118

Anna Zonzi Masud Khan – valheellisen minuuden näyttämöllä

”I have had to invent a ’Masud’ for myself and live by him.” – Masud Khan 1964 (Hopkins 2006, 149)

Winnicott (1960) kuvaa lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat alkaneet elää elämäänsä imitoiden ja mu- kautuen valheellisen minuuden (false self) suojassa. Illuusio kokonaisesta ihmisestä tulee kuiten- kin mahdottomaksi ylläpitää, jolloin valheellisen minuuden suoja murenee ja saa kyseisen ihmisen hakemaan psykoterapeuttista apua (Winnicott 1960). Aikansa lahjakkaan psykoanalyytikon, Masud Khanin (1924–1989), on kuvattu kärsineen val- heellisesta minuudesta (Hopkins 2006). Hänen elämäntarinansa Linda Hopkinsin (2006) kuvaa- mana on esimerkki siitä, miten valheellinen minuus voi potilaalla ilmetä ja kehittyä. Useita kysy- myksiä kuitenkin herää Khanin tapauksesta sekä sen merkityksistä itse valheellisen minuuden teorialle: Winnicott (mm. 1960) on tuonut ilmi symbolisaatiokyvyn heikkoudet olennaisena osana valheellista minuutta. Oliko myös Khanilla näin ollen puutetta symbolisaatiokyvyssä? Khanin pitkä psykoanalyyttinen hoito ei tuottanut merkittävää tulosta (Hopkins 2006). Miksi näin? Näkyvästä psyykkisestä oireilusta huolimatta Khan sai kuitenkin hoitaa potilaita aikakautenaan pitkään. Miksi tähän puolestaan ei puututtu? Tässä artikkelissa tutkitaan valheellisen minuuden ilmene- mistä, kehittymistä ja hoitoa Masud Khanin elämäntarinan kautta.

Johdanto myös kokea epäaitoutta todellisen minuuden pysytellessä piilossa (Winnicott 1959–1964). Donald Winnicottin (1962) käsite valheellinen Valheellisen minuuden patologia voi esiintyä minuus (false self) kuvaa potilaalle syntynyttä eriasteisena, jolloin ilmiötä lieventää mm. poti- suojaa ja selviytymisen tapaa, kun tarpeeksi laan oma tietoisuus ja kärsimys valheellisesta hyvä äiti ei ole ollut läsnä turvaamassa lapsen minuudesta (Winnicott 1960). Vaikka todellinen kehitystä. Potilaalle ei kehity symbolisaatioky- minuus on mahdollista löytää psykoanalyysin kyä, eikä sitä kautta aitoa luovuutta ja itseyt- avulla, potilaan alkuperäinen haava emotio- tä, vaan hänelle kehittyy tapa mukautua yliko- naalisessa kehityksessä voi olla niin syvä, ettei rostuneesti ja tapa imitoida muita (Winnicott potilas ole autettavissa psykoanalyysin avulla 1960). Näennäisesti tällainen henkilö voi olla (Winnicott 1959–1964). varsin lahjakas ja menestyvä joskin hän voi Winnicottin kuvaamaa valheellisen minuuden

Psykoterapia (2015), 34(2) 119 teoriaa ovat yhdistäneet mm. narsismin tutki- Esittelen valheellisen minuuden ilmentymää ja mukseen esim. (mm. 1966; 1971; mahdollisia lapsuuden kokemusten merkityk- 1977), James F. Masterson (mm. 1993) sekä siä sen kehittymiselle. Tuon ilmi tähän liittyen Neville Symington (mm. 1993). Viimeaikainen Khanin mahdollisen valheellisen minuuden tutkimus valheellisen minuuden aiheeseen liit- juuria lapsuudessa: aihe jota Linda Hopkins ei tyen tuntuu erityisesti keskittyvän nuorten kas- paljolti tutki Masud Khanin elämäkerrassa. Lo- vuun ja kehitykseen (mm. Harter 1996). Ilmiötä puksi tarkastelen valheellisen minuuden hoitoa ovat kuvanneet suomalaisessa kirjallisuudessa eli todellisen minän (true self) löytämistä psy- Kari Kurkela (2004) sekä lisäksi Ossi Takala koterapian/psykoanalyysin avulla sekä Khanin (2013) hänen ryhmiin liittyvissä havainnois- omien psykoanalyyttisten hoitojen tuloksia ja/ saan. Huomioitavaa on myös, että käsitteen tai esteitä. takana olevat ideat on kuvattu muulloinkin toi- Pyrin avaamaan keskustelua myös Masud silla ehkäpä suureltakin osin samankaltaisilla Khanin symbolisaatiokykyyn liittyen. Symbolit käsitteillä, kuten ainakin false selfi ä edeltäneet ovat välttämättömiä sisäisen ja ulkoisen maa- ”as if” -persoonallisuus (Deutsch 1942) ja Wil- ilman välisessä kommunikaatiossa, ja ihmiset, liam Ronald Fairbairnin (1940/1952) skitsoidi- jotka ovat enemmän kosketuksissa itseensä, set tilat. Muista samankaltaisista valheellista kykenevät muodostamaan symboleja vapaam- minuutta seuranneista teorioista mainittakoon min (Segal 1957). Winnicott (mm. 1960) toi ilmi mm. teoria Toisesta ihosta (Bick 1967). symbolisaatiokyvyn heikkoudet olennaisena Psykoanalyytikko Masud Khanin (1924– osana valheellista minuutta. Khanin on päätelty 1989) elämäkerta psykologi-psykoanalyytikko kärsineen valheellisesta minuudesta (Hopkins Linda Hopkinsin kirjoittamana (2006) ilmentää 2006). Oliko hänellä näin ollen puutetta symbo- valheellisen minuuden ilmiötä koskettavalla lisaatiokyvyssä? tavalla. Hopkins hyödyntää kirjassaan paljolti Khanin omia päiväkirjamerkintöjä, päästäen lu- False self – valheellinen minuus kijan näin lähelle Khanin ajatuksia ja tunteita. Mielenkiintoa lisää se, että Khan oli Winnicot- ”Only the True Self can be creative and only tin potilas sekä myöhemmin läheinen työtoveri, the True Self can feel real.” joka auttoi Winnicottia useiden merkittävien – D. W. Winnicott (1960, 148) tieteellisten tekstien (esim. Playing and rea- lity, 1971) kirjoittamisessa (Hopkins 2006). Winnicott (1959–1964) kuvaa valheellisen Esimerkki Khanista, lahjakkaasta ja aikanaan minuuden ilmiön historian ilmenevän jossain varsin arvostetusta psykoanalyytikosta ja hänen määrin jo Freudin teksteissä. Winnicott (1960) oman mielensä tuhoavuudesta tuo esille sen, vertaa false selfi n ja true selfi n käsitteitä Freu- kuinka lujasti persoonallisuuden sisälle raken- din jakoon keskeisestä itseydestä, joka ohjaa tuneesta monimutkaisesta ilmiöstä on kyse ja viettejä, sekä osasta itseyttä, joka suuntautuu kuinka sokea ja/tai välinpitämätön psykoana- ulospäin. Valheellisen minuuden ilmiö muis- lyyttinenkin yhteisö voi olla – ”suutarin lapsel- tuttaa myös Fairbairnin (1940/1952) aiempia la ei ole kenkiä”. Monica Eggert (2014) pohtii ajatuksia skitsoidisista tiloista, joissa ego suun- elämäkerrallisessa kirjoituksessaan ”Miksi tautuu itseen eikä ole kontaktissa ulkopuolisiin Masud Khan?” mm. juuri tähän liittyvää proble- objekteihin. matiikkaa: Kuinka jatkuvasti omassa työssään Vakavimmillaan ulkopuolisille valheellisen röyhkeästi rajoja rikkonut psykoanalyytikko sai minuuden omaava henkilö vaikuttaa aidolta, hoitaa potilaita huomattavan pitkään ilman että joskin ihmissuhteissa valheellinen minuus al- asiaan puututtiin? kaa murentua osittain, koska henkilö ei pysty Tarkoituksenani on Masud Khanin elämän- ylläpitämään illuusiota kokonaisesta ihmises- kerronnalliseen esimerkkiin tukeutuvan teo- tä. Lapsi voi opetella elämään elämäänsä ko- reettisen esitykseni myötä tarkastella Winnicot- konaan lohkovan ja mukautuvan valheellisen tin kuvaamaa valheellisen minuuden ilmiötä. minuuden peitossa, jolloin ratkaisuna voi olla

Psykoterapia (2015), 34(2) 120

vaikkapa näyttelijän ura. Vähemmän vakava- minuutta. Khanin (1972) mukaan psykologinen na valheellinen minuus suojaa aitoa minuutta terveys edellyttää elämistä sekä sisäisessä että (true self) ja valheellinen minuus tunnistetaan ulkoisessa maailmassa, jolloin henkilön minä ei potentiaaliseksi ja salaisen elämän omaavaksi. voi olla kokonaan eristetty. Khan kirjoitti päivä- Aito minuus puolestaan näyttäytyy spontaanin kirjassaan onnellisuuden liittyvän siihen, miten ja luovan toiminnan sekä sisäisen kokemuksen voi jakaa itsensä itsen sekä muiden kanssa, ja kautta olla todellinen. (Winnicott 1960.) näki minän eristyneisyyden ongelmana, jolloin Erityistapauksissa älyllisestä toiminnasta yksinäisyyden uhkaava kuilu on nimenomainen tuleekin valheellisen minuuden alusta, jolloin ongelma. Winnicott (1960) puolestaan katsoi sitä on vaikeampi tunnistaa. Akateemisen me- toisten ihmisten tunkeutumisen minuuteen ole- nestyksen takana onkin kärsivä ihminen, jolle li- van suurempi ongelma. (Hopkins 2006.) sääntyvä menestys tuokin yhä enemmän epäai- On selvää, että juuri sosiaalisessa kontaktis- touden (phoney) tuntoa. Kun tällainen ihminen sa minuutemme joutuu haasteen eteen, eli se tuhoutuu tavalla tai toisella, hänestä jää suuria joutuu rakentumaan toisaalta joksikin epävar- asioita odottaville ihmisille järkyttynyt tunnel- muuden ja pettymykset kestäväksi ja toisaalta ma. Tällaisessa tapauksessa henkilölle kehittyy onnen kokevaksi omaksi luovaksi kokonaiseksi myös helposti dissosiaatio mielen ja psyko-soo- itsekseen. Mutta voisiko olla, että sosiaalisen man välille, aiheuttaen kliinisesti merkittävää elämän haaste voisi sisältää sekä Winnicottin kärsimystä. (Winnicott 1959–1964.) että Khanin ajatukset uhkasta sekä eristäyty- Winnicottin false selfi n teoriaa on edeltänyt neisyyteen että muiden tunkeutumiseen liittyvä- Helene Deutschin (1942) kuvaama ”as if” -per- nä? Vaikuttaa siltä että Khan on nimenomaan soonallisuus. Termi viittaa aitouden puuttumi- puhunut myös omasta kokemuksestaan puhu- seen elämästä, vaikkakin ulospäin vaikuttaa essaan yksinäisyyden ja minän eristäytymisen ikään kuin (as if) potilaan elämä rullaisi eheänä uhkasta. Khan vetäytyi Hopkinsin (2006) mu- eteenpäin. Tällaiselle potilaalle on ominaista kaan elämänsä loppua kohden yhä enemmän varsinkin sosiaalisista suhteista puuttuva läm- muiden seurasta, koki sosiaaliset kontaktit pö ja empatia sekä vähäinen mielen sisäisen vaikeina sekä tunsi selvää yliherkkyyttä sekä maailman kokemus. Potilas muistuttaa lasta, ihmisten läsnäololle että poissaololle (Goldman jolla on taipumusta lähinnä ympäristönsä imi- 2003). tointiin, ja Deutschin mukaan kyseisten potilai- Winnicottin ja Khanin jälkeen mm. Kohut den hoito onnistuu vain harvoissa tapauksissa. (mm. 1971; 1977; 1984; Kohut & Wolf 1978) on Deutschin kuvaama ilmiö vaikuttaa mielestäni kuvannut minuuteen liittyviä vaurioita sekä nii- sijoittuvan patologisesti häiriintyneemmälle ta- den hoitoa. Kohut liittää nämä vauriot erityisesti solle kuin valheellinen minuus. Deutsch kuvaa narsistiseen patologiaan, ja kuvaukset tuntuvat tällaisten potilaiden omaavaan niukasti itseref- mielestäni jatkavan kuvausta jossain määrin yk- lektiota ja mainitsee, etteivät he kärsi tilastaan. sityiskohtaisemmin valheellisen minuuden ide- Hän mainitsee tässä olennaisen eron narsisti- asta narsistisilla potilailla. Kohut ja Wolf (1978) seen potilaaseen, jolla tunteet on työnnetty pois tuovat ilmi esimerkin ylikuormittuneesta itsestä, repression kautta, ikään kuin piilotettu, ja ne on johon liittyy aiempi trauma siitä, ettei henkilö mahdollista jälleen löytää esim. psykoanalyysin ole päässyt jakamaan tunteitaan ja/tai saanut avulla. Siispä ajattelen tässä Deutschin narsisti- empatiaa. Kirjoittajien mukaan tämän seurauk- sen potilaan kuvauksen olevan lähempänä val- sena henkilölle ei kehity kykyä tyynnyttää itseä heellisen minuuden ilmentymää kuin Deutschin ja maailma näyttäytyy lähinnä paranoian värittä- as if -persoonallisuuden. mänä vaarallisena paikkana. Khan ja Winnicott pohtivat molemmat tahoil- laan läheisten ihmisten merkitystä minuuden perustana ja toisaalta uhkan aiheuttajana, ja tähän liittyi myös merkittävä eroavuus Khanin ja Winnicottin ajattelussa koskien valheellista

Psykoterapia (2015), 34(2) 121

Masud Khanin elämä – huipulta tuhoon depressio, kauhun tunteet ja stressiin liittyvät oireet, jatkuivat. Khanin molemmat avioliitot ja ”The stable world I had built had suddenly kaikki niiden jälkeiset parisuhteet kariutuivat. come apart, and I feel lost.” Hänen raportoitiin yhä etenevissä määrin louk- – Masud Khan 1976 (Hopkins 2006, 286) kaavan muita julkisesti. Lisäksi Khanin hoito- suhteet sisälsivät paljon rajattomuutta: hänellä Masud Khanin elämä näyttäytyy Hopkinsin oli yhteisiä teehetkiä ja seksuaalisia suhteita kirjoittamassa elämäkerrassa 1950-luvulla ja joidenkin potilaidensa kanssa. Khanin kuvattiin 1960-luvun alun Lontoossa menestyksekkää- kommunikoivan suurelta osin liioitellen, vääris- nä. Hänellä oli loistava ura psykoanalyytikko- tellen ja jopa valehdellen. Hän itse kommentoi na ja tieteellisten tekstien kirjoittajana. Hänen kertovansa mieluummin tarinoita kuin faktaa, vaimonsa oli menestyksekäs balettitanssija ja pohti muiden ymmärtämättömyyden heijasta- hänellä oli kokonainen joukko kuuluisia ja vai- van itäisen ja läntisen maailman eroja ja alkoi kutusvaltaisia ystäviä. Khanin on kuvattu olleen allekirjoittaa kirjeensä valheellisella tittelillä varsin komea ja karismaattinen. Hän aloitti – ”prinssi Masud Khan”. Hän alkoi vetäytyä psykoanalyysin Winnicottilla, ja analyysisuhde sosiaalisista kontakteista ja tukeutui kärsimyk- syveni pian varsin rajattomalla tavalla myös sissään alkoholiin, mikä pahensi tilannetta enti- ystävyydeksi ja yhteistyöksi. Khan toimi usei- sestään. Khanin kirjoitusten taso heikkeni myös den Winnicottin kirjoitusten muokkaajana ja oli siihen pisteeseen, että hänen viimeinen julkai- tälle mahdollisesti ratkaisevankin tärkeä tukija sunsa (When the spring comes, 1988) ennen ja neuvonantaja. Khan tuotti elämänsä aikana hänen kuolemaansa koettiin loukkaavana mm. yli 60 julkaistua tekstiä, joista mainittakoon ar- sen antisemitistisyyden vuoksi. Hänet erotettiin vostusta saaneista artikkeleista koostetut kir- vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa jat: The privacy of the Self (1974), Alienation in brittiläisestä psykoanalyyttisesta yhdistyksestä. perversions (1979) ja Hidden selves: Between Khan kuoli vuonna 1989 alkoholin liikakäyttöön theory and practise (1983). Useat potilaat ra- liittyviin komplikaatioihin. (Hopkins 2006.) portoivat hyötyneensä Khanin ajoittain varsin Khanin omat päiväkirjamerkinnät viittaavat omintakeiseksi kuvatusta hoidosta. Khan toimi siihen, että hän tunnisti itsessään minuuteen myös kouluttajan tehtävissä brittiläisessä psy- kuuluvia vaikeuksia, ja oireet tuntuvat sopivan koanalyyttisessa yhdistyksessä (British Psycho- Winnicottin kuvaamaan valheelliseen minuu- analytical Association, BPA), ja hänen kuvattiin teen. Oireisiin liittyi tiedostamattomuus psy- olleen loistava, poikkeuksellinen ja pelottava kosomaattisesta kehosta, epätodellisuuden kouluttaja. (Hopkins 2006.) tunne, tunne ettei hän kyennyt olemaan aito Khan kärsi kuitenkin erilaisista psykologisista itsensä intiimeissä ihmissuhteissa sekä katkos oireista, ja lahjakkaaksi kuvattu psykoanalyytik- sisäisen ja ulkoisen itsen välillä. Samalla hän ko alkoi luhistua omassa elämässään etenkin kuitenkin kykeni esittämään muille, mm. analyy- 60-luvun keskivaiheilla. Hänellä alkoi olla yhä tikolleen Winnicottille, että voi hyvin. Khan tun- enemmän vaikeuksia erityisesti sosiaalisissa nisti piiloutuvansa muilta ja kirjoitti, ettei kos- kontakteissaan sekä urallaan. André Green kaan kyennyt todella ilmaisemaan tunteitaan. kuvaa Khanin olleen lahjakas, mutta myös Hän myös raportoi myöhemmin ihmetelleensä mieleltään sairas ja luonteeltaan ilkeä. Viitteitä ajoittain omia kirjoituksiaan, ikään kuin ne ei- Khanin kahdet kasvot omaavasta, jopa avoimen vät olisi hänen tekemiään. Selvänä ristiriitana aggressiivisesta luonteesta, ilmeni jo vuonna Winnicottin kuvaamaan valheelliseen minuu- 1962, kun Khan löi palveluspoikansa tärykal- teen liittyen ilmenee kuitenkin muutama seikka: von rikki. Khanin yli 15 vuoden ajan läpikäymä Khanin symbolinen lahjakkuus kykynä leikkiä ja psykoanalyyttinen hoito Winnicottilla sekä kol- osallistua kulttuuriin sekä Khanin todellisen mi- mella muulla psykoanalyytikolla ei tuonut sel- nuuden esiin tuleminen hyvien ystävien seuras- västikään ratkaisevaa helpotusta. Hänen aiem- sa. (Hopkins 2006.) mat psykologiset oireensa, kuten unettomuus, Hopkins ei kuitenkaan tässä kohdassa kyseis-

Psykoterapia (2015), 34(2) 122

tä ristiriitaa enempää pohdi. Winnicott (1960) pienessä vauvassa tyytymättömyyttä, joka voi kirjoittaa, että kun katkos on suuri aidon ja val- ilmetä ärtyneisyytenä tai syömiseen liittyvinä heellisen minuuden välillä, tästä seuraa heik- vaikeuksina. Vauva alkaa mukautua (compliant) koa symbolien käyttöä ja köyhää kulturellista korostetusti ympäristön vaateisiin, hän alkaa elämää, ja kun katkos on lievempi, symbolisa- rakentaa valheellisia ihmissuhdeverkostoja ja atio ja kulttuurielämä tulevat mahdollisiksi. Ku- kasvaa imitoiden jotakuta läheistä ihmistä, ku- ten olen aiemmin tässä esityksessä tuonut ilmi, ten siskoaan tai veljeään. Lapsi voi elää imitaa- Winnicottin (1960) mukaan todellinen minä tion kautta niin vahvasti todellisen minuuden (true self) tulee näkyviin juuri luovuudessa sekä roolia, että se todellakin tuntuu elävältä. (Win- sisäisen kokemuksen kautta olla todellinen. nicott 1960.) Mahtoiko Khanin todellinen minuus tulla aina- André Greenin (1986) ”kuolleen äidin” käsite kin esiin tietyillä alueilla; hänen kirjoittaessaan toistuu useaan otteeseen minuuden vaurioihin sekä hyvien ystävien seurassa? Ehkä näillä tur- liittyvässä kirjallisuudessa (mm. Siltala 2001). valliseksi kokemillaan alueilla Khanilla ilmeni Green kuvaa, kuinka lapsen mielessä äiti kuo- mahdollisuus tuoda oma aito, symbolisoiva it- lee äidin depression kautta (kts. myös Siltala sensä ilmi, kun se joissakin muissa vähemmän 2001; Torsti 2001; Kristeva 1998) vaikuttaen turvallisissa yhteyksissä piiloutui. lopulta tällaisten lasten kohtaloon objekti-libidi- naalisessa ja narsistisessa mielessä. Valheellisen minuuden syntymä Hoidossa tällaisen lapsena koetun kuolleen äidin vaikutus ilmenee siten, että potilas kokee ”That vast make-believe which is literature kyvyttömyyttä rakkauden ja/tai uran saralla. somehow to me feels more authentic than Tällainen potilas pyrkii usein herättämään äitiä the living presence of most people.” eloon ehkäpä lapsuudessaan konkreettisesti – Masud Khan 1976 (Hopkins 2006, 321) iloisuudellaan ja huomiontarpeellaan. Myöhem- min egon jäädessä reikäiseksi, hän pyrkii täyt- Vauva häilyy mahdottoman ahdistuksen raja- tämään tätä tyhjyyttä esim. taiteen tai tieteen mailla ennen eriytymistään äidistä. Tähän kuu- saralla. Lopulta potilas on identifi oitunut kuol- luu mm. tunne hajoamisesta ja putoamisesta leeseen äitiin. Kuollut äiti pysyy potilaan mielen sekä vaikeus olla suhteessa omaan vartaloon- uumenissa kapseloituneena ja muuttumatto- sa. Vauva tarvitsee tässä tarpeeksi hyvän äi- mana, ja seurauksena voi olla jatkuva viha tätä din (good enough mother) auttamaan vauvaa objektia kohtaan. Monet jäävät toistamaan ahdistuksen kanssa ja luomaan lyhytkestoisen lapsuuden pettymystä päätyen myös ihmissuh- tunteen omasta omnipotenssistaan. Tarpeeksi teisiin, joissa pettymykset ovat väistämättömiä. hyvä äiti mm. tukee vauvan integraatiokyvyn Yksin oleminen on ainoa vaihtoehto, kun jaka- kehittymistä, kannattelee (holding) ja auttaa minen on mahdotonta. Potilaasta tuleekin itsen- vauvaa tutustumaan ympärillään oleviin ob- sä äiti. (Green 1986.) jekteihin. Nämä luovat perustaa egon kypsälle Hopkinsin (2006) kuvaama Khanin turvaton kehittymiselle ja näin myös tunteen minuuden lapsuus tuo mielestäni ilmi mahdollista taustaa jatkuvuudesta sekä välineitä sietää ahdistusta. valheellisen minuuden kehittymiselle. Masud Jos tarpeeksi hyvää äitiä ei ole, vauvan egon Khan syntyi vaikutusvaltaisen ja rikkaan isän, kehitystä ei tapahdu tai se vääristyy. Tällöin Fazaldadin, neljännestä avioliitosta Brittiläises- vauva voi kehittää huolta pitävän minuuden, sä Intiassa vuonna 1924. Khanin isä, jonka joka muodostuu valheellisesta äitiyden kuvas- Khan itse kuvasi olleen julma autoritaarinen ta osaksi vauvan persoonallisuutta. Tällaisen feodaaliherra, oli 76-vuotias mennessään nai- defenssin tarkoituksena on piilottaa ja suojata misiin 17-vuotiaaksi väitetyn, joskin todellisuu- tätä minuuden ydintä. (Winnicott 1962.) dessa hieman vanhemmaksi arvellun, kurtisaa- Vauvan elämä alkaa kuvautua valheellisena, nitaustaisen Khursheedin kanssa. He saivat koska todellista kontaktia ympäröivään maail- kolme lasta, joista Khan oli keskimmäinen. maan ei synny. Tämä puolestaan aiheuttaa jo Sekä Khanin isällä että äidillä oli molemmilla

Psykoterapia (2015), 34(2) 123 lapsia edellisistä suhteistaan. Khanin ympärillä lismi ja oman uran tuhoaminen olivat kaikki tu- hääräsi paljon huolehtivia palvelijoita, ja hänen hoon tuomittuja tuhatpäisen hydran tappamis- äitinsä tuli useimmiten huoneestaan vasta nel- yrityksiä. Myöhemmin Khan hakeutui yksinolon jältä iltapäivällä. Khanin äidin kuvattiin olleen turvaan, jota myös Green kuvaa kuolleen äidin erittäin huoliteltu, joskin poissaoleva. Äidin on syndrooman myöhempänä seurauksena – pyr- epäilty olleen mahdollisesti riippuvainen oopiu- kimyksenä olla itselleen äiti. Lopulta Khan ky- mista, mikä voisi selittää myös tämän poissaole- keni hautaamaan vain itsensä alkoholin avulla. vuutta. Khanin lapsuudesta on myös mainittu häntä ilmeisesti syvästi traumatisoinut tapaus, Aidon minuuden löytäminen jolloin Khanin äiti oli synnyttänyt lapsen kuollee- psykoanalyyttisessa työskentelyssä na Khanin ollessa 4-vuotias. (Hopkins 2006.) Voimme vain pohtia ainakin kuolleena synty- ”If you don’t give up the False Self, you can’t neen lapsen vaikutusta Khanin äidin mahdol- fi nd the True Self. But as you give up the False listen traumojen kumuloitumiseen/aktivoitumi- Self, it is a dangerous experience, so you have seen, jolloin myös Khanin äidin oopiuminkäyttö to be absolutely and reliably ’held’ by another lienee ollut näistä traumoista pakenemista. person.” Nimenomaan lapsen menetys on mainittu – Harold Stewart 1991 (Hopkins 2006, 114) kuolleen äidin tyypillisenä yhtenä depression taustatekijänä (Green 1986). Hopkins (2006) Vain todellinen minuus on analysoitavissa. kuvaa Khanin myös pettyneen lapsena äitiinsä Valheellisen minuuden analysoiminen puoles- erityisen vahvasti silloin, kun matkoilla ollut äiti taan johtaa vain pettymykseen, koska analyysi petti lupauksensa kotiintulopäivästään. Khan perustuu tuolloin vain sisäistetyn ympäristön etääntyi tämän jälkeen äidistään huomattavas- analysoimiseen. Potilaan vahva riippuvuus sekä ti, ja hän ei omien, mahdollisesti liioiteltujen, todellisen kehittymättömän lapsen olemassa- sanojensa mukaan enää puhunut äidilleen kos- olo analyysissa on tarpeellista. On tärkeä huo- kaan ja pysyi vihaisena tälle. Hopkins kirjoittaa, mioida valheellisen minuuden yleisyyttä poti- että yleensä Khanin kotitilalla vallitsi jatkuva laissa ja sitä, onko potilaan alkuperäinen haava kilpailu veljien kesken isän huomiosta ja että emotionaalisessa kehityksessä niin syvä, ettei Khan idealisoi isäänsä. Hopkins tuo myös ilmi, potilas ole autettavissa psykoanalyysin avulla. että Khanin ystävä, Robert Stoller, on pohtinut Psykoanalyysin aloittaminen kannattaa silloin, Khanin isän konditionaalisen ja nöyryytystä si- kun potilas pyytää apua, koska kokee itsensä sältävän rakkauden sekä toistuvien tilalla ta- jollain tapaa epäaidoksi, vaikka valheellisen mi- pahtuvien väkivaltaisten tilanteiden näkemisen nuuden suoja toimiikin. Eräs tärkeä piirre on se, haitallista vaikutusta Khaniin. että potilaan lohkoutuneet puolet ja pärjäämi- Itselleni tulee mielikuva tarvitsevasta pie- sen tarve antavat viitteitä korkeasta älykkyydes- nestä pojasta muiden armoilla. Mahdollisesti tä näissä potilaissa. (Winnicott 1959–1964.) oopiumin ja/tai depression vuoksi poissaoleva Sekä Winnicott (mm. 1954) että Khan (mm. äiti sekä rankaiseva, julma isä eivät varmasti- 1960) korostivat valheellisen minuuden hoi- kaan ole toimineet kannattelevana, ahdistusta dossa regressiota ja riippuvuutta (regression lievittävinä objekteina. Ehkäpä Khanin petty- to dependence). Khan palasi joltain osin ta- mystä seurannut puhumattomuus äidin kanssa kaisin freudilaiseen ajatteluun, jossa tärkeäksi kuvaa yritystä irtautua läheiseksi kuvatusta, muodostui se, että potilaat kokevat psykoana- joskin epävakaavasta, turvattomasta suhtees- lyysissa ahdistusta ja jopa kauhua ja joutuvat ta ja ehkä yrityksiä tappaa ja haudata Greenin kohtaamaan todellisen sisäisen kärsimyksen- (1986) kuvaama kuollut äiti. Kuollut äiti pysyi sä. Khanin mukaan kyse on tässä siis lähes kuitenkin muuttumattomana Khanin mielessä, psykoottiselta kuulostavasta täydellisestä infan- Greenin sanoin tuhatpäisenä hydrana. Kenties tiilista riippuvuuden tunteesta analyysissa, joka myös tiedostamaton parisuhteiden ja joidenkin vaatii paljon rahaa ja aikaa. Winnicott kuvaa ystävyyssuhteiden päättäminen, lopulta alkoho- regression tilaa sellaiseksi, jossa psykoana-

Psykoterapia (2015), 34(2) 124

lyytikko toimii potilaan ns. putoamisvaiheessa vaa mielestäni on se, että aktiivisuus voi myös ainoastaan turvallisen ympäristön ylläpitäjänä ilmetä muulla tavoin mm. tunnelmissa, esim. eikä tulkitse. Tällainen vaatii lujaa kestämistä reverie-ilmiön (Bion, mm. 1962) kautta, jossa psykoanalyytikolta/psykoterapeutilta. (Hopkins psykoterapeutti ikään kuin aistii potilaan mielen 2006.) sisältöjä itsessään äidin tavoin tukien projektii- Kannattelun kautta potilaalla on mahdolli- vista funktiota. suus taantua kehityksessään kokemaansa ti- Green (1986) on myös sitä mieltä, että poti- lanteeseen ja työstää jälkikäteen kokemaansa las voi hyötyä mm. Winnicottin (1971) mukai- traumaa. Tähän sisältyy mm. kaikenlainen toi- sesta tulkitsemisen jättämisestä myöhempään minnallinen purkautuminen (mm. ). ajankohtaan, jolloin potilas siirtyy objektiin sa- Vasta regressiovaiheen jälkeen analyytikko voi mastumisesta sen tuhoamisen ja selviytymisen toimia perinteisenä psykoanalyytikkona mm. kautta objektin käyttämiseen. Winnicott (1971) tulkiten potilaan alitajuisia mielenliikkeitä. Olen- korostaa, kuinka potilaalle kehittyy kyky käyt- naista analyysitilanteessa on analyytikon elävä- tää objektia, jos tämä ominaisuus ei vielä ole nä säilyminen potilaalle sekä tarpeeksi hyvän kehittynyt, kenties varsin samaan tapaan kuin äidin ominaisuuksia muistuttavat seikat, kuten Veikko Tähkä (1996) kuvaa psykoterapeuttia luotettavuus, täsmällisyys sekä haluttomuus potilaan uutena kehitysobjektina. Winnicott ku- loukata. (Winnicott 1954.) vaa edelleen, kuinka potilas on ensin liittyneenä Harvassa psykoanalyysissa mahdollistuu objektiin ja kuinka tämän jälkeen potilas alkaa rahallisesti ja/tai ajallisesti yllä kuvattu aluksi kokea objektin täysin omnipotentin hallintansa regressioon ja riippuvuuteen tähtäävä hoito, ulkopuolella. Jotta objekti saadaan oman itsen joka Winnicottin (1954) mukaan vaatisi 5–6 käyttöön, se täytyy tuhota ja sen täytyy selviytyä käyntikertaa viikossa. Useat uudemmat psyko- potilaan mielessä, jotta sitä voitaisiin käyttää. analyyttiset kirjoitukset, jotka liittyvät minuuden Tässä siis alkaa Winnicottin mukaan fantasioin- hoitoon, vaikuttavat painottavan kuitenkin aina- nin mahdollisuus. kin osittain samankaltaisia asioita. Muutamia Myös mm. Kohut ja Wolf (1978) ovat pohti- mainitakseni: psykoterapeutin neutraaliutta ja neet minuuden vaurioiden hoitoon liittyviä tär- objektiivisuutta (mm. Masterson 1988), aktiivi- keitä seikkoja. Tähän liittyy kirjoittajien mukaan suuden säätelyä (mm. Green 1986) sekä con- mm. kosketuksen saaminen lapsuuden narsis- tainerina toimimista, jolloin potilaiden tunteita tisiin tarpeisiin, näiden hyväksyminen ja tätä säilötään, kunnes ne voidaan palauttaa poti- kautta myös mm. avuttomuuden käsittely. Ko- laalle ymmärrettävässä muodossa (Bion, esim. hut ja Wolf tuovat ilmi psykoterapeutin empaat- 1963) mahdollistaen mentalisaatiokyvyn kehit- tisuuden ja ymmärtävän analyyttisyyden olen- tymisen (mm. Fonagy ym. 2002). naisena työkaluna, ja puolestaan opettavuuden Green (1986) painottaa sitä, miten hiljaisuus vahingollisena. psykoanalyysissa ei ratkaise potilaan vaikeuk- sia, vaan jättää potilaan kokemaan tyhjää sure- Khan psykoanalyysissa mista. Myöskään systemaattinen tuhoavuuden – helpotus vai epäonnistuminen? tulkinta kleinilaiseen tapaan ei ratkaise Greenin mukaan mitään. Green katsoo, että juuri psy- ”I am convinced I give of myself better to koanalyytikon/psykoterapeutin aktiivisuus luo people through my work and writing than analyytikosta elävän objektin, joka on kiinnostu- through my living with them.” nut ja toimii ikään kuin vastavoimana mielessä – Masud Khan 1967 (Hopkins 2006, 105) olevalle kuolleelle äidille. Hopkins (1998) tuo ilmi ns. aktiivisen kannattelun tärkeyden potilai- Hopkinsin (2006) kuvaamat Khanin omat psy- den kanssa, jotka ovat esimerkiksi vaativia tai koanalyysit, yhteensä tiettävästi yli 15-vuoden hyökkääviä. Tässä tärkeäksi Hopkinsin mukaan ajan neljällä eri psykoanalyytikolla, eivät tuo- muodostuu ainakin erityinen rajojen pitäminen neet ratkaisevaa helpotusta Khanin oireisiin, aktiivisesti sekä neutraalisuus. Toki huomioita- kuten aiemmin tekstissä on mainittu, eivätkä

Psykoterapia (2015), 34(2) 125 mahdollisesti luoneet edellä mainittuja hoidon osuus hänen viimeisenä psykoanalyytikkonaan, edellytyksiä. Useimmat Khanin psykoanalyyti- myöhemmin työtoverinaan ja ystävänään, sekä koista rikkoivat enemmän tai vähemmän am- Winnicottin kuoleman vaikutukset Khaniin. matillisuuden rajoja Khanin hoidossa (Hopkins Hopkins (1998) sekä Goldman (2003) tuovat 2006; Eggert 2014). Khan itse totesi kahdessa ilmi Winnicottin isällisen suhteen Khaniin, mikä ensimmäisessä psykoanalyysissa lähinnä vain muodostui molemmille varsin tärkeäksi. Gold- raportoineen tapahtumistaan (Hopkins 2006). manin (2003) mielestä Khan edustikin Winni- Hän kertoi myöhemmin varsin traagisesti, ettei cottille poikaa, jota Winnicottilla ei koskaan ol- kyennyt kertaakaan edes omassa psykoanalyy- lut. Ajattelen, että kenties Winnicott puolestaan sissaan kertomaan todellisista tunteistaan ja edusti ystävyydessään Khanille läheistä ja ym- ettei hän omien sanojen mukaan koskaan ollut märtävää aikuista, isää jota Khanilla ei koskaan kokenut muiden voiman vaikutusta, ainoastaan ollut. Eggert (2014) pohtii sen mahdollisuutta, heidän heikkoutensa ja tarvitsevuutensa voi- että Winnicott jollain tapaa kannatteli Khanin maa (Hopkins 2006). persoonallisuutta kokonaisuutena, joka alkoi Hopkins (1998) pohtii artikkelissaan Khanin hajota Winnicottin kuoleman jälkeen. psykoanalyysia Winnicottilla ja varsinkin niitä seikkoja, jotka selittävät Khanin psyykkisen Pohdintaa sairastamisen jatkumisen ja osittain kenties es- kaloitumisen psykoanalyysin jälkeen. Hopkins Olen tässä teoreettisessa esityksessäni pyrkinyt arvioi Khanin omienkin kommenttien pohjalta esittelemään Winnicottin valheellisen minuu- hoidon auttaneen Khania muuttamaan katast- den teoriaa, tämän kehittymistä lapsuudessa, rofi nen objektin menettämiseen liittyvä kauhu mahdollista ilmenemistä lahjakkaaksi kuvatus- separaatioahdistukseksi, sekä sisältäneen kal- sa psykoanalyytikossa Masud Khanissa, todelli- lisarvoista kannattelua. Hopkins pohtii myös, sen minän löytämistä psykoanalyyttisen hoidon että kyseinen kannattelu ei sisältänyt ilmeisesti avulla sekä psykoanalyyttisen hoidon onnistu- tarpeeksi aktiivista rajaamista ja konfrontaatio- mista tai epäonnistumista Masud Khanin tapa- ta, jota Khanin aggression purkaukset ja gran- uksessa. dioottisuus olisivat mahdollisesti tarvinneet. Ku- Kuten olen edellä kuvannut, valheellinen mi- ten Hopkins tuo ilmi, Khanin huomattiin olevan nuus kehittyy vastoinkäymisten ja vaillejäämi- julkisesti Winnicottia kohtaan tyly, mihin Win- sen myötä varhain ja voi ilmetä suojautumiskei- nicott puolestaan ei puuttunut. Hopkins tote- nona todella lahjakkaankin yksilön sisäisessä aa, että Winnicott ei selviytynyt tässä mielessä maailmassa aiheuttaen myöhemmin mahdol- psykoanalyytikkona Khanin hyökkäyksistä muo- lista tuhoa ihmissuhteiden ja/tai uran saralla. dostuakseen käytettäväksi objektiksi. Lisäksi Masud Khanin elämäntarina Hopkinsin (2006) Hopkins mainitsee merkityksellisenä sen, että kuvaamana lienee esimerkki juuri tästä. Khanin kaksi ensimmäistä psykoanalyysia päät- Haluan tuoda esille mielestäni kaksi tärke- tyi psykoanalyytikoiden kuolemiin, sekä sen, ää havaintoa valheellisen minuuden teoriasta. että Winnicott kärsi sydänongelmista, jotka oli- Ensinnäkin, kuten Winnicott (1960) on mai- vat Khanin tiedossa hoidon aikana. Pohdin itse, ninnut, valheellinen minuus ei ole tila, joka että voimme vain spekuloida näiden vaikutusta näyttäytyisi kaikilla potilailla samankaltaisena, mm. Khanin turvallisuuden tunteeseen sekä vaan problematiikka sisältää eri asteita, mikä riippuvuuden pelkoon. Hopkins (2006) mainit- on varmasti tärkeä ottaa hoidossa huomioon. see, kuinka Khan koki myöhemmin elämässään Toiseksi Winnicottin (mm. 1960) mukaan val- kuitenkin riippuvuutta alkoholiin ja tunnisti alko- heellisesta minuudesta kärsivillä potilailla on holistien sisällä kaipuun täydelliseen yhteyteen selviä heikkouksia symbolisaatiokyvyssä, vaik- ja aitouteen ja varmasti puhuu tässä juuri itses- ka toisaalta Winnicottin mukaan lievemmin oi- tään. reilevilla todellinen luova minuus voi kuitenkin Vaikuttaa siltä, että tärkeimpänä Khanin psy- näyttäytyä ajoittain joillakin osa-alueilla. Kuten koanalyyttisessa hoidossa ilmenee Winnicottin mainittu aiemmin ja myös Hopkinsin (2006) ku-

Psykoterapia (2015), 34(2) 126

vaamana ristiriitana, Khanin todellinen minuus muudestaan huolimatta. Monica Eggert (2014) ilmeni ajoittain hänen leikkiin kykenevässä luo- vastaa tähän pohtien sitä, kuinka vaikea var- vuudessaan ja ihmissuhteissa sekä kulttuuriin mastikin analyytikkojen yhteisössä Britanniassa osallistumisessa vihjaten symbolisaatiokyvystä. tuolloin oli reagoida. Yhteisöön ei kuulunut min- Toisaalta Khanin auttaminen psykoanalyyttisin käänlaista eettistä elintä, ja ehkäpä silmien sul- keinoin vaikuttaa olleen vain rajatusti mahdol- keminen oli helpompaa kuin myöntää sellaista, lista, mikä viittaa problematiikan vakavampaan mikä heijastuisi myös omaan yhteisöön ja näin oireiluun ja nimenomaan symbolisaatiokyvyn myös analyytikkoon itseensä. puutteisiin. Ikään kuin Khanin symbolisaatioky- Kokoavasti vaikuttaa siltä, että kirjoittajat ky sekä todellisen minän ilmeneminen olisivat kannattavat hoidossa psykoterapeutin neut- suuresti vaihdelleet. raaliuden ja turvallisen kannattelun tärkeyttä Peter Fonagy ym. (mm. 1996; 2002) kuvaa- sekä tulkintojen ajoittamista myöhemmäksi vat, kuinka mentalisaatiokyky eli mm. itsen ja vaikean minuuteen liittyvän patologian hoidos- toisten mielen mielessä pitäminen voi eri tilan- sa (esim. Winnicott 1954; Khan 1960; Kohut teissa vaihdella ja esim. ahdistuksen kokemuk- 1984; Green 1986). Tärkeäksi muodostuu sessa hetkellisesti kadota. Bion (1959) puoles- psykoanalyytikon selviytyminen tuhoutumisen taan kuvaa artikkelissaan (”Attacks on linking”), jälkeen potilaan mielessä, jolloin potilaan kyky kuinka tärkeä projektiivinen identifi kaatio on fantasiointiin ja leikkiin (ts. symbolisaatio) tule- sen kannalta, että tunteet saadaan kannateltua vat mahdollisiksi (Winnicott 1971). Kuitenkin, ja palautettua (äidin ja myöhemmin psykote- kuten olen maininnut esityksessäni aiemmin, rapeutin toimesta), jotta potilas kokisi tunteet Winnicott (1959–1964) on todennut, etteivät ja näihin linkittyvät ajatukset siedettävinä. Po- kaikki valheellisen minuuden problematiikasta tilas voi kokea psykoterapeutin ymmärryksen kärsivät ole autettavissa psykoanalyysin avulla. lähinnä tekevän hänet hulluksi ja pysyä paran- Goldman (2003) pohtii sitä, mahtoiko Khan olla oidis-skitsoidisessa positiossa, jossa superego edes autettavissa, kun hänen itsetuhoisuutensa koetaan syyttävänä. Tässä tilassa tunteiden yh- oli jatkuvasti läsnä ja tämän takana puolestaan teydet täytyy katkoa ja vain loogiset, lähes mate- oli kumulatiivista psyykkistä traumaa. Khan itse maattiset yhteydet säilyttää. Onko Khan katko- myönsi myöhemmin, ettei ollut kyennyt koskaan nut yhteyksiä analyysissaan, koska tunteet ovat jakamaan itseään (my Self) verbaalisesti mui- olleet liian pelottavia käsiteltäviksi? den kanssa (Hopkins 2006). Goldman (2003) Lisäksi huomionarvoista lienee Masud Kha- päätyykin siihen, että kenties Winnicott hyväk- nin kulttuuritausta mahdollisen valheellisen syi sen, ettei kyennyt parantamaan Khania, ja minuuden kehittymisessä. Khanin perhe kuva- tyytyi olemaan Khanille lähinnä hyväksi. Voisiko taan Hopkinsin kirjoittamassa elämäkerrassa vaikeasti minuuden alueella oireileville potilaille vaikutusvaltaisena. Khan oli tottunut myös lap- ja/tai ainakin sillä hetkellä leikkiin kykenemät- suutensa Pakistanissa palvelijoihin ja tunnisti tömillä hoito keskittyä lähinnä kannatteluun ja korkean asemansa. Hopkins arvioikin olevan tarpeeksi hyvän äidin (Winnicott 1953), eli ts. mahdollista, että häntä todella kohdeltiin jos- tarpeeksi hyvän psykoterapian mahdollistami- sain määrin kuin prinssiä. Elämäkerran mukaan seen? väkivaltainen kurittaminen oli myös tavallista Kirjoitukseni sisältää oman tulkintani siitä, Khanin perheen tilalla, ja ajattelen, että tämä mitä käsiteltävät teoreetikot ovat kirjoittaneet, mahdollisesti kuului myös kyseiseen aikaan ja ja siitä, miten nämä teoreettiset ajatukset liitty- paikkaan. Tällaisessa ympäristössä ei varmaan- vät Masud Khaniin. Muut tulkinnat ovat luonnol- kaan ole kovin paljon korostettu todellisten lisesti mahdollisia. Vaikka en kirjoita false selfi n tunteiden ja omien toiveiden tärkeyttä, vaan pi- teoriaan liittyvästä kritiikistä, mainittakoon että kemminkin on pitänyt lähinnä pärjätä tai esittää teoriaa on toki myös kritisoitu. Neville Syming- pärjäävänsä. ton (1993) arvostelee Winnicottia siitä, että teo- Tärkeää on myös kysyä, miksi Khan sai toi- ria ei ota huomioon viettien kehittymistä ajan mia psykoanalyytikkona pitkään mm. rajatto- saatossa. Symington kuvaa esimerkkinä hau-

Psykoterapia (2015), 34(2) 127

taamiseen liittyvien riittien muutoksia ja pyrkii Kirjallisuus näin tuomaan esiin viettien kehittyneen enem- män ihmisen oman toimijuuden suuntaan. Täs- Bick, Esther (1968). The experience of the skin in early object relations. International Journal of Psycho-Analysis, sä Symington korostaa siis myös intentionaali- 49, 558–566. sen identifi kaation roolia valheellisen minuuden Bion, Wilfred R. (1959). Attacks on linking. International kehittymisessä. Lisäksi kysymys aidon itseyden Journal of Psycho-Analysis, 40, 308–315. suhteesta Freudin tiedostamattomaan on jää- Bion, Wilfred R. (1962). Learning from experience. Lon- nyt Winnicottilta käsittelemättä (mm. Saraneva don: William Heinemann. Bion, Wilfred R. (1963). Elements of psycho-analysis. 2006). London: William Heinemann. Lopulta vaikuttaa ratkaisevalta erityisesti se, Deutsch, Helene (1942). Some forms of emotional dis- kuinka lähelle olemme uskaltaneet päästää toi- turbance and their relationship to schizophrenia. Psycho- sen mielen sisäämme potentiaalisesti uudeksi analytic Quarterly, 11, 301–321. sisäiseksi objektiksi. Parhaimmillaan psykote- Eggert, Monica (2014). Miksi Masud Khan? Psykoana- lyyttinen Psykoterapia, 10, 78–85. rapia/psykoanalyysi sisältää nimenomaan ken- Fairbairn, William R. D. (1940). Schizoid factors in the ties ensimmäistä kertaa luotettavan yhteyden ja personality. Teoksessa Fairbairn, William R. D. (toim.), turvallista neutraalia kannattelua, jossa todelli- Psychoanalytical studies of personality. London: Routled- nen minuus kaikessa haavoittuvuudessaan ja ge, 1952. Fonagy, Peter & Target, Mary häpeässään uskaltaa tulla esiin. Kokemus, jota (1996). Playing with rea- lity: I. Theory of mind and the normal development of Masud Khan ei tiettävästi koskaan omassa psy- psychic reality. International Journal of Psycho-Analysis, konalyysissaan – surullista kyllä – tavoittanut. 77, 217–234. Fonagy, Peter, Gergely, György, Jurist, Elliot, Target, Mary (2002). Affect regulation, mentalization, and the development of the self. New York: Other Press. Artikkeli saapunut toimitukseen 3.2.2015, Goldman, Dodi (2003). The outrageous prince: hyväksytty 2.4.2015. Winnicott’s uncure of Masud Khan. British Journal of Psychotherapy, 19, 486–501. Green, André (1986). The dead mother. Teoksessa Green, André, On private madness, 142–173. London: Hogarth. Harter, Susan (1996). Teacher and classmate infl uences on scholastic motivation, self-esteem and choice. Teok- sessa Juvonen, Jaana & Wentzel, Kathryn R. (toim.), So- cial motivation: Understanding children’s school adjust- ment, 11–42. Cambridge: Cambridge University Press. Hopkins, Linda B. (1998). D.W. Winnicott’s analysis of Masud Khan: a preliminary study of failures of object usage. Contemporary , 34, 5–47. Hopkins, Linda B. (2006). False self: The life of Masud Khan. New York: Other Press. Khan, Masud (1960). Regression and integration in the analytical setting: a clinical essay on the and counter-transference aspects of these phenomena. International Journal of Psychoanalysis, 41, 130–146. Khan, Masud (1964). Kirjeitä Masud Khanin ja Donald Winnicottin väliltä. Siteerattu teoksessa: Hopkins, Linda B., False self: The life of Masud Khan. New York: Other Press, 2006. Khan, Masud (1967). Kirje Ella Sharpelta Donald Winn- nicottille. Siteerattu teoksessa: Hopkins, Linda B., False self: The life of Masud Khan. New York: Other Press, 2006. Khan, Masud (1974). The privacy of the self. London: Hogarth Press. Khan, Masud (1976). Winnicott papers. Archives of psychiatry, Oscar Diethelm Library, Cornell Medicall

Psykoterapia (2015), 34(2) 128

Center/New York. Siteerattu teoksessa: Hopkins, Linda Winnicott, Donald W. (1954). Metapsychological and B., False self: The life of Masud Khan. New York: Other clinical aspects of regression within the psycho-analyti- Press, 2006. cal set-up. Teoksessa Winnicott, Donald W., Through pa- Khan, Masud (1979). Alienation in perversions. London: ediatrics to psycho-analysis, 278–294. London: The Ho- Hogarth Press. garth Press and The Institute of Psycho-analysis, 1978. Khan, Masud (1983). Hidden selves: Between theory Winnicott, Donald W. (1959–1964). Classifi cation: is and practice in psychoanalysis. London: Hogarth Press. there a psycho-analytic contribution to psychiatric clas- Khan, Masud (1988). When the spring comes. London: sifi cation? Teoksessa Winnicott, Donald W., The ma- Chatto and Windus. turational processes and the facilitating environment, Kohut, Heinz (1966). Forms and transformations of 124–139. London: Karnac Books and the Institute of . Teoksessa Strozier, Charles B. (toim.), Self Psycho-Analysis, 1965. psychology and the humanities: Refl ections on a new Winnicott, Donald W. (1960). Ego distortion in terms of psychoanalytic approach, 97–123. New York: Norton, true and false self. Teoksessa Winnicott, Donald W., The 1985. maturational processes and the facilitating environment, Kohut, Heinz (1971). The analysis of the self: A syste- 140–152. London: Karnac Books and the Institute of matic approach to the psychoanalytic treatment of nar- Psycho-Analysis, 1965. cissistic personality disorders. New York: International Winnicott, Donald W. (1962). Ego integration in child Universities Press. development. Teoksessa Winnicott, Donald W., The ma- Kohut, Heinz (1977). The restoration of the self. New turational processes and the facilitating environment, York: International Universities Press. 56–63. London: Karnac Books and the Institute of Kohut, Heinz (1984). How does analysis cure? Chicago: Psycho-Analysis, 1965. The University of Chicago Press. Winnicott, Donald W. (1971). The use of an object and Kohut, Heinz & Wolf, Ernest S. (1978). The disorders of relating through identifi cation. Teoksessa Winnicott, Do- the self and their treatment: an outline. The International nald W., Playing and reality, 86–94. London and New Journal of Psychoanalysis, 59, 413–425. York: Routledge. Kristeva, Julia (1998). Musta aurinko: masennus ja me- lankolia. Suom. Siimes, M. & Sivenius, P. Helsinki: Nemo. Kurkela, Kari (2004). Winnicott, raja, luova asenne. Psy- koterapia, 23, 128–156. Masterson, James F. (1988). The therapist as the guar- dian of the real self. Teoksessa The search for the real self: Unmasking the personality disorders of our age, 191–208. New York: The Free Press. Masterson, James F. (1993). The emerging self: A de- velopmental self & object relations approach to the tre- atment of the closet narcissistic disorder of the self. New York: Brunner/Mazel. Saraneva, Kristina (2006). D. W. Winnicott ihmisenä ja teoreetikkona. Teoksessa Mälkönen, Kristiina, Sammal- lahti, Pirkko, Saraneva, Kristina, Sitolahti, Terttu (toim.), Psykoanalyysin isät ja äidit: teoreettisia näkökulmia. Hel- sinki: Therapeia-säätiö. Segal, Hanna (1957). Notes on symbol formation. Inter- national Journal of Psychoanalysis, 38, 391–405. Siltala, Pirkko (2001). Emotionaalisesti poissaoleva äiti. Psykoterapia, 20(3), 186–197. Stewart, Harold (1991). Psychic experience and prob- lems of technique. New library of Psychoanalysis, No. 13. London: Tavistock. Siteerattu teoksessa: Hopkins, Linda B., False self: The life of Masud Khan. New York: Other Press, 2006. Symington, Neville (1993). Narcissism: A new theory. London: Karnac Books. Takala, Ossi (2013). Olemassaolevaksi ryhmässä. Psy- koterapia, 32(4), 250–263. Torsti, Marita (2001). Vapaan assosiaation paluu. Hel- sinki: Yliopistopaino. Tähkä, Veikko (1996). Mielen rakentuminen ja psyko- analyyttinen hoitaminen. Helsinki: WSOY.

Psykoterapia (2015), 34(2)