Perhe Maanpuolustajana Sukupuoli Ja Sukupolvi Lotta Svärd- Ja Suojeluskuntajärjestöissä 1918–1944
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
SEIJA-LEENA NEVALA-NURMI Perhe maanpuolustajana Sukupuoli ja sukupolvi Lotta Svärd- ja suojeluskuntajärjestöissä 1918–1944 AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Esitetään Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Tampereen yliopiston Väinö Linna -salissa, Kalevantie 5, Tampere. 10. päivänä maaliskuuta 2012 klo 12. English Summary TAMPEREEN YLIOPISTO Perhe maanpuolustajana Seija-Leena Nevala-Nurmi Perhe maanpuolustajana Sukupuoli ja sukupolvi Lotta Svärd- ja suojeluskuntajärjestöissä 1918–1944 TAMPEREEN YLIOPISTO Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö © Tampere University Press ja tekijä Myynti Tiedekirjakauppa TAJU PL 617 33014 Tampereen yliopisto Puh. 040 190 9800 Fax (03) 3551 7685 [email protected] www.uta.fi/taju http://granum.uta.fi Taitto: Aila Helin Kannen suunnittelu: Mikko Reinikka Albert Hall Valokuvat: Suojeluskunta- ja Lottamuseo, Seinäjoki ISBN 978-951-44-8743-9 (nid.) Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1178 ISBN 978-951-44-8744-6 (pdf) ISSN 1456-954X http://acta.uta.fi Juvenes Print – Tampereen Yliopistopaino Oy Tampere 2012 Esipuhe Kun Jurvan kotiseutumuseon museonhoitaja Airi Vainionpää kesäl- lä 1996 pyysi minua järjestämään paikkakunnalta muutamia vuosia aiemmin löydetyn Lotta Svärd -osaston arkiston, en arvannut mi- hin tuo työtehtävä minut lopulta johtaisi. Olin kyllä melkein sa- man tien maisteriksi valmistumiseni jälkeen palannut Tampereelle ja suunnittelin historian jatko-opintoja. En voinut silti kuvitella- kaan, että edessä olisi vuosien ja taas vuosien mittainen matka syn- nyinpaikkakuntani menneisyyteen ja jossain kaukaisuudessa seu- raavan vuosituhannen puolella häämöttäisi tuosta kaikesta kirjoitet- tu väitöskirja. Lotat ja suojeluskunnat nousivat näkyväksi puheenaiheeksi 1990-luvun taitteessa Neuvostoliiton romahduksen vanavedessä, ja tästä seurasi julkisuusbuumi vailla vertaa. Se tuotti kymmenittäin muistelmia ja historiikkejä, useita elokuvia, näyttelyitä ja ennen kaikkea järjestöjen ”kunnianpalautuksen”. Ilmeisesti julkisuus aina- kin alitajuisesti ohjasi minutkin juuri tämän aiheen pariin, mutta kun isommat kuohut sen ympärillä laantuivat, historiantutkimus- takin on ollut ehkä helpompi tehdä. Ensimmäisen ja toisen maail- mansodan historia oli toki kiinnostanut minua jo lukioikäisestä lähtien, mutta positiivisia tai negatiivisia henkilökohtaisia kytkök- siä minulla ei näihin järjestöihin sukuni kautta ole ollut. Tutkimuk- seni myötä olen saanut selville, että äitini isä on kuulunut suoje- luskuntaan, mutta siitä ei koskaan lapsuudessani tai nuoruudessani sen kummemmin puhuttu. Lotta- ja suojeluskunta-aiheen ympäril- le lieveilmiönä syntyneen ylenmääräisen paatoksen ja aiheen poli- tisoitumisen myötä tämä henkilökohtainen sitoumuksettomuus on osoittautunut helpottavaksi tekijäksi ja antanut myös vapauden tut- kia tätä aihetta historiana, ilman velvoitteita tehdä sitä ainoastaan tietyllä tavalla. Tällä pitkällä ja vaiherikkaalla tutkimuspolulla rinnallani on alusta alkaen ollut professori Pirjo Markkola, joka aikoinaan suos- tui graduni tarkastajaksi ja lähti sittemmin ohjaamaan minua jatko- opintojen tielle. Pirjoa voin hyvinkin kutsua esikuvakseni tutkijan taipaleellani. Lämpimimmät kiitokseni hänelle erinomaisesta ohja- uksesta, tuesta, ideoista ja – pitkästä pinnasta. Haluan kiittää myös vuosien takaista graduni ohjaajaa, professori Toivo Nygårdia, joka esimerkillään osoitti, ettei tutkimuksen tekeminen ole niin haudan- vakavaa, eivätkä professorit niin pelottavia. Lisensiaatintyössäni ja väitöskirjatutkimukseni alkuvaiheessa ohjaajani oli professori Pertti Haapala, jolle lausun kiitokset mo- nista tarpeellisista kommenteista ja kekseliäistä rahoituskuvioista. Väitöskirjahankkeeni ollessa jo varsin pitkällä, minulla oli kunnia saada työni ohjaajaksi professori Irma Sulkunen, jonka erinomaisia ja uraauurtavia tutkimuksia olin tavannut tarkkaan jo vuosia aiem- min. Kiitän häntä innoituksesta, arvokkaista neuvoista ja sekä eri- tyisesti työn loppuvaiheen lempeästä, mutta riittävän määrätietoi- sesta ohjauksesta. Kiitän myös professori Henrik Meinanderia, joka ystävällises- ti lupautui työni vastaväittäjäksi sekä esitarkastajiani dosentti Tiina Kinnusta ja FT Ann-Catrin Östmania erittäin osuvista, tarpeellisis- ta ja asiantuntevista kommenteista väitöskirjani käsikirjoitukseen. Kiitokset kuuluvat myös inspiroivaa lottatutkimusta tehneelle FT Kaarle Sulamaalle, joka on ansiokkaasti kommentoinut väitöskirja- ni käsikirjoitusta sekä sen kieliasua. Työpaikkani on kaikkien näiden vuosien ajan ollut Tampereen yliopiston Historiatieteen laitos. Sijainti on vaihtunut päätalol- ta Pinni B-rakennukseen ja laitoksetkin katosivat yliopistosta vuo- den 2011 aikana, mutta virallisista nimistä viis, sillä hyvän työpai- kan muodostavat ennen muuta siellä työskentelevät mainiot ihmi- set. Aivan erityisesti haluan kiittää kahta kollegaani: dosentti, aka- temiatutkija Minna Harjulaa paitsi loputtomasta kärsivällisyydes- tä ja monenlaisesta tuesta niin tutkimuksellisten kuin muidenkin ongelmien ratkomisessa, myös monivuotisesta ystävyydestä. Kiitän myös dosentti Marko Tikkaa, joka on ystävällisesti lukenut ja kom- mentoinut käsikirjoitustani sekä auliisti lainannut henkilökohtaisen kirjastonsa aarteita, ja tarvittaessa tiukastikin patistanut välillä lil- lukanvarsissa kompuroineen tutkijan takaisin oleellisempien tutki- musongelmien pariin. Lämmin kiitos työtoveruudesta, kannustuk- sesta, hyvistä keskusteluista sekä mainiosta lounas- ja kahvi seurasta: Keijo, Tiina, Ulla, Sari K-P, Sari P, Raisa, Jussi, Markku, Mervi, Ville, Johanna, Tanja, Risto, Teijo, Jarkki, Tuula, Pia, Sami ja mo- net muut joiden kanssa olen ollut vuosien varrella samassa työyh- teisössä. Jouni on ollut myös korvaamaton tietotekninen tukihen- kilö. Pia L:lle Tukholmaan banaalihistoriallisia terveisiä sekä Tuija, Riitta, Sari A. ja Anita: hyvä ruoka, parempi mieli! Työtäni ovat koko ajan inspiroineet naistutkimus ja sittemmin myös miestutkimus. 1990-luvulla työskentelin Tampereen yliopis- ton naistutkimuksen laitoksella Suomen naistutkimuksen seuran sihteerinä ja Naistutkimus-Kvinnoforskning-lehden toimitussihtee- rinä. 2000-luvun taitteessa olin mukana professori Tuula Gordonin johtamassa Katajatar-hankkeessa. Innostava ja opettavainen ajan- jakso naistutkimuksen maailmassa jätti pysyvän jäljen tutkimus- intresseihini ja -tapoihini. Kiitokset siis myös tamperelaiselle nais- tutkimusyhteisölle. 2000-luvun puolivälissä tutkimushankkeeni sai tarpeellisen lisän miestutkimuksesta. Sen myötä tutustuin kah- teen erinomaiseen nuoreen tutkijaan: FT Anders Ahlbäckiin sekä FM Ville Kivimäkeen, josta ilokseni tuli vielä työni loppuvaiheissa työkaverini. Paitsi heidän uraauurtava tutkimuksensa suomalaisen miestutkimuksen ja sukupuolihistorian parissa, myös molempien asiantunteva ja oivaltava kommentointi tutkimukseni suhteen on ollut suorastaan ratkaisevan tärkeää. Väitöskirjoja ei tehdä ilman rahoitusta. Aineellisesta tuesta par- haimmat kiitokset Suomen Akatemialle, Tampereen yliopiston tu- kisäätiölle, Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan ja Pirkan- maan rahastoille, Jalmari Finnen säätiölle sekä Åbo Akademille. Kiitän myös Tampere University Pressiä väitöskirjani julkaisemises- ta ja Mirja Iivosta, Outi Sisättöä sekä työni taittaja yliopiston jul- kaisusihteeri Aila Heliniä yhteistyöstä. Kiitän myös Virginia Matti- laa työni englanninkielisen tiivistelmän kirjoitusasun korjaamisesta. Välttämätön työmatkojen kohde historiantutkijalle ovat arkis- tot, ja niiden ammattitaitoinen henkilökunta ensiarvoisen tärkeä. Kiitänkin entisen Sota-arkiston, Vaasan maakunta-arkiston, Seinä- joen Lotta- ja suojeluskuntamuseon, Jurvan ev.lut. seurakunnan arkis ton sekä Jurvan kunnanarkiston työntekijöitä arvokkaasta avusta. Haluan kiittää myös Airi Vainionpäätä, Leena Kakkuria, Aarre Äystöä sekä Sakari Parkkamäkeä lukuisista Jurvaa koskevista arvok- kaista tiedoista ja henkilökohtaisten arkistojen aarteista. Työtäni ei kuitenkaan olisi syntynyt ilman niitä entisiä jurvalaisia lottia, pik- kulottia, suojeluskuntalaisia ja sotilaspoikia, jotka päästivät minut haastattelumatkalle menneisyyteensä. Heille haluan lausua läm- pimät kiitokseni, vaikka monia heistä kiitokseni eivät enää vali- tettavasti tavoita. Minulla on ollut lähelläni myös erinomainen joukko ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat jaksaneet tukea ja uskoa, että tästä vielä jotain tulee. Kiitos heille kaikesta myötäelämisestä ja mainiosta seurasta. Pirkko-anopilleni ja Jarmo Puntaselle erityinen kiitos ihan raa’asta työstä: tekstin kieliasun tarkistamisesta vielä viime metreillä. Kiitollisuus tuntuu kovin laimealta ilmaisulta sille, mitä tunnen tällä hetkellä omaa perhettäni kohtaan. Ilman puolisoni Juhan tu- kea ja rakkautta en olisi päässyt tänne asti. Lämmin kiitos olemas- saolosta myös pojillemme Tuomakselle, Matiakselle ja Markukselle, jotka ovat jokaisena aamuna antaneet minulle syyn nousta uuteen päivään. Ilman heidän olemassaoloaan tämä työ olisi ehkä valmis- tunut joitakin vuosia aiemmin, mutta olen onnellinen, että ym- märsin koko ajan ennen muuta olla läsnä heidän ainutkertaisessa lapsuudessaan. Vanhempani Helena ja Paavo ovat aina pyyteettömästi tukeneet ja kannustaneet minua omituisessa ammatinvalinnassani. Mones- sakin mielessä tätä työtä ei olisi ilman heitä. Voin kiittää heitä myös konkreettisista tutkimusapulaisen töistä: kuvien hankkimises- ta, haastattelujen järjestämisestä ja niistä lukuisista illoista, jolloin olemme muistelleet entisiä jurvalaisia ja Jurvan elämää. Haluan kii- toksena omistaa tämän työni omille