SUOMI TUHAT LUVULLA Sisältö: sivu 2 Vanhat saagat kertovat sivu 4 Vanha Suomenmaa sivu 6 Kartat sivu 8 Vanhan Suomen kuninkaallinen dynastia 160 jKr sivu 13 Kvenlandin perilliset ja IV kuningas Kari Fornjotr sivu 14 Suomen Làesö saari ja sen seireenit sivu 19 Suomen kuninkaan lääni Ruijassa vuosi n.220 jKr sivu 30 Norjan perustaja Suomen kuningas Norr Thorrinpoika Fornjotr sivu 35 Hålogalandin kuninkaan läänin perustaja kuningas Godwulf sivu 40 Suomen kuningassuvun alkujuuret sivu 43 Vanaja (Hålmgord) Itämeren Suomessa sivu 46 Itämeren Suomi sivu 48 Suomen kuningas Robert Skirtansson sivu 50 Suomen suurruhtinas Rurik Halfdansson vuosi 859 jKr sivu 55 Birka suomalaisten ja viikinkien kauppapaikka sivu 58 Aldeigjuborg Laatokan tulliasema sivu 69 Suomi Ruotsi sivu 76 Suomalainen Pohjois-Ruotsi sivu 84 Upsalan Svithiod Ruotsinmaan tukikohta ja ensimmäiset kuninkaat sivu 93 Viron kansa sivu 99 Viikinkien ruhtinaskunta ja kauppareitit, kartta jouko pesonen SIVU 2 VANHAT SAAGAT KERTOVAT Vanhat saagat kertovat ikiaikaisista tapahtumista, kuten KVENLAND SUOMEN LEIJONAKANSASTA ja heidän viikinkikuninkaista. Tämä kaikki on kuitenkin ollutta ja mennyttä! Kuninkaat Skandinaviassa olivat ajanlaskumme alkupuolella ja sen jälkeenkin yllättäen samaa kaukaista aatelistoa, joiden jatkumoa voi seurata vaikka ”Abrahamiin saakka!” Historiallisia kertomuksia on joskus keskiajalla kirjattu alkuperäisten suullisten kertomusten mukaan. Eräs saagojen tallentaja oli vaikkapa Islantilainen pappismies Snorri Sturluson, enempää heitä tässä luetteloimatta. Vanhimmat Suomen kuningassuvun tiedot goottien yhteydessä sanotaan hävinneen roomalaisten polttaman kirkon mukana. Vanhojen saagojen kertomuksia on johdateltu naurettavaksi hölynpölyksi oman edun nimissä mytologian piikkiin. Tietysti pelkkää merkityksetöntä pölyä ne tänä päivänä jo ovatkin. Kuten esimerkiksi suomalaisten joutuminen vuoden 1250 jKr aikana varsinaisten pölyttäjien Ruotsin kuninkaiden alaisuuteen. Kuka sellaista hölynpölyä muistaisi enää? Meidän suomalaisten omat kuninkaamme, sellaisia meillä on ollut, heidän perillisensä kiinnostuivat valitettavasti enempi Norjan, kuin Suomen ihanuudesta. Joita päämääriään on jälkeenpäin vaikea edes arvailla. Kaikki suuret ja jalot alkuperäiset suunnitelmat saattoivat muuttua aivan toiseksi sukupolvien vaihtuessa. Venäjän sekakansan lisääntyminen saattoi olla yksi syy ja pelko ympäristön hallitsemattomuudesta. Kuitenkin tämä alkuperäinen ”leijonakansan maa”, oli Skandinaviassa suurempi kuin mikään maa siihen aikaan. Jos vaikka verrataan Östra Arokseen, eli vanhan Upsalan ”Turkkilaisen kuninkaan lääniin”. Maamme Juudan leijona-symboli on kulkenut aikojen alusta suomalais-ugrilaisten sukukuntien mukana. Se on myös muiden Skandinavian maiden symboli, kuin myös saarivaltakuntien. On merkille pantavaa vanhojen goottikuninkaidenkin vaakunoissa esiintyvä leijonakuvio. SIVU 3 Sanotaan, että meidän suomalaisten perusominaisuus on mietiskelevä ja usein myös älykäs. Kansalaisillamme on helposti kansainvälisiä yhteyksiä. Meillä sanotaan olevan paljon yhteistä kaukaisten heimo veljiemme kanssa vaikkapa Sveitsin pohjoisosissa. Vanhojen kuninkaiden olemassaolo ja muut historian tiedot pölytettiin maastamme. Tämä lienee tapahtunut Ruotsin kuninkaiden vallankäytön ideana toisella vuosituhannella, jatkuen kuudensadan hallinta vuoden ajan. Se oli sikäli helppoa kun ei ollut tiedotusvälineitä oikean tiedon saamiseksi, niin kuin nykyisin. Ihmisillä oli vain se tieto mikä heille oli lupa sanoa. Muu historia hävisi siihen, kun laittoi heille turhien tietojen paperin palamaan. Naapurimaiden hallitsijat Suomalaisia johtaessaan, ovat tehneet kaikkensa ottaakseen kunnian kaikesta joka ei välttämättä heille kuuluisikaan. Varsinkin kun meidän maallamme on ollut tuhat vuotta omia kuninkaita, ennen Ruotsinmaan hapuilevaa suomalaisten hallintaa. Samoin taas venäläisten päättäväistä kaiken tuhoamista. Heille sellainen naapuri on siisti, jossa ei ole kuin ruoto jäljellä. Ruotsinmaalaiset taas yrittivät olla hyväntekijöitä tai jotakin sinne päin. Kuten muinaisen uutuuden Kristinuskon tuomista meille, jossa ei sinällään ole mitään pahaa. Mutta, kuitenkin suomalaisilla on ollut iäti oma vankka uskonsa. Jota Suomen omat vanhemmat goottikuninkaat olivat täydentäneet heidän tunnustamansa vanhan, voisiko sanoa heidän aikaisen Ortodoksisen uskon mukaan, vaikka siitä ei ole tehty suurta numeroa, eikä ehkä levitetty kokopäivä työnä. Kouluissa kerrottiin ennalta sovittuja totuuksia, ehkä näin vielä tänäkin päivänä, eli ikään kuin Suomen historia alkaisi ”metsäkansasta,” siitä alkaen kun vuonna 1250 ”Ruotsinmaa nousi täällä vahvaksi.” Päästyään valtaan Ruotsinmaan hallitsijat toivat runsaasti Ruotsalaisia Suomeen sen metsäkansalaisia muka opettamaan käsitöissä ja maanviljelyksessä. No ihan hyvä! Suomeen muuttaneilla ”opettajilla” oli kyllä ruotsalaisperäiset nimet, mutta usein he olivat aikojen takaa alkuperäisiä ruotsinkieliseksi muuttuneita Suomalaisia. Jos todistella täytyy, nykyisen Suomen länsipuolella Torniossa ja Piitimen kirkonkylissä on voitu ajoittaa vuosien 200 ja 600 jKr välille IDÄN SUOMALAISEN ASUTUKSEN esineistöjen kulttuurikerrostumia. Siellä Kainuun suomalaiset olivat maan alkuperäisiä asuttajia. Muualla Pohjois-Ruotsissa asutus oli myös osittain harvaan asuttua suomalaisperäistä. Sekä porotaloudesta eläviä Lappalaisia eli Sameja. SIVU 4 VANHA SUOMENMAA Kristuksen syntymän jälkeen vuosituhannen alussa Suomi oli erilainen kuin nyt kolmannella vuosituhannella. Tämä maa oli silloin kooltaan paljon suurempi. SUOMALAIS-UGRILAINEN LEIJONAKANSA asutti sitä heimoittain ryhmittyneinä vuosituhansia, idässä aina Ural-vuorten taakse Siperiaan asti. Valtapoliittisten tarpeiden takia näillä vuosituhansilla sitä ei enää haluta tunnustaa, että sellaista olisi koskaan ollutkaan. Tänään Volgan Suomalaisten kansojen rippeet Venäjän vallan alla ovat näennäisesti olemassa. Tuskin heistä monikaan asuu enää sukunsa alkuperäisellä paikkakunnalla. He asuvat vieraissa venäläiskaupungeissa vähemmistöinä, joihin on sekoitettu monien vieraiden kulttuurien kansalaisuuksia. Tai asuvat tiettömien taipaleiden takana pienissä, mutta valvotuissa kyläyhteisöissä, joista nuoret ovat poistuneet. Meillä koulussa saatettiin mainita epämääräisesti portittoman palomuurin takana elävistä Volgan sukulais-heimoista. Nykyisin nämä SUOMALAIS-UGRILAISET on melkein hävitetty maan päältä. Kuten: OSTJAKIT, VOGULIT, VODJAKIT, SYRJÄÄNIT, PERMIT, MORDVAT, TSEREMISSIT, MARIT, MERJALAISET, MUROMAT ja muita pienempiä sukukuntia. Tseremissien, eli Marien väestöstä puolet menehtyi jo sotiessaan keisarinvallan aikana heimoruhtinaansa Poldysin johdolla venäläisiä vastaan. Tuntuu että Volgan suomalaiset heimot, heidän perintönsä ja omaisuutensa ovat olleet eräille vapaata riistaa. Ensimmäisellä vuosituhannella, ennen kuin ”Volgalla” viikinkien kauppaliikenne varsinaisesti alkoi, joka oli yksi merkittävä vaihe. Silloin suomalaisilla oli jo ollut kauan aikaa omatkin menestyvät kauppayhteydet. Maan sisäisen kaupankäynnin lisäksi ne ulottuivat usein mm. Keski-Eurooppaan ja Baltian maihin. Suomi on joskus ollut melko vankka ja hyvin varusteltu kuninkaan läänityksessä. Sosiaalinen organisaatio käsitti, ei pelkästään FORNJOTR kuninkaat päämiehenään, vaan Volgan SIVU 5 suomalasten sukukuntien omat heimoruhtinaat. Yhtenäinen puolustusorganisaatio kuitenkin nähtävästi puuttui. Suomalaisten käsityötaidot olivat korkeatasoisia ammattilaisten käsissä. Oli suutareita, räätäleitä, seppiä, kultaseppiä, aseseppiä, kiertäviä seppiä kenttäahjoineen ja alasimineen. Korkeatasoisten pienten jokiveneiden ja suurten merialusten rakentajia ym. Joiden ansiosta heillä oli hyvä toimeentulo. Paljon oli myös vuosisatojen aikana omilta sukupolvilta perittyjä, kuten arvokkaita kultakoruja, joita naiset yleensä kantoivat. Toisaalta nämä näkyvät rikkaudet johtivat lopulta ainakin ns. ”Volgan” suomalaisten kohtaloksi, jo mainitun yhtenäisen puolustuksen puuttuessa. Vanhan Fornjotr Suomen kuningassuvun aikana Volgan suomalaisten heimoruhtinaat saattoivat olla ylpeitä kansastaan, eikä suvainneet muita yhteisiä ylijohtajia alueilleen. Tällainen asia tuntuu mahdolliselta, mutta ei kaikkina aikoina ihan varmalta. Ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella Volgan ja Itämeren suomalaiset kokivat huolestuttavan uhkan. Siksi vuonna 859 jKr heitä tuli puolustamaan paljon kokenut oman aikansa suuri (myös kooltaan) viikinkipäällikkö RURIK HALFDANSSON viikinkijoukkoineen. Josta ns. viikinkiajasta jäljempänä tarkemmin. Viikinkien käyttämä miekka oli pituudeltaan noin 90 cm. Miekka taisi olla enempi symboli, taontana todellinen taideteos. Kuitenkin todellisissa taisteluissa käytettiin usein muita pelottavia apuvälineitä. SIVU 6 Ote: Historial Atlas C.Calbeck kartasta Northen Europe 814 luvulla jKr. Kartta on Suomen suurruhtinas Rurikin syntymäajoilta. Norja on siinä kuvattu omana alueena, Pohjoisosassa karttaa näkyy Hålogalandin aluetta. Tosiasiassa Norja alkoi olla pirstoutuneena pieniin kuningaskuntiin. Pohjois-Ruotsi oli vielä Suomea, periaatteessa Norjakin. Suomalaisuus sittemmin Norjassa kiellettiin ja paikkakuntien nimet norjalaistettiin. Oikeassa reunassa Morduines, tarkoittaa silloista Suomensukuisten Mordvalaisten aluetta. Yhtenäinen Norjan kuningaskunta muodostui viikinkiajan lopulla. Norjassa oli parhaimmillaan yli kolmekymmentä kuninkaan lääniä, jotka lopulta yhdistyivät. Tämä tapahtui 800 luvun loppupuolella, kun Harald Halfdansson alkoi verottaa kuninkaiden läänejä. Niistä pettyneet mahtimiehet purjehtivat viikingeiksi muuttuneina maasta verottajiksi saarivaltioihin. SIVU 7 Näin