Toimintakertomus 2017 Sisällysluettelo
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Toimintakertomus 2017 Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan katsaus 3 2. Toiminnan analyysi ja yhteenveto 4 3. Hallitus ja kehittämisryhmät 6 4. Lasten ja nuorten liikunta 8 5. Aikuis- ja harrasteliikunta 10 6. Seuratoiminta 14 7. Palvelutuotanto 19 9. Kuntayhteistyö 22 10. Viestintä 23 11. Henkilöstöhallinto 24 12. Talous 26 2 3 1. Puheenjohtajan katsaus Liikunnan aluejärjestöjen Lisäksi on toteutettu kaksi vuotta kestävää Drop Out rooli vahvistui toimintavuo- -hanketta, jonka tarkoituksena on pohtia ja vähentää pu- den 2017 aikana. Olympia- dokkuutta seuratoiminnasta. komitean organisoitumisen HLU jatkoi Sporttikortti-kampanjan toteutusta. Se on kautta päästiin todelliseen todettu hyväksi tavaksi tutustuttaa lapset seuratoimintaan vuoropuheluun valtakunnal- ja erilaisiin urheilulajeihin. Kampanjassa on ollut mukana 100 lisen ja alueellisten tahojen urheiluseuraa ja sporttikortin sai 12 000 eka- ja tokaluok- välillä. Aloitettiin Olympia- kalaista, jolla he pääsivät ilmaiseksi kokeilemaan kolmea eri komitean ja liikunnan alue- urheilulajia. Tämä on urheiluseurojen merkittävä keino tulla järjestöjen välisen työnja- tutummaksi perheissä. on ja roolitusten selkeytys HLU on toteuttanut myös Pirkanmaan ja Hämeen yrittäjien - sopimuspohjalta kunkin kanssa lähinnä aikuisten liikunnan harrastamiseen liittyviä ydinosaamisen optimointi. kampanjoita. Sitä edesauttoivat onnistuneet valinnat Olympiakomitean Seurojen hyvinvointi on hyvin järjestettävän liikuntatoimin- johtoon. nan peruspilari. HLU on järjestänyt seuroille 16 eri koulutusta, Vuosi 2017 oli Hämeen Liikunta ja Urheilu (HLU) ry:n joihin on osallistunut 400 seuratoimijaa. Lisäksi on toteutettu 24 toimintavuosi. Se oli totuttuun tapaan monipuolinen ja seurakiertue Forssassa, Hämeenlinnassa, Mänttä-Vilppulassa vilkas. Valtakunnallisesti merkittävänä asiana oli liikunnan ja Tampereella. aluejärjestöjen yhdessä toteuttama ja HLU:n hallinnoima HLU on jatkanut Hämeen Sportti -lehden kustantamista. Liikkuva koulu -ohjelma. Tässä ohjelmassa on mukana 85 % On todettu, että näin digiaikanakin on tilaa painetulle leh- alueemme kouluista. delle. Lisäksi olemme uudistaneet sähköisen uutiskirjeemme Toimintavuoden aikana jatkui HLU:n strategian valmistelu, formaattia. Toimintavuoden aikana jäsenseuroille ja sidosryh- johon ovat osallistuneet niin luottamushenkilöt kuin hen- mille sekä kouluille ja varhaiskasvattajille lähetettiin 21 eri kilökuntakin. Strategia 2018–2022 hyväksyttäneen HLU:n uutiskirjettä. Niissä voidaan paneutua ajankohtaisiin asioihin. kevätkokouksessa toukokuussa 2018. HLU:n asiantuntemusta on käytetty hyödyksi mm. seura- Ennen vuoden 2017 kuntavaaleja toteutettiin HLU:n kun- tukiasioiden käsittelyssä ja KKI-tukien valmistelussa. Lisäksi tavaaliohjelma teemalla Elinvoimaa seuratoimintaan – yh- HLU:n toimintaan on kuulunut olosuhdetyö. teistyössä toimien. Lähivuodet näyttävät, miten poliitikot Hämeen Urheulugaala järjestettiin Hotelli Rosendahlissa ovat ottaneet omakseen liikunnan ja urheilun asiat kuntien upeissa puitteissa. Gaalassa oli loistava ohjelma, jonka ohessa heikohkossa taloudellisessa tilanteessa. ansioituneet saivat vastaanottaa huomionosoituksensa. Kiitos HLU:ssa toteutettiin hallinnon sisäinen uudistus. Entisten yhteistyökumppaneillemme onnistuneesta gaalasta! kolmen yksikön sijaan muodostettiin kaksi yksikköä, palve- Esimerkkilukuina mainittakoon, että toiminatavuoden 2017 luyksikkö ja kehittämisyksikkö. Muutos oli järkevää tehdä aikana alueellamme pelasi 28 liigajoukkuetta ja Suomen samalla, kun mietittiin HLU:n tulevien vuosien strategiaa. mestaruuden voittaneita urheilijoita oli noin 300. HLU tunnetaan monipuolisena liikunnan ja urheilun sekä HLU:n tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat tietenkin niihin liittyvien oheispalvelujen kouluttajana. Koulutusten ja urheiluseurat. HLU on koettu tärkeäksi toimijaksi ja jä- niihin osallistuneiden määrät ovat pysyneet korkealla tasolla. senseurojen määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Merkittäviä Toimintavuoden aikana järjestettiin 217 eri koulutustapah- yhteistyökumppaneita ovat olleet ja ovat jatkossakin kunnat, tumaa ja niissä oli osallistujia 4844. maakuntaliitot, AVIT, OKM, lajiliitot ja Olympiakomitea. Kii- Elämme hankkeiden yhteiskunnassa. HLU on ollut toteut- tokset kaikille tahoille hyvästä yhteistyöstä! tamassa kuuden liikunnan aluejärjestön kanssa yhteistyössä varhaiskasvatuksen hankketta - Liikkuva lapsi varhaiskasva- HLU on palvelu- ja kehittämisjärjestö! Olemme palveluk- tuksessa. Siinä on mukana 23 alueemme kuntaa. sessanne! Seura- ja koulumaailmaan sijoittuva reilu peli kokonaisuus, Green Play, on EU-hanke, jossa painotetaan liikunnan kasva- Hannu Soro tuksellisia elementtejä, käytössä on lisäksi aplikaatiototeutus. puheenjohtaja Hankkeen nimissä on järjestetty 26 eri tilaisuutta, joihin on Hämeen Liikunta ja Urheilu ry osallistunut 400 henkeä. 2 3 2. Toiminnan analyysi ja yhteenveto ja tavalla. Elinvoimaiset urheiluseurat ja toimivat kuntien liikuntapalvelut muodostavat toiminnan keskeiset kivijalat. Lisäksi perheiden osallisuus sekä vapaaehtoistoiminta ovat keskeiset toiminnan mahdollistajat. Kumppaneina meillä ovat seurojen, kaupunkien ja kuntien lisäksi mm maakuntaliitot, olympiakomitea, muut liikunta- ja kansalaisjärjestöt sekä valtion viranomaisista erityisesti ope- tus- ja kulttuuriministeriö (OKM) sekä aluehallintovirastot (AVIT). Vahvistimme osaltamme liikunnan asemaa yhteiskun- tapolitiikassa. Liikuntakulttuurin haasteet vaativat toimia yhteiskuntapolitiikan eri alueille, pelkästään liikuntakulttuu- rin muutos ei riitä. Liikuntakulttuurin kokonaisuus sisältää ainakin kasvatus-, kilpailu- ja kansanterveystavoitteita sekä yhteisöllisyyden, kansainvälisyyden sekä yhdenvertaisuuden sisältöjä. Kunnallistekniset ratkaisut, kuten yhdyskuntara- kenne, kaavoitus, kevyen liikenteen olosuhteet sekä perin- teinen liikuntapaikkapolitiikka, ovat merkittävässä roolissa kehityksen edistäjinä. Hämeen Liikunta ja Urheilu ry on liikunnan palvelu- ja kehittä- Uudistimme vuoden aikana sisäisen organisaatiomme. misyksikkö, joka toimii kahdessa eri maakunnassa (Pirkanmaa Käynnistimme vuoteen 2022 ulottuvan strategiatyön sekä ja Kanta-Häme). Meille on ominaista toimia yli kunta- ja laji- selvitimme uusia toimitiloja, toimitalomme tulevan purka- rajojen. Kehitämme, organisoimme ja toteutamme liikuntaa misen johdosta. ja urheilua palvelevia toimintakokonaisuuksia. Tavoitteemme Valtakunnallisesti osallistuimme moniin liikuntapolitiikan on: lisää liikettä ja parempia urheilutuloksia. sisältöjen ja rakenteiden kehittämisryhmiin. Vastasimme HLU on arvostettu, haluttu ja objektiivinen toimija ja hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan Liikkuva koulu -oh- yhteistyökumppani. Tärkeimmät kumppanimme ovat urhei- jelman alueellisen työn hallinnointitehtävistä koko maassa. luseurat ja kunnat. Perusarvomme ovat avoimuus, innovatii- Aloitimme sopimuspohjaisen yhteistyömallin rakentamisen visuus sekä luotettavuus. Ydintoimintojamme ovat liikunnan yhdessä Olympiakomitean ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. ja urheilun elinvoimaisuutta lisäävät tuki- ja osaamispalvelut Yhteistyössä Tampereen Yliopiston Johtamiskorkeakoulun sekä vaikuttamistyö. kanssa toteutettiin valtakunnallinen Urheilujohtamisen se- Vuosi 2017 oli HLU:n 24. toimintavuosi. Jäsenmäärä on minaari osana Johtajuussymposiumia. kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1998 ollen nyt 266 jä- Maakunnallisesti osallistuimme alueellisen terveysliikun- sentä. HLU perheeseen kuuluu jäseninä 300 000 henkilöä. tasuunnitelman jalkauttamiseen, koordinoimme kuntien Toimintamme sisällöt ohjautuvat keskeisesti jäsentemme liikuntatoimien maakunnallista yhteistyöstä sekä jatkoimme paikallisista ja alueellisista tarpeista. Toimimme 33 kaupungin/ kansanedustajaverkoston toimintaa yhdessä Pirkanmaan kunnan alueella. Alueella asuu 675 000 ihmistä ja aktiivisesti liiton kanssa. Olimme mukana alueellisen liikuntaneuvoston toimivia seuroja on noin 600. työssä vaikuttamassa erityisesti alueen olosuhdeasioiden Haluamme, että hämäläinen liikuntakulttuuri on kokonai- kehittymiseen. Toimimme veturi alueemme varhaiskasvatus- suudessaan mallina muillekin. Ja yhä useampi valitsee liikun- sekä liikkuva koulu verkostoissa, joissa on toimijoita kaikista nallisesti aktiivisen elämäntavan – kullekin sopivalla tasolla alueen kunnista. 4 5 Kuntavaikuttamiseen laadimme oman kuntavaaliohjelman Jäsentemme taloushallintopalvelujen kysyntä kasvaa edel- ja toimimme kuntien liikuntaviranomaisten verkostove- leen. Vuosisopimuksien kokonaismäärä on 107 kpl (42 eri turina sekä edistimme onnistuneesti seuraparlamenttien organisaatiota), jossa volyymikasvua noin 20 %. Taloushal- toteutumista. lintoasiakkaidemme kokonaisbudjettien summa on lähes 15 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisessä keskeiset toi- milj. €. Huolehdimme 2 800 henkilön palkkojen/palkkioiden menpiteet kohdistuivat varhaiskasvatukseen ja kouluihin maksatuksen, seurannan ja verottajailmoitukset. toteuttamalla Ilo kasvaa liikkuen ja Liikkuva koulu -ohjelmia. Terveysliikunnan edistämiseksi toteutimme Matkalla hy- Koulutimme henkilökuntaa ja oppilaita, toteutimme men- vään kuntoon sekä Liikkujan apteekki -konsepteja. Edistim- torointia sekä tuotimme kehittämispaketteja ja työpajatoi- me Pirkanmaan terveysliikuntasuunnitelman jalkauttamista mintaa. Huolehdimme alueellisesta viestinnästä näidenkin yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin, UKK-instituutin, kokonaisuuksien osalta. Hengitysliiton ja kuntien kanssa. Yhteistyömme kuntien Toteutimme yhdeksännen kerran Eka- ja tokaluokkalaisten kanssa laajeni näin myös liikuntatoimen ulkopuolelle kattaen Sporttikortti -kampanjan,