Kokemäenjoen Tulvasuojelun Historia
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Kokemäenjoen tulvasuojelun historia Juha Rajala 2013 1 1. Johdanto 2 2. Kokemäenjoen vesistö 3 2.1 Suiston kehittyminen 3 2.2 Kokemäenjoen tulvaherkkyys 4 3. Ihminen vesistön käyttäjänä ja muokkaajana 5 3.1 Ruoppaukset 5 3.2 Järvenlaskut ja kuivatukset 6 3.3 Säännöstely 7 3.4 Uitto 9 3.5 Kalastus ja virkistyskäyttö 10 4. Tulvasuojelu 1930-luvun loppuun 11 4.1 Tulvat 11 4.2 Ensimmäiset tulvantorjuntatoimet 12 4.3 Kevättulva 1899 14 4.4 Kevättulvan 1899 jälkeiset toimet 15 4.5 Tulvat ja suojelutoimet alajuoksulla 1920-luvulta 1930-luvun puoleenväliin 17 4.6 Kevättulva 1936 20 4.7 Tulvantorjuntatoimet 1930-luvun lopulla 24 5. Tulvat ja tulvasuojelu 1940–1960-luvuilla 25 5.1 Tammikuun tulva 1944 25 5.2 Kevättulva 1951 26 5.3 Porin – Kahaluodon – Ruosniemen pengerryshanke 29 5.4 Vesilaki ja vesihallitus 32 5.5 Tulvat 1950- ja 1960-luvuilla 34 6. Tulvasuojelu 1970–1980-luvuilla 35 6.1 Talvitulva 1974–1975 35 6.2 Vesien käytön kokonaissuunnitelma ja tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 43 6.3 Porin kaakkoisosan tulvapadot 45 6.4 Suuosan padotus- ja perkaushanke 48 6.5 Kokemäenjoen keskiosan ja Loimijoen alaosan tulvasuojelusuunnitelma 51 7. Tulvasuojelu 1990-luvun taitteesta vuoteen 2010 57 7.1 Seikun ja Halssin matalikoiden ruoppaukset 57 7.2 Kokemäenjoen suisto, Natura 2000 ja tulvasuojelu 59 7.3 Talvitulva 2004–2005 61 7.4 Porin tulvat -hanke 63 7.5 Patoturvallisuuslain vaikutus Porin tulvasuojeluun 65 8. Yhteenveto: Maanviljelyn turvaamisesta kaupunkitulvien torjuntaan 65 Lähdeluettelo 2 1. Johdanto Kokemäenjoen toistuvien tulvien torjumiseksi on Porin alueella toteutettu vuosikymmenten aikana laajoja vesistöhankkeita. Niiden kartoittamiseksi toteutettiin vuosina 2003–2006 Porin tul- vat -hanke, jonka jatkona aloitettiin Porin tulvasuojeluhanke, tavoitteena suunnitella ja toteuttaa Porin tulvat -hankkeen toimenpide-ehdotusten mukaiset tulvasuojelutyöt Porin keskusta-alueen suojaamiseksi. Hankkeen edetessä kävi ilmi, ettei saatavilla ollut kokonaiskuvaa Kokemäenjoen alajuoksun pengerryksistä, ruoppauksista ja muista toteutetuista tulvasuojelutoimenpiteistä. Puut- teelliset ja ristiriitaiset tiedot olivat aiheuttaneet kiistoja tulvasuojelutoimien toteuttamisesta; on ollut esimerkiksi epäselvää, ovatko tietyt saaret luonnon muovaamia vai ruoppausten yhteydessä syntyneitä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää Porin tulvasuojeluhankkeen alueella aikojen kuluessa toteutetut vesistöhankkeet: ruoppaukset, padonrakennustyöt, alueiden kuivatukset ja muut vesirakennustyöt. Taustoitukseksi ja päätehtävää tukien käsitellään myös muuta vesistön käyttöä kuten uittoa ja uitto- rakenteita, kalataloutta, vesivoimaa ja virkistyskäyttöä. Tutkimuksessa koottuja tietoja on tarkoitus käyttää hyväksi Kokemäenjoen alajuoksun tulvasuojelun suunnittelussa. Koska tulvien syntyminen riippuu koko vesistön käyttäytymisestä, tutkimuksen alueellinen rajaus ulottuu koko Kokemäenjoen vesistön alueelle. Yläosan järvien ja muiden latvavesien osalta tarkas- telu rajoittuu kuitenkin lähinnä säännöstelyyn. Kokemäenjoen tulvien torjunnasta ei ole aiempaa kokoavaa kirjallisuutta, joten käsillä oleva selvi- tys on luonteeltaan perustutkimusta, jonka pääpaino on tulvien ja niiden eritasoisten torjuntasuunni- telmien ja -toimien kuvaileva tarkastelu. Kokemäenjoen vesistöä ja tulvasuojelua käsittelevää kirjal- lisuutta on julkaistu melko runsaasti, kuitenkin etupäässä vesistön eri osiin ja kulloisiinkin vesistö- hankkeisiin keskittyen. Tutkimuksessa käytetty alkuperäismateriaali on pääasiassa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen arkistosta, johon on koottu valtion keskus- ja piiriviranomaisten, kuten vesihallituksen, Turun maanviljelysinsinööripiirin sekä sen seuraajien Turun vesipiirin ja Lounais-Suomen ympäristöpiirin aineistoa. Lisäksi arkistossa on Länsi-Suomen vesioikeuden ja ympäristölupaviraston materiaalia. Porin kaupungin tekninen palvelukeskus on toimittanut käyttööni lähinnä Meri-Porin osayleiskaa- van käsittelyprosessia koskevaa materiaalia. Alkuperäismateriaalin ja kirjallisuuden tukena tutkimus käyttää hyväkseen Kokemäenjoen tulva- suojeluun ja siihen liittyneeseen toimintaan osallistuneiden henkilöiden haastatteluja. Koska tutki- muksen keskeinen tehtävä on selvittää menneet tulvasuojelutoimenpiteet, haastattelujen käyttöarvo on väistämättä rajallinen, ja niitä onkin käytetty lähinnä alkuperäismateriaalia ja kirjallisuutta täy- dentävänä aineistona. Vesistöjen rannoille tehdyistä tulvasuojelurakenteista käytetään tässä pääasiassa termiä tulvapato. Asiakirjoissa käytetään yleisesti nimitystä tulvapenger, joka antaa rakenteista hieman vähättelevän ja väliaikaisen kuvan. Tätä nimitystä tutkimuksessa käytetään viitattaessa hankkeisiin, joiden ni- messä se esiintyy asiakirjoissa. Tulvasuojelua edistävien toimenpiteiden päättäminen ja niiden toteutus ovat osoittautuneet varsin usein kahdeksi eri asiaksi, ja varsinkin 1980-luvulta lähtien luvan saaneiden hankkeiden toteutumis- ta on ollut vaikea osoittaa. Ongelmaa on selvitetty yksinkertaisesti maastohavainnoinnilla, jonka on suorittanut pääasiassa Porin kaupungin Teknisen palvelukeskuksen tulvasuojeluhankkeen projekti- päällikkö Pekka Vuola. Kirjoittaja oli mukana tällaisessa katselmuksessa 24.10.2012. 3 2. Kokemäenjoen vesistö 2.1 Suiston kehittyminen Kokemäenjoen vesistö on Vuoksen, Kemijoen ja Kymijoen vesistöjen jälkeen Suomen neljänneksi suurin. Sen muodostavat Pyhäjärveen pohjoisesta Näsijärven kautta laskevat Ähtärin, Pihlajaveden ja Keuruun reitit sekä idästä Vanajaveden kautta laskevat Längelmäen, Hauhon ja Vanajaveden reitit. Pyhäjärvestä vedet laskevat Nokianvirran kautta Kuloveteen, johon pohjoisesta laskee Ikaalisten reitti. Kuloveden ja Rautaveden kautta vedet juoksevat Liekoveteen, josta alkaa 112 kilometriä pitkä Kokemäenjoki. Siihen laskee Huittisissa sen suurin sivujoki, Tammelan ylängöltä alkava 130 kilometriä pitkä Loimijoki. Kokemäenjoen tulvaherkkyyttä ovat edistäneet sen kaltevuussuhteet. Kokemäen ja Harjavallan kohdalla joen kaltevuus on suhteellisen suuri, mutta pienenee suuta kohti tultaessa, ja 37 kilometriä pitkällä alajuoksulla joen putous on vain 2,8 metriä. Porin kohdalla Kokemäenjoen pääuoma jakautuu useiksi haaroiksi, ”juoviksi”. Pori Tam- pere Hämeen- linna Kuva 1. Kokemäenjoen vesistö. Maaperältään Kokemäenjokivarsi voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan. Yläjuoksulla Sastamalassa, Huittisissa ja Kokemäellä jokirantojen maaperä on pintaosiltaan pääasiassa savea, kun taas alajuoksulla Harjavallasta Poriin maaperän pintaa leimaavat harjujaksoihin liittyvät sora- ja hiekkakerrostumat sekä siltti. Jokeen on näin aina liettyneenä savea, jonka määrä on suurimmillaan 4 tulvien aikaan. Kokemäenjoki onkin suhteellisesti Pohjanlahden lieterikkain joki. Vuosittain joki kuljettaa arviolta 150 000 kuutiometriä kiintoainesta, joka kerrostuu enimmäkseen Porin Pihlavanlahteen. Kokemäenjoen suisto muuttuu ja muovautuu jatkuvasti maankohoamisen, umpeenkasvun ja virran kuljettaman sedimentin vuoksi. Sedimentaation ja maankohoamisen seurauksena syntyy uusia deltasaaria, ja sivu-uomia umpeutuu. Suisto laajentuu samalla merelle päin.1 Merenlahti ulottui 1300-luvulla Ulvilan kirkolle saakka, mutta 1500-luvun alussa jokisuu oli siirty- nyt jo nykyisen Porin kohdalle, ja vuonna 1558 lahti oli madaltunut jo niin, että Ulvilan kaupunki päätettiin siirtää toistakymmentä kilometriä merelle päin nykyisen Porin keskustan paikalle. Suiston pääuoman etenemisvauhti oli 1600–1800-luvuilla noin 20 metriä vuodessa, ja se siirtyi Pihlavan- lahden edeltäjään kaupungin keskustan ja Kivinin välillä. Eteneminen oli 1900-luvun alkupuolella nopeaa, noin 80 metriä vuodessa, koska suiston kärkiosan kerrostuminen pakkautui Kivinin kapeik- koon, jossa kallioperä on lähellä maanpintaa, eikä sedimenteille ollut tilaa. Sen jälkeen eteneminen hidastui ja oli 1950-luvulta 1980-luvun alkuun noin 40 ja sen jälkeen noin 30 metriä vuodessa. Suiston kasvuun vaikuttaa maan kohoaminen, joka nykyisin on noin kuusi millimetriä vuodessa.2 Merkittävin tekijä on kuitenkin sedimentoituminen.3 Meriveden korkeus vaihtelee huomattavasti erityisesti ilmanpaineen ja tuulten vaikutuksesta. 1910- luvulla meriveden korkeuden todettiin vaikuttaneen aina 26 kilometrin päähän joen suusta. Merive- den korkeusvaihtelut ylsivät lähelle puoltatoista metriä ja tapahtuivat joskus hyvinkin äkillisesti. Sillä on merkitystä erityisesti talvitulvatilanteessa, jossa vallitsee usein matala ilmanpaine ja etelän- tai lännenpuoleinen tuuli, jolloin merivesi on korkealla. Vuodesta 1925, jolloin seuranta aloitettiin, keskimerivedenkorkeus maan suhteen on laskenut huo- mattavasti maankohoamisen vaikutuksesta. Toisaalta merivedenpintakin on noussut, joskin hitaasti. Merivedenkorkeuden ennustetaan laskevan vuoteen 2100 mennessä Mäntyluodossa ilmastonmuu- tosskenaariosta riippuen noin 0,20-0,40 metriä.4 Lämpötilan nousun ja sen myötä lumi- ja jääpeit- teen vähenemisen lisäksi ilmastonmuutos lisää säätilojen vaihtelua ja ääri-ilmiöiden, kuten rank- kasateiden ja kuivuuskausien, esiintymistä. Rankkasateet ja yleensä sateiden lisääntyminen lisää tulvia ja eroosiota, jolloin ravinteita ja haitallisia aineita huuhtoutuu vesiin entistä enemmän. 5 Vuo- tuisten ylivirtaamien on ilmastonmuutoksen vaikutuksesta arvioitu kasvavan Kokemäenjoessa 3–24 prosenttia nykytilanteesta. Tulevaisuudessa tulvien ennakoidaan sattuvan syksyllä, mikä johtuu lumen ajoittaisen talvisen sulamisen lisääntymisestä ja syksyisen sademäärän kasvusta.6 2.2 Kokemäenjoen tulvaherkkyys Kokemäenjoki on tulvinut ajoittain kaikkina vuodenaikoina. Erityisen tulvaherkkää on ollut alku- talvi, jolloin hyydetulvan riski on