohdaksi (Liite, 15). Maahanmuuton ongelmaksi taas esitetään integraation puute, ja sen kerrotaan johtaneen yhdessä maastamuuton kanssa ristiriitaisiin tunteisiin, mukaan lukien ”epävarmuuden ja paikkansa menettämisen tunteisiin22” (Liite 3–4). ECOC-
22 Alkuperäisessä tekstissä: “– – a sense of uncertainty and displacement.” 51 tapahtuman kautta Galway 2020 esittää haastavansa maahanmuuton lieveilmiöt muun Euroopan kamppaillessa ”sulkeutuvia rajoja, sydämiä ja mieliä vastaan23” (Liite, 15). Ilmiö nimetään eurooppalaiseksi, ja siihen vastaaminen ECOC-tapahtuman toimilla on täten sekä paikalliseen ongelmaan vastaamista, kuin eurooppalaisen ongelmanratkaisun kokeena toimimista.
Hakemuksen keskeisen narratiivin ongelmanasettelusta erillään on toinen ongelmien ja uhkien ryhmä. Nämä ongelmat koskevat ECOC-tapahtuman toteutusta, ja nousevat usein esille suoraan hakemuslomakkeen kysymyksenasettelun kautta. Tulkitsen näiden ongelmien olevan hakemuksen keskeisen romanttisen narratiivin ulkopuolisia, sillä niiden käsittely ja asettelu eroavat muusta tekstistä. Ensinnäkin ne sijoittuvat romanttisen narratiivin ulkopuolelle ajallisesti. Romanttisen narratiivin uhkakuvat ovat sijoitettuina kirjoitushetkeen. Viatto- muuden analogian voitto on kuvattuna vain potentiaalisena, ECOC-tapahtuman mahdollistamana, tulevaisuutena. Toteu- tukseen liittyvät ongelmat eivät ole romanttisen narratiivin ongelmien tavoin kirjoitushetken ongelmia, vaan myös ne ovat potentiaalisessa tulevaisuudessa, niiden ollessa riippuvaisia ECOC- tapahtuman toteutumisesta. Ajallisuuden lisäksi ne etäännytetään romanttisesta narratiivista muilla keinoin, sillä romanttisen narratiivin osana ne haastaisivat tavoitellun viattomuuden maailman. Tämä saadaan aikaan tekstin rakenteen kautta, toteutukseen liittyvien ongelmien ollessa painottuneet erityisesti hakemuksen loppupuolen osioihin ”5. Kuva 3 (Liite, 71)
23 Alkuperäisessä tekstissä: “– – against a wave of closing borders, hearts and minds – –“ 52
Capacity to deliver and outreach” ja ”6. Management”, jotka siirtyvät hakemuslomakkeen kysymysasettelussakin poispäin vision ja tematiikan piiristä kohti käytännön toteuttamisen ja sitoutumisen määrittämistä. Näissä osioissa nähdään siirtymä pois tarinallisista tehokeinoista. Tässä voi nähdä tapahtuvan selkein jako osiossa 3 esille nostamieni hakemuksen sisältämien tekstityyppien välillä. Siinä missä hakemuksen varhaisemmissa osissa markkinointi- ja sopimusteksti ovat nivottuna yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa esimerkiksi markkinointitekstin mielikuvilla tuetaan sopimuksella luvattua kulttuuritarjontaa, ovat hakemuksen 5. ja 6. osa selkeämmin puhdasta sopimustekstiä. Tämän vuoksi myös ongelmanasettelu on yhtä lailla erilaista, sillä ongelmaa seuraa useimmiten selitys siitä, miten hankkeen järjestäjät pyrkivät sen ratkaisuun. Toteutukseen liittyvät ongelmat ratkaisuineen eivät näin pääse muodostamaan laajempaa kilpailevaa narratiivia, vaan ne esiintyvät yksittäisinä ongelma-ratkaisu -kokonaisuuksina (kts. kuva 3).
Useaa tekstityyppiä tukevan useamman narratiivin samanaikainen esiintyminen ei kuitenkaan välttämättä olisi ongelma. Miller näkee vakaan narratiivin kykenevän hyväksymään yhteiskunnassa vaikuttavien todellisuuksien moninaisuuden ja muiden, niin tukevien kuin kilpailevien, narratiivien olemassaolon. Hän kuitenkin huomauttaa, että hallinnollisissa narratiiveissa tämä on epätavallista, sillä narratiivien pluraliteetin hyväksyminen vaatii sananvapautta korostavaa tarinankerrontaa (free- speech storyline) narratiivin ytimeen. (Miller 2012, 86). Tällaiseen narrattiiviin sitoutuminen olisi kuitenkin Galwaylle edullista, sillä narratiivien pluraliteetti on ECOC-ohjeistuksen tavoittelemaa yleiseurooppalaista kulttuurinilmaisua tukevaa. Hakemukseen mahtuu samanaikaisesti historiallisia uhkakuvia vastaan taisteleva koko Galwayta edustava ”me”, että ECOC-tapahtuman järjestämiseen liittyviä poliittisia ja taloudellisia haasteita ratkaiseva rajatumpi, Galway 2020 -yhdistyksen käsittävä ”me”.
4.2.3 RATKAISU
”– – we are now reaching out to Europe, as never before, for solidarity and inspiration, not expressed in EURO but in the more enduring currency of culture.” Liite (3)
”The narrative themes of ascent are – – those of escape, remembrance, or discovery of one’s real identity, growing freedom, and the breaking of enchantment.” Frye (1976, 129)
53
Kuvatessaan ECOC-tapahtuman aikaansaamia seurauksia on Galwayn hakemuksella kaksi keskeistä pyrkimystä. Ensinnäkin sen tulee vastata hakemuksessa esitettyihin ongelmakohtiin, jotta ECOC- tittelin saamisesta saavutettavat edut olisivat valintaraadille selkeitä ja narratiivi olisi eheä. Toisekseen sen tavan, jolla näihin ongelmiin vastataan, tulee vastata mahdollisimman hyvin annettuihin arviointikriteereihin. Galwayn hakemuksen kuvauksesta kulttuurikaupungiksi valituksi tulemista seuraavista tapahtumista on nähtävissä yhtäläisyyksiä onnistuneimpiin moderneihin ECOC-tapahtumiin, ja samalla se selittää osittain sitä toimijuutta, johon narratiivissa sitouduttiin. Kulttuurikaupungin tittelin kerrotaan hakemuksessa olevan katalyytti, joka saa alueelliset ja kansalliset toimijat aktivoitumaan jo annetun suunnitelman toteuttamiseen (Liite, 100). Voimavarat esitetään siis jo olemassa oleviksi, ja ECOC-tapahtuma syyksi, jonka vuoksi ne aktivoituvat. Tämä ensinnäkin tukee annettua kuvaa erityislaatuisesta toimijasta, jolle vähästä nouseminen on yksi keskeisistä identiteettiä määrittävistä tekijöistä. Toisekseen se vastaa ECOC-hankkeen todellisuutta suunnittelun ollessa täysin ehdokkaiden vastuulla, ja budjetin ollessa, erityisesti hankkeiden budjettien kasvaessa, lähes täysin alueellisen ja kansallisen rahoituksen varassa.
Osiossa 2.2.1 nostin esille sen, että ECOC-hankkeen kaltaisiin hakemusprosesseihin mukaan lähteneillä kaupungeilla on tarve perustella itse hakemusprosessi hyötyä tuottavana toimintana, jotta osallistuminen on helpommin oikeutettavissa häviön kohdalla. Samankaltaiseen hakemisen legitimointiin sitoudutaan myös Galwayn hakemuksessa, jossa hakemusprosessin kuvataan aikaansaaneen pysyviä vaikutuksia osallisuudessa, mikä samalla myös tukee kuvausta galwaylaisista muutosta aikaansaavina toimijoina:
”Our preparation for the ECOC 2020 bid has generated such enthusiasm and awareness of culture that it has become a major factor in shaping attitudes to culture throughout our society and irrespective of the outcome of our bid, will leave behind a lasting cultural imprint.” Liite (7)
Varsinaisen ECOC-vuoden aikana muutokset tapahtuvat kulttuuriohjelman kautta. Juuri hakemuksen erittelemien kulttuuriohjelman valintakriteerien kautta voidaan nähdä hakemuksen selkein pyrkimys ECOC-hankkeen valintakriteereihin vastaamiseen. Kulttuuriohjelman kriteerit ovat “taiteellinen
54 arvo”, “eurooppalainen ulottuvuus”, “kyvykkyyden rakennus/perintö”, ”toteutettavuus”, ”yleisön osallistuminen” ja ”relevanssi” (Liite, 66).24
Yhteys ECOC-hankkeen arviointikriteereihin, eli ”panos pitkän aikavälin strategiaan”, ”eurooppalainen ulottuvuus”, ”kulttuuri- ja taiteellinen sisältö”, ”toteutusvalmius”, ”vaikutusala”, ja ”hallinto”, on selvä. Kulttuuriohjelmassa tavoitteena oleva eurooppalaistuminen nähdään ilmeisesti toteutuvan eurooppalaisiksi nimettyjen teemojen käsittelyn kautta. Eurooppalaisuus yksittäisissä projekteissa perustuu projektien kuvausten perusteella pääosin yhteistyöhön eurooppalaisten taiteilijoiden ja toimijoiden kanssa, sekä koettuihin yhteyksiin eurooppalaisiin saaristokansoihin ja vähemmistökieliryhmiin (Liite, 22–23). Kulttuurillisen aktiviteetin kasvun esitetään itsessään toimivan voimaannuttavana ja sosiaalista muutosta aikaansaavana tekijänä (Liite, 15). ECOC- hankkeen valinkriteereissä esiintyvä vaatimus poliittisen tuen olemassaolon ja vakauden osoittamiseksi on haastavaa hakemuksen edeltäessä ECOC-tapahtumaa vuosilla. Galwayn hakemuksessa tätä poliittisen tuen olemassaoloa ja vakautta osoitetaan yhteistyökumppaneiden allekirjoittamilla ”Memoranda of Understanding” -sopimuksilla (Liite, 6).
Retorisesti hakemus sitoutuu vahvasti arviointikriteerinä olevaan pitkän aikavälin kehitykseen, kuten toteamus ”juuri Galway 2020 -tapahtuman perintö tulee lopulta olemaan muutosta aikaansaava tekijä25” (kursivointi lisätty) (Liite, 4), tekee selväksi. ECOC-tapahtuma ECOC-vuotta pidempää muutosta aikaansaavana tekijänä ei ole uusimman päätöksen myötä muodostunut tapa esittää hankkeen potentiaalia. Kuten osiossa 2.1 esitin, jo Glasgow (ECOC 1990) aloitti hankkeen hyödyntämisen kulttuurillisen tuotannon elävöittämiseen ja pitkäaikaiseen vahvistamiseen (mm. Lähdesmäki 2014b, 17–18). Galwayn hakemuksessa tätä pitkän aikavälin kehityksen tavoittelua kuvataan turvalliselta, perinteiseltä polulta tehtäväksi ”radikaaliksi poistumiseksi26” (Liite, 15). Tästä retorisesta asetelmasta huolimatta raati kritisoi Galwayn hakemusta siitä, että ongelmanasettelun kautta kuvattua status quota murtaakseen se korostaa lähinnä olemassa olevan kulttuurituotannon lisäämistä (Selection Panel 2016, 6). Raadin päätös uudenlaisen kulttuurituotannon korostamiseksi valinnan yhteydessä ohjaa tulevia hakijakaupunkeja suunnittelemaan ohjelmaansa alueellisten perinteiden ulkopuolelta, avaten eurooppalaiselle perspektiiville lisää potentiaalista tilaa.
24 Alkuperäisessä tekstissä: “artistic merit, European dimension, capacity building/legacy, deliverability, public engagement, relevance” 25 Alkuperäisessä tekstissä: ”The legacy of Galway 2020 is what will be ultimately transformative”. 26 Alkuperäisessä tekstissä: ”– – radical departure from a safe traditional path”. 55
Hakemuksen erittelemät vaikutukset, joita hankkeella valinnan kautta olisi, ovat vaihtelevassa suhteessa sekä keskeisiin teemoihin, että EU:n odotuksiin. EU:n odotuksiin vastataan esittämällä kulttuurituotannon monimuotoistuminen sen eurooppalaistumisen kautta, ja luomalla tapahtuman kautta ensimmäinen eurooppalaiseksi identifioituvan sukupolvi. Teemoihin liittyvistä seurauksista suoria ovat oletukset iirinkielen puhujamäärän kasvusta, uusien kulttuurituotantoa ja yhteiskunnallista osallistamista mahdollistavien tilojen synnystä ja vahvistuvasta kulttuurista maahanmuuttajien integraatiota aikaansaavana voimana. Esitettyihin ongelmiin annettiin myös epäsuoria ratkaisuja, jotka seuraavat yhteisöjen ja kulttuurillisen infrastruktuurin vahvistumisesta ja laajemmasta osallistamisesta yhteisöjen jäsenten toimesta. Näiden muutosten esitetään antavan alueelle ja yhteisöille paremmat valmiudet kohdata ongelmiaan, mutta tämän konkreettisemmin ongelmiin vastaamista ei eritellä. (Liite, 5; 14–16). Narratiivin voi myös nähdä jäävän keskeneräiseksi, sillä ratkaisu jää tekstin ulkopuolelle potentiaaliseen tulevaisuuteen. Tämän vuoksi Fryen (1957, 162) esittämä kulku ongelmasta ratkaisun kautta viattomuuden analogiaan jää kesken. Vasta ECOC-tapahtuma on se kuolinkamppailu, jonka kautta galwaylaiset voivat osoittaa hakemuksessa kuvatun sankaruutensa. Retorisena keinona tämä keskeneräisyys on vahva, sillä se siirtää vastuun narratiivin loppuun saattamisesta valinnasta päättävälle raadille.
Galway onnistuu hakemuksessaan painottamaan valintaansa tukevaa romanttista narratiivia. Hakemus onnistuu tässä huolimatta siitä, että hakemuspohjan kysymysasettelun kautta toteutukseen ja strategiaan liittyvät asiat ovat selvästi sekä kysymysten määrässä, että monipuolisuudessa laajemmin esillä kuin romanttista narratiivia tukevat historia ja visio. Teemojen hyödyntämiseen liittyneet onnistumiset liittyvät kenties vähemmän niiden valintaan kuin siihen, että ne määritettiin onnistuneesti paitsi alueellisiksi myös yleiseurooppalaisiksi. Narratiivin onnistuminen näiltä osin näkyy siinä, että eurooppalaisten ongelmien tarkastelu alueellisesta näkökulmasta sai raadilta kiitosta (Selection Panel 2016, 7). Hugh Miller (2012, 10–14) erittelee keinoja sille, miten narratiivi voi aikaansaada toimintaa. Galwayn hakemuksen tapauksessa raadin valinnan voidaan nähdä seuranneen narratiivin kyvystä herättää tunteita Galwayn ja sen asukkaiden alennustilaa kohtaan, sekä sen kyvystä samalla luoda kuvaa ECOC-hankkeesta potentiaalisena ratkaisuna tähän alennustilaan. ECOC-hankkeen seurausten jäädessä varsin epämääräisiksi, mutta positiivisiksi, on ratkaisun toteutus silti esitetty hakemuksessa varsin rationaalisena resurssien keräämisen ongelmana. Hakemus onnistuneesti loi kuvan Galwaysta sekä kärsivänä, että kyvykkäänä selättämään tämän kärsimyksen. Maantieteellisen sijainnin ja Yhdysvaltoihin koetun läheisen suhteen kautta se myös sijoitti itsensä aivan Euroopan ja EU:n reunalle, huolimatta siitä, että 1973 unioniin liittyneenä maana Irlanti on vanhimpien jäsenmaiden joukossa.
56
5. JOHTOPÄÄTÖKSET
Tämän tutkielman nimettynä tavoitteena on tarkastella sitä, miten vuosille 2020–2033 annetun päätöksen muutokset näkyvät yksittäisessä ECOC-hakemuksessa. Tämän vuoksi johtopäätöksissäni erittelen päätöksen vaikutuksia Making Waves -hakemukseen, muutoksia suhteessa ECOC-hankkeen konventioihin, ja valintaraadin perusteluja Galwayn valinnalle hakemuksen ja päätöksen arviointikriteerien perusteella. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan tutkielmani huomioiden pohjalta sitä, miten vuosille 2020–2033 annettu päätös voi päätyä muuttamaan ECOC-hanketta laajemmin.
Selkein vuosien 2020–2033 päätöksen luoma sisältöä ohjaava tekijä on hakemuslomake. Hakemuslomakkeen myötä hakemuksiin sisällytetään joukko kysymyksiä, jotka luovat selkeät raamit hakemuksille. Hakemuslomakkeen kautta Euroopan komissio määrittää pitkälti millaisiin asioihin hakemuksessa tulee keskittyä, ja mitkä aspektit näissä asioissa ovat arvioinnin kannalta kaikkein keskeisempiä. Hakemuslomakkeen kysymysten perustuessa päätöksessä annettuihin arviointikriteereihin, luovat ne käytännössä joukon kysymyksiä, joihin vastatessaan hakija tulee selventämään suhdettaan ECOC-hankkeen nimettyihin tavoitteisiin. Arviointikriteerien merkittävä laajentuminen ja tarkentuminen vuosien 2007–2019 ja 2020–2033 annettujen päätösten välissä on johtanut siihen, että näitä rakennetta määrittäviä kysymyksiä on huomattava määrä, ja hakijoiden tulee pyrkiä vastaamaan niihin mahdollisimman vakuuttavasti valtaosan kysymyksistä toimiessa jonkin valintakriteerin mittarina. Valintakriteereissä tapahtunut muutos, sekä se, että ”Management” ja ”Capacity to deliver” muodostavat kaksi hakemuslomakkeen kuudesta pääotsikosta, ovat osaltaan siirtäneet hakemuksen painotusta kohti hyvän hallinnon, taloudellisen tavoitteellisuuden ja poliittisen vakauden korostusta. Kuten aiemmin esitin, Galwayn hakemuksessa nämä kaksi viimeistä pääotsikkoa katkaisivat keskeisen narratiivin.
Ylhäältä tulevasta ohjeistuksesta huolimatta Making Waves -hakemus luo vahvan narratiivin hakemuslomakkeen rajattuun tilaan. Tämän se toteuttaa luovalla lähestymisellä kysymysasetteluun, rakentaessaan vastaukset tarinanomaiseen muotoon. Romanttinen narratiivi laajempaa visiota luovana tekijänä myös osaltaan mahdollistaa toteutuksen yksityiskohtien käsittelyn abstraktimmalla tasolla, mikä vuosia käytännön toteutusta edeltävässä hakemuksessa on välttämätön tapa käsitellä vielä epäselviä yksityiskohtia. Galwayn hakemuksen mielenkiintoisimpia piirteitä on se, miten paikalliset ongelmat ja niihin vastaaminen esitetään tekstissä EU:n intressin mukaisina, ja ECOC- hankkeen tavoitteiden toteutumiseen johtavina. Näin hakemus luo kuvaa siitä, miten ECOC-
57 tapahtuman järjestäminen johtaa lopulta hyötyyn niin kaupungille kuin unionille. Näen siis, että uusimman päätöksen luomat entistä tiukemmat hakemuksia määrittävät raamit jättävät edelleen huomattavasti tilaa luoville ratkaisuille siinä, miten näiden raamien sisällä tuotetaan tekstiä. Galwayn hakemus osoittaa, että hakemuslomakkeen kysymysasettelua on mahdollista lähestyä tavalla, joka sekä vastaa annettuihin kysymyksiin, että mahdollistaa mittavaankin narratiiviin sitoutumisen raamien sisällä.
Making Waves -hakemuksessa esiintyy ECOC-hankkeen ja kaupunkimarkkinoinnin konventioita narratiivin tukena ja kaupungin erityisasemaa perustelemassa. Konventioiden hyödyntämisen voidaan nähdä osoittavan, että uudesta ohjaavasta päätöksestä huolimatta aiemmat ECOC- hakemukset toimivat edelleen vahvasti tekstiä ohjaavana elementtinä. Galwayn hakemuksen sivuuttaen näen kuitenkin selkeän mahdollisuuden siinä, että vuosien 2020–2033 välisissä ECOC- hakemuksissa aiempien ECOC-tapahtumien keskeisyys vähenee, ja hakemuksia aletaan tehdä suorempina vastauksina hakemuslomakkeeseen ja arviointikriteereihin. On mahdollista, että tämän kaltainen muutos olisi vain näennäinen, osan arviointikriteereistä ollessa vain konventioiden ylös kirjaamista. Esimerkiksi eurooppalaisen ulottuvuuden arviointikriteeri pääasiassa vain päätyy toistamaan niitä konventioita, joita eurooppalaisen ulottuvuuden osoittamiseksi oli muodostunut ennen vuoden 2014 päätöstä. Mutta konventioiden takana olevista tulkinnoista irrottautuminen ja omien tulkintojen tekeminen arviointikriteereistä voisi johtaa ECOC-hankkeen moni- muotoistumiseen.
Valintaraadin päätöksessä annettu Galwayn hakemuksen arviointi antaa mitä luultavimmin tietoa siitä, miten arviointikriteerejä tullaan myös tulevaisuudessa tulkitsemaan. Vaikka valintaraadin jäsenissä tapahtuu vaihtuvuutta, valitaan sinne silti edelleen edustajia samoihin perusteisiin vedoten. Raadissa unionin elinten nimittäminä unionin ja hankkeen etua edustavat ECOC-hankkeen kanssa kokemusta kerryttäneet henkilöt, kuten Galwayn hakemusta arvioinut ja tässäkin tutkielmassa lainattu Suzana Žilič-Fišer. Raadin voidaan olettaa paitsi henkilövalintojen kautta myös proseduurillisesti pyrkivän johdonmukaisiin päätöksiin, jotta hakijat voivat luottaa aiempiin päätöksiin arviointikriteerien tulkinnan välineenä. Siksi nostan valintaraportista esille kaksi linjausta, jotka voivat paljastaa miten valintaraati tulee myös tulevaisuudessa tulkitsemaan valintakriteerejä. Ensinnäkin valintaraportin erittely Galwayn hakemuksesta tekee selväksi pitkän aikavälin kehityksen keskeisyyden nykyisessä hankkeen muodossa. Tavoitteellisuus on keskeinen raami, jossa raati arvioi ECOC-ohjelmaa. Tavoitteellisuuden korostus tekee kulttuuriohjelmasta pääosin välineen. Hankkeen edustama kulttuurin välineellisyys ei kuitenkaan tarkoita välttämättä kulttuurin alistamista
58 esimerkiksi talouden alan palvelukseen, vaan välineellisyyden tarkoitus pitkässä aikavälissä on taata kulttuurillisen elämän elpyminen ja laajentuminen Galwayn alueella. Toisekseen on huomionarvoista, että valintaraportin ainut kritiikki eurooppalaisen ulottuvuuden käsittelyyn liittyen on se, että eurooppalaisten kulttuurien monimuotoisuutta ei kulttuuriohjelmassa tuoda riittävän laajasti esille. (Selection panel 2016, 5–10). Hakemuksen eurooppalaisiksi nimeämät teemat hyväksytään sellaisinaan eurooppalaisiksi, ja niiden käsittelyä paikalliskulttuurillisesta näkökulmasta kehutaan. Tämän voidaan nähdä olevan osoitus siitä, että vaikka arviointikriteerit jaottelevat eurooppalaisen ulottuvuuden entistä huomattavasti tarkempiin arvosteltaviin osiin, ollaan valintaraadissa silti sitoutuneita hankkeen perinteiseen inklusiiviseen eurooppalaisuuteen.
Tutkielman johdannossa nostin esille sitä, miten intressiristiriidat ja muutoskeskeisyys ovat olennaisia tutkielman taustalla vaikuttavia näkökulmia. ECOC-hankkeen muuttumisen seurauksia keskeisten intressiosapuolten suhteeseen onkin tämän vuoksi luonnollista tarkastella lähemmin. Muutokset ECOC-hanketta määrittävissä päätöksissä ovat tietysti ylhäältä tulevia, ja oletusarvoisesti EU:n intressejä palvelevia. Tämän vuoksi esimerkiksi kohdat eurooppalaisen ulottuvuuden sisällyttämisestä ja eurooppalaisen yhteisyön korostuksesta tuskin tulevaisuudessakaan poistuvat päätöksistä. Mutta EU:n intressien toteutumisen kannalta on olennaista, että hanke tuottaa tuloksia. ECOC-kaupunkien omien nimettyjen tavoitteiden onnistumisen ollessa keskeisin hankkeelle tulevia hakijoita tuova vetovoimatekijä, on EU:lla selkeä intressi pyrkiä näiden tavoitteiden toteutumisen mahdollistamiseen. Samalla tietysti ECOC-hankkeen asettamat raamit varmistavat, että ECOC- kaupungit pyrkivät omien intressiensä ajamiseen EU:n välinein, kuten eurooppalaista ulottuvuutta käsittelemällä ja eurooppalaista yhteistyötä ajamalla. ECOC-tapahtuma, joka on onnistunut sekä järjestävän kaupungin tavoitteisiin, että EU:n intresseihin suhteutettuna on paitsi mahdollinen, kuten hankkeen historia osoittaa, myös hankkeen tulevaisuuden muotoon vaikuttava. Onnistunut ECOC- tapahtuma ohjaa niin hakijoiden kuin komission tekemiä tulkintoja hankkeen potentiaalista ja tämän potentiaalin saavuttamisesta. ECOC-tittelin haluttavuuden ylläpitäminen takaa laadukkaiden hakijoiden osallistumisen myös tulevaisuudessa. Näen vuosien 2020–2033 päätöksen pyrkivän pääosin luomaan rakenteita, joissa onnistuneen ECOC-tapahtuman saavuttamisesta pyritään tekemään todennäköisempää, sen sijaan että päätöksellä ajettaisiin EU:n intressien tiukempaa toteutumista. Päätöksen kautta hakemusten arvioinnissa huomattava painopiste siirtyy toteutettavuuden ja vakauden todentamiseen. Samalla eurooppalaisen ulottuvuuden ja kulttuuriohjelman arviointiin annetut kriteerit toistavat hankkeelle jo vakiintuneita konventioita, joita valtaosa 2000-luvun ECOC-tapahtumista seurasi jo aiemmin. Keskeiseksi kysymykseksi tietysti jää se, onko päätöksen välittämä kuva onnistuneesta ECOC-tapahtumasta ainut tapa määrittää
59 tapahtuman onnistuminen. Esimerkiksi Mariborin ECOC-tapahtuman alkuperäisten tavoitteiden jäätyä toteutumatta, jäi kulttuuriohjelman kautta saavutettu muutos poliittisessa kentässä ja poliittisessa keskustelussa pääasialliseksi seuraukseksi. On vaikea tulkita vuosien 2020–2033 päätöksen luovan pohjaa sille, että tällainen muutos nähtäisiin jatkossa onnistumisena.
Vuosien 2007–2019 päätös, joka jatkoi vuonna 2005 alkanutta päätöstä, seurasi EU:n nopean laajenemisen vuosia. Näin ollen on helppoa nähdä esimerkiksi kyseisen päätöksen arviointikriteerien tulkinnanvaraisuuden olleen keino tukea inklusiivista eurooppalaisuutta EU:n kulttuurillisen monimuotoistumisen aikakaudella. Nykyisen ECOC-päätöksen valmistuttua vuonna 2014 EU oli kuitenkin varsin erilaisessa tilanteessa. Nopean laajenemisen kausi oli päättynyt, ja talouskriisin myötä unionilla oli suurempi tarve legitimoida olemassaolonsa. Kulttuuripoliittisesti legitimiteettiä voitiin tavoitella siirtämällä painopisteen uusien jäsenmaiden kulttuurien tunnustamisesta kaikkien jäsenmaiden jakamien yleisten eurooppalaisten kulttuuripiirteiden löytämiseen ja korostamiseen. Sitoutuminen hankkeen onnistumista ja sitä kautta tulevaisuutta korostavaan ohjeistukseen voi itsessään olla merkki ECOC-hanketta ohjaavien kulttuuripoliittisten intressien muutoksesta. Pitkän aikavälin tavoitteellisuuden lisäksi selkein laajentuminen ECOC-päätöksen arviointikriteereissä oli Euroopan yhdentymisen sisällyttäminen eurooppalaisen ulottuvuuden arviointiin. Arviointikriteerien tarkentumisen ja yhdentymisen sisällyttämisen niihin voidaan nähdä olevan siirtyminen astetta ekslusiivisempaan eurooppalaisuuteen. On mahdollista tulkita myös Galwayn hakemusta niin, että sen laatijat ovat arvioineet tämän kaltaisen muutoksen tapahtuneen. Tämä selittäisi ”eurooppalaistumisen” sisällyttämisen hakemukseen, vaikka irlantilaisessa kontekstissa se näyttäytyykin lukijalle jollain tasolla vieraalta. ECOC-tapahtuma voidaan esittää keinona pelastaa uhattu eurooppalainen identiteetti.
Selkeämpi sitoutuminen kaupunkien intressien toteutettavuuteen tuskin pyrkii ainoastaan takaamaan hankkeen imagon ylläpidoa. Hyvän hallinnon ja vakauden korostus tapahtuu samassa päätöksessä, joka ensimmäistä kertaa nostaa pitkän aikavälin kehityksen hankkeen keskeiseksi pyrkimykseksi. On selvää, että hankkeen sitoutuessa pitkään ECOC-vuoden jälkeen tavoiteltaviin seurauksiin, on ECOC- tapahtumien toteutukselle asetettuja vaatimuksia samalla nostettava huomattavasti. ECOC- kaupunkien on osoitettava selkeästi omaavansa taloudelliset resurssit, poliittisen pääoman ja toteutettavan suunnitelman monivuotisten seurausten tavoitteluun. Jää kuitenkin nähtäväksi onko arviointikriteerien siirtäminen hyvää hallintoa korostavaan suuntaan riittävä teko onnistuneiden ECOC-tapahtumien määrän kasvattamiseksi. Erityisesti sen huomioiminen, että ECOC-tapahtumien siirtyminen yhä pienempiin kaupunkeihin on jo tunnistettu uhaksi hankkeen imagolle (Immler ja
60
Sakkers 2014, 8), johtaa epäilyyn arviointikriteerimuutosten riittämättömyydestä ja pitkän aikavälin kehitykseen sitoutumisen suuruuden hulluudesta. Jo vuoden mittaisesta kulttuuriohjelmasta suoriutumisen ollessa pienemmille ECOC-kaupungeille haastavaa, on viiden tai kymmenen vuoden mittaisiin tavoitteisiin sitoutumisen mielekkyys kyseenalaista. Selkeä sitoutuminen pitkän aikavälin kehitykseen voi itsessään päätyä vähentämään hakijoiden määrää hankkeen odottaessa yhteistyötä esimerkiksi useammalta peräkkäiseltä kaupunginhallinnolta.
ECOC-hankkeen poliittiset vaikutukset paitsi eurooppalaisuutta ajavana, myös poliittista keskustelua ja muutosta aikaansaavana alustana ovat hankkeen murroksen myötä mahdollisesti muuttumassa. Hanke pysyy poliittisen tutkimuksen kannalta relevanttina koko olemassaolonsa ajan, sillä EU:n ja kaupunkien risteävät intressit, ylhäältä ja alhaalta tapahtuva vaikuttaminen, ja inklusiivinen ja ekslusiivinen eurooppalaisuus ovat perustavalla tavalla poliittisesti relevantteja ja kiinnostavia tutkimusaiheita. Mutta uusien arviointikriteerien painotus hallinnon, toteutettavuuden ja poliittisen vakauden arviointiin voi johtaa muutoksiin siinä, miten hankkeen potentiaali paikallispoliittisen muutoksen välineenä tulkitaan ECOC-kaupungeissa. O’Callaghanin (2012, 201) esitys kulttuurillisen ja poliittisen keskustelun sisällyttämisestä ECOC-hankkeeseen ei ole päätynyt päätökseen, vaikka se on huomioitu myös komission tilaamissa tutkimuksissa (mm. García ja Cox 2013). ECOC-hanke tulee kuitenkin myös tulevaisuudessa saamaan aikaan kulttuurillista ja poliittista keskustelua, vaikka sitä ei arviointikriteereiden kautta tuettaisikaan.
Oma tarkasteluni ECOC-hankkeen uusimmasta murroskohdasta jää vääjäämättä vajaaksi. Tutkielmani keskittyi pääosin vuosien 2020–2033 päätöksen analysointiin yhden ECOC-hakemuksen avulla, joka on monin tavoin riittämätön tutkimusasetelma laajan kuvan saavuttamiseksi. Keskeinen ongelma on se, että ensimmäinen ECOC-tapahtuma saa muotonsa vasta vuonna 2020. Päätösteksti antaa tietysti rajoitteita ja ohjeistusta tälle tapahtumalla, mutta lopulta ECOC-hankkeen muoto määräytyy yksittäisten ECOC-tapahtumien kautta. Siksi olennainen osa kokonaiskuvan saavuttamista on näiden yksittäisten tapahtumien tutkiminen niin toisistaan irrallisina kuin toisiinsa linkittyneinä kulttuuripoliittisina ilmauksina. EU:n intressien toteutumisesta vuosien 2020–2033 välillä saamme arvion aikavälille päätöksen myötä sijoitettujen laajempien tutkimusten kautta. Varsinainen onnistumisen tulkinta on kuitenkin luultavasti mahdollista vasta sitä päätöstä luettaessa, joka määrittää ECOC-hanketta seuraavalla ajanjaksolla. Tämä päätös voi vaikuttaa vuodesta 2033 eteenpäin tai se voi korvata nykyisen päätöksen kesken sen toimikauden.
61
LÄHDELUETTELO
Kirjat ja artikkelit
Aiello, Giorgia ja Crispin Thurlow (2006). Symbolic capitals: visual discourse and intercultural exchange in the European capitals of culture scheme. Language and intercultural communication 6:2, 148–162.
Aristoteles (1977). Runousoppi: peri poiētikēs. Helsinki: Otava.
Bonet, Lluís ja Emmanuel Négrier (2011). The end(s) of national cultures? Cultural policy in the face of diversity. International journal of cultural policy 17:5, 574–589.
Chandler, Daniel (2002). Semiotics: the basics. Lontoo: New York: Routledge.
Frye, Northrop (1957). Anatomy of criticism: four essays. Princeton: Princeton University Press.
Frye, Northrop (1976). The secular scripture: a study of the structure of romance. Cambridge: Harvard University Press.
Griffiths, Ron (2006). City/Culture discourses: evidence from the competition to select the European capital of culture 2008. European planning studies 14:4, 415–430.
Hajer, Maartin (2005). Coalitions, practices and meaning in environmental politics: from acid rain to BSE. Teoksessa David R. Howarth ja Jacob Torfing (toim.), Discourse theory in European politics: identity, policy and governance. Basingstoke: Palgrave Macmillan.
Hugh, Miller T. (2012). Governing narratives: symbolic politics and policy change. Tuscaloosa: University of Alabama Press.
Häyrynen, Simo (2013). A centralised market orientation: the implicit determinants of Finnish cultural policy in 1990–2010. International journal of cultural policy 19:5, 623–640.
62
Immler, Nicole ja Hans Sakkers (2014). (Re)Programming Europe: European capitals of culture: rethinking the role of culture. Journal of European studies 44:1, 3–29.
Landry, Charles (2000). The creative city: a toolkit for urban innovators. Lontoo: Earthscan.
Lähdesmäki, Tuuli (2011). Contested identity politics: analysis of the EU policy objectives and the local reception of the European capital of culture program. Baltic journal of European studies 1:2, 134–166.
Lähdesmäki, Tuuli (2012). Rhetoric of unity and cultural diversity in the making of European cultural identity. International journal of cultural policy 18:1, 59–75.
Lähdesmäki, Tuuli (2014a). European capital of culture designation as an initiator of urban transformation in the post-socialist countries. European planning studies 22:3, 481–497.
Lähdesmäki, Tuuli (2014b). Identity politics in the European capital of culture initiative. Joensuu: University of Eastern Finland.
Mälksoo, Maria (2009). The memory politics of becoming European: The east European subalterns and the collective memory of Europe. European journal of international relations 15:4, 653–680.
O’Callaghan, Cian (2012). Urban anxieties and creative tensions in the European capitals of culture 2005: ‘It couldn’t just be about Cork, like’. International journal of cultural policy 18:2, 185–204.
Palonen, Emilia (2010). Multi-level cultural policy and politics of European capitals of culture. Nordisk kulturpolitisk tidskrift 13, 87–108.
Patel, Kiran Klaus (2013). Integration by interpellation: the European capitals of culture and the role of experts in European Union cultural policies. Journal of common market studies 51:3, 538–554.
Richards, Greg ja Lénia Marques (2016). Bidding for success? Impacts of the European capital of culture bid. Scandinavian journal of hospitality and tourism 16:2, 180–195.
63
Sassatelli, Monica (2002). Imagined Europe: the shaping of a European cultural identity through EU cultural policy. European journal of social theory 5:4, 435–451.
Shore, Cris (2000). Building Europe: The cultural politics of European integration. Lontoo: Routledge.
Turşie, Corina (2015). Re-inventing the centre-periphery relation by the European capitals of culture. Case-studies: Marseille-Provence 2013 and Pécs 2010. Eurolimes 19, 71–84.
Žilič-Fišer, Suzana ja Karmen Erjavec (2017). The political impact of the European capital of culture: ’Maribor 2012 gave us the power to change the regime’. International journal of cultural policy 23:5, 581–596.
Verkkolähteet
Commission of the European communities (1996). 1st report on the consideration of cultural aspects in European community action. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ. do?uri=COM:1996:0160:FIN:EN:PDF. Luettu 26.7.2019.
Euroopan komissio (1999). Päätös 1419/1999/EY. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/legal- content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:31999D1419&from=EN. Luettu 19.11.2018.
Euroopan komissio (2003). 2003/0274 (COD). Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/legal- content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52003PC0700&from=EN. Luettu 19.11.2018.
Euroopan komissio (2014). Päätös 445/2014/EU. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/legal- content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32014D0445&from=EN. Luettu 1.12.2018.
European commission (2006). Decision 1622/2006/EC. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/ LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2006:304:0001:0006:EN:PDF. Luettu 19.11.2018.
European commission (2012). Document 52012SC0226. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/legal- content/EN/TXT/?uri=CELEX:52012SC0226. Luettu 30.11.2018.
64
European commission (2018). European capitals of culture. Saatavilla https://ec.europa.eu/ programmes/creative-europe/actions/capitals-culture_en. Luettu 10.12.2018.
García, Beatriz ja Tamsin Cox (2013). European capitals of culture: success strategies and long-term effects. Saatavilla: http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/etudes/join/2013/513985/IPOL- CULT_ET(2013)513985_EN.pdf. Luettu: 15.10.2018.
Opetushallitus (2019). Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 Suomesta – hakuprosessi käynnistyy keväällä 2019. Saatavilla http://www.cimo.fi/ajankohtaista/kulttuurin_uutiset/101/1/ euroopan_kulttuuripaakaupunki_vuonna_2026_suomesta_hakuprosessi_kaynnistyy_kevaalla_2019. Luettu 25.1.2019.
Palmer, Robert (2004a). European cities and capitals of culture. Bryssel: Palmer/Rae. Saatavilla https://ec.europa.eu/programmes/creative-europe/sites/creative-europe/files/library/palmer-report- capitals-culture-1995-2004-i_en.pdf. Luettu 17.10.2018.
Palmer, Robert (2004b). European cities and capitals of culture – city reports, part II. Bryssel: Palmer/Rae. Saatavilla https://ec.europa.eu/programmes/creative-europe/sites/creative-europe/files/ library/palmer-report-capitals-culture-1995-2004-ii_en.pdf. Luettu 17.10.2018.
Selection Panel (2016). The European capital of culture in 2020 in Ireland: the selection panel’s final report. Dublin. Saatavilla http://www.chg.gov.ie/app/uploads/2015/07/ecoc-2020-ireland-final- selection-report-september.pdf. Luettu 4.4.2018.
Template for the call for applications. Saatavilla https://ec.europa.eu/programmes/creative- europe/sites/creative-europe/files/capitals-culture-call-applications_en.pdf. Luettu 7.12.2018.
65
Galway Application for European Capital of Culture 2020
MAKING WAVES MAKING WAVES
Galway Application for European Capital of Culture 2020 Aaron Hurley ~ Abaigh Donohue ~ Abdulrahman Alshahrani ~ Adah Walsh ~ Adam Bell ~ Adeline Bennett ~ Admiral Chauffeur ~ Ado Lyons ~ Adrian Devane ~ Adrian Levelle ~ Adrian Ó’Braonáin ~ Adrian Precelek ~ Adriana Betabancoua ~ Adriana Heery ~ Adriano Garcia ~ Adrien Sourdot ~ Aengus O’Connor ~ Agieszka Sendur Yaya ~ Agnes Gurney ~ Agnieszka Barwinska ~ Aidan Brennan ~ Aidan Burke ~ Aidan Hawkins ~ Aidan Kennedy ~ Aidan Ryan ~ Aideen Barry ~ Aideen Henry ~ Aideen Monaghan ~ Aideen Moore ~ Ailbhe Friel ~ Ailbhe Murphy ~ Ailbhe Ni Ghearbhuigh ~ Aileen Aremstrong ~ Aileen Doherty ~ Ailish Bhreathnach ~ Aindrias de Staic ~ Aine Bairead ~ Aine Bleahene Alan Fahy ~ Alan Gaillard ~ Alan McMonagle ~ Alan Mongey ~ Alan Rowe ~ Alannah Robins ~ Albaset Dhanoon ~ Aldric Bailey ~ Alessio Mascitti ~ Alex Fernie ~ Alex Henry ~ Alexander Herman ~ Alexandera Kurtes ~ Alexandre Vaelyn ~ Ali Initzar ~ Alice maher ~ Alice McCartney ~ Alisa Utkina ~ Alisha Nicholson ~ Alison Cronin ~ Alison Eviers ~ Alison Henehan ~ Alison Keelan ~ Alison Morgan ~ Allison Dunne ~ Allison Fitzpatrick ~ Allison O’Mara ~ Allison Regan ~ Alma Hynes ~ Amanda Percy ~ Amanda Stuart ~ Amaria Healy ~ Amber Doyle ~ Amelia Walker ~ American Chamber ~ Amir Murathodiz ~ Amy Mannion ~ Amy Milikan ~ An Ait Eile ~ An Taibhdhearc ~ Ana Maria Blanquita ~ Ana Pires ~ Anders Trabjerg ~ András Farkas ~ Andrea Healy ~ Andrea Rossi ~ Andres Martorell ~ Andrew Boyle ~ Andrew Downes ~ Andrew Flynn ~ Andrew Turkiewicz ~ Andriy Tabachuk ~ Andy Ainley ~ Andy Pratt ~ Andy Taylor ~ Angela Bane ~ Angela Feely ~ Angela Guillemet ~ Anita Murphy ~ Ann Byrne ~ Ann Coen ~ Ann Curran ~ Ann Davis ~ Ann Davoren ~ Ann Foley ~ Ann Jones ~ Ann Keevans ~ Ann King ~ Ann Lyons ~ Ann Mallaghan ~ Ann Marie Ui Cheannabhain ~ Ann Marie Walsh ~ Ann McManus ~ Ann O’Higgins ~ Anna Considine ~ Anna Downes ~ Anna Fiodalliso ~ Anna Golden ~ Anna Goonan ~ Anna Kurylik ~ Anna Lardi Fogarty ~ Anna McCarthy ~ Anna O’Donnell ~ Anna Rudy ~ Anna Sweeney ~ Annabell Fitzgerald ~ Annamae Sheehan ~ Anne - Marie Hession ~ Anne Butler ~ Anne Casserly ~ Anne Harkin - Petersen ~ Anne Henning Jocelyn ~ Anne Kenny ~ Anne Loftus ~ Anne Mannion ~ Anne Marie Kennedy ~ Anne Marie McDonagh ~ Anne Marie Walsh ~ Anne McCabe ~ Anne McCarthy ~ Anne Melia ~ Anne Murphy ~ Anne O’Byrne ~ Anne O’Gorman ~ Anne Peneluppi ~ Anne Quinn ~ Anne Scully ~ Anne Spelman ~ Anne Wedick ~ Annette Curley ~ Annette Flanagan ~ Annette Maye ~ Annette Walsh ~ Annie Claffey ~ Annie Costelloe ~ Annie Ingelbach ~ Anthony Clare ~ Anthony Healy ~ Anthony Lawless ~ Anthony Ryan ~ Antionette O’Mahony ~ Antonio Moreno ~ Antony Maurin ~ Aoife Consodine ~ Aoife Gallivan ~ Aoife McDonagh ~ Aoife McGough ~ Aoife Ni Dhubhlaoich ~ Aoife Ní Laoi ~ Aoife Noone ~ Aoife Porter ~ Aoife Severs ~ Aoife Tarmey ~ Aonghus Joyce ~ April Costelloe ~ Aran McMahon ~ Ardoura Vitae ~ Artur Brozek ~ Arun Asan ~ Arwel Gruffyd ~ Ashitosh Waidande ~ Ashlee Chin ~ Ashling Godfrey ~ Athenry Heritage Centre ~ Audrey Concannon ~ Audrey Cornett ~ Audrey Keane ~ Austin Ivers ~ Ava McCann ~ Avril Smith ~ Ayoma Bowe ~ Barbara Dunne ~ Barbara Hernon ~ Bárbara Ou ~ Barry Cooley ~ Barry O’Mahony ~ Barry Walls ~ Baska Szostak ~ Beata Anna Fijalkowska ~ Bebhinn Langan ~ Beckey Finn Britton ~ Ben Geoghegan ~ Ben Harrington ~ Ben Kelly ~ Ben Secoirs ~ Ben Simmons ~ Benita Lipps ~ Berina Kelly ~ Bernadette Divilly ~ Bernadette Hoban ~ Bernadette May ~ Bernadette Mullarkey ~ Bernadine Burke ~ Bernadine Carroll ~ Bernard King ~ Bernard McGlinchey ~ Berni O’Donnell ~ Bernice Cooke ~ Bernie Doherty ~ Bernie Mannion ~ Bernie O’Leary ~ Bernie Rougieux ~ Bernie Symth ~ Berwick Solrs ~ Beth Gretton ~ Betsy Carreyette ~ Betty Purcell ~ Bianca Perira ~ Bill Barry ~ Bill Golden ~ Billy Buckley ~ Billy Murray ~ Blaithin Ni Leannain ~ BONGANI DHLAMINI - NKOSI ~ Breda Burke ~ Breda Joyce ~ Breda Kealy ~ Breda Keaveney ~ Breda Mulry ~ Breeda Coyle ~ Breege Flynn ~ Breege Lynch ~ Brenda Brady ~ Brenda O’Sullivan ~ Brendan Buckley ~ Brendan Burke ~ Brendan Ferguson ~ Brendan Flynn ~ Brendan Heneghan ~ Brendan J. Hynes ~ Brendan McGowan ~ Brendan O’Conor ~ Brendan O’Gorman ~ Brendan Smith ~ Brett Bell ~ Brian Barrett ~ Brian Berkholst ~ Brian Bruton ~ Brian Donnelly ~ Brian Duffy ~ Brian Fleming ~ Brian Harten ~ Brian Healy ~ Brian Joyce ~ Brian Laheen ~ Brian McGee ~ Brian McNamara ~ Brian Nolan ~ Brian O’Connell ~ Brian Twomey ~ Brian Waldron ~ Brid Conneely ~ Brid Gavin ~ Brid Ni Chonghoile ~ Brid Seoige ~ Brid Ward ~ Bridaine Griffin ~ Bridge Sullivan ~ Bridget Bhreathnach ~ Bridget Dolan ~ Bridget Kelly ~ Bridget McDonagh O’Toole ~ Bridgetta Briscoe ~ Bridgette Brew ~ Bridgid Mulligan ~ Bridgid Sealy ~ Bridie McMahon ~ Brigid Brophy ~ Brigitte O’Reilly ~ Brit Brenzen ~ Brona Kinnane ~ Bronagh Kenny ~ Brothers of Charity ~ Bryan Casburn ~ Cait Noone ~ Caitlin NicAnultaigh ~ Caitriona Morgan ~ Caitriona Ní Chadhain ~ Caitriona Scully ~ Camila Martins ~ Camile Fafin ~ Caoimhe Connolly ~ Caoimhe Joyce ~ Caoimhe McLaughlin ~ Caoimhe Tully ~ Caoimhín MacGloinn ~ Caoimhin O’ Maolallaigh ~ Capt Gilmore ~ Capt Kelleher ~ Car Stanley ~ Cara Martin ~ Carina Ginty ~ Carme Camprubi ~ Carmel Brennan ~ Carmel Doolan ~ Carmel Garrett ~ Carmel Mary Deely ~ Carmel McGrath ~ Carmen Taheny ~ Carole Raftery ~ Caroline Brennan ~ Caroline Bridie Gower ~ Caroline Cleary ~ Caroline Geoghegan ~ Caroline Gower ~ Caroline Horrigan ~ Caroline Keena ~ Caroline Loughnane ~ Caroline McDoonagh ~ Caroline McNeill ~ Caroline Meaney ~ Caroline Moran ~ Caroline Phelan ~ Caroline Reid ~ Caroline Stanley ~ Caroline Walsh ~ Caroline Winters ~ Carolyn Wall ~ Cat Kelly ~ Cath Phelan ~ Cath Taylor ~ Cathal Egan ~ Cathal Heneghan ~ Cathal O’Cuaig ~ Cathal O’Malley ~ Catherina Blewitt ~ Catherine Bleahen ~ Catherine Boothman ~ Catherine Hennessy ~ Catherine Hession ~ Catherine Jordan ~ Catherine Leydon ~ Catherine McConnell ~ Catherine O’Leanachain ~ Catherine Phibbs ~ Catherine Prendergast ~ Catherine Ryan ~ Catherine Simon ~ Cathleen Hartnett ~ Cathriona Kelly ~ Cathy Brown ~ Cathy Hughes ~ Cathy Martin ~ Cathy Reinhardt ~ Catriona O’Reilly ~ Caue Aleixo ~ Caulfield Industrial ~ Ceara Conway ~ Cecil Collot ~ Cecilia Danell ~ Celine Curtin ~ Celine O’Donovan ~ Cesar Perez Doherty ~ Chantelle Chartreuse ~ Charlotte McIvor ~ Charoline Griffin ~ Chris Coughlan ~ Chris Coyle ~ Chris Fullam ~ Chris Leach ~ Chris Okeke ~ Christina Cassidy ~ Christina Mullen ~ Christine Heron ~ Christine Mayhew ~ Christine O’Sullivan ~ Christopher Banahan ~ Christy O’Boyle ~ Christy O’Carroll ~ Cian Burke ~ Cian Finn ~ Cian McCann ~ Cian O’Connell ~ Cian Smyth ~ Cian Twomey ~ Ciara Daly ~ Ciara Flynn ~ Ciara Gannon ~ Ciara Heaphy ~ Ciara Mc Donagh ~ Ciara Morgan ~ Ciaran Dowd ~ Ciaran Ryan ~ Ciaran Smith ~ Ciaran Taylor ~ Ciaran Tierney ~ Ciaron Fitzpatrick ~ Cindy Coleman ~ Cinemobile ~ Claire Carroll ~ Claire Cuddy ~ Claire Doyle ~ Claire Forde ~ Claire Keegan ~ Claire Keville ~ Claire McGlynn ~ Claire McLaughlin ~ Claire O’Leary ~ Claire Power ~ Claire Riordan ~ Claire Smith ~ Claire Walsh ~ Clara Higgins ~ Clare Butler ~ Clare Cashman ~ Clare Griffin ~ Clare Loughnane ~ Clare O’Connell ~ Clare O’Farrell ~ Clarr Kambamettu ~ Claude Madec ~ Claude Warren ~ Clement Shevlin ~ Cliona Clancy ~ Clodagh Barry ~ Coleman Corrigan ~ Colete Fahy ~ Colette Devaney ~ Colette Harlowe ~ Colette NicAdoha ~ Colin Farmer ~ Colin McCay ~ Collette McHugh ~ Colm Cantillion ~ Colm Cill ~ Colm Donnelly ~ Colm Dunne ~ Colm Faherty ~ Colm Farrell ~ Colm Gannon ~ Colm Hopkins ~ Colm Sweeney ~ Colum Joyce ~ Conleth Gent ~ Connie Farrell ~ Conor Buckley ~ Conor Kelly ~ Conor McDaid ~ Conor Nolan ~ Cora Dupuy ~ Cora Gunter ~ Cora McBeth ~ Cora O’Donnell ~ Cora Rowan ~ Coralie Mureau ~ Cormac Conaire ~ Cormac MacMahon ~ Cormac O’Beaglaoich ~ Craic in Galway ~ Craig Flahety ~ Craig Richardson ~ Cynthia Ashraf ~ D.Rebbholz Schuhuam ~ Daithi Dubhmor ~ Daithi Gazeley ~ Daithi Ó Dronai ~ Dale Conroy ~ Dallan Doherty ~ Damian Duddy ~ Damien Fox ~ Damien Hannify ~ Damien O’Connoe ~ Dani Elle ~ Dani Galvin ~ Dani Gill ~ Dani O’Sullivan ~ Daniel Clark ~ Daniel de Torres Barderi ~ Daniyal Daud ~ Dara Bradley ~ Dara Gegan ~ Dara Kelly ~ Dara O’Donnell ~ Dara O’Leary ~ Darach Glennon ~ Darach Mac Con Iomaire ~ Darach Ó Tuairisg ~ Darah Mullooly ~ Darina McCarthy ~ Darius Ivan ~ Darragh McKeogh ~ Darren Burke ~ Dave Burnett ~ Dave Donovan ~ Dave Glynn ~ Dave Keogh ~ Dave O’Connell ~ David Breen ~ David Byrne ~ David Collins ~ David Creane ~ David Cuddy ~ David Kelly ~ David Kirrane ~ David Leahy ~ David Miskell ~ David Niland ~ David O’Brien ~ David Ofeldt ~ David Owens ~ David Parnell ~ David Power ~ Davide Terlingo ~ Davnet McEllin ~ Davy Crockett ~ Dawm mcGoldrick ~ Dawn Howard ~ Dawn O’Sullivan ~ De Lourdes Fahy ~ Dearbhla Mooney ~ Debbie McDonagh ~ Debbie Watkins ~ Debi O’Hehir ~ Declan Brennan ~ Declan Dooley ~ Declan Farrell ~ Declan Gibbons ~ Declan Jones ~ Declan Sheridan ~ Declan Varley ~ Dee Quinn ~ Deirdre Burke ~ Deirdre Clarke ~ Deirdre Costello ~ Deirdre Curley ~ Deirdre Deegan McGee ~ Deirdre Kennedy ~ Deirdre Lydon ~ Deirdre McLoughlin ~ Deirdre Naughton ~ Deirdre Ní Argáin ~ Deirdre Ni Chonghaile ~ Deirdre O’Mahoney ~ Deirdre Ridge ~ Deirdre Tully ~ Deirdre Walsh ~ Deirdre Whelan ~ Deirdre’s Alterations ~ Delia Breathnanch ~ Della Brennan ~ Dellow Collier ~ Denis Connolly ~ Denis Mockler ~ Denis Nealis ~ Denise Hogan ~ Denise Manning ~ Denise McDonagh ~ Denise McNamara ~ Dennis Darcy ~ Derek Cassidy ~ Derek Walsh ~ Dermot Lally ~ Dermot O’Donovan ~ Derrick Hambleton ~ Derval Leahy ~ Des Campbell ~ Des Conroy ~ Des Foley ~ Des Kilbane ~ Desmond Caden ~ Desmond Lally ~ Diane Davies ~ Diane Henshaw ~ Diane Keane ~ Diane Nevin ~ Diane Norton ~ Diane Reid ~ Diarmaid O’Flatharta ~ Diarmaid O’hEocha ~ Diarmuid O’Conghaile ~ Diarmuid Puirs ~ Diarmuid Walsh ~ Dick O’Donovan ~ Dillon O’Callaghan ~ Dolores Duggan ~ Domhnall O’Broin ~ Dominic Moran ~ Dominic Nater ~ Dominic Thorpe ~ Dominick Whelan ~ Dominika Dudek ~ Dónal Lally ~ Donal Leech ~ Donal Ward ~ Donna Burke ~ Donna Gleeson ~ Donnacha Cahill ~ Donnchadh Wernntrom ~ Doreen O’Keefe ~ Doug Leddin ~ Doughbros ~ Dr Ciara Smyth ~ Dr Eugene Farrell ~ Dr Gerry Kearns ~ Dr Lamine Abad ~ Dr Niamh Reilly ~ Dr. Adrian Paterson ~ Dr. Aimee Mollaghan ~ Dr. Aisling McCluskey ~ Dr. Alison Forrestal ~ Dr. Caitriona Clear ~ Dr. Conn Holohan ~ Dr. Dane Flannery ~ Dr. Emil Skoldberg ~ Dr. Emma Holian ~ Dr. Enrico Dal Lago ~ Dr. Frances McCormack ~ Dr. Gary Lupton ~ Dr. Gearoid Barry ~ Dr. Gerald Cipriani ~ Dr. Haixuan Yang ~ Dr. Ian Walsh ~ Dr. James Browne ~ Dr. James Cruickshank ~ Dr. James Ward ~ Dr. Jerome Sheahan ~ Dr. John Burns ~ Dr. John Cunningham ~ Dr. John Kenny ~ Dr. Julia Carlson ~ Dr. Kate Quinn ~ Dr. Keiran Ryan ~ Dr. Kevin O’Sullivan ~ Dr. Kimberly LoPrete ~ Dr. Laura McLoughlin ~ Dr. Laurence Marley ~ Dr. Marie - Louise Coolahan ~ Dr. Mark Mc Carthy ~ Dr. Martin Glavin ~ Dr. Martin Meere ~ Dr. Mary Noelle Harris ~ Dr. Michael Hayes ~ Dr. Michael McGettrick ~ Dr. Milovan Krnjaji ~ Dr. Miriam Haughton ~ Dr. Muireann O’Cinneide ~ Dr. Neil Ferguson ~ Dr. Niall Madden ~ Dr. Niall O’Ciosain ~ Dr. Nick Tosh ~ Dr. Paul Naessans ~ Dr. Rachel Quinlan ~ Dr. Ray Ryan ~ Dr. Rebecca Barr ~ Dr. Richard Hull ~ Dr. Richard Pearson ~ Dr. Rióna Ní Fhrighil ~ Dr. Roisin Healy ~ Dr. Ronan Kavanagh ~ Dr. Sarah - Anne Buckley ~ Dr. Sean Crosson ~ Dr. Sejong Park ~ Dr. Thomas Ritter ~ Dr. Tom Acton ~ Dr. Tomas Finn ~ Dr. Tsarina Doyle ~ Du Jingze ~ Eamon Breyy ~ Eamon Shevlin ~ Eamon Gavin ~ Eamonn Currich ~ Eamonn Kelly ~ Eamonn Little ~ Eamonn O’Donoghue ~ Eamonn O’Cual ~ Eanna Mac Donnchada ~ Eco Fuel ~ Eddie Higgins ~ Edel Abberton ~ Edel McCormack ~ Edel Molloy ~ Edgar Gomez ~ Edward Campbell ~ Edward Mc Donagh ~ Edward McMullin ~ Edward SH ~ Eibhlin Faulkner ~ Eibhlin Ni Mhunghaile ~ Eileen Coyle ~ Eileen Graham ~ Eileen Keane ~ Eileen Keaveney ~ Eileen Walsh ~ Eilis Nic Dhonncha ~ Eilís Nic An Rí ~ Eimear Carragher ~ Eimear Cuddy ~ Eimear Durnin ~ Eimear Harte ~ Eimear Jean McCormack ~ Eimear Kilmartin ~ Eimear O’Donnell ~ Eithna McGee ~ Eithne Carey ~ Elaine Byrnes ~ Elaine Connolly ~ Elaine Cosgrave ~ Elaine Cunningham ~ Elaine Hanrahan ~ Elaine Naughton ~ Elaine Nic Liam ~ Elaine O’Toole ~ Elaine Quinlan ~ Elaine Wallace ~ Elanore Huxley ~ Eleanir Rafferty ~ Eleanoe Hough ~ Eleanor Lonergan ~ Electric & Bite Club ~ Elected Members of Galway City Council ~ Elected members of Galway County Council ~ Elena Santos ~ Elise Morrissey ~ Eliza Geraghty ~ Elizabeth Hackett ~ Ellen Corbett ~ Ellen Keane ~ Ellen McDonough ~ Ellen McGrory ~ Ellen Reaney ~ Elma O’Donovan ~ Elodie Rein ~ Elsa Lee ~ Elvira Blanco ~ Emer Carr ~ Emer Deasy ~ Emer Donoghue ~ Emer Kennedy ~ Emilie Hansenne ~ Emilija Jefremova ~ Emily Jean ~ Emily Walsh ~ Emir Munoz ~ Emma Conoe ~ Emma Dale ~ Emma Halloran ~ Emma Lambe ~ Emma McEneaney ~ Emma Murphy ~ Emma Murtagh ~ Emma Ní Chearúil ~ Emma O’Grady ~ Emma O’Sullivan ~ Emmanuel Hakem ~ Emmet Kenny ~ Emmet Lee ~ Ena Brophy ~ Enda Burke ~ Enda McEvoy ~ Enless Masamno ~ Eoghan Doyle ~ Eoin Butler Thornton ~ Eoin Dolan ~ Eoin Finn ~ Eoin Jordan ~ Eóin Mark Lynn ~ Eóin McLynn ~ Eoin O’Droighneain ~ Eoin Raftery ~ Eoin White ~ Ericka Waldon ~ Erika Torokgyorgy ~ Ester Kiely ~ Esther Geraghty ~ Étaín Ní Thuairisg ~ Ethna Hogan ~ Etienne Russias ~ Eugene Jordan ~ Eugenia Kelly ~ Euler Alves ~ Eva Dearie ~ Evan Keaveney ~ Eve Murphy ~ Eveanna Ryan ~ Evelyn McNamara ~ Evie Faulkner ~ Expanded Draught ~ Faby Kaffer ~ Faulfil Murra ~ Feidhlim Seoighe ~ Feilim O’hAolain ~ Felim MacDermott ~ Ferg Flannery ~ Fergal Anderson ~ Fergal Monaghan ~ Fergus Kennedy ~ Fidelma Bane ~ Fidelma Healy Eames ~ Fidelma Mullane ~ Fidelma Murray ~ Finbar McHugh ~ Finghin Collins ~ Fintan Convery ~ Fintan Geraghty ~ Fintan Hynes ~ Fintan Sweeney ~ Fiona Bateman ~ Fiona Coen ~ Fiona Driscoll ~ Fiona Flatley ~ Fiona Hegarty ~ Fiona Hession ~ Fiona Keegan ~ Fiona Lawless ~ Fiona Maye ~ Fiona Monaghan ~ Fiona Murray ~ Fiona Neary ~ Fiona Roche ~ Fiona Sherlock ~ Fionn Delahunty ~ Fionnuala Brennan ~ Fionnuala Gallagher ~ Fionnuala Hannigan - Dunkley ~ Fionnuala Laffey ~ Fionnuala Sweeny ~ Fleur Colohan ~ Fr. Michael King ~ Frances Kilcommins ~ Frances O’Reilly ~ Frances Robinson ~ Francesca Nicora ~ Francis Duggan ~ Francis Finucane ~ Francis Heery ~ Francis McLoughlin ~ Frank Conway ~ Frank Greeley ~ Frank Kearney ~ Frank Kelly ~ Frank Osuki ~ Frank Rodiguez ~ Frankie Conlon ~ Fred Johnston ~ Freda Hatton ~ Freeda Garman ~ Freya Sweeney ~ Friends of Merlin Woods ~ Froach Shiel ~ Gabriel Faherty ~ Gabrielle Barry ~ Gail Cassidy ~ Gareth Kennedy ~ Gary Browne ~ Gary Finnerty ~ Gary Kelly ~ Gary Monroe ~ Gary Mullin ~ Gary Ridge ~ Gary Traynor ~ Gary Vaughan ~ Gavin Donohue ~ Gavin Duffy ~ Gaynor Seville ~ Gearoid Browne ~ Genevieve Ryan ~ Ger Considine ~ Ger Delaney ~ Ger Leslie ~ Ger Wilson ~ Geradette Bailey ~ Geraldine Breslin ~ Geraldine Burke ~ Geraldine Connolly ~ Geraldine Fahy ~ Geraldine Folan ~ Geraldine Gibbons ~ Geraldine Lally ~ Geraldine McGuire ~ Geraldine Mills ~ Geraldine Ni Chualain ~ Geraldine Ni Ghoill ~ Geraldine O’Farrell ~ Gerard Garrett ~ Gerard Kelly ~ Gerard Ward ~ Gerry Cleary ~ Gerry Hanberry ~ Gerry Mulkerrins ~ Gerry Mullins ~ Gianna Tasha Tomasso ~ Giddy Biddy Collective ~ Gillian Buckley ~ Gillian Drew ~ Glengowla Mines ~ Go West ~ Goretti O’Brien ~ Gosia Letowska ~ Grace Canavan ~ Grace Chakonera ~ Grace Mitchel ~ Grace O’Carroll ~ Gracie Kiely ~ Graham Bradtke ~ Grainne Creed ~ Grainne Flannery ~ Grainne Ní Fhoghil ~ Grzegorz Zajaczkowski ~ Gustavo Matias Campiolo ~ Hajnalka Oltyan ~ Haley Parker ~ Hannah Kiely ~ Hannah Molloy ~ Hannah Ruane ~ Hannah Russen ~ Harry Cibbens ~ Heather Flaherty ~ Heather Rafter ~ Heike Vornhagen ~ Helen Caird ~ Helen Conneely ~ Helen Doherty Chin ~ Helen Freeburn ~ Helen Gregg ~ Helen Kirrane ~ Helen Webb ~ Helena Condon ~ Helena Gorey ~ Helene St - Jean ~ Henry Dooley ~ Hero Value ~ Hilary Morley ~ Holly Mullarkey ~ Hossein Javidnia ~ Hugh Kelly ~ Hugh Murphy ~ Hugh O’Coileain ~ Ian McDonald ~ Ian Thornton ~ Iarla Molloy ~ Ide Lenihan ~ Ide Lourdes Fahy ~ Ignacio Malaina ~ Igor Marin ~ Imelda Dervin ~ Imelda Muroy ~ Ingrid Penrod ~ Inma Ramirez Perez ~ Insight Centre ~ Ionia Ni Chroinin ~ Irene Murphy ~ Irene O’Malley ~ Irene Wall ~ Iris M.Mora ~ Iris Nox ~ Isabella De Luca ~ Isabelle Gaborit ~ Istvan Feige ~ isupply ~ Ita Hayes ~ Ivor Carroll ~ Jacinta Dalton ~ Jacinta Divilly ~ Jacinta Harman ~ Jacinta Keane ~ Jack McCann ~ Jack Talty ~ Jackie Burke ~ Jackie Eastwood ~ Jackie Hogan ~ Jackie Nickerson ~ Jackie O’Callaghan ~ Jackie Queally ~ Jackie Somers ~ Jackie Wylie ~ Jacqueline Torpey ~ Jacqueline Turley ~ Jake O’Beollain ~ James Casey ~ James Cunningham ~ James Fleming ~ James Harrold ~ James Hayes ~ James Hickey ~ James Lee ~ James Martun ~ James McHale ~ James O’Hara ~ James Ryan ~ James Treanor ~ Jamie Fergus ~ Jamie Hogan ~ Jan Frohburg ~ Jane Downes ~ Jane Hanberry ~ Jane O’Connor ~ Jane O’Hanlon ~ Jane O’Leary ~ Jane O’Rourke ~ Jarek Smith Stanczak ~ Jarlath Hoade ~ Jason Craughwell ~ Jason O’Toole ~ Jean Brennan ~ Jean De Cleir ~ Jean Kenny ~ Jean McSorley ~ Jelena Erlic ~ Jen Hesnan ~ Jena Murphy ~ Jennifer Aherne ~ Jennifer Cunningham ~ Jennifer Johnston ~ Jennifer Lawless ~ Jennifer Logan ~ Jennifer Ollington ~ Jenny Bassatt ~ Jenny Beale ~ Jenny Dagg ~ Jenny Fox ~ Jenny Grace ~ Jenny McHale ~ Jenny Roche ~ Jenny Sherwin ~ Jerry Twomey ~ Jess Murphy ~ Jess Murphy ~ Jess Ní Riabhaigh ~ Jess Walsh ~ Jessica Doyle ~ Jessica O’Farrell ~ Jessica Pape ~ Jill McEneaney ~ Jill Murray ~ Jim Aherne ~ Jim Cotter ~ Jim Higgins ~ Jim Hynes ~ Jim Kavanagh ~ Jim McKee ~ Jim Mullarkey ~ Jim Ricks ~ Jim Vaughan ~ Jimmy Dolan ~ Jimmy McHale ~ Joan Armitage ~ Joan Kavanagh ~ Joan MacKernan ~ Joan Naughton ~ Joan Powell ~ Joan Sugrue ~ Joanathan Murphy ~ Joanna Cronin ~ Joanna McGlynn ~ Joanne Beirne ~ Joanne Couch ~ Joanne Dolan ~ Jobst Graeve ~ Joe Conmy ~ Joe Joyce ~ Joe Loughnane ~ Joe O’Neill ~ Joe Stuart ~ Joey Power ~ Johanna Cooke ~ Johanna Ni Mhaille ~ Johanne Webb ~ John Benson ~ John Brady ~ John Brennan ~ John Breslin ~ John Burke ~ John Carrig ~ John Caulfield ~ John Coll ~ John Concannon ~ John Conway ~ John Corcoran ~ John De Renzy ~ John Dowling ~ John Durning ~ John Feeney ~ John Flaherty ~ John Forde ~ John Gaffney ~ John Gillespie ~ John Gnoname ~ John Greally ~ John Hannon ~ John Hayes ~ John Heavey ~ John Henchy ~ John Hynes ~ John Jennings ~ John Joe Connell ~ John Joe Walsh ~ John Kelly ~ John Killeen ~ John Langan ~ John Mahoney ~ John Maloney ~ John Mannion ~ John Martin Tierney ~ John McDonagh ~ John McHugh ~ John McLoughlin ~ John O’Donnell ~ John O’Dowd ~ John o’Grady ~ John Rogers ~ John Scahill ~ John Scott ~ John Walsh ~ Johnny Berrill ~ Johnny Donnelly ~ Johnny Duggan ~ Johnny Hession ~ Jojo Dolan ~ Jojo Hynes ~ Jomo Ruane ~ Jonathan Gunning ~ Jonathan Reynolds ~ Jose Alvarez ~ Joseph Joyce ~ Joseph Larkin ~ Joseph Neary ~ Joseph O’Connor ~ Josephine Conroy ~ Josephine Ebalogbeu ~ Josh Guyet ~ Joyce Little ~ JP Canney ~ JP Kavanagh ~ Juan Sotoparra ~ Judith Berhardt ~ Judith Higgins ~ Judith Sibley ~ Judith Wolfe ~ Judy Murphy ~ Juley-Ann Collins ~ Julia O’Keefe ~ Julia Roddy ~ Juliana Matias Faust ~ Julianne Ni Chonchubhair ~ Julie Ann Relihan ~ Julie Bermingham ~ Julie Cruise ~ Julie Keenan ~ Julien Garrigues ~ Juliette Dela Mer ~ Jullien Dorgere ~ Justin Collins ~ Justin McCarthy ~ Justin Skerrit ~ Justine Foster ~ Kaitlin A Feeney ~ Kanika Wadhwa ~ Karen Arnold ~ Karen Coppinger ~ Karen Coss ~ Karen Galligan ~ Karen Golden ~ Karen McAndrew ~ Karen Naughton ~ Karen O’Neill ~ Karen Sweeney ~ Karen Walsh ~ Karen Whelan ~ Kari Costelloe ~ Kashi Mai ~ Kasif Masud ~ Kat Baker ~ Kate Costello ~ Kate Duignan ~ Kate Forde ~ Kate Hodman ~ Kate Howard ~ Kate Kennelly ~ Kate O’Donnell ~ Kath Griggs ~ Kathaine MacMaghnuis ~ Katharine Kenny ~ Katharine Mannion ~ Katherine Halford Greene ~ Kathleen Aspell Mortimer ~ Kathleen Furey ~ Kathleen Hannigan ~ Kathleen McDonagh ~ Kathleen Sweeney ~ Kathleen Thornton ~ Kathleen Ward ~ Kathryn Gibbons ~ Kathryn Monaghan ~ Kati Fazakas ~ Katie Ní Chonghaile ~ Katie Walsh ~ Katrina Goldstone ~ Katriona Gillespie ~ Kayanne Horgan ~ Kaye Maahs ~ Kealan Moran ~ Keeley Mannion ~ Keith Daly ~ Keith Finnegan ~ Keith Flynn ~ Keith Gerard Hession ~ Keith Lyne ~ Kelly Henry ~ Kelly Moran ~ Ken Lee ~ Ken Weymes ~ Kenneth Redmond ~ Kenneth Talbot ~ Kenny Gaughan ~ Kerry McClure ~ Kevin Brett ~ Kevin Burke Tyres ~ Kevin Flanagan ~ Kevin Healy ~ Kevin Leydon ~ Kevin McNicholas ~ Kevin Mooney ~ Kevin Skinnader ~ Kianan Weber ~ Kieran Andrews ~ Kieran Concannon ~ Kieran Coppinger ~ Kieran Cunnane ~ Kieran Joyce ~ Kieran O’Conor ~ Kiki See ~ Kitty O’Conor ~ Kris Garcia ~ Kris Verenga ~ Kristen Cavagnet ~ Kristen Jercycke ~ Kristiana Hristeva ~ Kumar Krishnasarma ~ Lakshika Serasinhe ~ Lali Morris ~ Contents Introduction & General considerations 2 (with acknowledgement to express our compelling desire in 2020 to make our friends in Rijeka 2020) 1 cultural waves across Galway City and County using our strong cultural profile to create a European programme that is conceptually based and in tune with our citizens desire to ensure a very significant
Contribution to Long Term Strategy 10 as anticipated by Galway’s ambitious 2 Cultural Strategy to 2025 and to build essential cultural capacity, monitoring and evaluation, to ensure that the surge of our creative force will be measured by its
European Dimension 20 and which will display our commitment to being 3 culturally diverse and embracing of European intercultural dialogue through our multiple co- production partnerships and our ground-breaking virtual presence around the world, delivering
Cultural & Artistic Content 28 that displays vision, scale, excellence with a 4 European sensibility, and most importantly, resonates with the citizens of Galway who demanded that this great cultural event must speak to them and enrich their lives and bind them to Europe long into the future, proving that Galway’s
Capacity to Deliver & Outreach 70 has been enhanced not just for 2020 but has 5 formed new foundations for the long-term viability and sustainability of Galway’s cultural life in terms of physical infrastructure, creative capacity, audience development and
Management 84 practices, thus ensuring the highest professional 6 standards in governance, transparency in delivery and effective risk management and providing
Additional Information 100 to summarise our USPs, to thank you for 7 reading our proposal and to leave you with a tale of two Queens and their bulls!