Työväki Ja Sivistys
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Työväki ja sivistys Millaista oli opiskelu Tammisaaren yliopistossa? Miksi Finlaysonin työläiset kuvasivat itseään vuoroin sivistyneinä, vuoroin sivistymättöminä? Olivatko työväenopistot vallankumouskouluja? Millaista ammatinvalinnanohjausta työväen jälkikasvulle tarjottiin sotienjälkeisinä vuosikymmeninä, ja onko sosiaalisen liikkuvuuden lupaus toteutunut? Ja kuka oikeastaan oli Algot Untola? Sivistyksen historia on ollut sekä kasvun, vapautumisen ja mahdollisuuksien että hierarkioiden, ihmisten muovaamisen ja valtataistelun historiaa. Muuttuva käsite on kytkeytynyt muun muassa koulutukseen, osaamiseen, kasvatukseen, Työväki ja sivistys kulttuuriin, yhteiskunnalliseen arvostukseen ja itsensä kehittämiseen. Siksi työväenhistoria on keskeisesti ollut sivistyksen historiaa. Tämä historia on käsillä olevan artikkelikokoelman aihe. Toimittaneet Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin EAN TÄHÄN ISBN 978-952-5976-47-2 PAINOSSA!!! www.thpts.fi VÄKI VOIMAKAS NO 29 2016 TYÖVÄEN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA Työväki ja sivistys / Väki Voimakas 29 Työväki ja sivistys Toimittaneet Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2016 Väki Voimakas 29 © Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura ja kirjoittajat. Sarjan formaatti: Katriina Rosavaara Taitto: Raimo Parikka Kannen kuva: Työväen kulttuuritapahtumaan liittyvä lastentapahtuma, Puistokulman järjestötalossa Vantaalla 1.11.1975. Kansan Arkisto. ISSN 0782-2332 ISBN: 978-952-5976-47-2 (Nid) 978-952-5976-48-9 (PDF) Hansaprint Vantaa 2016 Sisällys Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin Sivistyksen aamunkoit ja iltaruskot 7 Risto J. Turunen Sivistyksen käsitehistoriaa Finlaysonin tehtaalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa 23 Samu Nyström Osattomuutta ja sosialismia vastaan? Vapaa sivistystyö teoriassa ja käytännössä Helsingin työväenopiston perustamisvaiheessa 1900-luvun alkuvuosina 57 Kirsi Ahonen Työväenopisto ja yhteiskunnallinen osallistuminen 1900-luvun alkupuolen Tampereella 81 Anna Rajavuori Sosialistiagitaattorit maaseututyöväestön valistajina ja opettajina 111 Ulla Aatsinki Opittu, omaksuttu ja sovellettu: Sosialistinen kasvatus ja sen yhteiskunnallinen vaikutus kolmen työläisnuoren näkökulmasta tarkasteltuna 1920-luvun Suomessa 133 Reijo Miettinen ja Juha Tuunainen Opiskelua poliittisten pyrkimysten ristipaineessa: Tammisaaren ”yliopisto” 1920- ja 1930-luvuilla 169 Jaana Laine Sivistystä metsäkämppien miehille 199 Irma Tapaninen Toisinajattelija sivistyneistön ja työväestön välissä 235 Saijaleena Rantanen Laulu- ja soittojuhlat työväen aatteellisessa sivistystoiminnassa 1910-luvun vaihteessa 267 Jari Laukia Kansalaiskasvatus ja sivistys ammattikoulussa 1900–1920 299 Sakari Saaritsa Taloudellinen, fysiologinen ja inhimillinen pääoma: Antropometrinen näkökulma koulutusjärjestelmään ja sosiaaliseen liikkuvuuteen 1900-luvun alun Suomessa 327 Sinikka Selin Oikea työnilo on arvokkainta elämässä: Ammatinvalinnanoppikirjat ammattitaitoisia työntekijöitä ja kunnollisia kansalaisia kasvattamassa 1950–60-luvulla 369 Arto Nevala Työväestön jälkeläiset yliopistoissa toisesta maailmansodasta 2010-luvulle 405 Kirjoittajat 435 Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin Sivistyksen aamunkoit ja iltaruskot ”Sivistys” on käsite, joka hyvyyteen ja kauneuteen kiinnittyvistä juuristaan huolimatta herättää historiansa takia myös levottomuutta ja kysymyksiä. Kenen sivistys? Kuka on sivistynyt ja kuka ei, ketkä jätetään ulkopuolelle? Millä keinoin ja mitä päämääriä varten ihmisiä muokataan sivistyneiksi? Mitä sivistyksen nimissä rakennetaan, mitä torjutaan tai tukahdutetaan? Sivistyksen historia on ollut sekä kasvun, vapautumisen ja mah- dollisuuksien että hierarkioiden, ihmisten muovaamisen ja valta- taistelun historiaa. Muuttuva käsite on kytkeytynyt muun muassa koulutukseen, osaamiseen, kasvatukseen, kulttuuriin, yhteiskunnal- liseen arvostukseen ja itsensä kehittämiseen. Siksi työväenhistoria on keskeisesti ollut sivistyksen historiaa. Tämä historia on käsillä olevan artikkelikokoelman aihe. Uudenlainen puhe vanhasta käsitteestä kytkeytyi 1800-luvulta al- kaen ajan suuriin pyrintöihin, modernisaatioon ja nationalismiin. Si- vistys oli normittavaa ja muutosta vaativaa. Kansainvälisesti Suomen oli noustava ”sivistysmaiden” joukkoon ja tasolle, ja uudet tiedon muodot kuten vertailukelpoiset tilastot mahdollistivat yhteiskunnal- lisen elämän eri osa-alueilla sen, mitä Pauli Kettunen on kutsunut ”normin määritykseksi ja puutteen tunnistukseksi”.1 Kansallisesti taas kansa oli sivistettävä (ja suomalaistettava), mutta pidettävä si- joillaan yhteiskunnan luonnollisessa hierarkiassa. Koululaitoksen kehittäminen oli tässä tärkeä, muttei läheskään ainoa, kysymys.2 Samaan aikaan sivistystyön kohteet alkoivat vähitellen esittää väli- huutoja ja muovata agendaa. Pyrkimys kehittää väestöä koulujen ja kansansivistyksen avulla sekä työväen nousu yhteiskunnallisen tiedon kohteeksi ja poliittiseksi toimijaksi olivat saman ajan lapsia. Sivistys ja itsekasvatus olivat olennainen osa järjestäytyvän työvä- enliikkeen omia pyrkimyksiä, ja käsite muuttui sen käsissä kiistaksi 7 Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin osallisuudesta ja oikeutuksesta. Ruohonjuuritason radikaali valistus oli paitsi snellmanilaista sisäisen raakalaisuuden ja paheellisuuden voittamista, myös resurssi, jonka voimin osattiin ja uskallettiin käydä luokkataisteluun itseään sivistyneistöksi kutsuvia vastaan.3 Alku- aineiltaan samankaltaiset sivistyskäsitykset muodostuivat lopulta yhteensopimattomiksi, ja kun vuonna 1918 päädyttiin väkivaltaan, raakalaisia nähtiin kaikkialla.4 Risto J. Turunen ja Samu Nyström käsittelevät artikkeleissaan sivistyksestä käytyä keskustelua 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kirjoittajat osoittavat, ettei käsite ollut muuttumaton tai yksi- selitteinen. Sen sisältö eli paitsi ajasta, myös puhujasta ja kuulijakun- nasta riippuen. Turunen analysoi Finlaysonin tehdastyöntekijöiden sivistyskäsitystä verraten tehtaalaisten itse laatiman lehden sisältöä sanomalehtiaineistoihin. Vaikka Tampereen pumpulitehtaalaiset olivat monella tavoin esimerkiksi maaseututyöväestöä paremmassa asemassa, heidän ymmärryksensä sivistyksestä ja omasta asemastaan mullistui 1900-luvun ensi vuosikymmenellä, kun sosialismi murtau- tui paikalliseen ajatusmaailmaan suurlakon myötä. Aiemmin tehtaa- laisuus nähtiin väylänä moderniin sivistyneeseen elämään, mutta uusi kieli viesti osattomuutta ja muutosvaatimuksia. Työläiset katsoivat tarvitsevansa lisää sivistystä, joka ei olisi fennomaanisivistyneistön pinnallisia koulusuorituksia, vaan syvällisempää itsekasvatusta ja kokonaisvaltaista ymmärrystä omasta luokka-asemasta. Koko käsite asettui paikallisen työväenliikkeen teksteissä toisenlaisiin yhteyksiin kuin fennomaanisessa puheavaruudessa. Työväestölle haluttiin sivistyneistön taholta tarjota soveliasta sivis- tystä, mitä varten kaupunkeihin perustettiin työväenopistoja. Samu Nyström kytkee artikkelissaan Helsingin työväenopiston perustami- sen vuonna 1914 edellisen vuosisadan lopulla alkaneeseen kiihtyvään teollistumiseen ja kaupungistumiseen. Sosiaalipoliittisesti aktiiviset liberaalit kunnallisvaikuttajat näkivät ”työväenkysymyksen” ongel- mavyyhtinä, jonka ratkaisemisessa työväenopistolla oli oma roolinsa. Merkittävässä asemassa oli opiston suomenkielisen osaston ensim- mäinen johtaja Zachris Castrén, joka puheissaan ja teoissaan korosti yhteistyön ja puolueettomuuden tärkeyttä. Työväestön suhtautumi- 8 Sivistyksen aamunkoit ja iltaruskot nen wrightiläistaustaiseen opistoon ei ollut mutkatonta, mutta sen Työväentalolla ja Koiton talolla järjestämät luennot, iltamat ja juhlat integroituivat toiminnan alkuvuosina osaksi uutta työväenkulttuuria. Opiston puhujiksi kutsuttiin myös monia työväenliikkeen edustajia. Vuoden 1918 katastrofin jälkeen maltillinen liberaali sivistyskäsitys oli ahtaalla, mutta Castrén piti epämuodikkaan linjansa. Kirsi Ahosen artikkeli liikkuu Tampereella, jonne perustettiin maan ensimmäinen työväenopisto vuonna 1899. Ahonen avaa va- paan sivistystyön ja yhteiskunnallisen osallistumisen välistä yhteyttä tarkastelemalla kunnallisissa luottamustehtävissä 1920-luvun alussa ja 1930-luvun lopussa toimineiden henkilöiden osallistumista työ- väenopiston toimintaan. Kansalaissivistystä tarjoava opisto antoi työväestölle valmiuksia yhteiskunnallisten asioiden hoitoon. Tampe- reen työväenopiston opiskelijoista suurin osa oli naisia muiden työ- väenopistojen ja kansanopistojen tapaan, ja opiston tarjontaa olivat hyödyntäneet erityisesti luottamustehtävissä toimineet naiset. Lap- sena ja nuorena vain niukan muodollisen koulutuksen saaneille työ- väenopisto antoi tärkeitä perustaitoja yhteiskunnassa toimimiseen. Kirjoittamisessa ja laskutaidossa harjaantumisen lisäksi opistolaiset kuuntelivat luentoja esimerkiksi kunnallishallinnosta, sosiaalipolitii- kasta ja lakitiedosta. Yleissivistyksen karttumisen ohella osallistujat kehittivät sosiaalisia resurssejaan. Kontaktien lisäksi keskusteluko- kousten yhteisöllisessä ilmapiirissä puheenpito- ja keskustelutaidot karttuivat. Sivistys oli voimavara, jolla oli monta käyttöä. Työväen sivistys- historiaan kuuluu oppimisen ja opettamisen tapojen moninaisuus. Wrightiläisiin ja fennomaanisiin rientoihin osallistumisen lisäksi ja jälkeen työväenliike koulutti omiaan, ja usein opettamalla oppi kaik- kein eniten. Vimmaisen uuden yhteiskunnallisuuden kirjallisuuden ja lehdistön lukemisen ja tuottamisen ohella itse järjestötyö harjoitti entistä rahvasta modernistiseen toimijuuteen kokouskäytäntöineen, työnjakoineen ja ilmaisutapoineen. Muistitiedossa asianosaiset saat- toivat