Friedrich Nietzsche Tragedian Synty
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Tragedian synty Friedrich Nietzsche Tragedian synty Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori 23°45 niin & näin -lehden filosofinen julkaisusarja Sisällys 7 Suomentajan alkulause 11 Itsekritiikin koetus 28 Alkusana Richard Wagnerille 30 Tragedian synty (§1–§25) 180 Suomentajan huomautukset 211 Kirjallisuutta Suomentajan alkulause Suomentajan alkulause Geburt der Tragödie aus dem Geiste der Musik (= GT) (Tragedian synty musiikin hengestä) ilmestyi tammikuun alussa 1872 Leipzigissa E. W. Fritzschin kustantamana. Tekijä oli samassa kaupungissa 1865–1867 opiskellut Fried- rich Nietzsche. Tultuaan 24-vuotiaana 1869 nimitetyksi Baselin yliopiston klassisen filologian professoriksi Nietzsche piti 1870 yleisöesitelmät »Griechische Musik-drama» (Kreikkalainen musiikkidraama) ja »Sokrates und die Tragödie» (Sokrates ja tragedia). Vuoden aikana valmistuivat julkaisematta jääneet tiiviit tutkielmat »Dionysische Weltanschauung» (Dionyysinen maailmankatsomus) ja »Die Geburt des tragischen Gedankens» (»Traagisen ajattelun synty.» Suom. Kimmo Jylhämö, niin & näin 3/94 sekä Oi runous. Romantiikan ja modernismin runouskäsityksiä. Toim. Tuula Hökkä. SKS, Helsinki 2000). Kesällä 1871 seurasi omakustanteena 7 Friedrich Nietzsche suppea traktaatti Sokrates und die griechische Tragödie (Sokrates ja kreikkalainen tragedia), jonka Nietzschen filosofiystävä ja opiskelutoveri Heinrich Romundt ker- toi aiheuttaneen Leipzigin yliopistopiireissä »suuren sen- saation». Hän viestitti, että koska pidettiin tavattomana edetä esteettisestä tarkastelusta maailmanselityksiin, »kaikki toivovat selkeämpää ja perinpohjaisempaa kehit- telyä apollonisen ja dionyysisen käsitteistä». Tuskin kenenkään mielestä GT toi asiaan riittävästi kaivattua kirkkautta tai seikkaperäisyyttä. Toukokuussa 1872 toinen ystävä, ylioppilas- ja filologikollega Erwin Rohde, laati kirjasta suopean arvostelun, mutta vielä nuorempi oppinut Ulrich von Wilamowitz-Möllendorff leimasi sen pamfletissaan Zukunftsphilologie! asiattomaksi mielikuvituksen tuotteeksi. Jo tätä ennen Nietzschen tär- kein opettaja, Leipzigiin asettunut professori F. W. Ritschl, oli kirjeessä tekijälle torjunut GT:n epähistoriallisena ja -tieteellisenä filosofis-uskonnollisena pelastussanomana. Rohde vastasi wilamowitzilaiseen kritiikkiin, mutta aika- laiskeskustelu hiipui. Teoksesta valmistettiin 1874 huoliteltu mutta käytännössä muuttamaton toinen painos, joka julkaistiin vasta 1878. Mainittavampaa lukijakuntaa vaille jäänyt Nietzsche jatkoi työssään talvilukukauteen 1878–1879 saakka. Hänen seuraavat kirjansa – David Strauss der Bekenner und Schriftsteller (David Strauss, tunnustaja ja kirjailija, 1873), Vom Nutzen und Nachtheil der Historie für das Leben (Historian hyödyistä ja haitoista elämälle. 1874. Suom. Anssi Halmesvirta. JULPU, Jyväskylä 1999), Schopenhauer als Erzieher (Schopenhauer kasvattajana, 1874), Richard Wagner in Bayreuth (Richard Wagner Bayreuthissa, 1876) 8 Suomentajan alkulause ja Menschliches, Allzumenschliches (Inhimillistä, liian inhimillistä, 1878) – eivät keskittyneet kreikkalaisiin. Nietzsche luennoi kuitenkin yhä klassisista aiheista, laati julkaisematta jääneitä tutkielmia ja muistiinpanoja helleenien ajattelusta ja kulttuurista sekä sivusi myös kirjoissaan alinomaa antiikin ja modernin maailman suhdetta. Jäätyään sairaseläkkeelle Nietzsche viimeisteli vielä 14 uutta kirjaa ennen vuotta 1890. Näiden lisäksi ilmestyi joitakin uusintapainoksia, joihin kuului 1886 julkaistu Die Geburt der Tragödie. Oder: Griechenthum und Pessimis mus (Tragedian synty eli Kreikkalaisuus ja pessimismi). Tähän kauttaaltaan työstettyyn mutta pääpiirteissään ja yksityiskohdiltaankin valtaosin entisenlaiseen painokseen sisältyi uusi esipuhe »Versuch einer Selbstkritik» (Itse- kritiikkiyritys). Nietzschen teoksia alettiin laajemmin lukea vasta 1890-luvulla, ja vuosisadanvaihteessa trage- diakirjasta saatiin ensimmäiset versiot muun muassa ruotsiksi ja venäjäksi. Käsillä oleva ensimmäinen suomennos on tehty toisen painoksen mukaan Giorgio Collin ja Mazzino Montinarin toimittaman kriittisen edition pohjalta: Friedrich Nietzsche, Sämtliche Werke. Kritische Studienausgabe (1980). 2. p. DTV & de Gruyter, München & Berlin 1988 (= KSA). Teoslaitoksen ensimmäiseen niteeseen kuuluvat myös mainitut kaksi esitelmää, kaksi tutkielmaa ja traktaatti sekä vuosien 1873–1876 aikana ilmestyneet, yhteisnimellä Unzeitgemässe Betrachtungen I–IV (Epäajanmukaisia tarkasteluja) tunnetut kirjat. Suomentajan huomautukset on laadittu käännöstyön ohessa tätä suomenkielistä laitosta varten helpottamaan tekstin hahmottamista ja auttamaan 9 Friedrich Nietzsche sen tulkitsemisessa. Huomautuksiin sisältyy muutama sana käännösratkaisuista, joista tässä mainittakoon nämä: Nietzschen lempisanoihin kuuluvat ungeheure kääntyy suunnattomaksi (se voisi olla »valtaisa» tai »hirviömäinen»), Abgrund pohjattomuudeksi (voisi olla »syvänne» tai »syöveri»), Rausch huumaksi (voisi olla »hurmio» tai »päihtymys») ja zu Grunde gehen häviämiseksi (voisi olla »kariutua» tai »kaikota»). Kiitos Kimmo Jylhämölle, jonka kanssa kääntäminen aloitettiin yhteisvoimin kauan sitten, sekä Alfred Kordelinin säätiölle tuesta valitettavan katkonaisesti edenneen työn käynnistämisessä. 10 Itsekritiikin koetus Friedrich Nietzsche 1 Mihin mahtaakaan pohjautua tämä kyseenalainen kirja: arvokkuudeltaan ja kiihottavuudeltaan ensiluokkainen kysy- mys sen täytyi olla, vieläpä syvästi henkilökohtainen kysymys, – tästä todistaa aika, jolta se on peräisin, josta huolimatta se sai alkunsa, saksalais-ranskalaisen sodan liikkeelle paneva aika 1870–1871. Kun Wörthin verilöylyn kumu kaikkosi Euroopan yltä1, istui aivoitusten ja arvoitusten ystävä, jolle lankesi tämän kirjan isyys, jossain Alppien loukossa, aivoituksissaan ja arvoituksissaan, hyvin kummissaan siis ja sen kum- memmitta yhtaikaa, kirjatakseen ylös ajatuksensa kreik kalaisista – ytimen ihmeelliselle ja vaikeapääsyiselle kir- jalle, jolle omistettakoon tämä myöhästynyt esipuhe (tai jälkipuhe). Jokunen viikko myöhemmin hän löysi itsensä Metzin kaupunginmuurilta2, yhä pääsemättö- missä kysymysmerkeissä, joita oli asettanut kreikkalaisten 12 Itsekritiikin koetus oletetun »seesteisyyden»3 ja kreikkalaisen taiteen kohdalle; kunnes viimein, tuona syvimmän jännityksen kuukautena, kun Versailles’ssa neuvoteltiin rauhasta4, hänkin pääsi rau- haan itsensä kanssa ja taistelukentältä kotiin tuomastaan sairaudesta verkkaan toipuessaan5 hän löi pysyvästi luk- koon tragedian syntymisen musiikin hengestä. – Musiikin? Musiikki ja tragedia? Kreikkalaiset ja tragediamusiikki? Kreikkalaiset ja pessimismin taideteos? Tähänastisista onnistunein, kaunein, kadehdituin, elämään viettelevin ihmislaatu, kreikkalaiset – anteeksi kuinka? Hekö muka tarvitsivat tragediaa? Saatikka – taidetta? Kreikkalainen taide – mitä väliä?… Arvaahan sen, mille kohdin pantiin täten suuri ole- massaolon arvon kysymysmerkki. Onko pessimismi vält tämättä vajoamisen, lankeamisen, epäonnistumisen, väsy- tetyn ja heikentyneen vaiston merkki? – kuten se oli intialaisilla, niin kuin se aivan ilmeisesti on meillä, »moderneilla» ihmisillä ja eurooppalaisilla? Onko ole- massa vahvojen pessimismiä? Ennen muuta täälläolon kovuuteen, kauhistavuuteen, pahuuteen, ongelmallisuuteen kohdistuvaa mieltymystä, joka pulppuaa hyvästä olosta, ylitsevirtaavasta terveydestä, täälläolon täyteydestä? Kukaties on olemassa kohtuuttomuudesta6 kumpuavaa kärsimystä? Terävimmän katseen koettelevaa urheutta, joka kaipaa pelottavaa kuin vihollista, arvollista vihollista voimainkoetteluun? Jonka kanssa tahtoo oppia, mitä »pelkääminen» on?7 Mitä tarkoittaa, keskellä kreikkalaisten parasta, vahvinta, urheinta aikaa, traaginen myytti? Entä dionyysisyyden suunnaton ilmiö? Siitä syntynyt tragedia? – Ja kääntäen: mitä merkitsee se, mihin tragedia kuoli, moraalin sokraattisuus8, teoreettisen ihmisen dialektiikka9, 13 Friedrich Nietzsche tyytyväisyys ja seesteisyys – kuinka? Eikö juuri sokratismi voisi olla vajoamisen, väsymisen, sairastumisen, anarkkisesti laukeavan vaiston merkki? Ja »kreikkalainen seesteisyys» pelkkä myöhemmän kreikkalaisuuden iltarusko? Epikuro- lainen10 tahto pessimismiä vastaan silkkaa kärsivän varovaisuutta? – Ja itse tiede, meidän tieteemme – niin, mitä ylipäänsä tarkoittaa tiede kaikkineen, kun sitä tarkastellaan elämän oireena? Mihin siitä on, ja vielä pahempaa, mistä se tulee – kaikki tiede? Kuinka? Onko tieteellisyys ehkä vain pelkoa ja pakoilua pessimismin edessä? Hieno hätävarustus totuutta vastaan? Ja, moraalisesti puhuen, väristelyä ja vääristelyä? Epämoraalisesti sanottuna viekkautta? Oi Sokrates, Sokrates, sekö kenties oli sinun salaisuutesi? Oi salaisuudentäyteinen ironikko, tämäkö kenties oli sinun – ironiaasi?11 – – 2 Sain tuolloin otteen jostakin pelottavasta ja vaarallisesta, ongelman sarvista, jollen itse härästä, joka tapauksessa uudesta ongelmasta: tänään sanoisin, että se oli itse tieteen ongelma – ensimmäistä kertaa tiede käsittyi ongelmalliseksi, kyseenalaiseksi. Mutta tämä kirja, josta tuolloin saattoi lukea nuo- rukaisen uskallukseni ja epäluuloni – mikä mahdoton kirja pakosti kasvoikaan moisesta nuoruuden vastaisesta 14 Itsekritiikin koetus tehtävästä! Se rakentui kovin ennenaikaisista, yltiövihreistä ja jaettavuuden kynnyksellä viipyvistä omista kokemuksista, pystytettiin taiteen perustalle – sillä tieteen ongelmaa ei voi tuntea tieteen pohjalta –, kirja kukaties taiteilijoille, joilla on sivutaipumuksenaan kyky erittelyyn ja jälkikatsantoon (tahtoo sanoa poikkeuslajin taiteilijoille, joita täytyy muttei lainkaan haluaisi etsiä…), täynnä psykologisia uudistuksia ja taiteilijasalaisuuksia,