1. Puotilassa oli 1500-luvulla kahdeksan tilaa ja 1700-luvulla Puutarha-alueelta löytyy yhä iso joukko 1965 mainittuja enää neljä. Yksi tiloista oli Rånsin ratsutila, johon 1750- kasveja. Lehmukset, vaahterat, vuorijalavat ja muutamat luvulla yhdistettiin Klåvus ja Domars, ja PUOTILAN KARTANO laakeripoppelit muodostavat pääosan kartanopuiston vanhim- (Botby gård) sai alkunsa. Sen vaiheikkaasta ja kulttuurihisto- masta puustosta. Pensaslajistossa on runsaasti ns. vanhanaikaisia riallisesta menneisyydestä antaa tuulahduksen myös nykyinen lajeja. Viljelyjäänteiksi tai -karkulaisiksi katsottavat yrtit, Rantakartanontie, joka toimi kartanon lehmuskujana. kuten saksankirveli, idänsinililja ja konnantatar sekä rohto- Apteekkari Elgin rakennuttama yksikerroksinen puinen, raunioyrtti ja japanintatar, voivat hyvinkin olla peräisin mansardikattoinen päärakennus on peräisin 1800-luvun puutarhan alkuajoilta. alusta. Pihapiiriä rajanneista rakennuksista on jäljellä ainoastaan toinen, 1700-luvun lopulla rakennettu tilanhoitajan asunto. 2. JUORUMÄKI (Skvallerbacken) on ollut merkittävä osa Johan Sen vieressä on pitkä ja matala klassistinen kellarirakennus Henrik Lindroosin 1860-luvun alkupuolella perustamaa 1800-luvun alusta. Pihapiirin lounaiskulmassa, Puotilantien puistoa. Puistometsään johtivat Puotilan kartanon kasvitarhan varressa, on 1859 rakennettu luonnonkivinen, kaksikerroksinen lounaispäädystä lähteneet kaarevat käytävät. Huolellisesti ja goottilaishenkinen viljamakasiini. Se on muutettu Vartio- rakennetut soratiet halkovat vuosikymmenten kuluessa taas kylän seurakunnan kappeliksi vuonna 1963. luonnonmetsäksi muuttunutta metsää. Itäreunassa on runsaasti Kartanon pihapiiri rajautuu Vartiokylänlahden puolella jaloja lehtipuita. Metsäisen kukkulan keskiosan vanhin puusto kiviaitaan, jossa on toinen kartanon porteista. Pihapiirin ja koostuu männyistä, koivuista sekä muistomerkin ympärille meren välisellä rinteellä on sijainnut kartanon rantaniitty. istutetuista lehtikuusista. Mäen päällä oleva Helsingin neljän- Nyttemmin niitty on muuttunut Puotilan asukkaiden vilje- neksi vanhin ulkoveistos on ilmeisesti kauppaneuvos LIND- lypalsta-alueeksi. Nykyisen Puotilan uimarannan kohdalla ROOSIN MUISTOMERKKI. Puiston historian mieleen palauttava oli vielä 1900-luvun alussa kartanon laituri uimakoppeineen. muistomerkki on koottu luonnonkivistä, joiden päällä on Sen eteläpuolella ennen sotia sijainnut laivalaituri toimi kauan musta graniittijalusta ja uurna. Alustassa on teksti: ”d. 9 juni reittiveneen pääteasemana. 1862”. Kauppaneuvoksen kuolinpäivä oli 6. kesäkuuta 1862, Puotilan kartanon kukoistuskausi kesti 1700-luvun ja omaiset ovat muistojuhlina kokoontuneet tälle paikalle. lopulta 1800-luvun lopulle. Tuolloin tilaa hallitsivat Elgien Perimätiedon mukaan kivien alle on haudattu kauppaneu- ja Lindroosien suvut. Molemmat isännät olivat elinkeino- voksen lemmikkikoirat ja hevonen. elämän palveluksessa yrittäjinä, mutta kehittivät samalla Puotilan kartanon maataloutta. Kartanoon kuului 1800- 3. LEPPÄNIEMI (Alnäset) oli vielä 1900-luvun alussa luoto, luvun alussa kuusi torppaa, joista Högkullan paikalle on joka kasvoi kiinni Vartiokylänlahden länsirantaan maan- syntynyt nykyinen Puotinharju ja Maraksen luo Marjaniemen kohoamisen sekä lahden ruoppausten ja saviliejun läjittämisen alue. Vielä 1900-luvun alussa kartanoalueella toimi oma seurauksena. Ruopattua liejua on läjitetty monin paikoin meijeri. Maiden pinta-ala oli tuolloin yli 500 ha. ruoikkorantojen yläosaan ja osittain rannoillekin. Tästä Päärakennuksessa toimi sotien aikana kansakoulu. 1960- johtuen osa tervalepistä on kelottunut. Leppäniemen täyttö- luvulla se oli pahasti huonokuntoinen ja sitä uhkasi purkami- maalle on rakennettu venelaitureita. Niemellä sijaitsee mat- nen. Rakennus kuitenkin pelastui ja nykyisin siinä toimii tolaituri ja siellä toimii Vartiokylänranta- ja venekerho ry. suosittu ravintola. Viljamakasiinin kappeli on erityisen haluttu itähelsinkiläisten vihkikappelina. 4. Vehkalahdentieltä poikkeavan lyhyen Nissaksentien (no Vaikka KARTANON PUISTO on rapistunut loistonsa 6) rinteessä näkyy pitkänomainen rakennus, jonka pihassa päivistä, siellä on jäljellä paljon vanhoja hyöty- ja koristekasveja. häämöttää luhti. Kyseessä on NISSAKSEN TALONPOIKAISTILA Kasvistoa on inventoitu vuonna 1965, jolloin kookkaiden (Nissas gård). Sitä ei, toisin kuin muita lähitiloja, liitetty puiden ja pensaiden arvioitiin olevan 1860-luvulta Lindroosin koskaan Puotinkylän kartanoon. Talon runko saattaa olla ajalta. Perennakasvien ikäsuhteet sen sijaan ovat epävarmempia; peräisin 1600-luvulta, jolloin tila tuli Åbergien suvun haltuun. varmuudella tiedetään, että ne on tuotu vuosien 1860 ja 1933 Talon ulkoasuun on tehty useita muutoksia. Luhtirakennuk- välisenä aikana. Viimeksi mainittuna vuonna kartano siirtyi sessa on vuosiluku 1887. Noihin aikoihin seudun rahvaalle kaupungin omistukseen. Vuoteen 1965 mennessä ei puistossa pidettiin porstuan kamarissa lainakirjastoa, ja kirjoja vietiin ollut tehty minkäänlaisia uusistutuksia. Tämän jälkeen on myös veneellä saariston kalastajaperheille. Nissaksessa valis- poistettu huonokuntoisia puita (mm. hedelmäpuita) ja kiviaitaa tushenkisten Åbergien aika päättyi 1935. Talo on yksityis- on korjattu. Kasvillisuutta on paikoin uudistettu ilmeisesti käytössä. melko äskettäin, esim. viljamakasiinin portaiden vieressä.

2 3 5. Myös Merivaaraksi nimitetty VARJAKANMÄKI on toiminut kieloa ja pölkkyruohoa ym. Kallioseinien suojassa kosteassa nuorten kokoontumispaikkana vuosien saatossa. Kukkulan varjossa viihtyvät haurasloikko ja jänönsalaatti. Laelta näköala koilliskulmassa on mannerjäätikön sileäksi hioma kallio, jolta Vartiokylänlahdelle on upea. on ennen nykyisiä rakennuksia ollut kaunis näköala Vartio- Valtio omistaa linnan alueen ja Helsingin kaupunki kylänlahdelle. Alueella sijaitsee ensimmäisen maailmansodan Linnavuoren muun osan. Linnavuorella voi liikkua, mutta aikainen tuliasema. kaikki kivet ja irtoaines on syytä jättää vuorella rauhaan, sillä ne ovat rauhoitetut muinaismuistolain nojalla. 6. Lähestyttäessä Vartiokylänlahden pohjukkaa voi VARJA- KANPUISTOSSA (Väringsparken) seurata kosteikkojen vaihtu- 8. BORGSIN TILA (Borgs hemman; Linnavuorentie 17) on mista järviruoikosta ruokoluhdaksi, pajuluhdaksi ja viimein lounaisin Mellunkylän ilmeisesti keskiajalta säilyneistä viidestä Mellunkylänpuron tervaleppälehdoksi. Alue muodostaa kantatilasta, aivan naapurikylän, Puotilan, rajalla. Päärakennus yhdessä puron itäpuolisen kosteikkoalueen kanssa arvokkaan lienee 1800-luvun puolivälistä. Vanha maatila on osittain luontokokonaisuuden. Kosteat ja märät tervalepikot ovat jäänyt uuden rakentamisen puristukseen, joten yksityisomis- erityisen arvokkaita, koska tämä Suomenlahden rannikoiden tuksessa olevan tilan havaitsee vain lähietäisyydeltä. Tilaan luontainen luontotyyppi on häviämässä ihmisen tieltä. Rehevän vielä 1930-luvulla kuuluneista viljelyksistä on enää vähän kasvillisuuden mielenkiintoa lisäävät tervaleppälehdon lähde- jäljellä. Linnavuorentiellä Borgsin maatilan ja Linnavuoren vaikutteiset kohdat, joissa kasvavat mm. vehka, ranta-alpi ja välissä sijaitsee vuonna 1937 rakennettu VILLA BORGIS puu- korpikaisla. Runsaina esiintyvät myös mesiangervo, hiiren- tarhoineen. porras ja tuomi. Tiheämmin pensoittuneessa pajuluhdassa pensaikko koostuu pääosin kiilto- ja mustuvapajusta. Rentukka, 9. PUOLIMETSITTYNEET VANHAT PIHAPIIRIT, joissa kasvaa terttualpi, rantayrtti, käenkukka, suoputki, kurjenjalka, viljelyjäänteinä omenapuita ja orapihlajia. Jo pitkään epämuo- luhtalitukka, purolitukka, mustaherukka, karhunköynnös, dikkaat ’vanhanajan’ koristepensaat, kuten pihlaja-angervo, punakoiso, viita- ja korpikastikka kuuluvat niin ikään rehevään terttuselja ja idänkanukka leviävät alueella viljelykarkulaisina. kasvistoon. Pensaattoman ruokoluhdan kasveista mainittakoon Helsingissä varsin paikoittainen luhtakastikka sekä alkukesällä 10. TANKOMÄEN PIENI RINNENIITTY viereisellä tienreunalla upeasti kukkiva kurjenmiekka. (Vertaa kohdat 22 ja 23) on muistuttamassa vanhasta viljelymaisemasta, joka aikoinaan ylettyi aivan rantaan asti. Nimi Tankovainio (Stångfalls) 7. LINNAVUOREN (Borgberget) esihistoria on osoittautunut juontuu vanhasta peltojen ja niittyjen tangolla suoritetusta vaikeaksi selvittää löytöjen ja kirjallisten mainintojen puuttu- mittausmenetelmästä (stångfällning).Tapaa on käytetty usein misen takia. Vuonna 2002 tehdyissä hiiliajoituksissa raken- rannoilla, vesijättömaiden jakamisessa. Läheisen kiven rauta- nusjäännökset on arvioitu 700-750 vuotta vanhoiksi. Linna- rengas kertoo tästä rantamenneisyydestä. vuori on antanut nimensä läheiselle Borgsin tilalle. Asutus Kävelytien pohjoispuolella Tankomäen kaakkoisrinteellä linnan vieressä muodosti 1500-luvulla oman kylän nimeltään on pieni, kuivahko, umpeen kasvava niitty. Viehättävän Borgby eli Borghaby. mäkirinteen niittykasveja ovat ahopukinjuuri, särmäkuisma, Linnavuorta pidetään merkittävimpänä Helsingin his- keltamatara, nuokkuhelmikkä, kyläkellukka, siankärsämö, toriallisena jäännöksenä sekä kooltaan että asemaltaan. Vuoren rohtotädyke, tuoksusimake, kissankello, ruusuruoho ja ahde- korkeus on lähes 30 metriä merenpinnasta. Linnan monin- kaunokki. Sen yläosaa hallitsevat metsäapila, ahomansikka, kertaisia, paikoin miehenkorkuisia ja nelimetrisiksi arvioituja kangasmaitikka ja metsäorvokki. Toistaiseksi verraten vähäisinä muurien perustuksia on hävitetty aikojen kuluessa paljon. esiintyvät karhunputki, vadelma, koiranheinä ja voikukka Linnan kiviä on käytetty muun muassa 1700-luvulla Linna- uhkaavat kuitenkin saada yliotteen, ellei kasvillisuutta hoideta vuoren juurella toimineen tiilitehtaan rakennusaineina. niittämällä. Ensimmäisen maailmansodan ajalta on linnan itä- ja pohjois- rinteiden juurella vielä noin 250 m hyvin säilyneitä juoksu- hautoja. Kallion laella vallien keskellä on kaunista ketokasvilli- suutta: mäkitervakkoa, mäkikuismaa, keltamataraa, huopa- keltanoa, keto-orvokkia, lituruohoa, kissankelloa, metsäman- sikkaa, rohtotädykettä, nuokkuhelmikkää, hopeahanhikkia, hietalemmikkiä, keltamaksaruohoa, ahosuolaheinää, kallio-

4 5 11. Tankovainion kesantoniittyjen ja Mellunkylänpuron välillä kohoaa vanhan maanviljelykulttuurin synnyttämä kuivahko töyryniitty. Tämä LINNAVUORENPUISTON (Borgbergsparken) arvokas kasvillisuuskohde on Helsingin seudun kauneimpia KUKKAKETOJA. Kedolla kasvaa pari pylväskatajaa. Valtalajeja ovat nurmipuntarpää, särmäkuisma sekä kelta- ja ahomatara. Runsaina esiintyvät myös pukinjuuri, ketohopeahanhikki, niittyalueella. Ojituksesta huolimatta umpeen kasvamista siankärsämö, kissankello ja mäkitervakko. on hidastanut alueen keskiosan huomattava kosteus. Mellun- mäen AVO- JA PENSAIKKOLUHTA-ALUE kuuluu kokonaisuu- 12. TANKOMÄKEÄ (Stångbacka) on myös kutsuttu ’Pikku- dessaan Helsingin arvokkaisiin luontokohteisiin. Alueen linnavuoreksi’. Se kytkeytyy Vartiokylän Linnavuoren ja koko pohjoisosa on osa Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuo- seudun varhaisempaan historiaan. Mahdollisesti merkki jelualuetta ja Natura 2000 -aluetta. Pensasluhdan kasveista ihmisen läsnäolosta on aiemmin pronssikautisena hautanakin runsaina esiintyvät kurjenjalka, luhtakastikka, suoputki ja pidetty kumpu. Sen eteläpuolella on paljon jälkiä vanhasta mesiangervo. Ojissa kasvavat vehka, haarapalpakko, rönsyrölli, pihapiiristä, niityistä ja rakennuksista, mm. kivinen kellarin- pullosara ja vesisara. Avoluhdan kasveista mainittakoon pohja. Tankomäen nykyiset pihapiirit sijaitsevat tästä lounaa- luhtarölli, ojaleinikki ja pikkumatara. Alueen linnuston seen, Melatien varrella. Aikoinaan mm. kansakouluna toiminut runsaimmat pesimälajit ovat pensaskerttu ja lehtokerttu. päärakennus (Melatie 15) on vuodelta 1919. Rakennuksen Myös taivaanvuohi on helppo havaita. Pikkulepinkäinen ja lähellä olevat jättikokoiset kivenjärkäleet ovat olleet lasten pensastasku ovat EU:n ‘direktiivilajeja’. Alkukesällä Mellun- leikkipaikkoja. mäen luhta on myös hyvä yölaulaja-alue, jossa voi kuulla vaikkapa satakielen ja ruisrääkän. 13. BROÄNDAN PUROLAAKSO on maa-aineksiltaan nuori alue. Aikoinaan Vartiokylänlahti ulottui Porvarinlahteen asti. 16. Pieni luhtainen RUOHOKORPI luontopolun varrella jää Vielä 1950-luvulla koko purolaakso oli avointa kulttuurimai- MUSTAVUOREN (Svartabacken) luonnonsuojelualueen sisä- semaa. Sarkaojat muistuttavat alueen aiemmasta käytöstä puolelle. Täällä kuljetaan hieskoivujen ja järeiden tervaleppien laidun- ja heinäniittyinä. Koivut ovat vallanneet entiset niityt alla. Rehevän kenttäkerroksen lajistosta mainittakoon hiiren- puron molemmin puolin, ja kiiltopajut hallitsevat pensasker- porras, suo-orvokki, lehto-orvokki, korpikaisla, järvikorte ja rosta luhtakorvessa. Keskikesällä kukkivat mesiangervo sekä rentukka, ojien pohjilla ojaleinikki ja lähdetähtimö. suoputki ja sarkaojien varsilla monet muutkin kosteikkokasvit Mustavuoren lehtoalueen Vantaan puoleinen osa kuuluu kuten kurjenjalka, terttualpi ja rantayrtti. valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja Natura- ohjelmaan, ja rauhoitetaan lähitulevaisuudessa luonnonsuo- 14. FALLBACKA oli yksi Mellunkylän viidestä, ilmeisesti jelualueeksi. Rauhoitettu Helsingin puoleinen osa on pääosin keskiajalta säilyneestä tilasta. Nimi ’Fallbacka’ kertoo vielä kuusivaltaista sekametsää ja lehtomaista kangasta. Metsälin- 1700-luvulla yleisesti käytetystä kaskiviljelystä (svedjefall). nusto on hyvin runsas, kuten kasvistokin. Kalliot kitukasvuisine Tilan silloinen omistaja, rusthollari Johan Henrik Öberg mäntyineen ja kallioketoineen tuovat vaihtelua maisemaan. rakensi punaisen asuinrakennuksen vuonna 1795 ja luhdin Kallioita on aikoinaan hyödynnetty sekä kalkkilouhoksina vuonna 1800. Navetta on 1850-luvulta. Tila säilyi suvulla että ensimmäisen maailmansodan linnoitusalueena. Kauneim- satoja vuosia. millaan Mustavuori on keväällä, keltavuokkojen ja kevätlin- 1930-luvulla viljelykset olivat yhä laajoja. Elin Blom- nunherneiden kukkiessa. qvistin kuoleman jälkeen (n. 1953) tilalla ei pidetty enää lehmiä. Omistajasuvun viimeiset edustajat, Holger Blomqvist 17. Kahden ulkoilutien välinen metsäinen rinne on äskettäin (1906-1978) vaimoineen, päättivät, että ympäristön tulee voimakkaasti harvennettu. Metsää voi luonnehtia LEHTOMAI- säilyä kulttuurimuistomerkkinä säätiön muodossa. Raken- SEKSI KANKAAKSI, jonka lehtomaiset piirteet voimistuvat nukset ovat yksityisomistuksessa. alarinteeseen päin. Keväällä rinnettä sävyttävät valkovuokko, ketunleipä, oravanmarja, metsätähti, kielo, kevät- ja lehtotäh- 15. Entisajan maanviljelyn jättämä avomaisema on parhaiten timö, lehtotesma, metsäorvokki, tesmayrtti, taikinamarja ja säilynyt Kallvikintien ja Itäväylän välisellä laajalla luhta- ja kevätlinnunherne.

6 7 18. RINNELEHTO ja sen yläpuolinen metsäalue kuuluvat lousvaltaisen alueen muuttuessa kaupunkimaiseksi muutamassa Helsingin arvokkaiden luontokohteiden luetteloon. Rinne- vuosikymmenessä. Ennen vuotta 1976 puroon laskivat Mel- lehtoa on voimakkaasti harvennettu luonnonhoitosuunnitel- lunkylän talousvedet. Nykyisin vain katuviemäreiden hulevedet man toteuttamisen yhteydessä. Lehtoalueen lajistoa ovat päätyvät puron kautta Vartiokylänlahteen. Purojen veden mustakonnanmarja, kevätlinnunherne, sinivuokko ja kielo laatu on kuitenkin luokiteltu kohtuulliseksi. Mellunkylänpu- sekä hauskasti jyrkässä rinteessä kasvavat metsälehmukset. roon nousee hauki ja Broändanpurossa kutee kolmipiikki. 19. BROÄNDAN PUROLAAKSO, katso kohta 13. 22. Lahdenpohjukan TERVALEPPÄKORPI on kosteikkoalueen 20. Broändanpuron molemmin puolin on kaunista kosteaa kenties arvokkain luontokohde. Se on kaupungin arvokkaiden TERVALEPPÄLEHTOA, jota ojitus on kuitenkin hieman kuivat- kasvillisuuskohteiden luettelossa ja edustaa Helsingissä harvi- tanut. Etenkin puron itäpuolella korkea ylispuusto muodostuu naistuvia tervaleppämetsiköitä. Korkeat tervalepät seisovat melko puhtaasti tervalepistä. Aluskasvillisuudessa vallitsevat järeinä luhtaisen ja lähdevaikutteisen kasvillisuuden keskellä. mesiangervo, korpikastikka, korpikaisla ja suo-orvokki. Runsaita kasvilajeja ovat mesiangervo, ranta- ja terttualpi, kurjenmiekka, suoputki, suo-orvokki, rantamatara ja puna- 21. MELLUNKYLÄNPUROON (Mellungsbybäcken) liittyy sen koiso. Vaateliaita lehtokasveja ovat lehtopalsami sekä puro- suurin sivu-uoma, BROÄNDANPURO (Broändabäcken), noin ja luhtalitukka. 300 m. ennen sen laskua Vartiokylänlahteen. Broändanpuro on aikoinaan ollut yhteydessä Porvarinlahteen, joten puron 23. Mellunkylänpuro laskee VARTIOKYLÄNLAHDEN POHJUK- uomaa voi pitää Vartiokylän ja Vuosaaren välisen muinaisen KAAN, missä matalat järviruoikko-, ruoko- ja pajuluhta-alueet salmen viimeisenä jäänteenä. Puro kulkee lähellä jyrkkärinteistä muodostavat monipuolisen kosteikkoaluekokonaisuuden: metsää halki arvokkaan kosteikkoalueen, jossa rehevä kasvil- rehevän ruoikon, jossa järviruo’on lisäksi kasvavat mm. lisuus yltää puron rannoille asti. Matalassa purouomassa sinikaisla, merikaisla ja Helsingissä varsin paikoittainen kasvaa runsaasti vehkaa. Keväällä puronrannoilla kukkiva luhtakastikka. Ruoikkoalue vaihettuu pohjoisessa pajuluhdaksi, rentukka herättää huomiota. Syyskesällä kukkivaa pajuasteria jossa pensaikko on pääosin kiilto- ja mustuvapajua. Vetisen (puutarhakarkulainen) ei pidä sekoittaa merenrantojen meri- maan rehevässä kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti kurjen- asteriin. Purosta on löydetty myös purovitaa, vesitähteä ja miekkaa, ranta-alpia, vehkaa, mesiangervoa, korpikaislaa, melko harvinaista lähdetähtimöä. punakoisoa sekä viita- ja korpikastikkaa. Vaikka Broändanpuron valuma-alue on vain kymmenesosa Alueen linnusto on hyvin monipuolinen. Ruoikoiden pääuoman, Mellunkylänpuron, valuma-alueesta, on virtaama ja pensaikkojen peruslajiston lisäksi täällä tavataan rastaskert- niissä kesän kuivina kausina yhtä suuri (n. 10 l/s). Vantaan tusia, viiksitimaleita, satakieliä, kultarintoja sekä luhta-, viita- Slåttmossenista alkava Mellunkylänpuro virtaa useissa tunne- ja rytikerttusia. (Vertaa kohta 6) leissa ja on monin paikoin keinotekoisesti suoristettu ja perattu. Tämä on lisännyt sen virtausnopeutta ja eroosiovoi- 24. VANTTIKALLIO (Vantberget) on osa Vartiokylänlahden maa. Virtaaman vaihtelut ovat poikkeuksellisen voimakkaita. pitkän ruhjelaakson korkean kallioisen kaakkoisrannan selän- Varsinkin runsassateisina kausina ja lumensulamisjaksoina nettä. Lahdenpohjukan itärannalla kallio kohoaa massiivisena puro tuo runsaasti sekä kiintoainesta että ravinteita Vartio- yli 30 metrin korkeudelle. Näkymä lahden yli Linnavuorelle kylänlahteen. on hieno. 1964 valmistuneen Vuosaareen vesitornin korkeus Purojen vaikutusalueella asuu yli 30 000 ihmistä. Valuma- on 64 metriä. Noin 120 metriä vesitornista länteen oleva alueella on tapahtunut suuria muutoksia 1960-luvun maata- pronssikautinen hautaröykkiö on pahoin tuhoutunut, mutta kuitenkin löydettävissä. Isomastonkujan kalliorinteen reunaosaa leikkaa ravin- teikas kivilaji, joka selittää ympäristöstä poikkeavien, hieman vaateliaampien kalliokasvien esiintymisen.

25. Vanttikallion alapuolella on pieni ranta, johon huuhtoutuu usein vesikasveja. Läheiseltä laiturilta voi tähystellä uposkasveja: ahvenvidan ja tähkä-ärviän esiintyminen kertoo veden koh- tuullisesta kunnosta. VARTIOKYLÄNLAHDEN (Botbyviken)

8 9 LAHTIPOLKU

VARTIOKYLÄNLAHTI - BROÄNDAN PUROLAAKSO

16

15

14 17

13 18 12 11 19 9 10 20 A 8 B 21

7 22

6 23 4

5 24

25 3

1

26 2 27

28

29 E

A. Laidunnettu koivu 37 D B. ”Jättiläisen kivi” 30 C C. Tarinapuu 31 D. Siirtolohkareet

A. E. Vanha tammi 32 33 34

35

36 Kaupunkimittausosasto, © 156/2002

B. 1:20 000 VESI on laadultaan tyydyttävää. Hieman puhtaampaa vettä 1900-luvun alussa kartano eli vielä vilkkaana ja suurena vaativaa hapsivitaa ei esiinny lahden pohjoisosassa. Eniten maalaiskartanona. Sen maat ulottuivat Broändasta Vuosaaren kuormitusta tuo Mellunkylänpuro sekä suora pintavalunta. keskustan kautta aina Ramsinniemeen. Kartanoon kuului Puron tuoma kiintoaines ja humus aiheuttaa veden samentu- useampi torppa. Yksi niistä oli lähellä lahdenpohjukkaa, kaksi mista sekä lahdenpohjukan madaltumista. Myös maankoho- nykyisen Rastilan omakotialueella. Neljäs sijaitsi Kortvikissä aminen vaikuttaa edelleen jo ennestään melko matalan, vain ja oli kalastajatorppa. Kartanossa harjoitettiin maanviljelystä parin metrin syvyisen lahden madaltumiseen. Ruoikkoiset ja karjataloutta. 1930-luvulla alueella toimi kesäisin täysihoi- rannat kuuluvat luontaisesti hieman rehevöityneen sisälahden tola. ekologiaan ja maisemakuvaan. Näyttävimmät vesikasvit Varsinaisen kartanokeskuksen lisäksi alueella sijaitsi järviruo´on lisäksi ovat sini- ja merikaisla. useita työntekijöiden asuntoja, savusauna, paja ja heinälatoja. Sulkeutuneen ja kapean sisälahden veden vaihtuvuus Lähes Rastilan metroaseman paikalla sijaitsi tallipiha useine on kovin vähäistä. Lisävettä tulee lahteen laskevista puroista rakennuksineen. Päärakennuksen runko on 1800-luvun sekä pohjaveden mahdollisten vedenalaisten purkausten kautta. alkupuolelta. Sitä on kuitenkin korjattu ja täydennetty 1800- Suojaisuuden ja vallitsevien tuulensuuntien vuoksi rannoilta ja 1900-lukujen vaihteessa. Samalta ajalta ovat aitta, kartanon valuva vesi epäpuhtauksineen pääsee pakkautumaan lahteen. talousrakennukset ja pehtorin asunto. Nykyisin lähellä rantaa Vastaavasti ulkomeren isot ’leväkukinnat’ eivät helposti leviä sijaitseva puurakennus on toiminut jyväaittana leirintäalueen Vartiokylänlahteen. portin paikalla. Rastilan KARTANON PUISTON historialliset piirteet ovat 26. Rastilan kartanon pohjoispuolisella kalliolla on LITORI- pääasiassa hävinneet. Ennen 1990-luvun Vuosaaren täyden- NAMEREN AIKAINEN RANTAVALLI. Tämä suurten lohkareiden nysrakentamista kartanoalue oli vielä luokiteltu maisemallisesti kasauma on muodostunut 4000-5000 vuotta sitten ja sijaitsee tärkeäksi alueeksi. Kartanon pihalla kasvaa kuitenkin edelleen nykyään 20-25 metriä merenpinnan yläpuolella. Kasvilajistoon useita kunnioitettavan vanhoja jalopuita. kuuluvat mm. ketunlieko ja haisukurjenpolvi. Päärakennukseen johtavaa tietä reunustaa vanha lehmus- rivistö. Pihalla kasvaa muutamia pensaita ja perennoja, jotka 27. Rastilanmäki viettää paikoin melko jyrkkänä Vartiokylän- nekin saattavat olla vanhaa perua, mm. pihasyreeni, siperian- lahteen. Rastilan uimarannasta pohjoiseen lähtevän kävelytien hernepensas, pioni ja rusopäivänlilja. Ainakin yksi jäänne ja rannan välissä, ruoikon ylärajassa, polveilee RANTATERVA- vanhasta puistosta on löytynyt läheltä vanhaa jyväaittaa: LEPIKKO kapeana kaistaleena. Rehevässä lepikossa kasvavat kartano- ja huvilapihojen nurmikkokylvöksiin Keski- kurjenmiekka, mesiangervo, särmäputki, rantakukka, ranta- Euroopasta tuodussa heinäsiemenessä 1800-luvun lopulla alpi, rantayrtti, ruokohelpi, punakoiso ja hieman ylempänä saapunut valkopiippo. Etelänpuoleisen laajan nurmikon lehtokorte. Lokitien kohdalla sijainneesta pienestä lehtokor- kasvivalikoima on muutenkin nurmikoksi mukavan moni- telehdosta on jäljellä enää pieni kotkansiipikasvusto. puolinen. Sitä rajaa etelässä pieni RASTILANPURO. Pääraken- nuksen takana olevalla mäellä kasvaa vanhojen mäntyjen 28. RASTILAN KARTANON (Rastböle gård) juuret ovat keskiajalla lisäksi luontaisesti levinneitä tammia ja vaahteroita. syntyneessä Rassbölen tilassa. Nimi on sittemmin muuttunut Puisto on jatkunut myös nykyisen Vuotien eteläpuolelle, Rastböleksi. Kartanoksi tila muuttui ilmeisesti 1700-luvun jossa kohoaa yksinäinen vanha tammi muistutuksena karta- puolivälissä. Sitä ennen se oli Rasbölen kylän taloista muo- nohistoriasta. Vuotien eteläpuolella sijaitseva niitty on ilmeisesti dostettu ratsutila 1600-luvulta alkaen. Rastilan kartano, palvellut kartanon puistona ja niittyalueena. Alueella on alkuun siis veroratsutila, sai omistajansa Suomenlinnan mahdollisesti viljelty myös hyötykasveja. Upea tervaleppävyö- rakentajaupseereista, ja sen myöhemmistäkin omistajista hyke on reunustanut huomattavaa osaa Rastilan kartanon monet palvelivat Suomenlinnassa. Kuten lahden toisella merenrannasta. Laajasti Helsingin rantoja kiertäneet, kasvis- puolella, toimi Rastilassakin tiilitehdas Suomenlinnan raken- toltaan mielenkiintoiset tervaleppärannat ovat enenevässä tamisen aikoihin. määrin väistymässä ihmisen tieltä.

12 13 Nykyisen venesataman paikalla on ollut laivalaituri. neisuudestaan huolimatta kiehtova. Täällä louhittiin kiveä 1970-luvulta alkaen kartanoalueella on toiminut Helsingin maalinnoituksia varten vuosina 1914–1918. Paikoin kivistä ainoa leirintäalue. Kartanorakennuksessa on ravintola. luonnonmaisemaa on vaikea erottaa ihmisen aikaansaamista louhikoista. Länteen kurottavalta kalliolta on hieno näköala. 29. Vuosaaren sillan tuntumassa on rehevä RINNENIITTY, joka Lähellä on keittokatos. kesäkuussa loistaa valkoisenaan koiranputkista. Niityn kaak- koisreunassa on pieni kuivempi alue, jossa viihtyvät mm. 33. Useissa historiallisissa lähteissä mainitun, arviolta 1550– päivänkakkara, niittysuolaheinä, poimulehti, särmäkuisma ja 1600 –luvuilla toimineen KUNINKAALLISEN LAIVAVEISTÄMÖN niittynätkelmä. (Norsö Bankstad) tarkkaa sijaintia ei ole pystytty varmistamaan. Rinneniityn alapuolella on lehtomainen rantatervalepik- Sen arvellaan sijainneen Vuosaaressa (eli Norsössä, joka silloin ko, jonka kasvistoon kuuluvat valkovuokko, ketunleipä, vielä oli saari), todennäköisimmin Kortlahden rannalla. oravanmarja, metsäalvejuuri, lillukka, korpi- ja metsäimarre, Veistämön iästä ei myöskään ole varmaa tietoa, vanhin mesiangervo, suo-orvokki, ojakellukka ja nokkonen, pensas- maininta on Helsingin kuninkaankartanon kirjanpidossa kerroksessa tuomi, koiranheisi ja taikinamarja. vuodelta 1551. Kartanon palkkalistat vuodelta 1566 osoittavat, Rantakasvillisuus jatkuu samankaltaisena pitkin VARTIO- että Norsön kylän seitsemästä talonpojasta kuusi työskenteli KYLÄNLAHDEN RANTAA. Monin paikoin rannassa on ruoik- laivaveistämössä. Toiminta ei ollut pienimuotoista, veistämön kovyöhyke, etelämpänä kuitenkin vain lahdelmissa. Merellisten palkkalistalla mainitaan nimittäin samaisena vuonna peräti sisälahtien luonteenomaista kasvistoa edustavat sini- ja meri- 209 timpuria ja seppää. Laivanrakennuksen mittavuus käy kaisla, mesiangervo, ranta-alpi, luhtalemmikki, rantamatara, ilmi 12.8.1599 Norsössä päivätystä kirjeestä, jolla amiraali virmajuuri, rantakukka, merisuolake, kurjenmiekka ja keväällä Arvid Tönnesson komentaa kiirehtimään ’ison laivan’ valmis- keltaisena hehkuva rentukka. tumista. Tämä iso sotalaiva oli varustettu mm. raskailla kanuunoilla. Toiminnan päättymisajankohta ei ole tiedossa, mutta ainakaan Brotheruksen kartassa vuodelta 1698 ei näy 30. Kallioiden välissä Vartiokylänlahteen viettävässä rinteessä enää vihjeitä rakennuksista Kortlahdella tai sen lähettyvillä. on lähes luonnontilaisena säilynyt pitkulainen korpimainen laakso. KORVEN läpi virtaavan pienen puron ympärillä kasvaa 34. KORTLAHDEN (Kortvik) pohjoisrannalla on Rastilan runsaasti isoalvejuurta. Tämän karun korven lajistoon kuuluvat kartanon entinen KALASTAJATORPPA. Sitä asutti viimeisenä korpirahkasammaleen lisäksi maariankämmekkä, korpipol- torpparina kalastaja Forsström, joka ensimmäisen maailman- kusara ja hentosara. sodan aikana oli myös louhimassa kiveä Villingin maalinna- Meri-Rastilan metsän länsirinne on linnustollisesti rakennuksiin. Nykyisin kaupungin omistama talo on vuok- arvokas. Monipuolinen linnusto viihtyy maastossa, jossa rattu. kuivat männiköt vuorottelevat kuusivoittoisten, rehevienkin Ramsinniemen pohjoisrannalla sijaitsivat Kortvikin ja metsäosuuksien, suopainanteiden ja tervalepikoiden kanssa. Kortnäsin laivalaiturit. Viime vuosisadan alkupuolella höyry- veneet kulkivat Botbyn (Puotilan kartanon) ja Nissaksen 31. MERI-RASTILAN (Havs-Rastböle) maasto on viettävää, laitureihin saakka, mutta lahden madaltuessa alukset jäivät kallioista ja kivistä. Kallioiden välissä piilottelee pieni KALLIO- etäämmälle, ensin Rastböleen (Rastilaan) ja pian Kortvikiin, NEVA, jonka kosteikkokasvillisuuteen kuuluvat mm. suovehka, kunnes vilkastuva linja-autoliikenne lopetti reitin. kurjenjalka, pullosara, luhtavilla ja pyöreälehtikihokki. Rä- memäisillä laidoilla kasvavat suopursu, juolukka ja pallosara. 35. Länsirannan ja Ramsinniementien välissä sijaitseva RAM- Tällaiset märät, upottavat suot ovat Helsingissä harvinaisia. SINNIEMEN (Ramsöudden) LEHTO kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Niemen topografia on vaihteleva, 32. Meri-Rastilan lounaisosa on kookkaiden kivenjärkäleiden ja ravinteikas maaperä mahdollistaa vaateliaiden lehtokasvilajien sävyttämää metsäistä kalliomaastoa. KALLIORANNAT ovat kukoistuksen. Rauhoitetun alueen keskiosa avautuu laakso- paikoin jyrkkiä. Jylhä maasto vanhoine mäntyineen on kulu- rinteenä, jota kivikkoiset mustikkatyypin metsät reunustavat.

14 15 VARTIOKYLÄNLAHDEN GEOLOGINEN JA GEOMAANTIETEELLINEN HISTORIA

Vartiokylänlahti on syntynyt kallioperän murtumalinjaan, joka jatkuu Länsisalmeen (Västersundom) asti. Alueen kal- lioperä koostuu noin 1900-1800 miljoonaa vuotta vanhoista kivilajeista. Vanhimpia ovat mm. Vuosaaressa tyypilliset kalkkikivet, gabrot ja tyynylaavaesiintymät. Samoin Suomessa yleinen gneissi on vanhempaa perua. Hiukan nuorempia ovat punaiset graniitit. Noin 12 000 - 10 000 vuotta sitten alue alkoi vapautua jääkauden jääpeitteestä. Jäätikkö siirsi pohjassaan ja jäätikköjokien mukana kiviaineista kulkusuunnassaan. Etenemisen pysähtyessä välillä pitkiksikin ajoiksi, kivet kasautuivat jäätikön reunalle. Uudellamaalla reuna päättyi syvään veteen, johon kulkeutui mm. suuria rapakivigraniitti- lohkareita aina Kaakkois-Suomesta asti. Jopa kaksi - kolme kilometriä paksun mannerjäätikön liikkeen merkit näkyvät alueen silokallioiden muodoissa ja pintojen uurresuunnissa. Niistä nähdään, että jäätikkö eteni täällä viime vaiheessa luoteesta kaakkoon. Jääkauden jälkeen maa alkoi kohota nopeasti. Noin 6000-7000 vuotta sitten alueella lainehtineen Litorinameren tärkeä muistomerkki, rantakivikko, sijaitsee Vuosaaren korkeimmalla kohdalla metsäpolun varrella. Tuohon Sammalten naamioimat ja rantatyrskyjen aikoinaan pyöris- aikaan myös Merikorttitien kohdalla alkoi olla kuivaa maata, tämät kivenmurikat ilmentävät muinaisen Litorinameren samoin kuin Linnavuorella. rantoja. Kosteammat ja kuivemmat lehtotyypit vuorottelevat laakson avautuessa Vartiokylänlahden rantaa kohden. Kui- Merkittävä geomaantieteellinen muutos Vartiokylänlahdella vempia alueita sävyttävät mm. sinivuokko, kevätlinnunherne on lahden perukan umpeenkasvu maankohoamisen seurauk- ja metsävirna. Kosteammilla paikoilla levittäytyvät laajat sena. Aina 1600-luvulle asti lahden pohjukka oli osa salmea, lehtokorte, -kotkansiipi-, hiirenporras- ja mesiangervokasvus- jota pitkin pääsi kulkemaan nykyisen Broändan puron uomaa tot. Puusto koostuu mm. saarneista, vaahteroista, haavoista pitkin Porvarinlahdelle asti. oli todellakin saari, ja tuomista sekä rantavyöhykettä hallitsevista tervalepistä. jonka nimen arvellaan syntyneen ruotsalaisesta sanasta nor Alueen erityispiirteenä on rikas lehtopensaskerros kuusamoi- eli kapea salmi. Vartiokylänlahden eli Puotilanlahden nimi neen ja taikinamarjapensaineen. Linnusto on monipuolinen. on myös käännös ruotsista, todennäköisesti sanasta böte eli Metsien peruslajiston lisäksi täällä voi kohdata vaikkapa vartiotuli, merkkituli, tai erisnimestä Bote. peukaloisen, pikkukäpylinnun, kultarinnan tai palokärjen.

36. KOIVUNOKAN (Björkudden) AVOIN MERENRANTA eroaa VARTIOKYLÄNLAHDEN YMPÄRISTÖN HISTORIAA selvästi Vartiokylänlahden suojaisemmista rannoista. Melko luonnontilaisina säilyneet somerikko-, kivikko- ja niittyrannat Vartiokylänlahden alueella on eletty tai liikuttu jo pronssi- vallitsevat. Ruoikoita ja kalliorantoja on vähemmän. Ranta kaudella. Sen loppupuolelta, noin 500-luvulta ennen ajanlas- on luokiteltu arvokkaaksi luontokohteeksi ja sen monipuolista kumme alkua, on lahden ympäristöstä löydetty ainakin yksi merenrantakasvistoa edustavat merisaunio, siniheinä, meri- hauta. Samanlaisia hautoja on muuallakin Uudenmaan ran- putki, ruokohelpi, keltamaite, merirannikki, pikku- ja isoran- nikolla. tasappi, suolavihvilä, meriratamo ja merimaltsa sekä meriasteri, joka kasvaa täällä yleisenä. Alueen pysyvän asutuksen synty on hämärän peitossa. Toiset arvioivat gotlantilaisten tai virolaisten asuttaneen siirtokuntina 37. Laajan metsäisen kallion korkeimman kohdan tuntumassa rannikkoa 400-600 -luvulla ja toisten mukaan lappalaiset ovat on erittäin näyttävä lakikivikko, ’PIRUNPELTO’. Tämä muinai- asuttaneet jopa Uudenmaan eteläosia, mikä on päätelty alueen nen rantavalli muodostui noin 7000 vuotta sitten Litoriname- nimistöstä. Jo tuolloin alueella on mahdollisesti liikkunut ren aikana, kun meren pinta jäi pitkäksi aikaa samalle kor- useita eri ihmisryhmiä. Myös hämäläiset lienevät metsästäneet keudelle. Muodostuma on syntynyt meren aallokon ja jäiden ja kalastaneet alueella. Ilmeisesti on käyty myös turkiskauppaa vaikutuksesta kalliopaljastumien väliseen matalaan painantee- viikinkien kanssa. Liikkujia on riittänyt, koska alueen luon- seen noin 30 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. nonolot saarineen ovat tarjonneet hyvät mahdollisuudet kalastukseen ja metsästykseen, erityisesti hylkeenpyyntiin. Merkkejä joko taisteluista tai metsästyksestä Vartiokylänlahdella ilmentää aivan Linnavuoren läheltä, silloisesta merenpohjasta, löytynyt 600-luvulle ajoitettu keihäänkärki. Rautakaudelta, 800-900 -luvulta, on Itä-Helsingistä löytynyt pysyvään ihmis-

16 17 toimintaan, muun muassa kaskeamiseen ja viljelyyn, viittaavia Cronstedt. Hän johti Suomenlinnaa sen antautuessa Suomen merkkejä. Pidetään todennäköisenä, että muualla asuneet sodassa venäläisille. heimot ovat käyttäneet aluetta myös kaskimainaan. 1800-luvulla Vartiokylänlahden ympäristössä kukoisti hyvin- Mielenkiintoisin Vartiokylänlahden ympäristön historiallinen voiva maanviljelyskulttuuri. Kahden kartanon lisäksi alueen kohde on Vartiokylän Linnavuori. Kaupunginmuseon tutkijat tuntumassa toimi useita vauraita maanviljelystaloja: Borgs ovat ajoittaneet Linnavuoren vanhimmat rakennelmat 1200- Linnavuoren luona, Uppbyggas, Utbyggas, Fallbacka ja luvun lopulla tai 1300-luvulla rakennetuiksi. Lisäksi Linna- Nybondas Mellunmäessä sekä Vuosaaren puolella Vuosaaren vuorelta on löydetty 1200 -luvun lopulta olevaa esineistöä: kartanon lisäksi neljä tilaa. Alueella harjoitettiin paikoin kivisavikeramiikka-astia, pronssinuolen kärki ja hevosenkenkä. kaskiviljelyä, mutta uusia menetelmiä otettiin käyttöön ja Hyvin todennäköistä on, että linnan synty liittyy ruotsalais- erityisesti panostettiin karjatalouteen. Varsinkin Puotilan kartano astutuksen leviämiseen rannikolle 1200 -luvulla. Birger Jaarli oli hyvin arvostettu tässä suhteessa. Alueen tiloista usealla oli asetti 1200-luvun puolivälissä Itä-Uudenmaan valtiolliseen juurensa aina 1600-luvulla ja moni oli pitkään ollut samalla suvulla. Myös sivistyksestä oltiin kiinnostuneita. Erityisesti ohjaukseen. Vartiokylänlahti ympäristöineen kuului tuolloin Borgsin tilan asukkaat kunnostautuivat suomenruotsalaisen Porvoon lääniin ja Sipoon pitäjään. Linnavuoren historia kulttuurin ylläpitäjinä ja kehittäjinä. Puotilaan perustettiin liittynee tähän astutusvaiheeseen, jolta ajalta myös Sipoossa Helsingin pitäjän kolmas kansakoulu, ja hieman myöhemmin ja Porvoossa sijaitsevat ’muinaislinnojen’ jäänteet. myös Vuosaaren puolelle omansa. Vuonna 1900 valmistunut kansakoulurakennus on edelleen nähtävissä Rantakiventiellä. 1300-luvulta 1500-luvulle ei ole säilynyt juurikaan kirjallisia tietoja seudun elämästä. Mutta 1500-luvulla alue on ollut jo 1900-luvun vaihteessa vaurastuneet helsinkiläiset alkoivat hyvin asuttua: Vuosaaressa oli alkuun neljä ’kylää’ ja myö- rakentaa huviloita kaupungin ulkopuolelle. Niinpä Ramsin- hemmin kahdeksan talonpoikaistilaa, Puotilassa oli kahdeksan niemeen ja Marjaniemeenkin kohosi huvilayhdyskuntia taloa. Vuosaaren ’kylistä’ yksi oli nimeltään Rasböle eli ’Vuolaan vuosisadan ensimmäisinä kymmeninä. 1800-luvun lopulla virran kylä’. Sittemmin Rasbölen tilat yhdistyivät yhdeksi oli alkanut saaristolaislaivaliikenne. 1900-luvun alkuvuosi talonpoikaistilaksi, joka toimi ratsutilana. Puotilan tiloista kymmeninä Puotilanlahdella oli Rastilan ja Puotilan kartanon yksi oli 1700-luvulla syntyneen Puotilan kartanon kantatila. luona laiturit, joille oli säännöllinen liikenne. Tarvittaessa laivat ajoivat myös huviloiden laitureihin. Laivaliikenne ei Tilojen ja laitumien tuotto oli laiha eivätkä talonpojat olleet ollut pelkkää huviajelua, vaan kesäisin välttämättömyys. vauraita. Lisäelantoa saatiin merestä. Elämää vaikeuttivat Maitse kaupunkiin oli pitkä matka Tattarisuon kautta. Mutta venäläisten ryöstö- ja hävitysretket. Niistä pahimmat olivat vilkas laivaliikenne päättyi nopeasti sodan jälkeen, kun laivat vuosina 1571 ja 1577 sekä 1700-luvulla pikkuvihan ja isovihan oli luovutettava sotakorvauksina. aikaan. Hävitysretkien jälkeen monet Itä-Helsingin tiloista ja taloista autioituivat. Se edesauttoi niiden siirtymistä aatelisille Jatkosodassa Vuosaari toimi venäläisten pommitusten harhau- ja kruunun virkamiehille. Heillä oli varaa puolustaa paremmin tuskohteena. Alue valaistiin, ja ilmapatteriston avulla venäläiset maita eikä heidän tarvinnut maksaa kruunulle veroa, mihin harhautettiin pudottamaan pomminsa Vuosaareen Helsingin talonpojat ryöstöretkien jälkeen eivät kyenneet, vaikka kuningas keskustan sijaan. Myös Rastilan kartanon alueelle aina Broän- heille verohelpotuksia toisinaan myönsikin. Osa tiloista oli daan asti tuli pommeja. Kerrotaan sodan jälkeen Helsinkiin ratsutiloja, kuten Fallpakka Mellunmäessä, sekä monet saapuneiden venäläisten hämmästelleen keskustan hyvää Puotilan alueen tiloista. Niitä auttoi ratsupalvelumahdollisuus. kuntoa, sillä Helsingin viimeiseen pommitukseen osallistui Kuningas myös palkitsi hyvin palvelleita sotilaita ja virkamiehiä jopa tuhat venäläiskonetta. lahjoittamalla heille maita. Rastilassa oleva kolmirivinen kuusiaita Retkeilijänkadun reunassa syntyi sodan jälkeen rajaksi siirtolaisasutuksen ja Ainakin Helsingin perustamisesta lähtien lahdella oli esiteollista kartanon maiden välille. Helsingin kaupunki osti kartanon elinkeinotoimintaa. Norsö Barkstadin nimellä asiakirjoissa maat vuonna 1951 retkeily- ja ulkoilutarkoitukseen. Maat tunnettu kuninkaan telakka toimi Vartiokylänlahden kaak- ulottuivat aina Ramsinnimeen asti. Vuonna 1966 Vuosaari koisrannalla 1500-1600 -luvulla. Sen tarkka sijainti on jäänyt liitettiin Helsinkiin. 1990-luvun alkuvuosikymmeninä alkoi historian hämäriin. Se oli kuitenkin merkittävä telakka, jolla voimakas Vuosaaren täydennysrakentamisen aika, joka on rakennettiin muun muassa sotalaivoja. Työläisiä oli hankittu voimakkaasti muuttanut Rastilan kartanon ympäristöä. töihin koko Uudeltamaalta, jopa kaksisataa. 1600-1700 - luvulla lahdella toimi myös tiilitehdas. Puotilan kartanon maat ostanut osakeyhtiö alkoi myydä maita tonttipalstoina 1910-1920-luvulla. Helsingin kaupunki hankki Helsingin historiaan vaikuttivat merkittävästi Suomenlinnan vähitellen maita itselleen, ja 1946 koko Puotinkylä ja muut rakennustyöt 1750-luvulla. Tuolloin kaupunki laajeni ja lahden itäpuoliset alueet liitettiin Helsinkiin. Asuntosäästäjät- vaurastui. Myös kartanot voimistuivat. Vartiokylänlahdella yhdistyksen johdolla sai asemakaavansa 1959 ja lähiö erityisesti Rastilan kartano oli Suomenlinnan upseerien hallussa rakentui 1960-luvulla entisille pelloille. Myös Puotinharju, useita kertoja. Puotilan kartanossa puolestaan syntyi Suomen ja Myllypuron itäinen osa sijaitsevat Puotilan historiaan merkittävällä tavalla osallistunut vara-amiraali kartanon entisillä mailla.

18 19 LAHTIPOLKU VARTIOKYLÄNLAHTI - BROÄNDAN PUROLAAKSO

Vartiokylänlahti ympäristöineen on hyvä esimerkki jääkauden jälkeisestä luonnonmaantieteen historiasta sekä alueen kult- tuurihistoriasta. Luonnoltaan lahden ympäristö sisältää poik- keuksellisen monimuotoisia alueita ja on ympäristöineen Helsingin seudun merkittävimpiä luontokohteita. Tähän esitteeseen on merkitty noin 13 km:n pituinen reitti, jolla liikkuessaan kulkija saa tietoa lahden ympäristön kulttuurista ja luonnosta havainnollisin esimerkein. Karttaan merkityt kohteet on valittu kirjallisuuden, asiantuntijahaas- tattelujen, kenttätyöskentelyn ja työryhmän omien subjektii- visten elämysten perusteella. Reitti on sikäli poikkeuksellinen Helsingissä, että samalla liikutaan viikinkilaivojen purjehdusmaisemissa ja toisaalta Helsingin kaupungin vanhojen rajojen maastossa. Mielen- kiintoista on, että reitti sijoittuu taustaltaan usean erilaisen kaupunginosan alueelle. Lahden itäpuolinen Vuosaari on syntynyt keskiaikaisen asutuksen ja kartanoiden jälkiin, länsipuolinen Puotila ja Vartiokylä ovat seurausta keskiajalla syntyneestä tila-asutuksesta ja Puotilan kartanon vaiheista, Broändan purolaakson pohjoisosat myötäilevät Mellunkylän jo keskiajalta periytyvän talonpoikaiskulttuurin maisemaan jättämiä merkkejä. Toivomme kartan ja siihen merkityllä reitillä liikkumisen lisäävän kulkijoiden Helsingin paikallistuntemusta ja mielen- kiintoa lähiympäristöä kohtaan.

LISÄTIEDOT JA LÄHTEET: www.sll.fi/helsy JULKAISIJA: Helsingin Luonnonsuojeluyhdistys ry. Helsingfors Naturskyddsförening rf. 2004, 2. painos TOIMITUSRYHMÄ: Helsinign Luonnonsuojeluyhdistyksen polkutyöryhmä Lea Huttunen, Christina Lindén, Paula Kivipensas, Tiina Raivikko ja Leena Virkkunen VALOKUVAT: Christina Lindén, Leena Virkkunen KARTTA: Kaupunkimittausosasto, Helsinki TAITTO: © Elina Vilpakka 2004 PAINOPAIKKA: Helsingin painopalvelut