26 sLÄHIKUVA s1/2016

2AMI-ËHKË &- Rami Mähkä +ULTTUURIHISTORIA 4URUNYLIOPISTO

BASIL FAWLTY JA "ESITHATCHERILAISUUS" SARJASSA PITKÄN JUSSIN MAJATALO

Klassikkoaseman saavutanut tilannekomedia Pitkän Jussin majatalo raken- tuu pitkälti töykeän ja katastrofaltiin hotellinjohtajahahmo Basil Fawltyn toilauksille. Mielipiteiltään konservatiivinen ja patriootinen Fawlty on sarjan naurun ensisijainen kohde. Sellaisena hän artikuloi käsityksiä Britannian yh- teiskunnallisesta tilanteesta 1970-luvun jälkipuoliskolla. Sarjan avainteemojen kontekstualisointi – sarjan komediallisuus huomioon otaen – autaa ymmärtä- mään yhteiskunnallista ja kultuurista kehitystä, jonka seurauksena Margaret Thatcher nousi Britannian pääministeriksi vuonna 1979.

Artikkelini tarkastelee Pitkän Jussin majataloa (Fawlty Towers, BBC, 1975, 1979) tilannekomediana, jonka keskipisteenä on hotellinomistaja ja -johtaja Basil Fawltyn (John Cleese) keskiluokkainen, konservatiivinen hahmo. Sarjan muut keskushahmot ovat Sybil Fawlty (Prunella Scales), Polly (Connie Booth) ja Ma- nuel (Andrew Sachs). Sybil on Basilin vaimo, joka on miestään sosiaalisempi ja avomielisempi. Hän myös osallistuu hotellin pyörittämiseen ollen siinä itse asiassa miestään pätevämpi. Sisäkkö Polly taas on taideopiskelija, joka toimii järjen äänenä ja Basilin virheiden paikkaajana. Neljäs keskushenkilö Manuel on huonosti englantia taitava ja asioita hahmottava espanjalaistarjoilija (ks. myös Wilmut 1980, 243–247). Jo tässä vaiheessa on syytä painottaa, että sitcomin hahmot tai niiden yhdistelmä perustuvat komediallisille funktioille ja stereotyypittelylle, joka edesauttaa juonien rakentamista ja komedian ymmärrettävyyttä. Tosin, ku- ten Brett Mills toteaa, hahmojen stereotyyppiset piirteet toimivat molempiin suuntiin: Yhtäältä kyse on fiktiivisyydestä ja välittömästä tunnistettavuudesta eli siitä, millaisena stereotyypit esitetään mediassa. Toisaalta taas kyse on sosiaalisuudesta tai kulttuurisuudesta eli siitä, miten esitetyt stereotypiat vaikuttavat ihmisten ja ihmisryhmien ymmärtämiseen medioiden ulkopuo- lella (Mills 2005, 104). Brittiläis-amerikkalaisen komediaryhmän Monty Pythonin jättänyt John Cleese (s. 1939, Iso-Britannia) loi Pitkän Jussin majatalon amerikkalaisen vai- monsa Connie Boothin (s. 1944) kanssa. Sarjaa valmistettiin kaksi tuotanto-

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 27 sLÄHIKUVA s1/2016

1 Wilmut kirjoittaa brittikome- diaa käsittelevässä klassikko- historiikissaan vuonna 1980, että Pitkän Jussin majatalon ensimmäinen tuotantokausi on vaikuttanut brittitelevision his- toriaan enemmän kuin mikään muu yksittäinen sarja (Wilmut 1980, 247; ks. myös Topping 2007, 165–166). 2 Cleese oli Monty Python -vuosinaan kuvaamassa Monty Pythonin Lentävää sirkusta (Monty Python’s Flying Circus, BBC, 1969–1974) lounaiseng- lantilaisessa Torquayn pikku- kaupungissa. Sattumanvarai- sesti valitun hotellin omistaja Donald Sinclair (1909–1981) kohteli asiakkaitaan epäkoh- teliaasti ja alentuvasti sekä Pitkän Jussin majatalon keskushahmoina nähdään hotellinomistaja Basil Fawlty puuttui näiden asioihin niin tungettelevasti, että muut (John Cleese) ja tämän vaimo Sybil (Prunella Scales). Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä. Monty Python -ryhmän jäsenet vaihtoivat hotellia. Tapauk- sesta kiinnostuneet Cleese ja Booth päättivät jäädä. Kun Cleese joitain vuosia myö- kautta, ja tuotantokaudet esitettiin BBC:llä vuosina 1975 ja 1979. Sarjan toisen hemmin mietti uutta projektia, hän muisti hotellinomistajan tuotantokauden suuren suosion ansiosta BBC tarjosi Cleeselle jatkoa, mutta ja päätti ottaa tämän tilanne- tämä katsoi, ettei saisi konseptista enää irti uutta materiaalia (2009 Interviews, komediansa lähtökohdaksi. 2010).1 Pitkän Jussin majatalosta tekee historiallisesti mielenkiintoisen se, että Torquayn asukkaat kertovat sarjan DVD-julkaisun lisämate- sarjan idea – pöyristyttävän tyly ja itsekeskeinen hotellinomistaja – perustuu riaalina olevassa dokumentis- tositapaukseen.2 Suurin osa Basil Fawltysta on kuitenkin Cleesen ja Boothin sa, että paikalliset tunnistivat luomaa. Fawltyn innoittajan oitis (Tor- quay Tourist Offce, 2010). Sarjan myöhemmästä klassikkoasemasta huolimatta Pitkän Jussin majatalo 3 Vertaa Raymond William- ei ollut välitön menestys. Sarja sai joitain hyviä kriitikkoarvioita – ja joitain sin ajatukseen orastavasta todella kriittisiä –, mutta sen katsojaluvut olivat alhaiset. BBC:n Light Enter- (emergent) kulttuurista tainment -osastolla laaditun muistion mukaan sarjaa pidettiin kliseisenä ja (Williams 1981). Sigfried Kracauerin From Caligari to todennäköisenä floppina. Cleesen päätöstä lähteä Monty Pythonista pidettiin Hitler (1947/1974) puolestaan BBC:llä yleisesti virheenä. Sarjan alkutaivalta ei auttanut, että pilotin studio- esittää, että saksalaisesta yleisönä oli 70-henkinen islantilainen vierailijaryhmä, joka ei nauranut ker- 1920-luvun elokuvasta on luettavissa kaaoksen pelko ja taakaan. Sovitut kuusi jaksoa kuitenkin tehtiin valmiiksi, vaikka katsojaluvut järjestyksen halu, jotka selit- pysyivät alhaisina. Vasta uusintakierrokset seuraavana vuonna johtivat sarjan tävät saksalaisten alistumista massasuosioon: ensin 7 miljoonaa, seuraavalla kerralla 12 miljoonaa katsojaa. natsismille. Suosion takia BBC tilasi toisen kuuden jakson kauden, joka esitettiin vuonna 1979. Toisen tuotantokauden katsojaluvut olivat uusintakierroksella jo 15 mil- joonaa. Robert Gore Langton väittääkin, että sarjasta muodostui muutamassa vuodessa ”kansallinen pakkomielle”. Tämä johtui Langtonin mukaan Basil Fawltyn hahmosta, jonka äreän ja alistetun ulkokuoren alta britit tunnistivat kulttuuristaan jotain, jolle ”nauraa vedet silmissä”. (Langton 1999, 62, 64.) Itse kuitenkin näen, että katsojat nauroivat myös Fawltyn kanssa. He näkivät Fawltyssa perinteisen brittiläisyyden puolustajan, vaikka olisivatkin pitäneet tätä vanhakantaisuuden ja pysähtyneisyyden esimerkkinä. Artikkelissa Basil Fawltya ja hänen arvomaailmaansa analysoidaan ja kontekstualisoidaan 1970-luvun Britannian yhteiskunnallisen tilanteen ja erityisesti thatcherismin näkökulmista. Artikkelissa tarkastelen, miten Basil Fawlty voidaan ymmärtää ”esithatcherilaiseksi” hahmoksi, jonka kautta voi- daan osaltaan selittää Thatcherin valtaannousua vuonna 1979.3

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 28 sLÄHIKUVA s1/2016

Basil – viittaan häneen jatkossa etunimellä erotuksena vaimostaan (Sybil) 4 Historioitsija Jeremy Black toteaa, että Thatcherin – representoi pitkälti samankaltaista arvokonservatiivisuutta kuin Thatcher. aikalaisvaikutuksen luonnetta Molemmat vastustavat esimerkiksi höllentynyttä sukupuolimoraalia ja on vaikea selittää jälkikäteen, sosialismia ja näkevät yhteiskunnassa samoja ongelmia, kuten Britannian koska hänen myöhempi maineensa vaikuttaa niin 1800-luvulla alkaneen taantuman eli deklinaation. Artikkeli rakentuu näiden suuresti ilmiön tarkasteluun. teemojen esiintymisen tai niiden poissaolon analyysille Pitkän Jussin majata- Hän nostaakin esiin mahdolli- lossa. Kuten jatkossa käy ilmi, Thatcher ja Basil eivät ajattele kaikista asioista simman ”neutraalin” esimerkin: brittipsykiatrit huomasivat, että samoin. Basil jopa edustaa Thatcherille Britannian ei-toivottua taantumiseen Thatcherin kaudella potilaat johtanutta konservatiivisuutta. Joka tapauksessa Basil ja Thatcher olivat aika- vastasivat poikkeuksellisen usein oikein erääseen potilaan laisia 1970-luvun Britanniassa. Thatcherin ja Pitkän Jussin majatalon välillä on tietoisuutta mitanneeseen myös mielenkiintoinen joskin sattumanvarainen yhteys, sillä ensimmäinen vakiokysymykseen: ”kuka tuotantokausi esitettiin samana vuonna, kuin Thatcher nousi oppositiossa on Britannian pääministeri?” (Black 2004, 140–141). olleen konservatiivipuolueen johtoon. Toinen tuotantokausi esitettiin 1979, jolloin Thatcherista tuli Britannian pääministeri.4 5 Viriili työväenluokkainen Mr Johnson (Nicky Henson) vitsai- lee, että Torquayn menovink- kien ohella maailman ohuim- mat kirjat ovat ”The Wit of Konservatiivisuus ja thatcherismi Margaret Thatcher” ja ”Great English Lovers”. Basil on ainoa Kaksi terminologista selvennystä on tarpeen artikkelin näkökulman ja kon- paikallaolija, joka ei naura letkautukselle (The Wedding tekstien ymmärtämiseksi. Konservatiivisuudella viittaan yleisesti suurten tai Party, 10/1975). nopeiden yhteiskunnallisten muutosten vastustukseen ja perinteisten arvojen ja periaatteiden kannattamiseen. Sen vastakohdaksi asettuu liberaalisuus, usein vasemmistolaisittain ymmärrettynä. Basil on arvoiltaan tällainen yleinen hah- mo, eikä hän edusta mitään tarkkaa konservatiivisuuden muotoa. Voi olettaa, että jo asemansa takia – hotellinomistaja ja työntekijöidensä esimies – hän on konservatiivien uskollinen äänestäjä. Thatcherismilla on niin ikään yleisluontoinen merkitys johtuen jo siitä, että artikkeli käsittelee kautta ennen aikaa, jota on yleensä nimitetty thatcheris- miksi. Esimerkiksi Ben Jackson ja Robert Saunders käyttävät thatcherismi- termiä vasta Thatcherin toisen pääministerikauden (1983–1987) kohdalla. Kuitenkin termi sinänsä nousee Thatcherin sisäpiiristä. Sisäpiiri käytti ni- mitystä jo vuodesta 1975 alkaen, jolloin Thatcher syrjäytti Edward Heathin konservatiivipuolueen johdossa (Jackson & Saunders 2012). Termi viittasi tässä vaiheessa – thatcherismiin yleisesti liitettyjä ”konservatiivisuutta” tai ”uusliberalismia” henkilökohtaisempaan – affiliaatioon. Heathin kannattajia kutsuttiin vastaavasti nimellä ”Heathmen”. Ideologisessa mielessä käytettynä thatcherismi on jälkikäteinen termi, joka Jacksonin ja Saundersin mukaan yhtä paljon hämärtää kuin paljastaa, mitä Thatcherin ideologia oikeastaan oli. Tär- keä syy tähän on se, että termin omaksuivat Thatcherin poliittiset vastustajat Labour ja marxilainen vasemmisto (ibid.). Siksi käytän artikkelissa käsitettä esithatcherilaisuus, jolla viittaan Thatcherin ideologisiin diskursseihin suhteessa aikaan ennen hänen pääministeriyttään. Pitkän Jussin majatalo mainitsee itse asiassa Thatcherin kerran: osana erään nuorukaisen ohimennen laukaisemaa vitsiä, jossa Thatcherin nokkeluus kyseenalaistuu (The Psychiatrist, 2/1979).5 Kuten Andy McSmith huomauttaa, Thatcher ei koskaan koonnut yhteen poliittisia uskomuksiaan ja ideoitaan, joiden pohjalta voisimme todeta, mitä thatcherismi oli. Thatcher kertoi toimivansa vaistonsa varassa. McSmith yh- tyy näkemykseen. Thatcher reagoi tilanteisiin luottaen vaistoonsa (McSmith 2010, 18–19). Konservatiivipoliitikko ja -journalisti Nigel Lawsonin mukaan thatcherismin väärä määritelmä on: ”mitä tahansa, mitä Thatcher aikanaan teki tai sanoi”. Oikeampi määritelmä hänestä on: sekoitus vapaata markki- nataloutta, kurinalaista taloudenpitoa, julkisten menojen tiukkaa kontrollia,

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 29 sLÄHIKUVA s1/2016 veronkevennyksiä, nationalismia, ”viktoriaanisia arvoja” ja yksityistämistä sekä hyppysellinen populismia (sit. ibid.; ks. myös Kallioniemi 2006, 32–34). Olisi liioittelua väittää, että Basil vastaa tarkalleen tuota kuvausta, sillä hän ei ota kantaa vaikkapa verokevennyksiin. Basil on joka tapauksessa erittäin – tai riittävän – lähellä, jotta hänet voi yhdistää thatcherismiin. Thatcherismin arviointi onkin perustellumpaa, kun se tapahtuu diskurs- sien analyysina Thatcherin politiikkaa selittävän työkalun sijaan (Jackson & Saunders 2012, 5–14, 17–19). Näin thatcherismi ymmärretään myös tässä artikkelissa: ideologisina diskursseina, ei käytännön poliittisina toimina tai saavutuksina. Vaikka Basil Fawlty ei liity Thatcherin sisäpiiriin tai konserva- tiivipuolueeseen, hänet voi tulkita ”esithatcherilaisena” diskurssien saman- kaltaisuuden ja samanaikaisuuden takia.

Tilannekomedia tutkimuksen kohteena

Kun komediaa lähestytään tutkimuskohteena, on syytä tehdä ero huumorin ja komedian käsitteiden välille – huumoriahan esiintyy fiktiossa komedian ulkopuolellakin. Kun huumoria käytetään vakavan viestin välittämiseen, huumori on sosiologi Michael Mulkayn mukaan alisteinen vakavalle viestille (Mulkay 1988, 217–219). Komedia on puolestaan lajityyppi, jossa komedialli- nen intentio on ensisijaista ja ei-komediallinen merkityssisältö sekundaarista (ks. esim. King 2002, 3–5; Stott 2005, 9). Palmer kirjoittaakin ”intentionaalises- ta komediasta” (comedy-in-intention) (Palmer 1987, 21–23), jota Pitkän Jussin majatalo edustaa: kysymyksessä on kiistatta komedia. Katson, että kaikelle komedialle ominaista on kaksitahoinen merkitysjärjestelmä. Komedia viit- taa aina ensi sijassa itseensä eli komediallisuuteen. Toisaalta se viittaa aina johonkin ”vakavaan” eli ei-komedialliseen. Tässä piilee komedian merkitysten tuottamisen ainutlaatuisuus. Komediaa on usein pidetty konservatiivisena draaman lajina, sillä sen on katsottu vahvistavan olemassa olevia asenteita. Erityisen konservatiivisena on pidetty tilannekomediaa johtuen pitkälti siitä, että siinä ei ole yleensä merkit- tävää jaksojen yli kantavaa draamallista kaarta. Toisaalta lyhytkestoisuus ja suhteellinen vapaus realismista tarjoavat komedialle mahdollisuuksia asioiden vaihtoehtoiseen ja radikaaliinkin käsittelyyn (Palmer 1987, 115–116; Neale & Krutnik 1990, 226–228, 233–236, 246). Kuten Jerry Palmer toteaa, vaikka sitcom on tavallaan nähtävissä vain sketsin pidennettynä versiona, on se komedian lajityyppinä farssin ja realistisen komediallisen kerronnan välimuoto, johon voi ladata komediallisesti välitettyjä merkityksiä Pitkän Jussin majatalon tapaan (Palmer 1987, 153–154). Tällaiset populaarikulttuurin tuotteet ovat dokument- teja siitä, mille ja miten kunakin aikana naurettiin tai minkä uskottiin olevan yleisöön vetoavaa komediaa. Sitcom – sanoista situation comedy – eli tilannekomedia on yksi television peruslajityypeistä. Se on eräänlainen välimuoto enemmän tai vähemmän irrallisista komediallisista esityksistä koostuvasta sketsikomediasta ja ei- komediallisista televisiosarjoista eli tilannedraamoista. Sitcomissa yhdistyvät komediallinen esiintyminen – kuten Cleesen näyttelijäntyö Pitkän Jussin Majatalossa – ainakin periaatteessa dramaattiseen fiktiiviseen tilanteeseen. ”Tilanne” viittaa asetelmaan, jossa erityisesti päähenkilöä esittävä näyttelijä pääsee esittelemään koomikon taitojaan (Hartley 2001, 65). Sekä tilannedraa- ma että tilannekomedia voivat rakentua jatkuvalle juonelle tai yksittäisille episodeille, joissa hahmot, perusmiljöö ja -asetelmat ovat lähtökohta yksittäi-

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 30 sLÄHIKUVA s1/2016 sen, tyypillisesti jaksonmittaisen tarinan kehittelylle (Palmer 1987, 115–117). 6 Ääriesimerkki tästä on amerikkalainen nuorille aikui- Koska kyseessä on komedia, se on periaatteessa vapaa todenmukaisuudesta sille suunnattu animaatiosarja ja realismista: seuraavan jakson alkaessa edellisten jaksojen tapahtumia ei South Park (1997–), jonka tarvitse selittää.6 Kuten Mills kirjoittaa, sitcomin keskeisyys niin televisioko- lähes jokaisessa jaksossa yksi keskushahmoista Kenny medialle kuin sen tutkimukselle erityisesti Yhdysvalloissa on johtanut siihen, kuolee ollen kuitenkin taas ettei komedian – erityisesti satiirin – poliittisuutta oteta aina vakavasti (Mills mukana seuraavan jakson alussa. Tämä on ymmärret- 2001, 61–62). tävissä parodiaksi sitcomin Kuten Mills painottaa, huumori monimutkaistaa sitcomin representaatioi- lajityyppipiirteistä (ks. esim. den analyysia. Usein ajatellaan, että lajityypin huumorin yksinkertaisuus ja Donnelly 2001, 73). välittömyys tarkoittaa, että myös komedian toimintamekanismi on välitön ja yksinkertainen. Huumori on niin elintärkeä osa sitcomia, että komedialli- suus saattaa jopa muodostua esteeksi sen ymmärtämiselle (Mills 2005, 7–8). Komedian – myös sitcomin – merkitysjärjestelmässä komedia on ensi sijassa komediaa ja vasta sitten jotain ei-komediallista ja ”vakavaa”. Lopulta kome- diassa on kuitenkin kyse näiden kahden merkitystason välisestä dialogista. Vaikkapa sopimattoman vitsin voi siten tulkita joko komediana, huumorina, tai komediallisena tapana kommentoida jotain ”vakavaan” todellisuuteen kuuluvaa. On kuitenkin oleellista, ettei komediallisuutta sivuuteta analyysissa ja johtopäätösten tekemisessä.

Luokka ja komediallinen positio

Sarjan avausjakso (A Touch of Class, ensiesitys 9/1975) esittelee Basilin snobina, jonka mielestä luokka-asema kertoo ihmisestä oleellisen. Kun Sybil moittii häntä kalliin mainoksen laittamisesta lehteen, Basil toteaa tuntevansa hotellibisneksen – väite, jonka Sybil sarjan kuluessa osoittaa kerta toisensa jälkeen ainakin osittain vääräksi. Basil selittää, että hotellin on pyrittävä saa- maan parempaa väkeä asiakkaikseen nostaakseen profiiliaan. Sybil taas on selvästikin sitä mieltä, että hotellin on toimittava taloudellisten realiteettien mukaan, kuten tähänkin asti. Sybil vaikuttaa tyytyväiseltä hotellin toimin- taan, ongelmia aiheuttaa hänestä Basil. Tehdäkseen vaikutuksen Basil näyttää Sybilille kirjeen, jossa yläluokkainen pariskunta ilmoittaa tulevansa hotellin vieraiksi. Tällaisia asiakkaita hotelli Basilin mukaan tarvitsee. Hän viittaa hotellissa juuri asustavaan perheeseen, joka näyttää siltä, että tuolilla istumi- nen on heille uusi kokemus. Hotelliin ei kaivata tällaisia vulgaareja ihmisiä. Sybil toteaa lakonisesti, että mikäli aatelispariskunta asuisi hotellissa viikon, lehtimainoksen kulut tulisivat melkein kuitatuiksi. Ero Sybilin ja Basilin välillä onkin, että ensin mainitun ajattelu perustuu käytännön kokemuksiin hotellin pyörittämisestä. Basilin lähtökohtana ovat kokemukset hotellin arjesta – hän ei vain satu pitämään niistä. Basilin vastakohta arkirealismille on idealisoitu käsitys brittiläisestä ylä- luokasta ja ylemmästä keskiluokasta. Niinpä, kun hän on huonolla tuulella ja normaaliakin töykeämpi sisään astuvalle asiakkaalle, hänen käytöksensä muuttuu täydellisesti, kun hän kuulee asiakkaan olevan lordi. Basil alkaa pokkuroida ja mielistellä miestä. Lordi Melbury (Michael Gwynn) paljastuu kuitenkin huijariksi, joka kirjoittelee katteettomia sekkejä ja yrittää varastaa Basilin kolikkokokoelman. Englanninkielinen termi ”confidence trickster” kuvaa tällaista tuntematonta henkilöä, joka hankkii toisen luottamuksen ja käyttää tätä hyväkseen tyypillisesti taloudellinen hyöty mielessään. Basilin tapauksessa luottamus hankitaan aatelistittelillä eli luokkayhteiskunnan huipulle kuulumisella.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 31 sLÄHIKUVA s1/2016

Komedian mekanismit ja tekniikat ohjaavat asioiden ja arvojen ilmaisua. Koska kyseessä on populaari komedia, jonka Cleese taatusti halusi menes- tyvän jo Monty Python -eronsa takia, vitsit ja asetelmat on rakennettu niin, että ne ovat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle katsojalle – ei vain Cleesen edustamalle paremmin koulutetulle (grammar / public school) britti- yleisölle. Brittiläinen luokkayhteiskunta tekee osaltaan juonet ja kohtaukset ymmärrettäviksi. Cleese itsekin toteaa, että hahmojen on oltava uskottavia myös tilannekomedian ulkopuolella (Wilmut 1980, 246). Joel Kuortin mukaan englantilainen huumori – jonka eräs geneerinen taiteellinen ilmentymä Pitkän Jussin majatalo väistämättä on – määrittyy huumorina, joka toistaa aiempaa englantilaiseksi koettua huumoria rikkomatta sen normeja tai ”arjen empiris- tisiä” havaintoja ja kokemuksia englantilaisuudesta (Kuortti 2006, 265–267). Tämä on keskeinen osa populaarin komedian suosiota. Kun Basilille on selvinnyt, että mies on huijari, hän käyttää luokka-asemiin kuuluvaa etikettiä miehen nöyryyttämiseen. Kuten Palmer huomauttaa, Melbury on heti havainnut Basilin snobismin ja nuoleskelevan mielenlaadun yhdistelmän, jota on helppo käyttää hyväksi. Myös Basil ymmärtää, että hänen heikkoutensa ylempien huomiolle esti häntä arvioimasta Melburya kriittisesti (Palmer 1987, 115 – 117). Kun Melbury saapuu ja puhuttelee Basilia Fawltyk- si, Basil korjaa ”hävyttömästi”: ”Mister Fawlty teille, lordi Melbury”. Hän suhtautuu ”lordiin” avoimen vihamielisesti ja ivallisesti. Paikalle ovat juuri saapuneet Basilin kovasti odottamat mutta hänelle ennestään tuntemattomat Sir Richard ja Lady Morris (Michael Wyldeck ja Julie Mellon), jotka seuraavat tilannetta pöyristyneinä. Basil jatkaa vaihtamalla työväenluokkaiseen aksenttiin ja läpsyttelemällä Melburyn poskia. Paikalla olevien aitojen aatelisten kauhuksi Basil potkaisee maahan kaatunutta miestä ja puhuttelee tätä ”äpäräksi”. Viimeinen pisara siniverisille on, kun Basil poliisin läsnäolosta huolimatta nappaa Melburyn lompakosta setelit, joiden he eivät tiedä kuuluvan Basilille. Oikea aatelis- pariskunta poistuu järkyttyneenä, ja kun Basilille selviää parin identiteetti,

Basilin pyrkimys miellyttää yläluokkaa kostautuu, kun hänelle selviää, että ”Lordi” Melbury (Michael Gwynn) onkin huijari. Pokkurointi vaihtuu toverilliseen poskien läpsyttelyyn. Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 32 sLÄHIKUVA s1/2016

tämä juoksee heidän peräänsä yrittäen saada heidät muuttamaan mielensä. 7 Esimerkiksi Monty Pytho- Hän kuitenkin epäonnistuu ja jää huutamaan ja puimaan nyrkkiään pois nin Lentävä sirkus selvästi sekä syleilee niin sanottua kiihdyttävän auton perään: ”You snobs! You stupid, stuck-up, toffee-nosed, 1960-luvun brittiläistä ”sallivaa half-witted upper-class piles of… pus!” Basil ei ymmärrä, että hän on lou- yhteiskuntaa” että tarkastelee sitä kriittisesti (Leach 2004, kannut Sir Richardia ja tämän vaimoa ivaamalla yläluokkaa – hän vain purki 160). pettymystään ja kiukkuaan yksittäiseen huijariin. Tilanteessa on siis kaksinainen komediallinen viritys. Morrisit eivät tiedä, että Melbury ei ole oikea lordi. Basililla on samalla poikkeuksellinen mahdol- lisuus sanoa suorat sanat yläluokalle, vieläpä BBC:n prime time -komediassa. On syytä olettaa, että aikalaiskatsojat ymmärsivät tämän ja että kohtauksen potentiaalinen mielihyvä syntyikin nimenomaan tästä, ei Morrisien diegeet- tisestä väärinymmärryksestä. Analysoitaessa sitcomin tuottamia potentiaalisia merkityksiä on syytä painottaa kolmea näkökohtaa. Mulkayn mukaan sitcomin käyttäminen jonkin kriittisen poliittisen viestin välittämiseen merkitsee viestin heikkenemistä ellei jopa hukkumista komedian humoristiseen intentioon (Mulkay 1988, 5). Tämä näkökohta on läsnä, kun Basil antaa aatelisten kuulla kunniansa, ja se koskee myös jatkossa esitettyjä näkökulmia Basilin yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Toiseksi Palmer korostaa, että vaikka komedia näyttää hyökkäävän jotain arvojärjestelmää vastaan – kuten Basilin konservatiivisuutta – se ei tarkoita, että komedia automaattisesti markkinoisi vastakkaiseksi ymmärrettyä arvo- järjestelmää (Palmer 1987, 14–15).7 Kyse on komediallisesta positiosta: kuka nauraa kenelle, kehen komediallinen kritiikki kohdistuu milläkin hetkellä ja missä kontekstissa. Oleellista on ymmärtää, että positiot eivät ole pysyviä edes yksittäisen komedian sisällä (Eco 1984, 2; LeGoff 1997, 49–50; Parvulescu 2010, 75–76). Tämä liittyy niin sanottuun naurun ylemmyysteoriaan, jonka mukaan jollekulle tai jollekin nauraminen edellyttää vähintään hetkellistä itsensä aset- tamista naurun kohteen yläpuolelle (Billig 2005, 42–43; Stott 2005, 131–137). Alwyn W. Turner tekee mielenkiintoisen havainnon 1970-luvun britti- sitcomista. Hänen mielestään vasemmistolaiset hahmot ovat niissä aliedus- tettuina. Sen sijaan mukana on useitakin keskiluokkaisia hahmoja, jotka olisivat vielä 1974 äänestäneet liberaaleja mutta vuonna 1979 – ehkä salaa ja hieman noloina – Thatcheria. Turnerin mukaan esimerkiksi Tony Bennin kal- taiset Labour-poliitikot kokivat tiedotusvälineet vihamielisiksi vasemmistoa kohtaan, mikä ilmeni esimerkiksi lakkoilevien työläisten ja ammattiliittojen arvosteluna. Benn piti tiedotusvälineiden asennetta jopa potentiaalisena fa- sismina. Vaikutusvaltainen teatterikriitikko Kenneth Tynan puolestaan koki, että BBC:n draamaohjelmat (mukaan lukien sitcomit) olivat täynnä avoimesti kapitalismia kannattavaa propagandaa. (Turner 2008, 126–130; ks. myös Law- rence & Sutcliffe-Braithwaite 2012, 135–138.) Yksi keskeisistä kysymyksistäni, johon Turner ei ota kantaa, onkin, voiko väittää, että ehdotettu yleinen viha- mielisyys tiedotusvälineissä (lehdet, radio televisio) on mahdollista rinnastaa komediaan? Mikäli sitcomeissa näytti olevan useita tulevia keskiluokkaisia Thatcherin äänestäjiä, tarkoittaako tämä sitä, että sitcomeissa samastuttiin näi- hin hahmoihin vai sitä, että niissä heidät asetettiin komediallisen tarkastelun tai kritiikin kohteeksi? Mulkayn argumentti sitcomin poliittista viestiä vesit- tävästä luonteesta viittaisi siihen, että vasemmistolaisten hahmojen esittämä yhteiskunnallinen kritiikki olisi menettänyt teräänsä. Basilin hahmon edeltäjä on sarjan Till Death Us Do Part (BBC, 1965–1975) työväenluokkainen Alf Garnett (Warren Mitchell), joka on paljon radikaa- limpi tilannekomediahahmo kuin Basil. Garnett ei esimerkiksi pidättäydy tuomasta suorasukaisesti esiin antisemitismiään ja rasismiaan. Sarjan vastaan-

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 33 sLÄHIKUVA s1/2016 otto paljastaa monia asioita fiktiosta ylipäätään mutta (tilanne)komediasta erityisesti. Käsikirjoittaja Jon Speight puolusteli sarjaa toteamalla, että Gar- nettin kaltaisia ihmisiä on olemassa, ja hahmon avulla hän haluaa ihmisten tuomitsevan näiden asenteet (ks. esim. Mills 2005, 44–45, 105–107). Kuuluisa ”moraaliristiretkeläinen” – vuoden 1964 Clean-Up Television -kampanjan ja National Viewers’ and Listeners’ Association (NVALA) -painostusryhmän perustaja – peruskoulunopettaja Mary Whitehouse (1910–2001) käänsi ove- lasti Garnettin hahmon edukseen kampanjoidessaan television ja erityisesti BBC:n liberalisoituvaa linjaa vastaan. Hän väitti, etteivät katsojat nauraneet Garnettin luonteen puutteille, vaan he samastuivat tähän, koska tämä oli pal- jon muutakin kuin rasisti: ahkera työläinen, perheenisä, kristillisiin arvoihin uskova patriootti ja monarkian kannattaja. Toiseksi ihmiset tunsivat empa- tiaa, kun rivikansalainen arkipäiväisine ajatusmaailmoineen laitettiin BBC:n kulttuurisnobien höykytettäväksi kansallisessa televisiossa. Whitehousen logiikan mukaan katsojat samastuivat Garnettin edustamaan ”tavikseen”, eivät yliopistokoulutettuihin satiristeihin. Garnettille nauramisen ohella he nauroivat hänen kanssaan (Whitehouse 1982, 58; Mills 2005, 105–107). Viimeksi mainittu ajatus on väistämätön myös Basil Fawltyn kohdalla, sillä tämän nokkelat sutkautukset ovat jatkuva naurun lähde Pitkän Jussin majata- lossa. Basilin tapauksessa on oletettavaa, että mahdollinen samastuminen on valikoivaa, tilanteesta riippuvaa. Juuri tästä on kyse komedian positiossa eli naurajan ja naurun kohteen vaihtelussa.

Sosialismin uhka

Basilista poiketen Thatcher inhosi luokkayhteiskuntaa. Hänestä suuri britti- läinen – aristokratian ja työväestön väliin jäävä – väestönosa edusti samoja arvoja ja hyveitä kuin hän: työteliäisyyttä ja säädyllisyyttä. Luokkayhteiskunta oli Thatcherille ja hänen kannattajilleen marxilainen/sosialistinen malli ja sellaisena vastustettava. Hän vähätteli luokka-aseman merkitystä ja puhui mieluummin työntekijöistä – termi, joka ylitti työväen- ja keskiluokan rajat. Hän esitteli keskiluokkaisiksi määrittyvät arvonsa universaaleina tai ainakin kansallisina (Lawrence & Sutcliffe-Braithwaite 2012, 132–135). Vaikka Basilin suhde luokkajakoon on selvästi erilainen – ihmisen on tiedettävä paikkansa sosiaalisessa hierarkiassa – yhdistävä tekijä on yleisen arvokonservatiivisuu- den ohella sosialismin vastaisuus ja sen näkeminen uhkana brittiläiselle yh- teiskunnalle. 1970-luvulla sosialismin näkyvin ilmentymä olivat jatkuvat lakot. Britannian yhteiskunnallinen tilanne nostetaan esiin jo ensimmäisen jak- son alussa, kun Basil vie aamun lehden hotellin vakioasukille, eläköityneelle majurille (Ballard Berkeley) (A Touch of Class, 9/1975). Basil pahoittelee, että lehtipoika on jälleen myöhässä, ja lupaa yrittää vaikuttaa asiaan. Majuri katsoo lehden etusivua ja tuhahtaa uutiselle uusista lakoista. Basil myötäilee pitkäaikaisvieraansa tuntoja ja toteaa, että ajat ovat muuttuneet: ketään ei enää kiinnosta toisten auttaminen, eikä palvelualttiutta enää ole. Basil on pääsemässä vauhtiin aiheesta, kun komedian logiikan mukaisesti muut asi- akkaat keskeyttävät hänen saarnansa. Basil lupaa kimmastuneesti palvella heitä, kun vain ehtii. Hän murahtaa majurille, että ihmiset kohtelevat toisiaan kuin saastaa. Asetelmaan kuuluu, että – päinvastoin kuin katsoja – Basil ei ymmärrä tilanteen alleviivattua ironiaa. Hän ei omistajana lakkoile mutta haluaa vaikuttaa siihen, miten ja milloin tehtävänsä suorittaa.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 34 sLÄHIKUVA s1/2016

Sosialismia vastustava Basil saarnaa lakkoja vastaan sellaisella innolla, ettei huo- maa edes puhuttelun kohteena olevan hotellivieraan kuolleen yön aikana sänkyyn- sä: Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä.

Kuten Turner toteaa, keskiluokka oli 1970-luvun kuluessa yhä ahtaammalla elinkeinoelämän ja ammattiliittojen välissä. Hyökkäysten kohteeksi joutui usein työväenluokka, minkä Basilin jatkuva valitus lakoista osaltaan todistaa (Turner 2008, 259). Myöhemmin sarjassa hän vaahtoaa jälleen uudesta autote- ollisuuden lakosta (The Kipper and the Corpse, 3/1979). Teollisuutta tuetaan verorahoin, silti työläiset kehtaavat lakkoilla. ”Ilmiselvää sosialismia”, hän tuhahtaa kiihtyneenä. Basil esittää thatcherismin retoriikkaa muistuttavan populistisen argumentin: mikäli työläiset eivät pidä autojen valmistamisesta, miksi he eivät vaihda alaa ja ala suunnitella katedraaleja tai säveltää konsert- toja? Hän vastaa itse: koska työläisiä kiinnostaa vain liukuhihnojen äärellä lorvailu ja veronmaksajien rahojen tunkeminen omiin taskuihinsa. Kohtauk- sen koomisuutta lisää, että Basil saarnaa ”kuuroille korville” eli ruumiille: hän ei huomaa hotellihuoneeseen aamiaista tuodessaan, että vieras on kuollut yön aikana sänkyynsä. Nämä kaksi komediallista elementtiä – Basilin työläisiin ja ammattiliittoihin kohdistama kritiikki sekä hänen diegeettisen ”yleisönsä” välinpitämättömyys – voi nähdä Cleesen (ja Monty Pythonin) komedialle tyy- pillisenä ambivalenssina, jossa komediallinen kriittisyys kohdistuu vuoroin eri sosiaalisiin ryhmiin. Eräässä toisessa jaksossa Basil haluaa taivutella kokkinsa Terryn (Brian Hall) jäämään ylitöihin (Waldorf Salad, 3/1979). Mies suostuu, jos saa puo- lentoista tunnin palkan suoraan käteen. Basil myöntyy mutta ei malta olla sanomatta, että tietää, että kokki saa työn valmiiksi puolessa tunnissa. ”Tämä on sosialismia”, Basil tuhahtaa. Kokki vastaa, että ei ole vaan ”vapaata markki- nataloutta”. Kohtauksen ironia on siinä, että molemmat ovat tavallaan oikeas- sa, mutta Terryn argumentti on paljon painavampi, minkä Basil ymmärtää. Hän käyttää moraalisena tekosyynä sopimuksen syntymättä jäämiselle sitä, että Terry valehtelee, miksei halua jäädä ylitöihin. (Terry sanoo haluavansa päästä karatetunnille, kunnes sattumalta paljastuu, että hänellä on treffit.) Basil nostaa esille saman näkökohdan kuin Thatcher eli ajatuksen ihmisestä ensi sijassa henkisenä ja moraalisena olentona (Grimley 2012, 88). Näin hän

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 35 sLÄHIKUVA s1/2016

määrittelee Terryn ihmisenä, jolle talous (eli raha) on ensisijaista; Terry on 8 Thatcher määritteli kris- 8 tillisyyden vastakohdaksi ”marxilainen” thatcherilaisittain määriteltynä. marxilaisuuden. Thatcherin Saunders huomauttaa, että Thatcherin retoriikka oli usein eskatologista. ”marxilaisuus” oli sekoitus so- Hän hyökkäsi vasemmistoa vastaan väittämällä, että 1970-luvun jälkipuo- sialismia, valtiokeskeisyyttä ja 1960-lukulaista individualismia. liskon Britanniassa ei ollut vallalla kapitalismin vaan sosialismin kriisi. Op- Vuonna 1978 hän kirjoitti Daily positiojohtajana hän varoitti, että mikäli sosialistit voittavat seuraavat vaalit, Telegraphissa, että yksilön Britannia on vääjäämättä matkalla kohti sosialistista valtiota. Hän lupasi tekemien valintojen moraali- suuden kieltäminen ja historian hankkiutua eroon ”sosialismin albatrossista” ja johtaa kansakunnan pois redusointi ennalta määrätyksi ”sosialismin juoksuhiekasta”. Varmuudeksi hän muistutti myös, että natsismi yhteiskuntaluokkien taisteluksi oli suoranaista kristinuskon oli kansallissosialismia (Saunders 2012, 30–33). Basilin toistuvat tuhahdukset kieltämistä (Grimley 2012, sosialismista mukailevat Thatcherin retoriikkaa. Terry puolestaan osoittaa, että 88). Vaikka thatcherismissa on oikeastaan näkökulmakysymys, kumpi talousmalli on kriisissä.9 Thatche- liberalistisella talouspolitiikalla oli aivan keskeinen osuus, hän rille ja monelle britille 1970-luvun yhteiskunnallisessa kriisissä oli kuitenkin tuomitsi ”marxilaisuuden” sillä kyse laajemmasta ongelmasta: Britannian pitkään jatkuneesta taantumisesta. perusteella, että se ylikorosti Tässä arvokonservatiivisuus, jota Basil edustaa, ei ollut vain uhri vaan myös talouden merkitystä yhteiskun- nallisissa prosesseissa. aiheuttaja. 9 Saunders (2012, 41–42) esittää Thatcherin retoriikkaa mukaillen, että vuonna 1990 Perinteisten arvojen kriisi Thatcherin astuessa syrjään konservatiivien johdosta kriisissä ei ollut Britannia vaan Basilin päätettyä edellä kuvatussa avausjaksossa (A Touch of Class, 9/1975) thatcherismi. väittelynsä hotellin asiakaskuntatavoitteista nuori työväenluokkaisella ak- sentilla puhuva mies Mr Brown (Robin Ellis) ilmoittaa haluavansa huoneen. Hän puhuttelee Basilia tuttavallisesti termillä ”mate” ja pyytää kahden hengen huonetta; hän on yksin liikkeellä mutta tuntee, että tänään saattaa lykästää. Paikalle saapuu Polly, jolle mies flirttailee ohimennen. Pollyn poistuttua mies huomaa Basilin ilmeen ja toteaa, että laskee vain leikkiä. Basilin huumorinta- jun raja on kuitenkin ylitetty. Vain Sybilin puuttuminen asiaan estää Basilia heittämästä miehen ulos. Myöhemmin hän ei usko Pollyn kertomusta, jonka mukaan Mr Brown on ”lordi Melburyn” jäljillä oleva poliisi. Basil vakuuttaa, että ”huoneen MI5 herra Brownin” satuilun todelliset motiivit selviävät pian Pollylle, joka on liian naiivi epäilläkseen ”vulgaaria Cockney-sälliä”. Polly on Basilille nuorempien sukupolvien sukupuolimoraalin mittari. Yh- dessä jaksossa Pollyn poikaystävä on saattanut tämän hotellille (The Wedding Party, 10/1975). Kun he suutelevat kiihkeästi aulassa, Basil kävelee paikalle. Hän kysyy mieheltä, haluaako tämä huoneen. Polly esittelee kysymyksestä häkeltyneen miehen työnantajalleen. Basil kysyy yllättynyttä teeskennellen, tuntevatko Polly ja mies todella toisensa. Sutkautuksen tekee hauskemmaksi se, että Polly seisoo vastaanottotiskillä henkilökunnan puolella, kun taas mies seisoo vieraiden puolella. Miehen lähdettyä Basil ottaa Pollyn puhutteluun ja syyttää tätä hotellin maineen vaarantamisesta. Hän kysyy Pollyltä, luuleeko tämä paikkaa hieromalaitokseksi. Basilin päätettyä läksytyksensä toinen nuo- ri pariskunta astuu sisään toistensa kaulassa roikkuen ja kikatellen. Basilin on nieltävä kiukkunsa, vaikkei jää arvailujen varaan, mitä pariskunnalla on mielessä. Basil kuitenkin olettaa, että pariskunta on naimisissa, ja antaa asian olla. Kun vastakkainen asianlaita selviää hänelle sattumalta, hän kieltäytyy luovuttamasta kahden hengen huonetta. Hän väittää, ettei asia liity hänen näkemyksiinsä vaan Englannin lainsäädäntöön. Sybil saapuu paikalle ja nöyryyttää miestään antamalla nuorille näiden haluaman huoneen. Neale ja Krutnik (1990, 59) toteavat osuvasti, että Pitkän Jussin majatalo rakentuu pitkälti Basilin loputtomien turhautumisten ja epäonnistumisten va- raan. He viittaavat Basilin ympärille kirjoitettuihin jakson mittaisiin tarinoihin.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 36 sLÄHIKUVA s1/2016

10 Beckett huomauttaa, että vaikka Thatcherin vaalivoittoa on pyritty vähättelemään, se oli monessa mielessä loistava suoritus. Tätä hän perustelee muun muassa sillä, että kon- servatiivit voittivat naisäänet 12 prosentilla, kun viime vaaleissa eroa oli ollut heidän edukseen vain yksi prosentti. Suurimman voiton konserva- tiivit saavuttivat eteläisessä Englannissa (jossa sijaitsee myös Basilin ”kotikaupunki” Torquay). Beckett toteaakin ehkä hieman provokatiivisesti, että Thatcheria äänestivät san- koin joukoin ”rasistit, feministit, teinit, ammattiyhdistysihmiset ja Milton Keynesin asukkaat” (Beckett 2009, 516–517). Basilin moraaliset arvot joutuvat törmäyskurssille nuorempien sukupolvien kanssa, 11 On syytä pitää mielessä kun hän yllättää sisäkkö Pollyn (Connie Booth) hotellin aulasta suutelemasta kiih- edellä esitetty Palmerin argu- mentti siitä, että komediaa ei keästi poikaystäväänsä. Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä. voi lukea suoraan ”todellisuu- den” poliittisena tai ideologi- sena vastakkainasetteluna. Vaikka Basilin konservatiivi- suus on yleensä naurun koh- teena sarjassa, se ei tarkoita On kuitenkin hedelmällistä pohtia argumenttia myös Basilin arvomaailman vasemmiston tai liberaalien kannalta. Hän käy turhauttavaa ja tappiollista taistelua yhteiskunnan libe- automaattista kannattamista. ralisoitumista vastaan, jota Sybil puolestaan ei näytä vastustavan. Avioparin Basil suhtautuu seksuaali- suusasioissa epäluuloisesti tai näkemysero on yksi esimerkki Thatcherin vuoden 1979 vaalivoiton moniselit- vastenmielisesti nimenomaan teisyydestä, sillä naiset äänestivät kyseisissä vaaleissa konservatiiveja edellisiä nuorten seksuaalisuuden osoi- vaaleja huomattavasti enemmän.10 tuksiin. Historioitsija Tony Judt muistuttaakin, että 1960-luvun Samassa jaksossa huoneen naisystävineen saanut nuorimies (Trevor seksuaalinen vapautuminen Adams) tulee myöhemmin illalla kyselemään, onko apteekki vielä auki. Basil ja seksuaalisen mielihyvän pai- nottaminen oli epämiellyttävää luulee täysin ymmärrettävästi miehen haluavan ostaa ehkäisyvälineitä. Kohta- ja jopa vastenmielistä vanhem- us noudattaa draamallista ironiaa puhtaimmillaan: katsojat nimittäin tietävät mille vasemmistosukupolville miehen haluavan ostaa paristot partakoneeseensa. Basilin mitta täyttyy, kun (Judt 2005, 404). mies kysyy häneltä, olisiko hänellä lainata ”pari…” – miehen kysymys katkeaa 12 Sandbrook korostaa, Basilin vihaiseen keskeytykseen. Kun mies kertoo tarvitsevansa paristoja, Basil kuinka hataria 1970-luvun Britanniaa koskevat yleistykset sanoo miehen olevan kuvottava. Hän luulee, että paristot tarvitaan seksilelua ovat: yhtäältä vain pienenpieni varten. Kun hämmentynyt mies vakuuttaa, että kyseessä on partakone, Basil vähemmistö kävi kirkossa viikoittain, toisaalta yhdeksällä yrittää kääntää ”kuvottava”-kommenttinsa koskemaan tunnetta, kun parta kymmenestä perheestä oli on jäänyt ajamatta. Syynä on epäilemättä epämukavuus siitä, että Basil tuli kotiraamattu. Kansakunnan tahtomattaan viitanneeksi seksileluihin. Asia ottaa häntä niin koville, että avioeroprosentti oli Euroopan 11 korkein. Toisaalta naimisiin päästyään takahuoneeseen hän hautaa kasvonsa käsiinsä. mentiin nuorempana, ja Thatcherille 1970-luvun ”arvojen kriisi” eli 1960-luvulla voimistunut eronneista puolet solmi uuden liberalisaatio oli osa laajempaa brittiyhteiskuntaa kohdannutta kriisiä. Yksi avioliiton viiden vuoden sisällä erosta. Brittiläisen yhteis- lääke tilanteeseen oli yhteiskunnan ”re-moralisaatio” eli kristillisten arvojen kunnan ajateltiin heittäneen palauttaminen.12 Ongelmana kuitenkin oli, että Thatcher ei uskonut, että valtio sosiaalisen hierarkian kahleet niskastaan, mutta se ilmaisi kykenisi tähän – eikä Thatcherin mukaan lähtökohtaisesti edes pitäisi puuttua silti ihailevansa kuningatar- sallivuutta 1960-luvulta alkaen laajentaneeseen lainsäädäntöön. Matthew taan enemmän kuin ketään Grimley nostaa esiin thatcherismia koskevassa tutkimuksessa hahmottuvan muuta. Maan rugbyjoukkueen kapteeni oli musta, ja suosituin kahtiajaon, jossa yhtäällä keskitytään thatcherismin saavutuksiin, toisaalla poliitikko oli Enoch Powell siihen, mitä thatcherismi representoi. Koska painotus on ollut ensin maini- – avoimen maahanmuuttokri- tuissa, kysymykset moraalista ja uskonnollisuudesta ovat jääneet liian vähälle tiikkinsä ansiosta. (Sandbrook 2010, 30–31). huomiolle. Grimleyn mukaan aikalaisarvioissa – 1980-luvulla tai välittömästi

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 37 sLÄHIKUVA s1/2016

sen jälkeen – thatcherismi näyttäytyi paradoksaalisesti sekä 1960-luvun lopun 13 Saundersin mukaan ”sallivan yhteiskunnan” kritiikkinä että jatkumona. Ajallinen etäisyys auttaa Thatcher oli myöhemmästä maineestaan huolimatta epäi- näkemään, että kyse oli ennen kaikkea sallivuuden vastaisesta reaktiosta leväinen ”ideologioiden” suh- (Grimley 2012, 78–81). teen. Konservatiivien vuoden 1978 arvion mukaan ihmiset Pitkän Jussin majatalossa nämä asetelmat ovat selkeästi esillä. Toisaalta olivat kyllästyneet muutokseen Basilin yritykset jarruttaa yhteiskunnallista kehitystä saarnaamalla hotellinsa ja uusiin järjestelmäideoihin, asiakaskunnalle ovat tuhoon tuomittuja, ja hän tietää sen itsekin. Hän näyttää jotka eivät toimi. Niinpä thatcherismi oli 1970-luvulla kuitenkin jakavan käsityksen yhteiskunnan kriisistä. Kriisin esimerkkeinä keskeisesti negaatioiden kaut- toimivat moraalin höllentyminen ja teollisuuden lakot. Thatcherin tavoin ta rakentunut ideoiden koko- Basilille edellä mainitut asiat johtuvat itsekurin ja yhteiskunnan perinteisen elma, jota määritti se, mitä se vastusti – ei se, mitä se ajoi. viktoriaanisen ryhdin pettämisestä. Basilille itsehillintää ja tyylikkyyttä edus- (Saunders 2012, 27–28, 40). tavat yläluokka ja ylempi keskiluokka. 14 Myöhemmin pääministeri- Basilin tavoin Thatcherille perinteiset brittiläiset kristilliselle kulttuurille pe- kaudellaan Thathcer osoit- rustuvat arvot, kuten perhekeskeisyys, julkinen säädyllisyys, lainkuuliaisuus, tautui taitavaksi merkityksillä pelaajaksi: hän käänsi poliitti- työmoraali, patriotismi ja demokratia, olivat joutuneet ennennäkemättömän set kysymykset moraalikysy- kriisiin ja hyökkäyksen kohteeksi. 1970-luvun lopulla – siis ennen pääministe- myksiksi ja käytti arvoladattua terminologiaa milloin oman rikauttaan – Thatcher julisti, että hyökkäyksen takana olivat vasemmistolaiset ideologiansa puolustamiseen, / marxilaiset intellektuellit ja oppineet. Heidän viimeisen 20 vuoden aikana milloin vastustajien ideolo- tekemänsä todellisuudesta irrallaan olevat sosiologiset yhteiskunnalliset giaa vastaan hyökkäämiseen. 13 Niinpä ”viktoriaaninen” oli analyysinsä ja epämääräiset poliittiset teoriansa olivat johtaneet tilanteeseen, positiivinen termi silloin, kun jossa moraalisuuden, laillisuuden, oikean ja väärän kategoriat ja diskurssit puhuttiin laveasti perinteisistä oli ”sopivasti” unohdettu (Grimley 2012, 87–88).14 Tietty ”unohdus” on läsnä ja vanhanaikaisista arvoista: ennen kaikkea kyseessä oli myös Pitkän Jussin majatalossa – joskin aivan eri syistä. viittaus aikaan ennen 1960-lu- vun yhteiskunnallista murrosta. Vastaavasti se oli toisessa yhteydessä hänelle negatii- Britannian taantuminen vinen termi: marxilaisuus oli ”viktoriaaninen” eli takapajui- nen ideologia. Thatcherin vas- Sarjan esittämisen aikaan Britannia yritti toipua pahimmasta sodanjälkeises- tustajille ”viktoriaaniset arvot” tä lamasta, jota Dominic Sandbrook luonnehtii dramaattisella metaforalla merkitsivät harvojen rikas- ”Pompeijin viimeiset päivät”. Vuoden 1973 lopulla Britannian tilanne oli tumista ja monien kurjuutta. Historioitsija Raphael Samuel öljykriisin, elintarvikkeiden heikon saatavuuden ja energiakatkojen takia epäilee, että viktoriaanisuus hänen mukaansa pahin, mitä maa oli joutunut kohtaamaan rauhanaikana päätyi Thatcherin retoriseen arsenaaliin sattumalta. Joka (Sandbrook 2010, 595). Tilanteen vakavuuden ymmärtämiseksi on muistet- tapauksessa oleellista on, että tava, että Britannia karsi sodanajan sääntelyä pikkuhiljaa: ruoan säännöstely ”viktoriaanisia arvoja” voitiin loppui vasta 1954. Se, että sarjassa Britannian edelleen jatkuvaan taantumaan käyttää nostalgisessa merki- tyksessä perinteisten arvojen ei viitata kuin Basilin (ja majurin) lakko- ja arvokritiikin kautta, selittyy pit- propagoimiseen mutta samalla kälti lajityyppi- ja tyylilajivalintojen kautta. Sarjassa vältellään ajankohtaisten esittämään toryt progressiivi- poliittisten aiheiden suoraa käsittelyä. Vertailu Till Death Us Do Part -sarjaan sena, jähmeää establishmen- tia ravistelevana dynaamisena valottaa jälleen asiaa: sarjassa kommentoitiin tuoreeltaan Britannian yhteis- voimana (Samuel 1999, 330, kunnallista ja taloudellista tilannetta muun muassa yksiselitteisesti nimetyissä 332–334, passim.; Grimley jaksoissa ”Strikes and Blackouts” ja ”Three Day Week”. Jälkimmäinen nimi 2012, 88–89). viittaa konservatiivihallituksen vuoden 1974 alun energiansäästöohjelmaan, jossa kuluttajilla oli käytössään sähköä vain kolmena päivänä viikossa. Tämä on monille briteille avainkokemus 1970-luvusta. Kokemuksen merkityksestä kertoo esimerkiksi se, että Andy Beckettin Britannian 1970-lukua käsittelevä kirja on nimetty otsikolla When the Lights Went Out. Kaikkialla oli hämärää, ruokakaapit olivat tyhjiä, kaupat kiinni ja kadut autioita. (Beckett 2009, 125–126, 132–143; Sandbrook 2010, 595–601.) Tämä synkkyys loistaa poissaolollaan Pitkän Jussin majatalossa, mutta sitä käsitellään rivien välissä. Beckett mainitsee Pitkän Jussin majatalon kirjoittaes- saan Britannian taantumuksesta eli deklinismistä (declinism), jonka on väitetty alkaneen jo 1800-luvun alkupuoliskolla – tosin useammin vasta 1800-luvun

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 38 sLÄHIKUVA s1/2016 lopulla. Kyse on Britannian taloudellis-poliittis-yhteiskunnallisen kehityksen taantumasta verrattuna muihin teollisuusmaihin, erityisesti Yhdysvaltoihin. Kuten Beckett painottaa, deklinismi on tulkinnallista ja sekoittuu usein joka tapauksessa tapahtuvaan sosiaaliseen muutokseen. Erityisesti epätoivottu yhteiskunnallinen muutos on helppo tulkita deklinismin näkökulmasta. Olivatko huumekokeilujen sävyttämä The Beatles tai monesti brittikomedian pohjanoteeraukseksi mielletty Mennään bussilla -sitcom (On the Buses, LWT, 1969–1973) kulttuurin progressiivista vai regressiivistä kehitystä? Vastaus riippuu näkökulmasta. Beckettin mukaan Pitkän Jussin majatalo tarjoili aika- laisille ”deklinismiä naurun kera”. Beckettille Fawlty on raivoa täynnä oleva keski-ikäinen mies rappeutuneessa Englannissa, jonka katselemisesta vallassa ollut työväenpuolueen johto tuskin nautti. (Beckett 2009, 14–16, 180–181.) Tästä sarjassa onkin pitkälti kyse: vaikka Britannian ongelmiin viitataan säästeliäästi, aikalaiskatsojat ymmärtävät asetelman. Onko kyse päivänpo- litiikan epäonnistumisesta vai siitä, että Basilin edustamat ihmiset pitävät vanhasta sinnikkäästi kiinni? Koska Basil on sarjan keskeisin komedian kohde, voi väittää, että jälkimmäinen viesti on selkeämmin luettavissa. Basilin ava- usjaksossa yläluokkaan kohdistama purkaus on nähtävä myös taantumisen asiayhteydessä: pitkään suvereenia yhteiskunnallista valtaa nauttinut eliitti on alkujaan aiheuttanut deklinismin. Basil ymmärtääkin, ettei paluuta vanhaan ole, vaikka pääosin kannattaakin luokkayhteiskuntaa. Basilin voi nähdä joko edustavan deklinismiä – hän on antanut periksi ja katselee kitkerästi kommentoiden asioiden muuttumista – tai vain ilmaisevan turhautumista siihen. On syytä huomauttaa, että Thatcherille Basilin kaltaiset hahmot – perinteissä kiinni roikkuvat, kompromisseihin ja konsensukseen liian helposti taipuvat yhden kansakunnan paternalisti-konservatiivit – olivat Britannian taantuman todellisia aiheuttajia (Black 2004, 124–125). Voidaan olettaa, että Basil ei ymmärtäisi tätä Thatcherin näkemystä. Keskeistä kui- tenkin on, että joka tapauksessa Thatcher tarjosi ainakin retorisesti ratkaisua Basilinkin ongelmaan. Hän nimittäin puhui juuri siitä, mistä Basil halusi kuulla: Britannia on suuri kansakunta, joka on ollut ahdingossa ennenkin ja selvinnyt aina. Se tulee selviytymään nytkin. Thatcher painotti, että Britannian talous on kansainvälisessä vertailussa selkein mittari Britannian taantumiselle, mutta talous ei yksinään ratkaise ongelmia. Britannian on saatava takaisin itseluottamuksensa ja itsekunnioi- tuksensa (Beckett 2015, xv–xvii). Basil ei edusta Britanniaa tai Englantia yli- päätään, mutta hänkin on menettänyt samat asiat. Mikäli Pitkän Jussin majatalo olisi samalla tapaa eksplisiittisen poliittinen kuin edellä mainittu Till Death Us Do Part ja käsittelisi päivänpolitiikkaa, voi väittää, että sarjassa tuotaisiin esiin, että Basil tietää, mistä Thatcher puhuu. Hän olisi Thatcherin kanssa samaa mieltä ja äänestäisi tätä toukokuussa 1979.

”Transatlanttista roskaa”

Fawltyjen avioliitto on läpi sarjan toistuva teema (ks. myös Niiranen 2005, 69–70). Itse asiassa Sybiliä esittävä Scales kertoo parikymmentä vuotta sarjan päättymisen jälkeen tehdyssä haastattelussa, että hänen ainoa kysymyksen- sä Cleeselle koski Fawltyja: miksi he ovat alun perinkään yhdessä? Scalesin mukaan Cleese pelkäsi tuota kysymystä, sillä hän halusi henkilöhahmoista uskottavia. He päätyivät toteamaan, että ehkä nuorena ja suhteen alkuvai- heessa Basil oli ollut rennompi ja menevämpi (Interview with Prunella Scales, 2000/2010).

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 39 sLÄHIKUVA s1/2016

15 Niirasen mukaan Basil ylipäätään mainitsee olleensa Korean sodassa siksi, että se – päinvastoin kuin seksuaalisuus – viittaa hänen maskuliinisuu- teensa tai tarkemmin sanoen siihen, mitä siitä on vielä jäljellä (Niiranen 2005, 100–103).

Fawltyjen avioliitto on läpi sarjan toistuva teema. Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä.

Fawltyjen avioliitosta – oli se komedian ulkopuolella uskottava tai ei – revi- tään sarjassa paljon pisteliästä sanailua. Basil on auttamatta alakynnessä, ja hän tietää sen myös itse. Esimerkiksi Sybilin kysyessä, tietääkö Basil seuraamukset, mikäli hän saa tietää miehen lyöneen vetoa, Basil mutisee: ”Sinun pitäisi ensin ommella ne takaisin paikalleen” (Communications Problems, 2/1979). Basil kokee vaimonsa kastroineen itsensä henkisesti. Sybil käskee miestään tämän tästä, kun taas Sybiliin Basilin käskyt eivät tehoa. Tarvitaan kuitenkin ulkomaalainen nainen, että Basilin seksuaalimoraalin luonne selviää (The Wedding Party, 10/1975). Kyseessä on ranskalainen Ma- dame Peignoir (Yvonne Gilan), antiikkikauppias, jonka flirttailevuus vastaa kansallista stereotypiaa. Ranskalaista stereotypiaa vahvistaa brittiläisyyden koominen esittäminen epäseksuaalisena. Basil – päinvastoin kuin vaimonsa – ei erota harmittoman flirttailun ja suorasukaisen viettely-yrityksen välistä eroa. Siksi ”mannermaisen” Peignoirin flirttailu saa hänet paniikin partaalle. Kun huppelissa oleva ranskalainen sanoo uskovansa, että Basilin karun eng- lantilaisen ulkokuoren alla sykkii kuuman romantikon sydän, Basil panikoi ja turvautuu vakiokikkaansa ikävissä tilanteissa: hän teeskentelee, että vanha sotavamma vihoittelee taas.15 Sybil vaikuttaa mustasukkaiselta madamen flirttailusta: miksi ihmeessä romanttisesta ja sensuellista Ranskasta kotoisin oleva nainen olisi hiukkaakaan kiinnostunut Basilista? Peignoir toteaa Basilille, että rouva Fawlty ei tiedäkään, kuinka onnekas on. Basilin ainoa samastut- tava piirre aviomiehenä näyttää olevan, että hän on ehdottoman uskollinen; ajatus aviorikoksesta on hänelle mahdoton. Voidaan tulkita, että tämä on yksi Peignoirin hahmon draamallinen funktio: hän osoittaa, että Basilissa on kunni- oitettavia ja pidettäviä puolia. Pitkän Jussin majatalossa ulkomaisten vieraiden keskeisin funktio on brittiläisen kulttuurin suora tai epäsuora kommentointi. Monty Pythonin ja sen yksittäisten jäsenten kirjoittamalle komedialle on tyypillistä, että vaikka komedia kohdentuisi johonkin instituutioon tai yh- teiskunnalliseen tai sosiaaliseen ihmisryhmään, komediallista näkökulmaa taitetaan myös niiden vastapooliin. Laatukomedia onkin jatkuvaa ulossulke- misen ja sisään sulkemisen prosessia, jossa äsken nauranut taho joutuu hetken kuluttua itse koomis-kriittisen tarkastelun alaiseksi. Pitkän Jussin majatalossa

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 40 sLÄHIKUVA s1/2016

paras esimerkki tästä on jakso, jossa hotellin vieraiksi saapuu amerikkalais- 16 Sandbrook painottaa, että suurista ongelmistaan huoli- englantilainen pariskunta (Waldorf Salad, 3/1979). Englantilaiselle rouva matta 1970-luvun Britannia ei Hamiltonille (Claire Nielson) Basil on kohtelias ja ystävällinen, ehkä osin vastannut amerikkalaiskarika- tämän keskiluokkaisen aksentin ja tyylikkään ulkoasun takia. Herra Ha- tyyrien näkemystä uppoavasta laivasta (Sandbrook 2010, 31). milton (Bruce Boa) saapuu kuitenkin aulaan ravistellen vettä sadetakistaan. Hän valittaa matkan kestosta, moottoritien kapeudesta ja lopulta säästä. Hän kysyy provokatiivisesti Basililta, miten englantilaisille hyvitetään eläminen sellaisessa ilmastossa. Sanailu miesten kesken jatkuu, kunnes amerikkalainen saa tarpeekseen. Hän kysyy, mikä Britanniaa kaikkine rajoituksineen oikein vaivaa: jatkuuko toinen maailmansota edelleen? Amerikkalaisen monologiin tulee vielä astetta provokatiivisempi sävy, kun hän ottaa esiin lompakkonsa ja kutsuu puntaa ”Mikki Hiiri -rahaksi”. Basil vastaa myöhemmin kohteliaisuu- teen toteamalla Harold Robbinsin kirjojen olevan ”amerikkalaista -- ei, vaan transatlanttista roskaa”. On merkillepantavaa, että Basil on aidosti pahoillaan, kun kuulee Hamiltonien – Sybilin tavoin – pitävän Robbinsin kirjoista. Amerikkalainen Hamilton on jopa epäkohteliaaseen Basiliin verrattuna karkea: hän kiroilee ja huutaa. Hän kehottaa Basilia uhkailemaan työntekijöi- tään fyysisesti, elleivät nämä tottele määräyksiä, kun Basil ilmoittaa keittiön olevan kiinni. Amerikkalainen tarjoutuu maksamaan kokin ylityöt, mutta kuten edellä kävi ilmi, Basil ei suostu kokin ”sosialistiseen” kiskontaan ja pitää rahat itse. Keskeisintä Basilin ja Hamiltonin kiistelyssä on, että Basil pitää vankkumatta Britannian puolta yrittäen jopa vakuuttaa pitävänsä maan sääolosuhteista. Aivan kuten aviollisen uskollisuuden tapauksessa, Basilin kansallinen ylpeys ja Britannian puolustaminen on nähtävä samastumisen mahdollistavana tekijänä. Hamiltonin turhautuminen tiukasti rajattuihin aukiolo- ja anniskeluaikoi- hin sekä niistä vankkumatta kiinni pitämiseen sisältää satiirisen totuuden. Cleesen Monty Python -kollega Palin oli filmausmatkoillaan törmännyt sa- maan ilmiöön. Kaikkialla kieltäydyttiin tarjoamasta ruokaa, jos kello näytti tiettyä aikaa, ja vieraat ohjattiin muualle syömään. Palinille tämä oli äärim- mäistä Etelä-Englantia (Palin on kotoisin pohjoisesta, Yorkshiresta). Hän tunsi itsensä spitaaliseksi kävellessään kauniissa kaupunkimaisemassa pe- runalastupussi illallisenaan (Sandbrook 2012, 95–96). Pitkän Jussin majatalossa kritiikki on ambivalentisti laitettu amerikkalaisen suuhun – luultavasti siksi, että se herättäisi enemmän vastakaikua brittikatsojissa ympäri valtakuntaa. Amerikkalainen sopii paremmin brittisysteemin kriitikoksi, koska yksi ame- rikkalaisuuden populaarikulttuurinen stereotypia on tahditon, ylimielinen suorapuheisuus. Stereotyypeillä on sitcomissa usein ideologinen funktio (ks. esim. Woollacott 1986, 209–212; Wagg 1998, 20–21), tässä tapauksessa yh- teiskunnallinen kritiikki näennäisesti ulkopuolelta tuotettuna.16 Thatcherille rajoitukset ja säännöt edustivat Britannian taantumuksellisuutta, mutta Basil ei kyseenalaista järjestelmää; hänhän on, kuten edellä todettiin, osa Thatcherin Britanniassa näkemää ongelmaa, jossa vanhakantainen konservatiivisuus oli valmis ”kompromisseihin” ammattiliittojen kanssa.

”Kukas sen pirun sodan voittikaan?”

Keskeinen viittauskohde Basilin kansallistunteelle ja patriotismille on toinen maailmansota ja erityisesti siinä Saksasta saavutettu voitto. Asia nousee esiin kahdessa jaksossa: ”The Germans” (10/1975) ja ”Basil the Rat” (10/1979). Ho- tellin vakioasukas, sodan käynyt majuri ilmoittaa yksinkertaisesti vihaavansa

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 41 sLÄHIKUVA s1/2016

saksalaisia, johon Basil toteaa pilkallisen suvaitsevaisesti: ”Still, forgive and 17 Yksi tunnetuimmista ja mielikuvituksellisimmista forget, eh… the bastards!” (The Germans, 10/1975). Toisessa mainitussa jak- esimerkeistä on Mark Twainin sossa Basil luulee dementoituneen majurin jahtaavan kuvitteellisia saksalaisia romaani Jenkki kuningas Art- tämän hiippaillessa haulikko kädessä hotellin baarissa (Basil the Rat, 10/1979). hurin hovissa (A Connecticut Yankee in King Arthur’s Court, Dialogin ja sen toinen maailmansota -kontekstin kannalta on oleellista, että 1889), jossa ”jenkki” saa iskun todellisuudessa majuri jahtaa, kuten katsojat tietävät, näkemäänsä rottaa. päähänsä ja herää keskiajan Majurin käyttämät eufemismit – ”vermin”, ”animal” – saavat Basilin huokaise- Englannissa. maan ja toistamaan lakonisesti jälleen ajatuksen ”anteeksi antamisesta ja unoh- tamisesta”. Tällä kertaa hän lisää, että pitäisi ainakin teeskennellä tehneensä niin (”Pretend we do?”). Basil ei ole antanut anteeksi, mutta toisaalta hänellä ei ole mitään saksalaisia asiakkaita vastaan. Niinpä hän pääsee miettimästä asiaa sen enempää alistumalla näennäisesti korulauseen periaatteeseen. Kun Basil ensin mainitussa jaksossa kohtaa saksalaiset (The Germans, 10/1975), hänen kielitaidottomuutensa ja toisaalta pyrkimyksensä olla ystäväl- linen asiakkailleen toimivat jakson komediallisena peruslähtökohtana (Palmer 1987, 129). Jakson edetessä tämä jää kuitenkin sivuun, kun Basilin ”todelliset” ajatukset saksalaisista ja näiden ajatusten komediallinen artikulointi nousevat keskeiseen osaan. Tämä alkaa jo ensimmäisestä kohtaamisesta. Saksalaismies kysyy Basililta saksaksi, puhuuko tämä saksaa. Basil ei ymmärrä miestä tä- män muutamasta yrityksestä huolimatta. Miehen vaimo kääntää kysymyksen englanniksi, jolloin Basil reagoi pirteästi: ”Ai te olette saksalaisia. Luulin jo, että teissä oli jotain vialla!” Kyseessä on ilmiselvä humoristinen silmänisku sarjan primääriyleisölle eli briteille. Jakso on esimerkki komedian epätyypillisestä merkitystenluomisjärjestel- mästä. Basil nimittäin kärsii aivotärähdyksestä saatuaan päähänsä iskun pais- tinpannusta (The Germans, 10/1975). Aivotärähdys on vanha komediallinen keino luoda erikoinen tilanne tai saada hahmo käyttäytymään poikkeavasti.17 Basilin käytös muuttuu sopimattomaksi, sillä hän alkaa sanoa ääneen, mitä ajattelee. Komedian kaksitahoinen merkitysjärjestelmä luo ambivalenssin, jossa katsoja joutuu pohtimaan, saako aivotärähdys Fawltyn käyttäytymään sekavasti vai sanomaan totuuden vapaana siitä normistosta, joka yleensä kont- rolloi totuuden ja sovinnaisen välistä suhdetta sosiaalisessa kanssakäymisessä. Komedialle onkin ominaista, että voi sanoa sen, mitä ei normaalisti saisi sanoa (Mills 2001, 61). Varsinkin sitcomin tapauksessa oleellista on sisällöllinen riip- pumattomuus, jonka perustana on yksittäisen jakson kesto: temporaalisuus ja väliaikaisuus antavat sitcomille kulttuurisia erityisvapauksia. Basil saa hepulin, kun lisää saksalaisia saapuu lounaalle. Hän varoittaa Pollya, ettei tämä mainitse sotaa. Basilin ajatuksena on välttää kiusallisia tilanteita. Hän on kuitenkin ainoa, joka lopulta mainitsee sodan joka virk- keessä. Hän kysyy saksalaisilta, haluaisivatko nämä drinkin ”ennen sotaa”. Hän korjaa kuitenkin ”virheensä” nopeasti päättämällä lauseen muotoon ”ennen lounasta”. Ottaessaan lounastilauksia vastaan Basil lavertelee saksa- laisille niitä näitä liittolaisuudesta ja Euroopan yhteismarkkinoista. Sota sekä ”Hitler, Himmler ja ne muut” tunkeutuvat kuitenkin jatkuvasti puhetulvaan foneettisten sanaleikkien (”Eva Prawn”, ”Herring Göring”), natsiretoriikan ja natsieleiden parodioinnin muodossa. Basil parodioi lopuksi vielä natsiparaa- tien ”hanhenmarssi”-tyyliä ja Hitlerin huutavaa puhetyyliä. Viittaus Monty Pythonin lentävä sirkus -sarjan ”Ministry of Silly Walks” -sketsiin on selvä, sillä Basil sanoo saksalaisille marssin aloittaessaan: ”I’ll do the funny walk!” (ks. myös Palmer 1987, 129–133; Mähkä 2011, 146–148). Kun Basil näyttää tajuavan, ettei kykene hillitsemään itseään, hän syyttää saksalaisia huumorintajun puutteesta. Asetelmassa on jälleen sisäänrakennet-

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 42 sLÄHIKUVA s1/2016

”I’ll do the funny walk!” Iskun päähänsä saanut Basil parodioi saksalaisille vierail- leen natsiparaatien ”hanhenmarssi”-tyyliä. Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä.

tuna mahdollisuus rinnakkaisesta komedian diegeettisen maailman ulkopuo- lelle viittaamisesta. Ymmärrettyään, ettei huumoriin vetoaminen auta, hän suuttuu ja tiuskaisee saksalaisille: ”Kukas sen perhanan sodan voittikaan!” Jakso päättyy – kuin ironisena (itse)tunnustuksena – saksalaismiehen ihmet- televään retoriseen kysymykseen: miten britit onnistuivat voittamaan sodan. Artikkelin tutkimuskysymyksen kannalta tärkeää on, että myös Thatcher käytti ensimmäisellä ministerikaudellaan ja varsinkin voittoisan Falklandin sodan (1982) yhteydessä toistuvasti toista maailmansotaa esimerkkinä Bri- tannian suuruuden hetkistä ja vaikeuksien voittamisesta. Myös kaupallinen media käytti samaa historiallista viittausta (Noakes 1998, 105–107, 122–124, 131, passim.). Patriotismi nousikin Thatcherin myötä ainakin hetkellisesti uuteen kukoistukseen (Pugh 1994, 307). Kuten John Ramsden on osoittanut, juuri 1970-luvulla brittien suhtautu- minen saksalaisiin muuttui avoimen vihamieliseksi. Vihamielisyys välittyi jalkapallokatsomoiden lauluista erilaisiin populaarikulttuurin tuotteisiin, kuten juuri televisio-ohjelmiin. (Ramsden 2006, ix–x, 121–126, 180, 207–211; ks. myös Sandbrook 2010, 544–545.) Basilin sekavassa tilassa performoitu patrio- tismi saa ”saksalaisilta” epäsuoran komediallisen tunnustuksen. Vastaavasti komedian luonteen mukaisesti on tulkitsijasta kiinni, onko Basil saksalaisia nöyryyttäessään sekaisin vai estottoman rehellinen. Joka tapauksessa lienee selvää, että hän Thatcherin tavoin vetosi brittikatsojiin yli ideologisten rajo- jen viitatessaan toiseen maailmansotaan Britannian historian ”hienoimpana hetkenä” (the finest hour), kuten sitä on usein luonnehdittu. Lopuksi onkin kysyttävä, mikä Basilissa on – aviouskollisuuden, arkisen patriotismin ja Britanniasta tunnetun ylpeyden ohella – samastuttavaa puolue-ideologisista taipumuksista riippumatta.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 43 sLÄHIKUVA s1/2016

Komedia ja samastumisen mahdollisuus: Thatcher, Basil (ja Cleese) 18 Kun sarja esitettiin Es- panjassa, Manuelista tehtiin italialainen (Langton 1999, 74). Psykologi Paul Kline esittää varsin pessimistisen tulkinnan sille, miksi nau- ramme Pitkän Jussin majataloa katsoessamme yksinkertaiselle Manuelille tai Basilin saksalaisten nöyryyttämiselle: Kyse on tukahdutetusta ksenofobiasta. Erityisen hauskoina sarjan vitsit näyttäytyvät liberaaleina tai itseään valis- tuneina pitäville katsojille. Toisaalta oleellista on, että komedia tai vitsi on hyvin kirjoitettu; jos se ei ole, komediallisuus menettää merkitystään eikä vitsille voi nauraa (Kline 1993, 156–157). Klinen mainitseman saksalaisepi- sodin tapauksessa nauramiskynnystä on madallettu aivotärähdyskliseellä (The Germans, 10/1975). Manuelin kohdalla taas komediallisuus kumpuaa Manuelin yksinkertaisuudesta, mikä on eettisesti kyseenalaista. Manuel on stereotyyppi, joka on vanhemmalle sitcomille yleinen. On helppo ajatella, että valtavirran sitcomissa vastaavaa ei enää sallittaisi. Manuelia esittävä Sachs on kuitenkin vastannut stereotypiakysymyksiin esittämällä vastakysymyksen: jos Manuel loukkaa espanjalaisia, miten on Basilin ja brittien laita?18 Niin Cleesen kuin hänen Monty Python -kollegoidensakin poliittisissa lausunnoissa – varsinkin 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa – on läsnä tietty riippumattomuus. Esimerkiksi Chapman ilmoitti vastustavansa kaik- kia ”kommunistisia, kapitalistisia tai uskonnollisia organisaatiota”, jotka teeskentelevät tietävänsä asiat muita paremmin. Idlen mukaan Pythonit eivät voineet ottaa mitään puoluetta tosissaan ja heidän tuotantonsa osoittaa ”tervettä halveksuntaa” niin oikeistoa kuin vasemmistoakin kohtaan. Cleese oli 1970-luvun alussa Labourin julkikannattaja, kunnes koki puolueen ”jä- nistäneen” ja alkaneen kohdella kannattajiaan ja ammattiliittoja holhoavasti (sit. Wagg 1992, 274–275). Palinin mukaan Cleese koki myös, ettei Labour yksinkertaisesti saa asioita hoidettua (Palin 2006, 657). Wagg tulkitsee Cleesen – ”brittiläisen satiirin rikkaimman ja kuuluisimman edustajan” – poliittisten näkemysten siirtyneen ajan mittaan keskemmälle poliittista kenttää ja jopa kohti uusliberaalia oikeistoa (Wagg 1992, 281).

Espanjalainen tarjoilija Manuel (Andrew Sachs) naurattaa Pitkän Jussin majatalos- sa stereotyyppisellä yksinkertaisuudellaan. Kuva: kuvakaappaus DVD:ltä.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 44 sLÄHIKUVA s1/2016

Tässä toteutuu Waggin argumentoima satiirin ironisuus. Cleese on 1980-lu- 19 Terry Jones kertoo, että Lentävän sirkuksen tekemisen vulta alkaen mainostanut suuryhtiöiden tuotteita, ja mainosten tyylilajina aikaan Cleese oli aina ryhmän on järjestelmällisesti ollut ironia. Kuten Wagg toteaa, ironia imartelee yleisöä puhemies BBC:n suuntaan, ennakoiden näiden skeptisyyden, mutta samalla se myy tuotetta; Cleese tie- sillä hänet otettiin yhtiössä vakavasti. Syynä oli osin se, naa satoja tuhansia muutaman päivän työstä. Cleese on todennut, ettei hän että hän oli ryhmästä kuuluisin, pyri muuttamaan maailmaa eivätkä ihmiset osta jotain vain hänen takiaan mutta hänellä oli myös luon- (ibid. 281–282). Vastaavanlaisesta ambivalenssista, joskin eri kontekstissa eli taista auktoriteettia. Jonesin mukaan kaikista tuntui, että tilannekomediassa, on kyse Basil Fawltyssa: hän on naurun kohde mutta Cleese oli itse asiassa ”päämi- myös naurun lähde. nisteri valeasussa” (sit. Morgan Vaikka Cleese myös toteaa, että hän on alkanut ajatella, että (yhteiskunnalli- 1999, 80). nen tai poliittinen) auktoriteetti voi olla jopa loistava asia (ibid.), se ei tarkoita, että hän tukisi Thatcheria. Jos Cleesen näkemyksissä ja Basilin hahmossa on jokin tietty yksittäinen yhtymäkohta Thatcheriin, se on itsekurin idea, jota Cleese 1980-luvun alussa peräänkuulutti (ibid.). Basilin keskeisiä ongelmia on itsekurin puute, mikä puolestaan ilmenee itsekontrollin puutteena. Ehkä juuri siksi hän on pääsääntöisesti naurun kohde; Cleese toteaa, että huonon auktoriteetin pilkkaaminen on hänestä hauskaa.19 Kuten edellä kävi ilmi, Pitkän Jussin majatalo nauraa Thatcherille vain yhdessä kohtaa ja tekee sen sanaval- miin nuoren miehen johdolla (The Psychiatrist, 2/1979). Tämä ei kuitenkaan tarkoita oletetun vasta-auktoriteetin automaattista tukemista. Cleese on joutunut myöhemmin toteamaan, että selvästikin on olemas- sa tuntemattoman kokoinen joukko ihmisiä, joille hän on Basil Fawlty (ks. myös Wilmut 1980, 246). Tämä on samaan aikaan vähemmän ja enemmän mairittelevaa. Cleesen mielestä osa sarjan suosiosta selittyy sillä, että ihmi- set näkevät Basilin hahmon negatiiviset piirteet, mutta samalla tämän kyky saada heidät nauramaan aiheuttaa tunteen, että luonteensa huomattavista puutteista huolimatta Basil on sisimmässään hyvä ihminen. Cleesen mielestä näin ei kuitenkaan ole, vaan Basil on täysin itsekäs, omahyväinen ja ”kauhea ihminen” (monien luonnehdinta Thatcherista, jonka kuolema käynnisti pai- koin makaaberia julkista juhlintaa Britanniassa). Siksi on selvää, miksei Cleese pidä imartelevana, että hänet samastetaan Basiliin (2009 Interviews, 2010). Toisaalta kuitenkin samastaminen mairittelee Cleeseä koomikkona: hahmo tiivistää jotain niin oleellista brittiläisen alemman keskiluokan asenteista, että komediallisuudestaan huolimatta se on uskottava. Siksi myös hahmo ja näyttelijä sulautuvat yhteen joidenkin mielikuvissa. Kuten televisiotutkija Nicholas Abercrombie kirjoittaa, ideologia televisi- ossa ei ole oikeastaan sisältöä eli ideajärjestelmiä kuvina ja ääninä vaan enem- mänkin sääntöjärjestelmiä, jotka jäsentävät ideoita, kuvia ja ääniä. Televisio- tekstien maailma on täten tavallaan arkijärjen maailma ja otetaan siksi pitkälti annettuna. Kokonaisvaikutus on, että teksti esittää yhden merkityksen, jolle ei tarjota samassa tekstissä vaihtoehtoja (Abercrombie 1996, 32). Niinpä Cleesen toteamus, että katsojat pitivät Basilista, koska tämä sai heidät nauramaan (Pitkän Jussin majatalo DVD, 2010), ja että pitäminen johtui väärinymmärryk- sestä, ei vaikuta alkuperäisen tekstin merkitykseen. Alkuperäinen teksti eli Pitkän Jussin majatalo on jo tehnyt ”ideologisen” tehtävänsä: Mulkayn edellä esitetty argumentti sitcomin heikentävästä vaikutuksesta poliittisen sanoman esittämiseen toimii tässä tapauksessa niin, että kriittisyys Basilin konservatii- visuutta ja patriotismia kohtaan menettävät osan terästään. Näin tapahtuu, koska Basilille nauretaan. Kuitenkin myös hänen kanssaan nauretaan.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 45 sLÄHIKUVA s1/2016

Lopuksi

Useammatkin tutkijat ovat sitä mieltä, että brittiläinen elokuva ja televisio paljastavat, että huumorintaju on erityisen tärkeä osa sikäläistä kulttuuria ja kansallista identiteettiä – jopa siinä määrin, että huumorintajuttomuudesta arvosteleminen on erityisen kovaa kritiikkiä muihin maihin verrattuna. Huumorintajua on pidetty jopa kansakunnan salaisena aseena kriisiajoista, kuten sodista, selviytymiselle (Mills 2005, 9–10). 1970-luku oli Britannialle erittäin poikkeuksellisten kriisien aikaa. Artikkelin tarkoituksena oli pohtia, miten Basil Fawlty auttaa ymmärtämään niitä prosesseja, joiden seurauksena Thatcher nousi pääministeriksi vuonna 1979. Yksinkertainen vastaus on, että suositun sitcomin koominen päähenkilö artikuloi samoja arvoja kuin Thatcher mutta tekee sen monimerkityksellisesti komedian keinoin. Basil on ilmiselvä (arvo)konservatiivi, jonka mielestä yhteiskunnasta on kadonnut sen vanha ryhti ja arvokkuus. Yhteiskuntaa Basilille edustaa ennen kaikkea luokkayhteiskunta. Hän ihailee brittiläistä monarkiaa ja yläluokkaa mutta on samalla viimeksi mainitulle kateellinen. Basilin suhde työväenluok- kaan on alentuva, ja mikäli sen edustajat eivät ymmärrä paikkaansa yhteis- kunnassa, hän on avoimen vihamielinen. Thatcherin tavoin Basilin mielestä sosialismi on kansakunnalle uhka ja hyökkäys perinteisiä brittiläisiä arvoja kohtaan. Hän on kuitenkin ennen kaikkea patriootti, missä piilee – hänen pis- teliään huumorintajunsa ohella – oleellisin samastumista mahdollistava tekijä. Väitän, että Basil Fawlty on ”esithatcherilainen” hahmo. Hän jakaa Thatcherin näkemykset siitä, mikä Britanniassa on mennyt väärin, ja voisi uskoa Thatcherin olevan oikea henkilö korjaamaan asiat. Näin Basil edustaa thatcherismin orastavaa ideologiaa, jonka tarkastelu avaa uusia tapoja hah- mottaa ajan yhteiskunnallis-kulttuurista muutosta ja ajattelumallien ristirii- taa. Sarja välttelee suoria päivänpoliittisia kysymyksiä pyrkiessään olemaan kenelle tahansa sopivaa viihdettä. Sarjan tekijät luottavat selvästi siihen, että katsojat osaavat lukea asioita myös rivien välistä. On tärkeää ymmärtää, että konservatiivisuus ei ole ideologinen monoliitti vaan rakentuu historialliselle jatkuvuudelle ja muutokselle. Thatcher on tästä erinomainen esimerkki. Hän viittasi Britannian historiaan mutta etsi uutta tapaa edustaa ja toteuttaa konservatiivisuutta 1970-luvn lopusta läpi 1980-lu- vun. Kuitenkin Thatcher nähdään usein mustavalkoisesti. Yksi esimerkki tästä on, että termiä ”thatcherismi” tai ”thatcherilainen” käytetään nykyään usein ikään kuin annettuna, vaikka kyseessä on kiistanalainen termi. Tässä artikkelissa Fawltyn ”esithatcherilaisuus” ymmärretäänkin ongelmattoman käsitteen sijaan Fawltyn artikuloimina orastavina arvoina ja asenteina 1970-lu- vun jälkipuoliskon Britanniassa. Basilin arvoilla ja asenteilla on kulttuuris- historialliset taustansa, kuten viittaukset britti-imperiumin menneisyyden kukoistukseen (ja implisiittisesti sen menestykseen) osaltaan osoittavat, eikä hän pysty vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Hän on pääasiassa vanhaan juuttunut (arvo)konservatiivi ja ironisesti yksi osa Britannian ongel- mien vyyhteä – sellaisena kuin Thatcher sen näki. Basililla ei olekaan yhtä positiota tai identiteettiä, vaan ne vaihtelevat ti- lanteen mukaan: oleellista on, että sarja, sen jaksot, kohtaukset ja yksittäiset vitsit toimivat komediana. Tämä selittää myös sarjan tiettyä ambivalenssia suhteessa konservatiivisuuteen ja luokkayhteiskuntaan. Ambivalenssi ilmenee keskeisesti kysymyksessä, naurammeko Basilille vai hänen kanssaan jollekulle muulle. Vastaus kuuluu: me nauramme pääasiallisesti hänelle mutta myös hänen kanssaan.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 46 sLÄHIKUVA s1/2016

Artikkeli on osa Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta ”Thatcherism, Popular Culture and the 1980s”.

Lähteet

2009 Interviews (2010) Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers). DVD. Pan Vision 2010. Interview with Prunella Scales (2000/2010) Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers). DVD. Pan Vision 2010. Torquay Tourist Office (2010) Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers). DVD. Pan Vision 2010.

Tutkimuskirjallisuus

Abercrombie, Nicholas (1996) Television and Society. Cambridge: Polity Press. Beckett, Andy (2009) When the Lights Went Out: Britain in the Seventies. London: Faber and Faber. Beckett, Andy (2015) Promised You a Miracle: UK 80–82. London: Allen Lane. Billig, Michael (2005) Laughter and Ridicule: Towards a Social Critique of Humour. Lontoo: SAGE. Black, Jeremy (2004) Britain in the Seventies: Politics and Society in the Consumer Age. Lontoo: Reaktion Books. Grimley, Matthew (2012) “Thatcherism, morality and religion”. Teoksessa Ben Jackson ja Robert Saunders (toim.). Making Thatcher’s Britain. Cambridge: Cambridge University Press. Eco, Umberto (1984) “The Frames of Comic ‘Freedom’”. Teoksessa Thomas A. Sebeok (toim.) Carnival! Berliini: Mouton, 1–9. Hartley, John (2001) “Situation Comedy, Part 1”. Teoksessa Glen Ceeber (toim.) Television Genre Book. Lontoo: British Film Institute. Jackson, Ben & Saunders, Robert (2012) “Introduction: Varieties of Thatcherism”. Teoksessa Ben Jackson and Robert Saunders (toim.) Making Thatcher’s Britain. Cambridge: Cambridge University Press, 1–22. Judt, Tony (2005) Postwar: A History of Britain since 1945. New York: Penguin. Kallioniemi, Kari (2006) Blizistä blairismiin. Englantilainen populaarikulttuuri ja yhteiskunta toisen maailmansodan jälkeen. Turku: K&h. King, Geoff (2002) Film Comedy. Lontoo, New York: Wallflower Press. Kline, Paul (1993) “Psychoanalysis and Humour”. Teoksessa Keith Cameron (toim.) Humour and History. Oxford: Intellect. Kracauer, Siegfried ( [1947] 1974) From Caligari to Hitler: a Psychological History of the German Film. Princeton: Princeton University Press. Langton, Robert Gore (1999) John Cleese: And Now for Something Completely Different. Lontoo: Chameleon. Lawrence, Jon & Sutcliffe-Braithwaite, Florence (2012) “Margaret Thatcher and the Decline of Class Politics” Teoksessa Ben Jackson and Robert Saunders (toim.) Making Thatcher’s Britain. Cambridge: Cambridge University Press, 132–147. Kuortti, Joel (2006) ”Brianin jälkikoloniaalinen elämä”. Juha Herkman, Pirjo Hiidenmaa, Sanna Kivimäki ja Olli Löytty (toim.) Tutkimusten maailma: suomalaista kulttuurintutkimusta kartoitta- massa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 271–283. Leach, Jim (2004) British Film. Cambridge: Cambridge University Press. Le Goff, Jacques (1997) “Laughter in the Middle Ages”. Jan Bremmer & Herman Roodenburg (toim.) A Cultural History of Humour: From Antiquity to the Present Day. Cambridge: Polity Press, 40–53. McSmith, Andy (2010) No Such Thing as Society: A History of Britain in the 1980s. London: Con- stable. Mills, Brett (2001) “Studying Comedy”. Teoksessa Glen Ceeber (toim.) Television Genre Book. Lontoo: British Film Institute.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47. 47 sLÄHIKUVA s1/2016

Mills, Brett (2005) Television Sitcom. Lontoo: British Film Institute. Mulkay, Michael (1988) On Humour: Its Nature and Its Place in Modern Society. Cambridge: Polity Press. Mähkä, Rami (2011) “A Killer Joke? World War two in Post-War British Television and Film Comedy”. Teoksessa Hannu Salmi (toim.) Historical Comedy on Screen: Subverting History with Humour. Bristol: Intellect. Neale, Stephen & Krutnik, Frank (1990) Popular Film and Television Comedy. Lontoo: Routledge. Niiranen, Katariina (2005) Representing and Constructing Englishness: A Study on Fawlty Towers and National Identity. Englantilainen filologia, pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. Noakes, Lucy (1998) War and the British: Gender and National Identity, 1939–91. Lontoo, New York: I.B. Tauris. Palin, Michael (2006) Diaries 1969–1979: The Python Years. Lontoo: Phoenix. Palmer, Jerry (1987) The Logic of the Absurd: On Film and Television Comedy. Lontoo: British Film Institute. Parvulescu, Anca (2010) Laughter: Notes on a Passion. Massachusetts, Lontoo: The MIT Press. Pugh, Martin (1994) State and Society: British Political and Social History 1870–1992. Lontoo: Edward Arnold. Ramsden, John (2007) Don’t Mention the War: The British and the Germans since 1890. Lontoo: Abacus. Samuel, Raphael (1999) Island Stories: Unravelling Britain. Lontoo: Verso. Sandbrook, Dominic (2010) State of Emergency: The Way We Were: Britain, 1970–1974. Lontoo: Allen Lane. Sandbrook, Dominic (2012) Seasons in the Sun: The Battle for Britain, 1974–1979. Lontoo: Allen Lane. Saunders, Robert (2012) “’Crisis? What Crisis?’ Thatcherism and the seventies”. Teoksessa Ben Jackson & Robert Saunders Making Thatcher’s Britain. Cambridge: Cambridge University Press. Stott, Andrew (2005) Comedy. Lontoo, New York: Routledge. Turner, Alwyn W. (2008) Crisis? What Crisis? Britain in the 1970s. Lontoo: Aurum. Wagg, Stephen (1992) “You’ve never had it so silly: The politics of British satirical comedy from Beyond the Fringe to Spitting Image”. Teoksessa Dominic Strinati & Stephen Wagg (toim.) Come On Down? Popular media culture in post-war Britain. Lontoo, New York: Routledge, 254–284. Wagg, Stephen (1998) “’At Ease, Corporal’: Social class and the situation comedy in British television from the 1950s to the 1980s”. Teoksessa Stephen Wagg (toim.) Because I Tell a Joke or Two: Comedy, Politics and Social Difference. Lontoo, New York: Routledge. Whitehouse, Mary (1982) A Most Dangerous Woman? Herts: Lion Pubslihing. Williams, Raymond (1981) The Sociology of Culture. Chicago: University of Chicago Press. Wilmut, Roger (1980) From Fringe to Flying Circus: Celebrating a Unique Generation of Comedy 1960–1980. Lontoo: Methuen. Woollacott, Janet (1986) “Fictions and ideologies. The case of the situation comedy”. Teoksessa Tony Bennett, Colin Mercer & Janet Woollacott Popular Culture and Social Relations. Milton Keynes, PA: Open University Press, 196–218.

ARTIKKELIT s Rami Mähkä: Basil Fawlty ja "esithatcherilaisuus" sarjassa Pitkän Jussin majatalo, 26–47.