ENDURON LAJIESITTELY 13.3.2012

Tämä lajiesittely on lyhyt tiivistelmä endurosta ja se on vapaasti käytettävissänne.

ENDURO

Endurossa on paljon yhtäläisyyksiä ralliin. Endurokilpailun tarkoituksena on testata ajajien ja pyörien kykyä selviytyä määritellystä reitistä annetun aikataulun puitteissa sekä nopeutta erillisillä maastokokeilla. Kuljettajat lähtevät maastokokeille yksitellen. Kuljettajien tulokset ilmoitetaan sadasosasekuntien tarkkuudella. Kuljettajan nopeus ja varmuus maastokokeilla ratkaisee menestyksen.

Kilpailureittiin kuuluu usein siirtymiä yleisessä liikenteessä. Siirtymiltä voi saada virhepisteitä ennakossa tai myöhässä aikatarkastusasemalle saapumisesta, liikennesääntöjen rikkomisesta tai pyörän puutteellisesta kunnosta. Virhepisteet muutetaan sekunneiksi, jotka lisätään tuloksen ratkaisevaan kuljettajan kokonaisaikaan.

SUOMI ON MAAILMAN MENESTYNEIN ENDUROMAA

Suomi on menestyksellä mitaten maailman johtava enduromaa. on kaikkien aikojen menestynein endurokuljettaja. Kaudella 2011 suomalaiset ottivat kolmoisvoiton luokassa E1.

Jo edesmennyt voitti viidennen peräkkäisen MM-kullan, viimeiseksi jääneen mestaruutensa hän ajoi E3-luokassa. Mika Ahola kuoli 15.1.2012 barcelonalaisessa sairaalassa ajoharjoituksissa kaatumisesta seuranneen sisäelinvamman ja leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.

MM-tulostaulukot täällä: http://www.fim-live.com/en/sport/enduro/world-champions/enduro-i/

Moottoripyörälajeissa on syytä huomioida se, että kuljettajat vaihtavat luokkaa ja/tai pyörämerkkiä usein jopa kausittain. Yksilölajien lisäksi ajetaan myös joukkue- ja merkkimestaruuksista.

Suomalaiskuljettajien menestys MM-sarjassa 2011

E1: 1. Juha Salminen (Husqvarna), 2. Eero Remes (KTM), 3. Matti Seistola (Husqvarna) E2: v. 2011 ei suomalaisia. Hallitseva maailmamestari ranskalainen Meo Antoine. E3: 1. Mika Ahola (HM Honda). Marko Tarkkala 4:s (-11 Husaberg, 2012 Beta) EJ: hallitseva maailmamestari ranskalainen Jérémy Joly. Suomalaisia Antti Hellsten 7:s (KTM), Roni Nikander 13:s (Husqvarna, 2012 KTM). Hellsten voitti alkukauden kilpailut, loukkaantui kauden puolivälissä.

Pääluokat MM–sarjassa: E1 / Enduro 1: 100cc - 125cc 2-tahtiset sekä 175cc - 250cc 4-tahtiset E2 / Enduro 2: 175cc - 250cc 2-tahtiset sekä 290cc - 450cc 4-tahtiset E3 / Enduro 3: 290cc - 500cc 2-tahtiset sekä 475cc - 650cc 4-tahtiset

Lisäksi ajetaan EJ / Enduro Junior sekä Women’s, Youth, SuperEnduro sekä ISDE Joukkue MM, joka ratkaistaan yhdessä kuuden päivän kilpailussa.

Muista nämä: Menestyneimpiä suomalaisia endurokuljettajia kautta aikojen ovat Juha Salminen (13 henkilökohtaista MM-kultaa), (7), Petteri Silván (5), (5) ja Mika Ahola (5). Maailmanmestareiksi ovat kertaalleen ajaneet myös Vesa Kytönen sekä Petri Pohjamo.

Näihin suomalaisten mestaruuksiin on laskettu luokkakohtaiset mestaruudet sekä Salmisen 5 ja Silvanin 1 yleismestaruus. Yleismestaruudesta ajettiin vuosina 1998-2004. Suomalaisest voittivat yleismestaruuden ensimmäistä lukuun ottamatta kaikkina vuosina. Silvan voitti yleismestaruuden vuonna 1999 ja Salminen kaikkina seuraavina vuosina.

Muuta: MM-sarjan promoottori on ABC WEC, Alain Blanchard. MM-sarjassa ajavista kuljettajista valtaosa on ns. tehdaskuljettajia, jotka saavat palkkaa. SM- sarjassa parhaiten menestyvät kuljettajat ovat ns. tiimikuljettajia, jotka saavat enemmän tai vähemmän tukea pääyhteistyökumppanilta. Palkkaa ei saa kukaan. Lajissa kilpaillaan siis pitkälti sponsoritulojen varassa.

ENDURO SUOMESSA Maastokokeet ovat yleensä 2-15 km pituisia. Kilpailun kokonaiskesto on yleensä useita tunteja. Huolto on sallittu useimpien AT-asemien yhteydessä ja moottoripyörää voi korjata myös reitillä mukana kuljetettavilla työkaluilla.

Lyhimmät kilpailut ovat stadionenduroita tai endurolenkkejä, joissa ajetaan muutama kierros 5–12 km:n mittaista reittiä. Pidemmissä kilpailuissa on usein 2–4 maastokoetta (MK) 40–80 km mittaisella kierroksella. Lisäksi reitillä on aikatarkastusasemia (AT-asemia), joilla tarkkaillaan ajajien pysymistä aikataulussa.

Ennakkotutustuminen reittiin on sallittua vain jalkaisin. Talvella pakkasraja on 15–20 astetta.

SM-sarjan kärkikuljettajat 2011:

SM-Avoin: 1. Oskari Kantonen (KTM),2. Marko Tarkkala (Husaberg), 3. Valtteri Salonen (TM) SM250-4t: 1.Jari Mattila (KTM), 2. Roni Nikander (Husqvarna), 3. Antti Hellsten (KTM) SM125: 1. Riku Nikander (KTM), 2. Pentti Nurminen (Yamaha), 3. Lauri Salonen (TM) SM Nuoret: 1. Mika Tamminen, 2. Mikael Miettinen, 3. Johannes Salminen

Naiset: Marita Nyqvist (Yamaha) Suomen Cup V40: Sasu Enjala Suomen Cup V50: Kaj Tötterman

2012 SM-sarjan ensimmäisen osakilpailun voittajat

SM-Avoin: 1. Oskari Kantonen (Honda) SM250-4t: 1.Miko Mellin (Honda) SM125: 1. Paavo Honkanen (Husqvarna)

SM -pääluokat: Henkilökohtaisia Suomen mestaruudesta ajetaan kolmessa pääluokassa. SM125: alle 125 cc 2-tahtiset SM 250-4t: alle 250 cc 4-tahtiset SM-Avoin: yli 125 cc 2-tahtiset ja yli 250 cc 4-tahtiset. Mestaruudesta ajavat A- ja B -luokan kilpailijat.

Nuorten SM: Nuorten Suomenmestaruudesta ajavat A- ja B –luokan ajajat, jotka täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta. Moottorin iskutilavuus on vapaa.

Kuljettajien luokittelu: Suomessa kuljettaja luokitellaan kilpailumenestyksen mukaan C-, B-, tai A- luokan kuljettajaksi.

C-luokasta nousee B:hen luokkavoitolla/kärkisijoituksella. B:stä edetään kärkisijoituksista saatavilla nousupisteillä A-luokkaan. Kunto- ja veteraaniluokissa (V40 ja V50) ei jaeta luokituspisteistä.

Kuljettaja voi osallistua kilpailuihin luokituksensa ja ajokorttinsa puitteissa pyöränsä moottoritilavuuden ja -tyypin mukaan esim. C125, C250-4t tai C- Avoin -luokassa.

Kuljettajien ikä luokittain: Suomessa endurossa kilpailemisen voi aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana suoritettuaan A1-ajokortin. Ajajat voivat ajaa ikänsä ja ajoneuvon ajokorttiasetusten mukaisesti seuraavissa luokissa.

alle 125 cc 2-tahtiset 16 v.-> alle 250 cc 4-tahtiset 18 v.-> yli 125 cc 2-tahtiset ja yli 250 cc 4-tahtiset 18 v.-> Naiset 16 v.-> (pyöräkoko ajokorttiluokan mukaan) Kunto 16 v.- > (moottorintilavuus vapaa/ajokorttiluokka) Nuoret 16-20 v. (pyöräkoko ajokorttiluokan mukaan) V 40 40-49 v. + A tai B-luokitus V 50 50-69 v.

Säännöt/kilpailun kulku: Rallin tapaan ensimmäiseksi endurossa katsastetaan pyörä ja kypärä. Enduromoottoripyörissä tulee olla ajovalot, jarruvalo, nopeusmittari ja kiinteä seisontatuki. Moottoripyörien tulee myös alittaa urheilusäännöstön ääniraja. Ns. punakilpiseen eli tieliikenteeseen rekisteröimättömään pyörään täytyy hankkia kilpailun ajan voimassa oleva siirtokilpi katsastuskonttorilta.

Lähtöjärjestys ja -aika määrätään järjestäjän toimesta. Kilpailijoita starttaa yleensä kaksi samalla minuutilla.

Reitit on merkitty reittimerkein ja/tai nauhoin. Reitiltä poikkeaminen tai väärään suuntaan ajaminen johtaa kilpailijan tuomariston asettamaan rangaistukseen.

Aikatarkastusasemat (AT:t) sijoitetaan lähtöön ja maaliin, sekä kilpailun järjestäjän harkitsemin välein reitillä. Ns. rallisäännöllä ajettaessa AT-asemat ovat maastokokeiden välittömässä läheisyydessä (lähtö ja maali).

Kuljettajan tulee itse laskea saapumisaika AT-asemalle. AT-korttiin tai AT- kuittiin (sähköinen ajanotto) merkitään ajoaika ja matka seuraavalle AT:lle. Reittitarkastusasemilla (RT) tarkkaillaan, että merkittyä reittiä noudatetaan.

Kilpailun aikana tarkkaillaan myös ajovalojen käyttöä ja moottoripyörän ääniä (rangaistuksena korjauskehotus, aikasakko tai mahdollisesti kilpailusta sulkeminen). AT:lta myöhästymisestä tai ennakkoon saapumisesta (”etu AT:tä”) rangaistaan aikasakolla. Liiallisesta myöhästymisestä seuraa kilpailusta sulkeminen. Tiesiirtymillä tulee noudattaa yleisiä liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Kuljettajan tulee itse huoltaa pyörä kisan aikana. Säännöissä on tarkkaan määritelty mitä huoltaja saa tehdä (esim. tankata) ja mitä huolto- ja korjaustoimenpiteitä pyörään saa ylipäänsä tehdä. Ennen ja jälkeen kilpailun pyörät ovat järjestäjän hallussa suljetulla varikolla (parc ferme).

Lisätietoja antaa: Jari Peltola smlenduro.fi tiedotus P. 0405 461 461 [email protected] www.racegear.fi www.smlenduro.fi

Taneli Balde P. 040 822 1931 [email protected]

Enduro-linkkejä: Enduro MM www.enduro-abc.com Enduro SM ja kotimaiset endurokilpailut www.smlenduro.fi Enduron kilpailukalenteri www.fin-enduro.com/kilpailut.php Tulokset SM ja muut kotimaiset www.fin-enduro.com/tulokset.php Suomen Moottoriliitto www.moottoriliitto.fi Kansainvälinen Moottoriliitto FIM www.fim-live.com/en/

Enduro lajiryhmän sivut, josta löytyvät mm lajin säännöt: http://www.moottoriliitto.fi/lajiryhmien-sivut/enduro/

Sanastoa: EN: enduro. Enska, mantsa, luotettavuusajo, kuramopoilu, ajaa rupulikumeilla. (Enska- tai mantsapena) ISDE: International Six Days Enduro, Sixi. Enduron MM-joukkuekilpailu. Suomi hallitseva maailmanmestari miehissä. Järjestettiin 2011 Suomessa Kotkan-Haminen seudulla. Marita Nyqvist voitti naisten yleiskilpailun, naisten joukkue sai hopeaa. Antti Hellsten voitti junioreiden yleiskilpailun, joukkue keskeytti. GNCC: Grand National Cross Country CC: Cross County (motocrossin ja enduron välimuoto: voittaja ajaa eniten kierroksia annetun (yleensä 2 t) aikarajan puitteissa. Pyörät ja kuski tankataan kellon käydessä. Ajetaan suljetulla alueella leveällä radalla yhteislähdöllä. GGN: Gotland Grand National (Gotlannissa ajettava legendaarinen CC-kisa) Kans: kansallinen kilpailu (ei SM-arvoa) EK tai MK: erikoiskoe/maastokoe. MM:ssä ST eli special test, ET: enduro test, CT: cross test Extreme: MM:ssä erillinen maastokoe, kotimaan kisoissa maastokokeen osa, jossa pitää ylittää tukeista, auton- ja tai betonirenkaista, kivenlohkareista tai muista, milloin mistäkin, materiaaleista rakennettu useita metrejä pitkä este. RT: reittitarkastusasema AT: aikatarkastusasema endurossa. MM:ssä TC eli Time Check. Etuajasta ja myöhästymisestä tulee aikarangaistus, joka lisätään MK-aikaan. Ponderi, transponderi: pyörään kiinnitettävä ajanottomoduli. aikakortti: endurokuljettaja etenee maastokokeiden ja siirtymien välit annetussa ihanneajassa. Kuljettaja laskee itse missä ajassa tulee mennä AT-asemalle. cc tai ksm: moottorin tilavuus kuutiosenttimetreinä valkokilpinen: tieliikenteeseen rekisteröity mp punakilpinen: ei rekisteröity, joten sillä saa ajaa vain suljetulla alueella. Punakilpisiin enduropyöriin haetaan ns. siirtokilpi endurokilpailuja varten. Motocrosspyörillä saa ajaa vain crossia ja cross countrya. Suomienduro: liukasta, upottavaa, hidasta puiden ja kivien kiertoa. Karrikoidusti Suomi-kisoissa maastokokeet ovat usein haastavia ja hitaita, mutta siirtymät ajetaan pitkälti teitä pitkin. MM-sarjoissa maastokokeet ovat nopeita, usein jopa teknisesti helppoja, mutta siirtymät haastavia ja aikataulullisesti tiukkoja.

Lisää sanastoa:

http://www.rapakat.fi/wwwroot/artikkelit/muut_artikkelit/sanastoa.htm

http://www.bajahill.net/mpslangi.html