Maamme – Meidän Maa

Katsaukset

Maamme – meidän maa

Maamme-laulun versioita: suomennoksia ja muunnelmia

KOONNUT LEA LAITINEN

1 Virittäjä 1/2008, verkkoliite Sisällys

1846 J. L. Runeberg: Vårt land ………...... 3

SUOMENNOSVERSIOITA

1. 1848 Suomenmaa (tuntematon) ...... 4 2. 1849 Maamme (Konstantin Schröder) ………...... 5 3. 1849 Maamme (Karl Mårten Kiljander) ...... 6 4. 1850 Laulu (Johan Léman) ...... ……………………...... 7 5. 1850 Suomi (Johan Léman) …...... …………………...... 8 6. 1851 Laulu Suomen maasta (Johan Léman) ...... 9 7. 1853 Runo (Daniel Europaeus) ………………...... 10 8. 1853 Maamme (Albin Stjerncreutz) ...………...... 11 9. 1857 Maamme (Johan Bäckwall) …...... 12 10. Nimetön (Abraham Poppius) …………...... 13 11. Kotimaa (Abraham Poppius) …...... 14 12. 1865 Maamme (Aleksanteri Rahkonen) ……...... 15 13. 1867 Maamme (»Viisi vänrikkiä») ……………...... 16 14. 1869 Maamme (tuntematon) …………………...... 17 15. 1867 Maamme (Edvin Avellan) ..…………...... 18 16. 1889 Maamme (Paavo Cajander) ……………...... 19 17. 1903 Maamme (Eino Leino) ………………..…...... 20 18. 1909 Maamme (Otto Manninen) ………...... 21 19. 1920 Maamme (Valter Juva) …….……………...... 22 20. 1940 Maamme (Otto Manninen) ………...... 23 21. 1948 Maamme (Otto Manninen) ……………...... 24 22. 2006 Maamme (Teivas Oksala) ………………...... 25 24. 2007 Maamme (Juhani Lindholm) ……………...... 26

MUKAELMIA JA VASTARUNOJA

24. 1852 Maamme Taivahassa (Fredrik Alhlqvist) ...... 27 25. 1856 Suomen laulu (Gustaf Toppelius) ...... ………... 28 26. 1854 Savolaisen laulu (A. Oksanen) ....………...... 30 27. a Nimetön (Aleksis Kivi) ...... …... 31 27. b Maamme (Aleksis Kivi) ...... ……………………… 32 28. Suomenmaa (Aleksis Kivi) ...... ……………………. 33 29. 1862 Suomenmaa (Tuominen) ………………...... 34 30. 1863 Luonnon ihailu (Antti Hiltunen) ...... 35 31. 1863 Syys-laulu (A. Kukkonen) ...... ………………… 37 32. 1886 Oi Suomi synnyinmaa! (Sario) ...... ……….……. 38 33. 1886 Sorea Suomeni (Sario) …………………...... 38 34. 1927 Isänmaan kasvot (V.A. Koskenniemi) ……...... 39

2 Vårt land

1 Vårt land, vårt land, vårt fosterland 7 Här är oss ljuft, här är oss godt, Ljud högt o dyra ord! Här är oss allt beskärdt; Ej lyfts en höjd mot himlens rand, Hur ödet kastar än vår lott, Ej sänks en dal, ej sköljs en strand, Ett land, ett fosterland vi fått, Mer älskad än vår bygd i nord Hvad ﬁ nns på jorden mera värdt Än våra fäders jord. Att hållas dyrt och kärt?

2 Vårt land är fattigt, skall så bli 8 Och här och här är detta land, För den, som guld begär, Vårt öga ser det här; En främling far oss stolt förbi; Vi kunna sträcka ut vår hand Men detta landet älska vi, Och visa gladt på sjö och strand För oss med moar, fjäll och skär Och säga: se det landet der, Ett guldland dock det är. Vårt fosterland det är!

3 Vi älska våra strömmars brus 9 Och fördes vi att bo i glans Och våra bäckars språng, Bland guldmoln i det blå, Den mörka skogens dystra sus, Och blef vårt lif en stjernedans, Vår stjernenatt, vårt sommarljus, Der tår ej gjöts, der suck ej fanns. Allt, allt, vad här som syn, som sång Till detta arma land ändå Vårt hjärta rört engång. Vårt längtan skulle stå.

4 Här striddes våra fäders strid 10 O land, du tusen sjöars land, Med tanke, svärd och plog, Der sång och trohet byggt, Här, här, i klar som mulen tid, Der lifvets haf oss gett en strand, Med lycka hård, med lycka blid, Vår forntids land, vår framtids land, Det Finska folkets hjerta slog, Var för din fattigdom ej skyggt, Här bars hvad det fördrog. Var fritt, var gladt, var tryggt!

5 Hvem täljde väl de striders tal, 11 Din blomning, sluten än i knopp, Som detta folk bestod, Skall mogna ur sitt tvång; Då kriget röt från dal till dal Se, ur vår kärlek skall gå opp Då frosten kom med hungrens qval, Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp, Hvem mätte allt dess spillda blod Och högre klinga skall en gång Och allt dess tålamod? Vår fosterländska sång.

6 Och det var här det blodet ﬂ öt, Ja här för oss det var, Och det var här sin fröjd det nöt, Och det var här sin suck det gjöt, Det folk, som våra bördor bar J.L. Runeberg 1846 Långt före våra dar. Fosterländskt Album III 1847.

3 Suomennosversioita

1. Suomenmaa

(laul. kuin: »Vårt land, vårt land» etc.) (Lähetetty.)

Isäni maa, isäni maa, Rakas waikkʼ nuorukka! Tottʼ Kalewala muistetaan Ja Suomessʼ aina lauletaan: Ettʼ oma maa on mansikka, Mut muu on mustikka.

Tuntematon suomentaja Suometar 26.5.1848.

4 2. Maamme

(Runebergin mukaan.)

1 O Suomi, sulo kotomaa, 7 Tässʼ on meillʼ sulo, suotuisa, Soi, kallis sana, soi! On kaikki annettu; Ei kullaista oo kumpua, Min onni luonee arpamme, Ei ookan lumolaksoa, Maa, isänmaa on meilläkin, Niin rakasta kuin meille on Mi maailmassa kalliimpi Tää pyhä pohjomaa. On tätä omaamme?

2 Kyllʼ maamme köyhä, köyhäksʼ jää, 8 Ja tässʼ, ja tässʼ on tämä maa, Jos kulta janosʼ lie, Sen silmä näkee tässʼ; Waikkʼ wento sitä wierastaa, Me näytämme nyt ilolla Me tätä maata mielimme, Nuo selät, salmet, saaristot, Se wuorineen ja wesineen, Ja kiljaisemme: katso tuo, On meillʼ tok kultamaa. Tuo kotomaamme on!

3 Meillʼ kallis kuohu wirtaimme 9 Ja waikka wietäisʼ asumaan Ja koskein-kohina, Meitʼ kultapilwihin, Tuo synkän salon sohina, Waikkʼ tähtitansi elomme Tuo tähtiyö, tuo kesäkoi, Pait kyyneleitä, huolia, Kai, kai, mistʼ rinta riemahti Tok meiltä tämä köyhä maa Ja into ihastui. Ois aina kaihottu.

4 Tässʼ kului isäin kilwoitus 10 O maamme tuhat järvinesʼ, Niin mielin, miekoinkin, Sä runon, uskon maa, Tässʼ iloneen ja itkuneen, Sä elon meren rantamme, Kanssʼ kowin, lemmin onnineen, Meillʼ muinoismaa, meillʼ toiwonmaa O Suomi! kansasʼ syʼän sytʼ Oot, älä ujo köyhyyttäsʼ, Ja kärsi kamalat. Waan wapa, waka oo.

5 Ken lukee sorrot surkiat, 11 Ja kukoistuksesʼ kammitsa, Joitʼ koki kansamme, Se kerran katkiaa; Kuin sota ärjy surmalla, Kas, lemmestämme liemahtaa Kuin halla haaskaisʼ nälällä, Wielʼ walosʼ, loistosʼ, riemusi, Ken mittaisʼ wuoʼun werensä, Ja kaikuu kerran kimeemmästʼ Ken uroutensa? Tää laulu kotonen. 6 Ja tässʼ se weri wuosikin, Wuosʼ meille wiljaksi, Ja tässʼ se imi ilonsa, Ja tässʼ se huokaisʼ huolensa, -n.-r. Jo muinon kantoi kuormamme Konstantin Schröder Tää jalo kansamme. Suometar 25.5.1849.

5 3. Maamme

Lähetetty (Runebergin mukaan).

1 Oi Suomen maa, isiimme maa, 7 Suloinen meille tässä on: Soi kultanen sana! On suotu kaikkia. Ei kumpua, ei kukkulaa, Nyt onnen arpa liikkukoon, Ei lampia, ei laksoa Waan maa omainen meillä on, Oo niin rakasta, niin somaa Mi maailmassʼ on ansawa Kuni isiimme maa. Rakkautta runsaampaa?

2 On maamme köyhä, jääpi niin 8 Ja tässä, tässä on se maa, Jos pyydät kultoa, On eessä silmämme. Ja wieras meitä kiertääkin, Kätemme woimme suorittaa Waan meille on tä rakkahin, Ja näyttäin järwein rantoja Tä wuorinen, wesinen maa Sanoa: tuossa tuo, kas se On meille kultala. On maa isiemme!

3 On meille koskein kuohumus 9 Ja meitä kultapilwihin Rakasta ainiaan, Jos wielä wietäisiin, Ikuisten honkain huokaʼus Jos tähti=tarhain tanssihin Kesäisten öiden kirkkaʼus, Iloihin loppumattomiin; Ja kaikki, kuin on saanut waan Me pyrkisimme kuitenkin Sydäntä liikkumaaan. Tähän kowaan kotiin.

4 Sukumme tässä kyntäen, 10 Oi maa, tuhat=wesinen maa, Sotien raateli, Runoin, totuuden maa, Ja tässä onni oiwanen Elomme wirran walkama, Ja onni wiekas, wilppinen Sä muistola, Sä toiwola, Iloja sille anteli Elä ujostu, raukkala, Sekä kuritteli. Ole wapa, waka!

5 Kuka sen kansan kaikkia 11 Sun heilimasi heittäwä Kipuja kertaisi, On kerran kuorensa, Sota kuin riehui raiwossa On syömmissämme syntywä Ja halla poltti peltoja, Walosi, riemusi hywä, Ku wertoansa mittaisi, Ja laulu kerran kaikuwa Sen kärsimystäki? Somemmin Suomessa.

6 Ja aiwan tässä wuoteli Werensä eestämme, Ja juuri tässä riemuitsi Ja tässä huolten huokaisi K.K. Se kansa, joka eellämme Kaarle Martti Kiljander Jo kantoi kuormamme. Suometar 31.8. 1849.

Julkaistiin pienin ortograﬁ sin muutoksin myös vuonna 1851 sävelmävihkossa Vårt land af J. L. Runeberg jemte Finsk och Tysk öfversättning (toimittanut F.J. Rabbe) sekä vuonna 1862 lehden Suomen Julkisia Sanomia numerossa 34.

6 4. Laulu

Mukailtuna ruotsista. Wårt land, wårt land.

1 Maamme, maamme, Isäimmemaa 7 Täälʼ on asunto parempi yletköön kunnias; Iloll oleskella; Korkiampaa ei kukkulaa; Toiwon tähti hempeämpi Läiky laineet myös rannoilla; Wielä ilmestyy hywempi, Ihanammin kuin Pohjanmaas Suomen kansalle toella Isänmaasʼ rakkahasʼ Ajoil tulewilla.

2 Maamme köyhyys kauwasʼ kuuluu 8 Tämä maa on soma maamme Tawaran hakioilʼ kun silmäs katselee; Muukalaiset meistä huhuu, Osoitellen kädellämme Waan ei Rakkaus meiltä puutu; Rotkot meret mantereemme; Kyl maamme täytet wesi=soil Selvitellen seikat teille Siinäpä sulo meil. poijl kaswawille.

3 Kosket suuret kohisewat 9 Emme synny elelemään Lirinä norosten; Pilwiin loistawiin; Korwet kolkot humisewat; Kukkain päälle käwelemään, Taiwaan Tähet kaunistawat; mutta töitä täyttämään Innon muuttaapi urosten, Kyntään kylwään kylmiin korpiin Luonnon kunnollisten. Joissa eleltäisiin.

4 Sota retket hirmuisimmat 10 O! maamme saarikeitten=maas käwit miehuudella; Mieluisat asunnot Töissä, menois kuulusimmat, Kusta löywät lewon majat, Sowan rinnas miehusimmat Nyky tutut, muinas rannat. Usiat tekee tarkkuudella Ehkä ty=öt painawimmat; Urhollisuudella. Päiwät ihanimmat.

5 Kutkas Sowat seisonunna? 11 Kukostuupi kerran maamme, Eiköön suomalaiset, kullanen puhkeepi; Kenen massa tapeltunna? Ylentämään rakkauttamme Nälkä wuodet kestettynnä? Lohtuttamaan toiwoamme, Eipä muut kun pohjalaiset Kerran kaunis kuuluneepi Kylmään tottuwaiset. Runo raikuwampi.

6 Täälʼ on weret wuodatetut Juosnut tällä maalla; Täälʼ on heimot haavodetut; Sankaritki saawudetut Maamme miesten järkkyydellä Käännetty Johan Lemannilta Wäkewällä käellä. Oulusa 2. päivänä heinäkuussa 1850.

SKS: KIA. Lémanin arkisto A 1711. Käsinkirjoitettu runokirja: Lauluja ja Runoja Raadi- huoneen Wahtimestarilta Johan Lémannilta, ajateltuja Oulusa 1849. 3. osa. (N:o 13.)

7 5. Suomi

Lauletaan kun: Wårt land vårt fosterland.

1 Suomi Maamme Isäimme maa, 7 Suomi warmaan on parempi Yletköön sanomas. hupa oleskella; Korkiampaa eip kukkulaa Toiwon tähti hempeèmpi Laineet läiky myös rannoilla; Kerran ilmestyy hywempi; Ihanammin kun Pohjan maas, Suomen kansalle toella Isän maas rakkahas. Ajoill tulewilla.

2 Suomen köyhyys kauwos tuttu 8 Suomi maa on sama maamme Etäillʼ haltioillʼ, Kun silmäs katselee, Muukalaiset kansat puhuu, Wesi suot lähtehemme Wain ei rakkaus meiltä puutu, Rotkot meret mantereemme Jos Suomi täytet wesisoillʼ Nuotpa seikat selwittelee Siin on sulo meillʼ. Pojill kaswawille.

3 Suomesʼ kosket suhisewat, 9 Suomen miesi ei oook luotu Lirinä norosten: Riemussa olemaan, Korwet kolkot humisewat Ilo tarhaa eikä suotu Tähet taiwaan kaunistawat, Suomen miehell ole tuotu, Innon muuttaapi urosten, Muut kun töitä täyttämään Mielen kunnollisten. Toiwossa elämään.

4 Suomesʼ sowat hirmusimmat 10 Suomes owat ihanat maat,! käytiin miehuudella Suloset asunnot,! Töisä kowis kuulusimmat, Suomes löywät lewon majat Sowan rinnas miehusimmat Nyky tutut, muinos rannat, Suomen Uroon wakuudella Riemu täyttää miesten rinnat, Urhoollisuudella. Muistot ihanimmat.

5 Kukas sowat seisonunna? 11 Suomi kuule, kerran maamme Jos ei Suomalaiset. Kukkanen puhkeepi, Kenen maassa tapeltunna; Julistamaan rakkauttamme, Nälkä wuodet kestettynnä? Lohduttamaan toiwoamme, Kutkas muut kun Pohjalaiset kerran Suomes kuuluneepi, Aina kärsiwäiset. Runo raikuwampi.

6 Suomesʼ weret wuodatetut; Aiwan tällä maalla. Täälʼ on heimot haawotetut Sankaritki sawutetut, Johan Lemannilta Suomalaistenki awulla, (tämä on täsä kirjasa toisellaki Sota tanhualla. tawalla kirjoitettu.)

SKS: KIA. Lémanin arkisto A 1711. Käsinkirjoitettu runokirja: Lauluja ja Runoja Raadi- huoneen Wahtimestarilta Johan Lémannilta, ajateltuja Oulusa 1849. 3. osa. (N:o 16.)

8 6. Laulu Suomen Maasta

Laulettawa kun: Wårt land wårt land wårt fosterland.

1 Suomi, maamme Isäimme maa 7 Suomes suosio on parempi Ylletkööt sanomas; Hupa oleskella, Korkiampaa eip Kukkulaa, Toiwon tähti hempeämpi Laineet-kaan läiky rannoilla Kerran ilmestyy hywempi: Ihanammin kun Pohjan maas Suomen kansalle todella Isänmaas rakkahas. Ajoil tulewilla.

2 Suomen köyhyys kauwas tuttu 8 Suomi sama Isäinmaamme, Ulommilt haldioilt; Kun silmäs katselee; Parjaamalla kansat puhuu; Wesi-suot lähtehemme Waan ei Rakhaus meiltä puutu; Rotkot meret mantereemme: Jos Mamme täytet vesisoilt, Teille seikat selwittelee; Siinʼ on sulo meil. Poijil kaswawille.

3 Suomes kosket kohisevat 9 Suomen miestä ei ook luotu Lirinä norosten; Riemussa olemaan; Korwet kolkot kaunistawat, Ilotarhaa eikä suotu Innon muuttaapi urosten Suomalaisisslle ole tuotu! Mielet kunnollisten. Mutta töitä täyttämään Toiwosa elämään. 4 Suomes sowat hirmusimmat Käytiin miehuudella; 10 Suomen Saaret ihanat maat; Töissa kowis kuulusimmat, Mieluiset ansunnat, Sowan rinnasʼ miehusimmat; Täältä löywät lewon majat Suomen miehen wakuudella Nyky tutut, muinas rannat; Urhollisuudella. Ehkä waiwat raiskaa rinnat Päiwät ihanimmat. 5 Kukas sowat seisonunna? Jos ei Suomalaiset; 11 Suomi kuule kerran maamme Kenen Maassa tapeltunna: Kukkanen puhkeepi: Nälkä wuodet kesteltynnä? Julistamaan rakkauttamme Kukas muut kun Pohjalaiset, Lohduttamaan toiwoamme; Aina Kärsiwäiset. Kerran Suomes kuuluneepi Runo raikuwampi. 6 Suomes weret vuodatetut, aiwan tällä maalla; Suomen heimot haawotetut; Sankaritkin sawutetut; Suomen urosten awulla Sota tantereella. Johan Léman 1851

Laulettu 1850 Pohjan suomalaiselta J. Lémannilta. Stockholmisa. Painettu P.A. Huld- bergin Tykönä.

9 7. Runo

1 Oi Suomi sulo kotimme, 4 Waikka meitä wietäsihin Asuinmaamme armas Suomi! Koin ruskon kotimajoihin, Soi nimi sulosorea, Waikka meitä wietäisihin, Kuulu kullan helkkäwäinen, Tähtien ilotaloihin, Sitʼ ei kumpua kohonne, Mieli sieltäkin tekisi Sitʼ ei alhoa alenne, Halu sieltäkin palaisi Luotu ei lahtoisen syliä, Alas maahan armahasen, Säätty ei saaren kainaloa, Kohti lempemme kotia. Jota lie lemmitty enemmin, Ahkerammin armasteltu. 5 Oi armas asuntomaamme, Ihana ikikotimme! 2 On kullan kumartajia, Laulujen iki=asunto, Hopealle horjujia, Iki=maa rehellisyyden! Jotka maatamme sanowat, Ei oo syytä surraksesi, Kotiamme kelleäwät Aihetta aletaksesi Kullan köyhäksi peräksi, Köyhyttäsi, kurjuuttasi, Hopean warattomaksi; Aiwan alhaista tilaasi. Ei se mieltämme menetä, Kuin tulee tulewa aika, Lempeämme laimennuta, Aika toinen armahampi, Kodistamme kultaisesta, Wielä kukkana kukoistat, Maastamme hopeaisesta. Heiän wartena heloitat, Oman lemmen lämpimessä, 3 Ei oo kaukana kotimme, Oman suosion sulossa; Maamme matkojen takana, Sitte laulat laadummasti, Sen me istumme sylissä, Kaunihimmasti kajautat. Sen me käymme kainalossa; Laulat wirren laadullisen, Tuollʼ owat omat kylämme, Wirren kaunihin kajatat, Saaret, salmet ja salomme, Kodin kullan kunniaksi Joissa soipi Suomenkieli, Iki=Suomemme iloksi. Laulu kaunoinen kajaapi, Surut kultihin kuwaten, Huolet werhoʼon hopea, Nimetön Toiwot tuottaen ihanat [D.E.D. Europaeus] Halut mielen hartahimmat. Suometar 28.1.1853.

Ilmestyi myös 1854 Europaeuksen toimittamassa runokokoelmassa Karjalan Kevätkä- köinen.

10 8. Maamme

(Runo) 1 Suomen maa, sana suloinen, Se kauon kaonnut kansa, Nimi kallis, kauas kaiku, Joka rauhamme rakensi, Järky järwien ylitse, Kantoi riipit muinaisemme. Kumahtele kukkuloilla! Ei ole rantaa rakkahimpaa, 7 Täällʼ on lepo, leuto olla, Suloisempaa suotu wielä, Täällä meille suoja suotu; Kuin on pohjainen kotomme, Oisko onnemme parempi; Isänmaamme ihanainen. Eli kohtaisi kowempi, Ainakin on annettuna 2 Kullankiskojasta köyhä, Meille sulo syntymaamme, Muukalaisesta mitätöin Mikäs sitten maailmassa Olkohon kotoinen maamme, Ois sitʼ arwossa ylempi? Kaswinmaamme kaunukainen; Wuorinensa, waaroinensa, 8 Tässä, tässä syntymaamme Korpinensa, kaiskunensa, On nyt eessä silmiemme, On se oiwa mielestämme, Muuttumatta mielessämme; Kunnollinen kultamaaksi. Kätemme ojentelemme, Riemu rinnasʼ näyttelemme 3 Pauhut kowat koskiemme, Maata, rantoja, meriä, Juoksut wirtamme wäkewät, Lausuen sanoilla näillä: Metsät kolkot, kaikkuwaiset, Kas! tuopʼ on maa, kotoinen maamme! Talwen taiwas tähtinensä, Kesä kirkas walonensa, 9 Jos me wielä wietäisimme Laulun laatu kummanlainen: Aamu=ruskon rantehille, Kaikki, kaikki meillʼ on kulta, Kullan hohtawan howihin, Sulo suuri sydämmemme. Ilon kaiken kuuluwille, Sittenkin me wielä sieltä 4 Täällä walta=wanhempamme, Pois, takaisin rientäisimme Täällä ilmoiset isämme Tälle köyhälle kodille, Kärsit wastukset, wahingot, Armahalle isänmaalle. Päiwät kowat koitteliwat; Täällä auroin taisteltihin, 10 Maamme! tuhat järvinesi, Täällä miekoin melskattihin, Täällä laulut lasketahan, Täällä sydän Suomen kansan Täällä usko urhastaapi; Kuormat kantoi raskahimmat. Suojanen elon satama, Toiwonmaamme, muistonmaamme! 5 Kukas sitten luwun laski Puutoksias pelkäämättä, Kansan suurista suruista, Onneas arastumatta, Sodan wainoistʼ waikioista, Iloitse, waka, wapaana! Kapinoista kauhioista, Hallavuosista wiluista, 11 Kukkaises, tupella wielä, Näljän häästä hirmuisesta, Luopi kerran heilimänsä, Weren wuodosta kowasta, Tuopi touon kaunihimman, Jonka kaiken kansa kantoi! Sytyttääpi sydämmiimme Riemus wälkkywän, waloisan, 6 Juuri tässä, tällä paikoin, Toiwos koiton, kunniasi, – Wuosʼ hän eestämme werensä, Myös kauemmaks on kaikkuwa Päätti päiwänsä iloiset, Laulu soma Suomenmaalla. Täällä murheet mustat maistoi, Huokaeli huolissansa Nimetön [Albin Stjerncreutz]

Arkkivirsi SKS:n kirjapainosta 1853. Lupa painamiseen annettu: H. Molander.

11 9. Maamme

(Runebergin mukaan)

1 Soi kallis maamme, Suomenmaa! 7 On täällä meille kaikille Soi kauwas kuulumaan! Suloa suotuna; Ei päiwän kulta kukkulaa, Jos onnemmekin waihdelle, Walaise wettä, laksoa On syntymaa, sen saimma me, Rakasta niin kuin Pohjolan Se kallihimpi kaikkia, Suloisen Suomenmaan. Parempi kultia.

2 On maamme köyhä kullaton, 8 Ja täällä, täällʼ on Suomemme, kun kultaa kaiwetaan. Näemme täällä sen. On wieras meistä huoleton; Iloisna nyt kädellämme Muttʼ maamme meille kallis on. Wedet ja maat me näytämme, Se soista, maista, saaristaan Sanoin: näettehän nyt sen Suo kulta-antiaan. Tuon maamme herttasen!

3 Owatpa kosken kuohunnot, 9 Ja jos me wielä wietäisiin, Ojamme aaltosat, Jos kullan kunniaan, Ja laulut, metsän huokunnot, Asumihin iloisihin Kesän ja talwen yöwalot Ja kaikkein kyynelettömiin, Sydäntä niin suloittawat Oisʼ Suomehemme surkiaan Ja meille rakkahat. Halumme kulkemaan.

4 Soti sukumme kyntäen, 10 Elomme aaltoin ranta oot, Nerolla, miekalla, Tuha=wesinen maa! Hywäin pahainki päiwien Sinussʼ elää totuus, runot, Menojen maassa muuttuen; Sä muistot, toiwot meille suot; Se kantoi kaikki tunnolla Oo köyhänäkin rohkia, Ja kärsi kunnolla. Wapaa, wakainen maa!

5 Kuka sodat sen kertosi 11 Mut kuorestansa kypsywä Ja waiwat warsinkin; On kerran kukkasi; Sota yleensä pauhasi, On lemmestämme lähtewä Ja halla pellot poltteli: Walosi toiwo nähtäwä, Kuka mitteleisʼ sen wertakin Ja Suomen laulu sointuwa Ja kärsimystäkin? On eʼemmä kaikkuwa. 6 Weri sen kansan wuotanut On täällä eestämme, Se täällʼ ilossʼ on riemunnut Ja haikiasti huokaillut; Se kantoi ennen kuormaamme, Johan Bäckwall Kuin täällʼ olimma me. Oulun Wiikko=Sanomia 7.2. 1857.

Ilmestyi myös Topeliuksen Luonnon Kirjassa 1860 sekä arkkiveisukokoelmas sa Kaksi kaunista Laulua 1894 (Oulussa Ehr. Ev. Barkin kirjapainossa).

12 10. (Nimetön)

(Haamuileva laulua: Vårt land, vårt land &c.)

1 Soi korkialle kotimaa 7 Siis hyvʼ on täällä oloomme Soi sana verraton! Ei parempata saa! En saarta saa, niin ihanaa, Jos kuin ois ahdas osaamme En harjua, en onelmaa Niin maa on täällä omaamme. Niin rakasta, kuin meistä on Ei maailmassa kalliimpaa Tai mantu asunnon. kuin oma kotimaa.

2 Jos köyhäks sitä sanoovat, 8 Ja tässä, näätsä etelään Ja köyhä lienetkiin; Tuon meren ranniston! Jos sivu meitä samoovat, Ja tuonne, jotka tuolla nään, Ne, jotka kultaa janoovat; Kust otava on päällä pääns; Niin Suomi meille annettiin Se kaikki alla katsannon Ja kulta maa on niin. Se kotimaamme on.

3 Me rakastamme valoja 9 Jos pilven päällä kunniaan Tain oman taivahaan. Nyt meidät vietäisiin, Me ihailemme ahoja, Kuin tähdet soivan kuunnellaan, Ja koskiloita, saloja Ei huolta kuulla kuunnahaan; Ja laulujakin kotimaan, Niin tänne, tänne kuitenkiin Joistʼ helty mieli vaan. Myö ikävöitäisiin.

4 Täällʼ aatroillansa miehovat 10 Ah! tuhatjärvi-pataman Jo isät aikoinaan Ja iki-laulun maa! Täällʼ miekoillakin liehuvat, Sä rakensit meillʼ sataman, Kuin aikain myrskyt riehuvat, Et hekuman, et tavaran, – Täällʼ kärsi kansa vaivojaan No! elä siksi pahaks paʼa! Ja kuormat kanto vaan. Vaan turvan, toivon saa!

5 Ja tämän kansan sotia 11 Nyt kannaltansa peitetään Ken luvun niistä saat? Wiellʼ maamme kukoistus. Kuin nälkä poltti povia Waan kerran kanta heitetään Ja vihollinen kotia! Ja hedelmällä täytetään Ken veren kaiken vaʼalle paʼat? Ja taivahaalle valmistus Ja kärsimykset vaʼat? On Suomen valistus.

6 Ja veret täällä vuodatti; Juur meidän hyväks ne. Ja huolet täällä huovahti Ja rauhaa meille tuotatti Se kansa, edesmennyt se! Ennen kuin synnyimme. Abraham Poppius

SKS: KIA. Julius Krohnin kokoelmat n:o B 1270.

13 11. Kotimaa

(Haamuileva Laulua: Vårt land, vårt land & c.)

1 Suo korotaikse kotimaa 4 Täällʼ aatrallansa miehovat Sullʼ arvo ansion! Jo isät aikoinaan Jos menen valtameren taa, Täällʼ miekallakin liehuvat, En vuorta saa, en onelmaa Kuin aikain myrskyt riehuvat, Niin ihanaa kuin meistä on Täällʼ kärsi kansa vaivojaan Tai mantu asunnon. Ja kuormat kanto vaan.

2 Jos köyhäks sitä sanoovat, 5 Ja tämän kansan sotia Ja köyhäks jäänetkiin; Ken luvun niistä saat? Jos sivu meitä samoovat, Kuin nälkä poltti povia Ne, jotka kultaa janoovat; Ja vihollinen kotia! Niin Suomi meille annettiin Ken veren kaiken vaʼalle paʼat? Ja kulta maa on niin. Ja kärsimiset vaʼat?

3 Me rakastamme valoja 6 Ja veren täällä vuodatti Tain pohjais taivahaan. Juur jossa kynnämme. Me ikävöimme ahoja, Ja huolet täällä huovahti Ja koskia ja saloja Ja rauhaa meille tuotatti Ja laulujakin kotimaan, Se kansa, edesmennyt se! Joistʼ helty mieli vaan. Ennen kuin synnymme.

[Säkeistöt 7–11 kuten a-versiossa.]

Abraham Poppius

Kirjallisuusarkisto, Julius Krohnin kokoelmat n:o B 1270.

14 12. Maamme

1 Oi maamme, maamme, isänmaa, 7 Tässʼ olla meidän mieluistʼ on, Soi sana kallis sa! On kaikki suotuna; Ei laaksoa, ei kumpuraa, Waikkʼ onni kuinka waihtukoon, Ei rantaa löydy rakkaampaa, Maan saimme me, se meidän on, kun meidän maamme, Pohjola, Maassʼ onko, ois mi kalliimpaa Isiimme onnela. Ja tätä rakkampaa?

2 On maamme köyhä, olkoon niin, 8 Ja tässä, tässä on se maa, Jos kultaa tahtoo ken, Edessä silmämme; Waikkʼ outo meitä kiertääkin, Ja näyttäin järwein rantoja Waan maamme meistʼ on rakkahin, Sanella woimme riemulla: Se waaroinensa, saarineen Kas tuota maata, tuossʼ on se, On meistä kultanen. Se maa on äitimme!

3 Puromme meistʼ on rakkahat, 9 Jos loistoon meitä saatettais, Koskeimme pauhina, Tuon sinen kultalaan, Ja synkkäin metsäin huoannat Jos tähtein riemun siulu sais, Tähtʼ yömme, kesät kirkkahat, Missʼ itkien ei huoattais, Kaikkʼ on, mi riemas rintoa Niin tähän maahan köyhään waan Näkynä, lauluna. Haluisimmʼ uudestaan.

4 Tässʼ auroin, miettein, miekoilla 10 Tuhantten järwein maa, oi maa Isämme taisteli, Totuuden, laulujen, Ajalla synkällʼ armaalla Elomme wirran walkama, Ja tässä onnen waiheella Sä toiwojen, sä muistoin maa, Tään kansan sydän sykkäili Elʼ itke waiwaa köyhyyden, Ja waiwans kärseili. Oo wapa, riemuinen!

5 Ken tämän kansan taistoja 11 Sun kerran kukkanuppusi Kuwaili kertoen, On käywä kukkihin; Kun sota ulwoi laaksoissa, Kas, lemmestämme nousewi Ja nälkʼ olj kylmän seurana, Sun loistos, riemus, toiwosi, Sen weren kaiken juossehen Ja wielä kerran korkeemmin Ja maltin mittas ken. Soi maamme laulukin.

6 Tässʼ ompi weri wuotanut, On tässä eestämme, Ja tässʼ on riemuns nauttinut, Ja tässä huolten huokaillut Tää kansa, kantain kuormamme Aleksanteri Rahkonen 1865 Jo ennen aikaamme. Runokokoelmassa Sääskiä

Sääskiä [I]. Runollisia kokeita, tehnyt A. Rahkonen. Ensimäinen parwi. Helsingissä, E.I Wikbergʼin kustannuksella.

15 13. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Tässʼ olla meidän mieluistʼ on Soi sana kultainen! Ja kaikki suotuisaa; Ei laaksoa, ei kukkulaa, Waikkʼ onni mikä tulkohon, Ei wettä, rantaa rakkaampaa, Meillʼ isänmaa on werraton. Kuin kotimaa tää pohjainen, Mitʼ oisi maassa armaampaa, Maa kallis isien. Mitʼ oisi kalliimpaa?

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, Jos kultaa kaipaa ken. Sen näkee silmämme; Sen kyllä wieras hylkäjää, Me kättä voimme ojentaa Mut meille kallein maa on tää, Ja wettä, rantaa osoittaa, Kanssʼ salojen ja saarien Ja sanoa: kas tuossʼ on se, Se meistʼ on kultainen. Maa armas isäimme!

3 Owatpa meistä rakkahat 9 Jos loistoon meitä saateittais Kohinat koskien, Waikkʼ kultapilwihin, Ikuisten honkain huminat, Missʼ itkien ei huoattais, Tähtʼyömme, kesät kirkkahat, Waan tähtein riemun sielu sais, Kaikkʼ, kaikki laulain, loistaen Ois tähän kurjaan kotihin Mi lumosʼ sydämen. Halumme kuitenkin.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Totuuden, runon kotimaa, Isämme sotiwat, Maa tuhat=järwinen, Kun päiwä piili pilwihin Elomme sulta suojan saa, Tai loisti onnen paistehin, Sä toiwojen ja muistoin maa, Tässʼ Suomen kansan suurimmat Ainʼ ollos, onnen waihdellen, He waiwat kokiwat. Sä wapaa, riemuinen.

5 Ken taistelut ne kaikki woi 11 Sun kukoistukses kuorestaan Kertoilla kansan tään, Kerrankin puhkeaa; Kun sota laaksoissamme soi Wielʼ lempemme saa nousemaan Ja halla nälän tuskat toi? Sun toiwos, riemus loistossaan, Sen vertʼ ei mittaa yksikään, Ja kerran laulus, synnyinmaa, Ei kärsimystäkään. Korkeemman kaiun saa.

6 Tässʼ on se weri wuotanut Edestä meidänkin, B. F. Godenhjelm, Julius Krohn, Tässʼ ilonsa on nauttinut Aleksander Rahkonen, K. A. Slöör Ja tässä huoltaan huokaillut (Santala) ja Anders Törneroos Se kansa, jolle muinoisin (Tuokko) Kuormamme pantihin. Wänrikki Stoolin tarinat 1867.

Wänrikki Stoolin tarinat. J.L. Runeberg 1867. Helsingissä: Sederholm. Ilmestyi samana vuonna myös Tukhol massa A. Malmströmin kuvittamana (F. G. Beijer) ja vuonna 1873 Helsingissä nelikielisenä versiona Wårt land, Maa m me, Our Land, Unser Land (G.W. Edlund; SKS).

16 14. Maamme

1 Oi Suomi, armas syntymaa, soi sana suloi nen, ei kullaista oo kukkulaa, ei laaksoa, ei lampia, niin suloista kuin pohjoinen, on maamme kotoinen.

2 Tässʼ miekoilla ja auroilla isät on taistelleet,tässʼ onnen waiwansʼ waiheilla, ja itkun, riemuns ajoilla, on sydämmensä tykkineet, ja kaikki kantaneet.

3 Ja jos me waikka wietäisiin, jos maihin kaukaisiin, asumihin suloi- sihin, ja kaikkein kyynelettömiin, ois Suomeheemme suotuisaan, halumme kulkemaan.

Suomentaja tuntematon.

Ilmestyi 1870-luvulla kolmessa eri arkkiveisukokoelmassa: Wäinämöisen Kantele, sisältäwä 26 laulua. Arkkijulkaisu. Turku 1869, O.H. Speitz. Kaikista ihanimmat Rakkauden laulut. Arkkiveisukokoelma. Tampere 1874. Seitsemän uutta ja kaunista laulua. Arkkiveisukokoelma. Helsingissä, painettu A. A. Lindforsin luona w. 1877.

17 15. Maamme

(Runebergin kirjoittama. Uusi suomennos)

1 Oi maamme Suomi, synnyinmaa, 7 Täällʼ olla meidän mieluisaa, Soi ääni herttainen! Täällʼ kaikki tarjotaan; Ei laaksoa, ei kukkulaa, Jos onni kuinka waihettaa. Ei rannikkoa rakkaampaa, On meillä maa, on isänmaa, Kuin maamme pohjanperäinen, Mitʼ armaampata konsanaan Kuin manner isien. Woi taiwas suodakaan.

2 On maamme köyhä, köyhäksʼ jää, 8 Ja tässä, tässä on se maa. Jos kultaa waaditaan, Se näämme eissämme: Meitʼ outo oitis kierrähtää; Me kättä woimme oijentaa Waan lempimaa on meille tää, Ja wettä, maata osoittaa, Se nummin, wuorin, saarin waan Ja lausua: kas tuossa se, Meillʼ tarjoo kultamaan. Maa kallis isiimme!

3 Sen wirrat meille rakkahat, 9 Ja jospa meitä saatettais Sen kosket kuohuineen, Waikkʼ kultapilwihin, Nuo meidän jylhät kaikunnat, Jos tähtitanssit tarjottais, Tähtʼyömme, päiwät kirkkahat, Missʼ huoku, itku katkeais, Kaikkʼ, kaikki. lauluin, loisteineen Pois maahan kurjaan kuitenkin Mi tunki rintaseen. Me harrottaisihin.

4 Täällʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Oi wakawuuden, laulun maa, Oil isät wirkeillä! Sa tuhajärwinen, Täällʼ pilwisäin ja seestehin. Sen rauta myrskyt laimentaa, Täällʼ onnin kolkoin, myötäisin Oi muiston, wastaisuuden maa, Sai Suomen kansa lempiä Oo köyhyydessäs riemuinen, Ja waiwat kärsiä. Oo wapaa, turwainen.

5 Ken laski kaikki taistelot 11 Sun kukkas kerran puhkeewa Jotʼ kansa kesti tää, On werhosulwustaan; Kun waino täytti laaksolot, Kas, lemmestämme kaswawa Kun halla tuotti ahdingot, On riemus, toiwos kirkasna, Ken mittas werta lämpimää Ja korkeammin kaikumaan Ja mieltä kärsiwää? Käy laulu isänmaan.

6 Täällʼ werta tuota uhrannut On meidän eistämme, Täällʼ riemut kaikki maistellut E.A. Ja täällä huolet huokaillut [Edvin Avellan] Se kansa, meidän eillämme Satakunta 27.12. 1873. Mi kantoi kuormamme. (Suomennettu vuoden 1869 jälkeen.)

18 16. Maamme

1 Maa, isänmaamme, Suomenmaa, 7 Täällʼ olo meillʼ on verraton soi sana kultainen! ja kaikki suotuisaa; Ei laaksoa, ei kukkulaa, vaikkʼ onni mikä tulkohon, ei vettä, rantaa rakkaampaa, maa, isänmaa se meillä on. kuin kotimaa tää pohjainen, Mi maailmassʼ on armaampaa, maa kallis isien. ja mikä kalliimpaa?

2 On Suomi köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, jos kultaa kaivannet. sen näkee silmämme; Sen vieras kyllä hylkäjää, me kättä voimme oientaa vaan meille kalliin maa on tää, ja vettä, rantaa osoittaa, sen salot, saaret, manteret ja sanoa: kas tuossʼ on se, ne meistʼ on kultaiset. maa armas isäimme!

3 Ovatpa meille rakkahat 9 Jos loistoon meitä saateittais koskemme kuohuineen, vaikkʼ kultapilwihin, ikuisten honkain huminat, missʼ itkien ei huoattais, tähtʼyömme, kesät kirkkahat, vaan tähtein riemun sielu sais, kaikkʼ, kuvineen ja lauluineen ois tähän kurjaan kotihin mi painui sydämmeen. halumme kuitenkin.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Totuuden, runon kotimaa, Isämme sotiwat, maa tuhatjärvinen, Kun päiwä piili pilwihin missʼ elämämme suojan saa, Tai loisti onnen paistehin, sa muistojen, sa toivon maa, Tässʼ Suomen kansan vaikeimmat ainʼ ollos, onnees tyytyen, He waiwat kokiwat. vapaa ja iloinen.

5 Tään kansan taistelut ken woi 11 Sun kukkas vielä kuorestaan ne kertoella, ken? vapaaksi puhkeaa; Kun sota laaksoissamme soi vielʼ lempemme saa hehkullaan Ja halla näläntuskan toi? sun toiwos, riemus nousemaan, Ken mittasi sen hurmehen ja kerran laulus, synnyinmaa, ja kärsimykset sen? korkeemman kaiun saa.

6 Tässʼ on sen veri virrannut hyväksi meidänkin, tässʼ iloaan on nauttinut ja tässä huoltaan huokaillut Paavo Cajander 1889 se kansa, jolle muinahin Vänrikki Stoolin tarinat,Viides, kuormamme pantihin. tarkastettu ja korjattu painos.

Sama suomennos ilmestyi myös Edelfeltin kuvittamassa painoksessa 1898-1900, Kansan- valistusseuran kalenterissa 1899 (säkeet 1, 4 ja 10) sekä lukuisissa myöhemmissä uusinta- painoksissa.

19 17. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Täällʼ olo meillʼ on verraton soi, sana korkea! ja kaikki suotuisaa; Ei laaksoa, ei kukkulaa, kuin käykin arpa kohtalon, ei vettä, rantaa rakkaampaa maan saimme, synnyinmaa meillʼ on. kuin kotimaa tää pohjola, Mitʼ alla ilman suurempaa maa isäin polkema. ois suotu rakastaa?

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, jos kultaa kaipaa ken. sen näkee silmämme, Meitʼ ylpeä ei vieras nää, me kättä voimme ojentaa mut meille kallein maa on tää, ja vettä, rantaa osoittaa maa saarten, vuorten, korpien ja sanoa: kas tuossʼ on se, on meistä kultainen. maa kallis isäimme!

3 On täällä meille rakkahat 9 Jos täältä meidät vietäis pois kohinat koskien, vaikkʼ kultapilvihin, ikuisten honkain huminat, misssʼ itkun huokaus ei sois, tähtʼyömme, kesät kirkkahat, vaan elo tähtein tanhu ois, kaikkʼ kaikki, laulain, loistaen maa kurja tää ois kuitenkin mi tenhos sydämen. mielessä mieluisin.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Oi maa, sa tuhatjärvinen, on iskut isketyt, min kunto, laulu loi, tässʼ onnen, vainon vaihtehin, sa ranta elon myrskyisen, säin selkein, säin pilvisin maa muistojen, maa toivojen, on Suomen sydän sykkinyt, ain ollos vakaa, valpas oi, sen vaivat kestetyt. älʼ osaas vaikeroi!

5 Tään kansan taistelut ken voi 11 Sun kukoistukses kuorestaan ne kertoella, ken? vapaaksi puhkeaa; kun sota laaksoissamme soi vielʼ lempemme saa nousemaan ja halla nälän tuskat toi, sun toivos, riemus loistossaan, ken mittasi sen hurmehen ja korkeamman kaiun saa ja kärsimykset sen? sun laulus synnyinmaa

6 Tässʼ on sen veri virrannut vuos eestä meidän se, tässʼ itkenyt, tässʼ iloinnut, tässʼ on se kansa kamppaillut, mi kantoi meidän kuormamme, Eino Leino 1903–04 kun vielʼ ei oltu me. Suomennoksen luonnos.

Julkaistu 1968 Aarre M. Peltosen toimittaman kokoelman Eino Leino: Runot IV osastossa Runoja J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista s. 586–589.

20 18. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Suloista täällä, suotuisaa soi, sana kallis, soi! olomme kaikki on; Ei laaksoa, ei kukkulaa, kuinkʼ onnen arpa lankeaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, maa meillʼ on, armas synnyinmaa, kuin missä kultaan Pohjan koi mi aarre muu allʼ auringon isäimme kummut loi! niin kallis, verraton?

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, ei kutsu kullat sen. sen näkee silmämme; Meitʼ ylpeä ei vieras nää, me kättä voimme ojentaa mut meille kallein maa on tää, ja vettä, rantaa osoittaa maa saarten, vuorten, korpien ja lausua: kas, tuossʼ on se, on meistä kultainen. maa armas isäimme!

3 Näin missä soiluu salmein suut, 9 Jos loistoon meidät vietäis pois soi kosket kuohupäin, vaikkʼ kultapilvihin, ikuiset huokaa honkapuut, missʼ itkun huokaus ei sois, yöt tuikkaa, loistaa kesäin kuut, vaan elo tähtein tanhu ois, soi kaikki, loistaa kaikki näin, maa kurja tää ois kuitenkin sydämen sytyttäin! meillʼ aatos ainoisin.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Maa tuhatjärvinen, oi maa, on iskut isketyt. min kunto, laulu loi, Säin armahin, säin ankarin missʼ elämämme suojan saa, tässʼ ajat onnen, turmankin isäimme, lapsiemme maa, on isäin Suomi kestänyt, ainʼ ollos vakaa, valpas oi, sen sydän sykkäillyt. älʼ osaas vaikeroi!

5 Tään kansan taistelut ken voi 11 Vapaana kerran kuorestaan ne kertoella, ken? sun kukkas aukeaa; Kun sota laaksoissamme soi, vielʼ lempemme saa nousemaan ja halla nälän tuskan toi, sun toivos, riemus loistossaan, ken mittasi sen hurmehen ja korkeamman kaiun saa ja kärsimykset sen? sun laulus synnyinmaa.

6 Tässʼ on sen veri virrannut, vuos eestä meidän se; tässʼ itkenyt, tässʼ iloinnut, Otto Manninen 1909 tässʼ on se kansa kamppaillut, Johan Ludvig Runebergin teokset, mi meille, myöhäispolville, Uusi suomennos, II nidos. Helsinki: kevensi kuormamme. WSOY.

21 19. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Täällʼ olo meillʼ on verraton soi sana kultainen! ja kaikki suotuisaa; Ei laaksoa, ei kukkulaa, tiet kuinka käykööt kohtalon, ei vettä rantaa rakkaampaa, maa, isänmaa se meillä on. kuin kotimaa tää pohjoinenm Mitʼ armaampaa ja kalliimpaa maa kallis isien. vois sydän rakastaa?

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, jos kultaa kaipaa ken, se väikkeen silmään luo: Ei vieraat korskat meitä nää, me kättä voimme ojentaa mut meille kallein maa on tää, ja näyttää vetten, rantain taa, maa saloin, saarten, harjujen, ja virkkaa: katsees kiitää suo, – on meistä kultainen. on synnyinmaamme tuo!

3 Jää rakkaiks salmet soiluvat 9 Vaikkʼ kultapilviin tiemme pois ja kosket kuohuineen, veis loistoon ihanaan ikuisten honkain huminat, missʼ itkun huokaus ei sois, yön tuikkeet, kesät kirkkahat, vaan elo tähteintanhu ois, tää väike, laulu maan ja veen, niin rannoille tän raukan maan mi kiintyi sydämeen. ois meillä kaipuu vaan.

4 Täällʼ auroin, miekoin, aatoksin 10 Oi maa, sa tuhatjärvein maa, on isät taistelleet. min kunto, laulu soi, Täällʼ ilon, murheen aikoihin, missʼ elämämme suojan saa, niin synkin säin, kuin seijainkin, sa muistoin maa, sa toivon maa, loi kansa omat ihanteet voit luottaa; koittaa onnes koi – sen viihtyi vaivain veet oo vakaa, valpas oi!

5 Ken kertoa se vaiheet voi 11 Sun kukkas vielä kuorestaan tän kansan taistojen? vapaana aukeaa; Kun sota ärjyin laaksoissʼ soi vielʼ lempemme saa nousemaan kun halla nälän tuskat toi? sun toivos, riemus loistossaan. ken mittais hurmevirrat sen ja kerran kaiun uljaan saa ja kärsimykset ken? sun laulus, synnyinmaa.

6 Se veri täällä vuotanut on eestä meidänkin, täällʼ iloaan on nauttinut ja täällä huoltaan huokaillut Valter Juva 1920 se kansa, jolle muinoisin Suomen Sotilas 1/1920 s. 8: kuormamme pantihin. »muutos- ja sovitteluehdotus».

22 20. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Täällʼ olla meidän armastʼ on, soi sana kallis, soi! suloista, suotuisaa: Ei laaksoa, ei kukkulaa, kuin käykin arpa kohtalon, ei vettä, rantaa rakkaampaa, maa, synnyinmaa meillʼ oma on, kuin kotimaa tää pohjoinen, maan päällä aarrettʼ ainoaa maa kallis isien. meillʼ oisko armaampaa?

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 Ja tässä, tässʼ on tämä maa, ei kultaa kaipaa ken. sen näkee silmämme; Meitʼ ylpeä ei vieras nää, me kättä voimme ojentaa mut meille kallein maa on tää, ja vettä, rantaa osoittaa maa saarten, vuorten, korpien ja lausua: kas, tuossʼ on se, se meistʼ on kultainen. maa armas isäimme!

3 Tutusti tummat metsät nää, 9 Vaikkʼ kultapilvein loistohon ne meille huminoi, kotomme vaihtuis tää, soi virttään koski kuohupää, tasalle tähtikarkelon, yöt tuikkaa, kesät kimmeltää, missʼ ilo sointuis itkuton, näin Suomi meille siintää, soi, ainʼ aatostemme määränpää sydämen haltioi. ois raukat rannat nää.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettehin 10 Maa tuhatjärvi, kantelon, on taatot taistelleet, vakuuden vanhan maa, tässʼon, mitʼ aika antoikin, kotomme, suoma kohtalon, säin armahin, säin ankarin, maa isäin, lasten, kaitkohon sukumme surmataipaleet sua tyyni miehuus, aikain taa he kaikki kestäneet. ainʼ ollos vapaa maa!

5 Tään kansan taistelut ken voi 11 Sun kukoistukses kuorestaan ne kertoella, ken? vielʼ aamuun aukeaa; Kun sota laaksoissamme soi, vielʼ lempemme saa nousemaan ja halla nälän tuskan toi, sun toivos, riemus loistossaan, ken mittasi sen hurmehen ja korkeamman kaiun saa ja kärsimykset sen? sun laulus synnyinmaa.

6 Tässʼ eestämme on antanut se veren alttihin, tässʼ on se kansa iloinnut, Otto Manninen 1940 ja tässä huoltaan huokaillut, Vänrikki Stoolin tarinat. mi kantoi kuormat meidänkin Kokoelma runoja. Kuvat piirtänyt jo kausin kaukaisin. Albert Edelfelt.Helsinki: WSOY.

23 21. Maamme

1 Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, 7 Maa tää mitʼ onnen suosion soi, sana kallis, soi! ei suomaa meille sois? Ei laaksoa, ei kukkulaa, Kuinkʼ arpa käykin kohtalon, ei vettä rantaa rakkaampaa, maa, synnyinmaa meillʼ oma on; kuin pohjan kulma olla voi maillʼ aarretta mitʼ olla vois, jostʼ isät maansa loi. mi kalliimpʼ, armaampʼ ois?

2 On köyhä, köyhäks Suomi jää, 8 Ja tässä, tässä on se maa, Jos kultaa kaipaa ken. no järvet, rannat nuo; Meitʼ ylpeä ei vieras nää, kättʼ ojentaa ja osoittaa mut meille kallein maa on tää, niitʼ innoin voimme: katsokaa, on salot, saaret, vuoret sen maa synnyinmaatamme on tuo, maa meille kultainen. jos kunne silmän luo!

3 Tutusti tummat metsät nää 9 Vaikkʼ kultapilvein loistohon ne meille huminoi, kotomme vaihtuis tää, soi virta, koski kuohupää, meillʼ elo tähtikarkelon yöt tuikkaa, kesät kimmeltää, vaikkʼ ilo siellʼ ois itkuton, kaikkʼ eikö täällä siinnä, soi, ainʼ aatostemme määränpää sydäntä haltioi! ois raukat rannat nää.

4 Tässʼ auroin, miekoin, miettein on 10 Maa tuhatjärvi, toukomaa, isämme taistelleet, työs, kuntos, kantelees, tässʼ alla päivän, pimennon, ainʼ aikain takaa aikain taa, allʼ aikain armon, ahdingon maa meille suotu, köyhä maa, on Suomen kansan karaisseet pääs nosta, olkoon huomenees sen kovat kohdanneet. tie vapaa, varma, sees!

5 Tään kansan taistelut ken voi 11 Keväässä kerran, jälkeen jään, ne kertoella, ken? sun kukkas aukeaa; Kun laaksoissamme sota soi, saa lastes lempi säihkymään ja halla nälän tuskat toi, sun toivos, riemus, aamus sään, ken mittasi sen hurmehen ja korkeamman kaiun saa ja kärsimykset sen? sun laulus, synnyinmaa.

6 Tässʼ eestämme on antanut, se veren alttihin, Otto Manninen 1948 tässʼ on se kansa iloinnut Vänrikki Stoolin tarinat. ja tässä huoltaan huoannut. O. Mannisen uusi suomennos. mi kantoi kuormat meidänkin Selityksillä varustettu koulupainos. jo kausin kaukaisin. Helsinki: WSOY.

24 22. Vårt land – Maamme

1 Oi maamme, maamme, synnyinmaa, 7 On täällä olo verraton soi sana kultainen! ja onni aukeaa: Ei laaksoa, ei kukkulaa, jos minkä saamme kohtalon, ei vettä rantaa rakkaampaa maa, isänmaa se meidän on. kuin kotimaamme pohjoinen, Ei missään ole armaampaa maa meidän isien. maan päällä kalliimpaa.

2 On maamme köyhä, siksi jää, 8 On tässä, tässä tämä maa, jos kultaa kaipasit, sen näkee silmämme; sen ohi vieras kiirehtää, me kättä voimme ojentaa vaan meille rakkain maa on tää; ja vettä, rantaa osoittaa sen nummet, saaret, tunturit ja sanoa: on tuossa se, unelmin kultasit. maa kallis isäimme.

3 On meillä virrat kuohuvat 9 Jos päästä taivaan sineen vois, ja pauhu koskien, taa kultapilvien, on synkän korven kuiskinat, ja elon tähtein tanssi ois, yön tähdet, kesät valkeat, jäis huokaus ja itku pois. tuo näky kera laulujen vain tänne, maahan köyhyyden liikuttaa sydämen. veis kaipuu sydämen.

4 On miekoin, auroin, aatoksin 10 Uskollisuuden, laulun maa, isämme taistelleet maa tuhatjärvinen! on täällä puute ankarin, Myrskyssä rannan täällä saa, vaan myös on onni armahin oi menneisyyden, aamun maa, koettu: isät eläneet niin ollos köyhä iloinen, on kaiken kestäneet. myös vapaa, turvainen!

5 Sen kansan taistelut ken voi 11 Sun kukkasi on nupussaan, milloinkaan kertoa? se kerran puhkeaa, Kun sota laaksoissamme soi ja rakkaus saa nousemaan ja halla puutteen, nälän toi, sun toivos, riemus loistossaan, ken hurmeen määrää mitata ja korkeamman kaiun saa vois, kansan sisua? sun laulus, synnyinmaa.

6 On tässä veri virrannut myös meidän tähtemme, on tässä kansa riemuinnut, Teivas Oksala 2006 taas tässä syvään huokaillut: Runeberg ja Vänrikki Stool se kantanut on taakkamme 2000-luvulla. 9 uutta suomennosta jo ennen aikaamme. ja 9 kolumnia. Espoo: Artipictura Oy.

25 23. Maamme

1. Oi maamme, maamme, synnyinmaa 7. On täällä meidän hyvä niin soi, sana kaunoinen! ja kaikki kohdallaan. Ei taivaan alla kukkulaa, Jos kohtalolla koeteltiin, ei laaksoa, ei rantaakaan se isänmaalla palkittiin. niin armasta kuin pohjoinen Nyt mistä yhtä arvokkaan maa on tää isien. voi löytää päältä maan?

2. Tää köyhä maa myös siksi jää, 8. On täällä, täällä tämä maa jos kultaa kaivataan. sen silmin näemme. On toinen vieraan määränpää, Me voimme käden ojentaa vaan meille rakas maa on tää. ja vettä, rantaa osoittaa Se luodoistaan ja harjuistaan ja sanoin purkaa ilomme: luo onnen kultamaan. tää maa on omamme!

3. On rakkaat virrat kuohuvat 9. Jos kultapilvet loistavat ja purot kerkeät, ois asuntonamme, maan synkän korven huminat, kuin taivaan tähdet tanssivat yön tähdet, kesät valoisat; ois elon päivät ihanat, nuo kaikki laulut, näkymät, niin tätä köyhää maatamme ne meissä sykkivät. me aina kaipaamme.

4. On miekoin, auroin, aatoksin 10. Oi maamme järvin tuhansin, isämme taistelleet, maa rehti runojen, on paisteen niin kuin pilvetkin sä ranta elon mainingin, ja kovan onnen kolhutkin maa huomisen, maa muinaisin, nää suomalaiset kohdanneet oot vapaa, varma, iloinen, ja kaiken kestäneet. myös aikaan köyhyyden.

5. Ken laskeakaan kamppailut 11. Sun kukkasi, nyt ummullaan, voi kansan kärsineen, pian kypsyy, aukeaa, kun sota on sen raadellut ja rakkautemme valollaan ja nälkä hallaa seurannut? sun toivos, riemus hehkuun saa, Ken mittaa veren vuotaneen ja vielä laulus voimissaan ja sisun, sitkeyden? soi kerran, synnyinmaa.

6. Ja täällä, täällä virtasi se veri vuoksemme, ja täällä kansa riemuitsi Juhani Lindholm 2007 ja murheitansa huokaili; Vänrikki Stålin tarinat. Ensimmäinen se kantoi meidän taakkaamme kokoelma. Helsinki: WSOY ja Juhani jo ennen aikaamme. Lindholm.

26 Mukaelmia ja vastarunoja

24. Maamme Taiwahassa

(Muualta. F.G. Hedbergin mukaan.)

1 O maamme tuolla, autuun maa, 4 Ja meille koko maailma Jossʼ asuu Jumala! Waikkapa annettais, Tuollʼ ylempänä tähtiä, Jos saatais mitä kalliinta, Jossʼ ei oo muuttuwaisuutta, Suloista, ihanaisinta; Siellʼ ompi ilo kerran suurʼ, Me pyrkisimme kuitenkin Siellʼ asuu Jesus juurʼ. Taiwahan majoihin.

2 Siellʼ ompi meille suloista, 5 Kuin heilimäki heittäwä On ijät iloa; On kerran kuorensa, Ei suru siellä waiwoa, Samate meille näkyvä Kotimme on se ainoa; On paratiisimme hywä Mitʼ ompi täällä parempaa, Ja laulu silloin kaikuwa Sen ilon arwoista? Somemmin taiwaassa.

3 Tuollʼ ylähällä on se maa, On meistä kaukana; Kätemme sitʼ ei käsitä, Ei kuollo siellä ahdista; F. A-st Siellʼ Jesus, Wapahtajamme, [Fredrik Ahlqvist] On meillä toiwomme. Suometar 8.7.1852

Ilmestyi myös kokoelmassa Sionin Kannel 1895.

27 25. Suomen laulu

(Lähetetty)

1 Mä laulan suosin Suomea, 8 Kuin siihen turma taudit toi Suloa Suomen maan! Ja rutto raatoista, Sen luhtia, sen luomia, Sodanki synkkä sarwi soi, Ja saloistensa suonia, Ja halla hirmu näljän loi, Joillʼ ilmii Pohjo pulskiaan Ah! näistä waipui waiwoista Myös walta waaroillaan. Myös toiwo taiwosta.

2 Sen, katso, kaikkialla weet, 9 Wain kenpä taisi kertoa Ja mainiot sen maat, Kowaa, kun kärsittiin! Suwisen ilman ihanteet, Ah pahennuksen pertoa Ja päiwän, yönki ihmehet, Mihinkä woikin wertoa! Sen tunturit, sen taiwahat; Kuin kaikki, kaikki kannettiin, Ja kiittää kaiti saat. Se ylhältʼ annettiin.

3 Ei kyllä kenttä kultaa tee, 10 Myös waiwan wimma waikkeni, Ei eistä työttä suo, Kuin tuuli tyweneen, Wain wiljattaan ei waiwa mee, Ja rauhaʼan se raukeni, Kun saalis pyynnön palkitsee; Kun uskon taiwas aukeni, Ja koeʼ kultalanki luo, Ja onni siitä kätehen, Kun työllä touwot tuo. Myös saatti Suomehen.

4 Kah! toiwoa on täynnä maa, 11 Näin muinaisuuski Suomenmaan Kuin kulta nyttöjä; Jo kaukaa kajastaa, Ei päiwän alla pulskempaa, Kuin aamurusko runoissaan, Sen sulhoja kun nähdä saa, Ja Kalewala kaunossaan, Ja punaposki tyttöjä, Kuin walo warjon wastustaa, Sydänten syttöjä. Jonkʼ aika omistaa.

5 Myös wiljaa suowat Suomen weet, 12 Siis kiitämme me Suomea Kuin korwet kapeita, Ja loisto=luontoaan Ja rautaa wuoret, rämehet, Sen raikkuwia ruonia Ja leipää laajat Hämehet; Ja kewään kukka=tuomia, Ei puutu toimen tarpeita, Joissʼ elit runot runoissaan Ei onnen aarteita. Ja suunnit soittojaan.

6 Waan jos se kuiten köyhä lie, 13 Wain jota rahwas rakastaa, Kuin kurjin kuwaus, Se onkin arwossaan; Ah! esin meistʼ on aina se, Ja meidän kallis kotimaa Jostʼ eistyi onni isäimme, Myös meille kauwas kangastaa, Ja riemu, rauha, rakkaus, Kuin muistinkukka kullassaan, Rahwaamme rikkaus. Jos minne mailmaan.

7 Ei ollut muinen Suomessa 14 Ei siitä Suomen lapsi mee, Ei onnen suojaa, ei; Eikʼ anna eroittaa; Sen wonkui waino luomissa, Wain jos hän jolloin eronnee, Kuin myrsky metsän suowissa, Ja sääntö muille maille wie, Sen kaikki sorti, särki, wei Sen kaipo sieltä saawuttaa, Ja lopen luiksi löi. Ja pakko paloottaa.

28 15 Hän kaipaa maansa muotoa, 20 Ja nyt ei pietä piettimet, Muodonki muuttumaa, Ei kullan kuumetkaan, Ja lapsuutensa luotoa, Ei wallan wahwat wiettimet, Ja kieltä Suomen suotua, Ei runsauden ropehet; Myös maansa kulta kuutamaa, Hän heittää kaikki kohdastaan Ja monta muutamaa. Ja koitaa kotiaan.

16 Ei saa hän maansa saloa, 21 Ja köyhänä, kun ollenee Suomensa suotawaa, Tiloille tultuaan, Ei pulskaa rewon paloa, Hän Suomen maata suutelee, Ei öistä päiwän waloa, Ja kyynelillä kiittelee Ei pohjan lunta loistawaa, Ettʼ on hän yltä uudestaan Tähtien toistamaa. Omaisna isänmaan.

17 Hän kaipaa unen sywissä 22 Sen suloisissa ahoissa, Ollutta omenaa, Joitʼ etsi ilokseen, Ja ikäwänsä ylissä, On hän kuin onnen auvoissa Myös kaiken kaunon sylissä, Ja kodin kulta kasoissa; Isänsä maata ihanaa, Siinʼ onki onni ollakseen Sen hellää huminaa. Jos kohta kuollakseen.

18 Ah! entinen on eessänsä 23 Ah! ihana on isänmaa, Se wenno wanhoille, Ja kallis kaikilleen! Kun kilpa raikkui reessänsä, Kuin hellin äiti ainoaa, Ja ruuhi walmis weessänsä Hän lapsiansa luonnistaa, Wei häntä riemun rannoille, Ja jakaa onnen omilleen, Kultansa kannoille. Kuin luoja lapsilleen.

19 Ja sehän suopi Suomehen, Kuusensa karsikkoon; Se suopi pohjan puolehen, Kuin lapsi hellän huolehen, G.T. Jostʼ eksyi metsän marjikkoon, [Gustaf Toppelius] Tai soitten saarikkoon. Suometar 13.6. 1856

Ilmestyi vuonna 1856 myös arkkivirtenä (Finska Litteratursällskapet).

29 26. Savolaisen laulu

1 Mun muistuu mieleheni nyt 7 Monesti pelto kultainen Suloinen Savonmaa, Sinulla kellerti, Sen kansa kaikki kärsinyt Kuin meidän vaivan, viljehen Ja onnehensa tyytynyt, Kumohon löi vihoillinen Tää armas, kallis maa! Ja poltti tuhkaksi.

2 Kuin korkeat sen kukkulat, 8 Ja monta kertaa sattui niin, Kuin vaarat loistoiset! Kuin meitä vainot löit, Ja laaksot kuinka rauhaisat, Kuin vaimot, lapset kaadettiin Ja lehdot kuinka vilppahat, Ja miehet sortui sotihin, Kuin tummat siimehet! Sä rauhan leipää söit.

3 Sen salot kuin siniset on, 9 Jos kielin voisi kertoa Puut kuinka tuuheat, Näkönsä vanhat puut Ja kuin humina hongikon Ja meidän vaarat virkkoa, Syvʼ on ja jylhä, ponneton, Ja meidän laaksot lausua, Ja tuulet lauhkeat! Sanella salmensuut;

4 Ja kussa tähdet tuikkavat 10 Niin niistäpä useampi Kovalla talvella. Hyvʼ ois todistamaan: Ja kussa Pohjan valkeat »Tässʼ Savon joukko tappeli, Suloisemmasti suihkavat Ja joka kynsi kylmeni Kuin Savon taivaalla? Edestä Suomenmaan!»

5 Tokʼ yhden vielä arvannen, 11 Siis maatʼ en muuta tietää voi Jon suihke armaampi, Savoa kalliimpaa, Se silmä on Savottaren, Ja mulle ei mikään niin soi Johonka loiste taivosen Kaikesta minkä Luoja loi, Sekä sini suli. Kuin: »armas Savonmaa!»

6 Me emme liioin kerskuko, Sanomme kumminkin: Muu Suomi, ellys ilkkuko, A. Oksanen Jos meillʼ on hoikka kukkaro, [August Ahlqvist] Jos köyhiksʼ keksittiin. Suometar 14.12.1854.

Hieman korjattu versio ilmestyi kokoelmassa Säkeniä 1860.

30 27 a (nimeämätön)

1 On pohjoisessa kaunis maa 5 Ja ihanainen, kallis maa Tuo metsän kohdussa. On meidän ainiaan. Siel talven kuuset lumiset Tuos onpi meidän huoneemme, Sen tuntureilla humisee, Tuos lainehtiva peltomme, Kuin morsian niin armas taas Tuos metsiemme jylhä yö on kesä tässä maas. Ja meriemme vyö.

2 Sen tuhansissa järvissä 6 Tuon tumman metsän kaikunaa Yön tähdet kimmeltää. Mi autuus kuultella. Siel pohjan-tulet haamottaa Kosk herättää meit päivän koi Ja kosket vettä ammentaa Ja paimenien torvet soi, Kosk kanteleilla soitellaan, Kosk impi sinisilmänen Se onpi Suomenmaa. Käy laaksois laulellen.

3 En milloinkaan mä unohtas 7 Mi autuus helmaas nukkua Sun lempeet taivastas, Sä uniemme maa, En tulta heljän auringos, Sä kehtomme sä hautamme! En kirkast kuuta hongistos, Oi aina uusi toivomme! En kaskiesi sauvua Oi Suomensaari kaunoinen, Päin pilviin nousevaa. Oi ijankaikkinen!

4 Tok monta näissä laaksoissa On nähty kauhua: Kosk sota surman, kuolon toi Ja tanner miesten verta joi, Mut sankarien kunnian Aleksis Kivi Sai Suomi loistavan. Kirjoitettu noin vuonna 1857.

Kiven jäämistöstä löytynyt nimeämätön runokäsikirjoitus. SKS, KIA, Kiven runoarkisto. Julkaistu myös Lauri Viljasen toimittamassa kokoelmassa Kootut runot (1954: 189–190).

31 27 b Maamme

1 Maa kunnasten ja laaksojen 3 En millonkan mä unohtas Mi on tuo kaunoinen? Sun lempeet taivastas, Tuo hohtees kesäpäivien En tulta armaan auringos, Tuos loistees pohjan tulien En kirkast kuuta kuusistos, Tuo talven, suven ihana En kaskiesi sauvua Mi onpi soma maa? Päin pilviin nousevaa.

2 Siel tuhansissa järvissä 4 Tokʼmonta näissä laaksoiss Yön tähdet kimmeltää Oil aikaa ankaraa Ja kanteleitten pauhina [Loppuosa puuttuu]. Siel kaikuu ympär kallioi Ja kultanummen hongat soi: Se onpi Suomenmaa.

Kiven jäämistöstä löytynyt runokäsikirjoitus. SKS, KIA, Kiven runoarkisto: Runoelmia 1. Seu raavalla sivulla oleva jatko kuuluu toiseen runoon. Täydellisempi Maam me-versio, jo ka muistuttaa versiota Suomenmaa (29): ks. Kiven runoarkisto, Runoelmia 3.

32 28. Suomenmaa

1 Maa kunnasten ja laaksojen 5 Viel monta näissä laaksoissa Mi on tuo kaunoinen? On käynyt kauhua, Tuo hohtees kesäpäivien Kun sota surman, kuolon toi Tuo loistees pohjan tulien Ja tanner miesten verta joi; Tää talven, suven ihana Mut sankarien kunnian Mi onpi soma maa? sai Suomi loistavan.

2 Siel tuhansissa järvissä 6 Nyt ihanainen, kallis maa Yön tähdet kimmeltää On meidän ainiaan; Ja kanteleitten pauhina Tuos aaltoileva peltomme, Siel kaikuu ympär kallioi Tuos viherjäinen niittumme, Ja kultanummen hongat soi: Tuos metsiemme jylhä yö Se onpi Suomenmaa. Ja meriemme vyö!

3 En millonkan mä unohtas 7 Tuon lehtimetsän kaikunaa Sun lempeet taivastas, Mi autuus kuultella, En tulta heljän aurinkos, Kun valjetessa aamuisen En kirkast kuuta kuusistos, Siel pauhaa torvi paimenen, En kaskiesi sauvua Tai koska laulain laaksossa, Päin pilviin nousevaa. Käy impi iltana!

4 Oil monta näissä laaksoissa 8. Mi autuus helmaas nukkua, Tokʼ aikaa ankaraa, Sä uniemme maa, Kun yöseen halla hyyrteinen Sä kehtomme, sä hautamme, Vei vainiomme viljasen; Sä aina uusi toivomme, Mut toivon aamu, toivon työ Oi Suomenniemi kaunoinen, Taas poisti halla-yön. Sä ijankaikkinen!

Aleksis Kivi

Runo löytynyt Kiven jäämistöstä. Kirjoitettiin noin 1867 ja julkaistiin Valituissa teoksissa II, toim. B.F. Godenhjelm 1878. (Kootut runot 1954, s. 338–341, toim. Lauri Viljanen.) SKS, KIA, Kiven runoarkisto, Runoelmia 4. Hyvin samankaltainen sen kanssa on Ru- noelmia 3:n Maamme.

33 29. Suomenmaa

(Lähetetty Wenäeltä)

1 Oi Suomen maa, oi Suomen maa 7 Maa tässʼ on sana suloinen, Sun vertoas ei löydy vaan Missʼ elomme ompi hupainen, Se ompi muista kallihin Jos vaivat vaikka rasittaa Ja aina meille rakkahin. Ja hallat meitä kurittaa.

2 Sun vuores on ja kukkulat, 8 Niin maamme on kuin huvittaa Kuin ruskot pilven loistavat; Ja kansan elon virvoittaa. Sun järves, lampis lainehet Nyt kaikuu kannel Wäinösen Ain öin ja päivin virehet. Waan kielet uudet impisen.

3 Ne kesät valvoo, tanssii vaan 9 Nyt kansa saapi mielellään Kuin tähti-tarha taivahan: Jo lausuella kielellään On kosket kullan kuohuvat Ja valta-kielten rinnalla Ja virrat vettä huokuvat. Jo selitellä seikkojaan.

4 Niin kuuset, hongat himeät, 10 Nyt kansa riehuu riennoissaan Ne ovat aina viherjät; Ja pyrkii, pyörii toimissaan, Ja kukka-laaksot muistuttaa, Walvoen maansa parasta, Etʼ ompi Suomi sulo-maa. Mikʼ ompi kansan rakasta.

5 Oi Suomi koto-kultala 11 Se onnellisin ompi waan, Sun vertaasʼ ei oo muualla Ken tyytyy Suomessʼ asumaan: Se kenpä tässä asunee, Jos maa on köyhä kullaton, Hänelle totta muistunee: Niin kansamme on virheetön.

6 »Tässʼ isämmekin vaivoissaan, 12 Siis rikkautta pyydä vaan jo kärsit kaikki kovissaan; Ainʼ mantereilla oman maan, Se oli maja riemulan Niin on onni aine eʼellä, Jokʼ ilon antoi toisinaan.» Etkä ole turhan teillä.

Tuominen Tapio 29.11. 1862.

34 30. Luonnon-ihailu, Kesän ihannimmalla ajalla

Mä kauneutta katselen, suloinen Suomen maa! Sun suloituuttas soittelen, Ja lempeyttäs laulelen, Ihana isän-maa!

(Nuotti: »Mun muistuu mieleheni nyt» j.n.e.)

1 Tää kaunis kesä kultainen 8 Heleesti metsät heljʼsevät Mun liehtaa laulamaan. Lauluista lintuisten, Kun onpi suvi suloinen, Ja vuoret kauniistʼ kaikuvat, Ja hempeyskin herttanen Koreesti rannat raikuvat, Ihanne yli maan! Soitosta paimenten.

2 Sulosti aurinkʼ armahin 9 Nyt hienosesti huokuvat Nyt loistaa Pohjolaan: Tuulelmat lempehet Niin riennän rinnoin riemuisin, Ja ilmat lämpöö tuoksuvat, Ihannellen, ihastuen Kun päivä-kauden paahtavat Kummuille kukkimaan! Auringon heltehet.

3 Sulosti koittaa ammun koi 10 Nyt kaikki seudut, maisemat Nyt kulta-ruskohin, On täällä herttaset, Sen hohdon ruskot maihin loi, Kun tuuvittaapi tuulelmat, Joissʼ äänen sävel kaunis soi Ne kaikuin maalla kasvavat, Nyt sata-kielisin. Ja vetten viertehet.

4 On maa viherjän loistonen 11 Jo tuomikotkin tuoksuvat Ja taivas sinertää: Nyt täällä laaksoissa: Ja luonto lemmen lientonen, Ja laulu kullat kuuluvat Ja aamurusko hohtonen, Ja huilut, soitot kaikuvat Ja linnut visertää. Nyt maamme lehdoissa.

4 Nyt niityt, nurmet näyttävät 12 Nyt kaukasimmat maisemat kun nuoret neitiset. On tumman tympeät, Nyt metsät mettä keittävät, Ja loittosimmat kukkulat, Ja laihotkin kukoistavat, Ja lakeudet laajemmat Wihannan tympehet. Sineltä siintävät.

5 Nyt metsät, maat ja maisemat 13 Jo kaikenlaiset kukkaset Werhoutuu vihantaan: Ketoja kaunistaa Ja laksojenki kukkaset, Ja kesän henget hempehet Ja lehdet puissa lempehet, Ja kasvit lehti pukuiset Jo täyttää miehuuttaan. Wihantaan verhoi maan.

7 Nyt kaikuu äänet kaunoiset 14 Kuin kuumat kesä heltehet Täällʼ Suomen suunnalla. Simansa sulattaa, Nyt laulaa lystit leivoset, Niin heinät, ruohot ruusuiset Iloitsee ilman lintuset, Ja monenkarvat kukkaset Kun riemu-juhlalla. Hajunsa hajottaa.

35 15 Ne lammikotkin tyynöset, 21 Nyt kohta makeet maistuvat, Ja rannat lauhkeat Ne maamme marjaset Kuvaavat taivon kauneudet Punoistuvat jo mansikat Ja ranta-seudun maisemat Ja sitte muut, kun mustikat Ja puutkin tuuheat. On kyllin kypsyneet.

16 Merille laivat kiitävät 22 Kuin luonnon kesʼ-ihantehet Kauniistʼ kun joutsenet Nyt tänne lemmen tuo, Ja kiurun laulut kuuluvat Niin ehdon valot ruskoset Tuhansittain visertävät Ne kauniit kullan hohtoset Ilmassa lintuset. Riemun nyt meille suo.

17 Nyt laulaa laulu-lintuset 23 Kuin ihanat on valppahat Kukoistaa kukkaiset, Kesäiset pohjan yöt, Nyt kukkuu kulta-rintaset Niin kuun ei näytä kuutamat, Ja Suomen sulo-neitiset, Ei hohda pohjan valkeat, Ihanat impyset. Ei loista tähtivyöt.

18 Nyt yrtti-tarhat ylpehet 24 Ikääskun oman pukunsa Kauniisti kukoistaa, Ois Luoja antanut, Kun päivän sima-heltehet, Wesille, maille verhonsa Yön, taivon mesi-kastehet Ne niine kulta karvoinʼsa Lehdille, maille saa. Lie Pohjoon kantanut.

19 Nyt lehdot kaikki lempeät 25 Näin kaunis kuin on ylhtähän On silkki-puvussaan, Nyt luonto ympärinʼ Niin hempu-puistot hempiät, Miten ei jalo liene Hän, On lysti-metsät vehriät, Se Luoja kaiken löytyvän, Kuin juhla-vaatteissaan. Se lähde kaikkihin!

20 On niiden lysti-käytävät 26 En taivaan kannen kattavan, Kävellä ihanat, Woi tietää kauniimpaa, Kun piiri-puistot peittävät, En maata mointa löytyvän Paisteella varjon heittävät, Alassa armaan auringon, Siimekset vilppahat. Kuin »sulo Suomenmaa!»

Antti Hiltunen Tapio 29.8. 1863.

36 31. Syys-laulu

(Nuotti: Oi Suomenmaa, isiimme maa.)

1 Nyt syksy ilman synkeän, 6 Se ääni sata-kielinen, On maille muuttanut, On laannut laaksoista, Metsien, laaksoin suloisiin, Ei linnut illoillʼ iloissaan Kukkaisten päälle ihaniin, Nyt laaksoillemme laulele, On muodon muuttanut. Muualle muuttivat.

2 Se kesä kaunis ihana, 7 Nyt kuuluu laulu laaksoista, On pojes pajennut; Humina hongikon, Ei enää ruusu-laaksoissa, Siell syksy tuuli puhaltaa, Saa pensahitten suojassa, Kaunihit lehdet kukaltaa Ilosta ihailla. Pois heidän oksistaan.

3 Se aika kesti vähän vaan, 8 Suloisen tyynen siassa Kuin kukkii poimimme, Nyt myrskyt mellastaa Se suvi sulo ystävänʼ Ja luonto kaipaa valjuna On pois, kuin on armahanʼ Kussʼ ompi koristuksensa Ja meitä viihdytti. Kun kaikkʼ on kauhtunut.

4 Taas pudottanut pukunsa 9 Näin muutteleepi muotoaan On luonnon laitumet, Kaikkʼ maalla kasvavat; Kuin kukoistavat kauniina, Näin muuttaa muodonsʼ ihminen, Kaikkʼ kasvut monenlaisina, Kuin kasvaa niinkuin kukkainen, Ruusut jos kukkaiset. Wanhana lakastuu.

5 Ei enää auringoinenkaan, 10 Täällʼ kerta koittaa kaikille Lämpimästʼ lämmitä; Syksyinen lakastus, Ei suloisella sulollaan, Se tiettävä on luoduille, Lämmitä läsnä olollaan, Se muuttaa rypyt poskille, Ennen kuin keväillä. Majamme maaduttaa.

A. Kukkonen Tapio 19.12. 1863.

37 32. Oi Suomi synnyinmaa!

1 Oi Suomi, armas synnyinmaa, 3 Täällʼ Isä soiton, laulujen Sä kallis, waikka köyhä maa; Tuo wakaa, wanha Wäinönen, Maa tuhansien järwien, Myös kanteletta soitteli, Maa humajawain honkien, Wirtensä lauloi, wierteli. Min korwet kaasi kirweemme, Suomelle iki=lahjaksi Min pellot perkkas auramme; Hän kanteleensa lahjotti. Oi kotimme, sä armas maa, Oi koti laulun, soitannon Sultʼ elomme ainʼ suojan saa. Sun laulus aina soikohon!

2 Täällʼ eestä maansa, lastensa, 4 Sinulle Suomi, lempemme Eestʼ elon, wapautensa, Me työmme kaikki uhraamme! Esʼ=isät uskoin taistelit, Sun laulujasi kuunnella He miekkojansa mittelit, Tahdomme, itse laulella. Jos tuhansia sortuikin, Ja jos sa waadit henkemme. Jäi maamme meille kuitenkin; Me senkin sulle annamme; Maa hurmehella ostettu, Sä että oisit, synnyinmaa, Meillʼ ainʼ oot kallis, suosittu! Ainijan onnellinen maa!

Sario Kansanvalistusseuran kalenteri 1886 (Helsinki 1885).

33. Sorea Suomeni

1 Oi Suomen maa! Isien maa! 4 Meillʼ elon suo Ja lämmön luo, Oi armas, kaunis Pohjola! Meillʼ aurinko se päiwän tuo, Missʼ ompi maata kauniimpaa, Mi myöskin maille toisille Maatʼ armaampaa ja kalliimpaa! Suo päiwän wennon wieraille; Kuin ompi Suomi nieminen, Muttʼ missä looiste auringon Maa alla Pohjantähtösen, Kuin Suomessʼ ainahinen on? Maa tuhansien järwien, Kuin suwin alti loistaapi Maa Wäinön soiton, laulujen. Se yönkin muuttaa päiwäksi.

2 Kaikkʼ armasta, on kaunista, 5 Missʼ onpi maa, kussʼ kauniimpaa Kuin ompi Luojan luomaa; Keskʼyönä kuulla, nähdä saa, Kun katson niitä, riemuilen, Kuin suwin satakielinen Ma Luojaa kaiken kiittelen; Mä laulannassa kuuntelen? Muttʼ synnyinmaani, Suomeni, Kuin puissa, maassa talwella On mulle kallein kuitenki: Saan nähdä kuutamoisella, Tätʼ en mä köyhää antaisi Se maan kun muuttaa talwisen En kultaisehen waihtaisi. Kentäksi tiamanttien.

3 En tiedä mä maan piirillä 6 Oi onneni, mun riemuni Maatʼ ainoaa kuin Suomea, Sä ainʼ oot armas Suomeni! Jonkʼ ylänteillä, laaksoissa Sä elon mulle lahjoitit, On järwet saari=rikkaita; Mun suojassasi kaswatit; Jonkʼ ompi wirrat wilkkahat Mä sulle tahdon toimia, Ja korkeet kuilut, kuohuwat, Mun woiman, henken uhrata! Kuin Kymit ompi Suomessa, Sun kiitostas nyt laulamma, Kuin Kyrös, Wuoksen, Imatra. Oi Suomi sorja, kaunis maa! . Sario Kansanvalistusseuran kalenteri 1886.

38 34. Isänmaan kasvot

1 Sun kasvois eessä Suomenmaa, 3 Oi Suomi sinijärvien on isät astuneet ja kesäin valkeain, Nyt missä vilja aaltoaa, suot meille kodin armaisen se kertoo isäin kunniaa. ja haudan alla turpehen. He ovat uskoin kyntäneet Sun eestäs kaikki uskaltain – ja toivoin kylväneet. se onnemme on vain!

2 Ja missä isät astuivat 4 Sun kukoistukses kuorestaan käy siitä meidän tie. on käynyt kukkahan. Ja polvet kerran nousevat Sun lastes lempi voimassaan sun eessäs valan toistavat: sen kantaa valoon kunniaan. mikʼ ikään kohtalomme lie, Soi laulu Suomen vapahan, se kasvois eteen vie. soi ajastʼ aikahan!

V. A. Koskenniemi

Turun yliopiston promootiokantaatti 1927. Ilmestynyt Kurkiaurassa vuonna 1930.