OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU UNIVERSITY OF , OULU BUSINESS SCHOOL

PL 4600 Box 4600 90014 OULUN YLIOPISTO FI-90014 OULUN YLIOPISTO puh. 0294 482905 Phone 0294 482905

Pro Gradu -tutkielmat, laskentatoimi

001. Kokkoniemi, Anne: Yrittäjyys ja yrityksen perustamishalukkuus: tutkimuskohteena Pyhäsalmen kaivoksen henkilökunta. Oulu 1992. 71 (4) s.

002. Huttunen, Hannu: Strategista päätöksentekoa tukevan kustannuslaskentajärjestelmän rakentaminen kohdeyritykselle. Oulu 1993. 85 s.

003. Karjalainen, Minna: Teknologian kehittymisen vaikutus tuottavuuteen Oy Veikkaus Ab:ssa. Oulu 1993. 71 s.

004. Aalto, Heikki: Tulosvastuuyksikön taloudellinen ohjaus esimerkkiyrityksessä. Oulu 1993. 110 (2) s.

005. Pelkonen, Seija: Teknologiatason vaikutus yrityksen kannattavuuteen - Esimerkkinä Kainuun mekaaninen puuteollisuus. Oulu 1993. 68 (11) s.

006. Ojala, Pasi: Euroopan yhteisön neljännen yhtiöoikeudellisen direktiivin kvalitatiivinen voimassaolo Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Suomessa. Oulu 1993. 129 (8) s.

007. Järvinen, Janne: Toimintolaskennan teoreettiset perusteet. Oulu 1993. 76 (1) s.

008. Karppinen, Jari: Tase-erien arvostus kirjanpidossa selvitystilirajaa lähestyttäessä ja sen alituttua. Oulu 1994. 79 (15) s.

009. Karjalainen, Jari: Verotuksellisesti edullisimman yritysmuodon valinta case -yritykselle. Oulu 1994. 113 s.

010. Kautto, Marko: Verotuksellisesti edullisimman yritysmuodon valinta case -yritykselle. Oulu 1994. 113 s.

011. Jurvelin, Pirkko: Tilintarkastuskertomuksen informaatioarvo. Oulu 1994. 82 s.

012. Kääriäinen, Antti: Kustannuslaskentainformaatio tuotepäätöksien tukena Pohjois-Suomen teollisuusyrityksissä. Oulu 1994. 80 (1) s.

013. Ala, Heikki: Palvelukohtainen kustannuslaskentajärjestelmä - esimerkkinä Oulun kaupungin konekeskus. Oulu 1994. 99 (6) s.

014. Hänninen, Anne: Kannustavan palkitsemisjärjestelmän rakentaminen esimerkkiyritykselle. Oulu 1994. 93 s.

015. Sippola, Kari: Categorization of Quality Costs and the Application of Quality Costs Reporting in a Case Firm. Oulu 1994. 100 s.

016. Moilanen, Timo-Jaakko: Jatkuva kehittäminen johdon päätöksentekoa tukevan tiedon hallinnassa case-tapauksena Polar Electro Oy:n laskentajärjestelmä. Oulu 1994. 111 s (45). 017. Kukkonen, Jaana: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta yliopistollisen sairaalan kirurgisessa yksikössä. Oulu 1994. 81 s (33).

018. Piiroinen, Tarja: Palveluosastojen kustannusten kohdistaminen ja kilpailukyvyn arviointi esimerkkiyrityksessä. Oulu 1995. 82 s.

019. Rantasuo-Tomety, Liisa: Pohjoispohjanmaalaisten maidontuotantoa päätuotantosuuntana harjoittavien kannattavuuskirjanpitotilojen kannattavuus vuosina 1991-1993 ja Euroopan unionin vaikutukset tilojen tuloksiin vuosina 1995-2000. Oulu 1995. 88 (12) s.

020. Lehtola, Antti: Myynninohjausta palvelevan toimintolaskentamallin kehittäminen kohdeyritykselle. Oulu 1995. 72 (1) s.

021. Kiukkonen, Pirjo: Suoritusten arviointijärjestelmän kehittäminen palveluyritykselle. Oulu 1995. 74 (5) s.

022. Haapanen, Lauri: Investointipäätökseen liittyvän epävarmuuden vähentäminen asiakkaiden tarpeet huomioon ottamalla. Conjoint-analyysin soveltaminen Rautaruukki Oy Raahen Terästehtaan investointipäätökseen. Oulu 1995. 86 (13) s.

023. Kiljunen, Virpi: Teknologiayrityksen menestystekijämittaristo rahoittajan päätöksenteon apuna. Oulu 1995. 72 s. (salainen 30.6.2000 asti, ei lainata).

024. Salo, Ari: Hammaslaboratorion kustannuslaskentasovellus. Oulu 1995. 85 s.

025. Saastamoinen, Merja: Suoritusmittariston rakentaminen kohdeyritykselle. Oulu 1995. 70 s.

026. Westerlund, Raija: Toimintolaskenta projektitoiminnassa - case-yritys VTT Elektroniikka. Oulu 1995. 82 (4) s.

027. Niemelä, Maarit: Toimintolaskennan soveltaminen kunnalliseen tukipalveluyksikköön. Case: Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kuljetuspalveluyksikkö. Oulu 1995. 66 (29) s.

028. Kerimaa, Juha: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta vaihto-omaisuuden arvojen ja tuotekohtaisten kustannusten laskennassa. Oulu 1996. 84 s.

029. Uistola, Päivi: Osavuosikatsauksen sisällön ja laadun vaikutus informaation heijastumiseen osakkeiden hintoihin. Oulu 1996. 104 (7) s.

030. Hautamäki, Vesa: Tuotekohtaisten kustannusten selvittäminen toimintoperusteisen laskennan avulla esimerkkiyritykseen. Oulu 1996. 85 (9) s.

031. Koivuaho, Heikki: Toimintolaskentajärjestelmän kehittäminen kohdeyritykselle. Oulu 1996. 91 (5) s. (Luottamuksellinen 12.3.2001).

032. Aalto, Minna: Kustannuslaskennan kehittäminen yliopiston ainelaitoksella. Oulu 1996. 73 (5) s.

033. Virikko, Timo: Osakeyhtiön ja kommandiittiyhtiön verotuksellinen vertailu case-yrityksen avulla. Oulu 1996. 97 (22) s.

034. Tynkilä, Katri: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta kunnallisen sairaalan vuodeosastolla. Oulu 1996. 73 (2) s.

035. Rasinkangas, Mika: Toimintolaskentamallin rakentaminen kohdeyrityksen tuotantolinjalle. Oulu 1996. 92 (16) s. (Luottamuksellinen 31.5.2001 saakka).

036. Laurila, Elina: Toimintojen kehittäminen toimintojohtamisen avulla. Oulu 1996. 68 (4) s. (Luottamuksellinen 31.5.2001 saakka).

037. Säynäjäkangas, Hannu: Uuden tuotantoprosessi-innovaation taloudellinen hyödyntäminen aloittavassa yrityksessä. Oulu 1996. 84 (5) s.

038. Kujanpää, Juhokalle: Budjetointijärjestelmän kehittäminen kohdeyritykselle. Oulu 1996. 106 (2) s.

039. Saapunki, Marko: Suoritusten arviointi- ja tulospalkkausjärjestelmän kehittäminen kohdeyritykselle. Oulu 1996. 73 (6) s. (Luottamuksellinen 29.10.2001 saakka).

040. Kajula, Matti: Toimintoperusteisten tuotekustannusten laskeminen proteesisäätiön Oulun yksikössä. Oulu 1996. 83 s.

041. Junger, Lauri Kristian: Yrityksen saneerauskelpoisuuden arviointi tilinpäätösanalyysin avulla. Oulu 1997. 72 (2) s.

042. Vähäkuopus, Riitta: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta terveyskeskussairaalan tutkimusosastolla. Oulu 1997. 85 (5) s.

043. Riihimäki, Janne: Jatkamiskelpoisuuden-käsite yrityssaneerauslaissa. Oulu 1997. 69 s.

044. Silvola, Tero: Toimintoperusteisen kustannuslaskentamallin kehittäminen kohdeyrityksessä. Oulu 1997. 83 (12) s.

045. Jurvansuu, Antti: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta Oulun lääninhallituksen yleishallintoyksikössä. Oulu 1997. 76 (6) s.

046. Nikkilä, Mika: Toimipaikkakohtaisen toimintolaskentamallin rakennekartoitus Suomen Posti Oy:lle. Oulu 1997. 82 (7) s.

047. Jääskelä, Juha: Ympäristölaskentatoimen nykytilan arviointi ja vaadittavat toimenpiteet kohdeyrityksessä. Oulu 1997. 90 s. (Luottamuksellinen 27.5.2002 saakka).

048. Kanervo, Jari: Laatumallin ja jatkuvan laadun parantamista tukevan mittarin kehittäminen yliopistollisen sairaalan neurokirurgiseen yksikköön. Oulu 1997. 96 (9) s.

049. Kivari, Pirjo: Building a performance measurement system: Nokia Mobile Phones, Special Products. Oulu 1997. 98 (20) s. (Luottamuksellinen 8.10.2000 saakka).

050. Takalo, Timo: Konsernitilinpäätöksen laatijan vaikutusmahdollisuudet konsernituloslaskelman ja konsernitaseen antamaan informaatioon. Oulu 1997. 100 (2) s.

051. Välimaa, Tero: Kustannuslaskennan kehittäminen yliopiston sisäisessä palveluyksikössä. Case: Oulun yliopiston atk-keskus. Oulu 1997. 71 (4) s.

052. Malinen, Pentti: Osakeyhtiön tilintarkastusinformaatio tilinpäätösinformaation osana. Oulu 1997. 77 (1) s.

053. Luoto, Pekka: Henkilöyhtiöiden oma pääoma. Oulu 1997. 117 (4) s.

054. Kiviniemi, Jouni: Benchmarkingin käyttö suomalaisissa yrityksissä - tutkimus Suomen Laatuyhdistyksen jäsenyrityksissä. Oulu 1997. 100 (4) s.

055. Kauppi, Susanna: Toimintoperusteinen laskenta sairaalan tulosyksikössä. Oulu 1997. 78 (8)s.

056. Narkilahti, Jouko: Yrityksen arvonmääritys yrityskauppatilanteessa. Oulu 1998. 98 s.

057. Kiuru, Sauli: Johdon informaatiojärjestelmät Pk-teknologiayrityksessä. Oulu 1998. 87 s.

058. Sohlo, Suvi: Käyttöomaisuuden poistot - osapuolten näkemyksiä viimeaikaisesta kehityksestä. Oulu 1998. 99 (1) s.

059. Kukkola, Juha: Aloittavan joint venturen rahoitus Venäjällä. Oulu 1998. 97 s.

060. Rancken, Nina: Evaluating New Product Life Cycle Profitability: Nokia Mobile Phones Special Products. Oulu 1998. 135 (8) s. (Luottamuksellinen 28.9.2003 saakka).

061. Rapakko, Anne: Ympäristölaskennan hyväksikäyttä Turveruukki Oy:ssä. Oulu 1998. 93 (1) s. (Luottamuksellinen 2.11.2003 saakka)

062. Ilvonen, Erja: Työkalujen kehittäminen prosessin toimintoperusteisen johtamisen tueksi: Case: Neste Polyester. Oulu 1998. 101 (5) s. (Luottamuksellinen 2.11.2003 saakka)

063. Mulari, Anne-Mari: Palkkiojärjestelmän kehittäminen teknologiayrityksessä. Oulu 1998. 85 (5) s. (Luottamuksellinen 30.11.2003 saakka)

064. Sääskilahti, Pekka: Euroopan talous- ja rahaliiton yritystaloudelliset vaikutukset. Oulu 1998. 100 (1) s.

065. Kemppainen, Mira: Korjausrakentamisen rahoitus asunto-osakeyhtiössä. Oulu 1999. 116 s.

066. Heikkilä, Sanna: Oulun Energian asiakaskannattavuuksien selvitys apuna uuden markkina- tilanteen hallinnassa. Oulu 1999. 102 (21) s. (Luottamuksellinen 8.2.2004 saakka)

067. Kuusisto, Ari: Budjetointiprosessi ja toimintolaskennan hyväksikäyttö budjetoinnissa, yrityksenä Helsingin Puhelin Oyj. Oulu 1999. 94 s. (Luottamuksellinen 15.3.2004 saakka)

068. Keränen, Markku: Finanssieriin liittyvän korkoriskin mittaaminen - Case: Metsä Group Financial Services Oy. Oulu 1999. 85 s. (Luottamuksellinen 15.3.2002 saakka)

069. Hokajärvi, Juha: Internetiin siirtyvän kaupankäynnin aiheuttamat muutokset yritysten kilpai- luedussa ja toimiala-asemassa. Oulu 1999. 87 (1) s.

070. Eskola, Elina: Toiminnan laatukustannukset kuparivalimon tilaus- ja toimitusprosessissa. Oulu 1999. 91 (4) s. (Luottamuksellinen 15.3.2004 saakka)

071. Pasanen, Sanna: Business Relationships and Network between the Software Firms in Oulu. Oulu 1999. 85 s.

072. Lakari, Torsti: Yritysmuodon valinta- ja muutospäätös osana yrityksen arvon kasvattamista. Oulu 1999. 76 s.

073. Koivuaho, Kari: Laatujohtamista tukeva suorituskyvyn mittausjärjestelmä - Case: Polar Electro Oy. Oulu 1999. 188 (2) s. (Luottamuksellinen 12.4.2004 saakka)

074. Isoaho, Pirkko-Liisa: Keskipohjalainen liikuntaseura talouden ja toiminnan tuottavuuden mittareilla arvioituna. Oulu 1999. 122 (4) s.

075. Poutiainen, Tuomo: Strateginen laskentatoimi projektinjohtourakoitsijan laskentajärjes- telmän osana. Oulu 1999. 72 s.

076. Niemelä, Iiris: Toimintolaskentamalli tilaus-toimitus -prosessissa. Oulu 1999. 82 (4) s. (Luottamuksellinen 31.5.2002 saakka).

077. Mankinen, Mikko: Toimintoperusteisen kustannuslaskentajärjestelmän rakentaminen kohde- yritykselle. Case: Securitas Arvokuljetusyksikkö. Oulu 1999. 71 s.

078. Alatalo, Terhi: Yritysten valmistautuminen Euroopan talous- ja rahaliittoon. Oulu 1999. 52 (2) s.

079. Oinonen, Vesa: Korkean teknologian yrityksen rahoitusstrategia. Oulu 1999. 87(1) s.

080. Weisell, Pirjo: Meijerin rinnakkaistuotanto ja sen yhteiskustannusten kohdistaminen tuotteille. Oulu 1999. 70 s. (Luottamuksellinen 30.8.2002 saakka).

081. Paavola, Arja: Palvelupakettikohtaisten kustannusten selvittäminen toimintolaskennan avulla Case: Oulun kaupungin teknisen keskuksen kunnossapitoyksikkö. Oulu 1999. 76 (7) s.

082. Riuttanen, Pekka: Kustannuslaskentajärjestelmän kehittäminen taloudellisen ohjauksen työ- välineeksi kohdeyrityksenä Arina-yhtymä. Oulu 1999. 95 (11) s. (Luottamuksellinen 1.11.2004 saakka).

083. Äijälä, Sirpa: Tuotekohtaisen kustannuslaskentajärjestelmän kehittäminen kohdeyritykselle. Oulu 1999. 94 (4) s. (Luottamuksellinen 29.11.2004 saakka).

084. Juntti, Mirva: Päivittäistavarakaupan tarjoushinnoittelu. 75 (3) s. Oulu 1999.

085. Kittilä, Eija: Kirjanpitolain soveltaminen Hailuodon kunnan laskentatoimeen. 79 (4) s. Oulu 1999.

086. Liimatainen, Petteri: Ympäristökustannukset LK-Products Oy:ssä. 65 s. Oulu 1999.

087. Pirnes, Pekka: Sitoutunut pääoma ja autokaupan kannattavuus. 109 (6) s. Oulu 1999.

088. Karjalainen, Jaakko: Changes in cost accounting when cost of sales is implemented - case Nokia Networks, Radio Access Systems. 101 (8) s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 14.2.2005 saakka).

089. Laukka, Sanna: Investoinnin kannattavuuden arviointi paperitehtaan raaka-ainemixin muuttuessa. 81 (10) s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 14.2.2005 saakka).

090. Härkönen, Auli: Business Simulation Games. 71 (5) s. Oulu 2000.

091. Mäki, Mikko: Oulun Hesburgerin suorituskykymittaristo. 120 s. Oulu 2000.

092. Rinkinen, Kari: Osakeoptiot kannustinjärjestelmänä Suomessa - käyttö ja käyttäytymis- vaikutukset. 61 s. Oulu 2000.

093. Raudaskoski, Erkki: Laatukustannusten seurantamallin rakentaminen: kohdeyrityksenä Rautaruukki Steel. 104 s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 17.4.2005 saakka)

094. Heikkinen, Veera: Tuloksentasaaminen ja yrityksen velkaisuus. 81 (2) s. Oulu 2000.

095. Hilli, Marko: Toimintoperusteinen kustannuslaskenta OYS:n Radioloian klinkan eteläiseen keskusröntgeniin. 84 (19) s. Oulu 2000.

096. Kiili, Maarit: Tasapainotetun mittariston rakentaminen Oulun kaupungin tekniselle keskuk- selle. 95 (1) s. Oulu 2000.

097 Soukka, Mari: Yritysmuodon sivuuttaminen verotuksessa. 165 s. Oulu 2000.

098. Siljander, Kalle: Delta and Delta-Gamma Approaches to Value at Risk for Options Positions. 60 (2). Oulu 2000.

099. Voho, Anne: Verouudistukset ja yritysten velkaantuminen. 118 (1) s. Oulu 2000.

100. Myllykangas, Heli: Ohjelmistotuoteperheen kannattavuuden arviointia. 111 s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 22.5.2005 saakka)

101. Kaarlela, Mikko: Laatukustannusten rakentaminen: Kohdeyrityksenä Rautaruukki Steel, Levytuoteet liiketoimintayksikkö. 81 (2) s. Oulu 2000.

102. Huhtala, Sonja: Organisaatioiden välinen tiedonsiirto informaatioprosessien uudelleen- suunnittelun apuvälineenä. 115 s. Oulu 2000. (Luotamuksellinen 6.11.2005 saakka)

103. Stöckel, Nina: Creating Rules and Regulations for Economically Meaningful Telework - Case: Nokia GmbH/Nokia Networks. 86 (27) s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 16.10.2003 saakka)

104. Vesterinen, Heikki: Tilintarkastajan riippumattomuus. 122 (1) s. Oulu 2000.

105. Paloranta, Veli-Pekka: Taloudellisen lisäarvon (EVA) laskeminen ja analysointi case- yrityksessä. 86 (6) s. Oulu 2000. (Luottamuksellinen 16.10.2005 saakka)

106. Moilanen, Antti: Osakeyhtiön osakkaan eri vaihtoehdot nostaa yhtiön varoja käyttöönsä. 66 s. Oulu 2000.

107. Kaikkonen, Merja: Konkurssiuhan tunnistaminen. 83 s. Oulu 2001.

108. Ala-Kopsala, Anssi: Tuloksenjärjestely ja yrityksen listautuminen. 81s. Oulu 2001.

109. Itäpalo, Sanna: Tilintarkastajan raportointi. 82 + 2 s. Oulu 2001.

110. Lassila, Sanna-Mari: Taloudellisen lisäarvon selvittäminen OMG Chemicals Oy:ssä. 81 + 5 s. Oulu 2001. (Luottamuksellinen 21.5.2006 saakka)

111. Junnikkala, Petteri: Henkilöstötilinpäätös tilitoimistossa. Case-yritys: Tahkola Tilitoimistot Oy. 77 + 10 s. Oulu 2001. (Luottamuksellinen 5.6.2006 saakka)

112. Lampi, Juha: Toimintoperusteisen kustannuslaskentajärjestelmän rakentaminen Nemo Technologies Oy:lle. 89 + 2 s. Oulu 2001. (Luottamuksellinen 3.9.2006 saakka)

113. Lusua, Maarit: Oulun yliopiston tasapainotettu menestystekijämittaristo. 82 + 2 s. Oulu 2001.

114. Latvakoski, Hannele: Projektin tuotekustannuslaskelmien vertailu. 55 + 13 s. Oulu 2001.

115. Mukka, Raila: Tuloksentasaus konkurssiyrityksillä. 74 + 2 s. Oulu 2001.

116. Pikkarainen, Tero: Formulating strategy for activity-based costing/management application business – case QPR. 117 s. Oulu 2001.

117. Silvennoinen, Kaija-Liisa: Oy:n ja Royal Hotels Oy:n fuusion vaikutus taloudellisen lisäarvon muodostumiseen. 81 s. Oulu 2001.

118. Suopajärvi, Niina: Customer Profitability; Analysis and Evaluation of the Current Follow-up Case Stora Enso Fine Paper. 138 s. Oulu 2001. (Luottamuksellinen 19.11.2006 saakka)

119. Hyytinen, Matti: Verohallinnon budjetointikokeilun arviointi. 104+3s. Oulu 2001.

120. Jääskö, Kristiina: Verosuunnittelu yrityksen sukupolvevaihdoksessa. 79 s. Oulu 2001.

121. Karjalainen, Pasi: Arvostrategiat suomalaisilla osakemarkkinoilla. 90 s. Oulu 2001.

122. Leiste, Mari: Erityistarkastusraporttien käyttö konkursseihin liittyvien rikosten selvittämisessä. 65 s. Oulu 2001.

123. Näätsaari, Aila: Henkilöstörahaston ja voittopalkkiojärjestelmän vaikutukset: motivaatio ja yrityksen kannattavuuden seuraaminen. 118+4 s. Oulu 2002.

124. Heikkala, Marika: Suomen rahoitusmarkkinoiden muutosten vaikutukset pörssiyhtiöiden rahoituslähteiden käyttöjärjestykseen 1990-luvulla. 74 s. Oulu 2002.

125. Liljeroos, Mauno: Verotuksen vaikutus osakeyhtiön voitonjaon suunnittelussa. 89+9 s. Oulu 2002.

126. Rautiainen, Virpi: Tutkimus- ja kehityskustannusten vaikutus yritysten arvoon toimialoittain. 70+3 s. Oulu 2002.

127. Rousu, Tytti: Kommandiittiyhtiön muuttaminen osakeyhtiöksi oman pääoman käsittelyn näkökulmasta. 73 s. Oulu 2002.

128. Syväjärvi, Virpi: Koneiden ja kaluston EVL-maksimipoistojen pieneneminen kuljetusalalla: Case Syväjärven Kuljetus. 97+3 s. Oulu 2002.

129. Vilppola, Mervi: Toimintolaskenta projektiliiketoimintaa harjoittavassa yrityksessä. 68+4 s. Oulu 2002. (Luottamuksellinen 27.3.2007 saakka.)

130. Heikkilä, Ulla: Pro forma –muotoinen taloudellinen informaatio arvopaperimarkkinalain mukaisessa listalleottoesitteessä. Case: QPR Software Oyj. 123 s. Oulu 2002. (Luottamuksellinen 22.4.2007 saakka.)

131. Kurkela, Heta: Arvonmäärityssovelluksen rakentaminen. 74 + 9 s. Oulu 2002.

132. Leino, Jyri: TVL 42§:ssä tarkoitetun muun kuin julkisen osakeyhtiön pienosakkaan verotuksellisesti optimaalinen osingonjako. 69 + 5 s. Oulu 2002.

133. Rieppo, Jussi: Budjettiharhan syntyyn vaikuttavat tekijät. 100 + 2 s. Oulu 2002. (Yhteistyö Lapin yliopiston kanssa.)

134. Lapola, Mikko: Budjetointi-ilmapiiri kohdeyrityksessä – Case Filtronic LK Oy. 92 + 2 s. Oulu 2002. (Luottamuksellinen 17.6.2007 saakka)

135. Ukonmaanaho, Elsa: Puoliformaalit talouden ohjauksen tietojärjestelmät ja mittarit – toiminta-analyyttinen tutkimus. 114 + 1 s. Oulu 2002.

136. Hakola, Mikko: Vuonna 2000 listautuneiden IT-yritysten kassavirta- ja lisävoittoperusteinen arvonmääritys. 86 s. Oulu 2002. (Yhteistyö Lapin yliopiston kanssa.)

137. Kauhanen, Tea: Käyttöomaisuuskustannusten huomiointi koulutuspalvelujen hinnoittelussa. 87 + 4 s. Oulu 2002.

138. Kronqvist, Kari-Pekka: Osakeyhtiömuotoisen pienyrityksen sukupolvenvaihdos verotuksen näkökulmasta. 92 + 3 s. Oulu 2002. (Luottamuksellinen 28.10.2007 saakka)

139. Haapalahti, Jyri: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu osakeyhtiössä. 74 s. Oulu 2002.

140. Rumpunen, Katja: Industry-wide averages as targets for financial ratios: Finnish evidence. 64 s. Oulu 2002.

141. Paasovaara, Marko: Kriisiyhtiöiden jatkuvuus-periaatteen toteutumisen arviointi ja siitä raportointi tilintarkastajien näkökulmasta. 126 s. Oulu 2002. (Yhteistyö Lapin yliopiston kanssa.)

142. Lantto, Anna-Maija: The Role of Accruals in Predicting Future Cash Flows. 66 s. Oulu 2002.

143. Pikkarainen, Kari: Riskirahoitusyrityksen osakkuusyritysten ohjausmalli – haastattelututkimus. 107 s. Oulu 2002.

144. Räsänen, Ville: Konsernirakenteen muuttamisen verokohtelu. 75 s. Oulu 2002.

145. Savilaakso, Juha: Target Cost Management – Analysis of the Achievements. 124 s. Oulu 2002.

146. Vaarala, Heli: Erään matkailupalveluyrityksen asiakassuhteiden kannattavuuslaskenta. 89 s. Oulu 2002. (Luottamuksellinen 16.12.2007 saakka.)

147. Virkkula, Kaisu: Vuoden 1993 verouudistuksen vaikutukset yritysten rahoitusrakenteisiin. 85 s. Oulu 2002.

148. Halonen, Mervi: Tilintarkastajan ja asiakkaan välinen suhde. 86 s. Oulu 2003.

149. Huhtanen, Jari: Tilintarkastajan selvitys yrityssaneerauksessa. 75 + 1. Oulu 2003.

150. Holappa, Juha: Tietotekniikkainvestointien arviointi: tutkielma kohdeyrityksen tietojärjestelmäinvestoinnin onnistumisesta. 104 + 8 s. Oulu 2003 (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) (Luottamuksellinen 24.2.2008 saakka.)

151. Juntunen, Heikki: Polttoaineiden hintaan vaikuttavat tekijät ja polttoainekustannusten budjetointi voimalaitoksessa. 88 + 8 s. Oulu 2003.

152. Sunnari, Hanna: Toimintokohtaisten yksikkökustannusten selvittäminen Ocotec Oy:ssä. 86 s. Oulu 2003. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) (Luottamuksellinen 24.2.2008 saakka.)

153. Huotari, Juha: Tilintarkastajan vastuu osakeyhtiön listautumisvaiheessa. 100 + 6 s. Oulu 2003.

154. Kemppainen, Anu: Toimialan vaikutuksesta tilinpäätöksen tunnuslukuihin. 81 s. Oulu 2003.

155. Korhonen, Ulla: Omaisuuserien arvon alentumisen määrittäminen ja kirjaaminen IAS:n, U.S: GAAP:n ja suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaan. 96 s. Oulu 2003.

156. Saukkoriipi, Jani: Pienen osakeyhtiön verotuksellisesti optimaalisin varojenjako. 82 s. Oulu 2003.

157. Tolonen, Hanna: Ohjelmistotuotealan yritysten investointisuunnittelu. 87 + 21 s. Oulu 2003.

158. Haanpää, Sanna: Asiakaskannattavuuslaskenta eräässä kuljetusalan yrityksessä. 92 s. Oulu 2003.

159. Kantola, Hannele: Yrityksen strategiaan ja tuotteen elinkaaren vaiheeseen mukautettu talouden hallinta – Case EMG Technologies Oy. 85 + 1 s. Oulu 2003. (Luottamuksellinen 16.6.2008 saakka.)

160. Moilanen, Sinikka: Laskentatoimen rooli tuotannon kehittämisessä. 66 + 2 s. Oulu 2003.

161. Schönberg, Anu: Johdon optioiden arvostaminen IFRS 19-standardin mukaan. Case Nokia Oyj. 68 + 2 s. Oulu 2003.

162. Tuomela, Johannes: PK-yrityksen verotuksen optimointi omistajan ja yrityksen näkökulmasta case-osakeyhtiössä. 102 + 18 s. Oulu 2003. (Luottamuksellinen 16.6.2008 saakka.)

163. Kankainen, Aleksi: Taloudenohjausjärjestelmän kehittäminen Rovaniemen maalaiskunnalle. 93 + 12 s. Oulu 2003. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.)

164. Tuomaala, Tuulia: Balanced scorecard –pohjaisen johdon ohjausjärjestelmän kehittäminen kohdeyritykseen. 65 s. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.)

165. Ikonen, Jarno: Liikearvo ja sen käsittely kansainvälisellä tilinpäätösstandardilla (IAS/IFRS). Case Polar Electro Oy. 88 + 1 s. Oulu 2003. (Luottamuksellinen 8.9.2008 saakka.)

166. Järvelä, Hanna: Toimintolaskennan käyttöönotto pienessä metalliteollisuusyrityksessä – case Miilux Oy. 79 + 4 s. Oulu 2003. (Luottamuksellinen 8.9.2008 saakka.)

167. Tuomivaara, Heikki: Konsernitilinpäätöksessä käytettyjen konsolidointimenetelmien harmonisoituminen eräissä suurissa eurooppalaisissa pörssiyrityksissä. 104 s. Oulu 2003. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.)

168. Soukka, Erja: Tilintarkastajan riippumattomuus. 80 s. Oulu 2003.

169. Kuusela, Jarmo: Näkymättömän varallisuuden mittaamismallien arviointi ja luokittelu. 107 s. Oulu 2003. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.)

170. Kulmunki, Sanna: Suhdanteiden vaikutus tilinpäätöksen tunnuslukuihin. 82 + 1 s. Oulu 2003.

171. Heikkinen, Jukka-Matti: Tilinpäätöstunnuslukujen jakaumaominaisuudet suomalaisilla, japanilaisilla ja yhdysvaltalaisilla yrityksillä. 91 s. Oulu 2004.

172. Heikkilä, Juha: Kannattavuuden kehittyminen kauppa- ja teollisuusministeriön Taitava- ohjelmaan osallistuneissa yrityksissä. 71 s. Oulu 2004.

173. Saranki, Jaakko: Osakaskohtainen lainaosuuden laskenta ja seuraaminen asunto- osakeyhtiössä. 93 + 9 s. Oulu 2004. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 174. Lauronen, Jarmo: EU:n tilintarkastusnormiston vaikutus Suomessa. s. 90. Oulu 2004. 175. Pöykkölä, Hannele: Differences in the information content of accounting standards: Difference between IAS and US GAAP Earnings Response Coefficients s. 72 + 1. Oulu 2004. 176. Vainikka, Anne: Yhdysvalloissa havaittujen kirjanpitoskandaalien vaikutus suomalaisiin tilintarkastuskäytäntöihin. s. 138 + 3. Oulu 2004. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 177. Muranen, Paula: Osinkoverotus. s. 73. Oulu 2004. 178. Ahava, Kirsi: Tilintarkastajan raportointivelvollisuus ja vastuu. s. 77+5. Oulu 2004. 179. Kuokkanen, Katariina: Vähäisen toiminnan arvonlisäverotus. s 63 + 7. Oulu 2004. 180. Paakki, Eija: On the Different Information Content of IAS (IFRS) –Based Earnings and Cash Flows. s . 71 + 3. Oulu 2004. 181. Hämäläinen, Marika: The measuring and valuation of variable costs in paper industry. Case Stora Enso Oyj. s. 71. Oulu 2004. (Luottamuksellinen 14.6.2009 saakka.) 182. Kortela, Antti: Analyytikkojen ennustustarkkuus ja ennustustarkkuuteen vaikuttavat tekijät. s. 79 + 1. Oulu 2004. 183. Laakso, Heli: IAS 14 –segmenttiraportoinnin informaatioarvo sijoittajien näkökulmasta. s. 71 +3. Oulu 2004. 184. Pietikäinen, Mervi: Liikearvon käsittely IAS:n, US GAAP:n ja suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaan. s. 88. Oulu 2004. 185. Rantsi, Teemu: A paradigm change: from historical cost accounting to fair value accounting. s. 70. Oulu 2004. 186. Suvanto, Anni: Tuote- ja asiakaskannattavuusanalyysi sähkönmyyntiyhtiössä. s. 95 + 22. Oulu 2004. (Luottamuksellinen 14.6.2009 saakka.) 187. Zerni, Mikko: Profitability of R&D investments in different institutional environments. s. 74 +5. Oulu 2004. 188. Sarajärvi, Teija: Sukupolvenvaihdossuunnitelman laatiminen kommandiittiyhtiömuotoisessa perheyrityksessä verotuksen näkökulmasta tarkasteltuna. s. 82. Oulu 2004. 189. Peltoniemi, Pekka: Henkilöstötilinpäätös. Case Lapin liikuntakeskus. s. 76. Oulu 2004 190. Pöyhtäri, Sanna-Mari: Terveydenhuoltopalveluiden hinnoittelu. Vertaileva case-tutkimus. s. 64 + 6. Oulu 2004 191. Talala, Tarja: Tunnuslukujen jakaumaominaisuuksista ja kansainvälisistä eroista. s. 75. Oulu 2004 192. Liehu, Katariina: Osakeyhtiön sivuuttaminen verotuksessa. s. 69. Oulu 2004 193. Lindén, Hanna: Tuloksensäätely IAS-ympäristössä. s. 69 +2. Oulu 2004 194. Määttä, Eeva-Maria: Aineellisen käyttöomaisuuden arvostamisen keskeiset ongelmat kirjanpitolain, elinkeinoverolain ja IAS-standardien mukaan. s. 80. Oulu 2004 195. Konochevitch, Julia: Critical comparison of the International Accounting Standards and Russian Accounting Standards.s. 92. Oulu 2004 196. Paloma, Heidi: Yliopiston ulkopuolisen projektirahoituksen tilivelvollisuusjärjestelmä. Case: Oulun yliopisto. s. 89 + 3. Oulu 2004 197. Juotasniemi, Juulia: Sähkömarkkinatoimintojen kannattavuus vapailla markkinoilla. s. 91 + 7. Oulu 2004. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 198. Löytölä, Miia: Tilintarkastajan lausunnot ennen konkurssia ja tilintarkastajan vastuu tarkastetun yrityksen konkurssirikoksissa.s. 89 + 1. Oulu 2004 199. Määttä, Jenny: Immateriaalioikeudet yrityksen verotuksessa – arvostus ja jaksotus. s. 95. Oulu 2004 200. Iivari, Mika: Tilinpäätösdokumenttien elektroninen mallintaminen XML-merkintäkielen avulla. s. 104. Oulu 2004. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 201. Määttä, Johanna: Pienyrityksen arvonmääritys lisäarvomallin avulla. s. 91. Oulu 2004 (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 202. Peteri, Pia: Sisäisen valvonnan kehittäminen julkis-yhteisössä: Case Savonlinnan kaupunki. s. 95 + 11. Oulu 2005. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 203. Romu, Mikko: Segmenttiraportointikäytännön kehitys suurimmissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä. s. 82. Oulu 2005. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 204. Ellonen, Vesa: Tuotteena turvallisuus, tavoitteena taloudellinen tehokkuus – toimintolaskennan hyödynnettävyys poliisihallinnossa ja erityisesti poliisin tietohallintokeskuksessa. s. 115 + 5. Oulu 2005. (Luottamuksellinen 21.2.2010 saakka.) 205. Pörhölä, Vesa: Taloudellisen toimintaympäristön merkitys tutkimus- ja tuotekehityskustan-nusten arvonmääräytymiseen osakemarkkinoilla. s. 71 + 3. Oulu 2005. 206. Kantola, Hanna-Leena: Verkkoraportoinnin laajuus ja raportointiin vaikuttavat tekijät suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 78 +5. Oulu 2005. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 207. Räsänen, Kati: Matkailupalveluiden kannattavuuden mittaaminen pienyrityksessä toimintolaskennan avulla. Case Korvalan Kestikievari s.73 + 3. Oulu 2005. (Luottamuksellinen 21.2.2010 saakka.) (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 208. Tervo, Kirsi-Mari: Vuoden 2005 osinkoverouudistuksen vaikutus pörssiyhtiöiden osingonjakoon s. 91 +3. Oulu 2005. 209. Lantto, Antti: Tunnunlukukovenanttien käyttö ja merkitys erään suomalaisen rahoituslaitoksen yritysluototuksessa s. 67. Oulu 2005. 210. Lohi, Paulus: Yrityksen arvonmääritys yrityskaupan ja sukupolvenvaihdoksen yhteydessä: Asiantuntija-analyysien tarkastelua s. 129 + 20. Oulu 2005. 211. Jarva, Henry: Yrityksen kannattavuuden ennustaminen tuloksenjärjestelyn avulla s. 79 + 5. Oulu 2005. 212. Laurila, Katja-Maria: The profitability of a project accounting system investment in a case company s. 64 +3. Oulu 2005. 213. Pahkala, Liisa: Toimintolaskentaperusteisen laskentamallin rakentaminen kohdeorganisaatiolle s. 85 + 3. Oulu 2005. 214. Rautio, Jani: Ruukki Productionin Raahen yksikön palvelutoimittajien taloudellisen tilanteen seuranta-menettelyn kehittäminen s. 95. Oulu 2005. (Luottamuksellinen 23.5.2010 saakka.) 215. Zheng, Xiaosong: Accounting Systems and Financial Reporting Quality in Emerging Capital Markets s. 84. Oulu 2005. 216. Moilanen, Seppo: Tilitoimistosektorin palvelurakenteen muutos tilitoimiston näkökulmasta s. 145 (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 217. Bagaeva, Alexandra: The Information Content of Earnings and Cash Flows in Compliance with International Financial Accounting Standards s. 84 + 1. Oulu 2005. 218. Ehrola, Katja: Value Relevance of Earnings in Different Institutional Environments s. 58 + 2. Oulu 2005. 219. Hintikka, Tomi: IAS 39 –standardin mukainen rahoitusinstrumenttien suojaus-laskenta: Case KCI Konecranes s. 64 + 2. Oulu 2005. 220. Melamies, Kukka: Effects of nationality, industry and company size to environmental reporting s. 85 +4. Oulu 2005. 221. Palola, Katariina: Veronormien yritysjärjestelysäännösten soveltaminen osakeyhtiön sulautumisessa s. 82. Oulu 2005. 222. Rahkala, Johanna: Kunnallisen tilintarkastajan antamat tilimuistutukset ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille s. 99. Oulu 2005. 223. Rinne, Hannele: Virheellinen tilinpäätös ja tilintarkastajan vastuu s. 63. Oulu 2005. 224. Särkkä, Susanna: Balanced Scorecard –mittariston rakentaminen ja käyttöönotto kohdeyrityksessä s. 100. Oulu 2005. 225. Väärälä, Juha: Analyytikkojen muodostamien tulosennusteiden tarkentumisnopeuden estimointi suomalaisilla osakemarkkinoilla s. 79 + 10. Oulu 2005. 226. Yao, Yao: Matching of Earnings and Earnings Quality s. 72. Oulu 2005. 227. Heikkinen, Jari: Tarkastusvaliokunnat ja niiden riippumattomuutta selittävät tekijät suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 72 + 2. Oulu 2005. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 228. Immonen, Katja: Osakeyhtiön sulautumisen verotus s. 86. Oulu 2005. 229. Mikkola, Vesa: Total Cost Model for Inbound Logistics s. 93. Oulu 2005. (Luottamuksellinen 29.8.2008 saakka.) 230. Nissilä, Erkki: Pitkän toimeksiantosuhteen vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 92. Oulu 2005. 231. Myllylä, Tiina: Yritysmuodon valinta ja verosuunnittelu – vertailussa henkilöyhtiöt ja osakeyhtiöt s. 68. Oulu 2005. 232. Mäkipää, Mika: Liikearvon poistojen informaatioarvo s. 63. Oulu 2005. 233. Palokangas, Päivi: Maatalouden verosuunnittelu – yhtiöittäminen s. 71. Oulu 2005. 234. Malinen, Antti: Ei-rahamääräisen suoritusmittauksen ja tuottojen välinen yhteys suomalaisissa pörssiyrityksissä s. 60, Oulu 2005. 235. Vuorivirta, Outi: Impact of accounting regulation on the financial ratio classifications s. 80 + 2. Oulu 2005. 236. Vännilä, Leena: Kustannuslaskentajärjestelmän rakentaminen ohjelmistoyritykselle s. 79 + 1. Oulu 2005. 237. Pohjanvesi, Satu: Tilinpäätöskäytäntöjen väliset erot ja niiden vaikutukset tilinpäätöksen tunnuslukuihin s. 83 + 7. Oulu 2005. 238. Väliranta, Jenni: Osakkeenomistajien käsitykset tilintarkastuskertomuksen roolista osana tilintarkastuksen odotuskuilua s. 98 + 9. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa.) 239. Lämpsä, Elina: Tilikauden tuloksen ominaisuuksien vaikutukset oman pääoman kustannukseen s.69. Oulu 2006. 240. Tuomaala, Lauri: Earnings quality and growth patterns in different accounting environments s. 77. Oulu 2006. 241. Rinne, Jukka: Toimintolaskentamallin suunnittelu pienelle IT-palveluyritykselle s. 106. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 242. Vimpari, Valtteri: Divestointi-ilmoituksen vaikutus emoyhtiön osakekurssiin s. 88. Oulu 2006. 243. Kari, Hannu: Yrityssaneerauksen onnistumisen ennustaminen tunnuslukuanalyysin avulla s. 88. Oulu 2006. 244. Uusi-Illikainen, Hannu: IFRS-standardien mukaan laadittujen tilinpäätösten hyödyllisyys sijoitusanalyytikoille s. 97. Oulu 2006. 245. Kuivalainen, Rauni: Yritystuen tilintarkastus. Kvalitatiivinen malli yritystuen tilintarkastusprosessista s. 103 + 1. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 246. Leikkainen, Minna: Lakisääteisen tilintarkastuksen merkitys pankkien luottopäätösten yhteydessä s. 122 +3. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 247. Juntunen, Merja: Sukupolvenvaihdos ja verotus s. 86. Oulu 2006. 248. Polso, Mikko: Toiminnanohjausjärjestelmän vaikutus laskentahenkilöstön toimenkuvaan s. 51. Oulu 2006. 249. Peltola, Jari: Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointi osana tilinpäätösinformaatiota suomalaisissa suuryrityksissä s. 120. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 250. Seppänen, Janne: Lidlin vaikutus paikallisosuuskauppojen kannattavuuteen s. 64. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 251. Lassila, Raija: Kustannuslaskentajärjestelmän rakentaminen kohdeyritykselle s. 87 + 7. Oulu 2006. 252. Yu, Xuebin: The effect of timeliness and conservatism for accounting income s. 67. Oulu 2006. 253. Laakko, Sanna-Mari: Hyvän tilintarkastustavan noudattaminen tilintarkastuslautakunnan ratkaisujen valossa s. 106 + 4. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 254. Maimann, Anne: Tilintarkastuksen tarpeellisuus ja siihen vaikuttavat tekijät pohjoissuomalaisessa pienyritysaineistossa s. 152. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 255. Ekfors, Esa-Pekka: IAS 14 –segmenttiraportointi sijoittajan kannalta s. 89 + 2. Oulu 2006. 256. Kähkönen, Timo: Omistajaohjauksen vaikutus yrityksen tuloksen ennustamiseen s. 85. Oulu 2006. 257. Puolitaival, Kaisa: Osinkoverouudistuksen vaikutukset ketjuverotukseen s. 79. Oulu 2006. 258. Schönberg, Samuli: Palkkioiden vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 72. Oulu 2006. 259. Myllymäki, Janne: Hallitun kasvun analysointi eräissä suomalaisissa suuryrityksissä s. 100 + 9. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 260. Paakkola, Simo: Tilintarkastuksen odotuskuilu kunnan määräämisvallassa olevissa yhtiöissä s. 126 + 25. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 261. Liukkonen, Ilkka: Jakautumisen käyttö sukupolvenvaihdosta edeltävänä toimena s. 70. Oulu 2006. 262. Säkkinen, Katja: Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto ja vaikutukset talouden ohjaukseen Osuuskauppa Arinassa s. 100 + 8. Oulu 2006. 263. Järvelä, Juha: Pienosakeyhtiön verosuunnittelu case-yhtiössä s. 150. Oulu 2006. 264. Luo, Jieyun: The Effect of Banking Reputation on the Firm's IPO Underpricing s. 72. Oulu 2006. 265. Yu, Changling: The Information Content of Earnings and Prices: A Simultaneous Equations Approach s. 78. Oulu 2006. 266. Koskela, Olli-Matti: Suomalaisten pörssiyhtiöiden valmistautuminen IFRS- tilinpäätöskäytäntöön ja siirtymäraportoinnin laatu s. 96. Oulu 2006. 267. Ojala, Antti: Tutkimus- ja tuotekehityshenkilöstön määrän vaikutus yrityksen markkina- arvoon s. 69. Oulu 2006. 268. Seppänen, Miia-Susan: Listaamattoman osakeyhtiön ja sen omistajayrittäjän verosuunnittelu sekä voitonjaon optimointi s. 115 + 4. Oulu 2006. 269. Kiianmies, Aino-Mari: Minimising the costs of personnel´s ill-being s. 74 + 7. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa) 270. Räbb, Camilla: Henkilöstöraportoinnin laajuus suomalaisten pörssinoteerattujen informaatioteknologiayhtiöiden vuosikertomuksissa s. 91. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa) 271. Harju, Kari: Työsuhdeoptioiden esittäminen tilinpäätöksessä IFRS 2-standardin mukaan s. 63 + 2. Oulu 2006. 272. Kankaala, Kari: Listautumisen vaikutukset teknologiaintensiteettiin ja operatiiviseen suorituskykyyn s. 98. Oulu 2006. 273. Piltonen, Mari: Tilintarkastajan vaihtamisen vaikutus yrityksen tuloksen laatuun s. 82. Oulu 2006. 274. Latvala, Kati: Osingonjakovirran tasaisuuden ja tuloksenjärjestelyn välinen riippuvuus s. 74. Oulu 2006. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 275. Haapala, Olli-Pekka: Balanced Scorecard –mittaristo strategisena työkaluna julkisorganisaatiossa s.97 + 16. Oulu 2007. 276. Koivumäki, Tuomas: Tarkastusvaliokunnan vaikutus tilintarkastuspalkkioon s. 70. Oulu 2007. 277. Seppänen, Pentti: Osakeyhtiön johdon vastuu taloudellisesta informaatiosta s. 75. Oulu 2007. 278. Heikkilä, Harri: Financial Evaluation of Case Investment Project s. 54 + 2. Oulu 2007. 279. Ovaskainen, Antti: Osakeperusteisten kannustinjärjestelmien esittämisen laadukkuus suurimmissa OMX –listan yhtiöissä s. 142. Oulu 2007 (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 280. Honkala, Matti: Toimintolaskentajärjestelmän kehittäminen ja kustannusajureiden valinta s. 94. Oulu 2007. 281. Hordijk, Steven: Outsourced financial shared service centres, how to stay in control s. 82. Oulu 2007. 282. Penson, Sami: Metsäsektorin kannattavuuden kehitys euroaikana s. 81. Oulu 2007. 283. Vaaraniemi, Hanna: Tilintarkastajan pätevyys s. 65 + 1. Oulu 2007. 284. Mäkelä, Elina: Vaikuttiko vuosituhannen vaihteen teknologiakupla pääomasijoittamiseen Suomessa? s. 60. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 285. Seppänen, Teija: Tilintarkastajille maksettujen palkkioiden ja yrityskohtaisen riskin välinen riippuvuus suomalaisissa pörssiyrityksissä s. 79. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 286. Kauppinen, Tuomas: Kansainvälisten corporate governance –järjestelmien vaikutus voittojen osakemarkkinavasteeseen s. 101. Oulu 2007. 287. Pintamo-Kenttälä, Toni: Suomen kiinteistösijoitusyhtiöiden arvostuksen ja kannattavuuden vertaaminen Ruotsin, Saksan ja Yhdysvaltojen yrityksiin s. 60. Oulu 2007. 288. Määttä, Markku: Kirjanpitoskandaalien vaikutus tilintarkastuspalkkioihin Pohjoismaissa s. 62. Oulu 2007. 289. Tervo, Elisa: Tuloksenjärjestely ja yrityksen maksuvalmius s. 83 + 3. Oulu 2007. 290. Kukkonen, Olli: Kohdeyrityksen optimaalisen kassavarannon määrittäminen s. 74. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 291. Uusinarkaus, Janne: IFRS- ja US GAAP –standardien eroista johtuvat vaikutukset eräiden suomalaisten yritysten tulokseen ja omaan pääomaan SEC:n vaatimissa täsmäytyslaskelmissa s. 90. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 292. Anttonen, Jaakko: Sahojen strategiavalintojen ja liiketaloudellisen menestyksen väliset yhteydet s. 76 + 2. Oulu 2007. 293. Filppula, Kirsi (toinen tekijä: Räihä-Inkilä, Kaisa): Toimintolaskentajärjestelmän rakentaminen – laadullinen tapaustutkimus s. 112 + 2. Oulu 2007. 294. Räihä-Inkilä, Kaisa (toinen tekijä: Filppula, Kirsi): Toimintolaskentajärjestelmän rakentaminen – laadullinen tapaustutkimus s. 112 + 2. Oulu 2007. 295. Shi, Tingting: The international accounting difference in the timeliness and conservatism on the properties of accounting earnings s. 73. Oulu 2007. 296. Ventelä, Juha: Tuloksenjärjestely ja listautumisen jälkeiset osakeannit s. 65. Oulu 2007. 297. Vikeväinen, Juha: Analyytikoiden ja aikasarjamallien ennustetarkkuus suomalaisella aineistolla vuosina 2003 – 2006 s. 111. Oulu 2007. 298. Wu, Yani: Income smoothing and the improvement of the information content of earnings s. 76. Oulu 2007. 299. Kotila, Riikka: Barter-kaupan taloudelliset vaikutukset s. 93. Oulu 2007. 300. Leinonen, Janne: Psykologisten tekijöiden vaikutus sijoittajien käyttäytymiseen: Arvo- ja kokoanomaliat suomalaisilla osakemarkkinoilla s. 70. Oulu 2007. 301. Majamaa, Jussi: Earnings management surrounding top executive retirements in Finnish companies s. 60. Oulu 2007. 302. Piltonen, Susanna (toinen tekijä: Säkkinen Jukka): Tuloksen laadun ja käsittelyn vaikutus Big-4 tilintarkastusyhteisöjen palkkioihin kansainvälisesti s. 100+7. Oulu 2007. 303. Säkkinen, Jukka (toinen tekijä: Piltonen, Susanna): Tuloksen laadun ja käsittelyn vaikutus Big-4 tilintarkastusyhteisöjen palkkioihin kansainvälisesti s. 100+7. Oulu 2007. 304. Ukkola, Sari: Osakeyhtiön voitonjako s. 91. Oulu 2007. 305. Väänänen, Paula: Tulosyksikköorganisaation ohjauksen kehittäminen: Case Yritys Oy s. 61+5. Oulu 2007. 306. Heittola, Taija: Kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS) siirtymisen vaikutukset suomalaisten pörssiyhtiöiden tunnuslukuihin eri toimialoilla s. 73. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 307. Kanniainen, Riikka: The effect of R&D to the market value of a firm s. 57. Oulu 2007. 308. Ryynänen, Heikki: Suoritusmittauksen moniselitteisyys julkisella sektorilla s. 76. Oulu 2007. 309. Tervonen, Tapani: The Impact of Macroeconomic News Releases on Finnish Stock Market: The Role of Foreign Ownership s. 56+1. Oulu 2007. 310. Alakörkkö, Tero: (toinen tekijä: Onkamo, Suvi): Omistajaohjauksen yhteys yrityksen menestymiseen ja markkina-arvostukseen suomalaisessa aineistossa s. 105. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 311. Onkamo, Suvi: (toinen tekijä: Alakörkkö, Tero): Omistajaohjauksen yhteys yrityksen menestymiseen ja markkina-arvostukseen suomalaisessa aineistossa s. 105. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 312. Saarimäki, Jouko: The change in the value relevance of property investment companies´ book values and earnings after the adoption of IFRS s. 80. Oulu 2007. 313. Mertaniemi, Simo: Talouden ohjaus kansainvälistyvässä yrityksessä s. 64. Oulu 2007. 314. Rusko, Satu: Tilintarkastuksen laadunvarmistus ja odotuskuiluongelma s. 82. Oulu 2007. 315. Hannula, Leila: Toimintakertomuksen riskiraportoinnin yhteys markkina- ja tilinpäätösperustaisiin riskeihin s. 102 + 3. Oulu 2007. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 316. Huovinen, Heta: Työvoiman vuokraus käyttäjäyrityksen näkökulmasta s. 109. Oulu 2007. 317. Kumpulainen, Esa: Pitkään P/E -lukuun perustuvat sijoitusstrategiat Suomen osakemarkkinoilla s. 108. Oulu 2007. 318. Punkkinen, Tiina: Kausivaihteluiden vaikutukset tilinpäätöstunnuslukujen luokittumiseen: informaatioteknologian toimiala s. 76 + 8. Oulu 2007. 319. Sassi, Eeva: Osinko- ja yritysverotuksen vertailua Suomessa ja Virossa s. 74 + 2. Oulu 2007. 320. Korpi, Virpi: Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma yliopistoissa s. 70. Oulu 2008. 321. Majuri, Juha-Matti: Pienosakeyhtiön varojenjako s. 90. Oulu 2008. 322. Mällinen, Jarmo: Kuinka analyytikoiden konsensusennusteet heijastuvat osakkeiden hintoihin vuosina 2004 – 2007 s. 71. Oulu 2008. 323. Häyrynen, Sari: Pro forma -informaation esittämisen laadukkuus suomalaisissa listalleottoesitteissä s. 61 + 1. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 324. Vitikka, Riitta: Halloween-anomalian esiintyminen Helsingin arvopaperipörssissä vuosina 1963-2007 s. 98. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 325. Luukela, Hannu: Verorikkomuksen taloudellinen näkökulma s. 81. Oulu 2008. 326. Heikkinen, Ville: Maksukykyisyystesti ja hallituksen vastuu s. 98. Oulu 2008. 327. Korkala, Ville: Avoimen yhtiön ja osakeyhtiön verotuksen edullisuuden vertailu omistajayrittäjän näkökulmasta s. 67. Oulu 2008. 328. Tumelius, Antti: Sähköverkkoliiketoiminnan tunnuslukujen jakaumaominaisuudet Suomessa tilikaudella 2006 s. 69. Oulu 2008. 329. Ahola, Johannes: Uusi osakeyhtiölaki ja osakeyhtiökäytäntö s. 82. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 330. Pajulampi, Tanja: Suomalaisten pörssiyhtiöiden IFRS-siirtymisen vaikutukset markkina- arvoon ja tunnuslukuihin s. 63. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 331. Rantakokko, Katri: Pienen matkailuyrityksen investointipäätöksenteosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä s. 100 + 1. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 332. Henttu-Aho, Tiina: Onko perinteisen budjetoinnin aika ohi? Vuosibudjetoinnin asema ja budjetoinnin uudet kehityssuuntaukset s. 87 + 1. Oulu 2008. 333. Kari, Johanna: Aloittavan yrityksen strategian vaikutus johdon laskentajärjestelmän valintaan -tapaus – perustettava yritys s. 79. Oulu 2008. 334. Kiurusalmi, Joonas: 1980-luvun lopun nousukauden ja 1990-luvun alun lama-ajan tuloksen järjestely s. 71. Oulu 2088. 335. Konttila, Jaakko: Development of service business case practices in case company s. 76 + 7. Oulu 2008. 336. Rekilä, Jaakko: Laskentatoimen rooli alkuvaiheen kasvuyrityksen päätöksenteossa. Kolme tapaustutkimusta s. 122. Oulu 2008. 337. Similä, Kaisa: Tuloksenjärjestely ja kasvumahdollisuudet s. 76 + 4. Oulu 2008. 338. Uusitalo, Jukka: Sijoituskiinteistöjen arvostaminen IAS 40 -standardin mukaisesti osakeyhtiössä s. 71. Oulu 2008. 339. Jestilä, Kaisa: Lyhyen aikavälin osaketuottoreaktiot yt-neuvotteluilmoituksiin vuosina 2004 – 2006 s. 59. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 340. Niskanen, Irina: IFRS-siirtymäinformaation laadukkuus vuoden 2005 tilinpäätöksissä s. 79 + 3. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 341. Rantasaari, Ilkka: IFRS-muutostöiden vaikutukset tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin s. 82. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 342. Ruuska, Anna-Kaisa: BSC:n ja rullaavan suunnittelun roolit ja vuorovaikutus kohdeyrityksen strategialähtöisessä ohjauksessa s. 102 + 9. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 343. Uusitalo, Paula: Liikearvon arvonalentumistestauksen raportoinnin laatu suomalaisissa IFRS-tilinpäätöksissä s. 78 +5. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 344. Arffman, Jussi: Balanced Scorecard -perusteisen suoritusmittariston luominen kohdeyritykselle s. 68 + 2. Oulu 2008. 345. Heikkinen, Mia: Suomalaisten pörssiyritysten henkilöstövoimavarojen vuosikertomusraportointi s. 80 + 14. Oulu 2008. 346. Jokikokko, Kirsi: Siirtohinnoittelua koskevat dokumentaatiovaatimukset s. 77. Oulu 2008. 347. Kananen, Mirja: Lisäarvon tuottaminen kuntien taloushallinnon palvelukeskuksissa s. 119 + 3. Oulu 2008. 348. Kariniemi, Mari (toinen tekijä: Niemikorpi, Essi): Pienten ja keskisuurten yritysten riskin mittaaminen ja arvonmääritys s. 105 + 3. Oulu 2008. 349. Niemikorpi, Essi (toinen tekijä: Kariniemi, Mari): Pienten ja keskisuurten yritysten riskin mittaaminen ja arvonmääritys s. 105 + 3. Oulu 2008. 350. Kilpinen, Jarno: Yrityksen maksukyvyttömyyden ennustaminen tunnuslukuanalyysin avulla s. 75. Oulu 2008. 351. Krankka, Laura: Tilitoimistot murroksessa: sähköinen taloushallinto muuttaa alaa ja kirjanpitäjien työnkuvaa s. 88 + 5. Oulu 2008. 352. Peltoniemi, Annukka: Perheyrityksen arvostaminen jatkajan kannalta – Miten arvostamislaki vaikuttaa sukupolvenvaihdokseen s. 93. Oulu 2008. 353. Pietilä, Liisa: Trends in earnings management in s. 65. Oulu 2008. 354. Tausta, Satu: Keskeneräisen tuotannon arvostaminen metallialan yrityksessä s. 104 + 3. Oulu 2008. 355. Teppo, Elisa: Maallikkotilintarkastajan uskottavuus sidosryhmien näkökulmasta s. 82. Oulu 2008. 356. Valta, Virpi: Tilinpäätöstunnuslukujen luokitus ja luokitusten stabiilisuus: Toimialaryhmäkohtainen vertailu eri suhdannevaiheissa Iso-Britannian ja Saksan välillä s. 64 + 9. Oulu 2008. 357. Vihermaa, Sanna: Tilintarkastajan palkkioiden vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 64 + 1. Oulu 2008. 358. Ainassaari, Jenni: Toimintopohjaisen laskennan soveltaminen kohdeyrityksen yleiskustannusten kohdistamisessa s. 88. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 359. Alanko, Sirkka: Reaalioptioajattelun käyttö innovatiivisten investointien suunnittelussa – Tapaustutkimus: Detria Oy s. 122 + 8. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 360. Hiltunen, Sami: Rahaston kiertonopeuden ja lähipiiripalkkioiden yhteys rahaston suoriutumiseen Suomeen rekisteröidyissä osakerahastoissa s. 75. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 361. Kukkola, Liisa: T&K-toiminnan vaikutus voittojen heilahtelevuuteen suomalaisissa yrityksissä s. 66. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 362. Pasula, Markku: Nokkimisjärjestysteoria ja staattinen tasapainoteoria suomalaisen pääomarakenteen selittäjänä s. 58. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 363. Tapaninen, Matti: Tilintarkastajan riippumattomuuden ulottuvuudet tilintarkastuslautakunnan valvonta-asioissa vuosina 1995-2006 s. 78. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 364. Karppinen, Marjo: Henkilöstötilinpäätöksen laatiminen sosiaali- ja terveysalan yritykselle – laadullinen tapaustutkimus s. 62 + 15. Oulu 2008. 365. Koistila, Päivi: Sijoittaminen osakeyhtiömuodossa – erityisesti luovutusvoittojen kohtelu s. 61. Oulu 2008. 366. Mannila, Marjukka: Contingency factors influencing ERPS-implementation and its influence on firm performance s. 69 + 7. Oulu 2008. 367. Ni, Bin: How Do High Technology Mergers and Acquisitions Affect the Value Creation of Acquirer's R&D Spending? s. 71. Oulu 2008. 368. Tavia, Arttu-Pekka: Rahanpesu ja tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuus s. 73. Oulu 2008. 369. Tarna, Miikka: IFRS-tilinpäätösten hyödyllisyys sijoittajalle s. 74. Oulu 2008. 370. Vesala, Liisamaija: Monitapaustutkimus teknologiatoimialan start-up ja kasvuyritysten sisäisestä laskentatoimesta s. 99. Oulu 2008. 371. Supponen, Juha: Johdon laskentatoimen muutosmallin soveltaminen avoimen kustannusinformaation jakamiseen yritysverkostossa – Case BRP Finland Oy s. 104. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 372. Elsilä, Anna: IFRS role in improvements of market efficiency: case of the post-earnings announcement drift s. 80. Oulu 2008. 373. Gribonika, Lilita: The association between auditor industry specialization and audit fees surrounding the Section 404 of Sarbanes–Oxley Act implementation s. 101. Oulu 2008. 374. Malinen, Paula: IAS 2 –standardin käyttöönoton vaikutus vaihto-omaisuuden arvoon suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 72 +3. Oulu 2008. 375. Pesola, Juha: Suomen ja Itävallan osinko- ja yritysverotus verokilpailun näkökulmasta s. 88. Oulu 2008. 376. Pohjolainen, Janne: Tilintarkastus- ja konsultointipalkkioiden vaikutus analyytikoiden ennustevirheeseen s. 50. Oulu 2008. 377. Sohlo, Reeta: Tilintarkastajien hyväksymisvaatimusten kehittyminen s. 96. Oulu 2008. 378. Ahlstén, Lauri: OMX First North – Listautumisratkaisuun vaikuttavat tekijät s. 72. Oulu 2008. 379. Hietakangas, Virpi: Osakeyhtiön jakautuminen vai yrityskauppa. Yhtiön toimiala- ja yritysdivestoinnit s. 80 + 2. Oulu 2008. 380. Jiang, Xia: Drivers and Obstacles of ABC Adoption in Chinese Banking Industry s. 74 + 3 381. Leppänen, Juho: Tilintarkastuspalkkioiden vaikutus yritysten tilinpäätösinformaatioon s. 63. Oulu 2008. 382. Mannermaa, Heikki: Osakkaan mahdollisuudet nostaa varoja osakeyhtiöstä ja eri menettelytapojen verovaikutukset s. 65. Oulu 2008. 383. Salonen, Teemu: Osakeyhtiön maksukyvyttömyys suomalaisen rikoslainsäädännön mukaan s. 118. Oulu 2008. 384. Jokelainen, Maija: Value relevance of IFRS and US GAAP earnings s. 79 + 3. Oulu 2008. 385. Jormakka, Juha-Pekka: Tilintarkastuksen hinnan määräävät tekijät suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 71. Oulu 2008. 386. Säkkinen, Matti: IFRS -tilinpäätöskäytännön hyödyt analyytikoiden tulosennustuksiin s. 72. Oulu 2008. 387. Wallenberg, Juho: Yrityksen arvonmääritys yrityskaupan yhteydessä s. 134 +6. Oulu 2008. 388. Portaankorva, Armi: Onko heuristisesti arvioitu tuloksenjärjestely yhteydessä tunnistamismallein estimoituun tuloksenjärjestelyyn eräässä pienyritysaineistossa? s. 61. Oulu 2008. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 389. Isomaa, Jani: Syitä arvostrategioiden toteutumiseen markkinoilla – Analyysi P/E- lukuanomaliasta s. 70. Oulu 2009. 390. Kujala, Kimmo: Yrityskauppojen ja fuusioiden lyhyen aikavälin epänormaalit osaketuotot Suomessa s. 78. Oulu 2009. 391. Pyykkönen, Aki: Tilintarkastajan riippumattomuus esitutkinnan näkökulmasta s. 73 +11. Oulu 2009. 392. Weng, Liping: Measuring Intellectual Capital in Finland and Spain: The Efficiency of Intellectual Capital and Company Performance s. 74. Oulu 2009. 393. Luusua, Tapio: Liukuviin keskiarvoihin perustuvien sijoitusstrategioiden hyödyllisyys OMX Helsinki CAP -indeksissä s. 94. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 394. Fang, Siya: The Effect of Timeliness and Conservatism on Accounting Income s. 67. Oulu 2009. 395. Hanhela, Jouko: Laskentatoimen konservatismi tuloksen ennustamisessa s. 68. Oulu 2009. 396. Karppinen, Tiina: Toimintaympäristön vaikutus sähköverkkoliiketoiminnan riskiin s. 66 + 3. Oulu 2009. 397. Keränen, Antti: Eurooppayhtiö ja kansainvälinen verotus s. 95. Oulu 2009. 398. Pikkuhookana, Tommi: P/E- ja P/B-tunnuslukuanomaliat Helsingin pörssissä 1997-2006 s. 68. Oulu 2009. 399. Rönkkö, Päivi: Tilintarkastuspalkkioiden yhteys yrityksen rahoitusriskiraportointiin ja suojautumiseen s. 71. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 400. Luokkanen, Liisa: Tilintarkastuksen hinnoittelumalli Suomessa s. 61. Oulu 2009. 401. Miettunen, Sari: Cost Model Development - Constructive Research s. 90 + 7. Oulu 2009. 402. , Emma: Ristiinlistautumisen vaikutus tutkimus- ja kehittämismenojen informaatioarvoon s. 75. Oulu 2009. 403. Karkkola, Noora: Tilintarkastajien palkkioiden määräytyminen Suomessa ja Ruotsissa s. 89. Oulu 2009. 404. Kela, Sanna-Maija: Sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja tarjoavien yleishyödyllisten yhteisöjen verotus s. 60. Oulu 2009. 405. Pohjola, Tiia-Maria: Tuloksellisuuden arviointiin sitoutuminen kunnan liikelaitoksessa s. 110. Oulu 2009. 406. Tikkanen, Saija: Hanketilintarkastus – lisäarvo puntarissa s. 70 + 3. Oulu 2009. 407. Vanhala, Mirja: Asiakaskohtaisten riskien vaikutus tilintarkastuspalkkioihin s. 70. Oulu 2009. 408. Alanko, Antti-Juhani: Due diligence –tutkimuksesta saatavien havaintojen vaikutus yrityskauppaan s. 87 + 2. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 409. Puranen, Olli: Volyymi- ja kurssireaktiot tulosjulkistusten yhteydessä s. 58. Oulu 2009. 410. Tahvanainen, Heidi: Estimating the effect of changes in raw materials on production cost s. 69. Oulu 2009. 411. Hannonen, Janne: Tavaran ja palvelun yksityiskäyttö ja sen arvonlisäveroseuraamukset kahden eri elinkeinonharjoittajan näkökulmasta s. 76 + 4. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 412. Alatorvinen, Jenni: Tilintarkastajan toimiala-asiantuntemuksen vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 84 + 1. Oulu 2009. 413. Havela, Mikko: Kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön siirtymisen vaikutukset kannattavuuden tunnuslukuihin s. 75. Oulu 2009. 414. Juurakko, Nina: Asiantuntijayhteisöjen voitonjako – uusien oikeustapausten valossa s. 73. Oulu 2009. 415. Määttä, Matti: Julkisen organisaation toimintolaskenta: Tapaustutkimus Ouluseutu Yrityspalvelut s. 75. Oulu 2009. 416. Pinola, Tuuli: Sukupolvenvaihdoksen verotus yksityisessä osakeyhtiössä –huojentamisen näkökulma s. 114. Oulu 2009. 417. Puumalainen, Riikka: Teknologia-alan tilintarkastuspalkkiot Suomessa s. 85. Oulu 2009. 418. Rantanen, Olli: Pääomalainan pääoman palautuksesta ja koron maksusta s. 85 + 2. Oulu 2009. 419. Väärälä, Matti: Sijoittamisen psykologia ja sijoittajien riskinsietokyvyn muuttuminen Kemin Seudun ja Oulun Osuuspankeissa s. 62. Oulu 2009. 420. Ylönen, Tuomo: Lyhyen aikavälin ylireagointi Suomen osakemarkkinoilla 2000-2007 s. 59 + 1. Oulu 2009. 421. Uutela, Anne: Peitelty osingonjako yhteisön omien osakkeiden hankinnassa s. 81 + 8. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 422. Anttila, Tuomas: Käyvät arvot – SFAS 142:n mukainen liikearvojen alaskirjaus s. 69 + 2. Oulu 2009. 423. Kervinen, Mailis: Henkilöyhtiön negatiivinen oma pääoma ja sen verovaikutukset s. 79. Oulu 2009. 424. Konttaniemi, Anne: Tuloksen pysyvyys ja sen vaikutus yrityksen arvoon s. 99. Oulu 2009. 425. Lehto, Merja: Suomalaisten pörssiyhtiöiden tuloksenjärjestely odotetun osinkotason saavuttamiseksi - vuoden 2005 osinkoverouudistuksen vaikutukset s. 69. Oulu 2009. 426. Harju-Autti, Mikko: Tapaustutkimus yrityssaneerausten onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä s. 85. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 427. Huusko, Juho: The Use of Non-Financial Measures, Case Study s. 71 + 4. Oulu 2009. 428. Prunskaite, Sigita: Earnings management and earnings quality before the initial public offerings s. 85. Oulu 2009. 429. Chen, Guo: Comparison in value relevance of accounting information between new Chinese ASBEs vs. IAS/IFRSs: Evidence from B-share companies in Shanghai s. 68 + 6. Oulu 2009. 430. Ojanperä, Juho: Maksukykyisyys ja varojenjako välitilinpäätöksestä s. 85. Oulu 2009. 431. Väisänen, Tiina: Siirtohinnoittelu liiketoimintamallin muutostilanteessa s. 83. Oulu 2009. 432. Seppänen, Mikko: Working Capital Management - A Field Study of Practices among Listed Machinery Industry Companies in Finland s. 91 +1. Oulu 2009. 433. Haarakangas, Jaana (toinen tekijä: Niemi, Anne): Tilintarkastusvelvollisuudesta luopumisen vaikutus pienten yritysten rahoituspäätöksiin s. 72. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 434. Niemi, Anne (toinen tekijä: Haarakangas, Jaana): Tilintarkastusvelvollisuudesta luopumisen vaikutus pienten yritysten rahoituspäätöksiin s. 72. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 435. Haurinen, Minna: Kirjanpitoon liittyvät väärinkäytökset ja niiden indikaattorit konkurssiyrityksissä s. 103 + 3. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 436. Siekkinen, Lasse: Tilintarkastajan oikeudellinen vastuu osakeyhtiön osakkeenomistajiin nähden s. 82. Oulu 2009. 437. Suanto, Antti: Customer Profitability Analysis in the Software Product Business: a Constructive Case Study s. 72 + 11. Oulu 2009. 438. Kumpula, Juha: IFRS-standardeihin siirtymisen vaikutus suomalaisten pörssiyhtiöiden omaan pääomaan s. 90 + 3. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 439. Xi, Yanhong: Effects of R&D Expenditures on the Variability of Accounting Income, Accounting Income Components and Share Price s. 80. Oulu 2009. 440. Jutila, Johanna: Yrityskaupan toteutuksen vaikutus ostavan yrityksen kannattavuuden tunnuslukuihin s. 60. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 441. Sivunen, Jouni: Vuoden 2007 yrityssaneerausasetuksen vaikutus tilintarkastajan antaman selvityksen sisältöön s. 87. Oulu 2009. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 442. Ala-Kokkila, Matti: R&D investments and analyst’s earnings forecast accuracy in Finland between the years 2000-2007 s. 70. Oulu 2010. 443. Ala-Kokkila, Mikko: Impact of IAS-standards and corporate management accounting systems on corruption s. 71. Oulu 2010. 444. Alapuranen, Elina: Big 4 -tilintarkastusyhteisön ja Big 4 -tilintarkastustoimiston toimiala- asiantuntemuksen vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 91. Oulu 2010. 445. Kovanen, Tea: Investointiprosessin kehittäminen pienessä ja keskisuuressa yrityksessä s. 113 + 9. Oulu 2010. 446. Kauppinen, Marja: Johdon ohjaus- ja valvontajärjestelmät –kontrollien vaikuttavuuden muodostuminen s. 83. Oulu 2010. 447. Rautiainen, Tero: Tilintarkastajan rooli talousrikollisuuden havaitsemisessa ja torjunnassa s. 92. Oulu 2010. 448. Koivumaa, Joonas: T&K toimintojen vaikutus yrityksen kannattavuuteen ja osakkeen arvostamiseen s. 78. Oulu 2010. 449. Österlund, Tytti: The Value Relevance of International Financial Reporting Standards (IFRS) s. 65. Oulu 2010. 450. Häyrynen, Anna-Mari: Tilintarkastajan vastuu Suomessa s. 78 + 9. Oulu 2010. 451. Kangas, Kristiina: Kun kyllä on ei ja leimoja sata – kiinalaisen kulttuurin erityispiirteet talouden ohjaamisessa s. 72 + 4. Oulu 2010. 452. Kukkonen, Jaana: SFAS 142 -standardin mukaisen liikearvon arvonalentamisen vaikutukset tilintarkastuspalkkioihin s. 96. Oulu 2010. 453. Kyllönen, Markus: Kassavarojen määrän vaikutus T&K-investointien kannattavuuteen ja kannattavuuden vaihteluun s. 76. Oulu 2010. 454. Känsälä, Eveliina: Budjetointijärjestelmän kehittäminen pienessä ja keskisuuressa yrityksessä s. 91. Oulu 2010. 455. Luoma, Heikki: Pienen tai keskisuuren yrityksen arvonmääritys yrityskauppatilanteessa s. 140 + 8. Oulu 2010. 456. Ni, Mengyun: R&D effects on stock market valuation and profitability of the firm: empirical evidence from China s. 65. Oulu 2010. 457. Talvisara, Oona: The Effect of Managerial Ownership on M&A Performance s. 77. Oulu 2010. 458. Uurtamo, Matti: Hallitustyöskentely PK-yrityksen menestystekijänä s. 73 + 2. Oulu 2010. 459. You, Jia: The Relation between Corporate Financing Activities, Analyst’s Forecast and Stock Return: Evidence from Finnish Public Firms s. 71. Oulu 2010. 460. Yu, Jie: Case Study of Assets of Depletion and Cost of Disposal about Oil and Gas s. 74 + 9. Oulu 2010. 461. Juotasniemi, Janne: Laskentatoimen muutosmallin soveltaminen maksuliikenneuudistukseen – Case TeliaSonera Finland Oyj s. 129 + 2. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 462. Rautio, Juho: Erään osakeyhtiömuotoisen urheiluseuran lisäarvoperusteinen arvonmääritys s. 128 + 3. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 463. Heiskanen, Heidi: The Effect of Business Cycles and Other Determinants on Acquisition Premium s. 85 + 5. Oulu 2010. 464. Huan, Yingying: The effect of accounting conservatism in high-tech firms s. 65. Oulu 2010. 465. Kervinen, Mari: Earnings management before stock-for-stock mergers s. 72. Oulu 2010. 466. Kirvesoja, Outi: Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteot kuntien toimintakertomuksissa s. 80. Oulu 2010. 467. Shu, Ming: The influence of IFRS implementation over financial reporting quality in Finland s. 57. Oulu 2010. 468. Lahdenkauppi, Juha-Pekka: Kassanhallintajärjestelmän muutosprosessin mallintaminen Lapin yliopistossa s. 98 + 2. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 469. Ylivallo, Ilona: Kansainvälisten omistajaohjausjärjestelmien vaikutus kustannusten jäykkyyteen s. 73. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 470. Karvonen, Sari. Talousrikostutkimus - Esitutkinnasta korkeimpaan oikeuteen s. 80 + 3. Oulu 2010. 471. Keskinen, Maarit: Konsultointipalkkioiden vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen ja IFRS:n voimaanastumisen vaikutus tilintarkastajan vaihdoksiin s. 78. Oulu 2010. 472. Olkkola, Teemu: Fuusioiden ja yritysostojen menestys matkapuhelinverkko-valmistajien kesken s. 83 + 3. Oulu 2010. 473. Sarala, Arto. Budjetoinnin tuloskorttipohjaisuus - case Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi s. 102. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 474. Hoikkala, Ari: Siirtohinnoitteluoikaisu kansallisen verolainsäädännön näkökulmasta s. 82. Oulu 2010. 475. Jääskeläinen, Juha: Liiketoimintamallin uudelleenjärjestely Suomen ja Kiinan siirtohinnoittelulainsäädännön mukaan s. 83. Oulu 2010. 476. Leskelä, Jussi: Verotilin vaikutus verovelvollisen asemaan ja oikeusturvaan s. 79. Oulu 2010. 477. Hälikkä, Antti: Liikearvon arvonalentumisen vaikutus yrityksen arvoon s. 80. Oulu 2010. 478. Laakko, Antti: Tuotekustannuslaskenta johdon päätöksenteon tukena. Case-tutkimus: Tuotekustannuslaskennan standardointi kansainvälisessä konserniyrityksessä s. 129. Oulu 2010. 479. Hästbacka, Marianne: Eriytetyn tuloverojärjestelmän tavoitteet ja käytäntö noteeraamattoman osakeyhtiön osakkaan verotuksessa s. 70. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 480. Wallin, Minna: Siirtohinnoittelun ongelmat verohallinnon sekä yritysten näkökulmasta s. 161. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 481. Alaniemi, Pauliina: T&K -menojen vaikutus yrityksen tulevaan kannattavuuteen s. 76. Oulu 2010. 482. Ritamäki, Joel: Laitisen kolmen muuttujan Z-luvun ja tilintarkastajan arvion yhtäpitävyys yrityksen jatkuvuusperusteesta s. 71. Oulu 2010. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 483. Jaakkola, Marja: Siirtohinnoittelu ja yritysjärjestelyt verotuksen näkökulmasta s. 99. Oulu 2010. 484. Kumpulainen, Mari: SAP-projektin kuvaus taloushallinnon näkökulmasta s. 88. Oulu 2010. 485. Mäki-Kahra, Helena: Osakeyhtiön konkurssin ennustaminen tilinpäätösanalyysin avulla s. 79. Oulu 2010. 486. Puolitaival, Ulla: Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto s. 73. Oulu 2010. 487. Kallio, Janne: Harmonisointi arvonlisäverotuksen haasteena s. 63. Oulu 2011. 488. Koskelo, Aleksi: Pääomanpalautukset osakeyhtiössä s. 88. Oulu 2011. 489. Wang, Min: The Effects of M&A on Acquiring Firms in Different Legal Systems Across Technology Bubble Periods s. 68. Oulu 2011. 490. Kokko-Petäjäjärvi, Eija: Vaikuttavatko agenttikustannukset tilintarkastajan suorittaman konsultoinnin määrään suomalaisissa listayhtiöissä? s. 102. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 491. Laitakari, Jaakko: Likvidien varojen määrä ja arvostus tutkimus- ja tuotekehitysmenojen perusteella s. 74. Oulu 2011. 492. Lappalainen, Arto: Tuloksenjärjestely 2000-luvun lopulla s. 65. Oulu 2011. 493. Manninen, Mikko: Tuloksenjärjestely ja sisäpiirin osakekaupankäynti s. 70. Oulu 2011. 494. Salo, Eelis: Suomalaisten pörssiyhtiöiden liikearvon arvonalentumistappiot IAS 36 mukaan s. 90. Oulu 2011. 495. Sipilä, Katja: Maa- ja metsätaloudessa toimivien henkilöyhtiön ja osakeyhtiön eri tulolähteiden kirjanpidon ja verotuksen suhde s. 73. Oulu 2011. 496. Zeng, Fanjun: The Relationship Between Convergence of Accounting Standards and Convergence of Accounting Practices. A Study from China s. 60. Oulu 2011. 497. Kamunen, Suvi: IFRS-tilinpäätösoikaisujen arvomerkitys suomalaisten pörssiyritysten IFRS-siirtymälaskelmissa s. 76. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 498. Haikola, Jaakko: Yrityksen omistusrakenne ja taloudellinen suorituskyky s. 94. Oulu 2011. 499. Kyllönen, Juha (toinen tekijä: Rantalainen, Elna): Kasvuyrityksen kasvun keinot Suomen pk -sektorilla - case asiantuntijaorganisaatio s. 101. Oulu 2011. 500. Rantalainen, Elna (toinen tekijä: Kyllönen, Juha): Kasvuyrityksen kasvun keinot Suomen pk -sektorilla - case asiantuntijaorganisaatio s. 101. Oulu 2011. 501. Polvinen, Hanna-Lotta: Osakeyhtiön sukupolvenvaihdos ja yritystoiminnan lopettaminen - verotuksen näkökulma s. 86. Oulu 2011. 502. Tan, Irene: Investor Protection and the Value of Corporate Cash Holdings: Importance of Creditor Rights s. 64 + 3. Oulu 2011. 503. Aitto-oja, Markus: Tuloksenjärjestelyn vaikutus yrityksen suorituskykyyn s. 69. Oulu 2011. 504. Heikkinen, Heidi: Sisäisten tarkastuspalvelujen toteuttaminen ulkoisen palveluntarjoajan näkökulmasta s. 88 + 3. Oulu 2011. 505. Kassinen, Ursa: Velallisen rikokset ja kirjanpitorikokset konkurssiyrityksissä - Rikollisuustilanne erityisesti Oulun käräjäoikeuden tuomiopiirissä s. 89 + 1. Oulu 2011. 506. Moilanen, Mika: Vaihtoehtoinen tuotekustannuslaskenta kohdeyritykselle s. 70 + 2. Oulu 2011. 507. Vanhanen, Katja: Arvonlisäverotuksen harmonisointi Euroopan unionissa s. 60. Oulu 2011. 508. Vedman, Paula: Sisäpiirilainsäädäntö ja sisäpiiririkokset Suomen arvopaperimarkkinoilla s. 75. Oulu 2011. 509. Veijola, Elina: Case-tutkimus yrityksen pääomarakenteen ja kannattavuuden välisestä yhteydestä s. 82 + 5. Oulu 2011. 510. Ruotanen, Hanna: Tilintarkastajan suorittaman konsultoinnin vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 80. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 511. Hakso, Keith: Executive Compensation. Does it Pay to Pay More? s. 77. Oulu 2011. 512. Ji, Yanjing: Are Big 4 Audit Firms More Reliable than Smaller Local Ones in China? s. 62. Oulu 2011. 513. Konttila, Jenny: Fixed Assets Valuation According to International Financial Reporting Standards s. 80. Oulu 2011. 514. Petäjämaa, Toni: Sähköisen taloushallinnon vaikutukset tilitoimistojen toimintaan s. 103 + 2. Oulu 2011. 515. Velasco Burbano, Maria: Dividend Signaling in a Bank Oriented Environment: Evidence from Germany s. 80. Oulu 2011. 516. Impiö, Matti: Suomalaisten pörssiyhtiöiden omien osakkeiden takaisinostoihin vaikuttavat tekijät s. 88. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 517. Sävelkoski, Tea: Tilintarkastajan selvityksen laatu ja laatuun vaikuttavat tekijät yrityssaneerauksessa s. 90. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 518. Laurila, Jussi: Siirtohinnoittelua koskevan lainsäädännön uudistukset Venäjän verolainsäädännössä s. 81. Oulu 2011. 519. Liisanantti, Miika: Pääomarakenteen ja lyhytaikaisen velan vaikutus tilintarkastuksen hinnoitteluun s. 64. Oulu 2011. 520. Ollitervo, Emmi: The Effects of CEO’s and CFO’s Education on the Audit Pricing in Swedish Listed Firms s. 93 + 2. Oulu 2011. 521. Paulamäki, Hanna: Tuloksenjärjestelyn motiivit. Tapaus: Digitaalista markkinointiviestintää harjoittava yritys s. 89 + 2. Oulu 2011. 522. Ruotsalainen, Anne: Havaintoja eräiden kohdeosuuskuntien rahoituksen haasteista ja niiden ratkaisutavoista s. 64, Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 523. Arvola, Sanna: Johdon ohjausjärjestelmien, yrityskoon ja sosiaalisten verkostojen yhteys yrityksen suorituskykyyn s. 62 + 2. Oulu 2011. 524. Girdhar, Sakshi: Accounting Conservatism and Corporate Governance: Empirical Evidence from India s. 60. Oulu 2011. 525. Latvala, Tomi: The Impact of Energy Assets and Potential Use on Corporate Activities s. 67 + 3. Oulu 2011. 526. Polojärvi, Saara: Pääomalainasta välirahoitusinstrumenttina sekä sen oikeudellisesta luonteesta s. 69. Oulu 2011. 527. Visuri, Reetta: Sisäiseen liiketoimintaan sopivimman siirtohinnoittelumenetelmän valinta s. 90 + 6. Oulu 2011. 528. Yrttiaho, Elina: Toimintolaskennan yhdistäminen rakennusalan kustannuslaskentaan s. 71 + 4. Oulu 2011. 529. Anttila, Jonne: Revenue management -menetelmän käyttö kannattavuuden lisäämiseksi case-yrityksessä s. 87. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 530. Nieminen, Markus: Erään pk-yrityksen arvonmääritys lisäarvomallin avulla s. 72 + 6. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 531. Oinas, Essi: Liikearvon yhteys tilintarkastajalle maksettuihin palkkioihin suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 86. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 532. Rovio, Mikko: Western Performance Management System - Does it Work in China s. 63 + 3. Oulu 2011. 533. Ravaska, Tiina: Liikearvon alaskirjauksen vaikutus osakkeen epänormaaliin tuottoon suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 94. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 534. Elo, Tommi: The Relationship between Executive Compensation, Ownership and Firm Performance s. 109. Oulu 2011. 535. Kaila, Minna: Arvosijoitusmenetelmien toimivuus Suomen osakemarkkinoilla s. 69. Oulu 2011. 536. Keränen, Johanna: Osakeyhtiön yrityskaupan verotus s. 69. Oulu 2011. 537. Majoinen, Janne: Tilintarkastuspalkkion määräytyminen kuntasektorilla s. 87. Oulu 2011. 538. Ollila, Markus: Suuromistajien vaikutus yrityksen osingonjakosuhteeseen s. 60 + 3. Oulu 2011. 539. Riestola, Hanne: Tilintarkastajan vastuu talousrikoksissa s. 63. Oulu 2011. 540. Väisänen, Marjo: ERP-projektin haasteet ja kriittiset menestystekijät kohdeyrityksessä s. 63 + 4. Oulu 2011. 541. Ollakka, Heikki: Myyntiyhtiöiden ja trading-yksikön välisen siirtohinnoittelumallin rakentaminen kohdeorganisaatioon s. 74. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 542. Pasula, Petteri: Kunnallisen tilintarkastuksen kilpailuttamisen ongelmat markkinaoikeuden antamien ratkaisujen valossa s. 73. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 543. Vaara, Jukka: Perheyritysten sukupolvenvaihdoksen jälkeiseen kasvuun vaikuttavat tekijät jatkajan kokemana s. 65. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 544. Väisänen, Mari: Henkilöstötilinpäätösmallin kehittäminen kohdeyritykselle s. 65. Oulu 2011. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 545. Oikarinen, Veera: Ympäristöraportoinnin laatu ja siihen vaikuttavat tekijät s. 72 + 5. Oulu 2012. 546. Keränen, Ilkka: Vertikaalisen ohjausmallin käyttöönottoprojektin arviointi kohdeyrityksessä s. 100. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 547. Sutela, Heikki: Ulkomaisen tilapäistyövoiman käyttö ja verotus Suomessa s. 83. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 548. Viik, Riika: Sosiaali- ja terveysalan opettajien ja opiskelijoiden yrittäjyysasenteet ammattiopistossa s. 83 + 31. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 549. Laitinen, Pekka: Yrityksen arvonmääritysmenetelmien vertailu kohdeyrityksessä s. 82 + 5. Oulu 2012. 550. Pietilä, Kimmo: ERPS based multi-plant purchasing implementation possibilities for R&D environment s. 69. Oulu 2012. 551. Yliheikkilä, Jaakko: Pienyrityksen IPR -strategia S. 67 + 2. Oulu 2012. 552. Hirvioja, Pirjo: IFRS-standardien käyttöönoton vaikutus pörssiyhtiöiden tuloksen laatuun Suomessa voittojen vastekertoimella mitattuna s. 85. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 553. Lehtonen, Laura: Sisäisen tarkastuksen ulkoistamisen yhteys tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 70. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 554. Viitala, Tanja: Holdingyhtiöiden verokohtelu s. 142. Oulu 2012. 555. Hakanen, Miia: Tilintarkastuspalkkioiden yhteys tuloksentasaamiseen suomalaisella aineistolla s. 79. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 556. Kukkula, Sari: Liikearvon alaskirjausten yhteys osakkeen hinnan määräytymiseen s. 67. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 557. Itkonen, Miikka: Henkilöstötilinpäätöksen luominen sosiaali- ja terveysalan organisaatiolle s. 73. Oulu 2012. 558. Lämsä, Mari: Varastonhallinnan työkalun kehittäminen kohdeyritykselle s. 97. Oulu 2012. 559. Vesikukka, Lea: Yliopistojen sisäinen rahanjakomalli yliopistouudistuksen jälkeen s. 81+6. Oulu 2012. 560. Petrelius, Hanna: Laajan tuloslaskelman merkitys suomalaisten pörssiyritysten arvonmääräytymisessä s. 70. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 561. Antila, Jaakko: Decision Support Analysis Framework - A Constructive Case Study s. 109. Oulu 2012. 562. Halminen, Anna: “Suku ja autot” – Taksiliikennelaki ja yritysrakenne suuressa taksiyrityksessä s. 138. Oulu 2012. 563. Johnson, Lars: The Effect of Efficient Working Capital Management on Corporate Profitability: Comparing Finland and USA s. 74+6. Oulu 2012. 564. Niemelä, Samuli: Hankintatoimen tehostaminen laskentatoimen avulla s. 69. Oulu 2012. 565. Nikkari, Jussi-Paavo: Standard Costing and Variance Analysis Construction for a Case Company. Oulu 2012. 566. Pylkäs, Antti: Kustannusten ennustamisen parantaminen: tapaustutkimus teollisuuden kunnossapidossa s. 71+4. Oulu 2012. 567. Roukala, Niina: Case-yrityksen taloushallintofunktion muutos fuusiossa s. 96+4. Oulu 2012. 568. Särkilahti, Olli: Global Production Cost Comparison in Outsourced Manufacturing s. 101. Oulu 2012. 569. Viklund, Antti: Arvonmäärityssovelluksen kehittäminen piensijoittajan käyttötarpeisiin s. 81+4. Oulu 2012. 570. Alatulkkila, Sari: Institutionaaliset muutospaineet apteekkilainsäädännön kehittämiseksi s. 62. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 571. Autti, Jenna: Pääomasijoittajan suoriutumisen arviointi sijoituskohteiden tilinpäätöstunnuslukujen perusteella s. 78. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 572. Heikinmatti, Kirsi: Julkisen kehittämisavustuksen myöntämisen yhteys tilinpäätösinformaatioon Lapin TE-keskuksen alueella s. 58. Oulu 2012. (Yhteistyö lapin yo:n kanssa). 573. Jarkko, Sari: Liikearvon määrän ja arvonalentumisen yhteys tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin Suomessa s. 73. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 574. Kangasvieri, Minna: Liikearvon arvonalentamiskirjausten ja tasearvon merkitys yrityksen arvon määräytymisessä s. 70. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 575. Markkanen, Jouko: Tarkastusvaliokunnan aktiivisuuden yhteys tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 67. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 576. Siitonen, Sari: IFRS-standardien käyttöönoton yhteys suomalaisten pörssiyritysten tilinpäätösvoittojen konservatiivisuuteen s. 65. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 577. Sääskilahti, Antti: Kustannusjäykkyys suomalaisissa metsäteollisuus- ja informaatioteknologiayrityksissä s. 67. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 578. Turpeenniemi, Sini: Institutionaaliset paineet ja sopeutuminen ympäristöraportoinnin kehittämiseksi kohdeyrityksissä s. 59+2. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 579. Öfverberg, Tuire: Voittojen volatiliteetin yhteys tuloksen ennustettavuuteen s. 93. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 580. Haukipuro, Tuukka: Konsultointi ja tilintarkastajan riippumattomuus s. 63. Oulu 2012. 581. Järvelä, Titta: Johdon ohjaus- ja kontrollijärjestelmät strategian toteuttamisen välineinä s. 73+2. Oulu 2012. 582. Keski-Oja, Paula: The Effect of Gender on Capital Structure Choice: Evidence from Swedish Listed Firms. Oulu 2012. 583. Lepistö, Jenni: Kunnan omistaman vähemmistöosuuden merkitys osakkuusyhtiöiden toiminnassa s. 83+3. Oulu 2012. 584. Malmi, Ying Xuan: The impact of IFRS on the properties of financial analysts’ earnings forecasts: Finland s. 78. Oulu 2012. 585. Pham, Ly: The relationship between IFRS adoption and the cost of capital: are the results different between developing and developed countries s.69. Oulu 2012. 586. Pieniniemi, Niko: IAS 17 uudistuksen vaikutus suomalaisten pörssiyhtiöiden tilinpäätöksiin s. 72. Oulu 2012. 587. Savilaakso, Sami: Management Accounting in Strategic Management: Multi-Case Study on Practices at High-Tech Companies s. 97+3. Oulu 2012. 588. von Fielitz, Anna-Liisa: Sähkön siirtohinnoittelun valvontamallin osatekijöiden yhteys sähköverkkoyhtiöiden taloudelliseen suoriutumiseen s. 73. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 589. Hirvikoski, Pekka: Omistusrakenteen yhteys investointien kassavirtaherkkyyteen suomalaisella aineistolla s. 62. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 590. Lauhava, Panu: Miten tilintarkastajat harkitsevat olennaisuutta ja riskiä arvioidessaan toiminnan jatkuvuusedellytyksiä? s. 75. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 591. Luukkainen, Maria: Tutkimus- ja kehitystoiminnan vaikutukset yrityksen tulevien voittojen ja kassavirtojen epävarmuuteen s. 62. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 592. Nyström, Johan: Sisäisen tarkastuksen aiheuttamat uhkatekijät tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 95. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 593. Vettainen, Suvi: Tuloksenjärjestelyn vaikutus tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin s. 70. Oulu 2012. (Yhteistyö Lapin yo:n kanssa). 594. Ahola, Samuli: Verouudistuksen vaikutus omistajayrittäjän veroedullisuuden vertailuun listaamattomassa osakeyhtiössä ja avoimessa yhtiössä s. 85. Oulu 2012. 595. Haapsaari, Juha: Verosuunnittelua siirtohinnoittelun näkökulmasta s. 78. Oulu 2012. 596. Juopperi, Antti: Sarbanes-Oxley -lain vaikutus tilintarkastuspalkkioihin s. 72. Oulu 2012. 597. Rousu, Irina: Contemporary Roles of Controllers: A Case Study from the ICT Industry s. 65. Oulu 2012. 598. Tuoma, Niina: Finanssikriisin vaikutukset suomalaisten talletuspankkien anto- ja ottolainauksen hintaan s. 77. Oulu 2012. 599. Xiong, Xin: The impact of real activity manipulation on subsequent performance: evidence on expenses manipulation in China s. 63 + 2. Oulu 2012. 600. Wang, Meng: The Impact of Earnings Management on Accounting Conservatism s. 78. Oulu 2012. 601. Keränen, Jonne: Aikarahdattujen linjalaivojen kustannusrakenne ja tonnikohtaiset kustannukset s. 141. Oulu 2012. 602. Heikkilä, Nina: Governance, tuloksen laatu ja tilintarkastuspalkkiot s. 73 + 2. Oulu 2012. 603. Jarkko, Anssi: Konkurssiuhan tunnistaminen tilinpäätösanalyysin avulla s. 64. Oulu 2012. 604. Lapinniemi, Piia: Konsernin sisäisten rajat ylittävien rahoitusjärjestelyiden siirtohinnoittelu s. 89. Oulu 2012. 605. Mäkelä, Johanna: Tilintarkastuskertomuksen huomautusten vaikutukset yrityksen lainansaantiin s. 63. Oulu 2012. 606. Nikula, Hannele: Kirjanpitäjän rooli talousrikoksissa s. 109. Oulu 2012. 607. Rokka, Aare: Liikevaihdon volatiliteetin vaikutus tulevaan kannattavuuteen lääketeollisuudessa s. 60. Oulu 2012. 608. Sariola, Olavi: Seurakunnan investointiedellytykset verrattuna seurakuntayhtymään s. 69 + 4. Oulu 2012. 609. Väätäjä, Kim: Developing a Framework and Hypotheses for Time-Driven Activity-Based Costing Adoption Research s. 72 + 2. Oulu 2012. 610. Hiltunen, Jussi: Toimintolaskentajärjestelmän jatkokehittäminen matkailuyrityksessä s. 87 + 7. Oulu 2012. 611. Järvelä, Mari: Vuonna 2008 puhjenneen globaalin finanssi- ja talouskriisin vaikutukset suomalaisten pörssiyritysten taloudelliseen menestymiseen s. 101. Oulu 2012. 612. Lahtinen, Tapio: Market efficiency and the accrual anomaly s. 63. Oulu 2012. 613. Löppönen, Satu: Julkisten hankintojen onnistumisen arviointi ja mittaaminen s. 79 + 1. Oulu 2012. 614. Penttilä, Anne: Henkilöstötilinpäätösraportoinnin mallin muodostaminen kohdeyritykselle s. 88. Oulu 2012. 615. Pirttilahti, Antonina: Verorikollisuus ja harmaa talous ravintola-alalla s. 122. Oulu 2012. 616. Pöyskö, Matti: Verorikkomuksen maksukyvyttömyys ja hyötymistarkoitus s. 73. Oulu 2012. 617. Määttä, Emilia: Johdon vaihtumisen vaikutus liikearvon alaskirjauksiin s. 79. Oulu 2013. 618. Palosaari, Saija: GRI:n raportointiohjeiston soveltaminen case yrityksen yhteiskuntavastuuraportoinnissa s. 81. Oulu 2013. 619. Pekuri, Laura: Perspectives on Constructive Research Approach: In Search of the Basis for Validation s. 76. Oulu 2013. 620. Leskelä, Tarja: Yhdysvaltalaisten biotekniikka-alan yritysten arvonmääritys s. 67. Oulu 2013. 621. Lohi, Pete: Kansainvälisen yhtiön henkilöstökustannusten ja -voimavarojen seurannan kehittäminen s. 97. Oulu 2013. 622. Mikkonen, Jenni: Earnings quality in two different institutional environments: Germany and the United Kingdom s. 93. Oulu 2013. 623. Toivanen, Otto: Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus s. 75. Oulu 2013. 624. Haapalehto, Laura: The Relationship Between E/P Ratios and Future Stock Returns s. 80. Oulu 2013. 625. Qiang, Xiaomin: Earnings Management in Small Profit Firms During Financial Crisis of 2008-2009 s. 90. Oulu 2013. 626. Sarste, Ulla: Tilinpäätöksen oikeellisuuden tulkitseminen olennaisuuden kannalta, tilinpäätöksen laatijan näkökulma s. 106. Oulu 2013. 627. Karmanova, Yuliya (toinen tekijä: Zharavina, Ekaterina): The peculiarities of budgeting practices in modern organizations: empirical evidence from case companies s. 93. Oulu 2013. 628. Zharavina, Ekaterina (toinen tekijä: Karmanova, Yuliya): The peculiarities of budgeting practices in modern organizations: empirical evidence from case companies s. 93. Oulu 2013. 629. Knuuttila, Kari: Aineettomien omaisuuserien ja osakkeiden takaisinostojen välinen yhteys s. 77. Oulu 2013. 630. Koskela, Hannu: Yrityksen konkurssin ennustaminen Z-luvun ja rekursiivisen osittamisen yhdistelmänä s. 65+12. Oulu 2013. 631. Krökki, Satu: Siirtohinnoittelu liiketoimintamallin muutoksessa. Tapaustutkimus s. 103. Oulu 2013. 632. Matturi, Valtteri: Ehdollisen konservatismin ja kirjanpidon kohdistamisperiaatteen toteutuminen liikearvon alaskirjauksissa s. 92. Oulu 2013. 633. Puroila, Anu: Tilintarkastajan toimeksiantosuhteen pituuden vaikutus tuloksen laatuun s. 77. Oulu 2013. 634. Rantala, Juho: Rahoitusvaikeuksien ennustaminen tilinpäätösanalyysiin pohjautuvilla menetelmillä s. 71 + 1. Oulu 2013. 635. Roitto, Artturi: Factors Effecting Corporate Social Responsibility Disclosure Ratings: An Empirical Study of Finnish Listed Companies s. 72. Oulu 2013. 636. Havana, Juho: Konservatismin vaikutus liikearvon alaskirjauksien epänormaaleihin tuottoihin s. 77. Oulu 2013. 637. Jykylä, Petri: Kannattavuuslaskentajärjestelmän rakentaminen puunkorjuuyrityksen tarpeisiin s. 88 + 2. Oulu 2013. 638. Jäntti, Milka-Maaria: Big 4 -yhtiöiden liikevaihdon kehitys vuosina 2003-2012 s. 61. Oulu 2013. 639. Kalliomaa, Juho: Value Investing in the Nordic Stock Markets: The Use of F-Score Model s. 71. Oulu 2013. 640. Li, Sijie: The Influence of Auditor Choice on Cost of Debt Capital for Listed Companies s. 76. Oulu 2013. 641. Malo, Jaana: Budjetointijärjestelmän kehittäminen pk-yrityksessä s. 74. Oulu 2013. 642. Rantala, Joni: P/B-luku ja oman pääoman tuotto arvosijoitusstrategioiden lähtökohtana Helsingin pörssissä s. 88 + 2. Oulu 2013. 643. Hietanen, Antti: Kannustinjärjestelmät: johdon näkökulma s. 73 + 1. Oulu 2013. 644. Paloniemi, Henri: Asumisen verotus Suomessa s. 65. Oulu 2013. 645. Post, Timo: Yksityisen osakeyhtiön varojenjakotavat ja osakkaan verotus s. 64. Oulu 2013. 646. Somppi, Niina: Osakeyhtiön lopettaminen vapaaehtoisen selvitystilan kautta s. 68. Oulu 2013. 647. Mustonen, Vuokko: Valtion IT-palvelukeskus s. 74. Oulu 2013. 648. Romppainen, Anna: Tilintarkastuksen alihinnoittelu ja oheispalkkiot tilintarkastusyhteisön vaihtumisen yhteydessä suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 69. Oulu 2013. 649. Xu, Jin: CEO Pay-for-performance during the Period from 2008 to 2012 s. 74. Oulu 2013. 650. Annala, Ville-Hermanni: Tuottavuuden ja tehokkuuden mittaaminen ja kehittäminen vähittäispankkitoiminnan henkilöluottoprosesseissa. Case: POP pankki -ryhmä s. 75. Oulu 2013. 651. Annola, Juho: Yrityksen sukupolvenvaihdos s. 64. Oulu 2013. 652. Fröjd, Kai: Osakeyhtiölain mukainen suosiva osingonjako ja verotus s. 56. Oulu 2013. 653. Kallio, Mikko: Rahoitusinstrumenttien uudistuva IFRS -sääntely s. 69. Oulu 2013. 654. Katajakunnas, Jenni: Finanssikriisin vaikutukset tilintarkastuspalkkioihin Suomessa s. 76. Oulu 2013. 655. Korhonen, Kaisa: Tutkimus- ja kehittämistoiminnan arvostamisen muutos osakemarkkinoilla 2000-luvun aikana s. 70. Oulu 2013. 656. Pelttari, Lasse: Osakeyhtiön sukupolvenvaihdos: Case hammaslääkäriasemat s. 74 + 4. Oulu 2013. 657. Pyörälä, Pirjo: Kilpailuneutraliteetti kunnallisissa liikelaitoksissa s. 61. Oulu 2013. 658. Rajala, Karoliina: Leasingsopimusten vaikutus vuokralle ottavan yrityksen tuloksen laatuun s. 56 + 1. Oulu 2013. 659. Jokikokko, Joni: Yrityksen ominaispiirteet ja corporate governance toimitusjohtajan palkitsemisen selittäjinä NASDAQ OMX Helsinkiin listatuissa yrityksissä s. 76. Oulu 2013. 660. Loukusa, Juho: Tietojärjestelmän kehitysprojektin eteneminen ja vaikutukset talouden ohjaukseen Osuuskauppa Arinassa s. 71 + 8. Oulu 2013. 661. Närväinen, Toni: Tilitoimistoliiketoiminnan kehittäminen s. 99 + 3. Oulu 2013. 662. Pietilä, Ossi: Osakeyhtiön sulautuminen vero-oikeuden näkökulmasta s. 81. Oulu 2013. 663. Pulkkinen, Saara: Yksi maa, kaksi järjestelmää. Eroaako tuloksen konservatiivisuus Kiinassa ja Hongkongissa? s. 62. Oulu 2013. 664. Hiltunen, Eriika: Tilitoimistojen rooli talousrikollisuudessa s. 74. Oulu 2014. 665. Kähkönen, Jenni. Markkinavalvonnasta energian tukkumarkkinoilla s. 76. Oulu 2014. 666. Oksa, Jenni: Työhyvinvoinnin yhteys taloudelliseen menestymiseen s. 75. Oulu 2014. 667. Sadykova, Rimma: Audit committee characteristics and earnings management s. 74 + 2. Oulu 2014. 668. Tuomaala, Pertti: Luottoluokitusten vaikutukset yhdysvaltalaisten toimitusjohtajien palkkioihin s. 65. Oulu 2014. 669. Alatalo, Jaakko: Lähipiirin omistusosuuden vaikutukset suomalaisten pörssiyritysten kannattavuuteen s. 55. Oulu 2014. 670. Hostikka, Mikko: Implied cost of capital based investment strategy on Finnish stock market s. 94. Oulu 2014. 671. Kiran, Anila: Association between gender diversity in board composition and firm performance: Empirical evidence from Finland s. 73. Oulu 2014. 672. Lyytikäinen, Anu-Maria: Osinkoverotuksen muutokset 2005 - 2014 s. 86. Oulu 2014. 673. Valikainen, Heidi: Toimintolaskennan käyttöönottaminen tilitoimiston asiakasyrityksille s. 59 + 7. Oulu 2014. 674. Beyer, Bianca: Corporate Tax Avoidance - Does the Level of Tax Aggressiveness Depend on Economic Factors? s. 90. Oulu 2014. 675. Koskelo, Eerik: CEO compensation and pay-for-performance sensitivity S. 75. Oulu 2014. 676. Leinonen, Karin: Sähköinen taloushallinto ja sähköisen arkistoinnin kustannusvaikutukset Kirkon palvelukeskuksessa s. 80 + 3. Oulu 2014. 677. Miettinen, Karimatti: Analysts’ earnings forecasts and discretionary accruals s. 50. Oulu 2014. 678. Nieminen, Aleksi: Siirtohinnoitteludokumentaatio s. 72. Oulu 2014. 679. Bufi, Ermela: Designing an Activity-Based Costing System for a Specialty Retail Store s. 81. Oulu 2014. 680. Koskelo, Saara-Maria: Yhteisö- ja osinkoveromuutosten vaikutus listaamattoman osakeyhtiön investointi- ja voitonjakopolitiikkaan s. 59. Oulu 2014. 681. Lind, Antti: Toiminnanohjausjärjestelmän vaatimusmäärittely kohdeyrityksessä s. 82 + 2. Oulu 2014. 682. Lohi, Liina-Reetta: Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus pienyrittäjän näkökulmasta s. 62. Oulu 2014. 683. Rautiainen, Matti: Tutkimus- ja kehitysinvestointien vaikutus yrityksen kannattavuuteen erilaisissa riskiin suhtautumisen ympäristöissä s. 64. Oulu 2014. 684. Savola, Ulla: Tuloksen laadun vaikutus tilintarkastuspalkkioihin s. 66. Oulu 2014. 685. Syrjälä, Sakari: Tilintarkastuksen laatu yritysjohdon näkökulmasta s. 78 + 1. Oulu 2014. 686. Vuontisjärvi, Jouni: Osakeyhtiön yritysjärjestelyt verotuksen näkökulmasta s. 89. Oulu 2014. 687. Bergman, Petri: Kustannusten seuranta ja ennustaminen terveydenhuolto-organisaatiossa s. 78 + 5. Oulu 2014. 688. Budrina, Maria: The impact of IFRS adoption on accrual-based earnings management: evidence from Russia s. 80. Oulu 2014. 689. Järvinen, Sami: Konetekniikka-alan pörssiyritysten arvonmääritys lisäarvomallin ja T&K- kulujen pohjalta s. 60. Oulu 2014. 690. Kanervo, Mikko: Aloitetoiminnan osa-alueet ja vaikutukset teollisuusyrityksessä s. 101 + 1. Oulu 2014. 691. Kovalainen, Susanna: Saneerauskelpoisuus ja tilintarkastajan rooli yrityssaneerausmenettelyssä s. 66 + 1. Oulu 2014. 692. Liedes, Anna: Siirtohinnoittelu verokilpailun näkökulmasta s. 88. Oulu 2014. 693. Muttonen, Jenni: Taxation as part of corporate social responsibility (CSR): Tax issues in the CSR reporting of large listed companies s. 74 + 5. Oulu 2014. 694. Turpeinen, Sarita: Harmaan talouden torjunnan tavoitteet ja käänteinen arvonlisäverovelvollisuus rakennusteollisuudessa s. 67. Oulu 2014. 695. Zhang, Yan: Explanatory Power of DuPont Components on Post-Earnings-Announcement Drift in the U.S. Stock Market s. 77. Oulu 2014. 696. Haapsaari, Atte: Tasapainoitetun tuloskorttimallin rakentaminen kohdeyrityksessä s. 65. Oulu 2014. 697. Hannula, Krista: Uuden ohjelmistotuotteen siirtohinnoittelu s. 108+4. Oulu 2014. 698. Hiltula, Kaisa: Tilintarkastusvelvollisuuden poistumisen vaikutus pienten osakeyhtiöiden tilinpäätösinformaation luotettavuuteen s. 98. Oulu 2014. 699. Hiltunen, Tommi: Sukupolvenvaihdos osakeyhtiössä verotuksen näkökulmasta - Case Maikkulan Halli Oy s. 69. Oulu 2014. 700. Hälvä, Henna: Basel II, vaikutukset pankin omiin varoihin ja omaan pääomaan. Case: OP- Pohjola-ryhmä s. 50. Oulu 2014. 701. Jurvelin, Jussi: Liikearvon arvonalentumistestaus - esittämisen laadukkuus suomalaisissa listayhtiöissä vuonna 2007 ja liikearvoon liittyvä tuloksenjärjestely s.84. Oulu 2014. 702. Keloneva, Atte: Tilaaja-tuottajamallin tarkastelu talousarvion kautta s. 62. Oulu 2014. 703. Laakko, Sanna-Mari: Toimitusjohtajan vaihtumisen vaikutus tilintarkastajan lausuntoon toiminnan jatkuvuuden vaarantumisesta s. 62. Oulu 2014. 704. Lassila, Erkki: Päätöksentekoa tukevat free-to-play metriikat s. 72 + 3. Oulu 2014. 705. Leisio, Anssi: Nopeutettu saneerausmenettely onnistuneen yrityssaneerauksen takeena? s. 71. Oulu 2014. 706. Mattila, Reetta: Korkomenojen vähennysoikeus yritysverotuksessa s. 100. Oulu 2014. 707. Nurmi, Elisa: Siirtohinnoittelu osana monikansallisten yhtiöiden verosuunnittelua s. 112. Oulu 2014. 708. Pellikka, Harri: Corporate Social Responsibility Dimensions and Financial Performance: Empirical Evidence s. 73. Oulu 2014. 709. Sainio, Sanna: BSC- mallin hyödyntäminen kohdeyrityksen strategisessa suunnittelussa ja ohjauksessa s. 80. Oulu 2014. 710. Seppänen, Kirsi: Intangible asset identification and valuation in transfer pricing. Case study on implications of tax treatment differences on intangible assets in the context of transfer pricing s. 111. Oulu 2014. 711. Sipilä, Teemu: Data-Driven Management Accounting for Finnish Pharmacy Stores s. 57. Oulu 2014. 712. Arvola, Antti: Yhteisöverokannan muutoksen vaikutus suomalaisten pörssiyritysten tuloksenjärjestelyyn s. 66. Oulu 2014. 713. Ikonen, Jonna: Aineettoman omaisuuden siirtohintojen markkinaehtoisuuden toteutuminen Suomessa s. 71 + 1. Oulu 2014. 714. Saunajoki, Maria: Kirjanpidon väärinkäytösten vaikutus toimitusjohtajan palkitsemiseen ja vaihtumiseen s. 72. Oulu 2014. 715. Selenius, Tony: Balanced Scorecardin käyttö julkisorganisaatiossa s. 55 + 2. Oulu 2014. 716. Harjulahti, Anne: Sähköinen taloushallinto pk-yrityksessä: kahdeksan caseyrityksen kokemuksia s. 101 + 2. Oulu 2014. 717. Piirala, Annukka: Tilintarkastuspalkkioiden kehitys Suomen pörssiyhtiöissä 2005-2012 uuden tilintarkastuslain valossa s. 65. Oulu 2014. 718. Toikkanen, Markus: Tilintarkastuksen odotuskuilun syyt Suomessa vuosien 2005 ja 2013 välillä s. 75. Oulu 2014. 719. Vaara, Jenna: Tilintarkastaja väärinkäytösten ja talousrikosten maailmassa s. 99. Oulu 2014. 720. Juva, Tero: Estimating the Net Value of Overdue Accounts Receivable. Case: TeliaSonera Finland Oyj s. 79. Oulu 2014. 721. Isojärvi, Jussi: The influence of national culture on management control systems s. 71. Oulu 2014. 722. Kinnunen, Maiju: Rakennusalan käänteinen arvonlisäverotus ja sen toteutuminen rakennusliikkeen näkökulmasta s. 58 + 1. Oulu 2014. 723. Nieminen, Martti: Toimitusjohtajan palkitsemisen vaikutus yrityksen kannattavuuteen s. 64. Oulu 2014. 724. Meriläinen, Laura: Edustuskulujen ja mainos- ja markkinointikulujen rajanveto s. 110. Oulu 2014. 725. Mutanen, Liisa: Venture Capital -sijoituskohteiden valuaatioihin vaikuttavat tekijät pääomasijoitustilanteessa s. 95 + 2. Oulu 2014. 726. Sipilä, Tuomas: Rajat ylittävä sulautuminen Euroopan talousalueella s. 77. Oulu 2014. 727. Artemova, Natalia: Board independence and CEO pay-performance link s. 72. Oulu 2015. 728. Luoma, Juho: Korjatun tilinpäätöksen suhde tilintarkastajan palkkioihin yhdysvaltalaisissa pörssiyhtiöissä 2001-2012 s. 7. Oulu 2015. 729. Puotinen, Teemu: Strategy Value-Added Concept (SVAC) – an Alternative Approach to Value Rapidly, via Strategic Investments Growing Companies s. 76 + 5. Oulu 2015. 730. Syrjä, Hanna: Tilintarkastuksen rotaation vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 71. Oulu 2015. 731. Laakso, Vesa: Yrityksen ominaisuuksien vaikutus tilintarkastajien mukautettujen kertomusten syntyyn s. 57. Oulu 2015 732. Moilanen, Mari: Strategian toteuttaminen johdon ohjaus- ja kontrollijärjestelmien avulla s. 67 + 3. Oulu 2015. 733. Mäkikyrö, Anu: Yleiskustannusten allokointi palvelutoimintaa harjoittavassa yrityksessä s. 68. Oulu 2015. 734. Sabell, Sakari: Controllerin teknologiaosaamisen merkitys ja teknologiakehityksen vaikutukset yrityksen taloushallinnossa s. 72. Oulu 2015. 735. Suistio, Sanna: Ikäihmisten hoivapalveluiden strategisten tavoitteiden määrittely ja mittaaminen tasapainotetun mittariston avulla s. 63 + 4. Oulu 2015. 736. Kujala, Jukka: Siirtohinnoittelusääntely ja markkinaehtoperiaate Suomen lainsäädännössä, erityisesti rahoitusjärjestelyjen arvioinnin näkökulmasta s. 69. Oulu 2015. 737. Jutila, Miia: At the intersection of strategy, accounting and business intelligence - Case study of controllers in Finnish ICT companies s. 69 + 1. Oulu 2015. 738. Luukinen, Tuomo: Alaikäisen jatkajan verotus osakeyhtiön sukupolvenvaihdoksessa s. 67 + 1. Oulu 2015. 739. Niemonen, Miikka: Toimintolaskentajärjestelmän soveltaminen tuotannon kustannusten selvittämisessä puualan yrityksessä s. 60. Oulu 2015. 740. Tran, Van: Budgeting Practices in Vietnam: A Survey in Da Nang City s. 69. Oulu 2015. 741. Vallivaara, Antti: Osakeyhtiön sulautuminen ja siihen liittyvät toimet s. 102. Oulu 2015. 742. Vuokila-Mattila, Mari: Business intelligencen vaikutus johdon laskentatoimeen pk- yrityksessä s. 65 + 1. Oulu 2015. 743. Arvola, Jutta: Goodwill impairments as a tool for earnings management. In the context of incentives created by the CEO compensation s. 65. Oulu 2015. 744. Do Nguyet, Anh: The Impact of Equity-Based Compensation on A Relationship between Earnings Management and Research and Development Expenditure s. 78. Oulu 2015. 745. Haapakoski, Aleksi: Zombie-yritykset - Yrityksen ylivelkaantumisen pitkittyminen ja toiminnan tervehdyttäminen s. 70 + 3. Oulu 2015. 746. Kankare, Henna: Opportunities and challenges in late payment penalties in European-wide business s. 71 + 1. Oulu 2015. 747. , Joona: Finanssikriisin vaikutukset tuloksenjärjestelyyn listautumisantien yhteydessä s. 64 + 1. Oulu 2015. 748. Nurmenniemi, Sami: Usefulness of book-to-market ratio and Strength of Future Residual Incomes to Predict Future Stock Returns s. 54. Oulu 2015. 749. Rova, Jarno: Varojen noston veroseuraamukset listaamattomasta osakeyhtiöstä s. 76. Oulu 2015. 750. Tervahauta, Anna: Siirtohinnoittelun verovalvonta Pohjoismaissa s. 68. Oulu 2015. 751. Uusitalo, Riku-Pekka: Talousosaston työtehtävien muutokset uuden toiminnanohjausjärjestelmän myötä s. 59. Oulu 2015. 752. Alasalmi, Karoliina: Suomalaisten listayhtiöiden sisäisen tarkastuksen, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suositusten noudattaminen s. 86. Oulu 2015. 753. Annola, Saara: Balanced Scorecard –mallin soveltaminen pk-yritykselle s. 95. Oulu 2015. 754. Cojan, Maia: The effect of corporate political activity on the financial performance of US public pharmaceutical firms s. 69. Oulu 2015. 755. Cucerenco, Liviu: Did fair value accounting contribute to the 2008 financial crisis? s. 67. Oulu 2015. 756. Karjalainen, Tuomas: Konsultointipalvelujen vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 62 + 1. Oulu 2015. 757. Lin, Jiawei: The Effect of Auditor-Provided Non-Audit Services on Auditor Independence. Evidence from Sweden s. 60. Oulu 2015. 758. Majuri, Matias: Työhyvinvoinnin vaikutus taloudelliseen menestymiseen kaupan alalla s. 67. Oulu 2015. 759. Pakarinen, Henriikka: Taloushallinnon sähköistymisen vaikutukset pk-yritysten kustannuksiin s. 57. Oulu 2015. 760. Pirinen, Jarkko: Taloudellisten vaikeuksien ennustaminen alueurakoissa s. 70 + 9. Oulu 2015. 761. Raappana, Henna: Neutraliteetti ja yritysverotus Suomessa s. 79. Oulu 2015. 762. Savola, Tiina: Kuntainliitoksen vaikutukset Oulun kaupungin taloudellisiin tunnuslukuihin s. 93. Oulu 2015. 763. Slesar, Tomas: Strategic management accounting in small and medium-sized enterprises. Adaption of strategic management accounting and balanced scorecard in a case company s. 66 + 23. Oulu 2015. 764. Toivonen, Jorma: Arvo-osakkeiden poimintatyökalun kehittäminen piensijoittajalle s. 65. Oulu 2015. 765. Hyrynkangas, Mikko: Taking care of costs with modern budgeting practices s. 86. Oulu 2015. 766. Kyyrö, Jari-Pekka: Tilintarkastajan palkkioiden vaikutus going concern -lausuntoihin s. 64. Oulu 2015. 767. Pesonen, Marika: Yrityksen valuuttariskin hallintaan vaikuttavat tekijät s. 91. Oulu 2015. 768. Karjalainen, Annika: Tilintarkastus pienyrityksessä tilintarkastajien ja pienyrittäjän näkökulmasta s. 107 + 3. Oulu 2015. 769. Zambrano Monserrate, Andrea: The effect of R&D investments on the market value: evidence from the Nordic countries s. 92. Oulu 2015. 770. Hauta, Hanna: Tilintarkastuksen laatu ja konsultointi tilintarkastajan näkökulmasta s. 71 + 1. Oulu 2015. 771. Tarkiainen, Joonas: Tilintarkastajan tarjoamien oheispalvelujen vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 55. Oulu 2015. 772. Vikeväinen, Sara: Talousrikollisuus ja tilintarkastaja s. 63. Oulu 2015. 773. Koskelo, Mattias: Laskentatoimen tehtävien kehittäminen prosessiajattelun avulla - case rauta- ja rakennustarvikkeiden vähittäismyyjä s. 71 + 2. Oulu 2015. 774. Laitila, Riikka: Brändit ja niiden arvonmääritys KHT-tilintarkastajan näkökulmasta s. 77. Oulu 2015. 775. Li, Xiao Qian: Effects of Mandatory Auditor Rotation on Audit Quality s. 62. Oulu 2015. 776. Ylönen, Satu: Yhtiöittäminen kuntatalouden tasapainottamiskeinona - Case Kuhmon kaupungin kiinteistöpalvelut s. 72. Oulu 2015. 777. Asikainen, Eliisa: Perinteisen budjetoinnin tila 2010-luvulla - case-tutkimus pk-yrityksen näkökulmasta s. 98. Oulu 2016. 778. Huilaja, Ari: Developing management control in an accounting information system implementation project s. 56. Oulu 2016. 779. Keskitalo, Matti: Siirtohinnoittelun toteuttamiseen liittyvät haasteet yritysten sekä verohallinnon näkökulmasta s. 127 + 1. Oulu 2016. 780. Kuvaja, Iina: Työsuhdeoptiot ja niiden verotuskäytäntö s. 83. Oulu 2016. 781. Lumila, Mikko: Osakeyhtiön varojenjaon yhtiöoikeudellinen ja verotuksellinen sääntely s. 75. Oulu 2016. 782. Marjeta, Veli-Matti: The implementation of the activity-based costing system to allocate overhead costs - a case study s. 89 + 1. Oulu 2016. 783. Nyman, Sari: Suunniteltu tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuus ja talousrikokset s. 59. Oulu 2016. 784. Sarkkinen, Noora: Siirtohinnoittelu, verosuunnittelu ja veronkierto – erityisesti konsernin sisäisten rahoitustapahtumien verokohtelusta s. 75. Oulu 2016. 785. Vehkaoja, Juho: Kustannuslaskennan menetelmien soveltuvuus hajautuvassa tuotantoprosessissa s. 70 + 2. Oulu 2016. 786. Wang, Li: Board Gender Diversity and Accounting Conservatism: Evidence from Finland s. 74. Oulu 2016. 787. Chen, Jing: Designing a balanced scorecard for performance measurement s. 84. Oulu 2016. 788. Jaako, Tuomas: Sisäpiirikaupankäynnin tuotot Suomessa 2010-2014 s. 65. Oulu 2016. 789. Ronkainen, Meija: Toimitusjohtajan kompensaation rakenteen vaikutus yrityksen tulevaisuuden kannattavuuteen s. 69. Oulu 2016. 790. Taskila, Ilari: Passiivisten metsänomistajien aktivointi s. 71 + 1. Oulu 2016. 791. Viitala, Henrik: Osakeyhtiön varojenjako ja osakkaan verotus vuosina 2013-2015 s. 68. Oulu 2016. 792. Laitinen, Jani: Verkkokauppayhtiön kustannusrakenteen vaikutus yhtiön arvoon s. 58. Oulu 2016. 793. Fonsén, Heidi: Tuotekustannuslaskennan kehittäminen jalkinealan yrityksessä s. 78 + 1. Oulu 2016. 794. Hietanen, Hanna: EVL 52a-52g §:n määrittelemät yritysjärjestelyt veronkiertosäädösten ja verosuunnittelun näkökulmasta s. 66. Oulu 2016. 795. Hyry, Ville: Pienen kasvuyrityksen johdon laskentatoimen työkalut ja järjestelmät tapausyrityksessä s. 78. Oulu 2016. 796. Hyyppä, Senni: Tilintarkastusriskin hallinta tilintarkastusevidenssin ja dokumentoinnin avulla käytännön tilintarkastustyössä s. 75. Oulu 2016. 797. Mustonen, Auli: Sairaala-apteekin kustannuslaskennan ja sisäisen hinnoittelun kehittäminen s. 85 + 2. Oulu 2016. 798. Mäki, Karita: Vastuumatriisi taloushallinnon prosessien kehittäjänä – Case Monetra Oy s. 62. Oulu 2016. 799. Hautala, Aatu: Selektiivinen arvosijoittaminen Pohjoismaiden osakemarkkinoilla s. 66. Oulu 2016. 800. Lu Tran Diem, Trinh: The effect of auditors’ workload pressure and compression on audit quality s. 76. Oulu 2016. 801. Niskanen, Jaana: Suomalaisten startup-yritysten taloudellisten ennusteiden paikkansapitämättömyyteen merkittävimmin vaikuttavat liiketoiminnan osa-alueet s. 82. Oulu 2016. 802. Posti, Jani: Determinants of Goodwill Impairments Under IAS 36 - Examination of Finnish Listed Companies s. 63. Oulu 2016. 803. Tynjä, Miikka: Kirjanpitäjän ja tilintarkastajan vastuu talousrikoksissa s. 68. Oulu 2016. 804. Haavisto, Jussi. Tilinpäätösanalyysiin perustuvat menetelmät yrityksen konkurssin ennustajina s. 87. Oulu 2016. 805. Himanen, Paula: Development of internal control over financial reporting in logistic operations to meet COSO 2013 framework in a listed company s. 115. Oulu 2016. 806. Hämäläinen, Emmi: Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston organisaatiomuutoksen taloudelliset tavoitteet rakennemuutosalueen myrskynsilmässä s. 69 + 2. Oulu 2016. 807. Jääskö, Jenni: Toiminnan jatkuvuutta koskevan tilintarkastusraportoinnin vaikutus asiakkaan konkurssin todennäköisyyteen ja tilintarkastajan vaihtamiseen s. 78. Oulu 2016. 808. Karvonen, Anni: Palvelukeskuksen asiakkaan sisäinen valvonta s. 69. Oulu 2016. 809. Kivelä, Markus: Osaamispääoman vaikutus yrityksen arvoon ja kannattavuuteen s. 72. Oulu 2016. 810. Korkala, Heikki: Suoriteperusteisiin eriin liittyvä anomalia pienissä amerikkalaisissa yhtiöissä vuosina 1988-2013 s. 60. Oulu 2016. 811. Kukkola, Katri: Pienen palveluyrityksen kustannuslaskenta ja asiakaskannattavuus s. 96. Oulu 2016. 812. Kuusela, Emilia: Hallinnon merkitys organisaation suorituskyvylle s. 85 + 2. Oulu 2016. 813. Niemelä, Jaana: Ennustemenetelmien hyödyntäminen talouden seurannan ja talousarvion laadinnassa s. 89. Oulu 2016. 814. Palosaari, Heikki: Kassavirtamalli ja lisäarvomalli arvonmääritysmenetelmänä yrityskaupoissa s. 75 + 1. Oulu 2016. 815. Pelttari, Samuli: Lean-toimintastrategian hyödyntäminen suomalaisessa pörssiyrityksessä - Case Yritys Oyj s. 67 + 3. Oulu 2016. 816. Perez, Sonja: Kohdeyrityksen koon vaikutukset johdon suorituskykymittariston kehittämiseen s. 64 + 4. Oulu 2016. 817. Seppänen, Vesa: Rullaavan ennustamisen merkitys kassavirtaennusteeseen kohdeyrityksessä s. 70 + 1. Oulu 2016. 818. Tuisku, Niina: Toimintoperusteisen kustannuslaskentajärjestelmän soveltaminen erääseen yleishyödylliseen yhteisöön s. 84. Oulu 2016. 819. Vaitiniemi, Ville: Siirtohinnoittelu kansainvälisen konsernin veroriskinä s. 75. Oulu 2016. 820. Wang, Xin: Earnings Management to Meet Analysts’ Forecasts s. 72. Oulu 2016. 821. Grönroos, Elmo: Hallituksen koon vaikutus yrityksen suorituskykyyn - tutkimus Nasdaq OMXH:ssa listatuista yrityksistä s. 57. Oulu 2016. 822. Kinnunen, Jari: Riskienhallinta, sisäinen valvonta ja tarkastus suomalaisissa pk-yrityksissä s. 80. Oulu 2016. 823. Mousharbash, Micheal: How firms adjust capital structure in relation to risk exposure: A study of the Jordanian industrial sector s. 74. Oulu 2016. 824. Kööpikkä, Maiju: Sisäisen laadunvarmistuksen toteuttaminen pienessä tilintarkastusyhteisössä s. 63. Oulu 2016. 825. Anson, Ma. Cleofe: Issues on Decentralization and the Need for Appropriate Performance Measures: Developing Key Performance Questions for a Finance and Accounting Shared Services Organization s. 80. Oulu 2016. 826. Elf, Anna: Cut-off grade calculation in an integrated chromite mine s. 85. Oulu 2016. 827. Nurkkala, Miika: Perustajaurakoitsijan arvonlisä- ja tuloverotuksen uudistamistarpeet s. 64. Oulu 2016. 828. Väisänen, Saija: Tuloksenjärjestelyn vaikutus tilintarkastajalle maksettuihin palkkioihin suomalaisessa kontekstissa s. 135 + 9. Oulu 2016. 829. Lallukka, Laura: IFRS:n pakollisen implementoinnin vaikutus tuloksenjärjestelyyn Euroopassa s. 60. Oulu 2016. 830. Lotvonen, Mikko: Kriittiset menestystekijät kohdeyrityksen ERP-projektissa s. 60 + 4. Oulu 2016. 831. Nissinen, Anni: Osakeperusteisen kannustinjärjestelmän valinta ja verotuksen vaikutus päätöksenteossa s. 89. Oulu 2016. 832. Ojala, Pyry: Tehokkaat markkinat ja accruals-anomalia s. 76. Oulu 2016. 833. Himanka, Heli: Rakennusalan erityispiirteet ja harmaa talous s. 72. Oulu 2017. 834. Huhta, Riku: Osakeyhtiön varojen jakaminen sekä osakkaan verotus ja verosuunnittelu s. 71. Oulu 2017. 835. Korhonen, Tuomas: The sustainability of acquisitive growth in the U.S. s. 65 + 1. Oulu 2017. 836. Kultalahti, Martti: Suomalaisen kirjanpidon historia ja tulevaisuus. Diskurssianalyysi alan lehdistä vuosilta 2010-2015 s. 86. Oulu 2017. 837. Kämä, Elisa: IFRS 16 -standardin vaikutukset yrityksen tilinpäätösraportointiin ja tunnuslukuihin s. 59. Oulu 2017. 838. Pihlaja, Harri: Johdon optio-ohjelmien vaikutus yrityksen riskisyyteen suomalaisissa pörssiyhtiöissä s. 67. Oulu 2017. 839. Poikajärvi, Annika: Tilintarkastuksen merkitys talousrikosten havaitsemisessa s. 53. Oulu 2017. 840. Puuronen, Viivi-Maria: OECD:n lanseeraaman ''Base Erosion and Profit Shifting (OECD/G20 BEPS Project)'' -hankkeen aiheuttamat muutostarpeet Suomessa s. 66. Oulu 2017. 841. Säkkinen, Annukka: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu s. 56. Oulu 2017. 842. Moberg, Stina-Sofia: The Effects of the Markets in Financial Instruments Directive (MiFID II) and Regulation on Markets in Financial instruments (MiFIR) on Investor Protection s. 87. Oulu 2017. 843. Pulliainen, Joonas: Sale and leaseback -rahoitusmuodon käyttö yritystoiminnassa ja käyttöön liittyvät markkinavaikutukset s. 69. Oulu 2017. 844. Ollikainen, Veli-Matti: Verotuksen tulolähteiden vaikutus osakeyhtiön ja osakkaiden verosuunnittelussa s. 65. Oulu 2017. 845. Seiteri, Anni: Optimizing internal control of travel expenses during the launch of a new accounting information system: A qualitative case study s. 72 + 5. Oulu 2017. 846. Iinatti, Milla: Verorikokset suomalaisissa yrityksissä 2006-2016 s. 65 + 1. Oulu 2017 847. Staurén, Sara: Corporate governance -raportointi sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen näkökulmasta s. 82. Oulu 2017. 848. Törmänen, Kari: Ohjelmistoprojektin ylläpitovaiheen kustannuslaskenta case-yrityksessä s. 71. Oulu 2017. 849. Huotari, Mikko: Tilintarkastusyhteisön vaihtumisen vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 57. Oulu 2017. 850. Jääskeläinen, Jari: Perintö- ja lahjaveron muutokset 30.6.2016 annetun esitysluonnoksen pohjalta s. 110. Oulu 2017. 851. Kojo, Valtteri: Pääomarakenteen vaikutus kannattavuuteen yritystoiminnan alkuvaiheessa s. 56. Oulu 2017. 852. Korrensalo, Tatu-Pekka: Yrittäjävähennys neutraliteetin näkökulmasta s. 73. Oulu 2017. 853. Moilanen, Vilho: Sukupolvenvaihdos merkkaustarviketukkukauppaa harjoittavassa yrityksessä s. 74. Oulu 2017. 854. Peltokangas, Reijo: Siirtohinnoittelu ja sen dokumentointi pk-konsernissa s. 110 + 5. Oulu 2017. 855. Saher, Sonia: Accrual anomaly: Balance sheet vs. cash flow method in measuring accruals s. 93. Oulu 2017. 856. El-Alawa, Yasmin: The effect of European Merger and acquisition deals on firms performance in the crisis and pre-crisis period s. 77. Oulu 2017. 857. Hendriksson, Suvi: Ulkomaisen yhtiön markkinaehtoisen liiketulon allokointi kiinteälle toimipaikalle Suomessa s. 70. Oulu 2017. 858. Hytönen, Johanna: Työhyvinvointimittariston rakentaminen pk-yritykselle s. 80. Oulu 2017. 859. Hyväri, Sampsa: The value-creation of the business model of Finnish residential REITS as observed through the annual statement - Evidence from Orava Residential REIT plc s. 70. Oulu 2017. 860. Hyyppä, Sari: Julkisten palveluhankintojen vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen hankintojen suunnittelun avulla s. 105. Oulu 2017. 861. Jaara, Oskari: Tilintarkastajan tarjoamien konsulttipalveluiden vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 67. Oulu 2017. 862. Kallio, Susanne: Osinkoverotuksen vaikutukset suomalaisten pörssiyritysten osingonjakoon s. 81. Oulu 2017. 863. Kallioniemi, Mikko: IFRS 16's Impacts on lessees' financial statements in Finnish public companies s. 62. Oulu 2017. 864. Kestilä, Kaija-Leena: Sampon taontaa - institutionaalinen isomorfia ERP- implementoinnissa s. 72. Oulu 2017. 865. Koivuniemi, Katja: Sisäisen tarkastuksen riskit ulkoisen palveluntarjoajan näkökulmasta s. 79 + 3. Oulu 2017. 866. Konttinen, Jussi: Corporate governance - hallitustyöskentelyn elementit s. 62. Oulu 2017. 867. Laitinen, Liisa: Verojalanjälkiraportoinnin informaatioarvo s. 70. Oulu 2017. 868. Lankinen, Mikael: Ongelmaluottojen raportointi FINREP-raportoinnissa s. 57 + 3. Oulu 2017. 869. Lindgren, Heikki: Laskentamallin rakentaminen kohdeyrityksen muutosstrategian mittaamiseen ja seurantaan s. 54 + 7. Oulu 2017. 870. Luukkanen, Mariella: Budjetoinnin kehittäminen talousohjauksen välineenä valtion tutkimuslaitoksessa s. 102 + 4. Oulu 2017. 871. Mulari, Mira: P/E-tunnuslukuanomaliaan perustuva sijoitusstrategia s. 68. Oulu 2017. 872. Nguyen Dieu, Huong: Earnings Management and Audit Fee Responses in Nordic Countries s. 70. Oulu 2017. 873. Oikarinen, Heidi: Väärinkäytöksistä ilmoittamisen vaikutukset tilintarkastukseen ja tilintarkastajan tehtäviin s. 100. Oulu 2017. 874. Ojala, Jukka: Tilintarkastuspalkkioiden vaikutus tilintarkastuksen laatuun Suomessa ennen ja jälkeen finanssikriisin s. 61. Oulu 2017. 875. Oksa, Hannes: Digitaalisen taloushallinnon kehittäminen sidosryhmien kanssa tilitoimiston näkökulmasta s. 72. Oulu 2017. 876. Ollila, Jani: IFRS 15 -standardin vaikutus rakennusalan tuloutuksiin s. 67. Oulu 2017. 877. Pelto, Petri: IFRS - Käyttöönoton kustannukset tilintarkastuksen näkökulmasta s. 78. Oulu 2017. 878. Suutari, Timo: Yhteiskuntavastuullisuus Pohjoismaisten pörssiyritysten palkitsemisessa s. 81. Oulu 2017. 879. Typpö, Sakari: Sähköinen hyvinvointikertomus strategiaa, toimintaa ja taloutta integroivana työkaluna s. 73 + 2. Oulu 2017. 880. Aapaoja, Juho-Antti: Tilintarkastus- ja oheispalvelupalkkioiden vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen s. 64. Oulu 2017. 881. Fakhr, Mitra: The Impact of Audit Committee Characteristics of Big 4 Clients on the Quality of Received Audits - Evidence from Finnish Listed Companies s. 68. Oulu 2017. 882. Haapalahti, Riikka: Tuotekohtaisen kustannuslaskennan kehittäminen kohdeyritykselle s. 88. Oulu 2017. 883. Honkanen, Eeva-Maija: Pääomarakenne ja siihen vaikuttavat tekijät suomalaisissa PK- yrityksissä s. 59. Oulu 2017. 884. Kirjavainen, Laura: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu s. 48. Oulu 2017. 885. Korhonen, Katri: Osakeyhtiöiden verotuspäätösten pysyvyystarkastelu s. 63. Oulu 2017. 886. Luukkonen, Heini: Value Relevance of Financial Risk Management with Derivatives s. 62 + 4. Oulu 2017. 887. Mämmelä, Marika: Tilintarkastajarotaation vaikutus tilintarkastuksen laatuun s. 64. Oulu 2017. 888. Pohjoisaho, Mika: Kirjanpitäjän ja tilintarkastajan vastuut ja roolit talousrikoksissa s. 67. Oulu 2017. 889. Rytilä, Johanna: Laskentatoimi strategian toteuttamisen tukena s. 60 + 1. Oulu 2017. 890. Sierra Rivera, Alfonso: The Effect of Accountancy Variables on Country Risk Regarding Money Laundering s. 67. Oulu 2017. 891. Agyenim-Boateng, Endurance: Cornerstones of the Activity-Based Costing system: A Literature Review of Professional Perspective s. 84. Oulu 2017. 892. Mikkola, Nina: Kirjanpidon ja verotuksen sidonnaisuuden vaikutus tuloksenjärjestelyyn Pohjoismaissa s. 81. Oulu 2017. 893. Alahäivälä, Tiina: Effectiveness of the Performance Management System in a Multinational Heavy Industry Company s. 119. Oulu 2017. 894. Honkanen, Virve: Omakustannusarvomalli tuotekannattavuuden analyysiä varten s. 63. Oulu 2017. 895. Mäki, Heikki: Tilintarkastuspalkkiot tilintarkastajaa vaihdettaessa s. 65. Oulu 2017. 896. Rantakeisu, Eetu: Tarkastusvaliokunnan aktiivisuuden vaikutus tilintarkastajille maksettuihin palkkioihin s. 76. Oulu 2017. 897. Kirstinä, Juho: Työhyvinvointi ja yrityksen kannattavuus. Oulu 2018. 898. Mäkelä, Heli: Tilintarkastuksen hyöty julkisella sektorilla. Apua tilintarkastuksen arviointiin. Oulu 2018. 899. Laurila, Aino: Liikearvon käyttäminen tuloksenjärjestelyssä suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Oulu 2018. 900. Majuri, Liisa: Tilintarkastajan tarjoamien oheispalveluiden vaikutukset lakisääteiseen tilintarkastukseen. Oulu 2018. 901. Määttä, Kalervo: Ylimääräisten kassavarojen vaikutus yrityskauppoihin. Oulu 2018. 902. Takarautio, Tomi: Osakeyhtiön omistamien osakkeiden luovutuksen verokohtelu ja Valtionvarainministeriön työryhmän kaavailemien muutosten vaikutukset nykymalliin. Oulu 2018. 903. Ylipekkala, Janne: Tilintarkastuksen laadun merkitys yrityksen velkarahoituksen näkökulmasta. Oulu 2018. 904. Kuusiniva, Lotta: Varaston aliarvostuskirjausten toteutus kohdeyrityksessä tuloksen ja konservatiivisuuden näkökulmista. Oulu 2018. 905. Piekkola, Pipsa: Suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten naispuolisten jäsenten määrän vaikutus yritysten kannattavuuteen vuosina 2011-2016. Oulu 2018. 906. Tölli, Matti: Kustannusperusteinen hinnoittelu talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa. Oulu 2018. 907. Ollonen, Mirva: Rolling Forecasting as a support for management control and decision- making. Oulu 2018. 908. Oyinlola, Blessing: Board Composition and Firms' Performance: Empirical Evidence from Nordic Listed Firms. Oulu 2018. 909. Pohjola, Juho: Sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen sekä riskienhallinnan raportoinnin ja käytänteiden kehittyminen suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Oulu 2018. 910. Raiskio, Siina. Tilintarkastajan rooli väärinkäytöksissä ja talousrikoksissa. Oulu 2018. 911. Eskola, Heikki: IFRS- tilinpäätökseen siirtymisen vaikutukset vakavaraisuuden tunnuslukuihin. Oulu 2018. 912. Kauppinen, Joonas: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu. Oulu 2018. 913. Niemi, Taneli: Sairaalan toimintaa ohjaavan tiedon kehittäminen tietojärjestelmien avulla. Oulu 2018. 914. Pinnola, Pia: Oheispalveluiden tarjoamisen vaikutus tilintarkastajan riippumattomuuteen Suomessa. Oulu 2018. 915. Ryynänen, Jarkko: Corporate governancen vaikutus Helsingin pörssin OMXH25 yhtiöiden kokonaispääoman tuottoon vuosina 2012-2015. Oulu 2018. 916. Saartoala, Pauli: Pk-yrityksen tietojärjestelmäratkaisuvaihtoehdot ja niiden valinta. Oulu 2018. 917. Tikkala, Vennu: Tietojärjestelmien käyttöönottoprosessi ja vaikutukset talousohjaukseen kohdeyhtiössä. Oulu 2018. 918. Torppa, Juuso: Arvosijoittamisen toimivuus Helsingin pörssissä 2010-2016. Oulu 2018. 919. Valjakka, Eetu: Applying management accounting to support the strategic management in growth organizations. Oulu 2018. 920. Abdia, Meerab: Accounting environment impact on use of discretionary accruals to raise financing by financially constraint firms with positive projects. Oulu 2018. 921. Artemov, Andrey: The Use of Deferred Tax Components in Detecting Earnings Management: Evidence from Finnish Public Firms. Oulu 2018. 922. Hakanen, Tiia: Kirjanpitolain muutosten vaikutukset pien- ja mikroyrityksen kirjanpitoon ja tilinpäätökseen. Oulu 2018. 923. Kemppinen, Olli: Konkurssin ennustaminen tilinpäätösinformaation avulla logistista regressiomallia hyödyntäen. Oulu 2018. 924. Laakso, Antero: Liikepäätösten avulla tapahtuvan tuloksenjärjestelyn vaikutus pitkän ajan kannattavuuteen yhdysvaltalaisissa pörssiyhtiöissä. Oulu 2018. 925. Norrgård, Otto: Hankkeiden taloushallinnon kehittäminen. Oulu 2018. 926. Peltoperä, Tuomas: Tilintarkastuspalkkioiden vaikutus tilintarkastuksen laatuun Suomessa toimivilla pörssiyhtiöillä. Oulu 2018. 927. Rajala, Jarnina: Yrityksen johdon sukupuolen vaikutus verosuunnittelun aggressiivisuuteen. Oulu 2018. 928. Seiko, Tuomas: Yrityksen riskienhallinnan kehittäminen. Oulu 2018. 929. Thi Thu Thao, Duong: The Effect of Corporate Social Responsibility Disclosure on Corporate Financial Performance: Evidence from Vietnamese Large Listed Firms. Oulu 2018.