Näe ainakin nämä Suomenlinnan kirkko sisältää Kirkko rakennettiin kartan ortodoksiseksi varuskunta kirkoksi 1854. Suomalaisen ajan alussa 1920-luvulla se muutettiin luterilaiseksi kirkoksi. Kirkon tornissa toimii yhä lento- ja laiva liikennettä palveleva majakka. Suuri Linnanpiha Augustin Ehrensvärdin suunnittelema Suuri linnan merilinnoitus piha valmistui 1760-luvulla linnoituksen pääaukioksi. Se vaurioitui pahoin Krimin Suomenlinna sodan pommituksessa vuonna 1855. Aukiolla sijaitsee Ehrens värdin hautamonumentti. Kuivatelakka Suomenlinnan telakka on yksi maailman vanhimpia edelleen käytössä olevia allastelakoita. Laiva-arkkitehti Chapmanin johdolla siellä rakennettiin 1760-luvulla saaristolaivaston aluksia. Nykyään telakalla kunnoste taan perinnelaivoja. Kustaanmiekka Kustaanmiekalla näet sekä alkuperäisen bastioni linnoituksen että venäläisten 1800-luvun loppupuolella rakentaman meripuolustus linjan hiekkavalleineen ja tykkeineen. Kuninkaanportti Monumentaalinen Kuninkaanportti on Suomenlinnan tunnusmerkki. Se rakennettiin linnoituksen seremoniaportiksi vuosina 1753–54. Portti on rakennettu paikalle, jossa linnoituksen perustajaa Ruotsin kuningas Adolf Fredrikiä kuljettanut alus ankkuroitiin hänen käydessään tutustumassa rakennustöihin vuonna 1752. KAUPPATORILLE Vieras- ( . 1,5 «) laituri ª´ ª« ¬ PIKKU MUSTASAARI SÄRKKÄ D LILLA ÖSTER SVARTÖ , « F LÅNGÖREN ¬ µ LONNA LIIKENNE H LONNAN Lautta (HSL), päälaituri LÄNSI-MUSTASAARI ISO MUSTASAARI STORA ÖSTER SVARTÖ Vesibussi, E VÄSTER SVARTÖ Päälaituri C Tykistölahden laituri TAIDETTA Vesibussi, Kuninkaanportin laituri Galleria Rantakasarmi WC Vesibussi, Lonnan laituri HIAP Galleria Augusta Keramiikkatyöhuone Pot Viapori MUSEOT Lasistudio Hytti Lelumuseo Japanilainen teehuone Tokuyûan
Sotamuseon Maneesi Työhuone Esa Toivanen
Suomenlinna-museo ( MAJOITUS Tullimuseo WC
Hostel Suomenlinna Ehrensvärd-museo ()
Sukellusvene Vesikko Vierassatama Huolto- MUUT PALVELUT lautta ) RAVINTOLAT JA KAHVILAT Matkailuneuvonta WC Ravintola Suomenlinnan Panimo Suomenlinnan kirjasto WC Viaporin Deli & Café Levyhalli Cafe Silo Vierassatama Bastion Bistro Kesäteatteri WC Café Vanille Uimaranta Tykistölahden Jääkellari Eväsruokailutila WC WC laituri Lelumuseon Café Samovarbar Lonnan sauna Suomenlinnakeskuksen kahvila Café Bar Valimo NÄHTÄVYYKSIÄ Ravintola Susisaaren Ruokala Sotavankileirin 1918 muistopaikka Kahvila Piper Suomenlinnan kirkko SUSISAARI B VARGÖN Ravintola Walhalla, Kuivatelakan näköalatasanne WC Linnanpiha, Ehrensvärdin hauta Aurinkoterassi & Bar Pizzeria Nikolai Kustaanmiekan vallit ja tykit Lonnan ravintola Kuninkaanportti ) PIPERIN PUISTO OSTOKSIA KOKOUS- JA JUHLATILAT Ruokakauppa ( Jääkellarin taidemyymälä ª« ¬ ( ) Lelumuseon puoti Pirunkirkon juhlasali Pajasali & Tynnyrintekijän huone WC Suomenlinnakeskuksen kauppa () Tykistölahden kioski Upseerikerho KUSTAANMIEKKA Museokauppa Paarlastihuone A GUSTAVSSVÄRD Kuninkaanportin Viaporin taidekäsityöläisten kauppa Tenalji von Fersen, juhlasali laituri Myllysali P Avotulen Grillaaminen Piirtämö teko kielletty VALLISAARI Kurtiini Hamilton-Polhem L I SKANSLANDET kielletty Ruutikellari Putoamis- Älä E WC vaara roskaa - ´ « 0 100 m 200 m 300 m 400 m 500 m ()
© «, µ 2015 | ¬¸ µµ« ¹´ Tervetuloa Historia 1748 Suomi kuuluu Ruotsin valtakuntaan. Suomenlinnaan! Merilinnoituksen rakennustyot aloitetaan Augustin Ehrensvardin johdolla. Helsingin edustan saarille 1750 Ruotsin kuningas Fredrik I antaa rakennettu Suomenlinna linnoitukselle nimen Sveaborg. on kulttuuriaarre, jonka 1788 Venäjän ja Ruotsin välille puhkeaa sota rakentaminen alkoi 1700-luvun ja linnoitus toimii laivaston tukikohtana. puolivälissä Suomen kuuluessa 1808 Suomen sota. Linnoitus antautuu Venajan armeijalle. Linnoituksesta tulee Venajan Ruotsiin. Nykyään linnoitus laivastotukikohta 110 vuodeksi. on museoineen, ravintoloineen 1809 Suomesta tulee autonominen osa Venajan ja tapahtumineen mieleenpainuva keisarikuntaa. kokemus kaikenikäisille. 1855 Krimin sota. Englantilais-ranskalainen laivasto pommittaa linnoitusta, joka vaurioituu pahoin. 1918 Suomen sisällissota. Linnoitukseen perustetaan sotavankileiri. Linnoitus liitetään Suomen valtion alueeseen ja se nimetään Suomenlinnaksi. 1939 Toinen maailmansota alkaa. Linnoituksessa toimii rannikkotykisto seka ilmatorjunta- ja sukellusvenetukikohta. 1973 Suomalainen varuskunta muuttaa linnoitussaarilta. Suomenlinna siirtyy opetus- ja kulttuuriministerion hallintaan. 1991 Linnoitus liitetään Unescon maailman perintöluetteloon esimerkkinä oman aikansa eurooppalaisesta sotilasarkkitehtuurista.
Merilinnoitus tänään Linnoitus on Suomen suosituimpia matkailukohteita, jossa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Suomenlinnassa on monipuolisia palveluita ja tapah tumia ympäri vuoden. Linnoitus on kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä. Opetus- ja kulttuuri ministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta vastaa Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 Unescon linnoituksen restauroinnista, ylläpidosta, kehittämi maailmanperintöluetteloon esimerkkinä sestä ja esittelystä kävijöille. oman aikansa eurooppalaisesta sotilas Linnoitusta kehitetään kestävän matkailun periaattei arkkitehtuurista. Suomenlinna on muodol den mukaisesti ja se halutaan säilyttää myös tuleville taan epäsäännöllinen bastionilinnoitus, jolle oman erityis sukupolville. Noudatathan ohjeistuksia vierailusi piirteensä antaa sen merkitys kolmen valtion – Ruotsin, aikana ja autat meitä säilyttämään maailmanperintöä. Venäjän ja Suomen – puolustuksessa. Linnoituksen historia herää eloon opastetuilla kierroksilla Sukella Tutustu värikkääseen historiaan opastetulla kierroksella, joita järjestetään kesäkaudella päivittäin suomeksi ja talvi historiaan kaudella viikonloppuisin englanniksi. Tilauksesta kierroksia järjestetään ympäri vuoden useilla eri kielillä. Kierrokset alkavat Suomenlinna-museolta. Lapsille järjestetään oma seikkailukierros kesäisin. Kierrokset järjestää Ehrensvärd- seura, www.suomenlinnatours.com. Skannaa QR-koodi puhelimellasi ja tutustu omatoimisesti Suomenlinnan rakennusten historiaan. Kartasta löytyy kiinnostavaa tietoa rakennusten käyttötarkoituksista ja kuvia sisätiloista.
museot Sotamuseon maneesi Suomenlinnassa voit vierailla kuudessa museossa. Näyttely sisältää mielen Tarkat aukioloajat matkailuneuvonnasta kiintoisia tarinoita Suomen tai www.suomenlinna.fi. käymistä sodista ja Suomen puolustusvoimien vaiheista. Avoinna ympäri Avoinna kesäisin, vuoden muina vuodenaikoina Suomenlinnan lelumuseo vaihtelevasti Nostalgiaretkellä Lelumuseoon tutustut Suomenlinna-museo vanhoihin leluihin aina 1800-luvun alkupuolelta Linnoituksen päämuseo 1970-luvulle saakka. kertoo Suomenlinnan mielenkiintoisen tarinan. Museossa esitetään linnoi Ehrensvärd-museo tuksen historiasta kertova Interiöörimuseon lyhytelokuva (25 min) ensimmäinen asukas oli usealla kielellä puolen sotamarsalkka Augustin tunnin välein. Ehrensvärd. Komendanttien virka-asuntona toimineessa talossa sijaitseva museo Sukellusvene Vesikko esittelee ruotsalaisen kauden upseerien asuntoa. Entisöidyssä toisen maailmansodan aikaisessa suomalaisessa sukellus Tullimuseo veneessä voit tutustua Entisessä vankila miehistön työympäristöön rakennuksessa toimiva ja sukellusvenetekniikkaan. museo esittelee tullauksen ja salakuljetuksen historiaa Suomessa. Suomenlinna- Kahvila Piper Herkuttele keskuksen kahvila Idyllisessä kesä Tarjolla herkullisia kahvilassa on tarjolla kahviotuotteita ja laaja keittoja, leivonnaisia ja Suomenlinnassa erikoiskahvivalikoima virvokkeita. Terassilta on ympäri vuoden. hieno merinäköala.
Café Bar Valimo Ravintola Walhalla Rennon satama Tasokkaassa gourmet- ravintolan päivittäin ravintolassa voit nauttia vaihtuvaa tarjontaa ovat á la carte herkkuja laatu pastat, salaatit ja päivän viinien kera. erikoisuudet laatujuomien ryydittäminä. Pizzeria Nikolai Nikolaissa tarjoillaan Ravintola Susisaaren tuoreista raaka-aineista Avoinna Avoinna kesäisin, Ruokala valmistettuja, kiviarina ympäri vuoden muina vuodenaikoina Tykistölahden ravinto uunissa paistettuja rapeita vaihtelevasti lassa nautitaan suomalai pizzoja kesäterassilla ja sesta ruokakulttuurista, linnoitusmuurin sisällä. Tarkat aukioloajat matkailuneuvonnasta raaka-aineista ja tunnel tai www.suomenlinna.fi. masta. Valikoimassa on monipuolinen lounastarjonta Ravintola Bastion Bistro ja upea à la carte. Suomenlinnan Panimo Tyylikäs ravintola tarjoaa Tasokkaan ravintolan mutkatonta bistroruokaa, valikoima perustuu suoma pizzaa ja burgereita lautta laiseen ja skandinaaviseen laiturin läheisyydessä. sesonkiin. Voit myös poiketa maistelemaan linnoituksen Café Vanille oman panimon tuotteita. Historiallisessa puutalossa
sijaitsevassa kahvilassa voit Viaporin Deli & Café nauttia leivonnaisia, päivän Rantakasarmin keittoa, erikoiskahveja ja viihtyisä kahvila tarjoaa virvokkeita. salaatteja, täytettyjä leipiä, leivonnaisia ja erikois Jääkellari kahveja. Taidekahvila tarjoilee päivän keittoa, kahvio Cafe Silo -tuotteita ja erikoiskahveja. Venäläisessä kauppias Kahvilassa järjestetään korttelissa sijaitseva myös kulttuuriohjelmaa. lämminhenkinen kahvila tarjoaa lounaskeittoa, Lelumuseon kotitekoisia leivonnaisia Café Samovarbar ja laadukasta kahvia. Viihtyisästä kahvilasta saat kotona leivottuja herkkuja haudutetun teen kera. Tarjolla myös erikoiskahveja. Ostoksia ja Matkailu- taidetta neuvonta Käsityöläisperinnettä ylläpitävät linnoituksen monet Matkailuneuvonta ja ilmainen johdantonäyttely taidekäsityöläiset. Suomenlinnasta voit hankkia lauttalaiturin tuntumassa palvelevat kävijöitä paikallisten taidekäsityöläisten valmistamia tuotteita ympäri vuoden. Meiltä saat parhaat vinkit vierailuusi! ja matkamuistoja. Linnoituksessa järjestetään myös p. 029 533 8410 suomenlinna taidenäyttelyitä. Tarkista palveluiden sijainnit kartasta [email protected] suomenlinnaofficial ja aukioloajat www.suomenlinna.fi. SuomenlinnaWHS
Kulje pitkin sinistä reittiä Tärkeimmät nähtävyydet koet linnoituksen läpi kulkevalla 1,5 km:n mittaisella pääreitillä. Seuraa sinisiä viittoja maastossa ja karttojen sinistä viivaa. Pääreittiä myötäilee hieman helppokulkuisempi reitti, jonka kartan saat matkailuneuvonnasta tai verkkosivuiltamme www.suomenlinna.fi/saavutettavuus. Voit liikkua Suomenlinnassa myös polkupyörätaksi Taksi Viaporilla. www.taksiviapori.fi. Linnoituksessa tapahtuu ympäri vuoden! Liiku varovasti Tarkista tapahtumien ajankohdat verkkosivuiltamme Linnoituksessa on paljon aitaamattomia www.suomenlinna.fi. rakenteita. Muistathan, että liikut linnoi tuksessa omalla vastuullasi. Noudata liik kuessasi erityistä varovaisuutta. Lapsia ei tule päästää kulkemaan itsekseen tai kiipeilemään muureille. Putoa misvaara voi piillä yllättävissäkin paikoissa. Kesällä kasvusto ja talvella lumi voi peittää äkkijyrkänteen reunan. Liikkuessasi rannoilla huomioithan, että alukset aiheuttavat voimakkaita virtauksia. Varothan talvisin liukkaassa maastossa.
Julkaisija: Suomenlinnan hoitokunta design: hahmo | Valokuvat: aino heininen, suomen ilmakuva, Dorit Salutskij, arttu kokkonen, susanna kekkonen, soili mustapää Paino: Erweko, Helsinki 2018 Esitteen julkaisija ei vastaa mahdollisista muutoksista. Suomenlinnaan kuljetaan vesiteitse Merimatka Suomenlinnaan kestää 15–20 minuuttia. Lautta kulkee ympäri vuoden ja vesibussi touko- syyskuussa. HSL:n Lautta Lautta lähtee Kauppatorilta Presidentinlinnan kohdalta. Suomenlinnassa lautta lähtee Ison Mustasaaren päälaiturista. Lautta on osa kaupunki liikennettä ja kaikki HSL:n liput kelpaavat. Lautta lippu ostetaan etukäteen lähtölaiturin lippuauto maatista. Kesäisin lippuja myydään myös Kauppatorin myyntipisteessä. JT-Linen vesibussi Vesibussit liikennöivät Kauppatorin risteilylaiturista. Suomenlinnassa vesibussi lähtee Tykistölahden laiturista ja pysähtyy Kuninkaan portilla. Osa vuoroista pysähtyy Lonnassa ja Valli saaressa. Vesibussiliput ostetaan Kauppatorin lipunmyyntikioskista, vesibussista tai JT-Linen verkkokaupasta. HSL:n liput eivät kelpaa.
Kauppatori P katajanokka L I
E 15–20 min.
vesibussi, kaivopuisto vain kesäisin
Lonnan laituri hsl:n lautta
Särkkä Päälaituri
suomenlinna
Tykistölahden laituri
suomenlinna Kuninkaanportin laituri Valli- suomenlinnaofficial saari SuomenlinnaWHS