Suomen Pankki 200 Vuotta Antti Kuusterä & Juha Tarkka

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Suomen Pankki 200 Vuotta Antti Kuusterä & Juha Tarkka 78 mm 172 mm selkä nyt 63 mm 172 mm 78 mm peter mickelsson keskuspankki Antti Kuusterä & Juha Tarkka talouden ja politiikan ristiaallokossa eoksen toisessa osassa kuvataan Suomen helsingin yliopiston Pankin toimintaa sotavuosista Euroopan dosentti Antti Kuusterä on T rahaliittoon liittymiseen asti. arvostettu pankkihistorioitsija. Toisen maailmansodan aikana Suomen Pankki SUOMEN Ennen tätä teosta hän on rahoitti sotaponnistuksia, mutta toimi myös kirjoittanut myös laajat ja väylänä, jonka kautta Suomi velkaantui Saksalle. suomen kiitetyt paikallispankkien historiat Kirjassa osoitetaan, miten pankki Kekkosen PANKKI Aate ja raha. Säästöpankit tasavallassa integroitui entistä tiiviimmin osaksi pankki suomalaisessa yhteiskunnassa suomalaista sisäpolitiikkaa, kunnes 1970-luvun 1822–1994 (Otava 1995) ja talouskriisin aikana Mauno Koiviston pääjohtaja- 200 Lähellä ihmistä. Osuuspankki­ kaudella rahapolitiikka sai itsenäisemmän roolin. vuotta 200 toiminta 100 vuotta (Otava 2002). Pankilla oli keskeinen asema Suomen kansan- talouden kansainvälistymisessä ja suomalaisessa VUOTTA kasvupolitiikassa. Kirja avaa uusia näkö kulmia myös 1990-luvun talouskriisiin ja kuvaa Suomen tietä Euroopan rahaliittoon. parlamentin II pankki peter mickelsson II valtiotieteiden tohtori isbn 978-951-1-24272-7 Juha Tarkka on työskennellyt 36.22 pitkään Suomen Pankissa ja on otava.fi mm. toiminut pankin tutkimus- osaston päällikkönä. Hän on julkaissut useita tieteellisiä tutkimuksia rahapolitiikan ja rahahistorian alalta ja yliopistollisen oppikirjan Raha ja rahapolitiikka (1993). suomen pankki 200 vuotta Antti Kuusterä & Juha Tarkka Suomen Pankki 200 vuotta parlamentin pankki II helsingissä kustannusosakeyhtiö otava Antti Kuusterä & Juha Tarkka Suomen Pankki 200 vuotta parlamentin pankki II helsingissä kustannusosakeyhtiö otava 6 Esipuhe 9 Aikakauden vaihtuessa 18 Suomen Pankki sotavuosina 36 Sotavuosien rahapolitiikkaa 51 Valuuttapolitiikka ja ulkomaansuhteet 84 Rauhan palattua 97 Seteleiden leikkaus 106 Suomen liittyminen kansainväliseen valuuttajärjestelmään 138 Rahapolitiikan linjaa etsitään 174 Rahapolitiikan suomalainen malli 197 Poliitikkoja ja pankkimiehiä 206 Yleislakosta devalvaatioon 227 Rahalain uudistaminen 244 Indeksiehto 250 Devalvaatiosta devalvaatioon: rahapolitiikkaa vaihdettavan markan oloissa 277 Tapaus OKO: Suomen Pankki vakauden turvana 289 Pankkilainsäädännön uudistaminen 304 Tutkimuslaitos ja tulopolitiikan alkuvaiheet 317 Jälleenrakennuksesta teollistamispolitiikkaan 336 Suomen Pankki rakennepolitiikan tekijänä 359 Vakautuspolitiikkaa epävakaassa maailmassa 384 Inflaatioräjähdys 405 ”Kansallinen hätätila” 417 Rahapolitiikan välineistö muuttuu 425 Vakautuksesta elvytykseen 448 Valuuttapolitiikka valinkauhassa 472 Vahdinvaihto 494 Pankkisääntelyn uudistus vesittyy 516 Kansallisen rahapolitiikan loppu 535 ”Vahva markka” 556 Vakauden pohja murenee 582 Suomalaisen mallin vaikeudet 590 Käännös kohti Eurooppaa 619 Säästöpankkiryhmän ongelmat kärjistyvät 635 SKOPin haltuunotto 649 Vakaan markan haaksirikko 661 Kelluva markka 687 Koko rahoitusjärjestelmä vaikeuksissa 726 Keskuspankin toiminnot muutoksessa 738 Henkilökunta ja organisaatio 753 Tulokkaana unionissa 773 Ensimmäisten joukkoon 787 Uusien haasteiden edessä 790 Viitteet 808 Liite: Pankkivaltuuston ja Suomen Pankin johtokunnan jäsenet 812 Lähteet ja kirjallisuus 826 Henkilöhakemisto Eräs taloustieteen suurista nimistä, Joseph Schumpeter, vertasi rahaa huntuun, joka kätkee taakseen sen, mikä taloudessa on reaalista ja tär- keää. Keskuspankkien historia kuitenkin osoittaa, että tämä huntu voi paljastaa enemmän kuin kätkee: rahapolitiikan kehitys kaikkine kään- teineen kertoo paljon niistä voimista, jotka vaikuttavat taloudessa ja politiikassa. Näin myös Suomen Pankin -vuotishistorian laadinta on tarjonnut tekijöilleen mielenkiintoisen ja samalla haastavan retken ei ainoastaan tämän laitoksen, vaan koko suomalaisen yhteiskunnan historiaan. Se, että talous ja politiikka ovat jo kahden vuosisadan ajan kohdan- neet Suomen Pankissa, näkyy myös kaksiosaiseksi kasvaneen historia- teoksen nimissä. Historian ensimmäisen osan käsittelemänä ajanjaksona keskeistä oli Suomen institutionaalinen ja taloudellinen kehitys itsenäi- seksi valtioksi ja samalla yhä tiiviimpi liittyminen osaksi maailmanta- loutta. Tämän kehityksen vaikutusta Suomen Pankin asemaan ja toimin- taan luonnehti ensimmäisen osan nimi Keisarin kassasta keskuspankik- si. Historian toisessa osassa, jolle olemme antaneet nimeksi Parlamentin pankki, keskitytään aikaan toisen maailmansodan syttymisestä Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosiin. Näinä vuosikymmeninä politiikan vaikutus talouselämään kasvoi, ja osana tätä kehitysvaihetta korostui myös edus- kuntaryhmien ja hallituspolitiikan vaikutus Suomen Pankin toimintaan. Kirjassa onkin koetettu välttää kapea-alaista ekonomismia ja pyritty esit- tämään Suomen Pankin rahapolitiikka sen poliittisessa yhteydessä. Toi- nen tärkeä ja välttämätön konteksti, jota tässäkin osassa on jouduttu selostamaan, on ollut kansainvälisen valuuttapolitiikan kehitys. Suomen Pankin historiahankkeen puitteet ovat säilyneet lähes muuttumattomina ensimmäisen osan kirjoittamisen jälkeen. Kirjoitta- jien tukena on ollut toimituskunta, jonka johdossa oli lokakuuhun asti Suomen Pankin johtokunnan jäsen, valtiotieteiden tohtori Sinikka Salo ja hänen jälkeensä johtokunnan jäsen, valtiotieteiden tohtori Seppo Honkapohja. Toimikunnan muina jäseninä toimivat professori emerita Riitta Hjerppe, valtiotieteiden tohtori Jukka Pekkarinen, pro- fessori emeritus Erkki Pihkala, valtiotieteiden tohtori Antti Suvanto ja Suomen Pankin asiakirjapalvelupäällikkö, valtiotieteiden lisensiaatti Vappu Ikonen. Kirjoittajat esittävät lämpimät kiitokset toimituskunnan jäsenille, joiden asiantuntemus on ollut suureksi avuksi. Vaikka olemme pyrkineet asettamaan Suomen Pankin toiminnan kansalliseen ja kansainväliseen kontekstiinsa, käyttämämme alkupe- räisaineisto on peräisin pääasiassa Suomen Pankin arkistosta. Suomen Pankin arkiston ja kirjaston henkilökunta on työn kestäessä täyttänyt meidän välillä kohtuuden rajojakin hiponeet toivomuksemme. Olem- me ehkä erehtyneet pitämään sitä itsestäänselvyytenä, mutta nyt hank- keen päättyessä haluamme vielä kerran kiittää. Toimitustyössä ja tau- lukoiden sekä tilastokuvioiden laadinnassa apuna Suomen Pankissa ovat olleet Petri Uusitalon johdolla Tarja Yrjölä, Teresa Magi sekä Päivi Nietosvaara. Tilastoaineiston etsinnässä olemme turvautuneet Nina Björklundin, Jonna Elonen-Kulmalan ja Essi Tammisen asiantuntemuk- seen. Heidän lisäkseen haluamme kiittää muitakin työtämme tukeneita heidän jatkuvasta myötämielisyydestään. Otavan puolella kustannustoimittajanamme toimi työn alkuvai- heessa Marita Jaakkola, jonka jälkeen tehtävä siirtyi Soila Kirkkalalle. Graafisesta suunnittelusta on vastannut Jarkko Hyppönen ja kuvatoi- mituksesta filosofian maisteri Veikko Kallio. Kiitämme heitä kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja kärsivällisyydestä koko pitkän projektin aikana. Jo historian ensimmäisen osan alkusanoissa kiitimme Suomen Pan- kin johtokuntaa sekä mahdollisuudesta tarttua tähän merkittävään his- toriahankkeeseen että meitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Nyt toisen osan valmistuttua aihetta kiitoksiin on vielä enemmän. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä enemmän aineistoa on käytet- tävissä, mutta toisaalta näkökulmat vaihtelevat enemmän ja objektii- visuuden saavuttaminen vaikeutuu. Tässäkin tilanteessa johtokunta on jättänyt kirjoittajille täydellisen tutkijan vapauden. Kirjassa esitetyt mielipiteet ja menneisyyttä koskevat tulkinnat eivät siten välttämättä edusta Suomen Pankin virallista kantaa, vaan vastaamme niistä itse. Helsingissä §. tammikuuta Antti Kuusterä ja Juha Tarkka ässä Suomen Pankin -vuotishistorian toisessa niteessä kä- sitellään Suomen rahapolitiikkaa ja Suomen Pankin toimintaa T talvisodan syttymisestä ¯¯-luvun puoliväliin asti, jolloin Suo- mi liittyi Euroopan unioniin ja Suomen markka pian sen jälkeen liitet- tiin eurooppalaiseen valuuttakurssimekanismiin ERM:ään. Tämä mel- kein kuuden vuosikymmenen pituinen ajanjakso muodostaa selvästi Suomen Pankin aikaisemmasta historiasta erottuvan kokonaisuuden, jota voi tarkastella omilla ehdoillaan tarvitsematta juurikaan viitata sotaa edeltävän ajan tapahtumiin ja kehitykseen. Toinen maailmansota ja sen jälkeiset vuodet merkitsivät suurta murrosta Suomen historiassa yleensä ja samoin myös Suomen Pan- kissa. Vuoteen ¯°¯ saakka pankki oli toiminut muodoin, jotka olivat enimmäkseen kehittyneet jo ±-luvulla kultakantaisen rahajärjes- telmän ja taloudellisen liberalismin myötä. Tärkeimpinä kansainväli- sinä esikuvina olivat olleet Britannian, Ranskan ja Ruotsin keskuspan- kit. Suomen raha- ja valuuttamarkkinat olivat toimineet vapaasti, il- man merkittäviä viranomaisten asettamia rajoituksia. Suomen Pankki oli harjoittanut rahapolitiikkaa hyvin itsenäisesti, ja sen riippumatto- muus maan hallituksesta oli ollut selviö. Klassisten keskuspankkipe- riaatteiden mukaisesti pankki oli keskittynyt luotonannossaan lähin- nä lyhytaikaisiin liikevekseleihin, eikä ollut luotottanut valtiota, joskin sillä oli obligaatiosalkussaan jonkin verran sijoituksia Suomen valtion obligaatiolainoihin. Vaikka Suomi oli joutunut luopumaan kultakannasta Britannian ja muiden Pohjoismaiden tavoin vuonna ¯°, rahapolitiikan välineet ja tavoitteet olivat toisen maailmansodan alkaessa vielä käytännössä en- nallaan. Rahapolitiikan tärkeimpänä välineenä Suomen Pankki käyt- ti vekseliluottojensa korkoa (diskonttokorkoa), jolla se oli ohjannut ¨©¨©¨ª« ¬¨®¨ ¯ suoma laisten
Recommended publications
  • Pienvaltiodemokratia Perusetujansa Turvaamassa Suomen Kansallinen Identiteetti, Tshekkoslovakian Miehitys Ja Baltian Maiden Itsenäistyminen
    Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu MATTI PESU Pienvaltiodemokratia perusetujansa turvaamassa Suomen kansallinen identiteetti, Tshekkoslovakian miehitys ja Baltian maiden itsenäistyminen Kansainvälinen politiikka Pro gradu -tutkielma Toukokuu 2014 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu PESU, MATTI: Pienvaltiodemokratia perusetujansa turvaamassa – Suomen kansallinen identiteetti, Tshekkoslovakian miehitys ja Baltian maiden itsenäistyminen Pro gradu -tutkielma 116 s. Kansainvälinen politiikka Toukokuu 2014 Tutkimuksessa analysoidaan Suomen kylmän sodan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Anne. L. Clunanin aspirationaalisen konstruktivismin näkökulmasta, ja sillä on kahtalaiset tavoitteet. Ensimmäiseksi tutkimuksessa hahmotetaan Suomen kylmän sodan kansallisen identiteetin syntyä ja kehitystä, millä halutaan tuoda teoreettista näkökulmaa keskusteluun Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta historiasta. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kansallisen identiteetin ja aspirationaalisen konstruktivismin muiden käsitteiden avulla Suomen ulkopoliittista linjaa suhteessa Tshekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968 ja Baltian maiden itsenäistymiseen vuosina 1989–1991. Pyrkimys on ymmärtää, miksi Suomi toimi, kuten se toimi. Tapauksista tekee kiinnostavan eräänlainen moraalinen jännite Suomen koetun kansallisen edun ja tilanteiden välille. Tapahtumat herättivät suomalaisissa runsaasti tunteita, joiden tulkkina maan perusetua varjellut valtiojohto ei kyennyt toimimaan. Teoreettisena viitekehyksenä aspirationaalinen konstruktivismi liikkuu perinteisemmän
    [Show full text]
  • 1 Capitalism Under Attack: Economic Elites and Social Movements in Post
    Capitalism under attack: Economic elites and social movements in post-war Finland Niklas Jensen-Eriksen Author’s Accepted Manuscript Published as: Jensen-Eriksen N. (2018) Capitalism Under Attack: Economic Elites and Social Movements in Post-War Finland. In: Berger S., Boldorf M. (eds) Social Movements and the Change of Economic Elites in Europe after 1945. Palgrave Studies in the History of Social Movements. Palgrave Macmillan, Cham. https://doi.org/10.1007/978-3-319-77197-7_11 Introduction For Finland, the post-war era began in September 1944 when it switched sides in the Second World War. The country, which had fought alongside Germany against the Soviet Union from the summer of 1941 onwards, was now left within the Soviet sphere of influence.1 In this altered political situation, new social movements, in particular those led by communists and other leftist activists, challenged the existing economic and political order. However, this article argues that the traditional economic elites were remarkably successful in defending their interests. When the ‘years of danger’, as the period 1944–48 has been called in Finland, ended, it remained a country with traditional Western-style parliamentary democracy and a capitalist economic system. Before the parliamentary elections of 1945, Finnish Prime Minister J.K. Paasikivi, the main architect of the country’s new foreign policy (which was based on the attempt to maintain warm relations with the Soviet Union), urged voters to elect ‘new faces’ to Parliament.2 The voters did so. A new communist-dominated political party, the Finnish People’s Democratic League (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, SKDL) received a quarter of the seats.
    [Show full text]
  • Erkki Tuomioja, Minister for Foreign Affairs of Finland
    Erkki Tuomioja, Minister for Foreign Affairs of Finland CHECK AGAINST DELIVERY At the European University Viadrina, Frankfurt an der Oder EMBARGOED UNTIL 11 January 2005 11.1.2005 12.00 From Europe to Real-Europa The recent events in Ukraine remind us of the fact that the transformation of Europe, which started in 1989, is still continuing. German reunification, the collapse of the Soviet Union, the re-established independence of the Baltic States and the liberation of Eastern Europe set in motion a process that has not yet come to an end. This chain of events released energy, which had previously been held back by the command economy, and gave impetus to a comprehensive modernization process of societies. The gap in living standards between East and West began to shrink. A major milestone was the enlargement of the European Union by ten new Member States in May 2004. To quote Willy Brandt: "What belongs together, grows together". Ukraine’s Orange Revolution has finally proved that freedom without democracy does not work. On the other hand, democracy does not function without the safeguards guaranteed by the rule of law and the democratic control exercised by civil society, a political opposition and the media – in other words a system of checks and balances. The bloodless dissolution of the Soviet Union and the ideological system it represented was a historic event, the uniqueness of which is accentuated by the violent collapse of Yugoslavia. Freedom is a mighty power. German re-unification became possible only after the birth of true freedom brought about by the collapse of the Berlin Wall.
    [Show full text]
  • Toimintakertomus 2005
    Dnro 1/031/2006 15.3.2006 VALTION TALOUDELLISEN TUTKIMUSKESKUKSEN (VATT) TOIMINTAKERTOMUS 2005 Helsinki 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN ................................................................................................................................... 3 2. TULOKSELLISUUDEN KUVAUS ...................................................................................................................................... 5 2.1 TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS .............................................................................................................................................. 5 TUTKIMUSALUE I TYÖMARKKINAT, VEROTUS JA SOSIAALITURVA ............................................................................................. 5 TUTKIMUSALUE II JULKINEN TALOUS, YRITYKSET JA INTEGRAATIO .......................................................................................... 9 TUTKIMUSALUE III YMPÄRISTÖ JA INFRASTRUKTUURIT ....................................................................................................... 11 TUTKIMUSALUE IV JULKISET PALVELUT JA ALUETALOUS ..................................................................................................... 14 2.2 TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS .................................................................................................................................. 19 2.3 TULOSANALYYSI JA JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................................................
    [Show full text]
  • Seppo Hentilä.Indb
    View metadata, citation and similar papers at core.ac.uk brought to you by CORE provided by Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto President Urho Kekkonen of Finland and the KGB K IMMO RENTOLA A major post-Cold War history debate in Finland has been over the role of President Urho Kekkonen and his relations with the Soviet Union, in particular with the Soviet foreign intelligence. No surprise to anybody, variance of interpretations has been wide, fuelled by scarcity of sources on the most sensitive aspects, by the unavoidable ambiguity of an issue like the intelligence, and even by political leanings.1 As things stand now, even a preliminary assessment of available evidence – viewed from a distance – might prove useful. The Soviet Union regularly tried to build back-channel contacts and confi dential informal links with the Western powers. On the Soviet side, these contacts were usually conducted by intelligence offi cers, as were those to Robert Kennedy on the eve of the Cuban missile crisis,2 and to Chancellor Willy Brandt during his new German Ostpolitik.3 By far the 1 A good introduction to Finnish studies on Kekkonen in J. Lavery. ‘All of the President’s Historians: The Debate over Urho Kekkonen’, Scandinavian Studies 75 (2003: 3). See also his The History of Finland. Westport: Greenwood Press 2006, and the analysis of D. Kirby, A Concise History of Finland. Cambridge University Press 2006. 2 An account by G. Bolshakov, ‘The Hot Line’, in New Times (Moscow), 1989, nos. 4-6; C. Andrew, For the President’s Eyes Only: Secret Intelligence and American Presidency from Washington to Bush.
    [Show full text]
  • Mitalitaiteen Killan Kirjallinen Huutokauppa 8.5.2018 Huutokauppoja
    MITALITAITEEN KILLAN KIRJALLINEN HUUTOKAUPPA 8.5.2018 HUUTOKAUPPOJA Mitalitaiteen Killan kirjallinen huutokauppa 8.5.2018 Tarjoukset 8.5.2018 mennessä osoitteella Aimo Linkosalmi, Jokiniementie 12 A 5, 00650 Helsinki tai puhelin 040 55 14 012 tai sähköposti [email protected]. Tarjoukset täysin euroin. Mitalien osalta vain suuremmat viat on mainittu. AE = pronssia, kuparia ja AR hopeaa. B = Boström: Suomen muistorahat I ja II, 1932 ja 1936 L = Laitakari: Suomen mitalit 1936-1968, 1969. P = Passi: Ilmiö mitalitaide, 1996. Ostajilta peritään 5 %:n huutomaksu vasarahinnasta, todelliset postikulut ja kahden euron pakkausmaksu. KIRJALLISUUS Presidenttejä 1 Kunniamerkkihuutokauppaluetteloita: Morton and Eden, 27 Urho Kekkonen 1900-1986, Heino P 137 sekä 3.10.2003, 30.11.09, 1.12.16 ja 23.11.17 sekä Sotheby Sotainvalidien veljesliitto 50 v, Häiväoja P 75 19.5.00, yht. 1780 kunniamerkkikohdetta, kuv., sekä Maailman luonnonsäätiön mitali, huuhkaja 15,- ei tuloksia ....................................................... 25,- 28 Killan sarjaa: P.E. Svinhufvud, Lauri Kr. Relander ja 2 Kunker , 22.6.06, 2.10.09 (vain tässä tulokset), Risto Ryti, L 1018, 255 ja 266 ........................ 15,- 19.11.13, 26.9.15, yht. 3800 kohdetta, 29 Mannerheim, L 197, killan sarjaa .................... 15,- Andreas Thies 1988, tarjousluettelo, 66 kohdetta 25,- Kaupunkeja ja kuntia 3 AB Philea 9.12.17, 734 kohdetta, Medalhouse Oy 29.3. 30 Kokkola 300 v, B II 156 ja Antti Chydenius, B I 54 10,- 08, 505 kohdetta ja Talvio: Tähdistöt ja ritarikunnat, 50 s. 20,- 31 Tornio ja Vaasa, B II 153 ja 138 ...................... 10,- 4 Pasanen: Rahakirja, 206 s, 1968, Numismaattisia tutki- 32 Äänekoski kaupungiksi, Tapper P 2 ...............
    [Show full text]
  • Bank of Finland Survey on Capital Requirements
    Bank of Finland Survey on Bank Capital Requirements: Preliminary Results April 2019 Bank of Finland Survey on Bank Capital Requirements Survey Team List of members of the Survey Team Esa Jokivuolle Bank of Finlandy Iftekhar Hasan Fordham University and Bank of Finlandy Kim Ristolainen University of Turku Gene Ambrocio Bank of Finlandy Members of the Survey Advisory Board Mark Flannery Thomas Gehrig Seppo Honkapohja William Kerr Philip Molyneux Steven Ongena George Pennacchi Tuomas Valimaki yThe Bank of Finland is the national monetary authority and the central bank of Finland. At the same time, it is also part of the Eurosystem, which is responsible for monetary policy and other central bank tasks in the euro area and administers use of the world's second largest currency - the euro. The Survey, its contents, and potential use does not necessarily reflect the views, opinion, and intended course of action of the Bank of Finland, its Board, or the Eurosystem. i Bank of Finland Survey on Bank Capital Requirements Survey Description Following the Global Financial Crisis of 2007{2009, banking regulation has undergone signifi- cant reforms. In conjunction, the academic literature on banking regulation has made a great deal of progress in identifying key issues and tackling many of these in turn. The optimal amount of capital banks should have remains a central question. In order to facilitate an overview of the current state and future of banking regulation, with a focus on bank capital requirements, we have conducted a survey addressed to leading academic experts worldwide in the field of economics and finance.
    [Show full text]
  • Helsingfors Universitet
    Helsingin yliopisto - Helsingfors universitet - University of Helsinki ID 2008-444 Tiedekunta-Fakultet-Faculty Laitos-Institution-Department Valtiotieteellinen tiedekunta Yhteiskuntahistorian laitos Tekijä-Författare-Author Issakainen, Timo Jalmari Työn nimi-Arbetets titel-Title Talouspolitiikka 1977-1978 : devalvaatiot, elvytys ja konsensuksen synty Oppiaine-Läroämne-Subject Poliittinen historia Työn laji-Arbetets art-Level Aika-Datum-Month and year Sivumäärä-Sidantal-Number of pages Pro gradu 2008-05-11 85 s. Tiivistelmä-Referat-Abstract Talouspolitiikka 1977-1978 - devalvaatiot, elvytys ja konsensuksen synty -pro gradu tutkimuksen tutkimuksenkohteena on talouspolitiikka alkuvuodesta 1977 alkuvuoteen 1978. Tutkimusaiheen määrittäjinä olivat kolme devalvaatiota, jotka suoritettiin huhtikuussa 1977, elokuussa 1977 ja helmikuussa 1978. Näitä devalvaatioita pyrittiin estämään vakautus- ja elvytyspolitiikalla, missä pyrkimyksessä epäonnistuttiin. Toukokuussa 1977 muodostettu Kalevi Sorsan kansanrintamahallitus otti nimenomaan päämääräkseen hinta- ja kustannuskierteen katkaisemisen niin, että Suomi pääsee eroon devalvaatiokierteestään. Suomella oli jatkuva taipumus kilpailijamaita suurempaan inflaatioon, mikä aiheutti devalvaatiopaineita eli Suomen markan ulkoista arvoa olisi tullut alentaa. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miksi devalvaatioiden estämispyrkimyksessä epäonnistuttiin. Käytettynä tutkimusmenetelmänä oli perehtyminen julkaisemattomiin alkuperäislähteisiin ja niiden esittäminen niin, että niistä käy ilmi kunkin ajankohdan
    [Show full text]
  • Seppo Honkapohja: 1St Hundred Years of the Bank of Finland
    Seppo Honkapohja: 1st hundred years of the Bank of Finland Speech by Mr Seppo Honkapohja, Member of the Board of the Bank of Finland, at the Finnish Economic Association XXXVII Annual Meeting, Helsinki, 12 February 2015. * * * The Bank of Finland was established in 1811, by an Imperial Decree of Emperor Alexander I. We are the fourth oldest central bank operating today. Only the Swedish Riksbank, the Bank of England, and Banque de France are older. The Bank of Finland is also more than 100 years older than Finland’s political independence, which was achieved only in 1917. In this speech I will tell you about the first hundred years of the Bank, including its old main building where we have this reception. The first task of the Bank of Finland was to separate the Finnish financial system from Sweden by issuing (rouble- and kopeck–denominated) notes, and by granting credits to Finnish landowners and merchants. The Bank of Finland was originally established in the city of Turku, in the south-west of Finland, and moved to Helsinki, the new capital of the country, in 1819. Initially the Bank operated out of a house owned by Commercial Counselor Sederholm, and then moved to the Senate House. A purpose-built building was completed on Tallinmaki, Nikolai Street, in 1883. I will shortly tell you more about the main building. Despite the efforts of the Bank of Finland, Swedish money remained widely used in Finland until 1840, when Finland went on the silver standard (following Russia), and the remaining Swedish paper money was withdrawn from circulation.
    [Show full text]
  • Otto Stenrothista Alexander Stubbiin
    1 Ulkoasiainministeriön juhlaseminaari 27.5. 2008 Klaus Törnudd Otto Stenrothista Alexander Stubbiin Ulkoasiainministeriössä on alusta lähtien ollut paljon töitä. Suomen ensimmäinen ulkoasiainministeri Otto Stenroth on muistelmissaan kertonut miten hän nimityksen saatuaan toukokuun lopussa 1918 joutui melkein epätoivon valtaan, kun asioiden ja puheille pyrkijöiden lukumäärä oli valtava, eikä työvoimaa ollut riittävästi Sisällissota oli silloin juuri takana, valkoinen osapuoli oli voittanut, ja asioita ryhdyttiin järjestämään koeteltuja eurooppalaisia tapoja noudattaen. Suomessa rekrytoitiin nopeasti vasta perustettuun ulkoasiaintoimituskuntaan nuoria kyvykkäitä henkilöitä. Vanhempia, itsenäisyysliikkeessä ansioituneita miehiä lähetettiin edustajiksi ulkomaille. Lisäksi lähetettiin virkamies Tukholmaan tutustumaan Ruotsin ulkoministeriön organisaatioon ja toimintaan sekä kutsuttiin salaneuvos Karl Müller Saksasta antamaan diplomatian työmuotoja ja käytäntöjä koskevia neuvoja. Suunnilleen samalla tavalla ovat mm. Baltian tasavallat joutuneet toimimaan 1990-luvun alussa itsenäisyyden palautumisen jälkeen. Alkuaikoina töissä oli seitsemäntoista virkamiestä, jotka ministeri Stenroth oli suurimmaksi osaksi itse valinnut. Valmiita malleja oli olemassa, mutta jonkun verran kompasteltiin kirjeenvaihdon muotoilussa ensimmäisen vuoden aikana. Tunnettu tapaus liittyy pitkään ranskankieliseen noottiin, jonka Suomen asiainhoitaja Tukholmassa kesäkuun lopulla vuonna 1918 luovutti Ison-Britannian lähettiläälle. Lähettilään ensi reaktio oli ollut, että
    [Show full text]
  • 00161 Helsingfors EUROPEAN COMMISSION Brussels, 20.XII.2006
    EUROPEAN COMMISSION Brussels, 20.XII.2006 C(2006) 6604 PUBLIC VERSION WORKING LANGUAGE This document is made available for information purposes only. Subject: State aid N 359/2006 – Finland Regional aid map 2007-2013 Sir, 1. PROCEDURE (1) By letter dated 9 June 2006, registered at the Commission on the same day (A/34487) the Finnish authorities notified their regional aid map for the period 1.1.2007 – 31.12.2013. (2) By letters of 13 July 2006 (D/55869), 31 August 2006 (D/57475), 31 October 2006 (D/59291) and 21 November 2006 (D/59776) the Commission services asked for complementary information, which the Finnish authorities provided by letters of 6 September 2006, registered at the Commission on 7 September 2006 (A/37007), 10 November 2006, registered at the Commission on the same day (A/38998), 20 November 2006, registered at the Commission on the same day (A/39279), by letter of 27 November 2006, registered at the Commission on the same day (A/39610) and by letter of 1 December 2006, registered at the Commission on 4 December 2006 (A/39818). (3) On 21 December 2005, the Commission adopted the Guidelines on national regional aid for 2007-20131 (hereinafter “RAG”). In accordance with 1 Guidelines on national regional aid for 2007-2013, OJ C 54, 4.3.2006, p. 13. Utrikesminister Erkki TUOMIOJA Sjöekipaget PO Box 176, FIN – 00161 Helsingfors paragraph 100 of the RAG each Member State should notify to the Commission following the procedure of Article 88(3) of the Treaty, a single regional aid map covering its entire national territory which will apply for the period 2007- 2013.
    [Show full text]
  • Technocratic Governments: Power, Expertise and Crisis Politics in European Democracies
    The London School of Economics and Political Science Technocratic Governments: Power, Expertise and Crisis Politics in European Democracies Giulia Pastorella A thesis submitted to the European Institute of the London School of Economics for the degree of Doctor of Philosophy London, February 2016 1 Declaration I certify that the thesis I have presented for examination for the MPhil/PhD degree of the London School of Economics and Political Science is solely my own work other than where I have clearly indicated that it is the work of others (in which case the extent of any work carried out jointly by me and any other person is clearly identified in it). The copyright of this thesis rests with the author. Quotation from it is permitted, provided that full acknowledgement is made. This thesis may not be reproduced without my prior written consent. I warrant that this authorisation does not, to the best of my belief, infringe the rights of any third party. I declare that my thesis consists of 86852 words, excluding bibliography, appendix and annexes. Statement of joint work Chapter 3 is based on a paper co-authored with Christopher Wratil. I contributed 50% of this work. 2 Acknowledgements This doctoral thesis would have not been possible without the expert guidance of my two supervisors, Professor Sara Hobolt and Doctor Jonathan White. Each in their own way, they have been essential to the making of the thesis and my growth as an academic and as an individual. I would also like to thank the Economic and Social Research Council for their generous financial support of my doctoral studies through their scholarship.
    [Show full text]